Amerikan Rauta 02/2016 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

R a kkaud es t a Ra u taa n • 2 / 20 1 6 • 8 ,90 € AM ER IK AN RA U TA 02 /2 016 N RO 26 ”30 5 NE TT OH EV OS VO IM AA EI KU UL OS TA ÄK KIÄ M ITE NK ÄÄ N IH M EE LL ISE LTÄ , M UT TA VE RR AT TA ES SA AL KU PE RÄ ISE EN 170 HE VO SV OIM AN BR UT TO LU KU UN TE HO A ON LÄ HE S TU PL AT EN .” PROJEKTI: JOHTOSARJA UUSIKSI ITSE KUSTOM KULTURE SHOW GRAND NATIONAL ROADSTER SHOW 6 414887 002455 1 6 2 70 02 45 -1 60 2 PAL VKO 2016-16 Viipale mediat Suomalaista työtä • www.amerikanrauta.fi Amerikan Raitilla Chevrolet Caprice Classic ’84 Ford A Tudor ’29 • H-D Panhead ’58 Ford Sunliner ’53 • Lincoln Zephyr ’41 Ford F100 Custom Cab ’64 • GMC PickUp ’43 LISÄKSI ESITTELYSSÄ Pinnan alta Uusi CHEVROLET IMPALA SPORT COUPE ’60 LS1 Roadrunner PLYMOUTH ROADRUNNER 452 STROKER ’71 KAHDEKSAN ERIKOISNUMEROA VUODESSA Hakkaraisen
Ehkä siinä onkin syy siihen, miksi itse huomaan lähteväni näyttelyhallista rakennuspäivänä usein viimeisten joukossa. Eilen, Keimolassa Hakkaraisen Joken kanssa huoltoasemapöydässä istuessani aloin miettiä, kuinka suuri merkitys autolehdillä onkaan. Tomi Eronen Päätoimittaja tomi.eronen@amerikanrauta.fi 3 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Välillä huolestuttaakin muutaman vuoden välein rikkoutuviin puhelimiin ja kenties kaatuviin pilvipalveluihin katoavien kuvien määrä. En ole varma, onko kyse valokuvavai elokuvamuistista, mutta muistelen jo Helsingin American Car Show’n muuttaessa Jäähallilta Messukeskukselle vuonna 1992 kuuluneen nurinaa siitä, kuinka tapahtuma oli ”enemmän kuin autonäyttely – tai kaikkea muuta kuin autonäyttely”. Voin olla väärässä, mutta väitän, ettei netissä tai sosiaalisessa mediassa nähdyistä kuvista tule samanlaista pysyvää läsnäolon mielikuvaa. Silloin ärtymystä aiheuttivat halliin tuodut pomppulinnat, joille ei kaiketi vanhassa jäähallissa ollut tilaa. Minullakin on Elokuvamuisti Pääkirjoitus päivinä, jolloin vasta rakennetaan näyttelyä, pestään autoja ja ajellaan niitä pikkuhiljaa paikoilleen. Olen tullut siihen tulokseen, että on paljon ihmisiä, joilla on elokuvamuisti – sitä muistaa asiat sellaisina, mitä ne olisivat voineet olla. Vanhojen Roadrunner-kuvien joukossa oli niin kuvia Hangon näyttelystä vuodelta 1979 kuin Helsingistä melkein parikymmentä vuotta myöhemmin. Kuukausien rakentelu niin tavallisine viime hetken paniikkikorjauksineen on ohi, ja alkaa olla pikkuhiljaa aika nauttia työn tuloksista. kännykässäni melkein 4 000 kuvaa, jotka on kylläkin varmuuskopioitu, mutta paperiversiota ei taida olla yhdestäkään. Silti vanhoista kuvista jotenkin henkii sellainen into harrastukseen ja itse tekemisen meininki, joka nykyisistä jättinäyttelyistä teollisesti tuotetun näköisine näyttelykyltteineen – tai oikeammin paperilappuineen – puuttuu. Hallit olivat pienempiä, autot huonommin valaistuja ja niitä oli todellisuudessa näytillä paljon vähemmän kuin nykyisin. Ehkä olikin. On se sama touhu siellä taustalla, mutta se tuppaa jäämään kaikenlaisen byrokratian ja latistavan oheistoiminnan varjoon. Eihän. Ehkä näyttelyt ovat saaneet vahakabinettimaisia piirteitä, kun sen sijaan, että rakennettaisiin somistuksia, järjesteltäisiin talkoomeiningillä paikkoja ja sitten esiteltäisiin sekä markkinoitaisiin omaa osaamista yleisölle, ajetaankin vain autot kliiniseen betonibunkkeriin valmiiden valojen alle, ja lähdetään viikolopuksi kotiin. Samaan aikaan ajankohta aikaistui vapulta pääsiäiseen, mikä ymmärrettävästi vähensi säpinää parkkipaikalla. Ne olivat myös paljon uudempia, eikä viimestely varmasti ollut keskimäärin samalla tasolla kuin nykyisin. Väkisin nousi esiin myös se, kuinka ennen oli mukamas kaikki näyttelyissä paremmin. Eivät ne vanhat valokuvat tai painetut lehdetkään ole välttämättä parhaimmassa mahdollisessa järjestyksessä, ja välillä joku häviääkin, mutta digitaalisessa muodossa olevien muistijälkien katoaminen voi tapahtua niin yllättäen, ja kerralla voi tuhoutua kuvia enemmän kuin takavuosina katosi korkeintaan tulipalossa. Osansa on tietysti aikakauteen liittyvillä asioilla, kuten vanhoilla logoilla ja mainoksilla, mutta pitkälti se on sitä, että on vaan nähnyt kuvia samoista tapahtumista moneen kertaan luetuista lehdistä. Kun selailimme Joken vanhoja valokuvia, enemmän kuin pariin kertaan tuli tunne, että olinhan minäkin tuolla, vaikka en tosiaan ollut. Isoja kokonaisuuksia on vaikeaa hallita ilman järjestelmällisyyttä, mutta ei anneta silti liiallisten kieltojen, rajoitusten ja yleisen eikannustavan asenteen pilata lähtökohtaisesti niin hauskoja tapahtumia. Parhaimmin sen vanhan hyvän fiiliksen henkii S itä sanotaan, että ihmisellä on valokuvamuisti, kun hän muistaa näkemänsä asiat tarkasti sellaisina, kuin ne ovat olleet
Viipalemediat Oy:n vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai virheestä ilmoituksessa rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrään palauttamiseen. Materiaali: Viipalemediat Oy ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä eikä palauttamisesta. Toimitus Tilaajapalvelu Puh. Ilmoitukset: Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) voida julkaista lehti ei vastaa tästä mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Huomautukset on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisuajankohdasta. Jos kuitenkin lehti julkaisee tilaamatta lähetettyjä kirjoituksia ja/tai kuvia lehdessä tai verkkosivuillaan, katsotaan tekijän luopuneen em. Copyright: Osittainenkin aineiston lainaaminen ilman Viipalemediat Oy:n kirjallista lupaa on kielletty. Ilmoitusasiakas on vastuussa ja korvausvelvollinen mainontansa aiheuttamista mahdollisista vahingoista kolmannelle osapuolelle ja/tai Viipalemediat Oy:lle. Mikkonen Tuotantopäällikkö Tomi Saloniemi Ulkoasu Tero Björklund, Sari Mantila, Thomas Backman, Meniina Wik Kustantaja Viipalemediat Oy Puh. 06-2810 170, Fax 06-2810 112 Toimitusjohtaja: Ari Isosomppi Postiosoite Amerikan Rauta, PL 350, 65101 Vaasa Ilmoitusmyynti Peppe Haapala: 050-4147 559 Susanne Ripsomaa: 050-4147 553 www.amerikanrauta.fi > Mediakortti Sähköiset osoitteet toimitus@amerikanrauta.fi myynti@amerikanrauta.fi materiaali@amerikanrauta.fi etunimi.sukunimi@amerikanrauta.fi Painopaikka Arkmedia Oy, Vaasa Myynti R-Kioskit, huoltoasemat, marketit ja Lehtipisteet kautta maan ISSN 2243-4550 Tämän tuotteen paperi sekä tuotantoprosessi ovat sertifioidusti ympäristöystävällisiä. materiaalin tekijänoikeuksista Viipalemediat Oy:n hyväksi lähettäessään materiaalin lehdelle. 4 AMERIKAN RAUTA 2/2016. 03-2251 948 (ma-pe 8.30-16.00) tilaajapalvelu@amerikanrauta.fi Päätoimittaja Tomi Eronen Toimittajat Kimmo Janhunen, Olli Lehtinen, Tuukka Erkkilä, Antti Kautonen Avustajat tässä numerossa Jussi Löppönen, Janne Kutja, Markus Kärkinen, Robert McCarter, Kari B
Amerikanrauta_1_A4 29. helmikuuta 2016 13:01:01
2/2016 26 GMC Pickup ’43 64 Grand National Roadster Show 12 6 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Kannessa: Chevrolet Impala ’60 Nro 26. 58 Lincoln Zephyr ’41 Sunlinerin kainalojuttuna näytämme, miten Ludde on rakentanut Timo Herstiltä hankkimansa Zephyrin uuteen uskoon. 34 Ford A Tudor ’29 Sami Tirkkosen tinkimättömällä pikkutarkkuudella rakennettu Tudor kuuluu Pohjois-Karjalan tuoreimpiin luomuksiin. 40 Chevrolet Caprice Classic ’84 Caprice edustaa suomalaisille tutuimpia jenkkimalleja, mutta milloin näit viimeksi sellaisen näyttelykuntoisena. 54 Ford Sunliner ’53 Ruotsin Uumajassa asuva Jan ”Ludde” Lundell on autoineen tuttu näky suomalaisissa näyttelyissä. Miehen tavaramerkiksi ovat nousseet klassisen tyylikkäät kustomit, kuten Sugar Candyksi nimetty Sunliner. 26 GMC Pickup ’43 Tomi Hellstenin rakentaman GMC:n tarina juontaa juurensa aina Normandian maihinnousuun saakka. 18 Plymouth Roadrunner ’71 Hakkaraisen Joken Roadrunner kuuluu maamme tunnetuimpiin katuja kilpa-autoihin, eikä varmasti vähiten siksi, että se on nähty alan tapahtumissa samalla omistajalla jo viidellä vuosikymmenellä. ESITTELYSSÄ 12 Chevrolet Impala ’60 Jouni ”Linu” Linjaman Impalan miedosti kustomoidun pinnan alta paljastuu nykyaikainen LStekniikka ja hammastanko-ohjaus. Nykyisellään chopattua ja channeloitua pikkupikkistä ei enää tunnista sotaveteraaniksi. 60 H-D Panhead ’58 Lensun Juhan Pannu on muuttanut ulkoasuaan jo pari kertaa viiden vuoden sisään muuttuen stuukiltaan aina vain klassisempaan suuntaan. 48 Ford F100 Custom Cab ’64 Heikki ja Mikko Kallioisen raakalaudasta rakennetulla hillbilly camperilla varustettu Ford pickup on niitä autoja, joita ei tule vastaan kahta samanlaista. Ville Myllymäki rakensi kauttaaltaan siistin yksilön harvinaisen hyvällä maulla
kaiveli kuva-arkistojaan ja löysi unohtumattomia otoksia Uudenkaupungin linttamiitistä. VAKIOT 8 Rauta-annos Kevään korvilla harrastajia herätellään talviunilta monilla mielenkiintoisilla uutisilla ja tapahtumilla. 82 Chrysler 300C tonttiin 34 Ford A Tudor ’29 18 Plymouth Roadrunner ’71 78 Sähköt uusiksi yksistä piuhoista 7 AMERIKAN RAUTA 2/2016. 82 Chrysler 300C – alusta kuntoon Päivitimme monen jenkkiautoilijan käyttöharrastimena toimivan kolmesatasen alustan alkuperäistä matalammaksi ja ajettavammaksi. 78 Sähköt uusiksi yksistä piuhoista Harrasteajoneuvon sähköjärjestelmän voi uusia perusteellisesti harrastajaystävällisin kustannuksin valmistamalla johtosarjat itse. TAPAHTUMAT 64 Grand National Roadster Show Paitsi, että Kaliforniassa on aina lämmintä, esittelee Grand National Roadster Show aina maan hienoimmat uutuusrodit ja customit. Niin tänäkin vuonna. 76 MP 2016 MP-näyttelyn kiinnostavin anti löytyi tälläkin kertaa Petrol Circus -nimeä kantaneesta rakennettujen pyörien alueesta. 94 Puuhanurkka C10 pickup sai uutta ilmettä patinoinnilla ja lasikuituautoon tehtiin lisää peltitöitä diffuusorin muodossa. ARTIKKELIT 32 Tarinan takaa: GMC Pickup ’43 Sotaveteraani ehdittiin valjastaa Suomessa kaivinkoneen alustaksi, kunnes se pelastettiin niin maatumiselta kuin entisöinniltäkin. 96 Kutjan kuva ’54 Buickista muovautui Jannen piirustuspöydällä iso ja paha. 72 Kustom Kulture Show Neljättä kertaa järjestetty KKS oli tänä vuonna ladattu nimekkäämmillä taiteilijavierailla kuin koskaan aiemmin. 86 Amerikan raitilla, osa 2 Markuksen matka jatkuu Area 51:n, Nevadan autiomaan ja San Fransiscon kapeiden katujen kautta enkelten kaupunkiin. 46 Tarinan takaa: Chevrolet Caprice Classic ’84 Capricen lähtökohta oli väsynyt, mutta ei kuitenkaan pelleiltään ikäluokkansa huonoimmasta päästä. 90 Muumio muistelee Kari B. 10 Pelit ja vehkeet Tämän hetken tärkeimmät lisäykset niin tallille kuin vaatekaappiinkin
www.facebook.com/BlacklistRaceTV/ Mustaa listaa ZZ-TV Suomi-Vette Jenkeissä Kimmo Nevalaisen ’65-mallinen, nopeaksi todistettu Corvette on nyt esillä National Corvette Museumissa, Kentuckyn Bowling Greenissä. Jos ZZ Topin biisit ja niihin liittyvä americana ovat juttusi, Rockin’ Roadsters saattaa olla rakentelusarjoista mitä mielenkiintoisin. Tähän asti yritystä luotsannut Risto Paunonen jatkaa yhä hallituksen puheenjohtajana, ja toimitusjohtajaksi maaliskuun alusta lähtien nousee tuotantopäällikkö Ari Talus. Triangle Motor pitää avoimien ovien päivät toukokuun 14. 8 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Totuttuun tapaan deadlinet ovat tiukkoja, ja El Caminosta täytyy saada esittelykelpoinen kolmen viikon kuluttua pidettävään tapahtumaan. 200 mailin huippunopeuteen ja 11 sekunnin varttimaileihin pystyvä Corvette ei mennyt museoon trailerikyydillä, vaan mittariin kertyi 8 000 mailia laivan ja näyttelypilttuun välillä – muun muassa vierailut Hot Rod Drag Week 2015:ssä, Optima Ultimate Street Car Invitationalissa sekä Texas Milessa. Toimittanut: Antti Kautonen ja Kimmo Janhunen Uutispalsta Juhlaa ja uudistusta Triangle Motorilla 20 vuotta täyttävä, Turussa sijaitseva Triangle Motor Co. Rockyhtye ZZ Topin nokkamies Billy Gibbons tähdittää Discovery Channelin uutta Rockin’ Roadsters -show’ta. Kotimaisia rivakkaliikkeisiä katuautoja esitellään YouTube-sarja Blacklist Street Racers TV:ssä. vaihtaa toimitusjohtajaa. Talus tunnetaan muunmuassa Turku Kustom Show’n järjestäjänä, ja rodit ovat lähellä miehen sydäntä. päivänä, ja tuolloin kalenterissa on myös autohuutokauppa. Karkauspäivänä ensi kertaa näytetyssä uuden sarjan pilottijaksossa automiehenä tunnettu Billy ja roddari Jimmy Shine metsästävät sopivanlaista patinoitunutta aihiota kunnostettavaksi, ja oikeaksi projektiautoksi löytyy vuoden ’84 El Camino. Auto kantaa yhä komeita SIX-5 -rekisteritunnuksiaan myös alkuperäisen valmistusmaansa asukkaiden ihmeteltävinä. Jaksoja tipahtelee BeeonePowergear -kanavalle jatkuvalla syötöllä, ja sarjan myötä päästään tutustumaan Top10-kuskeihin, -kalustoon ja -koitoksiin
American Car Show Urheilutalo, Kokkola 23.–24.4. Winter Swap Meet Teivon ravirata, Tampere 9.–10.4. Kalusteet on tällä kertaa hankittu Chicagosta ja paikan suunnittelusta on vastannut aiempiinkin Classic American Dinereihin kädenjälkensä jättänyt ravintolasisustuskonkari Tomppa Kekäläinen. Gasoline Motor Show Seinäjoki Areena, Seinäjoki 16.–17.4. ”Nyt voimme jo paljastaa, että myös Helsinki saa pian oman Classic American Dinerinsa. Kymen automobiilikerhon ajokauden avaus Mobiilihalli, Koria T apah tuma t ”Funny Car” -nimitys täyttää pyöreät 50 vuotta. Paikka avataan Linnanmäen huvipuiston yhteyteen”, Restamaxin linjapäällikkö Tero Kaikkonen kertoo. AutoSaloon Turun Messukeskus 16.–17.4. Nimitys viittasi alunperin autoihin, joiden akseliväliä oli lyhennetty paremman pidon saamiseksi, ja tällöin mittasuhteet näyttivät vakiokuntoiseen autoon verrattuna huvittavilta. Ravintola koostuu kahdesta puolesta; roadside-tyyppisestä diner-salista sekä eräänlaisena painekattilana toimivasta New Yorkin katunäkymillä sisustetusta kaupunkipuolesta, joka avataan tarvittaessa silloin, kun asiakasvirta on vilkkainta. Jumbo löytyy osoitteesta Vantaanportinkatu 3. 50 vuotta funny careja Tampereen Finlaysonilla sijaitseva Classic American Diner on kuulunut jo vuosia jenkkiautoilijoiden vakkarikohteisiin, joissa vatsan on saanut takuutäyteen väriloisteisessa 50-luvun miljöössä. Julkaisemme oman rajoittuneen näkemyksemme perusteella mielestämme parhaat. Classic American Diner pääkaupunkiseudulle Vinkkaa uutisaihe! Jos törmäät netissä tai muualla esittelemisen arvoiseen asiaan tai ilmiöön, voit vapaasti laittaa toimitukselle aiheesta sähköpostia. Ensimmäiseksi tällaiseksi kiihdytysautoksi kutsuttiin Eddie Schartmanin Mercury Cometia vuoden 1966 NHRA World Finalsissa, ja National Hot Rod Association juhlistaa tätä vuoden 2016 aikana useammissakin tapahtumissa. Helmikuussa pääkaupunkiseutu sai vihdoin ensimmäisen dinerin, kun Restamax avasi ketjun uusimman ravintolan Vantaalle Kauppakeskus Jumboon. Sen alkuperäisen lisäksi Tampereelle on avattu Classic American Dinerit myös Lielahteen ja Koskikeskukseen, ja pikkuhiljaa niitä on alkanut ilmaantua muihinkin kaupunkeihin. Vastaavanlaisia autoja oli luonnollisesti mukana drag stripeillä jo vuosia aiemminkin, mutta itse ”Funny Car”termi otettiin virallisesti NHRA:ssa käyttöön vuonna ’66. Mikkelin Mobilistien rompetori Kasarmin kenttä, Mikkeli 24.4. American Car Show Messukeskus, Helsinki 2.4. Lehdentekijät tavoittaa osoitteesta toimitus@amerikanrauta.fi 9 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Swap Meet, Rauma Äijänsuon urheilukeskus, Rauma 25.4. Hot Rod & Rock Show Pirkkahalli, Tampere 23.4. 25.–28.3. Tällä kertaa hankkeen tuottamisesta vastasi Tompan ja Mike Kaireniuksen yhdessä luotsaama Helsingin Jätkäsaaressa toimiva Weird Antiques. Tyyli on tuttu ketjun aiemmista ravintoloista, mutta näyttävässä toteutuksessa on myös uusia jujuja
www.stuntman.fi Kevät on tulossa ja sen myötä pian myös kepeät kesästetsonikelit. Hinnat 59,00-99,00 €. Hinta 39,00 €. Barzetta SS on muskeliautojen tyyliin sopiva vanne, jota saa 7-8” levyisinä. Näitä aina yhtä muodikkaita lännenpäähineitä myy Livinki Design. www.livinki.fi Olkistetsoni Vannetukku on lisännyt valikoimiinsa vanteita, jotka edustavat klassista amerikkalaista muotoilua. Borgeson-valikoimaan kuuluvat nopeammat simpukat, pumput, säiliöt, kiinnikkeet, hihnapyörät, letkut ja kokonaiset ohjaustehostinsarjat, joilla saadaan tehostamaton ohjaus muutettua tehostetuksi. Materiaaleina hopea, kirurginteräs sekä kullattu kirurginteräs. www.jukkatukku.net Uutuuksia Dickiesiltä 10 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Hinnat alkaen 18,00 €/kpl. Hinnat 109,00-119,00 €/kpl. Liivin hinta 89,00 € ja paidan 55,00 €. Perinteikästä kaavaa toistavaa Jack Wheeler American Classic Rally -vannetta saa 8-10” levyisinä. Toimittanut: Kimmo Janhunen Borgesonin ohjauksen osat ovat nyt saatavilla US-Partsista. www.uspartsperformance.fi Nopeampi ja tunnokkaampi ohjaus Tuoteuutuudet Sormiin tai kaulaan Stuntmanilla on uusi valikoima isänmaahenkisiä sormuksia ja riipuksia. www.vannetukku.fi Amerikanvanteita edullisesti Dickiesiltä on jo tipahdellut markkinoille kevätmalliston uutuuksia, joista mainittakoon jämäkkä ”Daytona Beach” -farkkuliivi sekä bensapumppuassistentin ”Rotonda South” worker-paita, jota saa harmaana, mustana ja tummansinisenä
Tuotetta voidaan käyttää sekä kuivilla että märillä pinnoilla ja sillä voidaan puhdistaa myös tunkkaista ilmastointilaitetta. Myös kauan kaivattua 351C-400M -jakopäänkoppaa saa nyt alumiinisena. Näin kevään korvilla on aika uudistaa auton ulkonäköä kesää varten, ja helpoimmin se käy uusilla vanteilla. Hinnat alkaen 5,00 €/metri. Tuotetta myyvät valtuutetut Spies Hecker -jälleenmyyjät ja se soveltuu sekä ammattiettä kuluttajakäyttöön. Hinta: 13,00 €. www.tuumacid.fi, www.ultrawheel.com Presta Odor Eliminator ei peitä hajuja, vaan neutraloi ja poistaa niiden aiheuttajat. www.tradeparts.info Speedmasterin jakopäänkopat 11 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Toisin sanoen ne taipuvat loiville mutkille nätisti ilman ryppyjä ja pysyvät tiukasti paikallaan 3M-liimalla. www.spieshecker.com Jari Mäki on saanut valikoimiinsa kromikylkilistoja, jotka ovat materiaaliltaan joustavia myös sivuttaissuunnassa. Tuumacidin maahantuoman Ultra Wheel Companyn valikoimasta löytyvät sekä klassiset että modernit mallit niin katuraaseriin kuin pikkikseenkin. www.jarimaki.fi Ultra Wheel Company Korroosiosuojaa läpihiotuille alueille Hajujen eliminoija Joustavaa kromilistaa Speedmaster tarjoaa jakopäänkoppia normaaleina peltisinä, kromattuina sekä kiillotettuina alumiinisina. Se toimii mm. Priomat 1K-paikkapohjamaali 4074 sopii pienten, metallipintaan asti läpihiottujen alueiden pohjustamiseen, esimerkiksi reunoihin ja kulmiin. tupakan-, ammoniakin-, rikin-, virtsan-, ulosteiden-, ruuanja hienhajujen poistoon. Kiinnitys on tehtävä puhtaalle ja lämpimälle pellille. Suositushinta 46,50 €. www.presco.fi Spies Hecker on tuonut sprayvalikoimaansa uuden, nopeasti kuivuvan 1K-pohjamaalin. Tuotetta voidaan käyttää juuri ennen sävypohjaa, sen päälle voidaan ruiskuttaa nopeasti ja se tarjoaa hyvän tunkeutumattomuuden pintamaalille. Listoja on useita eri malleja ja leveyksiä. Nyt koppia on saatavilla myös 2-osaisina, mikä helpottaa jakopään säätöä
Jouni ”Linu” Linjaman Impalan klassisen miedosti kustomoitu ulkokuori pettää, nostalgisen pinnan alta kun löytyy nykyaikaista tekniikkaa LS1-koneineen ja hammastanko-ohjauksineen. Teksti ja kuvat: Tomi Eronen • Malli: Ilona Siekkinen CHEVROLET IMPALA SPORT COUPE ´60. Uusi pinnan alta 12 AMERIKAN RAUTA 2/2016
Uusi pinnan alta 13 AMERIKAN RAUTA 2/2016
”Etsin pitkään Saksasta Mobile.den kautta sopivaa tekniikanluovuttajaa, ja lopulta sellainen löytyikin Tanskasta. ” ’60 Impala jäi mieleen jo joskus 16-vuotiaana raggarinalkuna, kun pääsi sellaisen neliovisen kyytiin. Takajousia lyhensin parilla kierroksella. Jo siinä vaiheessa miehelle oli selvää, ettei autoa entisöitäisi, vaikkei mitään suurempia korin kustomointeja ollutkaan mielessä. Ei tuo vihreä väri mikään oma suosikkini ollut, muttei se haitannut, kun mielessä oli kuitenkin rakennella autoa.” Impalan saavuttua Suomeen Linu totesi sen vastaavan kunnoltaan odotuksia ja aloitti heti auton päivittämisen mieleisekseen. Otin Herstin Timpalta trailerin ja kävin hakemassa sieltä kokonaisen, reilut 100 000 kilsaa ajetun kylkikolaroidun ’98 Camaro Z28:n, jossa oli LS1-tekniikka. Painoinkin saman tien Buy it now -nappia”, Linu tunnustaa. ”Minulla oli myös vuonna 1951 uutena Suomeen tuotu esisarjan 356, joka oli ihan kelpo ajoauto, mutta olisi kaivannut niin vaativan läpikäynnin, että päädyin myymään sen eteenpäin.” Pitkän harrasteautoilubreikin jälkeen ei suurempia mietintätaukoja enää tarvittukaan, kun sopiva Impala Sport Coupe tuli eBayssä vastaan. Tehtaan visioista poikkesi oikeastaan vain vihreä metalliväri hillittyine straippeineen. Jossain kohtaa tuli sitten sellainen fiilis, että nyt se täytyy hankkia, kun hinnat nousivat ja nousivat koko ajan”, tuttavien kesken Linuna tunnettu Jouni Linjama selittää. ”Kone oli niin paskainen, kun sitä Camaroa oli ruostesuojailtu, että vein sen puhallettavaksi Sipoon Soodapuhallukseen ennen paikalleen asennusta. ”Tuo vaikutti kohtuullisen hyväkuntoiselta, silmä kun oli jo vähän harjaantunut, kun niitä ilmoituksia oli pari vuotta aktiivisesti katsellut. 14 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Sinällään tekniikalle riitti perushuolto laatikon öljynvaihtoineen.” 5,7-litraisen monipisteruiskumoottorin 305 nettohevosvoimaa ei kuulosta äkkiä mitenkään ihmeelliseltä teholta, mutta täytyy muistaa, että verrattaessa sitä alkuperäiseen bruttote Chevrolet Impala Sport Coupe ´60 Vihreä maalipinta straippeineen on amerikanaikojen peruja. Purin siitä lattialle kaiken, mitä tarvitsi. ”Hankin saman tien alle 15-tuumaiset Torq Thrustit Cokerin miljonäärivalkosivurenkain, jotka tulivat maahan auton mukana. Takaluukun kannen signeerauksesta päätellen ainakin raidat on tehty vuonna 2006. Muuten ajelinkin sillä ensimmäisen kesän sellaisenaan.” Ja mikäs olisikaan ollut ajellessa, kun alla oli siistinnäköinen ja kaikin puolin ehjä auto. ”Ei minulla ihmeemmin jenkkejä ollut ennen tätä Impalaa itsellä ollutkaan, vaikka niitäkin olen työn puolesta rassaillut saksalaisten ja italialaisten erikoisautojen ohessa. ”Eteen asensin droppispindelit ja levyjarrut, ja uusin kaikki puslat sekä nivelet. Seuraavaksi piti saada ostos koti-Suomeen. Allahan oli ostettaessa peltivanteet alkuperäiskapselein ja yleisilme muutenkin oli straippeja lukuun ottamatta museoautomainen. Minähän olin siellä Ruotsissa melkein 10 vuotta ja toin sieltä muuttoautona 911 avo-Porschen.” Porscheja Linulla olikin niihin aikoihin, 90-luvun alkupuolella useampi, mistä muistuttavat stuttgartilaismerkin pienoismallit miehen kotihyllyssä. Tekniikka Tanskasta. Kun parikymppisenä skloddina muutin Ruotsiin, ostin sieltä kyllä heti ’71 Camaron, jota tuli käytyä näyttämässä täälläkin, mutta sitä en lopulta tuonut Suomeen. Linun mielessä oli kuitenkin koko tekniikan päivittäminen modernimpaan, kunhan vain sellainen löytyisi. Se olikin hyvä, kun ei tarvinnut minkään lavan päällä tilata Jenkeistä osia, joista ei oikein tiedä, mitä ne ovat.” Tehoa ja taloudellisuutta. Kylillä oli kaveripiirissä jo noihin aikoihin aika paljon hienoja amerikkalaisia. Seattlessa, ihan Kanadan rajan tuntumassa kaupan ollut auto oli pääpiirteissään alkuperäiskunnossa 283-konetta ja Powerglideautomaattia myöten. ”Myyjäliike hoiti rahdin San Franciscon kupeelle Oaklandiin, missä Bremerin Ykällä oli kontaktit auton Suomeen rahtaamiseen”, Linu jatkaa
