Ruotsi sen sijaan auttoi sodassa puskurivaltio Suomea. Nyt kaupunki on saamassa 32 liuskaa ja yli 4000 nimeä ihmisiltä, joiden mielestä terveysaseman on pysyttävä Viialassa. » SIVU 28 Mirja Nieminen keräsi nimiä ja näkemyksiä illasta toiseen Mikko Peltoniemi. » SIVU 5 PUOLUSTUSMINISTERI Jussi Niinistön mielestä muu maailma ei auta Ukrainaa, koska siitä ei ole suoranaista hyötyä. » SIVUT 8–9 VIIALASSA on kerätty kaksi kertaa nimiä listaan terveysaseman säilyttämisen puolesta. Suurimman osan nimistä keräsi eläkkeellä oleva matomäkeläinen Mirja Nieminen, joka viime vuodesta tähän syksyyn kiersi suurimman osan viialalaisista kodeista. » SIVU 4 TOIJALAN Pallo-49 pudotti Futsal-cupista liigajoukkue Pirkkalan Jalkapalloklubin. Numero 49 Keskiviikko 5.12.2018 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa AKAASEEN suunniteltavaan tuulivoimapuistoon on tähän saakka kerrottu tulevan seitsemän voimalaa. Topan cup-pelit jatkuvat keskiviikkona Valkeakoskella Mad Maxia vastaan. Nyt selvitetään mahdollisuutta rakentaa yli tuplamäärä tuulimyllyjä. Helmikuussa 2014 kaupungille luovutettiin noin 1500 allekirjoituksen adressi
ArvoLaaksonenlepääViialansankarihaudassa. Hän on yksi tuhansista Suomen puolustustaistelun uhreista,joilleitsenäisyyspäivänätehdäänkunniaa. Kukaanheistäeilähtenytkuolemaan,vaikkavarmasti nuoretpahaaaavistelivatkin. 19-vuotiaallaonkuitenkinmuutasiatpäällimmäisinä.Elämähänonedessä.Siksiyksikinsodanuhrion liikaa.Kuolemassaeiolemitäänsankarillista,vaikka heistäsankareitatehtiinkin.Turhakuolema,vaikka hetiperäänpitääsanoa,ettäArvokaaneikuollut turhaan.ItsenäisyyspäiväonSuomessavakavajuhlapäivä. Vaikka sodistamme on pitkä aika, niiden muistelemisestaeipäästäirti.Juhlatkinovatmäärämuotoiset lipunnostoineenjakunniakäynteineen.Juhlapuhujat vaihtuvat,muttapuheidensisältöei.Kunnioittaminen onmuuttunutjovelvollisuudeksi. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Olisiko taloyhtiöiden asukkaissavapaaehtoisia, jotkahaluaisivathuolehtia vuorollaantehtävästä?Monelleeläkeläisellesevoisi olla mieluinen kunniatehtävä.Tuskinkukaantuosta vapaaehtoisenavaatisi korvausta. Meidänmielestämmetämätieonkuljettuloppuun. Tarvitsemmesuunnitelman, jollalaajennammeveropohjaajalaskemmeveroprosenttiaseuraavienvuosien aikana. Miksimonetlippusalot ovatkuitenkintyhjänä? MeilläonupeaomasinivalkoinenSuomenlippu.Enää pihamaillaeijuurinäylippusalkojakaan.Jajosonkin, niinmiksilippujaeinäy. Veronkorotukseteivätmuuta Akaan suuntaa. Luottamustehtävien vastaanotto tietää vastuuta Suomen liput hulmuamaan! Tunnentarvettailmaista ajatuksiani,vaikkaen ainajaksaisi,mikätaas johtuusiitä,ettäneeivät kosketakuulijaaeikäniitä otetavakavasti. Tosiasiahan on, että luottamus mitataan asiantuntevissateoissaeikä tyhjissäfraaseissa. Toivon,ettätulevassa uudessakirkkovaltuustossa tehdään päätöksiä niin,etteiniistätarvitse valittaa.Itseäniovataika ajoinkirkkovaltuuston tekemät päätökset ahdistaneet.Jos pienissä asioissa sivuutetaanvähäpätöisiltä tuntuviatosiasioita,niin se saattaa myöhemmässä vaiheessakostautua.Siksi ontärkeää,ettävaltuutetutottavatselvillelaitja asetukset. Ensiviikollajälleenteillä onmahdollisuusvarmistaa partiopukinvierailukodissannejasoittaaToijalan Eräveikkojenpukkipalveluun.Toivotanteillekaikille rauhallistajajännittävää joulunodotusta. Näin koto-Suomessa ei toimita. Meilläonkäytössätaulu, johonsaammemahtumaan vaikka25erireittiäja yhdellereitilletalkoolaistenaikatauluistariippuen yhdestäkolmeenvapaaehtoista. Ontotta,ettäefektiivinen veroasteontänävuonna 15,18prosenttia.Tämäei kuitenkaan ole kenenkään henkilökohtainenveroaste,vaanAkaansaamien verotulojenjaakaalaisten verotettavienansiotulojen suhdeelikeskiarvo. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Omaryhmämmetulee tänäkinvuonnatekemään esityksiä aiheeseen liittyen: AkaaPoint,koulutjakaavoitus.Keskustellaanniistä avoimestijafaktapohjaisesti ilmanideologisiajarruja. Tarvitsemmelisääsekä nettoveronmaksajiaettä työpaikkojamyösomankaupunkimme alueelle. Juurinyt,kunerilaisetideologiatasettuvatEuroopassavastakkain,onsyytämuistaa,ettäSuomenitsenäisyys on ihmeellinen asia. Itsenäisyyspäivä6.12.on syytä ainakin meidän pitää mielessä. Akaalaistenonsiedettävätoisiaan,vaikkailmassa onkineripuraaenemmänkuinsopimista.Onkuunneltavaenemmänkuinpuhuttava.Eteenpäinpäästään vainkompromissejatekemällä.Keskustelussapitää vältelläheittoja,koskajuuriniissäpiileeeripuransiemen.Ärtynytihminenonuseinvainoharhainen. Meistäakaalaisistaveronmaksajistamerkittäväosa kuuluuniihin,joidentuloilla verojamaksetaanvähemmän.Siksiverokertymäper veronmaksajaonpienempi kuinesimerkiksiKauniaisissa. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Lipunnosto aamulla jalipunlaskuillallaverottaaasukkaidenkukkaroa. Liputtaminen pitää tehdä arvokkaasti. Oikeaveroasteontilastokeskuksenmukaanefektiivistäkorkeampijoreilun30 tuhanneneuronvuosituloilla.Vertailunvuoksisuomalaistenkeskipalkkavuonna 2017 oli noin 43 tuhatta euroa.Eläkkeidenosaltaveroastenouseevieläpalkansaajia rajummin,koskasuurinosa vähennyksistäonkäytettävissävainpalkansaajille. Vähennyksiä ei saa enää lainkaan,joseläkeylittää27000 euroa,javähennyksetovat pienempiä kuin palkansaajillamyöstätäpienemmillä eläkkeillä.VerkostalöytyvälläYlenlaskurillavoijokainen todeta,kuinkapaljonmaksaa Akaa-lisääverojenmuodossa – pendelöi tai ei. Talonmiehen työt on ulkoistettu,jataasraharatkaisee. Johdatusta luottamustyöhönne, sillä aina on olemassayksilinja,joka eiolekoskaanvarattu. ”Eläkkeellejäänyt” Joulumuori Sari Lajusuo Nyrjähdyksistä kohti faktoja ja tulevaisuutta Valtuustoryhmämmetyössä faktatelitilastot,tunnusluvutjavertailutiedotovat keskeisiätyövälineitä,kun valmistelemmeesityksiäja pohdimme Akaan nykytilannettajatulevaisuutta. Terttu Laitinen Toijalan Eräveikkojen joulupukit ovat valmiina Kaksikymmentävuotta sainjapystyinhoitamaan pukkipalvelunajanvarauksia.AstuinsuuriinsaappaisiinPekkaArolanjälkeen. Toimintaolialkanutjo ennen häntä, mutta Pekka tekitoiminnastahyvin järjestelmällisenjahelpostihoidettavan.Tämäei välttämättänäkynytviime vuosinaasiakkaillemme. Matkapuhelinlinja saattaatuutatavarattuatai asiakas kuulee tiedotteen: ”Numerooneijuurinytsaadayhteyttä.”Valitettavasti tämäeijohdumeistäKorvatunturiltapuhelimeen vastaajista,vaansuuresta yhtäaikaisestapuheluyritystenmäärästä,meilläEräveikkojenKorvatunturilla kunonvainyksipuhelinja voimmeottaavastaanvain yhdenpuhelunkerrallaan. Akaan Kokoomuksen valtuustoryhmä Lisää mielipiteitä sivulla 35 A rvoLaaksonensyntyiViialassa11.helmikuuta1922.Hänonpartiolainen.Mitäilmeisemmin15-vuotiaanaotetustavalokuvasta voipäätellä,ettäArvoonsuorittanutpartiopoikien 1.luokanjaonvartionjohtaja.Arvonjohtajapolkuon alullaan.Kuvassahänkatsookauas,ilmeonmäärätietoinenjapartiopukuviimeisenpäälle.Hänestä kuullaanvielä. Tämä on ainutkeinosäilyttäämyösjo täälläasuvienpalvelut. Valtuutetuillaonvastuukunnan taloudestajatoiminnasta. Siksiontärkeääasettaa sellaisiatavoitteitakasvun jaelinvoimansuhteen,joilla Akaakasvaajamenestyy. Facebookjamuuterilaisetkeskustelupalstatantavatmahdollisuudenollakuuntelematta.Eiymmärretä, ettäkoneenkinääressäkirjoitetaanjulkisuuteen. Terävätsanatlähtevätmukapimeydestä,vaikkakaikki keskustelijattuntevattoisensa.Eitällainenolekeskusteluaollenkaan.Mikäänhymiöeikorvaaaitoahymyä. Vähennyksetkohdistuvat pienempiin tuloluokkiin. Niin kauan, kun siedämme toisiamme, menestymme.Terveellinenriitapuhdistaailmaa,muttariitaon ainasovittava. ItsenäinenSuomionkuitenkinpaljonenemmän kuinsankarillinenpuolustustaistelutaivuoden1918 tapahtumat.Suomionjomiljoonienihmistentarina, jokaeipääty.Tässätarinassaonmukanaonnistumisia jaepäonnistumisia,riitojajasovintoja,repimistäjarakentamista.Tässätarinassaonhuikeaase,ettäSuomi antaaTaiteenValtionpalkinnonRemuAaltoselle. Onhyvämuistaa,ettäSuomenonoltavaainaArvo Laaksosenkinarvoinen. Jokainen talkoisiin osallistuvatoimiijoulupukkinavapaaehtoisestija ilmankorvausta.Palkkio, jonkaasiakasmaksaa, meneekokonaanpartiotoiminnanhyväksi.Puheluita vastaanottavanhenkilönon tunnettavaasuinympäristö melkohyvin,jottapuheluiden kesto saadaan minimiin.Jokaisellajoulupukilla on oma tapansa. LiputuspäivienlisäksiSuomenlippujaolisi mukavanähdäenemmän Suomessavalmistetuissa tuotteissa.Naapurimaassa on tätäkin osattu hyödyntääaikojasitten. ”Siniristilippumme… sinunpuolestaelääjakuollaonhalummekorkehin” lauletaan. Marjatta Systä Miksimeilläliputtaminen onharvinaista,vaikka kalenterissaonuseita virallisialiputuspäiviä?Ehdotuksiaperusteluineenkin ontarjolla. Oli ilo huomata, että nämätyökalutovatlöytämässä tietään myös Akaan Seudussa28.11.kirjoittaneiden valtuutettujenkäyttöön. Onvaikeaaymmärtää,miksi mesijainnistammehuolimatta olemme samassa tilanteessa niiden kuntien kanssa,joidenongelmana onhaja-asutusalueilta tapahtuvapoismuuttoja työpaikkojenpuuttuminen työssäkäyntialueelta.Miksi osavaltuustostammehaluaakuuluatähänryhmään? Akaatarvitseeelinvoimaa, yrityksiäjaverotuottopohjanlaajentamista. Haastamme siis kaikki valtuutetutpohtimaan elinvoimatekijöitäja tekemäänfaktapohjaisia, elinvoimaalisääviäesityksiä vuoden2019talousarvioon. Tiedämme ettei tämä ei ole helppoa,varatkaasiisaikaa ajattelulle. Niinkuultiinkin.Arvo Laaksonenkaatuijatkosodan alkutaipaleella, Sortavalaatakaisinvallattaessa,13.elokuuta1941. Sortavalamenetettiin talvisodassaNeuvostoliitolle1940. Kaupunkiolimuun muassaSuomenortodoksisenkirkonkeskus.Mittavakoulukaupunkikin Sortavalaoli.Sielläsijaitsi kansakoulunopettajaseminaarijaSuomenKirkon Sisälähetysseuranoppilaitokset. Siitäkin huolimatta, ettäyritämmeepätoivoisesti kerätälisääverotulojaveroprosenttianostamalla. Itsenäisyyspäivänpitääollamyöskansallisen yhteisymmärryksenpäivä.Meidänonlupaollaeri mieltä,muttameidänonkunnioitettavamyösmeidän kanssaerimieltäolevia.Demokraattisettoimintatavat varmistavat,ettäsyntyyjärjestysjapäästääneteenpäin.Oikeademokratiakuunteleemyösvähemmistön ääntä,varsinkinasioissa,joissatarvitaankansallinen yhteisymmärrys. Yksikin oli liikaa. Meidäntuleekeskittyä suunnanmuutokseen: miten saammekasvatettuaveropohjaasaamallakaupunkiimmelisäänettoveronmaksajia,jamitenpidämme nykyiset asukkaamme. Meilläonviralliset liputuspäivät,mutta liputtaminenonsuotavaa juhlapäivänäsurussatai ilossa. 2 Keskiviikko 5.12.2018 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Juha Kosonen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. Liputussääntöihin kannattaatutustuajatietoakin onsaatavilla.Ihmettelin, kunesimerkiksiRanskassakaupunginjavaltion rakennuksissaliehuvat nuhruiset,joskusrepaleisetkinliputyötäpäivää, muttamaassamaantavalla toimitaan. Olemme ylittäneet kunnallisveroprosentin osaltakriisikuntarajanjo tänävuonna0,89prosenttiyksiköllä,ja2019 ylityskasvaa.Josjatkamme veronkorotustentiellä, syvennämmemuuttotappiotammejapahennamme tilannettamme entisestään. Virheitäkinsattuuniin puhelunvastaanottajalla kuinjoulupukillakin.Joskus ontullutväärätalonnumerotaipuhelinnumero kirjattuaylös,toisinaan taas pukki menee taloon väärästäovestataisanoo vahingossaomanetunimensä.Toisillajoulupukeillaontonttutaimuori mukana,toisetliikkuvat yksinään. Jos täällä olisi menetyksiä surtu,koloistaeiolisinoustutulevaisuuttarakentamaan.Surullekintokiolipaikkansa. Toiset soittavatperheeseenetukäteenjakyselevätjouluaaton viettäjistä,kuntaastoiset eivätsoitaetukäteenvaan tulevatjalähtevätheittämääntarinaa. Kaikkitähänpalveluunosallistuvathaluavat tuottaaperheisiinhyvää joulumieltä.Mikäonkaan ihanampaa kuin nähdä lastenloistavatsilmätjase jännitys,kunpukkitulee perheeseen
Puh. high perf. Haittaohjelmien poisto. KOLME PUSSIA! KOLME PUSSIA! Hämeentie 64, Toijala puh. 029 1700 356 PÄIVYSTYS 24/7 Hiljainen gloria S E K A K U O R O S O M M E L O N J O U L U K O N S E R T T I J O H T A A M A R J U K K A M A N N E R ma 10.12. KLO 17.00 TOIJALAN MONITOIMIHALLILLA Hämeen Turistiauton kuljetukset Viialasta, lähtö taksiaukiolta 60 min ennen ottelua, paluu 15 min ottelun jälkeen, meno-paluu 5 €/hlö. 040 512 7552 Aukioloajat viikolla 51: ti-pe 10.00-17.00, la 10.00-14.00 ?ttnaa??ztåä;?//ä ?YlMÅSAVlUJ?illSA?ll ?:Java• . 029 1700 356 PÄIVYSTYS 24/7 KYY TIÄ VAI LLA . 050 413 2483 @ravintolaoskari LA 8.12. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.12.2018 3 Itsenäisyyspäivän vastaanotto 5.12. Kuukauden Fixut 49 90 Öljy täyssynt. klo 19 Akaan kirkko, Sontulantie 2 ohjelma 10 € Herkulliset JOULUKALAT meiltä! Tilaukset 7.12.2018 mennessä! Puh. Kruuna ja Klaava klo 21-05 Esiintyjät: The Bänd | Project X & Agnes | Sauce Liput: ennakkoon 10 €, ovelta 12 € KYYTIÄ VAILLA. klo 7-13. 029 170 356 PÄI VYS TYS 24/ 7 KYYTIÄ VAILLA. Suomimenu: Metsäsienikeittoa Naudan ulkofileetä Teristen tilalta, karpalo-punaviinikastiketta ja paahdettuja juureksia Valkosuklaa-lakkapannacotta 39 € Avoinna ke-to 14-22, pe-la 14-05 ja su 12-21 Kruunan ja Klaavan puolella Livemusiikkia The Starving Men duolta Suomi disko Liput 2 € Kurisjärventie 11, Akaa, p. Akaa-Volley – Savo Volley OTTELULIPUT: aikuiset 15 euroa, eläkeläiset ja opiskelijat 12 euroa, 12–16 v 5 euroa, alle 12 v ja omat juniorit seura-asuissa ilmaiseksi. 5W-40 5L 3,98l 19 90 75 00 Apukäynnistin/ varavirtalähde • Soveltuu auton 12 V akun apukäynnistykseen ja elektroniikan lataukseen • 12 000 mAh, varustettu led-valolla Mikko Kuusisto 040 825 9399 Tietokoneiden huolto, asennukset ja korjaukset, myös paikan päällä. 040 512 7552 Yrittäjäntie 1, Kylmäkoski Avoinna: pe 10-18, la 10-14 www.facebook.com/kylmäsavukeisari puh. TIETOKONEHUOLTOA www.kuusistoservices.fi Lämpimästi tervetuloa kaikki kuntalaiset Itsenäisyyspäivän juhlaan 6.12.2018 Toijalan yhteiskoululle Kahvitarjoilu klo 14-15, juhlatilaisuus klo 15-16 Tumma puku ja kunniamerkit Järj. (03) 542 1567 www.lounaspirtti.fi toijalan.lounaspirtti@co.inet.fi Perinteiset jouluruuat ja aina jotain uutuuksia löydät Toijalan Lounaspirtin joulumyyjäisistä lauantaina 21.12. nuzfu Myllytie 3, 37800 Akaa. (03) 542 1069 JAMATI-OSA Termini TM II 1200 W -sisätilanlämmitin Lämmin auto tekee kylmästä talviaamusta mukavamman. Lämpimästi tervetuloa! Glögitarjoilu! Meiltä myös lahjakortit pukinkonttiin! Valtatie 7, Akaa|puh. Akaan kaupungin kulttuuripalvelut. klo 19 Viialan kirkko Nordintie 3 ke 12.12. 03-542 3680 facebook.com/kruunajaklaava Avoinna pe-la 22-05 JOULUROCK2018 25.12
En minä kesken jätä tätä juttua. Silloin nimiä kertyi noin 1500. Sen tavoitteet ja linjaukset on Viialan palvelutuotannossa huomioitava.Anttilan mukaan lähtökohtana on kaupungin omassa suunnittelussa ollut, että sellaista palvelua Viialassa tuotetaan, jossa ei tarvita hoitoyksikköä vaan voidaan käyttää yhteiskäytössä olevia tiloja. Hän ehti kiertää lähes koko Viialan. Mihin päättäjille toimitetulla adressilla sitten tähdätään. Se olisi lapsillekin tärkeä ja myös aikuisille, että se olisi Viialassa. Hän kiersi viime vuodesta alkaen lähes joka ilta ovelta ovelle ja näytti ihmisille paperia, jossa lukee: "Haluatko, että Viialassa säilyy terveyskeskus. Koteja hän kiersi vain Viialassa, mutta liikkeissä kerätyillä listoilla saattaa hyvin olla muuallakin asuvien nimiä. Sehän on selvää, että hyvinvointikeskus tulee. Sen jälkeen hän jatkoi urakkaa yksin, kunnes tällä viikolla luovutti listat Akaan kaupunginhallituksen jäsenelle eteenpäin toimitettavaksi.Nieminen olisi jatkanut pidempäänkin, mutta laskettuaan nimet hän ajatteli, että eiköhän tämä riitä. Kaupunki merkitsi adressin tiedoksi. Nieminen kysyy. Joka tapauksessa kaupungille menivät kopiot, sillä alkuperäiset Nieminen halusi säilyttää itsellään. Niemisen mukaan samoilla linjoilla ovat olleet muutkin. Adressin äärellä käytiin monenlaisia keskusteluja. joulukuuta 2013, jolloin nimiä oli kasassa 1404. – Ja tietysti hammashoito. Mitään ei ole vielä päätetty Akaan Seutu kysyi Akaan määräaikaiselta perusturvajohtajalta Elina Anttilalta , mitä terveyspalveluja Viialaan jää, kun hyvinvointikeskus valmistuu, missä palvelut järjestetään, ja miten esimerkiksi koululaisten hammaslääkärikäynnit silloin järjestetään. Lähes kaikki allekirjoittivat Mirja Nieminen olisi saattanut saada saman määrän nimiä kasaan jo aikaisemmin, mutta hän kiersi koteja vain iltaisin, jotta ihmiset eivät olisi töissä. Mutta ei se asiaa kaada. Ne on semmoisia asioita, jotka täytyisi olla. Ei yötä päivää tietystikään.Adressilla ajetaan Niemisen mukaan ennen kaikkea vanhusten ja lasten asiaa. Laita nimi alle." Ja ihmiset laittoivat. Ja neuvola. Kuntalaisaloitteisiin on Akassa kerätty nimiä muun muassa Kurvolan leikkikentän, Rasin koulun, Akaan historian jatko-osan, Ratamestarin talon ja liikennepuiston puolesta sekä tuulivoimaloita vastaan. En tiedä mitä toimenpiteitä hän tarkoitti, mutta näin hän sanoi. Niemisen mielestä Viialassa pitäisi säilyttää ainakin laboratorio. Eihän siinä mitään, sinne saa mennä ne, jotka haluaa. Eniten Nieminen yllättyi siitä, kuinka moni ei tiennyt lainkaan, että Akaan kaupunki rakentaa Toijalaan hyvinvointikeskuksen, jonne keskitetään miltei kaikki kaupungin terveyspalvelut.– Oli paljon ihmisiä, jotka sanoivat, että onko terveyskeskus lähdössä pois, Nieminen kertoo ja ihmettelee, miksi asia tuli niin monelle uutena tietona. Tämän vuosikymmenen alussa Akaassa kerättiin adresseja myös kirjastojen säilyttämisen puolesta ja aiemmin muun muassa Toijalan torin liikennejärjestelyistä. – Ajattelin, että jos tulee maakuntahallitus, minä lähetän ne sinnekin. Jos he ovat sitä mieltä, että Viialassa pitää säilyä palvelu, miksi ne eivät kirjoittaisi nimeänsä. Jos asiasta olisi tehty kuntalaisaloite, se olisi voinut mennä kaupunginhallituksen ja valtuuston käsittelyyn. Ja eräs nuori äiti sanoi, että mitä hän tekee, kun mies on töissä ja sillä on ainut auto, jos lapselle tulee jotain vaikeuksia keskellä päivää, ja täytyy Toijalaan lähteä. Mikko Peltoniemi Mikko Peltoniemi Mikko Peltoniemi Mikko Peltoniemi. Viialan terveysaseman säilyttämiseksi kerättiin nimiä keskustan liikkeissä ja kirjastossa olleisiin listoihin myös talvella 2013–2014. He halusivat keskustella ja kertoa asioistaan ja vaikeuksistaan. Palveluille tosin pitäisi löytää uusi paikka, sillä terveysasema ei ole terveessä kunnossa. Kopiot ovat matkalla kaupungin käsittelyyn. Sen allekirjoittajat haluavat, että Viialassa säilyy terveysasema. – Käykö siinä sitten niin, että vanhempien pitää tulla jostain Tampereelta ja viedä lapsi Toijalaan hammaslääkäriin. Kaikilla ei ole autoa eikä rahaa, ja miten lapset menevät hammaslääkäriin ja muualle. UUTISET Mirja Nieminen kiersi ovelta ovelle ja kuunteli ihmisten huolia ja murheita Adressi Viialan terveysaseman säilyttämiseksi keräsi 4092 nimeä Mikko Peltoniemi Wikipedian mukaan adressi, joka tulee ranskan sanasta adresse (suunta, osoitus), on useiden henkilöiden allekirjoittama, vallanpitäjille tai päättäjille suunnattu poliittinen julkilausuma. Uusi koulu ja palvelut sinne. Kuntalaisaloitteen voi tehdä yksinkin, mutta valtuustokäsittelyyn tähtäävään kuntalaisaloitteeseen tarvitaan vähintään kaksi prosenttia äänivaltaisista kaupungin asukkaista. Jos me saataisiin uusi koulu, kun toi koulu on homeessa, niin siihen yhteyteen voisi laittaa semmoisen paikan, missä olisi näitä palveluja. Valmistelu on siis vielä kovinkin kesken, Anttila kertoo. Nieminen ei halua kertoa, kenelle kaupunginhallituksen jäsenelle hän toimitti nimilistat. Ja sehän olisi ihan höperöä ollutkin, koska totta kai oman kylän puolesta ja palvelujen puolesta haluaa olla, kun kaikki muutkin palvelut aiotaan viedä. Ja lääkäri aina välillä. – Se oli toisaalta meikäläisellekin antoisaa. Näistäkään asioista ei tehty kuntalaisaloitetta. – Mutta ei tästäkään päätöksiä ole toistaiseksi tehty. Sitä esitettiin myös silloisessa Akaan palveluverkkotyöryhmän loppuraportissa. Anttilan mukaan näiden asioiden suhteen ei ole toistaiseksi tehty linjauksia tai päätöksiä. – Semmoisia, jotka ovat tulleet Kylmäkoskelta tai jostain muualta. Viialassa on nyt kerätty oma Suuri adressi. – Jotkut pyytelivät, että tule nyt sisälle, mutta eihän siitä keräämisestä olisi mitään tullut, jos olisin yhdessä paikassa istunut koko illan.Niemisen mukaan lähes kaikki hänen kohtaamansa ihmiset allekirjoittivat adressin. Mirja Nieminen säilytti alkuperäiset nimilistat itsellään mahdolliselle tulevalle maakuntahallinnolle lähetettäväksi. Teen joka päivä jonkun pienen kävelylenkin, ja ajattelin, että siinähän minä samalla kerään nimiä. Mutta on niitäkin, joiden mielestä palveluja pitää olla myös Viialassa. Peremmällekin pyydettiin, mutta Nieminen tyytyi juttelemaan ovella. Suomessa kerättiin esimerkiksi Venäjän vallan aikana vuonna 1899 Suuri adressi, joka vastusti keisari Nikolai II:n allekirjoittamaa helmikuun manifestia. Ja tietysti oli ihmisiä, jotka eivät kovin paljon tapaa toisia ihmisiä. – Tarkoitus on, että he pistäisivät korvan taakse ja laittaisivat tämän asian myönteiseen suuntaan. Talvella 2013–2014 tulos oli noin 1500 nimeä. Adressin takana on yli 70-vuotias, Viialan Matomäessä asuva Mirja Nieminen . Terveysaseman palvelujen karsiminen ja siirtäminen suunnitellulle uudelle Akaan terveysasemalle oli jo tuolloin ollut useamman vuoden esillä eri työryhmissä. – Ei siellä montaa ollut, jotka olisivat sanoneet, että eivät kirjoita. – Yksi mies sanoi, että jollei nämä nimet auta, sitten ruvetaan muihin toimenpiteisiin. Saila Kallioisen mukaan adressin hänelle luovuttaneet henkilöt eivät halunneet nimiään tai itseään muutenkaan millään tavalla julkisuuteen. Silloin nimilistat olivat loppuvuodesta esillä Viialan kaupoissa, muissa liikkeissä ja kirjastossa. – Niitä on 4092 kappaletta, Nieminen kertoo. Viimeksi kerättiin noin 1500 nimeä Viialan terveysaseman säilyttämisen puolesta on kerätty nimiä ennenkin. Osa ihmisistä oli kiukkuisia, mutta enimmäkseen Nieminen tapasi ystävällisiä ihmisiä, joiden kanssa keskusteltiin kaikenlaista. Akaan edellisen valtuuston puheenjohtaja Saila Kallioinen (sd) välitti nimilistat silloiselle hallintopäällikölle Sisko Tiusaselle kaupunginhallituksen kokouksessa 10. Huomasin, että se oli heille hyvä asia. Koska se on aika suuri vahinko, jos Viialasta kokonaan lopetetaan terveyspalvelut. Tämä on kuitenkin iso paikka, Nieminen sanoo. Mirja Nieminen ei halunnut esiintyä tämän jutun kuvissa kasvoillaan. Nimilistoja oli myös viialalaisissa liikkeissä ja kirjastossa, mutta ne Nieminen haki pois jo keväällä. – Ei niitä asuntoja paljon jäänyt. – Valmisteluun vaikuttaa myös mahdollinen sote-uudistus: mikä organisaatio palveluja järjestää hyvinvointikeskuksen valmistumisen aikaan. Lisää nimiä toimitettiin 21.1.2014. – Siinähän on hometta ynnä muuta, mutta onhan Viialassa taloja ja paikkoja
