Mistä Rosa, Suoma, Anna ja Selma eläessään tunnettiin. Hirvialhon koulu purettiin syksyn aikana, ja uuden liikuntahallin perustuksia on tehty marraskuusta saakka. » SIVU 7 JENNA Korkiakoski löysi Viialan historiaa selvittäneessä tutkielmassaan 1950-luvulla modernisaation eturintamassa kulkeneen keitaan, jossa elintaso oli korkealla. » SIVU 6 HIEKIN siskokset omistivat elämänsä seurakuntatyölle ja testamenttasivat omaisuutensa Viialan seurakunnalle. Seuraavaksi aletaan rakentaa Viialan yhtenäiskoulua, joka tällä hetkellä toimii valkoharmaissa siirtokouluissa. » SIVU 8 HÄMEENTIETÄ kulkevilla riittää Viialassa seurattavaa lähivuosiksi. Numero 1 Torstai 7.1.2021 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa AVIN ylitarkastajan Riikka Haahtelan mukaan tiloiltaan puutteelliseksi todetussa Mäntymäessä on hankalaa ja haasteellista toteuttaa laadukasta toimintaa. » SIVUT 12–13 Muutoksen tuulet puhaltavat Viialan koulukampuksella Mikko Peltoniemi. Tyhjänä seisovan keltaisen Keskustan koulun tulevaisuus on vielä avoin, mutta kaupunki kaavailee sinne kasvien kasvatusta ja datakeskusta
Puhelin: 044 7557 210, 044 7557 211. Hintalapun laskeminen tälle show’lle on hankalaa, mutta kuten tekstistä selviää jakutenolemmeymmärtäneet,puhummemerkittävistä summista akaalaisille veronmaksajille. Akaa siis hyväksyy saadun tarjouksenjasäästäämiljooniajapääseekorjauskelvottomastarakennuksestaeroon. Talousarviovaltuustossa2019viranhaltijat esittävätMäntymäen tilanteenratkaisemista. HannuJärvinen,Timo Saarinen,JukkaAhonen jakumppanitkuitenkin päättävät,ettäMäntymäki pitääjättääennalleen. Ahonenvarmistaatämän vielä valtuustoaloitteellaanperusturvalautakunnassa,jokapäättää,että toimintajatkuuennallaan. Nyt siis annetaan vanhusten vaan olla noissa huonoissa tiloissa. Toivottavastimyösäänestäjätymmärtävät,että osa ensi kevään kuntavaalien ehdokkaista kuuluu tähänryhmään.Kampavaltuutetunvoilöytää minkätahansapuolueenlistoilta,mistäikäryhmästä tahansa, niin miehistä kuin naisistakin. Hänethän oli valittu päättämään, ei lukemaan. Vähentäisikö se sekä kampavaltuutetunettähuithapelinviranhaltijan valtaajavaikutusta. Valtuutetun valta ja vaikutus T ämänlehdensivullaseitsemänkerrotaanavinjakaupunginviranhaltijoiden Teams-kokouksesta,jokajärjestettiin20. marraskuuta.Jutussakerrotaanmuunmuassa, ettäkunnanviranhaltijatkokevat,ettäheovat pyrkineetsaamaanMäntymäentilannettakorjattua, mutta asia on pysähtynyt luottamushenkilökäsittelyssä. Valitus todetaan myöhemmin aiheettomaksijaväärään instanssiin tehdyksi, muttaherratkertovatkin Vasenkaista-lehdelle (kakkukahvienkera)vain halunneensa viivyttää asioiden etenemistä. ValtuutettuSaarinenlähettääkirjeenurjalalaisilleyhteisalueenperusturvalautakunnanjäsenilleja kehottaa näitä pidättäytymään päätöksenteosta, jotta”viivytystaistelijat” voivatajaaomaaasiaansa uuden vanhustenkodin rakennuttamisestaViialaan.Uskomatonta! On todellaharmillistanähdä, kuinkapienenjoukon oman edun tavoitteluna näyttäytyvä toiminta ajaakokoAkaanyhteisen hyvän edelle. Vaan kuinkas sitten kävikään. Omanalansaasiattuntevanviranhaltijanja kampavaltuutetunyhteentörmäyksetovatarkipäivääosallekuntienpalveluksessajamediassa työskentelevistä.Valtaosaäänestäjistäeitunnu tietävän,mitenpaljonsitätapahtuu.Lukemallakaupunginvaltuustonjulkisiaesityslistojaja seuraamallavaltuustonjulkisiakokouksiavaikka YouTubestapääseejohyvinperillesiitä,kuka esittijakukaolimukanapäättämässämitäkin. Nahkialaan suunnitellusta uudesta alakoulusta järjestetääntammikuussakuntalaistenkuulemistilaisuus.Kannattaisikokaupunginkysyävähän useamminkinkuntalaistenajatuksiakokokylään vaikuttavista asioista. Postiosoite: Akaan Seutu PL 60, 37801 Akaa. Aluehallintovirasto ”pilaa”kaikenjatarkastaa taas tilat todeten, ettei niissä kuulu vanhuksiahoitaa.Tilojen soveltumattomuus on siis käsittääksemme tiedetty jouseitavuosia,mutta tämä vaikuttaa tulevan yllätyksenä ”viivytystaistelijoille”.Valtuutetut JärvinenjaSaarinentaas arvostelevatvaltuuston kokouksessaviranhaltijoitasiitä,etteivätnämä oleratkaisseettilannetta, vaikkajuuriaiemmin ovat omalla toiminnallaan estäneetvirkamiestentoimetMäntymäensuhteen. RatkaisuMäntymäen tilanteesta tulisi tehdä yhdessä sote-palveluiden tulevantuottajankanssa, jottatehtyratkaisukelpaa kaikille,eikäAkaajoudu ottamaan lisää taloudellisiariskejäpalvelussa,jonkajärjestämisestäkunta ei enää kohta vastaa. Sähköposti:toimitus@akaanseutu.fi.Kirjoituksetjulkaistaankirjoittajanomallanimellä.Muistaainaliittää mukaannimesi,puhelinnumerosijaosoitteesi. Luimme paikallislehdenjasomenlukuisat kirjoituksetaiheesta sekä soitimme muutamalleasiastaparemmin tietävälle.Tältäpohjalta meille on muodostunut seuraavakäsitysasioiden kulusta:Joedellisenvaltuuston aikanaontehtyjenselvitystenpohjaltatiedossa ainakin osalla valtuustosta,etteiMäntymäen tilaolekorjauskelpoinen jaettäsenpurkaminen lisäisiAkaanalijäämää lähesmiljoonalla.Onneksi Attendo koettaa ostaa rakennuksentasearvolla,josvainsaajatkossa tuottaa kyseessä olevat palvelut.Akaan valtuutetut haistavat tässä kohtaa tilaisuudenjayksimielinen valtuusto päättää kilpailuttaaMäntymäen palvelutjarakennuksen. Rakennusonjokokorjattavatairakennettava uusi.Attendolaskeetarjouksensauudestaaneikä enäätarjoakaan.Onneksi muutsote-toimijatajavat vielä asemiin sote-uudistustavarten.Akaasaakin hyväntarjouksen:säästöä palvelutuotannossa 300 000euroavuodessa. Päätimme selvittää miksi. Muttakunei… Järvinen,Saarinen, Ahonenjakumppanit haluavatratkaistaasian omallatavallaanjavaativat valtuustoaloitteella Viialaanrakennettavaksi uutta kunnallista vanhustenkotia.Ei siis esitetä, että selvitetään yhteistyössä sote-alueen kanssa hyvää, kustannustehokasta tai kaikkia akaalaisia palvelevaaratkaisua. EdelleenkäänJärvinenei koeolevansajäävi,vaikka hänenperheenjäsenensä työskenteleeMäntymäessä.Nyt sitten vaan akaalaisetkättätaskuunjamaksamaanmuutamamiljoonauudestarakennuksesta jajokavuosimuutama satatuhattaeuroakalliimmastahoivasta.Mutta… Akaa hoitaa näitä asioitayhdessäUrjalan kanssa.Ehkäpäurjalalaiset eivät suostukaan maksamaannäitäjärjettömiälisäkuluja. Valtuustoon on menty päättämään eikä lukemaan mitään paperinivaskoita. Olemmejunien/naisten tuomina aina ihmetelleet, miksi Akaassa kunnallispolitiikkaonyhtäriitelyä. Tälläkin hetkellä sanaillaanMäntymäki-nimisestä vanhustenkodista. Nykypäivän kampavaltuutettu luultavasti näkee asian aivan kuten ennenkin. Vanha pilkkanimi kampavaltuutettu kuvaa kunnanvaltuustonjäsentä,jokakokoukseensaapuessaan veti takataskustaan kamman, avasi sillä esityslistansekäliitteetsisältävänkirjekuorenja alkoi päättää. HannuJärvisenserkku Timo Saarinen rientää mukaan ”viivytystaistelemaan”javalittaayhdessä Jukka Ahosen kanssa kaupunginhallituksen päätöksestä. Nyt sitten kääritäänhihatjaorganisoidaan hommat niin, että vanhukset saadaan toimiviin tiloihin. Esitys kuitenkin (onneksi) äänestetään kumoon. Tottakaitörmäyksiätapahtuumyöstoiseen suuntaan.Viranhaltijoidentekemävalmisteluon toisinaanpielessä,jasilloinvaltuutettujentehtävä onkorjataasia.Mitenhyvinseonnistuu,jos asiaan tutustuminen alkaa vasta kokouspöydän ääressä?Viranhaltijaaohjaamaantarvitaantehtävästään kiinnostunut valtuutettu. Kaupunginhallituksen jäsenHannu Järvisen perheenjäsenontöissä Mäntymäessä,jotenhän aloittaa ”viivytystaistelun”. Ajaako pienen joukon oman edun tavoittelu Mäntymäki-päätöksissä yhteisen hyvän edelle. 2 Torstai 7.1.2021 – Akaan Seutu PÄÄKIRJOITUS Jarno Keskinen LUKIJAMME KIRJOITTAVAT Lähetä meille mielipiteesi. Kilpailutuksenvoittanut taho ostaa itsensä ulos sille kalliista sopimuksesta,jaakaalaisiltajäävät säästöt saamatta. TästäseuraisiAkaalle miljoonasäästöjenmenetyksenlisäksikorvausvelvollisuus kilpailutuksen voittaneelle taholle, mutta ilmeisesti tämä tai mahdollinen esteellisyys ei häntä haittaa. EhkäpäAkaajaUrjala päättävätkin yhteisalueen perusturvalautakunnassa etsiä yhdessä sote-tuottajankanssakaikillehyvää ratkaisua.Sehänkuulostaisiperinjärkevältä, mutta kun ei... Vaan kuinkas sitten kävikään. Mäntymäki on 31-paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö Viialassa. Junantuomatakaalaiset Samuli Sujamo Lari Löflund Tomi Järvinen Akaan Seutu tarjosi tekstissä mainituille Jukka Ahoselle, Hannu Järviselle ja Timo Saariselle mahdollisuutta vastata yllä olevaan kirjoitukseen. Lisäksi korjauskelvotonrakennus onyhäAkaanriesanaja vanhukset käyttökelvottomissa tiloissa. He eivät halunneet käyttää samanaikaista vastinemahdollisuuttaan.. Tarja Antola / Akaan Seudun arkisto. Tällaistaratkaisuasiis esittää osa valtuutetuista. Olkaasiisäänestäjät tarkkoinakenen–koko Akaan vai pienen lähipiirinetuaajavia–äänestätte valtuustoon ensi keväänä. Vaan kuinkas sitten kävikään. LisäksiMäntymäen rakennuksestasaataisiin myyntivoittoa, mutta ennenkaikkeakorjauskelvottomastarakennuksestapäästääneroon. Akaalaiset säästäisivät miljoonia,kaikkiriemuitsevat. Hän ei ole mielestään esteellinenyrittäessään kaupunginhallituksessa keskeyttäätaiperuuttaa kilpailutuksen. Vaan kuinkas sitten kävikään. He onnistuvat, sillä homma viivästyyparivuottaja sote-tilanne muuttuu. Esityslistat taitavat nykyään sinkoilla sähköpostien välityksellä, mutta kampavaltuutettujaluultavastiviliseekuntienpäättävissä elimissä aivan entiseen malliin. Kampavaltuutetunjäljillepääseehelposti.Kannattaapoiketateltoilla,joskoronasensallii,tai tutustuaainakinvaalikoneenvastauksiin.Kannattaaesittääkysymyksiäjakuunnellavastaukset. Kannattaakysyäjotakin,mistääänestäjäitse tietää.Jovastauksensävystäkinvoipäätelläpaljon. Josehdokaspaaluttaamielipiteensätäydellisen asiantuntemattomuuden tuomalla vankkumattomallavarmuudella,saattaahyvinkinolla,että ollaan tekemisissä tulevan kampavaltuutetun kanssa.Tällainenvaltuutettuonmyösviranhaltijan painajainen.Millaisiakuntienviranhaltijatsitten ovat?Kaikkienkuntienhallinnossajatkuvista henkilövaihdoksistapäätellenainakinurallaaneteenpäinpyrkivä.Mitenurallaanpääsee eteenpäin?Kannattaahankkiaosaamistaomaltaalaltaan,jotakinsellaista,milleonkysyntää. Tällaisiaovatneviranhaltijatkin,jotkapikkuhiljaa liikkuvateteenpäinurallaan.KutenAkaankinpalveluksestalähteneidenviranhaltijoidensuuresta määrästätiedetään,tällaisiaihmisiäonkaupunginpalveluksessapaljon
ilmoitukset@akaanseutu.fi TANSSIA. Liiku ja harrasta -teema ke 13.1. TAIDETTA. Akaan Seudussa RIVI-ILMOITUKSET Jätä oma rivi-ilmoituksesi (alk. 20€) tälle palstalle osoitteessa akaanseutu.fi/ilmoituksesi 2 H+K 44,5m², juuri remontoitu, Rauhanummi, Toijala. PARTIOTA. 040 860 9882. TEATTERIA. JUMPPAA. Akaan Seutu – Torstai 7.1.2021 3 Ortopet Oy | Kartanontie 17, 37800, Akaa Puhelin: 050 3099733 | www.ortopet.fi Pieni klinikka, isoja tekoja. LENTOPALLOA. KÄSITÖITÄ. Hakuaika päättyy 25.1.2021 kello 14.30.. VUOKRALLE TARJOTAAN Paikalliset palvelevat. katupäällikkö Maria Vasko p. MUSIIKKIA. Avoinna arkisin 8-16, ti ja ke 8-19 Luova harrastus jokaiselle lähellä ja järkihintaan Teatteriopisto, Tanssiopisto, Musiikkiopisto, Kuvataideja käsityökoulu Emil Yritys ja yhdistys – kerro mitä on tarjolla! Varaathan ilmoitustilasi ajoissa. 580€/kk+sähkö&vesi, 040 776 7568, heti vapaa. JALKAPALLOA. Vastaava rakennuttaja (infra) Riihimäen kaupunki, Teknisen palvelukeskuksen toimialue Lisätiedot, hakuohjeet ja työpaikkailmoituksen löydät osoitteesta www.riihimaki.fi/ avoimet-tyopaikat/ Lähempiä tietoja antaa vt. KUNTOSALIA. HIIHTOA. 1kk takuuvuokra
Syynä mainittiin paitsi koronan myötä vähentyneet aseman odotustilojen käyttäjämäärät varsinkin tiloissa harjoitettu ilkivalta ja häiriökäyttäytyminen. Numerossa arvioidaan kiireellisen hoidon tarve ja ohjataan oikeaan hoitopaikkaan. Määtän mukaan isoilta tartuntaryppäiltä on Akaassa edelleen vältytty. tammikuuta ollut tietoa, koska rokotteita saadaan Akaaseen. Näin päästään kiinni euromääräiseen haittaan, joka ilkivallasta on aiheutunut tai aiheutuu. Uudistuksen jälkeenkin terveysasemien yhteydenottotavat säilyvät ennallaan. joulukuuta Akaan lukiossa todetusta koronatartunnasta. – Se osoittaa, että hygieniaohjeita on noudatettu, johtava ylilääkäri sanoo. Numerosta saa myös apua ja itsehoito-ohjeita äkillisiin terveysongelmiin, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tiedotteessa kerrotaan. Rokotusjärjestys Akaassa määräytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksen mukaan. – VR pidättäytyy toistaiseksi aukioloaikojen supistamisesta. Tiedotamme asiasta, kun suunnitelmat ovat selvillä ja tiedämme, milloin rokotteita alkaa tulla kuntiin. Käytännön järjestelyt tarjousten pyytämisen osalta ovat jo työn alla, ja tarjousten pyytämisestä vastaa kaupungin tekninen johtaja Jaana Koota . On tärkeää, että asema pystyy liikenteen solmukohtana palvelemaan asiakkaita niin että siellä voi olla rauhassa ja että se jättää matkailijalle myös myönteisen kokemuksen Akaasta. Mikko Peltoniemi Päivystysapu aloitti Pirkanmaalla Uusi neuvontanumero auttaa, kun oma terveysasema on kiinni Akaan Seutu Vuoden 2021 alusta Pirkanmaalla käynnistyi yhteinen ympärivuorokautinen päivystyksen palvelunumero 116117. Akaalaisten tulee valita palveluntuottajakseen Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Vartiointi alkaa pikaisesti Kaupunki aloittaa aseman seudulla vartioinnin tilanteen nopeaksi rauhoittamiseksi. Puheluihin vastaavat tehtävään perehdytetyt sairaanhoitajat, jotka arvioivat hoidon tarpeen, ohjaavat oikeaan hoitopaikkaan ja antavat hoito-ohjeita. Rautatieaseman odotustiloissa on rikottu muun muassa kalusteita ja wc-tiloja. Akaan johtavan ylilääkärin Tiina Määtän mukaan Viialan terveysasemalla rokotettavia on parisenkymmentä ja tehostetun palveluasumisen osalta puhutaan sadoista rokotteista. Oma terveysasema on ensisijainen hoitopaikka, jossa hoidetaan myös kiireelliset asiat sen ollessa auki. – Paljon on opittu influenssarokotuksista, jotka järjestettiin koronatilanteen takia ajanvarauksella. – Mutta meilläkin on koko ajan ihmisiä karanteenissa, jolloin on todennäköistä, että tulee uusia positiivisia tapauksia.Loppiaisen jälkeen nähdään joulun vaikutus koronalukuihin. UUTISET VR ei sittenkään supista odotustilojen aukioloaikoja Toijalan asemalla aloitetaan vartiointi paikan rauhoittamiseksi Joulukuussa Toijalan rautatieaseman odotustilojen aukioloaikojen supistaminen oli päätöstä vaille selvää. tammikuuta. Valitse palveluntuottaja puhelun alussa Puhelun alussa soittaja valitsee oman asuinkuntansa mukaisen palveluntuottajan kahdesta eri vaihtoehdosta. Jarno Keskinen Akaan kaupungin ja VR:n edustajat pitivät joulun alla palaverin, jossa käsiteltiin Toijalan rautatieaseman odotustilojen tilannetta. Niitä oppeja yritetään nyt hyödyntää. Muista edelleen 112 Maksuttomaan 116117-numeroon kannattaa soittaa aina, kun miettii päivystykseen lähtemistä. Kaupunki selvittää myös kameravalvonnan lisäämisen mahdollisuutta yhteistyössä VR:n kanssa. Hän toivoo, että loppuviikosta asiasta tiedetään enemmän. – Toivon, että tällaisin toimin löydämme ratkaisun. Pitää löytää keinot vaikuttaa ja puuttua ilmenneeseen häiriökäyttäytymiseen ennaltaehkäisevästi ja pitkällä tähtäimellä. Ryhmään kuuluvat ikääntyneet ja henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia perussairauksia. Akaan Seudun arkisto Akaassa ollaan valmiina aloittamaan koronarokotukset Tarja Antola Koronarokotuksen saavat Akaassa ensimmäisenä Viialan terveysasemalla toimivan hengitystieinfektiovastaanoton ja koronanäytteenoton henkilökunta sekä tehostetun palveluasumisen henkilökunta ja asukkaat. Tilaisuudessa käydään läpi aseman seudun tilannetta ja VR:n esiin nostamaa häiriökäyttäytymistä. Määttä kertoo, että parhaillaan suunnitellaan ja hiotaan muiden riskiryhmään kuuluvien rokotusjärjestelyjä. Päivystysavun numerossa palvellaan joka päivä kaikkina vuorokauden aikoina. VR Group oli sitä ennen kertonut Akaan Seudulle aikovansa supistaa Toijalan aseman odotustilojen aukioloaikoja vielä vuoden 2020 loppuun mennessä. Selvitämme ja toimeenpanemme useampia toimenpiteitä heti alkuvuodesta, Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola kertoo. Kaupungilta palaveriin osallistuu moniammatillinen edustus eri toimialoilta. Jos asiakkaalla on päivystyslähete, päivystykseen voi mennä ilman yhteydenottoa päivystysapuun. Kaikki päivystykseen aikovat pirkanmaalaiset soittavat nyt numeroon 116117 silloin, kun oma terveysasema on kiinni. – Mukaan palaveriin tulee myös VR:n edustajia kertomaan heidän havainnoistaan. Hätätilanteessa soitetaan edelleen hätänumeroon 112. Määtällä ei vielä maanantaina 4. Määtän mukaan tapaus ei aiheuttanut jatkotartuntoja. Suunnitelmat sitä varten ovat jo valmiina. VR selvittää, millaista vahinkoa asemarakennukseen ilkivallan seurauksena on aiheutettu muun muassa kalusteille ja wc-tiloille. Sittemmin tilanne on muuttunut, eikä supistuksia aukioloaikoihin olla toistaiseksi tekemässä. Hengitystieinfektiovastaanotto toimii Viialan terveysasemalla, jossa työskentelevät saavat koronarokotuksen ensimmäisten joukossa Akaassa. Sittemmin kaupungin ja VR:n tapaamisessa saatiin sovittua joukko keinoja, joilla aukioloaikojen supistuksilta ainakin toistaiseksi vältytään. Kaupunki tiedotti 14. – Joulu tietysti mietityttää, miten se vaikuttaa koko Suomen koronatilanteeseen, kun on kuitenkin ollut matkustamista ja tapaamisia. Samalla pitää kuitenkin löytää keinot puuttua myös akuutteihin ilmeneviin ongelmiin, Peltola toteaa. Eri toimialat ja poliisi mukaan Kaupungin suunnittelemiin toimenpiteisiin kuuluu moniammatillinen yhteispalaveri 13. tammikuuta). Lisäksi olemme yhteydessä poliisiin Ankkuri-toiminnan mahdollisen käynnistämisen osalta, kaupunginjohtaja Peltola kertoo. Ensimmäisten ryhmien rokotukset aloitetaan heti, kun rokotteita saadaan Akaaseen. THL:n mukaan Akaassa on todettu epidemian aikana 16 koronatartuntaa (tilanne 4. Omalle terveysasemalle otetaan yhteyttä joko terveysaseman sähköisten palvelujen kautta tai soittamalla terveysasemalle. Akaan Seudun arkisto Akaalaistenkin tulee soittaa uuteen päivystyksen palvelunumeroon silloin, kun Toijalan terveysasema on kiinni.
