Amerikan Rauta 01/2018 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

EKENS GASSERS SWAP MOONEYES SHOW YOKOHAMA CHEVROLET CAMARO ’67 FORD A DELUXE ROADSTER ’31 KOTIMAINEN RODIUUTUUS! LISÄKSI ESITTELYSSÄ H-D ’42 • Willys STW ’55 Plymouth Duster ’70 Mercury Monterey ’56 Chevrolet Speedster ’50 Chrysler 300G Convertible ’61 Chevrolet Chevelle Malibu ’65 R ak kaud es t a Ra u taa n • 1 /20 1 8 • 8,9 € 6 414887 002455 1 8 1 70 02 45 -1 80 1 PAL VKO 2018-10 Viipale mediat Suomalaista työtä • www.amerikanrauta.fi AM ER IK AN RA UT A 01 /2 01 8 NR O 41 ”ID EA T JA TO TE UT US SY N TY IVÄ T OM IEN M IEL TY M YS TE N PO HJ AL TA AM M EN TA EN VA IK UT TE ITA JO ST AIN ON N EN PÄ IV IEN JA AM ER ICA N GR AF FIT IN M AA ILM AS TA .” RAUDASSA RAHA ON VARMASSA TALLESSA Lil’ Twister Näin tehdään pitsimaalaus Nostalg iaraaseri
Ne löytyvät osoitteesta:. Klikkaa itsesi ostoksille! Viipale mediat A A UAZ 469B Huipp unope us 100 km/h Teho 72 hv Sylinte rit L-4 Moott orin tilavuu s 2445 cm 3 Paino 1730 kg Toyo ta Celic a Supra A A Huippu nopeus 210 km/h Teho 140 hv Sylinte rit L-6 Mootto rin tilavuu s 2759 cm 3 Paino 1300 kg A A Cadillac Allanté Huippunop eus 225 km/h Teho 300 hv Sylinterit V-8 Moottorin tilavuus 4565 cm 3 Paino 1690 kg A A BMW M1 Huippunopeus 262 km/h Teho 277 hv Sylinterit L-6 Moottorin tilavuus 3453 cm 3 Paino 1300 kg Haluatko tilata puuttuvan numeron, kirjan, pelikortit tai ehkä lippalakin. KLIKKAA OSTOKSILLE OSOITTEESSA WWW.SUPERMARKET.FI SUPERMARKET .
S anovat, että jos se ei kulje, niin kromaa se. Olin ajanut jo yli viisi vuotta ja 130 000 kilometriä samalla 300C:llä, ja toisaalta vuotuiset ajokilometrit olivat pikku hiljaa vähentyneet sen verran, että isoveroiselle dieselille ei oikeastaan ollut enää taloudellisia järkiperusteita. Alun perin sillä taidetaan viitata enemmänkin nopeuteen ja sen puutteeseen, mutta kyllä kiiltävissä ja hienokuntoisissa autoissa on sekin huono puoli, että niillä on mukava cruisailla kauniina kesäpäivinä, mutta arkisessa käytössä ne pyrkivät väkisinkin nuhjaantumaan, ja pahimmillaan hämmästyttävän nopeasti. 80-lukuisten piilofarmarien ja diesel-vanien määrä katukuvassa on jo vähentynyt hälyyttävästi, toivottavasti ei siksi, että ne ovat päätyneet sulattoon tai viimeiselle lepopaikalleen aitan taakse. Lupaamaan en lähde Jeepin rakentelemattomuuden suhteen mitään, vaikka tietysti se on tässä vaiheessa vakaana tarkoituksena pitää ihan vain käyttöautona. Siinä vaiheessa alkoi olla jo selvää, mihin homma johtaa. Ei ole enää pihalla matalaa 300C:tä, vaan ’90-mallinen Cherokee XJ – musta, elämää nähneen näköinen neljälitrainen Limited-versio, joka kyllä edustaa aika pitkälti jotain ihan muuta kuin tuo edellisten viiden vuoden käyttöpeli. Takavuosina perinteinen tosiharrastajan käyttöauto oli pikku-Fiat tai Datsun 100A, nykyään niiden roolissa taitavat olla usein niin sanottujen normaali-ihmisten vähässä arvossa pitämät Chrysler Neonit ja vastaavat. Ongelmansa on hyvä tunnistaa ajoissa, varhaisen puuttumisen malli toimii myös autovalinnan kohdalla. Kun lisätään päälle talvinen liukkaus ja kylmyys sekä vanhemmiten niin usein vuotavat ikkunoiden tiivisteet, ei ole ihme, että useimmilla meistä suomalalaisista harrastajista on aina ollut vähintään talviajoja varten käyttöauto erikseen. Pitkään mielessä pyöri itse asiassa kasikoneisen GT-Mustangin hankinta, mutta sitten päivittäisen ajoreitin varrella alkanut päättymättömältä tuntuva tietyö sai miettimään muita vaihtoehtoja. Taannoisella jenkkireissulla olin ihastunut pitkäohjaamoisiin 2000-luvun alun Letukan pickupeihin, mutta niitä ei ollut Suomessa kaupan. Toisaalta olisin kuitenkin halunnut pian tehdä sellaisesta epäkäytännöllisen matalan, ja pahimmassa tapauksessa niin siistin, että sitä olisi pitänyt alkaa taas varomaan, mikä taas ei sovellu käyttöautoiluun ollenkaan. Varmaa on kyllä se, että siitä ei tule ainakaan matalampaa. Tällä kertaa taustalla saattoi olla sekin vanha totuus, että vaihtelu virkistää. Vähäinenkin hiekkateillä ajaminen kuluttaa nopeasti näyttelykelpoisen alustan vähemmän näyttelykelpoiseksi, talviajosta puhumattakaan ja tavallinen kaupan parkkipaikka alkaa helposti tuntua sotatantereelta, jolla viuhuvia ovia saa vältellä tosissaan, jos haluaa pitää kyljet suorina. Mataluuteen lähes sairaalloisesti viehtyneenä on omalla kohdallani käyttöautojen suhteen käynyt jo pariin otteeseen niin, että niistä tulee vähitellen matalampia, kunnes se alkaa aiheuttaa ylimääräistä stressiä arkiajossa, ja lopulta päädyn hankkimaan jonkun ihan toista ääripäätä edustavan laitteen. Helpotusta asiaan ei todellakaan tuonut tuomioistuinten linjaus, ettei syyllisen tarvitsekaan ilmiantaa itseään parkkipaikkakolhujen kohdalla, ellei jää kiinni itse teosta. Ilmeisesti SEMA Show’ssa viime vuosina melkoisen suuren roolin saaneet korkeat nelivedot olivat vähitellen jättäneet pysyvän jäljen mieleen, koska yhtäkkiä huomasinkin katselevani myytäviä Blazereita, Broncoja, Cherokeita ja Wranglereita. Tomi Eronen Päätoimittaja tomi.eronen@amerikanrauta.fi Uudesta perspektiivistä 3 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Pääkirjoitus. Sama pätee kiiltoasteeseen. Pitkin syksyä kuopat vilkkaasti liikennöidyllä lähiötiellä kun ovat kasvaneet jo useampaan otteeseen niin suuriksi, että Chryslerissa niissä raapivat jo kävelynopeudessa vuoroin pyörät kaariin, vuoroin pohja maahan
4 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Toimitus. Huomautukset on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisuajankohdasta. Materiaali: Viipalemediat Oy ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä eikä palauttamisesta. Copyright: Osittainenkin aineiston lainaaminen ilman Viipalemediat Oy:n kirjallista lupaa on kielletty. 06-2810 170, Fax 06-2810 112 Hallituksen puheenjohtaja: Ari Isosomppi Postiosoite Amerikan Rauta, PL 350, 65101 Vaasa Ilmoitusmyynti Peppe Haapala: 050-4147 559 Susanne Ripsomaa: 050-4147 553 www.amerikanrauta.fi > Mediakortti Sähköiset osoitteet toimitus@amerikanrauta.fi myynti@amerikanrauta.fi materiaali@amerikanrauta.fi etunimi.sukunimi@amerikanrauta.fi Painopaikka PGM Myynti R-Kioskit, huoltoasemat, marketit ja Lehtipisteet kautta maan ISSN 2243-4550 Tämän tuotteen paperi sekä tuotantoprosessi ovat sertifioidusti ympäristöystävällisiä. Viipalemediat Oy:n vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai virheestä ilmoituksessa rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrään palauttamiseen. lakko) voida julkaista lehti ei vastaa tästä mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. 03-2251 948 (ma-pe 8.30-16.00) tilaajapalvelu@amerikanrauta.fi Päätoimittaja Tomi Eronen Toimittajat Kimmo Janhunen, Olli Lehtinen, Tuukka Erkkilä, Antti Kautonen Avustajat Jussi Löppönen, Janne Kutja, Pasi Kekarainen, Robert McCarter, Kari B. Ilmoitukset: Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Tilaajapalvelu Puh. Ilmoitusasiakas on vastuussa ja korvausvelvollinen mainontansa aiheuttamista mahdollisista vahingoista kolmannelle osapuolelle ja/tai Viipalemediat Oy:lle. Mikkonen, Marco Planting, Veli Vartiala, Mikael Forsman, Kirsi Ojaniemi, Markku Pahkajärvi Tuotantopäällikkö Tomi Saloniemi Ulkoasu Tero Björklund, Sari Mantila, Thomas Backman Kustantaja Viipalemediat Oy Puh. materiaalin tekijänoikeuksista Viipalemediat Oy:n hyväksi lähettäessään materiaalin lehdelle. Jos kuitenkin lehti julkaisee tilaamatta lähetettyjä kirjoituksia ja/tai kuvia lehdessä tai verkkosivuillaan, katsotaan tekijän luopuneen em
KORKEALAATUISET ALKUPERÄISMALLISET PULTTI-RUUVI –KIINNIKEET SAATAVISSA SARJOINA TAI YKSITTÄIN. 1,30,AMKF-811 MUTTERI SARJA KEINUVIVUN FORD 1965-73 16kpl 3/8” F . 7,AMKF-3446 PULTTI SARJA ÖLJYPOHJAN FORD 428CJ 1969-70 loiskel ....... FORD-MERCURY, MOPAR, GM-CHEVROLET... 91,AMKF-185 MUTTERI SARJA TURBIININ C4 FORD 1964-73 4kpl .................. TRADEPARTS.INFO Rapakontie, 49480 SUMMA Avoinna arkisin 8.30-17.00. 12,50,AMKF-478 PULTTI SARJA IMUSARJAN FORD 260/289 1965-67 12kpl ....... ESIM AMKB-11355 PULTTI KORIN 5/16”UNC X 15/16” HX.88 kelt passivoitu 1k ... Phone. 28,AMK PULTIT JA KIINNITYSTARVIKKET TRADE PARTSISTA. (05) 3557 289 ja myynti@tradeparts.info STORE OPEN 24/7 AMK TARJOAA KORIIN-ALUSTAANMOOTTORIIN TARVIKKEITA JOITA USEIN PUUTTUU PROJEKTIN EDETESSÄ. 27,66O-UH PULTTI SARJA KONEHUONE FAIRLANE 1966 .............................
38 Chrysler 300G Convertible ’61 Hyvinkääläisen Timo Bäckin virheettömässä ’61-mallisessa 300G-avossa on legendaarinen, lauluissakin mainittu 413 Cross-Ram Wedge. 50 Willys STW ’55 Ville Ruuthin farmari-Willys on aidosti patinoitunut, vuosikymmeniä unohdettuna maannut reliikki, jota liikuttaa tuoreempi veekasivoima. ESITTELYSSÄ 12 Ford A Deluxe Roadster ’31 Nurmeksessa asuvan Sami Tirkkosen pirteän keltainen uutuusrodi, Lil’ Twister, on rakennettu omalla tyylillä ja omin voimin alusta loppuun. 24 Mercury Monterey ’56 Tarina siitä, kuinka 90-luvun alusta saakka kilvettömänä seisseestä, ympäriinsä kolhitusta autosta tuli Bellflower-henkinen mieto kustom. Kannessa: Ford A Deluxe Roadster ’31 Nro 41. 44 Chevrolet Chevelle Malibu ’65 Tero Niemeläisen Malibu on nähty lehdessämme ennenkin, mutta uudelleenrakentamisen myötä auto on päivittynyt kauttaaltaan aivan uudelle tasolle. 32 Chevrolet Camaro ’67 Tapio Tarasoffin vanhan liiton ratakilpuriklooni on rakennettu FIA Historic G -ikäkausiluokituksen mukaisesti kyseisen aikakauden osilla. 18 Plymouth Duster ’70 Tomahawk Townin vaikutuspiirissä kasvanut Ode Vinhava hankki ensimmäiseksi autokseen Dusterin, joka jalostui kolmessa vuodessa näyttelykelpoiseksi. 1/2018 32 Chevrolet Camaro ’67 24 Mercury Monterey ’56 12 6 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Jos villissä lännessä olisi ollut autoja, ne olisivat voineet olla tällaisia. 56 Chevrolet Speedster ’50 Tommi Äikään viimeisin kustom vie ajatukset Sergio Leonen länkkäreihin. 62 Harley-Davidson ’42 Hannu ”Upi” Haapamäen Time Warp luotsaa miehen harrastushistoriaa ja vie ajatukset aikakoneen lailla menneisiin vuosiin
VAKIOT 8 Rauta-annos Oletko aina halunnut ranteeseesi palan aitoa Mustangia. Nyt se on mahdollista. 66 Ekens Gassers Swap Meet 2017 70 Mooneyes Hot Rod Custom Show 44 Chevrolet Chevelle Malibu ’65 Tapahtumat 66 Ekens Gassers Swap Meet 2017 Suomalaiset olivat liikkeellä sankoin joukoin marraskuun viimeisenä lauantaina Tukholman Nackassa. 75 Family Fun Day Car Show Hollywoodissa pienissä paikallisnäyttelyissäkin on meidän mittapuulla todella kovan luokan kalustoa. 18 Plymouth Duster ’70 7 AMERIKAN RAUTA 1/2018. 86 Toisenlainen talli: Black Label Garage Muutama numero sitten pääsimme Mika Saaren ’66 ”Black Label” Mustangin kyytiin. 70 Mooneyes Hot Rod Custom Show 2017 Japanin Yokohamassa pidettävä tapahtuma on säilyttänyt paikkansa Aasian ykkösnäyttelynä yksipäiväisyydestään huolimatta. Artikkelit 30 Tarinan takana: Mercury Monterey ’56 Ei tullut Mercurystä pataässää, vaan sateentekijä. 10 Pelit ja vehkeet Viime SEMA Show’ssa esiteltyjä uutuuksia on jo saatavilla Pohjolassakin. Nyt pääsemme katsastamaan ponille räätälöidyn tallin. 82 Muumio muistelee Viime jaksossa alkanut oululaisen Alpo ”Mano” Martikaisen värikäs matka länsinaapurissa jatkuu. Näin onnistut niissä itse. 78 Erikoismaalaukset Viime aikoina uuteen suosioon ovat nousseet perinteiset maalauksen tehostekeinot, kuten candy, flake ja pitsikuviointi. 85 Puuhanurkka Kimmon Apachen peltitöissä aletaan olla voiton puolella. 88 Kutjan kuva Jannen kynäkustomin aiheena on toisaalla lehdessä esitelty ’61 Chrysler 300G
Alastaron toiminnan jatkuminen edellyttänee kiihdytyskilpailujen loppumista. Katsastamattomia liikenteessä Trafi ja poliisi tutkivat käyttökiellossa olevien ajoneuvojen määrää liikenteessä. Huittislaisen Lauttakyläpaikallislehden mukaan Alastaron moottoriradan kiihdytyskilpailut on lopetettava pohjavesialueen suojelemiseksi, ja päätöksen tästä on tehnyt rataa pyörittävä Resykli Oy. Auton käytön estävät rekisterimerkinnät olivat sitä yleisempiä, mitä vanhemmasta autosta oli kyse. Tekniikka on vieläkin alkuperäinen, ja floridalaisen omistajan mukaan laite tarvitsi uudet kansipahvit vasta 20 000 mailia sitten. Toimittanut: Antti Kautonen Koiviston Cadillac Espoon Automuseo on saanut lahjoituksena tehdaspanssaroidun Cadillac Fleetwoodin, joka aikoinaan hoiti presidentti Mauno Koiviston virka-ajoja. Lupamääräyksen mukaan luvan saajan on vähennettävä toiminnasta pohjavesille aiheutuvaa riskiä, ja edellytyksenä on, että aluehallintovirastolle on tehtävä selvitys toiminnasta pohjavesille aiheutuvasta riskistä ja suunnitelma sen vähentämisestä. Trafissa poliisin keräämät tiedot yhdistettiin ajoneuvorekisteritietoihin. Pöyry Oy:n tekemän arvioinnin mukaan suurimmat riskit merkittävälle pohjavesialueelle aiheutuvat kiihdytyskilpailuista, aikaisemmasta toiminnasta sekä hulevesien johtamisesta erotuskaivojen jälkeen maastoon. Ku va : Es po on Au to m us eo. Asiasta kuultaneen lisää lähiaikoina. Automuseon kokoelmissa on jo entuudestaan edustusautoja menneiltä vuosilta, ja niiden seuraan suoralinjainen Cadillac sopii hienosti. Kun auto oli yli 20 vuotta vanha, yleistyi se, että auto oli liikennekäytöstä poistettu ja katsastus oli yli vuoden myöhässä. Ajoneuvotietoja kerättiin poliisin toimesta vuonna 2016 kesä-marraskuussa kahdeksassa eri mittauspisteessä. Autoista noin joka kuudeskymmenes oli katsastamaton. Taustalla on se, että korkein hallinto-oikeus on vaatinut Resykli Oy:ltä selvitystä uuteen ympäristölupaansa. 8 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Uutispalsta Kiihdytyskisat loppuvat Alastarolla. Bowling Greenin Corvette-museoon vastikään lahjoitetulla C5-korin Vetellä on rullattu kunnioitettavat 773 000 mailia, eli yli 1 250 000 kilometriä. Liikennekäytöstä poistettuja oli 0,3 % autoista. 1984-mallinen Caddy painaa 3100 kiloa, ja sen lasit ovat paksuudeltaan viisisenttiset. Asian ydin on siinä, että Alastaron moottorirata sijaitsee merkittävällä pohjavesialueella. FHRA aikoo myös yhteistyössä radan pitäjän kanssa selvittää, kuinka kiihdytyskilpailujen jatkuminen Alastarolla olisi turvattu. Tutkimuksen aikana liikenteessä havaituista autoista 3,3 %:lla oli jokin auton käyttöä rajoittava merkintä ajoneuvorekisterissä. Huittisten kaupungin Lohensuon vedenottamo sijaitsee 1,6 kilomerin päässä radasta ja Vampulan vesihuollon Nuijamaan vedenottamo kahden kilometrin päässä. Määräaikaiskatsastus oli suorittamatta 1,7 % autoista ja ajoneuvovero erääntynyt 1,2 % autoista. Pitkän matkan Vette Kuinkahan paljon keskimääräisellä Suomi-Corvetella mahtaa olla ajettu. Tutkimuksen aikana luettiin noin 2,3 miljoonan liikenteessä käytetyn auton rekisterikilvet. FHRA on tiedottanut, että kauden 2018 kiihdytyskilpailuista Alastarolla on sovittu, ja että kilpailut ajetaan suunnitellun mukaisesti. Laaditun selvityksen mukaan mainittavaa vaaraa pohjavesille aiheuttavat kiihdytyskilpailujen suuret polttoja voiteluainemäärät ja kitkantorjuntaan käytettävät kemikaalit. Radalla viime aikoina tehdyt toimet ovat kuitenkin olleet oikeat, sillä ympäristöja rakennuslautakunnan lausunnon mukaan pohjavesien pilaantumisen vaara on huomattavasti pienentynyt, kun moottoriradan kaikki toiminta on sijoittunut päällystetylle alueelle. Presidentillinen Cadillac katsastuksessa. Kaiken kukkuraksi Corvette on yhä ulkomuodoltaan erittäin edustava
Firman mukaan esimerkiksi 1966-mallin Mustangista saa materiaalit 250 kellotauluun. Näistä lauantaina 9. 9 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Kello käy kuin Mustang Tanskalainen kellovalmistaja hyödyntää vanhojen Mustangien peltejä rannekellojen raaka-aineena. Show’t pidetään kesäkuussa, ja kaksituntisia esityskertoja on kolmena päivänä: 8.6, 9.6 ja 10.6. REC Watches pyrkii jäljittämään kunkin kellopelleiksi käytettävän auton historian, ja niinpä kellotaulussa komeilee auton valmistenumero, ja kellon ostaja saa kuvamateriaalia autosta silloin, kun se oli vielä auton muotoinen. Fast & Furious ihan livenä Hurjapäät-elokuvissa nähdään jenkkirautojakin varsin messevissä meiningeissä, ja nyt elokuvasarjan fanit pääsevät näkemään sen tähtiautoja Hartwall Areenalla pidettävässä liveshowssa. Julkaisemme oman rajoittuneen näkemyksemme perusteella mielestämme parhaat. Itse ajannäyttäjä muistuttaa pyöreää nopeusmittaria. päivä pidetään kaksi esitystä. Fast & Furious Live -tapahtumassa nähdään muun muassa Domin Charger stuntkuskien käsiteltävänä, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita varmasti riittää. Voiman välittymistä radan pintaan helpottaa Quaifen custom-perä. Parhaimmillaan laite saavuttaa 310 kilowatin tehot, mutta kilpakäytössä tehot pidetään 180-220 kilowatin välillä ylikuumenemisen välttämiseksi. Lippuja voi ostaa Ticketmasterista. Tanskalainen REC Watches tekee romukuntoisista Mustangeista auton tyyliä jäljitteleviä rannekelloja. Lehdentekijät tavoittaa osoitteesta toimitus@amerikanrauta.fi Vihreä Cobra onkin sähkökäyttöinen.. Vinkkaa uutisaihe! Jos törmäät netissä tai muualla esittelemisen arvoiseen asiaan tai ilmiöön, voit vapaasti laittaa toimitukselle aiheesta sähköpostia. Toisinaan firma tekee kellon mittatilaustyönä sille annetusta materiaaleista, ja esimerkiksi Vaughn Gittin Jr:n ranteessa on hänen 700-hevosvoimaisen drifting Mustang RTR:nsä hiilikuidusta valmistettu aikarauta. Perustaja Christian Mygh kertoo: ”Emme vain leikkele paloja Mustangeista, vaan tuomme kunnostuskelvottomat Mustangit takaisin henkiin kelloina.” Sähkökäärme Shelby Cobra syntyi aikoinaan niin, että muodokas ja kevyt kori sai sisäänsä tehokkaan voimanlähteen. 2010-luvun näkemys Cobrasta perustuu Teslan tekniikkaan: kanadalainen EPower Racing on pyöräyttänyt custom-runkorakenteen päälle Cobra 427:n replikakorin, ja tekniikkana on Model S P85:n sähkömoottori sekä Kian akusto. T apah tuma t Jos olet aina halunnut nähdä Dominic Toretton Chargerin livenä, nyt se onnistuu
Sitä tarjoavat Philipsin X-tremeUltinon LED-ajovalopolttimot, joissa on 200 % kirkkaampi valo verrattuna tavalliseen H-polttimoon. www.mve-online.com 10 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Offroad-malli on viimeistelty Suomen talvea kestävällä pinnoituksella ja se sopii isoille rengasleveyksille aina 315 mm asti. Värilämpötila on 6500K, joka tunnetaan myös nimellä Arctic White. Hinnat vahvistuvat kevään aikana ja niitä voi tiedustella Tuumacidiltä. Saatavilla maastureihin ja pickupeihin koossa 8,5x17”. www.tuumacid.fi Ropaajan käsien suojaksi Kaikki, jotka ovat joskus käyttäneet nitriilikäsineitä tietävät, miten herkästi ne voivat revetä ja rikkoutua käytössä. Hinta alkaen 19,90 €/laatikko (100 kpl puuteroimattomia käsineitä). Black Mamba Industrial Grade on sileä, perinteinen käsine, joka antaa hyvän tuntuman. Industrial Grade -käsineen paksuus on 0,16 mm ja kohokuvioidun 0,26 mm. Torque Grip puolestaan on kohokuvioitu, ja se antaa paremman otteen öljyisiin ja rasvaisiin pintoihin. Philipsin patentoima SafeBeam-tekniikka suuntaa valon tarkasti oikeaan paikkaan ja tehokas AirFlux-/AirCool-jäähdytys takaa lampuille pitkän kestoiän, jonka kerrotaan olevan jopa 5 000 tuntia, eli käytännössä noin 12 vuotta. Käsineitä on saatavana M, L, XL ja XXL -kokoisina. www.koivunen.fi Kansiuutuuksia Trick Flow esitteli viime vuoden lopun SEMA Show’ssa joukon mielenkiintoisia kansiuutuuksia, joita voi tilata jo nyt kotimaiselta Tuumacidiltä. Pulttijako on 6x139,7 ja ET 0. www.koivunen.fi Valoa kansalle Kun joutuu vaeltamaan Suomen pitkässä ja pimeässä talvessa, oppii arvostamaan hyvää valotehoa. Kovempaan käyttöön tarkoitetut Black Mamba -nitriilikäsineet on valmistettu huomattavasti kestävämmästä materiaalista, minkä lisäksi niissä on vahvistettu kauluksen aukko, jonka ansiosta ne on helpompi riisua ja pukea uudelleen käytettynäkin. Jälkimmäisten kohdalla jujuna on hyvien modernien ominaisuuksien ohella nostalginen stock look. Molemmissa malleissa on vahvistettu kauluksen aukko. Tuoteuutuudet Toimittanut: Kimmo Janhunen Offroadvanne Koivusen ACC-vannevalikoima laajentuu ACC Duster -uutuusvanteella. Kenties odotetuin uutuus oli pikkulohko-Moparin PowerPort 190 -alukannet, mutta niiden lisäksi julkaistiin uudet PowerPort 175 -alukannet myös Ford FE -isolohkoon sekä DHC 175 -alukannet Chevyn pikkulohkoon. Tuotteita jälleenmyydään Fixusvaraosaliikkeissä sekä muissa hyvin varustelluissa alan liikkeissä kautta maan
