Kaksikko kävi virpomassa ukin ja muutaman ystävän kotikulmilla Pätsiniemessä. » SIVU 11 Saija Rissanen. Kaupungin työntekijöiden ja kahden urakoitsijan voimin tehtävä työ valmistuu ennen vappua. » SIVU 9 Pienten virpojien suuri päivä TOIJALASSA asuvat Paavo ja Helmi Rissanen odottivat kovasti pääsevänsä sunnuntaina virpomaan. Kauempana asuvat isovanhemmat virvottiin etänä. Akaan Seudun yhden miehen pop up -toimitus todisti viikossa tämän ja paljon muuta. » SIVUT 6–7 VALTUUTETTU Jaana Saramies (vihr) on kuluneen neljän vuoden aikana yllättynyt pienen piirin vallasta ja puoluekannan merkityksestä asioista päätettäessä. Tärkeää tehtävää varten 2-vuotias Paavo pukeutui Ryhmä Haun fanina Sampaksi ja 5-vuotias Helmi poropukuun. » SIVU 8 HIEKOITUSSEPELIN siivoaminen kaduilta aloitettiin tällä viikolla. Hengessä mukana oli myös viiden kuukauden ikäinen Vieno-sisko. Numero 13 Keskiviikko 31.3.2021 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa KAUPUNGIN nuorisotyöntekijät jalkautuivat Toijalan asemalle ja löysivät vanhoja tuttuja
Kunnan resurssit ei riitä kaikkeen, mutta eivät vapaaehtoisjärjestöjenkään resurssit ole loputtomat. Samassa yhteydessä näkisin tarpeen myös Akaan kaupungin seuraparlamentille. Valtion koronatuet ovat Akaalle olleet vuonna 2020 noin 4,8 miljoonaa euroa. Meille. Kulttuurista puhuttaessa ei myöskään voida unohtaa urheilua. Valtio ja kunta ovat vain meidän keinojamme toteuttaa asiat. Monet järjestöt tekevät toki hyvää työtä. Akaa saanee kuitattua syntyneet talouden alijäämät vuoden 2020 tilinpäätöksessään. Kun yrityksen talous osoittaa hidastumisen merkkejä, järjestetään yhteistoimintaneuvottelut. Vaikka haasteisiin pitää jatkossakin vastata, poikkeusvuosi 2020 nosti Akaan lähitulevaisuuden yltä synkän varjon. Lupaus, että koronan suhteen ainakin pahin on kohta ohi, kunhan jaksatte pitää maskia ja fyysistä etäisyyttä vielä jonkin aikaa. Akaan Seutu uutisoi elokuussa 2020 kaupungin laskelmista, joissa arvioitua ylijäämää näytti kertyvän vuoden aikana 3,3 miljoonaa euroa. Seuraparlamentin tärkeimpänä tehtävänä olisi yhdistysten ja kaupungin välisen yhteistyön tiivistäminen. Vuoteen lähdettiin tilanteessa, jossa edellisiltä tilikausilta alijäämää oli 8 845 763,75 euroa. Kulttuuria määritellessä voidaan ajatella, että kulttuuri on sama asia kuin elämäntapa. Olisiko Akaalla kuitenkin juuri nyt tilaisuus tavoitella sitä kasvua. Mikään ei ole niin helppoa kuin vaatia toimenpiteitä. Eikö Akaassa sitten ole syytä juhlaan. Ideoita nuorten puolesta esitetään runsain mitoin julkisuudessakin, mutta toimivaa ja ennen kaikkea pitkäaikaista ratkaisua nuorten tukemiseksi ei tunnu löytyvän miltään taholta. Akaa on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän jäsen ja tilaa täten erikoissairaanhoidon Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä. Mitä sitten pitäisi tehdä toisin. Vuoden 2020 tilinpäätöksen jälkeen alijäämä on kuitattu ja taseessa näyttäisi olevan ylijäämää 2 911 476,17 euroa.Kaupungin tilanne alkoi näyttää vaihe vaiheelta paremmalta vuoden 2020 kuluessa. Ajetaan siis omin toimin yritys tilanteeseen, jossa asiakkaiden pitäisi maksaa enemmän heikompilaatuisesta tuotteesta. Kaikki lisätalousarviot ovat Suomen valtiolle lisävelanottoa, jotka meidän veronmaksajien tulee ennemmin tai myöhemmin maksaa takaisin velanantajalle. Akaassa on vahva kulttuuripohja. Arveltuun Akaan väestönlisäykseen keskittyvä hehkutus liittyy usein kasvavaan verokertymään. Veroasteen laskua lupailevia on kuntavaalien alla väitetty vääriksi messiaiksi. Suomessa saattaa olla tapana turvautua säästämiseen ja tulojen maksimointiin sellaisissa tilanteissa, joissa jossain muualla panostettaisiin kulutuksen ja kysynnän luomiseen. Toni Lajos Akaalaiselle kunnallispolitiikalle aikaisemmin kuulunut sekä näkynyt perusperiaate odotamme kunnes… on jäämässä pois vähitellen. Siitähän on jo kokemusta, miten vanhat keinot kuten korkea veroaste onnistuivat kaupungin taloustilanteen kääntämään. Kaikille mukana olijoille luvattiin hetki valokeilassa. Ilman sitä Akaan edessä olisi todennäköisesti ollut kriisikuntamenettely. Kaupunginjohtajan esityksestä on edennyt monta Akaan kehityksen kannalta positiivista asiaa. Onko se menestyksen vai katastrofin resepti. Samoin kuin virukset voivat jäädä kiertämään maapalloa ainiaaksi, samoin talouden haasteet tulevat aina olemaan osa Akaan tulevaisuutta. Valitettavasti asia näkyy myös erityisesti nuorten tukeen liittyvissä asioissa. Vastuu kuuluu yksinkertaisesti meille kaikille yhteisesti ja vaalivuodesta riippumatta! Petri Aarnio kuntavaaliehdokas (kok) Talous vaatii toimia myös ensi valtuustokaudella Akaa syntyi, kun Toijala ja Viiala yhdistyivät uudeksi Akaan kunnaksi 1.1.2007. Muistutettu, miten veronalennukset johtaisivat leikkauksiin. Se tuntuu, koskettaa ja virkistää.Ja kyllä näin on, tässä puhutaan kulttuurista. Yritysmaailmassa riittää toimijoita, jotka käyvät tästä hyväksi esimerkiksi. Hah, hah. Koronauutisoinnissa esiintyy usein johtavien virkahenkilöiden ja poliitikkojen kannustusta siihen, miten meidän kaikkien tulisi jaksaa vielä vähän aikaa. Jos kahta ensimmäistä vaatii, niin unohtuu totuus. Kylmäkoski liittyi Akaaseen vuoden 2011 alusta. Nyt tarvitaan resurssia. Esimerkiksi Ylöjärvellä tämä ryhmä kehittää kulttuuriolosuhteita, valmistelee kulttuurisuunnitelman ja toimii kulttuuripääkaupunkihankkeen ohjausryhmänä. Nyt vihdoin kesällä 2021 saamme uuden hyvinvointikeskuksen ensimmäisenä konkreettisena esimerkkinä kuntaliitoksen synergiaeduista, jossa yhdistyy kymmenen eri hyvinvointipisteen toiminta. Pitäisikö hyväksyä sellaisen muutoksen vaikutukset lähitulevaisuuden talouslukuihin, jos pitkällä aikavälillä saavutettaisiin erilainen lopputulos, uusilla keinoilla. Hahmotelmat ovat valmiina ja työtä riittää. Rahapulakortti vetäistään esiin, mikä on täyttä potaskaa. Toivottavasti uusi valtuusto on valmis kantamaan oman soihtunsa. Totuus on vain se, että tekijöitä ei yksinkertaisesti riitä kaikkialle ja jo mukana oleville on työnsarkaa enemmän kuin tarpeeksi. Ja mikään ei ole niin vaikeaa kuin saada tekijät niihin. Tekijöiden runsaus ei ole todellakaan ongelma missään järjestössä. Niiden tuloksena ulos päätyy herkästi kaikkein kokeneinta väkeä. Olen tuonut keskusteluissa esiin tarpeen perustaa kaupunkiimme Akaan kulttuuriparlamentti. Lapsilla ja nuorilla on hätä Kenelle kuuluu ja kuka tekee Päättäjien havahtuminen lasten ja nuorten hätään ei vaikuta jämäkältä. Pääsyy tähän on toteutus. Suomen valtio nykyisen hallituksen johdolla teki viime vuonna lisätalousarvioita noin yhdellätoista miljardilla eurolla. Kulttuuri on kuntalaisten perusoikeus. Jos halutaan olla oikein tehokkaita, nostetaan vielä lopuksi hieman lopputuotteen hintaa. Kunnalle. Korona eli covid-19-virus on Suomessa vaikeuttanut noin vuoden koko kansan toimintaa. 2 Keskiviikko 31.3.2021 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Jarno Keskinen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Toinen mahdollisuus A kaan kaupungin talous koki vuonna 2020 melkoisen täyskäännöksen. Kulttuuri nähdään helposti näkyvänä taiteena ja itseilmaisuna, mutta se on myös ruokaa jota syömme, vaatteet jotka puemme yllemme ja tapamme kommunikoida toisten kanssa. Asioiden eteenpäin vieminen ei ole enää yhden tai kahden henkilön varassa, vaan päätöksen tehtyämme on asiat edenneet jo huomattavasti paremmin kuin aikaisemmilla valtuustokausilla. Lokakuun päivityksessä summa oli noussut jo 3,5 miljoonaan. Mikään ei ole taloustilanteessa muuttunut. Talousarviossa budjetoidulle kulttuurikoordinaattorille näytettiin punaista, vaikka sama valtuusto hetkeä ennen sitoutui Tampere 2026 kulttuuripääkaupunkihakuun. Kyllä todellakin on. Sitä ilman on vaikea olla ihminen. Miten me ilman koordinoitua yhteistyötä kaupungin ja toimijoidemme kanssa voimme tämän estradiajan hyödyntää. Nettona siis Akaa sai noin 1,8 miljoonaa koronatukea yli syntyneiden menojen, eli samanaikaisesti Akaa on omilla päätöksillään edesauttanut talouden alijäämien kattamista, ja koronan tuomat positiiviset vaikutukset kuntatalouteen auttoivat Akaata kattamaan syntyneet alijäämät. Jopa miljardi ollaan vuosittain valmiita polttamaan taivaan tuuliin, jotta maailma pelastuu ja meistä ajatellaan pelkästään hyvää. Olen edelleen valmiina kuntamme eteen tekemään työtä Akaassa ja Pirkanmaalla. Koronan vaikutukset Akaan talouteen ovat olleet merkittävät. Koronan vaikutuksesta Akaankin palvelukiintiötä ajettiin alas, ja vuodelta 2020 erikoissairaanhoidon lasku on huomattavasti alempi, joka tuo hetkellisen helpotuksen Akaalle mutta tulee maksettavaksi tänä tai ensi vuonna. Nämä kaikki kulkevat liian hitaasti, tuskin edes toteutuvat ja jos toteutuvat, on myöhäistä. Jospa talouden koviin haasteisiin yritettäisiin vastata toisin. Kenelle kuuluu siis vastuu nuortemme tukemisesta. Taloudellisen tuloksen kannalta oleellisia vaikutuksia ovat olleet kiinteistöjen yhtiöittämisen aloittaminen, poistoaikojen pidentäminen ja omaisuuden myyminen mainitakseni Akaan omia toimia.Ulkopuolelta annettuna tekijänä on tullut koko maailmaa ravisteleva koronavirus. Se voisi myös luoda yhteisen näkemyksen ja käytännöt kaupungin avustusperiaatteille ja vuoroja taksapolitiikalle. Olen ollut kannattamassa esimerkiksi Mäntymäen myyntiä ja palvelun ulkoistamista, palvelusetelimallin laajentamista, yksityisen joustavan resurssin käyttöä esimerkiksi päivähoidossa ja kunnallisveroprosentin laskua.Akaa on saanut nyt kaksi merkittävää avustusta valtiolta, kuntaliitokseen ja koronaan. Kunnille sysätään lukematon määrä lisäkuluja, jotka ovat pois kansalaisten huolenpidosta, esimerkkinä sukupuolineutraalit liikennemerkit. Anni Määttä kuntavaaliehdokas (kok). Tätä nykyisen hallituksen anteliasta rahanjakopolitiikkaa on kiitelty monissa yhteyksissä etenkin kunnissa. Syntynyttä alijäämää oli yli 8 miljoonaa euroa vuoden 2019 tilinpäätöksessä, joka tulee kuntalain mukaan kunnan kattaa.Erittäin hyvään Akaan taloudelliseen tulokseen vuodelta 2020 on monia syitä. Todellisuus on toisenlainen, typeryyden listalla pidämme kärkisijaa tässä(kin) asiassa. Nykyinen valtuusto valitsi kaupunginjohtajaksi Antti Peltolan. Meillä on useita kulttuurialan toimijoita ja yhdistyksiä, tapahtumia ja näyttelyitä. Hallituksen on napakasti kerrottavat totuus ja leikattava hysterian lietsonnasta satoja miljoonia ja ohjattava rahat lasten ja nuorten olojen kohentamiseksi. Vastuuta vieritellään ja uumoillaan lakiin kirjattavia mitoituksia koulun henkilökuntaan. Minusta nyt tarvitaan Akaan valtuustoon tahtoa, jolla Akaa saadaan kasvuun ja Akaaseen saadaan työpaikkoja ja uusia investointeja. Laskennallisesti koronasta johtuneet käyttötalouden menolisäykset ovat olleet noin 2 miljoonaa euroa ja verotulojen menetykset noin yhden miljoonan. Eikö silloin olla jo siinä ajatuksessa, ettei mikään voi kehittyä positiiviseen suuntaan, ettei voida saavuttaa kasvua, joka tuo kaikille lisää jaettavaa. Poikkeusvuosi siis kuitenkin antoi Akaalle lisää aikaa, mahdollisuuden tehdä joitain asioita toisin. Ilmastohysterian lietsontaan löytyy satoja miljoonia. Vaikka vanha talouden alijäämä saadaan katettua vuoden 2020 tilinpäätöksen ansiosta, talouden haasteet ovat edelleen kovat. Tuolloin saimme merkittävästi kuntaliitosrahoja. Tällä hetkellä kaupungillamme ei ole yhtään todennettua resurssia toimimaan yhdessä tämän suuren joukon kanssa. Jospa Akaa käyttäisi toisen mahdollisuutensa toisin. Sitten säästetään raaka-aineista. Olen omalta osaltani esittänyt tai kannattanut vuodesta toiseen taloudellisia toimenpiteitä, joilla kuntamme taloutta saadaan parannettua. Kymmenet seurat ja niiden vapaaehtoiset toimijat ja valmentajat kantavat soihtuja harjoitusvuoroissa, joissa pienemmille kuntalaisille opetetaan urheilullista elämäntapaa ja vuorovaikutusta toisten kanssa.Akaan kaupunki on iso osa tätä kenttää. Jaakko Leinonen kuntavaaliehdokas (kok) Siitä puhe mistä puute Otsikko ehkä herätti ajatuksen, että tässä puhutaan ihmisen perustarpeesta. Erityisesti kaupunginjohtajan innovatiivinen toiminta kaupungin investoinneissa ja kehitysideoissa on selvästi tarttunut valtaosaan kaupungin työntekijöitä ja myös valtuutettuihin ja lautakuntiin. Tai sen tulisi olla. Rahaa löytyy, mikäli on tahtoa korjata jo valloilleen päässyt vahinko. Valtiolle. Olisiko nyt oikea aika yrittää toisesta suunnasta, muun muassa sitä veroastetta laskemalla. Entä miten paljon lisää infraa ja palveluita tulijat tarvitsevat, miten paljon se maksaa ja miten se rahoitetaan. Kolmen kunnan kuntarakennetta ei purettu kuitenkaan riittävän ajoissa, ja raskas rakenne aiheutti taloudellista ahdinkoa
Palvelemme Pääsiäisenä: Kiirastorstaina 9-17, pe-la 9-14, su-ma sulj. puh. Aineistot tulee toimittaa viimeistään torstaina 1.4. ark. Opasteet Kalvolan kirkolta. 8.30-17.00 la. Tule tutustumaan kesäkukkatuotantoomme ja suunnittelemaan ihanaa suvea! IITTALAN PUUTARHA Puutarhankulma 3, 14500 Iittala. Pääsiäisherkut meiltä! Ulosmyynti tapahtuu normaalisti. Kehitetään yhdessä kaupunkiamme! Vahvaa osaamista ja johtamiskokemusta yhteisten asioidemme hoitamiseen: http://www.jounikoski.fi • Yrityksen perustaminen • Yrityksen kehittäminen ja investoinnit • Työvoimatarpeet ja koulutus • Toimitilaja tonttiasiat • Omistajanvaihdos Palvelulupaus: Sujuvuus asia heti vireille Avoimuus tiedottaminen Innovatiivisuus katse tulevassa Aktiivisuus yhdessä yritysten kanssa Akaan kaupungin elinkeinopalvelut Yrityksen ensikontaktina etunimi.sukunimi@akaa.fi akaa.fi/elinkeinot Jari Jokinen Kaikki elinkeinoasiat 040 335 6098 Jukka Turunen Uudet yritykset, toimitilat 040 335 3690 Piritta Forstén Yritystuet 040 335 6081 Tanja Kulmala Työvoimatarpeet 044 241 6173 PoVer-hanke (ESR) SANOMALEHTI PELAA AINA LUKIJAN PUSSIIN. klo 12 mennessä osoitteeseen ilmoitukset@akaanseutu.fi Hämeentie 44, 37800 Akaa. klo 14-18. Keltaista kevään odotusta! Ensimmäinen aukiolotunti on varattu koronariskiryhmäläisille, vahva maksisuositus. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA avoinna: ark. 9-17, la-su 9-14. Puh. Akaan Seutu ilmestyy pääsiäisen jälkeen keskiviikkona 7.4. Av. Ilma inen arvio ! KATTOMAALAUKSET aleksi.muttonen@kirvesmiehet.fi 045 130 8971 + + Tiili-, mineriittisekä peltikattojen pesu ja maalaus Peltikattojen muovipinnoitteiden huoltomaalaukset Rakennuspeltityöt + KUNTOTARKASTUKSEN & RAKENTAMISEN ASIANTUNTIJA LAATU | AMMATTITAITO | TURVA www.kuntotarkastus.info Kuntotarkastuspalvelut asuntokauppaan Varaa tarkastus p. 9.00-13.00 WIVE Korvausilmaventtiili Termostaatilla 89 € 6kpl/pkt Pehmeä ja nukkaamaton yleispyyhe 24,90 €/pkt Koivuparketti ERÄ! vain! 14mm 3-s comfort matta 19,90 €/m2 199 € M1 puukiuas Jäärauta talouslaatu 1,09 €/m 29 € Valkolakattu stp 14x120mm kuusipaneeli talouslaatu Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. Avoinna arkisin 8-16, ti ja ke 8-19 TERISTEN KARTANO HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA & KARITSAN LIHAA Myyntipäivä PE 18.10. mukaan. Muut noutoajat sop. 0500 835 084 Teristentie 77, 37800 Akaa teristenkartano@gmail.com HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA SEKÄ TUORETTA KARITSANLIHAA. www.iittalanpuutarha.fi Puutarha avoinna jälleen. 040 671 1464 tai https://vello.fi/lintukangas/ Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. klo 15.30 – 18.00 TIEDUSTELUT & VARAUKSET: Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com Osoite: Teristentie 77, 37800 Akaa tänään ke 31.3. Kahvi take away. Tervetuloa herkkuostoksille leipomomyymäläämme. Tiedustelut (03) 672 5615 ja 044 572 5615. Akaan Seutu – Keskiviikko 31.3.2021 3 Pääsiäiskukkia • Helmililjat, narsissit ym. 050 412 2528 Myymälä avoinna ma-pe 6-17