3. Yhden jätesäkin oli ilmeisesti eläin repinyt jo rikki. Laaja vesikatko Toijalassa johtui päävesijohdon rikkoutumisesta HS-Veden putkiasentaja Jani-Kalle Lehtovirta oli maanantaina korjaamassa putkivuotoa Köyvärintiellä. Tutustu Akaan Seudun uusimpiin uutisiin: 1. – Ikä tekee tehtävänsä. Lehdon mukaan alkuvaiheessa vesikatkon piirissä oli pitkälti toista sataa kiinteistöä kirjaston ympäristössä sekä Kurvolan ja Palkinpään alueilla. Tutustu Akaan Seudun koko tarjontaan. Paikan päällä korjaustöitä seuranneen putkimestari Jarno Hupasen mukaan iäkkäät putket ovat alttiita rikkoutumiselle. 2. joulukuuta kaatopaikalle. Ikä tekee tehtävänsä HS-Vesi aloitti putkirikon korjaustyöt maanantaina aamuseitsemältä. Hän epäilee, että ruokajätteiden dumppaaja odotti säkkien peittyvän lumeen. Hasia arvelee, että hiljainen paikka houkuttelee jätteiden dumppaajia. Oliko joku viettänyt joulua mökillä ja jättänyt jätteet siihen, maanomistaja Antti Hasia miettii. 3. 8.30-17.00 la. Samalla vaivalla kaatopaikalle Maastot ovat tuttuja myös Sotkialta lähtöisin olevalle Maija Kinnarille , joka ihmettelee jätteiden heittämistä luontoon. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. Samalla kulmakunnalla on ollut putkivuoto aiemminkin. Koodi vie sinut lataamaan Akaan Seudun uutissovelluksen. Köyvärintien putki on vuodelta 1958. 9.00-13.00 Palovaroitin Opal 3,90 € 199 € M1 puukiuas Lepänsävyinen mäntypaneeli 1 €/m 30 € Pellettisäkki Vapo 16 kg 4 säkkiä 1 säkki 8,90€ suursäkki (500kg) 139€ Kevytkola Hiekoitussepeli 4,50€/säkki 99€/ 1000kg säkki 10 €/ 3 säkkiä 39,90 € Raekoko 3 6 mm (Muovisäkissä) 20kg Ruskeekiven ampumaradan maastosta löytyi neljä jätesäkillistä ruokaa Kuka heitti alehinnoitellut tuotteet tien varteen. Jätesäkit heitettiin metsään todennäköisesti tapaninpäivänä. Paikka sijaitsee Kokkokiven metsäautotien varrella, noin 100 metriä ampumaradasta ja noin 200–300 metriä Riisikkalantiestä. 020 7439191 Ryödintie 23, 37800 AKAA avoinna: ark. Sunnuntai-illan aikana häiriöaluetta saatiin rajattua pariinkymmeneen kiinteistöön.Lehto arvioi Akaan Seudulle maanantaina noin kello 16.30, että vedenjakelu on koko alueella normalisoitunut. Lataa Akaan Seudun sovellus: 1. Joukossa oli tuotteita, joissa oli marraskuun päiväykset. Säkit sisälsivät elintarvikkeita, muun muassa lihaja maitotuotteita. – Ehkä joku ajatteli, että lunta tulisi enemmän, mutta ne jäivätkin siihen näkösälle. – Joku oli vienyt omat jätteensä sinne. 2. Tarja Antola Riisikkalantien tuntumassa sijaitsevan Ruskeekiven ampumaradan maastoon ilmestyi joulunpyhinä neljä mustaa jätesäkkiä, jotka sisälsivät elintarvikepakkauksia. Tapaus ei ollut ensimmäinen, sillä jätesäkkien löytöpaikasta noin kilometri eteenpäin löytyi autokuormallinen rakennusjätettä kymmenkunta vuotta sitten. Koodi vie sinut Akaan Seudun verkkosivun etusivulle. Tarja Antola Putkirikko, joka aiheutti laajalla alueella Toijalassa vedenjakelun keskeytymisen sunnuntai-iltana, saatiin korjattua maanantaina puolen päivän aikaan. JUHLAEDUT! MUHKEAT Kattotai ränniremontin tilaajalle etu kuvastosta + 6 kk maksuvapaa! Kuvasto voimassa rajoitetun ajan. Tällä kylällä on aika monta prosenttiosuutta vanhoja putkia, joita uusitaan pikkuhiljaa tärkeysjärjestyksessä, Hupanen kertoo. Hasian mukaan jättöpaikan lähistöllä näytti siltä, että paikalla on käännetty autoa. puh. Ota vasemmalla puolella olevasta QR-koodista kuva puhelimellasi. Päävesijohdon rikkoutuminen Akaan pääkirjaston edustalla Köyvärintiellä havaittiin sunnuntaina kello 18.30, kun vesi pulppusi tielle.HS-Veden putkimestari Karri Lehto kertoo, että 200-millinen valurautaputki oli poikki, ja putkessa oli vajaan metrin pituinen halkeama. Nyt Akaan Seutu ja kaupungin uusimmat uutiset ovat aina taskussasi. Tarja Antola Toista sataa kiinteistöä oli ilman vettä. – Jos joku näkee sen vaivan, että vie jätteet tuonne, voisi ne yhtä hyvin viedä kaatopaikalle. 7.1.2021 Aurinko nousi tänään kello 9.23 ja laskee kello 15.29. Hasia vei haisevat jätteet maanantaina 28. Hasia arvelee, että jätesäkit heitettiin maastoon todennäköisesti tapaninpäivänä. Tilaa digikuvasto: vesivek.fi, paperikuvaston saat myyjältä! UUDEN KATON VUOSI ******* ******* ******* ******* *** SOITA 03 3390 0401 vesivek.fi Tutustu ja tykkää! toijalanrakennustarvike@co.inet.. Osa oli pakkauksissa ja osa syöty. Kun muut yrittävät pelastaa luontoa, toiset vievät sinne kaikkea sohvasta lähtien, Kinnari toteaa.Kinnari harmittelee, että muiden ihmisten jälkien siivoaminen jää maanomistajan tehtäväksi. – Ei niitä viitsinyt jättää sinne, kun talvi on tulossa. Osa niistä oli avaamattomia ja osa avattuja ja alehintalapullisia
Syksyllä 2019 samalle kampusalueelle muutti myös Rasin koulu, joka elokuussa 2020 yhdistyi hallinnollisesti Viialan yhtenäiskouluun. Hirvialhon koulun paikalle tulee kuvan oikeaan reunaan rakennettavan Viialan yhtenäiskoulun piha-alueita. Keskustan kouluun kasveja ja koneita. Viialan vanhoista, kosteusja mikrobivaurioituneista koulurakennuksista katosi vuonna 2020 maan päältä Hirvialhon koulu. Keskustan koulun uudiskäyttöä ideoitiin koulun palloilusalissa tammikuun 2020 lopulla. Samalla koulualueella seisoo tyhjänä entinen Keskustan koulu, jonka tulevasta käytöstä järjestettiin tammikuussa 2020 avoin Tiistaina 18. Ideointipäivän aikana nousi esiin erilaisia ajatuksia siitä, kuinka mikrobivaurioitunutta rakennusta voisi vielä käyttää. Lisäksi koulurakennuksen monipuoliset tilat tuovat lisäarvoa molempien alojen toimijoille. 6 Torstai 7.1.2021 – Akaan Seutu UUTISET Vuosi 2020 vei vanhaa ja toi uutta Viialan koulukampuksella Mikko Peltoniemi Viialan yhtenäiskoulu on elokuusta 2018 saakka toiminut siirtokoulurakennuksissa. Yli seitsemällä miljoonalla eurolla epätäydellisesti peruskorjatun keltaisen kivikoulun tasearvo on niin suuri, että kaupunki yrittää vältellä sen purkamista. Yläasteja lukiokäytössä 1960-luvulta toiminut koulu purettiin syksyn aikana, ja vuonna 2021 samalle alueelle aletaan rakentaa uutta Viialan yhtenäiskoulua.Tulevan uudisrakennuksen ja nykyisten siirtokoulujen väliin nousee uusi Viialan liikuntahalli, jonka rakentaminen alkoi 25. marraskuuta perustusten paalutuksella. Mikko Peltoniemi. Kaupunginjohtaja Antti Peltola (oik.) puhui muun muassa helsinkiläisiä yrityksiä edustaneille vieraille. – Tuomalla yhteen 5G datakeskus ja kasvituotanto luodaan merkittävää synergiaa muun muassa hyödyntämällä datakeskuksen tuottamaa hukkalämpöä. Green Plant -toimintamalliin sisältyy myös suuri vihreiden arvojen konkretisoituminen kaupungille, kaupunkilaisille ja toimijoille, Akaan kaupunki kertoi. elokuuta kello 11 Hirvialhon koulun purkutyömaalla näytti tältä. Liikuntahalli ja uusi yhtenäiskoulu yhdistetään toisiinsa yhdyskäytävällä, sillä koulun liikuntatilat ovat liikuntahallissa. Marraskuussa 2020 Akaan kaupunki tiedotti, että koulurakennukseen ideoitu Green Plant yhdistäisi datakeskuksen ja kasvituotannon. ideatilaisuus
Taloudellinen epävarmuus väistyy rokotusten edistyessä, mikä piristää teollisuuttamme. Muistion mukaan kunnan viranhaltijat kokivat, että he ovat aikaisemminkin pyrkineet saamaan Mäntymäen tilanteeseen korjausta, mutta asia on pysähtynyt luottamushenkilökäsittelyssä. 2020 jää historiankirjoihin Korona-vuotena. Samaan viitataan myös Teams-kokouksen muistiossa, mutta muistioon on kirjattu myös toimintaan liittyvä havainto. Vihdoinkin siirrymme epävarmasta odottamisesta insinöörimielelle soveliaampaan ennalta suunniteltua prosessia noudattavaan toimintaan. rattiin myös Mäntymäen tilannetta, puutteita ja asian historiaa. Pian voimme rohkeasti kertoa, jos on saunonut kavereiden kanssa omassa saunassaan. Lisääntyvä hyvinvointi helpottaa jyrän alle jäänyttä ravintolaja kulttuurikenttää. joulukuuta kokoontuneen perusturvalautakunnan pöytäkirjan liitteenä Akaan kaupungin verkkosivuilla. Mutta mikä tärkeintä lisääntyvä positiivisuus parantaa meidän henkistä hyvinvointiamme. – Tarkastuskäynnillä 7.10.2020 kuitenkin havaittiin, että osa hoitajista puhutteli ja kohteli asiakkaita epäasiallisesti ja monet vanhukset hoidettiin vuoteisiin; toimintakulttuuri vaikutti laitosmaiselta eikä nykyajan lainsäädäntöä noudattavalta, muistiossa kerrotaan. Mitä nyt joku pöpö jylläsi Kiinassa, mutta niitähän on siellä pyörinyt joka vuosi. Ja tässä yhteydessä sivistyssanalla absurdi tarkoitan vuoden olleen järjetön, järjenvastainen, mahdoton ja mieletön. marraskuuta. Ylitarkastajan mukaan Mäntymäessä on haastavaa tuottaa laadukasta toimintaa Muistio kertoo korjausyrityksistä, uhkasakon mahdollisuudesta ja laitosmaisesta kulttuurista Tarja Antola Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi) teki Akaan kaupungin omistamaan Mäntymäen tehostetun palveluasumisen yksikköön 7. Joskin kyllä me suomalaiset, ja etenkin me akaalaiset, olemme selvinneet hienosti tästäkin haasteesta. Esimerkiksi Akaassakin toimivan SSAB:n suunnitelmat fossiilivapaasta terästuotannosta ovat kerrassaan upea esimerkki vihreästä tulevaisuudesta. Akaalainen Haahtela siirtyy Länsija Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastajan tehtävästä 18.1. Haahtela arvioi, että tilakysymys on kokonaisuuden kannaltakin olennainen. On kiehtovaa seurata, miten isot menestyvät yritykset panostavat miljardeja hiilineutraaliuuteen. Ei siis juurikaan mitään outoa raportoitavissa Euroopan itärintamaltamme. Hyvä me! No mitä meillä on sitten edessä vuonna 2021. Voit tavata aikaisempien saapumiserien edustajia ja vaikka julkaista kuvan tapaamisesta. joulukuuta. Toisin kumminkin kävi. Muistio on päivätty 30. Siihen osallistuivat Akaan perusturvajohtaja Elina Anttila ja vanhuspalvelujohtaja Anna -Stiina Salminen sekä avin ylitarkastajat Riikka Haahtela ja Päivi Ahvenus . marraskuuta.Kaupungin edustajat kysyivät kokouksessa Haahtelalta ja Ahvenukselta tarkennuksia avin pyytämästä selvityksestä sekä mahdollisista seurauksista, mikäli kunta ei ryhdy toimenpiteisiin.Muistion mukaan avi arvioi tässä tapauksessa tilanteen. Tarkastuspöytäkirja käynnistä valmistui 3. Vuosi 2020 jää historian kirjoihin hyvin haasteellisena ja poikkeuksellisena vuotena. Isoin asia rokotusten alkamisessa on rokotteen tuoma toivo paremmasta tulevasta. – Tila-asia oli tarkastuskäynnin ydinasia, mutta halusimme nostaa muistiossa esiin myös sen, miltä toiminta näytti. Teollisen tuotannon kasvaessa tarvitaan lisää tekijöitä. Perusturvalautakunta antoi selvityksen asiasta kokouksessaan 16. Muistion mukaan uusien tilojen lisäksi toiminta tulee arvioida sisällöllisesti. Tilat ovat tärkeät myös siinä mielessä, että jos ne ovat vanhanaikaiset, on niissä haastavaa ja hankalaa toteuttaa laadukasta toimintaa. asumisja kuntoutuspalveluja tuottavan Validian laatujohtajaksi. 2021 tulee jakautumaan alkuvuoden toiveikkaaseen toipumiskauteen ja loppuvuoden normalisoitumiskauteen. Ahvenus kirjasi kokouksesta muistion, joka on 16. Akaan Seutu – Torstai 7.1.2021 7 FORUM AKAA Jari Rantanen UUTISET Absurdi vuosi 2 020 oli absurdi vuosi. – Keskeistä on kunnioittava kohtaaminen, yhteisöllinen ja yksilöllinen toimintatapa vanhusten hoidossa. Mutta suunta on viimeinkin ylöspäin, ja tämä on huippua. Vähäiset tartuntalukumme eivät ole sattumaa. Vuoden 2021 lopulla mökötämme jo ihan uusien haasteiden takia, ihan kuin koko koronaa ei olisi koskaan ollutkaan. Vuosi alkoi niin kuin kaikki muutkin vuodet. Muistion mukaan avin kanta on, että nykyisessä tilanteessa Mäntymäkeen ei voida sijoittaa uusia asiakkaita, ja nykyiset asiakkaat tulee käydä omavalvonnallisesti läpi ja arvioida heidän kokonaisvaltainen palvelutarpeensa peilaten sitä, miten Mäntymäessä pystytään sitä toteuttamaan. Kirjoittaja on myyntimies Viialasta. Ongelman korjaaminen uhkasakkoa halvempaa Mäntymäen tilannetta käsiteltiin myös avin ja kaupungin viranhaltijoiden Teams-kokouksessa 20. – Kun tila-asiat ratkeavat, tuo se osaltaan muutoksen toimintaan, Haahtela sanoo.. Kevään kuluessa pääsemme myös eroon huonosta sosiaalisesta omastatunnosta. Vertailun vuoksi koko Suomen tartuntamääräkeskiarvo suhteutettuna Akaan asukaslukuun on 108 tartuntaa. Suunnitelman mukaan kaupunki vuokraa Attendo Peltolasta tyhjillään olevan ryhmäkodin tilat ja tuottaa Mäntymäen asukkaille palvelut vuokratiloissa omana toimintana. Ne ovat tärkeitä asioita, Haahtela muistuttaa. Forum Akaa on kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. marraskuuta. Uudesta vuodesta tulee ainakin kasvun vuosi. Haahtelan mukaan laadukkaaseen toimintaan kuuluu esimerkiksi, että asukkaita tuodaan yleisiin tiloihin, he pääsevät saunaan ja ulos meneminen on helppoa.– Toimintakulttuuriin kuuluu myös se, miten asukkaita otetaan mukaan ja miten he pääsevät vaikuttamaan omaan arkeensa. lokakuuta tarkastuskäynnin, jonka perusteella se totesi, että Mäntymäen tilat eivät vastaa sosiaalihuollon toimintayksikölle asetettuja vaatimuksia. Jotain olemme tehneet oikein, kun meillä on vain 16 tartunnan saanutta. Parantuva työllisyystilanne nostaa ostovoimaamme, mikä taas nostaa kulutustamme. Teams-kokouksessa kerRiikka Haahtela osallistui Mäntymäkeen lokakuussa tehdylle tarkastuskäynnille. 2021 vuosi ei vie meitä takaisin vuoden 2019 tasolle. Kaupunki valmistelee nyt asukkaiden muuttoa korvaaviin tiloihin Toijalaan. Lisäksi kaupunki aikoo ostaa tehostettua palveluasumista Mehiläisen Mainiokoti Arwolasta. marraskuuta todetaan, että tarkastuskäynnillä ei arvioitu hoidon ja hoivan sisällöllisiä seikkoja. Myös toiminnasta tehtiin havainto Avin tarkastusraportissa 3. Avi pyysi kaupungilta selvitystä siitä, miten Mäntymäen asukkaiden hoito järjestetään jatkossa riittävällä tavalla ja lainmukaisesti. Taas ruotsalaiset näyttävät meille mallia! Hiilineutraalius on ja tulee olemaan yrityksille imagokysymys. Keski-iän ylittäneet miehetkään eivät kuulemma ole kuolemattomia, eli rohkeasti maskit vaan päähän julkisella paikalla. Avin edustajien mukaan uhkasakon summa arvioidaan sellaiseksi, että velvoitetun tulee halvemmaksi korjata asia kuin maksaa uhkasakko. Tarja Antola Tarja Antola / Akaan Seudun arkisto Avin tarkastusraportin mukaan Mäntymäen tilat ovat hyvin laitosmaiset ja sokkeloiset. Rokote otetaan, ja se mahdollistaa valoisamman tulevaisuuden. Toiminta haluttiin nostaa esiin Mäntymäen tarkastuskäynnille osallistunut ylitarkastaja Riikka Haahtela kertoo Akaan Seudulle, että avin tehtävä on tuoda esiin myös toimintaan liittyvät havainnot osana kokonaisuutta. Vahvempi valvontatoimi on määräys, jossa on mahdollista käyttää tehosteena uhkasakkoa. Vuosi 2021 kuljettaa meidät ympäristöhypestä kohti konkreettisempia ympäristötekoja. Miksi se ei olisi imagokysymys myös kunnille ja kaupungeillekin?Sauli sanaili uudenvuodenpuheessaan osuvasti, ”Rajoituksista päästään vain rajoituksia noudattamalla. Rokotteista on apua vain rokotukset ottamalla.” Virus vaikuttaisi olevan myös näin kakkosaallossa meillä hallinnassa, mutta uudet mutaatiot yhdistettynä vahvasti läsnäolevaan turnausväsymykseen mahdollistavat koko homman munimisen vielä näin loppumetreillä. Haahtela on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden tohtori
