ELY-keskuksen päätös kannustaa nuoria vaikuttajia. Toijalan torille kerääntyi parin tunnin ajaksi hyväntuulisia ihmisiä porisemaan niitä näitä ja kuuntelemaan elävää musiikkia. » SIVU 5 TOIJALAN Valppaan 100-vuotisen olemassaolon kunniaksi sunnuntaina järjestetyssä torijuhlassa nähtiin sitä, mitä järjestäjät etukäteen toivoivatkin. Yleisöjuhlan tähti oli ehta supersankari SuperSam, joka sai nuorimmat osallistujat liikkumaan ja leikkimään. » SIVU 4 AKAAN nuorisovaltuuston aloite mopoilun sallimisesta valtatie 9:n viereisellä pyörätiellä Kylmäkoskella toteutuu. Yksi henkilö loukkaantui lievästi. Palon epäillään saaneen alkunsa tupakantumppiastiasta. Numero 14 Keskiviikko 6.4.2022 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa OTSONTIELLÄ Toijalassa syttyi lauantaina tulipalo rivitalon terassilla. » SIVU 2 Supersankari toi vauhtia Valppaan torijuhlaan teemasivut 9–17 OSTA OMASTA KAUPUNGISTA Pekka Mustonen
Elinvoiman lisäämiseksi tehdyt toimenpiteet muuttuvat luotaantyöntäväksi epäonnistumiseksi, joka maalaa ennemminkin kuvaa kuihtuvasta kuin kasvavasta kylästä. Vernerikin jumppaa, ui ja pelaa kesäisin jalkapalloa, Wähä-Verkkomäki sanoi. Laulaja-kitaristi Joni Valkeejärvi esitti yleisölle niin Aki Sirkesalon kappaleen kuin muitakin suomalaisten suosikkilauluja.. Ansiomitali kullatuin ristein: Roininen Saija, Rämö Harri, Välimäki Jari. Roininen kertoo, että ne on lähetetty tammi-helmikuun vaihteessa kirjeenä Valppaalle mutta eivät ole tulleet perille. Kun kuluttaja ohjaa hankintansa mahdollisuuksien mukaan omalle paikkakunnalle, ollaan turvaamassa palvelutasoa, edistämässä oman kylän elinvoimaa ja sen kautta luomassa edellytyksiä tarjonnan kasvulle. Niistä pennosista syntyy aina lisää hyvinvointia, joka luo paikkakunnalle sen vahvan perustan, jolle tulevaisuus on oikeasti mahdollista rakentaa. SuperSam sai lapset liikkumaan ja seikkailemaan ohjeiden mukaan. Viisivuotias Verneri tuli isänsä Otto Wähä-Verkkomäen kanssa päiväkävelyllä katsomaan, mitä tarjottavaa torijuhlalla olisi heidän perheelleen. Silloin ollaankin jo luomassa omalle paikkakunnalle sekä vetovoimaettä pitovoimatekijöitä. – Emme kuulu Valppaaseen, mutta pyrimme muuten tutustuttamaan Verneriä liikuntaan. Pirjo Järvi ja lastenlapset Jan-Emil Järvi, Emmiina Valli ja Josefina Järvi osallistuivat innokkaasti niin liikuntaan kuin musiikinkuunteluun. ”Hiihtokilpailuista se sitten alkoi” Juhlan juonsivat Valppaan entinen puheenjohtaja Leena Mankkinen ja nykyinen puheenjohtaja Saija Roininen . Kaupungit ja kylät voivat järjestää monenlaista ohjelmaa ja markkinointitempauksia, mutta tehokkaimmin paikkakuntaa markkinoivat sen asukkaat, jota ohjaavat vaikka pienetkin hankintansa omalle kylälle. Haihunkoskelle remontoitava Järvelän liiteri on tästä hyvä esimerkki. Verneri tuli isänsä kanssa viihtymään Akaalainen Otto Wähä-Verkkomäki oli tullut perheineen katsomaan, mitä mukavaa toritapahtumasta löytyy. huhtikuuta kadonneet merkit löytyivät TUL:n piiritoimistosta. Kaupunki remontoi tilan ja etsii tilassa tarjottavia palveluita pyörittämään operaattorin. Tiistaina 5. Mukavansuuruinen yleisömäärä oli tullut nauttimaan yhdessäolosta, elävästä musiikista ja ehdan supersankarin seurasta Toijalan Valppaan 100-vuotisjuhlaan.SuperSam eli liikunnanohjaaja Sami Viitala Ylöjärveltä oli selvästi se ohjelmanumero, joka oli saanut lapsiperheet liikkeelle. Jos kuluttaja niin tekee, on loput kierrätyksestä hyvin helppoa. Kaikki lastenlapset ovat myös liikunnallisia, 7-vuotias Emmiina on Valppaan tanssiryhmässäkin, Järvi kertoi. Muutenhan kaikki palvelutarjonnan ja elinvoiman lisäämiseksi tehtävä työ on ollut turhaa. Se, että niin moni teeman jutuista käsittelee joko uutta tai jollain lailla kehittyvää liiketoimintaa, todistaa monipuolisesta ja eteenpäin menevästä talouselämästä Akaassa. TUL:n sekä opetusja kulttuuriministeriön myöntämät ansiomerkit luovutetaan saajilleen elokuussa järjestettävässä virallisessa 100-vuotisjuhlassa, jossa julkaistaan myös 100-vuotishistoriikki. Kierrätysasioista valistettaessa yritetään vaikuttaa siihen, että jokainen kuluttaja tekee roskasta irti päästäessään oikean valinnan ja päättää pudottaa jokaisen roskan juuri siihen astiaan, joka kyseiselle jätejakeelle on tarkoitettu. Akaalainen Pirjo Järvi lastenlastensa kanssa oli yksi innokkaimpia yleisön joukosta löytyneitä entisiä valppaalaisia. Yrittäjillä on siis uskoa Akaaseen ja akaalaisiin. Sehän se on vanhempien tehtävä. Ja koska hankintoja on kuitenkin tehtävä, miksi niitä ei tekisi oman paikkakunnan parhaaksi. Vahva taloudellinen perusta on jotakin todellista, ei mikään ohimenevä markkinointikampanja tai slogan, jolla yritetään erottua. Myös aviomies harrasti Valppaassa jalkapalloilua. Samalla tavalla jokaisen akaalaisen kannattaisi ajatella, kenelle euronsa luovuttaa sillä hetkellä, kun päästää ne omista käsistään. Pekka Mustonen Valta on kuluttajan kukkarossa T ämän viikon Akaan Seudun sivulta 9 alkaa Osta omasta kaupungista -teema. Osta omasta kaupungista -teemaan oli helppo suunnitella sisältöä. Leena Mankkinen kertasi puheessaan seuran vaiheita historianhämäristä saakka. Hyvinvoiva yritysmaailma on se hyvää ympärilleen luova voima, jonka turvin paikkakunnat menestyvät ja jonka puuttuessa ne kuihtuvat. Paikallisuuden suosiminen eli omasta kaupungista ostaminen on yksi tärkeimpiä asioita, jonka asukkaat voivat tehdä oman paikkakuntansa hyväksi. Samalla tavalla korkeampi palvelutaso helpottaa paikkakunnalle muuttamassa olevien muuttopäätöstä. 2 Keskiviikko 6.4.2022 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Jarno Keskinen Kadonneet ansiomerkit jaetaan virallisessa elokuun pääjuhlassa Aurinko ja supersankari kruunasivat Valppaan torijuhlan Heli Mustonen Edes huhtikuun alun vilpoinen tuuli ei estänyt aurinkoa lämmittämästä Toijalan torille tullutta yleisöä sunnuntaina iltapäivällä. Opetusja kulttuuriministeriön myöntämät liikunnan ja urheilun ansiomerkit Ansioristi: Pigg Kaarlo, Raiski Arja, Vasankari Toivo, Virtanen Arvi, Virtanen Leo. Viisivuotias perheen esikoinen Verneri ihastui heti kättelyssä pomppulinnaan. Rahan valta näyttää voimansa tässäkin. Valppaan entinen puheenjohtaja Leena Mankkinen (vas.) ja nykyinen puheenjohtaja Saija Roininen juonsivat sunnuntaisen torijuhlan yhdessä. Niitä kaupunki ei voi Haihunkoskelle mistään tuoda. Sitten tarvitaan vielä asiakkaat. – Toijala on osoittautunut meidän perheelle nappivalinnaksi asua, täällä on palvelut ja tekemiset kohdallaan, Otto Wähä-Verkkomäki jatkoi. Ansiomitali: Haapakoski Jukka, Kuisma Ulla, Lehmusvirta Kari, Lehmusvirta Päivi, Lehtinen Arto, Passila Jarmo, Penkki Outi, Syrjänen Simo. – Tultiin tänne lasten kanssa etsimään täksi päiväksi tekemistä. Jos nykyiset akaalaiset jaksavat tukea paikallista tarjontaa ja jos uudet, Akaaseen muuttavat kuluttajat saadaan käyttämään akaalaisia palveluita, on vaikea nähdä, miten kaupungin tulevaisuus voisi olla muuta kuin valoisa. Pirjo Järvelle Valppaan toiminta kuului omiin lapsuudenharrastuksiin. Asiakkaiden pitää tehdä tietoinen päätös, että palvelut haetaan Haihunkoskelta tai joltain toiselta, vastaavia palveluita Akaassa tarjoavalta palveluntuottajalta eikä jostain muualta, oman kaupungin ulkopuolelta. Kaupungin elinkeinopalvelut tekee toki työtään edistääkseen akaalaisten yritysten ja sitä kautta akaalaisten asiaa, mutta kaupungin toimenpiteet tarvitsevat tuekseen akaalaisten ostovoiman. Itse olen harrastanut yleisurheilua ja hiihtoa Valppaassa lapsena, nyt en ole enää mukana. TUL:n myöntämät ansiomerkitTUL:n kultainen ansiomerkki: Pertti Tuomela, Leo Virtanen.TUL:n kultainen seuratyömerkki: Saija Roininen, Eero Lehtonen. Nuoretkin saattavat viihtyä paremmin paikkakunnalla, jossa on monipuolisia palveluita tarjolla. – Ensimmäiset urheilukilpailut, jotka olivat hiihtokilpailut, järjestettiin Nahkialanjärvellä jo vuonna 1900, Mankkinen muistutti. Alun perin Roinisen ja Mankkisen tarkoituksena oli jakaa Työväen Urheiluliiton TUL:n ansiomerkkejä seuratoimijoille, mutta myönnetyt neljä merkkiä olivat kadonneet matkalla. Alkujuuret ulottuvat peräti 120 vuoden päähän vuoteen 1902 tai oikeastaan jo 1800-luvun puolelle, tulkintatavasta riippuen
P. Ol em m e m yö s Fa ce bo ok iss a. Maistuvat vaihtoehdot jokaiseen tilaisuuteen. Ylämaankarjan kasvatusta ja lihan suoramyyntiä. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.4.2022 3 Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. klo 11-15. Ei kuljetusta. klo 12.00-15.00 Koulukuja 4, Tarttila www.saarioispuoli.com/ tarttis.html Myytävänä KUIVIA KUUSIHALKOJA Viialassa. 10-14 ja ke 13.4. Seuraa kotisivujamme ja facebookia. Myllytie 3, 37800 Akaa. Ylämaankarjan kasvatusta ja lihan suoramyyntiä. Molempina myyntipäivinä on erittäin runsas valikoima KARITSAA sekä Aberdeen Angus ja Hereford -pihvilihaa. Jonkan luomutila Akaan Kylmäkoskella. Avoinna ma-pe 8-16 AVATAAN PIAN! AVATAAN PIAN! Toijalan Kotipizza MOOTTORITEN RISTEYKSEEN PELLAVATEHTAAN KIINTEISTÖÖN, SIRKESALONTIE 1 Kotipizza Akaa, Toijala Sirkesalontie 1, 37800 Akaa Avoinna: ma–pe 10.30–21, la–su 11–21 kotipizza.fi | Puh. Ennakkotilaukset helpottavat asiointia. Puh. Perinteinen PÄÄSIÄISBRUNSSI su 17.4. Kevään ja kesän juhlat lähestyvät. 040 549 3773 Kovapaalain, hytillinen leikkuupuimuri sekä muita maataloustyökoneita. klo 11-15. klo 15.30 – 18.00 TIEDUSTELUT & VARAUKSET: Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com Osoite: Teristentie 77, 37800 Akaa Tiedustelut ja ennakkotilaukset: Antti Veräväinen 0500 835 084 teristenkartano@gmail.com • Teristentie 77, 37800 Akaa Tervetuloa! Tervetuloa! Pääsiäisen ajan lihanmyynnit la 9.4. Tarjoamme perinteisiä ja uusia herkkuja, suolaista ja makeaa. Lämpimästi tervetuloa toivottelee Lounaspirtin naiset TERISTEN KARTANO HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA & KARITSAN LIHAA Myyntipäivä PE 18.10. Tilamyymälä avoinna lauantaina 9.4. 040 613 9780 Meillä on reilusti asiakaspaikkoja, jos haluat istua pizzan ääreen ihan rauhassa, oikein ravintolaan. Varaa paikkasi tai poikkea brunssille! Myös Takeway! Sontulantie 3 B 2, Akaa sari@allinapu.fi 0400 987 966 www.allinapu.fi Jonkan luomutila Akaan Kylmäkoskella. 040-5669 472 HALUTAAN OSTAA MYYDÄÄN Paikalliset palvelevat.. Tervetuloa! Puh 045 113 0582 Kirkkotie 530, 37910 Akaa www.jonkkahighland.fi SUNNUNTAINA 10.4. (03) 542 1567 www.lounaspirtti.fi toijalan.lounaspirtti@co.inet.fi Tule valmistautumaan pääsiäiseen! PÄÄSIÄISMYYJÄISET 14.4. Paistamme pizzat kernaasti myös mukaan, jos nautit herkkujamme mieluummin noudettuna. Hinta 45€/pinom³. Paikan päälle voi tulla tutustumaan tuotteisiin ja tehdä vasta sitten ostopäätöksen. 14-18. kiirastorstaina klo 12-17. Ja jos tilailet mieluiten kotiovelle tuotuna, sekin hoituu – pizzabiilimme kuljettaa Toijalan alueelle. Muut noutoajat onnistuvat sopimuksen mukaan
Vertailussa pisteytettiin urakan kokonaishinnan lisäksi myös lisäja muutostöiden yksikköhinnat ja alustava työsuunnitelma. Hankintailmoituksen mukaan töiden tulee olla valmiina lokakuun loppuun 2022 mennessä. Puolet katosta purettiin Pelastushenkilöstö sai sammutettua asunnossa olleen palon nopeasti. UUTISET Rivitalopalon epäillään saaneen alkunsa asunnon terassilta Jarno Keskinen Toijalassa Otsontiellä syttyi tulipalo kahdeksan asunnon rivitalossa lauantaina 2. Palon epäillään syttyneen tupakantumppiastiasta. Palopaikalla oli 17 pelastuslaitoksen yksikköä ja poliisi. Mikko Peltoniemi. Myös rakennuksen kattoa jouduttiin purkamaan palon sammuttamiseksi. Hän sai ensihoitoa tilannepaikalla. Palon epäillään saaneen alkunsa yhden asunnon terassilta, josta se pääsi leviämään asuntoon ja taloon jälkeenpäin rakennettuun harjakattorakenteeseen. Kiertoliittymällä kaupunki valmistautuu Lidlin tuloon. Satamatien, Sirkesalontien ja tulevan Vuoritien risteykseen tulee kiertoliittymä. huhtikuuta kolmen jälkeen iltapäivällä. Polttoaineen hinta nostaa kuluja Urakka on Akaan kaupungin ja HS-Veden yhteishanke. Yksi henkilö loukkaantui lievästi hengitettyään savua. Toijalan Kone ja Kuljetus rakentaa Vuoritien kiertoliittymän Tarja Antola Akaan kaupunginhallitus on valinnut Toijalan Kone ja Kuljetus Ky:n Vuoritien alueen kiertoliittymän ja vesihuollon rakennusurakan toteuttajaksi. Toijalan Kone ja Kuljetuksen tarjous oli kokonaistaloudellisesti edullisin. – Toisesta päädystä noin puoleen väliin taloa jouduttiin katto purkamaan, jotta saatiin palopesäkkeet raivattua ja palo sammutettua, pelastustoimia Otsontiellä johtanut palomestari Heikki Havukainen kertoo. Noin puolet Otsontien rivitalon katosta jouduttiin purkamaan palopesäkkeiden raivaamiseksi. Rivitalopalo saatiin sammutettua kello 18.30 mennessä. Koska kaupungin talousarviossa hankkeeseen on varattu 700 000 euroa, kaupungin osuus vaatii vielä 100 000 euron lisämäärärahan. Yksi asunto vaurioitui pahasti, ja osa katosta paloi. Raivaustöitä tehtiin kello 19:ään saakka, jolloin kohde siirtyyi omistajan vastuulle. Kaupunginhallituksen päätöksessä todetaan, että lisämäärärahatarpeeseen vaikuttaa muun muassa yleisen maailmantilanteen aiheuttama kustannusten nousu esimerkiksi polttoaineissa ja urakkaan sisältyvissä materiaaleissa. Palon syttymissyyksi epäillään syttynyttä tupakantumppiastiaa. – Ketään ei jouduttu kuljettamaan jatkohoitoon palopaikalta, vaan hoito paikan päällä riitti, Havukainen täydentää. Kaupunginhallituksen hyväksymästä urakkatarjouksesta kaupungin osuus on 768 504 euroa ja HS-Veden osuus 83 496 euroa. Akaalaisyrityksen tarjoama kokonaisurakkahinta oli 852 000 euroa, mikä on noin 300 000 euroa vähemmän kuin kallein tarjous. Urakkasopimus voidaan allekirjoittaa vasta sitten, kun valtuusto on myöntänyt lisämäärärahan. Pelastuslaitokselta oli kohteessa enimmillään 17 yksikköä. Mikko Peltoniemi Palo oli saatu hallintaan kello 16.50 mennessä. Muihin asuntoihin tuli savuvahinkoja. Asunnoissa oli palon syttyessä yhteensä 7 henkilöä, ja kaikki pääsivät itse poistumaan rakennuksesta. Ketään ei jouduttu kuljettamaan saamaan jatkohoitoa. Hervannan Kaivin Oy tarjosi urakkaa 1 100 000 eurolla, Pimara Oy 894 990 eurolla, Vision Infra Oy 1 157 212 eurolla ja Ylöjärven Kiviset Oy 1 287 600 eurolla. Kiertoliittymä tulee Satamatien, Sirkesalontien ja tulevan Vuoritien risteykseen Toijalaan. Yksi henkilö sai paikan päällä ensihoitoa hengitettyään savua
Keväässä on voimaa. Lataa Akaan Seudun sovellus: 1. Koodi vie sinut Akaan Seudun verkkosivun etusivulle. Varaa maksuton salaojien kuntotarkastus! 03-3390 0401 | vesivek.fi Pirkanmaan Ely-keskus hyväksyi akaalaisnuorten aloitteen Mopoilijat pääsevät vaaralliselta valtatieltä pyörätielle Kylmäkoskella Tarja Antola Akaan nuorisovaltuuston aloite mopoystävällisestä kevyen liikenteen väylästä toteutuu. – Pakko arvostaa sitä, että tämä saatiin nopeasti läpi ja saadaan aikaiseksi, mitä halutaan. Kyseessä on Ely-keskuksen hallinnoima tie. Nuorisovaltuusto teki alkuvuodesta Pirkanmaan Ely-keskukselle esityksen mopoliikenteen sallimisesta Kylmäkoskella Teollisuustien ja Järviöntien välillä, valtatie 9:n suuntaisesti kulkevalla kevyen liikenteen väylällä. 020 7439191 toijalanrakennustarvike@co.inet.. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. Nyt Akaan Seutu ja alueen uusimmat uutiset ovat aina taskussasi. rehtorina Suonenjoella ja Lilja rehtorina Pomarkussa. Koodi vie sinut lataamaan Akaan Seudun uutissovelluksen. Tällaisia osuuksia meillä on muuallakin, Laine kertoo. – Siellä saa silloin ajaa mopoilla jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden seassa. 8.30-17.00 la. Nuorisovaltuuston mukaan mopoliikenteen salliminen kevyen liikenteen väylällä lisää nuorten kouluja harrastusmatkojen turvallisuutta. – Huomaa, että meidät otetaan tosissaan tässä hommassa, Ihantola jatkaa. Mitenköhän sulamisvedet ovat teidän kotitaloa kohdelleet. 3. 3. puh. Nuorisovaltuuston mukaan mopoystävällinen kevyen liikenteen väylä on todettu toimivaksi ja turvalliseksi ratkaisuksi esimerkiksi Akaasta Valkeakoskelle menevällä kevyen liikenteen väylällä. Nuorisovaltuusto tarttui asiaan juuri Ihantolan ehdotuksesta.– Onhan se tietenkin hienoa, että saa jotain konkreettista aikaan ja näin nopeallakin aikataululla, Ihantola sanoo. Rehtorin virkaa tavoittelevat myös Taina Tilvis , Marjo von Essen , Panu Ojala , Markus Hyytinen ja Jori Lilja . Toivo Rusasen mukaan kokemus oli rohkaiseva. Akaan nuorisovaltuuston jäsenet Otto Ihantola (vas.) ja Toivo Rusanen ovat tyytyväisiä, että aloite mopoystävällisestä kevyen liikenteen väylästä toteutuu.ELY-keskuksen mukaan mopoilun salliva liikennemerkki on tulossa kevyen liikenteen väylän molempiin päihin kesään mennessä. Koulussa on 29 esioppilasta, 327 perusopetuksen oppilasta ja 99 lukiolaista. MITÄ SALAOJILLE KUULUU. – Emme näe sille mitään estettä. Arkistokuva Juha Kosonen. Rehtorihakijoista kertoi ensimmäisenä Urjalan Sanomat. Ehjää emme korjaa, mutta tarvittaessa remontoimme ripeästi. Etenkin talvisaikaan 9-tien pientareilla ajo on koettu vaaralliseksi ja hankalaksi raskaan liikenteen ja korkeiden ajonopeuksien vuoksi. Rohkaiseva kokemus Nuorisovaltuuston jäsenet Toivo Rusanen , 16, ja Otto Ihantola , 16, ovat tyytyväisiä, että Ely-keskus hyväksyi aloitteen. Koulua johtaa tällä hetkellä määräaikaisena rehtorina Jenni Santaranta . Ihantola mopoilee itsekin Viialan ja Kylmäkosken väliä ja on huomannut valtatie 9:n vaarallisuuden. rehtorina Kaarinassa ja Von Essen projektisuunnittelijana Tampereen kaupungin perusopetuksen hallinnossa. 9.00-13.00 1,49 €/m 1,59 €/m ruskea vihreä viistetty Kestopuu 25x95mm 4,2m pitkää Jäteastia 240l 52,90€ 6 eri väriä! 12,50 € Muurahaisrasia Cooper 4kpl KEVÄT TULI. Ojala on lukion matematiikan lehtorina Joensuussa, Hyytinen kansalaisopiston vs. Tarja Antola Akaan suurimman koulun apulaisrehtori hakee Urjalaan Tarja Antola Noin 800 oppilaan Viialan yhtenäiskoulun apulaisrehtori Kimmo Metsberg hakee Urjalan yhtenäiskoulun ja Väinö Linnan lukion rehtoriksi. Ryödintie 23, 37800 AKAA Tarjoukset voimassa 13.4.2022 asti tai niin kauan kuin tavaraa rittää. – Varsinkin talvisin mopoilijan täytyy ajaa keskemmällä ajoväylää, mikä aiheuttaa vaarallisia tilanteita ja liikenteen tukkeutumista, nuorisovaltuusto totesi esityksessään. Tutustu Akaan Seudun uusimpiin uutisiin: 1. Tämä antoi itsevarmuutta lähteä tekemään uusiakin päätöksiä, Rusanen sanoo. Eskarit kuuluvat hallinnollisesti varhaiskasvatuksen alaisuuteen. 2. 2. Tienpidon asiantuntija Antti Laine Pirkanmaan Ely-keskuksesta kertoo, että nuorisovaltuuston esitys on käsitelty toimenpidealoitepalaverissa, jossa sille näytettiin vihreää valoa. Tarkastetaanko. Tilvis työskentelee vs. Tutustu Akaan Seudun koko tarjontaan. Sillä jaksolla on kuitenkin jo maatalousajo sallittu, emmekä nähneet mitään syytä, miksi mopolla ajo kiellettäisiin, Antti Laine kertoo.Laineen mukaan mopolla ajon sallivat liikennemerkit tulevat kevyen liikenteen väylän molempiin päihin kesään mennessä. avoinna: ark. Urjalan yhtenäiskoulu ja Väinö Linnan lukio toimivat samassa rakennuksessa. Metsberg on yhteiskuntaopin ja historian opettaja.– Kimmo on ollut meillä yhden lukuvuoden opettajana, Urjalan sivistysjohtaja Juha Salo kertoo. Kimmo Metsberg kertoi keväällä 2020 Akaan Seudulle korona-ajan etäopetuksen sujumisesta Viialan yhtenäiskoulussa. Sivistysjohtaja Salo kertoo, että kevään aikana koululle tullaan rehtorin lisäksi valitsemaan myös apulaisrehtori.Rehtorin valitsee Urjalan hyvinvointilautakunta. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. 6.4.2022 Aurinko nousi tänään kello 6.33 ja laskee kello 20.21