Mikko Peltoniemi. Raportti suoritetusta vuositasoisesta valvontatyöstä tulee toimittaa 10.9.2021 sekä 9.9.2022 mennessä. teli, voidaanko päättää jättää asia pöydälle, koska ehdotuksia ei ollut. Valtuustolle esitettiin myös uuden jäsenen valintaa keskusvaalilautakunnalle toimikauden 2021 loppuun. maaliskuuta.Urjalan kunnanhallitus teki valintapäätöksen maanantaina 8. Heinäkuussa 2020 otetussa kuvassa ruskeana näkyvälle alueelle rakennettiin syyskesän aikana karavaanareiden matkaparkki. Valtuuston käsittelyssä 17. – Anton Murola on hakenut eroa, ja tämä on tulossa myös hallituksen kautta valtuustoon, Sieppi kertoo. Akaan hallintosäännön mukaan toimialajohtaja päättää alle 100 000 euron hankinnoista. Valtuusto päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle. Sieppi hakee hallintojohtajaksi Henkilöstöjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori toivoo, että Akaassa ehditään saada hallintojohtajan rekrytointiprosessi käyntiin huhtikuussa ja maaliin ennen juhannusta. Tarja Antola Mikko Peltoniemi Huhtikuun loppuun saakka opintovapaalla oleva Akaan hallintopäällikkö Salla Saari-Männistö on valittu Urjalan hallintojohtajaksi. helmikuuta ilmoittanut, ettei hän pysty osallistumaan keskusvaalilautakunnan työskentelyyn esteellisyyden vuoksi. Myös ehdokas Murola on varajäsen Akaan keskusvaalilautakunnassa istuu toinenkin varajäsen, joka on ehdolla kesäkuun kuntavaaleissa, nimittäin liberaalien Anton Murola . Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä vaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä, mutta osa voi olla itse ehdokkaana tai sitten joku läheinen on ehdolla.Myös Murolan paikka Akaan keskusvaalilautakunnan varajäsenenä on tulossa täytettäväksi. Elina Talonen oli tuolloin valitsijayhdistyksen ehdokkaana. Vs. Valvonnan hinta 2600 euroa vuodessa Toijalan Seudun Reserviläiset on huolehtinut kesäaikaisesta yövalvonnasta sataman alueella usean vuoden ajan. Toijalan Seudun Reserviläiset ry vartioi Toijalan sataman aluetta öisin myös kahtena seuraavana kesänä. Yhdistyksen tarjoushinta oli nyt 2 600 euroa vuositasolla. UUTISET Akaa palkkaa uuden hallintojohtajan syksyksi Kaukaisin kohde on viiden kilometrin päässä Anton Murolan paikkaa käsitellään myöhemmin Akaan Seudun suuressa vaalikarnevaalissa huhtikuussa 2017 Liberaalipuolueen Anton Murola ihmetteli lasten huostaanoton kustannuksia. Sieppi vahvisti viime perjantaina Akaan Seudulle, että hän on valmis toimimaan Akaan hallintojohtajana myös sijaisuuden loputtua. Tuolloin esteellisyyttä ei silloisen hallintopäällikön mukaan olisi ehdokkuudesta huolimatta ollut, mutta en siitä huolimatta osallistunut pyydettäessä työskentelyyn, Murola vastaa. Talonen-Ojanperä on keskusvaalilautakunnan neljäs varajäsen, ja hän on kesäkuulle siirretyissä kuntavaaleissa perussuomalaisten ehdokkaana. Pöydälle jätettyyn asiaan palataan seuraavassa valtuuston kokouksessa. maaliskuuta jättää asian pöydälle. hallintopäällikkö Maija Sieppi jatkaa toistaiseksi työssään. hallintopäällikön ja keskusvaalilautakunnan sihteerin Maija Siepin mukaan kunnallisvaaleissa voi olla hankalaa löytää luottamushenkilöitä näihin tehtäviin esteellisyyksien vuoksi. maaliskuuta. Jaana Kootan mukaan tarvittaessa on mahdollisuus laajentaa valvontasopimusta 20 eurolla per henkilö per tunti. Kun päätös on lainvoimainen, odottelemme Sallan ilmoitusta, Sinivuori kertoi perjantaina 26. Mastotie sijaitsee Rautalassa, noin viiden kilometrin päässä Toijalan satamasta. Toijalan Seudun Reserviläiset jätti tarjouksen yövalvonnasta kesäkausille 2021 ja 2022. maaliskuuta puheenjohtaja Janita Puomila (kok) tiedusToijalan sataman yövalvonnasta tehtiin kahden vuoden sopimus Mikko Peltoniemi Toijalan sataman alueen toiminta on tulevana kesänä kasvamassa aivan uusiin mittoihin, jos alueelle suunnitellut vesipuisto, kahvila, ravintola, laivaristeilyt, padel-kenttä ja muut palvelut toteutuvat. Elina Talonen-Ojanperä jäi vaille korvaajaa valtuustossa Mikko Peltoniemi Akaan kaupunginhallitus päätti helmikuussa esittää valtuustolle, että se myöntäisi perussuomalaisten Elina Talonen-Ojanperälle eron keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä. Sinivuoren mukaan hallintojohtajan rekrytointi käynnistyy heti, kun Saari-Männistö on jättänyt irtisanoutumisilmoituksensa. hallintopäällikkö Maija Siepille saatuaan tiedon asiasta. Puomila kertoo Akaan Seudulle, että kyseessä on perussuomalaisten paikka, mutta heillä tai muilla puolueilla ei ollut nimetä ketään Talonen-Ojanperän tilalle. Murolan mukaan hän on ilmoittanut esteellisyydestä vs. Akaan kaupungin tekninen johtaja Jaana Koota on nyt hyväksynyt myös tarjouksen satama-alueen valvonnasta kesällä 2021 ja kesällä 2022. – Olen lupautunut hoitamaan tehtävää siihen saakka ja aion myös hakea vapautuvaa virkaa. Talonen-Ojanperä oli 10. – Koska päätöksen teki Urjalassa kunnanhallitus, muutoksenhakuaika on tiedoksiannosta vain 17+14 päivää. Jaana Koota päätti 5. maaliskuuta hyväksyä reserviläisten tarjouksen Toijalan satama-alueen yövalvonnasta. – Olemme keskustelleet tästä, ja hän on suullisesti lupautunut olemaan käytettävissä tarvittaessa, Sinivuori sanoo. Valtuusto päätti kuitenkin 17. hallintojohtajaksi. Murola on keskusvaalilautakunnan kolmas varajäsen eli käyttöönottojärjestyksessä pykälän edellä Talonen-Ojanperää.Akaan Seutu tiedusteli Murolalta, miksi kaupunginhallitus ja valtuusto käsittelevät vain kollegan eroanomusta. Keskusvaalilautakunnan jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. Hallintopäällikön virka muuttuu hallintojohtajaksi kesäkuun alussa, joten Siepin titteli vaihtuu kesken sijaisuuden vs. Koska Akaan valtuusto päätti helmikuussa, että hallintopäällikön virkanimike muuttuu hallintojohtajaksi, Akaa rekrytoi Saari-Männistön seuraajaksi päällikön sijaan johtajan.– Hallintojohtajaa me varmaan haemme, koska muutokset tulevat voimaan 1.6., kommentoi kaupungin henkilöstöjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori. – Olin uskossa, että esteellisyyskäytäntö olisi sama kuin eduskuntavaaleissa enkä älynnyt asiaa erikseen aiemmin ilmoittaa. Uusi hallintojohtaja aloittanee virassa syksyllä, ja Salla Saari-Männistön sijaisena toimiva vs. Yövalvonta sisältää Kangassaaren saunan sekä uimarannan rakennusten valvonnan ja käynnin kaupungin varastoalueella Mastotiellä kerran valvontajakson aikana
Osittain tämä johtuu siitä, että yhä useampi sairastuu, koska tauti on herkemmin tarttuva. 2. Paikalle tulevat asiakkaat tulevat lähinnä ajan varanneet, joiden saapuminen siis tiedetään, Leppänen kertoo. Määtän mukaan virusmuunnos voi aiheuttaa sairaalahoidon tarvetta myös nuorilla.– Viimeisimmät tutkimukset osoittavat sen saattavan jopa lisätä painetta sairaalahoitoon myös nuorilla. Ylipäänsä altistuneita tuntuu olevan enenevässä määrin, mikä on huolestuttavaa varsinkin nyt, kun pitäisi välttää kontakteja, Määttä toteaa. Kuusi asiakasta kerralla Huhtalan kukkakauppa Toijalassa päästää liikkeeseen kerralla kuusi asiakasta. Lisäksi paikalla on kaksi kassahenkilöä. Koodi vie sinut lataamaan Akaan Seudun uutissovelluksen. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. – Ovella on laput, joissa rajoitus kerrotaan. Ohjeet ovat jo tuulikaapin edessä, ja asiakas näkee heti tullessaan, montako muuta asiakasta paikalla on. 3. Valtaosa Someron Säästöpankin Akaan konttorin asiakkaista tulee paikalle ajanvarauksen kautta, joten kuuden hengen rajoitus pitää, Esa Eloranta ja Veera Setälä kertovat. 31.3.2021 Aurinko nousi tänään kello 6.52 ja laskee kello 20.06. Jarno Keskinen Akaassa on todettu herkemmin tarttuvaa koronaviruksen muunnosta Tarja Antola Akaassa on viikon aikana varmistettu neljä uutta koronatartuntaa. Sitä koeteltiin lähinnä naistenpäivänä, jolloin osa asiakkaista jäi oven ulkopuolelle jonottamaan vuoroaan päästä liikkeeseen. Akaan konttorin infopiste on heti ulko-oven vieressä. 3. Viialassa sisään kolme kerralla Kukkaja hautauspalvelu Laakso Viialassa on tehnyt kovemman kävijärajoituksen. Akaalaiset yritykset asettivat tiukkoja asiakasrajoituksia Ruuhka-aikaan asiakkaita on ohjattu pysymään suosituksessa Jarno Keskinen Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto kiristi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Punkalaitumen kunnan kokoontumisrajoituksia tiistaina 9.3. Akaan johtavan ylilääkärin Tiina Määtän mukaan myös altistuneita on aiempaa enemmän. Kävimme kysymässä, montako asiakasta nyt päästetään kukkakauppaan tai pankkiin. Lisäksi Akaaseen on kirjattu yksi aikaisemmin todettu tartunta, joka nostaa tapausten kokonaismäärän 47:een (tilanne 30.3.). Kaikki yli kuuden henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kiellettiin torstaista 11.3. kokonaismäärä epidemian alusta lukien oli 42 tartuntaa. Kassapalvelut ovat auki kolmena päivänä viikossa, rahoituspäällikkö Leena Leppänen kertoo. Jere Hakala (vas.) ja Tuomo Smått kertovat asiakkaiden kunnioittavan Etelä-Pirkanmaan Osuuspankin Akaan-konttorin kuuden hengen kävijärajoitusta, mutta ruuhka-aikaan on tarvittu hieman valvontaakin. Tarvittaessa osa henkilökunnasta vetäytyy muihin tiloihin ja tekee tilaa asiakkaille, Etelä-Pirkanmaan Osuuspankin varatoimitusjohtaja Tuomo Smått kertoo. – Lainaneuvottelut ja säästämisen neuvottelut hoituvat jo pitkälti puhelimessa tai verkossa. Määttä arvioi, että virusmuunnokset tulevat yleistymään, kuten on jo tapahtunut Uudellamaalla. Määtän ohje pääsiäisenviettoon on välttää kontakteja.– Kukaan ei tiedä, kuka seuraavana päivänä sairastuu. Jäävuoren huippu tulee sekvensoitua, Määttä toteaa. – Asiakkaat ovat fiksusti huomioineet rajoituksen. Nyt Akaan Seutu ja alueen uusimmat uutiset ovat aina taskussasi. Ikkunan takaa jo katsotaan, voiko liikkeeseen tulla, Hevonoja kehuu. Huhtalan kukkakaupassa asiakasmäärää on rajattu, koska myymälätila on pieni eikä turvaväleistä voida huolehtia, jos asiakkaita on kerralla useampia, Mirva Vähäkuopus sanoo. Akaasta on löytynyt brittimuunnosta Myös akaalaisten koronatartuntojen takaa on löytynyt herkemmin tarttuvaa virusmuunnosta. – Ei ole syytä epäillä, etteikö sama tapahtuisi jatkossa Pirkanmaalla, jos tartunnat jatkuvat tällaisina. Pankissa tehdään tilaa Etelä-Pirkanmaan Osuuspankin Akaan-konttorissa asiakasmäärä on rajattu kuuteen. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. Rajoitus tehtiin, koska myymälätila on pienehkö. On asiakkaille ja omalle henkilökunnalle turvallisempaa, kun rajoitetaan asiakkaiden määrää, Mirva Vähäkuopus kertoo. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että virusmuunnosketjut eivät ole levinneet holtittomasti, mutta kaikkia positiivisia koronanäytteitä ei sekvensoida (määritellä viruksen perimää) vaan tehdään satunnaisotantaa. – Rajoitus otettiin käyttöön samalla viikolla, kun aluehallintovirasto kiristi rajoituksia. Ruuhka-aikaan on ollut myös tilanteita, joissa pankin henkilökunta on ohjannut asiakkaita, jotta rajoituksessa on pysytty. Siitäkin on mainita ovessa samoin kuin asiakasmäärän rajoituksesta, Hanna Hevonoja kertoo. Samalla Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto velvoitti kaikkia toimijoita varmistamaan, että asiakastiloissa ei jouduta lähikontaktiin. Rajoitus ei ole usein ongelma, harvoin kerralla olisi tulossa enempää asiakkaita. Viikko sitten tiistaina 23.3. Siitä on hyvä seurata asiakasmäärää. Rajoitukset toimivat parhaiten aamulla. Määttä kertoo, että kyse on ollut brittivariantista.– Niitä on ollut kuukauden sisällä muutamia tapauksia. Portsariksi ei ole tarvinnut ruveta. Käytännössä rajoitus koskee kassapalveluita käyttäviä asiakkaita, sillä kaikkiin muihin tapaamisiin kuten lainaneuvotteluihin pitää varata aika etukäteen. Useat akaalaiset yrittäjät ja yritykset päätyivät rajaamaan yrityksen tiloihin päästettävien asiakkaiden määrää jopa aluehallintoviraston kuuden hengen kokoontumisrajoitusta tarkemmin. Koodi vie sinut Akaan Seudun verkkosivun etusivulle. – Altistuneiden määrä kertoo siitä, että ihmisillä on kontakteja aika paljon. Määtän mukaan karanteenit voivat liittyä myös muilla kuin akaalaisilla todettuihin tartuntoihin. Säästöpankissa päädyttiin tekemään asiakasrajoitus aluehallintoviraston antamien suositusten jälkeen. Turvavälit eivät tässä onnistu. Tutustu Akaan Seudun koko tarjontaan. 2. Ei ole tarvinnut komennella, Vähäkuopus jatkaa. alkaen. Tutustu Akaan Seudun uusimpiin uutisiin: 1. Toivon, että kaikki ottaisivat tilanteen sen vaatimalla vakavuudella ja jaksaisivat tsempata vielä hetken aikaa, jotta saisimme kaikki vähän vapaamman kesän, Määttä toteaa.. Rajoitus on pitänyt hyvin. Nämä ketjut on kartoitettu ja hallinnassa. – Tarkoitus on suojella sekä asiakkaita että omaa henkilökuntaa. Hevonoja haluaa maskit tarjoamalla suojella sekä asiakkaitaan että omaa henkilökuntaa. Todennäköisyys on isompi, että nuorikin sairastuu vakavasti. Kukkaja hautauspalvelu Laakso rajasi asiakasmäärän kolmeen ja tarjoaa asiakkaille myös maskit, jos sellaista ei ole mukana, Maritta Salo (vas.) ja Hanna Hevonoja kertovat. Asiakkaita ei ole tarvinnut kovistella, he ovat tosi hyvin suhteutuneet rajoitukseen. Liikkeeseen pääsee nyt kolme asiakasta kerralla. – Ajatellaan koko porukkaa. Jos henkilö sairastuu koronaan, tartuttavuusajaksi lasketaan kaksi vuorokautta ennen oireiden alkua. – Pyrimme noudattamaan viranomaisohjeistusta. Meiltä asiakas saa myös maskin. – Joskus olemme myös joustaneet, jos kyse on ollut vaikka senioriasiakkaasta, jolle jonottaminen olisi ollut vaativaa, Smått jatkaa. Lataa Akaan Seudun sovellus: 1. Neuvottelut etänä Someron Säästöpankin Akaan-konttoriin päästetään kuusi asiakasta kerralla
