syyskuuta. » SIVUT 14–15 AKAAN Seudun Osuuspankki vietti 90-vuotisjuhlaansa maanantaina 4. OP Ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen (vas.) luovutti juhlassa ryhmän kultaisen ansiomerkin pitkään hallintoneuvoston jäsenenä ja puheenjohtajana toimineelle Olli Lehtimäelle. Liikennevirastossa hanke nähdään tärkeänä. Lähteenmäki tavoittelee vielä Suomen mestaruutta. » SIVU 4 KUHAVUOREN tilalla on noin kolmekymmentä mehiläispesää. – Ei ole itsestään selvyys, että sellaiset henkilöt, jotka osaamiseltaan ja sidonnaisuuksiltaan sopivat Osuuspankin hallinnon työskentelyyn, ovat omasta ajasta tinkien valmiita näihin tehtäviin antautumaan, sanoi pääjohtaja Karhinen. » SIVU 17 Karhinen Olli Lehtimäelle OP Ryhmän kultainen ansiomerkki Juha Kosonen. Numero 36 Keskiviikko 6.9.2017 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa PUUTERMINAALIN suunnittelussa varaudutaan heti kahteen kuormausraiteeseen ja varastoalueen laajentamiseen. Kesän tuoteuutuus on pestävä mehiläisvahakääre, joka toimii muovikelmun ekologisena korvikkeena. » SIVUT 6–7 RATA-AUTOILIJA Toni Lähteenmäki ajoi kolmanneksi Pohjois-Euroopan mestaruussarjassa. Samana päivänä 90 vuotta sitten pidettiin pankin ensimmäinen osakaskokous
Ylpönpihan päiväkoti sai lahjoituksena heijastinliivit Varhaiskasvatuksen aluevastaava Pirjo Nenonen (vas.) otti heijastinliivit vastaan LähiTapiolan Salla Viitaselta ja Niko Hänniseltä. 2 Keskiviikko 6.9.2017 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Juha Kosonen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. Jaakko Kojo Hei,sinäjokatarvitsetmattojani,tuoedessekirkkaanpunainen takaisin! Aila Mero Hautausmaiden hoito kertoo arvostuksesta Joskus kuulee sanottavan, ettei haudalle kukkia tarvita.Hautausmaiden vaaliminen on kuitenkin kunniatekovainajilleja heidän suvulleen sekä ystävilleen.Hautausmaat kertovatjälkipolvilleomaa historiaansa. Ränsistyneitähautausmaitaonnähty,jase kertooihmistenvälinpitämättömyydestä. Akaan valtuusto päätti viime viikon kokouksessaankäynnistäävalmistelutsiirtokoulujen vuokraamiseksiViialaanjaKylmäkoskenkirkonkylälle.Päätösonvahvasignaalikaupunkilaisille. Vanhempienviestionkuultu,näineisaajatkua. Valtuustokeskustelimyösvakavana,milloinkasassaonriittävästipuolueetontatietoa,ettäpäästään päättämäänvarsinaistenkoulujenkohtalosta. Siirtokoulutkinovatväliaikaisratkaisuja,toisaalta siirtokoulutovattulleetmyösjäädäkseen.Valtuustoaloitteellahalutaanmyösselvittääkokonaan uuden,pysyvänkoulunrakentamismahdollisuudet Kylmäkoskenkirkonkylälle. Päiväkodin lapset Liinu Kommio jaElviira Anttila tietäväthyvinheijastinliivientärkeydenturvallisuudelle.–Niitäpitääkäyttää,että emmejouduhukkaan.Silloinäitijaisähuolestuisivat. Aina pitää olla aikuisen lähettyvilläjaliivipäällä,Liinu selittää.– Nämä uudet liivit ovat hienonväriset,Elviiratäydentää. Ilma poistuurakenteidenkautta kuivattaen niitä. – Olemme saaneet liivejälahjoituksinaennenkin, mutta osa niistä on ollut liianisojapienillelapsille. Meilläonpihassametsikköä,jotensyksynhämärissä onhelpompiseuratalasten menoa, kun heillä on liivit päällä,Minkkiläselvittää. Ulkomaillakäynhautausmailla.Portugalissa haudankaivajahalusielekielellä valistaa, että toiset vainajathaudataanmaahanjatoisetsuvunpikku kammioihin.Sielläarkut olivathyllyssäjahautaseppeleet vuosienkin kuluttua paikoillaan.Hajustaeiollut tietoakaan. Sisäilma onpuhdasjaterve.Eiole enääsairastumisiaeikä tarvettasuorittaakalliita mittauksia. –Olisimmetokitarvittaessaostaneetheijastinliivititsekin,josemmeolisi saaneetniitälahjoituksena, muttatällainenyhteistyö onhienoa,MariaMinkkilä iloitsee.Paikallispalvelupäällikkö Niko Hänninen LähiTapiolanToijalan-konttoristaja asiakasvarainhoitajaSalla Viitanen yrityksenyksityispankistasanovat,että vakuutusyhtiöidentehtävänäonmyösvahinkojen ennaltaehkäisy.Heijastinliivienlahjoittaminenonyksi tapa tähän. Terttu Laitinen Suomi nousee O PRyhmänpääjohtajaReijoKarhinenvierailiAkaassamaanantaina.Kaupunkiinja pörssiyhtiöElecsteriinpäivällätutustuneen pääjohtajanviestioliillallaosuuspankkiväelle selvä.Suomentalousonkääntynytvoimakkaaseen kasvuun. Päiväkodista tehdään retkiäesimerkiksipuistoon, kirjastoonjaurheilukentälle. Kohenevatalousantaauuttaajateltavaa,mutta tuomyöshaasteitaAkaanstrategianjaelinvoimaohjelmantekijöille.PääjohtajaReijoKarhinen haastoiAkaanpäättäjiäkatsomaanrohkeasti 5–10 vuoden päähän, minkälainen kaupunki sieltä näkyy.Haihatteluuneioleaihetta,muttarealistiset askeleet voidaan ottaa. –Taloudenpiristyminenheijastuuvähitellen yhälaajemmalleyhteiskunnassaluodenpositiivistakierrettä–jostilaisuuteenvaintartutaan. Työllisyysonnythyvässäkasvussa.Kuluttajien jayritystenluottamusonkorkealla.Talouden elpyminenpitkänmasennuskaudenjälkeenon tavanomaistakintärkeämpää.Tämäkäänneon kuitenkinhyödynnettäväviisaasti.Malttiasekä rakentavaatalouspolitiikkaatarvitaanjatkossakin. NäinReijoKarhinen,jokamuistuttaamyös,että kohenevataloustarjoaahyvänmahdollisuuden kauankaivatuillerakenteellisilleuudistuksille. Lapset tottuivat nopeasti myösliivienpitämiseenpäiväkodin pihalla. Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Pankin omat ekonomistit ennustavat taloudenkasvavantänäjaensivuonna2,5prosenttia.Tätäsuurempiakinlukujaesitetään. –Aluntotuttelunjälkeen lapset alkoivat huomautella toisilleen, että sinulla ei ole nytliiviäpäällä,Minkkilä hymähtää. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Päiväkotiottiyhteyttä LähiTapiolaanjakysyimahdollisuuttalahjoitukseen. Lapsia Ylpönpihassa on nelisenkymmentä,jasamanverransaatiinheijastinliivejä. Osalla lapsista on omat heijastinliivit,muttanytkaikilla onyhteneväinenvarustelu. Uusialiivejäriittääkaikille päiväkodin lapsille. Lapset Lilja Valkama, Viljami Korkiamäki ja Eemeli Erkkilä tykästyivät uusiin liiveihinsä. Toisaaltakohenevatyöllisyysvieasiakkaitapois muunmuassasosiaaliluukuilta.Paranevaostovoimasaapyörätpyörimäänmyöspalveluyrityksissä. Akaaseenonkohtarakenteillakaksivanhusten palvelutaloa.Tämäkinosaltaankertoo,ettäkaupunkikiinnostaahoiva-alantoimijoita.Jahoiva-ala onkaikenlisäksijonyttyöllistävätulevaisuuden ala.MinnaKangasjaHarriSalminenvalmistelevat parastaaikaaisonjaosaavanryhmänkanssakansanmusikaaliaAkaa100.SeonkertomusitsenäisestäSuomesta.SeonkertomusAkaasta.Luvassa onpaikallistakulttuuriaparhaimmillaan.. Mitämeteemmetällekaupungille,onmeidän akaalaistenkäsissä.Mahdollisetimago-ongelmat onkorjattavissauskottavallatoiminnalla.Vähättelynjanolaamisensijaantarvitaanluottamustaja toivoa. Alipaineilmastointi imeeilmaarakenteiden kautta,javieläpäkouluissa viisinkertaisellateholla tavalliseenkerrostaloon verrattuna.Ulkoilmassaon kosteutta,homeitiöitäja mikrobeja.Kosteustiivistyy seinäneristeisiinjamuodostaaalustanhomeenja mikrobienkasvulle.Nämä imeytyvätalipaineenmukana sisäilmaan aiheuttaen herkemmillesairastumista. Itserakennuksessaeiole vikaa.Kattojaseinätovat ehjät.Ongelman poistamiseksi pitää kääntää ilmastointi ylipaineiseksi.Silloinilma otetaan katolta, suodatetaanjalämmitetäänjapuhalletaan huoneisiin. Vivikka Monto Ylpönpihan päiväkodin lapset saivat LähiTapiolalta lahjoituksenanelisenkymmentä heijastinliiviä.LastentarhanopettajaMaria Minkkilä kertoo,ettäpäiväkodissasiirryttiinviimetalvenakäytäntöön,jossalapsillaonliivit päälläretkienlisäksimyös pihamaalla ulkoillessa. –Käynnissäolevateknologinenmurrospainaa osaaaloista.Osallesemerkitseevahvaakasvua. Tietoteknisetpalveluttuottavatjosuuremman osan kansantuotteesta kuin metsäteollisuus. Vivikka Monto Mattoa kaivataan Sisäilmaongelmien syy on ilmastoinnissa Kukaaneioleottanutsisäilmaongelmaariittävänvakavasti. Uusienisojenkinyrityksiensijoittuminenkaan Akaaseeneiolemikäänmahdottomuus.TästähyvänäesimerkkinäkäypörssiyhtiöElecster,jonka pääkonttorijatuotantolaitosovatedelleen–japysyvästi–AkaanSontulassa.Yhtiökehuusijaintiaan jamainostaaAkaatavielämuillekin. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Akaatekeepäätöksiätodellahyväänaikaan. Taloudenkäänneparempaanheijastuuvarmasti myöskaupungintalouteen,vaikkasetällähetkellä onkinveitsenterällä.Erikoissairaanhoidostaon napsahtamassamiljoonanlisälasku,mikäpienentäähartaastitoivottuaylijäämää.Entämitä maksavatsiirtokoulut. Ainakin tämän verranvoitaisiinsäästää vuosittainjakohdentaavarat parempaankäyttöön. Tehdään mittauksia kalliiseen hintaan, mutta itseongelmansyyjääpimentoon.Syyonilmastoinnissa. Suomessapuretaan,rakennetaanuusiajakorjataan kouluja1,6miljardineuron arvostavuosittain.Sairastumisetjatyökyvyttömyys maksavatyhteiskunnalle noin500miljoonaaeuroa vuodessa. AkaaonvoittajienpuolellavoimakolmiossaHelsinki–Tampere–Turku.Kukaanmuueiuskomeihin, josemmeitseuskoitseemmeensimmäiseksi
NYT LIIKENTEESSÄ! Lankakauppa auki perjantaisin klo 10-17. Lämpimästi tervetuloa! Pieni klinikka, isoja tekoja. Jatkamme palvelua. Keskuskatu 48, Viiala Ovi metallialan työhön Koneja metalliala kaipaa työntekijöitä. Kahvija makkaratarjoilu! Tapahtumassa mukana www.vaao.fi Valkeakosken ammattija aikuisopistolla Vanhankyläntie 2, 37630 Valkeakoski Penttilässä, koneja metallialalla torstaina 14.9. 0207012119. Valmennuksen kesto on 9 tuntia. LUOMIHUOLIPÄIVÄ AKAASSA 7.9. VARAA AIKA 010 312 102 ONKO SINULLA IHOMUUTOKSIA, JOTKA MIETITYTTÄVÄT. Valmennus Toijalassa: Aika: ma 18.9., to 21.9. Saat asiantuntijan arvion huolestuttavien luomien tai muiden ihomuutoksien poiston tarpeellisuudesta sekä yksilöllisen suosituksen luomiseurannasta. rednet.punainenristi.fi/tayttaelamaa Kahvitarjoilu. mennessä: johanna.sorvari@punainenristi.fi tai p. Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Avoinna arkisin 8-16 www.taksiliikennemikkola.. Eläkkeelle siirtyminen on iso elämänmuutos. klo 23.00 Akustisen musiikin ilta PASI VAINIONPERÄ DUO DUO TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ Oletko siirtymässä tai siirtynyt eläkkeelle. kello 13-14.30 Luomihuolivastaanotto kampanjahintaan 71,50?€ Normaalihinta 105 €, vastaanottokäynnistä saa vielä Kela-korvauksen. Ravintola Kruuna & Klaava Kurisjärventie 11, 37800 Akaa Tykkää meistä Facebookissa www.kruunajaklaava.fi Liput 9 €, ovet avataan klo 22, showtime n. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.9.2017 3 LAUANTAINA 30.9. PIHLAJALINNA AKAA, Kirkkotori 10, 010 312 102 • pihlajalinna.fi Kiitos Teille kaikille, jotka teitte juhlastamme juhlan. KYLMÄKOSKI 1+4 Farmari 0400 567 855 KYLMÄKOSKI 1+6+Pyörätuoli 0400 335 944 TOIJALA 1+4 Farmari 0400 782 322 TOIJALA 1+4 Farmari 0400 639 027 TOIJALA TILATAKSI 1+8+Pyörätuoli 0400 233 243 UUSI AUTOMME ON TILAVA 1+8+PYÖRÄTUOLIPAIKKAINEN TILATAKSI. Eija ja Tapio Alhainen. ja ti 26.9.2017 klo 17–20 Paikka: SPR Toijalan osasto, toimitila SYKE, Valtatie 9 Sitovat ilmoittautumiset koko valmennukseen 13.9. Tule mukaan hyvään porukkaan kuulemaan ja keskustelemaan, miten arkesi muuttuu, ja saamaan ahaaelämyksiä eläkeläisyydestä ja tulevaisuudestasi. Valtaosa pahanlaatuisista ihomuutoksista voidaan hoitaa, mikäli muutokset todetaan varhaisessa vaiheessa. 70 vuotta huonekalukauppaa Viialassa. Sinä metallialasta kiinnostunut, työtön työnhakija tai alanvaihtaja tule kuuntelemaan työja koulutusmahdollisuuksistasi. Pihlajalinnan lääkäriasemien luomihuoli-päivillä kokeneet ihotautien erikoislääkärit tarkistavat koko ihosi käyttäen dermatoskooppia. Melanooma ja muut ihosyövät ovat yleistyneet Suomessa. Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Avoinna arkisin 8-16 Pieni klinikka, isoja tekoja
kaupunginjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori. Paljon riippuu ratasuunnitelman yhteydessä tarkentuvista kustannusarvioista, Aitolehti sanoo. Kuormausraide on joka tapauksessa sähköistämätön, koska kuormausta ei voida tehdä ajolankojen alla. – Tällaisia syyseurausjohtopäätöksiä en tekisi lainkaan. Projektipäällikkö Laura Aitolehden mukaan ratasuunnitelmassa selvitetään myös kuormaustoiminnan vaikutuksia asutukselle. – Meillä on ollut erikoissairaanhoidossa muutamia tosi kallishoitoisia potilaita ja tämän vuoden tilaukset tehtiin viime vuoden ostojen perusteella, sanoi valtuustolle vs. kiinni Ylöjärveltä. Tukkirekat tuovat, junat vievät Akaan raakapuuterminaali on osa uutta valtakunnallista raakapuun terminaalija kuormauspaikkaverkostoa, jota kehitetään metsäteollisuuden, metsähallituksen, kuljetusyritysten, kuntien ja Liikenneviraston yhteistyönä.– Tukkirekat tuovat puun terminaaliin, jossa se kuormataan juniin ja kuljetetaan eteenpäin. Tämän vuoden tavoitteena oli vuoden alussa 852 000 ylijäämä, mutta kesäkuussa tehdyn talousarvion 1. Rata siirtyy kovalle maalle Aitolehden mukaan pistoraide suunnitellaan muutama sata metriä pohjoisemmaksi kuin asemakaavaan on merkitty. – Suuret kiitokset näistä vihjeistä, Kristian Lindbäck kiittää.Toijalassa tapahtunutta rahan sieppaamista tutkitaan näpistyksenä ja Ylöjärven tapauksen osalta varkautena. Jos hanke toteutuu, Liikennevirasto lunastaa alueet. Valtuuston saaman talouskatsauksen mukaan sairaanhoitopiiriltä ostettavat erikoissairaanhoidon palvelut ovat ylittymässä ainakin miljoonalla eurolla. Tarja Antola Liikennevirasto on käynnistänyt Akaa Pointin yritysalueelle suunniteltavan raakapuuterminaalin ratasuunnitelman laatimisen. Kun rahaa on siepattu avoimesta rahapussista, on kyse näpistyksestä. Aitolehti arvioi ratasuunnitelman tulevan nähtäville vielä tämän vuoden puolella, jolloin suunnitelma voisi olla hyväksyttävissä helmikuussa 2018. Sähköistys päättämättä Projektipäällikkö Laura Aitolehden mukaan ratasuunnittelun yhteydessä päätetään, onko pistoraide järkevää sähköistää. Meillä on esimerkiksi lähetteet vähentyneet selvästi viime vuodesta. Tarja Antola Toijalan keskustassa akaalaisnaiselta rahaa siepannut seurue saatiin tiistaina 29.8. – 550 metrin pituisella kuormausraiteella on mahdollista kuormata 24 raakapuuvaunun mittainen juna kerrallaan, kertoo projektipäällikkö Laura Aitolehti Liikennevirastosta. Suunnitelmissa huomioidaan myös varaus toiselle kuormausraiteelle sekä mahdollisuus pidentää kuormausraiteita 650 metriin.– Alkuvaiheessa on kuitenkin tarkoitus toteuttaa yksi 550 metrin pituinen kuormausraide, mikäli rahoitus hankkeelle varmistuu, Aitolehti toteaa. Valkeakosken rataa ei ole sähköistetty. Todennäköisesti rata siirtyy pohjoisemmaksi kantavammalle maapohjalle.Terminaalija ratasuunnitelmat sijoittuivat kaupungin omistamalle maalle. UUTISET Akaan erikoissairaanhoidon ostot ylittymässä ainakin miljoonalla eurolla Toijalassa rahaa siepannut seurue jäi kiinni yleisövihjeiden perusteella Juha Kosonen Akaan kaupungin talous on tervehtynyt vuonna 2015 hyväksytyn talouden tasapainottamisohjelman mukaisesti. Seurueeseen kuului kaksi naista sekä auto kuljettanut mies. Joka tapauksessa Valkeakoskelle asti rataa ei sähköistetä tämän projektin puitteissa. Kuljetusten suunnat vaihtelevat sen mukaan, mistä puuta on saatavilla ja missä on kysyntää, projektipäällikkö Laura Aitolehti kertoo. – Seurue tavattiin Ylöjärveltä samoista puuhista, kertoo rikosylikonstaapeli Kristian Lindbäck Valkeakosken poliisiasemalta. Projektipäällikön mukaan ratasuunnitelmasta järjestetään todennäköisesti vielä tämän vuoden aikana yleisötilaisuus Akaassa. Poliisi ei kerro tarkemmin henkilöiden kansalaisuutta. Varaus isommalle puuvarastolle Akaa Pointiin on tulossa raakapuulle 11 500 neliömetrin laajuinen varastoalue. Poliisin mukaan runsaat yleisövihjeet auttoivat tapauksen selvittämiseen. Yleisötilaisuus suunnitelmista Uuden puuterminaalin on tarkoitus korvata Toijalan keskustassa junaradan vieressä oleva kuormausalue. Rahoitus terminaalin raiteiston ja varastoalueen rakentamiseen tulee valtiolta. – Hankkeen toteutuminen ei ole täysin varmaa, ennen kuin rahoitus on lyöty lukkoon, mutta kyllähän tämä prioriteeteissa on aika korkealla. Valkeakosken radasta erkaneva pistoraide muodostuu 200–300 metrin pituisesta lähestymisraiteesta sekä 550 metrin pituisesta kuormausraiteesta. kello 17 jälkeen Valtatiellä Toijalan keskustassa. Lindbäck sanoo tekijöiden olevan ulkomaalaisia kerjääjiä. Puuterminaalin suunnitelmissa varaudutaan heti laajentamiseen Liikennevirasto suunnittelee pistoraidetta muutama sata metriä pohjoisemmaksi kuin on asemakaavaan (kuva) merkitty. Kristian Lindbäckin mukaan tekotapa vaikuttaa rikosnimikkeeseen.– Varkausrikokseen vaikuttaa se, miten se on tehty. Kysymyksessä on pienen kunnan satunnaisvaihtelut, jotka viime ja tänä vuonna näyttävät tuottavan meille suuren lisälaskun, sanoi Anttila. Ryöstössä täytyy olla mukana väkivaltaa. Kallista tässä ovat olleet ulkopuoliset ostot. Jo talousarviota tehtäessä varauduttiin pienempiin ostoihin, mutta on palvelujen hintakin kasvanut. Nyt ylijäämätavoite uhkaa jäädä kokonaan ja Akaan ennestään 8,1 miljoonan euron alijäämän pelätään kasvavan. Tutkitaan näpistyksenä Kristian Lindbäckin mukaan seurue kerjäsi rahaa akaalaiselta 85-vuotiaalta naiselta maanantaina 28.8. – Akaan kaupungin teettämissä pohjatutkimuksissa on käynyt ilmi, että kohta johon rata on asemakaavassa merkitty, on aika pehmeää maata. Nainen oli antanut seurueelle vähän kolikoita, jolloin häneltä oli siepattu rahapussista 90 euroa. Akaan kaupunki. Ensivaiheen hankkeiden, kuormausraiteen sekä 11 500 neliömetrin varastoalueen, kustannusarvio on 4–5 miljoonaa euroa. Akaa Pointin kuormausalueelle ajo tapahtuu Hirsikankaan jäteaseman liittymästä Toijalan ja Viialan väliseltä Hämeentieltä. Rakentamisen toteuttaa Liikennevirasto. Tämä ei täytä ryöstön tunnusmerkkejä. On ollut esimerkiksi synnynnäistä sydänvikaa ja valitettavasti tämän vuoden ostot eivät ole olleet samoja kuin viime vuonna. Myös siihen liittyy varaus alueen laajentamisesta 18 400 neliömetriin. Valtuutettu Inka Lopin (sd) epäilyn, että ostojen kasvu johtuisi koulujen sisäilmaongelmista perusturvajohtaja Elina Anttila tyrmäsi. – On kaksi vaihtoehtoa: joko pistoraide sähköistetään Toijalan liikennepaikalta terminaaliin tai sitten ei sähköistetä ollenkaan. muutoksen jälkeen ylijäämätavoite oli 89 000 euroa. Ylijäämätavoitetta pienensi Viialan yhtenäiskoululle hankitut parakit. Laura Aitolehden mukaan syksyn aikana Akaan Pointissa tehdään vielä lisää maastotutkimuksia pohjaolosuhteista, joiden perusteella puuterminaalin paikka ja kustannukset tarkentuvat
Hän on suorittanut myös maaseudun kehittäjän erikoisammattitutkinnon. Hänen läksiäisiään vietettiin 14. Hinta 15 e . LU U N T I H E Y S M I T TAU S T O R S TA I N A 1 4 . Heikki Konsalan mukaan hakemuksista hylätään noin neljäsosa. Konsalan mukaan yritystuissa kilpailua ei saa vääristää. Kesäteatteri sai katsomon Heikki Konsalan mukaan rahoitusta haetaan hyvin monentyyppisiin hankkeisiin. elokuuta. ?????????. Ennen nimitystään toiminnanjohtajaksi Vesisenaho työskenteli Pirkan Helmessä paikalliskehittäjänä, ja hän on ollut Pirkan Helmen palkkalistoilla vuodesta 2007. Akaaseen on tullut Leader-rahaa yli 700 000 euroa Heikki Konsala on siirtynyt Pirkan Helmestä Kuntaliittoon töihin. Esimerkeiksi Konsala nostaa yhteisöllisten kokoontumistilojen lisäksi kyläsuunnitelmat tai vaikkapa vaellusreitin tekemisen. Leader-tukien haussa on käytössä jatkuva hakuaika. WWW.JALKAPOHJA.FI MAARET NIEMINEN Lähihoitaja Jalkojenhoidon osaamisala Sairaanhoito ja huolenpito talveksi! n Panasonicin ilmalämpöpumput – testivoittajan laatua n Päälämmönlähteeksi Panasonicin ilmaTESTIVOITTAJA 12/13 Panasonic HE12PKE HHHH Kylmäja kuumahuolto Matikka Oy Myllyvainiontie 33, Lempäälä Puh. Pirkan Helmen toiminnanjohtajana on elokuun 15. Yhdistys myös auttaa hakuprosessin kanssa.– Monelle tällaisen tuen hakeminen on ainutkertainen asia, ja koska tässä on EU-rahaa, on hakuprosessi aika raskas. 045 1611 993, Sontulantie 3, 37800 Akaa jalkahoitola@jalkapohja.. Konsala työskentelee nykyisin Kuntaliitossa maaseutupolitiikan neuvottelukunnan teemaverkostossa. Akaasta toimintakaudella 2014–2020 Pirkan Helmen kautta myönteisen rahoituspäätöksen ovat tähän mennessä saaneet Viialan VPK, Viialan Hopea-ankkuri, Toijalan seudun kalamiehet, Toijalan Näyttämö, Kylmäkosken Veikot, Akaan Jalkapalloilun Tuki, Akaan kaupunki, Hopping Brewsters, Autopuhdistus Hero ja Murola Group. P. Se on juridinen ja eettinen kysymys. 03 375 2484, 0400 628 870 Tilaa ilmainen esittely kotiisi! • Ilmalämpöpumput • Ilma-vesilämpöpumput • Maalämpöpumput • Poistoilmalämpöpumput • Lämmöntalteenotto LTO • Aurinkolämpö • Aurinkosähkö Omakotitaloista aina isoihin 100kW ratkaisuihin. (03) 542 1622, www.akaanapteekki.fi 11,00 90 kpl (14,98 e, 59,46-90,16 e/kg) 17,90 100 tabl. Ei ole kauheasti järkeä, että hakijat opettelisivat jokaista pikkuasiaa yhtä kertaa varten. Erikoissairaanhoitaja mittaa LUUNTIHEYTTÄ klo 10-16. – Me emme voi auttaa liikkeelle yritystä, joka sysää pois toisen yrityksen, joka on toiminut omilla rahoillaan. Pirkan Helmi hakee Vesisenahon työpariksi hankeneuvojaa. 040 749 7743 Avoinna: ti-pe 9.30-17.30, la 9.30-14 Ma pe 9 20 la 9 16, su 11 15 Valtatie 6, Toijala, p. Joissakin tapauksissa olemme pystyneet auttamaan myös asiasisältöjen kanssa, jos ne ovat olleet meille tuttuja aihepiirejä, Konsala totesi. Varaa aika etukäteen! Tarjolla yrttiteetä ja Akaan Hunajaa! Tervetuloa! AKAAN LUONTAISTUOTE Valtatie 20, 37800 Akaa p. – Päätöstä odottavia akaalaisia hakemuksia on tällä hetkellä muutamia, Konsala kertoi viimeisenä työpäivänään. 03 375 2484, 0400 628 870 Energiaa talveksi! TESTIVOITTAJA 12/13 Panasonic HE12PKE HHHH – 30°C Lämpö ä jopa pakkas esta Kylmäja kuumahuolto Matikka Oy Myllyvainiontie 33, Lempäälä Puh. – Toijalan Näyttämön katsomo on hyvä esimerkki. Tiina Kauppinen Tiina Kauppinen Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai 14 13 10 10 10 11 16 15 16 16 4 3 3 5 5. Noin neljäsosa hakemuksista hylätään Pirkan Helmen kautta tulleiden tukihakemusten rahoituspäätökset tekee Pirkanmaan Ely-keskus Pirkan Helmen hallituksen esitysten perusteella. Osaltaan hylkäyspäätöksiin vaikuttaa rahan vähyys, eli valintaa täytyy tehdä.– Joissain tapauksissa esteeksi nousevat lakipykälät. Eliisa Vesisenaho johtaa Pirkan Helmeä Tiina Kauppinen Akaassa, Pälkäneellä, Urjalassa ja Valkeakoskella toimivan Pirkan Helmi ry:n kautta voivat maaseudun mikroyritykset ja yhteisötoimijat hakea Leader-rahoitusta. 03 375 2484, 0400 628 870 KYLMÄJA KUUMAHUOLTO MATIKKA OY KODINKONEHUOLTO Myllyvainiontie 33, Lempäälä vmatikka@kolumbus.?, www.vmatikka.. päivästä lähtien toiminut Eliisa Vesisenaho paikalliskehittäjä Heikki Konsalan siirryttyä yhdistyksestä muihin tehtäviin. On turha lähettää Ely-keskukselle sellaista hakemusta, jonka kohdalla on päivän selvää, että se ei voi mennä läpi. Leader-hankkeiden kautta eteläisen Pirkanmaan kehittämiseen kanavoituu kuluvalla rahoituskaudella yhteensä noin seitsemän miljoonaa euroa. Hylkäyksiä ei kuitenkaan juuri tule virheellisten tai puutteellisten hakemusten takia.– Toisinaan hakemuksista puuttuu jotakin, mutta on Pirkan Helmen homma huolehtia, että ne saadaan kasaan. Joukossa on ollut paljon esimerkiksi yhteisöllisiä kokoontumistiloja. 03 375 2484, 0400 628 870 24 VUODEN KOKEMUKSELLA Energiaa koko vuodeksi! n Panasonicin ilmalämpöpumput – testivoittajan laatua n Päälämmönlähteeksi Panasonicin ilmavesijärjestelmä n OSO-varaajat kestävät – 10 vuoden takuu 9 kW, 12 kW, 16 kW – 30°C TESTIVOITTAJA 12/13 PANASONIC HE12PKE Energiaa talveksi! n Panasonicin ilmalämpöpumput – testivoittajan laatua n Päälämmönlähteeksi Panasonicin ilmavesijärjestelmä n OSO-varaajat kestävät – 10 vuoden takuu TESTIVOITTAJA 12/13 Panasonic HE12PKE HHHH 9 kW, 12 kW, 16 kW – 30°C Lämpö ä jopa pakkas esta Kylmäja kuumahuolto Matikka Oy Myllyvainiontie 33, Lempäälä Puh. Rahoituksen hakijat ovat myös laidasta laitaan, siellä on yhdistyksiä, kuntia ja monentyyppisiä pienyrityksiä.Jotta esimerkiksi yleishyödyllinen hanke saisi rahoitusta, tulee sen palvella laajaa käyttöä. Koulutukseltaan Vesisenaho on yhteiskuntatieteiden maisteri. Pirkan Helmestä muihin tehtäviin elokuun puolivälissä siirtyneen paikalliskehittäjä Heikki Konsalan mukaan summa on aivan linjassa Akaan väkilukuun nähden. – Olen melkein 19 vuotta ollut Leader-hommissa ja ajattelin, että ennen eläkkeelle jäämistä pitää tehdä jotakin muutakin. (25 e, 596,76 e/kg) Multivita Magnesiumsitraatti, lime-sitruuna purutabletti tai nieltävä SYYSKUUN AVAINASIAKASTARJOUKSET! Melatoniini 1,9 mg, suussa hajoava ???????????. Akaan alueella toteutettaviin hankkeisiin tähän mennessä kohdistunut Leader-tuki on yhteensä 764 700 euroa. Puh. 9 . 6.9.2017 Aurinko nousi tänään kello 6.29 ja laskee kello 20.15
