Numero 40 Keskiviikko 30.9.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa AKAAN hyvinvointikeskus mullistaa työyhteisöt ja työnteon tavat, kun lähes kaikki sosiaalija terveyspalvelut siirtyvät saman katon alle, eikä omia työhuoneita ja taukotiloja ole. Varalan Urheiluopistolla Tampereella mentiin kolme päivää vauhdilla lajista toiseen, ja iltaisin nautittiin porukalla saunasta, uimisesta, letuista ja makkarasta. » SIVU 8 TOIJALAN Pallo putoaa ja Kylmäkosken Veikot nousee vitoseen. KylVe varmisti nousunsa vitoseen niin ikään 5–0-voitolla » SIVU 31 VIIALAN yhtenäiskoulun 6C-luokka sai siirrettyä koronan vuoksi viime keväältä perutun leirikoulunsa tälle syksylle. ToPan 5–0-voitto ei riittänyt nelosessa säilymiseen. Vain kolmasosa Varalan leirikouluista on saatu siirrettyä, ja niistäkin moni on edelleen pitämättä. Akaalaisluokan onni oli, että kaikki oppilaat ja opettaja jatkoivat yhdessä kesän jälkeen, vaikka koulukin vaihtui. » SIVU 6 Viialan yhtenäiskoulun 6C pääsi vauhtiin Varalassa Mikko Peltoniemi Teemasivut 9–25 & AUTOT LIIKENNE Tänään lehdessä
Mieleenionjäänyt, ettämeViialanRasin koulun oppilaat kävimmeuseammankerran kouluvuosiemmevarrella laulamassakuoronaja äänissäViialankirkon jumalanpalveluksissa musiikinopettajamme Enni Herkkolan johdolla. Kuorokerättiinyhteeneri luokkien oppilaista. Kirkkoonmentiinja päästiin,enkylläkään tiedäenkämuistamiten? Pyörälläkaittaikelkalla, vaikoapostolinkyydillä, kukamitenkin?Autokuljetuksiaeiollut,eikäniitä silloinjärjestelty.Muistaakokukaan?TosinViialankirkkoonollutaina hyvinsaavutettavissa. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Kolmas rivi: Pekka Nykänen, Jorma Kivi, Markku Vuorinen, Matti Huovinen, Tuomo Järvensivu, Aki Paananen, Markku Tuusa ja Matti Sihvonen. Tarja Antola. Vähissäovatneyhteiskunnat,joidentoiminta ei tähtää tulevaisuuteen. Lapset ovat se tulevaisuus.Mitenperustellaanse,ettäjokinmuu toimintoonrahoitettuparemminkuinlastensuojelu?Entäkukakorjaalastenkotienposkettomat vuorokausiveloitukset,jotkaeivätperustune todellisiinkuluihinvaanyrittäjienitsemäärittämäänvoittoprosenttiin. Anna mielikuvituksen kukkia,javoitsaadaehdotuksesi akaalaisten huulille tuleviksivuosikymmeniksi. Huostaan välittömästi A lkuviikosta uutisoitiin, että poliisi epäilee äitiäjaisäävauvansataposta.Epäiltyrikos tapahtuisyyskuunalussaKihniössä.Olisiko yhteiskuntavoinuttehdävauvanhyväksijotakin? Ehkäei,muttamonenmuunlapsenhyväksion tehtävissäpaljonkin,josniinhalutaan. Neljäsosapuolionlapsi.Hänellätodennäköisestionlapsenetumielessä.Osaakohänedistää asiaansajakuunteleekokukaan?Toivottavasti, sillä ainakaan lapsella ei ole valtaa muuttaa itse tilannettaanparemmaksi. Kuusen juurella on kaksi puista siiliä. Joslastenhuostaanotossaonneljäosapuolta, vainyksiniistätaitaaajatellapuhtaastilapsen hyvinvointia.Yksiosapuoliovatlastenvanhemmat,jotkauseinvastustavatsijoituspäätöstäjopa vastenomaa,parempaatietoaan.Joinainhetkinä heehkäitsekintietävät,ettälapsillaolisiparempi jossainmuualla.Toinenosapuolionyhteiskunta elilastensuojelunviranomaiset.Heovattodennäköisesti tulleet alalle halusta auttaa. Terhi Hakala-Vappula Ehdota nimeä uudelle hyvinvointikeskukselle Akaan hyvinvointikeskus valmistuu ensi kesänä. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Mummun sydämellisistä perunoista lähettivät kuvan tytär Eeva ja tyttärentytär Ilona Korkki. Minulleitselleni Viialankotikirkkoon olluttärkeäpaikkakoko elämäniajan.Toivon,että tapaamme siellä sunnuntaina1.marraskuuta kello 11 sekä Viialan kirkonhistoriaanliittyvässävalokuvanäyttelyssäjuhlamessunjälkeen. On riemu kun saan tulla , (virsi195)eli,josniinon meillesuotu. Aiheet ovat ajankohtaisia, kuten tämä sienityö. Rasin koulun kolmas luokka vuonna 1960. Mikko Peltoniemi Kylmäkoskella kasvaa jättisieniä ja sydämellisiä perunoita Kerttu Ahola on kasvattanut perunoita rakkaudella Maunulantiellä Kylmäkosken Asemalla. Sitten he ovat törmänneettodellisuuteenkutenbudjettiin,joka eimahdollistakaikillelapsillemahdollisuutta päästävähemmänrikkinäiseenkasvuympäristöön.Kolmasosapuolionyksityisetlastensuojelulaitokset.Joslapsipäätyylaitokseen,jota ylläpidetäänauttamisenlähtökohdista,lapsella onkäynyttuuri. Virret,joitaainakin reippaastiveisasimme, olivat muun muassa: Enkö Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi! (virsi 270) sekä Jeesus aarteheni riemu sydämeni, kuule ääneni .(virsi303).Virsiä hiottiinjaäänetsoivat yhteenniin,ettänevielä vuosienkinjälkeenvarmasti osataan. Yhteiskunta välttelee huostaanottopäätösten tekemistä,koskanemaksavatrahaa.Tässäolisi syytäkatsoahiemanpidemmälle.Mitäsemaksaa, kunlapsiaeiotetahuostaan,vaanrikkinäisten ihmistenannetaanrikkoamyösomatlapsensa. Oikealla opettaja Lauri Herkkola. KuvassaonRasinkoulun kolmas luokka vuonna 1960 Lauri Herkkolan johdolla.Aikaaonsiitähiemanvierähtänyt.MissäTe kaikki lapset eli koulutoverininytolette. Sydämenmuotoisia perunoita on maa tuottanut ennenkin, mutta ei näin montaa. Huostaanottoontoimenpide,jotavastustavat sekähuostaanotettujenvanhemmatettänäkemäniperusteellamyöslastensuojelunviranhaltijat. Huostaanotonsijaansuositaanerilaisia,yleensä tehottomiatukitoimia.Lastenhuostaanottosynnyttäätunteitaheissä,joidenlapsionotettuhuostaantaijotkaovatitsehuostaanotonkokeneet. Yleensäsetunneonnegatiivinen.Koetaan,että huostaanottoontehtyolemattominperusteinja perheturhaanrikottu. Akaan Seutu AkaanSeutukeräänimiehdotuksiaAkaanuudelle hyvinvointikeskukselle.JätäomaehdotuksesiAkaan Seudunverkkosivuilla www.akaanseutu.fiolevaan kyselyyn.Kaikkiehdotuksetmenevättiedoksimyös Akaan kaupungille. Kaija Rasi, Terttu Ahonen, Päivi Knuutti, Raili Kolehmainen, Paula Urhonen, Pirjo Sihvonen ja Irja Mattila. Toinenvikaonsijoituksenhinnassa.Rahoituslaitostenparhaitaasiakkaitaovatpikavippifirmat. Toiseksiparhaitaasiakkaitaovatlastenkodit. Molemmattoimialatovatkuinlupapainaarahaa. Kunrahoituslaitossaaasiakkaakseenuudenlastenkodin,luvassaonyleensänopeallatahdillauusiayksiköitäjakasvavaamyyntiä.Josyhteiskunta onjostainsyystävalmismaksamaanyrittäjälle vaikkapa9000euroakuukaudessakolmenlapsen ylläpidosta,voiyrittäjäalkaahaaveilla30lapsen ylläpidosta.Tokikaikkilastenkotejapyörittävät yritykseteivätteetyötäänrahantakia.Osahaluaa lastenparasta. Missä ovat Rasin koulun vuoden 1960 kolmasluokkalaiset. Sinikka Leikkaisella on tapana ilahduttaa Favénintien kulkijoita Kylmäkoskella koristelemalla tienvarressa seisovaa kuusentynkää vaihtuvilla töillä. Tunteitaheräämyösulkopuolisissa.Kunjoutuu seuraamaansivustatilanteita,jotkaherättävät kysymyksen,miksihuostanottoaeiolevielätapahtunut,heräätunteita.Kunkesäviikonloppuna kuuntelee seinän läpi, miten moniongelmaisen äidinpienilapsihokeepitkinpäiväääitiäsaamatta minkäänlaista vastausta samassa huoneessa olevaltaäidiltään,heräätunteita.Kunkatsoo, mitentiiliskivenpaksuiseksiturvonneesta, vuorokaudenvaihtamattaolleestavaipastavaluu virtsaaparketille,heräätunteita. Alarivi vasemmalta oikealle: Hilkka Luostari, Kaija Herkkola, Arja Haapalehto, Terhi Hakala, Tuija Pukarinen, Maria Ylönen ja Sirkka Ylönen. Neljäs rivi: Tarmo Salin, Markku Lehtonen, Tapani Järvenpää, Teuvo Lehtinen, Johan Tavén, Raimo Alho, Jorma Virtanen ja Seppo Hormalainen. Toinen rivi: Hannele Nyholm. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. 2 Keskiviikko 30.9.2020 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Jarno Keskinen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi
Tervetuloa! Puh. 30 tkm aj. Vieraana kansanedustaja Paavo Arhinmäki. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.9.2020 3 Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. 152 tkm aj. (03) 543 3379 Matomäenkatu 2, 37830 AKAA ma-pe 9-18, la 9-15 Kertakäyttö 3-kerroksinen 15,90 € /50 kpl Kangasmaski 2-kerroksinen 100 % puuvilla 5,00 € /kpl Kasvomaskit Halppiksesta! TIEDOTE KUITUKAIVUISTA Seuraavien viikkojen aikana valokuitukaivumme keskittyvät Toijalan ja Viialan väliselle Hämeentien tieosuudelle. 37 tkm aj. klo 20, Akaa n. WALKKISTORI Apiankatu 2, 37600 Valkeakoski Avoinna ark. Sitovat ilmoittautumiset ke 14.10. Kuljetus sekä yhdistelmälippu Ähtärin eläinpuiston kohteisiin 60 € / henkilö (aikuiset), 45 € / henkilö (lapset 3 – 12 v.) Lähtö: 8:00 Viialan taksiaukio, 8:15 Toijala S-market, 8:40 Valkeakosken MH. 43 tkm aj. 0800 30 300. 89 tkm aj. Katso tori.fi myytävät kohteemme ja Facebook Tervetuloa tutustumaan! Akaan Vasemmistoliiton KUNTAVAALISTARTTI lauantaina 3.10.2020 klo 10 alkaen Toijalan torilla. Yli sata kirppispöytää ja paljon eri aikakausien huonekaluja; tyylihuonekaluja, käyttökalusteita ym. 18 tkm aj. 155 tkm aj. 21 tkm aj. 11 tkm aj. Paluu: Valkeakoski n. 10-18 ja la 10-16 Tilaa kahdessa kerroksessa yli 1400m². Vähintään 20 osallistujaa. 23 tkm aj. 9 tkm Sähköauto Sähköauto Sähköauto Sähköauto Plug-in hybrid Plug-in hybrid Plug-in hybrid aj. 68 tkm aj. Avoinna arkisin 8-16, ti ja ke 8-19 Lentiläntie 4, 37800 Akaa • 040 841 6933 / Antti • Liike avoinna ma-pe klo 10-17, la klo 10-14 Aj. Kotiinkuljetus. 20:30. 40 tkm aj. Asiakaspalvelu (arkisin klo 8.30-16.30) p. 117 tkm Mercedes-Benz GLC 300e -20 4Matic AM 73.900€ Volkswagen Golf -20 e-Golf 100kw Aut 28.950€ Fiat Ducato 2.3 JTD 130 -18 Weinsberg Caratour 541 MQ 42.900€ Mercedes-Benz E -18 350e EQ Power AMG 73.900€ Mercedes-Benz E -17 220d T A Avantgarde 73.900€ aj. klo 18 mennessä sähköpostilla hta.akaa@gmail.com tai tekstiviestillä 0400 907 036. 99 tkm BMW X3 xDRIVE20i -14 TwinPower Turbo A Business 29.900€ KIA Niro Plug-in Hybrid 1, 6 GDI -18 Business Premium DCT 27.950€ Volkswagen Golf -18 e-Golf 100kw 27.800€ Hyundai Ioniq -17 Electric Style 24.950€ Hyundai Ioniq -17 Electric Trend 24.950€ Seat Leon ST -19 1.5 TGI 130 Style DSG Aut 21.800€ Suzuki Jimny -17 1.3 Club 4x4 manuaali 73.900€ Jeep Renegade -15 1.4 M-Air Limited FWD 18.850€ Mercedes-Benz SLK -05 200 Kompressor AMG 16.800€ Toyota Auris Touring Sports -14 1, 6 Valvematic Premium 15.400€ Koko perheen retki Ähtärin eläinpuistoon ja Tuurin kyläkauppaan lauantaina 17.10.2020. Ähtärin eläinpuistossa aikaa 2,5 h, jonka jälkeen siirrymme Tuuriin. 40 tkm aj
Vaihtoehdoista kerrotaan lokakuussa Tuulivoimapuistoa Karhunrahkaan suunnittelee saksalainen Abo Wind, jolla on meneillään Suomessa 18 muutakin tuulivoimahanketta. Allekirjoittajat katsoivat, että Akaan Karhunrahkan tuulivoimahankkeen toteutumista tulee siirtää, jotta maailmalla ja kotimaassa tuotettujen, tutkittuun ja kiistattomaan tietoon perustuvien aineistojen saanti varmistetaan päätöksenteon pohjaksi. Euroopassa ja Etelä-Amerikassa Abo Wind on toteuttanut vuodesta 1996 alkaen yli 190 tuulivoimalahanketta sekä muun muassa aurinkoja biomassavoimaloita. Lisäksi paikalliset maanomistajat saisivat tuulipuistosta vuokratuloja noin 25 vuoden ajan. Myöhemmin, kaavoitusvaiheen jälkeen varsinaista rakentamisvaihetta edeltää rakennuslupaprosessi. – Kaavassa määritellään muun muassa voimaloille sallittavat sijoituspaikat, enimmäismäärät ja -korkeudet, kertoo Akaan kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen . Osana hiilineutraalisuuteen tähtäävää Hinku-hanketta Akaa on myös sitoutunut tavoittelemaan koko alueensa kasvihuonepäästöjen vähentämistä 80 prosentilla vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. – Tässä yhteydessä tulee huomioida myös kokemusperäisten palautteiden tutkimukset erityisesti suunniteltujen kokoja teholuokan tuulivoimaloiden osalta, aloitteessa todettiin. Hanke alkoi elokuussa 2018, ja tutkimusraportti julkaistiin kesäkuussa 2020, Jyri Sarkkinen toteaa. Se sekä laaditut selvitykset esitetään kaavaluonnosvaiheessa, minkä jälkeen kaavaehdotusvaiheessa ratkaistaan hankkeen toteuttamisen edellytykset. Koska aloitteen oli allekirjoittanut 814 henkilöä, joista kunnan asukkaita 676, aloitteen tekijöitä oli enemmän kuin kaksi prosenttia Akaan asukkaista. Aloitteen mukaan tuulivoimaloiden vaikutuksia ihmisten terveyteen on vasta viime aikoina alettu laajemmin tutkia. Hanke työllistäisi ihmisiä suunnitteluja rakennusvaiheessa sekä käytön aikana ylläpitoja huoltotöiden myötä, Abo Wind kertoo verkkosivuillaan.Pirkanmaan Ely-keskus, Abo Wind, Akaan kaupunki ja suunnitteluja konsultointiyhtiö Afry pitivät työpalaverin kesäkuussa. – Edellä mainitut seikat huomioiden tällä hetkellä ei ole perusteltua ryhtyä toimenpiteisiin esitetyn kuntalaisaloitteen perusteella, Sarkkinen ehdotti 16. Hankkeen toteuttaminen edellyttää myös lain mukaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn toteuttamista. – Kyseisen tutkimuksen kuuntelukokeissa infraäänen esiintymistä tuulivoimaloiden äänessä ei kyetty havaitsemaan, se ei vaikuttanut äänen häiritsevyyteen, eikä tahdosta riippumattoman hermoston stressiä ilmentäviin vasteisiin. Abo Wind. syyskuuta kokoontuneelle Akaan elinvoimalautakunnalle.Lautakunnassa Vesa Liehu (kesk) esitti, että aloite hyväksytään sellaisenaan ja että kaupunki ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin. Tämä vastaa noin 10 000 keskivertosuomalaisen vuotuista hiilijalanjälkeä. Silloin päätettiin, että ympäristövaikutusten arviointiselostus ja kaavaluonnos julkaistaan nähtäville ja kommentoitavaksi lokakuussa, jolloin pidetään myös yleisötilaisuus. Havainnekuva Toijalan eteläpuolelle suunnitelluista tuulivoimaloista Lontilantieltä katsottuna. Viimeisin terveysvaikutuksiin liittyvä selvitys on 20.4.2020 julkaistu valtioneuvoston selvitys tuulivoiman infraäänialtistuksen mahdollisista vaikutuksista ihmisen terveyteen. Tavoitteena on, että rakennusluvat tuulivoimaloille voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella. Toista mieltä olivat Salla Bister (sd), Hanni Joronen (vihr), Sami Rajala (kok), Jouko Rytkönen (kok) ja Harri Rämö (sd), joten asia palautettiin uudelleen valmisteluun äänin 6–5. Sari Lapinleimu (kok) ja Tapio Kivistö (ps) kannattivat Pulkkisen muutosehdotusta, ja äänestyksessä sen takana olivat myös Hannu Järvinen (sd), Inka Loppi (sd), ja Tuija Toivonen-Perttunen (vas). Akaan hankealue on kooltaan noin 1 500 hehtaaria.Tuulipuiston vuosituotanto kattaisi yhtiön mukaan noin 10 000 omakotitalon sähkönkulutuksen ja säästäisi Suomen hiilidioksidipäästöjä vuodessa runsaat 100 000 tonnia. Voimaloiden roottorit näkyvät punaisten viivojen kohdalla. Hallitus äänesti kesäkuussa 6–5 Elinvoimalautakunnan esitys kaupungin reaktioon tuulivoimaa koskevaa kuntalaisaloitetta kohtaan käsitellään myös kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. UUTISET Karhunrahka siintää vuosien päässä tulevaisuudessa Yleisötilaisuus Akaan tuulivoimaloista on lokakuussa Mikko Peltoniemi Akaan kaupungille jätettiin 10.2.2020 kuntalaisaloite, jossa esitetään, että Karhunrahkan mahdollinen käyttö tuulivoima-alueena siirretään vuoteen 2035. Keskustalaiskaksikko seisoi asiansa takana, ja Sarkkisen esitystä kannattivat Saila Kallioinen (sd), Mika Pajasmaa (kok), Heli Inkinen (sd), Jorma Kivi (vas), Hilu Toivonen-Alastalo (vihr), Anttijussi Vikman (kok), Nina Weltzien (kok) ja Petri Heikkinen (sd), joten äänestys päättyi 8–2. Rakentaminen vaatii osayleiskaavan Akaan kaupunginhallitus päätti 4.9.2018 käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen Karhunrahkan alueelle. Selostuksessa viitataan myös viimeisimpiin tuulivoiman infraäänen vaikutuksia koskeviin tutkimustuloksiin, jotka julkistettiin kesäkuussa 2020, Abo Wind kertoo. Tuorein tutkimus valmistui kesällä Kaavoitusprosessin aikana huomioidaan myös uudet tutkimustulokset. Havainnekuva Toijalan eteläpuolelle suunnitelluista tuulivoimaloista Viialan suunnalta katsottuna. – Tuulipuiston elinkaaren aikana Akaan kaupunki saisi verotuloja yhteensä noin 6,5 miljoonaa euroa. Siksi asia oli otettava käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa sen vireille tulosta. Voimaloiden roottorit näkyvät punaisten viivojen kohdalla puiden latvojen yläpuolella. Hänen mukaansa suunnitteilla olevan Karhunrahkan tuulivoimala-alueen rakentuminen on joka tapauksessa vuosien päässä tulevaisuudessa. Sillä on tällä hetkellä Suomessa meneillään yhteensä 19 tuulivoimahanketta. – Selostuksessa esitetään eri hankevaihtoehdot ja niiden ympäristövaikutukset. Tiina Räsänen (kesk) kannatti Liehun ehdotusta, joten asiasta äänestettiin. – Näen tämän menettelyvirheenä ja siksi esitän, että asia palautetaan valmisteluun ja lautakunta korjaa päätöksen perustelut, Pulkkinen totesi. Asia on jo kertaalleen edennyt lautakunnasta hallitukseen, mutta kesäkuussa asia palautettiin valmisteluun.Tuolloin Mervi Pulkkinen (kesk) totesi, että koska varsinaista tutkimusraporttia valtion tuoreesta tutkimuksesta ei ollut vielä julkaistu, hallitus ei voi päättää asiaa aineiston pohjalta, jota ei ole
Toiminta saisi kuitenkin olla pop-up-tyyppistä, lyhytkestoista toimintaa. – Tämä on Akaan seurakunnalle selvä signaali. kirkkoherra Kukka Salmiovirta muistutti, että kirkkovaltuusto voi päättää lähinnä siitä, liittyykö Akaan seurakunta Tampereen alueelliseen keskusrekisteriin nyt vai vuoden päästä. Joka toinen valmis vapaaehtoistoimintaan Kirkkovaltuuston kokouksessa käytiin läpi Taloustutkimuksen tekemä tutkimus, jossa tutkittiin satunnaisotannalla sadan akaalaisen suhdetta kirkkoon ja sen toimintaan. – Olemme velvoitettuja liittymään Tampereen alueelliseen keskusrekisteriin. Jarno Keskinen Sivistysjohtaja Tero Kuusisto jää pitkälle opintovapaalle Tarja Antola Akaan kaupungin sivistysjohtaja Tero Kuusisto jää vuodenvaihteen jälkeen opintovapaalle. Salmiovirta suositteli valtuustolle liittymistä jo vuoden 2020 lopussa liittymisen helpottamiseksi. Toinen kiinnostusta herättänyt tutkimustulos oli, että akaalaiset toivovat kirkon henkilökunnan näkyvän kaupungilla enemmän. Jarno Keskinen Sivistysjohtaja Tero Kuusisto.. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA avoinna: ark. – Se on kipuraja, jonka yli ei voi mennä ennen kuin kaikki muu mahdollinen on tehty. Yksi hyvistä uutisista oli, että täpärästi yli puolet akaalaisista olisi valmiita osallistumaan vapaaehtoistoimintaan. Kirkkovaltuusto myönsi Pajuselle eron valtuuston jäsenyydestä ja valitsi hänen tilalleen Anttijussi Vikmanin . Kirkkohallituksen linjauksen mukaan kirkonkirjojenpidon tehtävien ja väestökirjanpitoon liittyvien toimintojen tulee olla keskitettyinä aluerekistereiden tehtäväksi vuoden 2022 alusta lukien. Käytännössä valtuusto voi keskustella siitä, liitytäänkö vuoden 2020 vai vuoden 2021 lopussa, Salmiovirta evästi valtuutettuja.Keskittäminen tarkoittaa, että yksittäisissä seurakunnissa ei enää hoideta lakisääteisiin kirkollisiin toimituksiin ja väestökirjanpitoon liittyviä viranomaistehtäviä, vaan ne tehdään seurakuntien muodostamissa aluerekistereissä. 64 vastaajaa toivoi, että kirkot olisivat auki iltaisin ja viikonloppuisin ja että niissä olisi paikalla henkilökuntaa juttuhetkeä varten. Kuusisto sai opiskelupaikan kiintiössä, joka oli kandidaatin tai maisterin tutkinnon suorittaneelle.Kuusisto suorittaa yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon. 8.30-17.00 la. Käytännössä päätös tarkoittaa, että kaikki kirkkoherranviraston lakisääteiset tehtävät siirtyvät Tampereelle. Kun sitten sain neuvoteltua työnantajan kanssa opintovapaan, vuoden alusta aloitan opinnot täysipainoisesti, Kuusisto kertoo. Seurakunnan kulurakenteeseen pitäisi puuttua. Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. Kirkollisveroprosentti on kipurajalla Kirkkovaltuusto päätti hyväksyä talouspäällikön päätösehdotuksen mukaisesti kirkollisveroprosentiksi 1,7. Kaksivuotisiin maisteriopintoihin valittiin kaksi opiskelijaa. – Hyvinvointi yhteiskunnassa -ohjelmassa on myös sosiaalipedagogiikkaa ja sosiologiaa ja lähestymistapa on hyvin monitieteinen. Akaan seurakunta sai tutkimuksesta hyviä ja mielenkiintoisia uutisia. pitämän kokouksen merkittävin päätös seurakuntalaisten kannalta on päätös liittyä Tampereen alueelliseen keskusrekisteriin. Kuusisto kertoo etsineensä koulutusta, jonka osaamista jatkossa tarvitaan ja jonka suuntaan hän haluaa kehittää omaa ammattitaitoaan.– Osallistuin viime kevään yhteishakuun niin kuin moni muukin ja heinäkuussa sain oikein mukavan tiedon, että minut on hyväksytty sinne. puh. Valtuusto päätti Salmiovirran esityksen mukaan ja Akaan seurakunta liittyy keskusrekisteriin vuoden vaihteessa. Olen sanonut asiasta niin usein, että tuntuu, että en jaksa siihen enää ihan hirveästi puuttua, seurakunnan talouspäällikkö Arja Tarela totesi kirkkovaltuutetuille. Akaassa hoidetaan vuodenvaihteessa tapahtuvan liittymisen jälkeen lähinnä hautaamisiin liittyvät omaisten kohtaamiset, vs. Pasi Kylmälä Mika Pajusen tilalle Kirkkovaltuuston jäsen ja Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Mika Pajunen menetti vaalikelpoisuutensa tultuaan valituksi Kylmäkosken määräaikaiseksi kappalaiseksi. Aiemmalta koulutukseltaan hän on kasvatustieteen maisteri. kirkkoherra Kukka Salmiovirta kertoi valtuustolle. Vuoden 2021 lopussa on odotettavissa ruuhkaa, kun kaikki keskusrekistereihin liittymättömät seurakunnat liittyvät kerralla. 87 vastaajaa toivoi seurakunnan henkilöstöä näkyville esimerkiksi tapahtumiin. 30.9.2020 Aurinko nousi tänään kello 7.29 ja laskee kello 18.57. – Kyllä tässä sillä ajatuksella ollaan, että vappuna 2022 olen takaisin omassa työssäni, Kuusisto kertoo. Jarno Keskinen Akaan seurakunnan kirkkovaltuuston torstaina 24.9. Kasvatustieteen opinnoista on uusiin opintoihin hyvää tietopohjaa, Kuusisto sanoo.Akaan kaupunki hakee parhaillaan sivistysjohtajan viransijaista ajalle 7.1.2021–30.4.2022. 9.00-13.00 1 €/ kpl Betonilaatta 300x300 harmaa led valonheitin 2250lm Hengityssuojain venttiilillä ffp2 Nesteen 2-t ja 4-t pienkonebensiini 15,90 € 5l Lehtikompostori 13,50 €/kpl 17,90 € 5,90 € 70x90x90cm talouslaatu 28x95mm 1,50 €/m Laudekuusi Akaan Seutu myös Facebookissa Kirkkoherranviraston tehtävät siirtyvät vuodenvaihteen jälkeen Tampereelle Akaan seurakunta liittyy alueelliseen keskusrekisteriin Vs. Kirkkoneuvostossa Pajusen korvaa Pasi Kylmälä , joka nousee neuvoston varapuheenjohtajaksi. – Tämä on vahva viesti siitä, että seurakunta halutaan jalkauttaa kaupungille, Salmiovirta näki. Kuusisto on valittu Hyvinvointi yhteiskunnassa -maisteriopintoihin Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekuntaan. Esimerkiksi vuoden tai kahden sitoumuksiin ei ollut vastaavaa valmiutta. Tästä pitää ottaa kiinni, Salmiovirta totesi