Abo Wind Oy. Toiseksi eniten ääniä sai Kylmäkosken lasten koulu, jota kannatti seitsemän oppilasta. Esittelyssä Algotherm-sarja 10% alennus normaalihintaisista kosmetiikkatuotteista JOULUKUUN TARJOUKSESSA Palvelemme ma-pe 9-18, la 9-14 Puh. Yksittäisen voimalan kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä. Akaan tuulivoimaloiden määrä voi kasvaa yli kaksinkertaiseksi Mikko Peltoniemi Akaan kaupunki päätti syyskuussa käynnistää osayleiskaavan laatimisen Abo Wind Oy:n suunnittelemaa tuulivoimapuistoa varten. Tarja Antola Kylmäkoskelle rakennettavan uuden koulun nimeksi tulee Kylmäkosken koulu. 5.12.2018 Aurinko nousi tänään kello 9.18 ja laskee kello 15.12 Koru & Lahjaliike Hopea-Aitta J O U L U L Ä H E S T Y Y ! Kalevalan JOULUKUUSIKORISTE 2018 saatavilla! 2v takuu Roosa Nauha 2018 KALEVALA KORUT RANNEKELLOT MIEHILLE Teräskoruja KALEVALA® jewelry Yrittäjätie 4, Kylmäkoski, Akaa puh. Ensi viikolla Abo Wind pitää ympäristövaikutusten arvioinnin ja kaavoituksen ennakkoneuvottelun Ely-keskuksen ja Akaan kaupungin kanssa, minkä jälkeen tutkittavat vaihtoehdot tarkentuvat.– Tämän jälkeen voidaan myös keskustella kaikkien paikallisten kanssa toiveista sekä vaihtoehdoista. Punaiset pisteet alueen ulkopuolella ovat asuinrakennuksia ja siniset pisteet lomarakennuksia. (03) 543 5076, Torikatu 4 DeviSol Mix 10 µg 200 tabl. Tiistaina Akaan Seutu sai Julian Wehnertiltä kartan, jossa on mahdollinen sijoitussuunnitelma viidelletoista voimalalle. Norm. Hankealue on kooltaan noin 1 260 hehtaaria ja sijoittuu pääasiassa metsätalousalueelle. Suunnitelmien mukaan Kylmäkosken koulu valmistuu ensi vuoden heinäkuussa. Norm. Kirkonkylän koulu sai 5 ja Kosken koulu 4 ääntä. Koko lupaprosessi voi kestää noin neljä vuotta, joten tahdomme myös selvittää eri voimalamääriä. Kaikkiaan ääniä annettiin 83. Vastaan mielelläni lisäkysymyksiin, Wehnert kertoo. 17,65 € Oppilaat äänestivät nimen uudelle koululle Kirkonkylän koulun kolmasluokkalaiset odottavat uudelta koululta ainakin isompaa pihaa ja isoa liikuntasalia. (03) 542 1622, www.akaanapteekki.fi Joululahjapäivä 10.12. Wehnert vahvistaa havainnon.– Olet lukenut oikein. Yksi äänesti tyhjää. Siellä turbiinien lukumääräksi ilmoitetaan noin 7–15 kappaletta. 4.12.2018 tehdyssä kartassa on 15 mahdollista tuulivoimalan paikkaa. Kun kaupunki käsitteli syyskuussa kaavoitusta, Abo Wind kertoi, että sen suunnitelmissa on rakentaa seitsemän tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksikköteho 4–5 megawattia. Perjantaina luokka teki äidinkielen tunnilla satutarinoita. Palvelemme Itsenäisyyspäivänä 6.12. Nimen ovat päättäneet Kirkonkylän koulun oppilaat, jotka tällä hetkellä opiskelevat väistötiloissa Akaanportissa Toijalassa. Kaavoituksen lopputulos voikin olla, että rakennetaan 7, 10 tai 15 voimalaa tai joku välimuoto niistä, Wehnert kertoi tämän viikon maanantaina. Abo Windin mukaan voimaloita lähimmät asuinrakennukset sijaitsevat noin 1,6 kilometrin etäisyydellä ja lähimmät lomarakennukset noin 1,1 kilometrin etäisyydellä lähimmästä voimalasta. Toijalan keskustasta katsottuna alue sijaitsee noin kuusi kilometriä lounaaseen. Alustava aluerajaus näkyy vihreällä ja suuremman voimalamäärän vaatima alue mustalla katkoviivalla. 16,85 € 20€ 14€ 13€ DeviSol Strong 50 µg 200 tabl. Seuraavassa viranomaisneuvottelussa keskustellaan eri vaihtoehtoista, joita tutkitaan YVAja kaavamenettelyssä. 11-15 Ma pe 9 20 la 9 16, su 11 15 Valtatie 6, Toijala, p. Näiden tietojen mukaan voimaloiden teho voisi olla suurempi, ja yksittäisiä voimaloita eli tuulimyllyjä saattaisi tulla yli kaksinkertainen määrä aiemmin ilmoitettuun. Kuluvan lukuvuoden Kylmäkosken oppilaat jatkavat Akaanportissa, johon koulu siirtyi viime kevätlukukauden alussa. 0400 372 767 ma-pe 10-18, la 10-16, su 11-16 Huom! Itsenäisyyspäivänä 10-15 * Lahjakortit * Nomination palat * Lahjatavarat * Zipot * Korvien rei’itykset * Korurasiat * Ja paljon muuta... Voimaloiden roottorin halkaisija on noin 200 metriä, samoin napakorkeus. Neljätoista voimalaa mahtuu vanhalle suunnittelualueelle, Wehnert kertoo.Karhunrahkan alue sijoittuu Pirkanmaan maakuntakaava 2040:ssä tuulivoima-alueeksi merkitylle alueelle. Sivujen mukaan turbiinin malli ei ole vielä tiedossa, mutta niiden teho on noin 4–7 megawattia. Nettisivujen tiedoissa tuplamäärä turbiineja Abo Windin projektijohtajan Julian Wehnertin mukaan tuulimittausmasto on tarkoitus pystyttää talvella tai keväällä 2019. Akaan tuulivoimahankkeelle on myös avattu oma nettisivu. Norm. Oppilaat tekivät koululle 11 nimiehdotusta, joista Kylmäkosken koulu oli äänestyksen ylivoimainen voittaja 59 äänellä. Kaava laaditaan Riisikkalantien itäpuolelle, Karhunrahkan alueelle, lähelle Hämeenlinnan rajaa. Muut nimiehdotukset Kylmäkosken alakoulu, Kylän koulu, Kirkonjoen koulu, KKK koulu, Kirkonkylän KMK, Ilo ja Fortnite-suosikkipeliin Tarja Antola Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai +1 +0 -1 -2 -1 -1 -2 -2 -1 -1 5 4 2 4 1 viittaava Fornite koulu saivat kukin yhden äänen. – Kaikki vaihtoehdot voidaan sijoittaa yli kilometrin päähän kaikista asuinja lomarakennuksista. 25,30 € DeviSol 20 µg 200 tabl. Jaakko Pulkkinen (edessä vas.) kirjoitti aamupalasta, Elsa Bäckman lentävästä koirasta ja Sanni Heinonen jäämursusta
Rakentaminen hiipuu. Kolmioissa ei ole erillistä vaatehuonetta. Tässä asiassa on maassa nyt välirauha voimassa.Pasi Mäkinen muistuttaa, että maassa on 472 000 henkilöä, joista kukaan ei tiedä mitään. Teimme Elinvoimakunta-kilpailun, joka saanut suuren suosion Pirkanmaalla ja vienyt aika lailla tavoitteitamme läpi. – Meillä on iso ongelma, nimittäin samaan aikaan yrityksissä on valtava työvoimapula. Tämä on minusta hyvin toimiva perustalo, sanoo Markkanen. – Alun perin keskustan arkkitehtikilpailun voittaneessa ehdotuksessa tähän kortteliin oli piirretty talo kadun suuntaisesti. Akaan Keskustan Diegoksi nimettyyn nelikerroksiseen taloon tulee 11 osakehuoneistoa kooltaan 58,9 –88,8 neliömetriä. Makuuhuoneisiin mahtuu periaatteessa aina parivuode. Kaikki esteet pois Toijalan Yrittäjien uusille jäsenille tarkoitetussa illassa viime keskiviikkona keskustelua virittänyt Pasi Mäkinen sanoo Suomen Yrittäjien tavoitteena olevan, että työn ilta-aurinko paistaa kivasti, sanoo Sarkkinen. Talous kyllä kasvaa edelleen, mutta odotukset eivät ole niin valoisat kuin vuosi sitten. – Se on makuasia, tykkääkö vaatehuoneesta vai liukuovikomeroista. Työllisyysaste on tällä hetkellä 71,7 prosenttia. Elinvoimakunnat tulevat Jos sosiaalija terveysuudistus toteutuu, tietää se Suomen historian suurinta muutosta myös kuntahallintoon. Puskureita lamaan ei ole ehditty kasata tarpeeksi. Erillisen autohallin rakentamisesta talon alle luovuttiin, koska sen rakennuskustannukset tekemisen ehdoista pitäisi kaikissa yrityksissä pystyä sopimaan nykyistä enemmän paikallisesti. Näistä 20 000 on järjestäytynyt omien liittojensa taakse niin, että ne pystyvät tällä hetkellä vaikuttamaan muun muassa työehtosopimuksista neuvoteltaessa.– Näiden yritysten edustajat päättävät sopimusten yleissitovuuden kautta myös loppujen 50 000 yrityksen puolesta. Huoneistojen tupakeittiö-ratkaisut tuovat tilan tuntua ja avaruutta lisäävät myös monet ikkunat. Suomen Yrittäjät ajaa sitä, että tätä enemmistöäkin pitäisi työmarkkinoilla tasapuolisesti kohdella. Kolmioissa on keittiön jatkeena pieni kodinhoitohuone. Saunojen ja pesuhuoneiden väliin tulee lasiseinä. Pyörätuolilla on mahdollisuus liikkua hyvin. Esimerkiksi yritysvaikutusten arviointi on ymmärretty. Kun ilmansuuntia ajatellaan, tämä toteutettava suunta on parempi. Kaksion molempiin makuuhuoneisiin saa hyvät komerot. Juha Kosonen Suomessa on noin 90 000 työnantajayritystä. Huoneistojen pesuhuoneiden seinät ja lattiat ovat keraamista laattaa. – Pirkanmaan Yrittäjät tukevat elinvoimakuntia. Projektissa on mukana kiinteästi myös OP Akaa.. – Tämä ei voi olla oikein. Asiakasiltaan saapui hyvin väkeä ja alustavia varauksiakin on jo tehty. Kunnassa kuunnellaan nyt yrittäjiä. Suomen Yrittäjät haluaa poistaa tässä tilanteessa kaikin keinoin kasvun esteitä, koska Suomi lähti kasvuun muita Euroopan maita myöhemmin. Suotuisa aika on jäämässä liian lyhyeksi. Akaan kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen pitää suunnitelmia onnistuneina. – Ideanahan meillä on tässä vain se, että kaikki esteet uusien työpaikkojen syntymiselle saataisiin pois. Kun sosiaalija terveysasiat siirtyvät maakunnille, lähtee myös kuntien budjeteista 60 prosenttia maakunnille. Asuinhuoneiden lattiamateriaaliksi voi valita joko laminaatin tai parketin. Isoimman asunnon olohuoneen kylkeen on piirretty huone joko kirjastoksi, pieneksi makuuhuoneeksi tai työhuoneeksi. Keittiökalusteet huoneistoihin tilataan Akaasta. He eivät ole työllistämistoimien piirissä, vaikka heidän Pasi Mäkisen mielestä pitäisi olla. – Työllistämiseen sisältyy aina riski. Huoneistoja Akaan Diegosta myyvät BO LKV ja Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus. Lakiesitys kantaa myös nimeä irtisanomislaki, mikä se ei ole. Kerrostalohanketta asiakasillassa esittelivät myös OP-Kiinteistökeskuksen Anne Tuusa ja Akaan Muuraus ja Laatoituksen Sami Hyötyläinen. Tämä on iso asia ja nousee monesti esiin, sanoo Mäkinen. Hallituksen tavoite on 72. Kasvu on taittumassa Ennusteissa nähdään jo Suomenkin talouskasvun taittuminen. Diegossa on maalämpö, joka jaetaan huoneistoihin vesikiertoisella lattialämmityksellä. Diegon on suunnitellut diplomi-insinööri ja rakennusarkkitehti Tero Markkanen , joka esitteli kohdetta BO LKV:n Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskuksen asiakasillassa viime viikolla. Jotta saisimme muun muassa valtion velan supistumaan, meillä pitäisi olla 80 prosentin työllisyysaste. – Oli suhdannetilanne mikä tahansa, Euroopan Keskuspankin tase ei enää kestä. Onnistunut kokonaisuus Diegon rakentaminen alkaa ensi keväänä. Tämän ymmärtää jokainen. Irtisanomisen helpottaminen tilanteessa, jossa monessa asiassa seinä on tullut vastaan, on Pasi Mäkisen mielestä yrittäjäriskin pienentämistä oikeassa asiassa. 6 Keskiviikko 5.12.2018 – Akaan Seutu UUTISET Nelikerroksinen Diego nousee Toijalan ydinkeskustaan Diego nousee Toijalan ydinkeskustaan Kalevantielle. Paikallisen sopimisen lisäksi olemme voimakkaasti hallituksen työllistämislain takana. Parvekkeet aukeavat hienosti länteen, mistä Akaan Keskustan Diegon on suunnitellut Tero Markkanen (vas.). Tulevaisuuden kunnat ovat entistä enemmän elinvoimakuntia, jotka kouluja varhaiskasvatusasioiden lisäksi huolehtivat infrastruktuurista, kaavoituksesta ja elinkeinoelämän hyvinvoinnista. Se on varustettu seinän sisään menevällä liukuovella, kertoo Markkanen.Kaksioiden makuuhuone on reilu, joten huoneeseen on mahdollista sijoittaa myös työpiste. Jyri Sarkkinen kehuu huoneistojen väljyyttä ja valoisuutta.– Erilaisilla kalustusratkaisuilla päästään varmasti mieleisiin kokonaisuuksiin, miettii Sarkkinen. Juha Kosonen olisivat nostaneet osakkeiden hintoja merkittkävästi. Myös korot ovat lähteneet nousuun. Juha Kosonen Suomessa on 472 000 ihmistä kateissa työvoimaviranomaisilta Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtajan Pasi Mäkisen mielestä kaikki työllistymisen esteet voidaan poistaa. Juha Kosonen Kerrostalorakentamisen pää aukeaa vihdoin Akaassa, kun Akaan Muuraus ja Laatoitus aloittaa kerrostalon rakentamisen Toijalan ydinkeskustassa Kalevantiellä. – Huoneistojen pohjaratkaisut ovat hyvin optimoituja – mitään ei ole liikaa eikä liian vähän. Diego rakennetaan betonielementeistä, ja julkisivu rapataan paikallaan. Varsinkin pk-yrityksissä yrittäjä miettii usein turhankin pitkään väen palkkaamista, koska siinä epäonnistuminen saattaa olla kohtalokastakin. Se on ostanut niin paljon velkaantuneiden valtioiden papereita, että korot alkavat ensi vuonna todella nousemaan, mikä hidastaa kasvua, miettii Mäkinen. Jokaisella huoneistolla on oma autopaikka. Esimerkiksi kun kilpailukykysopimus solmittiin, paikallinen sopiminen tuli koskemaan vain järjestäytyneitä työnantajia – näitä 20 000 yritystä, sanoo Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Mäkinen. Tähän tilanteeseen on mahdollista päästä kaikenlaisilla pienillä toimenpiteillä, joista yrittäjäriskin pienentäminen on yksi. – Huoneistoissa on esteettömyys huomioitu. On hullua ajatella, että yrittäjä työllistää irtisanoakseen
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.. Silloin tuli vähän koti-ikävä, Jaana myöntää. Pitää siivota ja leipoa, hankkia lahjat ja kuusi, kiillottaa ja koristella. – Tavoitteena on, että kisa ei tuntuisi yhtään missään vaan se olisi rutiinia. Jaana kävi lähes joka viikonloppu kotona Toijalassa, josta oli helpompi lähteä viikonlopun keilakisoihin. Kisaja leiriputki Jaana keilaa tällä hetkellä naisten ykkösdivisioonassa. valkolakkinsa saava kilpakeilaaja Jaana Rapeli , 19, sanoo kasvaneensa lukioaikana itsenäisemmäksi ja aikuisemmaksi ja oppineensa hoitamaan omia asioitaan. Lapsi kirjoittaa viidettä kertaa joulupukille ja kysyy, koska se pukki oikein tulee. Pukki, sekin on varaamatta! ”Tulee se joulu sieltä vaikkei mitään tekiskään”, totesi mummu jouluhössötyksestä. Jos jouluvalmisteluista tai joulun viettämisestä ei nauti, mikään ei niihin pakota. Aattona pitää olla valmista ja kaikilla hyvä mieli. Osa suunnittelemistani jouluvalmisteluista jää taatusti taas tekemättä, mutta harvoinpa sitä aloittaa edellisjoulun muistelua miettimällä, että jäi ne autotallin hyllyt silloinkin pyyhkimättä. Kevään tiukka puristus Jaana kirjoitti äidinkielen ja englannin viime keväänä ja ruotsin ja filosofian tänä syksynä. Suurimman osan treeneistä hän heittää edelleen Valkeakosken keilahallissa, jossa häntä on keilakoulun ajoista asti valmentanut Janne Kärkkäinen . Kuortaneen urheilulukion käynyt akaalainen kokee kehittyneensä myös omassa lajissaan. Jaanan tavoitteena on nousta nuorten maajoukkueryhmään sen seurantaryhmästä. Kenties lapsuuskodissakin aina pestiin lattiat, vaihdettiin jouluverhot ja leivottiin itse torttutaikinat. Kesällä Jaana vaihtoi Valkeakosken Keila-Likoista isompaan lahtelaiseen Keilaseura Bayhin. – Sain tosi hyvää pohjaa ja treenivinkkejä. Lahjaostoksilla on ruuhkaista ja kuumaa, kaupallisuus alkaa ärsyttää. Pahin shokki oli, kun 38 asteen kuumeessa piti pyöräillä kaatosateessa kolme kilsaa apteekkiin. Jospa unohtaisi ladata kännykän ja viettäisi aikaa perheen ja ystävien kanssa. Silti aion istua rauhassa sen glögilasin kanssa, kuunnella Jouluradiota ja unohtaa hetkeksi arjen. Joulun tunnelmaan ei vaadita lahjavuoria, täydellisesti onnistunutta perunatuuvinkia, postikorttimaisemia tai hammasharjalla jynssättyjä kaakelinsaumoja. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.12.2018 7 FORUM AKAA Outi Heikkilä UUTISET Kilpakeilaaja Jaana Rapeli haaveilee hotellinjohtajan työstä Tarja Antola Keskiviikkona 5.12. Vuosien kuluessa on löydetty yhteinen tapa viettää joulua niin, että molemmilla on mukavaa. Välillä oli vaikeaa ajoittaa lukemista ja koulunkäyntiä. Syksyllä oli helpompaa, koska suoritin jäljellä olleet kurssit etänä kotoa käsin. – Jos halusi syödä, piti itse mennä kaupasta ostamaan ainekset ja vielä itse valmistaa ruoka. Paineita tulee muualtakin kuin omasta päästä. Sateessa apteekkiin Muutto 16-vuotiaana kotoa koulun asuntolaan oli suuri elämänmuutos. Lehdissä ja sosiaalisessa mediassa näkee kuvia kauniista joulukodeista, joissa ei ole lasten piirustuksia tapeteissa, lehtipinoja tai pölyä tv-tasolla. Hyasintti ja siniseen paperiin kääritty suklaa pitää myös muistaa, ja lapselle paketti tai pari. Lucian päivän jälkeen havahtuu siihen, että kaikkia jouluprojekteja ei ehkä ehdikään toteuttaa. Jaanan unelmana on työskennellä jonain päivänä hotellinjohtajana, lentokentällä tai matkailun parissa. Ahkera kisaaminen on kasvattanut henkistä kestävyyttä. Toissa sunnuntaina tuli ensimmäinen erikoiskisan voitto, mitä olen odottanut monta vuotta. Viime keväänä hän valmistautui sekä ylioppilaskirjoituksiin että tärkeisiin kisoihin. En ole niinkään hionnut tekniikkaa tai heittoa vaan keskittynyt siihen, mitä radalla tapahtuu, opetellut lukemaan rataa ja pallon liikettä. Ensi syksynä hän toivoo olevansa joko kielten tai matkailualan opiskelija jossain Etelä-Suomen yliopistossa. Maajoukkuevalmennusta on kerran viikossa Tampereella. Piparit unohtuvat uuniin, palovaroitin huutaa. – Olen kehittynyt paljon tämän syksyn aikana. Kohta istutaan höyryävä glögilasi kädessä joululauluja kuunnellen ja maistellaan itse tehtyjä herkkuja. Paitsi jos sattuu tapaamaan henkilön, joka todella pitää perinteisestä joulusta. Kevään kirjoituksiin Jaana valmistautui samaan aikaan, kun treenimäärät kevään tärkeisiin kisoihin kasvoivat. Silloin pystyin säätämään lukemista, keilailua ja kurssien suorittamista. – Se oli iso helpotus ja sen ansiosta jäi vähän vapaa-aikaakin, eikä elämä ollut pelkkää opiskelua. Ja joulukoristeet, miten ihanaa olisi askarrella ne sopuisasti lasten kanssa ilman, että kukaan sotkee liimaa keittiön pöytään, hiuksiin tai kissaan. Moni kuitenkin huomaa, että lähestyvät pyhät aiheuttavat verenpaineen nousua. Meidän perheen jouluun kuuluvat yleensä ainakin kuusi, kynttilät ja kotimainen kinkku. Tuskin kovin moni kärsii vappustressistä. Perinteet velvoittavat monenlaiseen puuhaan. Jaana heittää 2–4 kisaa viikossa. Jokaisessa hallissa olosuhteet ovat kuitenkin erilaiset. Ja aina oli lunta ja pakkasta. Sauna on pesemättä ja havukranssit tekemättä. Filosofian ja äidinkielen tuloksiin Jaana on tyytyväinen, mutta kielten arvosanoja hän aikoo korottaa vielä ensi keväänä. Töissä on kiire ja kaamos väsyttää. Ensin isä kuskasi Jaanaa kodin ja Kuortaneen väliä, mutta ajokortin saatuaan Jaana ajoi 300 kilometrin matkaa omalla autolla. Myös stressitaso koulun suhteen laski, kun pystyin yhdistämään koulun ja keilailun eikä tarvinnut valita kumpaan panostaa, Jaana miettii. Opinnot kiikarissa Jaana juhlistaa valkolakkiaan keskiviikkona yhdessä perheensä kanssa Kuortaneella. On taas mukava suunnitella tulevaa joulua. Urheilulukiossa treenit olivat osa koulupäivää. Pää tuntuu kestävän nyt paremmin. Ensi kevään SM-kisoissa hän tähtää naisten sarjassa finaaliin ja nuorten sarjassa mitaleille. Aviomiehelleni kävi näin. Tarja Antola Tule joulu stressitön A lkutalven kaunis pakkasaamu ja kuuraiset puut saavat ajatukset kääntymään jouluun. Hän on asettanut tavoitteekseen päästä ensi kaudella kisaamaan naisten SM-liigaan. Miksi tähän keskitalven juhlaan ladataan niin paljon odotuksia. Kotona juhlat ovat vuorossa viikon päästä lauantaina.Jaana aikoo keväällä opiskella avoimessa yliopistossa sekä tehdä töitä. Jaana kävi ensimmäisen vuoden Akaan lukiossa, mutta keilailun ja koulun yhdistäminen houkutteli vaihtamaan Kuortaneelle. Jaana Rapelin tavoitteena on päästä mukaan nuorten maajoukkueryhmään. Jouluisia reseptejä löytyy kaikenlaisiin herkkuihin. Takana on rankka syksy, johon on kuulunut kymmenen viikonlopun putki leirejä ja kisoja. Muutenkin jos jotain tarvitsi, se oli haettava itse. Muihin juhlapyhiin ei liity samanlaista hulinaa. Kirjoittaja on akaalainen maatalousyrittäjä. Miksi joulu aiheuttaa paineita. Jouluahan voi viettää ihan omalla tyylillä tai olla kokonaan viettämättä. – Panostin lukemiseen ja urheiluun yhtä paljon, koska en osannut laittaa niitä tärkeysjärjestykseen. 19-vuotias kilpakeilaaja Jaana Rapeli suoritti lukion kolmessa ja puolessa vuodessa. Jaanan mukaan tukea ja turvaa antoivat samassa elämäntilanteessa olevat kämppikset. Jouduin käyttämään ehkä vähän enemmänkin aikaa lukemiseen, koska minulla ei ollut lukulomaa missään vaiheessa. Joulu on monelle tärkeä ja perinteikäs juhla, joka tuo kaivatun tauon keskitalven arkeen
