Tervetuloa tutustumaan valikoimiimme! Akaan Kalustetehdas Tehtaantie 18, 37800 Akaa p. Akaan LUX huipentui Flamman tulinäytökseen. » SIVU 8 Viialan kirkon urkujen valaisu yllätti katsojat Kotimaiset ja Suomessa suunnitellut huonekalut tehdashinnoin. 9–44 ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Tänään teemana. Kirkko täyttää ensi vuonna 70 vuotta, ja uruilla on ikää 30 vuotta. Näytteillä oli 25 taideteosta lapsilta, nuorilta ja aikuisilta. Numero 44 Keskiviikko 30.10.2019 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa AKAAN LUXvalotaidetapahtuma järjestettiin viime perjantaina toisen kerran ja tällä kertaa Viialan kirkon ympärillä. Suurimman ihastuksen herättivät Viialan kirkon urut, jotka oli valaistu. Verhokankaat ja verhojen ompelut mittatilaustyönä. Onnistuneen tapahtuman oli koonnut taideopettaja Minna Polus, jonka opetusryhmissä osa teoksista myös valmistettiin. 044 765 0280 avoinna arkisin klo 9-17 Tero Laihanen Punaisen maton huumaa -liite Tänään lehdessä s
Viranhaltijavalmistelun jatkuva epäileminen ja nokkiminen kertoo ennemmin luottamushenkilöiden arvostelukyvyn puutteesta kuin osaamisesta. Vai haluaako. Tuuli Pollari, Tapio Kivistö, Airi Pajuoja, Tiina Arola, Arto Arola, Elina Talonen, Ulla Eerola, Arttu Käpylä, Aino Käpylä, Antti Halme, Antti Franssila, Salla Rautio, Markus Kiviranta, Tarja Korte, Jari Manninen, Kati Kivistö, Kristiina Pollari, Anton Murola, Jarno Ojanperä, Heli Einola-Virtanen, Marko Kivi, Vesa Liehu, Mika Setälä, Erkki Sovala, Anita Sovala, Nils Kyrklund, Marianne Kyrklund, Anne Kaukoranta, Harri Mattila, Juhana Riekkinen, Tapio Pajuoja, Tiina Mero, Aku Mero, Markku Sakala, Sirpa Sakala, Kari Ansamaa ja Hannele Rehuttu On ilkeää olla valeystävä Valheellisia ystäviä on kaikkialla. Se sattuu henkisesti todella paljon. Eihän kukaan halua aiheuttaa tietoisesti kenellekään mielentilallista hajoamista. Yritysalueen markkinoiminen on raakaa työtä, jota edesauttaa muun muassa se positiivinen vire, jonka Akaa-Volleyn ja Akaa Futsalin joukkueiden menestyminen tänne tuo. Tea Isohaavisto Viialan yhtenäiskoulu, 8c Anime on parasta viihdettä Anime on parasta viihdettä, koska se saa aina hyvälle tuulelle, se vähentää stressiä ja kun katsoo sitä, voi rentoutua samalla. Fairy Tail on fantasia-anime, jossa on myös komediaa. Se on myös erittäin suosittu anime. Kysymys on tuhansista ideoista, kysymys on osaamisesta ja ennen kaikkea kysymys on pitkäjänteisyydestä. Lähin asujaimisto sijaitsee alueella 1300 metrin päässä voimalasta, onko siellä asukkaiden turvallista oleskella pihamaallaan. Devilman (Crybaby) on omalla vastuulla katsottava anime, koska se liittyy hentai/yaoi-kategoriaan. Vain yhteistyö on voimaa. Se ei vain mielestäni tunnu oikealta olla jollekin valheellinen ystävä. Suunnittelemanne korkeusja teholuokka voimaloissanne on sitä tasoa, joista ei ole edes maailmalla kokemusta. Lähialueilla sijaitsee useita karjaja hevostalouksia. Lääketieteellisissä julkaisuissa on eritelty tuulivoimaloiden vaikutusteitä ja -alueita ihmisten terveyteen. Jokaisella on vähintään yksi sellainen. Millä oikeudella toimitte näin. Osaajat pärjäävät, oli maailman meno mikä hyvänsä.. Ette ole sitoutuneet perustuksien purkamiseen ja jatkojalostukseen vaan haluatte maisemoida ne toiminnan päätyttyä. Akaan elinkeinoelämä on poikkeuksellisen vireä ja laaja. Alue edustaa luontonsa monimuotoisuudellaan yhtä parhaista Akaassa. Melkein kaikki animet ovat fantasian ja komedian yhdistelmiä. Täällä on hyvin menestyviä isoja ja pieniä yrityksiä, paljon yksin yrittäjiäkin. Se tuntuu väärältä toista kohtaan. Mielipiteeni asiasta on siis, että valheellinen ystävyys on todella ilkeää toisia kohtaan.Jos jollekin esittää ystävää ja hän saa sen selville, voi toisten mielikuva sinusta muuttua radikaalisti, sillä et ollutkaan sellainen ystävä, mitä muut ajattelivat sinun olevan.Itsellänikin on joskus ollut valeystäviä ja tiedän miltä tuntuu, kun saa selville, että joku, jonka kanssa on ollut ystävä jo pitkän aikaa, paljastuukin ystäväksi, joka ei alun perinkään aikonut olla oikea ystävä. Sisältyykö mallinnukseenne edes infraäänen taso ja leviäminen. Aiotteko järjestää seurantaa ympäröivän luonnontilan osalta. Akaa on vuosien ajan profiloitunut koko Suomen hunajapääkaupunkina. Perinteiset kivijalkakaupatkin pysyvät sitkeästi paikoillaan, koska akaalaiset näyttävät huomanneen, että merta edemmäs kalaan meneminen maksaa. Kuluttajien usko tulevaisuuteen on heikentynyt, mikä ennustaa nykyistä tarkempaa kulutuskäyttäytymistä. Asia on konkretisoitunut myös Suomessa esimerkiksi Merikarvialla. Suhdanteille emme voi mitään. Esimerkiksi prosessiteollisuuden varaosapalveluna ja koneenrakennuksen erityislujien osien valmistajana tunnettu Memar on investoinut Akaan tehtaaseen tämän vuoden aikana miljoona euroa. Suomalaisten pääoma, varallisuus, koostuu lähinnä kiinteistöjen ja asuntojen omistuksesta. Se ei ole omien tavoitteiden saavuttamisen arvoista, joten ole mieluummin kavereillesi paras mahdollinen ystävä. Anime on siis parasta viihdettä, koska se on niin monipuolista. Vaikka ette maininneet sanaa pakkolunastus, annoitte niin ymmärtää. Elecster ehätti jo kertomaan, mitä tuleman pitää. Yhden tuulivoimalan perustuksissa tulisi olemaan noin 80 000 kiloa terästä ja betonia 700 kuutiota. Tässä yhteydessä olette sanoneet osan tarvittavaa tiestöä sekä maakaapelointia rakentuvan hänen mailleen joka tapauksessa. Paikallistasollakin näyttävät vaikuttavan Yhdysvaltain presidentin edesottamukset enemmän kuin äkkiseltään ymmärrämmekään. Miten tulette kompensoimaan kiinteistöjen arvonalennuksen. Corpse party on aika raaka anime, joka liittyy kiroukseen tietyllä tavalla. Hyvin myönteisen lisän Akaan ilmapiiriin tuo jälleen kerran Toijalassa ensi viikon torstaina järjestettävä kaupan ja palveluiden suurtapahtuma Punaisen maton huumaa. Entäpä todelliseen maailmaan liittyvä anime. 2 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Juha Kosonen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Kysymyksiä tuulivoimayhtiö ABO Windille Me allekirjoittaneet toivomme tuulivoimapuistoa Akaaseen suunnittelevan ABO Windin edustajilta vastauksia seuraaviin kysymyksiin. Se tarkoittaa ystävän esittämistä toiselle tietoisesti, hänestä pahan puhuminen ja haukkuminen selän takana.Mielestäni on outoa, että joku alkaa toiselle ihmiselle esittää valheellista ystävää oman tavoitteen saavuttamiseksi. Tässä on nyt muutama esimerkki siitä kategoriasta: Saiki. Emmi Kaartinen Viialan yhtenäiskoulu, 8C Yrittäminen kunniassa V uoden yrittäjät on jälleen Akaassa julkaistu. Tämä anime on varmaankin ainoa rakkausanime, josta itse pidän. Otetaanpa yksi anime esimerkiksi ja se voisi olla vaikkapa joku fantasia-anime. Akaassa on paljon vientiyrityksiä, joissa seurataan kansainvälistä tilannetta hyvin huolestuneena. Työllisyystilanne on kaupungissa vielä hyvä, ja tulevaisuuteen uskotaan, vaikka suhdannevaihteluja odotellaankin. Tuleeko seurantaa luonnon eläimistön ja esimerkiksi muuttolintujen osalta. Asenteita kannattaa vieläkin päivittää molemmin puolin, koska vanhan historian kertaamisella joka ainoassa tapaamisessa ei voiteta mitään. Eläimet reagoivat erityisen herkästi voimaloiden muodostamiin eri ääniin ja niille ominaisiin värähtelyihin. Memarilla on Akaassa parikymmentä henkilöä työllistävä takomo. Sitten on vielä hentai ja yaoi, mutta niitä en oikein suosittele. Onko teillä jonkun tahon tuki esittää asianne tällä tavoin. Akaan kaupunki on antanut yrittäjilleen lupauksen, että yhteydenottoihin vastataan niin nopeasti kuin suinkin. Tanskassa ja Ruotsissa tehtyjen selvityksien mukaan tuulivoimaloilla on kiinteistöjen arvoa alentava vaikutus. Koetteko nämä kulttuurija perinnearvot merkityksettömiksi. Juhlapuheiden aika on ohi. Miten voimme yleensäkin luottaa pelkkään melumallinnukseenne perustuvaan selontekoon niin matalataajuuskuin infraäänienkin osalta. Ymmärrättekö kuntalaisten skeptisen suhtautumisen teihin uskottavana ja luotettavana toimijana. Muustakin yritysalueelle neuvotellaan. Sitten on rakkauskategoria ja hyvä esimerkki tähän on Ouran Koukou Host Club eli Ouran high school host club. Siinä on paljon taisteluja, naurua ja iloa. Akaa Point on alueena kaupungin kruununjalokivi, jonka menestymisestä kaikkien pitäisi olla kiinnostunut. Tänään Akaan kaupunki allekirjoittaa Veikko Lehti Oy:n kanssa vuokrasopimuksen tontista, jolle rakennetaan jätteenkäsittelyasema. Tehdäänkö alueelle liikkumista rajoittavia aitoja, ja jos tehdään, niin kuinka laajalle alueelle. Lupaus näyttää toimivan, sillä nihkeys kaupungin ja yrittäjien välillä on katoamassa. Kauhuanimesta hyvä esimerkki on Corpse party. Palkitut akaalaiset yrittäjät eivät ole tähdenlentoja. Strategia antaa viranhaltijoille selkänojan tehdä esityksiä. Tuulivoimaloilla on tutkitusti negatiivinen vaikutus hyönteisten elinolosuhteisiin. Huomionosoitus on tärkeä, sillä se osoittaa konkreettisesti, mitä yrittäjyys parhaimmillaan on. Lähialueella sijaitsee myös useita kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia. Tuulivoimatoimijat eivät ole osallistuneet säätövoiman rakentamiseen, ylläpitoon eikä käyttökustannuksiin vaan kyseessä olevat kulut ovat ohjautuneet loppukuluttajille pääosin korotettujen siirtomaksujen muodossa. Mikä on toimintanne tapauksissa, joissa ihmiset joutuvat muuttamaan pois kodeistaan tuulivoimaloiden aiheuttamien terveydellisten vaikutuksien vuoksi. Miten olette varautuneet voimaloiden aiheuttamiin negatiivisiin vaikutuksiin juuri näiden elinkeinojen harjoittamisen osalta. On todettu 180 metriä korkeiden ja noin 110 metriä roottorihalkaisijaltaan olevien voimaloiden lennättävän jäätä lähes 400 metrin päähän voimaloista. Viittaamme siihen seikkaan, että olette jo kaavoitussopimuksessa varanneet itsellenne mahdollisuuden myydä valmistunut kaavoitus kolmannelle osapuolelle. Kuvaako perustuksien paikalleen jättäminen ja maisemointi yrityksenne suhtautumista luonnon kunnioittamiseen. Animen katsominen on hyödyllistä siksi, että sitä voi katsoa alkuperäisellä kielellä eli japanin kielellä tai voi katsoa tietysti dubbauksella eli englannin kielellä. Valeystävyys ei ole hyvä asia, sillä se vain vahingoittaa toista henkisesti ja voi johtaa jopa masennukseen riittämättömyyden tunteen vuoksi. Jos kyllästyy siihen animeen, jota katsoo tällä hetkellä, niin voi aina vaihtaa toiseen.Yleisimmät animekategoriat ovat komedia, fantasia, kauhu, rakkaus ja niiden yhdistelmiä, esimerkiksi fantasia ja komedia tai kauhu ja komedia. Onko kantanne yhä sama. Tuletteko te mitenkään osallistumaan säätövoiman aiheuttamiin kustannuksiin. Karhunrahka on monelle kuntalaiselle tärkeä vapaa-ajan viettokohde muun muassa marjastuksen, sienestyksen ja riistanhoidon kannalta. Onko seitsemän kilometrin lähialuemääritelmä lähimmästä tuulivoimalastanne mielestänne liian laaja. Eri toimijoiden on nähtävä ne asiat, joissa kiistelemättä voidaan edetä, ja edettävä niissä kaupungin strategian mukaisesti. Minkälainen on se maailma, jossa tulevaisuuden bisnes pyörii. Tuulivoimalat ovat energiantuotannoltaan vaihtelevatuottoisia ja vaativat tuekseen säätövoimaa. Onko uhkaileva lähestymistapa normaali toimintamallinne. Laajassa kirjossa on mukana niin palvelukuin vientiyrityksiäkin. Mantereelle, sisämaahan, sijoitettuna ennenkuulumatonta. Liikkeelle on lähdössä myös pistoraiteen rakentaminen, mikä on erittäin merkittävä asia siitäkin syystä, että kokonaan uusia ratoja Suomessa rakennetaan hyvin harvoin. Ihmiselle ei ole psyykkisesti hyväksi olla valeystävien ympäröimänä, sillä se alentaa henkistä hyvinvointia ja laskee itsetuntoa, koska ihminen uskoo, että hän ei riitä kenellekään, kun ei ole aitoa ystävää tukemassa. Akaalla on vahva ja toimiva strategia, jota ei tarvitse hävetä tai vähätellä. Lähialueen lähes kaikki länsi-, pohjoisja itäpuolen laajemmat peltoalueet ja kylämaisemat on arvioitu arvokkaiksi perinnemaisemiksi. Onko teillä sama erheellinen kanta kuten muillakin tuulivoimatoimijoilla infraäänen osalta, ”sitä mitä ihmiskorva ei kuule, sillä ei ole vaikutusta ihmisen terveyteen”. Kävitte aiemmin syksyllä suostuttelemassa maanomistajaa tuulivoimaloidenne sijoitukseen hänen mailleen. Olkaa sitä vastaan! Älä ainakaan itse vahingoita toisen tunteita valeystävyydellä. Anime voi auttaa myös siinä, että saa enemmän mielikuvitusta tai huumorintajua. Mitkä ovat suunnitelmanne tukea mehiläistarhaustoimintaa voimaloiden aiheuttamien merkittävien haittojen vuoksi. Tuleeko velvollisuuksiinne sisältymään lähialueiden (Akaan, Hämeenlinnan ja Urjalan kuntien alueilta) asukkaiden terveystarkastuksia ennen käyttöönottoa sekä myös käyttöönoton aikana. Animessa on monta kategoriaa, joka on hyvä, koska silloin voi löytää uutta katsottavaa. Myös ilmastonmuutoksen torjuminen tuo arkeemme käytännön toimia ja rajoitteita. Ihmettelen, mikä tekee ihmisestä sellaisen. Miten olette varautuneet tuulivoimaloidenne mahdollisesti aiheuttamiin sairaudenhoitokustannuksiin. Jään muodostuminen voimaloiden siipiin on turvallisuusongelma. Myös Akaa Pointin teollisuusalue on saamassa päänavaajan. Tapahtuma on löytänyt paikkansa ja sitä odotetaan. Yritysmaailmassa katse on jo vahvasti tulevaisuudessa, vaikka monelle yritykselle joulukaupan onnistuminen on elinehto. K, My Hero Academia, Death Note, Anohana, Yor lie in April, Forest of Piano, Beyblade Burst, Yu-gi-oh ARGV, Erased ja monia muita. Mitä on valeystävyys
Toijalan keskustasta 3,5 km Hämeenlinnan suuntaan. Tervetuloa! Ilmoittautumiset 18.11. Maittavat lounaat arkisin. Tmi Markku Tuomi Nahkatehtaantie 10, Viiala 0400 628 933 Kausisäilytys 30 e ! NASTARENKAAT sarja asennettuna. Auto mukana. Opastus Arolakyltein. TERVETULOA! Hämeen Hyvät Matkat IITTALAN LASIMÄKI KÖNNÖLÄNMÄENTIE 2 14500 IITTALA p. Lasien ostajalle kamalan kiva yllätyspaketti! Saarioispuolen Metsästysseura kutsuu seuralle maansa vuokranneet maanomistajat ja seuran jäsenet seuralaisineen HIRVIPÄIVÄLLISILLE Viialan Metsälinnaan 22.11.2019 klo 18.30. Hankook 195/65 15 360e 205/55 16 430e 225/45/17 580e Nokian 9 185/65 15 445e 195/65 15 455e 205/55 16 575e ma-su 11-02 Hämeentie 69, AKAA PUH. Avoinna arkisin 8-16, ti ja ke 8-19 Aikuiset 20,00€, lapset 3-11 v 9,00€ Voipaalan Kartanokahvila, Sääksmäentie 772, Sääksmäki Järjestää: Maaseutu Maistuu p. 0400 335 975. LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! UUSI YRITTÄJÄ K&K:SSA! HALLOWEEN-AVAJAISET PE-LA 1.-2.11.2019! Ravintola Kruuna&Klaava Kurisjärventie 11, 37800 Akaa Ravintolamaailma Kruuna&Klaava Pue yllesi jotakin ”kamalaa” ja tule kanssamme juhlimaan avajaisia. Puh. 040-5533202 ravintolataika@gmail.com Varaathan pöytäsi ajoissa! IITTALAN LASIMÄKI KÖNNÖLÄNMÄENTIE 2 14500 IITTALA p. Tervetuloa! Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. 040-5533202 ravintolataika@gmail.com Varaathan pöytäsi ajoissa! IITTALAN LASIMÄKI KÖNNÖLÄNMÄENTIE 2 14500 IITTALA p. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 3 Tiistaina 10.12.19 päiväretki JOULUTORILLE Tallinnaan! Hinta 69€/hlö, sis. Paras halloween-asu palkitaan! Pub avoinna klo 16.00 alkaen, yökerho avataan klo 23.00. Torstaina • Kehysedustaja paikalla koko päivän • Liike auki iltapimeään saakka Hiuksia nostattavat Halloween tarjoukset to-pe 31.10.-1.11. klo 9-19 Lauantaina Lauantaina 9.11. 045 667 7998 6.1 0.-1 0.1 1.2 1 9 S U N N U N T A I S I N klo 11-14 Puolukka-ruispuuro Maalaismakkaroita Hunajaista smetana-hapankaalia Kyökkipiian savukala-salaatti Tuoreita vihanneksia ja hedelmiä Kartanonherran leikkeleitä Annikan juustoja Leipäsiä Pehtoorin pullapöperö Kahvi / tee/ juomat BRUNSSI KartanoSYKSYN ODOTETUIN YSTÄVÄMYYNTI ON TAAS TÄÄLLÄ! Huippusuosittu designvaatteiden ystävämyynti Ellilän Kievarissa Toijalassa. klo 9-15 ajo-ohje: Hki-Tre moottoritien Tarttila liittymästä nro 30, 800m Toijalan suuntaan. 050 410 5670 ma-pe 9.30-17, la 10-13 Uskallath an tulla. 040-5533202 ravintolataika@gmail.com Varaathan pöytäsi ajoissa! IITTALAN LASIMÄKI KÖNNÖLÄNMÄENTIE 2 14500 IITTALA p. Ilm. ja lisätied. (03) 542 1567 www.lounaspirtti.fi toijalan.lounaspirtti@co.inet.fi Tarjottavat jokaiseen makuun ja juhlaan Lounaspirtiltä. mennessä Lounaspirtti 03 542 1567 tai Kirsi Turunen 040 527 2079. Narikan hinnalla (2,50e) sisään! Molempiin iltoihin luo rytmiä DJ TT. (03) 542 1846 www.oldbronx.fi EMPPU SUHONEN Vapaa sisäänpääsy! Akaa Live Klubi-ilta lauantaina 2.11. Valtatie 9, 37800 Toijala puh. Torstaina ja perjantaina 7.-8.11. 040-5533202 ravintolataika@gmail.com Varaathan pöytäsi ajoissa! Myllytie 3, Akaa. meriaamiaisen. klo 22 Paikalliset palvelevat.
Leikkaaminen on lopetettu koulutuksesta, eläkkeistä kuin kunniltakin. Paatero kertoi odottavansa palautetta, mutta muistutti, että hallitusohjelma käsittää toistasataa sivua tekstiä, joissa on paljon isoja asioita, kuten ilmastonmuutos, sivistyspolitiikka ja sosiaalija terveysuudistus. Toinen on sote. UUTISET Ministeri Sirpa Paatero toi Akaaseen kahdenlaista viestiä Kuntaja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero kertoi Kylmäkosken vierailullaan hallituksen antavan kunnille lisärahaa, mutta korosti, että vaikeat ajat eivät silti ole likikään ohi. – Verohelpotukset on suunnattu vain pienija keskituloisille. Esimerkiksi aggressiiviseen verosuunnitteluun ollaan puuttumassa, koska se syö paljon valtion verotuloja. – Sitä on yritetty jo niin monta kertaa, joten ihmisiä kiinnostaa, onko se mahdollista nyt toteuttaa valmiiksi asti. Antti Luukkanen. Paatero vastaa kritiikkiin. – Veikkaukseen liittyvä lainsäädäntö, arpajaislaki ja tuloutukset eivät ole sen omia päätöksiä, vaan ne päättää eduskunta. Keskustelun laajuus on yllättänyt ministerin. Sen takia olin yllättynyt, että tämä sai tällaiset mittasuhteet, Paatero kertoi Akaan Seudulle ja jatkoi. Yhtälö ei ole mahdoton, vaikka maailmantalous ei olekaan nousussa. – Rahaa on, jos sitä vaan suunnataan oikein. Verotus ei kovene, vaikka kokoomus on niin väittänyt. Kunnat isojen haasteiden edessä Alkuun ministeri puhui selkeästi Sosiaalidemokraattisen puolueen edustajana. Veikkaus ja Posti kaipaavat uudistuksia Tekeminen ei Sirpa Paaterolta lopu kesken jatkossakaan, sillä hänen kontolleen ovat langenneet Veikkauksen uudistukset, joita on jo rajusti kritisoitu riittämättömiksi. Ministeri lupasi nyt palauttaa tuon korkojen kera, sillä kunnille olisi luvassa miljardi euroa lisää.– Kunnilla on silti isoja ongelmia edessään, hän muistutti ja sanoi suoraan, että joillain alueilla on pakko tehdä rakenteellisia uudistuksia kuten kuntaliitoksia. Niihin liittyen Paatero sanoi suoraan, että joillain alueilla on pakko tehdä rakenteellisia uudistuksia kuten kuntaliitoksia.Kuntien taloustilanne onkin ollut Paateron mukaan eniten keskustelua herättänyt aihe hänen kiertäessään ympäri Suomea. Eli puhutaan arpajaislain kakkosvaiheesta. Hallitus takaa mahdollisuuden elämään, mutta kuntaliitoksiakin on tehtävä Antti Luukkanen Kuntaja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero vieraili lauantaina Kylmäkosken työväentalolla keskustelemassa ajankohtaisista asioista. Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta Paaterolle Akaassa, sillä päivälleen kuusi vuotta sitten hän oli vierailemassa nuorison taidetapahtumassa Toijalan monitoimihallilla ja vuonna 2015 hän oli kehitysministerinä Toijalan Valppaan vieraana. Se on meidän luja tahtotila, ja sen eteen tehdään töitä. Peltola sanoikin olevansa tyytyväinen siihen, että kunnille on annettu se, mikä kunnille kuuluu. Jälkimmäisen hän kuitenkin korostaa kuuluvan ensisijaisesti valtakunnansovittelijalle.– Yksi ongelma on se, mikä osa joulupostia varten palkattavasta lisätyövoimasta lasketaan kausityöntekijöiksi vai onko ideana käyttää heitä rikkureina. Antti Luukkanen Keskustelu mainoksista ja alaikäisten pelaamisesta yllätti ministerin Antti Luukkanen Lauantaina Akaassa vieraillut kuntaja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd) puhui Kylmäkosken työväentalolla paikallisille demareille muun muassa kuntien edessä olevista isoista ongelmista. – Kun viime hallituskaudella kolme vuotta sitten sovittiin kolmen peliyhtiön yhdistämisestä, oli jo sovittu, että palataan asiaan ja arvioidaan lisää. Verohelpotukset vain pienija keskituloisille Istuva hallitus on saanut selkeäsanaista palautetta nimenomaan siitä, että se lupaa enemmän kuin rahkeissa olisi varaa. Lisäksi hänen tontilleen osuu Postin mahdollinen lakko. Kyseessä oli ensimmäinen ministerivierailu Akaassa tämän hallituksen aikana. Nykyinen hallitus jatkaa Veikkauksen kanssa siitä, mihin edellinen jäi. Postin muihin pulmiin hän on jo myös alustavasti visioinut erilaisia ratkaisumalleja.– Olisiko mahdollista yhdistää Postin toimintoja vaikka Kela-takseihin tai että aamujakelun, kirjeidenkuljetuksen ja pakettien jakelun voisi yhdistää, Paatero pohti Kylmäkoskella. – Vaaleissa luvattiin muutos, ja nyt se muutos on tulossa. Esillä oli niin hänen ministeriötään koskevia kysymyksiä kuin ylipäätään hallituksen asioita. Nimenomaan kuntien talous kiinnosti yleisöä, jonka joukossa olivat muun muassa Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Rämö (sd). Veikkauksen toimintaan liittyvän keskustelun laajuus yllätti Akaassa lauantaina vierailleen kuntaja omistajaohjausministeri Sirpa Paateron. Veikkauksen pelejä käsitellään vielä Viime aikoina ovat nousseet esiin myös Paateron sektorille kuuluvan Veikkauksen ongelmat kuten markkinointi ja alaikäisten pelaaminen. 70 prosenttia suomalaisista saa ensi vuonna enemmän käteen kuin tänä vuonna. – Keskusteluiden taustalla voi nähdä, että yksityiset ja ulkomaiset peliyhtiöt yrittävät horjuttaa Veikkauksen monopoliasemaa. On suotava elämän mahdollisuus.Paatero sanoi Sipilän hallituksen vieneen nimenomaan kunnilta 850 miljoonaa euroa ja siihen vielä kilpailukykysopimuksen vaikutukset päälle. Samalla ministeri Paatero kohdisti sanansa kokoomukselle, joka on kyseenalaistanut hallituksen veronkevennykset. Mutta edellinen hallitushan ei tehnyt sitä. Nyt on tarkoitus katsoa vielä esimerkiksi markkinointiin ja uusiin peleihin liittyvät kysymykset, Sirpa Paatero kertoi
Poliisi kaipaa edelleen silminnäkijöiden havaintoja Tuntematon mies hyökkäsi naisen kimppuun Matinpuistossa Tarja Antola Tuntemattoman miehen epäillään pahoinpidelleen naisen Ryödintiellä Toijalassa perjantaina 18.10. 11,90 (14,70) Puru-Calsorin 130 tabl. Yksin liikkeellä ollut 17-vuotias nainen käveli Matinpuiston kentän vieressä, kun tuntematon mies hyökkäsi takaapäin naisen kimppuun ja kaatoi tämän maahan. Päässä oli huppu tai lakki siten, että se peitti osittain kasvot, Uusipaikka kertoo. Vanhoja vesija viemärilinjoja saneerataan Kurkelan alueella Akaan Seutu HS-Vesi saneerauttaa vesihuoltoverkostoja Toijalassa Kurkelan alueella loppuvuoden 2019 aikana. 14,50 (15,90/100 tabl.) Nasolin A-vitamin nenäsuihke 10 ml 7,50 (9,60) Uudet aukioloaikamme: Ma-pe klo 9-19, la klo 9-15 Puh. ”Suomi Leijona -korut” S Y K S Y N J U H L I I N ! Yrittäjätie 4, Kylmäkoski, Akaa puh. 03 543 5076 Uusi osoitteemme: Keskuskatu 47 (Viialan S-market) MAINOSPAIKKA, JOKA KUNNIOITTAA LUKIJAANSA. 03 543 5076 Uusi osoitteemme: Keskuskatu 47 (Viialan S-market) Multivita plus 200 tabl. – Tuntomerkkien perusteella mies on suomalaisenoloinen, vaaleaihoinen ja suomea puhuva. Nainen ei saanut näkyviä vammoja. Saneeraustyön yhteydessä työalueella olevien kiinteistöjen jäteveden ja vesijohdon tonttihaarat uusitaan tarvittaessa. Tämä on edelleen hidastuttanut Elecsterin asiakkaiden investointihankkeiden toteutumisaikatauluja sekä heikentänyt muovikalvojen kysyntää, varsinkin Kiinassa. • 100% kotimainen toimitus, asennus paikallisella murteella . PIKKUJOULUT Kalevala Korut ”Heijastuksia” MIEHILLE: * Teräskorut * Zipot ja rannekellot * Teräslompakot PIKKUJOULUIHIN: * Kauniit korvikset * Rannekorut * Korukellot * Lahjakortit * Korvien rei’itykset Voita ilmaine n kattore mppa! Soita 03 3390 0401 Arvonnan säännöt: vesivek.fi • Rakennamme uuden katon säältä suojaan päivässä. Nainen pääsi rimpuilemalla irti miehen otteesta ja poistui paikalta. Tekijää ei ole tavoitettu eikä poliisi ole saanut yhteydenottoja mahdollisilta tapauksen silminnäkijöiltä. Olemassa olevat runkolinjat joudutaan kaivamaan osittain esiin, ja vanhojen runkolinjojen välittömään läheisyyteen rakennetaan uudet runkojohdot. Saneeraustyö tehdään vesijohdon ja viemärin osalta auki kaivamalla. Hänellä oli musta toppatakki ja tummat housut, joiden väristä ei ole varmuutta. Poliisi epäilee miehen juosseen nuoren naisen kimppuun Matinpuiston pukukoppirakennuksen takaa. noin kello 19. Havainnoista voi ilmoittaa poliisin numeroon 029 5445 659 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.pirkanmaa@ poliisi.fi– Tapahtumat ovat kestäneet noin viisi minuuttia, mutta on mahdollista, että mies on ollut paikalla pidempään, rikoskomisario Antti Uusipaikka sanoo. Vesikatkoksista ja mahdollisesta liikennehaitasta tiedotetaan alueen asukkaita kuitenkin vielä tarkemmin työn edetessä. Pyydä vain tarjous! Uudet aukioloaikamme: Ma-pe klo 9-19, la klo 9-15 Puh. Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että kansainvälinen kauppa kärsii maailmanlaajuisesta epävarmuudesta. Yhtiö arvioi koko vuoden liikevaihdon jäävän maltillisesti edellisvuotta pienemmäksi ja osakekohtaisen tuloksen heikkenevän huomattavasti edellisvuoteen nähden. Lisäksi mies löi avokämmenellä naista kertaalleen kasvojen alueelle. Elecsterin tulos heikkenemässä huomattavasti Akaan Seutu Elecster-konserni alentaa liikevaihtoja tulosarviotaan. Saneeraustyöt aloitettiin viime viikolla valmistelevilla töillä, ja varsinaiset rakennustyöt kestävät arviolta vuoden 2019 loppuun asti. Tähän kisaan ei tarvi treenii, pumppii, hiittii, jumppii. Kun saneeraustyö tehdään auki kaivamalla, tulee kaivutöistä väistämättä ajoittaista kulkuhaittaa urakka-alueen välittömässä läheisyydessä oleville kiinteistöille. 19,90 (23,25) Multivita Magnesiumsitraatti 90 tabl. Saneeraustyö sijoittuu pääasiassa Kurkelantien ja Lähteentien väliselle pelto-osuudelle Etu-Kurkelan ja Lastumäen alueella. Saneeraustyön jälkeen olemassa olevat vanhat runkolinjat poistuvat käytöstä. Rikoskomisario myöntää, että Matinpuiston tapahtumat voivat herättää huolta.– Poliisin tietoon ei ole tullut alueelta onneksi muita vastaavia tekoja – ei ennen tätä tapahtumaa eikä sen jälkeen, Uusipaikka toteaa. Saneerattavan alueen viemärit toimivat koko ajan normaalisti, mutta vedenjakeluun tulee muutamia pieniä vesikatkoksia työn edetessä. 0400 372 767 Av.: ma-pe 10-18, la 10-14 Koru & Lahjaliike Hopea-Aitta KALEVALA ® jewelry ISÄLLE 10.11. Tapahtuma-aikaan oli jo melko pimeää. 30.10.2019 Aurinko nousi tänään kello 7.45 ja laskee kello 16.29. Saneeraustyöstä johtuvat tarvittavat liitostyöt olemassa olevaan verkkoon tehdään Kurkelantiellä ja Lähteentiellä. Rikoskomisario Antti Uusipaikka Valkeakosken poliisiasemalta kertoo, että miehen epäillään juosseen naisen kimppuun Matinpuiston kentän pukukoppien takaa. • Pyytämällä tarjouksen osallistut arvontaan. Aiemmin Elecster on arvioinut koko vuoden liikevaihdon kasvavan ja osakekohtaisen tuloksen paranevan maltillisesti edelliseen vuoteen verrattuna. Venäjän liiketoimintariskeiltä suojautuminen, erityisesti ruplan valuuttariskin osalta, on vaikuttanut tulokseen rahoituskulujen kasvuna.Pörssiyhtiö Elecsterin pääkonttori sijaitsee Akaassa, missä tehdään maidonpakkausjärjestelmien suunnittelua, markkinointia ja tuotantolinjojen kokoonpanoa Juuso Heikkinen Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai +0 +1 +4 +4 +2 +2 +2 +3 +2 +2 2 4 3 4 2. Poliisi pyytää edelleen havaintoja miehestä, tämän henkilöllisyydestä, tapahtumasta ja miehen poistumisreitistä. Saneeraustyön urakoitsijana toimii Karpin Kaivin Oy
– Tuo on vain yksi esimerkki. Toisessa ja viimeisessä äänestyksessä asettuivat vastakkain kaupunginjohtaja Antti Peltolan esitys ja Heli Einola-Virtasen esitys. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että liikuntatiloista nyt tehtävä päätös korvaa valtuuston 19.12.2018 tekemät päätökset Akaan Areenasta. Jaana Kootan mukaan hankesuunnitelman edetessä tarkentuu sekin, puretaanko Hirvialhon koulu osana rakennusurakkaa vai erillisenä. Viialan yhtenäiskoulun uudisrakennuksen alkuperäinen kustannusarvio oli 22,2 miljoonaa euroa. Peltola lisäsi esitykseen muun muassa kohdan, jonka mukaan liikuntatilaratkaisun rakennushankkeen suunnittelulla ja toteutuksella turvataan sujuva ja tarkoituksenmukainen kiinteä kulkuyhteys yhtenäiskoulun ja liikuntatilaratkaisun välille.Liikuntahallin ja liikuntasalin tarkkaa sijaintia ei ole päätetty, kuten ei myöskään uuden Viialan yhtenäiskoulun sijaintia. – Tämä kyteytyy hankesuunnittelun aikaiseen kilpailutukseen ja toteutukseen. Siinä on yksi havainnekuva uuden yhtenäiskoulun ja liikuntatilojen sijoittumisesta samalle alueelle, jolla nyt sijaitsevat tyhjillään olevat Hirvialhon koulu ja Keskustan koulu, kuusi Viialan yhtenäiskoulun ja Rasin koulun siirtokoulurakennusta sekä tekonurmija tenniskentät. Kisan voitti jälkimmäinen äänin 7–4. Sen vieressä olevalla harmaalla alueella on tällä hetkellä luistelukaukalo ja sen vieressä entinen Keskustan koulu.. Sekä sivistyslautakunta että tekninen lautakunta antoivat viime viikon maanantaina oman esityksensä Viialan liikuntatiloista. Liikuntatilaa tulisi 3594 neliötä, josta liikuntasalin osuus on 800 neliötä. + 700 000e OPM avustus.– Akaa Areenan rakentaminen on ehdollinen OPM:n avustukselle. Koulu siirretään, jos tarve vaatii Akaalaispoliitikot ovat saaneet päätöksenteon taustamateriaaliksi konsulttiyhtiö Boost Brothersin tekemän Akaan liikuntahallivaihtoehtojen elinkaarikustannusvertailun. Einola-Virtasta kannattivat Hannu Järvinen (sd), Inka Loppi, Mervi Pulkkinen (kesk), Harri Rämö (sd), Tuija Toivonen-Perttunen (vas) ja Kirsi Vaittinen (sd). Liikuntatilaratkaisuun esitetään haettavaksi valtionavustusta, ja liikuntatilaratkaisun rakennushankkeen suunnittelulla ja toteutuksella halutaan turvata se, että hanke saadaan etenemään kiireellisesti. Ilman liikuntatiloja se on noin 18,7 miljoonaa euroa. Hallilla ja salilla olisi yhteiset sosiaalitilat, ja rakennelman kokonaiskustannukset olisivat enintään 7 690 000 euroa. Täten ei tiedetä myöskään liikuntatilojen ja koulun välimatkaa. Einola-Virtasen esitys sai hänen omansa sekä Inka Lopin äänet. Avustusta on haettava 2019 vuoden loppuun mennessä. Aikataulua ei esityksessä ole määritelty. – Älä katsele sitä! Älä kiinnitä huomiota! Koota nauraa.– Massoittelussa pitää ottaa huomioon se, että siellä on olemassa olevat siirtokoulut. Kaupunginjohtaja Antti Peltolan esitys mukaili sivistyslautakunnan tahtoa mutta muuttui vielä kaupunginhallituksen tiistaisen kokouksen alla. Havainnekuvassa Areena-nimellä esiintyvä liikuntahalli on piirretty Viialan yhtenäiskoulun siirtokoulurakennuksen päälle. Liikuntatilaa tulisi yhteensä 3594 neliötä, josta liikuntasalin osuus on 800 neliötä. Samaisessa havainnekuvassa nykyisen Hirvialhon koulun paikalle on piirretty välituntipiha. marraskuuta. Pitää katsoa kokonaisuutena, miten koulu ja liikuntatilaratkaisu saadaan massoiteltua tontille ja miten ne saadaan liikenteen kannalta järkeväksi. Inka Loppi (sd) kannatti Einola-Virtasen muutosehdotusta, joten ensimmäinen äänestys käytiin Rajalan ja Einola-Virtasen muutosesitysten välillä. Ne tarkentuvat hankesuunnittelun valmistuttua ja sitten, kun saadaan tehtyä tarkempaa tilaohjelmaa hallin osalta ja pohdittua kilpailuasiakirjoihin laatuperusteita, Koota sanoo. Mutta jos se on tarpeellista, sekin tehdään. Kaupunginjohtajaa kannattivat Joronen, Järvinen, Leinonen, Pulkkinen, Rajala, Rytkönen, Rämö, Toivonen-Perttunen ja Vaittinen. Hallilla ja salilla olisi yhteiset sosiaalitilat, ja rakennuksen kokonaiskustannukset olisivat enintään 7 690 000 euroa.Kaupunginhallitus esittää valtuustolle myös, että liikuntatilaratkaisun rakennushankkeen suunnittelulla ja toteutuksella turvataan sujuva ja tarkoituksenmukainen kiinteä kulkuyhteys yhtenäiskoulun ja liikuntatilaratkaisun välille. Kootan mukaan voidaan kuitenkin puhua myös pelkästä liikuntahallista, jossa kaikki tilat voivat olla saman katon alla. Liikuntahalli voi valmistua ennen koulua Jaana Kootan mukaan Viialan liikuntatilat nähdään järkevänä rakentaa uudesta koulusta erillisenä siksi, että ne voitaisiin toteuttaa omalla aikataululla. Se on kokonaisuudessaan tosi ahdas tontti. Tontti vaatii myös työmaata, Koota toteaa ja kertoo, että tavoitteena on saada uuden yhtenäiskoulun hankesuunnitelma valmiiksi 6. Heli Einola-Virtanen (ps) puolestaan ehdotti, että valtuustolle esitettäisiin seuraavaa vaihtoehtoa: – Akaa Areena toteutetaan kahdella täysimittaisella kentällä huomioiden koulun ja seurojen tarpeet. Ne olisivat samassa rakennuksessa mutta eivät uuden koulurakennuksen yhteydessä. lokakuuta. Siellä kuultu palaute ja toiveet ovat Kootan mukaan arkkitehdin tiedossa.– Katsotaan, mitä pystymme ottamaan käytäntöön, hän toteaa. Viialan yhtenäiskoulun siirtokoulun yllä leijuu uhka, joka voi myös toteutua Mikko Peltoniemi Akaan kaupunginhallitus päätti tiistaina esittää valtuustolle, että Viialan uuden yhtenäiskoulun lähistölle rakennetaan sekä liikuntahalli että liikuntasali. Koota uskoo, että liikuntahalli saadaan mahtumaan tontille, mutta se tuo haasteita työmaahan. Koulusuunnitelmia on esitelty myös kaupunkilaisille avoimessa yleisötilaisuudessa. Rajalan esitystä kannattivat hänen lisäkseen Hanni Joronen, Jaakko Leinonen ja Jouko Rytkönen (kok). Sami Rajala (kok) esitti muuten samankokoisia tiloja kuin kaupunginjohtaja, mutta salin osuus olisi 800 neliön sijaan 1000 neliötä. – Näillä spekseillä ei tarvitse siirtää siirtokouluja pois alta. Demareista kantansa Akaan Areenan takana piti siis Loppi, kun taas Järvinen, Rämö ja Vaittinen vaihtoivat kaupunginjohtajan esityksen taakse. Nyt pystytään aikaistamaan tätä niin, että liikuntahalli toteutettaisiin aikaisemmin ja saataisiin käyttöön ennen kuin koulu valmistuu, Koota kertoo Akaan Seudulle. Hintaa tällä ratkaisulla olisi 430 000 euroa enemmän. – Akaa Areena tehdään erillishankkeena – Akaa Areena toteutetaan ranskalaisella kilpailutuksella. Nyt ei ole lyöty mitään lukkoon, Koota kommentoi havainnekuvaa.Kuvassa koulusta erilleen piirretty areena on Viialan yhtenäiskoulun yläluokkien käytössä olevan siirtokoulurakennuksen päällä. 6 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu UUTISET Rakennus tulisi erilleen uudesta yhtenäiskoulusta Kaupunginhallitus esittää Viialaan noin 3600 neliön liikuntatilaa Mikko Peltoniemi Akaan kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Viialaan rakennetaan sekä liikuntahalli että liikuntasali, joista kumpikaan ei ole uuden yhtenäiskoulun yhteydessä. – Ne ovat suunnitteluteknisiä ratkaisuja. Kaupunginhallituksen esityksessä puhutaan erikseen liikuntahallista ja pienemmästä liikuntasalista. Voiton vei Peltolan esitys äänin 9–2. Akaan valtuusto käsittelee kaupunginhallituksen esitystä keskiviikkona 30. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle myös, että liikuntatilaratkaisun hankesuunnittelu yhdistetään Viialan yhtenäiskoulun hankesuunnitteluun ja se toteutetaan sivistystoimen ja teknisen toimen yhteistyössä. Hanni Joronen (vihr) ja Jaakko Leinonen (kok) kannattivat Rajalan muutosehdotusta. Mahdollista on sekin, että myös nykyisen Hirvialhon koulun paikalle tulee rakennuksia.– Katselemme kokonaisuutta. Kaupungin teknisen johtajan Jaana Kootan mukaan tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi jonkinlaista käytävää. Demareilla monia näkemyksiä Kaupunginhallitus ei ollut liikuntatilaesityksestään yksimielinen. – Akaa Areenan hinta 3.6 milj. Joudutaanko koulu siirtämään pois liikuntatilojen alta
