Numero 14 Keskiviikko 5.4.2023 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 5 euroa EDUSKUNTAVAALIEN valtakunnallisissa tuloksissa kokoomus oli ykkönen, perussuomalaiset toinen ja SDP kolmas. » SIVU 30 Teemasivut 9–26 Tänään lehdessä AUTOT JA LIIKENNE Pekka Mustonen. Marin oli Akaan ylivoimainen ääniharava 1211 äänellään. Akaa Futsal aloittaa omat välieränsä maajoukkuetauon jälkeen reilun parin viikon päästä. » SIVUT 5–8 SDP oli eduskuntavaalien suurin puolue Akaassa Olemme myös Facebookissa. Akaassa järjestys oli SDP, perussuomalaiset ja kokoomus. Demareiden puheenjohtaja Sanna Marin kävi lauantaina Toijalan torilla puhumassa monisatapäiselle yleisölle muun muassa Ukrainan auttamisen tärkeydestä ja Euroopan unionin vahvistamisesta. AKAA-VOLLEYN välierät jatkuvat tänään Raisiossa
Hehän siinä toimivat peilinä medialle,jatästäpalautteesta pitää etsiä ydin eikä pitää sitämielipidesensuurina. Varsintyhmääonvastata palautteeseen hyökkäämällä sitä vastaan. Maailmaonnimittäinmonimutkainen,japopulistit tekevätkaikkensa,jotta näkisimme sen mustavalkoisena.Jutussa,jossakerrotaan paikallisista Sinimustan Liikkeenkannattajista,olisi alun pitäen pitänyt olla taustoitusta.Minäolisin laittanutesimerkiksitiedon siitä,ettäliikkeenohjelma onavoimenrasistinenja nykyisenkaltaista demokratiaavastaan.Tietosiitä, että vastaavia liikkeitä on oikeuden päätöksellä kielletty, olisi tuonut tarpeellistataustaanäille akaalaisille aatteen ihmisille.Toimitusolisivoinut myös pohtia sitä, onko odotettavissa, että liikkeen ulostuloista tehdään rikosilmoituksia,jolloin yhteiskunnan oikeuslaitos puntaroi,onkotällainen poliittinen toiminta lakiemme mukaista. Silloin on kuitenkinpitänytosataja voidaajatellaasiaamonestanäkökulmasta,jasiihen auttaa,josperehtyyasiantunteviinkannanottoihinja tutkittuun tietoon. Jos tuota palautettavoisiantaaharvemminkuinneljänvuoden välein, olisi se toinen ongelma. Printtimedianaikana olitapanakirjoittaaniin sanottukainalojuttutai tietolaatikko,jokataustoittiitseasiaa.Paljon myössiteerattiinsuoraan asiantuntijoita.Mainittiin mitälehdistöjasähköiset viestimetolivatasiastajulkaisseet. Ontotta,ettäuudistusmenimaaliinsaMarinin vahtivuorolla,muttatyötäasianeteenontehty useammanhallituksenaikana.Neljävuottasitten umpikujaanajautunutsote-jamaakuntauudistus kaatoiJuhaSipilänhallituksen,jotentässävertailussaMarininhallitusonnistuiloistavasti. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Jotta saisimme selkoa maailmasta tai yhteiskunnasta,meillätuleeollajo ennakkotietoa. Selvähän tämä.Eiluuloja,eivääristyneitä käsityksiä. Eduskuntavaalit ovat kuitenkin aina kansalaisten mahdollisuus antaa palautetta. Linkkiä painamallapääseejoko medianaiempaanjuttuun, taivaikkaministeriön, viraston,tutkimuslaitoksen tai vastaavan tiedotteeseen. Vaalihuuman jälkeen K okoomus sai sunnuntaina kansalta valtakirjanlähteälaittamaanSuomeakuntoon hallituskumppaneidensa avustuksella. Kunlinkitjohtavatluotettavan, puolueettoman tiedon lähteelle, vapaan median tehtävä täyttyy hienosti. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Todellinenuhkamedialle on siinä, mitä on tapahtunutvapaalle,riippumattomallemedialleVenäjällä: totaalinen väkivaltainen vaientaminen.Todellinen uhka on myös Yhdysvaltain valemediat.Molemmat uhatovatjokonkretisoituneetEuroopanmaissa. Äärioikeistolaisetliikkeet kaivavat maata vastuullisen median alta kutsumalla sitä valemediaksi. Todellinenuhkamedialle eivät ole asiakkaat, jotkapaheksuvatfasistisen henkilön esilläpitoa paikallislehdessä. – Radion tekeminen on kuinjääkiekkojoukkueessa Kiakkoradion pelipäivän juontaja Jani Saari iloitsi Radiogaalassa kiakkotiiminsä saamasta palkinnosta. Nämä keinot ovat edelleen käytössä. 2 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. SannaMarinottivaalienallaomallehallitukselleen kunnian sote-uudistuksen viemisestä maaliin. Tietääksenieiole rikollistahautoaomassa mielessään tai puolisonsa kanssaajatuksiakansanmurhasta,rotusorrosta, kansalaisuuden poistamiselta tietyiltä etnisiltä ryhmiltäjaniinedelleen. Muttanäidenajatusten esittäminenjulkisestivoi joylittääsyytekynnyksen. Poliittisen puolueen toimiminenedellämainittujen aatteidentoimeenpanijana tai siihen kehottavana taitaajoollaoikeuslaitoksessatodetturikolliseksi. Kriittisenmediantehtävä ei todellakaan ole päästää kaikkia mielipiteitä kuuluville,kutenKeskinen kirjoittaa. Omaniänkarttuessajokainensaattaahuomata, ettäneljävuottaonlyhytaika.Samallaneasiat,joita hallitusvastuussa olevien puolueiden tulisi kyetä ohjaamaanjavarsinkinmuuttamaan,ovatusein kokoluokaltaan sellaisia, että niihin vaikuttaminen on hyvin pitkäkestoista. Lasse Majuri Akaan Seutu Akaan Seudun kanssa samaanPirmediat-mediaperheeseenkuuluva TampereenKiakkoradio palkittiin yleisön suosikkina Radiogaalassa viime perjantaina.Tampereen Kiakkoradionpelipäivä voittivuodenparhaan paikallisenradio-ohjelman palkinnonHelsinginMessukeskuksessajärjestetyssä Radiogaalassa. Voittajaolivalittuyleisöäänestyksellä,japalkintoonarvostetuimpia tunnustuksia kaupallisella radioalalla. Taustoittaminentarkoittaa asian asettamista asiayhteyksiinsä, niin sanotusti kontekstiinsa.Tokikontekstejakinonmonia.Tässä taitava toimitus käyttää harkintaa,japyrkiisiihen, että mahdollisimman moni pääsisikärryillesiitä,mistä ollaankertomassa. Olemme uutistenvastaanottajina kuitenkinkovineriviivalla. Onerilainenkoulutustausta,medialukutaitojaniin edelleen.Kuntiedontulva vyöryyylitsemme,jaseassa on myös muunneltua tai valheellistajuttua,propagandaakin,onerittäin tärkeää,ettävastuullinen media taustoittaa sen mitä juttukäsittelee. Sähköisessä mediassa on yleistynyt tapa upottaa linkki uutistekstiin. Nyt kokoomuksella on 48 paikkaa, perussuomalaisilla46jaSDP:llä43.Sittenpuolueiden kokotippuuselvästi,kunneljänneksisuurinpuolue keskustasai23paikkaa.Myöspitkäänkestävistä hallitusneuvotteluistaonkokemusta.Toivotaankuitenkin,ettätälläkertaahallitusneuvottelutolisivat nopeastiohijauusikoalitiopääsisikäyttämäänaikansatehokkaasti.Onnistuminenarvioidaansitten neljänvuodenkuluttua. Kokoomukselleääniätuli119920kappaletta enemmänkuinvuoden2019vaaleissa.Tästäpäästäänhetiensimmäiseenkysymykseen.Onkoneljä vuottaturhanlyhytaikaseuratayhdenhallituksen javarsinkinpääministeripuolueensuunnitelmaa? Hallitusvastuusaattaaherkästinakertaapuolueen kuin puolueen kannatusta, kun koittaa vaalihuumanjälkeinenarkijahuomataan,että kaikki kauniit lupaukset eivät sitten toteutuneetkaanäänestäjienmielestäriittävännopeastijaosa lupauksistapaljastuutäysinmahdottomiksi.Olisiko pääministeriSannaMarininhallituspäässytparemmintavoitteisiinsa,josvaalikaudenpituusolisikin vaikkapakuusivuotta. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Kuntiedämme,kuinka yleistä nykyään on napata jokinvalmismielipide jayhtyäjonostatettuun meteliin, niin on entistä tärkeämpää,ettämedia ei mene tähän mukaan eikäruokiyksinkertaisten ”totuuksien” omaksumista. Palkinnon pokkasi gaalaillassaKiakkoradionpelipäivänjuontajaJani Saari , jokaylistikiitospuheessaanIlvestäjaTapparaa, KiakkoradionupeitakuulijoitasekäkaikkiayleisöäänestyksessäKiakkoradiota äänestäneitä. Jää lukijanosaksise,kuinkapaljonhaluaaasiaan perehtyä.Semielipide,joka ihmisellä on alkuun asiasta, saattaa muuttua käsitykseksi asiasta. Viimeksi hallituksen muodostaminen oli poikkeuksellisen vaikeaa vuonna2019,kuneduskuntaansaatiinkeskisuuria puolueita. RadioMedia pelaaminen.Meilläonollut huikeajoukkuetänävuonna. KiakkoradionlegendaarisetselostajatJuha ”Linkki”LindgrenjaMikko ”Aaltsi” Aaltonen selostivatHIFK–Tappara-ja Pelicans–Ilves-otteluita, jotkapäättyivättamperelaisjoukkueidenvoittoon. Orponkeväästäeituleaivanhelppo.Perussuomalaisettulivaaleissatoiseksi,jaSannaMarin paalutti vaalien alla, että SDP ei lähde samaan hallitukseenkuinperussuomalaiset.Keskustaonjo ilmoittanutjäävänsäoppositioon. Vihreillehallitukseenlähtemisenkynnysonkorkea,totesipuolueenpuheenjohtajaMariaOhisalo. AnnikaSaarikon(kesk)vaalienjälkeenlausuma ennustus,jonkamukaanhallituksenmuodostaminentuleeolemaanvaikeaa,elleijokinpuoluesitten pakittele sanomisissaan, näyttää pitävän hyvin paikkansa. Radiogaalassa palkittiinkaupallisenradioalan parhaimmistoa.Vuoden parhaanvaltakunnallisen radio-ohjelmanpalkinnon voitti Radio Suomipopin Aamulypsy.Vuodenradiojuontajanapalkittiin NRJ:n Niko Saarinen ,ja paikallisenradiojuontajan palkinnonsaiRadioPorin Julle Kallio .. PÄÄKIRJOITUS Jarno Keskinen jarno.keskinen@akaanseutu.fi Tampereen Kiakkoradion pelipäivä palkittiin Radiogaalassa vuoden parhaana paikallisena radio-ohjelmana Journalismin tehtävä on taustoittaa ihmiset ja ilmiöt, joista se kertoo AkaanSeudunpääkirjoituksessa29.3.Jarno Keskinensekoittaa ammatillisen median toiminnanperusteita.Sanan-jamielipiteenvapaus, demokratianvaaliminen, tasa-arvojayhteiskunnallisenmerkityksenkynnys ovat kaikki ammatillisen median toimintaan liittyviä asioita. OnneksiSuomessaonviljaltikokemustahankalista hallitusneuvotteluista. Esimerkiksikuudenvuodenvaalikausiolisijo sietämättömänpitkä.Sesopiilähinnäpresidentin tehtävään,muttapresidentintehtäväonkinjuuri luodavakauttajajatkuvuutta.HänonSuomenkansanvalitsemavaltionpäämies,jokajohtaamaamme ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssajaonpuolustusvoimienylipäällikkö. Hiemanarkisempienasioidenkanssapainiville kansanedustajillejavarsinkinheidänäänestäjilleen sopineeparemminlyhyempivaalikausi. Isoin kiitos kuuluu Juha Lindgrenille jaMikko Aaltoselle ,jotkatänäkin iltana ovat selostamassa pelejäLahdenIskuAreenallajaHelsinginjäähallissa,JaniSaarikiitteli. KokoomuksenpuheenjohtajaPetteriOrpotoimii hallitustunnustelijana.Hallitusohjelmaneuvotteluidenontarkoitusalkaahetipääsiäisenjälkeisellä viikolla.NiissäOrpopyrkiilöytämäänsenkoalition, jonkaavullahänlähteeSuomenasioitaluotsaamaan. Siisnefasistisetyksittäiset ihmiset tekevät tätä. Niistä kaikista voidaanjohtaatarpeellisia tavoitteita sille, miten ammattimaisesti toimiva, puolueeton media toimii. Erityisentärkeänäpidän sitä, että ammattimainen mediaerottaaitsensäsosiaalisestamediastajavalemediastajuuritoimimalla harkitusti,luotettavastija kritiikkiäkestävästi. IlveksenjaTapparantulevienplayoffs-pelienennakotjaselostuksetkuullaansuorinalähetyksinä Kiakkoradiosta(TampereellaFM89,0jamuualla kiakkoradio.fi)
Pidätämme oikeuden hinnan muutoksiin toimittajien nostaessa hintojaan. KAKSI YHDEN HINNALLA 150 ensimmäistä tilausta Avoinna pääsiäisenä joka päivä. Hintoihin ei sisälly mahdolliset paineentunnistusanturit eikä niiden koodaus. Avoinna ma-pe 8.00-16.00. Paistamme pizzat kernaasti myös mukaan, jos nautit herkkujamme mieluummin noudettuna. 044 987 7620 • Nettiajanvaraus osoitteesta https://varaa.timma.fi/parturi-kampaamoM.A Väri tai raidat + leikkaus = 80 € (Tarjous voimassa huhtikuun 2023 ajan.). Valtatie 58, 35820 MÄNTTÄ puh. 9.4.2023 Paljon puuhaa koko perheelle: * la-su Kultasuklaan suklaamunien etsintää Lasimäen ulkoalueilla * la-su klo 11-17 Designmuseo Iittalassa lasinpuhaltajien uniikkiteoksia esittelevä ”Black & White. * la-su 11-15 Kylätalolla EL Kuppila, la myös makkaragrilli kuumana Tervetuloa! iit ta la vi lla g e. 429 00 4 kpl ROADHAWK 205/55 R16 399 00 4 kpl ROADHAWK 195/65 R15 Turanza T005 205/55 R16 TESTIVOITTAJA MOOTTORI 3/2023 ”Bridgestonen vahvuutena on hyvä suoritus kaikilla osa-alueilla. 040 613 9780 AKAAN PERFETTA (M-KOKO) : KINKKU, ANANAS, PEPPERONI Tarjous voimassa vain ke 27.4. ravintolassa tilattuna. 8-17, sesonkilauantaisin 9-13 Oriveden Kumikorjaamo Ky Lehdistöntie 2, 35300 ORIVESI puh. HINNAT 4 KPL ASENNETTUNA! 535 00 4 kpl TURANZA T005 205/55 R16 Tutustu vannevalikoimaamme: ?rststopsuomi.?/ vanteet Pirkanmaa Lämmin kiitos kaikille äänestäjille! Lisa Wesin • Hämeentie 71, 37800 Akaa • Puh. fi | fb : Iit ta la V ill ag e | # iit ta la vi lla g e | # iit ta la ky la Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 3 Ju lis te po hj an ta rj oa a G o Ii tt al a V ill ag e –h an ke PÄÄSIÄINEN IITTALASSA 8. 03-334 6655, www.orivedenkumikorjaamo.com ma-pe 7.30-16.30 (sesonkiaikaan pidennetyt aukiolot) , lauantaisin 9-13 MÄNTTÄ ORIVESI RENGASASIANTUNTIJASI STS Rengaspalvelu Oy Laskulla 90 PÄIVÄÄ korotonta ja kulutonta MAKSUAIKAA! Meiltä kaikki parhaat merkit mm: 90 päivää maksuaikaa laskulla -tarjous on voimassa 31.5.2023 asti. Vapaa pääsy. ark. Ja jos tilailet mieluiten kotiovelle tuotuna, sekin hoituu – pizzabiilimme kuljettaa Toijalan alueelle. 03-474 8445, www.sts-rengaspalvelu.. Ruiskuitupohja, Valio Koskenlaskija-kasti ke, Kotipizzajuusto, kotimainen poronkäristys, puolukkamajoneesi , kaavin kuivattu puolukka, Taffel Kartanon Original -perunalastu, suolakurkku kotimainen poropöly, timjaminverso RISTO MIKKOLA, KEITTIÖMESTARI SE ON PIZZA. Iittala Outletissa ihania kevätideoita. NYT EDULLISESTI! Roadhawk -kesärengas KATUMAASTURIIN ja HENKILÖAUTOON. * la klo 11-15 kasvomaalausta Lasimäen Linnanrouvassa * pääsiäisaiheisia väritystehtäviä * Puodeissa herkkuja, käsitöitä ja käsityöläisiä myös työssään. Kotipizza Akaa, Toijala Sirkesalontie 1, 37800 Akaa Avoinna: ma–pe 10.30–21, la–su 11–21 kotipizza.fi | Puh. Renkaiden hinta 4 kpl sarja ja sisältää vannetyöt, uudet venttiilit, tasapainotuksen, kierrätysmaksun ja alle asennuksen. Kaikki ei ole mustavalkoista” -näyttely. Hinnat voimassa 15.5.2023 asti. Erityisesti tasapainoinen käytös niin kuivalla kuin märällä kelillä sekä ääritilanteissa vakuuttaa.” RENGASTURVA MUUT KOOT PYYDÄ TARJOUS. VAIN PARASTA POHJALLE JA PÄÄLLE: Tilausta sisään kotipizza.fi NYT OLEMME AUKI NYT OLEMME AUKI Tervetuloa vappupizzalle! Meillä on reilusti asiakaspaikkoja, jos haluat istua pizzan ääreen ihan rauhassa, oikein ravintolaan
– Palvelen jatkossakin eri tilaisuuksissa ja kirkollisissa toimituksissa, yksityisrippikouluissakin, mikäli kutsu tulee seurakunnan kautta. Nuorisovaltuustoon voidaan valita 13–20-vuotiaita akaalaisnuoria. Helmikuussa 2015 Akaan kirkkoherraksi valittu Ali Kulhia sai kirkkoherranvaalissa lähes 60 prosenttia äänistä. huhtikuuta yleisessä kokouksessa, joka on avoin kaikille 13–20-vuotiaille akaalaisnuorille. Tampereen tuomiokapituli on tehnyt samankaltaisen sopimuksen vuonna 2018. Sopimuksen mukaisesti Kulhia irtisanoutui kirkkoherran virasta 1.8.2023 alkaen eikä 27.3. Ehdokkailla on mahdollisuus esittäytyä kokouksessa. Terhi Törmän mukaan tässä vaiheessa ei ole mahdollista ottaa kantaa siihen, kuka toimii Akaan seurakunnan kirkkoherrana, jos Sorsa valitaan Tampereelle. maaliskuuta, että se on tehnyt Akaan seurakunnan kirkkoherran, teologian tohtori Ali Kulhian kanssa sopimuksen Kulhian virkasuhteen päättymisestä. Nuorisovaltuusto valitaan maanantaina 17. Päätös sopimuksesta tehtiin tuomiokapitulin istunnossa kollegion toimesta.– Sopimuksen allekirjoitti tuomiokapitulin valtuuttamana lakimiesasessori Jorma Juutilainen , Törmä kertoo.Hänen mukaansa Kulhialle päätettiin maksaa irtisanoutumisesta korvaus, koska seurakuntaan haluttiin turvata työrauha tilanteessa, jossa Kulhian johtamisedellytykset olivat merkittävästi heikentyneet. Sorsan nykyinen viranhoitomääräys jatkuu 27. Seurakuntaan haluttiin työrauha Hiippakuntadekaani Terhi Törmän mukaan piispa Matti Repo ja tuomiokapitulin johtoryhmä kävivät Ali Kulhian kanssa keskusteluja ennen tämän irtisanoutumista. Entä oliko tuomiokapitulin tavoitteena se, että Ali Kulhia olisi irtisanoutunut ilman korvausta. Sekä Kulhian irtisanoutuminen että korvauksen maksaminen olivat hänen mukaansa yhdessä käytyjen keskustelujen tulosta. UUTISET ”Johtamisedellytykset olivat merkittävästi heikentyneet” Tuomiokapituli maksoi Ali Kulhialle turvatakseen seurakunnan työrauhan Mikko Peltoniemi Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli kertoi maanantai-iltana 27. Nuorisovaltuuston kaksivuotinen toimikausi alkaa kesäkuun alussa. kirkkoherrana jo yli vuoden Ali Kulhian virkavapaiden ja lyhyen loman ajan. – Ruoveden seurakunnan kirkkoherralle Markku Simulalle maksettiin tuolloin irtisanoutumisen johdosta korvauksena 12 kuukauden palkkaa vastaava summa. Asialle peukuttavat nuorisovaltuutetut Otto Ihantola (vas.) ja Toivo Rusanen.. Näin ainoa varajäsenkin pysyy ajan tasalla.Laakin mukaan varajäsen voi myös nousta kauden aikana varsinaiseksi jäseneksi, jos joku mukana olevista lähtee esimerkiksi opiskelemaan ja muuttaa paikkakunnalta. Yleinen kokous alkaa kello 17.30, ja sitä ennen nuorisotiloissa järjestetään kello 16 alkaen avoimet ovet. toukokuuta. Ehdokkaat ovat Ismet Adam , Elias Harju , Otto Ihantola , Vilma Kahila , Mikael Lilvanen , Siiri Lohi , Niklas Paananen , Topi Rantanen , Lauri Raunio , Toivo Rusanen , Milla Sannamo , Ella Vesterinen ja Adalmiina Ylönen . Kulhian saama korvaus on Törmän mukaan yhteensä noin 57 000 euroa, ja summa maksetaan kahdessa erässä elokuussa 2023 ja helmikuussa 2024. Tässä tapauksessa ei ollut niin. Ehdokkaista nykyisiä nuorisovaltuuston edustajia ovat Elias Harju, Otto Ihantola ja Toivo Rusanen. Myös Akaan seurakunta oli lausunut näkemyksensä asiassa.– Kirkossa ei ole käytössä muissa organisaatioissa tunnettuja johtajasopimuksia, ja siksi tilanteet on ratkaistava tapauskohtaisesti, mikäli johtamiselle ja toisaalta virasta irtisanomiselle ei ole selviä edellytyksiä, Törmä avaa. toukokuuta saakka. Tarja Antola Nuorisovaltuuston esityksestä mopolla ajo sallittiin valtatie 9:n viereisellä kevyenliikenteen väylällä Kylmäkoskella. – Aikaisemminkin on toimittu niin, että kaikki saavat tulla kokouksiin ja olla tasavertaisesti mukana. Sen sijaan pappisvirka eli oikeus toimia pappina säilyy samalla tavoin kuin esimerkiksi papin eläköityessä, Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin hiippakuntadekaani Terhi Törmä kertoo Akaan Seudulle. Yleinen kokous järjestetään kaupungin nuorisotiloissa Sampolantiellä Toijalassa. Ensimmäinen erä maksetaan elokuussa Ali Kulhian saaman korvauksen suuruus eli kymmenen kuukauden palkkaa vastaava summa perustuu Terhi Törmän mukaan käytyihin neuvotteluihin sekä siihen, että se on linjassa joidenkin vastaavien ratkaisujen kanssa. solmitun sopimuksen jälkeen enää palaa hoitamaan virkaansa. Akaan seurakunnan kirkkoherran viran hoitoa jatkaa tässä vaiheessa Leena Sorsa , joka on toiminut Akaan vs. Kulhia puolestaan kertoi samassa tiedotteessa, että hänen viranhoitoonsa on tullut siinä määrin raskaita elementtejä, että hän katsoo parhaaksi mennä oma terveys ja lapset edellä. Uuden nuorisovaltuuston asettaa kaupunginhallitus. – Joskus viranhaltija päätyy näissä tilanteissa itse irtisanoutumaan. Tuomiokapituli kertoi suorittavansa Kulhialle korvauksena kymmenen kuukauden palkkaa vastaavan summan. Tuomiokapitulin näkökulmasta kyse on kirkkoherranvirasta irtisanoutumisesta.– Kirkkoherran virkaan liittyvien asioiden hoitaminen on päättynyt. Kaikki mukaan Toimintasäännön mukaan nuorisovaltuustoon kuuluu vähintään viisi ja enintään kaksitoista valtuutettua ja heille kaksi varajäsentä. Arkistokuva: Tarja Antola Akaan nuorisovaltuustoon ilmoittautui ehdolle 13 nuorta Tarja Antola Ehdokkaaksi Akaan nuorisovaltuustoon toimikaudeksi 2023–2025 ilmoittautui 13 nuorta. Leena Sorsa on niiden neljän hakijan joukossa, joista valitaan Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra 11. Akaan kaupungin nuorisosihteerin Sari Laakin mukaan käytännössä kaikki nyt ehdolla asettuneet pääsevät mukaan toimintaan
pääsiäispäivä suljettu JATKETAAN JATKETAAN TÖITÄ REILUN TÖITÄ REILUN TULEVAISUUDEN TULEVAISUUDEN PUOLESTA. 5.4.2023 Aurinko nousi tänään kello 6.36 ja laskee kello 20.19. AKI LEPPÄNEN PIRKANMAA KIITOS – Tapio Kankkonen hankki Sääksmäellä vuosia myynnissä olleet rannat ja rakennukset mutta menetti ne heti etuosto-oikeudella Valkeakosken kaupungille Näin akaalaiset ehdokkaat saivat ääniä kotikaupungistaan Lauri Hokkanen SML Äänet yhteensä 100 Kylmäkoski 1 Toijala itäinen 4 Toijala läntinen Viiala 4 Akaa yhteensä 9 Anton Murola LIB Äänet yhteensä 100 Kylmäkoski 8 Toijala itäinen 2 Toijala läntinen 7 Viiala 3 Akaa yhteensä 20 Sanna Kaski EOP Äänet yhteensä 110 Kylmäkoski 2 Toijala itäinen 4 Toijala läntinen 3 Viiala 2 Akaa yhteensä 11 Lassi Pirttikoski LIIK Äänet yhteensä 210 Kylmäkoski 4 Toijala itäinen 11 Toijala läntinen 7 Viiala 11 Akaa yhteensä 33 Tommi Vihervaara LIB Äänet yhteensä 300 Kylmäkoski 4 Toijala itäinen 2 Toijala läntinen 16 Viiala 2 Akaa yhteensä 24 Ninni Pehkonen VIHR Äänet yhteensä 469 Kylmäkoski 3 Toijala itäinen 11 Toijala läntinen 22 Viiala 20 Akaa yhteensä 56 Mia Joki KD Äänet yhteensä 527 Kylmäkoski 12 Toijala itäinen 45 Toijala läntinen 47 Viiala 28 Akaa yhteensä 132 Hannu Järvinen SDP Äänet yhteensä 828 Kylmäkoski 50 Toijala itäinen 59 Toijala läntinen 82 Viiala 173 Akaa yhteensä 364 Suvi Hokkanen SML Äänet yhteensä 20 Kylmäkoski Toijala itäinen 1 Toijala läntinen Viiala 2 Akaa yhteensä 3 Kimmo Kyllönen LIB Äänet yhteensä 40 Kylmäkoski Toijala itäinen 1 Toijala läntinen 1 Viiala Akaa yhteensä 2 Asko Virtanen LIIK Äänet yhteensä 57 Kylmäkoski 4 Toijala itäinen 5 Toijala läntinen 5 Viiala 8 Akaa yhteensä 22 Mika Karttunen SKE Äänet yhteensä 83 Kylmäkoski 1 Toijala itäinen 1 Toijala läntinen 3 Viiala 4 Akaa yhteensä 9 Lisää eduskuntavaaleista sivuilla 6–8. PUOLESTA. Luetuimmat jutut Akaan Seudun verkkolehdessä: 1. Tutustu Akaan Seudun uusimpiin uutisiin: 1. pääsiäispäivä suljettu • Ma 10.4. sulj., la 8.4. 03 543 5076 30 pv:n alin hinta 9,05 €. (03) 542 1622 www.akaanapteekki.fi Pääsiäisenä olemme avoinna: • Kiirastorstaina 6.4. klo 9-15 • Su 9.4. Pe 7.4. Koodi vie sinut Akaan Seudun verkkosivun etusivulle. Nyt puhuu Viidennumeron ostaja: ”Marssijärjestys oli sekä virkamiehillä että päättäjillä väärä” 2. klo 9-18 • Pitkäperjantaina 7.4. suljettu • La 8.4. 3. Voimassa 5.-15.4. klo 10-14 7,00 € Hyvää Pääsiäistä! Apteekki Hoitava nenäsuihke 10 ml Valtatie 6, 37800 AKAA * puh. klo 9-15, su 9.4. sulj., ma 10.4. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. Akaan kirkkoherra Ali Kulhia irtisanoutui: ”Viranhoitooni on tullut raskaita elementtejä” – Tuomiokapituli teki sopimuksen korvauksesta maanantaina Palvelemme: Ma-pe klo 9-19, la klo 9-15 Keskuskatu 47, Viialan S-market Puh. 2. Tutustu Akaan Seudun koko tarjontaan. 2