Juha Kosonen. Kuka enää kuvaa kameralla. – Nyt se on muovautumassa Tuomo Småttin näköiseksi. Kilpailussa pärjäävät ne, joilla on kyky uudistua ennakoivasti ja ennakkoluulottomasti. Tuomon edeltäjä Heikki Teräväinen jätti pitkällä urallaan vahvan jäljen pankin olemukseen. Sokerina pohjalla imitaattori Jarkko Tamminen marssitti lavalle Suomen eturivin kuuluisuudet Paula Koivuniemestä Martti Ahtisaareen ja Cheekiin. Kännykällä hoituvat myös pankkiasiat tulevaisuudessa ja perinteiset konttorit tulevat turhiksi. Sanoiksi sen puki OP Ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen , jonka mukaan viimeisten sadan vuoden aikana Suomi ja osuuspankit ovat luoneet nahkansa moneen kertaan. Osuuspankit ovat samanaikaisesti kasvaneet maan suurimmaksi finanssiryhmäksi. Lopputuloksena hän saa sekä paremman asiakaskokemuksen että halvemmat hinnat, sanoi Karhinen. Kun finanssituotteet muuttuvat osiksi laajempia palvelukokonaisuuksia, jää valittavaksemme kaksi vaihtoehtoa: jättäytyminen taustaprosessien tuottajaksi tai kulkeminen entistä lähempänä asiakasta. Tässä muuttuvassa maailmassa asiakkaan ääni kuuluukin aiempaa voimakkaampana – kiitos uuden teknologian. Ja edelleen haluan sanoa, että Heikki oli vahva ja mieluisa sparrari myös minulle. Asiakas onkin tämän murroksen ehdoton voittaja. Kukaan ei ota enää kuvia perinteisellä kameralla, mutta valokuvia otetaan ennätysmäärä. Miksi puhun valokuvaamisesta. Eikä vain paikallistasolla, vaan myös koko ryhmässä ja erityisesti ylimmässä ryhmätason hallintoelimessämme – hallintoneuvostossa ja sen työvaliokunnassa. Ketterät yritykset menestyvät Pääjohtaja Karhinen muistutti, että rajustikin muuttuvassa maailmassa toimialojen rajat menettävät vähitellen merkityksensä. Katso kuvat Akaan Seudun Osuuspankin 90-vuotisjuhla kokosi Toijalan monitoimihalliin toista sataa asiakasomistajaa ja pankin ystävää. – Tämäkin siirtymä lähtee asiakaskäyttäytymisen muutoksesta. Jo nyt OP-mobiili on noussut kaikkein suosituimmaksi asiointikanavaksemme, ja muutos on vasta alussa. Myös Erkki Laineen 35-vuotinen ansiokas ura toimitusjohtajana sai pääjohtajan huomion. Siihen on luonnollinen syy. Se onnistuu yhä harvemmin yksittäisen toimialan saati yksittäisen tuotteen varassa. Murroksesta huolimatta OP Ryhmä kuuntelee asiakkaitaan herkällä korvalla. Sen vahvin viesti on muuntautuminen puhtaasta finanssitoimijasta asteittain kohti kokonaisvaltaisia palvelukokonaisuuksia. Muutos on pysyvää, ja nimenomaan nyt tuo muutos etenee poikkeuksellisen kiihtyvällä vauhdilla. Pankki mahtuu kännykkään Esimerkiksi muutoksesta ihan tavallisen ihmisen arjessa pääjohtaja Karhinen nosti valokuvan ottamisen. – Tuotteet ja palvelut muotoutuvat uudelleen asiakkaiden tarpeiden ympärille asiakkaan ehdoilla. Kameraa käyttävät alan vannoutuneimmat harrastajat ja ehkä toimittajat. Pankki on voimissaan, sen näki kaikesta.Juhlavassa illassa leijaili kuitenkin muutos. – Päätös merkitsee luontevaa jatkoa OP Ryhmän tarinalle – me seuraamme asiakkaitamme, emme kilpailijaa. Siinä missä valokuvaaminen on siirtynyt älypuhelimiin, on kovaa vauhtia käymässä samoin myös pankkiasioinnille. Keskusteluissamme oli aina ryhmämme arvot vahvasti läsnä. UUTISET Akaan Seudun Osuuspankki kertoi 90-vuotisjuhlassaan historiansa ja esitteli maistiaisia Akaa 100 -kansanmusikaalista ”Muutos tulee tuskin koskaan enää olemaan niin hidasta kuin nyt” Juha Kosonen Akaan Seudun Osuuspankin 90-vuotisjuhla Toijalan monitoimihallissa oli lämminhenkinen tuttavien tapaaminen, puheensorina täytekakkukahvilla sen kertoi. Asiakasomisteisena yrityksenä emme voisi toimia toisin, sanoi Karhinen. Maistiaiset lokakuussa ensi-iltansa saavasta Akaa 100 –kansanmusikaalista täydensivät juhlavasti kokonaisuutta. 6 Keskiviikko 6.9.2017 – Akaan Seutu OP Ryhmän pääjohtajan Reijo Karhisen mielestä kännykkä on hyvä esimerkki maailman muuttumisesta. Vaikka kamerat ovat siirtyneet syrjään, niin valokuvaamisen määrä maailmassa on moninkertaistunut samaan aikaan. Pankin historia on olennainen osa Akaan historiaa. – Asiakkaat vaativat yhä parempaa asiakaskokemusta ja kokonaisvaltaisempia palveluita, jotka ovat saatavilla ajasta ja paikasta riippumatta. Pankki on johtajansa näköinen Akaan Seudun Osuuspankin ja sen edeltäjien toimitusjohtajat ovat olleet aina merkittäviä vaikuttajia Akaassa. Pääjohtaja Reijo Karhinen luovutti OP Ryhmän hopeisen ansiomerkin Hannu Kantalalle. – Suomi on kehittynyt yhdeksi maailman edistyneimmistä, vauraimmista ja turvallisimmista yhteiskunnista. Se kerrottiin kuvin ja sanoin. Puheensa lopuksi pääjohtaja Reijo Karhinen jakoi OP Ryhmän kultaisen ansiomerkin hallintoneuvoston puheenjohtaja Olli Lehtimäelle ja hopeisen ansiomerkin hallintoneuvoston jäsen Hannu Kantalalle. Tähän muutokseen on OP Ryhmä Reijo Karhisen mukaan valmis aivan uudenlaisella strategialla. Olemme valinneet vaihtoehdoista jälkimmäisen. – Nyt meillä lähes kaikilla on jatkuvasti mukana kamera – eli siis kännykkä. Tällöin menestyvät sellaiset yritykset, jotka tarjoavat asiakkaan arkea helpottavia palvelukokonaisuuksia. Kännykät korvaavat pankkikonttorit hitaammin, mutta suunta on pääjohtaja Karhisen mielestä selvä. Pääjohtaja Reijo Karhinen totesikin Osuuspankin olleen Akaassa johtajansa näköinen. Toisin sanoen: muutos tulee tuskin koskaan enää olemaan niin hidasta kuin nyt, sanoi Karhinen
Kaupungistuminen jatkuu Pääjohtaja Reijo Karhinen lohdutti Akaan johtoa toteamalla, että Suomessa on paljon kaupunkeja ja kuntia, joilla on paljon suurempia ongelmia kuin Akaalla. K.J. Joukkokoukset, poliisien vaihtaminen miliiseihin, maatalouslakkojen aikana varsinkin Satakunnassa tapahtuneet väkivaltaisuudet, elintarviketilanteen kiristyminen edelleen ja linnoitustöiden loppumisesta lisääntyneet työttömien joukot kiristivät voimakkaasti poliittista ilmapiiriä. Maassa oleskelevan venäläisen sotaväen mielivaltaisuudet herättivät pelkoa ja monesta alkoi näyttää siltä, että maa oli luisumassa anarkiaan ja kaaokseen. – Meidän tehtävämme on edistää asiakkaidemme taloudellista menestystä. Äänenpainot olivat sen mukaiset: Pääministeri Oskari Tokoin mukaan päätös katkaisi lopullisesti sen yhdistävän siteen, joka oli pitänyt koolla eri ryhmiä hallituksessa ja eduskunnassa ja ajoi ne toimiaan vastaan . On tehtävä rohkeita ratkaisuja, mutta haavekuville ei pidä rakentaa. Tänä päivänä tämä meijeri prosessoi päivittäin 150 000 litraa. Y hteiskunnallinen tilanne oli kesän 1917 jälkeen aivan toinen kuin keväällä. – Operaattori ei voi enää väittää että kone on pesty, vaikka todellisuudessa näin ei ole tehty. Lähes kaikki Akaassa viime vuosina rakennetut kerrostalot ovat Osuuspankin alulle pistämiä. Pörssiyhtiö Elecster toimii Akaan Sontulassa, jossa tehdään maidonpakkausjärjestelmien suunnittelua, markkinointia ja tuotantolinjojen kokoonpanoa. Hallituksen päätös tuli voimaan, kun kotimainen senaatti julkaisi sen. Miten käy kuntien. Sen me teemme ja olemme voimakkaasti kiinni tässä ajassa. Elecsterin toimintaa Reijo Karhiselle esitteli muun muassa hallituksen puheenjohtaja Jukka Halonen. Pesut ovat erittäin tärkeä osa meidän koneidemme toimintaa. Tuomo Halonen Oy) on tänään 310 henkeä työllistävä pörssiyhtiö, joka Suomessa toimii Akaan lisäksi Reisjärvellä. – Tarkoituksena on parantaa koneiden huoltoa ja kunnossapitoa. Monet seikat jakoivat suomalaisen yhteiskunnan kahtia. Akaaseen tarvitaan myös lisää kerrostaloja, sanoi Jyri Sarkkinen. Sosiaalidemokraattiset senaattorit lähtivät heti hallituksesta. Ståhlberg: Siinä siis tulos suurisuupolitiikasta sen sijaan mitä näillä valtiopäivillä olisi voitu saada. Martti Favorin Raskaita aikoja -sarjaa kirjoittaa historioitsija Martti Favorin.. Vieraille esitellyllä Merun meijerin koneella oli ajettu maitoa viimeisen 30 päivän aikana keskimäärin 18 000 litraa.– Meruun on toimitettu jo viisi konetta, ensimmäinen 1983. Kun koneita on todistettavasti käytetty oikein, tyytyväisiä ovat sekä asiakas että laitteen toimittaja. Kenian Merun meijerissä olevalla koneella oli ajettu tuotantoa maanantaiyönä kolmeen asti, jonka jälkeen kone pestiin. Carl Enckell, Suomen edustaja Pietarissa, piti valtalakia bolševikkien yllytyksen tuloksena ja pelkäsi, että Suomeen pystytettäisiin sosiaalidemokraattinen senaatti, joka puolestaan johtaisi venäläisten vastatoimiin ja välien lopulliseen rikkoutumiseen. Sanomalehdistä 9.8.–20.10.1917 kerätty aineisto kertoo 150 rikoksesta, joiden joukossa oli neljä tappoa, 59 ryöstöä tai varkautta ja 41 pahoinpitelyä ja raiskausyritystä. Työttömyydestä ja ruokapulasta johtuvat mielenosoitukset ja levottomuudet alkoivat jo heinäkuussa lisääntyä. Tämä asia selvitetään, sanoin Leinonen. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.9.2017 7 2 palstaa 3 palstaa UUTISET Elecster valvoo toimittamiensa laitteiden kuntoa Suomesta OP Ryhmän pääjohtajalle esiteltiin dynaaminen pikkukaupunki Juha Kosonen OP Ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen ja Akaan Seudun Osuuspankin johto tapasivat maanantaina Akaan kaupungin luottamusja viranhaltijajohtoa lounaan merkeissä kaupungintalolla. Mekään emme mahda isoille trendeille mitään, kaupungistuminen jatkuu, mietti Karhinen. Valtalain kaatuminen ja eduskunnan hajotus jakoivat maan kahteen vihamieliseen leiriin sotaan saakka. – Keskeiset rahoituslaitokset ovat lopettaneet investointien rahoittamisen paljon suuremmissa kaupungeissa kuin Akaa. Jäähallin hinta-arvio tulee Nokialle rakennetusta hallista.Jo 2009 alkoi Sampolantielle rakennettavan kerrostalon suunnittelu. Leinonen toivoi tämän linjan jatkuvan. Suurista investoinneista liikkeellä ovat hyvinvointikeskus ja puunkuormausterminaalin siirto kaupungin keskustasta Akaa Pointin teollisuusalueelle.– Moottoritien risteyksessä Akaanportissa on toteutettu kuusi hallihanketta kahden vuoden sisällä. – Maailma on nyt monessa asiassa taitekohdassa. Kaikki olivat omasta näkökulmastaan oikeassa. Hän uhkasi julistaa Suomen sotatilaan ja lähettää kasakat palauttamaan maan järjestykseen. Yhtiö vie tuotteitaan yli 80 maahan. Pääjohtaja Reijo Karhiselle seurueineen esiteltiin maanantaina muun muassa uusi datamanager-seurantajärjestelmä, joka kertoo Elecsterin asentamien koneiden toiminnat reaaliaikaisesti. Hän oli poikkeuksellisesti istunnossa ja hänen äänellään Venäjän hallituksen päätös julkaistiin. Kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkisen esitys asemoi Akaan vieraille paikalleen. Osa varmasti on samoja vuodesta toiseen, mutta on uusiakin, mutta on mahdollisuuksiakin. OP Ryhmällä on kaksi miljoonaa omistaja-asiakasta. Venäjän hallitus hajotti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit lokakuun alkuun. Kun eduskunta käsitteli ehdotusta Suomen ja Venäjän uusista suhteista, laki sai muodon, jossa Suomen eduskunta olisi saanut kaiken vallan ja Venäjän hallitukselle olisivat jääneet vain ulkopolitiikka ja sotilasasiat. Voisiko siellä tulevaisuudessa olla Pohjola Sairaala, en tiedä. Lähtökohta on se, että autamme jos se muuten on laillista. Järjestelmä kerää tietoa koneen toiminnasta niin, että mahdollisten häiriöiden ja vikojen syihin päästään nopeasti kiinni. Voimassa oleva kaava mahdollistaa kaksi kerrostaloa. Prosessin hoitaja ei pääse enää piiloon väittämään, että on ajanut konetta suunnitellusti, vaikka näin ei olisi, kertoi automaatio-osaston päällikkö Kari Koski . Tämän niin sanotun valtalain eduskunta hyväksyi 18.7.1917 sosialistien, maalaisliiton ja itsenäisyysmiesten äänin 136–55Valtakunnan osa, jolla ei ollut minkäänlaista armeijaa, oli kaapannut itselleen vallan! Venäjän hallituksen johtaja Kerenski, joka oli juuri torjunut Leninin kaappausyrityksen, oli raivoissaan. Perinteisiä pankkeja ei kohta enää ole. Sosialistinen enemmistöhallitus ei olisi tätä tietenkään tehnyt, mutta hallitukseen kuului myös kenraalikuvernööri, Venäjän korkein edustaja Suomessa. Olin siellä maitopäivässä, jossa olalle tultiin taputtelemaan, että heistä on tullut kunniallisia kansalaisia, koska he pystyvät ostamaan lapsilleen kaikkea mahdollista meijerin tuotolla, sanoi Elecsterin toimitusjohtajan tehtävät helmikuussa jättänyt Jarmo Halonen . Kaupunki työstää parasta aikaa strategiaansa ja elinvoimaohjelmaa. Mitkä ovat tämän 17 000 asukkaan yhteisön haasteet. Kysyvät meiltä, että jäähän sinne OP. Myös rautatieaseman seutu on uudelleen tarkastelussa. Voimme myös ennakoida tulevia huoltoja järjestelmästä saatavan tiedon pohjalta. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Rämö (sd) työskenteli lama-aikana Toijalassa sosiaalityöntekijänä, eikä muista asiakkainaan juuri olleen Osuuspankin asiakkaita.– Tänä päivän olemme joutuneet pohtimaan pakolaisten ja maahanmuuttajien asioita. Tämä hanke on merkittävästä ennakkomarkkinoinnista huolimatta edelleen toteutumatta. Vieraille näytettiin yhteydet koneisiin Keniassa ja Kolumbiassa. Arviolta 2,8 miljoonan hankkeeseen on saatavissa 750 000 euroa AVI:n rahaa. ”Omakotimaton” kaavoittaminen ei yksin riitä. Meijerin ympärillä on aika pieni kyläyhteisö, jolle tämä tuo rahaa. Ryhmä ei aio pääjohtaja Karhisen mukaan tumput suorana seurata sivusta maailman kehitystä. Silloin meijerin alueelta kerättiin maitoa 1000 litraa päivässä. Ja tällä kaikella tiedolla pyrimme parempaan tuotantoon, sanoo Koski. Jäähalli Akaaseen. Nyt on tarkoitus asemakaavalla laajentaa aluetta Satamatien toiselle puolelle. Vaikea asia, mutta jotenkin tämäkin asia on hoidettava, sanoi pääjohtaja Reijo Karhinen. Osuuspankit ovat menestyneet yhteiskunnan murrosaikoina. Akaan päättäjiä Reijo Karhinen patisti pohtimaan, missä kaupunki on 5–10 vuoden päästä. Kaksi tapahtumaa katkaisi yhteiskunnan lopullisesti kahtia. Valtuuston puheenjohtaja Jaakko Leinonen (kok) kiitti Akaan Seudun Osuuspankin panosta kaupunkikehityksessä. Kesän jälkeen Ammattiyhdistysjohtaja Oskari Tokoin astuminen hallituksen johtoon rauhoitti maata muutaman kuukauden ajan. Kaksi kolmasosaa oli tehty kaupungeissa ja yksi kolmasosa maaseudulla, Hämeen maaseudulla vain muutama. – Ovatko nämä niitä pehmeitä vetovoimatekijöitä, en tiedä, mutta matkaja kauppakeskushanketta viedään eteenpäin. Huomautan, että kännykällä on valtaa ja asiakas on vallan kahvassa. Hyvinvointikeskuksesta on tarkoitus tehdä Suomen tehokkain. Taaksepäin katsominen ei auta. Juha Kosonen Vuonna 1966 Kylmäkoskella perustettu Elecster Oyj (ent. Ja muutama hanke on vielä toteutumatta. Voimme myös parantaa koneiden tehokkuutta, koska näemme koneiden käytön. Tauon jälkeen tuotanto käynnistyi uudelleen maanantaina kello 9. Ryhmä oli rahoittamassa muun muassa karjalaisten asuttamista ja oli mukana myös 1990-luvulla laman kurimuksessa painivien auttamisessa. Tänä vuonna Akaassa on myyty kymmenen omakotitonttia ja yritystonttejakin menee taas kaupaksi. Olemme myös tänä aamuna keskustelleet täällä jäähallihankkeesta
– Onko mahdollista mennä suorahankintamenettelyllä, koska saatujen laboratoriotutkimuksien mukaan Hirvialhossa ei ehkä voida olla. Sami Rajala kertoi olleensa kesän aikana yhteydessä myös Espoon kaupungin tilapalvelut -liikelaitokseen, josta kuulemma mielellään tultaisiin kertomaan, miten he toimivat 40 siirtokoulun kanssa. Juha Kosonen Akaan valtuuston päätöstä valmistelun käynnistämisestä siirtokoulujen saamiseksi Kylmäkoskelle ja Viialaan edelsi vilkas keskustelu, josta kävi selväksi, että vakava tilanne halutaan saada hallintaan ja korjattua. Tavoittena on saada nopeasti kunnolliset tilat kaikille oppilaille. Valtuuston pöytäkirjaan merkittiin myös kaupunginhallituksen puheenjohtajan Harri Rämön (sd) toivomusponsi, että kaupunki selvittää voidaanko VTT:ltä hankkia puolueeton tutkimus Hirvialhon, Keskustan ja Rasin koulutalojen sisäilmasta ja kunnosta. Valtuutettu Sami Rajalan (kok) mielestä Akaan luottamushenkilöt ovat hyvin heränneet Viialan koulutilanteeseen, mutta kesälläkin olisi voitu tehdä jo jotakin. Ja jos vaihtoehtoja katsotaan, ollaan keväässä ennen kuin tilanne korjautuu eli käykö niin, että koko vuosi mennään, että meillä ei tekstiilityötä lukuun ottamatta taitoja taideaineita Viialassa opeteta, kysyi Kallioinen.Suomen HankintajurisSivistysjohtaja Tero Kuusisto selvitti valtuustolle tilannetta Kirkonkylän ja Viialan kouluissa. Puolueetonta tutkimusta kaivataan Valtuutettu Harri Rämö (sd) kannatti Mika Setälän tekemiä muutosehdotuksia ja toivoi, että esitykset voitaisiin lisätä yksimielisesti kaupunginhallituksen päätösehdotukseen. Valtuutetut saivat kokouksen kestäessä neljä vaihtoehtoa esittelevän paperin eteensä. Valtuuston teknisellä tauolla Setälä hioi esitystään valtuutettujen Sami Rajalan, Brita Salmisen ja Jaana Saramiehen kanssa. Valtaosa oppilaista opiskelee väestötiloissa.. Valtuutetut jakavat kuntalaisten huolen.Keskustelun aloitti valtuutettu Mika Setälä (kd), joka esitti myöhemmin päätökseksi tulleen lausuman, että siirtokoulua Viialaan hankittaessa huomioidaan myös sisäilmaoireista sairastuneet oppilaat ja erityisoppilaat. Tutkimuksia meillä ei ole liikaa, on kolme koulurakennusta ja puhutaan miljoonista euroista, kun jotakin lähdetään tekemään, jatkoi Rajala. – Tässä vaiheessa meillä ei ole mitään syytä tyhjentää Hirvialhon koulua. Valtuutettu Jaana Saramies (vihr) toivoi, että optio koskisi kaikkia väistötiloja tarvitsevia, ei vain Hirvialhon koulun oppilaita. Nyt mietitään pitempiaikaista ratkaisua Kylmäkoskelle ja Viialaan. Myös taitoja taideaineet sekä erityisopetus vaativat tilansa.– Vähän samoilla kysymyksillä olen liikkeellä kuin valtuutettu Puomila. Myös tähän asiaan etsitään ratkaisua pikaisesti. Valtuutettu Maija Toivonen (kok), joka on myös teknisen lautakunnan puheenjohtaja, kertoi tilanteesta Hirvialhon koululla. – Tähän kohtuullisen sekavaan ja vaikeaan tilanteeseen kysyn, onko mahdollista selvittää, että Akaan kaupunki pyytää VTT:ltä puolueettoman selvityksen Hirvialhon, Keskustan ja Rasin koulurakennuksista, pohti Rämö. Nyt meille jaetussa sivistystoimen läpyskässä todetaan, että sekavuus edelleen jatkuu eli mikään ei ole muuttunut. Päätös syntyi valtuustossa keskiviikkona 30. Omat lapset ovat siellä koulussa. Tämä tarkoittaa, että Hirvialhon koulun ulkoseinärakenteet on kauttaaltaan uusittava, sanoi Toivonen. Tilanne siellä ei ole mitenkään mairitteleva, mietti Puomila.Valtuutettu Saila Kallioinen (sd) totesi valtuuston iltakoulun perusteella jääneensä ymmärrykseen, että tahtotila on lievittää nopeasti akuuttia tilannetta. elokuuta yksimielisesti. Teknisen työn tiloja ei edelleenkään ole, kotitalousluokkien korjaustyöt on keskeytetty, korvaavia tiloja on vuokrattu seurakunnalta jne. Valtuuston tahtotilana on, että epäselvä ja koululaisien, heidän vanhempiensa, opettajien ja koulujen muun henkilökunnan arkea pahasti vaikeuttava tilanne saadaan hallintaan ja selvitettyä. Valtuutettu Jukka Saari (vas) nosti keskustelussa esiin myös Hirvialhon koulun ruokalan ja keittiön toiminnan terveydelle vaarallisissa tiloissa. Saarinen myös pohdiskeli, mitä uskotaan. Hirvialho käyttökieltoon. Valtuusto ohjeisti valmistelua niin, että siirtokouluja vuokrataan vähintään kolmen vuoden tarpeeseen. Tänä aikana on tarkoitus päättää, mitä Kirkonkylän ja Viialan koulutaloille tehdään. – Nyt on rohkeiden Akaan kaupungin päätösten aika sisäilma-asioiden korjaamiseksi, sanoi valtuutettu Jukka Saari (vas). Parempaa vastausta en pysty tässä vaiheessa antamaan, sanoi Sinivuori. Säteilyäkin konteista on jo havaittu. kaupunginjohtaja Briitta-Liisa Sinivuorelta , koska Hirvialhon koulu tyhjennetään. Valtuutettu Heli Piirainen (vihr) kysyi vs. Jos konttien vuokrasopimusta ei jatketa, niin mihin 200 oppilasta laitetaan, kysyi Saarinen. – Kyllä me saadaan niistä sellaisia, että ne eivät kelpaa mihinkään. Koulua on korjattukin, mutta koulun sisäilma ei ole kunnossa – Hirvialhon koulun 28.8. Valtuuston tahtotila ei jäänyt keskustelussa epäselväksi Akaa hankkii siirtokoulut Kylmäkoskelle ja Viialaan Juha Kosonen Akaan kaupunki aloittaa mahdollisimman pian valmistelut siirtokoulujen hankkimiseksi Kylmäkoskelle ja Viialaan. Tarkastuksia on tehty ja kuntotutkimusvaade esitetty. 8 Keskiviikko 6.9.2017 – Akaan Seutu UUTISET Juha Kosonen Joutuuko Hirvialhon koulu käyttökieltoon. Viialan hankintaan liitetään optio mahdollisten muiden koulujen väistötilatarpeiden varalta, joiksi arvioidaan 300 oppilasta. Jos selvitykset on saatavissa, kaupunki hankkii ne. Kaupunki valmistelee hankkeita niin, että siirtokoulut täyttävät ajalliset, oppilasmäärälliset ja rakennusmääräykselliset tarpeet. Siirtokoulut pystyssä maaliskuussa Aikaisintaan siirtokoulut ovat pystyssä valtuuston Valtuutettu Mika Setälä (oik.) teki kaupunginhallituksen esitykseen siirtokouluista muun muassa lisäyksen, että valmistelussa huomioidaan sisäilmasta sairastuneet. Valmistelussa otetaan Viialan osalta huomioon myös kaikkien taitoja taideaineiden tarpeet, erityisopetus ja sisäilmasta sairastuneet. Myös valtuutettu Timo Saarinen (sd) kannatti Setälän esitystä. – Puolueettomia tutkimuksia kannattaisin myös minä ja kannatan myös Setälän Mikan esitystä. Myös optio 300 oppilaan väistötilatarpeesta otetaan valmistelussa huomioon Setälän esityksestä. Jukka Saari kannatti Mika Setälän esitystä, samoin tekivät Mervi Pulkkinen (kesk,) Heli Einola-Virtanen (ps) sekä Kirsi Vaittinen (sd). Terveysviranomaisilta puuttuu asiakirjoja koulun kunnon määrittelemiseksi. Muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetusministeriön ohjeistuksen mukaan ensisijainen korjattava on vaurioituneen materiaalin poisto. Kuntotutkimuksiakin on tehty. Yksityisellä puolella mennään vauhdikkaammin. Näen joka päivä tilanteen ja keskustelen opettajien ja rehtorien kanssa. Hankinta vie oman aikansa Valtuutettu Janita Puomila (kok) ihmetteli siirtokoulujen hankinta-aikataulujen pituutta. julkaistussa kuntotutkimusraportissa selviää, että ulkoseinien eristeissä on paljon homeita, indikaattorimikrobeita ja bakteereissa on paljon sädesieniä