Laitan silti auton sisätilalämmittimen puhaltamaan lattialle. Maanantai 22.2. Muutama koululainen menee nurkkaan, pari nuorta miestä tulee työpisteeni eteen, äiti ja lapsi ja muutama muu peremmälle halliin. Nykyisen nuorisotilan remontit eivät ole poistaneet sisäilmaongelmia. Työhuoneeni tuntuu olevan hieman lämpimämpi kuin perjantaina. Pienempi poika skuuttaa keskellä hallia.16.06 nuoriso-ohjaajat lähtevät. Näin sen näin. Puolenpäivän maissa muutamia ihmisiä hallissa, muuten hiljaista. Siinä mielessä on ollut hyvä toimia. 15.15 porukka kasvaa. 13.20 siivooja moppaa asemahallin lattiaa. Viialassa pitkään kestänyt tilaongelma on ratkeamassa, sillä uuden yhtenäiskoulun ensimmäiseen kerrokseen on suunniteltu monitoimitila, joka on myös nuorisotoimen käytössä. Sitten kaksi poikaa lähtee.15.32 punainen Ford tuo asemalle pojan, joka hyppää auton takapenkiltä ja liittyy porukkaan. Tummennuksen ansiosta ja takia tilanne oli se, että minä näin kaiken, mitä hallissa tapahtui, mutta kukaan ei nähnyt, että istuin heti lasin takana työpöytäni ja tietokoneeni ääressä.Tilanteet tummennetun ikkunan takana olivat monesti hieman tai huomattavan kiusallisia, sillä tarkoitus ei ollut stalkata vaan tehdä normaalisti omia hommia ja samalla seurata hallin arkea. – Kyllä meillä jatkuvasti oireillaan. Yhtään varAsemahallin kulkijat kävelivät ja oleilivat parhaillaan muutaman kymmenen sentin päässä pop up -toimituksen ikkunasta, ja osa pysähtyi jopa peilaamaan itseään tai kuikuilemaan sisään. – Sen pitäisi kasvaa, ja erillinen koulunuorisotyöntekijäkin voisi joskus olla, Ahlfors sanoo. Tennispalloa heitellään seinään kiinalaisen ravintolan oven viereen. 14.10 pojat vaihtavat ylleen toiset paidat ja takit. Vartija tuli autolla aseman eteen, käveli hallin läpi ja hetkeä myöhemmin takaisin, meni autoon ja ajoi pois. 16.42 en lähtenytkään. Eikä meillä enää liiku tässä kylillä sellaisia määriä nuoria. – Suurien massojen palvelu on mennyttä. 8.42 saavun paikalle. Suurin osa ihmisistä istuu lattialla tai nojailee seiniin, koska penkkejä on vain yksi. Ihmisiä tulee junalta. Keskiviikko 24.2. Juttelevat ja lataavat kännykkää. Toijalassa sisäilmaongelmien takia käytöstä poistetun kaupungintalon yhteydessä oleva nuorisotila Spotti on käytössä niin kauan, kunnes uusi tila löytyy. Sari Laakin mukaan nuorisotyö kokonaisuudessaan on muuttunut merkittävästi. Aseman nuoret ovat tuttuja Akaan kaupungin nuorisoTupakkarinki, tennispallon pauketta, tyhjiä tunteja ja tippa linssiin Työviikko ikkunan takana näytti Toijalan aseman arkiset kasvot Mikko Peltoniemi Akaassa on niin sosiaalisessa mediassa, paikallislehdessä kuin kuntalaisaloitteessakin käsitelty viime kuukausina Toijalan rautatieaseman asemahallin levottomuutta, häirintää, paikkojen rikkomista ja sotkemista ja sitä, pitäisikö ja voisiko niille tehdä jotain. 13.45 hallissa istuu kaksi ehkä lukioikäistä poikaa. Näytti jo, että kevät menisi paremmissa merkeissä, Pekkarinen sanoo muun muassa nuorisotilojen sulun jatkuessa ainakin pääsiäisen yli. Noin kello 15 alkaa tulla porukkaa halliin. Tyttö hyppää ikkunalaudalle ja käärii sätkän. Sitten jatkuu tennispallon heittely seiniin ja peltiseen ilmanvaihtohormiin. 18.33 tyttö ja poika tulevat.18.52 tyttö ja poika lähtevät.18.54 mies tulee istumaan penkille.19.35 lähden. Pojat menevät radan puolen tuulikaappiin. Vähän hävettää ja pelkään paljastuvani. Musiikki alkaa soida. Muun muassa sisäilmaongelmat ovat rajoittaneet Akaassa tilatoimintaa jo ennen koronavirusta, mutta Laakin mukaan tilatarpeet eivät muutenkaan ole enää entisellään. Toiminta on yhä eriytyneempää ja yhä erikoistuneempaa, ja meillä käy aika paljon erityisnuoria. 16.40 lähden. Vetäydyn läppärin kanssa väliseinän taakse keittiönurkkauksen tasolle. Mietin, mitä vartija tekisi, jos sellainen sattuisi paikalle tulemaan. Kun täällä on enemmän väkeä, myöskään happi ei riitä, ja kylmäkin täällä on, Sari Laaki sanoo ja muut nyökyttelevät maskiensa takana kyseisessä nuorisotilassa. – Ei sellaiseen enää päästä, että Toijalassa on 40–50 ja Viialassa 20–30 nuorta. 6 Keskiviikko 31.3.2021 – Akaan Seutu UUTISET Rautatieasemalle jalkautumalla löydettiin vanhat tutut Nuorisotoimi on saamassa uuden tilan Viialan yhtenäiskoululle Mikko Peltoniemi Akaan kaupungin nuorisopalveluiden työntekijät ovat vuoden ajan eläneet kuten koko muukin yhteiskunta, poikkeustilanteessa. Tiistai 23.2. Olin pop up -toimituksessa viitenä päivänä vaihtelevia aikoja ja tein asemahallin arjesta enemmän tai vähemmän satunnaisia havaintoja. Pop up -toimituksen edellinen vuokralainen ennen Akaan Seutua oli Taksiliikenne Mikkola, jonka teippaukset koristivat ja tummensivat edelleen työtilan ja asemahallin välistä ikkunaa. – Nuorisotoimen puolella on menty monta vuotta samalla budjetilla. 15.10 nainen hakee ison kassin ruokaa kiinalaisesta. Pian he nousevat bussiin suksipusseinen ja kasseineen. Koolla on neljä poikaa ja kaksi tyttöä. Pian toinen tulee tilalle ja istuu penkille. Starttipaja taas on niille nuorille, jotka eivät ole koulussa, töissä tai muussa palvelussa tai kaipaavat apua tai sisältöä arkeensa. Nuoret istuvat penkillä ja parveilevat sen ympärillä. – Jokainen odottaa kuin kuuta nousevaa, että tilanne loppuisi. Oireilu jatkuu Toijalan tiloissa Vaikka nuorisotyötä on etenkin korona-aikana tehty entistä enemmän verkossa, konkreettisia nuorisotiloja ja työhuoneitakin tarvitaan. – Normaalitilanteessa olemme tehneet sitä torstaisin vuoroviikkoina seurakunnan kanssa. 14.45 joukko yläasteikäisiä tulee penkille. Tyttö meikkaa itsensä käyttäen työhuoneeni ikkunaa peilinä ja jää sitten seisomaan ikkunaan nojaten. Laakin mukaan Akaassa kaivattaisiinkin enemmän henkilöstöä. Jotta Akaan Seutu saisi paremman käsityksen hallin arjesta, perustin helmikuussa viikon ajaksi yhden miehen pop up -toimituksen entisen kioskin tiloihin. Hallissa on yksi poika, joka lähtee. Tupakat mennään polttamaan ulos radan puolelle. Aseman edessä seisoo iso joukko ihmisiä maskit kasvoilla. Monenlaisia oireita on ollut, ja niistä on raportoitu. Vaikka toiveita vielä paremmasta onkin, Pekkarinen kertoo myös olevansa tyytyväinen nykytilanteeseen.– Sen verran pitää omaa porukkaa kehaista, että kyllä meillä osaavia ihmisiä on. Minäkin lähden. Koko korona-aikakin on menty vajaalla, vaikka aika pitkään on ollut tarve ainakin muutamalle nuoriso-ohjaajalle koulutyössä, tilatyössä, liikkuvassa, jalkautuvassa ja eriytyvässä työssä, Laaki luettelee. Jäbät on edelleen asemahallissa. – Kun sote-uudistus tulee, toivottavasti näiden merkitys ymmärretään, nuorisosihteeri toivoo tilanteessa, jossa sosiaalija terveyspalvelut ovat poistumassa kaupunkien vastuulta. Toinen tekee nyrkkeilyliikkeitä. Nuorisotyöntekijä Camilla Ahlforsin mukaan syyskaudella tilatoiminta ehti olla avointa, mutta ennen joulua sitä piti alkaa taas rajoittaa.Toinen nuorisotyöntekijä Sari Laaki kertoo, että myös koulunuorisotyötä on pitänyt jättää pois. Myös nuorisosihteeri Jouko Pekkarinen on huomannut, että työntekijöiden pitää osata kohdata yhä erilaisempia nuoria, ja työtehtäviä on muutenkin tullut lisää. Käskisi nuorten olla hiljaa. – Siihen on tulossa pieni keittiökin, ja myös aulatiloihin saisimme pelejä ja muuta. Käskisi nuoria lopettamaan skeittaamisen ja skuuttaamisen. Vapaa-aikapalveluista on säästetty paljon Se, että nuorilla on erilaisia tarpeita, vaatii Sari Laakin mukaan työntekijöiltäkin enemmän. Hallin vastakkaisen seinän yläosan sadat lasitiiliruudut katsovat tyhjää hallia, ja niiden alla VR:n entisen lipunmyyntihuoneen ikkunateippausten joutsenet lentävät paikoillaan.15.00 neljä nuorta tulee asemahalliin. Aamupäivällä asemahallissa on ihmisiä ja koira odottamassa busseja ja junia ja käyskentelemässä, mutta sitten hiljenee. Suuret nuorisomassat eivät enää liiku Nuorisotyöntekijät ovat muun muassa nuorisotiloilla, kouluilla ja sosiaalisessa mediassa tekemisissä kutakuinkin ikähaarukkaan 11–18 kuuluvien nuorten kanssa. Jouko Pekkarisen mielestä vapaa-aika palveluista on muutenkin Akaassa säästetty aika paljon. Marika Vunukainen toimii starttipajaohjaajana, ja Hanna Halme ja Suvi Luoma ovat etsiviä nuorisotyöntekijöitä. Mikko Peltoniemi. Perjantai 19.2. 15.43 olen juuri lähdössä, kun kolme kaupungin nuoriso-ohjaajaa tulee halliin keltaisissa liiveissä ja menee juttelemaan nurkassa istuvien nuorten kanssa. 18.25 poika on lähtenyt. Vähän ajan kuluttua nuoriso-ohjaajat yrittävät saada yhden pojista lopettamaan tennispallon heittelyn hallissa. Nuorisosihteeri Jouko Pekkarisen mukaan koronan tuomat muutokset rassaavat kaikkia. Kouluissa nuoret ovat edelleen koolla, ja Camilla Ahlforsin mielestä nuorisotyöntekijöiden rooli kouluilla onkin tärkeä. 15.55 pojat polttavat tupakkaa asemahallissa. Päätän viivähtää pop up -toimituksessa välillä myös ilta-aikaan, joten saavun paikalle kello 18 ja klikkaan itseni Etelä-Pirkanmaan Vihreiden järjestämään kuntavaalikeskustelustriimiin. 16.15 tyhjä Megaforce-energiajuomatölkki lentää ilmassa. Kolmantena nuorisotyöntekijänä Akaan kaupungilla on Marika Suonsivu . Tilojen puute on hankaloittanut kouluilla tehtävää työtä, mutta uutta paikkaa voitaisiin käyttää Laakin mukaan myös päivisin. Käskisi nuorten lopettaa tennispallon heittelyn. 11.38 saavun paikalle 11.42 kaksi miestä hakee kiinalaisesta ravintolasta ruokaa.11.44 nainen hakee kiinalaisesta ravintolasta ruokaa. Etsivä nuorisotyö puolestaan tarjoaa alle 29-vuotiaille nuorille ohjausta ja neuvontaa erilaisissa elämäntilanteissa. Jäbät on edelleen asemahallissa. Laakin mukaan etsinnässä on vuokratilat, jonne toiminnat voitaisiin siirtää. 9.10 muutama ihminen tulee asemahalliin odottamaan. Noin 15.20–15.26 kaksi poikaa heittelee tennispalloa hallin seiniin ja ikkunoihin. Kello 13–14 hallissa ei ole ketään
Sen läpi tulisi hallista paremmin valoa työpisteelle, mutta sitten en näkisi, mitä hallissa tapahtuu. Mielenkiintoista on miettiä, ovatko tulevat klassikot meidän aikamme oman tyylilajinsa parhaita kuvaajia vaiko kenties niitä, jotka jollain tapaa ravistelevat nykymaailman normeja. 19.55 tulen takaisin. Muistan sen kuuluneen koululaisvitsien vakiokalustoon jo silloin, kun itse olin alakoululainen, eli ainakin reilut 30 vuotta. 15.47 yksi tytöistä vie puhelimen latautumaan hallin pistorasiaan. Bluetooth-kaiuttimesta alkaa soida Anssi Kelan Nummelan alkutaputtelu, huuliharppuintro ja sitten laulu: ”Nämä kadut kaupungin, huvilat ja puutarhat. 15.14 tytöt menevät ulos asemalaitureiden puolelle. Sitten se lähti kotiin, ja auto ajo sen päälle. Kävelytän koiraa ja mieleen palaa vuodet parhaimmat. Ja tiäkkö, mitä se vastasi. – Pikku-Kalle meni kauppaan. Käyn hakemassa ruuan ja tulen syömään. Hillittömän hihityksen saattelemana: – Kurkku katkesi, munat meni rikki ja sit se maksalaatikko levis.Vitsi itsessään ei naurattanut enää pätkääkään, mutta lapsen silmistä säihkyvä vilpitön ilo ja vitsin aikaansaama syvältä sydämestä kupliva hihitys tarttui väkisinkin. Mikko Peltoniemi Meinaa tulla tippa linssiin. Musa soi, jätkät istuskelee penkin luona. Ulkona maata kattaa jää ja sohjo, joten hallissa lienee Akaan parhaat ja ainoat skeittausolosuhteet. Eivät tule asemalle. Kun istun autooni, nainen ajaa aseman eteen ja poimii monena päivänä hallissa oleskelleen tytön omaansa. – Ei, ku semmosen ihan superhyvän! – Tietty, anna palaa. Tupakkarinki, tennispallon pauketta, tyhjiä tunteja ja tippa linssiin Työviikko ikkunan takana näytti Toijalan aseman arkiset kasvot tijaa ei näkynyt puoleentoista tuntiin. 18.02 tulen takaisin ennen illan videokuvauskeikkaa. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. Pari viikkoa myöhemmin, 12. Häiriökäyttäytymisen vähentämisestä Toijalan aseMarika Vunukainen (vas.), Jouko Pekkarinen, Suvi Luoma, Sari Laaki, Marika Suonsivu ja Camilla Ahlfors ovat tehneet korona-aikana entistä enemmän nuorisotyötä verkossa. 15.54 pari poikaa tulee halliin.16.05 lähden. 15.00 poika ja tyttö ovat lähteneet. Tuosta ojasta me silloin fillareita naarattiin, jälkeen vedonlyönnin, jossa jälleen hulluus punnittiin.” malla on puhuttu Akaassa viime kuukausina paljon, joskaan mistään uudesta ilmiöstä ei voi puhua. Hallissa kulkee ihmisiä edestakaisin. – Ai sen, kun kuningas syö sipsin. Sari Laakin mukaan nuorten oleminen voi myös kuulostaa pahemmalta kuin on, koska asemahallissa ääni kaikuu.Maanantaina 29. Kolme tyttöä tulee halliin.15.03 YleX:n auto ja toinen Ylen auto ajavat aseman edestä ja lähtevät Valtatien suuntaan. Pikku-Kalle-vitsien ajattomuus perustunee pitkälti niiden lähtökohtana olevaan aikuisten ja lasten maailmoiden yhteentörmäyksiin, joka lienee ikuinen huumorin lähde. Maksalaatikkoa ehkä. Hän osti sieltä kurkkua, munia ja mikä se olikaan. Muut ovat menneet muualle, joten halli on tyhjänä.15.42 lapseni entinen koulukaveri kävelee hallin läpi ja menee autoon. Mutta mikä kumma saa jonkun ilmiön, kuten nyt vaikkapa Pikku-Kalle vitsien, jatkamaan matkaansa vuodesta ja sukupolvesta toiseen. Olen päättänyt pysytellä varjoissa. Vartiointia on lisätty Mikko Peltoniemi Akaan Seudun yhden miehen pop up -toimituksen sisustuksen viihtyisyydestä tingittiin hieman.. 14.00 käyn tilaamassa hallin toisesta päästä kiinalaisesta ravintolasta paistettua riisiä ja katkarapuja ja palaan virittämään setupin, johon kuuluvat läppäri, erillinen isompi näyttö, langaton näppäimistö ja hiiri sekä kännykkä ja sille pieni jalusta kuvaamista varten. Aseman eteen kaartaa bussi, josta purkautuu muutamia nuoria. – Tässä kuussa aloitamme myös konkreettiset keskustelut poliisin kanssa Ankkuritoiminnasta, Peltola toteaa. Ehkä se onkin niin, että tulevaisuus kirjoittaa historiaa. Torstai 25.2. 18.18 pariskunta lähtee kiinalaisesta haettujen ruokien kanssa. Akaan Seudun pop up -toimituksen yksi tarkoitus oli seurata, kuinka usein vartijat käyvät asemahallissa ja mitä he tekevät. Vaikka Pikku-Kalle-vitsit ehkä omalta kohdaltani alkavat tulla jo tiensä päähän, huumori ja vitsailu ovat näin pitkittyneen pandemian aikana enemmän kuin tarpeen. Kunnollisia toimitiloja tarvitaan kuitenkin edelleen, joten Toijalassa etsitään uutta paikkaa nykyisen tilalle. Tummennetun ikkunan vieressä on maitolasi-ikkuna. En löytänyt. Ehkä R-junalla Viialaan. Sari Laakin mukaan kyseessä on nyt ollut pieni ydinjoukko, joka viettää asemalla aikaansa, ja välillä touhu lähtee lapasesta. maaliskuuta VR:n edustaja kertoi Akaan Seudulle, että korona-aika on tuonut nuoret asemille Kaarinasta Oulaisiin, koska muita paikkoja oleskeluun ei ole. Pop up -toimituksen valoja ei voi sytyttää, koska silloin hallista näkisi työpisteelleni, joka on heti ikkunan takana. Näin ovat tehneet monet monena päivänä. 