K A IK KI M EN I O H I O IK EA LT A JA VA SE M M A LT A .” 6 414887 002455 1 6 3 70 02 45 -1 60 3 PAL VKO 2016-21 Viipale mediat Suomalaista työtä • www.amerikanrauta.fi KAHDEKSAN ERIKOISNUMEROA VUODESSA Daytona DODGE CHARGER ”DAYTONA” ’69 BUICK LE SABRE STW ’60 Amerikan Raitilla o sa 3 MERCURY COUGAR 2D HT ’67 ADLER ’33 • H-D Dyna Glide ’03 CHEVROLET IMPALA SS CONVERTIBLE ’64 CHEVROLET EL CAMINO ’80 • Ford Ranchero ’79 LISÄKSI ESITTELYSSÄ TEKNIIKKAA: SINKITYS JA KELTAPASSIVOINTI AMERICAN CAR SHOW ELMIA • DETROIT AUTORAMA Updated Arpien kaunistama. R a kkaud es t a Ra u taa n • 3 / 20 1 6 • 8 ,90 € AM ER IK AN RA U TA 03 /2 016 N RO 27 ”S E O LI IH A N K A U H EA PE TT M YS
CLASSIC MOTORSHOW 7.-8.5. LAHTI SUURI SUOMALAINEN KLASSIKKOAJONE UVONÄYTTELY suomalaisen ralliautoilun historiaa Pääyhteistyökumppanit: Yhteistyökumppanit:
Eniten jäin kuitenkin ihmettelemään sitä, että mikä ihmeen idea on laittaa kaikkein ylimielisin änkyrä portille vastaanottamaan asiakkaita – tai käännyttämään potentiaalisen rahantuojat kotiin. Missä olivat kaikki ne näyttävät somistukset, joihin etukäteistiedon mukaan oli tänä vuonna erityisesti panostettu. Ehkä se perimmäinen vastaus olikin siinä. Tavallaan totta, mutta näin jälkikäteen ajatellen se punainen, puhdas messumattokin oli juhlavampi vaihtoehto, kuin nykyiset kauempaa katsoen betonilattialta ja lähempää lainapeitteeltä näyttävät tummanharmaat autojen aluset. Kumpi tahansa voi omistajalleen olla sitä, molemmat ovat suosittuja ja jo työsuhdeautoiän ohittaneita malleja. Ei kai siinä, tuumin, ja ajoin takaisin neuvottuun paikkaan. Tänä pääsiäisenä tilanne oli kuitenkin se, että aiempien vuosien kaltaista runsaudenpulaa ei näyttelyjuttua tehdessä ollut. Itsekin jo vähän edestaas ajattamisesta tympääntyneenä vastasin, että kyllä tuo sinun kollegasi alueen toisella nurkalla käski ajaa juuri tänne. Pääsiäisen näyttelyä on totuttu pitämään kotimaisen näyttelykauden avauksena ja samalla ykkösnäyttelynä, vaikka toisaalta jo vuosikaudet harrastajapiireissä on tiedetty, että ”Tampereella on paremmat näyttelyt”. Aja parkkihalliin, siellä on tilaa”, ärähti parkkipaikan valvoja, jonka rinnassa luki isolla FHRA Crew, ja joka liiviensä väristä päätellen oli jonkinasteinen tiiminsä esimies – varsinainen keulakuva. Karvat nosti pystyyn parkkimestarin asenne ja näyttelyvieraan pompottelu. ”Ei ole käsketty. Toisaalta olen monesti ihmetellyt sitä, miksi juuri Helsingin näyttelyä parjataan niin paljon. Kyllä se täytyy myöntää, nähtävää oli amerikanautojen ystävälle lipun hinnan vastineeksi oikeasti kovin vähän. Takavuosina naureskeltiin usein sille, että autot viedään Messukeskuksen punaisille matoille. Fakta on kuitenkin se, että lippujen hinnat ovat nousseet kaikkialla, oli kyse sitten autonäyttelyistä tai konserteista. Tuningpuoli oli sinällään korkeatasoinen ja 7-hallista löytyi myös Motorsport-alue, joka tuskin kuitenkaan paikkasi monenkaan mielessä American Car -puolen vajetta. Äkäisenoloinen viiksiniekka ärähti vain, että ”ei ole käsketty, tuo auto on normaalissa käytössä”. Ei kaikki ole tuon 15 vuoden aikana sujunut niin kuin elokuvissa, mutta on sujunut kuitenkin. Aina nuo kehut eivät ole välttämättä pitäneet paikkaansa, vaan kenties kyse on ollut jonkinlaisesta instituutioiden vastustamisesta. Olen useampaan otteeseen puolustanut FHRA:n päänäyttelyä näille parjaajille, ja tälläkin kertaa mietin moneen otteeseen, haluanko sanoa tämän ääneen. Viime vuosina monet ovat myös kertoneet Lahden Jenkkiautonäyttelyn hakanneen Helsingin Pohjoismaiden suurimmaksi autonäyttelyksi nimitetyn American Car Show’n mennen tullen. Maanantaina aamulla halusin ajaa autoni parkkiin alapihalle, mahdollisimman lähelle hallia, jossa osastomme oli, jotta ylijääneiden lehtien kantaminen autoon olisi iltapäivällä helpompaa. Käännyimme sekavasta toiminnasta hämmästyneinä ympäri, kohti parkkihallia. Jos en olisi ollut menossa paikalle töihin, olisin kääntynyt suoraan kotiin ja todennut, etten ainakaan tuolle porukalle eurojani kanna. Siellä nyrpeäilmeinen liivimies ei näyttänyt reagoivan meihin mitenkään, vaan veti vain nauhan automme edestä kiinni, ja katsoi toiseen suuntaan. Väkisin tuli vähän haikea mieli. Ei tuo vajaat kymmenvuotias 300C 22-tuumaisista vanteistaan ja madalluksestaan huolimatta ole minulle harrasteauto, joten asia ei ollut sinällään minulle merkittävä. Hienoja autoja oli hallissa tälläkin kertaa, mutta esimerkiksi todellisia kotimaisia uutuusrodeja ja -kustomeita näytillä oli vain yksi lajiaan. Tomi Eronen Päätoimittaja tomi.eronen@amerikanrauta.fi Korjausliikkeen paikka Pääkirjoitus 3 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Ei siisti esillepano välttämättä tarkoita suurta käytettyä rahaa, esimerkiksi Jenkkiautonäyttelyissä on saatu ihmeitä aikaan suolalla, hiekalla ja karikkeella. Taisin kuitenkin vahingossa näyttelyn viimeisenä päivänä saada vastauksen kysymyksiini. Olen ajatellut asiaa niin, että hommaa on yksinkertaisesti liikaa yhden miehen harteilla, kaikki kun on enemmän tai vähemmän ollut lopulta ”Luppe” Luoson varassa. Toisaalta jälkikäteen aloin miettiä sitäkin, että onko kattojärjestöltä järkevää linjata vähän rakennettu 300C ei-harrasteautoksi ja samanikäinen vakio-Camaro harrasteautoksi. Siellä oli kuulemma punaliivinen mies, joka päästää sisään. Tämä ei ole harrasteauto. Kysyin asiaa suoraan FHRA:n toimitusjohtajalta. Usein olen kuullut myös sen, että kaikissa muissa näyttelyissä autonsa näytille vievää kohdellaan paremmin kuin Helsingissä, mihin on vaikeaa ottaa kantaa viemättä autoaan Helsingin lisäksi kaikkiin muihin näyttelyihin. En saanut mitään vastausta. Siellä päässä näytillä oli esimerkiksi neljä tuoretta Ferraria ja yksi uudehko perus-Porsche, myytävänä tietysti. P ääsiäisenä, American Car Show’n aikaan laskeskelin, että tänä vuonna tuli täyteen 25 vuotta siitä, kun kävin ensimmäisen kerran Helsingin suuressa näyttelyssä. Ne kun kuulemma tekivät autoista oudon värisiä ja vaikeita kuvattavia. Niitä löytyi myös näyttelyhallista, ihan niin kuin 70-lukuisia jenkkejä silloin kultaisella 80-luvulla. Tavallaan olen saattanut itse vähän sokeutua tilanteelle, koska en ole ollut siellä tavallisena näyttelykävijänä 15 vuoteen, vaan aina enemmän tai vähemmän töissä siellä, ja olen samalla päässyt näkemään myös kulissien taakse. Alhaalla vastassa oli Suomen Messujen meiningille tyypillisen tympeä liikenteenohjaaja, joka kysyi: ”Mitä sinä tänne ajat, aja tuonne harrasteparkkiin.” Minä kysyin, että missäs se on, ja mies neuvoi kääntymään ympäri, ja ajamaan sinne parkkialueen toisesta kulmasta, jossa aidassa oli aukko. Näyttelyalue oli muutenkin supistettu joka reunasta jotenkin kovin pienen tuntuiseksi, kun pohjoinen pääty oli erilaisten myyjien käytössä, idän puolella perinteiseen päähalliin oli tuotu rivi tuningkalustoa ja eteläpäässäkin kaupalliset toimijat veivät helposti kymmenien näyttelyautojen tilan. Avasin Kimmon puolen ikkunan ja kerroin miehelle, että meidän käskettiin ajaa tänne