Nyt Puolustusvoimien toimintamenoihin on Niinistön mukaan lisätty julkisen talouden suunnitelmassa 50 miljoonaa euroa vuosittain. Asia ansaitsisi perusteellisen selvityksen, joka olisi syytä tehdä parlamentaarisessa työryhmässä. Jussi Niinistön mielestä varuskunnilla on aina suuri merkitys kullekin maakunnalle esimerkiksi maanpuolustustahdon ylläpitämisessä. Kun avusta ei ole kenellekään suoranaista hyötyä, auttaminen ei konkretisoidu. Tarja Antola Akaan kaupungin kiinteistöpäällikön virasta irtisanoutunut Henri Salonen , 38, siirtyy ensi vuoden alussa rakennustekniikan lehtoriksi Tampereen ammattikorkeakouluun. Yleinen asevelvollisuus on maanpuolustuksen kulmakivi. Reservin vahvuus on 900 000 sotilasta. – Kokonaan uuden varuskunnan perustaminen tai vastaavasti jonkin varuskunnan mittava laajentaminen on toteutettava mahdollisuuksien mukaan 2020-luvulla. Ennen ministeriuraansa hän perehtyi maanpuolustukseen järjestöissä, lehtien päätoimittajana sekä Maanpuolustuskorkeakoulun Suomen sotahistorian dosenttina.Niinistön mukaan historia opettaa suomalaisia. – Suomi saa sota-aikana apua, jos avunantamisesta on hyötyä antajamaalle. Hän kiittää vuonna 2014 valmistunutta parlamentaarista selvitystyötä Puolustuksen pitkän aikavälin haasteet. – Jos asepalvelus ulotettaisiin koskemaan myös naisia, tarvitsisimme kaksinkertaisen varuskuntakapasiteetin. 8 Keskiviikko 5.12.2018 – Akaan Seutu UUTISET Maailman auttamishalu Ukrainassa on luokkaa ”good feeling” Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan 2020-luku tuo mahdollisesti uuden varuskunnan tai laajennuksen Matti Pulkkinen Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) on koulutukseltaan historiantutkija. Hän on kannustanutkin varuskuntia kaikkine joukko-osastoineen näkymään ja kuulumaan mahdollisimman paljon siviilielämässä. Tulevassa tehtävässä häntä kiinnostaa mahdollisuus hyödyntää aikaisempaa kokemusta rakennesuunnittelusta ja talonrakennustekniikasta. Niinistön mielestä parhaillaan käynnissä oleva Ukrainan sota antaa todelliset kasvot maailman auttamishaluille. – Auttamistunnelmat ovat luokkaa ”good feeling”. Maakunnat ilman varuskuntia Kahdeksastatoista maakunnasta seitsemän jäi ilman omaa varuskuntaa 2010-luvun säästötoimissa. Henri Salonen myöntää, että tulevat vuodet ovat tulevalle kiinteistöpäällikölle kiireisiä.– Monenlaisia hankkeita on todennäköisesti lähdössä liikkeelle myös korjauksiin liittyen sitten, kun päätetään, mitä lähdetään korjaamaan ja missä laajuudessa. – Maassamme herättiin muun muassa Puolustusvoimien materiaalipulaan ja maavoimien toimintakyvyn alenemiseen. – Suomi oli puskurivaltio Ruotsin ja silloisen Neuvostoliiton välissä. Niinistö ottaa esimerkiksi toisen maailmansodan, jonka aikana suomalaiset saivat apua ruotsalaisilta. Syntyvyyden lasku ei ole vielä uhka Jussi Niinistö on tyytyväinen siihen, että Suomi nosti sodan ajan joukkojen määrän 280 000 sotilaaseen. Niinistö toivoo, että Suomi toteuttaisi kansalaispalvelumallin, jonka myötä luopuisimme siviilipalveluksesta.– Odotan, että eri puolueet kertovat kantansa kansalaispalveluun tulevien eduskuntavaalien ohjelmissa. Salonen kertoo ajatuksen opetustehtäviin siirtymisestä kypsyneen syksyn aikana. Puolustusvoimien ja maanpuolustamisen ilmapiiri kohentui tuntuvasti Krimin kriisin puhjettua. Hänen mukaansa nykyinen järjestelmä on toimiva. Suomella onkin pohjoisen Euroopan suurin armeija. Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen säästötoimet johtivat kuuden varuskunnan sulkemiseen. Kiinteistöpäällikkö Henri Salonen lähtee opetustehtäviin Tampereelle Henri Salonen toimi Akaan kaupungissa ensin vastaavana rakennustarkastajana ja sen jälkeen kiinteistöpäällikönä. Tiloja tarvitaan muun muassa vapaaehtoisten maanpuolustuskoulutuksen järjestämiseen. Suomen auttaminen hyödytti Ruotsia. Sotaväki tekee niin kuin käsketään Puolustusvoimat joutui mittavalle säästökuurille 2010-luvulla. Jussi Niinistön mukaan ”sotaväki teki niin kuin sen käskettiin tehdä”. – Syntyvyyden laskemisesta on oltava huolissaan, mutta se ei ole vielä uhka Puolustusvoimille, hän sanoo.Puolustusministerin mukaan reservi säilyttää vahvuutensa, jos armeija kouluttaa joka vuosi noin 21 000 varusmiestä. Siihen ei ole varaa. Myöskään maahanmuuttajat eivät ole ratkaisu. Salonen opettaa ammattikorkeakoulun lisäksi myös Tampereen teknillisellä yliopistolla (TTY), joka vuoden alusta yhdistyy Tampereen yliopiston kanssa Tampereen yliopistoksi. – Kylmän sodan päättymisen jälkeen monet maat tuudittautuivat ikuisen rauMatti Pulkkinen Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan reservi säilyttää vahvuutensa, jos armeija kouluttaa joka vuosi noin 21 000 varusmiestä. Puolustuspolitiikalla on selkeä suunta Jussi Niinistö korostaa puolustuskyvyn ja -järjestelmän rakentamisen olevan pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä. – Meillä ei ole vielä tutkimustuloksia siitä, miten varuskuntansa menettäneiden maakuntien asukkaiden suhtautuminen maanpuolustukseen on kehittynyt. Rahalla kehitetään ja ylläpidetään etenkin maavoimien valmiutta. – Tärkeintä on, että säilytämme nykymuotoisen varusmiespalveluksen ja koulutamme aina koko ikäluokan.Niinistö linjaa, ettei Suomen ole syytä miettiä asepalveluksen ulottamista naisiin. Ne tulevat työllistämään aika paljon, jotta ne tulee tehtyä hyvin Tarja Antola. Salonen on pitänyt kursseja TTY:llä jo muutaman vuoden ajan sivutoimisesti. Hänen mukaansa Suomi on pitänyt viisaasti kiinni puolustuskyvystään niin Puolustusvoimien mitoituksen kuin kehittämisenkin suhteen. Siinä naiset voivat vapaaehtoisesti suorittaa varusmiespalveluksen. Säästöt jäivät kuitenkin osin syntymättä. Hyvä kysymys on myös se, miten pinta-alaltaan laajan maan eri seutujen erikoispiirteet ja -vaatimukset tunnetaan.Niinistön mukaan jo lakkautettujen varuskuntien palauttaminen ei ole mahdollista, koska kaikki on myyty pois
Kanadan malli ei saa toistua Ensi huhtikuussa pidettävät eduskuntavaalit saavat niin ehdokkaat kuin puolueetkin syttymään merivoimien Laivue 2020 -hankkeesta sekä ilmavoimien HX-hävittäjähankkeesta. Puolustusministeri Jussi Niinistö yhtyy tasavallan presidentin näkemykseen sanoen, ettei Suomen puolustaminen ole vain varusmiesten, reserviläisten ja kertausharjoituksissa käyvien harteilla vaan se on koko kansakunnan tehtävä. – Moni maa valmistautuu puolustautumaan toisen valtion alueella. – Ehkä politiikkaan en kuitenkaan sekoa, en ainakaan tänään. 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24), matkap. Vuonna 2014 alkanut ja edelleen jatkuva Krimin kriisi on saanut monen maan tarkistamaan puolustusstrategiaansa. – Emme siis tehneet virheliikettä. Niinistö sanoo kentältä tulevan hyvää palautetta valmiusjääkärijärjestelmästä.– Valmiusyksiköihin löytyy hyvin vapaaehtoisia, sillä nuoret valmiusjääkärit tarttuvat mahdollisuuteen kantaa vastuunsa valtakunnan turvallisuudesta ja saada monipuolista sekä vaativaa sotilaskoulutusta. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24) ark. Puolustusvoimat ei kerro julkisuuteen valmiusjääkäreiden kokonaismäärää. Niinistön mukaan puolustuskyvyn ja -järjestelmän romuttaminen on helppoa, mutta niiden uudelleen rakentaminen on vaikeaa ja työlästä.– Tempoilevuus ei ole milloinkaan hyväksi puolustuksen järjestämiselle. Esimerkkinä on marraskuun loppupuolen tapahtumat, jolloin Venäjän erikoisjoukot estivät Kertšinsalmella Ukrainan laivaston alusten pääsyn Mustaltamereltä Asovanmerelle. – Olen saanut kokemusta siitä, miten ongelmatilanteissa pitää toimia. Sota-alue on varsin lähellä Suomea. KEITTIÖT Maailman auttamishalu Ukrainassa on luokkaa ”good feeling” Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan 2020-luku tuo mahdollisesti uuden varuskunnan tai laajennuksen han pysyvyyteen ajaen alas, leikaten ja supistaen omaa puolustusvalmiuttaan. Valmiusjääkärit toimivat Puolustusministeri Jussi Niinistö pitää kautensa yhtenä merkittävimpänä saavutuksena valmiusjääkärijärjestelmän toteutumista. Jaana (tekninen johtaja Jaana Koota ) on hyvä tyyppi. Me teknisessä toimessa painimme omien probleemiemme kanssa. ”Jokainen on maanpuolustaja” Vuoden 2016 kesäkuussa Kultarannassa puhunut presidentti Sauli Niinistö teroitti ”jokaisen kansalaisen olevan maanpuolustaja”. Salonen ehti työskennellä Akaan kaupungin palveluksessa kolmisen vuotta. Sodaksi paisunut kriisi on kytenyt pitkän ajan, eikä sen lopulle ole nyt näköpiirissä loppua. – Kriisit eskaloituvat eli laajenevat sodiksi. Asiantuntija-apua kannattaa käyttää, kun sitä tarvitaan. Ensimmäiset valmiusjääkärit valmistuivat vuonna 2016. Vallalla on ollut muun muassa yleiseurooppalainen kriisinhallintahypetys, Niinistö sanoo.Hänen mukaansa Suomi on ylläpitänyt tavoitteellisesti kansallista puolustusta niin asevelvollisuudessa kuin aluepuolustuksessa. Suomen seuraava hallitus päättää, mikä kone on ilmavoimillemme paras vaihtoehto. – Suomalaiset myös ymmärtävät, mitä maanpuolustaminen on kovimmillaan: aseellista koko valtakunnan puolustamista. Puolustusministeri viittaa vastaavista teemoista taannoin Kanadassa käytyihin vaalikeskusteluihin, jotka jättivät jälkeensä pelottavat jäljet. Valmiusjääkäriksi koulutettavat varusmiehet palvelevat yhdestoista kuukauden ajan, josta noin puoli vuotta on erikoiskoulutusta. Venäjä myös tulitti ukrainalaisaluksia ja lopulta valtasi kolme alusta. Meidän on hyvä muistaa tämä, kun valmistaudumme poikkeuksellisiin oloihin. Puhutaan kulttuurisesta muistista, joka kantaa kolmen sukupolven ajan. Niinistö huomauttaa, ettei Venäjän ja Ukrainan välistä sotaa ole julistettu. Teknisessä toimessa on kyllä hyvä porukka, joka tietää, miten hommat pitää hoitaa. Meillä Suomessa toisen maailmansodan veteraanien perintö elää edelleen, mikä antaa ymmärrystä niin koko maan puolustamisesta kuin yleisen asevelvollisuuden säilyttämisen välttämättömyydestä. 8-18, la 9-15 Ammattitaitoiset myyjämme auttavat ilman ajanvarausta kalusteiden suunnittelussa kotiin ja mökille. Hänestä kannattaa pitää kiinni ja huolehtia siitä, että hänellä on riittävät resurssit hoitaa teknistä toimea. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.12.2018 9 UUTISET ikkunasto.fi Urjalantie 101, 31760 Urjala asiakaspalvelu@ikkunasto.fi IKKUNAT Puu-alumiiniasennettuna ikkunat ja ulko-ovet Daniel 0400 332 333 Ongelmia ikkunoissa tai ulko-ovissa. Entisestään on kirkastunut se, että jos jotain asiaa ei itse osaa, täytyy hankkia apua, joka osaa. Jussi Niinistö sanoo Suomen olevan Euroopan ainoa maa, jossa valmistaudutaan puolustamaan omasta maasta käsin mahdollisia hyökkääjiä. Salosen mukaan viranhaltijatehtäviin liittyvä tietynlainen kankeus tuo omat rajoituksensa, mutta työ kuntaorganisaatiossa on ollut myös opettavaista. Taannoinen Krimin valtaus yllätti koko maailman. – Puolustusvoimien mittavat hankkeet ovat asiantuntijatyötä. Omalta tehtaaltamme kaapit nopeasti erikoismittojenkin mukaan. ”Sotaa ei enää julisteta” Jussi Niinistön mukaan Krimin kriisi ja Ukrainan sota herättävät katsomaan ja näkemään maailman kokonaan uudella tavalla. Kiinteistöpäällikkö Henri Salonen lähtee opetustehtäviin Tampereelle eikä niitä tehdä hätiköiden ja suunnittelematta. Viialassa asuva Salonen aikoo jatkossakin seurata kotikaupunkinsa asioita ja tarjoutua olemaan apuna. Salosen mukaan tekninen toimi ei eroa haasteellisuudessaan muista toimialoista.– Kun katselee kollegoita, muillakin toimialoilla tuntuu olevan yhtä haastavaa. Suomi on kuin saari Jussi Niinistön mukaan Suomessa on otettu korjausaskeleita oikean kokoisten varmuusvarastojen palauttamiseksi käyttöön. Tule ihastumaan valikoimaan ja pyydä tarjous! Meiltä kalusterunkoja jopa parissa päivässä! Löydät meidät myös Facebookista! Kysy myös kuljetuspalvelua! Kirsi 0400 788 444 Mika 040 351 5558 Jaana 040 352 7205 Minna 040 352 7206 Marika 040 352 7207 Nina 040 352 7208 Eija 040 352 7202 www.visionliukuovet.fi www.keittiokalustetukut.fi Hyvä valikoima näyttäviä välitilalevy jä ! Ilmettä keittiöön helposti ja edullisesti. Hänen mukaansa Suomi pienensi tarpeettomasti niin elintarvikkeiden kuin polttoaineidenkin varmuusvarastojen kokoa, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin.– Suomi on kuin saari. Sydän-Euroopassa tilanne on tyystin erilainen. Etäisyydet merkitsevät meille uhkakuvaa. Siirryn katsomon toiselle puolelle seuraamaan teatteria.. Uutukaisella systeemillä vahvistetaan merkittävästi maavoimien valmiutta. Ota yhteyttä, tulen katsomaan jatarjoan uudet asennettuna! Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI ylojarvi@keittiokalustetukut.fi 020 720 9240 liu ku ov et ko m er ot kh hka lu st ee t w cka lu st ee t lankap. – Vetoan, että keskustelu käytäisiin syvällisesti ja perusteellisesti suorituskykyja tarvelähtöisenä, Jussi Niinistö sanoo. Myös sodan yleiskuva muuttuu. – Nopeat käänteet ovat mahdollisia
rajoitus 2filettä/talous TUORE NORJAN LOHIFILEE 400g (2,5€/kg) Nokian Panimo KEISARI LAGEROLUT 0,5l 200g (10,00€/kg) 350-370g (13,37-14,14€/kg) 19 95 kg Kylmäsavukeisarilta SAVULOHIFILEEPALA JA GIN GRAAVATTU LOHI PAIKALLISTA KYLMÄKOSKELTA! Atria NAUDAN 10% JAUHELIHA 400g (7,48€/kg) 2 95 rs Atria KARJALANPAISTI NAUDAN TAKUUMUREA ULKOFILEE n.1kg pala 11 95 kg Herkkumaa HERKKUKURKUT irtomyynnistä 2 95 kg KARKKIKATU IRTOMAKEISET 4 95 kg Olemme avoinna ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. klo 7.00-21.00, tervetuloa!. Pakaste 4,7% sis. TARJOUSTUOTTEITA REILUT, MUTTA RAJOITETUT ERÄT! LÖYDÄT KILPAILUJA, TARJOUKSIA JA AJANKOHTAISTA TIETOA FACEBOOKISTA SEURAAMALLA @KMAUKAS Keskuskatu 46, 37830 Akaa ma-pe 7-21, itsenäisyyspäivä 7-21, la 8-21 su 10-21 Tervetuloa! Nokian Panimo KEISARI LAGER OLUT MAUKAS MAUKASTA ITSENÄISYYTTÄ! 3 95 3 95 rs Naudan TAKUUMUREA SISÄPAISTI 9 95 kg Atria VILJAPORSAAN JUHLAKINKKU POTKALLA N.7KG kg Pouttu kypsä porsaan PIKKUKINKKU n.1.2kg 4 95 kg 200kg erä! 700g (5,70€/kg) Atria JOULULAATIKOT 1 00 rs Karkkikatu IRTOMAKEISET 4 95 Otamme vastaan tilauksia tuoresuolatuista Atrian ja Tapolan joulukinkuista, valikoimassa useita erilaisia kinkkuja. 10 Keskiviikko 5.12.2018 – Akaan Seutu VIIALAN PALVELEVIN LÄHIKAUPPA K-MARKET MAUKAS! TARJOUKSET VOIMASSA 5.12.-9.12., ELLEI TOISIN MAINITA. pantin 0,15€ (3,98€/l) 1 79 tlk Voimassa 05.12.2018 alkaen Fazerin SININEN SUKLAALEVY 10 00 5kpl kpl Elonen Itsenäisyyspäivän MAKURULLAT Snackpoint VOILEIPÄKAKUT Savulohi ja kinkku 750g (15,93€/kg) 11 95 rs 10 95 kg Aleikkaus, vakuumipakattu
» SIVUT 12–13. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.12.2018 11 Joulua kohti Vivikka Monto Pikku-Ellen pääsi joulutunnelmaan myyjäisissä KOHTA kolmevuotias Ellen Laine on vanhempiensa esikoinen. Hän osallistui äitinsä Liisa Laineen mukana Toijalan yhteiskoululla pidettyihin joulumyyjäisiin. Eläväinen tyttö toivoo pukilta lahjaksi itkevää ja pissaavaa nukkea. Perheen omat juhlaperinteet ovat vasta muovautumassa jälkikasvun myötä, mutta joulun alla on ohjelmassa ainakin joululaulut kirkossa
Poikkeuksellisesti olemme suljettuna itsenäisyyspäivänä 6.12. Joulua perheessä vietetään kotosalla, ja isovanhemmat tulevat kylään. Joonas Kaukoranta – Uutta sänkyä. Veera Linna kiertää mummonsa kanssa joulun alla erilaisissa myyjäisissä, ja joulunavaus aloitti tämän vuoden myyjäiskauden. Teen muun muassa keppihevosia, loimia, riimuja ja muita varusteita sekä huovutettuja avaimenperiä, Linna hymyilee myyntipöytänsä takana. Käsitöiden tekeminen on hänestä mukavaa ajanvietettä, ja on hienoa pystyä tekemään käsillään jotain. Myös sanoma on tärkeä Liisa ja Ellen Laine piipahtivat ostosten lomassa myyjäisten kahvioon. – Riisipuuro. Paikkana oli tällä kertaa Toijalan yhteiskoulu, ja kävijöitä oli järjestäjien mukaan ennätysmäärä. Pukilta neitonen toivoo rahaa, jotta hän saa maksettua ratsastusvalmennuksia. ja maanantaina 10.12.2018 Tervetuloa nauttimaan jouluisia makuja! Ihana idea muistaa lähimmäistäsi! Pukinkonttiin rentouttavat ja hemmottelevat lahjakortit! 24h ajanvaraus osoitteessa www.kehonkorjaamo.com Avoinna sopimuksen mukaan arkisin ja viikonloppuisin Rinnetie 4, 37910 Akaa (Kylmäkoski) • Puhelin 040 484 7525 Valtatie 9, 37800 Toijala p. Yritteliäs nuori miettii, että hän voisi ehkä aikuisena olla sivutoiminen yrittäjä, mutta pelkällä käsitöiden tekemisellä tuskin elättää itseään. Töiden aihepiiri kumpuaa hevosharrastuksesta. Kohta kolme vuotta täyttävä Ellen oli syy poiketa joulunavaukseen. – Tästä se joulufiilis lähtee, Veera Linna toteaa iloisena. Tuula Nieminen – Sukua ja perhettä ympärille.– Kinkku, savukala ja porkkanalaatikko. Sitten oleilemme ja katsomme televisiosta jouluohjelmia. Minna Virtanen – Muhkeaa peittoa, sellaista kuin hotelleissa on. Mikä on mielestäsi paras jouluruoka. Yksi myyjistä oli yläkoulua käyvä Veera Linna . MUISTATHAN LAHJAKORTIT JOULUUN H20 HAIRISTA PUH. – Mamman lihapullat. 03 542 1439 Kirkkotori 5 JOULUA KOHTI ”Joulu on rauhoittumisen ja yhdessäolon aikaa” Vivikka Monto Toijalan joulunavauksessa 24. marraskuuta pidettiin myös perinteiset myyjäiset, jotka järjesti Lions Club Toijala Arvo Ylppö. Veera Linna harrastaa askellajiratsastusta islanninhevosilla. – Aloin tehdä käsitöitä alakoulussa. Kolmihenkisen perheen omat jouluperinteet ovat vasta muovautumassa. Hermanni Anttila – Kuularataa. saakka silmälasien ostajalle lukutai kaukolasit kaupanpäälle vakiolinsseillä. Teksti ja kuvat Vivikka Monto rinteiset jouluruoat kuten kinkku ja laatikoita. Nyt tytölle jo jää muistoja tapahtumasta. Pukki kertoi, että hän saa lahjoja tontuilta.. Myyntipöytiä oli viitisenkymmentä, mikä oli enemmän kuin aikaisempina vuosina. 020 332 890 ma-pe 9.30-17 www.instrumentarium.fi 24.12. 12 Keskiviikko 5.12.2018 – Akaan Seutu Pöytävaraukset: Ravintola Villa Hakkari Kuokkalantie 5 37550 Lempäälä p. Veera Linna kertoo kynäkeppihevosten olevan kestosuosikki hänen myymistään tuotteista. – Olemme jouluihmisiä, ja olemme jo alkaneet miettiä esimerkiksi mitä joulukoristeita hankimme. Optikon ja silmälääkärin palvelut! Meiltä myös arjen apuvälineitä • kävelykepit • monitoimiavaajat • tartuntapihdit • ym. Meillä on peJoulugallup Mitä toivot pukilta lahjaksi. Aikaisemmin hän on kilpaillutkin hiukan esteja kouluratsastuksessa. Mummokin tekee käsitöitä, ja ylipäänsä meillä perheessä tehdään niitä paljon. – Aamulla käymme saunassa. – Kinkku. (010) 325 3091 ravintola@villahakkari.fi www.villahakkari.fi PERINTEINEN KARTANON JOULULOUNASBUFEE Olemme avoinna 4.–22.12.2018 Tarjoilemme joulubufeeta maanantaista perjantaihin klo 11–14 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12–15. Pihla Virtanen (vas.) ja Janina Tuominen olivat ostoksilla myyjäisissä. Laitamme kotia joulun näköiseksi ja käymme kirkossa kuuntelemassa joululauluja, Liisa Laine kertoo
Myös tässä perheessä aatto alkaa joulupuurolla. Luemme Ellenin kanssa jouluevankeliumin. Liisa Laine naurahtaa. Isä Tapio ja äiti Anne-Mari kehuvat joulunavauksen tuovan heille joulumielen. Tonttupolku ilona Myyjäisten yhteydessä oli uutuutena lapsille Lastumäen maastoon rakennettu tonttupolku. Teemme muutenkin perinteisiä jouluruokia, ja isovanhemmat tulevat kylään, Tapio kertoilee.Lions Club Toijala Arvo Ylppö käyttää myyjäisistä saadun tuoton paikkakunnan vähävaraisten perheiden auttamiseen. – Tykkään siitä, että joulu on rauhan ja rauhoittumisen aika, vuoden lopetus, Janina Tuominen sanoo. Polkua katsasti nelihenkinen Saarelan perhe. Meillä ei ole vielä paljon omia jouluperinteitä. Anne-Mari (takana vas.), Tapio, Lilja ja Nooa Saarela osallistuivat tonttupolulle. – Jouluvalmistelumme ovat vielä vähän vaiheessa. Entäpä äidin toiveet. Omassa lapsuudessani se luettiin aina ennen jouluruokaa, se on minusta ihana perinne ja tarina, Liisa Laine sanoo. He olivat jo ostaneet edellisenä päivänä joululahjoja Black Fridayn tarjouksista. Vivikka Monto. Pitäisikö jatkaa perinnettä. – Rauhaa ja olemista me varmaan halutaan. Loput isovanhemmat tulevat käymään tapanina. Joulupäivänä olemme kotona oman perheen kanssa. Illalla kävelemme kotiin hautausmaan kautta ja viemme sinne kynttilät. Nooa täsmentää, että muitakin toiveita on. Perinteet lapsen myötä Myyjäistungoksessa pyöri myös Janina Tuominen tyttärensä Pihla Virtasen kanssa. Jokainen osallistuja sai oman passin, johon sai leimoja osallistumisesta. Ne tulevat varmasti nyt lapsen myötä, kun joulu kasvattaa merkitystään, Tuominen miettii. Juhlimme myös Jeesuksen syntymää. Sitten lähdemme Ellenin papan luo. Kahdeksanvuotias Lilja ja viisivuotias Nooa kertovat toivovansa pukilta muun muassa kylpytakkeja. – Mieheni haluaa aina tehdä puuron aikaisin aamulla. Sen varrella oli viisi pistettä, joilla oli erilaisia tehtäviä lapsille. Kaikki sukulaisemme asuvat lähellä, joten käymme mummuilla ja isomummuilla kylässä. Pihla-tyttö täyttää kaksi vuotta tammikuussa. Ellen-tyttö toivoo pukilta itkevää ja pissaavaa nukkea. – Oma äitini toivoi aina kilttejä lapsia, kun meitä oli yhteensä kuusi. Perheenäiti kokee joulussa myös hengellisen merkityksen.–En halua, että se hukkuu kaiken muun alle. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.12.2018 13 JOULUA KOHTI ”Joulu on rauhoittumisen ja yhdessäolon aikaa” – Aattoaamuna menemme saunaan ja syömme joulupuuron. Pihla Virtanen (vas.) ja Janina Tuominen olivat ostoksilla myyjäisissä. Kinkunpaistosta lähtee varsinainen joulunviettomme. Paikalla oli joulumuori ja tonttuja sekä itse joulupukki
044 518 9925 Akaan Aika Gaura Pearls HELMINAUHA Gaura Pearls KORVAKORUT Joulukuun aukioloajat: Ma-Pe 10.00-18.00 La 10.00-14.00 Su suljettu 119 € 89 € 79 € 95 € 350 € 89 € Leijona RANNEKELLOJA OP Akaa Valtatie 8, 37800 Akaa Glögija piparitarjoilu koko päivän ke 5.12.2018 klo 10.00 – 16.30. JOULUA KOHTI Paluumuuttaja Minna Malmi on jouluaattona töissä Viialan kirkossa Minna Malmi ja Juhani Arpiainen ovat henkeen ja vereen jouluihmisiä. Vivikka Monto. Op Akaa toivottaa Hyvää Itsenäisyyspäivää! TERVETULOA VIRITTÄYTYMÄÄN JOULUTUNNELMAAN! Tule lataamaan digilaitteeseesi Op Mobiili, kiitoksena saat suklaisen yllätyksen. Osallistu jouluisen herkkukorin arvontaan täyttämällä pankissa arvontakuponki. 14 Keskiviikko 5.12.2018 – Akaan Seutu Pätsiniementie 9, 37800 Akaa p