20.20 jengi lähtee ulos. Nuoret laittavat musiikin pois.18.55 lähden videokuvauskeikalle. Toinen pariskunta käveleskelee hallissa. Kaikki meistä tunnistavat Leonardo Da Vincin Mona Lisan tai vaikkapa Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, mutta osaisitko tuosta noin vaan nimetä oman aikakautemme taiteilijoita tai teoksia. Ainoaksi havainnoksi vartioinnista jäi yhden vartijan perjantai-iltapäivän kävely hallin päästä päähän ja takaisin. Epävarmuus ja eristäytyneisyys rasittavat meitä kaikkia, ja ilo ja nauru tuntuvat välillä olevan vähän kadoksissa. Tullut varmaan junalla Tampereelta. Minkälaiset ominaisuudet sitten tekevät jostain tietystä teoksesta lähes ikuisen. Yksin on hirveän vaikea loputtomiin naureskella, joten mitäpä, jos soittaisit tänään ystävällesi tai sukulaisellesi ja aloittaisit puhelun vaikkapa kysymällä: – Tiedätkö, mikä on vihreä ja roikkuu puussa. Penkillä istuu tyttö. 20.13 Movetronin Romeo ja Julia ! Torstaidisko käyntiin! Volyymi on maltillinen. Ainakin osa polttelee tupakkaa.15.19 tytöt tulevat takaisin sisälle.15.37 tytöt ovat taas tupakalla. Kaupungin nuorisotyöntekijöiden mukaan asemahallissa aikaansa viettävät nuoret ihmettelevät, missä heidän pitäisi olla. Asemahallissa aikaansa viettävät nuoret ovat Sari Laakin mukaan vanhoja tuttuja.– He ovat meidän nuorisotilalla käyviä nuoria, ja yleensä saamme heistä juttuseuraa, kun menemme käymään. Perjantai-ilta ja viikonloppu jäivät pop up -toimituksen havainnoinnin ulkopuolelle. Kaupunki maksaa vartioinnin. maaliskuuta, kaupunginjohtaja Peltola kertoi Akaan Seudulle, että vartiointia on asemalla hieman lisätty entisestään ja vartioinnit alkavat iltapäivällä. Vasta vuosien jälkeen on nähtävissä, mitkä aikamme ilmiöt jatkavat matkaansa perintönä seuraaville sukupolville. Sama hämmennys pätee minun kohdallani kaikkeen kulttuuriin ja taiteeseen. Kuski kysyi Pikku-Kallelta, että miten sille kävi. Nainen kävelee hallin sisälle ja puhuu puhelimessa. Kotiin päästyäni yritin kuumeisesti googlailla, löytyisikö jostain tietoa Pikku-Kallen historiasta. Tyttöporukkaan tulee neljäs jäsen. 21.00 poistun paikalta, koska aseman ovet menevät kiinni. – Tiedän. Siinä hihitellessäni tajusin, että tämä kyseinen vitsi on kyllä elänyt jo hyvän, vähintäänkin keski-ikään asti yltäneen elämän. Vartijoiden aikatauluja ei kerrottu, mutta Peltola kuvasi vartiointia asemanseudulla tiheäksi. Kirjoittaja on opettaja, äiti ja utelias ihmettelijä. Menevät välillä ulos asemalaiturin puolelle. Psykoterapeutti Leena Boltarin mukaan kymmenen minuutin nauru kuitenkin vastaa pitkää syvärentoutusta ja hyvä mieli tarttuu ihmiseltä toiselle. – He eivät myöskään aina tiedä, mistä kritisoidaan, jos aikuiset eivät tule sanomaan, mistä on kyse, Camilla Ahlfors sanoo. tammikuuta, että Toijalan aseman rauhoittamiseksi siellä oli aloitettu vartiointi. Halli on tyhjä. Kaupunginjohtaja Antti Peltola kertoi Akaan Seudussa 18. 18.37 kaksi poikaa tulee halliin, ja pian muitakin nuoria saapuu paikalle. Akaan Seutu – Keskiviikko 31.3.2021 7 FORUM AKAA Anne Huopainen UUTISET Vitsin lyhyt historia T apahtui tosielämässä, Viialan yhtenäiskoulun välituntialueella, maaliskuussa 2021 koronan jyllätessä jo toista vuotta Suomessa ja maailmalla ja vitsien ollessa jo aika vähissä: – Anne, haluatko kuulla vitsin. Tarjontaa on varsinkin nykypäivänä aivan valtavasti laidasta laitaan. Rautatieasemalle jalkautumalla löydettiin vanhat tutut Nuorisotoimi on saamassa uuden tilan Viialan yhtenäiskoululle työntekijät ovat alkaneet tehdä myös jalkautuvaa nuorisotyötä kerran tai kaksi viikossa. Osa jää istuskelemaan ikkunalaudoille tai penkille. 14.49 tyttö tulee halliin ja moikkaa poikaa ja menee tämän luo juttelemaan. Eihän täällä tällaista pitänyt olla. Toijalassa on käyty muun muassa rautatieasemalla. 14.25 halli on hiljentynyt 14.42 poika tulee skeittilaudan kanssa halliin ja istuu penkille. Onkohan Akaasta tulossa uutisia. – Päihteitä emme ole nähneet, Laaki kertoo
He uskovatkin näkevänsä puolueet eri tavalla kuin vanhemmat sukupolvet. 8 Keskiviikko 31.3.2021 – Akaan Seutu KUNTAVAALIT 2021 Anton Alatalo ja Jenny Ahlman jakavat koulun, työpaikan ja puoluekannan Anton Alatalo ja Jenny Ahlman uskovat yhteistyön voimaan yli puoluerajojen. Kokoomuksen listalle meidät rekrytoi sama henkilö, Jenny taustoittaa. Totta kai siellä on ne, jotka on istuneet monta vuotta ja mielestään tietää kaiken ja joilla on kokemusta. Oma puolue on mukana siinä, Jenny muistuttaa. Neljän vuoden aikana Saramies on todennut myös kunnallisen päätöksenteon ja asioiden etenemisen hitauden. Viime kuntavaaleissa hän keräsi kokoomusehdokkaista kolmanneksi eniten ääniä, 146. – Kun lukiolaisten liiton hommat loppuivat, keskityin vaan töihin. Ensimmäisen kauden valtuutetun on yllättänyt myös asioiden sopiminen pienessä piirissä. Minulla on tietyt nimet mielessä, mutta en halua nimetä enkä osoittaa sormella ketään, koska se ei olisi korrektia. Olen esimerkiksi aika tarkka siitä, miten julkishallinnon pitäisi rahaa käyttää. – Siellä voi tulla kyllä mielenkiintoisia keskusteluita. Saramies jättää valtuuston tällä erää mutta pitää mahdollisena asettumista ehdokkaaksi myöhemmissä kuntavaaleissa. Lisäksi Jenny toimii kevytyrittäjänä. yleisesti haluan ihmetellä ilmiötä ja toivon, että uusi valtuusto toimii eri tavalla. – Jos nuori ei saa sanaansa esille, ei välttämättä tule sellaista herätystä, Anton näkee. Toive uudelle valtuustolle Saramies on kokenut puoluekannalla olevan iso painoarvo Akaan kuntapolitiikassa.– Joillekin on iso merkitys sillä, mistä ryhmästä tuleva valtuutettu asian esittää, minkä olen kokenut hidastavana. Äänikuningas ei asetu ehdolle kuntavaaleissa Tarja Antola Akaassa kymmenen puoluetta jätti kuntavaalien ehdokaslistan Akaan keskusvaalilautakunnalle niiden alkuperäisenä jättöpäivänä 9.3. Muut luottamustoimet ovat jääneet taakse. Se kuva, mikä annetaan, vaikuttaa aika paljon, Jenny uskoo. Nyt asioita on oppinut katsomaan isommalla skaalalla, Anton arvioi. Ensimmäinen kausi valtuutettuna on ollut opettavainen, Saramies sanoo. Jenny oli vuoden 2019 Suomen lukiolaisten liitossa aktiivisena ja Pirkanmaan lukiolaisissa piirihallituksessa – Oli sen verran hyvä vuosi, että siinä tuli viimeistään oma puoluekanta aika varmaksi, kun istui siellä vaalitenteissä ja käytiin muutaman kerran eduskuntatalolla vähän jututtamassa kansanedustajia nuorten asioista. Pieneen piiriin kuuluu Saramiehen mukaan vain kourallinen valtuutettuja. Työllä ja hyvinvointivaltion tulevalla rahoituksella on kuitenkin merkittävä rooli Antonin ja Jennyn ajattelussa. Ne jotka minut yhteiskuntaopin tunneilta muistaa, muistavat myös, että mielipiteitä on aina löytynyt. Raja-aita on matala Vaikka Jenny ja Anton ovat puolueensa valinneet, ei ideologia paista nuorten puheesta. Jos koko ajan puhutaan siitä, että kaikki on huonosti ja kaikki koulut on ongelmallisia, totta kai siitä tulee sellainen ajatus että ei täällä mitään tapahdu, ei kiinnosta. – Aina puoluekanta on ollut sama. asti. Itse pitää tehdä se työ, jotta saa sitä tietoa. – Olen yllättänyt siitä, kuinka paljon asioita käsitellään pienemmissä pöydissä, joissa ainakaan itse en ole ollut läsnä. Sen jälkeen on tiennyt, mikä puolue voisi olla se omansa, Jenny jatkaa. – Jos Viialassa saadaan terve koulu, se vaikuttaa positiivisesti ja varmasti viialalaiset nuoret alkavat kiinnostumaan enemmän kunnallispolitiikasta. Nyt tuntuu siltä, että jotain lisää pitäisi keksiä. Vaikka omat mielipiteet ovat selvillä, silmät ja korvat pidetään auki myös muiden näkemyksille, ehdokkaat vakuuttavat. – Yleisesti nuorten mielissä yhteistyö puolueiden välillä korostuu, Jenny sanoo. Jos valtuuston ovet aukenevat, ei vastuu pelota ainakaan Antonia. Vihreiden valtuutetuista Jaana Saramies ei ole ehdokkaana kesän kuntavaaleissa. Se kaventaa valtuuston päätösvaltaa, kun etukäteen vähän jo sovitaan, että tehdään näin. Saramiehen mukaan suurin osa valtuutetuista on hiljaista hyvää tyyppiä, joka ei huutele suuntaan eikä toiseen ja joka aidosti ajaa Akaan etua. Lempäälästä lähtöisin oleva Anton muutti perheineen Kurvolaan 2013, ja Jenny on asunut Lentilässä aina. – 16 vuotta on yhdelle miehelle riittävästi. Kokoomuksen Mika Pajasmaa on ollut mukana neljä valtuustokautta. Nyt näkee sen hallintopuolen, aiemmin on nähnyt koululaisen puolen asioista, Jenny kertoo. – Uusi koulu antaa positiivisen kuvan. Kyllä suurin osa nuorista on vähän kiinnostunut, jos kokevat että voivat vaikuttaa ja asia koskee heitä itseään, Jenny tiivistää. Antonille puoluevalinta olisi ollut selvillä, vaikkei juuri tietystä puolueesta olisi ehdokkaaksi pyydettykään. Ei voi sanoa, että tietäisi kaiken. – Toivoisin, että uudessa valtuustossa haettaisiin avoimemmin mielin ryhmien läpikulkevaa konsensusta eikä pienessä piirissä päättämistä. Nuoret ovat jakautuneet Nuoret ehdokkaat näkevät ikäistensä jakautuneen niihin, jotka ovat yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta todella kiinnostuneita ja niihin, joita ei kiinnosta juuri ollenkaan. Esimerkiksi koulut ja terveyskeskus, lähipalvelut, jotka meihinkin ovat vaikuttaneet. Yhteentörmäykset valtuustossa eri ikäryhmiä ja ideologioita edustavien valtuutettujen välillä eivät ehdokkaita pelota. Saramiehen mukaan edellä kuvatut asiat ovat pääsyy siihen, että hän ei asetu ehdolle kesän kuntavaaleissa. Toiset saavat jatkaa Vasemmistoliiton Jukka Pienen piirin valta yllätti Jaana Saramiehen Tarja Antola Valtuutettu Jaana Saramies (vihr), 36, on ensimmäisen valtuustokautensa aikana yllättynyt siitä, kuinka paljon kulisseissa tapahtuu ja kuinka paljon henkilöja ryhmädynamiikka sekä siteet ja historia vaikuttavat taustalla.– Tunnustan, että olin ehkä vähän naiivi sen suhteen, kuinka yhteisiä asioita ajetaan. Työelämässä on niin paljon kiirettä, että paukkuja ei enää ole, Pajasmaa sanoo. Kyllä sillä joku vaikutus on oltava, kun se näkyy konkreettisesti nuoren elämässä, Anton sanoo. Parikymppiset nuoret ovat tunteneet toisensa jo 12-vuotiaasta. Sitten on niitä, jotka haluavat tietää ja etsivät tietoa. – Samat koulut on käyty. Jaana Saramies (vihr) ei ole ehdolla kesän kuntavaaleissa. AKAANSEUTU.FI/kuntavaalit Lisää kuntavaaliuutisia: Saaren valtuustoura on jatkunut vuoden 1996 kuntavaaleista. Asioita ei aina käsitellä ihan puhtaasti vain asioina. Mutta Jenny istuu myös OP Etelä-Pirkanmaan edustajistossa. Olin myös mielestäni aina oikeassa. Innolla odotan, Anton sanoo.– Uuden ihmisen etu on hänen tuomansa uusi näkökulma. – Olen sen verran pitkään ollut noissa tehtävissä, että saavat toiset jatkaa, Saari sanoo.Saari oli vasemmistoliiton ylivoimainen äänikuningas 2017 kuntavaaleissa 185 äänellä. 9.3. – Siinä mielessä on ollut erikoista huomata, kuinka iso rooli ja ehkä valtaa muutamalla ihmisellä Akaassa onkaan. Mihinkä ne veroeurot käytetään. Kouluihin liittyneet haasteet ovat laajemminkin lisänneet akaalaisten nuorten kiinnostusta kunnan asioihin ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, Anton uskoo. – Puhutaan kuitenkin suhteellisen yksinkertaisista asioista. Kokemus voi johtua osittain siitäkin, että minulla ei ole puoluepoliittista taustaa, Saramies sanoo. Vaalien siirtämisen takia ehdokashakemuksia voi muuttaa ja uusia hakemuksia jättää 4.5. – Pitää olla yhteistyökykyinen ihminen ja lähteä mukaan myös muiden puolueiden hyviin ideoihin. Jos toisen puolueen edustaja lyö hyvät faktat pöytään, omat puoluelasit ollaan valmiit riisumaan. Ei kannata rajoittaa päätöksentekoa oman ideologian takia vaan katsoa isoa kuvaa ja hakea kokonaisratkaisua. Demarivaltuutetuista eivät Hilkka Heinonen ja Saija Roininen eivät tavoittele paikkaa valtuustossa. Esimerkiksi ilmastonmuutoksesta uskon, että se ratkaistaan teknologialla, ei millään ideologialla, Anton antaa esimerkin. Se on elämäntapa, Jenny näkee. Kokoomuksen nuoret ehdokkaat pyrkivät valtuustoon ja yhteistyöhön yli puoluerajojen Jarno Keskinen Jenny Ahlman ja Anton Alatalo pyrkivät Akaan valtuustoon kokoomuksen listalta. jätettyjen ehdokaslistojen mukaan nykyisistä 35 valtuutetusta yhdeksän ei ole ehdokkaana. – Lähivuosien aikana on katsellut, miten ne toimivat ja tietää sen. Tarja Antola Jarno Keskinen. – Uskon, että me voimme sen tehdä työtä tekemällä, ehdokkaat toteavat yhdestä suusta.Työnteon hyötyihin Anton ja Jenny tutustuvat yhteisellä työpaikallaan, Toijalan ABC:llä. – Osa kokee, että en voi ymmärtää, niin en halua edes yrittää. Kokoomusvaltuutetuista listalta puuttuvat Sari Lapinleimu ja Mika Pajasmaa .Vasemmistoliiton valtuutettuja ovat Matti Humaloja , Heli Piirainen , Jukka Saari ja Tuija Toivonen -Perttunen, joista kukaan ei ole lähdössä ehdolle. Siellä ei varsinaisesti päätetä asioista mutta ikään kuin sovitaan hyvin vahvasti. Yksinkertaisia asioita Jenny ja Anton haluavat mukaan siihen porukkaan, joka tekee Akaaseen liittyviä päätöksiä. Pidetään ainakin neljä vuotta väliä ja katsotaan sitten uudestaan, kun olen eläkkeellä. Se kiinnostaa, miten yhteiskunta rahoitetaan 20 vuoden kuluttua. Saramiestä harmittaa silloin, kun hän huomaa, että asioita hidastetaan tahallisesti. Saari vahvistaa, ettei ole ehdolla