Ruokintapaikka tulisi pitää siistinä koko ruokintakauden. – Ruokinta-automaatti on hyvä ruokinta-alusta, sillä siinä ruoka valuu säiliöstä alareunassa oleviin kouruihin ruoan kulutuksen mukaan. Kauraa syövät esimerkiksi varpuset ja keltasirkku ja marjoja ja hedelmiä ainakin punarinta, rastaat ja tilhi. Satunnaisesta ruokinnasta on vain hetken apu, ja mikäli lähistöltä ei löydy toista ruokintapaikkaa, saattaa se talvipakkasilla koitua linnun kohtaloksi. – Keväällä maan sulaessa ruokinta voidaan lopettaa, ja samalla huolehditaan ruokintaympäristön siistimisestä. Linnut löytävät luontaista ravintoa, joka onkin poikasten kehityksen kannalta tärkeää. Anne Koivisto Viiala oli 1950-luvulla modernisaation eturintamassa Viialan katukuva on muuttunut 1950-luvusta. Pitää osata ajatella yltiöpositiivisesti ja isosti, että voi nähdä mahdollisia skenaarioita. On siis ollut tarjolla myös elintasoa. Talipallot ja -tangot on hyvä laittaa tarjolle ilman verkkoa telineistä, sillä siten ei synny linnuille muoviverkkoon tarttumisen vaaraa eikä luontoon jää verkoista muovijätettä, kertoo Onnela. Korkiakosken kiinnostus Viialan historiaan syntyi rintamamiestalon ostamisen myötä. Tuore tutkielma tarkastelee yksityisten palveluyritysten kirjoa Antti Luukkanen. Matomäessä asunut Irma Vehmas osoittautui tutkijalle kuitenkin merkittäväksi lähteeksi. Tutkimuksessa ei olla paneuduttu juurikaan yksittäisten liikkeiden historiaan, vaan ennemminkin kokonaisuuteen. Antti Luukkanen Viialassa perheineen asuva Jenna Korkiakoski on tehnyt aineopintojen tutkielmansa yksityisistä palveluyrityksistä 1950-luvun Viialassa. – Siitä ei edes ole kovin kauaa, kun tehdastoiminta on loppunut täällä melkein kertarysäyksellä. Pensaiden ja puiden läheisyys antavat suojaa säätä ja mahdollisia muita vaaroja vastaan. Rasva ja tali kelpaavat tiaisille, varpusille, punarinnalle ja tikoille. Eduksi on, jos ruokintapaikalle on laitettu useampia ruokapisteitä, sillä se estää keskinäisen kilpailun syntymistä. Täällä on ollut ennen säännöstelyn päättymistäkin hirveästi saatavilla kaikkea, kun toisaalla Suomessa on vasta raivattu asutustiloja. En tiedä, kuinka realistista tällainen on, mutta ainakin mielikuvitusta herättelevää. On ollut vaateliikkeitä, kemikalioita ja elektroniikkaliikkeitä. – Jos täällä ei olisi ollut palkkatyön mahdollisuutta sellaisella volyymilla, niin ei täällä olisi ollut niin paljon yrityksiäkään. Tietoa Korkiakoski etsi myös silloisista paikallislehdistä.– Viialan Sanomissa pyöri paljon samojen yritysten ilmoituksia. Kuorettomat auringonkukan siemenet ovat kalliimpia, mutta niistä ei synny roskaa ja linnut hyödyntävät niistä kaiken. Kaikkien parhaaksi on, että turhia ristiriitoja näissä asioissa vältetään ja asetetaan ruokinta sellaiseen paikkaan, ettei se aiheuta kenellekään häiriötä. Esimerkiksi ruokinta-automaatti tai lintulauta sekä talipalloja ja erilaisia rasvapötköjä telineisiin laitettuina muodostavat jo hyvän ruokintapaikan. – Lähdekirjallisuudessa mainittiin, että 50-luvulla osa paikkakunnista kehittyi keitaiksi, jollainen Viialakin on ilmeisesti ollut. – Talviruokinnan vaikutukset näkyvät linnustossamme. Korkiakoski sanoo yllättyneensä, kuinka vilkas ja monipuolinen yksityisyrittäjien kirjo paikkakunnalla on ollut. Linnut aterioivat kourun reunalla, ja yläpuolella on lippa, joka suojaa sateelta. Jenna Korkiakosken tutkielman mukaan etenkin Keskuskadun varrella palveluyrityksiä riitti. Auringonkukan siemeniä ja muita siemeniä syövät tiaiset, erilaiset siemensyöjät kuten punatulkku, peipot, tikli, urpiainen, varpuset ja punarinta etenkin kuoretonta sekä varislinnut. Etätöiden lisääntyminen, Tampereen alueen asuntojen hinnannousu tai Korkiakosken esiin nostama mahdollinen yksityisautoilun kustannusten nousu avaavat ainakin ajatuksen sille, voisiko palvelut hankkia tulevaisuudessa lähempää yksityisiltä toimijoilta. Taloyhtiötkin voivat rajoittaa järjestyssäännöissään lintujen ruokintaa. Esimerkiksi kesämökillä ei ruokintaa tule lainkaan aloittaa, ellei siitä pidä huolta koko talvikautta, muistuttaa Onnela, joka itse on ylläpitänyt talviruokintaa Akaan mökkimaisemissa usean talven ajan. Automaatin ollessa riittävän tilava ruokaa ei tarvitse lisätä usein. Vanhat tehdasmiljööt Korkiakoski näkee potentiaalisiksi valteiksi lisätä aktiivisuutta mielenkiintoisissa puitteissa. Kauraa ja muita siemeniäkin voi kokeilla. Sinne, missä on varmaa ansiotuloa, tulee ihmisiä ja koska on suht säännöllisesti tienaavia ihmisiä, siellä on markkinarako erilaisille yrittäjille. Hyvää ravintoa ovat auringonkukan siemenet, maapähkinät ja tali. Kourun reunalta ateriointi estää lintujen sairastumisia ja tautien leviämistä, Onnela opastaa. Väärä ravinto pesintäkaudella voi aiheuttaa kehitysvaurioita esimerkiksi siiville, kertoo Onnela. Palveluyrityksiä on Viialassa ollut Varrasniemestä Heinäsuolle saakka. Teollisuus toi kulutusmahdollisuuden Viialan vahva teollistuminen näkyi myös palvelurakenteessa. Keskuskatu ja Alkkula ovat olleet erityisen aktiivisia paikkoja. Korona laittoi lähteet karanteeniin Keväällä aloitetun tutkielman teko kääntyi vastatuuleen varhaisessa vaiheessa, kun koronaviruspandemia kutisti haastattelumahdollisuudet murto-osaan aiotusta.Korkiakosken tarkoitus oli tehdä tutkimus kokemushistoriallisesta perspektiivistä, mutta tuon ajan kokeneet ihmiset joutuivatkin kotikaranteeniin. Useimmat pienet lajit kuten tiaiset, punarinta ja varpuset syövät niitä mieluusti murskattuna. UUTISET Talviruokinta takaa selviytymisen ja vaikuttaa lintukantoihin Ruokinta-automaatti on hyvä ruokinta-alusta, sillä siinä ruoka valuu säiliöstä alareunassa oleviin kouruihin ruoan kulutuksen mukaan. Talviruokintaa on jatkettava kevääseen Sopiva aika aloittaa talviruokinta on ilmojen kylmetessä.– Mikäli aloitat talviruokinnan, sitä tulee jatkaa yhtäjaksoisesti kevääseen asti. 8 Torstai 7.1.2021 – Akaan Seutu Anne Koivisto Ruokinta on tärkeää linnuille talvella ja hauska harrastus lintujen ystäville. Talviruokinta vaikuttaa lintukantaan Oman pihaympäristön ulkopuolella tapahtuvaan lintujen ruokintaan on aina suositeltavaa kysyä maanomistajan lupa. Mutta olen taipuvainen optimismiin. Monet lajit ovat hyötyneet siitä lintujen ollessa paremmassa kunnossa keväällä pesintäkauden alkaessa. Myös tehdasrakennukset ja niiden historia ovat äärettömän kiinnostavia. – Suurta herkkua ovat pähkinät. Osa linnuista hyödyntää putoavia muruja maasta. Tampereen yliopistossa opiskelevan Korkiakosken kiinnostus Viialan historiaan on syntynyt rintamamiestalon ostamisen myötä. Vuonna 1956 valmistuneesta talosta on lähtenyt kiinnostus paikallishistoriaan. Useampi ruokapiste estää kilpailun Ruokintapaikan on hyvä sijaita rauhallisella alueella. Olisiko vielä kysyntää lähipalveluille. Erityisesti takatalven yllättäessä on hyvä huolehtia ruokinnan jatkuvuudesta myös siksi, että ruokinnalle saattaa ilmestyä kevätmuutolta palaavia lintuja, joille ravinnon saanti on erityisen tärkeää, vuosikymmeniä lintuja harrastanut Reijo Onnela suosittelee. Jenna Korkiakoski sanookin, että Viiala on näiden seikkojen sekä esimerkiksi hyvien kulkuyhteyksien ansiosta ollut 1950-luvulla modernisaation eturintamassa. Kyllä nämä kulkevat käsi kädessä. Oli tosin myös vaihtuvuutta ja omistajanvaihdoksia. Paljon energiaa sisältävä ruoka auttaa lintuja kestämään koviakin pakkasia. Talviruokinta onkin erinomainen mahdollisuus aloittaa luontoharrastaminen ja lintujen tunnistaminen, kannustaa Onnela. – Olen miettinyt, millaisessa maailmassa talon rakentaneet ihmiset ovat eläneet ja millaista täällä on silloin ollut. Ihmisen tarjoama talviruokinta auttaa monen talvehtivan linnun selviytymisessä kevääseen. Olisi hyötyä, jos tehtaissa pääsisi käymään, Korkiakoski toteaa. Linnut aterioivat kourun reunalla, ja yläpuolella on lippa, joka suojaa sateelta. – Riippuu alasta. Muoviset automaatit ovat myös suosittuja, koska niiden puhdistaminen on helpompaa. Tarjolle ei sovi laittaa suolaista eikä pilaantunutta ruokaa. Koska yksityisten palveluyritysten kenttä on nytkin murrosvaiheessa, on houkuttelevaa spekuloida, voisivatko pienet erikoistuneet yritykset pärjätä tulevaisuudessakin Viialan kaltaisissa taajamissa. Talviruokinta on osa lintujen suojelua, sillä kylmyys, lyhyt valoisa aika, lumi ja jää heikentävät lintujen luontaisia ravinnonsaantimahdollisuuksia. Oli siis pakko vaihtaa suuntaa
Jos et vielä ole ottanut täyttä hyötyä irti tilauksestasi, käy toimeen jo tänään! Jos et vielä ole täystilaaja, voit vaihtaa tilauksesi täystilaukseksi: • Täytä nettilomake akaanseutu.fi/tilausmuutos • Lähetä sähköpostia tilaukset@akaanseutu.fi. Akaan Seutu – Torstai 7.1.2021 9 Hei tilaaja, ota kaikki irti tilauksestasi! Varmista, että: O olet aktivoinut digitunnuksesi » akaanseutu.fi/tunnukset O myös perheenjäsenilläsi on omat digitunnukset » akaanseutu.fi/digi O olet ladannut Akaan Seudun sovelluksen puhelimeesi ja/tai tablettiisi » App Store / Google Play -kauppa O seuraat meitä Facebookissa » facebook.com/akaanseutu O hyödynnät lehden arkistoa » akaanseutu.fi/nakoislehti Täystilaaja, varmista, että saat täyden hyödyn tilauksestasi
Edellinen Akaassa vieraillut pääministeri oli viisi vuotta sitten kylässä käynyt Alexander Stubb (kok). Seura sai tietää kärystä vasta vuotta myöhemmin, kun Suomen Voimanostoliitto julkaisi asiasta tiedotteen nettisivuillaan. Tuoreet vanhemmat vihitään 22.2.2020. Yhtiön hallituksen enemmistö vastusti myyntiä vielä joulukuun valtuustossa. » SIVUT 6–7 Pääministeri oli harvinainen vieras harvinaisessa koulussa Mikko Peltoniemi Sivut 9–15 OSTA OMASTA KAUPUNGISTA Teemana 2 Numero 15 Keskiviikko 8.4.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa VIIALAN liikuntahallin rakentaminen voi alkaa jo tänä vuonna. Hoitaja Kati Järvisen päähänpistosta hankkia pitsat Mäntymäen asukkaille kasvoi mukava tapahtuma talon asukkaille. 9–13 LIIKU JA HARRASTA Teemana 1 Numero 8 Keskiviikko 19.2.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa AKAAN kaupunki alkaa tarjota ilmaista ehkäisyä alle 25-vuotiaille nuorille. Periksi hän ei aio antaa, vaikka ennuste keuhkosyövästä selviämiseen on yleensä todella huono. Hän ei juhlistanut valmistumistaan isommin vaan jatkoi tuoreinta rakennusprojektiaan, ulkohuussin tekemistä, perheensä mökillä. » SIVUT 14–15 KYLMÄKOSKEN viimeinen sotaveteraani Unto Tietäväinen ei haikaile Tampereelta takaisin kotitalolleen, vaikka ajatukset sinne vievätkin. Koulurakennus puretaan kesän aikana. » SIVU 7 Asunnoiksi tehty Nahkalinna täyttyi ensin sotainvalideista 6 Numero 20 Keskiviikko 13.5.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa TOIJALAN vuodeosaston toiminta loppui tiistaina 12. Rakennukseen on tulossa kaksi salia ja 1500 hengen katsomo. Tutustu niihin kaikkiin ja äänestä omaa suosikkiasi. » SIVU 4 AKAAN SEUDUN suuressa käsityökilpailussa tehtiin tänä vuonna lähes 30 paria säärystimiä. » SIVU 5 AKAALAINEN Eetu Strengell viimeisteli rakennusalan perustutkintoon vaaditut opinnot hieman yli kuukausi sitten Valkeakosken ammattiopistossa ja valmistui talonrakentajaksi. » SIVU 8 Keuhkosyöpään sairastunut Mirva Ritari ei anna periksi Juha Kosonen 4 Numero 16 Keskiviikko 15.4.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa VIIALAN Markkinat ja Paljujen Yö on peruttu, ja Toijala-Lentis ja Toijalan Markkinat siirtyvät elokuun lopulle. Maikki Maria Mannisen kastetilaisuus videoitiin Facebookin kautta Uudellamaalla asuville läheisille. Aikataulua rukattiin valtionavustuksen ehtojen vuoksi. » SIVU 7 AKAAN kaupungin päättäjille kerrottiin tarkasti kriisikunnan vaarasta jo toukokuussa 2019. » SIVU 11 Alisa Leppänen virpoi mummin ja taatan pihalla Tuija Leppimäki 5 Numero 10 Keskiviikko 4.3.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa LENNI Karin mielestä Akaassa olisi potentiaalia kasvaa, jos tehtäisiin oikeita asioita. » SIVU 4 AKAA-VOLLEY on saanut liian vähän faktoja Lentopalloliiton suunnitelmasta rakentaa Viroon ja Latviaan ulottuva FinBaltic-liiga kotimaisen Mestaruusliigan tilalle. » SIVU 11 PASKA juttu, mutta tämän kanssa on mentävä. » SIVUT 6–7 HIRVIALHON koulun tontilla on rakennuksen lisäksi maan alla yli 300 teräsbetonipaalua ja jättimäinen öljysäiliö. » SIVU 7 Jarno Keskinen on Akaan Seudun uusi päätoimittaja Juha Kosonen 7 Numero 23 Keskiviikko 3.6.