03 542 1090 ma-pe klo 9-16.30 la 10-14 VALMISTAA KLASSIKKOTAPETIT Anna lahjakorttimme! joululahjaksi myymälä Satamatie www.tapettitehdas.fi Akaa 37800 8, 10-14 la 9-16.30 ma-pe PARAS VALINTA KUMPPANIKSI Satamatie 37, 37800 Akaa Puh. – Lapset ovat omaksuneet ajatuksen, että äiti on tänä jouluna töissä. Perheellä oli talo Minnan vanhempien vieressä, ja siellä oltiin aina kun mahdollista. Tyttäreni kastettiin aikoinaan joulukuussa, ja tämä laulu liittyy myös siihen hetkeen, Saastamoinen tunnelmoi. Teemme itse myös kaikki jouluruoat ja -kortit. kertoo, että kaiken joulukiireen keskellä hänelle tulee joulumieli siitä, kun hänen kahdeksanvuotias tyttärensä odottaa joulua niin innokkaasti. 0400 211 994 www.hoitolavoihyvin.fi maija@hoitolavoihyvin.fi www.bemer-partner.com/hoitolavoihyvin LOPPUVUODEN TARJOUKSET: Raindrop-hoito 50 € ja kehon katsastus Health Concept Analyzer-laitteella 50 € sisältää kontrollikäynnin 31.3.2019 mennessä, osta vaikka lahjaksi. 14.12. Vilja Reinola (vas.) ja Thelma Välimäki nauttivat laulajaisillan tarjoiluista. Lähtö Tuurista klo 15.30. Minna Malmi (o.s. parturi kampaamo Kurkelantie 1, 37800 Akaa Tuija Mäenpää (03) 542 1368 nettiajanvaraus: www.hairway.fi Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola Oy Satamatie 8 37800Al<aa puh. Illalla menemme sitten isäni rakentamaan savusaunaan, Malmi kertoo perheen joulunvietosta. Hän asuu perheensä kanssa Maunulassa lapsuudenkodissaan. He aikovat silti noudattaa vanhoja, lapsesta asti olleita perinteitä, katsovat televisiosta lumiukon ja muut jouluohjelmat. Hän on jouluna töissä. Ilmoittautumiset viim. Vaikka Riina Saastamoinen sanoo olevansa kevätja kesäihminen, hän nauttii joulun valoista, ilosta ja yhdessäolosta. Malmin ja hänen miehensä Juhani Arpiaisen perhe asui välillä Kangasalla, mutta suhde Malmin lapsuudenkotiin oli koko ajan kiinteä. Lindfors ) tunnustautuu perin juurin jouluihmiseksi. Matkan hinta 30 e sis. Hyvä kirja ja suklaata Akaan seurakunnan kappalainen Riina Saastamoinen Riina Saastamoinen on töissä joulunpyhät. – Carola Häggkvistin Taivas sylissäni -kappale kertoo mielestäni kauniisti joulun sanomasta. – Jouluna on ihana käpertyä sohvalle lukemaan hyvän lahjakirjan ja suklaan kanssa, Saastamoinen hymyilee.. Bemer-luennolla olleet, ottakaa yhteyttä, räätälöidään teille omat ratkaisut. Seurakuntakodilla pidetyn tapahtuman järjestivät yhdessä Kylmäkosken Aseman kyläyhdistys ja Kylmäkosken kappeliseurakunta. – Muutimme lapsuudenkotiini vuonna 2015, ja tuntui kuin en olisi poissa ollutkaan. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.12.2018 15 Pihlajatie 5, Urjalankylä, p. 03 549 4400 www.tilitoimistoalakahri.com PARAS VALINTA KUMPPANIKSI Satamatie 37, 37800 Akaa Puh. 543 3379 Matomäenkatu 2, 37830 AKAA Avoinna joka päivä: ma-pe 9-18, la 9-15, su 12-16 Auringonkukan siemen 10 kg:n säkki 10,90 e Yöpaitoja ja pyjamia koko perheelle! JOULUA KOHTI Paluumuuttaja Minna Malmi on jouluaattona töissä Viialan kirkossa Vivikka Monto Kylmäkosken Asemalla pidetyssä joulupuuroillassa ja laulajaisissa tunnelmoitiin ja musisoitiin toissa perjantaina. Joulumieli tulee perheelle monista asioista kuten laulamisesta ja pienten lasten ilosta. – Sydämeeni joulun teen oli heidän lempilaulunsa. mennessä s-postilla hameenturistiauto@co.inet.fi tai tekstiviestillä 0400 907 036. meno-paluu kuljetuksen. Pidän muutenkin iltakirkoista, ne tuntuvat sopivan nykyihmisten rytmiin paremmin. Lähtö Viiala taksiaukio klo 7.30, Toijalan S-market klo 7.45, Valkeakoski linja-autoasema klo 8.20 Tuurissa n. Lapseen liittyy myös hänen rakkain joululaulunsa. klo 11.30. Aikuisille lapsillenikin joulun perinteet ovat hyvin tärkeitä, Malmi kertoo. Tuleva suntio iloitsee etenkin siitä, että työ tuo hänelle joulumieltä. Tarmokas ja juhlatuulella oleva nainen kertoo, että hän on jo tehnyt kaikki joululahjat. Perhe on ollut yleensä mukana jouluaaton kirkossa, niin todennäköisesti tänäkin vuonna. Joulupäivä vietetään kotoisasti yöasuissa ja villasukissa. – Olemme hyvin perinteisiä jouluihmisiä. (Matka toteutuu, mikäli lähtijöitä väh. – Se on erityisen tunnelmallinen, kun kenelläkään ei ole enää kiire minnekään. Iltakymmeneltä alkava jouluyön messu on kappalaiselle vieläkin mieluisampi. Entinen hyvinvointialan yrittäjä opiskelee tällä hetkellä suntioksi ja on töissä jouluaattona Viialan kirkossa. Perheen traditioihin kuuluu muun muassa lautapelien pelaaminen. Välillä syötiin joulupuuroa ja nautittiin glögiä ja pipareita. Joulupäivä yöasussa Minna Malmi kertoo isänsä olleen kätevä käsistään ja tehneen paljon muitakin hirsirakennuksia. Minna Malmin rakkain joululaulu liittyy pois nukkuneisiin vanhempiin. 30 hlö.) JOULUPAPERI (2m rulla) 5 rullaa 2,00 e Puh. 0400 907 036 hta.akaa@gmail.com www.turistiauto.com Metsolantie 5, 37830 AKAA Joulun ostosretki Tuuriin Keskiselle lauantaina 15.12. 03 549 4400 www.tilitoimistoalakahri.com TILITOIMISTON ASIAKKAAN SÄHKÖISET TYÖVÄLINEET
16 Keskiviikko 5.12.2018 – Akaan Seutu JOULUA KOHTI Supersankarien mielestä Suomessa on turvallista ja paljon leikkikavereita Hyvää syntymäpäivää Suomi! toivottavat Nahkalinnan päiväkodin Supersankarit. Teemme laserkaiverrusta mm. Haluamme tarjota laadukkaita käsitöitä sekä personoituja tuotteita. Satamatie 45 • Puh. Kaiverrukset omilla ideoilla ja kuvilla, jopa odotellessa. Tervetuloa ostoksille ja suunnittelemaan! Terveisin Serko ja Tiina Valtatie 20, 37800 Akaa Tervetuloa katsastamaan ja kahville. TiiSer on nahkaja lahjatavaraliike. Toijalan Autokatsastus palveluksessasi • Avoinna: ma-pe 8-16 • Os. 044 700 7767 • • www.toijalanautokatsastus.fi •. puuhun, lasiin, nahkaan, akryyliin, metalliin. Nahkatuotteet tehdään paikanpäällä, myynnissä myös paikallisia neuletöitä sekä käsintehtyjä Nöpsis lastenvaatteita
Erin epäilee, että terävät jäljet ovat tiikerin, mutta kyse saattoikin olla peurasta. – Mä haluaisin siirtää sellaisia koneita, koska mun äiti ja iskäkin tekee sellaisia töitä, Siiri kertoo. Supersankarien mielestä Suomessa on hyvä asua, koska olemme oppineet suomen kielen, täällä on turvallista ja paljon leikkikavereita. Veturinkuljettajaksi Aikuisena Aida, Sofia ja Aada aikovat ryhtyä eläinlääkäriksi, Senni päiväkodin hoitajaksi ja junista kiinnostunut Visa junankuljettajaksi. Supersankarit ovat yhtä mieltä siitä, että leikkimisen lisäksi kivaa on elokuvien katsominen. – Mun kaverit on Elias ja Eliel, Visa kertoo. Tarja Antola avoinna: ark 8.30-17.00 la 9.00-13.00 Palvelevaa rautakauppaa jo vuodesta 1957 Retkikirves X5 34,90 € MEILTÄ MYÖS LAHJAKORTTI! 119 € dmr107 työmaa radio Stanley työkalupakki 23,90 € Ladattava led otsalamppu 350 lumenia 26,90 € Dremel 3000-15 monitoimityökalu 119 € Makita DCL180SFW 18V 3Ah rikkaimuri 9,90 € Askartelubetoni 5kg 39,90 € Led -valonheitin teleskooppi jalustalla 2x20w 16,90€ Led valonheitin 1400lm 20w 59 € www.toijalanrakennustarvike.. – Yks koira tuli meidän kanssa metsään. Supersankareilla on metsässä oma maja. Erin voisi tiskata, koska tykkää tiskaamisesta. puh. Tähdenlentoja taikoen Jos supersankarit voisivat taikasauvalla muuttaa maailmaa, Sofia taikoisi erilaisen ja vähän isomman huoneen sekä tähdenlennon. matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min toijalanrakennustarvike@co.inet.. Me saatiin taluttaa sitä vuorotellen. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA 16,90 €/rll Sandudd Jumbo-nikkari Tepetti 14m rullassa. He ovat nähneet metsässä myös kimaltelevan sinisen sienen, kissanpannan puussa ja oravia sekä kettujen ja pupujen jälkiä. Jatkuu sivulla 18 Nahkalinnan päiväkodin viisivuotiaat Visa Mehtonen, Erin Orimus (takana), Aida Lindfors (takana), Senni Aalto, Siiri Hörkkö, Sofia Vento ja Aada Nissi tietävät, että itsenäisyyspäivänä lipputangoissa liehuvat Suomen liput. Tiikerin jälkiä metsässä Supersankarit käyvät keskiviikkoisin metsäretkellä. – Nopeuttaisin iskän työtä, kun se tekee isoveljille ja mulle huoneita yläkertaan. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.12.2018 17 JOULUA KOHTI Supersankarien mielestä Suomessa on turvallista ja paljon leikkikavereita Tarja Antola Nahkalinnan päiväkodin Supersankarit, viisivuotiaat Visa Mehtonen , Erin Orimus , Aida Lindfors , Senni Aalto , Siiri Hörkkö , Sofia Vento ja Aada Nissi tietävät, että itsenäisyyspäivänä juhlitaan Suomen synttäreitä ja että juhlimiseen liittyvät Suomen liput. Mukana on ollut myös päiväkodin työntekijän Max-koira. Porukan suosikkeja ovat Ryhmä Hau, Onneli ja Anneli sekä Viiru ja Pesonen, vaikka mies ja kissa ovatkin jonkun mielestä aika hassu pari. Senni taikoisi oman hevosen sekä antaisi vauhtia kodin rakennusprojektille. – Jos näkee tähdenlennon ja toivoo uutta tähdenlentoa, voi nähdä toisen, kolmannen, neljännen ja viidennen tähdenlennon
Siiri Hörkkö Sauna : Kylpeminen. Järvi : Mä tykkään kauheasti uimisesta siellä. Jo ul up uk ki on :. Sauli Niinistö : Linna. Järvi : Siellä saa uida. Metsä : Tuulinen. Yrityksen nimi: Palauta kuponki 10.12.2018 mennessä Akaan Seudun konttoriin Alventie 4, 37800 Akaa tai laita vastauksesi osoitteeseen ilmoitukset@akaanseutu.fi. Lumi : Lumesta voi tehdä lumirakennuksia. Lumi : Kylmä lumi. Akaan Seudusta. Olen nähnyt pupuja omassa kotipihassakin. Metsä : Siellä voi kiipeillä kivillä. Erin Orimus Sauna : Siellä on kivaa. Lumi : Kylmä. Senni Aalto Sauna : Saunassa voi saunoa. Sauli Niinistö : Sillä on lapsi. Sauli Niinistö : Se hallitsee tätä maailmaa. Aida Lindfors Sauna : Siellä on lämmintä. Lumi : Tykkään hiihtää ja luistella. Lumi : Voi tehdä lumiukon. 18 Keskiviikko 5.12.2018 – Akaan Seutu JOULUA KOHTI ”Sauli Niinistöllä on Lennu-koira ja lapsi” Visa Mehtonen Sauna : Lämmin. Nahkalinnan supersankarit kertovat, mitä heille tulee mieleen Suomeen liittyvistä sanoista Tarja Antola Akaan Seudun Joulupukkikisa 50 €:n LAHJAKORTIN Voittaja voi valita lahjakortin johonkin tässä lehdessä mainostavaan paikalliseen yritykseen! Arvomme kaikkien vastanneiden kesken Joulupukin nimen ja arvonnan voittajat löydät 12.12. Voiton osuessa kohdalleni toivon lahjakortin yhteen tässä lehdessä mainostavista yrityksistä. Sofia Vento Sauna : Höyrysauna. Metsä : Siellä saa kerätä roskia. Aada Nissi Sauna : Siellä saa leikkiä. Arvaajan nimi: Osoite: Puh: Kuka on Akaan joulupukki vuonna 2018. Järvi : Uiminen. Järvi : Kesä. Lumi : Voi mennä lumihankeen ja leikkiä lumisotaa. Järvi : Lämmin vesi. Sauli Niinistö : Kiva. Järvi : Järvi jäätyy, kun on pakkasta. Metsä : Metsässä on aika paljon puita. Järvi : Siellä voi uida ja leikkiä vesisotaa. Sauli Niinistö : Sauli Niinistö on Suomen presidentti. Sauli Niinistö : Se on presidentti. Metsä : Kevään metsä. Sauli Niinistö : Sauli Niinistön koira Lennu. Lumi : Lumella voi leikkiä lumisotaa. Metsä : Kivaa. Metsä : Metsässä voi olla karhuja, kettuja ja pupuja
Tarjous on voimassa 31.12.2018 asti, ja se koskee uusia kotimaan tilauksia. Tilaa Akaan Seutu jouluiseen tarjoushintaan! Täystilaajana tämä kaikki on sinun: Tilaa nyt etuhintaan laadukasta luettavaa vaikka koko vuodeksi! Akaan Seudun täystilaajana saat paljon enemmän kuin lehden. SOITA Arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 010 5844 170* Valitse mieluisin tilaustapa Digilehti aina tiistaisin – siis jo ennen paperilehteä akaanseutu.fi:n jatkuvasti päivittyvä uutisvirta ja kaikki tilaajille suunnatut digisisällöt Akaan Seudun Raitti-sovellus (iOS, Android) *Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. digilehden, akaanseutu.fi:n uutisvirran ja Raitin. 3. Postimaksu on jo maksettu! 1. Tarjous voimassa 31.12.2018 asti uusiin kotimaan tilauksiin. (norm. 94,80?€) 6?kk lehdet + 1 kk kaupan päälle 52?€ (jatkuva täystilaus) 12?kk lehdet + 2?kk kaupan päälle 95?€ (jatkuva täystilaus) Tunnus 5004266 00003 VASTAUSLÄHETYS Akaan Seutu maksaa tilauksen postimaksun. 95 € Paperilehti kotiin kannettuna joka keskiviikko JOULUA KOHTI. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.12.2018 19 * Pakollinen tieto. Nimi* Lähiosoite* Postinumero ja -toimipaikka* Puhelinnumero* Sähköposti, tarvitaan digitunnusten lähettämiseen* Tilauksen aloitus* (viimeistään 31.1.2019) Allekirjoitus* Heti tai toivomanani päivänä _____._____.2018/2019 Kyllä, kiitos! TÄLLÄ KORTILLA Täytä ja postita. 52 € 12?kk digitilaus Jatkuva digitilaus, laskutus 12 kk välein. Tarjousjakson jälkeen jatkuva tilaus jatkuu voimassa olevan hinnaston mukaan. Sis. 12?kk digitilaus -50?% = 47,40?€ (jatkuva täystilaus, norm. Tutustu tietosuojakäytäntöömme osoitteessa akaanseutu.fi/tietosuoja Haluan tilata Akaan Seudun. Jatkuva täystilaus jatkuu juuri niin pitkään kuin haluat, kunnes peruutat tilauksen. Sis. Sis. Täystilaajana tiedät, mistä paikkakunnalla puhutaan. 6?kk täystilaus + 1 kk kaupan päälle Jatkuva täystilaus, laskutus 6 kk välein. VERKOSSA Kätevästi osoitteessa akaanseutu.fi/joulu 2. 94,80?€) 47 ,40 -50% 12?kk täystilaus + 2?kk kaupan päälle Jatkuva täystilaus, laskutus 12 kk välein. Saat kattavan paketin paikallis mediaa sekä printtinä että diginä. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Täytäthän kupongin huolellisesti, kiitos
• Säilytä Ellen Svinhufvudin kakku jääkaapissa tarjoiluun asti. Kun valkuaisvaahto on kiiltävää ja siihen tulee jäykkiä huippuja, vaahto on valmis ja voit lisätä mantelijauheen siihen varovasti. Koska mitä suuremmalla todennäköisyydellä en pääse koskaan maistamaan kyseistä kakkua paikan päälle, ajattelin, että voisin tuoda hieman Linnan glamouria omaan itsenäisyyspäivääni. Lähteet: Wikipedia, ellenkakku.fi, Meillä kotona.fi, Kotkanniemi.fi Muutama käytännön vinkki ja kantapään kautta opittu asia Ellenistä. Olen tehnyt kakun seuraavan ohjeen mukaan, joka löytyi Maku-lehden nettisivuilta (meilläkotona.fi). Paista noin 1 1/2 tuntia. Timgren (23.12.1869 Turku – 24.8.1953 Luumäki) oli Suomen tasavallan kolmannen presidentin, Pehr Evind Svinhufvudin vaimo. Sisäinen jauhopeukaloni heräsi ja ajattelin, että tästä kakusta tulee ottaa paremmin selvää. Ripottele mantelilastuja kakun päälle ja painele niitä myös kakun reunoille. Maatalon töiden ja ruoanlaiton ohessa Ellenille tärkeitä olivat Marttaja Lotta-toiminta, käsityöt, posliininmaalaus sekä puutarhan, kasvimaan ja eläinten hoito. Vaahdota valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Levitä vaahto 4 levyksi (à 15 × 22 cm) kahdelle leivinpaperoidulle uunipellille. • Kokoa kakku. • Sekoita sokeri kuumaan kahviin ja jäähdytä kylmäksi. Muutama vuosi sitten televisiossa haastateltiin Linnan tarjoilusta vastaavaa hovimestaria, joka esitteli katsojille, mitä kyseisenä iltana vieraille tarjottaisiin. Päiväkahvilla Ellenin kanssa haukkaat palan suomalaista historiaa ja ruokaperinnettä. Siivilöi päälle tomusokeria. Reseptejä löytyi helposti netistä. Käytä mieluimmin lasitai metallikulhoa. Kutsujen tarjoilut vaihtuivat, kunnes maamme ensimmäinen rouva ihastui Oy Stella Konditoria Ab:n mantelimarenkikakkuun, jonka herkullista ja täyteläistä makua ei voinut ylittää. Ellen Svinhufvud o.s. Osa meistä osallistuu erilaisiin itsenäisyyspäivän tapahtumiin, osa käy viemässä kynttilöitä sankarihaudoille muistaen niitä, jotka puolustivat Suomen itsenäisyyttä, osalle perinnettä on katsoa televisiosta Tuntematon sotilas. Juhlakauden aloittaa Suomen itsenäisyyspäivä 6.12. Aloittaessasi marenkivaahdon teon kulhon ja vatkaimen tulee olla puhtaat ja kuivat. Monen kotona leijailee karjalanpaistin tuoksu, nautitaan hyvästä ruuasta ja yhdessäolosta. Niin ja mantelilastut kärähtävät aika sukkelaan, joten pannun ääreltä lähtöä en suosittele. • Nosta pellit uunin alaja yläosiin. Hyvää itsenäisyyspäivää! Pohjat valmistetaan valkuaisista, tomusokerista ja mantelijauheesta. Näin syntyi Ellen Svinhufvudin kakku. • Paahda mantelilastut kuivalla pannulla vaaleanruskeiksi ja anna niiden jäähtyä täysin. Tuumasta toimeen ja kokeilemaan. Tee loput kerrokset ja levitä täytettä myös päällimmäiselle levylle ja kakun reunoille. Näin se on helpompi leikata ja maut pääsevät oikeuksiinsa. Lisää kerma. Ellen nautitaan kahvin kera mutta jos haluaa, sen voi nauttia myös lasillisella kuohuvaa. Valmis kakku kannattaa ottaa jääkaapista ainakin tuntia ennen tarjoilua huoneenlämpöön. Kuva on Sirkka-Liisa Lehtisen ja Sirkka Svinhufvudin kirjasta Ellen Svinhufvud Rakkaudesta ruokaan ja Ukko-Pekkaan. • Irrota levyt varovasti lämpiminä ja nosta ritilöille jäähtymään. • Sekoita mantelijauhe varovasti vaahdon joukkoon. Levitä täyte pohjalevyille sekä kakun päälle ja reunoille. Silloisen kondiittorin pyynnöstä Ellen antoi nimetä kakun mukaansa. Ellen ja Pehr Evind Svinhufvud. Valkuaisvaahdon tulee olla kuohkeaa ja kiiltävää. Jussi Kohonen Asta Kohonen Asta Kohonen. Tuo mantelinen marenkikakku on ollut Presidentinlinnan tarjottavien listalla jo 1930-luvulta lähtien. Lisää jauhettu manteli loppuvaiheessa. Samalla kakku muistuttaa maamme vahvojen naisten merkityksestä Suomen itsenäisyydessä. Ellen oli toimelias nainen, joka viihtyi yhtä lailla seurapiireissä kuin työntäyteisen maatalon emäntänä. Päivän kruunaa kello 18 sytytettävät kynttilät ikkunoilla sekä valtakunnan suurin ja seuratuin seurapiiritapahtuma, Linnan juhlat. Akaan Seudun asiakkuuspäällikön Asta Kohosen itsenäisyyspäivän viettoon kuuluu itse tehty Ellen Svinhufvudin kakku. Alamme valmistautua pikkuhiljaa jouluun. Svinhufvudin presidenttikauden aikana 30-luvulla Ellen otti tavakseen järjestää Presidentinlinnassa kahvikutsuja, joissa maamme eturivin naiset kohtasivat ja vaihtoivat ajatuksia. Meillä jokaisella on oma tapamme juhlistaa Suomen itsenäisyyttä. Vaihda peltien paikkaa pari kertaa kypsennyksen aikana. Nosta pohja tarjoiluvadille ja levitä sille nuolijalla mokkatäytettä. • Vatkaa seos ohuena nauhana huoneenlämpöiseen voihin koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Ellen Svinhufvudin kakku sopii tarjottavaksi kaikenlaisiin juhliin. Myös täytteeseen tarvittava voi tulee ottaa tarpeeksi ajoissa huoneenlämpöön. Ellen Svinhufvudin kakku Ainekset (10 annosta) 6 valkuaista 3 1/2 dl tomusokeria 2 dl (150 g) kuorittuja manteleita (jauhettuna) Mokkatäyte ja kuorrutus 3/4 dl (65 g) sokeria 1 1/2 dl kahvijuomaa (vahvaa) 1 1/2 dl kuohukermaa (tai vispikermaa) 300 g voita 100 g kuorittuja manteleita (jauhettuna) Pinnalle 1 ps (80 g) manteleita (lastuina) 1/2 dl tomusokeria • Kuumenna uuni 125 asteeseen. Puhe kääntyi makeiden tarjottavien osalta illan ehdottomaan kestosuosikkiin, Ellen Svinhufvudin kakkuun. 20 Keskiviikko 5.12.2018 – Akaan Seutu JOULUA KOHTI Kahvihetki Ellenin seurassa Ellen Svinhufvud Asta Kohonen Joulukuu on suuri juhlakuukausi
Klikkaa Kutsu perheenjäsen -painiketta ja kirjoita perheen jäsenesi sähköpostiosoite avautuvaan kenttään. Lue yksittäisiä uutisia akaanseutu.fi:ssä. 2 SAAT TILAUKSESTASI KAIKEN IRTI Kun koko perheellä on omat digitunnukset, saatte lehtitilauksesta kaiken hyödyn irti. Lähetä kutsu. Avaa Perheasetukset omalta profiilisivultasi. Lue uutisia ja digilehtiä Raittisovelluksella (iOS ja Android). Akaan Seutu – Keskiviikko 5.12.2018 21 https://edockerfiles.com/a25ec708-e1c2-11e8-8405-00155d64030a/prin... Lue digilehtiä (paperilehden näköisversio) netissä akaanseutu.fi/digilehti. Sitten pääset kutsumaan perheenjäseniä mukaan. Lisäohjeita: akaanseutu.fi/digi. (Kutsuja ei voi lähettää Raitista käsin, vaan ainoastaan osoitteesta akaanseutu.fi.) 2. 3. 7 / 30 7.11.2018 klo 13:56 Akaan Seudun täysja digitilaajana pääset ilmaiseksi käsiksi kaikkiin digisisältöihimme. 3 RAITTI-SOVELLUS KUNNOLLA KÄYTTÖÖN Omilla digitunnuksillaan jokainen perheenjäsen voi ottaa käyttöön Raitti-uutissovelluksen ja seurata paikallisia uutisia kätevästi kännykästä. JOULUA KOHTI. 6 / 30 7.11.2018 klo 13:56 https://edockerfiles.com/a25ec708-e1c2-11e8-8405-00155d64030a/prin... Perheenjäsen saa samalla ikiomat digitunnukset, joilla hän voi lukea lehteä diginä. Käsittelemme monenlaisia aiheita niin nuorten kuin aikuistenkin näkökulmasta. Nyt voit kutsua näppärästi myös perheenjäsenesi lukemaan lehteä diginä. Kirjaudu omilla tunnuksillasi sisään akaanseutu.fi:ssä. Hei tilaaja, kutsu perheesi mukaan lukemaan lehteä diginä! Lisäohjeita löydät osoitteesta akaanseutu.fi/digi Näin luet Akaan Seutua diginä Valitse kolmesta tavasta mieluisin: 1. (Jos olet jo valmiiksi kirjautuneena, pääset omaan profiiliisi sivun oikeasta yläkulmasta.) 3. 3 syytä kutsua perheenjäsenet mukaan 1 KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ KOKO PERHEELLE Julkaisemme päivittäin uutta paikallista sisältöä akaanseutu.fi:ssä. Näin kutsut perheenjäsenet lukemaan 1. Voit kutsua mukaan neljä perheenjäsentä, jotka asuvat kanssasi samassa taloudessa. 2. Perheenjäsen saa omaan sähköpostiinsa viestin, jossa on ohjeet perheeseen liittymiseen. Jos sinulla itselläsi ei vielä ole omia digitunnuksia, voit hankkia ne helposti osoitteesta akaanseutu.fi/tunnukset
Ensimmäinen luukku aukesi Pohjolantien perällä lauantaina kello 17. 250 annosta 5 99 HALPA HALPA Naisten ja Miesten NAHKASORMIKAS (8,99) (kuva miesten malli) Perjantaina paperimyynti Serla WC-PAPERI 24rl säkki valkoinen/sama laatu kuin hellä Serla TALOUSPAPERI 16rll/pkt, kuvioitu 6 99 6 00 3 RS Böhme Irish Cream SUKLAARASIA 150g (2,99kpl) SYDÄNMARMELADI 500g (3,99kpl) VALOKETJU 600 led Kylmänvalkoinen, multicolor tai sininen 30m. Toijalan kaupunki sääti vanhimpaan osaan aluetta suojelevan kaavan. Asukkaat vaihtuvat, uusia talojakin rakennetaan. 40dB • äänenvoimakkuus max.128dB • säilytyslaatikossa mukana paristo+ varaparisto • takuu 3 vuotta (29,90) Saimme lisäerän suosittua kuulolaitetta! OTSALAMPPU 3W cob 180 lum. Täksi jouluksi Pätsiniemen omakotiyhdistys organisoi vielä joulukalenterinkin, jotta omaleimaiseen omakotialueeseen pääsevät kaupunkilaiset tutustumaan. VILLIHINNAN JOULUAVAUS puuro+soppa perjantaina 7.12. Yllätyimme, kuinka asukkaat innostuivat ajatuksesta, ja parissa päivässä saimme Facebookin kautta kaikki "luukut" täyteen, kertoo Pätsiniemen omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Lilja Pötry . Alun perin piti sytyttää vain pihoihin pimeää iltaa valaisevia jouluvaloja. Yhdistyksessä haluamme lisätä Pätsiniemen me-henkeä ja yhteisöllisyyttä. Kalenteri kutsuu kierrokselle Kalenteriin mukaan lähteneet ovat suunnitelleet luukkunsa sisällön itse. pääsi ihantelemaan jouluvaloja osoitteessa Karimäentie 4. Ulkotulet näkyivät pitkälle ja iloinen puheensorina täytti pihan. klo 11.00 alkaen n. – Ilahduttavan paljon on tullut myös muita ideoita! Muun muassa aatonaattona tempaisemme ja käymme ilostuttamassa Havulinnan asukkaita ulkotulilla ja joululauluilla, kertoo Pötry. Polveilevien pikkuteiden varsilla olevat idylliset talot piharakennuksineen ja hoidettuine puutarhoineen ovat herran kukkarossa. Me pätsiniemeläiset olemme ylpeitä asuinalueestamme. – Lämpimästi tervetuloa kiertämään. Pätsiniemen joulukalenteri on myös julkinen Facebook-tapahtuma. 60h (3,99) JOULUKORTIT 10kpl, (0,35kpl) KUULOLAITE • äänenvahvistuksen teho max. Tervetuloa joulukalenterikierrokselle Pätsiniemeen.. Toinen luukku aukesi osoitteessa Louhentie 4. Pätsiniemen joulukalenterissa on joka päivä luukku eri osoitteessa. Tämä joulukalenteri on uuden hallituksen ensimmäinen tempaus ja lisää on luvassa, kertoo puheenjohtaja Pötry. Runot kootaan Facebook-sivulle. (10m musta liitäntäjohto) (39,90) 29 90 10 00 19 50 6 99 4 99 2 KPL JÄTKÄNKYNTTILÄ 40cm, paloaika n. Olemme avoinna itsenäisyyspäivänä 10-15. muovi Leveäledinen otsavalo, laaja valokuvio lähialueille (6,99) Kotimainen LUMIHARJA 54cm tai 75cm jääraapalla (8,99) 20 00 Miesten topattu FLANELLIRUUTUPAITA (24,99) Naisten HUPPARI thermo (27,99) 22 99 5 00 2 RS 1 00 6 99 Pätsiniemeläiset kutsuvat kaupunkilaisia joulukalenterikierrokselle Juha Kosonen Toijalan keskustan tuntumassa sijaitseva idyllinen Pätsiniemen omakotialue jää helposti kulkureittien ulkopuolelle. Sunnuntait jouluun asti 12-16. Sivulta näkee luukkujen osoitteet ja sinne tulee myös kuvia tapahtumista. 3.12. Ensimmäiset talot rautatieaseman edestä alkavaan Pätsiniemeen nousivat jo viime vuosisadan alussa. Pätsiniemi ei uinu. – Tunnelma oli iloinen ja lämmin, mahtava aloitus kalenterille. 1,5-2h (5,99kpl) 3 00 Öljy HAUTAKYNTTILÄ 5kpl/pkt, paloaika n. 22 Keskiviikko 5.12.2018 – Akaan Seutu JOULUA KOHTI Valtatie 14, 37800 Akaa 0400 808 977 ma-pe 9-19, la 9-15 Tarjoukset voimassa 5.-11.12. Ensimmäisen luukun toteuttaneet Susanna ja Jani Kantola tarjosivat kävijöille glögiä, pipareita ja vaahtokarkkeja nuotiolla paahdettavaksi. Väkeä, pipareita, kahvia ja mehua maistelemaan kertyi kivasti. Sinne sai tuoda jouluisen runon. – Pätsiniemen joulukalenteri on omakotiyhdistyksen suunnittelema ja organisoima tempaus. Arkkitehti Elmar Badermann tutki omakotialuetta 1980-luvun loppupuolella ja luetteloi arvokkaimmat kiinteistöt
