Yhdistys pyrkii tänä vuonna herättelemään yhteistyötä myös muiden Akaan MLL:n paikallisyhdistysten kanssa ja laittamaan hyviä ideoita kiertoon. » SIVU 6 THAINYRKKEILYN erikoisseura Akaa Thaiboxing Club on aloittanut toimintansa. Numero 14 Keskiviikko 4.4.2018 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa RITVA Vehmaa ompeli vanhasta vakosamettisesta verhosta itselleen takin kansalaisopiston vaateompeluryhmässä. » SIVU 2 AKAASTA tehdään viksu kaupunki. Torstaina on yrittäjien vuoro. Muutamaa kerhoa, joille olisi vetäjätkin, ei voida järjestää, koska niille ei ole Viialassa tiloja. Kaupungin strategiaa työstivät viime viikolla kaupunkilaiset. Paikalliset kamppailu-urheiluseurat etsivät yhteistyössä uusia harjoitustiloja. Opistotöiden näyttely avautuu Laaksolassa lauantaina. » SIVU 11 Leena Nyysti Viialan MLL:n tilapula estää uusien kerhojen järjestämisen MANNERHEIMIN Lastensuojeluliiton Viialan yhdistys aikoo virkistää Viialan taajamaa uusilla lapsiperheiden riennoilla. Lauantaina lähemmäs pari sataa lasta etsi metsästä pääsiäispupun piilottamia suklaamunia Metsälinnan luona pääsiäisriehassa. Viksu Akaa on muun muassa innovatiivinen. » SIVU 15
Viksu strategiailta A kaan kaupungille työstetään parasta aikaa uutta strategiaa. Nyt on sanottava ääneen asioita. Akaan ja Urjalan näyttelyistä vastaava tekstiilityön opettaja Riitta Ala-Krekola on paikalla esittelemässä näyttelyä ja vastaamassa kysymyksiin sunnuntaina 8.4. Valtuusto päätti vihdoin viime keskiviikkona, että myös Rasin koululle tilataan siirtokoulu. Valtuusto siirsi rahapulassa hankkeen tulevaisuuteen ja tämä kaihertaa. Kaupunkilaisten mielestä Akaa ei esimerkiksi tällä hetkellä ole yleisilmeeltään kaunis ja houkutteleva. Akaan taloudellinen tila on haastava mutta ei mahdoton. Lopputulokseen tyytyväinen tekijä on aikanaan ommellut omalle perheelleen kaikki vaatteet nahkatakista alkaen. Illasta saatiin valtuuston puheenjohtajan Jaakko Leinosen tiukan ja haastavan alustuksen sekä ryhmätöiden seurauksena mielenkiintoinen ja paljon tietoa sisältänyt debatti. Mitä palveluja täällä tarvitaan ja miten kaupunki osallistuu palvelujen edellytysten luomiseen. Täällä asuu jo tällä hetkellä paljon kaupunkilaisia, jotka eivät tiedä vanhoista kunnista mitään. Näyttelyssä esittäytyvät vaateompelu, tilkkutyöt, kudonta, huovutus, kankaankuviointi, nypläys, neuleet, virkkaus, lasityöt, posliinityöt, keramiikka, kirjansidonta, hopeakorut ja käsityön erityistekniikat. Asukasprofilointi on tätä päivää, ja Akaa on sellaisessa kohdassa karttaa, että sitä voidaan aivan mainiosti tehdä. Viksu Akaa on myös toisten huomioon ottamista. Hän teki takin vakosamettisesta kierrätyskankaasta, joka on ollut 1970-luvulla Vehmaalla oviverhona. Yksi takki syntyi tilkuista ja toisesta tuli retrokuosinen kukka-anorakki. Tarja Antola Marjaliisa Palasmaa purki vanhan villatakin langoiksi ja kutoi niistä kankaan. Näihin tavoitteisiin mennään erilaisin ohjelmin, jotka suunnitellaan kunnolla. Muutos Akaassa tapahtuu ainoastaan luottamuksen ilmapiirissä. Opastusta ja kavereita Pitkäaikainen opistokävijä Tuula Kahila Toijalasta on tehnyt opistovuoden aikana takkeja, vapaa-ajan vaatteita, tunikoita, sisustustyynyjä, patakintaita sekä pipoja. Tämä on tulevaisuutta voimakkaasti haltuun ottava päätös. Ompelussa hän piti kymmenen vuotta taukoa, mutta viime aikoina harrastus on virinnyt uudelleen. Rahaa totta kai palaa, mutta kaupunkilaisten käyttämiin asiallisiin tiloihin. Oikein tehty strategia on yksinkertaisesti meidän juttu, johon sitoudutaan mielellään. Opiston kursseilla hän käynyt 7–8 vuotta.– Täällä on ammattitaitoinen ohjaus ja kavereita. Viksussa Akaassa puistot, asemien seudut ja sisääntuloväylät laitetaan kuntoon. kaupunginjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori yritti esityksellään vielä kerran kävellä asiantuntijalautakunnan ja kaupunkilaisten yli, mutta kaupunginhallitus ja valtuusto tulivat järkiinsä. Nyt on korkea aika pohtia, millaisia uusia asukkaita tänne halutaan. Vitkuttelulla saatiin aikaiseksi vain se, että Viialaan syntyivät todelliset myyjän markkinat. Kaikki ideat eivät tarvitse toteutuakseen suuria määrärahoja. Luonto on kaupungissa lähellä. Tämä kummallinen ja arvoton näytelmä on osoitus siitä, että luottamukseen on vielä pitkä matka. Kuusi metriä kangasta Kierrätysteemaa on toteuttanut myös Marjaliisa Palasmaa Viialasta. Strategiailta tuotti moniin asioihin yksinkertaisia ratkaisuideoita. Vaikka strategia on ensisijaisesti valtuuston ja kaupunkiorganisaation työkalu, kysymyksessä on kaikille kaupunkilaiselle tarpeellinen asiakirja. Parhaillaan hän tekee pöytäliinasta retrotakkia. Toijalan Kuusikankaalta pääsee Sallinkulman sillan yli Viialaan. Toive siistimmästä kaupungista ei ole uusi asia. Istutetaanko heihin valittava asenne, vai katsotaanko eteenpäin. Kylmäkoskea, Toijalaa ja Viialaa haikailevat työntävät samalla Akaata pois ajatuksistaan. Monivuotinen opistokävijä Airi Vallo teki itselleen bleiserin. Välillä purettiin ja välillä tehtiin, mutta nyt siihen pitää olla tyytyväinen, Vallo tuumaa. Pöytäliinasta retrotakki Arvo Ylpön koululla kokoontuvaan, käsija taideteollisuusopettaja Tarja Matikaisen ohjaamaan vaateompeluryhmään osallistuva Ritva Vehmaa Viialasta uurasti syksyn isotöisen, pitkän takin parissa. Huomenna torstaina kuunnellaan yrittäjiä. 2 Keskiviikko 4.4.2018 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Juha Kosonen Kansalaisopiston kevätnäyttely esittelee kädentaitoja Laaksolassa Ritva Vehmaa värjäsi vanhan verhon ja ompeli siitä takin Tarja Antola Valkeakoski-opiston Akaan taitoja taideaineryhmien kevätnäyttely avautuu Kulttuuritalo Laaksolassa lauantaina 7. Loppupaloista syntyy lapaset ja tuubihuivi. Tai muistetaanko vihdoinkin, miksi Akaa tehtiin ja toteutetaan se. Strategiailta osoitti, että kaupunkilaisia ollaan valmiita kuuntelemaan. Mitkä ovat Akaan päätöksen, joilla otetaan tulevaisuutta haltuun ja pysytään ajassa kiinni. Viime viikon tiistaina Akaan strategiatyön tämänhetkistä tilannetta esiteltiin kaupunkilaisille. Akaan opistotöiden näyttely on auki Kulttuuritalo Laaksolassa 7.– 12.4. Toijalalaisen Airi Vallon opistovuosi on kulunut vuorillisen bleiserin tekemiseen.– En ole 25 vuoteen tehnyt itselleni vaatteita enkä koskaan ennen vuorillista jakkua paitsi nahkatakin joskus 1980-luvulla. Valkeakoski vie kaupunginkirjastonsa kauppakeskukseen. Vehmaa epäilee, että kangas saattaa olla peräisin jo 1960-luvulta. Hän purki vanhan, koneella neulomansa villatakin ja kutoi kangaspuilla langasta yli kuusimetrisen kankaan. Mukana on töitä Toijalan, Viialan ja Kylmäkosken ryhmistä. Satamaan eivät kaupunkilaiset halua asuinaluetta, sen sijaan jonkun Sataman lukuisista suunnitelmista soisi vihdoin toteutuvan. Taustalla Tuula Kahila. Hän värjäsi harmaanbeessin kankaan vihreäksi viime kesänä värjäyskurssilla. Va. – Kangas oli paloina, joten siinä oli miettimistä, miten paloista saa koottua pitkän takin, Vehmaa kertoo. Tämä ulkoilumahdollisuus kaipaa vain vähän kohentamista. huhtikuuta. Kuinka kaupunkia kaavoitetaan, jotta tänne muuttaa varakkuutta. Vaateompeluryhmää opettava Tarja Matikainen (vas.) ihastelee Ritva Vehmaan vihreää takkia.. Kankaasta hän teki takin ja hameen. Nyt se pitäisi vain ottaa talousarviota laadittaessa tosissaan. – Jatkan ensi vuonna ja samalla linjalla. Näin ei ole strategiaa koskaan Akaalle työstetty. Valtuuston puheenjohtaja Jaakko Leinonen nosti alustuksessaan aivan oikein esille Akaan verotulojen kehityksen. Kursseilta saa myös enemmän mielipiteitä ja neuvoja, Kahila perustelee. Akaalaiset haluavat Akaa-viitat paikoilleen. Keskustelu oli onnistunut ja tavoitteellinen.Akaata ollaan määrittelemässä nyt viksuksi kaupungiksi, joka on vireä, innovatiivinen, kaunis, suvaitsevainen ja uudistuva. Jakun tekeminen oli tosi työlästä, kun siinä oli niin monta palaa, hihat piti saada istumaan jämptisti ja vuori samankokoiseksi, jotta se istuu yllä ja on nätti päällä. Siitä on syntynyt takki, hame, lapaset ja tuubihuivi. arkisin kello 15–18 ja viikonloppuna kello 11–16. Esimerkiksi asenteisiin vaikutetaan ajattelemalla ja keskustelemalla. Myös verkkokysely on tulossa. Todennäköisesti silloinkin valmistuu takkeja ja mahdollisesti pidempi jakku
Toijalan L-kilta on esiintynyt muun muassa legendaarisen pakinoitsija Pitkon teksteissä. Varastolta ja kuorma-auton ratin takaa löytyy Paulin poika Riku ja paperitöistä vastaa Karin vaimo Tuula Toivonen. Kaupan päälle Luomalta saa aina hyviä neuvoja ja mukavaa turinointia. Ulkotiloissa ruohonleikkuri ei talvisaikaan viihdy, ja koneeseen ilmaantuu monenlaista vikaa, jos sen jättää talveksi taivasalle. Ota yhteyttä: Asta Kohonen 044 347 7404 / asta.kohonen@akaanseutu.fi Veljekset Luoma Osoite Hallitie 4 Puh. – Yritetään säästää asiakasta turhilta kuluilta. Kustaa Luoma ja Muistokas olivat 80-luvulla ravipiireissä tuttu parivaljakko. Niitä voi välttyä esimerkiksi käyttämällä ruohonleikkurissa oikeanlaista bensaa. Tavaran toimitus asiakkaalle onnistuu tarvittessa ripeälläkin aikataululla, Markku Luoma lupaa. Esimerkiksi päältä ajettava ruohonleikkuri vie paljon tilaa, eikä monilla ole talven ajaksi kotona sille säilytysmahdollisuutta. Haluatko sinäkin yrityksesi esittelyn lehteen. Tarinat eivät veljeksiltäkään lopu kesken ja juttumiehiä sekä sanaseppoja on osunut usein työharjoittelijoiksikin. MAINOS Artikkeli on tehty yhteistyössä Veljekset Luoma Oy:n kanssa. 50 000 erilaista myyntiartikkelia takaavat sen, että valikoimaa piisaa. Jos nimittäin syksyllä on tankannut leikkuriinsa tavallista bensaa pienkoneille tarkoitetun bensan sijaan, on hyvin todennäköistä, ettei kone inahda enää seuraavana keväänä. – Kirsikkatomaatti on ykkönen, ja tomaatit yleensäkin, Markku Luoma kertoo puutarhaharrastajien suosikeista. Silloin Luoman Konttorilla kokoontuu varsinainen porinapiiri, kun parhaimmillaan parikymmentä hevosmiestä saapuu paikalle. Sekä tavallisia että tuumarkierteisiä, Markku Luoma lisää ja lupaa, että jos jotain ei löydy, niin tilataan. Veljeksistä Heikki on vastuussa pienkonepuolesta, Pauli vastaa varastosta ja toimitusjohtajana toimineen Karin jäätyä eläkkeelle Markku siirtyi kuljetushommista kassan taakse. Harrastuskin periytyy isältä. Esimerkiksi hevosista ja erityisesti lauantaisin. Luoman veljeksistä Markulla ja Paulilla on ravihevosia. Akaan Seutu – Keskiviikko 4.4.2018 3 Mitä Luomalta ei saa, sitä ei tarvita Luoman veljekset valmistautuvat sesonkiaikaan Kevätauringon paisteessa alkavat Luoman veljesten kiireet lisääntyä. – Helppoa, koska kaikki yrittää puhaltaa samaan hiileen, Markku Luoma tuumaa. Toisella puolella tietä on myymälä ja toiselta puolelta löytyvät rakennustarvikkeet ja muut isommat myyntiartikkelit. Tuula Toivonen on Kari Luoman vaimo ja vastaa paperihommista. – Pultteja ja muttereitakin on iso valikoima. Yrityksessä työskentelee myös muuta sukua. Monet vakioasiakkaista kurvaavat pihaan jo aamulla seitsemältä ja jatkavat Luomalta edelleen omalle työmaalleen. Luomalta löytyy tietotaitoa vuosikymmenien kokemuksella aiheesta kuin aiheesta. Veljesten lisäsi yrityksessä työskentelee muutakin sukua. Siihen määrään kuuluu monenlaista aina moottorisahojen ja ruohonleikkurien pienistä varaosista turvakenkiin, rakennustarvikkeisiin, koiranruokaan ja hevosten kuivikkeisiin. Tarvittaessa tavarat kuljetetaan asiakkaalle ja se hoituu ripeälläkin aikataululla. Viherpeukalot hakevat Luomalta siemeniä ja kasvatusmultaa kesän sato kiikarissaan. Toijalan L-killaksi kutsuttu ryhmä on ollut koossa jo ainakin 15 vuotta, Markku Luoma muistelee. – Mitä Luomalta ei saa, sitä ei tarvita, kertoo Markku Luoma ihmisten sanovan. Maa on vielä lumen peitossa, mutta pihaan kurvaa autokuormallinen ruohonleikkureita odottelemaan nurmen trimmaajia. Tuttu ”Pankaas poiketen” -kyltti toivottaa asiakkaat tervetulleeksi jo yli kolmekymmentä vuotta toimineeseen rautaja maatalouskauppaan. Sataman varastolla on säilytyksessä asiakkaiden ruohonleikkureita. Ne ovat talven aikana saaneet huoltoa ja huolenpitoa, jotta ovat siten kesän tullen valmiina leikkuuhommiin. 03 542 3110 Avoinna arkisin 7–17, la 7–14. Vuonna 1979 veljekset Markku, Pauli, Heikki ja Kari Luoma ryhtyivät pitämään isänsä perustamaa K-maatalouskauppaa. Luomalta löytyy tavaraa molemmin puolin Hämeentietä ja varastollinen lisää satamasta. Markku Luoma kertoo, että harrastus antaa mukavaa vastapainoa työlle. Muutama vuosi myöhemmin, vuonna 1984, perustettiin Veljekset Luoma. Millaista veljien kanssa sitten on tehdä töitä
Muun muassa huoneiden sisäseiniä on levytetty ja ikkunat on uusittu. Tämä on aloittelijaystävällinen, mutta sopii myös vauhdinottoon. Myös peltikatto oli puhkaistava savupiipun juuresta. Skeittiparkin valaisu ei tällä hetkellä sisälly sen budjettiin. Teknisen lautakunnan puheenjohtajan Maija Toivosen (kok) mukaan lautakunta valitsee urakoitsijan kokouksessaan 10.4. Parkkiin tulee heti paljon enemmän ulottuvuutta, kun siinä on korkeuseroja. Toki tähän suunnitelmaan voidaan vielä lisäillä ja muuttaa joitakin elementtejä, Aalto kuvailee. Naapuri havaitsi, että rakennuksen oven alta tuli savua, ja hälytti palokunnan paikalle kello 21.28. – Siinä on jalkapallokentän valaistus ja kirjasto vieressä. UUTISET Palo levisi saunasta muihin huoneisiin Kuumuus rikkoi ikkunoita ja sulatti lattian tekoa odottaneet styroksikasat. Paikalle saapui reilu parikymmentä asiasta kiinnostunutta kaupunkilaista. Tuli levisi remontissa olevan talon saunatiloista kattoa pitkin olohuoneeseen. – Tässä suunnitelmassa on yritetty miellyttää vähän kaikkia. Suunnitelman esitteli Juuso Aalto Suomen Skeittibetonista. Taloa on remontoitu yli puoli vuotta. Jyri Sarkkisen mukaan valaistus olisi helppo järjestää, mikäli skeittiparkki tulee kirjaston taakse. Tiina Kauppinen Akaan kaupungintalolla järjestettiin maanantaina 26.3. Juuso Aalto esitteli Suomen Skeittibetonin alustavan suunnitelman. Roinisen mukaan skeittiparkin rakentamista kirjaston taakse puoltaa kuitenkin se, että tulevaisuudessa parkkia voitaisiin laajentaa ja tehdä sen yhteyteen esimerkiksi pump track -rata. Juuso Aallon mielestä paikka on hyvä, sillä sen ympärillä on muutakin toimintaa sekä valvovia silmiä. yleisötilaisuus suunnitteilla olevasta skeittiparkista. Täysin varmaa ei vielä ole, että Suomen Skeittibetoni saa urakan, sillä kaupunki on saanut tarjouksen myös Dunright Oy/ Windmill sps:ltä. Betoniseen parkkiin on yhdistetty sekä liuskaa että kaarta ja se on suunniteltu temppukeskeiseksi. Yleisö toivoi valaistusta Tilaisuudessa tuotiin esiin toiveita muun muassa riittävistä roskakoreista, säilytyspaikasta repuille sekä alueen valaisemisesta. Palokunta myös raivasi rakenteita ja varmisti, että palo ei ole levinnyt.Tulipalossa ei syntynyt henkilövahinkoja, mutta pinnat, rakenteet ja talon sisällä olleet rakennustarvikkeet vahingoittuivat. Kaupunki on varannut skeittiparkin tekemiseen 100 000 euroa. Akaan valtuutettu ja teknisen lautakunnan jäsen Saija Roininen (sd) kertoi, että teknisessä lautakunnassa on mietitty skeittiparkin sijoituspaikaksi myös Veteraanipuistoa. Juuso Aallon mukaan suunnitelmassa skeittiparkin kooksi on kaavailtu noin 15 x 20 metriä. Leevi Helin (vas.) ja Aatu Kumpulainen pitivät Suomen Skeittibetonin suunnitelmasta. En näkisi valaistusta minään ongelmana, Sarkkinen pohtii.Paikalle suunnitelmaa kuuntelemaan tullut Aatu Kumpulainen oli siihen tyytyväinen. Palomiehet arvelivat, että tuli olisi syttynyt kompressorista. Tiina Kauppinen. Mikko Peltoniemi Skeittiparkin suunnitelmasta löytyi jokaiselle jotakin Jyri Sarkkisen mukaan skeittiparkki sopisi pääkirjaston taakse. Palokunta sammutti palon, joka sai alkunsa remontin vuoksi tyhjillään olleen talon saunatilasta. Rasmus Mäkinen ja Tearra Carney olivat tyytyväisiä, että skeittiparkkiasia etenee. Tämä pohjapiirros näyttää minusta hyvältä, koska siinä on paljon kaikkea, Kumpulainen toteaa. Sinne tulee sähkö. Tuli tuhosi omakotitaloa Viialassa Mikko Peltoniemi Tiilivuorattu omakotitalo syttyi tuleen viime viikon tiistaina Jaakonvainiontiellä Viialan Riskussa. Tilaisuudessa paikalla olleen kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkisen mukaan vahvin vaihtoehto parkin sijainniksi on Akaan pääkirjaston takana sijaitseva alue. – Kaaret säästävät tilaa siten, että skeittaajan tai scoottaajan ei tarvitse juosta kymmentä metriä vauhtia jotakin temppua varten. Tilaisuudessa yleisö sai kommentoida Akaan kaupungille tarjouksen tehneen Suomen Skeittibetonin alustavaa suunnitelmaa tulevaksi parkiksi