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa AKAAN seurakunnan kirkkoherra Ali Kulhia sai piispalta kirjallisen huomautuksen kirkkoherralle ja esimiehelle sopimattomista toimintaja vuorovaikutustavoista. » SIVU 2 SANNA ja Heikki Haapaniemi tutustuivat Akaassa näytelmäporukoissa ja aikovat perustaa harrastajateatterin myös uuteen kotikaupunkiinsa, Espanjan Fuengirolaan. » SIVU 4 KAUPUNKI myy teollisuushallin omalle kiinteistöyhtiölleen 3,6 miljoonalla eurolla. Voit vastata myös sähköpostilla osoitteeseen toimitus@akaanseutu.fi. » SIVU 5 Pörinä rauhoittaa ralliperheen pienokaisen Tarja Antola s. Vuodeosastopotilaat hoidetaan nyt uudessa Valkeakosken terveyskeskussairaalassa. En osaa sitä pelätä. Korona-aikana virpominen suoritettiin pihassa ja ikkunan takaa. Keskisen mielestä paikallislehdistöllä ei ole mitään hätää, vaikka nyt moni lehti vaikeuksissa onkin. tammikuuta. » SIVUT 8–10 Pitsa maistui Mäntymäen asukkaille Juha Kosonen 3 Numero 12 Keskiviikko 18.3.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa KORONAVIRUKSEN takia opetus keskitetään Akaassa Arvo Ylpön kouluun ja Viialan yhtenäiskouluun. kesäkuuta kesälomalle ja sitten eläkkeelle. Jatkamme Akaan yläkoulujen oppilaiden mielipidekirjoitusten julkaisemista. Rallipariskunnan esikoinen rauhoittui raskausaikana auton pörinään eikä kotonakaan hätkähdä äänistä. Kylmäkoskelle, Toijalaan tai Viialaan ei ole 1960-luvun jälkeen noussut kokonaista uutta opinahjoa. » SIVU 4 TALVISODAN päättymisen 80-vuotisjuhlallisuudet kilpistyivät Akaassa kunniakäynneiksi sankarihaudoilla. Nyt muistellaan Sortavalaa. Vielä joulukuussa valtuusto vastusti viisivuotissuunnitelmassaan kaikkea yhtiöittämistä. » SIVU 5 AKAAN Seudun uuden päätoimittajan Jarno Keskisen mielestä ei voi olla paikallisuutta ilman paikallislehteä eikä paikallislehteä ilman sitä ympäröivää yhteisöä. – Kuolema tulee, kun sen aika on. Kunnan ensimmäisestä sisävessasta, vesijohdosta ja viemäreistä pääsivät upouudessa rakennuksessa nauttimaan sodassa haavoittuneet miehet. » SIVU 6 AKAAN vuoden 2020 ensimmäinen vauva on Miisa Gustafssonin ja Markus Mannisen tytär, joka syntyi uudenvuodenpäivänä kello 16.20 Kanta-Hämeen keskussairaalassa Hämeenlinnassa. » SIVU 4 VIIALAN Viri erotti dopingista kiinni jääneen voimailijan. Rahat ovat tämän vuoden budjetissa, mutta tieto uudistuksesta yllätti terveydenhuollon työntekijät. Laura Leppimäen ja Kristian Leppäsen tytär osallistui innokaasti myös pajunkissojen koristeluun. Tarkka luku saadaan torstaina. Sittemmin Nahkalinnassa on toiminut muun muassa kennel ja lääkärin vastaanotto. Vielä harvinaisempaa herkkua on uuden koulun valmistuminen Akaaseen. Akaan uusi maamerkki kohoaa harjakorkeuteensa syyskuun aikana. » SIVU 4 TOIJALAAN nousevan kerrostalon perustukset on valettu. » SIVU 4 KAUPUNKI valmistelee yrityshallin myymistä kiinteistöyhtiölle, jonka omistaisi kaupunki. Akaassa kaikki eivät mene kouluun, vaan kotikouluun jää lähes 200 lasta. » SIVU 6 MÄNTYMÄEN tehostetun palveluasumisen yksikkö muuttui hetkeksi Ristorante Pino dí Collinaksi, kun henkilökunta loihti ruokasalista ravintolan. Näin keuhkosyöpään sairastunut Mirva Ritari kommentoi tilaansa. Vuonna 1990 rakennukseen perustettiin päiväkoti, jonka 30-vuotisjuhlat siirtyivät tältä keväältä tuonnemmaksi. Lapsen syntymän lisäksi perheessä on luvassa muutakin juhlaa. » SIVU 5 NAHKALINNA valmistui Viialaan Nahkatehtaan johdon asuintaloksi vuonna 1939, mutta sota muutti sen käyttötarkoitusta. Akaan Seutua kustantavaa Pirmediat Oy:tä Keskinen kuvaa taloksi, jossa on kehittämisen meininki. Jos joku sanoo minulle ”terve”, vastaan, että ”paranemaan päin”. – Hän tykkäsi kovasti askarrella ja yritti tupata kaikki koristeet yhteen oksaan, kun ne olivat hänestä niin hienoja, Laura Leppimäki kertoo. toukokuuta. » SIVU 6 KOULUTYÖ käynnistyy peruskouluissa kahdeksi viikoksi. » SIVU 7 Eetu Strengell valmistui VAAOsta talonrakentajaksi Tämän lehden välissä ilmestyy Akaan Seudun kesälehti Oona Eskeli 8 Nimi: Osoite: Puhelin: Numero Äänestä vuoden parasta etusivua Mikä oli sinun mielestäsi Akaan Seudun paras etusivu vuonna 2020. Arvomme vastanneiden kesken pieniä palkintoja.. Pitsasta ja italialaisesta musiikista nauttivat muun muassa Iikka ja Anja Paananen sekä Raakel Halme. Nyt sen käytöstä ovat kiinnostuneet sekä yksityiset toimijat että Suomen valtio. Valmista on syksyllä 2021. » SIVU 6 KAKSIVUOTIAS Alisa Leppänen Viialasta kävi palmusunnuntaina virpomassa mummin ja taatan, Tuija ja Arvi Leppimäen. Muutama kymmenen lasta osallistuu lähiopetukseen. Kokosimme tälle aukeamalle 17 vaihtoehtoa kuluneelta vuodelta. Vaihtelu virkisti myös mukana olleita omaisia, ja luvassa on uusiakin teemapäiviä. Toijalassa puhui toimitusjohtaja Jukka Yrjölä. Ammattikoulu antoi Eetun mielestä tarvittavat opit työelämään siirtymistä varten, ja lisäksi Eetu uskoo oppivansa töiden ohessa vielä paljon uutta. Vastausaika päättyy 24. Sitä ennen Andy McCoy tähdittää Akaassa Vasenkätisten Vestivaalia. » SIVUT 10–11 RAJOITUKSET vaikuttavat myös perhejuhliin. Eero Laesterän ammattitaito kyseenalaistettiin silti vielä joulukuun valtuustossa. 10 Torstai 7.1.2021 – Akaan Seutu Numero 3 Keskiviikko 15.1.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa KESKUSTAN koulu suljettiin mikrobivaurioiden ja sisäilmaoireilun vuoksi. Äänestä omaa suosikkiasi merkitsemällä kannen numero alla olevaan lomakkeeseen, leikkaa lomake irti ja postita se osoitteella Akaan Seutu, PL 60, 37801 Akaa. » SIVU 18 PÄÄMINISTERI Sanna Marin (sd) vieraili viime perjantaina juhlapuhujana Kylmäkosken koulun vihkiäisissä ja ehti myös juoda kaikessa rauhassa kakkukahvit sekä antaa haastattelut paikallismedioille. Akaan Seudun nykyinen päätoimittaja Juha Kosonen jää 1. Mirva Ritari elää niin täysipainoista elämää kuin mahdollista
klo 11-17 Metsälinna Viiala, Hirsikankaantie 10 UPEITA KOTIMAISIA LAATUSOHVIA EDULLISEST I! kurikansoffapojat.fi BLACK FRIDA Y ALEN NUKS ET! Tarja Antola 15 Numero 38 Keskiviikko 16.9.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa AKAASSA ei ole todettu maanantaihin mennessä uusia koronatartuntoja. » SIVU 7 METSÄJÄTTI-ELOKUVAA kuvattiin vuosi sitten Viialan entisellä vaneritehtaalla. Toistaiseksi maskit jaellaan heti, kun niitä saadaan. Kaupunginhallitus ja valtuusto olivat toista mieltä. » SIVU 6 AKAAN lukio ja Toijalan yhteiskoulu siirtyivät tiistaina etäopetukseen lukiossa todetun koronavirustartunnan takia. » SIVU 6 VIIALAN teatterin Vadelmavenepakolainen ihastuttaa näyttelijätyöllään, musiikillaan ja puvustuksellaan. » SIVU 10 KAUPUNKI selvitti viime vuonna verkkokyselyllä, minkälainen on akaalaisten mielestä unelmien Haihunkoski. Pariskunta lupaa järjestää mökillään avoimet ovet jonakin kauniina kesäpäivänä. Kaupungin mukaan ongelmia on ollut työmaan kastelussa ja asbestitöissä. » SIVU 14 Sauna odottaa lämmittäjää Haihunkosken rannalla Mikko Peltoniemi 12 Numero 51 Keskiviikko 16.12.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa VALTUUSTO hyväksyi talousarvion tulevalle vuodelle. Lisäksi mies ihmetteli tapahtuman konseptia sekä Akaan kaupungin nimeä. » SIVU 19 Pehmeät keltaiset pallot viuhuivat Sporttikerhossa HUONEKALUJEN MYYNTINÄYTTELY to 26.11. Lasten äiti Anni Asunmaa kertoo, että kohta kolme vuotta täyttävälle Lennille tapaninluistelu oli ihka ensimmäinen. » SIVU 8 60-vuotias Toijala Works kurottaa kohti kasvua Mikko Peltoniemi 16 Numero 48 Keskiviikko 25.11.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa MÄMMITEHTAAN naapuriin perustetaan majoitusyritys. Voitto tuli Aleksi Pääskynkiven maaleilla. Bestpark tuo paikalle huoltoja saunarakennuksen, jonka se vuokraa parkkia leasing-sopimuksella pyörittävälle yrittäjälle. Akaasta Keel on kuullut pelkkää hyvää. Pako on vankilan ensimmäinen. Yksi kone maksaa noin 650 000 euroa, ja se vaatii monen ammattilaisen työpanoksen. Kioskilla palvelevat paikalliset nuortet. Harjoittelua helpottivat pehmeät pallot, matalat verkot ja pienet kentät. » SIVU 5 BESTPARK Oy perustaa Toijalan Satamaan karavaanareiden lyhytaikaisia pysähdyksiä palvelevan matkaparkin. » SIVUT 10–11 AKAAN kaltaiset seudut voivat kuulua koronan voittajiin, kaupungissa maanantaina vieraillut valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk) näkee. Kun Helsingissä tai Tampereella voi hyvien liikenneyhteyksien ansiosta käydä töissä yhden tai kaksi päivää viikossa ja lopun aikaa tehdä etätyötä edullisten asumiskustannusten kaupungissa kuten Akaassa, voi pikkukaupunkiin muuttaminen alkaa houkutella. » SIVU 7 MARJA-TERTTU Riihelän mukaan vanhuksia tulee hoitaa yksilöllisesti, arvostavasti ja kunnioittavasti. » SIVU 8 UUDESTA Viialan yhtenäiskoulusta on tulossa kolmikerroksinen, L-kirjaimen muotoinen rakennus, jonka kainaloon jää entisen Hirvialhon koulun vieressä ollut metsikkö. » SIVU 6 SULO , E lli ja Emilia Hakkarainen täyttivät viikonloppuna seitsemän vuotta. » SIVU 8 VIIALAN PELI-VEIKKOJEN sarjanousu jalkapallon Vitoseen varmistui, kun joukkue otti vierasvoiton Tahmelan Vesasta. » SIVU 8 Viialan kolmoset aloittivat koulutaipaleen Tarja Antola 13. » SIVU 15 Ministeri Matti Vanhanen vieraili Toijalan torilla Jarno Keskinen 14 Numero 29 Keskiviikko 15.7.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa KYLMÄKOSKEN vankilasta pakeni maanantaina vanki esiintymällä toisena vankina. » SIVU 6 MARTTI Uotilan (vas.) ja René Wilénin mökki Jalanti-järven rannalla voitti ylivoimaisesti Mtv:n Suomen kaunein koti: Kesämökit -sarjan yleisöäänestyksen ja valittiin näin ollen Suomen kauneimmaksi kesämökiksi. Tänä vuonna yritys täytti 60 vuotta, mutta Kannisto arvelee, että läheskään kaikki eivät Akaassa tiedä, kuinka monipuolisia ja monimutkaisia koneita kotikaupungissa tehdään. Opetusja kulttuuriministeriön seuratukea junioritoimintaan saanut A-Volley haluaa liikunnallisia iltapäiväkerhoja jatkossa kaikille Akaan kouluille. » SIVU 4 RAUL Reiman tunnetaan parhaiten herkistä rakkauslauluistaan, mutta yli tuhanteen sanoitukseen mahtuu myös tekniikan kritiikkiä, ydinlaskeumia ja suurvaltojen kilpavarustelua. » SIVUT 10–11 Tarja Antola Lenni ja Liinu-Lotta pääsivät odotetulle jäälle TOIJALAN urheilukentän tekojää avautui tapaninpäivänä, mitä kovasti olivat odottaneet myös Lenni ja Liinu-Lotta Hänninen. Yhdistys lainaa tablettitietokoneita etäjumppaajille ja opastaa niiden käytössä. Emilian mukaan joskus riidoissa ollaan pidempään, joskus eripura unohtuu saman tien. Torstaina Viialan yhtenäiskoulun sporttikerholaiset pääsivät kokeilemaan tennistä Pappilan koulun liikuntasalissa. Teemu Polakovski on onnistunut valinta päärooliin. Ensin torin valtasivat mopot, ja heti perään juhlittiin Akaassa kehitettyä Marianne-makeista. » SIVU 15 Akaan Kylmäkoskelta löytyy Suomen kaunein kesämökki Jarno Keskinen 9 Numero 31 Keskiviikko 29.7.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa KYLMÄKOSKEN vankilapakoa tutkitaan nyt myös virkarikoksena. Summalla saisi esimerkiksi kuusi leikkikeskusta. Kaupunki kertoi viime viikolla terveydenhuollon työntekijän saamasta tartunnasta ja yhdeksästä altistuneesta. Akaan Seutu – Torstai 7.1.2021 11 Numero 53 Keskiviikko 30.12.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa SIVISTYSLAUTAKUNTA esitti lokakuussa, että Kylmäkosken koulun laajennusta on alettava valmistella viipymättä. Viialan Kulttuuriklubin pyörittämä kioski laitettiin pystyyn pikavauhtia. Akaan osaston nimellä toimintaa on pyöritetty kaksi vuotta. » SIVU 7 TOIMITUSJOHTAJA Pasi Kannisto tuli Toijala Worksille töihin 30 vuotta sitten. » SIVU 8 VASENKÄTISTEN Vestivaali järjestettiin toistamiseen Toijalassa ravintola Kruuna & Klaavan piha-alueella. Baltian mestaruuskilpailuiden toinen sija toi paikan Amerikkaan mestaruuskilpailuihin. Katetun festariteltan lavalla esiintyivät Kaskas, Mira Luoti ja Mika Haapasalo, Reckless Love sekä Andy McCoy Band. Kaupungin lähes yhdeksän miljoonan euron alijäämä voi jäädä historiaan jo tämän vuoden tilinpäätöksen myötä. Maanantaina sisarukset olivat jäällä jo kolmatta kertaa. Elokuva sai ensi-iltansa viime perjantaina ja pelasti Toijalan Kinon. » SIVUT 20–21 Tähän kuva Andy McCoy piti Vasureita ”vähän läppänä juttuna” sivut 9–16 LIIKU JA HARRASTA Teemana Oona Eskeli 11 Numero 36 Keskiviikko 2.9.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa AKAAN kaupunki yrittää rakentaa maskivarastoa, josta maskeja saataisiin jakoon nopeasti tilanteen niin vaatiessa. » SIVU 11 Sataman matkaparkki syntyy pikavauhdilla Mikko Peltoniemi 10 Numero 34 Keskiviikko 19.8.