– Onhan autoissakin määräaikaishuolto. Kaupungin oma väki aloitti puhdistusurakkansa Toijalan kevyen liikenteen väylistä. – Hiekan saa avoharjalla siirrettyä paikkaan, jossa se ei ole tiellä. Alastalon mukaan tärkeintä on se, miten pyörää huolletaan, kun se on vielä melkein uusi. Sopiva väli voi olla vuosi tai viisi vuotta. Kaupunki aloittaa katujen puhdistusta Hämeentien kevyen liikenteen väylistä maalis–huhtikuun taitteessa. Tukea tulee urakoitsijoina toimivilta Akaan Maanrakennukselta ja Arto Arolalta , jotka keskittyvät isompiin katuihin ja tiestöön.– Viialan suunnalla sekä kaupungin henkilökunta että urakoitsijat aloittelivat työtä tiistaina 30. Se on hyvä kysymys, miten suuri osa sepelistä saadaan talteen. Maanantaina alkaneen puhdistusurakan pitäisi valmistua hyvissä ajoin ennen vappua.– Neljää viikkoa ei saisi tähän urakkaan mennä, Laine suunnittelee.. Suihkepullolla voi kostuttaa ja pestä tiskiharjalla ja tiskiaineella, Alastalo neuvoo. Niitä Alastalo huoltaa yrityksensä kautta muutamia vuosittain. Avoharjalla kasaan ja vaihtolavalle Kaupungin kalustoon kuuluu perinteinen avoharja, jolla sepeliä saadaan siirrettyä kasoihin, joista se siirretään vaihtolavalle. Ei menisi aikaa osien odottamiseenkaan. Usein pyörä tuodaan vasta siinä vaiheessa, kun joku ei toimi, pinna on poikki tai jarrut ei pidä. Samoin pitäisi olla pyörilläkin, tekninen laitehan sekin on. Jarno Keskinen Mikko Laine suunnittelee, että Akaan kadut on harjattu ja pesty vappuun mennessä. Käytettyä hiekoitussepeliä ei voida käyttää juuri mihinkään. Käytetty sepeli on joskus hyvin likaista, siksi sitä on vaikea käyttää, Laine taustoittaa. Pyörää ei saisi myöskään pestä painepesurilla, se pakottaa veden komponentteihin. Kaupungin oma pesuauto ei ehdi osallistua tämän kevään pesuoperaatioon. maaliskuuta. Akaan Seutu – Keskiviikko 31.3.2021 9 UUTISET Akaan kadut on puhdistettu hiekoitussepelistä ennen vappua Likaiselle sepelille on vähän jatkokäyttöä Polkupyörän tärkein huolto on ensihuolto Usein pyörä tuodaan vasta korjattavaksi Jarno Keskinen Hannu Alastalon verstaan pihassa on paljon polkupyöriä ja joukossa yksi rollaattorikin. 700 tonnia levitetty kaduille Kuluneena talvena hiekoitussepeliä kului tavallista vähemmän. Säilytä sateelta suojassa Polkupyörän ajokauden aikainen huollon tarve on hyvin vähäinen, jos pyörä on käynyt voiteluhuollossa. – Myös Mastotien varikon täyttömaana sitä käytetään, savista aluetta saadaan sillä vähän kuivemmaksi. – Jos pyörä itselle sopii, niin kyllä se kannattaa silloin pitää huolloilla toiminnassa, Alastalo näkee. Huoltoväliin vaikuttaa pyörän käyttö. Akaan kaduille levitettiin noin 700 tonnia. Lopuksi kadut pestään Kun kadut on harjattu, ne lopuksi myös pestään. Kun kadut puhdistetaan hiekoitussorasta, alkaa huoltamon ovikin käydä. Kun ensimmäisen kerran huolsin vaimon pyörän, hänkin huomasi eron entiseen. päivä. Kun kelit kuivuvat, alkaa huoltojonokin pidentyä, Alastalo toteaa. Niistä voi löytää entisaikojen laadukkaan pyörän edullisesti, mutta huoltoa nekin tarvitsevat.– Toisin kirpputoripyörän ensimmäisenä huoltoon. Lähes poikkeuksetta etunavan laakerit ovat liian kireällä uusissa pyörissä, ainakin kahdessa kolmasosassa, Alastalo tietää. Jos mainittua kappavaihdetta ei huolla, se voi myös ruostua, koska se kondensoi vettä sisäänsä. Huollettu on mukavampi matkalla Ensihuollon jälkeen tulevia huoltoja pyörä ehtii jo vähän odotellakin. Jos ei ole huollettu, on matkantekokin raskasta. Akaassa on yhteensä noin 300 kilometriä puhdistettavaa katuverkostoa, ulkoaluetyöesimies Mikko Laine Akaan kaupungilta kertoo. Huoltaa kannattaa silti jatkossakin, sillä huollettu pyörä on huoltamatonta kevyempi ja mukavampi käyttää, Alastalo kertoo. Kun ruostuminen jatkuu kyllin pitkään, ei huolto enää auta. – Lämpötilalla ei niin väliä, mutta vesi menee joka paikkaan ja alkaa haitata. Silloin pitäisi säätää laakerien ja pinnojen kireys, kun komponentit ovat pienen ajon jälkeen asettuneet kohdilleen. Vaihtolavalta kerätty materiaali käytetään esimerkiksi ulkoreittiväylien parantamiseen, Laine kuvaa käytetyn hiekoitussepelin reittiä. Jarno Keskinen Jarno Keskinen Akaan katujen puhdistaminen hiekoitussepelistä aloitettiin maanantaina 29. Hyvä esimerkki on kuluneena talvena kunnostamani, naapurin mieheltä ilmaiseksi saatu, 40-vuotias Tunturi, Alastalo vertaa Talvella polkupyörähuolloissa on hiljaista. Kyllä senkin voisi punnita, Laine kertoo. Moni hakee pyöränsä myös kirpputorilta. Niissä voi olla vaikka 50 vuotta vanhat voiteluaineet. Onneksi urakoitsijalla on hyvät vehkeet, pitää kysyä jos hän pesisi jalkakäytävätkin, Laine kiittelee. Akaan Maanrakennuksella on käytössä neljä imulakaisuautoa ja pesuauto, jolla kaduilta saadaan viimeisetkin pölyt. – Uusi vaihteisto maksaa 160 euroa, Alastalo kertoo. – Samankaltaista niiden huoltaminen on kuin pyörienkin huoltaminen, Alastalo toteaa.Nyt keskitytään kuitenkin polkupyöriin. – Kannattaisi tuoda pyörä huoltoon tammikuussa. Polkupyörähuollossa tavallisimpia huollon kohteita ovat napojen puhdistus ja voitelu, ketjujen ja takarattaan puhdistus ja voitelu sekä erilaisten vaijereiden vaihdot, Viialan Fillarin yrittäjä Hannu Alastalo kertoo. Yksi tärkeimmistä asioista on pyörän säilyttäminen sateelta suojassa. – Pyörässä on 80–100 kiloa painoa laakerin päällä. Urakoitsijat hoitavat suuremmat tiet ja lopuksi pesevät myös kaupungin puhdistamat alueet, jos kaupungin omaa pesuautoa ei saada käyttöön. Keräävän harjan keräyssäiliön pystyy suoraan tyhjentämään vaihtolavalle.Laineen mukaan omalla kalustolla on hyvä hoitaa juuri pyöräteitä. Huolto kannattaa myös taloudellisesti. – Auto meillä on, mutta vesisäiliö ei ole toiminnassa. – Ensihuolto noin 300 kilometrin ajon jälkeen on tärkein. Ripottelemme vaihtolavoja sinne tänne ja harjakoneet tyhjentävät keräämänsä hiekat vaihtolavalle. Vaikka määrä on suuri, on se huomattavasti pienempi kuin keskimääräisenä talvena. Marketpyörääkin kannattaa huoltaa Jos polkee edullista marketpyörää, voi huoltaminen silti olla järkevää, vaikka muutama huolto maksaisikin jo pyörän hinnan. – Tuhat tonnia menee tavallisesti. – Ajan myötä sen voiteluun käytetty aine muuttuu liimaksi, jolla voi oikeasti liimailla asioita yhteen, Alastalo kuvaa. Esimerkiksi kappavaihteessa on 230 osaa
Akaan kuosista syntyy villasukkia Jarno Keskinen Yhteisneulonta MKAL eli mystery knit along on ilmiö, jonka moni harrastelijaneuloja jo tuntee. Tehokasta kaupunkimarkkinointia Kuten Akaan oma kuosi, myös mysteerineulontatapahtuma ovat osa kaupungin markkinointia. Jarno Keskinen Toijalan Seudun Koirakerho tempaisi Viialassa ja Toijalassa Koirankakkoja kerättiin kymmeniä kiloja Lumi Anttila Lumen alta paljastuvat koirankakat ja niihin liittyvät somekeskustelut ovat varma kevään merkki. Vastauksena omalta osaltaan tähän keskusteluun Toijalan Seudun Koirakerho ry eli ToiSK ry järjesti lauantaina 27. Porokoira Peikko oli mukana avustamassa kakkojen löytämisessä. Kerhon kokoukset ovat siirtyneet etäkokouksiksi, mutta kurssien osallistujamäärät on voitu pitää samana, sillä kursseille ei normaalitilanteessakaan voida ottaa montaa koiraa kerralla. Esimerkiksi Facebookin ryhmissä ja lehtien yleisöpalstoilla koiranegatiivisuus on joka kevään kestoaihe. maaliskuuta kakankeräystalkoot Viialassa ja Toijalassa. Vaikka lopputulos ja siihen johtavat ohjeet ovat vielä mysteeri, sukan osat ovat jo julkista tietoa. – Suunnitellut langat ovat klassisia Seitsemän Veljeksen lankoja, mutta ainakin tottuneemmat neulojat varmasti toteuttavat lankavalinnoissa myös omia näkemyksiään, Palin uskoo. Koronavirus on vaikuttanut myös koirakerhon toimintaan. Koirakerho täyttää tänä vuonna 70 vuotta, joten menneisyydessä on voinut olla satunnaisia talkoita, mutta asiasta ei ole varmaa tietoa. Syynä saattaa olla se, ettei lumi ole vielä sulanut, ja koirankakat ovat vielä piilossa. Kantola ja Palin kuitenkin korostavat, että kyseessä ei ole kilpailu, vaan yhteisöllinen etätapahtuma. Loput seitsemän osaa julkistetaan joka toinen päivä kello 10. Myös yhdistelmiä, joissa on roskis ja pussiteline samassa, löytyy muutama kappale. – Tärkeintä oli kuitenkin luoda yhteisöllinen etätapahtuma, johon voi osallistua kotisohvalta. Jokakeväinen kestoaihe Lankisen mukaan suuri osa koiriin suuntautuvasta negatiivisuudesta liittyy juuri koirankakkoihin. Talkoissa oli tarkoituksena kerätä vain koirankakkoja, mutta muutama vastaantuleva roskakin päätyi kerääjien pusseihin. Kerääjiä oli kolme ja saalista kertyi noin neljä ämpärillistä. Tapahtuman lopuksi osallistujia pyydetään vielä lähettämään kuva omista sukistaan, Palin kertoo. Viialassa kakkoja kerättiin keskustan ja Haihunkosken välisellä alueella noin kolmen kilometrin matkalta. Mysteerineulonnassa kukaan osallistujista ei tiedä, millaiset sukat neulomisen lopussa ovat. Lumi Anttila. – Mielenkiintoista nähdä, millaisia kuvia tulee. Toijalassa keräysalueena oli Nahkialanjärvi. Jos asia on uusi, tutustumisen voi aloittaa pääsiäisen alla osallistumalla Akaan kaupungin, kaupungin kulttuuripalveluiden ja Akaan kaupunkikuosin suunnitelleen Merja Palinin organisoimaan neulontatapahtumaan. Sukka koostuu osista Rautateiden lumo, Ahkerat työntekijät, Makeaa mahan täydeltä, Kevät, Haihunkoski, Akaan satoa, Luonto lähellä ja Vanajaveden rannalla.– Jokaiseen osaan liittyy myös tarina. Tänä vuonna tosin valitusta ei ole vielä juurikaan näkynyt. – Välillä on tärkeää tehdä tämmöisiä pieniä eleitä oman paikkakunnan ylläpitoon. Valitettavasti biohajoaviin pusseihin keräämistä ja kompostijätteeseen kuljettamista ei voitu järjestää. – Muokkaan osissa julkaistavasta ohjeesta yhden ohjeen, joka jää pysyvästi saataville. Aina koirankakkoja ei jätetä kadunvarsille tarkoituksella, vaan esimerkiksi liikuntarajoitteisuuden takia niitä ei välttämättä pystytä keräämään, Viialassa keräämässä ollut Tiina Uusi-Rasi kommentoi. Yhdistys ei ole aiemmin tiettävästi järjestänyt keräystalkoita. Projektin voi toteuttaa muillakin langoilla. Myös ohikulkijoita kuultiin positiivista palautetta. Tapahtuma-aika venyy huhtikuun puoliväliin, mutta ei haittaa, jos sukat eivät siihen mennessä synny. Ensimmäiset keräystalkoot Koirankakat kerättiin muovipusseihin, jotka kaupunki lopuksi kuljetti jätteenkeräykseen. Haastattelupäivänä tieto tapahtumasta oli tavoittanut jo 50 000 ihmistä ja lähes tuhat oli sitoutunut siihen.– Minusta se on aika mielenkiintoista. maaliskuuta. Myöhemminkin ehtii mukaan Tapahtuman aikataulua miettiessään Kantola ja Palin tuumivat, että pääsiäisenä monella olisi aikaa neuloa. Koska mysteerineulonta on maailmanlaajuinen ilmiö, myös Akaa on saanut jo nyt sen kautta melkoisesti näkyvyyttä. 10 Keskiviikko 31.3.2021 – Akaan Seutu UUTISET Mysteerineulontatapahtuma käynnistyy pääsiäiseksi Kun sukat ovat valmiit, niistä kannattaa julkaista kuva tapahtuman Facebook-sivulla. Se korostaa yhdessä tekemisen meininkiä, Kantola ja Palin kertovat.Tapahtuman ohjeissa neuvotaan myös langat, joita käyttämällä sukista syntyy suunnittelijan näkemyksen mukaiset. Ympäri Akaata on sijoitettu koirankakkapussitelineitä, joista saa ilmaiseksi ottaa pussin koiransa jätöksille. Kakkoja kerättiin noin kymmenen hengen porukalla, ja kerättyjä kakkoja kertyi jopa nelisenkymmentä kiloa. Sukkien ulkonäkö paljastuu pala kerrallaan kahdeksassa osassa tapahtuman omalla Facebook-sivulla. Esimerkiksi ensimmäiseen osaan Rautateiden lumo kuuluu tarina, jossa kerrotaan miten rautatiet liittyvät Akaaseen, Akaan kaupungin viestintäja ja markkinointisihteeri Sini Kantola kertoo. Ohjeen mukaan voi kutoa itselleen Akaa-sukat milloin vaan. Kerääjien mielestä talkoot olivat oikein onnistuneet, ja niitä kannattaa tulevina vuosina järjestää lisää. Ensimmäinen osa julkaistaan keskiviikkona 31. Talkoissa maskien käyttö ei ollut pakollista, sillä ne pidettiin ulkona ja turvavälit pysyivät helposti tarpeeksi pitkinä. Kuvan lähettämällä osallistuu arvontaan, jossa voi voittaa lankoja uusiin sukkiin, Akaan kaupungin viestintäja markkinointisihteeri Sini Kantola (vas.) ja Akaan kaupungin kuosin suunnitellut Merja Palin kertovat. – Keväisin koirankakkakeskustelu velloo voimakkaasti, joten päätimme hieman kirkastaa koiraharrastuksen imagoa ja lisätä täten yleistä koiramyönteisyyttä koirankakkatalkoiden avulla, ToiSK Ry:n varapuheenjohtaja Maiju Lankinen kommentoi. Ehkä kuvista voisi koota näyttelyn, Kantola visioi. Talkoot alkoivat kello 14 ja kestivät noin kaksi tuntia. Muutaman vastaavan tapahtuman olen aiemmin toteuttanut, ja itsekin sellaisiin osallistunut, pitkän linjan neulontaharrastajaksi tunnustautuva Palin kertoo. Toijalassa koirankakkoja keränneiden saalis talkoiden puolivälissä oli jo mittava. Kerääjille osui aurinkoinen kevätsää ja lumi oli sulanut juuri sopivasti. Siihen yhteisöllisyyden ideaan liittyy myös valmiiden sukkien kuvien lähettäminen. – Näiden yhdistelmäroskisten tarkoituksena on, että ulkoiluttaja voi heittää suljetussa pussissa koiransa jätökset roskikseen ja ottaa telineestä uuden, tyhjän pussin taskuunsa, kertoo työnsuunnittelija Risto Viitanen Akaan kaupungilta. Idean keksi yksi hallituksen jäsenistä. Pussitelineitä ympäri Akaata Akaan kaupunki on viime vuosina pyrkinyt lisäämään koirankakkojen keräämistä
Anni Määtän lähettämässä kuvassa Uljas (vas.), 8, Nooa, 9, ja Aito, 5, toivottavat hyvää pääsiäistä. Elias virpoi Junkkarissa. Kuvan lähetti Saija Roininen. Kuvan lähetti Krista Lehtinen. Ovella odotti virpojia koronaturvallinen emäntä. Paavo ja Helmi Rissanen toivottavat kaikille hyvää pääsiäistä. 1,5-vuotias Emilia Susi kävi tänä vuonna virpomassa sukulaisille. Paavo on kaksi ja Helmi viisi vuotta. Akaan Seutu – Keskiviikko 31.3.2021 11 ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ Virpojat toivottavat kaikille hyvää ja turvallista pääsiäistä Satu Virtasen lähettämässä kuvassa virpoo Sara Järvinen. Kiitos kaikille kuvia lähettäneille! 7-vuotias pääsiäisnoita Kerttu lempipuuhissaan palmusunnuntaina eli toivottelemassa tuoreutta ja terveyttä kaikille! Kuvan lähetti Anita Korhonen. Ohessa sunnuntain satoa. Kuvan lähetti Saija Rissanen.. Akaan Seutu pyysi lukijoitaan lähettämään kuvia virpojista