Hanskat pohjautuvat 60-luvun malliin, mutta nykypäivän tarpeet huomioiden. Materiaali on paksua, mutta silti joustavaa nahkaa ja käsineissä on tyylikäs punainen fleece-vuori. www.tonupstore.com Nostalginen Bluetooth-kaiutin Tähän mennessä markkinoilla on nähty vanhoja kitaravahvistimia muistuttavia, nostalgisen näköisiä bluetooth-kaiuttimia Marshallilta ja Fenderiltä. Metalflake-sarjan väreissä käytetään hieman normaalia isompaa flakehiutaletta, mikä takaa todella näyttävän lopputuloksen. Poskiosat ovat irrotettavat ja pestävät. Nyt myös Denon astuu samoille markkinoille lanseeraamallaan Envaya-mallistolla, johon kuuluu kolme eri kokoista ämyriä. www.tonupstore.com LS-moottorin adapterit Aeroflow’lta löytyy LS-moottoreihin paljon erilaisia adaptereita, kuten bensakiskoja, bensakiskoliittimiä, M12x1,5 jatko mittariportilla (lämpötila), öljynpaineadapteri, höyryputkiadapteri, puolien siirtosarja ja niin edelleen. Käytettyjä jenkkivaloja Jari Mäellä on varastossaan hyvä valikoima käytettyjä valoja eri-ikäisiin jenkkeihin 50-luvulta nykypäivään. Kaiuttimien mainostetaan olevan sekä pölynettä vedenkestäviä, minkä ansiosta ne soveltuvat erinomaisesti vaikkapa talliolosuhteisiin. Kypärän kuori on lasikuitua ja pehmusteet mustaa nahkaa sekä mukavaa kangasta. Valikoimasta löytyy ajoja takavalojen lisäksi parkkeja ja vilkkuja, sumuja peruutusvaloja sekä sivuvaloja ja markereita. Ton-up Storen myymät 70’s Helmets -kypärät valmistetaan käsityönä Italiassa ja ne pohjautuvat aitoihin ja perinteikkäisiin 70-luvun Nava ja DIWS Grand Prix -kypäriin. www.simex.fi 11 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Nepparit mahdollistavat kuplavisiirin tai lipan kiinnittämisen. Lisäksi takana on nepparillinen nahkalenkki ajolasien kiinnityshihnalle. Hinta 190,00 €. Hinta 77,00 €. www.roadmachine.fi Prätkähanskat 60-luvun hengessä Tikattuja Goldtop England Café Racer -hanskoja saa nyt myös vahattuna keltaruskeana versiona. Hinnat alkaen 9,30 €. Goldtop on tunnettu laadustaan ja siksi hansikkaille annetaan vuoden takuu. Hinnat 79,90 €, 129,90 € ja 179,90 €. www.jarimaki.fi Flake-kypärä Avokypärä on aina muodissa, varsinkin kimaltavana. Akun kesto on mallista riippuen 10-13 tuntia
12 AMERIKAN RAUTA 1/2018
Nurmekselaisen Sami Tirkkosen tuorein luomus, pirteän keltainen Lil’ Twister on rakennettu omalla tyylillä, omin voimin, ja detaljeja projektiin on lainattu aina veneestä rumpusettiin saakka. Lil’ Twister FORD A DELUXE ROADSTER ’31. Teksti: Jussi Löppönen • Kuvat: Tuukka Erkkilä 13 AMERIKAN RAUTA 1/2018
Ajovalot löytyivät Samin arkistosta ja ovat kokoa alkuperäisiä ämpäreitä pienemmät tarvikemallit. 14 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Ford A Deluxe Roadster ’31. Etupää on ’58 Buickin rumpuja myöten perinneroditavaraa. Omistaja sanoo nimellä olevan moninainen merkitys riippuen siitä, kuinka itse kukin sanan ”twister” haluaa kääntää. Ideat ja toteutus syntyivät omien mieltymysten pohjalta ammentaen vaikutteita jostain Onnenpäivien ja American Graffitin maailmasta. Rosterinen tuulilasinkehys on omavalmiste. Herkullisen keltainen Roadster kantaa numeä Lil’ Twister. Tyyliin sopivasti keulasta löysi paikkansa myös väritykseen sopiva sumuvalo
Metalliosiltaan valmiin rungon Sami pohjamaalasi teollisuusepoxilla ja pinta syntyi kaksikomponenttisella suorakiiltomustalla. Miehen tavaramerkkinä on vahva oman työn osuus, joka tälläkin kertaa nousee 99% tuntumaan. Sami arveleekin Roadsterissa olevan enemmän alkuperäistä peltiä kuin monessa museoautossa. Flakea ja keltaista. Lopuksi takarunkoa kicksattiin kymmenisen senttiä matalamman ajoasennon saavuttamiseksi. Mukavampaa ajokorkeutta saatiin teettämällä taakse uusi, käännetyin silmukoin varustettu jousipakka Vallilan Takomossa. Samin ’31 Roadster on varakkaampaa Deluxe-mallia, joka jo uutena käsitti perus Standardia matalamman tuulilasin, ylimääräisen kromislistan cowlissa sekä muita pienempiä koristedetaljeja. Runko happokylpyyn. Ostoreissulla Samin silmiin osui kasa Roadsterin osia myyjän tallissa, ja lopulta molemmat aihiot löysivät kyydin Nurmekseen. 15 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Peltiosiltaan melko hyvä kori sai valmiit korjauspalat takakylkiin ja cowlin alaosiin sekä osan lattiaa. S ami Tirkkonen on yksi seutukuntansa tuotteliaimmista rakentajista. Ulkopintojen maukas flake-maalaus syntyi suihkuttamalla Näyttävät peltisarjat on Samin itsensä rosterista valmistamat. Ideat aidon Suomi-Roadsterin toteutuksen suhteen saivat muhia rauhassa, sillä Tudor oli vuorossa työlistalla ensin. Jarrukilvet ovat ’39 Lincoln -tyyppiset, kun taas rivoitetut alumiinirummut on tuttua ’58 Buickia. Korjattu koppa hiekkapuhallettiin osina ja kokoamisen jälkeen pinnoitettiin kauttaaltaan valkealla teollisuusepoksilla. Sopiva lukollinen 10-pulttinen taka-akseli löytyi G-korisesta GM-tuotteesta, etupäähän Sami puolestaan hankki tuttua rodiosaa jousipakan ja muiden kromikilkkeiden osalta. Etuakseliksi tuli Magnumin neljän tuuman dropilla oleva versio, johon jarrut rakentuivat uustuotanto-osilla. Chevy Vegan ohjaussimpukkaa varten, alustaan lisättiin kiinnityskorvake ja lupavaatimusten mukaiset nelilinkkien kiinnityspisteet löysivät paikkansa. Alkuperäistyyppinen poikittain sijoitettu lehtijousitus säilytettiin edessä ja takana. Aihion hyvästä kunnosta kertoo sekin, että suuri osa korin pelleistä on edelleen alkuperäistä. Projekti starttasi perinteisesti rungosta, jonka kunnostusta oli aloiteltu jo aikaisemman omistajan toimesta. Tyylirajoista piittaamaton Sami ei halunnut asettaa tiukkoja raameja projektin suhteen, vaan ideat ja toteutus syntyivät omien mieltymysten pohjalta, ammentaen vaikutteita jostain Onnenpäivät TV-sarjan ja American Graffitin maailmasta. Nyt valmistunut avoprojekti sai alkunsa yhteishankinnasta pari vuotta sitten Amerikan Raudassa esitellyn ’29 Tudorin kanssa. Kopan pohjaan ja sisätiloihin tuli kirkas keltainen suorakiiltoväri, tulipelti sai pintaansa itse sekoitetun murretun valkean sävyn. Varsinaisia muutoksia koppaan ei tehty muualle kuin takalattiaan, runkomuutoksen takia. Kunnoltaan siisteille osille hapotus oli hiekkapuhallusta helläkätisempi vaihtoehto. Laipat poltti paikallinen metallipaja laserilla, kollektoreiden ollessa ainoat osto-osat. Lopputuloksena syntyi maukkaan nostalginen Lil’ Twister. Kotimaisesta historiastaan huolimatta Ford oli säilynyt pelleiltään hämmästyttävän hyvässä kunnossa, mikä osin selitti sen päätymistä mobilistisuunnan harrastajan haltuun ennen Nurmekseen päätymistä. Osat saatiin puhtaiksi parin päivän liotuksella, jonka jälkeen ne huuhdeltiin hyvin ja tarvittavat muutokset tekniikan istuttamiseksi paikalleen voitiin aloittaa. Omaa työpanosta arvostava rakentaja toteutti happokylvetyksen omissa tiloissa liottamalla osia neljän prosentin sitruunahappoliuoksessa. Moottorin ja vaihteiston kiinnityskorvakkeiden ohella runkoa vahvistettiin boksaamalla ja lisäämällä X-palkki. Tuolloin pintaan vedetty maali oli kuitenkin alkanut puskea pieniä ruostepisteitä, joista Sami hankkiutui eroon kylvettämällä osat happoaltaassa. Venttiilikopat on aitoa vintage-kamaa. Jarrujen kaksipiirinen pääsylinteri tehostimineen on hyväksi havaittu Corvette style -tuote lattian alle sijoitettuna
Kokoalumiininen ratti on kunnostettu ja maalattu. Keskiön kromiosat valmistuivat kodintarvikeosastolta poimituista nippeleistä. Kaasupolkimen virkaa hoitaa rumpusetistä lainattu Ludvig Speed King, kun taas ohjauspyörä on aito 60-luvun venetarvike. Penkki sekä ovipahvit on verhoiltu punaisella keinonahalla tuck n’ roll -tyyliin. Sisustasta löytyy liuta hienoja oivalluksia, jotka poikkeavat perinteisestä linjasta. 16 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Ford A Deluxe Roadster ’31
Bensiinin ruokinnasta vastaamaan pikkulohko sai kaksin kappalein Rochesterin kaksikurkkuisia kaasuttimia ja kipinää hoitaa alkuperäinen kärkijakaja. Faktat Ford A Deluxe Roadster ’31 • Omistaja: Sami Tirkkonen • Paikka: Nurmes. Roadsterin sähköt rakentuivat valmiista rodisarjasta, joka löytyi netin välityksellä maailmalta. Takarunkoa kicksattu n. Lisää menneen ajan tuulahdusta moottorin ilmeeseen syntyi vanhoilla Cal Customin alumiiniventtiilikopilla, jotka ovat jostain 60-70-luvulta. Takavalot ovat klassiset ’39 Fordin versiot. Jarrut: Edessä ’39 Lincolnin jarrut ’58 Buickin rivoitetuin alumiinirummuin, takana GM:n 9,5” rummut. Lakkakerroksia flake-hippu vaati reilusti, kuten rakentaja asian tyytyy määrittelemään. Pienikiteistä flake-hippua pintaan tuli kaksi kierrosta, ja se haudattiin usean märkää märälle vedetyn pintalakkakerroksen alle. Peltisarjojen kiillotus oli oma urakkansa rakentaja tuumaa. keltaisen perusvärin päälle Starpaintin valmistamaa ”Snow Pearls Yellow Fine” -kidettä autolakan seassa. Voimansiirto: TH350automaatti ja GM:n 10-pulttinen lukkoperä. Kirkkaankeltaisen avon ainoat vieraalla teetetyt työt ovat paikallisen verhoomon toteuttama kauniin punainen sisusta sekä ulkopintaa koristavat pinstripet ja rajaukset, jotka syntyivät TiNin siveltimestä. 2-piirinen Corvette -tyylinen pääsylinteri ja tehostinpaketti lattian alla. Auton tyyliin sopivia peltisarjoja Sami ei löytänyt valmiina, joten ne mies valmisti itse rosterista. Kaikki muu pakosarjoissa on omaa valmistetta, paitsi kollektorit, jotka hankittiin valmiina. Isokiteisellä flakella lopputulokseen saatiin Samin hakemaa 60-luvun meininkiä. Moottori: Chevrolet Malibu ’73 350 cid SB V8, 2 x 2-kurkkuiset Rochester-kaasuttimet, alkuperäinen kärkijakaja, omavalmisteiset rosteripakosarjat, 2” rosteriputkisto läpivirtausvaimentimin. Renkaat: Firestone-rättirenkaat, edessä 5.60-15 ja takana 8.20-15. Alusta ja jousitus: Runko boksattu ja vahvistettu X-palkilla, Chevrolet Vega -simpukka poikittaisohjauksella, Magnumin etuakseli 4” dropilla, poikittainen madallettu lehtijousi edessä. Punaiset pinstripet luovat hyvän kontrastin korin kirkkaankeltaiselle. Seisontajarru Lokarin valmistama A-mallin replica. Tuulilasin rosterikehys omavalmiste Vanteet: Vintage Wheels Series 64, kromatut. Suurempi kultakide suihkutettiin kuivana flake buster -pistoolilla kullanvärisen perusvärin päälle. Sisustus: Vanha veneratti, penkki ja ovipahvit verhoiltu punaisella keinonahalla, Lokarin shifteri, mittaristo alkuperäinen lisättynä rattipylvään lämpömittarilla. ”Auto on tehty käyttöön, ei niinkään näyttelyyn”, mies tuumaa vaatimattomasti hymyillen. Kiitokset: Timo Nevalainen (TIG ja Flake), Timo ”TiNi” Nieminen (pinstripe/lettering) ja kaikki mukana olleet. 17 AMERIKAN RAUTA 1/2018. 100 mm. Rungon takapäätä on kiksattu kymmenisen senttiä ja GM:n 10-pulttisen akselin tuenta on hoidettu nelilinkillä. Kori: Lähes alkuperäinen, takalattiaa nostettu, maalattu kirkkaankeltaisella perusvärillä, joka on höystetty Starpaintin ”Snow Pearls Yellow Fine” -kiteellä lakan seassa. Rosterityön makuun päästyään Sami teki myös polttoainelinjat, tuulilasin kehyksen ja pakoputkiston jalommasta metallista, kiillotettuna tietenkin. Samin ’31 Roadster on hieno osoitus siitä, mitä syntyy, kun tekijällä on vahva oma näkemys, eikä tiukkoja tyylisuuntakriteereitä. Akselit tuettu nelilinkein. Takana käännetyin silmukoin oleva mittatilaus lehtijousi. Sarjat tehtiin niin, että ne mahtuu olemaan myös alkuperäisten lokasuojien kanssa. Pienikiteistä flakehippua pintaan tuli kaksi kierrosta, ja se haudattiin usean märkää märälle vedetyn pintalakkakerroksen alle. Sami kertoo oman ensivaikutelmansa loppukesästä valmistuneesta autosta olevan positiivinen ja sen käytös liikenteessä on todettu miellyttäväksi. Rosteriset peltisarjat. Isokiteisemmän flakepinnan saivat moottoriksi valittu Chevyn 350 cid pikkulohko, jarrukilvet sekä kasa pisteosia. Flake-maalaus oli Samille ensimmäinen laatuaan, ja mies on jokseenkin tyytyväinen työn tulokseen
ensimmäiseksi Ei hullumpi 18 AMERIKAN RAUTA 1/2018
PLYMOUTH DUSTER COUPE ’70. Teksti ja kuvat: Tomi Eronen • Malli: Pinja Laine ensimmäiseksi 19 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Ensimmäiseksi omaksi autokseen Ode hankki jo nuhjaantuneen Dusterin, joka jalostui kolmen vuoden mittaan näyttelykelpoiseksi laitteeksi. Ode Vinhavaa voi hyvällä syyllä sanoa Tomahawk Townilla kasvaneeksi, onhan hän pyörinyt tallilla ja sen touhuissa isänsä mukana koko ikänsä
”Laitoin sitten ostoilmoituksen, jossa hain kaksiovista Moparia veekasikoneella, Dusteri päällimmäisenä mielessä. M onesti näissä harrastuksissa on kyse enemmän tai vähemmän sukurasitteesta. Imusarja vaihdettiin myös portattuun alumiiniseen ja nokka jyrkempään Craneen. ”Alustaankin oli vaihdettu joka kulmaan Konin säädettävät iskarit. ”Löysin silloin talvella myös siistit käytetyt kromipuskurit Pornaisista. Harvemmin se on kuitenkaan niin vahvasti totta kuin Odena yleisesti tunnetun Oskari Vinhavan tapauksessa, Oden isä Unu kun kuuluu Tomahawk Town -kerhon kantaviin voimiin ja on tunnettu aktiivisena rakentajana 80-luvulta saakka. Kuiduttelin itse tuon Suomessa tehdyn Six Pack scoopin konepeittoon paikalleen.” Seuraavaksi oli Kari B.:n vuoro astua peliin ja hoitaa pintojen viimeistely uusine maalauksineen. ”Mun piti tehdä pohjatöitä itse enemmänkin, mutta sitten mulle tuli tuo inttiinlähtö”, Ode selittää. 20 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Plymouth Duster Coupe ’70. Täytin kolmisen kuukautta myöhemmin samana keväänä 18 ja se ensimmäinen kesä autolla ajeltiinkin pikku laittojen jälkeen. Käytiin faijan kanssa sitä heti seuraavana päivänä Sastamalassa katsomassa, ja totesimme auton riittävän hyväkuntoiseksi, vaikka se olikin seissyt ainakin kaksi vuotta ulkona.” Ensimmäinen kesä. Selvää oli kuitenkin, ettei Duster sellaisena kauaa säilyisi. ”Viime talvena takavanteet levitettiin, jotta taakse Auto oli maalattu joskus perusoranssilla, joka lohkeili joka puolelta. Suunnittelin kylkiin alkuun sellaisia Cuda-tyyppisiä mustia osioita, mutta sain sitten ylioppilaslahjaksi lahjakortin ylimaalaukseen.” Syksyllä olikin korin vuoro päätyä työn alle. Kari vetikin Dusterin ylle DuPontin Hemi Orangen, jonka päälle maalattiin Duster 340:n alkuperäisten teippien kaltaiset silkinhimmeät mustat raidat. Selvää oli sekin, ettei ulkokuori sellaisenaan miellyttänyt, vaan autoon piti saada klassisempaa ilmettä. Ode onnistui löytämään hyvin kokonaisuuteen sopivat salmiakkiruutuverhoillut sporttipenkit verkkokaupasta. Muumio muistelee -tarinoissakin on nähty Unun 80-luvulla omistama ’64 avo-Impala, ja viime vuosina miehen on voinut sekä perheineen että kavereineen bongata ’31 A Roadsterin tai ’41 Cadillacin ratin takaa. Kone kuitenkin maalattiin hemioranssilla ja konehuone siistittiin kauttaaltaan, kun kerran moottori oli poissa paikaltaan.” Klassisempaa ilmettä. ”Sain hankittua Länsi-Suomesta valmiiksi portatut isoventtiilikannet, jotka oli kuulemma tehnyt Jari Panuma. Siinä vaiheessa moottoria ei remontoitu alakerraltaan, kun se vaikutti muuten toimivalta. Mähän olin silloin vasta 17”, hän jatkaa. Nuori rakentaja. Talvella 2014-2015 olikin aika etsiä moottorista lisää voimaa. Jesse’s Auto Garage teki sitten vähäiset ruostekorjaukset ja sovitteli kuituiset keulan osat paremmin paikalleen, ne kun istuivat tullessa ihan miten sattuu. Lasikuituiset konepelti ja takaluukku olivat mattamustia, ja etulokarit olivat vaihtuneet jossain vaiheessa lasikuituisiin. Tekniikan kannalta se oli siis hyvä lähtökohta. Eipä sitä inttivapailla kerennyt paljoa rakennellakaan”, Ode harmittelee. Takapyöränkoteloitakin oli levitetty sisäänpäin leveämpien pyörien mahduttamiseksi, mikä sai Oden ja Unun miettimään, onko autolla ajettu joskus kilpaakin. Se oli kaupan niin halvalla, että iskin näyttelymoponi myyntiin. Olin jo miettinyt sellaisen tekemistä alumiinista, mutta onneksi tuo löytyi valmiina Suomesta”, Ode jatkaa. Öljyä lisäilemällä päästiin kuitenkin takaisin, mutta sen kesän ajelut jäivät siihen. Samalla asennettiin uusi korkeamman stall speedin turbiini.” Dusterin ulkonäkökin ehostui leveämmillä peltivanteilla. Paljon tarjottiin yli asettamani hintahaarukan olleita vehkeitä, kunnes eräänä perjantaina tuli parin huonon kuvan kera tarjolle tämä. Jotain kulutusosia siihen piti uusia ja sähköt käydä läpi ennen kuin sen pääsi viemään leimalle.” Tuoreen hankinnan ulkoasu oli tuossa vaiheessa nuhruinen, sen alla oli 14-tuumaiset peltivanteet ja sisällä jonkun tuntemattomaksi jääneen euroauton etupenkit, takapenkki oli sentään säilynyt siistissä orkkiskunnossa. Perusmallisen ’70 Dusterin puskurit olivat korinväriset, ja auto oli maalattu joskus perusoranssilla, joka lohkeili joka puolelta. ”Olin bongannut sen jo aiemmin eri kilvillä Forssan Pick-Nickistä ja se tuli sitten yhtäkkiä Nettiautoon myyntiin. ”Siinä talvella sitten koneistettiin se aika pahasti naarmuille mennyt kampura, pytyt hoonattiin ja laitettiin uudet männänrenkaat, kaikki laakerit sekä tiivisteet. ”Siinä oli jo silloin paikallaan 70-luvun puolivälin 360-kone, TF727-aski ja tuo lukollinen perä”, Ode kertoo. ”Siinä oli sellainen juttu, että tolla mun faijallahan oli aikoinaan ’66 Dart 2-ovitolppa, jota alettiin sitten etsiä takaisin perheeseen hankittavaksi”, Ode selittää. Niinhän siinä kävi, että kyseinen Dart ehti mennä kaupaksi ennen moporahojen saamista, mutta Ode oli vakaasti päättänyt hankkia ensimmäiseksi autokseen A-Bodyn. ”Keväällä 2015 vanhalla tallilla tuli sitten metalliovi auton kylkeen sillä seurauksella, että toisesta takakyljestä lähti aika paljon maalia. Lasikuituiset konepeitto ja takaluukku olivat mattamustia. Himmeänmustan pinnan saivat myös konepeitto, sivuikkunoiden ympärykset sekä takavalojen ympärys. ”Kesällä 2016 se kone sitten hajosi. Viime syksynä Oden päästyä armeijan leivistä moottori nostettiin taas keulalta. Ovipahvit hän päällysti niihin sointuvalla kuumasaumatulla keinonahalla, niiden salmiakkikuviota ei siis tarvinnut tikata.. ”Silloin syksyllä aloin hioa auki kuplineita kohtia, joista löytyikin yllättävän paljon peltiä alta. Keulalle onnistuin löytämään lasikuituisen spoilerin joltain kaverilta, joka oli ajanut Dusterilla rataa. Lasikuituisen takaluukun lukkopesä sheivattiin samalla, kun ei se kuitenkaan toiminut. Se oli melkein ensimmäisiä ajoja maalauksen jälkeen, kun juhannuksena käytiin mökillä, ja sieltä palatessa tuli joku öljynkiertohäiriö. Sen hinnalla olisi saanut sen Dartin
21 AMERIKAN RAUTA 1/2018. B&M:n pistoolikahvalla varustettu lattiashifteri sopii sporttiseen kokonaisuuteen mainiosti samoin kuin Grantin klassinen muskeliautoratti. Mittaristo koostuu pitkälti Auto Meterin tuotteista
Komeaan kuntoon auto oli parissa vuodessa muuttunutkin, joskaan ajokuntoinen se ei viime pääsiäisenä ollut. Loppukesästä Ode asensikin kypsyneen tilalle uuden Powermasterin laturin. Alakertaa ei valitettavasti remontoitu heti, joten sen vuoro tuli reilua vuotta myöhemmin. 22 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Plymouth Duster Coupe ’70. Hyvät alkuperäisen tyyppiset pillerit löysin swapistä.” Myös sisusta siistiytyi kummasti, kun paikallaan olleet mitkäliejakkarat korvattiin FK:n salmiakkiruutuverhoilluilla sporttipenkeillä, jotka Ode onnistui löytämään kotimaisen maahantuojan valikoimista. American Car Show’n jälkeen jouduttiin siis nostamaan kone ja laatikko vielä kertaalleen pois.” Kesän mittaan Ode ehti käydä kokeilemassa Dusteria pariin otteeseen varttimailillakin, mutta auto kärsi pahoista pitovaikeuksista, ja Malmin Ford Nationalsin kiihdyttelyissä haasteensa toi myös hajonnut laturi, jonka vuoksi radalle oli mentävä valmiiksi tallilla ladattujen irtoakkujen turvin. ”Mullahan oli alun perin tarkoituksena parannella tänä talvena alustaa ja koneeseenkin olin miettinyt piristystä ProChargerin muodossa, mutta nyt kävi näin”, Ode jatkaa. ”Vaihteisto jouduttiin käyttämään auki, koska ensimmäisellä kerralla väärin asennettu turbiini pääsi rikkomaan öljypumpun rattaan. Ilmeisesti faijakin tuota halusi jonkun verran, kun soitti mulle kouluun yksi päivä, että pistä Dusteri myyntiin ja maksa siitä se, minkä pystyt, niin hän maksaa loput. Ovipahvit Ode verhoili itse penkkejä vastaavalla salmiakkikuviolla kuumasaumatulla vinyylillä, paikallaan olleet Auto Meterin mittarit sopivat kokonaisuuteen hyvin, kunhan ne oli viritelty myös oikeasti toimimaan. Näin käymisellä hän tarkoittaa sitä, että se sukurasite johti Dusterin omistajan vaihtumiseen, kun himo saman tallin porukkaan kuuluvalla Mikkosen Esalla kaupan olleeseen ’64 Impala -avoon kävi ylitsepääsemättömäksi. Sinne meni Dusteri ja opintolaina.” Kevään 2017 American Car Show’ssa Ode autoineen osallistui Vuoden Nuori Rakentaja -kilpailuun, josta tuloksena oli kolmossija. saatiin mahtumaan mahdollisimman leveät renkaat. Kevään 2017 American Car Show’ssa Ode autoineen osallistui Vuoden Nuori Rakentaja -kilpailuun, josta tuloksena oli kolmossija. Konehuone siistittiin samalla, kun 360-pikkulohkosta haettiin lisää hevosia ja siihen muun muassa vaihdettiin kannet. ”Esahan koetti kaupitella tuota Impalaa mulle jo heinäkuun lopulla Do-Dadsissä, mutta ei sen ostaminen silloin tuntunut mahdolliselta
