Konsta-Petteri on kuusi, Kimi-Patrik kaksi ja puoli vuotta ja perheen vielä nimeä vailla oleva kuopus vasta kaksi viikkoa vanha. Myös vauva saa nimen samalla kaavalla kuin isoveljet, isä ja pappa. Numero 19 Keskiviikko 6.5.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa AKAASSA on viitisensataa yksinyrittäjää, joista vasta noin kuusikymmentä on hakenut kaupungilta 2000 euron koronatukea. Jaettavaa on vielä reilusti jäljellä. » SIVU 8 HEIDI Mäkelä on aina halunnut lapsia, ja nyt hän on kolmen pojan äiti. Heidi on rento mutta rajoista kiinni pitävä äiti, joka on saanut poikalasten kanssa tottua jo vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin. » SIVU 4 Heidi Mäkelästä tuli kolmen pojan äiti sivut 9–19 KYLÄT JA KORTTELIT Teemana Tarja Antola. » SIVU 5 TAMPEREEN tuomiokaputuli antaa piispa Matti Revon päättää, onko Ali Kulhia käyttäytynyt kirkkoherran virassa tasapuolisesti ja asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla
Työelämäonsuuressa murroksessa.Päivähoidon rakenteetlaahaavatkaukanaperässä. Jossoittoaeikoetarvitsevansa tai halua vastaanottaa, tekstiviestillä voi ilmoittaa nimensäkirjeessäolevaan alueensaasiakasohjaajan puhelinnumeroon. 2 Keskiviikko 6.5.2020 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Juha Kosonen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. Liittymiensiirtouuteen Ryödintienliittymäänon hyväasia.Saadaanturvallinennäkymämolempiin suuntiin eikä lisäsilmiä niskaantarvita.Liittymienturvallisuusparanee huomattavastijaliikennetuleekiertoliittymän ansiostasujuvammaksi Satamatieltä Hämeentielle japäinvastoin.Kiertoliittymiinvoidaantullamyös kolmihaaraisesti,kuten esimerkiksiHämeenlinnassaKatistenKartanon lähettyvillä. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Soittojenyhteydessä ammattitaitoiset asiakasohjaajattukevat,kannustavatjasiisennenkaikkea keskustelevat. AkaanjaUrjalan yhteistoiminta-alueen vanhuspalveluiden asiakasohjaajatovataloittaneetpuhelinsoitotyli 70-vuotiaille henkilöille, jotkaeivätolevanhus- tai vammaispalveluiden piirissä.Vanhuspalveluista on etukäteen postitettu kirje,jossaonkoottutietoa muun muassa hoitoon hakeutumisesta epäillessä koronavirustartunnansaamistasekäohjeitakäsi-ja yskimishygieniasta. Kirjeenliitteiksion koottumyösAkaankaupungin,Urjalankunnanja yhteistyökumppaneiden tarjoamiayhteystietoja ruokahuollonjaapteekkiasioiden hoitamiseksi poikkeusolojenaikana. Kirjeessämainitaan,että soitoistavoikieltäytyä ilmoittamalla tekstiviestillä oman alueensa asiakasohjaajanpuhelinnumeroon. Akaan kaupungin vanhuspalveluissapäädyttiin kirjeenlisäksikuitenkin vielä soittamaan yli70-vuotiaille,koska meillä vanhuspalveluissa on huoli henkilöistä, jotkaeivätvälttämättäsaariittävästiapua poikkeusolojenjohdosta taitiedä,mihinottaisitarpeenvaatiessayhteyttä. Soittojentarkoituseiole tarjotakeinojaasiakkaidenkarkottamiseksi kaupoistataisuojella ketään väkivalloin saati varmistaakansalaisten tottelevaisuus. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Luontoaonympärillä, harrastustoimintamonipuolistajaelämänmeno mukavan leppoista. Lapsille on siis mahdollista hakea varhaiskasvatuspaikkaa Tampereelta,vaikkeiasu siellä.MikseiAkaakuulu tähän?Arkeammehelpottaa suurestijuurisaamani tietosiitä,ettänuorimmaisemmepääseesiirtymään samaanpäiväkotiinveljensäkanssa.Minullejäänäin melkein tunti enemmän aikaanukkuayövuorojen välissä. Nyt,Suomenpikkuhiljaaavautuessa,pitää käyttääsitäkaikillesuotuatervettäjärkeä.Uhkarohkeuteenjauhitteluuneiolemitäänaihetta. Poikkeusolot koskettavat meitäkaikkia,jaontoki jokaisenomavalinta,miten kokeeparhaimmaksitavaksitoimia.Koronaviruspandemia ei kosketa vain meitä itseämme vaan se koskettaa jokaistaihmistäniinmeidän lähellä kuin kaukanakin.Vaikkaitselläasiat olisivathyvin,naapurillaei välttämättä ole. En saanut lapsia samaan päiväkotiin, koska esikoisemme päiväkotiontäynnä.Perusterveellenuorimmaisellemme olisivat avautuneet ovet melkein mistä tahansa päiväkodista. Pandemian huippuakaan ei olevieläSuomessasaavutettu,javiruksentoinen aalto saattaa olla mahdollinen. Elämämme mullistui syksyllä2017,kunesikoisemmesairastuityypin 1diabetekseen.Sairaus laittoikertaheitollauusiksi omatarvotjaasenteet.Se opettinöyryyttämuttasamallamyöstaistelutahtoa. Huomasinolevanileijonaemo,jokapuolustaisi lastensa oikeuksia. Asiakasohjaajanpuhelinsoittovoi olla monelle ainoa keskustelukontakti tänä henkisesti painavana aikana moneenpäivääntaiperäti moneen viikkoon. Arja Järvelä Kaikki ei ole tässä! P oikkeustilanmukanaantuomiarajoituksia puretaan.Kesäkuun1.ontärkeäpäiväSuomenhistoriassa.Silloinmuunmuassapoistuukieltojärjestääyli10hengenkokoontumisia. Pieniäalle50hengenkulttuuritilaisuuksiavoi järjestää,jaurheiluseuratvoivataloittaatoimintansa.Kirjastotvoivatavataovensavaikkaheti. Ravintoloillemietitäänohjeitaniidenavautuessa. AsiakasohjausonAkaan jaUrjalanvanhuspalveluidenpalvelumuoto,jonka kautta iäkäs henkilö voi saadatarvitsemaansaohjausta,neuvontaajaapua myöskoronatilanteesta huolimatta. Työskentelennykytermistöäkäyttäenkriittisellä alalla. Yllätyinsiitä,kuinka hankala kesken toimintakauden on saada lapsia samaanvarhaiskasvatuspaikkaan.Kuulemmakaikki vanhemmat ovat samassa tilanteessa,joshakevat varhaiskasvatuspaikkaa kesken toimintakauden. (Mummotjapapatuhmaavatkoronaa)yli70-vuotiaidentilanteestakoronaepidemianaikanajaAkaan kaupunginyhteydenotoista yli70-vuotiaisiin. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut pitkätyömatkajalasten kaksierivarhaiskasvatuspaikkaa.Olenpyytänyt työpaikaltani15minuutin joustoaaamuun,koskaen ehdi puoli kahdeksaksi työhön.Tätäeityöpaikallanipystytäjärjestämään. Päivähoidon rakenteet laahaavat kaukana työelämän suurten murrosten perässä Vastaus Pirkko Sepille: Vaikka itsellä asiat olisivat hyvin, naapurilla ei välttämättä ole PirkkoSeppikirjoitti Akaan Seudussa 29.4. Onikävää,jostuntee tarpeentarjotayhteydenottajallekokosanallisen haukkumasanojensa kirjon.Soittajateliammattitaitoisetasiakasohjaajat tekevätpaitsityötänsä myösottavatyhteyttävälittääkseenAkaanjaUrjalan ikäihmisistä. Minulletarjottiinunelmienityöpaikkaaviime syksynäsamaltatyönantajaltamuttaeritoimipisteestä. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Ystävistäni osa tuskailee, saako lapset syksylläsamaanpäiväkotiin. Palveluyrittäjäaistiiympäröivääyhteisöään jokasolullaan.Suhdeasiakkaisiinonuseinhyvin herkkä,jaluottamustaonpuolinjatoisinrakennettupitkään.Parhaimmillaankyseonainutlaatuisestapalvelusta,jonkaasiakasonkokenut niin voimakkaaksi, että tämä kokemus halutaan uusia. Taitaaollaniin,ettäyhdessäselviämme.Edessäonpäivä,jolloinvoimmesanoa,ettätämäon nyttässä.. Aurinkoistakevättä toivottaen AkaanjaUrjalan asiakasohjaajat Leena Kähkönen Henni Numminen Seija Korkiakangas Tuula Auranen Vs.vanhus-javammaispalvelujohtaja Marjut Takanen Muutimmenoinkuusi vuottasittenToijalaan. Paluu teini-iän kotikaupunkiini tuntui mukavalta. Rajoituksiapuretaan,vaikkakoronapandemia ei ole ohi. Oikeastaanpäättäjät olisivat voineet olla vielä askeleenrohkeampiaja sulkeakokonaanMiljoonasillan autoliikenteeltä jatehdäsiitäainoastaan kevyenliikenteenkäytössä olevanväylän.Muttaehkä tämä tulee vastaan vielä asemanseudun suunnitelmienyhteydessä–toivon niin.Turvallisuusolisi parantunutmahtavasti, koskanytjalkakäytävät sillalla ovat kovin kapeita jasuojatievaikeassakohdassaylittää. Kunautoliikennepoistetaansillalta,voidaanKurisjärventienristeykseen tehdäkiertoliittymä,joka sujuvoittaisilisääntyvän liikenteen. Monipalveluyrittäjäonpitänytliikkeensäauki kokopandemianajan,muttaasiakkaatovatkaikonneet.Kuinkapitkääntämäjatkuurajoituksien poistuessa,eitiedetä.MariaValtosellaonasusteidenkevät-jakesämallistoliikkeessä.Nytolisi aikaostaamuunmuassajuhlavaatteitakevään juhliin,muttakunjuhliasiirretään,eijärjestetä taiuskalletajärjestää.Tällaistatilannettaeimikäänyrittäjäolevarautunutkestämään. Voisikotaipitäisikö asialletehdäjotain,jos jokavuositammikuussaon sama ongelma. MariaValtosellaontunne,ettäakaalaiset haluavatpitäätäälläolevatyrityksetpystyssä. Tähän tunteeseen hän on tullut omien kokemuksiensakauttajakeskusteltuaankollegoidensa kanssa.TämäonhuikeaviestiyrittäjiltäpoikkeustilassarämpiväänAkaaseen. Soittojaonnyttoteutettumuutamasata,ja on ollut ilo todeta, että eristyksissäolevathenkilöt ovatensinnäkinvälttyneet tartunnaltasekäsaaneet apua,jossitäovattarvinneet,omaiselta,ystävältä tai muulta läheiseltä. Helinä Horila Päättäjät olisivat voineet sulkea Miljoonasillan kokonaan autoliikenteeltä Olenaivanerimieltäkuin JuhaSimola,jokakirjoitti HämeentienjaSatamatienliikenneympyrästä (AkaanSeutu29.4.).Nyt ovatpäättäjättoimineet hienosti,kunMiljoonasillanramppienliittymät Hämeentielle poistetaan autoliikenteeltä. Suomen luvut ovat vain niin toivoa antavat, että poikkeustilan suomiin tiukkoihin rajoituksiineienääolekaikiltaosinaihetta.Silti kaikki ei ole tässä. Ravintoloillajakahviloillaonedelleenvoimassaliiketoimintakielto,mikätarkoittaa,että kyseisenyritystoiminnanharjoittamineneiole Suomessasallittua.Ruoka-annostenulosmyynti on tässä tilanteessa laiha lohtu. Siksimuunmuassa70-vuotiaidenjasitä vanhempieneristäminenjatkuu,etätöitäsuositellaanjasuuretyleisötilaisuudetovatedelleen kiellettyjä.Erityisestiikäihmisettuntevattulleensakaltoinkohdelluksi.Vaikkatoimittajakuinka maanantainativasitelevisionajankohtaislähetyksessäpääministeriltäisovanhemmillelupaa halatalastenlapsiaan,lupaaeiheltynyt.Tilanne onmahdollisimmanikävämuttaymmärrettävä. Setiedetään,ettäkoronavirusonvaarallisinjuuri ikäihmisille. Olen ollut onnekas, kunolensaanutpäivätyön, jokaeioleitsestäänselvyys alallani. Otin sen vastaan jaaloinselvittää,miten nuorimmaisemmepäivähoito onnistuisi. Jos palaan päivätyöhöni,entarvitseenää tuota15minuuttiajoustoa aamuun. Asiakasuskollisuutta vahvistaa huippuunsa myytäväntuotteenlaatu. Suurtenmutkienjälkeen poikamme sai paikan päiväkodistaviimesyksynä. Hänellä on ammattitaitoinenjaosaavanimetty omahoitaja,jotenminun eitarvitseollahuolissani, kuinka hänen päiväkotipäivänsäjatkuvaaseurantaa vaativan diabeteksen vuoksisujuvat. KoronapandemiaeiolevainSuomenjapienten yritystenriesa.Myössuuretyrityksetovatvaikeuksissa,jaongelmaonmaailmalaajuinen.Jos suomalaisettelakatlaskevatalastoimintojaan, vaikuttaasemonenalihankkijayrityksentoimintaanmilteiheti.VaikkaSuomiaukeaa,pandemian vaikutukseteivätoleohi.Kaikkieitodellakaan ole tässä. Ennen kuin sainvastaustasiirrosta vuoropäiväkotiin,järjestin työvuoroniniin,ettäteen arkisinpelkkiäyövuoroja. Totta on,ettäsoittoaikaonlyhyt. Puhelussaeipystytäselvittämäänkuinmurto-osa henkilön tilanteesta, mutta puheluvoijohtaalaajempaanpalveluntarpeen arvioimiseenmyöhemmin. AkaalainenyrittäjäMariaValtonenkertooyllättyneensäjokapäiväpandemianaikanamyönteisestiniin,ettäilonkyyneleetovatnousseet silmiin.Tämäonpaljonsanottu,kuntiedämme millaisetrajoituksetovatSuomessaolleetvoimassajamikäyrittäjientilannetällähetkellä. Osassa kunnissa asiaonratkaistumuodostamallasisarusryhmiä. Monilähikuntaontehnyt Tampereenkanssaseudullisen sopimuksen
PIZZÄ Tampereenväylä 1005, 37910 AKAA 040 683 1173 Pizzat, hampurilaiset ja ruoka-annokset mukaan! HEININ KESÄPUUTARHA Pyhällöntie 440 37830 Akaa 040 520 4976 Avoinna arkisin klo 9-19, la 9-18 ja su 10-18. Tarjoukset voimassa 6.-12.5. Digitukea voi saada etänä Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. Yhteishintaan 11,90 € (norm. 7,5cm kork. Katso menut kotipizza.fi/menu ja scanburger.fi/tuotteet, mutta tilaa puhelimella 040 6831173. 14,90 €) Muista Äitiä Hyvää Äitienpäivää kaikille Äideille!. SE TODELLINEN SEKATAVARAKAUPPA 2 00 10 00 8 99 5 00 4 99 15 99 Kukkien ja vihannesten SIEMENET (0,50pss) Kotimainen LINNUNPÖNTTÖ Perinteinen koottava KATISKA 5 pss 4 kpl 10 00 Kotimainen ORVOKKIAMPPELI (5,99kpl) 2 kpl 5 00 5 00 KRYSANTEEMI 12 cm (3,99kpl) PELARGONIA 12 cm (3,99kpl) 2 kpl 2 kpl 5 00 Kotimaiset ORVOKIT 8cm (0,99kpl) 6 kpl 12 00 PUUTARHAMULTA 50L (3,99pss) 4 pss SOLARVALO RST koristelasilla halk. Ma pe 9 19 la 9 15, su 11 15 Valtatie 6, Toijala, p. PIZZÄ nESTE KYLMÄKOSKI ?..'jFF?. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.5.2020 3 Lähetä avunpyyntö tai kysy lisätietoa Pirkanmaan digituesta osoitteesta: digituki@pirkanmaa.fi Löydät etätukea antavat suomidigi.fi:stä hakusanoilla ”Pirkanmaan etätuki”. Aurinkokennovalaisimia hyvä valikoima esim. 36cm, hämäräkytkin (2,99kpl) 13 99 MILJOONAKELLOAMPPELI (16,00) RUUKKURUUSU mix. Avoinna arkisin 8-16, ti ja ke 8-19 Myös kotiin toimitettuna perjantai, lauantai ja sunnuntai. 12 cm (5,99) Lasten MUOVITUOLI 79 00 SÄHKÖSAVUSTIN 1100W, termostaatilla, lämpömittari (89,-) Kaupan päälle 3L savustuspuruja. Seuratkaa facebook-päivityksiämme. nESTE KYLMÄKOSKI ?..'jFF?. Äitienpäiväksi kauniita kesäkukkia, maukkaita yrttejä ym. Maksu pankkikortilla. PIZZÄ nESTE KYLMÄKOSKI ?..'jFF?. Pirkanmaan digitukea rakennetaan näkyväksi verkostoksi. (03) 542 1622, www.akaanapteekki.fi Aco kosteuttava käsienpesuneste ja hyvin imeytyvä käsivoide. Tervetuloa! Valtatie 14, 37800 Akaa 0400 808 977 arkisin ma-pe 9-18, la 9-15
Poikatriosta Konsta-Petteri (vas.) on 6-vuotias eskarilainen ja pikkuveli Kimi-Patrik 2,5-vuotias. Kai-Petteri odotti tunnin autossa, kunnes pääsi Heidin kanssa saliin. Tarja Antola. Joka tapauksessa tänäkin vuonna äitienpäivä alkaa Kai-Petterin yhdessä poikien kanssa valmistamalla aamupalalla, joka tarjoillaan äidille sänkyyn. Kun Kimi nukkuu päiväunia, Konstalla on puhelinaikaa, jolloin hän saa pelailla.Perhe ei aikatauluta elämää pitkälle eteenpäin vaan menee mieluummin fiiliksen mukaan. Hänelle on jo sattunut kaikenlaista ja päässäkin on ollut tikkejä. Vaarallisia tilanteita tulee niin, että saa olla välillä sydän syrjällään, Heidi Mäkelä kuvailee. Heidillä on itsellään neljä siskoa ja Kai-Petterillä yksi sisko. Vanhemmat pitävät vauvan nimen ristiäisiin saakka salaisuutena, mutta myös se tulee olemaan k:n ja p:n yhdistelmä kuten isoveljillä, isällä ja papalla Kari -Pekka Koivistolla . Niin voi käydä, jos pojat kiireisenä aamuna pukemisen sijaan juoksevat taloa ympäri. Mutta kun on jo kaksi poikaa, miksei siinä menisi kolmaskin, Heidi sanoo.Koronarajoitusten takia isä sai olla mukana vain synnytyssalissa. Perhe asuu Kai-Petterin nyt jo edesmenneiden isovanhempien Maija ja Heikki Koiviston vanhassa rintamamiestalossa. UUTISET Heidi Mäkelän ja Kai-Petteri Koiviston pojat on nimetty samalla kaavalla Kolmen lapsen äiti on rento mutta rajoista kiinni pitävä kasvattaja Tarja Antola – Äiti, kato tätä temppuu, huutaa 6-vuotias Konsta -Petteri ja laskee polkutraktorilla hiekkalaatikon reunalle asettelemaansa vanerilevyä pitkin nurmikolle. Nyt hän kuvailee olevansa pojille aika rento isä ja vanhemmuuden sujuvan omalla painollaan. – Pidän ehkä tiukempaa linjaa, jotta meidän päivämme menevät sujuvasti ilman suurempia komplikaatioita. Jos toista sattuu, aika nopeasti pyydetään kuitenkin anteeksi ja halataan. Tekemistä riittää myös leluille pyhitetyssä leikkihuoneessa. Kai-Petteri on töissä Vianorin rengasliikkeessä Valkeakoskella. Lapsirakkaalle Heidille perheen perustaminen on aina ollut itsestään selvää, kun taas Kai-Petteri ei vielä nuorempana erityisesti ajatellut asiaa. Kasvatuksessa vanhemmat pyrkivät noudattamaan yhteistä linjaa, mutta erojakin löytyy. Pojat antavat tähän mahdollisuuden, koska haluavat saunoa isän kanssa. Sen takia ajattelin, että vauva voisi olla tyttö. Lisäksi koen, että on hyvä noudattaa tiettyä päivärytmiä. Kai-Petteri Koiviston ja Heidi Mäkelän mukaan perhe on nyt sopivankokoinen. Tämä riittää, Heidi nauraa.Heidi ei vielä osaa sanoa, milloin palaa töihin. Hän työskentelee lähihoitajana Akaan kaupungin kotihoidossa. Sairaalasta äiti ja vauva kotiutuivat vuorokautta myöhemmin. Isä toivookin saavansa pojista seuraa jokkisharrastukselleen. Nyt pikkumies nukkuu vielä suuren osan päivästä ja heräilee yöllä syömään 3–4 tunnin välein. Hyvät käytöstavat ruokapöydässä Heidi Mäkelälle on tärkeää kohdalla poikia tasa-arvoisesti ja olla samalla rento mutta myös tietyistä rajoista kiinni pitävä äiti. Heidi Mäkelän ja Kai-Petteri Koiviston kolmas lapsi, 21. – Siinä meinaa välillä pinna palaa, Heidi myöntää. Konsta ajaa ja Kimi korjaa Arki poikalasten perheessä on vauhdikasta ja vahinkojakin sattuu. – Sellaisia ovat esimerkiksi käytöstavat ruokailussa. Konsta-Petteri (takana) ja Kimi-Patrik tykkäävät vauhdikkaista leikeistä. – Konsta on aina ollut vilkas lapsi eikä kauheasti ole päivän aikana paikallaan. Mutta luulen, että ajaminen on näillä verissä ja pojatkin alkavat harrastaa sitä, kun täyttävät viisitoista. Heidin mukaan energiset pojat tarvitsevat liikunnallista tekemistä ja tilaa touhuta, jota löytyy Toijalan Heinäkankaalla sijaitsevan kodin pihapiiristä. Perheen kuopus syntyi 21. huhtikuuta. Myös autot kiinnostavat poikia, Konsta tykkää ajamisesta ja Kimi korjaamisesta. Erilainen alkuraskaus enteili tyttöä Kolmannen raskauden alkupuolella Heidi arveli vauvaa tytöksi, koska olo oli kahteen edelliseen verrattuna erilainen. Tottelemattomuus saa äidin hermostumaan. Äiti voi tehdä kotona omia juttuja Kolmen lapsen äiti rentoutuu menemällä yksin saunaan. Heidi ei puutu jokaiseen poikien väliseen kinasteluun vaan katsoo ensin, miten tilanne kehittyy. Puuhasta innostuu myös 2,5-vuotias Kimi-Patrik, joka seuraa isoveljeä omalla menopelillään. Lapset ennen 30-vuotispäivää Heidi, 28, ja Kai-Petteri, 27, ovat olleet yhdessä yhdeksän vuotta. Vanhempien mukaan perhe on nyt sopivankokoinen.– Olin päättänyt, että lapset on tehty siihen mennessä, kun täytän kolmekymmentä. Heidi sanoo olevansa ajatuksesta kauhusta kankea.– Tiedän, mitä kaikkea siinä sattuu ja tapahtuu. – Kaitsu vie myös poikia pihalle, on niiden kanssa ja touhottaa, jolloin saan tehdä omia juttuja, Heidi kertoo.Korona-aika ei ole ahdistanut perhettä, joka viihtyy muutenkin kotona, mutta poikkeusolojen takia äitienpäiväsuunnitelmat ovat perheessä vielä auki. – Kun pojat puuhailevat yhdessä, niin kyllä riitaakin tulee. Nopeasti edennyt synnytys kesti kolme ja puoli tuntia. huhtikuuta syntynyt poikavauva, nukkuu vaunuissa. Yhteydenpito alkoi Nahkialan koululta, jossa molemmat olivat samaan aikaan työharjoittelussa, Heidi eskareilla ja Kai-Petteri rakennustöissä. Kaitsu taas on rennompi ja antaa vapauksia enemmän, kun on päivät poissa, Heidi miettii. Vauvan syntymä ei ole aiheuttanut isoveljissä mustasukkaisuutta, vaan nämä halailevat ja pussailevat vauvaa ja leikkivät rauhallisemmin, kun vauva on hereillä. Sukupuoli varmistui raskauden puolivälissä.– Kahden edellisen raskauden aikana voin tosi huonosti, kun taas nyt pahoinvointia ei ollut. Normaalivuosina aamupäivällä ohjelmassa on ollut ruokailu Heidin äidin, siskojen ja mummon kanssa ja Kai-Petterin vanhempien vuoro on ollut iltapäivällä