Hankkeessa ihminen kohtaa ihmisen. Jos emme tiedä kaikkiin asioihin vastauksia, etsimme ne. SINUN HETKESI. – Tarvitaan vain yksi rohkea yhteydenotto. Lyhyt jarrutusmatka. lavalla HOUSEMYLLY • 12.5. Työtien uravalmentajat haluavat, että kynnys tulla hankkeeseen on mahdollisimman matala. Työtie on tarkoitettu yli 12 kuukautta työttömänä olleille työnhakijoille ja henkilölle, joiden työttömyys on vaarassa pitkittyä yli 12 kuukautta.– Alle 30-vuotiaille nuorille ja heikossa työmarkkinatilanteessa oleville, esimerkiksi maahanmuuttajille, työttömyysaika voi olla lyhyempi. KORMUS SINUN LEHTESI. 0201 800 830 Ajanvaraus 24/7 evidensia.fi Avoinna: ma–to 8–20 ja pe 8–18 Soitto 020-alkuiseen numeroon maksaa kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min ja matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min. Varaa aika, tule käymään Akaan ja Urjalan uravalmentaja Silja Kiehelä löytyy Toijalan torin laidasta kauppiastavaratalon toisesta kerroksesta. – Minä ainakin haluan vilpittömästi auttaa ihmisiä ja työntää heitä eteenpäin. Tarvittaessa menemme myös työnantajan luo neuvottelemaan työpaikoista, sanoo valmennuspäällikkö Hakkarainen. Etelä-Pirkanmaata pitkään vaivannut rakennetyöttömyys näkyy alueen työttömyystilastoissa edelleen. Hanke tekee yhteistyötä tässä kuntien elinkeinotoimien kanssa. Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Avoinna arkisin 8-16 Täydellinen joka kelin kesärengas ContiPremiumContact ™ 5 Ostaessasi Rengasmarket-liikkeestä Continental, Gislaved tai Viking rengassarjan (4 kpl) saat Rengasrikkoturvan 12 kuukaudeksi. Juha Kosonen Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai +5 +5 +6 +7 +2 +3 +3 +4 +4 +4 5 4 3 5 2. 195/65R15 369€ 205/55R16 420€ 225/45R17 526€ 225/50R17 680€ 10€ Rengasmarket Akaa Levytie 5 37800 Akaa Puh:045-6381313 Email: timo@autopuhdistushero. Meille voi ilmoittaa työvoimatarpeesta, ja seulomme työnantajille parhaat vaihtoehdot avoimeen työtehtävään. Apua kaikessa mahdollisessa Tällä hetkellä hankkeessa mukana on kahdeksan asiakasta ja töitäkin on saanut jo yksi. ???????????. Työtien toiminnan piiriin tulevilla saattaa myös olla koulutus jäänyt kesken. Ei se mitään, me autamme, sanoo Akaan ja Urjalan uravalmentaja Silja Kiehelä . WWW.RENGASMARKET.FI PremiumContact ™ 6 Ennenkokematonta ajomukavuutta 4 kpl sarjan hinta, sisältää vannetyöt, tasapainoituksen sekä kierrätysmaksut ALLE ASENNUS: Turvallinen ajettavuus. Optimaalinen käsiteltävyys. Työtie-hankkeen Akaan ja Urjalan uravalmentaja Silja Kiehelä löytyy numerosta 044 2407078. 4.4.2018 Aurinko nousi tänään kello 6.39 ja laskee kello 10.18. (03) 542 3680 WWW.KRUUNAJAKLAAVA.FI KRUUNA & KLAAVA Vappubileet! • 30.4. Koulutus ja työpaikka löytyivät Valkeakosken Seudun Ammattiopiston ja työnantajien yhteistyön tuloksena. Silloin työhön pääsyn mahdollisuutena voi olla täydennystai lisäkoulutus, joillakin myös uudelleenkoulutus, jatkaa Salminen. Usein näissä tapauksissa vaihtoehdoiksi tulevat työnhaun lisäksi koulutuksen loppuun saattaminen tai uuden ammatin opiskelu, sanoo Hakkarainen. rengasmarketakaa.fi www.autopuhdistushero.com Levylle s, Akaa • 045 6381313 lABC:n 111eressä1 Ravintola KRUUNA & KLAAVA palvelee Ravintola KRUUNA & KLAAVA palvelee Kurisjärventie 11, Toijala puh. P. – Käymme aina läpi myös asiakkaan mahdolliset tuet, koska tarkoituksena ei ole, että ansiotaso laskee. Työtie-hankkeessa tilanne ei pääty ratkaisemattomana, vaan asiakas autetaan varmasti eteenpäin ja tarvittaessa yhteistyötä tehdään vaikka joka päivä. Valmennuksen kautta saattaa avautua ihan uusi elämä, sanoo Kiehelä.Jaana Hakkarainen kertoo esimerkiksi lähes 40-vuotiaan yksinhuoltajaäidin uranvaihdosta hitsaajaksi. Työtie johtaa työhön tai opiskelupaikkaan Työtie-hankkeen vetäjät Silja Kiehelä (vas.), Jaana Hakkarainen, Sarianna Salmivalli ja Sari Salminen ovat saaneet hankkeen palvelukuntoon. – Työttömille on tarjolla hyvin monipuolinen TE-palveluiden tarjonta, joiden tavoitteena on auttaa ja edistää työnhakijoita eteenpäin omalla työllistymisen polullaan. Meillä on verkostoja ja mahdollisuus auttaa tarvittaessa ihan kädestä pitäen. Toiminnan piiriin mahtuu vielä paljon, ja apua löytyy varmasti. Jo pelkästään asiakirjojen täyttämisessä saattaa olla vaikeuksia. Tukien menetys ei saa olla koulutuksen este, sanoo Salminen. com www-osoite. 045 1611 993, Sontulantie 3, 37800 Akaa jalkahoitola@jalkapohja.. Onneksi tänä päivänä koulutusmahdollisuudet ovat monipuolistuneet, ja voimme räätälöidä yksilöllisen paketin asiakkaan tarpeiden mukaan, sanoo Kiehelä.– Aika paljon on myös heitä, joiden koulutus on vanhentunut. Työtie palvelee myös yrittäjiksi aikovia. Osan peruskoulutus on kansakoulu.– Jokainen asiakas on erilainen. ?????????. Alalla on osaajille nyt töitä. Juha Kosonen Maaliskuun alussa käynnistyneen Työtie-hankkeen tavoitteena on löytää töitä tai opiskelupaikka vuoden loppuun mennessä 150 henkilölle Akaan, Urjalan ja Valkeakosken kuntien alueella yhteistyössä yritysten, oppilaitosten ja TE-toimiston kanssa. Asiakkaaksi Työtiehen pääsee TE-toimiston kautta tai ottamalla suoraan yhteyttä Työtien uravalmentajiin. Hankkeessa jokaista asiakasta kohdellaan yksilönä.– Tavoitteena on saada asiakas mahdollisimman nopeasti työelämään tai löytää hänelle opiskelupaikka, sanoo valmennuspäällikkö Jaana Hakkarainen . Tahdon kohdata ihmisiä, sanoo Kiehelä. Edelleen pätee työllistymisessä vanha sääntö, avoimia työpaikkoja on kysyttävä suoraan yrityksistä. Työtien päässä voi olla uusi ura Millaisia ovat työtie-hankkeen asiakkaat. TE-toimistosta ajan varaamalla tai soittamalla suoraan minulle pääsee palvelujen piiriin, sanoo Kiehelä. – Toivon, että ihmiset ymmärtäisivät, että tämä ei ole velvoittava tai pakollinen juttu, vaan mieletön mahdollisuus. WWW.JALKAPOHJA.FI MAARET NIEMINEN Lähihoitaja Jalkojenhoidon osaamisala Sairaanhoito ja huolenpito Hämeentie 64, Akaa p. Tervetuloa hyvään hoitoon! Pieni klinikka, isoja tekoja. Työtie on palvelu myös työnantajille Yli 80 prosenttia Suomen työpaikoista ei tule koskaan auki julkisesti. Erinomaiset vesiliirtoominaisuudet. – Kaikillahan ei ole tietokonetta, mutta sekään ei ole meidän kanssa asioimisen este. Työtie-hankkeen toiminta perustuukin vahvaan TE-toimiston kanssa tehtävään yhteistyöhön, korostaa Valkeakosken uravalmentaja Sari Salminen . Työtie-hanke on myös mahdollisuus työnantajille löytää sopivia työntekijöitä vaivattomasti ja onnistuneesti.–Hoidamme rekrytointiprosessin maksutta yrittäjän puolesta
Torstaina 5. Puheenjohtaja Leinonen toivoi yleisöltä rohkeita avauksia.– Mitä rohkeampia tavoitteita, sitä korkeammalle Akaa tulee menestymään. Valtuutetuista ja varavaltuutetuista paikalla olivat muun muassa Harri Rämö, Juhana Riekkinen, Sauli Turja ja Jukka Salminen. Akaa-opaskyltit nostavat myös identiteettiä. Yleisö lämpeni vanhoihin asioihin Yleisö tarttui Jaakko Leinosen alustuksen aiheisiin. Tarkoitus on, että valtuusto hyväksyy Akaan strategian toukokuussa. Kaupungin yleinen ulkoasu on nukkavieru. Nyt ei näytä hyvältä. Akaassa luonto on lähellä ja puutarhakaupunkimaisuus leimallista. Nyt Vireä Akaa – ryhmän mielestä odotellaan liikaa.– Rohkeuden puute investoinneissa nousi meillä hyvinkin keskusteluun. Viime viikon tiistaina kuultiin kaupunkilaisia, tällä viikolla kuullaan yrittäjiä, ja kaupunkilaisille suunnattu sähköinen kyselykin on tulossa. Vireä Akaa –ryhmässä nousi esiin kaupungin siisteys. Tilaisuus alkaa valtuuston salissa kahvitarjoilulla kello 17.30. Toivon, että valtuustossa vihdoinkin linjataan, että ensi vuonna tehdään se päätös, haetaanko niitä. Tavoitteena on viksu Akaa, joka on vireä, innovatiivinen, kaunis, suvaitsevainen ja uudistuva. 15–65-vuotiaiden osuus pienenee, ja yli 65-vuotiaiden osuus kasvaa. Asuntomessut kohentaisivat Akaan asemaa Suomessa. Kaunis Akaa on kaivettava esiin Kaunista Akaata miettinyt ryhmä nosti esiin Akaan kyltit. – Nykyisin myös julkisella puolella strategialla haetaan kilpailuetua kilpailijoihin nähden. AkaaPontin tulevaisuudesta pitää tehdä strategiatason päätöksiä. Kaupungin tehtävänä on yritystoiminnan mahdollistaminen, ei sen toteuttaminen. Verot alas, Akaa maailmankartalle Riippumatta siitä, mitä sotelle tapahtuu, Jaakko Leinonen laskisi tuloveroprosenttia kahdeksan vuoden aikana 0,25 prosenttia joka vuosi alkaen vuodesta 2019. Hän myös tekisi Akaasta Pirkanmaan elinvoimakunnan strategiakaudella sekä tekisi päätöksen asuntomessujen hakemisesta kaupunkiin vuoden 2019 aikana. Vaikka kunnat ovat keskenään yhteistyökumppaneita, on myös tosiasia, että kunnat kilpailevat keskenään asiakkaista eli asukkaista ja yrityksistä, pohti valtuuston puheenjohtaja Jaakko Leinonen (kok) avatessaan tiistaina kaupunkilaisten iltaa. Siihen tarvitaan markkinointia ja monenlaisia toimenpiteitä. Paikat ovat enemmän tai vähemmän ränsistyneitä. Ystävyyskaupungit enemmän esiin Akaan innovatiivisuutta miettinyt ryhmä haluaa virittää ystävyyskaupunkitoiminnan uudelleen kukoistamaan. Asuntomessuja toivottiin. – InnoCenter Akaa, jossa yksin yrittäjät kohtaisivat ja uusia ideoita jaettaisiin, esitteli ryhmän sihteeri Anni Määttä .Aseman seutuja haluttiin kehittää aloittamalla kehitystyö yhdestä paikasta kunnolla. Kun tavoitellaan kaunista Akaata, kaupunkilaiset haluaisivat siistimmän Akaan. Tämä yleisötilaisuus on avointa vaikuttamista demokraattisesti. Kangassaari kaavoittamalla ei hyödy kuin muutama varakas. Lisäraiteiden saaminen päärataan todettiin tarpeelliseksi. Suvaitsevainen Akaa – ryhmän Akaassa puhutaan edelleenkin Kylmäkoskesta, Toijalasta ja Viialasta ja Akaa ei näytä kuuluvan joukkoon. – Meillä jo kolmen vuoden vertailussa huoltosuhde kasvaa 2,4 prosenttia. huhtikuuta Akaan strategiaa pohjustavat kaupungissa toimivat yritykset. Visiota fiksu Akaa, saa kernaasti tänäänkin jatkaa. Se on sitten kokonaan toinen asia, saadaanko me messuja. Saunakeskus Satamaan, samoin matkakeskus uuden kirjaston paikkana nousivat ryhmän keskusteluissa esiin, purki Uudistuva Akaa -ryhmän sihteeri Hanni Joronen. Akaan väki vanhenee. Imagon on seurattava aikaa.– Unohdetaan jarruna oleminen, seurataan aikaa. Teiden varsien ja puistojen hoitamattomuus närkästyttää koko ajan. – Tästä joukosta Lempäälä ja Vesilahti ovat onnistuneet seitsemässä vuodessa kasvattamaan asukaslukuaan. Veroprosentista puhuttaessa Leinonen nosti esille asukasprofiloinnin. Yksittäisinä asioina keskusteluun heitettiin Satamantien ja Hämeentien liikenneympyrän tarpeellisuus sekä Heinäkankaantien huono kunto. Hyviä paikkoja on löydetty, suunnitelmia tehty, mutta mitään ei ole tapahtunut. Urjalassa ja meillä on pientä laskua, ja Valkeakoskellakin on viime vuonna pientä laskua, Leinonen kertoi. koska aika menee koko ajan eteenpäin. Vireä Akaa on rohkea Loppuillaksi yleisö jaettiin viiteen ryhmään, jossa poristiin vielä kerran teemojen vireä, innovatiivinen, kaunis, suvaitsevainen ja uudistuva ympärillä. Akaa tarvitsee hänen mielestään uudistumista. Pendelöinti nousi myös ryhmässä keskusteluun, samoin yhteisen työtilan luominen yksin työtä tekeville. Halpojen liikuntamahdollisuuksien hyödyntäminen esimerkiksi laavuja rakentamalla nähtiin tärkeänä, kertoi ryhmän sihteeri Jari Jokinen . – Miten. Uudistuva Akaa keskittyisi parantamaan Akaan imagoa viestintäohjelmalla. Otetaan ajasta kiinni Mehiläistarhuri Risto Niilimäki toivoi, että Akaassa vihdoinkin otettaisiin ajasta kiinni ja astuttaisiin sanoista nykyaikaisiin tekoihin. Esimerkiksi väkiluku laskee, väestöllinen ja taloudellinen huoltosuhde suurenee ja asukkaiden palkkatulojen kehitys naapurinkuntiin nähden on vaatimattomin. Juha Kosonen. – Toisena tärkeänä asiana esille meillä nousi liikuntamahdollisuudet. – Otetaan ajasta kiinni, Strategiailta sai akaalaiset keskustelemaan. – Minusta meidän tulee pohtia tarkkaan, millaisella kaavoituksella, elinkeinopolitiikalla ja palveluilla ohjataan asukkaiden valintaa. Sekä valtakunnallisesti että maailmanlaajuisesti tapahtuu koko ajan, näistä tapahtumista pitäisi ottaa rohkeasti kiinni. Huoltosuhde heikkenee koko maassa. Nyt kaupunki ei tahdo löytyä mitenkään, koska kylttejä on vain rajoilla. Akaa ei todellakaan ole kunnossa, vaikka kaupungin hyvät puoletkin kerrattiin. – Strategiakausi on nykyistä pitempi, ja lyhyemmällä aikavälillä on eri ohjelmia muun muassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, henkilöstöasioihin, omistajapolitiikkaan, elinvoima-asioihin ja sivistykseen, kertoi Jaakko Leinonen. Ryhmä muistutti myös, että viheralueet ovat käyntikortteja. – Niin pitkään kun minä olen täällä asunut, 12 vuotta, on keskusteltu, pitäisikö Akaan hakea asuntomessuja. Jaakko Leinonen kysyi myös, miten Akaa pysyy mukana Tampereen talousalueen kasvussa. Sitäkin ihmeteltiin, että Satamaa on vuosia suunniteltu, mutta mitään suunnitelmaa ei ole toteutettu. Miten esimerkiksi Kuusikankaan aluetta hyödynnetään ja voitaisiinko Toijala ja Viiala yhdistää tätä kautta. Ryhmässä keskusteltiin myös Viialan Asuntotuotannon roolista kerrostalohankkeiden käynnistämisessä. Sisääntuloväylät ja asemien seudut ovat käyntikortteja, joiden toivottiin olevan aina kunnossa. Ei tarvita kuin yksi innostunut ihminen, joka sanoo, että laitetaan tuonne luontopolun varteen sata linnunpönttöä, niin ne tulevat sinne, ja aivan varmasti olisi saatu myönteistä julkisuutta, visioi Niilimäki. Satamaan ei haluttaisi kaavoittaa asuntotaloja, koska se on kaupungin keuhkot. Vireä Akaa hyödyntää myös kolmatta sektoria nykyistä systemaattisemmin. Akaa on viksu Yleisölle esiteltiin strategiatyön nykyinen vaihe, joka on työstetty viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden kesken. Puheenjohtaja Leinonen haluaa Akaan myös maailmankartalle. Miljoona linnunpönttöä –kampanjakin oli, mutta mitä kaupunki teki sen asian eteen. 6 Keskiviikko 4.4.2018 – Akaan Seutu UUTISET Kaupunkilaiset otettiin mukaan strategiatyöhön Viksu Akaa on vireä, innovatiivinen, kaunis, suvaitsevainen ja uudistuva Juha Kosonen Akaan kaupungissa työstetään parasta aikaa strategiaan viime vuoden kesäkuussa alkaneelle valtuustokaudelle
Vilho Havia istumassa oikealla. Äänestyksen voitti Briitta-Liisa Sinivuori 18 äänellä. Pestiä on jatkettu muutama kuukausi kerrallaan. Jyri Sarkkinen sai 15 ääntä ja kaupunginjohtajan virkaa hakenut merikapteeni Tero Jokilehto yhden äänen. Tästä kieltäytyneet vangittiin ja vietiin Riihimäelle muodollisesti pakkotöihin mutta tosiasiassa asepalvelukseen. Vartiopalvelukseen agiteeraavia punakaartilaisia kävi tämän tästä kasarmissa, mutta pysyimme lujasti päätöksessämme ja selitimme, että meidät on tänne tuotu, emme mihinkään vartiopalvelukseen ryhdy. – Jos hallinto-oikeuden päätös tulisi vaikka huhtikuussa, toukokuussa katsoisimme tilanteen ja varmastikin toinen osapuoli miettii hakeeko korkeimmasta hallinto-oikeudesta valituslupaa. Valtuuston puheenjohtaja Jaakko Leinonen (kok) mietti ennen äänestystä tulevan kaupunginjohtajan valinnan mahdollista aikataulua. Kaupunginjohtajan valintatyöryhmä ei ole vielä päättänyt hakuprosessin jatkosta, vaan se odottaa ensin Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöstä virasta erotetun Aki Viitasaaren valitukseen. Mikäli hallinto-oikeus kumoaa Aki Viitasaaren irtisanomisen ja Viitasaari palaa virkaansa kaupunginjohtajana, päättyy Sinivuoren määräaikaisuus kaupunginjohtajan virassa Viitasaaren paluupäivään.Valtuuston kokouksessa valtuutettu Sami Rajala (kok) esitti määräaikaiseksi kaupunginjohtajaksi kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkista . Toijalalainen kansankoulunopettaja (Vilho Havia) kertoi siellä sattuneesta verilöylystä toukokuun alussa. Leinosen mukaan haastattelujen, valtuuston päätöksen, päätöksen lainvoimaisuuden odottelun ja valitun henkilön irtisanoutumisajan jälkeen eletään luultavasti jo tammikuuta 2019 kun Akaalla on uusi kaupunginjohtaja. Kaupunginhallitus velvoitti viranhaltijat option mahdollisimman nopeaan käyttöön. Akaan kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kokouksessaan viime keskiviikkona hankkia Parmacon siirtokoulun Rasille. Ruokaa saimme kerran pari päivässä jotakin perunoista ja herneistä keitettyä sekasotkua. Keskiviikkona iltapäivällä kokoontunut kaupunginhallitus esitti samana iltana kokoontuneelle valtuustolle, että Sinivuori jatkaa kaupunginjohtajan määräaikaisessa virassa ajalla 1.4.–31.8. punaisten silloin hallussa olleista pitäjistä. Valtuuston puheenjohtaja Jaakko Leinonen arvioi, että Rasin siirtokoulun vuokrakustannukset ovat vuodessa noin 185 000 euroa, minkä lisäksi rahaa tarvitaan heti perustamiskustannuksiin. Rajalan mukaan Sarkkinen on saanut nykyisessä virassaan hyvän näkymän Akaan tulevaisuuden rakentamisesta. Todennäköisesti se ehdottaa, että virka laitetaan uudelleen auki, jolloin kesäkuussa saisimme hakemukset sisään, valtuuston puheenjohtaja Leinonen pohti. Rytkösen mukaan synergiaetujen kautta tämä tulisi edullisemmaksi. Minut tuotiin useiden muiden pakkotyöläisten kanssa rautateitse halkovaunussa Riihimäelle, jonne saavuttiin samana iltana. Riihimäellä sijoitettiin suureen venäläiseen kasarmiin, jossa jo ennestään oli samanlaisia pakkotyöläisiä useita satoja. Puolustusasemiin joutuneet sijoitettiin aina 2-3 punakaartilaisen keskelle. Tänä päivänä en pysty sanomaan, onko sitä Rasin siirtorakennukseen jäljellä, Puhka-Susi kertoi. Äänestysvuorossa Mika Rupponen (sd). Hallintopäällikkö Salla Saari-Männistö otti äänestysliput vastaan. Täällä tapasin pari opettajatoveriani, jotka pari päivää ennen oli suoraan maantieltä otettu saamatta edes koteihin ilmoittaa matkastaan. Yksi valtuutetuista äänesti tyhjää. Jotkut miehet tarttuivat ansaan, edellisenä päivänä oli lähtenyt suurempiakin joukkoja mutta mihinkään vartiopalvelukseen näitä ei viety vaan suoraan etumaisiin puolustusasemiin, pakottiinpa erittäin porvareilta näyttäviä puolustusasemien eteen avoimella kedolla suoraan kiväärija shrapnellitulen ruuaksi ja ellei siinä pysytty, uhattiin ampua. Siirtokoulun rahoitus on hankala asia Siirtokoulun rahoituksen Jukka Saari totesi olevan hankala asia. Talousjohtaja Mari Puhka-Suden mukaan Akaanportin väistötilojen remonttiin on rahoista varattu 100 000 euroa ja Viialan yhtenäiskoululle tulevan 500 oppilaan siirtokoulurakennuksen ruokalan, tuulikaapin ja vessan laajennusosan tekemiseen noin 60 000 euroa.Puhka-Suden mukaan talousarviossa ei ole otettu huomioon myöskään sitä, että Lempäälässä koulua käyvät Viialan oppilaat jatkavat siellä viivästymisen takia koko kevään. Meitä oli siellä noin 300–400 miestä. – Kun puhutaan Rasin siirtokoulurakennuksesta, kuitenkin täytetään Rasin koulun tarpeet. Hankinnassa käytetään jo kilpailutettua siirtokoulun optiota. Ei kaikkia 150 oppilasta varten sitä tilaa tarvitse käyttää, Saari sanoi.Saari jatkoi, että mikäli valtuustossa koetaan hankalaksi siirtokoulun sijoittaminen Rasin koulun alueelle, täytyy valtuuston olla myöntämättä siirtokoululle rahoitusta. Olisi selvintä lähteä siitä tilanteesta, mikä on nyt, Saari totesi. Valtuustossa Saari totesi, että vaikka optiossa puhutaan 150 oppilaasta, siitä voidaan ottaa sen verran kuin Rasilla on tarvetta. Samalla hänen vakituinen virkansa henkilöstöjohtajana on väkisinkin jäänyt heikommalle hoidolle ajanpuutteen vuoksi, Rajala perusteli. – Tässä edellytetään, että kaikki sujuu nopeasti ja päätös tulee ensi kuussa, Leinonen totesi. Tulomme jälkeen tuli kasarmiin joitakin punakaartilaisia houkuttelemaan meitä ottamaan aseita ja lähtemään kylään vartiopalvelukseen. Tappion häämöttäessä ryhdyttiin 15.4.1918, samaan aikaan kun Helsinkiä vallattiin, keräämään 15–55-vuotiaita miehiä aseisiin tai pakkotöihin. kevää etsiä seuraavaa väliaikaista kaupunginjohtajaa kaupungin omasta organisaatiosta. – Tähän väistötilakokonaisuuteen kuluu rahaa. 