Cokerin leveillä valkosivuilla varustetut renkaat ja 15-tuumaiset Torq Thrustit tulivat auton mukana Jenkeistä, mutta laitettiin ensimmäistä kertaa alle vasta Suomessa. 305 nettohevos voimaa ei kuulosta äkkiä mitenkään ihmeellisel tä, mutta verrattaess a alkuperäise en 170 hevosvoim an bruttoluku un tehoa on lähes tuplaten. 15 AMERIKAN RAUTA 2/2016
Sohvien verhoilut oli oikeastaan tarkoitettu ’66-malliseen Impalaan, mutta Linun vanha tuttu Jone Linna muokkasi ne istumaan ’60-mallin penkkeihin. Linu halusi sisustasta pelkistetyn tumman, koska se sopii yhteen minkä vaan sävyn kanssa, jos hän jossain vaiheessa päätyykin maalaamaan auton ihan eri värillä. holtaan 170-hevosvoimaiseksi ilmoitettuun 283:een on tehoa todellisuudessa tuplaten. ”Siinähän kävi sikäli hyvin, että vanha 283 meni Muukkosen Jaskan ’56:een ja sain myytyä myös sen Camaron raadon vielä eteenpäin. Ilmastointia en viitsinyt alkaa nakertaa kiinni, mutta otin nekin rojut kyllä talteen.” Bensalinjat menivät kokonaan uusiksi, ja Linu päätyi hankkimaan alkuperäiseen tankkiin Aeromotiven Stealth-pumpun, jonka 16 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Mahtui se sinne kuitenkin ilman mitään peltimuutoksia.” ’60:n tapauksessa ei edes kardaanitunnelia tarvinnut avartaa tietokoneohjatun vaihteiston mahduttamiseksi. Kometilla lyhennettiin orkkiskardaania vähän, ja löysin sopivan yoken, johon kävi tuo kardaanin nivel suoraan.” Camarosta Linu sai hyödynnettyä myös syylärin ja flektit sekä moottorin ja laatikon johtosarjan. Paikallaan olleisiin putkiin hitsasin lambdat paikalleen. ”Katit poistettiin, ja pakosarjoista hitsasin EGR:n paikat umpeen, eli kaikki ylimääräiset saastelaitteet lähtivät pois. Ostin uudet LS-mallin koneenkiinnikkeet Janne’s Garagelta, ja moottorin piti mennä paikalleen bolt-on, mutta aika monta kertaa sitä piti nostella sisään ja ulos, ennen kuin sen sai oikeaan asentoon. Chevrolet Impala Sport Coupe ´60 Linu uusi sisustaan niin maton, ovipahvit kuin penkitkin pehmusteineen päivineen. Iso rooli käyttöominaisuuksien muuttumisessa oli myös vaihteiston päivittämisellä kaksivaihteisesta nelivaihteiseen ja tietokoneohjattuun automaattiin. ”Kyllä siinä tiukkaa on tulipellin ja jarrutehostimen kohdalla, alkuperäistä pienemmän 7-tuumaisen tehostimen ja moottorin väliin jää sormen mentävä tila”, Linu selittää. Impalan alkuperäisosista jäi lopulta paikalleen vain perä. ”Vaihteiston palkki syntyi Powergliden alkuperäisestä kiinnikkeestä, johon hitsasin lisälatan
RENKAAT: Coker Classic 215/75 R15 miljonäärivalkosivut. ALUSTA: CPP:n 2” madaltavat olka-akselit, kierroksen verran lyhennetyt etujouset, Unisteerin tehostettu hammastanko-ohjaus 2,5 kierrosta laidasta laitaan, takajousia lyhennetty kaksi kierrosta. Uusin kaikki penkkien fyllit, ja niiden rungot hiekkapuhallettiin sekä epoksimaalattiin ja jouset korjattiin. Ratti ja sisustan peltiosat olivat kaikki niin siistissä kunnossa, ettei niille tarvinnut tehdä mitään. VANTEET: 15x7” American Racing Torq Thrust II. ’98 Camarosta lähtöisin oleva LS1 istuu siististi Impalan konehuoneeseen. SISUSTA: Täysin uusittu musta keinonahkasisusta, ’66-mallin muokatut verhoilut. Hankin myös uudet alkuperäisen kaltaiset ovipahvit. LS1:n vaihdon myötä jouduin lyhentämään etujousia kierroksella, koska alumiinikone oli niin paljon 283:ta kevyempi”, Linu kertaa. Verhoiluiksi tilasin ’66:een tarkoitetut, koska niitä sai yksivärisenä. TEHO: 305 hv. JARRUT: CPP:n Camaro-tyyppiset levyt edessä, alkuperäiset rummut takana, 7” tuplatehostin. ”Sisusta oli kohtuullisen ehjä ja alkuperäinen, mutta kulahtanut, ja penkit olivat lässähtäneet. ”Mittaristokin on alkuperäinen, ja se saa nopeussignaalinsa Dakota Digitalin boksilta. Tuo Unisteerin nopea tehostettu hammastanko-ohjaus sopikin pakettiin täydellisesti, vaikka aluksi vähän jännitin, millainen kokonaisuudesta tulee. 17 AMERIKAN RAUTA 2/2016. ”Kun etupään pellit olivat irti, puhallettiin kaikki tukivarret, jotka maalattiin sitten uudelleen. VOIMANSIIRTO: ´98 Camaron 4L60E-automaatti, alkuperäinen 10bolt perä. ”Teetin Vallilan takomossa tilalle uuden vakaajan, johon tuli keskelle viiden sentin mutka, jonka avulla se saatiin mahtumaan paikalleen.” Ohjaamoa vaivasi se tyypillinen hyvin säilyneen auton ongelma – näyttää hyvältä, mutta on ikävä käyttää. MOOTTORI: ´98 Camaro Z28:n LS1 5.7 V8, alkuperäiset valusarjat, tuplaputkisto. Musta tuli väriksi sen takia, että olen miettinyt korin värin vaihtoa, muttei lopullinen väri ole vielä selvillä, niin musta käy ainakin kaikkiin.” Uudemman Impalan verhoilujen muodossa oli tietenkin eroja kuuskymppiin, mutta yllättävän vähän, ja Sulan Autopalvelun Jone Linna sovitteli verhoilut istumaan paikalleen tarpeellisin muutoksin. Hammastangonhan piti olla ihan bolt on, mutta se tuli niin järjettömän alas, että se olisi ensimmäisenä ollut ottamassa kiinni montuissa. ”Kynnyslistat vaihdoin uusiin, ja maton tietysti myös”, Linu jatkaa. Faktat CHEVROLET IMPALA SPORT COUPE ´60 • OMISTAJA: Jouni Linjama, 54 • PAIKKA: Tuusula. ”Muutin kaasupolkimen välitystä nopeaksi ja herkäksi, kun jarrutkin ovat tehokkaat ja herkät. Konehuoneen pellit tulipeltiä lukuun ottamatta puhallettiin ja pulverimaalattiin puolikiiltävällä mustalla, joka sopii kokonaisuuteen mainiosti. avulla kaasarikoneen muuttaminen ruiskuksi onnistui helposti. ’60:n uustuotantoverhoilut olisivat olleet houndtooth-kuvioineen niin muovisen näköiset, että päätin ottaa mieluummin nuo. ”Kun tekniikka oli muuten suurin piirtein valmiina, vein auton Janne’s Garagea pyörittävälle Mäkisen Jannelle, joka muokkasi johtosarjan Impalaan sopivaksi, rakensi sulakerasiat ja ohjelmoi kaikki moottorin ja vaihteiston ohjauselektroniikan vaatimat muutokset.” Moderni pinnan alta. KIITOS: Artsi, Timo Hersti, Janne Mäkinen, Jone Linna. Se, ettei siitäkään näe, että siellä on uudempi tekniikka, on mun mielestä hyvä juttu.” Hammastangonhan piti olla ihan bolt on, mutta se tuli niin järjettömän alas, että se olisi ollut ensimmäisenä ottamassa kiinni montuissa. Nostin sen kiinnitystä ylemmäs, jolloin raidetangotkin tulivat parempaan asentoon, mutta sitten ongelmaksi muodostui kallistuksenvakaaja.” Niin, sehän ei sitten sopinutkaan enää paikalleen muutetun hammastangon kiinnityksen vuoksi. Ison alkuperäisratin ansiosta siitä ei tullut kuitenkaan liian nopean tuntuista, vaan juuri sopiva
Hakkaraisen Roadrunner 18 AMERIKAN RAUTA 2/2016
Hakkaraisen Joken Roadrunner on varmasti yksi maamme tunnetuimpia katuja kilpa-autoja, eikä vähiten siksi, että se on nähty alan tapahtumissa samalla omistajalla jo viidellä vuosikymmenellä, ja auto on kerännyt palkintoja niin stripiltä kuin näyttelyistäkin. Kaikkien noiden vuosien jälkeen auto on nykyisin hienompi kuin koskaan aiemmin. Teksti ja kuvat: Tomi Eronen PLYMOUTH ROADRUNNER ’71. 19 AMERIKAN RAUTA 2/2016
70-luvun loppupuolella hän lanseerasi Bee Gee Racing Teaminkin laajempi mainosnäkyvyys mielessä. Olimme Camaron kunnostuspuuhien yhteydessä tutustuneet Wilanderin Jokkeen, joka rakenteli tuohon aikaan Beaver Rocker Cortinaa, sekä Mopar-ukkona tunnettuun Husson Jaskaan. ”Totesimme Tuomikosken kanssa, että auto kaipaa ehdottomasti muutakin kuin öljynvaihdon, joten tein hänelle ehdotuksen, josta tiesin, että hän ei voi kieltäytyä. ”Syksyllä 1971 rupesin vanhan koulukaverini Timo Tuomikosken kanssa pyörittämään Bee Gee -nimistä farkkufirmaa, jolle tämä Roadrunner ostettiin”, hän selittää. ”Auton hankki uutena Kaliforniasta siellä opiskelemassa ollut koulukaverini Pedersenin Markku, joka toi sen sitten muuttoautona Suomeen 1972. Ja näin minusta tuli auton kolmas omistaja. Kuljetusautona oli Bee Gee -väreihin maalattu kuljetusbussi sekä ’78 Plymouth Ramcharger ja 2-akselinen traileri. Siitä Camaro Cup -touhusta se alkuinto kiihdyttelyyn kaiketi tuli. ”Tuomikoskella itsellään oli niihin aikoihin ’71 Charger, ja koko sen Bee Gee -ajan hänellä oli useampia jenkkejä. Samoihin aikoihin oli toinen koulukaverini Timo Tuomikoski perustanut Bee Gee Oy -nimisen farkkuja rättiliikkeen, johon hän pyysi minua mukaan myymälöiden perustamisprojekteihin sekä tekstiilien ja farkkujen maahantuontien hoitajaksi. Roadrunnerin parivuotinen muuttoautokarenssi päättyi juuri sopivasti, joten se hankittiin taloon promoautoksi ja teipattiin Etelävaltioiden rebel-tähtikuviotarroilla. Tämä meidän espoolaisten kaveripiiri harrasti 60-luvulla hyvin paljon erilaisia autourheilulajeja, niin itsekin Hillman Impilläni, Plymouth Roadrunner ’71 Kun kerran Jokella oli ollut autossa jo yksi 426 Hemi, hän päätyi rakentamaan katukäyttöön nokalle 452-kuutiotuumaiseksi stroukatun six pack -isolohkon. Kuinka Roadrunner alun pitäen Jokelle silloin 70-luvulla melkoisen tuoreena oikein päätyi, ei olekaan kaikkien tiedossa. Tiimiin kuuluivat hänen itsensä ajamat Camaro Cup ’70 1/2 Chevrolet Camaro ja VW Golf jääradoille, sekä Porschella rallicrossia ja jäärataa ajanut Heikki Ylikorpi, Chrysler Avengerilla rallia ajanut Peter Geitel ja myöhemmin minä Roadrunnerilla. Markku ajoi sen veljensä kanssa itärannikolle, josta se tuli Le Havreen, Ranskaan ja sieltä edelleen ajamalla Ruotsin ja Norjan kautta Espooseen. Ei minulla tätä ennen ollut jenkeistä muuta kokemusta kuin mitä joskus olin päässyt ystävien kyytiin. Eräällä ystävälläni oli ’65 avo-Impala, jolla tehtiin aikoinaan muutama Kuopion reissu, jotka sain ajaa. Hintaa autolla oli ollut muuten reilut 3 200 dollaria. Yrityksen kasvettua riittävästi kuvioihin tuli mukaan myyntiedustaja, jolle piti saada tietysti kuvioihin sopiva kulkuväline”. Jälkimmäistä yhdistelmää sain alkuaikona käyttööni kiihdytyshommiin.” Vuodet sekalaisessa reissukäytössä olivat kuluttavia Roadrunnerille, joten 70-luvun lopulla oli sen aika siirtyä toisiin tehtäviin. 20 AMERIKAN RAUTA 2/2016. S e, että Jokke kertaalleen myi autonsa pois ja hankki sen reilun 10 vuoden päästä takaisin, on vanhastaan monille tuttu tarina
Mielenkiintoisena kuriositeettina sponsoritarrojen joukossa oli myös Seura-lehti. Osat ja rakenteluohjeet tulivat Autola Oy:n Pauli Toivoselta. Bensaa ja öljyä kului enemmän, kuin Bee Geen budjetti olisi kestänyt, ja joitain ruostevaurioitakin ympärivuotinen käyttö oli synnyttänyt. ”Vuodelle 1982 auto maalattiin tummanpunaiseksi ja samalla kaikki kromiosat vedettiin silkinhimmeällä mustalla Bee Gees -sponsorisopimuksen loputtua.” Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että noihin aikoihin tukijoista olisi pulaa ollut. Paljon olen myös itse tilannut osia suoraan USA:sta.” Ensimmäinen kilpailu uudella tekniikalla toukokuussa 1980 lupaili selvää parannusta edelliseen kauteen 12,26 sekunnin ajalla. Tämän moottorin ja sen mukana tulleen nelivaihteisen ”slick shift” -manuaalivaihteiston oheisineen sain rakennettua talven aikana.” Taka-akseli vaihtui myös Dana 60:een 5.38-välityksellä. ”Auto purettiin osiksi saman tien, koska tarkoitus oli saada se valmiiksi seuraavan kesän kisoihin. Kauden lopputuloksissa Jokke oli edellisvuoden tapaan toinen, edellään Camarolla ajanut Bo Warelius ja perässään 440 Challengerilla kiihdytellyt Eero Pirttinen. Seuraavalla kaudella ajoinkin sitten SM-hopealle. ”Perä ja runsaasti muitakin tarvikkeita tuli silloisen Hi-Po Oy:n Ilkka Ruopan kautta, firmahan nykyisin tunnetaan paremmin nimellä US-Parts. Koti-Suomestahan sellaista ei löytynyt, mutta Sarlinin Olli ja ”Linkku” Linqvist olivat sopivasti lähdössa Ameriikkaan Monzakilpuria hakemaan, ja annoin heille hieman pelimerkkejä ja ohjeita mukaan. Runnerillahan oli tarkoitus osallistua silloiseen standard-luokkaan.” Ensimmäisen kisakauden tuloksena oli blueprintatulla 383:lla, 727-automaatilla ja 8 ¾ perällä, jossa oli 4.10-välitys, SM-sarjassa kolmossija. jonka olin virittänyt niin sanotusti 1-ryhmään Härmän Häjyjen tapaan. Mikään nautintohan matka-ajo ei tuolla välityksellä enää ollut, kun meteliä oli ihan yhtä paljon liikaa kuin polttoaineen kulutustakin.” Kilpailun päätyttyä Jokke laittoi auton täysin katulailliseen kuntoon, jossa sillä ajettiin uusi virallinen katuautojen Suomen ennätys 12,48 21 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Tästä syntyikin polemiikkia, ettei Roadrunner olisi oikea katuauto, mutta olin sen rekisteröinyt ja katsastanut 1979 ajokauden päätteeksi, ja lähes joka vuosi käyttänyt katsastuksessa. Olin tuohon aikaan kansallisia puisto-, jäärataja pienoisralleja järjestäneen Tapiolan UA:n jäsen, joten niihin tuli osallistuttua ja jokin palkintosijakin saavutettua.” Hemi keulalle. ”Aina olin siellä kuuden parhaan sakissa. Jokelle tullessa syksyllä 1978 metallinhohtoisen tummanpunainen Roadrunner oli aivan vakiokuntoinen, ja varustettu 383 Magnumilla, sohvapenkillä ja rattikarahkalla. Siitä Camaro Cup -touhusta se alkuinto kiihdyttelyyn kaiketi tuli.” Roadrunneria on jälkikäteen koristeltu monilla alkuperäisoptioilla, kuten J78koodin etuspoilerit ja J81-takaspoileri. Lohkon etureunassa olevaan tunnistetasoon oli nimittäin stanssattu ”Fat Albert”. lajitteluaika.” Autolla osallistuttiin neljän vuoden aikana kaikkiaan kuuteen kilpailuun länsinaapurin puolella, parhaina sijoituksina kaksi kolmatta sijaa. ”Laskennalliset tehot olivat arviolta hieman alle 500 hevosvoimaa, ja kaudelta lopputuloksissa olin jälleen kolmossijalla SM-sarjassa. Parhaimmillaan auto kulki tuolloin matalia 13 sekunnin aikoja. Sillä oli ajettu joku 200 000 kilometriä, mikä ei sinänsä olisi ollut paljon, mikäli huollot olisi tehty ajallaan. Ruostekorjaajaa etsittäessä tuli Parnilan Ekikin tutuksi, ja hänhän hoiti hommat erinomaisesti, minkä jälkeen Aimo Wikman maalasi auton hyvin tummansinisellä metallivärillä. ja loppunopeus 197 km/h sekä stanu-luokan 1. ”Kaudelle 1982 tehdyt muutokset koskivat lähinnä automaattivaihteiston asentamista rikki menneen manuaalin tilalle ja myös sylinterikannet vaihdettiin, koska moottorin mukana USA:sta tulleissa todettiin luokittelemattomia kanavamuutoksia. Pintaan vedettiin ensin itse suunniteltu raidoitus, ja tämän päälle Aimo maalasi Bee Gee Jeans -sponsoritekstit. Kotimaisia kisoja tuli ajettua neljän vuoden aikana noin 20. Mittaripahka on tarvikeosa, samoin scooppi, jonka Jokke leipoi ensimmäisen kerran konepeltiin jo vuonna 1979. Näillä eväillä saavutettiin Ruotsin Mantorpissa kansainvälisissä kisoissa Roadrunnerin ennätykset 11,44 s. Paluu automaattiin. Manuaalivaihteisena Runneri kulki parhaimmillaan varttimailin 11,76 sekuntiin loppunopeuden ollessa 193 km/h. Hehän löysivätkin hyvän stanu-koossa olevan jossain kilpakäytössä olleen motin. Jotta turhilta puheilta saatiin leikattua siivet, ruuvasin mainoskilpien tilalle oikeat NB-600-laput ja ajoin auton kauden viimeiseen kilpailuun Räyskälään, jonka onnistuin myös voittamaan. Lisäksi autolla voitettiin 1982 Suomen katuautokilpailu Hangossa ajalla 13,065, jolla voitin 13,067 sekunnin ajan saaneen Mäkisen Jorkan Corveten. ”Tämän rohkaisemana vauhdin kasvua tyydyttämään päätettin seuraavalle kaudelle hankkia 426 cid Hemi
Vuonna 1983 hän onnistui myös ensimmäisenä suomalaisena saavuttamaan Ruotsin Mantorpin kansainvälisen kilpailun voiton 16 auton kaaviossa. Monza pistettiin myyntiin ja jälleen ostaja löytyi Pohjanmaalta. Joskus antaa ja toisinaan ei!” Isompaan luokkaan. Ensin se meni Anders Smedsille, jolta sen taisi ostaa Leena Nyström. Roadrunnerin myyminen alkoi kaivelemaan hyvin pian kisakalustosta luopumisen jälkeen”, Jokke myöntää. Aikaisemmin mainittu Chevrolet Monza -kilpuri oli tullut myyntiin Bre-Vir Autossa, autollahan oli saavutettu Sarlinin ja Otso Bremerin ajamana kolme suomenmestaruutta peräjälkeen. Nämä olivat useimmiten syyllisiä ongelmiin, nimittäin ainoa itse moottorille aiheutunut ongelma tuli eteen erään Räyskälän kilpailun yhteydessä, kun virranjakajan käyttöakseli katkesi alapäästä ja öljynkierto loppui kierrosten ollessa liki 7 000, mutta silloinkin riitti kampiakselin laakereiden vaihto. ”Näin jälkeenpäin, kun kokemusta on tullut lisää, voidaan arvioida syitä jonkin verran epätasaisiin tuloksiin. ”Ruokahalu kasvaa syödessä, todetaan monasti. Plymouth Roadrunner ’71 sekuntia ja 186,6 km/h. ”Lääkkeeksi kelpasi ensi alkuun FHRA:n johtokunnassa työskentely ja Motoparkin radan rakentelussa mukana oleminen”. Siihen aikaan säännöt edellyttivät alkuperäisien numerotäsmäävien Carter AFB -kaasarien sekä mekaanisen kaksikärkijakajan käyttöä, jotka olivat olleet jo Jenkeissä käytössä kauan ja hyvin kuluneita. Roadrunner meni hylsynä heille vaihdossa, ja Hemi matkasi Vaasaan Eero Pirttisen Challengeriin, joka muuten voitti sillä 1983 suomenmestaruuden.” 331-koneisella Street Altered Monzalla Jokke saavutti SM-kultaa kahdena peräkkäisenä vuonna, ’83 ja ’84. Ja olihan minulla itsellänikin yritys, jonka tuloksesta piti huolehtia. ”Vaimoni oli myös perustanut muutamaa vuotta aikaisemmin elintarvikeliikkeen, johon hän toivoi saavansa minusta apuja. Toista yritettiin väkisin kaupata minulle ”Hakkaraisen autona”, mutta kerrottuani kuka olen, asia kuivui siihen.” 1990-luvun alussa Hemi Hedmanin kanssa Forssan Pick-Nickissä kierrellessään Jokke törmäsi sitten tutunnäköiseen Plymouthiin, jonka tunnisti jo rekisterinumerosta vanhaksi autokseen. SM-hopeaan päättyneen kauden 1985 jälkeen Jokke päätti lopettaa kilvanajon, joka oli muuttunut kalliiksi ja rasittavaksi. Kaveri 22 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Kysyin sitten, että mihin moinen hinta perustuu. ”Tuuliasilla oli myynti-ilmoitus, jonka 89 000 markan hinta vaikutti varsin suolaiselta. ”Kun silloin tällöin etsiskelin tuota autoa, minulle tuli vastaan parikin identtistä kloonia. Vanhan kisaratsun paluu
Lattiaakin oli hitsattu, mutta kaikki oli tehty ihan asiallisesti, mikä varmistui myöhemmin purkutöiden yhteydessä ennen maalaustöiden alkua.” Täydellinen läpikäynti. Niin eteen kuin taaksekin tuli paksut 23 AMERIKAN RAUTA 2/2016. ”Ei se auto nyt niin hyvä ajoltaan ollut, mutta kotiin päästiin. ”Autossa oli ostohetkellä löysä 400, jonka siirsin sivuun muiden töiden alta odottamaan, mitä tulisi tilalle. 1990-luvun alussa Hemi Hedmanin kanssa Forssan PickNickissä kierrellessään Jokke törmäsi tutunnäköiseen Plymouthiin.” ”Hinta tingittiin ja kaupat sovittiin periaatteessa jo puhelimessa, ja puhe oli hoitaa asiat loppuun Forssan Pick-Nickissä, missä auton pääsisi näkemään. Eihän hän tunnistanut, jolloin minä naurahdin, että minä olen kyseinen auton rakentaja, enkä minä kyllä tästä neljääkymppiä enempää maksa.” Kaupat jäivät sillä kertaa tekemättä. Minulle oli kuitenkin ratkaisevaa se, ettei se ollut päällisin puolin merkittävästi huonommassa kunnossa kuin minulta lähtiessä. Alusta päivitettiin kauttaaltaan sporttiseen katuajoon sopivaksi uretaanipuslin, jäykemmin jousin ja säädettävin Konin iskunvaimentimin. Esimerkiksi kaikki johdot olivat sitä punaista, ja vedetty yhtenä nippuna jarrutehostimen alitse pyöräkoteloon ja lamppujen luota takaisin konehuoneeseen.” Johtosarjat uusittiinkin kokonaisuudessaan läpi auton. ”Kun kerran auto tuli hankittua toiseen kertaan, niin pitihän se rakentaakin uudestaan, jotta se miellyttäisi itseä hamaan tappiin asti. Kaivoin lehden esille, ja otin yhteyttä myyjään.” Elettiin kesä-heinäkuun vaihdetta 1995, kun Jokke soitti Poriin Marko Branderille, ja keskustelun edetessä vahvistui, että kyse oli ”siitä” autosta. ”Lehden myynti-ilmoitus oli mennyt minulta itse asiassa ohitse, kun joku tuttava mainitsi, että huomasitko myytävänä olleen ’71 Roadrunnerin. Konehuoneesta suurin piirtein kaikki lensi mäkeen ja uutta tuli tilalle. Uusittuun verhoiluun lisättiin Suomessa oranssit tereet kokonaisuuden piristämiseksi. Marko oli uusinut siihen helmat ja takalokasuojien ympäristöä. Slap stick shifterin konsoleineen oli asentanut paikalleen auton 1990-luvun alussa omistanut Marko Brander. kertoi auton historiaa, se oli kuulemma Hakkaraisen vanha kilpa-auto. No näinhän kävikin”, Jokke jatkaa. Roadrunner kulki sen jälkeen neljällä tai viidellä omistajalla, kunnes tuli vuosikymmenen puolivälissä taas myyntiin. Minä sitten kysyin, että tiedätkös sinä, kuka minä olen
Keskellä olevassa kuvassa Roadrunner on tositoimissa keulallaan Hemi ja oikeanpuoleisessa se on siinä kunnossa, missä Jokke näki sen vuosien jälkeen 90-luvun alussa. Se kun oli 70-luvulla hiekkapuhalluksen jälkeen maalattu kahteen kertaan mustalla epoksimaalilla, ja oli edelleen kunnossa. Samalla sylinterikannet kunnostettiin ja lievät porttaukset teki Hi-Carin Ikis.” Keraamisesti pinnoitetut peltisarjat tulivat Dynomaxilta, ja niiltä eteenpäin putkisto jatkuu rosterisena 2,5-tuumaisena. Air Grabber -luukku, mutta eihän sellaista ”nuorella” kilpailemisen aloittavalla ollut mahdollista hankkia, vaan Hi-Po Oy:stä löytyi riittävän sopivalla ilmanottoaukolla varustettu lasikuitukorvike, jonka kiinnityskulmauksiin oli sittemmin vuosien varrella tullut vaurioita. ”Autossa kiinni olleen 8 3/4 perän tilalle halusin jälleen Dana 60:n, joka löytyi Pohjanmaalta Skinnarsilta. American Servicen hyllyistä löytyi kampiakseli sekä veivit. Tarvittavat kulutusosat saatiin US-Partsista ja osat vietiin tarkkojen koneistusten jälkeen tasapainotukseen. ”Jo ennen hankintaa oli visiona se, että tämännäköinen siitä tehdään. Spindelitkin vaihdettiin paksummiksi, jotta saatiin samalla isommat levyjarrut eteen.” Etuistuimet, jotka olivat edelleen Joken vuonna 1979 Ruotsista hankkimat Mustangin jakkarat, vaihtuivat B-bodyn omiin erillisistuimiin, joihin tuli Year Onelta uudet aidot nahkaverhoilut. Stock-luokiteltuun Roadrunneriin Hemin kanssa kuului ns. Vasemmanpuoleisessa kuvassa Roadrunner on 70-luvun lopun ensimmäisessä kisakuosissaan Bee Gee -logoineen. ”Vielä oli edessä renkaiden ja vanteiden hankinta, ja niissä käännyin Mäkelänkadulla toimineen Erikoisvanne Oy Silvosen puoleen, joka teki mittatilauksena 3-osaisista Compomotive-vanteista ja BF Goodrichin renkaista komean paketin.” Vihdoin talvella 1997 Roadrunneria päästiin kasaamaan, tarkoituksena saada auto valmiiksi kevään näyttelyihin. Hän tuli käymään pajalla, ja sovimme toimenpiteistä maalauksen suhteen, kunhan auto saataisiin pyörilleen”, Jokke selittää syytä uuteen maalaukseen. Spoilerit oli autoon hankkinut jo porilainen omistaja, joka oli myös maalannut auton ensimmäisen kerran oranssiksi. Töiden edistyessä olin tutkaillut moottoriasiaa, ja koska minulla oli jo ollut autossa Hemi, niin nyt voitiin tehdä jotain muuta, kun ei ollut kilpailupaineita ja olin onnistunut saamaan käsiini erään amerikkalaisen moottoriammattilaisen artikkelin koskien stroukattua 400-mottia”. ”Imupuolelle päätin pitkän pohdinnan jälkeen hankkia Edelbrockin valmistetta olevan six pack -imusarjan ja siihen sopivat 3 x 2-kurkkuiset Holleyn kaasuttimet eksoottisuuden ja lisähaasteen vuoksi, tällaisia kombinaatioitahan siihen aikaan ei juuri ollut. Maalauksen taso ei kuitenkaan tyydyttänyt, ja konehuone sekä takaluukku olivat erisävyisiä ja hieman mattapintaisia, joten otin yhteyttä automaalarituttavaani Gunnar Nymaniin. 440:n kampiakselilla varustetun strokerin tilavuus oli 444 kuutiotuumaa, ja moottorista tiedettiin saatavan helposti sellaisenaan noin 400 heppaa ja vääntöä reilusti enemmän kuin vakio-440:ssä. Takana 10-tuumaisilla vanteilla on peräti 305-milliset katukumit. kallistuksenvakaajat, ja kokonaisuuden jäykentämiseksi hankittiin myös Mopar Performancen rungonyhdistäjäpalkit. Väri osoittautui juuri toivotunlaiseksi ja sovittiin, että auto viedään maalaamoon puskurit, luukut ja ovet irrotettuna. ”Väriksi halusin aidon Tor Red/ Hemi Orange Metallic V2:n ja pyysin Gunnarilta värimallin, joka olisi tehty DuPontin kaavan mukaan. Samalla kertaa piti lopulta korjata vuonna 1979 Husson Jaskalta vaihdossa saatuun konepeltiin silloisen kumppanini Ernst Ronnbergin kanssa leivottu scooppi paremmin istuvaksi. ”Tämän jälkeen aloin miettiä moottorin tarvitsemia oheistuotteita. Jouduimme Harri Nousiaisen kanssa kyllä uusimaan sen sisuskaluiltaan laakeroinnin lisäksi lähes kokonaan monilevylukolla ja 3,54:1 -välityksellä.” Kosmeettisia parannuksia. Katon musta katkoteippiraita on siitä mielenkiintoinen, että se toimii pimeällä heijastimena – kyllä, kuva ei hämää! Plymouth Roadrunner ’71 24 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Männät otettiin puretusta 400:sta, ja niiden laesta sorvattiin muutama milli pois sekä jyrsittiin pienet venttiilitaskut. ”Ne vietiin Niittykumpuun hoviverhoilija Haloselle sillä evästyksellä, että laita oranssit tereet, ettei tule liian synkkä. Vanteet ovat mittatilauksena teetetyt Compomotiven kolmiosaiset Turbot. Nokka-akseli vaihtui ensin Cranen laahaavaan virinokkaan, ja muutaman vuoden ajelun jälkeen saman firman 284/292-asteiseen hydraulirolleriin. Slap stick shifterin sekä keskikonsolin oli asentanut jo porilainen Brander. Itse olin jenkkikatuautojen yhteydessä törmännyt ainoastaan yhteen 429 CJ Mustangiin ja Tri-Power BB-Corvetteen.” TF727 lähetettiin takaisin Poriin, tällä kertaa Nätkinin Pekalle paranneltavaksi, ja moottorin ja automaatin väliin tuli TCI:n 2500 kierroksen Saturday Night Special -turbiini. Ruopan Ilkka onnistui myös löytämään konepellin päälle vastaavan kierroslukumittarin, jollaisen olin 80-luvulla siihen asentanut, mutta joka oli kadonnut matkalla.” Jokke sopi, että maalaamoon vietäessä auton alusta suojataan hyvin, koska sitä ei tarvinnut sillä kertaa maalata