Asiakkailta ei ole tullut palautetta lakon vaikutuksista terveyspalveluihin. sivistysjohtaja Jämsénin mukaan Akaassa on pysyvä tarve vähintään 18:lle vakinaisesti täytettävälle koulunkäynninohjaajavakanssille. Avustajia halutaan vaihtaa ohjaajiksi Lukuvuoden 2022–2023 tukipalveluja sekä esioppilaiden ja koululaisten aamuja iltapäivätoimintaa ei Virve Jämsénin mukaan ole mahdollista toteuttaa nykyisillä ja nyt esitetyillä uusilla vakinaisilla koulunkäynninohjaajavakansseilla. – Linkin alta klikataan kohtaa ”Ensiapu ja kiireellinen hoito”. Päivystys on keskitetty Tays Päivystys Acutaan Tampereelle, ja Valkeakosken yhteispäivystys on suljettu. Valkeakoskella avoinna on vain dialyysihoito. Jotta vakanssirakenteen ja tukipalvelun järjestämistavan uudistamista voitaisiin edistää jo syksystä 2022 alkaen, tulisi henkilökohtaisten avustajien vakansseja Jämsénin mielestä olla mahdollista joustavasti vaihtaa koulunkäynninohjaajavakansseihin. Neuvontapuhelimessa ei tehdä hoidon tarpeen arviointia eikä vastata yksittäisen potilaan hoitoon, terveystietoihin tai terveydentilaan liittyviin kysymyksiin. Kivinen ottaa määräaikaisesti hoitaakseen johtavan ylilääkärin tehtävät Tiina Määtän irtisanouduttua virasta. Kesäajan keskeytys on perusteltua sisällyttää vakinaistettavaksi esitettyihin vakansseihin, sillä kaupungilla ei ole osoittaa työntekijöille koulujen kesälomien ajaksi työtä, Jämsén toteaa. Vain henkilöstöjohtaja voisi sivistysjohtajan esityksestä hyväksyä määräaikaiset vakanssimuutokset. Lehtonen neuvoo akaalaisia tutustumaan Akaan kaupungin verkkosivujen kautta saatavilla oleviin päivystyksellisen hoidon tarpeen arvioinnin ohjeisiin. Lakko koskee muun muassa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymää. Palkaton jakso on jokaisella ohjaajalla kaksi kuukautta, ja kyseisten vakanssien kymmenen kuukauden palkkamäärärahat sisältyvät jo vuoden 2022 talousarvioon. Kaikki tämä nivoutuu yhteen selvityksessä Akaan kaupungin koulunkäynninohjaajien ja henkilökohtaisten avustajien vakansseista sekä koulunkäynninohjaajavakanssien vakinaisesta täyttötarpeesta. Sitä on aiemmin ylityöja vuoronvaihtokieltojen aikana hoidettu esimiesvoimin, Lehtonen kertoo. Tämän jälkeen valtuusto vastuutti marraskuussa 2020 viranhaltijat kartoittamaan sivistyslautakunnan ja henkilöstöjaoston kanssa ratkaisuja Akaan strategian toteutumista uhkaaviin tekijöihin. Havaintojen ja kartoitusten rinnalla Akaan valtuusto päätti viime joulukuussa, että vuoden 2022 aikana valmistellaan suunnitelma luokkakokojen pienentämisestä. – Tässä vaiheessa ei lakon takia ole tarpeen, Lehtonen sanoo. Lakko ei kuitenkaan suoraan vaikuta Akaan perusterveydenhuoltoon, va. UUTISET Hoitajalakon vaikutukset näkyvät Akaassa ensimmäisenä kiirevastaanotolla Jarno Keskinen 25 000 hoitajaa meni lakkoon viime perjantaina, kun Tehy ja SuPer hylkäsivät valtakunnansovittelijan tekemän sovintoehdotuksen. Lisäksi sivistystoimessa on elokuussa 2021 käynnistynyt hanke oppimisen tuen ja inkluusion kehittämisestä. Oona Eskeli Kivisestä johtava ylilääkäri Tarja Antola Apulaisylilääkäri Kaisa Kivinen siirtyy Akaan johtavan ylilääkärin virkaan ajalle 1.4.–31.12.2022. Järjestelyitä potilasturvallisuuden varmistamiseksi ei ole ainakaan vielä tehty. johtaja hoitaja Marja Lehtonen kertoo. Johtavan ylilääkärin hakuprosessia ei tässä vaiheessa pidetä tarkoituksenmukaisena. Ohjaajaresurssin tulevaa kokonaistarvetta on kuitenkin mahdotonta määritellä tässä vaiheessa vuotta tarkasti.– Tukipalveluresurssitarpeeseen vaikuttavat muun muassa kevään aikana valmistuvista, lakisääteisistä pedagogisista selvityksistä saatavat tiedot oppilaiden tukitarpeista, kevään ja kesän aikana valmistuvat oppilaiden erilaiset lääketieteelliset tutkimukset ja niistä saatavat asiantuntijalausunnot sekä keväällä myöhemmin tarkentuvat esioppilaiden ja koululaisten aamuja iltapäivätoimintapaikkavarausten määrät, Jämsén kirjoittaa. Sitten avautuvan sivun alalaidasta löytyy linkki Terveyskylän Päivystystaloon. Sivistyslautakunta oli yksimielinen Jämsénin mukaan henkilökohtaisten avustajien vakansseista luopuminen ja tukipalvelun järjestäminen koulunkäynninohjaajaresurssein parantaisi ja yhdenmukaistaisi palvelun laatua sekä lisäisi palvelun järjestämisen kustannustehokkuutta. Hätätapauksissa tulee soittaa hätänumeroon 112.. Sivistyslautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti. 18 vakanssin vakinaistaminen ei kesäkeskeytyksen takia lisää henkilöstömäärärahatarvetta tälle vuodelle. Siinä yhtenä keskeisenä tavoitteena ja toimenpiteenä on uudistaa koulunkäynninohjaajaja avustajaresurssien käyttöä. – Mutta katsotaan sitten, kun lakko alkaa pitkittyä. – Välillisiä vaikutuksia on. Määräaikaisia ohjaajia on 37 Akaan kaupungilla on tällä hetkellä 37 vakinaisesti täytettyä koulunkäynninohjaajan vakanssia. Jämsén toteaa, että 18 vakanssin vakinainen täyttö on tarkoituksenmukaista toteuttaa 9.8.2022 alkaen.– Kyseisiin vakansseihin on tarkoituksenmukaista sisällyttää kesäajan keskeytys, joka kirjataan työsopimukseen. Vaiheittainen toteutus tukee uudistuksen hallittua toteutusta sekä mahdollistaa kehittämistyön toteutuksen jatkuvan parantamisen periaatteen mukaisesti, Jämsén kirjoittaa. Määttä on vaihtanut työpaikkaa. Kiirevastaanoton lisääntyneenä käyttäjämääränä ne tulevat näkymään ensin. – Tarvittavien muutosten toteuttaminen määräajaksi eli lukuvuodeksi 2022– 2023 tukisi kehittämistyötä ja nopeuttaisi kokonaisuudistuksen toteutumista. Esioppilaille kesällä järjestettävä loma-ajan toiminta pystytään hänen mukaansa toteuttamaan nykyisellä vakinaisella henkilöstöllä. Joustavat, määräaikaiset vakanssimuutokset viranhaltijan toimesta mahdollistaisivat ketterän kehittämistyön edistämisen osana seuraavan lukuvuoden toiminnan suunnittelua ja johtamista. – Tässä vaiheessa lakon vaikutukset eivät ole katastrofaalisesti meillä näkyneet. Sivistyslautakunta käsitteli selvitystä 17. 6 Keskiviikko 6.4.2022 – Akaan Seutu Sivistyslautakunta haluaa vakinaistaa vähintään 18 koulunkäynninohjaajan vakanssia Mikko Peltoniemi Tarkastuslautakunta teki Akaassa vuonna 2020 erityishavainnon Viialan yhtenäiskoulun määräaikaisten työntekijöiden runsaasta määrästä muuhun kaupunkiin nähden. sivistysjohtaja Jämsén esitti sivistyslautakunnalle, että se hyväksyy selvityksen koulunkäynninohjaajien ja henkilökohtaisten avustajien vakansseista sekä koulunkäynninohjaajavakanssien vakinaisesta täyttötarpeesta ja päättää ehdottaa henkilöstöjaostolle selvityksen mukaisia toimenpiteitä määräaikaisen tukipalveluhenkilöstön vähentämiseksi ja tukipalveluhenkilöstön vakanssirakenteen uudistamiseksi lukuvuoden 2022–2023 aikana toteutettavan kehittämistoiminnan kautta. sivistysjohtaja Virve Jämsénin mukaan oppimisen tuen ja inkluusion kehittämistyössä on todettu, että tukipalveluhenkilöstön vakanssirakenteen uudistus olisi lähes välttämätöntä toteuttaa vaiheittain ja ketterää kokeilukulttuuria hyödyntäen. – Mutta aina, jos tuntuu siltä, että on tarpeen lähteä päivystykseen niin sitten tulee lähteä, Lehtonen muistuttaa. Potilaiden tulee hakeutua ensisijaisesti kotikuntansa kiirevastaanotoille ja työterveyteen. – Meidän pitää vastaavasti ottaa terveyskeskussairaalasta kaikki sellaiset potilaat, jotka eivät tarvitse lääketieteellistä sairaalatason hoitoa. Kaupunki ei käynnistä johtavan ylilääkärin hakuprosessia, koska sosiaalija terveydenhuollon uudistus tulee voimaan 1.1.2023, ja sen myötä uusi Pirkanmaan hyvinvointialue aloittaa toimintansa. Lisäksi Tehyn ja SuPerin julistama ylityöja vuoronvaihtokielto vaikuttaa myös meihin. Myös kotisairaalan toiminta täytyy pitää kunnossa, jotta kaikki, jotka eivät tarvitse vuodepaikkaa, voidaan hoitaa kotona, Lehtonen avaa lakon vaikutuksia akaalaisille. Kiirevastaanotto oli jo maanantaina aavistuksen verran kiireisempi, mutta maanantait ovat muutenkin kiireisiä, en osaa sanoa miten paljon lakko vaikutti, Lehtonen kertoo. sivistysjohtaja Virve Jämsénin mukaan oppimisen tuen ja inkluusion kehittämistyössä on todettu, että tukipalveluhenkilöstön vakanssirakenteen uudistus olisi lähes välttämätöntä toteuttaa vaiheittain ja ketterää kokeilukulttuuria hyödyntäen.– Näin voidaan hyödyntää vakanssirakenteen uudistustyössä koko hankekauden ajalta kehittämistyöstä saatavaa tukea. Vakanssimuutokset toteutettaisiin sivistystoimelle talousarviossa 2022 myönnettyjen henkilöstömäärärahojen puitteissa. – Lukuvuoden 2022–2023 aikana saataisiin vakanssirakenteen ja tukipalveluiden järjestämisen pysyvään uudistamiseen arvokasta kokemusta ja tietoa, jonka perusteella olisi mahdollista keväällä 2023 esittää mahdollisia pysyviä vakanssimuutoksia ja vakanssien lakkauttamisia kokonaisuudistuksen edellyttämällä tavalla. Päivystys keskitetty Acutaan Tays Valkeakoskelle ei ole otettu torstaista lähtien uusia potilaita. Kokouksessa Jämsén muutti esitystään niin että siihen lisättiin kohta, jonka mukaan sivistyslautakunnalle tuodaan viimeistään kesäkuussa 2022 kouluja luokkakohtainen selvitys lukuvuodelle 2022–2023 varatuista koulunkäynninohjaajaresursseista. Ohjeisiin kannattaa tutustua, Lehtonen vinkkaa. Vs. Ohjeiden etsintä aloitetaan kaupungin verkkosivujen etusivun vasemmassa ylälaidassa olevan ”Terveys”-linkin alta. Esimerkiksi taksia odottavan potilaan luokse ei voida jäädä ylitöinä odottamaan. Lisäksi vaiheittainen uudistusprosessi tukee hänen mukaansa selvityksen laadintaa opetusryhmäkokojen pienentämisestä sekä koulunkäynninohjaajaja avustajaresurssien tehokkaammasta käytöstä ja mahdollisesti saavutettavista säästöistä. Neuvontapuhelin auki Tays avasi lakon aikaisiin palveluihin keskittyvän yleisen neuvontapuhelimen, joka on avoinna joka päivä kello 7.3016. Erikoissairaanhoidon potilaita Valkeakoskelle Valkeakosken terveyskeskussairaalan pitää lakon takia pystyä ottamaan vastaan erikoissairaanhoidosta kaikki ne Valkeakosken, Akaan ja Urjalan potilaat, jotka ovat siirtokuntoisia. Lisäksi on tismalleen saman verran määräaikaisia koulunkäynninohjaajia sekä 28 määräaikaisesti täytettyä henkilökohtaisen avustajan vakanssia. Vs. maaliskuuta. Vs. Maanantai oli kiireinen Lehtonen kertoi tiistaina aamupäivällä, että lakosta huolimatta terveyspalvelut ovat Akaassa sujuneet. Sivistysjohtaja vastaisi siitä, että talousarvioon 2022 varattuja määrärahoja tehdyt muutosesitykset eivät ylittäisi. Uudistus toteutettava vaiheittain Selvitystä esitelleen vs
Kaupunginjohtaja Antti Peltola toivotti kaikki lämpimästi tervetulleeksi, osoitti kaupungin myötätunnon Ukrainan kansalle sotatilanteessa sekä kertoi ensin yleistä Akaasta ja Akaan historiasta. Verkkoasiointi chat-botin kanssa on hyvä esimerkki siitä, kuinka varsinainen asia hoituu, mutta kanssakäymisestä itsestään jää jotenkin omituinen fiilis – tekoälyltä puuttui se jokin. He olivat suunnitelleet lähtevänsä häämatkalle Sansibariin, mutta Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti koko elämän. Annan veli poikineen jäi taistelemaan ja 21–vuotias tytär huolehtimaan vapaaehtoisena alueen eläimistä. Vaarallisuus syntyy kuitenkin siitä, jos haluamme ulottaa tätä ylivertaista apparaattia ongelmiin, jotka ovat aidosti monimutkaisempia ja merkityksellisempiä kuin vaikkapa se, istuako kanssamatkustajan viereiselle penkille puolityhjässä bussissa. Olemme omaksuneet valtavan määrän tällaisia päivittäisten asioiden toimivuutta edistäviä kirjoittamattomia sääntöjä. Pohdittuaan hetken he kysyivät Saaralta, olisiko majoitus vielä vapaana. Tomaatintaimet multaan Isoäiti Nica on istuttanut Raunin kanssa tomaatintaimia. – Sodan alkupäivät olivat kuin olisimme sumussa eläneet. Annan veli ilmoitti perheelle, että lähteä pitää nyt. Kaupunginjohtaja Peltola kertoi lyhyesti myös Akaan harrastusmahdollisuuksista. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.4.2022 7 FORUM AKAA Ossi Heino UUTISET Maalaisjärki sopii johonkin P äivittäistä uutisvirtaa selaillessa ei voi olla huomaamatta, kuinka terveen maalaisjärjen käyttöä peräänkuulutetaan poliittiseen päätöksentekoon, viranomaistoimintaan ja yleisemminkin yhteiskunnallisten ja kansainvälisten asioiden ratkaisemiseen. Ukrainan sotaa paenneet Anna, Anatolii, Solomiia ja Nica saapuivat Rauni Mokan luokse Sansibar vaihtui Viialaan Kukka Salmiovirta Anna ja Anatolii Snizhko suunnittelivat häitään pitkään.– Odotimme aivan erityistä päivää, nimittäin helmikuun 22. päivää. Analysointihalu korvautuu ratkaisujen mustavalkoistumisella. Pääasia tietysti on, että olemme nyt turvassa, vaikka taimet jäivät, Anna toteaa. Nyt Annan ja Anatoliin perheellä on takanaan joitain viikkoja Suomessa. Pariskunnan puolitoistavuotiaalle tyttärelle Solomiialle vaippoja ja ruokaa, paperit sekä vähän vaatteita. Peltolan mukaan yhdyshenkilön kautta voidaan järjestää harrastusmahdollisuuksia Akaan runsaasta lajikirjosta. Suomesta tiedossa vain Savonlinna Puolasta Nica ei olisi enää jaksanut jatkaa eteenpäin. Ylivertaisena kokonaisuuden ymmärtäjänä maalaisjärki on kuin se kuuluisa apteekin hylly täsmälääkkeineen. Kaupungin johto tapasi ukrainalaisia Akaan Seutu Akaan kaupungin virkamiehet tapasivat toissa viikolla Ellilän kievarissa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa Akaaseen tulleita ja Akaassa jo asuvia ukrainalaisia. Totuus valkeni nopeasti. Vs. Mutta päätellessään jonkin yksityiskohdan perusteella koko kuvion luonteen, se itse asiassa estää meitä ymmärtämästä asiaa sen paremmin. Pariskunta päätti suunnata Suomeen.– Liityimme Facebookissa Ukrainalaiset Suomessa -ryhmään, jossa Saara -niminen nainen oli laittanut viestin, että Akaassa voisi majoittua muutama henkilö. Olipa kyse sitten uusien hyvinvointialueiden organisoinnista, maamme turvallisuuspoliittisesta tulevaisuudesta tai vaikkapa ilmaston tilaa koskevista linjauksista, nimenomaan maalaisjärkeä kaivataan. Anna ja Anatolii tyttärensä Solomiian kanssa asuttavat yhtä huonetta ja isoäiti Nica (vas.) toista. Kärsimyksen ja pelon määrä ympärillä meinasi musertaa, kertoo Anna ja näyttää matkalta ottamiaan kuvia. Vaalimainoksissa poliitikot lupaavat tuoda keskusteluihin sen ääntä – asioista kun ei pidä tehdä vaikeampia kuin mitä ovat. Juuri ratkaisukykynsä vuoksi maalaisjärjen käyttöä pitäisi varoa. Kirjoittaja tutkii työkseen pahoja asioita ja tasapainottaa tilannetta vapaa-ajan hyvillä asioilla. Heti kun vain on mahdollista, olisin valmis tekemään töitä, Anatolii pohtii. Ei tällaista voi tapahtua, kiovalaispariskunta pohti. Osaamme pukeutua säähän ja tilanteeseen sopivasti, ymmärrämme antaa julkisissa kulkuvälineissä sopivasti tilaa kanssamatkustajille ja taidamme oikeanlaiset sanamuodot ja ilmaisutavat riippuen siitä, kenen kanssa keskustelemme. Sansibar vaihtui Viialaan. Joku kysyikin meiltä, onko Suomessa edes sellaista kaupunkia, Anatolii kertoo. – Minua pelotti kyllä vähintään yhtä paljon kuin Annaa ja Anatoliia, Rauni naurahtaa. Anna ja Anatoli pakkasivat mukaansa vain välttämättömimmän. Siitä alkoi matka kohti Suomea ja Akaan Viialaa. Ma. Rauni Mokka (toinen vas.) on tarjonnut talonsa ylimääräiset huoneet ukrainalaisperheen käyttöön. – Minulla ei ollut mitään käsitystä, millaisia ihmisiä olisin kotiini saamassa. Anna nauraa, että äiti oli unohtanut pakata matkaan silmälasinsa ja puhelimensa, mutta tomaatintaimensa hän olisi ottanut ja harmitteli kun munakoisot jäivät.– Kaikilla meillä on omat tärkeät asiamme. Pelko haihtui nopeasti – Meitä pelotti ihan kauheasti, emme tienneet keitä tai millaisia ihmisiä kohtaisimme, olisimmeko vaarassa, vietäisiinkö lapsemme meiltä ja miten iäkäs äitini selviäisi matkasta, Anna kertoo.Samaan aikaan Viialassa Rauni Mokka kuuli tyttäreltään Saaralta, että heidän majoitustarjoukseensa oli vastattu. Yhteyshenkilönä toimii sivistystoimen assistentti Saija Roininen . ”Toivomme voivamme olla hyödyksi” Vaikka huoli Ukrainassa olevista sukulaisista on valtavan kova, koittavat Anna ja Anatolii perheineen elää arkeaan Viialassa. Kaipuulle on syynsä, sillä maalaisjärki auttaa meitä selviytymään arkemme täyttävistä pienistä käytännön tilanteista muitta mutkitta. Hänet tavoittaa numerosta 040 335 3085 tai sähköpostilla saija.roininen@akaa.fi. Anna ei tiennyt Suomesta mitään, mutta Anatolii oli käynyt Savonlinnassa kahdeksan vuotta aiemmin ja kehui suomalaisia. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. Peltolan mukaan Akaan kaupunki pyrkii järjestämään asuntoja ja löytämään töitä niitä tarvitseville. – Opettelemme suomen kieltä. Anna ja Anatolii pohtivat, että täytyy päästä kauemmaksi. Rokotuksista ja rokotusohjelmasta nousi paljon kysymyksiä, ja niihin vastasi johtava ylilääkäri Tiina Määttä . Annan iäkäs äiti, Nica , taivuteltiin lähtemään myös. Yhtä aikaa kaikkialla mutta ei varsinaisesti missään operoivan järjen puutteen huomaakin jonkinlaisena tahdittomuutena, kömpelyytenä tai selittämättömänä outoutena. Se ei ole kiinnostunut tietämään tapauksen yksityiskohdista tarkemmin tai puntaroimaan ratkaisuaan useammalta kantilta. Ja mikäpäs siinä – on suorastaan välttämätöntä hyödyntää maalaisjärjen suomaa, nopeasti saatavilla olevaa ratkaisuvarastoa arjen käytännön pulmiin. Sääntötuntemus voidaan lukea maalaisjärjeksi juuri siksi, että kaikkien odotetaan omaksuvan säännöt kirjoittamattakin. Meillä ei ollut mitään tietoa Akaasta. Huomenna voi olla liian myöhäistä, sillä lähes kaikki sillat oli jo pommitettu hajalle, veli kertoi. Kukka Salmiovirta. Maalaisjärjen väliintulo lopettaa ihmettelyn, tukahduttaa paremman tiedon etsinnän ja mitätöi näkökulman avartamisen tarpeen. Kuulimme kyllä pommitukset, mutta olo oli epätodellinen. – Ihmiset ovat mukavia, ja meidät on otettu hyvin vastaan. Toivomme, että voimme hyödyttää Suomea, tehdä työtä, olla avuksi ja hyödyksi tulevaisuudessa. – Ilmasto on aika samanlaista kuin Ukrainassa, Anatolii kertoo. Viranhaltijoiden mukaan on tärkeää saada saapuneista henkilöistä tieto kaupungille, jotta se pystyy vastaamaan palveluiden tarpeisiin. Havainnointi laiskistuu. Maalaisjärjen odotetaan ajavan meidän kaikkien etua, lähestyvän ongelmia suvereenin hyvän näkökulmasta ja päätyvän siten kiistattoman oivallisiin ratkaisuihin. Perusturvajohtaja Elina Anttila esitteli osallistujille Akaan sosiaalija terveyspalveluita. Me olimme asemalla Saaran kanssa vastassa, kun perhe saapui junalla Toijalaan, Rauni kertoo. Siitä olemme kiitollisia. Maalaisjärki taitaa olla eräänlainen kokemuksen kautta hioutunut ratkaisumekanismi, joka salamannopeasti väittää ymmärtävänsä, mistä on kysymys, ja rientää kertomaan oikean vastauksen. sivistysjohtaja Virve Jämsén kertoi varhaiskasvatuksesta ja koulutoimesta sekä valmistavasta opetuksesta Ukrainasta turvaan tulleille. – Matka Kiovasta junalla Lviviin ja sitten bussilla Varsovaan oli kaoottinen ja hirveä. – Huoleni haihtui melkein heti nähtyäni heidät. Lukee sen kummasta päästä tahansa, se on sama, Anna nauraa.Anna ja Anatoli menivät naimisiin kauan odottamanaan päivänä
Pitkään kylmillään olleessa ja kaupungin omistamassa betonitiilirakennuksessa on ollut muun muassa navettaja varastotiloja, vanha puukiukaalla ja vesipadalla varustettu sauna ja yläkerrassa kolmireikäinen huussi.Viialan kunta osti 2000-luvun alussa alueen rakennuksineen ja möi viereisen omakotitalon sille lohkottuine tontteineen yksityiselle ennen Akaan kaupungin perustamista vuonna 2007. Kunnossapitopäällikön tehtäviä ei voida tekninen johtaja Jaana Kootan mukaan siirtää muiden työntekijöiden hoidettavaksi, ja vakanssin täyttö mahdollisimman nopeasti on tarpeellista, jotta alueiden kunnossapito -tehtäväalueen esimiehen tehtävät pystytään hoitamaan. Keskustaa edustava Schulze Steinen käytti omia varoja 9 106,15 euroa, yksityishenkilöiltä saatua tukea 6000 euroa ja puolueyhdistyksiltä saatua tukea yhteensä 798,10 euroa. Kootan tekniselle lautakunnalle tekemän esityksen mukaan kunnossapitopäällikön kelpoisuusvaatimuksena on insinöörin (AMK) tutkinto/vastaava tutkinto tai muu virkaan soveltuva tutkinto sekä laaja kokemus alueiden kunnossapidon tehtävistä. Vaalirahailmoituksen mukaan 235 euroa oli Vaittisen omia varoja ja 150 euroa puolueyhdistyksiltä saatua tukea. Viran vuosittaiset palkkauskustannukset 23 prosentin henkilöstösivukuluilla ovat noin 55 000–60 000 euroa. Haihunkosken liiterin osalta toteutukseen liitetään myöhäisemmässä vaiheessa kunnallistekniikan rakentaminen sekä wc-tilat, rakennuttaja-asiantuntija Kari Turva Akaan kaupungilta kertoi. Korjattavaan rakennukseen ei tule kahvilatilaa Järvelän liiterin hinta tuplaantui, eikä raha välttämättä riitä vessoihin Mikko Peltoniemi Akaan kaupunki korjauttaa parhaillaan Viialassa Haihunkosken rantamaisemissa seisovaa, Järvelän liiterinä tunnettua taloa. Ensimmäinen vaihe oli kaupungin mukaan ollut suunnitteluvaihe, vaikka piirustuksissa uuden saunan ja takkahuoneen kohdalla lukee Muutosvaihe 1. Mikäli tiloihin rakennettaisiin kunnallistekniikka ja lämmin wc-tila, lisäkustannus maanrakennustöineen ja liittymineen olisi noin 12 000 euroa. Entisestä pukuhuoneesta ja saunasta on purettu seinät, katto, lattiat ja lauteet. 22. Vaittisen äänipotti oli 456 ja Pulkkisen 419. Liiteri ja ranta-alue periytyivät Akaalle, ja parin viime vuoden aikana on ryhdytty suunnittelemaan alueen kunnostamista ja elävöittämistä. Edeltäjä lähti viime vuoden toukokuussa Kaupungin kunnossapitopäällikkö irtisanoutui koeajalla Jarno Keskinen Akaan kaupungin kunnossapitopäällikkö Toni Helin irtisanoutui virastaan 25. Hänet oli valittu tehtävään vuoden 2019 lopulla. Teknisen lautakunnan syyskuussa 2021 tekemän päätöksen mukaan virassa noudatettiin kuuden kuukauden koeaikaa. 29. maaliskuuta. – PTS sisältää esimerkiksi tulevat korjaukset ja kunnossapitosuunnitelman mukaiset toimenpiteet. Kokonaiskulut olisivat siis enintään 30 000 euroa. maaliskuuta Akaan kaupunki käynnisti avoimen haun löytääkseen toimijan, joka vastaa tulevan sauna-kahvilarakennuksen toiminnasta ja ylläpitää Haihunkosken viihtyisää ympäristöä kauden 2022 ajan. Vessojen tulevaisuus on kuitenkin auki.