20 pnä, jolloin jo kuultiin kovaa saksalaisten tykinjyrinää Hyvinkäältä päin olla kasarmissa lähtemättä sieltä mihinkään. Jyri Sarkkinen hävisi määräaikaisen kaupunginjohtajan pestin Sinivuorelle Tiina Kauppinen Akaan kaupungin henkilöstöjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori jatkaa määräaikaisena kaupunginjohtajana elokuun loppuun. Kouluverkkoselvitys on valmistumassa Kaupunginhallituksen päätös perustui Jukka Saaren (vas) tekemään ehdotukseen. Joukossa oli miehiä kaikista yhteiskuntakerroksista, kartanonomistajista ja virkamiehistä renkeihin saakka, jotka eivät olleet punakaartiin liittyneet. – Briitta-Liisa Sinivuori on hoitanut kaupunginjohtajan vaativaa tehtävää lähes vuoden. Uusi kaupunginjohtaja vasta ensi vuonna. Sen jälkeen kaupunginjohtajan valintatyöryhmä kokoontuu ja katsoo, miten edetään. Viialan yhtenäiskoulun kohdalla siirtokoulu on viivästynyt. Tiina Kauppinen. Nyt sitä rahaa on menossa erilaisiin koulujen tarpeisiin. Koululleni Toijalassa tuli tk. Samana iltana kokoontunut valtuusto päätti, että siirtokoulun vuokraja ylläpitokustannuksiin sekä perustamiskustannuksiin varataan tarvittavat määrärahat kuluvalle vuodelle sekä tuleville vuosille. Rämön vaatimuksesta äänestys toteutettiin suljettuna lippuäänestyksenä, koska kyseessä oli virkavaali. On vaikea hahmottaa, onko sitä rahaa vuonna 2018 tässä esitettyjen kulujen kattamiseksi, Saari sanoi. martti.favorin@pp.inet.fi Akaan kaupunki hankkii siirtokoulun Rasille Tiina Kauppinen Rasin koulun oppilaat saavat siirtokoulun oman koulun pihapiiriin. Hän perusteli rakennuksen sijoittamista Rasille sillä, että kouluverkkoselvitystyön ollessa kesken ei muutoksia tässä vaiheessa pidä tehdä. Puheenvuorossaan Saari viittasi Viialan yhtenäiskoululle Parmacolta tilattuihin siirtokoulurakennuksiin, joiden saapuminen on viivästynyt alun perin suunnitellusta. 19 p:n aamupäivällä itse Toijalan ylipäällikkö ja vaati minua heti ampumisen uhalla seuraamaan itseään ja lähtemään Riihimäelle ”pakkotöihin”. Ei auttanut aseettomana muuta kuin totella. Tästä saatuamme vihiä päätimme yksimielisesti lauantaina v.k. Sinne jäi turvaton perheeni, vaimoni pienine lapsineen Toijalan hirmuhallituksen keskelle. Sarjaa kirjoittaa historioitsija Martti Favorin. Leinonen veti kannatuksensa pois Rytkösen esitykseltä, eikä siitä äänestetty. Myöhemmin kokouksessa varavaltuutettu Jouko Rytkönen (kok) esitti, että siirtokoulu hankitaan Viialan yhtenäiskoulun alueelle. Tällä hetkellä koulun oppilaat opiskelevat useissa väistötiloissa. Valtuusto oli päätöksessään yksimielinen. Harri Rämö (sd) totesi puheenvuorossaan Briitta-Liisa Sinivuoren hoitaneen pestiään hyvin ja hän toivoi, että Sinivuori saisi jatkaa tehtävässään. – Jos tehdään nyt muutos Rasin koulun sijainnille, se on viite siihen, mitä myös kouluverkkoselvityksessä tehdään. Tarkistettuaan asian hallintosäännöstä yhdessä hallintopäällikkö Salla Saari-Männistön kanssa Leinonen kuitenkin totesi, ettei siirtokoulun paikan päättäminen kuulu valtuustolle. Akaan Seutu – Keskiviikko 4.4.2018 7 2 palstaa 3 palstaa UUTISET Riihimäellä kasarmissa 18 Akaasta Riihimäelle viedyt miehet. – Sellaista rahaa, joka on aikaisemmin päätetty väistötilojen käyttöön, ei ole tarvinnut niin paljon käyttää. Valtuuston puheenjohtaja Jaakko Leinonen (kok) kannatti Rytkösen esitystä. Saaren mukaan Rasin siirtokoulun kuluja voitaisiin kattaa viivästymisen takia käyttämättä jääneillä rahoilla, mikäli niitä on jäljellä. Osa I P ohjoisen rintaman komentaja Eino Rahja (kuoli Leningradissa 1936) oli turhaan vaatinut asevelvollisuuskutsuntoja. Tavoitteena on, että Rasin siirtokoulu on käytössä koulun alkaessa syksyllä 2018. Rajalan mielestä olisi järAkaan valtuusto äänesti väliaikaisen kaupunginjohtajan pestistä suljetulla lippuäänestyksellä. 20 pnä tuotiin kasarmiin vielä lisää miehiä, jotka oli kerätty Akaan, Vesilahden, Punkalaitumen, Kalvolan, Hattulan m.m. Kuva: Akaan Historia III
Kuva: Akaa-Seuran arkisto. Juha Villanen (vas.), Leevi Ahonen, Jukka Koskinen ja Timo Jansson. Yli-Rekola piti Toijalassa kauppaa 30 vuotta ja myi sen sitten Tatu Ali-Tolpalle 1960. Pertti Ahosella oli 1950-luvulla huuliharppuyhtye, johon kuuluivat hänen lisäkseen Reijo Mattila , Markku Kierikka , Seppo Nuora , Ermo Helpiö , Pekka Hanhinen ja Risto Nieminen .Toisessa kuvassa 1970-luvulta Kinon kellarissa harjoitteli luokkatovereista koostunut bändi Juha Villanen , Leevi Ahonen , Jukka Koskinen ja Timo Jansson . Ylpöntie rakennettiin vasta siinä vaiheessa, kun tätä taloa alettiin rakentamaan. oik. Keskustelussa Leevi myönsi harjoittelun johtaneen hänen osaltaan viitenä vuonna yhteensä neljäänkymmeneen keikkaan Liverpoolin Beatles-viikoilla. Kuva: Matti Yli-Rekolan arkisto. Jälkimmäinen siirtyi muutaman vuoden jälkeen pois, ja tilalle tuli kahvila Kulta-Kissa, jonka useat Akaa-Seuran tilaisuudessa olleet muistivat. Kuvista selvisi, että Ylpöntien suuntaisesti – käytännössä tien kohdalla – sijaitsi Pihlgrenin pitkä tehdasrakennus, jossa valmistettiin tapettia 1930-luvulla ennen nykyisen tehtaan rakentamista Satamatien varteen vuonna 1937. Anja Kinnunen jatkoi sitten yksin kioskin pitoa ja aloitti myös grillitoiminnan 1980-luvulla. Kinon talossa toimi 1940-luvun puolivälistä Toijalan Asuste ja 1950-luvulla muun muassa Toijalan Aitta, Toijalan Urheilutarvike, Puosin autokauppa, Huuskan lihakauppa, Lehväslaihon kirjakauppa ja Karin kemikalio. maaliskuuta kuulijoiden muistoihin sellaisena, kuin se oli silloin ennen. Nimi tulee kyseisestä hattukorjaajasta hämäläisittäin kirjoitettuna. Erkki Ahonen puolusti pihapiirin lapsia Asemantien vasemmalla puolella asemalta tultaessa sijainneet Puron sekä Kyyrän talot on purettu. syyskuuta elokuvalla Senjorita. Viljo Yli-Rekola rakensi paikalle nykyisen liiketalon vuonna 1950, ja siinä aloitti hänen oman kauppansa lisäksi Toijalan Silmälasi ja Toijalan Kello ja Kulta sekä Nahkaja Matkatavarainliike. Talossa toimi muun muassa Laina Bobergin hattukorjaamo. Tämän jälkeen Pauli Mikkonen jatkoi liiketoimintaa. Vasemmalta Yli-Rekolan talo, entinen Heleniuksen talo ja Kinon Talo 1954. Elokuvateatteri oli ensimmäinen kivitalo. Kuva Kinon Talon arkisto. Seppo Nuora, Ermo Helpiö, Pekka Hanhinen, Risto Nieminen. Meijerintien ja Ylpöntien risteyksessä oleva As Oy Sarakulma on 1956 valmistunut aravatalo. Teollisuusneuvos Erkki Ahosta muisteltiin lämpimästi. Yleisö muisti myös, että piharakennuksen alakerrassa revittiin lumppuja. Heimokalliolla Pätsiniementie 11:ssä aloitti toimintansa Nupposen huonekaluliike. Samoihin aikoihin aloitti Riitta Vehmas parturiliikkeen pitämisen Kinon Talossa. Akaa-Seuran arkistosta puuttuu kuva Kyyrän talosta, joka sijaitsi Asemantien ja Meijerintien kulmauksessa. Yhteyttä voi ottaa osoitteella info(at) akaa-seura.fi. Toijalan Sanomat julkaisi elokuvamainoksen etusivullaan. Asemalle päin laskeutuivat liikkeen rappuset, ja näyteikkunaakin saattoi ihastella. Milloin hän oli puolustanut kulmakunnan lapsia, kun asemapäällikkö olisi halunnut kieltää mäenlaskun ja metelöinnin pihapiirissä. Elokuvateatteri oli ensimmäinen kivitalo Pätsiniementiellä Kinon korttelissa oli viime vuosisadan alussa puutaloja. Puutalo oli asuintalo ja purettiin 1967. Se sijaitsi nykyisen Asemantien risteyksen kohdalla. Kyseiset herrat asuivat eri puolilla Pätsiniementietä ja kävivät tätä keskustelua kumpikin parvekkeiltaan. Kuva: Timo Jansson.. Elokuvateatterin aloittaessa toimintansa alkoi sota Euroopassa, ja joulukuussa se keskeytti myös Kinon näytännöt talvisodan alkuajaksi. Nykyisin paikalla on Asemantien risteys. Toisena elokuvana oli Eteenpäin elämään. Vasta vuonna 1953 rakennettiin kolmekerroksinen liikeja asuintalo, joka liittyi aiemmin rakennettuun elokuvateatterin taloon. 8 Keskiviikko 4.4.2018 – Akaan Seutu UUTISET Akaa-Seuran muisteloissa palattiin vuosikymmenten taakse Kinon kellarista noustiin Liverpoolin Beatles-viikoille Kinon kortteli palasi maanantaina 5. He pitivät myös kioskia talon päädyssä. Illan aikana nähtiin satakunta vanhaa valokuvaa Pätsiniementien, Ylpöntien, Meijerintien ja Asemantien välisestä alueesta eli Kinon korttelista eri vuosikymmeniltä.Kuvat olivat Akaa-Seuran valokuva-arkistosta, ja myös useammasta kotialbumista oli saatu yleisölle ennen näkemättömiä kuvia. Taloa omisti Mattilan jälkeen Selin. Reijo Mattila, Pertti Ahonen, Markku Kierikka, tak. Tultaessa Ylpöntien risteyksestä Pätsiniementietä nykyiselle asemalle päin vasemmalla oli puutalo, jonka useampien omistajanvaihdosten jälkeen osti kauppias Viljo Yli-Rekola 1940. Bändi harjoittelee Kinon kellarissa 1970-luvulla. Liisa Sjöblom Pätsiniementie 15 eli Tähtelä 1950-luvulla, jolloin liikkeen näyteikkuna oli jo muutettu ja liikehuoneiston raput kadulle purettu. Kuva: Mauno Oksala/ Akaa-Seuran arkisto. Pätsiniementieltä on Kinon korttelista kadonnut paljon rakennuksia kuten Heimokallion rakennukset ja Tähtelän talo. Kahvilan jälkeen tilassa jatkoi Valokuvaamo Oksala, jota piti ensin Mauno Oksala ja hänen eläkkeelle siirryttyään 1973 Irene Muttilainen pari vuotta. Muistoja heräteltiin Akaa-Seuran järjestämässä teemakahvilassa Kinon elokuvateatterissa. Meijerintien varressa oleva puisto ja leikkipaikka ovat nimeltään Puuperinmäki. Viimeksi mainittu oli liikerakennus, jota kutsuttiin myös Mattilan taloksi omistajan Evert Mattilan mukaan. Tämä oli Ali-Tolpan toinen liike Pappilankylän liikkeen lisäksi. Se rakennettiin 1939, jolloin myös Kinon elokuvanäytökset alkoivat 9. Milloin hän oli antanut pojille elokuvalippuja kiitoksena auton työntämisestä autotallin luiskasta liukkaalla kelillä ylös. Kiinnostuneita oli paikalla runsaasti, noin 70 henkeä, ja Akaa-Seuran kahvitarjoilun jälkeen myös muistot tulivat mieleen ja niitä kerrottiin runsaasti. Myöhemmin liikkeitä talossa olivat muun muassa Mikki Mökki -lastenvaateliike, Savolahden hautausliike ja Taimi Lindströmin Lasi ja taidetavarakauppa. Elokuvateatterin rakennus oli aluksi vain teatterin ja kaksi kauppaa käsittävä rakennus, jonka yläkerrassa omistaja, tehtailija Erkki Ahonen perheineen asui. Kinon elokuvateatteri rakennettiin 1939 ja oli tässä muodossaan vuoteen 1953. Seuraavan tarinaillan Akaa-Seura järjestää 3. Niinpä lapset jatkoivat touhujaan asemapäälliköstä huolimatta. Elokuvien osalta ajankohta oli kuitenkin vaikea. Vehmailla on 50 vuoden kampaamohistoria Seuraava talo Pätsiniementien varrella oli entinen Heleniuksen talo. Elokuvatoiminnan siirryttyä Ahosilta Sierannoille jälkimmäiset perustivat 1967 teatterin viereiseen liiketilaan Mustan Hevosen grillin, josta sai ostaa myös keskiolutta. syyskuuta, ja silloin keskitytään rautatieläisiin. Viime vuodenvaihteessa vietettiin parturija kampaamotoiminnan 50-vuotisjuhlaa Sari Vehmaan liikkeessä, jossa siis tytär jatkaa äitinsä aloittamaa toimintaa. Jos sellainen löytyisi, Akaa-Seura ottaa kuvan mielellään skannattavaksi seuran arkistoon. Hän siirsi ruokaja siirtomaatavarakauppansa nykyisen Pirkan talon paikalta tähän hankkimaansa taloon, jossa hän myös asui. Kun Akaa-Seuran tilaisuudessa puhuttiin korttelin ihmisistä, esille tuli musiikkiharrastus. Ali-Tolppa siirsi kauppansa pian Valtatien varteen ja Anjat Järvinen ja Kinnunen jatkoivat tässä talossa ruokakauppaa. Huuliharppuyhtye 1950-luvulta, ed
Puolueen monitoimimiehen Juhana Suoniemen mukaan vihreiden kriittinen suhtautuminen maakuntauudistukseen ei tarkoita sitä, etteivätkö he tahtoisi olla luomassa uutta hallintotasoa ja -kulttuuria. Suoniemen mielestä vihreiden huoli ympäristönja luonnonsuojelun turvaamisesta on aito, jottei esimerkiksi Talvivaaran kaltainen katastrofi pääse toistumaan. Alakeskukset tärkeitä Juhana Suoniemen mukaan itsehallinnollisen maakunnan kärkihaasteena on ottaa haltuunsa maankäyttöön ja ihmisten liikkumiseen liittyvät haasteet. – Palveluverkoston muotoileminen on jokaisen maakuntalaisen kannalta ratkaisevan tärkeä asia. Sarjassa julkaistiin keskiviikkona 21.3. Suoniemi vartoaa kansalaisten avaavan silmänsä myös Pirkanmaan maakunta pärjää, mutta vaaranpaikkoja lymyää muun muassa ympäristönsuojelussa maakunnan taloudenpidolle. Pirkanmaan Keskustan ja keskiviikkona 28.3. Arvostelulle on sijansa Vihreät ovat olleet hyvin kriittisiä maakunta-uudistusta kohtaan. Realismia varmasti on se, ettei jokaisella pirkanmaalaisella ole 20-30 minuutin ajomatkan päässä lähipalveluja. Uusi kansallispuisto – Tampereen seutu tarvitsee uuden merkittävän kansallispuiston, Juhana Suoniemi vaatii. Esimerkiksi Ylöjärven Seitsemisessä vierailuun on varattava aina kokonainen päivä aikaa. Suoniemen mukaan nykyisten ELY-keskusten tekemä työ on vaarassa vesittyä maakuntien Suomessa. Pirkanmaan Vihreille tulee maakuntavaaleihin täysi lista. Yli 95 prosentilla tämäkin vaade varmasti täyttyy. Hän on Pirkanmaan liiton maakuntahallituksen toinen varapuheenjohtaja ja Pirkanmaan maakuntaja soteuudistuksen poliittisen ohjausryhmän toinen varapuheenjohtaja. – Maakuntien hallussa on erittäin paljon muutakin kuin sosiaalija terveyspalvelut, hän herättelee. Suoniemen mukaan Pirkanmaa luo erittäin modernin ja hyvin toimivan hallinnon, mutta pirkanmaalaista vaikuttajaa huolettaa jo nyt monen pienen maakunnan tulevaisuus. – Meidän on toteutettava erilaisia matkaketjuja. Suoniemen mukaan maakunnan on löydettävä kestäviä ratkaisuja myös vähäväkisten alueiden ihmisten liikkumismahdollisuuksien turvaamiseksi. Vihreä poliitikko odottaa kansalaisten pääsevän nopeasti ja seikkaperäisesti kärryille laajasta kokonaisuudesta, josta maakuntauudistuksen toteuduttua kantavat vastuun itsehallinnolliset maakunnat. huhtikuuta Nokialla. – Siellä on riittävän laaja luontokokonaisuus, joka mahdollistaa puiston luomisen. Pirkanmaan Lehtitalon paikallislehdet ja Radio Sun julkaisevat parhaillaan juttusarjaa, jossa avataan sitä, miten eri puolueet valmistautuvat ensimmäisiin maakuntavaaleihin ja miten ne rakentavat maakuntaohjelmiaan. Päämäärämme on realistinen, kun tarkastelemme puolueemme tämänhetkisiä kannatuslukuja ja viime kuntavaaleissa keräämiämme äänisaldoja, mies linjaa. Mies luottaa puolueensa vahvaan menestykseen ensimmäisissä maakuntavaaleissa. Pirkanmaan Sosialidemokraattien kuulumiset. – Pirkanmaalla ajankohtaisia asioita ovat esimerkiksi turpeennostamiseen ja kiviaineksen ottamiseen liittyvät kysymykset. Lisää ehdokkaita puolue nimeää kevätkokouksessa 21. Suoniemen mukaan maakunnan liikenteellinen toimivuus turvattaisiin toimivalla lähijunaverkolla ja Tampereen kaupunkiseudun yhdistävällä raitiotiesysteemillä. – Erityisen huolestuneita me olemme siitä, minkälaiset voimavarat ja toimintamahdollisuudet maakunnissa annetaan ympäristön tilan seuraamiselle, ympäristönsuojelulle, luonnonsuojelulle, alueiden käytölle, rakentamisen ohjaukselle, kulttuuriympäristöjen hoidolle ja vesivarojen käytölle sekä hoidolle, hän soittaa varoituskelloja. Hänen mukaansa Pirkanmaan suuri vahvuus on maakunnan monipuolisuus monella elämänalueella. Vihreät ovat nimenneet jo 14 ehdokasta. – Muun muassa maakuntahallitus on sovittanut yhteen erittäin vaativia asiakokonaisuuksia. Hän nostaa varoittavaksi esimerkiksi kainuulaisen Talvivaaran onnettomuudet. Miten puolueet valmistautuvat maakuntavaaleihin?. – On tärkeää, että vetovoimainen kansallispuisto sijaitsee voimakkaan väkikeskittymän, Tampereen äärellä. – Myös kehyskunnat Lempäälä ja Kangasala varttuisivat pieniksi kaupungeiksi, mies lisää. Akaan Seutu – Keskiviikko 4.4.2018 9 UUTISET Vihreät kehittävät kriittisesti mutta rakentavasti uutta maakuntahallintoa M Pirkanmaan Vihreät haluaa olla vahva vastuunkantaja ja tulevaisuuden rakentaja itsehallinnollisessa maakunnassa. Hallituksessa on väkeviä poliitikkoja, mutta he eivät ole sortuneet pikkupolitikointiin vaan keskittyvät maakunnan kokonaisedun edistämiseen, kuntaja maakuntapoliitikko antaa tunnustusta. – Dynamona toimiva Tampere tarvitsee maakuntaan uudenlaisia alakeskuksia. – Esimerkiksi Ylöjärvi ja Kangasala ovat jo läheisessä yhteistyössä Tampereen kanssa tiivistääkseen asutusta valittujen liikenneväylien ympärillä. Hänen mielestään verotusoikeudettoman itsehallintoalueen toimintaedellytykset ovat rajalliset. Nyt on vuorossa Pirkanmaan Vihreiden vaaliuutiset. Hän uskoo pikkuruisten maakuntien joutuvan yhdistymään. Hänen mukaansa uuden maakunnan on tartuttava kansallispuistohankkeeseen ensi tehtävinään. Hallintotieteiden maisteri Juhana Suoniemi istuu näköalapaikoilla. Sellaisia olisivat esimerkiksi Nokia ja Sastamala, hän miettii. Suoniemen mukaan kansallispuistoksi sopisi erinomaisesti Teiskossa ja Aitolahdella oleva Kintulampi täydennettynä Orivedellä olevalla Pukalalla. – Vihreät kisaavat kärkikolmikon paikasta itsehallinnollisen Pirkanmaan johdossa. Juhana Suoniemi sanoo, että hänen puolueensa esittämä arvostelu on nostanut päivänvaloon yhteiskunnallisesti tärkeitä ongelmia, jotka pullahtavat esiin suunnitelluissa itsehallinnollisissa maakunnissa. Maakunnalla on työkalupakissaan vain säästäminen ja asiakasmaksut. Tavoitteenamme on saada ainakin 14 maakuntavaltuutettua ensimmäiseen valtuustoon. Päinvastoin. MATTI PULKKINEN Kuntaja maakuntapoliitikko Juhana Suoniemi on jo nimetty Pirkanmaan Vihreiden maakuntavaltuustoehdokkaaksi. VIHREÄLLE päättäjälle on syntynyt vankka käsitys pirkanmaalaisten tahtotilasta rakentaa omasta maakunnasta mallikelpoinen moderni itsehallinnollinen alue