Jos heidänkään ei tarvitse ensi vuoden vaaleissa käsitellä lippusia ja lappusia ja plarata nimilistoja läpi, riittäisikö Toijalaan yksi äänestysalue. – Kyllä se näyttää siltä, että minun aikani eduskuntavaaleissa on ohi. Hannu Järvinen uskoi, että puolue olisi ollut myös valtakunnan ykkönen. Mikko Peltoniemi Akaa oli Sanna Marinin viimeinen kohde Pirkanmaalla Heli Mustonen Pääministeri, SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin vieraili lauantaina Toijalan torilla. Laajemmasta käytöstä voidaan Koiviston mukaan päättää vasta sitten, kun ensin vuoden tammikuussa käytävät presidentinvaalit lähestyvät ja niiden vaalilautakunnat on valittu.– Sitten vaalilautakuntien puheenjohtajat katsovat, onko kaikilla lautakuntien jäsenillä valmiudet ottaa järjestelmä käyttöön. Laskin, että sen verran pitäisi ainakin tulla, Järvinen totesi sunnuntai-iltana Viialan työväentalolla. huhtikuuta Toijalan itäisen vaalilautakunnan voimin. Meillä on sopimus, että kaupunginhallituksen puheenjohtajuus siirtyy demareille, ja minä olin kuntavaaleissa voittaja. Toijalan kaksi aluetta ehkä yhdeksi Seitsemän aikaan sunnuntai-iltana Toijalan itäisen äänestysalueen äänestäjiä kirjasivat Toijalan yhteiskoulun liikuntasalissa järjestelmään Sami Rajala (kok), Anne Tervi (sd), Tapio Kivistö (ps), Tuomo Smått (kok) ja Seija Kaukonen (kd). Järvinen sanoo olevansa pettynyt paitsi kokonaisäänisaaliiseen myös Akaasta saamiinsa 364 ääneen. Sunnuntaina koulun ovista sisään tulleiden piti tietää, kumpaan karsinaan heidät ohjataan, eikä monillakaan tuntunut olevan hajua, asuvatko he itävai länsipuolella Toijalaa. – Hyvin pian pitää palata aiheeseen. Kolmatta kertaa ehdolla olleen Järvisen tulos 828 ääntä oli heikompi kuin vuosina 2019 (1135) ja 2015 (865). Akaan hallintojohtaja Katariina Koivisto kertoo, että kunnan ottaessa sähköisen järjestelmän ensimmäistä kertaa käyttöön vaalipäivänä sen saa ottaa vain yhdellä äänestysalueella. Jos äänestysaluemuutoksia halutaan tehdä, niiden pitää olla digija väestötietovirastossa elokuun loppuun mennessä, kertoo hallintojohtaja Katariina Koivisto. Esimerkiksi lontilalaiset nuoret miehet ohjattiin ystävällisesti läntiselle puolelle. Hänen mielestään demareiden ei pidä lähteä hallitukseen. – Olen todella pettynyt. Toijalan kaksi äänestysaluetta saatetaan yhdistää Akaan äänestyspaikat sähköistyvät Mikko Peltoniemi Akaassa on eri vaaleissa kirjattu jo pitkään ennakkoäänet sähköisesti vaalitietojärjestelmään. Yleisöä oli paikalla sadoittain, kun hyväntuulinen pääministeri saapui Tampereen ja Lempäälän vaalitilaisuuksien kautta Akaaseen. Voi olla, että se olisi äänestäjäystävällinen vaihtoehto, Katariina Koivisto pohtii äänestysaluefuusiota. Sanna Marin kohtasi Toijalassa 12-vuotiaan Kerttu Liehun, joka on esittänyt Marinia vaalivideolla. Sellaiselle olikin varattu reilusti aikaa tilaisuuden lopussa.Oman hetken pääministerin kanssa ehti saada myös 12-vuotias toijalalainen Kerttu Liehu . Aiemmissa eduskuntavaaleissa kotikaupungista on tullut 455 ja 506 ääntä. 6 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu EDUSKUNTAVAALIT 2023 EDUSKUNTAVAALIT 2023 Hannu Järvinen aikoo keskittyä johtamaan Akaan kaupunginhallitusta ”Kokoomus ja perussuomalaiset saavat ottaa hallitusvastuun, meidän paikka on oppositiossa” Mikko Peltoniemi SDP:n Hannu Järvinen sai 12 akaalaisesta eduskuntavaaliehdokkaasta eniten ääniä. Se on äärimmäisen helppokäyttöinen, hyvin yksinkertainen ohjelma, Koivisto kertoo. SDP oli eduskuntavaaleissa Pirkanmaan suurin. Josko minä siirryn vallan kunnallispolitiikkaan tai ay-politiikkaan. Mikko Peltoniemi Hannu Järvinen seurasi vaalituloksen varmistumista sunnuntai-iltana Viialan työväentalolla. – Kesällä alkaa pesti. Pekka Mustonen. Äänimäärä tippuu. Olen joka kerta ollut vähän pettynyt, mutta nyt en päässyt edes edellisvaalien tulokseen. Järvisen mielestä demareiden ei missään tapauksessa pidä mennä hallitukseen.– Kokoomus ja perussuomalaiset saavat ottaa hallitusvastuun. Iloinen oli myös ukrainalainen Viktoriia Muravytska , joka lahjoitti pääministerille maalaamansa taulun. – Sain annettua pääministerille ruusun ja hän muisti, että olin videolla, iloitsi Kerttu tapaamisen jälkeen. Akaa oli Marinin viimeinen kohde Pirkanmaalla ennen kuin hän jatkoi matkaa pääkaupunkiseudun vaalitilaisuuksiin.Moni yleisöstä odotti selfiehetkeä pääministerin kanssa. Myös Valkeakoskelta Järvinen sai selvästi vähemmän ääniä kuin viimeksi, vaikka käy siellä päivittäin töissä. Jos se halutaan toteuttaa, asiasta on päätettävä valtuustossa ennen kesää. Rajalan mukaan systeemi on hyvä, ja samaa mieltä olivat muutkin.Samassa salissa, muovinauhoilla eristettynä, uurastivat oman manuaalisemman urakkansa parissa Toijalan läntisen alueen vaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet. – Yllättäväähän tässä on se, että nämä kaikki kolme suurta ovat vähän voittajia, mutta kyllä minä kieltämättä odotin, että olisimme olleet suurimpia. Eduskuntavaaleissa samaa kokeiltiin nyt ensimmäistä kertaa varsinaisena vaalipäivänä 2. Toijalan itäisen äänestysalueen vaalilautakuntaan kuuluvat Sami Rajala (kok, edessä), Anne Tervi (sd), Tapio Kivistö (ps), Tuomo Smått (kok) ja Seija Kaukonen (kd) toimivat vaalitietojärjestelmän sähköisen käytön pioneereina Akaassa. Vaalilautakunnalla oli käytössään vaalitietojärjestelmän äänestysrekisteriosio ja tuloslaskentaosio. Hän esiintyi pari vuotta sitten ”lapsi-Sannana” kuntavaalimainosvideolla, koska muistuttaa pääministeriä ulkonäöltään. Se aiheuttaa aika paljon kääntöä ja vääntöä. Se on valtuuston kokousten aikataulujen mukaan kevätkaudella päätettävä, Koivisto summaa. Pääministerin kiihkeässä ja pitkässä vaalipuheessa kuvailtiin niin mahdollisen oikeistohallituksen vaarat kuin Ukrainan auttamisen tärkeys. – Toijalassa on ehkä se ongelma, että samassa paikassa on kaksi äänestysaluetta, ja äänestäjät ovat vähän hämmennyksessä, kummassa heidän pitäisi olla. Ottakoot siihen näitä pieniä mukaan. Olen puhunut tästä jo alustavasti, mutta puheenjohtajat voivat vielä vaihtua. Sunnuntai-iltana Hannu Järvisen näkymä tulevaisuudesta oli se, että eduskuntavaalit on nyt nähty. – Nyt valittiin Toijalan itäinen, ja kaikki meni sen puolesta oikein hyvin. – Keskustelua asiasta käydään. Äänestäjät otettiin vastaan ja merkittiin järjestelmään sähköisesti, ja illalla myös annetut äänet merkittiin sähköisesti. Lähiaikoina fokus on kunnallispolitiikassa. Jos vaalilautakunnat ovat suopeita, seuraavaksi on tarkoitus sähköistää kaikki Akaan äänestysalueet eli myös Toijalan läntinen sekä Kylmäkoski ja Viiala. Perusteluja kahden alueen yhdistämiseksi löytyy helposti
Hän ei osaa musiikin teoriaa mutta on julkaissut kolme albumillista musiikkia ja soittaa loppuunmyydyille katsomoille. Ja jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, kannattaa pysyä hiljaa. Arppa kertoi jutussa, että alkoi opiskella itsekseen eri soittimia, kun muutama vuosi sitten kiinnostui biisinteosta. Perussuomalaisten Miko Bergbom Sastamalasta sai Akaassa 375 ääntä ja koko Pirkanmaalta 10 519 ääntä. Miehet yleensä säästyvät ulkonäkökommenteilta, mutta naiset ovat kaiken muun lisäksi jatkuvan ulkonäön arvioinnin kohteena. Akaassa kymmenen kärkeen kuuluvista ehdokkaista eduskuntaan valittiin kaikki muut paitsi Hannu Järvinen.. Nuoret fanittavat, mutta jostain syystä hänen musiikkinsa ei ole päätynyt kaupallisten radioiden soittolistoille. Pauli Kiuru kokoomuksen kärkeä Myös kokoomuksen valkeakoskelainen kansanedustaja Pauli Kiuru kasvatti huomattavasti kannatustaan Akaassa. Niin, se Arppa. Laulaja Erika Vikman on kertonut saavansa toistuvasti raakaa arvostelua vartalostaan ja pukeutumisestaan, samoin moni naispoliitikko ja muu julkisuuden nainen. Neljä vuotta sitten Kiuru sai Akaasta 436 ja nyt 788 ääntä eli 8,7 prosenttia akaalaisten äänistä. Kuten osasin arvata, heti ensimmäisessä lukemassani kommentissa kysyttiin, että kuka tämä nk. Vaalien kolmen suurimman puolueen, kokoomuksen, perussuomalaisten ja SDP:n ehdokkaiden lisäksi Akaassa kymmenen eniten ääniä saaneen joukkoon ylsivät vasemmistoliiton Anna Kontula ja keskustan Jouni Ovaska . Näille naisille kerrotaan jatkuvasti kuinka lihavia, rumia ja ärsyttäviä he ovat. Jostain syystä he nauttivat tällaisesta, tai sitten he eivät ymmärrä tekojensa vaikutuksia. Kiurun lähes 11 000 ääEniten ääniä saaneet ehdokkaat Akaassa 1) Sanna Marin SDP 1211 2) Pauli Kiuru KOK 788 3) Miko Bergbom PS 375 4) Hannu Järvinen SDP 364 5) Sami Savio PS 291 6) Joakim Vigelius PS 246 7) Anna Kontula VAS 189 8) Sofia Vikman KOK 187 9) Jouni Ovaska KESK 181 10) Sakari Puisto PS 161 Kokoomuksen Pauli Kiuru Valkeakoskelta sai Akaassa 788 ja koko Pirkanmaalla lähes 11 000 ääntä. Jos joku julkisuuden henkilö todella ärsyttää, on hyvä idea vain lopettaa häneen liittyvien lehtijuttujen lukeminen ja seuraaminen somessa. Ennakkoon ääniä annettiin enemmän kuin varsinaisena vaalipäivänä. Kirjoittaja on kahden nuoren äiti ja KTM Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. muusikko on. Marin sai Pirkanmaalla yhteensä 35 623 ääntä, joista 1211 tuli Akaasta. Juttu Arpasta oli jaettu myös sosiaaliseen mediaan, ja Hesarin oma kommenttikenttä oli auki. Sosiaalisessa mediassa aktiivinen Bergbom oli perussuomalaisten äänikuningas Pirkanmaalla 10 519 äänellä. Marin keräsi 13,3 prosenttia Akaan äänistä. Hannu Järvinen putosi neljänneksi Akaalainen demariehdokas Hannu Järvinen jäi näissä vaaleissa Akaassa neljännelle sijalle, kun vuonna 2019 Järvinen sijoittui äänimäärällään toiseksi heti Marinin jälkeen. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 7 FORUM AKAA Erika Löövi EDUSKUNTAVAALIT 2023 EDUSKUNTAVAALIT 2023 Aikalisä arvostelulle L uin hiljattain Hesarista jutun Aaro Airolasta eli muusikosta nimeltä Arppa. Suurin osa heistä on ihan tavallisia ihmisiä, perheenisiä ja -äitejä, nuoria aikuisia ja eläkeläisiä, jotka ovat vieneet kiusaamisen nettiin. Kannattaa pohtia edes muutama minuutti, tarvitseeko aiheesta sanoa yhtään mitään. Neljä vuotta sitten hän sai Akaasta 667 ääntä (7,5 prosenttia). 2612 28,7 Äänet % 2291 25,2 1701 18,7 648 7,1 Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (muutos 0,3 %) Perussuomalaiset (muutos 5,2 %) Kansallinen Kokoomus (muutos 2,0 %) Suomen Keskusta (muutos -0,5 %) Vasemmistoliitto (muutos -2,4 %) 468 5,1 Vihreä liitto (muutos -3,4) 409 4,5 Kristillisdemokraatit (muutos 0,1 %) 434 4,8 Muutos eduskuntavaaleihin 2019: Puolueiden kannatus Akaassa Toijalan läntinen SDP 28,3 % Kokoomus 22,9 % Perussuomalaiset 22,9 % Kristillisdemokraatit 5,6 % Keskusta 5,3 % Vihreät 5,3 % Vasemmistoliitto 4,3 % Ääniharava: Sanna Marin (sd) 394 ääntä Toijalan itäinen SDP: 29,8 % Perussuomalaiset: 26,0 % Kokoomus: 17,3 % Vasemmisto: 5,5 % Kristillisdemokraatit 5,4 % Vihreät: 5,2 % Keskusta: 4,9 % Ääniharava: Sanna Marin (sd) 267 ääntä Viiala SDP 30,7 % Perussuomalaiset 25,8 % Kokoomus 15,8 % Keskusta 6,2 % Vihreät 4,0 % Vasemmistoliitto 6,9 % Kristillisdemokraatit 4,5 % Ääniharava: Sanna Marin (sd) 394 ääntä Kylmäkoski Perussuomalaiset 27,8 % SDP 23,9 % Kokoomus 18,2 % Keskusta 15,9 % Vihreät 3,2 % Vasemmistoliitto 2,9 % Kristillisdemokraatit 2,9 % Ääniharava: Sanna Marin (sd) 156 ääntä Lähes joka kolmas äänesti SDP:tä Viialassa Puolueiden kannatus äänestysalueittain Akaassa Miko Bergbom Sastamalasta sijoittui kolmen kärkeen Akaassa Tarja Antola Akaan ja koko Pirkanmaan ääniharava oli kirkkaasti SDP:n puoluejohtaja, pääministeri Sanna Marin . Riippumatta siitä onko netissä olevissa lehtijutuissa kyse muusikosta, näyttelijästä, poliitikosta tai muusta julkisuuden henkilöstä, kaava menee aina niin, että ensin ihmetellään kuka tämä tyyppi on, ja sitten alkaa armoton arvostelu. Jutussa kerrottiin, että Arppa on saavuttanut suosiota persoonallisella musiikillaan ja keikkailemalla ahkerasti. Marinin äänimäärä Akaassa lähes kaksinkertaistui vuoden 2019 eduskuntavaaleista. Yleensä syyksi tällaiselle toiminnalle sanotaan kirjoittajien kateus tai oma paha olo, mutta kyseessä on yksinkertaisesti huono käytös. Järvinen sai Akaasta nyt 364 ääntä ja neljä vuotta sitten 506. Sehän on makuasia. Yleensä ei, sillä se tuottaa vain pahaa mieltä. Ennakkoon äänesti 4934 akaalaista eli 38,2 prosenttia äänioikeutetuista ja varsinaisena vaalipäivänä 4143 akaalaista eli 32,0 prosenttia äänioikeutetuista.Äänestysinto kasvoi hieman vuoden 2019 eduskuntavaaleista, jolloin Akaan äänestysprosentti oli 69,7.Pirkanmaan vaalipiirissä äänestysprosentti oli 73,6 ja koko maassa 71,9. nen kokonaispotti oli toiseksi suurin kokoomuksen pirkanmaalaisehdokkaista Tampereen pormestarin Anna -Kaisa Ikosen jälkeen. Ohjenuoraksi voisi jokainen ottaa vanhan viisauden, että mitä et sanoisi kasvotusten, ei kannata kirjoittaa mihinkään. Seuraava kommentoija sitten ilmoittikin, että Arppa kuuluu kulttuurieliittiin (hänen siskoistaan kaksi on näyttelijöitä) ja on päässyt suosioon ilman minkäänlaista lahjakkuutta. Kommentoijat eivät ole kuulleetkaan jutun kohteesta tai lukeneet kyseistä juttua, mutta siitä huolimatta arvosteltavaa riittää. Selitykseksi ei riitä julkinen työ, sillä julkkiksetkin ovat ihmisiä tunteineen ja epävarmuuksineen. Ja ihan omalla nimellä. Miten koulukiusaaminen voisi loppua, kun aikuiset tekevät vastaavaa häpeilemättä. Seuraava kommentoija komppasi, että ei ole Arpasta koskaan kuullutkaan. Sitten kerrottiin kuinka sietämätöntä Arpan musiikki on. Akaassa kolmanneksi sijoittui perussuomalaisten sastamalalainen Miko Bergbom , joka sai Akaasta 375 ääntä. Marin oli ykkönen kaikilla neljällä Akaan äänestysalueella. Akaalaiset äänestivät ennakkoon enemmän kuin vaalipäivänä Tarja Antola Akaalaisista äänioikeutetuista 9077 eli 70,2 prosenttia äänesti eduskuntavaaleissa. Toiset tykkäävät, toiset eivät
– Toivon, että reaalipolitiikka kuitenkin voittaa lopulta.Pirkanmaan Perussuomalaisia johtavan Sami Kymäläisen mukaan vaalitulos oli jossain määrin odotettu, se ja osoittaa halua muutokselle. Pirjo Ala-Hemmilä myöntää, että keskustan vaalitulos kokonaisuudessaan on huono, mutta hän näkee tuloksen sisällä monta hienoa onnistumista. Hänen katseensa ovat kansanedustajiksi valituissa kokoomuksen Anna-Kaisa Ikosessa , perussuomalaisten Mika Bergbomissa sekä sosialidemokraattien Lauri Lylyssä . Piia Nurmela iloitsee, että valtakunnallisesti kristillisdemokraattien kannatus nousi hieman. Helsingissä lisäpaikan saaminen oli todella lähellä. – Menetimme demareille paljon ääniä. Pirkanmaalla kuudes paikka ja selkeä kärkisija lämmittävät piirin puheenjohtajan sydäntä. – Pirkanmaan lisäpaikka on hieno juttu. Tavoittelimme 50 paikkaa eduskunnasta, joista kuutta Pirkanmaalta, Aleksi Jäntti muistuttaa. Helppoa se ei varmaankaan ole. Marinin huima äänimäärä ja politiikassa uuden Ville Merisen valinta valavat uskoa tulevaisuuteen, Lehto sanoo. On kiinnostava nähdä etenkin se, pääseekö kokoomuksessa valtaan taantumus vai edistys, sillä siellähän on monenlaisia poliitikkoja. Sitä tavoiteltiin, mutta näin selkeä tulos jopa hieman yllätti. Jäntti iloitsee, että kokoomuksen kansanedustajamäärä nousi Suomessa kymmenellä eli 48:aan ja Pirkanmaalla neljästä viiteen.– Tämä on ehdottomasti voitto. Bergbom on Sastamalan kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsen sekä hyvinvointialueen valtuuston toinen varapuheenjohtaja. Taktinen äänestäminen ja yhden puolueen sulkeminen hallitusyhteistyöstä osui lopulta eniten vihreiden, vasemmistoliiton ja sdp:n nilkkaan, mistä olen tyytyväinen. – On kiinnostavaa nähdä, millainen hallitus tästä syntyy. – Epäonnistuimme. Tuloksia puidaan lähiaikoina – Vaalitulos on kokoomuksen kannalta mitä parhain, vaikka ihan ei päästy tavoitteeseen kansanedustajapaikkojen määrässä sen enempää valtakunnan kuin Pirkanmaankaan tasolla. Suomalaiset äänestivät vastuullisen talouspolitiikan puolesta, mikä on myös kristillisdemokraattien linjan mukaista. Kiretti sanoo, että selvästi näissä vaaleissa taktikoitiin. Jatkaako hän luottamustehtävissä vai jättääkö niitä muille. Pirkanmaan Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Piia Nurmela tietää, että Suomen suunta muuttuu. – Jokainen luottamuksen saanut kansanedustaja on voittaja. – Tämä on välttämätöntä Suomen tulevaisuuden kannalta. Ikonen johtaa pormestarina Tampereen kaupunginhallitusta ja on kaupunginvaltuutettu. Ja laihana ja myönteisenä huomiona se, että Pirkanmaalla keskustan kannatus ei pudonnut ihan samaa prosenttilukua kuin Suomessa kokonaisuudessaan. Tavoitteidemme ja arvojemme edistäminen tietysti vaarantuu tästä. 8 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu EDUSKUNTAVAALIT 2023 EDUSKUNTAVAALIT 2023 Kansanedustajavalinnat vaikuttavat Pirkanmaan arkeen Matti Pulkkinen Pirkanmaan Kokoomuksen varapuheenjohtaja Jari Andersson uumoilee muutoksia muun muassa kaupunkien ja hyvinvointialueen johtavien luottamuspaikkojen miehitykseen viimesunnuntaisten eduskuntavaalien tuloksien jäljiltä. Harmittavasti me Pirkanmaalla menetimme yhden kansanedustajapaikan, ja samaa surkeutta tapahtui koko maan tasolla. Hän ennustaa, että hallitusneuvotteluista tulee äärettömän vaikeat, sillä niin moni puolue on poteroitunut. Amu Urhonen toteaa, että vihreiden tulos on valtava pettymys sekä valtakunnallisesti että Pirkanmaalla. Jäntin mielestä politiikan ja äänestämisen on perustuttava jonkin asian tukemiseen eikä vastustamiseen, jos halutaan tehdä parempaa tulevaisuutta. Hän on lisäksi Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja. Sdp ei hyötynyt pelottelupolitiikasta yhtä paljon kuin perussuomalaiset, mitä pidin melko ilmeisenä. Pirkanmaan Vihreiden puheenjohtaja Amu Urhonen kertoo, että vaalituloksessa näkyy kamppailu suurimman puolueen asemasta. Vaaliodotukset realisoituivat Kansanedustajaksi noussut Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Aleksi Jäntti sanoo, että vaalitulos oli suhteellisen odotettu, vaikka ääntenlaskennassa olikin jännittäviä hetkiä. – Avoimuus yhteistyölle on kaikki kaikessa. Pirkanmaan Demareiden puheenjohtaja Roope Lehto pitää vaalien lopputulosta melko perinteisenä, sillä kokoomus nousi oppositiosta hallitusta kritisoimalla valtaan.– Kolmen kärki, sdp, kokoomus ja perussuomalaiset, on odotetusti hyvin tasainen.Pirkanmaan Keskustan toiminnanjohtaja Pirjo Ala-Hemmilä miettii, että vaalitulos on prosenttiosuuksiltaan kokonaisuudessaan sellainen, miltä se ennakkoon jo vaikuttikin. Pirkanmaan Vasemmistoliiton toiminnanjohtaja Veera Kiretti sanoo suoraan, että tulos on aika jäätävä, sillä oikeisto voitti nämä vaalit. Yksittäisen ehdokkaan menestyminen tarvitsee aina taakseen hyvän positiivisen vireen puolueen luottamuksesta, ja se oli nyt keveissä kantimissa. – Kolmikon kokemuksella on paljon käyttöä eduskunnassa, mutta riittääkö heillä aika ja voimavarat kaikkien vaativien tehtävien hoitoon?Andersson kysyy. Pirkanmaalla kansanedustajanamme jatkaa Sari Tanus vahvalla mandaatilla. Pirkanmaan kansanedustajat Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 6 paikkaa Sanna Marin Ville Merinen Ilmari Nurminen Marko Asell Lauri Lyly Pia Viitanen Perussuomalaiset 5 paikkaa Miko Bergbom Joakim Vigelius Sakari Puisto Sami Savio Veijo Niemi Kansallinen Kokoomus 5 paikkaa Anna-Kaisa Ikonen Pauli Kiuru Sofia Vikman Arto Satonen Aleksi Jäntti Suomen Keskusta 1 paikka Jouni Ovaska Vihreä liitto 1 paikka Oras Tynkkynen Vasemmistoliitto 1 paikka Anna Kontula Suomen Kristillisdemokraatit 1 paikka Sari Tanus Lue lisää vaaliuutisia www.akaanseutu.fi Tampereen pormestari, kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja, aluevaltuutettu ja aluevaltuuston varapuheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen on valintojen edessä. Seitsemän lisäpaikkaa valtakunnallisesti ja lisäpaikka Pirkanmaalla on todella hyvä suoritus. Kristian Tervo. Veera Kiretti arvostaa vasemmistoliiton roolia eduskuntavaaleissa. Andersson sanoo, että Ikosella, Bergbomilla sekä Lylyllä on paljon merkittäviä luottamushenkilöpestejä. Lyly on Tampereen kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsen sekä hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtaja. – Meillä oli erittäin hyvä kampanja, ja osa ehdokkaista teki hyvän henkilökohtaisen tuloksen. Vaalien jälkeen voimistuneissa hallituspohdinnoissa nimenomaan Ikoselle on soviteltu kulttuuriministerin viittaa kokoomusvetoisessa hallituksessa. Taktikointi ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta. Vaihtoehtoina lienevät kokoomuksen ja perussuomalaisten koalitio tai sinipuna. Nurmela korostaa, että suomalaiset äänestivät selvästi hallituspohjan vaihtamisen puolesta. Harmi, ettei se kuitenkaan näkynyt äänestysaktiivisuuden merkittävänä nousuna. Sami Kymäläinen pitää perussuomalaisten tulosta mainiona. Hallituspohja ja -ohjelma näyttävät, mihin suuntaan politiikka nyt sisällöllisesti menee. Nyt ne asettuivat koko lailla prosenttien kanssa kohdalleen. SDP on Sanna Marinin henkilökohtaisen suosion ansiosta vahva, mutta puolue jäi odotusteni mukaan kolmanneksi. – Tavoitettamme lisäkansanedustajien paikoista emme valitettavasti saavuttaneet Pirkanmaalla. – Vaalityötä tehdessä yllätti se, kuinka paljon vaalit kiinnostivat ihmisiä. Miko Bergbom ja Joakim Vigelius saivat loistavat tulokset, ja he antoivat positiivisen myrskyvaroituksen tulevasta.Roope Lehdon mielestä sdp pärjäsi olosuhteisiin nähden hyvin. Ala-Hemmilä iloitsi siitä kiinnostuksesta, jota vaaleja kohtaan niin monilla ihmisillä oli.– Nyt kun saisimme tästä kiinnostuksesta edes murto-osan siirtymään varsinaisiin asioihin, niin hyvä ja rakentava kansalaiskeskustelu yhteisistä ongelmista astuisi askeleen eteenpäin. – Nuorten perussuomalaisten ehdokkaiden esiinmarssi on mahtava. Nämä kaksi vaihtoehtoa ovat poliittisesti erilaisia. Hän perustelee, että kolme lisäpaikkaa pääministeripuolueen asemasta kertoo, että luottamusta löytyy edelleen. Hän päättelee, että suomalaiset kaipaavat maailmansyleilyn sijaan tavallisen arjen murheiden hoitamista. – Vaalipiireittäin jakautuvissa paikoissa on aina oma erityinen jännitysmomenttinsa, mille porukalle viimeiset paikat pyörähtävät. Tuloksemme oli vielä heikompi kuin kukaan osasi odottaa
15. 12 KATSASTUSASEMIEN MÄÄRÄ AKAASSA TUPLAANTUU, KUN VIIALAAN AVATAAN UUSI ASEMA KEVÄÄLLÄ S. 10–11 AKAAN TERMINAALISTA LÄHTEE VUODESSA LÄHES PUOLI MILJOONAA KUUTIOTA PUUTA S. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 9 SAKARI KESTINEN ARVELEE, ETTEI AKAA PÄÄSE MUKAAN NYSSE-JÄRJESTELMÄÄN ENNEN VUOTTA 2030 S
Katsastusinsinöörinä hän on toiminut aiemmin Toijalan Autokatsastuksessa, jonka palveluksesta hän jäi kolme vuotta sitten pois. 040 482 5938 Paikallista palvelua, tilausajoa jo yli 30 vuotta! 0400 907 036, www.turistiauto.com hta.akaa@gmail.com Maanrakennus Lännenpoika Oy Kysy tarjous! lannenpoika@gmail.com • 050 431 6136 • Jukka Viitanen Ammattitaidolla esim. 5-vuotiaat Väinö ja Eppu arvioivat asiantuntevasti riviä, jossa komeili sinisiä ja punaisia Case, New Holland ja Massey Ferguson -merkkisiä polkutraktoreita. talojen pohjaja pihatyöt Talttatie 3, 37800 AKAA ”Tuomme lisää kilpailua alalle” Viialaan avataan uusi katsastusasema Jarno Keskinen Multikaara Huolto Oy:n halli Viialan Kaukolantiellä on saanut kylkeensä laajennuksen. 10 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu Ota yhteyttä ja kysy lisää! Vanhamaantie 9B 37910 Kylmäkoski Puh. Paikallinen viheralan yritys palveluksessasi. www.pirvira.fi markku.kinnunen@pirvira.fi www.pirvira.fi markku.kinnunen@pirvira.fi p. – Näyttää hienolta, koska ne ovat hienon värisiä, Eppu sanoo.Molemmilla on kokemusNahkialan päiväkodin lapset vastaanottivat keskiviikkona paikallisten MTK-yhdistysten polkutraktorilahjoituksen.. Samalla viedään suomalaisen ruoan viestiä päiväkodista lähtien, Liehu kertoo. – Uuden hallin toisessa päässä aloittaa viimeistään kesäkuussa toimintansa uusi katsastusasema, kertoo Multikaaralla tällä hetkellä työskentelevä mutta toukokuussa katsastusasemayrittäjäksi siirtyvä Mika Jokinen .Uuden konttorin nimeksi tulee Akaan Katsastuspiste Oy. Paikallinen viheralan yritys palveluksessasi. Sen toimitusjohtajaksi siirtyvä Mika Jokinen ja Multikaara Huolto Oy:n sekä Akaan Autotarvikkeen yrittäjä Timo Salakka omistavat tulevan katsastusaseman yhdessä tasaosuuksin. Akaassa selvä tarve uudelle toimijalle Salakan ja Jokisen mielestä MTK-yhdistykset lahjoittivat polkutraktoreita päiväkodeille Tarja Antola MTK Akaa-Sääksmäki ja MTK Kylmäkoski sekä Loimitraktori ovat lahjoittaneet 16 polkutraktoria Akaan kaupungin päiväkotien käyttöön. Mika Jokinen työskentelee tällä hetkellä Multikaarassa työnjohtajana ja asentajana. On odoteltu, että päästään tiloja tekemään, mutta se venyi ja venyi kaupungin suunnalta. Kahden vuoden suunnittelu Rakennusprojekti on ollut käynnissä vuoden 2022 syksystä saakka, Timo Salakka kertoo.– Ajatus katsastusliikeMultikaaran yrittäjä Timo Salakka (vas.) ja toukokuussa toimintansa aloittavan Akaan Katsastuspiste Oy:n toimitusjohtaja Mika Jokinen ovat tyytyväisiä päätökseen rakentaa uusi halli vanhan hallin kylkeen. toimintaan mukaan lähtemisestä on muhinut jo pari vuotta. maaliskuuta Nahkialan päiväkodilla, jossa lapset ja henkilökunta olivat vastaanottamassa traktoreita. Loppujen lopuksi päätettiin, että tehdään se tähän vanhan hallin kylkeen, Salakka sanoo. – Haluamme olla mukana kaupunkilaisten ja lasten arjessa ja tuomassa hyvää mieltä. Multikaara saa osan uudisrakennuksesta käyttöönsä mutta ei kaikkea. MTK Akaa-Sääksmäen Vesa Liehu kertoo, että jokainen päiväkoti saa kaksi polkutraktoria. Pirvira tekee myös muut pihaan liittyvät, Pirvira tekee myös muut pihaan liittyvät, kivetykset, nurmikoinnit ym. 044 975 6102 www.autosahko-otava.fi AUTOSÄHKÖ OTAVA AUTOSÄHKÖTÖIHIN ERIKOISTUNUT AUTOKORJAAMO • Autosähkötyöt • Huoltoja korjauspalvelut automerkistä riippumatta • Polttoainekäyttöisten lisälämmittimien asennus ja huolto Pensasja puidenleikkaus alkaa olla ajankohtaista. Näyttää hienolta Lahjoitustilaisuus järjestettiin keskiviikkona 29. Koulutukseltaan hän on autoinsinööri. kivetykset, nurmikoinnit ym. Pensasja puidenleikkaus alkaa olla ajankohtaista. Alun perin viereiselle pellolle pystytettäväksi suunniteltu rakennus päätettiin rakentaa olemassa olevan hallin kylkeen, kun pellolle rakentamisen vaatima kaavamuutos ei valmistunut ajoissa