– Kunnallistekniikka kun tehdään kesän aikana, niin määrärahojen puitteissa katsotaan myös wc:tä. 8 Keskiviikko 6.4.2022 – Akaan Seutu UUTISET Mervi Pulkkisen aluevaalikampanja oli lähes kuusi kertaa kalliimpi kuin ääniharava Kirsi Vaittisella Tarja Antola Hyvinvointialueen valtuutettujen ja varavaltuutettujen oli tehtävä vaalirahoitusilmoitus viimeistään maanantaina 28. Saunasta oli purettu myös seinäpaneelit ja lauteet, ja muun muassa tulevan wc-tilan sisäseiniin oli lisätty tukirakenteita. Rakennuksen alavirran puoleiseen päätyyn on tulossa avointa tilaa ja varasto. maaliskuuta, jolloin betonilattioita oli purettu pois saunasta ja muista tiloista. Viime vuonna Järvelän liiterillä ei kuitenkaan rakennettu vielä mitään. Tällä hetkellä rakennukseen ei tule vesijohtoa, mutta vesi ja viemäröinti toteutetaan liittymällä kunnallistekniikkaan.Korhosen mukaan tämänhetkinen kustannusarvio niistä töistä, joita rakennuksessa tänä keväänä tehdään, on noin 60 000 euroa. Mikko Peltoniemi. Rakentamisen piti alkaa viime vuonna Arkkitehti Mikko Uotilan 21.4.2021 valmistuneen pohjapiirustuksen mukaan uudestisyntyvän rakennuksen ylävirran puoleiseen päätyyn on tulossa kiukaalla ja vesisäiliöllä varustettu sauna sekä takkahuone, eteinen, varasto, wc ja siivouskomero. Akaan Seutu kävi Järvelän liiterillä 24. helmikuuta. Kunnossapitopäällikkö toimii alueiden kunnossapito -tehtäväalueen esimiehenä ja vastaa tehtäväalueen johtamisesta ja kehittämisestä teknisen johtajan alaisuudessa. Kustannusarvio kasvoi 60 000 euroon Tammikuussa 2022 Akaan Seutu uutisoi, että Järvelän liiterin korjaus etenee toiseen vaiheeseensa. Kahvilatilaa rakennukseen ei Korhosen mukaan tässä vaiheessa tule, eikä hänellä ole kahvilatoiminnan paikasta tietoa. Koeaika olisi päättynyt maaliskuun 2022 lopussa. Jaana Koota esitti lautakunnalle, että se päättää julistaa kunnossapitopäällikön vakituisen viran välittömästi julkisesti haettavaksi ja nimeää viran täyttöä valmistelevan työryhmän. Varat kuluivat vaalimainontaan lehdissä (679,62 euroa) ja tietoverkoissa (409,30) sekä ulkomainontaan (1028,60), vaalimateriaaliin (56) ja mainonnan suunnitteluun (109,99). Vaittinen pärjäsi vaaleissa 385 eurolla, kun Pulkkinen käytti kampanjaan 2 283,51 euroa, mikä on lähes kuusi kertaa Vaittista enemmän. Sairaanhoitajana työskentelevän Vaittisen vaalirahat kuluivat mainontaan lehdissä. Helin aloitti tehtävässä vasta syys–lokakuun vaihteessa 2021. Henkilöstöjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori myönsi viralle täyttöluvan samana päivänä, kun Helin irtisanoutui. Suunnitelman mukaan kaupungin piti viime vuoden aikana kerätä käyttäjäkokemuksia, ja tämän vuoden aikana suunnitelmissa oli toteuttaa rakennuksen kosken puolelle myös puinen terassialue. Muuten päätös noudatti esitystä.Akaan edellinen kunnossapitopäällikkö Jukka Palonperä irtisanoutui 20.5.2021. Lautakunta tarkensi kelpoisuusvaatimusta niin, että kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva tutkinto. Kaupunki myönsi omistamansa rakennuksen kunnostukseen, terassin rakentamiseen ja käyttötarkoituksen muutokseen ensin poikkeusluvan ja sen jälkeen rakennusluvan 7.9.2021. Yhtään akaalaista ehdokasta ei tammikuun aluevaaleissa valittu Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuustoon, mutta sosialidemokraattien Kirsi Vaittinen ja keskustan Mervi Pulkkinen ylsivät varavaltuutetuiksi. Akaalaisista ehdokkaista Vaittinen sai eniten ääniä sekä Akaassa että yhteensä koko Pirkanmaalla. Korjauksiin oli tammikuussa varattu 20 000 euroa Akaan kaupungin tämän vuoden talousarvion PTSeli pitkän tähtäimen suunnitelma -korjausten määrärahasta. Järvelän liiteriin tehdään muun muassa sauna ja takkahuone. maaliskuuta kaupungin kiinteistöpäällikkö Jyrki Korhonen kertoi, että rakennukseen tehdään nyt sauna, wc ja oleskelutila, jotka ovat valmiina tulevan kesän aikana. Pulkkinen työskentelee ammatillisena opettajana.Pirkanmaan aluevaltuustoon valituista eniten rahaa vaaleihin käytti valtiovarainministerin erityisavustajana työskentelevä valkeakoskelainen Petra Schulze Steinen , jonka kampanja maksoi 15 904,25 euroa. Yli tonni ulkomainontaan Pulkkisen vaalirahoituksesta omia varoja oli 1 783,51 euroa ja yksityishenkilöiltä saatua tukea 500 euroa. Tähän tulee varastotilaa. Teknisen lautakunnan esityslistalla kerrottiin huhtikuussa 2021, että rakennuksen saunan ja sen oheistilojen kunnostaminen on mahdollista toteuttaa niin, että tilat saadaan käyttöön kesän aikana. Haku päättyy perjantaina 8. huhtikuuta. Tekninen lautakunta merkitsi tiedokseen Haihunkosken alueen kehittämisen periaatteet 28.4.2021, jolloin kunnostamisen ensimmäisen vaiheen kustannusarvio suunnitelman mukaiseksi oli noin 16 000–18 000 euroa
» SIVUT 10–11 K-MARKET Maukas sai huhtikuun alussa uuden kauppiaan. Ylämaankarjan kasvattamista jatkaa tilan tytär Kaisa Franssi yhdessä miehensä Matti Franssin kanssa. Syksyllä kurpitsojen toivotaan palaavan puutarhalle punnitukseen. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.4.2022 9 Osta omasta kaupungista Osta omasta kaupungista JONKAN tilalla tehtiin maaliskuussa sukupolvenvaihdos. » SIVUT 12–13 PALKINPÄÄN Puutarhan uusi omistaja Jenni Mieto jakaa asiakkailleen 300 kurpitsantaimea kasvatettaviksi. » SIVU 17 Tarja Antola. Teemu Alitalo kertoo tulleensa Viialaan pitkäksi aikaa ja pyytää akaalaisilta vinkkejä sopivista perheasunnoista
Käykäähän tutustumassa. Kurkelantie 1, Akaa Puh. – Pojat tykkäävät hoitaa eläimiä ja kesyttävät vasikoita. Kaikki liha myydään pakasteena suoramyyntinä joko Reko-lähiruokarenkaan kautta tai tilamyymälästä. (03) 542 2069, (0400 788 069) Hiustenleikkaukset ilman ajanvarausta! Palvelemme Teitä: Sari, Päivi, Pirjo ja Jasmi • Tuotemyynti • Lahjakortit Parturi-Kampaamo SARI VEHMAS Ma-pe 9-17, la 8-14 tai sopimuksen mukaan. – Ei ylämaankarjaa tarvitse pelätä, mutta kunnioitus eläintä kohtaan pitää olla, ja niitä pitää osata lukea. Perheeseen kuuluu kaksi poikaa, 4-vuotias Vilho ja 2-vuotias Oiva . Aiemmin päiväkodissa työskennellyt Kaisa, 31, on nyt täysipäiväinen viljelijä. Kesäisin tila on osallistunut lähiruokatapahtumiin ja järjestänyt avoimien ovien päiviä. – Moni kehuu lihan makua. Kaisalla on myös ollut hevosia tilalla yli kymmenen vuotta. Parhaillaan hän suorittaa nuoren viljelijän tukeen sekä luomutuotantoon vaadittavia opintoja. Nuorempi viihtyisi tuntitolkulla traktorissa, Kaisa Franssi kertoo. Silloin tuomme vasikan katokseen pahnoille, Kaisa Franssi kertoo. Pohjanmaalta kotoisin oleva Matti on koulutukseltaan koneinsinööri. (03) 542 4059 Avoinna: ma suljettu ti–pe 9.30–17 la 9.30–13 Pätsiniementie 9, Akaa puh. Ylämaankarjaa (Highland cattle) eli tuttavallisemmin haikkuja tilalla on ollut vuodesta 2011 lähtien. Myös Vilho ja Oiva viihtyvät vanhempiensa mukana maatilan töissä. Ylämaankarja kasvaa hitaasti eikä kasva niin suureksi kuin muut liharodut, Kaisa Franssi toteaa.Franssin mukaan asiakaskunta muodostuu ihmisistä, jotka haluavat ostaa suoraan tuottajalta eettisesti ja luonnonmukaisesti tuotettua lihaa. parturi kampaamo Kurkelantie 1, 37800 Akaa Tuija Mäenpää (03) 542 1368 nettiajanvaraus: www.hairway.fi Osta omasta kaupungista Osta omasta kaupungista Kaikki luomuliha menee suoramyyntiin Franssit isännöivät Jonkan ylämaankarjatilaa Kylmäkosken Taipaleella Tarja Antola Kylmäkosken Taipaleella sijaitsevalla Jonkan tilalla odotellaan ylämaankarjan kasvavan tänä keväänä 17 vasikalla. Nuoremmat emolehmät vetäytyvät yleensä poikimaan metsään, mutta pisimpään tilalla olleet emot eivät viitsi vaivautua kauemmas vaan jäävät mieluummin katokseen. Toijalan Yrittäjät kannustavat käyttämään paikallisten yritysten palveluita ja tuotteita. Sisua silittämässä oli 2-vuotias Oiva.. Franssiloilta Fransseille Kaisa ja Matti Franssi ovat Jonkan tilan uudet omistajat. Suurista sarvistaan ja pitkästä karvastaan tunnetun ylämaankarjan lisäksi joukkoon mahtuu yksi sarveton galloway-sonni, Sisu, jonka tarkoituksena on periyttää sarvettomuutta. Matti, 32, jatkaa projektipäällikön töitä kodin ulkopuolella mutta auttaa myös tilalla. Kova usko yrittämiseen Ajatus tilan jatkamisesta vahvistui Kaisa ja Matti Franssilla siinä vaiheessa, kun he päättivät rakentaa kodin Taipaleelle, Jonkan päätilasta lohkotulle tilalle. Ylämaankarjan lisäksi Jonkan tilalla on yksi sarveton galloway-sonni, Sisu, jonka väritys tuo mieleen pandan. Fransseille tila siirtyi sukupolvenvaihdoksella maaliskuun alussa Kaisan vanhemmilta Jukka ja Tuija Franssilalta , jotka pitivät tilaa 17 vuotta. Eläkkeellä olevat Franssilat jatkavat asumista tilan vanhassa päärakennuksessa. Viihdyn maalla ihan hyvin, hän sanoo. – Poikimisen ne hoitavat aika hyvin itse, mutta vasikoiden kanssa tarvitaan joskus apua varsinkin, jos keväällä sattuu olemaan kylmä ja kostea keli. Makuun vaikuttaa se, että eläimet saavat olla vapaana ympäri vuoden, liikkua isolla alueella ja syödä nurmirehua. Tervetuloa ostoksille. Hänellä ei ole maatilataustaa, mutta tilanpito kiinnostaa.– Ihan innolla sitä on tässä seurattu pidemmän aikaa. Hämeentie 69, 37800 Akaa (03) 542 1441 Jäsenyys kannattaa TOIJALA Yrittäjät Yrittäjät Akaasta löytyy vaikka mitä. Tällä hetkellä niitä on kaksi.Lähihoitajan koulutuksen lisäksi Kaisa on opiskellut eläintenhoitoalaa. Sisu on sarveton sonni Jonkan luomutilalla on 60-päinen karja. Hurjista sarvistaan huolimatta ylämaankarja on luonteeltaan rauhallista. Lihan makua kehutaan Tilalta lähtee teuraaksi yksi eläin kuukaudessa. Galloway on ylämaankarjan tapaan skotlantilaista alkuperää. Ruoka karjalle tulee omilta viljelyksiltä lukuun ottamatta pientä määrää ostoluomukauraa, jota käytetään herkkuna, kun eläimiä toteutetaan ihmisiin tai tehdään hoitotoimenpiteitä. (03) 5421095 Toijala https://kauppa.toika.com Langat ja välineet monenlaisiin käsitöihin! Palveleva ja monipuolinen eläintarvikeliike Akaassa. Toikan ilmoitus Akaan Seutuun 6.4.2022 (82 x 50 mm): TOIKA-MYYMÄLÄ ma pe klo 8.30-16.30 Haittilantie 4 A, p. 10-17, la 10-14. Kahdeksasta kaksosvasikasta kuusi jäi henkiin. Varsinkin emot ovat säyseitä, ja niiden keskellä voi kävellä, Kaisa Franssi kertoo. Tilalla on omia ja vuokrapeltoja yhteensä noin 50 hehtaaria, minkä lisäksi siihen kuuluu saman verran metsää. – Kyllä sitä vähän harkittiin, miten maatalous kannattaa, kun maailmantilannekin on mitä on, mutta kova usko on, että kannatti lähteä yrittämään, Kaisa Franssi sanoo. Viime keväänä syntyi peräti neljät kaksoset. Määrä voi olla suurempikin, jos joukossa on kaksosia. Tervetuloa! Avoinna ark. Franssit ovat tähänkin asti olleet apuna tilan töissä ja hoitaneet lomitukset. 10 Keskiviikko 6.4.2022 – Akaan Seutu Keväiset laukut ovat saapuneet suutarille! Nyt on myös aika huollattaa kevätkengät kuntoon. Franssien koti on naapurissa. – Ilman suoramyyntiä tämä ei olisi kauhean kannattavaa, koska olemme pientuottaja
Akaan Seutu – Keskiviikko 6.4.2022 11 Valtatie 14, Akaa 0400 808 977 ma-pe 9-18, la 9-15 Tarjoukset voimassa 6.-12.4. 60kg, kokoontaittuva 55 99 99 Hallitie 4, 37800 Akaa Puh. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 www.veljeksetluoma.com 19,00 19,00 €€ 19,00 19,00 €€ 799 799 €€ 550 550 €€ 99 99 €€ 510 510 €€ Biolan puutarhamulta 45 l/5 säkkiä Uudet piensiemenet saapuneet! Stiga SRC 775 R puutarhajyrsin 150x130 6,00 6,00 €€ Biolan pienoiskasvihuone Kekkilä kompostoiva huussikäymälä 230L Stiga SE 1835 sähkösaha 419 419 €€ Kekkilä kotikompostori 230L Kekkilä puutarhamulta 50 l/5 säkkiä Osta omasta kaupungista Osta omasta kaupungista Kaikki luomuliha menee suoramyyntiin Kaisa ja Matti Franssi ovat Jonkan tilan uudet omistajat. Tarja Antola. Perheeseen kuuluvat pojat Vilho (vas.) ja Oiva. 33 00 00 22 00 00 22 00 00 199 199 00 00 33 99 99 S e paikallinen S e paikallinen sekat avarakau ppa sekat avarakau ppa Mustang pizzauuni vesuvio pöydällä pidettävä kaasukäyttöinen uuni nousee jopa 500c° (249,-) Kukkien ja vihannesten siemenet (0,50pss) 5 pss 3 kpl 2 kpl Kekkilä kanankakka 20L 18 18 95 95 55 99 99 Kekkilä puutarhakalkki 7,5kg 10 10 00 00 3 sk Kekkilä puutarhamulta 40L peruslannoitettu ja kalkittu, puutarhan kaikille kasveille (3,79sk) Prix makoisa suklaamunasekoitus 450g (5,25) Kaikki pienet suklaayllätysmunat 20g (0,99kpl) Kaikki isot suklaayllätysmunat 60g (1,99kpl) Linnunpönttö Basic 22,5x12,5x12,5cm sisääntuloaukon halkaisija 28mm (7,99) Linnunpönttö punainen tupa tai valkoinen sisääntuloaukon halkaisija 32mm 21 21 99 99 Maston color spraymaali 400ml valkoinen ja musta (matta tai kiiltävä) (3,99plo) 10 10 00 00 3 plo Teho+ Pienkonebensiinit 5L 2-T ja 4-T 17 17 95 95 Metsuri Power teräketjuöljy 10L Mineraalipohjainen teräketjuöljy (16,95) 15 15 95 95 24 24 90 90 Nokkakärry Mag-pro max
Ei neuvoja vaan linjauksia K-Market Maukkaan entinen kauppias Niko Nylund ei ole jaellut seuraajalle ohjeitaan mutta hyviä linjauksia kylläkin. Muoviteollisuus kertoo verkkosivuillaan, että Leomuovi Oy on toiminut niin normaalikuin pandemia-aikanakin väsymättömän aktiivisena kotimaisen ruiskuvalutuotannon toimijana ja kehittäjänä. – Pidän itseäni vähän liiankin kilttinä, mutta empaattisuus on hyväksi asiakaskohtaamisessa. Olisihan tämä vähän tylsää, jos ei kilpailua olisi, Alitalo näkee. Vähän voi ohjata oikeaan suuntaan, ja se on mielestäni hyvä tyyli. Siinä olisi hyviä puolia kauppiaalle. Sitä ennen hän oli jo suorittanut esimieskoulutukset ja esimiehen erikoisammattitutkinnon. Olen myös aika tekevä. Asiakasta pitää osata kuunnella. Niko varmaan haluaa samoin kuin minäkin, että kauppa on kauppiaan näköinen. Toki olen jo muutamaan asiakkaaseenkin tutustunut, Alitalo kertoo. – Se on ollut luotettava valmistuslinkki monessa toimitusketjussa. Toiveita saa mielellään tulla, siitä valikoiman muutos lähtee liikenteeseen. – Kun meni ensimmäistä kertaa töihin palvelutiskille, huomasi, että kyllä se asiakaskohtaaminen tulee jotenkin niin luonnostaan. 050 577 9791 Urjalantie 17, Urjala p. Niiden aika on vappuna. Kaikki aktiivikalastuksen muodot kuten perhot, pilkkiminen ja jigit kuuluvat aktiivisen miehen lajivalikoimaan. Muoviteollisuus ry valitsi tunnustuksen saajan nyt toista kertaa. Kadun toisella puolella olevan S-Marketin tuomaan kilpailuun Alitalo suhtautuu tyynesti.– Sellaista kauppapaikkaa ei Suomessa enää ole, missä ei kilpailua olisi. Sitten ammatti hyppäsi yhden sukupolven yli, mutta Alitalo innostui. Kyllä sen sitten huomaa, kun kävelen tuolla hyllykäytävillä, Alitalo kuvaa. Mitä hyötyä tuosta kokemuksesta on siirryttäessä pienempään kaupan yksikköön. maaliskuuta. – Valikoimanhallinta on varmaan yksi tärkeimmistä. VIIHTYISÄ TERVEYSLIIKKUJAN VIIHTYISÄ TERVEYSLIIKKUJAN KUNTOSALI KUNTOSALI VIIALASSA! VIIALASSA! Valtatie 9, 37800 Toijala Avoinna ti-to 10-17, pe 10-15, la 10-13 VARAA AIKA SILMÄLÄÄKÄRILLE 050 410 5670 tai instru.fi Varaa aika SILMÄLÄÄKÄRILLE Sinua palveleva silmälääkäri Helena Bragge E Osta omasta kaupungista Osta omasta kaupungista K-Market Maukkaan uusi kauppias aloitti liikkeeseensä tutustumisen hyvissä ajoin ”Jos tiedätte sopivia asuntoja Akaasta, niin ilmoitelkaa” Jarno Keskinen Viialan K-Market Maukkaan uusi kauppias Teemu Alitalo aloitti käytännön tutustumisen tulevaan markettiinsa jo maaliskuun puolivälin hujakoilla. – Ei mitään suoria neuvoja. Kokemusta on siis reilusti Viialan K-Marketia isommista kuvioista. Leomuovi Oy ja sen henkilöstö osallistuvat aktiivisesti ja aina silmiinpistävän hyvällä hengellä alan tapahtumiin ja kehitystyöhön, Muoviteollisuus ry:n verkkosivuilla kerrotaan.Palkinnon vastaanottivat Leomuovi Oy:n omistajat Risto Kalliainen ja Sami Rantala . Puhutaan ihan hävikeistä ja siitä, mitä tavaraa hyllyssä on. Isossa marketissa tavaraa on enemmän hallittavaksi, joten pienemmän kaupan valikoiman pyörittäminen ei ole niin iso juttu. – Ensimmäiset viikot ovat olleet muuttohommia ja henkilökuntaan tutustumista. – Ei ole mikään poissuljettu vaihtoehto muuttaa Akaaseen. Varmaan on tarkoituksella välttänyt sanomasta suoraan, että tämä on hyvä juttu, tee näin, Alitalo arvelee.– Se taitaa oikeastaan olla sellainen kauppiaiden kultainen sääntö, että ei lähdetä toista ohjeistamaan. Isovanhemmat kauppiaita Teemu Alitalon mummo ja pappa ovat toimineet kauppiaina Keskolla. Siitä lähti kypsymään se ajatus, Alitalo sanoo.Kauppiaskoulutuksen Alitalo kävi vuonna 2017. – Ainakin muutama kaluste menee uusiksi ja valikoimaa päivitetään. Isommasta marketista pienempään Alitalo työskenteli ennen kauppiaaksi ryhtymistään myymäläpäällikkönä K-Citymarket Lielahdessa Tampereella. Aikooko Alitalo muuttaa myös osoitteensa Akaan puolelle?– Sanotaan näin, että toinen lapsi syntyy vajaan kuukauden kuluttua ja meillä on reilu 70-neliöinen rivitaloasunto, että jos vaan sopivia asuntoja löytyy, niin ilmoitelkaa, Alitalo naurahtaa. Ehkä myös vähän uskallan tuoda erikoisempia tuotteita tarjolle, Alitalo arvelee. Kiltti mies Urjalasta Urjalasta kotoisin oleva, 32-vuotias Alitalo kuvaa itseään kiltiksi ihmiseksi, jolle tärkeitä ovat perhe ja luonto. Ensimmäinen työ vantaalaisessa marketissa opiskeluaikana betonoi päätöksen siitä, että kaupan ala on hänen juttunsa. Työpaikka Akaasta siis jo löytyy, mutta toistaiseksi uusi kauppias asuu Lempäälässä. En ole ihan hirveän montaa huonoa päivää viettänyt kaupassa. Rakas harrastus kauppiaalle on kalastus. – Yksi työntekijä tuli sanomaan, että kannattaisi alkaa kauppiaaksi. Heillä on omat vahvuutensa ja meillä on omamme. Tietysti on vaikeampia päiviä, mutta ei semmoisia että tekisi mieli sanoa että morjens, Alitalo kertoo.Kauppiaan uraa hänelle suositeltiin ensimmäisen työviikon päätteeksi. Mitä uutta kauppias sitten tuo tullessaan. Leomuovi palkittiin aktiivisena kotimaisen ruiskuvalutuotannon toimijana ja kehittäjänä Akaan Seutu Viialassa toimiva Leomuovi Oy on saanut Vuoden 2022 Ruiskuvalaja -tunnustuksen. Lempäälästä ajaa tähän vartissa, mutta ihmiset tulisivat nopeammin tutuiksi, Alitalo näkee.Huhtikuun alussa Maukkaan kauppiaaksi siirtynyt Alitalo aikoo ottaa tuntumaa uuteen työpaikkaansa vielä muutaman viikon ennen kuin järjestää kaupalla avajaiset. – Liikkeeseen pitää etukäteen tutustua, että ei tule sitten ihan ensimmäisenä päivänä shokkia. Yhtiö on hakenut määrätietoisesti kasvua ja toiminnan uutta tasoa edeten kuitenkin aina harkituin ja varmistetuin askelin, kilpailukyky ja realismi edellä. Pirjo Pietikäinen. 12 Keskiviikko 6.4.2022 – Akaan Seutu Keskuskatu 38-40, Viiala, p. Sami Rantala (vas.) ja Risto Kalliainen vastaanottivat palkinnon Työvälineja muoviteollisuuden neuvottelupäivillä Vantaalla 31. 044 235 5593 www.kuntoaskel.net KUNTOSALI, LIIKUNTAPALVELUT, FYSIOTERAPIA, HIERONTA JA AKUPUNKTIO Kehosi tahdissa Kehosi tahdissa Myös asiantuntevaa ohjausta saatavissa
Jarno Keskinen Kevään aikana avautuva uusi Kotipizza-ravintola työllistää akaalaisia Tarja Antola Pellavatehtaan kanssa samaan rakennukseen Akaanportin alueelle Toijalaan valmistuu kevään aikana Suomen suurimpiin kuuluva Kotipizza-ravintola. Kymmenkunta työntekijää Alun perin Kotipizzan piti avautua jo aiemmin tänä vuonna, mutta Salmen mukaan rakennustöiden valmistumista on viivästyttänyt muun muassa tavaran saatavuus. Yrittäjä Ville Salmen tavoitteena on avata Kotipizza huhtikuun aikana.– Rakennustyöt ovat kohtuullisen hyvässä vaiheessa, mutta tiettyjä teknisiä juttuja vielä puuttuu. Ikähaarukka on 18-vuotiaasta yli kolmekymppisiin. alan työt www.akaanmonirakennus.fi 040 763 3085 Turo Hyötyläinen 044 575 1197 Ville Niittyaro Osta omasta kaupungista Osta omasta kaupungista K-Market Maukkaan uusi kauppias aloitti liikkeeseensä tutustumisen hyvissä ajoin ”Jos tiedätte sopivia asuntoja Akaasta, niin ilmoitelkaa” Teemu Alitalo aikoo viihtyä Viialan K-Market Maukkaan kauppiaana pitkään. Akaalaisella Salmella on ennestään seitsemän Kotipizza-ravintolaa, jotka toimivat Lempäälässä, Tampereella, Valkeakoskella, Hämeenlinnassa ja Kankaanpäässä. Uusi Kotipizza-ravintola valmistuu Pellavatehtaan rakennuksen yhteyteen Toijalaan. • uudisrakentaminen ja saneeraukset • saunaja pesuhuoneremontit • huoneistosaneeraukset • ym. Laajennusosan rakennustyöt ovat parhaillaan käynnissä. Pinta-alaltaan suurempi Kotipizza löytyy vain Rovaniemeltä. Uusi ravintola työllistää kymmenkunta henkilöä. Yrittäjä Ville Salmella on ennestään seitsemän pitseriaa Tarja Antola. Yrittäjäntie 4, Kylmäkoski Tokmannin tavaratalon vieressä. Lisäksi tilat edellyttävät rakennusvalvonnan ja palotarkastuksen hyväksynnät. Homman eteneminen riippuu siitä, kuinka aikataulut nappaavat, Salmi kertoo. Pellavatehtaan rakennukseen ja sen laajennusosaan tulee Kotipizzan käyttöön yhteensä noin 240 neliön tilat. -20% Tarjous voimassa ke-su 6.-10.4.2022 Nyt saat ostostesi loppusummasta alennusta! Palvelemme MA-PE 9-17, LA-SU 9-15 • ekukka.fi • lahjatavarat • ruukut • adressi/korttitekstauspalvelu Valtatie 18, 37800 Akaa 03 542 2336 Meiltä yksilölliset sidontatyöt/asetelmat toiveidesi mukaan. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.4.2022 13 Koo1Nilo Avoinna ma-pe klo 10-19, la 10-17 ja su 12-18. Ville Salmi kertoo, että suurin osa työntekijöistä on Akaasta. Asiakaspaikkoja on sisällä 62 ja terassilla 24