03 545 1030 ma pe 9.30 17 APTEEKKI JMN AUTOHUOLTO OY L evytie 4, 37800 AKAA. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus Kuljetus Jyrkinen Ky 0400 632 731 Akaa • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. Ilmoituksesi julkaistaan lehden jokaisessa numerossa, ja voit päivittää ilmoituksen sisältöä aina, kun haluat. Myyntineuvottelija Asta Kohonen 044 347 7404 Haluatko ilmoittaa Palvelun paikoissa. (03) 542 1567 www.lounaspirtti.fi 0400 987 966 sari@allinapu.fi 03 545 1342 Raija Kolehmainen Irja Numminen Akaan PALVELU PIT Parturi-kampaamo Pia Hakala Puh. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Rakentaminen ja remontointi Kuljetuspalvelut MUUTOT KUL JETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa H 2 O Hair Keskuskatu 38-40 LH5, Viiala ma-pe 10-17, la 10-14 045 116 5455 info@ihanaolkkari.fi www.ihanaolkkari.fi Olkkari Ihana • Vaatteet • Laukut • Sisustus Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit Jari / 050 312 4046 Muista kotitalousvähennys. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Kerron mielelläni lisää. Yrittäjä! Olemalla mukana Akaan Seudun palveluhakemistossa takaat yrityksesi jatkuvan näkyvyyden paikallisten asiakkaidesi silmissä. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ Valitkaa ilmoituslehdeksenne sanomalehti, jonka jokainen rivi luetaan.. 040 138 3213 Palvelemme: 8.00-16.30 www.jmnautohu olto.fi MERSUKORJAAMO MB-Varaosat ja Huolto Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Akaa Ark. Täältä löydät näppärästi yritysten palvelut ja yhteystiedot ja mikä parasta, nyt viikoittain. Kiinnostuitko. Asianajotoimistot Apteekit Asiainhoito Autohuollot Autohuollot Autohuollot Autovuokraus Fysioterapiaa Hotellit Kiinteistöhuollot Kotija siivouspalvelut Muoti Parturi-kampaamot Pitopalvelut Puunkaatoa Suutarit Rakentaminen Öljypoltinhuollot Terve! Katselet juuri palveluhakemistoamme. KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. • Piano ym. Kurkelantie 1, Akaa Puh. 040 140 6000 Soita ja varaa! 0400 529771 www.akaanautovuokraamo.fi KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Herkullinen lounas ja kattava pitopalvelu Myllytie 3, Akaa • P. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi Asianajaja Petri Tolppa p. 040 535 4229 www.jaananjalkahuolto.com Jalkahuollot P. J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Pätsiniementie 5, 37800 Akaa Puh. 10 Keskiviikko 4.4.2018 – Akaan Seutu Rengaspalvelut Monipuolinen rengasliike Akaan Rengas Yrittäjäntie 8, Kylmäkoski 040 831 1708 akaanrengas.fi Ripsipidennykset Tmi Laura Rekioja 045 121 0294 • Ripsipidennykset • YumiLashes -ripsien kestotaivutus • Vartalosokeroinnit Kotikäyntejä Akaan alueella. www.mersupurkaamo.fi Puh. 9.00-17.00. Puh. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään
Luoma heilutti tahtipuikkoa myös ruotsalaissyntyisen Add A Lil Zetin kärryillä. – En yhtään ihmettelisi, vaikka siinä olisi maajoukkueen ykköspassarille Eemi Tervaportille seuraaja ihan parin vuoden sisällä, jatkoi Tihinen Ivanovin suitsutusta. Fedor Ivanov on vasta 17-vuotias, ja hänen otteitaan kannattaa Monitoimihallille tulla seuraamaan. Takavuosien mestaripassari Sergei Ivanovin poika valittiin juuri kesän maaotteluihin valmistautuvan miesten maajoukkueen viimeistelyleireille. Ahlfors on peruskurssin päävalmentaja. Potkuja thainyrkkeily ovat lähellä toisiaan, mutta thainyrkkeilyyn kuuluvat kyynärpäälyönnit ja polvipotkut, Ahlfors kertoo. Lisäksi meillä on pitkä pelitauko takana, joten tuntuma ei varmasti ole paras mahdollinen. Harri Mattila Sekä Akaa-Volleyn mestaruusliigajoukkueen että sen kiitetyn kotiyleisön kausi huipentuu tällä viikolla. Seuraavaa peruskurssia on kaavailtu syksylle. Miehet päättivät jatkaa treenaamista kotikaupungissaan ja perustivat Akaan ensimmäisen thainyrkkeilyseuran saadakseen treenikavereita. Harjoiteltu on kyllä tiiviisti, vakuuttaa Akaa-Volleyn valmentaja Lauri Tihinen . Turha kuvitella, että Mahti luovuttaa helposti. Aapo, Riku ja Kimmo toimivat peruskurssilla ohjaajina. Jatkoryhmässä aletaan treenata fyysisesti kovempaa ja lisätään pikkuhiljaa kontaktia. Aapo Ahlfors on seuran puheenjohtaja, Riku Luoma varapuheenjohtaja ja Kimmo Heiskanen hallituksen jäsen. Nousevia kykyjä on Ivanovin lisäksi 207-senttinen keskitorjuja Severi Savonsalmi , joka on esiintynyt jo nuorten maajoukkueessa. – Tässä sitä nyt ollaan, ensimmäinen peruskurssi on puolivälissä. Hän ei pidä sitä sen vaarallisempana kuin muitakaan urheilulajeja. Sihteerin ja some-vastaavan tehtävät on ottanut vastuulleen itsekin kamppailulajeja harrastanut Aapon serkku Arttu Ahlfors. – Siellä kyllä jokainen tietää paikkansa. Voiton vei kahta kymmenystä paremmalla ajalla Iivari Nurmisen Guggenheim.Lähdön tapahtumista riitti spekuloitavaa muun muassa voittajavaljakon ajolinjoista, mutta tuomaristo ei niihin kiinnittänyt huomiota. Valjakko meni johtoon pian lähdön jälkeen ja piti kärjen aina viimeisille kymmenille metreille saakka. Minulle on thainyrkkeilyssä tullut mustelmia, lihakset ovat kipeytyneet ja kummastakin nilkasta on mennyt nivelsiteet mutta nekin lämmittelyssä, Ahlfors kertoo. Sitävastoin Pauli Luoma sai sakon kahta rataa ajamisesta. Tarja Antola Akaan lentopallokausi huipentuu karsinnoissa Maaninkaa vastaan Viime keväänä Akaa-Volleyn hakkuri Dmitri Borichev ohitti useaan otteeseen Maaningan Yrjö Mastin ja Andrey Ankudovicin torjunnan. Toistaiseksi hinta on tullut vastaan, Akaa Thaiboxing Club ry:n sihteeri Arttu Ahlfors toteaa. Akaa Thaiboxing Club ry:n kaksi kuukautta kestävää peruskurssia seuraa jatkoryhmä. Kuviot ovat varmasti kohdillaan. – Thainyrkkeily on täyskontaktilaji, jossa on mukana lyönnit, potkut ja pystypaini. Akaa Thaiboxing Clubin ovat perustaneet akaalaiset Aapo Ahlfors , Riku Luoma , Kimmo Heiskanen ja Arttu Ahlfors . Mahti ja Akaa-Volley kohtaavat toisen kerran lauantaina Maaningalla ja kolmannen kerran sunnuntaina Akaassa kello 17. Kokenein on 40-vuotias hakkuri Andrey Ankudovic . Luoman ravureille kolmossijat Rauli Ala-Karvia Akaalainen Pauli Luoma teki näyttäviä ajoja maanantaina Forssan Pilvenmäen ravien hienoisessa lumisateessa. Ryhmä tuli täyteen aika nopeasti, ja kysyntää oli vähän enemmänkin kuin tilaan voitiin ottaa, Aapo Ahlfors kertoo. Tavoitteena on, että jatkoryhmäläiset pystyvät ottelunomaiseen harjoitteluun eli sparraamaan keskenään. Kimmo Heiskanen (vas.), Riku Luoma ja Aapo Ahlfors toimivat ohjaajina peruskurssilla. Akaan libero Sakari Liehu (9) jatkaa takakentällä mutta Jimmy Hernandezia (3) ei tällä kerralla parketilla nähdä. Joonas Myllerin (vas.) harjoitteluparin Aku Mikkolan mukaan kunnonkohotus oli yksi syy lähteä mukaan thainyrkkeilyn peruskurssille. Maaningan Mahti on sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruuden intoa. Peruskurssilla on harrastajia 16-vuotiaasta alle nelikymppiseen. Jos jollakulla on kipinä kilpailemiseen, olemme valmiit myös siihen, Aapo Ahlfors toteaa. Joukkueen kokoonpano ei juuri ole muuttunut vuoden takaisesta. Seurat etsivät kamppailulajeille nykyisiä suurempia ja toimivampia tiloja. Kiinnostus kamppailu-urheiluun on peräisin lapsuudesta, jolloin taisteluja toimintaelokuvat tekivät vaikutuksen pikkupoikaan.– Kamppailulajikipinä iski, kun ala-asteikäisenä tuli katseltua kungfuja Rocky-elokuvia. Alaikärajana seurassa on 15 vuotta. Seuran ensimmäinen peruskurssi pyörii parhaillaan 12 osanottajan voimin Akaan Kamppailijat ry:n salilla Hämeentie 69:ssä Toijalassa. – Olemme käyneet katsomassa vanhaa Siwan rakennusta, joka olisi koon puolesta täydellinen pienin muutoksin. Noin 50 metriä ennen maalia työn sankarin ohi rynnivät Ville Grönstrandin Catahecassa Zest (18,2a) ja Harri Koivusen Wall Street Comery (18,3a). Seurat etsivät harjoitustilaa Puheenjohtaja Aapo Ahlfors ja sihteeri Arttu Ahlfors kertovat thainyrkkeilyseuran, Akaan Kamppailijoiden ja Toijalan monitoimihallin väestönsuojassa harjoittelevan Akaan Iskun virittelevän yhteistyötä. Kun lisäksi joukkueen nuori ja lahjakas passari Fedor Ivanov on taas vuotta kokeneempi, on meidän torjunnalla varmasti kiirettä, arvioi Tihinen. Aapo Ahlfors on harrastanut useita kamppailulajeja mutta tykästynyt eniten juuri thainyrkkeilyyn sen fyysisyyden vuoksi. Puheenjohtaja korostaa, että thainyrkkeilyllä ei ole mitään tekemistä väkivallan kanssa, vaikka se voi näyttää rajulta. Maaninka antoi Akaa-Volleylle tiukan vastuksen tarkalleen vuosi sitten pelatuissa ykkössarjan välierissä. Akaa-Volley karsii liigapaikastaan ensimmäisen kerran jo keskiviikkona, kun Ykkössarjan toiseksi sijoittunut Maaningan Mahti saapuu Toijalan Monitoimihallille kello 18.30 alkavaan peliin. – Peruskurssilla opetellaan perustekniikat rauhallisesti ja turvallisesti ilman isompaa kontaktia parin kanssa. Kaverista mittaa hyvällä mielellä Puheenjohtaja Aapo Ahlfors kuvailee thainyrkkeilyä tehokkaaksi kamppailuja kuntoilulajiksi, joka sopii sekä miehille että naisille. Haavereita toki voi sattua kuten joka lajissa. Luoman tamma oli kolmas ajalla 18,4a. Luoman ranskalaistamma Binserta D'Eam ravasi omassa ryhmäajossaan kolmanneksi samalla ajalla 16,8a kuin kakkoseksi tullut Tommi Kylliäisen Rainbow Geronimo. Treenikaverit ovat kasvamassa Seuran perustaminen tuli ajankohtaiseksi, kun Aapo, Riku ja Kimmo lopettivat kamppailulajien treenaamisen Tampereella harrastajaporukan hupenemisen ja kulkemisen työläyden takia. Karsintasarjassa se joukkue, joka ensin saavuttaa kolme voittoa, saa oikeuden anoa liigapaikkaa ensi syksylle. Ensin meillä oli pelko siitä, että tuleeko peruskurssille ketään, mutta kysyntä yllätti positiivisesti. Harri Mattila. Seuran suunnitelmissa on myös kuntothainyrkkeily. Joukkuelajit eivät ole koskaan tuntuneet omalta jutulta. Kun Rantaperkiön Isku jäi runkosarjassa taakse, akaalaiset saivat kotiedun karsintaan.– Kotiyleisön tuki on varmasti tarpeen. Akaan Seutu – Keskiviikko 4.4.2018 11 URHEILU Kamppailu-urheilun harrastajat perustivat Akaaseen thainyrkkeilyseuran Tarja Antola Akaassa on aloittanut toimintansa thainyrkkeilyn erikoisseura Akaa Thaiboxing Club ry. – On vaan yksinkertaisesti mukavaa ottaa kaverista mittaa hyvällä mielellä
Tervetuloa! Ma 9.4. Lähimmäistupa ja kirpputori avoinna klo 11-14. Taljala-Kuurila-Niemi-Sittala-Oikola-kinkerit klo 18 Terttu Tiitisellä, Iittalantie 543. 4. Nuoret ja nuoret aikuiset: Ke 11.4. Ke 11.4. Sanan ja laulun hetki. Muu toiminta: Kohtaamispaikka , Seurahuoneenkatu 4 avoinna ti ja pe klo 10-13. Liput 15 € ovelta, osa lipputuotosta yhteisvastuukeräykselle, myös lipaskeräys Yhteisvastuukeräykselle. Diakoniatyö: Toivon talon ruokailu työttömille ja eläkeläisille ma-to klo 11.30-12.30. To 12.4. Su 8.4. Yhteiskristillinen Agapeateria 11.30 Akaan srk-salissa. Lähetyspiiri klo 13 alasalissa. Messu klo 10 Kalvolan kirkossa. ja kesäleirin osalta 2.-29.5. 040 849 4496. Diakoniapiiri klo 13 Lähetystuvalla. Ma 9.4. Lounas Yhteisvastuukeräyksen hyväksi (10€). Ti 10.4. Retken hinta 33 €. Ajanvaraus numerosta 040 350 4901. Matkaporukkaan mahtuu vielä mukaan. Ehkäpä ensi vuonna pääsiäinen saa aivan uuden merkityksen ja pääsiäisaamun riemu on koskettavaa ja täyteläistä iloa pelastuksesta. klo 10 Messu Kappelikirkossa. SÄÄKSMÄKI Pääsiäisen muovivuori ja haudan kivi N yt on maisteltu mämmiä kerman kanssa tai vaniljakastikkeen kanssa ja väitelty kumpi on se oikea tapa. Millainen mahtoi olla se suuri kivi, joka vieritettiin haudan suulle ja pian myös suulta syrjään. KALVOLA Kastettu: Emilia Inka Josefiina Jokinen, Elmo Oskari Lehti, Santtureino Frans Otava Saarinen. Askartelupiiri lähetyksen hyväksi klo 13 Lähimmäistuvalla. Vaikka markkinatalous koittaa kaupallistaa pyhät hukuttamalla ne lahjoihin, makeisiin ja kausiherkkuihin, hakee mieli jotakin sisältöä – jotakin suurempaa merkitystä pyhien vietolle. Vesilahden seurakuntavierailu klo 18 srk-salissa. Tarjoilua ja keskustelua. Tule juttelemaan Riinan kanssa. Vieraana Heli Mattila Kuntoaskeleesta. Ma 9.4. Mukana kolme ripariryhmää. tiedustelut 040 553 1007. Kylmäkoski To 5.4. 6.4. Lounaan jälkeen matkakertomus Nepalista, Tuula Ruokonen. Keskustelukerho klo 13 alasalissa. Avoin ja maksuton kerho myös lähialueen asukkaille. ko 11.50 Sääksmäen kirkkoPappilanniemi. Ehtoollinen, Jarno Jalonen ja Jouni Kivimaa. Tuotto Yhteisvastuukeräykselle. Seurakunta maksaa kahvisi. Tervetuloa ihan kaikki! Mukana mm. klo 18 Luentosarja Kohtaamisia Kristuksen kanssa jatkuu seurakuntatalolla. Herättäjäyhdistyksen kirkkopyhä ja kirkkokahvit. 040 350 4901. Toni Tatti musisoi. ei kohtaamispaikkaa! Viiala Ma 9.4. Leirille voivat osallistua 6-14 vuotiaat koululaiset. luokkalaisille) Linnanmäelle la 5.5. fi/ilmottaudu. Joka maanantai klo 10 Ikääntyvien kuntoliikunta Valkeakosken kirkon luentosalissa ja joka lauantai klo 10 Juusontien kerhotilassa. To 5.4. Maaret Manni-Korpi. Su 8.4. Messu klo 10. Lähimmäistupa ja kirpputori avoinna klo 11-14. Salmiovirta. auki kevätretken osalta 4.-19.4. Helenius, Salmiovirta, Peltokoski. Jotakin kai kertoo tapahtumien merkityksestä se, että edelleen voimme matkustaa näille seuduille ja löytää Öljymäen, Vuorisaarnavuoren, kulkea Via Dolorosaa ja paljon muuta. Muistikahvila klo 12, aiheena runot ja lorut. Kohtaamispaikka klo 9 keskiviikkoisin alasalissa. HUOM! 11.4. Ortodoksinen liturgia klo 10 alasalissa. Lähetä vapaamuotoinen työpaikkahakemus 15.4. klo 18 Riparikonsertti Kappelikirkossa. Israel –piiri klo 18. Uskon, että Raamatun lukeminen muuttuu aivan toisenlaiseksi, kun matkan jälkeen voi sijoittaa kertomukset muistoihin piirtyneisiin aitoihin kuviin.Sain kohta rippikouluikäisen poikani innostumaan matkasta tai oikeastaan kirkkoherramme Ali herätti innostuksen. klo 18 Yhteisvastuun iltakirkko musiikin siivin Sääksmäen kirkossa. Lisätiedot: Tuomo Saarikko, p. On avattu suklaamunia ja löydetty hurja määrä muovista rihkamaa. Klo 20 jatkuu miesten illalla. Yhteistyössä mielenterveysseuran kanssa. klo 17.30 Majatalotiimin kokous seurakuntatalolla To 12.4. tapahtuu netissä osoitteessa: www.hameenlinnanseurakunnat. Raamattupiiri klo 18 srk-talossa. To 12.4. Tässä iltakirkossa ei ole ehtoollista. Kirkkoherra Harri Henttinen yhdessä seurakuntalaisten kanssa. AKAA Kastetut: Jone Samuel Salonen. klo 9 Miesten juttutupa Kohtaamispaikalla. Alustus Matti Neulanen: Poimintoja Mikael Acricolasta. Ti 10.4. klo 18 Ave Maria -konsertti Sääksmäen kirkossa. Tuntuu siltikin tyhjältä. Kristinuskon tärkeitä ajankohtia ovat joulu ja pääsiäinen. Ilm. Liturgi Kalle Roine, saarna Raisa Jarkkola Herättäjäyhdistyksestä. klo 13 kaikille avoin Diakoniakahvila , kahvilaan kutsutaan erityisesti diakoniatyön asiakkaita, Seurahuoneenkatu 4 Eläkeikäisten toiminta: Ma 9.4. To 12.4. Su 8.4. Laura Suokas, Tomi Kujansuu ja Elina Virtanen. luku. Musiikkipitoinen iltakirkko järjestetään yhteistyössä Valkeakosken musiikkiopiston kanssa. Jumalanpalvelukset: Su 8.4. Hinta 2€. piano, viulu, kantele ja laulajia sekä Jouni Kivimaa, Pirkko Pyyhtiä ja Maaret ManniKorpi. Jumalanpalvelukset: Su 8.4. To 5.4. Ke 11.4. Vieläkö pitäisi etsiä kaupasta se yksi muna, jossa keräilysarjan puuttuva figuuri. klo 18 Riparikonsertti Kappelikirkossa. ”Olen särkynyt saviruukku 40 vuotta.” Mukana esiintymässä myös Körttikuoro. Kahvirahat yhteisvastuun hyväksi. Rukouksen talo joka sunnuntai klo 17-20, Seurahuoneenkatu 4. Lapset ja perheet: Kirkkomuskari on lopettanut toimintansa tältä kaudelta. Musiikki: Su 8.4. Kitaramusiikkia barokista nykyaikaan –konsertti klo 16. klo 18 Yhteisvastuun iltakirkko musiikin siivin Sääksmäen kirkossa. Lähtö klo 10.15, paluu noin klo 20.45. Työ tapahtuu kaupungin vanhuspalveluiden tuetun asumisen yksiköissä ja Lähitorilla vanhusten kanssa ulkoillen ja muussa virkistystoiminnassa. Harvoin on tilaisuutta päästä näkemään maisemia, jotka yli 2000 vuotta ovat säilyneet tai on säilytetty lähes muuttumattomina. Koululaisten kesäleiri 29.6-1.7. klo 16 Rukouspiiri seurakuntatalon toimitushuoneessa. Heli Rintamäen tehtävään siunaaminen, Roine, Hytönen, Lapsikuoro. Pe 6.4. Tarpiakodin lauluhetki klo 13. mennessä elina.m.virtanen@evl. Tämän vuoden syksyllä järjestetään Akaan seurakunnasta matka, jonka aikana käymme muun muassa Kapernaumissa, Getsemanessa, Öljymäellä ja monissa muissa Raamatun kertomusten kohteissa. Ma 9.4. ”Neulemessu” klo 10. Messu klo 10. Työ kestää kaksi viikkoa ja palkka on 400€. Ke 11.4. Invalidikerho klo 15 alasalissa. klo 17 Naisten Pankin kuukausitapaamine n Kohtaamispaikalla, Seurahuoneenk. 