Lahjoitustilaisuudessa lahjoittajia edustivat MTK Akaa-Sääksmäen puheenjohtaja Aku Antila ja johtokunnan jäsenet Jussi Mikkola ja Vesa Liehu sekä MTK Kylmäkosken sihteeri Elina Vaittinen . Laajennusmahdollisuus on olemassa, jos katsastusliiketoiminta lähtee vahvaan kasvuun. 45€/24h (sis. Salakan mukaan asemia on yksi Urjalassa ja yksi Toijalassa. Pyritään palvelemaan asiakas mahdollisimman hyvin, niin että kaikille jäisi hyvä kokemus ja hyvä mieli, Jokinen suunnittelee. – Ensin tehdään uusi halli valmiiksi, muutetaan huoltotoiminta sinne ja sitten aletaan remontoida vanhaa hallia, Salakka suunnittelee. 250km) • Viikonloppu pe klo 16 ma klo 10 159€ (sis. – Ensimmäisessä vaiheessa tulee yksi nosturi. Lempäälässä asemia onkin sitten jo useampia. 126.000 km Kia Sportage 1,6 ISG 2012 Bensiini, manuaali 13.480 € Aj. Kiitokseksi lahjoittajat saivat lapsilta lauluesityksen. Jos toinen nosturi lisätään katsastuskäyttöön, pitäisi töissä olla ainakin kolme katsastajaa. 350km) Henkilöauton vuokraus alk. Tavoitteita ei ole uudelle asemalle asetettu. Yritämme myös saada käynnin tänne suoraan Hämeentieltä pellon poikki, Salakka kertoo. MTK-yhdistykset lahjoittivat polkutraktoreita päiväkodeille ta myös oikeista traktoreista. – Aluksi katsotaan, miten tämä lähtee paikallisin voimin, Salakka tuumii. 58.340 km Hyundai Ioniq Plug-In 1.6 2018 Bensiini/sähkö, autom. – Autoja sen sijaan on paljon, Salakka huomauttaa. 221.000 km Toyota Corolla 1.6 2005 Bensiini, manuaali 4.580 € Aj. Traktorin kyydissä ovat Eppu (vas.) ja Väinö Nahkialan päiväkodista. Samalla nyt huoltokäytössä oleva halli muutetaan töiden vastaanottoja asiakastilaksi. Toinen asia on asiakaspalvelu. Palvelemme ma-pe klo 8-17. Halli antaa option laajentaa katsastustoimintaa toisellakin nosturilla. Lentiläntie 4, 37800 Akaa • 040 841 6933 / Antti • www.amn.fi • Vuokrataan ISO B-kortilla ajettava PAKETTIAUTO Hinnat alkaen • 3h/50€ (sis. Siinäkin pystyy jo kaksi katsastajaa tekemään työtä, mutta ainakin alkuun minä olen aseman ainoa katsastaja, Jokinen kertoo. – Mä tiedän samat, Eppu kertoo.Väinö ja Eppu aikovat hankkia omat traktorit, Valtra-merkkiset, Väinö valkoisen ja Eppu vihreän. Tarja Antola. Onko yrittäjien tarkoitus houkutella asiakkaita myös Akaan ulkopuolelta. Koska viranomaismääräykset määrittelevät hyvin tarkkaan niin katsastusprosessin, tilat kuin käytössä olevat laitteetkin, jää katsastusasemayrittäjille melko vähän keinoja erottautua muista. Katsastusasemaverkko on alueellisestikin hänen mielestään heikko. Jälkikäteen katsottuna Salakka pitää vanhan hallin viereen rakentamista jopa parempana toteutustapana kuin alkuperäistä suunnitelmaa pellolle rakentamisesta.– Ehdottomasti vähintään yhtä hyvä toteutus tulee. 150km) • 24h/85€ (sis. – Hinta tulee olemaan yksi asia, millä pyrimme kilpailemaan. Vanha halli töiden vastaanottoon Multikaaran käytössä oleva vanha halli kokee suuria muutoksia. Levytie 4 • Puh. 78.000 km Citroen C1 1.0i 2010 Bensiini, manuaali 4.280 € Aj. Polkutraktorilahjoittajia edustivat MTK Akaa-Sääksmäen puheenjohtaja Aku Antila (vas.), MTK Kylmäkosken sihteeri Elina Vaittinen ja MTK Akaa-Sääksmäen johtokunnan jäsenet Jussi Mikkola ja Vesa Liehu. ”Tuomme lisää kilpailua alalle” Viialaan avataan uusi katsastusasema Multikaaran yrittäjä Timo Salakka (vas.) ja toukokuussa toimintansa aloittavan Akaan Katsastuspiste Oy:n toimitusjohtaja Mika Jokinen ovat tyytyväisiä päätökseen rakentaa uusi halli vanhan hallin kylkeen. 20.680 € Aj. Multikaaran huolloissa käy paljon autoja vuositasolla, ja meillä on viisi asentajaa. Väinö kertoo, että on ollut New Hollandin kyydissä ja että mummulassa on aika monta traktoria. 044 700 7767 • • www.toijalanautokatsastus.fi • Nyt myös kuorma-autojen katsastus! Oman kylän konttori. 82.777 km Toyota Auris 1,6 2011 Bensiini, manuaali 11.440 € Aj. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 11 Liike avoinna ma-pe klo 10-17. Jarno Keskinen Akaassa on selvä tarve lisätä katsastusasematarjontaa. Eppu puolestaan on ollut kummisedän Casen kyydissä. Hallin takapihasta tulee meidän uusi julkisivu. Halli saa uuden ulkopinnan, ja sisäpuolikin levytetään uudelleen. Nykyinen asiakastila muuttuu varastoksi. – Tuomme lisää kilpailua alalle. Väinö luettelee liukuhihnalta myös John Deeren, Valtran, Massey Fergusonin ja Fordin. 200km) Autonkuljetustraileri vinssillä (kantavuus 2160kg) 80€/24h Aj. Siinä tulee synergiaetua, kun pystytään lähempänä katsastamaan, Salakka pohtii. 91.000 km Volvo V40 D2 Ocean Race 2014 Diesel, manuaali 13.680 € Toijalan Autokatsastus palveluksessasi • Avoinna: ma-pe 8-17 • Os
Nyssen lippujärjestelmässä on jo nyt sellaista liikennettä, joka on muun toimivaltaisen viranomaisen kuin Nyssen itsensä vastuulla eli Ely-keskuksen hankkimat Valkeakosken vuorot.– Kun kunnat rahoittavat yhdessä liikenneja viestintäministeriön toimivaltaan kuuluvia M-junan vuoroja, jotka palvelevat sekä Nysse-alueen sisäistä kulkua että kulkua Akaasta Nysse-alueelle, ja Nysse-lippu kelpaa junissa Nysse-alueen sisällä, olisi mielestäni loogista, että Nysse kelpaisi junissa myös Akaaseen asti. Se on siiloutunut näkemys, Kestinen toteaa. Junaliikenne on muodollisesti liikenneja viestintäministeriön toimivaltaan kuuluvaa liikennettä. Akaan kaupunki kuitenkin edelleen pyrkii siihen, että lippuyhteistyö voitaisiin käynnistää jo aikaisemmin, Kestinen sanoo. Nyssen näkemys on, että koska meillä ei ole yhteistä bussiliikennettä, joka palvelisi sekä Nysse-aluetta että Akaata, asia ei ole Nyssen intresseissä, Kestinen sanoo.Akaan kaupungilla on kuitenkin yhdessä Nysse-järjestelmään kuuluvien Lempäälän ja Tampereen kanssa hankittua M-junaliikennettä. MB-Varaosat ja Huolto Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, 37830 Akaa Ark. 12 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu TARTTILANRAITTI 185, 37770 TARTTILA JANI SIRÉN KY 0400 983 591 TAKSI SIRÉN 0400 275 659 • Sorat • Murskeet • Mullat • Maanajot Hyvää ja luotettavaa taksipalvelua. ”Asia ei ole Nyssen intresseissä” Neuvottelut ovat yhä käynnissä, mutta Kestinen ei usko akaalaisten pääsevän osaksi Nyssen eli Tampereen seudun joukkoliikenteen lippujärjestelmää vielä vuosiin.– Se ei ole meistä kiinni. Lippujärjestelmään liittyminen olisi Kestisen mukaan kaikkien etu, koska se voisi lisätä joukkoliikennettä käyttävien akaalaisten määrää, kun joukkoliikenteen käyttö olisi entistä helpompaa. 040 140 6000 MERSUKORJAAMO • MB Star diagnosistesteri • Sähköinen huoltokirja • Huollot ja remontit www.mb-varaosatjahuolto.fi Muutot & Kuljetukset Kuolinpesän tyhjennykset Muuttolaatikot Ulkomaanmuutot (+358) 40 772 2566 www.kymppikuljetus.fi www.autopuhdistushero.com www.autopuhdistushero.com Levytie 5, Akaa • 045 638 1313 (ABC:n vieressä) • KONEELLINEN PIKAPESU • KONEELLINEN PIKAPESU korkeus 2,85 x leveys 2,40m korkeus 2,85 x leveys 2,40m • KÄSINPESUT • KÄSINPESUT • VAHAUKSET • VAHAUKSET • SISÄPESUT • SISÄPESUT • IKKUNATUMMENNUKSET • IKKUNATUMMENNUKSET Avoinna: ma-pe 9-17 • la suljettu Avoinna: ma-pe 9-17 • la suljettu Raskaankaluston ja henkilöautojen huoltokorjaamo 045 161 8304 Mäntytie 3, 37470 Vesilahti Palvelemme ma-pe klo 9-15 ja sopimuksen mukaan. Mitä enemmän akaalaisia kulkee joukkoliikenteellä, sitä vähemmän Tampereen kaduilla on akaalaisten henkilöautoja tukkimassa tamperelaisten tieverkkoa, Kestinen muistuttaa.– Ei pitäisi miettiä vain sitä, että Nyssen toimialue päättyy nyt Lempäälän ja Akaan väliselle rajalle. 9.00-17.00. – Nyssen mukaan kysymys tulisi ajankohtaiseksi 20-luvun lopulla. Nyssen lippujärjestelmään liittyminen olisi Akaan joukkoliikennesuunnittelijan Sakari Kestisen mukaan kaikkien etu, koska se voisi lisätä joukkoliikennettä käyttävien akaalaisten määrää, kun käyttö olisi entistä helpompaa. Jarno Keskinen LAADUKASTA AJO-OPETUSTA LAADUKASTA AJO-OPETUSTA JA AMMATTITAITOISET JA AMMATTITAITOISET OPETTAJAT! OPETTAJAT! Kuhmoinen • Mänttä-Vilppula • Nokia Orivesi • Ruovesi • Tampere • Virrat TERVETULOA LIIKENNEKOULUUN!. – Se ei ole Nyssen näkemyksen mukaan riittävä peruste sille, että lippujärjestelmät voitaisiin yhdistää. – En usko, että sinisiä busseja tulee nykyistä enempää, mutta oleellinen juttu on se, että Akaa pitäisi saada osaksi Nyssen lippujärjestelmää. Siinä seudullinen viranomainen itse tekee sen hankinnan, jonka ministeriö nyt tekee VR:ltä. Samalla logiikalla kuin Valkeakoskelle asti ulottuvissa bussivuoroissa, Sakari Kestinen näkee. Nyt siihen tarvitaan kolme eri lipputuotetta, joskus jopa neljä, Akaan kaupungin joukkoliikennesuunnittelija Sakari Kestinen kertoi silloin. Itse ajattelisin ennemmin niin, että ei ole väliä, millä joukkoliikennevälineellä kuljetaan. Pieni takaportti Nysse-järjestelmään mukaan pääsemiselle on jätetty, mutta se portti ei aukea hetkeen. – Siinä kohtaa voi tulla kyseeseen se, että jos junan pääteasema on Toijala, Akaa on luonnollinen osa kokonaisuutta. M-junaliikenteen hankinta voisi avata oven järjestelmään Akaa ei näillä näkymin pääse Nyssen lippujärjestelmään ainakaan tällä vuosikymmenellä Jarno Keskinen Akaan Seutu uutisoi lokakuussa 2021, että Akaan kaupunki käy neuvotteluita Nyssen lippujärjestelmän käyttöönottamisesta Akaan joukkoliikenteessä. Jos junaliikenteen hankinta tulevaisuudessa siirtyy Nyssen tehtäväksi, voitaisiin myös siirtyä samaan malliin, joka on jo käytössä pääkaupunkiseudun HSL-alueella. Akaa on silti osa Tampereen toiminnallista työssäkäyntialuetta, Kestinen näkee. Puh. Sovituin hinnoin. Jos Nyssen lipputuotteet saadaan käyttöön, pystyy asiakas matkustamaan yhdellä lipulla esimerkiksi Kylmäkoskelta Hervantaan. Valkeakoskikin pääsi Nysse-kuvioon, koska ne bussit, jotka menevät Tampereelta Valkeakoskelle, palvelevat myös Tampereen ja Lempäälän välistä kulkemista, Kestinen vertaa. M-junaliikenteen hankinnan siirtyminen Nyssen tehtäväksi voisi koittaa vuosikymmenen vaihteessa, Kestinen arvioi. Valistuneena arvionani tämä taitekohta olisi vuoden 2030 loppu, jolloin liikenneja viestintäministeriön ja VR:n yhdeksänvuotinen sopimuskausi päättyy
Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 13
14 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu
Lumi ei juurikaan vaikuta puun kuljetuksiin, sillä tarvittaessa se aurataan pois. Äänekosken biotuotetehtaalle menee Pasi Arkon mukaan puuta vuositasolla yhteensä kuudesta miljoonasta kuuteen ja puoleen miljoonaa kuutiota. Suurimmat määrät menevät Äänekosken biotuotetehtaalle sekä Joutsenon ja Rauman tehtaille. Hyviä kelejä on tarvittu siksikin, että Venäjän sota on lisännyt metsäteollisuuden toimintaa kotimaassa. Yli 150 kilometrin matkat viedään junalla Metsä Groupin Pasi Arkon mukaan koko Suomessa kuljetetaan puuta noin 1500– 1800 rekkakuormallista joka päivä. – Silloin saadaan koko varasto tyhjäksi. Aina kun on pakkasta, kantavuus on merkitMikko Peltoniemi Pirkanmaalla hakattua puutavaraa kuljetetaan rekoilla muun muassa Akaan, Oriveden ja Ylöjärven raakapuuterminaaleihin, joissa se siirretään jopa 27-vaunuisten junien kyytiin. Uudet raakapuuterminaalit palvelevat hyvin metsäyhtiöiden logistiikkaa. Kimmo Tiaisen mukaan Akaan terminaali on toiminut hyvin, mutta ongelmia tuottaa edelleen luvaton liikkuminen alueella. – Voi olla, että joitakin pieniä eriä puuta lähtee myös autoilla riippuen tehtaiden kysynnän tarpeesta. Akaasta puut lähtevät junilla eri tehtaisiin. Jos puun matka metsästä tehtaaseen on yli 150 kilometriä, koko taivalta ei kannata ajaa autolla. Luvatonta liikkumista ja ilkivaltaa Kimmo Tiainen on Väylävirastossa rautateiden raakapuun kuormausalueiden isännöinnistä vastaava asiantuntija. Metsä Group käyttää pistoraiteella päärataan liitettyä, 40 kilometriä Tampereelta etelään sijaitsevaa terminaalia paljon. Kaikki puutavaralajit tyhjennetään samasta kuormasta terminaaliin, laitetaan sieltä junaan ja viedään tehtaalle. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 15 Päättyvä talvi suosi puiden hakkuita ja kuljetuksia Mikko Peltoniemi Maaliskuun loppupuoli oli lumisempi ja kylmempi kuin useana muuna talvena. Se on autoilijalle hyvä, koska terminaalille voi viedä joustavasti puita, ja siellä ei tarvitse jonottaa.Lisäksi terminaaleihin voidaan viedä metsästä useita puutavaralajeja kerralla. Autoilijat voivat tuoda puita mihin vuorokauden aikaan tahansa ja ilman jonottamista. Lähimmät vastaavat raakapuuterminaalit ovat Hämeenlinnassa, Orivedellä, Ylöjärvellä, Humppilassa ja Kokemäellä. Ennusteiden mukaan hyvät säät näyttävät jatkuvan ainakin pääsiäiseen saakka, Arkko sanoo. Tammikuun pääkalloliukkaat kelit olivat haaste etenkin sivuteillä, mutta muuten sääolosuhteet ovat Arkon mukaan olleet hyviä. Joissakin tapauksissa junalla kuljetus on liian hidasta. – Lämpötila vaikuttaa enemmän. Se on hyvää ja tehokasta logistiikkaa, Arkko toteaa. Ilkivaltaakin esiintyy ajoittain.. tävästi parempi. Kuljetuskalustoa ja -yrittäjiä on onneksi riittänyt. Sinne tuodaan puuta noin 50–100 kilometrin säteeltä etenkin etelän, idän ja pohjoisen suunnasta. – Resurssitilanne on ihan kunnossa, Pasi Arkko toteaa. Hän kertoo, että ensimmäisen puolen vuoden aikana eli heinä–joulukuussa 2021 puuta lähti Akaan raakapuuterminaalista noin 185 000 kuutiota. Vuoden 2022 aikana puuta lähti 478 000 kuutiota. Akaan terminaalista lähti tehtaisiin viime vuonna 478 000 kuutiota puuta. Juna on kustannustehokas kuljetusmuoto. Terminaalit myös Orivedellä ja Ylöjärvellä Pasi Arkon mainitsema, valtion Väyläviraston rakennuttama Akaan raakapuuterminaali otettiin käyttöön heinäkuussa 2021. Sitä käyttävät kaikkien suurien metsäyhtiöiden puunhankintayhtiöt. Metsä Groupin Etelä-Suomen kuljetuspäällikön Pasi Arkon mukaan kulunut talvi oli kokonaisuudessaan suotuisa.– Talvi alkoi aikaisessa vaiheessa ja jatkuu vieläkin. Etelä-Suomen osuus on tästä karkeasti puolet. Raakapuun junakuljetukset tehtaisiin ovatkin lisääntyneet.– Tehokkaat lastausasemat esimerkiksi Akaassa edistävät sitä. Vaikka monella pihankolaajalla syke nousi, pakkaskelit myös helpottivat muun muassa puiden kuljettamista hakkuilta teiden ja ratojen varsille ja tehtaisiin. Etelä-Suomi rajautuu tässä tapauksessa Viitasaarelta alaspäin, joten Arkon maantieteelliseen vastuualueeseen kuuluu muun muassa koko Pirkanmaa. – Jos on pidemmät kuljetusetäisyydet, puut lastataan junaan ja viedään junalla tehtaaseen. Vaunuja on 24–27. Terminaaliin tulevassa rekassa on puuta noin 55 kuutiota ja sieltä lähtevässä junassa 1400–1 700 kuutiota riippuen siitä, montako vaunua junassa on. Tiaisen mukaan kaikki puutavara tulee Akaaseen rekoilla, ja tavoite on, että kaikki lähtee junalla. – Merkittävä määrä tästä kulkee Akaan terminaalin kautta, Arkko kertoo
Skoda, Audi, VW, BMW, M-B huollot merkitään valmistajan järjestelmään! Nyt myös kameran kalibrointi meiltä! HYBRIDIAJONEUVOJEN KORJAUS JA HUOLTO tietokoneella. Siihen kuului töitä ruohonleikkurin huollosta monen kymmenen tonnin lumilinkojen ylläpitoon, Ojanperä kertoo. – Finavian jälkeen olin taas autoliikkeessä muutaman vuoden töissä, mutta lopulta ajattelin, että voihan tätä hommaa omiinkin nimiin tehdä, Ojanperä kertoo. klo 10-15. Nesteellä on mukava henkilökunta, ja hyvin on tultu toimeen, Ojanperä kertoo. Petri Suhosen lisäksi yrityksessä työskentelevät asentaja Jarmo Leppäkorpi ja maalarit Marko Suhonen ja Simo Parikan tytär Elina Parikka . Korjaamoyrittäjät ympäri Suomen kertovat samaa. Koska Toijalan Nesteen hallissa työskenteli aiemmin Nesteen oma työntekijä, on tilanne, jossa saman katon alla toimiikin itsenäinen korjaamoyrittäjä, uusi myös Nesteelle. – Akaan Autotyö on ollut ensimmäinen työpaikkani autoalalla, jos työharjoittelua voi sellaiseksi sanoa, Suhonen kertoo. Akaan Autotyö toteuttaa Suhosen haaveen tehdä alan töitä mahdollisimman monipuolisesti. Ennen Finavian vuosia Ojanperä oli ollut pitkään töissä Hämeenlinnassa ja myös työskennellyt siellä huoltamassa pääosin Citroenia ja Peugeotia. Nesteen korjaamohalli ehti olla hetken tyhjillään ennen kuin Ojanperä perusti sinne Jartech-yrityksensä. – Jo silloin mietin, että pitäisi käydä Simon kanssa juttusilla, mutta asia vähän jäi. Renkaiden vaihdot sis. – Vauriopuolella vaihtelu ei niinkään näy, koska suurin osa maksajista on vakuutusyhtiöitä. Silloin voi myös päätellä, miksi se voi mennä rikki tietyllä tavalla, Suhonen sanoo. Harrastuksesta on Suhosen mukaan hyötyä myös alan töissä. Myös henkilökunta säilyy ennallaan. Suhosen mukaan epävarmat ajat näkyvät autokorjaamoalalla vaihtelevana kysyntänä erityisesti huoltopuolella. – Tavoitteena on kasvattaa yritystä niin, että kaikki neliöt saadaan hyötykäyttöön. Suhoselle siirtyi 13. – Lokakuun alusta saakka on oltu tässä eli puoli vuotta. Nyt yhdellä nosturilla toimiminen aiheuttaa lisäsuunnittelun tarvetta. 040 772 9649 NYT ON AUTOSI HUOLLON AIKA NYT ON AUTOSI HUOLLON AIKA Vahikotarkastukset + kolarikorjaukset kaikille vakuutusyhtiöille Ohjauskulmien säädöt Tuulilasien vaihdot + korjaukset Kaikkien merkkien huollot ja korjaukset Huollot myös sähköisellä huoltokirjalla oleviin autoihin. Kolmen veljeksen, Simo , Sakari ja Seppo Parikan vuonna 1982 perustamaa yritystä jatkaa Petri Suhonen . Pistin Simolle Facebookin kautta viestiä, ja siitä meni varmaan kuukausi, kun Simo vastasi ja pyysi käymään.Kului vielä lähes puoli vuotta, ennen kuin rahoituskuviot järjestyivät ja kauppa päästiin toteuttamaan. Mottoni on, että palvellaan muita ihmisiä kuten toivon itseäni palveltavan, Ojanperä tiivistää. Kaikki alkoi mopoista Toijalalaissyntyinen ja Parolassa nykyisin asuva Suhonen on työskennellyt vuosia varaosaja korjaamoalalla ja viimeiset kolme vuotta Ferrarin merkkihuollossa Lempäälässä varaosapäällikkönä ja mekaanikkona. Akaan Autotyön palveluihin kuuluvat muun muassa huollot, korjaukset, kolarikorjaukset, maalaukset ja tuulilasityöt. On silti tultu ihan hyvin toimeen, Autonomi-ketjuun kuuluva yrittäjä kertoo.Ojanperä kehuu myös ammattityössä tarvittavia osia olevan Akaasta hyvin saatavilla. Heti ammattikoulun jälkeen alkaneessa autonasentajan urassa on vain yksi, noin neljän vuoden poikkeama pois autojen parista. Yli 40 vuotta autoalalla Akaan Autotyöstä luopunut 63-vuotias Simo Parikka on toiminut yrittäjänä 40 ”Voihan tätä omiinkin nimiin tehdä” Finavian aurauskalustoakin korjannut Jarno Ojanperä perusti oman korjaamon Toijalan Nesteelle Jarno Keskinen Jarno Ojanperä kertoo rassanneensa autoja jo yli 30 vuotta. pesun Petri Suhonen jätti Ferrarit ja toteuttaa nyt unelmaansa Akaan Autotyö vaihtoi omistajaa Tarja Antola Akaan Autotyö Toijalassa on helmikuussa vaihtanut omistajaa. – Hyvän mekaanikon piirre on se, että haluaa selvittää, miten ja miksi jokin asia toimii niin kuin se toimii. 16 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu Multikaara Huolto Oy Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. Monessa suhteessa ollaan vielä aika alkutekijöissä, on paljon opeteltavaa. Toiminta jatkuu tutuissa tiloissa ja tutulla nimellä Koskenkarintiellä.Yrityskauppa tarkoittaa Suhosen, 34, osalta ympyrän sulkeutumista, sillä opiskellessaan ajoneuvoasentajaksi Valkeakosken ammattikoulussa 2000-luvun alussa hän suoritti työharjoitteluja Akaan Autotyössä. Hyviä asiakassuhteita olen jo saanut, ja pääsääntöisesti ihmiset ovat olleet tyytyväisiä. VAHINGON SATTUESSA SOITA MEILLE SUORAAN. Mutta huoltopuolella vaihtelua on tosi paljon. Tämä on valtakunnallinen trendi, Suhonen kertoo. Saattaa olla, että tällä viikolla puhelin soi koko ajan ja seuraavalla viikolla ketään ei näy missään. – Jos jotain nopeasti tarvitaan, ei Akaasta tarvitse osien perässä Tampereelle lähteä, Ojanperä vakuuttaa. Sijainti Toijalan keskustassa on Ojanperän mukaan hyvä ja keskeinen, mutta toista nosturipaikkaa hän korjaamohalliin toivoisi. – Yhteistyö on pelannut tosi hyvin. Useamman kerran heitin jo rukkaset naulaan, Suhonen kertoo. Tilaisuus tuli, kun Toijalan Nesteellä työskennellyt asentaja jäi eläkkeelle. Kiinnostus alkoi mopojen rassaamisesta ja laajeni sen jälkeen moottoripyöriin ja autoihin. mm. 35 e Sammonkatu 18-20, 37600 Valkeakoski vlk.autohuolto@pp.inet.fi Ammattitaitoista palvelua jo vuodesta 1993. – Pitää miettiä tehtävät työt niin että ei tarvitse lähteä välillä hakemaan osia ynnä muuta sellaista. – Olin Helsinki-Vantaan lentokentän konekorjaamolla korjaamassa ja huoltamassa Finavian kalustoa. – Kun niin sanotusti tyhjätaskuna lähtee toteuttamaan omaan unelmaansa, raha ei putoa itsestään pöytään. Valtaosa korjaamon käyttämistä osista kuitenkin tulee ketjun kautta tilaamalla. Sijainti tuo lisää töitä Nesteellä toimiminen tuo korjaamolle myös jonkin verran pieniä huoltotöitä. helmikuuta solmitussa kaupassa Akaan Autotyön liiketoiminta, johon sisältyy myös nimi ja irtaimisto. Nosturipaikkoja on neljä, ja niihin kaikkiin on tarkoitus saada oma mekaanikko, Suhonen kertoo. HINAUSAUTOT KYRÖLÄ 24 H HINAUSAUTOT KYRÖLÄ 24 H Kevyet ja raskaat hinaukset Hiabja vaihtolavakuljetukset Kevyet ja raskaat hinaukset Hiabja vaihtolavakuljetukset AKAAN AKAAN AJONEUVOPALVELU OY AJONEUVOPALVELU OY ERIKOISOSAAMINEN • VOLKSWAGEN • AUDI • SKODA • SEAT Huollot ja korjaukset myös muihin merkkeihin. Esimerkiksi polttimon vaihtoa voidaan tulla kysymään, kun huoltamolle on muutenkin. Jaossa lapsille ilmapalloja ja sään salliessa myös pomppulinna. 040 535 3766 info@ajoneuvopalvelu.fi Rautatienkatu 36, Viiala Rautatienkatu 36, Viiala VALKEAKOSKEN AUTOHUOLTO OY PUH. TERVETULOA! 040 099 1056 Akaa Hinauskuljetus Kyrölä Oy, Akaa 0400 991 056, 040 552 4855 / 24 H www.hinauskuljetuskyrola.fi PAIKALLISTA PAIKALLISTA OSAAMISTA JA PALVELUA OSAAMISTA JA PALVELUA VAHINGON SATTUESSA SOITA MEILLE SUORAAN. Kun kesälomalla makasin kotona takapihalla, mietin mitä sitä alkaisi touhuta. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Kevätale! Kevätale! Nettiajanvarauslinkin löydät osoitteessa multikaara.fi Nettiajanvarauslinkin löydät osoitteessa multikaara.fi Nyt saat huolloista ja korjauksista -10% Nyt saat huolloista ja korjauksista -10% kun ilmoitat ”kevätale” huoltoa varatessa. Tutut tekijät jatkavat Suhonen kertoo kuulleensa ”kautta rantain” vuosi sitten ensimmäisen kerran Akaan Autotyön olevan mahdollisesti myynnissä. kun ilmoitat ”kevätale” huoltoa varatessa. Kiinteistön omistus säilyy Parikoilla, ja Akaan Autotyö toimii noin 500 neliön tiloissa vuokralaisena. Suhonen on touhunnut moottoreiden parissa 12-vuotiaasta lähtien. HINAUSKULJETUS KYRÖLÄ OY 24h 0600 02200 VALTAKUNNALLINEN PALVELUNUMERO Hinauskuljetus Kyrölä mukana Tokmannin nettopäivillä torstaina 2.7