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa AKAAN kaupunki ja Mevaset ovat eri mieltä siitä, miten Hirvialhon koulu pitäisi purkaa. » SIVU 14 LENTOPALLOSEURA A-Volleyn järjestämässä Sporttikerhossa on tutustuttu syksyn aikana eri lajeihin. » SIVU 6 ELÄKELIITON Akaan yhdistys aloittaa etäjumpat, joihin voi osallistua kotoa. Myös harhautukseen osallistunut henkilö piti vapauttaa. Kolmoset ovat Viialan yhtenäiskoulun ekaluokkalaisia, joiden mielestä kivointa koulussa on liikunta ja käsityöt ja paras paikka kiipeilyteline ja keinut. » SIVU 6 LUUKAS Rokkanen pärjäsi viikonloppuna erinomaisesti frisbeegolfkisoissa Virossa. » SIVU 4 TAIDETAPAHTUMA Näkymä on koronatilanteen vuoksi käynnissä ainoastaan elokuun ajan. Akaan Seutu kertoo nyt, mitä akaalaiset vehreältä helmeltään haluavat. Joulukuussa avattavan, 14 huoneen hostellin kohderyhmää ovat Akaaseen komennustyöntekijöitä lähettävät yritykset. Kampaamoa Helsingissä pyörittävät kesäakaalaiset päätyivät ohjelmaan mukaan ystävän vinkistä ja nopealla aikataululla viime kesänä. Lapsiperheelle myös uimahalli olisi mukava lisä Akaan harrastusmahdollisuuksiin, mutta Asunmaan mukaan sitä ennen kaupungilla on rahalle muutakin käyttöä, kuten koulut. Toijalaan ja Viialaan perustettiin SPR:n paikallisosastot syksyllä 1950. Järvelän liiterinä tunnetussa ulkorakennuksessa ensimmäistä kertaa käynyt Ahonen vakuuttui sen tilojen potentiaalista. Riihelä aloitti lokakuussa Havulinnan uutena palveluesimiehenä. » SIVU 5 ILKIVALLAN jälkien korjaaminen maksaa Akaan kaupungille tänä vuonna noin 30 000 euroa. » SIVU 6 17 Numero 43 Keskiviikko 21.10.2020 | Akaan paikallislehti | www.akaanseutu.fi | Irtonumero 3 euroa SPR Akaan osasto vietti sunnuntaina 70-vuotisjuhlaa. Kuvassa ruskeana näkyvältä alueelta on jo kaadettu puut, ja seuraavaksi kaupunki tekee parkin vaatimat maansiirtotyöt. » SIVU 8 VIIALAN ensimmäinen moderni rivitalo valmistui 1960-luvun alussa Haihunkosken rantaan. » SIVU 12 DEMARIEN Timo Saarinen yllätti toverit sekä Akaassa että Urjalassa lähettämällä maanantaina paimenkirjeen, jossa hän esittää, ”pidättäytymistä” päätöksenteosta. Kanniston takana kaksin kappalein näkyvä kurottaja on Toijala Worksin oma tuote ja erittäin merkittävä työllisyyden kannalta. Ministeri kertoi myös soten vaikutuksista kuntiin ja innosti vaaliuurnille. Poliisi on kuulustellut vartijoita ja seuraavaksi asia etenee syyttäjälle, joka päättää jatkotoimista. Kaikki kolme ovat hyviä kavereita keskenään, mutta sisarusten tapaan välillä riitaa tulee tavaroista. » SIVU 6 TOIJALAN TORILLA tapahtui lauantaina pitkin päivää. Pääesiintyjä McCoy kertoi Akaan Seudun haastattelussa, että hänelle ei ole väliä sillä, pidetäänkö keikka stadionilla, preerialla, klubilla vai teatterissa. Tapahtumaan tulee esille muun muassa Liisa Hilasvuoren teoksia. Asunnot määräytyivät lastulevytehtaan johtajille arvoasteikon mukaan. Tartunnalle oli altistunut kaksi lukion ryhmää. » SIVU 10 AKAA-VOLLEYN uusi virolaispelaaja Markkus Keel päätti jo hyvissä ajoin keväällä, ettei hän jatka silloisessa seurassaan Belgiassa. » SIVU 5 KESÄKIOSKI Luttunen avattiin Viialassa viime viikolla. Parkin yrittäjäksi eli isännäksi on kolme ehdokasta, jotka kaikki ovat Akaasta. Lisäksi kävimme Viialan Kulttuuriklubin ja Viiala-seuran puheenjohtajistoon kuuluvan Heikki Ahosen kanssa pohtimassa, mihin suuntaan Haihunkosken aluetta voisi kehittää
Hän oli taloudenhoitajana Saimi ja Jooseppi Mustakalliolla , heidän lapsillaan ja hoiti vielä yhden heistä, Helenan lapset. Juho Kustaan isä oli kotoisin Sääksmäen Vedentaan kylästä, ja äiti oli akaalaisia. Rahallista tukea seurakunta sai jo sisarusten eläessäkin, sillä Viialan kirkon uusia urkuja hanYleensä Hiekin siskokset eivät mihinkään ylimääräiseen varojaan laittaneet, mutta syntymäpäiväja muut juhlat vietettiin aina. Lepaalla Rosa kävi puutarhakoulun vuosina 1930–1932. 1903), Rosa (s. Rosa hoiti tilan ja eläimet. Elämänilo suorastaan paistoi heistä. 12 Torstai 7.1.2021 – Akaan Seutu Antti Luukkanen ”Pilvistä. Surua riitti myös vuodelle 1918, jolloin punakaartiin kuulunut Aukusti sai surmansa kansalaissodassa maaliskuussa. Antti Luukkanen. Tilaan kuului maata noin kolme hehtaaria. Hänen äitinsä Lahja oli tutustunut sisaruksiin ja ystävystynyt näiden kanssa, joten Rosa ja Suoma ryhtyivät Sirkun kummeiksi. Navetassa oli lehmänkanttura, lampaita ja kanoja. Olisinko ollut viiden vanha, kun hän oli siellä kuukauden verran. Kuvassa vasemmalta Rosa, Suoma, Anna ja Selma Hiekki. Epäonnen veljet Juho Kustaa Hjelt ja hänen vaimonsa Amanda olivat asettuneet Viialan kartanon torppaan. Vaatimattomuus on eniten toistuva sana, kun Hiekin sisarusten elämää ryhtyy jäljittämään. Etenkin syntymäpäiväjuhlat muistettiin järjestää. Rosan kutsumanimi oli Ruusa, joka oli lipsahtanut myös virallisiin dokumentteihin. Kartanoissa ja tehtailla Viialan kartano kytkeytyi ainakin yhden sisaruksen kautta Hiekkien historiaan myöhemminkin. Rosa ja Selma säilyttivät todistukset Nokialla vuonna 1927 suoritetusta raamattukurssista elämänsä loppuun saakka. Silloin ei tarjoiluissa säästelty. Hiekkien Viialan seurakunnalle jättämästä perinnöstä ja sen käyttämisestä on käyty Akaassa kiivasta keskustelua. Varat säästäväisyydestä Sirkku Vassi ehti myöhemminkin seurata kolmen Viialaan jääneen ja yhdessä asuneen siskoksen elämää. Anna oli enemmän ruuanlaittaja, sellainen emäntä. Pariskunnalle oli syntynyt vuosisadan molemmin puolin seitsemän lasta: Aukusti (s. Vaatimattoman torpan tilalle kohosi 1930-luvulla pieni omakotitalo, maatilan päärakennus. He olivat tottuneet sellaiseen elämään, muistelee diakonissana sisaruksiin tutustunut Pirjo Koskinen . Anna teki saman seuraavassa kuussa. UUTISET Hiekit omistivat koko elämänsä seurakuntatyölle Yhdessä asuneet sisarukset Rosa, Suoma, Anna ja Selma jättivät ison jäljen Viialaan Erkki Kivisaran ja Sirkku Vassin arkisto Hiekin kotitila on ollut tyhjillään siitä lähtien, kun viimeinenkin sisaruksista kuoli. 1899), Anna (s. 1905), Eino (s.1909) ja Suoma (s. Se kuvastaa paitsi Rosan myös hänen kolmen siskonsa maailmankuvaa. Elämässä olivat noteeraamisen arvoisia työn ja elämän normaalien askareiden lisäksi vain uskonasiat. Lähimmäisenrakkaus, vaatimattomuus ja pyyteettömyys olivat ominaisuuksia, jotka seurasivat Rosa, Selma , Suoma ja Anna Hiekin (ent. Ne määrittivät koko sisaruskatraan moraalin perusteet. Kastelemassa kasvihuoneella.” ”Pilvistä, satoi vettä. Sirkku Vassilla on omakohtaisia kokemuksia Hiekkien hyväsydämisyydestä. Seuraavana vuonna äidille tehtiin leikkaus, ja olin koko talven aina kevättalvelle asti siellä, kunnes äiti pääsi kotiin. – He olivat valoisia ja tyytyväisiä ihmisiä. Tätä vastuuta myös kannettiin. Anna kävi töissä nahkatehtaalla ja Suoma ensin sähköä tuottaneessa Järvelän myllyssä ennen kuin siirtyi "yhtiölle" eli vaneritehtaalle. Hiekki oli maassa uusi nimi, joten papereiden käytyä läpi kirkkoherranviraston, maaherran ja nimismiehen, haettiin lausuntoa myös Suomalaisuuden liitosta, josta tuli niin ikään puoltava päätös. Rosa piti sisarusten kotona myös pyhäkoulua. Mutta ennen sitä oli ehtinyt tapahtua jo paljon. Tämä työ vei Selman ainoana sisaruksista pysyvästi töihin Viialan ulkopuolelle Helsinkiin, kun Mustakalliot muuttivat sinne. Mutta mitään pröystäilyä ei ollut koskaan. Istutettu loput kukkakaalit sekä purjot ja sellerit. 1897), Selma (s. Hjelt) elämää loppuun saakka. 1911). – Siellä oli aina koti siistinä ja kaikki kunnossa. Rosa oli sisaruksista kouluttautunein. Ennen lunastusta paikalla oli oltu todennäköisesti suullisella sopimuksella. Ensimmäinen kirkkomatka Lövdaalasta (matka autolla).” Nämä olivat ensimmäiset merkinnät kesäkuulta 1929 Rosa Hjeltin vahakantisessa vihkossa ajalta, jolloin hän oli työharjoittelussa Lövdalan puutarhassa Kirkkonummen Jorvaksessa. Mukavuuksista vapaa kotitalo ei sekään kuluja juuri aiheuttanut. Talon ympärillä ollut puutarha oli Rosa Hiekin silmäterä. Rosan viljelemästä puutarhasta saatiin pöytään kasvikset. Nuukasti elämisen mahdollisti omavaraisuus. – Suoma hoiti yleensä isännälle kuuluneet hommat kuten kasvatti koirat. En koskaan kuullut, että he olisivat valittaneet mistään, tiivistää Akaan seurakunnan kanttori Heikki Ali-Löytty ne ominaisuudet, jotka toistuvat kaikkien Hiekit tunteneiden puheissa. Kummien vastuu Uskonnollisuus oli se, mistä Hiekin sisarukset Viialassa tunnettiin. Viialan kartanossa hevosmiehenä töissä ollut Juho Kustaa lunasti nykyisen Hukarin alueella olevan paikan itselleen vuonna 1932. Mutta eivät Hiekit mitenkään eristäytyneitä tai epäsosiaalisia olleet, vaikka heidän elämässä ei mitään turhaa ollutkaan. Selma oli ilmeisesti koko työuransa Viialan kartanon palveluksessa. Huhtikuussa 1935 sisaruksista Selma, Rosa ja Suoma vaihtoivat sukunimensä Hjeltistä Hiekiksi. Vapaana. 1895), Kustaa (s. – Äidillä oli tuberkuloosi, ja hän oli kahtena vuonna hoidossa Pikonlinnan sairaalassa Kangasalla. Vaikka itselle ei mitään ylimääräistä suotukaan, eivät sisarukset muiden suhteen kitsastelleet. Amandan suku oli niin ikään Akaasta. Puutarha-alalle vetoa tuntenut Rosa oli kyllä "piikomassa" Konhon kartanossa sekä Ali-kartanossa Mäntsälässä, mutta jäämistöstä löytyy myös muistiinpanovihkoja työharjoittelusta puutarhalta Kirkkonummelta. Pyhäkouluyhdistyksen 30-vuotismerkin saadessaan hän oli pitänyt omaa lasten kirkkoaan yli tuhat kertaa. Heistä Kustaa menehtyi jo nelivuotiaana ja Eino sairauden murtamana hänkin vain hieman päälle parikymppisenä. Olin sen ajan Hiekeillä. Muuta selitystä isoksi kasvaneelle omaisuudelle ei säästäväisyyden lisäksi löydy
Siihen lahjoitettiin säännöllisesti rahaa asiasta sen kummemmin numeroa tekemättä. Arvi Kuoppalan johdolla tehtiin Lappiin ruskaretkiä, ja Heikki Ali-Löytty muistelee ainakin joidenkin sisarusten käyneen jopa Israelissa. Rosan perukirjojen mukaan hänen kuolinpesänsä varat olivat vajaat 262 000 markkaa. Paikka sijaitsi aikoinaan Viialan kartanon mailla. Osa kertomuksista on muuttunut jo lähes legendoiksi. Varansa Hiekit olivat testamentanneet Viialan seurakunnalle, joka ensin myi talon naapurissa sijaitsevalle Joupin tilalle. Koskinen korostaa, että mitään romansseja hän ei muista kenestäkään sisaruksista kuulleensa. – Palokunta polttaisi sen harjoituskäytössä, ellei talo olisi niin lähellä muita rakennuksia, kertoo Erkki Jouppi . Jo Rosan ja Suoman viimeisinä vuosina talo oli huonossa kunnossa, ja nyt sädesieni on ottanut pitkään tyhjillään olleen rakennuksen viimeistään valtoihinsa. Kuvassa Selma oikealla. Hiekkien tilan irtaimisto huutokaupattiin. Ja olihan esimerkiksi Suoma kävellyt rippikoulumatkan ensimmäisen lukukauden Toijalaan, mutta jälkimmäinen käytiin jo Viialassa. Tie vei siis myös Viialan kartanon maisemiin. Sisarusparven mittava valokuva-arkisto on nykyään Vassin ja hänen miehensä Erkki Kivisaran hallussa. Kävellen suoritetut kirkkomatkat esimerkiksi Kylmäkoskelle tai Hannulan monipäiväisiin herätysjuhliin Lempäälään kuulostavat nykypäivänä hurjilta mutta olivat siskoksille normaalia. Irtaimisto huutokauppaan Eräänlainen loppunäytös Hiekkien tarinalle oli heidän jäljelle jäänyt omaisuutensa. Kovat vaatimukset Sitä, miksi kaikki sisarukset jäivät naimattomiksi, voivat heidät hyvin tunteneetkin ihmiset vain arvailla. Tuotto oli parikymmentätuhatta euroa. Antti Luukkanen Selma Hiekki teki päätyönsä Mustakallioiden palveluksessa. Meklarina toiminut Jukka Pulakka muistelee väkeä olleen niin paljon, että autot olivat täyttäneet Luttusen uimarannan ja Hirsikankaan rinteen. Tavaraa myytiin puolille öin saakka. Kirkkomatkat kävellen Seurakuntatyö oli sisarusten voimainnäyttö, erityisesti lähetystyö. Rosa kuoli vuonna 1996 ja viimeisenä Suoma 2002. UUTISET Hiekit omistivat koko elämänsä seurakuntatyölle Yhdessä asuneet sisarukset Rosa, Suoma, Anna ja Selma jättivät ison jäljen Viialaan Juho Kustaa ja Amanda Hjelt. Heidän tyttärensä suomalaistivat sukunimensä Hiekiksi. – Kai heillä oli kovat vaatimukset, mietiskelee Sirkku Vassi naimattomuuden syitä.Ikäännyttyään Anna vietti viime hetkensä vanhainkodissa ennen kuolemaansa vuonna 1987. Akaan Seutu – Torstai 7.1.2021 13 kittaessa seurakunta sai Hiekeiltä huomattavan lahjoituksen. Erkki Kivisaran ja Sirkku Vassin arkisto. Harvakseltaan Viialassa vieraillut Selma oli loppuelämänsä Helsingissä, mutta hänet haudattiin kotipaikkakunnalleen 1989. – Se on kolmen mieliinpainuvimman huutokauppani joukossa, kokeneena meklarina tunnettu Pulakka sanoo.Viialan kirkkoneuvoston pöytäkirjojen mukaan Suoman vahvistetusta perukirjasta käteisvarojen ja tilan yhteisarvo oli hieman yli 67 000 euroa. – He kannattivat sydämestään lähetysseuraa, luonnehtii sisarusten kanssa 1970-luvulla paljon tekemisissä ollut kirkkoherra Arvi Kuoppala . Lähteet: Esko Korkeamäki: Työväen alkutaival Akaassa, Toini Vainio: Viialan seurakunnan vaiheita ja elämää vuosina 1927–1970, Rosan Kammarin arkistot, Suomen sotasurmat -sivusto, Markku Anttilan haastattelu, Schaumannin Sauma 11/1973 . Sirkku Vassi sai pikkutyttönä huolenpitoa kummeiltaan Rosa ja Suoma Hiekiltä. Tietoja kahdelta muulta sisarukselta jääneestä omaisuudesta ei seurakunnalta löytynyt.Suoma Hiekin kuollessa päättyi paitsi Hiekin sisarussarjan tarina myös sukunimen 67-vuotinen taival. Tällainen oli Hjeltien torppa ennen 1930-luvulla rakennettua omakotitaloa. Sisällä oli kaksi kertaa niin paljon väkeä kuin istumapaikoille mahtui. Lähes kaikki siskosten vapaa-ajan toiminta liittyi tavalla tai toisella Viialan seurakuntaan. Pirjo Koskinen pohtii, että sisaruksista vain Rosa muita puheliaampana ja sosiaalisempana olisi voinut naimisiin päätyäkin. Metsälinnassa pidetty huutokauppa muodostui suorastaan kansanjuhlaksi