040 804 9484. klo 12 Pappilanniemen päiväpiiri . klo 11 Päivi Partanen ja 13.4. 12 Keskiviikko 4.4.2018 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Virpi Lintunen Toijala Ke 4.4. klo 11.30 Eläkeikäisten virkistyspäivä seurakuntatalolla. ortodoksit, helluntailaiset ja adventistit. Ke 11.4. Näin pääsiäisen aikaan ovat ajatuksissa olleet ne paikat, jonne Jeesuksen viimeiset maanpäälliset päivät sijoittuvat, missä kaikki tärkeät asiat tapahtuivat. Messu klo 10 Kalvolan kirkossa. Maksuton kyyti reittiä klo 11.10 Pälkäneentie-Koivuniemen th-Lukonmäenristeys-Uskilantie-Haukilan koulu-Ritvalanraitti-n. Paluukuljetus lähtee klo 14.15. Ilm. Leirin hinta on 30 €. klo 14 Leskien kahvila Kohtaamispaikalla, Seurahuoneenkatu 4. Tulossa: Ti 17.4. Seurakunta tarjoaa OP-KESÄDUUNI 2018 kautta kaksi kesätyöpaikkaa 15-17 vuotiaille koskilaisille nuorille. Muu toiminta: Ke 4.4. Illassa musiikkia eri soittimin; mm. Teetarjoilu. Suomessa näille sijoille olisi kai rakennettu jo kauppakeskuksia ja kerrostaloja. Ilm. To 12.4. Ahlajärvi-Lintumaan kinkerit Eero Riutalla, Tyvijärventie 35. Israelissa on kuitenkin kunnioitettu Kristuksen uhria ja voimme päästä tutustumaan ja eläytymään aikalaisten elämään tänäkin päivänä. Konsertit: Su 15.4. Papin pöytä klo 10.15 Nina’s Caféssa. Johanna Törmälä ja Hanna Yogaswaran. Ma 9.4. Su 15.4. Nikkilä. klo 13 Virsikulkuset seurakuntatalolla. Mukana Elisa Peltonen ja Tuomo Saarikko. fi. klo 9-10 p. Kuollut: Helmi Kyllikki Ahlfors 85 v, Merja Hillevi Joronen 63 v, Anne Maria Suomalainen 53 v. Ke 11.4. Sanan ja laulun ilta klo 18 Galleriakirkossa, Kinnarintie 13C. Iltakahvit! Mukana Antero Kallio, Salmiovirta, Ali-Löytty ja Ruska-sekä Koraalikuorot. Kalevi Kiviniemi, urut ja Heikki Rainio, tenori. Ke 11.4. Tule juttelemaan Riinan kanssa. Pakkanen, Salmesvuori. Palvelupäivä klo 12 srk-talossa. klo 18 Valkeakosken kirkkokuoro seurakuntatalolla. Saastamoinen, Karhu. Aamurukous klo 8 keskiviikkoisin kirkossa. Loimalahden leirikeskuksessa. Koulujen ylijäämäruoan jakelu koulupäivinä ilmaiseksi omiin astioihin klo 12.50–13.20 Diakoniatoimisto on avoinna tito klo 9-12. Ota mukaan oma kudin, messun aikana saa kutoa ja kirkkokahveilla voi jutella toisten harrastajien kanssa. Siunattua viikkoa sinulle! Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kirkkovaltuutettu ja messuryhmän vetäjä.. Seurakunta maksaa kahvisi. Ruokailu 8€. Lapsityö tarjoaa kirkkokahvit. ma 9.4. klo 13 Apian kerho . Silti vietämme pääsiäistä surren pitkäperjantaina ja iloitsemme Kristuksen ylösnousemisesta pääsiäisaamuna. Vapaa pääsy! Ma 9.4. Jukka Salmisen konsertti Kalvolan kirkossa klo 18. Tervetuloa! Ti 10.4. Papin pöytä klo 10.30 Kuhnuri ja kuningatar –kahvilassa. On hienoa viedä oma poika samoille seuduille, jossa toinen poika on paljon aiemmin antanut mittaamattoman arvokkaan lahjan meille jokaiselle. Su 8.4. Kaikille avoin raamattupiiri srk-talolla klo 17.30, käsittelemme Kirjettä filippiläisille, sen 4. Ihmismieli on siitä kumma, että on vaikea uskoa, ellemme näe. klo 17.30 Miesten lentopalloa ja sauna Pappilanniemessä. To 5.4. Ruoka 6€, kyyti 2€. Tilaa Riitalta p. Tervetuloa! Tiedoksi: Koululaisten kevätretki (1.-6. Ti 10.4. 040 804 9483 tai Tuija Paajanen, p. Ehtoollishartaus klo 14 Sauvolan hyvinvointikeskuksessa. Nipponpiiri klo 15 Seija Kaukosella, Torkontie 35
klo 10-17 Muistokivet aikain virrassa HAUTAKIVIEN ESITTELVPÄIVÄ Hyviä kivipäivä tarjouksia! Asiantuntija paikalla. Teorbi on luutun ja barokkikitaran ohella yksi renessanssija barokkiaikakausien keskeisimmistä näppäilysoittimista. Samalla seurattiin diaesitystä vuosien varrella otetuista kuvista killan eri tilaisuuksissa. Omia teatteritai konserttimatkoja on myös järjestetty vuosittain lähialueiden teattereihin kuten viimeksi Meidän Suomi -esitystä katsomaan ja kuulemaan Valkeakosken teatteriin. Kiitämme erityisesti Torkonkartanon henkilökuntaa rakkaamme kunnioittavasta ja ihmisarvoisesta hoitamisesta. Toiminnan aikana on käyty vuosittain paikallisissa vanhainkodeissa vierailulla, jolloin ohjelmassa on ollut tuolijumpan lisäksi yhteislaulua ja kahvittelua. Rakkaamme Helmi Kyllikki AHLFORS o.s. asti), Veera 040 742 2711 (7.5. 24.9.1964 Espoo k. klo 12 Jouni ja Henna Orava, Nordintie 5 (Pappila). sporttisaitti.com/uskollisuuden_kilta/. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. Konserttiin on vapaa pääsy. Kiltalaisilla on paljon yhteisiä kokemuksia ja muistoja muun muassa seurasta, kisamatkoilta ja kursseilta. Tervetuloa! Kukka & Hautaus Laakso Keskuskatu 42, 37830 Akaa #Ei"Suomen Kivivalmiste Oy www.suomenkivivalmiste.fi Rakkaamme Jaana Kristiina HEINONEN s. päivänä maaliskuuta kokoontui Allin Pirtille 30 Uskollisuuden killan jäsentä juhlimaan killan 25-vuotista taivalta. Rakkaudella kaivaten Kari Peetu ja Elizabeth Heini, Jake ja Jimi Taija ja Omid Juuli ja Samuli Taina perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. jälk.) Toijala Susanna 040 765 5544, Berit 040 358 3334 Eeva Tujunen. Tällä hetkellä Toni Tatti opiskelee Jorma Salmelan kitaraoppilaana Tampereen ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogin koulutusohjelmassa pääaineena kitara, sivuaineena teorbi. Erilaiset retket ja kurssit sekä valtakunnallinen Kiltapäivä ja muut kiltalaisten Edellinen kiltaäiti eli puheenjohtaja Sisko Lehtinen (oik.) ja perustajajäsenet Maija Matomäki, Raili Mäkinen sekä Saara Virtanen kukitettiin juhlassa. Rakkaamme Anne Maria SUOMALAINEN o.s. Toni Tatti aloitti kitaransoiton Huittisten musiikkiopistossa 10-vuotiaana Ilpo Vuorenojan oppilaana. Rakkaudella Matti Oli sulla sydän niin lämmin, hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. 14.6.1932 Akaa k. Kiitos myös muille vuosien varrella Kyllikin hoitoon osallistuneille hoitajille. Lämmin kiitos osanotosta. Nykyisin Tovolin U-kilta kokoontuu kerran kuukaudessa maanantai-iltapäivisin. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä aina muistit ja huolta kannoit. 25-vuotisjuhlassa muistettiin kukkasin perustajajäseniä, joista paikalle olivat saapuneet kiltamuori Raili Mäkinen , Maija Matomäki (killan sihteeri 23 vuotta) ja Saara Virtanen . Tovolin U-kilta osallistuu kiltatoimintaan myös alueellisesti Sydän-Suomen kiltapiirissä ja valtakunnallisesti. Killan toimintamuotoja ovat muun muassa tapaamiset, retket ja esitelmät. Rintamäki s. Viiala Mervi 040 358 3336, Ulla 040 358 3337 Kylmäkoski Annikka 040 819 1802 (3.5. Tovolin Uskollisuuden kilta täytti 25 vuotta Maanantaina 26. Kyseessä on Tovoli ry:n alaisuudessa toimiva kilta, johon kaikki viisi vuotta voimisteluseuraan kuuluneet, 25 vuotta täyttäneet voivat liittyä. Kiltalaisten toiminnan kulmakivi on ystävyys. www.viialanhelluntaiseurakunta.net/ Toni Tatti konsertoi Kylmäkosken kirkossa Akaan Seutu Kitaristi ja teorbisti Toni Tatti konsertoi Kylmäkosken kirkossa sunnuntaina 8.4. kello 16. Akaan Seutu – Keskiviikko 4.4.2018 13 HAUTAKIVET Kaiverrukset, kultaukset, entisöinnit, kaikki alan työt edullisesti suoraan valmistajalta MUISTOKIVI OY M. Nämä kokemukset ovat muovanneet kiltalaisten välille elinikäisiä ystävyyssuhteita. Liisa Sjöblom TERVETULOA MUKAAN AKAAN SEURAKUNNAN LAPSITYÖN KERHOIHIN Ilmoittautuminen uuteen kerhokauteen alkaa 3.4.18! Vuoden aikana meillä on monenlaista toimintaa. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. 12.9.1967 Toijala k. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Konsertissa kuultava ohjelma on osa Toni Tatin keväällä 2018 esittämää resitaalia. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi Torstaina 12.4. Konsertissa kuullaan säveliä barokista nykyaikaan. Olet sydämellisesti tervetullut! Odotamme teitä! Lisätietoa ja yhteystiedot löytyvät http://www.akaanseurakunta.fi/ryhmat/lapsille-ja-lapsiperheille FB: Akaan srk lapsi– ja perhetyö Kasvatuksen työalavastaava, Hanna puh. Kiltalaisten tapaamisissa kaikuu aina iloinen puheensorina. Rakkaudella muistaen Markku ja Sakari Laura äiti ja Tami Teresa sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Toijalaan perustettu kilta oli järjestysnumeroltaan 92, ja tällä hetkellä Suomessa toimii kilta 129 voimisteluseurassa.25-vuotisjuhlassa kiltaäiti eli killan puheenjohtaja Liisa Sjöblom kertoi Tovolin killan menneistä vuosista. 040 725 7415 3 v, 4-5v lapsille on omia maksuttomia PÄIVÄKERHORYHMIÄ. 9.3.2018 Akaa Jäi ahkera työsi muistoksi meille hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Peltonen s. Kysy lisää rohkeasti oman asuinalueesi ohjaajilta. Kilta kokoaa seuran jäsenet ystävyyttä ja henkistä vireyttä ylläpitäväksi ryhmäksi. Kuulimme myös Toijalan mieskuoron laulua kuten aina niin komean Suomen laulun. Hän elää ajatuksissa, muistoissa ja sydämissä. tapaamiset ovat osa vuosittaista toimintaa. Kuvassa onnittelijoina puheenjohtaja Liisa Sjöblom (toinen vas.) ja varapuheenjohtaja Merja Lehtonen (vas.). Kiltaan otetaan uusia jäseniä ja kiinnostuneet voivat tutustua toimintaamme muun muassa Tovolin kotisivuilla https://tovoli. Kahvitarjoilu. Lukion jälkeen opinnot jatkuivat Tampereen teknillisessä yliopistossa, jonka jälkeen Toni jatkoi kitaransoiton opiskelua ensin Tampereen konservatoriossa. Uskollisuuden Killassa toteutetaan perinteistä kilta-ajatusta sovellettuna Voimisteluliiton arvoihin ja toimintaan. Kilta on osa pääseura Tovolia, mutta sillä on oma johtokunta eli emännistö. Poisnukkuneista perustajajäsenistä kaksi henkilöä, entinen kiltamuori Kyllikki Helpiö ja Kerttu Mäenpää , olivat aikoinaan myös Tovolin, silloisen Toijalan Naisvoimistelijoiden perustajajäseniä vuonna 1924.Saamme myös kiittää 25-vuoden takaista Tovolin puheenjohtajaa Anja Riikosta ja rahastonhoitajaa Kaija Syrjästä aktiivisesta toiminnasta killan perustamisessa. 15.3.2018 Akaa Rakas ihminen ei koskaan kuole. Kiitollisuudella muisteltiin myös niitä perustajajäseniä, jotka eivät juhlaamme päässeet, näitä ovat Vuokko Haarala , Anja Matikainen , Liisa Villanen , Irja Toivonen , Maija Laine ja Lea Ranta . Viialan Helluntaiseurakunta Su 8.4. 17.3.2018 Akaa Pitkä matka yhdessä kuljettiin. Saavutit ensin määränpään, minä tänne jäin yksin ja ikävään. Kaila, Kuivaspääntie 150, Lempäälä Veistämö P. Kiittäen ja kaivaten Pekka ja Marja Sirpa ja Kari Mummua ikävöiden ja kaivaten Ville, Salla ja Riikka Kyllikkiä kaipaamaan jäivät Eila-sisko perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Toni Tatti soittaa 14-kielisellä barokkiteorbilla, jossa on nylon-, suolija metallikieliä. Lämmin kiitos osanotosta
Sontulantie 3, Akaa. 570 ryhmän kork. päivä 2018 klo 18.00 alkaen Ellilän kievarissa Akaassa. Hämeen Turistiauton kuljetukset Viialasta, lähtö taksiaukiolta 45 min ennen ottelua, paluu 15 min ottelun jälkeen, meno-paluu 5 €/hlö. ja Akaa-klubilaiset ilmaiseksi. 8-18 la 9-15 K EI TT IÖ T liu ku ov et ko m er ot kh hka lu st ee t w cka lu st ee t Ammattitaitoiset myyjämme auttavat ilman ajan varausta kalusteiden suunnittelussa kotiin ja mökille. 040 744 6893 Kaavanmukaisia hyväpohjaisia omakotitalotontteja Nahkialassa. Pe 6.4. Lämpöpumput . KODINKONEHUOLLOT . Hallitus KOKOUKSIA RIVI-ILMOITUKSET Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. Vuokra 390e/kk. 18000 KOMERORYHMÄ Talonpoika, Sileä, Pyöreäreuna, Kaisa tai Martta -ovella (500€) valkoinen runko, r.syv. Omalta tehtaaltamme kaapit nopeasti erikoismittojenkin mukaan. Viialan tori klo 14-17. Akaa-Volley – Maaningan Mahti . Sistonen Puh. 046 556 1141 HALUTAAN VUOKRATA Pirkan Helmi ry:n VUOSIKOKOUS 24.4.2018 klo 18 Allin Pirtillä, os. Osoite: Tyriseväntie 20, 37800 Akaa. 14 Keskiviikko 4.4.2018 – Akaan Seutu Mestaruusliigan karsintaottelu Toijalan monitoimihallilla ke 4.4. 1200 (500€) (511€) Tavarat järjestyksee n edullisesti! Saarioispuolen Metsästysseura ry YLEINEN HIRVIJA PEURALUPIA KÄSITTELEVÄ KOKOUS Saarioismajalla tiistaina 24.4. klo 17.00. Puh. Asennus Huolto Korjaukset Akaan Rengas 040 831 1708 KESÄRENKAAT 195/65-15 205/55-16 205/60-16 225/45-17 290e 320e 420e 440e HA 300e 350e 440e 470e GY 350e 420e 495e 520e MI AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Rakennuspalvelu A.J. Mestaruusliigan karsintaottelu Toijalan monitoimihallilla su 8.4. 2245, lev. klo 18.30. 0500 425 045 VUOKRALLE TARJOTAAN MYYDÄÄN Rantakansan vesialueen osakaskunnan YLEINEN KOKOUS pidetään huhtikuun 18. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24) Tehtaanmyymälästä koko kodin kalusteet 22v kokemuksella! Meiltä saat kalusterun koja jopa parissa päivässä! 350 € KOMERORYHMÄ Holvikaari, Talonpoika, Sileä tai Martta -ovella (511€) valkoinen runko, r.syv. PERUNOITA Säkeittäin ja kiloittain mm. 050-548 3333 Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Paikallinen yrittäjä Puh. ja juureksia. JA TALOSI KAUNIINA AINA. 10€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi Haittilantie 22 B 3, keittiöllinen yksiö+parveke 32m². Otteluliput: aikuiset 15 €, eläkeläiset 12 €, kausikorttilaiset 10 €, alle 16 v. Pakastimet . 400 ryhmän kork. Hoitokunta Halutaan vuokrata KAKSIO Toijalan keskustasta. Siikli, Annabella, Fontana ym. KODIN SÄHKÖTYÖT . klo 18.30. Puh. 029 5660 680 MYYDÄÄN TYÖSUORITUKSIA TYÖSUORITUKSIA ikkunasto.fi Urjalantie 101, 31760 Urjala asiakaspalvelu@ikkunasto.fi IKKUNAT Puu-alumiiniasennettuna ikkunat ja ulko-ovet Daniel 0400 332 333 Ongelmia ikkunoissa tai ulko-ovissa. 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24), matkap. 2080, lev. Hellat . TORIKAUPAT. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Jääkaapit . Kokouksen alkuun alustus tietokirjailija ja Pirkan Kylät ry:n pj Juha Kuismalta. Tule ihastumaan valikoimaan ja pyydä tarjous! Eija 040 352 7202 yli 13v alalla Jaana 040 352 7205 yli 15v alalla Kirsi 0400 788 444 yli 22v alalla Minna 040 352 7206 yli 14v alalla Marika 040 352 7207 yli 12v alalla Mika 040 351 5558 yli 13v alalla Nina 040 352 7208 yli 19v alalla lankap. 050 548 3333 JULKISIVUN MAALAUS PELTIKATON MAALAUS TIILIKATON PINNOITUS PYYDÄ MEIDÄT KÄYMÄÄN! www.sorcolor.fi 029-1700462 ONNI OLKOON OMANASI ELÄMÄSI RETKELLÄ RIEMU, RAUHA SYDÄMELLÄS’ JOKAISELLA HETKELLÄ. Pesukoneet . Otteluisäntänä . Ota yhteyttä, tulen katsomaan jatarjoan uudet asennettuna! Kysy myös kuljetuspalvelua! Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI ylojarvi@keittiokalustetukut.fi 020 720 9240 ark. Pirkanmaan oikeusaputoimisto Akaan toimipaikka Kalevantie 9, Akaa p. Puh. T:mi Kulkki, Kauvatsa 0400 959 400. Kokouksessa käsitellään sääntömääräisten asioiden lisäksi Terisjärven uoman mahdollista ruoppausta
Viialan MLL:n tuore puheenjohtaja Hanna Siponen kertoo, että hän haluaa myös laajentaa yhteistyötä muiden Akaan MLL:n yhdistysten kanssa. Meille tarjottiin liikuntakerhoa varten tila Hirvialhon koululta, mutta emme halua ottaa sitä vastaan. – Munien etsintä on ollut parasta! Niskala kommentoi.Kyseessä oli Mannerheimin Lastensuojeluliiton Viialan yhdistyksen Koko perheen pääsiäisrieha, jonka uusi hallitus oli ideoinut piristämään kevättä. Haaste, jonka yhdistys on kohdannut ideoidessaan uutta toimintaa Viialaan, on liittynyt tiloihin. Akaan Seutu – Keskiviikko 4.4.2018 15 Onnittelut Ruokalista Akaan koulut ja päiväkodit TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Ukko, torstaina Ira, Irina, Irene, Iro, perjantaina Ville, Vili, Jami, Viljami, lauantaina Allan, Ahvo, sunnuntaina Suoma, Suometar, romanien kansallispäivä, maanantaina Elias, Eelis, Eeli, Eljas, Mikael Agricolan päivä, suomen kielen päivä, tiistaina Tero. Samuel Niskala oli ehtinyt serkkujensa Niko ja Joni Tasson kanssa käydä katsomassa jo paloautoa ja ratsastamassa Taikaponeilla. Pyrimme elävöittämään kylää ja olemaan lapsiperheiden arjessa mukana. Riehan toteuttamisessa auttoivat Viialan taajaman lähikaupat, joilta yhdistys oli saanut lahjoituksena suklaamunat. Tilat haasteena Viialan MLL:n hallitukseen on saatu kahden viimeisen vuoden aikana peräti kuusi uutta jäsentä. Sini Lehkosen ja Satu Mäntylän mukaan he ovat pärjänneet tuoreella porukalla hyvin, ja onneksi mukana on edelleen pari kokeneempaakin aktiivia. Toukokuun lopulla yhdistys on mukana Viialan markkinoilla, ja kesällä se järjestää leikkikenttätoimintaa paikallisten nuorten ohjaamana. Tämän vuoden alussa uusia aloitti kaksi. johdosta! T. – Me haluaisimme järjestää vauvakahvilan, iltaperhekahvilan ja liikuntakerhon, mutta meillä ei ole tiloja. – Olisi hienoa, jos saataisiin yhdistettyä Akaan voimat. Edes haasteita aiheuttava lumimäärä ei tuntunut häiritsevän etsijöitä, jotka joutuivat kahlaamaan jopa polveen asti ylettyvässä hangessa. Leena Nyysti Pääsiäispupu oli käynyt piilottamassa Viialassa Metsälinnan lähimetsään lauantaina peräti 172 suklaamunaa. isomummu, mummu, vaari, serkut ja sukulaiset Viikko 15 Maanantai Makaronilaatikko, salaatti Tiistai Mustamakkara/jauhemaksapihvit, perunasose, puolukkahillo, salaatti Keskiviikko Keltainen kalakeitto, ruisleipä, tuorepala Torstai Chili sin carne, riisi/ perunat, salaatti, leipä Perjantai Kinkkukiusaus/ kebabkiusaus, salaatti Ilmoita vauvauutiset Akaan Seudussa toimitus@akaanseutu.fi Suklaamunien etsinnästä muodostui hitti Viialan MLL:n pääsiäisriehassa Viialan MLL:n uudet hallituksen jäsenet Sini Lehkonen (vas.) ja Satu Mäntylä ovat ideoineet paljon uusia tapahtumia tulevalle vuodelle. Rastilla häärineet Sini Lehkonen ja Satu Mäntylä kertoivat, että tavoitteena on muutenkin piristää yhdistyksen toimintaa ja lisätä tapahtumia Viialan taajamassa. ja Valkeakoskelle Taikaponien tilalle lähdetään retkelle 16.5. Eipä siis ihme, että metsässä kävi ajoittain kuhina, kun lapset vanhempineen koettivat löytää pupun kätköjä. – Toijalan puolelta Syystuuletuksesta on lainattu idea Kevättuuletukseen. Emme halua olla mukana edesauttamassa kenenkään sairastumista huonon sisäilman vuoksi. Lastenvaatteiden vaihtotapahtuma Kevättuuletus järjestetään Työväentalolla 15.4., perhekahvilassa on valokuvausta 18.4., Äitien ilta järjestetään 4.5. Tämä on tavallaan mielenilmaus meiltä, Lehkonen kertoo.– Meillä olisi innokkaita vetäjiä kerhoille, mutta tilojen puute estää meitä järjestämässä niitä, Mäntylä harmittelee. Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Aurinkoiset onnittelut 5-vuotiaalle Ossille 5.4. – Meillä on kevätkauteen suunnitteilla vaikka mitä. Satu Mäntylä tarkisti löydettyjen munien numerot. Myös yhtenäiskoulun tukioppilaat auttavat yhdistystä eri tapahtumissa. Metsässä rämpiminen vei kuitenkin voiton. Ideoita lainaten Yksittäisiä tapahtumia tilojen puute ei onneksi estä järjestämästä. Toimivia käytäntöjä ja hyviä ideoita on järkevää laittaa kiertämään. Taikaponit saivat aikaa jonon Metsälinnan takapihalle. Fanni jatkoi munajahdista poniajelulle.. Leena Nyysti Fanni Pakkanen oli veljensä ja äitinsä kanssa munajahdissa. Lapset kasvavat niin nopeasti, että se on fiksua, kun voi vaihtaa pieneksi jääneet vaatteet sopivan kokoisiin, Lehkonen hymyilee. Viialan yhtenäiskoulun väliaikaistilojen tarvikkeita varten yhdistys on mukana keräämässä varoja koulun vanhempainyhdistyksen kanssa. Tavoite on myös tuoda näkyvyyttä yhdistykselle, Lehkonen kertoo.Aktiivit toivovat näkyvyyden tuovan lisää väkeä myös entisen pappilan tiloihin perhekahvilaan, joka on yksi yhdistyksen pitkäaikainen panostuksen kohde