Auto täynnä löytöjä metsästä Kotikaupungin yhteisöllisyys on yllättänyt Kuohukiven. Kuohukivi vakuuttui entisestään olevansa oikeassa paikassa kuultuaan, että Akaa on hunajapääkaupunki. Kuohukivi on luopunut alkuperäisestä ajatuksesta pyörittää outlet-tyyppistä ylijäämätavaran myymälää. Toijalaari on kodinsisustusja käsityötarvikemyymälä, jonka yhteydessä toimii myös kahvila ja kirpputori. – Olen aina ajatellut, että olisin eläkepäivinäni mehiläisfarmari. En tiedä niistä vielä mitään, mutta on aika opetella. Olen innovatiivinen ja innostun asioista, hän kertoo. Erikoistuotteita valikoimassa Ensimmäinen vuosi hiomista vaatineen liikeidean ja koronarajoitusten kanssa oli aloittelevalle yrittäjälle rankkaa aikaa. Ajattelin, että saan hyvää, nättiä tavaraa vielä kiertoon.Toivotunlaisen tavaran hankkiminen osoittautui hankalammaksi kuin Kuohukivi oli ajatellut. Hän tunnustaa, että kotiutuminen vei aikansa. Nyt tuotteet ovat uusia ja valikoimassa on sisustus-, käsityöja askartelutavaraa sekä taidetarvikkeita. Janika Kuohukivi on suunnitellut Toijalaja Akaa-mukit, jotka ovat osoittautuneet hittituotteeksi. Toijalaari on kodinsisustusja käsityötarvikemyymälä, jonka yhteydessä toimii myös kahvila ja kirpputori. Tarja Antola Osta omasta kaupungista Osta omasta kaupungista. – Tavaraa ei löytynytkään siinä määrin, mitä olin ajatellut, eikä ollut varaa valita. 14 Keskiviikko 6.4.2022 – Akaan Seutu Juha Nord info@akaankiinteistohuolto.fi Puhdistamontie 6, 37800 AKAA 040 737 4499 Kiinteistö Oy Akaan Satamatie 37, 37800 Akaa Ylijäämätavarat vaihtuivat uusiin tuotteisiin Toijalaarin yrittäjä Janika Kuohukivi löysi harhapolun jälkeen oman liikeideansa Tarja Antola Janika Kuohukivi kertoo saaneensa yrittämiseen uutta intoa. Yrittäjä alkoi toden teolla uudistaa myymäläänsä. Valtatiellä Toijalan keskustassa kohta kaksi vuotta toiminut Toijalaari on löytänyt kohderyhmänsä ja tuotteet ovat sellaisia, jotka ovat yrittäjälle itselleen tärkeitä.– Nyt tuntuu vähän hölmöltä, miten saatoin aloittaa homman myymällä sitä sun tätä romua ja miten vasta nyt tuli mieleen tehdä sitä, mitä rakastan, Kuohukivi miettii. Saman kadun yrittäjiä Kuohukivi pitää mieluummin kollegoinaan kuin kilpailijoina. Erikoistuotteisiin kuuluvat muun muassa kalkkimaalit. Kuohukivi muutti Akaaseen muutama vuosi sitten miehen perässä. Myös Valtatien varren yrittäjien yhteistyö ja tarjottu apu ovat tehneet vaikutuksen. Kohderyhmä piti saada kondikseen, Kuohukivi sanoo. Kun yrittäjä on vapaalla, hän maalaa tauluja, piirtää, tekee savitöitä ja askartelee sekä käy metsissä keräilemässä askartelumateriaaleja, kuten käpyjä, kaarnaa ja hirvensarvia. Toisaalta omia brändejä ei haluta antaa myytäväksi halvemmalla. Koivuseinän on tehnyt Kuohukiven isä. Ennen oman yrityksen perustamista Janika Kuohukivi kävi yrittäjyyskurssin. – Ongelma oli, että tavara oli vähän sitä sun tätä, mutta ei kenellekään mitään. Suuret ketjut eivät myy suoraan jollekin Janikalle, vaan ne myyvät varastoittain isoja lasteja. Yrittäminen on suvussa tuttua, sillä Kuohukiven isällä ja isoisällä on molemmilla kuorma-autopurkamo. Yritän kovasti kuunnella, mitä täältä puuttuu. Eläkkeellä mehiläisfarmariksi Tampereelta lähtöisin oleva 29-vuotias Kuohukivi on koulutukseltaan jalkinemuotoilija. Tänne on hyvä laittaa sellainen pystyyn. Myös alakertaan avattu Kirpputori Romulaari on osoittautunut hyväksi ideaksi.– Se on tuonut tänne asiakkaita uudelleen ja uudelleen, Kuohukivi kertoo. Kuohukivi suunnittelee uutta käyttöä myös tällä hetkellä varastona olevaan tilaan.– Siitä olisi mahdollisuus tehdä vaikka vuokratila, jumppasali tai askartelupaja. – Tampere-rakkaus oli niin iso, mutta sitten kun aloin ideoida firmaa, Toijalasta alkoi ryminällä tulla koti. – Alkuun minulla oli romanttinen ajatus ylijäämätavarasta ja koko maailman hävikin vähentämisestä. Kenkäsuunnittelua hän tekee jonkin verran toimeksiannolla. – Ajan auton tienposkeen, ja kun parin kolmen tunnin päästä palaan, on auto täynnä kaikenlaisia karahkoja, Kuohukivi kertoo
Jokinen uskoo, että monikin kaupungin toiminta tai rakennus voisi hyötyä ulkopuolisesta operaattorista. Kumppania haettiin aluksi avoimella tarjouskilpailulla, mutta määräaikaan mennessä tarjouksia ei saatu. Rakenteilla olevalle liikennepuistolle etsitään niin ikään operaattoria. Akaan Seutu selvitti, millaista tekijää millekin kohteelle haetaan ja mitä operaattorin tulisi missäkin kohteessa tehdä. Itse olen ajatellut, että siihen sopisi jokin yhdistys tai pieni yritys, joka sitä pyörittäisi, Jokinen otaksuu. Huipputarjous! Huipputarjous! Firestone Roadhawk Firestone Roadhawk 459 459 e e Nauti turvallisuudesta! Nauti turvallisuudesta! Bridgestone Turanza Bridgestone Turanza T005 -205/55r16 T005 -205/55r16 RengasRengashotelli hotelli RENGASTURVA 4-pyöräsuuntaus 4-pyöräsuuntaus Muista aina renkaisen uusimisen yhteydessä! Laskulla jopa 12kk korotonta ja kulutonta maksuaikaa! Vaatii hyväksytyn luottopäätöksen. – Haihunkoskella kaupunki ei ehkä jatkossakaan ole mukana kuin tahtotilan luojana ja rakentamassa visiota yhdessä tulevan operaattorin kanssa. Monessa toiminnassa kaupunki voisi toimia ikään kuin alustana, ja kaupunkilaiset tavallaan pyörittäisivät kaupunkia, Jokinen visioi. – Mutta kun sinne tulee myös kioskija huoltorakennus, sinne olisi hyvä löytää toimija, joka pystyy pyörittämään sekä sitä että liikennevälineiden lainaustoimintaa. Tarjoukset voimassa 15.5.2022 asti. – Kun saataisiin vastuut ja sopimukset selkeiksi siitä, kuka hoitaa mitäkin, tällainen malli voisi toimia aika moneenkin kohtaan, esimerkiksi talviliikuntapaikkojen ja puistojen laajamittaiseen hoitoon. Haihunkosken alue voisi kehittyä vastaavalla tavalla kuin Luttusten alue. Kyse on enemmän ylläpitotoiminnasta, operaattorille ei kuulu samalla tavalla esimerkiksi tapahtumien aktiivinen etsintä kuin muissa kohteissa, Jokinen kertoo. Jokinen näkee operaattorimallin hyvänä keinona mahdollistaa kaupunkilaisille sellaisia palveluita, joiden tarjoamiseen kaupungilla ei ole omia resursseja. Toki yritysja yhdistystoiminnan rajapinta on tänä päivänä häilyvä ja yhdistyskin voisi perustaa sitä varten yrityksen, Jokinen aprikoi. Hyvä esimerkki tällaisesta kaupungin ja toimijan yhteistyönä kehittyvästä tekemisestä on Luttusten alue Viialassa, jota Viialan Kulttuuriklubi on lähtenyt kehittämään, Jokinen kertoo. Selvisi, että tulevien operaattoreiden toimenkuvat muodostuvat ja tarkentuvat sitten, kun toiminta on käynnissä. Jarno Keskinen. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.4.2022 15 Ruolähteentie 160, 37800 AKAA Puh. Liikuntahalliin operointi vaatii myös korkeampaa sitoutumistasoa kuin Järvelän liiteri tai liikuntapuisto, koska kyse on jatkuvasta, ympärivuotisesta toiminnasta. Eihän kaupunkikaan voi olettaa, että toiminta on lopullisessa muodossaan heti alussa, Jokinen näkee. Näitä vaihtoehtoja on kaupungilla mietittykin. Akaan kaupungin elinkeinopäällikkö Jari Jokinen kertoo kaupungilla olevan useitakin sellaisia toimintoja, joita voisi mahdollisesti jatkossa hoitaa ulkopuolinen operaattori. Samalla se olisi hyvä tapa aktivoida yhdistyksiä, Jokinen näkee. Tämän vuoksi kaupunki hakee nyt kumppania suorahankintamenettelyllä. Nautit turvallisesta matkanteosta sekä märillä että kuivilla teillä. – Ehdottomasti. Viialasta puuta ja paljon muuta! Riitiäläntie 7, VIIALA • Puh. Kaupungin mukaan sillä ei ole resursseja hoitaa puiston toimintoja itse. (03) 573 7200 www.viialanrakennustarvike.fi myynti@viialanrakennustarvike.fi Kevättalven Kevättalven riemuihin! riemuihin! Narvin kiuas Narvin kiuas Kota Kuru 14 Kota Kuru 14 8-14m³ saunoihin 8-14m³ saunoihin Seppälän Seppälän Kiuaskivi Oy:n Kiuaskivi Oy:n kiuaskivet kiuaskivet 329 329 ee Koot: Koot: 5-10 cm, 10-15 cm 5-10 cm, 10-15 cm 20kg ltk 20kg ltk 5,90 5,90 ee Kestopuut Kestopuut ovat tulleet ovat tulleet varastoon! varastoon! Pyydä tarjous! Pyydä tarjous! Belinda Belinda puutarhamulta puutarhamulta 50L 50L 3,50 3,50 ee /sk /sk 15 15 ee /5sk /5sk Osta omasta kaupungista Osta omasta kaupungista Kaupunki etsii operaattoreita vastaamaan liikennepuistosta, kahvilasta ja uudesta liikuntahallista Jarno Keskinen Akaan kaupunki hakee yhteistyökumppania vastaamaan Viialan uuden liikuntahallin valvonnasta ja asiakaspalvelusta. Kyse on ihan kaupungin omaisuuden ylläpidosta, varsinkin rakennuksille on parempi vaihtoehto saada ne tällaisella mallilla käyttöön ja ylläpitoon kuin jättää rapistumaan tyhjillään. Operaattorien määrää voisi vielä lisätä Tällä hetkellä yhteistyökumppania tai operaattoria etsitään kolmelle kaupungin omistamalle kohteelle. Haihunkoskelle ehkä Luttusten malli Tulevien yhteistyökumppaneiden työnkuvaa ei ole kaupungilla vielä tarkkaan määritelty, eikä se ehkä olisi kovin mielekästäkään, elinkeinopäällikkö Jari Jokinen näkee.– Yhteistyökumppanin tehtävät ovat joka paikassa vähän erilaisia. 0400 339 638 E-mail esa.karirinne@gmail.com Hinnat 4kpl asennettuna! Myös muut koot kysy tarjous! Renkaista ja huolloista reippaita tarjouksia! JMN Autohuolto Oy Renkaat & autohuolto www.jmnautohuolto.fi Nauti turvallisesta matkasta myös sadepäivänä Turanza T005 -kesärenkaassa ovat turvallisuus, kestävyys ja ajomukavuus erinomaisessa tasapainossa. Se, mitä käytännössä tehdään, etenee vaiheittain. – Voisi ajatella, että siihen löytyisi sopivin tekijä yrityspuolelta. Myös Haihunkoskella sijaitsevan Järvelän liiterin saunaja kahvilatoiminnoista vastaavan toimijan etsintä on käynnissä. Puh. 040 138 3213 ma-pe 8.00-16.30 Levytie 4 37800 Akaa 349 349 e e 395 395 e e 195/65r15 195/65r15 205/55r16 205/55r16 75 75 e e 79 79 e e 429 429 e e 699 699 e e 195/65r15 195/65r15 225/50r17 225/50r17 Tarjoukset voimassa 15.5.2022 asti. Liikennepuistoon yhdistys tai pieni yritys Liikennepuiston toimintaa voisivat Jokisen mukaan hoitaa myös kaupungin kesätyöntekijät. Liikuntahallissa tarkimmat kuviot Viialan liikuntahallin toiminta on tarkemmin säänneltyä kuin muissa kohteissa.– Liikuntahallissa on tarkemmin määritelty toiminnot, sen operointi on vähän vastaavan tyylistä toimintaa kuin Monitoimihallilla nyt. Yhteistyökumppaneiden kanssa tehdään sopimus, jossa määritellään linjat tulevalle kehitykselle. Toiminnan jatkuessa ja palautteen kertyessä operaattoreille kertyy paras tieto siitä, mitä kannattaisi tehdä ja mihin suuntaan toimintaa kehittää. Sellaisiin tehtäviin, joihin kaupungin henkilöstö ei yksinään pysty. Kaavailuissa itse puistossa liikkuminen olisi maksutonta, mutta kioskista voisi myydä jotakin, josta operaattorille kertyisi tuloa
16 Keskiviikko 6.4.2022 – Akaan Seutu
Helppoa tulla ja pelata Markku Kuopan mielestä padelin pelaaminen Akaassa on todellista matalan kynnyksen toimintaa. – Tämä kyllä vie ihan koko käden, Kuoppa nauraa. Pihalla makkaragrillin äärellä päivystänyt Parikka komppaa päivän onnistumista.– Moni on päässyt lajia kokeilemaan. – Tämä on rauhallisempaa ja helpompaa, eivätkä tasoerot haittaa, vaan pelin saa käyntiin hyvin ihan aloittelijatkin, Kuoppa pohtii. ”Toivottavasti ei tule niin isoja, että tarvitaan nosturia” Jarno Keskinen Palkinpään Puutarhan uusi omistaja Jenni Mieto jakaa kesäkuun alussa asiakkailleen 300 kurpitsantaimea. Miehet totesivat avoimien ovien vetäneen hyvin väkeä. – Ne ovat valmiiksi esikasvatettuja, Mieto vahvistaa. Maailmalta Suomeen ja Akaaseen Padel on kehitetty Meksikossa jo 1960–luvulla, mutta hetki vierähti ennen lajin maailmanvalloitusta. – Sisähallin kävijämäärät ovat olleet varsin mukavat ensimmäisten kuukausien aikana. Jarno Keskinen ”Laji vie kyllä ihan koko käden” Padel-hallin avajaisia vietettiin maaliskuussa Kukka Salmiovirta Hämeentielle Akaaseen nousseen sisäpadelhallin avoimia ovia ja avajaisia vietettiin maaliskuussa. – Toivottavasti kuitenkin vain sen kokoisia, että me ei tarvita tänne mitään nosturia sitten, kun asiakkaat tuovat kurpitsat punnitukseen, Mieto naurahtaa. Me avasimme hallin jo tammikuussa, mutta koronan vuoksi avoimia ovia vietettiin vasta maaliskuussa, Kuoppa kertoo. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.4.2022 17 Hennot kurpitsantaimet palaavat Palkinpään Puutarhalle monikymmenkiloisina jättiläisinä Kurpitsat kylvetään kolmisen viikkoa ennen kuin taimet luovutetaan asiakkaille. Hannu (vas.) ja Johanna (oik.) Saahko kävivät Mikko ja Kirsi Karin kanssa tutustumassa Vanaja Padelin halliin. Kun kurpitsat jaetaan asiakkaille, taimet ovat kuitenkin jo nousseet maan pinnalle. Kurpitsat voivat kisata myös sympaattisin kurpitsa ja ahkerin somettaja -kategorioissa.– Katsotaan joku yhteinen tägi, jolla kurpitsoja voidaan somettaa. – Tarkkaa päivää taimien jakamiselle ei ole vielä tiedossa. – Halusimme mahdollistaa padelin pelaamisen omalla kylällä ja samalla käyttää tähän projektiin mahdollisimman paljon oman kylän osaamista, miehet toteavat. Hallilta löytyy vuokravälineitä, joten omien hankinta ei ole tarpeen ellei kärpänen sitten puraise pahasti. Halli on tehty lähes täysin akaalaisena tuotantona. En tiedä millainen vaaka meidän pitää hankkia, mutta onhan Akaassa tietysti tätä teollisuutta. Välineitä löytyy vuokralle, ja opetustunteja voi halutessaan varata. Vuoro varataan ja maksetaan netissä Vanaja Padelin varauskalenterin kautta. Espanjasta padel nousi Euroopan tietoisuuteen, ja Espanja onkin tällä hetkellä padelin ykkösmaa. Miehet kehottavat kaikkia ensikertalaisiakin rohkeasti kokeilemaan lajia. Palloa lyödään verkon yli kuten tenniksessä, mutta takalaidat ja takaseinä mahdollistavat pallon lyönnin myös seinän kautta kuten squashissa. Jenni Mieto toivoo myös kisaan osallistuvien laittavan parhaat vinkit jakoon. Ahkerin somekurpitsa palkitaan Ainoastaan kaupungin suurinta kurpitsaa ei etsitä. Yrittäjä toivoo tapahtumasta muodostuvan Akaan yhteisöllinen kurpitsankasvatuskisa, johon lapsetkin innostuvat mukaan. Valitaan sopiva viikonloppu riippuen säästä, Mieto kaavailee. Elokuvista tuttuja jättiläisiä Miedon jakamista taimista ei kasva mitään kesäkurpitsoita. Toimintaa pyörittävät Vanaja Padelin nimellä Markku Kuoppa ja Jouni Parikka . Lämpimässä kasvaneet taimet eivät kestä, jos ne istutetaan kasvimaalle liian kylmään aikaan.– Kurpitsa on niin kylmänarka, sitä ei voi pistää ulos, jos ei ole tarpeeksi lämmintä. Kurpitsan kasvattamiseen ei vaadita kasvimaata, sen voi kasvattaa vaikka parvekkeella, jos vain lehdille on tarpeeksi tilaa. Näin voidaan yhdessä seurata, kuinka ne kasvavat, Mieto kertoo.Akaan sympaattisin kurpitsa saattaa selvitä jonkinlaisen äänestyksen perusteella.– Myös sinnikkäin yritys -kategoria voisi olla hyvä. Vaikka tempo pelissä on rauhallinen, lämmitellä kannattaa ensin, he totesivat. – Laji on kasvattanut suosiotaan räjähdysmäisesti sekä omaksi iloksi että kilpailumielessä pelattaessa, Kuoppa toteaa. Osallistuminen on tärkeintä, Mieto näkee. Padel on aloittelijalle helppo laji, jota pelataan nelinpelinä. Ajatus Akaan omasta kasvatuskisasta lähti Jättikasvisyhdistyksen jokavuotisesta kisasta.– Niillä on niin isoja kurpitsoita, että niitä oikeasti kuljetetaan auton peräkärryllä. Akaalaiset ovat löytäneet padelin Toijalan Satamassa olevat ulkopadelkentät olivat aktiivisella käytöllä viime kesänä, ja sen seurauksena Markku Kuoppa ja Jouni Parikka kertoivat avoimien ovien vetäneet runsaasti tutustujia Vanaja Padelin halliin. – Toki kurpitsan voi kasvattaa myös jostakin omasta siemenestä ja osallistua sellaisella. Mieto valitsi jaettavaksi kasviksi kurpitsan, koska niiden kasvattaminen on melko helppoa. Jouni Parikan vastuulla on ollut hallin rakennuttaminen ja kiinteistöön liittyvät asiat. Myös lehtikompostorin päällä voi kasvattaa kurpitsan, Mieto kannustaa. – Muutaman kymmenen kilon painoisia vähintään, Mieto sanoo. Kurssitoimintaa, padel tutuksi -tunteja, junioriryhmää ja muuta padeliin liittyvää on paljon meneillään ja tulossa Vanaja Padelin yrittäjien toimesta. Punnitus sadonkorjuutapahtumassa Miedon ajatus on, että taimen saavilla asiakkailla olisi keskinäinen ”Akaan suurin kurpitsa”-kasvatuskilpailu. – Valollakin on tietenkin merkitystä, mutta jättikurpitsa tarvitsee ennen kaikkea vettä. Nyt kasvatetaan todella isoja kurpitsoita, sellaisia, joita näkee esimerkiksi amerikkalaisissa elokuvissa. Ehkä sieltä joku sopiva vaaka löytyy. Maailmalla pelataan ammattilaissarjaa, ja maaliskuussa ratkottiin Suomen mestaruuksia Tampereella. Säällä on kurpitsantaimille suuri merkitys. Asiakkaat voivat sitten vielä kasvatella taimea ikkunalaudalla vähän aikaa ennen kuin laittavat ulos, Mieto opastaa. Maksun jälkeen saa ovikoodin, jolla pääsee sisään, Kuoppa kertoo. – Kaupunginjohtaja Antti Peltolan puhetta täällä oli kuuntelemassa nelisenkymmentä henkilöä, ja päivän aikana kävi pyörähtämässä lähemmäs sata ihmistä, Kuoppa hymyilee tyytyväisenä.Kaupunginjohtaja on nähty myös pelaamassa, vaikka avajaisissa hän olikin puhujavieraana. – Ryhmässä voi ilmoittaa, että menisi pelaamaan ja kysyä kuka tulisi kaveriksi, miehet kertovat. Isojen kurpitsoiden kasvattamiseen löytyy myös hyvin vinkkejä netistä, esimerkiksi Suomen Jättikasvisyhdistyksen sivuilla on vinkkejä, joilla voi onnistua, Mieto kertoo. Ajatuksena on, että halukkaat saavat pienessä purkissa kasvavan kurpitsantaimen mukaansa ilmaiseksi, kasvattavat kurpitsan kasvimaallaan ja tuovat jopa kymmenien kilojen painoisen kurpitsan punnittavaksi alkusyksyn sadonkorjuutapahtumaan. Tällä hetkellä tulevat jättikurpitsat ovat vielä siemeninä pussissa, istutusruukut tyhjiä ja niihin tuleva turve suuressa kasassa Palkinpään Puutarhan isossa kasvihuoneessa. Tärkeintä on turvata veden ja ravinteiden saanti. Ei aina kaiken tarvitse olla parasta. – Halli on avoinna kello 6–23, omatoimisesti voi tuona aikana käydä pelaamassa. – Kaikki saavat osallistua, Mieto lupaa. Mieto itse ei ole kasvattanut jättikurpitsoita. Puutarhan pihapiirissä on tarkoitus järjestää syyskuun lopulla tai lokakuun alussa sadonkorjuutapahtuma, jossa punnitus tapahtuu. Kukka Salmiovirta Osta omasta kaupungista Osta omasta kaupungista. yrittäjät uskalsivat ajatella, että myös sisähallilla olisi omalla kylällä kysyntää. Pelikavereita tarjolla Vanaja Padelilla on myös WhatsApp-ryhmiä sekä miehille että naisille, joissa voi huudella pelikaveria
13 600 Pirkkalainen jaetaan ilmaiseksi noin 19.000 talouteen alueilla: Pirkkala, Härmälä, Rantaperkiö, Hatanpää, Peltolammi, Multisilta ja Vuores. Laajenna näkyvyyttä Pirkanmaalla helposti Voit mainostaa samassa teemassa kaikissa Pirmedioiden paikallislehdissä. 050 597 9303 Akaan Seutu matti.pulkkinen@pirmediat.fi Mainostaja! Varaa paikkasi 28.4. Ehdotusta tehtäessä on pyritty rajaamaan toiminta-alueen ulkopuolelle kiinteistöt, joita ei voida liittää HS-Veden verkostoihin ilman, että jouduttaisiin sijoittamaan johtoja yksityisten maanomistajien maille. – Tarvittaessa asiasta voidaan järjestää työneuvottelu maakuntamuseon kanssa, lausunnossa ehdotetaan. Useampi kuin joka kolmas on kiinnostunut pihaan ja puutarhaan liittyvistä asioista. Kolmannes on jo isovanhempia. Toiminta-alueella oleva kiinteistö on velvollinen liittymään HS-Veden vesijohtoon ja viemäriin. Arkkitehtitoimisto Mikko Uotila laati kyseisen inventoinnin loppuvuodesta 2021. Pirkanmaan maakuntamuseo esitti lausunnoissaan alueen rakennusperinnön tarkempaa inventointia, jossa erityisesti tutkittaisiin historiallista rakennuskantaa ja maiseman näkymiä. Museo huomauttaa lausunnossaan myös, että rakennettavaksi suunniteltuun tonttiin rajautuvaa vanhaa kyläja raittiasutusta koskee yleiskaavamääräys ”rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti sekä taajamakuvan kannalta arvokas rakennus tai rakennettu alue, joka tulisi suojella”. Pennolanmäen alueesta teetettiin inventointi, jolla täydennettiin poikkeamislupahakemusta kaksikerroksisen rivitalon rakentamiseksi Nahkialanjärven rantamaisemiin osoitteeseen Nahkialantie 7. 14 400 Lempäälän-Vesilahden Sanomat ............... Lehti lukijoita Akaan Seutu ................................................... Hulevesiviemäröintiä se ei koske. Liittymisvelvollisuudesta voi hakea vapautusta laissa erikseen määritellyin perustein. Vapautuksen myöntää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Mikko Peltoniemi HS-Veden toiminta-alue päivitettiin Jarno Keskinen Akaan tekninen lautakunta on käsitellyt HS-Veden ehdotuksen yhtiön toiminta-alueiden päivittämistä Akaan kaupungin alueella. Tekninen johtaja Jaana Koota esitti lautakunnalle, että se päättää hyväksyä vesijohdon ja jätevesiviemärin toiminta-alueet HS-Veden esityksen mukaan, ja mikäli uusien toiminta-alueiden sisäpuolella on kiinteistöjä, joita ei tällä hetkellä voida liittää vesihuoltoverkostoihin, on näiden kiinteistöjen liittäminen toteutettavissa viiden vuoden kuluessa toiminta-aluepäätöksen hyväksymisestä. Maakuntamuseo ei edelleenkään puolla poikkeamisluvan myöntämistä hankkeelle. Mainosten hintaan sisältyy osin myös verkkonäkyvyyttä! Samaan ajankohtaan voit ostaa lisänäkyvyyttä myös konsernimme uusimpaan lehteen Pirkkalaiseen, jossa teemana Piha ja puutarha. *) Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 044 347 7404 Matti Pulkkinen asta.kohonen@akaanseutu.fi puh. Perhearkea-teema kokoaa yhteen hyödyllisiä vinkkejä, innostavia ideoita ja kiinnostavia kasvoja. Pirkanmaan maakuntamuseo julkaisi lausuntonsa inventoinnista joulukuun lopulla.– Syy siihen, että Pennolanmäen alueen arvoja tulee tutkia tarkasti rakennushankkeen yhteydessä, on tuo maakuntamuseon lausunnossakin mainittu maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö nimeltä Toijalan tapettitehtaat ja keskustan kylät, johon Pennolanmäki alueena kuuluu, yksikön päällikkö Anna Lyyra-Seppänen Pirkanmaan maakuntamuseosta kertoo. mennessä! UUTISET Maakuntamuseo ei puolla rivitaloja Pennolanmäelle Jarno Keskinen Akaan Seutu kertoi syyskuussa 2021 Nahkialanjärven maisemiin suunnitellun rivitaloprojektin joutumisesta vastatuuleen alueella tehdyn muinaislöydön takia. 12 300 Sydän-Hämeen Lehti .................................... 13 300 Ylöjärven Uutiset ........................................... 16 400 Oriveden Sanomat ........................................ Tekninen lautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.. Päivitys koskee vesijohtoja ja jätevesiviemäriä. Äitienpäivää vietetään samalla viikolla su 8.5.! Ota yhteyttä: Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen Maakunnan Matti puh. 18 Keskiviikko 6.4.2022 – Akaan Seutu PERHEARKEA -teemasivut keskiviikkona 4.5. Paikallislehtien lukijoista *) Miltä näyttää pirkanmaalaisten perheiden arki. Maakuntamuseon näkemyksen mukaan suunnitelmaa on kuitenkin mahdollista kehittää vastaamaan paremmin yleiskaavan suojelumääräystä ja alueen maisemapiirteitä. Inventoinnilla on täydennetty poikkeamislupahakemusta rivitalojen sekä kylmän ulkovaraston rakentamiselle osoitteeseen Nahkialantie 7. Mainostaja, 89 prosenttia lukijoista pitää mainontaa tässä lehdessä hyvänä asiana. Kolmannes elää lapsiperhearkea. Lausunnossaan maakuntamuseo toteaa muun muassa, että suunniteltua rakennuspaikkaa vastapäätä sijaitseva Vähä-Pennolan pihapiiri on määritelty yhdeksi rakennuskulttuurin ydinalueista. Tämä voisi toteutua esimerkiksi tutkimalla uudelleen asuinrakennusten asemointia suhteessa tiemaisemaan, sopeuttamalla julkisivuarkkitehtuuria alueen puurakennusvoittoiseen ilmeeseen ja pehmentämällä rakennusten korkeusaseman vaikutusta istutusvyöhykkein. Museo ei puolla poikkeamista Lausunnossa todetaan, että rakennetun ympäristön ja maiseman osalta maakuntamuseo ei puolla nykyisen suunnitelman mukaista poikkeamislupahakemusta. Joka kolmannessa taloudessa on koira. Muinaislöytö ei ollut ensimmäinen rivitaloprojektia jarruttava tekijä, sillä Pirkanmaan maakuntamuseo oli jo aikaisemmin huomauttanut suunnitelmien mukaisten kaksikerroksisten rivitalojen ja välittömästi raitin varteen sijoitetun pysäköintialueen olevan maaseutumaiseen ympäristöön ja sen arvoihin sopimattomia