Vanteet: Mustat peltivanteet pillerikapselein, edessä 6x14” ja takana 9x15”. 23 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Mustat alueet on maalattu, eivätkä teippiä, kuten ne olivat Dustereissa tehtaan jäljiltä. Moottori: 360 cid SB V8, portatut isoventtiilikannet, Crane H-2782 -nokka, Comp Camsin tuplaketjujakopää, portattu Edelbrock Performer alumiini-imusarja, Carter Competition 750 cfm nelikurkkuinen kaasutin, Hedman Headersin peltipakosarjat, tuplaputkisto Dynomax-vaimentimin, Powermaster-laturi, alumiinisyylari sähköflektillä. Lasikuituinen etuspoileri löytyi yllättäen Suomesta joltain Dusterilla ratakisoja ajaneelta harrastajalta. Alusta: vääntösauvat, Konin säädettävät iskarit joka nurkassa. Se antaa yhdessä konepeiton päälle istutetun Six Pack scoopin kanssa vahvan viitteen siitä, ettei pellin alta löydy kutosta. Faktat Plymouth Duster Coupe ’70 • Omistaja: Ode Vinhava, 21 • Paikka: Helsinki. Renkaat: BF Goodrich Radial T/A 235/60 R15 edessä, 275/60 R15 takana. Jarrut: Rummut joka nurkassa, jarrutehostin. Sisusta: Grantin 13,5” ratti, FK:n sporttipenkit edessä, salmiakkiruutuverhoilu, B&M:n shifteri, Auto Meterin mittarit. Kori: Lasikuituinen konepeitto Six Pack -mallin scoopilla, vanha tarvikespoileri, lasikuituiset etulokasuojat ja takaluukku, takapyöränkoteloita levitetty sisäänpäin. Kiitos: Tomahawk Townin talliporukalle, omalle perheelle. Voimansiirto: TF727-automaatti syvällä öljypohjalla, B&M Holeshot -turbiini (2400 stall speed), 8 1/4” -perä 3.21:1 välityksellä ja lukolla. Muhkeine takapyörineen ja leveine mustine peltivanteineen Duster on melkoisen mukava näky
Rainmaker 24 AMERIKAN RAUTA 1/2018
Teksti ja kuvat: Tomi Eronen • Kuvat: Sofia Jalonen 25 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Rainmaker MERCURY MONTEREY ’56. Tarina siitä, kuinka kaupan ollut auto voi muuttua kuulopuheiden kiiriessä, ja kuinka jo ainakin 90-luvun alusta kilvettömänä seisseestä ja ympäriinsä kolhitusta autosta tuli Bellflower-henkinen mieto kustom
Oikeastaan kaupat sovittiin tekstiviestillä kolmannen kysyjän kanssa jo tunnin sisällä ilmoituksen jättämisestä. Suomen kilpiin autoa ei ollut koskaan saatu, mutta periaatteessa kokonainen ja ajokuntoinen se oli. Maalipintakin oli kuulemma alkuperäinen selluloosamaalikerros. Täytyy myöntää, että se oli jotenkin omaan makuun liian iso ja toisaalta niin alkuperäinen, että aloin miettiä, haluaisiko joku vielä entisöidä sen museokilpiin. Pasi arveli kylläkin, että Mercury olisi Suomi-auto, ja varustettu kutosella ja manuaalilla. Taisi olla seuraava ilta, kun soitin Mercuryn omistajalle, ja Rovaniemellä ollut auto oli tosiaan kaupan. Myös kaasun tulipellin läpivienti oli hengenvaarallinen, poljintankoa kun oli hitsattu siten, että sen kulma pääsi aiheuttamaan kaasun hirttämisen sopivasti kaasua painettaessa. Täyskaasullahan viritys toimi, mutta auto oli tukehtua tyhjäkäynnillä koko ajan. Ellei sitten FoMoCo ole käyttänyt juuri vuonna 1956 pohjatöissä niin karkeaa hiomapaperia, että hiomisnaarmut näkyvät pitkin kylkiä maalipinnan alta, ja pohjamaali ole siihen aikaan ollut kiiltävänmustaa. Hänellä ei ollut niitä sillä hetkellä, mutta hän lupasi selvittää numeron. Eräänä perjantaiaamuna laitoinkin Imperialin Nettiautoon, ja puhelujen määrä oli kyllä suoraan sanoen hämmentävä. Se tosin olikin tuotu Jenkeistä joskus 90-luvun alussa, ja tekniikkana oli myyjän mukaan 292 YBlock ja 2-vaihteinen automaatti. Ja oli muuten vielä sen nähtyäänkin kauppoihin tyytyväinen. ’56 vuosimallissa tosin perusmoottori oli jo edellisvuodesta poiketen 312, mutta sitä ei ilmeisesti myyjä tiennyt. Eihän noita Suomi-autoja montaa kuitenkaan olemassa ole. Olin nimittäin käymässä kuntosalilla, kun oli tullut viesti: ”Jos Imperial on vielä myymättä, otan sen.” Parin puhelun jälkeen näin kävikin, ja illalla Imperial vietiin espoolaiseen parkkihalliin ilman, että ostaja oli sitä edes nähnyt. V iime syksynä, kun kesän tapahtumat alkoivat olla takana päin, päätin kuitenkin kokeilla sen viime talvena lehdessä esitellyn ’61 Imperialin myymistä. Venttiilikoppien ilmeisen alkuperäisestä kukkivan hopeanharmaasta väristä päätellen moottori oli kuitenkin vieläpä se korkeampipuristeinen 26 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Mercury Monterey ’56. En oikeastaan edes siinä vaiheessa etsinyt kovin aktiivisesti uutta projektia, mutta Hersti Autoshopilla käydessä siellä työskentelevä Lohvansuun Pasi tuli maininneeksi, että hänellä olisi tiedossa ’56 Mercury, jota oli tarjottu vaihdossa hänen ’60 Rancheroonsa. Kun vielä myyjä vakuutti, että paperit olivat kunnossa, sovimme puhelimessa kaupat, ja että myyjä tuo auton kaverinsa hinurilla etelään, kun on tulossa käymään täällä päin kylässä muutaman viikon päästä. Positiivista oli kuitenkin, että kauan seisseen auton moottori kävi nätisti, kun ensin poisti nelikurkkuisesta kaasarista edellisen omistajan tekemän patentin, jolla kurkut saatiin pysymään auki kaiken aikaa ilman alipainetta. Väliä olisi kuulemma pitänyt maksaa, mutta ei kovin paljoa, joten auto alkoi kiinnostaa. Perillä etelämpänä selvisi, että epäilykseni alkuperäismaalipinnasta oli valitettavasti oikea. Silti mieleinen korimalli sai kysymään Pasilta myyjän yhteystietoja. Tiedossa oli, että kyseessä oli neliovitolppa, ja ilmeisesti ihan ajokuntoinen sellainen. Ei sittenkään Suomi-auto. Rakentelussa pyrittiin käyttämään samoja keinoja, joita Etelä-Kaliforniassa asunut nuori mies olisi todennäköisesti käyttänyt vuonna 1959
Koska auto jouduttiin joka tapauksessa ylimaalaamaan, olisi värinvaihtokin ollut kohtuullisen helppoa, mutta päätin pysyä mustassa. Öljyjen vaihdon ja takajarrujen avaamisen jälkeen päästiin ensimmäiselle kunnon koeajolle, ja kyllähän siinä askissa oli kolme vaihdetta, kuten arvelinkin, kun sen kaasun pääsi kunnolla runttaamaan pohjaan. 235-hevosvoimainen M 235 -versio. Tällä kertaa kuitenkin ihan sitä alkuvuosien vähäeleisempää linjaa hieman paksummin scallopein, eikä scallopeja muotoiltu kiertämään koko korilinjan ympäri, vaikka peräpäähän käännetyt kuviot tulivatkin. Pikkubudjetilla punaiselle matolle. Minullahan on autojen suhteen kolme mieliväriä – violetti, musta ja kulta, ja koska itseltä löytyi jo yksi violetti lowrider, läksin miettimään Mercuryn väritystä noiden kahden jälkimmäisen pohjalta. Välissähän maailma oli ehtinyt muuttua siten, että olin myynyt Z28-Camaron pois, ja alkanut miettiä jo klassikko-Chevyn ostamista, kun tajusin, että minullahan oli jo ’56 Mercury! Heti kättelyssä oli selvää, mikä rakentelusuunta olisi. Kuinka ollakaan, vaihteistokin oli ensimmäistä kertaa koskaan alkanut tiputella öljyä juuri autoa hinurille ajettaessa, mutta Mercury vaikutti muuten yllättävänkin ehjältä, joten vuodon ei annettu vaikuttaa kaupantekoon. Alustan madalluksen päätin hoitaa niillä Amerikassa monesti mainostetuilla Ford Aerostarin jousilla, jotka tosiaan sopivat heittämällä paikalleen ja madaltavat tämän ikäluokan 27 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Oikomista sen sijaan riitti. Siihen nähden lopputulokseen pitää olla tyytyväinen, kyseessä kun oli paitsi minun ensimmäinen scallop-maalaus, myös Petterin ensimmäinen ylimaalaus pohjatöineen, ja vielä kiiltävänmustalla. Kun kotimaiset kilvet olivat vihdoin kädessä, oli aika käydä rakentelemaan autoa. Koska uskon tarpeen vaatiessa osaavani kaikenlaista, teippailin tietysti budjetin ollessa kapea kuviot itse. Parin illan touhuilun jälkeen veinkin sen leimalle, ja jätin veropäätöksen hakuun. Bellflower-tyyliä. Suoria kohtia kun ei kyljissä sen paremmin kuin konepellissä tai katossakaan ollut juurikaan. Varsinaisia ruostekorjauksia autolle ei – hämmästyttävää kyllä – tarvinnut tehdä juurikaan toisen takaoven pohjaa lukuun ottamatta. Petteri myös hitsaili umpeen keulan ja kylkien listojen sekä merkkien reiät. Viimein, suurtalousannos kittiä myöhemmin päästiin ruiskuttamaan auto väriin – tietysti Petterin omassa pienessä tallissa, jossa ilmanvaihtona toimi ikkunaan ruuvattu vanha liesituuletin. TiNin pyöriessä siveltimineen auton ympärillä keksin, että jatkamalla straippeja myös valkoisille alueille, tulisi lopputuloksesta viimeistellymmän oloinen. Rakentelussa pyrittiin siis käyttämään samoja keinoja, joita EteläKaliforniassa asunut nuori mies olisi todennäköisesti soveltanut autoonsa 50-luvun lopulla. Vetojakin oli hyvin, eikä auto edes näyttänyt savuttavan tai kuumenevan liikaa. Valkoiseksi maalatun katon värirajauksen suhteen sain idean jättää reunoille kaistale mustaa, joka jotenkin keventää kokonaisuutta häivyttäen neliovitolppavaikutelmaa. Koska olin ollut jo vuosikaudet tykästynyt maalarilegenda Larry Watsonin scallop-maalauksiin, sitä tyyliä lähdettiin hakemaan. Ryhdyttiin tekemään mahdollisimman period perfect high school kustomia, ja vuodeksi valittiin 1959. Toinen takakylki oli jossain vaiheessa, ilmeisesti auton jo ollessa Suomessa kolaroitu, ja sitä oli korjattu hitsaamalla ruttaantuneen tilalle peltiä, jonka muoto oli todella kaukana oikeasta. Varsinaisesta maalauksesta vastasi hyvä ystäväni Petteri, josta tulikin auton vähemmistöosakas
Moottori toimi kuitenkin koko viime kesän hienosti, vaihteisto sen sijaan alkoi vuotaa litran öljyä kymmenelle kilometrille, joten siihen teetettiin remontti jo heti Helsingin American Car Show’n jälkeen. Tullessa alla olleiden vanhojen puolivyörenkaiden piti olla jo förbi, mutta niin vain ne saatiin yhdellä uudella sisärenkaalla pitämään ilmaa hyvin, ja valkosivutkin puhdistuivat vielä ihan asiallisiksi. Sitten oli aika ulkokuoren viimeistelylle. Vanteiden bullet-kapselityyppi tunnetaan nimellä ”Shannon Cone”. Peräpäähän löysin eBaystä Mercuryjä Kaliforniassa jo vuonna 1956 myyneen Galpin Auton sopivasti patinoituneen rekisterikilvenkehyksen. Pitkään oli ajatuksena maalata auton kattoon iso pataässäpelikortti lentoliikenteen ihailtavaksi, mutta viime hetkellä päätin unohtaa ajatuksen. TiNi saikin tehtäväkseen rajata Mersun luonnonvalkoisella maalatut scallopit kullalla ja maalata peräpeltiin auton uuden nimen samalla, kun koristeli myös takaluukkua ja katon nurkkia. Ovipahvit ja lattiamaton oli joku aiempi omistaja uusinut auton seistessä ajamattomana. Onhan tarinalla toki toinenkin puoli, intiaaneille sateentekijä oli ihailtu ihmemies, ja business-ympyröissä sateentekijällä tarkoitetaan sellaista henkilöä, joka saa liiketoimet kuin taikaiskusta kukoistamaan. Kai siinä jotain oli mennyt oikein. Peräpäähän tulivat käänteiset scallopit, kokonaisuus kun olisi jäänyt minun silmääni ilman niitä jotenkin paljaaksi. Scallopien linjalla hain streamlinermaista taildragger-illuusiota, vaikka auto seisoo hyvinkin suorassa. Pitihän sitä kultaa saada vähän sisällekin, ja sitä saatiin Mooneyesin klassisella flakeratilla. Baby Mooneja ei tähän autoon edes harkittu. Tilasin Moonilta myös uudet kumimatot, jottei musta kangasmatto olisi aina reissuilla tuhruinen. 28 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Mercury Monterey ’56. Alkuun suunnittelin alkuperäisille vanteille kapseleita, mutta koska minulla oli vain pari ’55:n ja pari ’56:n malleja, ja mieleiset tuntuivat olevan todella kalliita, päädyin hankkimaan autoon US-Partsilta uudet Wheel Vintiquesin Smoothiet ”Shannon Cone” -tyyppisin bullet-kapselein. Suosikkivärini, violetti ja kulta löysivät paikkansa myös Mercurystä. Syynä siihen oli oikeastaan se, että autolle kaavailtu ”Ace of Spades” -nimi olisi vihjannut omistajan olevan kovan luokan Motörhead-fani, mitä en varsinaisesti ole, vaikka kyseinen kappale onkin kova. Oli sillä edellissyksynä ajettu yksi Lahden Jenkkiautonäyttelyreissu, mutta sillä ei ollut vielä saatu ihan varmaa kuvaa tekniikan kunnosta. Kieltämättä näyttelyssä oli kyllä hieno tunne, kun pennibudjetilla epämääräisissä olosuhteissa itse rakenneltu Mercury komeili keskellä Messukeskusta punaisella matolla muiden, oikeasti hienojen ja tinkimättä rakennettujen autojen vieressä. Budjetti ei antanut periksi penkkien uudelle verhoilulle, ja kun sohvat olivat pääpiirteissään ehjät, mutta niistä irtosi baseball-takin selkään semmoista heinää, niin päädyin hankkimaan istuimien päälle sävyihin sopivat Mexico-viltit. Koska autosta oli karsittu ikkunalinjan alapuolelta kaikki kromilistat, päädyin lisäämään kiilto-osia Kari B.:n jemmasta löytyneiden uusien järvipillien muodossa. Viime toukokuussa Mercury pääsikin vuosikymmenten tauon jälkeen ensimmäistä kertaa kunnolla tien päälle. Taka-akselille asennettiin Speedwayn vastaavankorkuiset madalluspalat. Sisäpuolelta joku oli jossain vaiheessa jo ehostanut autoa uudella kattoverhoilulla ja lattiamatolla, ja myös ovipahvit oli tehty uusiksi. FoMoCo-tuotteita 2-3 tuumaa. Toisaalta olin jo vuosia sitten päättänyt, että seuraava oma rakentelukohteeni on kustom, jonka nimeksi tulee ”Rainmaker” – harrasteauton pesu kun tuntuu saavan turhan usein aikaan vesisateen. Yhden niistä ostin Los Angelesin reissulla Venice Beachiltä malliksi, ja kaksi tilattiin sen pohjalta jälkikäteen
Sisusta: Mooneyesin flake-ratti, violettisävyiset Mexico-viltit, Mooneyesin kumimatot. Kiitos: US-Parts/ Jouni Parkkinen, Mooneyes Finland/ Jussi Alasalmi ja Hannu Nivala, Stirwell/ Jake ja Jani, Petteri Kortelainen, Mika Lindgren. Moottori: 312 CID M 235 Y-Block V8. Kori: Keulan ja kylkien listat ja merkit sheivattu, Mooneyesin lake pipesit, Watson-tyyliset scallopit ja TiNin straipit, 3” Peep Mirror -peili. Faktat Mercury Monterey ’56 • Omistaja: Tomi Eronen, 39 • Paikka: Nurmijärvi. Renkaat: Remington G7815 leveällä valkosivulla. Jarrut: vakiot. Vanteet: Wheel Vintiques Smoothie Chrome 6x15”, ”Shannon Cone” -tyyppiset Bullet-kapselit. Voimansiirto: 3-vaihteinen Merc-O-Matic-automaatti. Alusta: Ford Aerostarin jouset edessä, Speedway Motorsin madalluspalat ja alkuperäiset lehdet takana. Teho: 235 hv. 29 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Olin jo vuosia sitten päättänyt, että seuraava rakentelukohteeni on kustom, jonka nimeksi tulee ”Rainmaker”
Teksti ja kuvat: Tomi Eronen 1 2 3 4 5 6 7 8 1. Kuvat eivät kerro koko totuutta maalipinnan kamaluudesta auton tullessa. Rajausteippien sininen olisi toisaalta sopinut straippausväriksi hyvin, mutta päädyin kultaan ratin ja penkkien päällysvilttien violetin sävyn takia. 8. Kuvassa pinnassa on hiontaväri, jonka kanssa ei säästelty. Keulan listoista ei ollut jäljellä ensimmäistäkään, joten kaikki listat päädyttiin sheivaamaan ja niiden reiät hitsattiin umpeen. 6. Mercuryn mukana seurasi laatikollinen listanpätkiä, mutta tarkempi inventaario osoitti niiden olevan pääasiassa kylkien suoria listoja, joista olisi kyllä riittänyt kahteen autoon. Autoon oli jo sen pitkän seisonnan aikana tehty monenlaisia pieniä kunnostuksia, kuten korjailtu johdotuksia ja uusittu ajovaloumpiot. Super Black -mustasta pinnasta tuli olosuhteet huomioon ottaen ihan hyvä, eivätkä listojen reikien kohdatkaan jääneet loimottamaan rumasti. 5. Pataässästä sateentekijäksi Koska kaupat tehtiin näkemättä, ehdin jo haaveilla, että Mercurystä voitaisiin tehdä patinapintainen Bellflower-auto, ikään kuin kokonaisuus scallopmaalauksineen olisi vuosikymmenten ikäinen. Mätä auto ei onneksi ollut, mutta lommoja oli kaikilla maalatuilla pinnoilla. 2. Autohan maalattiin Petterin autotallissa, jonka ilmanvaihto oli hoidettu tuuletusikkunan eteen viritetyllä liesituulettimella. Keulaan taiteiltiin korin yleislinjoja mukailevat scallopit, jotka olisivat olleet yllättävän toimivat pelkkinä outline-kuvioina. Oikeastaan oli melkoinen yllätys, että kauan seisseen auton Y-Block-tekniikka tuntui toimivan hyvin, ja alkuun luultiin, että selvitään pelkällä isommalla perushuollolla. 3. 30 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Mercury Monterey ’56. Keväällä 2017 Merc-O-Matic-vaihteisto alkoi kuitenkin vuotaa niin paljon öljyä, että siihen teetettiin remontti, jonka yhteydessä kaikki tiivisteet uusittiin. Asetelmahan ei ollut se kaikkein miellyttävin – lommoinen aihio ja kiiltävän musta suorakiiltoväri. Koska koko maalausurakka oli ensimmäinen lajissaan Petterille, jonka tallissa homma tehtiin, eikä ongelmana ollut alta puskeva ruoste, ei autoa lähdetty hiomaan peltipuhtaaksi, vaan yritettiin hieroa se pikkuhiljaa mahdollisimman suoraksi. Myös uudet pakoputket oli teetetty Marteliuksella. Scallopien väriksi tuli Mersun värikartasta poimittu, C-sarjassa usein nähty luunvalkoinen, joka näyttää yllättävänkin kirkkaalta mustalla pohjalla. Kun kävi ilmi, ettei maalipinnassa ollut mitään pelastettavaa, muuttuivat suunnitelmat, ja autosta tulikin muutamaa astetta kiiltävämpi ja siistimpi, vaikka budjetti oli todella pieni. Harkinnassa oli jopa kokonaan kylkilinjat kiertävä myöhempien aikojen Watson-maalaus, mutta totesin sen sopivan paremmin kaksiovisiin malleihin. Kuvassa näkyy alkuperäisen ratin karu kunto. 7. 4. Millä lie maalattu pinta oli osin matta, osin puolikiiltävä, monin paikoin läpi paistoi karkeita hiomapaperin jälkiä ja esimerkiksi keskeltä apukuskin ovea irtosi kämmenen kokoinen pala kovemmin kädellä hieraistessa. Peittelyyn käytettiin Mirkan neljä metriä leveää rullamuovia, joka on paljon kätevämpää käyttää kuin perinteinen suojauspaperi
KYLTIT PRINTIT TEIPPAUKSET AMMATTIASUT 010 396 2990 myynti@tpesonen.. Sulantie 11, 04300 Tuusula. Monipuolisten mainospalveluiden toteuttaja. Palvelemme teitä tinkimättömällä ammattitaidolla ja vuosien kokemuksella
Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen Nostalg iaraaseri 32 AMERIKAN RAUTA 1/2018. American Car Show’n kärkikymmenikköönkin valitun auton ulkoasu mukailee nostalgista Penske Hilton Racingin kisakuosia. Tapio Tarasoffin vanhan liiton ratakilpuriklooni on rakennettu FIA Historic G -ikäkausiluokituksen mukaisesti kyseisen aikakauden osilla. CHEVROLET CAMARO ’67
Nostalg iaraaseri 33 AMERIKAN RAUTA 1/2018
”Ostin silloin ’67-vuosimallisen avoCamaron, jota tuli rakenneltua tekniikan osalta aika laajalti. ”Broidi hankki autoon 427-kuutiotuumaisen koneen, tehdasuuden Muncien M22 -askin ja ysituumaisen perän. 34 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Chevrolet Camaro ’67. Siinä alkoi olla jo tilan puutetta, mutta sain lopulta dumpattua ne eteenpäin, minkä jälkeen tilaja rahatilanne oli suotuisa Sunoco-projektin toteuttamiselle”, Tapsa taustoittaa. ”Tämä tapahtui viime talvena, kun otin yhteen ’67:aan vaihdossa kaksi projektia. Peltitöitä oli tehty jo Amerikan aikoina, Alun perin suunnitteilla oli puhdasverinen katuauto, josta piti tulla musta hopeisilla raidoilla. Naaramon jäljissä. Niinpä ne on päivitetty Sparcon kuppipenkkeihin, jotka on varustettu nelipistevöillä. Ensimmäisen oman Camaron hankinta toteutui kymmenisen vuotta sitten, kun Tapsa alkoi rakennuttaa perheelleen omakotitaloa Vantaalle. Kojelauta on säilytetty lähes vakiona. R eilut viisi vuotta sitten toimintansa aloittaneen Camaro Club Finlandin hallituksessa istuva Tapsa tuumasi kymmenisen vuotta sitten Camaron olevan hänelle paljon enemmän kuin ajoneuvo. Taloprojektiin budjetoitiin sen verran ekstraa, että mies sai hankittua samalla mieleistä tallin täytettä. ”Kun näin sen ensimmäisen kerran Tikkurilan cruisingeissa, se kolahti välittömästi. Alun perin suunnitteilla oli puhdasverinen katuauto, josta piti tulla musta hopeisilla raidoilla. Lopulta projektin eteneminen meinasi kuitenkin tyrehtyä peltitöiden laajuuteen”, Tapsa päivittelee kolhuisten peltien määrää. Oli mies aiemminkin harrastanut amerikkalaisia autoja, mutta kun Camarot tulivat kuvioihin, ei muille ole enää ollut sijaa. Niihin aikoihin, kun Tapsa rakenteli ensimmäistä Camaroaan, oli Kellokoskella asuvalla Tomi Naaramolla työn alla Smokey Yunickin kilpatallin väreihin viimeistelty, FIA:n säännösten mukaisesti rakennettu ’67 SS Camaro. Minullahan oli itsellä siihen aikaan ’67 RS Camaro samassa Granada Gold -kullansävyssä. 500-heppaisella stroukkipikkulohkolla ja hyvällä alustalla se oli varsin hauska auto ajella.” Sen jälkeen Camaroita on nähty Tapsan tallissa useita, kaikki ykköskorisia erästä ’72-vuosimallista projektia lukuun ottamatta. Luokitustodistus sallisi normaalit vakiopenkit, mutta nykyisissä rataluokissa niitä ei sallita. Pikkulohkolla varustetun auton mustan ja kullan väriyhdistelmä oli juuri se, jollaiseen olisin ensisijaisesti päätynyt itsekin. Sisusta on kilpurimaisen karu, kuten asiaan kuuluu. Parhaimmillaan Camaroita on ollut saman aikaisesti neljä kappaletta. Kun Tomi laittoi autonsa myyntiin, olin vähän innokas ostamaankin sitä, mutta minulla oli tuolloin kolme Camaroa tallissa ja Tomi taas ei halunnut mitään vaihdossa.” Tapsan oma kilpuriklooni sai tavallaan alkunsa jo vuonna 2010, jolloin hän osti ’67-projektin veljensä kanssa puoliksi sellaisella työnjaolla, että Tapsa hankki kopan ja hänen veljensä siihen tekniikan