Akaan Autotyöstä luopunut Simo Parikka (vas.) on ollut autoalalla 46 vuotta. Kauttamme järjestyvät Kelan korvaamat taksikyydit, Tuomi Logistiikan vakiotaksikyydit sekä muut henkilö-ja pientavarakuljetukset. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 17 Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 17 Nuoran Auto ja Kone Oy 044 053 6678 / Heikki Karjainen • puhdasvesikuljetukset • kalliomurske, hiekka, multa ym. 138€/sarja töineen EDULLISET JA LAADUKKAAT KESÄRENKAAT SAAPUNEET! Henkilöautojen RENKAIDEN PESU JA VAIHTO 30 e e UUDET KESÄRENKAAT esim. Kaikki kyydit ovat tilattavissa yhdestä numerosta: 010 212 7110 Petri Suhonen jätti Ferrarit ja toteuttaa nyt unelmaansa Akaan Autotyö vaihtoi omistajaa vuotta ja ollut autoalalla yhteensä 46 vuotta. • jätelavat ja -kuljetukset • konekuljetukset • vaihtolavakuljetukset Soita 03 585 1111 tai varaa aika netissä www.abs1.fi Huollamme myös hybridit ja Teslat NOPEASTI EDULLISESTI -LAADUKKAASTI! Ideaparkinkatu 11, 37570 Lempäälä Avoinna ma-pe: 8–17 (viikonlop. – Olen kerännyt kaikenlaista kalustoa, sähköpyörää, moottoripyörää, mönkijää ja retkeilyautoa. 205/55-16 alk. – Niissä on aika kovat lisenssimaksut. Uudella yrityksellä asiakkaita ei kuitenkaan aina ole jonoksi asti, eli melko lyhyelläkin odotusajalla huoltoon kyllä pääsee, Ojanperä lupaa. mukaan) Ystävällistä palvelua Ystävällistä palvelua hyvällä sijainnilla Lempäälässä! hyvällä sijainnilla Lempäälässä! Kaikki palvelut saman katon alta! • Katsastus • Huolto • Korjaamo • Kolarikorjaamo • Maalaamo Vakuutusyhtiöiden suosittelema InCar-kumppani! >> >> >> >> >> >> >> >> >> >> > Rengaspiste MIKA KOSKINEN Piiponraitti 1 (Piipon tehdaskiinteistö), LEMPÄÄLÄ. Ennen kuin hän tuli töihin omaan yritykseen, hän työskenteli autokorjaamossa Valkeakoskella.– Neljänkymmenen vuoden aikana on nähty monenlaista. Parikka on vielä opastamassa uutta omistajaa alkuun. asiaa. Merkkihuollon valtuutusta hän ei kuitenkaan ole hakemassa. sop. – Öljyä ja suodattimia on varastossa, muuten tarvittavat osat pitää aina tilata. Tarja Antola ”Voihan tätä omiinkin nimiin tehdä” Finavian aurauskalustoakin korjannut Jarno Ojanperä perusti oman korjaamon Toijalan Nesteelle Toijalan Nesteen yhteyteen oman Jartech-korjaamonsa perustanut Jarno Ojanperä kertoo, että Nesteellä toimiminen tuo korjaamolle myös jonkin verran pieniä huoltotöitä. Asiakas voi jättää avaimensa ja myös saada ne Nesteen tiskiltä, jos auton jättäminen tai nouto ei onnistu Jartechin aukioloaikoina.Ojanperä on korjannut valtaosan työurastaan ranskalaisia merkkejä. Minä en enää lähde, Parikka tuumaa. Moottoreiden parissa taitaa mennä vielä vähän aikaa. Uusi omistaja Petri Suhonen tuntee yrityksen jo ammattikouluajoilta. Esimerkiksi takuun säilymisen kannaltahan sillä ei enää ole merkitystä, huollattaako autonsa tässä vai merkkihuollossa, Ojanperä muistuttaa. Yksi etu korjaamoyrittäjälle ovat Nesteen huoltamon pitkät aukioloajat. (03) 375 2122, www.rengaspistemikakoskinen.fi Rengaspiste MIKA KOSKINEN Piiponraitti 1, (Piipon tehdaskiinteistö) Puh. (03) 375 2122, 040 580 4222 Marangoni Le m po ka tu Piiponraitti Turku Tampere Kesärenkaat alk. 298e e myös muita kokoja Palvelemme luotettavasti ja turvallisesti kaikissa tarvitsemissasi taksipalveluissa. Autoala on muuttunut aika lailla, ja on tullut sähköja hybridiautoa, mutta nyt nuoremmat saavat mennä niille kursseille. Kovin paljon suurempia huoltotöitä ei Ojanperä voikaan luvata heti suorittaa. Jarno Keskinen. Esimerkiksi polttimon vaihtoa voidaan tulla kysymään, kun huoltamolle on muutenkin asiaa. Virallisesti vuoden päästä alkaville eläkepäiville ei ole erityisiä suunnitelmia, mutta jatkossakin tiedossa on puuhaa moottoreiden parissa
urheilulajien parissa keräten varoja lasten ja nuorten liikuntaharrastusten mahdollistamiseksi. Seuraa meitä somessa @xbilsuomi ja kuule ensimmäisten joukossa mitä urheilulajia pääset seuraamaan seuraavaan hyväntekeväisyystapahtumaamme! LAADUKKAAT AUTOT SINUN TARPEISIISI Vähän käytettyihin sähköja hybridiautoihin panostaneena autokauppana löydät meiltä laajan valikoiman laadukkaita ja uudehkoja autoja täyttämään sinun tarpeesi tien päällä. ja kurvaa kesää kohti tuliterällä matkakumppanilla! Psst! Seuraava tapahtumamme järjestetään kesäkuussa!. Hyödynnä mahtavat X-edut, löydä unelmiesi auto osoitteesta xbil.. XBIL järjestää urheilutapahtumia joissa XBIL ja X-tiimiläiset ottavat mittaa toisistaan eri urheilulajien parissa keräten varoja lasten ja nuorten liikuntaharrastusten mahdollistamiseksi. 18 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu VANTAA TAMPERE HYVINKÄÄ TURKU PORI SEURAA SOMESSA: @XBILSUOMI SELAA AUTOJA: XBIL.FI TIIVIS X-TIIMI VERTAANSA VAILLA X-Tiimimme sisältää mitä upeampia tiimiläisiä urheilijoista vaikuttajiin, muusikoihin ja näyttelijöihin. X-tiimiläisiämme yhdistää yhteishenkisyys ja halu tehdä hyvää
Janette ajaa mönkijällä säässä kuin säässä. – Sen lisäksi, että T-ajokortin saa helpommin, mönkijällä voi ajaa 60 kilometriä tunnissa, kun mopoautolla pääsee 45 kilometriä tunnissa.Niska myös muistuttaa, että mönkijä on usein hyvä koko perheen käyttöön. Kulkupeli on neliveto tanko-ohjattava avomallin traktorimönkijä, jonka suurin sallittu nopeus on 60 kilometriä tunnissa. Mönkijöissä laitteen rekisteröintitiedoista selviää, montako matkustajaa kyydissä saa olla. En koe, että Akaassa olisi liikenteessä todella vaikeita kohtia. Niskan mukaan itse laite ei ole vaarallinen. Viialan yhtenäiskoulua käyvä Janette ajaa koulumatkat nelivetoisella traktorimönkijällä. Mönkijään on sen jälkeen tullut yli tuhat kilometriä. Tässä tarvitaan vanhempien läsnäoloa. – Minun kohdalleni ei ole osunut liikenteessä röyhkeää käytöstä. Aikaa siihen kuluu mönkijällä puolisen tuntia. Kuljettajan lisäksi kyydissä voi olla yksi matkustaja. Vuonna 2021 traktorimönkijöitä ensirekisteröitiin lähes 10 000, kun viisi vuotta aiemmin luku oli noin 5000. Menopelin hankkiminen voi olla nuorelle yksi tärkeä tie kohti itsenäisyyttä. Mönkijätraktorin, jonka rakenteellinen nopeus on yli 60 kilometriä tunnissa, talvirenkaaksi katsotaan talvikäyttöön soveltuva karkeakuvioinen rengas, nastarengas tai lumiketjuin varustettu rengas. Aina pitää miettiä, mihin tarpeeseen se hankitaan ja mikä on syy taustalla. – Vanhemmilla on oltava tuntosarvet pitkällä. Mönkijöillä ei saa ajaa virallisilla kelkkareiteillä, ellei sitä ole erikseen lisäkilvellä sallituksi osoitettu. Janette arvelee, että jatkossa mönkijän käyttö voi olla vähäisempää, sillä hän on hakenut Hatanpään lukion musiikkiteatterilinjalle. Tarja Antola Tarja Antola Tarja Antola Mönkijöitä näkee nuorten käytössä yhä useammin myös Akaan teillä. Maltti on valttia Liikenteessä voi siis olla nuori, jolla on takana vain muutama teoriatunti eikä 15-vuotias Janette Puomila kulkee nelivetomönkijällä yhtään ajotuntia, ja hän saa ajaa kuitenkin kovempaa kuin mopoautolla. Myös muut tielläliikkujat ovat suhtautuneet nuoreen mönkijäkuskiin asiallisesti. Tieliikennekäyttöön tarkoitetulla mönkijällä saa kuljettaa matkustajia rekisteröintitodistuksen mukaisesti.Tieliikenteeseen tarkoitetun mönkijän suurin sallittu perävaunumassa löytyy rekisteröintitodistuksesta. – Mopoautot ovat katoavaa kansanperinnettä, Petri Niska sanoo. Sitä ajettaessa on pidettävä päässä suojakypärää. T-luokan ajokortin saamiseksi riittää 15 vuoden ikä ja teoriakoe. – Isä rupeaa opettamaan autolla ajamista tai sitten odottelen siihen asti, kun oikeasti on autolle tarvetta. Mönkijöitä koskevat säännöt ja määräykset: Kaikkia mönkijäluokkia koskee kuljettajan 15 vuoden ikärajoitus tiellä ja maastossa. Alue on voitava sulkea luotettavasti esimerkiksi aitaamalla. – Oikeilla varusteilla selviää. Mönkijän ohjaaminen ja hallinta vaativat kyydissä olevilta painonsiirtoa esimerkiksi kääntymistilanteessa. Kuljettaja ja matkustaja: Tieliikennekäyttöön hyväksytyn mönkijän rekisteröintitodistuksesta selviää, saako kyseisellä ajoneuvolla kuljettaa matkustajaa. Hankitaanko mönkijä helpottamaan kulkemista koulun ja kodin välillä tai harrastusmenoihin vai johonkin muuhun tarpeeseen. Mönkijässä ei aina mopoauton tapaan saa olla kyydissä matkustajaa. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 19 ”Mopoautot ovat katoavaa kansanperinnettä” Mönkijän suosio perustuu helppouteen Kati Pääkkönen Mönkijät, erityisesti traktorimönkijät, ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina nuorten keskuudessa. Alle 15-vuotias saa kuljettaa mönkijää vain suljetulla alueella. Korttiin liittyvän teoriaja ajo-opetuksen hän suoritti autokoulussa. – Ei ole hedelmällistä lähteä liikkeelle vaarallisuudesta vaan siitä vastuusta, mitä ajaminen vaatii. Tampereelle hän aikoo kulkea Viialasta junalla. Toppakamat riittävät Eniten mönkijälle on käyttöä reilun kolmen kilometrin koulumatkoilla, kun yhdeksäsluokkalainen Janette ajaa kotoaan Hukarista Viialan yhtenäiskoululle. Viialassa asuva Janette Puomila sai mopoautokortin marraskuussa. Mönkijä todettiin turvallisemmaksi, ja ne taitavat olla myös vähän halvempia kuin mopoautot. Toppakamoilla pärjää talvisin tosi hyvin, ja keväällä luultavasti pärjää sadevaatteilla. Mönkijällä maastossa liikkuvan on aina hankittava maanomistajan tai -haltijan lupa ajamiseen. Osa mönkijöistä luokitellaan traktoreiksi, ja ne vaativat T-luokan ajokortin. Myös itse halusin mönkijän, Janette perustelee. Mönkijän on tarkoitus aikanaan palvella myös Janeten pikkuveljeä, joka täyttää toukokuussa 13 vuotta. Ne ovat mainioita työvälineitä lumitöiden tekemiseen ja puiden hakemiseen metsästä. Viialassa asuva 15-vuotias Janette Puomila on ajanut mönkijällä viime vuoden marraskuusta asti. Maastomönkijä on lain mukaan maastoajoneuvo. Osaa voi ajaa AM/121-luokan eli mopoauton ajokortilla, ja joidenkin mönkijöiden kuljettamiseen tarvitaan B-luokan ajokortti. Syksyllä 16 vuotta täyttävä Janette harkitsee myös henkilöauton ajokortin hankkimista 17-vuotiaana. – Tietysti talvella liikenneympyrät voivat olla vähän jäässä, mutta niistäkin selviää nelivedolla hyvin. Mopoautolla ajamiseen vaaditaan lisäksi ajokoe. Mönkijän ajamiseen tarvitaan ajokortti, jonka luokka riippuu mönkijän ajoneuvoluokasta. Neliveto auttaa Mönkijää varten Janette hankki mopoautokortin. – Mönkijä helpottaa meidän perheessä kulkemisia, kun pystyn kuskaamaan myös pikkuveljeä aamulla koululle ja voin käydä kaupassa, jos vanhemmat soittavat tai laittavat viestiä ja pyytävät tuomaan jotain, Janette kertoo. Janette on välttynyt vaaratilanteilta liikenteessä. Lisää ohjeita matkustajan kuljettamiseen löytyy mönkijän käyttöohjekirjasta. – Näin annetaan hänelle ne ensimmäiset askeleet kohti aikuisuutta mutta niin, että vanhempina olemme läsnä ja kiinnostuneita, Petri Niska korostaa. Vielä kymmenen vuotta sitten mopoautoja rekisteröitiin yli tuhat vuodessa, vuonna 2021 enää parisataa. Oma lukunsa ovat Niskan mukaan mönkijät, joissa vaaditaan jo henkilöauton ajamiseen oikeuttavaa ajokorttia. Eikö tässä piile riski, Petri Niska. Oma piha-alue ei täytä suljetun alueen määritelmää. Tietenkin auto helpottaisi kouluun menemistä, jos pääsen opiskelemaan Tampereelle, Janette miettii.. Jotta voi ajaa mönkijällä, tarvitaan lisäksi ensimmäisen ajokortin suorittajan neljän tunnin teoriaopetus. Mönkijällä ei saa ajaa jalkakäytävillä tai pyöräteillä, vaikka mopoilu olisi sallittu pyörätiellä lisäkilvellä. Kaikilla mönkijöillä tulee olla liikennevakuutus maastossa ja tiellä liikuttaessa. Ehkä se johtuu siitä, että noudatan itsekin liikennesääntöjä aika hyvin, Janette kertoo. Tämä käy nopeasti ilmi, kun alan kysellä mönkijöistä ja mopoautoista Liikenneturvan yhteyspäälliköltä Petri Niskalta . Ennen inssiä ajotunteja oli neljä. – Meidän perheessä oltiin sitä mieltä, että ei mopoautoa. Myös Traficomin tilastojen mukaan jo vuoden 2020 lopussa mopoautoja oli liikennekäytössä noin 39 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2014 lopussa. Rattijuopumussäännökset koskevat myös mönkijällä liikkuvaa, myös maastossa. Opetusluvalla harjoittelun voi aloittaa jo 16-vuotiaana. Tähän asti pisimmät mönkijäreissut ovat suuntautuneet Ideaparkiin Lempäälään, johon tulee Janeten kotoa matkaa parikymmentä kilometriä. Mönkijä käyttäytyy matkustajan kanssa ajettaessa eri tavalla kuin yksin ajettaessa. L-luokan mönkijöissä vaaditaan talvirengas. Hytillisessä mönkijässä on usein samat varusteet kuin mopoautossa, muun muassa kaksi paikkaa vierekkäin. Kortti teoriakokeella Yhtenä syynä mönkijöiden suosion kasvuun on Petri Niskan mukaan se, että ajokortin saa helposti. Sillä saa ajaa tiealueella vain tietyissä erityistapauksissa kuten tien ylityksessä. Tässä on hyvä paikka käydä keskustelua nuoren kanssa, tukea ja opastaa häntä. Tarvittaessa mönkijän renkaisiin tulee lisätä ilmanpainetta, kun kyyditetään matkustajaa. Rekisteröintitodistus kertoo, saako matkustaja olla mukana
Silloin ne voivat aiheuttaa haittaa naapurustolle. – Suomessa on vapaus harjoittaa elinkeinoa. Mikään laki ei estä yksityishenkilöitä käymästä kauppaa käytetyillä autoilla ilman välikäsiä. Autamme vahinkoilmoituksen tekemisessä eikä vuokra-autoa tarvitse lähteä hakemaan muualta. Olennaista on myös se, ovatko autot rekisterissä vai luokitellaanko ne romuautoiksi. Vaan mitä jos yksityishenkilöllä on myynnissä useampikin kiesi. Vahingon sattuessa on perusteltua tuoda auto Toyotakorikorjaamon ammattilaisille. 7:15 17:00 la suljettu www.toyotatammerauto.fi @ToyotaTammerAuto @toyota_tammerauto @Toyota Tammer-Auto Pääsiäisen ajan 7.-10.4. Mikään laki ei estä yksityishenkilöitä käymästä kauppaa käytetyillä autoilla ilman välikäsiä. Ei kymmenittäin autoja pihalle Mikään laki ei määrittele, kuinka montaa autoa omalla pihalla saa säilyttää. – Siinä pitää, kuten muussakin toiminnassa, varmistaa, ettei toiminta pilaa maaperää, vesistöjä tai muuta, Nurmikolu sanoo. Omakotitaloon voi hakea huonetilan käyttötarkoituksen muutosta, jolloin asukas voi alkaa tarjota yhdessä huoneessa vaikkapa kampaajan palveluja. – Se on hieman harmaalla alueella, lasketaanko autojen myynti pihalla tällaiseksi itselle tehdyksi työtilaksi. Siinä pitää katsoa sitäkin, onko kysymys enää kaavan mukaisesta toiminnasta, Kuntaliiton Mäenpää pohtii. Siihen perustuu, että kuka tahansa voi ostaa vaikkapa käytetyn auton ja myydä sen eteenpäin. Voit varata vauriotarkastuksen, katsastustarkastuksen, rengaspalvelut tai seuraava huoltosi helposti 24/7 osoitteesta toyotahuoltovaraus.fi Näin perustat pihallesi käytettyjen autojen kaupan Sanni Harmanen Parkkipaikoilla tai asuintalojen pihoissa näkee toisinaan autoja, joihin on kiinnitetty puhelinnumerolla varustettu hintalappu. Myös merkkikorjaamossa. Autoalan keskusliiton juristi Timo Niemi kertoo, että käytettyjen autojen myyntiin itsessään ei vaadita lupia. Tässäkin vaiheessa kunnassa tarkistetaan, sopiiko rakentaminen tai rakennusten käyttötarkoitus alueen kaavaan.Kuntaliiton yhdyskunta ja ympäristö -yksikön kehittämispäällikkö Anne Jarva arvioi, että muutaman auton kauppaamista kotipihalla tuskin voi pitää kaavan vastaisena toimintana omakotitaloalueella. Mitä pitää tietää, jos haluaa myydä käytettyjä autoja omalta kotipihalta. Toiminta ei saa häiritä naapurustoa, kun ollaan omakotitalokiinteistöllä, Mäenpää linjaa. Itsensä työllistäminen omakotialueella on lähtökohtaisesti sallittua. Kaava ohjaa toimintaa ja mainontaa Rakentamislupia autokauppias tarvitsee siinä vaiheessa, jos hän haluaa nikkaroida myyntiartikkeleilleen suojaksi hallin tai katoksen. PARAS VAI PERUS. Kun myynnistä tulee verotettavaa tuloa, tulot on käytävä läpi verottajan kanssa, mutta autokaupan perustaminen tai autojen ostaminen ja myyminen ei vaadi lupia, Niemi sanoo. Myös Kuntaliiton ympäristönsuojelulainsäädäntöön perehtynyt johtava lakimies Marko Nurmikolu vahvistaa, että autokauppojen tekeminen omalla kotipihalla ei vaadi lupia viranomaiselta. Nykyaikaisten autojen turvarakenteet ja takuuehdot edellyttävät, että kunnostus ja korityöt tehdään ammattitaidolla ja oikeilla välineillä. Meiltä saa korjauksen lisäksi muut tarpeelliset palvelut. Ympäristöä rumentavat ruostekasat voivat saada kunnalta lähtöpassit. Minne päädytkin, maksat korjauksesta vain omavastuun verran. Jos toiminnasta tulee laajamittaisempaa, kannattaa Niemen mukaan harkita yhtiön perustamista. Akaassa autoja myydään muun muassa entisen Viialan nahkatehtaan pihalla Mikko Peltoniemi. – Jos hankkii esimerkiksi muutaman museoauton kunnostamista ja myymistä varten, siihen pystytään tuskin mitenkään puuttumaan. Jos autoja on huomattavasti enemmän, asukas saattaa parkkeerata ne kaavan vastaisesti sellaiselle tontin osalle, joka on tarkoitettu istutuksille. Kuntaliiton yhdyskunta ja ympäristö -yksikön erityisasiantuntija Paula Mäenpää kertoo, että kun omakotikiinteistölle haetaan rakennuslupaa, kiinteistöllä pitää yleensä osoittaa autopaikat kahdelle autolle. Autojen määrä sekä niistä ja kaupankäynnistä aiheutuvat vaikutukset ympäristöön on tässä se oleellinen asia, Jarva sanoo. liikkeemme on suljettu. Yksittäisen auton myynti tuskin aiheuttaa haittaa naapurustoon, mutta laajempi toiminta on eri asia. 20 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu Hatanpään valtatie 38 33900 Tampere puhelin (03) 2440 111 huolto (03) 2440 3500 Automyynti: ma-to 9:00 17:00 Pikahuolto: ma-to 7:15 16:00 Korjaamo: ma-to 7:15 17:00 Varaosat: ma-to 8:00 17:00 Elovainio, Elotie 6 (huolto ja varaosat) 33470 Ylöjärvi puhelin (03) 2440 3600 ark. – Esimerkiksi omaa autoa saa säilyttää ja korjata kotitalon pihalla, mutta kymmenittäin autoja ei. SAMA HINTA SINÄ PÄÄTÄT Saat meiltä: • Nopean vahinkoarvion • Apua vahinkoilmoituksen teossa • Varmasti sopivat osat • Toyota-turvalaitetarkastukset • Edullisen Toyota Rent-sijaisauton korjauksen ajaksi Kun kolahtaa, vakuutusyhtiö suosittelee usein kumppanikorjaamoaan. Jos kaupantekoa haluaa vauhdittaa mainoksilla, kannattaa tarkistaa, salliiko asemakaava tai rakennusjärjestys mainoskylttien pystyttämisen kadunkulmaan.Aloitteleva autokauppias taitaakin päästä helpoimmalla, kun myy vain muutamaa autoa kerrallaan ympäristön kannalta turvallisessa paikassa ja hoitaa mainostamisen vaikkapa lehtija netti-ilmoituksilla – ja muistaa maksaa verot. Kunnilla voi kuitenkin olla asiaan omia säädöksiä
Mikäli voi viivästyttää tai aikaistaa lähtöä kysytyimpien vuorojen ulkopuolelle, hintaerot ovat merkittävät. Seppo Kummala. Onnibussin vuorot tosin oli varattu täyteen todennäköisesti junalakon vuoksi. Säästä hankkimalla matkalippu fiksusti Seppo Kummala Viikonloppu edessä ja anoppi odottaa vierailua tai suosikkiorkesteri kuulijaansa. Halvimmat hinnat olivat Onnibussin sivuilta varattuina, mutta Matkahuollon kauttakin pilettejä sai alkaen 5,35 eurolla.Ajoissa varaamisen lisäksi joustovara lähtöajoissa auttaa löytämään edullisimman hinnan. 12-15 Tapahtuma lapsille ja lapsiperheille + Paljon nähtävää ja koettavaa + Pulling näytösajoja sekä pienemmät luokat + Livemusiikkia + Stuntajoja La 10.6. Pirkanmaalta on hyvät yhteydet joka puolelle Suomea myös julkisilla, ja usein se voi olla myös huomattavasti omalla autolla kulkemista edullisempaa. 12-15 Pe 9.6. Linja-autolla matkan taittoi edestakaisin 8,90 eurolla tai jopa 48,60 eurolla. Perjantaille kello 16–18 menolippu maksoi 20,80– 27,80 euroa. Lähikunnista pääsee Tampereelle lähijunalla tai paikallisbussilla, jos juna tai bussi ei kulje kotiseudun halki. 400 Wh • Akku n. La 10.6. Saman viikonlopun matkakuluissa yhdeltä henkilöltä siten 52,70 euroa peruslipuissaExtraluokat ja lisäpalvelut ovat sitten oma tarinansa. päättynyt lakko. • 7-vaiht. Nopeat IC-junat ruuhka-aikaan maksavat tuon kolmekymppiä ilman lakon vaikutusta. 400 Wh Benellin sähköpyörä Benellin sähköpyörä •sisältää lokasuojat ja lukon • Isolla akulla 504 Wh • Isolla akulla 504 Wh • Hydrauliset levyjarrut • Hydrauliset levyjarrut SUPERLAADUKAS 3490e • Shimano E700 sähkösarja • Shimano E700 sähkösarja • Akku 418 Wh • Akku 418 Wh •70 NM vääntö ”EHKÄ MAAILMAN PARAS” • Shimano steps EP800 sähkösarja • Shimano steps EP800 sähkösarja • Akku 504 Wh • Akku 504 Wh •85 NM vääntö Pe 9.6. • • JALKAJARRU JALKAJARRU • Akku • Akku 418 WH 418 WH Winther B2 • 7-vaiht. Junalippujen hinnoittelussa näkyi perjantaina 25.3. Esimerkkilaskelmassa teimme viikonloppumatkan Tampereelta Helsinkiin. Poikkeustapauksessa viimeisiä paikkoja voidaan myydä tarjoushintaan, mutta käytännössä satunnaisen matkaajan ei kannata luottaa tuuriin. • Shimano Nexus 7-vaiht. Edullisimmat junat olivat hitaampia R-junia. Liput ostetaan nykyisin käytännössä aina internetistä, jolloin samalla vaivalla aikataulujen tarkistamisen kanssa voi helposti selvittää myös hintaerot, eikä vain kulkuvälineen vaan myös lipunostopaikan välillä. Ainakin jos matkapilettien hankinnassa tietää muutaman niksin: Osta ajoissa ja vertaa.Yksinkertaisin muistisääntö on olla ajoissa. Edes ajoissa oleminen ei takaa halvinta hintaa. Tarjolla oli Paunun ja Valkeakosken liikenteen vuoroja. Matkahuollon sivuilta löytyvät käytännössä kaikki bussimatkat. Päivä La 10.6. Kokeilimme torstaina ostaa bussilipun Tampereelta Helsinkiin noin kello 16 aikoihin sekä seuraavalle päivälle että perjantaille viikkoa myöhemmin. Etenkin junassa matkan varaaminen ajoissa voi säästää pitkän pennin. Sunnuntain paluulippu maksoi saman viikon viikonlopulle 13,10–30,80 euroa ja viikkoa myöhemmin 9,00–30,80 euroa. klo. NYT ON VALIKOIMAA NYT ON SÄHKÖPYÖRISSÄ VALIKOIMAA! 1790e 10 kpl ERÄ! Naisten HYBRID Kross Evado 1990e Frappe Lady • Shimano steps • Shimano steps E5000 sähkösarja E5000 sähkösarja • Shimano Nexus 7-vaiht. • • JALKAJARRU JALKAJARRU VAUHDIKAS JA TYYLIKÄS SUPERTYYLIKÄS TYYLIKÄS SÄHKÖPYÖRÄ TÄHTIPYÖRÄ Kross Level Boost Rock Mazine Rock Mazine Avalanche E90 Avalanche E90 2490e 2290e 4490e TARJOUS • 250 W hiiliharjaton moottori • 250 W hiiliharjaton moottori • Akku n. Hintaero viikkoa myöhemmin varattaviin lippuihin ei ollut suuri. 10–18, la 10–14 KAUSI parhaimmillaan Valikoima LAAJIMMILLAAN LIUKULUMIKENGÄT: ALTAI HOK LIUKULUMIKENGÄT • laadukas side • puuydin • teräskantti • pitokarva Pituudet 125cm ja 145cm 349€ 220€ LIUKULUMIKENKÄ HANGNUS • Pitokarva • Laadukkaat siteet • Pituudet 125cm ja 145cm RETKILUISTELUUN: KARHU LUISTELUMONO RETKILUISTIN TERÄT JA SITEET 129€ TARJOUS 149€ LASKETTELUUN KÄYTETTYJÄ: Lapsille • Sukset huollettuna • Monot • Sauvat • käytetty kypärä HUOM!! Kun paketti käy pieneksi otamme sen vaihdossa takas! Saat päivittää isompaan 50-70 € välirahalla! (päivitys hinta noin 2 vuokrauspäivää) Aikuisille • Sukset huollettuna • Monot • Sauvat KOKO PAKETTI 120-150€ KOKO PAKETTI 220-240€ NYT ON TODELLA HYVIN JA HYVÄÄ TAVARAA! MIELETÖN VALIKOIMA! Pyöräilykausi alkaa... klo. Esimerkiksi viikon päähän varaten Onnibussin sivuilta lippujen hintahaarukka oli 4,45– 10,64 euroa, eli Onnibussin lipun sai Matkahuoltoa edullisemmin suoraan, mutta Onnibussin myymän Valkeakosken liikenteen bussin piletti oli edullisempi Matkahuollon sivuilta. • Shimano steps • Shimano steps E5000 sähkösarja E5000 sähkösarja • Shimano Nexus 7-vaiht. • Shimano Nexus 7-vaiht. Tuolloin perjantaina Helsingin tavoitti 13,10–30,80 eurolla. Torstainen pikamatkan varaus huomiselle perjantaille oli huomattavasti kalliimpaa kuin viikko etukäteen ennakoiden. Päivä Tractor-pulling Sm-osakilpailu Lauantaina järjestetään kauden avaus Smosakilpailu Tractor-pullingissa. 03 356 4240, 040 878 8869 | info.pyorataikurit@gmail.com Sulapuronkatu 2, Messukylä, Tampere AVOINNA ark. Lakon vuoksi lippuja ei seuraavalle päivälle ollut varattu juurikaan, joten iltapäivällä perjantaijunaan liput maksoivat 13,10–21,70 euroa. Jo viikon etukäteissuunnittelu tuo melkoiset säästöt. Viikkoa myöhemmin perjantaina matkustamaan pääsi Matkahuollon kautta huomattavasti edullisemmin. Lyhyesti tiivistäen, varaamalla matkasi ajoissa ja vertaamalla vaihtoehdot voit lyhyehkölläkin matkalla säästää useita kymppejä jokaista matkustajaa kohden. Junalla menopaluu Helsinkiin maksoi halvimmillaan 22,10 euroa ja kalleimmillaan 61,60 euroa. Ilta La 10.6. Paluukyydit vertasimme samalla tavalla sunnuntaille. Bussilippujen ostaminen on mielenkiintoista. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 21 p. Hinnat kannattaa tarkistaa myös bussifirmojen omilta sivuilta. Samat lainalaisuudet pätevät, mutta ostopaikkoja on useita. Alueelle saapuu pohjoismaiden tehokkaimmat koneet sekä taitavimmat kuljettajat. Sekä junaettä bussilippujen hinnat nousevat sitä myöten kun vaunut tai autot täyttyvät. Menopilettien hintahaarukka oli 5,35–8,70 euroa. Sunnuntain paluumatkat samalla tavalla verraten olivat lähiviikonloppuna 10,81–20,80 euroa ja viikkoa myöhemmin 4,45– 10,64 euroa. Ilta VisuFest Petri Nygård Movetron Pasi ja Anssi The Millenium Project www.visutapahtumat.fi Konsertti tai sukulaisvierailu edessä, kannattaisiko kulkea julkisilla