Onnittelujen vastaanotto klo 11.00-11.45. Kokouksessa käsitellään sääntöjen kevätkokoukselle määräämät asiat. Ke 4.4. Tervetuloa porukkaan ulkoilemaan ja ulkoiluttamaan ja tarjoamaan auttava käsi, ennakkoilmoittautuminen 9.4. 16.00 Pakkahuone, Tullikamarin aukio 2, Tampere. Vieraana Veikko Huovinen aiheenaan Sotalapsena pohjoismaissa. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Kerhopäivä ja hallituksen kokous. Ti 10.4. Etelä-Pirkanmaan Hengitysyhdistys ry Kesäretki. Lisätiedot ja sitovat ilmoittautumiset viimeistään 15.4. Akaan Seudun Suomi-Viro Seura ry Martin markkinat. Runsas kulttuuriohjelma. Tuomo Smått kertoo OP Akaan toiminnasta. Tapahtumassa on kahvio, josta voi ostaa naposteltavaa temppuilun lomassa. A-Volley ry:n sääntömääräinen kevätkokous maanantaina 23.4. ja 24.4. Muuta ei tarvita kuin auttamisen halu. Myös paikallisille kyvyille mahdollisuus esittäytyä torikansalle esiintymislavalla. 10.00 Su 8.4. Kahvit Huuska. Akaan Seudun Diabetesyhdistys Tossua toisen eteen. Otsalamppu mukaan. La 14.4. Akaan Seudun Ruskat ry Tarinatupa. Kurssi on maksuton ja kahvitkin tarjotaan! Ilmoittaudu 13.4. Eduskuntaan mennään to 19.4. Ke 11.4. Ryhmässä sinulla on mahdollisuus kuulla muiden samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien tarinoita ja saada vertaistukea. Tule mukaan. Ke 11.4. Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. Ma 16.4. Hintaan sisältyvät bussija venekuljetukset, majoitus, ruokailut ja oppaan palvelut. Sääntömääräinen kevätkokous. Ilmoittaudu 20.5. Tervetuloa kannustamaan. Kummallakin pelipaikalla on kahvio, jonka tuotto menee E-poikien hyväksi. La 7.4. 18.00 Laaksola, Ryödintie 2, 37800 Akaa. Lumikenkien vuokrausmahdollisuus (Lempäälän Lumikenkäilijät ry varaukset. Ma 9.4. Martin markkinat toisen kerran Tampereella. Vielä vapaita myyntipaikkoja torilla ja Valtatiellä. MajoiA-Volley Ry E-poikien A-finaali. krs. Yhteys kummassakin tapauksessa Pentti Kulla 040 554 9311. Esillä sääntöjen määräämät asiat. (paluu 9.6.) oman valintasi mukaan. La 7.4. Perhelippu 10 e/perhe. Työpajan jälkeen 2 h vapaata shoppailuun/ ruokailuun. Su 30.9. Katso tarkemmin www.martinmarkkinat.fi Akaan Vanhempienverkosto ry Akaan Vanhempienverkosto ry vuosikokous. klo 17.45 Urjalassa Majakalta, Viialassa torilta ja Toijalassa Ritolan Tapetin piipulta. 19.00 21.00 Nina’s Café Place. Hotelli Viiking SPA. Miika Rautiainen kertoo Pirkanmaan diabetesyhdistysten sote-verkoston kuulumisia. 11.00 Toijalan Sampolassa, Sampolantie 3. krs. Pääsymaksu 3 e/lapsi. 9.00 La 9.6. Palkaksi saa hyvän mielen ja uusia ystäviä. Kahvitus alkaa klo 11.00. rivitanssi klo 12.00-14.00. Akaan Kokoomus ry. Esitys Aatamin puvussa ja vähän Eevankin 30.6.2018 Viikinsaaressa alkaa klo 14. 12.00 14.00 Toijalan Sampola. Toijala-Akaa Rotary Club ry Viikkokokous. Pärnussa (Estonia Medical Spa, puistotalo). 19.00 21.00 Nina’s Café Place (Valtatie 5). La 30.6. 9.00 12.00 Kirkkotori 10, 2. Aiheena käsityöt, myös vähän erikoisemmat. Pe 8.6. 040 505 0819, tiina.rissa@ finfamipirkanmaa.fi MLL Toijalan yhdistys Kuperkeikkajuhla. Jälleen kerran kuperkeikkajuhla kutsuu perheet viettämään yhteistä aikaa erilaisten rastien ja esitysten pariin. Pe 6.4. SPR Akaan osasto kaipaa lisää vapaaehtoisia ulkoiluavuksi niin Kylmäkosken Tarpiakodille kuin Havulinnan asukkaiden ulkoiluttamiseen. Lions Club Toijala ry Toijalan Markkinat 2018. Lisäksi ajankohtaiset asiat ja arpajaiset sekä mahdollisuus maksaa vuoden 2018 jäsenmaksu käteisellä. mennessä Sirpa Koivisto 0400 845 510. Järjestää Tuglas-seura. Pe 6.4.2018 klo 9-12, Kirkkotori 6, Toijala. Viikinsaari. 18.00 20.00 Allin Pirtti, Sontulantie 3. Ti 10.4. samasta paikasta klo 18.00. Kahvitarjoilu. Suunnitellaan kaikille kuntalaisille avointa tilaisuutta. Bussi lähtee Viialan taksiasemalta klo 8.15 ja Toijalasta S-Market klo 8.30. To 12.4. Tervetuloa! Johtokunta Pirkanmaan Muistiyhdistys Akaan muistikahvila. 18.00 Puolukkapolku 1, 37550 Lempäälä. Kylpylämatka Pärnuun 2 hengen Standardhuoneissa. Narikassa on aina kuukausittain vaihtuvaa ohjelmaa, käy lukemassa Facebookista sivulta Kohtaamispaikka Narikka Akaa tai osoitteesta akaa.fi Narikassa tavattavissa aikuissosiaalityöntekijä. Aikuiset ja sylivauvat ilmaiseksi. Tossua Toisen eteen ke 7.2. Lapsille hauskaa puuhaa Piipoon ohjatussa sirkustyöpajassa la 14.4. To 5.4. seurakuntatalon Alasalissa klo 15. Tiistaina klo 15-18 järjestetään kurssi, jonne ovat tervetulleita kaikki, jotka ovat kiinnostuneita ulkoiluttamaan ikäihmisiä. SPR Akaan Osasto Tarpiakodin ulkoilutus. 7.00 La 6.10. Tuothan kuvat 30.4.2018 mennessä. To 5.4. Päihdemieli-ryhmässä käydään keskustelujen ja harjoitusten avulla läpi, millaisia haasteita, ajatuksia ja tunteita läheisen liiallinen päihdekäyttö tuo sinun elämääsi. Tule katsomaan mahtavia temppuja ja osallistumaan hauskoille rasteille. spanKevätkokous 18.4. 10.00 Su 8.4. 17.30 Ravintola Leskirouva. Ohjelma klo 10-11 liikunnan tärkeys ikäihmiselle ja pieni jumppahetki yhdessä kuntohoitaja Ritva Ryhäsen ohjein. Bussiin mahtuu myös jos haluaa vain shoppailla. mennessä: Tiina Rissa puh. Ti 17.4. Kesäteatterimatka. Valassaaret. Kaikille muistiasioista kiinnostuneille avoin kohtaamispaikka. Valtatie 8, Toijala. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. Arpajaiset autossa. Kokoomus Akaassa 100 vuotta -kirjatyöryhmä etsii vanhoja valokuvia vuosien varrelta käytettäväksi kirjaan. Su 27.5. Huomaa tämä kevätkokouksen muuttunut aika verrattuna tämän vuoden jäsentiedotteeseen./span Akaan Seudun Invalidit ry Kerho. Ti 24.4. tuolijumppa ja askartelu klo 9.00, kahvit klo 10.00, keppijumppa, lauluryhmä Pirteät, pulinakerho klo 10.30, boccia klo 12.30-15.00. Ruissalon kylpylä. 16 Keskiviikko 4.4.2018 – Akaan Seutu Kerhopäivä. Lääkärintarkastus tulopäivänä. Mahdollista kulkea jalan. Matka toteutetaan yhteistyössä Kaari-Matkat Oy:n kanssa. Viikkokisat jatkuvat Akaan Keilahallilla. Hinta 35 e ( sisältää edestakaisen bussimatkan asema-Toijala-Tre, vesibussimatkan ja lipun). Pe 6.4. Ystäväkurssi ulkoiluystäville Akaan Kylmäkoskella. Lisätietoa keilahallilla. Tervetuloa Akaan Vanhempienverkosto ry hallitus. Akaan Lähitori Yhdessäoloa ja tukea arjen kysymyksiin. Kisassa keilataan 6-sarjaa. 13.00 Sampolassa, Sampolantie 3. Ke 18.4. Ti 10.4. tunnin ajan, säästä riippuen. 10.00 11.00 Allin Pirtti, Sontulantie 3. Ke 18.4. Raippaluotoon, Valassaariin ja Söderfjärdenin meteorikraateriin. Valmiiksi skannatut kuvat voi lähettää osoitteeseen tomi.p.koistinen@gmail.com ja jos haluat lainata kuvia meidän skannattavaksi, lähetä viestiä mainittuun osoitteeseen. Säävaraus. Tervetuloa päättämään kotiseututyön suunnasta Akaassa! Akaan Keila ry Viikkokisat. Akaan Vanhempienverkosto ry:n vuosikokous Allin Pirtillä klo 18.00. 15.00 Toijalan tori ja Valtatie. Tervetuloa keskustelemaan miehen elämästä ja kuulemaan miessakkien toiminnasta! Kylmäkosken Aseman Kyläyhdistys ry Sirkustyöpaja. Ma 23.4. Ohjattua ohjelmaa ja kiertoajelu oppaan kanssa Turkuun. Su 2.9. Ma 9.4. Ma 9.4. Kuntoja virkistysloma kesän kauneimpaan aikaan 5.-7.6.2018 Ruissalon kylpylään. Ke 18.4. klo 17.30 Nina’s Café Place, Toijala. Tuulialle/050 575 9288. Kohtaamispaikka Narikka avoinna klo 12-15 ja vieraaksi saapuu Miessait ry klo 13. Samoojien 30-vuotisretki Valassaarille. Kohtaamispaikka Narikka Kohtaamispaikka Narikka avoinna klo 1215. Sampolassa, klo 9.00 pelataan bocciaa, klo 11.00 hallituksen kokous, klo 13.00 lauluryhmän harjoitukset. Lippuja rajoitettu määrä, joten varaa omasi pian Päiviltä 050 378 7876. Tilaisuus on kaikille avoin. klo 17-19 SPR:n tila Sykkeessä (Valtatie 9, Toijala). Seuraava retki tiistaina 10.4. Erillinen kutsu on lähetetty maaliskuun alussa kaikille neuvoston varsinaisille ja varajäsenille sekä jäsenyhdistyksien puheenjohtajille. Ryhmä kokoontuu tiistaisin 10.4., 17.4. E-poikien tiikerisarjan A-finaaliturnaus Viialan Palloiluhallilla ja Pappilan koululla. Kesäinen kylpyläviikko. La 7.4. 040 357 3006). Esillä sääntöjen määräämät asiat. 17.30 19.30. Tervetuloa! Narikassa vieraana Miessakit ry klo 13. (paluu 2.6.) tai 3.6. mennessä joko sähköpostilla osoitteeseen spr.toijala@netti.fi tai numeroon 0400 633 019. Juhla alkaa klo 12.00. Reiki bussilla Lempäälästä Vaasan kautta Raippaluotoon. Osuuspankintalon kokoustila, Haavistontie 1. Akaan Seudun Diabetesyhdistys kevätkokous. Retken hinta on noin 300 e osallistuja, jos 23 henkilöä. 17.45 18.45. Myytävänä virolaisten käsityöläisten tuotteita ja virolaisia herkkuja. Pikaiset ilmottautumiset Päiville 050 378 7876. 19.00 Allin Pirtti, Sontulantie 3, 37800 Akaa (Toijala). Matka noin 3 km metsäpolkuja pitkin ja kesto noin 2 tuntia. Lähtö Lempäälän Kiviahosta Puolukkapolku 1:n luota klo 18.00. Kohtaamispaikka Narikka avoinna klo 9-12 ja tavattavissa on aikuissosiaalityöntekijä Anu Suonto klo 10 alkaen. Pe 31.8. Kohtaamispaikka Narikka on avoinna klo 1215, tervetuloa! Narikka on kaikille työikäisille suunnattu paikka, jossa voi tutustua uusiin ihmisiin, kahvitella, lukea sanomalehtiä sekä saada vertaistukea, ohjausta ja neuvontaa. Akaan vanhusja vammaisneuvoston kokoontuminen. Sunnuntain pelipaikka ja ohjelma määräytyy lauantain pelien perusteella. mennesä sähköpostiin lempaalansamoojat@gmail.com tai tekstiviestillä 040 590 2101, saat lisätietoja retkestä. yhdistyksen 45-vuotisjuhla Sampolassa. tumme Odd Inn -majatalossa Raippaluodossa 6-10 henkilön huoneistoissa. MTK Akaa-Sääksmäki ry MTK Akaa-Sääksmäen kevätkokous. Ti 17.4. Matkalta mukaan.. Ma 30.4. Lauantaina A-Volley pelaa Pappilan koululla klo 11.00 OrPo A-Volley, 14.00 A-Volley OU Tiikerit, 16.00 A-Volley Paterit. Ilmoittautumiset ryhmään 9.4. Pe 6.4.2018 13.00 14.30 Spr:n Syke, Valtatie 9, Toijala. Lempäälän Seudun Samoojat ry Lumikenkäretki. Hinta jäsen 200 e ja ei jäsen 230 e / puolihoidolla. 12.00 15.00 Kirkkotori 10, 2. Alle 4-v. To 12.4. Ti 5.6. Akaan Kokoomus 100 vuotta -kirjaprojekti. Ilmoita kuvan mukana päivämäärä, jolloin kuva on otettu ja mitä kuva esittää tai keitä henkilöitä siinä on. Täysihoidolla. 14.00 16.30 Toijalan yhteiskoulu. Tänä vuonna juhlassa teemana sirkus. Mielenterveysomaiset Pirkanmaa FinFami ry Päihdemieli-ryhmä Akaassa. Tarpiakoti Akaan Kylmäkoski. 12.00 15.00 Kirkkotori 10, 2. Esitelmä Yepzon Oy: Otto Linna. 10.00 12.00 Ideapark. Su 8.4. Kirjatyöryhmä valitsee yhdessä kirjoittajan kanssa julkaistavat kuvat. Lähtö Akaasta joko 27.5. Tarpiakodin asukkaiden ulkoilutus ke klo 13 alkaen n. Ma 9.4. krs. 17.00 Viialan Palloiluhallli ja Pappilan koulu. Tarjolla on aina kahvia ja pientä purtavaa. tuolijumppa klo 11, lattiacurling klo 12, boccia klo 13.30. Retkellä tutustumme mm. Kylpylämatka Pärnuun. Auto lähtee Viialasta klo 11.00 ja Toijala S-market 11.30, matkalta mukaan. Akaan Rotaryklubi Viikkokokous. Toijalan Sampolassa 13.4. klo 10-12. To 7.6. Nuotiopaikalla on makkaran paistomahdollisuus. Akaa-Seura ry Sääntömääräinen kevätkokous. Matka tehdään yhdessä Toijalan Moottorivenekerhon kanssa. Ma 9.4 rivitanssi klo 12.00-14.00, kirjapiiri klo 12.30. aikuisen seurassa. Kaikille avoin retki Saarikonmäen laavulle torstaina 5.4. 15.00 Sampolassa, Sampolantie 3
Lapset vanhempien mukana maksu Tmi Markku Tuomi Nahkatehtaantie 10, Viiala 0400 628 933 KESÄRENKAAT Hankook 175/ 65/14 265e 195/ 65/15 290e 205/55/16 320e Linglong 195/ 65/15 235e 205/55/16 250e 225/50/17 300e Kumho 205/60/16 360e 225/45/17 380e 225/50/17 450e Myös muita kokoja ja malleja. Tervetuloa viihtymään Akustiset-ryhmän esitysten myötä ja kokemaan hyviä hetkiä musiikin maailmassa, iskelmäklassikoiden parissa. Akustisten kokoonpanossa ovat Teija Vierikko laulu, Tuula Rannanjärvi-Laukkanen huilu ja saksofoni, Mikko Mikkola trumpetti, Jari Laurila kitara, Tapani Uotila basso, Kari Linna rummut, Joni Toivonen haitari sekä vierailevana fonistina Valtteri Pärssinen. Käsiteltävinä asioina kevätkokousasiat sekä ampumaratojen parannusja kehittämisasiat. Tilaisuus kaikille avoin. Lähtöpaikat Toijala Nahkialanjärvi Tapettitehtaan piipun luota, Viiala tori, Urjala Majakan piha. Viialan maaja kotitalousnaiset Energiapäivä. klo 11.00 Huutokauppahuone, Nahkatehtaantie 10 AKAA / Viiala Tarjolla n. La 14.4. To 19.4. Toijalan Pohjola-Norden tarjoaa kuulijoille pullakahvit Pohjolan päivän kunniaksi. Kolmelle parhaalle palkinnot. Toijalan Moottorivenekerho ry Polttopuuja siivoustalkoot. KUULUTUS Asetetaan julkisesti nähtäville seuraava asemakaavan muutos • Akaan hyvinvointikeskus asemakaavan muutos, ehdotus Asiakirjat ovat nähtävillä 4.4.-6.5.2018 välisen ajan kaupungintalon 2. Turnaukseen osallistuu meidän lisäksi Lempäälän, Valkeakosken, Nokian ja Tampereen Eläkeläiset. Kaupunginhallitus 28.3.2018 MYYDÄÄN hyväpuustoinen METSÄPALSTA noin 6 ha Akaan Kylmäkoskella. Kevätkokous. 650 kohdetta mm. Tiistaitiimaan saamme iltapäiväkahvien vieraaksi lähetysja tiedotussihteeri Jaana Viitakangas-Klemolan. Perinteinen leiri käynnistyy patikoinnilla Monarilta Toukolaan perjantaina klo 18. (huom. kerroksen kaavoituksen ilmoitustaululla, kaupungin kirjastoissa sekä kaupungin nettisivuilla. 17.45. Puustoarvio juuri tehty. 14.00 Lounaspirtti, Myllytie 3. Saippuan valm. VREL Toijalan Osasto ry Kerho. Toijala Hölkkä sunnuntaina 22.4.2018. Torkonkartano klo 13.30. alk. klo 9. Makkaratarjoilu. Lisätietoja: Margit Främling puh. Lauluporukka to 8.3. Su 22.4. Viialan Työväenyhdistys ry Viialan Työväenyhdistys. Kulukorvaus 15 e sisältää kahvitarjoilun väliajalla. Kerho Sampolassa ti 20.03.2018 klo 11.00. Metsäkeskuksesta mukana Mikko Tilvis ja Juha Hiitelä. Pe 20.4. Ti 10.4. Su 22.7. Leiri järjestetään, mikäli yli 20 urheilijaa on tulossa leirille. alkaen klo 10, osoite Jaakolantie 30. 040 720 2092. pahtumista on kulunut tasan 100 vuotta. Iltapäiväkahvit. Menemme Toijalan seudun Sotainvalidien vieraaksi torstaina 19.4. klo 14.00 ja Senioritupa 12.4. Kyydin voi tilata Eevalta p. Valmistelut alkaa jo klo Toijalan ja Ympäristön Sotaveteraanit ry Tiistaitiima. klo 10 17 bocciaturnaus. 8.30 keittiön osalta. Ti 3.4. ja 3 hoitoa/pvä. alkaen. Myös uuden klapikoneen esittely. Jäsenet tervetuloa. klo 14.00. La 7.4. Viialan Marttayhdistys ry Lähtö Kurkistukseen pe 6.4.2018 Tampere-Talo. Bussi mukana koko viikon. Viialan Luoti r.y:n kevätkokous 2018 pidetään Luodin ilma-aseradalla, Keskuskatu 48, 37830 AKAA, keskiviikkona 4.4.2018 klo 18.15 alkaen. Su 8.4. Ota oma kirves mukaan. Perillä 6 yötä ja hinta 460 e/ hlö 2 ruokailua/vrk ja 480 e/hlö 3 ruokailua/vrk. Kolme rataa kaksi tuntia aikaa suorittaa oma kilpasarja. Nina’s Café Place. 040 525 5679. Talkoo-ohjelmassa polttopuiden pilkkomista ja Kekän mökin siivousta. Tarjoilua. la 28.7. Uudessa vesija saunakeskuksessa käyttö suto, rajaton sisäänpääsy aukioloaikana pe 12-17. väliaikatarjoilun. 