Niihin laitettiin vähän enemmänkin putkea, kuin minimissään tarvitsi. Myös alumiinikannet tulivat Palasmaalta, joka päätyi hetken alumiinin kanssa kisailtuaan takaisin rautakansiin”, Tapsa kertaa projektin suunnanmuutoksen alkumetrejä. Niiden jälkimmäisten kohdalla Tapsa kääntyi vanhan tuttunsa, Janne Mäkisen puoleen, joka viimeisteli muun muassa lattiapellit asialliseen kuntoon Sipoossa sijaitsevalla Janne’s Garagellaan. mutta niitä riitti melkoisesti vielä tännekin. ”Selvittelin aluksi turvakaarien vaatimukset ja Hellmanin Hannu toteutti ne. Moottori koottiin kokonaisuudessaan aikakauden mukaisia osia käyttäen. Jäädessäni auton kanssa omilleni päätin toteuttaa visioni historic-kilpurista. Suunnitelmat muuttuivat lähes kaikilta muilta osin, mutta isolohko ja manuaali säilyivät edelleen kuvioissa.” Aikakauden mukaista. Se oli tuolloin stanukoossa ja porattiin. Imusarja on GM:n originaali alumiininen Wintersin logoilla ja polttoainetta annostelee Holleyn 750 cfm kaasari. Pakosarjat ovat Hooker Headersin peltiset Super Compit mustalla keraamisella pinnoitteella ja niitä seuraa Tapsan omaa ideointia edustava rosteriputkisto, joka suunniteltiin ja toteutettiin Marteliuksella. Laatikoksi asennettiin Muncien M22 ”Rock Crusher”, jonka välitysten pitää luokituksen mukaan olla vakiot. Kiertokanget ovat GM:n 454:n vakiot, männät poimittiin Icon Forged Racing Pistonsin valikoimasta ja nokkaakseli, keinuvivut sekä mekaaniset nostajat CompCamsilta. Jenkeissä autoon oli vaihdettu kokonaan uudet keulan pellit ja ovet. Perä on alkuperäistä vastaava uustuotantoinen Moserin 12-pulttinen 3,55-välityksellä, GM:n lukolla ja teräsvetareilla. Alustaa jäykistettiin apurunkojen yhdistäjillä, jotka 35 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Suomessa urakkaa jatkettiin vaihtamalla takakyljet ja kattopelti. 396-kuutiotuumaisen moottorin lohkon puolestaan hankin Palasmaan Hannun kautta. Laatikon ja perän preppasi Vanhasen Pekka. NHRA Stock -luokitellut alumiinikannet ovat GM Performancen kopiot alkuperäisistä. ”Lopulta broidin into hiipui ja lunastin hänet ulos projektista. Myös korin ja apurungon väliset puslat samoin kuin lehtijousienkin puslat ovat alumiinia. Autoa ryhdyttiin rakentamaan AKK:n sääntökirjan mukaisesti ja projektissa käytettiin ohjenuorana 396 SS -luokitustodistusta vuodelta 1968. Pakoputkien toteuttamista ei ollut säännöissä määritelty muuten kuin maavaran osalta. Osa vanhoista pellityksistä oli tehty hyvin, mutta osa vähän huonommin. Alustassa ei luonnollisesti voinut käyttää moderneja coilovereita, vaan iskunvaimennus oli toteutettava perinteisillä putki-iskareilla, jotka valittiin Konilta. Putket tekevät vaimenninpöntöissä käytännössä täyskäännöksen ja tulevat ulos takarenkaiden etupuolelta. Tukivarret ovat vakiot, mutta varustettu alumiinipuslilla
36 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Chevrolet Camaro ’67. Siistissä konehuoneessa lepää 396-kuutiotuumainen moottori, joka on rakennettu vuoden 1968 luokitustodistuksen mukaisesti sen aikakauden osilla
Vaihdekeppi on käytännössä ainoa asia, jota muutettiin. Autenttinen ulkoasu. Takaakselissa on Moserin 12-pulttinen perä GM:n lukolla. Valkoiselta pinnalta näet näkee heti mahdolliset öljyvuodot. Auto maalattiin Tuusulassa MJ Paintilla, jossa maalarimaestrona toiminut Jokisen Mikko ruiskutti korin osat irrallisina korihylsyn ollessa grillissä. Moottori: 396 cid V8, GM Performancen NHRA Stock -luokitellut alumiinikannet, GM:n 454-isolohkon vakiokiertokanget, Icon Forged Racing Pistonsin takomännät, CompCamsin nokka-akseli, keinuvivut ja nostajat, GM:n originaali alumiini-imusarja, Holleyn 750 cfm kaasutin, Hooker Headersin Super Comp -peltipakosarjat, itse suunnitellut ja Marteliuksen toteuttamat rosteripakoputket. Varsinaista kilvanajoa hän ei ole kloonillaan harkinnut kovinkaan vakavasti, mutta korviin on kyllä kantautunut viestejä, että autoa haluttaisiin nähdä radalla tositoimissa. Apurunkoon hitsasin myös vähän jäykistystä ja toteutin samalla niin sanotun Guldstrand-modauksen, jolla ylätukivarsien kiinnityspisteet muuttuivat vähän alemmaksi parantaen ohjausgeometriaa, mutta sehän on jo 60-luvulla keksitty juttu”, Tapsa alleviivaa muutosten pysymistä aikakauden mukaisessa linjassa. Toisaalta koneen rakentanut Hellmanin Hannu lähetteli viime talvena kuvia Jenkeistä museosta, jossa oli auton aito esikuva. Moni on ihmetellyt, miksi auton etuspoileri on punainen eikä esimerkiksi keltainen, mikä sopisi auton teippaukseen. Renkaiden on oltava niin ikään luokitusten mukaiset. Kojelautaa olisi saanut muuttaa, mutta päädyin jättämään sen aika alkuperäiseksi. Jarrut: Corvetten 12-tuumaiset levyt nelimäntäsatuloilla. Faktat Chevrolet Camaro ’67 • Omistaja: Tapio Tarasoff, 45 • Paikka: Pornainen. Myös jarrupääsylinteri on Corvettesta. Alusta: Korinmyötäiset apurunkojen yhdistäjät, apurunkoa jäykistehitsattu, alumiinipuslilla varustetut vakiotukivarret, joiden ylätukivarsien kiinnityspisteitä muutettu alemmaksi, Konin kaasuiskunvaimentimet, korin ja apurungon väliset puslat sekä lehtijousien puslat alumiinia. Sisusta, kontti ja konehuone maalattiin vanhojen kuvien perusteella valkoisiksi. 37 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Voimansiirto: Muncien M22 ”Rock Crusher” -manuaalivaihteisto vakiovälityksillä, Moserin 12-pulttinen perä GM:n lukolla, teräsvetoakselit. Ja kun auto on kunnossa, tarvitsee kuski vielä rataleimatutkinnon. Ohjaus on toteutettu nopealla tehostetulla simpukalla. Suojauksien kanssa sai olla tarkkana, ettei sisälokasuojien, sisustan ja luukkujen sisäpuolien valkoisiin alueisiin päässyt karkaamaan yhtään sinistä. Jenkeistä olisi saanut tilattua valmiita Sunoco-teippisarjoja, mutta niidenkin kohdalla Tapsa kääntyi harrastajakollegansa puoleen. Vanteen halkaisija saa olla ainoastaan 15-tuumainen, mutta leveyksiä sallitaan useampia. Kyseiselle värivalinnalle löytyi lopulta järkisyy, jota on käytetty jo toisen maailmansodan sotakoneissa. Maalausta varten löydettiin oikeat Penske Hilton Racingin käyttämät värikoodit, mutta niitä ei saatu käännettyä suoraan nykyväreille. Teippauksen toteutti kuvien perusteella Pesosen Tapsa, jonka punaisen ykköskorisen avo-Camaron esittelimme viime vuoden ensimmäisessä numerossa. Pakoputket tekevät pöntöissä täyskäännöksen ja tulevat ulos takarenkaiden etupuolelta. Kiitokset: Suuret kiitokset kaikille projektiin osallistuneille ja osia toimittaneille sekä tsemppaajille, joita ilman olisi tämäkin voinut jäädä valmistumatta! korinmyötäisesti asennettuina ovat sallitut. Sitä ennen olisi kuitenkin hankittava FIA-passi, mikä puolestaan vaatii vielä muutamia lisäyksiä, kuten päävirtakatkaisijan ja konepellin lukitukset. Vanteet: American Racing Torq Thrust, 8x15”. ”On siinä pieni kynnys lähteä runnomaan verenmaku suussa, kun autoon on kuitenkin mennyt ihan jonkin verran rahaa. ”Naaramon Tomilla oli itsellään ollut aikoinaan mietinnässä tämä Sunoco-teema omaan autoonsa, joten se oli sitten luonnollinen valinta tähän”, Tapsa perustelee. ”Koria ei ole varsinaisesti jäykistyshitsattu, mutta on siellä nyt vähän enemmän saumaa kuin tehtaan pisteet. Renkaat ja vanteet ovat tarkkaan säädellyt. Kuten jo edellä tuli ohimennen mainittua, olisi Tapsan ykkösvaihtoehto värityksen suhteen ollut Smokey Yunickin tallin mustakultainen, mutta hän ei halunnut tehdä toista samanlaista autoa näin pieneen maahan. Auton ulkokuoren on noudatettava luokitustodistuksen mukaista alkuperäistä asua, eikä siihen saa lisätä esimerkiksi ylimääräisiä spoilereita tai levikkeitä. Kyseiset jarrut olivat parasta, mitä siihen aikaan oli saatavilla, ja ne ovat luokituksessa sallitut. Renkaat: Avon Radial, 225/60 R15. Hurstin pakkilukolla varustettu Super Shifter tulee nykyään lähemmäksi penkkiä kuin alkuperäiskokoonpanossa”, Tapio kertaa sisustakokonaisuutta. Tapsa ideoi ne itse ja toteutuksesta vastasi Martelius. Korimuutokset: Penske Hilton Racingin kilpa-autoja mukaileva maalaus ja teippaus. Luokitustodistus sallisi vakiopenkitkin, mutta nykyisissä rataluokissa niitä ei sallita. ”Siksi, kun se oli esikuvassakin punainen”, kuuluu Tapsan yksinkertainen vastaus. Jarrut ovat tehtaan vakiot Corvetten 12-tuumaiset levyt nelimäntäsatuloilla. ”Sisällä saisi olla ihan normiovipahvit, mutta minä päädyin tekemään ne alumiinipellistä. Tapsan tapauksessa autoon valittiin 8x15-tuumaiset American Racingin Torque Thrustit, jotka olivat käytössä jo 60-luvulla, tosin tuolloin magnesiumista valmistettuina. Kyseinen Penske Camaro myytiin viime kesänä miljoonalla dollarilla ja sillä ajetaan kisaa ihan täyttä häkää”, Tapsa suhteuttaa. Sisusta: Turvakaaret, alumiiniovipahvit, Sparcon kuppipenkit nelipistevöillä. Lopputulos on kuitenkin ellei aivan yksi yhteen, niin todella lähellä alkuperäistä. Auto on alta yhtä siisti kuin päältäkin
G niin kuin Graalin malja 38 AMERIKAN RAUTA 1/2018
Hyvinkääläisen Timo Bäckin ’61-mallisessa 300G-avossa on tämä legendaarinen kone varustettuna laulussakin mainitulla imusarjalla. Teksti ja kuvat: Olli Lehtinen 39 AMERIKAN RAUTA 1/2018. G niin kuin Graalin malja CHRYSLER 300G CONVERTIBLE ’61. Jotkut legendoista päätyvät lauluihin ja niin on käynyt myös Moparin 413 CrossRam -koneelle. 413 Wedge edusti hevosvoimakisan terävintä karkea ennen varsinaista muskeliautoboomia ja sellainen on asennettu uutena jokaiseen ’59-65 kirjainsarjan Chrysler 300 -autoon. Beach Boys lauloi vuonna ’63 Corveten ja Dodgen katukisasta kappaleessaan Shut down
Moottorien tehot olivat myös niin sanotusti alueella, vaikkei hevosvoimakilpa varsinaisesti ollutkaan vielä alkanut. Uusien vuosimallien myötä optiolistat kasvoivat, mutta mallinimi pysyi. Se ostettiin Meritan roskapankilta, kun sitä oltiin ajamassa alas 90-luvun lopussa. GM oli jo pari vuotta aikaisemmin lyönyt alkutahdit piensarjaloistoautoille Cadillac Eldorado Biarritzillaan ja Chrysler päätti vuonna 1955 tarttua haasteeseen luomalla 300-sarjan. Tällä lailla saatiin myytyä tarpeellinen määrä autoja, jotta NASCAR-sääntöjen vaatimat myyntimäärät täyttyivät. Alkuosa kertoi hinnasta ja loppuosa paljasti auton luonteen. 40 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Chrysler 300G Convertible ’61. Vanhaa uustuontia. Sen jälkeen hänellä on ollut kymmeniä eri harrasteautoja, joiden lista on mittava ja kateutta herättävä. ’61 on kirjainsarjan halutuimpia vuosimalleja, seuraavana vuonna olivat siivet poissa ja rinnalle lanseerattiin 300 ilman kirjainta, mikä söi mallin statusta. Tilaa hallissa on 700 m2 ja rakennuksessa yhteensä lähes 1000 m2, joten siihen on saatu rakennettua näppärästi myös järjestötoiminnalle lähes välttämättomät baarija saunatilat. Kerho on muun muassa järjestänyt kiihdytyskisoja Hyvinkään lentokentällä sekä paikallisnäyttelyitä. B äkinä tunnettu Timo on touhunnut jenkkiautojen kanssa koko aikuisikänsä, aina vuodesta 1983, jolloin hän hankki ’65-mallisen Chevy II:n. Alkuun lähestymistapa oli hieman erilainen painottuen suorituskykyyn, ja 300 tarkoittikin ensimmäisenä vuonna auton hevosvoimalukua. 300 oli uutena noin puolet kalliimpi kuin samankorinen New Yorker, josta se erosi tekniikan lisäksi sisustukseltaan ja listoitukseltaan. Kerholla on myös oma talli, joka toimii konkurssin tehneen leipomon tiloissa. Forward lookin vuodet 50-60-lukujen vaihteessa olivat Moparin muotoilun kulta-aikaa, johon sisältyvät suurimmat siivet ja futuristisimmat mittaristot. Alkuun autoihin asennettiin Chryslerin legendaarisia Hemejä 331-, 354ja 392-kuutiotuumaisina, mutta vuonna ’59 ne korvasi 413 Golden Lion -kone. Syy monimutkaisen osan kehittämiseen ja asentamiseen tuotantoautoon piili NASCAR-säännöissä, joiden mukaan stock car -luokkaan hyväksymistä varten piti valmistaa ja myydä vapaasti tietty määrä vastaavia moottoreita, joita käytettiin kilpailuissa. Myöhempien vuosimallien myötä nousi kirjainsarjan painotukseksi luxus, ja niihin alettiin tarjota asianmukaisia mukavuusoptioita, kuten sähkösäätöisiä kääntyviä etupenkkejä. Siivekkäitä on ollut sekä Caddyja että Mopareita, Corvetteja muutama 60-luvulta, mukaan lukien Tabe Slioorin ’64, ja saman vuosikymmenen lopun Faikkuja, Galaxieita ja Mustangeja sekä avona että coupena. Noihin aikoihin moinen ostos oli vielä mahdollinen, tänä päivänä Kun Cross-Ram -imusarjan kerran näkee, tunnistaa sen toisenkin kerran. Timon 300G on tullut Suomeen 1988 osana settiä, jossa oli kaksi avoa, yksi coupe sekä neliovinen varaosa-auto – kaikki samalta vuodelta. Minkään merkin fanaattista kannatusta ei ole miehessä kuitenkaan havaittavissa, vaan yhteisenä piirteenä hänen autoilleen on enemmänkin niiden suuri haluttavuus harrastajien keskuudessa. 60-luvulla malli sai lempinimen “the banker’s hot rod”. Samasta syystä 300-kirjainsarjan ainoa moottorivaihtoehto oli tehtaan suurin ja tehokkkain moottori. Kirjainsarja, jossa joka vuodelle oli oma kirjaimensa, oli koko tuotantonsa ajan merkin ehdoton lippulaiva ja sen tuotantoluvut jäivät amerikkalaisittain hyvin vaatimattomiksi, vuosittain niitä valmistui joitain satoja tai enimmillään muutama tuhat pitäen sisällään avomallit. Myös muskelivuosien Mopareita on ollut monta, aivan liikaa autoja, että niitä tässä voisi ryhtyä luettelemaan. Samaan aikaan Bäki on ehtinyt toimia 80-luvun lopulla perustetun Hyvinkään jenkkiautokerho NNC:n (Northern Newland Cruisers) perustajajäsenenä ja puuhamiehenä. Sama auto tuhottiin myöhemmin liikenneturvan valistusfilmissä “Automania” (löytyy Youtubesta). Timon 300G on tullut Suomeen 1988 osana settiä, jossa oli kaksi avoa, yksi coupe sekä neliovinen varaosa-auto – kaikki samalta vuodelta. Pankkiirin hot rod
Vain kuukausi kotiutumisen jälkeen tuli tämä kotimainen yksilö myyntiin ja silloin oli Bäkin pakko iskeä kiinni. Koneen teki ”Pälli” Sulopuisto ja Cross-Ramin päällä istuvat nelikurkkuiset kutitteli kuntoon Walliuksen Uba. Istuinpaikkoja on vain neljä ja konsoli käsinojineen jakaa matkustamon, etupenkit myös kääntyvät. Syy koneenvaihtoon olikin vaihteiston hajoamisessa. Kahdessakymmenessä vuodessa oli ajan hammas päässyt puremaan entisöityyn autoon. Kojelauta on futuristinen varustettuna juustokupumittaristoilla, joka kilpailee makeimman mittariston paikasta jenkkiautojen historiassa. Floridanmatkallaan samana talvena hän ihaili Mecumin huutokaupassa samanlaista, mutta totesi, että ostoon ei ollut mitään mahdollisuuta, auto oli hinnalla suojattu. 1994 oli aika ensirekisteröidä 300G Suomeen. Nokalla oli auton Bäkille tullessa uudempi 440, mutta alkuperäistekniikka tuli kaupassa mukana, kone suht’ kokonaisena ja laatikko seitsemässä muoviämpärissä. Cross-Ram takaisin keulalle. Jukka nautti autostaan aina traagiseen mehtymiseensä asti, minkä jälkeen auto siirtyi Jarille, jolta Bäki vuonna 2013 sen osti. Perimätieto kertoo Borgilla olleen sormensa pelissä autojen Suomeen saamisessa, joka tapahtui viime hetkellä ennen kuin niiden hinnat lähtivät jyrkkään nousuun rapakon takana. Himmenneet kromit uusittiin, samoin merkit ja muoviset lamppujen lasit. joutuisi panttaamaan kivitalon saadakseen ostokseen tarvittavat taalat kasaan. 300 G:n sisustus on astetta ylellisempi kuin muissa saman korimallin autoissa. Maalit ja kromit vaativat huomiota, ja myös merkit sekä lamppujen lasit olivat ajan hampaan puremia, eikä tekniikkakaan ollut alkuperäinen. Muoviämpärit kiikutettiin Jorosen Simolle, joka pitkällä Mopar-taustallaan kokosi niistä toimivan laatikon. Merkit tulivat 41 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Kotkalainen Jukka Siljander osti auton itselleen ja kunnosti sen seuraavien vuosien aikana yhdessä veljensä Jarin kanssa, joka on ammatiltaan autopeltiseppä. ’65-malliseen nappivalintaiseen laatikkoon, joka oli saatu 90-luvun alussa hankittua, ei 413 sopinut kiinni, joten koko paketti meni vaihtoon. Mitään katastrofaalista, kuten lohkon halkeamista ei ollut havaittavissa, ja osiakin oli kohtuudella saatavilla
Jonkun mielestä ne voivat olla kaikkea muuta kuin downshiftausta, paitsi tässä tapauksessa, kun omistuksessa on jo ollut Moparin siipiautojen Graalin malja. 42 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Chrysler 300G Convertible ’61. Tämän tasoisessa autossa ei kannata ruveta poikkeamaan valmistelaatan kertomista värija verhoiluyhdistelmistä, se ei vaikuttaisi ainakaan arvoa lisäävästi. Jarrut: Tehostetut rumpujarrut. Bäki sanoo jättäneensä moisen vouhotuksen kokonaan väliin ja arvelee, ettei moista ole näkyvissä tulevaisuudessakaan, vaan rakkaan harrastuksen parissa tulee jatkettua aina tappiin asti. Tätä kirjoittaessa Bäki on jo myynyt 300G:n seuraavalle onnelliselle – vastoin kaikkia odotuksia Suomeen. Bäkin 300G on jo jatkanut seuraavalle omistajalle, mikä ei tosin tarkoita harrastuksen lopettamista, vain pientä downshiftausta. Kromaushommat teetettiin Ruotsissa, paitsi puskurit USA:ssa. Se toinen punainen avohan meni jo 2000-luvun alussa Ruotsiin. Faktat Chrysler 300G Convertible ’61 Omistaja: Timo Bäck • Paikka: Hyvinkää. Siipi-Moparien pauloissa. Voimansiirto: Torquefliteautomaatti, alkuperäinen perä. Alusta: Vääntösauvajousitus edessä, pitkittäiset lehtijouset takana. Kysellessä jatkosuunnitelmista, on kuulemma vuorossa nuorison suosima downshiftaus. Tässä tapauksessa se tarkoitattaa, että laastariksi on jo hankittuna ’57 Chrysler -avo ja ’58 DeSoto Firedome 2D HT. USA:sta ja lasit Australiasta, missä pikkupaja tekee niistä hyvälaatuisia reproja. Moottori: 413 cid Cross-Ram Wedge V8. Monilla autoharrastajilla on elämässään vaihe, jolloin perheen perustamisen sun muiden asiaan liittyvien kiireiden takia harrastus tuppaa jäämään vähemmälle. Sen homman hoiti Vuorenhaltijan Mika ja lopuksi päälle ruiskutettiin uusi valkoinen väri, jollainen on ollut tässä yksilössä uudesta lähtien. Pehmeiltä osiltaan auto sai jäädä 90-luvun alun entisöinnin kuosiin, sillä esimerkiksi penkkien päällyssarjaa halajavan on varauduttava odottamaan huikeat kolme vuotta! Ennen maalausta piti helmoja hiukan hitsata. Teho: 375 hv. ’56 oli vuorossa 300B, I jäi väliin ja ’65 oli viimeinen vuosi kirjaimella L. Pehmeiltä osiltaan auto sai jäädä 90-luvun kuosiin, sillä esimerkiksi penkkien päällyssarjaa on varauduttava odottamaan huikeat kolme vuotta! Chryslerin kirjainsarja alkoi vuodesta 1955, jolloin tosin A-kirjainta ei käytetty
www.americanpower.. Rakkaud ta Rautaan! Tilaajalahja ksi hieno metallinen avaimenp ä, arvo 14,90 € EKENS GASSERS SWAP MOONEYES SHOW YOKOHAMA CHEVROLET CAMARO ’67 FORD A DELUXE ROADSTER ’31 KOTIMAINEN RODIUUTUUS! LISÄKSI ESITTELYSSÄ H-D ’42 • Willys STW ’55 Plymouth Duster ’70 Mercury Monterey ’56 Chevrolet Speedster ’50 Chrysler 300G Convertible ’61 Chevrolet Chevelle Malibu ’65 Rakkau desta Rautaan • 1/2018 • 8,90 € 6 414887 002455 1 8 1 70 02 45 -1 80 1 PAL VKO 2018-10 Viipale mediat Suomalaista työtä • www.amerikanra uta.fi AM ER IK AN RA UT A 01 /2 01 8 NR O 41 ”S ITA AT TI PO M IN TA LE H D EN PÄ ÄA RT IK KE LIS TA TÄ SS Ä” RAUDASSA RAHA ON VARMASSA TALLESSA Lil’ Twister Näin tehdään pitsimaalaus Nosta lgiaraase ri 66 90 KESTOTILAUS 8 NUMEROA. ackfältin autohuolto & autopurkaamo • Duett, PV, Amazon, 140-sarjan uudet osat. 0500 813 297 Olemme valtuutettu AD-autokorjaamo AUTOMAATTIEN AMMATTILAINEN • Korjaukset, varaosat • Vanhat Hydramatic, Fordomatic, Torque. 03 652 3380 Puh. Huolto Huollamme rautaisella kokemuksella Cadillacit, Chevroletit, Chryslerit Dodget, Fordit ja Pontiacit. Ota rohkeasti yhteyttä! Tiedustele lisää ja varaa aikasi huoltoon. American Power Oy Takumäenkuja 2B 13130 Hämeenlinna Puh. ite, Powerlite, Borg-Warner, Dyna. (09) 302 847, 050 330 5780, Fax (09) 340 1073 jaakko.husso@pp.inet.. • Nyt myös Klassikko Mustangien uusia osia! 68410 ALAVETELI WWW.BACKFALT.FI Yli 400 purettua VOLVO henkilöautoa Purkaamo: 040-7332 493 • Korjaamo: 040-5107 493 • Automyynti: 040-8234 100 Hämeenlinnalainen jenkkiautojen asiantuntija Merten takaa matkustanut autosi saa meillä arvoistaan käsittelyä. Autotransmission Pekka Nätkin Pörstiläntie 16, 28760 Pori Puh. Määräaikaishuolto Olipa menopelisi sitten jenkki, japsi tai joku muu, American Powerilla onnistuu auton kuin auton määräaikaishuolto. Pick upit Yrityksemme on erikoistunut jenkkiautoihin, siis myös jenkkiläisiin lava-autoihin. Korjaamme ja huollamme amerikkalaiset pick upit merkistä ja mallista riippumatta. 4L-80E HELSINKI AUTOMATIC CENTER OY Jaakko Husso: Hiihtotie 7 B, 01280 Vantaa, Rajakylä Puh. ow automaatit • Mersut, Bemarit, monet Japsit ym. Amerikan Rauta on lehti kaikille, joille amerikkalaiset ajopelit ja niiden rakentelu ei ole vain harrastus vaan elämäntapa. 02 648 6677 WWW.AUTOTRANSMISSION.FI AUTOMAATTI VAIHTEISTOT KAIKKI MERKIT USA MOOTTORIT JA PERÄT VAIHTEISTOJEN, MOOTTORIEN JA PERIEN KORJAUKSET SEKÄ HUOLLOT Vaihtovaihteistot Varaosien maahantuonti ja myynti Varaosien mukana neuvontapalvelu Dacco turbiinit Erikoisalana TH-700 R4 vahvistukset ja korjaukset, sekä Electroniset vaihteistot esim. PUHELIMITSE: Soita tilaajapalveluumme puh 03-2251 948 SÄHKÖPOSTITSE: Lähetä sähköpostia tilaus@amerikanrauta.. TILAA INTERNETISSÄ: Täytä lomake osoitteessa tilaus.viipalemediat.. Olipa tarpeen sitten huolto tai korjaus. S80, S&V70, S&V40, 900, 850, 700, 400, 300, 240, 140-sarjat Jenkki autoja www.backfalt.. 040 0813 297 Puh. Tutustu ja tilaa: www.amerikanrauta.