Se olisi voinut kestää kauemminkin. Qr-koodirasteilla opittiin erilaisia liikunnallisia liikkeitä ja yritettiin suunnistaa kartan avulla. Vuonna 2020 vuosivuokra on ollut 754,25 euroa.Vuokra-alueella sijaitsee 1960-luvulla rakennettu, noin 20 neliömetrin lautarakenteinen mökki, jonka vuokralaiset ostivat vuonna 2001. Keskirivissä vasemmalta Etti Peltonen, Ida Mattila, Vuokko Peltoniemi, Saana Mänttäri, Vivien Pirnes, Sanni Mäkinen ja Riina Jaakkola. Majoittumisen jälkeen menimme lounaalle. Päivällisen jälkeen testattiin kuntonyrkkeilyä. Mikko Peltoniemi Akaan kaupunki omistaa Vanajaveteen kuuluvan Matinlahden rannalla Toijalassa 660 neliön maa-alueen, joka on ollut vuokrattuna vuodesta 2001 paikalliselle pariskunnalle. Päätös rajoittaa vuokra-alueella tapahtuvaa toimintaa esimerkiksi niin, että rakentaminen on kielletty. Pihla Patana (vas.), Etti Peltonen ja Ida Mattila Pyynikin näkötornissa. Vesi oli kylmää ja löylyä heitettiin porukalla. Takarivissä vasemmalta: Sarika Ilomäki, Pinja Vuohela, Jenna Sorvari, Nyyrikki Säynäjäkangas, Matias Harju, Ilmari Kenttä, Sulo Kariluoma, Ilmari Reiman, Venla Minkkilä, Pihla Patana, Iiris Lehto ja Kaisa Inha. Takkahuoneella paistoimme makkarat ja pelasimme Piirrä ja arvaa -peliä. Leirikoulu oli onnistunut. Se oli ihan kivaa.Seuraavana oli vuorossa akrobatiaja parkourtunti. Mikko Peltoniemi. Pispalan portaita kiivettiin asiaankuuluvalla hartaudella. Syötiin makkaraa ja hyviä lettuja. Mikäli myytävää aluetta laajennetaan 1200 neliön suuruiseksi, jolloin huussi-puuvaja sijaitsisi samalla alueella, hinta-arvio on 13 500–16 500 euroa.Akaan hallintosäännön mukaan kaupunkikehitysjohtaja päättää tonttien ja kaikkien muiden maaja vesialueiden myymistä, ostamista, vuokraamista, vaihtamista, luovuttamista tai lunastamista koskevat asiat kaupungin maapolitiikan mukaisesti, mikäli osto-, myynti-, vaihtotai lunastushinta on enintään 20 000 euroa. Niinpä reissussa oli nyt VYK:n 6C-luokka. Kaupunkisotaa kokeiltiin muun muassa pojat vastaan tytöt. Jälkipelit jatkuvat vieläkin... Sitten kutsuivat Pispalan portaat, joiden 310 askelmaan oppilaat eivät etukäteen tienneet pääsevänsä tutustumaan sekä ylämäen että alamäen suuntaan. Maa-alueesta on laadittu kiinteistöarvio, jossa 660 neliön maa-alueen hinta on 9 000–11 000 euroa. – Paikkoja alkoi särkeä yhdellä jos toisellakin, mutta jokainen pääsi ylös! Hetken huilattuamme aloimme laskeutua alas, väsyneimmät liukuivat kaidetta pitkin. Leirikoulun viimeisenä aamupäivänä retkeiltiin aurinkoisella Pyynikinharjulla. Perille päästyämme menimme kuuntelemaan infoa. Yö meni enemmän ja vähemmän valvoessa. Sarkkinen saa päättää kaupat Pirkanmaan Ympäristökeskus on vuonna 2000 rauhoittanut kyseisen, lähellä Helsinki–Tampere-moottoritietä sijaitsevan alueen luonnonsuojelualueeksi. Parkourin ja Flowparkin kautta lettukesteihin Torstaina hyvän aamupalan jälkeen luokka meni pelaamaan pallopelejä kuten norsupalloa.– Hiekka lensi joka paikkaan, kun potkimme palloa. – Nyrkit viuhuivat ja sormet kuolivat, ohjaaja pusersi meistä viimeisetkin voimat. Näin oppilaat raportoivat reissustansa.– Leirikoulumatka mentiin bussilla. – Kaupan jälkeen palasimme Varalaan kaupunkisotaan. Mökillä on myös vuokralaisten omistama sähköliittymä. Osa löysi lajista intohimonsa. Päivän päätteeksi menimme saunaan ja uimaan. – Airtrack oli hieno, kun siinä sai tehtyä temppuja. Kisailujen jälkeen käytiin kaupassa täydentämässä herkkuvarastoja. Osa meni vielä uimaankin. Päivällisen jälkeen mentiin Flow Parkiin. Tämän vuoksi ja siksi, että alueella olevat rakennukset eivät ole kaupungin omaisuutta, on kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkisen mielestä perusteltua, että yhteensä noin 1200 neliön määräala tarjotaan ostettavaksi nykyisille vuokralaisille. Infon jälkeen saimme huoneet. Viimeiseksi oli rata. Kuntonyrkkeily kävi kunnon päälle. syyskuuta Jyri Sarkkisen esityksen mukaisesti sitä mieltä, että se merkitsee selvityksen tiedoksi ja toteaa, että se ei näe estettä 1200 neliön maa-alueen myynnille sen nykyisille vuokralaisille. Ruokana oli superhyvää kanaa ja kalaa. Lounaan jälkeen oli jousiammuntaa ja qr-koodisuunnistusta. Edessä Aleksi Lagenkrantz, Ukko Kuusisto ja Joonatan Halme. Varalan urheiluopistolla Tampereella vietetyt kolme päivää hurahtivat nopeasti aurinkoisessa syyskesän säässä.Luokka oli jokaista oppilasta myöten sama kuin keväällä, ja opettajanakin jatkaa Sarika Ilomäki , mutta kesän aikana Rasin koulu oli lakkautettu ja yhdistetty Viialan yhtenäiskouluun. 6 Keskiviikko 30.9.2020 – Akaan Seutu UUTISET ”Nyrkit viuhuivat ja sormet kuolivat, päivän päätteeksi menimme saunaan ja uimaan” Viialan yhtenäiskoulun 6C piti keväältä perutun leirikoulunsa Varalassa Mikko Peltoniemi Rasin koulun viimevuotinen viides luokka pääsi elokuun lopulla toteuttamaan keväälle suunnitellun ja koronan takia perutun leirikoulun. – Se oli hauska ja pari uskaltautui mustaan rataankin. – Tornin jälkeen otimme munkkeja mukaan ja menimme läheisille kallioille piknikille. Aurinko paistoi, munkki oli liian hyvää ja taivas oli sininen... Lounaan jälkeen menimme leikkimielisiin kisailuihin, jotka eivät olleet niin “leikkimielisiä”. Aluetta vuokrannut pariskunta on aiemmin ilmaissut kiinnostuksensa maa-alueen ostoon. Kaupunki tarjoaa ostettavaksi 1200 neliön alueen Vanajan rannasta Opettaja Sarika Ilomäki todisti rantakiviltä, kuinka hänen oppilaansa tarkenivat uida Pyhäjärvessä myös ilman saunaa. Jousiammunta oli tosi kivaa ja taulun keskustaankin osuttiin. Yllätysohjelmana Pispalan portaat Perjantaiaamuna aamupalan jälkeen luokka lähti Pyynikin näkötornille katselemaan Tampereen maisemia. Vuonna 2006 vuosivuokra oli 620 euroa. Liukuradat olivat parhaita! Illalla menimme grillikatokseen. Akaan elinvoimalautakunta oli 16. – Katsottiin telkkaria, irroteltiin hampaita... Vuokratun alueen ulkopuolella sijaitsee kiinteistön käytössä oleva huussija puuvajarakennus.660 neliön alueen tuoreempaan, vuonna 2006 tehtyyn vuokrasopimukseen kirjattu vuokra-aika on päättynyt 11.6.2011, mutta vuokranmaksu on jatkunut yhtäjaksoisesti kaupungin lähettämien laskujen mukaisesti. Matka meni nopeasti kaverin vieressä
Siksipä myös alkuvuonna 2022 näyttäisi siltä, että rakennuslupaa ei heru, jos rakennuksen vähähiilisyyden arviointia ei ole tehty. Tietoa löytyy kyllä erittäin paljon, lukuja lukujen perään ja yksikköjä toinen mokoma. Ok. Puomila seuraa tehtävässä Susanna Saxbergia . Googleta, niin opit lisää. Ja jos jokin asia on varma, se on aivan varma, että muutos on varmaa. Kun opiskelijalta tulee luennolla hankala kysymys, lehtorikollega osaa väistämisen jalon taidon; ”selvitäpäs kotiläksynä kysymykseesi vastaus ja kerro se ensi kerralla muillekin”. – Tartun innolla puheenjohtajuuteen tässä mielenkiintoisessa tilanteessa, jossa lähdemme tosissamme tavoittelemaan Akaan suurimman puolueen paikkaa kevään vaaleissa, tuleva puheenjohtaja Janita Puomila kommentoi tiedotteessa.Akaan Kokoomuksen kevään kuntavaalien vaalipäälliköksi on valittu mainosalan yrittäjä Jani Vehka-aho.. Hän olisi valmis ottamaan tilat takaisin koulukäyttöön. Varmastikaan ei, siksi pitäydyn Suomen mittakaavassa minun mielestäni luotetuimman ja tutkituimman tiedon parissa ympäristöministeriön tietolähteillä. Paikalla olleista varmuudella ehdokkaaksi lähtevät Juhani Jara , Aila Toivonen , Mira Nurmi , Jorma Kivi , Hannu Sirola ja Timo Koskinen . Myös ensi kertaa ehdolla oleva Timo Koskinen haluaa Akaaseen uusia asukkaita sekä parantaa sisäistä liikennettä, jotta Toijalaan valmistuvan uuden hyvinvointikeskuksen palvelut olisivat kaikkien käytettävissä. Rakennettu ympäristö muodostaa kuitenkin arvioiden mukaisesti 40 prosenttia kaikista kasvihuonepäästöistä, joten asian tarkastelulla on suuri suhteellinen merkitys. Puupäät ja betonijurmut keskustelevat rakentavassa hengessä blogija mielipidekirjoituspalstoilla kyseenalaistaen toisen analyysejä ja tuoden esiin uusia näkökulmia. No en kauaa ehtinyt leijumaan, kun jo Sitrankin sivuilla tulosten jälkeen mainitaan, että meidän kaikkien olisi hyvä puolittaa hiilijalanjälkemme ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Väistämättä realistina herää kysymys lähdekritiikkinäkökulmasta, onko kaikki totta mikä on näpytetty internetin uumeniin. Isoveljeen voi aina luottaa. Ihmiset haluavat vaikuttaa Akaan Vasemmistoliiton ehdokkaaksi ovat tähän mennessä lupautuneet myös Arto Koskinen ja Pirkko Seppi .– Ehdokkaiden saaminen on ollut itse asiassa aika helppoa. – Yksikin ihminen voi saada jotain aikaan. Toijalan kirjasto on pääkirjasto, vaikka Viialan kirjasto on uudempi ja modernimpi. Wanda Franssila poikkesi Akaan Vasemmistoliiton kojulle lätylle yhdessä 4-vuotiaan Ukko -poikansa kanssa. Kylmäkoskea käy ihan sääliksi. – Tarvitaan syrjäytymistä ehkäiseviä palveluita, koska on paljon työttömiä ja yläkouluikäisiä nuoria, joille ei ole kauheasti vapaa-ajanpalveluita. Nyt kun faktoja otettiin esiin, kerrattakoon vielä, että puu on rakennusmateriaalina ympäristövaikutuksiltaan ystävällisempi verrattuna harmaaseen betoniin ja teräkseen. Kun kunnat yhdistyivät, kaikki toitottivat isoon ääneen, että mikään ei muutu, mutta silti Toijala on edelleen city. Viime vaaleissa vasemmistoliitto sai Akaan valtuustoon kolme edustajaa. Nyt koululaisia kuljetetaan tuntitolkulla puolelta toiselle. – Toijala-keskeisyys ärsyttää. Wikipedian mukaisesti se tarkoittaa jonkin tuotteen, toiminnan tai palvelun aiheuttamaa ilmastokuormaa eli sitä, kuinka paljon kasvihuonekaasuja tuotteen tai toiminnan elinkaaren aikana syntyy. FORUM AKAA Henri Salonen UUTISET Akaan Vasemmistoliitto esitteli ensimmäiset kuntavaaliehdokkaansa Tarja Antola Akaan Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaita oli torstaina tavattavissa Viialan torilla. Viialan torilla vaalimenestyksestä veikattiin viime vaaleja parempaa. – Sairaanhoitajana minulle tärkeä asia on terveydenhuolto ja erityisesti kotisairaalatoiminta, koska terveyskeskussairaalapalvelut siirtyivät toukokuussa Valkeakoskelle. Akaan Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaista Viialan torilla torstaina olivat Hannu Sironen (vas.), Jorma Kivi, Juhani Jara, Aila Toivonen, Timo Koskinen ja Mira Nurmi. Osaston varapuheenjohtajana toimiva Franssila miettii vielä ehdokkuuttaan ja ajan riittämistä kaikkeen. Siihen ne faktat sitten osittain tässä asiayhteydessä loppuvatkin. Koskinen kaipaa tasapuolisuutta Akaan taajamien kohteluun. Eläkkeellä oleva Aila Toivonen sanoo Vasemmistoliiton ideologian sopivan itselleen ja haluavansa asioihin muutosta. – Viisi vähintään, Jara ennustaa.– Kyllä me kuusikin saadaan, kun tehdään töitä, Jorma Kivi sanoo. Koko hoito pyörii Tokmannin ympärillä. Aila Toivonen Kylmäkosken Asemalta sekä Mira Nurmi ja Timo Koskinen Viialasta ovat vaalien ensikertalaisia. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.9.2020 7 Hiilestä jälkiä käsiin O pin muutama kuukausi sitten uuden sanan. Haluan vaikuttaa asioihin ja edistää itselleni tärkeitä asioita, Mira Nurmi kertoo. Niin kauan, kun ei ole olemassa yhteistä tunnustettua ja tunnistettua laskentamenetelmää tilanteen arvioimiseksi, on tämä keskustelu kantapäiden koputtelua, politiikaksikin voisi kutsua joku. Kotisairaalapalvelut pitäisi saada tasavertaisiksi Akaan alueella. Kirjasto on siitä hyvä esimerkki. Tiedoksi myös, että kyseistä mittayksikköä kutsutaan hiilidioksidiekvivalentiksi. Tulevaa ehdokasta harmittaa Aseman koulun lakkauttaminen. Enkä edes aloita keskustelua siitä, kuinka paljon kukin tai mikin lopulta vaikuttaa koko maapallon tasolla ilmastonmuutoskokonaisuuteen, koska sitä substanssiosaamista ei minulta eikä monelta muultakaan löydy. – Nuorison näkökulmaa kuulemma kaivattaisiin. Toivonen kertoo saaneensa Kylmäkosken Asemalle töyssyt hillitsemään ylinopeuksia. Hiilikädenjälki. Ainiin se hiilikädenjälki. Nurmi työskentee Pesäpuu ry:ssä lastensuojelun kehittämistyössä asiantuntijana. Onneksi ainahan voi maksaa yritykselle, joka istuttaa puita päästökompensaatiomielessä. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. Ehkä aika on sellainen, että ihmiset haluavat vaikuttaa asioihin, Akaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja Juhani Jara toteaa. Kirjoittaja on Tampereen ammattikorkeakoulun lehtori ja entinen Akaan kaupungin teknisen toimen viranhaltija. Tällä hetkellä valtuutettuja on neljä Heli Piiraisen loikattua vihreistä vasemmistoliittoon. Minkälaisiin raja-arvoihin lukuja sitten verrataan tai minkälaista keppiä tai porkkanaa on luvassa luvuista riippuen, on vielä epäselvää. Hän näkee tärkeänä nuorten palvelut. Paikallisyhdistyksen hallitusjäseniksi valittiin Petri Aarnio , Tuomo Smått , Timo Pulkkinen , Jaakko Leinonen , Jani Vehka-aho ja Anttijussi Vikman . Franssila työskentelee sairaanhoitajana, opiskelee ja on kahden lapsen äiti. Kylmäkoski jää ihan lapsipuolen asemaan, eläkkeellä oleva Koskinen sanoo. Miksi pääkirjastoa ei voi vaihtaa Viialaan. Tarja Antola Akaan Kokoomuksen puheenjohtaja vaihtuu Jarno Keskinen Akaan Kokoomus valitsi syyskokouksessaan uudeksi puheenjohtajakseen 1.1.2021 alkaen Akaan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Janita Puomilan . Toijala-keskeisyys ärsyttää Akaassa Mira Nurmi lähti mukaan ehdokkaaksi miehensä vanhempien, pitkään puolueen toiminnassa mukana olleiden Marjatta ja Jorma Kiven houkuttelemana. Tuli hyvä fiilis siitä, että keskivertosuomalaiseen verrattuna voin kokea tehneeni oman osuuteni ilmaston hyväksi, vaikka tiedostaen en ole tehnyt mitään ilmaston hyväksi. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on 10300 kg CO2e. Tai hetkinen, palataanpa hieman takaisinpäin, aloitetaan hiilijalanjäljestä. Asiasta jo työnkin puolesta kiinnostuneena kävin vielä tekemässä Sitran sivuilla elämäntapatestin, jonka mukaisesti olen säästeliäs pesänrakentaja, tuottaen 5200 kg CO2e:n suuruisen hiilijalanjäljen. – Koulu laitettiin muuhun käyttöön, vaikka lapsia piisaisi ihan varmasti
Yksi myönteinen asia, jota hyvinvointikeskuksen käyttöönotolta toivotaan, on moniammatillisen työn helpottuminen. Asiakasvastaanotot tehdään erikseen varattavissa huoneissa, Anttila kertoo. Kaikki muutkin asiakasvastaanottohuoneet ovat yhteisiä, mutta ne on suunniteltu toiminnan mukaan. Strategisen yleiskaavan luominen on pitkä prosessi, ja kaupungin palvelukseen jää edelleen alan osaajia, Peltola näkee. Kaupunkikehitysjohtajan rooli muuttuu Uuden kaupunkikehitysjohtajan tausta saattaa olla täysin erilainen kuin arkkitehtitaustaisella Sarkkisella. – Jyri on ollut kaupungin palveluksessa pitkään. Mutta ei sekään tapahdu niin, että mennään sinne ja oho, työtavat muuttuivat. – Sosiaalihuoltoon sulautuu perheneuvola ja lapsiperhepalvelut, jotka ovat olleet fyysisesti eri tiloissa. Strategisen yleiskaavan luominen kesken Kaupunkikehitysjohtajan vastuista Peltola korostaa elinkeinoja asumisasioiden muodostaman kokonaisuuden ymmärtämistä ja muistuttaa, että Sarkkisen mukana myös poistuu paljon osaamista. Kaupunki on luomassa uutta strategista yleiskaavaa. Kaupunginjohtaja Antti Peltola toivoo, että valituksi tulee ennen kaikkea hyvä tyyppi, jolla on kokonaisymmärrys kaupunkikehitysjohtajan muuttuvasta tehtäväkentästä. Tulimme tämän takia vähän takamatkalta koronaan, mutta se näytti, mitä voimme tehdä. – Liikkuvia palveluja meillä on jonkin verran jo nyt, ja joskus kannattaakin lähteä tuottamaan palvelua jonnekin muualle. toimisen olevan ehkä edes mahdollista. – Se on eri asia, miten yhteiskunta muuttuu ja onko julkisella puolella tarpeen muuttaa työaikoja. Suunnittelemme etukäteen, että asiakkaan polku olisi moniammatillisempi eikä tarvitsisi käydä jokaisen luona erikseen. Kun porukkaa on ympärillä entistä enemmän ja useammasta yksiköstä, on pohdittava tarkemmin, mitä puhuu, vaikka asiakkaita ei lähistöllä olisikaan. 8 Keskiviikko 30.9.2020 – Akaan Seutu UUTISET Tulevalla kaupunkikehitysjohtajalla on todennäköisesti erilainen tausta ja kokemus kuin väistyvällä Jyri Sarkkisella ”Diplomi-insinöörin tausta voisi olla hommaan sopiva” Jarno Keskinen Akaan kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen valittiin elokuussa Humppilan kunnanjohtajaksi. Kaupunginjohtaja Antti Peltola on Sarkkisen näkemysten kanssa pitkälti samoilla linjoilla. – Sosiaalihuollossa on ollut vain ne henkilöt, joille asia kuuluu. Siitä ei Anttilan mukaan ole toistaiseksi keskusteltu, että työajat ja työvuorot muuttuisivat, kun hyvinvointikeskus valmistuu. Yhteisiä ovat myös työntekijöiden sosiaalitilat, kahvihuoneet ja taukotilat. – Se tiedetään, että yhteentörmäyksiä tulee, kun on totuttu omanlaisiin tapoihin toimia, ottaa asiakkaita vastaan, käydä syömässä ja keskustella työasioista. Ainakin lokakuun olen töissä vielä normaalisti, Sarkkinen suunnittelee. Aina sellaisen henkilön siirtyessä muualla menetetään paljon hiljaista tietoa ja osaamista. – Vuosilomia on pitämättä noin kuukauden verran, joten lomalla olen osan irtisanoutumisajasta. Osuuko kaupunkikehitysjohtajan vaihtuminen sen kannalta ikävään saumaan?– Varmaan ihanteellista hetkeä kaupunkikehitysjohtajan vaihtumiselle ei löydykään. Niitä ei pysty nyt korona-aikana ottamaan terveysasemille. Titteli säilyy, mutta paljon sen takana voi muuttua.– Tehtävänkuvaa on tässä samalla tarkoitus täsmentää. Mies itse ei usko vastaavalla koulutuksella ja osaamisella varustetun seuraajan rekryJyri Sarkkisen siirtyessä Humppilan kunnanjohtajaksi Akaaseen tarvitaan uusi kaupunkikehitysjohtaja. Kun lähes kymmenen eri yksikköä siirtyy ensi kesänä saman katon alle Toijalan Matinpuiston kentälle, on vanhoista tavoista opittava eroon ja omaksuttava uusia tilalle. Tälle hetkellä joudutaan miettimään influenssarokotuksia. Oikean alan diplomi-insinööritausta voisi sopia tehtävään hyvin, Sarkkinen pohtii.Jos väistyvä kaupunkikehitysjohtaja saisi päättää, hän hankkisi kaavoitukseen lisää henkilöresurssia ja kokoaisi seuraajansa työkentän aivan eri osista. Mikko Peltoniemi. Jotta tämä on mahdollista, perusturvatoimen työntekijöiden työvälineitä uusitaan.– Kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta etätyöhön. Niiden käyttöä pitää Elina Anttilan mukaan porrastaa, koska kaikki eivät mahdu ja voi mennä niihin yhtä aikaa. Henkilön vaihtuessa siirrymme tähän näkökulmaan voimakkaammin, kaupunginjohtaja muotoilee. – Hammashuollossa on pääasiassa vastaanottoa, kun taas sosiaalipalveluissa on paljon muutakin kuin konkreettista asiakkaan tapaamista. Juha Kosonen ”Se tiedetään, että yhteentörmäyksiä tulee” Hyvinvointikeskus jättää vanhat työyhteisöt unholaan Mikko Peltoniemi Akaan ja Urjalan perusturvajohtaja Elina Anttila piti Akaan hyvinvointikeskuksen harjannostajaisissa puheen, jossa hän kertoi muun muassa työyhteisöjen muuttuvan radikaalisti, kun uusi talo valmistuu. Paikka saman tien hakuun Kaupunkikehitysjohtajan paikka laitetaan auki mahdollisimman pian. – Aika harvalla arkkitehdilla on mielenkiintoakaan työskennellä kaupunkikehitysjohtajan tehtävissä. – Kaikkea emme vielä tiedä, mutta me tiedämme, että asioiden pitää muuttua. Etätyön täytyy lisääntyä Myös hyvinvointikeskuksen kokoustilat ovat yhteiset, ja niistä voi varata aikoja. Kaupunkikehitysjohtajan vastuulla tulee olemaan elinkeino-, asumis-, liikenneja myös maankäyttöasiat. Hyvinvointikeskuksen tehokas suunnittelu eli mahdollisimman pieni ylläpidettävien työtilaneliöiden määrä tarkoittaa Elina Anttilan mukaan myös sitä, että etätöiden ja etäpalveluiden on pakko lisääntyä. sosiaalihuollon palveluista. Korvaajalle paikallisten asioiden tuntemus ja niiden osaaminen tulee tutuksi matkan varrella. – Tapaamisaikoja ei välttämättä pystytä järjestämään samalla tavalla kuin tällä hetkellä, joten tapaamisia kannattaa pitää muuallakin kuin toimistolla. Johtoryhmän jäsenenä Sarkkista koskee kahden kuukauden irtisanoutumisaika, joten työt kaupungin palveluksessa päättyvät virallisesti marraskuun puolivälin jälkeen, käytännössä jo aiemmin. – Jos jotain konsultaatiota on saatavilla, se on samassa talossa, missä muutkin palvelut. Esimerkiksi työllisyysasiat ovat iso ja merkityksellinen osa tehtäväkenttää. Se tarkoittaa käytännössä, että työyhteisö, mikä sinulla on ollut entisessä tilassa, ei ole enää se, mikä se on uudessa, Anttila kiteytti viikko harjannostajaisten jälkeen. Nyt siinä on mietittävä, miten normaali keskustelu saadaan sujumaan arjessa. Olisi järkevää, että kaupunkikehitysjohtajalla olisi valmiiksi vahvaa osaamista niistä. Mutta niistä ei keskustella ainakaan tässä hetkessä. Niistä tarvitaan strategista osaamista ja kokonaisnäkemystä. – Rooli ei olisi niin maankäyttöpainotteinen. Se on yksi suurimpia haasteita. Osittain voi olla, että työtapa heikkeneekin, mutta oletettavasti pääsääntöisesti paranee, perusturvajohtaja Anttila uskoo. Nyt ollaan samoissa tiloissa, eikä ole omia työhuoneita. Olemme joutuneet kokeilemaan sitä, että työtä ei tehdäkään työpaikalla. Myös kirjallisia töitä voi olla joskus järkevää tehdä omassa rauhassa mieluummin kuin isossa porukassa. Hyvinvointikeskuksen ykköskerroksessa Toijalan, Viialan ja Kylmäkosken terveysasemat sulautuvat yhdeksi. Kaupunginhallitus julistaa viran auki, ja valtuusto tekee aikanaan valinnan. – Alhaalla terveydenhoidon vastaanottohuoneet ovat erilaisia kuin yläkerran neuvolan ja sosiaalihuollon ja hammashuollon vastaanotto.Eri työntekijät tarvitsevat hyvinvointikeskuksessa erilaisia työtiloja. Moniammatillinen työ helpottuu Myös sitä mietitään kaiken aikaa, miten etäpalvelut auttavat Viialan ja Kylmäkosken taajamia, joista terveysasemat poistuvat hyvinvointikeskuksen valmistuttua. Päätöksen valitusajan umpeuduttua ilman ainoatakaan valinnasta tehtyä valitusta Sarkkinen irtisanoutui Akaan kaupungin palveluksesta 18.9. Toisessa kerroksessa on muun muassa neuvolat ja hammashuolto ja monet Hyvinvointikeskuksen mallihuoneeseen tutustunut perusturvajohtaja Elina Anttila kertoo, että jatkossa omia työhuoneita ei ole
Takana on viisi kautta autourheiluharrastusta ja tuoreimpana saavutuksena Hämeen aluemestaruus Raket 95 -luokassa tältä kesältä. Ensi vuonna Sulolla on edessä siirtyminen isompien ja tehokkaampien autojen sarjaan. » SIVU 10 Teemasivut 9–25 & AUTOT LIIKENNE Tarja Antola. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.9.2020 9 Sulo Kariluoma nauttii vauhdista kartingradalla 12-VUOTIAS Sulo Kariluoma on jo konkari kartingradoilla. Nuoren akaalaiskuljettajan tavoitteena on ajaa tulevaisuudessa rallicrossia ja jokamiesluokkaa
Aluemestaruuskilpailun ja muiden yksittäisten kisojen lisäksi Sulo ajoi kesän aikana kahta sarjaa. – Pitää ensin katsoa, miten menestyy isommissa luokissa ja vähitellen siirtyä eteenpäin, Sulo sanoo. Isä Jari Kariluoma toimii Sulon mekaanikkoSulo siirtyy ensi kaudella isompien ja tehokkaampien autojen luokkaan. 040 140 6000 MERSUKORJAAMO • MB Star diagnosistesteri • Sähköinen huoltokirja • Huollot ja remontit www.mb-varaosatjahuolto.fi Tmi HK-Sport Hietastentie 5, 37800 Akaa. Myös Jaria kiehtoo paluu jokamiesluokkaan varsinkin, kun isä ja poika voisivat ajaa samalla autolla. Kartingia harrastava 12-vuotias Sulo Kariluoma siirtyy IAME X30 junior -luokkaan, jossa autot ovat isompia, kiihtyvät nopeammin ja kulkevat lujempaa kuin Sulon tähän asti ajamassa Raket 95 -luokassa.Viitenä kesänä kilpaillut, Pirkanmaan Kartingia edustava Sulo voitti tällä kaudella Raket 95 -luokan Hämeen aluemestaruuden Lentolan radalla Kangasalla. Auton jälkeen suurin yksittäinen menoerä on renkaat. MB-Varaosat ja Huolto Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, 37830 Akaa Ark. – Lähdössä voi olla yli kaksikymmentä kuskia muutaman kymmenen sentin välein. Raket-luokkaa ajavat tytöt ja pojat ovat pääasiassa 10–12-vuotiaita. Viikonloput varikolla Sulo innostui kartingista käytyään kokeilemassa ajamista Kurisjärven radalla. Sovituin hinnoin. na ja äiti Eija Kariluoma vastaa ruokahuollosta ja aikatauluista. Muista kartingperheistä on tullut Kariluomien hyviä ystäviä.– Autourheilu tarkoittaa meidän perheelle myös yhteistä aikaa. Kahden kisan viikonloppu maksaa noin 600–700 euroa ja yhden kisan viikonloppu noin 400 euroa. Se on aivan hirveää äidin sydämelle, kun ensimmäiseen mutkaan tullaan niin tiiviisti, Eija huokaa.Sulo haaveilee ajavansa tulevaisuudessa kilpaa koppiautoilla rallicrossia ja isänsä jalanjäljissä jokamiesluokkaa. Eija ja Jari Kariluoma myöntävät, että välillä hirvittää. Atomi Lines Oy, 0400 239 941 Antti AVOINNA: ma-pe 9-17 • la 10-15 TARTTILANRAITTI 185, 37770 TARTTILA JANI SIRÉN KY 0400 983 591 TAKSI SIRÉN 0400 275 659 • Sorat • Murskeet • Mullat • Maanajot Hyvää ja luotettavaa taksipalvelua. Kun keskitymme kisoihin, olemme hyvin tiiviisti yhdessä, Eija sanoo. Ikäluokan parhaiden kuskien Raket-cupissa hän sijoittui viidenneksi ja voitti Hämeen harrastajakiertueen. Raket-luokassa vauhtia on parhaimmillaan lähes 100 kilometriä tunnissa ja tulevassa luokassa 110 kilometriä tunnissa. hessu@hk-sport.net www.hk-sport.net Nyt on aika huoltaa polkupyörät syyskuntoon! AUTOT & LIIKENNE Kariluoman perhe viettää viikonloput varikolla Tarja Antola Moottoriurheiluun hurahtaneessa akaalaisessa Kariluoman perheessä on katseet käännetty jo ensi kauteen. – Pääsee isikin ajamaan pappaluokkaa, Eija nauraa. Ajamisen lisäksi harjoitteluun kuuluu kuntovalmennusta ja henkistä valmennusta. Sulon mukaan eniten ajamisessa väsyvät kädet.– Koska kuljettajat menevät kierrosajoissa sekunnin kymmenysten ja sadasosien erolla, pitää olla koko ajan skarppi. Äiti Eija vastaa ruokahuollosta ja aikatauluista, ja isä Jari toimii mekaanikkona. 10 Keskiviikko 30.9.2020 – Akaan Seutu Atomi Lines toivottaa sinut tervetulleeksi onnistuneille bussimatkoille. 9.00-17.00. Perhe kulkee asuntoautolla, joka parkkeerataan kisaviikonlopuksi varikolle, ja siellä myös yövytään. 0400 627 019 Avoinna sopimuksen mukaan. Se vaatii fyysistä kestävyyttä, äiti Eija sanoo. Äidin mielestä pahimpia ovat lähdöt. Puh. Sulon mielestä parasta harrastuksessa on nopeus. Tied. Välillä vanhempia hirvittää radalla Sulo on harrastuksen alkuaikoina kerran kolaroinut radalla ajettuaan rengasvalliin.– Tein kiepin ja tipahdin penkistä pylly edellä maahan, ja auto jatkoi matkaa. Puh. Sulo on jo aloittanut testiajot ensi kautta varten hankitulla autolla. Vanhempien mukaan hintava harrastus ei olisi mahdollista ilman yhteistyökumppaneita. Soita ja tilaa matka! Busseissamme on tilaa 22-50 henkilölle. Päättyneellä kaudella saldona oli Hämeen aluemestaruus Raket 95 -luokassa ja Raket-cupin viides sija. Karting on Viialassa asuvan perheen yhteinen harrastus. Eija Kariluoma Tarja Antola. Karting on Kariluoman perheen yhteinen harrastus. – Olemme yleensä melkein joka kesäviikonloppu kisamatkalla – tänä kesänä koronan takia vähän vähemmän, mutta silti 12 viikonloppua meni kartingin parissa, Eija kertoo. Vähän sattui käteen, Sulo muistelee