Mikkonen, Petteri Hautamaa, Veli Vartiala, Markku Pahkajärvi, Mikael Forsman, Kirsi Ojaniemi Tuotantopäällikkö Tomi Saloniemi Ulkoasu Tero Björklund, Sari Mantila, Thomas Backman, Meniina Wik Ilmoitusmyynti Peppe Haapala: 050-4147 559 Susanne Ripsomaa: 050-4147 553 www.amerikanrauta.fi > Mediakortti Kustantaja Viipalemediat Oy, PL 350, 65101 Vaasa Puh. Ilmoitukset: Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. materiaalin tekijänoikeuksista Viipalemediat Oy:n hyväksi lähettäessään materiaalin lehdelle. lakko) voida julkaista lehti ei vastaa tästä mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Materiaali: Lehti ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä eikä palauttamisesta. Viipalemediat Oy:n vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai virheestä ilmoituksessa rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrään palauttamiseen. Jos kuitenkin lehti julkaisee tilaamatta lähetettyjä kirjoituksia ja/tai kuvia lehdessä tai verkkosivuillaan, katsotaan tekijän luopuneen em. Myynti R-Kioskit, huoltoasemat ja Lehtipisteet kautta maan ISSN-L 2243-4550 Copyright: Osittainenkin aineiston lainaaminen ilman lehden kirjallista lupaa on kielletty. Huomautukset on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisuajankohdasta. Toimitus Tilaajapalvelu Puh. Ilmoitusasiakas on vastuussa ja korvausvelvollinen mainontansa aiheuttamista mahdollisista vahingoista kolmannelle osapuolelle ja/tai Viipalemediat Oy:lle. Tämän tuotteen paperi sekä tuotantoprosessi ovat sertifioidusti ympäristöystävällisiä. 03-2251 948 (ma-pe 8.30-16.00) tilaajapalvelu@amerikanrauta.fi www.amerikanrauta.fi > Palaute Päätoimittaja Tomi Eronen Toimitus Kimmo Janhunen, Olli Lehtinen, Tuukka Erkkilä, Antti Kautonen Avustajat Jussi Löppönen, Janne Kutja, Robert McCarter, Kari B. 06-2810 170 Fax 06-2810 112 Toimitusjohtaja: Ari Isosomppi Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@amerikanrauta.fi Painopaikka Arkmedia Oy, Vaasa. 4 AMERIKAN RAUTA 3/2016
Voitelee ketjut ja saranat paremmin kuin monitoimiöljy. Suojaa ja voitelee pulttien kierteet ja koneen osat helpottaen asennusta ja purkamista. CRC Industries Finland Oy • Puh. Käyttökohteet: Aseet, automobiilit, traktorit, työvälineet, ketjut, kotelot, saranat, koneistetut osat, laivat, varastointi, museointi ja kuljetussuojaus. com Nyt kolme kertaa pidempi suoja kosteutta vastaan. 019-32 921 • www.crcind. Suojaa kausisäilytyksessä moottorit sisältä ja ulkoa. SISU CRC:n uusi kunnossapitoöljy valloittaa maailman SISU CLASSIC RACE BOTNIARING 21.–22.5.2016 20.5 perjantai Harjoitukset (vapaa pääsy) 21.5 lauantai Aika-ajot Kilpailulähdöt Liput 10,22.5 sunnuntai Warm up Kilpailulähdöt Liput 10,Aitoa kisatunnelmaa menneiltä vuosikymmeniltä Lisätiedot: www.kumamo.. /sisu
Kannessa: Dodge Charger ”Daytona” ’69 Nro 27. 52 Mercury Cougar ’67 Jukka Rossin Cougar on osoitus siitä, mitä tapahtuu kun mies rakastuu jenkkiautoihin kerralla ja kunnolla. 26 Ford Ranchero ’79 Erikoismaalarina tunnetun Jude Pakalénin harrasteautossa näkyy miehen oma kädenjälki ja kaduilta haettu inspiraatio. 3/2016 40 Adler ’33 52 Mercury Cougar ’67 12 6 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Näin kävi Nasun ja Joosen Buickin kohdalla. 32 Chevrolet Impala Convertible ’64 Hannu ”Helge” Heleniuksen Impala on yksi harvoja puhdasverisiä kotimaisia lowridereita. 46 Chevrolet El Camino ’80 Jani Simpsiön harrasteena toimii moitteettomassa kunnossa pidetty viidennen sukupolven El Camino. ESITTELYSSÄ 12 Dodge Charger ”Daytona” ’69 Kimmo Mattinen on omistanut Chargerinsa vuodesta 1990 ja auto on päivittynyt useampaan otteeseen. 40 Adler ”Heikura Special” ’33 Olli Heikura kohautti viime kesänä varttimaileilla matalia 9 sekunnin aikoja kulkeneella ”Adlerillaan”. 20 Buick Le Sabre STW ’60 Joskus arvesta muodostuu niin iso osa identiteettiä, ettei siitä halua enää eroon. 58 Harley-Davidson Dyna Glide ’03 Stenin hiilikuitupintaisesta Dynasta löytyy niin ääntä kuin voimaakin. Valmistuminen nykyasuun venähti 12 vuoden pituiseksi
TAPAHTUMAT 62 Detroit Autorama Michigan Hot Rod Associationin isännöimä Detroit Autorama järjestettiin tänä vuonna jo 64. VAKIOT 8 Rauta-annos Richard ”Gas Monkey” Rawlings vei Elmiasta mukaansa Heath Garagen ”Wild Green A” show-rodin. 96 Kutjan kuva Jos Heikuran Olli olisi rakentanut Adlerinsa toisin, se voisi näyttää tältä. 86 Sinkitys ja keltapassivointi Sähkösinkityksellä ja keltapassivoinnilla vanhoista osista saa edullisesti uudenveroisia. 74 Pääsiäinen Elmiassa 86 Sinkitys ja keltapassivointi 46 Chevrolet El Camino ’80 7 AMERIKAN RAUTA 3/2016. 88 Toisenlainen talli Pistäydyimme pitkän linjan Mopar-miehenä tunnetun Pasi Rekolan tallilla. 10 Pelit ja vehkeet Kevään ensimmäisten auringonsäteiden myötä autoharrastaja huomaa tarvitsevansa yhtä sun toista. 78 Winter Swap Meet FHRA Tampereen seudun järjestämä rompetori veti Teivon raviradalle sanoin joukoin niin myyjiä kuin ostajiakin. 82 Amerikan raitilla, osa 3 Ennen kotiinpaluutaan Markus kokee konerikon ja vierailee Cadillac-miehen paratiisissa. 74 Bilsport Performance & Custom Motor Show Kavereiden kesken Elmiana tunnettu Ruotsin pääsiäisnäyttely teki uuden yleisöennätyksen liki 89 000:lla kävijällä. kerran. ARTIKKELIT 18 Tarinan takaa: Dodge Charger ”Daytona” ’69 Chargerin päivittäminen monsterikoneiseksi Daytonaksi ei ollut ihan läpihuutojuttu. 72 Harrasteajoneuvohuutokauppa ACS:n yhteydessä järjestettiin toista vuotta peräjälkeen harrasteajoneuvojen huutokauppa. 94 Puuhanurkka Kimmon tallissa kalusto vaihtuu ja Tomin Camaro rakentuu entistä valmiimmaksi. 38 Tarinan takaa: Chevrolet Impala Convertible ’64 Ehjäpeltiseksi luullun auton remontti kesti lopulta seitsemän vuotta. 90 Konehuone kliiniksi Corveten konehuoneen ulkoasu päivitettiin pellittämällä moottoritila osittaisella katteella. 66 American Car Show Pääsiäistä vietettiin perinteiseen tapaan Helsingin Messukeskuksella FHRA:n näyttelyn merkeissä. 84 Muumio muistelee Tavarat katolle, ihmiset autoon ja koko konkkaronkka Ruotsiin Power Meetiin