– Voitaisiinko myös rikostaustavaatimuksia tiukentaa. – Alalla pitää toimia itsekin niin, että siellä voidaan olla ylpeitä ammatista ja asiakas voi edelleen luottaa meihin. Kilpailua on niin yrittäjien kuin välityskeskuksienkin kesken. Jos vein Tampereelle kyydin, minun piti tulla takaisin Toijalaan, enkä saanut ottaa Tampereelta seuraavaa kyytiä. – Kuluttajaa suojellaan siinä mielessä, että jos tulisi hinnoittelusta riita, kun päästään perille, yrittäjällä on näyttövelvoite. Kela-taksin tilaaminen ennakkoon on välttämätöntäkin. Nyt tuntui oikealta hetkeltä perustaa uusi yritys. Kolmesta autosta yksi on maaliskuun alusta ollut täyssähköversio, ja loppuvuodesta toinenkin vaihtuu täyssähköön. Hinnasto sitoo yrittäjää. Kilpailijoista on erotuttava Kiinteästä hinnasta sopiminen riippuu Jenni Salosen mukaan paljon asiakkaasta ja siitä, keneltä hän palvelun ostaa.– Se on kuitenkin yleistynyt, että sovitaan kiinteääkin hintaa enemmissä määrin, jotta hinnasta saadaan varmistus. Määrä on toistaiseksi ollut sopiva. Hinnoittelu kirjavaa Taksien hinnoittelun Salonen kuvailee olevan tällä hetkellä kirjavaa, joskin sitä selkiytettiin vuonna 2021 uudistukseen tehdyillä korjaustoimenpiteillä. 22 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu ”Taksilain muutos oli niin radikaali, että siinä on ollut paljon opeteltavaa kaikille” Heli Rahkonen Taksiliiton lakija neuvontapalveluiden päällikkö Jenni Salonen listaa vuoden 2018 taksilain uudistuksen keskeisimpinä muutoksina taksilupien määräsääntelyn poistumisen, asemapaikkavelvoitteen poistumisen ja enimmäishinnoittelusta luopumisen.– Nämä ovat muutoksen kolme kivijalkaa, jotka heijastuvat tänäkin päivänä. Myöskään autojen lukumäärää ei ole rajoitettu, eli yhdellä luvalla voi olla kuinka paljon ajoneuvoja tahansa, kun ennen oli yksi lupa per auto. Tänne on tullut jokunen uusi yrittäjä mutta ei miMikko Peltoniemi Jaakko Teinilä perusti oman taksiyrityksen vuonna 2006. – Ennenhän olin täällä vaan. Täällä maaseudulla tämä on kuitenkin vähän erilaista kuin Helsinki–Vantaalla tai rautatieasemalla. – Ei se ole vaikuttanut niin paljon kuin suurissa kaupungeissa. – Nyt kenellä tahansa on vapaus tulla yrittäjäksi. Tämä oli Salosen mielestä perusteltua. Helmikuussa 2023 oli uuden firman vuoro. Senkin takia on tärkeää, että mahdollisuuksien mukaan ennakkotilaa taksin. – Kun enimmäishinnat oli säädetty, ne olivat käytännössä yhtä kuin senhetkinen taksa, eli hinnallista eroa ei ollut. – Me olemme esittäneet, että takseja voisi tunnistaa vielä paremmin niin, että niissä olisi vaikka joku QR-koodillinen virtuaalikilpi. Yrittäjänä voi toimia esimerkiksi vankilasta käsin, vaikka olisi syyllistynyt hyvinkin vakavaan henkirikokseen, ja vastaavasti kuljettajana voi toimia maksuvälinepetokseen syyllistynyt, Salonen mainitsee. Tiedän omani, Teinilä toteaa. Teinilä on yrittänyt pitää hinnat ennallaan, mutta parin viime vuoden aikana niitä on pitänyt muuttaa kustannusten noustessa. rusteella tehdä vertailua autojen kesken. Taksilupien määräsääntely eli lupakiintiö takasi Salosen mukaan saatavuuden ja elinkeinon tietylle alueelle, mutta kun tämä määräsääntely poistui, ala vapautui uudella tavalla. Toki jos on tuttu välitysyhtiö tai taksiyritys, jolta taksi on aiemminkin tilattu, ei ole välttämättä koettu tarpeelliseksi sopia kiinteää hinnoittelua. Töitä on ollut ihan mukavasti, Teinilä sanoo. Latausverkostoa on hyvin, ja lyhyessä ajassa saa ladattua parisataa kilometriä.. Nyt valintaa tehdään hintojen lisäksi brändin mukaan tai esimerkiksi sillä perusteella, kuka kuljettajista vaikuttaa asiakaspalveluhenkisimmältä. Kuljettajan kannalta on hyvä, että nyt voi mennä Tampereelle töihin, jos Toijalassa on hiljaista, mutta Teinilä tietää, että asiakkaan kannalta tilanne ei ole paras mahdollinen. Niiden etuna hän pitää käytön helppoutta. Muutos oli niin radikaali, että siinä on ollut paljon opeteltavaa kaikille, hän sanoo. – Kyllä sen tietää, että Akaassa arkiyönä taksin saaminen ei ole kovin helppoa. – Ehkä jossain vaiheessa on ajankohtaista miettiä neljättä autoa. Taksitolpalta on saanut jo ennen lakiuudistustakin valita mieleisensä auton, mutta Salosen herrasmiessäännöksi nimeämän periaatteen mukaan usein otettiin ensimmäisenä jonossa ollut auto. Asemapaikkavelvoite puolestaan tarkoitti käytännössä sitä, että lupa myönnettiin aina tietylle asemapaikalle, jossa luvanhaltija oli velvollinen päivystämään. Ikävää tietysti, että yksikin huono kokemus saa negatiivista julkisuutta, mikä osaltaan romuttaa luottamusta, Taksiliiton lakija neuvontapalveluiden päällikkö Jenni Salonen harmittelee.Hänen mukaansa nyt mennään kohti luottamuksen palauttamista. Salonen suosittelee tilaamaan taksin etukäteen, jos suinkin mahdollista. Taksivalo tuo turvallisuuden tunnetta Taksiliitossa tiedostetaan, että taksilain uudistus söi luottamusta takseihin. – Nythän yrittäjä voi taksiliikenneluvalla toimia ihan missä alueella tahansa. – Kilpailijoista on erotuttava, ja työtä asiakkaiden saamiseksi joutuu tekemään enemmän. – Käytännössä homma menee niin, että aina voidaan sopia kiinteä hinta etukäteen, mutta jos käytetään taksamittaria, hinnan on perustuttava matkaan ja aikaan. Nyt voin ottaa seuraavan kyydin sieltä, minne olen vienyt asiakkaan, Teinilä kuvailee. Taksilupia puolestaan myönnettiin ennen lakiuudistusta tarveharkinnan perusteella kaupungeittain. Salonen lisää vielä, että matkan alkaessa taksiasemalta auton oikealla puolella on oltava hinnasto, josta kannattaa vertailla esimerkkimatkan hintaa. Se vaatii asiakkaalta ennakointia kyydin tilaamisessa, ja aina se ei toki ole mahdollista. Teinilän ja Niemisen TNT Akaa aloitti toimintansa helmikuun alusta, ja sillä on kolme autoa. Fuusiofirma TNT Akaa aloitti helmikuussa Kolmas iso uuden taksilain aiheuttama muutos eli enimmäishinnoittelusta luopuminen ei Jaakko Teinilän mukaan ole Akaassa mullistanut markkinoita. – Suosituin tilausmuoto kuitenkin on puhelinsoitto tuttuun ja turvalliseen välityskeskukseen. Kun mennään vähääkään syrjemmälle maakuntakeskuksesta, kaikkina aikoina ei ole välttämättä taksia saatavilla. – Havaittavissa on, että taksien saatavuus on heikentynyt. Viime vuoden lopulla julkaistiin taksiliikenteen eettiset ohjeet, eli kyllä ala koittaa itsekin tehdä voitavansa. Hänelle viime aikojen suurin muutos on ollut uuden yrityksen perustaminen toisen akaalaisen taksiyrittäjän, Mikko Niemisen kanssa.– Olemme olleet Mikon kanssa pitkän aikaa kavereita ja jakaneet kyytejä toisillemme, jos ei olla ennätetty itse ajaa. Salonen pitääkin tärkeänä muutoksena sitä, että brändien vaikutus alalla on voimistunut. Asiakkailta se edellyttää tarkkaavaisuutta, koska hinnat voivat olla mitä vaan. – Kyllähän hinnalla kilpaillaan, mutta tuntuu, että täällä ei eri takseissa ole kovin räikeitä hintaeroja. – Särö on viime vuosina tullut, mutta sanoisin, että pääsääntöisesti taksi on luotettava. tään ryntäystä, Teinilä toteaa. – Vaikka on ollut koviakin pakkasaamuja, rangea on riittänyt eikä pulaan ole joutunut. Tietyllä tavalla tämä on hyvin pieni mutta olennainen juttu.Asiakkaan näkökulmasta alan valvonnasta vastaavat poliisi, Traficom, Verohallinto ja avi. Yksi lain korjaustoimenpiteistä hinnoittelun lisäksi oli taksivalon tulo takaisin pakolliseksi auton katolle. – Kaiken tämän voidaan myös ajatella kehittävän ja kasvattavan alaa. Taksi kannattaa tilata etukäteen Sovellukset ovat Salosen mukaan kasvattaneet suosiotaan taksia tilattaessa ja tulevat hänen arvionsa mukaan yhä kasvattamaan. Valvonta vaatii monen viranomaisen yhteistyötä, ja resurssien vähyyden vuoksi olisi aina parempi, että asiakaskin pystyisi ennen taksiin nousemista varmistamaan, että luvanhaltijalla on kaikki kunnossa, Salonen kertoo. – Se oli pidempi prosessi. Pitkän aikaa on ollut myös ajatus, että ehkä ainakin yksi auto lisää olisi tarpeen. – Se, että taksi myös näyttää taksilta, tuo turvallisuuden tunnetta asiakkaalle. Takseilla nimittäin ei ole enää päivystysvelvollisuutta, mikä tarkoittaa sitä, että vuorokauden ajankohta vaikuttaa merkittävästi taksin saatavuuteen. Jaakko Teinilällä on ollut Akaassa oma taksiyritys vuodesta 2006. Hän kuitenkin huomauttaa, että luottamuksen palauttaminen ei ole ratkaistavissa ainoastaan lainsäädännöllisesti. Salonen huomauttaa, että nämä paljon puhuttaneet muutokset eivät ole pelkästään negatiivisia. Yrittäjäkoulutus ja -koe ovat nyt edellytyksenä taksiluvan saamiselle, mutta taksinkuljettajalle koulutusvaadetta ei enää lakiuudistuksen jälkeen ole ollut. Nykyään luvan saa, kun vaan hakee ja täyttää ne kriteerit, mitä on. Tosin en edes tiedä muiden taksien hintoja. Hinnoitteluperusteiden yhtenäistäminen selkiytti kuluttajan asemaa, koska hetken aikaa oli sellainen tilanne, että hinnoittelu olisi periaatteessa voinut perustua ihan mihin vain.Kiinteästä hinnasta on Salosen mukaan sovittava aina etukäteen. Taksiliitto palauttaisi kuljettajien koulutuksen Taksiliiton mielestä yksi tärkeimpiä luottamuksen tuojia olisi taksinkuljettajien pakollisen koulutuksen palauttaminen. Kuljettajalta vaaditaan asiakaspalvelua, sillä negatiivinen palaute tulee reklamaatioiden kautta äkkiä tietoon ja voi vaikuttaa sopimussuhteeseen välitysyhtiön tai taksiyrityksen kanssa. Hänelle suurin muutos oli asemapaikkavelvoitteen poistuminen. – Se on tehty sellaiseksi, että kuluttaja voisi sen pe”Jos vein Tampereelle kyydin, minun piti tulla takaisin Toijalaan” Mikko Peltoniemi Taksiliiton lakija neuvontapalveluiden päällikön Jenni Salosen mukaan vuoden 2018 taksilain uudistuksen keskeisimpiä muutoksia olivat taksilupien määräsääntelyn poistuminen, asemapaikkavelvoitteen poistuminen ja enimmäishinnoittelusta luopuminen. Myös hinnoittelu on täysin vapaata, eli jokainen toimija päättää itse hintansa
Päärata Akaan kohdalla on nyt nimeltään Mustin ja Mirrin rautatie. – Tällä haluamme alleviivata sitä, että kyseessä on vastuullisuuskampanja, jonka tavoitteena on lisätä hiilineutraalia junamatkustamista työja liikematkustamisessa, Mira Linnamaa toteaa. Kampanjan myötä Tampereen ja Hämeenlinnan välinen junareitti on nimetty Mustin ja Mirrin mukaan. Junareittien nimeämistä koskevassa kampanjassa mukana olevat yritykset eivät maksa VR:lle mitään. Nimeämisen tavoitteena on kannustaa yrityksiä päästöttömään työmatkustamiseen. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 23 Tutustu avoimiin paikkoihin www.jpj-wood.fi/rekry Haemme höylälinjan operaattoria ja terämiestä uudelle höyläämöllemme JPJ-Wood Oy // Tapulitie 8, 35500 Korkeakoski // www.jpj-wood.fi Juha Nord info@akaankiinteistohuolto.fi Puhdistamontie 6, 37800 AKAA 040 737 4499 Kiinteistö Oy Akaan Satamatie 37, 37800 Akaa ”Tämä ei ole aprillipila” Päärata Akaan kohdalla on nyt Mustin ja Mirrin rautatie Jarno Keskinen VR on alkanut nimetä Suomen junareittien verkostoa niiden yritysten mukaan, jotka ovat sitoutuneet suosimaan liikeja työmatkustamisessa junaa. Akaa on siis nyt Mustin ja Mirrin rautatien varrella.Akaan Seutu kysyi VR:n viestinnästä, onko perjantaina 31. Mikko Peltoniemi. Teiden nimeäminen on ikiaikainen tapa jakaa tunnustusta ansioituneille henkilöille ja ryhmille. Nimeäminen on VR:n mukaan symbolista. Kyseessä on kuitenkin markkinointikampanja, jossa tehtävä nimeäminen on symbolista, eli konkreettisia nimikylttejä ei ole tulossa, Linnamaa kertoo. Junareittien nimeäminen kestävää kehitystä edistävien yritysten mukaan on perinteelle luonteva jatkumo, VR:n kaukoliikennejohtaja Piia Tyynilä sanoo VR:n tiedotteessa. maaliskuuta tiedotetussa nimeämisessä kenties kyse etukäteen julkaistusta aprillipilasta. – Tavoite on lisätä hiilineutraalia junamatkustamista Suomessa. – Tämä ei ole aprillipila, Mira Linnamaa VR:n viestinnästä vastaa. Symbolinen nimi Mira Linnamaan mukaan kampanjan ideana on kampanjoida vastuullisen junamatkustamisen puolesta. – Meillä on koko Suomen kattava junareittien verkosto, joka mahdollistaa maanlaajuisen päästöttömän liikkumisen. Kampanjalla ei ole varsinaista päättymispäivämäärää, mutta VR:n suunnitelmana on jatkaa kampanjaa ainakin vuoden ajan. Junareittien verkostossa riittää nimeämistä, ja VR aikookin julkistaa uusia nimeämisiä jo lähiviikkoina, yhtiö tiedottaa
Jo runsaat 20 vuotta tieja maastoliikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnassa käyttäytymistiedejäsenenä toiminut Parkkari pitää suomalaista liikennekulttuuria voittopuolisesti hyvänä. – Näin liikennepsykologian painoarvo vähenee. Hän voi esimerkiksi etsiä oikeaa osoitetta tai liikkumisympäristö on outo. Kyseessä on ajolupa. – Tähän ongelmaan ei ole helppoa liikenneturvallisuuskeinoin vaikuttaa. Jokaisen on keskeistä pitää mielessään, miten juuri minä huomioin muut tienkäyttäjät. Vähäiseen vauhtiin on usein hyvä syy. Liikennepsykologia takaisin yliopistoon Inkeri Parkkari toivoo, että liikennepsykologia palaisi pikimmiten jonkin tai joidenkin yliopistojemme koulutusja tutkimustarjontaan. Parkkarin mielestä olisi mielenkiintoista tietää, onko tienpäällä tarpeettomasti ohitteleva ratinpyörittäjä myös kaupan kassajonosta tuttu etuilija. Onko ihminen kykenevä rattiin. Inkeri Parkkari sanoo, että ilmiö on osa liikennearkea mutta valitettava osa. Ikä ei ole ongelma Kuulemme usein toruja, miten nuori tai vanha autoilija töppäili liikenteessä. – Tosiasia on, että ihmisen aivot kypsyvät 25–30 ikävuoden välissä. Nimenomaan ihmisen etuotsalohkoissa tapahtuu syy-seuraussuhteen ymmärtäminen ja tunteiden säätely.– On luonnollista, että nuori hakee omia rajojaan ja kokeilee riskinottoa. Psykologi Inkeri Parkkarin mukaan liikenneraivo on teillämme vähäistä. Liikenne vain on siihen väärä paikka. Parkkari kertoo, että nuorien autoilijoiden onnettomuuksista heijastuu ajokokemuksen vähäisyys. Puhumme ajoterveydestä. JÄRVINEN YHTIÖT OY NUOHOUS JA ILMASTOINTI www.nuohousliikejarvinen.fi 0400 710 742 www.gpcenter.fi EK1 SÄHKÖSKOOTTERI Ympäristöystävällinen Huoltovapaa moottori Edullinen ylläpito TAKUU 24KK 1 €/100KM JOPA 180KM HINAUSAUTOT SUONTAUSTA oy H HIIN NA AU US SA AU UT TO OT T S SU UO ON NT TA AU US ST TA A o oy y 04 40 00 2 23 35 5 5 5113 3 04 40 00 2 23 35 5 5 5113 3 K Ke ev vy ye et t jja a r ra as sk ka aa at t h hiin na au uk ks se et t Kevyet ja raskaat hinaukset Ihminen ajaa niin kuin elää Liikenne on monimutkainen toimintaympäristö Matti Pulkkinen Syyllistyvätkö samat ihmiset tarpeettomaan ohitteluun liikenteessä ja ikävään etuilemiseen kauppojen kassajonoissa. Ihmiselle tapahtuu virheitä Inkeri Parkkari muistuttaa yksilön vastuusta ja velvollisuudesta liikenteessä. Henkilön ajokelpoisuutta pitää arvioida monelta kantilta.– Jos ehdot eivät täyty, ajo-oikeuteen on puututtava. Aine voi niin kauan hyvin, kun sille vihkiytyneitä professoreja ja professuureja oli yliopistoissa. Liikennepsykologia rantautui muutamiin maamme yliopistoihin 1960-luvulta lähtien. Liikennepsykologiaan paneutuneiden professoreiden puuttuminen merkitsee sitä, että alan tutkimus on vähäistä, eikä uusia asiaan vihkiytyneitä osaajia kasva. Näiden motiivit ovat erilaiset. Harvoin kohtaamme onnettomuuden, jossa vaikkapa 85-vuotias kuljettaja olisi kaahannut. Liikenteen turvallisuusvirastossa (Traficom) johtavana asiantuntijana työskentelevä psykologi Inkeri Parkkari sanoo, että ihminen ajaa niin kuin elää. Muiden tienkäyttäjien on reagoitava ja mietittävä, miksi toinen ajaa hitaasti. Parkkari muistuttaa pettämättömistä tilastoista, joiden mukaan miehet syyllistyvät liikennerikkomuksiin ja ovat osallisina onnettomuuksissa merkittävästi useammin kuin naiset. Parkkarin odotukset ja katseet kohdistuvat lääkärikuntaan. – Meillä vallitsee hyvä tilanne.Parkkarin mukaan ihmisten liikennekäyttäytymisessä vallitsee vanha ja vakiintunut totuus.– Ihminen ajaa niin kuin elää. Suuri osa vakavimmista liikenneturmista johtuu päihteiden käytöstä, piittaamattomuudesta ja ylinopeudesta. Kaupan kassajonossa etuilija on suoraan muiden jonottajien silmissä ja alttiina sanallisille huomautuksille. Suomessa tehdään vuosittain 700–800 itsemurhaa. – Teitä ei ole rakennettu vain yhtä ihmistä varten. – Iäkkäiden autoilijoiden onnettomuudet ovat hyvin erilaisia kuin nuorten autoilijoiden turmat. – Esimerkiksi harva autoilija hidastelee tahallaan. – Ihmisen itsensä on huolehdittava, että hän on ajokykyinen auton rattiin tarttuessaan.Parkkarin mukaan autoilijan on ymmärrettävä, että naapuriautoilijoille voi tapahtua inhimillisiä virheitä. Parkkarin mukaan tehokkaimmat keinot löytyvät ennaltaehkäisevästä päihdeja mielenterveystyöstä ja ajoväylien turvallisuutta parantavista rakenteista kuten ajokaistat toisistaan erottavista kaiteista.Päihdeongelmaiset ja psyykkisiä sairauksia potevat tienkäyttäjät muodostavat haastavan kokonaisuuden. Parkkari teroittaa, ettei ajo-oikeus ole kansalaisoikeus. On tärkeää muistaa, ettei ole pakko ajaa liikennemerkissä olevaa nopeutta.Parkkari sanoo, että liikenne on kaikkien liikkujien yhteinen juttu. Murros voi alkaa näkyä 10–15. Tarpeettomasti ohitteleva ei ainakaan muista, mistä tekijöistä liikenneturvallisuus syntyy. 24 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu Muista nuohous! Ilmastointikanavien puhdistus tänä vuonna. Niistä kolmisenkymmentä tapausta on tieliikenteessä tapahtuvia, itsetuhoisiksi luokiteltuja onnettomuuksia. – Vai tarjoaako auto kuljettajalleen suojamuurin, jonka turvissa hän ikään kuin anonyyminä rohkaistuu töytäilemään liikennevirrassa. Joissakin yliopistoissa liikennepsykologiasta järjestetään kursseja. Jos henkilö on kohtelias ja muut ihmiset huomioon ottava, hän toimii samalla tavalla yleensä myös liikenteessä. Keskisormea näyttävät, nyrkkiä puivat, valoja välkyttelevät ja edellä ajavan perälaudassa roikkuvat autoilijat ovat yksittäistapauksia suomalaisessa tieliikenteessä. Inkeri Parkkari herättelee muistamaan, ettei autoilijan ikä itsessään ole ongelma, vaan ikään liittyvät seikat
18tkm 54970 € Tesla Model S 100D KATSO! *FREE SC / FSD / MCU 2 / GEN 3 / CCS / PANORAMA / ILMA-ALUSTA / PREMIUM SOUND / TALVIPAKETTI / 0e TOIMITUS! 2019 aj. Soita, me palvelemme! Atte Maunuksela 040 416 4718 / Jussi Maunuksela 040 557 1748 Oscar Martikainen 040 672 6770 / Antti Syrjäniemi 040 869 9944 Eetu Korhonen 041 317 6714 / Luca Korkatti 045 349 6167 Olli-Pekka Saulamaa 040 861 8768 Seat Mii Electric Plus 61kW (83 hv) 36.8kWh *SUOMIAUTO / CCS / SEAT CONNECT / BLUETOOTH / LÄMMITETTÄVÄ TUULILASI / 2 x RENKAAT VANTEILLA* 2021 aj. Liikennekäyttäytyminen ei olekaan enää tuttua ja turvallista. Erikoisosaaminen on apuna muun muassa liikennemerkkien oikeanlaisessa asettelussa, nopeusrajoituksien asettamisissa, ajoneuvojen suunnittelussa ja ajoautomaation kehittämisessä. – Olen ollut jo lapsuudestani lähtien hyvin turvallisuusorientoitunut. Yliopistossa minulla oli hyvä ja innostava professori, joka sai minut kiinnostumaan liikennepsykologiasta. Parkkarin mukaan suomalaiset ovat kuuliaisia sovittujen säännösten noudattamisessa. 23tkm 41770 € Tesla Model 3 Long Range * Autopilotti / Premium Audio / Kamera / Navi * 2019 aj. Liikennepsykologia tukee yhteisesti sovittuja liikennesääntöjä. Toinen Parkkarin innoittaja oli hänen poliisi-isänsä. Tämä on osoitus ihmisten sitoutumisesta. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 25 YMPÄRISTÖN YSTÄVÄT Realparkinkatu 4, L:lä Ma-Pe 10-18, La 10-15 Myynti, osto, vaihto ja rahoitus. 45tkm 18870 € Volkswagen Golf e-Golf 85 kW 2015 aj. Yliopistovuoteni vakuuttivat minut alasta. Koin, että tämä on maailma, jossa tahdon työskennellä.Parkkari on toiminut runsaat 20 vuotta liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnassa, ja työ jatkuu edelleen.– Tämä tehtävä kasvattaa omaa asiantuntemustani. – On oikeastaan ihme, ettei meillä ole onnettomuuksia enemmän, sillä liikenne on monimutkainen toimintaympäristö. 77tkm 69670 € Mercedes-Benz EQB 300 4MATIC *BLIS / MBUX / ADAPTIVE LED / SPORTTIPENKIT / KAISTAVAHTI / P-KAMERA* 2022 aj. Liikennetyömaat on oiva esimerkki poikkeuksista, jotka saavat teillä liikkujat hankaliin ja haasteellisiin tilanteisiin. Liikenne on monimutkainen toimintaympäristö vuoden kuluttua, kun erikoisosaajat eivät enää ole remmissä. Tämä on osoitus ihmisten sitoutumisesta, sanoo psykologi Inkeri Parkkari Liikenteen turvallisuusvirastosta. 8tkm Ihminen ajaa niin kuin elää – On oikeastaan ihme, ettei meillä ole onnettomuuksia enemmän, sillä liikenne on monimutkainen toimintaympäristö. Jokaisen onnettomuuden yhteydessä tulee jotakin täysin uutta tietoa. 92tkm 16470 € 46770 € Hyundai IONIQ 5 Style 58kwh 2022 aj. 9tkm 45470 € Cupra Born 58 kWh Nardo Grey * ACC / LÄMPÖPUMPPU / P.KAMERA / TAKUU / KAISTAVAHTI / NAVI / RATINLÄMMITIN / APPLE CARPLAY * 2022 aj. Hän kannusti minut tekemään graduni kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. 14tkm 56470 € Tesla Model Y Long Range Dual Motor AWD * AMD-RYZEN / AUTOPILOT / PREMIUM AUDIO / PANORAMA / TUPLALASIT / SIVUKAMERA / 2 X RENKAAT * 2022 aj. 151tkm 53870 € 49670 € Polestar 2 Standard Range Single Motor * LANE KEEPING AID / LIIKENNEMERKKIEN TUNNISTUS / LED / APPLE CARPLAY / 2 X RENKAAT * 2022 aj. Liikennepsykologiaa hyödynnetään hyvin monessa yhteydessä ja paikassa. Sitä tarvitaan esimerkiksi liikenneympäristön suunnittelussa ja ihmisten liikennekäyttäytymistä tutkittaessa. 49tkm 32970 € Volkswagen ID4 Pro Performance 1ST 150 kW, akku 77 kWh 2021 aj. Parkkari on malliesimerkki psykologista, joka innostui liikennepsykologiasta sen innostavan professorin ansiosta Turun yliopistossa. 13tkm Tesla Model X 90D 6-P * Helmiäisvalkoinen / 22-vanteet / Ilmastoidut penkit / EAP / Ilma-alusta / Premium Sound System * 2017 aj. 114tkm 39670 € Hyundai Kona electric 64kWh 204hv Style *ACC/KAMERA/NAHAT/KATTOLUUKKU/KEYLESS/HUD/KRELL/LED/ ILP* 2019 aj. Nina Mönkkönen