3. 45,30 €, jatkuu 3 kk laskutusvälillä normaalihintaisena) 29 € 4 kk jatkuva täystilaus 29 € (Norm. SOITA Arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 010 5844 170** Tilaa Akaan Seutu Paikallislehti tuo kiinnostavaa sisältöä arkeen. 65,30 €. 29,30 €. ** Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. Tilausehdot: akaanseutu.fi/info. Tunnus 5004266 00003 VASTAUSLÄHETYS 39€ 4?kk määräaikainen täystilaus (norm. Tilaa Akaan Seutu, niin tiedät, mistä paikkakunnalla puhutaan. Jatkuu 3 kk laskutusvälillä normaalihintaisena. Jatkuu 3 kk laskutusvälillä normaalihintaisena. Postimaksu on jo maksettu! 2. 29,30 €, jatkuu 3 kk laskutusvälillä normaalihintaisena) 4?kk jatkuva täystilaus (norm. Tutustu tietosuojakäytäntöömme osoitteessa akaanseutu.fi/tietosuoja. Sisältää paperilehden ja kaikki digisisällöt.) 4 kk jatkuva digitilaus 9,90 € (Norm. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/min. Sisältää kaikki digisisällöt.) Nimi* Lähiosoite* Postinumero ja -toimipaikka* Puhelinnumero* Sähköposti, tarvitaan digitunnusten lähettämiseen* Allekirjoitus* Heti tai toivomanani päivänä _____._____.2022 TÄLLÄ KORTILLA Täytä ja postita. Tilaa lehti: Kyllä, kiitos! Paikallislehti tuo kevään kotiin Täystilaajana tämä kaikki on sinun: Kokeile nyt edullisesti: Tilauksen aloitus* (viimeistään 27.4.2022) Tarjous voimassa 17.4.2022 asti uusiin kotimaan tilauksiin.. Jatkuva tilaus jatkuu vaivattomasti juuri niin kauan kuin haluat, kunnes peruutat tilauksen. 65,30 €) 9,90€ 4?kk jatkuva digitilaus (norm. Sisältää paperilehden ja kaikki digisisällöt.) 4 kk määräaikainen täystilaus 39 € (Norm. Paperilehti kolahtaa postiluukusta joka keskiviikko, ja lehden digikanavissa on tarjolla tuoreita paikallisuutisia joka päivä. VERKOSSA Kätevästi osoitteessa akaanseutu.fi/kevat Paperilehti kotiin kannettuna joka keskiviikko Akaan Seudun uutissovellus (iOS, Android) Näköislehti aina tiistaisin – siis jo ennen paperilehteä akaanseutu.fi:n jatkuvasti päivittyvä uutisvirta ja kaikki tilaajille suunnatut digisisällöt Haluan tilata Akaan Seudun. 20 Keskiviikko 6.4.2022 – Akaan Seutu 1. Tilaus jatkuu normaalihintaisena ensimmäisen tarjousjakson jälkeen. 45,30 €. Akaan Seutu maksaa tilauksen postimaksun
Katso lisää: akaa.fi Toijalassa 4 H+K 89m², lasitettu parveke, 2wc, heti vapaa. Ei voi yhdistää muihin silmälasitarjouksiin, eikä pakettitai sopimushintoihin. Arvostamme yhteistyökykyä, oma-aloitteisuutta ja kunta-alan tuntemusta. 040 335 3207 lasse.silvan@akaa.fi. Tuttu ja turvallinen Nuohousliike www.nuohousliikejarvinen.fi JÄRVINEN YHTIÖT OY NUOHOUS JA ILMASTOINTI 0400 710 742, 0400 742 798 · Nuohouspalvelut · Ilmastointipuhdistukset · Ilmastoinnin mittaus ja säätö · Hormisaneeraukset ja tarkastukset. klo 8.00-15.45, ti 12.4. 10€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi HALUTAAN OSTAA PAIKKOJA TARJOLLA Ajanvarauksettomat koronarokotuspäivät viikolla 15 Akaassa ja Urjalassa Neuvolapalveluiden järjestämät ajanvarauksettomat koronarokotuspäivät ovat avoinna yli 12-vuotiaille ja voit silloin tulla ottamaan koronarokotteen helposti ilman ajanvarausta. Akaantie 2, 37800 Akaa) ti 12.4. Neljänsillä annoksilla pyritään tehostamaan heidän suojaansa vakavaa, sairaalahoitoista tautia vastaan sekä ennen kaikkea vähentämään iäkkäiden koronasta johtuvia kuolemia. klo 8-17.45 Viialan kirjasto Vilkku (os. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä työterveyden antama hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. asti. Työn aloitus on 16.5.2022 tai sopimuksen mukaan. Tiedustelut 040 831 1708 VUOKRALLE TARJOTAAN TYÖSUORITUKSIA MYYTÄVÄNÄ TYÖSUORITUKSIA TORIKAUPAT Keräilijä -ei jälleenmyyjäostaa vanhat postikortit, rintaja sotilasmerkit, kunniamerkit, mitalit, lottaja sk-esineet ym. Aurinkolaseihin polarisointi ja peilipinta lisämaksusta. terveys-/diabeteskengät. Solmukatu 3, 37830 Akaa) ke 13.4. Työskentely on mahdollista sekä etänä että lähityössä. Pakettitilattavat Oakley-, RayBan RXtai Uvex Sports -aurinkolasit lisämaksusta. Edellytämme hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa, kokemusta lupakäsittelystä, rakennushankkeista ja kaavoituksesta sekä halua palvella asiakkaita. klo 8-15.45, to 14.4. Hakija voi esittää palkkatoiveensa. Vaihtoehtoisesti voit valita toiseksi pariksi aurinkolasit voimakkuuksilla vastaavilla ominaisuuksilla kuin silmälasit. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.4.2022 21 Uusien silmälasien ostajalle toiset samanhintaiset silmälasit kaupan päälle itselle tai kaverille. Sairaalantie 9, 31760 Urjala) ma 11.4. Leveä lesti, tarrakiinnitys, nahkaa. Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto ja riittävä kokemus alan tehtävistä. 139 e 89 € Erikoisvalmisteiset kotim. klo 8-15.45, ke 13.4. klo 13-15.30 Kylmäkosken apteekki (os. Toijalan vanha terveysasema (os. 040 545 4491 RIVI-ILMOITUKSET Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. Yrittäjäntie 4, 37910 Akaa) to 14.4. Hakemukset tulee toimittaa 15.4.2022 klo 15 mennessä Kuntarekryn kautta tai sähköpostitse osoitteeseen akaan.kaupunki@akaa.fi. klo 10.30-15 Urjalan neuvola (os. emätilatarkasteluja ja palvelet laaja-alaisesti asiakkaita. KAHDET LASIT NYT YKSIEN HINNALLA Toiset itselle tai kaverille VARAA AIKA INSTRU.FI Kaikki alkaa näöntarkastuksesta Instrumentarium Toijala Valtatie 9, p. Kylmäkoskella 3H+K+S. Lupainsinöörin virassa käsittelet poikkeamislupaja suunnittelutarveratkaisuhakemuksia ja teet niihin liittyviä selvityksiä mm. kävelykengät nahkaa, leveä lesti norm. 109€ Norm. Suomessa valmistetut leveät, pehmeät, vettä pitävät, konepestävät KÄVELYKENGÄT – APU vaivaisenluille, vasaravarpaille ja turvonneille, kipeille jaloille Kevät-/kesälenkkareita naisille ja miehille leveä lesti, tarrakiinnitys Norm. klo 8.00-15.45 Neljännet koronarokoteannokset 80 vuotta täyttäneille ja iäkkäiden hoivakodeissa asuville! THL suosittelee neljänsiä rokoteannoksia kaikille 80 vuotta täyttäneille sekä iäkkäiden hoivakodeissa asuville, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään 3 kuukautta. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. 0203 32890 SALAOJAT 20 v. Asiakaspalvelu ja neuvonta sähköpostitse, puhelimitse ja sähköisen Lupapiste-asiointipalvelun kautta muodostavat tärkeän osan lupainsinöörin työstä. 89€ IHMEKENGÄT 79€ 45 € 59 € & Kevätuutuuksia -20 % Toijalan torilla ke 6.4. Tarjous voimassa 31.5. Lisätietoja löytyy täältä: https://akaa.fi/terveys/korona/koronarokotukset/ Katso lisää: akaa.fi Loput JOUSTONASTAKENGÄT 1/2 hintaan! Naisten ja miesten kotim. Naisille ja miehille. Lisätietoja: Kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silvan, puh. SANOMALEHTI PELAA AINA LUKIJAN PUSSIIN. kokemuksella I l m a i n e n a r v i o i n t i ! tammerkone@gmail.com Akaan kaupunkikehitystoimessa on haettavana LUPAINSINÖÖRIN VIRKA Tule mukaan linjaamaan tulevaisuuden Akaata! Tarjoamme sinulle vakituisen viran kaupunkikehityksen toimialalta, kannustavan työilmapiirin ja monipuolisia työtehtäviä tiiviisti yhteistyötä tekevän kaavoitusyksikön jäsenenä
Hurrikaani Loimaa on menestynyt seura, valmentajana on Akaa-Volleyssakin vaikuttanut Jussi Heino ja fanikulttuuri on yhtä tunnettu kuin Akaa-Volleylla. Akaa-Volley taisteli kotisalissaan Toinen välieräpeli pelattiin Monarilla. Pyristelyn lopettivat kuitenkin maaleillaan Nyström ja Jyrkiäinen, jotka kaunistelivat loppulukemiksi 7–3 (5–0).Akaa Futsalin ruotsalaisvahvistus Amel Rastoder pääsi iskemään maalin pitkästä aikaa. Akaalaiset sortuivat ottelun kuluessa peräti 15 syöttövirheeseen ilman ainoatakaan suoraa pistettä. Tuomarin viheltäessä ottelun päättyneeksi pöytäkirjaan oli kirjattu 2–3 (17–25, 21–25, 30–28, 25–23, 11–15). Joukkue, joka voittaa vastustajansa kahdesti, saa pronssia. Varsinkin avausjakso oli melkoista akaalaispommitusta. kello 16, ja mikäli joukkueet tarvitsevat kolmannen ottelun, se pelataan myös Akaasssa sunnuntaina 17.4. Akaan kenraaliharjoitus ennen ensi viikonloppuna alkavia pudotuspelejä sujui vahvasti. Paluu kentille tuntuu hienolta, ja oli tietysti kiva onnistua maalinteossa erityisesti Mad Maxia ja heidän ruotsalaismaalivahtia vastaan. Se piti välillä minuuttikaupalla palloa hallussaan, ja maxien oli tyytyminen tiukkaan puolustukseen ja vastaiskuihin. VaLePa voitti ottelun 3–0 (25–18, 25–20, 25–19). Tuukka Nyström. Syöttöruudussa hävittiin sata nolla. Ottelun jälkeen VaLePan valmentaja Janne Kangaskokko kiitti Akaassa saavutettua niukkaa voittoa. Tällä kerralla suoraan 3–0 (25–22, 25–21, 25–20). Kotiyleisön ja Kunnarin harmiksi viides erä kääntyi Akaa-Volleyn 5–1-johtoasemasta lopulta VaLePalle. Akaan Amel Rastoder (vas.) ja Mad Maxin Justus Kunnas kaksinkamppailussa. Niissä passarin rooli korostuu, sillä pallo harvemmin nousee puolustuksesta niin sanotusti kuppiin. Kotijoukkue oli läpi pelin askeleen edellä Mad Maxia ja nappasi lopulta melko vaivattomasti kolme pistettä. Ottelun pistekuningas oli Akaan Urpo Sivula (30/+18). – Valmiustilamme ei ollut mitalipelien tasolla. – Viimeinen vuosi on ollut vaikea, pitkä kuntoutuminen ja kaksi leikkausta. Tappioita VaLePalle ei kuitenIlme, jota Akaa-Volleyn kannattajat toivovat joukkueelta löytyvän myös Hurrikaani Loimaata vastaan. Kaikkiaan katsomossa oli 461 silmäparia. Urpo Sivula (5) ja Kasimir Vuorinen ottavat osaa tuuletuksiin. Viidennessä oli meillä pientä haparointia, harmitteli Kunnari. VaLePa oli selkeästi parempi jatkopallojen päättämisessä. Kun kolmannessa erässä pelimme rauhoittui, tilanteet tasoittuivat. Nuo vastaiskut kuitenkin tuottivat myös tulosta, ja vierasjoukkue nousi kuin varkain jo 5–3-tilanteeseen. Ottelussa oli välierään sopiva tunnelma. 22 Keskiviikko 6.4.2022 – Akaan Seutu URHEILU Akaa-Volley ja Hurrikaani taistelevat Mestaruusliigan pronssimitaleista Harri Mattila VaLePa oli odotetun vahva lentopallon Mestaruusliigan välieräsarjassa. Oli turvallinen olo tulla takaisin kotisaliin. Vieska Futsal isännöi Akaata ensimmäisessä puolivälierissä ensi lauantaina Ylivieskassa. Vastus mitalipelisarjassa ei voisi kiinnostavampi olla. kello 16. Maanantaina 11.4. Vahvasti pelin hallinnassaan pitänyt akaalaisryhmä lähti lopulta tauolle peräti 5–0-kotijohdossa, kun myös Iiro Vanha , Amel Rastoder , Jussi Nyström ja Riku Partala osuivat. Akaassa pelataan lauantaina 16.4. Toinen kohtaaminen on keskiviikkona 13.4. Emmekä pystyneet tappamaan palloja selkeistäkään paikoista. Mutta toisaalta Akaa-Volleylla on niin kokenut hyökkääjäkaarti, että ratkaisuja pitäisi syntyä lähes passista kuin passista. – Se viime keskiviikon voitto Akaassa oli arvokas ja käänteentekevä tässä sarjassa. Loimaalla alkava ottelusarja ratkeaa paras kolmesta -järjestelmällä. Voitto ei vaikuttanut sarjataulukkoon – sijoitukseksi vahvistui edelleen kolmas paikka, ja se tarkoittaa tulevissa puolivälierissä vastustajaksi kuudenneksi sijoittunutta Vieska Futsalia. Hakkuri otti näkyvän roolin etenkin neljännen erän lopulla. Akaa-Volleyn ykköspassari Anton Välimaa mursi peukalonsa Loimu-pelissä. Ruotsalainen Rastoder pääsi pitkästä aikaa maalin makuun. Kausi on vielä mahdollisuus huipentaa pronssimitaleihin. Taitava pelinrakentaja löytää siitä huolimatta hyökkääjät luotettavasti. Rastoder pitkästä aikaa maalinteossa Toisella jaksolla Akaan pallonhallinta jatkui. Ottelu oli erittäin tasainen. Nyt hyvä treeniviikko alle ja nauttimaan pudotuspeleistä, tunnelmoi Rastoder jo tulevaa puolivälieräsarjaa. Palloa taottiin viime keskiviikkona täydet viisi erää. Nico Nurmesniemi (polvillaan) on juuri onnistunut ässäsyötössä. Harri Mattila Akaa Futsal aloittaa pudotuspelit lauantaina Ylivieskassa Juha Vedenpää Miesten Futsal-Liigassa pelattiin lauantaina runkosarjan päätöskierros. Akaa-volleyn kipsi syöttöviivalla oli sulanut. Akaassa. Pronssimitalien metsästys alkaa Akaa-Volleyn runkosarjan neljäs tila oli jälleen askel eteenpäin. Joukkueet tarjosivat yleisölle nähtävää koko rahan edestä. Akaa Futsalin osalta se tarkoitti samalla myös Toijalan Monitoimihallin viimeistä runkosarjaottelua, ennen ensi syksyn muuttoa uuteen kotihalliin. Vexve-areenalla VaLePa on vahva Myös kolmas välieräpeli päättyi VaLePan voittoon. Tälläkin kerralla virheitä tuli 20, mutta joukkueelle merkittiin myös seitsemän suoraa syöttöpistettä. – Edelleen oli jatkopalloissa liikaa kiirettä. Jatkopaikka eli matkalippu välieriin irtoaa siis kahdella voitolla. Sastamalalaisille sattui viisi virhettä, mutta he syöttivät myös neljä suoraa pistettä. Leijonapaitojen urakka helpottui nopean avausmaalin myötä jo ajassa 1.19, kun pelin parhaaksi valittu ja tehopisteet 2+3 saalistanut Juhana Jyrkiäinen osui tolppien väliin. niin ikään Akaa-Volleyn kotisalissa. Tarvittaessa jatketaan heti torstaina 14.4. Akaa-Volleyn valmentaja Olli Kunnari tunnusti, ettei joukkue ollut valmis. Mutta VaLePa oli huolellisempi nimenomaan erien lopussa ja ansaitsi voittonsa. Ratkaisupalloissa Sivula veti torjunnan läpi lukemiin 23–21, torjunnan yli numeroihin 24–22 ja torjunnan ohi ratkaisuun 25–23. Akaa-Volley taipui kolmeen otteeseen ja pelaa pronssimitaleista Hurrikaani Loimaata vastaan.VaLePan ja Akaa-Volleyn ensimmäinen kohtaaminen ratkesi syöttöviivalla. Se kaatoi paikallisvastustajan, valkeakoskelaisen Mad Maxin, selvin lukemin 7–3 (5–0). kaan voi laittaa yksin pelinrakentajan vastuun ottaneen Saku Tuomivaaran kontolle, vastassa kun oli Mikko Esko , yksi Suomen kaikkien aikojen parhaista passareista
Lempäälän Hakkarissa hiihdettiin helmikuussa henkilökohtaiset piirinmestaruuskilpailut vapaalla tyylillä. Kuortaneen urheilulukiota käyvä, kesäkuussa 19 vuotta täyttävä Tikkala on kuluvalla kaudella pelannut miesten 1-sarjaa Kuortaneen valmennuskeskuksen joukkueessa Murikoissa sekä A-poikien sarjaa Salon Viestissä. Viri järjesti talvella myös aikuisten hiihtokoulun. Joulukuussa järjestettiin lumileiri Imatralla. Onko tiilikattosi maali kulunut. Kisakausi avattiin joulukuussa Nuorten kisakausi avattiin joulukuussa Lempäälän Hakkarissa. Niina Hokkanen Jere Tikkala valittiin maajoukkueeseen Tarja Antola Päävalmentaja Oskar Muurinen on valinnut 12 pelaajan ryhmän lentopallon U20-poikien EM-karsintoihin Montenegron Podgoricaan 8.–10.4. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.4.2022 23 “Tämä on Pentti jo viides kevät kun suunnittelet niitä #oleosatarinaa ulkomaalaustalkoita!” TOIMI NYT JA PYYDÄ TARJOUS OSOITTEESSA: www.sorcolor.fi VAIKUTTAAKO TUTULTA TILANTEELTA. Koko kisakauden aikana kilpailuja kiersi kymmenen reipasta Virin hiihtäjää, joista useampi hiihti lähemmäs 20 kilpailua. Osan kanssa harjoitukset aloitettiin jo kesällä tai syksyllä tulevaa hiihtokautta silmällä pitäen. klo 12:een mennessä ilmoitukset@akaanseutu.fi URHEILU Viialan Virin nuorilla hiihtäjillä oli menestyksekäs kausi Juuri päättyneen kilpailukauden aikana useampi Viialan Virin nuori hiihtäjä kiersi lähes jokainen talviviikonloppu kilpailuja sekä Hämeen hiihtopiirissä että kauempana. Joukkueessa hiihtivät Alina Luttinen , Anni Rantasalo ja Kerttu Kovero . 2013 PERUSTETTU PERHEYRITYS YLI 200 PAIKALLISTA MAALARIA YLI 5600 MAALATTUA KOHDETTA Ikkunat ja ovet kotiisi! hit-nordic.com 044 722 5100 info@hit-nordic.com Akaan Seutu ilmestyy pääsiäisen jälkeen keskiviikkona 20.4. ja kakkoset pelaamaan 30.6.–3.7. Mustaa hometäplää seinässä. Lisäksi se vie katolta ja seiniltä jopa vuosikymmeniä niiden elinkaarien loppupäästä. Syksyllä kilparyhmän harjoituksia jatketaan kahdesti viikossa ja kilpailuun tähtäävien ryhmän kanssa kerran viikossa. Niina Hokkanen Piirinmestaruusjoukkue Kerttu Kovero, Alina Luttinen ja Anni Rantasalo. Lentopalloliitto kertoo, että kaikkien kahdeksan karsintalohkon voittajat selviytyvät EM-lopputurnaukseen Italiaan 16.–24.9. Kilparyhmä harjoitteli kahdesti viikossa Kesällä aloitettiin kilparyhmässä hiihtävien nuorten kanssa muun muassa rullahiihtoharjoitukset sekä juoksuharjoitukset suolla. Tammikuussa aloitettiin lumella hiihtokoulu yli 6-vuotiaille hiihdosta kiinnostuneille. Viri teki syksyllä kaksi viikonloppuleiriä Jämille. U-20 poikien EM-karsintajoukkue Podgoricaan (nimi, nykyinen seura, kasvattajaseura) Passarit: Leevi Väänänen, Kuortane/Salon Viesti, Järvenpään Blues-Volley Otto Oivanen, Kuortane/ Karkkilan Pojat, Puijo Volley Libero: Joonatan Salpakari, Kuortane/Salon Viesti, Pielaveden Sampo Hakkurit: William Groffier, Kuortane/Karkkilan Pojat, Karkkilan Pojat Roope Haapoja, Kuortane/Alahärmän Kisa, Laihian LujaKeskitorjujat: Miika Haapaniemi, Kuortane/Salon Viesti, Oriveden Ponnistus Petteri Tyynismaa, Kuortane/Alahärmän Kisa, Kortesjärven Järviveikot Niko Tuusa, Kuortane/ Salon Viesti, Rikala Volley Yleispelaajat: Nico Mäki-Valtari, Vantaa Ducks, Vaasan Kiisto Nooa Marttila, Kuortane/ Salon Viesti, Maskun Kataja Jiri Leinonen, Kuortane/ Salon Viesti, Rikala Volley Jere Tikkala, Kuortane/ Salon Viesti, A-Volley Varalla: Joonas Kontio, Kuortane/ Salon Viesti, Rikala Volley. Menestys oli myös hurjaa, sillä kauden aikana viriläisiä oli palkintopallisijoilla yhteensä 28 kertaa. Talven aikana ehdittiin kisaamaan Lempäälän lisäksi Valkeakoskella, Hämeenlinnassa, Tampereella, Keravalla, Tammelassa, Kangasalla, Ikaalisissa, Jämillä ja Lahdessa. Yksi valituista on A-Volleyn kasvatti, 190-senttinen yleispelaaja Jere Tikkala Akaasta. Tammikuun alussa vietettiin Hämeen viestipäivää Hämeenlinnan Ahvenistolla, jonne Viri lähti N10-sarjan joukkueella. jatkokarsintaan, josta on jaossa vielä kolme kahdestatoista lopputurnauspaikasta. Eetu Koskinen hiihti nuorten SM-hiihdoissa Keuruulla ja Kuopiossa sekä Vilja Hujanen Hopeasompa-kilpailuissa Taivalkoskella. Maalaamme vuodessa yli 1 000 taloa, joista puolet olisi pitänyt maalata aiemmin. Tällöin päästiin sauvarinteeseen, rullasuksille ja hiihtämään hiihtoputkessa. Syksystä alkaen kilparyhmä harjoitteli yhdessä kahdesti viikossa, ja hiihtokoululaiset aloittivat kerran viikossa harjoittelun. Tyyli oli perinteinen ja matkana 3x2 kilometriä. Harjoitukset olivat pääsääntöisesti Akaan alueella ja lumien tullessa Kylmäkoskella Veikkojen majalla. Kun toimit nyt, vältyt turhalta häsellykseltä kesällä ja saat samalla parhaan mahdollisen maalausajan. Aineistot tulee toimittaa viimeistään torstaina 14.4. Vitkastelu maalauksen kanssa tuottaa turhaa työtä ja rahanmenoa. Muiden kanssa hiihtokoulu jatkuu lumien tullessa. Virin mitalitili karttui, kun Alina Luttinen toi kotiin piirinmestaruuskullan ja Kerttu Kovero hopean. Työt suoritetaan varausjärjestyksessä Erkki Vähätiitto 044 308 8948 erkki.vahatiitto@sorcolor.fi “Työskentelyä oli mukava seurata, ja erityisen vaikutuksen teki poikien iloinen suhtautuminen työntekoon.” Tuomas Tuokkola, Ylöjärvi Ulkomaalaukset Sisämaalaukset Tiilikaton huolto MEILTÄ OSTAMINEN ON AINA VAPAAEHTOISTA! SOITA! 010 391 MIKÄ SORCOLOR. Lisäksi Virin hiihtokoulussa oli koko talven vilinää ja vilskettä. Uudet harrastajat tervetulleita Kilparyhmäläiset aloittavat uuteen kauteen valmistautumisen keväällä tai kesällä 2022 omatoimisesti sekä joillakin yhteisharjoituksilla. Helmikuussa kilpailtiin myös Virin omat seuranmestaruuskilpailut sekä perinteisellä että vapaalla tyylillä kotiladuilla Veikkojen majalla Kylmäkoskella. Tiukan ja jännittävän viestin päätteeksi Virin joukkue voitti piirinmestaruuden