Suurin osa oppilaista väistötiloissa Valtuusto sai kokoukseensa myös sivistysjohtaja Tero Kuusiston selvityksen Kylmäkosken ja Viialan opetusja tilajärjestelyistä. Salminen toivoi myös parakkien wc-tiloja siivottavan paremmin. Laskin karkeasti, että se maksaisi noin kolme miljoonaa euroa. Ei tällaista keskustelua käydä missään muualla. – Ongelmallisimpia voivat olla ikkunoiden ja ovien liittymät. Hirvialhon koulun näytteistä löytyneitä indikaattorimikrobeja ovat muun muassa aspergillus sydowii ja sädesieni. Myös tätä nopeampaa hankintaa selvitellään. Ulkoverhous jouduttaisiin purkamaan ja vaihtamaan villat. Lajunen kertoo saaneensa sähköpostitse asian tiimoilta myös asiatonta palautetta. Käsityön opetusta järjestetään Viialassa tekstiilityön osalta vapaina olevissa luokissa. tien lakimies Heikki Mustonen puolestaan selvitti valtuustolle siirtokoulujen hankinta-aikoja. Rasin koulun 3–5-luokkien oppilaat ovat väistötiloissa muualla kaupungin tiloissa. Tietyissä tapauksissa se on hankintalain mukainen. – Oireilijoita ilmoittautuu terveydenhoitajalle, ja pari on sellaista, jotka eivät voi käydä koulua, Montonen toteaa. Lajusen mukaan tiili, betoni ja tiivis maalipinta estävät mikrobien kulkeutumisen sisään. Ennen puhdistusta tilassa oli autokuormittain lahoa ja mädäntyvää puuta ja suorat ilmavuotoreitit kouluun sisälle, Lajunen sanoo. Lajunen kertoo, että tiiliseinä imee vettä 24 litraa per neliömetri, ja seinä on aina jonkin verran märkä. Jos verrataan näin rajuja tuloksia ja sitä mikä terveysongelma on tällä hetkellä, eivät ne korreloi keskenään. Koulussa on 66 oppilasta. Nopeimmillaan siirtokoulu voisi olla käytössä 1. Se tarkoittaa sitä, että ulkoverhous pitäisi rakentaa tämän päivän normien mukaan, Lajunen kertoo. Kylmäkoskella Kirkonkylän koulu on rajoitetusti käytössä. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.9.2017 9 UUTISET Tarja Antola Joutuuko Hirvialhon koulu käyttökieltoon. Syysflunssa sekoittaa pakkaa Rakennusterveysasiantuntijan mielestä Hirvialhon koulun sisäilman kannalta ratkaisevaa on ollut ryömintätilan puhdistaminen sinne jätetystä rakennusjätteestä. – Olen tehnyt vastaavia töitä ympäri maata, ja täällä käyty keskustelu on täysi farssi. Kaikki riippuu siitä, minkälaiseksi investoinniksi siirtokoulu tulee. Näytteet on otettu sattumanvaraisesti kaikilta seiniltä rakennuksen eri kerroksista. Kosteuden nousua maaperästä on hidastettu salaojitusuran päällä olevalla murskeella ja rei'itetyllä muovilla. Kostumista voidaan estää esimerkiksi käsittelemällä koulun tiiliseinä julkisivusuojalla, joka toimii goretexin tapaan: pinta hengittää mutta pitää vettä. – Seinärakenteissa on hometta, ja se johtuu pääosin sen aikaisesta rakentamistavasta. Tilanne on aika lailla sekava ja vaatii joustoa eri tahojen välillä. Onko kyseessä kansallinen hanke vai EU-hankinta. Hirvialhon koulun ulkoseinien eristeet ovat homeessa Tiina Kauppinen Hirvialhon koulun ulkoseinien eristetiloista elokuun alussa otettujen rakennusmateriaalinäytteiden mukaan neljässä kuudesta näytteestä on selvää mikrobikasvua. Sähköpostitse myös asiatonta palautetta Raimo Lajusen mukaan Akaassa sisäilmaongelmien ympärillä käyty keskustelu on poikkeuksellista. Raimo Lajunen ei ole yllättynyt 1960-luvulla rakennetun koulun näytteiden tuloksista. Valtuutettu Brita Salminen (vihr) totesi 65 oppilaan pukeutuvan ja säilyttävän tavaroitaan parakeissa 10 neliömetrin tilassa. Hirvialhon koulun rehtorin Saija Montosen mukaan oppilaille on tehty oirekyselyjä sekä Hirvialhon koulussa että parakissa opiskeleville. Raimo Lajusen mukaan Hirvialhon koulun ulkoseinien eristeitä ei kannata purkaa. Arviointi tehdään sitä kautta, miten nopeasti on saatu tieto uusien tilojen tarpeesta, siitä, että koulussa ei pystytä toimimaan tai koulun tila on sellainen, että se aiheuttaa terveyshaittaa, kertoi Mustonen. Muun muassa Hirvialhon koululle hankittiin väistötila suorahankintana. Esittelyssä oli neljä hankintalain ehdot täyttämää vaihtoehtoa. Lajusella on patentti kyseiseen menetelmään. Aspergillus sydowii ei ole toksinen laji, mutta sädesieni tuottaa sienimyrkkyjä ja on terveydelle haitallinen. – Villojen pois ottaminen olisi sulaa hulluutta. Tahtotila on, että varsinaisten koulujen sisäilmaongelmat halutaan ratkaista nopeasti, joten siirtokoulut tulevat olemaan Kylmäkoskella ja Viialassa todennäköisesti ainakin kolme vuotta.Kukaan ei tällä hetkellä osaa sanoa, mikä on Hirvialhon, Keskustan, Rasin ja Kirkonkylän koulutalojen kohtalo.. Valtuuston puheenjohtaja Jaakko Leinonen (kok) lupasi kutsua valtuuston koolle kouluasiassa heti, kun tilanne niin vaatii. Jos urakan hinta ylittää 5 225 000 euroa, kyseessä on EU-hankinta ja siirtokoulut olisivat valmiina toukokuun alussa. Siirtokoulut antavat aikaa päätöksentekoon Valtuusto keskusteli myös siitä, kuinka pitkäksi aikaa siirtokoulut vuokrataan. Valtuuston tahtotila ei jäänyt keskustelussa epäselväksi saaman selvityksen mukaan maaliskuussa 2018. Hirvialhon koululta näytteet ottaneen rakennusterveysasiantuntija Raimo Lajusen mukaan mikrobilöydökset ovat eristevillassa. Sädesientä löytyi runsaasti neljästä näytteestä. Sisätiloista ei mikrobeja kuitenkaan ole löytynyt, Lajunen sanoo. Hirvialhon koulun korjausrakennustyöt ovat tällä hetkellä pysähdyksissä Akaan kaupungin vastaavan rakennustarkastajan Henri Salosen keskeytettyä työt elokuun alussa lainvoimaisen rakennusluvan puuttumisen takia. Viialan Keskustan koulun ja Rasin koulun kaikki 0–2-luokkien oppilaat ovat tilapäisissä väestörakennuksissa koulun pihapiirissä. Viialan yhtenäiskoulussa on noin 700 oppilasta ja Rasin koulussa luokilla 0–5 oppilaita on 137. Täiden leviämisen vaara on ilmeinen. Tilan 158 näytteistä löytyi vähän homeita ja bakteereja ja vain yksittäiset pesäkkeet indikaattorimikrobeja. Se ei kylläkään riittäisi, sillä silloin kun kajotaan rakenteeseen, astuvat voimaan energiamääräykset. Tilanne kestämätön, opetustiloja puuttuu Sivistysjohtaja Tero Kuusisto selvitti valtuutetuille tämänhetkisen tilanteen Kirkonkylän ja Viialan kouluissa.– Tällä hetkellä Hirvialhon koulussa kuvataidetta ja tekstiilityötä opetetaan yhteisissä tiloissa ja muitakin tiloja hyödyntäen. Salonen kertoi torstaina, että rakennuslupa-asia ei ole edennyt mihinkään keskeytyspäätöksen jälkeen, koska pyydetyt selvitykset rakenteiden kuntoon, suunnittelijoihin ja suunnitelmiin liittyen puuttuvat edelleen. Ryömintätila on alipaineinen, tilaa kuivataan koneellisesti ja sinne on tehty salaojitus. Myös nopea suorahankinta voi tulla kyseeseen. Mikrobikasvua löytyi luokkien 162, 230, 225 ja 218 ulkoseinien eristetiloista otetuista näytteistä. Hankintalaki edellyttää tiettyjä aikarajoja. Tässä rakenteessa ei ole tuuletusreikiä, eikä niitä saa siihen tehdä. Liikuntasali ja teknisen työn opetustila eivät ole toistaiseksi käytössä. Eristevillojakaan Lajunen ei lähtisi purkamaan. Kotitalousluokkien rakennustyöt ovat keskeytyneet ja opetustiloissa on turvauduttu seurakunnan tiloihin. Opettajainhuoneen ulkoseinän eristetilasta löytyi vain vähän homeita ja bakteereja, mutta myös indikaattorimikrobeja. Rakenteessa saa olla mikrobeja, mutta ne eivät saa tulla sisälle. Minusta kuntalaisten ja poliitikkojen pitäisi pyrkiä hyvään ja myös taloudellisesti järkevään ratkaisuun, vaikka terveysasioita ei voida unohtaa, Lajunen sanoo. Keskustan koulun muut oppilaat käyttävät Hirvialhon koulurakennusta ja sen pihassa olevaa siirtorakennusta. Jos tällaiset määrät mikrobeja pääsisi sisälle, kaikki oppilaat olisivat sairaina ja koulu olisi tyhjennetty jo ajat sitten. Valtuuston tahtotila on, että siirtokoulut ovat pystyssä mahdollisimman nopeasti. Kolmesta näytteestä löytyi paljon homeita ja jokaisesta indikaattorimikrobeja. Aamuja iltapäivätoiminta järjestetään myös näissä tiloissa. Lajunen ei purkaisi eristevilloja Lajusen mukaan ulkoseinien homeiset eristeet eivät automaattisesti aiheuta sisäilmaongelmaa. Myös Akaan kauppunginhallitus käsittelee Viialan kouluasioita seuraavassa kokouksessaan. Ihan kuin täällä olisi klikki, jolla ei ole muuta tekemistä kuin tonkia tätä asiaa ja yrittää kaataa kaikki. Epäsiisteissä tiloissa leviävät kihomadot. helmikuuta 2018 alkaen. Siihen aikaan ei laitettu seinärakenteeseen tuulilevyä väliin, eli seinä ei tuuletu, Raimo Lajunen toteaa. Puhtaasti teknisen työn opetukseen tiloja ei tällä hetkellä ole, kertoi Kuusisto. Teknisen työn tiloja ei tällä hetkellä ole. EU:n kilpailulainsäädännön mukaan kysymyksessä on ainakin kansallisen tason hankita. Akaan kaupunki käyttää tässä asiassa Suomen Hankintajuristien palveluja. 0.–3.-luokkalaisten aamu ja iltapäivätoiminta on siirretty koulun muihin tiloihin. – Siellä tuoksuu nyt tosi raikkaalta, ei ole minkäänlaisia hajuja. – Mikrobien aineenvaihduntatuotteiden pitäisi päästä sisäilmaan. – Suorahankintana on tehty hankintoja. Lajusen mukaan löydökset edellyttävät silti toimenpiteitä; eristevillan kostuminen pitää estää, jotta mikrobit kuolevat. Vaikka tiilen pinta ehtii kuivua, on kosteus syvemmällä.– Hirvialhon seinä on ulkopuolelta umpeen muurattu, sisäpuolella on betoniseinä, ja villa on välissä. Jos seinässä olisi tuuletusreiät, menettäisi seinä lämmöneristyskykynsä. Indikaattorimikrobit ovat kosteusvaurioon viittaavia mikrobilajistoja. Niiden tilannetta voidaan selvittää erillisillä menetelmillä. Montosen mukaan oppilaiden oireiden aiheuttajia on vaikea tulkita, sillä pakkaa sekoittaa muun muassa syysflunssa, joka täpötäydessä koulussa leviää helposti
Omaa kampaamoaan Sini ei usko laittavansa pystyyn ainakaan aivan lähitulevaisuudessa, sillä hän sanoo viihtyvänsä hyvin nykyisessä paikassaan. Kynsiin menee enemmän aikaa ja siinä saa käyttää enemmän luovuutta, Sini kertoo.. Yrittäjän vastuu pelotti aloittajaa Sinin mukaan yrittäjänä työskentely eroaa varsin paljon työntekijän asemasta. Valmistuttuaan hän työskenteli Tampereella vuoden verran. Ammattiin opiskellessaan hän kävi myös lukion. – On mukavaa kun on työkaveri, jolta voi kysyä neuvoja. 6,99 5 99 kg RIITAN HERKKU METRIPIZZA 750 g (6,65/kg) Kinkku-ananas tai kinkku-metvursti Norm. – Kuulin ja näin myös netistä, että Tealla on paikka auki ja päätin hakea sitä. 10 Keskiviikko 6.9.2017 – Akaan Seutu Kyllä maistuu hyvä ruoka ja hinta. MINNEOLAS MANDARIINI Peru tai PRESIDENT LUUMU Unkari Fiksun ostamisen puolesta BECEL KASVIRASVALEVITE 400 g (4,97/kg) Margariini 60 %, kevyt kasvirasvalevite 38 % tai kevyt oliivikasvirasvalevite 38 % Norm. Sain myös Tealta neuvoja ja hyviä vinkkejä, Sini miettii. Kynsiä Sini on tehnyt aikaisemminkin, mutta syksyllä hän on menossa lisäkoulutuksiin muistin virkistämiseksi. Onneksi minulla oli ympärillä ihmisiä, jotka kertoivat, mitä kaikkea pitää tehdä. itsessään on samanlaista, mutta päälle tulee yrittäjän vastuu. Tässä on kiva tehdä töitä Tean kanssa, Sini tuumii.Kampaamoalalle Sinin veti ammatin ihmisläheisyys ja kiinnostus hiusten laittamiseen. – Minusta on mukava piristää jonkun ihmisen päivää sillä, että teen hänelle kivat hiukset, Sini sanoo. 1 kg D-leikkuu, ruodoton ERÄ! Tarjoukset ovat voimassa torstaista sunnuntaihin 7.–10.9.2017 tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. KYLMÄKOSKI ma–la 7–21, su 8–21 UUTISET Tiina Kauppinen Katso kuvat Sini Lehtola aloitti vuokratuolilla Hiuskeskus Teassa Tiina Kauppinen Sini Lehtola aloitti heinäkuussa vuokratuoliyrittäjänä Tea Tyvijärven pyörittämässä parturi-kampaamo Hiuskeskus Teassa. 2,19 1 99 17 90 kg 1 00 kg HK VILJAPORSAAN ULKOFILEE n. Toistaiseksi Sini laittaa pelkästään hiuksia, mutta hänen palveluvalikoimansa laajenee kynsien laittamiseen. Sini on valmistunut parturi-kampaajaksi Valkeakosken ammattija aikuisopistosta vuonna 2016. Häneltä luonnistuvat niin permanentit, värjäykset, kampaukset, hiusten pidennykset kuin leikkauksetkin. 5,89 -15 % 4 99 HYVÄ APAJA KIRJOLOHIFILEE n. Halusin Toijalaan töihin siksi, että asun itsekin täällä, Sini kertoo. Haastavinta Sinin mielestä yrittäjyydessä on se, että kaikki yritykseen liittyvät asiat pitää muistaa hoitaa itse.– Kyllä minua hirvitti ryhtyä yrittäjäksi, koska minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta siitä. Haastavaa siinä on se, että värjätystä hiuksesta saa todellakin luonnollisen näköisen, eli ettei se näytä värjätyltä, Sini kertoo. Työ Yrittäjyytensä alkutaipaleella Sini Lehtola (vas.) on saanut neuvoja ja vinkkejä Hiuskeskus Teaa pyörittävältä Tea Tyvijärveltä. Näimme Tean kanssa, ja pääsinkin heti aloittamaan. – Kynsien tekeminen on hiukan erilaista kuin hiusten laittaminen. 1,5 kg Puolikas Norm. Luonnonsävyt kiehtovat Vaikka Sini kertoo nauttivansa kaikenlaisista kampaajantöistä, on hänen suosikikseen viime aikoina noussut erityisesti luonnonläheisten sävyjen värjääminen.– Se on kaikessa haastavuudessaan hienoa
Tilaa täyttä timanttia syksyysi Akaan Seutua toimittavat ja kokoavat ammattitaitoiset journalistit ja lehden tekijät. Myynnissä oleva Vainionlahti herättää kiinnostusta Akaan kaupungin omistama Vainionlahti Toijalassa on myynnissä 325 000 eurolla. 18?€) 1?kk digilehti € (määräaikainen tilaus, norm. Viialan teatteriin on tulossa Ikiliikkuja Viialan teatterissa sai maaliskuuss a ensi-iltansa Inkeri Kilpisen kirjoittama ja Arto Mantelan ohjaama... 6?€) Sis. Neulegraffiti t tuovat väriä Tilaa Akaan Seutu, niin kaikki tämä on sinun Valitse Sinulle sopivin tilaus: (täystilaus) 4 kk täystilaus vain 29 €. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.9.2017 11 (norm. (norm. Syystarjous voimassa 1.9.–31.10.2017 uusiin kotimaan tilauksiin. Haluan tilata Akaan Seudun. Tietoja ei luovuteta ulkopuolisille. kaikki digisisällöt + tunnukset koko perheelle, määräaikainen tilaus * Pakollinen tieto. 34€) Sis. Tilaa lehti, niin osallistut Thomas Sabon timanttikorusetin arvontaan! Arvonnan säännöt: akaanseutu.fi/arvonta 3 kk digilehti 10 € 1 kk digilehti € akaanseutu.fi:n jatkuvasti päivittyvä uutisvirta ja lehden kaikki digitaaliset sisällöt Akaan Seudun Digilä-sovellus » Lataa ja tutustu ilmaiseksi! (AppStore, Google Play) Digilehti aina tiistaisin – siis jo ennen paperilehteä Paperilehti kotiin kannettuna joka keskiviikko Akaan Harrastetapa htumassa esittäytyivät sekä harvinaisuudet että tutut suosikit Helmikuussa ToVoLin ehdotuksesta liikkeelle lähtenyt Akaan Harrastetapa htuma... Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Kauppaan kuuluu huvilan ja... Täystilaajana osallistun Thomas Sabon timanttikorusetin arvontaan 15.11.2017. 3. 6?€) Tunnus 5004266 00003 VASTAUSLÄHETYS Akaan Seutu maksaa tilauksen postimaksun. TÄLLÄ KUPONGILLA Täytä ja postita. Postimaksu on jo maksettu! VERKOSSA Kätevästi osoitteessa akaanseutu.fi/timanttitarjous SOITA Arkisin klo 9–15 010 5844 170* *Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Täytäthän kupongin huolellisesti, kiitos. 2. kaikki digisisällöt + tunnukset koko perheelle, jatkuva tilaus (norm. Tilaa paikallislehti, niin et enää luule, vaan tiedät. Jutuissamme kerromme, miten asiat oikeasti ovat – toki erilaisia tahoja ja toisistaan eriäviäkin näkökulmia esitellen. 34?€) 3?kk digilehti 10?€ (jatkuva tilaus, norm. 18?€) Sis. Haluamme tarjota sinulle ja läheisillesi timantinkovaa journalistista sisältöä Akaasta. paperilehti + kaikki digisisällöt + tunnukset koko perheelle, jatkuva tilaus Nimi* Lähiosoite* Postinumero ja -toimipaikka* Puhelinnumero* Sähköposti, tarvitaan digitunnusten lähettämiseen* Tilauksen aloitus* (viimeistään 8.11.2017) Allekirjoitus* Heti tai toivomanani päivänä _____._____.2017 Valitse mieluisin tilaustapa 1. Nimija osoitetietoja voidaan käyttää lehden suoramarkkinointitarkoituksiin. Kyllä, kiitos! 4?kk täystilaus 29?€ (jatkuva tilaus, norm
Vuonna 2014 edessä oli joko lopettaminen tai kouluttautuminen ekokampaajaksi, koska Aalto ei halunnut enää käyttää asiakkaillaan kemiallisia väriaineita eikä käsitellä niitä. Perheeseen kuuluu myyntialalla työskentelevä aviomies Jussi Arpiainen sekä kaksi aikuista lasta. Kesällä olen käynyt hakemassa torilta mustaamakkaraa ja Kirsiltä kahvia. Maisema on yrittäjille ilonaihe. Viimeksi olin Islannissa. Aallolla on kaksi aikuista lasta. – Tämä on minun come back -kauteni, Ahonen tuumii. Aalto tekee hiusten kasvivärjäyksiä, savija merilevähoitoja sekä hiusten energialeikkauksia, joka alkaa intialaisella päähieronnalla ja pohjautuu hiusten luonnollisuuteen. Se on vahva vastavoima Helsinki-keskeisyydelle. Pikkupojasta asti kitaraa soittanut Ahonen on viihtynyt Maiju & Blackoutissa peräti 20 vuotta. On todellista onnea olla näin kauniissa miljöössä, Minna Malmi sanoo. Aleksandra Aalto (vas.) ja Minna Malmi ovat aiemmin tehneet töitä samoissa tiloissa Tampereella. Tiina Kauppinen. Malmi on koulutukseltaan hieroja ja rentoutusohjaaja. Tarja Antola Jukka Ahonen rentoutuu bänditreeneissä Jukka Ahonen viihtyy bändinsä Maiju & Blackoutin treenitilassa. Kasviväreillä saadaan kultaa, punaisia, ruskeita ja tummia sävyjä. – Kasviväreillä ei voi vaalentaa, mutta sitä varten on savisoodavaalennus, Aleksandra Aalto kertoo. Se innosti minua niin, että päätin lähteä kokeilemaan. Ekokampaajan mukaan kasvivärjäys on turvallinen tapa värjätä hiuksia, jos henkilö on allergisoitunut synteettisissä väriaineissa käytetylle parafenyleenidiamiinille eikä hänellä ole kasviallergiaa. Aalto kouluttautui ekokampaajaksi Savon ammattija aikuisopistossa Kuopiossa. Nyt ystävykset jatkavat yhteistyötä Toijalassa. Keskiviikkoisin on aivan ihanaa, kun tori on täynnä vilinää. Yrittäjille on remontoitu omat hoitohuoneet Kauppiastavaratalon toiseen kerrokseen. Viialasta kotoisin olevan Ahosen valtuustoura alkoi vuonna 2004 Viialan valtuustossa, seuraava kausi oli Akaan valtuustossa vuosina 2008-2012 ja tänä vuonna alkoi miehen kolmas kausi valtuutettuna. Työ vie yrittäjän usein ulkomaille, viimeisimmältä työmatkaltaan hän palasi viime viikolla. Ystävykset ovat toimineet samoissa tiloissa aikanaan myös Tampereella. Vuonna 2015 hän laittoi yritystoiminnan tauolle ja muutti lapsuudenkotiinsa Kylmäkosken Asemalle vakavasti sairastuneen isänsä omaishoitajaksi. Akaa on Aallolle tuttu paitsi työn myös avomiehen Harri Eerolan kautta, joka johtaa Viialassa toimivaa Kalustetuote Eerolaa. Ensin opiskelin rentoutusohjaajaksi. Yrittäjänaiset palvelevat asiakkaita entisissä Hius Ilkan tiloissa, joihin molemmille on remontoitu omat hoitohuoneet. Tilassa treenaa hänen bändinsä Maiju & Blackout, jonka riveissä Ahonen soittaa kitaraa. – Nyt on ollut sellainen jakso, että pääasiassa olen ollut reissussa koko ajan. Ahonen kertoo, että hänellä on ollut bändivirityksiä nuoresta saakka. Aalto on tyytyväinen, että työmatkat Lempäälästä Toijalaan hoituvat näppärästi junalla. – Luonnossa on hyvä kerätä ajatuksia sekä uusia ideoita, avovaimonsa kanssa asuva 55-vuotias Ahonen kertoo. – Kun hieroin työkavereita ja sukulaisia, he sanoivat usein, että minulla on hoitavat kädet ja käsieni kautta virtaa hoitavaa energiaa. – Treenit ovat tavallaan myös juttuhetki, kerrotaan kuulumisia ja puhutaan samalla maailmanmenosta, Ahonen kuvailee. Mies on soittanut kitaraa pikkupojasta lähtien. Lapsuudenkotiin Kylmäkoskelle Minna Malmin yritys Hoitola ValonTuike tarjoaa klassista hierontaa, intialaista päähierontaa, rentoutushoitoja, vyöhyketerapiahoitoja ja kasvohoitoa. Lindfors) ehti työskennellä 21 vuotta lastentarhanopettajana ennen siirtymistään hoitoalalle. Ennen Toijalaan tuloa hän toimi ekokampaajana Lempäälässä. Työkavereiden ja tuttavien kannustus sekä vuosien saatossa muuttunut lastentarhanopettajan työ saivat Malmin miettimään ammatinvaihtoa. Lisäksi hän opiskelee parhaillaan diplomivyöhyketerapeutiksi ja kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi.– Haluan auttaa asiakasta kokonaisvaltaisesti. – En halunnut myöskään kuormittaa luontoa. – Tällaista maisemaa harvalla oikeasti on. Malmilla on ollut kuusi vuotta hoitola Tampereella. Terveys ja luonto puntarissa Porista Tampereen ja Pirkkalan kautta Lempäälään päätynyt Aleksandra (Sanna) Aalto työskenteli ensin 15 vuotta parturi-kampaajana. – Tampere on kauheasti kehittyvä, siitä voidaan varmaan pian puhua metropolina. Tiina Kauppinen Keskustan valtuutetun Jukka Ahosen lempipaikka on hänen Viialassa sijaitsevan yrityksensä TDM-Engineering Oy:n parvella sijaitseva bänditila. Ahosen yritys TDM-Engineering Oy tekee erilaisia koneita teollisuuden tarpeisiin. Se on lähellä sydäntä, Minna Malmi kertoo. Kylmäkoskelta lähtöisin oleva ja sinne pari vuotta sitten Kangasalta palannut Malmi (o.s. – Lisäksi tämä on ympäristöystävällisempi tapa, hän toteaa. Kitaransoiton lisäksi miehen vapaa-ajanviettotapoihin kuuluu luonnossa liikkuminen. Ahonen itse kuvailee bänditouhujaan terapiaksi, jonka avulla ajatukset saa irti työelämästä. Viime aikoina bändi on keikkaillut harvakseltaan, mutta laajalla skaalalla musiikkia esittävän pumpun saattaa bongata esiintymässä esimerkiksi häissä tai syntymäpäivillä. 12 Keskiviikko 6.9.2017 – Akaan Seutu UUTISET Valtuutetun lempipaikka Hoitola ValonTuike ja Ekokampaamo Vihreä Aalto palvelevat saman katon alla Tarja Antola Hoitolayrittäjä Minna Malmin ja ekokampaaja Aleksandra Aallon työpaikalta Kauppiastavaratalon toisesta kerroksesta avautuu näkymä Toijalan torille ja Akaan kirkolle. Tampereen lentokentältä on upeat yhteydet moneen paikkaan; aikaisin pääsee lähtemään ja viimeisellä koneella palaamaan yöllä kotiin, Ahonen sanoo. Isän poismenon jälkeen lapsuudenkodista tuli Kangasalla asuneen Malmin perheen uusi koti. Ahosen mielestä Akaassa on parasta sen sijainti Tampereen lähellä