Kolmas kerta 44 AMERIKAN RAUTA 1/2018
Pian kävi kuitenkin ilmi, ettei kaikki ollut maalauksen suhteen niin kuin piti, ja Tero päätti aloittaa puhtaalta pöydältä ja hioi koko auton peltipuhtaaksi. Teksti: Tomi Eronen • Kuvat: Tuukka Erkkilä 45 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Tero Niemeläinen osti Malibunsa ensimmäistä kertaa jo vuonna 1991, ja hankki sen 15 vuotta myöhemmin takaisin myytyään sen kertaalleen eteenpäin. Kolmannella kerralla myös tekniikka päivittyi E85-etanolilla ruokittuun kolmannen sukupolven LS1pikkulohkoon, jota ruudittaa 2,1-litrainen Kenne Bell -ahdin. Silloin Malibu sai Terolla ollessaan jo toista kertaa uuden värin, sekä ilma-alustan ja uuden tekniikan. CHEVROLET CHEVELLE MALIBU ’65
Seuraavaksi projekti siirtyi parilla vuodella, kun en raaskinut ottaa täysin toimivaa moottori-vaihteistopakettia pois ennen kuin sille keksisi hyvän asennuskohteen. ”Impala-projekti siirsi kuitenkin tämän projektin aloittamista, mikä oli hyvä, kun sai kerättyä kokemuksia moottorin toimivuudesta ja käytöksestä. Stance on tiukasti tätä päivää. Kaikki muut pellit kaipasivat peltisepän hellää kosketusta. ”Sehän saapuikin puolentoista kuukauden päästä. Aikaa olikin kulunut varmaan pari kuukautta, ja tulimme siihen tulokseen, että nyt lähdetään tyhjältä pöydältä ja poistetaan kaikki vanha maali ulkopinnasta”, Tero jatkaa. Parin päivän talkoiden tuloksena kaikki heikosti kiinni olleet maalit olikin hiottu ja työnnelty lastalla kuumailmapuhallinta käyttäen pois. ”J o silloin edellisen esittelyn aikaan oli suunnitelmissa toteuttaa tekniikan vaihto uudempaan ahdettuun versioon. Olin jo vuosia haaveillut ahdetun moottorin pitkästä ja alhaalta alkavasta väännöstä, eikä asiassa helpottanut tilanne, kun ”jouduin” siirtämään kaverin remmiahdetun ’70 Challengerin meiltä kotoa Reijolaan, eli noin 30 kilsan matkan”, Tero Niemeläinen kertoo ja jatkaa tarinaa: ”Ikinä se matka ei ole pelottanut niin paljoa. Jotenkin se vaan lisää jännitystä, kun omistaja ei ole läsnä, että jos jotain sattuu vaikka itsestä riippumattomasta syystä. Silloin elettiinkin jo maaliskuuta, ja aloin kiireellä selvittelemään, miksi näin kävi. ”Iso kiitos siitä apuna olleille kavereille. Aina on tullut joku uusi juttu, miksi kone on vaihtanut kotia”, Tero laskeskelee naurahtaen. Jenkkiseppien jäljiltä korista löytyi kymmeniä kitin tartuntapinnaksi porattuja reikiä, ja kun ne ja listojen aiemmin umpeenkitatut reiät oli hitsattu umpeen, alkoi peltien koputtelu ja vetovasaralla veto niissä kohdin, mistä ei päässyt takaa päin koputtelemaan.” Peltitöiden edetessä perinteisin konstein Tero laittoi tilaukseen korjauspalan oikealle puolelle takakylkeen. Ei kun uutta matoa koukkuun, ja tilamaan pelti toisesta paikasta.” Konepeittokin vaihdettiin sellaiseen Kun pohjatöitä aloiteltiin, niin siinä paineilmalla pölyjä puhdistellessa paljastui se kauhuskenaario. Sellainenhan ilmestyikin, kun Poudan Pasi oli omaan pickup-projektiinsa vailla uutta eloisaa voimanlähdettä, ja silloin sitten tämä projekti käynnistyi.” Samalla, kun vanha 406-kuutiotuumainen pikkulohkotekniikka nostettiin pois keulalta, oli aika korjata edellinen maalaus, joka näytti kuvissa siistiltä, mutta siinä oli lukuisia pieniä virheitä. Meni kuukausi, että en edes ajatellut, mitä seuraavaksi. No, sittenhän paljastuivat kaikki auton historiassaan kokemat kolhut ja kyseenalaiset korjaukset. Siinä pitikin vetää kotvan aikaa happea, kun aikataulu ja kustannusarvio heittivät taas volttia. Myös maalaus meni kauttaaltaan uusiksi edellisen lehtiesittelyn jälkeen. ”Kun osat oli saatu tilaukseen, oli aika siirtää ajatukset taas koriin. Jostain syystä sieltä tosin tuli ’66 Impalan pelti. Alla todella siistikuntoinen auto, jollaisella en ollut koskaan ennen ajanut. Jopa kylkiä edestä ja taakse oli kolaroitu, joten vasenta takapyöränaukkoa tunkattiin kaaren kohdilta 15 milliä ulospäin. Kaikki kuitenkin sujui hyvin paitsi, että kuume saada haaveiltu tekniikkapaketti työn alle omaan autoon paheni huippulukemiin.” Moottoriaihion Tero oli hankkinut jo samoihin aikoihin, vuonna 2011, kuin niin ikään LS1-koneella nykyisin varustettuun ’66 Impalaansakin, joka esiteltiin kaikkien aikojen ensimmäisessä Amerikan Rauta -lehdessä. Se kun oli joskus jäänyt oikaisematta ja korjattu kitillä. Ei myyjältä enää löytynyt mitään tietoja edes siitä, että heillä olisi tarjota osaa sellaisella numerolla, millä se oli tullut, eikä oikeaa numeroa ollut olemassa. 46 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Chevrolet Chevelle Malibu ’65. ”Kun pohjatöitä aloiteltiin, niin siinä pölyjä paineilmalla puhdistellessa toteutui se kauhuskenaario. Vain pari vuotta aiemmin vedetty maali lähti levynä irti pinnasta. Vain pari vuotta aiemmin vedetty maali lähti levyinä irti pinnasta. Liekö tehty jo auton ollessa teini-iässä”, Tero puntaroi. ”Se edellinen oli muuten jo neljäs moottori auton minulla ollessa. Sillä aikaa keskityin moottoriin ja sen jatkeeseen eli vaihteistosuunnitelmiin.” Vanhat vauriot paljastuvat. Äkkiä jää huomaamatta, että sille osansa tekee se, että etuvanteet ovat kaksi tuumaa 20-tuumaisia takavanteita pienemmät. Oikea takakylki oli jo kertaalleen vaihdettu messingillä juottaen, mutta se ei ollut sattunut ihan kohdalleen, ja oli jo kerennyt hieman ruostuakin korjauskohdista. ”Siinä koria tutkiessa totesimme, että katto on ainut osa, jota ei ole kolaroitu
Piiloon jäävat kohdat pintamaalattiin uretaanimaalilla ja näkyvät kohdat akryylilla lakalla viimeisteltynä. Kenne Bellin 2,1-litrainen tuplaruuviahdin on tuotoltaan järeä, mutta mahtuu nätisti pellin alle. Malibuun tuli nyt myös radio, jota siinä ei ollut ollut vuosiin. Sitten vielä kojelauta ja taas oli puhdas pohja, mihin lähteä rakentamaan maalikerroksia.” Samalla paljastui, että apukuskin jalkatilassa oli muutama pieni reikä, joista paistoi valo läpi, joten Tero uusi koko jalkatilan. ”Tapahtumia kierreltiin ja perheen lomamatkakin hoitui Impalan puikoissa”, hän muistelee. Olihan kori ollut pellillä jo koko kesän.” Uusi kylkipalakin tuli ja oli tällä kertaa oikea. ”Tuli syksy, ja sovittelin LS1-moottorin ja 4L60E-vaihteiston paikalleen uuden, omatekoisen vaihteiston takapalkin kera. Liimailin migillä palan paikalleen, ja sitten päästiin laittamaan pohjamaalia suojaksi, jotta ei korroosio talven myötä iske. ”Ovenvälejä hiplaillessa sama maalinirtoamisongelma paljastui sielläkin, mitä oli suojeltu kaikilta kolhuilta sun muulta. Ohjauspylvääksi tuli uudemman piilofarmarin versio, jolloin saatiin tilttiratti ja virta/ohjauslukko rattipylvääseen. Vanhaan virtalukon reikään kiinnitettiin Auto Meterin kierroslukumittari. Samalla uusi lämmitysja ilmastointilaitepaketti sovitettiin tulipellin takapuolelle. Moottorinosatkin olivat viimein saapuneet ja kone kasailtiin vahvempien pulttien ja tasapainotettujen pyörivien osien kanssa.” Se kesä vielä tuolloin raskaskonekorjaamoyrittäjänä toimineella Terolla menikin työkiireissä ja Impalalla ajellessa. Sisustaa ehostettiin uudella kattoverhoilulla ja ohjauspyörällä sekä mittaristopanelilla ja uudella kellolla. Lisää vastoinkäymisiä. Toki kyljen irrallaan ollessa taustakin hiekkapuhallettiin ja maalattiin ennen paikalleen asennusta ja sen jälkeen myös saumakohdat maalattiin. Tavoitteena oli saada myös kori pohjamaalattua ennen talvea. Autoon tehtiin myös keskikonsoli, johon aiemmin kojelaudassa olleet mittarit sekä muutama uusi lisämittari sijoitettiin. No ei kun hiekkavehkeet käyttöön ja puhaltamalla putsattiin ovenvälit, sisälattiat, peräkontti ja kattoa varovasti. Nopeusmittaria liikuttaa Cable X -muutossarja, jossa on pieni sähkömoottori, joka pyörittää mittarin vaijeria vaihteistolta tulevan nopeustiedon mukaisesti. 47 AMERIKAN RAUTA 1/2018. ”Moottoritilakin maalattiin kokonaan uusiksi, tulipellistä poistettiin lämmityslaite ja sen aukko ja kaikki turhat reiät hitsattiin kiinni sekä pinta ylikitattiin sileäksi. Pohjatöitä tehdessä ja Tero oli jo hankkinut LS1:n kylkeen Procharger-ahtimen, mutta tuli sitten siihen tulokseen, että kyllä tämänikäiseen autoon kuuluu moottorin päälle asennettu malli. ”Siinä joulun tienoilla se saatiin sovitettua paikalleen ja sekin kohta korista pohjamaalattua. Sitten kori äänieristettiin sisäpuolelta kattoa, kylkiä ja lattiaa myöten tulipellistä perään asti ja auto todella hiljeni, mutta painoakin tuli yllättävän paljon lisää”, Tero jatkaa. ”Pellin sikkaili Silvarello Savonlinnasta onnistuneesti. Samalla kaikki sisäpinnat käsiteltiin epoksipohjamaalilla. ”Sillä saatiin ulkomuodolle haluttua muskelimaisuutta sekä parempi ilmanvaihto konehuoneeseen. lasikuituversioon, jossa oli kohouma keskellä. Sen jälkeen käytin auton Marteliuksella pakoputkien teossa”, Tero selittää
Samalla tietenkin pakoputkiston alkuosa muotoiltiin uudestaan ja tehtiin jälleen kerran uusi vaihteiston palkki, koska uusi laatikko oli pidempi, eikä putkisto sopinut enää paikalleen ja vaihteiston kumityynyn paikka siirtyi taaemmaksi. Sitä piti vahvistella aika paljon, kun se oli aivan lerppa joistain kohdin. ”Kun moottori ja vaihteisto saatiin toimimaan, elettiinkin jo kevättä 2016, ja Tampereen näyttely häämötti jo ovella. uutta kuituista konepeittoa sovitellessa sekä sen muotovirheitä korjatessa menikin koko lopputalvi. Autoon rakennettiin sitten sähköt ja sisustusta kasattiin. ”Moottorinohjaushan kykeni käyttämään 4L60E-vaihteistoa, joten siinä menikin taas kaikki uusiksi, että saatiin käskytettyä uutta vaihteistoa oikealla tavalla. Hieman ohjelmaja johtojumppaa olikin tiedossa, niissä onneksi Mäkelän Miikka oli avainasemassa apuna”, Tero kiittelee. 48 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Chevrolet Chevelle Malibu ’65. ”Lopputulos olikin nyt toivotunlainen. ”Oletin varmana pitämältäni taholta saadun tiedon pohjalta, että kun ajetaan vain 0,7 barin Viimeisimmän läpikäynnin yhteydessä penkit verhoiltiin, ratti vaihtui moderniin puukehäiseen ja autoon rakennettiin lisämittareille keskikonsoli. Nyt Malibuun tuli pitkästä aikaa myös stereot, ja pääkaiuttimet sijoitettiin jenkkityyliin kickpaneeleihin. ”Siihen tehtiin sitten tarvittavat muutoskoneistukset Kenaxin toimesta. Sellainen hankittiinkin muuteltuna tähän tarpeeseen ja siihen toimitti Circle D mittatilaustyönä turbiinin, joka on osoittautunut myös käytössä oivaksi valinnaksi. Peltisen vastaavan sai ainakin silloin vasta vuotta uudempaan.” Ovien välit ja luukut ynnä muut pikkuosat maalattiin Teron kotitallissa, ja keväällä auto vietiin Jyrki Ahoselle loppupohjien tekoa varten ja maalattavaksi. Siinä kuitenkin epäilykset vaihteiston riittävyydestä heräsivät, ja päädyin ratkaisuun, että laitetaan kuitenkin vahvempi 4L80E-vaihteisto. Sopiva lääke löytyi Custom Creationsin Juhani Härköseltä, jonka kautta LS:n päälle tilattin Kenne Bellin 2,1 litran ruuviahdin ja siihen soveltuva imusarja, joka ei kuitenkaan käynyt LS1-moottoriin suoraan, vaan oli tarkoitettu LS3:een. Malibun onkin helppo hallita, kun missään vaiheessa ei tule sellaista äkkinäistä tehopiikkiä.” Tietenkin vaihteiston palkki ja pakoputkien etuosa meni uusiksi muutoksen myötä ja lattiaan piti myös leikata reikä ja tehdä lisää tilaa uudelle vaihteistolle. Auto pakattiin kyytiin ja heitettiin vielä lenkki Miikan kautta, jotta voitiin ajaa hieman ja hieroa säätöjä lähemmäs, kun ne oli vedetty hatusta reiluiksi ja moottori prötäsi heti ahdoille päästyä.” Perimmäiseksi syyksi oireilulle paljastui liian korkeaksi kohonnut imulämpö. Aloinkin etsiä ahdinta, joka tulee sylinterikansien väliin.” Kenne Belliä pellin alle. Kevyessä ajossa paketti toimii pehmeästi ja jouheasti kuin mummon käyttöautossa, mutta kun pannaan kaasu pohjaan, niin viiva ei katkea tiessä vaihteen vaihtohetken aikanakaan, eli luonne muuttuu ajotyylin mukaan, mikä on hyvä asia käyttöharrasteautossa. Sitten soviteltiin ahdinsarjaa moottoriin, ja sitä mallaillessa kävi ilmi, että hankkimani ProChargerin ahdintyyppi oli omaan silmääni väärä näin vanhaan autoon
Nyt se on lopultakin saanut lähtölaukauksen, joten siitä lisää sitten joskus myöhemmin”, Tero kuittaa. Vikakin saatiin lopulta korjattua ja homma hoidettua loppuun. Alusta syttyi tuleen akselien väliseltä matkalta ja hetkessä liekit löivät jo katon yläpuolella. ”Täydessä vedossa vaihteiston öljynjäähdyttimen putki irtosi sokkaliitoksesta ja laatikko tyrkkäsi öljyt tulikuumalle pakoputkelle. Onneksi Miikalla oli pitämättömiä lomia, ja hän oli mökillä paljon lähempänä meitä. Härkönen tuli taas kuvioihin, ja häneltä saatiin kennoaihio, johon Rewon Motorsin Repo hitsaili päädyt ja välisäiliön. Voimansiirto: ’98 Chevy Vanin 4L80E-automaatti, shift kit, Circle D:n 2900 stall speedin mittatilausturbiini kolmella keraamisella kitkalevyllä varustettuna, CroMo-kardaani Strangen yokeilla, alkuperäinen 12-bolt lukkoperä, 3.73:1 -välitys. Jarrut: Muutettu 2-piirisiksi, ´98 Camaron levyt edessä, alkuperäiset rummut takana, ’96 dieselVanin Hydro Booster -tehostin ja pääsylinteri. 49 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Faktat Chevrolet Chevelle Malibu ’65 Omistaja: Tero Niemeläinen, 46 Paikka: Liperi. Onneksi tilanne saatiin ripeästi haltuun ja palo sammutettua, kylläkin saattoi muutama lyönti jäädä pumpussa väliin tilannetta hoitaessa”, Tero kertaa kauhunhetkiään. Vaimon pickup-projekti kun ei ole oikein päässyt vauhtiin noiden aikataulumuutosten takia. Sisusta: Puuratti, B&M:n shifteri, Monte Carlon kääntyvät erillispenkit edessä, musta keinonahkaverhoilu, Auto Meterin rundari ja lisämittarit kojetaulussa. Tai riippuu elokuvasta. Vanteet: 7x18” edessä ja 8x20” takana. Teho: Katukäytössä lain sallimat 320 hv. Tampereen näyttelystä kotiintuomisiksi saatu kovatasoisen luokan kolmospalkinto lämmitti mieltä kummasti, ja heti näyttelyn jälkeen keulalle suunniteltiinkin välijäähdytinkenno ja -säiliö. ”Joka paikka oli kylläkin sammutuspölyssä ja kylki savusta mustana. ”Imukannessahan kenno oli jo valmiina tehtaalta, mutta se ei ollut käytössä. Siinä menikin aamuyölle, että auto oli jynssätty puhtaaksi, ja onneksi lopulta selvittiin johdon suojakuoren uusimisella puolen metrin matkalta alustassa. Renkaat: 215/40 R18 edessä, 255/35 R20 takana. Kiitos: Kotijoukot, Ville-Veikko Räty, Otto Vottonen, Mika Kurvinen, Juha Sepponen, Miikka Mäkelä, Sasu Hannonen, Jari Hukka ja Ari Silfsten, sekä Mantsinen-yhtiölle kuvauspaikasta. Näillä eväillä saatiin oletetusti lämmöt kuriin, auto taas kärriin ja Miikan luo vierailemaan. ahtopaineilla, niin välijäähdytintä ei välttämättä tarvitse, kun polttoaineena on RE85, mutta kun kone pääsi ahdoille, imulämpö pomppasi saman tien 80 asteeseen”, Tero selittää. Toivottu tulos saatiin, imulämpö oli nyt 40 astetta ja auto saatiin toimimaan muutaman tunnin hieromisen jälkeen.” Seuraavaksi piti viedä Malibu dynoon, jotta katsastuksessa vaaditut tehonmittaustodistukset saataisiin, ja se ei sitten mennytkään ihan niin kuin elokuvissa. Siellä tehtiin muutkin alumiinihitsaukset. Alusta: Slam Specialtiesin 6” makkarapalkeet edessä, Firestonen 5” rullapalkeet takana, 6 mm linjat palkeille, säiliölle 10 mm, venttiilileille 8 mm, kompressori, digitaalinen paineensäätö, paksut kallistuksenvakaajat edessä ja takana. Moottori: 5.7 LS1 V8, tasapainotetut pyörivät osat, ARP:n pultit, paremmat laakerit, Mahlen takomännät, puristussuhde 10,5:1, Hi-volume-öljypumppu, vahvistettu jakoketju, LS6-mallin nokka-akseli, portatut kannet, MSD:n suurtehopuolat sekä tulpanjohdot, vahvistettu vetolevy, Kenaxin muokkaama Kenne Bellin imusarja, Kenne Bellin 2.1 -ruuviahdin, välijäähdytin, rosterinen polttoainetankki Aeromotiven pumpulla, Hedman Headersin keraamisesti pinnoitetut puolipitkät peltisarjat, Marteliuksen putkisto. ”Kylläkin aikaa meni pari vuotta enemmän, kuin olin suunnitellut, ja siitä onkin ”hieman” tullut kommenttia kotona. Sen seurauksena alusta syttyi tuleen akselien väliseltä matkalta ja hetkessä liekit löivät jo katon yläpuolella. Seuraavana päivänä oli viimein edessä katsastus ja sitä seuraavana lähtö Viroon American Beauty Car Show’hun, josta saatiin yllätyksenä palkinto, mutta parasta oli se, että saatiin olla viikko reissussa ja auto toimi moitteitta aika pienien testiajojen jälkeen.” Lopputuloksena Malibusta tulikin mukavakäytöksinen ja luotettava käyttöharrasteauto, joka on varmasti myös nopeampi kuin ennen
50 AMERIKAN RAUTA 1/2018
Goofy WILLYS STATION WAGON ’55. Teksti ja kuvat: Tomi Eronen 51 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Ville Ruuthin yksilö on aidosti patinoitunut, vuosikymmeniä unohdettuna maannut reliikki, jonka liikuttamisesta vastaa tuoreempi veekasivoima. Jos jollekin autolle sopii Hessu Hopon nimi, niin ehdottomasti 50-lukuiselle Willys-farmarille
Ohjauspylvääseen kiinnitetty rundari vihjaa parantuneista menohaluista. ”Heti alkuun oli mielessä, että auto laitetaan sisältä ja konehuoneesta siistiksi, ja kasi vaihdetaan keulalle, mutta ulkokuorelle ei tehdä mitään muuta kuin ruostekorjaukset. Inttiä oli vielä viikko jäljellä”, hän jatkaa. Willys oli Tampereella Nettiautossa myynnissä. Tähän ei tarvinnut uusia kuin 10 senttiä alahelmasta, kun alkuperäiseen olisi pitänyt vaihtaa pelti puolivälistä alaspäin. Harvemmin nähdyn Station Wagon -mallin alkuperäinen omistaja oli jämijärveläinen sekatavarakauppatoimintaakin harjoittanut maanviljelijä Vilho Konkarikoski, jonka kuolinpesältä auto päätyi vuonna 1999 porilaiselle Ossi Sarinille ja sieltä edelleen Raimo Rantaselle Nokialle. 52 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Willys Station Wagon ’55. ”F aijalla oli näitä Jeepejä vuosikymmenet, tuo sama CJ5 on ollut perheessä vuodesta 1976 lähtien, joten ihan muksusta asti on niiden kanssa saanut pyöriä”, Ville Ruuth selittää sitä, kuinka päätyi hankkimaan harrastekohteekseen juuri 50-luvun puolivälin Willys-tilaauton, joka ei kuulu ihan niihin tavallisimpiin kohteisiin. Sinne se oli kulkeutunut parin välikäden kautta seistyään vuosikymmenet vieraassa tallissa Kovelahdessa. Runkoa oli korjattu jollain turkkilevyllä jo silloin aikoinaan. Lokarin keppi on nyrkkirautakahvoineen mallia riittävän pitkä. ”Se oli 2008 tammikuussa, kun tämä Willys tuli hankittua. Syy, miksi 13 vuotta vanha Willys aikoinaan jäi seisomaan vieraaseen talliin on hämärän peitossa, mutta auton mukana seuranneista, ei niin mukavaan sävyyn kirjoitelluista vastineista selviää, että auto oli seissyt vuokratallissa peräti 30 vuotta, vuodesta 1968 vuoteen 1998, ja seisotuksesta laskutettiin lopulta kuolinpesältä 90-luvun lopulla 28 800 markkaa. Samoihin aikoihin tuttavani myi siistin ’68 Mustangin 25 000:lla… Korjausmaali vuodelta 1965. ”Etulokarin kärjet piti uusia ja takaluukun tein toisesta, paremmasta aihiosta. Takahelma, molemmat Matkustamo on Jeepille tyypillisen karu, mutta penkkejä riittää koko perheelle. ”Oli sitä joku kyläseppä kaasulla hitsaillut jo silloin 60-luvulla, ja minä jouduin hitsailemaan varmaan pari neliötä uutta peltiä ja runkoakin metrin verran. Vaikka auto oli seissyt kaikki nuo vuodet kuivassa tallissa, oli korroosio ehtinyt tehdä sille tuhojaan suhteellisen paljon. Jonkun papereiden mukaanhan tällä olisi ajettu 300 000 jo ennen seisomaan jäämistä, mitä on kyllä vähän vaikeaa uskoa”, hän puntaroi. Letukan kasikoneen ostinkin melkein heti auton oston perään, mutta siinä vaan meni hetki, ennen kuin se saatiin paikalleen”, Ville selittää
Sillä nuo kynnykset ja lokarinkärjet on maalattu. kynnykset, etujalkatilat ja korin kannakkeet menivät myös uusiksi.” Patinoituneen maalipinnan paikkailu kokonaisuuteen sopivasti on monesti vaikeaa, mutta Villen Willyksen tapauksessa sitä helpotti auton kätköistä yllättäen esiin tullut vanha maalipönikkä. Istuimethan oli joskus aikoinaan päällystetty intin ruutulakanoista tehdyillä päällisillä, jotka lähti kyllä heti veke, kun olin itse silloin vielä intissä. Elokuussa 2011 sain viimein auton rekisteröintikatsastettua, ja siinä se syksyn mittaan ajellessa rupesi toimimaan kaikilla pytyillä. Kaikki kiiltävä autossa oli tallessa, mutta ajovaloumpioista oli pinta kuoriutunut, joten hankin nuo nykyiset jostain romutorilta.” Pikkulohko keulalle. Elokuussa 2011 sain viimein auton rekisteröintikatsastettua, ja siinä se syksyn mittaan ajellessa rupesi toimimaan kaikilla pytyillä”, Ville naurahtaa ja jatkaa: ”Pitihän siihen jarrutkin uusia. Sisustan suhteen riitti, kun maalasin ovipahvit ja lattian sen hitsailun jälkeen. Pyöräsylinterit hankin US-Partsilta mallin kanssa, pääsylinteriin löytyi korjaussarja faijalta. Tullessa ehjän kuskin penkin jouduin kyllä sittemmin korjaamaan, kun omalla pihalla seistessä joku Isänsä perimänä Jeeppeihin tykästynyt Ville ei ole halunnut entisöidä Goofyksi ristittyä autoaan, vaan sitä on lähinnä pyritty säilyttämään kunnossa konservoimalla. ”Autosta löytyi sisältä litran purkki, jossa luki Willyksen maalia ja päivämäärä vuodelta 1965. Konehuoneessa majailee jotain ihan muuta kuin alun perin, vuosikymmeniä autoa tuoreempi Chevyn pikkulohkoveekasi, jonka turvin kevyt Willys liikahtaakin mukavasti. 53 AMERIKAN RAUTA 1/2018. ”Alkuperäinen kone ei ollut edes jumissa, mutta tankin pohja oli ruostunut ihan pitsiksi, joten alkuun pistin moottorin käymään ulkoisella säiliöllä. Lattian tammilankut lakkasin uudelleen. Takarummut olivat niin ruosteessa, että jouduin sovittelemaan vanhaan kiilaperään niiden tilalle Wagoneerin rummut. Ruostekorjauksia vaaditut kohdatkin paikkamaalattiin vuodelta 1965 peräisin olleella maalilla
Sieltä löytyi tammenterhoja sisältä.” Vaikka Willys tulikin katsastuskuntoon vanhoine moottoreineen, on sanomattakin selvää, että ei auto sen ja alkuperäisen manuaalin kanssa mikään ajonautinto nykyliikenteessä ollut. Moottori: Chevy SB V8, Edelbrockin Performer alumiini-imusarja, Edelbrockin 600 cfm nelikurkkuinen kaasutin, MSD Street Billet -jakaja, blockhugger-peltipakosarjat, tuplaputkisto Red Hots -vaimentimin. ”Hessu Hopoksihan tuota autoa on sanottu aina, kun se on tuommoinen vähän hölmön näköinen, ja kaveri veti sitten Miranolilla Willyksen perään tuon Goofy-nimen”, Ville kertoo. ”Faijallehan tuli lähtö nyt syyskuussa. Renkaat: Vitour 205/75 R15. Ei sillä, että sitä haluaisikaan. Kokopeittävät Flipper-kapselit kuuluvat klassisiin kustomtarvikkeisiin. Kori: Alkuperäinen. Takana seuraava askel olisi kylläkin alkaa muutella runkoa ja nostaa lattiaa, joten ehkä sitten joskus.” Kiire madalluksella ei ole, sillä Willys on tätä nykyä varmatoiminen ajopeli, jolla kulkee mainiosti cruisingeihin koko perhe, eikä sen sympaattinen ulkokuorikaan muutoksia kaipaa. 54 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Willys Station Wagon ’55. Se oli kyllä aika kiihkeän tuntuinen menemään sen perän kanssa, kun siinä oli 4,88-välitys, kuudessakympissä kierroksia oli jo 3000.” Hessu Hopo ja perintökalleudet. Sisusta: Rattiputkessa kierroslukumittari, lisämittarit. Faktat Willys Station Wagon ’55 • Omistaja: Ville Ruuth, 30 • Paikka: Helsinki. Mulle jäi se ’57 CJ5, yksi sotajeeppiprojekti ja ’54 Willys pickup -projekti.” Näyttää siis siltä, ettei Ville ihan heti Jeepkannasta pääse luopumaan. orava järsi sen kyljen rikki. Kiitos myös tallikavereille Akille ja Jormalle, Faijalle ja Paulalle kärsivällisyydesta, sekä kaikille muillekin projektissa auttaneille kavereille. ”Se oli siinä mielessä hyvä ostos, ettei sille tarvinnut kuin vetää uusi maali päälle ja vaihtaa uudet jarrukamat”, hän toteaa ja valottaa samalla tulevaisuuden suunnitelmiaan: ”Kyllä tähän pitäisi kai semmoinen Heidtsin Mustang II -etupää hankkia, kun alemmas pitäisi päästä aika paljon, ja tuo lehtijousikeula on nykyisin jo aika pohjassa. Kiitos: Mosan tallin isoille pojille neuvoista ja erityisesti Nissisen Sepolle avusta osahankinnoissa. Alusta: Edestä poistettu kaksi lehteä, 2” madalluspalat takana. ”2012 kesän ajelin vielä sillä koneella ja seuraavana talvena autoon vaihdettiin tuo Chevyn pikkulohkokasikone ja TH350-automaatti. Se oli kyllä aika kiihkeän tuntuinen menemään sen perän kanssa, kun siinä oli 4,88-välitys, kuudessakympissä kierroksia oli jo 3000. Seuraavalle kesälle Ville vaihtoikin taka-akseliksi ’67 Mustangista kotoisin olevan harvavälitteisen 8-tuumaisen, joka löytyi sopivasti varsin läheltä, Mäntsälästä. Tulevaisuuden suunnitelmiin tulikin pari muuttujaa yllättäen nyt syksyllä, kun Ville peri isältään ne kauan perheessä olleet Jeepit. Sen 2013 kesän mulla oli tässä kasi alkuperäisen perän kanssa. Taisin viikon keretä ajella ennen kuin rikoin sen alkuperäisen väkivahvan Dana 23 -perän ensimmäisen kerran. Willys istuu nykyään jo aika paljon alkuperäistä alempana, mutta Villellä on mielessä madaltaa sitä tulevaisuudessa vielä reilusti lisää. Faijalla oli onneksi irtonainen sota-Jeepin perä, jonka sisuskalut sain nopeasti vaihdettua paikalleen. Voimansiirto: TH350-automaatti, Lokarin pisin mahdollinen shifteri, Fordin 8” perä 2,78:1 välityksellä. Jarrut: Alkuperäiset 10” rummut edessä, Fordin rummut takana. Vanteet: Edessä Fordin 15” peltivanteet, takana etuveto-offsetin 15” teräsvanteet, Flipper-pölykapselit, 3” tarvikepeilit