Elän tehdäkseni töitä, joten yrityksen perustamispäätös oli helppo. Myös matot. Olemme paikallinen täyden palvelun kiinteistöhuolto, Suomen puhtaanapitoja kiinteistöpalvelu Oy. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Remonttiakaa M. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Kun arvostat laatua: 40 vuoden kokemusta alalta, rautaisen ammattitaidon omaavaa henkilökuntaa ja modernia kalustoa, valitset Pirkanmaan Imupalvelun. juhlalounas. Pyydä tarjous! Puh. 3. 040 557 2458 KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. 0400 732 459. ja yrityksille. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Tarjoamme kokonaisvaltaista kiinteistöhoitoa taloyhtiöille. Lukitukset Hämeentie 46, Toijala, p. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P. Kysy lisää! Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. Yrittäjän lisäksi työllistämme tällä hetkellä 5 vakituista työntekijää. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. JOUTTUNPÄÄ Kapeakankaantie 465 Kapeakankaantie 465 37900 Akaa 050 362 0500 37900 Akaa 050 362 0500 www.jouttunpaa.fi www.jouttunpaa.fi Terveydenhoidollista jalkojenhoitoa Hoitola Coconainen Vastaanotot Toijala, Viiala, Kylmäkoski www.hoitolacoconainen.com p. 24 Keskiviikko 6.4.2022 – Akaan Seutu 2 x 30 mm 25 e Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Kurkelantie 1, Akaa Puh. Toimitusaika 1-3 vrk. 045 674 2612 / Sonja Mattsson-Kareinen Pesulapalvelut yksityisille Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. 040 124 2566 APTEEKKI Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. Meijerintie 1, 37800 Toijala Meijerintie 1, 37800 Toijala p. . 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Kuvassa näkyvät kausityöntekijät on itse tehtyjä. 041 319 9311 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. ma-pe 10-17, la 10-16, su sulj. 2. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. PIHAPUUN KAADOT JA HENKILÖNOSTINPALVELUT SOITA & KYSY! moniosaaja.l.helin@gmail.com ULKOALUEIDEN HOITO (LUMITYÖT JA RUOHONLEIKKUU) PENSAIDEN VUOSILEIKKUUT JA POISKARSINNAT PIENREMONTIT ULKONA JA SISÄLLÄ KATTOJEN PESUT JA PUHDISTUKSET RÄNNIEN PUHDISTUKSET PUIDEN KAADOT JA KARSINNAT Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 040 328 1772 / Marko Muista kotitalousvähennys. www.eijuska.fi P. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 8-16.30, p. Toijalan Pyörä Riihikuja 6, 37800 Akaa Petrin Huolto ja Maalaus Oy Akaan Lasi p. Nyt taloyhtiöiden kevätkokousten kynnyksellä, muistakaa pyytää tarjous! Kiitämme myös nöyrimmästi nykyisiä asiakkaitamme luottamuksesta! PYÖRÄHUOLLOT PYÖRÄ-PEKALTA p. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Pesulapalvelut Puutarhat Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. p. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. Sarjoitukset . Keitä olette. Hyvien, paikallisten, yhteistyökumppaneidemme ansiosta saamme paikalle nopeasti myös eri alan ammattilaisia, kuten putkiasentajan ja sähköasentajan. Avaimet . Katso lisätietoja viialansydan.fi ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. Käytössämme on laadukkaat ja nykyaikaiset koneet ja välineet. Maalaukset ja kolarikorjaukset Maalaukset ja kolarikorjaukset AUTOTYÖ AUTOTYÖ M . 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. 040 535 4229 KYLMÄKOSKEN APTEEKKI ma pe 9.30 17 la 10 15 Millerin kauppakeskus puh. vakiovärit. Max. Mitä palveluja teiltä saa. Terveiset Toivotamme uudet asiakkaat tervetulleeksi palveltavaksemme. Pitkät työmatkat myös kypsyttivät päätöksen etsiä töitä lähempää kotoa, jotta lapset tunnistaisivat vielä muutenkin kuin valokuvasta. Ruokaa voi ostaa myös mukaan kilohinnalla. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. • Puhalluspalvelut • Eristeiden imurointi • Viemärien korjaukset • Alustilojen kunnostukset. listapituus 3200 mm. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 P. 050 562 6215 ma-pe 10-17, la 10-16, su sulj. ?????????. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski Sisään Sääksmäentieltä koskinhammas.fi yrttienkelisatu@gmail.com 044 985 3365 www.yrttienkeli.wordpress.com Lempeät luontaishoidot keholle ja mielelle, 0400 987 966 sari@allinapu.fi Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Lounasbuffet arkisin klo 11-14. Vuosia kestäneet viikot reissutöissä ja viikonloput ravintolatöissä tekivät pitkät työpäivät ja viikot hyvinkin tutuiksi. Kyrölä P. Lue lisää meistä: imupalvelu.fi/pirkanmaa SOITA: 0400 171986 HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit TAI SOITA NUMEROON: 029 19 2020 Avoinna 24/7 Ideapark Lempäälä Ideaparkinkatu 2 Ajanvaraus 24/7 029 192020 Ma-Pe 8.00 – 18.00 www.helppokatsastus.fi/lempaala Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy 1. 0400 928 534 tai 03 542 2450 Noudot Akaasta. 050 562 6215 p. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. Myös matot. Koulutetun ja ammattitaitoisen henkilökuntamme, sekä pitkän ja laaja-alaisen kokemuksemme vuoksi pystymme laadukkaasti huoltamaan kiinteistöt niin ulkoa kuin sisältäkin. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Palmusunnuntaina 10.4. KODINKONEHUOLTO
PIHAPUUN KAADOT JA HENKILÖNOSTINPALVELUT SOITA & KYSY! moniosaaja.l.helin@gmail.com ULKOALUEIDEN HOITO (LUMITYÖT JA RUOHONLEIKKUU) PENSAIDEN VUOSILEIKKUUT JA POISKARSINNAT PIENREMONTIT ULKONA JA SISÄLLÄ KATTOJEN PESUT JA PUHDISTUKSET RÄNNIEN PUHDISTUKSET PUIDEN KAADOT JA KARSINNAT Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 040 328 1772 / Marko Muista kotitalousvähennys. Sarjoitukset . 0400 928 534 tai 03 542 2450 Noudot Akaasta. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. TAXI premium -taso KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 P. Katso lisätietoja viialansydan.fi ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. Ruokaa voi ostaa myös mukaan kilohinnalla. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. ja yrityksille. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 040 557 2458 KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. 8-16.30, p. Kysy lisää! Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.4.2022 25 2 x 30 mm 25 e Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Kurkelantie 1, Akaa Puh. Kuvassa näkyvät kausityöntekijät on itse tehtyjä. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. Toimitusaika 1-3 vrk. ma-pe 10-17, la 10-16, su sulj. Toijalan Pyörä Riihikuja 6, 37800 Akaa Petrin Huolto ja Maalaus Oy Akaan Lasi p. www.eijuska.fi P. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. Keitä olette. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. vakiovärit. Lue lisää meistä: imupalvelu.fi/pirkanmaa SOITA: 0400 171986 HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit TAI SOITA NUMEROON: 029 19 2020 Avoinna 24/7 Ideapark Lempäälä Ideaparkinkatu 2 Ajanvaraus 24/7 029 192020 Ma-Pe 8.00 – 18.00 www.helppokatsastus.fi/lempaala Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy 1. 040 964 8966 www.remonttiakaa.fi mikko.vehmaa@remonttiakaa.fi Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Muutot ja kuljetukset kuorma/pakettiautolla. Nyt taloyhtiöiden kevätkokousten kynnyksellä, muistakaa pyytää tarjous! Kiitämme myös nöyrimmästi nykyisiä asiakkaitamme luottamuksesta! PYÖRÄHUOLLOT PYÖRÄ-PEKALTA p. 041 319 9311 Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. Avaimet . Koulutetun ja ammattitaitoisen henkilökuntamme, sekä pitkän ja laaja-alaisen kokemuksemme vuoksi pystymme laadukkaasti huoltamaan kiinteistöt niin ulkoa kuin sisältäkin. Palmusunnuntaina 10.4. 045 674 2612 / Sonja Mattsson-Kareinen Pesulapalvelut yksityisille Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. 050 562 6215 ma-pe 10-17, la 10-16, su sulj. 0400 732 459. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. Käytössämme on laadukkaat ja nykyaikaiset koneet ja välineet. Max. 050 562 6215 p. Kyrölä P. Terveiset Toivotamme uudet asiakkaat tervetulleeksi palveltavaksemme. 040 124 2566 APTEEKKI Multikaara VOLVOJEN • Huollot • Korjaukset • Ohjelmointi • Optimointi Kaukolantie 6, 37830 Akaa Puh. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. KODINKONEHUOLTO. Meijerintie 1, 37800 Toijala Meijerintie 1, 37800 Toijala p. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. Pyydä tarjous! Puh. • Puhalluspalvelut • Eristeiden imurointi • Viemärien korjaukset • Alustilojen kunnostukset. JOUTTUNPÄÄ Kapeakankaantie 465 Kapeakankaantie 465 37900 Akaa 050 362 0500 37900 Akaa 050 362 0500 www.jouttunpaa.fi www.jouttunpaa.fi Terveydenhoidollista jalkojenhoitoa Hoitola Coconainen Vastaanotot Toijala, Viiala, Kylmäkoski www.hoitolacoconainen.com p. Vehmaa Oy Monipuolista ja joustavaa rakentamista P. Mitä palveluja teiltä saa. Olemme paikallinen täyden palvelun kiinteistöhuolto, Suomen puhtaanapitoja kiinteistöpalvelu Oy. p. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Pesulapalvelut Puutarhat Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. ?????????. Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. Myös matot. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. . Pitkät työmatkat myös kypsyttivät päätöksen etsiä töitä lähempää kotoa, jotta lapset tunnistaisivat vielä muutenkin kuin valokuvasta. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski Sisään Sääksmäentieltä koskinhammas.fi yrttienkelisatu@gmail.com 044 985 3365 www.yrttienkeli.wordpress.com Lempeät luontaishoidot keholle ja mielelle, 0400 987 966 sari@allinapu.fi Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Lounasbuffet arkisin klo 11-14. Tarjoamme kokonaisvaltaista kiinteistöhoitoa taloyhtiöille. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Kun arvostat laatua: 40 vuoden kokemusta alalta, rautaisen ammattitaidon omaavaa henkilökuntaa ja modernia kalustoa, valitset Pirkanmaan Imupalvelun. Vuosia kestäneet viikot reissutöissä ja viikonloput ravintolatöissä tekivät pitkät työpäivät ja viikot hyvinkin tutuiksi. Yrittäjän lisäksi työllistämme tällä hetkellä 5 vakituista työntekijää. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 2. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. 040 535 4229 KYLMÄKOSKEN APTEEKKI ma pe 9.30 17 la 10 15 Millerin kauppakeskus puh. Hyvien, paikallisten, yhteistyökumppaneidemme ansiosta saamme paikalle nopeasti myös eri alan ammattilaisia, kuten putkiasentajan ja sähköasentajan. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.fi kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. Myös matot. Maalaukset ja kolarikorjaukset Maalaukset ja kolarikorjaukset AUTOTYÖ AUTOTYÖ M . 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. Lukitukset Hämeentie 46, Toijala, p. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. Elän tehdäkseni töitä, joten yrityksen perustamispäätös oli helppo. listapituus 3200 mm. (03) 543 4505 huolto@multikaara.fi Remonttiakaa M. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 3. juhlalounas. 010 3395 100 www.a-lukko.fi
Onko onnistunut, mitä näemme. Niillä lapsilla, jotka päätyivät kurjiin oloihin, katkeruus varjosti loppuelämän. Lähes kaikki muu on jäänyt mediassa taka-alalle. klo 9 11 (ke suljettuna). To 14.4. Kirkkokuoro. KALVOLA Keskuskatu 42, Viiala 0400 352 035 www.kukkapalvelulaakso.fi Olemme täyden palvelun hautaustoimisto. Kirjoittaja on Akaan helluntaiseurakunnan eläkkeellä oleva pastori. Pääsiäispäivän messu klo 10 Kalvolan kirkossa. Ypäjän seurakunta on osa Tampereen hiippakuntaa ja Tammelan rovastikuntaa, johon kuuluvat myös Tammela, Forssa, Humppila ja Jokioinen. Näkökerho klo 12.30 Akaan alasalissa.Kaikki hiljaisen viikon 15 jumalanpalvelukset ja hartaudet löydät liitteenä olevasta Akaan Seurakuntaviestistä. Ke 6.4. 19.3.2022 Akaa Äiti, me näimme sinun hiljaa hiipuvan, elämänliekin sammuvan. Hän traumatisoitui ja erakoitui mutta hoiti työnsä sodan jälkeen rautatiellä Toijalassa. Ma 18.4. Sodan keskellä eniten kärsivät lapset. Jeesus julisti sodan sotien aiheuttajaa, sielujemme vihollista vastaan toisenlaisilla aseilla. Mikäli haluat, että kodissasi pidetään kinkerit, ota yhteys kirkkoherranvirastoon kinkeriajan sopimiseksi. Keskustelukerho klo 13 Akaan alasalissa. 29.11.1925 Tyrvää k. Jouduin näkemään ja kokemaan isäni kärsimyksen sodan traumoista hänen oltuaan viisi vuotta eturintamalla. Lopullinen voittaja on Jeesus Kristus. Sinä lähdit hiljaa luotamme pois, kuin kynttilä sammunut ois. Su 17.4. Hän on tuurannut jo alkuvuoden ajan Ypäjän kirkkoherraa tämän virkavapaan ajan. Käymme yhdessä läpi kaikki hautaukseen liittyvät asiat ja halutessanne hoidamme ne puolestanne. AKAA Jumalanpalvelukset: Su 10.4. Isäni herkempi ja taiteellisempi veli palveli sodassa viihdytyskiertueessa. Puhelinpalvelu 040 358 3342 to 7.4. Messu klo 10 Kylmäkosken kirkossa. Hän sanoo: ”Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman. Kuollut: Sally Aune Kaarina Mäkelä 96 v, Matti Johannes Reilin 93 v, Anneli Mirjami Nieminen 90 v, Irma Liisa Poikselkä 87 v, Irja Salme Kuisma 85 v, Markku Eino Olavi Vesala 75 v. La 9.4. Kortteja voi tuoda näyttelyyn nimellä varustettuna. Muut tilaisuudet: To 7.4. Enkö minä joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle antanut?” Paavali kehottaa: ”Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. Sinä ansaitset unen rauhaisan ja kiitoksen kaikkein kauneimman. Iltakirkko klo 18 Akaan kirkossa. Akaan seurakuntatoimisto suljettuna viikolla 14 (4 8.4.). Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Kuparinen, Karhu, Gospelkuoro, päivärippikoulu. Riipinen s. Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli on määrännyt Salmiovirran virkaan huhtikuun alusta elokuun loppuun. Osa lapsista jäi palaamatta sopeutuen sikäläisiin olosuhteisiin. Siksi voimme samaistua. Olen kuullut ja dokumenteista nähnyt, kuinka lapsia sullottiin lappu kaulassa juniin ja laivoihin. Kalle Roine, Johanna Hytönen. 26 Keskiviikko 6.4.2022 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Reino Tanner Kastettu: Olivia Amanda Elisabeth Myllyniemi, Samu Kristian Saarela, Luke Viljo Juhani Peltola, Elsi Ronja Wilhelmiina Mäki-Kerttula. Hän sanoi Pietarille, joka vanhasta tottumuksesta veti miekan esiin. To 7.4. Kuulun niin sanottuun suureen ikäluokkaan. Ihmisillä on ollut toiveajattelua luoda eri aikakausina uusi ja uljas ihminen ja tehdä maailmasta paratiisi. Toisen pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus klo 10 Rimmin rukoushuoneella. Salmiovirta toimi Akaan kirkkoherran Ali Kulhian viransijaisena helmikuusta 2020 syyskuun loppuun 2021.Hevospitäjänä tunnettu Ypäjä on noin 2300 asukkaan kunta Kanta-Hämeessä. Ma 11.4. Palmusunnuntai 10.4. Apostoli Johannes näkee uuden taivaan ja uuden maan. Markus Andersson, Johanna Hytönen. Käsityöpiiri lähetyksen hyväksi Lähimmäistuvalla klo 13. Juha Kosonen. Suomessa ihmiset yrittivät sopeutua ja opetella elämään normaalia elämää, mutta kaikilta se ei erityisen hyvin onnistunut. Lähimmäistupa ja kirpputori keskiviikkoisin klo 11-14. Ypäjän seurakuntaan kuuluu noin 1700 jäsentä. ”Pistä miekkasi tuppeen. Hän kuoli yksinäisenä poikamiehenä vähän yli viisikymppisenä. Seurakunnassa työskentelee kirkkoherran lisäksi viisi työntekijää. Osa lapsista pääsi hyviin oloihin, joten lopputulos oli hyvä, mutta sekin aiheutti traumoja. Kaikki kirous on poistunut. Lahjoituksia otetaan kiitollisuudella vastaan! Tiedoksi: Lähimmäistuvalla vanhojen pääsiäisja kevätkorttien näyttely. Ihmisten saastuttama maa vaihtuu uuteen ja puhtaaseen. Lämmin kiitos osanotosta. Rakkaamme Anneli Mirjami NIEMINEN s. Voit jättää kuolinilmoituksen helposti myös netissä tai sähköpostilla www.akaanseutu.fi ilmoitukset@akaanseutu.fi www.akaanseutu.fi Sally Aune Kaarina MÄKELÄ o.s. Tero Kuparinen, Marja Karhu, Kylmäkosken kirkkoja lapsikuoro. Messu klo 10 Kalvolan kirkossa. Kalle Roine, Johanna Hytönen. Arjen muistiystävälliset teot; Saila Lehtonen, K-H Muistiluotsi. Sanan ja laulun hetki, vieraana kanttori Sulo Kolari. Kiirastorstain messu klo 18 Kalvolan kirkossa. Kaivaten Antero ja Marianne Irma sukulaiset ja ystävät Siunattu lähiomaisten saattamana. Surun kohdatessa me autamme. Sodan jälkeen lapset palasivat kotiin. Toiset selvisivät sen yli, toiset jäivät katkeruuden siteisiin eivätkä sopeutuneet yhteiskuntaan. Kaipaa tuttu pihapolku rakkaan jalan astuntaa. Lapset eivät ymmärrä, miksi pitää jättää koti ja vanhemmat ja muuttaa kohti tuntematonta vieraisiin oloihin. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.” Sitten hän luettelee Jumalan antaman sota-asun. Pääsiäismyyjäiset Lähimmäistuvalla klo 10. Herra Jumala on valaiseva heitä.Toiveajattelua, sanoo ateisti. Kinkereitä pidetään jälleen kevättalven aikana. Itku ja parku oli karmean kuuloista, kun heidät erotettiin äideistään vieraitten ihmisten käsiin. Kukka Salmiovirta jatkaa Ypäjän kirkkoherrana Tarja Antola Akaalaisen pastorin Kukka Salmiovirran pesti Ypäjän seurakunnan kirkkoherrana jatkuu. Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus klo 10 Kalvolan kirkossa. 6:13--18). 16.12.1931 Sysmä k. Kalle Roine, Johanna Hytönen. (Ef. Kalle Roine, Johanna Hytönen. Yökin on väistynyt, ei tarvita lampun eikä auringon valoa. Kukka Salmiovirta jatkaa Ypäjän kirkkoherran tehtävien hoitamista elokuun loppuun. ”Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.” Raamatun antamat kuvaukset ovat todella tavoittelemisen arvoisia. Suomi koki tämän saman, ja hyökkääjäkin tuli samalta maaperältä. Ke 13.4. Pe 15.4. 10.3.2022 Akaa Markku Pertti, Marja ja Martti sukulaiset ja ystävät Vaiti seisoo pihapuut, ikävöivät kukkamaat. Muistikahvila klo 12-13.30. Sota tuo kärsimystä ja pelkoa. Sodan varjossa V iime päivien puheenaihe on Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Suuri kiitos Torkonkartanon Kurjenkellon osaston hoitajille. ”Mutta maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa.” Näin on käynyt jälleen. Rakkaamme siunattu viimeiselle matkalleen läheisten läsnä ollessa. Kirkkokuoro. Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva.” Tulevaisuus on loistava niille, jotka ovat vastaanottaneet Jumalan armotarjouksen Jeesuksessa Kristuksessa