– Kysyjiä on ollut, mutta mikään muu ei ole edennyt näin pitkälle. Nyt saadulla tilauksella työllistettiin kolme pirkanmaalaista pienompelijaa. Jokisen mukaan ensimmäisenä liikkeellä ovat olleet palvelualojen yksinyrittäjät.– Palveluala on ollut eniten edustettuna, mikä on tietysti ymmärrettävää, koska alalla kassavirta on tyrehtynyt nopeimmin. 9.00-13.00 0,89 €/m 0,99 €/m ruskea vihreä viistetty kestopuu 25x95mm 1 €/ kpl Betonilaatta 300x300 harmaa 69 € 9l woodex puuöljy ruskea 199 € Mukaan 11-osainen varustesarja Painepesuri HCE2200 KÄSIDESI 50ML Desin?oi suojaa hoitaa 2.95 € Valokatteet pituudet: 2-2,5-3-3,5-4-4,5m 9,50 €/m2 Valmisbetonia Viitasaaren Betoni Oy Urjala P. Akaalaiselta Tekstiilipalvelulta tilattiin lähes 10 000 koronamaskia Mikko Peltoniemi Valkeakoskella on saatu käyttöön ensimmäiset suunenämaskit, jotka tilattiin akaalaiselta Tekstiilipalvelu Oy:ltä. Jotta maskit saadaan heti käyttöön, Tekstiilipalvelu myös pesee ja kuivaa ne ennen kuin ne toimitetaan tilaajalle. Nyt tilatut suunenämaskit valmistetaan 100-prosenttisesta puuvillakankaasta, josta tehdään paljon muun muassa lakanoita ja painotuotteita. Yksinyrittäjät voivat hakea koronatukea syyskuun loppuun asti. Toimitusaika oli kaksi viikkoa, ja ensimmäiset maskit saapuivat Valkeakoskelle perjantaina 24. Potista on jaettu tähän mennessä vähän yli satatuhatta euroa. Se ei luultavasti lopu kesken ja lisääkin voi olla tulossa. Tekstiilipalvelun toimitusjohtajan Minna Alfthanin mukaan Valkeakosken kaupunki otti yritykseen yhteyttä ja kysyi, onnistuisiko maskien toimittaminen. Tulevaisuutta ajatellaan, toimitusjohtaja Alfthan sanoo. Ihmisten kanssa töitä tekevät, kuten kampaamot, hierojat ja muut vastaavat, ovat hakeneet avustusta ensimmäisessä aallossa, Jokinen kertoo.Hakemusten täydennyspyynnöt ovat koskeneet verovelkatodistuksia, tilinpäätöstietoja ja tilitietoja, jotka osoittavat koronaepidemian vaikutuksen yksinyrittäjän taloudelliseen tilanteeseen. – Kuminauhakin on keitonkestävää, ja tuo malli on lisäksi sellainen, että kuminauhan voi vaihtaa, jos on tarvetta, Minna Alfthan kertoo. Ohjaaja Merja Salonen ehti ensimmäisten joukossa testaamaan uusia maskeja Valkeakoskella. Maskeja Tekstiilipalvelu ei ole vielä juurikaan markkinoinut. Tekstiilipalvelu myy samaa materiaalia muutenkin koko ajan, ja ompelijat oli valmiiksi selvitetty, joten vajaan 10 000 kappaleen tilaus oli helppo ottaa vastaan. 0400 164818 viitasaaren.betoni@gmail.com 52 hakijaa on jo saanut myönteisen päätöksen Yli puoli miljoonaa euroa koronatukea odottaa Akaassa jakamista yksinyrittäjille Tarja Antola Akaan kaupunki on saanut maanantaihin mennessä 67 koronatukihakemusta yksinyrittäjiltä. huhtikuuta. Hän arvelee, että koronavaikutusten osoittaminen on helpompaa nyt, kun huhtikuun luvut ovat selvillä. – Syksyn valmistuotteet lähtevät nyt ompelijoille tekoon. 6.5.2020 Aurinko nousi tänään kello 5.00 ja laskee kello 21.43. Puuvillakangas on niin monikäyttöinen. Tukia kannattaa nyt hyödyntää, Jokinen toteaa. Saamme nyt työllistettyä pienempiä ompelijoita, jotka muuten olisivat koko lailla onnettomassa tilanteessa, Alfthan kertoo. Toijalassa toivotaan lisää tilauksia, koska ne työllistävät alueen pienompelimoita. Kun joukosta otetaan pois tuplakappaleet ja väärään kuntaan tulleet hakemukset, on todellinen määrä elinkeinopäällikkö Jari Jokisen mukaan noin 60 hakemusta. 8.30-17.00 la. Jokisen mukaan yksi haaste tuesta tiedottamisessa on ollut yksinyrittäjien tavoittaminen, koska kaikkien sähköpostiosoitteet eivät ole kaupungin tiedossa eikä elinkeinopalvelujen uutiskirje ole välttämättä tavoittanut koko kohderyhmää.– Yritämme toukokuun aikana selvittää kaikkien sähköpostiosoitteet, jotta voimme lähettää yksinyrittäjille suoraan tietoa, Jokinen sanoo. Avustuksen ehtona on, että yksinyrittäjän taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet koronavirusepidemian vuoksi 16.3.2020 jälkeen ja että yksinyrittäjällä katsotaan olevan edellytykset kannattavaan liiketoimintaan. Materiaalia olemme myyneet vuosikymmeniä. Valkeakosken kaupunki Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai 13 14 11 11 13 12 12 12 10 11 5 4 4 5 5. Rahaa on hyvin jäljellä Akaan kaupungilla on jaettavana koronatukea yksinyrittäjille 674 000 euroa, joka riittää 337 hakijalle. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA avoinna: ark. Lakanakangas kestää kymmeniä pesuja. Aika on haastava, mutta avauksen kanssa toimittiin suunnitelmien mukaan. – Olimme jo ajatelleet asiaa sen verran etukäteen, että mallikin oli valmiiksi mietitty. Koska Akaassa on kuitenkin viitisensataa yksinyrittäjää, kannustan kaikkia ottamaan selvää, olisiko tukea edellytystä saada, tai ottamaan yhteyttä minuun. Näistä 52 on hyväksytty, kaksi on hylätty ja loput odottavat vielä lisätietoja.Yksinyrittäjät voivat hakea yritystensä kotikunnista 2000 euron koronatukea. puh. Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. Jokinen odottaa hakemuksia tulevan tasaisesti. – Rahaa on hyvin jäljellä. Valkeakosken kaupungin tekemän tilauksen jälkeen Tekstiilipalvelu on myynyt muualle kankaita maskeja varten.Huhtikuun alussa yritys avasi myös oman verkkokaupan. Tuki on tarkoitettu päätoimisesti yritystoimintaa harjoittavalle, jolla ei ole palkattua työvoimaa. Kuminauhan voi keittää tai vaihtaa Tekstiilipalvelu Oy on Suomen suurin kankaiden maahantuontija tukkuliike
6 Keskiviikko 6.5.2020 – Akaan Seutu UUTISET Sotaveteraaniyhdistyksen toiminta loppuu tähän kauteen Viimeiset kukat Viialassa Mikko Peltoniemi ”Sankarivainajien muistoa kunnioittaen: Akaan kaupunki, seurakunta, veteraanijärjestöt ””Sotiemme veteraaneja kiittäen vapaasta itsenäisestä isänmaasta: Akaan kaupunki ja kaupunkilaiset ” Kansallista veteraanipäivää vietettiin Viialassa maanantaina 27. Laavun grillistä vietiin ritilä Ilkivaltaa on tehty myös Kuusikankaan Leijonalaavulla, jonka Lions Club Toijala on luovuttanut Akaan kaupungille.– Kevättalvella sinne saatiin uusi grilli, jossa kettinkien varassa oli makkaranpaistoritilä. Sankarihaudoille laskettiin havuseppele, jolla Akaan kaupunki, seurakunta ja veteraanijärjestöt kunnioittavat sankarivainajien muistoa. Tätä toimintaa aiotaan jatkaa, vaikka veteraaniyhdistys lakkautetaan. Akaan kaupungin liikuntapaikkamestari Petri Elo kertoo, että rikottujen lasipullojen sirpaleita oli sekä katsomossa että radalla. Ensi vuonna lopetamme yhdistyksen, Huikuri totesi Viialan kirkon pihalla. – Sitä ei ole ollut normaalia enempää. Asematunnelissa sotkua ja siruja Akaan kaupungin kunnossapitopäällikkö Jukka Palonperä lisää ilkivallan kohteiden listaan myös Toijalan asematunnelin. Leijonat ja reserviläiset huolehtivat siitä, että viimeinenkin Puheenjohtaja Olli Huikuri (vas.) ja varapuheenjohtaja Rauli Salin laskivat Viialan sotaveteraanien nimissä viimeiset kukat Viialan hautausmaan muistokivelle 27.4.2020. Kulkuetta tai kunniavartiota ei ollut eikä jäähyväispuheita kuultu, kun Viialan sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Olli Huikuri ja varapuheenjohtaja Rauli Salin laskivat seppeleen sankarihaudoille ja kukkakimpun muistokivelle viimeisen kerran.– Tämä on Viialan sotaveteraanien viimeinen toimintavuosi. Veteraaniyhdistyksen kunniatehtävä on ollut laskea kuusenhavuseppele poisnukkuneiden sotaveteraanien haudalle. Polttopuiden heittely ja polttaminen kokkona ei enää yllätä Kullaa. Viialalaisia sotaveteraaneja on jäljellä kuusi, kaksi miestä ja neljä lottaa. Pentti Kulla. huhtikuuta poikkeuksellisissa tunnelmissa, vaikka tapaus oli vuosikymmenten jatkumossa ainutkertainen. Tietty porukka ei osaa käyttäytyä laavulla, joillakin on tarve uhota ja näyttää, Kulla harmittelee. – Mahtaako olla samaa porukkaa, joka on riehunut hautausmaalla. Palonperän mukaan kyse on pidempään jatkuneesta harmista, joka on muun muassa roska-astioiden tuhoamista, seinien suttaamista ja lasipullojen rikkomista tunneliin. – Kyllä me pyrimme hoitamaan asiat loppuun asti. Akaan kaupungin kunnossapitotyöntekijät valokuvaavat kaikki asematunnelin sotkut, ja kuvat välitetään tarvittaessa poliisille. – Suttaamiset joudutaan siivoamaan ja potkittuja roskiksia vaihtamaan, ja pullonsirut rikkovat pyöristä renkaita, Palonperä toteaa. huhtikuuta. Myös Toijalan urheilukentällä rikottiin ja sotkettiin paikkoja 24.–26. Toimintaa jatkaa myös perinneyhdistys. Ritilä on nyt viety, mikä on todennäköisesti tapahtunut tuon viikonvaihteen aikana, kertoo LC Toijalan Pentti Kulla . – Kamera on siellä aikanaan ollutkin, mutta sekin on rikottu. Miehet asuvat Viialassa ja Toijalassa ja lotista kolme Viialassa ja yksi Amerikassa. veteraani pääsee kunnialla hautaan, Huikuri ja Salin vakuuttavat. Elo miettii. Mikko Peltoniemi Toijalassa tehtiin tuhoja urheilukentällä ja Leijonalaavulla Tarja Antola Akaan hautausmaalla Toijalassa tehdyt tuhot eivät jääneet ainoaksi toissa viikonlopun ilkivallaksi. Leijonalaavulta vietiin toissa viikonlopun aikana kuvassa näkyvä makkaranpaistoritilä. – Edellisvuonna yksi lotista oli vielä yhdistyksen hallituksessa, mutta nyt veteraaneja ei ole hallituksessa yhtään, Huikuri kertoi. Koronaepidemiasta johtuvien kokoontumisja liikkumisrajoitusten vuoksi historialliseen hetkeen osallistui Huikurin ja Salinin lisäksi vain Kirsti Käki . Liikuntapaikkamestari arvelee, että paikkojen tuhoamisen takia kentällä on otettava käyttöön kameravalvonta. Lisäksi kuulutuskopin ikkuna oli lyöty rikki
kokouksen pöytäkirjasta ei käy ilmi, että myöskään helmikuussa oikeudenkäynti olisi ollut vireillä tai meneillään. Kaupunginhallitus on joka kerta hylännyt maksuvaatimuksen. Muistuttelen lapsia siitä, että silloin kun minä puhun kuulokkeet päässä kohti oman tietokoneeni ruutua, on minulla menossa etäpalaveri ja silloin täytyisi minullekin antaa työrauha. – Julkisuuslain pykälän 24 kohdassa 19 lähdetään aika selvästi siitä, että viranomainen on osallisena oikeudenkäynnissä. toukokuuta 2017. Akaan Seutu pyysi hallintopäällikkö Salla Saari -Männistöltä kirjalliset perusteet lainopillisen lausunnon salaamiselle. Akaan Seutu kysyi Kuntaliiton lakimieheltä Saija Haapalehdolta , riittääkö salassa pitämisen perusteluksi se, että korvausvaatimuksesta saattaa tulla riita-asia. Matkalla metsään lapseni kyselevät koronasta, ja juttelemme yhdessä siitä, että mitä kesällä oikein voidaan tai ylipäätään saadaan tehdä. Viitasaaren aiemmat vaatimukset ovat heinäkuulta 2017 ja tammikuulta 2020. Peltolan mukaan jatko riippuu Viitasaaresta.Akaan kaupunginhallituksen päätökseen liittyvä asianajaja Timo Jarmaksen laatima lainopillinen lausunto on määrätty salassa pidettäväksi julkisuuslain pykälän 24, kohdan 19 perusteella. Kaupunginjohtaja voidaan irtisanoa kunnallisen viranhaltijalain tai kuntalain perusteella. Myös tämä lausunto määriteltiin 4.2.2020 kokouksen pöytäkirjassa salassa pidettäväksi samaan julkisuuslain pykälään ja kohtaan vedoten. Haapalehdon mukaan ei riitä. Kaupunginhallituksen 21.4. – Lainopillinen lausunto on salassa pidettävä lain viranomaisen toiminnan julkisuuden §24 kohdan 19 perusteella, jonka mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat viranomaisen oikeudenkäynnin osapuolena oikeudenkäyntiin valmistautumista varten laatimat ja hankkimat asiakirjat, jos tiedon antaminen asiakirjasta olisi vastoin julkisyhteisön etua oikeudenkäynnissä. – Ensinnäkin koska sopimus on Kaupungin laatima ja epäselviä sopimuksia tulkitaan laatijan vahingoksi. Ennen seuraavaa etäpalaveriani piipahdan työpaikkani virtuaalikahvilassa moikkaamassa työkavereita ja kuulemassa päivän keskusteluaiheet. Akaan kaupunginhallitus hylkäsi yksimielisesti maksuvaatimuksen kokouksessaan 21. Toiseksi, koska mahdolliset ristiriidat tulkitaan työnantajan ja viranhaltijan välisissä suhteissa viranhaltijan eduksi, Spåre perustelee. – Tässä kohtaa sen julkistaminen voi olla kaupungin edun vastaista eli on mahdollista, että tästä tulee riita-asia, kaupunginjohtaja Antti Peltola toteaa. Yhdellä ruudulla päiväuniltaan herännyt taapero saapuu huoneeseen, toisella ruudulla koululainen käy ilmeilemässä taustapiruna ja kolmannella ruudulla havaitsen taustalla hääräävän robotti-imurin viikkosiivouksessaan. Sen mukaan salassa pidettäviä ovat ”viranomaisen oikeudenkäynnin osapuolena oikeudenkäyntiin valmistautumista varten laatimat ja hankkimat asiakirjat, jos tiedon antaminen asiakirjasta olisi vastoin julkisyhteisön tai 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön, laitoksen, säätiön tai henkilön etua oikeudenkäynnissä”. Kesken palaverin oma puheenvuoroni keskeytyy, kun yksi lapsista tulee kysymään, missä on liima. Viitasaarella eri tulkinta Aki Viitasaaren johtajasopimuksessa vuodelta 2008 todetaan, että ”mikäli kaupunki irtisanoo kaupunginjohtajan ilman laissa määriteltyjä erityisen painavia syitä, kaupunki maksaa kaupunginjohtajalle 12 kuukauden palkkaa vastaavan ns. Asianajaja John-Henrik Spåre (vas.), Aki Viitasaari ja asianajaja Timo Jarmas Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa syksyllä 2018. KHO antoi päätöksensä 27. ”Voi tulla riita-asia” Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola ei ota asiaan kantaa sen keskeneräisyyden vuoksi. Metsässä istumme kaatuneella puunrungolla ja kuuntelemme linnunlaulua. Kaupungin asianajajana asiassa toimivan Timo Jarmaksen laatima lainopillinen lausunto asiasta on määrätty salassa pidettäväksi julkisuuslakiin vedoten. Viitasaaren asianajaja John-Henrik Spåre toteaa korvausvaatimuksessa, että kunnallisen viranhaltijalain mukainen irtisanomisperuste edellytti vanhan lain mukaan ”erityisen painavia syitä” ja nykyisen lain mukaan ”asiallisia ja painavia syitä”. Viitasaaren tapauksessa Akaan valtuusto irtisanoi tämän kuntalain mukaisen luottamuspulan perusteella. Metsä antaa suojan omille ajatuksillekin, ja korona-ajan tuomat huolet kevenevät. Hups, mikki olikin unohtunut päälle. huhtikuuta. maaliskuuta päivätyssä maksuvaatimuksessa Viitasaaren asianajaja esittää, että kaupungin on johtajasopimuksen perusteella maksettava viipymättä ja joka tapauksessa 31.3.2020 mennessä Viitasaaren tilille 12 kuukauden palkkaa vastaava niin sanottu siirtymäkorvaus eli 103 056,30 euroa viivästyskorkoineen. Tarja Antola. joulukuuta 2019. Huomennakin selviämme. Akaan kaupunki on käyttänyt asianajaja Timo Jarmaksen palveluja koko Viitasaaren irtisanomistapauksen ajan helmikuusta 2017 alkaen muun muassa irtisanomista valmistelleen tilapäisen valiokunnan neuvonantajana, hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Kuntaliiton lakimies kumoaa kaupungin perustelut asiakirjan salassa pitämiselle Mikko Peltoniemi Akaan kaupunki perusteli asianajaja Timo Jarmaksen laatiman lainopillisen lausunnon salassa pitämistä julkisuuslain pykälän 24 kohdalla 19. Epäselvät sopimukset laatijan vahinko Spåren mukaan siirtymäkorvaus on maksettava, mikäli kaupunginjohtaja irtisanotaan kuntalain eli luottamuspulan perusteella. Mielessä on vielä elävästi se kerta, kun puutuin napakasti lasteni riitelyyn, ja englannin kielellä käytyyn palaveriin tuli kiusallinen hiljaisuus. Aikuisten ja lasten yhdistetty etäarki sävyttää työntekoa. – Se ei riitä, että tämä on riitaisa asia ja joku voi haastaa meidät oikeuteen. Deadline häämöttää jo horisontissa. Akaan valtuusto irtisanoi Aki Viitasaaren kaupunginjohtajan virasta 31. Johtajasopimuksessa ei mainita nimeltä mitään tiettyä lakia tai lainkohtaa. Katan lapsille lounaan pöytään ja otan oman lautasen tietokoneen äärelle. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.5.2020 7 Uusi arki V iime viikko oli seitsemäs meidän perheen 1.-, 2.ja 4.-luokkalaisen etäkouluviikko yhdistettynä minun etätyöskentelyyni. Jos asiakirja salataan, pitää Haapalehdon mukaan olla vähintään vireillä haaste oikeuskäsittelyyn ja että oikeasti valmistellaan oikeuskäsittelyä ja siihen liittyviä asiakirjoja. Tsemppiä meille kaikille tähän uuteen arkeen, niin koululaisille ja opettajille kuin multitaskaaville vanhemmillekin. On muistettava pitää mikki mykistettynä, jottei oma maiskutukseni kuulu kaikille palaverissa oleville. Akaan kaupunki sai Jarmakselta lainopillisen lausunnon myös Aki Viitasaaren tammikuussa 2020 jättämään korvausvaatimukseen liittyen. Nappaan aamukahvimukin kouraan ja valmistaudun omaan etäpalaveriini. Tulkinnallisissa tai ristiriitaisissa tilanteissa sopimusta tulee asianajajan mielestä tulkita Viitasaaren eduksi. Mieheni työskentelee kodin ulkopuolella, joten voin sanoa, että minä ja lapset olemme selvinneet yhteensä 32 päivästä tässä uudessa arjessa.Aamu alkaa sillä, että käymme lävitse jokaisen lapsen päiväohjelman ja opettajien pitämien Meet-oppituntien aikataulun. Kotiin saavuttuamme huokaisen, tästäkin päivästä selvittiin mallikkaasti. ”I’m so sorry, I was speaking to my kids. siirtymäkorvauksen ”.Viitasaaren maksuvaatimuksessa on kysymys kohdan ”ilman laissa määriteltyjä erityisen painavia syitä” tulkinnasta. Please continue.” Vaivaantunut naurahdus ja mikki äänettömälle. Minä lukisin kohtaa 19 siten, että kun puhutaan, että on osallisena oikeudenkäynnissä, siihen ei riittäisi se peruste, että tästä saattaa tulla riita-asia, Haapalehto sanoo. Tuoreimmassa, 18. – Tällaisena syynä voidaan lain mukaan pitää virkasuhteesta, laista tai määräyksistä johtuvien, virkasuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä. Kuvisprojektiin on kaivettu kierrätyspahvia muropaketista, mutta liima on toisen askartelijan jäljillä. Tämän jälkeen hajaannumme ympäri taloa siroteltuihin työpisteisiin ja käyn varmistamassa, että lapset pääsevät onnistuneesti sisään tapaamisiinsa. Hallintopäällikkö perusteli sähköpostiviestissä salaamista julkisuuslain pykälällä. Spåren mukaan siirtymäkorvauksen maksamatta jättäminen olisi tahallinen sopimusrikkomus. Iltapäiväpuhteina lähdemme ulos suorittamaan yhden lapsen koulutehtävää, joka on yhteinen eväsretki metsään. Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. FORUM AKAA Tiia Välimäki UUTISET ”Julkistaminen voi olla kaupungin edun vastaista” Viitasaari vaati kolmannen kerran korvausta Akaan kaupungilta Tarja Antola Akaan kaupunginjohtajan virasta toukokuussa 2017 irtisanottu Aki Viitasaari on asiamiehensä, asianajaja John -Henrik Spåren välityksellä uusinut vaatimuksensa irtisanomiskorvauksen maksamisesta. Tällaisesta ei nyt ole kyse, vaatimuksessa todetaan. Tästä kotitehtävästä saavat nauttia kaikki. Suoritamme työvälineiden jaon: kahdelle lapsesta on läppäri ja kolmas osallistuu etäoppitunneille kännykällä. Tavallisessa etätyöskentelytilanteessa saattaisi nolostuttaa selvittää omaa arkeaan kesken palaverin, mutta tässä uudessa korona-ajan elämässä se on aivan normaalia ja sitä tapahtuu kaikille. Kaupunginhallituksen mukaan siirtymäkorvauksen maksamiseen ei ole perustetta ja Viitasaari on irtisanottu laillisilla perusteilla. Oman työpäivän päätteeksi käyn vielä läpi sen, mitä asioita täytyy raportoida opettajille ja päivitän itseni ajan tasalle Wilma-viesteissä. Kirjoittaja on perheenäiti, Särkänniemen markkinointipäällikkö ja ylpeästi maalainen akaalainen. Sekä Hämeenlinnan hallinto-oikeus että korkein hallinto-oikeus (KHO) hylkäsi Viitasaaren valitukset asiassa