Lausala kertoo kohtaavansa baanoilla pääsääntöisesti hyvätapaista autoilukulttuuria. Eteenpäin kehittyvä teknologia lupaa kiintoisaa tulevaisuutta. – Suomessa, pinta-alaltaan suuressa maassa, autolla on keskeinen rooli. Lausala sanoo, että vastuullisuusohjelman merkitys konkretisoituu muun muassa valintoja tehdessä. Autoalalla on runsaat 50 000 työntekijää. Ala on mittava työllistäjä runsaalla 50 000 työntekijällään. Asian edistämistä ja hoitamista vauhdittaa Euroopan unionin direktiivit. Tällä viikolla liiton johdossa aloittanut mies aikoo organisaatioineen tehdä näkyväksi laajan toimialan tärkeyden työllistäjänä ja veronmaksajana. Kuluttajia kiinnostaa muun muassa se, missä olosuhteissa tuote on valmistettu. Lisäksi kumipyörät ovat suuressa roolissa tavaran liikuttamisessa. – Agenda ja sanoma on ollut aina sinivalkoisen työn arvostuksen nostaminen. – Kaiken kaikkiaan koko auto on valtavan tekninen laite. – Ala on monipuolinen ja kiehtova. Hänen mielestään korkeatasoisessa edunvalvonnassa on kyky kuunnella kaikkia osapuolia ja taito ymmärtää vastapuolia. Lausala huomauttaa, että Suomessa on myös autonvalmistusta. Tällä viikolla liiton johdossa aloittanut mies aikoo organisaatioineen tehdä näkyväksi laajan toimialan tärkeyden työllistäjänä ja veronmaksajana. Kansalaiset arvostavat läpinäkyvyyttä. Ala elää voimakkaasti ajassa. – Autoilu kiinnostaa suomalaisia erittäin laajasti, joten autoilu on kiinnostavuudeltaan rinnastettavissa ruokaan.Lausala pitää uutta työpaikkaansa Autoalan Keskusliittoa todellisena tiedon ja taidon encyclopediana. Auto tuo joustoa elämään. Lausala sanoo, että autojen kehityskulku ei ole hidastunut sähköautoihin, vaikka niitä pidettiin vasta hiljan vallankumouksellisina tulijoina koko automaailmalle.– Sähköautoilla halusimme taklata päästöhaasteet. Siellä on tarjolla haasteellisia ja vaativia tehtäviä. ”Suomalaisen työn arvostus leikkaa koko yhteiskunnan” Suomalaisen Työn Liitto ry ja Avainlippu Oy tarjosivat vuodesta 2012 lähtien mielenkiintoisen työpaikan Tero Lausalalle. Matkaamme vahvasti kohti päästötöntä liikkumista. Nyt niitä on noin 8 500 kappaletta. Lausala kuvaa itseään intohimoiseksi urheilijaksi. Nämä asiat ja niiden heijastukset koko yhteiskuntaan ovat vaikuttavia.– Lisäksi autoala on monin eri tavoin tekemisissä muiden toimialojen kanssa. ”Vastuullisuusohjelmalle on suuri tarve” Tero Lausala tunnistaa, että koko autoalalla on suuri tilaus vastuullisuusohjelmalle. Lausala huomauttaa, että jo Suomalaisen Työn Liiton 110-vuotinen järjestötyö on kansakunnallisesti ja yhteiskunnallisesti arvokas saavutus. Suurien toimijoiden lisäksi on valtava joukko yksityisomisteisia perheyrityksiä. – Kansainvälisesti huomiota herättävä on myös suomalaisen start up -yrityksen lanseeraama sähkömoottoripyörä, josta on tulossa vetovoimainen hittituote.Lausala ihastelee autoalan monipuolisuutta ja innovatiivisuutta. Auto on myös mökkeilijän omin kulkupeli. Eettiset tekijät painavat valintatilanteessa. Lausala arvostaa suuresti joukkoliikenteen kaikkien muotojen yleistymistä ja kehittämistä. – Yritykset voivat oppia toisiltaan, kun ne sparraavat toisiaan. Lausala sanoo, että autoala on hyvä työllistäjä tulevaisuudessakin. Hän odottaa vetyautojen suuren esiinmarssin tapahtuvan 2030-luvulla. Liitännäisvaikutukset ovat suurenmoiset. Runsaat kymmenen vuotta Suomalaisen Työn Liitto ry:n ja Avainlippu Oy:n toimitusjohtajana työskennellyt Tero Lausala uskoo, että Autoalan Keskusliitto ry:ssä on paljon käyttöä hänen aikaisemmin hankkimalleen kokemukselle. Lausalan mielenkiinto on isosti vedyn esiinmarssissa eli vetyautoissa. Se vastaa kaikkiin trendeihin ympäristöystävällisyydestä digitaalisuuteen. Lausalaa kiehtoo myös autojen kattava yleisöpeitto, sillä autot ja autoilu koskettavat tavalla tai toisella jokaista suomalaista. Muun muassa turvallisuuteen liittyvät asiat harppovat aimoaskelin eteenpäin. Runsas vuosikymmen sitten noin 1 500 yritystä. – Lapsiperheellisenä auto on välttämätön. Lausala sanoo, että autoalan ulkopuolelta tulevana hän näkee selkeästi metsän puilta.– Autoalalla on vaikuttava rooli koko yhteiskunnassamme. – Uskon, että jo parin vuoden sisällä maaginen 10 000 yrityksen raja rikotaan yrityksien määrässä, joilla on avainlipputunnus. Vuodessa autoni mittariin kertyy 30 000-40 000 kilometriä. Olemme seuranneet ja seuraamme sähköautoilua helpottavaa infran rakentamista eli latausverkoston laajenemista. Lausala kertoo, että koronapandemia ja Ukrainan-sota ovat korostaneet kotimaisen teollisuuden ja ylipäänsä tuotannon asemaa. Autoilija voi toteuttaa mitä oivallisempia juttuja. Suomalaiset ovat tunnettuja siitä, että he arvostavat suuresti autoa. 26 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu Koko autoalan merkitys halutaan näkyväksi Autoalan Keskusliitto ry:n (AKL) uusi toimitusjohtaja Tero Lausala korostaa toimialan isoa yhteiskunnallista merkitystä. – Minulle henkilöautoilu on edustanut koko ajolupani ajan vapautta. Autoalan yrityskirjo on lavea. Kaikilla autoalan toimijoilla on vastuu siitä, että nuoret hakeutuvat alan koulutuksiin ja töihin. Suunta on suotuisa. Vaikuttavin oppi on siinä, että suomalainen valitsisi aina kotimaisen vaihtoehdon, kun se on mahdollista. 18-vuotiaana nuorukaisena Lausala hankki ajokortin, joten hän on autoillut jo 32 vuoden ajan. – Tarve on akuutti ja päivänselvä. Lausala korostaa avainlipun voimaa. Autoalalla on runsaat 50 000 työntekijää. Lausalan mielestä syy on selvä: kodin hankkimisen jälkeen autoon sijoittaminen on toiseksi suurin investointi. Hänen mukaansa omavaraisuuden arvostus kipuaa koko ajan ylöspäin. Suomalaisen työn kohottaja Autoalan Keskusliiton rattiin Matti Pulkkinen Autoalan Keskusliitto ry:n (AKL) uusi toimitusjohtaja Tero Lausala korostaa toimialan isoa yhteiskunnallista merkitystä. Lausala painottaa, että toimialan haasteet ovat yhteiset.Perinteisesti autoala on ollut merkittävä työllistäjä. – Maassamme on tapahtunut merkittävä asennemuutos, sillä nykyään peräti 75 prosenttia ihmisistä kertoo valitsevansa suomalaisen vaihtoehdon. – Tyylejä on niin monta kuin on autoilijoitakin. Sillä on merkitystä myös henkilökuntaa rekrytoitaessa, liiketoimintaa kehitettäessä ja koulutusta järjestettäessä. Esimerkiksi pitkänmatkan hiihtoa rakastava mies ei pidä autoilua passivoivana.– Koen, että auto on valtavan suuri mahdollistaja. Ostoksia tekevät haluavat, ettei tuotteiden valmistuksessa ole turmeltu ympäristöä eikä nopeutettu ilmastonmuutosta. Alan eri toimijat muodostavat yhdessä suuren verotulolähteen. Lisäksi ihmisistä merkittävä osa asuu maaseuduilla ja haja-asutusalueilla, jolloin auto on välttämätön. Niko Jekkonen. Uudenkaupungin autotehdas Valmet Automotive on kiintoisa toimija maailmanlaajuisessa kokonaisuudessa. Autoalan murros jatkuu voimakkaana Autoala veti voimakkaasti Tero Lausalaa puoleensa, koska se on historiallisessa murroksessa. 32 vuoden ajokokemuksella Tero Lausalan tapauksessa suutarin lapsella on kengät
5) Sijoita säännöllisesti äläkä koskaan poistu markkinoilta: Markkinoiden yleistä suuntaa on vaikea ennustaa. Sen ympärille voi halutessaan kasata aktiivista kerrosta suorista osakkeista ja aktiivisista rahastoista. Vaikka sijoittaja pelaa vain itseään vastaan, hänkin on jossain vaiheessa tilanteessa, jossa peli on voitettu. Markkinoilla on aina uhkakuvia, eikä niiden takia kannata koskaan lopettaa sijoittamista. Jos taas opettelee peruspelin hyvin ja toteuttaa sitä kurinalaisesti, voittamisen todennäköisyydet paranevat selvästi. Pitkällä aikavälillä pieneltäkin kuulostava kuluprosentti hidastaa salkun kasvua huomattavasti. Monimutkaisista sijoitustuotteista kannattaa useimmiten pysytellä erossa. 4) Hajauta: Turhien riskien välttämiseksi salkku kannattaa hajauttaa eri kohteisiin. Matalakuluiset indeksija ETF-rahastot ovat yleensä paras valinta salkun passiiviseksi ytimeksi. Siksi on parasta sijoittaa aina kun siihen on mahdollisuus, esimerkiksi tietty tasasumma palkasta kuukausittain. Jarkko Aho Sijoituslegenda Charles Ellis on usein verrannut sijoittamista amatööritennikseen, jossa voittajaksi selviytyy vähemmän virheitä tehnyt pelaaja. Jatkuva kaupankäynti aiheuttaa myös kohtuuttoman paljon kuluja. Esimerkiksi lotossa tuotto-odotus on negatiivinen, vaikka tappion mahdollisuus eli riski on suuri. 7) Pidä kulut kurissa: Sijoittamisessa tuotot ovat epävarmoja, mutta kulut varmoja. 2) Vältä spekulointia: Älä yritä arvailla päivän nousijoita tai laskijoita, vaan sijoita pitkäjänteisesti oman sijoitussuunnitelmasi mukaan. Ajan kuluessa kärsivällinen sijoittaja vaurastuu yritysten liiketoiminnan kehityksen tahdissa, kun tulokset ja osingot kasvavat. Jos ottaa liikaa riskiä, salkku menee suurella varmuudella myyntiin juuri huonoimpaan aikaan ja tuotot jäävät kokonaan saamatta. Jos vedät rahasi pois markkinoilta, korkoa korolle -kasvu pysähtyy ja salkkuusi jää pysyvästi iso lovi, vaikka myöhemmin jatkaisitkin sijoittamista. Yleensä virheen tekee pelaaja, joka kuvittelee olevansa fiksumpi ja taitavampi kuin oikeasti onkaan. 8) Lopeta pelaaminen, kun olet voittanut: Tennisottelu päättyy, kun toinen pelaajista on voittanut. Muille jonkinlainen yhdistelmä osakeja korkosijoituksia on yleensä optimaalisin valinta. Kun olet saavuttanut taloudelliset tavoitteesi, isolle riskinotolle ei enää ole tarvetta. Sini Pennanen. 1) Älä koskaan sijoita mihinkään, mitä et ymmärrä: Sijoittamisessa pärjää hyvin, kun tuntee muutaman yksinkertaisen instrumentin. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 27 SIJOITTAMINEN Suora numero pankkiasioistasi päättävälle asiantuntijalle. Älä koskaan sijoita merkittävää osaa salkustasi puhtaasti spekulatiivisiin kohteisiin, kuten raaka-aineisiin tai kryptoihin, jotka eivät tarjoa osinkojen kaltaista rakenteellista tuottoa. Tuomo Helavirta 040 5331 100 HELPOSTI TAVOITETTAVA PANKKI. Tässä vaiheessa salkun allokaatiota on syytä säätää aiempaa konservatiivisemmaksi siirtämällä pääomaa osakkeista korkoihin ja talletuksiin. Ihan oma lukunsa ovat nigerialaiskirjeet, pyramidihuijaukset tai muut epämääräiset sijoitusvedätykset. Jos sijoittamisesta tekee itselleen liian vaikeaa, pelin häviää varmasti. Esittelenkin seuraavassa kahdeksan yksinkertaista muistisääntöä, joita noudattamalla päädyt voittajien puolelle maailman eniten kilpaillulla pelikentällä, sijoitusmarkkinoilla. Siksi kulujen kanssa kannattaa olla hyvin tarkkana. Kun ymmärrät, mihin olet sijoittamassa, et tule höynäytetyksi. Riskit kannattaakin valita huolella. Leena Leppänen 050 5118 515 Esa Eloranta 040 5595 263 Tiina Toivettula 040 5296 200 Simo Hulkko 040 1463 035 Veera Setälä 050 3045 822 Jani Kilpiä 050 4071 865 Valtatie 18, 37800 Akaa I Asiakaspalvelu 029 041 2340 ma pe 8-20, la 10-14 I www.saastopankki.fi/someronsp I www.saastopankki.fi/varaa-aika Sijoittajan kannattaa pitää mielessään kahdeksan tärkeää muistisääntöä Jarkko Ahon mukaan sijoittajien kannattaisi ottaa oppia amatööritenniksen lainalaisuuksista. Kirjoittaja on yksityissijoittaja ja sijoituskirjailija. Paljon riskiä sietävä voi sijoittaa täysipainoisesti osakkeisiin, kunhan hajautus on maantieteellisesti ja toimialakohtaisesti kunnossa. Jos taas opettelee peruspelin hyvin ja toteuttaa sitä kurinalaisesti, voittamisen todennäköisyydet paranevat selvästi. Vaikka riski ja tuotto kulkevat käsi kädessä, ihan kaikkien riskien kantamisesta ei saa korvausta. Pääoman suojelemisesta tulee tärkeämpää kuin sen kasvattamisesta. Kun olet kerran valinnut riskinsietokykysi mukaisen allokaation ja automatisoinut säännölliset sijoitukset, ainut mitä vaaditaan, on salkun systemaattinen tasapainotus tietyin väliajoin. Halutessaan salkkua voi täydentää vaihtoehtoisilla sijoituksilla, kuten kiinteistöillä ja raaka-aineilla. Kunhan pallon saa kerta toisensa jälkeen yli verkon, vastustaja tekee jossain vaiheessa virheen. 6) Älä jahtaa menneitä tuottoja: Lyhyen aikavälin historialliset tuotot eivät kerro mitään tulevista tuotoista. 3) Ota vain itsellesi sopiva määrä riskiä: Kun ottaa itselleen sopivan määrän riskiä, tuotot tulevat ikään kuin automaattisesti. Jos sijoittamisesta tekee itselleen liian vaikeaa, pelin häviää varmasti. Useimpien sijoittajien kannattaisi ottaa oppia amatööritenniksen lainalaisuuksista. Siksi salkun koostumusta ei kannata muuttaa yhtenään vain sen perusteella, että on löytänyt paremmin tuottaneen sijoituskohteen
Virpojat toivottavat kaikille Akaan Seudun lukijoille hyvää pääsiäistä. Jouko Ahonen Venla Koskinen 6 vuotta lähdössä virpomaan. Unto halusi tänä vuonna pukeutua kissaksi. Iida Miekka Tomi Poutanen Pikkuvirpojat Malla 2 vuotta (vas.) ja Pihla 4 vuotta. 28 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu Palmusunnuntai sai iloiset virpojat liikkeelle Unto Loponen lähdössä virpomaan. Onneksi isommat sisarukset lupasivat antaa osan saaliistaan Vienolle ja ystävät osasivat myös lähettää Vienolle herkkuja. Tuttujen luona kiertäminen kerrytti virpojille ison saaliin. Kuvassa Rissasen perheen tämän vuoden virpojat. Nämä virpojat eli Nita ja Siru olivat tänä vuonna kotona vastaanottamassa vitsoja. Pia Hirvonen Susanna Nieminen Saija Rissanen Satu Siltala Anni Määttä Kylmäkoskella Kärpänkiven alueella virpojana toimi Jere ja palkanmaksajana Sirpa Salo. Virpojat Ellen Miekka, 9 kuukautta (vas.) ja Lionel Miekka, 3,5 vuotta, ihailevat virpomissaalista. Eetu Koskinen. Sirpa Salo Pupukorvissa virpoi Alex Ahonen, 2 vuotta. Matias ja Meea (takana) ja Veikko ja Vilja (edessä) lähdössä mummulaan virpomaan. Vieno-parka ei vaan päässyt reissuun mukaan, kun oli vähän kipeänä. Helmi-pupu 7 vuotta (vas.), Paavo-muumio 4 vuotta (oik.) ja Vieno-robotti 2 vuotta. Uljas, Aito, Nooa, Tiitus, Kaius ja Vinsent kävivät virpomassa isomummonsa Eiran
Kokenut. viitanenpia Lämmin kiitos. Paikalliset palvelevat.. (03) 573 7200 www.viialanrakennustarvike.fi myynti@viialanrakennustarvike.fi Kuusilaude Kuusilaude 2,50 2,50 ee 4,90 4,90 ee 5,90 5,90 ee 10-15 cm 10-15 cm 7,00 7,00 ee 7,00 7,00 ee 5-10 cm 5-10 cm 28x95 28x95 28x120 28x120 28x145 28x145 päivävuokra päivävuokra /pv /pv /pv /pv Vuokra: Vuokra: 90 90 ee 120 120 ee 270 270 ee 300 300 ee pe, la, su pe, la, su viikonloppu pe-ma viikonloppu pe-ma viikko viikko Seppälän Seppälän Kiuaskivi Oy:n Kiuaskivi Oy:n kiuaskivet 20 kg kiuaskivet 20 kg Pääsiäiseksi paljuun! Pääsiäiseksi paljuun! 040 773 6473 info@cleanerfuture.fi www.cleanerfuture.fi Tuota omaa sähköä aurinkoenergialla! Juuri sinun tarpeisiisi mitoitettu aurinkoenergiaratkaisu. Luotettu. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 29 Viialasta puuta ja paljon muuta! Riitiäläntie 7, VIIALA • Puh. Pyydä tarjous! Aurinkopaneelit asennettuna – paikallisesti Pirkanmaalta! MARI LIND IL M O IT U K SE N M A K SA JA : M A RI LI N D Lämpimästi luottamuksesta kiittäen! Kiitos kaikille 3129 äänestäjilleni! VEIJO NIEMI Pysytään yhteyksissä! veijo.niemi@ eduskunta.fi M ak sa ja : eh do ka s M AK SA JA PIA VII TA NE N kansanedustaja Osaava
Joukkueet kohtaavat jälleen keskiviikkona Raisiossa Kerttulan liikuntahallin hornankattilassa. Kokenut pelimies hoitaa hommansa luotettavasti, tunnusti kaiken lentopallokentillä nähnyt valmentaja. Kun tuohon lisätään kaksi torjuntaa ja peräti kuusi ässäsyöttöä, ei ole mikään ihme, että yleispelaaja palkittiin akaalaisten parhaana. Kotijoukkue Akaa sai jobinpostia heti aamusta, kun avausottelussa loistanut maajoukkuepelaaja Iiro Vanha oli sairastunut yön aikana ja joutui jäämään sivuun lauTuukka Nyström antain ottelusta. Kaksi edellistä kohtaamista olen joutunut kuumeen takia katsomaan sivusta. Vieskan loppukiri oli lyhyt. Ottelun alussa näytti, että myös iltapäivästä tulisi akaalaisittain hyvin vaikea. Heti kun mies pääsi mukaan, hän pokkasi joukkueen parhaan pelaajan palkinnon.– Tiukkaa oli tänäänkin. – Loimun syöttö aiheutti meille ongelmia, tunnusti kurkkuaan valittanut mutta 62 prosentin tehoilla hyökännyt yleispelaaja. Akaan brasilialaisvahvistus Pedro purjehti upeasti koko kentän läpi, ja Vieska Futsal joutui kaatamaan hänet rangaistuspotkualueella. Kuvassa yleispelaaja syöttää yhden kuudesta suorasta pisteestään. Näissä peleissä kaikki on niin pienestä kiinni, taivasteli Loimun vastaanotossa päävastuun kantanut libero. Akaan päävalmentaja Alejandro De San Bernabé oli huojentunut mies pelin päätyttyä. Akaa Areenan 621 katsojan todistaessa Fazli teki joukkueelleen 26 pistettä ja Jokela omilleen 32. Pallo rankkaripisteelle, ja hetken päästä Pedro kavensi pelin lukemiksi 1–4. Vierasjoukkueen taitavat ulkomaalaisvahvistukset olivat tehokkaita, ja tuntui, että heidän jokainen hyökkäys päättyi joko maaliin tai ainakin loistavaan maalipaikkaan. Akaa-Volley oli saanut kaikki toipilaat tolpilleen ja aloitti kuusikolla, jolla se oli mennyt lähes jokaisessa kauden pelissä. Akaa-Volleyn Ali Fazli vielä haaveilee maajoukkuepeleistä, mutta tämän kauden runkosarjan pistepörssin voitto vei miehen lähemmäs tuota tavoitetta. Harri Mattila. Loimun Joonas Jokela kuuluu myös Suomen maajoukkueen kalustoon. Ottelusarjan tilanne on nyt 2–1 Loimulle. Toisessa välieräparissa kohtaavat jyväskyläläinen hallitseva mestari Kampuksen Dynamo ja espoolainen GFT. Jos Akaa-Volley onnistuu kaatamaan Loimun Raisiossa keskiviikkona, ottelusarjan ratkaisu siirtyy pitkäperjantaille Akaa Areenaan. Vastaanoton kanssa oltiin vähän helisemässä, mutta onneksi saatiin sekin vähitellen kuntoon. Akaa Futsal nousi neljän maalin tappioasemasta voittoon Juha Vedenpää Miesten Futsal-Liigan puolivälierät jatkuivat lauantaina Akaassa. Vieraat johtivat peliä jo 0–4, mutta kotijoukkue nousi lopulta upeaan 6–4 (3–4) -voittoon. 0–4 veti Akaa Areenan hiljaiseksi Lauantain puolivälieräottelu Akaa Areenalla oli ottelu, jonka käsikirjoittamiseksi olisi tarvittu aimo annos mielikuvitusta. Sen aikana Jussi Nyström roikotti vielä pallon kaukaa vieraiden maaliin, ja näin loppulukemiksi kirjattiin hurjan nousun jälkeen 6–4. Yksi hieno suoritus voi kuitenkin muuttaa pelin kulkua paljon. Painavat hyppysyötöt ja järkevät hyökkäykset ovat jääneet lentopallon Mestaruusliigaa seuraavien – ja etenkin vastustajien – mieleen. Näin Eemeli Kouki sai palata yleispelaajan rooliinsa.Akaa-Volleyn yleispelaaja Greg Petty on koko kauden ollut yksi joukkueen kantavia voimia. Molemmilla joukkueilla on huipputason hakkurit. Nummela harhautti vierasjoukkueen tehopelaajan Nelson Bellon ja pääsi laukomaan. Niin ikään räkätaudista toipunut Petty oli vieläkin nenä punaisena. Vieska Futsal iski 0–4-maalin jo ajassa 10.12, ja Akaa Areenalla oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Siihen edellytetään kolmea voittoa. Mielenkiintoista on nähdä, mikä on Rantasen ratkaisu Pettyn kuriin saamiseksi. Mitään mullistavaa ei tarvitse eikä oikein voikaan enää tehdä. – Tiesimme, että ottelun alku on tärkeä, mutta kaverin avausmaali kipsasi meidät pahasti. Akaa Areenan pauhussa Petty onnistui tekemään 34 passista 21 pistettä. Loimun liberona aloitti Esko Vuorinen . Meillä on sopivasti parannettavaa kohti välieriä, De San Bernabé kertoi. Ensimmäisessä ottelussa voiton vieraskentältä hakenut Akaa Futsal oli tyly isäntä Vieska Futsalille. – Näissä peleissä on niin pienet marginaalit. Kun Akaan maalilla Kasper Kangas nappasi muutaman todella huikean torjunnan, lähdettiin tauolle tasaamaan pulssia lukemissa 3–4. Petty teki meidän torjunta-puolustuspelaamisen vaikeaksi tänään. Jos joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Kunnari kaipasi laitureilta enemmän tukea Fazlille, nyt sitä saatiin. Jovan Stankovic osui ensin, ja hetken päästä Ville Koskela tarjoili maalin eteen Aleksi Pirttijoelle varman maalipaikan. Loimun Rantanen puki sanoiksi sen, mikä oli katsomoon nähtävissä. Vierasjoukkue kuormitti hurjasti kärkipelaajiaan, kun taas Akaan valttina oli selvästi tasaisempi peluutus. Peli ei ollut meiltä taktisesti lainkaan hyvä, mutta saamme tästä taas voimaa jatkoon. Himoittu finaalipaikka irtoaa kolmella voitolla. Mohammadreza Beikin tilasto näytti lukemia 19/+12 ja Pettyn peräti 29/+21. Ottelua oli pelaamatta enää 20 sekuntia, kun pallo pelattiin keskialueelle Jussi Nummelalle . Kansainvälisen maajoukkuetoiminnan vuoksi Futsal-Liigan välierät jatkuvat vasta reilun parin viikon päästä. Akaa-Volleyn ja Raision Loimun välieräsarja jatkuu tänään Harri Mattila Akaa-Volley vei välierien kolmannen kohtaamisen Raision Loimua vastaan niukasti lukemin 3–2 (27– 29, 25–22, 25–19, 22–25, 15–12). Akaa sai vähitellen juonesta paremmin kiinni ja onnistui saaamaan vielä kaksi lisäkavennusta ennen taukoa. toipuminen pelikuntoon oli tärkeä osa tämän päivän voittoa. Joitain muutoksia pitää taktiikkaan tehdä keskiviikoksi. Kertoo kuitenkin tästä joukkueesta paljon, että uskomme ei horjunut. Akaa jatkaa näin toisen voiton myötä välieriin, joissa vastaan asettuu kenties se kaikkein suurin mestarisuosikki, runkosarjan voittanut FC Kemi. Tarkka välieräohjelma varmistuu piakkoin. Tämän jälkeen koko toinen jakso oli todellista jännitysnäytelmää. Molemmissa päissä riitti tilanteita, vaikka ihan avausjakson kaltaista hurjastelua ei nähtykään. Jyrkiäinen nappasi sankarin viitan Toisella jaksolla viiden minuutin kohdalla Juhana Jyrkiäinen tarjoili vapaapotkusta Stankovicille paikan, josta serbitaituri ei epäonnistunut. Peli oli tasan. Lopulta Juhana Jyrkiäinen toimitti torjunnasta tulleen irtopallon maaliin, ja Akaa Areena sai todistaa voittomaalin syntyneen. Kotijoukkue rakensi loppua kohden aavistuksen vieraitaan vaarallisemmat paikat, kunnes lopulta rävähti. Tässä ottelussa varmasti Kunnarinkin kainalot kastuivat.– Tämä oli paras välieräpeli toistaiseksi. Ehkä olennaisin syy Akaa-Volleyn voittoon löytyy kuitenkin yleispelaajien tonteilta. Greg Petty ja hakkurit merkittävässä roolissa Valmentajat Akaan Olli Kunnari ja Loimun Mika Rantanen eivät kumpikaan olleet rakentaneet mitään erityistä yllätystä maanantain ottelun avaukseen. Akaa pelaa ensin vieraskentällä Kemissä kaksi peliä, minkä jälkeen sarja siirtyy vähintään yhden ottelun ajaksi Akaaseen vappua edeltävänä viikonloppuna. Totta kai Gregin Greg Petty oli Akaa-Volleyn onnistuja Raision Loimun kaadossa. 30 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu URHEILU Välieräpaikka varmistui lauantaina Akaa Areenalla Juhana Jyrkiäinen nousi Akaan sankariksi lauantaina. Flunssa on häirinnyt molempia joukkueita Loimun Esko Vuorinen oli kahdesta aiemmasta puolivälierästä sivussa flunssan vuoksi. Akaa-Volleyn olisi voitettava, jos se mielii loppuotteluihin
Kiitän jokaista vaalityöhöni osallistunutta. To ve ris eu ra ry Kiitos äänestäjillemme! ARI ARVELA MARJO MÄKINENAAKULA Maksajat: Keskeltä Kenttää Pirkanmaan Parhaaksi ry ja Ari Arvela M A K SA JA : E H D O K AS LÄMMIN KIITOS ÄÄNESTÄJILLE! MARIKA ALA-HERTTUALA Tarja Haapasaari Lämmin kiitos tukijoillemme! Tuukka Liuha Lempäälä Puhutaan arjesta!. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 31 tialau mänty x14Dmm talouslaatu C-24lujuus luokiteltua 48x98mm 2,45€/m 48x123mm 3,10€/m 48x148mm 3,90€/m 48x198mm 5,20€tm Kuusipaneeli STW 28x220mm talouslaatu ----20 pro puukiuas aneeliPr Kattamaa 2,7l 39 9l 79 Betonilaatta 300x300 harmaa KATEPAL (lassie KL Katto huopa -29,90 .,,.,,.. Hirsipaneeli 2DX170 mm valkolakattu C M ak sa ja : S am i S av io LÄMMIN KIITOS! SAMI SAVIO SYDÄMELLINEN KIITOS KAIKILLE MINUA ÄÄNESTÄNEILLE. €/ pkt 3m2/ pkt ts??----=?===. de m . Toivotan kaikille aurinkoista pääsiäistä ja valoisaa kevättä! Ma ks aj a: Yl öj är ve n So s. ---------?----,, 60x60cm Akkuimuri ' 11 .!.L · .! DCL180ZW (runko) • lattia laatta Palovaroitin Opal Carnaby stree 6, 90€ lJ /2 Puhallusvilla 13 kg 19,90€ Villan ostajalle puhalluskone veloituksetta käyttöön