17.00 Kaarina Kalliolla, Mäntysalontie 6, Toijala. taidetta, hyviä kalusteita, paljon eri alojen keräilytavaraa, taideja käyttölasia, Arabia astiastoja (ruoka / kahvi), paljon lankoja, tekstiilejä, koruja, taloustavaraa ja paljon muuta. Kari Salolle 040 567 9371. Ke 4.4. Ke 11.4. Ti 17.4. Kantatilan kiinteistötunnus on 20-455-4-2. päivä) mahdollisimman isolla joukolla. Yhdistyksemme keilamestaruuskilpailut alkaa klo 18.00. klo 11.45. Sääntömääräinen kevätkokous su 8.4.2018 klo 17.00. Ma 9.4. Tervetuloa kerhoon! Lauluporukka Arwola 5.4. kerhotalo Sampola. Ti 10.4. Tossua toisen eteen -kävelyt. Kahvia ja arpajaiset. Lounaspirtti. Päätetään kotiseutumatkasta, laulellaan sekä kahvitellaan. Kerho 17.4. Paluu sunnuntaina aamupäivällä. Tervetuloa jäsenet jännäämään ja kannustamaan omiamme. Akaan Seutu – Keskiviikko 4.4.2018 17 Toijalan Valpas Veteraanikerho. 14.00 seurakuntatalon alasali. Toijalan seudun reserviläiset Keilamestaruus. Toijala Hölkkä. Tilaisuus järjestetään Nina's Cafe Placessa Valtatiellä. Kerhotalo Sampola. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.. Toijalasta S-marketilta klo 8.30. Askartelun kohteena myyjäiset. 12.00 Nahkialan koulu Akaa. Koe keskellä kesää Pärnun hiekkarannat lähellä hotellia. Liiton karaokekilpailuihin Lopelle to 19.4. Asiakirjoista voi jättää palautetta määräaikaan 6.5.2018 mennessä kaavoitusyksikköön os. 18.00 Su 22.4. Toijalan Seudun Sotainvalidit ry Torstaikerho. Arwola ja to 29.3. Ilmari Nurminen kertoo eduskunnan kuulumiset ma 16.4. Lääk.tark. https://toijalanvauhti.yhdistysavain.fi/yleisurheilu/kilpailut/toijala-holkka/ Viialan Eläkeläiset ry Verenpainemittausta. Ilmoittautuminen avattu. Kaikki jäsenet tervetuloa. Nyt yleisöllä on mahdollisuus kuulla erityisesti Akaan tapahtumista kyseisenä levottomana vuonna. Tervetuloa talkoilemaan! Toijalan Pohjola-Norden ry Pohjolan päivän tilaisuus. Alaikäraja n. naistoimikunnan tytöt keittää taas makoisat kaffeet lähetystuvalla tiistaina 10.4. Lisätietoja ja ilm. Ti 20.3. 14.00 Toijalan Yhteiskoulu, Kurisjärventie 18, Toijala. Jukka Salminen on perehtynyt aiheeseen perinpohjaisesti tutkiessaan materiaalia Toijalan Seudun Reserviupseerikerhon viime syksynä julkaisemaan kirjaan Akaa yli vaikeiden aikojen 1918 ja 1939–1945 osa 2. Ennakkomyynti Vaateliike Huuska 1.3. Ohjaana Liisa Lampela. Toijalan Seudun Sydänyhdistys ry Tossua toisen eteen -kävelyt. 10.00 Toukola. 18.00 Akaan keilahalli. Käsitellään kevätkokouksen sääntömääräiset ym asiat. 9.45 klo 10 bocciaja askartelukerho. Ilmoita toukokuun loppuun mennessä puh. 17.00 20.00 Työväentalo. Kts. Ti 10.4. Aurinkoenergian esittelyä. Tervetuloa kaikki mukaan. Hei! Jälleen voi nauttia hyvästä musiikista, tule mukaan! AKUSTISTEN juhlaKONSERTTI – ISKELMÄKLASSIKOITA Toijalan Yhteiskoululla su 15.4.2018 klo 14. Vuoden 1918 tapahtumista kirjoitetaan paljon juuri tällä hetkellä, kun taJukka Salminen on perehtynyt Akaan vuoden 1918 sotasurmiin ja muihin tuomioihin ja kertoo niistä Toijalan Pohjola-Nordenin järjestämässä tilaisuudessa. Maaja kotitalousseuran järjestämä energiapäivä Kimmo Jaakolan hallilla la 14.4. Palsta sijaitsee noin 2 km Kylmäkosken asemalta. Puiden pilkkomista ja päärakennuksen sisäremontin aloitus. Matka kaikille avoin. kello 17.30 tilaisuuden, jossa yleisesikuntaeverstiluutnantti evp Jukka Salminen kertoo aiheesta Sotasurmat ja muut tuomiot Akaassa 1918. Hänen määräämät kolme hoitoa päivässä. Tervetuloa joukolla mukaan. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Pärnussa Puistotalo, Kaari-matkojen bussi mukana. Kahvitellaan ja arpajaiset. 14.00 Metsola-sali. Ruokailu, aamupala, lounas ja päivällinen. kurssi Ty-talolla 30.4. Kesää odotellessa keväinen HUUTOKAUPPA la 7.4. Viialan VPK Viialan VPK Naisosasto. Koska kirjasta on painos loppu, ainoa mahdollisuus tutustua aiheeseen on tulla kuulemaan kirjoittajan esitystä. Laivalla ruokailu noutopöydästä meno-paluu. kuvia osasta kohteita www.piijuska.net TERVETULOA! KUULUTUKSIA HUUTOKAUPPOJA SEKALAISIA MYYDÄÄN Viialan Eläkkeensaajat ry Pärnun matkalle ei tarvitse olla jäsen. Kahvitarjoilu! Toijalan Seudun Maanpuolustusnaiset ry Sääntömääräinen kevätkokous. Sampolassa klo 11.00. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Akustisten konsertti Iskelmäklassikoita. Bussi kulkee Viialassa Matomäen ja Keskuskadun kautta taksiaukiolle, josta lähtö klo 8.15. Kerho. Viialan Hopea-Ankkuri ry Nypyn talkoot. klo 11 Leposten lauluharjoitukset, klo 12 tiistaikerho, jossa pohdimme arvoituksia (joten tuokaa omiakin mukananne), ja jälkihiki myyjäisistä. Su 15.4. Järjestää Sydänyhdistys Kulukorvaus 15 € sis. Tervetuloa Pohjolan päivän tilaisuuteen Nina’s Café Placeen klo 17.30! Ye evl evp Jukka Salminen kertoo Akaasta vaikeina aikoina 1918. Tarjolla soppaa lisukkeineen, höyrymakkaraa ja kahvit pullan kera sopuhintaan. Tervetuloa kerhoon miehet ja naiset klo 14.00. 9.00 13.00 Kekkä-saaressa. 7 vuotta. Vierailijana Pekka Ahlfors, asia DNA:n hyödyntäminen sukututkimuksessa. Kansaned. Viialan Luoti r.y. To 29.3. Leirille ilmoittautuminen Karille mahdollisimman pian sähköpostiin kari.uolamo@gmail.com. 10.00 Nyppy. To 5.4. Lisätiedot: kaavasuunnittelija Pekka Seppänen, etunimi.sukunimi@akaa.fi. To 12.4. lähdemme pikkubussilla klo 7 Viialan taksiaukiolta. Vierailu. Ma 9.4. Vierailijana Kaisa Pyykkö kertoo energiahoidosta. Osallistumismaksu 5,-. Naisosaston kevätkokous klo 18.00 Viialan paloasemalla. Jukka Salminen puhuu Akaan vuoden 1918 sotasurmista Akaan Seutu Toijalan Pohjola-Norden järjestää Pohjolan päivänä maanantaina 9.4. 040 579 1070. Tervetuloa kaikki asiasta kiinnostuneet! Viialan Sotaveteraanit ry. Myllytie 3, 37800 Akaa. La 7.4. Retken hinta 20 e. klo 10, kahvitarjoilu. To 5.4. Toijalan Vauhti ry Vauhtilaisten kevätleiri
9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (12) 10.05 Salatut elämät (S) 10.35 Salatut elämät (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.30 Suomen ihanimmat häät 13.30 Unelmarempat 14.30 Grand Designs UusiSeelanti 15.30 Antti Holma ja maastamuuttajat 16.30 Stadi vs. TV1 TV2 MTV3 NELONEN TELEVISIOVIIKKO 4.4.-10.4. 6.53 Jääkarhu Otto (S) 7.03 Satu ja Matti 7.07 Käytöskukka 7.12 Stella ja Sami (S) 7.26 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 7.37 Laura (S) 7.48 Fluugalaiset (S) 8.00 Maikki ja pelottava Pontso (S) 8.27 Galaxi 8.28 Pertti ja Purtti (7) 8.40 Lulu ja lehmä (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala 10.55 The Late Late Show with James Corden 11.35 Paloin loppuun 12.05 Älä kokeile tätä kotona 12.35 Kohteessa: Japani 1 13.22 Koiramies kiertää Färsaarilla 13.52 Moone Boy (12) 14.15 Syke (12) 15.03 Jenny+: Moka on paska lahja 15.30 Mitä mietit, Ronja Salmi. 6.53 Humps (S) 7.00 Meidän vauva 7.04 Rikke (S) 7.13 Sasu (S) 7.24 Noksu (S) 7.30 Timppa (S) 7.40 Nuottiavain 7.53 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 8.21 Galaxi 8.22 Tenavat (7) 8.29 Jack (7) 8.41 Late Lammas (S) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala 11.00 Soramonttuprinsessat 11.30 Ruokamatkailua 12.30 Vegard Ulvang ja Luoteisväylän salaisuus 13.57 Tanskalainen maajussi 14.25 Luontoretkellä: Neljän suuren metsästys 15.05 Miksi kala syö. UK 13.45 Versus 15.15 Pelisilmä 16.05 MM-kiekko 2014: Minskin ihme 17.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat 17.30 X Factor Suomi 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.25 Tulosruutu 19.30 Kingi 21.00 Onnela (S) 21.30 Formula 1 Paalupaikka 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Wallander: Sellisti (16) 0.35 Kingi 2.05 Viikingit (16) 3.05 Bosch (16) 4.05 Pränkkikämppä (7) 5.00 Brickleberry (7) 5.00 Astral-TV 6.00 Hisse Hoksausmaassa 6.25 Myyrä ja Panda (S) 6.50 Angry Birds Toons (S) 6.55 Sonic Boom (7) 7.20 Ritariprinsessa Nella (S) 7.45 Kung Fu Panda (7) 8.10 Tashi (7) 8.35 LEGO Ninjago (7) 9.00 Hauskat kotivideot 10.00 MasterChef Suomi 12.00 Leijonan luola USA 14.00 Remppa vai muutto 16.00 Hauskat kotivideot 17.00 The Voice of Finland 18.55 Tulossa: Tähän aikaan ensi vuonna (S) 19.00 Haluatko miljonääriksi. Kadotetut sielut 1/2. Lande 2.00 Suomen surkein kuski 2.50 Bull (12) 3.45 Scorpion (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Hisse Hoksausmaassa 6.25 Lego Elves (7) 6.50 Angry Birds Toons (S) 6.55 Sonic Boom (7) 7.20 Ritariprinsessa Nella 7.45 Kung Fu Panda (7) 8.10 Tashi (7) 8.35 LEGO Ninjago (7) 9.00 Soppa365 9.20 Pikakurssi kodinostoon 9.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Vaaleanpunainen pantteri 14.55 Pikakurssi kodinostoon 15.25 Huvila & Huussi 16.25 Onnenarpa 16.30 Remppa vai muutto 17.30 Leijonan luola USA 18.30 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 19.30 Poliisit 10 vuotta (S) 20.00 Kupla 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Mad Cook Show 22.00 Temptation Island Suomi 4 (7) 23.00 Tulossa: Keisari Aarnio 23.05 Supertähdet (S) 0.30 Poliisit (S) 1.00 Poliisit kotihälytys (12) 2.00 Amerikan rajavartijat 2.30 Astral-TV KESKIVIIKKO 4.4. Lande 17.25 Salatut elämät (12) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 6.52 Taikakaruselli (S) 7.04 Kissat 7.10 Puuharit (S) 7.23 Sanni Sateenkaari (S) 7.35 Pikku Kakkosen posti 7.41 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 7.56 Sohvatiikerit 8.01 Anton Siilinen ratkaisee 8.15 Galaxi 8.16 Tipu Touhukas (S) 8.18 Syrhämä (7) 8.50 Näin Norjassa: Sydämellinen kauppias 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala 11.00 The Late Late Show with James Corden 11.40 Au pairit Miamissa 12.10 Alina idässä 12.50 Hiihdon SM: Sprinttihiihdot 14.10 Uutisikkuna 15.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 16.00 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Jalkapallon naisten MM-karsinta: FIN ESP 20.05 Jääkiekkomaaottelu: FIN BLR 21.00 Sohvaperunat 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Muodostelmaluistelu MM 23.00 Karppi (12) 23.45 The Late Late Show with James Corden 0.25 Banshee (16) 1.15 Looking (16) 1.40 Uutisikkuna 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 7.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati 8.00 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. Jack tutkii yksin asuneen miehen surmaa. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 Salatut elämät (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.30 Suomen ihanimmat häät 13.30 Peter Nyman 14.00 Teknavi 14.30 Jamie Oliverin keittiössä 15.30 112 uudet jaksot (7) 16.30 Suomen surkein kuski 17.25 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Stadi vs. 11.50 Hiihdon SM: Naisten viesti 13.05 Hiihdon SM: Miesten viesti 15.35 Hiihdon Ski Classics: Reistadlöpet 16.15 Jääkiekon naisten SM-liiga: 3. loppuottelu 20.00 Mitä mietit, Ronja Salmi. 20.30 Moone Boy (12) 21.00 Karppi (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Banshee (16) 2.05 The Late Late Show with James Corden 2.45 Jenny+: Moka on paska lahja 3.15 Uutisikkuna 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Jack auttaa tiellä miestä, jolla on sama sukunimi. 18 Keskiviikko 4.4.2018 – Akaan Seutu 4.00 Uutisikkuna 5.55 Putkiremontti 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Sydämen kutsumus 13.10 Onni etsii asuntoa (S) 14.25 Ikimuistoinen: Olavi Virta 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.30 A-studio 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.52 Yle Oddasat 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Draken etsivätoimisto 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Syyttäjä (12) 20.00 Vintage-valtakunta 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio: Talk 22.00 Ulkolinja: Weinstein vastaan #metoo 22.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.00 Yle Uutiset 23.05 Oddasat 23.20 Nousuvesi (16) 0.05 Puoli seitsemän 0.35 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 5.4. Lande 21.01 Pitääkö olla huolissaan. 16.02 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Villi kortti: Jalkapalloetkot 18.15 Jääkiekkomaaottelu: FIN BLR 21.00 Noin viikon studio 21.25 Alina idässä 21.55 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Au pairit Miamissa 22.35 The Leftovers (16) 3.30 The Late Late Show with James Corden 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Versus 21.30 Vedetään hatusta 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Copycat kopiomurhaaja (16) 1.10 Rikospaikka 1.40 Nuori MacGyver (12) 2.35 Middle (S) 3.30 Duudsonit Amerikassa 4.30 Riisutut 5.00 Astral-TV 6.00 Hisse Hoksausmaassa 6.25 Lego Elves (7) 6.50 Angry Birds Toons (S) 6.55 Sonic Boom (7) 7.20 Ritariprinsessa Nella 7.45 Kung Fu Panda (7) 8.10 Tashi (S) 8.35 LEGO Ninjago (7) 9.00 Soppa365 9.20 Pikakurssi kodinostoon 9.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 San Franciscon luksuslukaalit (S) 14.45 San Franciscon luksuslukaalit (S) 15.45 Onnenarpa 15.50 Leijonan luola USA 16.50 Tulossa: Tähän aikaan ensi vuonna (S) 16.55 Heikoin lenkki 17.55 Haluatko miljonääriksi. 20.00 The Voice of Finland 21.55 Keno ja Synttärit 22.00 Elokuva: Captain America: The Winter Soldier 0.50 Elokuva: Beck: Gunvald 2.50 Napakymppi 3.50 Astral-TV LAUANTAI 7.4. Hän on etsimässä juuriaan.. Nonnatus Housen väki auttaa potilaitaan selviytymään myräkän keskellä. TV1 TV2 MTV3 NELONEN Yle TV1 klo 19.00 Hakekaa kätilö! Uusia jaksoja. loppuottelu 18.50 Muodostelmaluistelu MM 20.00 Noin viikon studio 20.25 Sohvaperunat 21.15 Admission (7) 23.00 Karppi (12) 23.45 The Late Late Show with James Corden 0.25 Motorheads 1.15 Game of Thrones (16) 7.00 Ostoskanava Tvins.com 8.00 Puuha-Pete (S) 8.15 Littlest Pet Shop (S) 8.40 Muumilaakson tarinoita 9.05 Zak Storm (7) 9.30 Paavo Pesusieni (7) 9.55 Chaplin (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Salatut elämät (7) 12.30 Upeat skandikodit 13.00 Miten susta tuli noin rikas. Jouluspesiaali 1/2. 6.52 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 7.04 Olivia (S) 7.26 Martta puhuu (S) 7.49 Nelli ja Noora (S) 7.58 Vilkki Ankka (S) 8.09 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 8.33 Mimosa ja Lennu (S) 8.45 Retki-Roope (S) 8.59 Galaxi 9.01 Näin meillä (7) 9.12 Hullabalooba (7) 9.18 Galaxin pallo 2018 9.45 Kammokatu (7) 10.00 Syke (12) 10.50 Jenny+: Moka on paska lahja 11.20 Mitä mietit, Ronja Salmi. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Myytinmurtajat 0.10 Pitääkö olla huolissaan. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 Salatut elämät (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.30 Suomen ihanimmat häät 13.30 Vajasta lukaaliksi 14.30 Sadan tonnin talot 15.30 Kotoisa 16.30 Pitääkö olla huolissaan. TV1 TV2 MTV3 NELONEN 4.00 Uutisikkuna 5.55 Akuutti: Koukussa pelaamiseen 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Draken etsivätoimisto 10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.12 Oddasat 12.30 Sydämen kutsumus (12) 13.10 Gabriel, tule takaisin! 14.30 Ikimuistoinen: Brita Koivunen 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio: Talk 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Draken etsivätoimisto 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Hakekaa kätilö! 20.00 Pressiklubi 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 22.00 SuomiLOVE 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.10 Yle Uutiset 23.15 Oddasat 23.30 Puoli seitsemän 0.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 6.4. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Kotoisa 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formulasirkus 23.05 112 (7) 0.05 Enbuske, Veitola & Salminen 1.00 Kotoisa 1.55 Modus (12) 2.50 Anthony Bourdain kohti tuntematonta 3.46 Kaappaus keittiössä 4.40 Scorpion (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Hisse Hoksausmaassa 6.25 Lego Elves (7) 6.50 Angry Birds Toons (S) 7.00 Sonic Boom (7) 7.25 Ritariprinsessa Nella 7.50 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 8.10 Kung Fu Panda (7) 8.35 LEGO Ninjago (S) 9.00 Soppa365 9.20 Pikakurssi kodinostoon 9.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Vaaleanpunainen pantteri 14.55 Huvila & Huussi 15.55 Onnenarpa 16.00 Remppa vai muutto 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Ohjelma 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen hauskin tavis (S) 22.00 Temptation Island Suomi 4 23.00 Temptation Island Suomi 4 Extra 23.30 Tulossa: Keisari Aarnio 23.35 Kupla 0.35 Poliisit (S) 1.05 Poliisit kotihälytys (12) 2.05 Amerikan rajavartijat 2.35 Astral-TV TORSTAI 5.4. TV1 TV2 MTV3 NELONEN Yle TV1 klo 19.38 Vastavirtaan (12) Kausi 2. Sankka lumipyry puhkeaa tapaninpäivänä. Jäljet viittaavat levottomaan nuorukaiseen, joka kiistää teon. keskiviikko-tiistai 4.00 Uutisikkuna 5.55 Erämaan lumo 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Sydämen kutsumus 13.15 Herra sotaministeri (S) 14.40 Vaiheessa: Unelmien nainen 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.20 Hollolan hautausmaan tarinat 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Totuus stressistä 20.00 Akuutti: Koukussa pelaamiseen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Doctor Foster (12) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Ulkolinja: Uhattu Eurooppa 0.05 Puoli seitsemän 0.35 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 4.4. 8.00 Yle Uutiset 8.05 Kiehtova maailma: Balmoralin tarina 9.00 Yle Uutiset 9.05 Ylen Aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Matematiikan taikaa 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 RSO Musiikkitalossa 14.15 Erämaan lumo 14.50 Pohjolan luonto 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 Akuutti: Koukussa pelaamiseen 15.50 Viro Tuulten pieksämä maa (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Tastula 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsön puutarha 18.45 Avara luonto: Sininen planeetta II 19.38 Vastavirtaan (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Uutisvuoto 22.00 Nukkekaappi (12) 22.55 Tosielämän tuhkimotarina 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 7.4. 1.05 Stadi vs. Huonon sään vuoksi tiet tukkeutuvat ja putket jäätyvät. 18.55 Tulossa: Arman Pohjantähden alla (S) 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 21.55 Keno ja Synttärit 22.00 Elokuva: Kova kuin kivi (16) 0.20 Elokuva: Vaarallinen tehtävä (12) 2.40 Mad Cook Show 3.40 Astral-TV PERJANTAI 6.4. 15.45 Villi kortti: Jalkapalloetkot 16.00 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Futsal: Naisten 2