Työryhmä kuuli suullisesti seurakunnan työntekijää, Ali Kulhiaa, Akaan seurakunnan diakoniatiimin edustajia ja kirkkoneuvostoa. – Meillä painetaan täyttä häkää. Kyse on ollut muun muassa haukkumisesta, syyllistämisestä ja mustamaalaamisesta. – Minusta koulujen avaaminen on hyvä asia. Ei tässä mitenkään leikkimään pidä ruveta. Viialan Kitulassa kukat muistomerkille laskivat Marjatta Kivi ja Hannu Järvinen . Peruskoulujen avaaminen on ensimmäinen merkki siitä, että poikkeustilaa puretaan. Sosialidemokraatteja edustava Järvinen kiittelee maan hallituksen jämäkkää otetta kriisistä. Lapsiahan tässä pitää ajatella. Kun ihmiset ovat kotona, he myös kuluttavat ruokaa enemmän ja ruoan pakkauksiakin menee sitä myötä enemmän. Vappu 2020 jää historiaan monella tavalla, muun muassa siksi, että Akaassa ei puhuttu, marssittu eikä juhlittu. – Ongelmaperheiden ongelmat eivät vielä näy, mutta kyllä ne sieltä ikävä kyllä esiin nousevat. Tuomiokapituli kuitenkin totesi, että se on kahdessa 13.6.2018 antamassaan päätöksessä käsitellyt Kulhiaan kohdistuneita ilmoituksia epäasiallisesta kohtelusta. Tuomiokapitulin arvion mukaan 10.3.2020 päivätystä selvitysraportista ilmenevät seikat osoittavat, että Ali Kulhian käyttäytyminen ja toimintatavat eivät ole kaikilta osin muuttuneet tuomiokapitulin edellä mainituissa päätöksiä edellyttämällä tavalla. Lisäksi työryhmän käytettävissä on ollut asiaan liittyvää kirjallista materiaalia. Historialliset järjestöliput eivät liehuneet. Piispan tulee harkita, antaako selvitysraportti aihetta jatkotoimenpiteisiin kirkkoherra Kulhian osalta. Toisessa päätöksessä tuomiokapituli kehotti Kulhiaa vastaisuudessa kiinnittämään erityistä huomiota vuorovaikutukseen, jotta erilaisia väärinymmärryksiä ei pääsisi tarpeettomasti syntymään. Olen tässä vähän perussuomalaisten linjoilla, että rajat kiinni. Kitulan joukkohaudan muistomerkki sai tänäkin vuonna punaiset kukat. Työryhmän mielestä tuomiokapitulin on aihetta arvioida lähemmin sitä, miten työntekijään kohdistuneet Kulhian käyttäytymisja toimintatavat suhteutuvat siihen, mitä kirkkolain 6. Karu tilaisuus päätettiin laulamalla Kansainvälinen . Kyllähän tämä tilanne nyt myös jakaa yritykset menestyjiin ja menettäjiin, miettii Järvinen. Akaan Seutu kysyi Ali Kulhian aikaisempaan toimintaan liittyen piispa Revolta helmikuussa 2020, miten Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli suhtautuu seurakunnan työntekijöihin ja luottamushenkilöihin kohdistuvaan epäasialliseen käytökseen.– Epäasiallista käytöstä ei hyväksytä papeilta eikä muiltakaan seurakunnan työntekijöiltä, vaan siihen puututaan, vastasi piispa tuolloin. Kapituli viittasi aiempiin päätöksiin Tuomiokapituli päätti, että saadun selvityksen nojalla asiassa ei ole näyttöä siitä, että kirkkoherra Kulhia olisi kohdellut työntekijää työturvallisuuslaissa tarkoitetulla tavalla epäasiallisesti. Piispa Matti Repo käsittelee Akaan kirkkoherraa Ali Kulhiaa koskevan asian. Juha Kosonen. – Koska kyse on kirkkolain 6 luvun säännösten pohjalta arvioitavasta viranhaltijan toiminnasta, tuomiokapituli katsoo perustelluksi siirtää asian kirkkoherrojen esimiehenä toimivan piispan käsiteltäväksi. – Erityisesti lienee syytä kiinnittää huomiota toisesta momentista löytyvään velvoitteeseen toimia kirkkoherran virassa tasapuolisesti ja käyttäytyä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla, työryhmä totesi. Pääministeri Sanna Marinin (sd) ohjeet ovat menneet perille, Suomi on pysähtynyt. Ja niiden, joiden on nyt mahdollisuus kuluttaa, olisi nyt kulutettava, sillä kyllähän Suomen pitää pyöriä, sanoo pääluottamusmies Hannu Järvinen. Meillä Akaassa korona ei ole minkäänlainen ongelma. Emme vielä tiedä edes tämän kriisin loppulaskua, sanoo Järvinen.Kun Suomi edes vähän aukeaa, karavaanari Järvinen toivoo, että kotimaan matkailu nousisi entistä enemmän suosioon. Tuomiokapituli on nyt tehnyt päätöksensä asiassa.Akaan seurakunnan työntekijän mukaan kirkkoherra Kulhia oli kohdellut häntä epäasiallisesti syksyllä 2019 ja jossain määrin jo syksystä 2017 alkaen. – Eiköhän se tule hoidetuksi alkukesään mennessä. Päivän puheenaihe on kaiken pysähdyttänyt korona. Lähes 300 henkeä työllistävässä yrityksessä ei koronaviruspandemia vaikuta. 8 Keskiviikko 6.5.2020 – Akaan Seutu UUTISET Työväenjärjestöt muistivat kansalaissodan uhreja Piispa Matti Repo käsittelee uusimman Ali Kulhiaa koskevan kiusaamisilmoituksen Mikko Peltoniemi Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulille tehtiin marraskuussa 2019 ilmoitus epäasiallisesta kohtelusta. Matti Pulkkinen Juha Kosonen Akaan vappupäivä alkaa tavallisesti työväenjärjestöjen kunniakäynnein ja puhein vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkeillä Kylmäkoskella, Toijalassa ja Viialassa. Kunniakäynnit vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkeille tehtiin vähäeleisesti. Ensimmäisessä päätöksessä tuomiokapituli kiinnitti Kulhian huomiota hänen taipumukseensa esittää asioita tahdittomasti tai töksähtelevästi ja totesi, että tällaisesta käyttäytymisestä pidättäytyminen on erityisen tärkeää esimiesasemassa olevalle. Tuomiokapituli teki päätöksensä lakimiesasessori Jorma Juutilaisen esityksen mukaan ja siirsi asian piispa Matti Revon käsiteltäväksi.Repo kertoi vappuaattona Akaan Seudulle, että hän ei ole vielä käsitellyt asiaa. Työtoverini vaimon yritystoiminta keskeytyi kuin seinään siellä todetun koronatapauksen vuoksi. Hannu Järvinen on akaalainen kunnallispoliitikko ja Valkeakoskella elintarviketeollisuuden pakkauskalvoja valmistavan Bemis Oy:n pääluottamusmies. Keskiolutta menee nyt ehkä tavallista enemmän. Työryhmän mukaan häirinnällä tai muulla vastaavalla kiusaamiseksi luokiteltavalla epäasiallisella kohtelulla tarkoitetaan työturvallisuuslaissa toimintaa, jossa jotakuta työntekijää kohdellaan säännönmukaisesti, toistuvasti ja ilmeisen tarkoituksellisesti epäasiallisella tavalla. Nämä meidänkin juhlat peruttiin juuri tämän takia, sanoo Järvinen. Ja jos nyt otetaan ”etätöissä” olutta päivän mittaan, niin osataanko se lipittäminen lopettaa tilanteen normalisoituessa. – Tällaista ei ole välttämättä tapahtunut, vaikka olisikin niin, että Kulhian voi katsoa toimineen yksittäisissä tilanteissa (työntekijän nimi) kohtaan epäasiallisesti, puutteellisesti tai henkisesti kuormittavalla tavalla, työryhmä kertoo. Sitäkin Hannu Järvinen miettii, minkälainen ongelma onkaan perheissä, joissa ollaan niin sanotusti etätöissä. Toisaalta se on ongelma. Kukkatervehdyksen Kitulan muistomerkille laskivat Marjatta Kivi ja Hannu Järvinen. ”Ei ole välttämättä tapahtunut” Työryhmän mukaan selvityksessä ei tullut esiin, että Kulhia olisi syyllistynyt kiusaamiseksi tai häirinnäksi tulkittavaan kohteluun siinä merkityksessä, mitä tällä työturvallisuuslaissa tarkoitetaan. Näin ei voi kuitenkaan jatkua pitkään. Se mihin koronaviruspandemia varmasti vaikuttaa, on Suomen hallituksen ohjelma.– Kyllä tässä varmasti moni uudistus siirtyy. – Nyt ei mennä ulkomaille. Päivä huipentuu lippukulkueeseen ja juhlaan torilla kaupungin keskustassa. Kaatuneet toverit eivät unohdu. Ilmoituksen tekijä oli Akaan seurakunnan työntekijä, ja ilmoitus koski kirkkoherra Ali Kulhiaa . luvun pykälässä 26 todetaan viranhaltijan velvollisuuksista. Ei siis aivan heti, mutta reilun kuukauden sisään, piispa vastasi. Ilmoitusta selvitti työryhmä, johon kuuluivat Akaan seurakunnan varatyösuojeluvaltuutettu Markku Heikkilä , lääninrovasti Seppo Jarva ja hiippakunnan työyhteisökonsultti Timo Tavast
» SIVUT 10–11 Tarja Antola Teemasivut 9–19. Savikoskella perhe on kasvanut kolmella lapsella, joista nuorin on puolivuotias Atso. Luonnosta ja omasta rauhasta nauttivien vanhempien mielestä maalla asumisessa ei ole mitään huonoa. Hyviin puoliin kuuluu myös aktiivinen kyläyhteisö. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.5.2020 9 KYLÄT JA KORTTELIT Assi ja Teemu nauttivat luonnosta ja rauhasta Savikoskella ASSI Maijala ja Teemu Tulppo ovat juurtuneet Kylmäkosken Savikoskelle niin hyvin, että he eivät osaa kuvitella kodille muuta paikkaa
Työn kesto on 2 viikkoa ja työaika klo 10-14. Perheen kotitalon vanhin osa 1910-luvulta. Asuimme tässä hetken kaikki yhdessä, kunnes äiti halusi muuttaa lähemmäs työpaikkaa, Assi sanoo. Mustikoita suuhun suoraan mättäältä Assi ja Teemu eivät voisi enää kuvitella asuvansa muualla kuin Savikoskella. mään mustikoita, Teemu kertoo.Kolmekymppiset Assi ja Teemu eivät keksi mitään huonoa sanottavaa sivukulmilla asumisesta. mennessä osoitteeseen sinikkasoljamo@luukku.com Vuoden 2020 sahtikisat sekä Jaakonpäivätilaisuus on peruutettu. Kosmetologina Toijalassa työskentelevä Assi on tällä hetkellä äitiyslomalla ja Teemu tekee töitä metsurina pääasiassa eteläisellä Pirkanmaalla. Pihapiirissä on perheen asuttaman talon lisäksi vanha asuinrakennus, aitta ja ulkorakennuksia. Pihapiirissä on myös toinen asuinrakennus, joka on 1870-luvulta. Ilveksiä tallentuu riistakameraan tuon tuosta, ja äskettäin lähistöllä nähtiin susi. Siellä ei ollut tilaa ja tuntui, että aina jossain oli silmäpari katsomassa. Voit tilata kotiseutuaiheisia kirjoja kauttamme, yhteydenotot sihteeri Liisa Sjöblom puh. 044 556 6622 tai liisa.sjblom@pp.inet.fi Lontilanjokilaakson kylät ry ja Lontilan seudun vpk toimivat yhteistyössä Lontilanjokilaakson alueella. Perheeseen kuuluvat lapset Atso, Elsa ja Silja. Matkaa lähimpään naapuriin on satakunta metriä. Toimintaa: mm. Lisätiedustelut sähköpostilla: anne.monko@gmail.com KYLÄT JA KORTTELIT Assi Maijalan ja Teemu Tulpon mielestä elämä on parasta maalla Savikoskella viihtyvä lapsiperhe ei voisi kuvitella asuvansa missään muualla Tarja Antola Assi Maijalan ja Teemu Tulpon koti on Kylmäkosken Savikoskella Maijalankulmalla. Molemmilla on facebook-sivut. Elsa on nyt seitsemän vuotta, Silja neljä ja Atso puolivuotias. Jäseneksi voi liittyä Lontilanjokilaakson toiminnasta kiinnostunut henkilö. Ekaluokkalainen Elsa on korona-aikana ollut kotona etäkoulussa, ja Siljan päiväkotipäivät ovat vaihtuneet kotihoitoon. Perä-Maijalaan kuuluu metsää, mutta pellot Assin isä myi pois, kun jatkajaa ei ollut tiedossa. Hakemukset arkistonhoitaja Sinikka Soljamolle 15.5. Luonnon läheisyys ja marjaja sienireissut ovat perheelle tärkeitä. Ja kun he eivät osanneet vielä edes kävellä, marjareissuilla pistimme heidät mättäälle istumaan ja syö. – Likat ovat opetelleet kävelemään metsässä. Paluu lapsuuden maisemiin Perä-Maijalan tila on Assin kotipaikka, jonne Assi ja toijalalaissyntyinen Teemu muuttivat vuonna 2012. Täältä löytyvät Sinnan eläinhoitola, Rockwood Alpacas, Kivirannan Markuksen maitotila, Ruokaja Juhlapalvelu Serviisi, Knuutilan savusauna, Maanrakennus Oke Jantunen Ky, Kuljetusliike Nikula Ky, perinteistä viljelyä ja sahdin valmistusta. – Asuimme ennen tänne tuloa omakotitalossa Lentilässä, mutta se ei ollut meidän paikkamme. Elsa (vas.) on seitsemän ja Silja neljä vuotta vanha. Savikoskella Assin ja Teemun perhe on kasvanut kolmella lapsella. Assin isä oli menehtynyt syöpään kaksi vuotta aiemmin ja äiti asui tilalla yksin.– Aloimme puhua, että jos me muuttaisimmekin tänne, kun arvelimme tilan ja pihan olevan liian iso äidin hoidettavaksi. 10 Keskiviikko 6.5.2020 – Akaan Seutu Aktiivisesti mukana kaupungin kulttuurielämässä TaideAkaa ry Akaan Karjalaseura ry 1940-2020 www.karjalanliitto.fi/ akaankarjalaseura Tuutha siekii! Akaa-Seura tekee jatkuvasti kotiseututyötä • kartuttamalla kotiseutuarkistoa • keräämällä Akaa-aiheisia valokuvia Näiden arkistoimiseksi ja digitoimiseksi haemme kesätyöntekijää Etelä-Pirkanmaan OP:n myöntämällä avustuksella elokuulle 2020. Edes Assi ja Teemu muuttivat Assin lapsuudenkotiin vuonna 2012. En osaa kuvitella muutakaan paikkaa, Assi myöntää. Pistimme talon myyntiin ja rupesimme katsomaan taloa syrjemmästä, Teemu kertoo. – Nuorempana sitä varmaan ajatteli, että jos täältä pois pääsee, koskaan ei enää palaa, mutta kaipuu tuli kuitenkin. Patavuoren nuotiokahvit, Tie Tuli –illat, naapuriapu, biljardija keilailuillat, teatteriretket, kyläpyöräily, laskiaistapahtumat sekä oman kylän yrittäjien toimintaan tutustuminen
Tule vapaaehtoiseksi itsellesi parhaiten sopivalla tavalla, vaikkapa sometaitajaksi. Perheeseen kuuluvat lapset Atso, Elsa ja Silja. Tarja Antola Perheen kotitalon vanhin osa 1910-luvulta. Kylällä yhteisiä tapahtumia Akaan ohella perhe hoitaa kauppa-asioita myös Vesilahdessa ja Urjalassa. Meidät löydät: • https://www.mielenterveysseurat.fi/ akaanseudunmielenterveysseura • Sähköposti: asemi.ry@gmail.com • Facebook • Akaan Seutu: MeNyt • Meijerintie 1 B, 37800 Akaa Paikallinen mielen hyvinvoinnin edistäjä: Akaan seudun mielenterveysseura Me tarvitsemme toinen toistamme. Tytöille tekemistä riittää myös kotipihalla. Eroa on myös asiakkaissa. Mutta meitäkin sisaruksia on kolme, joilla kaikilla oli lapsena pari kolme harrastusta, ja kaikkia vietiin harrastuksiin. Kuskaamista toisessa polvessa Assi laulaa ja soittaa viulua Hyvän mielen orkesterissa, Teemu on ajokoirahar. Nuohouspalvelut Akaa, Lempäälä, Urjala, lähialueet 0400 710 742 0400 742 798 nuohousliikejarvinen.fi KYLÄT JA KORTTELIT Akaan Maaja Kotitalousseura ry Akaan Maatalousnaiset Akaan Seudun Suomi-Viro Seura ry perustettiin v. Kantavana ajatuksena on tukea Viroyhteistyötä. Pihapiirissä on myös toinen asuinrakennus, joka on 1870-luvulta. Toimimme • tukihenkilöinä • keskustelukerhoissa • avoimissa illoissa (sitten, kun taas voi kokoontua) Meidät löydät myös erilaisista tapahtumista. Assin ja Teemun mielestä Savikoskella asumisen hyviä puolia on myös kyläyhteisö, jossa normaalivuosina uuttavuotta, vappua, juhannusta ja kellonsiirtäjäisiä vietetään yhdessä. Lisätietoa www.akaanviroseura.yhdistysavain.fi Kinnarin Kotimuseo Kinnarintie 42, 37960 Sotkia P. se ei haittaa, että sähkökatkon sattuessa sähköt voivat olla poissa vuorokauden tai että palvelujen ja harrastusten takia on lähdettävä kauemmas. Kesällä voi pyöräillä ja talvella hiihtää sekä luistella metsäjärvillä. – Tampereella asiakaskunta on paljon vaihtuvampaa. Ja apua saisi varmasti, jos osaisi pyytää, Assi ja Teemu sanovat. Seuramme on vahvasti kulttuuriin painottuva yhdistys ja se on SVYL:n jäsen. Täällä taas syntyy pitkäaikaisia asiakassuhteita ja asiakkaisiin pystyy tutustumaan, Assi vertaa. En usko, että kuskaaminen tulee olemaan kauhea ongelma nytkään, Assi miettii. – Joka paikkaan on sama matka, joten sen puoleen ei ole väliä, mihin lähtee, Teemu sanoo. Tervetuloa kokemaan iloa, yhteisöllisyyttä ja vahvaa sidettä pohjoismaalaisten välillä! Lisätietoja löydät kotisivultamme http://toijala.pohjola-norden.fi/start/ Lisäksi meillä on Mielenterveyden ea-koulutusta ja tukihenkilökoulutusta. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.5.2020 11 Toijalan Pohjola-Norden ry. – Täällä kaikki on otettu hyvin vastaan, myös uudet asukkaat. Assi ja Teemu muuttivat Assin lapsuudenkotiin vuonna 2012. Kauppamatkasta huolimatta Assi ja Teemu myöntävät, että maitopurkin perässäkin tulee lähdettyä kauppaan. Pihalla on myös vanha aitta. 050 433 3140 tai 0500 992 448 Katso museokompassi.fi Assi Maijalan ja Teemu Tulpon mielestä elämä on parasta maalla Savikoskella viihtyvä lapsiperhe ei voisi kuvitella asuvansa missään muualla rastaja ja Elsa kävi viime kesänä Toijalan Vauhdin yleisurheiluharjoituksissa. – Maidon ja kahvin takia ainakin lähdetään, mutta ei matka tunnu pitkältä, vaikka autolla on pakko mennä. – Tietenkin vähän jännittää, miten kuskaamiset sujuvat, kun lapset kasvavat ja alkavat enemmän harrastaa. Assi kävi tyttöjen syntymän välissä töissä Tampereella, johon verrattuna matka Toijalaan on tuntunut lyhyeltä. Tarkoituksenamme on vaalia ja edistää pohjoismaista yhteistyötä elämän eri aloilla. 1990 halusta tutustua Viron kulttuuriin ja elämään