4,50€ amaryllikset alk. Ajulantie 23 (muori ja pukki tarjoavat glögiä) 17.12. Tule mukaan tekemään hyvää! jjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjj jjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjj j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j j JOULUA KOHTI Hyvä Joulumieli -keräys sai Akaassa ihmiset liikkeelle Sykkeen edustalla keräysvuorossa Elina Pötry MLL Toijalasta ja Juuso Hyvärinen SPR Akaan osastosta. Pätsiniementie 55 (klo 18 jouluvaloja ja pipareita) 15.12. Tapiolantie 23 ja Kiinanmuuri (klo 20 jouluvaloja) 7.12. Petsamontie 32 (jouluikkuna ja jouluvaloja pihamaalla) 9.12. Pätsiniementie 42 (jouluvaloja) 11.12. Vellamontie 2 (klo 17 jouluvaloja ja jouluista mieltä) 24.12. Valaistaan Pätsiniemen talojen portinpielet ulkotulin ja lyhdyin. Joulunajan palvelemme myös Ideaparkin keskusaukiolla! Lähipuutarhalla tuotetut mm: joulutähdet alk. Hietastentie 26 16.12. Keräystuotot jaetaan 70 euron arvoisina ruokalahjakortteina sellaisille lapsiperheille, joilla voi olla vaikea tilanne esimerkiksi työttömyyden, sairauden, perheen pienituloisuuden tai hetkellisen kriisitilanteen vuoksi. Keräys toteutettiin yhteistyössä SPR Akaan osaston ja MLL Toijalan paikallisyhdistyksen kesken.SPR:n toimitilalla Sykkeellä ovet olivat avoinna aamuyhdeksästä puoleenpäivään asti. Varsinkin yksittäisiä suurempia lahjoituksia käytiin varta vasten lahjoittamassa, mikä lämmitti mieltä erityisesti. Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Avoinna arkisin 8-16, ke 8-19. Yhteensä Akaan Hyvä Joulumieli -keräykset tuottivat 451,51 euroa. Vellamontie 6B 6.12. Satu Kari Satu Kari Pätsiniemeläiset kutsuvat kaupunkilaisia joulukalenterikierrokselle Pätsiniemen joulukalenterin luukut 4.12. Paikalla kävi noiden tuntien aikana vajaat sata vierailijaa. 10€ Pieni klinikka, isoja tekoja. Lauantaina keräyslippaaseen kertyikin euroja huomattava määrä. Lahjakortti hyvään tarkoitukseen! Nyt on mahdollisuus auttaa eläinystäviä. Ostamalla haluamallasi summalla joulupuustamme lahjakortin, autat vähävaraisten perheiden kissojen sterilointi-, kastraatioja rokotuskustannuksissa 5.1.2019. Tapahtumien järjestäjät kiittävät kaikkia osallistujia ja erityisesti lahjoittajia. järjestettiin ensimmäistä kertaa paikkakunnalla Hyvä Joulumieli -keräys. Pätsiniementie 26 (klo 17 glögiä ja kynttiläpolku) 22.12. Tapiolantie 21 (klo 18 kahvia ja joulutorttuja) 13.12. Petsamontie 44 19.12. Tapahtumassa kerättiin varoja tulevaa vuotta varten Hyvä Joulumieli -keräykseen, jonka tuotot käytetään vuosittain kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. 12€ atsaleat alk. Tapiolantie 11 21.12. Toijalan joulunavauksessa lauantaina 24.11. Tapiolantie 44 14.12. Hyvä Joulumieli -keräys järjestettiin myös Viialan joulunavauksessa perjantaina 30.11. Tapiolantie 19 8.12. Ajulantie 38 5.12. Joukolantie 19 (klo 18 jouluvaloja ja joulukaramelleja) 12.12. Pohjolantie 5 (jouluikkuna) 20.12. Havulinnan vanhainkoti (klo 15 lyhtyjä pihalle ja joululauluja) 23.12. Tänäkin jouluna paikallisten SPR:n ja MLL:n toimijoiden anomia ruokalahjakortteja lahjoitetaan viranomaistoimijoiden kautta noin 150 akaalaiselle perheelle. Tapiolantie 42 (luukku aukeaa klo 14) 10.12. Tapahtuman vetonauloina olivat lasten askartelupaja, kirppispöytä sekä tarjolla ollut pakkaspäivää lämmittänyt glögi. Petsamontie 20 (jätkänkynttilät syttyvät klo 18, glögiä tarjolla) 18.12. HUOM. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.12.2018 23 Paikallisen puutarhamme näyttäviä joulukukkia, kauniita kimppuja sekä jouluistutuksia on nyt saatavilla uudesta kukkakaupastamme Ideaparkista A-päädyn läheltä
klo 18-19.30 | Akaan kirkko Kauneimmat joululaulut Viialassa 16.12. klo 15-19.30 | Kylmäkosken 4H-tila Oma Säästöpankin joulupuuro 14.12. klo 18-20 | Akaan kirkko Valkeakosken musiikkiopiston joulukonsertti 11.12. Ne järjestetään tänä vuonna Viialan kirkossa maanantaina 10.12. klo 19-20.30 | Akaan kirkko Tonttutaikaa-askartelukurssi 13.12. 24 Keskiviikko 5.12.2018 – Akaan Seutu JOULUA KOHTI Joulun aikana Akaassa on tarjolla tapahtumia jokaiselle Pätsiniemen joulukalenteri 1.12. klo 15-19.30 | Kylmäkosken 4H-tila Itsenäisyyspäivä Akaassa 6.12. Akaan Seutu Viialan kirkossa soivat sunnuntaina joululaulut, mutta nyt laulaakin sellisti, joka myös soittaa konsertissa. Lisäksi kuoro on harjoitellut uutta ohjelmistoa kuten Sibeliuksen tuntemattomamman Joulupukki kolkuttaa -laulun ja Liisa Matveisen kauniit Joulun lintu ja Mummon enkelit. klo 10-14 | Oma Säästöpankki Oyj / Akaa Joulumyyjäiset Sontulan koululla 15.12. klo 12-14 Allin Pirtti 1 vuotta 16.12. kello 19. klo 18-19 | Viialan kirkko Kauneimmat joululaulut 9.12. klo 19-20.30 | Viialan kirkko Joulu Soi -konsertti 11.12. klo 18-19.30 | Kylmäkosken kirkko Joulusoittajaiset 10.12. klo 18-19.15 | Viialan kirkko Joulun hengessä Hietasen perheen joulukonsertti 20.12. Bachin sellosarjoja. Ohjelmassa on joululaulusuosikkeja kuten Jouluyö, juhlayö, Varpunen jouluaamuna sekä hieman harvemmin kuultuja lauluja kuten Karl Collanin Joululaulu. klo 10-12 | Arvo Ylpön koulu Kylmäkosken perinteiset joulumyyjäiset 9.12. Konsertin nimikkolaulu on Antti Nissilän Hiljainen Gloria: ”Tänä yönä sen kaikuun nukahtaa jos saa, satu suurempi maailmaa sielun rauhoittaa”. Sunnuntaina 9.12. klo 18 | Akaan kirkko Toijalassa vietettiin joulunavausta 24.11. klo 18.30-19.45 | Viialan kirkko Sommelo-kuoron joulukonsertti "Hiljainen Gloria" 12.12. | Pätsiniemi, Akaa Joulun herkkulahjat -paja 5.12. klo 9-12 | Kylmäkosken työväentalo ”Joululauluja ja sello” -joulun odotuksen konsertti 9.12. Sommelo-kuoroa johtaa Marjukka Manner .. Sello soi myös J. S. kello 18 alkavassa adventtiajan iltakonsertissa kuullaan lahtelaisen laulavan sellistin Seeli Toivion ja Akaan seurakunnan kanttorin Heikki Ali-Löytyn jouluinen konsertti. klo 9-18 Arvo Ylpön koulun vanhempienyhdistyksen joulumyyjäiset 8.12. Sommelon joulukonserteissa soi Hiljainen Gloria Akaan Seutu Toijalan Nuorisoseuran sekakuoro Sommelo aloittaa joulun odotuksen perinteisesti kahdella konsertilla. Yksi pukkiparaatin joulupukeista saapui torille autolla. 25.12. Vivikka Monto Viialan kirkossa kuullaan laulavaa sellistiä Seeli Toivio. kello 19 ja Akaan kirkossa keskiviikkona 12.12. klo 17.30-18.15 | Havulinnan vanhainkoti Sommelo-kuoron joulukonsertti "Hiljainen Gloria" 10.12. klo 18-20 | Akaan kirkko Joulu soi musiikki-ilta 11.12. klo 13-16 | Allin Pirtti Lähetysmyyjäiset Akaan helluntaiseurakunnassa 16.12. klo 13-16 | Akaan helluntaiseurakunta Saalem Toijalan mieskuoro: Kauneimmat joululaulut 16.12. Konserteissa kuullaan muun muassa tutut Arkihuolesi kaikki heitä, On hanget korkeat nietokset ja Varpunen jouluaamuna
29 e Alumii nivantee t Renkai den kausiva ihdot kpl alk. Voimakkaasta kasvustaan ja kehityksestään kuulu Pirkanmaa on aidosti valtakunnan napa. 13–19 Yrittäji en työviik ko huipen tui juhlav asti Markku Knaap i, Marissa Henttin en ja Matti Noroko rpi saivat kukin vastaan ottaa Vuoden yrittäjä n tunnus tuksen omalta yrittäjä yhdisty kseltää n. Puhelun hinta 0,0835 €/puh. Eduskunnan työlistalla tulee olemaan maakuntamme kannalta erittäin monta ratkaisevan isoa asiaa. Kasvunälkäiselle maakunnallemme ja sen eteenpäin suuntaaville asukkaillemme on tärkeää, että lainsäätäjinä on parhaat mahdolliset osaajat ja voimat. Niissä pirkanmaalaiset valitsevat 19 kansanedustajaa eduskunnan koko vahvuudesta eli 200 parlamentaarikosta seuraavaksi kaudeksi 2019-2022. 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi Kangasala Ylöjärvi Lempäälä Vesilahti Akaa Pälkäne Tampere Arvoisa eduskuntavaaliehdokas! Toivotamme kaikille pirkanmaalaisille rauhallista ja juhlallista itsenäisyyspäivää!. Billy Elliotin nuoret ja räävitt ömät jättävä t v:n lavalle Palkinto tuli saappaa t jalassa. Juhlapäiv änä ne kuitenkin saattoi jättää ajatuksis sa taka-alal le – ainakin hetkeksi. Tehtävämme on elää ajanhengessä sekä pitää asiakkaamme ja lukijamme asioiden ytimissä. » SIVU 4 AKAAN valtuusto keskusteli viime keskiviikkona voimakkaasti Viksu Akaa -strategian ohjelmista. Elinvoimaohjelman listaus aiheutti ohjelmien palauttamisen valmisteluun. 4–5 Suhdant eet, riskinott okyky, vastuu ja muiden asenteet ovat yrittäjälle arkipäiv ää. Gustaf Pihlgrenin Kauhavalle perustamasta yrityksestä on kasvanut Akaaseen maan johtava kangaspuita ja kudontavälineitä valmistava vientiyritys, jonka uusin loikka on päiväkotikalusteiden valmistaminen. alv. huhtikuuta 2019 Vietämme tämän viikon torstaina Suomen 101. » SIVUT 28–29 Toikan langat ovat vahvasti perhe Yrjölän käsissä Punaisen maton huumaa Juha Kosonen 1 Lempäälän -Vesilahden Sanomat Keskiviikko 31.10.2018 Irtonumero 3 euroa Keskiviikk o 31.10.2018 87. Meillä on paljon kiinnostavaa kerrottavaa ja annettavaa medianäkyvyyden ja -vaikuttavuuden suhteen! ONKO SINULLA PALVELU TAI TUOTE, JONKA HALUAT LAAJASTI PIRKANMAALAISTEN TIETOISUUTEEN. Tehdään yhdessä Pirkanmaan vahvuudet näkyviksi, kuuluviksi ja tuntuviksi. | www.s hl.fi Kanga sala lisää väkeä , Pälkän e veroja s. 040 450 1765 Pekko Hakola palvelune uvoja, henkilöasia kkat p. Tulevissa eduskuntavaaleissa suunnataan maamme asioita pitkälle tulevaisuuteen. Työt nopeast i ja ammatt itaidolla ! www.akaanseutu.fi www.lvs.fi www.shl.fi www.ylojarvenuutiset.fi www.radiosun.fi Ota tavaks esi! Käännymme kohti jokaiselle kansalaiselle merkityksellistä EDUSKUNTAVAALIVUOTTA 2019 Meidän kaikki media-ammattilaisemme tekevät tiiviissä yhteistyössä SUUREN EDUSKUNTAVAALI -TEEMALEHDEN keskiviikkona 3. s. Kassapalve lut ma-to 10.00-16.30 ja pe 10.00-15.30 Meillä oma yhteyshen kilösi palvelee sinua kaikissa henkilöko htaisissa ja yrityksesi pankkiasio issa. Ota reippaasti yhteyttä! Maakunnan Matti Puh. itsenäisyyspäivää. 18, 23 Keskiv iikko 31.10.2 018 s. Oma Säästöpan kki, Ideaparkin katu 4 (D-pääty) omasp.. Maakuntamme jokaisessa 23 kunnassa rakennetaan hyvinvointia. 44 Kyliltä : Kuiva Mazda jaksoi yli tunnin s. » SIVU 6 KUDONTAKAIT EIDEN valmistamisesta liikkeelle lähtenyt Toika (Toijalan Kaidetehdas) täyttää 120 vuotta. vuosik erta | Numer o 44 | Irtonu mero 3 € sis. lokakuu ta 2018 Autoili ja, älä anna yllättä ä! Tekni ikan Maail man testiv oitta ja Miche lin X-ICE NORT H4 195/6 5R15 479 e /sarja 205/5 5R16 639 e /sarja 225/4 5R17 859 e /sarja Hinnat sisältäv ät asennu styöt ja allease nnukse n alk. Radio Sun ja paikallismediat Akaan Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Sydän-Hämeen Lehti ja Ylöjärven Uutiset kantavat yhteiskuntavastuutaan pitämällä asiakkaansa ja lukijansa ajan tasalla paikallisesti ja maakunnallisesti merkittävistä asioista. Kansakuntamme suuntaa kohti niin maakuntien Suomea kuin yhä globaalimpaa maailmaa. ANTOISIA JA VIRIKKEELLISIÄ HETKIÄ PAIKALLISMEDIOIDEMME PARISSA! Jos Sinua kiinnostaa vaalikampanja Pirkanmaan Lehtitalon medioissa, ota reippaasti yhteyttä tutun lehtesi tuttuun yhteyshenkilöön tai Maakunnan Mattiin. Maakunnan Matti toteuttaa Sinun ilmoitus-, mainosja markkinointikampanjasi. Ensi vuoden huhtikuussa äänestämme eduskuntavaaleissa. RIKU-S IPPO UOTILA s. Vuosi 2019 tuo tullessaan paljon mielenkiintoista uutisoitavaa. 54 84. 9-17 Ylöjärve n Ykkös-K ullasta Kellot Korut Korjauk set Aina edullisesti . Tarjou kset voimas sa 30.11.2 018 asti tai niin kauan kuin tavara a riittää. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.12.2018 25 r a d i o Monipuolisin iskelmä ja paras pop Numero 44 Keskiviikko 31.10.2018 | Akaan paikallislehti | www.akaanse utu.fi | Irtonumero 3 euroa AKAAN kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Rämö on sitä mieltä, että Keskustan koulu pitää korjata uudestaan. Pirkanmaan Lehtitalo on aktiivisesti mukana maakunnan vireässä elämässä. Avoinn a arkisin klo 8 17 sesonk ilauant aisin 9-14 alk. Neuvontap alvelut ajanvarauk sella ma-pe 8.00-19.00. Edellistä remonttia selvittävät seuraavaksi juristit. vuosike rta l Irtonum ero 3 e Nro 44 l Keskivi ikko 31. / Kysy meiltä muut mallit ja rengas koot! fb.ylo-r engas.fi www.y lo-reng as.fi Mikkol antie 1–3, Ylöjärv i p. 50 Tuloss a: Pyrintö tuo cupin areena an s. vuosikerta N:o 44 SEPPO FORMISTO ”Luotan siihen, että tehtävää riittää.” – sivu 20–21 Yrittäjä! Mitä sinä haluat pankiltasi. Öljynvaihdo t *Lisätt y kylmäa ine (5e /50g) Ilmast ointihuolto 69 e e 35 e 76 Meiltä myös raskaa nkalus ton rengas huolto ! Rengas hotelli 60 e /kausi : V araa aikasi renkaid en vaihtoo n alk. Konttori avoinna ma-to 10.00-18.00 , pe 10.00-16.00 ja la 10.00-14.00 . 43 Entise n missin taidett a kirjast ossa s. + 0,1669 €/min. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamme on eri sukupolvien määrätietoisen ja vastuullisen työn hedelmää. 348 1111 Avoinna ARK. 040 533 1100 Thomas Nyholm palvelune uvoja, henkilöasia kkaat p. • päivittäisas ioissa • yrityksen maksuliike nneasioissa • säästämisja sijoittamisa sioissa • rahoitusasio issa Saat myös rahoituspä ätökset omalta yhteyshenk ilöltäsi suoraan ja nopeasti. Toika on vahvasti perheyritys. Me palvelemm e sinua: Samppa Harhala palvelupä ällikkö p. 040 548 7260 Tuomo Helavirta rahoituspä ällikkö p. Tieto on valttia! Pirkanmaan Lehtitalon paikallismediat Akaan Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Sydän-Hämeen Lehti ja Ylöjärven Uutiset toimittavat erikoisnumeron, jossa on niin paikallista kuin yhteistäkin aineistoa. Jukka, Jarkko ja Mona Yrjölä haluavat, että heidän ammattitaitoinen työntekijäjoukkonsakin on osa Toikan tarinaa. 040 450 1766 Tapaamine n alle 3 päivässä Konttori auki myös lauantaisin 10.00-14.0 Hene Oy Kevään reissut myydään nyt! Ota yhteyttä ja kysy tarjous! <DDD > <D>.< M>.<Y YYY> • Sydän-H ämeen Lehti PÄLKÄ NE & KANG ASALA | 90
26 Keskiviikko 5.12.2018 – Akaan Seutu PIRKANMAA VERKKOKAUPPAVASTAAVA Mika Sivonen kiitää keräilypääte kädessään ja ostoskärryä työntäen pitkin Pirkkalan K-Citymarketin katumaisia käytäviä. Verkkokauppavastaava Mika kerää tavarat Pirkkalassa, kuljettaja Ulla toimittaa ostokset 30 kilometrin säteellä Asiakas Ruusa Mäkinen miettii, miten hän auttaisi ihmisiä löytämään ruokaverkkokaupan ja kotiinkuljetuspalvelun Kuljettaja Ulla Liimolan ohjastama kylmäauto suuntaa Pirkkalan K-Citymarketilta ruokaverkkokaupan kotiinkuljetuskierrokselle. – Kotiinkuljetus on opettanut minua tuntemaan niin Pirkkalaa ja Tamperetta kuin Nokiaa, Ylöjärveä, Kangasalaa ja Lempäälääkin. Asiakkaiden tilaamat tuotteet ovat hyvässä järjestyksessä pahvilaatikoissa ja muovikasseissa siistissä kylmäautossa. Hän kuulee asiakkailta vuolaasti kiittävää palautetta. Sivosen käsien kautta lähtee ostospakaaseja Pirkkalan ja Tampereen lisäksi Lempäälään, Kangasalle, Nokialle sekä Ylöjärvelle. Rivakkaotteinen kaupan ammattilainen kokoaa ruokaverkkokaupan asiakkaiden tilauksia, jotka kotiinkuljetus toimittaa samana päivänä perille. Ruokaverkkokauppa ja kotiinkuljetuspalvelu on hänen mielestään parasta, mitä kaupan saralla on aikoihin tapahtunut. Verkkokaupasta vastaava Mika Sivonen kuvaa asiakkaan ostosten kokoamista tarkkuutta vaativaksi tehtäväksi. Kotiinkuljetuspalvelu toimii maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Palvelu on tarjolla tällä hetkellä noin 30 kilometrin säteelle Pirkkalan K-Citymarketista. Tarkkuus on kaiken a ja o. Käyttäjäkokemuksissa korostuu kätevyys ja käytännöllisyys. – Tilausten kassaaminen on myös työtäni. Kuukausien saatossa mies on saanut varsin paljon palautetta asiakkailta, jotka ovat poikkeuksetta hyvin tyytyväisiä niin ruokaverkkokauppaan kuin kotiinkuljetuspalveluun. Sivosen mukaan asiakkaiden ostoslistojen mukaisten tuotteiden kerääminen opettaa hänet tuntemaan tarkasti koko marketin laajan tarjonnan. Kun käyn kerran osoitteessa, muistan reitin aina. Varustukseen kuuluu myös arkkupakastin. – Asiakkaita on Pirkkalan ja Tampereen lisäksi Nokialta, Ylöjärveltä, Kangasalta ja Lempäälästä. Ikäihmiset ja lapsiperheet muodostavat keskeisen asiakaskunnan. Osoitteet löytyvät helposti. Myös yritykset turvautuvat uutukaiseen palveluun jo varsin hanakasti. Liimolan tämänkertaisella kierroksella oli niin yksityiskuin yritysasiakkaita. – Koko tapahtumaketju on erittäin järjestelmällinen tilauksesta toimitukseen. Tarkistan esimerkiksi, että tuotteiden päiväykset ovat oikeanlaiset, Mika Sivonen hymyilee. Sivonen kertoo, etteivät asiakkaat voi tila ruokaverkkokaupan kautta tupakkaeivätkä alkoholituotteita. – Asiakkaista tulee jopa ystäviä, hän kehuu. – Uskon, että ruokaverkkokauppa ja kotiinkuljetuspalvelu lisäävät voimakkaasti suosiotaan. Kotiinkuljettajalla on maksupääte, jolla rahapuoli hoidetaan. ”Kaikki omin pienin kätösin” – Jokainen asiakkaalle lähtevä tuote kulkee omien pikkukätösteni kautta. Moni arvostaa ajan säästymistä. K-plussakortilla palvelu maksaa 9,90 euroa. – Arki ja käytäntö ovat osoittaneet, että verkkokaupassa asioiminen on ihmisille ihan simppeli juttu. Palvelu kiinnostaa kaikkien ikäryhmien asiakkaita. Systeemi toimii varsin moitteettomasti, Sivonen myhäilee. Kuljettaja Ulla Liimola kokee työnsä hyvin mielekkääksi. Sivonen on hoitanut verkkokauppapalvelua viime toukokuusta lähtien. – Palvelua käyttävät hyvin erilaiset ihmiset. Työhönsä tehovalmennuksen Helsingin Eastonissa saanut Sivonen sanoo ruokaverkkokaupan kiinnostavan kaikenikäisiä kuluttajia. Ymmärrän itse kolmen lapsen äitinä, että etenkin monilapsisilla perheillä on aika kor. Mika Sivonen pitää työtään hyvin mielekkäänä ja mielenkiintoisena. Hän toimii lisäksi juomaosaston hoitajana. Marketissa on tarjolla noin 35 000 eri tuotetta. Liimolan mukaan käyttäjät ovat erittäin kiitollisia ja tyytyväisiä palveluun. – Ihmiset, jotka ovat löytäneet palvelun, haluavat sitä suositella tutuilleen. Pidän tästä työstä paljon, koska saan olla tekemisissä ihmisten kanssa. – Myös yritykset ovat kasvava asiakasryhmä. Asiakkaat tulevat tutuiksi Ulla Liimola on yksi kuljettajista, jotka vastaavat Pirkkalan K-Citymarketin ruokaverkkokaupan kotiinkuljetuspalvelusta. Tilaus ja kuitti tarkistetaan, jotta veloitettavat summat täsmäävät. Tuotteiden on oltava järjestyksessä, jotta ne säilyvät ehjinä. Ruusa Mäkinen haluaa kokata itse ruokansa. Kaukaisin asiakas on Lempäälän ja Akaan välimaastossa. MATTI PULKKINEN Verkkokauppavastaava Mika Sivonen on vastannut liki kahdeksan kuukauden ajan Pirkkalan K-Citymarketin ruokaverkkokaupasta, josta verkko-ostokset lähtevät kotiinkuljetuspalvelun kera Pirkkalan ja Tampereen lisäksi Lempäälään, Kangasalle, Nokialle ja Ylöjärvelle. Haluan olla avuksi, ja tässä tehtävässä se toteutuu hyvin luontevasti. – Jos hyllyssä ei ole juuri pyydettyä tavaraa, tarkistan, voinko korvata sen jollakin vaihtoehdolla. Monista asiakkaista tulee ystäviä – Tunnen olevani odotettu ja toivottu vieras jokaisen asiakkaan ovella. Hän on tyytyväinen tehokurssiinsa, jonka hän kävi Estoniassa Helsingissä. Liimola kehuu reittisuunnittelua, joka tehdään Keskossa. Minulla on valokuvamuisti. – Olen ollut mukana palvelun alusta lähtien eli viime toukokuusta saakka. Hänen mukaansa kokemus on hyvä konsultti tavaralaatikoiden oikeaoppisessa täyttämisessä. Jakoauton reitti vie tällä kertaa Härmälään, Kalkkuun, Lielahteen ja Hervantaan. Lääkäri on kieltänyt häneltä raskaiden kassien kantamisen. Kanta-asiakkaita on Pirkkalan lisäksi Lempäälässä, Kangasalla, Nokialla sekä Ylöjärvellä