Yhteistyökumppanina oli Viialan Värikaupan perustaja Pauli Lehtinen . Nykyisen myymälän naapuriin, Järvisen puusepänliikkeen rakennukseen yritys muutti 1959. Aune Kivi (vas.), Mauri ja Merja Toorikka sekä Kaisa Lehti (oik.) kiittelevät Viialan huonekaluliikkeen palvelua. Alhainen aloitti yritystoiminnan saunakamarissa, josta liiketoiminta siirtyi keskustaan Ulasen talon kellarikerrokseen. – Täältä saa mitä haluaa, nytkin tuli heräteostona tilattua matto. Tarja Antola Ritva Uotila ja Merja Salonen poikkesivat torstaina Viialan huonekaluliikkeeseen juhlapäivän ja tarjousten houkuttelemina. Jos kaupasta haetaan vain unohtunut maitopurkki, meillä ei ole kohta sitäkään. Hollanti vaihtui Viialaan Myymälä perustettiin 1950-luvun alussa Hirvosen taloon, joka purettiin Viialan keskustasta kolme vuotta sitten. – Meiltä saa tuotteen jopa heti, eikä sitä tarvitse odottaa kuukausikaupalla. Orivedeltä syntyisin ollut Alhainen oli saanut opit puusepän ja verhoilijan työhön Kylmäkoski Oy:ssä. Ritva Uotilan matkaan lähti vuoderahi.– Oma huonekalukauppa on hieno juttu ja toivottavasti pysyy. Ritva Uotilan (vas.) ja Merja Salosen mielestä omalla kylällä toimiva huonekalukauppa on hieno juttu. – Meillä on edessä muuten sama kohtalo kuin syrjäkylillä. – Hollantilainen päämies olisi halunnut tehdä viiden vuoden sitovan sopimuksen, joka olisi tarkoittanut muuttoa Hollantiin. Merja Salonen kertoo aikanaan hankkineensa huonekaluliikkeestä ensimmäiseen kotiin sänkyä, keittiön pöytää ja muuta tarvittavaa. – Koska sodan jälkeen oli kova pula asunnoista, papereissa oikein lukee, että työtilan täytyy olla asumiskäyttöön kelpaamaton. Omasta perheestä ei ole yritykselle tulossa jatkajaa, toinen tyttäristä opiskelee muulle alalle ja toinen on löytänyt mieleisen työn toisaalta kaupan alalta.– Jos ollaan rehellisiä, tämän päivän ihmiset eivät halua tehdä tällaista työmäärää, sitoutua ja pistää itseään kiinni. Teimme kompromissipäätöksen, ja hyppäsin toisesta junasta toiseen, Tapio Alhainen kertoo. Toinen iso haaste on alue. Työtilat veden vallassa Alhaisen osaamiselle oli sodan jälkeen kysyntää, kun puutetta oli monenlaisesta tavarasta. Tarja Antola Katso kuvat. Talon yläkerrassa oli Alhaisen perheen asunto. Yrittäjäpariskunta Tapio ja Eija Alhaisen lisäksi Viialan huonekaluliike työllistää yhden työntekijän. Olen leikilläni sanonutkin, että kasaamme kyllä sängyn, mutta nukkumaan emme kerkiä jäämään. Ostamisesta on tullut ajanvietettä – mennään mieluummin suuriin ostoskeskuksiin ja haetaan tavarat sieltä. Nykytrendistä poiketen Viialan huonekaluliikkeellä on tavaraa myös varastossa. 1950–60-luvuilla yritys teki verhoilutöitä myös muille yrityksille ja työllisti parhaimmillaan kahdeksan työntekijää. Pyrimme hakemaan asiakkaalle sellaista, mitä hän haluaa ja hoidamme kuljetukset ja kasaukset. Silloin lattian päälle laitettiin pukit ja ritilät, joiden päällä tehtiin hommia, Tapio Alhainen kertoo. Avoin tulevaisuus Tapio Alhaisen mukaan Viialan huonekaluliikkeen tulevaisuus on avoin. Sieltä ostettiin myös lastenvaunut 48 vuotta sitten. Samaan aikaan ajankohtaista oli perheen perustaminen ja yritystoiminnan jatko täällä Viialassa. Tinkatakin sai ja minä aina tinkasin, Mauri Toorikka kertoo. Toorikan perheessä huonekaluliike on ollut mukana myös merkittävissä elämänvaiheissa. Ei tässä hirveästi ole lomia pidetty, vaikka ei se mikään meriitti olekaan, Alhainen miettii. Eija Alhainen työskenteli pankissa, kunnes 1993 siirtyi kokonaan töihin huonekaluliikkeeseen. Lähipalveluille arvoa Tapio Alhainen on huolissaan kuluttajien ostokäyttäytymisen muuttumisesta. Kun keväällä lumet sulivat, nousi vesi lattialle. Tapio Alhainen teki ennen perheyritystä töitä automaahantuojan markkinoinnissa. – Täältä sai kaikenlaista, mitä tarvittiin, ja kohtuuhinnalla. – Se, että ihmiset huomioivat meidät ja saimme positiivista palautetta, ilahduttaa, Alhaiset myöntävät. Aune Kivi , Kaisa Lehti sekä Eeva ja Mauri Toorikka ovat tyytyväisiä läheltä löytyvään palveluun. Töitä on tehtävä paljon sen eteen, että ihmiset saadaan tulemaan tänne muualta, Tapio Alhainen miettii. – Alkuun isä oli päivät töissä vieraalla ja illalla teki omia hommia. Alhainen toivoo, että akaalaiset ottaisivat ainakin selvää, mitä palveluita löytyy kotikaupungista. Se ei koske vain meitä vaan kaikkia yrityksiä Akaassa. Yritys on palvellut asiakkaita 70 vuotta. – Ei voi sanoa, että lähipalveluiden arvostus olisi vähentynyt, se on romahtanut. Kannattavuus perustuu siihen, että meidän palvelutasomme ja notkeutemme on vähän eri luokkaa kuin isojen talojen. – Isällä oli näkemystä asioista ja äidistä tuli talon henki, kun hän tuli mukaan yritykseen. – Yli puolet myynnistä menee Akaan ulkopuolelle. Yrittäjän mukaan työpaikkaomavaraisuus olisi Akaalle elintärkeää.– Työpaikan mukana ihmiset sitoutuisivat enemmän paikkakuntaan ja palveluihin. Toorikat saivat vuonna 1968 häälahjaksi valkoisen kynttilänjalan, jonka pohjassa lukee Viialan huonekaluliike. Puhelinkeskuksessa työskennellyt Ahti Alhaisen Kerttu -vaimo tuli yritykseen töihin 1960-luvulla.Uusi 800 neliön myymälärakennus avautui joulukuussa 1989. Vanhat viialalaiset tunsivat äidin jopa paremmin kuin taustalla olleen isän.Omia vuosiaan yrityksen johdossa Alhainen kuvailee työntäyteisiksi. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.9.2017 13 UUTISET Viialan huonekaluliike juhli seitsemää vuosikymmentä Huonekaluliike on ollut mukana elämän merkkihetkissä Tarja Antola Viialan huonekaluliikkeen yrittäjät Eija ja Tapio Alhainen ovat viime torstaina vietetyn juhlapäivän jälkeen helpottuneen tyytyväisiä. Lohikeitolla ja kahvilla kävi sateisesta päivästä huolimatta yli 200 vierasta. Tietysti muuallakin tulee kierreltyä ja katseltua, mutta täältä saa hienosti palvelun ja huonekalut koottuina ja kotiin tuotuina, Ritva Uotila toteaa. Vuotta aiemmin yritys oli siirtynyt isältä pojalle. Sitten kun työt rupesivat lisääntymään, hän jäi kokonaan omiin hommiin, Tapio Alhainen kertoo. Lehtinen hoiti pintakäsittelyn ja Alhainen verhoilun. Työt loppuun asti Viialan huonekaluliikkeen asiakkaat tulevat kolmenkymmenen kilometrin säteeltä Viialasta. Tapio Alhaisen isä Ahti Alhainen perusti huonekalukorjaamon ja verhoiluliikkeen Viialan kunnan Seppälään vuonna 1947. Lomat ovat pitämättä Tapio Alhaisen mukaan yrityksen alkutaival on vaatinut sitkeyttä ja luovuutta. Nykyisin kun joku lopettaa, ei tilalle tule uutta yrittäjää.Alhaisen mielestä Viialan ja Toijalan yhdistyminen oli kova kolaus varsinkin Viialan palveluille, mutta hän arvelee yhdistymisen olleen väistämätöntä. Yrittäjäpariskunnan lisäksi yritys työllistää tällä hetkellä yhden työntekijän.– Työn on täytynyt olla elämäntapa, ja se on vaatinut sataprosenttisen panoksen
– Pääbisnes on itse asiassa siitoseläinten myynti toisille suomalaisille tiloille, ja suurin osa tuotetusta naudanlihastakin myydään Atrialle, Veräväinen kertoo. – Tämä on iloisen mehiläisen hunajaa, Sormunen iloitsee.Tuoteskaalaa on tarkoitus laajentaa vielä siitepölyyn ja pergaan, joita voisi Tommi Sormusen mukaan myydä luonnontuoteliikkeissä. Aita pitää eläimet isommissa määrin poissa, mutta tulevat ne halutessaan yli. Omenatarhassa kuluu metallia Myös Johannes Vuorisen luotsaama Terissaaren luomuomenatila on ollut mukana jokaisessa Läheltä lähtee! -päivässä. Pihvikarjan ohessa kartanolla on pienen mittakaavan lammastaloutta, josta saatu liha myydään kokonaisuudessaan suoramyyntinä. Terissaaren luomutilalla on yhteensä seitsemän omenatarhaa. Sen voi käsissä lämmittää ja muotoilla kupin ympärille, Sormunen selventää. – On hienoa, että Akaan kaupunki on tässä veturina ja koordinoinut toimintaa. Raaka-aineena mehua käytetään muun muassa kahdessa siiderissä, joiden on tarkoitus tulla myyntiin muutaman kuukauden sisään. Omenoiden itsepoiminta todettiin mahdottomaksi jo aikaisessa vaiheessa, ja maistiaisten saanti kaatui harmittavasti viime metreillä. Kuvassa tarha numero viisi, joka on reilu kymmenen vuotta vanha tarha. Paikka on todettu toimivaksi, sillä ympäröivät pellot ovat mehiläiskasveille viljelty. 14 Keskiviikko 6.9.2017 – Akaan Seutu UUTISET Hunajaviikot huipentuivat lähiruokakierrokseen Oona Eskeli Hunajaviikkojen vuodesta 2015 järjestetty toinen päätapahtuma, Läheltä lähtee! -lähiruokakierros avasi paikallisten tuottajien ovet kaupunkilaisille lauantaina. Omenasato on koko maassa pahasti myöhässä ja kylmä kesä on ollut Terissaaressakin hankalaa aikaa. Lähiruokakierroksella olivat edellä mainittujen kohteiden lisäksi mukana Hopping Brewsters -panimo ja Risto Niilimäen mehiläistarha Toijalasta, Jonkka Highland -ylämaankarjatila ja Kylmäsavukeisarin tuotantotilat Kylmäkoskelta sekä Tolvilan kartanon lammastila Viialasta ja Mantereen luomutila Lempäälästä. Alaa on noin 12 hehtaaria, jossa mahtuu 4000 omenapuun lisäksi kasvamaan muun muassa päärynää ja luumua. Käytännössä tilan kaikki omenat menevät mehuksi, jota joko myydään tai käytetään raaka-aineena. Kyseinen verkko maksaa lähes saman verran kuin itse omenapuun taimi, mutta ilman suojauksia ei Johannes Vuorisen mukaan pärjäisi. Johannes Vuorisella on uponnut mehustamoon ja tarhaan paljon rahaa, mutta pitkät tuottokaudet valavat uskoa tekemiseen. Virallisesti tila osallistui kierrokseen toista kertaa, vaikkakin tilalla vietettiin myyntipäivää lähes samoihin aikoihin ensimmäisen Läheltä lähtee! -kierroksen kanssa.Viiden vuoden ajan mehiläistarhausta harrastaneella Tommi Sormusella on Kuhavuoressa noin kolmekymmentä pesää. Siidereistä toinen valmistetaan kauppavahvuiseksi. Myös koneurakointipalvelua tarjotaan toisille tiloille. Tämän kesän uutuus on pestävä mehiläisvahakääre, joka toimii muovikelmun ekologisena korvikkeena. – Ei tätä lajia voisi ilman aitoja harrastaa ollenkaan. Johannes Vuorinen esitteli yleisölle myös neljä vuotta vanhaa mehustamolaitteistoaan. Tilalta löytyi hunajaa tuttujen purnukoiden lisäksi muun muassa toffeesta ja sämpylöistä. Antti Veräväinen (vas.) isännöi Teristen kartanoa ja Jarmo Laakso leikkaa, pakkaa ja myy sen lihatuotteita. Antti Veräväinen pitää lähiruokakierrosta hyvänä juttuna ja kiitteleekin kaupunkia vaivannäöstä. – Pitkällä aikavälillä tämä touhu on järkevää, Vuorinen toteaa. Johanneksen äidin Minna Vuorisen vanhempien vuonna 1986 perustama tila on pinta-alaltaan Suomen suurin luomuomenatila. Jokaiseen omenapuuhun on puolestaan kiedottu myyrät loitolla pitävä metalliverkko, joka ulottuu myös maan alle. Lihapuolen lisäksi kartanolla viljellään viljaa ja kuminaa, joista jälkimmäisen viljelyä Veräväinen on aikeissa lisätä entisestään. – Vielä kaksi viikkoa sitten lupailin, että saataisiin omenoita maistiin tänne. Jokaista tarhaa ympäröi korkea aita, jonka tarkoitus on pidätellä peuroja ja kauriita. Sini Kantolan ja Anni Määtän (viestintäja markkinointisihteerit) kanssa on ollut loistavaa yhteistyötä. Nykyisellään tilalla valmistetaan oheistuotteita mehiläisvahasta. Omenat menevät lähes poikkeuksetta mehuksi. Tänä vuonna mukana oli yhdeksän kohdetta ympäri Akaata.Teristen kartano Toijalassa kuuluu joka vuosi mukana olleiden kohteiden joukkoon. Tilalla valmistetaan mehu poikkeuksellisesti lähes ylikypsästä omenasta, mikä vaikuttaa makuun positiivisesti.. Katso video ja kuvat Kuhavuoren tilalla Sotkialla pääsi hunajakauppojen ohella nautiskelemaan kahvilan makeista ja suolaisista herkuista. Nuhjuuntuneen kääreen voi hävittää esimerkiksi polttamalla. Lampaat etsivät valppaina mahdollisia rapsutuksia Teristen kartanolla. Iloisen mehiläisen hunajaa Sotkialta Kierroksella oli tietysti mahdollista tutustua myös hunajaan, jonka monimuotoisuutta hyödynnetään tehokkaasti Kuhavuoren tilalla Sotkialla. Eilen ja tänään kiertelin muutaman tunnin tarhaa, ja kilo maistiaisia olisi ollut ihan maksimi, Johannes Vuorinen harmitteli.Omenapuita koettelevat sään ja tuholaisten lisäksi myös metsän eläimet. Vaikka tila tunnetaan pääasiassa lihan suoramyynnistä, sanoo isäntä Antti Veräväinen sen olevan vain sivujuonne muun monipuolisen toiminnan ohessa. Metallia kuluu koko lailla paljon, kun omenatarhaa perustaa. Tässä hyötyvät kaikki, kaupunki, myyjät ja asiakkaat. – Se on kankaanpala, johon on imeytetty mehiläisvahaa
Tarpiankodin asukkaiden ilona on nyt myös uusi puuLiisa Kelo (vas.) pääsi maistelemaan istutustalkoiden satoa yhdessä veljentyttärensä Tiina Hynysen kanssa. Tarpiakodin sadonkorjuujuhlaan osallistui talon oman väen lisäksi omaisia. Tarpiakodin virkistystyöryhmään kuuluva Sari Peltomäki nappasi keinukavereikseen Leila Jokisen ja SPR:n Kylmäkosken osaston Irmeli Niemen. Sen sijaan hernesato epäonnistui. Teristen kartanon eläimiin pääsi tutustumaan aivan lähietäisyydeltä. Perunat olivat keväällä Tarpiakodissa järjestettyjen istutustalkoiden satoa, jota tuli kolmen viiden litran ämpärin verran. Viiden miehen ryhmä esitti talon väelle sekä tapahtumaan osallistuneille omaisille tunnettuja marssisäveliä ja sota-ajan lauluja. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.9.2017 15 UUTISET Hunajaviikot huipentuivat lähiruokakierrokseen Kuhavuoren tilalla Sotkialla pääsi hunajakauppojen ohella nautiskelemaan kahvilan makeista ja suolaisista herkuista. Lahjoitukseen osallistuivat Merja Pouru , Seppo Franssila , Raimo Jokinen , Toijalan Tilitoimisto sekä SPR:n Kylmäkosken osasto. Terissaaren luomutilalla on yhteensä seitsemän omenatarhaa. Tarja Antola. Merkittävintä kehitystä vuoden takaiseen verratessa on tapahtunut tuotekehittelyssä, sillä nyt tuoteskaala ulottuu makuhunajista mehiläisvahakääreeseen asti. Omenat menevät lähes poikkeuksetta mehuksi. Oona Eskeli Tarpiakodissa nautittiin yllätysesiintyjistä ja oman maan potuista Tarja Antola Tarpiakodissa Kylmäkoskella vietettiin viime viikon tiistaina sadonkorjuujuhlaa sävelten ja uusien perunoiden siivittämänä. – Yhden kerran aiemmin olemme jo keittäneet perunoita, joita vanhukset söivät voilla ja sillillä, kertoo Tarpiakodin virkistystyöryhmään kuuluva Sari Peltomäki . Kuvassa tarha numero viisi, joka on reilu kymmenen vuotta vanha tarha. Mehiläistarhaaja Tommi Sormunen olisi kierroksessa mukana mielellään myös jatkossa. Otso (vas.) ja Aarni Vuorinen myivät Terissaaressa Pikkutarhurien yrttejä. Juho Lönnqvist Viialasta uskaltautui näin lähelle. Lahjoituksen organisoinut Irmeli Niemi SPR:n Kylmäkosken osastosta kertoo olevansa valmis hankkimaan tarvittaessa vielä toisenkin keinun asukkaiden käyttöön. Kuhavuoren tila oli lähiruokakierroksessa mukana toista kertaa. Musiikillisesta annista vastasivat yllätysesiintyjät Parolan panssariprikaatista yliluutnantti Kimmo Kopran johdolla. keinu takapihalla. Keväällä kylvetettyä salaattia on syöty leivän päällä ja persiljat on käytetty keittoruokiin. Yllätysesiintyjät panssariprikaatista viihdyttivät kuulijoita vanhan ajan ikivihreillä sävelmillä. Konsertin jälkeen maisteltiin oman maan perunoita sillin, makkaran ja palvilihan kera
Tuke ja Laku eivät mielellään tee asioitaan tarhaan. Rodun geenipohjaa pyritään laajentamaan perinnöllisten sairauksien ehkäisemiseksi. Vartiointiviettisyys näkyy ja kuuluu siinä, että koirat ilmoittavat varsin äänekkäästi, jos pihaan tulee vieraita. Koirat tulevat toimeen monenlaisissa oloissa, mikä oli yksi syistä, joiden takia Viialassa asuvan Saara Lintusen perheeseen tuli aikoinaan juuri lapinkoiria. Lakun ja Tuken kanssa kokeiltiin hiljattain ”nose workia” eli hajuharrastusta. Rotu on yleisesti ottaen melko terve, mutta kuten Lakullakin, voi rodulla olla perinnöllisiä ongelmia nivelissä. Myös silmäsairauksia esiintyy. Sen avulla koiran voi kouluttaa vaikka etsimään kantarelleja. Tämän vuoksi sitä ei yleensä pidetä irti pihassa, ettei satu vahinkoja.Rotua kuvaillaan lisäksi muun muassa älykkääksi, rohkeaksi ja uskolliseksi. Hän sai allergiaoireita perheen silloisesta koirasta. Aikoinaan kun taloudessa oli lampaita, Tuke ja Laku paimensivat ne hyvin kasaan. Rodun helppo käsiteltävyys oli yksi rotuvalinnan syistä perheessä. Nykyään suomenlapinkoira on yleisimmin seurakoira. Pitkä mutta helppohoitoinen turkki Suomenlapinkoiran turkki on kaksikerroksinen. Puhekielessä terminä käytetään usein lapinkoiraa. Rotu on ollut pitkään Suomessa kymmenen suosituimman koirarodun joukossa. Kooltaan koira on hiukan keskiarvoa pienempi ja vahvarakenteinen. Koirat tulevat pääosin hyvin toimeen myös esimerkiksi perheen kissojen kanssa. Nykyiset koirat polveutuvat lapinporokoirien ja suomenlapinkoirien yhteisistä kantavanhemmista sekä vanhakantaisista lapinkoirista.Rotu rekisteröitiin lapinkoiraksi vuonna 1967, ja nimi muutettiin suomenlapinkoiraksi 1993. Suomenlapinkoira voi hyvin saavuttaa yli 15 vuoden iän. Lapinkoirien kanssa voi harrastaa vaikkapa agilityä tai tottelevaisuuskoulutusta eli tokoa.– Lakun kyynärpäät ovat oireilleet, joten sen kanssa Laku ja Tuke ovat mieluisia kavereita Saara Lintuselle. Rotu on pitkäkarvainen, ja koiran yleisilme on lempeä. – Nämä ovat seurallisia ja kilttejä koiria. Työkoirasta tuli seurakoira Alun perin rotua käytettiin pääasiassa porojen paimennukseen ja vartiointiin. Pesua ei välttämättä tarvita kuin kerran vuodessa. Kaikki värit ovat rodussa sallittuja. Lähteet: Lappalaiskoirat ry, Kennelliitto Akaan Seudun sarjassa esitellään Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi suomalaista alkuperää olevia hyötyja lemmikkieläimiä.. Lakulle ja Tukelle ei tule kuuma sisälläkään viileähkönä pidettävässä omakotitalossa. Yöt koirat viettävät sisällä. Niiden kanssa käydään pitkillä lenkeillä kahdesti päivässä sekä tämän lisäksi lyhyemmillä pissatuslenkeillä. Toisaalta koira tuo lapselle turvaa. Tuken turkki on ruskeasävytteinen. Kaksikerroksinen turkki suojaa kylmältä, mutta se toimii eristeenä myös toisinpäin. Tuke ja Laku suhtautuvat muihin koiriin yleensä sopuisasti, ellei toinen koira ala uhitella. Suomenlapinkoiran tapaisia koiria uskotaan olleen olemassa tuhansien vuosien ajan. Suomenlapinkoirille on sallittu rotumääritelmässä kaikki värit. 16 Keskiviikko 6.9.2017 – Akaan Seutu UUTISET Suomenlapinkoira on mukava lenkkija harrastuskaveri Vivikka Monto Suomenlapinkoiraan on helppo ihastua. Tuke on paimenviettinen ja lähtee helposti vaikka peuran tai jäniksen perään. Lapsikin voi ulkoiluttaa koulutettua lapinkoiraa. Ystävällinen rotu on suosittu Osa lapinkoirista on enemmän paimennusviettisiä ja osa vartijaviettisiä. Suosion syiksi luetellaan lapinkoirien monikäyttöisyys sekä ystävällinen ja sosiaalinen luonne. Vivikka Monto Katso video ja kuvat ei voi esimerkiksi hyppiä, Saara Lintunen sanoo. Silloin niiltäkin saattaa päästä ärräpäitä. Lapinkoiraa voi pitää tarhassa ison osan ajasta, ja Lintusen allergiaoireet ovat pysyneet kurissa perheen kahdeksanvuotiaan Tuken ja kuusivuotiaan Lakun kanssa.Tarhassa pitäminen ei tarkoita, etteikö koirien kanssa seurusteltaisi. Vaikka se on pitkä, perushoidoksi riittää yleensä harjaus. Niitä ei tarvitse patistaa lenkillä, vaan ne ulkoilevat mielellään reippaasti. Niiden kanssa on kiva käydä lenkillä, Saara Lintunen hymyilee