Leveys ja profiili Ensimmäinen numero eli 205 kertoo renkaan leveyden milleinä. Leveä ja matalaprofiilinen rengas yleensä maksaa enemmän, kuluu nopeammin, on herkempi vetelemään urissa tai lähtemään vesiliirtoon kuin kapeampi ja korkeaprofiilisempi vaihtoehto. Sen sijaan pohjoismaisiin olosuhteisiin suunnitellut kitkatai nastarenkaat ovat, Vesalainen päättää. EU-direktiivin mukaan renkaan nopeusluokan on vastattava auton huippunopeutta. XL-merkintä tarkoittaa korotettua kuormitusluokkaa. R-kirjainta seuraava numero kertoo vanteen halkaisijan tuumina. Jos nastoja puuttuu paljon tai ne ovat poikki, on rengas uusimisen tarpeessa. Nastarenkaissa pyörimissuunnan muuttaminen myös löystyttää ja irrottaa nastoja ennenaikaisesti, Vesalainen varoittaa. – Tällaiset renkaat löytyvät monesta perusperheautosta, kuten myös itselläni käytössä olevasta Skoda Octaviasta, Vesalainen taustoittaa. Liukkaan kelin määrittelee ja dokumentoi poliisi Uuden lain esitöiden mukaan keliolosuhteet edellyttävät talvirenkaiden käyttöä, jos alueen tieverkolla myös pienemmät tiet huomioiden on mahdollisesti liukasta. Rengas siis voi olla turvaton, vaikka kulutuspintaa olisi jäljellä reilusti.– Jostain kohtaa renkaan kyljestä löytyy niin sanottu DOT-merkintä. R tarkoittaa vyörengasta, joita käytännössä ovat lähes kaikki nykyään myytävät henkilöautokäyttöön tarkoitetut renkaat. Mihin suuntaan rengas pyörii. Vanha lainsäädäntö velvoitti talvirenkaiden käyttöön joulu-, tammija helmikuussa. Pitäisikö uusi lakiteksti tulkita niin, että talvirengaspakko on historiaa eikä talvirenkaita tarvitse jatkossa käyttää, jos sää tai keli eivät sitä edellytä. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.9.2020 11 AUTOT & LIIKENNE Rengasmerkinnät kertovat paljon, jos kuljettaja ymmärtää niiden kieltä Jarno Keskinen Auton renkaiden kyljestä löytyy autoilijalle erittäin oleellista tietoa. Tässä lainkohdassa kannattaa huomaa sana ”muulloinkin”. Esimerkkirenkaamme korkeus on siis 55 prosenttia renkaan leveydestä. Myös nastarenkaita koskeva lainkohta syytä lukea tarkkaan Nastarenkaista uudessa laissa mainitaan että ”Nastarenkaita saa käyttää marraskuun alusta maaliskuun loppuun ja muulloinkin, jos sää tai keli sitä edellyttää”. Jarno Keskinen. Muista tarkistaa valmistusajankohta Turvallisuuden kannalta on oleellista, että renkaat eivät ole liian vanhat. Myös renkaan oikean pyörimissuunnan ilmaiseva, usein tyylitellyn nuolen muotoinen merkintä on turvallisuuden kannalta oleellinen. Tällä taataan turvallisuus ajettaessa myös sellaisissa maissa, joissa sallitaan Suomea korkeampien nopeuksien käyttö. Plussakelejä voi seurata hyvinkin nopeasti pakkaskelit jopa niin, että tienpinnat jäätyvät yhtäkkiä.– En missään tapauksessa markkinoisi ajatusta, että kesärenkaat olisivat oikea valinta Etelä-Suomen talveen. Liukkauden määrittelee valvontatilanteessa oleva poliisimies, ja se pystytään dokumentoimaan poliisin Revika-laitteiden videolla tai normaalilla kameralla, Vesalainen kertoo. Valitettavasti tämä ei ole itsestäänselvyys monessakaan rengasliikkeessä, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen tietää. Vanhetessaan kumi kovettuu ja renkaan ominaisuudet muuttuvat. Laissa lukee muun muassa että ”Talvirenkaita on käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun, jos sää tai keli sitä edellyttää”. Esimerkiksi 4619 tarkoittaa, että rengas on valmistettu viikolla 46 vuonna 2019, Vesalainen valottaa. – Pyörimissuuntanuolet on syytä huomioida pyöriä alle asennettaessa. Esimerkkiautossamme on siis 16-tuumaiset vanteet. Nykyään velvoite on kaksi kuukautta pidempi, jos keliolosuhteet niin edellyttävät. Olennaista on, että talvi ei pääse yllättämään. Merkinnän neljä viimeistä numeroa kertovat renkaan valmistusviikon ja vuoden. Kuormitusluokka Viimeinen numero, esimerkissämme 94, kertoo renkaan kuormitusluokan. Nastarenkaissa on kiinnitettävä huomiota myös nastojen kuntoon ja määrään. Autoliitto Renkaan tärkeimmät tiedot ovat koko, pyörimissuunta ja valmistusaika. Muutoksen turvallisuusvaikutukset ovat aiheuttaneet paljon keskustelua, ja yleisesti tunnutaan puhuvan talvirengaspakon poistumisesta. Numero 94 kertoo yksittäisen renkaan kestävän 670 kilon kuorman. Vaikka kuluttaja teettäisikin renkaiden kausivaihdot rengasliikkeessä, on tärkeää vaatia, että pois alta otettavien renkaiden paikat merkitään ja että alle laitettavat tulee eri päähän autoa kuin edellisellä ajokaudella pyörimissuuntaa muuttamatta. Tulkitsemalla rengasmerkintöjä oikein saa selville vaikka renkaan parasta ennen -päiväyksen. Periaatteessa ihan vastaava maininta on ollut myös vanhassa tieliikennelaissa, joten näiltä osin mitään olennaista muutosta ei ole tapahtunut, Vesalainen selventää. Renkaan rakenne Kirjain R ilmaisee renkaan rakenteen. – Kesärenkailla varustetun auton käyttö olisi näin varsin rajallista ja mahdollista lähinnä sellaisessa käytössä, jossa autolla ei tarvitse ajaa aamulla, illalla tai yöllä ja sen voi tarvittaessa jättää kotiin. Seuraava numero eli 55 kertoo renkaan korkeuden suhteen sen leveyteen. Löystynyt nasta ei pure jäähän suunnitellusti. Suomen pitkät etäisyydet ja paikallisesti vaihtelevat olosuhteet huomioiden en myöskään talvikaudella lähtisi kovin pitkälle kesärenkailla varustetulla autolla. Nopeusluokka ja korotettu kuormitus Kuormitusluokan perässä oleva kirjain ilmaisee renkaan nopeusluokan. Korkean kuormitusluokan rengas on jämäkämpi, lämpenee vähemmän ja kestää kulutusta paremmin. Tieliikennelaki muuttui, uusi sananmuoto on tulkittu jopa talvirengaspakon poistumiseksi ”Oikeastaan talvirengaspakko piteni” Jarno Keskinen Suomeen saatiin kesällä uusi tieliikennelaki. Se ilmaisee suurimman sallitun kuormituksen, jonka rengas kestää ajettaessa sen nopeusluokan mukaisella enimmäisnopeudella. Jos talvirengas pyörii väärään suuntaan, se ei poista altaan vettä, sohjoa eikä lunta niin tehokkaasti kuin oikein päin pyöriessään, koska renkaan kuvio ei pääse toimimaan suunnitellulla tavalla. Otetaan esimerkiksi yksi tämän päivän yleisimpiä rengaskokoja eli 205/55 R16 94V XL ja puretaan sen tarjoamat tiedot osiin. Renkaan sivusta selviää myös muun muassa kulumisvaroittimen sijainti, pyörimissuunta ja asennussuunta.– Perusautoilijalle tärkeintä on tieto vanteen halkaisijasta sekä renkaan leveydestä, profiilista, rakenteesta, kuormitusluokasta, nopeusluokasta, valmistusajankohdasta ja pyörimissuunnasta, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoo. Oman haasteensa talviautoiluun kesärenkailla tuo se, että samallakin paikkakunnalla keliolosuhteet saattavat vaihdella hyvinkin nopeasti ja yllättäen. – Silloin kun on liukasta, ei kesärenkailla saa ajaa. Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen näkee asian toisin.– Itse en sanoisi, että talvirengaspakko olisi poistunut, oikeastaanhan se piteni. – Käytännössähän nastarenkaiden alle vaihtoa ei ole lukittu marraskuun alkuun, vaan se on mahdollista myös aiemmin, jos sää tai keliolosuhteet sitä edellyttävät, ja usein edellyttävät. – Mikäli autoon asennetaan liian alhaisen kuormitusluokan renkaat, ne kuluvat ja vaurioituvat herkemmin. Mikäli renkailla on ajettu kuusi ajokautta tai niiden valmistusajankohdasta on kulunut yli 10 vuotta, on syytä hankkia uudet, vaikka kulutuspintaa olisikin vielä hyvin jäljellä. Pelkkä pääteiden sula pinta ei siis kesärenkailla ajelemista mahdollistaisi
TAMPERE 6:37 7:30 8:16 8:37 10:04 11:30 13:07 14:37 16:37 17:37 19:37 21:07 22:07 23:07 VIIALA 6:55 7:51 8:38 8:55 10:24 11:51 13:25 15:00 16:55 17:55 19:55 21:25 22:25 23:25 TOIJALA 6:59 7:55 8:43 8:59 10:29 11:55 13:29 15:05 16:59 17:59 19:59 21:29 22:29 23:29 R R M R R R R M R R R R R R M-P M-P M-P M-P,L M-S M-S M-S M-P M-S M-S M-S M-S M-S M-S TOIJALA 6:12 7:17 8:50 9:25 11:27 13:02 13:25 14:57 15:25 16:05 16:57 18:57 20:27 21:27 0:27 VIIALA 6:17 7:22 8:55 9:30 11:32 13:07 13:30 15:02 15:30 16:11 17:03 19:02 20:32 21:32 0:32 TAMPERE 6:41 7:41 9:16 9:49 11:51 13:31 13:48 15:21 15:48 16:33 17:29 19:20 20:51 21:51 0:51 R R M R R R R R R M R R R R R M-P M-P M-P M-P,L M-S M-S L-S M-S L-S M-P M-S M-S M-S M-S M-S MUISTATHAN, ETTÄ THL SUOSITTELEE KASVOMASKIA AINA JOUKKOLIIKENTEESSÄ AUTOT & LIIKENNE. 12 Keskiviikko 30.9.2020 – Akaan Seutu JUNA ON HELPPO, NOPEA JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN KULKUVÄLINE #rakasturaiteisiin rakasturaiteisiin.fi Lähijuna-aikataulu voimassa 24.10.2020 saakka. Lipputiedot ja kaukojunien vuorot löydät osoitteesta www.vr.fi VR pidättää oikeuden muutoksiin
Lehtosen mukaan samaan tähtää postilaatikkojen ryhmittely, joka vähentää pysähtymisten määrää. Sitä ennen hän jakoi postia polkupyörällä ja jalkaisin kärryllä. Saman valmistajan skoottereita on postikäytössä myös Sveitsissä ja Norjassa. – Ihmiset tuppaavat pelästymään, kun tämä ei pidä mitään ääntä. Kaikki ovat dieselautoja. Akku kestää päivän ajot Luodemaan mukaan sähköskootteri on niin äänetön, että sen lähestyminen voi jäädä jopa huomaamatta. Posti vie Akaan kaupungin aterioita vanhusten palvelutaloihin, kouluihin ja päiväkoteihin. Sähköpyöriä on kolme, joiden lisäksi varapyörinä on perinteisiä pyöriä.Palvelupäällikkö Harri Lehtosen mukaan sähkökäyttöiset ajoneuvot tulevat Postilla yleistymään. 044 975 6102 www.autosahko-otava.fi AUTOSÄHKÖ OTAVA AUTOSÄHKÖTÖIHIN ERIKOISTUNUT AUTOKORJAAMO • Autosähkötyöt • Huoltoja korjauspalvelut automerkistä riippumatta • Polttoainekäyttöisten lisälämmittimien asennus ja huolto Talttatie 3, 37800 AKAA KAIKKI HUOLLOT, KORJAUKSET JA VARAOSAT merkistä riippumatta. 1980-luvun lopulla Postilla työt aloittanut Luodemaa jakaa päiväpostia Toijalassa Pätsiniemessä ja Junkkarissa sekä perjantaisin myös junaradan toisella puolella. Jalkaisin tapahtuvaa kärryjakelua ei Akaassa ole enää lainkaan. Käytössä on kolme sähköpyörää Päiväpostia jaetaan polkupyörillä Toijalan keskustassa ja kerrostaloalueilla. Tässä olisi hyvä olla äänimerkki, Luodemaa sanoo.Skootteri on sveitsiläisen Kyburzin valmistama. Reitin kiertämiseen kuluu aikaa noin kolme ja puoli tuntia. Lumisina talvina jopa auto jää helpommin kiinni kuin tämä. Skootterin akku kestää hyvin Luodemaan päivän ajot, vaikka yhdellä latauksella ajettava matka puolittuukin talvikelillä sekä peräkärryn ollessa mukana. Luodemaa kehuu myös skootterin kiihtyvyyttä ja sopivuutta talviajoon. Pisimmällä reitillä on mittaa noin 150 kilometriä, ja se kiertää Kylmäkoskella. Varsinkin vanhemmat ihmiset säikähtävät, jos eivät kuule tämän tuloa. Automerkeistä edustettuna ovat Volkswagenin Transporter ja Caddy sekä Citroënin Berlingo ja Mersun Spinter. Tarja Antola Postin Etelä-Pirkanmaan alueen palvelupäällikkö Harri Lehtonen kertoo, että isoilla autoilla kuljetetaan paketteja ja aterioita. Lehtosen mukaan jakajien reitit ovat Akaassa sen verran pitkiä, että niitä ei ole järkevä ja tehokasta kiertää kävellen. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.9.2020 13 Varastotie 4 Toijala • 040 512 8564 Ota yhteyttä ja kysy lisää! Vanhamaantie 9B 37910 Kylmäkoski Puh. Tarimaantie 105 37420 VESILAHTI JOONAS MAIJALA 0400 785 950 AUTOT & LIIKENNE Harri Luodemaa jakaa postia sähköskootterilla Tarja Antola Postinjakajana Akaassa työskentelevä Harri Luodemaa siirtyi kolmisen vuotta sitten käyttämään kolmipyöräistä sähköskootteria. – Sähköskootteri on näppärä ja ergonomisesti hyvä, Luodemaa toteaa. Ryhmävastaava Antti Papunen sähköpyörän satulassa.. Postilla on Akaassa 14 oikealta puolelta ohjattavaa pientä pakettiautoa päiväpostin jakamista ja kolme kevytkuorma-autoa pakettien ja aterioiden kuljettamista varten. Varhaisjakelussa työskentelevät ajavat omilla autoillaan. Postinjakaja Harri Luodemaa on tyytyväinen sähköskootteriin, joka on ainoa laatuaan Postin käytössä Akaassa. – Talvellakin tällä pärjää tosi hyvin, kun alla on nastat. Työaikaa on varattu siihen yhdeksän tuntia, johon sisältyy tunnin tauko. Akkua ladataan yöllä seuraavaa päivää varten. Tampereella käytössä on myös kaasuautoja. Pisin reitti 150 kilometriä Postin palvelupäällikkönä Etelä-Pirkanmaalla toimiva Harri Lehtonen kertoo, että paitsi sähköskootterilla Toijalassa päiväpostia jaetaan myös autoilla ja polkupyörillä, kun taas Viialassa ja Kylmäkoskella käytössä on pelkästään autoja. Vakioreitillä on pituutta kolmisenkymmentä kilometriä ja perjantaisin 45. Akaassa päiväpostin jakajia on 20. – Täyssähköautot tulevat varmasti lisääntymään, koska Postin tavoitteena on pienentää hiilijalanjälkeä. Skootteriin voi kytkeä myös perävaunun
Alueelta löytyy Aittatie, Kellaritie, Luhtitie, Riihitie ja Riihipolku.Toijalan ABC-liikenneasemalle johtava Sirkesalontie on nimetty toijalalaissyntyisen muusikon Aki Sirkesalon muistolle. Katujen kunnossapidosta vastaa kaupunki ja teiden ely-keskus. Huollot merkitään valmistajan järjestelmään. Kurisjärventien ja Alventien risteys Toijalassa 1980, jolloin K-kauppaa ja Holkerintietä ei vielä ollut. Nykyisin työ tehdään kaavoitusyksikössä. 14 Keskiviikko 30.9.2020 – Akaan Seutu KOPSAHTIKO. 49 e (r134+ mahdollisesti lisättävä kylmäaine) 69 e (r1234+ mahdollisesti lisättävä kylmäaine) ILMASTOINTIHUOLTO AUTOT & LIIKENNE Uusilla asuinalueilla nimissä suositaan teemaa Erikoisuus toi Toijalalle julkisuutta Toijalassa kadut nimetään edelleen teiksi Tarja Antola Peukaloisentie, Liito-oravantie, Punatulkuntie, Timoteintie ja Metsälaitumentie ovat kadunnimiä Hukarin uudella alueella Viialassa. Huollot myös sähköisellä huoltokirjalla oleviin autoihin mm. Akaan kaupungin maanmittausinsinöörin Heikki Knuutilan mukaan sotien jälkeen kaavoittaja nimesi katualueet Toijalassa teiksi ja periaate on siirtynyt kaavoittajalta toiselle. Toijalan kaupunki ryhtyi myös varhain lunastamaan katualueita omistukseensa. VOLVO / RENAULT / SSANGYONG /SUZUKI / ISUZU JA MUUT MERKIT Huollamme autot nopeasti ja tehokkaasti merkistä riippumatta! Tervetuloa syksyhuoltoon! Puh. Jarno Keskinen. – Uusilla asemakaava-alueilla kadut nimetään usein jonkin teeman mukaan. Sirkesalo perheineen menehtyi Thaimaan tsunamissa vuonna 2004. – Kaupunkikehitysjohtaja Jyrki Sarkkisen ajatus oli, että Aki Sirkesalon muistolle on tärkeä saada nimettyä katu, aukio tai paikka. 010 423 5424 Areenakatu 8, 35940 Lempäälä Avoinna 8–16 Lokomonkatu 24, 33900 Tampere Ma-Pe 07.30 17.00 P. Teemaan liittyvät myös samalla Akaanportin alueella sijaitsevat Akinkuja, Levytie ja Musakuja. Sinne kyllä löytää, mutta sieltä ei pääse pois. Levy viittaa paitsi musiikkiin myös alueella toimineeseen Toja Oy:n levytehtaaseen, ja musan toinen merkitys on kivi, Niina Järvinen kertoo. 045 1301 586 KOPSAHTIKO. Nimiä voi ehdottaa kaavoitusyksikölle Asemakaava-alueilla kadut ja yleiset alueet nimetään asemakaavan laadinnan tai asemakaavan muutoksen yhteydessä. Tarja Antola Toijalan kaupungin aikana pitkään luottamustehtävissä toiminut ja 1997–2006 kaupunkisuunnittelulautakuntaa johtanut Leena Antila kertoo, että Toijalan tapa nimetä katuja teiksi toi kaupungille julkisuutta. Jan F AUTOMAALAAMO Lastustentie 231, 37500 Lempäälä Puh. Niiden lisäksi on nimiä, joiden jälkiosa on polku, kuja, raitti tai ranta. – Esimerkiksi tietokilpailuissa ja ristisanatehtävissä saatettiin kysyä kaupunkia, jossa ei ole katuja. 010 423 5423 toimisto@pirkanmaanautotaito.fi -KORJAAMO Kevyet ja raskaat hinaukset Hinausautot Suontausta Oy Valkeakoski ja lähialueet 0400 235 513 & Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 KYSY AINA ENSIN MEILTÄ! Myymme kaikkea tarvikeosista alkuperäisosiin ja lisävarusteista työkaluihin niin yrityksille kuin yksityisillekin! VALKEAKOSKEN AUTOHUOLTO OY PUH. Viime vuosina ely-keskukset ovat pyrkineet aktiivisesti muuttamaan teitä kaduiksi, kaavasuunnittelija Niina Järvinen sanoo. Täällä ehkä ajateltiin, että kadut kuuluvat kaupunkeihin ja me olemme maalaiskunta.Antila kertoo, että Pätsiniemessä tiet mutkittelivat ennen talojen välissä sinne tänne. Lisäksi kuulemme ideoita kaupungin muilta osastoilta, Järvinen kertoo. Toijalan tietkin ovat katuja Toijalasta ei löydy yhtä ainutta katua, vaan kadut on perinteisesti nimetty teiksi. Silloisen rakennuttajainsinöörin Leena Huovisen idea puolestaan oli Musakuja ja Levytie, joilla on kaksoismerkitykset. Myös maanomistaja voi ehdottaa nimeä. Nimestään huolimatta Toijalan tiet ovat luokitukseltaan katuja. Levytiellä ja Musakujalla on kaksoismerkitys Kylmäkosken Tipurilla on kadunnimissä käytetty maatalousrakennuksia. Haja-asutusalueiden tiennimistä päättämisen kaupunkikehitysjohtaja on delegoinut kaavasuunnittelija Niina Järviselle. Se nähtiin meriitiksi ja ylpeydenaiheeksi, että pääsimme sillä julkisuuteen, Leena Antila kertoo.Antila arvelee, että tie-nimen käyttö liittyi alun perin paikkakunnan maalaismaisuuteen.– Vaikka Toijala oli vuodesta 1946 lähtien kauppala, täällä oli maalaismeininki. – Apuna käytetään kantatilan nimiä, historiallista tietoa alueesta tai maamerkkejä. Sitä kauhisteli oppilailleen myös Toijalan yhteiskoulussa sotien jälkeen opettajana toiminut Emil Helasvaara . Pienet oikomiset, paikkaja korjausmaalaukset laadukkaasti, nopeasti ja järkevin hinnoin. Kuntaliitoksen jälkeen Akaassa toimi nimistötyöryhmä, joka ideoi uusia nimiä eri taajamien samannimisille kaduille. Vasemmalla Valtatie 3–7:n kerrostalot (Kuvan tunnus AS77). Kaavasuunnittelija Niina Järvinen kertoo, että Hukarin uudella alueella Viialassa katujen nimet noudattelevat luontoteemaa. Pienet oikomiset, paikkaja korjausmaalaukset laadukkaasti, nopeasti ja järkevin hinnoin. Asemakaava-alueiden ja haja-asutusalueiden kadunnimiä pohtivat Järvisen kanssa kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen ja suunnitteluavustaja Leena Similä . Skoda, Audi, VW, BMW, M-B. Peukaloinen on toiseksi pienin Suomessa pesivä lintulaji. Nimissä toistuu luontoteema. Jan F AUTOMAALAAMO Lastustentie 231, 37500 Lempäälä Puh. Tiet luikertelivat niin, että sieltä saattoi tulla pois ihan eri puolelta kuin oli tarkoitus, Antila toteaa. Knuutila kertoo, että Toijalassa ensimmäiset asemakaavat tehtiin jo 1950-luvulla. Asemakaavat kadunnimineen hyväksyy kaupunginhallitus tai elinvoimalautakunta. Esimerkiksi Männikön alueella Viialassa on mäntypuuteema, ja siellä on Neulaspolku, Neulaskatu ja Neulasraitti, Akaan kaupungin kaavasuunnittelija Niina Järvinen kertoo. Kuva on Akaa-Seuran arkistosta. 040 772 9649 NYT ON AUTOSI HUOLLON AIKA Sammonkatu 18-20, 37600 Valkeakoski vlk.autohuolto@pp.inet.fi Ammattitaitoista palvelua jo vuodesta 1993 Kaikkien merkkien huollot ja korjaukset. – Helasvaara päivitteli, että se Pätsiniemi on kauhea. Pienet oikomiset, paikkaja korjausmaalaukset laadukkaasti, nopeasti ja järkevin hinnoin. – Kaavoissa teillä tarkoitetaan yleisiä teitä, jotka on merkitty kaavaan yleisen tien merkinnällä LT-alueiksi. 045 1301 586 KOPSAHTIKO
Teos koostui kahdesta osasta, joiden pituus oli parisataa metriä. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.9.2020 15 AKAAN AJONEUVOPALVELU OY ERIKOISOSAAMINEN • VOLKSWAGEN • AUDI • SKODA • SEAT Huollot ja korjaukset myös muihin merkkeihin. Jaossa lapsille ilmapalloja ja sään salliessa myös pomppulinna. Ilkivaltaa oli paljon. Levytie 4 • • Puh. Ilkivalta koitui tielaitoksen tilaaman teoksen kohtaloksi. Nordean asiakkaana voit hoitaa kaikki päivittäiset pankkiasiasi älypuhelimella, padilla tai tietokoneella helposti, milloin vain ja mistä vain. Koski pitää mahdollisena, että huhu valaisimien päätymisestä huumekasvien kasvatuslampuiksi pitää paikkansa. Ideaparkin konttorissa saat palvelua ajanvarauksella ja lisäksi Tampereen Hämeenkatu 22 -konttori palvelee sinua myös ilman ajanvarausta jokaisena arkipäivänä klo 10–16.30. – En osaa sanoa, koska se on lakannut toimimasta, mutta sähköä siellä ei ole ollut enää pitkään aikaan. Se lienee syy, miksi se on kytketty jossain vaiheessa irti sähköstä, kertoo projektipäällikkö Heikki Koski Pirkanmaan Ely-keskuksesta. Päivitimme konttoreidemme aukioloaikoja. klo 10-15. Lamput olivat käsittääkseni vikaantumisherkkiä, ja niitä varastettiin. ” Hyvä Ideaparkin konttorin asiakas. Lisäksi Tampereen kassakonttori palvelee ma–ti ja pe klo 10–16.30 osoitteessa Hämeenkatu 7. 044 700 7767 • • www.toijalanautokatsastus.fi • HINAUSKULJETUS KYRÖLÄ OY 24h 0600 02200 VALTAKUNNALLINEN PALVELUNUMERO Hinauskuljetus Kyrölä mukana Tokmannin nettopäivillä torstaina 2.7. Saat jatkossa neuvontaa ajanvarauksella. Käteistä voit nostaa yli 3000 pisteessä – automaateista, K-Kaupoista, Tokmanneista ja R-kioskeista. AUTOT & LIIKENNE Lux Tavastian rippeet puretaan Tarja Antola Helsinki–Tampere-moottoritiellä Toijalassa tehdään kallioleikkausten lujitustöitä, joiden yhteydessä puretaan vanhat maisemavalaistukset ja poistetaan haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltua kurtturuusua.Valotaiteilija Ekku Peltomäki suunnitteli kallioleikkaukseen Lux Tavastia -valoteoksen, joka sytytettiin moottoritien avajaisissa lokakuussa 2000. TERVETULOA! 040 099 1056 Akaa Hinausautot Kyrölä, Akaa 040 552 4855 / 24 H www.hinauskyrola.com, hinaus@hinauskyrola.com Hinauskuljetus Kyrölä Oy, Akaa 0400 991 056 / 24 H www.hinauskuljetuskyrola.fi PAIKALLISTA OSAAMISTA JA PALVELUA HINAUSAUTOT KYRÖLÄ 24 H Kevyet ja raskaat hinaukset Hiabja vaihtolavakuljetukset Ratkaisuja arjen raha-asioihin Pankkipalvelut ovat nykyisin valtavan paljon enemmän kuin konttoreita. ”Siinä on ainoastaan yksi värispotti huomionherättäjänä, sillä minusta olisi synti lähteä värittämään luontoa”, Peltomäki totesi tuolloin.. Ekku Peltomäki kertoi Akaan Seudussa 6.10.2000, että kyse on lähes 70 valonheittimestä koostuvasta mielikuvateoksesta, jossa pelataan valkoisen valon eri värilämpötiloilla. 040 535 3766 info@ajoneuvopalvelu.fi Rautatienkatu 36, Viiala Uskaltaa tulla vanhemmallakin autolla! Toijalan Autokatsastus palveluksessasi • Avoinna: ma-pe 8-16 • • Os. Katso tarkemmat paikkakuntakohtaiset aukioloajat: nordea.fi/olemmeavoinna Tiesithän, että Nordea Asiakaspalvelumme 0200 3000 (pvm/mpm) auttaa sinua monipuolisesti ajanvarauksesta aina lainaja säästämisen asioihin laajoin palveluajoin ma–pe 8–20 ja la–su 9–17