Kortiton pulittaa keräilystä alkaen 7,90 euroa ja kuljetuksesta 8,90 euroa. ”Jos vain ihmiset tietäisivät” Ruusa Mäkinen, 89, kiittää vuolaasti ruokaverkkokauppaa ja kotiinkuljetuspalvelua. Haluan valmistaa itse ruokani, hän teroittaa ruokaverkkokaupan ja kotiinkuljetuspalvelun tärkeyttä.. – Mutta ruokaverkkokauppa kehittyy ja me seuraamme tarkasti asiaa, Rauhala sanoo. Pirisen mukaan esimerkiksi ruuhkavuosia elävät aikuiset ovat hyvin kiinnostuneita uusista ruokakaupan palveluista. – Viihdyn kodissani ja minulla on täällä paljon askareita. Mäkinen arvostaa nykymuotoista palvelua, koska lääkäri on kieltänyt häneltä raskaiden kassien kantamisen. – Tällä hetkellä aktivoituminen palvelun suhteen ei ole akuutti juttu. Tyttäreni soittaa ja ottaa tilaukseni ylös. – Miten me saisimme palvelusta tiedon mahdollisimman monille. Meeri Pirinen muistuttaa POK:n startanneen verkkoruokakauppansa jo vuonna 2014. Pirinen teroittaa yrityksien kohoavan ruokaverkkokaupan keskeiseksi asiakasryhmäksi. Asia tulee varmasti ajankohtaiseksi Akaassakin, hän tietää. Ensi vuonna asiakas voi tilata tuotteet kotiin kuljetettuna lähes kaikkialle Tampereen alueelle sekä Pirkkalaan. ENSI vuosi merkitsee Pirkanmaan Osuuskaupan ruokaverkkokaupalle isoa kehitysaskelta. Ruusa Mäkisestä tuli ruokaverkkokaupan ja kotiinkuljetuspalvelun asiakas Norjassa asuvan tyttärensä valppauden ansiosta. 4,90 euroa ja kotiinkuljetuksesta 9,90 euroa. Hän näpyttelee sen sitten verkkokauppaan ja hupsista – tavarat ovat tuota pikaa keittiössäni, Mäkinen ihastelee. Kaupan henkilökunta kerää ja pakkaa tavarat. – Asiakkaista tulee jopa ystäviä, hän kehuu. Kuuntelen herkällä korvalla asiakkaiden toiveita, Kettunen kertoo. Asiakas noutaa ostoksensa valitsemanaan ajankohtana Prismassa sijaitsevasta Kauppakassi-lokerikosta, Pirinen kuvailee. hän kyselee. – Ruokaverkkokauppa kehittyy ja me seuraamme tarkasti asiaa. Seuraan koko ajan palvelun kehittymistä. Yrityksille ostokset toimitettuina maksaa alkaen 22,90 euroa. Onko ruokaverkkokauppa-asiointi helppoa. Kesäasukkaat kyselevät K-Supermarket Pälkäneen kauppiaan Kati Rauhalan mukaan ruokaverkkokaupparintamalla on rauhallista. Niin kutsuttu Prisma Kauppakassi palvelu toimii Tampereen Lielahden sekä Koivistonkylän ja Nokian Prismoissa. Tässä on asiakasryhmä, joka aktivoi meitä miettimään vakavasti asiaa. – Tiedän tapauksia, joissa aikuiset lapset hoitavat tilauksen iäkkäiden vanhempiensa puolesta. Investoinnit ovat järkeviä, kun käyttäjäkunta on riittävän suuri, hän sanoo. – Ruokaverkkokaupan pyörittämiseen tarvitaan tekniikkaa, työvoimaa ja tiettyjä tiloja. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.12.2018 27 PIRKANMAA Verkkokauppavastaava Mika kerää tavarat Pirkkalassa, kuljettaja Ulla toimittaa ostokset 30 kilometrin säteellä Asiakas Ruusa Mäkinen miettii, miten hän auttaisi ihmisiä löytämään ruokaverkkokaupan ja kotiinkuljetuspalvelun Kuljettaja Ulla Liimola kokee työnsä hyvin mielekkääksi. Pirisen mielestä ensimmäinen kerta on hieman haasteellinen, mutta sen jälkeen asiointi on vaivatonta. – Me otamme haasteen vastaan ja mietimme ratkaisuja siihen, miten ihmiset voivat helpottaa arkeaan. Pirisen mukaan nyt kehitystyön alla on kotiinkuljetuspalvelu. Tällä hetkellä kotiinkuljetuspalvelu toimii Tampereen keskustan ja Pirkkalan alueella. Kortin omistaja maksaa keräilystä alkaen NIIN K-Supermarket Akaan kuin K-Supermarket Pälkäneenkin kauppiaat Satu Kettunen ja Kati Rauhala ovat koko ajan hereillä ruokaverkkokaupan suhteen. – Olen varma, että esimerkiksi moni vanhus tai liikuntarajoitteinen haluaisi liittyä palvelun piiriin, jos he vain tietäisivät sen olemassaolosta. Laadin ostoslistan paperille. Kettunen uskoo, että ruokaverkkokaupan tekniikka harppoo aimoaskelin eteenAkaalaisja pälkäneläiskauppiaat seuraavat ruokaverkkokaupan kehitystä päin. Rauhala muistaa, että muutama paikkakunnan kesäasukas on kysynyt ruokaverkkokauppapalvelua. – Haluan tehdä kaiken kunnolla enkä vasemmalla kädellä. K-Supermarket Akaan kauppias Satu Kettunen seuraa ruokaverkkokaupan kehittymistä ja reagoi asiaan tarvittaessa. Sellaista ei ole vielä hänen näköpiirissään. – Verkkokauppaa ja kotiinkuljetusta käyttävät myös ikäihmiset, mutta he eivät muodosta suurinta asiakaskuntaa. – En yleensä kaipaa kauppoihin, koska ne ovat nykyään hyvin suurialaisia. Molempien mukaan paikkakuntien ihmiset ovat vielä varsin passiivisia modernin palvelun suhteen. K-Supermarket Akaan kauppias Satu Kettunen pitää ruokaverkkokauppaa ehdottomana tulevaisuuden asiana. – Asiakas klikkaa verkossa haluamansa tuotteet Pirkanmaan Osuuskauppa satsaa ruokaverkkokauppaan kehä kehältä POK:n ryhmäpäällikkö Meeri Pirinen odottaa tuntuvaa kasvua ostoskoriin, valitsee itselleen sopivan noutoajan ja maksaa laskun. – Olemme osittain joutuneet myymään ei oota -palvelun suhteen, mutta ensi vuodesta lähtien voimavaramme kasvavat kysynnän mukaisiksi, Pirinen kertoo. – Pälkäne on valtakunnallisesti tunnettu kesämökkipaikkakunta. Lähivuosina palvelu ulotetaan mahdollisesti kehä kehältä lähikuntien: Kangasalan, Lempäälän, Nokian ja Ylöjärven alueille. K-Supermarket Pälkäneen kauppias Kati Rauhala uskoo kesäpälkäneläisten olevan kiinnostuneita ruokaverkkokaupasta. Kettusen mielestä ruokaverkkokaupan avaaminen tarvitsee tietyn käyttäjävolyymin. POK:ssa ostosten keräily ja kotiinkuljetus hinnoitellaan kahdella tavalla: S-korttilaisille ja ei S-korttilaisille. – Tiedämme, että ruokaverkkokaupalle ja kotiinkuljetukselle on iso kysyntä. Hän kuulee asiakkailta vuolaasti kiittävää palautetta. Joskus voisi tosin olla mukava piipahtaa marketissa, jotta tapaisia ihmisiä. – Pälkäneen asukasrakenne on varmasti sellainen, ettei ruokaverkkokauppa kotiinkuljetuksineen ole kovin ajankohtainen asia, hän pohtii. Ryhmäpäällikkö Meeri Pirisen mukaan POK ottaa aluksi kattavasti haltuunsa Tampereen alueen. Kumpainenkin aikoo reagoida välittömästi, kun asiakkaat osoittavat asiaa kohtaan kiinnostusta ja palvelu pystytään tuottamaan taloudellisesti kestävällä tavalla. – Meillä on ihan oma systeemi. tilla, jolloin elintarvikkeiden kotiin saaminen vapauttaa aikaa muihin aktiviteetteihin
Topa johti ottelua jopa kahdesti. PJK vyörytti odotetusti hyökkäyksiä koko 40 minuuttia. – Vastustaja oli tänään selkeästi parempi. WFT voitti maalilla Valkeakoskella WFT tarjosi kovaa kyytiä sunnuntaina Topalle. Tuloksena oli neljäs sija. Hurrikaani oli juuri niin tehokas syöttöjoukkue kuin oli odotettua. Syöttö ehkä parhaiten. Akaan kaaosteoria ravasi rahoille Akaalaisen Juha Leinon omistama ja valmentama seitsemänvuotias lämminverinen Chaos Theory otti kakkostilan Forssassa marraskuun alkupuolella, ja nyt maanantaina ruuna palasi samalle kaviouralle ja juoksi vakiokuskinsa Henry M. Numerot olivat WFT:lle 4–3.Teppo Tenkasen lisäksi Topan maalintekijöitä olivat Joonas Pietikäinen ja Tuomas Kallioinen . Chaos Theoryn edeltäjä menestyshevosena oli Rapido Streamline. Tamma on kuudessa juoksussaan kärsinyt laukoista, mutta oikealla askellajilla maisema vaihtuu ja tulosta syntyy.Marraskuun alussa Antti Teivainen ohjasti Alf Paleman tyttärentyttären kakkoseksi hevosen autolähtöennätyksellä 19,9a, ja viime viikon tiistaina Teivossa sama kuski kaasutteli tammalla tasoitusajossa vielä paremmin eli aikaan 19,2. Akaa jäi pisteittä Monarilla Enderwin Herrera (vas.) ja Panu Pitkänen torjumassa Henrik Porkan keskihyökkäystä. Koko syksyn kakkosen kärkikahinoissa viihtyneet valkeakoskelaiset olivat painostavampi osapuoli. Kun joukkueen hyökkäyksistä peräti kaksi kolmesta onnistuu epäonnistuneidenkin vastaanottojen jälkeen, ei voi kuin ihailla. Hanna ja Vesa Pällin omistaman seitsemänvuotiaan tamman ohjasti kolmanneksi kokelaskuskien kisassa Antti Veteläinen . Paikallinen Ducks on sarjataulukossa akaalaisten takana, mutta sillä on vähemmän pelejä takanaan. Meidän olisi pitänyt onnistua täydellisesti. Pelkästään se ei selitä ottelun lopputulosta. Kolmossija oli uran ensimmäinen. Akaa-Volleylla oli ote hallussaan oikeastaan vain kolmannen erän alkupuolella, jota se vei hienokseltaan vielä tilanteeseen 11–11. Lauantaina 1. Hurrikaanivalmentaja Jussi Heino oli luonnollisesti helpottunut selkeän voiton jälkeen. Hurrikaani päätti hyökkäyksiä onnistumisprosenHarri Mattila Topan hurmiollinen kiri toi voiton liigajoukkueesta Futsal-cupissa Jukka Koskinen Futsalin Tampereen piirin Kakkosta pelaava Toijalan Pallo-49 onnistui hyvin viime viikonlopun peleissään. Akaa-Volleyn seuraava kotipeli on lauantaina 8.12. Puolustuspeli onnistui Topan päätähtäin cupin matsiin oli selvitä kunnialla puolustuspelistä. Silti kotijoukkue Topa ei revennyt liitoksistaan Toijalan Monitoimihallilla. Toisen jakson viimeinen kymppi vei vierailta mehut. Topan maalintekijät olivat Teppo Tenkanen 2 sekä Jukka -Pekka Jyrämö , Ere Salmi ja Ville Ojala . Topan cup-pelit saivat jatkoa 5–4. Olihan joukkueella alla kaksi kirvelevää 0–3-tappiota. Tuosta pallosta myös ratkaisuerä kääntyi vieraille.Akaalaisten liigakausi jatkuu jo keskiviikkona Vantaalla. Vermossa viime viikon keskiviikkona totosijoille ensimmäisen kerran tänä vuonna ravasi akaalaisen Hanna Pällin valmentama Whatcha Want. Juha Leino treenaa harrastajalisenssillä. Antti Siltalan ja Olli-Pekka Ojansivun tähdittämää joukkuetta kannattaa tulla katsomaan kauempaakin.. Paine oli kuitenkin vieraiden päädyssä ja sen laukaisi vieraiden Mikko -Petteri Latosaari . Joukkueen vastaanottojen tarkkuus olikin selkeästi tavanomaista heikompi, 45 prosenttia. Kun kolmeen erään joukkueelle tulee kuusi ässää vain yhdeksän syöttövirheen saattamana, voi olla tyytyväinen, tunnusti Hurrikaanin parhaana palkittu Matti Oivanen (15/+14). Topan seuraava ottelu Futsal-cupissa on keskiviikkona 5.12. Bollströmin ajamana kolmannen sijan ajalla 19,0a. Seuraava pallo oli ottelun pisin taistelu, joka lopulta päätyi Hurrikaanin voitoksi. tilla 56, kun kotijoukkueen vastaava lukema oli 40. – Helppoa oli tänään pelata, kun kaikki onnistui. Avausjakso meni tosin tasanumeroissa 1–1. 1995) valmentama ja yhdessä Pirjo Peltoperän kanssa omistama lämminveritamma Exel Bridget vaikuttaa kaikki tai ei mitään -ravurilta. – Loppua kohden vastanottokin ehkä hivenen koheni, mutta hyökkäystehot jäivät selkeästi Hurrikaanin vastaavasta, tutki Köykkä ottelun tilastoja. PJK maalasi kuitenkin toisen jakson puolessa välissä kahdesti samalla minuutilla. joulukuuta Topa pudotti Futsal-cupista liigajoukkue Pirkkalan Jalkapalloklubin, ja seuraavana päivänä Valkeakosken WFT otti hädin tuskin kotivoiton akaalaisista. Topan sarjapelit jatkuvat sunnuntaina 9.12., jolloin se kohtaa Toijalan Monitoimihallilla Pirkkalan Jalkapalloklubin kakkosjoukkueen kello 16. – Peli oli tänään jopa parempaa kuin odotin. Apian liikuntahallissa. Voitto Köykkä ja Ville Heiskanen varmistavat takakentällä. Nyt liian moni helppo pallo jäi nostamatta ja lisäksi meille tuli selkeitä reagointivirheitä, harmitteli Akaan valmentaja Oliver Lüütsepp . Viimeiselle neljälle minuutille mentiin PJK:n johdossa 2–4. Molemmille joukkueille tärkeä koitos alkaa Lumo-hallissa kello 18.30. Hurrikaani voitti myös torjunnat 12–5 ja ässäsyötöt 6-4. Eräpisteet 17–25, 22–25, 20–25 eivät paljoa selittelyä kaipaa. Ruunan ennätys on sekunnin kovempi, Teivossa huhtikuussa juostu 18,0a.Leinon hevonen on ravannut 17 kilpailustaan kaksi voittoa ja neljä kakkostilaa. 28 Keskiviikko 5.12.2018 – Akaan Seutu URHEILU Akaalaistamma Exel Bridget selätti laukkapeikon myös Teivossa Rauli Ala-Karvia Akaalaisen Enni Peltoperän (s. Voittoprosentti on varsin mallikas, sillä valmennettavat ovat ottaneet 46 kisastaan 11 voittoa ja 13 muuta totosijaa. En löydä heikkouksia, joita erityisesti pitäisi seuraavissa harjoituksissa ryhtyä korjailemaan, hymyili Heino. Topaan iski kuitenkin eräänlainen cup-hurmos, ja joukkue teki kolme maalia, jolla PJK:n liigamiehistön masentava syyskausi musteni entisestään. Topan Teppo Tenkanen tasoitti pelin, kun pelattu oli 35 minuuttia. Hurrikaani Loimaa oli odotetun vahva syöttöviivalla Harri Mattila Akaa-Volley joutui nöyrtymään Hurrikaani Loimaalle selkein numeroin 0-3 Toijalan Monitoimihallissa lauantai-iltana. Silloin vieraana on sarjakärki Savo Volley. Vastaan asettuu Mad Max kello 19.30. Aika 16,9a jää vajaan sekunnin hevosen ennätyksestä. Oivanen kunnostautui sekä hyökkäyksissä (86%) että torjunnoissa, joita kertyi peräti seitsemän kappaletta.Akaa-Volleyn normaalisti erittäin hyvin vastaanottava libero Voitto Köykkä ei ollut peliinsä lainkaan tyytyväinen
• Piano ym. Yrittäjä! Olemalla mukana Akaan Seudun palveluhakemistossa takaat yrityksesi jatkuvan näkyvyyden paikallisten asiakkaidesi silmissä. Kukkakauppa ja sisustusmyymälä • Sidonnat iloon ja suruun Lämpimästi tervetuloa! Puh. 045 124 1594 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Rakentaminen ja remontointi Kuljetuspalvelut Kotija siivouspalvelut Terve! Katselet juuri palveluhakemistoamme. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. 040 138 3213 Palvelemme: 8.00-16.30 www.jmnautohu olto.fi MERSUKORJAAMO MB-Varaosat ja Huolto Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Akaa Ark. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 JMN AUTOHUOLTO OY L evytie 4, 37800 AKAA. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus Kuljetus Jyrkinen Ky 0400 632 731 Akaa • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Rinnetie 4, 37910 Akaa (Kylmäkoski) 040 484 7525 24h ajanvaraus osoitteessa www.kehonkorjaamo.com Avoinna sopimuksen mukaan arkisin ja viikonloppuisin. Kerron mielelläni lisää. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. 9.00-17.00. (03) 542 2039 WWW.KONEJAKULJETUS.FI Puh. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen 044 347 7404 Fysioterapiaa KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. 040 518 6176 www.villiullakko.fi Hämeentie 71, Toijala, p. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Monipuolinen rengasliike Akaan Rengas Yrittäjäntie 8, Kylmäkoski 040 831 1708 akaanrengas.fi Kurkelantie 1, Akaa Puh. 045 238 6860, Sirkesalontie 1, 37800 Akaa MUUTOT KUL JETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. 040 140 6000 KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com Yrittäjäntie 2, Akaa Puh. 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.12.2018 29 Kukkakaupat Rengaspalvelut Pesupalvelut Asianajotoimistot Apteekit Asiainhoito Autohuollot Lukkopalvelut Lukkopalvelut Hotellit Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Muoti Parturi-kampaamot Pitopalvelut Puunkaatoa Suutarit Terveyspalvelut Tilitoimistoja Rakentaminen Öljypoltinhuollot Haluatko ilmoittaa Palvelun paikoissa. Myös matot. 03 545 1030 ma pe 9.30 17 APTEEKKI Asianajaja Petri Tolppa p. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike p. Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. Kiinnostuitko. • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA MUSTAHEVOSENTIE 3, 37800 AKAA PUH. 045 158 5530 03 545 1342 Raija Kolehmainen Akaan PALVELU PIT 0400 987 966 sari@allinapu.fi P. www.mb-varaosatjahuolto.fi Puh. Puh. 045 130 2423 satu@akaantilipalvelu.fi www.akaantilipalvelu.fi Keskuskatu 38-40 LH5, Viiala ma-pe 10-17, la 10-14 045 116 5455 info@ihanaolkkari.fi www.ihanaolkkari.fi Olkkari Ihana Loppuunmyynti, paljon tuotteita -30%. 050 500 4880 ABLOY VALTUUTETTU Lempäälä Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. Täältä löydät näppärästi yritysten palvelut ja yhteystiedot viikoittain
klo 15 Lasten kauneimmat joululaulut ja enkelikirkko Kalvolan kirkossa. Mikä VT. Mutta tähän hän sitoutui, hän lupasi paljon ja tosissaan. Perhekerho Lasten tiloissa joka torstai klo 1011.30. Eino liittyi lippukuntamme jäseneksi. To 20.12. klo 18-18.30 Sääksmäen kirkko Vanhankylän, Palmurinteen, Tarttilan, Rauhalan, Tallinmäen ja Eerolan päiväkodit ja eskarit. To 6.12. 23.2.2019 Hiljaiset Sillat -teatteriretki. Seppeleenlasku sankarihaudoilla jumalanpalveluksen jälkeen. klo 16 Kauneimmat joululaulut Sääksmäen kirkossa Valkeakosken musiikkiopiston orkesterin säestyksellä. ”Hiljainen Gloria”, kuoroa johtaa Marjukka Manner. klo 13 Kauneimmat joululaulut srk-talolla. Nippon-piiri klo 17 Berit ja Harri Joella, Opintie 10, Akaa, Tervetuloa! Kastettu: Wilhelmiina Hellevi Nenonen, Lilli Helmi Karoliina Mäntysalo, Topi Pauli Olavi Rahkola, Sanni Sofia Katariina Knuutila. klo 17.30-18 Pappilanniemi Sassin ja Sointulan päiväkodit ja Tietolan eskarit. Pe 14.12. Ti 11.12. Vielä tarkemmin hän katsoi partiohuivejamme. klo 18 Kappelikirkko Lasten kauneimmat joululaulut. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleenlasku sankarihaudoille . Eläkeikäisten toiminta: Ma 10.12. La 8.12. Tupa jää joulutauolle, avoinna jälleen 9.1.2019. ”Kiitos, Jumalamme, kun annoit kauniin maan, annoit jylhät metsät, loit vedet virtaamaan. klo 11 hartaus Janne Virtanen. Kiitos sisukkaasta työstä isien, kiitos isänmaasta ja kohtaloista sen.”virsi 581:1 Kirjoittaja on Akaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja. Pe 7.12. Omaishoitajien joulujuhla seurakuntatalossa klo 13. Eläkeikäisten joulujuhla klo 12 srk-talossa. Nuorten ilta Jessen majalla joka tiistai (pl. Juhlaan osallistuvia omaishoitajia pyydetään ilm. Kauneimmat joululaulut klo 18 kirkossa. Indonesialaista iltapalaa tarjolla klo 17.30 alkaen. Joululauluja eri kielillä. klo 12-20 ja viikonloppuisin klo 8-21 Naisten sauna ma klo 17 Pappilanniemessä. Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus klo 10 Kalvolan kirkossa. Saastamoinen, Karhu, kirkkokuoro. bussikuljetus, lippu ja väliaikaleivoskahvit. Su 9.12. Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus klo 10 kirkossa. Siis to 20.12. To 13.12. Haluan elää todeksi partiolupaustani, jonka jo nuorena tyttönä annoin. Kun Eino saapui leiripaikalle, jossa olin, hän huusi tullessaan: ”Minulla on tänään se vala!”Kun iltanuotion päätteeksi lippukunnanjohtaja otti vastaan Einon partiolupauksen, ei kukaan meistä paikallaolijoista ollut kuivin silmin. Vähän ennen kuin myynti alkoi, tuli siihen melkein 60-vuotias Eino ja katseli tarkasti, mitä puuhasimme. Kulhia, Salmesvuori. Eino opetti minulle paljon. Itsenäisyyspäivän aikoihin muistelen lämmöllä Einoa. Pe 7.12. Miesten lentopalloja saunavuoro ma klo 17.30 Pappilanniemessä. Ke 15.12. Pakkanen, Poikselkä. Keijo Blommedahl, trumpetti, Jubilados-yhtye. klo 11-14 jouluinen sanan ja laulun hetki . Jouluista ohjelmaa, lasten esityksiä, puuro ja kahvit. klo 11-14 Nuorten joulujuhla Pappilanniemessä. 5.12. Kalle Roine, Johanna Hytönen, Outi Vinkki, fagotti. Rautatieläisten joulutapaaminen klo 14 srk-salissa, Mari Pakkanen. Ti 18.12. klo 19 Antti Railio, Joulumaan taikaa –konsertti Sääksmäen kirkossa. Su 16.12. To 6.12. klo 11-14 laulamme jouluisia lauluja ja virittäydymme kohti joulua. Esiintymässä vuoden 2018 tangokuningatar Saana Sassali ja tangokuningas Jarno Kokko. Mia Joki ”Jumalan ihmeet sodan keskellä”. Ilm. Ke 12.12. Seeli Toivio, sello ja Heikki Ali-Löytty, urut. Mukana myös kerholaisia esityksineen. –Raamattuopetustilaisuus klo 18 srk-salissa. Vuoden viimeinen perhekerho on 13.12. Papin pöytä klo 13 Viialan leipomon kahvilassa. Viimein Eino kysyi: ”Kuinka minä voisin saada tuollaisen huivin?” Kerroimme, että partiohuivin saa liittymällä partioon ja antamalla partiolupauksen. Miesten lentopallo ke klo 19.30-21 Kärjenniemen koululla. Akaan lähetyspiiri klo 13 alasalissa. Ma 17.12. Haluan vuorostani olla rakentamassa hyvää isänmaata tuleville polville. Muuta: Ke 5.12. Kauneimmat joululaulut: Su 9.12. Nuoret soittajat musisoivat. Mukana lapsi-, kirkkoja gospelkuoro. Su 9.12. 15.12. Hän oli opetellut sitä ulkoa. To 13.12. srk-talolla. Ei lähetyspiiriä! Viiala Ke 5.12. Kirkkokuoro. Tero-pappi tavattavissa, seurakunta tarjoaa kahvit. Puhe Jani Salo. 11.1. KALVOLA Kuollut: Vieno Johanna Ilkka 92 v, Aune Toini Annikki Malanin 86 v, Onni Oiva Laiho 81 v, Pirkko Iris Karvonen 77 v. Ohjelmaa, puuroja kahvitarjoilu. Messu klo 11 kirkossa. Messu klo 10 kirkossa. klo 11 kanttori Helga Anttikoski laulattaa kauneimpia joululauluja. Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus klo 10 kirkossa. Su 16.12. Viialan Metsänkävijöiden lippukunnanjohtaja Teppo Tuhkanen laskemassa seppelettä Karjalaan jääneiden muistomerkille viime itsenäisyyspäivänä.. Jumalanpalvelukset: Su 9.12. Ma 10.12. Aikaisemmin oli ollut puhetta siitä, mitä siinä luvataan. Haluan rakastaa samalla tavalla koko sydämestäni Jumalaa, Suomea ja lähimmäisiäni lähellä ja kaukana. Ke 12.12. joulujuhla Rauhalahdessa klo 18. Su 9.12. diakoniatyöntekijälle 040 804 9482 tai khranvirastoon 040 804 9490. Joulu soi musiikki-ilta klo 18 kirkossa. klo 18 Pappilanniemi Päiväja perhekerhojen joulujuhla. Pirkko Pyyhtiä, Matti Neulanen ja Tomi Kujansuu Diakoniatyö: Diakoniatoimisto avoinna ma-pe klo 9-12 ilman ajanvarausta. Vieraana Klaus Malmivaara. ”Joululauluja ja sello” -joulun odotuksen konsertti klo 18 kirkossa. Markku Sarkki laulaa. Kirsi Kniivilä, Johanna Hytönen. Sanan ja laulun ilta klo 18 Galleriakirkossa, Kinnarintie 13c. klo 18 Maailman kauneimmat joululaulut Kappelikirkossa. Aina hän oli iloinen ja onnellinen siitä, että sai kuulua joukkoon. klo 14 Sauvolan hyvinvointikeskuksessa. Ke 5.12. Su 9.12. Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus klo 11 kirkossa. Joulukonsertti ”Lupaus” klo 17 kirkossa. Kouluruoan jakelu koulupäivisin ilmaiseksi noin klo 13. Kun koitti kesäleiri, oli Einon vuoro antaa partiolupaus. Nuoret ja nuoret aikuiset: Nuortenilta joka ke klo 1821 seuriksen nuorisotilassa. SÄÄKSMÄKI Eino O limme vuosia sitten partioporukalla keittämässä hernesoppaa Viialan markkinoille. klo 14 ehtoollishartaus Sauvolan hyvinvointikeskuksessa. klo 10 Messu Metsäkansan kirkossa. Ti 11.12. Muu toiminta: Kohtaamispaikka , Seurahuoneenkatu 4, ti ja pe klo 1013. Pe 7.12. Eino oli oikea partiolainen, hän oli aina partioasussaan paikalla itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa, partioparaatissa, lippukunnan juhlissa ja leireillä. Musiikki: La 8.12. Päivähartaus klo 14 sekä 19.12. Kirkkokuoro. La 8.12. klo 18 Rimmin rukoushuoneella. Lapset ja perheet: Valkeakosken kaupungin varhaiskasvatuksen päiväkotien joulukirkot järjestetään seuraavasti: ma 10.12. Pikkuväen joulukirkko Kalvolan kirkossa klo 10. Kuollut: Aune Maria Siuko 86 v, Kaija Anna-Liisa Pöyhönen 84 v, Leo Valte Nummi 81 v, Antti Kalevi Kurkinen 70 v. menn. Messu klo 10 Kalvolan kirkossa. Myös lippukuntamme saa olla kiitollinen, että Eino halusi olla partiolaisena meidän lippukunnassa. Saarnaajana rovasti Kauko Keränen. Minä olin aamuvuorossa vahtimassa soppatykkiä torin liepeillä. Partiolaisten lupauksenanto, Salmiovirta, Ali-Löytty, Akaan Nuorisokuoro. Kyllä Eino ymmärsi, että luvattiin rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiä, isänmaata ja ihmiskuntaa. menn. Ti 11.12. Ti 11.12. alk. klo 18 Kalvolan kirkossa. Hinta 2 €. Liturgi Teemu Salminen, kanttori Tomi Kujansuu ja avustaja Jouni Kivimaa. Ohjelmaa, puuro ja kahvit. N. Kuparinen, Ali-Löytty, Ruskakuoro. Ei Eino ollut käynyt armeijaa, ja koulusivistystäkin oli vähän. Olotupa klo 12.30 Viialan pappilassa. Su 9.12. 040 825 9313 Pirkko-Liisa Rautalin, ark. Kastettu: Wilma Aurora Josefiina Kalliomäki, Ella Matleena Tapola. Kylmäkoski To 6.12. Kalle Roine, Johanna Hytönen. Su 16.12. Ti 18.12. To 13.12. Kouluruoan jakelu jää joulutauolle 14.12. Juha Salmesvuori laulattaa joululauluja. Vapaa pääsy. Toijalan Mieskuoro. Myynnissä puuroa, leivonnaisia, kahvia ja käsitöitä lähetyksen hyväksi. Muut tilaisuudet: Ti 4.12. ma 17.12. Messu klo 10 Kalvolan kirkossa. Naisten lentopalloa ma klo 19.3021 Kärjenniemen koululla. Ti 11.12. raamattupiiri seurakuntatalolla klo 18. Elina Virtanen. Emilia Vesalainen-Pellas ja Esa Ylönen. Hänestä tuli lippukuntamme ensimmäinen sisupartiolainen. 25.12.) klo 18-21. ei enää perhekerhoa. Su 9.12. klo 10 Kärjenniemen eläkeikäisten piiri Kärjenniemen kerhotilassa. eläkeläisten joulujuhla klo 12 seurakuntatalolla. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10 €. Toivon talon ruokailu työttömille ja eläkeläisille ma-pe klo 11.30-12.30. Joulumyyjäiset klo 9-12 alasalissa, Sontulantie 1. Sommelo-kuoron joulukonsertti klo 19 kirkossa. Onko VT:llä jotain sanottavaa 2010 -luvulla vai jätetäänkö avaamatta koko opus. AKAA Jumalanpalvelukset: To 6.12. Joulujuhla klo 17 Tarpiakodissa. Eino on jättänyt meille perinnön, jossa opetellaan iloitsemaan elämästä Jumalan lapsina isänmaassamme Suomessa. klo 18 Isän sylissä-iltakirkko Kappelikirkossa. Su 16.12. Lähimmäistupa Ke 5.12. 30 Keskiviikko 5.12.2018 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Hele Ali-Löytty Toijala Ke 5.12. Kauneimmat joululaulut: Ke 12.12. Ja partioihanteistakin siinä puhuttiin jotain. Hän oli partiolainen, joka on jättänyt jälkeensä maamerkin ”Olen mennyt Kotiin”. Eino oli ihastunut meidän sinivalkoisiin huiveihin, joista tuli mieleen Suomen lippu. En ole koskaan nähnyt kenenkään niin tosissaan ja ryhdikkäänä seisten antavan omaa partiolupaustaan. Tarjolla kahvia ja tuoreita leivonnaisia. klo 15-15.30 Kappelikirkko Sorrilan päiväkoti, päiväkoti Woltti ja Versola sekä perhepäivähoito. Sydämeeni joulun teen -joulukonsertti Kalvolan kirkossa klo 15, Kalvolan kirkkokuoro ja Hattulan Pyhän Ristin kuoro johtajinaan Johanna Hytönen ja Ari Lehtonen, Laura Tikka, harmonikka. klo 18 Sääksmäen kirkossa Kuninkaallinen joulukonsertti . Retken hinta 50€ sis. Klo 9.15 Seppeleiden lasku sankarihaudoilla. Ke 12.12. To 6.12. Haluan kunnioittaa menneiden sukupolvien työtä isänmaani hyväksi. klo 11.45 Seppeleiden lasku sankarihaudoilla. Valkeakosken Musiikkiopiston oppilaskonsertti klo 18.30 kirkossa. Seurakunnan yhteinen joulujuhla klo 12 srk-salissa