Sen Starfiren vaihdoin Bre-Vir Autossa vuonna 1987 uuteen punaiseen T-Topilla varustettuun Iroc-Z Camaroon. Huippulukemat olivat 468 hv/5000 rpm ja väännön osalta 711 Nm/4200 rpm. Ja vaikeaa autoa on muiden käsiin kuvitellakaan, siksi vahvasti se on Jokkeen vuosien mittaan yhdistynyt. Niihin aikoihin moottoreita alettiin rakentaa sitten muillekin, ja vähitellen firma alkoi kasvaa. Venttiilejä liikuttelemaan tuli Comp Camsin hydraulinen rullanokka, ja samalta firmalta tulivat rullanostimet ja tönärit. Faktat PLYMOUTH ROADRUNNER ’71 • OMISTAJA: Jouko Hakkarainen, 71 PAIKKA: Kirkkonummi. Täytyy sanoa, että kun nopeuden ollessa vähän toista sataa ja kierrokset 3 000 luokkaa polkaisi läpät levälleen, niin upean imuäänen saattelemana hetken kuluttua konepellillä oleva kiekkamittari näyttikin jo yli 6 000. ”Vanhalla kilpaukolla tulee aina se tehontarve – tuntuu, ettei ruuti riitä vieläkään, joten 2011 otettiin taas patti ylös ja pilkkeiksi”, Jokke selittää naurahtaen. Jatkoin kaasu pohjassa noin 10-15 minuuttia kirrosten noustessa 6 700:aan, jolloin havaitsin lievää epätasaista ääntä ja laskin kierrokset 6 500:aan, kiekkamittaria oli nimittäin huomattavasti nopeusmittaria helpompi seurata. ”Koska edellinen talvi oli mennyt pitkälti ”maksavan asiakkaan”, Hemi Hedmanin, Chargerin kimpussa, niin oma projekti joutui odottamaan. KIITOS: On niin monia, joita tulisi kiittää, ja listasta tulisi aivan oma juttunsa, joten kiitoksia, että olen saanut olla niin monessa mukana ja hyvien ystävien seurassa näinä vuosikymmeninä, tärkeimpänä tietenkin oma perhe. Se keskittyi maahantuonnin sijaan korjaamotoimintaan, ja vedin sitä tälle vuosikymmenelle saakka, kun entiset työntekijäni siirtyivät jatkamaan yritystoimintaa.” 25 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Kun sain nokka-akselin esille, selvisi syykin itseäni vaivanneeseen lievään käyntihäiriöön. ALUSTA: Edessä 1” vääntösauvat, säädettävät Konin iskunvaimentimet, 1 1/4” vakaaja, takana Mopar Performancen 6/7-lehtiset Super Stock -jouset ja 3/4” kallistuksenvakaaja, Konin säädettävät vaimentimet, Energy Suspensionsin polyuretaanipuslat, Moparin rungon yhdistäjä, tehostettu ohjaus 3,5 kierrosta laidasta laitaan. ”Oli minulla käyttöautona ’79 Oldsmobile Starfire ja Monza-kilpurin vetoautona oli aikoinaan Suburban. Yrityksen nimeksi tuli siinä vaiheessa Motosystem, joka pyöri vahvasti sen kilvanajotouhun ympärillä aina vuoteen 1986 saakka. Hakkaraisen Roadrunner on paitsi nykyisellään kovemmassa kunnossa kuin koskaan, myös niitä autoja, jotka eivät ole myytävänä. Ruvettiin tuomaan Jenkeistä käytettyjä tekniikan osia ja korisarjoja, mutta sitten yhteistyö hajosi, ja vuonna 1990 perustin American Servicen. MOOTTORI: 452 cid V8, .035-ylikokoon porattu 400 B -lohko, 440 RB kampiakseli, Scatin 440 cid H-profiilikiertokanget, täysin tasapainotettu, erikoismatalat Wisecon männät, uivat männäntapit, 10,5:1 puristussuhde, portatut rautakannet 2.14”/1.81” venttiilein, Comp Camsin hydraulirullanokka 280/288 astetta, .541/.537 nosto, säädettävät Crane Gold Race -keinuvivut 1,6-vipusuhteella (kokonaisnosto .577/.573), kaikki pultit ja kiinnikkeet ARP, Moroson 7 qt öljypohja 1/2” imuputkella, Edelbrockin Six Pack -imusarja, 3 Holleyn 2-kurkkuista kaasutinta (1350 cfm), Mopar Performancen magnetic pick up -jakaja, Crane Hi-6 -sytytysboksi, Dynomaxin 1 7/8” peltisarjat keraamisella pinnoitteella, 2,5” rosteriputkisto Euro Stainlessin vaimentimilla. Tutkimuksissa ei löytynyt vieraita esineitä tai muutakaan selittävää tekijää, joten ainoa mahdollinen syy voisi olla nokka-akselin karkaisun epäonnistuminen.” Moottoriin tulivat samalla uudet Scatin veivit, Wisecon männät .035” ylikoossa, ja kaikki tasapainotettiin taas. Tämä tarkoitti sitä, että edelliseen versioon nähden tehon ja väännön lisäys oli noin 60-70 yksikköä kumpaankin”, Jokke laskeskelee. JARRUT: 11,5” levyt edessä, alkuperäiset rummut takana, tehostin. TEHO: 468 hv/ 711 Nm (mitattu Santalan moottoridynossa huhtikuussa 2012). Vuonna 2000 olimme Hedmanin kanssa kahdella autolla matkalla Hannoveriin saksalaisen Street Magazinen järjestämään tapahtumaan, ja rauhallisemmalla osuudella moottoritietä päätin kokeilla kerrankin, mitä tällä tavalla tehty auto kulkee ja miten se käyttäytyy. Auton oma nopeusmittari meni pitkän matkaa toista kierrosta, vaikka lukemia onkin 150 mailiin saakka.” Syy pidempään vauhdikkaaseen matkantekoon oli oikeastaan se, että eräs Porsche rupesi härnäämään, ja kun Hedun Chargeriakaan ei enää näkynyt taustapeilissä, Jokke päätti jatkaa kilvan stuttgartilaisen kanssa. Mikä parasta, vääntöä löytyy laajalla alueella 2000-6200 kierrokseen yli 650 Nm. ”Sponssien takia oli pakko perustaa joku yritys tähän kilvanajotouhuun, jottei verottaja vie kaikkea sponsorirahoista. Näyttelyn jälkeen olikin miellyttävä fiilis ajella Näsinneula-pytty kainalossa kotiin päin.” Edelleen kohtuullisen nopea. ”Kyllä se sitten älysi jättäytyä kauemmaksi. KORI: Moparin J78-optiospoilerit edessä, J81-optiospoileri takana, konepeltiin sovitettu scooppi ja tarvikekierroslukumittaripahka. Cranelta tilattiin Gold Race -rullakeinuvivut 1,6-vipusuhteella, uudet tuplaventtiilijouset riittävillä jousipaineilla ja tietysti myös muut kuluvat osat uusittiin. Tiedä sitten, olisiko kuitenkin kulkenut kovempaa, vai liekö Runnerin meno vain näyttänyt sen verran levottomalta, että päätti antaa periksi”, Hakkarainen naurahtaa. ”Sylinterikannet matkasivat jälleen Ikikselle uusien isompien venttiileiden kera ja sovittiin, että hierotaan niitä sen verran kuin järkevältä tuntuu. Pudotus selvensi, että kysymyksessä oli venttiilijousien rajan tuleminen vastaan. Eikä miehellä sen hankinnan jälkeen muita harrasteautoja ole ollutkaan. Sen jälkeen mulla onkin ollut vaan farmarimallin jenkkejä: yksi Letukka, sitten Ford ja sen jälkeen Mercury, jonka myin muutama vuosi takaperin pois.” Kisatouhuista kumpusi myös uusi ammatti, jossa Jokke viihtyi aina eläkkeelle jäämiseensä saakka. ”Ja kyllähän Roadrunner kulkeekin. Kyllähän se Runnerikin lopulta valmistui kohtuullisen ajoissa, nimittäin konepelti ruuvattiin Tampereelle lähtöä edeltäneenä iltana paikoilleen. Meitähän oli kolmehenkinen perhe – vaimo, minä ja yksi pikkuinen tyttö, joten ei tarvittu kovin suurta autoa. VANTEET: Compomotive Turbo 3-osaiset, edessä 9x15” ja takana 10x15” RENKAAT: BF Goodrich Radial T/A 265/50 R15 edessä, 305/50 R15 takana SISUSTA: Grantin puuratti, alkuperäinen Slap Stick -shifteri, Year Onen uudet nahkaverhoilut, joihin lisätty Suomessa oranssit tereet. VOIMANSIIRTO: vahvistettu TF727-automaatti (HEMIversio), TCI +2500 rpm turbiini, vaihteiston lisäöljynjäähdytin, Dana 9 3/4” perä lukolla, 3.54:1 välitys. 8-sylinterin pakonokka oli murtunut osittain aihettaen rollerinostajalle pienen vaurion, minkä lisäksi työntötanko oli vääntynyt. ”Näiden toimenpiteiden jälkeen moottori kuskattiin ”Sämpy” Santalan jarrudynoon, josta tuloksena olivat varsin miellyttävät lukemat tällaiselle kohta eläkeikään tulevalle papparaiselle
26 AMERIKAN RAUTA 2/2016
Auto on kokenut niin sotatantereet kuin kaivinkoneeksi valjastamisenkin, mutta noussut vielä vanhoilla päivillään uuteen ryhtiin. Tomi Hellstenin rakentamalla GMC:llä on monta tarinaa kerrottavanaan. 27 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen GMC PICKUP ’43
Mitä luultavimmin se rampautui ja jäi seisomaan avuttomana ja toimintakyvyttömänä. Normandian maihinnousun onnistumisen syynä on pidetty merkittävää miesja materiaaliylivoimaa. Normandian maihinnousu on sotahistorian suurin meritse tapahtunut valtausoperaatio, jossa liittoutuneiden joukot hyökkäsivät Saksan miehittämän Ranskan rannikolle toisen maailmansodan loppupuolella, tarkalleen ottaen 6. ”Lava oli suht’ valmiina rungon päällä, kun Channeloinnin tarkka määrä jäi hiukan epäselväksi, koska osa helmasta oli mädäntynyt jo valmiiksi pois. Kattoa chopattiin kymmenisen senttiä ja channeloitiin 10–15 senttiä. Kun runko oli kasassa, ryhtyi Tomi mallailemaan hyttiä sen päälle. A ika harva voi lisätä autonsa ansiolistalle osallistumisen Normandian maihinnousuun. Auto oli näet alkujaan kuusipyöräinen CCKW-kuorma-auto, jonka kokonaispaino oli toistakymmentä tonnia. Gemsun palvelusaika jäi lopulta vain parin vuoden ikäiseksi, mutta syytä siihen tarinamme ei kerro. 11 neliötä uutta peltiä. Jos kyseinen tapahtuma ei soita kelloja, et ole ehkä ollut historian tunneilla skarpeimmillasi, mutta ei se mitään – otetaan ihan lyhyt kertaus. Tomi pitää kuitenkin kokonaisuudessa tärkeämpänä sitä, että linjoista tuli hyvät, eikä sitä, minkä levyisiä siivuja siitä lähti. Vanhan koulukunnan vinkkarit ovat luonnollisestikin täysin toimivat. Sen jälkeen päästiin kiinnittelemään ovia ja mallailemaan hyttiä sopivaan korkeuteen. Lavaa autossa ei ollut lainkaan, mutta Tomi etsi netistä sopivia kuvia ja hahmotteli mitat sekä mittasuhteet niiden perusteella. Joka tapauksessa se myytiin Normandiasta eteenpäin vuonna 1946, jolloin liittoutuneiden varastot tyhjennettiin autonromuista. GMC Pickup ’43 Rujosta ulkoasustaan huolimatta GMC on tieliikennekelpoinen ja kilvitetty. Onnettoman sotaveteraanin kohtalon sinetöi puu, joka kaatui sen katon päälle. Maihinnousua seurannut taistelu Normandiasta jatkui yli kaksi kuukautta päättyen Pariisin valtaukseen. Sen jälkeen hän taivutteli lavan suorasta pellistä. Erinäisten sattumusten seurauksena kuormurinraato päätyi Suomeen, Kajaanin voimalaitokselle, jossa siihen hitsattiin kiinteästi kaivinkone. Pelastusoperaatio alkoi viitisenkymmentä vuotta myöhemmin, kun Tuomo Parikka paikallisti auton ja korjasi sen talteen estäen samalla lopullisen maatumisen. Kantakorttiin kirjatun historian mukaan auto oli voimalaitoksella aktiivisessa työkäytössä vuoteen 1958, jolloin se myytiin eräälle maatilalle varaosiksi. Niinpä Tomi muokkasi runkoa elvytystoimiensa yhteydessä huomattavasti alkuperäistä kevyemmäksi ja sirommaksi. Ei sen elo siis järin paljon ruusuisemmaksi muuttunut Pohjolaan muutonkaan myötä. kesäkuuta 1944. Alkuperäinen runko oli päässyt aika mädäksi, mutta toisaalta autosta ei ollut enää tarkoituskaan tehdä raskasta kuorma-autoa, jollainen se oli alun alkaen ollut. Materiaalipuolella mukana oli myös juttumme GMC, tosin melko lailla eri näköisenä kuin nykyään. Käytännössä auto, tai mitä siitä oli jäljellä, jäi makaamaan toimettomana ja hyljättynä metsään. Koppi oli kuitenkin niin kappaleina, että hän totesi helpoimmaksi leikata sen suosiolla useampaan osaan ja ryhtyä kasaamaan sitä alhaalta ylöspäin osa kerrallaan takaisin. Tomi Hellsten osti raadon itselleen vuonna 2012 ajatuksenaan pitää sitä vain pihakoristeena, mutta eräänä päivänä hän päätti huvittaa itseään mallaamalla hyttiä jonkin näennäisesti sopivan rungon päälle. 28 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Tarkka määrä jäi hiukan epäselväksi, koska osa helmasta oli mädäntynyt jo valmiiksi pois. Muodot alkoivat palata entiselleen sitä mukaa, kun kahdessa osassa ollut takaseinä ja irrallaan kunnostettu rintapelti saatiin aseteltua kohdilleen. Sen jälkeen asiaa ei voinut enää jättää sikseen
Lavalaudoitus tehtiin harmaantuneista laudoista, ja sen saa tarvittaessa nostettua pois tieltä, jotta alla oleviin tankkiin, akkuun ja ilmajousituksen kompuraan pääsee käsiksi. Suurimman osan puuttuvista palikoista hän hankki Overdrivelta ja Facebookin Hotrod Swapista ostoilmoitusten avulla. Tekniikan metsästys. Aihiossa ei ollut lainkaan lavaa, mutta Tomi valmisti sellaisen suorasta pellistä etsittyään netistä kuvia ja hahmoteltuaan niiden perusteella sopivat mittasuhteet. Takaripustus toteutettiin nelilinkein ja akseleiksi löytyi 80-luvun takaveto-Hiluxin akselit, jotka olivat passelin näköiset ja sopivat kokoonpanoon mitoiltaan sekä moottorin että ilmajousituksen osalta. Lapset osallistuivat innokkaina tämän rakentamiseen, joten tein sitä aika paljon heidän ehdoillaan ja otin huomioon heidän toiveensa”, Tomi tarinoi isälliseen sävyyn. poikani Samu tulli hallille ja osoitti sormella, että takaosa on aivan liian pitkä. Moottori, voimansiirto ja akselistot loistivat poissaolollaan, mutta se ei Tomia paljoa jarruttanut. Sen alle näet sijoitettiin bensatankki, akku ja ilmajousituksen kompura. Mukana tuli myös jäähdytetyin levyin varustetut Hiluxin jarrut, jotka eivät häpeä ollenkaan Amerikan osille. Laudoitus toteutettiin siten, että se on helppo nostaa tarvittaessa syrjään huoltotoimenpiteiden tieltä. Ohjaus toteutettiin Kuplan rattiakselilla ja Volvon hammastangolla. Otin siitä sitten 20 senttiä pois, minkä jälkeen se oli hyvä. Lavalaudoitus syntyi Tomin kaverin puutaapelin päällimmäisistä laudoista, jotka olivat sopivasti harmaantuneet. Hytin kunnostamiseen ja lavan tekemiseen meni kaikkiaan 11 neliötä peltiä, eikä hukkapaloja juurikaan jäänyt. 29 AMERIKAN RAUTA 2/2016
”Tein vaihteiston takakannakkeen valmiiksi uudemmalle TH200R4-laatikolle, joka autoon oli suunnitteilla laittaa. Ilmajousitus koottiin irtokamoista. Moottoriksi löytyi Chevyn 250-kuutiotuumainen suora kuutonen ja vaihteistoksi TH200automaatti. GMC Pickup ’43 Voimanlähteenä puhisee ulkoisesti vaatimaton puhtipesä – Chevyn 250-kuutiotuumainen suora kuutonen. Mietin ensin, että voisin ajaa auton Messukeskukselle ilman tuulilasiakin, mutta päätin kuitenkin tehdä pienen testilenkin kylällä. Siihen hätään en kuitenkaan löytänyt sellaista, joten hahmottelin runkoon väliaikaiset kannakkeet minulla olleelle kaksisataselle, jotta sain auton kasaan”, Tomi täsmentää. ”Olin ilmoittanut auton viime kevään American Car Show’hun, mutta näyttelynrakennuspäivää edeltävänä iltana minulla ei vielä ollut tuulilasia paikallaan. Liikevaraa on 12-14 senttiä. Ajolleen auto onnistui minun mielestäni hyvin – sillä voi vetää motaria vasenta kaistaa lappu lattiassa ja tuntuu kuin ajaisi jollain uudenaikaisella autolla.” Suomen armeijan vihreä. Sivustolta löytyi myös saman vuoden Viipurin puhelinluettelo ja sieltä puolestaan Viipurin Osuusliike puhelinnumeroineen. ”Koetin tehdä siitä sen näköisen, että se olisi tulossa töistä 40-luvulla.” Idean oviteksteihin Tomi sai tutkailtuaan Internetissä VirtuaaliViipuria, johon on mallinnettu Viipurin kaupunki sellaisena, kuin se oli vuonna 1939. ”Yläasennossa sillä voi melkein ajaa pussihousutapahtumaan”, Tomi naurahtaa. Ja ennen näyttelyreissua koeajoa oli kertynyt vain sen edellä mainitun Idean oviteksteihin Tomi sai tutkailtuaan VirtuaaliViipuria, johon on mallinnettu Viipurin kaupunki sellaisena kuin se oli vuonna 1939. Tekstit on töpötelty kylkiin tarrafirman tekemiä sapluunoita apuna käyttäen. ”Matalallakin mentäessä ajettavuus säilyy hyvänä, kunhan vain muistaa väistellä töyssyjä. Tekstin valkoinen väri töpöteltiin rätillä ja viimeisteltiin karhunkielellä. Lopuksi ne on patinoitu kuluneen näköisiksi samoin kuin koko maalipinta. Tomi piirsi niistä sapluunat ja toimitti ne lasiliikkeeseen, jossa ajeltiin lamellilaikalla sopivan kokoiset ruudut. Myönnettäköön, että kauppiaiden nimet saattoivat poiketa oviin kirjailluista, mutta muuten idea kopioitiin ihan sellaisenaan. Ikkunalasit piti uusia, mutta se oli sikäli helppoa, että kaikki lasit ovat suoria. Sävyksi valikoitui Suomen armeijan vihreä, jonka liika kiilto käsiteltiin pois karhunkielellä. Ei siinä auttanut muu kuin liimata lasi paikalleen vielä yömyöhään.” Mainittakoon tässä kohtaa, että Tomin kotoa Sammatista tuli matkaa Messukeskukselle noin 90 kilometriä suuntaansa, eli kyseessä ei ollut ihan pieni siirtymä. 30 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Tomi teetti tarrafirmalla sapluunat ja maalasi tekstit itse samoin kuin perälaudan GMC-tekstinkin. Samu olisi halunnut autosta mattamustan, mutta Tomin mielestä se on niin kulunut vitsi, että värin kohdalla hän piti oman päänsä. Ja hyvä niin, sillä kelit olivat silloin aika kylmät ja viima kävi naamalle niin kovasti, ettei pidemmän matkan ajamisesta olisi tullut mitään. Lavan alla pöhisee 230 voltin rakennuskompura, joten ilmaa tulee reilusti
VANTEET: 14” Moparin peltivanteet. Niinpä Tomi vaihtoi auton loppukesästä John Anderssonin kanssa ’49 Kaiseriin. Voimansiirto: TH200R4-automaatti. MOOTTORI: 250 cid R6. ALUSTA: Toyota Hiluxin akselit, ilmajousitus, Volvon hammastanko-ohjaus. Faktat GMC PICKUP ’43 • RAKENTAJA: Tomi Hellsten, 34 • PAIKKA: Sammatti. RENKAAT: Edessä 185/65 R14, takana 235/70 R14. Ratin takana istuva Samu, 7 vuotta, oli ahkera talliapulainen koko projektin ajan heitellen soppaan omia visioitaan. Myös 3-vuotias Nella ja 4-vuotias Linnea viihtyvät tallilla seuraten isän autojen etenemistä. KORIMUUTOKSET: Chopattu 10 cm, channeloitu 10-15 cm, omavalmisteinen lava. 31 AMERIKAN RAUTA 2/2016. He kaikki olivat kuitenkin olleet innokkaasti mukana noin vuoden kestäneessä rakentelurupeamassa. JARRUT: Toyota Hiluxin levyjarrut. Kuljetuskapasiteetti siis saatiin kuntoon, mutta milläs ne vapaa-ajanvietto-ongelmat nyt ratkaistaan. Noh, tallista löytyy onneksi ’39 Chevrolet Limousine, ’29 Willys Knight Sport Roadster sekä ’37 Nash Lafayette 400, kaikki enemmän tai vähemmän kovia kokeneita yksilöitä, joten tekemistä on varmasti tarpeeksi parin seuraavan vuoden talli-illoiksi. Kaiken kaikkiaan kilometrejä kertyi viime kesän aikana mittariin pari tuhatta, mutta reissuja varjosti hiukan se, ettei perheen kolmipäinen lapsikatras mahtunut kyytiin yhtäaikaisesti. korttelinkiertämän verran. KIITOS: Perheelle
Lava tehtiin kokonaan suorasta pellistä. GMC oli alkuaan 6-pyöräinen, CCKWmallinen kuorma-auto, jonka kokonaispaino oli toistakymmentä tonnia. Kun korin osat mallattiin kasaan tallin lattialle, alkoi auton uusi ulkomuoto hahmottua. 3. Tukivarret soveltuivat hyvin ilmapussien asentamiseen, eikä moottorin öljypohjankaan kanssa tullut ongelmia. Tarinan takana 1 2 3 4 PELASTETTU NIIN MAATUMISELTA KUIN ENTISÖINNILTÄKIN 1. 8. Sopiva kardaani löytyi roskalavalta. Runkoa on notchattu takaa ja siihen on sovitettu 80-luvun takavetoisen Hiluxin taka-akseli. 7. Channeloinnin tarkkaa määrää on mahdotonta sanoa, kun helmoista osa oli kadonnut 50 vuoden metsäseisotuksen myötä. Astinlaudat ovat kiinteä osa runkoa. Tomi taivutteli autoon myös kaksiosaisen konepeiton, mutta sitä ei ole auton valmistuttua nähty paikallaan. Hytin lattia ja uudet runkorakenteen muovautumassa. Myös etuakseli on Hiluxista levyjarruineen kaikkineen. Runko valmiina ja maalattuna. 5 6 7 8 32 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Rintamapalveluksen jälkeen se päätyi Kajaanin voimalaitokselle ja sen lavan paikalle asennettiin kiinteästi kaivinkone. Tomi Hellsten sen sijaan ei ole työtä pelkäävää sorttia. 4. 2. Teksti: Kimmo Janhunen, Kuvat: Tomi Hellsten GMC oli hankintahetkellä niin kovia kokenut ja puutteellinen, että suurin osa meistä olisi jättänyt sen kuntoisen aihion sikseen ja metsästänyt helpomman. Tulipelti tehtiin kokonaan uusiksi. Hytin katto oli aika pahasti läjässä, sillä metsäraatoaikoina sen päälle oli kaatunut puu. 5. Kuvassa näkyvä auto ei ole sama, mutta toteutus on hyvin samankaltainen. 6
-17 .0 7 .20 16 HAA PSA LU EST ONI A Bal iamaiden suurin am ikka is n a jen näy ely, kokoo minen ja kiihdytysajo tapa ma 2001 SINCE LIVE MUSIC www.american.ee Beth Hart (US) Imelda May (IR) 15.-17 . -17 .0 7 .20 16 HAA PSA LU EST ON IA. I N D U S T R I E S Parts & Accessories R C9ZZ-16054-AR K-PELTI SISÄ LOKASUOJAAKKU RH 69-70 MUST 77€ C9ZZ-6520200-A K-PELTI OVEN SKIN PINTA 1969-1970 MUSTANG RH 210€ C7ZZ-16612-CR KONEPELTI MUSTANG 1967-68 ei vilkkuja 300€ C5ZZ-16612-BR KONEPELTI 1964-1966 MUSTANG new tool scott drake 248€ D0ZZ-17779-AR K-PELTI HIEKKAPELLIN YLÄOSA 70 MUSTANG stone 57€ C5ZZ-6502042-R K-PELTI TULIPELTI SIVU OIKEA MUSTANG 1964-1966 86€ M300ALH K-PELTI TAKASIIPI ALA REUNA MUSTANG 1969-70 LH 85€ C5ZZ-6520200-A K-PELTI OVEN SKIN PINTA 1964-66 MUSTANG OIKEA 119€ D0ZZ-6527840-S K-PELTI TAKALOKASUOJA SKIN PINTA MUSTANG 1970 142€ M128 K-PELTI TAKALASIN JA PAKSIN VÄLIIN MUSTANG 196479 86€ C5ZZ-7627847-AR K-PELTI TAKALOKASUOJA MUSTANG 1964-1966 AVO 216€ C9ZZ-6327840-S K-PELTI TAKALOKASUOJA SKIN PINTA MUSTANG 1969142€ 848221 K-PELTI LATTIA ETU GM TRUCK 60-66 VASEN 50€ 848272 K-PELTI OVI ALA GM TRUCK 60-72 OIKEA 74€ BFP1084 K-PELTI LATTIA ETU CHE IMPALA 61-64 VASEN 166€ CM2505 K-PELTI TAKASIIPI CAMARO 70-73 RH 160€ F9851258 K-PELTI TAKA PANEELI 67-68 FIREB 325€ 1667336 K-PELTI PAKSI CAMARO/FIREBIRD 1970-1973 KESKI PALA 105€ 8716470 K-PELTI TAKAVALOPANEELI CHE CAMARO 1969 huom 149€ C1201 K-PELTI TAKAPAKSI-TAKALASIN VÄLIIN GM F-BODY 119€ 848271 K-PELTI OVI ALA GM TRUCK 60-72 VASEN 74€ C9001 K-PELTI LATTIA CAMARO/FIREBIRD 1967-69 OIKEA PITKÄ 133€ K1024 K-PELTI LATTIA PITKÄ F-BODY 1970-74 RH 179€ 1667336 K-PELTI PAKSI CAMARO/FIREBIRD 1970-73 KESKI PALA 103€ 1667337 KORJAUSPELTI PAKSIN POHJA GM F-BODY 74-81 215€ 1667332 LOKASUOJA SISÄ LH GM F-BODY 1969 COMPLETE 149€ 1667333 LOKASUOJA SISÄ RH GM F-BODY 1969 COMPLETE 149€ Bal iamaiden suurin am ikka is n a jen näy ely, kokoo minen ja kiihdytysajo tapa ma 2001 SINCE LIVE MUSIC www.american.ee Beth Hart (US) Imelda May (IR) 15.-17 . 07 .20 16 HAAPSALU EST ONIA Bal iam aide n suu rin am ikk a is n a jen näy ely , kok oo mine n ja kiih dyt ysa jo tap a ma 200 1 SIN CE LIV E MUS IC ww w.am eri can .ee Bet h Ha rt (U S) Im eld a Ma y (IR ) 15. 07 .20 16 HAAPSALU ESTONIA Bal iam aid en suu rin am ikk a is n a jen näy ely , kok oo mine n ja kiih dyt ysa jo tap a ma 200 1 SIN CE LIV E MUS IC ww w.am eri can .ee Bet h Ha rt (U S) Im eld a Ma y (IR ) 15. TRADEPARTS.INFO Rapakontie, 49480 SUMMA Avoinna arkisin 8.30-17.00. Phone. (05) 3557 289 ja myynti@tradeparts.info O R I G I N A L O R I G I N A L REPRODUCTION REPRODUCTION EQUIPMENT EQUIPMENT R TR AD E PA RTS WE BS TO RE OP EN 24 /7 ...KYLMIEN AUTOTALLIEN PAKERTAJILLE! NYT PELLIT JA PEHMUSTEET..