yli 26 –vuotiaat: 2 euroa/matka. tarv. tarv. Mellola tarv. tarv. Varrasniemi kutsu tarv. Toijala S-market 11:35 12:00 Toijala RAS tarv. Toijalan S-market X Viiala Keskuskatu 38 X Toijala RAS tarv. tarv. Kauppakeskus Kylmäk. 11:30 Kurisjärvi X Pätsiniementie X Toijalan TK, pihapysäkki X Aravaniitty 11:40 Sotkiantie tarv. tarv. Toijalan TK, pihapysäkki X Toijalan S-market X Toijalan RAS tarv. Viialan TK tarv. Kylmäkosken kk 9.45 Kuusjoentie kutsu Riisikkala/Lintumaantie th 10:15 Heinäkankaantie 10:15 Nahkialantie X Toijalan S-market 10:00 Kylmäkosken asema 10:25 Kurisjärvi 10:20 Harjuntaustantie X Lentiläntie 10:10 Toijalan RAS tarv. (Lontila tarv.) X Ketunpesät tarv. Matomäki / Tillihaka X X tarv. AUTOT & LIIKENNE. kutsu Kauppakeskus Kylmäk. 11:55 Perjantai Heinäsuo Matomäki Viiala Keskuskatu 10:45 Riitiäläntie kutsu kutsu tarv. Heinäsuonraitti 9:00 10:30 tarv. 12:15 Keskiviikko Haihunkoski Varrasniemi Viiala Keskuskatu Varrasniementie kutsu tarv. 9:45 tarv. rist. tarv. 10:20 Kurisjärvi 10:10 Palkinpäänt. tarv. tarv. Sallinkulma kutsu tarv. Sallinkulma kutsu X kutsu tarv. Heinäsuonraitti 9:00 11:00 tarv. Sontulantie X Harjuntaustantie X Lentiläntie X Kylmäkosken as tarv. Kun on tarve hakea kotipihalta, kyyti tilataan viimeistään saman päivän aamuna puhelimitse numeroista 0400 948 888 (Kylmäkoski-Toijala) 0400 27 88 88 (Viiala-Toijala) X = auto pysähtyy tarvittaessa ilman tarkkaaa kellonaikaa TK = terveysasema RAS = rautatieasema TARV= ajaa kohteen kautta tarvittaessa HINNAT 0-15 –vuotiaat: maksuton. tarv. Riisikkala/Lintumaan th 11:45 Toijalan S-market 11:45 Toijalan S-market 11:45 Kylmäkosken kk 11:15 Kylmäkosken asema 11:50 Kurisjärvi X Kurvolant./Palkinpää (Lontila tarv.) tarv. Toijala RAS 12:15 Asemantie X Toijalantie/Savikontie tarv. Asiointiliikenteen aikataulut ja koulukuljetusten aikataulut löytyvät Akaan kaupungin nettisivuilta osoitteesta www.akaa.fi/joukkoliikenne. tarv. Aikatauluja saa myös asiointilinjan autoista kuljettajilta. tarv. Viiala Keskuskatu 38 9:15 10:15 10:45 12:15 Hämeentie X X X X Toijala TK tarv. Toijala RAS tarv. kutsu Kauppakeskus Kylmäk. Kurisjärventie X Ketunpesät tarv. tarv. Maunulantie kutsu Toijala S-market 10:30 Istosperäntie-Temppelitie X Toijalantie/Savikontie X Aravaniitty 10:35 Sontulantie X Kankolantie/Ryödintie X Kauppakeskus Kylmäk. Matomäki X X tarv. ASIOINTILIIKENNE KYLMÄKOSKI TOIJALA OTA TALTEEN! Asiointiliikenne liikennöi arkisin, myös koulujen loma-aikoina (poikkeuksena Mellolan vuorot, jotka ajetaan vain kouluaikoina). 10:45 Toijala S-market 11:30 Asemantie-Ajulantie X Jokiniementie/Järveläntie X Kauppakeskus Kylmäk. Toijala S-market 9:35 9:50 11:05 12:00 Toijala RAS tarv. 9:45 tarv. Viiala Keskuskatu 38 9:15 10:15 10:45 12:15 Hämeentie X X X X Toijala TK tarv. Toijala TK tarv. Toijala S-market 9:35 9:50 11:05 12:00 Toijala RAS tarv. Toijala S-market 12:15 Toijalan TK, pihapysäkki 12:20 Toijalan S-market 12:15 Toijalan TK, pihapysäkki X Toijalan TK, pihapysäkki 12:20 Viiala Keskuskatu 38 12:35 Viiala Keskuskatu 38 12:35 Toijalan TK, pihapysäkki 12:20 Toijalan RAS 12:15 Viiala Keskuskatu 38 12:35 Viiala Matomäki pys 12:40 Viiala Matomäki pys 12:40 Viiala Keskuskatu 38 12:35 Toijala S-market 12:15 Viiala Matomäki pys 12:40 Viiala Matomäki pys 12:40 Viiala Matomäki pys 12:40 Viiala Keskuskatu 38 12:35 Toijala S-market 12:15 Viiala Matomäki pys 12:40 Viiala Keskuskatu 38 X Viiala Keskuskatu 38 X Viiala Matomäki pys 12:40 Toijalan TK, pihapysäkki 12:20 Viiala Keskukatu 38 X Toijalan TK, pihapysäkki X Toijalan TK, pihapysäkki X Viiala Keskukatu 38 X Viiala Keskuskatu 38 12:35 Toijalan TK, pihapysäkki X Toijalan S-market X Toijalan S-market X Toijalan TK, pihapysäkki X Viiala Matomäki pys 12:40 Toijalan S-market X Toijala RAS tarv. tarv. AKAAN ASIOINTILIIKENTEEN AIKATAULUT MERKKIEN SELITYKSET KUTSUSTA asiointiliikenne poikkeaa aikataulun salliessa reitiltä noutamaan tarvittaessa vaikka kotipihalta saakka. tarv. Toijala TK tarv. kutsu Taipaleentie X Toijalan S-market 10:00 Toijalan S-market kutsu Toijalan S-market kutsu Toijalan S-market kutsu Mellola kutsu X Sontulantie X Sotkiantie kutsu Kurvolantie X Kilsanmäki/Rapusaarentie X Savikoski kutsu X Kauppakeskus Kylmäk. Kilsanmäki X Savikoski tarv. Toijala RAS 12:15 Toijalan S-market X Toijala S-market 12:15 Toijala RAS 12:15 Kankomäent./Ryödint. Viiala Keskuskatu 38 9:15 10:45 11:15 12:15 Rautatienkatu kutsu tarv. Toijala RAS tarv. tarv. 16 Keskiviikko 30.9.2020 – Akaan Seutu ASIOINTILIIKENNE VIIALA TOIJALA Maanantai Oopakka Sallinkulma Viiala Keskuskatu Oopakka kutsu tarv. 11:55 Torstai ViialaSipilä Viiala Keskuskatu 11:15 Riitiäläntie kutsu kutsu tarv. kutsu Kauppakeskus Kylmäk. 11:55 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Toijala Kylmäkoski Toijala Toijala Riisikkala Toijala länsi Toijala itä Kylmäkoski Tla Kylmäkoski Kylmäkosken asema 9:15 Kylmäkosken asema 9:15 Kylmäkosken asema 9:15 Kylmäkosken asema 9:15 Kylmäkosken asema 9:15 Kauppakeskus Kylmäk. Viiala TK tarv. Viiala Keskuskatu 38 9:15 10:15 10:45 12:35 Rantatie, Kaarinantie 9:20 X 10:50 tarv. tarv. Sieltä voit myös tulostaa aikataulun itsellesi. tarv. 12:00 Heinäkankaantie X Nahkialantie X Taipaleentie tarv. 9:45 tarv. Viiala Keskuskatu 38 9:15 10:15 10:45 12:15 Rautatienkatu X X X X Varrasniementie 9:20 10:05 kutsu tarv. Toijalan S-market 10:35 Toijalan S-market 10:30 Toijala S-market 11:00 Kuusjoentie tarv. 11:55 Tiistai Teponkuja Viiala Keskuskatu 10:45 Teponkujan ja Uotilant. 16-25 -vuotiaat, eläkeläiset, vammaiset ja opiskelijat: 1 euro/matka. Maunulantie tarv. Koronatilanteen vuoksi suosittelemme matkustajia käyttämään linja-autoissa kasvomaskia. 9:10 X tarv. 9:00 X Tampereent.-Vakkistent. Kauppakeskus Kylmäkoski 9:30 10:30 Toijala TK tarv. 9:45 tarv. Rautatienkatu kutsu tarv. Toijala S-market 9:40 9:50 11:10 12:15 Toijala RAS tarv. tarv. Toijala S-market 9:35 9:50 11:05 12:00 Toijala RAS tarv
– Näin synkkää ei ole ollut milloinkaan pitkän urani aikana, Markku Mikkola kuvailee.Yritys perustettiin vuonna 2002.Mikkola on suruissaan siitä, että media on osoittanut yksipuolisesti syyttävällä sormella linja-autoja koronapandemian otollisina leviämispaikkoina. Koronapandemia tyhjensi liikennöitsijöiden tilausja varauskirjat silmänräpäyksessä maaliskuussa. Kuljettajat eivät voi koukata yllättävän reiän kohdalla, etteivät matkustajat joudu vaaraan. Atro Vuolle Oy toimii palveluliikenteessä, koululaiskuljetuksissa ja rahtiliikenteessä. Sydänkesällä tilauskyytien kysyntä orasti, ja toimialan tulevaisuus näytti hetken lupaavalta. Epävarmuus pidättelee pikkujoulujuhlien järjestäjiä. Tokee huomauttaa, että yritys on perinteisesti vahva toimija kotimaassa ja lähimaissa, jonne se vie erilaisia ryhmiä.Tokee on tuttu liikennöitsijä pääkaupungissamme, jossa se on hoitanut matkailijoiden ajeluttamisia. – Hoidamme tyypillisesti vuosittain noin 4000 tilausajoa. – Eläkeläiset vierailevat hanakasti teattereissa, mutta nyt on vielä verkkaista tällä saralla. On hyvä huomioida, että korona vähensi junamatkustuksen määriä runsaasti keväällä, joten luonnollisesti tulee näkymään myös näissä määrissä. – Näillä lausunnoilla toimialaamme lyötiin raskaasti vyön alle, hän harmittelee. Yrittäjät pelkäävät, että pandemian toinen aalto leikkaa kesäkaudella oraalle päässeen kysynnän. Pääväylät ovat jokseenkin siedettävässä kunnossa, mutta alemman asteen teiden tilaa verrataan tikittävään aikapommiin. Toivon, etteivät ihmisetkään käpertyisi mökkeihinsä. He tietävät, minkälaisessa kunnossa Pirkanmaan tiestö on. Anne Salonen muistuttaa kehnokuntoisten teiden muodostavan todellisen turvallisuusriskin. Liikennöitsijät ovat tehneet kaikkensa matkustajien turvallisuuden takaamiseksi. Mikkola muistuttaa, että laihat ajat ovat nyt totisinta totta jokaisessa tilausliikennefirmassa. Pakkalan mukaan muun muassa eläkeläisjärjestöt ja urheiluseurat muodostavat perinteisesti merkittävän asiakasryhmän. Se, että meistä ollaan kiinnostuneita, on kannustavaa, Salonen kiittää. Pakkala luonnehtii päättymässä olevan syyskuun ajomäärää kohtuulliseksi. Viialassa kasvu oli suhteessa suurempaa kuin Toijalassa. – Onneksi urheiluelämä pyörii. – Sydäntäni on lämmittänyt, kun monet asiakkaat ovat soittaneet ja lähettäneet sähköpostia kysyäkseen, kuinka meillä sujuu. Alkavan lokakuun ja häämöttävän marraskuun tilanne on hämärän peitossa. – Kanta-asiakkaat ovat kullanarvoisia, hän kiteyttää.Salonen toivoo, ettei koronapandemian toinen aalto kohtelisi yhteiskuntaa rankasti. Aika näyttää, miten ryhmät uskaltautuvat matkoille. – Käymme kohti pikkujoulusesonkia, joka on perinteisesti tuonut meille tilauspiikin. Kari Pakkala (vas.) ja Arto Pääskynkivi luotsaavat Hämeen Turistiautoa. Hänen mukaansa erilaisten kyytien tilaajat ja varaajat tasapainoilevat tietynlaisessa odotuksessa, pysähtyykö yhteiskuntamme toistamiseen.– Lähden jokaiseen päivään positiivisella asenteella. Viialassa vuoden 2018 matkamäärä oli 85 000 ja viime vuonna 95 000. Vain muutamassa päivässä runsaan sadan ajon tilaukset olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Puolet seisoo, puolet lähtökunnossa Akaalaisen Hämeen Turistiauto Oy:n toimitusjohtaja Kari Pakkala kertoo, että yhtiön ajokalustosta puolet seisoo ja puolet on lähtökunnossa. Tällä viikolla VR:n viestintäjohtaja Janna Viisterä kertoi, että liikennepilotin tilaaja eli liikenneja viestintäministeriö tekee päätöksen matkamäärien julkistamisesta. – Esimerkiksi teatterikuljetukset ovat olleet kautta aikojen merkittävä työllistäjä. – Olemme reagoineet toimialan pysähdyttäneeseen tilanteeseen. Hän pelkää, että korjausvelka karkaa pian käsistä.Markku Mikkola tietää, että Pirkanmaalla on ala-arvoisessa kunnossa olevia teitä.– Suomalaiset vitsailevat, että Venäjän puolella olisi huonokuntoiset tiet. Pudotuspeli on alkanut, lempääläläisyrittäjä katsoo. VR:n ja liikenneja viestintäministeriön neuvottelut ensi vuoden ostoliikennekokonaisuudesta ovat käynnissä, ja VR toivoo pilotille jatkoa. Pirkanmaalla toimivat tilausliikenneyritykset kokevat jälleen olevansa veitsen terällä. Tokeen Liikenne Oy suosii pääväyliä ja etsii aina parhaan mahdollisen reitin. Elämme päivä kerrallaan. Tilausliikenteen pysähtyneisyyden aika on nostanut Salosen mukaan arvoonsa arvaamattomaan uskolliset vakioasiakkaat. VR haluaa jatkaa lisävuorojen ajamista VR:ltä kerrottiin viime viikolla, että tiedot pilottivuorojen matkamääristä ovat sisäistä tietoa. Täällä alkaa olla samanlaista kuin taannoin itärajan takana. Perheyritys on toimialansa markkinajohtaja Suomessa. – Kun koronapandemia iski päälle ja yhteiskunta pysäytettiin, välittömästi kahtena ensimmäisenä päivänä kertyi 300 tilausajoperuutusta, Tokee muistaa. Toijalassa vuoden 2018 matkamäärä oli 315 000 ja viime vuonna 320 000. Turistikato on vienyt nämäkin työt. Nyt maidemme osat ovat vaihtuneet. Arvelalla on pari taksia ja kolme bussia. Tiestön kunto pelottaa Liikennöitsijät osaavat ympäristöopin. Hän perustelee kainoa odotustaan sillä, että esimerkiksi pankit eivät ole enää yhtä suopeita rahoitusjärjestelyihin kuin taudin ensimmäisen aallon iskiessä päälle.Salonen korostaa, että yrityksen monialaisuus luo vakautta. Toimimme sinisellä liekillä, eli olemme vetäneet kulut niin alas kuin olemme pystyneet. Pakkala sanoo lomauttaneensa itsensä. Eläkeläisjärjestöt ja urheiluseurat ovat akaalaisyritykselle merkittävä asiakasryhmä. Arvelan yrittäjä Ari Arvela tunnistaa varovaisuuden, joka on jälleen juurtunut asiakkaiden keskuuteen. Meillä on vakioasiakkaina urheiluseuroja. – Me saamme tällä erää toimeentuloa neljästä taksista ja kuorma-autoista. Uskolliset asiakkaat ovat arvokkaita Ylöjärveläisen Atro Vuolle Oy:n toimitusjohtaja Anne Salonen teroittaa kanta-asiakkaiden korvaamatonta merkitystä. Pandemian toinen aalto on jälleen totaalisesti pysäyttämässä tilausliikenteen ajot.28-vuotiaan vesilahtelaisen Taksi ja tilausliikenne A. Siellä on nimittäin tätä nykyä korkeatasoiset väylät! Mikkola toteaa.Hannu Tokee sanoo, ettei hän ole valittajatyyppi, mutta tiestön kunnossa ja tasossa on toivomisen varaa. Kokonaistilanteesta kertoo kaiken maaliskuinen perjantai, jolloin puhelin alkoi soida ja soittajat tyhjensivät varauskirjan. Mikkolan mielestä tämän syksyn arki on sitä, ettei tilausliikennöitsijöiden tarvitse kilpailla ajoista sen enempää hinnalla kuin kalustollakaan. Myös Tampereen joukkoliikenteen Nyssen tietyllä vyöhykelipulla voi matkustaa junissa, joten emme välttämättä tiedä kaikkien lähijunapilotin vuoroilla tehtyjen matkojen määrää, Viisterä toteaa. Tavallisesti vuoden alkupuoli eli tammija helmikuu ovat toimialalla verkkaisia, Pakkala kuvailee. Hän kertoi Akaan Seudulle myös tämän vuoden tietoja.– Seuraamme normaalisti asemien matkamääriä vain vuositasolla, mutta koska pilottia ei ole vielä ollut vuoden verran, voimme kertoa poikkeuksellisesti puolen vuoden määrät. – Autot ovat koetuksella, vaikka ne olisivat kuinka uusia ja hyväkuntoisia. Joulukuussa 2019 käynnistyi liikenneja viestintäministeriön pilottihanke, jossa se ostaa VR:ltä lisää lähijunavuoroja Pirkanmaalle. Meillä on joitakin tilauksia lokaja marraskuulle. Viestintäjohtaja Viisterän mukaan näissä luvuissa eivät välttämättä näy kaikki junalla matkoja tehneet eri lippujen vuoksi. Nyt määrä on jo romahtanut, Tokee toteaa. Toimiala nukkuu täyttä prinsessa Ruususen unta. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.9.2020 17 AUTOT & LIIKENNE Korona ja huonot tiet kurittavat pirkanmaalaisia tilausliikennöitsijöitä Matti Pulkkinen Koronapandemia piinaa julmasti pirkanmaalaisia tilausliikenneyrityksiä. Aleksi Pääskynkivi Ministeriö pitää vielä pilottihankkeen tiedot piilossa Korona käänsi Akaan kasvavat junamatkamäärät laskuun Mikko Peltoniemi Akaan molempien juna-asemien matkustajamäärät kasvoivat viime vuonna. Kun liikevaihto on nolla, palkan nostaminen on mahdotonta. Yrityksellä on kaksi pikkubussia ja kuusi isoa bussia. Elokuun lopulla myös Pirkanmaan liiton edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela oli sitä mieltä, että lähijunaliikenteen jatkamiselle on suuri tarve.. Hanke kestää vuoden 2020 joulukuuhun, ja esimerkiksi Tampereen ja Toijalan välillä on tällä hetkellä yhdeksän lisävuoroa. – Matkamäärien seurannan osalta oman haasteensa tuo se, että alueella kulkee sekä lähiettä kaukojunia, ja kaukojunien lipulla voi matkustaa myös lähiliikenteen junissa. Tammi–kesäkuussa 2020 Toijalassa tehtiin noin 100 000 matkaa ja Viialassa noin 40 000 matkaa. Pudotustaistelu on alkanut Lempääläläisen Tilausliikenne Markku Mikkolan yrittäjä sanoo ykskantaan, että toimiala on historiallisessa umpikujassa. Ari Arvela nostaa erityisesti esille maakunnan alemman asteen teidän huonon kunnon. Liikennöitsijät ovat huolissaan myös maakunnan tiestöstä, jonka kunto rapisee silmissä. Tulevaisuuden iso kuva on synkkä. – Odotettavissa on, että alalta katoaa varsin paljon yrityksiä ja niiden vanavedessä työpaikkoja. Elämme suuressa odotuksessa. Ne pysähtyvät myös Viialassa. ”Tosi huonolta vaikuttaa” Orivedeltä ja Tampereelta käsin operoivan Tokeen Liikenne Oy:n toimitusjohtaja Hannu Tokee sanoo, että tilausliikenteen näkymät ovat tosi huonot. Kevät ja alkukesä olivat tuskaista odotusta
Rautatielaitoksen silloisena periaatteena kun oli, että jos silta kulkee osaksikin sen alueella, haluaa se itse suunnitella, rakentaa ja kunnossapitää sen.Siltaa oli rakentamassa parikymmentä miestä, pääosin paikkakuntalaisia.Toijalan ylikulkusilta valmistui vuonna 1935. Operaatiota tuli katsomaan runsaasti yleisöä. Tässä yhteydessä Miljoonasillan Satamatien puoleinen ramppi muuttui kevyen liikenteen väyläksi. 1930-luvulla oli menossa maantielinjaus, jossa rakennettiin uusi tie Sääksmäen rajalta Toijalan tavara-aseman vaiheille. TVH aluksi hieman nikotteli väittäen, että rautatien turvalaitteita parantamalla turvallinen ratapihan ylitys voitaisiin toteuttaa ilman kallista ylikulkusiltaa. 18 Keskiviikko 30.9.2020 – Akaan Seutu AUTOT & LIIKENNE TVH:n mielestä ratapihan lukuisat kiskot olisi voitu ylittää myös ilman ylikulkusiltaa Miljoonasilta on kokenut 85 vuoden aikana monta muutosta Liisa Ahokas Kesän aikana Satamatien ja Hämeentien risteykseen Toijalaan rakennettiin kiertoliittymä. VR:llä oli rautatien ja maantien risteyksiä suunniteltu hoidettavan eritasoratkaisuilla siten, että päärata ylitettäisiin ja Turun rata alitettaisiin. Täysin käyttökunnossa silta oli. VR halusi rakentaa ja maksaa sillan Toijalan ylikulkusillan rakennuspiirustukset laadittiin rautatiehallituksen sillanrakennusjaostossa vuonna 1934. Vuonna 1920 Toijalan aseman ratapihan pituus oli 1,75 kilometriä. Silta korvasi tasoylikäytävät Toijalassa pääradan ylitykseen liikenteelle oli kolme tasoylikäytävää: pisin nykyisen S-marketin kohdalta Satamatielle johtanut, jolla oli oma ”portinvartijansa” sekä Vanhalan tasoristeys Palkinpäässä ja Uotilan ylikäytävä aseman pohjoispuolella. Miljoonasilta on siis jälleen kerran muuttanut muotoaan. Tällöin eivät nousupenkereet eli rampit kuitenkaan olleet vielä valmiit. Sivuja syrjäraiteita oli 9,6 kilometriä ja vaihteita 41. Asema ja vanha postitalo sijaitsivat saarekkeessa ratojen välissä. Lopulta sillan rakentamisen hoiti VR. Olli Marjamäki uusi tie uhkasi. Sitä oli aluksi rakentamassa 140 rautatiepataljoona 2:n miestä ja myöhemmin myös paikallisia siviilejä. Yhtyneiden Paperitehtaiden johtaja Rudolf Walden teki vuonna 1934 valtioneuvostolle tarjouksen radan jatkamisesta Valkeakoskelle veden yli. Henkilöliikenne Satamaan alkoi 1.6.1927. Toijalalaisia ratkaisu luonnollisesti miellytti lukuun ottamatta välittömästi rautatien itäpuolella asuvia, joiden maita ja jopa taloja Keskustaan vievä ramppi purettiin vuonna 2001. M/S Tampere-laivan kuljettaminen sillan ali vuonna 1957 ei ollut ihan yksinkertaista. Ratapiha laajeni pikkuhiljaa, kun rakennettiin uusia ratayhteyksiä sekä raide tavara-asemalle ja siirtoraiteita. Perusratkaisuksi VR valitsi rautabetonirakenteisen kehäsillan. Sataman rata helpotti puutavaran kuljetusta. Puhallinorkesteri viihdytti soitollaan rampin portailla 1950-luvulla. Junarata tuli Akaaseen 1876 Toijalan aseman vihkiäisiä vietettiin vuonna 1876, kun radat Helsingistä Tampereelle ja Toijalasta Turkuun olivat valmistuneet. Järven pohja oli kuitenkin niin liejuinen ja pehmeä, että ajatuksesta oli luovuttava. Valtio toivoi sillan rakentamiseen myös Akaan kunnan rahoitusta, mihin kunta ei suostunut. Tavaraliikenne radalla alkoi syksyllä 1937. Kuorma-auto ajoi rampilta kaiteen läpi raiteille 1970-luvun alussa. Satamalaituri rakennettiin niin pitkäksi, että sille mahtui samanaikaisesti kymmenen rautatievaunua. Neljän kilometrin pituinen rata Toijalan Satamaan valmistui vuonna 1927. Lopulta päädyttiin ylikulkusiltaan. Rata päätettiin rakentaa Konhon kautta, ja Yhtyneet Paperitehtaat maksoi puolet kustannuksista
NASTARENGASTARJOUS: Nokian 205/55R16 Hakkapeliitta 9 590e asennettuna Huokausten silta. Lähteet: Museoveturiseura ry:n/ Juuso Hyvärisen arkistot, Pekka Ahlforsin arkistot. Edelliset suuret korjaukset Toijalan ylikulkusillalle tehtiin vuonna 2005. Miljoonasillalla on myös kolaroitu Vuosien mittaan sillalla on nähty niin hevoskyytiä, linja-autoja, kuorma-autoja kuin pienempiäkin kulkupelejä ja jalankulkijoita. Ylikulkusiltaa on kutsuttu Miljoonasillaksi siitä saakka, kun kuntalaiset saivat tietoonsa sillan hinnan, joka oli noin 1,2 miljoonaa markkaa. Huokausten silta houkutteli Sillan valaistuksen rakentamisen hoiti VR, mutta kunnossapito jäi kunnalle. Miljoonasillalle on sen käyttöaikana tehty lukuisia korjaustöitä. 1970-luvulla suistui kuorma-auto kaiteen läpi raiteille, ja vuonna 2006 sattui kuljettajan kuolemaan johtanut kaiteen läpiajo Laaksolan puolella. Meiltä myös öljynvaihdot, jarrupalat, nastoitukset yms. Miljoonasillalla on sattunut vuosien mittaan myös useita pieniä kolareita ja suistumisia, mutta muutama vakavampikin. Sillan kylän puoleiseen päähän rakennettiin puuportaat asemalaiturille. Sillan molemmissa päissä oli rampit sekä itään että länteen, ja ramppeihin tarvittava maa-aines tuotiin Tampereen aseman rakennustyömaalta. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.9.2020 19 AUTOT & LIIKENNE TVH:n mielestä ratapihan lukuisat kiskot olisi voitu ylittää myös ilman ylikulkusiltaa Miljoonasilta on kokenut 85 vuoden aikana monta muutosta Ylikulkusilta valmistui Toijalaan vuonna 1935, mutta rampit tehtiin pari vuotta myöhemmin. Asiakaspalvelu 0400 529 771 Ma-Su 8.00-20.00 & info@akaanautovuokraamo.fi www.akaanautovuokraamo.fi Muutot Suomessa, Ruotsissa sekä Baltian alueella. 050 443 0937, rengaspalvelu@luukku.com vianor.fi Renkaat ja vanteet HENKILÖ-, MOPOJA PAKETTIAUTOIHIN Renkaat TRAKTOREIHIN, TYÖKONEISIIN JA KUORMA-AUTOIHIN RENGASHOTELLI. Korjauksiin kuului vesieristysten uusiminen sekä pilarien ja alapuolisten rakenteiden betonikorjaukset. vasta syksyllä 1937. Samalta rampilta johti alas kohti Valtatietä myös betoniportaat. Kuvat ovat Akaa-Seuran arkistosta, ellei toisin mainita.. Akaan Autovuokraamo MK RENGASPALVELU Realparkinkatu 1, Lempäälä p. Vaikka VR ajan mittaan lievensikin vaatimustaan suunnitella ja rakentaa sen alueella olevat ylikulkusillat itse siirtyen yhteistoiminnalliseen suuntaan ja TVL:n päävastuullisuuteen, halusi se vastata pitkälle 1980-luvulle saakka aiemmin rakentamiensa ylikulkusiltojen kunnossapidosta. Mikko Peltoniemi Viileisiin aamuihin lämpimät hansikkaat suutarilta. Ramppi historiaan rakentamisen alta Miljoonasillalta Toijalan keskustaan johtava ramppi purettiin pois, kun Toijalan S-marketia rakennettiin vuonna 2001 ja vanha Turku-radan pohja rakennettiin Holkerintieksi. (03) 542 4059 Avoinna: ma suljettu ti–pe 9.30–17 la 9.30–13 AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA, (03) 542 2460 LIIKE AVOINNA: ma-pe 8-16.30 • HUOLLOT • KOLARIKORJAUKSET • MAALAUKSET • ILMASTOINTIHUOLLOT SPRAYMAALIT auton värinumeron mukaan 400ml/kpl 25 e Ilmastointihuolto R134 Uudempi kylmäaine R-1234yf Järjestelmän ollessa tyhjä painetesti typellä 30 e +tarvikkeet +tarvikkeet 50 e 70 e • Vuokra-autot • Paljusekä peräkärryt • Muuttopalvelu • Tekstiilipesurit -c. Niitä kutsuttiin kansan suussa Huokausten sillaksi, koska nuoriso viihtyi niillä ilmeisen hyvin. Löydät meidät myös facebookista! Akaan Autovuokraamo -............... Portaat purettiin pois 1950-luvun lopulla. Tervetuloa! Kurkelantie 1, Akaa Puh. Kuusijänteisestä sillasta tuli piirustusten mukaisesti 68 metriä pitkä. Akaan Autovuokraamo -............... Niillä tavoiteltiin vähintään 15 vuotta lisää käyttöikää. Paljon eri malleja. Miljoonasillan uudet rampit ja Hämeentien ja Satamatien risteyksen uusi liikenneympyrä syyskuussa 2020. Sillan saivat alkuvuosina ylittää niin jalankulkijat, hevoset kuin autot kuormaja linja-autoja myöten. Toijalan asema ja vanha postitalo sijaitsivat saarekkeessa ratojen välissä. Silta suljettiin raskaalta liikenteeltä vuonna 1979, kun uusi alikulkusilta valmistui Kurisjärventielle