Valtuusto siunaa vielä tämän vuoden syyskaudella hyvinvointialueen strategian, joka on ratkaiseva asiakirja tulevien vuosien tekemisiä silmällä pitäen. Lyly toteaa isosta kuvasta, että terveyspalvelujen tuottaminen yli kuntarajojen on usein helpompaa ja järkevää. Jokaisella järjestäjällä on ollut omanlainen toteutusmalli. Eri viranja toimenhaltijoiden nimeäminen tapahtuu lähitulevaisuudessa. Hiltunen otti ensimmäiset askeleet kunnallispolitiikkaan asettumalla kokoomuksen ehdokkaaksi Tampereella viime kuntavaaleissa, joissa hän sai 348 ääntä ja ensimmäisen varavaltuutetun paikan. Niiden palvelut sijoitetaan väestöllisesti järkevästi. Matti Pulkkinen Matti Pulkkinen. Henkilön on päästävä yleislääkärille viikon sisällä, kun nyt tuo aika lain mukaan on kolme kuukautta. – Sote-uudistuksen tarpeellisuus, tavoitteet sekä kohennettavat asiat ovat olleet yli puoluerajojen allekirjoitettavissa. – Hyvinvointialuejohtajan ei tarvitse olla yli-ihminen. ”Sotesta vahva yhteisymmärrys” Tampereen yliopistollisen sairaalan lääkärinä Kari-Matti Hiltunen seurasi liki 15 vuoden ajan maamme eri hallitusten käynnistämiä sosiaalija terveydenhuollon remontteja. Maantieteellisesti kaikki on sadan kilometrin säteen sisällä.Hyvinvointialuejohtajan haku päättyi viime perjantaina. Olen ollut käytännön lääkärin työssä, joten olen kohdannut varsin paljon ihmisiä. Siinä linjataan esimerkiksi palveluiden sisältöjä ja palvelujen saavutettavuutta. Strategialle aikaa Pirkanmaan hyvinvointialueen strategia ei ole aluevaltuustossa vielä kesäkuussa, kuten aiemmin on uumoiltu. Olisi vain tehty sote-uudistus. Koko politiikka pitää ratkaisevana sitä, että strategiassa on kaikkien keskeisten toimijoiden näkemys huomioonotettuna. Lyly muistuttaa lainalaisuudesta, jossa asiakkaat ovat tyytyväisiä, kun he saavat tarvitsemansa palvelut helposti. – Totuuden nimissä on sanottava, ettei jokaisella hyvinvointialueella ole kerta kaikkiaan väkeä tekemään kaikkia palveluja korkeatasoisesti. ”Koulutus toimii, ammattilaiset eivät jää” Hiltunen herättelee todellisuuteen, jossa sote-alan oppilaitoksissa on hyvin opiskelijoita, jotka valmistuvat eri hoitopuolen vaativiin tehtäviin.– Valmistuneita on paljon, mutta he eivät pysy sosiaalija terveydenhuollon tehtävissä. Lyly muistuttaa, että politiikalla on tärkeä rooli tulevaisuudessakin. Lylyn vastaus on myönteinen. Tampereen kaupunkiseutu on vetovoimainen. Muiden muassa Lauri Lylyn kalenteri täyttyy erilaisista tilaisuuksista, jonne aluevaltuuston puheenjohtajaa kutsutaan kertomaan asiasta. Myös valmistelun sisällön tuottamiseen saadaan tuota pikaa lisää henkilöstöä. Päättelen, että olen jäänyt asiakkaideni muistiin myönteisesti. Kari-Matti Hiltunen sanoo suoraan, etteivät palvelut ole voineet olla tasavertaiset nykymuotoisessa tilanteessa, jossa niiden järjestämisestä on vastannut yli parisataa kuntaa. – Rahakin ratkaisee eli palkkaus. THL:n vuoden 2020 raportti muuraa faktat esille. Hyvinvointialue starttaa 1. Lylyn mielestä tehtävä kiinnosti laajasti, ja se herätti suurta mielenkiintoa. – Strategia ohjaa asioita ja niiden tekemistä. – Hyvinvointialueen ehdoton vahvuus on sen kompaktius. Eri tahot ovat kiinnostuneita hyvinvointialueesta. Osaamiskeskittymät ovat erilaisia. – Pirkanmaan hyvinvointialueella voitaisiin kokeilla esimerkiksi kannustinpalkkauksen menetelmiä. – Olen tehnyt koko työurani Pirkanmaan sairaanhoitopiirin palveluksessa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. – Suurin osa meistä turvautuu elämänsä jossakin vaiheessa sosiaalija terveydenhuollon palveluihin. Hänen mielestänsä vaade on nyt paljon realistisempi, kun ensi vuoden alusta järjestäjinä on 21 hyvinvointialuetta ja Helsingin kaupunki. Näin ollen strategia ei voi olla muutamalla rivillä ilmaan heitetty asiapaperi. Hänellä on oltava muun muassa visioita, ja hänen on kyettävä johtamaan, tekemään yhteistyötä ja hänen on tuotava ehdotuksia pohdittaviksi. Kannustimien käytöstä on yksityiseltä sektorilta myönteisiä kokemuksia.Hän muistuttaa, että julkisella sektorilla on perinteisesti satsattu jatkoja täydennyskoulutusmahdollisuuksiin. tammikuuta vuonna 2023. Hiltunen jäi eläkkeelle pari vuotta sitten, jolloin mies aktivoitui politiikassa. – Suunnan on oltava kaikilla tiedossa, ja tekemisen malli ja tavoite on oltava kaikilla sisäistettynä. ja voimakkaasta tahtotilasta saada asia maaliin. Keinoja tähän on haettava pontevasti. – Sisältöjen tuottaminen on kovassa vauhdissa. Lyly teroittaa, että strategiassa on oltava niin luottamushenkilöiden kuin työntekijöiden panos. Kiitosta saavat kunnat, kuntayhtymät, sairaanhoitopiiri, sote-alan yritykset sekä kolmas sektori. – Koko aluevaalien tulos osoitti, että pirkanmaalaiset luottivat hyvinvointialueen vaaleissa soten ammattilaisiin, jotka työskentelevät asiantuntijatehtävissä. Siinä on toiminnan ydinsanoma eli palvelulupaus tarkasti kuvattuna. Lyly neuvoo pitämään katseet valoisasti tulevaisuudessa.– Alue on kompakti; tämä vaikuttaa merkittävästi talouteen. Kaikki miettivät, miten sosiaalija terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut tehdään nykyistä paremmin. – Minua häiritsee tulevassa järjestelmässä se, että lain mukaan jokaisen hyvinvointialueen on pystyttävä tarjoamaan riittävät palvelut. – Palveluiden yhdenmukaistamisessa ratkaisevaa on, että ne ovat kaikkien saatavilla matalalla kynnyksellä. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.4.2022 27 PIRKANMAA Aluevaltuuston puheenjohtaja Lauri Lyly korostaa strategian tärkeyttä Aluevaltuuston puheenjohtaja Lauri Lyly nostaa Pirkanmaan hyvinvointialueen strategian vahvasti esille. Jos uudistuksessa olisi vain pidättäydytty ja keskitetty soteen, se olisi ollut jo ajat sitten maalissa. Lääkintöneuvos sai valtakirjan 2 283 pirkanmaalaiselta. Lyly huomauttaa, että valtion luoma kaava tulevaisuuden rahoituksesta on haastava kaikille hyvinvointialueille. Hyvinvointialueen rakentamisessa palveluja katsotaan nimenomaan asiakkaan silmälasien läpi. Hiltusen mukaan nykymuotoiset sairaanhoitopiirit ovat tehneet tuloksellisesti tiivistä ja tasokasta yhteistyötä. Omaksumme uudenlaiset tavat tehdä ja tuottaa palvelut. Ammattiosaamisen syventäminen avaa uralla etenemismahdollisuuksia. Maakunta on kasvava ja kehittyvä. – Strategiaa ja palveluverkkoa työstäessä mietitään esimerkiksi sitä, mitkä ja missä ovat fyysiset tilat tai missä kaikessa etämallit toimivat. Lyly muistuttaa, että nykyisen järjestelmän mukaisissa palveluissa on kuntakohtaisesti merkittäviä eroja. Virka kiinnosti 12 henkilöä. Lauri Lylyn mukaan strategia on aluevaltuuston puitavana ja siitä tehdään päätös todennäköisesti lokakuussa. Kun ihminen pääsee avun piiriin, hän on yleensä hyvin tyytyväinen. Pirkanmaalaiset tuntevat lääkintöneuvos Kari-Matti Hiltusen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärinä. Lylyn mukaan hyvinvointialueen eli noin 19 000 ihmisen ja yli 2 miljardin euron organisaation valmistelu on ollut koko ajan näkemyksellistä, vastuullista ja tavoitteellisuutta sekä uutta toimintakulttuuria edistävää. Hiltunen muistuttaa, että tehtävinä ovat ennaltaehkäisy, perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja kuntoutus sekä sosiaalihuolto että pelastustoimi. Toteutettavana on mittasuhteiltaan iso integraatio. Mallissa on hyvää se, että siinä yhdessä sovitaan tavoitteet, joita lähdetään hakemaan. Hänen mielestään yhteistyökumppanit ovat osallistuneet uuden rakentamiseen avoimesti ja sitoutuneesti. Sen sijaan sosiaalipalveluiden ja vanhuspalveluiden tarjoaminen on lähellä asiakkaita järkevintä. Hiltunen muistuttaa, että sote koskettaa henkilökohtaisesti liki kaikkia ihmisiä. Henkilöstöpula on yksittäisistä riskeistä ehkä suurin, joka uhkaa sote-uudistuksen toteutumista. Hiltunen lähti historiallisiin hyvinvointialueen aluevaaleihin tavoittelemaan aluevaltuutetun pestiä. Se on tällä hetkellä vertailussa eurooppalaista tasoa pienempi. Esimerkiksi Tampereen kokoisen kaupungin hoivasta puuttuu 200 ammattilaista, eli 200 paikkaa on vailla tekijäänsä. Miten ne yhteensovitetaan, on jatkossa iso kysymys. Hiltusen mukaan keskussairaaloiden on kuitenkin pystyttävä laatuvertailuihin. Rahan riittävyys haaste Julkisuudessa on maalattu uhkakuvia siitä, riittävätkö Pirkanmaan hyvinvointialueen rahat sen toiminnan pyörittämiseen ja kehittämiseen.Lyly sanoo, että hyvinvointialue saa europotin, joka maakunnassa on käytetty soteja pelastustoimen palveluihin. Toinen kerta toden sanoi. Kolmen vuosikymmenen työrupeaman Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä tehnyt, johtajaylilääkärin virasta eläköitynyt lääkintöneuvos Kari-Matti Hiltunen , 67, pitää tehtäväänsä antoisana näköalapaikkana historialliseen uudistukseen. Hiltusen mukaan sotessa tarvitaan niin julkisen, yksityisen kuin kolmannen sektorin työpanokset ja osaamiset. Esimerkiksi mielenterveysja päihdealan erikoisosaajia tarvitaan koko ajan enemmän. Yliopistosairaalat ja keskussairaalat ovat menestyneet kukin omilla erityisosaamisensa aloilla. Äänestäjät antoivat siis äänensä asiantuntemukselle, Hiltunen lisää. – Vaikuttavassa osassa ovat myös yhdeksän puoluetta, jotka ovat edustettuina aluevaltuustossa. Asiantuntijajohtajuus on suuri avu, mutta hänen on kyettävä omassa roolissaan hyödyntämään monenlaisia asiantuntijoita. Palveluverkko kiinnostaa Kun ihmiset lähestyvät Lauri Lylyä hyvinvointialueasiassa, heitä kiinnostavat kaikkein eniten tulevat palvelut ja niiden sisältö. Se on perustavaa laatua oleva työkalu. – Hyvinvointialueen organisaation rakentaminen on käynnistynyt. – Henkilöstö on perinteisesti kokenut ammatissa kehittymisen palkitsevana. Näitä keinoja on perusteltua suosia. Ongelma väistyy, kun löydämme keinot, joilla ammattilaiset motivoituvat hakeutumaan ja pysymään sosiaalija terveydenhuollossa. Ripeässä tahdissa hitsautunut aluevaltuustosopimus kertoo saumattomasta yhteistyöstä Aluehallitusta johtava Kari-Matti Hiltunen on huolissaan henkilöstöpulasta Matti Pulkkinen Asukasmäärällä (527 569) mitattuna Suomen suurimman hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtajana on poliittisesti uusi kyky ja tuore nimi. Monet peräävät, saavatko kaikki pirkanmaalaiset, tamperelaisista virtolaisiin, oikeasti yhdenvertaiset, tasapuoliset soteja pelastustoimen palvelut. Vaateet saavutetaan siten, että palvelut ovat oikea-aikaiset ja oikeatasoiset. Nämä ovat tuoneet mukanaan vaikeuskertoimet. Mistä saadaan tarvittavat henkilöt tekemään kaikki työt, Hiltunen kysyy. Yksituumaisuus on vallinnut siitä, että palvelujen järjestämisestä huolehtii kuntia suurempi kokonaisuus, kuten hyvinvointialue, samoin palveluiden päällekkäisyyksien karsimisesta sekä turvallisuuden ja yhdenvertaisuuden takaamisesta. Läpimenneiden joukossa on paljon eri alojen ammattilaisia. Kaksi ensimmäistä vuotta ovat varsin vakaat ja turvalliset rahallisesti. – Hoidontarve vaan lisääntyy. Kuitenkaan sitten riittävyyttä ei ole määritelty. ”Riittävyyttä ei ole määritelty” Soteja pelastustoimen uudistus lähtee siitä, että jokainen kansalainen saa yhdenvertaiset ja laadukkaat palvelut. Hiltusen mukaan lääkkeet löytyvät lähiesimiestyön kehittämisestä, työolosuhteiden kohentamisesta ja työn mielekkyyden parantamisesta. – Ongelmaksi on muodostunut se, että soten rinnalla on yritetty viedä eteenpäin muita tavoitteita, kuten suurkuntia tai maakuntia. Hiltunen ounastelee, että palkkaharmonisointi nostaa Pirkanmaan hyvinvointialueella hoitopuolen henkilöstön palkkatasoa. Hiltunen sanoo, että huoli sote-henkilöstön riittävyydestä on otettava vakavasti. Hiltunen korostaa, että uudistuksen teemat ja argumentit, kuten laaja kokonaisuus järjestämisessä, palveluiden yhdenvertaisuus sekä hoidon nopeus, helppous ja tavoitettavuus ovat olleet kaikkien puolueiden tavoitteina. Matti Pulkkinen Pirkanmaan hyvinvointialueen ensimmäistä 79-jäsenistä aluevaltuustoa johtava Lauri Lyly (sd) on luottavainen asukasmäärältään maamme suurimman hyvinvointialueen oikea-aikaisen rakentumisen ja vakaan toimintakyvykkyyden puolesta. Tämä kaikki myönteinen tuo hyvää myös hyvinvointialueelle. Se sisältää esimerkiksi palvelulupauksen. Perusterveydenhuollossa tavoitteena on sen vahvistaminen
Esittely kertoo, mistä millainen kohde on kyseessä tai millaista toimintaa on tarjolla. -10% -10% -50% -50% -70% -70% Toijalan Vauhdin 115-vuotistaivalta juhlitaan lauantaina 9.4.2022 klo 14.00 Toijalan yhteiskoululla. KESÄRENKAAT Tmi Markku Tuomi Nahkatehtaantie 10, Viiala 0400 628 933 Rengashotelli 30e. Lähitori suljettu. Tiedot syötetään sivuille itse tunnuksilla, jotka voitte tilata viestintäja markkinointisihteeriltä: sini.kantola@akaa.fi. 040 335 3690, jukka.turunen@akaa.fi akaa.fi/elinkeinot Lintukangas Kuntotarkastuksen & rakentamisen asiantuntija Turvaa asuntokaupoille! www.kuntotarkastus.info asiakaspalvelu@kuntotarkastus.info puh. alv 10%. Muistelua korttien avulla. Kesäkausi lähestyy ja toiminta vilkastuu monella rintamalla. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 e/kk • 3 kk 22,00 e • 6 kk 42,00 e • 12 kk 75,00 e Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. –info Katso tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet ensimetri.fi/yrittajyysinfot Palvelua yrityksen perustamista suunnitteleville Yrittäjyys-aiheisia webinaareja verkossa: Ota yhteyttä ja ryhdytään rakentamaan Sinun yrittäjyytesi polkua! Akaan kaupungin elinkeinopalveluissa Sinua palvelee yrityskoordinaattori Jukka Turunen puh. Ilmoitus tapahtumasta Tapahtumanjärjestäjät voivat ilmoittaa tapahtumistaan sivuston tapahtumakalenterissa. KAIKKI POIS alk. klo 10-11. 9-12.30 ja 13-15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. klo 10-16 Toijala Valtatie 5 (Viialan Leipomon vieressä.) Tervetuloa! TILAVIA KOTIMAISIA JALKINEITA TILAVIA KOTIMAISIA JALKINEITA VARASTON LOPPUUNMYYNTI! VARASTON LOPPUUNMYYNTI! KAIKKI POIS alk. Sairaanhoitajan opinnäytetyö ravitsemuksesta. Lähde mukaan! Katso lisää: akaa.fi • 13.4.22 klo 13-14.30 Minustako yrittäjä. Saatavissa Vauhdin historiikkeja osa 1 ja 2. Hyvää pääsiäistä kaikille! 22.4. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat Oy-konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. 15.4. Matkailutoimijat, yhdistykset ja tapahtumanjärjestäjät, varmistattehan maksuttoman näkyvyytenne sivuilla. 8.4. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) • 3 kk 34 e • 6 kk 58 e • 12 kk 101 e JATKUVA DIGITILAUS (sis. 010 584 4170 (ark. 19 19 e e JOKASÄÄN NILKKUREITA JOKASÄÄN NILKKUREITA Sievit, Ajavat, Sievit, Ajavat, Pomar ym. 040 671 1464 (8–16) • Kuntotarkastukset • Kosteusmittaukset • Energiatodistukset • ORTO SISÄTOSSUJA • TYÖJA TURVAKENKIÄ • NASTAJA VALELLUSKENKIÄ • Talvikenkiä • Juhlakenkiä • Kesäkenkiä • Kevätkenkiä • Avokkaita • Kävelykenkiä • Erikoistilavia kenkiä • Ortokenkiä • Nahkapistokkaita • Työja terveyssandaaleja KUMISAAPPAITA AAMUTOSSUJA TANSSIKENKIÄ TARRALENKKAREITA VAIN PERJANTAINA 8.4. Akaan Seudussa valmistettujen mainosaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Suunnitellaan yhdessä toukokuun ohjelmaa. 29.4. Os. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. klo 10-16 VAIN PERJANTAINA 8.4. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS toimitus@akaanseutu.fi Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. Palvelukortille voi lisätä kuvia ja yhteystiedot lisätietojen saamiseksi. Saarioispuolen Metsästysseura ry VUOSIJA LUPAKOKOUS 21.4.2022 klo 18.30 Juhansalilla. Apteekki esittelee lääkedosetteja, ravintojuomia, ym. Toiminnan esittely Matkailutoimijat, harrastustoiminnan tarjoajat ja yhdistykset voivat luoda sivustolle toimintaansa esittelevän palvelukortin. Käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat ja anottavat hirvija peuraluvat. –info • 5.5.22 klo 13-14 Kevytyrittäjyysinfo • 11.5.22 klo 16.30-18 Minustako yrittäjä. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla toimitukseen, tuotantoon tai myyntiin. Tervetuloa kaikki Vauhdin ystävät. Pomar ym. Linglong 195/65/15 290e 205/55/16 290e 205/60/16 305e 205/65/16 400e Hankook 195/65/15 325e 205/55/16 350e 225/45/17 430e 205/65/16C 525e Punnitsemme ja maksamme heti! Metalliromut ja lyijyakut rahaksi B-kupari 7,50€/kg Messinki 4,40€/kg Mmj 2,50€/kg Akut 0,60€/kg MUNARIKASTA PÄÄSIÄISTÄ! Hinnat voimassa toistaiseksi LEMPÄÄLÄ Teollisuuskyläntie 4 ma ja pe 14-17 PAROLA Tehtaantieltä käynti tiistaisin klo 14-17 15.-18.4.2022 15.-18.4.2022 suljettuina suljettuina Ilma inen arvio ! KATTOMAALAUKSET aleksi.muttonen@kirvesmiehet.fi 045 130 8971 + + Tiili-, mineriittisekä peltikattojen pesu ja maalaus Peltikattojen muovipinnoitteiden huoltomaalaukset Rakennuspeltityöt + AKAAN LÄHITORI Ikäihmisten palvelut Huhtikuu 2022 klo 9-12 kuulohuoltaja paikalla. Sari 040 335 3445 Katso lisää: akaa.fi Matkailuja harrastustoimija, tapahtumanjärjestäjä ja yhdistys, näy Akaan kaupungin nettisivuilla Akaan kaupungin nettisivujen Tee ja viihdy -osio (VisitAkaa) esittelee laajasti matkailun ja vapaaajan toimintaa kaupungissamme. Kirkkotori 10, 37800 Akaa puh. 28 Keskiviikko 6.4.2022 – Akaan Seutu HALUTAAN OSTAA KOKOUKSIA MYYDÄÄN MYYDÄÄN SEKALAISIA SEKALAISIA SEKALAISIA TYÖSUORITUKSIA AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Uutismedian liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Koronatilanteen takia palvelemme tällä hetkellä ensisijaisesti puhelimitse ja sähköpostilla. Esitellään yhdessä Akaan monipuolista tarjontaa. PAINOPAIKKA Sanoma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 170 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 TILAUSHINNAT Hinnat sis. Hallitus www.akaanseutu.fi. Tiedot syötetään sivuille itse tunnuksilla, jotka voitte tilata viestintäja markkinointisihteeriltä: sini.kantola@akaa.fi. POSTIOSOITE PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA PIRMEDIAT OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA Jarno Keskinen, 044 755 7248 jarno.keskinen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen, 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka, 044 755 7212 ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. Vapputeema
Matkustusoikeus todetaan näyttämällä Ukrainan passia tai vastaavaa asiakirjaa. Reino Lehväslaihon kirjallinen sota jatkuu Juuriltaan toijalalainen kirjailija Reino Lehväslaiho on tullut aikamiehen ikään: ensi tiistaina täyttyy kuusi vuosikymmentä. SPR Akaan osasto järjestää lauantaina 9.4. – Jo nyt kaukolämmön piirissä on rakennuksia 217 000 kuutiota ja tähän mennessä on sovittu lisäksi lähes 250 000 kuutiometrin rakennusten liittämisestä verkostoon. Lähetä kuvan mukana myös virpojan nimi ja ikä sekä kuvan ottajan nimi. – Ensimmäisen vaiheen kokonaiskustannukset ovat 7,4 miljoonaa markkaa. Aamutuimin klo 7–9 tarkkailtiin kuljettajien kuntoa kahden partion voimin tiellä ja klo 9 eteenpäin siirryttiin Alkon nurkille. Kaukolämpökeskus harjaan Toijalan ensimmäinen kiinteä lämpökeskus, joka korvaa nykyisiä tilapäisiä öljyä käyttäviä lämpökeskuksia, on saatu harjakorkeuteen. Tapahtumia Ruokalista Akaan koulut ja päiväkodit 11.–14.4. Toimitus julkaisee kuvia verkkosivuillaan ja tulevassa paperilehdessä. Myyntipöydillä on tällä kertaa luomujauhoja, ryynejä, laukkuja ja pussukoita, hopeasta ja lasista valmistettuja koruja sekä maukkaita leivonnaisia. Myös useat muut joukkoliikennetoimijat ovat helpottaneet Ukrainan sotaa pakenevien henkilöiden liikkumista myöntämällä vapaan matkustusoikeuden Ukrainan kansalaisille passia tai vastaavaa asiakirjaa näyttämällä. Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Keskiviikkona 7. Ukrainalaiset saavat matkustaa ilmaiseksi myös Akaassa Tarja Antola Ukrainan kansalaiset voivat matkustaa maksutta Akaan kaupungin sisäisessä joukkoliikenteessä elokuun 2022 loppuun saakka. Elämä tuntuu ikävältä, kun ei ole puhekaveria tai kumppania, jonka kanssa lähteä ulkoilemaan. Pienten virpojien kuvia voi lähettää kaikkien iloksi Akaan Seudun toimitukseen sähköpostilla toimitus@akaanseutu.fi. kello 12–15 Toijalassa toimitila Sykkeellä Ystävätoiminnan peruskurssin, joka toimii ponnahduslautana ystävätoimintaan. Koulutuksen sisältö on tietoa Punaisen Ristin vapaaehtoistoiminnasta ja ystävätoiminnan eri muodoista. Ystävän kanssa oleminen ja ystävän saaminen on jokaiselle tärkeää elämän joka vaiheessa. huhtikuuta Ei yhtään rattijuoppoa Toijalan poliisi järjesti lauantaina ratsian, sarjassa suosittuja puhalluskokeita. Kurssi on maksuton, ja ilmoittautua voi Helena Lampiselle , 040 5873 891. Niihin kuuluu myös huomattavia toisen rakennusvaiheen kustannuksia, muun muassa peruskuopan kaivaminen ja savupiippu, totesi perjantaisessa harjannostajaistilaisuudessa puhunut toimitusjohtaja Keijo Ampuja. Viisi vuotta meni varsinaisella sotaretkellä ja vuodesta 1958 lähtien Lehväslaiho on käynyt kirjallista sotaa jo 15 teoksessa. SPR Akaa järjestää ystävätoiminnan peruskurssin Sykkeellä ”Ootko mun kaa välkällä?”, ”Tuutko mun kaa leikkiin?”, kysyvät jo pienet lapset ja koululaiset. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.4.2022 29 TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Ville, Vilho, Vili, torstaina Allan Ahvo, perjantaina Suoma, Suometar, lauantaina Elias, Eelis, Eeli, sunnuntaina Tero, maanantaina Minea, Minka, Verna ja tiistaina Julia, Julis, Janna. Usein iän karttuessa saattaa meille jokaiselle tulla pula ystävistä. Jos sinulla on kyky kuunnella ja olla läsnä, olet sopiva ystäväksi, mitään erityistaitoja ei tarvita. Kurssi antaa valmiudet toimia vapaaehtoisena ystävänä yksinäiselle. Suomessa matkustusoikeus Ukrainan passilla on voimassa ainakin Ely-keskuksen ja Nyssen järjestämässä liikenteessä sekä VR:n kaikissa matkustajajunissa.Akaassa asiasta on julkaistu myös ukrainankielinen tiedote kaupungin nettisivuilla.. Useilla autoilijoilla oli kuitenkin edellisillan nauttimisen johdosta pientä pohjaa ja puhalluskokeissa tuli esille useita 0,2–0,3 promillen tapauksia. Lehväslaiho on nykyisin seinäjokelainen, mutta siteet Toijalaan ovat vahvat. Kirjaakin vanhoista akaalaisista hän on joskus suunnitellut. Teemoja ovat vapaaehtoisena ystävänä toimiminen, vuorovaikutus ja kohtaaminen, vapaaehtoisen hyvinvointi ja miten yksinäisyys haastaa ystävätoimintaa. huhtikuuta kello 12–15. Koekäyttöön haketta polttoaineena käyttävä lämpökeskus on tarkoitus saada ensi kesäkuussa, ja lopullisesti rakennushankkeen on arvioitu valmistuvan heinäkuuhun mennessä. Paikalla on myös kahvio. Puhaltamaan pääsi 60 henkilöä, joskaan yhtään rattijuoppoa ei tavattu. Siinä ei taisteltaisi eikä kahakoitaisi, vaan elettäisiin rauhanomaista ja täyttä elämää idyllisessä ja kuraisessa Toijalassa, jollaisena Reino Lehväslaiho sitä muistelee. Sota on lohkaissut noista vuosikymmenistä puolet. Tarttistori järjestetään taas Valkeakosken Tarttilassa, osoitteessa Koulukuja 4, sunnuntaina 10. 1982 Maanantai Maksalaatikko, porkkanaviipaleet, puolukkahillo, salaatti Tiistai Sei-lohikeitto, moniviljapolakka, tuorepala, koulut salaatti Keskiviikko Murukastike, perunat, salaatti, ruisleipä, koulut salaattijuustokuutiot Torstai Crispy-kanaleike, perunasose, currymajoneesi, salaatti, mango-passionmousse Lähetä kuva virpojista Akaan Seutuun Tarttistori sunnuntaina Tarttilassa Palmusunnuntaina pukeudutaan taas virpojiksi