Viiala Oy:n johtajan Arvi Kilpisen kaavoittamalle alueelle nousi tehtaan työntekijöiden koteja hartiapankkitalkoilla ja insinööritoimisto K.G. Helposti ja vaivattomasti! KYSY TARJOUS! Palvelua alusta loppuun. – Viilatehtaan vieressä kävimme katsomassa pientä puutaloa ja Vastamäessä samantapaista kuin tämä. & M. – Tässä oli selkeästi kaikkein paras pohjaratkaisu, Jani perustelee. Tontin sai halvalla, ja rakennusmateriaaleissakin taloja valmistanut ja sahaustoimintaa harjoittanut tehdas tuli vastaan. Laajennukseen tuli sauna, kylpyhuone, vessa, kodinhoitohuone ja yksi Virtasten talon laajennusosassa on kylpyhuone, sauna, wc, kodinhoitohuone ja makuuhuone. – Ajattelimme, että kun mukulat kasvavat, ne vaativat vähän nykyaikaisuutta. Myynnissä olleita koteja kartoitettiin eri puolilta Viialaa. 12 Keskiviikko 6.5.2020 – Akaan Seutu • Maalämpöpumput • Ilma-vesilämpöpumput • Ilmalämpöpumput • Aurinkolämpö • Vesipumput • Varaajat • Hanat ja putkitarvikkeet Hämeentie 84, 37800 Akaa, puh. Stigzeliuksen tekemillä tyyppitalopiirustuksilla. Nykyajan pesutilat kasvaville mukuloille Jani ja Lilli Virtanen ovat kumpikin paljasjalkaisia viialalaisia. Yksi talo oli vanhainkodilta Riskuun päin, yksi Palokadulla ja yksi tuossa Kaarinantiellä, Jani Virtanen luettelee Oopakan Rantatiellä siinä tyyppitalossa, jonka pari vuonna 1999 päätti lopulta ostaa. Esimerkiksi vuonna 2004 uusittiin keittiö ja muu alakerta ja avattiin kulku ruokahuoneesta olohuoneeseen leveämmäksi. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 www.veljeksetluoma.com 379 € 699 € 590 € 429 € Tervetuloa! Stiga Multiclip 47 SQ B Stiga SRC 775 RB puutarhajyrsin Monipuolinen valikoima SIEMENPERUNOITA: .l'TIGP-. Hoidamme kotisi putkiremontin tarpeesi huomioiden. Akaan Seutu kirjoitti Oopakan alueen historiasta ja nykyhetkestä toukokuussa 2005. Suomen rakennustaiteen museossa Helsingissä työskennellyt Petteri Kummala iloitsi tuolloin paikan päällä siitä, että Oopakan katulinja ja rakennukset ovat säilyneet pitkälti muuttumattomina. Lapsuus tuli vietettyä omakotitaloissa, ja siinä vaiheessa, kun nuoripari oli ehtinyt asua Viialan keskustassa kahdessa kerrostalossa, alkoi elämä omakotitalossa vetää taas puoleensa. Katulinjaan tämä pätee edelleen, mutta rakennukset ovat 15 vuoden aikana osin muuttuneet. On, jos ne ovat vuodelta 1988 tai vanhemmat. Laajennuksella vastattiin ennen kaikkea lasten, Jasminin ja Niklaksen , tarpeisiin. Käyttövesiputkisaneerauksen työn tilanneille veloituksetta IDO Glow WC-laite. Vuonna 2011 ”ruvettiin vääntämään laajennusta kylkeen”, kuten Jani kuvailee talon suurinta ja näkyvintä muutosta. Kysy myös lämpöjohtosaneerauksesta! Onko kotisi vesiputkien uusinta ajankohtainen. Värit ovat vaihtuneet, laajennuksia on tehty ja salaojia kaivettu, ja onpa yksi Rantatien tyyppitaloista purettukin kaupungin luvalla ja lupauksella rakentaa tilalle uusi talo. 21 vuoden aikana Virtaset ovat muokanneet kotia mieleisekseen useaan otteeseen. 12,50 € 18,90 € 3,90 € Lavakaulus 120x80x20cm kesäkukkamulta 30L kompostimöyhennin Istukassipulit ja punasipulit saapuneet! KEVÄÄN TAR JOUKSIA! Mini Tilley-jyrsin Echo CS-390 SX moottorisaha Siikli, Annabelle, Timo, Solist, Jazzy, Rosamunda, Nicola ja Blue Congo Säkkikoot: 1kg, 3kg 5 kg ja 10kg KYLÄT JA KORTTELIT Virtaset rakensivat taloonsa laajennuksen voidakseen pysyä Oopakassa Mikko Peltoniemi Oopakan asuinalueen rakentaminen Viialaan Tarpianjoen u-mutkaan alkoi 1940ja -50-lukujen vaihteessa. Hallitie 4, 37800 Akaa Puh. Laajennusosan nykyaikainen saunaosasto korvasi pihasaunan Virtasten arjessa.. Tässä ei ollut kuin ulkosauna ja yläkerran vessassa suihku. (03) 542 5222 Avoinna: ma-pe klo 7.30-17, la 9-13
Näkymä Rantatieltä kevättalvella 1953. Akaasta on loistavat yhteydet Tampereen, Helsingin ja Turun suuntiin. – Se on varastona, Jani naurahtaa. Ennen laajennuksen tekoa taaempana tontilla oleva ulkosauna oli käytössä ympäri vuoden. Nykyinen harmaa sen sijaan miellyttää silmää. Kyllä sitä ainakin kesäisin haluaa olla Suomessa. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.5.2020 13 Nyt olisi tonttia tarjolla! Viihdytkö kaupunkimaisemassa vai maalaismiljöössä. Kun uusi saunaosasto porealtaineen valmistui, ei pihasauna ole lämmennyt kertaakaan. Ulkosaunaa ei enää lämmitetä Rakennusalalla työskentelevä Jani Virtanen kantoi isänsä kanssa suurimman vastuun laajennuksen rakennustöistä. – Kyllä se oli selvä, että Jani Virtanen on asunut perheineen Oopakan Rantatiellä vuodesta 1999. Mutta en tiedä tuleeko lähdettyä. Vaikka laajennuksessa riitti suunniteltavaa ja rakennettavaa pariksi vuodeksi päivätöiden ja harrastusten ohessa, ei perhe edes miettinyt muuttoa pois Oopakasta valmiiseen, isompaan taloon. Mikko Peltoniemi UPM Kymmene Oyj. Meillä on varaa mistä valita. Akaassa palvelut löytyvät sopivan läheltä. Virtaset olivat jo kertaalleen maalanneet talonsa uudella värillä, mutta vaaleahko vihreä ei ollut aivan haviteltu lopputulos. On rauhallista, ja joki menee ihan vieressä. Välillä apuna oli tuttu kirvesmies, talkoitakin pidettiin, ja putkija sähkötyöt jätettiin paikallisten ammattilaisten tehtäväksi.– Samalla vaihdettiin vanhaan osaan uusi peltikatto, uusittiin ulkovuoraus ja lisättiin lämmöneristystä, Jani kertoo laajennuksen aikaisista muista töistä. jäämme tähän, koska paikkahan on ihan ykkönen. Rakennuslupa laajennukselle irtosi helposti, ja nyt Virtasten talossa on noin 180 neliötä. Olemme tykänneet tosi paljon, Jani sanoo.Useimmat Virtasten naapureista ovat sitten 1900-luvun lopun vaihtuneet, mutta Janilla mahdollinen muutto siintää vasta pitkän ajan päässä.– Joskus on tullut mietittyä, että lähtisi eläkepäivillä ulkomaille, vaikka Espanjaan tai Portugaliin. Kun ei ole ruuhkia, aikaa jää omannäköiselle elämälle. 15 vuodessa Virtasten talo on muuttunut vaaleanvihreästä harmaaksi ja naapuritalo okrankeltaisesta vihreäksi. Tervetuloa kotiin! Katso lisää akaa.fi/tontit Osa Männikön tonteista nyt myynnissä -50% hintaan Tutustu vapaisiin tontteihimme Viialan Hukarissa! KYLÄT JA KORTTELIT Virtaset rakensivat taloonsa laajennuksen voidakseen pysyä Oopakassa makuuhuone, Jani luettelee. Toukokuussa 2005 Virtasten talo oli vielä vaaleanvihreä. Sijaintimme pääradan ja valtateiden varressa mahdollistaa sujuvan liikkumisen
Suomen Kylät julkaisevat päivään liittyen avoimia verkkokoulutuksia, joissa käydään läpi perusasioita sisällöntuotannosta. Kriisin keskellä on tärkeää suosia paikallisia tuotteita ja palveluita. Tavoitteena on esitellä kylien ulkoiluja liikuntapaikkoja verkossa, jotta ihmiset löytävät paremmin kylien ulkoilumahdollisuuksien pariin. kesäkuuta. Tämän vuoksi väestöennusteet antavat maaseudun väestötilanteesta todellisuutta synkemmän kuvan, sekä vinouttavat julkista keskustelua ja poliittista päätöksentekoa. Suomen Kylät on mukana MTK:n ja ProAgrian kanssa perustetussa Töitä Suomesta -yrityksessä. Kylissä olemme yhdessä organisoineet riskiryhmiin kuuluville apua esimerkiksi kaupassakäynnissä ja muussa asioinnissa. Päivän tavoitteena on näyttää kylien digiosaamista ja sopeutumiskykyä poikkeusoloissa. Avoimet kylät verkossa on vuoden 2020 suurin kylätapahtuma. Etätyön yleistyessä maallemuutto voi nyt viimein olla oikeasti vaihtoehto niille monille suomalaisille, jotka työ aikaisemmin sitoi kaupunkeihin. Edustamme noin 4 200 kylää, 19 maakunnallista kyläyhdistystä, 54 seudullista Leader-ryhmää sekä kasvavaa joukkoa kuntatason kylien yhteenliittymiä ja kaupunginosayhdistyksiä. Tavoitteena on innostaa kaikkien aikojen suurin määrä kyliä mukaan tuottamaan erilaista sisältöä. Haaveiden ja todellisuuden välillä on ollut kuilu, sillä kaupungistuminen on Suomessa jatkunut kiihtyvällä vauhdilla. kesäkuuta toteutetaan tänä vuonna koronatilanteen vuoksi turvallisesti verkossa. Valtakunnallisesti paikallisen puolesta MAINOS MAINOS KYLÄT JA KORTTELIT. Tehokkuus kasvaa turhan liikkumisen jäädessä pois. Juuri muita vaatimuksia sisällölle ei ole kuin se, että aineisto on digitaalisena ja julkaisuun on kysytty tekijöiltä luvat. Suomen Kylillä ei ole kristallipalloa, mutta jotain hyvääkin tässä korona-ajassa on nähtävissä. Teemme valtakunnallista vaikuttamistyötä paikallisuuden puolesta. Päivän yhtenä teemana on ulkoilu ja lähiliikuntapaikat. Tavoitteenamme on, että Leader-toiminnasta tuttu yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen kattaa koko Suomen ilman maaseudun ja kaupungin rajaa. Suomalainen ruuantuotanto ei ole itsestäänselvyys, joten nyt meidän tulisi suosia lähellä tuotettua ja turvallista ruokaa. Lisäksi voidaan käyttää julkaisukanavana kylän verkkosivuja, Youtubea ja Instagramia. Maaseudulla on keskeinen rooli esimerkiksi ruuantuotannossa. Päivän julkaisuissa käytetään tunnistetta #avoimetkylät. Citymaalainen voi omistaa asunnon maaseudulla ja vuokrata pientä asuntoa suuren kaupungin keskustassa. Yle:n teettämän kyselyn mukaan suomalaisten yleisin haavekoti on maaseudulla. Etätyön on myös sanottu olevan paikkariippumattomuutensa takia tehokkaampaa. Moni ihminen on joutunut etätöihin, ja monissa yrityksissä on myös huomattu etätyön mahdollisuudet. . Verkostossamme on voimaa kuin pienessä kylässä! . Verkkopalaverit vaativat luotettavan nettiyhteyden. Verkkopalaverista on tullut oikea mahdollisuus, sillä nyt on pakon edessä opeteltu ja opittu käyttämään verkkokokouksia. . Olemmeko tulleet liian riippuvaisiksi pitkistä kansainvälisistä toimitusketjuista. Yhdistämme paikalliset toimijat valtakunnalliseksi verkostoksi, jossa hyödynnetään osaamista ja kehitetään yhdessä uutta. Monipaikkaisuus on paljon yleisempää kuin väestötilastot osoittavat, sillä tilastot eivät tunnista kahden osoitteen kansalaisia. Maaseutupolitiikan rinnalla otetaan vastuuta myös sosiaali-, elinkeino-, työvoima-, ympäristöja aluepolitiikan haasteista. Samalla säästetään ilmastoa sekä rahaa tilavuokrissa ja matkakuluissa. Yhteystiedot löydät osoitteesta www.avoimetkylat.fi. Päämääränämme on elinvoimaiset kylät ja viihtyisät asukasyhteisöt, joiden asukkailla on vaikutusmahdollisuudet oman elinympäristönsä kehittämiseksi. 14 Keskiviikko 6.5.2020 – Akaan Seutu Avoimet kylät -tapahtuma toteutetaan verkossa! A voimet Kylät verkossa -päivä toteutetaan 13. Verkossa toimiva töitäsuomesta.fi-palvelu välittää sekä palkattua että vapaaehtoista työvoimaa. Tulevaisuus näyttää kylien ja maaseudun kannalta valoisammalta kuin pitkään aikaan. Kylien ulkoilureiteillä riittää tilaa korona-aikanakin. Päivän toteutuksessa kylät julkaisevat verkossa esimerkiksi videon ulkoilureiteistä ja retkeilykohteista, kuvagallerian vanhoista kuvista, kyläkolumnin, kylähistoriikin lyhennelmän tai vaikkapa podcastin kylän elämästä. Eteen voi tulla aika, jolloin tarvitsemme kuntiin uusia hengittäviä hirsikouluja ja lähikauppoja maalle muuttaville lapsiperheille. #avoimetkylat Maaseudusta, kylistä ja monipaikkaisuudesta uusi megatrendi M aailmanlaajuinen koronakriisi on muuttanut pysyvästi tapojamme ja tottumuksiamme. Kylä julkaisee materiaalin omalle kanavalleen. . Kattavan valokuituverkon rakentaminen maaseudulle on tärkeämpää kuin koskaan. Läsnäoloa vaativia kokouksia ei kannata tulevaisuudessakaan kokonaan lopettaa, mutta jatkossa osa siirtyy luontevasti verkkoon. Tämä puolestaan avaa suuren mahdollisuuden maaseudulle. Ilmiö yleistyy, sillä maaseudulla on runsaasti tilavia ja edullisia asuntoja. Maaseudun Tulevaisuuden tilaaman tuoreen tutkimuksen mukaan jopa miljoona suomalaista miettii vakavasti maallemuuttoa. Avoimet Kylät verkossa -päivän toteutukseen voi osallistua matalalla kynnyksellä. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme. Yrityksen tavoitteena on löytää työlle tekijöitä. Sisältö lähtee kylistä itsestään. Samalla päivään tuotettu sisältö toimii kylien markkinointimateriaalina. Suurin ongelma on varmasti työpaikkojen puute maaseudulla. Maaseudun ja kylien suuria etuja ovat puhdas ilma, asumisen väljyys ja hyvät ulkoilumahdollisuudet. Tapahtumapäivänä avoimetkylat.fi-sivustolle julkaistaan Suomen kartta, josta pääsee linkkien avulla tutustumaan kylien tuottamaan sisältöön. Citymaalaisuudella tarkoitetaan henkilöitä, jotka valitsevat maaseudun ja kaupunkiasumisen parhaat puolet. Avoimet Kylät verkossa -päivän pääasiallinen julkaisukanava on Facebook. Olemme joutuneet rajoittamaan liikkumistamme ja välttämään ihmisten kohtaamista. Ilmoita kyläsi mukaan tapahtumaan 31. Tervetuloa mukaan kaikkien aikojen suurimpaan kylätapahtumaan! Avoimet kylät -päivä 13. Koronakriisi on nostanut esille myös maamme huoltovarmuuden. Ongelmana on kankea väestörekisteri, joka sallii ihmiselle vain yhden virallisen osoitteen. Suomen Kylät ry on paikalliskehittäjien valtakunnallinen järjestö, joka kokoaa yhteisölähtöistä kehittämistyötä tekevät, eri aluetasojen toimijat työskentelemään yhdessä asukkaiden hyvinvoinnin lisäämiseksi. Esimerkiksi citymaalaiset ovat ilmiö, joka on kiinnostanut paljon mediaa. Työkenttäämme kuuluvat asukkaiden toimeentulon turvaaminen, hyvä ympäristö, riittävät palvelut ja sosiaalinen hyvinvointi. Mikäli muuttoliike maaseudulle kiihtyy, meidän tulee miettiä uudelleen myös lähipalvelujen saatavuutta. Yritys auttaa kriisitilanteessa maatiloja kausityövoiman löytämisessä, kun ulkomaisten tekijöiden saatavuus on romahtanut. Monipaikkaisuudesta puhutaan nyt enemmän kuin koskaan. Olemmeko sittenkään saaneet tuotteitamme edullisesti esimerkiksi Kiinasta, jossa ympäristöriskit näyttävät laukeavan yksi toisensa perään. Meillä on mahdollisuus kannatella yrittäjää vaikean ajan yli käyttämällä palveluita ja ostamalla lähellä tuotettuja tuotteita. toukokuuta mennessä maakunnallisten yhteyshenkilöiden kautta
Meillä ei ole suurempia ongelmia. Moni uusi juttu on myös pyritty aloittamaan tuolta leikkikentältä, että kentän käyttö lisääntyisi. – Meidän facebook-ryhmää seurataan todella hyvin. Tästäkin tapahtumasta on tarkoitus tehdä perinne. Nyt alueella asuu paljon myös lapsiperheitä. Pätsiniemeen voi ihastua Lilja Pötry ja Susanna Kantola vetävät Pätsiniemen Omakotiyhdistystä. Pätsiniemen Omakotiyhdistyksen perusti aikanaan nyt jo edesmennyt syntyperäinen pätsiniemeläinen Timo Taivaljärvi. Lilja muutti Kangasalta miehensä kanssa vanhaan taloon Vellamontielle 2015. – Tuntuu, että ei ole mitään syytä muuttaa pois. Yhdistys on Pätsiniemen äänitorvi Pätsiniemen Omakotiyhdistys on myös viestinviejä Akaan kaupungin suuntaan alueen asukkaiden toiveista. Ainakaan tässä vaiheessa työmatka ei haittaa yhtään, hehkuttaa Lilja. Molemmat toivovat, että omakotiyhdistyksen toiminta saataisiin niin vakiintuneeksi, että joitakin tapahtumia jopa odotettaisiin. Venlan ikäisiä alkaa olla paljon. Halusimme kuitenkin, että tontti pysyy suvulla, kertoo Susanna. Tänne kotiutui heti, vaikka ei me ketään tunnettu, kertoo Lilja. Yhdistys lähti liikkeelle pienin askelin, ja hiljaiseloakin on ollut. Susanna tuli miehen perässä Viialasta Toijalaan Pohjolantielle, jonne uusi talo valmistui 2011. – Joulukalenteri oli menestys. – Asumme Akaassa ja olemme pätsiniemeläisiä, oma yhteinen porukka. Nyt perheeseen kuuluu myös kohta neljä vuotta täyttävä Venla-tytär. Ja jos tarvitsen jotakin apua, voin mennä kysymään, sanoo Lilja. Myös sana-arvoituskisaan on osallistuttu hyvin. Kun muutimme tänne, mies kävi töissä Tampereella ja minä Hämeenlinnassa. Meillä on täällä oma leikkikenttäkin, iloitsee Susanna. Se on palkitsevaa. Kaikki tarpeellinen on lähellä Liljan ja Susannan mielestä Pätsiniemi on lintukoto ja kauniiden puutarhojen alue. Juha Kosonen Juha Kosonen. – Tulee todella turvallinen olo, kun tietää, että naapurissa asuu tuttuja ihmisiä. Hyvin perinteinen talo, jossa muuria pystyi kiertämään. Tämä oli idyllisen ja rauhallisen näköinen asuin-alue. Varsinkin kesäsisin puutarha on monta huonetta lisää. Ollaan ylpeitä tästä alueesta. Molemmat käyvät töissä Hämeenlinnassa ja työmatka myös pysyy, koska kumpikaan ei usko töistä Akaasta löytävänsä. Viimeisin juttu oli tämä Nalle ikkunassa -tempaus, ja aika hyvin ihmiset siihen mukaan ovat lähteneet. Yhteisö ei saisi jäädä vieraaksi, eikä tästä alueesta saa tulla nukkumalähiö, sanoo Lilja. – Se oli jo liian kaupunkimainen. – Kyllä meillä tässä tavoitteena on yhteisöllisyyden lisääminen, että yhä useampi uskaltaisi mennä kysymään naapurista apua tai vaikka rautalapiota. oli kaikenlaisia viritelmiä seinien välissä. Ja tuntuu, että kaikki pitävät positiivisella tavalla huolta toisistaan, jatkaa Susanna. Myös Susanna kiittelee pätsiniemeläisten aktiivisuutta. – Vanha talo oli valitettavasti jo asuinkelvoton. Tarvitsemme kaikkien mielipiteitä toiminnan suuntaviivoista ja sisällöstä. Alkuperäiset pätsiniemeläiset muuttavat kerrostaloihin ja tulee uudempia tilalle, mikä on hyvä juttu, sanoo Susanna. Susanna osti miehensä kanssa tämän vanhempien rintamamiestalon, missä he asuivatkin uuden talon rakennusajan. Keskusta on lähellä, samoin rautatieasema. Tuntuu, että alue on vetovoimainenkin ja jos taloja on myynnissä, ne menevät hyvin kaupaksi, sanoo Lilja.Lilja Pötry ja Susanna Kantola toivat, että jatkossa myös omakotiyhdistyksen hallituksen jäsenyys kiinnostaa jäsenistöä.– Yhdelle ihmiselle tämä on kyllä aika iso urakka. Kangasala ei ollut mieleinen. Susannalle puutarha on harrastus. Kaikkiaan vuonna 1992 laadittujen ohjeiden mukaisia alueita on Pätsiniemessä viisi. Jouluaattona pätsiniemeläiset kävivät laulamassa Havulinnan asukkaille. – Kaikki mahdollinen kelpasi. On kiva laittaa ja katsella, kun muut ahertavat. – Kyllä me laitamme paljon kaikenlaista, ja kasvihuonekin on. – Tämä on rauhallinen paikka, jonne pääsee maailmaa pakoon. Ensi syksynä omakotiyhdistys järjestää Eija Aallon vetämän kulttuurikävelyn Pätsinemeen, ja ensi vuonna on jälleen luvassa pihakirppis. Ennen purkamista vanhasta talosta haettiin ”osia” sormipaneleita myöten hyötykäyttöön muualle, koska Susanna löysi internetistä sivuston, jossa tällaisesta voi kertoa. Siellä Susanna Kantola (vas.) ja Lilja Pötry vetävät Pätsiniemen Omakotiyhdistystä. Nyt riittää, että pihassa on lasten mahdollisuus temmeltää. Rintamamiestaloilla on kysyntää. Alueelle muutetaan ja jäädään. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.5.2020 15 KYLÄT JA KORTTELIT Omakotiyhdistys kutsuu asukkaat yhteen Pätsiniemi on idyllinen pikkukylä Juha Kosonen Pätsiniemen tarina alkaa 1870–80-luvuilla, jolloin rautatie saavutti Toijalan. Yhteydenotot kaupunkiin ovat tuottaneet tulosta, ja esimerkiksi leikkikenttä on saanut valot. Ehdimme Kangasalla asua puoli vuotta, ja olemme asuneet vähän siellä sun täällä. Yhteisin tempauksia pyritään nostamaan myös asukkaiden itsetuntoa. Omakotiyhdistys kokoaa yhteen Lilja ja Susanna kiittelevät, että Pätsiniemessä asuu edelleen paljon eri ikäisiä, joiden kanssa saa vaihtaa kuulumisia.– Minulle on todella tärkeää, että naapureita saa postilaatikollakin moikata. Liljan mielestä Pätsiniemessä on menossa sukupolvenvaihdos. Mitään suurempia ongelmia ei ole, lintukodossa on moni asia kunnossa. Tämä on useamman ihmisen toimintaa ja kaikkien pätsiniemeläisten yhdistys, sanoo Susanna. Joka päivä oli jotakin eri paikassa, ja kalenterin tapahtumia tultiin katsomaan kauempaakin. Meille oli tärkeää, että kunnolliset tavarat päätyivät kiertoon. Tällä alueella ovat voimassa myös tiukimmat rakennustapaohjeet. Nyt uudet vetäjät Lilja ja Susanna halusivat herätellä yhdistyksen henkiin. – Aika moni asukas on Pohjolantielläkin vaihtunut. Lilja ei tunnustaudu vielä puutarhailmiseksi, mutta sekin aika kuulemma tulee vielä. Laitettiin muutama kirjain ja väki etsi niitä aivan innoissaan. – Kun kiersimme Toijalaa, niin heti tuli selväksi, että Pätsiniemeen haluamme muuttaa. Ensimmäiset rakennukset ovat 1880-luvulta ja sijoittuvat pääosin Pätsiniementien ja Ajulantien väliselle alueelle. Lisää tietoa Pätsiniemestä löytyy alueelle vuonna 1992 laaditusta rakentamistapaohjeesta, joka on muun muassa Akaan kaupungin kotisivuilla osoitteessa: ww.akaa.fi/asuminen ja ympäristö/kaavoitus, maankäyttö ja tontit/rakentamistapaohjeet. – Moni asia liittyy turvalliseen liikkumiseen. Pätsiniementiellä ajetaan toisinaan todella kovaa, ja siihen toivotaan hidasteita