Pohjois-Karjalan perukoilta Nurmeksesta löytyy ahkera ja tuottelias harrastajakunta. Teksti ja kuvat: Jussi Löppönen FORD A TUDOR ’29. Seudun tuoreimpiin luomuksiin kuuluu Sami Tirkkosen tinkimättömällä pikkutarkkuudella rakentama Tudor. Ennalta hankittu 34 AMERIKAN RAUTA 2/2016
Ennalta hankittu 35 AMERIKAN RAUTA 2/2016
Alun perin nurmeslainen harrastaja haeskeli itselleen Roadsteria, joka sitten muuttuikin Tudor-projektiksi, poikien samalla talliin myös etsityn Roadster-aihion. Ford A Tudor ’29 Sisustaltaan Tudor edustaa vahvasti 50-luvun tyyliä. Tarina siitä, kuinka Tudor päätyi Samille nykyisessä asussaan, ei olekaan mutkaton juttu. Nurmes on varsin pieni kaupunki, jossa on vankka harrasteautokulttuuri ja vannoutuneet, ahkerat harrastajat. Se oli silloin TV:ssä pyörineessä Vaasan leipämainoksessakin.” Avo palveli sellaisenaan tovin, kunnes muutaman mutkan kautta se vaihtui taas päikseen eteen tupsahtaneeseen ’65 avo-Impalaan, jollaista Sami oli himoinnut alkujaankin. Vaihtoehtoja oli pari, joista kuumimpana mielessä oli Ford Roadster”, Sami kertaa. Kyseessä oli harvinainen, alkuperäinen SS Suomi-avo varustettuna 327 cid koneella ja TH350-lootalla. Moottoriksi tuli perushottentottityyliin Chevyn 305 cid pikkulohko ja sen jatkoksi TH700R4loota sekä 10-pulttinen perä. Samin onnistui kuitenkin pelastaa auto uhraukselta. Projektin aikana tallin turvaan oli hankittu neljä kappaletta ´35-mallisen Fordin pinnavanteita, jotka enteilivät tulevaa. Semmoinen köyhän miehen lowrider.” 283 cid pikkulohkolla ja valurauta-Powerglidella varustettu Impala toimi jokapäiväisenä ajokkina lähes läpi vuoden. Aloitetaan tarina kuitenkin kertaamalla, minkälaisesta harrastajasta on kysymys. Kaksin aina kaunihimpi. Myös Samin harrastus juontaa vuosien taa aikaan, jolloin pojat aloittavat autoleikit lattiamatolla. Väliaikaisessa pohjaväriasussaan Masteri sai kulkea liki kymmenen vuotta ennen kiiltävän mustan pinnan ylleen saamista reipas vuosi sitten. ”Eihän silloin mitään ilmajousia ollut, ja hydraulit olivat niin kalliita, että me vaan laskimme rautajousia, kuten silloin oli tapana. Pikkutarkkuuteen taipuvainen Sami työsti Chevyä on/off -tyylillä viitisen vuotta, ja se valmistui ajokuntoon kesäksi 2006. ”Avoautokuumeen iskettyä piti löytää ’65 avo-Impala. Impalan entisöinnin lomassa Samilla oli kuitenkin kyty toteuttaa myös omia rakenteluvisioitaan, joten matkaan tarttui metsälöytötasoinen ’38 Chevy Master Touring. P rojekti sai alkunsa tallin nurkkaan hankituista ’35 Fordin pinnavanteista jo ennen varsinaisen aihion ostoa. Kori oli rullaava, pahoin ruostunut hylsy, joka oli odottanut vuosia mobilisointituomiota. ”Kun ’38 Master valmistui tieliikennekelpoiseen kuntoon 2006, oli minulla jo visio seuraavasta projektista vahvasti mielessä. ”Kolmeen vuoteen ajokilometrejä sillä kertyi reippaat 50 000”, Sami muistaa. Todettakoon vielä, että Impala on edelleen Samilla ja tulee olemaan – kaupan se ei siis ole. Elettiin 90-luvun alkua ja auto muokkautui nuorukaisen käsissä kevyesti lowrider-henkiseksi. Banjo-ratti on aito vintage-osa. Mahtipontisen shifterin avulla käsketään 3-lovista manuaalia. Kun sitä ei siihen tuskaan saatu, vaihtui ’62 HT päikseen Jokisen Kimmon ’62 avo-Caddyyn. Sami hankki ensimmäiseksi autokseen vuoden ’62 2D HT Impalan, joka oli juuri saapunut Kaliforniasta. Ajokortti-iässä pikkuautot vaihtuivat oikeisiin, ensimmäisen cruisailupelin ollessa mikäs muukaan kuin jenkki. Tosin eräs mobiiliharrastaja oli hylännyt aihion jo kertaalleen jopa varaosakäyttöön sopimattomana. Tuo ’38 oli Samin toinen kokonaan itse tekemä projekti peltitöitä ja tekniikkaa myöten. Ihastus Impalaan oli todellista, sillä siitä tuli miehen ensimmäinen totaaliprojekti, joka koki entisöinnin päätyen museokilpiin. 36 AMERIKAN RAUTA 2/2016
Tarkoituksena oli saada alustasta niin matala kuin se orgisosilla oli mahdollista. ”Minulla on aina tarkka käsitys ennakkoon siitä, mitä projektilta haluan. Kumpaankin projektiin visio oli selvä. ”Etupäässä päädyttiin turvalliseen perusrodikamaan”, kuten Sami asian ilmaisee. Valmiiseen runkoon koesovitettiin alkuperäinen taka-akseli ja jousitus. Taka-akselisto on lukoton alkuperäisosa. Jouset käytettiin Vallilan Takomossa, missä ne taottiin suoremmiksi ja norran päiden silmukat käännettiin alaspäin. Kaikkia käikäleitä ei kuitenkaan saatu matkaan ensimmäisellä reissulla. Näin ollen Sami turvautui visioon B, ja päätti hankkia projektiksi Tudorin, josta syntyi sittemmin juttumme päätähti. Toimenpiteillä ajokorkeutta saatiin laskettua kymmenkunta senttiä. Tukien lisäämisellä ja boxaamisella runkoon saadaan lisäjäykkyyttä, sillä alkuperäisenä rakenne on kovin veltto. Rosteriset Lakester-tyyliset pakosarjat ovat omistajan omaa käsialaa, samoin imutorvet tuplakaasarien päällä. Ennalta päätetty. Akseliksi tuli 48 tuumaa leveä, jäykkä 4 tuuman droppiakseli, joka kiinnitettiin runkoon Pete & Jake’sin tuennalla. Projektit starttasivat runkojen valmistuksella. Kotona odotti haastava, mutta sinällään positiivinen dilemma siitä, kumman autoista Sami tekisi ensin. Sopiva, kantamalla kyytiin lastattava yksilö löytyy Kangasalalta. 37 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Aikansa löytöä ihmeteltyään nurmeslainen sai kakisteltua tärkeän kysymyksen – olikohan se mahdollisesti kaupan. Toista kuormaa noutaessaan muutamaa kuukautta myöhemmin Samin silmiin osui saman myyjän tallissa pilkottanut purettu Ford ’31 Roadster. Lukuisista kyselyistä ja vihjeiden penkomisista huolimatta roadster-projekti antoi odottaa löytymistään. Keskitytään tällä kertaa kuitenkin tarkemmin Tudoriin, jonka mukana tullut alkuperäinen runko oli peruskunnoltaan hyvä ilman pahempia ruostevikoja. Molempiin olin kerännyt osia vuosia ennen itse autojen löytymistä.” Alkuvaiheessa Sami koki loogiseksi aloittaa molempien autojen työstämisen samanaikaisesti, olivathan alkuaskeleet samat joka tapauksessa. Kotona odotti haastava, mutta sinällään positiivinen dilemma siitä, kumman autoista Sami tekisi ensin. Sami boxasi rungon ja varusti sen keskipalkista eteenpäin ulottuvilla vinoilla eräänlaisilla K-tuilla, jotka kuitenkin poikkeavat A-mallissa ’32:n vastaavasta. Kauppaan kuuluivat korin peltiosat, runko, taka-akseli ja penkit sekä kasa pikkuosia. Jouseksi laitettiin poikittainen madallettu lehtijousi ja sille lyhyemmät rodi-iskarit. Vastauksen ollessa myöntävä kannettiin kuormaan ’29:n osien kaveriksi läjä ’31 Roadsterin osia
Samalla öljypohja vaihtui peltiseen ja kaikki osat maalattiin tyyliin sopivalla vihreällä. Projektin valmistuminen vei aikaa kaikkiaan kuutisen vuotta, ja lopputulokseen omistajan on syytäkin olla tyytyväinen. Karusta näöstään huolimatta kori oli suhteellisen hyväryhtinen. Jarrujärjestelmän Sami lainasi ’40 Fordista. Kaikki paikkapellit leivottiin omin käsin lukuun ottamatta cowlin sivupaloja, jotka tulivat uustuotanto-osina. ’29 Tudorin seuraava vaihe oli tekniikka. Mutta mitä sitten tapahtuikaan sille ’31 Roadsterille. Ilmanputsarihuilut Sami teki rosteriputkesta sytkäpuolen jäädessä alkuperäiseen kärkimalliin. Alkuperäisiin valoumpioihin on istutettu tuoreemman sukupolven hehkulankapolttimot. Näyttävän makkaratoppausverhouksen loihti Nurmeksen paikallinen verhoomo Samin toimittamista materiaaleista. Saa nähdä, näemmekö myös tämän projektin lehtemme sivuilla tulevaisuudessa. Vakiokattokorkeus ei sopinut haluttuun ilmeeseen, joten tolpista sahattiin pois kolmen tuuman siivut. Lättäpään hyvästä jäähtymisestä vastuu lankesi uustuotantoalumiinisyylärille ja sähköflektille. Ford A Tudor ’29 Projekti alkoi tallin nurkkaan hankituista pinnavanteista vuosia ennen itse auton löytymistä. ”Pelkäsin, että kipinää Tudorin rakentamiseen pitäisi odottaa melko kauan, jos autoista mieleisempi valmistuisi ensin”, hän selittää. Projektin kokoaminen sujui suhteellisen nopeasti. Vaikka Sami ei haluakaan kategorioida omia luomuksiaan tarkasti tiettyihin lokeroihin, oli kantavana voimana Ol’Skool hot rodding, joka sekoittaisi vivahteita 40ja 50-luvuilta sisustan ollessa enemmän jälkimmäistä ja tekniikan sekä ulkoisen olemuksen ensimmäistä. Lättäpää ja manuaali. Pellitystä hoppa vaati noin 10 sentin siivun ympäriinsä alalaitoihin. ”Projekti on nyt työn alla ja tekniikaksi tulee 350 cid pikkulohko, ja kyllä siihen jotakin flaketouhuakin saattaa tulla”, kuuluvat kommentit. Sopiva matkanopeus Tudorilla on kuulemma 80 km/h, korkeampiin nopeuksiin ei ole syytä pyrkiä. Voiman välityksestä alkuperäiseen, lukottomaan, 3,78:1-välitteiseen perään jäi vastaamaan alkuperäinen putkikardaani. Tässä kohtaa oli tehtävä päätös, kumpi projekteista saisi täyden huomion toisen jäädessä odottamaan vuoroaan. Peltivalmiin korin Sami hiekkapuhalsi itse ennen pohjatöihin ryhtymistään. Kunnoltaan hyvä ratti värjättiin Harrikan värikartasta löytyneellä valkoisella. Mittaristo koottiin alkuperäisestä kehyksestä, jota täydennettiin uustuotanto-osilla. Omassa tallissa toteutettu ruiskutus tehtiin kiiltävällä akryylimustalla. Polkimiksi Sami laittoi ’32 Fordin versiot hivenen muokattuna ja viime silauksena sisusta sai sirot straipit Tinin siveltimestä. Koneen päälle pultattiin Edelbrockin tuplakaasari-imusarja, johon hankittiin pari 97-Strömbergejä. Sami itse on tyytyväinen maalaukseen ja jopa pohjatöihin Tudorin ollessa ensimmäinen hänen kokonaan itse kiiltävällä maalaamansa auto. Vaihteistoksi tuli ’36 Fordista peräisin oleva 3-vaihteinen manuaali, joka sai sisälleen uudet laakerit ja muutaman uuden hammaspyörän. Kyseessä ovat siis yksipiiriset, tehostamattomat 12 tuuman rumpujarrut joka kulmassa. Tilalle hankittu motti oli kunnoltaan hyvä, joten sille riitti pelkkä alakerran laakerien ja välysten tarkastus sekä yläkerran niputus ja varustaminen uusilla vesipumpuilla. Molempien runkojen valmistuttua Sami hiekkapuhalsi osat ja ruiskutti pintoihin mustan teollisuusepoksin. Ohjauspuolta hoitamaan hän hankki ’39 Mercurystä peräisin olevan poikittaisen simpukkaohjauksen. Verhouksessa käytettiin valkoista keinonahkaa, jota korostettiin punaisilla terenauhoilla ja eBaystä hankitulla punaisella lattiaverhousmatolla. Samalla katossa ollut alkuaan puurakenteisella kehikolla ja verkolla katettu aukko hitsattiin umpeen kauniin kattolinjan aikaansaamiseksi. Koska Sami koki Roadsterin olevan arvoasteikolla korkeammalla, hän päätti työstää Tudorin loppuun ensin. Haasteellisimmaksi muodostui joskus tulipalon läpi käynyt konepeitto, jonka Sami oikoi omin avuin hyväksyttävään kuntoon. Hillityn upea ulkoasu kruunattiin hyväkuntoisilla tai kunnostetuilla orggisosilla, joita ovat pinnavanteet, aurinkolippa, takapuskuri ja Ford-logoin varustetut ajovalot, joihin Sami istutti 60-luvun hehkulankapolttimot. ”Olen positiivisesti yllättynyt, että tällaisella hevoskärrymäisellä alustalla voi saada näinkin hyvän ajettavan”, Sami toteaa. Uustuotantokromia löytyy etumaskin kehyksestä takavaloista ja ovenkahvoista sekä muista pienemmistä nippeleistä. Projektia oli rakennettu pieteetillä melkein viisi vuotta ennen kittihommien aloittamista. Työn tarkkuutta kuvaa aika, jonka Sami käytti pohjatöihin – ennen pintavärin ruiskuttamista ehti näet vierähtää pari talvea. Chopattu ja tukittu. Pakosarjoiksi valmistuivat rosterista omat versiot niin kutsutuista Lakester-sarjoista. Moottori vastasi jo aikanaan autossa palvellutta pataa, joka oli kuitenkin vuosien saatossa joutunut teille tietämättömille. Lisäjujuna kattoverhoukseen laitettiin hitusen valkeaa enkelintukkaa. Ovet sitä vastoin Sami joutui muotoilemaan pellistä lähes kokonaan uusiksi. Vaikka Sami ei haluakaan kategorisoida omia luomuksiaan tarkasti, oli kantavana voimana Ol’Skool hot rodding. Näillä suuntaviivoilla voimanlähteeksi valittiin niinsanottu Ranskan lättäpää, joka on lisenssillä valmistettu Fordin sivuventtiili-V8. Roolirattaan paikalle Sami asensi aikanaan netistä tilaamansa aidon banjoratin. Aikakauden henkeen sopivasti laturin virkaan värvättiin tasavirta-Lucas. 38 AMERIKAN RAUTA 2/2016
KORIMUUTOKSET: 3” chopattu katto, katon aukko hitsattu umpeen. RENKAAT: Miljonäärivalkosivut, edessä Firestone 5,25–16 ja takana 6,50–16. KIITOS: Me, myself and I. SISUSTA: Banjoratti, penkit verhoiltu valkoisella keinonahalla punaisin terenauhoin, TiNin straipit. ALUSTA: Ford A alkuperäinen runko boxattu ja lisätty K-tuet, madallettu takajousi käännetyin norran korvin, edessä 48” leveä, 4” droppiakseli Pete’s & Jake’sin tuennalla, ’39 Mercuryn poikittainen simpukkaohjaus. Faktat FORD A TUDOR ’29 • OMISTAJA: Sami Tirkkonen, 44 • PAIKKA: Nurmes. VANTEET: 16” ’35 Fordin pinnavanteet 5x5,5” jaolla. JARRUT: Ford ’40 yksipiiriset, tehostamattomat 12” rummuin. Edelbrock– imusarja ja 2 x Strömberg 97 -kaasuttimet, rosteriset Lakester-pakosarjat. MOOTTORI: Ford Flathead V8. VOIMANSIIRTO: 3–vaihteinen synkronoimaton manuaali ’36 Fordista, alkuperäinen taka-akseli 3,78:1 välityksellä. 39 AMERIKAN RAUTA 2/2016
40 AMERIKAN RAUTA 2/2016
41 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Boxina kotimaassaan tunnettu Caprice Classic -ikäluokka edustaa niitä suomalaisille tutuimpia jenkkimalleja, joita ei kuitenkaan juuri näyttelykunnossa näe. Ylivieskalainen Ville Myllymäki joutui uhraamaan lapsuuden unelmansa saadakseen aihion sellaiseen. Teksti: Markus Kärkinen • Kuvat: Tuukka Nivala CHEVROLET CAPRICE CLASSIC ’84
Kliini alta ja päältä. Myllymäen lapsuusja nuoruusvuosina kotikaupungin kyläsepän pihalla seisoi kahdeksankymmentäluvun hottentottityyliin kustomoitu ’65 Ford Fairlane, joka kohosi nuoren miehen unelmien autovalinnaksi. Caprice Classic tuli hänelle kolmisen vuotta sitten täytenä raatona. Kokonaisuuden pitää kuitenkin olla kliini”, omistaja linjaa rakenteluperiaatteitaan. Myllymäki halusi auton toimivan hyvin niin satunnaisessa kuminpoltossa ja kiihdyttelyssä, cruisingletkan vetämisessä kuin pidemmälläkin reissulla. Caprice tuli Villelle vaihtokaupan myötä. Muutenkin auton habitus huokui lähinnä länsirannikon autopurkaamon tunnelmaa. Eräältä tutulta kantautui tieto, että tällä olisi Tampereen suunnilla joutilaana neliovinen porrasperä-Caprice-projekti. Tekniikan suhteen peli oli avoin, joskin ohjenuorana oli jo aiemmin muodostunut periaate, jonka mukaan moottorin pitää olla perinteisen 350:n sijaan 305. Sisällä kaiuttimet on kojelaudan diskantteja lukuun ottamatta kätketty sisustukseen. Takakontissa bassoa tarjoilee kaksi 12” subbaria. Apulaitteiden hihnapyöriksi tulivat puolestaan billet-osat. Tässä myös onnistuttiin. Sen jälkeen Ville pisti veronpalautuksensa hyötykäyttöön ja tilasi kerralla kaikki tarpeelliset osat moottorin kasaamiseen. ”Tyyliin kuuluu, että kaikki vedetään yli. J ostain kuuluu basson kuminaa. 42 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Laatikkoon laitoin uuden turbiinin 2400-2800 stallilla”, Ville muistelee ostoslistaa. Ei vaan, oikeasti ollaan Ylivieskassa ja paikalle saapuu Ville Myllymäki autoineen. Hieman yllättäen hän uhrasi vaihtokaupassa lapsuutensa unelma-auton. Ville kertoo, että 600:sta kaasarista tuppaa loppumaan suutinvalikoima kesken. Keulan pellit oli purettu ja moottori puuttui. Kohtalo heitteli noppiaan totutun arvaamattomaan tyyliin, ja auto päätyi lopulta pari vuosikymmentä myöhemmin Myllymäen omistukseen. ”Katselin ja suunnittelin autoa aikani, kunnes oli pakko todeta, että sen korimalli on niin ruma, että siitä ei saa hienoa tekemälläkään”, Ville naurahtaa. Niiden vaihdolle löytyi myös käytännönläheinen perustelu. Väri on mahdollisimman räikeä, vanteet on isot ja sisusta erottautuva. Comptonin yö on täynnä jylhää kakofoniaa ja kromin ja maalipinnan välkettä. Kuin pisteenä i:n päälle yksi ikkuna oli rikottu ja lattialla lainehti paksu kerros vettä”, Ville kertaa projektin alkuasetelmaa. Ville rakentelikin esimerkiksi tulpanjohdoille oman reitin pakosarjojen alta. kuitenkin lapsuuden unelman olleen romuna, monellakin tasolla. Kun ”lohduton raato” saatiin kotimaisemiin, alkoi auton laittaminen pikaisesti. ”Lopulta ruostetta ei ollut juuri lainkaan. Kaiutinarsenaalissa löytyy muutenkin, ja tarvittaessa mökää lähtee vaikut irrottavia määriä. Pian ilmaa alkaa leikata rosteriputkien terävöittämä veekasin soundi. Ville ehti hankkimaan jo yhden valmiin moottoriaihion, mutta sai sitten käsiinsä Camaro-lähtöiset mikkikannet ja totesi, ettei viitsi laittaa hyviä kansia muuten vakioon koneeseen. Samassa nurkan takaa lipuu hehkuvan sininen, laatikkomainen porrasperäinen Caprice Classic. Lopulta moottori päätettiin koota uusista osista toiseen 305-lohkoon. Tekniikan ja voimansiirron suunnittelussa ja osahankinnoissa johtoajatuksena oli käytettävyys. ”Joskus harrastusta aloitellessani kaikki sanoivat silloisesta Pontiacista, että kolmenollavitosesta ei saa voimaa, laita kolmeviiskymppinen. Aihioksi valikoituneesta alakerrasta ja runkoaisoja myöten puretusta konehuoneesta riisuttiin kaikki ylimääräiset sähköt ja apulaitteet sekä kannakkeet pois. Tuloksena oli miehen mukaan jo alusta asti varsin luotettavasti toiminut tekniikka. Ville kävi katsomassa autoa paikan päällä ohikulkumatkalla ja sopi raatojen vaihtokaupasta siltä seisomalta. ”Sisusta haisi aivan hirveälle homeelle ja muutenkin koko laitos oli aika lohduttoman näköinen. Auton ilmiasu henkii kuitenkin selvää länsirannikkoa. ”Koneeseen tuli Comp Camsin 274-asteinen nokka, Edelbrockin Torker II -imusarja, 600 cfm Carter -kaasari ja sytkäksi MSD:n hilppeet. ”Auto on nyt matka-ajossa suhteellisen pikkuruokainen, mutta murahtelee myös mukavasti risteyksissä”, Ville myhäilee tyytyväisenä. Sen sijaan osoittautui, että vaikka auton piti olla osiltaan täydellinen, puuttui monenlaista tilpehööriä ja nippeliä”, mies toteaa. Haista paska -voimaa. Tässä vaiheessa mies totesi Chevrolet Caprice Classic ’84 Villen kutittelujen jäljiltä yleensä vähän hengettömänä pidetty 305-pikkulohko on pirteässä kunnossa. Minä taas pidin haistapaska-meiningillä kolmenollavitosen keulilla ja päätin näyttää, että varmasti saa voimaa ja toimii”, mies naureskelee. Autoa hallitseva kliini ulkomuoto haluttiin ulottaa myös konehuoneeseen
Ensimmäisen ajokesän jälkeen uutta maalipintaa tehdessä oli aika paneutua myös sisustaan. Sisustasuunnittelun Sisusta henkii 80-luvun muotokieltä tämän päivän materiaaleilla päivitettynä. Seuraavana talvena auto otettiinkin jälleen työn alle. ”Remmien pyörimisnopeuksia oli pakko alentaa. Vanha sisusta purettiin kokonaisuudessaan pois. Mustavalkoinen verhoilu on näöltään ja tunnultaan Villen mieleen, mutta hän manaa sen hankalaa puhdistettavuutta. Yhtä aikaa konehuoneen kanssa valmistui myös auton ulkonäkö. Herkästi kiertävän pikkukasin hihnat hyppäävät aina pois paikoiltaan, kun kierrättää yli kuuden tonnin ja nostaa kaasun äkkiä”, Ville toteaa. ”Ensinnäkin pohjatyöt tuli tehtyä turhan nopeasti, ja autoon tuli pakkelivetäytymiä. Lisäksi työpaikan parkkipaikalla luisua vetäessä toisen takapyörän pinnapultit katkesivat ja irronnut rengas painoi suojankaareen vekin. Ja oikeastaan alkuperäinen sininen oli vähän liian vaaleakin”, mies kertoo. 43 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Kori ei sisältänyt suurempia yllätyksiä, ja Jari Sailokoski ruuttaili ensin hopeanvärin ja sen jälkeen Suzukin moottoripyörien värikartasta löytyneen sinisen Villen tekemien pohjatöiden päälle. ”Aluksi autosta piti tulla candypunainen ja sen jälkeen limenvihreä, mutta lopulta Suzukilta löytyi tarpeeksi räikeä sininen”, Ville muistelee. Projektissa avustaneen Kimmo Hyypän kasatessa konetta keskittyi Ville hieromaan korin pintoja suoriksi ja ruosteettomiksi. Aluksi autosta piti tulle candypunainen ja sen jälkeen limenvihreä, mutta lopulta Suzukilta löytyi tarpeeksi räikeä sininen. Sisusta kuntoon. Vanha väri hinkattiin pois ja tilalle valikoitiin uusi, edellistä aavistuksen tummempi sävy, tällä kertaa Kawasakin värikartasta. Auto ehti olla suzukinsinisessä asussaan vain yhden kesän
Chevrolet Caprice Classic ’84 Villen Caprice voisi ulkoasunsa perusteella olla suoraan Comptonin kaduilta. ”Kojelaudan päihin tuli vakiopaikoille 6,5” elementit, joiden mahduttamisessa oli oma työmaansa. Mustavalkoinen sisusta miellyttää omistajansa silmää, mutta on työläs pitää puhtaana. ”Suurin tyylimoka minusta on, kun auto tehdään näyttämään vanhemmalta kuin se onkaan. Vannevalinta voi jakaa mielipiteitä, mutta tylsäksi sitä ei voi ainakaan haukkua. Verhoilijan suosituksesta penkkeihin laitettiin nahkaa muistuttavat kankaat. Takakontissa on pari 12” subbaria. Kaikkiaan autoon on tungettu yli Tällainen auto ei saa rämistä kuin joku teini-Corolla, vaikka musiikkia soittaisi isommallakin.” 44 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Muoviset jalopuujäljitelmät saivat lähteä ensimmäisenä”, Myllymäki toteaa. Pelätty kattoverhoilun uusiminen oli hänen mukaansa varsin helppo urakka. Halusin säilyttää sisustassa 80-luvun muotokielen, mutta saattaa materiaalit ja värisävyt kaksituhattaluvulle. Pikkulohkon röhinän lisäksi ääniviihdettä tarjoilee runsas stereokattaus. Ainakin suojankaaren puolesta 20” vanne istuu yllättävänkin hyvin. Kojelautaan on upotettu Pioneerin 2DIN-kokoinen soitin ja kuuloluita järistetään jykevän kaiutinarsenaalin voimin. Myllymäki verhoili itse kojelaudan ja katon. Haaveissa penkkien pintamateriaali oli nahka, mutta ilmastoimattomassa autossa penkkien kuumeneminen kauniina kesäpäivinä ei tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta. Kaiutinja vahvistinarsenaalin lisäksi äänentoiston edellytyksiä parannettiin lisäämällä äänieristystä. Hattuhyllyn kankaan alla puolestaan piilottelee neljä 5,25” midibassoa ja neljä diskanttia. Ovipahvit ja penkit kiikutettiin Verhoilu Miialle. Niille ei enää löytynyt paikkaa, muuten kaikki on asennettu piiloon”, Ville kommentoi. Kaikki pintamateriaalit menivät lattiamattoa lukuun ottamatta uusiksi, ja sekin maalattiin uuteen sävyyn. Ainoat näkyvillä olevat elementit ovat kojelaudan päissä ilmanvaihtoräppänöiden paikalle asennetut diskantit. Audiopuolta ruokkii yksi, hänen mukaansa riittävän tehokas Ground Zeron vahvistin. filosofiassa kiteytyy Myllymäen näkemys myös muun auton rakentelusta. ”Voin suositella, penkit näyttävät ja tuntuvat nahalta, mutta perse ei pala!” mies kehuu
KORIMUUTOKSET: Väri vaihdettu, kylkilistat ja ylimääräiset merkit poistettu. Tulevaisuuden tavoitteena Villellä on saada autosta lisää voimaa. Puhkua pellin alle ja alustaan. 45 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Tavoitteena olisi kuitenkin saada myös joutilaampaa hinattavaa. ALUSTA: madallettu. 60 kiloa STP:n Vibroplast –mattoa jokaiseen mahdolliseen koloon. Projektissa avustamisessa Kimelle, Samille, Nikolle ja Kimmolle ja kaikille mukana olleille. Moottorin virittämisen yhteydessä myös turbiinia lukuun ottamatta vakiota vaihdeaskia on aikomuksena vahvistaa. KIITOS: Automaalaamo Sailokoski, Jari Sailokoski, Verhoilu Miia, Audiosta AudioImportin Pekalle. VANTEET: 8,5x20” edessä ja 9,5x20” takana. Jopa kojelaudan sisäpintaan on lätkitty omat äänieristemattonsa. VOIMANSIIRTO: TH700R4-automaatti, Allstar Performance 2400-2800 rpm turbiini, 3.73:1 välitys. Haaveissa on satsata myös alustaan. SISUSTA: Grantin puuratti ja Verhoilu Miian tekemä Box Chevy Custom Interior, Pioneerin soitin, Ground Zeron vahvistin ja kaiuttimet. Tavoitteena oli äänetön auto, ja siinä myös onnistuttiin”, Ville toteaa. MOOTTORI: 305 cid SB V8, Hyyppä racingin porttaamat ”mikkikannet”, Comp Camsin 274-asteinen nokka-akseli, Edelbrock Torker II -imusarja, Carterin 600 cfm kaasutin, MSD Street HEI-jakaja, Flowtech-peltisarjat ja 3” rosteriputkisto. Faktat CHEVROLET CAPRICE CLASSIC ’84 OMISTAJA: Ville Myllymäki • PAIKKA: Ylivieska. ”Tällainen auto ei saa rämistä kuin joku teini-Corolla, vaikka musiikkia soittaisi isommallakin. Tälläkin hetkellä Caprice Classicista löytyy tyylisuunnan autoissa harvemmin nähty vetokoukku, joka on myös päässyt hyötykäyttöön äänentoistolaitteita keikoille hinattaessa. ”Samalla sävyllä maalattu asuntovaunu pitäisi saada vedettäväksi”, Ville kaavailee. ”Ilma-alustaa odotellessa”, mies toteaa. RENKAAT: 245/35 R20 ja 275/35 R20
Valmiista moottorista uusine osineen ja maalipintoineen tuli auton muuhun ilmeeseen sopivan sininen. 1: Lähtökohta ei näyttänyt turhan houkuttelevalta. Auto kerkesikin seisomaan Villen työpaikan pihalla vuoden ennen kuin hän alkoi rakentelupuuhiin. Vänkärin takakylki oli ottanut jossain vaiheessa osumaa. 5: Maalipinta valmiina, alla myös ensimmäistä kertaa Villen valitsemat 20” vanteet. 6: Ville sijoitti veronpalautuksensa viisaasti ja tilasi ison läjän uusia osia pikkulohkon piristämiseksi ja somistamiseksi. 4: Pohjien valmistuttua alkoivat maalaustyöt. Tarinan takana 1 2 3 4 5 6 PIRTEÄMPÄÄN KUOSIIN 46 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Paljon työtä silti vaadittiin ennen kuin auto saatiin nykyiseen kuntoon. Suzukin värikartasta löytynyt sininen sai alleen muutaman kerroksen hopeaa. 3: Vaikka auto oli suhteellisen ruosteeton, oli pohjissa kuitenkin tarpeeksi tekemistä. Teksti: Markus Kärkinen, kuvat: Ville Myllymäen albumi Osin purettuna hankittu lähtökohta oli väsähtäneen oloinen, mutta ei lopulta pelleiltään ikäluokkansa huonoimmasta päästä. 2: Kalsarinharmaa maalipinta ja pakkelit saivat kyytiä painepesurikäsittelyssä
12: Ennen toisen ajokauden alkamista Ville päätti muuttaa vielä perävälitystä mieleisekseen. Jotta homma ei olisi käynyt liian helpoksi, oli tilattu uusi perävälitys väärän mallinen. 8. Ensimmäinen katsastus päättyi hienosti tuoreeseen leimaan, mutta konttorin pihalla alkoivat venttiilit ääntämään, kun keinuvipujen säätömutterit eivät pysyneet paikallaan. 11: Ensimmäisen ajokauden päätyttyä Ville panosti myös sisustaan. Katsastusreissun jälkeen mutterit vaihtuivat lukittavaan malliin. 13: Talven rakentelun jäljiltä Ville vei autonsa näytille Oulun American Car Show’hun, josta mukaan tarttui pysti luokasta 80-lukuiset ja uudemmat. Uuden välityksen ympärille sopivan perämurikan löytämisessä meinasi tulla kiire. Hän halusi autoonsa järeät rokkivehkeet ilman teinicorollamaista räminää ja resonointia. Lopulta peräprojekti kuitenkin valmistuikin viikonlopun aikana, ja taka-akselin ollessa irti tuli akseli myös maalattua. Oli viikonloppu, ja auto oli levällään Villen työpaikan hallissa. Vetokoukussa roikkuukin toisinaan kuomukärryllinen äänentoistolaitteita Villen kulkiessa miksauskeikoilla. Tällä kertaa väri löytyi Kawasakin värikartasta. Paluu pajalle tapahtui hinurin kyydissä. 9: Tuliterä matalaprofiilinakki oli entinen, sen sijaan vahingoille altis huulivanne säilyi neitseellisenä kuin ihmeen kaupalla. 7. Häiriöäänten hillitsemiseksi autoon iskettiinkin yli 60 kiloa STP:n Vibroplast-mattoa. 10: Ruttaantunut kaari kasvatti sen verran kookkaan tatin Villen otsaan, että pelkän pyöränkaaren lisäksi mies päätti maalata koko auton uusiksi heti ensimmäisen ajokauden päätteeksi. 7 8 9 11 12 13 14 10 47 AMERIKAN RAUTA 2/2016. 14: Hienosta ulkokuorestaan huolimatta Chevy palvelee myös hyötyajossa. Vastamaalattu auto ei pysynyt siistinä kauaa: revittely työpaikan pihalla kostautui ja kesken sivuluisun katkenneet pinnapultit johtivat ruhjoutuneeseen lokarinkaareen