Teemme pienen kävelyretken alueen poluilla. Voit tilata myös näytelmään sopivan väliaikatarjoilun pöytään katettuna ennakkon tai ovelta. Tervetuloa, kaikille avoimet myyjäiset. Linja-autossa maskisuositus. La 23.4. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat ja suunnitellaan yhteistä kivaa tekemistä tulevalle toimintakaudelle, mm. Ke 20.4. Sirkku Peltolan Mummun saappaassa soi fox on kirpeän hellyttävä ja nerokkaan oivaltava komedia ja ajankuva ei-niin-kauan-sitten olleesta yhteiskunnasta. soittamalla p. TaideAkaa ry Kesäretki Laukon kartanoon. Retki on kaikille avoin ja lisätiedot sekä ilmoittautumiset viimeistään maanantaina 30.5. 11.30 Viialan Sampolassa. Tule tunnelmoimaan ja ostamaan jäsenten valmistamia tuotteita. Tervetuloa mukaan! ETN Mummun saappaassa soi fox. Seuraavan kerran Jumppakööri jatkaa tuolijumppaa torstaina 21.4. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat kyläläiset/mökkiläiset tai muuten vaan sydämessään Savikosken omakseen tuntevat! Kahvitarjoilu. Tervetuloa kaikki jäsenet. Ohjaus Henna Ruostila, liput 20/18/10 e ovelta tai ennakkoon Ekyltä tai Taitokeskus Orivedestä. Muutamia kirjojen kaksoiskappaleita on myytävänä edullisesti. Ti 26.4. Pe 15.4. taidehistorian ikonit ja viivan virtuoosit Marjatta Tapiola ja Kauko Lehtinen. Ilmoituksia. Tule harjoittelemaan oman älypuhelimesi kanssa arjen digitaitoja. 18.00 Aseman seurakuntakoti. 17.30 Kylmäkosken kirkko. Tule avoimella mielellä älylaitteesi kanssa. Muistisairausdiagnoosin saaneille ja läheisille. Käsitöitä, leivonnaisia, arpoja, kahvio ym. La 9.4. Ke 8.6. Ohjelmassa Alppiruusupuisto Raisiossa, Naantalin Kultaranta, Naantalin kirkko ja vanha kaupunki sekä Naantalin museo. Kuulolähipalvelussa pesemme korvakappleen, vaihdamme tarvittaessa letkun ja opastamme laitteen käytössä sekä neuvomme muissa apuvälineasioissa. Ti 26.4. 19.30 Lempäälä, Akaa, Vesilahti, Pirkkala. Tervetuloa! Hallitus Pihakirppis. 12.00 Viialan Sydän Torikatu 4 Viiala. Perinteiset pitkäperjantain myyjäiset jälleen Sampolassa koronan aiheuttaman tauon jälkeen. 19.00 Leipomo Niemipellon kahvila. Lämpimästi tervetuloa. Tervetuloa! MLL:n Toijalan yhdistyksen hallitus MLL Viialan yhdistys Kesätyöhaku leikkikenttäohjaajaksi. Aiempaa osaamista ei tarvita. To 21.4. Hintaan sisältyvät oppaan palvelut, sisäänpääsymaksut, aamukahvit, lounas ja kuljetus. 15.00 17.00 Eräjärven Tupateatteri, Eräpyhäntie 937, 35220. 040 825 4091. Retken vahvistus tällä palstalla heti kun se varmistuu. Pätsiniemen omakotiyhdistys Kevätkokous. Rengon Tulinummessa. 13.00 14.30 SPR:n Syke Valtatie 9, Toijala. 18.00 20.00 Haavistontie 7, 4H:n tilat. Pe 15.4. Kahviterjoilu. Tai parillisten viikkojen torstaisin klo 13-14.30. Hyvät arpajaiset. Ke 6.4. Akaan seudun Sukututkijoiden järjestämä tilaisuus on kaikille avoin. Kaikki ideat (retkikohteet, tapahtumat ym.) toimintamme edistämiseen ovat tervetulleita. 14.00 16.00 Toijalan Sampola. 040 542 5115 tai elakaa.matkat@gmail.com. Mummun sappaassa soi fox. Voit tilata myös näytelmään sopivan väliaikatarjoilun pöytään katettuna ennakkon tai ovelta. Pe 8.4. Kahvia saatavana klo 17.30 lähtien. Tervetuloa! Akaan Rotaryklubi Pääsiäiskirkko. Tervetuloa opettelemaan suunnistuksen perustaidot, joilla voit käydä kuntorasteilla tai liikkua muuten luonnossa karttaa ja kompassia hyödyntäen. Ke 6.4. 18.00 Toijalan aseman kokoontumistila. Lisätietoja: Heidi Eronen puh. Tilaisuus on avoin ja maksuton. 18.00 20.00 Hakkarin Kartano, Kuokkalantie 5, Lempäälä. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Kesäretki Raisioon ja Naantaliin. Akaan Seudun Invalidit ry Kevätmyyjäiset. mennessä osoitteeseen patsiniemen. Tarpian Suunta ry Aikuisten suunnistuskoulu. 040 551 1826. 30 Keskiviikko 6.4.2022 – Akaan Seutu Akaan Maaja Kotitalousseura ry Akaan Maaja Kotitalousseuran kevätkokous. Kokouskutsu. Käsitellään vuosikokousasiat ja mahdolliset aloitteet. La 18.6. Ke 20.4. Keittolounaan jälkeen on ryhmällemme varattu tunnin opastettu kierros. Hinta 70-75 e riippuu lähtijämäärästä. Ma 6.6. uimarannan perustaminen Savikoskelle. Tule kuulemaan, mitä kaikkea kivaa on kevään ohjelmistossa. Pikku-Leevi 13.30 ja Toijalan S-market 14.00. MLL Toijalan yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 13.4.2022 klo 19 Kulttuuritalo Laaksolassa (Saunatie 4, käynti vasemmanpuoleisesta ovesta). 050 328 9617. Tervetuloa klo 11 alkaen nykyiset, entiset ja uudet kyläläiset viettämään yhteistä aikaa ja suunnittelemaan tulevan kesän tapahtumia! sia rakennuksia käytettiin ja ketä vilkkaalla paikkakunnalla vieraili sodan eri vaiheissa. Mukana Kuuloliitosta Digitaidot-projektin asiantuntija Iida Heinämäki. Varaukset 040 350 1253 (Eky), 050 436 84 (Teatteri). hallitus Akaan Reumayhdistys ry Pääsiäismyyjäiset. Tied. Ma 11.4. Painoi mieltä huoli tai mikä vaan murhe, keskusteluapua on saatailla yötä päivää. 10.00 14.00 Tulestupa, Mustanportintie 7, Akaa, Toijala. Ilmoittaudu 22.4. Kylmäkoski-seura ry:n vuosikokous pidetään Kylmäkosken Aseman seurakuntakodissa maanantaina 25.4. Ke 6.4. Linja-auton aikataulu Viialan taksi 13.00, Urjala Laukeela mh 13.20, Urjalan as. Kylmäkosken Martat ry Marttapiiri. Jatkossa pyrimme pitämään jumpat torstaisin kerran viikossa Tulestuvalla. omakotiyhdistys@gmail.com tai Anjalle puh. Metsola-salissa klo 10.0014.00. Ilmoittautumiset ja lisätietoja saat Helena Lampinen puh. Ohjaus Henna Ruostila, liput 20/18/10 e ovelta tai ennakkoon Ekyltä tai Taitokeskus Orivedestä. Tervetuloa! MIELI Akaan mielenterveys ry Avoimet keskustelukerhot. Molemmilla samaan aikaan kokoontuvat omat ryhmät. La 9.4. Varaukset 040 350 1253 (Eky), 050 436 84 (Teatteri). Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään 6.4. Paikalla on pappi Sirpa Piirto ja kanttori Juha Salmesvuori. Kylmäkosken Aseman Kyläyhdistys ry Vuosikokous. Tervetuloa! Digipaja. Avec-tilaisuus. Tervetuloa! Akaan Wanhat Toverit Huhtikuun kerho. klo 11 jumppa, klo 12 lattiacurling ja klo 13 boccia. Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki pätsiniemeläiset, jotka ovat kiinnostuneita yhdistyksen toiminnasta. To 14.4. 15.00 17.00 Metsola-sali. klo 14. Yhteislähtö Toijalan torilta klo 17.10. Jatkamme klo 15 vertaistukitapaamisella. Akaan Seudun Kuulo ry Kuulolähipalvelua ja hakukaavakkeita kursseille. Luento: Toijala 1918. Marjukka Nikkilä puh. klo 18 Toijalan rautatieasemalla sijaitsevassa kokoontumistilassa, jonne kuljetaan aseman keskustan puoleisesta päädystä. Sirkku Peltolan Mummun saappaassa soi fox on kirpeän hellyttävä ja nerokkaan oivaltava komedia ja ajankuva ei-niin-kauan-sitten olleesta yhteiskunnasta. Voit ilmoittautua myyjäksi 1.5. 040 5873891. Su 15.5. Ma 25.4. 15.00 Kylmäkosken Aseman srk-koti. Akaan Seudun Ruskat ry Arboretum Frick. Kahvitarjoilu. Kahvitarjoilu. mennessä Iida Heinämäelle os. Tilaisuuteen on kutsuttu myös Lempäälän klubi. Kokouksessa käsitellään kevätkokoukselle kuuluvat asiat. mukavaa. Sirkku Peltolan Mummun saappaassa soi fox on kirpeän hellyttävä ja nerokkaan oivaltava komedia ja ajankuva ei-niin-kauan-sitten olleesta yhteiskunnasta. TTM, sukututkija Liisa Sjöblom luennoi vuoden 1918 poikkeusoloista Akaassa. 14.00 17.00 Tulestupa, Mustanportintie 7, Akaa, Toijala. Erityistaitoja ei tarvita.Ystävätoiminta on tarkoitettu kaikenlaisille ihmisille, voit valita sinulle sopivan tavan auttaa. Ke 13.4. 13.00 15.00 Metsola-sali, Valtatie 5. klo 18.00, säestäjänään monialainen muusikko, pianisti Pami Karvonen. Sjöblom kertoo esimerkiksi, millaisiin tarkoituksiin julkiAkaan Vasemmistoliitto ry Pääsiäismyyjäiset. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Makkaran ja tikkupullan paistoa, nuotiopannukahvit. Ti 19.4. Tilaisuudessa kirjoitustulkkaus ja kahvitarjoilu. Ke 13.4. 19.00 21.00 Eräjärven Tupateatteri, Eräpyhäntie 937, 35220. klo 18. Kriisipuhelin auttaa 24 h 09 2525 0111. Perinteinen koko perheen kevätretki Patavuoreen pitkäperjantaina 15.4. klo 17-19 Kerhohuone. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä vahvistetaan vuoden 2022 toimintasuunnitelma ja talousarvio. suunnitteilla konserttija taidenäyttelyretki Laukon kartanoon. Leikkikenttäohjaajan työ on lasten ohjaamista ja toiminnan järjestämistä ulkona arkipäivisin klo 10-14. 18.00 Myllypirtti, Savikoski. Ke 6.4. Kässäkahvila kerran kuussa keskiviikkoisin (20.4., 25.5.) klo 17.30-19.30 Laaksolassa. Ma 11.4. Toijalan Sampolassa 8.4. Akaan Seudun Kaatuneiden Omaiset ry Tarinalounas. Martat kokoontuvat marttapiiriin käsitöiden merkeissä. srk-talon alasaliin. Myynnissä pääsiäisaiheisia tuotteita, leivonnaisia ja Akaa-kankaasta valmistettuja narureppuja ja kännykkäja kukkarolaukkuja ym. Pelataan Kuuloliiton Digitaidot-projektissa kehitettyä yhteisöllistä ja hauskaa digitaidot-peliä. Pirkanmaan Muistiyhdistys Akaan vertaisryhmä. 19.00 Kulttuuritalo Laaksola. Varaukset 040 350 1253 (Eky), 050 436 84 (Teatteri). Vauvakahvila keskiviikkoisin klo 10-12 Laaksolassa. Kriisipuhelin auttaa. 8.00 19.00 Raisio ja Naantali. Tervetuloa. Tähtisopraano Johanna Rusasen konsertti la 18.6. Aiempaa suunnistuskokemusta ei. Lontilan Seudun VPK Patavuori-retki. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat kävijät! Tarkemmat tiedot kahviloistamme ja kerhoistamme löydät nettisivuiltamme toijala.mll.fi. Näyttelyvieraina mm. Tervetuloa tapaamiseen! Akaan Seudun Kristillisen Työväen Yhdistys ry Ristinjuhla. To 7.4. 17.30 To 5.5. Ilmoittautuessasi kerro osoitteesi ja mitä myyt. Tervetuloa osallistumaan! Savikosken Kyläyhdistys ry Vuosikokous. 14.00 Metsola-Sali Valtatie 5 Akaa. Saatavilla hakemuslomakkeita Kopolan kuulokursseille. Voit tilata myös näytelmään sopivan väliaikatarjoilun pöytään katettuna ennakkon tai ovelta. La 9.4. Kokouksessa käsitellään vuoden 2021 tilinpäätös ja toimintakertomus. 040 845 8819. Jos sinulla on kyky kuunnella ja olla läsnä, olet sopiva vapaaehtoiseksi ystäväksi. 11.30 Kangasala. Sääntömääräinen kevätkokous Hakkarin Kartanon Gustav-tilassa (itäpääty). La 9.4. 12.00-15.00 Pätsiniemen asuinalue. Tervetuloa! t. iida.heinamaki@kuuloliitto.fi tai 044 752 5575. tervetuloa peruskurssille klo 12-15 Toimitila Sykkeelle, osoite Valtatie 9. Toimita vapaamuotoinen hakemuksesi sähköpostitse 18.4.2022 mennessä osoitteeseen mll. Pe 15.4. Luennolla esitetään myös kuvia 1900-luvun alun Akaasta. viiala@gmail.com. SPR Akaan Osasto Ystävätoiminnan kurssi. Ilmoitamme erikseen vielä päivät kotisivuilla ja MeNytissä. sekä 7-sortin kahvibuffa, jossa tarjolla suolaista ja makeaa nautittavaa. Akaan seudun Sukututkijat ry Avoimet ovet. To 21.4. Tervetuloa kysymään sukututkimusharrastuksesta tai tutustumaan kirjakokoelmaamme yhdistyksen kerhohuoneelle, Köyvärintie 4 A, kellarikerros (Akaan pääkirjastoa vastapäätä). Körökörö-kerho perjantaisin klo 10-12 Laaksolassa. Aiheena hyvinvointialueen valtuustotyön käynnistyminen. Ristinjuhla pidetään Metsola-salissa 15.4.2022 klo 15.00. SaariToursin järjestämä matka Raision kautta Naantaliin ja Kultarantaan. Kahvitarjoilu. Alustajana hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtaja Lauri Lyly. Ohjaus Henna Ruostila, liput 20/18/10 e ovelta tai ennakkoon Ekyltä tai Taitokeskus Orivedestä. Mummun sappassa soi fox. klo 18 Seurantalo Sampola. Klo 15.30 alkaen tuolijumppaa. Työsuhteen kesto on 4 viikkoa. Arpajaiset! Kylmäkoski-Seura ry Vuosikokous. Akaan Seudun Diabetesyhdistys Hämäläinen pitopöytä. Pikkukahvila on myös avoinna, pikkuhintaan suussa sulavia leivonnaisia. Palkkaamme Tampereen Osuuspankin tuella 3 leikkikenttäohjaajaa osa-aikaiseen työhön (4 tuntia/päivä) kesäkuun ajaksi Viialaan. Kurssi toimii ponnahduslautana ystävätoimintaan ja antaa valmiudet toimia vapaaehtoisena ystävänä yksinäiselle. Sitovat ilmoittautumiset huhtikuun aikana Raijalle puh. Myynnissä askarteluja pääsiäiseen, käsitöitä, arpoja, leivonnaisia ym. 11.00 Patavuori. MLL Toijalan yhdistys Tervetuloa mukaan viikkotoimintaamme! Perhekahvila maanantaisin klo 10-12 Sampolassa. Perinteinen Pätsiniemen pihakirppis järjestetään jälleen. Tervetuloa maanantaisin klo 13-14.30 kaikille avoimeen kohtaamispaikkaan Majakalle, Meijerintie 1. Pitkäperjantain Ristinjuhlaa päästään tänä vuonna viettämään koronarajoitusten poistuessa. Bussi starttaa Viialan taksiasemalta klo 10 ja Toijalan S-marketilta klo 10.15. Koulutus on maksuton. Tervetuloa! Hallitus Lempäälän Seudun Samoojat ry Kevätkokous ja kävelyretki
leena.paananen@pp4.inet.fi Viialan Luoti r.y. Teoria+käytäntö. 8.00 Su 12.6. Seuran ilma-asemestarit 2022 selvitetään kahtena peräkkäisenä sunnuntaina klo 10 alkaen 3.4.2022 Ilmapistoolimestaruuus ja 10.4.2022 ilmakiväärisekä ilmahirvimestaruus. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.4.2022 31 Juhlimme uuden Lempäälän toimipisteen avajaisia torstaina ja perjantaina 7.-8.4.2022! Avajaisten kunniaksi tarjoamme munkkikahvit! Pitkäkurunkuja 5, 37570 Lempäälä. Västilän Voima Pääsiäistanssit. pääsiäismyyjäiset Sampolassa klo 11.30-13. To BodyJam ja Toiminnallinen kuntopiiri. 029 7031 2220 Avajaistarjouksena tarjoamme KEVYEN KALUSTON KATSASTUKSET HINTAAN: 49 € Sis. Ma 11.4. Ti Booty&Abs, BodyPump ja Lempeä keho. Ilmoittautumiset vipazu@gmail.com. 14.00. Orkesterina Rainer Bollström & Graniitti. 17.00 Köyvärintie Akaa Toijala. Ke 6.4. Kokouksessa käsitellään sääntömääreiset vuosikokousasiat. mennessä tarpsu.sporttisaitti.com. Ensisammutuskoulutus. 14.00 Toijalan yhteiskoulu. klo 16.00! Hallitus kokoontuu klo 15.30. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset 15.4. Se kerää väkeä ympäri maata. Ke 13.4. Tervetuloa Toijalan Valppaan vuosikokoukseen Ravintola Kruunaan ja Klaavaan. Menemme katsomaan Tukkijoella-musiikkinäytelmää, jossa soi Oskar Merikannon tuttu musiikki. klo 17.00 aseman kokoustilaan kuulemaan Lotan uniluennon. Toijalan Seudun Reserviläiset ry järjestää yhdessä Toijalan VPK:n kanssa ensisammutuskoulutusillan keskiviikkona 13.4. mennessä yhdistyksen tilille FI38 5228 1740 0061 87 viitenumerolla 1119. Ohjatut suunnistusharjoitukset oravapolkuikäisille n. Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry Tervetuloa liikkumaan kanssamme! Ke Ladyja Seniorijumppa, BodyPump, BodyBalance Vennerillä ja Lavis Arvo Ylpön koululla. vierailee EKL:n toiminnanjohtaja Timo Kokko. Pääsiäisen myyjäiset alkaa klo 10 Toijalan Sampolassa. Ke 6.4. Tervetuloa kevätkokoukseen ti 12.4. Mukaan mahtuu Toijalan Valpas Vuosikokous. Askartelutöitä ja leivonnaisia ja arpajaiset. Jos olet kiinnostunut tulemaan talkoisiin, ole yhteydessä saijaroininen@ gmail.com tai 0400 434 095. 16.00 17.00 Aseman kokoustila. Ti 12.4. Talkoohommia riittää niin kojuissa kuin majoituksessakin sekä kasausporukoissa. Jos tulet mukaan matkan varrelta, niin ilmoita Leenalle puh. La 9.4. Paikkana Toijalan rautatieseman kokoustila. Ilmoittautumiset ja tarkemmat tiedot tarpsu.sporttisaitti.com. Akaa, Lempäälä, Vesilahti. La 9.4. Ma 25.4. 18.00 20.00 Viialan kirjasto Vilkku Viiala-sali. päästötestit Arvomme kaikkien kävijöiden kesken 5 KATSASTUSLAHJAKORTTIA! Sadalle ensimmäiselle kävijälle ÄMPÄRI kaupan päälle! Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. askartelu klo 12, Kirjapiiri klo 12.30 Sampolassa. Seuraa meitä tovoli. Myyjäiset pidetään Vasemmistoliiton kanssa. Toijalan Seudun Reserviläiset ry järjestää yhdessä Toijalan VPK:n kanssa EA-koulutusillan keskiviikkona 6.4. Pe 29.4. Pe 15.4. Tervetuloa pitkän tauon jälkeen taas pääsiäistansseihin Voimantalolle. Ilma-asekilpailut 2022. Matka maksetaan 7.4. klo 18 Toijalan vanhalla paloasemalla, Hämeentie 18,37800 Akaa. Su BodyBalance. Veteraanipuiston siivoustalkoot. Tervetuloa! 20 hlöä. pääsiäisruokailu on peruttu, sairastapauksen takia. Aurinkoista kevättä kaikille! Perinteiset Veteraanipuiston siivoustalkoot järjestetään torstaina 21.4.2022 klo 17.00 alkaen. To 7.4. Lisätietoja sihteeriltä. 18.00-20.00 Ravintola Kruuna ja Klaava. Kahvia ja suolaista tarjolla. klo 11 Lepposilla harjoitukset, klo 12 Tikerho. Toijalan Seudun Reserviläiset ry:n sääntömääräinen kevätkokous. Varaa mukaasi hanskat, harava, ja jos mahdollista, niin kottikärryt. Tervetuloa! Viialan Eläkeläiset ry Sampolassa tapahtuu. Tuntimuutokset löytyvät myös kotisivuillamme. Ilmoittautumiset vipazu@gmail.com. Tervetuloa! Haluatko Lentis-talkoisiin. klo 13 vietämme iltapäivää Valkeakosken Eläkeläisten kanssa vanhassa putkassa. Tervetuloa! Tutustu aikatauluihimme kotisivuillamme tovoli.sporttisaitti.com. Ma Muokkaus, Crosstraining, RPM ja Kehonhuolto. annemakinen3@gmail.com. 10.00 askarteluja bocciakerho. Myyntipaikkavaraus 10e Anne Mäkinen puh. Ke 13.4. Viialan Työväentalolla, Rientotie 3, 37830 Akaa. Osallistumismaksuun sisältyy 5 kerran sarjalippu torstairasteille. Toijalan Vauhdin 115-vuotistaivalta juhlitaan lauantaina 9.4.2022 Toijalan yhteiskoululla. Kokouksessa kahvitarjoilu. 6-14-vuotiaille maanantaisin klo 17.30. Teatterimatka. Pe Sisäpyöräily. Hinta 40e/hlö sisältää lipun, bussikuljetuksen ja väliaikatarjoilun. 19.00 Västilän Voimantalo. tarvitse olla. To 21.4. La 23.4. Kevätkokous. Kokoonnumme to 21.4. Annukalle 050 505 0402 tai Helville 040 763 3398. Ma 11.4. 040 760 6813 tai s. Ti 12.4. Hämeenlinnan teatterin esitykseen Kaukorakkaus 29.4.2022 klo 14. To 14.4. Toijalan Pohjola-Norden ry Kevätkokous. Ennen kokousta esitelmän tulee pitämään Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Minna Nenonen. La 11.6. 19.00 21.00 Aseman kokoustila Toijala. Ti 12.4. Hinta 40 e/kausi perheen ensimmäiseltä oravalta ja seuraavilta 35 e sisältäen seuran omien tapahtumien karttamaksut (esim. Toijala-Lentis on yksi Akaan suurimmista tapahtumista. Tervetuloa! Saajanmajan kevättalkoot. Lähtö Sampolasta klo 12 omilla kyydeillä. Tiistaikerhossa 12.4. Teoria +käytäntö. Myynnissä myös arpoja. 1.10. Toijalan seudun reserviläiset Ea-koulutus. klo 18 Toijalan vanhalla paloasemalla, Hämeentie 18, 37800 Akaa. torstairastit), jäsenyyden, kilpailumaksut, lisenssin ja vakuutuksen. Liput jaetaan bussissa. Oravapolkukoulu. klo 9 tuolijumppa, klo 10 kahvit, klo 10.30 keppijumppa, lauluryhmä Pirteät ja Pulinakerho, klo 12-15 bocciaa. 10.00 Saajanmaja Syrjäintie 291 37800 Akaa. Mukaan mahtuu 20 hlöä. Ilm. La 16.4. 040 775 4954 tai s. 21.00 Savolan kenttä. Kahvila, arpajaiset, sekahaku.. bussi lähtee Viialan taksikopilta klo 12.30 ja Toijalan S-marketilta klo 12.45. Saajanmajan kevättalkoot lauantaina 23.4.2022 klo 10.00 alkaen. Mukaan tarvitset iloisen mielen, hanskat ja haravan. 25.4. Viialan Marttayhdistys ry Valkeakosken teatteri. Yhteensä 4 kokoontumiskertaa vaihtelevissa maastoissa seuran toiminta-alueella. ma 11.4. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat + mahdollinen hallituspaikan täyttäminen. Toijalan Marttayhdistys ry Marttailta. Kevätkokous. Puh. La 23.4. Toijalan Vauhti ry Toijalan Vauhti 115 vuotta. La BodyAttack. Tervetuloa mukaan. Viialan Eläkkeensaajat ry Pääsiäismyyjäiset. Tervetuloa mukaan aloittamaan kevään toimintaa. sporttisaitti.com, Facebookissa sekä Instagramissa! Viiala-Seura ry Viiala-Seuran kevätkokous. Myytävänä leivonnaisia, käsitöitä ja sinitiaisen pönttöjä ym., ym. viim. Tervetuloa kaikki vauhtilaiset. Tervetuloa. Bussikuljetus kulkee Toijalan kautta
040 126 1355 Vaateliike Huuska You&Style • Valtatie 12, 37800 AKAA • 0400 545 054 www.youstyle.fi/vaateliikehuuska • vaateliikehuuska@youstyle.fi facebook.fi/youstylemaria Vaateliike Huuska You&Style • Valtatie 12, 37800 AKAA • 0400 545 054 www.youstyle.fi/vaateliikehuuska • vaateliikehuuska@youstyle.fi facebook.fi/youstylemaria Ma-pe 10-17 ja la 10-14 Ma-pe 10-17 ja la 10-14 Tervetuloa palvelevaan Tervetuloa palvelevaan vaateliikkeeseen! vaateliikkeeseen! Pääsiäislauantaina yllätyksiä! Ihania uutuuksia saapuu päivittäin!. Arvioitu valmistumisaika 12/2022. Varaa päiväsi terveyskylpyla.fi/ ajanvaraus suomaa.com ja ainoklinikat.fi P. 2H+K+S 54,0 87 560 175 120 3H+K+S 70,0 107 100 214 200 3H+K+S 80,0 116 178 232 356 ENNAKKOMARKKINOINNISSA Uusi, idyllinen rivitaloyhtiö Toijalaan! Asunto Oy Akaan Keltaleinikki rakentuu rauhalliselle sijainnille Rauhanummelle, palveluiden äärelle. 32 Keskiviikko 6.4.2022 – Akaan Seutu VA LK EA KO SK EN TER VE YS KY LP YLÄ Vuorokauden tehokuntoutus pääsiäisenä 268 € -10%. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA, (03) 542 2460 LIIKE AVOINNA: ma-pe 8-16.30 • HUOLLOT • KOLARIKORJAUKSET • MAALAUKSET • ILMASTOINTIHUOLLOT SPRAYMAALIT auton värinumeron mukaan 400ml/kpl 25 e Ilmastointihuolto R134 Uudempi kylmäaine R-1234yf Järjestelmän ollessa tyhjä painetesti typellä 30 e +tarvikkeet +tarvikkeet 50 e 70 e Tyyppi m² Mh alk. Vh alk. Taloyhtiö muodostuu kuudesta 1-tasoisesta rivitaloasunnosta, jotka sijaitsevat omalla tontilla. klo 13-14. Tule varaamaan omasi tonttiesittelyyn su 10.4. Rakentaja: Myynti: Huoneistoesimerkit: OP KOTI ETELÄ-PIRKANMAA OY LKV & 010 255 4488, Valtatie 8, 37800 Akaa Asunto Oy Akaan Keltaleinikki Rauhanummentie 3, 37800 Akaa Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Erikoisosaaminen Citroen ja Peugeot sekä pakettiautojen huollot ja korjaukset Huollot ja korjaukset 30 vuoden kokemuksella! Käytössämm e Bosch -diagnostiikk a Puh