° Omat tunnukset koko perheelle Voit jakaa tilauksesi perheenjäsenillesi ilmaiseksi, jolloin hekin pääsevät lukemaan. Saat kattavan paketin paikallismediaa sekä printtinä että diginä. ° Edullisin tilausvaihtoehto Jatkuva täystilaus on aina edullisin tapa nauttia Akaan Seudusta vuoden jokaisena päivänä. Sovelluksessa toimivat samat digitunnukset kuin akaanseutu.fi:ssä. ° Arkisto käytössäsi Täystilaajana pääset käsiksi Akaan Seudun kattavaan digiarkistoon osoitteessa akaanseutu.fi/ nakoislehti. Tilaajana saat aina ensin ja enemmän myös verkossa. ° Akaan Seudun uutissovellus Sovelluksen sisällöt kuuluvat täystilaukseen automaattisesti ja maksutta. Muista kirjautua sisään! ° Paperilehti kotiin kannettuna Joka viikko saat kotiisi kiintoisan, journalistien ammattitaidolla kootun lukupaketin. Täystilaajana tiedät, mistä paikkakunnalla puhutaan. ° Uutta sisältöä verkossa joka päivä Akaanseutu.fi:ssä julkaistaan päivittäin uutisia ja tarinoita paikallisista ihmisistä, ilmiöistä ja tapahtumista. Omilla digi tunnuksillaan jokainen perheenjäsen voi ottaa käyttöön Akaan Seudun uutissovelluksen ja seurata paikallisia uutisia kätevästi kännykästä. 14 Torstai 7.1.2021 – Akaan Seutu Näköislehti aina tiistaisin – siis jo ennen paperilehteä akaanseutu.fi:n jatkuvasti päivittyvä uutisvirta ja kaikki tilaajille suunnatut digisisällöt Paperilehti kotiin kannettuna joka keskiviikko Akaan Seudun uutissovellus (iOS, Android) Täystilaajana saat aina enemmän! Monta syytä olla täystilaaja: Etkö ole vielä täystilaaja. Sovelluksen voit ladata ilmaiseksi App Storesta sekä Play-kaupasta. /päivä (99 € / vuosi). Täystilaajana tämä kaikki on sinun: Voit vaihtaa tilauksesi täystilaukseksi osoitteessa akaanseutu.fi/tilausmuutos (vain yksityishenkilöille) Täystilaajan etuhinta: paikallislehti VAIN 0,27. Akaan Seudun täystilaajana saat paljon enemmän kuin lehden. € . Tunnukset saat osoitteesta akaanseutu.fi/tunnukset
Pankkimies seuraa tarkasti asiakkaiden säästämisja sijoittamisintoa. Lisäksi käynnistämme kaikkien Sale-toimipaikkojemme laajan uudistamisen. Mäki-Ullakko seuraa tarkasti kaupan mittareilla, miten yhteiskuntamme ja maailma alkavat toipua koronapandemian vaikutuksista. Maakuntajohtaja soisi, että pääministeri Sanna Marinin hallitus saisi sote-reforminsa maaliin. Aloitimme viime vuonna mittavan S-marketketjumme uudistamisen. Nämä tarvitsevat arjessa koeteltua yrittäjyyden osaamista, Mäkinen korostaa. – Toiveena on, että kunnat käyttäisivät mahdollisimman paljon lähiyrittäjien palveluja ja tuotteita. Pirkanmaalaisille kehitystoimemme näkyvät lisäksi uusien Prismojen rakentamisena sekä ruokaverkkokaupan kehittämisenä, Mäki-Ullakko sanoo. PIRKANMAA Vuosi 2021 tuo Pirkanmaalle monta historiallisen merkittävää haastetta MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski nostaa esille turvetuotannon haasteet. Vaihtoehdoksi ovat nousseet lähija kotimaan matkailu. Nordean Pirkanmaan aluejohtaja Tomi Tulonen seuraa tarkasti asuntokaupan tilaa. – Kehitämme ja parannamme lähipalvelujamme. Tieto on elämän ja kuoleman kysymys maanviljelijöille, jotta he pystyvät suunnittelemaan lähivuosien tekemisensä. Kauppaneuvos Timo Mäki-Ullakko sanoo, että mittavat S-marketja Sale-investoinnit vaikuttavat myönteisesti ja merkittävästi maakuntalaisten kaupallisten palveluiden laatuun. – Tyypillistä on, että poikkeukselliset olot, kuten koronapandemia-aika, innostaa ihmiset säästämään ja etsimään erilaisia sijoittamistapoja. – Nämä molemmat ovat onnistuneet työssään erinomaisesti. – Kuntavaalit ovat niin maakunnalliselle järjestöllemme kuin jokaiselle paikallisyhdistyksellemme suuri ponnistus. Hän sanoo, että maakunnassa on turvetuotantoa Kihniössä, Parkanossa sekä Virroilla, joiden elämään turvetuotannolla on vaikutuksensa.– Meillä Pirkanmaalla on hyvin paljon broilerkasvattamoja, joille korkeatasoinen kuiviketurve on elintärkeä tuote. Halme muistuttaa, että Euroopalla on hoidettavanaan mittavat hankkeet muun muassa ilmastopolitiikassa. Hän pyytää voimakkaasti yhteiskunnan päättäjiä ratkaisemaan turvevyörytyksen tiimellyksessä maataloudelle välttämättömien kasvuturpeen ja kuiviketurpeen saatavuuden. Tästä johtuen yrittäjien äänen kantautuminen kuntien päätöksentekoon on välttämätöntä. Mittavat investoinnit toteutuvat Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtajalla, kauppaneuvos Timo Mäki-Ullakolla on myönteisiä uutisia jokaiseen kuntaan. Asuntokauppa käy vilkkaana Nordean Pirkanmaan aluejohtaja Tomi Tulonen on rauhallisin ja vakain mielin maakunnan taloudellisen tulevaisuuden suhteen. Maksudatasta tiedämme, että yhteiskuntaamme sulkevat ja rajoittavat toimet näkyvät suoraan ostoja maksutapahtumissa. Markku Vuorikari/Maaseudun Tulevaisuus. Akaan Seutu – Torstai 7.1.2021 15 Matti Pulkkinen Tänä vuonna pirkanmaalaiset kohtaavat tukun suuria asioita, joiden kohtalo vaikuttaa isosti maakuntalaisten ja maakunnan tulevaisuuteen. – Neuvoimme viime vuoden aikana ennätyksellisen määrän eli tuhansia yrittäjiä. Olennaista olisi, etteivät kuluttamisen pyörät hidastuisi liian rajusti, niin hyviä asioita kuin säästäminen ja sijoittaminen ovatkin, Tulonen miettii. Halme laittaa toivonsa arjen uuteen sukupolveen, joka voisi olla todellinen suunnannannäyttäjä. – Kaavoitus on ratkaisevan tärkeä asia. Tulosen mukaan kansalaiset, kuluttajat ovat nyt paljon vartijoina. – Korona ei olisi enää este tai syy asioiden eteenpäin menolle, hän kristallisoi. Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Mäkinen odottaa, että yrittäjät aktivoituvat ehdokkaiksi huhtikuun kuntavaaleihin. Onko kukaan vielä miettinyt sitä, mistä saamme kuiviketurvetta vastaavaan tuotteen. Kaavoituksella turvataan uusien yrityksien sijoittuminen. Kunnissa on lisäksi elinkeinopalvelut, monissa yrityspalveluyritykset. Maakuntien puolesta puhuja nostaa toiseksi isoksi kysymykseksi, minkälaiseen maailmaan oma maanosamme nousee koronapandemian jälkeen. Esimerkiksi matkailu antaa odottaa. Pirkanmaan tulevaisuuden valmistelua johtava maakuntajohtaja Esa Halme nimeää itsensä ikuiseksi optimistiksi. Halme kuten kaikki ihmiset odottavat kevään korvaa toivossa, että koronarokotukset olisi toteutettu ja pandemialukko avautuisi. Kuntavaalit ovat tärkeät Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtajan Pasi Mäkisen mielenkiinto kohdistuu isosti huhtikuussa järjestettäviin kuntavaaleihin. Niemi nostaa maakunnan yhteisiksi haasteiksi Sydänsairaalan ja Coxan tulevaisuuden turvaamisen. Siinä vauhti on kovaa, joten pirkanmaalaisten arki on vakaalla pohjalla. Sydänsairaalasta ja Coxasta huolehdittava Pirkanmaan vaalipiiristä eduskunnassa on 19 kansanedustaa. Kilpailutukset olisi järjestettävä niin, että ne mahdollistaisivat myös pienten toimijoiden aidon osallistumisen, hän lisää. Viime vuosi koronapandemian vaikutuksista huolimatta muodostui asuntolainojen nostamisen vinkkelistä vilkkaaksi, asuntomarkkinoilla oli myönteisen vilkasta. Saatamme tämän hankkeen päätökseen tämän vuoden aikana. Mäkinen sanoo, että Pirkanmaan Yrittäjät onnistui esimerkillisesti jäsentensä auttamisessa koronapandemian keskellä. Tukien ja turpeen kohtalo kiikarissa MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski korostaa, että ilmassa leijuu lukuisia asioita, jotka vaikuttavat pirkanmaalaisen maaseudun ja maanviljelijöiden arkeen.Merikoski odottaa, että Euroopan unioni saisi oikea-aikaisesti sovittua maatalouden tuet. Pirkanmaan kansanedustajien puheenjohtaja Veijo Niemi herättelee joukkoja puolustamaan Coxaa ja Sydänsairaalaa. Pirkanmaalaisia kansanedustajia on johtanut viime vuoden ajan lempääläläinen Veijo Niemi (ps). Sen innoittamana toivon kaikille yrittäjille jaksamista ja voimia arjen pyörittämiseen, hän sanoo. – Odotan tämänkertaista ripeämpää vauhtia kansalaistemme koronarokottamiseen, hän vaatii. Toiveeni on, että yhteiskuntamme säilyttäisi toimivuutensa, eikä rajoituksiin tarvitsisi turvautua, Tulonen toteaa. Tämä kokemus on ollut hyvin opettavainen. 30 Salea koskeva investointi jakaantuu tälle ja ensi vuodelle. – Perinteisesti asuntorahoitus on mittari, joka kertoo paljon siitä, miten maailma makaa. Merikosken mukaan myös kansalliset tuet ovat avainasemassa ja niiden laatu olisi saatava päivänvaloon. EU on sitoutunut vähentämään kasvihuonepäästöjä vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tasosta. Matti Pulkkinen Pirkanmaan Osuuskauppa näkyy pitkin maakuntaa ahkerana investoijana. – Meillä on varmasti patoutumia joidenkin toimialojen palvelujen ja tuotteiden käytössä. Käänteentekeviä kysymyksiä ovat muun muassa kuntavaalit, Sydänsairaalan ja Coxan tulevaisuus, turpeen tuotannon kohtalo, Euroopan unionin maatalouspolitiikan linjaukset sekä maatalouden kansalliset tuet ja koronapandemian jälkihoito. Tahtotilamme on, että saamme mahdollisimman suuren joukon yrittäjiä ehdokkaiksi kuntavaaleihin ja sen jälkeen mahdollisimman monta yrittäjää kunnallisvaltuutetuiksi, Mäkinen sanoo.Mäkinen muistuttaa, että kunnat ovat tärkeitä toimintaympäristöjä niin pienille kuin keskisuurille yrityksille. Nyt niiden toiminnan ylle on ilmestynyt synkkä pilvi soten muodossa. Maakuntajohtaja Esa Halme toivoo, että sote-uudistus menisi vihdoinkin maaliin. hän perää. – Näkymä on tämän vuoden alkupuolella positiivinen, Tulonen pohtii. Kotimaassa Halmeen katseet kohdistuvat hallinnon uudistamiseen
Toimitusaika 1-3 vrk. Sarjoitukset . Lounasta voi ostaa myös mukaan kilohinnalla. . Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. 040 356 8292. KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi TAXI premium -taso Soita ja varaa! 0400 529771 www.akaanautovuokraamo.fi Akaan Autovuokraamo Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. Mitä teette ja mitä palveluja / tuotteita teiltä saa. Avaimet . Tilausaika mittakäynnistä vain 1 vko. 045 158 5530 Kurkelantie 1, Akaa Puh. PIHAPUUN KAADOT LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 SAUNANLAUTEIDEN VAIHTOPALVELU! Mittatilaustyönä suoraan valmistajalta. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. p. Vaihtotyön kesto 1-2 h. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 8-16.30, p. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. Max. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. 040 160 7960 ark. Tmi HN-lauteet P. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon. 040 557 2458 Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. ?????????. vakiovärit. www.eijuska.fi P. KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. 044 347 7404 Kerro lukijoillemme • Keitä olette. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. Kyrölä P. P. Kysy lisää! Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lukitusja turvapalvelut Majoituspalvelut Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Juhlatilat Yrityspalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet Erikoisliikkeet Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. • Kertokaa yrityksestänne. 040 124 2566 ma pe 9.30 17 la 10 15 APTEEKKI Kiinnostuitko. 040 535 4229 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski TALO Helkavuorenkatu risteys www.koskinhammas.fi Monipuolisia kotihoitoja terveyspalveluita ammattitaidolla www.sinunkotihoito.fi Puh. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. Pyydä tarjous! Puh. Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. KODINKONEHUOLTO. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Lukitukset Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Hämeentie 71, Toijala, p. Myös matot. • Terveiset lukijoillemme Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.400 silmäparia joka viikko! • 12 kk:n sopimuksella saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn (arvo 520 e + alv 24%) Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Lounas noutopöydästä klo 11-14. Puh. Ota yhteyttä! 045 322 3918 Pätsiniementie 5 • Käsija jalkahoidot • Kasvohoidot • Ihokarvojen poisto • Rusketukset Tmi Beauty by Aleksandra Stankovich KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa 0400 710 742 0400 742 798 nuohousliikejarvinen.fi JO VUODESTA 2000 TUTTU JA TURVALLINEN NUOHOUSLIIKE KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. 16 Torstai 7.1.2021 – Akaan Seutu 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. 040 848 0094 Luotettavaa kuljetuspalvelua jo yli 50 vuotta kuorma/pakettiautolla. 040 329 0220 viialansydan.fi Jaana Manninen 044 749 5927 KESKUSKATU 11, VIIALA jaana.manninen@omni.fi Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Yritysten ja maatilojen tilipalvelua www.omniyrityspalvelut.fi. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.com kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. 041 319 9311 Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. 040 518 6176 www.villiullakko.fi • Raskaan kaluston huolto ja -rengastyöt • Vaihtolavan vuokraus ja kuljetus Puh. listapituus 3200 mm. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. Kerron mielelläni lisää. 040 152 6181 Tehtaankatu 15, 37830 AKAA A KAAN L IIKENNEPALVELUT Oy 040 0734699 www.kareliaikkuna.fi ville.ylitalo@kareliaikkuna.fi Maksuton mitoitusja suunnittelupalvelu. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään
Tilausaika mittakäynnistä vain 1 vko. Lukitukset Akaan Autotarvike Oy Levytie 3 B, 37800 AKAA 03 543 5670 • myynti@akaanat.fi Avoinna ma–pe 8–17 simo@akaanautotyo.fi AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA (03) 542 2460 Hämeentie 71, Toijala, p. Kysy lisää! Asiainhoitoa Asianajotoimistot Kotija siivouspalvelut Kuljetuspalvelut Lukitusja turvapalvelut Majoituspalvelut Kiinteistöhuollot Lounaskahvilat Juhlatilat Yrityspalvelut Autoilupalvelut Rakentaminen ja remontointi Rakentaminen ja remontointi Erikoisliikkeet Erikoisliikkeet Ammattitaitoinen Huoltokorjaamo p. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi • Hallitie 4, 37800 Akaa • Puh. Käytössä CNC-ohjattu kanttikone. 8.00-16.00 Neste Toijala Kurisjärventie 5, 37800 Akaa www.nestetoijala.fi VIIALAN LEIPOMO TOIJALAN KAHVILA VALTATIE 5, 37800 AKAA 040 877 6370 tilaukset@toijalanmyymala.fi www.toijalanmyymala.fi VIIALAN KAHVILA KESKUSKATU 48, 37830 AKAA 040 773 2014 tilaukset@viialanmyymala.fi www.viialanmyymala.fi & Coffee Station AKAAN PELTIPISTE Toimitamme peltilistoja mittojen mukaan. 03 542 1439 Kirkkotori 5, 37800 Akaa ???????????. vakiovärit. 045 1611 993 jalkahoitola@jalkapohja.fi www.jalkapohja.fi KLASSISTA HIERONTAA Myös kotikäynnit Akaassa! Ajanvaraus ja tiedustelut: Fysioterapeutti Susanna Mäntynen 044 548 0166 susku.mantynen@gmail.com J a a n a n J a l k a h u o l t o Jalkojenhoidon AT Intialainen päähieronta Valtatie 9, 37800 Akaa Puh. (03) 542 3110 ja (03) 542 5130 • www.veljeksetluoma.com Kaikkea rakentamiseen, puutarhaan ja metsään. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. Vaihtotyön kesto 1-2 h. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Parturi-kampaamo Pia Hakala H 2 O Hair Puh. 040 533 4255 Valtatie 4, 37800 AKAA Haluatko ilmoittaa Palveluja ammattilaisilta -aukeamalla. Tmi HN-lauteet P. 045 158 5530 Kurkelantie 1, Akaa Puh. 040 124 2566 ma pe 9.30 17 la 10 15 APTEEKKI Kiinnostuitko. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 040 160 7960 ark. . KODINKONEHUOLTO. Max. KULJETUS JYRKINEN KY 0400 632 731 www.kuljetusjyrkinen.fi TAXI premium -taso Soita ja varaa! 0400 529771 www.akaanautovuokraamo.fi Akaan Autovuokraamo Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Ajanvaraukset 0400 331 868 Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. Varastoväreinä musta, ruskea, tummanharmaa, valkoinen, ym. Muuttolaatikkovuokraus, pianon kuljetus ym. www.eijuska.fi P. KORJAAMME JA HUOLLAMME •HUOPAKATTONNE •KANTTAAMME PELTILISTAT MITTOJEN MUKAAN •VUOKRAAMME TOIMITILAA JA PIENVARASTOJA •VUOKRAAMME HENKILÖNOSTINTA DEXTER 20Z PIRKANMAAN KATTAJAT OY VANHAMAANTIE 27, AKAA 0400 851 335 & KATTOLIIKE PIRKANMAAN KATTAJAT OY Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Sirpan Monitoimi palvelee Akaassa! Kauttani mm: • Siivoukset • Pihahommat • Asiointiapu P. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. ?????????. p. PIHAPUUN KAADOT LVS_lempaala_80x30mm_2020_c.indd 1 18.12.2019 9.46.33 SAUNANLAUTEIDEN VAIHTOPALVELU! Mittatilaustyönä suoraan valmistajalta. Villi Ullakko bed&breakfast Onnelantie 6, 37800 Akaa Puh. 040 518 6176 www.villiullakko.fi • Raskaan kaluston huolto ja -rengastyöt • Vaihtolavan vuokraus ja kuljetus Puh. 040 356 8292. Avaimet . 050 534 0005 Paikallinen palveleva lukkoliike Pesulapalvelut yksityisille ja yrityksille. 041 319 9311 Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Alueellista asiainhoitoa 35 vuoden kokemuksella MML:n määräämä julkinen kaupanvahvistaja T:mi Kirsti Toivonen Puh. • Kertokaa yrityksestänne. 0400 768 635 puunpoisto.fi Huom! Kotitalousvähennys. 0400 987 484 sirpan.monitoimi@gmail.com Suome n puhtaa napitoja 050 543 0139 info@suomenpk.com kiinteistöpalvelu Oy TIMON KUVAKAUPPA Sähköiset PASSIKUVAT aikaa varaamatta Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Puh. Puh. MAARET NIEMINEN Sontulantie 3, 37800 Akaa Puh. 040 329 0220 viialansydan.fi Jaana Manninen 044 749 5927 KESKUSKATU 11, VIIALA jaana.manninen@omni.fi Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Yritysten ja maatilojen tilipalvelua www.omniyrityspalvelut.fi. Lounasta voi ostaa myös mukaan kilohinnalla. Pyydä tarjous! Puh. Kerron mielelläni lisää. Toimitusaika 1-3 vrk. Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen puh. Sarjoitukset . 040 535 4229 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski TALO Helkavuorenkatu risteys www.koskinhammas.fi Monipuolisia kotihoitoja terveyspalveluita ammattitaidolla www.sinunkotihoito.fi Puh. Akaan Pesupalvelut Satamatie 19, 37800 Akaa Puh. listoja ja suojapeltejä Nurkkalistat Tippalistat Päätylistat Ikkunalista AUTOTARVIKKEET Jamati-Osa Hämeentie 64, (03) 542 1069 Akaa 0400 710 742 0400 742 798 nuohousliikejarvinen.fi JO VUODESTA 2000 TUTTU JA TURVALLINEN NUOHOUSLIIKE KIINTEISTÖHUOLTO VEKA 0400 624 772 Oy Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. (03) 542 4059 ma suljettu, ti-pe 9.30-17, la 9.30-13 Asianajaja Petri Tolppa p. 040 557 2458 Kotipalvelu 040 546 5639 / Sari Tietokonehuollot 0400 585 561 / Markku Remontit 050 312 4046 / Jari Muista kotitalousvähennys. Akaan Seutu – Torstai 7.1.2021 17 0400 620 828 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous jari.isohaavisto@elisanet.fi Luotettavaa ja ammattitaitoista kiinteistöhuoltoa Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. 8-16.30, p. 040 152 6181 Tehtaankatu 15, 37830 AKAA A KAAN L IIKENNEPALVELUT Oy 040 0734699 www.kareliaikkuna.fi ville.ylitalo@kareliaikkuna.fi Maksuton mitoitusja suunnittelupalvelu. Myös matot. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Ota yhteyttä 044 347 7404 | ilmoitukset@akaanseutu.fi Palveluja ammattilaisilta Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 040 848 0094 Luotettavaa kuljetuspalvelua jo yli 50 vuotta kuorma/pakettiautolla. 0400 851 335 Matti Laine matti.laine.pk@gmail.com Vanhamaantie 27, 37910 Akaa ym. Kyrölä P. Mitä teette ja mitä palveluja / tuotteita teiltä saa. • Terveiset lukijoillemme Tule mukaan Palveluja ammattilaisilta hakemistoon! • Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.400 silmäparia joka viikko! • 12 kk:n sopimuksella saat kaupan päälle 1/4 sivun yrittäjäesittelyn (arvo 520 e + alv 24%) Tervetuloa Lounasravintola Viialan Sydämeen! Lounas noutopöydästä klo 11-14. Ota yhteyttä! 045 322 3918 Pätsiniementie 5 • Käsija jalkahoidot • Kasvohoidot • Ihokarvojen poisto • Rusketukset Tmi Beauty by Aleksandra Stankovich KYLMÄKOSKEN APTEEKKI Millerin kauppakeskus puh. Kysy lisää! Tämän kokoinen ilmoitus vain 14 euroa viikko + alv. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net NUOHOUSPALVELU M. 044 347 7404 Kerro lukijoillemme • Keitä olette. P. listapituus 3200 mm. 040 126 1355 Monipuolista ja räätälöityä apua kodinhoitoon ja huolenpitoon
Hän aloitti oman saattohoitonsa kolme neljä päivää ennen lopettamalla syömisen, Helvi Härmän poika Seppo Härmä kertoo. Avioliitto jäi lyhyeksi Aatun kaaduttua Syvärin rannalla 24.10.1941. Joskus sydän täyttyy kiitollisuudesta. Sellainen ajatus lohduttaa ja tuo luottamusta, että elämä kaikkinensa on Jumalan käsissä. Pikku-Helppi klo 9-11 Viialan päiväkerhosalissa, asiointiapua vanhemmille. Hän haluaa olla tähti ja valo pimeyden keskellä ja johdattaa meitä kohti armoa ja anteeksiantoa. Välitämme muistoilmoitukset myös muihin lehtiin.. 350,MUISTOKIVI OY M. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Jumalanpalvelus lähetetään sunnuntaisin suorana lähetyksenä Hämeenlinnan seurakuntien Youtube-kanavalla. Su 10.1. mennessä Marjo 040 839 5975, Satu-Tuulia 040 727 7418. On kuitenkin yksi, joka ei jätä koskaan yksin. Messu klo 10 suoratoistona Akaan kirkosta. Jumala antaa myös mahdollisuuden aloittaa jälleen uudestaan. Sinä aina autoit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. Mietimme viime vuotta ja kaikkia sen tapahtumia. Muistathan käyttää maskia ja pitää riittävää etäisyyttä muihin paikalla oleviin, kiitos! Lasten sururyhmä 7-12-vuotiaille. Helvi Härmä siunattiin Viialan kirkossa 2. Työntekoa arvostanut Helvi Härmä työskenteli Viialassa Siukolan tilalla karjanhoitajana, viilatehtaalla ja ennen eläkkeelle jäämistään Schaumanilla työkaluvaraston hoitajana. Vuoden alkuun liittyy usein erilaisia toiveita, lupauksia ja pelkoja. Vain keinotekoisen valon voi napsauttaa heti päälle. Berit 040 358 3334, Susanna 040 765 5544. Härmä jäi eläkkeelle vuonna 1976. Oman elämän rikkinäisyys ja haavoittuvuus voivat estää meitä ymmärtämästä elämämme todellista valoa. Ajatuksemme ovat täynnä odotusta ja uusia mahdollisuuksia. Toivo syntyy aina pimeyden keskelle, niin kuin syntyi lapsi jouluyön pimeimpänä hetkenä. On hyvä, että saamme heikkoudessamme ja rikkinäisyydessämme turvautua omia suurempiin lupauksiin. Jumalan rakkaus on suuri ihme. Tarja Antola/Akaan Seudun arkisto Helvi Härmä syntyi Isojoella Etelä-Pohjanmaalla 1911. Viialassa hän tapasi myös tulevan miehensä Aatu (Adolf) Härmän . Jumalanpalvelukset suoratoistona verkossa: www.akaanseurakunta.fi Muuta: Ma 11.1. Aamulehti kertoi kesäkuussa 2020 Härmän olevan Suomen kolmanneksi vanhin ihminen.Äitinsä kuoleman jälkeen Härmä varttui isovanhemJouluaattona kuollut Helvi Härmä asui viimeiset vuotensa Mäntymäen tehostetun palveluasumisen yksikössä. Mitäköhän tämä vuosi tuo tullessaan. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Härmä arvelee, että äiti ei halunnut enää muuttaa Mäntymäestä uuteen paikkaan. Olemme osa Jumalan perheväkeä ja Hän on kutsunut meidät nimeltä omakseen. Uuden vuoden alkaminen on voinut tuoda myös paineita siitä mitä on ehdittävä tekemään, mitä lupauksia tuli annettua ja mitä edellisenä vuonna jäi tekemättä tai kesken. kesäkuuta 1911 Isojoella Etelä-Pohjanmaalla. 4.6.1911 Isojoki k. Jeesus kuoli ristillä meidän syntiemme takia, jotta saisimme armon, ansiottoman rakkauden meidän osaksemme. – Hän piti Mäntymäkeä kotinaan ja vaistosi kyllä, että vanhainkoti siirtyy, Seppo Härmä sanoo. Härmä kuoli jouluaattona Mäntymäen tehostetun palveluasumisen yksikössä. Vanhan ja uuden on erottanut kuitenkin vain yksi yö. Kirjoittaja on Akaan seurakunnan seurakuntapastori ja diakonian työalavastaava. Polvi) syntyi 4. Helvi Härmän perheeseen kuuluivat lapset Seija Hukki ja Seppo Härmä perheineen. Hän täyttää pimeyden valolla. Striimatuista jumalanpalveluksista ja Kalvolan seurakunnan nettihartauksista tietoa seurakunnan kotisivuilla www. Meillä on nyt, tänään, tänä alkaneena vuonna rakastava Jumala, rakastava Vapahtaja Jeesus Kristus elämämme jokaisessa arkisessakin päivässämme kanssamme. Ryhmässä käsitellään surua toiminnallisin keinoin: ohjaajat diakoni Satu-Tuulia Halkosaari, erityisnuorisotyön ohjaaja Tarmo Repo ja diakoni Marjo Perkiö. Kaiken kansan soppapäivät tammikuussa 2021 keskiviikkoisin: Viialan torilla klo 10-11, Toijalan torilla klo 11.3012.30 ja Kylmäkoskella Tokmannin edustalla noin klo 13. Voimme miettiä, mitä asioita menneessä vuodessa kadumme ja toisaalta mistä on syytä kiittää ja iloita. kalvolanseurakunta.fi. Vuoden alkamisella on enemmän psykologinen tai henkinen merkitys. Härmä asui omakotitalossa Sallinkulmantien varrella 102-vuotiaaksi asti. Meillä on paljon aihetta kiitokseen ja katumukseen. Polvi s. KALVOLA Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös entisöinnit ja lisänimikaiverrukset alk. klo 17.30-19.30. Ennen kuin valo voittaa, tulee kaikkein pimein hetki ja senkin jälkeen on vielä pitkään hämärää. Toivomme, että alkanut vuosi olisi edellistä parempi. Suurimmat Jumalan lupaukset näemme Jeesuksen elämässä. Ylhäältä tuleva rakkaus ja armo ovat totta vuoden jokaisena päivänä. Lastenlapsia on kolme ja lastenlastenlapsia neljä. Jumalan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa tulee ihmiselämän arkeen, tuskaan, kipuun ja vaivaan. 18 Torstai 7.1.2021 – Akaan Seutu SEURAKUNNAT PYSÄHDY HETKEKSI Jaana Alasentie Kastettu: Eeli Anton Oladeji Adekanye. Akaan vanhin asukas Helvi Härmä on kuollut Tarja Antola Akaan vanhin asukas Helvi Härmä on kuollut 109-vuotiaana. Kokoontumiset 16.2., 23.2., 9.3., 16.3., 23.3., 13.4. Surun kohdatessa. Kiitos Mäntymäen hoitajille äidin hyvästä hoidosta. 380,Edulliset täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT hautauspalvelulempäälä.fi • p. Rakas äiti ja mummu Helmi Helvi Emilia HÄRMÄ o.s. Helvi Härmä (o.s. Voit varata lapselle hoitoajan etukäteen tähän ajankohtaan, jos sinulla on hoidettavana asia, johon et voi ottaa lasta mukaan. Kaikkivaltiaan Jumalan lupauksiin, jotka kestävät iankaikkisesti. Tero Kuparinen, Juha Salmesvuori. – Mummu nukkui rauhallisesti pois jouluaattona kello 14 ilman mitään vaivaa. 0400 838 486 • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset Hauta-arkut alk. Kuollut: Helmi Emilia Härmä 109 v. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi Kohti valoa O lemme aloittaneet uuden vuoden 2021. Etenkin silloin, jos vanha vuosi on tuonut epävarmuutta tai suruja tullessaan. Teemme tilinpäätöstä menneestä vuodesta. Jumalanpalvelukset Kalvolan kirkossa peruttu toistaiseksi koronatilanteen vuoksi. Saat kulkea kohti valoa. Elämä toi Hämeeseen, kun Helvi muiden suvun nuorten esimerkkiä seuraten muutti Etelä-Pohjanmaalta työn perässä Viialaan. Annoksen saat mukaasi valmiiksi pakattuna annosrasiassa. Onkin hyvä muistaa, että elämämme on Jumalan kädessä. tammikuuta, ja arkku laskettiin Viialan kirkkomaahan. Tällä hetkellä jokainen varmaan toivoo alkaneeseen vuoteen rokotteen tuomaa suojaa. AKAA Kuollut: Aila Annikki Jantunen, 95 v. Vapahtajamme haluaa suojella meitä ja johdattaa meitä elämässämme. 24.12.2020 Akaa Rakkaudella muistaen ja ikävöiden Seija Seppo ja Terttu Hannu, Pia, Alex ja Arttu Satu, Jari ja Jesse Soile, Geir ja Kasper Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämen ohjeet elämän teille. Asiat eivät ole välttämättä muuttuneet vain siksi, että vuosiluku on muuttunut. Vapahtajan syli on avoinna, ja saat tukeutua häneen kaikkina elämäsi päivinä. Joskus taas voi iloita siitä, että tuonkin vaikean asian yli olen jaksanut kulkea. Kaikkia aiemmin tehtyjä lupauksia ei ole tullut pidettyä tai ne eivät ole toteutuneet. Matkaamme kristillisessä kirkkovuodessa joulusta kohti pääsiäistä; Jeesuksen ristinkuolemaa ja sovitusta. Halutessasi voit varata papilta ehtoollisen messun jälkeen. Jumala on meille aina armollinen. Näiden käsien suojassa saat toivoa siunausta itsellesi ja kaikille läheisillesi. Tiedustelut ja ilmoittautuminen 22.1. – Olemme kiitollisia siitä, että äiti on ollut hyvä sekä meille että meidän perheillemme, kertoivat Seija Hukki ja Seppo Härmä Akaan Seudussa kesäkuussa 2019. Seurakunnan työntekijöitä tavattavissa. Seppo Härmän arkisto piensa luona, kunnes lähti rippikoulun jälkeen karjanhoitokouluun Ilmajoelle