Ikkunoita koristavat hunajakaupunki-aiheiset teippaukset. Hallitus on yleensä kokoontunut jäsenten kodeissa. Tämä aseman maksuton tila on tosi hieno kädenojennus kaupungilta, Sjöblom kiittelee. Tarkoituksena on tarjota paremmat olosuhteet junia käyttäville. Elinkeinopäällikkö Jari Jokisen mukaan ajatus yhdistyksille tarjottavasta kokoontumispaikasta syntyi, kun kaupunginjohtaja Antti Peltolan johdolla ideoitiin koko Toijalan aseman seudun kehittämistä. – Pohjola-Nordenin kanssa olemme aina joutuneet miettimään, mihin voimme mennä. Myös Viialan seisakkeen aluetta kehitetään. Aseman kokoustilan lisäksi kaupunki hankki viime vuonna reippaasti lisää parkkitilaa Veturimuseon puolelta rataa sekä toi asemarakennuksen viereen kesäksi kontin, jota voi hyödyntää alueella järjestettävissä tapahtumissa. Myös Toijalan Pohjola-Nordenin hallituksessa mukana oleva Sjöblom tietää tilan tulleen tarpeeseen. – Uskon, että koronan vaikutusten myötä yksittäisen liiketilan merkitys voi korostua suhteessa kauppakeskusmaailmaan, Jokinen pohtii. Varsinkin iltakäyttö on ollut aktiivista, Jari Jokinen toteaa. Asemien seutuja kehitetään nyt urakalla Akaan kaupungilla on strategisena tavoitteena kehittää Toijalan aseman seudun ympäristöä. Juha Kosonen Akaan kaupunki. Akaa-Seuran hallitus on käyttänyt sitä hallituksen kokouksiin, kun aikaisemmin kokoonnuimme kulttuuritalo Laaksolassa. Tilan on vuokrannut Akaan kaupunki toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Oona Eskeli Aseman kokoustilasta löytyy peruskalusteiden lisäksi muun muassa säkkituoleja ja iso näyttö. Kivenheiton päässä asemalta rakentuu parasta aikaa hyvinvointikeskus, ja muista mahdollisista rakennusprojekteista on Jari Jokisen mukaan käyty keskusteluja useiden toimijoiden kanssa. Jari Jokinen uskoo, että koronan vaikutusten myötä yksittäisen liiketilan merkitys voi korostua suhteessa kauppakeskusmaailmaan. Sjöblomin mukaan kokoustilojen etsiminen aiheuttaa päänvaivaa paikallisille yhdistyksille. Kevätja syyskokouksille pitää kuitenkin löytää joku muu paikka ja olemmekin vuokranneet niitä varten eri tiloja. Paikka ehti olla kovassa käytössä ennen koronaepidemiaa.– Tieto tilasta on levinnyt hyvin, ja akaalaiset yhdistykset ovat löytäneet sen kokoustensa pitopaikaksi erinomaisesti. Akaassa sijaitseviin tiloihin on Jokisen mukaan kohtalaisesti tulijoita. – Tilojen vuokraajilla kiinnostus on yleensä pitkäaikasiin vuokralaisiin, mutta pop up -trendi voi ihan hyvin vahvistua. Jokisen mukaan tila sopii noin 15 hengen ryhmille. Jari Jokisen mielestä lyhyetkin vuokraukset elävöittävät katukuvaa mukavasti. Tyhjissä liiketiloissa on silloin tällöin pidetty lyhytaikaisia pop up -myymälöitä kuten joulukukkamyyntiä. Idea vietiin toteutukseen asti, koska kaupungissa toimii paljon yhdistyksiä. Keskustojen tyhjiin toimitiloihin on kohtalaisesti tulijoita Kaupungin elinkeinopalveluissa tarkkaillaan tiiviisti Akaan kolmen taajaman vapaana olevien toimitilojen tilannetta. Lisääntyneiden lähijunavuorojen myötä kehittäminen on entistä tärkeämpää myös lyhyellä aikavälillä, Jokinen linjaa. Varaukset tehdään nettilomakkeella kaupungin kotisivuilla. Aseman tila on siitä kiva ja parempi, että siellä on iso näyttö, jolta voi näyttää esityslistat ja muun kirjallisen materiaalin. Uusiin tulokkaisiin lukeutuu muun muassa Toijalaan avautuva arkkitehtitoimisto, ja viimeisin toimitilakysely saapui haastattelupäivän aamuna. Elinkeinopäällikkö Jari Jokinen kertoo, että kaupungilla on käytössään toimitilapörssi, johon vapaana olevia liiketiloja saa ilmoittaa. – Yritämme parantaa ympäristöjä viihtyisämmiksi ja käytettävämmiksi. Jokinen kertoo, että lisäpysäköintitilaa on tulossa kevään aikana ja että Akaa-mainoskylttikin kiinnitetään. Se tosin vaatii vielä kulttuurin muutosta, Jokinen sanoo. Tällöin monistustarve pienenee. 16 Keskiviikko 6.5.2020 – Akaan Seutu KYLÄT JA KORTTELIT Kaupungin tarjoama maksuton kokoontumispaikka Toijalan asemalla on yhdistyksille tervetullut ja tarpeellinen Oona Eskeli Toijalan rautatieaseman asemahallin eteläpäädyssä sijaitseva toimitila muuntui loppuvuodesta 2019 Kohtaamispaikka Akaan asema -nimiseksi kokoustilaksi. Tila on maksutta käytössä paikallisille yhdistyksille, ja sitä voivat korvausta vastaan varata myös yritykset ja Akaan ulkopuoliset tahot. Tilan varustukseen kuuluu pöytien ja tuolien lisäksi pieni keittiö ja iso tv-ruutu. Tila on tullut tarpeeseen Kotiseutuyhdistys Akaa-Seuran sihteerinä toimiva Liisa Sjöblom on monien muiden paikallisten yhdistystoimijoiden tavoin päässyt tutustumaan kokoontumispaikkaan ja toteaa sen olevan todella hyvä.– Tila on ollut hyödyksi
Kahdelle laavulle rakennettiin talkoilla puuliiterit Tarja Antola Nahkialanvuoren laavulla ja Kuusikankaan Leijonalaavulla Toijalassa polttopuut saadaan nyt suojaan. Osa päätyi Mannisen omaan kotiin. Loppuvaraston hän aikoo myydä tapahtumissa ja netissä. Loppuvaraston hän aikoo kaupata tapahtumissa ja myyjäisissä ja arvokkaimmat kultasormukset netissä. Nahkialanvuorelle liiterin rakensi liikuntayhdistys. Työn parhaimpia puolia ovat olleet ihanat asiakkaat ja mahdollisuus päättää itsenäisesti valikoimasta.– Tosi moni liikkeessä säännöllisesti käynyt asiakas on tullut sanomaan, että ihanaa kun olet ollut olemassa. Koti pysyy jatkossakin Akaassa.– Kylmäkoskelta en muuta minnekään. Manninen on nyt avoin uusille haasteille. Korona-aika näkyi liikkeen loppusuoralla lahjakaupan hiipumisena, kun kevään juhlat ovat siirtyneet tulevaisuuteen. Tilojen lisäksi myös aukioloaika laajenee. Jotenkin tuntuu, että tämä on enemmänkin koko meidän nuorisoseuran aktiiviporukan?juttu tai ansio ainakin, Parikka-Makkonen sanoo.Parikka-Makkonen on ollut Suomen Nuorisoseurojen valtuuston varajäsen vuodesta 2018 alkaen ja toiminut Ritvalan Nuorisoseuran puheenjohtajana vuodesta 2014. Asiakaspalvelutyö on ollut Mannisen mukaan antoisaa. Sen sijaan suunnitelmissa ollut lomailu vanhempien luona lumisessa Kainuussa jää koronatilanteen takia toteutumatta. Kaisu Mokkila antaisin.– Asiakkaat ovat toivoneet meiltä lauantain aukioloa. En oikein osaa ottaa suuria kiitoksia luontevasti vastaa. toukokuuta. Manninen arvelee, että olisi saanut muuten kaiken myytyä. toukokuuta, jolloin apteekki on suljettu. Piti oikein kysyä uudelleen, että mitä sinä sanoit. Uusissa tiloissa apteekki aloittaa maanantaina 11. Niihin Manninen aikoo nyt tarttua. Suomen Nuorisoseurat ry on valtakunnallinen nuorisotyötä tekevä järjestö, jonka tehtävänä on tukea paikallisten nuorisoseurojen toimintaa. En ole nöpönuuka, ja intoa olisi tehdä vaikka mitä. Lauantait ovat apteekeissa yleisesti vilkkaita, Ruotsalainen kertoo. Tarja Antola. Parikka-Makkonen vei läpi Ritvalan nuorisoseuran 100-vuotiaan talon neljä vuotta kestäneen perusteellisen remontin, jossa kesäkäytössä ollut rakennus muutettiin ympärivuotiseen käyttöön soveltuvaksi. – Saamme avarammat tilat ja pääsemme lähemmäs parkkipaikkoja, jolloin asiakkaiden on entistä helpompi tulla apteekkiin, apteekkari Mirja Ruotsalainen kertoo. Kylmäkosken Apteekki palvelee muuton jälkeen myös lauKylmäkosken Apteekin työntekijöiden Leena Pirhosen (vas.) ja Niina Rantalan työpaikka siirtyy pian kivenheiton päähän nykyisestä. Pentti Kulla Tarja Antola Heli Parikka-Makkonen valittiin Vuoden nuorisoseuralaiseksi Heli Parikka-Makkonen. Kylmäkosken Apteekki on Urjalan Apteekin sivuapteekki. Laila Manninen teki viime viikon keskiviikkona liikkeessä loppusiivousta. – Ihan mitä tahansa, vaikka raksalle lautoja kantamaan. Yrittäjä Laila Mannisen mukaan päätös liikkeen lopettamisesta syntyi viime kesänä. Muutto tapahtuu perjantaina 8. Korona vei kevään juhlat Manninen työskenteli ennen omaa yhden naisen yritystään myyjänä Kelloja kultasepänliike Tar-Barissa. Akaan Seutu Suomen Nuorisoseurat ry:n hallitus on valinnut Vuoden 2020 nuorisoseuralaiseksi Heli Parikka -Makkosen, 45, Ritvalan Nuorisoseurasta Valkeakoskelta. Apteekki siirtyy entisiin kahvilan ja koruja lahjaliikkeen tiloihin lähemmäs pysäköintialuetta. huhtikuuta. Pirhonen on tekninen työntekijä ja Rantala farmaseutti. – Olihan siellä sellaisia tapauksia, että uimataidottomia piti poimia vedestä, mutta hukkumistapauksia ei onneksi ollut, Manninen muistelee. Hän on tehnyt myös lukemattomia talkootunteja erityisesti Ritvalan Helkajuhlien järjestämisessä. Rästityöt odottavat kotona Manninen on työskennellyt korualan lisäksi myös vartijana, vastaanottovirkailijana ja lähihoitajana sekä tehnyt töitä majoitus-, matkailuja ravintola-alalla. Sen osuminen korona-aikaan oli sattumaa. Yrittäjän yllätykseksi liikkeen kalusteet menivät korona-ajasta huolimatta kaupaksi yksityisille ja yrittäjille. Tarja Antola Kylmäkoskella Millerin liikekeskuksessa yli 12 vuotta toiminut Koru& Lahjaliike Hopea-Aitta sulki ovensa keskiviikkona 29. Minulla on halu tehdä vielä jotain muuta, 46-vuotias Manninen kertoo. Liiterin on Nahkialanvuorelle rakentanut ja kustantanut liikuntayhdistys ja Leijonalaavulle Lions Club Toijala. Jos meinaa tehdä vielä jotain iän ja energian puolesta, sen aika on nyt. Helkajuhlien neitojen kulkueessa hän oli ensimmäisen kerran parivuotiaana. – Vuoden 2020 nuorisoseuralaiseksi valinta kyllä tuntui, isosti. Se on lämmittänyt mieltä. Yhdistysten talkoilla toteuttamat liiterit luovutetaan Akaan kaupungille, joka toimittaa paikalle polttopuut. – Alun perin oli tarkoitus kokeilla koruliikettä pari vuotta, mutta nyt siitä on 12 vuotta, Manninen miettii. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.5.2020 17 KYLÄT JA KORTTELIT Laila Manninen sulki koruliikkeen ovet 12 yrittäjävuoden jälkeen Kylmäkosken Apteekki muuttaa lähemmäs parkkipaikkaa Tarja Antola Kylmäkosken Apteekki vaihtaa liiketilaa Millerin liikekeskuksessa Tokmannin naapurissa. Vuokratilat remontoidaan apteekin tarpeisiin. Manninen aikoo pitää toiminimen ja on valmis tarjoamaan tuurausapua palveluyrittäjille sekä toimimaan extraajana ravintoloissa ja keikka-apuna pitopalveluyrityksissä. Kotona odottaa lista rästiin jääneistä töistä, kuten vaatehuoneen siivous, ikkunanpesu ja terassin käsittely. Perustelujen mukaan Parikka-Makkonen on hyvä organisoimaan ja kannustamaan ihmisiä. Parikka-Makkonen edustaa kolmatta polvea juhlien osanottajana, ja nyt myös hänen 11-vuotias tyttärensä on mukana tapahtumassa. – Kesän lopulla ajattelin, että ei hemmetti, olen ollut paikallani kohta 12 vuotta. Sitä ennen liiterit pintakäsitellään vielä harmaaksi, jotta ne sulautuvat paremmin ympäristöönsä. Hän on ollut koko ikänsä mukana myös Helkajuhlien järjestelyissä. Tradenomiopintojen työharjoittelussa Wisconsinissa Yhdysvalloissa kokemus karttui hengenpelastajana ja baarimikkona
Hänen mielestään maamme valtamedia näkee virheellisesti maaseudun pitkälti taantuvana alueena. Varsinkin kaupungin läheinen maaseutu voi hänen mielestään saada koronakriisistä toipumisen jälkeen aiempaa enemmän niin sanottuja vastavirtoja kaupungeista. Alueja väestötutkija Timo Aro jakaa Pirkanmaan neljään erilaiseen maaseutuun. Säästöpankki Sinetin syntyjuuret ovat perinteikkäässä Eräjärven kylässä.Maaseutualueiden elinvoimaisuuden takaamisesta puhuttaessa Syväsen tiukka katse kohdistuu kuntien kaavoitusja tonttipolitiikkaan.Syväsen mukaan Pirkanmaalla on vielä noin 3 000 aktiivista maatilaa. Jos jatkossa tapahtuu 2010-luvun kehityksestä poiketen vastakaupungistumista, suurimmat voittajat ovat kaupunkien kehysalue ja kaupungin läheinen maaseutu.– Maaseudun paikalliskeskukset tai taajamien tai kirkonkylien kohtalo on sidottu pitkälti palvelurakenteeseen ja -verkkoon. Pankkiiri muistuttaa, että maatalouden haasteina ovat maanviljelijöiden keski-iän nousu ja jatkajan löytyminen. Maaseutupäällikkö Markku Mäkelä sanoo, että maanviljelijät pystyisivät kehittämään ja investoimaan tiloihinsa, jos Euroopan unionin ja Suomen harjoittama maatalouspolitiikka olisi johdonmukaista ja ennustettavaa. Niin kauan kuin usko omaan tekemiseen ja oma jaksaminen ovat tasapainossa, niin perinteisilläkin elinkeinoilla on mahdollisuus menestyä. Oriveden kaupunki vastaa myös Juupajoen ja Pälkäneen Pirkanmaalla on runsaat 300 aktiivisesti toimivaa kyläyhdistystä. 18 Keskiviikko 6.5.2020 – Akaan Seutu KYLÄT JA KORTTELIT Kyläasiamiehen mielestä Pirkanmaata tulisi kehittää yhtenä kokonaisuutena ilman turhia vastakkainasetteluja ”Maaseutua romantisoidaan hassulla tavalla tv-ohjelmissa” Matti Pulkkinen Pirkanmaalaisella maaseudulla menee hyvin. Säästöpankki Sinetin toimitusjohtaja Hannu Syvänen muistuttaa, että Pirkanmaalla on vielä noin 3 000 aktiivisesti toimivaa maatilaa. Vastavirtoja kaupungeista Maamme johtava alueja väestötutkija Timo Aro uskoo koronakriisin koituvan kaupunkeja ympäröivän maaseudun hyväksi. Kyläasiamies Jani Hanhijärven mielestä tämä on paras todiste siitä, että maaseutu voi maakunnassamme hyvin.. – Tuotantopanosten hinnat ovat kasvaneet merkittävästi tuottajahintoja nopeammin. – Haastavin tilanne on ydinmaaseudulla ja harvaan asutulla maaseudulla, joissa maatalouden rakennemuutos jatkuu edelleen ja joissa pitkään jatkuneen väestön supistumisen kierteen negatiiviset vaikutukset haittaavat kehitystä, Aro pohtii. Mäkelän mielestä Pirkanmaalla on viljavat pellot, joiden kuntoa kannattaa vaalia. Hänen mukaansa perinteiset elinkeinot jaksavat tasan niin hyvin kuin niiden yrittäjänsä. – Vaihtoehtoina ovat tilakoon kasvattaminen ja tilojen tuotannon erikoistuminen. – Vaikuttaako esimerkiksi tämä koronan leimaava poikkeuksellinen kevät siihen, missä ihmiset haluavat tulevaisuudessa asua, Syvänen ruotii. Tärkein tekijä on lähipalvelujen saatavuus. – Perinteiset elinkeinot jaksavat tasan niin hyvin kuin niiden yrittäjänsä. Näin pystyy päättelemään neljän henkilön näkemyksistä, jotka perustuvat heidän töissänsä kohtaamiin faktoihin. Pärjääminen tosin edellyttää aiempaa yrittäjämäisempää otetta tekemiseen. Alueja väestötutkija ei tukeudu hallinnollisiin rajoihin vaan toiminnallisiin alueisiin.Aron mukaan Pirkanmaalla maaseutualueet voidaan jakaa kaupungin läheiseen maaseutuun, maaseudun paikalliskeskuksiin, ydinmaaseutuun ja harvaan asuttuun maaseutuun. Iäkkäiden kansalaisten kohdalla koronan jälkeen korostuvat terveyspalvelut ja aikuisväestöllä erityisesti kasvatusja sivistyspalvelut, Aro teroittaa. Yhteiskunnallista keskustelua tarkasti seuraava Aro tähdentää, että maaseutualueista puhuttaessa on välttämätöntä määritellä, mitä milloinkin käsitellään. Lisäksi haasteina on huomioitava ympäristön olosuhteiden ja ilmaston muutokset, hän herättelee. Liitännäiselinkeinojen avulla on mahdollista jatkaa maatilatalouden harjoittamista myös pienemmillä tiloilla, joiden on kuitenkin löydettävä avarakatseisesti omat vahvuutensa, Syvänen tarkentaa. Kaupunkien kehysalue ja kaupunkien läheinen maaseutu muodostavat vuorovaikutteisen kokonaisuuden, joka oletettavasti menestyy alueiden välisessä kilpailussa, Aro toteaa.Maaseudun paikalliskeskukset tai taajamat pärjäävät, jos ne pystyvät säilyttämään palveluverkon toimivana. Syvänen muistuttaa, että perinteisesti tilakoko on ollut Pirkanmaalla pienehkö. Entä onko kaupungistumiskehitys Pirkanmaalla uhka vai mahdollisuus. ”Positiivisella mielellä” Maaseutupäällikkö Markku Mäkelä tekee työtä ruohonjuuritasolla maanviljelijöiden keskuudessa. Kovin pienillä tiloilla ei ole tulevaisuutta. Koronakevät on osoittanut, että kotimaisella elintarviketuotannolla on mahdollisuus menestyä. Syväsen mielestä isona yleisenä haasteena on toiminnan kannattavuus. Muita tunnusmerkkejä ovat ihmiset, yhteisöllisyys sekä hoidettu maisema. Niillä kaikilla on erilaiset menestymisedellytykset. Niiden määrä pienenee noin viiden prosentin vuosivauhdilla. Noin 3 000 aktiivitilaa Orivesiläisen Säästöpankki Sinetin toimitusjohtaja Hannu Syvänen pitää elävän maaseudun kaikille ymmärrettävänä merkkinä sitä, että päärakennusten ikkunoissa on valot. Mitä enemmän ne kykenevät houkuttelemaan muuttajavirtoja, sitä enemmän synnytetään uusia mahdollisuuksia ja elämää alueelle, Aro sanoo. – Koronaviruksen jälkeisessä alueja väestökehityksessä näen kaupunkien läheisen maaseudun pärjäävän hyvin, jos yhteydet ovat hyvät ja sujuvat lähimpään keskukseen. – Poikkeustila herättää ihmisiä miettimään huoltovarmuusasioita uudelta kannalta, Syvänen pohtii. – Mielestäni kaupungin läheisen maaseudun ja kaupunkien kehysalueen väliseen yhteyteen ja tiiviiseen vuorovaikutukseen kannattaa nyt satsata. Pirkan Kylät ry:n kyläasiamies Jani Hanhijärvi muistuttaa, että Pirkanmaa on Suomi pienoiskoossa