Hillbill y Camper 48 AMERIKAN RAUTA 2/2016
Veljekset sattuivat näkemään netissä saman kuvan amerikkalaisesta raakalaudasta tehdystä Hillbilly camperista ja tuumasivat, että sellainen olisi hauska rakentaa. Joskus ihmisille tulee samanlainen idea samoihin aikoihin toisistaan tietämättä. Näin kävi uusikaupunkilaisille Kallioisen Heikille ja Mikolle. Hillbill y Camper 49 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Teksti ja kuvat: Olli Lehtinen FORD F-100 CUSTOM CAB ’64
Niemelän Hati, jolla on autosähkökokemusta viideltä vuosikymmeneltä, peruskorjasi vanhan hiekkapuhalletun kuoren uusilla osilla ja testasi sen penkissä yhdessä uuden säätimen kanssa. Velipoika Mikon rakentaman camperin ulkokuori on tuppeen sahattua haapaa joka on ulkosäilytyksessä harmaantunut. Japanilaisia lava-autoja Heikillä oli myös ollut jo aikaisemmin, muttei yhtään amerikkalaista. Dennis Carpenterilta Heikki tilasi laturin korjaussarjan, joka pitää sisällään kaiken mahdollisen: kenttäkäämit, ankkurin, hiilet ja laakerit. Sopivasti ruostuneena se viimeistelee tyylin. Suoraan maatilalta sitä ei ulkomaille myyty, vaan se kävi välillä jollakin, joka nimesi sen La Bambaksi. Farmitaustasta huolimatta ei tekniikka kuitenkaan ollut köyhin mahdollinen, vaan nokalla oli jo tehtaalta 292 Y-lohko jatkonaan Cruise-O-Matic-vaihteisto. V eljesten tapauksessa homma oli helppo toteuttaa, sillä Heikillä oli tarkoitukseen sopiva pikuppi ja Mikolla puualan ammattilaisena resurssit ja taito rakentaa campperi. Sinne jäi vaihdossa Chevyn diesel-vani ja hiukan rahaa. 50 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Heikillä on jo ennen jutun pickupia ollut muitakin amerikkalaisia leluja, lähinnä Harrikoita. Uutta hankintaa tutkiessa tultiin siihen tulokseen, että ulkokuori saisi jäädä kutakuinkin koskematta, mutta tekniikka saatettaisiin luotettavaan kuntoon. Kattopelti on kaivettu Laitilan romukeisari Lemmetin laanilta. 1964:hän oli viimeinen Fordin tasavirtavuosi. 2003 hän hankki Shovelheadin, jolla ajoi muutaman vuoden. Custom Cab -varustepaketti on myös askel ylöspäin peruskarvalakkipickupista, ja pitää sisällään niin erinäisiä koristelistoja sisällä ja ulkopuolella kuin paremman lämmityslaitteenkin perusmalliin verrattuna. Matka rapakon tälle puolelle oli alkanut Californian Hermosa Beachiltä, joten ruostetta ei joutunut paikkailemaan, ja koska se auto oli aikaisemmin palvellut jollakin farmilla, oli ulkokuosikin sopivan patinoitunut. Heikki, joka muusikkopiireissä paremmin tunnetaan Hillosormi Kallioisena, hankki pickupin syksyllä 2012 Tampereelta. Asiaa ei myöskään pääse unohtamaan, koska Custom Cab -teksteja on ripoteltu eri puolille autoa. Papereihin oli ajoneuvoluokaksi merkitty henkilöauto, jolloin kasikympin lätkät ja rajoitukset campperin suhteen eivät vaivanneet. Nimi lienee osuva, sillä huhu kertoo, että auton lavalla on aikaisemmin ollut penkki, jolla on kuljetettu miehiä maatöihin ja yleensähän kyseessä ovat tietyn etnisen taustan omaavat henkilöt. Vastaavasti Fordin nimitti Flaresideksi samankaltaista mallia, joka Chevyllä tunnetaan nimellä Stepside. Tonterin Kari katsoi muut koneen sähkövehkeet kuntoon ja vaihtoi tulpat, kärjet, puolan ynnä muut huolto-osat, joten nyt ei pitäisi matkan katketa ainakaan virran häviämisen takia. LaBamban tekniikka kuntoon. Jarrut käytiin ensin läpi ja sinne vaihdettiin uutta letkua, sylinteriä ja kenkää, jottei joku kerta jarruttaessa poljin yllättäen painuisi pohjaan – tilanne, josta raavaatkin miehet näkevät painajaisia. Sähköpuolelle tehtiin myös töitä, vanha tasavirtalaturi oli parhaat päivänsä nähnyt ja lataus oli kuin ruumiin sydänkäyrä. Suorakylkinen lavamalli oli Fordilla nimetty Stylesideksi, vaikka Chevyihin tottuneet suomalaiset usein puhuvatkin Fleetsidesta. Sen jälkeen alla oli Dyna ja nyt Road King, joka on konvertoitu trikeksi. Sen sijaan velipoika Mikolla on ollut useita Chevy-pikureita. Ford oli siinä vaiheessa kerennyt olemaan maassa noin vuoden päivät ja se oli ehditty katsastaa. Varsinkin automaatti oli suht’ harvinaista herkkua vielä 60-luvun alkupuoliskolla, kuten myös tehostimet, joita tässäkään autossa ei ole. Kone ja laatikko olivat kunnossa, joten niille ei ole tehty öljynvaihtoa Ford F-100 Custom Cab ’64 Custom Cab -pakettiin kuuluu sisätiloissa mittariston alla oleva kiiltävä paneeli, jossa on Custom Cab -teksti sekä oviverhoilut, perusmallissa kun ovet ovat sisältäkin pelkkää peltiä
Marko Taskinen p. Sulantie 14 G, 04300 Tuusula marko@killercoating.. 040 522 9306 Automaalaamo Autojen ja moottoripyörien maalaukset
Tilaamalla kaikki kolme suodatinsarjaa tiivisteineen ja palauttamalla epäsopivat tämäkin ongelma hoitui. Kokonaisuus näyttää iäkkäältä, eikä ole ristiriidassa yli 50 vuotta vanhan auton kanssa. Ettei vain kyseessä olisi mustasukkaisuus, kun perheen pikkuväki ja rouvat tykkäävät istuskella Heikin Fordissa ja tutustua sen moniin hauskoihin yksityiskohtiin. Varapyörän paikka on myös normaalisti lavan sisäreunassa, mutta se on camperin vuoksi jouduttu siirtämään hytin katolle. Paikallisen MK Tattoon Kotta teki kattoon rebel-lipun, joka on hinkattu sopivaksi loppuauton patinaan. Asiasta neuvoteltiin myös katsastusmiesten kanssa, jotka eivät nähneet mitään huomauttamista asiaan. VOIMANSIIRTO: CruiseO-Matic-automaatti. Autossa riittää hauskoja yksityiskohtia, jotka tapahtumissa vetoavat perheen pienimpiin. MOOTTORI: 292 cid Y-block V8. RENKAAT: 15” valkosivuristikudosrenkaat. Tuppeensahattua ja lumessa hautunutta. Ford F-100 Custom Cab ’64 52 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Heikki heittääkin aina tien päälle lähtiessä liinat yli rakennelmasta, jolloin se on auton lastia, ja niin kauan kuin äärimitat ja painot eivät ylity, on homma laillinen. Camper on kokonaisuudessaan velipoika Mikon käsialaa. Camperin ollessa paikalla ei takaluukku valitettavasti ole näkyvissä. Markon pensselistä ovat lähtöisin myös konepellin ja takaluukun straipit. Kopin valmistuttua se punnittiin ja viisari pysähtyi hiukan 400 kilon paremmalle puolelle, joka on hyvin linjassa auton kantavuuden kanssa. Kone on Y-lohko, jonka tunnistaa helposti venttiilikoppien kiinnityksistä sekä koneen edessa kulkevasta pakosarjojen yhdysputkesta. Vanhan näköinen ulkokuori pitää sisällään myös uutta tekniikkaa, 40 mm uretaanivuoraus pitää huolen lämmöstä ja ledit valosta. Sen sisällä on kaksi makuupaikkaa ulosvedettävällä ratkaisulla. Faktat FORD F-100 CUSTOM CAB ’64. Naisten ja lasten keskuudessa se kuulemma on hitti, kun taas miehissä se ei herätä niin lämpimiä tunteita. Vuode on vedettavissä ulos, jolloin siihen mahtuu yöpymään kaksi henkiloä. Mikko ajelee autolla yhtä paljon kuin Heikki ja käyttää sitä myös oman Finnish Hillbilly Design -firmansa promoamiseen vieraillen messuilla ynnä muissa tilaisuuksissa. Ainoa, joka tuotti hieman päänvaivaa, oli loota, sillä Cruise-O-Matic-nimellä on myyty kolmea eri vaihteistoa. Ulkopinta on tuppeensahattua harmaantunutta haapaa ja katto vanhaa aaltopeltiä, jota käytiin kaivelemassa Lemmetin Lassen romujen seasta lumen alta. Vaikka auton laturi on korjattu, ei Heikki halua ehdoin tahdoin kärventää sitä, joten auton sähköissa campperi ei ole kiinni. Camperin sisätilat eivät kristallilamppuineen heti tuo mieleen liikuteltavaa kotia. Carpenterilta on myös tarvittaessa tilattu kaikkea pienempää, kuten vilkun laseja, kumitiivisteitä, konehuoneen tarroja sun muuta. KORIMUUTOKSET: Omatekoinen Hillbilly Camper 40 mm eristyksellä ja led-valaistuksella. VANTEET: 15” peltivanteet, tuoreemman Ford pickupin kapselit. Systeemit toimivat sekä 12 voltilla että verkkovirralla ja kopin voi kytkeä suoraan seinään tarvittaessa. Heikki on lisäillyt autoon omintakeisia pikku yksityiskohtia kuten vampyyrinhampaisen metallisen swappilöytöpääkallon, joka vuosia pyöri tallin nurkissa löytäen viimein paikkansa La Bamban konepellillä. OMISTAJA: Heikki Kallioinen • PAIKKA: Uusikaupunki isompaa remonttia, kuten ei peräänkään. Myös sinipukuiset ovat muutaman kerran laitteen pysäyttäneet ja todenneet asian. Hän pyörittää Uudessakaupungissa firmaa nimeltä K&K Puuhalli, joten tietotaitoa ja materiaaleja löytyi omasta takaa. Heikki hankki autoon vielä Cokerin uudet valkosivuristikudosrenkaat ja osti kaveriltaan Amerikan swappilöytöpölykapselit, jollaisia on saanut Fordin pickupeihin vuodesta 1966 alkaen. Missä vain auto on esillä, se herättää mukavasti huomiota ja paikallislehdissäkin se on esiintynyt jo muutamaan otteeseen
Tuning.fi Suomen paras tuninglehti www.tuning.. Nautinnolliset lukuhetket! Viipale mediat Tilaa kätevästi osoitteessa: tilaus.viipalemediat.fi Amerikan Rauta Rakkaudesta rautaan www.amerikanrauta.. Klassikot Autoilun ajankuvaa www.klassikot.. Kendall –voiteluaineet meiltä! Moottori-, vaihteisto– ja peräöljyt jenkkiautoihin suoraan varastosta. Suomen Historia Tarinoita menneisyydestä www.suomenhistoria.. Tilaa itsellesi, yrityksellesi tai lahjaksi!. • Suuri määrä USA-purkuautoja • Uudet peltivanteet edullisesti • Voiteluaineet ja kemikaalit • Nopeat toimitukset tilaustavaralle USA:sta HÄMEENLINNA: UUDET JA KÄYTETYT OSAT + POSTIMYYNTI PIETILÄNTIE 1-3, 13130 HML PUH: 03-61 50 50 AVOINNA: ARK 9-17 VANTAA: UUDET OSAT + KÄYT NOUTO TIILITIE 16, 01720 VANTAA PUH: 09-2210 0024 AVOINNA: ARK 8:30 17:30 PIRKKALA: UUDET OSAT + KÄYT NOUTO PURUTIE 47, (PARTOLA) PIRKKALA PUH: 03-266 2818 AVOINNA: ARK 10-18 www.southwesttrade.. Osat ja palvelut Säännölliset toimitukset Huippumerkit Asiakaslähtöinen palvelu 040 5606 254 info@tuumacid.fi ww w.t u u m a c i d .fi Tehdaskylänkatu 7 H 11710 Riihimäki Lisätietoja tuotteista: WWW.KENDALL.FI EDULLISET VARAOSAT USA-AUTOIHIN! • Tarvikevaraosat huoltoon ja korjaukseen • Alkuperäisvaraosat GM, Chrysler, Ford USA • Uudet ja käytetyt korin osat suuri varasto • Ruostekorjauspellit suoraan varastosta • Purkuosat,koneet,vaihteistot, jne
Miehen tavaramerkiksi ovat vahvasti nousemassa klassisen tyylikkäät, viimeiseen saakka detaljoidut kustomit. Sugar Candy 54 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen FORD SUNLINER ’53. Ja lisää on luvassa. Ruotsin Uumajassa asuva sympaattinen Jan ”Ludde” Lundell on tullut tunnetuksi suomalaisille näyttelyvieraille viime vuosien Tampereen, Lahden ja Vaasan näyttelyiden yhteydessä
”Pyydettyäni lisää kuvia meinasi uskoni aluksi loppua, sillä myyjän lähettämät 20 kuvaa olivat kaikki laadultaan niin huonoja, ettei niistä ottanut mitään selkoa. Myyjänä oli ruotsalainen välittäjä ja kaupan kohde sijaitsi vielä tuolloin rapakon takana entisellä omistajallaan. Sugar Candy L udde on se kaveri, joka osti Herstin Timolta Tuusulasta Zephyrin ja rakensi sen uuteen uskoon. Alun alkaen Ludde oli hankkimassa alkuperäiskuntoista autoa, mutta iski kuitenkin silmänsä Blocketista löytyneeseen ’53 Ford Sunliner kustomiin. Auto oli rakennettu silloiseen asuunsa kalifornialaisella pajalla 90-luvun lopulla. Moni kauhisteli, kun länsinaapurin mies kertoi iskevänsä armotta kätensä Timpan jo valmiiksi rakentamaan, varsin tunnettuun suomikustomiin, mutta näin jälkikäteen on pakko myöntää, ettei Ludden viimeistelemä ja Carnelian Zaphiriksi nimeämä luomus muuttunut ruotsalaiskäsittelyssä yhtään huonommaksi. Etulokasuojiksi oli 55 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Ostopäätöksen sinetöi video, jolla auto esiteltiin kaikilta mahdollisilta kanteilta. Kalloille kyytiä. Aikani odoteltuani meinasin jo heittää pyyhkeen kehään, mutta sitten sain nelisensataa hyvälaatuista kuvaa, joissa auton sen hetkinen kunto oli dokumentoitu todella tarkasti. Koria oli muokattu ’56 Packardin takavaloilla, jotka on sijoitettu 25 senttiä jatkettujen siipien kärkiin. Sittemmin mies sai rajunsorttisen avoautokuumeen, jonka seurauksena piti alkaa hakea katotonta harrastekohdetta. Lopulta se sai peräänsä vielä täysin erikoisvalmisteisen Zleephie-makuuvaunun ja uniikki kustomkaravaani oli valmis. Siinä vaiheessa olin valmis ostamaan sen näkemättä sitä henkilökohtaisesti”, Ludde kertoo. Hakuehdot tarkentuivat 50-lukulaisiin, joiden hintataso oli kuitenkin sitä luokkaa, että rahoitus vaati Mercuryn laittamisen kiertoon. Vaikka autosta oli vain kaksi huonoa kuvaa, ei Ludde voinut lopettaa niiden tuijottamista. Auto saapui Ruotsiin jouluksi 2011 ja oli juuri sellainen kuin oli kuvailtu. Vuosia sitten Ludde omisti ’57 Mercury Turnpike Cruiserin, neliovisen hardtopin, jonka hän kunnosti ja ehosti viimeisen päälle edustavaan kuntoon. Kuten arvata saattaa, Zephyr ei ollut miehen ensimmäinen kustomi
Ford Sunliner ’53 56 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Uumajassa majaansa pitävä Ludde hitsaa työkseen alumiinia ja rosteria, joten miehellä pysyy hitsipilli kädessä itselläänkin. Ford Sunliner ’53 ’93 Ford Mustangista adoptoidun 302-kuutiotuumaisen koneen alkuperäinen arkisuus on tiessään, kiitos Ludden siistimisoperaation, jonka yhteydessä voimanlähde viimeisteltiin muun muassa omavalmisteisin rosteriosin. Sunlinerin korin muutokset oli kuitenkin tehty jo sen edellisen omistajan aikana
Toteutus kävi luontevasti Luddelta itseltään, sillä mies hankkii elantonsa alumiinin ja ruostumattoman teräksen hitsaamisen parissa. Tummansinisellä nahalla ja vaaleammansinisellä kuvioidulla kankaalla verhoiltu sisustus oli niin siisti, ettei se vaatinut suurempia toimenpiteitä. Auto meni Ludden hyvälle ystävälle, Josef Sommarkransille, jonka tallista löytyy lennestään ‘39 Packard sekä street rodiksi luokiteltava saman vuoden Chevy. JARRUT: Kaksipiirisiksi päivitetyt vakiojarrut. ALUSTA: Madallettu takaa droppipaloilla 4” ja edestä lyhyemmillä jousilla 3”. Vaikka auto on ulkoisesti rakennettu klassisin teemoin, on sen tekniikkapuolella päädytty modernimpaan ratkaisuun. Moottori sai päälleen louverein koristellun katteen ja yleisilme siivottiin kauttaaltaan kliiniksi. Nykyisellään sitä ei todellakaan tarvitse hävetä, sillä moottori on kenties auton kaikkein komein yksityiskohta. Lopputuloksessa on rakettimaisine muotoineen ja rosteriosineen 50-luvulle ominaista futurismia yhdistettynä nykypäivän ratkaisuihin. Kuluneen talven aikana miehen tallilla on taas tapahtunut. Faktat FORD SUNLINER ’53 • OMISTAJA: Jan “Ludde” Lundell • PAIKKA: Uumaja, Ruotsi. Kokonaisuutta oli selkeytetty sheivaamalla ovenkahvat ja osa listoista. Modernia voimaa. MOOTTORI: ’93 Ford Mustangin 302 cid V8. Yksi maalauksen jipoista, jota ei äkkivilkaisulla edes huomaa, ovat etulokasuojista lähtevät klassisenmalliset haamuliekit. KORIMUUTOKSET: ’56 Packardin takavalot, siipiä jatkettu 25 cm, ’55 Chevyn etulokasuojat, frenchatut etuvalot, ’54 Chevyn maski ja parkit, konepellissä louverit, upotettu antennipari, kiinteästi korista lähtevät lake pipesit, ovenkahvat ja osa listoista sheivattu. Turvallisemmaksi tekniikkaa muokattiin päivittämällä jarrut kaksipiirisiksi ja uusimalla osa sähköistä. Klassisiin kustomkikkoihin kuuluivat myös konepeltiä verhoavat louverit, tuulilasin kulmiin asennetut hakuvalot, upotettu antennipari sekä lake pipes -sivuputket, joiden lähtö oli muokattu kiinteästi osaksi koria. Samoin sähköpuolelta löytyy vaikka minkälaisia, ajoittain vaarallisiakin tee-itsevirityksiä”, Ludde pohtii. Konepellin alta löytyy 302-kuutiotuumainen ruiskuveekasi sekä ylivaihdeautomaatti, joiden luovuttaja on ollut ’93 Ford Mustang. ”Yksi juttu, mikä sai lähteä, olivat pääkallot. Maski ja parkit oli puolestaan adoptoitu ’54 Chevystä. Kromattuja kalloja oli eri muodoissaan vähän joka puolella ja ne eivät mielestäni sopineet auton klassiseen olemukseen. Valmiita autoja ei ole ryhdytty enää rakentamaan uusiksi, mutta tallin ovet ovat käyneet sillä seurauksella, että Zephyr on saanut kaverikseen neliovisen, carson topilla varustetun ’50 Mercuryn, jonka työnimenä on ”The Ametysthian”. RENKAAT: Silvertown Radial leveät valkosivut, 215/70 R15. VANTEET: 15” peltivanteet Mooneyesin 4-Bar-kapseleilla. vaihdettu ’55 Chevyn lokasuojat, joiden valot on frenchattu. Tämänkin auton kohdalla Ludde oli tyytyväinen suuriin suuntaviivoihin, mutta halusi viimeistellä sen itsensä näköiseksi. Jalokivet tallissa siis lisääntyvät entisestään. Autoon asennetut digitaalimittarit Ludde kuitenkin korvasi perinteisillä. Ulkoasultaan sitä ei ollut kuitenkaan viimeistelty samalla intensiteetillä kuin muu auto. Sisusta: ’52 Chevroletin Butterfly-optioratti, tummansinisellä nahalla ja vaaleansinisellä kankaalla toteutettu verhoilu. Väriteema poimittiin sisustasta ja konehuoneen seinämät maalattiin tummansinisellä metallivärillä. Klassisen kustomreen hankkiminen edellytti kuitenkin Sunlinerin myymistä ja ensi kesänä siihen voi törmätä Västeråsin suunnalla. 57 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Luotimaisia kartioita löytyy nykyään muun muassa sisustuksen yksityiskohdista sekä konehuoneesta. Auton rakennushetkellä kyseessä on siis ollut lähes uusi tekniikka. VOIMANSIIRTO: ’93 Ford Mustangin AODautomaatti. Näkyvimmät Ludden tekemät muutokset sijaitsevatkin konehuoneessa, sillä hän kyllästyi siihen, että konehuonetta piti piilotella näyttelyissä. Niiden rinnalla oli käytetty myös bulletteja, jotka puolestaan istuivat kokonaisuuteen, joten päätin poistaa kallot ja korvata ne jatkamalla bullet-teemaa”, Ludde selvittää. Hyväähän tuossa edellä mainitussa järjestelyssä on se, että Ludde tulee varmasti olemaan tuttu näky tulevissakin Suomen näyttelyissä uusine hankintoineen. Tämänkin auton kohdalla Ludde oli tyytyväinen suuriin suuntaviivoihin, mutta halusi viimeistellä auton itsensä näköiseksi. Työn laadusta ja auton hyvästä säilytyksestä kertoo se, että auto on edelleen samassa maalissa, joka siihen on aikoinaan Jenkeissä ruiskutettu. ”Jenkeissä tehdyille rakennelmille tuntuu olevan yleisesti ominaista se, että vaikka ulkoasu on hierottu viimeisen päälle ja tekniikka laitettu iskuun, on unohdettu kokonaan se, että autolla on tärkeää pystyä myös pysähtymään varmasti
Luukkujen välit maalattiin 30 prosenttia tummemmalla sävyllä ja fenderskirteihin taiteiltiin haamuliekit, jotka erottuvat vain sopivassa auringonpaisteessa. ”Eteissyvennys” sekä lokasuojien sisäpuolet verhottiin jalopuulla samoin kuin kaistaleet vaunun sisäseinistä. Aisan päälle muotoiltiin lopuksi vielä terävä, aerodynamiikkaa kohentava nokka, johon sommiteltiin tila vaunun vararenkaalle. Carnelian Zaphir & Zleephie Zephyr esiteltiin Amerikan Raudan numerossa 4/2013 hiukan ennen kuin Herstin Timo myi auton Luddelle. Kun kaarien linjat alkoivat miellyttää, hitsasi Ludde pyöreät kulmapalat paikoilleen yksi toisensa jälkeen ja popniittasi suorat pellit sivuihin ja kattoon, kuin lentokoneissa ikään. Ennen varsinaista ruskeaa sävyä auto maalattiin mustalla, joka toi armottomuudessaan esille pienimmätkin mahdolliset virheet. Sisustan ruskeat nahat olivat alun perin vihreät, mutta ne sävytettiin uuteen maalipintaan sopiviksi. Sisäpuoli vuorattiin Dynamatilla ennen lattiamattojen asennusta. Lähes vuotta myöhemmin Timppa iski silmänsä niin ikään lehtemme sivuilla esiteltyyn LaSalleen, ja kun Ludde oli edelleen kiinnostunut Zephyristä, sai auto lopulta matkata länsinaapuriin. Sen jälkeen se hiottiin mataksi, maalattiin ja lopuksi kiillotettiin suorastaan pianolakkamaiselle pinnalle. Viimeisen silauksensa sisusta sai Wizzzard Mannermaan siveltimistä auton vieraillessa Lahden Jenkkiautonäyttelyssä viime syksynä. Tuolloin auto oli vielä vihreä niin maalipinnaltaan kuin sisustaltaankin. Lisäksi niihin tehtiin fender skirtit samaan tyyliin kuten veturissakin. Lisäksi osa seinistä verhoiltiin ruskealla ja beigellä nahalla vetoauton tyyliin. PETI MESSIIN Kesällä 2014 Ludde sai ajatuksen tyyliin sopivasta art deco -henkisestä makuuvaunusta, jota Zephyr voisi vetää perässään. Ludde otti Timppaan yhteyttä ja ilmaisi halukkuutensa auton ostoon, mutta tuolloin vastaus oli vielä jyrkkä ei. Auton ja vaunun nimiä kantavat lasikaiverrukset löytyvät molempien ikkunoista. Lopulta siitä jäikin käyttöön vain aisa Ludden muovattua rungon kokonaan uusiksi reiluine cnotchauksineen. Ludde maalautti auton ruskealla Deep Espresso Brown -sävyllä Autolacken-nimisessä maalaamossa Uumajassa. Äkkivilkaisulta auton sisusta näyttää uudelleenverhoillulta, mutta itse asiassa se on sama Lasse Vänttisen verhoilema sisusta, joka autossa oli jo Timpan aikaan. Kojelautaa Ludde täydensi eBaysta löytyneellä, keskiritilän alapuolelle sijoitetulla alkuperäisellä lämmityslaitteella. 58 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Uusiksi meni myös akseli, joka varustettiin ilmapussein ja pikkuhiljaa rungon päälle hahmoteltiin kaaret pisaramaisen vaunun kattolinjoiksi. Ludde oli nähnyt auton esiintyneen X-treme Car Show’ssa Helsingissä ja menetettyään sille sydämensä metsästänyt omistajan tiedot ruotsalaisen pinup-valokuvaaja Emmelie Åslinin kautta. Nahkaverhoilujen vihreät osat värjättiin ruskeiksi uumajalaisen Erik Johanssonin pajalla ja ainoastaan matot vaihdettiin uusiin ruskeisiin. Aihioksi hän löysi parhaat päivänsä nähneen vanhan peräkärryn, joka oli lahonnut lähes olemattomiin. Perästä päin aukeava luukku sai selkäänsä tatramaisen evän ja renkaat suojakseen ’40 Chevyn lokasuojat, joita jatkettiin alaspäin
Takavalojen aihiot ovat Ford Falconista. Käynti vaunuun tapahtuu takaa. Vararengas matkaa aisan päälle tehdyn kotelon syvennyksessä. Yöastiana toimii vanha emalipotta. Ylös aukeavan luukun selässä on evä, joka tuo mieleen takavuosien Tatrat. Lämpökin riittää Ludden mukaan hyvin, kun nukkuu riittävän lähellä toista. 59 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Sisustaltaan vaunu on varsin viihtyisä ja nukkumatilaa on hyvin kahdelle ihmiselle
KLASSI SEN KLISEI STÄ 60 AMERIKAN RAUTA 2/2016
Lappeenrantalaisen Juha Lensun Pannu on muuttanut ulkoasuaan jo pari kertaa viiden vuoden sisään. 61 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen HARLEY-DAVIDSON PANHEAD ’58. Kumpikin nahanluonti on vienyt chopperin stuukkia entistä klassisempaan suuntaan
”En viitsinyt ryhtyä myymään niitä yksitellen. Lahden lähettyviltä paikallistettu osakasa oli edellisen omistajansa ajanpuutteen vuoksi kesken jäänyt projekti, josta oli hyödynnettävissä lähinnä runko ja moottori”, Juha alustaa. Kymmenen vuotta tuoreemman FLH-moottorin remontti oli saatu alakerran osalta valmiiksi, mutta Juhalle jäi vielä kansien uusiminen ja tekniikkapaketin läpikäyminen muilta osin. Kaikilta muilta osin pyörä sen sijaan altistui muutoksille, sillä miehen mieli kaipasi kovasti vaihtelua ja sormet syyhysivät toteuttamaan mielessä vilisseitä kuvioita. Kokeellista kuviointia. 62 AMERIKAN RAUTA 2/2016. En käyttänyt kuvien tekemisessä photoshoppia tai muutakaan kuvankäsittelyä, vaan tein ne ihan leikkaa-liimaa-periaatteella. Mieluummin pidän ne tallessa odottelemassa omia tulevaisuuden visioita.” Vanha tarviketankki sopi kokonaisuuteen hyvin, kun sen kiinnikkeitä muokattiin hiukan. Pyörä oli ollut pitkäkeulainen chopperi loivalla keulakulmalla ja sen perustana oli ’48 vuosimallin Wishbone-runko. Soolosatulalla ja springer-keulalla varustettu pyörä valmistui ensimmäisen talven aikana ja Juha ajeli sillä sellaisenaan kolme kesää. ”Aluksi maalasin siihen perinteiseen tapaan helmiäispohjalle candyt sun muut, mutta sivuposket tehtiin valokuvasiirrännäisistä. Vanhan tarviketankin maalaus on Juhan omaa käsialaa. Vanhan tankin ja satulan Juha laittoi jemmaan. Lopputulos onnistui kuitenkin yli odotusten. Tankin maalauskin oli sen tyyppinen, että tuskin se olisi sellaisenaan käynyt jollekin toiselle. Näin pyörän ilmettä olisi jatkossa helppo muuttaa vain vaihtamalla satulaa ja tankkia, kun runko ei ole sidottu koko pyörän värimaailmaan”, Juha järkeilee. ”Se ensimmäinen oli Triumph ja sitä seurasi Pannu, joka meni vaihdossa Buickiin. ”Ulkoasun suhteen ideana oli rakentaa pyörä siten, että yksivärisen rungon lisäksi ainoa maalattu osa olisi tankki. Runko käytiin uudelleen läpi hiekkapuhalluksineen kaikkineen ja siihen uusittiin joitakin kiinnikkeitä. Kun ryhdyin ehostamaan sitä ja hioin pakkelit pois, niin alta löytyi sen näköistä hitsaussaumaa, etten olisi uskaltanut ajaa pyörällä sellaisenaan metriäkään. Buick on miehen ensimmäinen nelipyöräinen harrastelaite, mutta ensimmäisen kaksipyöräisen hän hankki jo kymmenisen vuotta sitten. Aiheeksi valitsin vähän huumorilla tuollaista kliseistä sutta ja Harley-Davidson Panhead ’58 Wishbone-runko on vuosimallia ’48, mutta moottori on kymmenen vuotta tuoreemmasta FLH:sta. Myös pull back -tanko on taivutettu itse rosterista ja kiillotettu. ”Runko oli osittain aika hurjassa kunnossa. E sittelimme pari numeroa sitten Juhan mustan ’57 Buick Kustomin, jonka yhteydessä hän mainitsi olevansa alun alkaen vahvemmin pyöräkuin automiehiä. Pyörän tekniikka osoittautui kolmen vuoden ajojen aikana todella varmaksi, joten siihen Juha ei halunnut koskea. Maalaamisessa Juha päätyi kokeelliseen testiin, jonka onnistumisesta ei ollut minkäänlaisia takeita. Samalla käänsin keulakulman takaisin orkkisasteisiin.” Väritys syntyi fleikkipohjalla ja vihertävän kullansävyisellä pinnalla. Korjasin saumoja ja muokkasin runkoa uusiksi sen verran kuin tarvitsi. Tämä nykyinen pyörä tuli minulle viitisen vuotta sitten, kun olin uutta projektia vailla
Rabbit ears -tyyppinen ohjaustanko syntyi rosterista taivuttamalla ja kiillottamalla. Kun sen oli rakentanut uusiksi jo kertaalleen, meni toinen kerta aika nopeasti ja vaivattomasti.” Aika näyttää, kokeeko Juhan pannu vielä jossain vaiheessa kolmannen muodonmuutoksen, mutta ainakaan tekemisen puutteen vuoksi pyörää ei tarvitse ihan heti pilkkoa palasiksi. Oli siinä aikamoinen taivuttaminen, mutta materiaali oli sikäli hyvää, ettei se venynyt piloille, vaikka välillä meinasi jäädä vähän ilmakuplaa ja joutui ottamaan irti sekä liimaamaan uusiksi”, Juha evästää. Etulamppu on tarviketavaraa samoin kuin pienet pyöreät takavalot, jotka menivät nätisti itse taivutetun rosterisen sissy barin sisään. 63 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Tällä hetkellä hänellä on näet työn alla suola-aavikkokilpurimeiningillä rakennettu Norton, jonka kanssa on kuulemma harjoiteltu alumiininmuokkaamista englanninpyörällä. ”Halusin sellaisen, koska se on mahdollisimman ohut ja sironnäköinen”, Juha perustelee. Kun olin saanut kuvat kasaan eri paloista, teetätin ne auton yliteippaustarralle, jonka sai taipumaan tankin miltei puolipallomaisiin poskiin. ”Nykyiseen satulaan saa vähän aiempaa paremmin pakaasia kyytiin ja sillä pääsee tuon ohjaustangon kanssa aika leppoisaan ajoasentoon”, mies fiilistelee. Omavalmisteisia osia. Näin pyörän ilmettä olisi helppo muuttaa vain vaihtamalla satulaa ja tankkia. Ei sellaisiakaan pyöriä liian usein vastaan tule. Sissy bar on taivutettu rosteriputkesta ja sen sisään on sovitettu päällekkäin kaksi pientä tarviketuikkua. ”Tähän asuun pyörä valmistui viime kesäksi. Voimme vain kuvitella millaiset mammonat Juhalta on jäänyt saamatta, kun hän ei hoksannut aikoinaan tarjota BB-247-rekisterikilvellä varustettua pannuaan kovaan rahaan Big Brother -kilpailijoita vuorokauden ympäri valvoneen 24/7-televisiokanavan tuotantoyhtiön mainoskäyttöön. Ideana oli rakentaa pyörä siten, että yksivärisen rungon lisäksi ainoa maalattu osa olisi tankki. Kun kuvat olivat paikoillaan molemmin puolin, vedettiin päälle monta kerrosta lakkaa välihiontojen kera. maisemaa. Myös satulan pohja on omaa valmistetta ja verhoilijakin löytyi omasta perheestä. Aiemmassa kokoonpanossa palvellut springerkeula sai väistyä ja se korvattiin K-mallissa ja ensimmäisissä rautapäissä käytettyllä 33,4-millisellä keulalla, johon tulivat uudet +2” keulaputket