Torpparit alkoivat järjestäytyä: torpparikokouksia pidettiin säännöllisesti vuodesta 1906 lähtien, ja Maanvuokraajien liitto perustettiin vuonna 1910.Torpparivapautuksen nimellä kulkeva lakiuudistus seurasi sisällissotaa vuoden 1918 syksyllä. Ongelmia torppien lunastamisessa Torppien lunastaminen ei kaikkialla sujunut sovussa eikä aina lain pykälienkään mukaan. Mitä vallitseva kaupunkien tehtaantyöväestö tekee pientilallisille ja torppareille. Lisäaikaa lyhentämiselle sai vähävaraisuuden tai torpparin maatilaansa tekemien parannustoimien vuoksi. Kun vihdoinkin tulin huomaamaan, että sosialisteja äänestämällä pujotetaan köysi omaan kaulaan ja roikutaan ennenpitkää avuttomana, on hyvä asia, sillä parempi katua myöhään kuin ei milloinkaan. 29.10.2018 Viiala Niin yllättäen, äkkiä lähdit sä pois emme sua vielä antaneet ois. Neuvomme ja palvelemme kaikissa hautaukseen liittyvissä järjestelyissä. Kylmäkoskella asiakirjat kertovat sopuisasta ja nopeasta torppien ja mäkitupien itsenäistymisestä. klo 12 Paavo Järvinen, Nordintie 5 (Pappila). Eleen uskottiin osaltaan vakauttavan sisällissodan jälkeisiä oloja ja estävän uusia kapinoita: entisten torpparien eli uusien tilanomistajien ajateltiin olevan vuokraviljelijöitä vähemmän innokkaita omaksumaan vallankumouksellisia aatteita. Kaipauksella muistaen Kari ja Merja Liina-Maria, Aleksi ja Helmi Varpu ja Jukka Petteri Sanna ja Sami sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kiitos osanotosta.. Vuokralautakunta, joka kutsuttiin kokoon torpan suhteita järjestämään, määräsi heti, että lain mukaan vuokrasuhde on ollut olemassa silloin, kun laki torppien lunastamisesta astui voimaan, joten vaimo Haihuntiellä on oikeus torpan lunastamiseen . Mitä tekevät sosialistit. Torppari ja leskivaimo Henriika Hauhintien torpparisopimuksen purkamista käsiteltiin Toijalan Sanomissa useampaankin otteeseen. Akaassa oli päinvastoin. Ei niin mitään. Kauneimpien joululaulujen suojelijana toimii rouva Jenni Haukio . Rakkaamme Kaija Anna-Liisa PÖYHÖNEN o.s. 03 542 1660 • Päivystys 0400 642 355 PALVELUKSESSANNE LUOTETTAVA ASIANTUNTIJA Surun kohdatessa Yhteydenotto meihin on luonteva tapa aloittaa hautausjärjestelyt. Jopa viidesosa maaseudun väestä oli vailla vakinaista asuntoa. Torppa oli myös mahdollista ostaa siirtosummalla. Henriika Haihuntien kohtalona oli joutua köyhäintaloon 60 vuotta torpparina oltuaan. Kiitämme Akaan Kotipalvelun ja Torkonkartanon henkilökuntaa Kaijan hyvästä hoidosta. (Toijalan Sanomat 22.9.1917) Akaa-Kylmäkoski-Urjala-alueella vasemmiston kannatus jäi sodan jälkeen pieneksi eikä radikalismi onnistunut vakuuttamaan asukkaita. Ei mitään. Talonpojat saivat oikeuden perustaa torppia mailleen ilman lisäveroa. 15.7.1932 Vesilahti k. Torpan lunastushinnan sai kuolettaa nopeammassakin tahdissa. Kaivaten Paula ja Hannu Eija ja Anttijuhani Olli ja Sini Mikko Elisa ja Vanessa Samuel sisar perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten saattamana. Syvästi kaivaten isä Sanni Niina perheineen Janne, Jenni ja Maija Teemu ja Salla siskot perheineen sukulaiset ja ystävät Siunatus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Miksi siis mennään sosialisteja äänestämään. Useimmin kiistelyä herätti maiden sijoittelu, sillä torpan tilukset olivat usein hajallaan ja päätalon viljelyksiin nähden sopimattomassa paikassa. Niiden luku näkyy pilkkuviivoissa. Torppien lunastushinnan pohjaksi tuli vuoden 1914 hintataso, mikä alensi vuokralaisten maksamaa hintaa oleellisesti. Torpasta häädettyä asui hän jonkun aikaa riihessä, mutta kylmä kun oli, ei voinut sielläkään asua, vaan oli pakotettu turvautumaan armeliaisiin ihmisiin ja kunnan apuun. Uuden lain mukaan vaatimuksen torpan tai mäkitupa-alueen itsenäistämisestä saattoi tehdä vuokraaja tai talon isäntä. Kuvalähde: Leila Erkkilä, kuvaaja Alfred Niemistö. AkAAn HAutAustoimisto Valtatie 4, 37800 Akaa, puh. Lämmin kiitos osanotosta. On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mutta tiedämme, että sun hyvä olla on. Tämä päätös pientilallisten ja torpparien taholta on sosialisteille tuntuva tappio, minkä he ovat hyvin ansainneet . Torpan tai mäkituvan ja maapalan sai nyt lunastaa itselleen halutessaan kohtuuhintaan. 044 970 6785 liike/päivystys www.valkeakoskenhautauspalvelu.fi VALKEAKOSKEN HAUTAUSPALVELU avoinna ma-ti, to-pe klo 9.30-16.30 ke suljettu Viialan Helluntaiseurakunta Su 9.12. Se oli esitettävä kunnan vuokralautakunnalle, jossa oli sekä vuokranantajien että -ottajien edustus. Se on käsittämätöntä. Työmies, maanviljelijä Toivo Niemelä kuvassa oikealla Kylmäkoskella noin vuonna 1910. Akaan piirin nimismies pani sen täytäntöön keväällä 1919. Vuonna 1912 tehdyn tarkan tilaston mukaan Kylmäkoskella oli 49 torppaa, joista suurin osa oli etäällä päätalosta. Tänä vuonna Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa kerätään varoja kehitysmaiden lasten hyväksi. Tapahtumat juonsivat vuoteen 1917, jolloin akaalainen maanviljelijä Kalle Arola oli tehnyt torpparinsa kanssa sopimuksen, jonka mukaan Henriika Haihuntien piti siirtyä pois torpastaan: Kesällä 1918 haki maanviljelijä Arola Maaherralta häätötuomion. Martikainen s. Suomessa 1900-luvun alussa maanomistajien ja vuokralaisten väliset ongelmat kärjistyivät torpparikysymykseksi. Torppari Haihuntie oli 80 vuotta vanha leskivaimo. Montako maaseutulaista kaupunkilaissosialistia valitsevat eduskuntaan. Myymällä osan irtaimistoaan sai hän elatuksensa. Viialassa tulevista torpista 25 oli talon viljelysten keskellä tai niiden vieressä. Kuten muuallakin myös Akaassa maalaisköyhälistöä varoitettiin lankeamasta sosialistien pauloihin: Maalaistyöväkeä pidetään veronmaksajina ja äänestyslaumana, joidenka tulee totella nurisematta. Suomen Lähetysseura tukee keräysvaroin muun muassa vammaisten lasten koulutusta ja terveydenhuoltoa. (Toijalan Sanomat 2.8.1919) Tuija Vuolle-Selki Kauneimmat joululaulut soivat loppiaiseen Ensimmäisestä adventista alkoi Kauneimpien joululaulujen aika, joka jatkuu aina loppiaiseen saakka. Oman tilan viljely ja karjanhoito hoidettiin päivätyövelvollisuuden ohessa. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.12.2018 31 HAUTAUSTOIMISTO SAVOLAHTI Valtatie 18, Akaa • www.savolahti.fi Puh. Lämmin kiitos osanotosta. 17.11.1935 Kouvola k. Järjestelmä oli vanhentunut ja epäoikeudenmukaiseksi koettu. Torppa perittiin yleensä vanhemmilta ja torpan maita lohkottiin pienemmiksi vuokratiloiksi perillisten kesken. Syliinsä kietoi siivillään, Kuiskasi: nyt lähdetään. www.viialanhelluntaiseurakunta.net/ Meille niin rakas Juha Alfons POLAKOVSKI s. Mitä tekevät sosialistit maalaisköyhälistön hyväksi. 22.11.2018 Akaa Ei yllättäen, äkkiä kuitenkin hiljeni sydän kultainen. Nykyiset kurjat maalaisolot eivät suinkaan siihen pitäisi kehottaman. Kunnallislautakunnan toimesta ruvettiin asiaa ajamaan, ja holhouslautakunta määräsi vaimolle holhoojan, sillä hän on aivan vanhuuden höperö ollut jo pitemmän aikaa, ja tuomari vahvisti holhoojan. 17.11.2018 Akaan Viiala Enkeli vierelläs hiljaa kulki, tarttui käteen, silmät sulki. Suurinta kiistaa aiheutti lunastusoikeuden olemassaolo ja jotkut vuokranantajat vastustivat lunastusta esimerkiksi sillä perusteella, että torppa oli jätetty rappiolle. 010 470 4302 akaanhautaustoimisto@gmail.com Valtakatu 21 LH1 keskilinna 37600 Valkeakoski puh. Akaan Seutu Rakkaamme emäntä Aune Maria SIUKO o.s. Vuokralautakunta hyväksyi maanviljelijän ilmoituksen, jonka jälkeen tämä lähti repimään Haihuntien torpan riihineen päivineen maan tasalle, johon katsoi olevan oikeutetun. Kaikille torpparijärjestelmä ei millään voinut taata maata, joten tilattomien määrä paisui ongelmaksi 1800-luvun lopulla. Suomessa torpparit eli vuokraviljelijät maksoivat vuokransa torpasta ja maapalasta maanomistajalle lähinnä luontoistuotteina ja tekemällä päivätöitä eli taksvärkkiä maanomistajan tilalla. 31.7.1960 Viiala k. On suru, kaipaus suunnaton mutt’ tiedämme sun hyvä olla nyt on. Torpastaan häädetty leski joutui muuttamaan riiheen Torpparilaitos kehittyi Suomessa 1700-luvun puolivälistä alkaen. Maanviljelijä Arola kuitenkin ilmoitti, ettei ole enää tilansa omistaja, vaan oikeus on siirtynyt hänen pojalleen. Rantala s
Mahdolliset huomautukset tulee jättää rakennusvalvontatoimistoon keskiviikkoon 19.12.2018 klo 15.00 mennessä. hintaan. 9.00-13.00 Hiekoitussepeli 4,50€/säkki 99€/ 1000kg säkki 10 €/ 3 säkkiä Raekoko 3 6 mm (Muovisäkissä) 20kg 14,90 €/195ml liimaja tiivistemassa NYT KÄTEVÄSSÄ PAINEPAKKAUKSESSA! 59,90 € Bosch IXO IV akkuruuvinväännin Limited Edition -juhlamalli 30 € Pellettisäkki Vapo 16 kg Sauna kuntoon jouluksi! Meiltä Teknoksen saunatuotteet (sävytettävissä) 4 säkkiä 1 säkki 8,90€ Lattialauta mänty päätypontattu talouslaatu 28x145mm 2,45 €/m päätypontattu Akaan Seutu ilmestyy vielä joulukuussa: • Keskiviikkona 12.12. Perjantaina 7.12. 8.30-17.00 la. Pannu on kuumana klo 8-10, voit poiketa paikalla oman aikataulusi mukaan. Lämpöpumput . KUTSU maanmittaustoimitukseen Ratatoimitus rajan määräämiseksi, kohde: Toijala-Valkeakoski 1303 rautatie sekä osa Toijala satamaradasta Akaan ja Valkeakosken kaupungeissa välillä Akaan aseman pohjoispuolelta Valkeakosken asemalle Toimitus nro 2016-545181 Hakija: Liikennevirasto Aika ja paikka: Torstaina 20.12.2018 kello 9:30 Valkeakosken kaupunginvaltuustosali, Sääksmäentie 2, Valkeakoski Kokouksen tarkoitus: Kokouksessa käsitellään rata-alueen määrittämiseksi tarpeelliset rajankäynnit, mahdollisesti lisäalueiden lunas-tuksia sekä tilusjärjestelyjä. Asianosaisen poissaolo ei estä toimituksen suorittamista. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA Palvelevaa rautakauppaa jo vuodesta 1957 avoinna: ark. Toimituksen maastotyöt ovat tehty aiemmin. Asennus Huolto Korjaukset Akaan Rengas Yrittäjäntie 8, Kylmäkoski 040 831 1708 akaanrengas.fi 560,540,NASTA KITKA 205/55-16 205/60-16 205/55-16 205/60-16 AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Avoinna: ma–ke klo 9–15 POSTIOSOITE PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA PIRKANMAAN LEHTITALO OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA Juha Kosonen 050 516 9146 juha.kosonen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka 044 755 7212 Mainosten sähköposti: ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. Yht. Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 28.12. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) • 3 kk 28 € • 6 kk 52 € • 12 kk 95 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Kulkki p. 0400 633 615 PERUNOITA Annabella, Fontana, Siikli, Jussi ym. Pakastimet . Kotimaista omenaa ym. Jääkaapit . klo 12 mennessä. KODINKONEHUOLLOT . 050-548 3333 Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Paikallinen yrittäjä Puh. puh. Hellat . Satakuntalaista karpaloa sop. Lämpimästi tervetuloa! P.S. 10€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi Toijalasta rivitai omakotitalo 4h+k+s. 32 Keskiviikko 5.12.2018 – Akaan Seutu KUULUTUKSIA KUULUTUKSIA MYYDÄÄN TERVEYSPALVELUJA SEKALAISIA TORIKAUPAT TYÖSUORITUKSIA TYÖSUORITUKSIA RIVI-ILMOITUKSET Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. HALUTAAN VUOKRATA SUOMAA-SAUNOTUS & KYYTI 8:lle Pirkanmaan alueella 50€/hlö Tilaa! Leena Larva 0500 607 553 Aino Klinikka, Metsäkansa www.ainoklinikka.fi Perinteinen, savuton, raitis JOULUPUKKI kiertää vuosien kokemuksella Akaan alueella. P. Elinkeinokysely on avoinna 7.12. saakka osoitteessa akaa.fi vielä ehdit vastata. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS Toimittajat: Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. KODIN SÄHKÖTYÖT . 045 672 3343 / 044 281 9506. Asiakirjoihin voi tutustua osoitteessa Akaan kaupungin rakennusvalvonta Myllytie 3, 37800 AKAA. perunaa. Viialan tori klo 14–17. Tampereella 30.11.2018 Toimitusinsinööri Eeva Kananen Maanmittauslaitos 040 861 0211 eeva.kananen@ maanmittauslaitos.fi www.maanmittauslaitos.fi TALVIKUNNOSSAPITOA * Aurausta * Hiekoitusta Jari Hällilä Puh. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Ristikkomaston poikkeamisja rakennuslupahakemus ICT Elmo Oy hakee poikkeamislupaa sekä rakennuslupaa 59 metriä korkean mobiiliverkon käyttöön tulevan vapaastiseisovan ristikkomaston sekä 15 m² laitetilan rakentamiseksi kiinteistölle 20-402-2-85 osoitteeseen Satamatie 44, 37800 AKAA. 010 584 4170 (ark. 0400 959 400 Yrittäjien jouluglögit ti 11.12.2018 klo 8-10 Kaupungin johto kutsuu paikalliset yrittäjät jouluiselle glögihetkelle rennoissa tunnelmissa Akaan kaupungintalon valtuustosaliin. Sistonen Puh. Ilmoitusaineistot viimeistään maanantaina 10.12. 0400 232 640 Pirkanmaan oikeusaputoimisto Akaan toimipaikka Kalevantie 9, Akaa p. Toimitukseen osallistuminen Toimituksiin kutsutaan kaikki, joiden oikeutta toimitukset välittömästi koskevat. 040 775 8398 • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Pohjaukset ja korjaukset odottaessa! Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 050 548 3333 . 029 5660 680 AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Rakennuspalvelu A.J. Ilmoitusaineistot viimeistään maanantaina 17.12. 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. Akaan Seudussa valmistettujen mainosaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 € /kk • 3 kk laskutusvälillä -5 % • 6 kk laskutusvälillä -10 % • 12 kk laskutusvälillä -20 % Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 PUHELINVAIHDE: 010 584 4170 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. 9-12.30 ja 13-15) PAINOPAIKKA Alma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapauksissa jätä jakelupalaute • Sähköisesti osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI • Puhelimitse Alma Manun varhaisjakelualueella 0800 9 6675 klo 6–11 Postin päiväjakelualueella 010 5844 170 klo 9–15 JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Kiitos! Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. Pesukoneet . Juureksia. klo 10 mennessä •Keskiviikkona 19.12. klo 10 mennessä Vuoden 2019 ensimmäinen lehti ilmestyy torstaina 3.1
1918. Paikalla on jälleen runsaasti myyjiä ja ohjelmassa arvontoja. 28 p. Lähemmin ”Halpa hinta” Wiialan postikonttori 10.–14.12. Hyvä karja ja wuositulo seuraa. sotilaslaiturin keskelle Helsingin radan warrella. Makasiini tulee olemaan 35 m. Pinta-ala 95 ta. Toiseen päähän rakennetaan lämmin makasiini ja toimistohuone. Pappilan Rakennuslautakunta.. Uutta tawaramakasiinia warten on äskettäin ruwettu perustuksia kaiwamaan sotawuosina kyhätyn, ratapihan eteläpäässä sijaitsewan n.s. kello 9–13. asemalta. Urakka huutokauppa Joulukuun 17 pnä 1918 tarjotaan wähemmä waatiwalle urakalla rakennettawaksi Akaan pappilan päärakennukseen uusi kivijalka sekä uusi eteinen sekä koko päärakennus uudestaan katettawaksi. Kylmäkoskella vietetään Koko kylän myyjäisiä Akaan Seutu Koko kylän myyjäiset pidetään Kylmäkosken työväentalolla sunnuntaina 9.12. pääylikäytäwän kautta, olisi aiwan walttämätöntä, että mainitun ylikäytäwän järjestely ja siitä mahdollisesti johtuwa tien muutto suoritettaisiin samalla, ennenkuin pahempia onnettomuuksia sattuu. kello 12–15 järjestettävän Tarttis-torin toripöydillä on taas runsaasti lisäaineettomia suolaisia ja makeita leivonnaisia herkkuhetkiin sekä monenlaisia, persoonallisia käsitöitä lahjakääröihin langasta, kankaasta, puusta, raudasta.Kahviosta voi ostaa terveellistä, kauraista joulupuuroa ja torttukahvit. Kahviosta voi ostaa kahvia, teetä ja muita juomia sekä torttuja ja pientä suolaistakin. Pirjo Huuhtanen Meijerintiellä myydään ensi viikon keskiviikkona vaikka mitä Akaan Seutu Akaan kaupungin työpaja Horisontissa ja päivätoimintakeskuksessa osoitteessa Meijerintie 1 pidetään avoimet ovat keskiviikkona 12. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.12.2018 33 Kunniamerkit Tapahtumia Ruokalista Akaan koulut ja päiväkodit TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Selma, torstaina itsenäisyyspäivä, Niko, Niklas, Niilo, Niki, Nikolai, perjantaina Sampsa, lauantaina Jean Sibeliuksen päivä, suomalaisen musiikin päivä, Kyllikki, Kylli, sunnuntaina Anna, Anne, Anu, Anni, Annika, Annukka, Anneli, Annu, Annikki, maanantaina Jutta, tiistaina Tatu, Daniel, Taneli. Siihen warataan huoneustot kahdelle aseman kirjurille. Maatila rataosalla Pori—Toijala myydään ilman wälikäsiä. Erittäin hywät kaikki rakennukset. Kylmäkosken työväentalolla järjestetään joulumyyjäiset ensi sunnuntaina. Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Lauantaina joulukuun 7. Paitsi tawaramakasiinia rakennetaan myös yksi asuinrakennus nykyisten kasarmien lisäksi. Molemmat uutisrakennukset walmistunewat ensi kesänä. leweä, josta kylmän makasiinin osalle tulee 25 m. Myynnissä on myös perinteiset kinkkuarvat. Sillä liikenne niin radalla kuin sen yli kulkewalla ylikäytäwällä käy yhä wilkkaammaksi. Päivätoimintakeskuksessa myydään viriketoiminnan hyväksi muun muassa pasteijoita, muffinsseja, kuivakakkuja ja pipareita. päiwänä Uutisia . joulukuuta kello 9–16. Uutisrakennuksia Toijalan asemalla. pitkä, 11 m. Sopii herrasperheellekin, 3 km. Lähempiä tietoja antawat pappilan rakennuslautakunnan jäsenet. Kun tawaraliikenne täten yhä suuremmassa määrässä tulee tapahtumaan n.s. Maanantai Currykermabroilerikastike, riisi/perunat, salaatti Tiistai Mustamakkara/jauhemaksapihvit, perunasose, puolukkahillo, salaatti Keskiviikko Keltainen kalakeitto, ruisleipä, tuorepala Torstai Jouluateria Perjantai Makaronilaatikko, salaatti Tasavallan presidentin 6.12.2018 akaalaisille myöntämät kunniamerkit: Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki Hallinto-oikeustuomari Eija Anneli Mäkelä Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki Yksikön päällikkö Tuija Tellervo Sievi-Korte Suomen Leijonan ritarimerkki Yksikön johtaja Arto Jorma Rikhard Kari Suomen Leijonan ansioristi Pääsuunnittelija Kauko Olavi Otranen Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein Tuotesovellusasiantuntija Janne Tapani Altonen , työmaamestari Harri Johannes Moilanen , perhepalveluiden koordinaattori Rina Elise Reini-Laaksonen , rikosseuraamusesimies Antti Elmer Sievola Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali Asentaja Timo Kalervo Juhani Mäkinen Suomen Valkoisen Ruusun mitali Kuljetusmies Asko Olavi Keski-Rauska Tarttilassa jouluinen tori sunnuntaina Akaan Seutu Tarttilan koululla sunnuntaina 9.12. Tarttilan koulu löytyy osoitteesta Koulukuja 4, Tarttila. Horisontissa on myynnissä muun muassa käsitöitä, mattoja, poppanoita, joulukortteja ja puutöitä. Huutokauppa alkaa kello 12 päiwällä. Toijalassa, marrask