Pirkan Kylien kyläasiamies kokee asian toisin. Parhaillaankin olemme tyhjän päällä, koska EU ei ole saanut sovittua uutta maatalouden ohjelmakautta, Mäkelä kertoo. – Kuitenkin nykyajan maaseutu on kiinni teknologiassa ja innovaatioissa siinä missä kaupunkialueetkin. Sanotaanhan, että ”voimaa on kuin pienessä kylässä”.Kyläasiamies herättelee tunnistamaan maakuntamme ilmeikkäät kasvot. – Tällainen kysymys on jo lähtökohtaisesti aika järjetön. Korostan sitä, että maanviljeleminen on totista työtä. Orivedellä, Juupajoella ja Tampereella on puolestaan vallalla rehuja leipäviljan viljeleminen. – Vähän kärjistetysti sanottuna maamme valtamedia näkee maaseudun pitkälti taantuvana alueena ja siihen perustuen luo ihmeellistä mielikuvaa, että kaikki ihmiset haluaisivat kaupunkeihin. Mihin maaston kohtaan vedetään esimerkiksi raja, jossa Ylöjärven tai Akaan kaupunki loppuu ja alkaa maaseutu. Maaseutupäällikkö pitää erittäin myönteisenä sitä, etteivät viljelystä luopuvat maanomistajat metsitä peltojaan tai jätä niitä luonnontilaan.– Pirkanmaalla on korkeatasoiset pellot, jotka ovat hyvin salaojitettuja. – Tuntuu, että elämme muutoinkin vastakkainasetteluiden ja tahallisten väärinymmärrysten aikaa. Mikä on kaupunki tai maaseutu. – Kevät on saapunut, joten maanviljelijät ovat lähtökuopissa peltotöihinsä. Suunnitteletko asuntosi tai mökkisi myyntiä. Hanhijärven mielestä maaseutua romantisoidaan hassulla tavalla erilaisissa tosi-TV-ohjelmissa. – Pirkanmaan 23 kuntaa ovat keskenään todella erilaisia. Niillä on jäätävä viimeisen viivan alle riittävä tulos. Mäkelä sanoo ykskantaan, että hänellä on hyvin myönteinen kuva laajan työreviirinsä maaseudusta ja maataloudesta. Loppujen lopuksi Pirkanmaata ja koko Suomea tulisi kehittää yhtenä kokonaisuutena, ilman turhia vastakkainasetteluja, Hanhijärvi esittää.. Niissä pystyy myös aistimaan kentän fiilikset, hän lisää.Mäkelä sanoo, että hänen toiminta-alueensa jakaantuu kahteen hyvin erilaiseen osaan. – Velkakierre on vaarallinen. Kangasalan ja Pälkäneen seudut ovat erikoistuneet puutarhatuotteiden tuottamiseen, erikoiskasvien viljelyyn ja broilerin kasvatukseen. Näinhän asia ei ole, Hanhijärvi oikoo. Edessä on toimelias kevät sekä kesä ja alkusyksy kylvöineen, kasvinsuojelutöineen, rehunkorjaamisineen sekä puinteineen, maaseutupäällikkö kuvailee. Joistakin kunnista ne on systemaattisesti lakkautettu ja joistakin niitä yhä löytyy, Hanhijärvi vertailee. On viljavia peltoja, laajoja metsäalueita, erityyppisiä soita, erämaata, järviä ja järven rantoja, maaseutumatkailua sekä vireitä kyliä. Se ei ole harrastelua, hän toteaa. • Tutustu asuntotarjontaan op-koti.fi -sivulla • Tarjoamme lisätietoja sinua kiinnostavasta kodista • Lähetämme sinulle tarvittavat lisädokumentit • Sovitaan henkilökohtainen esittelyaika • Perustamme sinulle tarvittaessa ostajapalvelun • Voimme tehdä ajanvarauksen OP:n asuntolainaneuvotteluun • Kerromme alueemme markkinatilanteesta • Soita välittäjälle videopuhelu ja tehdään arviokäynti virtuaalisesti, saat alustavan hinta-arvion jo puhelun aikana • Kerromme sinulle kattavista ja laadukkaista palveluistamme, sekä miten kohteesi myydään • Voit käyttää välityspalkkion maksamiseen OP-bonuksia Autamme sinua tekemään unelmista totta Soita meille lauantaina 9.5. Mäkelän mukaan maatilat säilyttävät toimintakykynsä, kun niiden rahoitus on kunnossa ja talous terveellä pohjalla. – Pirkanmaalla on reilut 300 toimivaa kyläyhdistystä, joten toimintaa ja aktiivisuutta kyllä löytyy, Hanhijärvi luonnehtii. Oletko ostamassa uutta kotia. kaivinkoneja maansiirtotyöt TERO MOUKOLA KULJETUS AKAA 040 561 9390 Kysy! Kyläasiamiehen mielestä Pirkanmaata tulisi kehittää yhtenä kokonaisuutena ilman turhia vastakkainasetteluja ”Maaseutua romantisoidaan hassulla tavalla tv-ohjelmissa” kuntien sekä Tampereen ja Kangasalan kaupunkien maaseutuelinkeinojen hallinnosta ja viranomaispalveluista. klo 15.00-17.00 Vietetään yhdessä asumisen iltapäivää. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.5.2020 19 KYLÄT JA KORTTELIT Onko sinulla tai perheelläsi asumisen unelmia. Hänen näppituntumansa mukaan maanviljelijöiden mieliala on valoisa ja energinen. Pirkan Kylät ry:n sastamalalainen kyläasiamies Jani Hanhijärvi maalaa valoisan kuvan pirkanmaalaisesta maaseudusta. Olen töissäni jo ennen nykyistä pestiäni toiminut pitkään maaseudun ja kylien ihmisten kanssa ja voin sanoa, että he ovat erittäin toimeliaita ja yhteisöllisiä. Poliitikot väittävät äänekkäästi, ettei maassamme kaupunkeja ja maaseutua aseteta vastakkain. Lisäksi on terminologinen kysymys, mikä on kaupunki ja mikä on maaseutu. Pirkanmaan kunnissa suhtaudutaan hyvin eri tavoin maaseutuun ja kyliin. Onneksi luopujat vuokraavat peltonsa sellaisille viljelijöille, jotka haluavat viljellä ja tarvitsevat lisää viljelyalaa, Mäkelä kiittää. On sanomattakin selvää, että liki 239 000 asukkaan Tampere ja vajaan 1 900 asukkaan Juupajoki näkevät maaseutunsa eri tavoin. Aluetieteilijänä puhuisin mieluummin erityyppisistä alueista, jotka hyvin toimivassa yhteiskunnassa tarvitsevat ja tukevat toinen toisiaan. Anne Tuusa 040 505 1564 Rauno Helle 0400 941 946 Tuija Kyyhkynen 040 636 0963 Rautsi Rautiainen 0400 643 851 Jaana Maula 050 465 5000 Veli Helpiö 050 550 7176 • Toimitamme sorat ja murskeet • Pihatyöt • Salaojitukset • Sadevesijärjestelmät • Yms. Varsinkin kun jälkimmäinen on pelkkää maaseutua. Ne ovat totutusti hyvin suosittuja. – Pirkanmaa on yksi Suomen harvoista kasvumaakunnista, joten sen maaseutukin voi muun Suomen maaseutuun nähden mainiosti. Alueella on vähän lypsykarjatiloja. Jatkuva miinusmerkkinen tulos on tuhoisa. – Toimivien maatilojen määrä laskee koko ajan. – Konkreettisimmillaan tämä näkyy esimerkiksi kyläkouluasiassa. Maakuntamme on kuin Suomi pienoiskoossa. Mäkelän alaisuudessa työskentelee neljä maaseutuasiamiestä. – Kevättalvi jää historiaan, koska silloin ei pystytty järjestämään perinteisiä viljelijäkoulutuksia. Maatilat ovat rehellisiä yrityksiä. Mielestäni tähän on syynä niin Suomessa kuin koko Euroopassa harjoitettava poukkoileva ja lyhytjänteinen politiikka. Kyläasiamiehen mielestä suomalaisilla on isossa kuvassa heikot tiedot maaseudusta, maataloudesta sekä maaseudun asukkaista. Niitä ovat esimerkiksi Farmi ja Maajussille morsian . Tämä pätee myös maaseutuumme, josta löytyvät käytännössä kaikki Suomen maaseututyypit. Väliin mahtuu lukuisa joukko erilaisia kaupunkeja ja kuntia
listapituus 3200 mm. ti–pe 12-17, la 10-13 Pätsiniementie 7, Toijala p. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi JMN Autohuolto Oy puh. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. METSÄVUORI Akaa ja lähikunnat Puh. 040 509 5925 0201 800 830 Hämeentie 64, Akaa toijala@evidensia.fi Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Millerin kauppakeskus puh. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi KORJAAMME JA HUOLLAMME • HUOPAKATTONNE • KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN • VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA • VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. . ?????????. Pyydä tarjous! Puh. (03) 543 3379 Kellon pattereiden vaihdot meiltä. www.eijuska.fi P. 040 506 2040 / Juuso Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. Myös huonekalukorjaukset ja puutyöt. Avaimet . Hämeentie 71, Toijala, p. vakiovärit. P. 040 518 6176 www.villiullakko.fi Delete_palveluhakemisto_82x30_uusi_c.indd 1 20.12.2018 9.57.16 ???????????. 040 126 1355 Kurkelantie 1, Akaa Puh. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. T A K S I L I I K E N N E M I K K O L A . KODINKONEHUOLTO. p. Kerron mielelläni lisää. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 010 548 6060, 050 377 9860 Sop. Toimitusaika 1-3 vrk. www.actas.fi Suomen Asianajajaliiton jäsen KONEHUOLTO H. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Kiinnostuitko. 0400 928 534 tai 03 542 2450 Noudot Akaasta. Max. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa Pirkanmaan kotija pihasaneeraus • Maanrakennustyöt • Asuntoremontit • Mökkitalkkaripalvelut Kysy lisää! P. av. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 www.rakennusratkaisut.fi • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit ! • J J Trailer perävaunut p. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. Kysy lisää! Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. 8-16.30, p. 040 124 2566 ma pe 9.30 17. 041 319 9311 Koskin Hammas Oy HAMMASPROTEESI KORJAUS 045 8836 736 Sääksmäentie 13 Valkeakoski www.koskinhammas.fi Matomäenkatu 2, 37830 Akaa Puh. Riihikuja 6, 37800 Akaa PYÖRÄHUOLLOT PYÖRÄ-PEKALTA Toijalan Pyörä TIMON KUVAKAUPPA -Kuvat -Kuvaukset -Passikuvat -Kehykset -Kehystykset -Paristot -Taiteilijatarvikkeet -Kuvamukit ym. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus TAXI Laadukasta premium-tason henkilökuljetusta Tilauksesta sovituin hinnoin KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. 040 684 9994 opkotiakaa@op.fi www.op-koti.fi/isannointi/akaa KYLMÄKOSKEN APTEEKKI APTEEKKI SULJETTU PE 8.5. Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. F I ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. • Mitä yrityksesi tekee ja mitkä ovat palvelunne. Lukitukset Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. 040 589 0155 www.multicar.fi Heinäsuontie 2, 37830 AKAA Multi Car Oy Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A 3, 33100 Tampere Puh. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ OP Koti OP Isännöinti Etelä-Pirkanmaa Oy tuntee Pirkanmaan Annamme mielellämme isännöintitarjouksen Teidänkin taloyhtiöllenne. 045 158 5530 MUUTOT KULJETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. Myös matot. 040 160 7960 ark. • Piano ym. krs. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa TUTTU JA TURVALLINEN NUOHOUSLIIKE 0400 710 742 0400 742 798 nuohousliikejarvinen.fi JO VUODESTA 2000 Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 040 5895343 Sämpy Vintage Erikoisliikkeet Erikoisliikkeet Asianajaja Petri Tolppa p. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 044 347 7404 Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.400 silmäparia joka viikko! • 12 kk:n sopimuksella saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn (arvo 520 e + alv 24%) Kerro lukijoillemme • Kuka olet. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. 20 Keskiviikko 6.5.2020 – Akaan Seutu Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. Sarjoitukset . mukaan myös Ideapark, Business Park, 2. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. • Terveiset lukijoillemme Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Majoituspalvelut Pitopalvelut Kiinteistöhuollot Hyvinvointipalvelut Isännöintipalvelut Hyvinvointipalvelut Juhlatilat Autoilupalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Vanhan tavaran kauppa. Tarkempia lisätietoja antaa isännöintipäällikkö Jukka Naapanki p. • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi 0400 987 966 sari@allinapu.fi simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 JMN Autohuolto Oy puh. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi p. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 029 1700 356 W W W
T A K S I L I I K E N N E M I K K O L A . 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi JMN Autohuolto Oy puh. 040 506 2040 / Juuso Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa TUTTU JA TURVALLINEN NUOHOUSLIIKE 0400 710 742 0400 742 798 nuohousliikejarvinen.fi JO VUODESTA 2000 Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.5.2020 21 Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. • Piano ym. Hämeentie 71, Toijala, p. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi KORJAAMME JA HUOLLAMME • HUOPAKATTONNE • KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN • VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA • VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. F I ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. ?????????. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi 0400 987 966 sari@allinapu.fi simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 JMN Autohuolto Oy puh. mukaan myös Ideapark, Business Park, 2. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. KODINKONEHUOLTO. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Kiinnostuitko. 010 548 6060, 050 377 9860 Sop. 040 518 6176 www.villiullakko.fi Delete_palveluhakemisto_82x30_uusi_c.indd 1 20.12.2018 9.57.16 ???????????. Lukitukset Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. . Toimitusaika 1-3 vrk. (03) 543 3379 Kellon pattereiden vaihdot meiltä. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. Kysy lisää! Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. krs. 045 158 5530 MUUTOT KULJETUKSET Kuljetuspalvelua yli 50 v. Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. 040 589 0155 www.multicar.fi Heinäsuontie 2, 37830 AKAA Multi Car Oy Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A 3, 33100 Tampere Puh. Riihikuja 6, 37800 Akaa PYÖRÄHUOLLOT PYÖRÄ-PEKALTA Toijalan Pyörä TIMON KUVAKAUPPA -Kuvat -Kuvaukset -Passikuvat -Kehykset -Kehystykset -Paristot -Taiteilijatarvikkeet -Kuvamukit ym. • Terveiset lukijoillemme Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Majoituspalvelut Pitopalvelut Kiinteistöhuollot Hyvinvointipalvelut Isännöintipalvelut Hyvinvointipalvelut Juhlatilat Autoilupalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Vanhan tavaran kauppa. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. vakiovärit. 040 126 1355 Kurkelantie 1, Akaa Puh. p. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 040 509 5925 0201 800 830 Hämeentie 64, Akaa toijala@evidensia.fi Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. Kerron mielelläni lisää. Tarkempia lisätietoja antaa isännöintipäällikkö Jukka Naapanki p. Pyydä tarjous! Puh. listapituus 3200 mm. Myös matot. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. av. www.eijuska.fi P. 040 124 2566 ma pe 9.30 17. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 029 1700 356 W W W . kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus TAXI Laadukasta premium-tason henkilökuljetusta Tilauksesta sovituin hinnoin KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 040 5895343 Sämpy Vintage Erikoisliikkeet Erikoisliikkeet Asianajaja Petri Tolppa p. 040 684 9994 opkotiakaa@op.fi www.op-koti.fi/isannointi/akaa KYLMÄKOSKEN APTEEKKI APTEEKKI SULJETTU PE 8.5. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 www.rakennusratkaisut.fi • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit ! • J J Trailer perävaunut p. 0400 928 534 tai 03 542 2450 Noudot Akaasta. • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. 040 138 3213 Levytie 4, 37800 Akaa ma-pe 8-16.30 JMN Autohuolto Oy puh. P. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. METSÄVUORI Akaa ja lähikunnat Puh. Avaimet . www.actas.fi Suomen Asianajajaliiton jäsen KONEHUOLTO H. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi p. ti–pe 12-17, la 10-13 Pätsiniementie 7, Toijala p. PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ OP Koti OP Isännöinti Etelä-Pirkanmaa Oy tuntee Pirkanmaan Annamme mielellämme isännöintitarjouksen Teidänkin taloyhtiöllenne. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Myös huonekalukorjaukset ja puutyöt. 044 347 7404 Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.400 silmäparia joka viikko! • 12 kk:n sopimuksella saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn (arvo 520 e + alv 24%) Kerro lukijoillemme • Kuka olet. 8-16.30, p. Sarjoitukset . • Mitä yrityksesi tekee ja mitkä ovat palvelunne. 041 319 9311 Koskin Hammas Oy HAMMASPROTEESI KORJAUS 045 8836 736 Sääksmäentie 13 Valkeakoski www.koskinhammas.fi Matomäenkatu 2, 37830 Akaa Puh. Max. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa Pirkanmaan kotija pihasaneeraus • Maanrakennustyöt • Asuntoremontit • Mökkitalkkaripalvelut Kysy lisää! P. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. 040 160 7960 ark. Millerin kauppakeskus puh