Yhteystiedot Carglass Ylöjärvi Verstastie 2, 33470 Ylöjärvi Avoinna ma–pe 7.30–17 Lasivakuutusasiakkaat: 075 758 8000 Tuulilasimyynti: 040 502 7844 Nettiosoitteet: tuulilasimestari.fi, carglass.fi, autokummitus.fi Tuulilasimestari Lempäälä Kaipionmäentie 9 B-C, 37570 Lempäälä Avoinna ma– pe 10–16 (muulloin sopimuksen mukaan) 044 772 7844 Autokummitus Verstastie 2A, 33470 Ylöjärvi 044 974 5081 Kaipionmäentie 9 A-C, 37570 Lempäälä 044 974 5081 MAINOS AUTOT & LIIKENNE. – Kulunut tuulilasi on merkittävä turvallisuusriksi. Kun asiakas kurvaa liikkeen pihaan Ylöjärvellä tai Lempäälässä, auton tuulilasin kunto arvioidaan ja tehdään korjaustai vaihtosuunnitelma. Nopeimmillaan auto on takaisin asiakkaalla kolmen tunnin päästä auton saapumisesta meille, Petri Lonka toteaa. 20 Keskiviikko 30.9.2020 – Akaan Seutu Kaikki ammattitaitoiset palvelut saman katon alta Ylöjärveltä ja Lempäälästä Kari Halmerinne tasapainottaa asiakkaan ostamat uudet renkaat. Kun auton tuulilasi on kulunut ja täynnä kiveniskemiä, etenkin vasta-aurinkoon on vaikea nähdä mitään. Ja täsmälleen samat palvelut ovat asiakkaiden käytössä myös Lempäälän Tuulilasimestarissa, Petri Lonka selvittää. – Jos asiakkaalla on tuulilasivakuutus, korjaus on veloitukseton. Muina aikoina työ onnistuu yleensä heti. Ihmiset tietävät hyväkuntoisten renkaiden tärkeyden liikenneturvallisuudelle, Halmerinne sanoo. – Tuulilasin asennuksessa on paljon tärkeitä asioita, jotka pitää tietää ja osata. Haluatko sinäkin yrityksesi esittelyn lehteen. Tuulilasi on kantava osa autossa ja osa kolariturvallisuutta, Lonka muistuttaa. Kaikki automerkit ja mallit hoituu. Autokummituksesta autoon saa kesärenkaat, talvirenkaat ja alumiinivanteet. Tuulilasin vaihtoon kannattaa kuitenkin tehdä ajanvaraus, sillä joskus lasin vaihtoja saattaa olla jonossa. Yleensä kuljettaja huomaa valtavan eron näkyvyydessä vasta sen jälkeen, kun tuulilasi on vaihdettu. – Yleensä on jo yllätys, jos vaihtoon tulee oikein huonokuntoisia renkaita. Carglass Ylöjärven ja Tuulilasimestari Lempäälän valttikortti on korkea laatu ja oikea hintataso. Lasin vaihdosta vakuutusasiakas joutuu maksamaan vain omavastuuosuuden, eikä asiakkaan tarvitse itse tehdä vahinkoilmoitusta vakuutusyhtiölle. Korjaus on aina ensimmäinen vaihtoehto, sillä se on myös ympäristöteko. Carglass Ylöjärven kanssa samassa toimipisteessä palvelee myös autokorjaamo ja huoltopalvelu Profix Service. Vakuutusyhtiötkin arvostavat osaamistamme, Lonka kertoo. Valitettavasti autoilijat vaihtavat ajoneuvonsa tuulilasin liian myöhään, koska silmä tottuu kiveniskemiin, Carglass Ylöjärven ja Tuulilasimestari Lempäälän yrittäjä Petri Lonka sanoo. Renkaat laajasta valikoimasta SAMOJEN KATTOJEN alla Carglass Ylöjärven ja Tuulilasimestari Lempäälän kanssa toimii Autokummitus, joka tarjoaa autoilijoille kattavat rengaspalvelut. – Se ero hämmästyttää monet, Lonka kiteyttää. Carglass Ylöjärvi ja Tuulilasimestari Lempäälä ovat täyden palvelun tuulilasipisteitä. Samoin hoituu raskaankaluston, kuten bussien ja kuorma-autojen lasinvaihdot. Carglass-ketjussa meillä on käytettävissä iso tietopankki. – Meillä on koko renkaiden asennuslinjasto mietitty tarkasti, jotta työt sujuvat nopeasti ja turvallisesti, Halmerinne sanoo. Asiakkaille on tarjolla myös rengashotelli. Tämä takaa sen, että autoon saadaan aina ajoneuvon alkuperäislasia vastaava tuote. Halmerinteen mukaan autoilijat ovat tänä päivänä varsin valveutuneita ja hyvin tietoisia autonsa renkaiden kunnosta. – Varastostamme löytyy erittäin laaja valikoima renkaita useilta rengasmerkeiltä. Tarvittaessa asiakas saa autoonsa myös aurauskulmien säädön ja lisävarusteluja. Lasi pitää liimata oikeanlaisella liimalla ja oikeanlaisella työtekniikalla. 010 584 4570 / ilmoitukset@ylojarvenuutiset.fi Carglass Ylöjärven asentaja Artturi Lehtola kalibroi uuden tuulilasin kamera-asetukset kohdalleen. Sesonkiaikana keväällä ja syksyllä renkaidenvaihtoon kannattaa varata aika. silloin syy on yleensä aurauskulmissa tai muussa alustaviassa. – Meille on toistojen kautta syntynyt erittäin suuri varmuus tekemiseen, Petri Lonka sanoo. Artikkeli on tehty yhteistyössä Suomen Tuulilasimestarit Oy:n kanssa. – Kaikkiin autoihin tuulilasin vaihto tehdään autonvalmistajien ohjeiden mukaisesti. Renkaiden kausisäilytykseen sisältyy pesu, paineiden tarkastus ja allelaitto. Kirkas tuulilasi ja uudet renkaat takaavat ajoturvallisuuden AJOTURVALLISUUDEN KANNALTA merkittävin seikka on muun liikenteen sekä olosuhteiden havainnointikyky. Pystymme tarjoamaan vaihtoehtoja asiakkaan tarpeisiin ja vastaamaan vaativaankin kysyntään suoraan hyllystä, Autokummituksen yrittäjä Kari Halmerinne kertoo. – Tuulilasin vaihto suoritetaan päivän kuluessa. Tätä äärimmäisen tärkeää asiaa parantaa merkittävästi se, että auton tuulilasista on mahdollisimman kirkas näkymä ulos. Ei ole siis ihan samantekevää, missä liikkeessä tuulilasin asennuttaa. Allelaitot, tasapainotukset sekä vanteiden korjaukset ja oikomistyöt hoituvat kädenkäänteessä. Asiakkaan saapuessa paikalle, voidaan lasin korjaus tehdä useimmiten heti. Ota yhteyttä puh. Ylöjärvellä tuulilasipalvelut tehdään Carglass-brändin alla. Tuulilasien myynti, asennus ja korjaaminen tehdään vuosien saatossa kertyneellä vankalla ammattitaidolla. Ajanvarauksen voi tehdä helposti osoitteessa carglass.fi
Akaan kaupungin osalta yhteistyösopimuksen Tuunauspajan kanssa. Sopimuksen mukaan kaupunki osallistuu toimintasuunnitelmassa sovitusti tuunauspajan toiminnan tukemiseen ja tapahtumien järjestämiseen. Meillä on ollut paljon talkoita ja yritykset ovat tehneet lahjoituksia, joilla ollaan pärjätty. Muuten työkalupuoli on Käpylän mukaan hyvällä mallilla.Käpylän mukaan toimintaan pääsee mukaan tulemalla perjantaina Tuunauspajalle. KATSASTA SAMALLA AUTOSI! Palvelemme keskiviikkoisin viiteen, muina arkipäivinä kuuteen! Tervetuloa kokemaan edullinen ja helppo katsastus! AUTOT & LIIKENNE Tuunauspajassa rakennetaan Volvosta drifting-autoa Tarja Antola Akaan Tuunauspajassa on tänä syksynä laitettu uuteen uskoon 940-mallin Volvoa, josta tulee drifting-auto. – Myös muutama tyttö on löytänyt mukaan. Arttu Käpylä. Hyvä näin, pysyvät pojatkin rauhallisempina, Käpylä nauraa.Tuunauspajassa ohjaajina on viisi vapaaehtoista sekä Akaan seurakunnan erityisnuorisotyöntekijä. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.9.2020 21 Avoinna: Ma-Pe 9-17 La-Su kiinni Lempäälä Ideapark — Ideaparkinkatu 2 Varaa aika helposti: helppokatsastus.fi/ lempaala Tai soita 029 19 2020 Sisältää määräaikaiskatsastuksen ja päästömittauksen, ei muita kustannuksia! 47€ AVAJAISTARJOUS! Katsastuspaketti vain Uimahalli ei ihan vielä tullut, mutta Olemme 100% SUOMALAINEN! 93% SUOSITTELEE meitä kaverilleen! ONNEKSI ME TULIMME! Avoinna: Ma-Ti 8-18 Ke 9-17 To-Pe 8-18 Harrastatko illalla Ideaparkissa. Viikonloppuna tuunauspajalaiset siivosivat mädäntyneitä heinäpaaleja Kylmäkoskella.Tuunauspaja toimii RengasCenter Akaan tiloissa Toijalassa perjantaisin kello 18–22. Olen myös itse laittanut tähän aika paljon rahaa vuosien saatossa, Käpylä kertoo. Auto on kokenut jo melkoisen muodonmuutoksen. Sivistyslautakunta myönsi Tuunauspajan toimintaan tälle syksylle 2500 euron tuen. Määräraha kaupungin talousarvioon Akaan sivistyslautakunta hyväksyi kokouksessaan 17.9. Tänä syksynä pajalla on käynyt keskimäärin 25 nuorta, jotka ovat iältään 12–18-vuotiaita. Mukaan pääsee tulemalla pajalle Arttu Käpylä odottaa Akaan Tuunauspaja ry:lle rahankeräyslupaa, mikä tuo rahoitukseen lisää vaihtoehtoja.– Ajatus on, että kaupungin tuki ei olisi edes jatkuvaa vaan sitä varten, että selviäisimme tämän ajan, saamme kaiken pakettiin ja muualta haettua rahoitusta. – Ilman muuta mukaan mahtuu. Yhteisten projektien lisäksi nuoret saavat rakennella omia kulkupelejään ja toimintaan kuuluu ajopäiviä, retkiä ja talkoita. Muita yhteistyökumppaneita ovat seurakunta ja Akaan vanhempienverkosto. – Volvo on laitettu laihdutuskuurille ja haettu siihen lisää tehoa ilman, että on tarvinnut koskea moottoriin, Tuunauspajan ohjaaja Arttu Käpylä kertoo. Sivistysjohtaja Tero Kuusiston mukaan jatkossa tuki käsitellään kaupungin talousarvion laadinnan yhteydessä. Nyt hankintalistalla on pylväsporakonetta, tavallista porakonetta ja rälläkkää. Kaikki kynnelle kykenevät vaan mukaan. Auton sivuluisua ja muita ominaisuuksia mennään testaamaan jokamiesradalle, kun sähköt ovat kunnossa.Volvon lisäksi Tuunauspajalta löytyy ralliauto, 1980-luvun Fiat Tipo, sekä mönkijä ja kevytmoottoripyörä. Ensi keväälle ja syksylle Kuusisto esittää 2500 euron määrärahaa. Tuunauspajalla nuoret rakentavat vanhasta Volvosta drifting-autoa. – Tämä on toimintaa, joka sopii kaupungin strategiaan, Kuusisto toteaa
Norm. 7:15 – 17:00 la suljettu @ToyotaTammerAuto @toyota_tammerauto @Toyota Tammer-Auto. asti tai niin kauan kuin renkaita riittää. Jos kesärenkaasi alkavat olla käyttöikänsä loppupäässä, ne eivät palvele enää haastavimmilla syyskeleillä. Hinta sisältää 4 kpl renkaita alle asennettuna ja tasapainoitettuna, sisältäen alv:n 24 %, sekä kierrätysmaksun 1,73 € / rengas. Roadhawk 205/55R16 CA270* 339 € TURVALLISET KESÄRENKAAT SYKSYN TEILLE Keliolosuhteet huonontuvat syksyllä, jolloin kesärenkaiden kunto ja ominaisuudet korostuvat. Renkaiden pitoon eniten vaikuttavat tekijät ovat rengasseoksen kimmoisuus ja urien syvyys, jotka molemmat kuluvat renkaiden vanhetessa. 8:00 – 17:00 la 10 – 14 su suljettu Elovainio, Elotie 6 (huolto ja varaosat) 33470 Ylöjärvi puhelin (03) 2440 3600 ark. 89 €. 40 € HENKILÖAUTON RENKAIDEN VAIHTO alk. 9:00 – 18:00 la 10 – 14 su suljettu Pikahuolto: ark. VAIHDA AJOISSA – NAUTI AJOSTA VUOKRAA TOYOTA YARIS 69 € ILMASTOINTILAITTEEN HUOLTO TOYOTIIN Huollon tai korjauksen yhteydessä. 44 € /VRK VIIKKO 219 € Hatanpään valtatie 38 33900 Tampere puhelin (03) 2440 111 huolto (03) 2440 3500 Automyynti: ark. 7:15 – 16:00 la 10 – 14 su suljettu Korjaamo: ark. Blizzak WS-80 205/55R16 FF272* 469 € MUKAVAA PITOA TALVITEILLE Laadukkaat kitkarenkaat ovat oiva vaihtoehto Suomen teille ja tarjoavat miellyttävää matkantekoa ilman suuria rengasääniä. Mahdollisesti lisättävä kylmäaine ja raitisilmasuodatin veloitetaan erikseen. 7:15 – 17:00 la suljettu su suljettu Varaosat: ark. Siksi ne sopivat hyvin myös hiljaisempiin hybrideihin ja sähköautoihin. Tien pintaa säästävät kitkarenkaat voit huoletta vaihtaa vaikka heti ja pitää niitä keväällä pidempään. -15 % AIDOT TOYOTAAJOVALOPOLTTIMOT, PYYKIJÄNSULATJA KUMIT NYT ON HYVÄ HETKI VARMISTAA RENKAIDEN KUNTO *EU-merkintä: polttoainetaloudellisuus (A-G), märkäpito (A-D), ohiajomelu (dB). Mahdollinen rengaspainetunnistimien koodaus, sekä vannetyön yhteydessä uusittavat rengaspainetunnistimien tiivisteet veloitetaan erikseen. Tarjoukset ovat voimassa 16.10. Päivittämällä kesärenkaasi nyt varmistat, että ne pitävät sinut turvassa myös syksyn kastelemilla teillä. 22 Keskiviikko 30.9.2020 – Akaan Seutu AUTOT & LIIKENNE Tarjoukset ovat voimassa 16.10.2020 asti
Uusia merkkejä on kaikkiaan noin 50 kappaletta. Tarja Antola. Katso hinnat ja varaa aika: www.atoyautohuolto.fi Puhelun hinta lankaliitt. Koskee 3ja 4-sylinterisiä henkilöautoja. Mustavalkoinen keskustamerkki ohjaa kulkijoita kaupungin keskustaan. Mustavalkoista tikkataulua muistuttava keskustamerkki tuli Suomessa käyttöön uuden tieliikennelain myötä 1. kesäkuuta. klo 7.30–17.00 UUSI AUTOHUOLTO PALVELEE IDEAPARKIN AUTOPALVELUKESKUKSESSA Huollamme ja korjaamme kaikki autot merkistä ja iästä riippumatta. Tarja Antola Liikenneympyrän valmistuttua Toijalaan Hämeentien ja Satamatien risteykseen Akaassa otettiin käyttöön uusi liikennemerkki. Moottoriöljyn ja suodattimen vaihto SISÄLTÄÄ: Sisäilmansuodattimen vaihto Lasinpesunesteen täyttö Huoltovalon kuittaus ja huoltokirjamerkintä Katsastustarkastus sisältäen seuraavat: • Valojen tarkastus ja suuntauksien tarkastukset • Jarrujen tarkastus • Turvajärjestelmien tarkastus • Alustan tarkastus • Kaikkien nesteiden ja öljyjen tarkastus • Käynnistysakun kunto (testilaitteella ja silmämääräisesti) • Renkaiden kunto ja paineet (myös vararengas) • Päästömittaukset ja OBD-testaukset Jätä kätevästi autosi huoltoon vaikka ostosreissusi ajaksi! Autohuolloistamme löydät myös renkaat ja rengashotellipalvelut. 8,35+17snt/min ME HUOLEHDIMME AUTOSTASI. 020 7799 882 Palvelemme ark. Tarjous voimassa 31.12.2020 asti. Ei korvaa huoltoohjelman mukaista määräaikaishuoltoa. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.9.2020 23 Ideaparkinkatu 2, 37570 Lempäälä www.uusiautohuolto.fi Puh. 199 €. LAAJA KAUSIHUOLTO nyt 149 € Norm. 8,35+7snt/min, matkapuh.liitt. LEMPÄÄLÄN KORJAAMO AVOINNA MA-PE 07.30-17.00 LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5, 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi PIRKKALA Muuraintie 3, 010 232 8 301 pirkkala@atoy.fi Palvelemme myös Pirkkalassa! AUTOT & LIIKENNE Uusi keskustamerkki on jo käytössä Akaassa Keskustamerkki opastaa tielläliikkujia Hämeentien ja Satamatien risteyksessä. Täysin uusia ovat esimerkiksi pyöräkadun, latauspaikan ja ajokaistojen yhdistymisen merkit, jotka sisältävät myös uusia liikennesääntöjä
49 tkm Porsche Cayenne S-E Hybrid Aut. 75 tkm AUTOT & LIIKENNE. 185 tkm Volkswagen Golf GTE Plug-In Hybrid 150 kW (204 hv) DSG 2015 aj. 24 Keskiviikko 30.9.2020 – Akaan Seutu YMPÄRISTÖN YSTÄVÄT Myynti, osto, vaihto ja rahoitus. 75 tkm Tesla Motors Model S P85+ 2013 aj. 93 tkm Volvo V60 D6 AWD Plug in Hybrid Summum+ Driver Support 2014 aj. 40 tkm Mitsubishi Outlander Plug-in Hybrid Instyle Plus A 2017 aj. 162tkm BMW 225 Active Tourer M-Sport Business iPerformance A 2016 aj. 130 tkm Chevrolet Volt 5-ov 1,4 Ecotec 111kW AT 2013 aj. 98 tkm Mercedes C 350e T A Avantgarde Plug-In Hybrid 2015 aj. Soita, me palvelemme! Atte Maunuksela 040 416 4718 Jussi Maunuksela 040 557 1748 Oscar Martikainen 040 672 6770 Kari Pannula 040 073 7289 Antti Syrjäniemi 040 869 9944 Suomen nopeimmin vaihtuva autovarasto www.novoset.fi REALPARKINKATU 4, LEMPÄÄLÄ MA-PE 10-18, LA 10-15 58970 € 33970 € 52970 € 27770 € 49970 € 12970 € 22870 € 38470 € 55970 € 28970 € 23870 € 21970 € BMW X5 2018 aj. 2016 aj. 89 tkm Mitsubishi Outlander PHEV Plug-in Hybrid Instyle Navi A 2014 aj. 38 tkm Volvo XC90 T8 Twin Engine AWD Inscription aut VOC 2016 aj. 81 tkm Hyundai Kona electric 64 kWh 204 hv Premium *ACC* *Supervarusteet * *Tehdastakuu* 2019 aj
Valtatie 9 on tärkeä osa valtakunnallista ja kansainvälistä itä-länsisuuntaista poikittaisyhteyttä. Jos henkilö kokee keskuskaupunkiin tulemisen omalla autolla epämiellyttäväksi, hän voi jättää kulkuneuvonsa jollekin liityntäpysäköintialueelle ja jatkaa matkaansa julkisilla kulkuvälineillä. Rissanen iloitsee siitä, että ihmisten liikkumisvalinnoissa on tunnistettavissa jo vahvasti arvovalinnat. Seisakkeiden käyttöönotto ja palvelun toteuttaminen vaativat lisää toimia. 138€/sarja töineen EDULLISET JA LAADUKKAAT TALVIRENKAAT SAAPUNEET! Älä anna talven yllättää sinua vaan yllätä sinä talvi tällä kertaa ja ole ajoissa! Henkilöautojen RENKAIDEN PESU JA VAIHTO 30 e TALVIRENKAITA esim. Pirkanmaalle halutaan lisää seisakkeita ja lähijunia Matti Pulkkinen Pirkanmaan liitossa maankäytön ja liikenteen kehittämisestä vastaava alueidenkäytön johtaja Ruut-Maaria Rissanen korostaa, että liikenne on aina johdettua kysyntää. Toiveisiin vastaaminen onkin luontevaa, sillä Pirkanmaalla on hyvin kattava raideverkko. Onnellista on, että olemassa oleva raideverkko on hyvin kattava. Hänen mukaansa pirkanmaalaiset ovat ottaneet nyt lähijunaliikenteen omakseen. (03) 375 2122, www.rengaspistemikakoskinen.fi Rengaspiste MIKA KOSKINEN Piiponraitti 1, (Piipon tehdaskiinteistö) Puh. Hän arvostaa suuresti maakunnassa vallitsevaa liikennemyönteistä tulevaisuuden ilmapiiriä, jossa katse kohdistuu ansiokkaasti vuosikymmenien päähän.– Pirkanmaalla ei olla väärällä tavalla kiinni vanhassa. Valtatie 9:n kehittäminen merkitsee hyvin paljon Orivedelle. – Yksilöllisen liikkumisen alueilla eli maaseuduilla puolestaan ei muodostu matkustamisen virtoja. (03) 375 2122, 040 580 4222 Marangoni Le m po ka tu Piiponraitti Turku Tampere Kesärenkaat alk. Tällä saralla tehdään hyvää ja hyvin. – Vesiliikenteellä on ratkaiseva asema maakunnan matkailun edistämisessä sekä vapaa-ajan ja virkistäytymisen tarpeissa. Näin ei ole koko valtakunnassa. Maakunta tunnetaan Näsijärvestä, Pyhäjärvestä, Keurusselästä, Kirkkojärvestä, Kuorevedestä, Kukkiasta, Kyrösjärvestä, Längelmävedestä, Roine-Mallasvedestä sekä Ruovedestä. – Nyt ihmisillä on otollinen hetki tunnistaa liikkumisen lukuisia vaihtoehtoja. Hankkeiden liikkeelle nytkähtäminen on täysin kiinni valtion rahasta. Pääradan varrella oleville kunnille raiteet merkitsevät kehityksen avaimia. Lukuisat työmaat, kuten raitiotien rakentaminen, ovat vaikuttaneet varsin paljon liikkumismahdollisuuksiin. Ruut-Maaria Rissasen mukaan päätieverkko hellii kattavuudellaan Pirkanmaata. Alueidenkäytön johtaja Ruut-Maaria Rissanen nostaa sähköpotkulaudan esimerkiksi liikkumisen uusista välineistä. PAINETUSSA LEHDESSÄ. Matka taittuu kävellen, pyöräillen, joukkoliikenteen vaihtoehdoin ja autoillen. Ruut-Maaria Rissanen teroittaa, että vesiliikenteen kehittäminen on merkityksellistä Pirkanmaalle. Hiljan alkanut Hämeenkyrön väylän rakentaminen on merkittävä hanke paikallisesti, pirkanmaalaisittain ja valtakunnallisesti. Kokonaisuus palvelee varsin hyvin kansalaisia.– Liikenne ja liikkuminen voisivat toki toimia aina paremmin ja paremmin. Vesiliikenne tärkeä matkailulle Pirkanmaalla on peräti 2551 järveä. – Runko on kunnossa. Ne ovat saavuttaneet hetkessä suuren suosion. Täydellistä ei olekaan Ruut-Maaria Rissasen mielestä Pirkanmaan iso kuva liikkumisen maailmasta on varsin hyvä. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.9.2020 25 Nopeasti ja ammattitaidolla: • Kappaletavarakuljetukset • Vaihtolavakuljetukset • Vaihtolavojen vuokraus • Murskeet, hiekat ja mullat • Nosturityöt • Kouranosturityöt mm. Tunnusomaista on, että käytettävissä on yksi tai kaksi kulkuvälinevaihtoehtoa. Tämä on uusi ja tervetullut ilmiö. – Myös maakuntamme seutukaupungeissa on ilahduttavasti liikkumisen vaihtoehtoja. Näppäriä ovat myös lähijunayhteydet; oma auto voi jäädä asemalle ja kaupunkimatka voi hoitua lähijunalla. Rissanen muistuttaa, että Pirkanmaa on parhaillaan yksi alueellinen junaliikenteen pilotti valtakunnallisessa kokeilussa. Toimimme ihmiskunnan parhaaksi, kun teemme arjessamme ilmastoystävällisiä tekoja. Rissanen kuvaa työtään erittäin antoisaksi ja mielenkiintoiseksi. Niissä pääsee siirtymään paikasta toiseen jos minkälaisilla vempeleillä, kuten yhdessä tuokiossa suursuosioon kivunneilla sähköpotkulaudoilla. Rissanen vetoaa ihmisiin, etteivät he tekisi vastakkainasetteluja liikenneja liikkumismuotojen välille. Murheena ja haasteena on koko ajan kertyvä korjausvelka. – Luonnehdinta ”Pirkanmaa on Suomi pienoiskoossa” kuulostaa kliseeltä, mutta ilmaisu pitää täydellisesti paikkansa tarkasteltaessa noin 520 000 asukkaan maakunnan liikenneolojakin, hän napauttaa. Pirkanmaan ELY-keskuksen tehtävänä on laittaa tarpeet ja hankkeet tärkeysjärjestykseen.– Pirkanmaalaisittain huomionarvoista on, että Pirkanmaan liitto ja Ely-Pirkanmaa ovat perinteisesti tehneet tiivistä yhteistyötä tieverkostoasiassa. Rissanen sanoo, että maakunnan alempi tieverkko ei ole herkullisessa kunnossa. Sekakäyttö on 2020-lukua. On olemassa maakuntia, joissa maakuntaliitolla ja ely-keskuksella ei ole yhteistä säveltä.Rissanen pitää keskeisenä arvona sitä, että Pirkanmaalla pääsee autolla hyvin kaikkiin keskuksiin. Kysymys kuuluu, miten pääsemme lähelle ja kauaksi. Valtatiet 3, 9, 11, 12 sekä 23 kulkevat Suomen kasvukäytävässä olevan Pirkanmaan kautta.– Eriluokitteisten teiden kunnosta taitetaan voimakkaasti peistä. Maakunnassa on 1066 siltaa. Rissanen huomauttaa, että Tampereen raitiotie ei kosketa vain tamperelaisia ja Tamperetta, vaan kyseessä on historiallinen ja koko maakuntaa koskettava investointi.– Seudullisuus tarjoaa tärkeää pureskeltavaa. Maakuntamme alueella on 665 kilometriä valtateitä, 313 kilometriä kantateitä, 768 kilometriä seututeitä sekä 3392 kilometriä yhdysteitä. Yleinen mielipide puoltaa väkevästi lähijunaliikenteen laajentamista ja näin ollen uusien seisakkeiden rakentamista ja käyttöönottoa. Ruut-Maaria Rissanen haluaa katsoa tämänkin kolikon kaikkia viittä puolta. Rissanen jakaa maakunnan liikennesuunnittelun näkökulmasta kolmeen kategoriaan: Tampereen kaupunkiseutuun, seutukaupunkeihin (Mänttä-Vilppula, Parkano, Sastamala ja Valkeakoski) sekä yksilöllisen liikkumisen alueeseen, maaseutuun.– Keskuskaupungille ja kehyskunnille tunnusomaista on liikkumisen vaihtoehtojen monipuolisuus. Pirkanmaalaisittain iso kehittämissarka liittyy raideliikenteen kasvattamiseen. Realismia on, että asiat kehittyvät, ja esille tulee uusia tarpeita ja niiden toteutuksia. Maakunnassamme on upeat vesistöt; ne ovat keskeinen voimavaramme. Polvenkorkuisesta lähtien Rissanen on asunut Pirkanmaalla, joten hänellä on apuna työssään vankka paikallistuntemus. – Olennaista on tiedostaa ja tunnistaa, mitä tarvitaan nyt ja mitä on joskus tulevaisuudessa. Matti Pulkkinen. Tarkastelen lopputulosta käytettävissä olevien voimavarojen näkökulmasta. Seutukaupungit ovat selkeitä liikenteen solmupisteitä, joista on toimivia matkaketjuja eri puolille maakuntaa ja maata. Niiden kunnosta voidaan olla hyvin erilaista mieltä, hän kiteyttää liikenneväyläkeskustelujen ytimen. Näillä seuduilla oma auto on tärkeä liikkumisväline. – Aika, helppous ja nopeus saavat rinnalleen uusia arvoja.– Joukkoliikennejärjestelmä on kuin verisuonisto. – Hyvää on, että asiassa on vahva kansalaisten ääni, maakuntalaisten toive. 205/55-16 alk. – Olisi suositeltavaa, että ihmiset tunnistaisivat itsestään erilaisten liikkumismallien suosioita. 299e myös muita kokoja AUTOT & LIIKENNE MAINOSTA SIELLÄ MISSÄ VASTAANOTTAJA ENITEN HALUAA. Raideliikenteen laajentaminen uusine seisakkeineen leimaakin maakunnan tulevaisuutta. Fakta kuitenkin on, ettei liikkumisen ja kuljettamisen maailma tule milloinkaan täydelliseksi. Hankkeen tavoitteena on liikenteen ja kuljetusten sujuvuuden ja turvallisuuden parantaminen sekä suunnitellun maankäytön mahdollistaminen. Ammattitaitoiset kuljettajamme sekä siisti ja hyvin varusteltu kalusto takaavat onnistuneen matkan, aina kotiportilta kaikille teille! >> >> >> >> >> >> >> >> >> >> > Rengaspiste MIKA KOSKINEN Piiponraitti 1 (Piipon tehdaskiinteistö), LEMPÄÄLÄ. Liikennesuunnittelijan silmiin 22 kunnan kasvumaakunta näyttäytyy liikennesuunnittelun vinkkelistä poikkeuksellisen monipuolisena alueena. – Tiedämme kaikki, että meillä on yhteinen iso selätettävä ongelma eli ilmastonmuutos. Päärata on kuin sydän Ruut-Maaria Rissanen harmittelee, että koko Suomelle elintärkeästä pääradasta keskusteltaessa menevät helposti puurot ja vellit sekaisin. Tunnistetaan vaihtoehtoja Maakunnan väki on ollut viime vuodet näreissään ja peloissaan liikkuessaan Tampereella. Lähijunaliikennekokeilusta on jo saatu kannustavia ja myönteisiä tuloksia. Kansalaiset pendelöivät hyvin paljon asuinpaikan ja työpaikan välillä.– Nopea ja suora yhteys Tampereen ja Helsingin välillä on oma juttunsa! Teitä 5138 kilometriä Pirkanmaalla on erilaisia teitä 5138 kilometriä. risujen ja puiden nostot sekä maa-aineiden nostotyöt Kysy tarjous! 040 741 2433 / 045 138 3069 Mäntytie 3, Vesilahti posti@pikupa.fi Kaikki kulkemiseen ja kuljettamiseen Yhteydenotot: 050 321 0006 (ma-pe klo 10-15) vesilahden.liikenne@ tila-autot.fi www.tila-autot.fi KAIKKI KULJETUKSESI SAMASTA OSOITTEESTA KAIKKI KULJETUKSET SAMASTA OSOITTEESTA Tilausajot nopeasti ja luotettavasti. Rissanen soisi, että ihmiset tempaisisivat itsensä irti yhden välineen riippuvuudesta. Pidän tilannettamme hyvin toimivana. Rissasen mielestä Pirkanmaan maakunnassa ihmiset pääsevät liikkumaan hyvin monipuolisia mahdollisuuksia hyödyntäen. Rissanen korostaa, että liikenne on aina johdettua kysyntää.– On klassisesti oikein, että väkikeskuksemme ovat rataverkoston varsilla. Lähijunaliikenteellä on valoisa tulevaisuus. Rissasen mukaan päärataan kohdistuu perusteltuja ja tarpeellisia kehittämisvaatimuksia. Monipuolisuus auttaa ymmärtämään myös kanssaihmisten mielihaluja, kuten intohimoista pyöräilyä