Kahden metrin pituinen ja metrin levyinen ajokki on suunnattu lapsille, mutta ratin taakse sopii pisimmillään 180-senttinenkin kuljettaja, kiitos säädettävän istuimen. Voima välittyy takapyörille karting-auton ketjuhammaspyörillä. Autolla kun kuitenkin oli yhä tunnearvoa, vaikka sen kunnostustyö vaikuttikin hankalammalta kuin täydellinen tekniikanvaihto. Toimitus nostaa hattua hienosti toteutetulle pikkurodille! Minkähänlainen ajokki on kauimpana jenkkiraudasta. Toimittanut: Antti Kautonen Uutispalsta Polkurodi Tuposlaisen Vesa Kyllösen parin viime vuoden aikana rakentama ”E-Pedal Rod” on sähköavusteinen polkuautorodi, joka on saanut alkunsa ylimääräiseksi jääneestä 24-volttisesta sähkömoottorista ja huonekaluputkista. ’67-mallinen, tuotannon alkupäästä oleva kullanvärinen tulilintu on ollut samalla omistajalla vuodesta 1979, ja alkuperäisenä säilynyt auto alkoi viime vuosina olla jo sen verran virttynyt, että jonkinlainen kattava kunnostustyö oli vähintäänkin paikallaan; pohja oli kuitenkin mennyt niin happamaksi, johdotus tullut hiirien järsimäksi ja 326-moottorikin loppujenlopuksi leikannut kiinni, että autosta tuntui olevan jäljellä pelkkä ulkokuori. Punamusta, kolmivaihteinen polkurodi saavuttaa parhaimmillaan 20–25 km/h nopeuden, mutta cruisailuvauhdiksi sopii rauhallisempi vauhti. Hyvä arvaus on, että se alkaa ”Toyota” ja päättyy ”Prius”. Kymmentuumaiset pyörät on jousitettu toimivasti, ja akkujen kanssa laitteella on painoa 130 kiloa – sähkölaitteet pelaavat monitoiminäyttöä myöten, ja ajelumusiikin saa soimaan joko radiosta tai aux-liitännän kautta. Lapualaisen Heath Garagen rakentama Wild Green A Ford myytiin pääsiäisenä Elmiassa järjestetyssä Bilsport Performance & Custom Motor Show'ssa Gas Monkey Garage -ohjelman nokkamies Richard Rawlingsille. Tomi ja Anna-Stina Kankaan ’30-mallinen Ford on esitelty lehdessämme numerossa 1/16, ja auto koottiin näytösluontoisesti loppuun Lahden Jenkkiautonäyttelyssä viime syksynä. Loppujenlopuksi 2014-mallin Prius V valikoitui akselija raidevälinsä takia soveliaaksi alustaksi, ja nykyisellään Firebirdin koppa lepää jo Priuksen mekaniikan päällä. Auto tulee Rawlingsin omaan kokoelmaan, kuten myös samassa tapahtumassa ostettu norjalainen Pontiac Trans Am sekä kaksi moottoripyörää. Ohjausgeometria on peräisin mönkijöistä itse toteutetuilla ratkaisuilla. Etuakseli puolestaan on valmistettu puolustusvoimien hyllymateriaalista. Vaimon kommentin jälkeen Firebird-Bill Manzke päätyi tutkiskelemaan sopivia nykyaikaisia pohjanluovuttajia, jonka päälle avo-Birdin voisi ikäänkuin asettaa. Jenkeistä projektikuntoisena kotiutettu Ford palaakin siis valmiina laitteena takaisin rapakon tuolle puolen, ja Elmiasta se sai mukaansa Boyd Coddingtonin pajalla nimeä saaneen Bernt Karlssonin Special Award -palkinnon. Bill tekee tarkkaa työtä sovittaakseen autot yhteen, sillä tarkoituksena on säilyttää mahdollisimman paljon alkuperäisen Pontiacin fiilistä, vaikkakin se liikkuu tulevaisuudessa nyky-Toyotan tekniikan avulla. Wild Green A kaupaksi 8 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Fireprius–Priusbird. Eräs ohiolainen harrastaja kuitenkin hyödyntää Priuksen tekniikkaa ja pohjalevyä Firebird-projektissaan. ”Mieluummin kerralla oikein, kuin nopeasti kasaan ja hutiloiden”, toteaa Bill
Vain Kapteeni Kaaos -tamineet puuttuvat. Tämänvuotinen Ridler Award jaettiin Detroit Autorama -näyttelyssä vuoden 1939-malliselle Oldsmobile Series 60 -avomallille. IS Autoworks -nimen saanut paja sijaitsee kätevästi IS Automotiven lähituntumassa saman kadun varressa, ja korjaamopalveluiden lisäksi yritys tarjoaa myös kausisäilytystä harrasteautoille. Mikkelin Mobilistien rompetori Kasarmin kenttä, Mikkeli 7.–8.5. Classic Motorshow Messukeskus, Lahti 14.5. Mielenkiintoista kyllä, ’39-mallisia Series 60 -avomalleja ei tiedetä olevan kovinkaan montaa, sillä avoversio tuli tarjolle vasta seuraavana vuonna. Myyjä mainitsee akselivälin ja ovi-ikkuna-yhdistelmien olevan vastaavanlaiset kuin elokuvan pakussa, ja hälytysvalotkin ovat oikeanlaiset. West Coast Street Cup testipäivä Lentokenttä, Seinäjoki 20.–22.5. Cannonball Run Van Jenkkirautoja ja erikoisautoja Suomeen tuottava, lievestuorelainen IS Automotive on laajentanut toimintaansa, ja yrityksen korjaamopuoli on siirtynyt maaliskuusta lähtien erillisen tytäryhtiön hoidettavaksi. The 50’s Summer Festival Haikan lava, Pirkkala 27.–29.5 Gumball 500€ Part.3 Motonet, Hyvinkää 28.5. Lahti Hela Ride-In Bike Show Satamakatu, Lahti 28.5. Customs and Hot Rods of Andicen mukaan ”Olds Cool” kuitenkin aloitti taipaleensa tehdastekoisena avona, ja ennen Billy Thomasille siirtymistä sillä ehti olla kaikkien näiden vuosien aikana vain yksi omistaja. 360 V8:lla ei välttämättä hätyytellä Ferrareita, mutta Flowmaster-putkistolla luulisi ääniraidan ainakin olevan kiitettävä. Hot Rod & Rock Show, Tampere Pirkkahalli, Tampere 23.4. Kouvola Swap & Meet Ravirata, Kouvola 28.5. West Coast Street Cup Lentokenttä, Seinäjoki 3.–4.6. Lintta Meet X Ahvenlampi Camping, Saarijärvi T apah tuma t Mikä mielestäsi oli Kanuunankuularalli-elokuvan siistein ajokki. Väriksi valikoitui ”Kona Browniksi” nimetty vihertävänruskea sävy. Test & Tune FHRA Alastaro Circuit 21.–22.5. Teksasilaisen Billy Thomasin ”Olds Cool” -auton rakensi Customs and Hot Rods of Andice, ja pajan mukaan vanhasta Oldsista on jäljellä ehkä kymmenisen prosenttia: niin pitkälle se on rakennettu uusiksi. IS Autoworks huoltaa Ridler Award Oldsmobilelle 9 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Transcon-MediVac-tekstitetty oranssivalkoinen lanssi on laadittu juuri elokuvan asua vastaavaksi, ja sillä on ajettu vain 100 620 mailia. SM1 FHRA Alastaro Circuit 21.5. Cruisers Finland Rockabilly Party Hyrylä-Nurmijärvi, Shell Hyrylä 14.5. Hillroad Garage ajokauden avajaiset ABC Tikkula, Pori 14.5. X Pohjanmaa Meeting/Van&Pick-up Lapua 20.5. American Car Show Ouluhalli, Oulu 7.–8.5. Pellin alla on nyt 470-kuutiotuumaiseksi muokattu Oldsmobilen 455 V8, jossa ilmoitetaan olevan 650 hevosvoimaa. 23.–24.4. Mikäli pidit pääroolissa olleesta ambulanssista, tarkalleen sellainen ’78 Dodge B200 Sportsman Van on ilmestynyt myyntiin eBay-nettihuutokauppaan