Pisteillä on kaikkiaan 45 joukkuetta. Uusia pelaajia pitää ajaa sisään kuusikkopelaamiseen ja olemme kokeilleet ei variaatioita. Tihinen puhui monikossa siksi, että Vantaalla oli vastassa myös paikallinen Vantaa Ducks. – Ankkalaumaa vastaan pelattiin neljäeräisiksi sovituissa peleissä tasan 2–2. Viialan Viri 2 on 18:s. Valmentajan mukaan ensi viikonvaihteessa joukkue saa Scottin todelliseen testiin Viron turnauksessa. Kaveri on 203 senttiä pitkä ja yli 100 kiloinen järkäle. – Tyytyväisenä täytyy pelaajien otteita seurata. Hän starttaa päätöslajiin juoksuun vain pisteen päässä Välimäestä. Aiemmin Korson Vetona tunnettu joukkue on Iskun tapaan ollut jo pitkään mestaruusliigassa. Kalevan Kierroksen kokonaiskilpailun tulokset viiden osalajin jälkeen 1) Markus Välimäki ViiaSanna Karjalainen Viime vuoden Kalevan Kierroksella Markus Välimäki ylsi kolmannelle sijalle pyöräkisassa. Kolmantena maaliin saapui Viialan Virin Juha Prittinen 20 sekuntia Välimäestä. Auto pitäisi olla iskussa. Vaikka 66 kilometrillä nopeinta vauhtia piti Tuusulan Tallaajien Juha Lehtonen , kokonaiskilpailun johtoon nousi kuitenkin Viialan Virin Markus Välimäki . Ennen Saksan sarjaa keskitorjuja rakensi uraansa USA:n yliopistosarjoissa. Meillä on uusia hemmoja kehässä ja haemme vasta toisilleen sopivia kuusikoita. elokuuta Iitissä. Se on harjoitusten kannalta erittäin tärkeää, korosti Tihinen.. Voiton vei Jari Nurminen (98 pistettä) ja hopealle ajoi Henri Tuomaala (86). Kolme kaveria on aika lähellä pisteissä, ja huonolla tuurilla voin jäädä neljänneksi. Silti haastamme tasaväkisesti rutinoituneita liigaporukoita, myhäili Akaa-Volleyn päävalmentaja Lauri Tihinen Vantaan turnauksen jälkeen. Akaa-Volley on toistaiseksi keskittynyt harjoittelussa aivan lentopalloilun perusasioiden hiomiseen. Kisan kolmas on Tuusulan Tallaajat 1, noin 440 pistettä jääneenä. – Emme yhtään ole vielä keskittyneet tuleviin vastustajiimme. Isku vei ottelun 3–1, mutta kaikki merkit viittaavat todella mielenkiintoiseen liiga-avaukseen Pyynikin palloiluhallissa syyskuun viimeisenä tiistaina. – Scott tuo meille voimaa verkolle. Tänä vuonna Lähteenmäki ajoi jääradalla SM-pronssia. Kyllä siinä on riittävästi haastetta vastustajille, pohti valmentaja Tihinen joukkueen uuden vahvistuksen merkitystä. Vantaalaiset veivät tappotorjunnat 10–6. Virin Markus Välimäki nousi Kalevan Kierroksen kärkeen Kalevan Kierroksen viides osalaji, pyöräily, suoritettiin lauantaina 19. Lisäksi Viron turnaukseen tulee vielä yksi mahdollinen vahvistus katsastettavaksi. SM-sarjassa Lähteenmäki on kärkipaikalla ennen viimeistä osakilpailua, joka ajetaan 23.–24.9. Vastustajana on Rantaperkiön Isku, jolla on todella pitkä historia maan korkeimmalla sarjatasolla. Näin Kierroksen komentoa neljän lajin jälkeen pitänyt Prittinen putosi kokonaiskilpailun kakkoseksi. Verkolle muuri USA:sta Akaa-Volley on tehnyt liigamenestyksen kannalta merkittävän sopimuksen yhdysvaltalaisen keskitorjuja Scott Siwickin kanssa. Siwicki pelasi viime kaudella Saksan kakkostasolla, jossa joukkueensa sijoittui toiseksi. lan Viri 1, 4772, 2) Juha Prittinen Viialan Viri 1, 4771, 3) Antti Järvenpää Kuntokonnat, 4718, 22) Juha Hirsimäki Viialan Viri 1, 4266, 36) Jani Hevonoja Viialan Viri 1, 4057, 63) Juha Kokko Viiala, 3572, 64) Veikko Kuumola Viialan Viri 2, 3517, 65) Voitto Jetsonen Viialan Viri 2, 3507, 94) Markku Tunturi Viialan Viri 2, 3191, 166) Juha Hinkkanen Viialan Viri 1, 3487, 252) Timo Tavast Viialan Viri 2, 2129, 259) Esko Tavast Viialan Viri 2, 1915, 298) Kari Vuorinen Viialan Viri 2,1392 Pisteille on päässyt 346 osallistujaa. Joukkueet kohtasivat toisensa viikonvaihteessa Vantaan harjoitusturnauksessa. Jäimme heikommaksi oikeJoni Mikkonen odottaa innokkaana lentopallon mestaruusliigan käynnistymistä. ajetun viimeisen osakilpailun voitto olisi tuonut 25-vuotiaalle Lähteenmäelle mestaruuden, mutta Chevrolet Camaron tekniset viat pudottivat miehen lähdön viidenneksi, ja lopputuloksissa sijoitus oli kolmas. Luokan osakilpailut ajettiin Latviassa, Suomessa, Virossa ja Ruotsissa. – Kohtaamme Rakveressa Viron liigajoukkueita, joten harjoitusotteluiden taso on riittävän kova todellisen kuvan saamiseen. Vastapainoksi me voitimme ässäsyötöt 7–3, luki Tihinen tilastoista. Perushuoltoja käydään vielä läpi ennen viimeistä osakilpailua. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.9.2017 17 UUTISET URHEILU Toni Lähteenmäki ajoi kolmanneksi Pohjois-Euroopan mestaruussarjassa Tekniset viat kiusasivat Toni Lähteenmäkeä Pohjois-Euroopan mestaruussarjan viimeisessä osakilpailussa Mantorpin moottoriradalla Ruotsissa. – Mestaruutta yritetään – sellainen vielä puuttuu. Samassa luokassa kilpaileva toinen akaalainen, Erik Seppänen , on seitsemäs, kun jäljellä on vielä yksi osakilpailu. Jos rahoitus järjestyy, Lähteenmäki ajaa myös ensi vuonna Pohjois-Euroopan mestaruussarjaa. – Keskeyttäminen oli hilkulla. Tarja Antola Akaalainen Toni Lähteenmäki on sijoittunut rata-autoilun Pohjois-Euroopan mestaruussarjassa V8 Thundercars -luokassa pronssille. Samalla tarkkailemme pelaajien henkilökohtaista tasoa ja kehittymistä. Muutama kierros lisää, niin kisa olisi jäänyt kokonaan kesken, Lähteenmäki toteaa.Seitsemäntoista kuljettajan V8 Thundercars -luokassa kaikki mitalit matkaisivat Suomeen. Tänä kesänä Lähteenmäki on ajanut ensimmäistä kertaa kahta sarjaa. Jani Hevonoja Harri Mattila Akaa-Volleyn ensimmäinen mestaruusliigakausi käynnistyy Tampereella 26.9. Neljän osakilpailun sarja kutistui huonon talven takia kahteen kilpailuun. Noora Lähteenmäki toisena SM-sarjassa Toni Lähteenmäen pikkusisko Noora Lähteenmäki on SM-sarjassa tällä hetkellä kolmantena V1600-luokassa. 40 kilometrin keskituntinopeudella pyöräillyt Välimäki jäi Lehtoselle vajaat kaksi minuuttia. Mantorpin radalla ajettiin 25 kierrosta. Varkauden Kuntokonnien Antti Järvenpää jatkaa kolmantena, runsaat 50 pistettä Virin kärkikaksikosta. Emma-tytär ihmettelee isän innokkuuta, mutta on varmasti viime kauden tapaan yksi katsomon vakiovieraista. – Hyvin pitää ajaa, jos meinaa voittaa Suomen mestaruuden. Jos Lähteenmäki voittaa Suomen mestaruuden, on se hänelle jääratamestaruus mukaan lukien neljäs. Aika-ajo poljettiin hyvissä, mutta hivenen tuulisissa olosuhteissa. Alastaron moottoriradalla. Harri Mattila astaan vain torjuntapelissä. Toni LähteenKaksimetrinen Scott Siwicki Akaa-Volleyn liigamiehistöön Deltaphoto.se mäki jäi hopeamitalistista pisteen päähän. Mantorpin radalla Ruotsissa 25.–26.8. Kalevan Kierroksen joukkuekilpailussa Viialan Viri on toisena 215 pistettä Kuntokonnia perässä. Välimäki urakoi viime vuonna koko kierroksen voittajaksi. Lähteenmäen sisarukset ja Erik Seppänen edustavat Akaan Moottorimiehiä. – Näyttää siltä, että saamme piankin joukkueen vahvuuden sellaiseksi, että meillä on miehiä kahteen tasavahvaan kuusikkoon
FJK teki murhaavaa jälkeä Toijalan keskusurheilukentällä. Pääottelussa FJK teki mitä tahtoi maalitykki Jere Rauhansalon johdolla. minuutilla. Nopeimpia olivat Tampereen Pyrinnön Ilona Luoma (13,14) ja Valkeakosken Hakan Emma Kosonen (13,77). Pelin ratkettua hyvissä ajoin kotijoukkueen juniorit saivat myös peliaikaa. elokuuta vierasvoiton 0–2 (0–1). Yli 120 osallistujaa kertoo kuitenkin erityisesti akaalaisten kiinnostuksesta yleisurheiluun, sillä akaalaisten ja Akaan yleisurheiluseuroja edustavien urheilijoiden määrä osallistujajoukosta oli erityisen suuri, yli sata. syyskuuta. Topan seuraava ottelu on lauantaina 16. Pekka Karjalaisen ampuma neljäs osuma tuli 81. minuutilla. Naisten nelosta pelaava Topa otti Tampere Unitedista 26. Kilpailut olivat avoimet kaikille, eli myös muut kuin akaalaiset saivat osallistua. Silti Kalle Hasa pääsi iskemään 3–0:aan 64. Elina Pirttijoki näytti lohkon parhaan maalintekijän ominaisuuksiaan jo viidennellä peliminuutilla vieden Topan 0–1 johtoon. parempaa. syyskuuta Toijalan keskusurheilukentällä kotijoukkuetta maalintekoon. Raati jakoi tähdet Topan parhaille. PP-70:n kakkosvalmentaja Matti Uoti jakoi tähdet Topan parhaille. Topan kavennuksesta kaksi minuuttia myöhemmin vastasi kapteeni Jesse Järvi . Naisten satasen ensimmäisessä erässä kiihdyttivät matkaan Irina Laasala (oik.), Tiina Vaittinen, Johanna Nieminen ja Sirpa Määttä. Topalta varoitettiin Jukka Saarta ja Joonas Saariniemeä . Ottelussa TP-49-FJK palkittiin TP-49:stä Mikko Alahäivälä ja FJK:sta Jere Rauhansalo . Lukemat olivat vieraille 0–8 (0–2).OP-pelin esiotteluihin oli saatu Topan ja Viialan Peli-Veikkojen 8-vuotiaiden junnujen kaksi otteluparia. Hyvä kilpailuasetelma siivitti henkilökohtaisiin ennätyksiin. Topan edellä kakkosena oleva FC Nokian kakkosjoukkue ei päästänyt 3. Kolme tähteä sai Joonas Pietikäinen , kaksi Jesse Järvi ja yhden Aleksi Pirttijoki. OP-ottelu TP-49 vastaan FJK päättyi vieraiden 0–8-voittoon. syyskuuta Topa kohtaa kärkijoukkue Tervakosken Padon vieraskentällä. 7. Ensimmäiset nelosdivaripelinsä pelasivat Valtteri Ahlman ja Ville Jokela . Kolme tähteä sai Mikko Alahäivälä, kaksi Aleksi Huiko ja yhden Janne Hevonoja . Mestaruuksista kilpailtiin seitsemänvuotiaista lähtien. Viialan Valtin Sara Niinimäki oli kolmas ja Akaan mestari ajalla 14,26. syyskuuta. Sarjaa ylemmäksi kolmosdivisioonaan vahvasti menossa oleva Forssan Jalkapalloklubi saapui Topan vieraaksi. PP-70 otti heti komennon kentällä, eikä Topalla ollut juurikaan asiaa tamperelaisten maalille. Tulokset löytyvät Akaan Seudun nettisivuilta www. Naisten pikamatkalla osallistujia riitti kahteen erään. Toinen jakso oli Topalta Jukka Koskinen Toijalan Pallo-49:n naisjoukkueelle tuli kahdessa edellisessä pelissään voitto ja tappio. Vanha kettu Ivo Dankov osui kahdesti. Kilpailun voittaja, Lempäälän Kisan Aku Kallio , alitti ensimmäistä kertaa 12 sekuntia ajallaan 11,91. Manu Kuisma sekä Sakari Suontausta olivat voittajien muut maalintekijät. Kaupungin mestaruuskisoissa mitalien jaossa huomioidaan vain akaalaiset. Sama sarja jatkui torstaina 24. Jakson toiseksi viimeisellä minuutilla Ville Hakola viimeisteli taukonumeroiksi 2–0. FJK tyrmäsi OP-ottelussa Perinteinen Toijalan Pallon sekä Akaan Seudun Osuuspankin ottelutapahtuma pelattiin lauantaina 2. Viisi voitotonta peliä peräkkäin on pudottanut joukkueen kahdeksanneksi. Miesten pikamatkalla telineisiin asettui seitsemän juoksijaa, eli miehet rynnistivät sataselle lähes koko juoksuradan leveydeltä. Aija Mansikka Topa on valunut kahdeksanneksi Topan naiset edelleen kolmantena Jukka Koskinen Toijalan Pallo-49:n edustusjoukkue on peli peliltä tippunut sarjataulukossa alaspäin Tampereen piirin nelosdivisioonassa. 18 Keskiviikko 6.9.2017 – Akaan Seutu URHEILU Akaan mestaruuksista kilpaili yli 120 osallistujaa Yleisurheilun suosio tuli hyvin esiin Akaan kaupunginmestaruuskilpailuissa 29.8. Päätösosuman 0–3:een vieraat tekivät toisella jaksolla. minuutilla. Raadissa olivat OP-Akaan Jere Hakala sekä Ruotsissa Sundsvallissa pelaava jalkapalloammattilainen Juho Pirttijoki . Topa on edelleen kolmosena, kolme pistettä Nokian perässä, tosin yhden pelin vähemmän pelanneena. Rauhalan kentällä Sääksmäellä kohdataan Sääksmäen Sopu. Runsas osallistujajoukko tarjosi mielenkiintoisia kilpailuja. Lohkon maalitilaston kärki Rauhansalo iski malliksi neljä maalia. Lennokasta menoa P7-sarjan 40 metrillä. Kisoihin oli mahdollisuus osallistua myös niillä, joilla ei ole yleisurheilun kilpailulisenssiä. Jenny Ahlman. Avausmaalin ampui Juuso Pohjoismäki 37. elokuuta Tampereen Peli-Pojat-70:tä vastaan. Eniten osallistujia oli P7-sarjassa, jossa sekä 40 metrille että pallonheittoon osallistui 18 poikaa. akaanseutu.fi Aija Mansikka Pallo lensi komeasti P/T 7-sarjassa. Topa ei onnistu Ikurissa Topa on ollut usein vaikeuksissa Tampereen Ikurin tekonurmikentällä. PP-70 otti vaikeuksitta kolme sarjapistettä 4–2 (2–0) voitolla. Toijalassa. Nokialaiset onnistuivat maalinteossa kahdesti avausjaksolla. Päätöslukemat lisäajalla puski Aleksi Pirttijoki . Toijalan Vauhdin Joni Uolamo juoksi kakkoseksi ennätysajallaan 12,18 ja Akaan mestariksi. Pallosta taistelee forssalaisia vastaan Aleksi Pirttijoki (oik.). ViiPV hallitsi molempia ottelupareja voitollisesti. Kia Lingmanin upotus 0–2:een tuli lamaannuttavasti toisen jakson ensimmäisellä minuutilla. Tämä innosti mukaan varsinkin aikuisia harrastajia testaamaan kuinka lujaa satanen kulkee tai kuinka kauas kuula tömähtää. Pituushypyn 16-vuotiaiden SM-pronssimitalisti Tomy Nurmesniemi hyppäsi miesten sarjan Akaan mestariksi tuloksella 6,23. Varsinkin toinen jakso oli vieraiden täyttä hallintaa
Akaan Seutu – Keskiviikko 6.9.2017 19 URHEILU KEITTIÖT wc-kalusteet liukuovet khh-kalusteet Myös pienet keittiöt erikoismitoin! ikkunasto.fi Urjalantie 101, 31760 Urjala asiakaspalvelu@ikkunasto.fi IKKUNAT Puu-alumiiniasennettuna ikkunat ja ulko-ovet Daniel 0400 332 333 Ongelmia ikkunoissa tai ulko-ovissa. Suurin osa kilpailijoista tuli luonnollisesti Akaasta, mutta hippoilemaan oli lähdetty myös kauempaa, jopa pääkaupunkiseudulta asti. Hertta ja Toni Järvenpään mielestä Hippo-kisat ovat hieno tapahtuma ja osallistumismitali odotettu palkinto. – Se on kiva laji, koska siinä saa hypätä riman yli pehmeälle patjalle, Hertta tuumii.Myös isä Toni Järvenpää kertoo harrastaneensa aikoinaan yleisurheilua, ja siksi on ollut luonnollista tuoda tytärkin lajin pariin. Toijalan Hippo-kisoissa ennätysmäärä kisaajia Ennätysmäärä Hippo-yleisurheilijoita nautti sekä kisasta että kesästä sunnuntaina 20.8. Oman erän lähtöä odotellessa monen kilpailijan vatsassa pyöri varmasti ainakin muutamia perhosia. Suuri määrä osallistujia tiesi etenkin 40 metrin juoksuihin säpinää ja jännitystä – pikamatkoilla juostiin useita eriä, ja esimerkiksi 6-vuotiaiden tyttöjen sarjassa juoksueriä oli peräti seitsemän. fi Tuulikki Moisio Nelivuotiaiden 40 metrin juoksuissa nähtiin reippaita suorituksia. Hertta Järvenpää Akaasta oli tyytyväinen suorituksiinsa 6-vuotiaiden tyttöjen juoksussa ja pallonheitossa. Vikkeläkinttuisen tytön sijoitus oli hienosti 6:s 22 kilpailijan joukossa ajalla 11,33. Toijalan keskusurheilukentällä pidetyissä Hippo-kisoissa. – Hyvin meni, tosi vähän jännitti, Hertta kommentoi juoksuaan, jossa hänen aikansa oli 9,88 ja sijoitus 19:s. Ota mitat mukaan! Tule ihastumaan valikoimaamme ja rajattomiin mahdollisuuksiin! Löydät meidät Ylöjärveltä Maskun vierestä, Teollisuustie 4:stä. – Yleisurheilu on hieno harrastus, ja harjoituksissa lapset saavat kavereita. Tuorein harrastus on sähly. Yleisurheilussa pallonheitto kuuluu pojan lempilajeihin. Helpotusta jännitykseen toi puolestaan se, ettei juoksijoita lähetetä enää matkaan kovaäänisellä starttipistoolin paukahduksella, vaan käytössä on nykyaikainen lähetyslaite, jonka ääni on huomattavasti vaimeampi ’possahdus’. Hippo-kisojen tulokset löytyvät Akaan Seudun nettisivuilta www.akaanseutu. Hertta on käynyt kesällä Toijalan Vauhdin yleisurheiluharjoituksissa, ja siellä suosikkilajiksi on noussut korkeushyppy. Lähes 180 reipasta kisaajaa oli lähtenyt liikkeelle Akaan Seudun Osuuspankin ja Toijalan Vauhdin järjestämään perinteiseen Hippo-mittelöön. Hertan suosikkilaji on korkeushyppy Jokaisen kilpailijan kaulaan ripustettiin kisan jälkeen odotettu ja haluttu Hippo-osallistumismitali, ja Osuuspankin Jere Hakalalla ja Sirkka Suonpäällä olikin palkintojenjaossa iso, mutta mieluisa urakka. Saat mieleisesi kokonaisuuden haluamillasi materiaaleilla tehtailtamme erikoisempienkin mittojen mukaan. Muista myös edulliset vakiomittamme. Ota yhteyttä, tulen katsomaan jatarjoan uudet asennettuna! Kirsi 0400 788 444 Mika 040 351 5558 Jaana 040 352 7205 Minna 040 352 7206 Marika 040 352 7207 Nina 040 352 7208 Eija 040 352 7202 Kysy myös kuljetuspalvelua! Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI ylojarvi@keittiokalustetukut.fi 020 720 9240 lankap. Kuluneena kesänä Niklas osallistui myös Vauhdin yleisurheilupainotteiselle Leijonaleirille. Tuulikki Moisio. Meillä ammattitaitoiset ja ystävälliset myyjät auttavat ilmaiseksi suunnitelmiesi toteutuksessa. 8-18, la 9-15 komerot Olemme uudistaneet tehdastamme eduksesi parantamalla koneitamme ja tehostamalla tuotantoamme. Ja nämä Hippo-kisat ovat hieno tapahtuma, tätä Hippo-mitaliakin on kovasti odotettu etukäteen, Toni Järvenpää toteaa. Nuorimmilla kilpailijoilla oli ikää hädin tuskin kahta vuotta. 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24), matkap. Niklas Kaukojärvi kokeilee mielellään eri urheilulajeja. Niklas Kaukojärvi Akaasta osallistui samoin 8-vuotiaissa pojissa molempiin lajeihin eli 40 metrille ja pallonheittoon. Mittaa heitolle tuli liki kymmenen metriä, eli 9,22. Myös pikkusisko Minea Kaukojärvi osallistui Hippo-kisojen 40 metrille 4-vuotiaissa tytöissä. Auringonpaiste ja lämpö hivelivät niin ihoa kuin mieltä, sillä kuluneena kesänä näistä kahdesta asiasta ei ole pääsy nauttimaan kyllästymiseen asti. Niklas kertoo harrastaneensa edelliskesänä jalkapalloa, ja nyt on kokeilussa sähly. Pallonheitto sujui vieläkin paremmin, sillä tytön sijoitus oli 27 kilpailijan joukossa erinomainen 8:s. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24) ark
Maksuton kyyti reittiä klo 11.10 Pälkäneentie-Koivuniemen th-Lukonmäenristeys-Uskilantie-Haukilan kouluRitvalanraitti-n. Ilm. Lähimmäistupa ja kirpputori avoinna klo 11-14. Raamatunkatkelmassa kehotettiin käyttämään lahjoja, ei hautaamaan niitä maahan. juhlan kunniaksi. 3.9. Diakoniatyö: Diakoniatoimisto on avoinna ma, ti ja to klo 10–12 ajanvarauksella. Kokoontuminen srk-talolla os. klo 18 Aika on ylistää! -ilta Kappelikirkossa. Tyttöjen syyslomaleiri 16.-18.10. Aiheena kirkonmenoissa oli se, miten Jumala on antanut käyttöömme erilaisia lahjoja. Siihen voikin keskittyä eikä siihen, mitä muilla on tai mitä ei ole. paikan päällä. Tule mukaan suunnittelemaan ja valmistelemaan Hiljaisuuden päivää pe 8.9. Kirkkomuskari ma srktalolla, Valkeakoskenkatu 27. Terhi-Maria Ekman La 9.9. Sanan ja laulun hetki, lauletaan yhdessä kanttori Tor Nordströmin johdolla. Kävele Naiselle Ammattikävelytapahtuma su 10.9. Salmiovirta, Pakkanen. Kun tunnistaa kateuden, voi miettiä, eikö sinulle muka ole annettu elämässä mitään. Puhumattakaan siitä, jos tämä ihminen vielä iloitsee lahjastaan ja tuo lahjansa esiin. Sanan ja laulun ilta klo 18 Galleriakirkossa, Kinnarintie 13 C. Su 17.9. Minnalta ja Jannelta. asti, sen jälkeen vapaita paikkoja voi tied. Tarpiakodin virkistyspäivä klo 13. Viiala Pe 8.9. Jumalanpalvelukset: Su 10.9. Hyvä ohjenuora jokaiseen päivään. Toivon talon ruokailu vähävaraisille ma-pe klo 11.30-12.30. Lapset ja perheet: La 9.9. klo 16 Rukouspiiri seurakuntatalon toimitushuoneessa. Sählykerho Kärjenniemen koululla to klo 18.30-20. Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa, Seurahuoneenkatu 4, klo 1415.30. Muu toiminta: Diakonia Ke 6.9. SÄÄKSMÄKI Toijala Ke 6.9. Aiheena: Muistijumppaa vaativaan makuun. Ma 11.9. Keskustelua todellakin syntyi! Muutama kertoi kokemuksistaan yleisesti, ja yhdessä totesimme, että kasvatus on muuttunut huomattavasti. Aviol.kuul.: Juuso Petteri Talasniemi ja Satu Marketta Rihto. Ma 11.9. saaksmaenseurakunta.fi/ ryhmat/ilmoittautumiset. klo 11 hartaus Elina Virtanen ja pe 15.9. Su 10.9. klo 18 ”Yksin armosta, uskon kautta, Kristuksen tähden”: syntinen kelpaa Jumalalle. Voisiko yksinkertaisesti iloita siitä, mitä toisella on tai jos hän onnistuu jossain. Keskustelukerho klo 13 alasalissa. Musiikki: Ke 13.9. Valkeakoskenkatu 27. klo 10 Kärjenniemen piiri. Vihitty: Oskari Tapani Lahtinen ja Hanna Kaarina Ojanen. Arki oli työläämpää kuin nyt eikä voitu ”haihatella”. diakoniatyöntekijä Elina Virtanen, 040 553 1007. Yhteistyössä Akaan Seudun mielenterveysseuran kanssa. Musiikkikerho seuriksella ti klo 18-19. Su 10.9. Paluu klo 14.15. Ma 11.9. Valkeakosken kirkossa ja luentosalissa. Joskus lahjansa käyttöön ottavaan suhtaudutaan nihkeästi, jopa ilkeästi: Mikä tuokin luulee olevansa. Syyskuun tiistait klo 9.30-11.30 Vauvakahvila kokoontuu seurakuntatalon päiväkerhotilassa, Valkeakoskenkatu 27. Diakoniatyöryhmä klo 17 Aseman seurakuntakodissa. Valmistellaan lauantaista toritapahtumaa. Ruokailu 8€. Oletko ottanut lahjasi käyttöön. Reformaation merkkivuoden kirkkoilta Kappelikirkossa. Su 10.9. Muutamia vuosikymmeniä sitten keskityttiin elämän perusasioihin, siihen, että oli leipää pöydässä ja lapset pääsivät kouluun. Retki on tarkoitettu ensisijaisesti 1.-6. Herättäjäyhdistyksen messu klo 10. Tied. Musiikki Kalvolan Kirkkokuoro aloittaa syyskauden 6.9 . Mikähän sekin kuvittelee olevansa. ko 11.50 Sääksmäen kirkko-Pappilanniemi. Enkelien kirkko klo 20.30. Pe 8.9. Onko sinua rohkaistu käyttämään lahjojasi. Kirjoittaja on Kylmäkosken kappalainen.. Lähimmäistupa ja kirpputori avoinna klo 11-14. klo 18 Yksinkertainen messu Valkeakosken kirkossa. Ilm. Hiljaisuuden päivä pidetään 7.10. Tervetuloa uudet ja vanhat. Tarvittaessa paikat arvotaan. Ajanvaraukset puhelimitse ma, ti ja to klo 9-10 numerosta 040 350 4901. Israel -rukouspiiri klo 18 alasalissa. Kaverikahvila (ent. klo 13-15 Virsikulkuset -lauluryhmä . Messu klo 10. Kokkikerho Eerolassa to klo 17-18. Avioliittoon vihitty: Hannu Paavo Matara-aho ja Satu Elisa Matara-aho, Janne Erik Pohjola ja Rea Karita Kiviniemi. Aina voi ilmoittautua posliininmaalauskurssille, mennä kuoroon, lähteä opiskelemaan kansanopistoon… Tärkeää on tehdä edes elämän viimeisinä vuosina sellaisia asioita, mistä pitää. Su 17.9. Olopäivä klo 12 seurakuntasalissa. Varhaisnuorten kerhot: Kerhot alkavat viikolla 36. Osallistujien ikäjakauma oli noin 60–100 vuotta. 20 Keskiviikko 6.9.2017 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Riina Saastamoinen Kuolleet: Oiva Antero Laine 64 v. Messu klo 10. Naisten saunavuorot ma klo 17 Pappilanniemessä. Tai tuo, joka jaksaa aina kuunnella toisten murheita ja rohkaista toisia. alkaen klo 15 Tehtaan kentällä. Liturgina on Lotta Maijala ja kanttorina Tomi Kujansuu. Akaan kirkon 200-vuotisjuhlakuvaelma kirkon edessä. Kohtaamispaikka , Seurahuoneenkatu 4, ti ja pe klo 10-13. klo 12 Pappilanniemen piiri. klo 18 seurakuntatalolle, Valkeakoskenkatu 27. Muistikahvila) klo 12-13.30. Miesten lentopallo ke klo 19.30-20 Kärjenniemen koululla. Pienoismallikerho seuriksella ti klo 17-18. klo 10 Messu Metsäkansan kirkossa. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: www.hameenlinnanseurakunnat.fi/ilmoittaudu KALVOLA Kuollut: Anja Tellervo Puukka 92 v., Salme Marjatta Vahlsten 92 v., Ahti Johannes Periaho 87 v. Tervetuloa kaikki! Ke 13.9. Leirille mahtuu 35 tyttöä ja leirin hinta on 35€. Lisätietoja Minnalta. Jumalanpalvelukset: Su 10.9. klo 17 Naisten Pankin kuukausitapaaminen Kohtaamispaikalla. Muiden elämään ei voi vaikuttaa, mutta omaa elämäänsä voi muuttaa. To 7.9. To 14.9. Kalvolan apteekki tarjoaa kirkkokahvit. Liput www. Isojen ryhmä klo 17.45-18.30 yli 3-vuotiaille lapsille. Kateus on ikävä seuralainen Kateellinen mieli ottaa valtaansa ja kuiskii lakkaamatta: Entäs tuokin työkaveri, jolla on hyviä ideoita ja hän vielä toteuttaa ne. Tai se kaveri, joka todella näyttää kuuntelevan sydämensä ääntä ja seuraa haaveitaan. Todettiinpa vielä, että tärkeää on myös olla tekemättä mitään, rentoutua ja nauttia vaikka hyvän elokuvan katselemista, kirjan lukemisesta tai ystävien seurasta. Kastetut: Isla Sofia Tamminen. Diakoniavastaanotto suljettu klo 15-16. Ja sitten se tärkein juttu: Miten se, jos joku onnistuu tai jollain on jokin asia paremmin, olisi sinulta pois. Ke 13.9. Lähetyspiiri klo 13 alasalissa. Hiljaisuuden päivä Kiinnostaako hiljaisuus ja arjen keskellä toteutuva retriitti. Tai hän, jolla on ihana valoisa koti. Messu klo 10 kirkossa Kalle Roine, Tor Nordström. Uudet ja vanhat laulajat tervetulleita! Kuoron johtajana kanttori Matti Huomo. Laulattamassa kanttori Matti Huomo. La 9.9. Hanna Jussila, 040 511 3104. Käynti CM:n puoleisesta päädystä. Tervetuloa mukaan sekä vanhat että uudet laulajat! Nuorisotyö Koululaisten retki Kannelmäen kirkkoon ja Korkeasaareen 17.9. ”Tee toiselle kuten haluaisit itsellesi tehtävän”, sanoi Jeesus muinoin. Siinä onkin aihetta kateuteen. 4.9.-1.10. Su 10.9. Toinen esityskerta. AKAA Ikävä seuralainen H iljattain vierailin vanhemman väen leiripäivässä Toukolan leirikeskuksessa. To 14.9. Liturgina on Aija Kaartinen ja kanttorina Tuija Peltokoski. Su 17.9. Juhlakuvaelma kirkon edustalla 200v. Hinta 2€. Ma 11.9. klo 17. Nuoret ja nuoret aikuiset: Nuortenilta joka ke klo 18-21 seuriksen nuortentilassa. Ti 12.9. ticketmaster.fi Muu toiminta: Miesten lentopalloja saunavuorot ma klo 17.30 Pappilanniemessä. Kuolleet: Eino Vihtori Seppälä 84v, Simo Esko Juhani Nurmo 81v. Mikä hän kuvittelee olevansa. Vapaa pääsy, kahvitarjoilu. Syksyllä 2018 Jeesuksen jalanjäljille Israeliin! Tule suunnittelemaan matkaa ja pohtimaan matkan valmisteluja ja rahoitusta yhdessä! Kylmäkoski To 7.9. Torilla seurakunnan toiminnan esittelyä, kasvomaalausta, vanhempainverkosto, kahvipuffet, hattaraa ja lättyjä myynnissä klo 19-21.30. Mukana tunnelmaa luomassa Iso J sekä Heli Mustonen. Pelit ja leikit -kerho Sassissa ti klo 17.30-18.30. klo 18 Club For Five: Hiljainen hetki -konsertti Sääksmäen kirkossa. Messun jälkeen seurat alasalissa. Lahjat käyttöön siis! Herättelin keskustelua siitä, oliko läsnäolijoita lapsuudessaan rohkaistu käyttämään lahjojaan. Matkakumppanit -toimintapiiri klo 10 lähetystuvalla. Järjestää Tavastian lähihoitajaopiskelijat. Elina Virtanen, 040 553 1007. Lähetyksen käsityöpiiri klo 12 seurakuntatalossa. klo 9.30-11.30 Lystilauantai Seikkailupuistossa. klo 14 Leskien Kahvila Kohtaamispaikalla. Vapaa pääsy. Ensimmäiset harjoitukset kirkossa. Ke 13.9. Retken hinta on noin 15 €. Tai tuo, joka Facebookissa postailee ihania lomakuvia Välimeren paratiisisaarelta. Ensimmäinen askel kateuden kukistamisessa on sen tunnistaminen. Pappilanniemessä, ilm. Onneksi nykyvanhemmat kannustavat ja rohkaisevat lapsiaan! Lahjat käyttöön! Lopuksi totesimme, että ei ole myöhäistä vanhemmallakaan iällä nauttia lahjoistaan. Messussa avustaa Evankeliumi elämään. Missä olet hyvä. Ke 13.9. Liturgina rovasti Sauli Turja, saarnaajana toiminnanjohtaja Simo Juntunen. Leivontatalkoot klo 10-14 srk-salissa lähetyksen hyväksi. Ma 11.9. Kuparinen, Piirto. Messu klo 10 kirkossa Kalle Roine, Tor Nordström. klo 18-20 Valkeakosken kirkkokuoron harjoitukset seurakuntatalolla. Konsertit: Su 24.9. Tied. Keikkalanmäen naiset tarjoaa kirkkokahvit. Tied. Pahimmillaan kateus vie elämästä ilon ja tekee ihmisestä katkeran, joka piikittelee toisia heti, kun vain näkee siihen mahdollisuuden. Koulujen ylijäämäruoan jakelu ilmaiseksi omiin astioihin koulupäivinä klo 12.50-13.20 tai siihen asti, kun ruokaa riittää Eläkeikäisten toiminta: Ikääntyvien kuntoliikunnat ma klo 10 Valkeakosken kirkon luentosalissa ja la klo 10 Juusontien kerhotilassa. Kastettu: Aune Ingrid Heikkola, Leevi Eemeli Kääriäinen, Elias Leo Juhani Virta. luokkalaisille koululaisille. Pienten kirkkomuskari klo 17-17.30 alle 3-vuotiaille lapsille yhdessä aikuisen kanssa. Enkelien kirkko klo 20.30