PIHAPUUN KAADOT LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33. listapituus 3200 mm. 041 319 9311 Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. 040 518 6176 www.villiullakko.fi ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv. Kahvila take away klo 8-14. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv. p. 040 124 2566 APTEEKKI Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14 400 silmäparia joka viikko! 1x30 14 euroa + alv. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. Max. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. www.eijuska.fi P. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Tmi HN-lauteet P. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Remonttiakaa M. Kerron mielelläni lisää. 8-16.30, p. Vaihtotyön kesto 1-2 h. Sarjoitukset . 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. 12 Keskiviikko 31.3.2021 – Akaan Seutu 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Noutoruokalounas arkisin klo 11-13. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. 040 848 0094 Soita ja varaa! 0400 529771 www.akaanautovuokraamo.fi Akaan Autovuokraamo Hyvinvointipalvelut • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Puh. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Toimitusaika 1-3 vrk. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. Kyrölä P. 040 535 4229 KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Aukioloajat lehden takasivulla. Myös matot. vakiovärit. Millerin kauppakeskus puh. . 044 347 7404 Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. 040 329 0220 P Vesikourut P Tikkaat P L-esteet P Kulkusillat P Peltityöt P Kattoremontit/ maalaukset P Remonttityöt/ ulkoverhoilut P Takuutyö Puh. Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. ?????????. Tilausaika mittakäynnistä vain 1 vko. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. Kysy lisää! Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lukitusja turvapalvelut Majoituspalvelut Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Juhlatilat Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet Erikoisliikkeet Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. 040 557 2458 Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. 040 160 7960 ark. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. Lukitukset Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Hämeentie 46, Toijala, p. 045 158 5530 Kurkelantie 1, Akaa Puh. Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. Pyydä tarjous! Puh. Altti ! • J J Trailer perävaunut p. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi SAUNANLAUTEIDEN VAIHTOPALVELU! Mittatilaustyönä suoraan valmistajalta. KODINKONEHUOLTO. 040 589 0155 www.multicar.fi Heinäsuontie 2, 37830 AKAA ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski Sisään Sääksmäentieltä koskinhammas.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski Sisään Sääksmäentieltä koskinhammas.fi P. 24 % viikko • 12 kk:n sopimuksella valitsemassasi koossa saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn, jonka arvo on 520 euroa + alv 24 % Kiinnostuitko. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.com kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. 040 252 2747 K. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Hämeentie 44, 37800 Akaa Uusi puhelinnumeromme on 050 412 2528 Myymälä avoinna ma-pe 6-17. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. Avaimet . Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P
KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. 24 % viikko • 12 kk:n sopimuksella valitsemassasi koossa saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn, jonka arvo on 520 euroa + alv 24 % Kiinnostuitko. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Noutoruokalounas arkisin klo 11-13. Vaihtotyön kesto 1-2 h. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. Sarjoitukset . listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. Max. 040 557 2458 Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. PIHAPUUN KAADOT LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33. Tilausaika mittakäynnistä vain 1 vko. Kysy lisää! Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lukitusja turvapalvelut Majoituspalvelut Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Juhlatilat Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet Erikoisliikkeet Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi SAUNANLAUTEIDEN VAIHTOPALVELU! Mittatilaustyönä suoraan valmistajalta. vakiovärit. Akaan Seutu – Keskiviikko 31.3.2021 13 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 040 589 0155 www.multicar.fi Heinäsuontie 2, 37830 AKAA ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski Sisään Sääksmäentieltä koskinhammas.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski Sisään Sääksmäentieltä koskinhammas.fi P. Kyrölä P. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Hämeentie 44, 37800 Akaa Uusi puhelinnumeromme on 050 412 2528 Myymälä avoinna ma-pe 6-17. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. p. Pyydä tarjous! Puh. 040 518 6176 www.villiullakko.fi ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.com kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. 040 252 2747 K. Kerron mielelläni lisää. Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. 040 329 0220 P Vesikourut P Tikkaat P L-esteet P Kulkusillat P Peltityöt P Kattoremontit/ maalaukset P Remonttityöt/ ulkoverhoilut P Takuutyö Puh. Toimitusaika 1-3 vrk. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. 045 158 5530 Kurkelantie 1, Akaa Puh. ?????????. Kahvila take away klo 8-14. 041 319 9311 Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. 8-16.30, p. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. Millerin kauppakeskus puh. Avaimet . 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. listapituus 3200 mm. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. 040 535 4229 KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Aukioloajat lehden takasivulla. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Remonttiakaa M. Tmi HN-lauteet P. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. . 044 347 7404 Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. Altti ! • J J Trailer perävaunut p. Myös matot. Puh. 040 124 2566 APTEEKKI Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14 400 silmäparia joka viikko! 1x30 14 euroa + alv. 040 160 7960 ark. 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv. Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. Lukitukset Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Hämeentie 46, Toijala, p. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. KODINKONEHUOLTO. 040 848 0094 Soita ja varaa! 0400 529771 www.akaanautovuokraamo.fi Akaan Autovuokraamo Hyvinvointipalvelut • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. www.eijuska.fi P
Messun jälkeen on mahdollista tulla muutama ihminen kerrallaan ehtoolliselle puolen tunnin ajan. klo 10 Akaan kirkosta. Messun jälkeen on mahdollista tulla muutama ihminen kerrallaan ehtoolliselle puolen tunnin ajan. Muuta: Kaiken kansan soppapäivät jatkuvat keskiviikkoisin: Viialan torilla klo 10-11, Toijalan torilla klo 11.30-12.30 ja Kylmäkoskella Tokmannin edustalla noin klo 13. Pääsiäisyön messu 3.4. Seurakunnan työntekijöitä tavattavissa. Nettilahjoitusmahdollisuus ja tietoa keräyksestä Kalvolan seurakunnan kotisivuilla. t o i j a l a n k i v i v e i s t a m o . Pääsiäisyö lauantaina Kylmäkosken kirkossa Pääsiäisyön messu lauantaina kello 23 Kylmäkosken kirkossa on kirkkovuoden riemullisin palvelus, joka päättää paastonajan ja aloittaa Kristuksen ylösnousemuksen juhlinnan. Viialan ja Akaan kirkot ovat myös pitkäperjantaina avoinna tunnin suoratoiston päättymisen jälkeen yksityistä hiljentymistä varten sekä kuolinhetken palveluksen jälkeen Viialassa että aamun sanajumalanpalveluksen jälkeen Toijalassa. Osallistua voi suoratoiston välityksellä Akaan seurakunnan kotisivuilla ja YouTube-kanavalla. Vaikka pääsiäinen on minulle työntäyteinen tänäkin vuonna, en kuitenkaan unohda viettää myös aikaa perheeni kanssa, koska se minulle juhlapyhissä on tärkeintä: ottaa hetki irti arjesta ja viettää aikaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Jumalanpalvelus on hyvin karu ja se koostuu rukouksista ja Raamatun Pääsiäisyön messu järjestetään Kylmäkosken kirkossa lauantaina 3.4. f i Seurakunnan pääsiäisajan tapahtumia voi seurata netin välityksellä Perinteisten pitkäperjantain aamun sanajumalanpalveluksen sekä pääsiäisaamun messun lisäksi Akaan seurakunnassa vietetään yhtenä kokonaisuutena kiirastorstai-illan, Jeesuksen kuolinhetken iltapäivän ja pääsiäisyön palveluksia. Pääsiäisen jumalanpalvelukset suoratoistoina www.akaanseurakunta.fi: Kiirastorstain messu 1.4. Puolen tunnin ajan suoratoiston päättymisen jälkeen seurakuntalaiset voivat tulla nauttimaan ehtoollista koronaturvallisesti Viialan kirkkoon. Sama painajainen ylettömästä stressistä, rahan tuhlaamisesta ja kiukkuisista ihmisistä tuntuu seuraavan jokaista juhlapyhää. Pitkäperjantai Viialan kirkossa Pitkänperjantain Jeesuksen kuolinhetken palvelus suoratoistetaan Viialan kirkosta kello 15 alkaen. Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus 2.4. Minusta on hienoa, että monilla ihmisillä on juhliin aivan erilaisia perinteitä ja näen nykyään sen, miten hienoa on, että arjen keskellä on myös paljon juhlaa. Taivaan Isän siunaamaa pääsiäisen aikaa kaikille! KALVOLA Rakkaamme Raimo Antero LAPPALAINEN s. Kohtaamisia P ääsiäinen. 25.2.2021 Akaa Voimat uupui, silmät suljit hiljaa siihen nukahdit. Tämä on ainakin oma joulupainajaiseni. Palvelus alkaa ylösnousemuksen merkkinä olevan uuden tulen ja pääsiäiskynttilän siunaamisella ja johtaa vigiliaan, jossa odotetaan ylösnousseen Kristuksen tulemista. Saan jo hieman kylmiä väristyksiä miettiessäni pääsiäisen messujen toteutusta ja kuinka paljon kaunista sanatontakin symboliikkaa niihin liittyy. Yhteisvastuukeräys on käynnissä. 14 Keskiviikko 31.3.2021 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Jani Myllylä Aviol.kuulutettu: Juha Petri Ryhänen ja Annukka Maria Vuorinen. Juttelin ystävieni kanssa pääsiäisestä ja siitä, mitä se heille merkitsee. Surun kohdatessa. Annoksen saat mukaasi valmiiksi pakattuna annosrasiassa. Näin ainakin oli minun lapsuuteni kodissa eikä iloisista ajoista ollut tietoakaan ennen kuin pyhä oli ohi. HAUTAKIVET Kaiverrukset Puh. Pääsiäisaamun messu 4.4. Pitkäperjantain 2.4. lukukappaleista sekä ristin tervehtimisestä ja mahdollisuudesta nauttia kiirastorstain messusta säästetty ehtoollinen. klo 10 Akaan kirkosta. Tai ainakin niin pitkälle omalla tyylilläni kuin avopuolisoni sen sallii. Olen kirkon työntekijänä enemmän ruvennut kallistumaan juhlapyhien hengellisyyden ja hiljaisuuden merkitykselle. Pääsiäisestä on monen muun juhlan lailla tullut minulle irtiotto arjesta, jolloin voin oikeasti hengähtää ja viettää aikaa läheisteni kanssa – ja syödä ehkä muutaman suklaamunan ilman huonoa omaatuntoa.Samalla etenkin pääsiäisestä on tullut minulle hengellinen juhla. Joku lukija saattaa ajatella, että “eihän se nyt noin mene, jokainen viettää juhlapyhiä omalla tavallaan,” ja olenkin osittain samaa mieltä! Kuitenkin monelle meistä juhlapyhät ovat jopa arkea stressaavampaa aikaa. Yhdessä nämä palvelukset muodostavat triduumin eli kolmipyhän. Tähän messuun kuuluu dramaattisia elementtejä, joihin on mahdollista osallistua myös suoratoiston välityksellä kotoa käsin. Keräyslippaiden sijaintipaikat Iittalassa; S-market, Kalvolan Apteekki, R-kioski ja kirkkoherranvirasto. klo 18 Viialan kirkosta – kirkko puetaan mustaan. Pidän arjesta ja ahdistun, jos joudun niin sanotusti suorittamaan juhlaa ja näkemään juhlimiseen hirveästi vaivaa. Välitämme muistoilmoitukset myös muihin lehtiin.. 3.12.1937 Helsinki k. Välillä jopa ihan pakotetuskin, niin on pakko vetää henkeä työn keskellä ja muistaa viettää enemmän aikaa läheisten kanssa. Messun jälkeen on mahdollista tulla muutama ihminen kerrallaan ehtoolliselle puolen tunnin ajan. nuorisotyönohjaaja Akaan seurakunnassa. Jeesuksen kuolinhetken muistohartaus klo 15 Viialan kirkosta. klo 23 Kylmäkosken kirkosta. TOIJALAN KIVIVEISTÄMÖ OY w w w . Tämähän ei välttämättä ole millään tavalla huono asia ja edelleenkin juhlat merkitsevät monelle ihmiselle eri asioita. Muistathan käyttää maskia ja pitää riittävää etäisyyttä muihin paikalla oleviin. Moni juhla on muuttanut muotoaan rajustikin siitä, mitä ne ovat alun perin olleet. AKAA Kastettu: Menni Valentina Jonsson. Tuli uni kaunis ikuinen jäi vain kaipaus suunnaton. Tämä saattaa kuulostaa oudolta kirkontyöntekijältä, mutta olen vielä uuden äärellä! Kirkon työntekijänä olen saanut tutustua kirkon juhlaperinteisiin ihan uudella tavalla ja saanut niihin aivan uusia näkemyksiä. kello 23 alkaen. Syvästi kaivaten Mirja Mari Mikko perheineen Vesa perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Pääsiäisen triduumin palveluksiin pääsee osallistumaan suoratoiston välityksellä Akaan seurakunnan kotisivuilla ja YouTube-kanavalla. 03 542 1172 / 0400 556 423 hautakivet@toijalankiviveistamo.fi Hautakiviä vuodesta 1929. sanajumalanpalvelukset näet Kalvolan seurakunnan Youtube-kanavalta kyseisinä aamuina klo 10 alkaen. Olen huono juhlistamaan juhlapyhiä ja yleensä ne lipuvatkin ohitseni samana harmaana arkisena tekemisenä, kuin normaalistikin. ja pääsiäisaamun 4.4. Ennen en halunnut viettää juhlapyhiä, koska ajatuksenani oli, että juhlien merkitys on liian vahvasti muuttunut materiaalin turhaan hankintaan, mutta nykyinen ajattelutapani on, että voin juhlia juhlaa omalla tyylilläni. Samasta paikasta löytyvät myös Akaan kirkon pitkänperjantain kello kymmenen perinteinen sanajumalanpalvelus ja pääsiäisaamun kello kymmenen messu. Joulu on tästä ehkä kamalin esimerkki, kun moni on juhlamielen sijaan kuukauden äkäinen, kaikki stressaa ja rahaa menee älyttömästi kauppaan. Sain paljon erilaisia vastauksia: jollekin pääsiäinen oli kristillinen Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen muistelun juhla, toiselle se on ylimääräisiä vapaapäiviä arjen keskellä ja aikaa viettää lasten kanssa, kun taas kolmannelle pääsiäinen on työntäyteinen viikonloppu muiden joukossa. Lämmin kiitos osanotosta. Pohdin useasti juhlapyhien merkitystä ja niiden syntymistä. Kiirastorstain palvelus alkaa iltakuudelta Viialan kirkosta messulla, jossa muistetaan erityisesti Jeesuksen viimeistä ehtoollista opetuslasten kanssa. Kirjoittaja on vs