1967–1991. Sourpuss tarjoaa erilaisia sisustustuotteita ja mukeja vaihtoehtoiseen makuun alkaen 19,00 €. Toki ne soveltuvat myös eri bensiinilaaduille. Hinta 178,56 €. AF49-1040-mallin tuotto on 325 l/h @ 40 psi, ja se on tarkoitettu korvaavaksi pumpuksi suoraan alkuperäisen tilalle mm. Sarjalla onnistuu myös virtalukon ja vilkun palautusjousien vaihto ilman turhaa tuskailua. Samalta valmistajalta löytyy myös astetta isommalla asenteella varustetut lompakot alkaen 39,00 €. www.jenkkiosat.com Ratin irrottamiseen Edelbrockin Victor-sarjan sylinterikannet ovat nyt saatavilla Moparin pikkulohkoihin, eli tarkemmin sanottuna Chrysler LA-moottoreihin 318–360 cid vm. Ne on testattu kenttäkokeissa soveltuviksi jopa puhtaalle etanolille ja metanolille. Sylinterikannet pikkulohkoMopariin Jos sisustusohjelmien trendivinkit ei kiinnosta, kannattaa katseet kääntää Stuntmanin suuntaan. Mukana tulee imusuodatin, äänenvaimennuskumi, liitin ja johdot, kuminen päätykuppi sekä pätkä letkua klemmareineen. Hinta niin ikään 178,56 €. Toimittanut: Kimmo Janhunen Dickiesin kevätmalliston uutuuksista löytyvät tennarit ovat ehdottomat kesäjalkineet niin katujen tallaamiseen kuin kaasun polkemiseenkin. 1999–2010 Mustangeihin. Pumput on tarkoitettu EFI-sovelluksiin tankin sisään asennettavaksi. Hinta 1 794,00 €. www.roadmachine.fi Polttoainepumppuja E85:lle Jos ratin irrottamisessa turvaudutaan huonoihin työkaluihin ja kohtuuttomaan väkivaltaan, menee jotain useimmiten rikki. Hyvän virtaavuuden ja suorituskyvyn takaavat CNC-portatut 58 cc palotilat ja 225 cc imukanavat. www.stuntman.fi Sisustusvinkki 10 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Toimitukseen kuuluu pelkkä pumppu. Kenkiä on kolmea eri mallia ja niiden hintahaarukka on 49,00–75,00 €. Nämä Edelbrock-uutuuskannet olivat ensimmäistä kertaa nähtävissä koko maailmassa US-Partsin osastolla American Car Show’ssa. Hinta 69,90 €. Jenkkiosat.com ottikin varastotuotteekseen kyseiseen toimenpiteeseen tarkoitetun työkalusetin, joka sisältää ratin ulosvetimen sekä lukkolevyn painotyökalusarjan, joka sopii esimerkiksi useimpiin GM:n tuotteisiin. AF49-1041:n tuotto on 340 l/h @ 40 psi ja se on tarkoitettu universaaliin asennukseen. www.jukkatukku.net Katujen kuluttamiseen Tuoteuutuudet Aeroflow’lta on ilmestynyt markkinoille kaksi uutta polttoainepumppua erityisesti E85:lle
www.usparts.fi Fordin FE-moottoriperheen pakosarjaongelmien kanssa kamppaileville on nyt saatavilla apua. KONI henkilöautojen iskunvaimentimien ja alustasarjojen maahantuonti siirtyi 21.3.2016 US-Partsille. Aikaisempi maahantuoja, Motoral Oy, jatkaa edelleen raskaan kaluston KONIiskunvaimentimien maahantuojana. www.autodude.fi Kuivausliinojen kuningas Sparcon Sprint -kuppipenkit tarjoavat hyvän sivuttaistuen pro touring -henkisiin muskeleihin, joilla ajetaan reippaammin mutkiin. Hinta 39,90 €. whisky-marinoidun entrecoten, hickory-savustettujen ribsien tai beer can chickenin valmistamiseen. Jos pelkkä makkaransyönti ei maistu, löytyy Suuresta suomalaisesta grillikirjasta ohjeet esim. www.roadmachine.fi KONI US-Partsille Pakosarjat FE-moottoreihin LS-moottoriin Samaan aikaan kun harrasteautot kaivetaan talvisäilytyksestä, aloittaa moni myös grillikauden. Hinnat alkaen 385,00 €. Ja eikun syömään! www.readme.fi Nam nam! King Carthur Black Diamond -kuivausliina painaa massiiviset 1 600 g/m² ja on perinteisiä kuivausliinoja huomattavasti vahvempi. www.tradeparts.info Aeroflow’lta on tullut saataville adapteri öljynpainemittarille Chevyn LSmoottoreihin. www.race.fi Sivuttaistukea 11 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Trade Partsista saa valusarjat ’58–66-vuosimallisiin, 352-, 390ja 428-kuutiotuumaisiin moottoreihin. Kierre M16 x 1,5, mittarikierre 1/8" NPT. Liina on kooltaan 50 x 70 cm, ja se pystyy imemään jopa neljä litraa vettä. Hinnat alkaen 189,00 €. FIA-hyväksytyissä, putkirungollisissa penkeissä on sivuja pohjakiinnitys sekä 6-pistevyön läpivienti. Hinta 39,00 €
Update d Dayton a 12 AMERIKAN RAUTA 3/2016
Puhumattakaan siitä, millainen jumalmoottori sen konepellin alle olisi sovitettu. Update d Dayton a Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen DODGE CHARGER ”DAYTONA” ’69. 13 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Kun Kimmo Mattinen hankki itselleen kauan haaveilemansa coupe-korisen Moparin vuonna 1990, ei hän varmasti osannut villeimmissä visioissaankaan kuvitella, miltä auto näyttäisi neljännesvuosisataa myöhemmin
Kimmon tallikaverilla oli myös ’69 Charger ja tapahtumia kiertäessään he olivat todenneet yhteen ääneen, että Suomenmaalta alkoi jo löytyä jos jonkinlaista Chargeria. Ajamiseen olikin ihan hirveä palo ja halu. Uutena Suomeen tuodun Chargerin pellin alle oli asennettu tehtaalla 383, joka oli päivitetty matkan varrella 440-isolohkoon. Charger 500. Moottorihanke osoittautui kuitenkin epäonniseksi. Menin talvet töihin julkisilla ja sulan kelin aikaan ajelin tällä”, mies muistelee. ”Silloin nuorena ei osannut sitäkään vähää, mitä nyt osaa, joten auton hakukriteereihin kuului, että sen piti olla toimiva ja ajokuntoinen peli. Amerikanmiehet olivat sitä mieltä, että moottoririkko johtui karmeasta venttiilivälyksestä, vaikka venttiilit oli säädetty vain paria viikkoa aiemmin ja ne olivat ihan paikoillaan. 14 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Kone oli poissa, mikä tarjosi hyvän mahdollisuuden purkaa autoa vähän enemmänkin. V uonna 1990 autoja ei osteltu netistä, vaan lehtien myyntipalstoilta. Koneesta oli siis tullut tehtyä liian mieto, tai Dodge Charger ”Daytona” ’69 ehkä siihen vain tottui liian nopeasti.” Asiat etenivät seuraavalle vaihteelle, kun hän päätti tilata Jenkeistä upouuden 471-kuutiotuumaisen Ray Bartonin Hemi-moottorin. Itse olin ennemminkin sitä mieltä, että joku nostaja petti, mutta asiasta ei jaksettu kinastella loputtomiin. Jonkin aikaa se oli minun ainoa auto. Samassa yhteydessä auto ylimaalattiin uudestaan valkoiseksi ja siihen laitettiin vinyylikatto sekä entistä leveämmät vanteet. Siinä vaiheessa totesin, että eihän siinä koneessa ollut yhtään mitään ja päätin, että se tehdään uusiksi.” Tuolloin elettiin 90-luvun puoliväliä. Vertailukohtia ei kauheasti ollut, mutta omalta perstuntumaltani kuvittelin auton olleen todella räyhäkkä peli. Jonkun vuoden ajeltuaan Kimmo kävi kokeilemassa autoa ensimmäisen kerran varttimaililla kerhotapahtumassa. Alkuperäisiin penkkeihin on lisätty hieman täytettä reunoille, millä on saavutettu aavistuksen parempi sivuttaistuki. Sellaiselta