Tarja Antola Suomen riistakeskus on myöntänyt Jalannin riistanhoitoyhdistyksen alueelle Akaaseen poikkeusluvan ilveksen pyyntiin. Osa heistä valmistuu isoina lapsuutensa haaveammatteihin, ja osalla unelma-ammatti vaihtuu murrosiän myllerryksessä. Lähde: Liikenneja viestintävirasto Traficom Juuso Heikkinen Suurin osa Akaan autoista on bensa-autoja. Näistä matkailuautoja on neljä. Poikkeusluvat on kohdennettu tiheimmille ilvesalueille. Aasialaiset automerkit jyräävät Viime vuonna Akaassa otettiin eniten käyttöön Kia-merkkisiä autoja, joita on 39. Unelmat ovat kunkin henkilön omia. Akaassa on myös yksi maakaasulla toimiva auto. Lisäksi Akaassa on yhdeksän Porschea ja kolme Teslan sähköautoa. Chevroleteja, Dodgeja, Fiateja, Opeleita, Plymoutheja ja Volvoja on kaikkia yli viisi kappaletta. Toivo auttaa jaksamaan, kenties löytyy uusi reitti umpikujasta ulos. Tunnelin päässä näkyy jälleen valoa, ja unelmat alkavat kukkia. Pelkäämme naurunalaiseksi joutumista tai haihattelijoiksi leimaamista. Siitä huolimatta itsekin lähes joka viikko arvontaan parilla eurolla osallistun. Toyota on myös ainoa merkki jota on yli tuhat. Riistakeskus myönsi Pohjois-Hämeeseen joulukuun alusta alkavalle pyyntikaudelle kannanhoidollisen poikkeusluvan kaikkiaan 18 ilveksen metsästykseen. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 7 FORUM AKAA Eija Kariluoma UUTISET Unelmatko muka turhia! O len usein kuullut, että unelmat ovat lapsia ja haihattelijoita varten. Ladoja löytyy 38 ja Wartburgeja yksi. Määrä sisältää autot, joiden haltijoiden kotikunta on Akaa. Toiseksi eniten on tällä hetkellä Fordeja, joita on 896. 1980-luvun autoista toiseksi yleisin on Opel. Akaan suosituin automerkki on Toyota Akaassa on liikennekäytössä yli sata 1970-luvun henkilöautoa Akaassa on liikennekäytössä lähes 9700 autoa. Kolmea merkkiä on Akaassa liikennekäytössä yli kymmenen. Mikko Peltoniemi. Unelmat ovatkin siitä hyviä, että niitä voi aina vaihtaa ja niitä on kaikenikäisillä. Lähimmäisen kärsimystä on raskas seurata, riittämättömyyden tunne on valtava. Halu auttaa olisi kova, mutta keinoja ei löydy. Lapset unelmoivat olevansa isoina sairaanhoitajia, poliiseja, formulakuskeja, kaupan myyjiä, kaivinkoneen kuljettajia… Unelmia on monia, mutta kaikkien haaveet ovat tosia. Kannansäätelyllä pyritään pitämään ilveskanta vakaana ja säilyttämään eläinten ihmisarkuutta. Automerkkejä joita on käytössä yli 100, on 21. Jani Körhämö Suomen riistakeskuksesta kertoo, että kyseessä on useiden metsästysseurojen muodostama niin sanottu yhteislupa-alue, joka kattaa lähes koko Jalannin riistanhoitoyhdistyksen alueen. Autoja otettiin käyttöön vuonna 2018 yhteensä 262 kappaletta ja tänä vuonna tammi-syyskuun välisenä aikana yhteensä 168. Matkailuautoja on Akaassa tällä hetkellä käytössä 141. Vuonna 2018 arvioitiin Pohjois-Hämeessä olleen noin 24 ilvespentuetta. Kuka sanoo, ettei unelmia voi saavuttaa! Iso rahapotti ei arvonnassa suurimmalle osalle kohdalle kopsahda, varsinkaan jos se on jo lähelle osunut. Akaassa päästään ilvesjahtiin Jari Turusen riistakamera kuvasi ilveksen 27.4.2017 Riisikkalassa. Eniten Akaassa on 70-luvun Volkswageneita, joita on 15 kappaletta. Alueelta tuli yksi hakemus. Jotkut toteuttavat itseään viidentai kuudenkympin villityksen iskiessä. Seuraavina tulevat Ford (41), Mersu (38), Nissan (35) ja Volkswagen (32). Dieselillä toimivia taas on 54. Jaksaminen loppuu, eikä unelmia enää ole. Niistä voi kertoa tai olla kertomatta. Toyotaa on henkilöautoista ylivoimaisesti eniten, 114 kappaletta. Aikuisina syvimmät unelmat pidetään usein omina salaisuuksina. Bensiiniautoja on 334. Kia on eteläkorealainen automerkki. Näistä sähköautoja on kolme. Toiseksi eniten on Fordeja, joita käytössä on yhä 14 autoa. Akaan autokannasta noin 13 prosenttia on otettu käyttöön viime vuosituhannen viimeisellä vuosikymmenellä.Suurin osa 1990-luvun autoista Toyota-merkkisiä. Tässä yksilöllisyyttä ja pärjäämistä korostavassa ajassa toisesta välittäminen on arvokasta. Joulupukilta voi toivoa ja unelmoida vaikka mitä, mutta kyllä Siperia aikuisena opettaa, ettei joulupukkia oikeasti ole olemassa. Toiset taas ovat niin suunnitelmallisia, että unelmiin uskoessaan heillä on jo reitti valmiina ja kompassin suunta selvänä. Yli viisisataa 1980-luvun autoa 1980-luvun autoja on Akaassa 531. Elämä tuntuu tarkoituksettomalta ja synkältä tarpomiselta. Ilveksen metsästysaika päättyy 29. Elämä ei ole oikeudenmukaista. Jos kaikki unelmat eivät toteudu, niin usein kuitenkin osa niistä muuttuu todeksi. Monien elämää varjostavat sairaudet, työttömyys, yksinäisyys tai joku muu raskas taakka. Niitä on käytössä 222. Kolmantena on Volkswagen, joita on Akaassa tällä hetkellä liikennekäytössä 889. Osalle meistä ei käy hyvin. Liikenneja viestintävirasto Traficomin tilastosta selviää, että Akaassa on tällä hetkellä yhteensä 108 autoa, jotka on käyttöönotettu 1970-luvulla. Lapsena kerroimme unelmistamme paljon enemmän kuin aikuisina. Kolmantena oli viime vuonna Ford, ja tänä vuonna Volkswagen.Lähde: Liikenneja viestintävirasto Traficom Juuso Heikkinen Kirjoittaja on Toijalan yhteiskoulun yhdeksäsluokkalainen, joka tutustui työelämään Akaan Seudussa . Alueen suuruusluokka noin 20 000 hehtaaria. Buickeja ja Cadillaceja on molempia Akaassa kolme kappaletta. Usein kuitenkin jo kuuntelu tai pelkkä läsnäolo auttaa. Pienillä eleillä on mahdollista saada synkkyydenkin keskellä toivon kipinä syttymään. 1990-luvun suosituin automerkki oli Toyota Akaassa 1990-luvulla käyttöönotettuja autoja on yhä liikennekäytössä tämän vuoden syyskuussa 1291. Elämä näyttää toivottomalta ja jatkuvalta kaamokselta. Akaassa on yli neljäsataa uutta autoa Tänä ja viime vuonna Akaassa on otettu uusia autoja käyttöön yhteensä 430. Olen monta kertaa nähnyt joulupukin jouluna meillä kotona ja joulujen välissä Rovaniemellä. Toiseksi eniten on Opeleita, joita on 142 kappaletta. Arvio ilvesten määrästä perustuu petoyhdyshenkilöiden tarkastamiin ja Tassu-järjestelmään kirjattuihin pentuehavaintoihin. Luonnonvarakeskus on arvioinut Pohjois-Hämeen ilveskannaksi ennen alkavaa metsästyskautta 140–150 yli vuoden ikäistä yksilöä. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. Kanta-arvio säilyi edelliseen vuoteen nähden samana. Luvalla voi kaataa yhden ilveksen. Sähköautoja löytyy viisi. Unelmoijilla on pää pilvissä ja jalat irti maan pinnalta. Sähköautoja on tällä hetkellä viisi. Kolmannella sijalla on Nissan, joita on 123 kappaletta.Akaasta löytyy myös yli sata 1990-luvun Volvoa ja Volkswagenia. Osan pajoistaan hän on unelmiensa mukaisesti siirtänyt Korvatunturilta sinne Rovaniemelle ja työmatkat kuulemma sujuvat nopsasti ja ekologisesti poroilla.Lauri Viita kirjoitti runossaan Luominen: Lienet eläin taikka puu, …kaikin soluin, sydämin usko, tahdo jotakin, niin se kerran tapahtuu! Kirjoittaja on entinen kunnan ja nykyinen valtion virkanainen. Sadan rajalla on myös Ford, jota on 99 kappaletta. Pahimmillaan epäonni kasautuu ja lyö maahan lujin iskuin. Näkymä tai haave paremmasta auttaa selviämään, alussa usein tunnin tai päivän kerrallaan. Kun ihminen uskoo unelmiinsa, usein ihan huomaamattaan hän alkaa toimia niin, että elämä kuljettaa kohti unelmaa. Myös Mercedes Benzejä on kymmenen. Minä muuten tiedän, että joulupukki on oikeasti olemassa. Niitä on yhteensä 1183. Viidennellä sijalla on Mersu (77). Toisena on japanilainen Toyota, joita on 35.Kuluvana vuonna kärjessä on Toyota, joita on tähän mennessä otettu käyttöön 26. Kakkossijaa pitää Kia, joita on tähän mennessä Akaassa käyttöönotettu 21. Toiseksi yleisimpiä ovat dieselautot, joita on 2885. Bensiiniautot yleisimpiä Bensiiniautoja on tällä hetkellä Akaassa eniten, 6705. helmikuuta. Yli viisisataa kappaletta on Opeleita, Nissaneita, Mercedes Benzejä, Volvoja, Volkswageneita, Fordeja ja Toyotia. Ylivoimaisesti suosituin automerkki Akaassa on Toyota
Yllätys Viialasta: Valoperformanssi.. Rippikoulun jo käyneet kakkosisoset olivat suunnitelleet ja toteuttaneet kirkkoon valotaideteoksia ja valaisivat myös kirkon ulkoa. Taidehistorioitsija, kuvataiteilija Minna Poluksen ideoima LUX-tapahtuma koostui tällä kertaan 24 työstä, joiden keskiössä tavalla tai toisella oli valo. Viialan yhtenäiskoulu: Pipsa Possu. Ihastusta herättivät myös kirkon urut, joiden sisävalot olivat päällä. Katkeamaton autojono Toijalaan todisti, että liikkeellä oltiin koko kaupungista. Valkeakoski-opisto, Kädentaitopaja: Unisiepparit. Viialan kirkonseutu oli tämänvuotisen LUX-tapahtuman näyttämö. Hämärässä kirkossa moni totesikin, että valot saisivat korostaa kauniita urkuja useamminkin. Liikkeellä illan hämyssä oli järjestäjien laskujen mukaan toista tuhatta ihmistä. Akaan LUX huipentui Flamman tulinäytökseen kirkon edessä. Viialan kirjastossa oli valoeteinen ja pientä tarjoilua. 8 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu UUTISET Viialan kirkon urkujen sisävalot saivat kävijöiltä kiitosta Akaan LUX sai kaupunkilaiset liikkeelle Juha Kosonen Akaan LUX -valotaidetapahtuma järjestettiin nyt toisen kerran perjantaina. Tero Laihanen Valotaidetapahtuma huipentui Flamman tulinäytökseen. Töitä tekivät lasten ja nuorten ryhmät Käsityökoulu Silmusta, Valkeakoski-opistosta sekä Viialan yhtenäiskoulusta ja Nahkialan koululta. Partiolippukunta Viialan Metsänkävijät poltti nuotioita ja Finvalo valaisi Ystävyyden talon. Tällä kertaa tapahtumapaikkana oli Viialan kirkko ja ympäröivä puisto sekä Viialan kirjasto. Akaan seurakunnan Viialan kirkko täyttää ensi vuonna 70 vuotta. Akaan Kuvataiteilijoilta sekä Käsija muotoilukoulu Näpsältä oli myös teoksia. Kirkolta syksyiseen iltaan poistuneet toivoivat Lux-tapahtumaa ensi syksyksi Kylmäkoskelle. Erityisesti tapahtuma veti valotaiteen äärelle lapsiperheitä
Käsityöharrastus johdatti Laakson lopulta vaatetusalan opintoihin, ammatinvaihtajaksi ja perustamaan oman yrityksen Aana Ilonan. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 9 & ELINVOIMA YRITTÄJYYS s. » SIVUT 10–11. 9–44 Tarja Antola Käsityöharrastus teki Annina Laaksosta yrittäjän KUN Annina Laakso kyllästyi viettämään aikaa Facebookissa, hän kävi ostamassa kaupasta lankaa ja kutimet ja päätti opetella kutomaan. Laakso tekee vaatteita kierrätyskankaista ja ylijäämämateriaaleista
Yrittäjäntie 4, Kylmäkoski Suvi on palannut töihin. Retrohenkisyys ei ole varsinainen tavoite, mutta tykkään ammentaa inspiraatiota menneiltä vuosikymmeniltä. Akaalaisen Laakson yrityksen Aana Ilonan mallistosta löytyy naisten arkivaatteita, jotka syntyvät kierrätetyistä kankaista ja ylijäämämateriaaleista. Annina Laakso muutti miehensä kanssa Akaaseen kolme vuotta sitten Tampereelta, kun pariskunta löysi mieleisensä talon Toijalasta. Monesti kuosit herättävät asiakkaissa muistoja. Malliston vaatteet ovat uniikkikappaleita tai muutaman kappaleen eriä. – Kierrätysmateriaaleista tehdyt vaatteet kiinnostavat ihmisiä koko ajan enemmän, Laakso sanoo. – Haluan tehdä mahdollisimman ekologista ja kestävää, koska maailmassa on jo tarpeeksi roinaa. Vaateteollisuus saastuttaa ympäristöä yhtä paljon kuin lentoja laivaliikenne yhteensä. Facebookista lankaostoksille 33-vuotias Laakso innostui käsitöistä vasta aikuisena siitäkin huolimatta, että hän tokaluokkalaisena ilmoitti koulussa tehdyn vohvelikangastyön jälkeen ryhtyvänsä ompelijaksi. Laakson lukeman raportin mukaan kaatopaikalle tai poltettavaksi päätyy jopa 73 prosenttia valmistetuista vaatteista. Hän tietää, että jos ostaja ei maksa vaatteesta, sen maksaa joku muu jollain toisella tavalla. Muuten yksinkertaisten ja mutkattomien vaatteiden juju on usein väreissä ja erilaisissa kuoseissa. – Useimmiten maksajia ovat ne maat, joissa vaatteet valmistetaan. 10 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu Keskuskatu 38-40, Viiala, p. Elämänmuutos sai alkunsa Facebookista. Aana Ilonan hän perusti viime vuoden heinäkuussa. Materiaalien etsiminen vie ison osan työajasta. Seuraukset eivät näy ostajalle Halpavaatetuotanto aiheuttaa Laaksolle päänsäryn, ja vaatteiden arvostuksen väheneminen harmittaa. Tervetuloa palveltavaksi! Akaalaisyrittäjä hyödyntää vanhat kankaat ja ylijäämämateriaalit Annina Laakso pelastaa maailmaa vaatteilla Tarja Antola Vaatetusompelijaksi opiskellessaan Annina Laakso teki harjoitustyöt mieluimmin kierrätyskankaista. 050 577 9791 Urjalantie 17, Urjala p. Muina aikoina sop. Se tarkoittaa saastuttamista, alipalkkaamista ja turvattomia työoloja. Kangas määrää lopullisen työn Laakso hankkii kankaat käsityötarvikkeiden kierrätyskeskuksesta, kirpputoreilta ja saa niitä lahjoituksena. – Alusvaatteet ja sukat ostan kaupasta, mutta muuten kaikki vaatteet ovat itse tehtyjä tai kirppareilta ostettuja. Vaatteet ovat uniikkikappeleita Aana Ilonan mallistolla on tällä hetkellä Raumalla yksi jälleenmyyjä. Jos käyttäisimme hyväksi sen, mitä meillä jo on, asiat olisivat paljon paremmin, Laakso sanoo. Yrittäjä noudattaa ekologisuutta myös omissa vaatehankinnoissaan. – Kuulen usein sanottavan, että ”muistankin tämän kankaan”. Lähiaikoina yritykselle on avautumassa myös oma verkkokauppa. – Kun yhtenä päivänä roikuin Facebookissa ja luin maailman turhimpia asioita, päätin että minulla täytyy olla tärkeämpääkin tekemistä. Lähdin Facesta, kävin ostamassa lankaa ja kutimet ja opettelin kutomaan.Kun Laakso huomasi saavansa käsillä tekemisestä enemmän iloa kuin silloisesta työstään, hän päätti opiskella siitä itselleen uuden ammatin. Laakso muutti miehensä sekä kahden kissan ja koiran kanssa Akaaseen kolme vuotta Tampereelta. Se ei näy meille, mutta näkyy paikallisten ihmisten elämässä. Samaa teemaa hän jatkaa nyt yrittäjänä. Mustanportintie 1, 37800 Akaa Tel. Ma suljettu. 040 5757 404 Tampereentie 11 37830 Viiala Pirjo Pastell Ajanvaraukset 040 754 7057. Ajat varattavissa tutusta numerosta 045 200 9775. 03 542 1103 Parturi-kamPaamoPalvelut avoinna ma-la sopimuksen mukaan. – Kierrätysmateriaalien käyttäminen tekee työstä vähän vaikeampaa mutta myös hauskempaa ja mielenkiintoisempaa, koska etukäteen ei voi päättää, mitä tekee. Yrittäjän työhuone sijaitsee kodin yhteydessä, 1928 valmistuneessa hirsitalossa Toijalassa. – Se unohtui seuraavaan luokkaan mennessä, Laakso nauraa.Laakso työskenteli vuosia hotellija ravintola-alalla, kunnes käsityökipinän sytyttyä päätyi ammatinvaihtajaksi. – Yrittäjäksi päädyin sen takia, koska minua kiinnostaa omaehtoinen tekeminen ja koska alalla ei ole liikaa työpaikkoja. Ei koske lahjakorttihoitoja. KAMPAAMO TIINA PELLIKKA KIRKKOTORI 10, 37800 AKAA PUH. mukaan. Vasta kun kankaan saa käsiinsä, tietää, mitä siitä saa. 044 235 5593 www.kuntoaskel.net KUNTOSALI, LIIKUNTAPALVELUT, FYSIOTERAPIA, HIERONTA JA AKUPUNKTIO Kokonaisvaltaista hyvinvointia yli 20 vuoden kokemuksella! Niina Ruonala Keskuskatu 38-40, 37830 VIIALA 044 08 500 80 http://www.kauneushoitola-aava.fi/ PHYT`S LUOMUKOSMETIIKKAA Heleyttävä Reviderm kasvohoito 60 min 62€, 60 min kasvohoidon yhteydessä Phyt’s kotihoitotuotteet -15% marraskuun aikana varattuihin hoitoihin. Vuonna 1928 valmistuneessa hirsitalossa asustavat myös Tera-koira sekä kissat Iina ja Papu. Myös iltaisin. ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS
045 106 0112 Viialan Fysioterapia Kinon talo, 37800 Akaa Marraskuun ajan klo 10-13 edullisemmin hierontaan! 30 min. hieronta 20,45 min. kirpputori) Puh. TERVETULOA! Yrittäjäntie 2, (ent. 30,ROMPEJA KENKÄTORI Kylmäkoskella Kennossa 9-tien ja Sipilän risteyksessä. (03) 542 4040 Myymälä avoinna ma-pe 6-17. Akaa 9-15, Urjala 9-13 SEK ATAVAR AK AUPASTA EDULLISESTI! KEVYTPEITE 3x5m camoväri (9,99kpl) 2 pss 2 pss 5 00 10 00 10 00 25 00 5 99 5 00 2 99 10 00 99 1 50 Loput KUKKASIPULIT (3,49 pss) 9 95 Kuorittu AURINGONKUKANSIEMEN 5kg 12 95 LINTULAUTA musta tai valkoinen (19,95) 4 99 TALIPALLOÄMPÄRI 30kpl (5,99) 2 kpl 2 kpl 5 00 5 99 PÄHKINÄTANKO 800g (2,99kpl) Lasten HEIJASTINVALJAAT keltainen, musta tai pinkki (7,99) 3 kannua Säästä 15e LASINPESUNESTE 5L -20° (3,99kpl) 15 litraa lasinpesua vain 0,67cent/l PARISTOT 1 kpl/9V, 4kpl/AA tai 4kpl/AAA pkt KAAPELIKELA 3x1,5mm kumikaapeli 15m IP44 (29,99) RÄKÄPELI SNOT-IT Vaikka aikuisten pikkujouluihin (19,99) HAUTALYHTY sydän 18cm, 120h HALKOSÄKKI n. 40L kuivattua koivuhalkoa (5,99kpl) KOSTEUDENPOISTAJA 450g, riittää 20m²:n tilaan PUTKIREISKA 1L (2,-) Säästä 50% Akaalaisyrittäjä hyödyntää vanhat kankaat ja ylijäämämateriaalit Annina Laakso pelastaa maailmaa vaatteilla Annina Laakso on tyytyväinen ammatinvaihtaja. 0500 670 959 • Avoinna ti-pe 10-17, la 10-15, la 2.11. Valtatie 14, Akaa 0400 808 977 ma-pe 9-19, la 9-15 Urjalantie 35, Urjala 040 197 2724 ma-pe 9-18, la 9-13 Tarjoukset voimassa 30.10.-5.11. Puh. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 11 p. suljettu• LOPUT KESÄKE NGÄT Talvikengät ja avokkaat -50% -70% Poistoja 1 e , 5 e , 10 e , 15 e jne. Tarja Antola ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS. Hämeentie 44, 37800 Akaa. – Tykkään, että saan käyttää luovuuttani ja tehdä jotain hyvin konkreettista, Laakso kertoo. Olemme avoinna Pyhäinpäivänä 2.11. Tervetuloa herkkuostoksille leipomomyymäläämme
040 778 0605 • info@graafinenidea.fi GRAAFISTA SUUNNITTELUA PAKKAUSSUUNNITTELUA digitoteutuksia… JA TAITTOA www.graafinenidea.fi Arviointikäynti asiakkaan luona on aina ilmainen ja. Siinä mielessä olisi kannattanut jäädä Helsinkiin töihin. – Tämä on plus-miinus-hommaa. – Hauduttelimme Teletaloa Leskirouvan ajan, ja ajattelimme tehdä tähän asuntoja ja toimistotiloja. kohteeksi, koska sellaisella saa kyllä porukalle töitä, mutta suuria taloudellisia voittoja remontit eivät tuota. Sen jälkeen Akaan Muuraus ja Laatoitus on tehnyt kymmeniä sekä puurunkoisia taloja että täystiilikoteja ja oli mukana myös Valkeakosken Asuntomessuilla vuonna 2009.Jo vuonna 2004 Akaan Muuraus ja Laatoitus alkoi tehdä myös linjasaneerauksia, joissa kerrostalojen putkien ohella uusitaan sekä kylpyhuoneet että monesti muitakin tiloja. Hanna Kinnari / 0407296055. Sitä ennen oli saneerattu yksi. Hyvin pian Hyötyläinen ryhtyi kuitenkin talonrakennushommiin. Hyötyläinen työmiehineen ja alihankkijoineen kävi koko talon läpi ja teki laajennusosan päälle myös toisen kerroksen. – Vuonna 1998 tein jo ensimmäisen talon itselleni. Toiminimen perustaminen tuntui kuitenkin järkevältä, koska muurarin työmaa vaihtui niin usein. Jonkunhan se oli siivottava kuntoon, ja se nosti samalla koko alueen arvon ihan toiseksi, Sami Hyötyläinen sanoo ja kehuu Elina-vaimon ratkaisevaa intoa hankkeeseen. Alennustilasta edustuskuntoon kohentuneeseen kehräämöön tehtiin toimistotiloja, kuntosali ja loft-asuntoja, joille löytyi nopeasti käyttäjät. Ensimmäinen oma urakka oli parveketyömaa Tampereella. . Leskirouvan talon pitikin olla hänen yritykselleen viimeinen saneerauskohde, mutta toisin kävi. SBL mikrosementti pinnoitukset ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Entiseen Teletaloon tulee 750 neliötä liikuntatiloja Sami Hyötyläinen uudistaa Toijalaa rakennus kerrallaan Mikko Peltoniemi Toijalan Yrittäjien Vuoden yrittäjä 2019 on Sami Hyötyläinen . @maalausliikehanki / info@maalausliikehanki.Þ . Toinen on Akaassa, ja yhteensä Hyötyläinen työllistää noin kymmenen työmiestä sekä jatkuvasti kasvavan määrän alihankkijoita. Hyötyläinen osti keväällä näköetäisyyden päässä Leskirouvasta olevan entisen Teletalon, jossa on 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla rakennetut osat. 03 549 4400 www.tilitoimistoalakahri.com Pirjo Järvelä • puh. Crossfit, kuntosali, ilmajooga, parkour, pumping, spinning, Hyötyläinen luettelee ja kehuu talon runkoa. Ensimmäinen myyntiin tehty talo valmistui Toijalaan Savolan alueelle vuonna 2003. Ensimmäinen isompi saneerauskohde oli Hämeentiellä entinen kehräämö, jonka Vuoden yrittäjä mallia 2019 osti viisi vuotta sitten vaimonsa Elina Hyötyläisen kanssa. – Tästä huomaa, että tämä on ollut valtion rakennus, sillä tämä on pirun hyvin rakennettu. – Kehräämöstä näki, että siitä saa hyvän rakennuksen. työstäni on mahdollista hakea kotitalousvähennystä. Vanhemman rakennuksen puolelle tulee kahvila, vuokrattavat saunaja kokoustilat sekä kolme asuntoa torin puoleiseen päähän.. Vähän huonosti pidetty vaan, mutta uusimme vesikaton, ikkunat, julkisivun ja ilmanvaihdon ja asennamme maalämmön. Kyseiselle tontille on tämän vuoden aikana noussut nelikerroksinen 11 asunnon uudisrakennus. . 12 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu Uotintie 5, Lempäälä 050 550 2000 Löydät meidät myös Facebookista! AUKIOLOAJAT: Ma sulj., Ti-Pe 11-18, La-Su 12-18 Kahvila Siirin Lämpimästi tervetuloa makoisaan syksyyn PARAS VALINTA KUMPPANIKSI Satamatie 37, 37800 Akaa Puh. Sisämaalaukset . Sitten heräsi ajatus, että tehdään liikuntatalo, josta jokainen paikallinen saa jotain. Tapetoinnit . Kerrostalorintamalla Sami Hyötyläinen aikoo myös jatkaa, ja sitä varten hän hankki Akaan kaupungilta tontin Kaartotieltä Akaan keskusurheilukentän ja Toijalan monitoimihallin väliseltä alueelta. Silloin heräsi ajatus siitä, että perustetaan rakennusliike, jolta saa tilattua koko talon, ja on omat muurarit ja laatoittajat ja timpurit. Hyötyläinen ei olisi ostanut Leskirouvan taloa ja tonttia pelkäksi saneerausJuuso Heikkinen Toijalan yrittäjät valitsi Sami Hyötyläisen Vuoden yrittäjäksi. Uudempaan osaan syntyy parhaillaan 750 neliötä liikuntatiloja viiteen eri saliin. Parhaillaan Hyötyläisen firma Akaan Muuraus ja Laatoitus saneeraa Toijalan entistä Teletaloa. Leskirouvassa ratkaisevin tekijä oli rakennuksen takana oleva kerrostalotontti. 03 549 4400 www.tilitoimistoalakahri.com 40 vuotta yrittäjän kumppanina! Satamatie 37, 37800 Akaa Puh. Kehräämön jälkeen Akaan Muuraus ja Laatoitus kävi ravintola Leskirouvan talon ja sen laajennusosan kimppuun Toijalan ydinkeskustassa. Hyötyläinen perusti ensimmäisen yrityksensä, Tmi Hyötyläisen Saneerauspalvelun vuonna 1998. Vuonna 1999 firman nimeksi muuttui nykyinen Akaan Muuraus ja Laatoitus.Hyötyläinen ehti olla ennen oman yrityksen perustamista viitisen vuotta muuraus-, laatoitusja rappaushommissa muiden leivissä. – Tavoitteena on tästä eteenpäin rakentaa joka vuosi yksi kerrostalo, Hyötyläinen paljastaa. Nämä työt ovat keskittyneet Helsinkiin, jossa Sami Hyötyläinen itsekin aluksi kävi ja jossa hänellä on koko ajan hommissa yksi työporukka. Kehräämö aloitti uuden aallon Viime vuodet Sami Hyötyläisen työn jälki Toijalassa on ollut päivä päivältä näkyvämpää. Tässäkin saneerauksessa syntyi sekä asuntoja että liiketiloja
Yritän jäädä tästä pikkuhiljaa sivuun ja tehdä köykäisempiä hommia, sanoo Timo Välimäki. Kylmäkoski vetää takaisin myös Riku-Mattia. Jos ränneissä kasvaa puuntaimia, se on minunkin vikani, ja pahin mahdollinen mainos. Tänään Aseman Kylätalkkari hoitaa muun muassa yhdeksän rivitalon talomiehen työt Kylmäkoskella.– Kun teki työnsä hyvin, töitä tuli koko ajan lisää. Turvallinen auttaja Tänään yli puolet Aseman Kylätalkkarin asiakkaista on heitä, joille tehdään työt lamppujen vaihdoista lumitöihin. Kontakti on Varsinais-Suomeenkin. Sitä ajattelee tekevänsä jonkun homman vartissa, mutta siihen meneekin tunti, kertoo Riku-Matti Välimäki. Irtiottoja otetaan moottoripyöräreissuin aika ajoin. – Töitä on niin paljon kuin ehtii tekemään. – Olen Koski TL:ssä nyt urakalla rakennusliikkeessä kiireapulaisena, ja töitä siellä on jatkossakin. – Kun he tulevat mökeilleen lastensa kanssa perjantaina, he eivät viitsi heti ruveta töihin. Siihen meillä on kalusto ja siihen otetaan tarvittaessa aika, sanoo Riku-Matti Välimäki. – Tämän piti olla puuhastelua, mutta kahden vuoden päästä kävi ilmi, että tälle olikin varaus ja homma lähti käsistä. Timo Välimäki on juurillaan Kylmäkoskella. – Mökit ovat täällä ja omistajat Helsingissä. Pystymme huoltamaan tänään myös sorateitä. Kolmen pienen lapsen isä sanoi minulle tänään, että on käyttänyt vapaa-aikansa väärin tehdessään vuosia omakotitalonsa tarvitsemat puut rangoista asti itse.Asiakkaat ovat olleet myös tyytyväisiä siihen, että Timo Välimäki seuraa rakennuksien kuntoa ja tekee kunnostusehdotuksia tarvittaessa. Ja kun olin maatalouttakin harjoittanut 25 vuotta, oli koneita, joille piti saada töitä. Eikä minusta olisi ollut oikein odottelemaan vaimon eläkkeelle jäämistäkään. Eihän heitä mikään muu mainonta tavoita. Tervetuloa! Vedentaantie 39, 37850 Metsäkansa ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Poliisin puuhastelu karkasi käsistä Aseman Kylätalkkari on maaseudun monialayritys Juha Kosonen Kylmäkoski ei ole kadonnut minnekään, vaikka Kylmäkosken kuntaa ei enää ole. Ja kyllä siinä tulee samalla kuulosteltua ja katseltua, mitä heille kuuluu. Juha Kosonen. Hänet tunnetaan, ja puoliso Päivi Välimäki oli vuosia kunnan luottamustoimissa, viimeksi valtuuston puheenjohtajana.– Kun on tullut tutuksi, asiakkaat tulevat jutulle. Kaiketi tässä on aikaisemmasta ammatistakin ollut se hyötynsä, että minuun luotetaan. Nyt teitä hoidetaan 52 kilometrin verran. Puoliso Päivi auttaa kumpaakin tarvittaessa. Isä ja poika ovat yhdistäneet voimansa. Viime perjantaina Timo Välimäki kukitettiin Kylmäkosken Vuoden yrittäjäksi. Ihmisten kanssa pitää jutella. Päivi ja Timo Välimäki viihtyvät Kylmäkoskella. Isältä pojalle Aseman Kylätalkkarin palvelutarjontaa on pystytty laajentamaan rakennusja remonttitöihin, kun Timo Välimäen poika ja rakennuspuolen ammattilainen Riku -Matti Välimäki on tullut yritykseen mukaan. – Riku-Matti on tässä nyt palkallisena, ja minä jo apumiehenä. Ja rivitaloissa asuu pääosin eläkeläisiä tai kohta eläköityviä. He teettävät työnsä minulle. Töitä tehdään jatkossakin Akaan ja Urjalan alueella. Asiakkaana on Akaan kaupunkikin, jonka asfalttipäällysteiset tiet ovat Kylmäkoskella minun penkkini alla. 8 15) etunimi.sukunimi@tilijatarkastus.com Palvelevaa taloushallinnon osaamista vuodesta 1994 Yritljspalvelu Pro Ti I it Oy Auktorisoitu asiantuntija palveluksessasi Sontulantie 3 B 3, 37800 AKAA P. Senioreita auttamaan Jo töissä ollessaan Timo kävi Ahlmanin maatalousoppilaitoksen talonmieskurssin ja on ainoa kurssilaisista, joka perusti yrityksen. Poliisin työstä 58-vuotiaana eläköitynyt Timo Välimäki on hyvä esimerkki siitä, että maaseudulla riittää tekemistä, vaikka rakenteita rassataankin. Perinteisiä talkkarin hommia, lumitöitä, nurmikkojen ja aitojen leikkaamista. Tekisi mieli tarjota paljon enemmänkin, mutta kun käy jo kahdeksassa paikassa päivän aikana, niin päivä tahtoo väkisinkin loppua kesken. Viidakkorumpu teki tehtävänsä. – Kahden traktorin voimin teemme jatkossa enemmän teiden talvija kesäkunnostusta. Voi sanoa, että näiden mökkiläisten ansiosta tämä homma räjähti käsiin. Auraukset ovat talvisin kuuluneet jo Timo Välimäen töihin, mutta nyt Riku-Matti on tuomassa mukaan vahvasti muunkin teiden kunnostuksen. Tässä verotuksen kotitalousvähennyskin on lisännyt ostopalvelujen käyttöä. Aluksi kaikki eteni rauhallisesti. 040 595 2573 tai 03 543 3733 toimisto@protilit.fi www.protilit.fi Marian olkipukkipajalla AVOIMET OVET 9.11.2019 klo 12.00-17.00 sekä 7.12.2019 klo 12.00-17.00 Glögitarjoilu. Timo Välimäki (vas.) aloitti kylätalkkarina kymmenisen vuotta sitten. Tontti on jo ostettu. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 13 Ota yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla Jaana Tapaninaho Jaana Seppälä Ulla Soilammi Leena Rautalappi Piia Lehtimäki Olli Lehtimäki 0400 405 051 0400 405 052 0400 405 053 0400 405 054 0400 405 057 040 500 8413 Pätsiniementie 9, 37800 Akaa (03) 542 6037 ja Kisatie 2, 31760 Urjala (keskiv. Onnistunut Google-mainonta toi asiakkaaksi urjalalaiset kesämökkiläiset, jotka vakituisesti asuvat kehäkolmosen sisäpuolella. Nyt mukaan on tullut poika Riku-Matti. – Ei paikat saa repsottaa. Aseman Kylätalkkari syntyi 2011.– Alkuajatuksena minulla oli seniorien kanssa toimiminen ja kaikenlainen auttaminen. Hän suunnittelee rakentavansa omakotitalon puolisonsa kanssa umpimetsään lähelle vanhempiaan. Mökkiläiset taas ovat kiireistä väkeä, jotka ostavat Kylätalkkarilta palvelua. Talonmiehen töiden lisäksi myytiin vielä polttopuita tarvitseville. Töitä tuli niin paljon, että tästä tulikin työ eikä minulle harrastus