Sanajumalanpalvelus klo 10 Akaan kirkossa: Rauli Helenius ja Heikki Ali-Löytty (katsottavissa suoratoistona kotisivuilta www.akaanseurakunta.fi). Seuraaminen ei vaadi juuri mitään – vain yksi napin painallus, ja parhaat palat yksittäisen ihmisen elämästä päätyvät puhelimen näytölle silmänräpäyksessä. Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit Edulliset täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT hautauspalvelulempäälä.fi • p. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Matka Jeesuksen seurassa vei opetuslapset ristille, kärsimykseen ja kuolemaan, mutta se vei myös kunniaan, kirkkauteen ja ylösnousemukseen. Kirkollisista toimituksista voi sopia kirkkoherranvirastossa normaalisti ma, ke ja pe klo 10-13. Kastettu: Matias Onni Oliver Isohaavisto. Kädet rakkaat vuoksemme uurastaneet lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Diakoniatyön yhteydenotot ensisijaisesti 040 804 9482, Elisa Peltonen. Opetuslasten täytyi luottaa kolmekymppiseen rakennusmiehen poikaan, joka ei kumartanut lainopettajien edessä, vaan kutsui syntiset seuraansa ja paransi spitaalisia. 2.5.1927 Sääksmäki k. Ilmoittautuminen www.akaanseurakunta. Lisätietoja kirkkoherra Kalle Roine 040 804 9480 tai kalle.roine@evl.fi. Toisia ihmisiä voi seurata Facebookissa, Instagramissa ja monissa muissa sosiaalisen median sovelluksissa. Linkki striimattuun jumalanpalvelukseen seurakunnan kotisivuilla. Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman ikilevon pyhän ja rauhaisan. fi: Tule mukaan-päiväkerhot sivulla 17.5. seurakunta@evl.fi. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitos kaikille äitiä hoitaneille. Kastejuhlassa isovanhemmat saattavat olla läsnä videopuhelun välityksellä, ja tavallisten kerhojen puuttuessa lapset pääsevät osallistumaan kirkkomuskariin kätevästi vaikkapa Lastenkirkon Youtube-kanavalla. Hän johdattaa pois pelosta ja ahdistuksesta, Hän johdattaa kohti armoa ja rakkautta. Pykälö s. 18.4.1945 Akaa k. Työt ja perhe oli jätettävä taakse, arvojärjestys oli laitettava uusiksi. Su 10.5. Jos sijaltain en nousisi, Taivaaseen ota tykösi. 16.5.1922 Konnevesi k. Samoin kaikki seurakunnan muut yhteiset tilaisuudet keskeytetään toistaiseksi. Kun vietämme sunnuntaisin jumalanpalvelusta, seurakunta ei olekaan paikalla kirkossa, vaan seuraa palveluksen kulkua etäyhteyden kautta. Kaikki tapahtui kasvokkain tai sitten ei ollenkaan. 16.4.2020 Kylmäkoski Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Jeesuksen seuraaminen se vasta haastavaa olikin – kun Jeesus kutsui opetuslapsensa seuraajikseen, hän vaati heiltä monia asioita. Ilmoitusasioissa tavoitat meidät helposti myös netissä www.akaanseutu.fi tai sähköpostilla ilmoitukset@akaanseutu.fi tai soittamalla 044 347 7404 .. Tällä hetkellä se tapahtuu rukouksessa ja etäyhteydellä kristillisen kirkon elämään osallistuen. Kirkon palvelevan puhelimen numero 0400 22 11 80 (joka ilta klo 18 – 24). Akaan seurakunnan palveleva puhelinnumero 040 5405258 (keskusteluapua) klo 8 20. Päiväkerhojen haku kaudelle 2020 2021 on auki. Lämmöllä muistaen Marika ja Simo Tero, Saara, Miitta, Mette ja Milena sisko perheineen veljet perheineen sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. Mestari, jota he ensin seurasivat pitkin hiekkateitä, pikkukyliä ja vuorenrinteitä, johdatti heidät perässään aina taivaan täydelliseen iloon asti. Poikkeusolojen myötä sosiaalisesta mediasta ja seuraamisesta on tullut myös seurakuntien todellisuutta. Seuraamiseen vaadittiin oikea kontakti toisen ihmisen kanssa. 20.4.2020 Akaa Jäi muisto niin kaunis ja kallis meille hyvän sydämen siunaus elomme tielle. Vaikka sosiaalinen media on ollut valtava helpotus tilanteessa, jossa emme voi kohdata toisiamme kasvokkain, on meissä läsnä valtava kaipuu nimenomaan tosielämän kohtaamisiin. 0400 838 486 MUISTOKIVI OY M. KONTTORIMME ON KIINNI KORONATILANTEEN VUOKSI. 03 542 1172 / 0400 556 423 hautakivet@toijalankiviveistamo.fi Hautakiviä vuodesta 1929. 2000 vuotta sitten seuraaminen oli erilaista. AKAA PALVELUKSESSANNE LUOTETTAVA ASIANTUNTIJA HAUTAUSTOIMISTO SAVOLAHTI Valtatie 18, Akaa • www.savolahti.fi Akaa 040 687 3640 • Valkeakoski 040 584 1953 • Päivystys 0400 642 355 HAUTAKIVET Kaiverrukset Puh. KALVOLA Rakkaamme Pekka Pellervo MOLKKA s. Kirjoittaja työskentelee seurakuntapastorina Akaan seurakunnassa. Jeesuksen seuraajana tämänkin päivän kristityt kulkevat Vapahtajan jalanjäljissä. Kristittyinä saamme onneksi luottaa siihen, että poikkeusoloissakin Jeesus johdattaa. t o i j a l a n k i v i v e i s t a m o . 22 Keskiviikko 6.5.2020 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Katja Pääkkönen Rakkaamme Aune Ester LEHTINEN o.s. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset Hauta-arkut alk. 350,Jeesuksen seuraajat somessa S euraaminen eri muodoissaan on yleisempää kuin koskaan aikaisemmin. Rakkaamme Sirpa Tuula Annikki TORKKOLA ent. Siinä, missä minä tänä päivänä kuulen evankeliumia avaamalla tietokoneeni ja etsimällä minkä tahansa seurakunnan livelähetyksen, piti opetuslasten kulkea Mestarinsa perässä säästä ja seurauksista riippumatta. Päiväkerhot on tarkoitettu 2015 2017 syntyneille lapsille. Kirkkoherranvirastoon yhteydenotot ensisijaisesti puhelimitse: 040 3583342 ja sähköpostitse: akaan. Virasto auki vain ma klo 9 11, puhelinpalvelu ma to klo 9 -11 ja 12 -14, to ei iltapäivällä. 20.4.2020 Akaa Emme nähneet kun silmäsi sulkeutui, emme hyvästiä sanoa saaneet. Lämmin kiitos osanotosta. Meidän tehtävämme on seurata – sillä tavalla kuin se vain on mahdollista. Kunpa saisi astua kotikirkon ovesta sisälle, kunpa siellä saisi puristaa rakkaan ystävän kättä, kunpa saisi polvistua yhdessä ehtoollispöytään. Lähdit niin hiljaa, että yön tuuli vain kuuli. saakka . f i Koronavirusepidemian vuoksi jumalanpalvelukset julkisina tilaisuuksina keskeytetään toistaiseksi. Tuli lähtösi meille niin yllättäen. Heidän ei tarvinnut tyytyä Vanhan testamentin lupauksiin tulevasta Messiaasta, sillä he Ylösnousseen nähdessään kokivat välähdyksen todellisesta rakkaudesta. Kuollut: Aune Ester Lehtinen 97 v, Anna Ester Niemi 94 v, Väinö Kalevi Kinnunen 88 v, Sirpa Tuula Annikki Torkkola 75 v, Seppo Sakari Markkula 73 v. Hänninen s. Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana hänen seuraamisensa merkitsi liikkumista oman mukavuusalueen ulkopuolelle. TOIJALAN KIVIVEISTÄMÖ OY w w w . Seuraamista täytyi jatkaa, vaikka fariseusten vastustus ympärillä yltyi, ja tien päässä näytti odottavan kaikkea muuta kuin helppoa elämää. Kaivaten Aino Heikki ja Mirjam Helena ja Timo Tuomo ja Maija Mikko sukulaiset ja ystävät Siunattu Kylmäkoskella 24.4.2020 Lämmin kiitos osanotosta. Pitkän seuraamisen jälkeen opetuslapset saivat kohdata kuoleman voittaneen Jumalan Pojan kasvoista kasvoihin. Kiittäen ja rakkaudella muistaen Marketta perheineen Helena perheineen sukulaiset, ystävät Siunattu perheen saattelemana
Nyt toukokuun alusta alkaa valmistautuminen tulevaan kauteen, päätti kesän TM Teräksessä työskentelevä Mikkonen. En todellakaan tällä iällä halua lähteä liigaan vain pelailemaan. Koska kausi päättyi koronapandemian vuoksi ennen aikojaan, kokeneelle pelimiehelle jäi nälkää.– Näin on. Eikä kevättalvella puheissa ollut Baltian liiga toteudu ainakaan ensi talvena, sanoo Mahlanen. – Seuran talous on kunnossa, vaikka koronapandemia veikin loppukauden pääsylipputulot. Löimme koronaviruksen 6–0.Koronapandemia on kuitenkin vielä nujertamatta ja syksyn urheilutapahtumatkin ovat toistaiseksi sumun peitossa.– Mestaruusliiga toivottavasti käynnistyy suunnitellusti. Akaa-Volley on lähdössä viime kautta ohuemmalla rosterilla liikkeelle. Joni Mikkonen saa ensi talvenakin esitellä hyppysyöttöjään kotiyleisön edessä. Jos jokin harjoite ei mene kunnolla, homma katkaistaan ja aloitetaan alusta. Tavoitteena on vähintään neljäs tila runkosarjassa ja näin kotietu pudotuspeleissä, hymyili Mahlanen. – Pääosin kevät on mennyt huilatessa. Se olisi ollut taloudellisesti iso riski. Mikäli kierrokselle haluaa lähteä väylältä 1, ruuhka-aikana harjoitusheitot tulee jättää väliin. Toivomme, että saamme pitää radan auki. – Kesän ajan olen töissä Leomuovilla. Harri Pouru Kylmäkosken Veikkojen frisbeegolftoimintaa pyörittävästä Woodpeckers Disc Golfista suosittelee tämän vuoksi rataa tunteville muita lähtöväyliä.– Majan läheisyydessä muun muassa väylä 8 on oiva lähtöväylä. Akaa-Volley oli kiistatta yksi lentopallon Mestaruusliigan mitaliehdokkaista. Toinen passari kun vielä löydetään Kuuselan Mikon rinnalle, niin homma on kasassa, toteaa urjalalaistunut Joni Mikkonen.Mestaruusliiga keskeytyi jo maaliskuun puolella. Kokeneella keskipelaajalla on maan korkeimmalla sarjatasolla kokemusta useasta valmentajasta. Palkintokaapissa on jo SM-kultaa ja pronssia aiemmilta vuosilta. Toivomme, että heittäjät huomaavat pitää turvaväliä muihin myös metsän siimeksessä.Nämä säännöt pätevät myös muulloin kuin poikkeustilanneaikana, mutta nyt radalla näkee Pourun mukaan hyvin paljon ensikertalaisia – Etiketti haltuun myös heidän puolelta, Pouru toivoo. Mies on viihtynyt joukkueessa niin, ettei käynyt neuvotteluja muiden seurojen kanssa. Mikkosen voi laittaa kentälle yleispelaajan tai hakkurin rooliin. Miksi siis lähteä liigaan ilman totisia tavoitteita. Kaatrasalo halusi jatkaa Akaassa Humppilan Yrin kasvatti Aleksi Kaatrasalo liittyi Akaa-Volleyn miehistöön viime kesänä. Akaa-Volleyn väreissä olisi hienoa saavuttaa SM-mitali. Keskihyökkääjä Aleksi Kaatrasalo uusi pelaajasopimuksensa Akaa-Volleyn kanssa. Radan suhteen päivitämme kesän aikana muun muassa tiimattoja ja väylien välisiä kulkupolkuja. Hakkuriksi Akaassa koulutettu Aatu Pöllänen paikkaa tarvittaessa keskipelaajana. Maalis– huhtikuussa harjoittelu on ollut melko kevyttä. Jätämme meille tarjotun paikan Challenge Cupissa käyttämättä. Koko ajan mennään työn laatu edellä. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.5.2020 23 URHEILU Mikkonen ja Kaatrasalo jatkavat Akaassa Harri Mattila Joni Mikkonen haluaa ottaa päättyneen kauden uusiksi. Nyt on ollut aikaa palautua kauden rasituksista. Seuraamme tarkasti infosivua, jota Suomen frisbeegolfliitto päivittää jäsenseuroilleen tiiviisti. Toistaiseksi lentopallo on kuitenkin vienyt miestä eri joukkueisiin ympäri Suomea. – Mikäli syksyllä on mahdollista, niin varmasti pidämme niin liiton alaisia lisenssin vaativia kilpailuja kuin kaikille sopivia viikkokisoja. Akaa-Volleyn päävalmentaja Oliver Lüütsepp saa mieheltä kiitokset. Lisäksi hän on kiinnostunut pelaajien mielipiteistä. Puolison ravihevosta olen ajanut tuossa naapurin radalla. Kiitos kuuluu yhteistyökumppaneille, jotka eivät ole meitä hylänneet. Eetu Pennanen istuu sekä yleispelaajan että liberon tontille. Puheenjohtaja odottaa menestystä Akaa-Volleyn puheenjohtaja Torsti Mahlanen on tyytyväinen joukkueen tilanteeseen.– Menestyvä joukkue alkaa olla kasassa. Akaa-Volley tiedotti huhtikuussa, että joukkueen viime kauden ykköspassari Akseli Lankinen lähtee pelaamaan Belgian liigaa. Hän toimii muun muassa frisbeegolfopastusten vetäjänä.– Lisäksi koetamme tietenkin tukea mahdollisimman paljon Luukasta matkalla kohti maailman kärkeä, Harri Pouru toteaa. – Oliver on tarkka tekemisistä. Harri Mattila Ruuhkautumista frisbeegolfradalla tulee välttää Akaan Seutu Kylmäkoski Disc Golf Parkissa Savikoskella on arki-iltaisin neljän jälkeen ja viikonloppuisin iltapäivällä ollut ajoittain ruuhkaa. Lisäksi väylät Savikoskentien läheisyydessä ovat hyvä vaihtoehto, sanoo frisbeegolftoimintaa vetävä Harri Pouru . Nyt toukokuussa aloitetaan ohjelmoitu treeni, paljasti kuuden A-maaottelun Kaatrasalo. – En haikaillut muuttoa, vaan katsoin ensin kortit Akaa-Volleyn johdon kanssa. Luukas Rokkanen vetää opastuksia Frisbeegolfkilpailuja ei tässä vaiheessa luonnollisesti järjestetä, ja liiton alaisia kilpailuja ei Harri Pourun mukaan voi tällä hetkellä edes hakea. Kun syksyllä kausi alkaa, pääpaino on taas lentopallossa. Hän muistuttaa, että 27-väyläinen rata vetää kyllä hyvin isommankin määrän heittäjiä, kunhan käytetään maalaisjärkeä. Juoksulenkeillä ja kuntopiireillä olen pitänyt virettä yllä. Kaatrasalolla on konetekniikan ja tuotantotalouden insinöörin koulutus. – Tietenkin pienemmät heittoryhmät tulee päästää ensin radalle ja kierroksen aikana tulee päästää nopeammin pelaavat ohitse. Toista passaria vailla ollaan enää. Toisaalta joukkueesta löytyy monipuolisuutta, jolla tilannetta voidaan paikata. Yleispelaaja Eetu Pennanen puolestaan jatkaa Akaassa.– Meillä alkaa olla syksyksi jo kelpo joukkue kasassa. Radan ykkösväylän heittopaikan eli tiin läheisyydessä on ollut useampia heittovuoroaan odottavia ihmisiä. Kyllä tuolla porukalla on täydet mahdollisuudet menestyä. Ja iso kiitos myös seuran kannattajille, jotka täyttivät niin sanotun virtuaalifinaalin katsomon. Luukas Rokkanen vetää opastuksia Kylmäkosken frisbeegolfradalla. SFL. Ikääkin on kesäkuussa jo 34 vuotta. Tosissaan mennään ja mitalipelit mielessä, vakuutti Viialan Pyryn ja A-Volleyn kasvatti.Miestä on helppo uskoa. Sopimukseen päästiin, ja ura jatkuu täällä, kertoi toukokuun lopulla 30 vuotta täyttävä keskipelaaja. Kylmäkosken Veikot ovat saaneet toimintaansa mukaan myös frisbeegolfkisoissa ulkomaita myöten hienosti pärjänneen akaalaisen Luukas Rokkasen . – Käyttäjämääristä ja koronatilanteesta johtuen toivomme myös, että roskat tuotaisiin majan läheisyydessä oleviin roska-astioihin
Lue paperilehden näköisversiota netissä akaanseutu.fi/nakoislehti Unohtuiko salasana. 1490e YHTEYDENOTOT YLI 70-VUOTIAISIIN ALKOIVAT Akaan kaupunki on aloittanut yhteydenotot kaikkiin 70 vuotta täyttäneisiin, jotka eivät ole kaupungin palveluiden piirissä. Ystävällisin terveisin Akaan kaupunki, asiakasohjaajat Katso lisää: akaa.fi KUULUTUS RYÖDINTIEN JA SATAMATIEN VÄLISEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akaan kaupungin elinvoimalautakunta on hyväksynyt kokouksessaan 29.4.2020 asemakaavan muutosehdotuksen. IKÄNEUVO 040 733 3949 Ikäneuvo on Pirkanmaan kuntien yhteinen, uusi ikäihmisten neuvontapuhelin, josta saat apua arjen isoihin ja pieniin pulmiin. Tarvittaessa myös 78m² lisätila. Mene osoitteeseen akaanseutu.fi/ salasana Muista kirjautua sisään! AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Avoinna: ma–ke klo 9–15 POSTIOSOITE PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA PIRMEDIAT OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA Juha Kosonen 050 516 9146 juha.kosonen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka 044 755 7212 Mainosten sähköposti: ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä. Lisäksi kaikille kohderyhmään kuuluville on lähetetty kirje kotiin tarjottavista palveluista. Asiakirjat ovat nähtävillä kaupungin nettisivuilla: http://www.akaa.fi/asuminen_ja_ymparisto/tontitkaavoitus-ja-maankaytto/vireilla-olevat-asemakaavat Asiakirjoista voi jättää palautetta määräaikaan 22.5.2020 mennessä kaavoitusyksikköön osoitteeseen Myllytie 3, 37800 Akaa tai sähköpostitse osoitteeseen niina.jarvinen@akaa.fi Akaa 29.4.2020 Elinvoimalautakunta Katso lisää: akaa.fi Vanhan ajan iltamat Riisikkalan Tapiolassa 16.5. 040 831 1708 Akaan Rengas 040 831 1708 Yrittäjäntie 8, Kylmäkoski akaanrengas.fi KESÄRENKAAT 175/65-14 195/65-15 205/55-16 205/60-16 225/45-17 HANKOOK 270e 290e 320e 420e 390e FIREMAX WINRUN 220e 240e 260e 300e 320e BRIDGESTONE 320e 330e 360e 460e 430e MICHELIN 340e 370e 420e 530e 490e SISÄMAALAUS YKSIÖ 1000€ KAKSIO 2000€ KOLMIO 3000€ NELIÖ 4000€ www.sorcolor.fi 029-1700469 Aisapojat Oy Asentajankatu 3 Lakalaiva, TAMPERE KUOMUKÄRRYT alk. Akaan Seudussa valmistettujen mainosaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. 9-12.30 ja 13-15) PAINOPAIKKA Alma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 170 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 TILAUSHINNAT Hinnat sis. seuraavissa asioissa: kotona asumisen tuki ja kotiin järjestettävät palvelut poikkeusaikana. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 e/kk • 3 kk 22,00 e • 6 kk 42,00 e • 12 kk 75,00 e Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Soita niin etsitään yhdessä Sinulle ratkaisuja. 20€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi Ostetaan LPja CD-levyjä, kotimaista lasia, astioita, irtaimistoa yms. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) • 3 kk 29 e • 6 kk 54 e • 12 kk 97 e JATKUVA DIGITILAUS (sis. 24 Keskiviikko 6.5.2020 – Akaan Seutu MYYDÄÄN MYYDÄÄN SEKALAISIA SEKALAISIA TYÖSUORITUKSIA SEKALAISET VUOKRALLE TARJOTAAN RIVI-ILMOITUKSET Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. Ilmoita jakeluhäiriöstä: • Jätä jakelupalaute osoitteessa akaanseutu.fi/ jakelupalaute TAI • Alma Manun varhaisjakelualueella soita 0800 9 6675 klo 6–11 • Postin päiväjakelu alueella soita 010 5844 170 klo 9–15. alv 10%. Kirjaudu sisään akaanseutu.fi:ssä 2. Katso lisää: akaa.fi SIISTIÄ HALLITILAA nosto-ovilla+toimisto/ sosiaalitilaa n. – 22.5.2020 väliseksi ajaksi. Puhelimeen vastataan arkisin klo 8.30–16. Mene osoitteeseen akaanseutu.fi/tunnukset 2. Numero palvelee ikäihmisiä ja heidän läheisiään mm. Lue uutisia ja näköislehtiä Akaan Seudun sovelluksella (iOS ja Android) 3. Ennustan korteista vuosien kokemuksella. Vuokra 539 €/kk + vesiennakko. 010 584 4170 (ark. PERUTTU koronarajoitusten vuoksi. Tied. Tied. HALUTAAN OSTAA HENKILÖKOHTAISTA Kiva kaksio vapautuu 1.6.2020. Puhelut tulevat 040 335-alkuisista numeroista. JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. 200m². Muutosehdotuskartta ja -selostus asetetaan julkisesti nähtäville 7.5. Lue yksittäisiä uutisia akaanseutu.fi:ssä 2. 0400 632 354 2H+K+S 59 m² Toijalassa. Soita 050 564 2393 / Leena. Pispantalli / Valkeakoski. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS Toimittajat: Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. Soita ja kysy lisää 050 518 7826. Soita 044 364 4009 tai viesti amsalonmaa@gmail.com Kiinnostaako tulevaisuus. VUOKRALLE TARJOTAAN Tilaajan ohjeet digilehteen Lisäohjeita: akaanseutu.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat Oy-konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Pekka Vilpas Tmi Markku Tuomi Nahkatehtaantie 10, Viiala 0400 628 933 KESÄRENKAAT Hankook 195/ 65/15 295 e 205/55/16 315 e 225/45/17 430 e Linglong 196/65/15 230 e 205/55/16 250 e 225/40/18 295 e ILMASTOINTIHUOLTO Jäikö lehti tulematta. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. Kirjeessä pyydetään ilmoittamaan tekstiviestillä alueen asiakasohjaajalle, mikäli yhteydenotto on kohdallasi tarpeeton. Asunnon, kuolinpesän tyhjennykset