klo 13. (torstai, perjantai ja lauantai) klo 9.00 14.30. 040 559 7489. Tuotto Toijalan lasten ja nuorten hyväksi. 10.00 13.00 Tulestupa, Mustanportintie 7, Toijala. Akaan Seudun Invalidit ry Pikkujoulu. Tietokilpailu. 13.00 Seurakuntatalon yläsali. AWT:n perinteistä puurojuhlaa vietetään pe 14.12. Tervetuloa! Akaan Reumayhdistys ry Joulumyyjäiset. Saamme Teijan kitaran kanssa esiintymään ja laulattamaan joululauluja. Pe 14.12. lähtee Viialan taksiasemalta klo 13.10, ajaa Lentilän kautta Toijalan S-marketille 13.30, kiertää Ilomäen kautta. Tervetuloa! Lions Club Toijala ry Perinteisiä Leijonakuusia myynnissä. To 6.12. Kaikki Martat mukaan iloiseen tunnelmaan. TaideAkaa ry Näkymä 2018Aseman Galleria -näyttely. Nautimme kuumaa glögiä kauniissa järvimaisemassa, seuraamme joulusta ohjelmaa, jännitämme arpajaisia. mennessä listaan Tulestuvalla, soittamalla tai viestillä p. La 15.12. Ohjelmassa yhteislauluja ja perinteistä ohjelmaa. Akaan seudun Sukututkijat ry Pikkujoulujuhla. Tule jouluiseen tunnelmaan Kirkkojärven rannalle 12.12. 15.00 Tulestupa, Mustanportintie 7, Toijala. Lähitorilta löydät asiakasohjaajan, joka auttaa ja neuvoo sinua mieltä askarruttavissa asioissa. 18.00 Kulttuuritalo Laaksola. Tuolijumppa klo 11, lattiacurling klo 12 ja boccia klo 13.30. klo 17.00 jouluaterian ja kahvittelun merkeissä. Ota mukaan puuroraha (5e) ja pikkupaketti! Ilmoittautumiset ennakkoon sihteerille viimeistään perjantaina 8.12. Ilmoittauduthan yhdistyksen tapahtumissa tai p. Tervetuloa! Toijalan seudun Sotainvalidit ry Torstaikerho. Su 9.12. 17.00. Ilm. Havukransseja sekä haudalle vietäväksi että kotioveen ripustettavaksi sekä käsityönä tehtyjä joulukortteja. Joulujuhla. Ota mukaan joulumieli, joulupaketti ja toki pidämme myös arpajaiset. Leivonnaiset ovat tuoreita, joten voi myös pakastaa. Mukana pastori Mari Pakkanen ja kanttori Juha Salmesvuori. Yhdessäoloa, joululauluja, tietokilpailu ja arpajaiset. Toijalan ja Viialan Eläkkeensaajien laulu-, tanssija sketsiesitykset. Ti 11.12. 18.00 19.00 Akaan Keilahalli. Ilmoittaudu puh. 34 Keskiviikko 5.12.2018 – Akaan Seutu Akaan kansalliset seniorit ry Pikkujoulu. Arpajaiset. Hinta 10 euroa. Yhdistyksen joulujuhla. Toijalan Eläkkeensaajat ry. Seniorimarttojen tapaaminen. klo 17. Ke 28.11. Auto pikkujouluun Pappilanniemeen 9.12. Toijalan Eläkkeensaajat ry Tallinnan risteilybussin aikataulu. Kuusen hinta 20-30 e ja kotiin kuljetus Toijalan alueelle 5 e. Ti 18.12. Terissaari. Joulujuhlaamme on kutsuttu vieraaksi Toijalan Seudun Rintamaveteraanit ja Toijalan seudun Sotainvalidit. Ohjelma: itsenäisyyspäivän ja joulun lähestyminen, Akaan seurakunta, diakoni Marjo Perkiö. Tarjolla pientä iltapalaa. Lipun hinta 15,00 euroa sisältäen kahvin ja pullan väliajalla. Sampolantie 3 37800 Akaa. Yhdistyksen perinteinen puurojuhla pidetään torstaina 13.12.2018 klo 14.00 Seurakuntatalon alasalissa. Ke 12.12. Puistolinna sijaitsee Kirkkolahden rannalla, terveyskeskuksen ja päiväkoti Saturannan vieressä osoitteessa Himminpolku 13, Lempäälä. 9.15 9.45 sankarihaudat Toijala. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Pikkujoulu. Osuuspankin edustalla on kuusimyynti 20.-22.12. mennessä yhd. Tervetuloa joulumielellä. Pe 7.12. Perinteeksi muodostunut nyyttikesti-pikkujoulu ennen itsenäisyyspäivää. 050 348 0937. Ohjelmana yhteislaulua, runonlausuntaa, lauluryhmän esityksiä, pienoisnäytelmä, yksinlaulua, kahvitarjoilu kinuskikakun kera. Sitovat ilmoittautumiset puh. Puistolinnassa. La 26.1.2019 17.00 Sampolassa Toijala Näyttämö. Kevyttä liikuntaa. 9.00 12.00 Kirkkotori 10 Toijala. Matkalta pääsee kyytiin. tilille FI9754720440021382. Tervetuloa mukaan miehet ja naiset. Jenna Laaksovirta Naisten B SM-hopeamitalisti vierailee keilakoulussa antamassa vinkkejä keilailun perustekniikkaan. Pe 14.12. Tarjolla kinkkua ja jouluinen buffeepöytä juomineen sekä kaffee tarjoiluineen. Joulupuuro. Lisätietoja tapahtumista, lipunmyynnistä ja lahjoitusmahdollisuudesta yhdistyksen fb-sivuilla. Esillä sääntöjen määrämät asiat. Ohjelmassa mm. Seppeleenlasku klo 9.15. Jäsenet jaetussa 2 hengen hytissä 60 e, ei jäsenet ja jäsenet yksin 70 e. 18.00 Viialan kirjasto, Viiala-sali. 11.30 Viialan Sampolassa. Joulun Hengessä Hietasen perhe -konsertti to 20.12. klo 9-12. Tilaisuus alkaa joululounaalla, tarjoilun hoitaa pitopalvelu Milleriina. La 15.12. To 13.12. La 8.12. To 13.12. 18.00 21.00 Himminpolku 13, Lempäälä. La 8.12. 14.00 17.00 Akaan Seurakuntatalon alasali. 14.00. Niitä on saatavana 15.12. Kylmäkosken Martat ry:n perinteiset pikkujoulut vietetään Akaan pitopalvelun tiloissa, Koivikossa, pe 7.12. Akaan Maaja Kotitalousseura ry Akaan Maatalousnaisten pikkujoulu. Lämpimästi tervetuloa kaikki jäsenet. Käsitöitä mm. Tuo pikkupaketti mukaan arvontaan! Akaan Karjalaseura ry Itsenäisyyspäivä. Arpajaiset ja kahvio. Eräveikkojen joulujuhlassa kilisee, kilisee kulkunen, Oravat laulavat ja viulu soi, joulupuu rakennetaan, Kotkat antavat joulupukille häädön, tonttu-ukot hyppivät, Citykanit digimelovat, porsaita äidin oomme kaikki, vuoden To-Er:ilainen palkitaan ja merkit jaetaan, lopussa Maa on niin kaunis. Su 16.12. Tervetuloa! Lempäälän Seudun Samoojat ry Yhdistyksen joulu. klo 13.00 menemme Viialan Työväentalolle Akaan Wanhojen Toverien pikkujouluun. 15.00 Allin Pirtillä. Ke 12.12. Tervetuloa iloiseen joukkoomme viettämään pikkujoulua. Pikkujoulu. villasukkia, lapasia, jouluvaloja, koruja, tonttuja, koristeita sekä kransseja. Kaikki Eräveikot perheineen ovat Tervetulleita juhlaan! Toijalan ja Ympäristön Sotaveteraanit ry Joulujuhla. Tervetuloa mukaan.. Pe 7.12. 040 579 1070. Toijalan rautatieasema. Lajina tänä vuonna haulikko ja metsästysammunta. Risteilymaksu 15.12. ei viikkokokousta. Joulutapaaminen Marjukka Suoniolla ti 11.12. Mennään pikkuautoilla sovituilla kyydeillä. klo 18.00 perinteinen joulukirkko Lempäälän kirkossa, jonka jälkeen kahvitilaisuus Lempäälän seurakuntatalolla. 0400 592 949 tai p. Pe 14.12. Tiistaina 11.12. Syyskokous. Samalla voi hankkia laadukkaita tuotteita jouluksi kotiin tai lahjaksi. Janne Kaitalan teokset esillä vielä 1.12.31.12. Kahvitarjoilu. Akaan seurakuntatalon yläsali klo 13.00. Ke 5.12. klo 18 Toijalan kirkossa, liput 20 e (myynnissä myös tiketti.fi). Vietetään pikkujoulua puuropadan äärellä lauantaina 8.12.2018 kerhon vartiotuvassa klo 16. 11.00 Sampolassa. Pentti Hietanen perheineen laulaa nostalgisia ja tuttuja joulun suosikkeja. Pikkupaketti mukaan. Ilmoittautumiset presidentin sähköpostiin 11.12. Joulupukin vierailu. Tervetuloa kaikki akaalaiset kahvittelemaan, juttelemaan ja lapset leikkimään.Viimeinen kerta 14.12., jolloin tarjolla joulupuuroa. Tervetuloa! Toijala-Akaa Rotary Club ry Viikkokokous. Leivonnaisia ja arpajaisia unohtamatta. Ilmoittautumiset viimeistään 12.12. Toijalan Moottorivenekerho ry Pikkujoulu. Ti 18.12. Akaan Keila ry Lasten keilakoulu keskiviikkoisin. Ke 12.12. Toijalan ja ympäristön Sotaveteraanit ovat kutsuneet sotainvalidi-jäsenet heidän joulujuhlaan. Bussi lähtee Kylmäkoskelta klo 13.30. Tarinoinnin aiheena juhlat ja niihin valmistautuminen. MLL Viialan yhdistys Viialan Olkkari. Ke 12.12. Kaikki kerhon jäsenet tervetuloa! Toijalan Seudun Erämiehet ry Kinkkukisa. Eila Arvonen 040 564 0420. 9.00 11.30 Viialan kirkon päiväkerhotila, Nordintie. Sääntömääräinen syyskokous jossa käsitellään sääntömääräiset asiat. Osallistumismaksu 5 e. To 6.12. To 13.12. La 22.12. 18.00 Toijalan kirkko. 0400 999 592/Sari. 14.00 16.00 Pappilan koulu. Puuroa tarjolla Minna ja Juha Vuorisen luona klo 13.00. Juhla alkaa Viialan Työväenyhdistyksen naisjaoston joulupuurolla ja kahvilla. Akaan Lähitori Akaan lähitori. Vietämme iltaa pikkujouluruokailun merkeissä Ravintola Oskarissa pe 7.12. 10.00 Allin Pirtti. sähköpostitse kaija.syrjanen@pp.inet.fi tai puhelimitse 040 591 7497. Tervetuloa! Akaan Wanhat Toverit Puurojuhla. Katsomaan musiikillinen rikoskomeria Havannan Kuu. Ota mukaan O-kirjaimella alkava pikkupaketti. Rivitanssijat ja pienoisnäytelmä esiintyy siellä. Tervetuloa kisaamaan kinkuista! Toijalan Seudun Kristillisen Työväen Yhdistys Puurojuhla. Perinteiset Itsenäisyyspäivän myyjäiset, jossa voi viihtyä ystävien ja tuttavien kanssa kahvitellen ja nauttien joulun odotuksesta. Perinteinen pikkujoulu vietetään lauantaina 15.12. jouluisia koristeita sekä koruja, joulupostikortteja ja paljon muitakin käsitöitä. Tervetuloa joulumyyjäisiimme tunnelmoimaan joulun odotusta. 11.00 Sampolassa. 16.00 19.00 Kerhon vartiotupa. Pe 7.12. Syyskokous. Akaan Vasemmistoliitto ry Joulumyyjäiset. Toijalan Marttayhdistys ry Pikkujouluruokailu. Kylmäkosken Martat ry Pikkujoulut. mennessä. Toijalan Neste ja Akaan OP:n edusta. Pe 30.11. Tarjolla myös kahvia ja lisukkeita tuttuun tapaan. To 6.12. Lisätiedot Elinalta, puh. Sääntömääräinen syyskokous keskiviikkona 12.12.2018 klo 18.00. Pe 7.12. Torstaina 13.12. Aloitus on klo 18.00. Linja-auto lähtee S-Market Toijala klo 12.30. alkaen Toijalan Nesteeltä (20 e, maksu kassalle). Akaan Seudun Ruskat ry Tarinatupa. To 20.12. Yhdistyksemme pikkujoulujuhlassa nautimme perinteiseen tapaan puurosta, torttukahvista ja pienestä ohjelmasta. Tervetuloa. Lions Club Toijalan leijonat myyvät tänäkin vuonna joulukuusia. 18.00 Sirpa Monosen luona. Ruokailusta jäsenet maksavat 15,00 e/hlö. Ma 10.12. 11.00 Toijalan Sampolassa. 13.00 Viialan Työväentalo Rientotie 3, Akaa. Tule mukaan lasten keilakouluun, keskiviikkoisin klo 18-19. Pikkupaketti mukaan! Lasten paketit nimellä varustettuna. Perinteinen kinkkukisa ammutaan itsenäisyyspäivänä klo 10 alkaen. Pe 14.12. Vietämme perinteistä joulujuhlaa jouluisen ohjelman, päiväkotilasten vierailun ja ruokailun merkeissä. klo18 Senioritupa (Kirkkotori 6, Toijala). Viialasta taksiaukiolta klo 14.00 ja Toijalasta S-Marketilta klo 14.20. 10.00 Ampumarata. Tarjolla glögiä, riisipuuroa ja mukavaa yhdessäoloa. Yhdistys mukana myös Koko kylän perinteisissä joulumyyjäisissä Kylmäkosken työväentalolla 9.12. La 8.12. 2018 klo 15. 050 575 9288 viimeistään ke 5.12. 13.00 Toijalan Sampolassa, Sampolantie 3. Akaan Rotaryklubi Viikkokokous. Perinteiset myyjäiset lauantaina 8.12.2018 klo 10 -13 Tulestuvalla. Lopuksi arpajaiset. Myynnissä kävyistä tehtyjä joulukoristeita, ym. Toijalan Eräveikot Toijalan Eräveikkojen joulujuhla. Ma 31.12. Kirkonkylän koulun puolesta kannatusyhdistys Joulukonsertti. sankarihaudalla ja osallistuminen kaupungin itsenäisyyspäivän juhlaan
Ke 5.12. Tämä pitää jotakuinkin paikkansa. Jokaisella talolla on oma tonttiosuus, joka on kooltaan n. Ti 11.12. On ymmärrettävää, että asemakaava-alueella, johon on rakennettu hulevesijärjestelmä tai muutoin hoidetaan hulevesien hallintaa, peritään hulevesimaksua kaikilta kiinteistöiltä. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Viialan teatteri klo 19 Elävän tarkoitus. Zumba peruttu. Lajeina kuula, kiekko, moukari (Anssi Mäkinen) ja seiväs (Joni Uolamo) Ilmoittautuminen ja lisätietoa Vauhdin kotisivuilla. 15.00 17.30 Lounas-kahvila Kuningatar ja Kuhnuri, Yrittäjäntie. Aloitamme klo 18.00 Metsola-salissa. Viialan Eläkkeensaajat ry Joulukuun tapahtumia. yhdistysavain.fi/yleisurheilu/ Pulleri-hallin harjoituspäivä. Tontille rakennetaan 10 kpl autokatoksilla toisiinsa kytkettyjä omakotitaloja, jotka varustetaan vesikiertoisella lattialämmityksellä sekä talokohtaisella poistoilmalämpöpumpulla. Lisäksi on vakuuteltu, että kotitalouksien osalta kompensaatiota tulee jätevesimaksujen alenemisella. Maksut HS-Vesi Oy:lle ovat mittavia. M/N+30 (sarjat 5v välein): korkeus, pituus ja 3-loikka. Ti 11.12. Hanurimussiikkia. ToVoLi ry monipuolinen tarjonta ryhmäliikuntatunteja joka päivä! Aikataulut löytyvät osoitteesta tovoli.sporttisaitti.com seuraa meitä myös Facebookissa sekä Instagramissa ja tule liikkumaan kanssamme Vennerille! ToVoLi ry Uskollisuuden kilta Jouluateria Kennossa. Vesimaksujen aleneminen ei kuitenkaan kompensoi rivija kerrostalojen eikä liikekiinteistöjen ja teollisuuslaitosten saamia hulevesimaksuja. Paluumatkalle lähdemme 17.30. 18.00 Metsola-sali. Kahvitarjoilu. 12.00 17.00 Säästöpankki Areena, Härkätie 17, Hämeenlinna. Näillä aluilla rakentaminen on väljää eikä juurikaan ole laajasti asfaltoituja pintoja. 12.00 Sampolassa, Vakkistentie 5, 37830 Viiala. Viialan Eläkeläiset ry Joulumyyjäiset. Akaan elinvoimaohjelman mukaan kaupunki haluaa olla yrittäjäystävällinen ja huomioida elinkeinoelämää päätöksiä tehdessään sekä lisätä elinvoimaisuutta. Pe 14.12. Kaikki talot ovat saman kokoisia. klo 10 11 syyskauden viimeinen kuntosali vanhainkodilla. Se sisältää muun muassa vehnäja sämpyläjauhoja, lihaja hernekeittosäilykkeitä, hapankorppuja, maitojauhetta ynnä muita kuivaelintarvikkeita. Ma 10.12. BO LKV TAMPERE OY | KELLOPORTINKATU 1, TAMPERE Ensimmäiset asunnot on jo myyty, joten ole reippaasti yhteydessä, jos etsit helppoa, huoletonta ja ja nykyaikaista asuntoa loistavalla sijainnilla sekä kulkuyhteyksillä! Ensimmäiset kodit valmistuvat v. Tilaisuuksissa on kahvitarjoilu. La 8.12. Näihin pikkujouluihin päätämme myös syyskauden kerhot 2018. Teollisuuslaitoksen kerroin on 10, ja huleveden vuosimaksuksi tulee 1 200 euroa. Pe 14.12. Kuinka kauan tuota vuosittaista summaa maksetaan. Tervetuloa yhdistyksen pikkujouluun. Akaan kaupunki on ottanut käyttöön hulevesimaksun. Yrityksiä koskevat hulevesimaksut ovat kohtuuttomia LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. Akaan alueen yrittäjäyhdistykset ovat harmissaan yritysten hulevesimaksujen suuruudesta ja liikeja teollisuuskiinteistöjen maksuperusteista. Ke 5.12. Viialan Marttayhdistys ry Perinteinen jouluateria Palokadun Milleriinassa ke 12.12. 19.00 21.30 Viialan teatteri ja muita tapahtumia. 11.00 Piloxing Knockout (BodyAttack peruttu). Viialan Yrittäjät Toijalan Yrittäjät Kylmäkosken Yrittäjät Vähävaraisille jaetaan ruokaa lauantaina Akaan Seutu Loput EU-ruokakasseista jaetaan Akaassa lauantaina 8. Liikekiinteistön kerroin on 8, jolloin hulevesimaksuksi muodostuu 960 euroa vuodessa. Tarjolla munkkeja ja kahvia, leivonnaisia, käsija askartelutöitä, onnenpyörä, arpajaiset ym. klo 18. Hulevesimaksu on ihan kohtuullinen asuintalokiinteistöillä. Voitaisiinko yhdessä sopia, että jouluna ei anneta yhtään ainoata ns. Mitä Akaan yritykset saavat vastineeksi maksetuille hulevesimaksuille. joulukuuta. MIKKO LEVO 040 9655 550 mikko@bo.fi Kiinteistönvälittäjä, LKV, partner ESITTELY SUNNUNTAINA klo 12.00-13.00 Toijalan Seudun Sydänyhdistys ry Tulevia tapahtumia. Sarjat ja lajit: lapset & nuoret: T/P 7: pituus, T/P 9: pituus ja 3-loikka, T/P 11+: korkeus, pituus ja 3-loikka. Linja-auto lähtee Toijalan S-marketin parkkipaikalta klo 14.45 Kylmäkoskelle, jossa nautitaan jouluateria. Lahjoja ja lahjontaa, kytkyjä ja kätkentää. Tervetuloa mukaan! Toijalan Seudun Vanhainkotiyhdistys ry Tiistaiseura. To 6.12. Pikkujoulu / Puurojuhla. Hallitus kokokoontuu klo 17.00. Maksu perustuu sekä tontin kokoon että kertoimeen. 15.00 Senioritupa Kirkkotori 6 Toijala. Tarjolla tarpeellista ja tarpeetonta, loputonta markkinointia ja mainontaa. Kevätkauden avaus Sampolassa ti 15.1.2019 klo 12.00. E-luokka: B2018. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.12.2018 35 UUSIA KOTEJA AKAAN KESKUSTAAN! 3h, avok, kph/wc, s, vh, var, ak, ter 67/77 m 2 Mh. Joululoman jälkeen jatkuu kuntosalin kevätkausi ma 21.1.2019 klo 10 vanhainkodilla. Selvinnee ennen joulua. Vaihtuvana tuntina Tehomuokkaus 45. Tukevatko yrityksille määrätyt hulevesimaksut aiottua kaupungin elinvoimastrategiaa?Luultavammin yritykset edelleen miettivät sijoittumista herkemmin muualle kuin Akaaseen, jos kaupungin imago ja mielikuvat kaupungista yritystoimintaa tukevana kumppanina kääntyvät negatiivisiksi. Ma 10.12. Hulevedet imeytyvät maahan ja ohjautuvat ojiin eivätkä näin ollen rasita viemärieikä hulevesiviemärijärjestelmää. 2018 loppuun mennessä. Hulevesiviemärijärjestelmän jatkorakentaminen ja laajentaminen (jatkuuko?) ja nykyisen järjestelmän huolto sekä avo-ojien perkaus tuskin tulevat maksamaan niin paljoa, kuin budjettiin on arvioitu. Esimerkiksi Pirkkalalla ei ole suunnitteilla hulevesimaksua. Tervetuloa tekemään löytöjä ja kokeilemaan onnenpyörää. Tervetuloa kaikki mukaan. Tämän vuoden viimeinen Tossua toisen eteen -kävely ke 5.12.2018 klo 17.45. Toijalan Vauhti ry Vauhdin vauhdittomat hypyt. Esimerkiksi Lempäälässä yritysten hulevesimaksut ovat maksimissaan 900 euroa teollisuuskiinteistöillä.Kuntaliitolla on oma ehdotus hulevesimaksun laskentakaavaksi, mutta Akaassa on käytetty jotain ihan omaa laskentakaavaa, joka saa yritysten hulevesimaksut nousemaan korkeiksi. 18.00 Metsola-sali. Tiedäpä tuota vaikka Itse Joulupukkikin sinne saapuisi, joten tuo pikkupaketti (noin 5e) tullessasi pukinkonttiin. Lisälajina/lämmittelynä kaikille lentävä valokennojuoksu. Hallinnon kustannus tuntuu järjettömän korkealta vuosikululta. Rahoituksen keräys hulevesimaksuilla on mielestämme ylimitoitettua. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaan nimesi, puhelinnumerosi ja osoitteesi. Lähtöpaikat Toijala Nahkialanjärvi, tapettitehtaan piipun luota, Viialan torilta ja Urjala Majakan piha. ATK-kurssit jatkuvat tammikuussa, mutta ehkä vain 1 ryhmä. Ruoat jakaa Akaan yhteiskristillinen ruoka-apu, jonka tavoittaa numerosta 044 2443 733.. Aikuiset: M/N: korkeus, pituus ja 3-loikka. Moni kunta ja kaupunki ei peri hulevesimaksua eikä ole suunnitteillakaan tehdä hulevesimaksupäätöstä. Akaan yrittäjäyhdistykset haluavat, että yrityksille määrättäviä hulevesimaksuja alennetaan esimerkiksi poistamalla suurimmat pinta-alaan perustuvat porrastukset tai kertoimia alentamalla. Silloin varmistat itsellesi paketin saannin. Pinta-alaan perustuvan maksun ei pitäisi olla niin moniportainen. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Bingolapun hinta on tällöin 3e. Maksu perustuu maankäyttöja rakennuslakiin. 12.00 15.00 Moinitoimihalli, Akaa. Jakotilaisuudet ovat kello 11–12 Kylmäkoskella Säästötalolla ja kello 13–14 Viialan Sampolassa. https:// toijalanvauhti.yhdistysavain.fi/yleisurheilu/ Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry Viikot 49-50 mm. Ohjelmassa on myös Toijalan ES esityksiä. Sieltä lähdemme yhdessä tekemään kierroksen paikkakuntamme pubeissa. La 8.12. ym. esiintyvät AWT:n puurojuhlassa Työväentalolla klo 13 HuWi-laulutyhmä ja senioritassijat. Ruoka-apu on tarkoitettu jaettavaksi vähävaraisille perheille ja henkilöille. itsenäisyyspäivänä 11.00 Booty & Abs, 11.00 Sisäpyöräily, 17.00 BodyPump. Osa yrityksistä sijaitsee taajaman reunamilla tai ulkopuolella, jossa hulevedet johdetaan pääosin avo-ojiin. Mitä tuolla maksulla saadaan vastineeksi. 400-500 m 2 . Kaikille avoin kuukausikokous pidetään Metsola-salissa klo 18.00 alkaen. Ma 10.12. Tule keskustelemaan näistä asioista Tiistaiseuraan, joka ei ole mikään suljettu klubi. klo 11-13 omat myyjäiset. Toijalan Työväenyhdistys ry Kuukausikokous. To 6.12. Toijalassa ei pidetä jakotilaisuutta, koska ruokakasseja ei todennäköisesti riitä kuin kahteen jakopaikkaan. Yritykset eivät halua olla pääasiallisia maksajia, vaan hulevesimaksut pitää määritellä oikeudenmukaisesti kiinteistön sijainti ja koko huomioiden. 11.30 13.00 Sampolassa Vakkistentie 5, 37830 Viiala. CxWorx ja Muokkaus peruttu pe 7.12. Tervetuloa! Kerhot päättyvät 5.12. Tervetuloa! Pikkujoulu. Hinta 20 euroa. Esillä: käsitöitä, leivonnaisia, sytykeruusuja, onnenpyörää ym. Jos tontin pinta-ala on yli 10 000 neliömetriä mutta alle 25 000 neliömetriä, on hulevesimaksu 120 euroa vuodessa. 188 000 € Ylpöntie, Ajulantie, Asemantie, 37800 Akaa Myynnissä olevat talot: Rakenteilla oleva uudiskohde aivan Akaan keskustan ja rautatieaseman välittömästä läheisyydestä. Su 9.12. https://toijalanvauhti. Ruoka jaetaan noin kymmenen kilon ruokakasseina niille, jotka tulevat jakotilaisuuteen. 10.00 BodyPump. Onko hallinnointi tehokasta ja onko käytössä asianmukaiset ohjelmat. Vietämme iloista pikkujoulua laulellen, kahvitellen, puuroa syöden sekä kinkkubingoa pelaten. Annukka 050 505 0402 tai Helvi 040 763 3398. Ilmoittautuminen viimeistään 7.12. La 15.12. Yrittäjien mielestä yrityksiä koskevat hulevesimaksut ovat kohtuuttomia. Pinta-alaporrastus vielä jatkuu tonttineliöiden kasvaessa, ja liikekiinteistön enimmäismaksu hulevedestä on 2 400 euroa ja teollisuuskiinteistön 3 000 euroa vuodessa. Kaupunki aikoo myös ottaa käyttöön yritysvaikutusten arvioinnin. Asuntoja ei rakenneta yhtiömuotoisesti, eikä niillä ole yhtiövastiketta, vaan jokainen vastaa omista kuluistaan itsenäisesti ja vapaasti. ja alkavat viikolla 2 ohjelman mukaan. lahjaa
0201 800 830 Hämeentie 64 37800 Akaa evidensia.fi Avoinna ma–to 8–20 pe 8–18 Esim. Varaa paikkasi viimeistään perjantaina 14.12. 41,90 Hyvä olo jalkapohjan kautta ???????????. asti Joulukortit omasta kuvasta Kalenterit omista kuvista Kaikissa tuotteissa käsittelykulut/tilaus 3,90 13 90 kpl Min. Joulutervehdykset julkaistaan 19.12. klo 12.00-15.00 Koulukuja 4, Tarttila www.saarioispuoli.com/ tarttis.html 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOENERGIA MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Maa-, ilma-, ilmavesija poistoilmaHämeentie 84, 37800 Akaa, puh. SUNNUNTAINA 9.12. mennessä. hinnasta ovh. Sari Lajusuo 0400 987 966 mausteet@allinapu.fi Myyjäiset ja glögitarjoilu 16.12. 0500 670 959 • VIELÄ ON KENKIÄ JÄLJELLÄ MYYNTIMME JATKUU TALVELLA -25% NYT 25 e -50% ovh. lahjakortit, yöpaidat, oloasut, huivit, kengät, laukut, korut sekä ihanat asukokonaisuudet koossa 34-56. 10 kpl:tta/kuva, sis. p. klo 10-15. 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 Olemme täällä, kun tarvitset meitä Toijalan eläinlääkäriasema on nykyaikaisesti varusteltu täyden palvelun pieneläinklinikka. 040 126 1355 Allin Pirtti 1 vuotta! Tilaa herkulliset, kotona tehdyt joululaatikot, salaatit, leivät sekä makeat jouluherkut! Jos mielessäsi on jotain muita jouluherkkuja, joita haluaisit tilata Allilta, ota yhteyttä ja laadimme tarjouksen sinulle. klo 13-16. klo 12 mennessä ilmoitukset@akaanseutu.fi. Kivoja joululahjoja! V I IA L A N F YSIOT E R A P IA Tervetuloa kakkukahville 7.12. kuoret 9 95 59 kpl 9 95 59 kpl 9 95 59 kpl 9 95 59 kpl Olemme täällä, kun tarvitset meitä Toijalan eläinlääkäriasema on nykyaikaisesti varusteltu täyden palvelun pieneläinklinikka. Tilaukset viimeistään sunnuntaihin 16.12. p. ?????????. Meiltä löydät lemmikkisi avuksi osaavat ja huolehtivat eläinlääkärit ja -hoitajat. p. p. Tarjoamme kävijöille kaikki Back on Track tuotteet -20% ja hierontalahjakortit -10%! Viialan Fysioterapia & Hieronta Pätsiniementie 9, 37800 Akaa 03 543 5952 / 040 563 2461 Kurkelantie 1, Akaa Puh. M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . 0201 800 830 Hämeentie 64 37800 Akaa evidensia.fi Avoinna ma–to 8–20 pe 8–18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. lehdessä. klo 10-14. 36 Keskiviikko 5.12.2018 – Akaan Seutu FinnLea-Puoti Jouluun asti avoinna ke-to 12-18 pe 12-17 la 10-14 Pätsiniementie 7 Toijala 040 502 5658 Tampereen Joulutorilla 1.-22.12. 0201 800 830 Hämeentie 64 37800 Akaa evidensia.fi Avoinna ma–to 8–20 pe 8–18 Olemme täällä, kun tarvitset meitä Toijalan eläinlääkäriasema on nykyaikaisesti varusteltu täyden palvelun pieneläinklinikka. M ei ltä lö yd ät le m m ikk isi av uk si os aa va t ja hu ol eh tiv at el äin lää kä rit ja -h oi ta jat . Meiltä löydät lemmikkisi avuksi osaavat ja huolehtivat eläinlääkärit ja -hoitajat. Ma-pe 10-17.30 ja la 10-14 Joulu on jo ovella! Olemme avoinna myös su 16.12. naisille lämminvuorinen TOHVELIPISTOKAS • NILKKUREITA • SAAPIKKAITA • KÄVELYKENKIÄ A L E Valtatie 18, (Huhtalan Kukkakaupan vieressä) • Avoinna ti-pe 10-17, la 10-14 • Puh. (03) 542 4059 Avoinna: ma suljettu ti-pe 9.30-17 la 9.30-13 Joulun käytännölliset lahjat löydät Akaan Suutarista! Vaateliike Huuska You&Style • Valtatie 12, 37800 AKAA • 0400 545 054 www.youstyle.fi/vaateliikehuuska • vaateliikehuuska@youstyle.fi facebook.fi/youstylemaria Tule tekemään hyviä joululahjalöytöjä Vaateliike Huuskaan! Meiltä löydät mm. Meiltä löydät lemmikkisi avuksi osaavat ja huolehtivat eläinlääkärit ja -hoitajat. KUVAMESTARI AKAA Kirkkotori 1, Akaa 03-542 4997 9-17 9-13 www.timonkuva.fi info@timonkuva.fi MUKI omalla kuvalla: Tarjoukset voimassa 15.12. p. (03) 542 5222 www.toijalanlvi-palvelu.fi • Lämpöpumput • Varaajat • Pumput • Hanat Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi, www.akaanmphuolto.fi Erikoisosaaminen Citroen ja Peugeot sekä pakettiautojen huollot ja korjaukset Huollot ja korjaukset 30 vuoden kokemuksella! Käytössämm e Bosch -diagnostiikk a Puh. 02 01 80 83 Hä m ee nt ie 64 37 80 Ak aa ev id en sia .fi Av oi nn a m a– to 8– 20 pe 8– 18 O le m m e tä äll ä, ku n ta rv its et m ei tä To ija lan el äin lää kä ria se m a on ny ky aik ais es ti va ru st el tu tä yd en pa lve lu n pi en el äin kli ni kk a. Verkkokauppa www.finnlea.fi Välipäivät ja tammikuun Puoti lomailee