Ai mitä sille on tehtävissä. Hatunnosto Hollenbeckeille, tien päällä nähdään! Tämä lättiskoneinen ’33 5 window olisi unelmaajopeli roddarille kuin roddarille, iästä riippumatta. Sieltä löytyy myös paljon hyviä ideoita varastettaviksi – tarkoitan siis lainattaviksi – omiin projekteihin ja siellä pääsee näkemään tyyppejä, joihin ei törmää kuin vasemmanpuoleisella rannikolla. Supreme-vanteet pukivat hienosti tätä ’57 Pontiac Star Chiefiä. Perinteinen tyyli on ajattoman hienoa. Taiteilija Max Grundy oli tuonut näytille ’50 COE-kuorkkinsa. Penkeistä ja ovipahveista löytyy hänen grafiikkaansa nahkaan työstettynä. Olisin itse ehdottomasti antanut ääneni Darryl ja Terri Hollenbeckin ’32:lle, mutten uskonut sen voittavan, koska se oli tyyliltään niin perinteinen ja se on rakennettu ajettavaksi, ei erityisesti tätä näyttelyä varten. Olen Roadster-kaveri, eikä niillä oikein pysty ajelemaan kylmässä ilman kattoa tai lämppäriä. Täytyy myöntää, että olin yllättynyt tämänvuotisesta America’s Most Beautiful Roadster -tuomareiden valinnasta, harvemmin kun siitä voi olla niin vahvasti samaa mieltä. ROADSTER Grand National Show 64 AMERIKAN RAUTA 2/2016. He arvelivat myös, että tämä on viimeinen kerta, kun auto on riittävän puhdas ja siisti tämänkaltaiseen näyttelyyn. Yksi toimiva keino on suunnata Kaliforniaan, Grand National Roadster Show’hun. Viime vuonna ajettujen 8 000 mailin jäljiltä autolle pitikin tehdä todellinen syväpuhdistus ennen show’ta. Teksti ja kuvat: Robert McCarter En tiedä teistä, mutta minulla talvi vetää aina vähän mielen maahan. P aitsi, että Kaliforniassa on aina lämmintä, Grand National Roadster Show esittelee aina maan hienoimmat uutuusrodit, customit ja muskelit. Oikeastaan Hollenbeckit osallistuivat koko AMBRkilpailuun päästäkseen autoineen näyttelyn päärakennukseen, missä tapahtuu eniten
Klassikkokorut ovat asia, johon vertaisin Mike Youngin ’33 Ford Coupea. Grandpa ja Jack Frey ovat vieneet ”Teleroadster” ’32 Roadster Pick-upinsa kohdalla homman astetta pidemmälle ja tehneet vaihdekepin nupinkin Telecasterin lavasta. Don ja Jackie Heidtin ’52 Pontiac Chieftain -avo on todella hieno. Uniikeilla EVOD-vanteilla varustetun auton täydellinen erillisjousitus ja Magnusonin remmiahtimella kutiteltu LS3 tekevät siitä täydellisen viikonloppujen arkipakovälineen. 65 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Auto näyttää äkkiseltään hyvin miedosti muutellulta, mutta koko keulapäätä on jouduttu venyttelemään, jotta nokalle on saatu mahtumaan Lincolnin V12-moottori. Rubiininpunainen kori yhdessä kullalla ja kromilla kuorrutetun Cadillacin moottorin kanssa tekee vahvan vaikutuksen. Kitarat ja rodit ovat aina kuuluneet yhteen. Hollywood Hot Rodsin ’36 Roadster valmistui juuri ja juuri ajoissa näyttelyyn
’40 Mercuryn liekkimaalaus oli todella upea täydellisine häivytyksineen. Kuinka korkealle arvelet Ted Radoumisin ’42 Willyksen nostavan etufillareitaan. Olin silti lopputuloksesta enemmän vaikuttunut, kuin olisin uskonut. Rob Sepen ’31 A Coupen lappu on epäilemättä hauska polkaista lattiaan. 7” verran chopattua peltikorista coupea liikuttaa 285-kuutiotuumainen lättäpää ja sen alta löytyvät Curtis Speedin valmistamat pronssispinnerein varustetut knockoff Indy-vanteet. Arizonan Chino Valleystä kotoisin oleva Dave Elliot on rakentanut ’31 Roadster Pick-upiaan vuosia, ja kun alat katsella tarkemmin auton uniikkien osien määrää, ymmärrät, mihin aika on kulunut. 450-heppainen 327 jatkonaan 5-vaihteinen manuaali ja 4.11-perävälitys tuottaa varmasti rättikumeille pitovaikeuksia. Olisi vaikeaa listata kaikkia auton uniikkeja ratkaisuja. Grand National Roadster Show Olen seurannut Wayne Halaburan ’33 3 window Coupen valmistumista mielenkiinnolla internetissä ja odotellut kovasti sen näkemistä valmiina. 66 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Nelipyttyisessä koneessa näyttäisi olevan R&R Cyclone -tyyppinen OHV-konversio. Squeegs Kustoms esitteli maalaustaitojaan voimalla. Tämä ’32:n rungolle rakennettu ’28-29 Amalli näyttää siltä, kuin se olisi juuri palannut Bonnevillen tai Murocin aavikkokisoista
Ammattimaalarina Darryl on vastannut auton maalaushommista itse. South City Rod & Customin ’40 Ford Deluxe Convertiblessä on mittasuhteet kohdallaan. “Thank ya, Thank ya very much”. 67 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Jerry ja Maureen Magnusonin remmiahdetulla LS-koneella varustettu ja täysin käsin tehty roadster on moderni hot rod, Jack Stirnemannin lättäpääkoneinen ’31 Roadster ’32:n runkoineen ja lokasuojineen taas edustaa perinteisempää tyyliä. Pinkee’s Rod Shop toi paljaalla peltipinnalla olleen ’28/29 RPU:n esittelemään pellintyöstötaitojaan. On harvinaista olla tuomareiden kanssa täysin samaa mieltä, mutta Darryl ja Terri Hollenbeckin ’32 Roadsterin kohdalla näin oli. Punaraitarenkaat luovat mukavan kontrastin vaaleansiniselle maalipinnalle ja valkoiselle katolle. Cherie Zocchin ’58 Cadillacin ratin takana ei takuulla voi olla tuntematta oloaan Elvikseksi. Nämä kaksi roadsteria edustavat AMBR-kilpailijoiden ääripäitä. Uskalla olla erilainen! Miten olisi Hemi-koneinen, Funny Car -tyyliin rakennettu Buick Skylark. Projektiin osallistuneiden luettelo voisi olla hot roddingin ”kuka kukin on” -kirjasta
Letukan pikkulohkon custompeltisarjat olivat hienoimmat koskaan näkemäni, primääriputkessa ei ollut yhtään suoraa osaa, vaan koko putki on tasaisesti jatkuvaa mutkaa. Kalifornian Burbankissa asuvalla Richie Vallesilla oli visio ’65 Impala-farmarista kaksiovisena hardtopina. Mike Hernandezilla on syytä olla ylpeä Art Himslin maalamasta ’65 Impalastaan. Greg Heinrichin ’55 Chevyssä on jäätävän hieno hot rod -fiilis. Auton stance härskin offsetin vanteineen tuo autoon 60-luvun drag race -tunnelmaa, ja keulalta löytyvä remmiahdettu LS vastaa siitä, että menohaluja on ulkonäön mukaisesti. Myös maalauksesta on vastannut molemmilla kerroilla sama herra, legendaarinen Art Himsl. Harmi, ettei GM koskaan tehnyt sellaista. 68 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Custom Craftin osastolta löytyi tämä hieno ’30 A Coupe. Yksi niistä autoista, joiden näkemistä odottelin kuola valuen, oli ”Mickey Mouse”. Luulenpa, etteivät tämän ’54 Mercury Montereyn omistavat Scott ja Holly Roberts malta odottaa sitä, että pääsevät cruisailemaan autollaan näyttelykierroksen jälkeen. Grand National Roadster Show Ron Medinan ’59 Biscaynen 20-tuumaiset custom-vanteet on tehty näyttämään samanikäisen Impalan alkuperäiskapseleilta. East Bay Speed & Custom entisöi tämän ’29 Pickupin aiempaan loistoonsa, samanlaiseksi jollaisena se esiteltiin vuoden 1962 Grand National Roadster Show’ssa, jolloin auton omisti sama mies kuin tänäkin päivänä, Mickey Himsl
(03) 318 5426 (03) 318 5440 Tutustu ja tilaa: www.amerikanrauta.fi Rakkaudesta Rautaan Kestotilaus 64,90 8 numeroa. AMERIKKALAISTEN AUTOJEN ERIKOISKORJAAMO JA VARAOSATALO Toimintaa jo vuodesta 1986 Korjaamme ja huollamme kaikki amerikkalaiset autot 50-lukuisista nykypäivään huippuluokan testereillä Toimitamme tarvikeja alkuperäisvaraosat edullisin hinnoin myös postimyyntinä Maahantuontikatsastusmuutokset, nopeudenrajoittimet, TYVhyväksynnät. WWW.SOINICARPARTS.NET | USAOSAT@SOINICARPARTS.NET USA AUTOJEN VARAOSAT, KORJAUKSET JA HUOLLOT. AVOINNA MA-PE 9-17 | LA 10-14 KAUHAKORVENKATU 24 33720 TAMPERE JO 36 TOIMINTAVUOSI MENOSSA! PUH. Hoidamme rekisteröintija vuosikatsastukset. Noudot, sijaisautopalvelut, kolarikorjaukset, VERKKOKAUPPA 24h US Center OY Lamminkatu 11, Loimaa 02 – 555 1500 • www.uscenter.
’39 Zephyr on täydellinen kustomaihio, ja Ray Dunhamin hienosti chopattu ja pitkillä skirteillä varustettu yksilö on siitä hyvä esimerkki. Valokuvaajana sitä aina odottelee illan tuloa. Street/ strip gasseriksi rakennettu auto on ollut nykyisessä, entisöimättömässä kuosissaan vuodesta 1963. Tämän vuoden erikoisteemana olivat ennätyksiä saavuttaneet kilpurit Funny Careista nopeusennätysautoihin ja ratakilpureihin. Entäs tämä aikakone sitten. Ympäristö on kuvanottomielessä täydellinen upeine kustomeineen ja dramaattisine valaistuksineen. Grand National Roadster Show 70 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Tämä muokattiin V8-koneiseksi jo vuonna 1965, ja sillä kilpailtiin aikoinaan niin El Miragen suolajärvellä, useilla Kalifornian stripeillä kuin SCCA:n tapahtumissakin. Low and Slow. Carroll Shelby ei ollut ainoa, jota houkutteli amerikkalaisen V8:n istuttaminen pieneen brittikoriin
0400 439 741 • info@huoltopalvelukettunen.. S80, S&V70, S&V40, 900, 850, 700, 400, 300, 240, 140-sarjat ackfältin autohuolto & autopurkaamo • Duett, PV, Amazon, 140-sarjan uudet osat. Esim. 0400 591 428 WWW.SEPPONIEMENSIVU.FI. ..TAI VALMIIKSI PULVERIMAALAUKSELLA! Ultraäänipesulla eroon vaikeasta liasta. Esim. OSAT PUHTAAKSI.. Kolamiilunkuja 10 • 01730 Vantaa • p. OJANTIE 24, 28130 PORI PUH. Tsekkaa nettisivuillamme myytävät autot! www.paimelanparoni.net Tervetuloa Paimelan Ranchille! Lautahaasia 96, 17120 Paimela Kulkupeliä joka lähtöön! 0400 867 120 • paimelanparoni@gmail.com Verkkokaupasta lahjatarvikkeet myös autoharrastajille! www.paimelanparonitar.. HINNAT ALK. irto-osat ja vanteet. AUTONOSAT EDULLISESTI MERIRAHTINA USA:sta USARAHTI.. 20,ALKUPERÄISJA TARVIKEOSAT AMERIKKALAISIIN AUTOMERKKEIHIN • PELTIOSAT • KUMITIIVISTEET • ALUSTA • TEKNIIKKA • SISUSTA • LATTIAMATOT • PUSKURIT • RACE-OSAT • KENDALL-ÖLJYT MM. kaasuttimet. 20,..JA MAALAUSKUNTOON! Rae-, lasikuulatai hiekkapuhalluksella eroon ruosteesta ja vanhasta maalista. HINNAT ALK. • Nyt myös Klassikko Mustangien uusia osia! 68410 ALAVETELI • WWW.BACKFALT.FI • Purkaamo: 040-7332 493 • Korjaamo: 040-510 7493 • Automyynti: 040 8234 100 Jenkki autoja www.backfalt.. • www.huoltopalvelukettunen.
72 AMERIKAN RAUTA 2/2016. People’s Choice meni tänä vuonna kaksipyöräiselle ja vieläpä moottorittomalle kulkineelle. Jone Kaasisen entinen rodipikkis, joka kuuluu nykyään Juuso Haapasalolle, sekä edellisessä numerossamme esitelty Heath Garagen villi vihreä, jolle myönnettiin ansaitusti Attitude Award. Kustom Kulture Show 2016 Etualalla oleva Pål Stenerseenin ”Death or Glory” chopperi saapui paikalle Norjasta. Mainittakoon sen lukemattomista muutoksista ankanpyrstölokari sekä melkoinen määrä rei’ittämällä kevennettyjä osia. Rodikalustossa nähtiin mm. Juha Markkula toi voitokkaan kustomfillarinsa lisäksi näyttelyyn myös sympaattisen kisa-Jawan. Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen Tänä vuonna tuntui siltä, että tapahtumaa ei tehnyt niinkään sinne koottu kalusto, vaan paikalle saapuneet ihmiset – nimekkäät taiteilijavieraat, tuntemattomammat uudet käsityöläistuttavuudet, lavalla nähdyt artistit sekä tietenkin alan harrastajista koostuneet kävijät
73 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Takana oleva ’41 Ford kuuluu Pistons KK:n Erno Komulaiselle. Ilkka Jantusen ’76 Shovelhead tekee kunniaa Marilyn Monroelle. Yksi näyttelyn radikaaleimpia moottoripyöriä oli Saksasta saakka saapunut Stephan Simonin ”Iron Acid”. Jetwrenchin näkemystä säästöpossuista. Yksi odotetuimpia taiteilijavieraita oli amerikkalainen Max Grundy, joka on vastannut viime vuosina myös SEMA Show’n graafisesta ilmeestä. Kustom Kulture Show 2016 Carsten Estermann tekee taidokkaita kaiverruksia esimerkiksi moottoripyörien tankkeihin ja autojen ikkunalaseihin. Aurinkolaseihin sonnustautunut Nash on suomalaisille jo vanha tuttu, mutta hänen lisäkseen tapahtumassa nähtiin myös kaksi muuta japanilaistaiteilijaa, kuvassa oleva Jetwrench-nimellä työskentelevä Takata Keiji sekä Boo-nimen taakse kätkeytyvä Kiyotaka Fukuda. Sampo Ahosen ’51 Packard Experimental kuuluu kauden kustomuutuuksiin. Mukava ja maanläheinen kaveri jaksoi jutustella leppoisia pitkin viikonloppua, vaikka myönsikin kärsivänsä hiukan aikaerosta
Auto oli kovasti kyytiläisten mieleen. Rungon muutostyöt ovat Juha Markkulan käsialaa. Hankkeen takaa löytyvä Tomasz Kukuryka kertoikin myyneensä penkkejä viikonlopun aikana useampia kappaleita. Puolalaisen Toommy Designin alumiinista valmistetut bomber-jakkarat ja ovipaneelit saivat nostamaan hattua päästä, eivätkä ne olleet edes hinnalla pilattuja. Kustom Kulture Show 2016 Sunnuntaina järjestettiin ensimmäistä kertaa Vintage Swap, josta saattoi löytää vaikka lapsia kilpa-autoilun maailmaan takavuosina houkutelleen lautapelin. Yksi nimekkäimm istä taiteilijaviera ista oli Amerikkalainen Keith Weesner. Printtien lisäksi hänellä oli mukanaan myös pieni originaalityö , jonka omistajaksi olisi päässyt 300 eurolla. Agnieszka Bobrowska, eli Geegabilly Doll saapui viehättävine pin-up-printteineen paikalle Puolasta lauantain iltabileissä esiintyneen The Real Gone Tones -yhtyeen vanavedessä. Espanjaan asettunut argentiinalaistaiteilija Fernando Oddone ylläpitää vanhan koulukunnan kylttimaalareiden perinteitä. 74 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Uskomattoman taitavaa jälkeä tekevä taiteilija jakoi oppejaan perjantaina pitämässään workshopissa. Luntamon Jussi painoi pitkää päivää kuskatessaan ulkomaan vieraita kentältä chopatulla Cadillac hearsella. Verhoilijamestari Lasse Vänttisen ”Riviera” valittiin komeimmaksi kustomfillariksi. Mies yhdistelee töissään hotrodeja, kustomeja ja pin-up-tyttöj ä todella silmää miellyttävää n tyyliin. Pyörän kromitekstit ovat muuten peräisin KKS:n järjestäneen Platun Buick Rivierasta
75 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Tämä Red Rebel Customin lautaratapyörää muistuttava moottoroitu polkupyörä oli yksi allekirjoittaneen henkilökohtaisia suosikkeja. Vanhan koulukunnan laitteiden sekaan mahtui myös modernin oloinen baggeri, jonka värimaailma oli arvatenkin peräisin kylkeen kiinnitetystä NOS-pullosta. Komeimmat koivet valittiin huutoäänestyksellä ja voittajaksi karjuttiin rivistössä toisena vasemmalla keikistelevä Molla la Donna. Sunnuntaina lavalla nähtiin Vintage Beauties Leg Contest, eli vanhan ajan säärikilpailu. Foxy Vixens Beauty Parlour järjesti lauantaina Fashion Show’n, joka esitteli kustomkulttuurin eri tyylisuuntia niin miehille kuin naisillekin. Tahdikkaasta taustamusiikista huolehti DJ Farmer John, jonka vinyyleiltä löytyi yksi jos toinenkin takavuosien sulosointu. Silmänruokaa ja period correctia pukeutumista saattoi bongata myös yleisön joukosta. Mannermaan Peksun siveltimestä irtoaa satunnaisesti myös muskeliautohenkistä materiaalia
Artmotor toi näytille ’26 kansiventtiili-Peashooter-kilpurin, jonka satulaa on kuulemma kuluttanut aikoinaan naiskuljettaja. Positiivisimman yllätyksen toi kuitenkin kävijämäärä, joka teki Messuhalleissa etenemisestä tukkoista jo perjantaina aamupäivällä. Ulkonäössä on vähän Street Rodia ja jotain bemarimaista. Indianin osastolla oli panostettu myös toisenlaiseen visuaaliseen antiin. ’04 Dyna ei ehkä äkkiä herätä suurempia tunteita, mutta tummanpuhuvan kokonaisuuden läpi jatkuva hiilikuitupinta herättää mielenkiinnon. Tämäkin kuuluu Harrikan uusiin tehdaskuoseihin. Teksti ja kuvat: Tomi Eronen MP-Messujen kiinnostavimpaan antiin meidän kannaltamme kuului tälläkin kertaa Petrol Circus, mutta oli siellä uusienkin pyörien joukossa jotain mielenkiintoista nähtävää. Harrikoiden hinnat alkaen -päätä edustaa Intiassa valmistettava 750-kuutioisella V-twinillä varustettu H-D Street. mp 2016 & petrol circus 76 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Raiza Raitio on tullut tunnetuksi persoonallisest a jäljestään, ja ainakin tämän ’94 ”Hardly-Deviou s Evillogicin” ilmeessä oli jotain, mitä voi pitää jo rakentajalleen tunnusomaisen a. Army-henkinen pyörä kantaa nimeä Slim S. Hintaa kuvan yksilöllä oli 10 290 e. 2,1-litrainen S&S-kone tekee laitteesta melko härskin sleeperin. Tässä poliisimallin Inkkarin selässä hymyilee Iina
Mikko Kauton ’79 Shoveli edusti tämänkertaisen kattauksen persoonallisinta päätä. Janne Juntusen rakennelma kantaa nimeä Gent, joka kieltämättä sopii klassisen tyylikkäälle kokonaisuudelle mainiosti. Roni Eeronheimon ja Tomi Turusen näkemys Panshovelista on tyylikkään siro. 77 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Tämä valkosivukumeilla varustettu Evo chopperi oli kirjoittajan mieleen. Tämä pitkäkeulaisen ’79 Shovelin tankin mitta-asteikko oli full–1/2–fuck! Kullanvärisenä ja suurin graffitimaalauksin koristeltuna lehtemme sivuilla nähty No Limit on myös uudessa värityksessään yksi maamme komeimpia baggereitä. Hieno on myös Sami Suomelan jäykkäperäinen ”Swedish Erotica”. Reilun 13 000 euron hintainen uusi Sportster Iron 883 on hauskan näköinen laite tummine aluvanteineen ja kokomustine moottoreineen. Siivoushenkilökunta tuntui jakavan mielipiteemme. Indianin osastolta bongasimme suomalaisen stunttipyörätouhun Grand Old Man Artsi Nyqvistin
Lähes poikkeuksetta harrasteikäisen kaluston sähköjohdot ja komponentit ovat vuosien saatossa hapertuneet tai niitä on kötöstelty useamman sepän toimesta erilaisin pikavirityksin ja hyppyjohdoin. Lisäksi valo-ohjauksessa oli kaksi lämpösulaketta vuodelta 1958, joiden todellista kuormankestoa saattoi vain arvailla. Johdotuksessa tulee etukäteen miettiä, minkä paksuisella johdolla vetoja tehdään. Sähköistysprojektimme kohteena toimi vuoden ’58-mallinen Chevrolet Apache. Perusteellinen uusiminen voidaan toteuttaa myös harrastajaystävällisin kustannuksin. Suunnittelu ja tarvikkeet. Vanha systeemi kun käsitti kolme sulaketta, joista kaksi sijaitsi jossakin kojelaudan uumenissa johtojen välissä, yhden löytyessä valokatkaisijasta. Muutoin jo kauttaaltaan kunnostettu pikkis haluttiin uusia ja osin modernisoida myös sähköjen osalta. Sähköjärjestelmän oikosulun aiheuttama vahinko voi ulottua laajallekin kärventäen johtimet ja ympärillä olevat materiaalit pitkältä matkaa. Lähtökohtaisesti kaikki tarvikkeet valittiin yleisesti tarvikeliikkeistä saatavilla olevista tuotteista hyödyntäen ajoneuvon alkuperäisiä osia mahdollisimman tehokkaasti. A joneuvon sähköjärjestelmän viat ja puutteet aiheuttavat valitettavan usein tulipalon, jonka seurauksena hartaudella vaalittu harrasteväline tuhoutuu pahoin tai jopa kokonaan. Joidenkin laitteiden kytkentä jouduttiin soveltamaan yhdistelemällä useammasta kytkentäkaavasta poimittuja palasia sekä omaa tietämystä. Kolmantena motiivina oli modernisoida järjestelmä asentamalla halogeenipolttimoin varustetut ajovalot, joiden syöttö haluttiin toteuttaa releohjatusti ja samalla varustaa auto kattavalla määrällä laattasulakkeita. Uusimisen taustalla olivat jo purkuvaiheessa havaitut koviksi käpristyneet sähköjohdot, joiden eriste varisi lattialle niitä taivuteltaessa. Ratkaisuun päädyttiin, koska Apachen omaa ei löytynyt. Työn pohjaksi kaivettiin netistä ’58 henkilömallin Chevyn yleiskytkentäkaava, joka vastasi perusosiltaan pitkälti Apachen järjestelmää. Seuraavaksi kartoitettiin tarvittavien eriväristen johtimien määrä sekä sulakeja relepohjien tarve. Alkuperäisestä poikkeavat kytkentämuutokset listattiin ylös ja luotiin skitsi niiden toteutuksesta. Teksti ja kuvat: Jussi Löppönen Vanhan ajoneuvon kunnostuksen yksi tärkeimpiä kohteita on sähköjärjestelmä. Hyvä yleisjohto koko on 1,5 mm 2 , joka soveltuu suurimmalle osalle sähköistysYKSISTÄ PIUHOISTA Tallilla – Sähkötyöt 78. Toisena pointtina olivat edellisen mestarin tekemät korjaukset, jotka oli kätevästi suoritettu kahta johdinväriä käyttäen piuhojen ollessa mustia tai punaisia, toiminnosta riippumatta. Syy tähän on ajoneuvon akkuun varastoitunut suuri energiamäärä, joka vastaa helposti puikkohitsauksessa käytettävää virtaa. Ei siis ihme, jos paksu teräs sulaa, että ohuet johtimetkin antautuvat. Alkuvaiheessa ajatuksena oli hyödyntää valmiina saatavaa johtosarjakittiä, mutta karkean hinnan ja sisällön kartoittamisen jälkeen päädyttiin rakentamaan myös johtosarjat kokonaan itse. Tässä jutussa päätimme paneutua uudelleen sähköistyksen perusteisiin, sen suunnitteluun sekä toteutukseen mahdollisimman yksinkertaisin menetelmin ja harrastajaystävällisin hinnoin toteutettuna
Piuhaniput suojattiin punotulla nailonsukalla, jonka päät ja johtojen risteyskohdat suljettiin kutistesukalla. Muutokset skitsattiin peruskaavioon. Johtosarjat koottiin paikoilleen mitoitusta ja reititystä varten maalarinteipillä ennen suojasukan asennusta. 79 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Kytkennän perustana käytettiin netistä löydettyä kaaviota, jota täydennettiin muutamasta muusta kaaviosta löytyneillä tiedoilla sekä omilla taidoilla. Johtosarjan piuhat saatiin ostamalla moninapaista kaapelia, joka purettiin auki. Johdot vedettiin mahdollisimman paljolti katseilta piilossa ja kiinnitettiin pienien nippusidekiinnikkeiden avulla. Projektissa käytettiin edullisia peruskomponentteja
Sulakerasiat hankittiin paikallisesta autotarvikeliikkeestä, samoin relepohjat ja releet, joita järjestelmään tuli kaikkiaan kolme, lähivalot, kaukovalot ja suuntamerkki. Lisäominaisuutena mittariston vilkun merkkivalot kytkettiin toimintaan. Vastaavasti johdotus ampeerimittarilta startille toteutettiin samalla johdinpaksuudella varustaen järjestelmä myös akun suunnasta erillisellä 40 ampeerin pääsulakkeella. Akulta käynnistinmoottorille tulevat kaapeloinnit ovat oma lukunsa periaatteella liian paksua johtoa ei ole. 80. Alun perin ne oli tulpattu pois käytöstä. Perusteluna oli myös, ettei relerikko rampauttaisi koko ajovalojärjestelmää. Virtapiiriin tuli kaksi erilVälillä työkohde näytti tältä. Akulle menevät kaapelit, samoin kuin moottorin ja rungon välisten maajohtojen kaapelikengät, puristettiin ja tinattiin hyvän kontaktin varmistamiseksi. Valmiit johtoniput pujoteltiin takaisin paikalleen ja kiinnitettiin korirakenteisiin hyvin pienillä, johdon taa piiloon jäävillä, ruuvikiinnitteisillä nippusidekiinnikkeillä, jotka löytyivät Würthin valikoimasta. Valojohtoja seurasi latausjärjestelmän johdotus, mikä toteutettiin poikkipinta-alaltaan järeämmällä 6 mm 2 johdolla. Lämmityksessä käytettiin pientä kaasujuotoskolvia, minkä kanssa kannattaa olla varovainen, ettei nailonsukkaan pala reikiä. Sen jälkeen johtosarja purettiin pois autosta ja päälle laitettiin nailonpunos. Piuhanippu kasattiin väliaikaisesti maalarinteipillä, kunnes kaikki siihen kuuluvat johdot oli vedetty. Johdot ja johtosarjat merkattiin huolellisesti kytkennän helpottamiseksi. Irralliset piuhaniput ja johtojen päät merkattiin maalarinteipin ja tussin avulla kytkennän nopeuttamiseksi. Maadoitus tulee tehdä vähintään syöttökaapelin vahvuisena. Tasavirtalaturin ulkoiselta jännitteensäätimeltä kabiinin ampeerimittarille vievä johto varustettiin erillisellä 40 ampeerin lataussulakkeella. Liian ohuet johtimet aiheuttavat turhaa vastusta, jänniteja virtahäviöitä sekä johtojen turhaa lämpenemistä. Kovat syöttövirrat matkustamossa virtalukolle ja sulakerasioille vedettiin 4 mm 2 johdoilla, osin tuplana. Näin koko ajoneuvon virtapiiri on suojattu starttia lukuun ottamatta sulakkein. Lopuksi sukka vedettiin tiukalle ja päät sekä haarautuvat johdot suljettiin kutistesukalla. Irtojohdoista valmistettavat uudet sähkösarjat päätettiin suojata Biltemasta löytyneellä punotulla nailonsukalla. Tarkat johdinkoot voi laskea netistä löytyvillä laskentaohjelmilla, joissa huomioidaan myös johtojen pituudet. Päällisukan asennuksessa haastavinta oli saada välistä uloshaarautuvat johdot sukan reiästä näkyviin. Kätevin ratkaisu riittävän johdinväriskaalan löytymiselle oli ostaa jokunen metri 13-napaista raskaan kaluston käyttöön tarkoitettua kaapelia, joka purettiin auki. Lähija kaukovalojen toiminta päädyttiin hoitamaan kahdella erillisellä, nelinapaisella releellä. Johdon veto. Ennen mittariston asennusta merkkivalojen ja mittareiden toiminta testattiin. Tällä haluttiin varmistaa paloturvallisuus vanhan mittarin tai latausjärjestelmän vikaantuessa. Suurempia virtoja varten johtokokoa kasvatetaan tarpeen mukaan. Vastaava toteutus olisi voitu tehdä myös yhdellä vaihtoreleellä, mutta alkuperäinen kytkentä ja katkaisinrakenne huomioiden kaksi erillistä relettä koettiin paremmaksi vaihtoehdoksi. Tässä vaiheessa on hyvä muistaa asentaa tarvittavat läpivientikumit tulipeltiin. Fyysinen työ alkoi johtojen pituuden mitoituksella jättäen päihin riittävästi työvaraa, joka katkaistaisiin pois liittimien kytkennän yhteydessä. Tallilla – Sähkötyöt tä. Sulakkeet, virran syöttö ja kytkentä. Välihaarojen kohdat merkittiin teippaamalla erkaneva johto tukevasti oikeaan kohtaan. Akulta startille ja runkoon menevä kaapelointi tehtiin 35 mm 2 kaapelein, varustaen maadoituspuoli erillisellä päävirtakatkaisijalla, joka piilotettiin akkutelineen alle. Tässä kohtaa pohdittiin järjestelmän muuttamista nykyaikaisesti ohjaaman erikseen oikeaa ja vasenta puolta, joka haudattiin johdotuksen ja releiden määrään minimoimiseksi auton käyttötarkoitus huomioiden. Tavallisimmin latausvirtapiiri, päävirransyötöt virtalukolle ja sulakkeille sekä enemmän virtaa kuluttavien laitteiden johdotukset tehdään järeämmällä koolla 2,5 mm 2 – 6 mm 2 . Kaikki johtoliitokset lisäsuojattiin kutistesukalla, olipa kyseessä suojattu tai suojaamaton liitin. Äänimerkin releenä haluttiin säilyttää vanha, konehuoneessa sijainnut alkuperäinen peltimalli ulkonäkösyistä. Tuote vastasi ulkonäöllisesti haluttua, oli hinnaltaan edullista ja saatavilla oli useampaa eri kokoa. Piuha kerrallaan ne merkittiin värikynällä kytkentäkaavioon ja vedettiin kulkemaan haluttua reittiä pisteestä toiseen, mahdollisimman paljon piilossa katseilta