Luonto on hoitanut paljon meitä. Vaikka seurakuntalaiset eivät pääse osallistumaan suuren viikon päivittäisiin jumalanpalveluksiin, pyhäköissä myötäeletään Kristuksen maanpäällisen elämän viimeisiä aikoja ja kärsimyksiä. – Esimerkiksi, nyt kun elämme koettelemusten aikaa, se ei tarkoita, että pääsiäinen lässähtäisi. – Papit ja kanttorit, kaikki, odottavat aikaa, jolloin seurakuntalaiset pääsevät yhteen viettämään jumalanpalveluksen juhlaa. Vaikka tapahtumien videointi ja striimaukset mahdollistavat osallisuuden, niiden johdosta ei kannata tuudittautua perusteettomaan hyvänolon tunteeseen. Papillinen kutsumus kaikille Tampereen ortodoksinen seurakunta on nykymuodossaan noin 4 900 jäsenen yhteisö, ja se levittäytyy peräti 74 kunnan alueelle Pirkanmaalla, Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla sekä osassa Keski-Suomea. Neuvostoliitossakin pääsiäisen ilosanoma raikui, vaikka uskonto ja kirkko eivät olleet kunniassa. Akaan Seutu – Keskiviikko 31.3.2021 15 PIRKANMAA Isä Tuomas Kallosen mukaan poikkeusajat nostavat esiin, että lähellä olevat kirkot ovat luksusta Koronapandemia muistuttaa, etteivät seurakunta ja pyhäkkö ole itsestäänselvyyksiä Matti Pulkkinen Ortodoksit viettävät kirkkonsa suurinta juhlaa pyhää pääsiäistä jo toisen kerran poikkeusoloissa koronapandemian takia. Juhla tulee ja koskettaa, vaikka koti ei olikaan koristeltu Fabergén pääsiäismunilla. – Herran suurta ja pyhää pääsiäistä on vietetty kansakuntamme kohdanneina raskaina sotavuosinakin. Isä Tuomas Kallonen sanoo, että koronapandemian tiimoilta tiedämme, että lähellä olevat pyhäköt ovat suorastaan luksusta. Isä Tuomas Kallonen tietää, että kaikki seurakunnan työntekijät ovat kypsyneitä poikkeusoloihin. Elämme parhaillaan suurta viikkoa, jonka päivittäiset jumalanpalvelukset normaaliaikana kokoaisivat pyhäkön kerta toisensa jälkeen täyteen rukoilevia seurakuntalaisia. Luotan siihen, että ajan kanssa löydämme tähän kaikkeen kätketyn siunauksen. – Palvelemme myös hengellisyyden etsijöitä, joiden joukko on merkittävä, hän toteaa.Isä Tuomas Kallonen luottaa, ettei sulkuaika nurmeta ahkeroiden ja säännöllisten palveluksiin osallistuvien kirkkotietä. Se, että joku soittaisi, merkitsee yksinäisyydessä olevalle paljon. – Ortodoksisen tradition mukaan papillinen kutsumus koskettaa jokaista kirkon jäsentä. Isä Tuomas Kallonen muistuttaa, etteivät seurakunnan työntekijät lepää laakereillaan. Rukousja jumalanpalveluselämä on jokapäiväistä ja sakramentit toimitetaan ajoillaan. Jokainen sairastunut ja ihmishengen menetys on raskas. Havahdummeko siihen, että olemme saaneet olla etuoikeutettuja, kun olemme päässeet yhteiseen jumalanpalvelukseen. Meidän on huomattava, ettei suuri osa seurakuntalaisistamme ole etäyhteyksien piirissä. Koronapandemian johdosta perinteinen kirkollinen pääsiäisen vietto tapahtuu nyt toisen kerran suljettujen uksien takana. Kirkkokansa osallistuu liturgioihin, ehtoopalveluksiin ja aamupalveluksiin verkon kautta. – Kuolevan ihmisen vuoteen äärellä ei voi olla Whatsappin välityksellä. Jokaiselle on arvokasta ja merkityksellistä päästä kokemaan yhteyttä.– Runsaan vuoden kestänyt koettelemus, aito kriisi on opettanut meitä kaikkia elämään epävarmuudessa. Hän tietää, että yhteisiin jumalanpalveluksiin ja rukoukseen kaipaavat ihmiset kokevat jo kasvavaa surua, kaipuuta, turhautumista sekä närkästymistäkin yhteyden puutteesta.– Meidän on katseltava ympärillemme ja tunnistettava avun tarvitsijat. – Meille jokaiselle on varmasti avartava kokemus ymmärtää, ettei kirkossa käynti ja jumalanpalvelukseen osallistuminen olekaan itsestäänselvyys. Jumalanpalveluksia videoidaan ja striimataan. Se kestää aikakausien vaipumiset ja sukupolvien vaihdokset. – On vahvaa liioittelua, että pääsiäinen voisi peruuntua, isä Tuomas Kallonen korostaa.Hän hakee historiasta perspektiiviä parhaillaan elettävään koronapandemian aikaan. Hänen mukaansa esimerkiksi avioliittoon aikovat pystyvät lykkäämään vihkimistä ja häitä. Isä Tuomas Kallonen kysyy uudelleen ja uudelleen, mitä muuta seurakunta pystyisi tekemään. Tampereen ortodoksisen seurakunnan II pappi, isä Tuomas Kallonen korostaa, ettei juhlien juhlaa, pääsiäistä voi mikään maailmanmahti peruuttaa.Isä Tuomas Kallonen katsoo Pyhän Aleksanteri Nevskin ja Pyhän Nikolaoksen kirkon tiukasti lukossa olevaa tammiovea. Sanoma kutsuu kaikkia iloon. Kirkas aurinko paistaa yhtä loistavana ja lämmittävänä muistuttaen Elämänantajasta. – Pääsiäinen koittaa, vaikka ei olisi ostaa herkkuja notkuvaa pääsiäispöytää. Kädestä kiinnipitäminen on täysin eri asia.Isä Tuomas Kallonen iloitsee, että papit saavat tällä erää toimittaa sakramentteja hoitolaitoksissa sekä hoitokodeissa. Olemalla ihmisiä toisillemme ilmiantaisimme todellisen avun tarvitsijat. Hän saa kasteen ja mirhalla voitelun eli jokaiselle vuodatetaan pyhä henki.– Monet tsasounat ovat kohonneet kyliin juuri siksi, että niissä rukoillaan ja toimitetaan palveluksia maallikkovoimin. Hengellisyyden etsijöitä on paljon Internetissä on ollut säännöllisesti jo kuukausien ajan striimauksia ja videoita monista seurakunnista. Pääsiäisen vietossa ei jaeta palkkaa. Vuosi sitten rankat yhteiskunnan sulkutoimet estivät vierailut. Uusi ymmärrys kasvaa. Huomaamme, mitä tarkoittaa, jos yhteys katkeaa. – Pariskunnat voivat tehdä lapset alta pois, ja elämä jatkuu normaalia elämänpiiriä varrotessa. Kirkkomme puhuu vaarin ottamisesta, sitä juuri toivon. ”Sielunhoidon tarve ei ole hävinnyt” – Ihmisten sielunhoidon tarve ei ole hävinnyt mihinkään, isä Tuomas Kallonen sanoo. Nyt voimme ajatella, että odotamme täyttymystä, sitä että pääsemme pyhäköihin. – Pakkopysähtyminen on synnyttänyt uudenlaista henkistä hyvinvointia. Kirkot on suljettu koronapandemian johdosta. Isä Tuomas Kallonen soisi, että pääsiäisen sanoma auttaisi ihmisiä luopumaan itsensä ja kanssaihmisten loputtomasta mittaamisesta. Vuorovaikutus ja kanssakäyminen on tiiviimpää läheisten ja lasten kanssa. Herramme pääsiäinen ja sen sanoma on suurinta maailmassa. Hän kannustaa ihmisiä ravistelemaan omia odotuksiaan ja tottumuksiaan. Isä Tuomas Kallonen muistuttaa, että erilaisissa elämäntilanteissa olevat ihmiset kohtaavat koronapandemian hyvin eri tavoin. Matti Pulkkinen. Rohkenen sanoa, että menneet kuukaudet ovat olleet tarpeellinen koulu ihmiskunnalle. Olemme kuulleet luonnon kutsun ja löytäneet tiemme metsään ja vesille. Monet ihmiset ovat aikaisempaa enemmän kotona. Suomessa on luksusta, että kirkot ovat muutaman kymmenen minuutin kestävän matkan päässä. – Haluan uskoa, että ihmisillä on rakkautta ja vastuuta. Hän vierastaa maallikko-termiä, mutta parempaakaan ei ole löydetty. Niin papisto kuin kanttorit odottavat, että seurakunta pääsee kokoontumaan yhteen. Luontoyhteys uudistaa ymmärrystämme ja olemistamme. Tosiasia on, ettei jumalanpalveluselämässä kaikkia asioita voi toteuttaa etänä. Aikakirjat tietävät kaukaa menneisyydestä eri vuosisadoilla riehuneista pandemioista, jotka eivät ole suistaneet pääsiäistä. – Kasapanos saisi räjäyttää ajan hengen. Ajankuvaan kuuluu isosti suosion ja mannan halajaminen sekä raadollinen kilpailu paikasta auringossa. – Tämä on mahdollistanut sen, että kuka tahansa pystyy kuuntelemaan opetusta, isä Tuomas Kallonen iloitsee. Isä Tuomas Kallonen näkee, että Suomen ortodoksisen kirkon tulevaisuus nostaa maallikkovoimat esiin. – Ei vain odoteta tietynlaista, annetaan mahdollisuus uudenlaiselle juhlalle. Sanoma ei muutu milloinkaan – Kristus nousi kuolleista! Isä Tuomas Kallonen painottaa, ettei pääsiäisen sanoma muutu
JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Tämän vuoksi Akaan terveyskeskuksessa sairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluvien rokotukset tauotetaan ja niiden jatkumisesta ilmoitetaan heti kun rokotteiden saatavuus paranee. 050 553 5300 KESÄRENKAAT Tmi Markku Tuomi Nahkatehtaantie 10, Viiala 0400 628 933 Rengashotelli 30e. Yritys tarjoaa kilpailukykyisiä ja edistyksellisiä logistiikkaja konepalveluratkaisuja teollisuudelle, satamaoperaattoreille ja kaupalle sekä raskaiden koneiden huoltoja korjaamopalveluita. www.akaa.fi/korona Akaan Ympäristöyhdistyksen KEVÄTKOKOUS Kangassaaren laavulla 17.4. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS toimitus@akaanseutu.fi Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. Noudatamme turvavälejä, käytäthän maskia. Liikevaihtomme oli (2020) noin 23 milj. 0400 701 839 tai pekka.pollanen@adolflahti.fi Sairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluvien koronarokotukset tauolle Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) päätti, että koronarokotuksia AstraZenecan rokotteella on voitu jatkaa 65 vuotta täyttäneillä maanantaista 29.3. Samalla saat myös oivan mahdollisuuden laajentaa osaamistasi ja olla osana vastuullista ja vahvaa logistiikka-alan liiketoimintaryhmää. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Pääset toimimaan nykyaikaisten ja tehokkaiden työkoneiden parissa. PAINOPAIKKA Sanoma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 170 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 TILAUSHINNAT Hinnat sis. VUOKRALLE TARJOTAAN AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Uutismedian liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Koronatilanteen takia palvelemme tällä hetkellä ensisijaisesti puhelimitse ja sähköpostilla. Aluksi pieniä kevätkylvöjä, jokainen osallistuja saa oman. 9-12.30 ja 13-15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Asiakirjoihin voi tutustua osoitteessa Akaan kaupungin rakennusvalvonta Valtatie 11, 37800 AKAA ottamalla ensin yhteyttä tarkastusinsinööri Jyrki Korhoseen sähköpostilla jyrki.korhonen@akaa.fi tai soittamalla virka-aikaan numeroon 040 335 3416. Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Pekka Pöllänen puh. Rokotusten pääpaino on tällä hetkellä ikääntyneiden eli yli 70-vuotiaiden rokottamisessa ja heidän rokottamiseensa käytetään BioNTech Pfizerin Comirnatyja Moderna-rokotteita. 20€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi Vuokrataan Toijalan keskustassa 3h+k+s+lasit.parveke 63m² hissitalo. Etsimme ammattitaitoisia ja oma-aloitteisia KONEENKULJETTAJIA PYÖREÄN PUUN KÄSITTELYYN Kuulostaako sinun paikaltasi. Tervetuloa! Johtokunta. KESÄRENKAAT alk. Katso lisää: akaa.fi Työtehtäviisi kuuluu pyöreän puun purkaminen puutavara-autoista ja junan vaunujen lastaaminen uudella Akaan puuterminaalialueella. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) • 3 kk 32 e • 6 kk 56 e • 12 kk 99 e JATKUVA DIGITILAUS (sis. Hankook Bridge 175/65-14 220 270 300 195/65-15 260 300 350 205/55-16 280 340 380 205/60-16 300 430 450 225/45-17 300 440 470 225/50-17 420 520 580 AKAAN RENGAS 040 8311708 Yrittäjäntie 8, Kylmäkoski würth kasvaa tule mukaan TEKNINEN MYYJÄ Lempäälä Toijala alueelle MEILLÄ MENESTYT ARVOSTETUIMMAN JA LUOTETTAVIMMAN MYYNTITIIMIN JÄSENENÄ Hakemukset 7.4.2021 mennessä rekrytointi @ wurth.fi Lisätietoja: www.wurth.fi/rekrytointi Tiedustelut: Heidi Alatervo-Ropponen puh. POSTIOSOITE PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA PIRMEDIAT OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA Jarno Keskinen, 044 755 7248 jarno.keskinen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen, 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka, 044 755 7212 ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. 010 584 4170 (ark. Oy Adolf Lahti Yxpila Ab on menestynyt, kasvava ja monipuolinen teollisuuslogistiikkayritys, jolla on laaja noin 300 koneen konekanta. Kuulumme KWH Logistics -liiketoimintaryhmään. Akaan Seudussa valmistettujen mainosaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Tervetuloa! ”PAIKALLISET JA YHTEISKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄT ASIAT YKSISSÄ KUOSISSA.” SIKSI SANOMALEHTI. Toimintaa on lähes 20 paikkakunnalla eri puolilla Suomea ja työntekijöitä yli 100 henkilöä tällä hetkellä. Sääntöjen määräämät asiat. Tarjoamme vakituisen ja osa-aikaisen työsuhteen, haastavat ja mielenkiintoiset työtehtävät sekä vahvan ammattitaitoisen tiimin tuen. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 e/kk • 3 kk 22,00 e • 6 kk 42,00 e • 12 kk 75,00 e Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. AstraZenecan rokotteita on kuitenkin edelleen huonosti saatavilla, ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin sairaala-apteekista ei saatu yhtään kyseistä rokotetta viikolle 13. euroa. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat Oy-konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Linglong 195/65/15 255e 205/55/16 265e 205/60/16 275e 225/45/17 295e Hankook 195/65/15 290e 205/55/16 320e 225/45/17 420e 225/40/18 480e TOIMENPIDELUPA Akaan kaupunki hakee toimenpidelupaa katetun teräsrunkoisen esiintymislavan rakentamiselle kiinteistölle 020-1-9902-0 osoitteessa Kirkkotori, 37800 AKAA. alv 10%. 16 Keskiviikko 31.3.2021 – Akaan Seutu KUULUTUKSIA KOKOUKSIA MYYDÄÄN PAIKKOJA TARJOLLA SEKALAISIA RIVI-ILMOITUKSET Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla toimitukseen, tuotantoon tai myyntiin. 040 731 4215, 0400 796 868. Lue lisää tehtävän sisällöstä ja meistä sivuilta www.adolflahti.fi ja hae tehtävää viimeistään 11.4.2021. Valitkaa ilmoituslehdeksenne sanomalehti, jonka jokainen rivi luetaan. Toijalan Pallo-49 ry KEVÄTKOKOUS kerhohuoneella Meijerintie 11 to 15.4.2021 klo 18. Kokouksessa sääntömääräiset asiat. Tied. Mahdolliset huomautukset tulee jättää rakennusvalvontatoimistoon keskiviikkoon 14.4.2021 klo 15.00 mennessä. klo 14 alkaen. alkaen
Kekkosen juhlaraha myytiin hetkessä loppuun – Ei me Kekkosen rahaa jonoteta sanoivat muutamat henkilöt tiistaiaamuna ennen klo 9 Osuuspankin edessä. Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Torstaina 26. Rakennus paloi kaksi vuotta myöhemmin. 1981 Tiistai Jauhelihakeitto, ruisleipä, tuorepala. Kaikki eivät omaksu oppimäärää, heille pitäisi olla vaihtoehtona käytännön opetusta puuja metallityön-, talous-, liikunta-, tms. Tosiasia on, että lähes jokainen asiakas sitä kysyi tai sen osti samalla kun pankissa asioivat. alkaen rajoitetulle asiakasmäärälle tehostetuin turvatoimin. Kävijöitä pyydetään varaamaan museovierailun aika etukäteen joko varausjärjestelmän kautta tai puhelimitse, Visavuoren museosäätiö tiedottaa. maaliskuuta Käden kätevyyden opetusta kaivataan peruskoulussa – Opetustoiminta koulussa on muuttunut suuresti niiden 34 vuoden aikan, jotka minä olen ollut mukana opetustoimessa. kesäaikaan ensi sunnuntaina 29.3. Pilapiirrososio näyttelystä jatkaa tämän jälkeenkin, mutta Karin muuta tuotantoa esittelevä osio päättyy. Visavuoren museon arkisto. Akaan Seutu – Keskiviikko 31.3.2021 17 TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Irma, Irmeli, torstaina Peppi, Raita, Pulmu, perjantaina Pellervo, lauantaina Veeti, Sampo, sunnuntaina Ukko, maanantaina Irene, Ira, Irina ja tiistaina Ville, Vilho, Vili. Museot ottavat käyttöön ennakkovarausjärjestelmän, jolla huolehditaan siitä, että kävijämäärät pysyvät sallitun rajoissa. Peruskoulun tulo oli ehkä suurin muutos, siinä pyritään turvaamaan jokaiselle keskikoulupohja. ikään. Mikäli kävijä ei ole varannut etukäteen aikaa, voi hän joutua jonottamaan vuoroaan. tulee 60 v. opetusta. Vierailu kestää tunnin Museovierailut alkavat tasatunnein ja kestävät 60 minuuttia. Tiedustelumme paikkakunnan pankkilaitoksiin selvitti, että klo 13.30 tienoilla ei pankeissa enää ollut ainuttakaan lanttia myymättä. lentoyhteyksien hoitamista muualle, samoin kauppaja merenkulun sekä muiden yhteyksien hoitamista. Tässä on kyllä menty jonkin verran harhateille liian teoreettisen opetuksen vuoksi. Akaan Seutu Visavuoren museo ja Myllysaaren museo Valkeakoskella avaavat ovensa 31.3. – Visavuoren museo ottaa vastaan 10 asiakasta kerralla. Näin kertoi tiedusteluumme opettaja Kauko Vuorimaa, joka tiistaina 31.3. Mitään oleellista suurta muutosta ei yhdellä kertaa ole tapahtunut, mutta lukuisia pienempiä muutoksia vuosien varrella, niiden yhteissumma on muuttanut opetustoimintaa suuresti. Muutamat kuitenkin sanoivat sitä juuri olevansa menossa ostamaan ja asettivat kysymyksen josko se on arvoisensa väärti. Pres. Visavuoren museossa on huhtikuun loppuun asti esillä Kari Suomalaisen 100-vuotisjuhlanäyttely ”Vastavirtaan”. ja kesäaikaa riittää kolme kuukautta eli se päättyy 27. Vaikka hanget ovat korkeat siirrytään sunnuntaina kesäaikaan Maassamme siirrytään ns. Museoiden varausjärjestelmiin pääsee museoiden verkkosivujen kautta. syyskuuta. Toimenpiteellä halutaan yhdenmukaistua Euroopan muiden maiden kanssa, joka samalla helpottaa mm. Kurssit ovat tiiviitä, niissä ei ole soveltamisvaraa. Tällöin kelloja siirretään tunti eteenpäin ja syyskuussa saman verran taaksepäin. Koulut salaatti Keskiviikko Broilerinuudelivuoka, salaatti Torstai Kalapuikot, perunasose, kermaviilikastike, salaatti Perjantai Possukastike, perunat, salaatti TJ onnea tänään syntymäpäivän johdosta, ensi viikon nimipäivästä ja mukavaa pääsiäistä! Äiree Visavuoren museo avautuu yleisölle Emil Wikström rakensi ensimmäisen ateljeekodin Sääksmäelle vuonna 1894. Uskon, että aikaa myöden otetaan vielä vanhasta kansalaiskoulusta uudelleen takaisin kunnon käsitöiden harrastaminen, koska sitäkin taitoa tarvitaan elämän varrella. On myös mahdollista varata pidempi aika varaamalla kaksi peräkkäistä vierailuaikaa. Liikuntaa tosin ala-asteella on kolme tuntia viikossa, ylemmillä luokilla ei sitäkään. Onnittelut Tapahtumia Ruokalista Akaan koulut ja päiväkodit 5.–9.4. Asiakkailta odotetaan normaalia korona-ajan käyttäytymistä eli museoon tullaan vain terveenä, huolehditaan käsihygieniasta, käytetään maskia tai visiiriä ja muistetaan turvavälit