Lisäksi sosiaalitoimeen ollaan usein yhteydessä. Jos joku aihe on arka, juttelen siitä nuoren tahdissa. Riippuu aina ihmisestä, kuka haluaa kertoa mitäkin. Kun menee vauhti päällä koko ajan, niin silloin sattuu, Mönkö virnistää. Ilmaisia kondomeja on jaettu koululla keväästä lähtien jo tuhat kappaletta ja ehkäisypillereitä syyskauden alusta. Hietala kertoo, että käytännössä asia hoidetaan ajanvarauksella. Leena Nyysti Terveydenhoitaja Tiina Hietala kouluttautui kouluterveydenhoitajaksi aikuisiällä oltuaan vuosia sairaanhoitajana. – Vaikka painon ja pituuden mittaamiset ovat teknisiä asioita, ne ovat todella informatiivisia. Laajoihin tarkistuksiin kuuluu myös lääkärin tekemä perustutkimus, jossa kuunnellaan myös sydän ja keuhkot. – Varmaan äiti on se ensimmäinen, jolta kysyn kaikkein intiimeimmistä asioista. – Wikipediaa hyljeksitään. Esimerkiksi aikuistuvan vartalon muutoksissa ja niiden tuomissa kysymyksissä nuoret kääntyvät ensimmäiseksi omien vanhempien puoleen. Kyllä kaikille tapahtuu kehityksessä samat asiat aikanaan, Rantanen vastaa. Vanhemmat ykkösiä Mieltä huolestuttavissa terveysasioissa terveydenhoitaja ei kuitenkaan useinkaan ole ensimmäinen, jolta neuvoa kysytään. Ei niihin oikein ole luottamista. Esimerkiksi paino kertoo kasvusta ja kehityksestä. Jos painon kehitys poikkeaa lapsen omalta käyrältä, täytyy sille hakea syy. Kondomeja saa tulla hakemaan esimerkiksi avoimen vastaanoton aikana, Hietala kertoo.Osa tytöistä aloittaa ehkäisypillereiden käytön myös kivuliaiden tai runsaiden kuukautisten helpottamiseksi sekä aknen hoitoon.Eniten nuoret tuovat Hietalalle huoliaan esiin ulkonäköön, pärjäämiseen ja ihmissuhteisiin liittyvissä asioissa. Hän on samalla vertaistuki. Tarvittaessa ohjaan heitä eteenpäin esimerkiksi täällä koululla olevien psykologin, kuraattorin tai psyykkarin eli psykiatrisen sairaanhoitajan pakeille. Terveydenhoitaja ei ole ainoa, joka nuorten terveyteen kiinnittää huomiota. Rantasella on kokemusta ainoastaan vuosittain tehtävistä perustarkastuksista, mutta tytöille kouluterveydenhoidosta on karttunut enemmän kokemusta. Sen takia pidän maskia, Kaartinen kertoo.Vaikka hänen lisäkseen koko koulussa ei ole montaa muuta maskia käyttävää, ei siihen tarvita hänestä erityistä rohkeutta. Seurusteluun ja ehkäisyyn liittyvä kysymyksiä käsitellään yksilökohtaisesti nuoren tarpeiden mukaan. Terveydenhoitaja tekee yhteistyötä koulun muiden aikuisten, perheen ja muiden kaupungin toimijoiden kanssa.– Ja tietenkin myös lapset käyvät itse juttelemassa mieltä painavista asioista. Mönköllä on kokemusta muutamastakin kouluaikana sattuneesta haaverista, joiden takia terveydenhoito on tullut hänelle tutuksi. Tiina Hietala vinkkaa usein, että Väestöliiton nettisivuilta löytyy aiheesta enemmänkin hyödyllistä tietoa myös vanhemmille. – Siihen on hyvä syy, kun on suosituksetkin, kommentoi Mönkö. Ensimmäisellä, viidennellä ja kahdeksannella luokalla lapsille tehdään laajempi terveystarkastus, johon kuuluu myös näön, kuulon, verenpaineen ja ryhdin tarkistukset. – Tiina on ihan loistava. – Vertaistuki on se juttu, eli toiset samanikäiset tai iskä. En ole itse riskiryhmäläinen, mutta koko muu perhe on. – Kyllä nuoret juttelevat paljon asioistaan. Onko mahdollisesti sairautta taustalla, syömishäiriötä, jotain mielialaan liittyvää, onko liikunta lisääntynyt tai vähentynyt, Hietala luettelee. Hietala kertoo, että jotkut oppilaat eivät ole heti valmiita puhumaan asioistaan hänen kanssaan vaan käyvät ”haistelemassa”, uskaltaisiko hänen kanssaan jutella. – Pari kertaa olen tullut tänne aivotärähdyksen takia. Leena Nyysti Yhdeksäsluokkalaiset Emmi Kaartinen , Atte Rantanen ja Viivi Mönkö arvostavat kouluterveydenhoitajassaan Tiina Hietalassa sitä, että hän on helposti lähestyttävä ja hänellä on hyvä nimimuisti. Yhdeksäsluokkalaisista Atte Rantasesta, Viivi Mönköstä ja Emmi Kaartisesta ei tunnu, että he olisivat vielä aikuisuuden kynnyksellä. Myös kaikkein läheisimpien kavereiden kanssa puhutaan joistain asioista, kertoo Mönkö. Yhdeksäsluokkalaiset ovat opiskelleet tarkasti medialukutaitoa, joten he suhtautuvat kriittisesti esimerkiksi Wikipediaan, johon kuka tahansa voi tehdä päivityksiä. – E-pillereiden aloitus sisältää aloituskäynnin, jossa keskustellaan nuoren kanssa ehkäisyvaihtoehdoista ja kartoitetaan muun muassa mahdolliset riskitekijät. Nuoren tahdissa Tiina Hietala kertoo, että hän ei halua luennoida nuorille asioista vaan pyrkii keskusteluyhteyteen ja kuuntelemaan. Hän muistaa aina nimeltä, kehuu Rantanen. Muun muassa näiden seikkojen takia kaikki kolme nuorta antavat arvosanaksi kouluterveydenhoidolle täyden kympin. 26 Keskiviikko 30.9.2020 – Akaan Seutu Ilmaisia kondomeja on jaettu Viialan yhtenäiskoululla jo 1000 kappaletta Nuoret antavat täyden kympin kouluterveydenhoidolle Seksuaaliterveys kuuluu nuorten terveydenhoitoon Leena Nyysti Viialan yhtenäiskoulun 6.–9.-luokkalaisten kouluterveydenhoitaja Tiina Hietala uskoo keskustelevaan ilmapiiriin nuorten terveystarkastuksissa. Leena Nyysti UUTISET. – Tiina on helposti lähestyttävä, kertoo Mönkö. Kouluterveydenhoitaja ohjaa oppilaita usein myös ravitsemusterapeutille tai fysioterapeutille. Kaartinen on käynyt useamman kouluterveydenhoidon ammattilaisen pakeilla ja on näihin kaikkiin hyvin tyytyväinen. Joskus tulee huvikseen luettua, Mönkö kertoo. Keskustelupalstoilta voi löytyä mitä vain tietoa, ja silloin oot ihan paniikissa. – Ei kukaan kyseenalaista maskin käyttöä, sanoo myös Rantanen. – Hän on mukava, lisää vielä Kaartinen. Oppilashuollossa tehdään paljon yhteistyötä Valkeakosken nuorisopsykiatrisen työryhmän kanssa tai nuorempien kohdalla Akaan perheneuvolassa. Heitä huolestuttaa, ovatko he tarpeeksi hyviä tai riittävätkö sellaisinaan. Nuoret kertovat hakevansa joihinkin asioihin tietoa myös netistä, mutta he eivät luota minkä tahansa lähteen tietoihin. – Otan maskin pois ainoastaan ruokailun aikana, ja kun lähden kotiin. Jokainen koululainen pääsee ykkösluokalta lähtien kerran vuodessa terveystarkastukseen, jossa jutellaan, punnitaan ja mitataan. Ilmainen ehkäisy alle 25-vuotiaille Murrosiän muutoksia käydään läpi viimeistään viidennen luokan terveystarkastuksessa. Terkkari on lähettänyt eteenpäin terveyskeskukseen, jossa olin magneettikuvissa. Maskin käyttö on ok Koronaepidemia on huolestuttanut nuoria, ja sen takia Emmi Kaartinen käyttää maskia lähes kokoaikaisesti koulussa. – He tekevät todella hyvää työtä, Kaartinen toteaa. Keskusteluissa nuorten kanssa hän kiinnittää huomiota myös sanattomaan viestintään, joka sekin voi paljastaa terveyteen liittyviä asioita. Nämä asiat tuovat nuorille olon, että terveydenhoitajan puheille on helppo mennä. Toki kysyn paljon asioita, mutta pyrin siihen, ettei nuorelle tulisi painostavaa oloa. Tämän vuoden helmikuusta lähtien Akaassa on tarjottu ilmaista ehkäisyä kaikille alle 25-vuotiaille. – Maailma on aika vaativa nuorille
Turvallisuuden tunne kunnossa Turvallisuuden kokemukselle vastaajat antoivat keskiarvosanaksi 8,93, ja yleiselle hyvinvoinnille 8,48. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kunnan alueella asuvien 15–79-vuotiaiden mielipiteitä kunnan toiminnasta ja omasta asukaskokemuksestaan. Pirkanmaallakin tätä voisi edistää, mutta on hyvä huomata, että ihmisten monipaikkaisuus levittäytyy monesti yhtä maakuntaa laajemmalle, Ikonen herättelee. Toivottavasti ensi vaalikauden alussa ajatus saadaan mukaan uuteen hallitusohjelmaan, Kiuru odottaa.Kiuru suosii kokeilukulttuuria. – Toisaalta korona-aika on vahvistanut sitä, että ihmiset työskentelevät enemmän etänä. Arvosanan 9–10 Akaalle antoi 39 prosenttia vastaajista, ja arvosanan 7-8 antoi 57 prosenttia vastaajista. Ehdotus kerää kannatusta pirkanmaalaisten vaikuttajien keskuudessa. – Lienee niin, että juuri tällä hetkellä aktiivisin hallinnollinen pohdinta on hyvin keskittynyt soten läpiviemiseen. ”Ei ole aktiivisessa keskustelussa” SDP: tamperelainen konkarikansanedustaja Pia Viitanen pitää kaksoiskuntalaisuutta kannatettavana asiana.– Myös niiden kuntien, joissa on paljon kakkosasuntoja ja kesämökkejä tulisi tasapuolisesti saada hyötyä niistä, hän perustelee.– Sitä, mikä olisi oikea tai toimivin ratkaisu tähän, on vaikea tietää. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.9.2020 27 UUTISET Kuntalaisuuden määrittely tarvitsee täysin uutta ajattelua Matti Pulkkinen Valtiotieteiden tohtori Kaisa Lähteenmäki-Smith kiirehti kaksoiskuntalaisuuden toteuttamista Pirmedioiden paikallislehtien viimeviikkoisessa haastattelussa. Ihmiset eivät ole enää samalla tavalla kiinni yhdessä paikassa kuin ennen. Asiaa on syytä pohtia edelleen, mutta kysymyksen monimuotoisuuden takia olen sitä mieltä, että nykyinen järjestelmä on hyvä. Sille tulee luoda mahdollisuuksia niin työskentelymahdollisuuksien, joustavan palveluiden käytön, asioinnin, osallistumisen ynnä muiden elämän realiteettien kautta. Siksi selvityksessäkin päädytään siihen, että monipaikkaisuutta tulee edistää, jolloin vaikkapa työn tekeminen on mahdollista niin vakituisella kuin vapaa-ajan asunnollakin, Auvinen sanoo. Ihmiselle voi tulla kytköksiä kahdelle tai useammalle paikkakunnalle niin etätyöntekijänä, kausityöntekijänä, opiskelijana, mökkiläisenä, kakkosasunnon omistajana tai esimerkiksi lapsen vanhempien asuessa eri paikkakunnilla. Ihminen kiinnittyy yhteiskuntaan eri paikoissa samalla tavalla kuin hän valitsee kännykkäoperaattorinsa.– Pirkanmaa on valmis kaikenlaisiin kokeiluihin, hän sanoo. Kaksoiskuntalaisuus vaikuttaisi vaalilainsäädäntöön, verotukseen ja niin edelleen. Maakuntajohtaja Esa Halme Pirkanmaan liitosta toivoo, että yhteiskuntamme ratkaisisi kuntalaisuuden sisällön nykyaikaa vastaavista lähtökohdista käsin. Uskon, että halukkuutta löytyy Pirkanmaalta, Kiuru ounastelee. Ikonen taustoittaa, että elämän monipaikkaisuus eli se, että elämä jakautuu useammalle kuin yhdelle paikkakunnalle, on arkea monelle meistä. Kaupunki teettää vastaavan kyselyn myöhemmin myös yrityksille.. Kaikkien ei tarvitse muuttaa työn perässä kaupunkiin. Myös valittavilla kunnilla pitää itsellään olla vahva halu lähteä mukaan kokeiluun. Auvinen suosittelee kaksoiskuntalaisuuden vaikutuksista koelaskelmien ja tarkkojen ennakkovaikutusten arvion tekemistä. Jatkossa sitä on tarkoitus toteuttaa säännöllisesti. Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen teroittaa, että kuntalaisuuden määritteleminen on jo periaatteellisesti hyvin merkittävä asia, koska juuri kuntalaisuus muodostaa pohjan erilaisille oikeuksille ja velvollisuuksille. Maailma muuttuu myös tästä näkökulmasta, ja muutos antaa aihetta pohtia, miten näitä asioita tulevaisuudessa organisoidaan, hän miettii. Kiuru edistäisi asiaa. Akaan Seutu Taloustutkimuksen teettämän Kuntien Asukaskokemus 2020 –tutkimuksen mukaan akaalaiset ovat varsin tyytyväisiä asuinpaikkakuntaansa. Katseet monipaikkaisuuteen Kansanedusta, Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen kääntää voimakkaasti huomion monipaikkaisuuteen. Lisäksi akaalaiset ovat tyytyväisiä muun muassa siihen, että työhön on sujuvat liikenneyhteydet ja että Akaa on viihtyisä ympäristö asua ja elää. – Puhun mieluummin termillä monipaikkaisuus ja näen sen luontevana osana monien elämää tulevaisuudessa. Hän perustelee raikastustarvetta sillä, että suomalainen yhteiskunta erilaistuu muun muassa kansalaisten uusien elämäntapojen sekä hajautuneen omistuksen johdosta. Kokeilulle on oltava hyväksyttävä syy, ja kokeiluun osallistuvat kunnat tulee valita kattavasti, jotta perustuslaista ei muodostu estettä. – Itsekin elän kolmen paikkakunnan elämää kaupungin ja maaseudun välillä ja kotija työpaikkakuntien välillä. Akaalaisten ajatuksia selvittävä tutkimus toteutetaan jatkossa säännöllisesti Asukkaat ovat tutkitusti tyytyväisiä Akaaseen kotipaikkana Pirkanmaan liittoa johtava maakuntajohtaja Esa Halme pitää kuntalaisuuden uudelleen määrittelemistä välttämättömänä. Paikkakunnalla on peräti 4 592 kesämökkiä. Verkkosivut ja media tietolähteinä Tutkimuksen mukaan asukkaat haluavat saada tietoa Akaasta ensisijaisesti kaupungin verkkosivuilta, kotiin jaettavista esitteistä, lehtien kuntasivuilta ja kaupungin Facebook-sivuilta. Omaksi kotikunnaksi voidaan mieltää jopa kaksi tai kolme eri paikkakuntaa. Kuntien Asukaskokemus –tutkimus tehtiin nyt ensimmäisen kerran. Meillä on myös vahva kesämökkikulttuuri, joka vahvistaa henkistä irtautumista yhdestä kunnasta, Kiuru pohtii. Tähän monimutkaiseen kysymykseen ei ole yksinkertaista vastausta. Konkreettisiin toimiin ei ole vielä päästy. Matti Pulkkinen ”Ei yksinkertainen asia” Kangasala on 32 091 asukkaan voimakkaasti kehittyvä ja kasvava kaupunki Tampereen kupeessa. Halme muistuttaa, että jo ties monettako kertaa toteutuksessa oleva sosiaalija terveydenhuollon uudistus (sote) olisi tehtävä kuntalaisuuden eri tulokulmat huomioon ottaen. Sen sijaan, jos kaksoiskuntalaisuuteen liitetään verotusoikeus, äänestys ja vaalikelpoisuus kaksissa tai useammissa kuntavaaleissa, se muuttuu vaikeaksi, jopa perustuslakikysymykseksi, Ikonen pohtii. Kotipaikkakunnalla, kesämökkipaikkakunnalla, työpaikkakunnalla, ulkomailla ja niin edelleen. He puolestaan nostavat keskusteluun monipaikkaisuuden mahdollistamisen ja hyödyntämisen. Tyytyväisyys terveyspalveluihin sai tutkimuksessa keskiarvosanan 7,87. Korona-aika on avannut sille ovia, mutta työjärjestelyin ja joustavin osallistumisja asiointimahdollisuuksin sitä voisi edelleen tukea, hän miettii.Ikosen mielestä esimerkiksi valtion alueellistamispolitiikkaa on uudistettava tarttumalla monipaikkaisuuden mahdollisuuksiin. – Teimme kaksi vuotta sitten Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reinan kanssa selvitystyön valtion alueellistamispolitiikan uudistamisesta ja esitimme virastojen siirtelyn sijaan töiden organisointia nykyistä laajemmin monipaikkaisesti tai paikkariippumattomasti. Tutkimukseen vastasi 100 akaalaista. – Ihmisten suhde paikkaan lavenee ja laajenee. Keskiarvosanaksi Akaa saa 8,17. – Työelämän muuttuminen, digitalisaatio ja etätyö ovat muutostrendejä. Ei ole vain yhtä asuinpaikkaa. – Tässäkin asiassa perustuslaki asettaa kuitenkin rajoja. – Vuonna 2018 valtiovarainministeriö teki asiasta laajan selvityksen. Kaisa Lähteenmäki-Smithin ajatukset saivat välittömästi tukea pirkanmaalaisilta vaikuttajilta, joiden mielestä kuntalaisuuden määritteleminen tarvitsisi 2020-luvun hengen mukaisen modernisoinnin. Hän huomauttaa, että ihmiset irtautuvat sukupolvien jatkumosta. Hän toivoi, että ketteräotteinen Pirkanmaan kasvumaakunta kokeilisi kaksoiskuntalaisuutta. Hänen mielestään kaksoiskuntalaisuuden toteutuminen voisi olla myös vastaliike kaupungistumiselle ja monien maakuntien tyhjenemiselle. Halme nostaa keskusteluun etäkuntalaisuuden. Hänen mielestään poukkoileminen on pahasta. Kansalainen viettää vuodesta eri ajanjaksot eri paikoissa. Tällaiselle monipaikkaiselle elämälle on luotava mahdollisuuksia. Ihmisellä on monta kotikuntaa Etelä-Pirkanmaalta Valkeakoskelta oleva kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.) suhtautuu kaksoiskuntalaisuuden selvittämiseen myönteisesti. Hän on lukenut tarkasti valtiovarainministeriön pari vuotta sitten julkaiseman selvityksen kaksoiskuntalaisuudesta ”Millaista monipaikkaisuutta Suomeen?”. – Sitä tutkimalla havaitsee, ettei asia ole aivan niin yksinkertainen. Nythän toki kiinteistövero sekä valtionosuuksien tasausjärjestelmä tasaavat kuntien välisiä eroja, mutta jotakin muutakin varmasti olisi mahdollista periaatteessa kehittää.Viitanen huomauttaa, ettei asia ole tässä muodossa ollut viime aikoina kovin aktiivisessa keskustelussa, vaikka se tärkeä pohdittava kokonaisuus onkin. Toisaalta asukkaat ovat sitä mieltä, että kaupunki ei näy kovin myönteisesti sosiaalisessa mediassa ja mediassa ylipäätään. Tällä voisi olla sekä elämänlaadullisia vaikutuksia että harvaan asuttua aluetta elävöittäviä ja töitä alueella säilyttäviä vaikutuksia. Hän sanoo, että asiasta on keskusteltu vuosikymmeniä
040 518 6176 www.villiullakko.fi www.kattokumppanit.fi Viialan Ruusutarhankadulta tunnettu Elia Kinnunen, p. Mitä teette ja mitä palveluja / tuotteita teiltä saa. www.eijuska.fi P. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. Toimitusaika 1-3 vrk. 010 548 6060, 050 377 9860 Sop. Myös matot. Lukitukset Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Hämeentie 71, Toijala, p. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA P. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. 044 347 7404 Kerro lukijoillemme • Keitä olette. 040 557 2458 Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ Delete_palveluhakemisto_82x30_uusi_c.indd 1 20.12.2018 9.57.16 Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. KODINKONEHUOLTO. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Neste Toijalasta parhaat burgerit paikan päällä tai mukaan! Tilaa ennakkoon 03 542 4230 Kurisjärventie 5 Kampanja -aika: 1.8.-1.10. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. Puh. 040 535 4229 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Kiinnostuitko. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 040 124 2566 ma pe 9.30 17 la 10 15 APTEEKKI • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. mukaan myös Ideapark, Business Park, 2. 040 848 0094 Vuokrataan viihtyisät lomamökit & upea juhlatila Iittalassa www.konnola.fi 0400 684 769 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13 Valkeakoski Helkavuorenkatu-risteyksessä www.koskinhammas.fi. • Terveiset lukijoillemme Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.400 silmäparia joka viikko! • 12 kk:n sopimuksella saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn (arvo 520 e + alv 24%) Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. Pyydä tarjous! Puh. 041 319 9311 Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. 010 6664 100 NUOHOUSPALVELU M. 040 160 7960 ark. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. 28 Keskiviikko 30.9.2020 – Akaan Seutu 2 Tiistai 1.1.2030 – Akaan Seutu Akaan Seutu – Tiistai 1.1.2030 3 Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Kerron mielelläni lisää. listapituus 3200 mm. KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. T A K S I L I I K E N N E M I K K O L A . vakiovärit. 044 333 1088 ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. Max. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa 0400 710 742 0400 742 798 nuohousliikejarvinen.fi JO VUODESTA 2000 TUTTU JA TURVALLINEN NUOHOUSLIIKE Matomäenkatu 2, 37830 Akaa Puh. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi 0201 800 830 Hämeentie 64, Akaa toijala@evidensia.fi 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. (03) 543 3379 Palveleva tavaratalo Akaassa! KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy MUUTOT KULJETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. Kyrölä P. • Piano ym. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 ???????????. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 0400 987 966 sari@allinapu.fi Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A 3, 33100 Tampere Puh. ?????????. 040 329 0220 Kurkelantie 1, Akaa Puh. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Kysy lisää! Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Majoituspalvelut Pitopalvelut Kiinteistöhuollot Hyvinvointipalvelut Lounaskahvilat Juhlatilat Autoilupalvelut Autoilupalvelut Maatilamatkailua Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Avaimet . . F I KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com MÖNKIJÄT, VENEET, PERÄMOOTTORIT MYYNTI JA HUOLTO -----------------------------------------------MÖNKIJÄ TRAILPARK OY (IDEAPARKIN VIERESSÄ) RUOKOSMETSÄNKATU 7B, 37570 LEMPÄÄLÄ PUH. krs. Lounasta voi ostaa myös mukaan kilohinnalla. Sarjoitukset . p. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista JMN Autohuolto Oy puh. www.nestetoijala.fi SAUNANLAUTEIDEN VAIHTOPALVELU! Mittatilaustyönä suoraan valmistajalta. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus TAXI Laadukasta premium-tason henkilökuljetusta Tilauksesta sovituin hinnoin KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. • Kertokaa yrityksestänne. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. www.actas.fi Suomen Asianajajaliiton jäsen Asianajaja Petri Tolppa p. 045 158 5530 OSTA VERKKOKAUPASTA akaanrengas.fi 040 831 1708 Taattua laatua oikeaan hintaan Uutuus Goodride Premium Grip SA37! Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Lounas noutopöydästä klo 11-14. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net 029 1700 356 W W W . 8-16.30, p. Tmi HN-lauteet P. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.com kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh
Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Kysy lisää! Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Majoituspalvelut Pitopalvelut Kiinteistöhuollot Hyvinvointipalvelut Lounaskahvilat Juhlatilat Autoilupalvelut Autoilupalvelut Maatilamatkailua Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. F I KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com MÖNKIJÄT, VENEET, PERÄMOOTTORIT MYYNTI JA HUOLTO -----------------------------------------------MÖNKIJÄ TRAILPARK OY (IDEAPARKIN VIERESSÄ) RUOKOSMETSÄNKATU 7B, 37570 LEMPÄÄLÄ PUH. www.actas.fi Suomen Asianajajaliiton jäsen Asianajaja Petri Tolppa p. www.eijuska.fi P. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. Kerron mielelläni lisää. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 0400 987 966 sari@allinapu.fi Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A 3, 33100 Tampere Puh. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. KODINKONEHUOLTO. 040 518 6176 www.villiullakko.fi www.kattokumppanit.fi Viialan Ruusutarhankadulta tunnettu Elia Kinnunen, p. Lounasta voi ostaa myös mukaan kilohinnalla. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.com kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ Delete_palveluhakemisto_82x30_uusi_c.indd 1 20.12.2018 9.57.16 Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. • Terveiset lukijoillemme Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.400 silmäparia joka viikko! • 12 kk:n sopimuksella saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn (arvo 520 e + alv 24%) Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. listapituus 3200 mm. Sarjoitukset . (03) 543 3379 Palveleva tavaratalo Akaassa! KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy MUUTOT KULJETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. vakiovärit. p. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. 045 158 5530 OSTA VERKKOKAUPASTA akaanrengas.fi 040 831 1708 Taattua laatua oikeaan hintaan Uutuus Goodride Premium Grip SA37! Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Lounas noutopöydästä klo 11-14. Myös matot. 044 347 7404 Kerro lukijoillemme • Keitä olette. www.nestetoijala.fi SAUNANLAUTEIDEN VAIHTOPALVELU! Mittatilaustyönä suoraan valmistajalta. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.9.2020 29 2 Tiistai 1.1.2030 – Akaan Seutu Akaan Seutu – Tiistai 1.1.2030 3 Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 010 548 6060, 050 377 9860 Sop. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus TAXI Laadukasta premium-tason henkilökuljetusta Tilauksesta sovituin hinnoin KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Kiinnostuitko. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista JMN Autohuolto Oy puh. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. 040 557 2458 Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net 029 1700 356 W W W . Avaimet . Lukitukset Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Hämeentie 71, Toijala, p. mukaan myös Ideapark, Business Park, 2. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA P. Pyydä tarjous! Puh. 040 124 2566 ma pe 9.30 17 la 10 15 APTEEKKI • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa 0400 710 742 0400 742 798 nuohousliikejarvinen.fi JO VUODESTA 2000 TUTTU JA TURVALLINEN NUOHOUSLIIKE Matomäenkatu 2, 37830 Akaa Puh. krs. T A K S I L I I K E N N E M I K K O L A . Tmi HN-lauteet P. • Piano ym. ?????????. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. Max. Puh. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. 010 6664 100 NUOHOUSPALVELU M. 040 329 0220 Kurkelantie 1, Akaa Puh. Kyrölä P. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi 0201 800 830 Hämeentie 64, Akaa toijala@evidensia.fi 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 ???????????. Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. 040 848 0094 Vuokrataan viihtyisät lomamökit & upea juhlatila Iittalassa www.konnola.fi 0400 684 769 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13 Valkeakoski Helkavuorenkatu-risteyksessä www.koskinhammas.fi. 040 160 7960 ark. 041 319 9311 Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. 044 333 1088 ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. . Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. Toimitusaika 1-3 vrk. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Neste Toijalasta parhaat burgerit paikan päällä tai mukaan! Tilaa ennakkoon 03 542 4230 Kurisjärventie 5 Kampanja -aika: 1.8.-1.10. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. 040 535 4229 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. 8-16.30, p. Mitä teette ja mitä palveluja / tuotteita teiltä saa. • Kertokaa yrityksestänne. KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P