Tällaisessa kytkentämallissa on ensiarvoisen tärkeää varmistaa jokaisen korin osan riittävä maadoittuminen ajoneuvon korija runkorakenteeseen ja sitä kautta akkuun. Vilkun merkkivalot kytketään etusuuntavaloihin, kun taas jarruvalot ohjataan katkaisijalla sisäisesti pelkästään takavilkkuihin. Itse pidän tästä tavasta, koska silloin yksi asia on valmis ja sitä ei ole tarpeellista pyöritellä enää mielessä. Etuvilkut saatiin oransseiksi, kun perinteiset polttimot korvattiin värillisillä LED-malleilla. Valtaosassa vanhempaa jenkkikalustoa vilkunkatkaisin ohjaa jarruvaloja, joten on hyvä huomioida johdotusta tehtäessä tuoda katkaisijalle erikseen etuja takavilkkujen johdot. Ennen kojelaudan johtosarjojen lopullista niputtamista katseilta jemmaan koko järjestelmä testattiin muutamaan kertaan. Ajovalopolttimon liitin koko on tavallista naaras-Abikoa isompi 7,9 mm versio. Niin, se jäikin aikaisemmin mainitsematta, että maadoitusmetodiksi valikoitui alkuperäisen tapaan suorarunkomaadoitus. KOKONAISKUSTANNUKSET Kokonaiskustannukset tarvikkeille 477 € jakautuivat seuraavasti: • Johdot: 13–napainen kaapeli 70 €, 4 mm 2 johdot 10 €, 6 mm 2 johdot 20 €, akun syöttöja maakaapelit 30 € • Liittimet ja akunkengät: 50 € • Johdinsukat: 29 € • Sulakerasiat: 12 € • Relepohjat ja releet: 13 € • Sulakkeet: 10 € • Johdon kiinnittimet: 10 € • Kutistesukka, nippusiteet ja muut pienet nippelit: 55 € • Ajovaloumpiot H4 2 kpl: 16 € • Ajovalonliitin 4 kpl: 10 € • Takavalot: Caddy ’59 takavalot 4 kpl yht. listä sulakerasiaa. Ajovalopistokkeet vaihtuivat uusiin tarvikemalleihin ja ulommat umpiot H4-versioihin. Niissä mukana tulleet piuhan pätkät purettiin pois ja kytkettiin suoraan johtosarjaan uusilla liittimillä. Lava-auton ollessa kyseessä ohjaamo, lava, etupellit ja runko piti maadoittaa toisiinsa lyhyillä maajohtimilla, jotka tehtiin 6 mm 2 johdosta. 109 e, rekisterikilvenvalo 5 e€ • Polttimot (ajovalot, mittarivalot, vilkut jne.): 16 € + LED polttimot etuvilkkuihin 12 € YHTEISTYÖSSÄ: SILICONE EXPRESS 81. Moottorinlohkon, rungon ja akun välissä käytettiin paksua 35 mm 2 johtoa, jonka kaapelikengät tinattiin puristamisen lisäksi käynnistinmoottorin ottaman virran takia. Kokonaisuutena sähköistysprojekti sujui vaivatta ilman mainittavia ongelmia. Sulakekoot valittiin kokemuksen pohjalta mittariston 7,5 ampeerista aina kaukovalojen 15 ampeeriin. Ensimmäisen kattaa jatkuvat virrat, kuten valojärjestelmät, tupakansytyttimen ja radion muistivirran. Piuhaviidakon kytkentä aloitettiin etuja takavaloista edeten loogisesti kohti kojetaulua järjestelmän pala kerrallaan. Liittiminä käytettiin kohteesta riippuen suojattuja tai suojaamattomia Abiko-liittimiä, jotka lisäeristettiin kutistesukalla. Suurimpana haasteena taisi olla sisävalon uuden johdon pujottaminen korin koteloiden sisälle. Toiseen sulakerasiaan tulivat virtalukon takaiset virrat, joita ovat lämmityslaitteen puhallin, mittarit, äänimerkki, vilkut ja niin edelleen. Takavaloiksi tuli 21/5W -polttimoilla varustetut ’59 Caddyn tarvikevalot, joissa vilkku ja jarruvalo on samassa. Ainoastaan latausvirtapiiri jäi kokeilematta, koska moottori ei vielä ollut valmis koekäynnistettäväksi. Näin parkkivalo säilyi kirkkaana, kuten lain kirjain edellyttää. Tällä tarkoitetaan jokaisen sähkötoimilaitteen ja valaisimen maadoittumista suoraan rungostaan ajoneuvoon, jolloin erillisiä maajohtimia ei laitteille tarvita. Johtosarjoihin ei tullut turhia väliliitoksia, vaan ne tuotiin yhtenäisenä kuhunkin kohteeseen. Toki ennen työhön ryhtymistä sähköopin perusteiden tulee olla hanskassa, ja jonkinlaista kokemusta autosähköistä on hyvä olla pohjalla. Viimeisimpänä kytkettiin vilkkukatkaisin, joksi hankittiin uusi, kromattu 7-napainen yleismalli. Ajovalojen vanhat pistokkeet uusittiin tarvikeliikkeestä hankituilla yleismalleilla
Jos pallonivel olisi ollut ehjä, olisi vaihtoehtona NÄKÖÄ JA NAPAKKUUTTA Tallilla – Chrysler tonttiin Oli oletettavissa, että tämäkin alusta on oikeasti suunniteltu kyseiseen automalliin. Uudet jarrupalat vaihdettiin viimeksi 80 000 kilometriä sitten. Ulkonäkötavoitteen suhteen helpoin ja halvin vaihtoehto olisi ollut käyttää halpiscoilovereita, joiden etuna olisi ollut korkeuden säädettävyys mieleiseksi. Onhan se melkoisen korkean näköinen. Alkuperäisiskareiden tultua tiensä päähän alusta päädyttiin päivittämään madaltavaan alustasarjaan, toiveena paitsi mataluus myös parantunut ajettavuus. Toisaalta olin etenkin kesällä, kun alla ovat olleet 22-tuumaiset pyörät, kaivannut myös jonkinasteista madallusta ihan vain ulkonäön vuoksi. 82 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Katsastuksessa niiden vaimennustehoksi mitattiin vielä tasaisesti reilua 50 prosenttia, mutta maantiellä menossa huomasi jo ylimääräistä huojuntaa. Tältä Chrysler näytti vakioalustalla. Näin oli oletettavissa, että tämäkin alusta on oikeasti suunniteltu kyseiseen automalliin, eikä tehty vain käyttämällä katkaistuja uusia vakiojousia. Toisaalta hevosmiesten tietotoimisto tietää kertoa myös, että 300C:n jarrulevyjä saa uusia jatkuvasti, ja silti ainakin jutun kohteena olevassa CRD:ssä on tiettävästi edelleen alkuperäiset levyt joka nurkassa, vaikka ikää on jo melkein kahdeksan vuotta ja kilometrejäkin kertynyt neljännesmiljoona. Y leisesti on hyvin tiedossa, että Chryslerin 300C:n ihan kuten sen Dodge Magnum -sisarmallinkin heikko kohta on auton painoon nähden heppoisesti toteutettu etupään tuenta. ST Suspensionin etuna oli myös se fakta, että konsernin ykkösmerkki KW tunnetaan myös Mopar Performance -coiloveralustojen valmistajana. Päädyin 435 euron hintaiseen ST Suspensionin 30 milliä madaltavat jouset sekä jämäkämmät iskarit sisältävään alustasarjaan, kyseessä kun oli kuitenkin auto, jolla piti päästä liikkumaan ympäri vuoden paikasta toiseen. Viime syksyn mittaan alkoikin tuntua siltä, että alkaisi olla aika tehdä jotain Chryslerin iskunvaimennukselle, vaimentimetkin kun olivat tiettävästi vielä auton alkuperäiset. Ennakko-odotuksia tuki jo ennen paikalleen asentamista se havainto, että alustasarjan takajousissa olikin kaksi kierrettä enemmän kuin alkuperäisissä! Alustasarjan asennuksen yhteydessä kävi kuitenkin ilmi, että oikeanpuoleisen ylätukivarren helat sekä pallonivel olivat väljät, joten se pitäisi vaihtaa uuteen. Heppoisuus ei kylläkään tunnu ajettavuudessa, vaan näkyy nopeasti kuluvina nivelinä. Teksti ja kuvat: Tomi Eronen Chrysler 300C:n alusta ja etenkin etupää tunnetaan murheenkryyninä, vähän liioitellustikin. Vaihtoehtoja alustan parantamiseen oli monia. Äärimmäistä madallusta ei siis kaivattu, eikä halpiscoiloverien kehnohko kestävyyskään oikein houkutellut autossa, jolla ajetaan lähemmäs 30 000 vuoteen. Päätin tehdä molemmille jotain samalla kertaa. Laadukkaiden coiloveralustojen hinta taas olisi noussut pitkälle toista tonnia, mikä sekään ei ole lopulta paljoa, jos sitä vertaa uusiin vakiojousiin ja -iskunvaimentimiin
Kumisuojuksista saattoi päätellä, että uudet takajouset oli suunniteltu kasaanpainuviksi. Tässä uusi tolppa valmiina asennettavaksi… Tukivarsirakenne on varsin monimutkainen ja tukivarret aika heppoisia auton painoon nähden. Myös pohjaanlyöntikumit otettiin vanhoista iskareista. Asennuksesta sai vastuun luottokorjaamokseni tullut Tuusulassa toimiva Autohuolto Roihis, jolla ei ole mennyt hankalammissakaan hommissa sormi suuhun kertaakaan. Alatukivarsi piti saada putoamaan melkoisen alas ennen kuin jousi pääsi tulemaan paikaltaan. Peräpäässä lieviä haasteita tuotti jousien pituus. Niissähän on kierteitäkin kaksi enemmän kuin alkuperäisjousissa. 83 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Tässä tapauksessa keula päädyttiin pudottamaan aavistuksen perää alemmas. Keskellä näkyvät pienemmät rinkulat mahdollistavat pienen etupään korkeuden säädön. Uusissa etutolpissa alalautanen on irrallinen osa, jonka päälle laitettiin alkuperäinen isolaattorikumi. Vanhoista tolpista piti purkaa yläpäät, joiden kera uudetkin asennettiin paikalleen. Onneksi ne eivät ole myöskään hirmuisen kalliita. Edessä yläpään kiinnitykseen käsiksi pääsy on helppoa. ST Suspensionin alustasarjaan kuuluivat uudet iskunvaimentimet ja 30 milliä madaltavat jouset. Ja tässä paikallaan
Myös takakallistuksenvakaaja oli löysättävä takapäätä purettaessa. Auto ei enää heijaa moottoritien pitkissä heitoissa tai kallistele ylimääräisesti kovemmissakaan kurveissa, mutta silti uusi alusta ottaa pienet heitot pehmeämmin ja huomaamattomammin vastaan kuin alkuperäinen. Ylätukivarren pultit on sijoitettu aika hankalasti iskaritornin etuja takapuolille. Lopputuloksena ajettavuus ja hämmästyttävää kyllä – erityisesti ajomukavuus on jotain ihan muuta kuin vanhalla alustalla. Ja onhan auto nyt myös madalluksen ansiosta paremman näköinen. Vielä kun pääsisi laittamaan alle ne kesäpyörät… PROJEKTISSA MUKANA Autoracing, www.autoracing.fi • ST Suspension -alustasarja Autohuolto Roihis, www.autohuoltoroihis.fi • Alustasarjan asennus Euromaster Suomenoja • Nelipyöräsuuntaus 84 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Ja täytyy sanoa, että myös niitä tukivarsia on tarjolla todella monen hintaisia ja laatuisia. Tukivarren pultit eivät mahtuneet tuleeman pois irrottamatta jälleen koko tolppaa. Uutta tukivartta ei tietenkään siihen hätään ollut käytössä, joten se päätettiin asentaa samalla kun tehdään pyöräsuuntaus. Jos tavoitteena olisi ollut ratakelpoisempi ajokki, olisi hyvä vaihtoehto ollut myös alkuperäisten tukivarsien korvaaminen säädettävillä putkitukivarsilla, joita 300C:hen valmistaa esimerkiksi Eibach. Kokemuksesta voin kertoa, ettei kolinan lähdettä ole helppoa paikantaa. 300C:n tapauksessa etupään väljyydet harvoin tekevät ajettavuudesta kovin levotonta, enemmänkin ne tuovat itseään ilmi erilaisilla kolinoilla, joiden lähde on useimmiten taaempi alatukivarsi, mutta saattaa se ääni lähteä yhtä lailla alatukivarresta, kallistuksenvakaajan koiranluista kuin ylätukivarren väljyyksistäkin. Tässähän tukivarsi roikkuu vielä vapaana ilman auton painoa, mikä selittää jousen kaartumisen. Siitä todella huomaa, että se on tehty ajatuksen kanssa. Kuvasta näkyy, kuinka paljon takajousi käytännössä puristuu kasaan. Madalluksen ja tukivarren uusimisen myötä oli tarpeellista tehdä myös nelipyöräsuuntaus, joka toteutettiin modernilla 3D-suuntauslaitteella. Yläpallonivel aukesi harvinaisen helposti, olihan se oli irrotettu vain vähän aikaa sitten edellisen kerran. Niiden huonona puolena on kuitenkin hinta, joka ei ole kaukana uuden tukivarsiparin hinnasta. Tallilla – Chrysler tonttiin ollut noin 40 euron hintaisten helojen uusiminen tai korvaaminen pitkäikäisemmillä uretaanisilla, jotka olisivat tuoneet myös tarkkuutta ajettavuuteen. Alustasarjan asennuksen yhteydessä kävi ilmi, että oikeassa ylätukivarressa oli väljää, joten nelipyöräsuuntauksen tekeminen sitä korjaamatta olisi turhaa
Etuakselilla liioiteltu auraus saattaa paitsi syödä renkaita, myös tehdä ohjauksesta kulmikkaan. Chryslerin madallus ei ollut valtavan suuri, mutta nyt pyöränaukkoihin ei jää enää läpijuostavaa väliä renkaan yläpuolelle. Viimeksi mainittuhan on kokonaisuuden kannalta se olennaisin, koska se kertoo, kuinka suoraan auto kulkee. Tarviketukivarsi taisi kestää noin kolme vuotta ja 75 000 kilometriä. Siksi auraus säädettiin melko pieneksi, ja sitä voi tarvittaessa hieman lisätä, jos 265/35 R22 -kokoisilla kesäpyörillä käytös tuntuu levottomalta. 85 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Oikea pyörä auraa selvästi liikaa. Vakiopyörilläkin ilme on sopusuhtainen. Lähtötilanne näkyy tässä. Jos camber-kulman haluaa säätää pystymmäksi, on usein hankkittava säädettävät tukivarret tai erityiset camberinsäätöpuslat, joita kyllä maailmalta saa moniin malleihin. Tässä näkyy tarkemmin taka-akselin tilanne. Nyt alkaa näyttää jo paremmalta. Laite opastaa itse, kuinka autoa pitää siirrellä eteen tai taakse päin antureiden kalibroimiseksi. Kulkukulma on moitteeton, ja kaikkien pyörien kulmat vihreällä. Vanhan tukivarren helat sekä pallonivel olivat väljät. Monissa tapauksissa säätömahdollisuutta ei edes ole. Kolmen pyörän kulmat ovat selvästi punaisella ja kulkukulmakin on pielessä. Tomi Monto näyttää, kuinka suuntauslaite toimii käytännössä. Euromaster Suomenojan käytössä on moderni 3D-suuntauslaite, jonka peilit saa kiinnitettyä jopa 22-tuumaisiin vanteisiin. Camberin kääntyminen hieman alkuperäistä enemmän miinukselle on normaalia autoa madallettaessa, eikä vaikuta yleensä ohjattavuuteen mitenkään. Haritus taas johtaa siihen, että auto vaeltelee vasemmalta oikealle. Taka-akselilla auraus lähtökohtaisesti vakauttaa auton kulkua, mutta erityisesti madallettuna myös johtaa helposti renkaiden suureen kulumiseen
Internetin karttaohjelma näytti Cedar City – Rachel – San Francisco – Los Angeles -reitin pituudeksi reilut parituhatta kilometriä. Kun aiemmin ostamani autokin, ’72 Cadillac Fleetwood Series 75, osoittautui luotettavaksi peliksi, oli aika toteuttaa kunnon road trip. Nevadan autiomaa oli myös hyvinkin autio: esimerkiksi viimeiseltä huoltoasemalta ennen Rachelia oli matkaa seuraavalle huoltoasemalle 240 kilometriä ja ainoat asutukset tuolla välillä olivat Rachelin kylä ja Area 51:nä tunnettu Yhdysvaltain ilmavoimien sotilaslentokenttä. Pitkältä tuntuva matka arvelutti. Sisäinen jaakobinpaini oli kuitenkin lyhyt: eihän tällaista tilaisuutta moiseen road trippiin voinut jättää käyttämättä! Työkaluilla ja tarvikkeilla lastattu sekä huollettu Cadillac jätti Cedar Cityn viimeisen kerran taakseen joulukuisena maanantai-iltapäivänä. AMERIKA N RAITILLA , OSA 2 Nevadan autiomaassa tiet olivat suorastaan järjettömän suoria, mutta maisemat karuudessaan silmää hiveleviä. Little A’Le’Innissä osattiin ottaa alueen ufomaineesta kaikki irti. Huomionarvoisen siitä tekee sen lähin ja myös ainut naapuri, Area 51. Teksti ja kuvat: Markus Kärkinen J ärkevien ajoetäisyyksien päässä opiskelukaupungistani Cedar Citystä suurimmiksi kiinnostuksen kohteiksi valikoituivat Los Angelesin ja San Franciscon lisäksi Nevadan autiomaa sekä Area 51. 86 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Lukukausi tuli ja meni, ja koulun loppumisen ja kotiinpaluun välille jäi pari viikkoa joutilasta aikaa. Area 51:n lähellä sijaitsevaa Rachelia kohti ajaessani amerikkalaisen maantieverkoston äärimmäisimmät piirteet alkoivat hahmottua: Nevadan autiomaahan saavuttaessa tie muuttui yhä suoraviivaisemmaksi, viivasuoraa tietä ilman mutkan mutkaa saattoi olla parhaimmillaan kymmeniä kilometrejä, ennen kuin joku vuori tai kukkula sai tien tekemään muutaman mutkan ennen seuraavaa suoraa. Ensimmäisen päiväetapin mitta oli reilut kolmesataa kilometriä, ja se sujui ongelmitta. Rachelissa sain nauttia yöpymispaikkani Little A’Le’Innin takapihalla olleen romulaanin lisäksi myös upeasta lentonäytöksestä, kun useat suihkuhävittäjät ja tunnistamattomaksi jääneet hitaammat lentoalukset suihkivat edestakaisin Matkalla Pitkään elänyt unelma Amerikanmatkasta oli käynyt toteen päästyäni vaihto-oppilaaksi Etelä-Utahiin. Rachel on pieni asutuskeskittymä keskellä ei mitään
Jälkikäteen hieman harmitti, etten älynnyt käydä katsomassa paikkaa lähemmin. Kyllä, Kalifornia ei ole pelkkää palmua ja auringonpaistetta. 87 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Dieselmoottoriset W123-Mersut ovat kestäviä ilmeisesti myös Amerikassa, ja suomalaisilta taksitolpilta tuttuja nokilekoja näkyi ajossa siellä täällä. Cadillac nieli Nevadan karua autiomaata mukavasti ja maisemat olivat upeita. Seikkailuja San Franciscosta pohjoiseen. Aiottu uimareissu jäi kuitenkin väliin, kun iltapäivän mittaan yltynyt puhuri ja vihmova tihkusade tarjosivat vettä kastelevissa määrin maissakin. välillä vain muutaman sadan metrin korkeudella äänivallit paukahdellen ja jälkipolttimet tähtitaivasta leikaten. Aikomuksena oli ajella jonnekin San Franciscon pohjoispuolelle, etsiä mukavan oloinen pikkukaupunki ja pysyä automajoituksessa tämäkin yö. Sääennuste kun oli luvannut lumimyrskyä samalle iltapäivälle. Reno osoittautui myös autokulttuurilliseksi vedenjakajaksi: siinä, missä Utahin ja Nevadan takamailla luotettiin kotimaiseen tarjontaan enimmäkseen maasto-orientoituneissa muodoissa, oli Renon tarjonta selvästi monipuolisempaa ja samalla myös eurooppalaisempaa. En ollut koskaan aiemmin nähnyt Tyyntä valtamerta. Myös automajoituksesta tuli jänistettyä. Kun tiellä ei ollut katuvalojakaan, oli säkkipimeässä erämaassa ajaminen suoraan sanottuna pirun tylsää. Renosta oli kuitenkin kiire päästä pois: paitsi, että Kalifornia kutsui, oli aikeena myös selvittää Nevadan ja Kalifornian välillä sijaitseva Sierran Nevadan vuoristo mahdollisimman varhain. Going to California. Päivän aikana mieleen virisi ajatus, että meri pitää päästä näkemään samana päivänä. Seuraava määränpää oli Pohjois-Nevadassa lähellä Kalifornian rajaa sijaitseva Reno. Käyttämäni valtatie numero 95 kulki enimmäkseen vuorten välissä laakson pohjalla. Matkalla ajoin myös vuoden ’71 Vanishing Pointin kuvauksissa radioasemana esiintyneen hylätyn hotellin ohi. Autiomaan upeiden maisemien viehätys katosi, kun pimeä laskeutui. Maailman suurimmaksi pikkukaupungiksi itseään tituleeraava kaupunki näytti miltei eurooppalaiselta keskikokoiselta kaupungilta, joskin varsinainen keskusta kasinoineen näytti lähinnä siltä, kuin Oulusta olisi yritetty lavastaa Las Vegasia. Aikani pimentyneessä illassa pikkuteitä pitkin Lähellä Nevadan länsirajaa sijaitsevan Renon keskusta oli kuin kotikutoinen versio Las Vegasista. Pieneenkin asutuskeskittymään mahtuu aina muutama autoaihio: Rachelissa bongatut Ford Maverick ja Buick Skyhawk. Tätä oli edeltänyt harhaileminen sinällään ihan idyllisissä viinitarhamaisemissa ja perinteisen paperikartan avulla suoritettu suunnistaminen jollekin pikkutielle, joka johti lopulta jopa itse rantaan. Vuoristoisessa maastossa aurinko laskee tasamaahan verrattuna suhteessa aikaisemmin horisontin taa, ja kuu puolestaan tulee näkyviin myöhemmin. Alamäkeen lasketellessa matka taittui leppoisasti ja käyttämäni ison valtatienkin maisemat olivat upeita. Seuraavana päivänä matka jatkui. Löysin tieni valtameren rannalle lopulta iltapäivällä. Road tripille Jenkkeihin aikovan kannattaakin ottaa päivämatkoja suunnitellessaan tämä huomioon. Tälle päivälle sattui myös koko road tripin pisin yksittäinen päivämatka, hieman yli 700 kilometriä, mikä sisälsi ylimääräisen 160 kilometrin lenkin takaisin päin, kun tajusin, ettei bensa välttämättä riitä seuraavalle huoltoasemalle. Cadillac veti luotettavasti kohti lumisia huippuja ja samalla ylitin osavaltiorajan. Yöpyminen järjestyi Cadillacin takapenkillä rauhallisella esikaupunkialueella kadunvarsiparkissa
Tie kuitenkin muuttui ylävämmäksi. Muutoin kovasta kuivuudesta viime vuosina kärsinyttä Kaliforniaa koetteli tuolloin raju talvimyrsky. Taivalsin läpi tuulen ja tuiskun. Harkitsin hetken tilannetta. Oikaisin nilkkani ja sukelsin päättäväisenä veden valtaamaan notkoon. Pikkuhiljaa auton keula alkoi kuitenkin nousta ylemmäs ja vastaranta lähestyi lupaavasti. Vettä oli selvästi ennakoitua enemmän. Tällä kohtaa tie oli kokonaan poikki. Moottoritilaan tulviva vesi sai aikaan sakean höyryn pellin alta, laturin merkkivalo huusi punaisena ja vauhti hidastui. Ei perkele, nyt ollaan sillä kuuluisalla veitsenterällä! Muutamien kymmenien metrien matka tuntui huomattavasti pidemmältä. Lopulta pääsin pois vedestä, olo oli helpottunut. Päätin, että enää en luovuta. Muutamalle autolle peukaloa näytettyäni paikallinen sheriffi sattui pysähtymään kohdalleni, ja lyhyen neuvonpidon päätteeksi käski takapenkille. harhailtuani luovutin, kurvasin autoni seuraavan vastaan tulleen motellin parkkiin ja otin huoneen. Tietä kurvaillessani kävi ilmi, miksi tie oli aiemmilla osuuksilla ollut poikki: kukkulaisessa maastossa runsas sadevesi kasaantui alavampiin paikkoihin pienimuotoisiksi tulviksi, joiden läpi tiekin kulki. Omaa ja vastaantulijan kaistaa luovasti käyttäen ja moukan tuuriin luottaen selviydyin kuitenkin suhteellisen helposti läpi paikallistulvien. Mistä sitä sitä paitsi saattoi tietää, kuinka paljon lisää vettä edellisille tulvapaikoille oli kertynyt sitten viime näkemän. San Francisco tarjosi muutaman päivän lepotauon ajamisesta. Lopulta ajattelin kysyä neuvoa tai kyytiä paikallisilta. Sebastopol-niminen yöpymiskaupunkini osoittautui mukavaksi paikaksi. Jälleen analogikarttaa ja opasteita hyväksi käyttäen löysin kiertotien jälkeen taas tieni ykköstielle. Viimeinen tulvapaikka onnistui kuitenkin yllättämään. Maantielaivani keula alkoi halkoa vettä kuin isompikin laiva. Amerikan raitilla 88 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Tutkittuani nähtävyystarjontaa valikoitui San Franciscon ja Los Angelesin välissä sijaitsevalla Big Surin alueella maisemat olivat hengästyttävän hienoja. Olin ajatellut ajavani San Franciscoon hienoista maisemista tunnettua vanhaa Highway 1:tä pitkin. Kaupungin runsaaseen panimoravintolatarjontaan tutustuminen johti myös erään tavoitteen toteutumiseen. Seuraavana aamuna matka jatkui kohti kovasti odottamaani Bullittin, hippien ja gonzo-legenda Hunter S. Aikani herkullisia pienpanimo-oluita maisteltuani kapakat sulkivat ovensa, ja lähdin kävelemään kohti majapaikkaani. Poliisin kyyditessä minut motellilleni pääsin kokemaan perinteikkään Crown Victorian kyydin kovalta takapenkiltä käsin. Survoin kaasupedaalia lähemmäs tulipeltiä. Lopulta saatoin onnitella itseäni: Olin voitolla! En ollut jäänyt tulvaan! Myrsky ei ollut kaatanut puita tielle, eikä autoni hajonnut! Saattaisin nähdä San Franciscon! Kukkia hiuksiin. Kalifornian rajaseudulla oli teiden varsilla lunta, ja kuvanottopäivälle oli luvattu lumimyrskykin. Samalla toivoin, että edessä ei olisi vastaavia paikkoja: silloin olisin kirjaimellisesti liemessä. Kaatosade ei varsinaisesti auttanut suunnistamista säkkipimeässä kaupungissa, kun kummasti unohdin, missä suunnassa majapaikkani oli. Auton sai kätevästi motellin parkkihalliin, jonka ahtaudessa tosin onnistuin peruuttamaan seinään ja kolhimaan entuudestaankin hieman taipunutta takapuskuria. Ajatus kuitenkin kariutui, kun pian liikkeelle lähdettyäni ilmeni, että tie oli suljettu. Thompsonin kotikaupunkia. Vesi rummutti lattiapeltiä jalkojen alla. Tahdoin nimittäin päästä kokemaan autenttisen hyötyajossa olevan erillisrunkoisen jenkkisedanin kyydin, vielä kun niitä poliisija taksikäytössä on
Romunbongausrintamalla hilpeyttä herätti nukkumislähiöstäni bongaamani ’67 fullsize avo-Buick, joka toisen kerran vilkaistaessa osoittautui nelioviseksi laikka-avoksi. Alueella asutus on todella harvaa, eikä sille ole päässyt muodostumaan oikeita kaupunkikeskittymiä. Amerikkalaiset ovat myös keskimäärin huomaavaisia autoilijoita. Yleinen hippeilykään ei ilmeisesti ole kuitenkaan kuollut. Yövyttyäni eräässä Big Surin alueen majatalossa matka jatkui. Lisäksi alueen runsaslukuisilla levähdysalueilla asusteli ilmeisen puoliluvaton ja organisoimaton populaatio erinäisiä surffipummeja, hippejä ja muita elämäntapaintiaaneja, joiden keskuudessa 70-luvun vanien ympärille rakentuvat leirit näyttivät muodostavan suosituimman asumismuodon. San Franciscossa kadut ovat paikoin todella jyrkkiä, mutta sitä lukuun ottamatta autoilu on kuitenkin suhteellisen helppoa. Kallioisten rantajyrkänteiden ja hiekkarantojen vaihtelu, vasemmalla sisämaassa kohoavat vuoret ja upeansininen meri loivat postikorttejakin hienomman maviseman ihailtavaksi Cadillacin kiiltävänmustan konepellin takaa. Santa Cruzin kaupungissa kierreltyäni vetäydyin Cadillacin takapenkille oikaisemaan itseni yöksi. Pikkuhiljaa baana pieneni ja ranta läheni. Todella jyrkkiä. Henry Millerin muistokirjaston parkkipaikalla oli ilo tavata 50-luvun Dodgen kuorma-auton pohjalle rakennetussa asuntoautossa majaillut hippihenkinen nuoripari. Seuraavana aamuna matka jatkui taas kohti Losia. Seuraavassa osassa painitaan yllättävän ongelman kanssa, saavutaan Enkelten kaupunkiin, päädytään Cadillac-kuninkaan hoviin ja palataan sohjoiseen Pohjolaan. Tässä vaiheessa lienee muutama sana Big Surin alueesta paikallaan: Big Sur on reilun sadan kilometrin mittainen kaistale Kalifornian kauneinta rannikkoa San Franciscon ja Los Angelesin välillä. Aikomuksena oli ajaa hissukseen maisemia ihaillen ja jäädä taas jonnekin mukavaan pikkukaupunkiin autoon yöksi. Etelää kohti pitkin rannikkoa ajaessa maisema muuttui yhä vain upeammaksi ja upeammaksi. Tässä talossa gonzo-legenda Hunter S. Bullittin takaaajo on kuvattu hajallaan pitkin kaupunkia, joten yksittäisten parin sekunnin ajan nähtyjen kadunpätkien etsimistä en kokenut mielekkääksi. perinteisempien turistikohteiden lisäksi muiksi näkemisen arvoisiksi paikoiksi Hunter S. Thompsonin vanha kotitalo sekä Bullitt-elokuvassa näytetty Frank Bullittin asunto. Golden Gate on hieno silta, joskin autotien osalta yllättävän kapea. Kaupungissa oli varsin viihtyisä yöelämä ja yksinäinenkin matkailija löysi kaduilta ja kapakoista helposti juttuseuraa. 89 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Kaupunki perustuu selkeään ruutukaavaan ja nopeudet ovat maltillisia. Thompson asui kirjoittaessaan kulttiteosta Helvetin enkelit. Olin jälleen maisemistaan tunnetulla Highway 1:llä. Autoilun lisäksi San Franciscoon tuli tutustuttua myös jalkaisin, etenkin ilta-aikaan. Big Sur – Iso etelä. Big Surista päästyäni harjoitin jälleen automajoitusta. San Franciscon ympäristössä maisemat ovat vehreitä ja kumpuilevia. San Franciscon kadut olivat pohjalaiseen litteyteen tottuneelle jyrkkiä. San Francisco on lisäksi amerikkalaiseksi suurkaupungiksi epätyypillisen tiivis kaupunkirakenteeltaan, mikä sekin helpottaa jalkamiesturistin elämää. Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi, kun jouduin keskelle odottamattomia vaikeuksia. Vähäisten tonttien ja asuntojen hinnat ovat pilvissä ja aiemmin runoilijoiden, kirjailijoiden ja muiden taiteilijoiden suosiman alueen väestöstä huomattava osa on joko rauhaa kaipaavia miljonäärejä tai alueen turismin parissa työskenteleviä. San Franciscosta matka jatkui isoa baanaa kohti Los Angelesia. Tenderloinin pahamaineinen kaupunginosakin osoittautui rosoisuudessaan mukavaksi, eikä pyörätuoleineen perään lähtenyttä huumekauppiasta kummempia uhkia tullut koettua
Bileistä saattoi bongata kaikki Eteläja Keski-Suomen raggarit, rokkarit Kaljan ’64 4 D HT BIZ-5. Mikkonen 80-luvun loppupuolella meno oli railakasta. Järjestävä taho oli ”Nail heads”, päällepäsmäreinä Kimmo ”Paskanen” Laakso ja Olli ”Kalja” Lehtinen (nimiä ei muutettu). Autolimbokisat käynnissä. Ei ollut suuresti merkitystä, cruisailtiinko keula pystyssä Ukin malliin, perä ylhäällä Lahden meiningillä vaiko koko lintta maassa Lopez-tyyliin. Ukin cruisailun jälkeen Hemmo ja kumppanit päästetään takakontista ulos, melkein kuin olisi kolmas penkki... 90 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Paikkana toimi Pyhärannan Suojala. T ähän tarpeeseen järjestettiin vuonna 1987 linttameeting Ukissa. Kaljan Chevelle-farkku alittaa riman sujuvasti apupainoja käyttäen. Tolpaton malli voi olla vaarallinenkin, Kimmo nimittäin tippui aikoinaan kyydistä Hangossa kesken kierroksen. Muumio muistelee UUDENKAUPUNGIN LINTTA MEET ’64 Mercury Monterey 4 d HT Marauder, auto, joka tuntuu olleen aina Ukissa tai lähiseudulla. Amerikanraudoilla liikuttiin ympäri maata ja välillä Ruotsin puolella pitämässä lystiä joukolla. Rokki soi ja hauskaa oli. Hienossa kunnossa, vaikka laulutunteja löytyy mittarista. Ei juurikaan näkynyt olkatoppauksia tai käärittyjä blazerin hihoja, koppalakkeja useitakin... Tapahtuma oli tarkoitettu juuri niille, jotka paikalle amerikanraudoilla tulivat. Teksti ja kuvat: Kari B. Takaluukun päällä roikkuvat Ruotsin vahvistukset..