Akaan Seudun tilaajana saat paljon enemmän kuin lehden. Kiinnostavia teemojamme tulossa vuonna Autot ja liikenne Lähiruoka Elinvoima ja yrittäjyys Digittää Rakentaminen ja koti Kuntavaalit 2021 Perhearkea Kesälehti Heili 2021. Tilaajana tiedät aina, mistä paikkakunnalla puhutaan. Saat kattavan paketin paikallismediaa sekä diginä että printtinä. Akaan Seutu – Torstai 7.1.2021 19 Tilaajana saat aina ensin ja enemmän
Toijalan Eläkkeensaajat ry Viikko-ohjelma. Niko Stenholmin osuma syntyi tarkalla laukauksella Aution jalkapohjajätön jälkeen. Seurataan koronasuosituksia. Akaan Kokoomuksen ehdokasilta. 18.00 Työväentalo. Jovan Stankovic syötti ylivoimahyökkäyksessä pallon takatolpalle, josta pallo päätyi GFT:n maaliverkkoon kotijoukkueen Tatu Ahosen ja vierasjoukkueen Panu Aution kaksinkamppailun seurauksena. Katsotaan, kuinka voidaan kerhot aloittaa. Jooga on maksullinen. PAINOPAIKKA Sanoma Manu, Tampere Akaa Futsalin vuosi käynnistyi tappiolla Väinö Kautto Akaa Futsal hävisi sunnuntaina 3.1. Ottelu siirtyi GFT:n selvään hallintaan, ja Antti Arvolan mainion esityön jälkeen Niko Stenholm iski päivän toisensa tolpan juuresta. Kokouskutsu tulee sähköpostitse. Ma 11.1. ja 16. Kotijoukkue puolusti tiiviisti ja kurinalaisesti muodossaan maalivahti Kasper Kankaan torjuessa vastustajan läpi päässeet maalintekoyritykset. Vuoden 2021 turinatuokiot pidetään edelleen joka kuukauden toinen keskiviikko alk. Lauturitalkoot Nypyssä la 9. Akaan Kokoomuksen ehdokasilta. Akaan Sotaveteraanit Tiistaitiima. 9-12.30 ja 13-15) Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Vierasjoukkue katkaisi akaalaisten selkärangan Tom Korolaisen taisteltua 1–3-maalin nimenomaan hyvän prässin ansiosta. JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Ma 11.1. Akaan Vasemmistoliitto ry Johtokunnan kokous. Ma 11.1. Ti klo 10.00 Boccia, 10.00 Käden taito, 10.00 Kokkikerho, 12.00 Tuolijumppa, 13.00 Tiistaikerho. tärkeän kamppailun, kun GFT haki täydet kolme pistettä Toijalan Monitoimihallilta 1–4 (1–1) -lukemin. Tervetuloa uudet ja vanhat jäsenet. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat Oy-konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Kerhon aikoihin voi tulla muutoksia. Ottelu on oiva mahdollisuus ponnistaa takaisin voittojen tielle, mutta myös sarjataulukossa ylöspäin, sillä SoVo majailee tällä hetkellä taulukossa viidentenä tasapisteissä kuudenneksi tippuneen Akaa Futsalin kanssa.. Hyvää Uutta Vuotta 2021 jäsenistölle ja kaikille muillekin. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) • 3 kk 32 e • 6 kk 56 e • 12 kk 99 e JATKUVA DIGITILAUS (sis. Kerhot: ma klo 10.00 Tasapaino, 11.00 Boccia, 12.00 Karaoke, 14.30 Kuoro Huwi. Toivotamme hyvää alkavaa vuotta kaikille jäsenillemme. Akaa Futsal kääntää katseensa kohti ensi lauantaita, jolloin monitoimihallille saapuu Someron Voima. Sen seurauksena espoolaiset pääsivät ainakin näennäisesti pelin päälle, mutta vierasjoukkueen maalintekoyritykset lähtivät usein maalinteon kannalta huonoilta alueilta. 20 Torstai 7.1.2021 – Akaan Seutu Akaan Kokoomus ry. Viialan Eläkkeensaajat ry Onnea vuodelle 2021. Tervetuloa! Etelä-Pirkanmaan Hengitysyhdistys ry Hyvää alkanutta vuotta! Ennakkotiedoista poiketen kerhot on tauolla toistaiseksi. ja vetäjänä on Marita Tuominen. kerhomme alkavat, jos koronatilanne sen sallii. 010 584 4170 (ark. AKAAN PAIKALLISLEHTI PERUSTETTU 1916 TOIJALAN SANOMAT ISSN 1239-4343 Ilmestyy keskiviikkoisin joka hetki: www.akaanseutu.fi Uutismedian liiton jäsen TOIMIPAIKKA Alventie 4, 37800 Akaa Koronatilanteen takia palvelemme tällä hetkellä ensisijaisesti puhelimitse ja sähköpostilla. Viialan Hopea-Ankkuri ry Talkoot. Nyppy. Turvavälit huomioiden voidaan taas yhdessä suunnitella kuluvan vuoden tapahtumia koronaepidemiasta huolimatta. TILAAJAPALVELU akaanseutu.fi/asiakaspalvelu tilaukset@akaanseutu.fi puh. alv 10%. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 e/kk • 3 kk 22,00 e • 6 kk 42,00 e • 12 kk 75,00 e Akaan Seutu 5433 (99/-/-/1) LT 2014 Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta akaanseutu.fi/tietosuoja Akaan Seudulla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. klo 11.00 Metallikellarilla. Akaa Futsal joutui purkamaan palloa useasti, ja paineen alla annetut pitkät syötöt epäonnistuivat jatkuvasti. Jos pandemiarajoitukset sallivat, kokoonnumme Akaan Seudun toimituksen tiloissa, emäntänä Asta Kohonen 2.2.2021 tai mahdollisesti jossain muualla. hallituksen kokous Sampolassa klo 12.00. Ti 12.1.2021 18.00 20.00 Google Meet. GFT oli kuitenkin perusasioissa tänään parempi ja ansaitsi kyllä voittonsa, Akaa Futsalin Markus Rautiainen myönsi rehdisti pelin jälkeen. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija mainosaineiston mahdollisista virheistä TOIMITUS toimitus@akaanseutu.fi Tarja Antola 044 755 7211 Mikko Peltoniemi 044 755 7210 TILAUSHINNAT Hinnat sis. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla puh. Akaan sotaveteraanien aiemmin ilmoitettu Tiistaitiiman alkamispäivä 12.1.2021 siirtyy myöhemmäksi vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Seurataan tilannetta ja palataan koronan sen salliessa. kuntavaalikampanjaamme. SoVo vastassa lauantain kotipelissä Toisella puoliajalla GFT:n aktiivinen korkea prässi alkoi tuottaa tulosta. Meitä on alle 10 jäsentä. Ti 12.1.2021 Seurakuntatalon alasali. Etelä-Pirkanmaan Teollisuustyöväen ao 169 ry Metallikellari. Pe klo 9.00 Curling, 10.00 Jooga viikolla 3 alkaen pe 22.1. La 9.1. Käsidesit, suojaimet paikan päältä. Klo 10.00 Kirjallisuus. Akaalla oli mahdollisuus nousta miesten Futsal-Liigassa neljänneksi, kun espoolainen GFT saapui Toijalan Monitoimihallille vain kaksi pistettä akaalaisia edellä.Panos oli siis vuoden ensimmäisessä ottelussa suuri, mutta ennakkoasetelmat olivat kotijoukkueen kannalta vaikeat Dusan Milojevicin , Jussi Nyströmin ja Amel Rastoderin ollessa sivussa kamppailusta. Ajassa 10.51 syntyi Akaa Futsalin ainoa maali, jolla joukkue siirtyi 1–0-johtoon. Akaalaiset saivat maalista lisävirtaa ja pelin parhaat hetkensä, mutta GFT tasoitti juuri ennen tauolle siirtymistä. Jäsen-/johtokunnan kokous Työväentalolla maanantaina 11.1.2021 klo 18.00 Tervetuloa. Ma 11.1. Lopussa GFT iski vielä neljännen osuman, ja näin päätöslukemiksi merkittiin 1–4. Uusi johtokunta kokoontuu käsittelemään mm. Ke 13.1. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. 18.00 Viialan Sampolassa. Linkin saadaksesi ota yhteyttä: tiedotus@akaankokoomus.fi Akaan Soroptimistit Tammikuun kokous siirtyy helmikuulle (2.2.21). Akaan Seudussa valmistettujen mainosaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Jos on ehdotuksia tai kysyttävää, soittele Heikki 040 577 7247. Avausjakson alun tempo oli korkea, mutta ottelun rytmi tasaantui kuitenkin nopeasti, ja GFT otti pallonhallinnan itselleen. Seuraa Akaan Seudun MeNyt-palstaa, ilmoitamme täällä, koska toiminta alkaa. Etelä-Pirkanmaan teollisuustyöväen ao 169 veteraanit. Vuoden 2021 ensimmäinen kuukausikokous siirtyy helmikuulle rajoitusten vuoksi. päivä alkaen klo 10.00 tervetuloa! Viialan Työväenyhdistys ry ViialanTyöväenyhdistys. Maskisuojukset pidetään. – Hyvin oltiin mukana pelissä, ja fiksummilla pelitilannevalinnoilla olisi ollut mahdollisuudet pisteisiinkin. 044 347 7404 POSTIOSOITE PL 60, 37801 Akaa JULKAISIJA PIRMEDIAT OY Akaan Seutu Lehti Oy PÄÄTOIMITTAJA Jarno Keskinen, 044 755 7248 jarno.keskinen@akaanseutu.fi MAINOSMYYNTI Asiakkuuspäällikkö Asta Kohonen, 044 347 7404 MAINOSTUOTANTO Mainostuottaja Tiina Yli-Mutka, 044 755 7212 ilmoitukset@akaanseutu.fi Mainosten jättö: viimeistään maanantaina klo 10 mennessä
lopussa 122 miestä ja 116 naista (121, 109). ja 2701 n.). Seurakunnan väkiluku laskenut 45 henkilöä Vuoden vaihteessa suoritetun yhteenvedon mukaan oli Viialan seurakunnan väkiluku vuoden lopussa 5018 henkilöä, kun se vastaavana aikana vuotta aikaisemmin oli 5055. Seurakunnan väkiluvussa on siten tapahtunut vähennystä vuoden aikana 45 henkilöä. Akaan Seutu – Torstai 7.1.2021 21 Pirkan Helmellä vielä jaossa Leader-rahaa TARJOTIN NIMIPÄIVÄT torstaina Aku, Aukusti, perjantaina Titta, Hilppa, lauantaina Veikko, Veli, Veijo, sunnuntaina Nyyrikki, maanantaina Kari, Karri ja tiistaina Toini. Toijalan Seudun Maanpuolustusnaiset on tarkoitettu alueen maanpuolustushenkisille naisille. Toiminnan käynnistyminen koko laajuudessaan on kiinni lähinnä paikallisten palokuntien laitteiden valmiudesta Viialassa, Kylmäkoskella ja Urjalassa. Miksi kannattaa lähteä mukaan. Poissaolevia v. Jäsenet pääsevät osallistumaan retkiin, koulutuksiin ja niin edelleen. Minkälaista toimintaa yhdistyksenne järjestää. Todelliseksi väkiluvuksi muodostui v. tammikuuta On lunta tulvillaan... Päättyvän kauden strategiaa toteutetaan vielä nykyisillä säännöillä, mutta rahoituskauden 2021–2027 varoilla.Pirkan Helmi ry on eteläisellä Pirkanmaalla toimiva maaseudun kehittämisyhdistys.. Talven oikullisuutta harmitteli myös Viialan kunnan rakennusmestari Lauri Olkinuora: ”Melkeinpä joka toinen päivä on teitä saanut hiekoittaa ja joka toinen päivä saanut aurata lunta”. Pitkään antoi kunnon lumitalvi itseään odottaa, mutta kun se tuli, niin tuli ryminällä ja maa peittyi paksuun lumipeitteeseen. 1980 päättyessä 4780 henkilöä, joista miehiä 2219 ja naisia 2561 (4825, 2233 m. Linja-autolastillinen. Kenelle yhdistys on tarkoitettu. Lähiaikoina otetaan myös Viialassa käyttöön yhteinen hälytysnumero, jolla palohälytykset vastaisuudessa suoritetaan sanoo Viialan kunnan palopäällikkö Kalevi Liiti. Meidän yhdistys Maanantai Makkarakastike, perunat, salaatti Tiistai Kalamurekepihvit, perunasose, kermaviilikastike, salaatti Keskiviikko Hernekeitto, ruisleipä, juusto Torstai Broileririisivuoka, salaatti Perjantai Pinaattikeitto, kananmuna, leipä Tänään Siukulle iloiset synttärionnittelut!Tiina-täti Eliisa Vesisenaho (vas.) työskentelee Pirkan Helmen toiminnanjohtajana, ja Anna Kulmakorpi hankeneuvojana. 79 lopussa 2354 m. 1981 Toijalan Seudun Maanpuolustusnaiset Panssarijotoksella Parolassa. Lumen tulosta ovat iloissaan varsin monet, mutta myös vastakkaisia mielipiteitä on, sillä lumitöitä on ollut ihan riittämiin. Vilja Pylsy/Akaan Seudun arkisto Akaan Seutu Pirkan Helmellä on peruuntumisten ja muiden syiden johdosta käytettävissä tukea vielä 24 922,07 euroa rahoituskauden 2014– 2020 rahoituskiintiöstä. ja 2592 n.). Näistä miehiä 2341 ja naisia 2677 (v. Meidän yhdistys -palstalla esitellään MeNytissä mukana olevia, Akaassa toimivia yhdistyksiä. Aivan lähiviikkojen asia on myös Viialan liittyminen aluehälytyskeskukseen kunhan Postija Lennätinlaitoksen miehet saavat paikalliset asiat kuntoon. Mukavaa toimintaa samanhenkisten parissa. Viiala lähiaikoina aluehälytyskeskukseen – Aluehälytyskeskus Valkeakoskella on jo käytössä ja se palvelee tällä hetkellä Valkeakoskea ja Toijalaa. Miten toimintaan pääsee mukaan. Täyttämällä jäsentietolomakkeen maanpuolustusnaisten liiton nettisivulla. Rastitoimitsijoina vasemmalta lukien Hilkka Rekola, Eila Arvonen ja Ulla Eerola. Viivi ja Wagner Lassi ja Leevi Torstaina 8. Onnittelut Ruokalista Akaan koulut ja päiväkodit 11.–15.1. Talven oikukkuus ja lumineen ja liukkaineen on verottanut tiehoitokustannusten varoja. Jäljellä olevan potin jakamisesta Pirkan Helmen hallitus päättää tammikuussa ja rahoitushakemukset käsittelyä varten tulee jättää viimeistään keskiviikkona 13.1.Pirkan Helmi kertoo tiedotteessaan, että maaliskuusta eteenpäin odotetaan käytössä olevan siirtymäkauden rahoitusta
saat kauppiaalta pusun kaupan päälle! Kaikkien viikon aikana käyneiden kesken arvomme 50e alennuksen! Tuotteita paljon kutsuu kylpyyn VALKEAKOSKEN TERVEYSKYLÄ AINO KLINIKKA MEDICAL SPA AINO SPORT SPA AINO AINO GALLERIA Varaukset +358 500 607 553 info@ainoklinikat.fi ainoklinikat.fi Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa Avoinna: ma-pe 10.00-17.00 p. 60 e Tammikuun tarjous henkilöautoille! Korrek Pro Polymatrix kevytpinnoite SINUN LEHTESI. SINUN HETKESI.. 044 518 9925 Kinon talo, Pätsiniementie 9, Akaa Akaan Aika • Paristonvaihdot • Kaiverrukset • Kellojen ja korujen korjaukset • Kellot, korut ja lahjatavarat Akaan Autohuolto Palokatu 18, 37830 Akaa posti@akaanmphuolto.fi www.akaanmphuolto.fi Erikoisosaaminen Citroen ja Peugeot sekä pakettiautojen huollot ja korjaukset Huollot ja korjaukset 30 vuoden kokemuksella! Käytössämm e Bosch -diagnostiikk a Puh. 7-VUOTISSYNTTÄRIVIIKKO 11.-15.1. 24 Torstai 7.1.2021 – Akaan Seutu AKAAN AUTOTYÖ OY KOSKENKARINTIE 3, 37800 AKAA, (03) 542 2460 LIIKE AVOINNA: ma-pe 8-16.30 • HUOLLOT • KOLARIKORJAUKSET • MAALAUKSET • ILMASTOINTIHUOLLOT SPRAYMAALIT auton värinumeron mukaan 400ml/kpl 25 e Ilmastointihuolto R134 Uudempi kylmäaine R-1234yf Järjestelmän ollessa tyhjä painetesti typellä 30 e +tarvikkeet +tarvikkeet 50 e 70 e Vaateliike Huuska You&Style Valtatie 12, 37800 AKAA • 0400 545 054 www.youst yle.fi/vaate liikehuuska vaateliikeh uuska@you style.fi facebook.fi /youstylem aria Ma-pe 10-17.30, la 10-14, su suljettu. Tyyliä sinulle -30% -50% Kevään tuotteita on jo kivasti tullut ja tulee koko ajan lisää! RINTALIIVIPÄIVÄ perjantaina 15.1. Viikon aikana arvomme alennuksia! Maanantaina 11.1. 040 126 1355 0400 456 837 info@porttikivi.fi Kätevästi Akaasta! LÄMPÖPUMPUT/AURINKOSÄHKÖ MYÖS ISOT KIINTEISTÖT Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Maa-, ilma-, ilmavesija poistoilma0400 456 837 info@porttikivi.fi www.porttikivi.fi www.autopuhdistushero.com Levytie 5, Akaa • 045 638 1313 (ABC:n vieressä) Avoinna: ma-pe 9-17 • la 10-15 Tykkää meistä Facebookissa