24.8.2020 Akaa Kun muistelemme yhteisiä teitä, kuinka sä ahkeroit, rakastit meitä. Sinä tiedät parhaiten, miksi olen tällainen.” (VK 808:2) Kirjoittaja on ma. Sirkka-Liisa Voutilainen, Johanna Hytönen, Elisa Peltonen. Jokainen vauva on Jumalan luoma Jumalan kuva. 30 Keskiviikko 30.9.2020 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Katja Pääkkönen Kastettu: Onni Toivo Tapani Tromstedt. Kirkko tukee kummiutta, jotta jokaisen lapsen ympärille rakentuisi rakastavien aikuisten muodostama turvaverkko. Vauvan päivänä keskustellaan vauvaperheiden tasavertaisuudesta, palveluiden ja tilojen vauvaystävällisyydestä sekä vauvojen huomioon ottamisesta päätöksenteossa. 3.2.1923 Lieto k. Kiittäen ja kaivaten Helena ja Veikko Hannu perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. oli nimittäin Vauvan päivä. Heille on annettu voima ja valta kohota unessa pilvien alta ja katsella korkeammalta. Muistikahvila. Jokainen vauva on ainutkertainen Jumalan lahja tässä maailmassa. Muut tilaisuudet: Ke 7.10. Mika Pajunen, Eeria Suontausta, Marja Karhu ja kirkkokuoro. Rakkaamme Hilkka Siviä KOSKELA o.s. Lähimmäistuvalla klo 13.30. Sanan ja laulun hetki. Joku viisas onkin joskus sanonut, että Jumalan lapsiksi kastetut eivät koskaan ole liian vanhoja sylivauvoiksi. ”Loit jo äidin kohdussa silmiltämme piilossa minut ainutlaatuiseksi, muovasit jo ihmiseksi. 14.10. Surun kohdatessa me autamme. Vieraana pastori Markus Andersson. Heikkilä s. Muut seurakunnan tapahtumat löydät liitteenä olevasta Akaan seurakuntaviestistä. Kalvolan Eläkkeensaajat tarjoaa kirkkokahvit. Rakkaamme Siiri Eveliina PIITTISJÄRVI o.s. Lämmin kiitos osanotosta. Vanhustenviikon messu klo 10 Kalvolan kirkossa. Kiitämme kaikkia äitiämme hoitaneita. Siksi vauvojen syntymästä ja kasteesta iloitaan seurakunnassa, siksi heidän puolestaan rukoillaan jumalanpalveluksessa ja siksi heidän nimilehtensä liitetään näkyvälle paikalle kirkon kastepuuhun. Kristillisen uskon näkökulmastakin Vauvan päivä on luovuttamattoman tärkeä asia – se muistuttaa siitä, että vauvat ovat ihme. (Lauri Viita) Rakkaudella ja kiitollisuudella muistaen Siunattu läheisten saattamana. Jumalanpalvelukset: Su 4.10. Pienikin vauva voi olla mukana seurakunnan elämässä niin paljon kuin hänen läheisensä vain haluavat. AKAA Rakkaamme Aili Laulikki SAVOLAHTI o.s. Kiitämme osanotosta. Katja Pääkkönen, Juha Salmesvuori. Ne iloiset kiljahdukset, jotka keskeyttävät niin tärkeän tuntuiset aikuisen ajatukset. Se avoimuus ja luottavaisuus, josta aikuisten olisi hyvä ottaa mallia. (Sarkia) Siunaus toimitettu hiljaisuudessa. Jeesushan lupasi, että taivasten valtakunta on lasten kaltaisten. 18.7.1926 Hiitola k. Lähimmäistupa ja kirpputori keskiviikkoisin klo 11-14: 7.10. Piittinen s. Jumalan luotuina jokaisella vauvalla on oikeus rukoukseen. Kastejuhlassa puhun usein siitä, kuinka Jumala on nähnyt lapsen ainutkertaisuuden ja rakastanut häntä jo äidin kohdussa. 11.9.2020 Akaa Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät. muutos päivämäärässä! Käsityöpiiri Lähetyksen hyväksi ke 30.9. Se järjestettiin tänä vuonna jo neljättä kertaa, ja sitä vietettiin olosuhteiden pakosta lähinnä virtuaalisesti. Nämä kaikki ovat tärkeitä kysymyksiä, ovathan vauvat meidän tulevaisuutemme riippumatta siitä, onko lähipiirissämme vauvoja vai ei. Akaan seurakunnassa: Perhemessu klo 10 Akaan kirkossa. Loimu klo 15 Akaan kirkossa. Kovin halajan laskea pääni kiven viileyteen, maan tuoksuun ja harmajan sammaleen mua kutsuu väkevä ääni levon autuuteen. Siksi vauvat saavat aina tulla sinne, missä seurakunta on koolla Hänen nimessään. 7.9.2020 Akaa Rakkaudella muistaen Esko-veli perheineen siskon lapset perheineen Anna-Liisa perheineen Ikimetsien ihanaan syliin jo halajan pois ja tänään, kun kutsuni soi ilot, murheet ei ihmisten kyliin mua kahlita voi. Vauvan päivän tarkoituksena on alusta asti ollut juhlistaa vauvoja ja iloita heistä. Vauvan päivä muistuttaa kaikesta siitä, mistä me vähän isommat ihmiset saamme vauvoissa kiittää. Illasta toiseen toistuva rukous ennen nukkumaanmenoa rauhoittaa ja muistuttaa siitä, että pienestä ihmisestä huolehtii läheisten ihmisten lisäksi maan ja taivaan Luoja. 24.7.1924 Ranua k. Konsertti Johanna Särkkälä. Siellä he kulkevat tähtien rivissä kirkasta vanaa, isä ja äiti, peräkanaa. KALVOLA Keskuskatu 42, Viiala 0400 352 035 www.kukkapalvelulaakso.fi Olemme täyden palvelun hautaustoimisto. Kiitämme Akaan kotihoitoa ja Valkeakosken Terveyskeskussairaalan Akuuttiosaston henkilökuntaa äitimme hyvästä hoidosta. Syyskuun viimeisenä perjantaina 25.9. Arjen keskellä -Hyvä elämä • luennot jatkuvat tiistaisin klo 18 • luennoitsija Kalervo Aromäki Tervetuloa! Toijalan adventtiseurakunta Ryödintie 18, 37800 Akaa Voit jättää kuolinilmoituksen helposti myös netissä tai sähköpostilla www.akaanseutu.fi ilmoitukset@akaanseutu.fi. Ei kaipuuta sanat, kukkaset peitä, on sydän, silmät täynnä kyyneleitä. Kirkkokahvit ja mehut. Kuollut: Pauli Olavi Heinonen, 86 v. Uurna haudataan sukuhautaan Saloon. Perhekirkko klo 10 Kalvolan kirkossa. Vanhusten kirkkopyhä. Huom. Käymme yhdessä läpi kaikki hautaukseen liittyvät asiat ja halutessanne hoidamme ne puolestanne. Viinanen s. Messu klo 10 Kylmäkosken kirkossa. Su 11.10. seurakuntapastori Akaan seurakunnassa. Raamattutunti Heikki Hilvo, Jumalan sanansaattajat. Kalle Roine, Johanna Hytönen, Tuija Paajanen, Heli Rintamäki, Sanna-Mari Saarinen. Kasteessa itsessäänkin on kysymys Jumalan rakkaudesta – siinä pieni ihminen tulee Jumalan omaksi lapseksi, kun Jumala kutsuu hänet nimeltä valtakuntansa perilliseksi. Orvokki ja Rauno Eino Aila ja Esko Helena Reijo ja Sirpa Sinikka ja Tapani lastenlapset puolisoineen lastenlastenlapset sukulaiset ja ystävät Uuden elämän ihmeitä V iime viikolla juhlittiin vauvoja. Jumala on luvannut olla meidän ihmisten rinnalla siinä, että myös me osaisimme varauksetta rakastaa vauvoja. Pienen vauvan elämässä rukous merkitsee ennen kaikkea vanhempien, kummien ja muiden läheisten esirukousta – sitä, että me jo vähän isommat ihmiset tuomme pienet vastasyntyneet Jumalan eteen ja pyydämme heille suurinta mahdollista hyvää. Messu klo 18 Viialan kirkossa. Kuollut: Aili Laulikki Savolahti 97 v, Siiri Eveliina Piittisjärvi 96 v. klo 16.30 Kirkkokuoro ry:n sääntömääräinen syyskokous seurakuntatalolla. Mika Pajunen, Heikki Ali-Löytty. Suurina ihmeinä jokaisella vauvalla on oikeus rakkauteen. Se, mitä kirkko vauvoista opettaa ja mitä kristityn tulisi vauvoista ajatella, tiivistyy hyvin psalmin 139 sanoihin: ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä”. Mikkelinpäivänä 4.10. ja to 8.10. Vauvan tuoksu, uuden elämän äänet, veikeä hymy, potkivat jalat ja sormeen tarttuvat sormet
PJK kavensi kerran, mutta Jussi Nyström iski pian 10 metrin rankkaripisteeltä lukemiksi 4–2. Naiset: 1. Ottelun palkitut olivat ToPan Marko Silmonen ja NePan Abdullah Naif Alosaimi . Akaa-Volley pyrkii noudattamaan viranomaisten suosituksia kaikin mahdollisin tavoin mutta odottaa myös, että paikalle saapuvat noudattavat annettuja turvallisuusohjeita kirjaimellisesti. Matti Alatalo on kauden alkaessa 25-vuotias. Eturivissä vasemmalta Vesa Pajula, Jesse Järvi, Jukka Saari, Janne Hevonoja, Eeli Jokinen. Menneen viikon peleissään tamperelainen FC Melody sekä Lammin Veto voittivat omat ottelunsa. Parhaat palkittiin yhdistyksen illanvietossa Sampolassa 23.9. Hurmos lähtee kauteen kaikkien aikojen nuorimman päävalmentajan johdolla. Kotijoukkueella ei ollut vaikeuksia ottaa vieraistaan 5–0 (2–0) -voittoa. Kotijoukkue rynnisti kaiken kaikkiaan viime vuosien ylivoimaisimpaan derbyvoittoon. Kun vain 11 minuuttia oli kellossa, oli peli uskomattomasti jo 6–0. Helpottavan avausmaalin iski Aleksi Pirttijoki , jonka kova kaukolaukaus taisi mennä kahden kenttäpelaajan ja yhden maalivahdin jalkojen välistä, ennen kuin kukaan heistä huomasi pallon olevankin jo verkossa. minuutilla. Jalkapallon läntisen alueen nelosen lohko B:n ottelussa ToPa kohtasi Toijalan keskusurheilukentällä tamperelaisen Nekalan Pallon. minuutilla hän osui lähietäisyydeltä 3–0:aan. Hurmos on kesän mittaan uudistunut melkoisesti ja on nyt keski-iältään liigan nuorin.267 liigaottelun hakkuri Ville Louhela on joukkueen konkari. Ensin 49. Tämä asia varmistui viimeistään lauantaina. Loppulukemat 8–3 (6–0) sinetöi kuitenkin vielä lopussa Jovan Stankovic , jonka kauden avauspeli kentän puolella päättyi siis hienoon voittoon ja 1+2-tehoihin. Maalinsuulla torjuntavuorossa oli keskiviikkona Juho Laine , lauantaina puolestaan Kasper Kangas . Futsal-Liiga jatkuu tälläkin viikolla kahdella pelillä, kun Akaa matkustaa pohjoisen kiertueelle. Sen jälkeen maalinteossa onnistui Mad Max, joka pääsi hyödyntämään kotijoukkueen lepsuilun kolmesti. Akseli Sormunen oli värkkäämässä kahta seuraavaa osumaa. Hintsanen on pelannut ToPan ikämiehissä niin futsalia kuin jalkapalloakin. Ritva Kaivoluoto, 4. Seura on julkaissut oman koronaohjeistuksensa katsojille sosiaalisen median kanavissaan. Luultavasti kaikki lentopalloa seuraavat odottavat Akaan ylpeyden mittelevän mitalipeleissä ensi keväänä, jos koronapandemia suo. Akaa-Volley lähtee maan korkeimman sarjatason mittelöihin nyt neljättä kertaa. Heikki Tanskanen, 4. Passari Akseli Lankisen pelikengät täyttää Viron maajoukkueen Markkus Keel , ja Espanjaan muuttaneen keskipelaaja Mart Naaberin korvaa Suomen maajoukkueessa loistanut Markus Kaurto . Sitä ei tullut, ja urjalalaiset jäivät kolmen pisteen päähän. Jo avausvaihdosta alkaen se näytti, kuka tänään käskee, ja hallinta päättyi myös todella tehokkaaseen viimeistelyyn. Akaa-Volley kohtaa Karelian Hurmoksen Harri Mattila Lentopallon Mestaruusliigan kausi pyörähtää käyntiin tulevana viikonloppuna. Keskiviikkoiltana kaatui Pirkkalan PJK lukemin 5–2 (0–1) ja lauantaina puolestaan paikallisvastus Mad Max maalein 8–3 (6–0). Kaikkien tapahtumajärjestäjien pitää nyt olla erityisen huolellisia. minuutilla Mikko Alahäivälä ja 44. Selvä voitto on kuitenkin laiha lohtu sille tosiasialle, että punamustilla on edessä sarjasta putoaminen. Ere Salmi jatkoi siitä 4–0:aan. Yllätysnimiä kokoonpanossa Kotijoukkue oli taas joutunut rukkaamaan kokoonpanoaan. Uudistunut Hurmos Karelian Hurmos ei ennakkoaavisteluista huolimatta ollut mikään pisteautomaatti viime kaudella. Sarjanousija PJK puolusti keskiviikkona avausjakson tiiviisti, ja Akaa Futsal ei saanut luotua montaakaan huippupaikkaa. Loppulukemat 5–2 tyylitteli tyhjään maaliin tuttu parivaljakko, kun Petri Grönholmin esityöstä Dusan Milojevic sai laukoa pallon yksin maalin edestä tolppien väliin. Kotijoukkueen parhaana valittiin jo toisen kerran samalla viikolla Pirttijoki. Eila Elijoki, 2. ToPa kohtaa vieraissa sarjassa kolmosena olevan Ikaalisten Urheilijat. syyskuuta kauden viimeisen kotiottelunsa. minuutilla Toni Niskala . Takarivissä vasemmalta Juha Pietikäinen (jj), Sampsa Laakso (valmentaja), Aukusti Lehtonen, Jussi Nyström, Jukka-Pekka Jyrämö, Toni Niskala, Joonas Pietikäinen, Ere Salmi, Kari Viertola (huoltaja), Hannu Rokkanen (huoltaja.), Pasi Rantanen (jj). Alatalon nuoruutta ei kannata liikaa korostaa. Veikkojen takana kakkosena ollut Urjalan Palloseura odotteli edes yhtä herpaantumista. Päätöskierroksella 3.10. Korona tuo haasteita Kuten asiantuntijat ennustivat, syksyllä koitti koronapandemian uusi aalto. Toistaiseksi menestys on ollut nousujohteista ja viime keväänä kauden keskeytyessä akaalaiset olivat taulukossa neljäntenä. Markus Rautiainen iski kotijoukkueen johtoasemaan. Seet Saarinen. Bocciamenestyksestä palkittiin Eila Elijoki (vas.), Sirkka Eurasto, Reijo Reunanen, Ritva Kaivoluoto, Esa Sandholm ja Heikki Tanskanen. Lauantain peli oli alkuun melko tasapäistä vääntämistä. Reijo Reunanen, 2. Mad Max sai kyytiä lauantaina Kahden ensimmäisen liigapelin hiukan heikot avausjaksot olivat vain kaukainen muisto lauantaina, kun Akaa Futsal tuli paikallispeliin ryminällä. Jakson maalit tulivat aivan loppuminuuteilla, 42. Sami Hintsasen rankkariosuma tuli 89. Pirkkalan Jalkapalloklubin kakkosjoukkueen vieraissa 5-0. Joukkue on säilynyt lähes entisellään. Toisella jaksolla peli meni hiukan kikkailuksi kotijoukkueen osalta, mikä toki on myös inhimillistä vahvan alun jälkeen. Ilahduttavaa oli akaalaisittain se, että maalintekokin jakautui avausjaksolla tasaisesti molemmille ketjuille. Tuula Nerama. Veikot varmisti nousunsa vitoseen voittamalla 25.9. minuutilla Sormunen ampui vapaapotkun, jonka NePan maalivahti Jani Toijalan Pallo-49:n edustusjoukkue 2020. Tatu Ahonen iski kahdesti, ja Milojevic kerran. Kauden päättyessä sen takana olivat edellisen kauden hopeajoukkue Etta ja takavuosien menestyjä Team Lakkapää. Kim Lingman on noussut heti isoon rooliin Akaaseen paluun jälkeen. Milojevic iski kuitenkin vielä heti jakson alkuun pallon ylänurkkaan. 46-vuotiaan Silmosen ei esitystään tarvinnut hävetä. Vierasjoukkue meni tauolle johdossa 0–1.Toiselle jaksolle Akaa Futsal muutti hiukan ketjukoostumuksiaan, ja painoi kaasun pohjaan. Akaa Futsal kahteen kotivoittoon Juha Vedenpää Futsal-Liigan avauskierroksella jatkoaikatappion Espoossa kokenut Akaa Futsal palasi viime viikolla kotikentälleen Toijalan Monitoimihallille seitsemän kuukauden tauon jälkeen. Putoamisviivan alla olevat akaalaiset eivät enää voi nousta viivan yläpuolelle. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.9.2020 31 URHEILU Komea voitto ei riittänyt punamustille ToPalla edessä sarjasta putoaminen Jukka Koskinen Toijalan Pallo-49:n miesten edustusjoukkue pelasi lauantaina 26. Mielenkiintoa lisää valmentajan vaihdos. 64. Avauskokoonpanossa hääräsi Marko Silmonen . Tilanteita alkoi tulla hyvään tahtiin kohti PJK-maalia, ja hallinta siirtyi kotijoukkueelle. Aleksi Pirttijoki (vas.) tuuletti kahdesti maalia Mad Maxia vastaan. Toisesta nelikosta puolestaan Pirttijoki maalasi kaksi hienoa osumaa, ja Nyström viimeisteli taukolukemat 6–0 jakson lopussa. Pentti Railovesi Petri Airaksinen Tuukka Nyström. Esa Sandholm, 3. Pelkola torjui eteensä. Kylmäkosken Veikot varmisti nousunsa Jukka Koskinen Palloliiton läntisen alueen kutosen B2-lohkon ykköspaikka jalkapallossa pysyi sarjan alusta loppuun Kylmäkosken Veikkojen näpeissä. Hän siirtyi Joensuuhun VaLePan kakkosluotsin paikalta ja on siis varmasti oppinut yhtä ja toista kokeneelta organisaatiolta ja kaiken nähneiltä liigajyriltä. Vaihdosta kentälle toisella jaksolla tuli televisiostakin tuttu Sami Hintsanen , 48. Lauantaina nelosen ottelun päätösosuman mies viimeisteli pilkulta. Hyviä suorituksia riitti. Pirttijoki syötti seuraavan, kun Amel Rastoder pääsi ohjaamaan takatolpalta ensimmäisen liigamaalinsa Akaa Futsalin paidassa. Sirkka Eurasto, 3. Miehet: 1. Toijalan Eläkkeensaajat palkitsi bocciamestarit Akaan Seutu Toijalan Eläkkeensaajien bocciamestaruuksista pelattiin Toijalan Sampolassa koronan ehdoilla. Raadissa juniorivalmentaja Antti Vallo jakoi tähdet ToPan parhaille: Kolme tähteä Marko Silmonen, kaksi tähteä Toni Niskala ja yksi tähti Sami Hintsanen. Vastaan asettuu lauantaina kauden kenties suurin kultamitalisuosikki FC Kemi, ja sunnuntaina leijonapaitojen vieraskiertue jatkuu Tornioon paikallisen ToPV:n vieraaksi. Pois lähteneiden tilalle saatiin kelpo pelimiehet. Kuvasta puuttuvat Tuula Nerama ja Seet Saarinen
PAINOPAIKKA Sanoma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 170 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 TILAUSHINNAT Hinnat sis. Tule mukaan innokkaaseen joukkoomme kehittämään Akaan kaupunkia! Lisätietoja: Tekninen johtaja Jaana Koota, puh. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Määräaikaisuus saattaa jatkua riippuen suunnitteilla olevan keskuskeittiön valmistumisesta. JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla puh. Katso lisää: akaa.fi Pääväylien varrella sijaitseva Akaa on noin 17.000 asukkaan aktiivinen, hyvinvoiva ja kasvava kaupunki Tampereelta 40 km etelään. Mene osoitteeseen akaanseutu.fi/ salasana Muista kirjautua sisään! KOKOUKSIA KOKOUKSIA MYYDÄÄN PAIKKOJA TARJOLLA PAIKKOJA TARJOLLA TORIKAUPAT TYÖSUORITUKSIA VUOKRALLE TARJOTAAN HALUTAAN VUOKRATA SEKALAISIA RIVI-ILMOITUKSET Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. Kotimaisia omenoita, puolukkaa. Vuokra max. Henkilöstöä kaupungin palveluksessa on noin 1.050. Haemme erityisesti sinua, joka omaat asiakaslähtöisen toimintatavan, kyvyn organisoida työtehtäviä itsenäisesti sekä innokkaan asenteen työhön. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. 010 584 4170 (ark. 350€/kk. Työskentelet tiiviissä yhteistyössä koulun henkilökunnan kanssa. Akaan kaupunki on savuton työnantaja. 040 581 4710 Sääntömääräinen yhdistetty KEVÄTJA SYYSKOKOUS la 10.10.2020 klo 13 Veikkojen majalla Savikoskentien 983. Akaan kaupungin omistamien yli sadan rakennuksen hallinnointi (sisältäen sisäiset ja ulkoiset vuokrat), kiinteistönhoidon johtaminen, PTS-suunnittelu ja peruskorjausten organisointi. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 e/kk • 3 kk 22,00 e • 6 kk 42,00 e • 12 kk 75,00 e Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Lue paperilehden näköisversiota netissä akaanseutu.fi/nakoislehti Unohtuiko salasana. Rantaraitti 15. 040 335 3256. 0400 959 400 Akaan kaupunginvaltuuston sähköinen kokous 30.9.2020 Akaan kaupunginvaltuusto pitää sähköisen kokouksen keskiviikkona 30.9.2020 klo 18.00. Kiinteistöpäällikön esimies on tekninen johtaja. Lisäksi kiinteistöpäällikkö tarvitsee työssään hyviä vuorovaikutusja johtamistaitoja, kunnallishallinnon ja tilahallinnon tuntemusta sekä kykyä hallita kokonaisuuksia. 20€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi Yksiö Toijalasta. Lisätietoja: Ruokaja siivouspalvelupäällikkö Taina Matilainen puh. Lue yksittäisiä uutisia akaanseutu.fi:ssä 2. 117/143 m², autotalli, öljylämmitys, oma puutarhapiha 1320 m². Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS toimitus@akaanseutu.fi Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. Yleisö voi seurata kokousta internetissä osoitteessa https://www.youtube.com/channel/ UCz0mGly5cTjy7sbDIjwMGZA/featured Akaassa 25.9.2020 Janita Puomila valtuuston puheenjohtaja Katso lisää: akaa.fi Kuva: Petri Anttiroiko Iso kiitos akaalaisille ja muille tukijoille! Teidän tuella ja kannustuksella saavutin hienon kauden, josta on erinomaiset lähtökohdat aloittaa talven treeni kohti tulevaa kautta 2021! Luukas Taksi Mikko Nieminen keskusta, Tampere Kanavan Kauppa Vuokrataan Toijalassa YKSIÖ P. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. Tehtävään valittavan tulee esittää; hyväksyttävä todistus terveydentilastaan voimassa oleva rikostaustaote hygieniapassi Tehtävässä sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. 044 347 7404 POSTIOSOITE PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA PIRMEDIAT OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA Jarno Keskinen, 044 755 7248 jarno.keskinen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen, 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka, 044 755 7212 ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. SISÄMAALAUS YKSIÖ 1000€ KAKSIO 2000€ KOLMIO 3000€ NELIÖ 4000€ www.sorcolor.fi 029-1700469 Pääväylien varrella sijaitseva Akaa on noin 17.000 asukkaan aktiivinen, hyvinvoiva ja kasvava kaupunki Tampereelta 40 km etelään. 040 335 3517 tai jaana.koota@akaa.fi. 9-12.30 ja 13-15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Kiinteistöpäällikkö toimii tilahallinnon tehtäväalueen johtajana ja hänen tehtäviinsä kuuluu mm. 040 335 3254 tai siivoustyönohjaaja Merita Lehtinen puh. Akaan Seudun Diabetesyhdistys OKT Kylmäkoski Täystiilitalo vm.-75, 4h+k+s+kph+2wc +vh+työtila/var. Hakemukset liitteineen osoitetaan Akaan kaupungin hallitukselle ja toimitetaan 16.10.2020 klo 15.00 mennessä ensisijaisesti www.kuntarekry.fi kautta tai sähköpostitse akaan.kaupunki@akaa.fi Tarjoamme vakituisen viran, mahtavan yhteisön ja liikuntaedun. Akaan kaupunki on savuton työnantaja. 32 Keskiviikko 30.9.2020 – Akaan Seutu Tilaajan ohjeet digilehteen Lisäohjeita: akaanseutu.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Asiantuntemus sisäilma-asioista katsotaan eduksi. 0400 691 429 Sydämellinen kiitos sukulaiset ja ystävät muistamisesta. Hakemukset liitteineen osoitetaan Akaan kaupungin tekniselle toimelle ja toimitetaan 9.10.2020 klo 15.00 mennessä www.kuntarekry.fi kautta. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) • 3 kk 29 e • 6 kk 54 e • 12 kk 97 e JATKUVA DIGITILAUS (sis. Palkkaus määräytyy teknisten sopimuksen TS mukaisesti. alv 10%. Kiinteistöpäällikkö toimii lisäksi tarvittaessa teknisen johtajan sijaisena. SIIVOOJA-RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄ / Akaan kaupunki Akaan kaupungin teknisessä toimessa julistetaan haettavaksi määräaikainen siivooja-ravitsemistyöntekijän toimi 26.10.202031.12.2022. Akaan kaupunki hakee reipasotteista KIINTEISTÖPÄÄLLIKKÖÄ Akaan kaupunki jatkaa kiinteistöpäällikön viran hakua. Teitte 90 vuotissyntymäpäiväjuhlastani ikimuistoisen. Puh. Käytössä on kuuden kuukauden koeaikaa. Perjantaina Viialan tori klo 14-17. Katso lisää: akaa.fi PERUNOITA Annabella, Siikli, Nicola ym. Kirjaudu sisään akaanseutu.fi:ssä 2. Lue uutisia ja näköislehtiä Akaan Seudun sovelluksella (iOS ja Android) 3. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat Oy-konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. HUOMIOITAVA THL:N KORONAMÄÄRÄYKSET. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Mene osoitteeseen akaanseutu.fi/tunnukset 2. Hakija voi myös ilmoittaa palkkatoiveensa. Työntekijältä edellytetään laitoshuoltajan tutkintoa ja osaamista catering alan tehtävistä, alan työkokemusta sekä sujuvaa suomen kielen taitoa. Tehtävä sisältää koulun siivooja-ravitsemistyöntekijän työtehtävät. Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Viran kelpoisuusehtona on talonrakennustekniikan insinöörin AMK-tutkinto tai vastaava. Henkilöstöä kaupungin palveluksessa on noin 1.050. Kulkki p. 129.000 € /tarjous Lempäälän Kiinteistökulma OY LKV Treentie 23, L:lä, Päivi Nyström 050 466 6666 Etuovi 7952812. Jaakko Vesanen AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Koronatilanteen takia palvelemme tällä hetkellä ensisijaisesti puhelimitse ja sähköpostilla. Hp. Akaan Seudussa valmistettujen mainosaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä
Maanantai Makkarakastike, perunat, salaatti Tiistai Kalamurekepihvit, perunsose, kylmä kastike, salaatti Keskiviikko Hernekeitto, ruisleipä, juusto Torstai Broileririisivuoka, salaatti Perjantai Pinaattikeitto, kananmuna, leipä Iloiset nimipäiväonnittelut Siukulle ja Raikulle Vesilahteen! Tv. Aiheena on enkelit, Jumalan sanansaattajat, josta raamattutunnin pitää Tero Kuparinen . Tilaukset laskutetaan vuosittain suoraan konttoristamme. Näistä uusin valmistui keväällä 2020. kello 15 ensimmäistä kertaa Akaan kirkossa. Loimuun on vapaa pääsy. Ennen häntä apteekkarina oli Salme Rimpeläinen. Toivon Sanoma. lokakuuta Viialan Apteekki 40 vuotias Viialan Apteekki on tullut toimineeksi 40 vuotta. Tällä hetkellä apteekkarina toimii Linnea Heikkilä, Viialassa hän on toiminut jokseenkin päivälleen kahdeksan vuotta. Tämä merkitsee käytännössä sitä, ettei vanhojen tilaajien tarvitse enää vuosittain uudistaa tilaustaan, vaan lehti lähetetään niin kauan kunnes tilaaja ilmoittaa luopuvansa tilauksesta. Viialan apteekissa työskentelee 7–8 henkilöä. Onnittelut Tapahtumia Meidän yhdistys Ruokalista Akaan koulut ja päiväkodit 5.–9.10. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.9.2020 33 TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Siru, Sirja, Sorja, torstaina Rauno, Rainer, Raine, perjantaina Valio, lauantaina Raimo, sunnuntaina Saija, Saila, Frans, maanantaina Inka, Inkeri ja tiistaina Pinja, Minttu. Johanna Särkkälä konsertoi Loimussa Akaan Seutu Gospelin lauluntekijäklubi Loimu kokoontuu koronatauon jälkeen sunnuntaina 4.10. Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Torstaina 2. Puolueen jäsenenä on mahdollista asettua ehdokkaaksi kunnallisiin ja valtakunnallisiin vaaleihin ja toimia vastaavissa luottamushenkilötehtävissä vaalimenestyksestä riippuen. Yhdistys järjestää jäsenistön yhteisiä kokoontumisia, neuvottelutilaisuuksia, vaalitilaisuuksia ja kampanjointia tilanteiden edellyttämällä tavalla. 1980 Akaan Siniset ry Kenelle yhdistys on tarkoitettu. Lahjatilauksista toivomme saavamme laskutusohjeet suoraan lehtemme konttoriin marraskuun loppuun mennessä. Tällä hetkellä hän tekee myös pääroolia Lasse Heikkilän musikaalissa Simon kyreneläinen . Miksi kannattaa lähteä mukaan. Apteekki on toiminut samalla paikalla lähes koko ajan, ensin omassa kiinteistössä ja sen jälkeen nykyisessä tiloissa Nahkakulmassa, joka rakennettiin entisen apteekin talon paikalle. Juhlapäivää vietetään työn ja kahvitarjoilun merkeissä huomenna perjantaina. kello 16. Miten toimintaan pääsee mukaan. Hän on ollut mukana eri rooleissa yli 20 levyllä, joista kolme on hänen omaa soololevyään. Tiina-täti Toivon Sanoma vierailee Akaassa Akaan Seutu Lauluyhtye Toivon Sanoma laulaa ja puhuu Akaan kirkossa lauantaina 10.10. Konsertissa kuullaan Johanna Särkkälää . Illan juontaa Harri Joki , ja hänen vaimonsa Mia Joki esittää uunituoreen laulunsa vastausmusiikkina. Yhdistys on tarkoitettu henkilöille, joita kiinnostaa yhteiskunnallinen vaikuttaminen konservatiivis-isänmaallisen puolueen Sininen tulevaisuus jäsenenä. Meidän yhdistys -palstalla esitellään MeNytissä mukana olevia, Akaassa toimivia yhdistyksiä . Paikallisyhdistyksen jäsenistöön pidetään aktiivisesti tiedotusyhteyttä. Valmistumisestaan saakka hän on toiminut freelancemuusikkona muun muassa kiertävänä esiintyjänä, ylistyksenjohtajana, laulun ja soiton opettajana, kuoronjohtajana, säveltäjänä, tuottajana ja musiikillisena johtajana lapsiperheiden ylistyskulttuuri Jylistyksessä. Toimintaan pääsee mukaan liittymällä Sininen tulevaisuus rp:n jäseneksi. Toiminta itsessään on palkitsevaa, jos voi havaita vaikuttavansa hyväksi katsomallaan tavalla eri tahojen ja tasojen päätöksentekoon yhteiskunnassa. Arvoisa tilaajamme! Lehtemme siirtyy kuluvan vuoden aikana kokonaisuudessaan kestotilausjärjestelmään. Minkälaista toimintaa yhdistyksenne järjestää. Aktiivinen vaikuttaminen yhteiskunnallisiin asioihin on mahdollista lähinnä osallistumalla poliittisten yhdistyksien toimintaan. Tilaisuuden aikana kello 15–16.30 on alasalissa pyhäkoulu. Pohjanmaalta kotoisin oleva, nykyään Tampereella asuva Särkkälä on valmistuinut musiikkipedagogiksi pääaineinaan klassinen kitara ja pop-/jazzlaulu. Toivon Sanoma laulaa ja puhuu siitä, mitä usko voi miehen elämässä tehdä. Sunnuntaina 11.10. yhtye esiinty Kylmäkosken vankilassa ja kello 12.30 Akaan helluntaiseurakunnassa.Lauluyhtyeen kuusi jäsentä laulavat ja soittavat haitaria ja kitaroita sekä kertovat siitä, mitä Kristus voi aikaansaada raavaiden miesten elämässä. Tilaisuudet järjestää Akaan kristilliset seurakunnat, ja niihin on vapaa pääsy. Uusia tilauksia ottavat asiamiehemme sekä konttorimme edelleen vastaan normaaliin tapaan. Eri tilaisuuksiin voi osallistua myös kiinnostuksen ja uteliaisuudenkin mukaan
Käsittelemme sääntömääräiset asiat. Su 4.10. Patikkaporukka. Sääntömääräiset asiat. 15.00 Sampolassa, Haittilantie 1. klo 18. Bussi Viialasta klo 17.40 ja klo 18.00 Toijalan S-marketilta. alkaen klo 13.00. Käsillä tekeminen jatkuu neuletossujen kutomisen merkeissä. Sitovat ilmoittautumiset 11.11. Lähetä sähköpostia liisa. Koronaepidemian vuoksi kokoonnumme poikkeuksellisesti Sampolassa. Kotisivuilta ( www.hengitysyhdistys.fi/etelapirkanmaa ) löydät tulevia tapahtumia. 14.00. 13.00 Akaan Seudun Toimihenkilöt järjestää jäsenilleen Nakissa syystalkoot lauantaina 3.10. Akaan Reumayhdistys ry Tapaaminen. 12.00 Tulestupa, Mustanportintie 7, Toijala, Akaa. 18.00 Viialan kirjasto, Viiala-sali. Viialan Marttayhdistys ry Valkeakosken teatteri Lemmen Jättiläinen. Tervetuloa! Hallitus ps. La 3.10. Suositellaan maskia. Nautitaan jouluruoka. Leppävirralle Solaris Loman lähtijöille tiedoksi. Syyskokous. 17.00 19.00 Viialan kirjaston Viiala-sali. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Pelataan mölkkyä tai bocciaa. Kaffeeta vanhaan malliin. 34 Keskiviikko 30.9.2020 – Akaan Seutu Akaa-Seura ry Luettavaa Akaa-Seuralta. Kirjaluettelo nähtävissä Facebook-sivullamme. Voit ottaa oman käsityösi mukaan ja jutustellaan paikalle tulevien aiheista. Ma 5.10. 36 e hinta sisältää kuljetuksen ja väliaikatarjoilun. Bussi kulkee Lentilän kautta. 13.00 14.30 Valtatie 9, Toijala SPR:n toimitila Syke. Viialan Eläkkeensaajat ry Tiistain kerhossa. Akaan Seudun Ruskat ry Tarinatupa. To 1.10. Akaan kansalliset seniorit ry Lokakuun kuukausitapahtuma. Suojaudumme käsidesiä ja kasvomaskeja käyttäen. Torstairastikauden päättävä tapahtuma sisältää kuin kertauksena setin kaikenlaista maastoa ja monipuolista suunnistusta. Pe 2.10. 10.00 askarteluja bocciakerho. Ma 12.10. To 1.10. ja Viialan kirjasto 2.30.11. Esillä sääntömääräiset asiat. Kirjallisuuskerho on tauolla ja jatkuu tammikuussa 2021. Akaan Kokoomuksen ehdokasilta. klo 12. Tarkempaa tietoa lähempänä. Taimia tarjolla tuulikaapissa. Tarpian Suunta ry Kauden viimeiset Torstairastit Lumijoella 1.10. mennessä Kirsille. Mukana Paavo Arhinmäki n. Muistetaan pitää turvavälit. Pe 30.10. Viialan kirkko 70-vuotisjuhlanäyttely. Ilm. Metsä-Paavolan kohdalla kello 19 aikoihin nautimme nuotiokahveista ja paistamme makkaraa. pidetään poikkeuksellisesti vain askarteluja bocciakerhot. Katso tuntien aikataulut netistä ja tule jumppaamaan kanssamme! Oletteko jo huomanneet uutuustuntimme Laviksen, Lempeän kehon, Strong Nationin ja lokakuussa alkavan Hiit tunnin. sjoblom@pp.inet.fi tai viesti numeroon 044 556 6622. 0400 735 327, tuula@interventus.fi Maksu 45 e/sis. klo 10.3011.30 Tervetuloa teltallemme! Syyskokous. mennessä Tuula Niemiselle p. 15.00 Sampolassa, Sampolantie 3, Akaa. Ti 6.10. Kerhohuoneella tapahtuu hallituksen kokous 1.10. Yhdistyksen pikkujouluretki Tammelaan. 10.00 13.00 TSE:n ampumarata. Ohjelmassa laiturin nosto, haravointia ja muuta pikku puuhaa. viim. Viialan Eläkeläiset ry Sampolassa tapahtuu. Juhlanäyttelyn valokuvat nähtävissä 1.-9.11. Aluksi tuolijumpataan. Tervetuloa! Hallitus Lontilan Seudun VPK Tietuli-ilta. 12.00 Kylätalo. Ilmoittautumispäivä on ehdoton, koska emme halua pitää lippuja turhaan varauksessa. Akaan Kokoomus ry. Maali suljetaan klo 19.30, jolloin metsässä on jo pimeää. Käytä viitettä 97. La 3.10. Akaan Seudun Kuulo ry Kirpputorilla perennan taimia. Saaren Kansanpuistoon Lounais-Hämeen Pirtille. Tervetuloa mukaan entiset ja uudet pelaajat! Eläkeliiton Kalvolan yhdistys ry Sääntömääräinen syyskokous. Kurssin jälkeen pidämme lyhyen Hämeen maakuntakokouksen, jossa valitaan edustajaehdokas piirikeskuksen hallitukseen Hämeen toiseksi jäseneksi. kirkon rippikoulusalissa kirkon avoinnaoloaikoina, jonka jälkeen ne siirretään kirjaston näyttelysaliin, jossa ne ovat nähtävissä 30.11. Tilille FI63 5472 0440 0216 06 Maksuviite 84. seurakuntatalon yläsalissa Toijalassa klo 15 Turvavälien turvaamiseksi kokoonnumme yläsalissa. Voit tulla ihan rupatteleen ja samalla tapaamaan reumalaisia. Teatteri on varautunut koronavarotoimin ja katsojia otetaan vain puoli salia. 0400 835 083 Tervetuloa! Akaan Vasemmistoliitto ry Kansanedustaja Paavo Arhinmäki vaalistartissamme. ke 30.9. Pieni pala maaseutua -ruokakurssi ja Hämeen maakuntakokous Tervetuloa mukaan ruokakurssille, jossa hyödynnetään syksyn satoa puutarhasta ja luonnosta. Solaris Lomalle lähtijät. 17.00 Kirpputori Parkki, Keskuskatu 45 Viiala. Pe 2.10. To 8.10. Toijalan Seudun Erämiesten perinteinen vaarinhirvikilpailu ammutaan A-radalla sunnuntaina 4.10.2020 klo10 alkaen. Kokouksen jälkeen heitetään kuukausikisa. Sääntöjen määräämät asiat. To 1.10. Radat 1,6 km, 2,7 km, 3,9 km ja 5,2 km. Ke 25.11. com Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. Navigointiosoite on Savikoskentie 983, Akaa. Kohdataan Pumpparin laavulla ke 21.10. 18.00 20.00 Akaan Keilahalli. Su 1.11. Tule myös etsimään aarteita itsellesi, poistettujen tuotteiden pöydältä tai ostamaan yhdistyksen hyväksi kudottuja tossuja ja muitakin käsitöitä. Ke 7.10. Ti 6.10. Bussikuljetus lähtee Viialasta klo 11.00 ja Toijalan S-marketilta klo 11.20, bussi kulkee Lentilän kautta. Ke 14.10. 18.30 20.00 Kokoomuksen Pirtti, Sontulantie 3 (alakerta). 11.00 Toijalan Sampolassa, Sampolantie 3. Kaikki liput on myyty. Ma 5.10. Ke 30.9. Ma 28.9. Kahvitus alkaen klo 14.30. Ilmoittautumiset illanviettoon Pentti Koskiselle puh. Ohjelmassa arpajaiset (oma pikkupaketti mukaan). Tervetuloa myös entiset ja uudet kyläläiset mukaan tapahtumaamme, josta lisätietoja saat numerosta 0400 509 698 / Ilkka. 10.00 Viialan kirkko 1.-9.11. Tervetuloa! Akaan Keila ry Vuosikokous 1.10. Bussi kulkee Toijalan kautta.. Osallistuthan oireettomana. Annukalle 050 505 0402 tai Helville 040 763 3398. To 8.10. Ma 5.10. Ke 7.10. hallituksen kokous klo 12.00 Sampolassa. muistakaa maskit. Kahvitarjoilu normaaliin tapaan hintaan 6 e.Tervetuloa! Lemmen Jättiläinen. Viralliset kahvinkeittäjät eivät ole paikalla, joten keittäkää kahvit keskenänne. Lähdöt ovat klo 16.30 18.00. ruoan ja kuljetuksen. Seuran jäsenet tervetuloa! Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry Viikko 40-41. 10.00 Toijalan torilla. Perinteitä vaalien viimeisillä Torstairasteilla järjestetään myös TarpSun Pokaalikisa. Sitovat ilmoittautumiset Merjalle 044 531 3430 1.10. Tarja Korhonen tulee meille kertomaan kirjaston toiminnasta. Pirkanmaan Muistiyhdistys Akaan vertaisryhmä. 18.00 Viialan Sampolassa. Pöytämme nro 26 kirpputorin alakerrassa kaipaa myytävää. asti (kirjaston avoinnaoloaikoina.) Sydämellisesti tervetuloa tutustumaan kauniin kotikirkkomme vaiheisiin. Pöydän tuotto toimintamme tueksi. Akaan Seudun Toimihenkilöt Pro ry Talkoot ja illanvietto. Reumaviikolla tiistaina Tulestuvalle saapuu iloiset ja pirteät esiintyjät Mimi ja Kuku viihdyttämään ja liikuttamaan meitä.Tule silloin ihmeessä virkistäytymään. Toijalan Seudun Erämiehet ry Toijalan Seudun Erämiehet ry:n vaarinhirvikilpailu. Lontilantie. Uutuusmusiikkinäytelmä rakentuu Aki Sirkesalon muusiikille ja sen on kirjoittanut akaalainen Harri Salminen. Vieraanamme Akaan Seudun päätoimittaja Jarno Keskinen. Molemmille omat samaan aikaan kokoontuvat ryhmät. Ohjelmaa, pientä purtavaa. Tapahtuma on avoin kaikille. Ma 5.10. Voit itse hinnoitella tuomasi tavaran ja laittaa pöydän numeron lapulle. Tervetuloa Akaan Kokoomuksen ehdokasiltaan Kokoomuksen Pirtille torstaina 1.10.2020 klo 18.30. Tapahtumien ollessa tauolla olemme hankkineet kotiseutuaiheisia kirjoja välitettäväksi. Kuntavaalistartti alkaa klo 10.00, jossa julkaistaan valittuja ehdokkaitamme kevään -21 vaaleissa. La 3.10. Klo 17.00 hallituksen kokous ja klo 18 yleiskokous. Su 25.10. kokoonnutaan joka maanantai Toijalan S-marketille. Keskusteluja vertaisryhmä muistisairausdiagnoosin saaneille ja läheisille. Kahvitarjoilu.Tervetuloa! Johtokunta kokoontuu klo 17. Muistamme huolehtia käsien puhtaudesta ja huoledimme itsetämme sekä muista ihmisistä. Pikku putiikki avoinna tapaamisten aikana. Lisäksi arpajaiset ja ajankohtaiset asiat. klo 13 ja miehet klo 18. 15.00 Tulestupa, Mustanportintie 7, Toijala, Akaa. La 10.10. Kerhopäivä. Avarissa tiloissa turvavälit ja muu vaadittava hygienia helposti toteutettavissa. 10.00 Pe 23.10. HUOM! Sontulassa tarjolla omatoimisuunnistusta 8.10.2020 saakka! Lisätietoja https://tarpsu.sporttisaitti. Muistathan, että yhdistyksellä on edullisia adresseja, niin iloon kuin suruun. Ma 5.10. Ma 12.10. Tuntikuvaukset löydät nettisivuilta, tervetuloa kokeilemaan! Seuraa meitä tovoli.sporttisaitti.com, Facebookissa sekä Instagramissa! Viiala-Seura ry Sääntöm. Käsikirjoitus Harri Salminen, ohjaus Minna Kangas. kahvin ja makkaranpaiston merkeissä. Reittivalinta ja kävelyvauhti kulloistenkin osallistujien mukaan. 9.00. Eläkeliiton Kalvolan yhdistys ry sääntömääräinen syyskokous Kylätalolla 14.10.2020 klo 12.00. Ti 6.10. MLL Viialan yhdistys Kevätja syyskokous. Huom! Meidän oma edustajamme on erovuorossa. Etelä-Pirkanmaan Hengitysyhdistys ry Maanantaikerho. Talkoiden jälkeen jäsenille puolisoineen illanviettoa, kesän päättäjäisten merkeissä. Tervetuloa yhdistyksemme sääntömääräiseen yhdistettyyn kevätja syyskokoukseen. Ilm. sieniä, marjoja, riistalihaa ja teemme juurileipää. Tuttuun tapaan tarjolla kaffeeta. Esitykseen on jonotuslista. To 1.10. 10.00 Ma 30.11. Ke 14.10. Pauli Wiklund kertoo Pispalan uittotunnelin vaiheista ja miten sen nykytila linkittyy Akaaseen. 14.30 18.00 Sampolassa. Koronan takia keväällä pitämättä jäänyt sääntömääräinen kokous. on suotuisa sää viettää perinteistä tietuli-iltaa! Iltahämärissä sytytämme ulkotulia tien varrelle oman tontin kohdalle, peltoteiden risteyksiin jne. 30.9. Näiden tilaamisella voit myös tukea Akaa-Seuran toimintaa. to 8.10. Kässäri 5.10. Kertakäyttömaskeja saatavissa Sampolasta niitä tarvitseville. 19.00 Valkeakosken Kaupunginteatteri. syyskokous klo 11.00. Tervetuloa! Mimi ja Kuku vierailulla. Ti 13.10. Tervetuloa! Akaan Seudun Invalidit ry Kerho. Aki Sirkesalon lauluihin perustuva musiikkinäytelmä. Aloitellaan tuolijumpalla, kahvitellaan ja bingoillaan. klo 9.00 tuolijumppa ja askartelu, klo 10.00 kahvit, klo 10.30 keppijumppa, Pulinakerho, klo 12.00 boccia. 13.00 Toijalan Sampolassa, Sampolantie 3. Kauniit syyspäivät tulivat! Todennnäköisesti perjantaina 2.10. 10.00 Vanajan Parvi, Vanajantie 10 b, 131100 Hämeenlinna. Ke 14.10. Laadimme vaalistrategiaa ja kokoamme hyviä ideoita kuntavaaleihin 2021! Tervetuloa mukaan kaikki ehdokkuudesta kiinnostuneet! Akaan Maaja Kotitalousseura ry Akaan Maatalousnaiset ruokakurssi maakuntakokous. ja maksu yhdistyksen tilille FI6354720440021606. klo 18. Tilaisuus on kaikille avoin. Jos sää sallii, pelataan mölkkyä ulkona tai bocciaa sisällä turvavälit huomioiden. Käytämme mm. Osallistuthan oireettomana. Virallinen lähtöaikataulu: Akaassa: Viialan ABC 8.00, Taksi-aukio 8.10, Toijalan Neste 8.20. Hinta: Ruokakurssi on 20 e jäsenille ja 25 e ei-jäsenille. Syysja talvivaatteita esiin ottaessa ja huomatessasi pieneksi tai väljäksi käymistä, voisit tuoda hyväkuntoisia yhdistyksen hyväksi myytäväksi. 9.00 10.30 Sampola, Sampolantie 3, 37800 Akaa. yleiskokous 7.10. Kalakerho kokoontuu satamaan laituripilkille
Koronaohjeistus toteutetaan hallilla opaskyltein, eri näyttöjen kautta ja seuran henkilökunnan toimesta. Mestarilla on pääomanaan monta tarinaa, kohtaamista ja uniikkia työtehtävää. KORONAOHJEISTUS MESTARUUSLIIGAMATSEIHIN OTTELUIHIN VOI TULLA VAIN TERVEENÄ! JÄÄ KOTIIN, JOS SINULLA ON KORONAVIRUKSEEN LIITTYVIÄ OIREITA. Rata haastoi kapeine väylineen pelaajat tarkkuutta ja kiekon kontrollia vaativalla tavalla. Annamme vahvan maskisuosituksen ja pyydämme katsojia lataamaan koronavilkkusovelluksen, www.koronavilkku.fi Keskikatsomon klubikorttipaikoilla ei koronarajoitusten aikana ole käytössä numeroidut istumapaikat. Torvinen on muun muassa Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry:n jäsen ja Tampereen Mestarikilta ry:n jäsen. Tämä palkinto tuli viime vuodesta eniten tulostaan parantaneelle, ja sen sai Roope Salo . G-mies -kisan palkintojenjaossa vasemmalta edessä Altti Häyrynen, Hermanni Toivonen, Oiva Rahkonen, Jami Naamanka, Daniel Linna ja Jesse Talvinen. Linnoitus Open 2020 pelattiin kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla Lappeenrannan Linnoituksen alueella lauantaina 19.9. Ranta-Koiviston viritetyllä radalla. Kilpailumuotona oli 2x19 väylää saman päivän aikana. Kauden parhaisiin tuloksiin kuului Viron Alutaguse Openin toinen sija, joka oikeutti USDGC 2020 (Amerikan avoimet mestaruuskilpailut) -kilpailuun, sekä kotimaisen Pro Tourin 20. Akaan Seutu – Keskiviikko 30.9.2020 35 Maakunnan Matti ja Pirkanmaan Mainiot Ole kuulolla SUN Radion taajuudella tiistaisin kello 15.30 – silloin on luvassa mielenkiintoisen pirkanmaalaisen osaajan haastattelu. sija SM-kilpailussa. Toiseksi heittänyt Ilkka Niemi jäi viidellä heitolla, tuloksella -14 alle par. Keskellä vasemmalta Veeti Vallo ja Jimi Laitila. Luukas Rokkanen nappasi odotetusti Pro Open -sarjan mestaruuden 35 heittäjän joukossa tuloksella -19 alle parin. Valtteri Wähä-Verkkomäki taituroi silloin ykköseksi. AVATTU! www.erametsastys.fi Myös verkkokauppa Akaa-Volley noudattaa AVIn, THL:n ja Lentopalloliiton ohjeistuksia. Ottelukohtaiset liput ovat ennakkomyynnissä Toijalan Nesteellä, joten suosittelemme lipun ostamista ennakkoon. Keskikatsomo on kuitenkin varattu vain klubikorttilaisille ja otteluisännän vieraille. Hallilla toivomme käytettävän lähimaksua sekä lipunmyynnissä että kahvioja ravintolapisteissä. URHEILU Jami Naamanka taiteili G-mieheksi Jukka Koskinen Toijalan Pallon junioreiden taitokilpailuissa lauantaina 26.9. TOIMITAAN FIKSUSTI, KIITOS! Hallin yläkerran Akaa-klubille pistetään ikkunoiden eteen irtopenkkejä turvavälein, joten myös sieltä on mahdollisuus seurata peliä turvallisesti. Tällä kertaa palkittiin myös neljäs. Takana vasemmalta seuran puheenjohtaja Marko Ahlman, P11-joukkueen valmentaja Antti Vallo ja Killan edustajana Seppo Vuorinen. sija ja 4. Rokkanen voitti kilpailun tuloksella -17 alle parin, toiseksi sijoittunut jäi voittajasta kolme heittoa. Nuo neljä olivat siis 11-vuotiaiden sarjassa. Ota yhteyttä Maakunnan Mattiin: 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi TIISTAINA 6.10.2020 15.30-16.00 Verhoilijamestari KATJA TORVINEN Käsityöammatit ja niiden taitajat nauttivat ansaitsemaansa suurta arvostusta. VASTUULLISUUS ON NYT TODELLA TÄRKEÄÄ KAIKKIEN TERVEYDEN JA LIIGATOIMINNAN JATKUMISEN KANNALTA. Ylöjärveläinen verhoilijamestari Katja Torvinen on toiveammatissaan. Hänellä on takanaan jo runsaan 20 vuoden työja yrittäjäura. Miesten avoimeen kilpailuun osallistui 83 heittäjää. Kangasalan avoimet frisbeegolfin mestaruuskilpailut järjestettiin lauantaina 12.9. Palkinnot jaettiin ToPan edustusjoukkueen ottelun puoliajalla.. Luukas Rokkasen kausi frisbeegolfissa päättyi voittoihin Akaan Seutu Akaalaisen Luukas Rokkasen kausi frisbeegolfissa oli lyhyt, ja kisoja oli vähän. Käsidesipisteitä on hallilla useita ja kasvomaskeja jaetaan lipunmyynnissä veloituksetta. Lempääläntie 11, 37600 Valkeakoski Uusi erä-, metsästys-ja retkeilyliike Erä-, metsästys,ja retkeilytarvikkeet. Nyt viimeisin kisan voittaja on 11-vuotiaiden Jami Naamanka .Kaksi seuraavaa sijaa menivät Daniel Linnalle ja Viljami Pirttijoelle . Hän tekee kaikkensa, jotta aidot ja perinteiset taidot pysyvät kansallisomaisuutenamme. Erävaatteet, vaelluskengät. Kentän päihin laitetaan joka ottelussa runsaasti irtopenkkejä, jotta seurueiden väliset turvavälit pystytään pitämään. Lastumäen kentällä käytiin myös 10ja 11-vuotiaiden G-miestaitokisa.Tämä kisa on saanut alkunsa Toijalan Pallo-49:n perustajajäsenen Gunnar Valtosen Pertti -pojan aloitteesta.Ensimmäinen kilpailu pidettiin vuonna 2011. Marjo Ahlman 10-vuotiaista päätettiin palkita yksi pelaaja, Jesse Talvinen
36 Keskiviikko 30.9.2020 – Akaan Seutu Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Erikoisosaaminen Citroen ja Peugeot sekä pakettiautojen huollot ja korjaukset Huollot ja korjaukset 30 vuoden kokemuksella! Käytössämm e Bosch -diagnostiikk a Puh. asiakirjakulut ja kuvat Kaikki hinnat sis. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat Viialan Autosähkö Koskenkyläntie 1176, 37830 Akaa, 040 506 7843 Avoinna ma-pe 8-17, la 9-15 WALLAS-MARIN Lämmittimien huolto EBERSPÄCHER 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOSÄHKÖ MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Maa-, ilma-, ilmavesija poistoilma0400 456 837 info@porttikivi.fi www.porttikivi.fi 9-tien varrella Sipilän risteyksessä Tokamannin naapurissa. Tervetuloa! SOITA 044 3366490, pienet erät 0440 523751 www.kierratysmetallilife.fi romulife @ gmail.com ROMULIFE NOUDAMME/ OSTAMME KAIKKI METALLIROMUT (myös akut) Lisäksi purkutyöt, koneiden-, soran-, risujen/puun-, erikoisja vaihtolavakuljetukset, sekä nostotyöt. 044 722 5100 info@hit-nordic.com www.hit-nordic.com IKKUNAT SUORAAN TEHTAALTA! 399 € 349 € 125 € Stiga SBP 375 reppupuhallin Echo reppupuhallin PB 8010 Hallitie 4, 37800 Akaa Puh. Toimialueena koko Suomi. 0500 670 959 VIELÄ JATKUU KENKIEN ”LOPPUUNMYYNTI” TULE JA TEE TARJOUS. Myös kirpputoritavaraa. 040 126 1355 Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. Asennuksella tai ilman! Hämeenkyrön Ikkunatehdas Oy Puh. alv 24% SHK Asuntopalvelut Oy Rautatienkatu 11-13 33100 Tampere Tuukka Hakkarainen Myyntipäällikkö LKV TALVI TULEE, OLETKO VALMIS. Puh. Lokakuusta alkaen avoinna TI-KE-TO-PE klo 10-17. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 www.veljeksetluoma.com 599 € 729 € Kontio Classic kumisaapas koot 36-48 Stiga SAB 500 AE akkupuhallin Stiga SHP 60 pensasleikkuri polttomoottori Stiga SHT 600 pensasleikkuri 600w sähkömoottori lämpökompostori Echo reppupuhallin PB 580 239 € 199 € 59,00 € Akaan Seutu myös Facebookissa. SOITA 044 3366490 Olen myynyt tänä vuonna Akaasta yli 50 asuntoa, jos haluat, että sinunkin asuntosi myydään, ota yhteyttä 040 174 3010 tuukka.hakkarainen@huoneistoketju.fi Välityspalkkioni asunto-osakkeista 2,49% Varaa ilmainen arviokäynti! Omakotitaloista ja vapaa-ajan asunnoista 2,79% Asiakirjat ja ammattikuvat 300e Minimi 2750e, sis