Tarja Antola Akaa-Seura kaipasi tunnistusapua kuvaan (AS5264), jossa herraseurue istuu pitkän pöydän ääressä. Herrat juhlivat seurakunnan huoltorakennusta Kuvasta on tunnistettu muun muassa vasemmalta pappi Tapani Annila (ilmeisesti Akaan kirkkoherran sijaisena), osuuspankin toimitusjohtaja Erkki Laine, säästöpankin johtaja Risto Hakala, ?, palopäällikkö Jaakko Seppänen, ?, meijerin Esko Soini, Seppo Lindfors, valtuuston puheenjohtaja Toivo Seppänen ja kaupunginjohtaja Toimi Tähkävuori. Atte Juho Jeremias Riiho Akaasta on valmistunut liikennealan insinööriksi (AMK) Hämeen ammattikorkeakoulusta 30.4. Ja edestakaista matkaa työpaikoille ja terveyskeskukseen pidennettäisiin parilla kilometrillä. Ilmoita Akaan Seudun Tarjottimella. com. Tytöissä piti kovinta vauhtia Tiina Raiski, Susanna Sillantaan antaessa hänelle tiukan vastuksen. toukokuuta. Taivaan Isän siunausta Helmille ja koko perheelle. Markkinaperinteen vaalimiseksi markkinoiden avajaiskulkue on tarkoitus toteuttaa karjamarkkina-hengessä ja avajaispäivänä perjantaina 30. Holkerin mukaan ennen huoltorakennusta seurakunnan aiempia rakennushankkeita olivat Toukolan leirikeskus, seurakuntatalo, siunauskappeli ja kirkossa tehdyt sisustusja lämmitysjärjestelyt. Kuva on ilmeisesti Akaan seurakunnan huoltorakennuksen harjakaisista, joita vietettiin Toijalan Pirtillä 20. toukokuuta nähtäneen kulkueessa hevosia, lehmiä ja muita kotieläimiä vanhanajan markkinayleisöksi maskeeratun kulkuväen joukossa. Lisätietoja kuvasta kyseltiin Akaan Seudun nettisivuilla ja painetussa lehdessä (22.4.). Toivottavat Salme-mummi ja Seppo PS Emme unohda lahjoja. Valppaalla maastojuoksut Toijalan Valppaan maastojuoksukilpailuja on jatkettu kevään mittaan tiiviisti. Myös tulokset näkyvät, sillä heti ensimmäisissä maastossa pidetyissä kilpailuissa paranivat reittiennätykset huomattavasti niin tyttöjen kuin poikienkin osalta. Tunnetko, tiedätkö?. Onnittelut Valmistuneita Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Valmistuitko. Tämänvuotiset markkinat ovat merkittävät siinä mielessä, että Akaa sai sata vuotta sitten karjamarkkinaoikeudet ja ensimmäiset markkinat järjestettiin lokakuussa 1879. Uuden rakennuksen myötä saatiin puuttuvat toimistoja varastotilat ja hautausmaalle kunnolliset sosiaalitilat. Oikealla puolella viidentenä on mahdollisesti Eino Knuutila. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.5.2020 25 TARJOTIN NIMIPÄIVÄT keskiviikkona Ylermi, torstaina Helmi, perjantaina Heino, lauantaina Timo, Timi, sunnuntaina Aino, Aini, Aina, maanantaina Osmo ja tiistaina Lotta. Vanhalan ylikäytävän poistaminen katkaisee Palkinpään yhteydet Hämeentielle. Näin tapahtuu Toijalan Palkinpäässä, kylässä, jossa on yli 30 asuttua omakotitaloa. 040 777 1061 tai sinikkasoljamo@luukku. tammikuuta 1978. Myös kuopukselleni onnittelut 28.5.20. Kylän asukkaat joutuvat kurvailemaan keskustaan Kurvolantie alikulkusillan kautta. 1980 Sylin täydeltä rutistuksin onnea nimipäivänä, onnea syntymäpäivänä Helmi ja kaikki juhlat samana päivänä 7.5.20. Näin ollen tänä vuonna markkinatoimikunta on halunnut juhlia satavuotista markkinaperinnettä. Pojissa juoksi pidemmän matkan nopeimmin Markku Sakala ja lyhimmän Timo Raiski. Tietoja kuvasta vastaanottaa Akaa-Seuran arkistovastaava Sinikka Soljamo puh. Toijalan markkinoilla juhlitaan 100-vuotista markkinaperinnettä Toijalan markkinat järjestetään tänä vuonna 30.–31. toukokuuta Palkinpää huolissaan kotitiensä puolesta Miltä kaupungin asukkaista tuntuisi jos heiltä katkaistaisiin tuttu kotitie. toimitus@akaanseutu.fi Tiistaina 6. Aikainen kevät on antanut mahdollisuudet vauhdinpitoon hyvissä olosuhteissa. Kurvolantien kautta on kauhea kierto! Eihän meille jää edes yhteyttä linja-autopysäkille! Jäisipä edes jalankulkuja pyörätie! Nämä ovat poimintoja Palkinpään kyläkokouksessa käydystä keskustelusta perjantaina Eino Veijalaisella. Toijalan Seutu kertoo 24.1.1978, että seurakunnan huoltorakennuksen rakennustöiden pääurakoitsijana oli Rakennusliike Rauno Tuominen Ky Lempäälästä.Akaan seurakunnan kirkkoneuvoston taloudellisen jaoston puheenjohtaja Antti Holkeri toteaa lehtijutussa, että rakennusta suunniteltiin aiemmin siunauskappelin yhteyteen, mutta suunnitelma kariutui
Kaikille avoimia verkkoluentoja ti 12.5. Tehdään, jos korona antaa myöten. Kotitietokoneen tai kännykän välityksellä etänä. Liikuntakampanja 1.3.-30.4. Viialan Marttayhdistys ry Aira-musikaali Valkeakoskella. Kalenterissa on kiinnostavia, kaikille avoimia, verkkoluentoja. Saaren käyttömaksu 30e/vuosi tai 5e kerta. To 2.7. Sokkomatkan 28.8. Ke 27.5. 040 579 1070 tai sähköpostilla tarja-reunanen@pp.inet.fi. Vuokrattavana on levypainosettejä ja step-lautoja. Etäkuntoutuksessa pääset tapaamaan fysioterapeuttia videoyhteyden välityksellä ja tekemään yksilöllisiä harjoitteita yhdessä terapeuttisi kanssa. Kerhot on peruttu toukokuun loppuun. Ke 29.4. Mm. Uudessa sairaalassa on 93 potilaspaikkaa. ilmestyvässä Eläkkeensaaja-lehdessä. Facebookissa pääset osallistumaan kotijumppiimme. Akaan seudun mielenterveysseura ry Kriisipuhelin auttaa. Ensi vuonna uudestaan. To 27.8. Ilmoittaudu Tarjalle puh. 040 579 1070. Käyttömaksuun sisältyy jäsenille laiturissa oleminen veneellä ja mökkien sekä saunan käytön. Tapanin puh. Toiminnanjohtaja Jenni Kunnaala kutsuu maat.naiset yhteisen kahvikupposen ääreen. Valkeakosken kesäteatteri on ilmoittanut,että tämän kesän estykset on peruttu. Luennot toteutetaan, jos ilm. Jäsenistölle palaveri tämänhetkisestä tilanteesta. Hamina. Etelä-Pirkanmaan terveyskeskussairaala palvelee Akaan, Urjalan ja Valkeakosken sairaalahoitoa tarvitsevia aikuispotilaita. Toiminta ei rajoitu siihen. Seuraamme koronaviruksen tilannetta. Pe 7.8. klo 1718. Ilmoittaumisohjeet julkaistaan 30.4. Hamina Tattoo -matka peruttu. Kasviksista virkeyttä ja terveyttä 19.5. Yritetään pysyä hyvällä mielellä ja terveinä. Karaokemestaruuskilpailu. Akaan Viiala. on väh. Kaikki muu toiminta terveysasemilla jää ennalleen. 040 335 2725 klo 8.00–9.30 ja 12.00–13.00. Kunkin tilaisuuden päätteeksi lähetämme aineiston s-postilla. Yhteystiedot: Akaan terveyskeskuksen fysioterapia puh. 0400 651 858 ja sähköposti lampelatapani0@gmail.com. Viialan Eläkkeensaajat ry Kesäretkestä. Maksupäivähän oli 25.5. To 31.12. Lippuasiaan palataan vuoden päästä. 040 860 9882. Toteutamme retken silloin. Viialan Työväenyhdistys ry SDP-ehdokaat kuntavaaleihin. Toijalan Seudun Kalamiehet ry Otonsaaren käyttäjät! Su 3.5. Ma 11.5. Elokuussa Sokkomatka, jos korona jo antaa periksi. Perjantaina matkaamme suoraan majapaikkaan. Haminan kaupunki on päättänyt siirtää tämän vuoden kansainvälisen Hamina Tattoo -sotilasmusiikkifestivaalin vuodella eteenpäin elokuuhun 2021 koronavirusepidemiasta johtuvan epävarman tilanteen takia. Su 14.6. Hallitus Toijalan Seudun Erämiehet ry Haulikkoharjoitukset peruttu toukokuulta! Ke 6.5. Etäkuntoutus on maksullista: 11.40 euroa/videoyhteys. SAIRAALATOIMINTA PÄÄTTYY AKAASSA JA URJALASSA Akaan terveyskeskussairaalan toiminta päättyy Toijalan ja Urjalan terveysasemilla ja kaikki sairaalatoiminta siirretään uuteen Etelä-Pirkanmaan terveyskeskussairaalaan, ULVAJANKATU 20, 37600 VALKEAKOSKI URJALAN OSASTO SULJETAAN 7.5.2020 TOIJALAN OSASTO SULJETAAN 12.5.2020 Kaikki terveyskeskussairaalan osastoilla muuttopäivinä olevat potilaat siirretään Valkeakosken terveyskeskussairaalaan. Uusi terveyskeskussairaala sijaitsee Tays Valkeakosken sairaalan välittömässä läheisyydessä. Ti 19.5. Su 9.8. Musikaali esitetään vuoden 2021 kesällä. Seurataan koronatilannetta. Hiidenmaa. Muistakaa liikkua ja pitäkää mieli korkealla. Seuraa meitä tovoli.sporttisaitti.com, Facebookissa sekä Instagramissa! Viialan Eläkeläiset ry Palaveri. Ke 13.5. Lauantaipäivänä tutustumme Hiidenmaan nähtävyyksiin. asti. 26 Keskiviikko 6.5.2020 – Akaan Seutu Suunnitteluinsinööri ja suunnittelija katusuunnitteluun Riihimäen kaupunki, Teknisen palvelukeskuksen toimialue Osaatko suunnitella kaikille käyttäjäryhmille toimivan, turvallisen ja viihtyisän kadun. Eero Lehtonen, 040 145 3552 (eero.t.lehtonen@ gmail.com), Riitta Mikkonen, 040 413 6021 (riitta.m.mikkonen@gmai.com) Akaan Vasemmistoliitto ry Johtokunnan kokous. Toijalan seudun reserviläiset Hamina Tattoo. 040 335 7651 Akuuttiosasto puh. Etelä-Pirkanmaan Teollisuustyöväen ao 169 ry Toijalan Metalli ao 169 veteraanit. La 8.8. Keskuskatu 42 Viiala. Asiakkaiden toimintakyvyn ylläpidosta on huolehdittava, sillä kuntoutuksen tarve ei koronaepidemiasta huolimatta katoa. Akaan Seudun Kuulo ry Paristoja Viialan kukkakaupasta. Ota yhteys valtuustoyhmän puheenjohtaja Hannu Järviseen kiitos. Ti 30.6. Ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki ja kirjautumisohjeet. ti 19.5. Halutessasi jutella kuuloasioista voit soitella Riitalle 040 561 3616. Omalla koneella tai puhelimella ei tarvitse olla Teams-sovellusta asennettuna. Ampumarata. Ilmoittelemme seuraavista tapahtumista tällä palstalla heti, kun koronatilanne antaa niihin mahdollisuuden. Lue lisää nettisivuiltamme. Käytännön toteutus etäkuntoutuksessa on helppoa. Elokuussa järjestetään kesäpäivän vietto, jos mahdollista.. Tarvitset älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen, toimivan sähköpostin ja internetyhteyden. Seuraavan Hamina Tattoo -festivaalin uudet päivämäärät ovat 2.-7.8.2021. Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry Viikko 19-20. Vieraamme on ruoka-asiantuntija Outi Penttilä aiheenaan luonnonyrttien kiehtova maailma. Haulikkoharjoitukset peruttu toukokuulta! Kesäkuun harjoitusvuoroista tiedotetaan lähempänä, kun tiedetään paremmin, miten vallitseva tilanne kehittyy. To 14.5. viisi. mennessä. Jäpät Himos to 10.9. Heikki Toijalan Eläkkeensaajat ry Sokkomatka. mennessä. Sunnuntaina jää aikaa ostosten tekoon Tallinnassa. Myös muut suunnitellut retket ja matkat ovat toistaiseksi tauolla. Valitettavasti emme saa poikkeustilanteen vuoksi tarjota kuulolähipalvelua. Ke 22.4. Vierailija 5e/yö/ henkilö. Akaan terveyskeskussairaala järjestää potilaiden kuljetuksen. 040 335 7643 Kuntouttava osasto puh. Seuraa palstaa. Lisätiedot: Pentti Takaniemi 040 579 4343 tai Harri Metsävuori 040 509 5925. Tule meille töihin! Lisätiedot, hakuohjeet ja työpaikkailmoitukset kokonaisuudessaan löydät osoitteesta www.riihimaki.fi/avoimet-tyopaikat/. Tarkastellaan tilannetta ja palataan asiaan kesäkuussa tai kunhan koronavirus hellittää otettaan. 14.00. katupäällikkö Maria Vasko p. 0400 699 953. Kuulolaitteen paristoja myy puolestamme Viialan kukkakauppa. 18.00 sähköinen kokous Teams-sovelluksella. Oletko työtä pelkäämätön joukkuepelaaja, jolla on näkemystä toimivasta ja viihtyisästä katuympäristöstä. Sokkomatka bussilla. Kriisipuhelin auttaa 24 h 09 2525 0111. Majoittuminen hotelli Padussa Kärdlan kaupungin laidalla. Toivotaan, että syksyllä päästään jatkamaan. Ilmoitathan Tapani Lampelalle liikuntahaastekilvan kertojen määrän 10.5. Kaappimaksu 10e (kellä on). 040 335 7661 Kiitämme kaikkia vuosien yhteistyöstä! Katso lisää: akaa.fi ETÄKUNTOUTUS TERVEYSKESKUKSEN FYSIOTERAPIASSA Koronaviruksen vuoksi riskiryhmiin kuuluvien fysioterapia-aikoja on peruuntunut. Tässä tilanteessa on otettu avuksi etäkuntoutus, joka tarjoaa vaihtoehdon ammattilaisen ohjaukseen ilman fyysistä kohtaamista. Painoi mieltä huoli tai mikä vaan murhe, keskusteluapua on saatailla yötä päivää. 040 335 7641 Geriatrinen osasto puh. Vuosi-/kaappimaksut kalamiesyhdistyksen tilille mielellään 15.6. Oletko kiinnostunut Viialan työväenyhdistyksen edokkaaksi Akaan Demarien listoille. Jokainen voi valita kahviinsa mieluisen paahtoasteen ja omaan suuhun sopivat herkulliset tarjottavat. VREL Toijalan Osasto ry Kerho. Lähempiä tietoja voit kysyä myös liikennesuunnittelija Anna-Maija Jämsén p. Hyvää kesää kaikille. Jos sinulla on tukija liikuntaelinvaivoja tai huomaat toimintakykysi laskevan, ota yhteyttä fysioterapiaan. 10.00 Viialan Sampola. klo 17-18. Luennot Microsoft Teamsin kautta. Saatavana paristoja nrot 13 ja 312. Kahville osallistutaan osoitteessa https://etela-suomi.maajakotitalousnaiset.fi/ tapahtumat-ja-ajankohtaista/tapahtumakalenteri, Järjestöväen iltapäiväkahvit etänä. mennessä puh. mutta siiretään 1.6. 7.00 20.00 Arvoitus. 050 590 7759 tai vt. Katso lisää: akaa.fi Akaan Maaja Kotitalousseura ry Piirikeskuksen yhteiset iltapäiväkahvit etänä to 7.5. Hinta 330 e/hlö jaetussa kahden hengen huoneessa sisältäen matkat ja ruuat. Puhtia päivään toimistotyöläisen ruokavalinnat 12.5. Muista ilmoittaa liikuntakampanjan määrät Tarjalle 9.5. Hienoa jos tunnet kaavoituksen salat ja vesihuollon kiemurat. Hinta 25e/luento. Ei sisällä mahdollisia kahvitteluja matkan aikana eikä ruokailua paluumatkalla. ToVoLin tunnit ovat toistaiseksi tauolla, mutta vuokraamme välineistöämme. ja tied. Päätös tehdään toukokuun lopulla. Jos on vaikeuksia yhteyden luomisessa, pyydämme ottamaan yhteyttä puheenjohtaja Juhani Jaraan p. Toijalan Eläkkeensaajat ry. T. Toukokuun turinatuokio peruutettu koronavirusepidemian takia. Ilmoitus vaatii nuo aloitusja lopetuspäivät. toukokuun kerho peruttu. Ota jäsenkortti mukaan, paristojen hinta jäsenille on 4 e kiekko, jossa 6 kpl paristoja. Hakuaika tehtäviin päättyy 15.5.2020 kello 14.30. Ilm. suunnittelu ennallaan. Akaan Seudun Suomi-Viro Seura ry Kesäretki. Kokonaisuuteen kuuluu myös 21-paikkainen geriatrinen osasto. Vaihdetaan vähän kuulumisia ja jutellaan kiinnostavista asioista. Osastojen yhteystiedot 5.5.2020 alkaen ovat Palliatiivinen ja saattohoito puh
Nautitaan palveluista, tuotteista sekä nähtävyyksistä, joita 23 pirkanmaalaisen kunnan alueella on. Me olemme vapaita välittämään toinen toisistamme. Pienillä sanoilla on suuri vaikutus. Ehkä vihapuheen aika on nyt ohi, edes hetkiseksi – ja tilalle on tullut jotain muuta, empatiaa toinen toisiamme kohtaan. Vain meiltä! ja kesä taas keikkuen tulevi! Akaan Seudun kesälehti Heili ilmestyy 3.6.2020. Nyt meidän kannattaa kertoa, että välitämme; puhumalla läheistemme kanssa, kuuntelemalla lastemme asiaa, antamalla myötätuntoa ystävämme huoliin, antamalla yksinäiselle yhteisön, auttamalla muistisairasta löytämään kadoksissa olevat sanat. Sanoilla voimme rakastaa, tukea, auttaa yli vaikeiden aikojen. Lehti jaetaan suurjakona Akaaseen ja Urjalaan. Mainostaja, varaa ilmoitustilasi nyt! Puh. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.5.2020 27 Huippusuositut, kiinteähintaiset Ei kaivutöitä, sähköt pistokeliitännällä, jäätymätön, sisältää Grundfos porakaivopumpun ja vesipostin. toukokuuta.. Sanoilla voimme ilmaista myötätuntoa, välittämistä, lämpöä. Houkuta ja koukuta asiakkaasi Pirmedioiden tehokkaalla PIRKANMAA-mainospaketilla. Muista hyödyntää kotitalousvähennys. Ihmiset tekevät parhaillaan lomasuunnitelmiaan. Ota yhteyttä Maakunnan Mattiin: 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi Tänä keväänä me olemme menettäneet fyysisen vapautemme. 044 347 7404 / Asta tai ilmoitukset@akaanseutu.fi Torjutaan pahoinvointia, levitetään hyvää oloa Nyt on korkea aika terhakoitua ja tarttua mieltä ylentäviin ja elämää rikastuttaviin myönteisiin asioihin. Käännetään katseemme kotimaakuntaamme Pirkanmaahan. Ota nyt omasi pirkanmaalaisista kesälomalaisista. MÖKKIPORAKAIVOT TILAA ILMAINEN SUUNNITTELUKÄY NTI! Kaivo suurimpiin vesitarpeisiin Navetat, sikalat, kanalat ja puutarhat ovat kohteita, joissa vesitarve on suuri ja veden loppuminen aiheuttaisi hankaluuksia. Näyt viidessä juurevassa paikallislehdessä ja niiden verkkosivuilla sekä kuulut Sun Radiossa. Kulutushuippujen aikana kaivon varastovettä saadaan hyötykäyttöön oikein mitoitetulla ja asennetulla Grundfos porakaivopumpulla. Mutta emme ole menettäneet tärkeää etuoikeutta, sananvapauttamme. Sanoilla olemme läsnä. Tehdään aktiivisesti tuttavuutta lähialueiden kanssa. Kansainvälistä sananvapauden päivää juhlitaan 3. XL Porakaivon vesituotto on suurempi ja se porataan suuremmalla terällä, jolloin kaivon varastovesitilavuutta saadaan kasvatettua
Tiedustelut (03) 672 5615 ja 044 572 5615. Tule hakemaan omasi. 040-252 6458 Korona alennus 15% koko kesäkauden (työn osuudesta). 9-17, la-su 9-14. mennessä. info@ainoklinikat.fi ainoklinikat.fi suomaa.com Palkinpaan p u u t a r h a p i s t e Runsaat valikoimat ruukkukukkia äitienpäivään löydät nyt myös ulkomyymälästämme. Palvelemme: 4.-10.5.2020 ma-su 9.00-17.00 Muista rakkaimpiasi ihanilla kukilla! Lahjakortit!!!!! Valtatie 18, 37800 Akaa 03 542 2336 Kati, Mirva ja Outi IITTALAN PUUTARHA Puutarhankulma 3, 14500 Iittala. 28 Keskiviikko 6.5.2020 – Akaan Seutu Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. 0500 607 553 suomaa • Aino Klinikka/ Metsäkansan Ainola • Suomaahoitoturvesauna • Galleria Aino • Leif Segerstams kiosk. Tiesitkö! KUVAMESTARI AKAA Kirkkotori 1, Akaa 03-542 4997 9-17 9-13 Palvelumme kattaa: -Passikuvat -Digikuvat -Kuvastakuvat -Kuvaukset -Kehystykset -Kehykset -Taiteilija tarvikkeet -Paristot -Kuvalahjatuotteet, mukit ym -Canvastaulut, suurkuvat www.timonkuva.fi info@timonkuva.fi Kysy tarjous! Kalliomurskeet Sorat Maanrakennustyöt Ulkovuori sekä tiilivartti ja peltikattojen maalaukset. 13.6. Kukkatoimitukset tehdään aina pyynnöstänne ilman kontaktia, näin pidämme läheisemme turvassa. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA, (03) 542 2460 LIIKE AVOINNA: ma-pe 8-16.30 • HUOLLOT • KOLARIKORJAUKSET • MAALAUKSET • ILMASTOINTIHUOLLOT SPRAYMAALIT auton värinumeron mukaan 400ml/kpl 25 e Ilmastointihuolto R134 Uudempi kylmäaine R-1234yf Järjestelmän ollessa tyhjä painetesti typellä 30 e +tarvikkeet +tarvikkeet 50 e 70 e Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Erikoisosaaminen Citroen ja Peugeot sekä pakettiautojen huollot ja korjaukset Huollot ja korjaukset 30 vuoden kokemuksella! Käytössämm e Bosch -diagnostiikk a Puh. ark. Opasteet Kalvolan kirkolta. (03) 542 4059 Avoinna: ma suljettu ti–pe 9.30–17 la 9.30–13 Onnittelut kaikille äideille! Lahjavinkkinä lahjakortti. Turvallista asiointia omassa kukkakaupassasi. www.iittalanpuutarha.fi KIITOKSET ÄIDEILLE! Kerro se kukkasin Äitienpäiväkukat, ruusut, hortensiat, neilikat ja krysanteemit. Kukat myydään ulkoilmamyymälästä Ensimmäinen aukiolotunti on varattu koronariskiryhmäläisille. Tilaukset äitienpäiväksi viimeistään to 7.5. ULKOMAALAUKSET Puh. TELTTASAUNAPARTY koronakauden päätös, jos kaikki noudattavat annettuja ohjeita. Av. Kukkia puutarha tulvillaan. Kurkelantie 1, Akaa Puh. 040 126 1355 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa p. Kauniit kukat ilahduttavat silloinkin kun et itse pääse vierailemaan