Välitämme muistoilmoitukset myös muihin lehtiin.. Mikko Peltoniemi Surun kohdatessa. Ei tuskat yltää voi, kirkkaana laulu soi: Sua kohti Herrani, sua kohti ain. Lämpimät kiitokset osanotosta. Tarkoituksena on tarjota parasta itsenäiselle isänmaalle. Kuvaelman on tilannut Akaan seurakunta kirkon juhlavuoden kunniaksi. klo 15 Mia ja Harri Joki, Vakkistentie 5 (Sampola). 9. 9. Kiitos Toijalan terveyskeskuksen vuodeosastolle Pekan hyvästä hoidosta. Kiitämme myös kaikkia Einoa hoitaneita. kello 20.30 ulkona Akaan kirkon edessä. Rakkaudella kaivaten Aila Beerit perheineen Marko perheineen Anja sisko muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu lähiomaisten läsnä ollessa. Hyvä Sanoma joka kotiin Viialassa Viialassa jokaiseen kotiin on jaettu helluntaiseurakuntien Hyvä Sanoma -lehti.Lehteä jaetaan yli puoleen miljoonaan suomalaiseen kotiin ja se on osa Parasta Suomelle -kampanjaa, jonka helluntaiseurakunnat toteuttavat Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden merkeissä. 1927 2017 Kylmäkoski Akaa HAUTAKIVET Kaiverrukset, kultaukset, entisöinnit, kaikki alan työt edullisesti suoraan valmistajalta MUISTOKIVI OY M. Telttakojuilla esitellään seurakunnan toimintaa ja järjestetään kahvipuffet lähetystyön hyväksi. Lämmin kiitos osanotosta ja muistamisesta. syyskuuta myös toritapahtuma kello 19-21.30. Kaila, Kuivaspääntie 150, Lempäälä Veistämö P. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.9.2017 21 Rakkaamme Aila Annikki KAREMA o.s. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi Rakkaamme Eino Vihtori SEPPÄLÄ Olet mukana soitossa tuulen. 7. Lämmöllä ja kiitoksella muistaen Irma Raili Anna-Kaarina Ilkka ja Maarit Mika, Emilia ja Atte Joonas, Meeri ja Selina Elias ja Kalle Ville, Juho ja Sirpa Jaakko, Mira, Ilari ja Lenni Petri ja Soile sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu Tampereen Baptistikirkossa 2.9. Toijalan torilla on lauantaina 9. Lämmin kiitos myötäelämisestä ja osanotoista. 1945 2017 Vesilahti Akaa Multimediatapahtuma sunnuntaina Viialan Sampolassa Akaan Seutu Akaalaiset Mia ja Harri Joki järjestävät sunnuntaina 10. Sinä aina autoit, huolta kannoit, et paljoa pyytänyt,kaiken annoit. 7. * † 29. www.facebook.com/ ViialanHllsrk Rakkaamme Pekka Antero LAHTINEN Olen siirtynyt vain rauhaan lempeään, silti teidän olen, lähellenne jään. Tallentakaa menneen parhaat muistot, unohtua muiden antakaa, kuin ennen voimissani, te minut muistakaa. 9. * † 1. 1932 2017 Viiala Akaa Helluntaiseurakunta Toijala, Asemantie 32 Su 10.9. syyskuuta kello 15 Viialan Sampolassa multimediatapahtuman Vain yksi tie. Kiitos Tarpiakodin väelle isän hyvästä, kodinomaisesta huolenpidosta. Esitykset ovat lauantaina 9.9. Kampanjalehden haastattelut tuovat esiin kristillisen arvomaailman merkityksen eri-ikäisille ihmisille ja koko suomalaiselle kulttuurille. 21. Tilaisuuden jälkeen Viialan helluntaiseurakunta tarjoaa pullakahvit. 1937 2017 Toijala Akaa Rakkaamme Paavo Antero HUHTALA Kun taival päättynyt on viimeinen, kun sielu liitelee riemuin taivaaseen. Lintunen Kiittäen ja kaivaten Tarmo Ari ja Minna Erkki, Kaisa ja Mauno Eero ja Marianne Aira ja Ossi Hilkka perheineen muut sukulaiset ja ystävät Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen. klo 11 Lähetystilaisuuden jälkeen asiakokous jäsenille, kirkkoseurakunnan perustaminen. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Katariina Romppainen on kirjoittanut Enkelien kirkko -kuvaelman. Kiittäen ja kaivaten lapset lapsenlapset veli perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. * † 22. Akaan kirkon edessä esitetään Enkelien kirkko -kuvaelma Akaan Seutu Syyskuun toisena viikonloppuna on ainutlaatuinen tilaisuus nähdä kuvaelma Akaan kirkon 200-vuotisen historian käännekohdista – arkisesti ja humoristisesti tavallisen seurakuntalaisen näkökulmasta. Lämmin kiitos osanotosta. Äänija valosuunnittelusta vastaa Jokke Suutari ja esityksen valokuvista Kimmo Lyytikäinen .Akaan kirkkokuoro ja Ad libitum -soitinyhtye ovat musiikkiosuuksissa. 8. 8. 13. Tervetuloa! Viialan Helluntaiseurakunta Su 10.9. Sinä ansaitset unen rauhaisan ja kiitoksen kaikkein kauneimman. Ad libitumissa soittavat Kaisa-Reeta Järvenpää viulua, Katariina Mahkonen klarinettia, Suvi-Marja Holkeri-Salmesvuori tenorisaksofonia, Nuppu Salmiovirta baritonitorvea ja tuubaa sekä Juha Salmesvuori kontrabassoa. Kuvaelman rooleissa esiintyvät Sauli Turja , Tuulia Passila , Lasse Majuri , Petja Kopperoinen , Anita Ruuskanen , Enni Piirainen , Siiri Rokkanen , Tiuku Rokkanen ja Eero Löövi . 8. klo 11 Rukoushuoneyhdistys Saalem ry ylimääräinen kokous jäsenille. Tunnetuimpia haastateltavia lehdessä ovat gospelartistit Pekka Simojoki ja Jippu . * † 30. Kokemuksia oman elämänsä varrelta jakaa muun muassa itsenäisen Suomen ikäinen kortesjärveläinen Elli Harju . 9. Musiikin on säveltänyt Juha Salmesvuori . 8. Su 24.9. Yhä vierellä vaellat elomme tiellä, sydämissämme mukana tallella siellä. Olet läsnä hetkessä hiljaisuuden. ja sunnuntaina 10.9. Kuvaelman käsikirjoitus on Katariina Romppaisen ja ohjaus Arto Mantelan
Valpaslaiset olivat palkintopallilla miesten sekä naisten nelinpelissä, sekanelinpelissä ja naisten kaksinpelissä. työsuhteen solminen ja päättäminen, miten varaudut työsuhteen kiemuroihin. mukaan Tampereella Aitolahdentie 34 MA-PE 10-17, LA 10-13 HL-Rakennusratkaisut Oy 045 675 4006 • Kaikki kodin remontit • Uudisrakennukset • Kokonaisurakoinnit Puh. TOIJALAN KIINTEISTÖHUOLTO OY 0400 620828 Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Ota yhteyttä ja pyydä tarjous Suunnitelmallista kiinteistönhoitoa! Kysy tarjous! . PIHAPUUN KAADOT JA KANTOJYRSINTÄ KULJETUSPALVELUA YLI 50 VUOTTA! • Muuttokuljetukset paketti/kuorma-autolla • Piano ym. Puh. klo 18-21 VALKEAKOSKELLA KLUBI Liike toiminnan kehittämis Tilaisuus on maksuton. Hietastentie 5, 37800 Akaa Soita p. 040 737 4499 KIINTEISTÖHUOLTO oy AKAAN Jorma Jaakkola info@akaankiinteistohuolto.fi Vaihteentie 5, 37830 AKAA Kylmäkoski-Seuran ry:n uusin kirja on julkaistu! ELETTIINPÄ ENNENKIN KYLMÄKOSKELLA -kirjaa voi ostaa 25 euron hintaan Akaan Seudusta! Työnantajan a toimiminen Listalla mm. 22 Keskiviikko 6.9.2017 – Akaan Seutu akaanrengas.fi 040 831 1708 AVOINNA Kylmäkoskella MA-PE 14.30-17 LA sop. Menestystä tuli useammassa luokassa ja monessa pelimuodoissa. Noora Nieminen kunnostautui myös naisten kaksinpelin B-luokassa. Sistonen Puh. Katso: etuovi.com, kohde f37979 044 514 4456 AKAAN ELÄMÄÄ 100-VUOTIAASSA SUOMESSA! Su 17.9. Naiset veivät nelinpelin finaalin vaivattomasti Naisten nelinpelin A-luokassa ykkössijoitetut Valppaan Sonja Lius ja Porin Pyrinnön Juulia Holma kestivät ennakkosuosikkien paineet ja veivät finaalin jopa vaivattoman oloisesti suoraan kahdessa erässä. välisen ajan. 0400 627 019 Av. Valio-, Aja B-luokka saivat valpaslaiset voittajansa, mutta C-luokassa voittoja jäätiin vielä odottamaan. Vapautuu 1.10. 040 5151876 MYYDÄÄN HENKILÖKOHTAISTA 1004406 Rummut, alk. Aunelantie Toijala. Yksipäiväinen turnaus järjestettiin Ylöjärven liikuntakeskuksessa lauantaina 2.9. Jarmo Perttunen RIVI-ILMOITUKSET Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. Mukaan perinteiseen kilpailuun ilmoittautui 14 Valppaan pelaaja. 0400 330 412 kotipalvelufinna@gmail.com http://www.kotipalvelufinna.fi/ Valppaan sulkapalloilijat aloittivat kautensa voitokkaasti Ylöjärvellä Toijalan Valppaan sulkapalloilijat aloittivat kilpakauden 2017–2018 Ylöjärveltä Mansen Sulan APACS-kansallisista. Finaalivastustajat Lohjan Tehon Terhi Luola ja Klaki Sulan Paula Petäys hävisivät loppuottelun 21–13, 21–6. Kolmieräisen pelin viimeinen erä venyi jatkopalloille, jotka Valppaan miehet veivät nimiinsä 24–22. ti 5.9. Salhoja pääsi finaalin myös miesten kaksinpelin 40-luokassa. mukaan Tampereella Aitolahdentie 34 MA-PE 10-17, LA 10-13 akaanrengas.fi 040 831 1708 AVOINNA Kylmäkoskella MA-PE 14.30-17 LA sop. klo 15-18.18, Hirvialhon koulu 1144403 Tuunaa tilkuista ja kankaista, alk. 040 335 6081 Rantahotelli Waltikka, Hakalantie 6, Valkeakoski Torstaina 14.9. Kolmieräisessä ottelussa nöyrtyivät Vaasan Sulkiksen Markku Laukkonen ja Nestor Nestorov . Marko Lehmusvirta ja Antti Rehtola ylsivät valioluokan nelinpelin voittoon kukistettuaan finaalissa ennakkoon vahvemmilta tuntuneet Parkanon sulkapalloseuran Jori Simolan ja Mikko Heikkisen . 10€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi Akaan Viialan Vesa-Antero! Tervetuloa töihin, lämmöllä odottaen Marja-Riitta, Lassi, VilliLähde ja Kerttu Kuopiosta. 03-5691 7100 tai www.valkeakoski.fi/valkeakoski-opisto Monissa muissakin ryhmissä vielä tilaa! Kysy vapaita paikkoja. , p. 17.30ja la 10-14 hessu@hk-sport.net www.hk-sport.net Tmi HK-Sport Pyörät, huollot, varaosat, tarvikkeet Nyt on aika huoltaa pyörät syyskuntoon! P. pe 15.9. Lisäksi kahvitarjoilu, arpajaiset, Akaan tuubihuivien myyntiä. AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa MYYTÄVÄNÄ OKT Kesäasukas, paluumuuttaja, ammatinharjoittaja, perhe tai hyvää omakotitaloa tarvitseva. 046 905 9246 VUOKRALLE TARJOTAAN KOTIPALVELU FINNA Oy Tarjoamme teille ystävällistä ja laadukasta palvelua kotihoidossa, siivouksissa sekä terveydellisissä asioissa. ma 11.9. klo 16-20.30, Toijalan yhteiskoulu 1144402 Käsityöpaja, alk. Tuloksena kolmieräisestä taistelusta Pasille hopea.Valpas avasi kautensa voittaen lähes kaikissa luokissa. kuljetukset • Muuttolaatikkovuokraus Kuljetus Jyrkinen Ky 0400 632 731 Akaa Kysy tarjous! Kalliomurskeet Sorat Maanrakennustyöt Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Rakennuspalvelu A.J. klo 14.00 Akaan pääkirjastossa, Köyvärintie 1 Toijala Puhumassa Pekka Ahlfors: Toijalan erikoiskauppojen historia. ark. Finaalipelissä Jyväskylän Sulkapalloseuran Susanna Ettala ja Anni-Mari Pennanen ylsivät 10 pisteeseen per erä häviten valpaslaisille selkeästi 21–10, 21–10. Menestystä tuli myös ikäluokissa. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. Valppaan Auno Tolonen ja Pasi Salhoja voittivat miesten 40-luokan nelinpelin. to 14.9. klo la-su 10-15 Arvo Ylpön koulun tekstiililuokka Lisätiedot ja ilmoittautuminen p. Kävelymatka keskustaan, rauhallinen paikka, Toijala. klo 12.30-14, Kulttuuritalo Laaksola 8304404 Jooga, alk. Mikko Vuorinen. 050-548 3333 Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Piipunpellitykset Rakennuspellitykset Paikallinen yrittäjä Puh. Lius ja Sulkasetin Jussi Moisio voittivat kolmieräisessä finaalikamppailussa Parkanon Sulkapalloseuran Mikko Heikkisen ja Östersundomin urheilijoiden Johanna Rajasärkän luvuin 21–11, 13–21, 21–18.Valppaan pelaajat Noora Nieminen ja Ella Räsänen hoitelivat kaikki vastustajansa suoraan kahdessa erässä ja saivat nimiinsä naisten nelinpelin B-luokan herruuden. Kysy meistä lisää ja tehdään sinulle sopiva palvelu. (03) 545 1342 Haavistontie 7, Kylmäkoski raija@raijakolehmainen.com Liike suljettu 8.-16.9. la 30.9. HALUTAAN OSTAA SEKALAISIA MYYDÄÄN TYÖSUORITUKSIA Kuhnuri kiittää kaikkia yhdistyksiä, yksityishenkilöitä sekä valintaraatia valintansa johdosta. 050 548 3333 SOITA 044 3366490, pienet erät 0440 523751 www.kierratysmetallilife.fi romulife @ gmail.com ROMULIFE NOUDAMME/ OSTAMME KAIKKI METALLIROMUT (myös akut) Lisäksi purkutyöt, koneiden-, soran-, risujen/puun-, erikoisja vaihtolavakuljetukset, sekä nostotyöt. ti 12.9. RT-osake 3h+k+s+psh 76,5 m² + tilava varasto. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: piritta.forsten@valkeakoski. klo 17.30-20, Hirvialhon koulu 1002401 Iltapäivän yhteislaulut Akaassa, alk. klo 9.30-11, Sampola, Toijala 1141400 Nypläys, alk. Akaan Kalevalaiset ry Saunallinen KAKSIO +lasitettu parveke os. Toimialueena koko Suomi. Lius pärjäsi myös sekanelinpelin A-luokassa. Välierässä raskaan kolmieräisen pelin pelaaminen ei häirinnyt Niemistä, vaan finaali hoitui suoraan kahdessa erässä numeroin 21–12, 21–11. Puh. Talossa toiminut lääkäri Helly Tursan yksityisvastaanotto
Osallistumismaksulla katetaan kahvija ruokatarjoilusta aiheutuneet kulut. Tilaisuus on yhteiskristillinen. Siellä voi seurata myös veriryhmäkohtaista tilannetta. Tuija Tanhuanpäälle ja Joonas Koivistolle Urjalaan syntyi Taysissa tyttö 26.8. Valkeakoskelaiset Petra Lehti ja Janne Liukkonen saivat 24.8. päivänä. Syystorin teemana on kasvisruoka. Luento on jaettu kahteen eri osioon: Kenen ehdoilla. Tärkeää on myös toiminnan avoimuus. Toijalassa 94 verenluovuttajaa Akaan Seutu Veripalvelu ja Suomen Punaisen Ristin Toijalan osasto järjestivät vuoden neljännen verenluovutustilaisuuden 29. Nyt isoveli Robert täyttää 14 vuotta ensi sunnuntaina 10.9. elokuuta Toijalan Seurakuntatalolla. kello 11.28 Kanta-Hämeen keskussairaalassa pojan. Kädentöitä on valmistettu puusta, kankaista, langoista, hopeasta ja lasista. Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Reipas 1-luokkalainen Bea täytti 7 vuotta elokuun 23. Ja Paetkaa epäjumalia.Tapahtumaan osallistuminen ei edellytä ilmoittautumista. Syntymämitat olivat 3950 grammaa ja 50,5 senttiä. Syntymämitat olivat 3325 grammaa ja 49 senttiä. Tarjolla on lähiruokaa; luomujauhoja, ryynejä, kutunjuustoa sekä leivonnaisia. Tarttistori syystunnelmissa Akaan Seutu Tarttistori on syystunnelmissa Tarttilan koululla (Koulukuja 4, Valkeakoski) sunnuntaina 10.9. syyskuuta. lokakuuta. Seuraavan kerran Toijalassa luovutetaan verta maanantaina 30. Akaan Miestyö on yhteiskristillinen työmuoto Akaassa. äiti ja isi, paappa ja Sirkka mummo Viikko 37 Maanantai Maksalaatikko, puolukkahillo, salaatti Tiistai Tomaattinen makkara-/ nakkikeitto, ruisleipä, tuorepala Keskiviikko Punajuurikroketti/kasviskroketti, perunat ja kylmä kastike/perunasose, salaatti Torstai Currykermabroilerikastike, täysjyväriisi, salaatti Perjantai Tonnikalapasta, salaatti Marika ja Marko Leppimaalle Kylmäkoskelle syntyi Kanta-Hämeen keskussairaalassa tyttö 23.8. kello 9.35. kello 14.37. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.9.2017 23 Onnittelut Vauvauutisia Tapahtumia Ruokalista Akaan koulut ja päiväkodit TARJOTIN NIMIPÄIVÄT tänään Asko, torstaina Miro, Milo, Arho, Arhippa, perjantaina Taimi, lauantaina Vertti, Isto, Eevert, sunnuntaina Kalevi, Kaleva, maanantaina Santeri, Santtu, Sandra, Aleksanteri, Ali, Aleksandra, Ale, tiistaina Vilja, Valma. Sylin täydeltä onnea molemmille sankareille!T. Se koostuu kristityistä miehistä eri seurakunnista. Uusia verenluovuttajia oli yksi. mummu ja vaari Paljon onnea Juho 13 vuotta! T. Isoveli on Waltteri . Yhteiskunnallinen yritys -merkki voidaan myöntää yrityksille, joiden ensisijainen tavoite on ratkaista yhteiskunnallisia tai ekologisia haasteita, ja ne käyttävät myös vähintään puolet voitostaan tähän. Paikalla kävi 108 verenluovuttajaksi rekisteröityä henkilöä, heistä 94 oli luovutuskelpoisia. LHJ on 16 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö, joka tuottaa palveluita kaikissa omistajakunnissa ja lisäksi yrityksellä on käsittelykeskukset Forssassa ja Säkylässä. Musiikkimiehenäkin tunnettu Jarmo Sormunen pohjaa luennot ensimmäiseen Korinttolaiskirjeeseen. Lisätietoja luovutuksesta saa Veripalvelun internet-sivuilta osoitteesta www.veripalvelu.fi. Flunssa tai liian alhainen hemoglobiiniarvo verottivat oman osansa luovuttajista. Tilaisuudessa kuullaan pohdintaa siitä, missä menee raja soveliaan ja epäsopivan välillä. Isoveli Roope on kaksivuotias. Teologi Jarmo Sormunen puhuu Miestenpäivässä Akaan Seutu Teologi, lähetyspastori, raamatunopettaja Jarmo Sormunen saapuu vieraaksi Miestenpäivä-tapahtumaan lauantaina 9. Jätehuoltoyhtiölle Yhteiskunnallinen yritys -merkki Akaan Seutu Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:lle (LHJ) Yhteiskunnallinen yritys -merkin. Sormunen luennoi aiheesta kristityn vapaus. syyskuuta Akaan seurakunnan leirikeskus Kumpulaan Viialaan (Kumpulantie 19). Kahvin keittää Saarioispuolen maaja kotitalousseura. kello 12–15. Syntymämitat olivat 3130 grammaa ja 48 senttiä. Lauantaina 8
13.00 15.00 Toijalan Monitoimihalli. Tarjolla joko jalkahoitoa tai hierontaa. Joulujuhla. 040 724 0546. Syyskuun kerho. Tervetuloa mukaan! Tarpian Suunta ry Torstairastit 7.9 Lempäälässä (Kettuvuori). Akaan Seudun Ruskat ry Kerhopäivä. Ma 4.9. Eläkeliiton Akaan yhdistys ry Kerhopäivä. Liput 16 e. Lisätietoja hallituksen jäseniltä. Kampanjassa ovat mukana Akaan Seudun Invalidit ry Syksyn liikunnat alkavat. Matka. 040 192 2773. Muistellaan vanhan Toijalan Ylpön aluetta kuvia katsellen ja tapahtumia sekä sattumuksia kertoen. Seuran verkkariasia etenee, kokovaihtoehdot nyt sovitettavissa. Huom. Toijalan Sampola. Kysy lisää tarvittaessa. Muista kuntokuuhaaste Suomisata hengessä. Viiala Mäntymäen Vanhainkoti. Klo 12 keskustelu lattiacurlingin ja boccian vuoroista ja sen jälkeen pelataan. Kerho on tarkoitettu 0-4-vuotiaille lapsille vanhemman seurassa. Koulutukseltaan sairaanhoitaja ja kätilö Anna Pulkkinen. Kerhon aiheena on ajankohtaiset asiat Akaassa. Hengitysliiton järjestämä tilaisuus kaikille avoin.Tervetuloa kuulemaan (linkki luennolle löytyy Hengitysliitto.fi). La 9.9. 040 778 5145 tai Tuula puh. Muistathan ilmoittautua maanantaihin 11.9. Pekka Ahlfors valottaa Toijalan erikoisliikkeiden historiaa kuvin ja sanoin. Ostosja huvimatka sekä pikkujouluristeily Tallinnaan 28.-29.11.Yö Sokos-hotelli Estoria. Kävele tai liiku muuten, yksin tai perusta ryhmä syyskuun aikana, 100 km. 15.00 Viialan Työväentalo Rientotie 3, Akaa. Lempeät liikkujat ry Pilatesta ja kehonhuoltoa. Akaan Seudun Diabetesyhdistys Hyvinvointikampanja. Etelä-Pirkanmaan Hengitysyhdistys ry Ulkoilupäivä. Sotkian kyläyhdistys Mato-onkikilpailu. klo 11.00. Kokoontumispaikkana Lepänalusta 15 (Kuhavuoren vieressä). Kunnioittaakseen akaalaista kokoomushistoriaa paikallisyhdistyksen hallitus on käynnistänyt kirjahankkeen. Ti 12.9. Yhteislähtö torinkulmalta Kalevantien puolelta klo 10.00. 24 Keskiviikko 6.9.2017 – Akaan Seutu Akaa-Seura ry Yhdessä luontoon! La 9.9. Lisätietoja kotisivulta lempeatliikkujat.wixsite.com/home Lontilanjokilaakson kylät ry Biljardi-ilta. MLL Toijalan yhdistys Körökörökerho maanantaisin. mennessä p. Autoilijat huomioikaa autottomat. Tulestuvalla. Tervetuloa vanhat ja uudet jäsenet, huom. Ti 12.9. Ke 4.10. La 16.9. Opastus Pirkkalantieltä, pysäköinti ensisijaisesti Kuokkalan koulun hiekkakentälle. Kilpailu pidetään joka säässä, joten vaatetus sään mukaan. Torstaisin Perheliikuntakerho klo 17.15-18 Sampolassa (Sampolantie 3). Kaikki tervetuloa! Vapaa pääsy. Juonto Esko Roine, laulu Taiki Latvala, Juha Repo, piano Marian Petrescu. Retkelle lähdetään Viialan taksiasemalta klo 10.15 ja Toijalan S-marketilta klo 10.30. Tervetuloa. Tervetuloa! Leijona Futsal Leijona Futsal-SoVo. Syyskausi on alkanut 4.9.2017. Akaan Kalevalaiset Akaan elämää satavuotiaassa Suomessa. La 9.9. Ti 12.9. Seuraa MeNyt palstaa. 18.00 Kylmäkosken Työväentalo Kylmäkoskentie 22, Akaa. Aiheesta alustaa Akaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Rämö. Jatkossakin tapaaminen vetäjän kutsusta pyritään pitämään kerran kuussa. Klo 9.00 pelataan bocciaa, klo 11.30 jännitetään bingon parissa. To 14.9. 050 575 9288/Tuulia. Akaan Wanhat Toverit Akaan demarien toimintapäivä. Tervetuloa. Viiala taksiasema klo 17, ajaa Lentilän kautta S-marketille, lähtö klo 17.20 Sontulan kautta Motelli Pentinkulmalle lähtö klo 17.50. 14.00 Oi kallis Suomenmaa musiikkipitoinen teatteriesitys Suomen jatkosodasta. To 5.10. Makkaranpaistoa, kisailua, yhdessäoloa ja mahdollisuus saunomiseen. Ke 6.9. Kahvitarjoilu. Eläkeliiton Kalvolan yhdistys ry Viipurin matka. To 14.9. Msl:n luento ja kuukausikokoontuminen. Akaan Rotaryklubi Viikkokokous. Retki Porin teatteriin. Kahvittelumaksu 1 e. 050 501 1307 tai tapio. 18.00 19.00 Valtakatu 20, 37600 Valkeakoski, Finland. klo 10-12. Yleisöllä mahdollisuus muistella omakohtaisia kokemuksia alueeseen, sen ihmisiin ja tapahtumiin liittyen. ja ti 19.9. 12.00 Akaan Keilahallilla, Hallamäentie 3. Järjestämme Pulssin kanssa yhteiset mato-onkikilpailut lapsille ja aikuisille. klo 17.45 Urjalassa Majakalta, Viialassa torilta ja Toijalassa Ritolan Tapetin piipulta. Jussi Oksa: Kunnan hankintatoimen kehittäminen. To 14.9. 19.00 20.30 Kuokkalankulman päiväkoti, Kansakouluntie 1. Edestakainen matka n. Makkaran paistoa, kisailuja ja mahdollisuus saunomiseen. Tilaisuus on kaikille avoin. Raatihuoneen joulutori on avoinna. Akaan Kokoomus ry. Ma 2.10. Alle 7v ja kausikortilla ilmaiseksi. Kuntosali klo 15.30 Toijalan Sampolassa 8.9. Lontilanjokilaakson kylät ry järjestää biljardi-illan Pekka Mäkisellä torstaina 14.9.2017 klo 18.00. Asiantuntijana OYI:n Uniyksikönvastuulääkäri, LT Marisanna Schwenson, Keuhkoklinikka, TAYS. To 7.9. Perheliikuntakerho torstaisin. 12.00 15.00 Toijalan Pirtti, Mustanportintie 4. 18.00 Tulestupa, Mustanportintie 7, Akaa. sihvo@gmail.com Tossua toisen eteen. Lisäksi kahvitarjoilu, arpajaiset, Akaan kansallispuvun värisiä putkihuiveja myynnissä. Paikalla on juhlakirjan kirjoittaja Päivi Rajala ja kirjatyöryhmän jäseniä. syyskuuta klo 12 Toijalan Pirtille, Mustanportintie 4. Akaaseen palataan n. Arvoisa lukija tammikuussa 2019 tulee kuluneeksi 100 vuotta Toijalan Kansallisseuran perustamisesta. klo 18 Valkeakoskella! Mukana on Medtronicin edustaja kertomassa insuliinipumpusta. 