Kadulla kiitävä paloauto saa tietenkin mielikuvituksen miettimään, minkälainen tehtävä mahtaa tällä kertaa olla kyseessä, mutta kyse on paljosta muustakin. Sireenejä ja sinivilkkuja, pelastusajoneuvoja Suomessa Hälytysajoneuvot ovat kiehtoneet ihmisiä niin kauan kuin niitä on ollut olemassa. Suuri Valmet-traktorikirja Suomen traktoriteollisuuden historia on pian jo satavuotias. Se edusti muun muassa vahvaa osaamista, innovointihalua, uskallusta sekä tahtoa olla ensimmäinen ja paras. Viipalemedioiden uutuuskirjat! Kaikkiin kirjatilauksiin kaupan päälle laadukas Suomen Historia -avaimenperä! Tilaa uutuuskirjat osoitteesta: www.supermarket.fi Finnjet – itämeren superkulkija GTS Finnjet oli varsin monelta näkökannalta tarkasteltuna erittäin suomalainen hanke. Tuo nimi merkitsee monille meistä samaa kuin suomalainen traktori. Lähde mukaan menneiden aikojen traktorikatselmukseen perinteen ylläpitäjien kanssa. Silti sen sivuilta löytyy vain yksi todellinen menestystarina, Valmet. 9 90 Avaimenperän arvo: 216 sivua! 200 sivua! 248 sivua! 37 90 + kaupan päälle avaimenperä 37 90 + kaupan päälle avaimenperä 37 90 + kaupan päälle avaimenperä. Samalla Finnjetin koko elinkaareen liittyi myös valtava määrä tarinoita, huhuja, epäilyksiä ja vastoinkäymisiäkin. Suuresta Valmet-traktorikirjasta nauttivat kaikki, joita kiinnostaa Suomen itsenäisyyden ajan teollisuusja maataloushistoria. Kirja on suunnattu kaikille pelastusajoneuvoista kiinnostuneille. Tämä on kirja, jonka tarkoituksena on kertoa ilmiöstä nimeltä Finnjet ja sen kautta samalla myös suomalaisuudesta
56 AMERIKAN RAUTA 1/2018
Jos villissä lännessä olisi ollut autoja, olisivat ne voineet olla vaikka tällaisia. En ole suoranaisesti mikään Sergio Leone -fani, mutta kyllähän kyseisen herran dollaritrilogian lännenelokuvat tekivät melkoisen vaikutuksen nuoreen poikaan, kun ne aikoinaan näin televisiosta. Teksti: Tommi Äikää • Kuvat: Kimmo Janhunen 57 AMERIKAN RAUTA 1/2018. En ole myöskään käynyt villissä lännessä, mutta jotenkin tämän auton kohdalla ajatukseni harhailivat sinne. CHEVROLET SPEEDSTER ’50
Kävin ahtaassa autotallissa katsomassa romun alle hautautunutta aihiota elokuussa 2016 ja löimme kättä päälle kauppojen merkeissä. Mutta hitsaamallahan sitä uutta peltiä saa huonompaankin aihioon, joten ei muuta kuin laikka laulamaan. Kauppaan kuului tietenkin kotiinkuljetus, kuten melkein kaikkiin viimeaikaisiin ostoksiini. On se niin kätevää, kun laitteet tuodaan kotipihalle, eikä niitä tarvitse haalia Amerikasta saakka. Eihän siinä auttanut kuin työntää se talliin ja ruveta hommiin. 58 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Chevrolet Speedster ’50. Vain muutaman dollarin tähden. No, ensin Falcon piti tosin saada vielä Lahden näyttelyyn ja olihan siinä kaikkea muutakin puuhaa, joten aloittamaan pääsin vasta loka-marraskuussa. Kaikissa näissä pääosaa näytteli itse Clint Eastwood. Nykyiset takavalot on upotettu puskurin käpyjen päihin. Tätäkin Chevyä olin katsellut jo aikaisemmin, mutta kauppoihin ei silloin ollut päästy. Kourallinen dollareita. Kun auto oli tyhjennetty irtoroinasta ja pääsin kiertämään sen ympäri, oli näky aika lohduton. Vaihteistoja kardaanitunnelia korotin reippaasti, samoin takaosan lattiaa. Takapyöränkotelot nousivat myös lähes hattuhyllyyn kiinni ja takakontin pohja korvattiin Mustangin polttoainesäiliöllä. Peräkontin kyhmy on poistettu ja auton yli on prässätty vauhtiraidat louverseilla. Samoihin aikoihin lähdimme ’34 Roadsterilla Ruotsiin perhelomalle ja palattuamme sieltä keko odottikin kotimme pihalla. Peltiä meni toistakymmentä neliötä. Samalla tein tulipellin ja kaikki lattian kannatuspalkitkin uusiksi. S ergio Leonen ohjaama klassinen lännenelokuvakolmikko, ”dollaritrilogia”, sisältää elokuvat Kourallinen dollareita (1964), Vain muutaman dollarin tähden (1965) sekä Hyvät, pahat ja rumat (1966). Myytyäni puupinnavanteilla ja Early-Hemillä varustetun ’28 Hupmobileni eteenpäin sain vähän rahaa ja tallissa alkoi taas olla tilaa uudelle projektille. Henkilökohtainen dollaritrilogiani, johon kaikki rahani menivät rakentaessani kolmea autoa yhtä aikaa, oli chopattu ’55 Oldsmobile, ”The Good”, ’62 Falcon Gasser, ”The Bad” ja tämä jutussa esiteltävä ’50 Chevy, ”The Ugly”. Tutkittuani ostostani tarkemmin tuli kyllä mieleen, että jos olisi laittanut aihioon muutaman dollarin enemmän, olisi ehkä saanut ihan kunnon auton. Samoilla lämmöillä korjasin muutkin ruostevauriot, eli noin 20 senttiä korin alareunasta ylöspäin meni kokonaan uusiksi. Takalokasuojia jatkoin kymmenisen senttiä Takalokasuojia on jatkettu kymmenisen senttiä ja alkuperäiset valojen reiät on hitsattu umpeen. Auto oli tullut kaverille Teksasista jo vuonna 2010, mutta ei ollut juurikaan edistynyt. Ensimmäiseksi korjasin lattian; eihän kuivaan Teksas-autoon onneksi tarvinnut kuin yhden paikan – tulipellistä takapuskuriin. Semmoista oli siis ryhdyttävä etsimään
Hyvää, pahaa ja rumaa. Koko auto puhallettiin ja maalattiin epoksipohjamaalilla. Eikä takapäätä voi myöskään juuri enempää pudottaa ajettavuuden kärsimättä. ja hitsasin valojen reiät umpeen. Takaakselin kohdalle tein reilut loveukset ja koko etupäätä kiksasin ylöspäin palkin korkeuden verran. Muita ikkunoita tai kattoa ei autoon sitten tullutkaan. Etupäätä ei voisi enempää pudottaakaan, jos meinaa kääntää renkaita, tai sitten lokasuojan kaaria pitäisi muokata. Hitsaushommissa kuluikin melkein koko talvi, helmikuussa osat lähtivät hiekkapuhallukseen. Konepeltiin ja takaluukkuun tein vielä ”vauhtiraidan” louverseista. Pohdin ilmajousitustakin, mutta päätin kuitenkin pitäytyä rautajousissa. Kojetaulu on sekoitus ’55 ja ’50 Chevyjä. Korin jälkeen oli vuorossa runko, joka ei vaatinut lainkaan korjauksia, ainoastaan pieniä muutoksia. Lokasuojien, puskurin ja jäähdyttimen kiinnitykset piti tietysti toteuttaa uusiksi. Seuraavaksi kori Ensimmäiseksi korjasin lattian; eihän kuivaan Teksas-autoon tarvinnut kuin yhden paikan, tulipellistä takapuskuriin. Runko sai päälleen puolikiiltävän mustan pintamaalin, mutta kori sai jäädä sellaiseksi. Tuulilasiksi tein karmittoman speedster-version, kun olen jotenkin tykästynyt niihin. Lasi on Kuttilasta, alkuperäisestä kuusi tuumaa chopattu. Minusta saavutettu stance oli juuri sopiva. 59 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Etupää putosi runkomuutoksilla ja alkuperäisillä jousilla viitisentoista senttiä. Takakontin kyhmy tuli myös poistettua linjakkaamman ulkonäön saamiseksi. Etupäässä upotin valot jatkettujen lokasuojien nokkiin. Takana siirsin jouset rungon sivulle ja muilla pikkumuutoksilla perä putosi vähän reilummin
Speedster-tuulilasia on chopattu alkuperäisestä kuusi tuumaa. Kojelauta on sekoitus ’50 ja ’55 Chevyistä. Verhoilusta ei ollut tietoakaan, joten tein uudet oviverhoilut ruutukuvioise sta keinonahasta . 60 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Chevrolet Speedster ’50. Muita ikkunoita autossa ei ole lainkaan. Penkkien rungot puhallettiin ja maalattiin sekä peitettiin retkipatjoilla ja meksikoviltei llä
Löysin kotimaasta suht’ hyvät puskurit ja kävyt tosi surkeiden tilalle. Alusta: Runko notchattu takaakselin kohdalta, etupäätä kiksattu ylöspäin palkin korkeuden verran, rautajouset. 61 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Renkaat: Valkosivurenkaat kapealla raidalla. Ajoin sillä pari tuhatta kilometriä ilman ongelmia ja minusta se oli mukava ja hyvä ajaa. Takavalot laitoin puskurinkäpyihin, ja korin ja puskurin väliin tein peitelevyn, koska jatkettujen lokasuojien takia puskuri tuli nyt kymmenisen senttiä vakiota taaemmaksi. Moottoriksi tuli Chevyn pikkulohko ja sen perään TH700-automaatti. Jarrut: Edessä ’51-vuosimallin jarrut, takana 70-lukulaisen Chevyn jarrut. nostettiin rungolle. Voimansiirto: TH700R4-automaatti, 70-lukulaisen Chevyn taka-akseli. Swapista löytyivät ’55:n mittarit, apumiehenpuoleinen ritilä ja siihen kello. Sateinen kesä yhdistettynä siihen, että minulla oli jo yksi katoton auto, sai kuitenkin päätymään auton myyntiin. Sitten vaan kaikki letkut, putket, sähköt, valot, listat, merkit ynnä muut paikoilleen. Faktat Chevrolet Speedster ’50 • Rakentaja: Tommi Äikää • Paikka: Lappeenranta. Taka-akseli jarruineen on 70-luvun Letukasta ja pääsylinteri alkuperäinen. Moottori: Chevyn pikkulohko-V8. Penkkien rungot puhallettiin ja maalattiin sekä peitettiin retkipatjoilla ja meksikovilteillä väliaikaisratkaisuna. Korimuutokset: Vaihteistoja kardaanitunnelia sekä takaosan lattiaa korotettu, takapyöränkotelot nostettu lähes hattuhyllyyn kiinni, takakontinpohja korvattu Mustangin polttoainesäiliöllä, takalokasuojia jatkettu noin 10 cm ja hitsattu valojen reiät umpeen, takakontin kyhmy poistettu, etulokasuojia jatkettu, etuvalot upotettu, kuusi tuumaa chopattu karmiton speedster-tuulilasi, konepeltiin ja takaluukkuun prässätty vauhtiraita louverseilla. Ei siis mitään ihmeellistä, vaan käyttövarmaa perustekniikkaa. Radio on auton alkuperäinen, ratti puolestaan Ford Falconista. Vanteet: 15” peltivanteet. Runkoon kiinnitettiin alkuperäinen etuakseli vähän modernimmilla ’51-mallin jarruilla. Toukokuussa sain Speedsterin ajoon ja kaikki toimi tosi hienosti. Heinäkuussa Speedster saikin uuden omistajan Etelä-Suomesta. Verhoilusta ei ollut tietoakaan, joten tein uudet oviverhoilut ruutukuvioisesta keinonahasta. Sisusta: Kojelauta yhdistetty ’55 ja ’50 Chevyn kojelaudoista, omavalmisteiset ovipahvit, meksikovilttiverhoilu
62 AMERIKAN RAUTA 1/2018
Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen 63 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Aikahyppy HARLEY-DAVIDSON ’42. 60-luvun magnesium-vanteet puolestaan vievät ajatukset takavuosien neljännesmailikahinoihin. Hannu ”Upi” Haapamäen Time Warp -niminen chopperi luotsaa miehen harrastushistoriaa tankin kaiverruksiin ikuistettuna
Se on todennäköisesti peräisin jostain vanhasta työkoneesta”, Upi kertaa. ”Pyörähän on ollut mulla vuodesta 2002 saakka ja ajokuntoinen se oli ensimmäisen kerran vuonna 2004, tosin huomattavasti alkuperäisemmän näköisenä kuin nyt. ”T ämä on tavallaan muovautunut nykyasuunsa pikkuhiljaa ajan saatossa”, Upi aloittaa aikakoneensa tarinan. Siihen aikaan se oli mulla jokapäiväisessä käytössä ja sillä tuli ajettua todella paljon”, mies jatkaa. Eräässä näyttelyssä järjestäjät olivat päivittäneet pyörän vuosimallin minulta kysymättä ’72:ksi, koska olivat keskenään päätelleet, ettei ’42-vuosimallisessa pyörässä voi olla Shovelin konetta”, Upi nauraa. Osakasaan kuului pyörän alkuperäinen vaihdelaatikko, mutta se oli halki ja hitsailtu, joten sekin päivittyi Shovelin laatikkoon. Kun pyörä tuli Upille, ei kyseessä oikeastaan ollut edes pyörä, vaan pikemminkin kasa osia. Käytännössä pakettiin kuului ’42 vuosimallin runko, etupää, paperit ja joukko sekalaisia palikoita. 64 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Harley-Davidson ’42. Gasserivanteet. ”Kaveri kyseli aikoinaan täältä päin edustuksia, kun hän aloitteli bisnestään, ja minä tartuin tarjoukseen. ”Tämä on tosiaan sikäli erikoinen tapaus, että vuosimalli on papereissa ’42, mutta kone on Shovelista. Prätkäkäyttöön ne saatiin muokattua sorvaamalla paikat uusille laakereille ja työstämällä niihin jarrujen vaatimat muutokset. Alkuperäisen ison lättäpään Upi korvasi hänellä tarpeettomana olleella Shovelin koneella ja muutoskatsasti pyörän sille. Time Warpin omintakeinen keula on ranskalaisen EMD:n valmistama samoin kuin etulamppukin. Keulan kanssa samaa karheaa materiaalin tuntua pyörään tuovat magnesiumvanteet, jotka löytyivät Jenkeistä Chopper Cult -nettisivun keskustelufoorumin myyntipalstalta. 60-luvun tuotantoa edustavat American Racingin magnesiumvanteet ovat palvelleet alun perin nelipyöräisen varttimailikilpurin eturenkaina. Vanteita kauppasi yksityinen kaveri, mutta kuultuaan, että ne matkaisivat Suomeen, hän kieltäytyi Vanteita kauppasi yksityinen kaveri, mutta kuultuaan, että ne matkaisivat Suomeen, hän kieltäytyi myymästä kulttuurihistoriallisina pitämiään osia pois Amerikan mantereelta. Tilasin yhden tuollaisen etupään sillä ajatuksella, että sovitan sen johonkin omaan pyörääni malliksi. Alaputket sorvasin Road Kingin putkista ja lamppuun sovitin keltaisen umpion, jonka löysin taannoin rompetorilta
Tämän vuoden show’hun Upilta tulee esille kaksi täysin uutta pyörää, eikä niidenkään kohdalla ole pelkoa siitä, että ali olisi menty aidan matalimmasta kohdasta. Ne olivat ilmeisesti jääneet edelliseltä sepältä vähän kesken”, Upi aprikoi. Niinpä hän totesi parhaaksi käyttää vanhan koulukunnan työkaluja – talttaa ja vasaraa. Etuvanne oli sovitettu prätkäkäyttöön jo ostettaessa, mutta takavanne ei. Alumiinitankin seinämävahvuus oli niin paksu, että se voitiin koristella kaivertamalla. Upi tilasi sen Japanista ja aluksi hänen tarkoituksenaan oli maalata se. Laskettuaan projektiin kuluneen 360 työtuntia Pasi lopetti niiden ynnäämisen ja keskittyi saamaan tankin valmiiksi. Satula on Upin omaa valmistetta ja sen verhoilu on Satula-Ilkan käsialaa. Nykyään vastaavia valmistetaan alumiinista, mutta alkuperäiset magnesiumiset ovat old school -miesten keskuudessa haluttua tavaraa. 360 tuntia kaiverrusta. Pasin oli aluksi tarkoitus toteuttaa kaiverrus koneella, mutta materiaali osoittautui todella kovaksi, minkä lisäksi myös pyöreä pinta asetti työlle omat haasteensa. Korkkina toimii Saksasta taannoin hankittu Flying Eyeball -tarvike, jollainen on sovitettu myös takalampuksi. Kyseiset kiekot ovat American Racingin varhaisempaa tuotantoa edustavat magnesiumvanteet, joita on nähty esimerkiksi gassereiden ja vastaavien nostalgiakilpureiden eturenkaina. Lamppuun sovitettu keltainen umpio on rompetorilöyto ja todennäköisesti peräisin jostain vanhasta työkoneesta.. Kun Upi lähetti hänelle linkin nettisivuilleen ja kertoi, millaiseen laitteeseen vanteet olisivat tulossa, heltyi mies lopulta kuitenkin lähettämään ne Pohjolaan. toteuttamiseksi kaivertamalla. ”Alun perin niissä on ollut kiinnitys yhdellä mutterilla keskeltä, mutta noihin on sorvattu paikat uusille laakereille. ”Vastaaviahan tehdään nykyään siten, että tankin päälle sulatetaan kerros tinaa, johon kaiverrus on huomattavasti helpompi tehdä”, Upi kertoo. Myös alumiininen tankki jatkaa samaa metallinharmaata linjaa. Ideoimme teeman hänen kanssaan yhdessä ja Pasi päätyi toteuttamaan sen ikään kuin näytöstyönä tuoden esille omaa osaamistaan.” Kuvitukseen yhdisteltiin aiheita, jotka nivovat yhteen Upin harrastusta ja työtä vuosien varrelta. Saatuaan tuotteen käsiinsä hän kuitenkin totesi tankin seinämävahvuuden niin paksuksi, että se tarjosi oivan tilaisuuden kuvioiden 65 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Tankkia kiertäessään voi nähdä esimerkiksi Upi’s Garagen logon, PAHE Kaiverruksen logon, Upin vanhan kustomoidun 300 Chryslerin, tuplamagneetot, pin-up-tyttösiä sekä kaikissa Upin pyörissä tavalla tai toisella toistuvat arpakuutiot, joiden silmäluku on jokaisella sivulla kuutonen. Kun asiakkaille ei lupaa liian tiukkoja deadlineja, on paremmin aikaa toteuttaa itseään ja jokaiseen pyörään saa mukaan jotain yksilöllistä ekstraa. Sellaiseksi Time Warpin toteutustakin luultiin viime vuoden Kustom Kulture Show’ssa, jossa pyörä oli esillä Upi’s Garagen omalla osastolla. ”Käännyin asiassa PAHE Kaiverruksen Pasi Heinisen puoleen, sillä hän oli toteuttanut minulle kaiverrustöitä ennenkin. Päin vastoin, mies kertoo lopettaneensa hosumisen kokonaan. myymästä kulttuurihistoriallisina pitämiään osia pois Amerikan mantereelta. Etupyörään on lisäksi työstetty paikka jarrulevylle ja takapyörään ratasjarrulle. Kiduksilla varustettu keula lamppuineen on ranskalaisen EMD:n valmistama. Taltalla ja vasaralla toteutettu kaiverrusurakka on PAHE Kaiverruksen tekemä ja sen kuvitus on eräänlainen läpileikkaus Upin tähänastisesta urasta
Laiva oli lastattu vanhoilla autoilla marraskuun lopussa. Teksti ja kuvat: Janne Kutja S uomesta oli jälleen iso porukka liikenteessä enemmän tai vähemmän pikkujoulutunnelmissa. Ekens Gassersin Swap järjestettiin jälleen tutuksi tulleena ajankohtana marraskuun viimeisenä lauantaina Tukholman Nackassa. Tämän jälkeen joutaakin laittaa kaluston seisomaan muutamaksi kuukaudeksi. Ihmisiä oli liikenteessä paljon ja ainakin itselle uutta kalustoakin tuli bongattua. Ekens Gassers Swap Meet 2017 TUKHOLMA, 25.11.2017. Tällä kertaa ilma suosi jopa avoautoilua siinä mielessä, ettei sadetta ollut ja aurinkokin melkein paistoi. 66 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Yhteensä reissaajia oli kuitenkin varmasti useita kymmeniä, joista vieläpä melkein kaikki olivat liikenteessä harrasteautoilla. Avoautoilua tosiaan myös harrastettiin ja tunnelma oli katossa rätti alhaallakin, itse sain seurata riemua umpinaisen ’41 Cadillacin ratin takaa. Tässä ollaan perinteisellä kokoontumispaikalla Tukholman pään terminaalin parkissa. Myytävää oli suurin piirtein samaan tahtiin kuin aikaisemminkin, rodiosiin painottuen, mutta kokonaisia autoja ja moottoripyöriäkin oli useita
Matala Cobra isoilla vanteilla ja kallistetulla tuulilasilla on erittäin vauhdikkaan oloinen ilmestys. Ehkäpä lokasuojien 427-merkeille on myös katetta... Tämä Model-A RPU saapui Suomesta Jussi Vengasahon ohjastamana. Mukaan kuuluivat kesäja talvirenkaat. Ford Model-A Panel Delivery truck on koko nimi tälle hieman isommalle delivery-mallille. Nähtävästi alkuperäisvärissä oleva 40-luvun alun Chevy pick up oli kaupan 125 000 kruunun hintapyynnillä. Stockholm open voi tarkoittaa myös tätä! Lämpötila +2 celsiusta on luettavissa vastapäisen rakennuksen seinästä. Lättäpää-Harrikoita löytyi useita myös vierasparkista. Fat fender Fordien paksuimmasta päästä ovat vuosimallit 1946-48. 67 AMERIKAN RAUTA 1/2018. ’32 3w Fordin ympärillä riitti sen verran kuhinaa, ettei siitä meinannut saada kuvaa ollenkaan. Tämä ei ole kuitenkaan rakennettu isolle truck-alustalle ja on varsin harvinainen. Blank canvas – vanikuumeisen harrastajan mielen saattoi vallata toinen toistaan huuruisempi visio tämän vielä erikoismaalamattoman Chevyn nähdessään. Tässä varsin tyylikkäästi roddattu ’47
Kilpurihenkeä omaavassa T-mallin Roadsterissa oli tuoreemmat vm. Ari Talus saapui Terhon Peten aikoinaan rakentamalla ’51 Chevroletilla. Ei niin usein käyetty maski on Henry J:stä. 1936 tai uudemmat wide five -vanteet. ’39 Dodge PU:n lavaan oli väännetty hieman tukevammat piikkilangat harjateräksestä. Auto on sittemmin saanut muun muassa kromipuskurit. Voimaakin tuntui olevan, sen verran pirteästi auto poistui paikalta. Tämä ’61 Caddy kuuluu Pistonsien Jonathan de Beschelle, ja on syytä olettaa, että tämä ei jää tähän = alkuperäiseksi. ’39 Pontiac on todella harvinainen näky, bombina tai alkuperäiskunnossa. ’67 Chevelle ”pilsnerbil” ilmajousilla ja rättikatolla oli lajityyppinsä ainoa edustaja paikalla. A-mallin pickupista saa tyylikkään, vaikka jättää katon nakkikioskikorkeudelle. ’40 Ford Deluxe Coupe henki 60-lukua varsin pienin muutoksin, joihin kuuluivat muun muassa Chrome Reverse -vanteet ja puskurin korvaaminen siroilla puskurinkävyillä. 68 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Ekens Gassers Swap Meet. Muuten, taustalla olevasta Fordista olisi voinut lunastaa mekaanisesti ahdetun pikkulohkon 40 000 kruunulla
Tekniikkana ahdettu hemi. Patinoitunut neljäseiska Lättäpää H-D oli kaupan noin 9000€:n hintapyynnillä. Gassertyyliin rakennetussa ’39 Chevyssä motivaatiosta vastasi Oldsin Rocket kahdella kaasarilla. Täysin priima original Henry Ford tulipelti vuosimallia 1932 oli varustettu sekin noin 1600 euron hintalapulla. 69 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Myös stance noudattaa vanhan ajan kilpureiden linjaa. Tämä ’68 Dodge Dart oli todella härski ilmestys, eikä vähiten Hemi Dart -tyylisten suurien pyöränaukkojen ja scoopin johdosta. Huomaa myös suurennetut takapyöränaukot ja tulpatut putkenpäät edessä. Tämä oli paras useammasta tarjolla olleesta. Vanhan ajan kilpurin rakennusaineksia: 9,5 tuumaa leveällä vanneparilla oli hintaa noin 1600€... Erittäin siistin oloinen ’63 Ford Galaxie oli kaupan myös. Melkein museoitava sellaisenaan. Pirteän oranssi ’32 Tudor edustaa järjestävän tallin modernimpaa suuntausta erillisjousituksineen. Tämä AA/FD (All American Fuel Dragster) on ristitty Strip Teaseriksi. Hintaa ei mainittu. Fordin Quick Change -perä oli myyty jo ennen kuin Suomi-ostajat saapuivat paikalle. Pos-A-Tractionit leveillä Slot Mag -vanteilla, ilmeisesti seiseet jo useamman vuosikymmenen
Yksipäiväinen tapahtuma järjestetään aina joulukuun ensimmäisenä sunnuntaina Pacifico-messuhallissa. Muita USA:sta rahdattuja autoja olivat Gene Winfieldin ja Wheels Unlimitedin Coby Gewertzin Econoline on ehkäpä hienoin vani, jonka olen nähnyt. El Caminoja nähtiin alkaen vuosimallista 1959 aina tuoreimpaan 1987 versioon saakka ”Gracious Pickups” –alueella. Suomalaiset pinstraipparit olivat reissussa paikalle kutsuttuina taiteilijoina jo neljättä kertaa. Järjestelyt toimivat japanilaiseen tapaan täsmällisesti minuuttiaikataululla. Ja paljonhan tuostakin määrästä tulee ulkomailta, muun muassa Australiasta, mistä oli saapunut todella paljon porukkaa. Näyttelyn parhaaksi pyöräksi valittiin Heiwa Motorcyclen rakentama ’71 Triumph TR-6 ”Dirty Pigeon”, omistaja Ms. 70 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Coby tekee myös Church-nimistä tyylikästä valokuvajulkaisua. Vetonaulana oli suuren veden takaa paikalle uitettu Allan Clarkin ´59 kustom-Camino. Toki paikka on silti turvoksissa, kun kaikki ovat hallissa samaan aikaan ja viettävät siellä koko päivän. YOKOHAMA, JAPANI 3.12.2017. Ja niin pitääkin, muuten tällaisen spektaakkelin järjestäminen yhden päivän aikana olisi kaaos. Jos vastaavantasoinen näyttely järjestettäisiin Euroopassa, olisi kävijöitä varmaan vähintään 160 000. Teksti ja kuvat: Marco Planting H ot Rod Custom Show’n resepti oli tuttu – noin 250 autoa, 600 moottoripyörää ja lukuisa määrä alan yrityksiä sekä tietenkin taiteilijoita. Näyttelyn erikoisteemoina olivat tällä kertaa `32 Fordit ja El Caminot. Sisustaa myöten viimeistelty kuljetin. Mooneyesin show Japanin Yokohamassa on säilyttänyt paikkansa Aasian ykkösnäyttelynä. Halliin oli kasattu 85-vuotisjuhlaan 32 kappaletta kolmekakkosia ”Taste of Deuce” -teeman alle. Tyylisuuntia löytyi varmasti joka makuun. Kobayashi. 2017 Hot rod custom show Moottoripyörien taso oli jälleen päätä huimaava. Tapahtumassa vieraili jälleen noin 16 000 kävijää, mikä on tietenkin aika vähän, jos miettii pelkästään Japanin asukasmäärää. Kolmekymmentäyksi rodia oli Japanista ja vain yksi USA:sta, Tom Malloyn ”Mooneyes Special”