krs) 37830 Akaa Ajanvaraus booksalon.fi/salonki-wiia puh. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Pesulapalvelut Kiinteistöhuollot Kylmälaitehuollot Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. Sarjoitukset . 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14 400 silmäparia joka viikko! 1x30 14 euroa + alv. 32 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu APTEEKKI Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 Kurkelantie 1, Akaa Puh. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINNÄT Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 040 328 1772 / Marko Muista kotitalousvähennys. . Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P. Myös matot. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. ja yrityksille. 044 347 7404 HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Kaikki maanrakennustyöt traktorikaivurilla. Pyydä tarjous! Puh. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. vakiovärit. 9-19, la 9-15 19,90e (Norm./ alin 30 pv hinta 23,25e) Pääsiäisenä olemme auki la klo 9-15 ja ma klo 10-14, suljettu pe ja su. Avaimet . TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 P. Meijerintie 1, 37800 Toijala Meijerintie 1, 37800 Toijala p. www.eijuska.fi P. Remonttiakaa M. 045 181 3391 www.salonkiwiia.fi MEILTÄ HANKOOKIT ja LINGLONGIT AKAAN RENGAS 040 831 1708 Ota haltuun @viialanapteekki Avoinna ark. Myynnissä myös lahjakortit. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com Kiinnostuitko. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 041 319 9311 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . ?????????. yrttienkelisatu@gmail.com 044 9853365 www.yrttienkeli.wordpress.com 0400 987 966 sari@allinapu.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. Kyrölä P. Tuulilasit kaikkiin merkkeihin. 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. 24 % viikko Akaan Tuulilasipiste Akaan Tuulilasipiste Kaukolantie 6, 37830 Akaa 050 3575 365 myynti@akaantuulilasi.fi www.akaantuulilasi.fi Yhteistyössä kaikkien vakuutusyhtiöiden kanssa. Max. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv. 050 562 6215 ma-pe 10-17, la 10-16, su sulj. Kysy lisää! Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. listapituus 3200 mm. PYYDÄ TARJOUS! 4 4 2 4 4 8 3 1 5 L e m p ä ä l ä SP Konetyö Oy Pihaja ongelmapuiden kaadot Maaja piharakentaminen 040 653 7753 www.pirkanmaanpihatyo.fi • Terassit • Valokatteet • Aidat ja Kaiteet Tilaa mittauskäynti. Kiinteistönvälitystä Minna Alahäivälä 045 803 0600 Mikko Levo 040 965 5550 www.houstonlkv.fi. 040 77 22 566 / myynti@kymppikuljetus.fi / www.kymppikuljetus.fi Alueellasi myy ja huoltaa Myös kaikki kylmäalan työt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 045 674 2612 www.hoitolacoconainen.com Pesulapalvelut yksityisille Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. 050 562 6215 p. 8-16.30, p. Maalaukset ja kolarikorjaukset Maalaukset ja kolarikorjaukset AUTOTYÖ AUTOTYÖ M . Lukitukset Hämeentie 46, Toijala, p. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. 040 557 2458 KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. Kerron mielelläni lisää. Kiveniskukorjaukset ilman ajanvarausta. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. Myös matot. Toimitusaika 1-3 vrk. JOUTTUNPÄÄ Kapeakankaantie 465 Kapeakankaantie 465 37900 Akaa 050 362 0500 37900 Akaa 050 362 0500 www.jouttunpaa.fi www.jouttunpaa.fi Terveydenhoidollista jalkojenhoitoa Hoitola Coconainen Vastaanotot Toijala, Viiala, Kylmäkoski, Urjala ja kotikäynnit p. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi 040 737 4499 • info@akaankiinteistohuolto.fi Puhdistamontie 6, Akaa • www.akaankiinteistöhuolto.fi • Muutot Suomessa, Ruotsissa sekä Norjassa • Muuttolaatikoiden vuokraus • Puh. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. JarPitek Oy www.jarpitek.fi jari@jarpitek.fi 0400 540 375 moniosaaja.l.helin@gmail.com SOITA & KYSY! PIHATYÖT (LUMITYÖT JA RUOHONLEIKKUU) PENSAIDEN VUOSILEIKKUUT JA POISKARSINNAT PIENREMONTIT ULKONA JA SISÄLLÄ KIINTEISTÖNHOITO RÄNNIEN PUHDISTUKSET Uusi kauneushoitola Viialassa! Salonki Wiia Torikatu 1 (2. ma-pe 10-17, la 10-16, su sulj. Monipuoliset luontaishoidot hyvinvoinnin tueksi. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone
9-19, la 9-15 19,90e (Norm./ alin 30 pv hinta 23,25e) Pääsiäisenä olemme auki la klo 9-15 ja ma klo 10-14, suljettu pe ja su. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Pesulapalvelut Kiinteistöhuollot Kylmälaitehuollot Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. Sarjoitukset . krs) 37830 Akaa Ajanvaraus booksalon.fi/salonki-wiia puh. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 P. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. Max. Maalaukset ja kolarikorjaukset Maalaukset ja kolarikorjaukset AUTOTYÖ AUTOTYÖ M . MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. Kiveniskukorjaukset ilman ajanvarausta. Monipuoliset luontaishoidot hyvinvoinnin tueksi. Avaimet . Remonttiakaa M. 050 562 6215 ma-pe 10-17, la 10-16, su sulj. www.eijuska.fi P. Kiinteistönvälitystä Minna Alahäivälä 045 803 0600 Mikko Levo 040 965 5550 www.houstonlkv.fi. Myös matot. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Kerron mielelläni lisää. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi 040 737 4499 • info@akaankiinteistohuolto.fi Puhdistamontie 6, Akaa • www.akaankiinteistöhuolto.fi • Muutot Suomessa, Ruotsissa sekä Norjassa • Muuttolaatikoiden vuokraus • Puh. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muista nuohous! Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. Meijerintie 1, 37800 Toijala Meijerintie 1, 37800 Toijala p. listapituus 3200 mm. ?????????. 24 % viikko Akaan Tuulilasipiste Akaan Tuulilasipiste Kaukolantie 6, 37830 Akaa 050 3575 365 myynti@akaantuulilasi.fi www.akaantuulilasi.fi Yhteistyössä kaikkien vakuutusyhtiöiden kanssa. 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 33 APTEEKKI Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 Kurkelantie 1, Akaa Puh. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINNÄT Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 040 328 1772 / Marko Muista kotitalousvähennys. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. JarPitek Oy www.jarpitek.fi jari@jarpitek.fi 0400 540 375 moniosaaja.l.helin@gmail.com SOITA & KYSY! PIHATYÖT (LUMITYÖT JA RUOHONLEIKKUU) PENSAIDEN VUOSILEIKKUUT JA POISKARSINNAT PIENREMONTIT ULKONA JA SISÄLLÄ KIINTEISTÖNHOITO RÄNNIEN PUHDISTUKSET Uusi kauneushoitola Viialassa! Salonki Wiia Torikatu 1 (2. 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv. 041 319 9311 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. ja yrityksille. 044 347 7404 HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Kaikki maanrakennustyöt traktorikaivurilla. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P. Kyrölä P. Myös matot. Lukitukset Hämeentie 46, Toijala, p. 040 557 2458 KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta -hakemistoon! Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14 400 silmäparia joka viikko! 1x30 14 euroa + alv. Pyydä tarjous! Puh. 045 181 3391 www.salonkiwiia.fi MEILTÄ HANKOOKIT ja LINGLONGIT AKAAN RENGAS 040 831 1708 Ota haltuun @viialanapteekki Avoinna ark. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. . 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Myynnissä myös lahjakortit. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. ma-pe 10-17, la 10-16, su sulj. 050 562 6215 p. 045 674 2612 www.hoitolacoconainen.com Pesulapalvelut yksityisille Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. yrttienkelisatu@gmail.com 044 9853365 www.yrttienkeli.wordpress.com 0400 987 966 sari@allinapu.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. Toimitusaika 1-3 vrk. JOUTTUNPÄÄ Kapeakankaantie 465 Kapeakankaantie 465 37900 Akaa 050 362 0500 37900 Akaa 050 362 0500 www.jouttunpaa.fi www.jouttunpaa.fi Terveydenhoidollista jalkojenhoitoa Hoitola Coconainen Vastaanotot Toijala, Viiala, Kylmäkoski, Urjala ja kotikäynnit p. Kysy lisää! Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 040 77 22 566 / myynti@kymppikuljetus.fi / www.kymppikuljetus.fi Alueellasi myy ja huoltaa Myös kaikki kylmäalan työt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. 8-16.30, p. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com Kiinnostuitko. vakiovärit. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. PYYDÄ TARJOUS! 4 4 2 4 4 8 3 1 5 L e m p ä ä l ä SP Konetyö Oy Pihaja ongelmapuiden kaadot Maaja piharakentaminen 040 653 7753 www.pirkanmaanpihatyo.fi • Terassit • Valokatteet • Aidat ja Kaiteet Tilaa mittauskäynti. Tuulilasit kaikkiin merkkeihin
Kortti sisältäisi jonkin toivoa antavan ajatuksen. Jaana Alasentie, Marja Karhu. Osaan tämän päivän ihmisten, myös nuorten, mielenterveysongelmiin on löydetty syy-yhteys sota-ajasta. 03 542 1172 hautakivet@toijalankiviveistamo.fi www.toijalankiviveistamo.fi LISÄNIMIKAIVERRUKSET HAUTAKIVET Hautakiviä vuodesta 1929 Hautauspalvelu Saarimaa Urjalantie 17, Urjala P. armollisuus Toijalan Kiviveistämö Oy Puh. Ke 5.4. Kiirastorstain messu klo 18 Akaan kirkossa. Helppoa ei ole nuorillakaan. Rakkaudella kaivaten Timo ja Anne-Margit, lapset perheineen Liisa ja Jouko Tuulan lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Akaan siunauskappelissa pe 28.4.2023 klo 11. Mielenterveysongelmat, viime aikoina erityisesti nuorten, ovat nousseet laajalti otsikoihin. Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus klo 10 Akaan kirkossa. Kellepä häpeä ei olisi jotenkin tuttu asia. Korjonen s. Valtatie 5, Akaa. Ihminen voi kantaa häpeän tunnetta myös asioista, joihin ei ole voinut itse millään tavalla vaikuttaa. Lasten ja perheiden pääsiäiskirkko klo 10 Kylmäkosken srk-talossa. Kristillisen Työväenyhdistyksen Ristinjuhla klo 15 Metsolasalissa os. Kiitos kaikille suruumme osaa ottaneille ja Ristoa sairautensa aikana auttaneille ja hoitaneille. Vaivuit edestämme rukoukseen. Messu klo 10 Akaan kirkossa. Yksinkertaiselta kuulostava asia, mutta ei aina ihan helppo noudattaa. Iloita nyt, äiti, sielus saahan. Sirpa Piirto, Juha Salmesvuori, Akaan kirkkokuoro, Marketan messuryhmä. Tilanteen on voinut kuitata nopeasti huumorilla tai vaikkapa unohtamalla koko asian. Lilvanen o.s. Lyhyen kirkkohetken jälkeen tarjolla soppalounas. La 8.4. 34 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Tuulikki Moisio Häpeä vs. Itsetunto ja -luottamus ovat nollassa. Mitä. Jeesuksen kuolinhetken rukoushetki klo 15 Viialan kirkossa. Hiljaa elon taakkojamme kannoit. Su 16.4. AKAA Rakkaamme Risto Eino NASKALI s. Viime vuonna seurakunnan toiminta normalisoitui koronapandemian jälkeen. Viialan Lähetystupa on suljettu. Monessa perheessä ei osattu käsitellä sodan traumoja ja ylipäätään tunteita oman jälkikasvun tunnetaitojen kehittämisestä puhumattakaan. Puhumattomuuden taakka siirtyi seuraaville sukupolville. Omasta lapsuudesta maaseudulla 1960-luvulla muistan tiukan kasvatusilmapiirin, jossa asiaa jos toistakin kuului hävetä – vaikkapa itkemistä tai huonoa numeroa kokeesta. Messu klo 13 Viialan kirkossa. Minun kortissani luki: ”Olet tärkeä ja arvokas juuri sellaisena kuin olet” . Itselleni yksi suurimmista oivalluksista tunteiden käsittelyssä tällä elämän mittaisella matkalla on ollut armollisuus niin itseä kuin muita kohtaan. Ovi aukes täydellisten maahan. To 6.4. H äpeästä on ryhdytty keskustelemaan avoimesti julkisuudessa, ja hyvä niin. Su 9.4. 040 725 7418 tai Tiina A. Kastettu: Ilmari Veikko Olavi Kurikka, Aino Eliana Ratamaa. Sirpa Piirto, Heikki Ali-Löytty. Kaanon-yhtye Ukrainasta: Pääsiäisen ajan lauluja Ukrainasta. Monen oloa on kuitenkin helpottanut tietoisuus siitä, mistä häpeän tunteet kumpuavat ja ettei ole tunteidensa ja häpeänsä kanssa yksin. Lähetystyöstä innostuneet klo 16.15 tervetuloa juttelemaan kevään ja kesän tapahtumista ja ideoimaan uutta! Paikka taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, Toijala. Siinäpä eheyttävä ajatus kaikessa yksinkertaisuudessaan sopisi kiinnitettäväksi kenen tahansa eteisen peiliin! Kirjoittaja on Akaan seurakunnan viestintäasiantuntija. Pääsiäispäivän messu klo 10 Akaan kirkossa. Ortodoksinen Liturgia Tuomaan sunnuntaina klo 10 Akaan seurakuntatalon alasalissa ja yhteiskristillinen Agape-ateria klo 11.45 Akaan seurakuntasalissa. Pe 7.4. Myös Toijalan ja Kylmäkosken kirkoille. Konsertti klo 14 Akaan kirkossa. Tästä aiheesta on kirjoittanut muun muassa yliopistotutkija Kirsi Laurén. Hiljaisen viikon viikkomessu klo 13 Viialan kirkossa. 0400 231 777 Sovitaan aika puhelimitse. Suojaansa otti siivillään, kuiskasi hiljaa: lähdetään. Sirpa Piirto, Heikki Ali-Löytty, Koraalikuoro, Sinikan messuryhmä. p. Vuosikatteeksi muodostui noin 360 000 euroa, joka ylitti poistojen määrän. Akaan seurakunnan viime vuoden tilinpäätös plussalla Tarja Antola Akaan seurakunnan vuoden 2022 tilinpäätös on noin 165 000 euroa ylijäämäinen. Jaana Alasentie, Juha Salmesvuori. Messu klo 18 Kylmäkosken kirkossa. Kuollut: Alfons Osvald Polakovski 89 v, Raili Kyllikki Rantanen 86 v, Anita Asta Päivikki Veräväinen 84 v, Tarmo Sakari Setälä 83 v, Aune Margitta Ahola 80 v. Sirpa Piirto, Juha Salmesvuori, Sinikan messuryhmä. Keskustelukerho klo 13 Akaan alasalissa. Lisäksi viime vuosi oli seurakuntavaalivuosi. 14.6.1935 Sakkola k. On monenlaista painetta ja stressiä. Ke 12.4. Pahimmillaan häpeä on johtanut vakaviin mielenterveysongelmiin. Kirjassaan Häpeästä valoon hän rohkaisee kohtaamaan tuon äärimmäisen vaikean tunteen ja lupaa, että häpeän tunteesta voi vapautua. Rauli Helenius, Juha Salmesvuori, Akaan kirkkokuoro. Muistaen ja kaivaten Paula Riku, Tiina, Saara, Sylvi veli Martti perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunattu 4.3.2023 Viialan kirkossa. 040 709 1691. Sota-ajasta – siitähän on ikuisuus! Isät ja äidit alkoivat sodan jälkeen rakentaa Suomea kovalla työllä. Voit jättää kuolinilmoituksen helposti myös netissä www.akaanseutu.fi tai sähköpostilla ilmoitukset@akaanseutu.fi. Häpeä voi olla hyvinkin epämääräinen tunne sisimmässä. Nuorten iltamessu klo 18 Akaan kirkossa. Maksamme yhä sotien jälkeistä henkistä velkaa. Rakkaamme Elvi Marjatta KULJU ent. Leena Sorsa, Marja Karhu, Kylmäkosken kirkkokuoro. 12.2.2023 Lempäälä Enkeli hiljaa vierellä kulki, kädestä otti, syliinsä sulki. Olen tätä synkkää aihetta pohdiskellut monesti. Luennon päätteeksi jokainen osallistuja sai vetää Toivon kortit -korttipakasta itselleen kortin. Jollekin se on hetkellinen ohi menevä tunne, kun on esimerkiksi tehnyt jonkin pikku mokan tai lipsauttanut suustaan jotain tilanteeseen sopimatonta. Krista Riipinen, Marja Karhu, Kylmäkosken kirkkokuoro. Häpeän vakavampi muoto on taas voinut kulkea ihmisen mukana lapsuudesta aikuisuuteen vaikuttaen kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin, jopa estäen elämästä oman näköistä elämää. Auta armias, jos erehtyi ”kehumaan” itseään jostakin onnistumisesta, se vasta hävettävää käytöstä olikin! Lasten kehuminen ja kannustaminen olivat sen ajan kasvatuskäsityksen mukaan pahasta – ylpistyvät vielä ! Häpeästä on viime vuosina tehty varsin paljon tutkimusta ja kirjoitettu kirjoja. Yömessu klo 23 Kylmäkosken kirkossa. Poistoja kirjattiin noin 196 000 euroa. Sirpa Piirto, Marja Karhu, avustaja Anita Ojala. Viialan Lähetystupa on suljettu. Pappi ja tietokirjailija Miia Moisio luennoi viime viikolla Kylmäkosken kulttuurikirkossa elämänilosta ja toivosta. Sirpa Piirto, Heikki Ali-Löytty, Viialan kirkkokuoro, Virpin messuryhmä. Messu klo 18 Viialan kirkossa. Vuonna 2022 valmisteltiin ja hyväksyttiin muun muassa Akaan seurakunnan kiinteistöja henkilöstöstrategia ja seurakunnalle myönnettiin ympäristödiplomi. 5.6.1935 Lumivaarassa sai kutsun taivaan kotiin 30.3.2023 Akaassa Anteeks uskoit, anteheksi annoit, Rakastaen hetkeen viimeiseen. Ma 10.4. Rauli Helenius, Marja Karhu, Gospelkuoro. Opittavissa kuitenkin. Pakastettua hävikkiruokaa jaossa vähävaraisille Toijalan diakoniatoimistolla, ota yhteyttä diakoniatyöntekijään Marja L. p
Kannusta kanssamme Ilves ja Tappara kohti finaalia! Radiogaalassa palkinnon pokkasi Kiakkoradion pelipäivän juontaja Jani Saari. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 35 89,0 MH z KIAKKORADIO.FI Kiakkoradion pelipäivä on VUODEN PAIKALLINEN RADIO-OHJELMA! Kiitos Ilvekselle ja Tapparalle sekä upeille kuulijoillemme ja yleisöäänestyksessä meitä äänestäneille! Ilveksen ja Tapparan playoffsien ennakot ja selostukset kuulet tuttuun tapaan suorana Kiakkoradiosta (Tampereella FM 89,0 ja muualla kiakkoradio.fi). (Kuva: RadioMedia) ILVES-SELOSTAJA Mikko “Aaltsi” Aaltonen TAPPARA-SELOSTAJA Juha “Linkki” Lindgren
TOIMITUS toimitus@akaanseutu.fi Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. Hakulomakkeita saa Akaan kaupungin verkkosivuilta https://www.akaa.fi/akaa_info/lomakkeet/ Yksityistielain muutoksesta johtuen avustusta myönnetään ainoastaan järjestäytyneille tiekunnille. kotiinkuljetukseen Lempäälän seuduilla! Kivikauppa Qii nettikauppaan: www.qii.fi Suomen suurin KIVIKAUPPA Tarjoukset voimassa 30.4.2023 asti tai niin kauan kuin tavaraa rittää. 8.30-17.00 la. Akaan Seudussa valmistettujen mainosaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä Mainoshinnat Tekstissä 1,45 € /pmm + alv 24 % Lisätiedot: akaanseutu.fi/mediakortti Aineistot Toimitus osoitteeseen ilmoitukset@akaanseutu.fi Valmistettavat aineistot edellisen viikon to klo 12. VARMAPELTI OY 0400 806 275 Saarioispuolen Metsästysseura ry Hirvi ja peuralupia käsittelevä yleinen kokous Juhansalilla to 20.4 klo 18.30. Määräajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei huomioida. Lue paperilehden näköisversiota netissä akaanseutu.fi/nakoislehti Unohtuiko salasana. Puh: 0400 735836. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat Oy-konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Ohjeet löytyvät internetosoitteesta: https://vayla.fi/vaylista/aineistot/digiroad/yksityistietietojen-lisaaminen-digiroadiin Lisäksi on suositeltavaa, että tiekunnat lisäävät/päivittävät tietonsa myös Suomen metsäkeskuksen rekisteriin, josta metsäkeskus voi antaa tietoja muiden metsäja yksityistiealan toimijoille. Lomake löytyy osoitteesta: www.tienhoito.fi/kartta Käykää tarkistamassa tiekuntanne yhteystiedot ja päivittäkää ne tarvittaessa. PL 62 (Turuntie 18), 30101 Forssa tai sähköpostilla jatelautakunta@forssa.fi Lisätietoja antaa jätehuoltopäällikkö Salla Alapirtti, p. Mielipiteet pyydetään toimittamaan 30.4.2023 mennessä jätelautakunnalle, os. mukaan JULKAISIJA PIRMEDIAT OY PÄÄTOIMITTAJA Jarno Keskinen, 044 755 7248 jarno.keskinen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen, 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka, 044 755 7212 ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. Asennettuna. 9-12.30 ja 13-15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. avoinna: ark. YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSET VUODELLE 2023 OVAT HAETTAVISSA Yksityisteiden kunnossapitoavustukset vuodelle 2023 ovat haettavissa 28.4.2023 klo 15 mennessä. Kirjaudu sisään akaanseutu.fi:ssä 2. 03 4141 5336. 36 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu KOKOUKSIA KUULUTUKSIA MYYDÄÄN MYYDÄÄN SEKALAISIA TYÖSUORITUKSIA VUOKRALLE TARJOTAAN Tilaajan ohjeet digilehteen Lisäohjeita: akaanseutu.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. 20€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi MYYDÄÄN Myydään koivuklapia 10 m 3 kuorma. PAINOPAIKKA Sanoma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 170 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 TILAUSHINNAT Hinnat sis. Hallitus RIVI-ILMOITUKSET Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. Jos lainmukainen ehto ei täyty, tiekunta ei ole avustuskelpoinen (Yksityislaki 560/2018, 84§ ja 50§). 010 584 4170 (ark. Jätteenkuljetusalue on nähtävänä Akaan, Forssan, Huittisten, Loimaan, Sastamalan ja Someron kaupunkien sekä Euran, Humppilan, Jokioisten, Kosken Tl, Oripään, Punkalaitumen, Säkylän, Tammelan, Urjalan ja Ypäjän kuntien virastoissa sekä Forssan kaupungin jätelautakunnan kotisivuilla osoitteessa www.jateltk.fi ja Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n kotisivuilla osoitteessa www.lhj.fi. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 e/kk • 3 kk 22,00 e • 6 kk 42,00 e • 12 kk 75,00 e Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta: akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Lue uutisia ja näköislehtiä Akaan Seudun sovelluksella (iOS ja Android) 3. Valmiit aineistot ma klo 10. Mene osoitteeseen akaanseutu.fi/tunnukset 2. 9.00-13.00 Puukiuas NC 20 549 € 1,09 €/m 1,19 €/m ruskea vihreä viistetty Kestopuu 25x95mm Hiekoitussepeli 4,50€/säkki 129€/ 1000kg säkki 10 €/ 3 säkkiä Raekoko 3 6 mm (Muovisäkissä) 20kg Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n jätteenkuljetusalue ajalle 1.7.2023-30.6.2025 nähtävänä Kuntien jäsenillä on mahdollisuus esittää mielipiteensä 30.4.2023 mennessä Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n jätteenkuljetusalueesta ajalle 1.7.2023-30.6.2025. Lisätietoja antaa kunnossapitopäällikkö Samuli Lehti puh. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/min. Forssassa 29.3.2023 Forssan kaupungin jätelautakunta PIIPUNHATUT TALVIHINNOIN! Suojaa piippusi kosteudelta. 040 335 3274, samuli.lehti@akaa.fi Akaassa 27.3.2023 Akaan kaupunki / Tekninen toimi Katso lisää: akaa.fi Vuokrataan Toijalassa KT 4 H + K 89 m² ja KT YKSIÖ 40 m² Tiedustelut 040 831 1708 Qii KIVET, KIVIKORUT, FOSSIILIT, MINERAALIT JA KIVIESINEET Mahd. Yksityistierekisterin tietojen ajantasaisuuden paikkansa pitävyyden tiekunta vakuuttaa avustushakemuksessaan. Mene osoitteeseen akaanseutu.fi/ salasana Muista kirjautua sisään! AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Uutismedian liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Ma–ke klo 9–13 ja sop. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) • 3 kk 44 e • 6 kk 74 e • 12 kk 129 e JATKUVA DIGITILAUS (sis. puh. AVUSTUKSEEN VAIKUTTAVIEN TIETOJEN TARKASTAMINEN Yksityistielain muutoksesta johtuen on tiekunnan hakemuksessaan ilmoitettava, ovatko sen tiedot ajan tasalla maanmittauslaitoksen yksityistie-rekisterissä sekä väyläviraston kansallisen tieja katuverkon tietojärjestelmässä. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. Nuohoojien hyväksymä malli. Lue yksittäisiä uutisia akaanseutu.fi:ssä 2. alv 10%. Tekninen lautakunta päättää avustussumman jakamisesta. 020 7439191 toijalanrakennustarvike@co.inet.. Yksityistierekisteri: https://www.maanmittauslaitos.fi/lomakkeet/tiekunnan_yhteystiedot_ Kansallinen tieja katuverkon tietojärjestelmä: Tiedot lähetetään sähköpostilla osoitteeseen: info@digiroad.fi