Kimmokin paikallisti Chargerin, jollaista oli ehtinyt hakea jo hyvän tovin. Sovimme Bartonin kanssa, että he toimittavat uudet osat asevelihintaan ja kasasimme moottorin uudelleen täällä.” Vuodet olivat vierineet vuosituhannen vaihteen yli, kun Kimmo päätti ottaa auton kanssa aikalisän. Joinakin vuosina ajoin sillä huhtikuusta marraskuuhun, eli siitä päivästä, kun lumet sulivat seuraavan talven ensilumiin saakka. ”Se oli ihan kauhea pettymys. Kimmo ajeli kunnostetulla, 498-kuutiotuumaiseksi stroukatulla koneella parin vuoden ajan, muttei ollut vieläkään erityisen vaikuttunut sen voimavaroista. Samalla he olivat visioineet, kuinka hienoa olisi rakentaa kopio legendaarisesta Charger 500:sta. ”Kone kesti yhden kesän, kunnes sain sen hajalle. ”Totesin, että sillä pärjää jo jollekin, muttei vieläkään niin monelle, kuin olisin kuvitellut. Valkoinen auto ei ollut enää ihan alkuperäiskunnossa, mutta oli kunnoltaan hyvin siisti. Viissatasen tarinahan alkoi vuonna 1968, kun Charger R/T jäi Nascar-radoilla Ford Torino Talladegan ja Mercury Cyclone Spoilerin Sisusta on alkuperäistyylinen lukuun ottamatta Auto Meterin mittareita. Moottorikokeiluja. Kaikki meni ohi oikealta ja vasemmalta
Sitten otin kuitenkin yhteyttä kaveriin, joka osia valmisti ja tiedustelin, mitä kaikkea hän Daytonaan tekee. Suippokeulainen Daytona oli Chryslerin suunnittelijoiden villeimpien aivomyrskyjen tulosta, jolla vihdoin pystyttiin laittamaan kampoihin ovaaliratojen kilpakumppaneille. ”Minulla välähti, että miksen ottaisi saman tien sitä viimeistäkin askelta. Lopulta pyysin häntä kokoamaan pakettiin yhden kutakin osaa ja lähettämään satsin minulle tänne Suomeen.” Turvakaarilla olisi saatu jäykistettyä korirakennetta, mutta Kimmo päätti jättää ne tekemättä, koska hän halusi pitää yleisilmeen mahdollisimman klassisena ja alkuperäishenkisenä. Niinpä aloimme kysellä Amerikan-kontakteilta, suostuisiko joku ottamaan mittoja autostaan. Merkittävimmät aerodynaamiset muutokset olivat luukkulampuin varustettu, 46 senttiä pitkä, viisto keulapala sekä takasiipi, josta jouduttiin lopulta tekemään aiottuakin korkeampi, jotta peräluukku mahtui edelleen aukeamaan. Aluksi se tuntui aivan mahdottomalta ajatukselta ja tuumin itsekseni, että ei tuollaista voi tehdä. Mehän emme olleet koskaan nähneet sellaista autoa livenä eikä sellaista Suomesta löytynyt”, Kimmo taustoittaa. Chryslerin suunnittelijat muokkasivat aerodynamiikan nimissä pystystä takalasista viiston ja vaihtoivat eteen Coronetin keulan. ”Kun remontti oli aloitettu, niin totesin, että silloin, jos koskaan tuo visio oli mahdollista toteuttaa. 15 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Moottorina oli 440 Magnum ja vaihteistona Torqueflite 727. jalkoihin. Siinä oli käytännössä niin tarkat mitat kuin ikinä voi toivoa kulmineen ja etäisyyksineen.” Peltiseppä kävi tekemässä töitä omaan tahtiinsa aina silloin, kun aikaa sattui olemaan ja operaatiossa meni kaikkinensa reipas vuosi. Aluksi se tuntui aivan mahdotto malta ajatukselta, ja tuumin itsekseni, että ei tuollaista voi tehdä. Työn määrä yllätti hänet hyvistä ohjeista huolimatta, sillä rytäkässä piti muuttaa kokonaisuudessaan myös takaluukku sekä ikkunan ja luukun välinen pelti. Mies oli kuitenkin menossa käymään paikan päällä lähiaikoina ja kertoi voivansa mittailla samalla. Luku 500 viittaa mallin valmistusmäärään. Takalasiprojektin aikana Kimmo seurasi aktiivisesti aiheeseen liittyviä jenkkisaitteja ja huomasi eräänä päivänä, että markkinoille oli tullut myös jonkinsorttisia paloja Daytona replican tekemistä varten. Kososen Marko tunsi duunin kautta hyvän peltisepän, joka lupautui projektiin mukaan, kunhan vain saisi mahdollisimman tarkat mitat ja ohjeet viiston takalasin toteuttamiseksi. Vai sittenkin Daytona. Vaihteistona on vahvistettu TF727 käännetyllä kaaviolla. Niillä saatiin aikaiseksi ennennäkemätön downforce, joka siivitti auton menestykseen. ”En uskaltanut laskea sen varaan, että saisin häneltä mitään käyttökelpoista, kunnes eräänä aamuna sähköpostissani odotti hirveä liuta kuvia mittoineen. Yksi kaveri vastasi lopulta tiedusteluihin, mutta totesi, että hänen autonsa oli parinsadan mailin päässä. Mallia valmistettiin vain vuoteen 1970 saakka, jolloin Chrysler otti tuotantoon hyvin samalla kaavalla toteutetun Plymouth Superbirdin
Lisäksi latauksen kanssa ilmeni alkuun pieniä ongelmia, kun laturi ei meinannut jaksaa pyörittää kaikkea sähköistä. Perä on Dana 60, joka varmasti kestää moottorin tahdittaman rääkin. ”Kun silloin aikoinaan ryhdyin purkamaan autoa yhä pienemmiksi paloiksi, niin ajattelin projektin voivan venyä jopa viisivuotiseksi. 18-tuumaiset vanteet ovat edessä 8 tuumaa ja takana 9,5 tuumaa leveät. Näin ollen suorituskykyäkään ei ole vielä päästy mittailemaan. Kardaani on vakiotavaraa, mutta varustettu hyvillä yokeilla ja tasapainotettu. Näin ollen koneen rakentaminen vaati vähän suunniteltua enemmän ähräämistä, mutta tuli kuin tulikin valmiiksi. Alustassa on vakiot alatukivarret, mutta ylätukivarret on vaihdettu putkimallisiin. Laatikkona Daytonassa on lisälevyillä ja billet-rummuilla vahvistettu 727-automaatti sähköisellä ylivaihteella. Aerodynamiikalla on hintansa, ja Daytonan kohdalla se tarkoittaa sitä, ettei moottori tahtonut tehtaan suunnittelijoidenkaan jäljiltä saada riittävästi raitista ilmaa. Nykyinen moottori löytyi, kun Rekolan Pasi vinkkasi Kimmolle, että Mopartsilla oli myynnissä mielenkiintoinen kokonaisuus. ”Jarruja päivitettiin aika rajusti, sillä minun mielestä tällaisella autolla pitää pystyä pysähtymään luotettavasti. Scooppia en kuitenkaan halua konepeltiin laittaa. ”Radoille en ole vielä ehtinyt, ja tiedän kyllä kokeilemattakin, ettei siitä mitään mutkaratatai kiihdytysautoa tule, mutta onhan se toki kokeiltava, josko siitä nyt olisi edes johonkin”, mies kuittaa tulevan kesän ratapäivät mielessään. Kimmo päätti, että siitä tulee hänen Daytonansa voimanlähde. Yksi suuri ja näkymätön osa oli esimerkiksi koko keulan levyinen, varsinaisen keulapalan jatkeeksi tullut pohjalevy, jonka reunat kääntyivät etupyöränaukkojen etupuolelle osaksi lokasuojaa. Lasikuidusta valmistettu keulapala on 46 cm pitkä ja sisältää aukeavat luukkulamput. Lopulta kori sai pintaansa 90-luvun lopun Chryslerin värikartasta valitun ”Primal Red” -sävyn. Takaa löytyy monoleafit. Osa kiinnitysosista tehtiin vielä mallin mukaan uusiksi pellistä sen sijaan, että olisi käytetty lasikuituisia. Koneen