Homma meni jotensakin niin, että vaihdettiin autoa kaverin kanssa päittäin, rahaa ei siis käytetty. Paikalliset poliisit kun tuntuivat vihaavan jenkkiautohemmoja ja näin ollen keskittyivät poistamaan lintat Ukin kaduilta ja paremman väen silmistä. Ohjelmassa oli myös ekasta meetingistä lähtien autolimbokisat. 91 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Teijo ja Pontiac-Pasi toteavat korkeuden. Parina-kolmena vuonna, joina linttameetti järjestettiin, aina väki tuntui viihtyvän. Korkea katto haittasi hiukan menoa... Virallinen valvoja koirineen valmiina suoritukseen... Autonvaihto oli myöskin iso osa tätä tapahtumaa. Ekana vuonna paikalla rokkasivat Ukin omat pojat ja jatkossa bändi tuli Stadista asti viihdyttämään väkeä. Jenkit vaihtoivat omistajaa siinä kunnossa ja niillä varusteilla kuin luovutushetkellä oli paikallaan, mukaan lukien tyhjät pullot. Tämä tapahtuma oli mielestäni nykyisen linttameetingin äitien äiti. Ohjelmisto oli varsin vapaamuotoista alusta alkaen – lystinpitoa harrastajien seurassa virvokkeita nauttien ja rokkimusaa kuunnellen – ja myös Cruising Ukin kahdelle pääkadulle ja torille oli ohjelmassa poliisivarauksella. Jenkit vaihtoivat omistajaa siinä kunnossa ja niillä varusteilla kuin luovutushetkellä oli paikallaan, mukaan lukien tyhjät pullot. ’64 Bel Airin uusi, matalampi stuuki oli eduksi limbokisassa. ja muut alan äijät ja muijat bailaamassa. Säännöt olivat yksinkertaiset: kahden tolpan väliin asennettiin rima, jonka ali auton piti cruisata rimaa tiputtamatta. Koska ilmapusseja tai hydrauleja ei tuolloin ollut, piti korkeutta säätää lisäpainoilla (lue nauttineella kaverilla, itse asiassa hyvin monella kaverilla). Kaljan ’64 Chevy Impala limboamassa, riittääkö laskusarja riman alitukseen. Kisakentän ruohoon jäivät usein runkopalkkien painamat railot, varsinkin loppukierroksella. Tässä siis muutama esimerkki siitä, millä linttamiitistä kotiin lähdettiin, kun lähdettiin. Kimmon El Caminon lavalla olleet muutama sata tyhjää pulloa eivät kuitenkaan kuuluneet kauppaan... Manon coronerChevelle farmi taas siirtyi Kaljalle. Pyhärannan suojeluskuntatalon seinät saivat kuulla toisenlaista rytinää, kun rokki ja rolli raikasi kolmen tahdin voimin. Toisena vuonna Kimmo vaihtoi ’59 El Caminonsa Kaljan kanssa ’64 4D HT Impalaan (BIZ-5). Voisi siis sanoa, että amerikanrautoja myös käytettiin hauskanpitoon... IMG.0007 Kimmon ’59 El Camino todisti lava-auton edun kuljetuskapasiteetissä. UUDENKAUPUNGIN LINTTA MEET Hyväksytty suoritus! Tuomari totesi avo-Plymsan alittaneen riman puhtaasti. Edellisvuoden kattokorkeus oli eliminoitu. Avojenkeillä oli pieni etu kisassa, mutta korkeakattoisten pick-upien kyytiin taas mahtui useampi apupaino. Vehkeet vaihtoon. Kyllä siellä cruisailtiin kaikesta vastahakoisuudesta huolimatta. Muutama esimerkki systeemistä valaisee käytäntöä: ekana vuonna Purtsi vaihtoi ’59 El Caminonsa Kimmon kanssa keltaiseen ’64 Chevy Sedaniin (ZK-510). Matalalla ainakin mennään. Rytinää Pyhärannassa. Palautus tai vaihto-oikeutta ei ollut – kauppa kuin kauppa. Tiettävästi kukaan ei rälläköinyt tuulilasin tolppia, mutta Selänteen Jari kisaili pelkillä vanteilla. Kalja taas myi Chevelle-farmin Rutavan pojille ja Purtsin choppaama ’64 2D sedan (ZK-510) siirtyi Toivosen Teijolle
Linttamiitti toimi tuolloin kokoavana juttuna oikeanhenkisille harrastajille. Lahden porukat tulivat paikalle Åken Judgena tunnetulla ’66 Chevy-farmilla. 92 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Ja mikä parasta, linttamiittitouhut eivät kuolleet, vaikka Ukin Pyhärannan kokoontumiset loppuivat. Teijo, Ana ja Purssi neuvonpidossa ’65 Chevy Bel Airin takakontilla. ’67 Chevelle kulki yllättävän matalalla, eikä kattolinjakaan suuresti haitannut. Nykyisin linttamiitti on kiertävänä kokoontuminen rokki ja rolli sekä amerikanrautaharrastajille. Vahva 8-siitteri matkailukunnossa. Vieressä Teijon ’60 Caddy. Kukin tuli paikalle juuri sellaisella lintalla kuin itse halusi. Ei sen jenkkiautoharrastuksen tarvitse niin jäykkää olla! Linttaparkki parhaimmillaan: Jannen Chryslerfarmi Esan ja Kaljan ’64 Chevyjen välissä, ja Kaken ja Päivin ’59 avo-Oldssi oikealla. Oliko tässä kenties alkupatinajenkki. Ruotsin rakkarit roikkuvat takapaksilla ja Janne tarkistaa suorituksen. Ja käytiinhän me sit niiden Power Meetissä tai jotain. Eskilstunan ukotkin touhuaa jenkkien kanssa vieläkin; Finnlasse osti 60-vuotislahjaksi itselleen taas Caddyn, Pontiac-Pasilla on pari Pontsoa työn alla, Penalla on GM:ää piha täynnä ja Keijolla on komeita kustomeita tallissa. Hyvin tuntuivat viihtyvän tällä puolen lahtea, eikä meilläkään ollut huonot oltavat Eskilstunassa. Väkeä linttamiittiin saapui aina ulkomaita myöten. Vuoroin vieraissa. Vuoroin vieraissa -systeemillä Ukin ystävyyskaupunki Eskilstunasta saapuivat ruotsinsuomalaisraggarit Suomen-kiertueelle. Kaunis ja toimiva lintta joka tapauksessa. Kotimaista jenkkirautaporukkaa saapui aina paikalle runsain määrin, ympäri Suomenmaata. Yleinen ilmapiiri ei ollut juurikaan suopea amerikanautoilijoille, mutta täällä ei tarvinnut hienostella
www.americanpower. ALKAEN AUTOMAATTIEN AMMATTILAINEN • Korjaukset, varaosat • Vanhat Hydramatic, Fordomatic, Torque. 02 648 6677 WWW.AUTOTRANSMISSION.FI Pl 19 • 66901 Uusikaarlepyy Puh 06-7221517 Email: american.parts@multi.. www.american-parts.net VARAOSAT JA TARVIKKEET 35 VUODEN KOKEMUKSELL A AUTOMAATTI VAIHTEISTOT KAIKKI MERKIT USA MOOTTORIT JA PERÄT VAIHTEISTOJEN, MOOTTORIEN JA PERIEN KORJAUKSET SEKÄ HUOLLOT Vaihtovaihteistot Varaosien maahantuonti ja myynti Varaosien mukana neuvontapalvelu Dacco turbiinit Erikoisalana TH-700 R4 vahvistukset ja korjaukset, sekä Electroniset vaihteistot esim. 03 652 3380 GSM 0400 813 297 americanpower.oy@gmail.com u uu a , ker o myös meill Tilaajapalvelu: puh. American Power Oy Takumäenkuja 2B 13130 Hämeenlinna www.jenkkiautohuolto. Rakkaudesta Rautaan www.amerikanrauta.fi. (09) 302 847, 050 330 5780, Fax (09) 340 1073 jaakko.husso@pp.inet.. ite, Powerlite, Borg-Warner, Dyna. Autotransmission Pekka Nätkin Pörstiläntie 16, 28760 Pori Puh. Puh. Ota rohkeasti yhteyttä! Tiedustele lisää ja varaa aikasi huoltoon. Hämeenlinnalainen jenkkiautojen asiantuntija Merten takaa matkustanut autosi saa meillä arvoistaan käsittelyä. 050-523 9955 WWW.FALCONT.COM Tuottajantie 61, 60100 Seinäjoki Rahtija huolintapalvelua yksityisille ja yrityksille Amerikka-aiheisten tuotteiden verkkokauppa Everything from the land where everything is bigger SEURAAVA HANKINTAMATKA TEXASIIN 20.4. ow automaatit • Mersut, Bemarit, monet Japsit ym. 4L-80E HELSINKI AUTOMATIC CENTER OY Jaakko Husso: Hiihtotie 7 B, 01280 Vantaa, Rajakylä Puh. PUH. 03-2251948, ma-pe 8.30-16.00 tilaajapalvelu@ amerikanrauta.. Olipa tarpeen sitten huolto tai korjaus
Vinkkinä kaikille samaa suunnitteleville – maalipinta kuluu oikeasti puhki auringon ja mekaanisen rasituksen vuoksi, joten kannattaa harkita etukäteen, mitkä ovat paikat, joissa niin voi oikeasti käydä. Kun malli oli jo vanhastaan tuttu, päätettiin siihen soveltaa vanhastaan tuttuja kikkoja. Feikkipatinaa voi tehdä myös spraymaalaamalla ja hiomalla sitten spraytä pois, mutta siinä hommassa pitää olla erityisen varovainen, ettei lopputuloksena oli kummallisen laikukasta autoa, joka näyttää paljon huonommalta kuin ennen käsittelyä. Oven keskikohdan alapuolella niin käy harvemmin, korin särmät taas hieroutuvat puhki helposti. Eteen tulivat 8 tuumaa leveät American Racingin Torq-Thrustit, taakse taas samanlaiset 10 tuuman levyisinä. Sellainen oli myös takapuskurin tuominen lähemmäs koria yleisilmeen keventämiseksi. Puuhanurkka Tomi K imm o Madalluksen jälkeen auto näytti tältä. Enää vähän kojelaudan katkaisijoiden fiksailua ja auto on taas valmis ajeluihin. Välillä oli hyvä pyyhkiä pinta puhtaaksi, ja tarkistaa, kuinka paljon oli jo hiottu. 60-lukuisten ja sitä tuoreempien autojen kohdalla kun mattamusta tuppaa olemaan lähinnä saattohoitoväri, kuten eräs tuttu osuvasti taannoin totesi. Ne asennettiinkin heti paikalleen ja samalla eteenkin tulivat uudet Belltechin madalluskäyttöön tarkoitetut Nitro Drop 2 -kaasuiskarit. Niille piti tietysti hankkia vielä vanteet, jotka löytyivätkin US-Partsin varastosta. Vesihioin auton kulmia sopivasti, jotta pinnasta tulisi enemään auringonpolttaman ja kuluneen näköinen. Kuitenkin aika oli jättänyt siihen jälkiään muutamien lohkeamien muodossa, joista näkyi alla olevan punaista väriä. Lopuksi vesihioin kirjaimia sopivasti, jotta ne eivät näytä olevan koholla, ja ovat joistakin kohti jopa puhki kuluneet. Jo ennen itse auton hankkimista tuli ostettua jemmaan sekalevyinen pari Bridgestonen 20-tuumaisia kumeja, joiden totesimme sopivan C10:n alle hienosti. Paukkupakkasten jälkeen taivaalta lähes taukoamatta tupruttanut lumi hidasti pitkälti pihalla tehtyjen hommien etenemistä. Lopuksi maalasin oviin luonnonvalkoisella pajalogot, joita kulutin myös hiomalla. Koska huomasimme, että aivan matalta näyttänyt maalipinta alkoi jonkin verran kiiltää vesihionnan myötä, päädyimme lopulta vesihiomaan ja myllyttämään koko auton. 94 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Ovelle asti tuotiin myös uusi lattiamatto, joten alkoi tuntua siltä, että auto on loppukasausta vailla. Takapuskuria siirrettiin lähemmäs koria, ja alle asennettiin uudet 20-tuumaiset American Racingin vanteet, jotka ovat takana 10 tuumaa leveät. Lopputulos oli juuri sitä, mitä tavoiteltiinkin – pinta, joka ei näytä juuri vedetyltä kilikalimattamustalta, vaan vanhalta, auringon polttamalta kiiltävänmustalta maalilta. Chevrolet C10 Cheyenne ’81 C10:n peräpää saatiin pudotettua alemmas jo aiemmin talvella ja tammikuun alkupuolella odotellut Belltechin droppispindelitkin saapuivat maahan. Maalipinta oli oikeastaan yllättävän siisti, ei mikään perinteinen kilikalilla vedetty ja kauttaaltaan pilveilevä. Väriksi hankin luonnonvalkoista, jotta vaikutelma vanhasta maalipinnasta olisi autenttisempi. Tai ei nyt ihan. Tällainen siitä tuli. Maalasin oviin sapluunan avulla logot, jotka Kimmo teki tietokoneella ohjeideni perusteella. Koska peräpäässä pudotus oli ollut niin raju, päädyttiin etupäätäkin säätämään vielä kierroksen verran alemmas. Sitten piti vielä tehdä jotain maalipinnalle. Päätinkin hioa maalipintaa sopivilta kohdin puhki patinalookin saavuttamiseksi
Janne’s Garagella autoon suunniteltiin ja toteutettiin myös diffuusorin kaltainen takapohjalevy, jolla perään saatiin lisää virtaviivaista näköä. Minkäänlaista valmista ratkaisua ei ollut saatavilla, joten koko laitos kehiteltiin alusta lähtien itse. Levyjen reunoihin ajettiin sikkikoneella porrastukset, joiden avulla levyjen reunat saatiin sujautettua koripaneelien sisäänpäin kääntyvien reunojen yläpuolelle. Levyn keskija reunakappaleiden saumat jäävät sisempien evien kohdalle. Chevrolet Corvette ’76 Viime numeron Puuhanurkassa kerroin, kuinka Corvetten pohjan pienehköt ruostevauriot korjattiin terveellä pellillä. Rungossa tiedettiin olevan huonot kohdat korin takakiinnikkeiden kohdalla ja ne korjattiin samalla kertaa Ecklersiltä tilattuja uusia kappaleita apuna käyttäen. Alun perinhän Corvetten perässä on varapyöräkotelo, jonka päällä sijaitsee bensatankki. Tällöin toteutus näyttää siistiltä, jopa tehdastekoiselta, eikä päälle päin näy ylimääräisiä kiinnikkeitä. Tomi K imm o Tästä se kaikki alkoi. En oikein koskaan pitänyt auton alta pilkottavasta pyöräkotelosta, joten se sai lähteä kiertoon kaikkine vararenkaineen. Ensin tehtiin suorat reunaosat ja sen jälkeen keskelle tullut, muotoon taivutettu osa. Pohjalevy koostuu kolmesta erillisestä näkyviin jäävästä levystä sekä kolmesta piiloon jäävästä osasta, joilla levyt kiinnittyvät etureunoistaan auton runkoon. 95 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Päädyimme tekemään pohjalevystä kolmiosaisen, jolloin saimme toteutettua sen kiinnityksen siten, että levy asettuu sisäänpäin kääntyvien koripaneelien reunojen yläpuolelle. Vararengaskotelo on poistettu ja pohjalevyn tulevien muotojen mallailu aloitettu maalarinteipillä. Materiaaliksi valittiin keveyden nimissä 2-millinen puolikova alumiinilevy. Varsinaisestihan tällä toimenpiteellä ei edes haettu parempaa ilmanvirtaavuutta, vaan puhtaasti kliinimpää ulkonäköä. Paikalleen asennettuna valmis diffuusorilevy näyttää tältä. Takapyörien aukoista näkee, miten levyn etureuna asettuu paikalleen. Tässä kuvassa näkyy myös runkoon uusittu korikannake. Tässä kuvassa näkyy hyvin auton alle piiloon jäävä osa, jolla kokonaisuus kiinnittyy etureunastaan auton runkoon. Etureunastaan levy kiinnitettiin taka-akselin takapuolella sijaitsevaan poikittaiseen runkopalkkiin ja viimeisteltiin siten, ettei se ainakaan huononna auton alkuperäistä aerodynamiikkaa. Kokonaisuus pyrittiin toteuttamaan siten, ettei se synnytä perään ”tuulipussia” ja ainakaan huononna auton alkuperäistä aerodynamiikkaa. Ja kun lasikuituautossa päästiin peltitöiden makuun, niin eihän sitä malttanut aivan heti lopettaa. Se maalattiin samalla satiininmustalla sävyllä, jota käytettiin konehuoneen viimeistelyyn
Janne otti työn alle ’54 Buickin. Teksti: Tomi Eronen • Piirros: Janne Kutja 50-luvun siipivillitystä edeltäviä malleja rakennellaan paljon, mutta teho-orientoituneiden harrastajien käsittelyyn päätyvät yleensä vain tri-five Chevyt. Iso, paha Buick Kutjan kuva 96 AMERIKAN RAUTA 2/2016
Korin kaikki merkit ja kahvat Buickille tunnusomaisia portholeja myöten on parturoitu ja etuvalot on frenchattu. 97 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Runsaista korimuutoksista huolimatta kustomista puhuminen saattaa tässä tapauksessa tuntua hieman harhaanjohtavalta. Rengastus noudattalee samaa linjaa. Kattoa on madallettu noin kaksi tuumaa edestä ja hieman enemmän takaa sopivan linjakkuuden saavuttamiseksi. Väliin jäävät suuret alueet vaativat varsin mittavaa uusien peltien työstöä. Toisaalta jos ja kun tälläinen laite on varustettu ilmajousituksella, toisenlaisten renkaiden ja vanteiden kanssa ja stancea säätämällä ilmiasu saadaan muutettua hyvinkin helposti perinteisen kustomin tyyppiseksi. L opputuloksen tyyliä on vaikeaa kategorisoida, koska siinä on juttuja niin perinteisistä kustomeista, hot rodeista kuin modernimmista street machineistakin. Alkuperäinen kylkilista, joka kaartaa voimakkaasti takapyöränaukon etupuolelle, on poistettu ja korvattu suoralla listalla. Vanteina ovat Halibrandin Sprint-mallit halkaisijaltaan edessä 15” ja takana 16”, edessä kapeahkot ja takana moninkertaisesti leveämmät. Samalla se lyhentyi yhden renkaanmitan verran etupäästään. Katon takaosa ja sivuikkunoiden ynnä muut listat vaatinevat jonkun verran muokkausta kuvankaltaisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Takalokasuojista on poistettu matalahkot siivet ja samalla takapuskuria on siirretty pari tuumaa taaksepäin. Pyöränaukot on muotoiltu uudelleen käyttäen hyödyksi ’55 Chevyn etupyöränkaaria sopivasti muokattuna. Tekniikkana voisi olla esimerkiksi tuoreempi 425-kuutiotuumainen naulapää polttoaineenruiskutuksella varustettuna. Stance on matala ja vahvassa etunojassa hot rodeista tuttuun tyyliin
Seuraava Amerikan Rauta ilmestyy 21.04.2016 Helsingin perinteinen American Car Show on opittu tuntemaan kotimaisen näyttelykauden avauksena, ja suurimman ja komeimman viittaakin sille on ollut usein helppo sovittaa. Livenä auto osoittautui vielä paremmaksi kuin kuvissa, ja arvaattehan te mitä sitten kävi. American Car Show Rajumpi replica Hyvän kierre Dodge Charger ”Daytona” ’69 Kimmo Mattisella on ollut sama Charger jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan, ja ilmeitäkin autolla on ehtinyt olla useampia. Chevrolet El Camino ’81 Jani Simpsiö oli juuri saanut edellisen harrasteautonsa tekniikkaswapin valmiiksi, kun Nettiautoon ilmestyi myyntiin harvinaisen siisti El Camino. ’33 Adlerina tunnetuksi tullutta autoa olisi ehkä oikeampi kutsua Heikura Specialiksi, sillä Dartin 540 cid Big M -isolohkolla varustetussa laitteessa on enemmän kotimaista sekä amerikkalaista kuin germaanista alkuperää. Itärajan nuoremman polven romustajakuningas Olli Heikura kohautti viime kesänä varttimaileilla matalia 9 sekunnin aikoja ja lähes 240 kilsan loppunopeuksia kulkeneella ”Adlerillaan”. Viimeisimmässä, useita vuosia kestäneessä täydellisessä läpikäynnissä auto sai kiilamaisen Daytona-keulan, korkean takasiiven sekä jättimäisen 604 cid Keith Black mörkö-Hemin. Koodini mi Adler 98 AMERIKAN RAUTA 2/2016. Yhden kesän ajelujen jälkeen Caminonkin pellinalus alkoi päivittyä
R a kkaud es t a Ra u taa n • 2 / 20 1 6 • 8 ,90 € AM ER IK AN RA U TA 02 /2 016 N RO 26 ”30 5 NE TT OH EV OS VO IM AA EI KU UL OS TA ÄK KIÄ M ITE NK ÄÄ N IH M EE LL ISE LTÄ , M UT TA VE RR AT TA ES SA AL KU PE RÄ ISE EN 170 HE VO SV OIM AN BR UT TO LU KU UN TE HO A ON LÄ HE S TU PL AT EN .” PROJEKTI: JOHTOSARJA UUSIKSI ITSE KUSTOM KULTURE SHOW GRAND NATIONAL ROADSTER SHOW 6 414887 002455 1 6 2 70 02 45 -1 60 2 PAL VKO 2016-16 Viipale mediat Suomalaista työtä • www.amerikanrauta.fi Amerikan Raitilla Chevrolet Caprice Classic ’84 Ford A Tudor ’29 • H-D Panhead ’58 Ford Sunliner ’53 • Lincoln Zephyr ’41 Ford F100 Custom Cab ’64 • GMC PickUp ’43 LISÄKSI ESITTELYSSÄ Pinnan alta Uusi CHEVROLET IMPALA SPORT COUPE ’60 LS1 Roadrunner PLYMOUTH ROADRUNNER 452 STROKER ’71 KAHDEKSAN ERIKOISNUMEROA VUODESSA Hakkaraisen