Jotain mainittiin, että hienoja projekteja on työn alla ja ehkäpä ensi vuonna näemme niitä valmiina näyttelyssä. Mr. ”Invisible Sabre” Buick kustom sekä tajuttoman tyylikäs Coby Gewertzin ”Van Go” Econoline. Se palkinto oli siis olemassa, mutta sitä ei saanut kukaan. Best Custom, eli custom c:llä, oli Mr. ’59 Buick Le Sabre mild kustom oli saanut nimekseen ”The Lone Wolf”. Joka tapauksessa Hot Rod Custom Show on aina käymisen arvoinen näyttely, kalusto on tasokasta ja meininki huippuluokkaa. Taisipa näyttelyn parhaaksi moottoripyöräksi valittu Trumppa voittaa saman palkinnon myös viime vuonna! Tosin pyörä oli nyt hieman muuttuneena uudessa asussaan, mutta voisi kuvitella, että 600:n pyörän joukosta löytyisi muitakin ehdokkaita. Palkintoja jaettiin suuri määrä, vaikka mitään luokkia ja niiden sisällä 1-3 sijoituksia ei rankatakaan. Perusteista en ihan ymmärtänyt, miksi näin tehtiin. Mr. Useassa eri kategoriassa jaetaan parhaan ajoneuvon pysti ja kymmenet eri firmat, kutsuvieraat ja taiteilijat valitsevat oman suosikkinsa. Joka vuosi näyttelyssä nähdään myös muutamia samoja ajoneuvoja kuin aikaisempina vuosina. Yksinkertaisen tyylikäs ’50 Fleetline Chevy. Omistajana Spinners-kerhon jäsen Kentalow Hiya. Nähdään taas ensi joulukuussa Yokohamassa! 71 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Kishiyaman ’50 Chevy oli Gene Winfieldin valinta parhaaksi autoksi ja sai myös Best Kustom -palkinnon. Hosoin ’56 Chevrolet 210. Tyylikäs hi-techlaite hillityllä väriyhdistelmällä. Less is more. Aika korkealla on rima, jos show’n autoista mikään ei ansainnut tuota palkintoa, tai sitten arvostelusysteemi on vaan jotain, mihin meillä ei ole totuttu. Mitenhän tämän ’62 Mazda Carolin etupyörät pysyvät tiessä, kun hieman polkaisee… Saattaa olla hieman takapainoinen laite. Neliovisen perheauton pikkunelisylinterinen on vaihtunut H-D:n moottoriin. Kounon ’37 pikkis sai osakseen parhaan rottarodin palkinnon. Eniten kummastuttaa se, että jo toista vuotta peräkkäin näyttelyn parhaan auton palkintoa ei jaettu ollenkaan. Rakennelman on loihtinut Praise Body Factory Nagoyasta
Näyttelyssä ovat mukana myös pienoismallit. Tässä hieman härskimpi vekotin! ’59 El Camino ”Kermit” oli roudattu näyttelyyn suuren veden takaa. Jostain syystä oma suosikki löytyy useimmiten Strongers-kerhon osastolta. Yksipaikkaiseksi kavennettu ’26 T-Ford oli todella mielenkiintoinen laite. Allan Clarkin rakentama ja omistama kustom jäi kuitenkin tällä kertaa ilman palkintoja. Iguchin ’35 Ford oli taiteilija Max Grundyn valinta ja tyylikäs kustom sai myös Fly Wheels Magazinen palkinnon. Pienestä mittakaavasta huolimatta maalaukset lowrider-malleissa ovat yhtä taidokkaita ja hämmästyttäviä kuin isoissa autoissa. Mr. Sushille. Myös El Caminoja löytyi teemaluokasta ”Gracious Pickups” joka makuun. Killers-kerhon osastolla nähtiin jälleen upeaa kalustoa. Grafiikat ja straippaukset ovat Makoton käsialaa. 72 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Hot Rod Custom Show 2017. Autoon on tehty lukuisia korimuutoksia, kuten valojen frenchaukset, kylkiscoopit ja kuusi tuumaa lyhennetty lava. Niin tälläkin kertaa, ’60 Buick LeSabre on todella maukas. Best Hot Rod -valinta meni ansaitusti Mr
Vaikka tämä Walden Speed Shopin rakentama coupe on nähty aiemminkin näyttelyssä, on se aina yhtä sykähdyttävä. Mr. El Caminojen ”Gracious Pickups” -teemaluokan voitti Mr. Kolmekakkosia riitti joka makuun. Roy Brizion alustalle rakennettu woodie on Thom Taylorin designia. Tässä nykyään japanilaisomistuksessa oleva jo vuonna 1983 rakennettu Boyd-rodi. Higano hienolla viisysillään. Koimotorsin ’59 International Metro on hauska ilmestys. Yamaton coupe sai tällä kertaa skeittilegenda Steve Caballeron palkinnon. Ahtimella varustettu Chevy ZZ383 antaa riittävästi tehoa kapeille takarenkaille. Penkit ovat muuten tarkat kopiot toisen maailmansodan Mitsubishi-hävittäjän istuimista. Vanhat liukuovelliset pakut kasvattavat suosiotaan koko ajan. 73 AMERIKAN RAUTA 1/2018
Tässäkin ’95 Econolinessa oli kaikki aidon reseptin ainekset. Tai eipä tuossa enää patonkipakua ole kuin kuoret. Vanibuumi jatkuu edelleen vahvana myös Japanissa. Näitä kun ei riitä kaikille… 74 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Hot Rod Custom Show 2017. Vaikka hinnat ovat 800 €:n luokkaa, asiakkaat juoksevat kilpaa Makoton osastolle, kun show avaa ovensa. Perä hieman ylhäällä, Cragarit alla, kylkiputket, plyyshisisusta ja tietenkin näyttävät maalaukset. Keep on truckin´! Toyota Crownin ohella myös tällainen Prince Gloria ’68 on kelpo aihio tyylikkääksi harrastepeliksi, vaikka ei jenkki olekaan. Ainoa USA:sta näyttelyyn tuotu rodi oli Tom Malloyn kilpuri ”Mooneyes Special”. Näyttelyn härskein laite oli tällä kertaa ranskis. Omavalmisterunkoon on istutettu Mazdan wankel-kone – kyllä lähtee! Japanin kuuluisimman kustom kulture -taiteilija Makoton kissahahmot menivät jälleen kuin kuumille kiville
Toisinaan sitä reissuilla päätyy puolivahingossa johonkin tapahtumaan, joissa ei aina ole mitään järin ihmeellistä nähtävää. Saapuessamme studioiden kulmille, emme tienneet yhtään, mitä odottaa. Jos siis satut Halloweenin seuduilla Los Angelesiin, niin kannattaa poiketa! 1497: Tällainen hemirodi löytyi näyttelyn parkkialueelta, joka oli muuten riittävän tilava ja ilmainen. Car Show Family Fun Day 75 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Nimensä mukaisesti kyseessä oli siisti ja rauhallinen koko perheen tapahtuma, ja myös kaluston taso yllätti positiivisesti. Olihan toisaalta tiedossa, että seudulla on valtava määrä hienoja harrasteautoja, mutta silti joukkoon mahtui useampi poikkeuksellisen säväyttävä laite, eikä toisaalta karmeita kyläseppävirityksiä paikalla näkynyt. Lauantai kuuluu siellä Halloweenin juhlintapäiviin, mutta koska emme ole ihan niin ammattilaisia juhlimispuolessa, aloimme miettiä, mitä siellä tekisi ennen illan Hollywood Boulevardille lähtöä. Kyseessä oli vasta toista kertaa järjestetty Burbank Police Foundation’s Family Fun Day Car Show, ja tapahtumapaikka sijaitsi käytännössä Warner Brosin studioiden takapihalla Johnny Carson Parkissa. Olimme etukäteen tutkineet SoCalCarCulture-nettisivustolta viikonlopun tapahtumia, muttei mikään niistä ollut selvästi yli muiden. Lauantaiaamuna Hollywood Hillsien eteläpuolella sijainneella hotellillamme, jonne muuten Janis Joplin päätti päivänsä, ollessamme aloimmekin taas selailla nettiä, ja huomasimme yhden tapahtuman olevan aivan lähellä Burbankissa, jonne ajomatka oli vain viitisentoista minuuttia. Tapahtumapaikan sijainti oli oivallinen myös sikäli, että vieressä oli iso parkkipaikka, jossa ei näkynyt parkkipatea eikä kukaan ollut myöskään ahnehtimassa vitosta pysäköinnistä. Seutu ei oikeastaan näyttänyt mitenkään erityisen viehättävältä, ympäristö oli kohtuullisen kolkon näköistä leppävaaramaisine lasipintaisine liiketaloineen, mutta kääntyessämme Bob Hope Drivelle oikealla avautui puiden reunustama nätti pieni puisto, jonka takana kohosivat Hollywoodin kukkulat. Joku ihan mielenkiintoinen juttu olisi ollut Venturassa, mutta sinne oli varovastikin arvioiden tunnin ajomatka – ruuhkassa paljon kauemmin. Tämä ei ollut yksi sellaisista. Myös sisäänpääsy oli yleisölle ilmainen. Tyylistä voi olla montaa mieltä, mutta hienosti laite oli tehty joka puolelta. Teksti ja kuvat: Tomi Eronen E nnen SEMA Show’ta päädyimme viettämään jo perinteeksi tulleeseen tapaan viikonlopun Los Angelesissa. Tiedossa ei ollut mitään niin sanotusti isompia tapahtumia, mikä ei sinällään ollut mikään yllätys, sillä SEMA vaikuttaa selvästi aktiivisimpien rakentelijoiden aikatauluun myös Kaliforniassa
1955:hän oli ensimmäinen vuosikerta, kun Corvetten sai juuri lanseeratulla 265-kuutiotuumaisella pikkulohkokasilla. George ja Donna Gallegogsen lowlow’ta katsellessa ei oikeastaan ihmetytä yhtään, miksi. C1-Vette kuuluu niihin laitteisiin, joiden näkeminen on jo merkkitapaus sinänsä. Kyllä, 454 on tosiaan tuon neljännen polven pikkulohkon iskutilavuus kuutiotuumissa ja Chevrolet Performance tosiaan tarjoaa moottoriin yksitasoista kaasuttimelle tarkoitettua imusarjaa. Viimeisen polven El Caminotkin ovat jo täysiverisiä harrasteautoja. Salt flat -tyyppiset vanteet mustakylkisin renkain yhdistettynä pianomustaan maalipintaan tuovat isoon coupeen sopivasti hot rod -otetta. Ja mikseivät olisikin, tuleehan mallin valmistamisen lopettamisesta täyteen jo 30 vuotta. Tämä ’55-mallinen oli uutta vastaavassa kunnossa. 60-lukuisia muistuttava mustapohjainen retrokilpi on nykyään jälleen saatavana Kaliforniassa. Sandy Norrisin ’51 Ford edustaa klassista 50-luvun kustomrakentelua viritettyä alukantista lättäpääkonettaan myöten. Erittäin hyvällä maulla rakennettu ’67 Chevelle näytti kauempaa suunnilleen entisöidyltä, mutta hillityn näköiset mustat vanteet olivatkin modernit alut ja konehuoneesta löytyi yli 600-heppainen LSX 454. ’58 Impalat ovat varsinkin avomallisina nousseet tähtitieteellisiin hintoihin, vaikkei autossa olisi edes mitään erityisen harvinaista varustelua. 76 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Family Fun Day Car Show. ’55-mallista Chrysler 300:aa ei välttämättä miellä varsinaisesti muskeliautoksi, vaikka oikeastaan se on mallinimensä mukaisesti 300-hevosvoimaisine Hemi-koneineen se malli, joka aloitti koko muskeliautojen valtakauden. Maski on lähtöisin ’54 Pontiacista, kylkilistat ’55 Pontiacista ja kapselit aidot ’56 Oldsin Fiestat
Ei näitäkään liian monta ole säästynyt näihin päiviin. Heti alueelle sisään kävellessä yleisöä tervehti hienokuntoinen Chevrolet Chevette. Etuvanteet ovat 18-tuumaiset, takana on kaksi tuumaa isommat. Etulokasuojan punainen lappu varoitti poliittisesti epäkorrektista alueesta. Sotakuorkki oli saanut nimekseen Hannibal 8. Siitä kivannäköisestä naispoliisista jäi kuva ottamatta. Mataluus korostaa auton massiivisuutta entisestään. Ray Astamendin ’69 El Camino on rakennettu kauttaaltaan pro touring -tyylillä. Hintapyyntö oli sen mukainen, 77 500 dollaria. Greg ja Christy Davien 426 Max Wedge -koneinen ’63 Plymouth Savoy kuului niihin laitteisiin, jotka eivät takuulla jätä kylmäksi. Tapahtuman järjestäneellä Burbankin poliisilla oli tietenkin paikalla myös oma osastonsa, jossa pääsi paitsi tutustumaan poliisin nykyaikaiseen mellakka-autoon, oli myös näytillä West Coast Customsin rakentelema pinkiksi teipattu Explorer-poliisimaasturi, virkakuosissa ollut ’55 Chevy sekä tämä aikakonemaisen virheetön shoebox-poliisiauto. Liekö presidentti Kennedyn kolkolla kohtalolla osuutta asiaan, mutta ainakin kirjoittajan silmin näissä kaappariovisissa Lincolneissa on jotain todella häijyä. 63 SSA -rekisteritunnus viestii olennaisen asiaa ymmärtäville. Terry Lindenin ’64 Falcon herätti miettimään, kuinka aliarvostettu hauskan näköinen pikkufarmari oikein onkaan. 77 AMERIKAN RAUTA 1/2018. 496 cid isolohkolla ja TH700R4-askilla varustettu auto oli hieno, mutta silti 36 500 taalan hintapyyntö kuulosti suomalaisen korvaan kovalta. ”Henry Steel”, luki tämän ’32 Roadsterin myyntiilmoituslapussa
Candy, Flake . Lace 78 AMERIKAN RAUTA 1/2018
Tämän kertaisessa jutussamme avaamme yhden projektin osalta mainittujen tekniikoiden käyttöä. Ennen väreillä kikkailuun ryhtymistä on hyvä hallita ruiskumaalauksen perusteet ja erilaisten maalien ominaisuudet sekä yhteensopivuus. Sitä seurasi rajausjuovaan haluttu kulta. Tämän jälkeen kullanväriseksi jäävä osa suojattiin piiloon 9 millin rajausteipillä. Kuvio asemoitiin symmetrisesti ohjaamon keskilinjaan nähden. Projektissa käytettävistä tekniikoista voitaisiin helposti kirjoittaa oma artikkelinsa jokaisesta, joten tämän jutun tarkoitus on enempi rohkaista aiheesta kiinnostuneita kokeilemaan omia taitojaan, kuin luoda paineita onnistumisesta. Mainituista seikoista huolimatta lopputulokseen voitiin olla melkoisen tyytyväisiä. Showtasoiset maalaukset ovat aikaa vieviä ja syystäkin ammattilaisten tekemiä, mikä luonnollisesti näkyy hinnassa. Omat taidot on siis hyvä asettaa oikeaan viitekehykseen halutun lopputuloksen suhteen. Omasta mielestäni pitsin valinnassa vaikuttaa lähinnä tekijän silmää miellyttävä kuvio. Projektissamme kuvio tuli pystyssä olevalle pinnalle, mikä asetti haasteen pitsikankaan riittävän tiukalle ja lähelle pintaa saamisessa. Sopiva pitsi löytyi paikallisesta kangaskaupasta. Parempi on suihkuttaa useampi ohut kerros, kuin ylimärkä. Pitsikuvion alalle haluttiin hopea, joka suihkutettiin suojauksen jälkeen kuvion kohtaan. Kannattaa toki muistaa, että yliohennettu maali valuu herkemmin ja sulattaa alla olevia värikerroksia. Kuvion maalaamiseen käytettiin hieman yliohennettua mustaa, ruiskutuspaineen ollessa pieni ja sumutussuunnan kohtisuoraan pintaan nähden. Työkaluna oli pieni yläkannuruisku. Toki pitsikuvioiden tulee olla sen verran suuria, että maali pääsee niiden läpi maalattavan kohteen pintaan. Jujumaalaukseen tutustuminen on kätevä aloittaa pienin askelin, rohkeasti testikappaleisiin kokeillen, netin ihmeellisen maailman tarjotessa myös paljon videoita, joista on apua alkutaipaleella. Pitsimaalaus toteutettiin osana ohjaamon kiertävää raitaa, jonka ulkorajaus tehtiin kullanvärillä. Tällä kertaa kangas leikattiin mahdollisimman tarkasti ja kiristettiin paikalleen maalarinteipin avulla. Viime aikoina uuteen suosioon ovat nousseet perinteiset maalauksen tehostekeinot, kuten candy, flake ja pitsikuviointi. Teksti ja kuvat: Jussi Löppönen N imensä mukaisesti erikoismaalaukset vaativat perinteisten automaalaustaitojen ohella aina erityisosaamista ja taiteellista silmää. Koko erikoismaalauksen perustaksi suihkutettiin harmaan pohjavärin päälle hopea värimassa. 79 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Parhaaseen lopputulokseen päästään, kun pitsi on tiiviisti maalattavaa kohdetta vasten. Ruiskutuskertojen määrä riippuu maalin peittävyydestä ja halutusta tummuusasteesta. Materiaali ei saa olla myöskään nukkaava, koska se jättää epäsiistin jäljen. Juttumme projekti toteutettiin hyvin ilmastoidussa hallissa ilman virallista maalausuunia kirjoittajan ollessa enemmän harrastajaksi luokiteltava ruiskun heiluttaja kuin ammattilainen. Myyjän ilme oli kieltämättä näkemisen arvoinen hänen kuullessaan, mihin pitsiä oltiin hakemassa. Maalaustekniikoita ja tapoja on useita tekijästä riippuen, ja myös maalausolosuhteet vaikuttavat käytettävään menetelmään. Tämä hanke toteutettiin perinteisillä liuotinpohjaisilla kaksikerrosautomaaleilla aikataulullisista syistä välilakkauskerrat minimoiden. Magneetteja ei voitu käyttää alumiinisen rakenteen takia. Yliohentamisella ja pienellä ruiskutuspaineella vältetään maalisumun tunkeutuminen pitsikuvion alle, mikä jättäisi nuhruisen lopputuloksen
Seos on sekoitettava hyvin juuri ennen ruiskuun kaatamista, ettei hile lajitu pohjalle. Lopuksi raidan ulkoreunat häivytettiin yli ohennetulla grafiitinmustalla tummemmiksi. Kolmantena perusteena oli välttää marmorointikuvion suttaantumista, jonka iso kide olisi saattanut aiheuttaa. Ruiskun maalinsyötön tulee olla täysillä. 80 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Tallilla –Candy, Flake and Lace. Se voidaan sumuttaa pintaan perinteisellä maaliruiskulla, ja myös välilakkauksen tarve on vähäisempi kuin suuremmalla flake-koolla. Paineluun on aina käytettävä puhdasta muovin kohtaa. Marmorointikuvio tehtiin maalaamalla grafiitinmustaa hopean värimassan päälle ja painelemalla märkää mustaa maalia suojaukseen käytetyllä muovilla. Tällä korostettiin candyvärin syvyysvaikutelmaa. Pitsikangas poistettiin heti ruiskutuksen jälkeen ja kuvion reunat häivytettiin sulautumaan ohjaamoa kiertävään mustaan juovaan. Koska kyseessä oli suhteellisen suuri pinta-ala, jouduttiin kuviointi tekemään lyhyissä pätkissä limittämällä paineltava alue edellisen päälle. Haluttu tulos saatiin kahdella suihkutuskerralla flakea. Candyraitaan haluttiin kimallusta, joka päätettiin toteuttaa SEMin valmistamalla mini flakella. Maalaukseen käytettiin 1,4 mm suuttimella varustettua perinteistä yläkannuruiskua, josta oli poistettu säiliön suodatin. Käytännössä pitsikuvio oli nyt lakkausta vaille valmis. Flake sekoitettiin PPG:n Color Blenderiin suhteella 10 grammaa flake-hilettä litraan ruiskuvalmista blenderiä. Toinen koristejuova haluttiin toteuttaa marmorointiefektillä ja candysinisellä. Erilaiset muovit tekevät erilaisen kuvion. Häivytyksessä maalin yliohentaminen helpottaa työtä. Tekemällä marmorointi värimassalla suoraan toisen massavärin päälle ilman välilakkausta otettiin tietoinen riski siitä, että alempi hopea voi liueta mustaan liian märkänä ruiskutettaessa. Kannuun laitettiin lisäksi kaksi suurehkoa mutteria, joiden avulla ruiskussa olevaa seosta sekoitettiin ruiskutuksen aikana. Tuotteen etuna on pieni kidekoko, joka helpottaa työtä
Ruiskutettava seos syntyy sekoittamalla candytiivistettä sopivaan perusaineeseen flaken tavoin. Pienikin muutos voi aiheuttaa merkittävän sävyeron. 81 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Hionta on tehtävä maltillisesti, ettei lakkaa hio puhki. Seossuhdetta ja tummuusastetta voi säädellä oman mieltymyksen mukaan. Läpikuultavan ominaisuutensa vuoksi candy käyttäytyy tussikynän tavoin ja mitä enemmän kerroksia maalataan, sen tummempi lopputulos on. Flake-kiteen ja marmorointikuvion aiheuttaman pinnan epätasaisuuden poistamiseksi juovat ja ympäröivät alueet välilakattiin neljään kertaan. Lakan kuivuttua muutama päivä, tehtiin välihionta koneella karkeudella P400. Lopuksi hytin pintaan suihkutettiin perusväri ja kolme kierrosta kirkaslakkaa. Tällä kertaa päädyttiin valmistajan suosittelemaan 8:1 seokseen, jossa candytiiviste sekoitettiin PPG:n Color Blenderiin ja ohennettiin ohjeen mukaisesti 1:1. Valmis maalaus näyttää varsin hienolta kokonaisuudelta pienten flake-hippujen kimaltaessa auringossa. Erikoismaalauksissa ja erityisesti candyväreissä on tärkeää pitää mahdollisimman tarkkaa kirjaa käytetyistä seossuhteista, ruiskutusmääristä ja paineista. Candyvärin paikkaaminen kun on lähes mahdotonta. Maalin kuivuttua marmorointi ja flake kuorrutettiin SEMin valmistamalla Royal Blue candyllä. Mieleinen candysävy syntyi kahdella ruiskutuskerralla, jonka jälkeen kuvioiden suojaukset poistettiin mahdollisimman pian. Yleisimmin käytetty menetelmä on sekoittaa tiiviste tarkoitukseen tehtyyn blenderiin tai 1k-lakkaan
Kesälomalla Oulussa 1978 ja Camarossa kuskina ”Kokki” Kovalainen. Hinta ei meinannut millään tippua ja osasyynä siihen mahtoi olla ostajasta huokunut korkea autokuume. Hinnasta saatiin tingittyä vain muutama satanen, mutta koeajolenkillä ostopäätös syntyi varsin nopeasti. 82 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Muumio muistelee Mano maailmalla osa 2. Sähköllä eivät toimineet lasit eivätkä penkit, ja jopa jarrutehostin oli jäänyt tilaamatta auton uutena ostaneelta henkilöltä. Tähtitornin tiloissa on harjoitettu kahvilatoimintaa jo vuodesta 1912 lähtien. Näin hän sai käsirahan uuteen jenkkiautoon, jonka löytämiseen Ruotsi tarjosi siihen aikaan paljon paremmat mahdollisuudet. Niin tuli Manosta RS-Camaron onnellinen omistaja, eikä edes juuri tulossa ollut talvi huolestuttanut, koska olihan miehellä entuudestaan talviajokokemusta jenkillä useammalta vuodelta. Matkaa taitettiin alkuun Suomikilpisellä Dodge Swingerillä, joka alkoi kolmen kuukauden ajeluiden jälkeen kiinnostaa Tukholman poliisia siinä määrin, että Mano päätti käydä myymässä sen Suomessa pois. Teksti: Pasi Kekarainen • Kuvat: Alpo Martikaisen albumi T ukholman alueella ja tarkemmin Norrtullissa oli useampi autoliike, joka toi jenkkiautoja myyntiin Amerikasta. ”Siinä sitä sitten Pekan kanssa sönkötettiin ruotsia, suomea ja englantia sekaisin ja välillä oli sormet sekä paperikin apuna, kun yritettiin tingata hinnasta.” naurahtaa Mano. Edellisessä Amerikan Raudassa seurattiin oululaisen Alpo ”Mano” Martikaisen varsin värikästä matkaa töiden perässä Tukholmaan kesällä 1976. Alkuperäisille alla olleille 14 tuuman Rally Wheelseille olikin hyvä ostaa talvirenkaat, koska ensimmäisenä muutoskohteena seuraavalle kesälle mielessä olivat juuri leveämmät renkaat kromivanteilla. Dartista saadut rahat sekä pikku säästöt kävivät sopivasti käsirahasta ja loput otin lainaa. Mano istuskelemassa Oulun Linnansaaressa sijaitsevan kahvilan portailla kesällä 1977. Siihen aikaan muuten sai Ruotsissa autolainan korot laittaa vähennyksiin”, Mano muistelee. Vain viisi vuotta vanha RS-mallinen metallinhohtovaaleansininen Camaro oli vähän ajettu ja todella siistissä kunnossa. Kahvilan parkkipaikalla kokoontuvat nykyisinkin kesäisin Oulun seudun moottoripyöräilijät joka keskiviikkoilta. Samasta lapusta kävi ilmi, että Camaro oli lähtenyt tehtaalta ilman suurempia herkkuja. Unionin paikalle nousee parhaillaan kerrostaloja. Sinne Mano suuntasikin ensi töikseen katselemaan myynnissä olleita autoja ja kartoittamaan, minkä hintaista kalustoa siellä oli tarjolla. ”Ei siinä ratin takana kauaa mennyt, kun huomasin, että tämä on saatava itselle. Kuva otettu nyt jo puretun Wetterin Union pihassa ja taustalla näkyy Limingantullin Esso, joka on vielä tänäkin päivänä toiminnassa, tosin ST1-nimellä. Erääseen liikkeeseen sisään astuttuaan Manon huomion kiinnitti hallin perällä näkyvä coupemallinen, varsin lyhyt musta vinyylikatto. Lähempää katsottuna auto osoittautui pätkäpuskuriseksi Camaroksi vuodelta 1971. Peruutuspeilissä roikkuneen hintalapun mukaan moottori oli 5,7-litrainen pikkulohko, jonka jatkeena oli TH350-automaattivaihteisto. Se oli täysin alkuperäinen, eikä maalipinnasta löytynyt edes naarmua, vaikka kuinka etsi. Camaron hinta 26 000 kruunua oli vähän yli Manon suunnitteleman ostobudjetin, mutta mukaan autokaupoille oli onneksi lähtenyt myös Ollakan Pekka, jolla ruotsinkieli oli siihen aikaan paremmin hallussa