kiinnikkeet vaihdettiin Schumacherin valmisteiksi, mikä muutti hiukan koneen asemoitumista konehuoneessa ja teki mahtumisen entistä tarkemmaksi. ”Mietin kovasti turvakaariakin, mutta luovuin ajatuksesta, koska halusin pitää paketin mahdollisimman alkuperäisenä. ”Kun konehuoneessa oli aikaisemminkin ollut Hemi, niin kuvittelin tuon menevän sinne heittämällä. Se oli päämääränä konettakin rakentaessa, että otetaan voimaa sen verran, kuin sitä on otettavissa, mutta paketin pitää mahtua pellin alle. Keulapalan ja siiven lisäksi paketissa tulivat valokaukalot, umpiot, siiven tukiraudat sekä erilaisia palasia, joilla keula asettuu paikalleen. Takasiipi on 58 cm korkea. Systeemissä on kuitenkin kaksi flektiä, sähköinen vesipumppu ja sähköinen bensapumppu”, Kimmo listaa moottoriprojektin yhteydessä esiin tulleita haasteita. Kaikkiaan erilaisia osia ja palasia oli viitisenkymmentä, ja ohjeiden puuttuessa niiden paikkojen löytyminen oli hiukan haastavaa. Keith Blackin alumiinilohkoon perustuvasta Hemistä mitattiin dynossa 850 hevosvoiman teho ja 989 newtonmetrin vääntö. ”Kävimme vuonna 2005 pienellä porukalla Columbuksessa, Ohiossa, Mopar Natseissa, missä näin ensimmäisen kerran oikean Daytonan. Dodge Charger ”Daytona” ’69 Molempien etulokasuojien päällä on pienet scoopit, joiden on kerrottu parantavan aerodynamiikkaa, jäähdyttävän jarruja ja mahdollistavan rata-autojen madaltamisen renkaiden mahtuessa edelleen pyörimään niiden ansiosta. Kannet ja erityisesti niiden valualumiiniset venttiilikopat olivat kuitenkin fyysisiltä mitoiltaan isommat, eikä tilaa jäänyt tiukimmillaan kuin millejä. Välityöksi kaavailtu kasaus ei kuitenkaan ollut ihan niin läpihuutojuttu, jollaiseksi jenkkimyyjä oli sitä mainostanut. Mittailimme ja kuvasimme autoja tosi ahkerasti ja sillä reissulla sain selvitettyä esimerkiksi lokasuojien scooppien sekä takasiiven tarkat paikat.” Siihen, että kori muistutti Daytonaa, meni kaikkiaan kolmisen vuotta. Liki 10-litraisen isolohkon kanssa käytössä on kookas alumiinisyylari ja kaksi sähköflektiä. Suippo keula on ilmanoton suhteen hankala, eikä sen alla olevien aukkojen kapasiteetti riittänyt varsinkaan kesähelteillä. Puristuksia voitiin laittaa niin paljon kuin uskaltaa, samoin nokkaa, mutta imusarjaa ei voitu vaihtaa korkeampaan, vaikka sillä olisi lisähevosia saavutettukin.” Ensi kesänä radoille. Virtaviivaisen keulan ongelmaksi osoittautui jo tehtaan suunnittelijoiden jäljiltä se, ettei moottori tahdo saada riittävästi raitista ilmaa. Auto valmistui viime kesänä, eikä hän ehtinyt ulkoiluttaa sitä vielä tuhatta kilometriä enempää. Korin muutosten yhteydessä sitä myös jäykistettiin niin paljon kuin kotikonsteilla vain suinkin pystyttiin. Toisaalta en ole ihan varma, riittikö virta pyörittämään flektejä täydellä teholla. Olisihan se toki jäykistänyt rakennetta nykyisestä”, Kimmo pohtii. Ray Bartonin Hemi kokoonpantiin ja dynotettiin, ja kun sen todettiin toimivan kuten piti, se myytiin eteenpäin. Edessä on Baerin 13" levyt ja takana Wilwoodin 12" levyt.” Isot jarrut vaativat kavereikseen sellaiset vanteet, joihin ne mahtuvat. Isoisolohko. Sellaiset Kimmo poimi Wheel Vintiguesilta. Se selviää, kun saan laturin takaisin pajalta. Noh, lopultahan siinä meni leppoisat 12 vuotta, kunnes auto oli taas seuraavan kerran tulilla”, Kimmo naurahtaa. Koneen kokoonpanon otti hoitaakseen Aukion Jykä. Niitä oli siellä muistaakseni viitisen kappaletta. Iskarit ovat säädettävät ja jouset huomattavasti vakiota jäykemmät. ”Keulalla on isoin alumiinisyylari, joka sinne mahtui, mutta lämpöjen kanssa mennään silti aivan hilkulla. 16 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Kaiken piti olla valmiiksi koneistettu, mutta totuus olikin se, että osat olivat seisseet aikansa koneistajalla, joka ei kuitenkaan ollut ehtinyt edes aloittaa töitä. Myyjä oli hankkinut valmiiksi kaikki tarvittavat osat 604-kuutiotuumaisen monsterimoottorin rakentamiseksi, mutta asiat olivat muuttuneet ennen kuin osat oli ehditty niputtaa. Alun perin se suunniteltiin matalammaksi, mutta tällöin peräkonttia ei olisi saanut avattua
VOIMANSIIRTO: TF727-automaatti lisälevyillä ja billet-rummuilla, käännetty vaihdekaavio, manuaaliventtiilikoneisto PTC 9,5” -turbiini (3 500–3 800 stall), Gear Vendor sähköinen ylivaihde, Dana 60 -perä 4,10 välityksellä. KIITOS: Marko Kosonen: haaveilu, ideointi ja laatikon kasaus, Osku Lumo: peltityöt, Tuomas Harjunpää: maalaus, Jyrki Aukio: Hemi, Aki Lehtonen: penkit ja kattoverhous, Pasi Rekola: sähköt ja apukädet kasauksessa, Juha Kainulainen: apu kasauksessa ja muissa projektiin liittyneissä töissä. 17 AMERIKAN RAUTA 3/2016. ALUSTA: Etuja takarunko yhdistetty, lattian saumat hitsattu koko matkalta (alun perin pistehitseillä), iskaritorneista lisätty putket eturunkoon, jäähdyttimen alarauta vahvistettu, jousien kiinnityskohdat vahvistettu, edessä vakiot alatukivarret, putkiylätukivarret, 1,2” vääntösauvat, Hotchkisin 1,25” vakaaja ja säädettävät Strangen iskunvaimentimet, takana monoleafit, Hotchkisin 1,0” vakaaja ja säädettävät Strangen iskunvaimentimet. Ilmanputsarin kotelo hämää, sillä kone ei suinkaan ole 426, vaan järkälemäinen 604, jonka sopiminen Chargerin moottoritilaan meni todella tarkalle, kiitos StageV-alumiinikansien sekä kookkaiden valualumiinisten venttiilikoppien. Faktat DODGE CHARGER ”DAYTONA” ’69 • OMISTAJA: Kimmo Mattinen • PAIKKA: Helsinki. SISUSTA: Vakiopenkkeihin lisätty sivuttaistukea, Auto Meter Sport Comp -mittaristo. KORIMUUTOKSET: Daytona keulapala, takasiipi ja etulokasuojien scoopit, pysty takaikkuna muutettu viistoksi. VANTEET: Wheel Vintiques, edessä 8x18”, takana 9,5x18”. MOOTTORI: 604 cid Hemi, Keith Black -alumiinilohko, Calliesin 4,75 kampiakseli, StageV-alumiinikannet (virtaus 0,7 nostolla 486 imupuolella ja 304 pakopuolella), titaaniventtiilit (2,45” imu ja 1,9” pako), Oliver 7,1 -veivit, CP:n männät 11,5:1 puristuksilla, Custom Prism Racingin mekaaninen rullanokka-akseli (274 imu, 282 pako, nosto 0,765/0,740), Milodonin öljypumppu, Comp Cams -rullanostajat, ATI:n dampperi, T&D:n keinuvivut, StageV-imusarja, Holley 750 cfm kaasuttimet, Aeromotiven bensapumppu ja regulaattori, Davies Craig EWP -vesipumppu, TTI 2 ¼" pakosarjat, TTI 3” pakoputket. RENKAAT: Edessä 255/40 R18, takana 285/40 R18. Myyjä oli hankkinut valmiiksi kaikki tarvittavat osat 604kuutio tuumaisen monsterimoottorin rakentamiseksi, mutta asiat olivat muuttuneet, ennen kuin osat oli ehditty niputtaa. TEHO JA VÄÄNTÖ: 850 hv @ 6500 rpm ja 989 Nm @ 5900 rpm. JARRUT: Edessä Baer 13” levyillä, takana Wilwood 12” levyillä, Hydroboost-tehostin