17.00 Majakka, Meijeritie 1, 37800 Akaa. Kahvitarjoilu. klo 13.00 Muistikerho ke 13.9. 17.45 18.45. Viipurin matkan viisumianomukset viimeistään 7.9. Huom! Viime viikon lehdessä oli virhe, kerho on siis suunnattu 1-5 -vuotiaille oman aikuisen kanssa. Tossua Toisen eteen ke 6.9. Tähän liittyen kutsumme teidät muistelutilaisuuteen lauantaina 16. 15.00 Metsola-sali Valtatie 5, Akaa. Tapaamisen vetää Raija Toivonen ja ryhmätapaamiset ovat ensisijaisesti kyseistä tautia sairastaville. Myös pienemmät ja isommat sisarukset ovat tervetulleita. Vetäjinä Annika Uutela ja Satu Hokkanen. Su 3.12. Korttikerho ti 12.9. To 28.9. Retki on kaikille avoin. Ti 12.9. 15.00 Tampere-talo. Esitelmän pitää Foreverin Alecvera -tuotteiden esittelijä ja jälleenmyyjä. Ke 11.10. Tervetuloa pelailemaan ja tutustumaan lajiin. La 9.9. Futsal-Liigan harjoitusottelu. Varaukset p. uusi paikka ja aika! Akaan Karjalaseura ry Tulevia tapahtumia Tampereen piirissä: Su 24.9. Lisätiedot ja sitovat ilmoittautumiset viimeistään 14.9. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille diabeetikoille, ei tarvitse olla jäsen! Ilmoittautumiset miika.rautiainen@gmail.com. Maanantaisin Körökörökerho klo 10 Sampolassa (Sampolantie 3). Omat makkarat mukaan. Fibromyalgia vertaistukiryhmän tapaaminen 12.9.2017 klo 18. Ke 6.9. La 9.9. Laavu löytyy Sontulantieltä Mäytäntielle ja siitä oikealle. Järjestämme Valkeakosken Diabetesyhdistyksen kanssa ykköstyypin diabeetikoiden illan ma 4.10. 10.00 Vilppaan laavu. Lisätietoja Tapio Sihvo puh. Ma 11.9. Ota mukaan oma alusta, juotavaa ja joustavat vaatteet. Tervetuloa. Liput 5e/3e. Ota mukaan omat eväät, seura tarjoaa makkarat ja mehut. 15.00 Viialan Työväentalo Rientotie 3, Akaa. Ilmottaudu 14.10. teatterilippuvarauksen vuoksi p. 13.00 16.00 Leijonalaavu, Akaan Toijala. Arpavoittoja toivotaan. 18.00 20.00 Kinon Talon elokuvateatteri, Pätsiniementie 9. Syksyn kerhopäivät alkavat tutustumalla kaikenikäisille sopivaan harrastukseen ja saamme aluksi asiantuntevaa opastusta lajin saloihin. Toivomme etukäteen valokuvia aiheesta, joita voi lähettää sihteerille liisa.sjoblom@pp.inet.fi tai voimme skannata kuvasi tilaisuutta varten valmiiksi, yhteydenotot ja lisätietoja Liisa Sjöblom puh. Matkan hinta viisumin kanssa 280 e ja omalla viisumilla 210 e. Ikaalisten Kylpylään. Parhaat onkimiehet ja -naiset palkitaan. Lähdöt 17.00-18.30, tulospalvelu sulkeutuu klo 20. Ma 11.9. 14.00 Akaan pääkirjasto, Köyvärintie 1 Toijala. Jäsenhinta 80e, ei jäsen 90e. 7 km. To 12.10. mennessä kerhoissa tai Eine 040 726 4128. 0400 481 937. Kutsu Kokoomus Akaassa -muistelutilaisuuteen. Ke 6.9. 17.15 Sampola, Sampolantie 3. Yhdistyksemme jäsenten hyvinvointikampanja 15.11.2017 asti. Menemme metsäretkelle ja lettukestiin Sontulaan Vilppaan laavulle. Hinta jäsen 35 e, ei jäsen 55 e. La 9.9. Ykköstyyppi-ilta. klo 24. 040 540 0270/Elisa. Lisäksi lyhyt tietoisku syksyn tapahtumista. aika. Tervetuloa kanssamme kalaan lauantaina 9.9. Syksyn ensimmäinen luento ja kuukausikokoontuminen Toijalan Sampolassa to 28.9. Jaanan Jalkahuolto Jaana Pahikka-aho 040 535 4229, Jalkahoitola Jalkapohja 045 161 1993, Kuntoaskel 050 577 9791 (Viiala) ja 044 235 5593 (Urjala), BSC for you (Elina Laulaja 040 511 3815 ja Sari Nyberg 0400 526 732) tai www.slotti.fi/booking/bscforyou, Kehonkorjaamo 040 484 7525, Hyvinvointikeskus Paula Ketola 040 747 6828 ja Anja Salvas 040 509 3650 ja Jalkahoito Tiina Toivola 040 706 6959. Kokouksen aiheina ajankohtaiset asiat. Ti 3.10. Yhteislähtö rautatieasemalta klo 13. 18.00 Lontilantie 826B. lokakuun kerhossa 2.10. Arpajaiset. Toimita kertyneet kilometrit Tuulalle esim. Lähdemme Euroopan kulttuuriperintöpäivää viettämään päivän teeman Yhdessä luontoon mukaisesti Leijonalaavulle. To 7.9. Ma 25.9. Sen jälkeen perinnejouluateria Hukianhovissa. 18.00 19.00 Veikkojen maja. Su 17.9. Johtokunnan-/jäsenkokous. Sitovat ilmoittautumiset Marja puh. Akaan Reumayhdistys ry Fibroryhmän tapaaminen. Ke 18.10. Menemme kuuntelemaan Lauluja sota-ajasta ja Karjalasta. Toijalan Sampola. 13.00 Kulttuuritalo Laaksola Ryödintie 2. Syyskauden kerhot alkaa. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Pirjo Rautala 040 508 9090 tai sähköpostilla pirjo.rautala@gmail.com Kerhot alkavat. 17.00 SPR:n tila. menomatkalla poikkeamme Noormarkussa ja tutustumme Suomen teollisuushistoriaan Ahlström Voyage ja Rosenlew museon -näyttelyissä ennen Porin kaupunginteatterin Avioliittosimulaattori -näytelmän alkua. 050 558 9884. klo 11 kevyttä liikuntaa Iloliikuttaja kurssin terveisin. 17.30 Leskirouva. Maksut 10.9.2017 mennessä tilille FI80 5680 4420 0216 00 viitenumerolla 3285. Punkalaitumen Liikuntahalli. Akaan seudun mielenterveysseura ry Hallituksen kokous. Matkat: RR 1.9 km (nauhaa pitkin), TR 1.15 km, helppo 2 km, helpohko 3. Luennon aiheena ihon hyvinvointi, vitamiinit, ravintolisät tai vaikka hemmottelu. Yöpyminen Mainingissa 2 hengen huoneessa, allasosaston ja kuntosalin käyttö, iltaravintolalippu, ruokailu Teituvalla, hotelliaamiainen ja kotimatkalla Kauppakeskus Kompi. Ma 11.9. Tule mukaan visioimaan tulevia aikoja. Auto risteilylle 18.9. Kylmäkosken Veikot ry Seuran verkkarien sovitus. Tapio Sihvolle. Ohjattua loruttelua on 30 minuuttia, jonka jälkeen mahdollisuus jäädä kahvittelemaan ja leikkimään noin klo 12 asti. Viipuri. Ke 15.11. Sampola. Huomioithan poikkeuksellisen kellonajan. Vanhaa Toijalaa Ylpön alue keskustassa muistelu. klo 13.00. 044 556 6622. Tarkoituksena on muistella menneitä ja käydä läpi tapahtumia vuosien varrelta. Akaan kansalliset seniorit ry Keilakerho aloittaa. Etäluento uniapneasta. Perheliikuntakerho tarjoaa mahdollisuuden vapaaseen liikunnalliseen toimintaan ja leikkiin 1-5-vuotiaille yhdessä oman aikuisen kanssa. Tervetuloa mukaan toimintaan. To 14.9. Tervetuloa! Kylmäkosken työväenyhdistys ry Akaan demarien toimintapäivä. Lähtö Toijalan rautatieasemalta kävellen, pyöräillen tai yhteiskyydillä. To 14.9. Rohkeasti uudetkin vaan mukaan! Lisätietoja Raijalta, puh. Varaa aikasi pian. klo 16-19 Piirin sukututkimuskerho Armi Ronimus-Niemisen johdolla, Koulukatu 12, puh. 14.00 Akaan keilahallissa. Lempeiden liikkujien syyskausi alkaa 6.9.! Keskiviikkoisin lempeää kehonhuoltoa Kuokkalankulman päiväkodin salissa klo 19.00 20.30. 10.00 12.00 Lepänalusta 15
Toijalan ja Ympäristön sotaveteraaneistakin taas osallistuu kaksi joukkuetta. Akaan Demarien toimintailtapäivä lauantaina 9.9. Syyskuun kokouksen päivämäärä on muuttunut! Se onkin jo viikkoa aikaisemmin. Kilpailu on käyty 10ja 11-vuotiaiden junioreiden kesken.Tampereen piirin turnausohjelma aiheuttaa joskus pientä aikatauluongelmaa, siksi tämänkertainen kisa käydäänkin 9-vuotiaiden kesken. Palkinnot jaetaan tapahtumalauantain aikana. Kolmatta kertaa pelattava Maksamme velkaa -jalkapallotapahtuma starttaa aamulla kello 9. Toijalassa pelataan koko lauantai jalkapalloa Kiekot lentävät sunnuntaina Nahkialassa Jukka Koskinen Toijalan keskusurheilukenttä on tulevana lauantaina jälleen jalkapallon näyttämönä. Tapaaminen siis jo 18. Kalakerho kokoontuu Shellille klo 9.00. klo 18.00. Rata on pelattavissa ainoastaan kisaviikonloppuna. 10.00 11.00 Pätsiniementie 5. syyskuuta frisbeegolf -kisan Nahkialan alueelle rakennetulla pop up -radalla. Lisätietoja Lea 040 559 0490. klo 12 kerhon syyskauden avaus. Su 10.9. Seppeleen lasku sankarihaudalle. Kilpailukeskus sijaitsee Nahkialan koulun yhteydessä.Lauantaina on kaikilla layoutin harjoittelumahdollisuus parikisojen muodossa. ToVoLi ry Uskollisuuden kilta Kiltakokouksen päivämäärä muuttunut! Ma 18.9. syyskuuta klo 15.00 Pirtillä. Kertovat Akaa 100 -kansalaismusikaalin syntyvaiheista. Viialan Työväenyhdistys. 17.00 Zumba Maraton! Kesto n. klo 11.00, vierailijana kulttuuripariskunta Minna Kangas ja Harri Salminen. Kilpailun läpiviemisen hoitavat Toijalan Pallo-49:n juniorijaosto sekä Toijalan Pallo-49 Kilta. Lähtöön on matkaa 750 metriä, ja maalistakin takaisin tulospalveluun noin puoli kilometriä, joten huomioithan tämän aikatauluissasi. Alustajaksi tulee Akaan sivistysjohtaja Tero Kuusisto. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.9.2017 25 Toijala-Akaa Rotary Club ry Viikkokokous. sunnuntaisin klo 18-19, kurssimaksu syksy 20 e. Kerhotalo Sampola. Lisätietoja https://tarpsu.sporttisaitti.com Viialan Eläkkeensaajat ry Kerhojen kokoontumisajat syyskaudelle. Jukka Koskinen. Ti 12.9. klo 10 hallituksen kokous ja klo 13 keskustellaan miten kesä meni ja katsotaan syksyn toimintaa.Tervetuloa taas vanhat ja uudet jäsenet rohkeasti mukaan. Rahat menevät Lastumäki 2018 -tekonurmihankkeeseen. klo 10 alkaen ja askartelukerhot alkavat samaan aikaan. Opettajana Suvi-Inkeri Koivula. Kilpailuaika 9.00-13.00. Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. La 9.9. Luokat ovat MPO, FPO, MPM, MA3, FA2 ja MJ1. La 9.9. Pe 1.12. Jos jollain ei ole kyytiä Luttusiin, Sampolasta pääse kyytiin klo 9.30. Vaihdamme silloin kesäkuulumisia ja keskustelemme syksyn ohjelmasta. To 5.10. Naiset ja miehet mukaan. Ostosmatka Muoti-Hoviin. Vielä tänään ehtii varata lipun. Samalla kisataan Lempäälän kunnanmestaruuksista. Jalkapallo-ottelu Ilves HJK, ennakkoon varanneet. Makkaranpaistoa, pientä kisailua ja yhdessä oleilua, mahdollisuus saunomiseen Akaan demarit tervetuloa. 17.00 Viialan teatteri. Ke 13.9. Akaan Seutu Valkeakoski Disc Golf järjestää sunnuntaina 10. Akaan Demarien toimintailtapäivä lauantaina 9.9. To 7.9. 10.00 12.00. Toijalan Seudun Kalamiehet ry Laituripilkki. 14.00 Seurakuntatalon alasali. Viialan Työväenyhdistys ry Viialan Työväenyhdistys. Siellä myydään Naisten vaatteita 80 % alennuksella kaikki. 15.00 Työväentalo. Toijalan ja Ympäristön Sotaveteraanit laskevat havuseppeleen Toijalan sankarihautojen muistomerkille. To 7.9. La 9.9. Tarkoitus on kisata taitoradat läpi Maksamme velkaa -tapahtuman reilun tunnin mittaisen ruokatauon aikana Toijalan keskusurheilukentällä. klo 15.00 Viialan Työväentalolla. 18.00 19.00 Viialan Työväentalo. Alkaen ma 11.9. km. Boccian keskiviikkopelit siirtyvät talvikauteen, joten pelit jatkuvat torstaisin 14.9. Viime vuonna Maksamme Velkaa -turnauksen voitti 1980–81 syntyneiden joukkue. Huomioi päivämäärä! Viialan Eläkeläiset ry Mato-ongintakilpailut Luttusissa. Viialan Työväentalo. tiistaisin klo 17.30-20 mukavaa yhdessä oloa. 16.9. Tuolijumppa klo 9.00, kahvit klo 10.00. klo 9.30 Mielen hyvinvointi ja pallo-curling, klo 11 Taitoa ja tasapainoa, klo 12 Boccia, klo 13 Wilhelmiinat, klo 14 Huru-ukot. Ke klo 9.30 Rasin kuntosali. Ostosmatka Muoti-Hovin Loppuunmyyntiin 5.10.2017. Toijalan Voimistelu ja Liikunta ToVoLi ry Viikolla 36 mm: Uusi kausi on startattu! Uutuutena Jooga, Core 30 ja Taaperojumppa. Ilmoittaudu pian Tarjalle puh. 12.9. Lauluryhmä, Pulinakerho, Boccia klo 12.30 15.00. Pe klo 10 Senioritanssi, klo 11.30 Kirjallisuuskurssi, jooga ja curling. Vuonna 2015 ensimmäistä kertaa pelattu Toijalan Pallo-49:n ex-junioreiden turnaus kokoaa jälleen mittavan joukon entisiä ja nykyisiä jalkapallolahjakkuuksia. BodyAttack peruttu! Ohjaaja koulutuksessa. 9.00 14.00 Valtatie 1, Akaa. Ilm. Kilpailussa pelataan kaksi kertaa 18 väylää. Kerho alkaa klo 14.00. Viialan Marttayhdistys ry Rakas lotta. Matkalta pääsee mukaan. 9.9. Ma 11.9. Tervetuloa! Toijalan Työväenyhdistys ry Syyskuun kokous. La 9.9. Aikataulut löytyvät osoitteesta tovoli. Ti 19.9. Kaikille avoin kuukausikokous ma 11.9. klo 15.00 aloitellaan. To 7.9. Tiistaitiima. Sunnuntai 10.9. klo 12.00, Torkonkartano to 21.9. Ma 11.9. Perinteiset piirin petanque-kisat järjestetään 7.9.2017 Hämeenlinnan Linnankasarmilla. Su 1.10. kerromme miten menestyimme. Toijalan ja Ympäristön Sotaveteraanit ry Petanque-kisat. Eräveikkojen lettukahvila, jossa on myynnissä lettuja makealla ja suolaisella täytteellä, gluteenittomia vohveleita, kahvia, teetä ja virvoitusjuomia. Naisten tarjoamat iltapäiväkahvit Tiistaitiima 12.9. Tuotto Toijalan Eräveikot ry:n 90-vuotisjuhlaleirin hyväksi. Pelaajilta ja muilta tilaisuuteen osallistuneilta saatiin viime syyskuussa pelatussa turnauksessa kasaan nelisentuhatta euroa. Askartelu, Keppijumppa klo 10.30. Tiistaina 12.9. Lähdemme kisoihin klo 9.15 S-marketin pihalta. Bussi lähtee Viialasta klo 9.00 ja Toijalasta klo 9.15. Ulkoilupäivä Kirkkokankaan laavulla. 10.9. Annukka 050 505 0402 tai Helvi 040 763 3398 viim ke 6.9. Mennäänpä joukolla paikalle. Työkokous (syksyn ohjelma), kahvit Aronen. 2 h 17.00 Sisäpyöräily. 040 579 1070. Toijalan Eräveikot Popup Lettukahvila. Aloitamme syyskauden Sampolassa ti 19.9. 18.00 Metsola-sali. Kaikki joukolla mukaan. Lauluporukka Senioritalo to 7.9. Ti klo 10 Boccia, käsityö-askartelu ja kotitalous, klo 12 Tuolijumppa, klo 13 Tiistaikerho. VREL Toijalan Osasto ry Kerho. Tervetuloa. Tämä kisa sai alkunsa vuonna 2011. G-mies-taitokisa myös lauantaina Toijalan Pallo-49:n perustajajäsenen Gunnar Valtosen nimeen perustuva junioreiden G-mies-taitokilpailu jatkuu yhden välivuoden jälkeen. Ti 12.9. Lauantai 9.9. 9.00 17.00 Riihimäki. Viime vuonna tapahtuma keräsi yhteen kahdeksan joukkuetta ja satakunta pelaajaa. 10.00 Hämeenlinnan Linnankasarmi. TY:n naiset järjestää kaikille halukkaille kurssit, Itämainen tanssi alk. Makkaranpaistoa, pientä kisailua ja yhdessä oleilua, mahdollisuus saunomiseen. Arvonta 8.45. Askartelu Työväentalolla alk. Ma 11.9. Bussi lähtee Tallinnaan Kylmäkosken asemalta klo 13.00, Viialasta taksiaukiolta klo 13.30 ja Toijalasta S-marketilta klo 14.00. Rivitanssi alkaa klo 12.00 14.00 Sampolassa. 23.9. Pe 29.9.2017 klo 11.00 Toijalan sankarihautojen muistomerkillä. normaali 4.5 km, vaativahko 6 km. sporttisaitti.com, seuraa meitä myös Facebookissa sekä Instagramissa ja tule liikkumaan kanssamme Vennerille. Toijalan seudun Sotainvalidit ry Torstaikerho. klo 14.00, tervetuloa mukaan. Tiistaitiimassa 12.9. klo 14.00. Tervetuloa mukaan kaikki teatterista kiinnostuneet. Pirtti 18.9.2017. Varattavissa nyt! ToVoLi ry monipuolinen tarjonta ryhmäliikuntatunteja joka päivä! Tunteja kaiken kuntoisille, myös LesMills, Piloxing-tunnit sekä Sisäpyöräilyä. Lounaspirtti. Paikkoja on 50:lle hengelle bussissa. klo 13.30 ja Arwola to 28.9. To 6.9. Toijalan S-marketin pihaan nousee 9.9. Suomen Sotaveteraaniliitto täyttää 60 vuotta 29.9.2017 ja valtakunnassa lasketaan havuseppele maamme sankarihautojen muistomerkille klo 11.00
TV1 TV2 MTV3 NELONEN Yle TV2 klo 20.00 Dan in Real Life (7) Komedia parisuhdeneuvojasta ja lapsikatraan yksinhuoltajasta, joka omassa elämässään sotkee kaikki suhteensa rakastuessaan veljensä tyttöystävään. 6.53 Metkat Mesiläiset (S) 7.00 Tuttiritari (S) 7.10 Dinotassut (S) 7.22 Franklin ja ystävät (S) 7.37 Nalle 7.43 Timppa (S) 7.53 Olivia (S) 8.17 Galaxi 8.18 Tenavat (7) 8.26 Aika härdelli! (7) 8.38 Reetta ja Ronja (S) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Uutisikkuna 12.50 Yksineläjä Severin 13.20 Kaapista ulos 14.00 Norjan kovin 14.45 Riistametsällä 15.30 Villi kortti 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Superpesis 20.15 Koripallon EM: FIN ISL 22.45 The Late Late Show with James Corden 23.25 Looking (16) 23.55 Uutisikkuna 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. TV1 TV2 MTV3 NELONEN TELEVISIOVIIKKO 6.9.-12.9. keskiviikko-tiistai 4.00 Uutisikkuna 5.55 Puutarhakeskiviikko 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Tekniikka muuttaa ihmistä 10.00 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset KeskiSuomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.12 Oddasat 12.30 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 13.15 Vain kaksi tuntia (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio:Talk 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Tekniikka muuttaa ihmistä 19.00 Viimeinen tango Halifaxissa (7) 20.00 Pressiklubi 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 The Young Pope piru vai pyhimys (16) 22.05 Dicte (12) 23.35 Yle Uutiset UutisSuomi 23.45 Yle Uutiset 23.50 Oddasat 0.05 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 8.9. com 13.30 Lajinsa viimeinen (S) 14.00 Ruotsin surkein kuski 15.00 Tosimiehet 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Enbuske, Veitola & Salminen 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 14.00 Kun äiti tai isä juo 14.30 Kaapista ulos 15.10 Kohtalona koulukiusaaminen 15.40 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Casualty (12) 19.00 Syke (12) 20.00 Pieni asekauppa 21.00 Satuhäät 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 The Late Late Show with James Corden 22.40 17 Again (7) 0.20 Looking (16) 0.45 Uutisikkuna 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 7.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati 9.05 Mitä tänään syötäisiin. N: Steve Carell, Juliette Binoche. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Tuubi 21.00 Game Night 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Die Hard vain kuolleen ruumiini yli (16) 1.20 Enbuske, Veitola & Salminen 2.15 Scorpion (12) 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.15 K3 (S) 6.40 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (7) 7.00 Rusty Rivets 7.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 8.10 Lego Ninjago (7) 8.35 Transformers Rescue Bots (7) 9.00 Remppa vai muutto 10.00 Tulossa: Toisenlaiset äidit 10.05 Soppa365 10.15 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Grillit huurussa (S) 14.45 Haapasalo ja kaverit (S) 15.45 Leijonan luola USA 16.45 Onnenarpa 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Junior MasterChef Suomi 18.50 Tulossa: Vain elämää 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Vain elämää 21.55 Keno 22.00 Elokuva: Bodom (16) 23.50 Tulossa: Idols 23.55 Elokuva: Transformers: Kaatuneiden kosto (12) 2.55 Amerikan rajavartijat 3.55 Astral-TV PERJANTAI 8.9. HD. 6.53 Pikku perunat (S) 6.56 Ihmejuttu 7.01 Hermanni Hiiri (S) 7.12 Minun nimeni on 7.16 Nelli ja Noora (S) 7.24 Pikku Kakkosen posti 7.29 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 7.53 Karhunpaini 8.00 Anton Siilinen ratkaisee 8.14 Galaxi 8.15 Late Lammas: Sammalperän pätkät (S) 8.17 Syrhämä (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 9.55 Naurupalat 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Lesbot 11.00 Lähiö Reunalla 12.00 Luonto lähellä sydäntä 12.45 Minun maisemani 13.00 Tanskalaista viiniä 13.30 Rakastan sinua ikuisesti. 6.52 Touhukkaat (S) 7.15 Anniina Ballerina (S) 7.40 Yhdessä (S) 7.47 Tiketi Tok (S) 7.59 Sanni Sateenkaari (S) 8.11 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 8.33 Vilkki Ankka (S) 8.45 Jetron matkaan (S) 9.00 Galaxi 9.01 Näin meillä (7) 9.13 Karvinen (7) 9.25 Merten syvyyksissä (7) 9.47 Kammokatu (7) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Uusi päivä (S) 12.05 Päämääränä täydellinen vartalo 12.50 Superpesis 15.30 Cuckoo (12) 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Satuhäät 20.00 Dan in Real Life (7) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 The Late Late Show with James Corden 22.45 Muistin vanki (12) 23.25 Looking (16) 23.50 Ruisrock: Vesala 0.50 Uutisikkuna 7.05 Ostoskanava Tvins.com 8.05 Heidi (S) 8.30 Muumilaakson tarinoita 8.55 Nuori Robin Hood (S) 9.05 Pikku Prinssi (7) 9.30 Paavo Pesusieni (S) 10.00 Ostoskanava Tvins. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.35 Manuela leipoo 11.05 Rakas, sinusta on tullut pullukka 12.00 Ostoskanava Tvins. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.35 Manuela leipoo 11.05 Rakas, sinusta on tullut pullukka 12.00 Ostoskanava Tvins. TV1 TV2 MTV3 NELONEN 4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Kiehtova maailma: Eksoottiset junamatkat 9.00 Yle Uutiset 9.05 Ylen aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Matematiikan taikaa 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset KeskiSuomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Sadan vuoden sävelet 13.20 Luontoretkellä 13.35 Ulos luontoon: Luonnon kuvaaminen 14.10 Prisma: Kukkien kehitys 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 Puutarhakeskiviikko 15.40 Vaiheessa: Unelmien nainen 16.00 Naapureita ja ystäviä 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Panta kaulassa (7) 18.45 Avara luonto: Niilin matkassa 19.40 Bletchleyn nelikko 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Uutisvuoto 22.00 Syrjäinen maa (16) 23.30 Kotiinpalaajat 0.00 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 9.9. TV1 TV2 MTV3 NELONEN Yle TV2 klo 17.00 Pikku Kakkonen Katsellaan Senjan kanssa Viljami, Laulujen ostoja myyntiliike, Saara ja Sorsa, Kotkaperhe, Killen kimppakyyti (kuva), Hommat hoituu sekä Puuharit.. Kuvassa Dan (Steve Carell). 26 Keskiviikko 6.9.2017 – Akaan Seutu 4.00 Uutisikkuna 5.55 Romanien unelmia 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Tekniikka muuttaa ihmistä 10.00 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 13.15 Tuhottu nuoruus (7) 14.35 Kolme tarinaa: Rumat ankanpoikaset 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.30 A-studio 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.52 Yle Oddasat 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Tekniikka muuttaa ihmistä 19.00 Stolberg (12) 20.00 Muisti: Sekaisin shaahista 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio:Talk 22.00 Ulkolinja: Kiista Etelä-Kiinan merellä 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.05 Yle Uutiset 23.10 Oddasat 23.25 Tuntematon vihollinen 1.35 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu 6.52 Jääkarhu Otto (S) 7.03 Kotikisat 7.07 Stella ja Sami (S) 7.19 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 7.32 Killi ja Kiki (S) 7.38 Fluugalaiset (S) 7.51 Martta puhuu (S) 8.19 Galaxi 8.20 Pertti ja Purtti (S) 8.33 Tero hoitaa (7) 8.44 Råtta Booris (S) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 The Late Late Show with James Corden 11.00 Lähiö Reunalla 12.00 Linen mukana maailman ympäri 12.30 Tatuoinnin varjopuolet 13.00 True selfie 3.30 Rakas päiväkirja 14.00 Tanskalaista viiniä 14.30 Tavoitteena usko, toivo ja rakkaus 15.30 Syytettynä isät 16.00 Dok: Erilaiset kaksoset 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Casualty (12) 19.00 Kummeli (7) 19.30 Uusi päivä (S) 20.00 Syke (12) 20.50 Kuinka nainen pokataan. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Pop’n’Roll 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Esittelyssä: Aallonmurtaja 23.00 Mustamaalattu (12) 0.00 Hävyttömät (12) 1.05 Americans (12) 2.00 Zoo (16) 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.15 K3 (S) 6.40 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S) 7.00 Rusty Rivets 7.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 8.10 Lego Ninjago (7) 8.30 Angry Birds Toons (S) 8.35 Transformers Rescue Bots (7) 9.00 Tulossa: Vain elämää 9.05 Remppa vai muutto 10.05 Soppa365 10.15 Tulossa: Idols 10.20 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Grillit huurussa (S) 14.45 Candice sisustaa 15.15 Leijonan luola USA 16.15 Remppa vai muutto 17.15 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Transformers: Kaatuneiden kosto 0.00 Tulossa: Arman ja Suomen rikosmysteerit 0.05 Elokuva: Valtion vihollinen (12) 2.50 Amerikan rajavartijat 3.50 Astral-TV TORSTAI 7.9. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (S) 10.35 Manuela leipoo 11.05 Rakas, sinusta on tullut pullukka 12.00 Ostoskanava Tvins. 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Napapiirin sankarit 2 (12) 22.55 Tulossa: Idols 23.00 Elokuva: Pompeji (16) 1.05 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset 1.10 Hyvät ja huonot uutiset 2.10 Stand Up! (S) 3.10 Australian rajalla 4.40 Astral-TV LAUANTAI 9.9. 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 The Late Late Show with James Corden 22.40 Villi kortti 23.30 True Detective (16) 0.25 Looking (16) 0.55 Uutisikkuna 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Makumuistoja 21.00 Rouva Ministeri (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Vikinglotto, Jokeri ja Lomatonni 22.30 Tulosruutu 22.40 Nuori MacGyver (12) 23.35 Arrow (16) 0.30 Zoo (16) 1.20 Aarteiden metsästäjät Suomi 2.15 Myytinmurtajat 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.15 K3 (S) 6.40 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (7) 7.00 Rusty Rivets (S) 7.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 8.10 Lego Ninjago (7) 8.30 Angry Birds Toons (S) 8.35 Kung Fu Panda (7) 9.00 Tulossa: Idols 9.05 Remppa vai muutto 10.05 Soppa365 10.15 Tulossa: Toisenlaiset äidit 10.20 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Junior MasterChef Suomi 14.45 Haapasalo ja kaverit (S) 15.45 Leijonan luola USA 16.45 Remppa vai muutto 17.45 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Ylpeästi erilaiset (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Bruce taivaanlahja (7) 23.10 Ylpeästi erilaiset (S) 0.10 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti 0.40 Stand Up! (S) 2.40 Kylmäverisesti sinun 3.40 Australian rajalla 4.40 Astral-TV KESKIVIIKKO 6.9. com 13.30 Lajinsa viimeinen (S) 14.00 Makumuistoja 15.00 Suomen kaunein koti 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Maajussille morsian 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. com 13.30 Lajinsa viimeinen (S) 14.00 Makumuistoja 15.00 Hurjat sääilmiöt 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Meidän tarina 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.50 Ravit: Toto65 vihjeet 17.55 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 4.00 Uutisikkuna 5.55 Ulos luontoon: Luonnon kuvaaminen 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Tekniikka muuttaa ihmistä 10.00 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 10.45 Uutisikkuna 12.35 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 13.20 Sydämeni laulu (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT: Loppuun kaluttu Lappi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Tekniikka muuttaa ihmistä 19.00 Prisma: Kukkien kehitys 20.00 Puutarhakeskiviikko 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Karkotetut (16) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Ulkolinja: Villiä menoa valtamerillä 0.25 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 6.9. O: Peter Hedges. com 10.30 Salatut elämät (7) 13.00 Elokuva: Vili & Bill (7) 14.40 Pilanpäiten 15.00 Hurjat sääilmiöt 16.00 Paimelan autoparoni 17.00 Lauantairavit 18.00 Tuubi 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.25 Tulosruutu 19.30 Ketonen & Myllyrinne 20.00 Elokuva: Varasto (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Wallander: Rauhaton mies (12) 0.40 Bull (7) 1.35 Scorpion (12) 2.30 Myytinmurtajat 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.30 K3 (7) 6.45 K3 (7) 7.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 7.25 Rusty Rivets (S) 7.50 Kung Fu Panda (7) 8.15 Lego Ninjago (7) 8.35 Transformers Rescue Bots (7) 9.00 Vain elämää 11.00 Soppa365 11.20 MasterChef Australia 13.45 Tulossa: Grillit huurussa 13.50 Leijonan luola USA 14.50 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti 15.20 Hauskat kotivideot 16.20 Kaikki vastaan 1 17.50 Tulossa: Idols 17.55 HS-uutiset ja sää 18.00 Vain elämää 19.55 Tulossa: Idols 20.00 Haluatko miljonääriksi
TV1 TV2 MTV3 NELONEN Nelonen klo 21.30 Elokuva: Mustan helmen kirous Johnny Depp esittää vastustamatonta konkarimerirosvoa Jack Sparrow’ta, joka haluaa tehdä tilit selviksi pelätyn ryöväri Barbossan (Geoffrey Rush) kanssa.. FAX: (03) 540 9630 POSTIOSOITE: PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA: PIRKANMAAN LEHTITALO OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA: Juha Kosonen 050 516 9146 juha.kosonen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI: Myyntineuvottelija: Asta Kohonen 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO: Mainostuottaja: Tiina Yli-Mutka 044 755 7212 Ilmoitusten sähköposti: ilmoitukset@ akaanseutu.fi Digimyynti: Jorma Salmi 044 755 7369 TOIMITUS: Toimittajat: Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 Tiina Kauppinen 044 755 7298 Toimituksen sähköposti: toimitus@akaanseutu.fi Avustaja: Liisa Ahokas 0400 852 134 Ilmoitusten jättö: maanantaina viimeistään klo 10 mennessä Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. 010 584 4170 (ark. 4.00 Uutisikkuna 5.55 Muisti: Sekaisin shaahista 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Tekniikka muuttaa ihmistä 10.00 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 11.00 Pisara 11.05 Sarekin puistonvartija 12.05 Saltstraumenin vedenalainen maailma 12.35 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 13.20 Ja alla oli tulinen järvi (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Apollo Sojuz -yhteislento 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Sielunmetsä (7) 23.05 Yle Uutiset UutisSuomi 23.15 Yle Uutiset 23.20 Oddasat 23.35 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7) 0.30 Puoli seitsemän 1.00 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 11.9. TV1 TV2 MTV3 NELONEN Yle TV1 klo 19.00 Historia: Apollo-Sojuz -yhteislento Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton avaruuskilpa päättyi 1975 Apollo-Sojuz -yhteislentoon, jossa maailman mahtavimmat avaruusohjelmat yhdistivät voimansa. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. 6.52 Hei Taavi (S) 7.00 Neposen seikkailut (S) 7.13 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 7.26 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 7.36 Askarrellaan 7.42 Dinojuna (S) 8.09 Petteri Kaniini (S) 8.24 Galaxi 8.25 Lassie (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala 11.00 Lähiö Reunalla 12.00 Riistametsällä 12.45 Luonto lähellä sydäntä 13.30 Näin meidän perheessä 14.00 Linen mukana maailman ympäri 14.30 Sotaturistina maailmalla 15.30 Satuhäät 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Casualty (12) 19.00 Kuinka nainen pokataan. fi/ tila uk set 4.00 Uutisikkuna 5.55 MOT 6.25 Ylen Aamu-tv 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset KeskiSuomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 13.15 Lasisydän (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Muisti: Sekaisin shaahista 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kiehtova maailma: Eksoottiset junamatkat 19.45 Mittatilaustyönä 20.00 Seksi-Suomen historia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 The Halcyon (12) 22.20 Yle Uutiset UutisSuomi 22.30 Yle Uutiset 22.35 Oddasat 22.50 Prisma: Kukkien kehitys 23.40 Puoli seitsemän 0.10 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 12.9. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Maajussille morsian 21.00 Meidän tarina 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Americans (12) 23.35 Meidän tarina 0.30 Rouva Ministeri (7) 1.25 112 (7) 2.20 Myytinmurtajat 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.15 K3 (S) 6.40 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S) 7.00 Rusty Rivets 7.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 8.10 Lego Ninjago (7) 8.35 Transformers Rescue Bots (7) 9.00 Tulossa: Toisenlaiset äidit 9.05 Junior MasterChef Suomi 10.05 Soppa365 10.15 Tulossa: Idols 10.20 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Grillit huurussa (S) 14.45 Haapasalo ja kaverit 15.40 Leijonan luola USA 16.40 Remppa vai muutto 17.40 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Vain elämää 20.52 Anatuden Ylimääräinen Uutislähetys 20.58 Keno 21.00 Elokuva: National Treasure: Salaisuuksien kirja (12) 23.35 Tulossa: Idols 23.40 Arman Pohjantähden alla (S) 1.40 Kylmäverisesti sinun 2.45 Australian rajalla 3.45 Astral-TV MAANANTAI 11.9. com 13.30 Lajinsa viimeinen (S) 14.00 Tinan matkassa 15.00 Grand Designs vuoden talo 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Makumuistoja 17.25 Terve aamu 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 20.00 Uusi Päivä (S) 20.35 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 21.00 Villi kortti: Jalkapalloetkot 21.15 Jalkapallon Mestarien liiga: Barcelona Juventus 23.55 Kummeli (7) 0.25 Jalkapallon Mestarien liigan kooste 0.55 Uutisikkuna 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 6.52 Milli ja Molli (S) 7.16 Kimmo Kuu (S) 7.36 Runoja & rusinoita (S) 7.41 Pipsa Possu (S) 7.47 Raa Raa, leikkisä leijona (S) 7.58 Ryhmä Hau (S) 8.23 Oktonautit (S) 8.48 Puluboin ja Ponin Juujuutuubi (S) 9.00 Galaxi 9.01 Late Lammas (S) 9.08 Kesäleiri (7) 9.20 Tenavat (7) 9.27 Viidakkojytä (S) 9.32 Urheiluhullut (S) 9.34 Galaxi Play 9.54 Tipu Touhukas (S) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Riistametsällä 11.25 Luontoretkellä: Rakas sisko 12.25 Ratsastuksen maailma 12.50 Superpesis 15.30 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 15.55 MotorSport 16.25 Yle Live: JVG 17.20 Little Miss Sunshine 19.01 Yle Uutiset 19.06 Urheiluruutu 19.10 Kohteessa: Kauden parhaat 20.00 Hyytävä vaellus 21.00 Kommandokoulun parhaat 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Tickled kutituspornon jäljillä 23.35 Looking (16) 7.05 Ostoskanava Tvins.com 8.05 Heidi (S) 8.30 Muumilaakson tarinoita 8.55 Nuori Robin Hood (S) 9.05 Pikku Prinssi (7) 9.30 Paavo Pesusieni (S) 10.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa 11.00 Makujen viikonloppu 11.30 Makumuistoja 12.30 Suomen kaunein koti 13.30 Leila leipoo Ranskassa 14.00 Tosimiehet 15.00 Maajussille morsian 15.55 Meidän tarina 17.00 Olipa kerran elämä 18.00 Game Night 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Elokuva: Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi (12) 21.45 Piilokamera 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.35 Rizzoli & Isles (12) 23.30 Lakia ja rakkautta (7) 0.25 112 (7) 1.20 Myytinmurtajat 2.25 Aarteiden metsästäjät Suomi 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.45 K3 (7) 7.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 7.40 Rusty Rivets (S) 8.05 Kung Fu Panda (7) 8.25 Transformers Rescue Bots (7) 8.50 HS Lasten uutiset 9.00 Junior MasterChef Suomi 10.00 Liiga: Viikkomakasiini 10.30 Jaksa paremmin 11.00 MasterChef Australia 13.50 Leijonan luola USA 14.50 Veikkausliiga LIVE: Futiskierros 17.10 Tulossa: Grillit huurussa 17.15 Team Ahma (7) 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.50 Tulossa: Idols 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Haluatko miljonääriksi. 6-11) Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMIPAIKKA: Alventie 4, 37800 Akaa Avoinna: ma–ke klo 9–15 PUHELINVAIHDE: 010 584 4170 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Akaan Seutu – Keskiviikko 6.9.2017 27 Viime hetken ohjelmamuutokset mahdollisia. (S) 7.18 Kaapo (S) 7.43 Ludovic (S) 7.56 Ennin Intia 8.02 Niksi-Nella (S) 8.10 Galaxi 8.11 Villi tulevaisuus (7) 8.33 Unna Junná 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala 11.00 Lähiö Reunalla 12.00 Tavoitteena usko, toivo ja rakkaus 13.00 True selfie 13.30 Kun sydän särkyy 14.00 Laivakokin apulaisen uudet seikkailut 15.00 Kun äiti tai isä juo 15.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Casualty (12) 19.00 Kommandokoulun parhaat 19.50 Ahmed ja Team Physix 20.00 Uusi Päivä (S) 20.30 Yhden illan juttu (16) 21.00 Ennen kuin kuolen 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 True Detective (16) 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (16) 23.45 Looking (16) 0.15 Uutisikkuna 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ww w.a kaa nse utu .fi TILAAJAPALVELU: akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. 6.53 Hyrräpäät (S) 7.04 I-hah-haa 7.13 Mitä ihmettä. 4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Niilin matkassa 9.00 Yle Uutiset 9.05 Inhimillinen tekijä 9.55 Yle Uutiset 10.00 Sarekin puistonvartija 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi 11.45 Historian siivillä 12.45 Dokumenttiprojekti: Kiinalainen unelma (S) 14.00 Mittatilaustyönä 14.15 Uutisvuoto 15.00 Yle Uutiset 15.05 Haave Bollywoodista 15.35 Danny viihdemaratonin loppusuora 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Rakkaudesta puutarhaan 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Ulos luontoon: Linnunpönttöekspertti 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kriminalisti (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7) 22.00 4 Blocks veriveljet 23.00 Ykkösaamu 23.40 Aistien haastaja 0.10 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 10.9. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.35 Manuela leipoo 11.05 Rakas, sinusta on tullut pullukka 12.00 Ostoskanava Tvins. Ka tso uu sim ma t tila ust arj ou kse mm e oso itte ess a: aka an seu tu. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Tosimiehet 21.00 Tuubi 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bull (S) 23.30 Tosimiehet 0.30 Twin Peaks (16) 1.25 60 Days In 2.20 Kohde (16) 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.15 K3 (S) 6.40 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S) 7.00 Rusty Rivets 7.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 8.10 Lego Ninjago (7) 8.35 Transformers Rescue Bots (7) 9.00 Remppa vai muutto 10.05 Soppa365 10.15 Tulossa: Napakymppi 10.20 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Grillit huurussa (S) 14.45 Haapasalo ja kaverit 15.40 Leijonan luola USA 16.40 Remppa vai muutto 17.40 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Junior MasterChef Suomi 20.58 Keno 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Ylpeästi erilaiset (S) 23.00 Tulossa: Grillit huurussa 23.05 Arman Pohjantähden alla (7) 1.05 Tulossa: Myytinräjäyttäjät 1.10 Kylmäverisesti sinun (12) 2.15 Australian rajalla 3.15 Astral-TV NELONEN TV1 TV2 MTV3 TIISTAI 12.9. com 13.30 Lajinsa viimeinen (S) 14.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa 15.00 Vapaaksi veloista 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Illallinen äidille 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Miten projektiin osallistuneet kokivat ainutlaatuisen tehtävän. 20.00 Kaikki vastaan 1 21.25 Keno 21.30 Elokuva: Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous (12) 0.25 Tulossa: Idols 0.30 Hyvät ja huonot uutiset 1.30 Stand Up! (S) 2.30 Australian rajalla 4.05 Astral-TV SUNNUNTAI 10.9. 0800 9 6675 (ark. 9-15) PAINOPAIKKA: Alma Manu, Tampere Alma Manu Jakelupäivystys puh. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.35 Manuela leipoo 11.05 Rakas, sinusta on tullut pullukka 12.00 Ostoskanava Tvins
Viihtyisät tilat 2:ssa tasossa. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky (Romuliike Mäki palvelee joka arkipäivä klo 7.30-15.30.) Kerrostalot Vapaa-ajan asunnot Omakotitalot Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Valtatie 6, 37800 Akaa opkk.fi Ma-pe 10.00-16.30 Välitys 010 255 4488 Isännöinti 010 255 4489 Akaa, Toijala / Rautala kt 93,5 m² Matinpuistontie 27 D. Vanajaveden rannalta 3.265 m² vapaa-ajanpaikka. 1,50 €/m Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. 1 kk:n vuokravakuus. Mh. 4 h+k+khh+ph+s+askarteluh+AT. Ajathan pihaan Apiankadulta ja poistumissuunta on Mallasvedenkadulle! • Lempäälässä joka perjantai klo 15-18 Teollisuuskyläntie 4, Lempäälä (pressuhalli). Sovi es. 3 h+k+kph+lasit.p. Pintaremontilla tästä asunnosta ihana kaupunkikoti, kylpyhuone saneerattu jo aikaisemmin toimivaksi ja tyylikkääksi. 0500 670 959 KAUPPAKESKUS MILLERIN KAHVILA palvelee ma-pe 10-18, la 10-14 Arkisin myös yhden sortin kotiruoka 11-15. Aikojen saatossa tehty niin pintakuin muitakin remontteja, mm. 33,47 €/kk. Ei et*. 590720 Akaa, Toijala / Lentilä okt 136/162 m² Siltamäentie 44. F*. Vh. 50-luvun henkeä leveine ikkunapenkkeineen huokuva koti 1. 1 h. Mh. klo 12.00-15.00 Koulukuja 4, Tarttila www.saarioispuoli.com/ tarttis.html Yrittäjätie 4, Kylmäkoski • Puh. 8.30-17.00 la. Vh. Sijainti vehreissä maisemissa Nahkialanjärven ulkoilureittien kupeessa, palveluihinkin lyhyt matka. Meiltä myös avaimet.. Heti vapaa. 38.000 € TOIJALA, HELPIÖ 2 h+k+s+p 63 m2 Hissitalon kolmannessa kerroksessa toimivapohjainen, tilava kaksio. Olohuoneesta, parvekkeelta ja makuuhuoneesta näkymät puustoiselle takapihalle. 35.930,88 €, vh. Samassa tilassa kenkäkaupan VARASTON LOPPUUNMYYNTI. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat 045 638 1313 Levytie 5, 37800 Akaa (ABC-aseman vieressä) AVOINNA MA-PE 9-19 LA 10-15 Nyt myös pikapesut koneella. Mh. 2009-2014 runsaasti remontoitu talo. E*. 601857 Akaa, Viiala / Hukari okt 102/155 m² Kuorttilantie 20. Pihassa varasto ja aitta vaikka kesävieraiden yöpymiseen. Kotoisa, valoisa ja siisti, 2/3 krs neliö. Yläkerrassa makuuhuone, aulahuone sekä ullakkotilaa. 588379 Akaa, Toijala / Konho vapaa-ajan asunto 12/15 m² Kaunissaarentie 38. Rauhallisella paikalla palveluiden läheisyydessä sijaitseva v. toisen kerroksen yksiö Rientotiellä Viialassa. Mh. ET-luokka D. Vuokrattu. TULE JA TINGI! Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Punnitsemme ja maksamme metalliromuja ja lyijyakkuja parillisten viikkojen lauantaisin 20.5., 3.6, aina lokakuun loppuun asti. 69.000 € . Pesukorkeus 2,85 ja leveys 2,40. Remontoitu v. 29.010 € ja 29.850 € 4 h+k+s 106 m2 Kodikas, laajasti remontoitu ok-talo Petsamontiellä. 596462 Akaa, Toijala / Pappila okt 140/160 m² Sakkolantie 4. 93.000 € . Isolla tontilla myös pihasauna, autovaja, varastokatos ja leikkimökki. Yv. Kiinteistöllä valmiina ”säältä suojaan” vanha, lähes vesirajassa oleva mökki. Vh. 2005 valmistunut hyvä talo, kaunis piha-alue istutuksineen, hyötykasveineen ja oleskeluterasseineen. 2 h+k+kph+wc+et. asuinkerroksessa. Ranta-asemakaava mahdollistaa vapaa-ajan huvilan rakentamisen, kok. 602055 Avoinna Ma-Pe 9-16 Kirkkotori 10, 37800 Akaa 0400 621 626 / Tuija AUTOTALLIOSAKE KERROSTALOHUONEISTOJA AKAASSA OMAKOTITALO AKAA, PÄTSINIEMI VUOKRATTAVANA RIVITALOHUONEISTO TOIJALASSA OMAKOTITALOTONTIT RAPUSAARENTIELLÄ TOIJALASSA VIIALA, KESKUSTA 1 h+kk+kh 31 m2 Hyväkuntoinen, toimivapohjainen 2. 212.000 € . puh. (03) 585 0860 www.vlk-kodinkonehuolto.fi • Kodinkonehuollot • Kylmälaitehuollot • Sähköasennukset • Ilmalämpöpumput Valtuutettu Kodinkonehuolto palveluksessasi 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOENERGIA MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Maa-, ilma-, ilmavesija poistoilmaSUNNUNTAINA 10.9. 179.000 € . 93.000 € TOIJALA, KESKUSTA Mustanportintiellä 17 m2 suuruinen autotalliosake. Asuinkerroksessa tilava olohuone, makuuhuone, keittiö, wc, eteinen ja kuisti. Sovi es. Talon yhteydessä autotalli ja varasto-/askartelutila. Parvekkeelta rauhalliset pihanäkymät. Sovi es. rakennusoikeus 80 k-m². 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA harmaa musta kuviolaatta 300 x 300 x 50 mm (kaarna) talouslaatu Palvelevaa rautakauppaa jo vuodesta 1957 avoinna: ark. 9.00-13.00 0,89 €/m 1,95 € 2,25 € Vihreä viistetty kestopuu 25x95mm harjattu sts paneeli 18x145mm pp Kurkelantie 1, Akaa Puh. 145.000 € . 89.000 € . Keskustan palvelut ja koulut kävelymatkan päässä. F*. keittiö, käyttövesiputkisto ja huopakate uusittu. 4 h+k+kph+lasit.p. Pohjaratkaisultaan todella mainio 3/3 krs läpitalon asunto. 149.000 € 3 h+k+s 75 m2 Heti vapaa hyväkuntoinen rivitalon päätyhuoneisto Rautalantie 12:ssa. 2013, mm. Lasten leikkipaikkaan ”kivenheitto”, mainiot ulkoilumaastot, Tarpianjoelle lyhyt matka vaikka kalastamaan. Sovi es. Rakennusoikeutta 1/6 tontin pinta-alasta, eli 161 m2 ja 165 m3. Sovi es.! Mh. Sovi es. Mh. 600711 Akaa, Toijala / Nahkiala kt 76 m² Rapusaarentie 13 B. 13.750 € Vierekkäiset ok-tontit 967 m2 ja 995 m2 Rapusaarentiellä. • PESUT • VAHAUKSET • SISÄPESUT • IKKUNATUMMENNUKSET • RENGAS & VANNEMYYNTI SEKÄ ASENNUS Honkiniementie 19, 37600 Valkeakoski avoinna ma-pe 8-16.30 P. Kellarik: sauna, pesuhuone, autotalli ja varastot. On askartelu-/ työtilaa, autotalli ja suojaisalla takapihalla katettu oleskeluterassi. Vh. Ei et*. ja ihastu! Mh. Sovi es. Mh. F*. Mh. ET-luokka G. kylpyhuone laatoitettu, lattioihin asennettu laminaatit, seinät ja katot maalattu. Nopea kulkuyhteys vaikkapa moottoritietä pitkin. 65.985 € . ET-luokka C. 28 Keskiviikko 6.9.2017 – Akaan Seutu Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. Toimivapohjainen, tilavat huoneet ja iso vh, kph remontoitu 2016. 5 h+k+s+kph+2wc. Vuokra 825 €/kk, sähkölämmitys. Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto tai soittamalla 050 505 2030. (03) 542 4059 Avoinna: ma suljettu ti–pe 9.30–17 la 9.30–13 Näy pimeässä! Heijastavat kengännauhat nyt suutarista. 600995 Akaa, Toijala / Lastumäki kt 57 m² Köyvärintie 22 B. • Klo 8.30-10.30 Toijalan ABC, Sirkesalontie 2, Akaa • Klo 11.00-13.00 Valkeakosken linja-autoasema, Apiankatu 4. Vankka täystiilitalo rauhallisella alueella. Oma tontti 1 213 m2. 58.000 € . 4 h+k+khh+ph+s+ wc+vh+tk+var.+AT