Hot roddausta 70-luvun tyyliin. Camaron ulkoasu parani huomattavasti, mutta tulipa siinä samalla ongelmiakin. Talviajot Camarolla jäivät tuohon yhteen talveen ja Mano hankki vinterbiilikseen vanhan Volvo Amazonin. Oli siellä myös niitä, jotka veti rahat kurkusta alas asemapubissa”, toteaa Mano. 83 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Mano maailmalla. Vanteet nimittäin levittivät liikaa ulospäin, minkä seurauksena leveät renkaat hankasivat pyöränkaariin varsinkin, kun kyydissä oli enemmän porukkaa. Alussa meinasi vähän jännittää, kun jonotti siinä tiskillä paikallisten raggareiden seassa, mutta kyllä se ruotsinkieli alkoi pikku hiljaa sujumaan paremmin”, Mano muistelee. Mantorpissa tuli tutustuttua kiihdytyskisoihin useampaankin kertaan ja myös siihen aikaan kovassa suosiossa olleeseen Camaro Cupiin, joka kulki silloin Ruotsissa nimellä Puss O Kram eli pusu ja halaus.” Mano tekikin tuttavuutta yhden Camaro Cup -tiimin kanssa, joka piti majaa Fisksätran Shellin lähistöllä. ”Kerran siinä jutellessa tuli mieleen kysyä, paljonko maksaisi viritetty 454-isolohkomoottori ja jos oikein muistan, niin hinta taisi olla 6 000 kruunua. ”Paljon siihen aikaan suomalaiset maahanmuuttajat ostivat juuri jenkkiautoja, eikä siellä alettu mitään omakotitaloja säästämään. Kavereiltaan Mano oli kuullut, että Tukholmassa oli Gusondeck-niminen liike, josta voisi löytyä suoraan hyllystä oikeanlaiset vanteet Camaron alle. Yksi tuon ajan muoti-ilmiöistä olivat vasta myyntiin tulleet hologrammitarrat, joiden pinta heijasteli auringonpaisteessa eri sävyjä. Niitä oli myynnissä useita erilaisia, niin automerkin kuin mallinkin mukaan, ja pian niitä löytyi eri puolilta Camaroa enemmänkin – Chevy-teksti keulapalassa, Chevrolet-tekstit takapilareissa ja koko komeuden kruunasi takaspoilerin iso Camaro-teksti. Reissuja Ruotsissa ja Suomessa. Taakse laitettiin lisälatit lehtijousiin ja ilmaiskunvaimentimet. ”Sillä käytiin Ruotsissa niin työkomennuksilla ympäri maata, kuin erilaisissa autotapahtumissakin. Se olikin järkevä vaihtoehto, koska siihen aikaan OK-huoltoasemilta sai Volvoihin ja Saabeihin melkein kaikki varaosat helposti. Tosin poliiseja tuollaiset eivät haitanneet, vaan virkavalta piti autojen roddausta nuorison harmittomana harrastuksena. Silloin oli Ruotsissa sellainen tapa, että jos auton verotarra oli pari vuotta vanha, niin siitä sai melkeinpä ilman lupaa ottaa osia. Sen suuremmin Mano ei alkanut Camaroa muuttelemaan, mitä nyt asensi sen puuttuvan jarrutehostimen, jonka sai hankittua Hansen Racingin kautta. Samalla taka-akseli ja lehtijouset sekä jarrurummut maalattiin sen ajan mukaisesti punaisiksi. Sitten vielä olis pitänyt vahvistaa aski ja peräkin. Kyseinen Gusondeck oli vielä tunnettu siitä, että siellä otettiin vaihdossa vanhat erikoisvanteet ja renkaat, joten sinne kannatti ilman muuta lähteä koittamaan onnea. Heti jo auton ostohetkellä oli mielessä ollut, että alle pitää saada leveät renkaat kromivanteilla. Paljon apua oli myös paikallisista harrastajista, joiden kanssa jutellessa oppi kieltä pakostakin. ”Lisää tehoa kyllä teki mieli, koska olihan isot pojat jo 70-luvun alussa Suomessa puhuneet, että Z/28-Camarolla lähtee sutia vaikka paikallaan asfaltilla. Ensimmäisellä kerralla löytyikin taakse kymmentuumaiset viisipuolavanteet ja vähän ajan päästä eteen samanlaiset, mutta tuumaa kapeammat. Talvet Camaro vietti lämpimässä tallissa, mutta kesäisin se toimi Manon käyttöautona. Ruotsissakin oltiin tuolloin varsin tarkkoja katsastuksessa siitä, kuinka lähelle pyöränkaarta renkaat tulivat, joten helpointa oli vaihtaa leimalle alle alkuperäisvanteet kapeammilla renkailla. Itse asuin Fisksätrassa ja siinäkin kerrostalon pihalla oli usempi puoliksi purettu Amazon, joista sai ottaa osia”, Mano kertoo. ”Samoin noita vanhoja varaosa-Volvoja lojui pitkin asuinlähiöiden parkkipaikkoja. Keula puolestaan saatiin korkeammaksi ja jäykemmäksi laittamalla kierrejousien väliin kumiset korokepalat. Mano muistelee Hessun aikanaan hakeneen BDB-3-kilpisen Suomi-auton Hangosta. ”Ulkonäkö parani, mutta ajo-ominaisuudet huononivat huomattavasti. Oikeasti hieman tehoton vakio pikkulohko ja Manon kantahuoltoasema Fisksätrassa. Manon Camarolla ei sitten oikein hyvin lähtenyt, koska se olikin RS eikä Z/28. Mano oli päättänyt, että Camaroon otettu laina pitää maksaa mahdollisimman nopeasti pois. Ennen sitä ei autoon alettaisi tekemään minkäänlaisia muutoksia. ”Nuo tarrat oli kyllä tuolloin suosittuja ja niitä alkoi ilmestymään kavereiden autoihin siihen tahtiin, että pakkohan tuohon villitykseen oli lähteä mukaan”, hymähtää Mano. Manon kotikulmilla Oulun Välivainion kaupunginosassa Camaron edessä Vuoriston Hessun ’70 Dodge Charger. Olisi ollut niin kallis paukku siihen väliin, että jäi tekemättä”, Mano toteaa. Heiltä sai myös aina tarvittaessa apua ja neuvoja niin jenkkiautoiluun kuin arkeenkin liittyvissä asioissa. ”Jos tarvisi jonkun osan, niin siitä piti etsiä kuva Hansen Racingin luettelosta ja opetella sanomaan se ruotsiksi. Shellin pihalla Camaron vieressä Ukonmaanahon Matin Ford Mustang Cobra Jet vuodelta 1969. Samasta paikasta tuli ostettua autoon myös normaaleja kulutusosia ja Hansen Racingin katalogia tulikin selattua useasti. Niin ja sitä paitsi ne olivat vielä pirun kalliita Ruotsissakin”, Mano kertoo. Mustang on välttynyt täysin tuolle ajalle tyypillisiltä muutoksilta. ”Ei se siihen aikaan ollut mikään itsestäänselvyys, että tuollaisia vanteita jokaisesta paikallisesta rengasliikkeestä löytyy. Sinänsähän tuollainen korotettu lookki oli 70-luvulla kuuminta hottia”, Mano naurahtaa. Kun kesällä 1977 Camaroon otettu laina oli saatu maksettua, alettiin miettiä mahdollisia muutoksia autoon
Kyllä niitä epäilijöitä löytyi myös Oulusta, kun liikkui tuollaisella erikoisella autolla, mikä vielä oli Ruotsin rekisterissä. Se, mitä tapahtui ennen paluuta Ouluun, selviää seuraavassa Amerikan Raudassa. 84 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Muumio muistelee. Siitä oli kyllä ollut puhetta ennenkin, mutta nyt alettiin vääntämään kauppoja tosissaan. Ääni kuulosti Manosta siltä, että keinuvipujen säätömutterit oli varmaankin päässeet löystymään joistakin pytyistä. Hämmästys oli suuri, kun poliisi ilmoitti, että tästä ei selviäkään pelkillä sakoilla, vaan etuparkit on poistettava käytöstä tai autolla ei enää ajettaisi Suomenmaalla metriäkään. Viina ei nimittäin tulisi näistä kekkereistä loppumaan, sillä Lenkka toimi päivätyönsä ohella viinatrokarina Tukholman alueella. Lenkka tarjosi vaihdossa 2002-mallin BMW:tä ja tietenkin rahaa. Siinä muutaman tai no oikeastaan useamman pitkän huikan jälkeen Lenkka alkoi ostelemaan Manolta Camaroa. Ei siinä Manolla auttanut muuta kuin laittaa vilkku päälle ja ajaa Camaro tienlaitaan. ”Ehdotin, että otan valoista polttimot pois, mutta se ei kelvannut, vaan kuulemma ainoa vaihtoehto on katkaista johdot etuparkeilta. Nyt Mano löysi itsensä tilanteesta, jossa saattoi alkaa miettimään seuraavaa siirtoa harrasteautoihin liittyen. Manon uusi ostos, Oldsmobile Delta 88 -avo parkissa Sveavägenilla. Niin ikään Oulusta lähtöisin oleva Lenkka oli pyytänyt Manon kylään tarkoituksena juhlistaa pääsiäistä perin suomalaisella tavalla. Muuten autot menivät tullin läpi varsin jouhevasti, mutta kun Camaron keula alkoi näkymään, niin johan se ohjattiin sivuun. Kyseinen auto voisi olla juurikin SE oikea unelmien jenkkiauto, minkä voisi sitten tuoda muuttoautona Suomeen. Yhdellä amerikkalaisiin autoihin erikoistuneella korjaamon omistajalla, Saltsjöbadenissa asustavalla Mats Hildebrandilla, oli myynnissä ’69 Oldsmobile Delta 88 -avo. Koska hintaa oli yli puolet vähemmän kuin vastaavilla kunnossa olevilla Firebirdillä, otti Mano riskin ja osti auton itselleen. Vaihtelu virkistää. No seuraavana päivänä liitin johdot takas yhteen ja parkit toimi taas niin kuin ennenkin” hymähtää Mano. ”Viinaa tuli pöytään sitä tahtia, että alkoi tuntua siltä, että nyt on parempi hidastaa vauhtia, ettei tule tehtyä huonoja kauppoja. Auton myynnin syyksi mies oli sanonut sen, että aikoi muuttaa takaisin kotimaahansa, mutta todellisuudessa kaveri oli varmaankin säikähtänyt moottorista kuuluvaa naputusta sen verran kovasti, että halusi eroon autosta keinolla millä hyvänsä. Kesäiltaisin kokoonnuttiin useasti keskustan Sokoksen edessä olevalle parkkipaikalle, mikä oli sopivasti autoilevan nuorison reitin varrella. Camaron ja Manon yhteinen taival sai yllättävän käänteen pääsiäisenä 1979. Kaksi työntötankoa olivat päässeet myös hivenen taipumaan, joten niiden vaihdolla ja venttiilien säädöllä Pontiac kävi taas nätisti. Aattelin, että taas ne haluu kattoo auton ja kuskin paperit, kun on jenkkiauto ja vielä Ruotsin kilvissä. Tukholmassa cruisaillessa oli Manon huomion kiinnittänyt useamman kerran yksi ja sama auto – kookas isoilla siivillä varustettu avo, jollaisen omistamisesta sen ajan Suomessa ei voinut kuin haaveilla. ”Mietin siinä, että mikähän se nyt mahtaa olla syy pysäytykseen. Selitin poliisille, että koska auto on rekisteröity Ruotsiin ja ne ovat siellä lailliset, niin ei niistä voi sakottaa” kertaa Mano tapahtunutta. Ensimmäisenä aina epäiltiin, että kyllä tuo on pakko olla rikollisella toiminnalla hommattu. Mano tarjosi vaihdossa Lenkalta tullutta BMW:tä ja korjaamaansa Pontiac Firebirdiä. Varsinkin Haaparannan tulissa tutkittiin jenkkiautot erityisen tarkkaan. ”Siinä oli vettä tiellä runsaasti ja auto lähti vesiliirtoon, eikä sen jälkeen ollut mitään tehtävissä, niin lähellä tien reunaa oli kallionleikkaus. Kesällä olikin hyvä cruisailla kaupungilla muiden harrastajien kanssa. Se määrä oli tungettu muovikassiin ihan pikku seteleinä johtuen varmaankin Lenkan työnkuvasta”, muistelee Mano hymyssä suin. Sateen liukastamalla kapealla tiellä auto nimittäin lähti luisuun ja osui heti muutaman metrin päässä olevaan kallionleikkaukseen. Pysäytyksen syynä olivatkin keltaiset etuparkit. Tärkeintä kuitenkin oli se, että henkilövahingoilta säästyttiin” toteaa Mano. Oldsi menikin kolarissa todella huonoon kuntoon ja loppujen lopuksi vakuutusyhtiö lunasti sen itselleen. Kuskin paikalla istuu Lenkka, joka osti Camaron Manolta. ”Sitähän tuli aina välillä yritettyä vetää sutia, mutta niinhän siinä kävi, että kuivalla asfaltilla ainut, mikä löi tyhjää oli aski. Hansen Racingin ilmoitustaululta sain puhelinnumeron yhdelle vaihteiston korjaajalle, jonka talli oli Södermalmilla. Toinen suosittu paikka Oulussa oli Nallikarin uimaranta, jonne aina välillä cruisailtiin keskustasta. Ei muuta kuin kaikki ulos, jotta tullivirkailijat pääsivät penkomaan autoa ja tulos oli yleensä aina se, ettei mitään ylimääräistä löytynyt. Joskus mentiin laivalla Turkuun ja sieltä ajamalla Ouluun, mutta välillä ajeltiin Pohjois-Ruotsissa sijaitsevan Haaparannan kautta Ouluun, jolloin matkaa kertyi reilut 1 100 kilometriä. ”Bemusta hyvitin muistaakseni noin 5 000 ja reilu 20 000 kruunua tuli sitten käteisenä. Kotiparkkipaikalla vikaepäily osoittautui oikeaksi, nimittäin kolmosja kutossylinterin keinujen säätömutterit olivat päässeet löystymään. Auto olikin vain tarkoitus laittaa kuntoon ja myydä heti eteenpäin. Siinä pääsiäisen pyhinä miehet pääsivät yhteisymmärykseen välirahasta ja löivät kättä päälle kaupoista. Oldsi ei kaivannut sen kummempaa laittoa, vaan sillä sai cruisailla kesän huolettomasti. Kauan ei Mano ehtiny olla ilman jenkkiä, kun Suomelan Sepe kertoi eräästä turkkilaisesta kaverista, joka oli kaupitellut moottorivikaista ’70 Pontiac Firebirdiä. ”Suomen puolella tuli käytyä aina, kun oli pidempiä lomia. Tässä jonotellaan Hailuotolautalle pääsyä juhannuksena 1977. Syksyllä sattuneen harmillisen onnettomuuden takia Manon ja Oldsmobiilin yhteiselo jäi kuitenkin vain yhden kesän mittaiseksi. kymppipulttisen perän sisällä oleva aavikkovälitys ei ollut paras mahdollinen yhdistelmä burniksille. Silloin 70-luvun lopulla oli Oulusta useampikin Manon kaveri töissä naapurimaassa, joten Ruotsin rekisterikilvillä varustettuja jenkkiautoja näki liikenteessä Oulussa useasti. Kerran tuolla välillä vastaan tulleet poliisit löivät pillit päälle ja pyörähtivät perään Tuiran silloilla. Muutto takaisin Suomeen ei olisi vielä ajankohtainen, sillä työtilanne Ruotsissa oli huomattavasti parempi. Varmaan Lenkalla oli siinä pikku vedätys mielessä, mutta onneksi mulla pysyi homma hanskassa”, Mano naurahtaa. Camaron edessä Panuman Veken vuoden 1966 Chevrolet Chevelle, jonka etulokasuojaan oli jostain syystä liimattu punainen Mustangin hevoslogo. Toki paljon oli niitäkin, jotka tulivat ihan positiivisella asenteella ihastelemaan autoa”, tuumaa Mano. Ei siinä auttanut muuta kuin vetäistä ne poikki pihdeillä seriffin valvoessa vieressä. Pienten neuvottelujen jälkeen tarvittiin vielä jonkin verran välirahaa, että kaupat syntyivät. Se oli jäänyt niin vahvasti mieleen , että sellainen olisi seuraavaksi hankintalistalla. Ei muuta kuin aski irti ja korjaajalle, eikä siinä mennyt kuin muutama päivä, niin sen sai asentaa korjattuna takas paikoilleen”, Mano kertoo
Vanhennuttamismenetelmäni on äärimmäisen hankala dokumentoitava, sillä se elää pinnan muuttumisen mukaan. Puuhanurkka Chevrolet Apache 3200 ’59 Apassin peltityöt ovat edenneet Janne’s Garagella hyvään tahtiin, vaikka korjattavaa on löytynyt hiukan luultua enemmän. Lähikuvaa patinoidusta pinnasta. Kittiä ei paljoa tarvita. Moni kuvittelee, että vanhentaminen on helppoa, sen kun vain hioo pinnan sieltä täältä puhki, mutta eihän autenttinen vanha ja kulunut pinta siltä näytä. Tulipellistä hitsattiin umpeen kaikki ylimääräiset reiät. Hytin etuja takakulmat samoin kuin tulipeltikin alkavat olla jo maalausvalmiit. Myös alkuperäinen polttoaineen täyttöreikä hitsattiin umpeen, sillä tankkihan siirrettiin pois penkin selkänojan takaa. Ruoste puolestaan puree yleensä pistemäisesti niihin kohtiin, jotka ovat kolhiutuneet tai hankautuneet pellille saakka. Kulmiin vaihdettiin sekä sisemmät että ulommat pellit. 85 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Ennen maalausta hioin peltisen ilmanputsarikotelon mataksi ja puhdistin sen asetonilla. Joka tapauksessa se sisältää kohteen kolhimista erinäisillä metallisilla työkaluilla, hiomista viilalla ja eri karkeuksisilla hiomapapereilla, hankaamista teräsvillalla, ruostuttamista, uudelleenspreijaamista sekä varovaista asetonin käyttöä. K imm o Hytin kuskinpuoleinen takakulma korjattuna. Turhien reikien määrä yllätti todella, sillä niitä hitsattiin umpeen pitkälti yli 50 kappaletta. Kuinka ollakaan, kun tarkoituksena oli hangata ja naarmuttaa pinta puhki, niin maalipinnasta tuli kerrankin aivan virheetön, vaikka suihkutin sen spray-pullolla. Seuraava haaste piileekin korjattujen peltiosien värityksessä, sillä autoa ei ole tarkoitus ylimaalata. Johdoille tehdään uudet läpiviennit kun nähdään, mistä kohtaa ne kannattaa luontevimmin viedä. Tästä toimenpiteestä päätin suoriutua omin avuin, ja aloitin ikäännyttämisharjoitukset maalaamalla uuden batwing-ilmanputsarin ensin mahdollisimman lähelle auton alkuperäistä sävyä ja vanhentamalla sen itse kehittelemälläni sekatekniikalla näyttämään siltä, kuin se olisi kulkenut auton matkassa jo vuosikymmeniä. Patinointiharjoitukset alkamassa. Pintaan tulee vuosien varrella satunnaisia kolhuja, naarmuja ja hapettumista. Oikean sävyn löytäminen tuntuu olevan kenties suurin haaste, sillä alkuperäinen pinta on kulunut ja haalistunut melkoisesti ollen vieläpä erilainen eri puolilla autoa. Etulokasuojien kätköihin jääneet A-pilareiden alapäät täytyi vaihtaa myös, sillä ne olivat pehmenneet alimmaisten saranoiden kohdilta kelvottomiksi. Sen sijaan uudet pellit on tarkoitus patinoida saumattomasti samannäköisiksi vanhojen kanssa
Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen M ika rakennutti perheelleen omakotitalon Hämeenlinnaan vuonna 2009 ja paria vuotta myöhemmin sen rinnalle nousi talli. Mukavuuden viimeistelee asfaltoitu piha. Jokaiselle tavaralle on paikka ja jokainen tavara on paikallaan. Annettuaan autolleen nimen 66 Black Label, oli talli luontevaa nimetä Black Label Garageksi. Enää ei onneksi tarvitse kyyristellä selkä seinää vasten. Nyt pääsemme katsastamaan ponille varta vasten räätälöidyn, perheen omassa pihapiirissä sijaitsevan tallin. Mistään likaisesta verstaasta ei Mikan kohdalla ole kyse, sillä kaikkialla on puhdasta ja siistiä. Seiniä koristavat muun muassa pajojen ja huoltoasemien mainoskyltit, vanhat näyttelyjulisteet ja roikkuupa yhdellä seinällä deaktivoitu rynnäkkökiväärikin toistaen synkän äijämäistä tunnelmaa sopivalla pilkkeellä silmäkulmassa. Viimeistään remontin myötä tallista tuli puhtaasti harrastetila, eikä sinne ajeta käyttövehkeitä enää talvipakkasillakaan, paitsi jos niille tarvitsee tehdä remonttia. Black Label Garage Black Label Garage 86 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Toisenlainen talli. Hän teki aiemmin myös tatuointeja, mutta on sittemmin kunnostautunut lähinnä kynäruiskun varressa.” Tallin viihtyisyys ei rajoitu pelkästään siihen, että työkalut ovat paikoillaan ja tavarat järjestyksessä. Kun Mika tuli 2010-luvun alkupuolella hankkineeksi itselleen ’66 HT Mustangin, alkoi hänelle varsin pian valjeta, ettei yhden auton tallitilakaan ollut riittävä. Tarkoituksenmukaista, mutta viihtyisää. Vaikkei Mikalla vielä tuolloin ollut omaa harrasteautoa, niin kaukaa viisas, isänsä jalanjäljissä harrasteautoilusta kiinnostunut kaveri tuumasi heti kättelyssä, ettei pelkkä käyttöautokatos tulisi täyttämään hänen tarpeitaan. ”Aina kun purit jotain, niin seinä oli metrin päässä”, Mika muistelee orastavan klaustrofobian oireiden ilmaantumista. Lisäksi piti olla myös lämmin talli sekä varastotiloja. Käytännössä tallissa on kaksi autopaikkaa, minkä lisäksi sen takaosassa sijaitsee kaksi erillistä varastoa osien ja muun tarpeiston säilyttämiseen. Värimaailma on rajattu harley-davidsonmaiseen mustan, oranssin ja valkoisen yhdistelmään, minkä lisäksi yhtä seinää koristaa koko seinän kokoinen kynäruiskumaalaus Mikan omine Mustangeineen ja varsin maailmanloppumaisine tunnelmineen. Auton kanssa nälkä kasvoi syödessä ja toistuvat parantelurupeamat niin konehuoneen kuin alustankin parissa vaativat irto-osineen ainakin toisen paikan. Muutama numero sitten pääsimme Mika Saaren ’66 ”Black Label” Mustangin kyytiin. Talveksi auto on taas luonnollisesti nostettu pukeille ja käynnissä on jarrulinjojen päivittäminen teräspunosletkuilla ja AN-liittimillä. ”Nyt lämmintä tilaa on kaikkiaan 60 neliötä. Lopulta hän sai vaimonsa luopumaan pitkin hampain käyttöautonsa katoksesta, haki tallin laajennukselle luvat ja muokkasi myös kylmän katoksen lämpimäksi, yhtenäiseksi sisätilaksi. ”Sen toteutti eräs tuttavani, Kimmo Nuorivuori täältä Hämeenlinnasta. Siisteyden ja viihtyvyyden ei pidä kuitenkaan antaa hämätä, sillä lähes kaikki Mikan Mustangille tekemät remontit on viety läpi hänen omassa tallissaan. Mikan talli sijaitsee omalla takapihalla, parinkymmenen metrin päässä talon terassista
Myös deaktivoitu rynnäkkökivääri on löytänyt paikkansa tallista. Osatilausten mukaan on ruksittu myös niitä valmistavien pajojen peltikylttejä. Mustangin juokseva ori -logo on leikattu vanerista ja maalattu mustaksi. Vanhan automobiilinäyttelyn julisteen Mika pelasti vanhempiensa ladosta. 87 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Sen apokalyptistä tunnelmaa on tarkoitus viimeistellä maalaamalla taustalle vielä ydinräjähdyksen muodostama sienimäinen pilvi. Tallin sivuseinää koristaa kynäruiskumaalaus, jossa esiintyy Mikan oma Mustang. Mikan uusimpia kiinnostuksen kohteita ovat huoltoasemien aidot vanhat peltija emalikyltit, joita on alkanut ilmestyä seinille lupaavaan tahtiin. Nykyään se koristaa hänen tallinsa seinää kehystettynä
Simply red Tässä lehdessä toisaalla esitelty avomallinen Chrysler 300G innoitti ottamaan aihioksi erittäin lennokkaan Chryslerin 1961 vuosimallin tämänkertaiseksi kynäkustomiksi. 300-mallin hengessä listoitus ja koristelut pidetiin hyvin minimaalisina. Lähtökohdaksi valitiin coupe, jossa linjakkuus korostuu entisestään kustomoitaessa. Teksti ja kuva: Janne Kutja 88 AMERIKAN RAUTA 1/2018 Kutjan kuva
Näitä edelleen tuotannossa olevia kapseleita oli tarjolla aftermarket/repro-tuotteina jo hyvin varhain ja ne ovat suosittuja edelleen. Reilun kahden tuuman valkosivulla varustetut renkaat viimeistelevät aikakauden mukaisen asun. Etuvilkut on poistettu alkuperäiseltä paikalta ja alue on pellitetty samaa muotoa vastaavaksi. Pölykapselit ovat Dodge Lancerin alun perin vuosina 1957-58 valmistuksessa olleet. C hryslerin kattoa on madallettu arviolta pari tuumaa – sen verran, ettei se rupea näyttämään korotetulta reilun alustan madalluksen yhteydessä. 89 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Takavalot on siirretty alkuperäiseltä paikaltaa siipiin peruutusvalojen tilalle. Maskin kehyksestä Chryslerteksti on täytetty ennen uudelleenkromausta. Takavalot ja niiden ympärillä olevat listat on poistettu, jolloin perä alkaa muistuttaa ’60 Chryslerin takapäätä. Ympäröivää peltiä on jatkettu kromikehyksen uloimman osan tilalle. Takapuskuria on otettu lähemmäs koria ja nostettu myös lievästi ylöspäin, ja sen yläpuolelle koriin on tehty huuli mukailemaan puskurin muotoa. Katon madalluksen yhteydessä alkuperäistä takalasia on kallistettu eteenpäin ja C-pilaria on levennetty alareunasta. Etuvalot on ”upotettu” niin, että paikka kuitenkin säilyy samana
Ford Mustang Sportsroof ’69. Alkuvuoden kovimmat Whatever Boogie Chevrolet Chevy Van Beauville ’77. Buick Invicta 2D HT ’59. Sen seuraajaksi Kari rakensi ripeällä aikataululla laatikkoihin purettuna hankkimastaan projektista Stardustiakin komeamman Invictan – jonka nimi tarkoittaa voittamatonta. Seuraava Amerikan Rauta ilmestyy 08.03.2018 Raportit Kalifornian Pomonassa järjestettävästä perinteikkäästä Grand National Roadster Show’sta sekä kotimaisen kauden avaavasta Kustom Kulture Show’sta. Voittamaton Äreämp i ori 90 AMERIKAN RAUTA 1/2018. Sopiva kohde löytyi lopulta hollantilaisen Geevers Classic Carsin varastoista. Whatever Boogie syntyi, kun vuosikaudet mielessä kummitellut vanikuume sai ostamaan ensin yhden, sitten toisen ja melkein kolmannenkin aihion, joiden parhaista osista tuli yksi 70-80-luvun taitteen California Street Van -henkinen kokonaisuus. Kun Kenneth Seger ryhtyi etsimään itselleen sopivaa Mustangia, oli miehellä kaksi kriteeriä: kuutiotuumia piti olla puolentuhatta ja voimaa sen verran, että autolla pärjäisi Porscheille. Kari Kylmäniemen edellinen rakennelma, ’58 Fairlane 500 ”Stardust” tuli hyvin tunnetuksi pari vuotta takaperin kansainvälisestikin, ja muutti sittemmin lahden toiselle puolelle Ruotsiin
KLIKKAA OSTOKSILLE OSOITTEESSA WWW.SUPERMARKET.FI SUPERMARKET .. Klikkaa itsesi ostoksille! Viipale mediat A A UAZ 469B Huipp unope us 100 km/h Teho 72 hv Sylinte rit L-4 Moott orin tilavuu s 2445 cm 3 Paino 1730 kg Toyo ta Celic a Supra A A Huippu nopeus 210 km/h Teho 140 hv Sylinte rit L-6 Mootto rin tilavuu s 2759 cm 3 Paino 1300 kg A A Cadillac Allanté Huippunop eus 225 km/h Teho 300 hv Sylinterit V-8 Moottorin tilavuus 4565 cm 3 Paino 1690 kg A A BMW M1 Huippunopeus 262 km/h Teho 277 hv Sylinterit L-6 Moottorin tilavuus 3453 cm 3 Paino 1300 kg Haluatko tilata puuttuvan numeron, kirjan, pelikortit tai ehkä lippalakin. Ne löytyvät osoitteesta:
EKENS GASSERS SWAP MOONEYES SHOW YOKOHAMA CHEVROLET CAMARO ’67 FORD A DELUXE ROADSTER ’31 KOTIMAINEN RODIUUTUUS! LISÄKSI ESITTELYSSÄ H-D ’42 • Willys STW ’55 Plymouth Duster ’70 Mercury Monterey ’56 Chevrolet Speedster ’50 Chrysler 300G Convertible ’61 Chevrolet Chevelle Malibu ’65 R ak kaud es t a Ra u taa n • 1 /20 1 8 • 8,9 € 6 414887 002455 1 8 1 70 02 45 -1 80 1 PAL VKO 2018-10 Viipale mediat Suomalaista työtä • www.amerikanrauta.fi AM ER IK AN RA UT A 01 /2 01 8 NR O 41 ”ID EA T JA TO TE UT US SY N TY IVÄ T OM IEN M IEL TY M YS TE N PO HJ AL TA AM M EN TA EN VA IK UT TE ITA JO ST AIN ON N EN PÄ IV IEN JA AM ER ICA N GR AF FIT IN M AA ILM AS TA .” RAUDASSA RAHA ON VARMASSA TALLESSA Lil’ Twister Näin tehdään pitsimaalaus Nostalg iaraaseri