Kimmo oli rakentamassa autostaan Charger 500 -kloonia, kunnes netissä tuli vastaan kaveri, joka myi Daytona-konversion mahdollistavia osia. Auto on juuri ylimaalattu valkoiseksi ja siihen on laitettu musta vinyylikatto. Keväällä 2007 hylsy oli saanut pintaansa pohjavärin. Paketti sisälsi keulapalan ja takasiiven lisäksi mm. Pellin alla on Ray Bartonin Hemi ja konepellissä sixpack-scooppi Bartonin kookkaan imusarjan pakottamana. Maalauksesta vastasi Juha Kainulainen. Luukusta lyhennettiin noin neljäsosa pituudesta pois. Suurin ja työläin korimuutos oli pystyn takalasin muuttaminen viistoksi, kuten Charger 500:ssa ja Daytonassa on tehty. Tässä muutos on saatu peltitöiden osalta valmiiksi vuonna 2006. Teksti: Kimmo Janhunen, Kuvat: Kimmo Mattinen Mattisen Kimmon Daytona-projekti on Suomen mittakaavassa uniikki, sillä vastaavia konversioita ei ole täällä aiemmin tehty. Tältä Charger näytti edellisessä asussaan. Valmiita ratkaisuja ei ollut ja koko projekti tehtiin amerikkalaisen harrastajakollegan omasta autostaan ottamien mittojen perusteella. 2. 6. 3. Keulapala sovitteilla korinhylsyyn vuonna 2005. Korityöt tehtiin grillissä, jossa koria sai pyöriteltyä kuin varrasta. luukkulamppujen mekanismit. 3 18 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Samalla suoritettiin myös korin jäykistäminen. Takalasin kehyksen lisäksi myös takaluukku sekä luukun ja lasin välinen alue piti muokata uusiksi. Kaikkiaan settiin kuului viitisenkymmentä osaa. Etupyöränaukon etupuolella helmassa näkyvä harmaa alue on osa keulapalan jatkeeksi asennettua pohjalevyä, jolla on myös aerodynaaminen tehtävä ilmanohjaimena. Tarinan takana Tinkimättä toteutettu 5 6 4 1 2 1. 4. Asiaan perehtymättömälle sattuu silmään vain virtaviivainen keulapala ja korkea takasiipi, mutta pinnan alle mahtuu lukematon määrä näkymättömämpää työtä. 5. Operaatio tehtiin lyhentämällä takalasin puoleista päätyä, jolloin sisäpuolen säteittäinen muoto saatiin säilytettyä
Kuvassa näkyy myös, millainen tila gear vendorille jouduttiin muotoilemaan kardaanitunneliin. 13. ”Primal Red” -sävy poimittiin Chryslerin 90-luvun lopun värikartasta, eli kyseessä on oikean konsernin väri. 604-kuutiotuumaisen, eli lähes 10-litraisen koneen komponentit ostettiin Jenkeistä valmiina settinä, mutta niiden kokoonpano jäi Aukion Jykän tehtäväksi. Sen sovittaminen Chargerin konehuoneeseen kookkaine kansineen ja valualumiinisine venttiilikoppineen oli millipeliä. 7 8 9 10 11 12 13 14 15 19 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Iskaritolpat yhdistettiin putkilla eturunkoon. 12. 15. Luukkulamppumekanismit ja valot koottuna keulapalaan paikalleen. 9. Lasikuituinen takasiipi ei suinkaan ole pultattu vain pintapelteihin, vaan sen tukiraudat ulottuvat kontin läpi aina runkoon saakka. 8. 14. Pohjaa jäykistettiin omavalmisteisilla torque boxeilla sekä apurunkojen yhdistäjillä, jotka hitsattiin runkoon kiinni koko matkaltaan. Myös koneistukset tehtiin Suomessa. Pohjan saumat hitsattiin kokonaan läpi, kun alun perin ne oli kiinnitetty vain pistehitseillä. 10. Keith Blackin alumiinilohkoon perustuva moottori on fyysisiltä mitoiltaan melkoinen järkäle. Huhtikuussa 2008 kori rullasi maalaamosta ulos tämännäköisenä. Kori hiontavärissä hetkeä ennen pintavärin maalausta helmikuussa 2008. 7. 11
Joskus arvesta muodostuu kuitenkin niin iso osa identiteettiä, ettei siitä enää haluakaan eroon. Niin kävi Nasun ja Joosen Buickin kohdalla. Vahinkoja sattuu, ja kun on kyse pellistä, ne ovat yleensä korjattavissa. Arpiensa kaunistamA Teksti ja kuvat: Tomi Eronen BUICK LESABRE STW ’60. 20 AMERIKAN RAUTA 3/2016
”Autoja ei voinut jättää mihinkään naarmutuksen pelossa ja säätietoja piti tarkistaa ennen lähtöä, ettei vaan tulisi sade. Samalla tavalla kuin olen todennut, että tuolla omalla Kalifornian auringon paahteessa haalistuneelta ja arkikäytössä sieltä täältä kolhiintuneella Camarolla on katurakin sielu, näyttää Joosen ja Nasun Buick siltä, että sen kuuluu olla juuri tuollainen. 21 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Joosella oli yhtenä iltana tylsää ja hän selaili Nettiautoa. Joku ehkä haluaisi pelastaa sen entisöidäkseen sen uudenveroiseksi, mutta ei se halua tulla entistetyksi. T iedetään, ei autoilla oikeasti ole sielua. Silti välillä tuntuu siltä, että jollekin autolle vain kuuluu joku tietty kohtalo, ikään kuin se olisi jo osa sen persoonaa. ”Olimme muuttamassa Säkylästä Tampereelle ja uusi elämä tahtoi uusia menopelejä. Jäähy ei ollut seurausta mistään rangaistavasta käytöksestä kaukalossa, vaan aiemmin hallussa olleet tehokkaat ja puunatut autot olivat vain tehneet harrastuksesta stressaavan. Amerikanautot olivat siinä vaiheessa hermojen menetyksen takia jäähyllä, mutta kipinää oli kuitenkin sen verran, että nettiä selaillessa se syttyi uudestaan”, Nasu kertoo. Kun Joose näki tämän Buickin, hän tiesi, ettei toista vastaavaa tulisi ihan heti vastaan, eikä sen kanssa tarvitsisi toisaalta stressata virityksistä tai liiasta siisteydestä.” Harvinainen malli tosiaan onkin, niitä on valmistettu kaikkiaan 2 222 kappaletta, eikä tiettävästi Suomessa ole toista samanikäistä. Se on mikä on, deal with it
Vaihteistoon on meidän aikana tehty torque ball -tiivisteiden vaihto. Tällä hetkellä sivuharrasteautona on kohtuullisen kovakulkuinen 124-farmari superturbodiesel-Mersu ja myös offroad on ollut harrastelistoilla”, Joose selittää. ”Kun vanteet olivat alla, kesti hetken aikaa ennen kuin tottui uuteen ulkonäköön. Pariskunnasta Joose on pyörinyt amerikanautopiireissä pikkupojasta asti, hänen isänsäkin on harrastanut pitkään jenkkejä. Vanteet tilattiin varta vasten ilman pintakäsittelyä, eli niin sanotulla as cast -pinnalla, minkä ansiosta ne näyttävät erehdyttävästi vanhoilta, patinoituneilta magnesiumvanteilta. ”Lopputuloksena oli, että takajarrurummut ja vanteet lähtivät sorvaukseen, jotta pyörät saatiin sopimaan. Nyt auto on siinä pisteessä, että rautajousilla alemmas ei voi mennä.” Tekniikkana on auton alkuperäinen 364 cid naulapää Dynaflow-lootalla. ”Vaihdossa ei mennyt kuin rahaa, ja sillä tätä ei enää meiltä pois saa”, pariskunta nauraa yhteen ääneen. ”Ensimmäistä omaa amerikanautoa aloin rakentaa ammattikouluaikana. Mutta nyt voi sanoa, että riskillä tilatut vanteet osoittautuivat