Osa kunniasta kuuluu sitoutuneille ja hyville työmiehille, Marko Vakkala sanoo.Yrittäjillä arki on sen verran työntäyteistä, ettei säännöllisiin harrastuksiin ole aikaa. Marko Vakkalan ja Joni Vakkalan oma opinahjo Keskustan koulu seisoo Viialassa parhaillaan tyhjillään epäonnistuneen remontin jäljiltä. Rakennusalan yrityksellä on riittänyt töitä, mutta hyvistä tekijöistä on pulaa. Henkilökohtaisesti olen ehdottomasti uuden rakentamisen kannalla, kun puhutaan 1950-luvulla rakennetusta koulusta. – On tosi vaikeaa löytää ammattilaisia, koska he ovat jo töissä. Marko Vakkala on tehnyt koko työuransa rakennustöitä, ensin vieraan palveluksessa ja ennen Rakennus W:tä toiminimellä. – Ja tässä ollaan. Ammatti kulkee suvussa, sillä myös Marko Vakkalan isä ja isoisä ovat työskennelleet rakennusalalla. Rakennusalan yrittäjien mukaan vanhan korjaaminen on riskialtista. Kun rakennus on tehty tietyn aikakauden sääntöjen mukaan, on sitä erittäin vaikea saada toimivaksi nykysäännösten mukaisesti. – Jotain on varmaan tehty oikein. Vakkala harmittelee, että koulutus ei tuota enää valmiita ammattilaisia. 14 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu Myllytie 1, PL 16, 37801 Akaa 050 555 5867 www.toijalantilitoimisto.fi • Kirjanpito ja palkkahallinto • Isännöintipalvelut TOIJALA Yrittäjät VESIKATTOURAKOINTIA LUOTETTAVILLA KOTIMAISILLA KATEPAL SBS-TUOTTEILLA • BITUMIKATTEET • VESIERISTYKSET • KATELAATAT • KATTOHUOLTO • PELLITYKSET • SUUNNITTELU JA NEUVONTA Koivistontie 33, Tampere | Kivirinne 1, Akaa | www.pirkanmaankattajat.fi ¥ 0400 851 335 • Teemme rakennusalan konsultointia ja suunnittelua • Rakennusja rakennesuunnittelua • Valvontaa • Vastaavan mestarin palvelut jo lähes 40 vuoden kokemuksella INSINÖÖRITOIMISTO MATTI LAINE OY Kivirinne 1, 37800 Akaa, puh. sisäilmaongelmaiset koulurakennukset. Tarja Antola. – Yrittäjyys on elinkeinon, harrastuksen ja vapaa-ajan risteytys, hän sanoo. Onneksi on ymmärtäväinen vaimo, Marko Vakkala kiittelee vaimoaan Sari Vakkalaa .Joni Vakkala ei miettinyt pitkään yrittäjäksi ryhtymistä, kun setä pyysi häntä yhtiökumppaniksi. 0400 851 335 Rakennusalan suunnittelua urakalla! ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Viialan Vuoden yrittäjät kaappasivat kaksi lupausta ammattikoulusta Hyvistä työntekijöistä on rakennusalalla pulaa Tarja Antola Viialan Vuoden yrittäjät Marko Vakkala ja Joni Vakkala haluavat kasvattaa yritystään Rakennus W Oy:tä hallitusti. Meillä on sikäli käynyt hyvä tuuri, että olemme saaneet kaksi oikein kovaa ammattimiestä ja kaksi tulevaisuuden lupausta, jotka on kaapattu ammattikoulusta, Marko Vakkala kertoo. Yritys on tehnyt muun muassa hallien ja toimitilojen sisätöitä rakennusyhtiö Lehdolle, ja parhaillaan työn alla ovat Toijalan keskustaan valmistuvan kerrostalon sisätyöt Akaan Muuraukselle ja Laatoitukselle. Kummankaan kouluaikana ei ollut tietoa sisäilmaongelmista tai oireilusta. Marko kävi koulua 1970-luvulla ja Joni 2000-luvun taitteessa. Myös mittalaitteet ovat kehittyneet, jolloin saadaan tarkempia tuloksia. En ole katunut, ja on vaikea kuvitella, mitä muuta tekisin. – Kukaan ei tunnu tietävän, miten ne korjataan. Yrittäjän onni on ymmärtävä vaimo Marko Vakkala ryhtyi yrittäjäksi, kun hän halusi kokeilla pärjäämistä omillaan ja yrittäjän vapaus tuntui houkuttelevalta. Rakennus W on ollut tekemässä muun muassa Tokmannille myymälää Virroille, salibandyhallia Eerikkilän urheiluopistolle ja toimitiloja Lempäälän Realparkiin. Vuoden yrittäjä -palkinto tuntuu Vakkaloista hienolta. Rakentamisen hiljeneminen ei näy Viialan Vuoden yrittäjien arjessa, koska saneerauskohteet tasoittavat laskevia suhdanteita. Keskustan koulun kasvatit Viialasta Akaassa ovat viime vuosina olleet esillä erityisesti Joni Vakkalan (vas.) ja Marko Vakkalan Rakennus W tekee rakennustöitä laidasta laitaan. Parhaillaan yritys tekee sisätöitä Toijalan keskustaan valmistuvassa kerrostalossa. Oppilaille annetaan liikaa vastuuta, kun ajatellaan, että he kouluttaisivat muka itse itseään, Vakkala toteaa. – Koulusta tulee ulos ihan raakileita. – Asioita on ruvettu tutkimaan ja miettimään tarkemmin. Tosin kesällä hän innostui pyöräilemään sähköpyörällään. Korjaaminen tulee usein kalliimmaksi kuin uuden rakentaminen. Kaksikon puoliksi omistaman yrityksen nimessä oleva tulpavee viittaa kahteen Vakkalaan. Päivä piteni ja palkka huononi. Saneerauskohteet tasoittavat suhdanteita Marko Vakkala, 51, ja hänen veljenpoikansa Joni Vakkala, 27, perustivat kahteen pekkaan Rakennus W:n maaliskuussa 2016. – Tosin vapaus meni, kun aloitti yrittäjyyden. Tuoreimpana kohteena on alkamassa hallityömaa Valkeakosken kaupungin tekniselle toimelle. Se on nähty monessa kohteessa, Marko Vakkala miettii. Joni ei ole ehtinyt kaivata erityistä vapaa-ajanpuuhaa. Rakennus W:tä työllistävät erityisesti yksityisille asiakkaille tehtävät remontit sekä alihankintatyöt muille rakennusliikkeille. Marko Vakkala arvelee, että niiden vuoro on eläkkeellä. – Jos olisimme uudiskohteiden varassa, hiljeneminen näkyisi varmaan meilläkin, mutta saneeraukset tuovat liikkumavaraa, Marko Vakkala sanoo. Nykyisin voidaan todeta, että sairaudet voivat johtua myös rakennuksista, Marko Vakkala sanoo
Timon Kuvakaupaksi se muuttui 2006.Suomen Fotokaupan Liitton hallituksen mukaan Timo Saarinen on kehittänyt liiketoimintaansa alan vaatimusten ja tarpeiden mukaisesti. Suomen Fotokaupan Liitto ry on valokuvaustarvikevähittäiskauppaa harjoittavin henkilöiden ja Tarja Antola Timo Saarinen on pitänyt valokuvausliikettä Toijalassa kohta 20 vuotta. Hämeentie 84, 37800 Akaa, puh. Noutopöytälounas arkisin klo 10.30-14. yhteisöjen etujärjestö, joka on perustettu vuonna 1918. www.ctclampo.fi Eniten lämmintä käyttövettä luokassaan, invertteriohjaus ja korkein energialuokka tekevät CTC lämpöpumpusta yhden markkinoiden parhaista. Ilmoita jakeluhäiriöstä: • Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/ jakelupalaute TAI • Alma Manun varhais jakelualueella soita 0800 9 6675 klo 6–11 • Postin päiväjakelu alueella soita 010 5844 170 klo 9–15. Tunnustuksen sai lempääläläinen Timo Saarinen , joka omistaa Toijalassa toimivan Timon Kuvakaupan. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 15 CTC lämpöpumppujen aatelia! Valitse CTC lämpöpumppu. *Energia luokka Lattialämmitys tai patterit, Ohjauksen kanssa. (03) 542 5222 Avoinna: ma-pe klo 7.30-17, la 9-13. Ammattimainen asennus ja korkea laatu takaavat huolettoman käytön vuosiksi eteenpäin. 050 463 7413 Avoinna Ma-Pe 8-20, La-Su 10-17. Hallitie 4, 37800 Akaa Puh. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 www.veljeksetluoma.com 339 € 399 € 4,50 € 9,50 € 18,90 € 25,90 € 19,90 € Bacho lehtiharava XL VAIN 3 kpl Stiga SBP 375 reppupuhallin Biolan jauhekalkki 12,5kg ”342” hiirenmyrkkypala Ladattava led taskulamppu 500lm Ulkovalaisin yläja alakiinnitys, värit: musta, vihreä, valkoinen Echo CS-390 ESX moottorisaha Veljekset Luoma Oy 35 vuotta! ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Timo Saarinen on Vuoden Fotokauppias Tarja Antola Suomen Fotokaupan Liitto ry julkisti vuotuisessa tapahtumassaan lokakuun alussa Vuoden Fotokauppiaan. Saarinen on pitänyt valokuvausliikettä Toijalassa vuodesta 2000 lähtien, jolloin liike toimi Foto-Näkin nimellä. Kauttamme myös pitopalvelua. Tervetuloa tutustumaan valikoimiin myymäläämme. Yhdistys palkitsee vuosittain Vuoden Fotokauppias -tunnuksella henkilön, joka on onnistunut esimerkillisesti kehittämään omaa yritystoimintaansa tai toiminut koko fotoalan hyväksi. Tervetuloa! www.lounas-kahvilamaukas.com Jäikö lehti tulematta. – Timon Kuvakauppa on ennakkoluulottomasti laajentanut toimintaansa muun muassa päiväkotija koulukuvauksiin ja kasvattanut näin markkinaosuuttaan vakiintuneiden toimijoiden kustannuksella, palkinnon perusteluissa todetaan. KEILAHALLI Tervetuloa tutustumaan! Hallamäentie 3 050 343 7526 Perinteinen & hohtokeilaus Biljardi • Kahvila • Baari • Sauna • Kokoustilat 8 KEILARATAA WWW.AKAANKEILAHALLI.FI Tee ratavaraus netissä: Täyden palvelun Tervetuloa keilaamaan! Lounas-Kahvila Maukas Apiankatu 7, Valkeakoski Puh
020 433 4635* Soita ja varaa henkilökohtainen esittely! *Puhelun hinta 0,088 eur/min kotimaan puheluista yit.fi/asunnot YLÖJÄRVEN ARTTURINTORNI Kerrostalo | Rantajätkäntie 4 Muuttovalmis. 1 h+kt+alk 38,0 m² 11/13 49 770 165 900 3 h+kt+s 45,5 m² 8/13 58 470 194 900 3 h+kt+s 71,5 m² 6/13 78 750 262 500 Autohallipaikka 15 000 yit.fi/artturintorni YLÖJÄRVI SOPPEENMÄKI Ylöjärven Artturintornin sijainti on vertaansa vailla, sillä täällä ei tarvitse kuluttaa pitkiä aikoja paikasta toiseen siirtymiseen. PIENTÄ LAITTOA -PARISUHDEKOMEDIA Pientä laittoa on lukuisista elokuvaja tv-rooleistaan tunnettujen Juha Veijosen ja Maarit Peltomaan tähdittämä hulvaton esitys pitkän parisuhteen kommervenkeista. Tervetuloa vuoden pirskahtelevimpiin bileisiin! KYSY RYHMÄALENNUSTA! ryhmamyynti@tampere-talo.fi p. vh. Yhteystiedot: lipputoimisto@tampere-talo.fi, lippupiste puh. Persoonallinen Artturintorni on nyt muuttovalmis! Kuva Artturintornin 45,5 m 2 kaksiosta ASU VUOSI ILMAISEKSI Uusi koti, hyvä sijainti. 13.12. Oma tontti. Esityksessä kuullaan niin musiikkia kuin dialogia. C 2013 Esim. DRAG-LEIDIT LAVALLA Drag-leidit lavalla tuo populaarimusiikin tunnetuimmat hahmot esiin 2000-luvun alusta aina tähän päivään asti. Enää muutama asunto vapaana, toimi nopeasti! Nyt vastike-etu, kun teet kaupat marraskuun aikana. krs mh. Nostalgiaa tihkuva konsertti on ainutlaatuinen Suomessa: livebändi, neljä drag queenia, hittejä ja huumoria vastustamattomassa paketissa! SUKLAASYDÄN -NÄYTTÄMÖKONSERTTI Suklaasydän-näyttämökonsertissa Sani, Annika Eklund ja Anna Hanski tulkitsevat 60-luvun parhaita paloja. 16 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu asuntomyynti.tampere@yit.fi facebook.com/YitKotiTampere instagram.com/yitkoti YIT ASUNTOMYYNTI Hatanpään valtatie 11, 1. TO 31.10. JA 29.11. Ruokakauppaan, postiin ja pankkiin kipaisee Soppeenmäestä helposti jalan, ja terveyspalvelutkin ovat aivan talon tuntumassa. krs Palvelemme ma?pe klo 9?16 p. NYT SAA TAAS KIMALTAA Sujahda parhaimpiisi ja pakene syksyn harmautta Tampere-taloon! Värikkäästä tarjonnastamme löytyy varmasti jokaiselle sopiva juhlatunnelman virittäjä. KLO 16.30–17 Rantajätkäntie 4 KOTEJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA 5.12. 11.12. ULLA TAPANINEN – LAVA-AMMUNTAA VI: SIX PACK -KOMIIKKAA Kotimaan hervottomin komedienne Ulla Tapaninen jatkaa uusilla esityksillään, mutta vanhoilla kujeillaan. Mukava elämä vakiona. 5.12. 28.11. 03 243 4501 (ma-pe klo 10-16) @TAMPERETALO TUTUSTU KIMALTELEVAAN OHJELMISTOON JA PIKKUJOULUHERKKUJEN MENUUN: TAMPERE-TALO.FI/PIKKUJOULUT Liput myynnissä Tampere-talon lipunmyynnissä sekä Lippupisteen myyntikanavissa. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) DRAG-LEIDIT LAVALLA ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS
Viiden vuoden päästä pitäisi poikien ruveta tekemään ratkaisuja, Janne Jokinen viitoittaa Toijalan Kiviveistämön tulevaisuutta mutta arvelee itsekin olevansa hommissa vielä parikymmentä vuotta. Toisena on Mäntsälän puna-mustajuovikas. Toijalan Kiviveistämöllä tehdään puolivalmiiksi saakka sitä, mitä muut veistämöt tilaavat. – Aate on jo täyspäiväisesti töissä. Hänet palkittiin Toijalan Vuoden yrittäjänä kiviveistämön täyttäessä 60 vuotta 1989. Lempäälän seurakunnalle Toijalan Kiviveistämö on toimittanut kivet muun muassa kirkon rappusiin ja hautausmaan ympärillä olevaan kiviaitaan. – Normaalikokoista ja keskihitaista kiveä ei ole. Kun kivilohkareet tuodaan halliin, ne sahataan ensimmäisenä viipaleiksi. – Periaatteessa minkälainen kivi tahansa on mahdollinen, mutta se on sitten eri asia, minkä hintainen siitä tulee. Muutenkin vertailu on hankalaa. – Tämä on hyvä paikka. Viiden viime vuoden aikana Toijalan Kiviveistämö on tehnyt suorakaiteen tai neliön lisäksi enemmän myös muotoon hiottuja tai louhittuja kiviä. Myös kynttiläluukkuja tehdään melko paljon, mutta varsinaisia design-kiviä tehdään vuosittain vain yksi tai kaksi. Sama siivu markkinoista pitäisi Jokisen mukaan pystyä pitämään.– Muutama hyvä vuosi ja muutama huono vuosi tulevat yleensä peräjälkeen. Olen ollut kahtena kesänä töissä Laukon kartanossa, Milla kertoo. Maapitäjissä on kooltaan isompia kiviä, kun taas kaupungeissa on vähän tilaa ja uurnapaikkoja. – Maksimimitta on aina olemassa. – Tässä voin tehdä myös omia projekteja. Lähiseutujen hautausmaille teemme valmiita kiviä, ja suurin osa paikallisista käy tilaamassa kiven paikan päällä, Janne Jokinen kertoo. Vuodesta 2000 toimitusjohtajana on ollut Maunon poika Janne Jokinen , ja tällä hetkellä firmassa ovat töissä myös hänen poikansa Aate Jokinen ja Eeli Jokinen sekä Jannen veljen Jari Jokisen tytär Milla Jokinen . Mikko Peltoniemi. Vuonna 1939 yritys muutti Sipiläntielle, missä vetovastuun otti vuonna 1970 Laurin poika Mauno Jokinen . Nykyään Toijalan Kiviveistämö tekee vain hautakiviä. – Suurin osa menee pääkaupunkiseudulle ja Turun ja Porin seudulle. Janne Jokisen mukaan nettikauppa on sekoittanut alaa, koska siellä asioidessaan ja kuvia selatessaan ihmisten on hankala hahmottaa esimerkiksi kiven todellista kokoa ja materiaalia. Jos määrä putoaa, pitää myynnissä tehdä töitä. Kivimuoti ei paljoa vaihtele Janne Jokisen mukaan kutakuinkin jokaisella hautausmaalla on omat säännöt siitä, minkälaisia hautakiviä siellä saa käyttää. Mielellään sitä tietysti tekisi kiviä, joissa on paljon työtä, Janne Jokinen myöntää. Hautakivimuoti ei esimerkiksi värien osalta paljoa heittele. Pihalla odotti vuoroaan jopa 18 tonnia painava lohkare. – Sitä menee noin puolet. Se on myös pysynyt kaikki 90 vuotta saman perheen hyppysissä. Eri puolilla Suomea suositaan eri muotoon louhittuja hautakiviä. Lauri Jokinen ehti 1920-luvulla olla töissä Helsingissä ja kehittyä taitavaksi kivenhakkaajaksi ennen kuin perusti oman yrityksen Toijalaan Sontulantielle. Niistä suurin osa lähtee puolivalmiina tuotteena parille kymmenelle muulle kiviveistämölle noin 200 kilometrin säteellä Akaasta. Akaan mainio sijainti Suomen kartalla helpottaa Jokisen mukaan merkittävästi Toijalan Kiviveistämön toimintaa. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 17 ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Toijalan Kiviveistämö työllistää jo neljännen polven Jokisia Mikko Peltoniemi Vuonna 1929 perustettu Toijalan Kiviveistämö on yksi Akaan vanhimmista yrityksistä. Vuonna 1996 yritys siirtyi nykyiselle paikalleen Hallitielle, Hämeenlinnantien ja pääradan väliin. Kaivertajana ja konttorissa työskentelevä Milla puolestaan on Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi valmistunut antiikintutkija, joka löysi perheyrityksestä hyvän työpaikan äitiysloman jälkeen puolitoista vuotta sitten. Puolivalmiita kiviä tehdään vuosittain noin 500 ja valmiita noin 100. Jos lähtee aamulla kymmeneltä, ei tarvitse ylitöitä tehdä, vaikka käy melkein missä vain. Tällä hetkellä kaupaksi käy parhaiten perinteinen musta kivi. Puolivalmiita kiviä 200 kilometrin säteelle Toijalan Kiviveistämö on yhdeksänkymmenen toimintavuotensa aikana tehnyt muutakin kuin hautakiviä. Siksi me pyrimme palvelemaan mahdollisimman yksilöllisesti. Kivet tehdään mittojen mukaan niin, että niistä puuttuu vain nimet. Ei se sen kummempi myytävä ole kuin muukaan, Jokinen toteaa kivipaadesta. Kaikki neljännen sukupolven Jokiset ovat olleet perhefirmassa myös pitkään kesätöissä. Janne Jokinen (vas.), edustaa Toijalan Kiviveistämön kolmatta ja Milla Jokinen ja Aate Jokinen neljättä sukupolvea. Kun hotelli Aulankoa laajennettiin, toimitettiin Toijalasta tarvittavat rakennuskivet, samoin Visavuoren Kari-paviljonkiin. Aate on valmistumassa Hämeen ammattikorkeakoulusta tradenomiksi, ja Eeli opiskelee samassa koulussa rakennustekniikkaa
Tervetuloa mukaan! www.yrittajat.fi toijalan@yrittajat.fi Suomalaista osaamista ja leipomokoneita Akaasta jo yli 40 vuoden ajan ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Yrittäjäjuhlassa palkittiin kiinteistöalan ammattilaisia Mikko Peltoniemi Akaan kolme yrittäjäyhdistystä eli Kylmäkosken, Toijalan ja Viialan Yrittäjät kokoontuivat perjantaina vuoden tärkeimpään juhlaansa. Akaan Seutu julkaisee erikseen pidemmät haastattelut kaikista Vuoden yrittäjistä. Yrittäjäyhdistysten yhteistyökumppaneita edusti juhlassa OP Etelä-Pirkanmaan pankinjohtaja Jere Hakala . – Pian pääsemme myös yhdessä miettimään uutta käyttöä Viialan Keskustan koululle. Painopisteenämme ovat jäsenyritysten neuvonta-, koulutusja tiedotuspalvelut sekä alueiden kehittäminen. Peltolan puheesta saattoi päätellä, että myös nykyisessä rakennuskannassa on hyödynnettävää. Vesa Peltola kiitti Välimäkeä erityisesti ihmisten auttamisesta haja-asutusalueella. Syksyn aikana tehtiin tarkempi kysely muuttopäätöksiä tehneille ja näitäkin varsin positiivisia tuloksia olemme käyneet tänään valtuustoseminaarissa. 040 737 4499 KIINTEISTÖHUOLTO oy AKAAN . Niinpä ensimmäisenä palkittiin Viialan Vuoden yrittäjät, Rakennus W:n Marko Vakkala ja Joni Vakkala ja heidän jälkeensä Toijalan Vuoden yrittäjä Sami Hyötyläinen . Kaupunginjohtaja iloitsi myös Akaan muuttoliikkeen rakenteesta, jossa on hänen mukaansa paljon hyvää. Hän kertoi, että kolmen pankin fuusion tuloksena paikallisten yritysten isompienkin hankkeiden rahoituskyky on aiempaa parempi. 040 737 4499 KIINTEISTÖHUOLTO oy AKAAN Jäsenyys kannattaa TOIJALA Yrittäjät Olemme pienten ja keskikokoisten yritysten edunvalvoja. Kysely kertoi, että tulomuuttajista useampi kuin seitsemän kymmenestä ja lähtömuuttajista kaksi kolmesta on viihtynyt Akaassa hyvin. Liikuntatilan rakentamista käsitellään valtuustossa keskiviikkona. Suuret rakennustyömaat alkamassa Vesa ja Marko Peltolan lisäksi Metsälinnassa kuultiin myös kaupunginjohtaja Antti Peltolaa , joka toi juhlaan Akaan kaupungin terveiset. Hyvältä näyttää Hakalan mukaan myös Akaan väestöennuste. 18 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu • Työstämme MAANRAKENNUSJA KAIVUUTYÖT pihassasi • MULTAJA MURSKEKULJETUKSET • AMMATTITAITO YHDELLÄ SOITOLLA Maanrakennus Juha 0400 928 549 Suunnittelu ja valvonta Jouko 050 441 2388 • A-TASOINFRA OY:N PALVELUT KATTAVAT MAANRAKENNUSPALVELUT KAUTTAMME AKAAN MAANRAKENNUS Vähäläntie 20, 37910 Akaa www.akaanmaanrakennus.fi juha.nord@akaanmaanrakennus.fi Juha Nord info@akaankiinteistohuolto.fi Vähäläntie 20, 37910 AKAA NYT MYÖS SUUNNITELMALLISTA KIINTEISTÖNHOITOA! 040 737 4499 . Näin akaalainen yrittäjäyhteisö näytti vetävänsä yhtä ja samaa köyttä, vaikka se toimiikin eri yhdistyksinä. Se on valtava mahdollisuus. Hän vakuutti, että rakentamista riittää Akaassa jatkossakin. OP Etelä-Pirkanmaan pankinjohtaja Jere Hakala ojensi kukat Toijalan Vuoden yrittäjälle Sami Hyötyläiselle.. – Siinä luonnollisesti paikallisilla yrityksillä on iso vaikutus. Jouni Parikka antoi palkintoa jakaessaan Sami Hyötyläiselle erityiskiitoksen Toijalan keskustan ilmeen kohentamisesta usean projektin voimin. Pyrimme määrätietoisesti parantamaan monipuolisella ja aktiivisella toiminnalla jäsenistömme onnistumisen ja menestymisen edellytyksiä yrittäjinä. Kumpikin yritys toimii rakennusalalla, ja osoituksena toimivasta alihankintaverkostosta Vakkalat paiskivat parhaillaan töitä Hyötyläisen kerrostalotyömaalla Toijalan keskustassa. Vain alle 10 prosenttia tuloja lähtömuuttajista vastasi viihtyneensä Akaassa huonosti. – Akaa saa muuttovoittoa työllisistä, korkeasti koulutetuista, hyvätuloisista ja 24–44 vuotiaista. Tilaisuuden juontanut Vesa Peltola oli yhtäältä kohtelias ja toisaalta jätti oman yhdistyksen valinnan sokeriksi pohjalle. Iso kiitos siitä teille, kaupunginjohtaja lausui. Meillä Akaan kolmen yrittäjäyhdistyksen Vuoden yrittäjät ovat Kylmäkoskella Timo Välimäki (vas.), Toijalassa Sami Hyötyläinen ja Viialassa Joni Vakkala ja Marko Vakkala. Yrittäjäjuhlan järjestysvastuu oli Kylmäkosken Yrittäjillä, mutta juhlapaikka oli Metsälinnan tanssilava Viialan ja Toijalan puolivälissä, ja Vesa Peltolan lisäksi ovella olivat tulijoita vastassa myös Toijalan ja Viialan Yrittäjien puheenjohtajat Jouni Parikka ja Marko Peltola . Rakennustyöt käynnistyvät varsin pian myös Akaa Pointin yritysalueella tulevan raakapuuterminaalin ja pistoraiteen osalta, samoin Viialan yhtenäiskoulun ja Viialan liikuntatilaratkaisun osalta. Kylmäkosken Vuoden yrittäjä mallia 2019 on Timo Välimäki , joka poliisiuran jälkeen on aurannut itselleen uuden ammatillisen polun Aseman Kylätalkkari Oy:n yrittäjänä. Jos Yrittäjäjuhla on vuoden kohokohta, on kyseisen juhlan tärkein hetki Vuoden yrittäjien palkitseminen. Iso vaikutus viihtymiseen on Peltolan mukaan myös paikallisilla palveluilla. Toijalan aseman seudun kehittämistä tulee vauhdittamaan uuden hyvinvointikeskuksen rakentaminen, joka käynnistyy pian. 040 737 4499 KIINTEISTÖHUOLTO oy AKAAN . 040 737 4499 KIINTEISTÖHUOLTO oy AKAAN . – Meidän vahvuutemme on Helsinki–Hämeenlinna– Tampere-vyöhyke
Kylmäkosken Vuoden yrittäjä on Tmo Välimäki (kesk.), jota oli palkitsemassa muun muassa Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Janne Vuorinen. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 19 ASUNTO SANEERAUS Oy VTT:n vedeneristys-sertifikaatti Ari Aaltonen, 040-5465735 Tu ke sin hy vä ks ym ä to im in na nh ar joi tta ja. – Eniten työllisyyttä kohentaisi mahdollisuus sopia paikallisesti työn ehdoista. Siksi jotain pitäisi tehdä. Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Janne Vuorinen eteni puheessaan globaalin ja kansallisen tilanteen kautta Pirkanmaalle ja Akaaseen. Tunnin junayhteys osa edunvalvontaa Sitä, että Pirkanmaalla yrittäjiä arvostetaan, kuvastaa Vuorisen mukaan esimerkiksi se, että kunnat kilpailevat maakunnan elinvoimakuntatittelistä. Viialan Vuoden yrittäjinä palkittiin Marko Vakkala (vas.) ja Joni Vakkala. Pientalot, taloyhtiöt, maataloudet, teollisuus – ketään ei jätetä kylmäksi – SÄHKÖTYÖ J&J RANTANEN Kurisjärventie 192, 37800 AKAA PUH. 0400 744 876 jukka@vakkasahko.fi www.vakkasahko.fi Aidosti paikallinen yli 20 vuoden kokemuksella! • OKTALOT • KAUPPA • TEOLLISUUS • TOIMISTOT • ATK-VERKOT Maanrakennus Lännenpoika Oy Pyydä tarjous! lannenpoika@gmail.com • 050 431 6136 • Jukka Viitanen Hoidamme ammattitaidolla: * Kaivuutyöt * Maansiirrot * Mursketoimitukset ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Yrittäjäjuhlassa palkittiin kiinteistöalan ammattilaisia vihreä valo vain kirkastuu. Mikko Peltoniemi. – Tässä olisi helpoin ratkaisu antaa työlupa niille EU:n ulkopuolelta tuleville, jotka valmistuvat Suomen oppilaitoksista. Myös työlainsäädäntöä pitäisi joustavoittaa. Tästä kärsivät esimerkiksi matkailijat. – Sosiaaliturvan pitäisi Suomessa olla aina työhön kannustavaa eikä passivoivaa.Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan Suomessa Vuorisen mukaan lisää jo pelkästään siitä syystä, että ennusteen mukaan väestömme alkaa vähetä vuoden 2031 jälkeen. Kilpailijamaita nopeammin ikääntyvän väestön Suomessa nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaa ei kyetä Vuorisen mukaan pitämään yllä ilman valtion kovaa velkaantumista. Mukana juhlissa oli myös Välimäen puoliso Päivi Välimäki. – Pirkanmaan Yrittäjillä on myös merkittävä rooli maakunnan yhteisten suurhankkeiden edunvalvonnassa kuten valtateiden perusparannuksessa, tunnin junayhteydessä, toisen asteen koulutuksen kehittämisessä, yliopiston rahoituksessa ja lentokentän kehittämisessä, Janne Vuorinen luetteli. Akaassa puolestaan yrittäjäyhdistysten ja kaupungin yhteistyö on Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtajan Janne Vuorisen mukaan kehittynyt hyvään suuntaan kuluneen vuoden aikana. Työttömyysturva voisi Vuorisen mukaan olla alussa korkeampi ja koskea kaikkia, mutta työttömyysturvan kokonaiskestoa voitaisiin lyhentää 50 päivällä. Nythän sitä voi tehdä vain järjestäytyneet työnantajat, mutta eivät ne noin 50 000 muuta yleissitovuuden piirissä olevaa työnantajaa. Palkintoja ojentamassa Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola (oik.) ja Viialan Yrittäjien puheenjohtaja Marko Peltola. Työllisyyttä edistäisi merkittävästi myös työttömyysturvan uudistus, jota järjestömme on ehdottanut aktiivimallin tilalle, Vuorinen kertoi Suomen Yrittäjien tavoitteista. Akaan kolmen yrittäjäyhdistyksen Vuoden yrittäjät ovat Kylmäkoskella Timo Välimäki (vas.), Toijalassa Sami Hyötyläinen ja Viialassa Joni Vakkala ja Marko Vakkala. Nykyisellään se ei mahdollista muun muassa kannattavaa toimintaa ravintola-alalla viikonloppuisin, etenkään sunnuntaina
Pyrimme osaltamme vaikuttamaan myönteisesti yritysten sijoittumiseen ja menestymiseen. Autamme yritystäsi löytämään parhaat ratkaisut, oli sitten kyseessä yrityksen kehittäminen, sijoittuminen, rahoitus, toimitilat, työvoiman saatavuus tai muut yritystoimintaan liittyvät asiat. TOIMITILAJA TONTTIHAKEMISTOSTA löydät tiedot vapaista tai pian vapautuvista toimitiloista. 040 335 3690 jukka.turunen@akaa.fi PALVELULUPAUS: Ota yhteyttä me lupaamme palvella 24 h kuluessa! Akaan kaupunki onnittelee lämpimästi akaalaisia vuoden yrittäjiä: Aseman Kylätalkkari Timo Välimäki, Akaan Muuraus ja Laatoitus/Sami Hyötyläinen sekä Rakennus W/Marko Vakkala ja Joni Vakkala! akaa.fi/elinkeinot OTA YHTEYTTÄ! Akaassa toimii 1000 yritystä Iloisia yrittäjiä kaupungin vastaanotolla Yrittäjän päivänä 2019 ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS. TIESITKÖ, että Akaassa pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on mahdollisuus jopa 20 prosentin investointitukeen. 20 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu 180 HEHTAARIA YRITYKSESI MENESTYMISELLE akaa.fi/akaapoint Huippusijainti Suomen kasvukäytävällä Tampere 40km, Helsinki 140km, Turku 130km Avoin ja vastuullinen yhteistyökumppani #Suomenpuulaakso LUOVA JA JOUSTAVA YHTEISTYÖKUMPPANI AKAAN KESKEINEN SIJAINTI Suomen kasvukäytävällä on erinomainen: Helsinki Tampere -moottoritie, VT9 ja päärata varmistavat työvoiman ja logistisen toimivuuden. Jari puh. Olemme tunnettuja monipuolisesta yrityskannasta sekä osaavasta ja koulutetusta työvoimasta. Toimimme monipuolisesti, nopeasti, osaavasti ja aktiivisesti. 040 335 6098 jari.jokinen@akaa.fi Jukka puh. Varmistamme, että Akaan kaupungilla on monipuoliseen yritystoimintaan soveltuvaa ja kysyntää vastaavaa tonttitarjontaa. KAUPUNGIN ELINKEINOPALVELUT ovat yritystäsi varten
– Parempaan päin ollaan menossa. Kokemus oli monella tavalla kova, Maija Soikkeli sanoo. Hiljaisimmat kuukaudet hän aikoo pitää paljujen rakentamisessa taukoa ja siirtyä kokopäiväisesti ratin taakse. Se tapahtuu, mikä tapahtuu, eikä sille voi mitään. Poikavauvan odotus päättyi viime toukokuussa keskenmenoon raskausviikolla 17.– Sen yli pääseminen on vaatinut töitä oman pääkopan kanssa. – Ihan perussettiä meidän perheessä, Roope Soikkeli, 26, naurahtaa. Vaikeudet on tehty voitettaviksi, Maija Soikkeli, 27, toteaa. – Hän on jeesannut meitä, kun Cristian oli pieni. – Parempi näin. Kaasulla lämmitettävä ei haise, Soikkeli toteaa. Mico harrastaa isänsä kanssa kartingia. Sen mukaan on vaan elettävä, Roope jatkaa. Lisänä ovat vielä muutto Keski-Suomesta Pirkanmaalle, erityistä tukea vaativan esikoisen koulunaloitus, yötyöt, kevytyrittäjyys ja pikkulapsiarki. Talo oli homeessa Soikkelit ehtivät puolisen vuotta asua viime syksynä ostamassaan talossa Jyväskylässä, kun rakennus paljastui hometaloksi. Talokauppa purettiin, mutta Soikkelit menettivät 7900 euron käsirahan. Päätöksentekoon ja investointeihin epävarmuutta tuo paljusesongin kausiluonteisuus. Ensimmäisinä viikkoina en pystynyt oikein puhumaankaan siitä kunnolla. Mummin apuna Soikkelit muuttivat Joutsasta kesällä ensin mökille Hattulaan ja sieltä elokuussa vuokralle omakotitaloon Viialaan. Roope Soikkeli myöntää nollanneensa tunteet toisin. Seuraavana päivänä perhe sai vuokra-asunnon Joutsasta. – Olin vuotanut verta koko odotusajan. Jos Helsingissä pistät takapihalle puulla lämpiävän paljun, tulee naapuri pian keittiöveitsen kanssa vaatimaan sen sammuttamista. Perhe asuu Viialassa. Paljuja pienille pihoille Soikkeli valmistaa paljuja kevytyrittäjänä, jolloin laskutus ja muut paperiasiat hoituvat Soikkelin tapauksessa pankin tarjoaman palvelun kautta. Kevytyrittäjä rakentaa paljuja kodin autotallissa, mutta etsinnässä on isompi työtila. – Ensimmäisen paljun jälkeen homma räjähti ja puhelin alkoi soida. Tuotenimi Somapalju syntyi ideasta valmistaa erityisesti pienille pihoille sopivia paljuja. Vastoinkäymisten jälkeen maisemanvaihdos tuntui hyvältä, minkä lisäksi perhe halusi lähemmäs Roopen Valkeakoskella asuvaa mummia, joka oli sairastunut. – Soitin kaverille, vedettiin pää täyteen ja surkuteltiin yhdessä. Tiedän, että kysyntä hiljenee talvella, mutta toivotaan että keväällä mainoskampanja tuottaa tulosta. Koen, että nyt meillä on velvollisuus auttaa häntä, ja paras apu on olla lähellä, Maija Soikkeli perustelee. Vaikka arkeen on mahtunut monta ikävääkin asiaa, Soikkelit näkevät tulevaisuuden valoisana. Ja jos kaikki menee hyvin, perheeseen syntyy ensi kesänä vauva. Roope Soikkeli työskenteli Jyväskylässä sairaalan rakennustyömaalla, mutta muuton jälkeen työkuviot menivät uusiksi. Tarja Antola. Päätin, että tehdään sitten paljuja, kun kysyntää riittää, Roope Soikkeli kertoo. Nyt minun ei tarvitse miettiä sitä, jos kaikki olisikin lähtenyt sujumaan hyvin. Eihän siitä mitään tullut, kun oli jatkuvasti hengitystieinfektiota ja korvatulehduksia, Maija Soikkeli kertoo. Muutto ja kesävauva Koska kysyntä on vähentynyt talvea kohti, ajaa Soikkeli öisin ja viikonloppuisin taksia. Maija Soikkeli on hoitovapaalla lähihoitajan työstä. Kaasulämmitteinen on paljon nopeampi ja helpompi kuin puilla lämmitettävä. Maija Soikkeli on puolestaan neuvotellut oman työpaikkansa siirrosta Joutsasta saman työnantajan ylläpitämään hoivakotiin Urjalaan.Perheellä on edessään myös muutto ja omakotitalon rakentaminen. Maija ja Roope Soikkelilla on kaksi lasta, seitsemänvuotias Cristian ja kohta kaksi vuotta täyttävä Mico. Tuote on saanut hiljattain kotimaisuudesta kertovan Avainlippu-merkin. Roope Soikkeli rakentaa paljuja tällä hetkellä autotallissa, mutta etsinnässä on isompi työtila. Maanantaina alkoi taas arki. Mutta yleensä yksi tilaus on poikinut toisen. – Luulen, että saan aika hyvin jalan oven väliin. Sain niin pahan tulehduksen, että kyse oli minunkin hengestäni, Maija Soikkeli kertoo. – Kuntokartoitukset oli tehty ja kaiken piti olla kunnossa, mutta meidän pienin oli koko ajan kipeä. Esikoinen Cristian on seitsemän ja kuopus Mico täyttää kohta kaksi vuotta. Kun töitä ei löytynyt, Maija ehdotti, että käsistään kätevä mies ryhtyisi valmistamaan paljuja. Takana on epäonnistunut talokauppa, home-evakko, keskenmeno ja läheisen sairastuminen. – En jää murehtimaan asioita. Sitä ennen he muuttavat Viialassa omakotitalosta vuokralle kerrostaloon. Kun sisäilmatutkija antoi talosta tuomionsa, muuttivat Soikkelit samana päivänä evakkoon Maijan vanhemmille. – Kyllähän se tuntui, mutta raha on rahaa, kun taas terveyttä ei saa ostettua rahallakaan, Maija Soikkeli sanoo.Asian vieminen oikeuteen tuntui liian epävarmalta, pitkältä ja raskaalta prosessilta samaan aikaan, kun perheeseen odotettiin kolmatta lasta. – Onhan se ikävä katsoa pankkitilin saldoa, jos puhelin ei soi. Soikkelin paljut ovat suorakaiteen mallisia ja kaasulla lämmitettäviä. Odotus päättyi suruun Raskausaika oli vaikea. Puhuminen, tukena olevat läheiset ihmiset ja lapsiperhearjen pyörittäminen ovat auttaneet suruun. Minulla on selkeä suunnitelma olla viiden vuoden sisällä yksi Suomen suurimmista toimijoista, Soikkeli visioi. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 21 ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Soikkelin perhe joutui purkamaan talokaupat, koki keskenmenon ja läheisen sairastumisen Paljuyritys, omakotitontti Urjalasta ja uusi odotus antavat uskoa tulevaan Tarja Antola Maija ja Roope Soikkelin elämässä on viimeisen vuoden aikana tapahtunut paljon. Soikkeli arvelee, että surusta huolimatta raskauden päättyminen keskenmenoon oli henkisesti helpompi kestää kuin abortti, jota hänelle riskien takia ehdotettiin. Soikkelit ovat viime viikolla ostaneet tontin Urjalasta, jossa rakentaminen alkaa vuodenvaihteen jälkeen
499 € 99 € HM80L Katkaisuja jiirisaha Oksasilppuri AXT 25 TC Koivuparketti ERÄ! vain! 14mm 3-s comfort matta 199 € 19,90 €/m2 M1 puukiuas www.toijalanrakennustarvike.. 237.000 € 2. 22 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu avoinna: ark 8.30-17.00 la 9.00-13.00 Saunasuojattu paneeli sts14x120mm 1 €/m värit: hiili,kelo & vanilja II-laatu 349€ 295€ Ulko-ovi 9/10x21 basic 0015 valkoinen lasilla umpiovi Rakentajan kottikärry 49 € Led-valonheitin 30 W Räystäskourun puhdistaja 279 € ddf485rtj 2x 5.0ah akku ja pikalaturi Akkuporakone Nesteen 2-t ja 4-t pienkonebensiini 15,90 € 5l 30 € Pellettisäkki Vapo 16 kg 4 säkkiä 500kg 145€ Öljyvaha Kaikille puupinnoille Sävytettävissä Käy myös kosteisiin tiloihin UUTUUS! 19 € Kangaslaukku pyörillä ja vetoaisalla. 70.575 €, vh. 040 159 1700 tai Katri Carstensen p. *Rakennusliikkeitä vertaileva EPSI Rating -tutkimus, 2018. Huoneistoesimerkkejä 1. 213.500 € 3. klo 13.00–13.30! Ylöjärvellä muuttovalmiita ”Meiltä saat tutkitusti parasta vastinetta rahalle ostaessasi uuden kodin.”* Katri Carstensen, asuntomyyjä Peab Asuntomyynti Riitta Kraneis, p. krs, 3h+k+s, 73,0 m 2 , mh. Nyt kannattaa tulla esittelyyn, sillä kaupantekijöitä odottaa tuntuva yllätysetu, josta kuulet lisää paikan päällä ensi sunnuntaina. 0400 254 900, asuntomyynti.tampere@peab.fi As Oy Vivace, Ylöjärvi Räikäntie 3, 33470 Ylöjärvi Ylöjärven keskustaan hiljattain valmistuneessa Vivacessa omistajaansa odottaa enää muutama raikas, vaaleasävyinen kolmio. puh. Tarjoukset voimassa 30.10-30.11.2019 matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min toijalanrakennustarvike@co.inet.. 62.900 €, vh. krs, 3h+k+s, 73,0 m 2 , mh. 232.600 € 4. krs, 3h+k+s, 73,0 m 2 , mh. krs, 3h+k+s, 79,0 m 2 , mh. Omat taskut koneille ja tarvikkeille. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA 59 € 17,90 € Sydämellisesti tervetuloa esittelyyn su 3.11. 240.000 € Energialuokka B2013. 69.834 €, vh. Muuttovalmis. 68.446 €, vh. Nyt yllätysetu! ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS
Kalusteiden ja vauvatuotteiden lisäksi Al Gayalin mielenkiinto suuntautuu koulumaailmaan. Muutto Suomeen vuonna 2012 Toimialueen kasvaessa Al Gayal teki jatkuvasti töitä Finpron Suomen pään kanssa.– Yhdentoista vuoden aikana kuljin edestakaisin Saudi-Arabian ja Suomen välillä neljä tai viisi kertaa vuodessa. Ohjelmassa oppilaat pohtivat omaa kulttuuriaan, purkavat kulttuurien välisiä raja-aitoja kommunikaation ja empatian keinoin ja oppivat myös asioita muista kulttuureista, Al Gayal kuvailee. Lähdettyään Finprolta Al Gayal solmi konsultointisopimuksen mikkeliläisen raideliikenteen ja teollisuuden järjestelmiin erikoistuneen Mipron kanssa. Haluamme tuoda kulttuurisen integraation alakouluihin. Työskentelin Finprolla Lähi-idän alueen vanhempana konsulttina, Al Gayal toteaa. Nykyään hän työskentelee Lähi-idän alueen vanhempana konsulttina ykistyisen sektorin yrityksille. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 23 ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Syyrialainen Bassam Al Gayal tuli Akaaseen valmistamaan päiväkotikalusteita Tiina Kauppinen Syyrialaistaustainen Bassam Al Gayal on pyörittänyt yritystään KG Conceptia Toijalassa entisen Kotelotehtaan tiloissa Tehtaantiellä syyskuusta lähtien. Tiloissa on esillä ja myynnissä koteihin tarkoitettuja huonekaluja sekä verhoja. – Muutin Suomeen Mipron Lähi-idän konsultiksi vuonna 2012. Al Gayalin konsultointityöt jatkuvat kuitenkin edelleen. Järjestin suomalaisille yrityksille myös koulutusta kauppojen tekemisestä Lähi-idässä, Al Gayal toteaa. Tiina Kauppinen. Perheeseen kuuluvat vaimo, neljä poikaa ja yksi tytär. Yritys valmistaa myös muun muassa vauvoille ja äideille tarkoitettuja tuotteita, kuten patjoja ja pehmeiksi topattuja vauvamattoja. – Huonekalut valmistaa eräs suomalainen yritys. Entiseltä Kotelotehtaalta löytyvät myös Al Gayalin toisen yrityksen, Akaan kalustetehtaan, tilat. Suomeen Al Gayal tutustui ensimmäisen kerran vuonna 2000 työskennellessään suomalaisten yritysten kansainvälistymistä tukevassa Finprossa, joka nykyään tunnetaan nimellä Business Finland.– Tuolloin Finprolla oli 42 toimipaikkaa ympäri maailmaa, mutta Lähi-idässä oli vain yksi toimipaikka Saudi-Arabiassa. -luokkalaisiin lapsiin. Liiketoiminta sujui erinomaisesti ja hoidin yli 300 markkina-avausstrategiaa suomalaisille yrityksille. Viikot Akaassa, viikonloput Kauniaisissa Työskenneltyään kaksi vuotta Miprolla Al Gayal toi Suomeen myös perheensä. Bassam Al Gayal kertoo oppineensa tuntemaan Suomen, suomalaiset ja suomalaisen yrityselämän. Mielenkiinnon tuloksena on syntynyt nettipohjainen opetustyökalu, jolla eri kulttuureista kotoisin olevia lapsia koulutetaan kohtaamaan toisiaan, ymmärtämään toisiaan ja kommunikoimaan toistensa kanssa.– Keskitymme 3.–6. Toika on suurin asiakkaamme, ja koska me olemme täällä, pystymme yhdessä heidän kanssaan keskustelemaan ja hakemaan ratkaisuja. Yritys valmistaa muun muassa pehmusteita ja muita pehmeitä osia päiväkotikalusteisiin. Aloimme laajentamaan toimintaamme muun muassa Dubaihin, Syyriaan, Jordaniaan, Libanoniin sekä Iraniin. Finpron vuosiensa aikana Al Gayal oppi tuntemaan Suomen, suomalaiset ja suomalaisen yrityselämän. Miehen yritys KG Concept valmistaa muun muassa tuotteita äideille ja vauvoille. Nykyään hän luotsaa viikot KG Conceptia Akaassa ja viettää viikonloput perheensä luona Kauniaisissa. Entinen Kotelotehdas on meille muutenkin hyvä paikka, eikä vuokrakaan ole kallis, Al Gayal toteaa. Emme valmista niitä itse, sillä Suomessa on paljon hyviä huonekaluvalmistajia, Al Gayal sanoo. – Toikan kanssa toimitamme päiväkotikalusteita Hämeen alueelle sekä Pohjanmaalle. Suurin osa toiminnasta suuntautui Suomesta Lähi-itään ja vain muutamia Lähi-idästä Suomeen. Konsultointisopimus Mipron kanssa kesti kolme ja puoli vuotta, Al Gayal sanoo. Akaaseen yritys sijoitettiin siksi, että KG Concept tekee alihankkijana läheistä yhteistyötä akaalaisen päiväkotikalusteita valmistavan Toikan kanssa
Peräänkuuluttaisin sitä, että nopeasti muuttuvassa maailmassa olisimme avoimia uusille impulsseille. Stubb kehotti kuulijoita kuuntelemaan häntä kuin ”hörhön horinaa”, koska jokainen ihminen on epätäydellinen, hänkin.– Ensimmäinen pointti on mieli. Tarkkaa suunnittelua Rutiineja tarvitaan. Kukaan ei ole täydellinen. Tänään on hyvin helppo olla yhteydessä maailmaan, mutta miksi on niin vaikea olla yhteydessä läheisiin, kysyi Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb. Ja tämä tapahtuu hyvin helposti. Olkaa itsellenne myös armollisia. Mutta ihan hyvä tavoite.Stubb myös pyrkii päivän aikana kuntoilemaan tunnin, lukemaan kirjaa tunnin ja olemaan sosiaalisessa mediassa tunnin. Olen itse kahdeksan tunnin nukkuja. – Näin ei kuitenkaan tapahdu, koska elämästä tulee rutiini pienten asioiden kautta. Mieltä treenataan Alexander Stubbin mielestä lukemalla, kuuntelemalla, keskustelemalla ja saamalla impulsseja ympäri maailmaa.– Pitäkää mieli avoimena. Jotta mieltä pystyy treenaamaan, saamaan uusia impulsseja, vaaditaan avoimuutta, uteliaisuutta ja taistelua kyynisyyttä vastaan. 24 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu PALVELUKSESSASI KAIKISSA LVI-ASIOISSA PALVELEVA AMMATTILIIKE Syrjätie 3, 37830 Akaa p. No miten usein tämä toteutuu. Onko kipeä, onko terve. – Ei tarvitse olla minun kaltaiseni hullu, joka polkee täältä kotiin ja joka ei tee sitä ekohengessä vaan kuntoillakseen. Myös harjoitusja ruokapäivätkirjojen pitäminen auttaa Stubbia elämän hallinnassa.– Tätä kautta voi oikeasti miettiä, mitä tuli tehtyä ja onko kaikki hyödyllistä. – Älkää koskaan väheksykö unen merkitystä. Alexander Stubb kuuntelisi myös brexitiä haluavia Juha Kosonen Euroopan investointipankin varapääjohtajan Alexander Stubbin mielestä ihminen tarvitsee aika ajoin muutosta ja kaikki muutos lähtee liikkeelle mielen ja kehon hallinnasta sekä mielen ja kehon hallintaan liittyvistä rutiineista. Suomen Partiolaisten Johtajatulilla alkusyksystä puhunut Stubb nosti tietysti esiin kolme pointtia, joissa avaus liikkuisi: 1) mielenhallinta, 2) kehon hallinta ja 3) käytäntö, miten saa muutoksen aikaiseksi. Tässä ajassa tieto liikkuu tavattoman nopeasti, mutta ihminen lokeroituu Stubbin mielestä yhtä enemmän. Morkkistakaan ei saa epäonnistumisista ottaa, koska kaikki päivät eivät ole samanlaisia. Kaikki alan työt yli 30 vuoden kokemuksella www.nykypesu.fi ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Ihmiselle välttämätön muutos lähtee mielen hallinnasta Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb kehotti kuulijoita olemaan itselle armollinen, vaikka muutosta haluaisi tavoitellakin. Riittää, että kropalla on hyvä olla. Alexander Stubb moitti myös erilaisia painonpudotusohjelmia, joissa remmotaan menemään hampaat irvessä.– Ja ei aina ole hyviä hetkiä. – Elämme onnellista aika, koska meillä suomalaisilla ei ole ravinnosta pulaa – ei edes täällä metsässä. Tavoitteenani on tökkäistä tiettyyn suuntaan, muutokseen, joka teistä tuntuu hyvältä. Älkää koskaan kyynistykö. Tärkeintä on, miltä itsestä tuntuu.– Onko energiaa, onko väsynyt. Mietitte tarkasti päivänne rutiinit, ja ilman morkkista. Ihan sama miltä näytät Toisena ponttina Alexander Stubb sanoi, että on aivan sama, miltä keho näyttää. Rutiineja eivät ole Stubbin mielestä päätökset syödä suklaata tai tehdä elämänmuutos. Rutiinit pitää vielä jaotella huonoihin, neutraaleihin ja hyviin.– Näin tekemällä pääsette miettimään, miten teidän päivänne rakentuvat. Ne voivat olla juttuja, joista emme tykkää. On erittäin tärkeää, että jokainen meistä treenaa mieltä koko ajan. Mutta vaikka joku on eri mieltä kuin minä, se ei voi olla lähtökohta sille, että mä vihaan tätä tyyppiä. Ja korostan tässä sitä, että ei ole oikeaa tai väärää tapaa tehdä. – Mitä vähemmän rutiineja tulevaisuudessa tarvitsee tehdä, sitä enemmän korostuu vain yksi asia: empatia. Uni on yksi tärkeimmistä asioista, jonka keholla voi antaa. – Täydellisyyden tavoittelu on ihan hyvä juttu, mutta siinä emme tule koskaan onnistumaan. Tosiasia on se, että rutiinit muodostuvat useista pienistä asioista, jotka ovat osa teitä. Voin sanoa, että en tykkää brexitistä, enkä hirveästi Donald Trumpiakaan fanita. Jotta kehon hallinta onnistuisi, tarvitaan Stubbin mielestä riittävästi unta. Ari Ilottula | 040 591 9924 info@ilarakennus.com www.ilarakennus.com RAKENNATKO UUTTA, KORJAATKO VANHAA. Se on ihan dorkaa. Juha Kosonen. Ei siitä näkökulmasta, mitä tämä tekee painolleni, vaan siitä näkökulmasta, mitä tämä tekee tavalla tai toisella minun energiatasolleni, sanoi Stubb. Sosiaalisessa mediassa on vastustajia ja kavereita. Tulevaisuudessa kun biologia ja teknologia tavalla tai toiselle yhdistyvät, mullistaa se maailman. Vähemmän rutiineja Alexander Stubb kehotti kuulijoitaan pitämään yhden päivän tarkkaa päiväkirjaa rutiineista. Kyse on sellaisista tavoista ja rutiineista, jotka tulevat miettimättä. Kun mietitte näitä asioita, huomaatte kokonaisuuden. Onko kelju olo. Myös liikunta auttaa kehon hallinnassa. Se voi olla hyötyliikuntaa – kävelemistä, pyöräilyä, tanssia – ihan mitä tahansa. 0400 337 584 www.akaanputki.fi O Y • Huoneistoremontit • Tulisijat • Täystiilitalot/puutalot • Saunaja pesuhuoneremontit • Pönttöuunit • Vesikatot • Julkisivumaalaukset • Putkistosaneeraukset Myös kokonaisurakoinnit! Varastotie 4, Akaa 0400 701 225 www.akaanmuuraus.fi Soita ensin! Le ik ka a ta lte en Sinä unelmoit Me toteutamme! Uudisja korjausrakentaminen Autotallien nosto-ovien myynti ja asennus Märkätilarakentaminen (VTT:n sertifikaatti) Rkm. Ei juuri koskaan. Ihan sama miltä keho näyttää. Puheenvuoronsa lopuksi Alexander Stubb kehotti kuulijoita olemaan itselleen armollisia. Stubb sanoo olevansa itse tarkka kalenterinsa kanssa. Jokainen löytää oman tavan liikkua. – Tässä viimeisessä olen todella epäonnistunut. – Blokkaamme pois ne, joiden ajatuksista emme tykkää ja fanitamme niitä, joista tykkäämme. Kehoa hallitaan myös oikealla ravinnolla. Hän suunnittelee päivät, tunnit ja viikot.– Tavoitteenani on saada myös kahdeksan tuntia yöunta, tehdä kahdeksan tuntia töitä tehokkaasti ja viettää kahdeksan tuntia vapaa-aikaa. Mutta kannattaa miettiä mitä syö
Akaan kaupunki on päättänyt vuokrata Veikko Lehti Oy:lle puolentoista hehtaarin tontin 30 vuodeksi. Hänen mukaansa tontin vaatimat työt ovat vuokralaisen vastuulla. Tontin paikka on Akaan jäteaseman vieressä, oikealla näkyvän Akaan paloaseman eteläpuolella. Esa 0400 339 638 E-mail esa@maanrakennuskaririnne.com • Kaikki maanrakennusalan työt • Kuljetukset • Nostotöitä • Kiviaineksia • Lavettikuljetukset Mustanhevosentie 3, 37800 AKAA Puh. Siinä varmasti on saastuneisuutta, ja Ely-keskus käy vuosittain ottamassa näytteet ja valvoo lopetetun kaatopaikan tilaa, Sarkkinen kertoo. Ennen toiminnan aloittamista vuokra-alueelle tehdään perustilaselvitys. He haluavat käyttää maanrakennuksessa kierrätysmateriaaleja, Sarkkinen sanoo. Sarkkinen sai allekirjoittamiseen valtuutuksen osana kaupunginhallituksen päätöstä. Tontti on alueen pohjoisosassa, lähellä Akaan paloasemaa ja Akaan jäteasemaa, ja alue on kaavoitettu jätteenkäsittelyalueeksi. Sovituin hinnoin. – Vierestä menee oja, joka tulee vanhalta kaatopaikka-alueelta. Vuokrasopimukseen on kirjattu, että kenttäja infrarakenteissa voidaan hyödyntää geoteknisesti ja muutenkin sallittuja uusiomaa-aineksia. Vuokra-aika olisi 30 vuotta lunastusoptiolla, ja vuokralainen voi toteuttaa alueelle kevytrakenteisen hallirakennuksen. Juuso Lehti on Veikko Lehden hallituksen puheenjohtaja. Vuokrasopimukseen kirjataan ehto toiminnan aloittamisesta alueella.Akaan kaupunkikehitysjohtajan Jyri Sarkkisen mukaan vuokrasopimus on tarkoitus allekirjoittaa hyvinkin pian. Käsittelymenetelmät kattavat mekaanisen jätteenkäsittelyn tavanomaiset yksikköprosessit, kuten koneellisen lajittelun, magnetoinnit, seulonnat eri menetelmin ja ominaispainoerotuksen. Veikko Lehti Oy on perheomisteinen jätehuoltoyhtiö, joka toimii Etelä-Suomessa ja käsittelee jätteitä viidellä omalla jätteenkäsittelylaitoksella tällä hetkellä noin 200 000 tonnia vuodessa. Vuokra-aika alkaa vuokrasopimuksen allekirjoituspäivästä ja vuokranmaksuvelvoite 1.1.2020. – Olemme valmistelleet vuokrasopimusta, ja tarkoitus olisi allekirjoittaa sopimus Juuso Lehden eli Veikko Lehden edustajan kanssa keskiviikkona, Sarkkinen kertoo. Nimiä paperiin keskiviikkona Akaa aikoo vuokrata Porissa vuonna 1922 perustetun Veikko Lehden tarvitseman alueen 7 200 eurolla vuodessa. Yhtiön mukaan käsittelytoiminta olisi luonteeltaan kevyttä prosessointia, jossa jätettä jalostetaan varsinaisten kierrätysja hyötykäyttöprosessien syötteiksi sekä valmiiksi uusioraaka-aineiksi. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 25 Heinäkankaantie 204, 37800 AKAA Puh. Veikko Lehti tarvitsee vuokrasopimuksen, jotta se voi hakea toiminnalleen ympäristöluvat. 0400 623 185, fax (03) 542 2050 HINAUSAUTOT KYRÖLÄ www.hinauskyrola.com hinaus@hinauskyrola.com 040 552 4855 Akaa Kevyet ja raskaat hinaukset 24 h TARTTILANRAITTI 185, 37770 TARTTILA JANI SIRÉN KY 0400 983 591 TAKSI SIRÉN 0400 275 659 • Sorat • Murskeet • Mullat • Maanajot Hyvää ja luotettavaa taksipalvelua 24 h/vrk. Tontin tasauksessa saa käyttää kierrätysmateriaaleja. – Tämä on heidän taholtaan tullut. Yritys aikoo rakentaa Akaaseen jätteen lajitteluaseman, jossa käsitellään pääosin rakentamisesta ja purkamisesta sekä valmistavasta teollisuudesta ja kaupasta syntyviä elinkeinotoiminnan jätteitä. Sarkkisen mukaan yrityksestä on kerrottu, että he alkavat myös valmistella tonttia melko pian. Rakennusja purkujätettä käsittelevä Veikko Lehti on tulossa Akaaseen Mikko Peltoniemi Akaan kaupunginhallitus päätti lokakuun alussa, että Veikko Lehti Oy:lle voidaan vuokrata puolentoista hehtaarin tontti Akaa Pointin teollisuusalueelta. Mikko Peltoniemi Akaan kaupunki. ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Akaa Pointin ensimmäisen tontin vuokrasopimus aiotaan allekirjoittaa keskiviikkona Vuokrasopimusluonnoksen mukaan Veikko Lehti Oy maksaa karttaan violetilla merkitystä tontista 7200 euron vuosivuokraa
Tiistaina 29. Toimintaansa esittelivät Akaan kaupungin opetustoimi, Pirkanmaan Osuuskauppa, Etelä-Pirkanmaan Osuuspankki, paikallismedia Akaan Seutu, Toijalan Tilitoimisto, Teristen kartano, Leomuovi, Vaneriliike Lahdenmäki, Hämeen Turistiauto, Toijala Works ja TKM TTT Finland. Kesätyöja oppisopimuspaikat tulivat myös esille. Tulevaisuudessa mediassa työskennellään monessa erilaisessakin työpaikassa, sanoo Kosonen. Jos on jossakin asiassa todella hyvä, siitä voi kehittää itselleen ammatin. Myös median tulevaisuutta pohdittiin. Peruskoulun viimeinen lukuvuosi on nuorilla valintojen aikaa. – Olemme iloisia, että näin paljon yrityksiä oli mukana toteuttamassa tärkeää päiväämme. Osa suuntaa lukioon, osa ammatillisiin opintoihin. 26 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Rotarit veivät Akaan 9.-luokkalaiset tutustumaan työelämään Tulevaisuuden median ammatteja ei vielä tiedetä Juha Kosonen Akaan Rotaryklubi järjesti yhteistyössä Akaan yläkoulujen opinto-ohjaajien kanssa kaupungin kaikille peruskoulun 9.-luokkalaisille tutustumispäivän työelämään. Tutustumispäivän tarkoituksena oli esitellä Akaan nuorille paikkakunnan erittäin vilkasta yrityselämää. Toivon, että totuuden parissa painitaan jatkossakin ja uutinen kiinnostavat. Epävarmuuskin lisääntyy koko ajan. Monelle valinta on myös vaikeaa, oma kiinnostuskin saattaa vielä olla kadoksissa. Akaan kaupunki tarjosi kuljetukset.Akaan Seudussa päätoimittaja Juha Kosonen valotti tulevaisuuden mediaa, joka on varsin toisenlainen kuin tänään nähty. Näistäkin Viialan yhtenäiskoulun nuorista joku saattaa tulevaisuudessa olla töissä mediassa. Tarja Antola. Akaan Rotaryklubin presidentti Katja Poikkimäki iloitsee yrityksien valmiudesta esitellä toimintaansa. Tutustumiskohteissa nuorille esiteltiin yrityksen toiminnan lisäksi ne työtehtävät, joihin nyt ja tulevaisuudessa palkataan henkilöitä, mikä koulutus palkattavilta vaaditaan ja miten työkokemusta arvostetaan. Akaan Seudussa 9.-luokkalaisille esiteltiin paikallislehden arkipäivää. Tutustumiskohteita oli yksitoista. Siksi tällainen tutustumispäivä on akaalaisille nuorille tavattoman tärkeä, sanoo Poikkimäki. lokakuuta aamusta alkaen linja-autot veivät nuoret heidän ennalta valitsemaansa kohteeseen. – Median murros on arkipäivää ja tulevaisuuden media-ammatteja ei oikeastaan vielä tiedetä
(03) 573 7200 www.viialanrakennustarvike.fi myynti@viialanrakennustarvike.fi Kaikkea syksyn tarpeisiin! 2 10 e /m 1 90 e /m Kuusilaude 28x95 mm • 6 kw • musta • 6-9 m³ sanoihin • kivimäärä 30 kg Kuusilaude 28x120 mm 1 30 e /m Kuusipaneeli STP 14x120 mm TK • Pinta: maalattu valkoinen HDF-levy, alumiinijäykiste • Lukko: lukkorunko SYM 4190, säädettävä vastarauta, korkeus ja sivuttaissäädettävät • Saranat: murtosuojasaranat • Karmi: maalattu valkoinen, syvyys 110 mm • Lasitus: 2K eristyselementti (argon), uloin lasi koristelasia • Kynnys: jalopuuta • Lämmöneriste: freniton, polystyreeni • Tiiviste: silikonia • Takuu: 10 vuoden suoranapysymistakuu, 2 vuoden rakennetakuu. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 27 Viialasta puuta ja paljon muuta! Riitiäläntie 7, VIIALA • Puh. Ulkoverhousremontit Ylöjärveläistä ammattitaitoa! Tilaa ilmainen kuntoarvio katollesi! Toijalan yhteiskoulun oppilaat vastaavat Minkä yrityksen perustaisit ja miksi. Kattoremontit . Veeti Ahola Toijalan yhteiskoulu 9B – Perustaisin jäähallin, koska Akaassa ei sellaista ole. Valmistaja Sevendoor Oy, Juva TARJO US! Laadukkaat Halltex Oy:n OVET Valk. Tuukka Törmä Toijalan yhteiskoulu 8B – Treenikeskuksen, koska saisi lisää harrastusmahdollisuuksia nuorille. Leevi Rantamäki Toijalan yhteiskoulu 6D – Öljynporausyrityksen ulkomaille, koska siitä saisi paljon rahaa.Teksti ja kuvat: Juuso Heikkinen Kirjoittaja on Toijalan yhteiskoulun yhdeksäsluokkalainen, joka tutustui työelämään Akaan Seudussa. Konsta Mervelä Toijalan yhteiskoulu 9C – Perustaisin pelaaja-agenttiyrityksen, joka edustaa jalkapalloilijaa markkinoilla, koska se kiinnostaa ja olen hyvä myyntimies. 320 € Saatavana myös ruskeana 9/10x21 umpiovi 9/10x21 6 LR 370 € 410 € Narvi NM 600 SÄHKÖKIUAS 229 e OTA YHTEYS suoraan yrittäjään! johannes@parke.fi tai 040 192 5775 www.parke.fi . Toni Matilainen Toijalan yhteiskoulu 7E – Kauppakeskuksen, koska sille olisi kysyntää Akaassa. Justus Inkinen Toijalan yhteiskoulu 6D – Urheilukaupan, koska tykkään urheilla. ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS. 9x21 ja 10x21 360 € 9x21 ja 10x21 Valk
Kyllä meidän on myytävä osaamistamme joka päivä. Raudan vääntäjä Memar on tällä hetkellä tunnettu ruuvien valmistaja pohjoismaissa. Meillä pitää olla myös paljon pieniä asiakkaita. Olkoon kysymys takeesta, ruuvista tai koneistustyöstä, jossa laatu menee vaikeaksi Aasian maissa, me pärjäämme, sanoo markkinointijohtaja Aki Kangas . Harmittaa, että yksi mies pystyy heiluttamaan asioita näin paljon. Jotta kauppa kävisi, pitää olla mitä myydä. Aina vain yhä pienempi osa on alihankintataontaa, mikä on ymmärrettävää, koska alihankkijana toimiminen on töiden etsimistä maailmalta, sanoo Akaan tehtaan tehdaspäällikkö Harri Toivonen . Memar noudattaa tuotteissaan ISO 9001:2015 -laatustandardia. – Ei riitä, että meillä on muutamia isoja asiakkaita. Isoista asiakkaista huolimatta Memarissa ollaan liikkeellä koko ajan. 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Omassa rauhassa, hyvin varusteltu 120m 2 huvila vuokrattavissa kokousja edustuskäyttöön Lempäälässä. Pikkujoulut myydään nyt! . Tärkeintä on itse työ, osaaminen. Vuoden yrityssavusauna 2018 ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Investoinnit Akaan-tehtaaseen ovat tänä vuonna jo miljoonaluokkaa Memar pärjää laadulla ja toimitusvarmuudella Juha Kosonen Memarin Akaan-tehtaan ulkoasu ei herätä Hämeentiellä huomiota. Aki Kangas naputtaa pöytää ja katsoo silmiin. Laatuvaatimukset ovat tapissa, ja jos mokaat, olet äkkiä portin toisella puolella, sanoo Kangas. Aki Kankaan mielestä nurkkien pitää olla kunnossa ja kotisivujen ajanmukaiset, mutta silti asiakkaita on tavattava silmästä silmään. Jos siirrytään bulkkitavarapuolelle, jota maailma on täynnä, Memar on poissa pelistä. – Kun liikut, olet olemassa. Tähän työhön keskitytään Virroilla, jossa viidellä robottiyksiköllä tehdään piirustuksen. Suhdanteille ei voi mitään. Olemme tänä ja viime vuonna investoineet tänne miljoonaeuroa ja haemme tälle yksikölle koko ajan lisää asiakkaita. Kun liikut, olet olemassa Ketteryys ja toimitusvarmuus ovat Memarin toiminnan ydintä. Yhdysvaltain terästullit vaikuttavat muun muassa Wärtsilän dieselmoottorien kauppaan, ja Wärtsilä on Memarin hyvin merkittävä asiakas. Tero Moukola 040 561 9390 akaa.fi/elinkeinot, epirkanmaa.yrityshakemistot.fi/akaa etunimi.sukunimi@akaa.fi Piritta Forstén Investointituet, yrityspalvelut 040 335 6081 Jukka Turunen Uudet yritykset, toimitilat 040 335 3690 Jari Jokinen Kaikki elinkeinoasiat 040 335 6098 • Yrityksen perustaminen • Yrityksen kehittyminen • Toimitilaja tonttiasiat • Omistajanvaihdos • Rekrytointi ja koulutus • Julkiset työkalut investointeihin ja muihin kehittämistoimiin Palvelulupaus yrityksille: Sujuvuus –asia heti vireille Avoimuus –tiedottaminen Innovatiivisuus –katse tulevassa Aktiivisuus –yhdessä yritysten kanssa Akaan kaupungin elinkeinopalvelut yrityksen ensikontaktina IiI i IiI i IiI i IiI i IiIi IiIi IiIi IiIi IiIi IiIi IiIi IiIi IiIi IiIi IiIi IiI i IiI i IiI i |IiI i IiI i IiIi IiIi IiIi . Memar toimii alalla, jossa se haastetaan joka päivä. – Tämä on niin vaativa ja sittenkin pieni ala, että jos sanon uudelle asiakkaallemme tuotteitamme menevän Wärtsilälle, niin se kertoo, että meiltä voi tilata mitä vain. 30 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu Kaivuut, traktorityöt, kuormaukset, tasaukset, pihaja purkutyöt pienkoneilla. Takomoita ei Suomessa juuri ole. Jos et aja vanhan liiton malliin asiakkaisiin esittelemään tuotteitasi, et ole mukana kilpailussa. Maailma liikkeessä Memar työllistää Akaassa 20 henkilöä. Muun muassa Tampereen Alihankintamessuilla ollaan joka vuosi mukana. Lähin kilpailija on Karjaalla toimiva Fiskars, joka haluaa keskittyä omien tuotteidensa tekemiseen. – Hintataso ja laatuvaatimukset karkaavat käsistä, ja työt menevät rajan ulkopuolelle.Yrityksen neljästä toimipaikasta Akaa, Seinäjoki ja Virrat ovat ne, joita kehitetään.– Akaan-tehtaan taontaa tullaan viemään eteenpäin. – Kyllä siihen vaikuttavat Trumpin terästullit ja koko miehen käyttäytymismalli maailmaan nähden. – Mitä kovempaa laatua pyydetään, oli tuote mikä hyvänsä, sitä vahvemmilla me olemme. 10 minuuttia Lempäälän keskustasta, 25 minuuttia Tampereelta. Jos olemme aktiivisia, pystymme täällä työllistämään jopa lisääkin, sanoo Kangas. Pirkkalassa ja Akaassa tilanne on jo huonohko, mutta periksi ei anneta. Sopimusvalmistusasiakkaat ovat toimintamme runko. Aki Kangas omistaa yrityksen yhdessä toimitusjohtaja Jukka Koivusalon kanssa. Kaikkiaan yrityksessä on töissä 85 henkilöä, ja tuotantolaitoksia on Akaan lisäksi Pirkkalassa, Seinäjoella ja Virroilla. Liikevaihto oli viime vuonna 14,5 miljoonaa euroa, mutta tänä vuonna se laskee. – Heillä yli puolet on omaa taontaa, Fiskarsin tuotteita. – Olemme jo pitkään pystyneet toimittamaan Wärtsilälle ruuveja 100 prosentin toimitusvarmuudella, ja niitä ruuveja menee paljon. Työtilanne Seinäjoen tehtaalla on tällä hetkellä hyvä ja Virroilla kohtuullinen. – Yhdysvaltain sisämarkkinoilla on tullien ansiosta käytännössä täystyöllisyys, eikä tilanne ole mitenkään normaali. Kaiken huipuksi hänet valitaan vielä toisellekin kaudelle, heittää Kangas. Jos asiakkaana on vaativa Wärtsilä, on helpompi keskustella muidenkin kanssa. Takomo on osa metallin työstämistä takeesta huipputuotteeksi
Joustava työntekijäporukkamme takaa, että ollaan liikkeellä heti – he pystyvät tulemaan töihin hyvin lyhyellä varotuksella, kehuu Kangas. Pirkkalan tehdas on pelkkä takomo, jossa tehdään järeämpää muottitaontaa. – Muutos on menossa, ja meidän pitää pysyä siinä mukana. Memar kouluttaa itse työntekijänsä. Meillä myyjät myyvät tuotantojen väliin töitä, mikä voi tuntua joskus painajaiseltakin. Suunnitellusti mutta joustavasti Kun Aki Kangas on Akaan tehtaalla, paikalla on omistaja, joka tekee päätöksiä. Asiakas tulee aina ensin. Muutaman viikon jälkeen näkee, tuleeko hommasta mitään vai ei. – Kouluissa ei taontaa tuoda esille juuri mitenkään. Yrityksen on pysyttävä kannattavana, jotta se pystyy työllistämään. – Halli on oma, mutta vain osaksi meidän käytössämme. Nopeudestakaan ei ole haittaa. Sieltä puuttui 24 aika isoakin ruuvia pulttieineen turbiiniin. Rakennemuutos on pysyvä ja osin raju. – Menemme aina myynti edellä, ja menestyksemme ratkaisee joustavuus. Taonta vaatii näppäryyttä Metalliala kiinnostaa nuoria tehdaspäällikkö Harri Toivosen mielestä vaihtelevasti. – Niistä on selvitty ja tullaan selviämään, huikkaa Toivonen. Nöyryys ei tarkoita nöyristelemistä. Olen työntekijöille monta kertaa sanonut, että en minä heidän palkkaansa maksa. Taeaihiot ruuveihin, pienempiä muottitakeita ja akselitakeet tehdään pääosin täällä. Rautatangon pätkiminen aloitetaan täällä, ja sitten tuote menee Pirkkalan kautta lämpökäsiteltynä Seinäjoelle koneistukseen, kertoo Toivonen. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 31 ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Investoinnit Akaan-tehtaaseen ovat tänä vuonna jo miljoonaluokkaa Memar pärjää laadulla ja toimitusvarmuudella mukaisia ruuveja. – Yrittämisessä on tärkeää muistaa tietty nöyryys itse ja kaikkia muitakin kohtaa. Aina valmiita Tuotantoalat, joissa prosessi pyörii vuorokaudet ympäri, on saanut Memarista ketterän kunnossapitotoimijan. Vien tätä koko ajan pois insinööriajattelusta, jossa katsotaan konekohtaisesti, mitkä ovat vuoden työt, ja jos tulee jotakin ylimääräistä, se vie kuusi viikkoa. – Kun siellä tulee remontti, he tarvitsevat avun heti. Näin tämä pelaa. Taontaan työmenetelmänä halutaan kiinnittää huomiota TAE-akatemian avulla. Kyllä minä nuorisolle vieläkin nostan hattua, että kätten työkin vielä kelpaa. – Täällä vähän käryääkin. Ainakin ruuvipuolella olemme ainoa lajissaan Pohjoismaissa. Fiskars takoo muillekin vielä, ja koneistajia taas on joka kylässä, sanoo Kangas – Ruotsissa on takomoja, joilla on koneistustakin, mutta tämä liittyy autoteollisuuteen, jatkaa Toivonen. Siinä mielessä tämäkin ala on hyvin kiinnostava, että omalla tekemisellä pystyy joka tehtävässä vaikuttamaan omaan tulevaisuuteensa. Jos ei kelpaisi, olisimme pulassa, sanoo Kangas. Totta kai tuotannon kanssa keskustellaan, onko kaikki ollenkaan mahdollista. Varastossa on tuotteita, joita voidaan toimittaa heti. Ala ei ole todellakaan mediaseksikäs, ja täällä pitää tykätä tehdä käsillä töitä. Esimerkkinä Kangas kertoo soitosta Vaasan voimalaitokselta sunnuntaina aamuyöllä. Kyllä palkkaraha tulee asiakkailta, sanoo Kangas. Jos menetelmää ei tunne, eihän tänne kohta osata ohjata töitäkään, miettii Toivonen. Juha Kosonen. Akaan tehtaalla taotut ruuvit ovat valmiita eteenpäin Memarin Seinäjoen tai Virtain tehtaille. Etukäteen voidaan suunnitella kaikkea valmiiksi ja toimia niiden mukaan, mutta jos on edettävä nopeasti, edetään kanssa.Ei jalkapallojoukkueen hyökkääjäkään jätä maalia tekemättä, jos siihen tarjoutuu hetkessä yllättäen tilaisuus suunnitellusta pelikuviosta huolimatta. Tehdaspäällikkö Harri Toivonen (oik.) ja markkinointijohtaja Aki Kangas pitävät Memarin Akaan-tehtaan tulevaisuutta valoisana, vaikka suhdanteet konepajateollisuudessa nyt heikkenevätkin. Aki Kangas sanoo Memaria ketteräksi toimijaksi kunnossapitotoimijana ja sopimusvalmistajana. Jos tilausta ei olisi saatu toimitettua sovitusti, osassa kaupunkia ei olisi maanantaiaamuna tullut lämmintä vettä. Nyt neliöitä on kylmävarasto mukaan lukien 3500. Nopeista toimituksista selvitään, ja yleensä tilaukset on vielä siten hinnoiteltu, että ne kannattaa valmistaa. Akatemian kursseja käydään muun muassa Tampereen uudessa yliopistossa. Vaikea sanoa, syntyykö kiinnostus asiaan, mutta toivotaan niin. – Minä vastasin. Pelisilmäähän tämä vaatii. Tarvittaessa päätöksiä syntyy hyvinkin nopeasti. – Olemme lähellä asiakasta ja joustava. Omistajalla on kasvot ja hän haluaa olla läsnä. Vähän on koneistusta, jatkojalostusta ja lämpökäsittelyä. Akaan tehtaalle työntekijöitä tulee Akaan lisäksi Valkeakoskelta ja jopa Tampereelta.– Taonta vaatii tietynlaista näppäryyttä, ja yllättävän hyvin kavereita on löytynyt. Homma opetellaan täällä ja se joko onnistuu tai ei. Muutto on käynnissä. Maine on kiirinyt ja Memarin joustavuus tunnetaan. Vaikka luulisi, niin keskittäminen ei ole niin yksinkertaista.– Näitä koneita ei niin vain siirretä, varmentaa Akaan tehtaan tehdaspäällikkö.Akaassakin yrityksellä on mahdollisuus laajentaa tehdasta. Akaassa on pajan tuntu, mutta Virtain tehdasta Aki Kangas esittelee siistinä sisätyönä, jossa pääosassa on crs-koneet. – Joustavuus ja laatu sekä toimitusvarmuus synnyttävät luottamuksen, jolla pystytään kilpailemaan töistä. Rohkeuttakin tarvitaan, sanoo Mamarin markkinointijohtaja Aki Kangas. Hallinto on ohut, eikä yhtään turhaa palaveria pidetä. – Memar pystyy tekemään takeesta tuotteen valmiiksi. Sekä Aki Kangas että Harri Toivonen pohtivat, millaisia kätten töitä Suomessa vuosikymmenen päästä tehdään. Välitin toimituksen, ja ruuvit olivat asiakkaalla kolmelta iltapäivällä. – Ei takojia mistään tule. Yliopiston materiaalitekniikan kurssi on käynyt meillä joka vuosi katsomassa, mitä taonta on. Siellä meillä on monitoimisorveja ja työstökeskuksia vaativammillekin kappaleille.Aki Kangas muistuttaa, että jokaisella tehtaalla on oma osaamisalueensa, ja ne eivät pyri syömään toisiaan pois.– Ihanteellistahan se olisi, jos toimisimme samalla tontilla. Nämä tehtaat ovat tulleet yritysostojen kautta, eikä meillä ole suunnitelmissa tätä konseptia muuttaa. Seinäjoellakin työntekijöiden saanti on kohtuullinen, Virroilla haastavin, kertoo Toivonen. Yritys on aina valmiina auttamaan, jos jotakin tapahtuu vaikkapa voimalaitoksessa, sellutehtaassa, terästehtaassa, kaivoksessa tai öljynjalostamolla. Seinäjoella Memar on juuri siirtynyt 7000 neliömetrin halliin, joka on koneistamo. Meillä on puhelinnumerot, joissa vastataan aina. Toki jos ostat 7000 neliön hallin, niin huhut lähtevät kiertämään. – Akaan keihäänkärki on takominen
Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 33 ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Hervannan Kaivin tekee Hämeentien kiertoliittymän Hämeentien ja Satamatien risteykseen Toijalaan on tulossa kolmihaarainen kiertoliittymä. Kaupunginhallitus hylkäsi Toijalan Kone ja Kuljetus Ky:n tarjouksen tarjouspyynnön vastaisena, koska yritys ei ilmoittanut tarjouslomakkeella kaikkia pyydettyjä yksikköhintoja. Satamatien ja Hämeentien risteykseen rakennetaan kolmihaarainen kiertoliittymä. Määräaikaan mennessä tarjouksen jättivät Destia Oy, Hervannan Kaivin Oy, Karpin Kaivin Oy/Hämeen Viherrakennus työyhteenliittymä, Terrawise Oy, VRJ Länsi-Suomi Oy ja Toijalan Kone ja Kuljetus Ky. Toinen vaihe toteutetaan myöhemmin.Akaan teknisen johtajan Jaana Kootan mukaan työt on tarkoitus aloittaa marraskuussa. Samalla Miljoonasillan ramppi Satamatien eli Shellin suuntaan jää pelkästään kevyen liikenteen käyttöön. Tarja Antola Akaan kaupunginhallitus on valinnut Hervannan Kaivin Oy:n Satamatien ja Hämeentien risteysalueen katujen ja kevyen liikenteen väylien urakoitsijaksi 583 000 euron urakkahintaan, joka oli tarjouksista kokonaistaloudellisesti edullisin. Urakkasopimus allekirjoitetaan, kun kaupunginhallituksen päätös on lainvoimainen.. Kiertoliittymän lisäksi suunnitteilla on liittymäjärjesteltyjä Miljoonasillalta Viialan suuntaan
Vahva teollinen rakenne tarjoaa mahdollisuuksia kaupungin jatkuvalle kasvulle ja kehittymiselle. Kaupungin asiantuntijat verkostoineen tarjoavat yrityksille monipuolisia palveluja, jotka auttavat yritystä niin toiminnan aloittamisessa kuin kansainvälistymisessä. 34 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu Kehittyvien ja kasvavien yritysten koti Nokialta löytyy erinomaiset puitteet yritystoiminnalle. Alueen toiminta perustuu kiertotalouteen, jossa yritykset kehittävät yhdessä bio-, vesija kiertotalouden liiketoimintaa sekä innovaatioita teollisessa mittakaavassa. Yli 1 700 yritystä 11 000 työpaikkaa Yli 33 000 asukasta BUSINESSNOK IA.FI #BUSINESSNOK IA ECO3.FI MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN KOLMENKULMA Monimuotoinen Kolmenkulman yritysalue tarjoaa tontteja ja toimitiloja eri kokoisille teollisuuden ja kaupan toimijoille. Nokian 650 hehtaarin yritysalue sijaitsee keskeisellä paikalla, valtateiden 3, 11 ja 12 risteyksessä. Tutustu Kolmenkulman yritystontteihin, ja etsitään yhdessä yrityksellesi sopivin vaihtoehto! › Kattavat yrityspalvelut › Bioja kiertotalouden ECO3-yritysalue › Yritysalueet ja tontit › Toimitilat ja tapahtumat › Yritystarinat Lisätietoja toimitiloista ja tonteista: Tiina Laakkonen, elinkeinojohtaja 044 486 0918, tiina.laakkonen @ nokiankaupunki.fi PALKITTU BIOJA KIERTOTALOUDEN ECO3-YRITYSALUE LAAJENEE Kolmenkulman länsiosaan rakentuva bioja kiertotalouden ECO3-yritysalue on kansainvälisesti merkittävä osaamiskeskittymä. Nokian kaupunki mahdollistaa sekä alueen uusien yritysten että toimivien yritysten kasvun ja kehittymisen. Katsotaan yhdessä, mikä olisi yrityksesi paikka kasvavalla ECO3-alueella. #ECO3 › Uusia yritystontteja valtatien 11 varrelle vuonna 2020! ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS
Tilitämme verot, työeläkeja sairausvakuutusmaksut ajallaan. Kotimaan perinteet velvoittavat Turkkilaiset ovat tarkkoja tukastaan. Maanantaina 4. Turkissa korostetaan opintojen lisäksi työssä oppimista.– Ensiksi on opittava asiakaspalvelu. Hiukset pään ja kasvojen mukaan Tavallisesti asiakas antaa parturille ja kampaajalle vapaat kädet. Tämä on välttämätöntä, etteivät karvat jää kutittamaan päänahkaa, korvien taustoja tai etteivät ne tipu myöhemmin olkapäille. Seuraavaksi kasvunälkäisten ammattilaisten katseet ovat naapurimaakunnassa Hämeenlinnassa, jonne he aikovat rantautua jo lähitulevaisuudessa. marraskuuta uuden aluevaltauksen avatessaan Kenan3-nimisen parturin Lempäälän sydämessä. Uranuurtajaliike kantaa edelleen perustajansa Kenanin nimeä. Moni asiakas kokee työn taidokkaaksi, palvelun ystävälliseksi ja hinnat edullisiksi. Liikkeessä työskentelee Uluözien lisäksi neljä parturia.– Olemme katselleet hyvin tarkalla silmällä voimakkaasti kasvavaa Tamperetta ja sen naapurikuntia. Mielikuvitus on rajana.Suomalaiset miehet suosivat nykyään partoja. Liikkeessä työskentelee omistajiensa lisäksi neljä hiusalan ammattilaista. Sen on oltava sopusoinnussa pään muodon ja kasvojen kanssa. Kenan Uluöz tietää, että suositus on markkinointikeinoista tehokkaimpia. He avaavat marraskuun alussa uuden toimipaikan Lempäälän keskustassa. – Hoidamme kaikki velvoitteemme. Turkkilaisen käytännön mukaan minun piti seurata silmät tarkkoina ja korvat auki isoisäni työskentelyä. – Jokaisella parturilla on oltava henkilökohtaiset työvälineet. Heidän mukaansa sijainti on avainasemassa menestymisen suhteen.– Toimipaikan on oltava siellä missä ihmiset luontaisesti liikkuvat. Kun Uluözien lapset varttuivat kouluikään, Esinkin pääsi töihin. Kenan ja Esin Uluöz painottavat maanmiestensä ja -naisten arvostavan suuresti partureita ja kampaajia, osaavia perinteisiä käsityöläisiä.Kenan Uluözin isä ja isoisä olivat kunnioitettuja itsenäisiä parturiliikkeen pitäjiä Turkin viidenneksi suurimmassa kaupungissa Adanassa. Jos kriteerimme täyttävä paikka löytyy, olemme kiinnostuneita. Kolmannen polven parturimestari Kenan Uluöz oli näkijä ja tekijä, kun hän avasi vuosikymmen sitten Tampereen ensimmäisen turkkilaisen parturi-kampaamon Mustanlahdenkadulla. Esinin vanhemmat Mitat ja Vecla Demit ovat kuuluja turkkilaisen ruuan kokkaajia. Tehtävämme on pitää hyvää huolta asiakkaastamme. Autoin takit naulakkoon ja takaisin päälle. Lakaisin lattian, kun asiakkaan hiukset oli leikattu. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 35 ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Suomalaiset arvostavat hiusalan käsityötä Ensimmäisen turkkilaisen parturin Tampereelle vuonna 2008 avannut Kenan Uluöz rakentaa nyt ketjua maakuntaan Matti Pulkkinen Turkkilainen parturikulttuuri jalkautuu terhakasti Pirkanmaalle. Esin ja Kenan Uluöz korostavat, ettei asiansa osaava hiusten ammattilainen ryhdy sokkona toimeen. Meillä on ollut koko Tampereen kaupunkiseudulta ja jopa maakunnasta uskollisia vakioasiakkaita. Myös hänen asiakaskuntansa laajeni hyvin ripeästi. Kehyskunnista puolestaan Nokia on hyvin kiinnostava, he kuvailevat. Paikasta vastaavat nykyään Kenanin veli Huseyin Uluöz ja Fadil Kantar . Vuokrammekin maksamme mieluummin ennen eräpäivää, Uluözit kertovat. – Parturin työhön kuuluu paljon muutakin kuin perinteinen hiusten leikkaaminen, lyhentäminen ja siistiminen. Uluözit etsivät parhaillaan parturi-kampaamon paikkaa Kanta-Hämeen ytimestä Hämeenlinnasta. Kenan Uluöz korostaa, että taitavassa opissa parturioppilaasta varttuu taitava saksienkäyttäjä neljän, viiden vuoden aikana. Ystävällinen palvelu on koko toiminnan kivijalka.– Kun parturioppilas saa sakset käteensä, hän leikkaa ensiksi lasten hiuksia. Nenäja korvakarvat on poistettava. – Kun asiakkaat olivat tyytyväisiä saamaansa palveluun, he alkoivat oma-aloitteisesti ohjata läheisiään liikkeeseeni. – Partojen leikkaaminen, siistiminen ja muotoileminen ovat haastavia tehtäviä. Saksien ominaisuudet on tunnettava. Tarjosin kävijöille teetä. – Asiakkaat ovat olleet koko toimintamme ajan vankkumattomia kannustajiamme, pariskunta korostaa.Uluözit teroittavat, että he ovat koko yrittäjyystaipaleensa ajan rakentaneet toimintansa kestävälle perustalle.– Ravintoloitsijavanhempani ovat opastaneet meitä. Tampereella parturiliikkeen voisi perustaa Tesomalle. Turkkilaiset, syyrialaiset ja irakilaiset parturit ovat jo tuttu näky tamperelaisessa katukuvassa. Esin ja Kenan Uluöz ovat rakentamassa parturi-kampaamoketjua maakuntaan. Kenan Uluöz tutustui tulevaan ammattiinsa jo seitsemänvuotiaana. Kävijämäärä kasvoi varsin nopeasti, joten pääsin palkkaamaan lisää tekeviä käsiä. Vaarikin teki peräti 40 vuoden työrupeaman. Kenan on jo kolmannen polven parturi. Yrittäjäpariskunnalla on jo vuosikymmenen kokemus Tampereen kaupunkiseudusta. Kenan kunnioittaa isäänsä ja isoisäänsä. – Ammatin ja ammattitaidon periminen ovat aarteita, hän sanoo. Kulmakarvat on siistittävä. Hiusyrittäjät Kenan ja Esin Uluöz rakentavat määrätietoisesti parturi-kampaamoketjua. Heidän Halic-ravintolansa toimi aluksi vuosikausia Tampereen keskustassa, kunnes he siirsivät toimintansa Ylöjärvelle. – Moni kysyy, miksi haluamme pestä asiakkaidemme hiukset leikkauksen jälkeen. Ne ovat rynnistäneet markkinoille ja saavuttaneet suuren suosion kymmenien liikkeiden joukolla. – Asiakkaat ovat kannustavia. Kenan ja Esin Uluöz laajensivat vuoden 2018 elokuussa toimintaansa avaten parturi-kampaamon Ylöjärven Soppeenmäessä. Työntekijämme pitävät työaikapäiväkirjaa. Maahanmuuttajat ovat tuoneet mukanaan kotimaidensa hiuskulttuurin arvostuksen ja sitä toteuttavan maineikkaan käsityöperinteen. Pidämme kunniassaan perinteistä partaveistä. Varoittelijoita ja epäilijöitä riitti Kenan ja Esin Uluöz ovat syntyneet yrittäjiksi. Kenan ja Esin Uluözin mukaan suomalaiset ovat varsin kokeilunhaluisia hiusmuodin suhteen. marraskuuta he avaavat Lempäälän liikkeen, jossa työskentelevät Abdllah Saber Ali ja Iskender Gül. Tukka on osa kokonaisuutta. Jos asiakkaan päänahka on kireä, sitä on hyvä pehmentää hieromalla. Matti Pulkkinen. En menettänyt toivoani, vaan päätin tehdä työni hyvin ja luottaa siihen, että hyvä kello kuuluu kauaksi. Rakastunut pyytää muotoilemaan hiuksiinsa sydämen. Taitojen kartuttua hän saa vaativampia tehtäviä. Useat sanoivat, ettei kaupungissa ole edes riittävän paljon maahanmuuttajia, joista helpommin kertyisi asiakaskuntaa. – Me katsomme tarkasti, minkälainen asiakkaan hiuslaatu on. Kun on ihmisten silmissä, tunnettuus voimistuu, he lisäävät. – Kun avasin parturiliikkeeni vuoden 2008 syksyllä, moni kävi puheillani ja varoitteli, etteivät kantasuomalaiset helposti tule ulkomaalaisten palveltaviksi. Sillä, mitä kanssaihmiset ajattelevat kampauksesta, on suuri merkitys. Jokaisella ihmisellä on uniikit hiukset. – Apupojan tehtäviin kuului liikkeen siisteydestä huolehtiminen. Uluözit korostavat, että liike on saatava katutasoon ja näkyvälle paikalle. Kuvioiden määrä on rajaton. Uluözien yrittäjäpariskunta tekee maanantaina 4. Olemme koko ajan valmiudessa ja tarkkailuasemissa. Esimerkiksi monet lapset ja nuoret haluavat hiustatuointeja. He katsovat peiliin vakuuttuakseen hiustensa kunnosta. Näkemällä omaksuin paljon pikkutarkan työn yksityiskohtia. – Kun koulupäivä päättyi, kiirehdin vaarini parturiliikkeeseen. Olemme ottaneet asioista selvää ja halunneet tehdä aina kaiken sääntöjen ja pykälien mukaan. He toivovat, että toisimme palvelumme eri puolille Pirkanmaata. Alkuvaiheessa Lempäälässä ei ole palvelua naisille
INVESTOINTIEN JA SIJOITUSTEN EDISTÄMINEN HARKITSEEKO YRITYKSESI SIJOITTUMISTA TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLE. Etsimme kehitystarpeesi mukaiset palvelut yrityksesi kehittämisen tueksi ja ohjaamme sopiviin kehittämispalveluihin. OUR PASSION. 36 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu TAMPERE ORIVESI YLÖJÄRVI LEMPÄÄLÄ PIRKKALA NOKIA VESILAHTI KANGASALA YRITYSTEN DIGITAALINEN YHTEISÖ Digitaalinen yhteisö Tampere Business Link BLINK tarjoaa alueen yrityksille kohtaamispaikan digitaalisessa ympäristössä. Esittelemme myös kaupunkiseudun osaamista kansainväliselle yritykselle tai välitoimijalle. O U R P A S S I O N . Avaamme rahoitusmahdollisuuksia kasvuun sekä ovia kansainvälisille markkinoille. Tampere Slush Party, Helsinki Tapahtuma, jossa startup-yrittäjät, sijoittajat ja muut toimijat kohtaavat. B U S I N E S S T A M P E R E . 6 .1 1 . Kannustamme yrityksiä mukaan kehitysprojekteihin ja nopeisiin kokeiluihin sekä tuotamme yhteistyössä koulutuksia ja uusia teknologisia alustoja. TILAA UUTISKIRJEEMME Business Tampere julkaisee säännöllisesti Tampereen kaupunkiseudun yritysja elinkeinoelämälle suunnattuja kasvuun ja kansainvälistymiseen liittyviä uutisia ja tapahtumakutsuja. Tutustu businesstampere.com ja tilaa uutiskirjeemme sähköpostiisi. Sivuiltamme löytyy kootusti tietoa tapahtumista ja yhteistyömahdollisuuksista. C O M UUDISTUVA TEOLLISUUS ELÄMYSTALOUS ÄLYKKÄÄN KAUPUNKISEUDUN RATKAISUT Yrityspalvelut yhdestä osoitteesta YOUR BUSINESS. Lisätietoja rahoitusmahdollisuuksista: businesstampere.com 5 .1 1 . Kartoitamme toimitilaja tonttivaihtoehdot, esittelemme toimijaverkostoamme ja etsimme alueelta yhteistyökumppaneita. KASVUN JA KANSAINVÄLISTYMISEN TUKEMINEN HAETKO YHTEISTYÖKUMPPANIA TAI UUSIA ASIAKKAITA. Messumatka Teknologia 19 –messuille Helsinkiin Business Tampere kutsuu yrittäjiä ja yrityselämän edustajia mukaan vierailemaan Teknologia 19 -messuille verkostoitumaan ja luomaan kontakteja! 1 5 .1 1 . Business Tampere toimii yli kuntarajojen Pirkanmaan hyväksi Business Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeinoja kehitysyhtiö, jonka omistavat kaupunkiseudun kunnat Tampere, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti ja Ylöjärvi. Palvelemme yrityksiä Tampereen kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman mukaisilla asiakastoimialoilla, joita ovat uudistuva teollisuus, älykkään kaupunkiseudun ratkaisut sekä elämystalous. Business Tampere palveluksessasi Kasvu, kansainvälistyminen, investoinnit, vienti, toimitilat, verkostoituminen, digitalisaatio ja innovaatiot. Startup Super Demoday Loistava mahdollisuus olla mukana startupyhteisössä ja vahvistaa omia verkostojaan matkalla menestykseen! 2 .1 1 . Sparrausaamiaistilaisuus: Kokemuksia erilaisista digitaalisista työkaluista Tietyn teeman ympärille keskittyvät, maksuttomat sparrausaamiaiset on suunnattu yrittäjille ja yrittäjyydestä kiinnostuneelle sekä startuptai kasvuyrityksissä työskenteleville. Yhteisön avulla yritykset voivat tehostaa verkostoitumista sekä hakea vertaistukea liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvuun. Yhdessä. TIETOPALVELUT JA PALVELUTARPEEN SELVITYS ETSITKÖ TIETOA YRITYSPALVELUISTA TAI TAMPEREEN SEUDUSTA. Järjestämme verkostoitumistilaisuuksia ja matchaamme toimijoita. Maksuton sijoittumispalvelumme sisältää yksilöllisen suunnitelman ja yhteyshenkilön koko prosessin ajaksi. Tarvitsetko neuvoja, kuinka voit lähestyä enkelisijoittajia ja pääomasijoittajia. ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS. Rakennetaan uutta Tampereen seutua. Kokoamme ja jaamme myös tilastotietoa seudun yritystoiminnasta. C O M Y O U R B U S I N E S S . Lisäksi tarjoamme niin kotimaisille kuin kansainvälisille yrityksille tietoa yritysten liiketoimintaja innovaatioympäristöstä. Tarjoamme Tampereen kaupunkiseudun yrityksille asiantuntevaa apua yrityksen tuotteen tai palvelun kehittämiseen. RAHOITUSTA YRITYKSELLESI. Testikäyttäjäksi pääsee rekisteröitymään osoitteessa tamperebusinesslink.com Kiinnostavat tapahtumat yrittäjille B U S I N E S S T A M P E R E . Mietitkö mistä saada yrityksellesi yksityistä ja julkista rahoitusta kasvuun ja kansainvälistymiseen. Luvassa on kiinnostavia puheenvuoroja! KEHITTÄMISJA INNOVAATIOYHTEISTYÖ TARVITSETKO APUA LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN. Linkitämme yrityksesi seudun liiketoimintaekosysteemeihin, autamme verkostojen rakentamisessa sekä tutkimusja kehitysyhteistyössä. Annamme käytännön neuvot ja konkreettisen tuen, avaamme ovet ja varmistamme yrityksellesi mahdollisimman mutkattoman tien menestykseen. Yrityksellesi maksuton rahoitusneuvonnan helpdesk tarjoaa apua rahoituksen etsimiseen tai hakemiseen liittyvissä kysymyksissä sekä neuvoo oikeiden rahoittajatahojen löytämisessä
Lisäksi tarjoamme niin kotimaisille kuin kansainvälisille yrityksille tietoa yritysten liiketoimintaja innovaatioympäristöstä. Business Tampere palveluksessasi Kasvu, kansainvälistyminen, investoinnit, vienti, toimitilat, verkostoituminen, digitalisaatio ja innovaatiot. Sparrausaamiaistilaisuus: Kokemuksia erilaisista digitaalisista työkaluista Tietyn teeman ympärille keskittyvät, maksuttomat sparrausaamiaiset on suunnattu yrittäjille ja yrittäjyydestä kiinnostuneelle sekä startuptai kasvuyrityksissä työskenteleville. Linkitämme yrityksesi seudun liiketoimintaekosysteemeihin, autamme verkostojen rakentamisessa sekä tutkimusja kehitysyhteistyössä. Palvelemme yrityksiä Tampereen kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman mukaisilla asiakastoimialoilla, joita ovat uudistuva teollisuus, älykkään kaupunkiseudun ratkaisut sekä elämystalous. Avaamme rahoitusmahdollisuuksia kasvuun sekä ovia kansainvälisille markkinoille. Business Tampere toimii yli kuntarajojen Pirkanmaan hyväksi Business Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeinoja kehitysyhtiö, jonka omistavat kaupunkiseudun kunnat Tampere, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti ja Ylöjärvi. Tarjoamme Tampereen kaupunkiseudun yrityksille asiantuntevaa apua yrityksen tuotteen tai palvelun kehittämiseen. Kartoitamme toimitilaja tonttivaihtoehdot, esittelemme toimijaverkostoamme ja etsimme alueelta yhteistyökumppaneita. Kokoamme ja jaamme myös tilastotietoa seudun yritystoiminnasta. TILAA UUTISKIRJEEMME Business Tampere julkaisee säännöllisesti Tampereen kaupunkiseudun yritysja elinkeinoelämälle suunnattuja kasvuun ja kansainvälistymiseen liittyviä uutisia ja tapahtumakutsuja. OUR PASSION. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 37 TAMPERE ORIVESI YLÖJÄRVI LEMPÄÄLÄ PIRKKALA NOKIA VESILAHTI KANGASALA YRITYSTEN DIGITAALINEN YHTEISÖ Digitaalinen yhteisö Tampere Business Link BLINK tarjoaa alueen yrityksille kohtaamispaikan digitaalisessa ympäristössä. Rakennetaan uutta Tampereen seutua. Luvassa on kiinnostavia puheenvuoroja! KEHITTÄMISJA INNOVAATIOYHTEISTYÖ TARVITSETKO APUA LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN. Sivuiltamme löytyy kootusti tietoa tapahtumista ja yhteistyömahdollisuuksista. Järjestämme verkostoitumistilaisuuksia ja matchaamme toimijoita. C O M Y O U R B U S I N E S S . Messumatka Teknologia 19 –messuille Helsinkiin Business Tampere kutsuu yrittäjiä ja yrityselämän edustajia mukaan vierailemaan Teknologia 19 -messuille verkostoitumaan ja luomaan kontakteja! 1 5 .1 1 . Tutustu businesstampere.com ja tilaa uutiskirjeemme sähköpostiisi. Esittelemme myös kaupunkiseudun osaamista kansainväliselle yritykselle tai välitoimijalle. B U S I N E S S T A M P E R E . TIETOPALVELUT JA PALVELUTARPEEN SELVITYS ETSITKÖ TIETOA YRITYSPALVELUISTA TAI TAMPEREEN SEUDUSTA. Lisätietoja rahoitusmahdollisuuksista: businesstampere.com 5 .1 1 . Yrityksellesi maksuton rahoitusneuvonnan helpdesk tarjoaa apua rahoituksen etsimiseen tai hakemiseen liittyvissä kysymyksissä sekä neuvoo oikeiden rahoittajatahojen löytämisessä. RAHOITUSTA YRITYKSELLESI. Etsimme kehitystarpeesi mukaiset palvelut yrityksesi kehittämisen tueksi ja ohjaamme sopiviin kehittämispalveluihin. Mietitkö mistä saada yrityksellesi yksityistä ja julkista rahoitusta kasvuun ja kansainvälistymiseen. Kannustamme yrityksiä mukaan kehitysprojekteihin ja nopeisiin kokeiluihin sekä tuotamme yhteistyössä koulutuksia ja uusia teknologisia alustoja. INVESTOINTIEN JA SIJOITUSTEN EDISTÄMINEN HARKITSEEKO YRITYKSESI SIJOITTUMISTA TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLE. Yhteisön avulla yritykset voivat tehostaa verkostoitumista sekä hakea vertaistukea liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvuun. Tarvitsetko neuvoja, kuinka voit lähestyä enkelisijoittajia ja pääomasijoittajia. O U R P A S S I O N . ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS. 6 .1 1 . Annamme käytännön neuvot ja konkreettisen tuen, avaamme ovet ja varmistamme yrityksellesi mahdollisimman mutkattoman tien menestykseen. Yhdessä. Tampere Slush Party, Helsinki Tapahtuma, jossa startup-yrittäjät, sijoittajat ja muut toimijat kohtaavat. C O M UUDISTUVA TEOLLISUUS ELÄMYSTALOUS ÄLYKKÄÄN KAUPUNKISEUDUN RATKAISUT Yrityspalvelut yhdestä osoitteesta YOUR BUSINESS. Testikäyttäjäksi pääsee rekisteröitymään osoitteessa tamperebusinesslink.com Kiinnostavat tapahtumat yrittäjille B U S I N E S S T A M P E R E . Startup Super Demoday Loistava mahdollisuus olla mukana startupyhteisössä ja vahvistaa omia verkostojaan matkalla menestykseen! 2 .1 1 . KASVUN JA KANSAINVÄLISTYMISEN TUKEMINEN HAETKO YHTEISTYÖKUMPPANIA TAI UUSIA ASIAKKAITA. Maksuton sijoittumispalvelumme sisältää yksilöllisen suunnitelman ja yhteyshenkilön koko prosessin ajaksi
Hankkeen tiimoilta mies reissasi perusteellisesti kaikki maakunnat kääntäen niissä viimeisetkin kivet tunnistaakseen kunkin alueen luontaiset mahdollisuudet.Ideanikkari suorastaan kipinöi löydöksiensä runsaudessa. Jan Erola suitsuttaa Pirkanmaan liiton kapteenia maakuntajohtaja Esa Halmetta tämän näkemyksellisyyden ja eteenpäin kannustavuuden ansiosta. – Kun maakuntien ideariihet pääsevät puimaan villejä päähänpistoja, ne löytävät uusia avaimia kukoistukseen. – Ensiksi viritämme laajan kansalaiskeskustelun. Hän haluaa herätellä ja johdattaa maakunnat pois niiden turvallisuusalueelta. Saavutukset rohkaisevat ja ruokkivat jatkamaan eteenpäin. Erola odottaa ja toivoo, että maamme päättäjät tarttuvat uudelleen ja aiempaa pohditummilla argumenteilla maakuntiin. – Pääministeri Paavo Lipposen valtakaudella Suomi päätti kilpailla Nobel-palkintoja vastaan omalla Millenium-palkinnollaan. Hyvä idea tuhraantui epäonnistuneisiin aikaisempien vuosien ja hallitusten kuntauudistuksiin. Meidän on hyväksyttävä, ettei pinta-alaltaan laajassa maassa voida elää tasapäistämällä ja pakottamalla toisistaan kovin erilaiset seudut yhteen muottiin. Oikein brändättynä ja kunnollisella palkinnolla varustettu tapahtuma saattaisi hyvinkin auttaa Tamperetta erottumaan kansainvälisillä tekoälytyömarkkinoilla ja tasoittaa paikallisten tekoäly-yritysten tietä kohti maailmanvalloitusta. Erolan mielestä maakuntien asemaa ja tehtäviä pitäisi merkittävästi kasvattaa, ja tämän hyödyt olisi osattava selittää kansantajuisesti. Erola heittää oman ehdotuksensa harkittavaksi. Niillä kaikilla on valtavat omat erikoispiirteensä, voimavaransa ja tuhannen taalan paikkansa mutta suurimmaksi osaksi hyödyntämättöminä. Matkailulla helposti tuloksiin Raportin kirjoittanut Jan Erola muistuttaa, että perinteisesti Suomessa lenJan Erola huokaa, että Juha Sipilän johtamalla keskustalla oli mahdollisuutensa rakentaa maakuntien Suomi. Vahvuuksista tulisi uusia toimeentulon lähteitä. Maakuntiin syntyy toimeliaisuutta ja kaipaamiamme työpaikkoja. – Runsaan neljän vuoden takainen maakunta-ajatus oli hyvä, vaikkakin se oli aivan liian suppea.. Erola viitoittaa tien maakuntien Suomeen. – Suomalaisten olisi päästävä eroon loputtomasta pääkaupunkiseudun ja maakuntien vastakkainasettelusta. – Tampereella ja Pirkanmaalla aistin määrätietoisen tekemisen meiningin. Teillä mietitään monessa paikassa tulevaisuutta. Pääosin valtion talousarviovaroista rahoitettava yli miljoonan euron palkinto toki noteerataan maailmalla, mutta ihan toivottua menestystarinaa Millenium Tecnology Prizena maailmalla tunnetusta palkinnosta ei ole tullut. Ratkaisut olisivat omissa käsissä. Erola pääsi mielityöhönsä, kun hän kirjoitti Kunnallisalan kehittämissäätiölle Uusien ideoiden Suomi -raportin. – Pakottamalla ei synny kestävää lopputulosta. Usko tulevaan on luja ja valoisa. Maakunnat pystyisivät vastaamaan ripeästi paikallisiin odotuksiin ja tarpeisiin. Suomi pumppaa vahvuutensa 18 maakunnan ja Ahvenanmaan toisistaan hyvin erilaisista erikoispiirteistä sekä vahvuuksista. – Jos yhteiskunnassamme olisi käyty oikea-aikaisesti avoin ja laaja keskustelu itsehallinnollisista maakunnista, kansalaiset olisivat ymmärtäneet niiden merkityksen. Keskustalla oli mahdollisuus Vuoden 2015 toukokuussa taipaleensa aloittaneella pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksella oli käsissään aikaisempien vuosien hallituksien kuntauudistuksien tapaan ainutlaatuinen mahdollisuus luoda itsehallinnollisten, vahvojen maakuntien Suomi. Erola ehdottaa pirkanmaalaisille, että he profiloisivat maakuntansa tekoälyn pääkaupungiksi. – Maakuntien on rohkeasti, suorastaan pelottomasti lähdettävä isoihin hankkeisiin. – Tekoälyn ympärillä on toki jo isoja kansainvälisiä tapahtumia ja palkintoja. Syvällisen keskustelun jälkeen kansalaiset toivottavasti oivaltaisivat, että maakunnissa heidän äänensä kuuluisi nykyistä paremmin. Kuplinnastaan hän valitsi noin yli 70 aivoitusta maakuntien oljenkorjiksi.Erola aikoo lähteä lähitulevaisuudessa toiselle kierrokselleen maakuntiin. Valtio ei tasapäistäisi maakuntia, vaan ne pystyisivät erilaistumaan. 38 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Jan Erola ottaisi maakuntauudistukseen mallia Sveitsistä ja voimaannuttaisi maakunnat vapaudella ja vastuulla Vahvuutensa hyödyntävät maakunnat nostavat Suomen nousuun Matti Pulkkinen Uusien ideoiden Suomi -kirjan kirjoittanut Jan Erola näkee lujasti Suomen uuden nousun ja voimistumisen kumpuavan 18 maakunnasta ja jo itsehallinnollisesta Ahvenanmaasta. Jan Erola harmittelee, että nero ja moderni aihio hirttäytyi ja tukehtui kielteiseen politikointiin. Maakunnat on synnytettävä myönteisyyden avulla. Kehuja Pirkanmaan uskaliaisuudelle 23 kunnasta koostuva Pirkanmaa niittää kehuja Uusien ideoiden Suomi -raportin tekijältä. Törmäyksissä syntyy aina jotakin kiinnostavaa. Kunnallisalan kehittämissäätiön kustantamassa teoksessa on roppakaupalla ideoita jokaiselle maakunnalle. Keskustan, kokoomuksen ja sinisten (perussuomalaisten) hallituksen kärkihankkeena maakuntauudistus avautui tuossa ajassa kielteisenä ja vallankahmimisena lehmänkauppana. Toimittajana, kustantajana ja viestintäyrittäjänä kannuksensa hankkinut Erola luottaisi maakuntiimme. Maakuntien naisten ja miesten kannattaa törmäyttää eri alojen asiantuntijoita ja ottaa yrittäjät mukaan visioimaan tulevaa. – Maakunta-ajatus oli erittäin hyvä veto. Vaikkakin se oli aivan liian suppea. – Kannatan vahvojen maakuntien Suomea, jossa maakunnat olisivat liittovaltioiden kaltaisia runsailla vapauksilla ja vastuilla evästettyjä liittovaltiomaisia toimijoita. Manse on tunnetusti jo teatterin erilaisuuden vastaanottavaisuuden pääkaupunki Suomessa. Maakunnat kolunnut mies kehuu Pirkanmaan liiton maakuntajohtajan Esa Halmeen teräväksi näkijäksi ja tekijäksi. Erolan mukaan Pirkanmaa monine oivalluksineen kelpaa erinomaisesti esimerkiksi ja malliksi muulle Suomelle. Niiden on oivallettava ja valjastettava käyttöönsä erilaisuuden lainalaisuudet. Eri tahot ovat rakentavassa yhteistyössä. Teoksen päätavoite on rohkaista maakuntia tarkastelemaan itseään ulkopuolisin silmin ja uskaltamaan tehdä asioita yhdessä, isosti ja vaikuttavasti. Toiseksi muutamme maamme perustuslakia. Erola kiteyttää, että maakuntien turvin koko Suomi pystytään säilyttämään asuttuna ja elinvoimaisena. – Pirkanmaan dynamona oleva keskuskaupunki Tampere voisi nykyistä röyhkeämmin profiloitua tekoälyn pääkaupungiksi Suomessa. Erola on vakuuttunut siitä, että kukin maakunta löytäisi oman kuningastiensä. Erola heittää, entä jos Tampere jakaisi uuden mittavan tekoälypalkinnon. Kravat Oy:n toimitusjohtajalla Jan Erolalla on luja näkemys, miten runsaan 5,5 miljoonan asukkaan Suomi tempaistaan taloudellisesti ja toiminnallisesti uuteen kestävään nousuun. Hänen maakuntarakkautensa kumpuaa yliopisto-opiskeluvuosiltaan, jolloin hän intoutui maakuntien mukaan järjestäytyneistä poikkitieteellisistä opiskelijayhteisöistä, osakunnista
Maakunnan sisällä systeemi toimisi ja toisi näkyviä ja tuntuvia vaikutuksia. – Runsaan neljän vuoden takainen maakunta-ajatus oli hyvä, vaikkakin se oli aivan liian suppea. Kiinasta tuotavat tavarat päätyvät Leningradin alueelle. – Suomalainen metsäteollisuus saisi samoja raiteita pitkin tuiki tärkeää raaka-ainetta itänaapurista. 8.30-17.00 la. Erolan mukaan omintakeiset maakunnat voisivat hidastaa maailmanlaajuista trendiä. Suomi saisi janotun yhteyden Jäämerelle varsin lyhyellä ratatyöllä. www.sorakuljetus.net KYLMÄKOSKEN JAUHEMAALAUS OY Kylmäkoskentie 315, 37910 Akaa Puh. – Meidän on tunnistettava asioiden mittasuhteet. Huomionarvoista on, että ikuiset kilpakumppanimme ruotsalaiset osaavat kansainvälisillä kentilläkin auttaa toisiaan. 03 375 2484, 0400 628 870 25 VUO DEN KOKE MUK SELL A EDULLISTA LÄMPÖÄ LÄPI VUODEN Meiltä ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput ja maalämpöpumput myynti, asennus ja huolto! NYT ON TIENSORASTUKSEN AIKA! Teillekin vanhanajan kunnon soratie. ”En kopioisi Sveitsin kantoneita” Sveitsissä on 26 kantonia. Jan Erola huokaa, että Juha Sipilän johtamalla keskustalla oli mahdollisuutensa rakentaa maakuntien Suomi. 040-509 6368, kspelti@ks-pelti.fi Tilaustyöt • Listat 6,3 m:n koneella • Piipunjuuret • Uunineduspellit • Liesikuvut • Ilmastointiosat Materiaalina sinkitty ja värillinen pelti, kupari, messinki, ruostumaton teräs myös harjattu, alumiini myös jyvälevy ja turkkilevy Tutustu ja tartu tilaisuuteen! KS-KERROSKOMPOSTORIT KS-KERROSKOMPOSTORIKÄYMÄLÄT Toimivat Sadevesijärjestelmät Lindab-piste Kattoturvatuotteet Tukevat tikkaat, kestävät kulkusillat, lujat lumiesteet Kattoja seinäprofiilit Asiakkaan tilaukset toiveen mukaan ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Jan Erola ottaisi maakuntauudistukseen mallia Sveitsistä ja voimaannuttaisi maakunnat vapaudella ja vastuulla Vahvuutensa hyödyntävät maakunnat nostavat Suomen nousuun nokkaimmat uudistukset ja liikkeelle lähdöt on totuttu kuulemaan maan länsipuolelta.Erola korostaa, että sijainti, pinta-ala tai asukasmäärä ei syöstä yhtäkään maakuntaa epäonnistumiseen. Näin päästäisiin täälläkin varsin nopeasti mittaviin taloudellisiin tuloksiin. 9.00-13.00 59 € Opal allaskaappi ja allas, valkoinen 400x220x580 Nokkakärry porrasjakkaralla 39,90 € POISTOERÄ Käsineitä! alk. Tällainen ratkaisu ei ole mahdollinen pykäläja lakiviidakon takia koko maassa. Oy / Koy yhtiöille. Tampereen seudulla turisteja on oltava kymmeniä bussillisia, Helsingissä mieluummin sata. Tilaukset arkisin 03 546 4343 / 0400 169 380. puh. Toiminnan vapaus olisi laaja. Suomessa olisi paljon vietäviä tuotteita. Esimerkiksi Tampereella on otettu edistyksellisiä askeleita eteenpäin, kun kolme korkeakoulua ovat yhdistäneet voimansa Tampereen uudeksi yliopistoksi. – Olemmehan saaneet jo Ranskasta uutisia, joiden mukaan 100 000 ranskalaista on palaamassa takaisin maaseudulle. 0,50 €/pari ”Me investoimme, sinä säästät” Meiltä löytyy markkinoiden järkevin ja taloudellisin palvelukonsepti käyttöönne. – Koko Suomi voi halutessaan nousta kansainvälisesti kiinnostavaksi ja merkittäväksi kohteeksi. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA avoinna: ark. – Jokaisella maakunnalla on aitoja vahvuuksia, joiden ympärille ne pystyvät rakentamaan terveitä elinkeinoja.Erolan mukaan Tampere, Oulu ja Savonlinna tekevät parhaillaan omien maakuntiensa kanssa vuoden 2026 Euroopan unionin kulttuuripääkaupunkihakemusten tiimoilta juuri sellaista innovatiivista ja rohkeaa yhteistyötä, joka olisi ominaista oman onnensa seppinä toimiville itsehallinnollisille maakunnille. – Ratkaisua odottavat myös valtavat konttilegioonat, jotka itänaapurissamme ovat käyttämättöminä. ”Hakeudutaan aktiivisesti yhteen” Oxford-vuosinaan Jan Erola havaitsi suomalaisten kannalta ratkaisevan tärkeitä asioita.– Meillä Suomessa voi olla yhtä korkeatasoinen yliopisto kuin tämä englanninkielisen maailman vanhin yliopisto on. Hämeenlinnaan toimistomme os. Alueen ihmiset päättäisivät isosti asioistaan. Matti Pulkkinen. Lämpövalvomo 24/7 3 Ilmalämpöpumput 4.Ilmavesilämmitys sekä Maalämpö, suunnittelu, toteutus ja vanhan purkaminen 5.Patteriverkoston ja sisälämpötilojen tasapainoitus Toimin Hämeenlinnan, Akaan ja Valkeakosken alueella. Jan Erola ei kopioisi sikäläistä mallia Suomeen, vaan hänen mielestään suomalainen toteutus pitäisi rakentaa kuntien, maakuntien ja valtion tehtävien varaan.– Emme toistaisi Sveitsissä olevia heikkouksia, vaan poimisimme rusinat pullasta.Erolan mielestä vahvat maakunnat olisivat demokraattisesti johdettuja toimijoita, joilla olisi veronkanto-oikeus. Kaiken perustanahan on työpaikkojen syntyminen. Hyvin tiivistyvää, ensiluokkaista soramursketta saatavilla syys-sorastuksiin edullisesti ja ammattitaidolla toimitettuna. Tiedostamme toki, ettei Ranskassa maalle muutto ole aivan yhtä radikaali asia kuin meidän harvaanasutussa maassamme. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 39 Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. Linjauksia ohjaisivat väestön rakenne, luonnon olosuhteet ja valitut uudet toimialat. Erola odottaa myönteisiä uutisia muun muassa Savonlinnan seudulta Itä-Suomesta, kun uutukainen Parikkalan raja-asema avataan vuonna 2024. Suomussalmella yksi bussillinen matkailijoita lisää päivässä olisi kova juttu. Sieltä ei ole vastaavaa vietävää konttien lähtömaihin. Parolantie 10, Kaurialassa. Pystymme tarjoamaan erilaisiin projekteihin osaamistamme sekä uutta palvelumallia sijoittajille, yrityksille / As. ”Säästä rahaa ja ilmastoa!” 1. Kysy lisää! Eero Eskola Kaukolämpöasiantuntija Tekninen Isännöitsijä Suomen Lämpöhuolto Oy +358 40 6255 693 eero.eskola@lampohuolto.com KODINKONEHUOLTO Myllyvainiontie 33, Lempäälä vmatikka@kolumbus.fi, www.vmatikka.fi Puh. Yhdessä olisimme enemmän Suomelle. Erola ottaa esille Vaasan seudun, jossa energiateollisuus on noussut niin aluekuin kansantalouden vinkkelistä merkitykselliseksi tulonlähteeksi. – Jokainen maakunta voisi rakentaa kestävää tulevaisuuttaan matkailukärjellä. Erolan mukaan Lappeenrannasta Poriin avattava yhteys olisi myös verraton poikkiliikenteen tavarankuljetuksen valtimo Suomen kehitykselle. Jos me suomalaiset verkostoituisimme toistemme kanssa ja edistäisimme yhteisiä tavoitteitamme. Erolan mukaan Suomesta maailmalle lähtevät opiskelijat ja tutkijat piiloutuvat mielellään omilta maanmiehiltään ja -naisiltaan.– Jos me suomalaiset emme esimerkiksi haluaisi olla Oxfordissa enempi brittejä kuin britit ovat. – Keskiössä olisi syvä, suora demokratia. Olennaista on, että ykköshoukuttimena on koko Suomi. Eri maakunnat ja niissä olevat sisällöt houkuttelisivat ja koukuttaisivat tulijat heidän kiinnostuksensa mukaan.Erola nostaa esimerkikseen kaivoksistaan kuulun Kainuun.– Jos Kainuun itsehallinnollinen maakunta linjaisi, että se antaisi tietynlaisia veroetuja pienille matkailuyrityksille, ratkaisu auttaisi monia perhefirmoja menestykseen. Maakunnat sykkisivät kasvua ja ne elinvoimaistuisivat. Kaukolämpökeskusten suunnittelu, toteutus ja vanhan purkaminen 2. Suomi kaupungistuu ja väestö keskittyy harvoihin keskuksiin. Maakunnat ratkaisisivat, mihin keskittyvät. 040 749 4920 www.jauhemaalaus.com Peltikuja 9, Suinula, Kangasala P
Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille. Esitysviikonloppuisin klo 12 – esitysten alkuun asti, ei koske yksityistilaisuuksia. Kesto n. Kun työtön, melkein ammattikoulun käynyt asentaja Jaska Alho (Janne Kataja) löytää korjattavaksi tuodun auton takapaksista salkullisen rahaa, alkaa melkoinen kilpajuoksu, sillä rahoille ilmaantuu muitakin ottajia. väliajan. ROOLEISSA Kaisa Hela, Tuukka Huttunen, Saija-Reetta Kotirinta ja Jere Riihinen Tuomas Parkkisen ja Satu Rasilan näytelmä OHJAUS Tuomas Parkkinen LAVASTUS Jyrki Seppä Kesto 2 h sis. Christian Lindroosin kirjoittama ja Panu Raipian ohjaama seikkailu takaa sopivasti jännitystä ja komediaa koko perheelle. Montako presidenttiä mahtuu samaan kuvaan. väliajan Talvinen seikkailunäytelmä: SOS – Salainen Osasto Seitsemän SOS-seikkailu näyttämöllä ensimmäistä kertaa Suomessa! Joulu on tulossa Kirsikkalaaksoon! Mutta jotakin on pielessä… SOS on tunnetun brittikirjailijan Enid Blytonin kuuluisa seikkailukirjasarja nuorille. Muissa rooleissa nähdään mm. Rooleissa Olavi Veistäjä -palkittu Tuukka Huttunen: Päämäärä Tuntematon Jatkosodan käynyt Väinö Linna kirjoittaa suurteostaan Tuntematon sotilas. Tätä Jounin uskomatonta tarinaa ei olisi kirjoitettu ilman lempääläläistä taiteilijaa, jonka siveltimestä lähtivät Haloset, Schjerfbeckit, Gallen-Kallelat, Särestöniemet ja Edelfeltit. Tuukka Huttusen hurja suoritus viimeistelee Komediateatterin täysosuman. ”Panut Rajala ja Raipia ovat tehneet uskomattoman teon. Kenen helma ratkeaa. Nyt siitä on valmistunut näytelmä koko perheelle, jossa seitsemän lasta ja Bella-koira yrittävät pelastaa joulun lahjoineen. Ensi-ilta on päänäyttämöllä 12.5.2020 Rooleissa kosolti suositun tv-sarjan näyttelijöitä Pirunpellosta ja Maalaiskomedioista tuttu kaksikko, käsikirjoittaja Heikki Luoma ja ohjaaja Jukka Mäkinen, iskee jälleen! Rooleissa nähdään runsaasti pohjana olevan televisiosarjan alkuperäisnäyttelijöitä, kuten Esa Latva-Äijö, Janne Kataja, Karoliina Vanne ja Tuija Vuolle. KIRJOITUS Enid Blyton DRAMATISOINTI Glyn Maxwell KÄÄNNÖS Timo Mikkola OHJAUS Ola Tuominen TUOTANTO Suomen Teatteriopiston tuki ry / Jere Riihinen Lystin pitoon Tampereen hauskimpaan paikkaan! Hulvaton seikkailu: Vilpitön mieli MAINOKSEN TOTEUTTI Ota yhteyttä pirkanmaalaisissa kampanjoissa maakuntakoordinaattori Matti Pulkkiseen, 050 597 9303 tai matti.pulkkinen @pirkanmaanlehtitalo.fi Aladdin ja taikalamppu on yksi tunnetuimmista Tuhannen ja yhden yön satukokoelman tarinoista. PUHELINMYYNTI / RYHMÄMYYNTI Avoinna ma-pe klo 10.00-17.00, puh. 0207 288 388. Anna Haaranen, Ari Myllyselkä, Marja Myllylä, Hanna Gibson, Ilkka A. Jokinen, Jere Riihinen, Suvi Salomaa, Aku Sajakorpi ja Jukka Sipponen. Samaan aikaan kun Jaska piilottelee rahojaan, käyvät Anssi Korpela (Esa Latva-Äijö) ja Miisa Perttula (Karoliina Vanne) taistelua kaivosyhtiötä vastaan, joka uhkaa tehdä Etelä-Suomen suurimmasta suosta kaivoksen. Niitä on niin paljon, että pahaa tekee”. Koululaisesityspäivinä klo 9.00 alkaen. Tulossa kesällä 2020 Tulossa kesällä 2020 ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS. Niin luuli Saulikin. Löytyvätkö parhaimmat selostajat tänäkin vuonna kotisohvalta. Tässä taistelussa oveluus ja salkullinen rahaa ovat tarpeen. väliajan Tänä syksynä mukana uusia vieraita: Linnan juhlat Luulitko, että Linnan juhlat on niin nähty. 0207 288 388, puhelun hinta yritysnumeroon 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. Tuomas Parkkisen ja Satu Rasilan kirjoittama komedia Linnan juhlat on huima spektaakkeli maamme seuratuimmasta tapahtumasta! Luvassa ennennäkemätöntä materiaalia, haastatteluja, veteraanien kahvipöytä ja boolin salattu resepti! Linnan juhlat –komedia tarjoilee sinulle ratkiriemukkaan illan kutsun saamisesta, punaisen maton kautta aina presidentinlinnan parketille, kulisseihin ja vielä jatkoille! Kuka astuu kenenkin varpaille. Monet aikalaiset Väinö Linnan läheisyydessä sekä romaanin henkilöt pääsevät ääneen, kun kansakuntamme historiaa kirjoitetaan. Ja Jouni-poika teki kauppaa! Rahaa tulee ovista ja ikkunoista, taide vaihtaa omistajaa parkkipaikoilla, Ateneum jakelee löyhästi aitoustodistuksia, naiset vaihtuvat ja vauhti kiihtyy kunnes koittaa hiljaisuus. Vilpitön mieli on tositapahtumiin perustuva hulvaton seikkailu, jossa väärennetyn taiteen myynnillä leveästi elänyt Jouni valloittaa koko Etelä-Suomen. Suomessa.” Aamulehti, Matti Kuusela KIRJOITUS Panu Rajala DRAMATISOINTI, OHJAUS JA LAVASTUS Panu Raipia VIDEOSUUNNITTELU Ilari Kellokoski ROOLEISSA Tuukka Huttunen Kesto 1 h 40 min sis. ”Suomalaiskodit ovat täynnä väärennöksiä. Kesäistä Maalaiskomedioiden tunnelmaa huokuvan kokonaisuuden ohjaa ja dramatisoi itse Jukka Mäkinen ja lavastaa Juha Mäkipää. Uskomatonta mutta totta! Jouni Rannan ja Marko Erolan kirjan pohjalta kirjoittanut ja ohjannut Panu Raipia. 40 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu MUISTATHAN, ETTÄ KOMEDIATEATTERIN LAHJAKORTTI ON HALUTTU LAHJA! – Isänpäiväksi – Pikkujouluihin – Pukinkonttiin sukulaisille, ystäville, läheisille – kaikille! LIPPUTOIMISTO Lapintie 3 a, 33100 Tampere Avoinna ma-pe klo 10.00-17.00, esityspäivinä avoinna esityksen alkuun asti. liput@komediateatteri.fi Ryhmien lippuja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta p. Korpelan kujanjuoksu saa ensi-iltansa lauantaina 6.6.2020 Tampereen Komediateatterin katetussa kesäteatterissa. Musiikeista vastaa Costello Hautamäki. 2 h 5 min sis. Ja kuka unohtaa kätellä. Ja kuka hoitaa presidenttiparin vauvaa. Pääseekö linnaan ilman kutsua. Päämäärä Tuntematon on viiden tähden esitys.” ”Menee heittämällä vuosituhannen viiden tärkeimmän esityksen joukkoon. ROOLEISSA nähdään kova kolmikko: Jani Karvinen, Petra Karjalainen ja Ola Tuominen
Haluan tilata Akaan Seudun. 28€) Valitse mieluisin tilaustapa: 1. Akaan Seudusta luet parhaat paikalliset menovinkit, tiedät paikkakunnan ajankohtaiset puheenaiheet ja yritysten tarjoukset. Tilaus jatkuu normaalihintaisena ensimmäisen tarjousjakson jälkeen. 6 / 30 7.11.2018 klo 13:56 https://edockerfiles.com/a25ec708-e1c2-11e8-8405-00155d64030a/prin... Tutustu tietosuojakäytäntöömme osoitteessa akaanseutu.fi/tietosuoja. 3. Postimaksu on jo maksettu! VERKOSSA Kätevästi osoitteessa akaanseutu.fi/tarjous TAI SOITA Arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 010 5844 170** ** Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. Kyllä, kiitos! 3 kk jatkuva täystilaus 20?€ (norm. 95?€, jatkuu 12 kk laskutusvälillä) 3 kk jatkuva digitilaus 10?€ (norm. 22,52€, jatkuu 3 kk laskutusvälillä) 3 kk lehdet vain 20 € (Norm. Jatkuva tilaus jatkuu vaivattomasti juuri niin kauan kuin haluat, kunnes peruutat tilauksen. Nimi* Lähiosoite* Postinumero ja -toimipaikka* Puhelinnumero* Sähköposti, tarvitaan digitunnusten lähettämiseen* Tilauksen aloitus* Allekirjoitus* Heti tai toivomanani päivänä _____._____.2019 * Pakollinen tieto. Täytäthän kupongin huolellisesti, kiitos. Tilausehdot: akaanseutu.fi/info. Paikallislehden täystilaajana saat paljon enemmän kuin lehden: saat paperilehden kotiin joka viikko sekä uutta digitaalista sisältöä joka päivä. 28?€, jatkuu 3 kk laskutusvälillä) 12 kk jatkuva täystilaus 75?€ (norm. 2. 7 / 30 7.11.2018 klo 13:56 Tilaa kotiin paikallislehti Akaan Seutu nyt tarjoushintaan! Tun nu s 50 04 26 6 00 00 3 VA STA US LÄ HE TY S Akaan Seutu maksaa tilauksen postimaksun. Tarjous koskee uusia kotimaan tilauksia. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/min. TÄLLÄ KORTILLA Täytä ja postita. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 41 https://edockerfiles.com/a25ec708-e1c2-11e8-8405-00155d64030a/prin... Täystilaajana saat kaiken tämän: Paperilehti kotiin kannettuna joka keskiviikko Digilehti aina tiistaisin – siis jo ennen paperilehteä akaanseutu.fi:n jatkuvasti päivittyvä uutisvirta ja kaikki tilaajille suunnatut digisisällöt Akaan Seudun Raitti-sovellus (iOS, Android) ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS
42 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu www.avant.fi • Enemmän moottoritehoa • Enemmän hydraulitehoa • Enemmän nostovoimaa • Enemmän tilaa • Enemmän ulkonäköä • Enemmän optioita • Sarjapikaliitin hydrauliletkuille • Avant pikakiinnitys työlaitteelle Kun haluat enemmän tehoa • Väkivahva Kohler EFI-moottori • Työlaitehydrauliikka 50 l/min • Puhtia vaikka lumilingolle tai 1,5m ruohonleikkuriin Mökin ja kodin tuhattaituri • Vahva 20 hv moottori • Hämmästyttävän tehokas • Turvavyö ja ROPS/FOPS turvakaari vakiona 2019 Syyskampanja 24.900 € alv 0% Paketti sisältää Avant 530 peruskoneen, puomin vakaajan, moottorinlämmittimen, työvalosarjan (700 lumen) ja 6-toimisen joystickin. Suositushinta: 28 761 € alv % Kampanja-aika 1.10–31.12.2019 ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS
Poliittinen ohjaus olisi ollut keskiössä kaikessa asioiden maakunnallisessa valmistelussa. Voiko olla esimerkiksi niin, että vähälapsisilla alueilla kunnat yhdessä tai jokin muu taho ottaa vastattavakseen koulutien turvaamisen. Pirkanmaalla on nyt vajaat 516 000 asukasta. Uusi Tampereen yliopisto on vakuuttavin esimerkki tulevaisuuteen orientoitumisestamme. – Ei ollut sattumaa, että Nokian kaltainen menestystarina syntyi juuri Tampereen ja Salon seuduilla. Muun muassa mahdolliset maakuntavaalit ovat sitten, kun ne mahdollistavat lait on säädetty. Maakuntajohtaja on vakuuttunut siitä, että maakunnat tulevat saamaan muitakin tehtäviä kuin sosiaalija terveydenhuollon järjestämisvastuun. Pirkanmaa ja muut maakunnat tarjoavat sote-palveluille riittävän suuret hartiat. Ensimmäisenä tullevat ratkaisut Uudenmaan soten toteutuksesta.Halmeen odotukset pääkaupunkiseudun ulkopuolisten maakuntien osalta ovat viime hallituksen valmistelemista rakenteista. Jo vuosikymmenen jatkunut syntyvyyden lasku on herättänyt huolen kansakunnan tulevaisuudesta.Esa Halme muistuttaa kaupungistumisemme alkaneen jo 1960-luvulla. Hallituksella on polku Pääministeri Antti Rinteen hallitus aikoo tehdä sosiaalija terveydenhuollon uudistuksen itsehallinnollisine maakuntineen. Halmeen mukaan odottavien aika on pitkä. Hallitus on visusti varonut kertomasta yhtäkään päivämäärää tai takarajaa. Tutkimukset lupaavat Pirkanmaalle lähivuosikymmeninäkin suotuisia aikoja. – Elämän eri osa-alueilla toimivat ihmiset eivät vierasta uutta. Hänen mielestään Suomessa olisi pitänyt jo ajat sitten puhua kaupungistumisen ja väestön keskittymisen syistä ja seurauksista. – Miksi ihmiset lähtevät, jos he eivät aidosti haluaisi muuttaa. En ole ihan varma siitä, että Lapin poroja kannattaisi laskea Helsingin Esplanadilla. – Kysymys on siitä, suosiiko yhteiskuntamme keskittymistä vai ei. Muuton syyt puimatta Suomalaiset äimistelevät kiihtyvää väestön keskittymistä Tampereen, Turun ja Helsingin muodostamaan kolmioon. – Väestön keskittyminen muutamaan kasvukeskukseen ja myös väestön vanhentuminen pakottavat kysymään myös peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen tulevaisuuden perään. – Yhteiskuntamme herää vasta nyt ilmiöön, koska maamme eri puolilla alkaa olla autioituneita, asukkaista tyhjenneitä alueita. Käyttökelpoista tavaraa Pirkanmaan maakuntaja sote-uudistuksen valmistelu teki runsaan kolmen vuoden ajan tuloksellista työtä. Pirkanmaan liiton maakuntajohtaja Esa Halme sanoo, ettei pääministeri Antti Rinteen (sd) hallituksen sosiaalija terveydenhuollon uudistuksen eikä maakuntien toiminnan aloittamisesta ole selvää kuvaa, vain vakavasti otettavia arvailuja. Halme sanoo, että Pirkanmaalla käytettiin varsin paljon aikaa mahdollisen maakuntavaltuuston ja muun organisaation toimintatapojen edistykselliseen kehittämiseen. Tampereen kaupunkiseutu säilyttää vetovoimansa ja on maakunnan dynamo jatkossakin. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 43 Maakuntajohtaja Esa Halmeen mukaan jokaisella maakunnalla on omat vahvuutensa ja menestystekijänsä Kaupungistumisen ja väestön keskittymisen syyt ovat perkaamatta, ja monen alueen väestökato olisi voitu estää Matti Pulkkinen Itsehallinnolliset monialaiset maakunnat ovat vielä hämärän peitossa. Erilaisuus ja moninaisuus vaurastuttavat maatamme. Maakuntajohtaja Esa Halme luottaa vahvasti Pirkanmaan elinja vetovoimaisuuteen. Opiskelijat kotiutuvat ja juurtuvat yliopistopaikkakunnille, joissa he perustavat perheensä ja järjestävät koko elämänsä. Nykymuotoinen väestön keskittyminen on 50 viime vuoden jatkumoa. 23 kunnasta muodostuva maakunta on valtakunnallisessa kasvukäytävässä. Asukasmäärältään maamme toiseksi suurimman maakunnan liittoa luotsaava Halme muistuttaa, etteivät kaupungistuminen tai väestön keskittyminen voi yllättää ketään. Halme toivookin, että jokainen alue etsisi vahvuutensa ja rakentaisi sen varaan pärjäämisensä. Maakuntajohtaja Esa Halme korostaa, ettei uudistuksen askelmerkeistä ole vielä kellään selvää kuvaa. Paluumuuttaminen on kovin vaikeaa. Vaasa ympäristöineen ammentaa elinvoimaisuutensa ylivertaisella osaamisellaan energiateollisuuden saralla. Hänen mielestään täällä on kasvulle ja kehitykselle suotuisa ilmapiiri ja maaperä. Näin toimivat niin yritykset kuin julkisen sektorin toimijat. Maakuntajohtaja Esa Halme on vakuuttunut siitä, että valmistelussa syntyneistä malleista on todellista hyötyä. – Esimerkiksi maamme kauppatase on pääkaupunkiseudun ulkopuolella yli 20 miljardia euroa ylijäämäinen. Halme on ihmetellyt lukuisia kertoja, ettei yhteiskunnassamme ole jo aikanaan pohdittu maaltapaon ja kansalaisten vain muutamaan kasvukeskukseen pakkautumisen syitä. Hänen mielestään väittämässä on vain siteeksi totta, mutta kolikolla on viisi puolta. Halmeen mielestä monen maakunnan elinvoima vahvistuisi jo siitä, jos siellä olisi jonkin korkeakoulun sivutoimipiste tai jokin vastaava opiskelupaikka. – Nykyisen ja edellisen hallituksen erona on se, että Juha Sipilän (kesk) hallitus kuulutti selkeän lopputuloksen, päämäärän, mutta Antti Rinteen hallitus on kertonut vain polusta, joka johtaa itsehallinnollisiin maakuntiin ja sosiaalija terveydenhuollon uudistamiseen. – Ei ole vain yhtä totuutta. Täällä ollaan avoimin mielin valmiita kokeilemaan uutta ja suopein silmin katsomaan kiinnostavia innovaatioita. Olennaista olisi se, että maamme hallitus näkisi ja tunnistaisi, miten vaurauden kannalta erilaiset olot vallitsevat maamme eri puolilla. Halme lopettaisi myös puheet siitä, että Helsinki elättäisi muun Suomen. Matti Pulkkinen ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS. Hän kaipaisi vihdoinkin yhteiskunnallista keskustelua voimakkaaksi äityneen muuttoliikkeen syistä ja seurauksista. Halmeen mielestä monen pienen maakunnan kompastuskivinä ovat niukat koulutusja opiskelumahdollisuudet. – Jos alueella ei ole ammatillista koulutusta tai korkeakoulua, nuoret lähtevät opintojen perässä muualle. – Eivät kaikki ihmiset haluaisi muuttaa pois kotikunnastaan ja -maakunnastaan, hän sanoo. – Sosiaalija terveydenhuollon uudistuksen valmisteluaineistot ovat täysin käyttökelpoisia, ja monia uudistuksista jo toteutetaan kunnissa. Pirkanmaan liiton maakuntajohtaja Esa Halme kritisoi oikea-aikaisen yhteiskunnallisen keskustelun olemattomuutta. – Täällä luotiin oikeasti maakuntalaisten äänen huomioiva päätöksentekoja hallintomalli. Tämä tunnusluku kertoo, että toimeliaisuutta on merkittävästi Suomen eri maakunnissa. – Minullakin on vain aika vakavasti otettavia arvailuja
MAINOKSEN TOTEUTTI Ota yhteyttä pirkanmaalaisissa kampanjoissa maakuntakoordinaattori Matti Pulkkiseen, 050 597 9303 tai matti.pulkkinen @pirkanmaanlehtitalo.fi ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS. Meiltä saat kaikki palvelut samasta paikasta ja tarvittaessa yövyttekin mukavasti hotellissamme. Uniikilla taiteella kaunistettu Urkin Piilopirtti tarjoaa monipuoliset ja kodikkaat puitteet erilaisten perheja sukujuhlien sekä tapaamisten viettopaikaksi. Historiansa, sijaintinsa ja sisustuksensa vuoksi paikka on erityisen eksoottinen tapahtumiin, joihin osallistuu ulkomaalaisia vieraita. PAVILJONKI Paviljonki on A-oikeuksin varustettu tilausravintola. klo 18.00 HÄMEENKYRÖN KIRKOSSA • Lauantaina 30.11. Esitys koostuu tutuista lapsuudenajan virsistä, hengellisistä lauluista, autenttisista kirjeistä sota-ajalta sekä hyvästä näyttelijäntyöstä. Tunnin mittainen esitys kertoo koskettavasti yhden pienen perheen tunnelmia ajalta, jolloin suuri Neuvostoliitto julisti yksipuolisesti sodan pientä Suomea vastaan. Rakennuksen edessä on terassi ja iso nurmikenttä. Sinne sopii mukavasti 150 henkilöä (maksimissaan 175). 44 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu JOULU 39 Veteraaniemme muisto elää • Sunnuntaina 3.11. Salissa on ergonomisesti muotoillut suomalaiset korkeaselkänojalliset hyvinistuttavat tuolit ja pöydät, jotka voidaan ryhmitellä toivotulla tavalla. Viinikan Filmi Oy:n sekä Ransu ry:n tuottama esitys nähdään Pirkanmaalla marras-joulukuun aikana lukuisissa kirkoissa. Sinne sopii mukavasti 28 henkilöä (maksimissaan 45 henkilöä sisältäen näköalaveranta). LAAVU Laavussa on 20 istumapaikkaa ja 3 ruoanvalmistuspaikkaa avotulilla. klo 13.00 LEMPÄÄLÄN KIRKOSSA • Lauantaina 30.11. klo 13.30 VILPPULAN KIRKOSSA • Sunnuntaina 17.11. Paviljongin takaosa voidaan sulkea äänieristetyllä liukuovella. 0400 437 340 info@urkinpiilopirtti.fi www.urkinpiilopirtti.fi Suomi 100-juhlakirjan kansallinen nähtävyys SUUNNITTELETKO PERHETAI SUKUJUHLIA. klo 18.00 SÄÄKSMÄEN KIRKOSSA • Sunnuntaina 10.11. Urkin Piilopirtillä on mistä valita: ensin ohjelmaa, päälle saunat ja syömingit – tästä puhutaan vielä pitkään. SA-kuva Käsikirjoitus ja ohjaus: Panu Raipia Rooleissa: Petra Karjalainen Aku Sajakorpi Enni Leino Panu Raipia Säestys: Dora Lukacs LIPUT: Lippu.fi: 22,50 € Ovelta: 25,00 € Ryhmävaraukset: Esko Raipia esko.raipia@elisanet.fi Järjestää: Viinikan Filmi Oy Osa esityksen tuotosta lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Ransu ry:n kautta. TAKKATUPA Takkatupa sijaitsee rantasaunarakennuksessa. Räätälöimme Sinulle tarpeidesi mukaisen tapahtuman! Kysy lisää! Tervetuloa Urkin Piilopirtille! Toteutamme ikimuistoisen juhlan tai tapahtuman Olemme TAIDEJA LUONTOHOTELLI Iloista Vauvanpäivää! • H O T E L L I • S A U N A • T I L A U S R A V I N T O L A • O H J E L M A P A L V E L U T • T A I D E Urkin Piilopirtillä järjestät PIKKUJOULUT niin pienille kuin suurillekin ryhmille. Kiertele rohkeasti ja anna itsesi yllättyä! Kysy lisää! On aika lyödä lukkoon tämän syksyn ja tulevan talven asiakastilaisuudet ja virkistyspäivät. Vietä lämminhenkinen SAUNAILTA Ikimuistoinen paikka YRITYSTILAISUUDELLE Urkin Piilopirtin saunarakennus on luonnonkaunis ja taiteellinen presidentti Urho Kekkosen salainen sauna. Se tarjoaa puitteet muun muassa saunailloille ruokineen ja juomineen, yhdistyy kokoustamiseen tai työhyvivointipäiviin ja monenlaisiin tapahtumiin. Kesäaikaan tilan voi viilentää. Tilassa on myös flyygeli, baaritiski, tanssilattia sekä runsaasti taidetta. Siellä voi myös ruokailla (yhtenäisen pöydän äärellä, 18 henkilöä). klo 18.00 YLÖJÄRVEN KIRKOSSA Kirkkokiertue 2019 Talvisota syttyi 80 vuotta sitten Tampereen Komediateatterin teatterinjohtaja Panu Raipia on kirjoittanut draamallisen kirkkokonsertin Joulu 39. Saunalla ja sen välittömässä läheisyydessä on myös paljon erikoista taidetta. Voitte myös itse valmistaa ruokaa kokin opastuksella – mitä mainioin työhyvinvointipäivän ohjelma! Myös laavu on anniskelualuetta. Luonnon ympäröimä, kansallisromanttinen takkatupa luo hienot raamit intiimeihin tilaisuuksiin. Lämmin ruoka tuodaan saunan takkatuvan lämpölevylle, mikä mahdollistaa aikajouston ruokailun aloittamisessa. Siellä on erityisen hyvä akustiikka. Kokki viimeistelee ruoan paikan päällä, mitä on hauska seurata. Tekijät kunnioittavat esityksellä edeltävien sukupolvien panosta, kun maamme itsenäisyyttä koeteltiin. Tilassa on A-oikeudet. Oma kokkimme valmistaa ruoan viereisessä ravintolan keittiössä. klo 13.30 IKAALISTEN KIRKOSSA • Sunnuntaina 24.11. Pyydä tarjous, niin räätälöidään teille sopiva, mukava kokonaisuus. klo 18.00 MESSUKYLÄN KIRKOSSA Tampereella • Sunnuntaina 8.12. klo 13.00 KURUN KIRKOSSA • Sunnuntaina 8.12. klo 13.30 KEURUUN KIRKOSSA • Sunnuntaina 24.11. MAINOKSEN TOTEUTTI Ota yhteyttä pirkanmaalaisissa kampanjoissa maakuntakoordinaattori Matti Pulkkiseen, 050 597 9303 tai matti.pulkkinen @pirkanmaanlehtitalo.fi Le ik ka a ta lte en ! URKIN PIILOPIRTTI Sasintie 400 39150 Pinsiö (Ylöjärvi/ Nokia/Hämeenkyrö) Puh
Ja yleensä näytelmistä kirjoitettiin myös kritiikkejä lehtiin. Häntä houkutteli elämä lehtorin rouvana. Nainen moneksi Minna Canth julkaisee 1885 ensimmäisen suomenkieliMinna Canth sai jopa lakiin muutoksen sen realistisen näytelmän Työmiehen vaimo . Suvi Ahola sanoo Mainna Canthin tehneen tietoisen valinnan. Yksinhuoltajaksi hyvin nuorena Minna Johnson syntyi Tampereella luokkaretken tehneeseen ja siten vaurastuneeseen perheeseen. Tehtävä oli sama, mutta toisin keinoin. Tässä työssä hän oli miehensä tasavertainen kumppani. Minna Canthin kynä tiedettiin jo teräväksi. – Tässä asiassa hänellä oli myös oma lehmä ojassa. Hän tiesi köyhyydestä ja keskiluokasta sekä pääsi näkemään jo lapsena rikkaampienkin elämää. Hän oli niiden puolella, joilla ei ole muita puolustajia. Hän muutti Kuopioon, jossa hänen isänsä ja veljensä hoitivat huonolla menestyksellä lankakauppaa. – Hänestä tuli hyvin menestyvä liikenainen. Köyhyys oli lähellä ja läsnäkin myös Minna Canthin avioliiton aikana. Hän on julkisuuden henkilö Pohjoismaissa, ja käy kirjeenvaihtoa muun muassa Henrik Ibsenin kanssa.– Hän luki uutta ruotsalaista kirjallisuutta, saksalaista filosofiaan ja brittiläistä talousfilosofiaa. – Tänään puhutaan siitä, että kapitalismi on mennyt rikki, koska normaali kilpailu ei enää toimi, vaan maailman varallisuus luisuu erittäin pienten piirien haltuun. Minna Canthin mielestä tyttöjen on päästävä kouluun siinä missä poikienkin. Tyttöjen koulutus, naisten oikeudet, naisten ja köyhien yhteiskunnallisten olojen parantaminen olivat hänen pääteemojaan. Vuonna 1885 kirjoitetussa Työmiehen vaimossa epäonninen avioliitto suistaa naisen köyhyyteen. Hänen monet tekstinsä silloisiin maakuntalehtiin ovat Suvi Aholan mielestä ajankohtaisia tänäänkin. Hänellä oli viisi tytärtä ja kaksi poikaa. Hän vaikutti useissa yhdistyksissä, ensin Jyväskylässä ja sitten Kuopiossa. Mutta Ristokaan ei tee mitään. Canth pakottaa lukijansa tutkimaan tätä henkilöä ja miettimään, miksi hänestä on sellainen tullut. Minna Canthista löytyy siis journalisti, kirjailija ja menestyvä kauppias. Eli piti kiirettä. Tämän Minna Canth totesi jo 1880-luvulla. Kaarlo Bergbomin Suomea kiertävä teatteri keräsi suuren yleisön. – Minna Canth kuoli jo 1897, siis vain 53-vuotiaana – seitsemän vuotta nuorempana kuin minä nyt. Tämä menestys takasi hänelle itsenäisen aseman. Tytöt jäivät useasti myös pysyvästi köyhyyteen.– Tyttöjen kouluttaminen oli Canthin naisasian täkein asia. Vanhemmat halusivat kouluttaa tytärtään ja tytär halusi oppia. Köyhyys tuli Minna Canthin elämään lähellä olevien kertomuksina ja köyhistä oloista muistuttivat hänen vanhempansakin. Johannan saatua rahaa Risto juo ne. – Isä oli avioton lapsi, joka pääsi tehtaalle apupojaksi. – Päähenkilö Johanna on ollut ihan hyvässä asemassa kotitaloustyössä. Köyhyys on stressi. Hän kirjoitti hyvin suoraan. Köyhyydestä puhuttava Varallisuuden epätasainen ja osin ansioton jakaantuminen sekä enemmistön köyhyydestä aiheutuvat ongelmat sekä köyhyyden keinotekoisen torjunnan kustannukset olivat yhteiskunnallinen vaikuttaja Minna Canthin kestoaiheita. Hän oli tavallaan välissä koko ajan. Hän halusi, että hänen tyttärensä saisivat parhaan mahdollisen koulutuksen, mitä Kuopio pystyy tarjoamaan. Hän kirjoitti koko tunnetun tuotantonsa 14 vuoden aikana. – Hän ei valmistunut opettajaksi vaan avioitui seminaarin lehtorin Ferdinand Canthin kanssa. Hän tunsi Darvinin opit ja oli verkostoitunut korkealla tasolla. Rouvat myös arvostelivat köyhiä: pesisivät edes itseään, eihän vesi mitään maksa. Pitää kuitenkin lasten synnyttyäkin jotakin ansaita, ja Johanna kutoo kankaita. Kaunokirjallisista teoksista köyhyyttä erityisesti kuvataan romaanissa Köyhää kansaa , joka ilmestyi 1886. Räväkkä henkilö 1890-luvulle tultaessa Minna Canthin asema suomalaisessa kirjallisuudessa vakiintuu. – Toki hänellä oli myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen ura, joka tuli esiin lehtikirjoituksin, mutta muutenkin. Tuotanto ei ole kovin laaja, mutta se on monipuolinen. Ferdinand Canthin suvun takaaman lainan turvin Minna Canth osti isänsä ja veljensä ulos lankakaupasta ja ryhtyi itse kauppiaaksi. Ferdinand oli tässä vaiheessa köyhäinhoitolautakunnassa ja Minna keitteli elämäkerran mukaan lääkelinimenttiä ja kiersi köyhissä kodeissa. Ahola pureutuu kohteeseensa toimittajana, ei tutkijana Suvi Ahola vieraili viime viikolla Kylmäkosken kulttuurikirkossa eikä jättänyt kuulijoitaan palkitsematta. Hän avusti suomenkielisiä lehtiä. – Molemmissa pohditaan sitä, mikä estää ihmistä nousemasta ja lähtemästä työn tai huokeiden ja terveellisten ruokalajien etsintään. Romaanin kuvaukset ovat Suvi Aholan mielestä samanlaisia, kuin mitä tulee vastaan tämän päivän köyhyystutkimuksista. Niistä löytyy jopa ihmisiä, joita köyhyys on vammauttanut. Hän menee naimisiin Riston kanssa, jolloin hän ei naisena voi olla enää töissä. Toisaalta hän piti kaunokirjallisuuttakin joukkoviestintänä. Naisella ei ollut 1880-luvulla oikeutta avioliitossa hankkimaansa elantoon. Näytelmä muuttaa lakia Köyhyyden torjuminen ja sen vähentäminen Minna Canthin kaiken toiminnan ja tuotannon ydin. Juha Kosonen. Sekä Minna että Ferdinand Canth tekivät työtä pakolaisten auttamiseksi. Siinä sivussa Risto on vielä vietellyt romanitytön. Minna Canth näki, että ilman koulutusta tyttöjen asema jää pysyvästi poikia heikommaksi. Ajatellaan nyt vaikkapa novellia Kauppa-Lopo, jossa on alkoholisoitunut kleptomaani, joka kaiken lisäksi tekee huorin. Totuutta piti etsiä ja totuus piti saada julki. He asuivat Jyväskylässä ja nuorin lapsi syntyi, kun Ferdinand Canth oli jo kuollut aivopoltteeseen. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 45 KULTTUURI Kirjailijan mittava, pureva ja kohahduttava tuotanto sytyttää tänäänkin Juha Kosonen Helsingin Sanomien toimittaja, kirjailija Suvi Ahola on lukenut kaiken kirjailija Minna Canthista kaiken. – Aika monessa hänen teoksessaan keskiössä ovat hyvinkin köyhät ihmiset. Toisaalta hän itse ei sittenkään tainnut haluta yksinäiseksi kansakoulunopettajaksi pienelle koululle. – Perheen vanhimpana tyttärenä hän pystyi omaksumaan asioita läheisten ja vanhempien kokemuksista niin, että hän itse juurtunut yhteen luokkaan. – Kirjeissään Minna Canth tunnistaa myös itsessään köyhyyttä koskevan vierauden ja yrittää taistella sitä vastaan. Siihen kuuluu monta teosta, jotka kuuluvat suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin ja jotka erittäin hyvin valaisevat sitä elämää, jota Suomessa 1800-luvun lopulla elettiin monessa eri yhteiskuntaluokassa, sanoo Ahola. – Kuopiossa hän jatkoi samanlaista yhteiskunnallista vaikuttamista, kuin mitä oli tehnyt jo miehensä kanssa Jyväskylässä. Minna jäi alle 40-vuotiaana yksinhuoltajaksi. Naisasialiitto Unioni, Raittiusyhdistys ja Uskonnonvapausyhdistys saivat Minna Canthista aktiivisen jäsenen.– Hän ajoi muun muassa valtion ja kirkon eroa. Hänen tapauksessaan kaunokirjallisuus oli vieläpä voimakkaampi keino. – Pakolaisia kulki Jyväskyläänkin laumoina. Minna Canth aloitti näytelmäkirjailijana ja tämä tyylilaji pysyi vahvana koko uran ajan. – Näytelmät olivat 1880-luvun Suomessa erittäin tehokas tapa saada sanomalle yleisöä. Osallistuminen keskusteluun eri lehdissä oli alkanut jo tätä ennen. Kärkevin kirjoituksin noustiin yhteiskunnallisia oloja vastaan.– Koska olen toimittaja, sydäntäni lämmittää se, että hänen kirjoittajan koulunsa alkoi ensin toimittajana ennen kaunokirjallisuutta. Se lamauttaa ihmisen niin, että hän ei välttämättä pääse edes sängystä ylös. Köyhissä kodeissa kiersi myös varakas rouvasväki muun muassa katsomassa, osataanko kodeissa olla oikeita köyhiä. Canthista ei voi puhua mitään, puhumatta köyhyydestä, koska hän kirjailijana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana oli koko ikänsä köyhyyden kanssa tekemisessä, sanoo Ahola. Minna Canth kertoo ongelman näytelmässään niin selvästi, että laki muutettiin.– Minna Canth on edelleen ainoa suomalainen kirjailija, joka on saanut lakia muutetuksi. Tytöt kouluun Tyttöjen koulunkäynti ei ollut 1800-luvun lopun Suomessa itsestäänselvyys. Hän olisi voinut pysytellä korkealla kirjallisella tasolla ja sanoutua irti banaaleista köyhien naisten ja lasten ongelmista, mutta ei. Finlaysonin tehtaaseen tullut isä kohosi työnjohtajaksi ja äiti piiasta kotirouvaksi. Pariskunta sai seitsemän lasta. Kirjailijan syntymästä on kulunut 175 vuotta ja kevättalvella ilmestyi Aholalta tähänkin aikaan hyvin sopiva teos Mitä Minna Canth todella sanoi . Toimittaja Suvi Ahola vieraili viime viikolla Kylmäkosken kulttuurikirkossa puhumassa kirjailija Minna Canthista. 1880-luvulla Suomi koki suuret nälkävuodet. Seminaarin käyminenkin oli onnahtelevaa, kertoo Ahola. Ensin opin polku vei ruotsinkieliseen kouluun Tampereella ja sitten opettajaseminaariin Jyväskylään
Akaa-Volleylla oli kuusi eräpalloa, mutta onnikaan ei ollut joukkueen puolella. Ratkaisupisteen löi Akaan torjunnan käsistä katsomoon Hurrikaanin tehokkain pelaaja Sakari Mäkinen (10/+7). Joukkueiden parhaina pelaajina palkittiin Urpo Sivula ja Sakari Mäkinen. Seuraava kotiottelu on lauantaina 16.11. Satu Lehtonen iskee ensimmäisen ammattilaisottelunsa Salossa Nyrkkeilijä Satu Lehtonen nousee ensimmäisen kerran ammattilaiskehään Salossa. Bebe on jälkeläisistä vanhin, ja uransa alkua odottavat vielä Muffini ja Unelmatorttu. Antti Ropponen (5/+4) ja Sakari Mäkinen (5/+5) tekivät kentällä mitä halusivat. Ottelua seurasi 497 silmäparia. Akaan Urpo Sivula päätti erän lyömällä pallon Hurmoksen torjunnasta rajojen ulkopuolelle.Sivulan onnistumista edelsi melkoinen kalabaliikki, jonka seurauksena Akaan libero Voitto Köykkä komennettiin sivuun loppuhetkiksi ja Hurmoksen Bjarne Huus sai varoituksen. Salossa. Kehitystä on tavoiteltu sekä voimaan että tekniikkaan. Eviran tutkimuksissa syyksi paljastui rytmihäiriön aiheuttama sydämen pysähtyminen. Leivonnaiset liittyvät Vaittisten hevosiin. Tarja Antola Akaan Iskun riveissä kuusi nyrkkeilyn Suomen mestaruutta voittanut Satu Lehtonen , 33, debytoi ammattinyrkkeilijänä lauantaina 30.11. Viime perjantaina viisivuotias suomenhevostamma Bebe ravasi alun laukkaongelmista huolimatta Turussa kakkoseksi ennätyksellään 33,9.Bebe on Sini ja Jouni Vaittisen kasvattama. Tarja Antola. Hässäkkä syntyi Hurmoksen passari Tuomas Karjalaisen astuttua reilunlaisesti Akaa-Volleyn kenttäpuoliskolle. – Ammattinyrkkeilyä ajatellen on haettu enemmän voimalyöntiä ja selkeytetty nyrkkeilyä, jotta se ei olisi säheltämistä, Lehtonen kertoo. Ottelusta odotettiin tasaista. 46 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu URHEILU Akaa-Volley hävisi Hurrikaanille ja voitti Karelian Hurmoksen Harri Mattila Akaa-Volley ja Hurrikaani Loimaa pelasivat viikko sitten Toijalan Monitoimihallilla näyttävän Mestaruusliigan lentopallo-ottelun. Loimaalaisten kolmas eräpallo toi tuloksen. Hurmos vaimeni Akaan käsittelyssä Sunnuntai-iltana Toijalan Monitoimihallin hurmos oli väkevämpi kuin Karelian Hurmos. Vaittisilla on lupaava ravitulokas Rauli Ala-Karvia Koko viime vuoden raviradoilta pois ollut akaalainen Jouni Vaittinen teki paluun valmentamallaan Bebellä syyskuun lopulla ensin paikallisraveissa ja sitten lokakuun alussa totoraveissa Forssassa. Tuomari vihelsi pelin poikki, mutta Huus hyökkäsi siitä huolimatta Köykkää kohti. Kolmas erä oli todellinen trilleri Pitkän erätauon jälkeen joukkueet runnoivat palloa vastustajan puolelle hyvin tasavahvasti. Seuraavaksi Akaa-Volleylla on kaksi vieraspeliä. Kentälle pääsivät niin Aleksi Kaatrasalo kuin Joni Mikkonen ja Teemu Kuuselakin . Hurmoksen hakkuri Matiss Gabdullins väänsi polvensa ja joutui siirtymään katsomon puolelle. Köykkä protestoi voimakkaasti, ja Huus puolustautui selittämällä, ettei kuullut vihellystä.Neljättä erää Akaa-Volley vei hienoisesti alusta lähtien eikä voittajasta ollut epäselvyyttä.Akaa-Volleyn parhaana palkittiin passari Akseli Lankinen . Kolmatta erää mentiin aaltoliikkeessä. Akaa-Volley sai hengen päälle. Tuloksena oli ensin kolmossija ja sitten kakkonen. Hurmosta vastaan mies teki kuusi pistettä yhdeksästä passista. Tamman emä Hillomunkki ehti ennen poismenoaan varsoa kolmasti. Kunnioitan ja arvostan porukkaa, johon pääsen mukaan, Lehtonen sanoo. Toisessa erässä osat vaihtuivat. Siksi vieraat veivät avauserän. Kakkoserän taitekohta sattui Akaa-Volleyn johtaessa 15–12. Jouni Vaittisen edellinen menestyshevonen oli Wiineri, jolla kylmäkoskelainen ajoi 78 kilpailusta seitsemän voittoa ja 15 himmeämpää totosijaa. – Olen innoissani, että voin tehdä debyyttini ammattilaisena näin hienossa tilaisuudessa. Hyökkäystehot jäivät kuitenkin alle kolmenkymmenen. Akaan libero komennettiin sivuun Akaa-Volley aloitti ottelun hyvällä vastaanotolla (65 prosenttia), kuten aina. Sarjataulukossa Joensuusta kotoisin oleva Hurmos oli muutaman sijan Akaa-Volleyn alapuolella, mutta se oli kiusannut muitakin yläpuolellaan olleita joukkueita. Akaan valmentaja Oliver Lüütsepp yritti vielä vaihtopenkiltä löytää lisää tehoja. ja vastaan asettuu oululainen Etta. Harri Mattila Rauli Ala-Karvia Akaa-Volleyn keskipelaaja Mart Naaber on jokaisessa ottelussa joukkueensa luotettavimpia hyökkääjiä. Wiineri kuoli raviradalle Turun Metsämäessä elokuussa 2017. Sarjakärki Hurrikaani haki kolme sarjapistettä lukemin 1–3 (19–25, 25–15, 32–34, 19–25).Ottelun alkuun näytti siltä, että Hurrikaani oli nimensä mukaisesti ottanut kaikki Lounais-Suomen tuulet mukaansa. Jouni Vaittinen ohjasti yhdessä Juha Vaittisen kanssa omistamansa Beben Turussa kakkoseksi tamman ennätysajalla. Salo Knockout Night -ammattinyrkkeilyillassa ottelevat myös muun muassa Eva Wahlström , Jarkko Putkonen , Niklas Räsänen , Samuli Kärkkäinen ja Jarkko Ojapalo . Täydet sarjapisteet jäivät Akaaseen lukemin 3–1 (22–25, 25–20, 29–27, 25–18).Akaa-Volleyn valmentaja Oliver Lüütsepp otti avaukseen totutusta poikkeavan kokoonpanon. Erän kuningas oli hakkuri Urpo Sivula (7/+4). Ensi sunnuntaina joukkueen kohtaa Kokkolan Tiikerit ja heti seuraavana päivänä Team Lakkapään Rovaniemellä. Kumpikin sai vuorollaan muutaman pisteen putken ja lopulta oltiin jatkopalloilla. Joukkueen hyökkäysten onnistumisprosentti oli 71. Lehtonen jatkaa ammattinyrkkeilijän uran ohella työtään Hämeenlinnan keskussairaalan ensiavussa ja on tyytyväinen, että treenaamiseen on järjestynyt hyvin vapaata. Herättely ei tuonut tulosta. Keskipelaaja Aleksi Kaatrasalo otti Panu Pitkäsen paikan, ja Teemu Kuusela lähti laitapelaajaksi Enderwin Herreran tilalle. Ville Louhela sai näytön paikan ja pelasikin loppuerän virheettömästi. Yleisö viihtyi hyvin Monarin lehtereillä. Lehtonen saa vastaansa ukrainalaisen Oksana Romanovan , 47, joka on nyrkkeillyt ammattilaisena vuodesta 2001. Neljännessä erässä Akaa-Volley oli lopussa ratkaisevasti heikompi hyökkäyksissään. Lehtonen on harjoitellut paljon valmentajansa Juho Haapojan kanssa tämän kotipaikkakunnalla Härmässä
Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 47 URHEILU Markus Mannisen kausi päättyi keskeytykseen Saarenmaan rallissa Tiina Kauppinen Rallin RC4-luokkaa ajavan akaalaisen Markus Mannisen juuri päättynyt kausi oli värikäs mutta vireeltään epäonninen. Isojen seurojen joukkueita Turkua ja Tamperetta myöten ei kunnioitettu. Suunnitelmissa Viron kisoja Jyväskylän kisan jälkeen Manninen ja Sillanpää tuumivat, että kaudelle olisi vielä saatava yksi näytön paikka. Koko kausi on ollut yläja alamäkeä, mutta mukaan on tarttunut paljon oppia ja ajaminen on kehittynyt, Manninen toteaa. sijoitus kolmentoista joukkueen sarjassa oli viides. Määrä jakaantui poikien 14-ikäryhmästä poikien 7-vuotiaiden sarjaan. Tiina Kauppinen Jukka Koskinen. Seurojen johtohenkilöiden pitää ryhtyä vakavasti kartoittamaan edellä mainitun ikäryhmän pelaajia. Lauantaina 2.11. Juttelin WRC-luokkaa ajavan Sunisen Teemun kanssa, ja hän sanoi, että Wales on MM-sarjan kisoista helpoimpia. Miestä ei siis kotona pahemmin näy. Komealta kalskahtava lajinimike kuningaslaji ei ole koskaan ollut yliampuva ilmaisu. Hyvä ryhmä nousi syksyn päätteeksi ykköseksi. Topan Topa aloitti futsalin kakkosen voitolla Jukka Koskinen Futsal-Länsi-alueen kakkonen pyörähti käyntiin viime viikonloppuna. Poikien 13 ikäryhmä oli ViiPV/TP-49 yhteisjoukkue, joka pelasi ykkösessä. NoPS antoi itsestään paremman kuvan avausjaksolla, mutta pikku jälkipeli pilasi esitystä jälkimmäisellä pelijaksolla. Topan pistemiehet olivat Jirka Järvi 2+0, Vesa Pajula 2+0, Teppo Tenkanen 1+1, Akseli Sormunen 1+0, Jukka-Pekka Jyrämö 0+2, Janne Hevonoja 0+1 ja Aleksi Pirttijoki 0+1. järjestetty Harjun erikoiskoe meni Manniselta ja hänen kartturiltaan Teemu Sillanpäältä hyvin. Sijoitusta ei Virosta tullut, sillä meiltä paloi sulake, joka ohjaa moottorin ohjausyksikköä, Manninen kuvailee. Kisaksi valikoitui lokakuun alkupuolella järjestetty Walesin MM-ralli. Nokia kavensi kahdesti, 3–2-taukolukuihin. Tiimillä oli kuukauden verran aikaa kerätä noin 25 000 euroa, joka osoittautui lopulta liian suureksi työmaaksi. Kovia vastustajia oli monta. Manninen ja hänen puolisonsa Miisa Gustafsson kuitenkin vakuuttavat, että parisuhde kestää rallielämän paineet, vaikka niin ei ole ollut laita kaikilla rallimaailman pareilla.– Meillä ei ole julkisuuden kiroja. Sijoitus oli RC4-luokassa toiseksi viimeinen. Tässä kakkosessa pelaa myös Toijalan Pallo-49, joka kotoisella Toijalan monitoimihallin parketilla kohtasi Nokian Palloseuran. Yksi tyttöjen joukkue oli myös mukana, Toijalan Pallo-49 11-vuotiaat. Kolarin jälkeen kuski otti nurmikolla torkkuen tuumaustauon. Juri Virtanen epäonni.Ensimmäisellä pätkällä Manninen ei kuullut kartturin nuoteista kuin ensimmäisen, sillä keskusyksikkö hajosi. Kiitettävää oli, että esimerkiksi nuo yhdistelmäjoukkueet pelasivat hyvin yhdessä rintamassa. – Auto oli liukas, sillä rengaspaineet pääsivät nousemaan. Siitä saimme loput osat. Jyväskylässä torstaina 1.8. Mikäli tässä ikäluokassa laskettaisiin pisteet, Peli-Veikot olisi ollut selvä ykkönen. Sunnuntaina 27 lokakuuta pelattu ottelu kulki Topan komennossa päättyen 6–4 (3–2) -kotivoittoon. Pieni ajovirhekin tuli, joten 600 metriä lähdöstä auto osui liukkaaseen kohtaan ja luisui keula edellä haapaan, Manninen kertoo. Jalkapalloa kannattaa kuitenkin harrastaa, koska alueella siihen ovat hyvät mahdollisuudet. Tämä on huolestuttanut jo pitkään. lokakuuta Manninen osallistui Saarenmaan ralliin, joka päättyi keskeytykseen. Mainitaan vielä ViiPV:n poikien 9-vuotiaiden joukkue liigassa. Kaiken kruunasi se, että rengaspainemittari oli jäänyt huoltoon, eikä saksalaistiimiltä lainattua mittaria voinut omia kovinkaan pitkään. Topan 13-vuotiaat pelasivat kivikovaa alueliigaa 8v8-sarjassa. 11.–12. Jyväskylässä matka pysähtyi haapaan Virossa Manninen ajoi Ford Fiestallaan, joka tosin oli kokenut kovia elokuussa järjestetyssä Neste Rallissa Jyväskylässä. Lisäksi Mannisen on tarkoitus kiertää nuotittamassa Monte Carlon, Ruotsin, Portugalin, Italian ja Saksan MM-kisat. Miesjoukkueet ukkoontuvat Tällä hetkellä akaalaiset 15–17-vuotiaat juniorit loistavat poissaolollaan akaalaisseuroissa. Akaasta juniorisarjoihin osallistui 21 joukkuetta. Ennen seuraavalle osuudelle lähtemistä Manninen totesi, että vaihteensiirtäjän tanko on viittä vaille irti. Topan 13-vuotiaat saivat myös ison sulan hattuunsa 5.–6.10. Se oli huikea suoritus, Manninen kiittelee.Autoa ei saatu aivan täydelliseen iskuun, mutta maaliin Manninen ja Sillanpää sillä pääsivät. Miesjoukkueet ukkoontuvat vauhdilla, eivätkä seuraukset ole mitenkään positiiviset. Kakkoslohkossa syksyn pelit nostivat joukkueen ykköseksi. Totesin, että kyllä on kotona vielä tekemistä ja treenaamista, jos Wales on helppo, Manninen nauraa.Nyt Manninen valmistautuu jo seuraavaan kauteen, jolloin ohjelmassa on Neste Rallin lisäksi kuusi tai seitsemän kisaa Virossa.– Jos Viron RC4-luokan voittaa, sieltä saa tukipaketin junioreiden MM-sarjaan seuraavalle vuodelle, Manninen toteaa. Mannisen mukaan autosta meni rikki lähes kaikki mitä on moottorin ja etupuskurin välissä. Aleksi Pirttijoen edustama Toijalan Pallo aloitti futsalin kakkosen kotivoitolla. Tiimi kasasi autoa yli kolmeen asti yöllä. Topalla oli myös asettaa eturiviinsä vastustajien alakerran vahva pelote Niklas Varje . Pojat 12 -liigassa oli tulessa myös ViiPV/TP-49 yhteisjoukkue. Sarjaan sisältyi peräti 39 peliä, joista voittoja jopa 21. Lisäksi Jyväskylässä paviljongilla oli toinen samanlainen auto, jolla ei ajettu kilpaa. Ryhmä teki hyvää tulosta. Topan sarja jatkuu Vehmaisten Urheilijoiden vieraana. Manninen päätti kuitenkin hankkia kokemusta ja vuokrata nuotitusauton, jolla hän tutustui reittiin. Ansaittu voitto tuli Topan suoraviivaisemmalla esityksellä. – Mietin, että Ylöjärvellä meidän tallilla on melkein kaikki tarvittavat osat. Alueen vanhin ikäryhmä Viialan Peli-Veikkojen pojat 14 pelasi ykkösessä. Kuljettajapari korjasi ongelmia sitä mukaan kuin niitä ilmaantui. Topa oli pelin ensimmäisen vartin maalipaikoissa terävämpi, joka tiesi 3–0-johtoasemaa. Pelaajapolku nappuloista aikuiseksi voi usein olla kivikkoinen ja mutkikas. pelatusta Saimaa-turnauksesta. Akaan alueenkin mahtavien harjoitusja pelimäärien osalta voi sanoa, että vahvaa työtä sekä onnistumisia on riittänyt. Maalitaituri Niklas Varje pelaa jalkapalloa Toijalan Pallon 13-vuotiaissa. Topan pelit pelattiin Imatralla. – Meille tuli rengasrikko heti ensimmäisellä pätkällä, ja seuraavalla pätkällä spinnasimme. Lauantaina alkoi kuitenkin Jalkapallojuniori Niklas Varje oli lohkonsa maalikuningas 52 osumalla Jukka Koskinen Jalkapallon Tampereen piirin juniorisarjat tämän kesäkauden osalta ovat nyt paketissa. Maagisella 52 osumallaan Varje vei lohkon maalikuninkuuden. Finaalissa kaatui Myllykosken Pallo lukemin 4–0. Toinen jakso oli selvemmin kotijoukkueen. Parketilla mentiin aina 6–2lukemiin. Poikien sarjoista voidaan ylösnostettavia joukkueita nimetä neljä. Perjantaissakaan ei ollut valittamista, vaikka kuljettajapari ajoi suurimmaksi osaksi pöypilvessä ja tuulilasikin jouduttiin vaihtamaan sen rikkouduttua. Siellä oli tosi liukasta vesisateen takia, emmekä olleet ainoita, joilla oli ongelmia. Ei ole paparazzit pusikossa vaanimassa, pariskunta nauraa. Ne olivat arvokkaita kilometrejä. – Walesin reitti on huikea, siellä on todella äkkivääriä teitä. Taso ei juurikaan pojilla heitellyt. 11v11-muotoisesta turnauksesta tuli voitto. Kahden maalin verran NoPS hyötyi lentävästä maalivahdista. Nelossija tuli palkinnoksi syksyn päätteeksi. Miisa Gustafsson ja Markus Manninen vakuuttavat, että parisuhde kestää rallimaailman paineista huolimatta. – Saimme kokemusta sunnuntain pätkistä, joita en ole aikaisemmin ajanut
044 347 7404 ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. Ota rohkeasti yhteyttä, autan kaikissa lakiasioissa. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus TAXI Laadukasta premium-tason henkilökuljetusta Tilauksesta sovituin hinnoin KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. Toimialueena Pirkanmaa P. Jääkaapit . 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. Myös matot. Kyrölä Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Toimistoni on Akaan Toijalan ytimessä, katutasossa – helposti kävellen, junalla tai autolla saavutettavissa. Mitä teet ja mitä palveluja / tuotteita sinulta saa. Sarjoitukset . (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Puh 045 118 1333 Luhatie 2, Viiala www.somapaljut.fi Somapaljut T:mi Kaasu lämmitteisiä paljuja ympärivuotiseen käyttöön edullisesti. Avaimet . listapituus 3200 mm. 3. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. 040 557 2458 TIMON KUVAKAUPPA -Kuvat -Kuvaukset -Passikuvat -Kehykset -Kehystykset -Paristot -Taiteilijatarvikkeet -Kuvamukit ym. Riihikuja 6, 37800 Akaa PYÖRÄHUOLLOT PYÖRÄ-PEKALTA Toijalan Pyörä Kirppis& Sisustusunelma Av. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa Tarttilanraitti 185, 37770 Tarttila TAKSI SIRÉN 0400 275 659 Hyvää ja luotettavaa taksipalvelua 24 h/vrk. KODINKONEHUOLLOT . Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. Kuka olet. Max. Vuodesta 1991 alkaen olen pitänyt ja omistan ainoan Akaan alueella päätoimisesti asianajotoimintaa harjoittavan yksityisen toimiston. ti–pe 12-17, la 10-13 Pätsiniementie 7, Toijala p. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. av. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. ?????????. 045 158 5530 MUUTOT KULJETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. Kiinnostuitko. ma-pe 11-18, la-su 11-16 Pöytävuokra 12,50e/viikko P. Sillä takaat yrityksesi jatkuvan näkyvyyden ja yhteystietojesi löytymisen helposti joka viikko lukijoillemme. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. Toimitusaika 1-3 vrk. Lämpöpumput . Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi JMN Autohuolto Oy puh. 8-16.30, p. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. (03) 543 3379 Kaikki LYHDYT -20% Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Asianajaja Petri Tolppa p. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Kurkistus oven taakse Palveluja ammattilaisilta hakemiston yrittäjät esittäytyvät. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 041 319 9311 Eijuska Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. Myös huonekalukorjaukset ja puutyöt. Pyydä tarjous! Puh. 029 1700 356 W W W . 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 www.rakennusratkaisut.fi • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Kerron mielelläni lisää. 3. 040 126 1355 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Monipuolinen rengasliike Akaan Rengas Yrittäjäntie 8, Kylmäkoski 040 831 1708 akaanrengas.fi Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. Olen asianajaja, varatuomari Petri Tolppa. 2. Pakastimet . 040 160 7960 ark. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. T A K S I L I I K E N N E M I K K O L A . F I Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Pätsiniementie 5, 37800 Akaa Puh. Pidän tarmokkaasti ja vankalla kokemuksellani kiinni asiakkaitteni oikeuksista.. 040 5895343 Sämpy Vintage NUOHOUSPALVELU M. . 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi Asianajaja Petri Tolppa p. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA. Yrittäjä! Ole mukana Akaan Seudun palveluhakemistossa. Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. vakiovärit. Lukitukset soita 0404162962 Maalaukset, tapetoinnit, lattian asennukset ja pienremontit. Terveiset lukijoillemme Asiainhoitoa Asianajotoimistot Erikoisliikkeet Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lounaskahvilat Majoituspalvelut Pitopalvelut Kiinteistöhuollot Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Juhlatilat Autoilupalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Hei! Palveluhakemistostamme löydät näppärästi yritysten palvelut ja yhteystiedot joka viikko. Delete_palveluhakemisto_82x30_uusi_c.indd 1 20.12.2018 9.57.16 . 03 545 1030 ma pe 9.30 17 APTEEKKI KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. Hellat . 040 535 4229 www.jaananjalkahuolto.com Kurkelantie 1, Akaa Puh. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ Matomäenkatu 2, 37830 Akaa Puh. (03) 542 1567 www.lounaspirtti.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA-MYYMÄLÄ VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi & Coffee Station Hämeentie 71, Toijala, p. Eijuska69@gmail.com P. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. • Piano ym. 0400 928 534 tai 03 542 2450 Noudot Akaasta. 48 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 040 518 6176 www.villiullakko.fi KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. Vanhan tavaran kauppa. Asennus Huolto Korjaukset 0400 987 966 sari@allinapu.fi Herkullinen lounas ja kattava pitopalvelu Myllytie 3, Akaa • P. Pesukoneet . KODIN SÄHKÖTYÖT . Sovituin hinnoin. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com ???????????. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Kerro yrityksestäsi. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA 1. Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. 050 325 1467 Keskuskatu 12, Viiala Tervetuloa! • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. P. 1. 2. p. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh
1. Toimistoni on Akaan Toijalan ytimessä, katutasossa – helposti kävellen, junalla tai autolla saavutettavissa. Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. 040 535 4229 www.jaananjalkahuolto.com Kurkelantie 1, Akaa Puh. Avaimet . 041 319 9311 Eijuska Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. Kuka olet. Riihikuja 6, 37800 Akaa PYÖRÄHUOLLOT PYÖRÄ-PEKALTA Toijalan Pyörä Kirppis& Sisustusunelma Av. 040 518 6176 www.villiullakko.fi KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA 1. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Hellat . Pesukoneet . F I Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. T A K S I L I I K E N N E M I K K O L A . 2. Toimialueena Pirkanmaa P. Delete_palveluhakemisto_82x30_uusi_c.indd 1 20.12.2018 9.57.16 . 3. ti–pe 12-17, la 10-13 Pätsiniementie 7, Toijala p. P. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Kurkistus oven taakse Palveluja ammattilaisilta hakemiston yrittäjät esittäytyvät. 040 5895343 Sämpy Vintage NUOHOUSPALVELU M. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. Vanhan tavaran kauppa. 040 160 7960 ark. Myös huonekalukorjaukset ja puutyöt. KODINKONEHUOLLOT . Lukitukset soita 0404162962 Maalaukset, tapetoinnit, lattian asennukset ja pienremontit. Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. Terveiset lukijoillemme Asiainhoitoa Asianajotoimistot Erikoisliikkeet Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lounaskahvilat Majoituspalvelut Pitopalvelut Kiinteistöhuollot Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Juhlatilat Autoilupalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Hei! Palveluhakemistostamme löydät näppärästi yritysten palvelut ja yhteystiedot joka viikko. av. 029 1700 356 W W W . 8-16.30, p. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. Eijuska69@gmail.com P. Kiinnostuitko. Olen asianajaja, varatuomari Petri Tolppa. Max. listapituus 3200 mm. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Puh 045 118 1333 Luhatie 2, Viiala www.somapaljut.fi Somapaljut T:mi Kaasu lämmitteisiä paljuja ympärivuotiseen käyttöön edullisesti. Myös matot. Kyrölä Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi Asianajaja Petri Tolppa p. vakiovärit. Sovituin hinnoin. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com ???????????. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA. Vuodesta 1991 alkaen olen pitänyt ja omistan ainoan Akaan alueella päätoimisesti asianajotoimintaa harjoittavan yksityisen toimiston. p. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 040 126 1355 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Monipuolinen rengasliike Akaan Rengas Yrittäjäntie 8, Kylmäkoski 040 831 1708 akaanrengas.fi Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 49 Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 2. KODIN SÄHKÖTYÖT . 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. Toimitusaika 1-3 vrk. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. Pidän tarmokkaasti ja vankalla kokemuksellani kiinni asiakkaitteni oikeuksista.. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa Tarttilanraitti 185, 37770 Tarttila TAKSI SIRÉN 0400 275 659 Hyvää ja luotettavaa taksipalvelua 24 h/vrk. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ Matomäenkatu 2, 37830 Akaa Puh. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. (03) 542 1567 www.lounaspirtti.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA-MYYMÄLÄ VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi & Coffee Station Hämeentie 71, Toijala, p. 03 545 1030 ma pe 9.30 17 APTEEKKI KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 www.rakennusratkaisut.fi • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Kerro yrityksestäsi. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. Pyydä tarjous! Puh. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Jääkaapit . (03) 543 3379 Kaikki LYHDYT -20% Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Asianajaja Petri Tolppa p. Ota rohkeasti yhteyttä, autan kaikissa lakiasioissa. 0400 928 534 tai 03 542 2450 Noudot Akaasta. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. Sillä takaat yrityksesi jatkuvan näkyvyyden ja yhteystietojesi löytymisen helposti joka viikko lukijoillemme. Asennus Huolto Korjaukset 0400 987 966 sari@allinapu.fi Herkullinen lounas ja kattava pitopalvelu Myllytie 3, Akaa • P. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. 045 158 5530 MUUTOT KULJETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. Lämpöpumput . 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus TAXI Laadukasta premium-tason henkilökuljetusta Tilauksesta sovituin hinnoin KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. Yrittäjä! Ole mukana Akaan Seudun palveluhakemistossa. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. ?????????. 050 325 1467 Keskuskatu 12, Viiala Tervetuloa! • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. 3. 040 557 2458 TIMON KUVAKAUPPA -Kuvat -Kuvaukset -Passikuvat -Kehykset -Kehystykset -Paristot -Taiteilijatarvikkeet -Kuvamukit ym. 044 347 7404 ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. Sarjoitukset . Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi JMN Autohuolto Oy puh. Mitä teet ja mitä palveluja / tuotteita sinulta saa. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Pätsiniementie 5, 37800 Akaa Puh. • Piano ym. Kerron mielelläni lisää. Pakastimet . ma-pe 11-18, la-su 11-16 Pöytävuokra 12,50e/viikko P.
La 2.11. Pappilanniemen päiväpiiri klo 12-14 kirkontuvalla. He ovat sillä puolella rajaa, mihin meidän aistimme eivät yllä. Eläkeikäisten toiminta: Ma klo 11 Ikääntyvien kuntoliikunta srk-talon 2. krs. Ekumeeniset kirkkokahvit klo 11.30 srk-salissa. Ortodoksinen jumalanpalvelus klo 10 alasalissa. Diakoniatyö: Diakoniatoimisto ma, ti ja to klo 9-12. Ruokailu klo 12 ja ohjelmaosuus klo 13: Väki vakaa, Akaan srk:n juhlavuosielokuva, kesto noin 30 min. Saastamoinen, Karhu, kirkkokuoro. Hiljaisuuden ystävien toiminnanjohtaja Mika K. klo 13.30 Käsityöpiiri lähetyksen hyväksi Lähimmäistuvalla. ”Köyhät teillä on aina keskuudessanne” –luento klo 18 kirkossa. Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. La jumpataan klo 10 Juusontien kerhotilassa. Pajunen johdattaa hiljaisuuteen kiireisen arjen keskellä. Hiljaisuuden iltapäivä klo 13-15 kirkossa. Olen saattanut rajan taakse molemmat vanhempani ja molemmat veljeni. Kirkon jälkeen keittolounas alasalissa kohtaamispaikan yhteydessä. Ehtoollispöytään asettuessani he tulevat usein mieleeni ja asettuvat viereeni Jumalan näkymättömässä maailmassa. Tarjoilua! Kylmäkoski Ke 30.10. Länsimuurille kokoonnutaan rukoilemaan joukoittain. Tiedoksi: Lähimmäistuvan, käsityöpiirin, Sauvolan vapaaehtoisten, kirkkopäivystäjien, ystäväpalvelun ja diakoniatyöryhmän vapaaehtoisten retki kantakaupunkiin Hämeenlinnaan ja Vapaaehtoiskeskus Pysäkille ti 12.11. Lapset ja perheet: 5 vja Kymppisynttärit la 16.11. Jumala lupaa luoda uuden taivaan ja uuden maan, jossa jokaisella on kotipaikkaoikeus. Viiala Pe 1.11. Vierailijana Näkövammaisten oikeuksien valvonnan asiantuntija Olli-Pekka Rättäri. Ei siellä enää kuulu itkun ääntä, ei valitusta. La 2.11. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu musiikkityön hyväksi. Luetaan edellisen Pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden seurakuntalaisten ja Kalvolaan haudattujen nimet. T. Jumalanpalvelukset: La 2.11. Hautausmaalla kävijöille on kirkontuvalla tarjolla kahvia ja teetä klo 16 saakka. Muistikahvila klo 12-13.30. Ke 13.11. Kuparinen, Salmesvuori, Akaan kirkkokuoro. Paikalla on seurakunnan työntekijä ja keskustelun ja hiljentymisen mahdollisuus. Kirkkokahvit jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntatalon alasalissa. Pekka Ahlfors näyttää kuvia vanhasta Akaasta. Ruispuurotarjoilu. Ruokailua ei ole pe 8.11. Kuparinen, Salmesvuori, Ad libitum -soitinyhtye. Ruokailu on tarkoitettu vähävaraisille ja eläkeikäisille. Saimme viettää ehtoollishetken puutarhahaudalla Golgatan kupeessa. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen. klo 10 Messu Metsäkansan kirkossa. Retken hinta 5 €. Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. La 2.11. Kalle Roine, Johanna Hytönen. 5vsynttäreitä juhlitaan klo 11-12 ja kymppisynttäreitä klo 13-15. Saarnaajana rovasti Kauko Keränen. Saamme edelleen rukoilla rauhaa Lähi-itään. Katso, ilon kaupungiksi minä luon Jerusalemin, teen riemuitsevaksi sen kansan. Luetaan kaikki viime Pyhäinpäivän 2018 jälkeen Akaan seurakunnassa hautaan siunattujen nimet. srk-talolla, Valkeakoskenkatu 27. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin: ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Akaan lähetyspiiri klo 13 alasalissa. klo 18 Raamattupiiri seurakuntatalolla. Riina Saastamoinen. Invalidikerho klo 15 alasalissa. Ja minä riemuitsen Jerusalemista, iloitsen kansastani. Tarjolla kahvia ja kakkua sekä juttuseuraa. Lähetystyöryhmän kokous klo 17 taloustoimiston kokoustilassa Sontulantie 1. klo 10 Messu Sääksmäen kirkossa. AKAA Kastetut: Inna Sofia Järvinen, Iisak Urho Petteri Palo. Lopuksi kahvit. (Matt. Avustajina Päivi Isomäki ja Juha Valkama sekä Valkeakosken karjalaiset. Puurolautanen + kahvi ja pulla/5 e. To 31.10. Vieraana Sirpa Salin Akaasta. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.” Koin Jerusalemin kaupungin 39 vuoden tauon jälkeen. Kalle Roine, Johanna Hytönen. Edeltä ikuisuuteen siirtyneet rakkaamme ovat edelleen olemassa. Näköja kuulovammaisten kerho klo 12.30 srk-salissa. Kirkko auki messun jälkeen klo 15 asti hautausmaakävijöille. Lähtö seurakuntatalon edestä klo 11. Liturgi Markku Antola, kanttorina Tomi Pöntinen. Hautausmaalla kävijöille on tarjolla kahvia ja teetä Kappelikirkon aulassa klo 14-18 saakka. Messussa mukana rovasti Paavo Salakka Helsingin Kristillisestä Työväenyhdistyksestä. 5: 1–12) Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta. Rippikoulun aloitus. Vieraana Antti Herkkola. Messu Kalvolan kirkossa klo 10. 040 804 9482 (viikolla 45) tai Lähimmäistuvan listaan pe 8.11. Toijala Ke 30.10. Alueella sijaitsee kaksi moskeijaa, Kalliomoskeija ja Axa-moskeija. klo 14 Leskien kahvila , Seurahuoneenkatu 4. Valokuvia vanhasta Akaasta klo 18 alasalissa. Pyhäinpäivän viikkomessu klo 12 Tarpiakodissa. Su 3.11. 13.11. Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan. Arkikirkko klo 10 kirkossa. Jumalanpalvelukset: La 2.11. Aiheena Hyvä muistaa apteekista/ apteekkari Krista Taipale-Kovalainen, Kalvolan apteekki. Lohdun lauluja –konsertti klo 16 kirkossa. Korinttolaiskirje, luku 5. Helenius, Salakka, Salmesvuori. Kansainvälisen diakonian ja ystävyysseurakuntatyön työryhmän kokous klo 18 Roosan kammarissa. Ilmoittautumiset Elisalle puh. Kappelikirkolla on kahvitilaisuus messun jälkeen, jonka järjestää Valkeakosken karjalaiset. Toijalan Marttojen tilaisuus. Pyhäinpäivä vie ajatukset näkyvästä näkymättömään maailmaan. Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan. Liturgi Matti Neulanan, kanttorina Helga Anttikoski. Kastettu: Veeti Toivo Olavi Hieta, Iisa Helmi Maria Wallinmaa. Kalle Roine, Johanna Hytönen. Se on ainoa näkyvä osa Jerusalemin toisesta temppelistä. Ti 5.11. Messussa avustavat Jouni Kivimaa sekä Erkki ja Ulla Eteläniemi. Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Riitta Toivonen-Jäppinen, laulu ja Marja Karhu, säestys. Ma 4.11. Kirkkokahvit. Kutsut syntSÄÄKSMÄKI. Vastausmusiikki ja konsertti Juhani Tikkanen. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Koulujen ylijäämäruoan jakelu omiin astioihin ilmaiseksi noin klo 12.50. Pyhäinpäivän messu klo 18 kirkossa. Pyhäinpäivän hartaus Akaan siunauskappelilla klo 14. Kauppojen päiväysruoan jakelu srk-talolla joka arkipäivä klo 10, mikäli tavaraa on. Piirto, Ali-Löytty, Lapsikuoro Laulutähdet. Vapaaehtoinen maksu lähetystyölle. Isänpäivälounas klo 11.15 srk-salissa lähetystyön hyväksi. Kuollut: Eeva Kaisa Asikainen 95 v, Kerttu Helena Järvihaavisto 89 v, Osmo Uolevi Leino 80 v. Ma 4.11. Luetaan viime pyhäinpäivän 2018 jälkeen Viialassa hautaan siunattujen nimet. Messu klo 10 kirkossa. klo 10 Messu Kappelikirkossa. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen. He muistuttavat minua siitä, että oikea kotimme on taivaassa, rajan takana. Vanhan Jerusalemin ahtaan kujat ovat täynnä pyhiinvaeltajia, kuten ennekin. Veisujen lauluilta klo 18. To 7.11., 14.11. Sanan ja laulun illat klo 18 Galleriakirkossa, Kinnarintie 13 C, Akaa. Ohjaajana Pirkko Nord. Alkuluokkien pyhäinpäivän hartaus klo 9.15 kirkossa. ja 21.11. Perhemessu klo 17 kirkossa. Raamattutunti ”Jeesuksen lähettiläät”, Tero Meskanen. Keskustelukerho klo 13 alasalissa. Karema, Ali-Löytty, Viialan kirkkokuoro. Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan. Arkisin klo 11.30-12.30 Toivon talon ruokailu srk-talolla. Lähetystupa suljettu. Luennoitsijana YTT, dosentti Irene Roivainen. Ruokamaksu 6 €. Avoin kokous, tervetuloa! Ke 6.11. Muut tilaisuudet: Ti 5.11. Sääksmäen kirkossa pidettävässä messussa luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen poisnukkuneiden Sääksmäen ja Metsäkansan hautausmaihin ja muille paikkakunnille haudattujen Sääksmäen seurakunnan jäsenten nimet ja sytytetään jokaiselle oma kynttilä. Suoritin tuolloin teologiharjoittelun Suomen Lähetysseuran työkeskuksessa, Shalhevetiassa. Reijo Sillanpää – 1. Messu klo 10 kirkossa. Toijalan Seudun Kristillisen Työväenyhdistyksen kirkkopyhä. Kirkkokuoro. KALVOLA Uusi taivas ja uusi maa K ävimme syyskuussa seurakuntamatkalla pyhällä maalla. Luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen Kylmäkoskella hautaan siunattujen nimet. Pyhäinpäivän iltana ei ole jumalanpalvelusta kirkossa. Su 10.11. Ajanvaraus 040 350 4901 ma, ti ja to klo 9-10. La 2.11. Galileassa vierailimme katolisessa kirkossa, jonka kattoon oli reunustettu latinankielisin tekstein Jeesuksen opetus siitä, ketkä ovat autuaita. Pyhäinpäivän messu klo 10 kirkossa. Kirkkokahvit kirkontuvalla. Pyhät paikat eivät ole tippaakaan muuttuneet. Su 3.11. Sytyttäessämme kynttilää läheisen haudalle raja ajan ja ikuisuuden välillä on seitin ohut. La 9.11. mennessä. To 14.11. Olopäivä klo 12 alkaen srk-salissa. Jerusalem on kolmen uskonnon pyhä kaupunki: juutalaisten, kristittyjen ja muslimien. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Liturgi Pirkko Pyyhtiä, kanttorina Kaisu Lehto. Kappelikirkon messussa luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen poisnukkuneiden Valkeakosken hautausmaahan haudattujen Sääksmäen seurakunnan jäsenten nimet ja sytytetään jokaiselle oma kynttilä. 50 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Markku Antola Kastettu: Amanda Viola Bremer, Oona Hannele Saha, Frida Astrid Veronika Laajoki, Adessa Iina Minea Järvinen. Muuta Ke 6.11. Messu Kalvolan kirkossa klo 10. Lauletaan yhdessä toivelauluja Nuoren seurakunnan veisukirjasta 2015 Hessu-kanttorin ja nuorten aikuisten kanssa. Siunattua Pyhäinpäivää! Kirjoittaja on Sääksmäen seurakunnan kirkkoherra. Su 10.11. Se on myös esimerkki siitä, miten poliittisia ja uskonnollisia intressejä ei ole kyetty ratkaisemaan siten, että kaikki osapuolet olisivat kokeneet tulleensa huomioon otetuiksi. Huom. Kuollut: Tyyne Mertanen 97 v, Liisa Mirjam Jokinen 81 v, Mikko Henrikki Sulin 65 v. Pyhäinpäivän messu Kalvolan kirkossa klo 10. Su 3.11. Su 3.11. Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon. Autuaita kärsivälliset: he perivät maan. Su 3.11. Näin näki myös Jesaja (65: 17-19): Näin sanoo Herra: – Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Lähimmäistupa ja kirpputori keskiviikkoisin klo 11-14: 6.11. Tutkitaan Viron-riparin tilannetta tai retkeä. Tervetuloa! Loimu klo 15 srk-salissa
Akaan kaupunki on savuton työnantaja. 010 584 4170 (ark. 11.11. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Akaassa 24.10.2019 ETELÄ-PIRKANMAAN OSUUSPANKKIIN SULAUTUNUT AKAAN SEUDUN OSUUSPANKKI Jarmo Kuusisto Olavi Mikkola hallituksen puheenjohtaja hallituksen varapuheenjohtaja Susanna Pajarinen Maarit Varjonen-Toivonen hallituksen jäsen hallituksen jäsen Tuomo Smått hallituksen jäsen ja toimitusjohtaja OP Akaa OP Etelä-Pirkanmaa Vuokrataan Sontulan rivitaloista 3 H+K+S 77,5 m² rauhallisella alueella, missä lapsille hyvin leikkitilaa. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille, hallintoneuvoston jäsenille ja toimitusjohtajalle. 3. Palkkaus määräytyy kunnallisen yleisen virkaja työehtosopimuksen mukaan. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Akaan Seudussa valmistettujen mainosaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Käynti Valtakujan puoleisesta ovesta. Ilmoittautumiset ja lisätiedot mikainha@elisanet.fi tai 041 440 8701.. mennessä: piritta.forsten@akaa.fi Vapaa pääsy, kahvitarjoilu klo 17.15. Päätetään lopputilityksen vahvistamisesta. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) • 3 kk 28 € • 6 kk 52 € • 12 kk 95 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Lopputilitys käsittää tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen, tilintarkastuskertomuksen sekä hallintoneuvoston lausunnon lopputilityksestä ja toimintakertomuksesta. 4), 37830 Akaa). Akaassa 24.10.2019 Janita Puomila valtuuston puheenjohtaja Katso lisää: akaa.fi KUTSU LOPPUTILIKOKOUKSEEN Sulautuneen Akaan Seudun Osuuspankin omistaja-asiakkaat kutsutaan lopputilikokoukseen, joka pidetään 14.11.2019 klo 18.00 Etelä-Pirkanmaan Osuuspankin Akaan konttorin kokoustiloissa osoitteessa, Valtatie 8, 37800 Akaa. Lisätietoja kaupunginpuutarhuri Heli Laine puh. Valitun henkilön on ennen työsuhteen vastaanottamista esitettävä todistus terveydentilastaan. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 € /kk • 3 kk laskutusvälillä -5 % • 6 kk laskutusvälillä -10 % • 12 kk laskutusvälillä -20 % Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 PUHELINVAIHDE: 010 584 4170 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. klo 17.30-19.30 Päivölän opisto, Päivöläntie 52, Valkeakoski Työhyvinvoinnin dosentti Marja-Liisa Manka Ilm. 52 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Avoinna: ma–ke klo 9–15 POSTIOSOITE PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA PIRKANMAAN LEHTITALO OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA Juha Kosonen 050 516 9146 juha.kosonen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka 044 755 7212 Mainosten sähköposti: ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Haemme tehtävään reipasta ja oma-aloitteista henkilöä. viimeistään 30.10.2019 sähköpostilla: jukka.yrjola@toika.com Tervetuloa! Jukka Yrjölä, puh. Katso lisää: akaa.fi HALUTAAN OSTAA KOKOUKSIA MYYDÄÄN SEKALAISIA SEKALAISIA VUOKRALLE TARJOTAAN KOKOUKSIA Akaan kaupunginvaltuusto kokoontuu 30.10.2019 Viialan yhtenäiskoululla Akaan kaupunginvaltuusto kokoontuu keskiviikkona 30.10.2019 klo 18.00 Viialan yhtenäiskoulun ruokalassa (Turuntie 1 C (rak. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. Tiedustelut 0500 743 692 Ilmatorjuntayhdistyksen Hämeen osasto järjestää esitelmätilaisuuden aiheesta PASSIIVISET TUTKAT ILMAPUOLUSTUKSESSA Paikka: Akaan yhteiskoulun auditorio, Kurisjärventie 18, 37800 AKAA (Toijala) Aika: 5.11.2019 klo 18.00 Vapaa pääsy, kahvitarjoilu 17.30 alkaen Ilm. Henkilöstöä kaupungin palveluksessa on noin 1.050. Kokouksessa käsiteltävät asiat: 1. Työsuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. 9-12.30 ja 13-15) PAINOPAIKKA Alma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapauksissa jätä jakelupalaute • Sähköisesti osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI • Puhelimitse Alma Manun varhaisjakelualueella 0800 9 6675 klo 6–11 Postin päiväjakelualueella 010 5844 170 klo 9–15 JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. ja 22.24.11.2019. 0400 733 766 Viialan VPK:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS su 17.11.2019 klo 18 ja hallitus klo 17 paloasemalla. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. Hoidamme kaatopaikkaviennit. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com Akaan Rengas Yrittäjäntie 8, Kylmäkoski 040 831 1708 akaanrengas.fi 590,540,NASTA KITKA 205/55-16 205/60-16 205/55-16 205/60-16 YRITTÄJÄN HYVINVOINTI -ILTA to 14.11. JÄRJESTYKSENVALVOJAN PERUSKURSSI (40 t) Akaassa 15.-17. Ulkoaluetyöntekijän tehtäviin kuuluu ylläpitotyöt kaupungin ulkoliikuntapaikoilla, viheralueilla ja muilla kaupungin yleisillä alueilla. Vuokra 589€/kk+vesi 22€/hlö. Kokousasiakirjat Lopputilitystä koskevat asiakirjat ovat omistaja-asiakkaiden nähtävinä 1.11.2019 alkaen Etelä-Pirkanmaan Osuuspankin Akaan konttorissa osoitteessa Valtatie 8, 37800 Akaa. ULKOALUETYÖNTEKIJÄ Akaan Kaupungin alueiden kunnossapito hakee ulkoaluetyöntekijää. Esitetään Akaan Seudun Osuuspankin lopputilitys ajalta 1.1.–31.8.2019. Työ edellyttää B-ajokorttia sekä kunnossapitokoneiden käyttökokemusta. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS Toimittajat: Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. Kirjekuoreen tai sähköpostiin merkintä ”Ulkoaluetyöntekijä”. huonekalut, kotim. Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen 18.11.2019 klo15.00 mennessä sähköisesti osoitteeseen tekninentoimi@akaa.fi tai postilla Akaan Kaupunki/ Tekninen toimi, Myllytie 3, 37800 Akaa. Ulkoaluetyöntekijältä edellytetään tehtäviin soveltuvaa koulutusta liikuntatai viheralalta ja alan työkokemusta. Lisäksi asiakirjat ovat omistaja-asiakkaiden nähtävinä osuuspankin internetsivuilla www.op.fi/web/op-etela-pirkanmaa. 040 335 3273 ja liikuntapaikkamestari Petri Elo puh. 2. Tervetuloa! Yhdessä: Akaa, Urjala, Valkeakoski, Kasvubuusti Lisää tapahtumia: akaa.fi/elinkeinot Yrittäjälle ja lähikumppanille: • Vinkkejä, miten huolehdit omasta ja yrityksesi hyvinvoinnista • Tietoa aiheeseen liittyvistä verkostoista ETELÄ-PIRKANMAAN TOIMITILAJA TONTTIPALVELU tutustu paikalliseen tarjontaan epirkanmaa.toimitilapalvelut.fi Voit myös ilmoittaa vapaan yritystoiminnalle sopivan toimitilasi tai tonttisi palveluumme maksutta! Pääväylien varrella sijaitseva Akaa on noin 17.000 asukkaan aktiivinen, hyvinvoiva ja kasvava kaupunki Tampereelta 40 km etelään. 040 335 3286