TV1 TV2 MTV3 NELONEN Nelonen klo 22.05 Elokuva: Beck: Steinar (16) Yhteensä maalis-huhtikuun aikana nähdään kahdeksan Beck-elokuvaa. Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Kuvassa Sampo Marjomaa. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Nelonen klo 13.45 Hauskat kotivideot Tällä kertaa Katri-Helena ylittää joen, Helvetin seniorienkelit kylvävät kauhua kaduilla sekä näemme reportaasin merenneitojen urheilukalastuksesta. Lande 15.00 Versus 16.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat 17.00 Onnela (S) 17.30 Kingi 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 F1 Extra 19.30 X Factor Suomi 21.00 Aallonmurtaja (16) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.35 Formula 1 kooste: Bahrainin osakilpailu 23.30 Bull (12) 0.25 Rikospaikka 0.55 112 uudet jaksot (7) 1.50 Rizzoli & Isles (12) 2.45 Rizzoli & Isles (12) 3.35 Taikuuden tuolla puolen 4.35 Elämää Philadelphiassa 5.00 Astral-TV 6.00 Hisse Hoksausmaassa 6.25 Myyrä ja Panda (S) 6.50 Angry Birds Toons (S) 6.55 Sonic Boom (7) 7.10 Ritariprinsessa Nella 7.30 Disney esittää: DuckTales 7.55 Kung Fu Panda (7) 8.20 LEGO City (7) 8.25 LEGO Ni njago (7) 8.50 HS Lasten uutiset 9.00 Hauskat kotivideot 10.00 Liiga: Viikkomakasiini 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Leijonan luola USA 12.00 Tulossa: Tähän aikaan ensi vuonna (S) 12.05 Suomen hauskin tavis (S) 13.10 Remppa vai muutto 15.15 Tulossa: Tähän aikaan ensi vuonna (S) 15.20 Heikoin lenkki 16.20 The Voice of Finland 18.20 Tulossa: Tähän aikaan ensi vuonna (S) 18.25 Haluatko miljonääriksi. Miehellä on käytössään teknologian viimeisimmät keksinnöt ja väärille poluille ajautuneen kollegan ex-tyttöystävä Nyah (Thandie Newton), joka pitäisi soluttaa vihollisten joukkoon. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/ puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. 21.00 112 uudet jaksot (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 Kingi 0.35 NCIS: New Orleans (12) 1.30 Gåsmamman (16) 3.20 Midnight Sun (16) 4.25 Valkyrien (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Hisse Hoksausmaassa 6.25 Lego Elves (7) 6.50 Angry Birds Toons (S) 6.55 Sonic Boom (S) 7.20 Ritariprinsessa Nella (S) 7.45 Kung Fu Panda (7) 8.10 Tashi (7) 8.35 LEGO Ninjago (7) 9.00 Soppa365 9.20 Pikakurssi kodinostoon 9.50 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Pikakurssi kodinostoon 15.15 Huvila & Huussi 16.15 Onnenarpa 16.20 Tulossa: Arman Pohjantähden alla (S) 16.25 Remppa vai muutto 17.25 Leijonan luola USA 18.25 Suomen hauskin tavis (S) 19.25 Tulossa: Arman Pohjantähden alla (S) 19.30 Poliisit 10 vuotta (7) 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kupla 22.00 Tulossa: Keisari Aarnio 22.05 Elokuva: Beck: Steinar 0.05 Poliisit kotihälytys (12) 1.05 Amerikan rajavartijat 1.35 Grillit huurussa (S) 2.35 Astral-TV MAANANTAI 9.4. 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 0800 9 6675 (ark. 4. 4.00 Uutisikkuna 5.55 Vintage-valtakunta 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Draken etsivätoimisto 10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Pisara 11.05 Jumalanpalvelus 12.05 Putkiremontti 12.35 Sydämen kutsumus (12) 13.18 Juha (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Draken etsivätoimisto 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Prinssi ja intiaanipäällikkö 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Tyttäresi nimeen (12) 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.05 Yle Uutiset 23.10 Oddasat 23.25 Kotikatsomo: Hella W (12) 0.45 Puoli seitsemän 1.15 Uutisikkuna 1.53 Game of Thrones (16) 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 9.4. 21.30 Mitä mietit, Ronja Salmi. Akaan Seutu – Keskiviikko 4.4.2018 19 Viime hetken ohjelmamuutokset mahdollisia. 14.00 Stadi vs. 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 Game of Thrones (16) 1.51 Rouva varapresidentti (S) 1.51 Looking (16) 2.05 Uutisikkuna 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 4.00 Uutisikkuna 5.55 MOT 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Draken etsivätoimisto 10.45 Matematiikan taikaa 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Sydämen kutsumus (12) 13.10 Fennada-klassikot: Villi Pohjola (12) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Vintage-valtakunta 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Draken etsivätoimisto 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kiehtova maailma: Balmoralin tarina 20.00 Putkiremontti 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Victoria (7) 22.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.30 Yle Uutiset 22.35 Oddasat 22.50 Prisma: Totuus stressistä 23.40 Puoli seitsemän 0.10 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 10.4. 6.52 Kuiske (S) 7.00 Herra Heinämäki (S) 7.09 Tilda ja hänen ystävänsä 7.23 Killen kimppakyyti (S) 7.38 Babar ja Badun seikkailut (S) 7.49 Askarrellaan 7.56 Dinojuna (S) 8.23 Galaxi 8.24 Harri & Bip 8.26 Merten syvyyksissä (7) 8.50 Näin Norjassa: Huikea vesiputous 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala 11.00 Soramonttuprinsessat 12.00 Norjan kovin 12.40 Tanskalainen maajussi 13.10 Tuntematon perillinen: Uusi perhe Afrikassa 14.10 Rouva varapresidentti 14.40 Alina idässä 15.10 Sohvaperunat 16.00 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Futsal: Naisten mahdollinen 3. Beckin luottomiehenä toimii omapäinen komisario Gunvald Larsson (Mikael Persbrandt). 6.52 Touhukkaat (S) 7.15 Niksi-Nella (S) 7.20 Tarinoita maailmalta 7.30 Tinga Tinga -tarinat (S) 7.43 Astroset (S) 7.55 Nallepaini 7.58 Pingu (S) 8.08 Galaxi 8.09 Neljä ja puoli kaverusta 8.34 Unna Junná 8.50 Näin Norjassa: Lintujen ystävä 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala 11.00 Soramonttuprinsessat 12.00 Yksineläjä Severin 12.30 Koiramies kiertää Färsaarilla 13.00 Kun sydän särkyy 13.30 Mieleni ja minä 14.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 15.00 Noin viikon studio 15.30 Ratsastuksen maailma 16.00 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Lentopalloliiga: Naisten 3. 6.52 Hyrräpäät (S) 7.04 Anniina Ballerina (S) 7.30 Kim ja Kai (S) 7.37 Pipsa Possu (S) 7.43 Ninni ja Nestori (S) 7.57 Ryhmä Hau (S) 8.20 Uula ja Kuu (S) 8.34 Oktonautit (S) 8.48 Äänimies-Anssi (S) 8.59 Galaxi 9.01 Kesäleiri (7) 9.14 Otso ja sopulit (7) 9.21 Urheiluhullut (S) 9.23 Robomestarit 10.00 Hiihdon SM: Naisten 30 km (p) 12.00 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 12.25 Kohti Fifan jalkapallon MM-kisoja 2018 12.50 Hiihdon SM: Miesten 50 km (p) 14.50 The Late Late Show with James Corden 15.30 Alina idässä 16.00 Sohvaperunat 16.50 Jääkiekon naisten SMliiga: Mahd. 9-15) PAINOPAIKKA: Alma Manu, Tampere Alma Manu Jakelupäivystys puh. 19.25 Tulossa: Keisari Aarnio 19.30 Napakymppi 20.30 Selviytyjät Suomi (S) 21.55 Keno ja Synttärit 22.00 Elokuva: Vaarallinen tehtävä II (12) 0.30 Poliisit (S) 2.25 Kupla 3.25 Astral-TV SUNNUNTAI 8.4. 010 584 4170 (ark. loppuottelu 20.05 Salibandyn suurlähettiläät 20.35 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 21.00 Villi kortti: Jalkapalloetkot 21.15 Jalkapallon Mestarien liiga: Puolivälierä 23.55 Maailman oudoimmat urheilulajit 0.25 Jalkapallon Mestarien liigan kooste 0.55 Uutisikkuna 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 Salatut elämät (S) 11.00 Formula 1: Bahrainin osakilpailu 13.30 Teknavi 14.00 Punk’d Suomi 15.00 Kingi 16.30 Pitääkö olla huolissaan. TV1 TV2 MTV3 NELONEN Nelonen klo 22.00 Elokuva: Vaarallinen tehtävä II Vaarallinen tehtävä -elokuvasta tutun huippuagentti Ethan Huntin (Tom Cruise) tarina jatkuu vauhdikkaassa toimintaseikkailussa. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 Salatut elämät (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.30 Suomen ihanimmat häät 13.30 Sääilmiöiden Top 10 14.30 X Factor Suomi 16.00 Enbuske, Veitola & Salminen 16.55 Onnela (S) 17.25 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. FAX: (03) 540 9630 POSTIOSOITE: PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA: PIRKANMAAN LEHTITALO OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA: Juha Kosonen 050 516 9146 juha.kosonen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI: Myyntineuvottelija: Asta Kohonen 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO: Mainostuottaja: Tiina Yli-Mutka 044 755 7212 Ilmoitusten sähköposti: ilmoitukset@akaanseutu.fi TOIMITUS: Toimittajat: Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Avustajat: Liisa Ahokas 0400 852 134 Tiina Kauppinen 044 755 7298 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi Ilmoitusten jättö: maanantaina viimeistään klo 10 mennessä. loppuottelu 20.30 Au pairit Miamissa 21.00 Jenny+: Usko ruokaan, niin pelastut. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Kenen kotona. Akaan Seudussa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. tila a 4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Sininen planeetta II 9.00 Yle Uutiset 9.05 Flinkkilä & Tastula 9.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi 11.45 Perjantai 12.40 Dokumenttiprojekti: Nokia Mobile (7) 14.10 Palanen: Kunniataulu 14.30 Putkiremontti 15.00 Yle Uutiset 15.05 SuomiLOVE 16.05 Uutisvuoto 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Rikos yhdistää (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Erämaan lumo 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kettu (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Hella W (12) 22.25 Nousuvesi (16) 23.10 Ykkösaamu 23.50 Pakolaisbisnes 0.45 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 8.4. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Suomen surkein kuski 21.00 Kaunis elämä 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.36 Peter Nyman 23.05 Modus (12) 0.05 NCIS: New Orleans (12) 1.05 112 uudet jaksot (7) 2.00 Kohde (16) 2.55 American Horror Story: Hotel (16) 5.00 Astral-TV 6.00 Hisse Hoksausmaassa 6.25 Madagascarin pingviinit 6.50 Angry Birds Toons (S) 7.00 Sonic Boom (7) 7.25 Ritariprinsessa Nella (S) 7.50 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 8.10 Kung Fu Panda (7) 8.35 LEGO Ninjago (7) 9.00 Soppa365 9.20 Pikakurssi kodinostoon 9.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Pikakurssi kodinostoon 15.15 Tulossa: Tähän aikaan ensi vuonna (S) 15.20 Huvila & Huussi 16.20 Onnenarpa 16.25 Remppa vai muutto 17.25 Heikoin lenkki 18.25 Tulossa: Arman Pohjantähden alla (S) 18.30 Poliisit 10 vuotta (S) 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Arman Pohjantähden alla (S) 23.00 Tulossa: Keisari Aarnio 23.05 Napakymppi 0.05 Haluatko miljonääriksi. loppuottelu 19.30 Motorheads 20.20 Torpedot (12) 21.05 Kapina 21.55 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.10 Reggie Yates: Sisäpiirissä 23.10 Noin viikon studio 23.35 Moone Boy (12) 0.05 Uutisikkuna 7.00 Ostoskanava Tvins.com 8.00 Monchhichi (S) 8.15 Littlest Pet Shop (S) 8.40 Muumilaakson tarinoita 9.05 Zak Storm (7) 9.30 Paavo Pesusieni (7) 9.55 Chaplin (S) 10.00 Taikuuden tuolla puolen 11.00 Kotoisa 12.00 Suomen surkein kuski 13.00 Pitääkö olla huolissaan. 1.05 Mad Cook Show 2.05 Poliisit kotihälytys (12) 3.05 Amerikan rajavartijat 3.35 Astral-TV NELONEN TV1 TV2 MTV3 TIISTAI 10.4 .. Elokuvasarjan keskiössä on ruotsalainen komisario Martin Beck (Peter Haber), joka ratkoo murhia yhdessä tutkimusryhmänsä kanssa. AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ww w.a kaa nse utu .fi TILAAJAPALVELU: akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. 6-11) Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMIPAIKKA: Alventie 4, 37800 Akaa Avoinna: ma–ke klo 9–15 PUHELINVAIHDE: 010 584 4170 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. Nyt taistelun kohteena on tappajavirus ja sen vastalääke, joiden vääriin käsiin joutuminen Huntin täytyy estää
Tilaa kotiisi mielenrauhaa! SOITA 03 3390 0401 • Avoinna ti-pe 10-18, la 10-14 • Puh. TERVETULOA SILMÄILEMÄÄN KENKIÄ JA JUOMAAN KAHVIT SILMÄPULLAN KERA. 050 572 1565 VAIN 2 päivää!!. jolloin paikalla myös palveluohjaaja tai asiakasohjaaja. klo 10-17! Suomalaisia laatukenkiä suomalaisten jalkaan. Jatkossa toiminnasta ilmoitetaan Akaan Seudun MeNyt-palstalla kohdassa: Lähitori Ikäihmisten neuvontapuhelin 040 733 3949, arkisin klo 8.30-16,00. Hämeentie 62, (R-kioskin vieressä) to-pe 5.-6.4. Akaan Lähitori Kirkkotori 6, Toijala. tai soittamalla 050 505 2030. 50 askelta torilta POISTO KENKÄKAUPAN LOPPUUNMYYNTI AVOINNA PERJANTAISIN klo 9-12. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie 2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 ja klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla. 0500 670 959 • ALKAA TORSTAINA 5.4. 6.4. joka päivä erikoistarjouksia! Gluteenittomien tuotteiden valikoima lisääntynyt. Isommille erille kouranouto! Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Palvelemme talven Lempäälässä Teollisuuskyläntie 4:ssä pressuhallissa ja Romuliike Mäki Ky Tampereella. Isommille erille kouranouto! Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030 Parillisten viikkojen sunnuntaisin klo 11-12.30 Toijalan ABC:n pihassa 8.4., 22.4. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. Liikunnan tärkeys ja jumppaa yhdessä, kuntohoitaja Ritva Ryhänen 13.4. Soita niin etsitään yhdessä sinulle tai läheisellesi sopivia ratkaisuja. Valtatie 5, Toijala Avoinna: ma-ti 7.30-17, ke 7.30-18 huom!, to-pe 7.30-17, la 8.30-14. tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. Ikäneuvo on Pirkanmaan 14 kunnan yhteinen, ikäihmisten neuvontapuhelin, josta saat apua arjen isoihin ja pieniin pulmiin. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat tai soittamalla 050 505 2030. 9.00-13.00 1,50 €/kpl 6,90 €/kpl nyt 16x42x2750 mm valkoinen MDF jalkalista johtouralla Helmisaarni mdf kattopaneeli 8x195x2070 mm 7,95 €/ m2 Puunkantoteline UUTUU S! 59 € Mikko Kuusisto 040 825 9399 Tietokoneiden huolto, asennukset ja korjaukset, myös paikan päällä. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA Palvelevaa rautakauppaa jo vuodesta 1957 avoinna: ark. ALE! ALE! ALE! ALE! KENKÄVARASTON TYHJENNYSMYYNTI Toijalassa os. tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie 2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 ja klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla. 20 Keskiviikko 4.4.2018 – Akaan Seutu Hämeentie 84, 37800 Akaa, puh. jne juhannukseen asti! Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnat! Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. Juhlaan kuin juhlaan täytekakut, pullat, suolaiset ja muut herkut. Kevyt jumppa, kuntohoitaja Jaana Renkon ohjeistuksella 27.4. Isommille erille kouranouto! Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Palvelemme talven Lempäälässä Teollisuuskyläntie 4:ssä pressuhallissa ja Romuliike Mäki Ky Tampereella. puh. juhlii 2-vuotissynttäreitä 4.-7.4. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie 2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 ja klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla. Pyydä veloitukseton kuntokartoitus. tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. • Tanssikenkiä • Kävelykenkiä (myös leveälestisiä) • Työ/terveyssandaaleja (myös konepestäviä) • Aamutossuja • Nilkkureita • Paljon uusia malleja Suosikkikenkä p. TIETOKONEHUOLTOA www.kuusistoservices.fi Kalliomurskeet ja sepelit pihoille, teille ja rakentamiseen Vesilahden KalliomursKe oy 0400 490379 Matti Paavilainen 0400 624896 Eino Paavilainen www.vesilahdenkalliomurske.fi 0400 490379 / Matti Paavilainen www.vesilahdenkalliomurske.fi Pyydä tarjous ja voita ILMAINEN KATTOREMONT TI! Katso www.laaturem ontti.fi www.laaturemontti.fi Pirkanmaan yksikkö · Säältä suojaan 1 päivässä · Teräskatot ja kattoturvatuotteet omalta tehtaalta ilman välikäsiä · Telineiltä tehtävä asennus takaa turvallisuuden sekä laadun Sulamisvesiä vintillä. klo 10. Haittaohjelmien poisto. Akaan vanhusja vammaisneuvosto esittäytyy ja kertoo toiminnastaan Lähitori kesätauolla 11.5.-31.8. Valtatie 18, n. OHJELMATUOKIOT n. Kotiseutumuseon vanhat esineet, Pentti Kangasaho 20.4. 8.30-17.00 la. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. klo 10.00. TERVETULOA! Taru Cafe Tilaukset 040 125 9680. klo 10-12 Eläke-etuudet ja hoitotuki, Kelan asiantuntija Anu Peuraniemi 4.5. (03) 542 5222 www.toijalanlvi-palvelu.fi • Lämpöpumput • Varaajat • Pumput • Hanat 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOENERGIA MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Maa-, ilma-, ilmavesija poistoilmaAvoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. Koko huhtikuun, kahvilan alakerrassa kotikirpputori