Ilmoittautuneille lähetetään kutsulinkki ennen kokousta. Muistattehan ottaa maskin mukaan ja pidetään turvavälit ettei pöpö tartu. SI Akaa ry:n vuosikokous ja sen yhteydessä pidettävä kuukausikokous järjestetään kokoontumisrajoitusten vuoksi verkossa etänä. Myös Tarinatuvat ovat huhtikuun vielä tauolla. Hyvää Pääsiäistä kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneille. Tilanteeksi tuli jo 10–2. Kirsikkapuisto Viialan kirkonmäelle on toteutumassa, keräyslupa RA/2021/251. Muista osallistua haastekilpaan rastittamalla liikuntapäivät 1.3.30.4.2021. Su 21.3. Isossa johdossa ollut Akaa rauhoitti peliä, ja maalivahdit saivat viimein hieman hengähtää. Tervetuloa!! Nähdään majalla. Ke 14.4. Akaan Seudun Ruskat ry Kerhopäivä peruutettu. Hinta 1 kpl 10e, 3 kpl 25e. Linkki kokoukseen lähetetään jäsenien sähköpostiin ennakkoon. Hallitus Akaan Seudun Kuulo ry Digitaidot-hankkeen Zoomja Teams-klinikat. Alle minuutin päästä Kim Lingman murtautui JoSePan puolustuksen läpi, ja pallon käytyä Nyströmillä Lingman iski lukemiksi jo 5–2.Maalivahti Kasper Kangas sai napattua syöttöpisteen, kun hänen laukauksensa painui Aleksi Pirttijoen kautta maaliin. Ajassa 34.26 Pirttijoki osui toistamiseen.Loput pelistä Akaa harjoitteli lentävällä maalivahdilla pelaamista. Seuraavaksi JoSePan Tuukka Korhosen kova veto kavensi tilanteeksi 3–2. annahurmerinta@gmail.com viim. Akaa ehti olla minuutin johdossa ennen kuin huolimattomuus omalla maalilla jätti JoSePa-pelaajan vapaaksi tasoittamaan pelin. klo13-14 Miten liityt Zoomiin. Mukaan tarvitset iloisen mielen, hanskat ja haravan. Välieräpaikka irtoaa kahdella voitolla, ja se vaatii Akaa Futsalilta huippuonnistumista. Varaustilanne on nähtävissä kalenterista, joka on kerhon nettisivuilla. JoSePa osui kertaalleen tyhjiin, ja Nyström puolestaan täydensi hattutemppunsa. 13.00 Ma 17.5. Vallitsevassa tilanteessa toivomme ensisijaisesti etäosallistumista Teamsin kautta! Tervetuloa! Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikkokokous. La 24.4. 13.00 Mustanportintie 2 37800 Akaa / TEAMS etänä. Vuosikokous järjestetään 12.4. Ajassa 6.42 kapteeni Jussi Nyström oli hereillä JoSePan päädyssä ja katkaisi syötön potkaisemalla pallon maaliin. Klinikat kohdennettu vasta-alkajille. Lisätietoja Annukka 050 505 0402 tai Mervi 0400 495 151. jälkeen linkki ja ohjeet, joiden avulla kokoukseen pääsee osallistumaan. Talletuksen viestikenttään merkinnät: kirsikkapuisto ja tallettajan nimi/nimet, jotka kerätään muistotauluun, joka sijoitetaan seurakunnan osoittamaan paikkaan. Kirkkomäki. Lions Club Viiala ry LC Viiala myy linnunpönttöjä. Esityslista ja kokousmateriaali ovat nähtävillä yhdistyksen nettisivuilla ennen kokousta. Tervetuloa mukaan! Akaan Soroptimistit Vuosikokous ti 13.4.2021 verkossa. Jyrkiäinen nappasi jo ottelun kolmannen maalinsa vapaapotkusta ajassa 17.46. Tasoitusmaalin jälkeen Akaa ryhdistäytyi ja alkoi karistaa JoSePaa kyydistä. Kokoukseen voi osallistua Laaksolassa (Ryödintie 2) kokoontumisrajoitukset huomioiden tai etäyhteydellä. 19.00 HAMKin B-talo (Tietotie 1, Valkeakoski) & Teams. Jos tarvitset kirjoitustulkkausta, ilmoita sähköpostissa. Haastamme kaikki mukaan Viialaa kaunistamaan. MIELI Akaan Mielenterveyseura ry:n hallitus Avoimet keskustelukerhot. Kaffeepannu on kuumana. To 30.9. Etäosallistujille lähetetään ilm. Saajanmaja. sähköpostitse etukäteen os. La 17.4. Toijalan Moottorivenekerho ry Kekän mökin ja saunan vuokraus. Ajankohdat: ma 19.4. Ajassa 12.12 Markus Rautiainen pääsi murtautumaan Akaan päädystä JoSePan puolelle, ja Jovan Stankovicin seinäsyötön jälkeen Rautiainen ohjasi pallon maaliin. Ti 6.4.2021 Timo on Sampolassa ottamassa uuden loton maksuja vastaan klo 11.00. klo 13-14 Miten liityt Teamsiin ja ma 3.5. Akaa Futsal päätti runkosarjan voitokkaasti Juuso Heikkinen Futsal-Liigan runkosarja sai akaalaisittain loistavan päätöksen, kun Akaa Futsal kaatoi sunnuntaina kotiottelussa joutsalaisen JoSePan. Patikkaporukka reippailee edelleen huhtikuussa normaalisti kokoontuen joka maanantai klo 9 Toijalan S-marketille. Yhteistyössä Viialan Rakennustarvike Oy, Vaneriliike Lahdenmäki Oy. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä nimesi, yhdistyksesi sekä mihin klinikkaan osallistut. To 8.4. Teams-sovellus. Tarkemmat ilmoittautumisohjeet ks. Västilän Voima XXXVIII Västilän Maraton ja puolimaraton. Su 14.3. Ilmoittautumiset etukäteen 9.4. Kekkä saari. Tarjalle. Jos korona jo antaa myöten. Molemmat keskustelukerhot ovat tällä hetkellä tauolla. Kokoukseen osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista. ja 17.5. joko www.pirkanhelmi.fi tai 0400 226 676. Pudotuspelit käynnistyvät maajoukkuetauon jälkeen huhtikuun puolessa välissä. Tuukka Nyström Dusan Milojevic iski JoSePaa vastaan tehopisteet 1+3. Ensin Nyströmin syöttö löysi Juhana Jyrkiäisen takakulmalta, ja tämän osumalla Akaa pääsi jälleen johtoon. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Talleta tilille FI44 5228 1720 0473 59 taimen hinta suojuksineen 150 e tai kimppaosuus taimesta 50 e. Seuraava kisa lauantaina 19.6.-21, startti klo 12, kisakeskus Västilän Voimantalo. Dusan Milojevicin hieno haasto kulmaan ja syöttö Jyrkiäiselle toi kuitenkin Akaalle nopeasti neljännen maalin. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Pe 23.4. mennessä osoitteeseen mlltoijalan.yhdistys@gmail.com. Västilän perinteinen maraton juostaan tänäkin vuonna, kilpailua on kuitenkin siirretty varmuuden vuoksi alkuperäisestä ajankohdasta myöhemmäksi. Su 30.5. 18 Keskiviikko 31.3.2021 – Akaan Seutu URHEILU Akaan Seudun Invalidit ry Sääntömääräinen kevätkokous. Kokoukseen on mahdollista osallistua myös etänä. Toijalan Sampolassa klo 13. Linnunpöntöistä saadut tulot käytetään kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen Viialan alueella. To 15.4. Välieräpaikka irtoaa kahdella voitolla Akaan loppukiri kymmenen voiton putkella riitti lopulta sarjataulukon neljänteen sijaan. Akaalaiset pitivät toisella puoliskollakin yllä kovaa tempoa, eivätkä joutsalaiset pysyneet enää perässä.Nyström jatkoi hurjaa tahtia iskiessään maalin vain puolessa minuutissa. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Pönttöön saattaa muuttaa myös kirjosieppo, talitiainen tai jopa lapintiainen. Etelä-Pirkanmaan Teollisuustyöväen ao 169 ry Ammattiosaston kevätkokous. Maalirikas ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen hyväksi 13–3 (9–2). Käsiteltävät asiat: sääntömääräiset vuosikokousasiat. Saajanmajan kevättalkoot 17.4. Su 11.4. Esillä sääntöjen määräävät asiat. Etäosallistumista varten pyydetään ilm. Tähtipelaaja Nyström nappasi peräti kuusi (3+3) tehopistettä, ja ottelu päättyi näin murskalukemiin 13–3 (9–2). klo 18 yhdistyksen toimitiloissa Meijerintie 1 b 1, 37800 Akaa. MIELI Akaan mielenterveys ry MIELI Akaan mielenterveysseura ry: vuosikokous. Vieraana kaupunginjohtaja Antti Peltola. -VirpiToijalan Seudun Sydänyhdistys ry Korona! Koronan johdosta pidämme kevätkokouksen heti kun se on mahdollista! Viiala-Seura ry Viialan kirsikkapuisto. 17.45 Laaksola, Ryödintie 2 tai etäyhteys. Hallitus seuraa koronarajoituksia ja tiedottaa asiasta tarvittaessa. Viialan Eläkeläiset ry Koronalotto. Keräysaika 15.3.-14.5.2021. Ma 19.4. Tervetuloa! Pirkan Helmi ry Vuosikokous. klo 17.45. Kotijoukkue iski vielä ensimmäiselle puoliskolle kaksi maalia ja pääsi toiselle puoliskolle turvallisessa tilanteessa 9–2. Kotijoukkueen viimeisen maalin viimeisteli Lingman Nyströmin syötöstä. www.vastilanvoima.fi tai Juoksija-lehden kilpailukalenteri. Toijalan seudun reserviläiset Kevättalkoot. LC Viiala valmistaa ja myy linnunpönttöjä. 11.00 Toijalan Sampolassa, Sampolantie 3. Koronatilanteesta johtuen kokous järjestetään etäkokouksena. Akaa ryhdistäytyi tasoituksen jälkeen Akaa aloitti ottelun todella vahvasti, ja pallonhallinta tuotti pian tulosta ensimmäisen maalin muodossa. MLL:n Toijalan yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään sunnuntaina 11.4. Valmistetut pöntöt sopivat tiaisille (sini, kuusi, hömö,töyhtö). Ilmoittaudu sähköpostitse osoitteeseen: hanna.rantala@ kuuloliitto.fi. MLL Toijalan yhdistys Kutsu kevätkokoukseen. lauantaina klo 10.00 alkaen. Ota yhteyttä: viiala@lions.fi tai puh: 0400 730 054. Palauta 5.5. Akaa Futsalista historiallista EM-kisapaikkaa jahtaavat Kasper Kangas, Jussi Nyström, Petri Grönholm ja Juhana Jyrkiäinen. Varaukset ja lisätiedot numerosta: 041 750 3073. Esillä sääntöjen kokoukselle määräämät asiat. Tämä tarkoittaa puolivälieriin vastustajaksi espoolaista GFT:tä joka voitti leijonapaidat runkosarjan molemmissa keskinäisissä kohtaamisissa. La 19.6. Joutsalaiset eivät pysyneet perässä Toiselle puoliskolle molemmat joukkueet vaihtoivat maalivahtia, ja Akaan maalia vartioimaan asettui Jukka Saari . Vuokrahinnat: 20-50 e/vrk. Ilmoittaudu kokoukseen 10.4.2021 mennessä sähköpostilla osoitteeseen metalli169@saunalahti.fi. 14.00 oma tietokone tai älypuhelin. Vuosikokous on siirretty pidettäväksi toukokuussa. pe 9.4.2021 mennessä. Ennen huhtikuun puolessa välissä alkavia pudotuspelejä Futsal-Liiga hiljenee hetkeksi, kun miesten futsalmaajoukkue pelaa EM-karsinnan viimeiset ottelunsa Montenegroa ja Belgiaa vastaan. Kim Lingman odottaa syöttöä maalin edessä.. 12.00 Voimantalo, Längelmäen kirkkotie 96, Orivesi. kevätkokous Sampolassa klo 10.30. Toijalan Moottorivenekerho vuokraa Kekkä saaressa olevaa mökkiä ja saunaa sekä kerhon jäsenille että ulkopuolisille henkilöille. Poikkeusjärjestelyiden vuoksi ilmoittautumiset viimeistään 12.4
Akaan Seudun, Lempäälän-Vesilahden Sanomien, Oriveden Sanomien, Sydän-Hämeen Lehden sekä Ylöjärven Uutisten kesälehdet tavoittavat ilmestymispaikkakuntalaiset ja laajasti kesämökkiläiset. Hän avaa kuntayhtymän nykyisyyttä ja tulevaisuutta Maakunnan Matin haastattelussa. Seudun yhteistyö on vakaalla perustalla, ja se nauttii laajaa arvostusta. Esimerkiksi MAL-sopimus eli maankäyttöä, asumista ja liikennettä ohjaava asiakirja valtiovallan kanssa on ollut uraauurtavaa. Tampereen kaupunkiseudulla on jo liki 400 000 asukasta. kesäkuuta Maakunnan Matti ja Pirkanmaan Mainiot Ole kuulolla SUN Radion taajuudella tiistaisin kello 15.30 – silloin on luvassa mielenkiintoisen pirkanmaalaisen osaajan haastattelu. Akaan Seutu – Keskiviikko 31.3.2021 19 +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi OTA YHTEYTTÄ MAAKUNNAN MATTIIN! PIRKANMAA on lähimatkailun aarreaitta. Lähiajattelu on ollut vuosikymmenet tärkeä arvo. Kaupunkiseutu on ollut monessa hankkeessaan edelläkävijä Suomessa. Tampereen vetovoima pitää tiukasti pintansa. Pirmedioiden paikallislehdillä on pitkät ja kunniakkaat perinteet erikoislehtien toimittamisessa. kesäkuuta. Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä on toiminut 15 vuotta. Kerro palveluistasi ja tuotteistasi PIRKANMAA-MAINOSPAKETILLA viiden paikallislehden kesälehdissä, jotka ilmestyvät keskiviikkona 2. Nyt lomakärpäsen puraisemat ihmiset hakevat kohteita omasta maakunnastamme. TIISTAINA 6.4.2021 15.30-16.00 Seutujohtaja PÄIVI NURMINEN Mitä Tampereen kaupunkiseudulle kuuluu. OTA REIPPAASTI YHTEYS MAAKUNNAN-MATTIIN! Kohtaa suvikansa paikallislehtiemme kesäaviisien avulla! Tuhdit kesälukemistot ilmestyvät 2. VARMISTETAAN hyvällä yhteistyöllä historiallisen onnistunut matkailuja lomailukesä. Tampereen, Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Tampereen, Vesilahden ja Ylöjärven muodostamasta yhteisöstä on varttunut vahva toimija ja yhteishengen puhaltaja. On hyvä olla suuren yleisön silmissä. Ne ovat tehneet tuhdit kesälehdet vuosikaudet nostaakseen omien reviiriensä kiintoisat kohteet ja palvelut päivänvaloon. Pirkanmaan ytimessä luodaan vahvasti voimavaroja hyvinvointia koko Suomelle. Seutujohtaja Päivi Nurminen tuntee tarkasti Tampereen ja kehyskuntien realiteetit, toiveet ja mahdollisuudet. HYVÄ PIRKANMAALAINEN matkailun, tapahtuma-alan, erilaisten palveluiden tarjoaja ja tuottaja, puhuttele nyt oikea-aikaisesti ja tuloksellisesti oman maakuntamme väkeä. Oikea tieto onkin valttia. Aurinkoista pääsiäisen aikaa! Hyvää juhlaa! Maakunnan Matti
040 124 2566 Millerin kauppakeskus Pääsiäisenä palvelemme: 1.4. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat VAIN TORSTAINA 1.4. su suljettu 5.4. 19 e Sievi, Ajavat, Pomar ym... to 9.30-17 2.4. • ORTO SISÄTOSSUJA • TYÖJA TURVAKENKIÄ • NASTAJA VAELLUSKENKIÄ • Kesälenkkareita • Juhlakenkiä • Joustovenykekenkiä • Avokkaita • Kävelykenkiä • Jokasään nilkkureita • Ortokenkiä • Nahkapistokkaita • Työja terveyssandaaleja KUMISAAPPAITA AAMUTOSSUJA TANSSIKENKIÄ TARRALENKKAREITA KYLMÄKOSKEN APTEEKKI APTEEKKI puh. la 10-15 4.4. 20 Keskiviikko 31.3.2021 – Akaan Seutu Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOSÄHKÖ MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Maa-, ilma-, ilmavesija poistoilma0400 456 837 info@porttikivi.fi www.porttikivi.fi. ma suljettu Normaalit aukioloajat: ma-pe 9.30-17 la 10-15 SANOMALEHTI PELAA AINA LUKIJAN PUSSIIN. pe suljettu 3.4. klo 10-17 Toijala, Valtatie 7 •Tervetuloa! TILAVIA KOTIMAISIA JALKINEITA VARASTON LOPPUUNMYYNTI -10% -50% -70% Kaikki pois alk