huhtikuuta Kino-Jumun kaupasta valitus Elokuvateatteri Kino-Jumun ovet pysyvät pitempään suljettuna kuin osattiin odottaa. Valittajan mielestä asia olisi pitänyt jättää valtuuston kokouksessa pöydälle asiakirjojen puutteellisuuden vuoksi. Nahkialanjärvellä. Vaimo ja kummipojat perheineen onnittelevat Marja Johanna Salonen on valmistunut Hämeen ammattikorkeakoulun Biotalouden yksikön hevostalouden koulutuksesta tutkintonimikkeellä agrologi (AMK). Oheinen aurinkoinen maisema on kuvattu tiistaina 4.4. Porkkanaletut, perunasose, salaatti Lähetä kuva kevään merkeistä Akaan Seutu julkaisee lukijoiden kuvia kevään merkeistä. Viialako Suomen halvin. 1983 Reijo Reunanen täyttää 80 vuotta 7.4.2023. Kunnanvaltuusto teki helmikuussa päätöksen, että elokuvateatteri ostetaan kunnalle. Nakkikeitto, ruisleipä, tuorepala, kouluilla salaatti Keskiviikko 12.4. Halvimmaksi paikkakunnaksi tutkimus osoitti Viialan. Sitruunainen uunikala, perunasose, salaatti Lauantai 15.4. Päiväkodit: kasvissosekeitto, ruisleipä, tuorepala Perjantai 14.4. Siitä on todisteena erään lukijamme toisena pääsiäispäivänä tekemät havainnoit. Kirjaston viikon varatuimmat Akaan Seutu julkaisee viikoittain listan Akaan kirjastojen varatuimmista teoksista. Tutkimuksella selvitettiin, kuinka paljon tavarat ja palvelut, asuminen sekä tavaroiden ja palvelujen noutaminen maksavat eri kunnissa. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 37 TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Irene, Ira, Irina, torstaina Ville, Vilho, Vili, perjantaina Allan, Ahvo, lauantaina Suoma, Suomatar, sunnuntaina Elias, Eelis, Eeli, maanantaina Tero ja tiistaina Minea, Minka, Verna. fi. Onnittelut Valmistuneita Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Ruokalista Akaan koulut, päiväkodit ja vuoropäivähoito Torstaina 7. – Kuka sen vitsin on keksinyt, kysyy epäluuloisin. Kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen toimitus@akaanseutu. Valittaja katsoo myös, että kauppa olisi pitänyt ottaa huomioon talousarviota tai kuntasuunnitelmaa laadittaessa. Hän näki ja kuuli Perälässä leivosen laulelevan, lisäksi samana päivänä hän näki viisi telkkää Lipolla. Ainakaan kaikkia viialalaisia ei tutkimustulos ole vakuuttanut. Mielipiteet kovasti ristissä Viime viikolla televisiouutisissa näyttävästi julkaistu tieto, että Viiala on Suomen halvin paikkakunta, on saanut monen viialalaisen ällistymään. Varatuimmat kirjat viikolla 14: 1) Lucinda Riley, Atlas, Papa Saltin tarina 2) Satu Rämö, Rósa ja Björk 3) Seppo Jokinen, Sen maksaa minkä tilaa 4) Satu Rämö, Hildur 5) Enni Mustonen, Kasvattitytär 6) Lucinda Riley, Kuolema sisäoppilaitoksessa 7) Elly Griffiths, Yöhaukat 8) Anneli Kanto, Haihtuneet 9) Juha Itkonen, Teoriani perheestä 10) Jenni Haukio, Sinun tähtesi täällä: vuodet tasavallan presidentin puolisona Viikon kiinnostavat Aino Leppänen, Tujuin terkuin ope Maikki Harjanne, Rakas Minttu Tiistai 11.4. Koulut: ohrakauralesepuuro, marjakiisseli, ruisleipä, juusto. – Ei niitä sellaisia tutkimuksia tehdä ihan turhaan, kyllä siinä jotain perää täytyy olla, lieventää toinen. Paprikainen lihakastike, perunat, salaatti Sunnuntai 16.4. Ostopäätöksestä on kuitenkin tehty valitus, ja elokuvateatterin kauppa joudutaan lykkäämään ainakin siihen asti, kunnes lääninoikeus on antanut asiassa ratkaisunsa. Niin ikään valitusta perustellaan sillä, että kunnanvaltuusto ei päättänyt määrärahoista elokuvateatterin tämänvuotisiin käyttökustannuksiin. Tieto Viialan halpuudesta perustuu Tilastokeskuksen tekemään vuoden 1980 kalleustutkimukseen. Kevättä ilmassa Sateisesta ja suhjuisesta säästä huolimatta on kevättä ilmassa. Kinkkukiusaus, salaatti Torstai 13.4. Tarja Antola
18.00 Galleriakirkko, Kinnarintie 13C, 37800 Akaa. MLL Viialan yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään 21.4.2023 klo 19.00 Viialan kirjasto Vilkussa, Viiala-salissa. Tilaisuus on kaikille avoin. kaksipäiväiset Toijalan Markkinat perinteiseen aikaan perinteisellä paikalla. Akaan Seudun Kuulo ry Kuuloauto Viialan kirjaston Vilkun pihalla. TaideAkaa ry Teatteriretki Tampereelle. Seikkailu alkaa Pätsiniemessä Ajulantien ja Tapiolantien risteyksestä, jossa on koivuun kiinnitetty reittikartta ja seikkailuohjeet. Ke 5.4. Huhtikuun kerho pidetään Metsola-salissa keskiviikkona 19.4.2023 klo 14.00. Hostel Vekottimessa yhteistyössä Kuntoaskeleen kanssa. Matkan aikana nautitaan retkilounas. 19.00 20.30 Tampere-talo Iso sali. Bussin aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. 0405451354. To 13.4. 18.00 19.00 Miraco Oy, Mastotie 9, 37800 Akaa. Eläkeliiton Kalvolan yhdistyksen äijät: vierailu Nelipyörässä ke 5.4. pian tai 5.5. kokoontumiset 2.5, 9.5, 16.5, 23.5, 30.5, 6.6, 13.6 klo 12.30-13.15 tai 13.30-14.15 hinta 65e. Ma 17.4. Toripaikkoja tarjolla myyjille sekä hyvää tilaa ohjelmalavalla. Ke 12.4. To 4.5. lippu maksamalla 40 e tilille FI24 5472 0450 0303 80 viim. Pätsiniemi. Hinta määräytyy osallistujien määrän mukaan, joka ilmoitetaan myöhemmin. Tervetuloa! Galleriakirkon Ystävät r.y. Kirjailija, filosofian tohtori Paula Havaste kertoo Saarenmaa-sarjastaan. Sääntöjen määräämät asiat mm. To 15.6. Kaikki joukolla reippailemaan ja tutustumaan reitillä oleviin tehtäviin. Paluu Lasimäelle noin klo 18.00. To 20.4. Teemme retken Pyynikin kesäteatteriin katsomaanTäällä Pohjantähden alla. Sitova ilmoittautuminen viim. Metsola-sali. Konsertissa ei ole väliaikaa. Alustajana SDP:n järjestöpäällikkö Pekka Tuuri. Laukon kesäretki. Lisätietoa kevään ja kesän aikana tällä samalla palstalla. Pe 7.4. Perinteistä Pitkäperjantain Ristinjuhlan hartausta vietetään Metsola-salissa 7.4.2023 klo 15.00. Lisäksi arpajaiset ja ajankohtaiset asiat. Ke 19.4. Odottelen sinua silloin Tulestuvalla. Akaan Vasemmistoliitto ry Kiitos! Kiitos kaikille Vasemmistoliiton ehdokkaita eduskuntavaaleissa äänestäneille. Kokouksen lopuksi katsotaan seuran arkistokuvia. Pe 9.6. Kaikille avoin linja-autokierros, jossa tutustutaan Akaan taajamiin ja niiden historiaan. mennessä Tulestuvalla listaan tai Kirsti p.040 5597489. Aikojen takaa nostetaan esiin mielenkiintoisia akaalaisia tai tänne kytkeytyneitä henkilöitä (ei kuitenkaan niitä kaikkein kuuluisimpia). Akaan Sukututkijat ry:n puheenjohtaja Pekka Ahlfors vierailee aiheenaan kuvia ja tarinoita Toijalasta. Kuukausitapaaminen. Tilaisuus on maksuton, kahvitarjoilu. Eläkeliiton Kalvolan yhdistyksen vierailu Porkkalaan 12.4.: lähtö Lasimäeltä klo 8.00 ja Wetteriltä klo 8,45. puh. Osallistumme Akaan Kuulo ry:n konserttimatkalle, joka tarjoaa runoja ja lauluja järjissään pysymisestä runojen sekä musiikin avulla eli Tervettä hulluutta ja elämän juhlaa. Muutama lippu vielä jäljellä. 10.00 16.00 Viialan kirjasto Solmukatu 3, 37830 Akaa. 050 5779791. Lähtö bussilla Viialasta klo 11.45 ja Toijalan S-marketilta klo 12. Heli Laaksonen ja Kyösti Mäkimattila. Tapahtumassa saat myös tietoa kuulosta ja kuulon apuvälineistä. Myynti 4H-toimistolla Haavistontie 7 as.9, Kylmäkoski puh. Viialan Sydän Torikatu 4 Viiala ent. Ma 17.4. Tarjoan pikkusuolaista ja makeaa sekä virvokkeita. Tervetuloa! Pätsiniemen Omakotiyhdistys Pätsiniemen Pääsiäisseikkailu. Ilmoittautumiset Matti Holkerille puh. Aiheena 60-luvun svengaava Hämeenlinna, kuvin ja muisteloin. Paikkoja rajoitetusti. Seuraavat Sampolan liikunnat 14.4. Olet sydämellisesti tervetullut! Lions Club Toijala ry Toijalan Markkinat. 18.00. apteekki. Kahvitarjoilu. Vierailu Porkkalaan. To 27.4. Ma 22.5. Akaan seudun Sukututkijat ry Jäsenillassa henkilöhistoriaa. 19.00 Solmukatu 3, 37830 Akaa. Aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. Testi on suuntaa-antava ja kertoo, onko henkilön kuuloa syytä tutkia tarkemmin. Tervetuloa! Nahkialanvuoren liikuntayhdistys Vuosikokous. Ke 5.4. 11.00 Patavuori. Konserttilipun hinta on 34e lisänä kuljetus, joka määräytyy lähtijöiden mukaan. Myös uudet jäsenet tervetuloa! Kotiseutukierros. puh. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat kävijät! Tarkemmat tiedot toiminnastamme löydät nettisivuiltamme toijala.mll.fi sekä somekanaviltamme. 0400 847939. Ma 10.4. MLL Toijalan yhdistys Tervetuloa mukaan viikkotoimintaamme!. tai pentti.kulla@pp.inet.fi. Ilmoitt. T. Vieraanamme museolehtori Annaliina Granqvist Hml kaupunginmuseosta. Matkan hinta, joka sisältää lipun ja kuljetuksen, on 30 e. Eläkeliiton Kalvolan yhdistyksen kuukausitapaaminen 19.4. Ke 2.8. Ke 5.4. Saamme vieraaksemme vaate-esittelijä Sari Haikan, House of Lola Suomi, mahdollisuus ostaa vaatteita. 040 559 4858 tai marjukka.lauhkonen(at)gmail.com Akaan 4H-yhdistys Myynnissä suruadresseja. alkaen klo 11. Lontilan Seudun VPK Pitkäperjantain Patavuoriretki. Ke 19.4. 13.00 Toijalan tori. Matkalla tutustumme Pramian viinatehtaaseen, jossa on esittelykierros, Kammi-kylään, opastettu tutustuminen Alpon Savanniin, Anne Mattilan Taidekahvilaan Karviassa. Työ jatkuu tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta. MLL Viialan yhdistys Kokouskutsu. Ja taas mennään! Tervetuloa kyläläiset, myös entiset ja uudet jokilaakson asukkaat, Patavuoriretkelle pitkäperjantaina 7.4 kello 11 alkaen! Paistamme makkaraa ja tikkupullaa, juomme nokipannukahveet ja juttelemme niitä näitä. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä ideoidaan uutta kahvikupposen äärellä. Paikalla SDP:n järjestöpäällikkö Pekka Tuuri, joka alustaa aiheesta puolueen järjestötominta/analyysi eduskuntavaaleista. Siirrämme lounasta viikolla pääsiäipyhän takia. O40 571 2759. Lc Toijala järjestää 53. Tilaisuudessa ei väliaikaa. Retken kokonaishinta kuljetuksen kanssa, siitä tieto myöhemmin. 17.00 Hämeenlinna. Ennakkoilmoittautuminen 17.4. Kuuloliiton kouluttamat vapaaehtoiset toimivat Kuuloautossa testaajina. 12.00 Kylätalo. To 4.5. Hinta aikuisilta 10,lapset ilmaiseksi. Tervetuloa! Sääntömääräinen kevätkokous. klo 12.00 Iittalan Kylätalolla Hollaajantie 3. Eläkeliiton Kalvolan yhdistys ry Nelipyörän vierailu. Tarjolla runoja ja lauluja järjissään pysymisestä, iloa ja hyvää mieltä. Ti 2.5. Tervetuloa tutustumaan Pääsiäisseikkailuun. Lisätietoja retkestä kertoo Tulipalopäällikkömme Ilkka Rehuttu 0400509698. 15.00 Toijalan tori ja ympäristö. 11.00 Toijalan Sampolassa, Sampolantie 3. Ilmoittautumiset mahd. Tervetuloa Tulestuvalle, puheenjohtajailtaan torstaina 13.4. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 15.4. Retken kokonaishinta tarkemmin myöhemmin. Seuran kevätkokous pidetään SPR:n Sykkeellä, Valtatie 9, tiistaina 18.4.2023 klo 18. Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan Pekka Tuurin kanssa alustuksen aiheista. heinolapaula@gmail.com) Paulalta, jos haluat testauksen! Tervetuloa selvittämään kuuloasioita! Heli Laaksosen ja Kyösti Mäkimattilan esitys. Vapaaehtoinen kahvimaksu. 9.00 La 10.6. Etelä-Pohjanmaalle. Akaan Sotilaspojat Kesäretki Jokioisten kesäteatteri Tuntemattomaan. Tutustumme uusiin Skoda-malleihin. Kylmäkoski ja Kylmäkosken kirkko. Varaa omasi! Pauli Wiklund sp: pauli.wiklund@pp.inet.fi tai Paula Heinola puh. Ilmoita viimeistään 12.4. Ilmoittautua voi jo heti, mutta viimeistään 20.7. Jorma Rämö puhuu Sanan ja laulun illassa. La 27.5. Kahvitarjoilu. mennessä p. Ti 13.6. Saarelaiset joutuivat elämään elämäänsä annetuissa rajoissa. Esillä sääntömääräiset asiat. Ohjaajana Elina Pennanen, ryhmä kokoontuu 7x 45 min. Lisätiedot ja sitovat ilmoittautumiset 15.4. 10.5. villasukkia, kortteja, koristeita ym. Perinteisesti, jo vuodesta 1997, olemme me Lontilanjokilaakson asukkaat kavunneet Patavuorelle pitkäperjantaina ihailemaan sieltä avautuvia maisemia. Bussikuljetus Viialasta (17.15), Kylmäkoskelta (17.30) ja Toijalasta (17.45). Tule piristäytymään keväiseen iltaan. Teatterin ryhmälipun hinta on 36e ja muutoin 39e. Perinteinen Laukon kesäretki ke 2.8. Soita ja varaa aikasi (0440660603 tai sp. Ohjelmassa kesän taidenäyttely ja Waltteri Torikan Amoree-konsertti illalla klo 18.00. MIELI Akaan mielenterveys ry Heli Laaksosen ja Kyösti Mäkimattilan konsertti. 19.00 Tampere-talon isossa salissa. Reitin varrella on seitsemän tehtävärastia, jotka ovat paikallaan toisen pääsiäispäivän iltaan asti. Bussikuljetus Viialasta, Toijalasta ja mahdollisesti myös Urjalasta. Aurinkoista Pääsiäistä kaikille! Akaan Seudun Kaatuneiden Omaiset ry Tarinalounas poikkeuksellisesti. klo 17.00. Kuva-aiheina mm. mennessä pauli.wiklund@pp.inet.fi tai Paula Heinola 0440660603. Ke 19.4. Tervetuloa! Akaan Reumayhdistys ry Puheenjohtaja ilta. Teatteriretken hinta 50e/ hlö. Sarjan neljä teosta sijoittuvat neuvostoajan Viroon, vaarallisiin vuosiin, jolloin Saarenmaalta vietiin junalasteittain ihmisiä Siperiaan. Akaan Demarit Akaan Wanhat Toverit huhtikuun kerho. Tervetuloa. Akaan Seudun Invalidit ry Vesijumppaa. Muistinne sopukoista saattaa löytyä lisää näitä kiehtovia tarinoita! Akaan Seudun Suomi-Viro Seura ry Saarenmaan vaaralliset vuodet. Teatterissa esitetään musiikkinäytelmä Niskavuori. Kirsti Akaan Seudun Diabetesyhdistys Päiväretki. 14.00 Metsola-sali. 11.00 Viialan Sampolassa. Paikalla on pappi Rauli Helenius ja kanttori Marja Karhu. Tervetuloa! Akaan Seudun Kristillisen Työväen Yhdistys ry Pitkäperjantain ristinjuhla. Aiheina SDP:n järjestötoiminta ja analyysi eduskuntavaaleista. Pe 7.4. Iltaperhekahvila joka toinen keskiviikko (parittomat viikot) klo 16.30-18.30 Sampolassa (Sampolantie 3). 040 8311054 tai Antti Tannille puh. Kuulotesti tehdään henkilöille, jotka eivät vielä käytä kuulokojetta. 18.00 Viialan Sampolassa. Tervetuloa! Akaan Wanhat Toverit Huhtikuun kerho. Su 23.4. 0440660603 Tervetuloa mukaan! Tilaisuus on avoin kaikille. To 13.4. Perhekahvila maanantaisin klo 9.30-12 ja vauvakahvila keskiviikkoisin klo 10.30-13 Laaksolassa (Saunatie 4). tilinpäätös. klo 18 Kerhohuone. Ohjaus Antti Mikkola ja tekstin sovitus Sami Keski-Vähälä. Matkan hinta sisältää kaksi kertaa kahvin ja lounaan noutopöydästä Majaniemen leirikeskus sekä kuljetuksen, ohjelman sisäänpääsymaksuineen ja opastuksineen. 8.00 Lasimäki. Lähemmin www.toijalanmarkkinat.fi. Nahkialanvuoren liikuntayhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään 19.4.2023 alkaen kello 18.00 Miraco Oy:n tiloissa. 38 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu Akaa-Seura ry Kevätkokous. Pe 21.4. 19.00 Akaan kaupunginkirjasto, Köyvärintie 1. mennessä 040 5044 635/Tiina. Kahvitarjoilu. Käsitellään sääntöjen mukaiset asiat. puh.040 845 8819 tai marjukka.nikkila@gmail.com. Lunasta Akaan Seudun Ruskat ry Kerhopäivä. mennessä. Kuuloautossa voit testata kuulosi, jos epäilet sen heikentyneen. Pe 7.4. Kässäkahvila kerran kuussa keskiviikkoisin (8.3., 5.4 ja 3.5.) klo 17.30-19.30 Laaksolassa. Luvassa on Väinö Linnan teokselle uskollinen, visuaalisesti karun tyylikäs ja koskettava elokuvallinen suurteos, joka jatkaa Linnan teosten perinnettä Pyynikillä. Retki on kaikille avoin. Ke 12.4. Suruadresseja 15 e/kpl, tuotto yhdistyksen nuorisotyön hyväksi. Pitkäperjantaina tarjolla hyviä kohtaamisia kahvittelun merkeissä.Voit ostaa myös mukaan kaikenlaisia herkkuja, simaa, munkkeja, piiraita, juustokakkua, pikkuleipiä ja kuivakakkuja. Ke 19.4. Kaikille avoin matka to 4.5. 15.4. com. Kahvitarjoilu. klo 16 alkaen. 040 845 8819 tai marjukka.nikkila@gmail. Tampere-taloon. Lisätietoja ja sitovat ilmoittautumiset: jaana.hellevaara@mieli.fi tai p. 16.00 Tulestupa, Mustanportintie 7, Akaa, Toijala. Kahvitarjoilu. Pääsiäismyyjäiset. Lisäksi käsitöitä mm. Runoilija Heli Laaksonen ja muusikko Kyösti Mäkimattila esittävät runojen sekä musiikin avulla järjissään pysymistä tarjoten yleisölle tervettä hulluutta ja elämän juhlaa
Aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. Ke 19.4. La 22.4. Tervetuloa joukolla mukaan. Keppijumppa, Lauluryhmä Pirteät klo 12.0015.00. Tahdit takaa Suomen ensimmäinen tangokuningas Kauko Simonen sekä Norolan Pojat. Ei ilmoittautumista. Yhdistys järjestää 01.01.2022-23.03.2023 välisellä ajalla tulleille uusille jäsenille infotilaisuuden 13.04.2023 klo 19.00 ToResin kokous/sisäampumaradalla. Salaojat eivät näy, mutta sokkeli kertoo niistä paljon. Menomatkalla ruokailu Seinäjoella. Bussi lähtee Viialan taksiaukiolta klo 12.45, jatkaa Toijalaan, mistä lähtö S-marketilta klo 13. Retken hinta kuorolaisilta 35 e ja muilta 50 e. To 20.4. Su 21.5. 7.30 21.00 Kyrö Distillery Company. Kahvila, arpajaiset, sekahaku. Tiistaina 11.4. Boccia. Su 16.4. Varaa mukaasi harava ja hanskat. Tarjolla on makkaraa, lettuja ja kahvia kastamisen kera. Kahvit klo 10.30. klo 9.00. Aikataulusta ilmoitamme myöhemmin. Kahvitarjoilu. Maksu 11.4. Hallitus Toijalan seudun reserviläiset Pistooliammunnan perusja jatkokurssit. Tervetuloa, makkaranpaiston ja pullakahveiden merkeissä. on Saajanamajalla kevättalkoot yhdessä Akaan Reserviupseerikehon kanssa klo 10.00 alkaen. Ilmoittautua voi jatkuvasti puh. Suuri kiitos. Matkan voit maksaa Toijalan Seudun Sydänyhdistyksen tilille: FI88 5472 0420 1255 83 Viiala-Seura ry Muisteluilta Viialan kirjastossa. klo 17 srk-talon alasalissa terveydenhoitaja Lotta Rupposen jodolla keskustelua ruokavalinnoista ja monipuolisesta ravinnosta. Mieskuoron kevätretki Kyrön Tislaamoon. Alueen kaikki liikkeet ja pajat ovat avoinna. Kokouksen alussa aluepäällikkö Juuso Hyvärinen kertoo VAPEPAN toiminnasta. Teemme Viialan Liikenteen bussilla retken kevättorille Leineperiin. Viialan Työväenyhdistys ry Viialan Työväenyhdistys. Ke 12.4. Viialan Työväenyhdistys kiittää kaikkia vaalityössä mukana olleita ja kaikkia SDP:tä äänestäneitä. La 15.4. Osallistumismaksut kuoron tilille FI45 5472 0420 1134 56, viite 13. Tervetuloa Pääsiäistansseihin. Karllundin kivinavetalla. 050 543 0577. Askarteluja bocciakerho. Myynnissä mm. Ilman kunnon evästä ei tietenkään jaksa. 13.00 Maijan Mökillä. yhteiskuntakerhossa pelataan bingoa. Toijalan Seudun Reserviläiset järjestävät pistooliammunnan perusja jatkokursseja. Myyjäiset Vasemmistoliiton kanssa. Akaan Seutu – Keskiviikko 5.4.2023 39 Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. 19.00 23.00 Voimantalo, Längelmäen kirkkotie 96, Västilä. Toijalan Seudun Maanpuolustusnaiset ry Sääntömääräinen Kevätkokous. Muistelemme pitkaikaista kunnanlääkäriämme Rauni Puntoa sekä terveyssisar Rauha Leinoa (Leinon neiti). Tervetuloa liikkumaan ja viihtymään! Kevätretki Leineperiin. Olemme laavulla klo 11.00-13.00. Paluumatkalla poiketaan Jalasjärvellä Juustoportin myymälässä. Tervetuloa! Johtokunta. com/0400 853 536 tai Orvokki Koukkula 040 542 4102. Lipun varanneet paikalle 17.30. Tervetuloa kaikki jäsenet. Ti 11.4. La 22.4. mennessä Lisätietoja sihteeriltä. To 13.4. Toijalan seudun reserviläiset Veteraanipuiston siivoustalkoot. Ennakkoilmoittaumiset sihteerille kiväärilajit 14.4. mennessä Toijalan Seudun Sydänyhdistyksen tilille: FI88 5472 0420 1255 83 Tervetuloa! Kevään ulkoilupäivä. Retken hinta sis. Hallitus! Edith Piaf. Sisäratakausi lähenee loppuaan, joten on tullut aika selvittää ilma-asemestarit 2023. 040 7146563. Su 23.4. Kaikille avoin tilaisuus. Salaojien tehtävä on pitää talon kivijalka kuivana. 10.00. Talkoon evästys hoituu yhdistyksen puolesta ja mukaan tarvitsee ottaa vain hanskat, harava ja hyvä talkoomieli. Matkan hintaan 40e kuuluu matkat, opastus alueella, ruokailu ja iltapäiväkahvitus. Aurinkoista kevättä kaikille! Perinteiset Veteraanipuiston siivoustalkoot järjestetään torstaina 20.4.2023 klo 17.00 alkaen. Ke 12.4. Sääntömääräinen kevätkokous.Tervetuloa! Retki Lasija rautatiemuseoon on peruttu. ilmakiväärisekä ilmahirvimestaruus ja 23.4.2023 ilmapistoolimestaruuus. Vietämme yhdessä mukavaa liikuntapäivää ohjatun tai vapaan liikunnan merkeissä. Kevätkokous 2023. 18.00 SPR:n toimitila Syke, Valtatie 9, Toijala. Västilän Voima Pääsiäistanssit. Ilmoittautumiset 5.5. Kerromme mm. Ajankohta muuttui keliolosuhteiden vuoksi. Kutsu tulee myös s-postilla. Tarkkuus, siluetti, toiminnallinen ampuminen. 044 722 5100 info@hit-nordic.com Tälle kesälle! Ikkunat ja ovet kotiisi asennuksella tai ilman! MITÄ TEIDÄN SOKKELILLE KUULUU. Lämpimästi tervetuloa! Toijalan Seudun Sydänyhdistys ry Iso Kiitos! Kaikille vaalikeräykseen osallistuneille lahjoittajille sekä kerääjille. Toivomme tasarahaa. Tervetuloa. 10.00 Saajanmaja Syrjäintie 291 37800 Akaa. Yllätysjumppaa Vieras hoivapalvelusta klo 11. To 13.4. Klo12.00 tiistaikerhossa on bingopäivä. Viialan Luoti r.y. Su 9.4. Olethan muistanut haastekilpailuun täyttää liikuntapäiväsi, päättyy 30.4. Tervetuloa mukaan Toijalan Mieskuoron kevätretkelle Kyrön tislaamolle. 18.00 19.00 Viialan kirjasto Vilkku Viiala-sali. 18.00 Viialan teatterilla. Su 16.4. Keväretki Vähäjärvelle Valkeakosken Eläkeläisten kanssa. Tervetuloa! Toijalan Mieskuoro ry. Toijalan Marttayhdistys ry Hyvinvointia ravitsemuksesta opitaan yhdessä. leivonnaisia, saaristolaisleipää linnunpönttöjä ym. 03-3390 0401 | vesivek.fi Pirkkalan Lähitori, tammikuun 2023 ohjelma Akaan Lähitori HUHTIKUU 2023 Kirkkotori 10 Toimintatuokio alkaa klo 10 14.4. Ilma-asemestari 2023 -kilpailu. Pe 7.4 klo 11.00 12.30 perinteiset pääsiäismyyjäiset Sampolassa. Tuolijumppa ja askartelu klo 10.00. Ilmoittautumiset Janne Ahlforsille puh. henkilöistä löytyy ). To 6.4. Viialan Marttayhdistys ry Lähtö katsomaan Kolme iloista rosvoa -näytelmää. Bingo 28.4. Viialan Eläkeläiset ry Sampolassa tapahtuu. Toimimattomat salaojat voivat vaurioittaa alapohjarakenteita ja aiheuttaa jopa sisäilmahaittaa. yhdistyksestä, ammunnasta, yhdistyksen uusista nettisivuista, ym. Viialan Eläkkeensaajat ry Ulkoilupäivä Pumpparin laavulle. To 20.4. Liput 17 e. MTK AkaaSääksmäki ry kevätkokous 12.4.23 klo 18 alk. Lämpimästi tervetuloa! Nähdään infossa! Saajanmajan kevättalkoot. Vaalikeräysvastaava Sinikka Leikkainen, kiitos hyvin sujuneesta organisoinnista. ja pistooli 21.4. 17.00 Köyvärintie 37800 Akaa. Viiala-Seuran kevätkokous Viialan kirjastossa. Valkeakosken teatteri. To 13.4 klo 11.00 johtokunnan kokous. 10.00 18.30. ym. Ke 5.4. mennessä marjatta.a.kivi@gmail. Tervetuloa! (lyhyen alustuksen jälkeen sana on vapaa, sillä hauskoja juttujahan ko. 19.00 ToRes kokous/sisäampumarata Kurkelantie 9 Akaa. sääntömääräiset asiat. Retki Suomen lasimuseoon Riihimäelle sekä rautatiemuseoon Hyvnkäälle on peruttu osanottajakadon vuoksi. Ke 19.4. Kilpailut järjestetään kahtena peräkkäisenä sunnuntaina klo 11.00 alkaen: 16.4. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Viiala-Seura tarjoaa kahvit. Lauantaina 15.4. matkan, lipun ja väliaikatarjoilun on aikuisilta 45 euroa ja lapsilta 25 euroa. Lisätiedot www.toijalanseudunreservilaiset.fi Uusien jäsenten infotilausuus. Ke 12.4. Retkelle lähtö klo 7.30 S-marketin parkkipaikalta. Tislaamolla esittelykierros ja wiski-/gintasting. Akaa. 17.00 19.00 Viialan kirjasto Vilkku Viiala-sali. Iskelmät sekaisin 21.4. Viialan Luodin kevätkokous 2023 pidetään Luodin ilma-aseradalla, Keskuskatu 48, 37830 Akaa, maanantaina 10.4.2022 klo 18.15 alkaen. Varaa maksuton salaojien kuntotarkastus. Kuulohuoltaja paikalla klo 11-12 Sari 040 335 3445 Valitkaa ilmoituslehdeksenne sanomalehti, jonka jokainen rivi luetaan
Nyt puhutaan kattoasio ista! Kevään kutkuttav impia aiheita muun muassa: Tutustu paikalliseen tarjontaan osoitteessa: akaasta.fi Etelä-Pirkanmaan yritysja palveluhakemisto Löydä palvelut Akaasta tyyppi m² mh. 3-4H+K+S 89 133 400 266 800 3H+K+S 94,5 141 500 283 000 4-5H+K+S 108 149 900 299 800 OP Koti Etelä-Pirkanmaa Oy LKV Valtatie 6, 37800 Akaa 010 256 8505 010 255 4488 Nyt ennakkomarkkinoinnissa: Asunto Oy Akaan Villakko on kolmesta yksitasoisesta rivitalosta koostuva yhtiö, joka sijaitsee aivan palveluiden ja rautatieaseman läheisyydessä. Johtokunta. Voiko vanhalle katolleni asentaa aurinkopaneelijärjestelmän. 40 Keskiviikko 5.4.2023 – Akaan Seutu Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. Huoneistovaihtoehdot: Asunto Oy Akaan Villakko Rakentaja / rakennuttaja: Ota yhteyttä ja kysy lisää: KESÄRENKAAT Tmi Markku Tuomi Nahkatehtaantie 10, Viiala 0400 628 933 Rengashotelli 35e. vh. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Erikoisosaaminen Citroen ja Peugeot sekä pakettiautojen huollot ja korjaukset Huollot ja korjaukset 30 vuoden kokemuksella! Puh. Kattoremontti vai kattohuolto. Tuleeko lehtesi oikeaan osoitteeseen. 040 126 1355 Käytössämm e Bosch ja Hellan -diagnostiikk a 010 2290 190 Koivistontie 1 33960 Pirkkala Kev aan suu rin Lumet sulaa – vuotaako katto. Linglong 185/65/15 300e 205/55/16 300e 215/65/16 395e 225/40/18 365e Hankook 195/65/15 350e 205/55/16 385e 245/45/17 430e 225/40/18 480e MTK Akaa-Sääksmäki ry KEVÄTKOKOUS ke 12.4.2023 klo 18 alkaen Karllundin kivinavetalla. Ratkaisut näihinkin kattohuoliin löydät: kattokeskus.fi/kattokeskustelu Katon kuntokartoitus – uhka vai mahdollisuus. Muista tehdä osoitteenmuutos myös meille! Soita 010 584 4170. Sääntömääräiset asiat. Kolmesta eri huoneistokoosta 89-108 m² löydät varmasti sinulle ja perheellesi sopivan kodin