Lasse Simpanen Kylmäkosken kirkossa kuullaan lohtulauluja Akaan Seutu Sopraano Riitta Toivonen -Jäppinen esiintyy Lohdun lauluja -konsertissa sunnuntaina 3.11. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 53 TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Eila, torstaina Arttu, Arto, Artturi, perjantaina Pyry, Lyly, lauantaina Topi, Topias, sunnuntaina Terho, maanantaina Hertta ja tiistaina Reima. Tikkanen on keikkaillut viime vuodet yli sadan keikan vuositahdilla. Paavo Salakka saarnaa Työväen kirkkopyhässä Juha Kosonen Helsingin Kristilliseen Työväenyhdistykseen kuuluva rovasti Paavo Salakka saarnaa Akaan kirkossa sunnuntaina 3. Pälkäneen piirin varallisuusverotuslautakunnan puolesta: G. Paavo Salakka.. Gospel-konsertissa musisoi Juhani Tikkanen . Rovasti Sakakka on Kristillisen Työväenliiton liittohallituksen jäsen. Säestäjänä toimii Akaan seurakunnan kanttori Marja Karhu . kello 16 Kylmäkosken kirkossa. Pälkäneellä, lokakuun 29 p:nä 1919. Akaan Seutu Marraskuun Loimu kokoontuu Jeesuksen lähettiläät -teemalla, josta Tero Meskanen pitää puolen tunnin raamattutunnin. Blafield. Kello 10 alkavan jumalanpalveluksen jälkeen on Toijalan Seudun Kristillisen Työväenyhdistyksen tarjoamat kirkkokahvit Akaan seurakuntatalon alasalissa. Tapahtumia Ruokalista Akaan koulut ja päiväkodit 4.–8.11. Juhani Tikkanen musisoi marraskuun Loimussa Laulaja ja lauluntekijä Juhani Tikkanen keikkailee ahkerasti. Akaan seudun Sukututkijoiden järjestämä tilaisuus on kaikille avoin ja ilmainen. Toivonen-Jäppinen on diplomilaulaja ja laulunopettaja, joka toimii Espoossa Amado-musiikkikoulun opettajana ja rehtorina. Vuonna 1918 sotavahinkoa kärsineitä henkilöitä, jotka asuvat Pälkäneen, Sahalahden, Kangasalan, Messukylän, Lempäälän, Vesilahden, Tottijärven, Sääksmäen, Akaan, Hauhon ja Tuuloksen kunnissa ja jotka kärsimästään vahingosta vaativat sitä korvausta josta ”Laki niistä perusteista joiden mukaan sodan ja kapinan aikana vuonna 1918 aineellisia vahinkoja kärsineitä avustetaan”, annettu Helsingissä 27 päivänä kesäkuuta 1919 tarkemmin säätää, kehoitetaan mainitun lain 8 §:n mukaan antamaan Pälkäneen piirin varallisuusverolautakunnalle täydellinen ilmoitus omaisuudestaan joulukuun 31 päivänä 1918, niin arvioituna, kuin saman lain 6 § määrää. Uudemmalta albumilta valtakunnallisesti radiossa ovat soineet kappaleet Tässä on kaikki , Mitä ois tietää sekä Konkurssi . marraskuuta Työväen kirkkopyhässä. Konserttiin on vapaaehtoinen ohjelmamaksu seurakunnan musiikkityön hyväksi. marraskuuta Kuulutus 1919 Maanantai Maksalaatikko, puolukkahillo, salaatti tai jauhelihaperunasoselatikko, salaatti Tiistai Tomaattinen makkarakeitto tai nakkikeitto, hapankorppu, tuorepala Keskiviikko Pinaattiletut, perunasose, punaherukkasurvos, salaatti Torstai Appelsiinibroilerikastike tai itämainen broilerikastike, täysjyväriisi/perunat/ nuudeli, salaatti Perjantai Tonnikalapasta, salaatti Tiktakista tuttu Emppu Suhonen esiintyy klubi-illassa Akaan Seutu Suomen kaikkien aikojen suosituimmasta tyttöbändistä Tiktakista tuttu kitaristi Emppu Suhonen jatkaa Akaa Liven järjestämiä klubi-iltoja ravintola Old Bronxissa Toijalassa lauantaina 2.11. Luennossaan Kuolinsyitä ja väkilukutauluja Maaniitty tarkastelee 1700-luvun tautiepidemioita, kuolinsyiden tulkintaa ja lääketieteen kehityksen vaikutusta kuolintilastoihin. Kesällä julkaistu Tässä on kaikki on muusikon toinen studioalbumi. Debyyttialbumi Mä lähtisin julkaistiin vuonna 2016. Akaan seurakunnasta palvelusta toimittavat seurakuntapastori Rauli Helenius ja kanttori Juha Salmesvuor i. Suhosen trubaduurikeikoilla kuullaan hänen omaa tuotantoaan sekä myös lainabiisejä. Luovaa musiikin ja raamatuntutkimisen kohtauspaikka Loimu on sunnuntaina 3.11. K18-keikalle on ilmainen sisäänpääsy. Elina Maaniitty kertoo epidemioista Akaan Seutu Helsingin yliopistossa väitöskirjaa valmisteleva historiantutkija Elina Maaniitty vierailee Akaan pääkirjastossa Toijalassa torstaina 31.10. (viikko 45) Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Lauantaina 1. Loimussa on kahvitarjoilu ja pyhäkoulu kulmasalissa. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Kristitty laulaja-lauluntekijä Juhani Tikkanen aloitti uransa muutama vuosi sitten ja nousi nopeasti yleisön rakastamaksi lauluntekijäksi. Ilmoitukset voidaan ennen joulukuun 1 päivää lähettää postissa allekirjoittaneelle piirilautakunnan puheenjohtajalle, postiosoite: Pälkäne, taikka jättää ne samaan määräpäivään mennessä oman kunnan verotuslautakunnalle. Emilia ”Emppu” Suhonen on tullut tunnetuksi Tiktak-yhteyeen kitaristina ja taustalaulajana. kello 19.15. Nykyisin Emppu Suhonen soittaa Mira Luodin yhtyeessä mutta keikkailee myös soolona. Kylmäkosken kirkon konsertissa kuullaan tuttuja lauluja, kuten Oi, muistatko vielä sen virren , Saviruukku ja Laulu taivaasta . Toivonen-Jäppinen on pitänyt ensikonserttinsa Sibelius-Akatemiassa ja esiintynyt omin konsertein sekä yhteiskonsertein oppilaiden kanssa ohjelmana kirkkoja liedlaulut sekä oopperaja operettiaariat. I. Akaan seurakuntasalissa kello 15
rovasti Ensio Partasen puhe, vanhoja sota-ajan lauluja, nuorison musiikkiesityksiä, arpajaiset ym. Esillä sääntömääräiset asiat. viim. 040 413 6021 tai riitta.m.mikkonen@gmail.com Akaan Seudun Toimihenkilöt Pro ry Illanvietto Viialan teatterissa. Ma 18.11. Materiaalimaksu 10 e. Liity 31.10. Iltaperhekahvila. Ke 30.10. Su 17.11. Ma 11.11. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Ota mukaan käsityö. Myös kouluikäiset sisarukset voivat halutessaan tulla mukaan. Ti 5.11. askarrellaan isänpäiväkortteja ja ensi viikolla on ihan tavallinen vauvakahvila, jossa on vertaistukea perheenlisäystä odottaville sekä alle 1-vuotiaiden perheille. Etelä-Pirkanmaan Teollisuustyöväen ao 169 ry Ehdokkaidenasettelukokous. Samalla tuet yhdistyksemme toimintaa ja mahdollistat mukavien juttujen järjestämisen akaalaisille lapsiperheille. 17.15 18.45 Sampola, Sampolantie 3. Kuukausitapahtuman vieraamme Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola alustaa aiheesta Akaan kaupunki eilen, tänään ja huomenna. klo 12. Tarjolla kahvia ja pullaa, tervetuloa! MLL Viialan yhdistys Vauvakahvila. Tervetuloa maanantaisin klo 13-14.30 kaikille avoimeen kohtaamispaikkaan Majakalle, Meijerintie 1. klo 19.15 Akaan pääkirjasto. Mukaan mahtuu 80 ensimmäistä. Metsolasalissa klo 14. Perhekahvila. 19.15 Laaksola, Ryödintie 2. To 31.10. 14.30 18.00 Sampolassa. 17.00 Harryntie 2, Kylmäkoski. Körökörö-kerho maanantaisin 10-12 Sampolassa. Tervetuloa! Akaan Karjalaseura ry Pyhäinpäivän ekumeeniset kirkkokahvit. Nähdään! Joulumyyjäisiin askartelua. Yhdistys maksaa jäseniltä uimahallimaksun. Lähtö Viialan taksiaukiolta klo 13.45 ja Toijalan S-marketilta klo 14. 15.00. Pientä naposteltavaa tarjolla. Ti 5.11. La 2.11. 9.00 10.30 Sampola, Sampolantie 3, 37800 Akaa. Leikkikoulu. Lähtö klo 8.45 Viialan taksiasemalta ja klo 9.00 Toijalan S-marketilta. klo 18 Majakalla, Meijerintie 1. Ke 13.11. 18.00 Myllytie 1, Akaa. 18.00 23.00 Akaan Keilahalli, Hallamäentie 3, 37800 Akaa. 15.00 Tulestupa, Mustanportintie 7, Toijala. 13.00. 9.30 12.00 Laaksola, Ryödintie 2. Yhdistys tarjoaa kaffeet tapaamiseen saapuneille. TaideAkaa ry Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti Tampere-talossa. mennessä Annikilta puh. Linnaisten kartanon vihreä kamari. Alamme askartelemaan jouluisia tuotteita joulumyyjäisiin.Teemme kortteja Lean ohjauksessa, huopatöitä Raijan ohjauksessa ja helppoja himmeleitä Kirstin ohjauksessa. Yhteislähtö Toijalan torilta klo 13. 15.00 Lounaspirtillä, Myllytie 3, 37800 Akaa. To 31.10. Kylmäkosken Martat ry Marttapiiri. Ke 30.10. La 16.11. Mennään uimaan ja kuntosalille Valkeakosken uimahalliin. Su 24.11. Romantiikkaa, jännitystä ja hupaisia hetkiä sisältävä tarina. mennessä. Tuo tullessasi, jos mahdollista, sakset, isosilmäinen parsinneula ja helmiä. Tervetuloa! Akaa-Seura ry Syyskokous. Katso lisätietoja, apukauppa.fi. Yhdistyksen syyskokous pidetään maanantaina 18.11. 18.00 Viialan kirjasto Vilkku, Solmukatu 3, Akaa. Liput lunastettavissa ennen lähtöä, siitä ilmoitus myöhemmin tällä palstalla. Ilmoittautumiset to 21.11. Palokadun Milleriina. Mukaan voi ottaa oman taskulampun ja heijastimen ja saa myös pukeutua teeman mukaisesti halutessaan! Tarjolla on seuraa, puuhaa, kahvittelua ja pientä iltapalaa (1e aikuinen/ 0,5e lapsi). 13.00 Toijalan Sampolassa, Sampolantie 3. Joulujuhla. klo 15. Kahvia saatavilla. klo 10.30, tervetuloa! Perhekahvila. Körökörökerho. Vietämme jouluista yhdessäoloa ja nautimme maittavan jouluaterian. Akaan Seudun Invalidit ry Sääntömääräinen syyskokous. Tule keskustelemaan ja kahvittelemaan. Toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille omine aikuisineen. Akaan Sotilaspojat Wähäjoulu avec. Akaan Seudun Ruskat ry Tarinatupa. Pe 1.11. Tervetuloa! Akaan kansalliset seniorit ry Kuukausitapahtuma ja sääntömääräinen syyskokous. Maksu ilmoittautumisen jälkeen tilille: FI27 5472 0440 0148 82, saajaksi metalli169 ja viesti pikkujoulu. mennessä Antti Tanni p. Vauvakahvila keskiviikkoisin 10-12 Laaksolassa. Vuoden viimeinen tarinalounas ma 9.12. Tule mukaan! Akaan Reumayhdistys ry Apuvälineitä kaikkiin tarpeisiin. Esillä sääntöjen kokoukselle määräämät asiat. Aluksi muistellaan Itä-Viron matkaa Narvan seudulle ja katsotaan matkakuvia. ja 21.11. To 7.11. mennessä Marjukka Nikkilä puh. 10.00 12.00 Laaksola, Ryödintie 2. Akaan seudun mielenterveysseura ry Syyskokous. 20.11. 18.00 Metsola-sali. Tampere Filharmonian konsertti, kapellimestarina Leif Segerstam ja solistina sopraano Johanna Rusanen-Kartano. Jatkamme askartelua seuraavina torstaina 14.11. Leikkikoulun 2-4-vuotiaiden ryhmä kokoontuu 2h kahtena päivänä viikossa: maanantaisin ja keskiviikkoisin. 11.30 12.30 Seurakuntatalon yläsali Sontulantie 1, Akaa. Omavastuu ammattiosaston jäseniltä 10 e, avec 20 e. Leikkikoulu opettaa ryhmässä toimimista ja sosiaalisia taitoja leikin, askartelun ja iloisen yhdessäolon keinoin. Lions Club Viiala on toimittanut perinteiseen tapaan havuja Viialan hautausmaalle. Hei varaahan kalenteriisi tietokonekurssipäivät ja ilmoittaudu 7.11. Ma 4.11. Tervetuloa viettämään rentoa pikkujoulujuhlaa hyvässä seurassa! Ohjelmassa: keilausta, jouluruokailu ja mukavaa yhdessäoloa. klo 19.15. Järjestämme kaikille avoimen puupiirroskurssin la 16.su 17.11. Tai parillisten viikkojen torstaisin klo 13-14.30 Srk-talon alasaliin keskustelukerhoon. Tällä viikolla on hurjan mukavia ja kammottavan kivoja Halloween-hömpötyksiä. Akaan Seudun Toimihenkilöt järjestävät jäsenilleen puolisoineen illanvieton 7.12.2019 klo 18.00 alkaen Viialan teatterissa. Tervetuloa! Hallitus kokoontuu tuntia aiemmin. mennessä Riitta Mikkoselle puh. Retki Helsinkiin Martin markkinoille. Akaan Demarit Kunnallisjärjestön hallitus. 0400 835 083. Lisäksi pöydässämme löytyy Akaa-putkihuiveja 15,sekä Toijala-valokuvamukeja uusin kuvin 10,-. Maksullinen kerho lapsille ilman vanhempia. 11.00 Sampola, Sampolantie 3, 37800 Akaa. MLL Toijalan yhdistys Liity jäseneksi! Su 27.10. Ryhmissä on tilaa vielä muutamille leikkijöille! Lisätietoa: www.toijala.mll.fi Vauvakahvila. Pe 22.11. Ilm. Martin markkinat. 0400 847 939 tai Matti Holkeri 040 831 1054. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Bocciaa 5.11. Paluumatka lähtee klo 15.00. Ti 12.11. 9.30 12.00 SRK:n päiväkerhotila Viiala, Nordintie 3. 14.00 Päivölän kansanopistolla. Ohjelma sisältää Jean Sibeliuksen sävellyksiä. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Joulukannel-lehdet 8 e/kpl ja Karjala-kassit 4 e/kpl myynnissä. 12.00 Kahvila Kuningatar ja Kuhnuri Kylmäkoski. Omat kyydit. Mukaan pieni joulupaketti. Tervetuloa kaikki matkallaolleet vaikka ei osallistuisikaan kokoukseen. Jouluinen syystapaaminen. Kahvitarjoilu. Tule mukaan pelaamaan bocciaa! Tietokonekurssi 18.11., 25.11., ja 20.1. Tervetuloa jäsenet ystävineen. Alussa on ohjattu lauluja loruttelutuokio, jonka jälkeen on aikaa leikille ja mukavalle yhdessäololle. Pikkujoulut. Kahvit ja arpajaiset!! Tervetuloa! Lions Club Viiala ry Havuja haudoille. Paikkana on RP-Hevosurheilutuotteiden tilat. Tarjolla on seuraa, puuhaa, kahvittelua ja aamupalaa (2e aikuinen/ 0,5e lapsi). La 7.12. Eeva Laakso Apukaupasta tulee Tulestuvalle esittelemään ja myymään apuvälineitä kaikkiin tarpeisiin. Opettajana Tuukka Peltonen. To 31.10. 10.00 12.00 Viialan kirjasto, Viiala-sali. Perhekahvilaan voi tulla hetkeksi joko hengähtämään tai purkamaan toimintatarmoaan. Ma 28.10. Ilmoittautumiset 13.11. Hinta 25 eur/hlö sisältäen Teetä vaikka väkisin -esityksen, välikahvin ja ruokailun. klo 10-15. Akaan seudun Sukututkijoiden järjestämä luento kaikille avoin ja ilmainen. Lippuja rajoitetusti, lisätiedot ja ilmoittautumiset 4.11.2019 mennessä Pentti Koskiselle puh. Sisäänkäynti kaupungintalon puoleisesta päädystä alas. Tule mukaan askarteleen tai vaikka rupatteleen. 17.00 Metallikellari, Mustanportintie 2, 37800 Akaa. Maksa osallistumisesi 15 euroa tilille FI15 5472 0450 0946 59, viite 2192. Illan viihdyttäjänä toimii stand up koomikko JP Kangas. Tapahtuma on avec. 9.00 13.00 Kurisjärventie 18, 37800 Akaa. Perhekahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtauspaikka. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Akaan Seudun Kaatuneiden Omaiset ry Tarinalounas. 4-5-vuotiaiden ryhmä 3h kahtena päivänä viikossa: tiistaisin ja torstaisin. Ti 5.11. klo 11 alkaen. Pe 1.11. Tarkoitettu alle 5-vuotiaille ja heidän aikuisilleen. Tervetuloa. Tervetuloa ostoksille. Tuolijumppaa, ideointia ja mukavaa yhdessäoloa. Pe 1.11. Ti 10.12. Ma 18.11. Lounas peruutettu, koska kokoonnumme la 16.11. 30.10. Sitovat ilmoittautumiset ja mahdolliset erikoisruokavaliot 15.11. La 30.11. Messun ja liturgian jälkeen perinteiset kahvit. Etelä-Pirkanmaan Hengitysyhdistys ry Maanantaikerho. ja 12.11. Ma 4.11. Uusia Toijalan kauppala -aiheisia kuvakirjoja myytävänä Joulumyyjäisissä yhteiskoululla hintaan 25,-. Hinta määräytyy osanottajien määrän mukaan. Ma 11.11. Perhekahvila perjantaisin 9.30-12 Laaksolassa. Asetetaan ehdokkaat ammattiosaston hallituksen jäseniksi vuodelle 2020. Havut on kaikkien seurakuntalaisten sekä hautoja hoitavien henkilöiden vapaassa käytössä ja ne löytyvät tänäkin vuonna kirkoa lähimpänä olevan portin läheisyydestä. 18.00. Teatterilippu, väliaikatarjoilu ja matkat n. Suunnitellaan tulevaa syksyä ja joulua. Perinteisen kuulu Päivölän joulupöytä ja mm. 19.15 Akaan pääkirjasto, Köyvärintie 1. 040 845 8819. Lealle 040 821 8471 tai Annukalle 050 050 0402. Lippuvaraukset 7.11. Kutsu syyskokoukseen. 040 573 4223 tai s-postilla a.vainonen@pp.inet.fi 13.11. Sitovat ilmoittautumiset viim. Ke 20.11. Nautitaan sen jälkeen kahvit ja pelaillaan bingoa. Akaan kuvataiteilijat ry Puupiirroskurssi. Tervetuloa! Akaan Seudun Suomi-Viro Seura ry Syyskokous. klo 15 alkaen.Nähdään! Akaan Rotaryklubi Ei viikkokokousta ma 4.11. Lisätietoa retkestä www.taideakaa.fi-sivulla.. La 23.11. Tervetuloa! Toijala-kuvakirjoja myynnissä. 10.00 12.00 Sampola, Sampolantie 3. Nokian työväenteatteri. To 14.11. Iltaperhekahvila torstaisin 17.15-18.45 Sampolassa. Akaan seudun Sukututkijat ry Luentoilta. Pe 6.12. Kokouksen yhteydessä on mahdollisuus liittyä jäseneksi sekä ostaa uutta Toijala-kuvakirjaa 25 euron hintaan. Vauvoille/taaperoille sunnattu muskarituokio n. Autoilijoita tarvitaan. Pe 1.11. Ma 4.11. Kerho toimii myös vartaistukena. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kaikille avoin tilaisuus! Tervetuloa! Uimaan ja kuntosalille. To 31.10. Pe 22.11. Toijalan yhteiskoulun kuvataideluokka. 16.30 19.00 Toijalan yhteiskoulun luokka 253. Ilmoittautuminen tekstiviestillä p. Hallitus Seurakuntatalon kerho alasalissa Toijalassa 4.11. Perinteiset jumpat ja pallopelit Toijalan Samolassa 8.11. Laaksola, Ryödintie 2. Akaan sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön hallituksen kokous. Vapaaehtoinen kahviraha Karjalaseuran toiminnan tukemiseksi. Hinta 30 e. Jumpataan Katin tahdittamana ja hänellä on myynissä kuminauhoja 8 e/kpl. 15.00 Tulestupa, Mustanportintie 7, Toijala. Hinta jäsenille 40 e ja ei jäsenille 45 e. 40 45 euroa. mennessä Keijolle 050 441 9521. 040 743 8500. Sääntömääräinen syyskokous entisellä Säästöpankin kerhohuoneella. Varmista paikkasi joulujuhlaamme 30.11.2019 mennessä ja soita Keijo 050 441 9521. Perhekahvila on rento kohtaamispaikka, jonne voi tulla lasten kanssa leikkimään ja tapaamaan tuttuja tai tutustumaan uusiin ihmisiin. mennessä Toijalan MLL:n jäseneksi, niin saat leffalipun Toijalan Kinoon. Runsas joulupöytä ja iloista ohjelmaa. La 16.11. Teatterimatkalle vielä paikkoja! Su 24.11. Historioitsija FM Elina Maaniitty Helsingin yliopistosta kertoo 1700-luvun tautiepidemioista, kuolinsyiden tulkinnasta ja lääketieteen kehityksen näkymisestä kuolintilastoissa. Ruokarajoitukset pitää sanoa ilmoittautuessa. pe 8.11. Aterian hinta 20 e. mennessä sähköpostiin metalli169@saunalahti.fi. 54 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu A-Volley Ry A-Volley ry:n syyskokous
Joulumyyjäiset järjestämme ke 20.11. To 21.11. 0.00 Liisan koti. tuotteista löytyy facebookista. klo 15.00–17.30. Toijalan Seudun Sydänyhdistys ry Tossua toisen eteen -kävelyt 6.11.2019. ToVoLi ry Uskollisuuden kilta Uskollisuuden kilta. Jumalanpalveluksessa on mukana rovasti Paavo Salakka Helsingin Kristillisestä Työväenyhdistyksestä. Lähestymme vuoden lopun suuria kaupallisia sesonkeja. Lisätietoja https://tarpsu.sporttisaitti.com Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. Esillä sääntömääräiset asiat sekä muut asiat. klo 15-17.30 sekä ke 4.12. Meitä kaikkia kiinnostaa, miten kauppa käy, ja miten kauppias valmistautuu isänpäivään, itsenäisyyspäivään, pikkujouluihin ja oikeaan jouluun. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.10.2019 55 Maakunnan Matti ja Pirkanmaan Mainiot Ole kuulolla SUN Radion taajuudella tiistaisin kello 15.30 – silloin on luvassa mielenkiintoisen pirkanmaalaisen osaajan haastattelu. Lisätietoa tapahtumasta ja ilmoittautumiset lähempänä ajankohtaa. Kahvitarjoilu. Ti 12.11. Toijalan seudun reserviläiset Vapepan pimeäetsintäharjoitus. Osaston pikkujoulu 19.11. To 31.10. klo 14.00. Vietämme pikkujoulua ke 27.11. Niissä voi olla Posti, Smartposti eli Postin lokerikko, Smartmile-lokerikko, pankkiautomaatti, Veikkaus peleineen ja automaatteineen sekä Tilaa ja nouda -palvelu. Toijalan Seudun Kristillisen Työväen Yhdistys Työväen kirkkopyhä. 19.15 Akaan pääkirjasto, Köyvärintie 1, Akaa. Lähtö klo 20.00 ryhmälähdöt. Kahvitarjoilu. Noudot muina aikoina sop. Mikäli kiinnostuit itse tai tiedät jonkun halukkaan, ota rohkeasti yhteyttä tovoli@gmail.com. To 31.10. Arpajaispalkintojen järjestely kiltaäiti Liisan kotona 21.11. Ma 4.11. Maassamme on tällä hetkellä noin 250 K-supermarketia ja noin 780 K-marketia. 0400 632 995 tai sp. rivitanssiharjoitukset klo 12-14 ja kirjapiiri klo 12.30 Sampolassa. Lähtö klo 20.00 Viialasta Sallinkulmalta laavulle. Yrittäjällä voi olla jopa 4–5 K-marketia. klo 12.00 Viialan Työväentalolla. Kotimaista omenaa. Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry Etsimme seuran johtokuntaan uusia tekijöitä! Erityisesti haussa on puheenjohtaja sekä voimistelusta vastaava henkilö. Ke 6.11. Kerhon pikkujoulua vietetään Lounaspirtillä. laitetaan Nyppy talvikuntoon, aloitetaan klo 10.00. klo 14.00 ja Arwola 30.10. Ke 6.11. 10.00 15.00 Akaan kirkko. Ti 5.11. ismo. Pikkujoulun suunnittelupalaveri klo 10.00. 20.00 Leijonalaavu. Ti 5.11. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Seuraava myynnit to 7.11. Viiala-Seura ry Sääntömääräinen syyskokous. PERUNOITA Annabella, Siikli, Nicola, Fontana. Sampolassa klo 11.00 alk. 12.00 Viialan Sampolassa Vakkistentie 5, 37830 Viiala. Tervetuloa jäsenet mukaan, nauttimaan yhdessäolosta ja kahvista. Joulupuuro, kahvi ja pipari 5e. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Juureksia. Kulkki p. Tossua toisen eteen -kävelyt yhdessä Akaan seudun Diabetesyhdistyksen kanssa. Kokoontumisja johtopaikkana toimii Kylmäkosken Veikkojen maja, Savikoskentie 983. Lauluryhmä Torkonkartano 29.10. Tervetuloa! VREL Toijalan Osasto ry Palaveri. La 2.11. Sampolassa klo 11.00 alkaen. Hän kertoo meille mielen hyvinvoinnista. 0400 959 400 TERISTEN KARTANO HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA & KARITSAN LIHAA Myyntipäivä PE 18.10. Keskon strategiassa on ollut jo useamman vuoden mahdollisuus, jonka mukaan yhdellä kauppiaalla voi olla useampia kauppoja. Su 3.11. Ohjelmassa ruokailu ja pikkujoulumaista ohjelmaa. Tapaamme laavulla ja paistamme yhdistyksen tarjoamat makkarat. Tervetuloa kaikki Viiala-Seuran jäsenet sekä muutkin Viialan asioista kiinnostuneet, toivomme runsasta osanottoa. 040 579 1070 15.11. Johtokunta. Ma 4.11. Varustus: reipasta ulkoilumieltä, säänmukainen ulkoiluvaatetus jalkineineen, heijastinliivi tai hyvät heijastimet sekä otsalamppu tai käsivalaisin ja muistiinpanovälineet. Tervetuloa kaikki jäsenet. muk. Viialan tori ja Urjala Majakan piha klo 17.45. Toijalan Moottorivenekerho ry Pikkujoulu. klo 10 11 tasapainoja voimailukerho vanhainkodilla. Viialan Hopea-Ankkuri ry Syystalkoot Nypyssä. klo 15.30 – 18.00 TIEDUSTELUT & VARAUKSET: Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com Osoite: Teristentie 77, 37800 Akaa Myyntipäivä huomenna torstaina 31.10. Varsinaista osaamista tai aiempaa taustaa ei tarvita, into ja tekemisen meininki riittävät! Uusi puheenjohtaja ja johtokunta valitaan syyskokouksessa 3.12.2019. Pe 8.11. Perjantaina Viialan tori klo 14-17. Tervetuloa! Viialan Eläkeläiset ry 31.10 5.11.2019 tapahtumat Sampolassa. Viialan Leipomon kahvila. Voit tuoda sellaistakin tavaraa mistä saadaan koottua näyttävä kori pääpalkinnoksi. To 7.11. Kaupat ovat nykyään merkittäviä palvelujen keskittymiä. Tervetuloa Innilän urheilumajalle (Sotavallantie 119, Lempäälä) klo 18-20. klo 13.00. Vapepan paikallistoimikunta järjestää taas piLeijonajotos. Voit tulla myös omatoimisesti perille. Leijonajotos Toijala Kuusikankaan parkkipaikalta laavulle. Soita jos kysyttävää Toijalasta 040 714 6563 ja Viialasta 045 881 9274. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kahvitarjoilu ja kauden parhaiden palkitsemiset. Tervetuloa. Tiedustelut: Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com Teristentie 77, Akaa HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA SEKÄ KARITSANLIHAA Valitkaa ilmoituslehdeksenne sanomalehti, jonka jokainen rivi luetaan.. Kahvitarjoilu. Käsitellään sääntömääräiset syyskokousasiat. Tervetuloa viettämään Työväen kirkkopyhää. Kahvitarjoilu. Ti 19.11. Sampolassa. Ma 4.11. Ota yhteyttä Maakunnan Mattiin: 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi TIISTAINA 5. Työväen kirkkopyhä sunnuntaina 3.11.2019 Akaan kirkossa klo 10.00. Ilmoittaudu kerhossa tai puh. 17.30 21.00 Kylmäkosken Veikot ry:n maja. Puheenjohtaja valitaan yhdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan, johtokunnan jäsenen toimikausi on 2 vuotta. Toijalan seudun Sotainvalidit ry Torstaikerho. Toijalan Seudun Maanpuolustusnaiset ry Syyskokous. marraskuuta 15.30-16.00 Kahden K-kaupan kauppias JANI KANGASNIEMI Maakunnan Matti jututtaa K-supermarket Linkin ja K-market Vuorentaustan kauppiasta Jani Kangasniemeä. klo 18.00 Pekka Ahlfors näyttää kuvia vanhasta Akaasta. klo 9.45 Verenpainemittausja puntaripäivä, klo 10 askarteluja bocciakerho. To 31.10. Harjoituksesta kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan 23.10.2019 mennessä yhdistyksen Vapepa-vastaavalle sähköpostitse juuso.hyvarinen@tuni.fi tai puhelimitse 0400 657 822. Sääntömääräinen syyskokous. lumpiola@gmail.com. Kirjailija Milja Ketomäki kertoo keskiaikaisista pidoista. Vapaa pääsy. Kirjastossa esillä myös Pappilan koululaisten piirustuksia. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit Seurakuntatalon Alasalissa. Toijalan Marttayhdistys ry Marttailta srk-talon alasalissa. Lisätied. Toijalan Pohjola-Norden ry Pohjoismaisen kirjallisuusviikon tapahtuma. 17.00 23.00 Lounaspirtti. Loistava tilaisuus kerryttää osaamista, jota varmasti arvostetaan työelämässä ja samalla pääsee tekemään hienoa vapaaehtoistyötä paikallisen liikunnan hyväksi. Lämpimästi tervetuloa! Toijalan Seudun Kalamiehet ry Syyskokous. Hyvä kiltalainen, voit toimittaa joulumyyjäisiin tarkoitetut arpavoitot keskiviikkoisin tullessasi jumpalle Vennerille hyvin merkittyyn pussiin. Alkeiskurssilla on vielä tilaa! Harjoitukset Akaanportissa ke klo 18.00-19.30, to 19.00-20.30 ja su 18.00-21.00. mennessä. Lähtöpaikat ja ajat: Toijala Nahkialanjärvi, tapettitehtaan piipun luota klo 18.15. La 16.11. Tervetuloa mukaan! Toijalan Taekwondo Chun Ry Tulkaa kokeilemaan taekwondoa! Oletko miettinyt uuden harrastuksen aloittamista. 17.00 Hilkka Rekolan luona, Mäntysalontie 1, Toijala. Lounaspirtti klo 14.00. meäetsintäharjoituksen. 18.00 19.00 Viialan kirjasto Vilkku/Viiala-sali. klo 13.00 Viialan Työväentalolla, Rientotie 3, 37830 Akaa. Ohjelmallinen puurojuhla ti 3.12. Tervetuloa! Anu Kuikka tulee tervehtimään 12.11. Ravintola Leskirouva klo 18.00. Tarpian Suunta ry Syyskokous 13.11.2019 Lempäälässä. Kaikki jäsenet tervetuloa. Ilmoittautuminen tiistaikerhossa tai Ismo Lumpiolalle puh. Viialan Eläkkeensaajat ry Syyskokous. Taekwondo on mukava koko perheen harrastus! Meillä on harrastajia nuorista keski-ikäisiin. Ota mukaan taskulamppu ja juotavaa. klo 9.00 tuolijumppa ja askartelu, klo 10.00 kahvit, klo10.30 keppijumppa, lauluryhmä Pirteät ja Pulinakerho, klo 12.30 boccia. Su 3.11
C2007*. kodikas talo. Sähkölämmitys, ilmalämpöpumppu, keittiössä leivinuuni. Kauttaaltaan lattialämmitys. Vapaa. 43.500 € . Mh. Vuokra 680 € +vesi+sähkö. Vakuus 1 kk. Kaunis päätyasunto. Melkein kahden hehtaarin tontilla riittää tilaa leikille ja leinikeille, ota yhteyttä ja toteutetaan perheesi unelmat. 3 h+k+vh+khh+wc +kph/wc+s+tk+var. Vakuus 1 kk. Mh. Ei lain ed. 663901 Akaa, Toijala / Rautala kt 69 m² Matinpuistontie 14 A. 6 h+k+2xwc+aulatilaa+ khh+kph+s+tk. Vapaa. 2005 valm. F2013*. 2 h+k+s. Avarat torija kirkkonäkymät. e-tod. 1985 valm. asiallinen talo Lentilän pientaloalueella. 2 h+k+kph+p. Takapihalla oleskeluterassi ja pihavaja. Keskustassa toimiva neliö. Jos etsit perheellesi elämisen laatua tässä sinulle todellinen helmi. D2013*. 655405 Punkalaidun, Kivisenoja okt 135/665 m² Vuori-Mokanlenkki 20. Mainiot piha-alueet lasten leikeille, palvelut ja rautatieasema lähellä, nopea yhteys moottoritielle. 2 h+wc. Vuokra 431 € +vesi+sähkö. Palvelut lähellä, hyvät kulkuyhteydet. Sovi es ja tarjoa! Mh. 54.000 € . F2013*. Isännöinti 010 255 4489 OP Koti Akaa Oy LKV Valtatie 6, 37800 Akaa Omakotitalot Akaa, Toijala / Keskusta liiketila 44 m² Kirkkotori 1. Vakuus 1 kk. Tilava khh, 2 wc-varustusta. Lattiat tammiparkettia ja keraamista laattaa. Levytie 4 • Puh. IceContact™ 3 RENGASMARKET RAHOITUS VikingContact™ 7 Rengasmarket-rahoituksella, saat laskun vasta helmikuussa 2020! OSTA RENKAAT 15.9.-30.11.2019 *12 kk maksuohjelma, korko %, kulut €, koskee uusia avattavia tilejä. +358400714708 rakennukset@jovira.net KUVAMESTARI AKAA Kirkkotori 1, Akaa 03-542 4997 9-17 9-13 www.timonkuvakauppa.fi asiakaspalvelu@timonkuvakauppa.fi 9 90 Traktori kahdella omalla kuvalla 39 90 Iskälle ja Papalle 10.11. 2019. Pihassa autotalli/varastorakennus sekä piha-aitta. Kiva kokonaisuus palveluiden läheltä. 665906 Akaa, Toijala / Lentilä okt 163/188 m² Mikontie 8. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat Uskaltaa tulla vanhemmallakin autolla! Toijalan Autokatsastus palveluksessasi • Avoinna: ma-pe 8-16 • Os. 4 h+k+kph/wc+p. Suositulla alueella tiiliverhoiltu v. Sovi es. Ei lain ed. Asunnosta avarat näkymät ympäristöön. kulut 3,90/tilaus kuvat 5 00 Paljon eri värejä UUTUUS! WWW.RENGASMARKE FI T. käyttövesiputket ja ikkunat. Mh. Vh. 76.698 € . e-tod. 044 700 7767 • • www.toijalanautokatsastus.fi • Kerrostalot Toimitilat Vuokrattavana Rivi-, parija puutalot OP Koti Ma-pe 10.00-16.00 Välitys 010 255 4488. Vapaa. 661226 Akaa, Toijala / Rautala kt 45 m² Matinpuistontie 12 A. 666678 Akaa, Toijala / Keskusta kt 60 m² Ylpöntie 3 A. 122.981 € . Keskustan palveluihin kävelymatka. Vh. 666723 Akaa, Toijala / Hietanen okt 122/140 m² Istosperäntie 46. Siisti 2/3 krs:n läpitalon asunto. 2 auton katos ja varastotilaa. Mainio pohjaratkaisu isommallekin perheelle. 667402 Akaa, Toijala / Pappila rt 82 m² Vahvialantie 2 B. 3 h+k+kph+vh+lasit.p. 152.000 € . Korko %* Rahoituksen tarjoa a Continental Partner • Suunniteltu toimimaan kaikilla talvikeleillä • Täydellinen suuntavakaus kaikissa talvisissa olosuhteissa • Voimakasta pitoa, jarrutustehoa jäisille ja lumisille teille 615e 615e 485e 485e HINNAT SISÄLTÄVÄT: 4 KPL RENKAITA, VANNETYÖT, TASAPAINOTUS JA KIERRÄTYSMAKSUT, ALLE ASENNUS VELOITETAAN ERIKSEEN KYSY TARJOUSTA! Levytie 5, Akaa • 045 638 1313 • (ABC:n vieressä) www.autopuhdistushero.com • Maailman edestyksellisin nastarengas tarjoaa huippupitoa kaikissa talven keleissä • 17” ja isommat vallankumouksellisella ContiFlexStud TM -nastateknologialla 205/55/16 205/55/16 195/65/15 195/65/15 AKAA VIEMÄRIREMONTIT www.suomenvesiturva.fi Jyrki Göös 050 407 2215 jyrki.goos@suomenvesiturva.fi sukitusmenetelmällä rakenteita rikkomatta 3-5 päivässä rahoitus alk. 4 h+k+s+takkahuone. Kattoja julkisivuremontit sekä uudisrakentaminen vankalla kokemuksella ja ammattitaidolla. 239.000 € . Sovi es. E2018*. Muki omalla kuvalla Useita eri värejä ja malleja MUK ITAR JOU S Käs. Vakuus 2 kk. Mh. 654378 Akaa, Toijala / Keskusta kt 72 m² Kirkkotori 1 A. 159.000 € . Vuokra 650 € +vesi+sähkö. Kermansaven takka. Sovi es. 650787 Akaa, Toijala / Rautala kt 76 m² Matinpuistontie 20 B. Keskustan hissitalon 3/6 krs tilava, melko peruskuntoinen asunto, josta saat rempalla mieleisen kodin keskeiseltä paikalta palveluiden kupeesta. 56 Keskiviikko 30.10.2019 – Akaan Seutu Paikalliset palvelevat. 123.000 € . Hyväpohjainen 2/3 krs kulma-asunto. e-tod. Mh. E2013*. 32.888 € . 3 h+k+kph+p. Vapaa. Liiketila keskeisellä paikalla torin laidalla. rautatieasemalle vain 500m. 651073 Akaa, Toijala / Keskusta kt 89 m² Ylpöntie 1 A. Ei lain ed. Mh. Kph uusittu v. Sovi es. Sovi es. Keskustassa 3/5 krs valoisa huoneisto. Keskustan kupeessa 2/3 krs:n näppärä kaksio. 85.000 € . 662411 Akaa, Toijala / Keskusta kt 56 m² Mustanportintie 6 A. F2013*. F2013*. 4 h+k+kph/wc+vh+p. Vuokra 600 € +vesi+sähkö. Talvella lämmin ja kesällä sopivan viileä asunto, sillä ilmalämpöpumppu pitää lämmön juuri sinulle sopivana. Mh. Autokatospaikka ja varasto. Hyvä asuntoyhtiö josta matkaa esim. 99 /kk Varaa aika maksu ttoma an kuvau kseen 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOSÄHKÖ MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Maa-, ilma-, ilmavesija poistoilmaAvoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. F2013*. Mainio kohde omaksi tai sijoitukseen. 168.000 € . Sovi es. 656011. Vh. 2011. Valoisa kaksio kivenheiton päässä kaikesta tarvittavasta. 3 h+k+kph+s +2xwc+khh. Yhtiössä uusittu mm. Sovi es. Tilat kahdessa tasossa, yläkerta valmistunut v. 2 h+kk+kph+vh+p