onnistuneeksi valinnaksi ja todella moni onkin niitä tullut ihmettelemään.” Vauriosta vetonaulaksi. Myöhemmin jouduimme vaihtamaan Frontrunnerit 165/80-kokoisiin normirenkaisiin, koska ajettavuus oli kerrassaan kammottavaa”, Joose kertoo. Mitään merkkiä ei ole kyllä vierastettu, ja myös vanhat Mersut ovat olleet lähellä sydäntä. South West Tradelta se oli kulkeutunut sittemmin Poriin ja paikallisen pyöräkerhon käyttöön. ”Moottori on kaiken kesyin 250-heppainen versio 2-kurkkuisella Strömberg-kaasuttimella. Pienen tutkiskelun jälkeen selvisi, että Rocket tekee uustuotantona vanhojakin malleja. Tässä vaiheessa ei ollut tietoa, mahtuvatko renkaat tai vanteet alle, mutta tilattiin riskillä.” Kun tavarat viimein saapuivat, alkoi armoton sovittaminen. Revittelyyn se ei kyllä todellakaan sovi.” Nostalgista ilmettä. Auto oli jo aiemmalla omistajalla ollessaan saanut pusun oikeaan etukulmaan ja kaupassa tuli mukana ehjä lokasuoja vaurion korjaamiseksi. Edessähän ei ollut mitään ongelmia, koska vanteet olivat kapeat. Se ensimmäinen oli Plymouth Duster, ja siitä saakka on ollut koko ajan joku amerikanauto harrastekäytössä. Jooselle ja Nasulle tullessa Buick oli todella korkean näköinen, joten asennolle oli tehtävä ensi töiksi jotain. Mietimme, mikä olisi mahdollisimman radikaali rengastus rottafarmariin, ja teimme päätöksen tilata eteen 4,5x15" ja taakse 10x15” Injectorit. ”Oli jonkun aikaa katseltu netistä 60-luvun kilpurivanteita ja vastaan tulivat Rocket Racingin Injectorvanteet. 22 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Muuten kaikki on alkuperäistä. Kone on kertaalleen läpikäyty ja parannuksia löytyy lähinnä sytytyspuolelta, jonne on asennettu kärjetön Ignitor-sytytys. Buick LeSabre STW ’60 Arizonan auringon alta. Pikku hiljaa alustaa on niin sanotusti säädetty alaspäin, koska AGA:n alustasarjaa voi säätää vain yhteen suuntaan. ”Kaasupillit käteen ja lämpöä jousille. Dynaflow tuntuu olevan huonossa maineessa ja onkin ansaitusti saanut lisänimen dynaslow, mutta parempaa cruising-vaihteistoa ei vaan yksinkertaisesti ole. Phoenixissa, Arizonassa vanhentunut ’60-mallinen LeSabrefarkku oli tullut Suomeen vuonna 2006 South West Traden tuomana ja rekisteröity liikenteeseen täällä 2008. Mietimme, mikä olisi mahdollisimman radikaali rengastus rottafarmariin, ja pienen metrimitalla mittailun jälkeen teimme päätöksen tilata eteen 4,5x15" ja taakse 10x15" Injectorit”, Nasu jatkaa. ”Samalla lähtivät tilaukseen Mickey Thompson Frontrunnerit eteen ja 295/50-kokoiset saman merkin renkaat taakse. D kytkettynä se ei vaihda ollenkaan, vaan venyttää mukavan laiskasti koko ajoalueen läpi
Buick on läpi vuoden liikennekäytössä ja kuluneena talvena sillä ajeltiin lumikeleilläkin silloin tällöin. 23 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Valokuvia räpsitään kyllä todella paljon, kun ollaan liikenteessä tai parkissa. Yleensä ihmiset hymyilevät, näyttävät peukkua tai heiluttavat iloisesti”. Vaikka Buick on osoittautunut varmatoimiseksi, mahtuu matkan varrelle vähän epäonneakin. Se tavallaan kuuluu auton elinkaareen, siinähän on ympäriinsä aito luonnon muovaama patina.” Pian pariskunnalle kävi selväksi, että kolaroitu kulma kiinnittää ihmisten huomion tehokkaasti. Nyt ei luulisi jäävän pysäköinninvalvojilta huomaamatta. ”Tovin aikaa mietimme lokasuojan vaihtoa, mutta emme raaskineet pilata hyvää ruostelinjaa, joten kolaroitu kulma sai jäädä entiselleen. Pieniä pääkalloja löytyy eri puolilta autoa. 60 vuoden käytön jäljet näkyvät jo sisustassa, mutta senkin suhteen käyttö on huoletonta. Parkkisakoista ärsyyntyneenä Joose maalasi Easy Park -tekstin tuulilasin kulmaan. ”Lopulta rikkinäisen umpion tilalle kiinnitettiin valaistu pieni pääkallo, joka tuntuu olevan aina huomion keskipisteenä ja kuvatuin kohde. Yleisesti ottaen hauskaa on se, että lapset, nuoret naiset ja vanhemmat ihmiset kiinnostuvat autosta, nuoremmat miehet taas eivät juuri katso edes päin. Oikea etukulma oli rutattu jo ennen Buickin tuloa Nasulle ja Jooselle, eivätkä he lopulta raaskineet sitä korjata. Lämmityslaite soveltuu hienosti talvikäyttöön, koska auto on kuin sauna kylmälläkin ilmalla. ”Onhan renkaissa kuitenkin M+S-merkintä, joskin todella huonoilla keleillä ei houkuta ajella muutenkaan ja pitäähän muillekin harrasteautoille antaa ajoaikaa välillä. Oikeanpuoleiseen lampunreikään asennettu pääkallo hehkuvine silmineen kiinnittää ihmisten huomion takuuvarmasti. Jaloille tulevan ilman lämpötilaksi mitattu yli 70 astetta”, Joose selittää
Ulkokuori pysyykin ehdottomasti entisellään kolaroitua kulmaa myöten.” Tekniikka sen sijaan saattaa muuttua modernimmaksi, ja ainakin jarruihin ja jousitukseen on todennäköisesti tulossa päivityksiä. Buick LeSabre STW ’60 ”2014 Linnacruisingeista tullessa moottoritiellä tippui pari sylinteriä pois pelistä. Tämä rottalook pelasti harrasteautoilun, koska en enää stressaa säästä, puunaamisesta tai tehosta. ”Rottalookia voi täydentää ripustamalla eri teemojen mukaisia koristeita autoon. 24 AMERIKAN RAUTA 3/2016. RatBuick on ollut pari kertaa hääautonakin, johon se sopii yllättävän komeasti ja siihen voi teipata mitä tahansa koristeita ilman murheita maalipinnan vaurioitumisesta”, Nasu selittää. Myös pysäköinti on huoletonta, kun autoa ei tarvitse vahtia koko ajan. ”On huomattu, että auton maalipinta muuttuu koko ajan, esimerkiksi pesuissa valkoista pintamaalia irtoaa mukavasti, kun painepesurilla päästää. Se ei olekaan myynnissä millään rahasummalla. ”Eteen pitäisi päivittää levyjarrut ja ilmapussitkin houkuttelevat. Syynä olivat karstoituneet pakoventtiilit, koska toisessa pakosarjassa oleva sulkuläppä oli tietenkin jumiutunut kiinni-asentoon, kun laiskuuttamme emme tarkistaneet sitä, vaikka tästäkin oli jo kokemusta aikaisempien moottorien kanssa. Buickin patina on oikeasti ihana. Ensimmäinen ohje, kun saa auton on, että repii pakosarjan sulkuläpät pois ennen kuin ajaa.” Ei myytävänä. ”Tämä Buick on siitä erikoinen tapaus, että kaikkiin muihin entisiin harrasteautoihin on viimeistään parin vuoden sisällä kyllästynyt ja ne on pitänyt myydä kiukussa pois, mutta tällä jokainen ajokerta on mahtava kokemus vielä reilun neljän vuoden jälkeenkin. Jouluaattona olimme cruisailemassa pukkicruisingissa koristeltu joulukuusi katon päällä, ja myös Halloween-teema on helppo, koska autossa on muutenkin erinäisiä luita ja pääkalloja siellä täällä. Auton reliikkimäiseen ilmeeseen sopivat täydellisesti nostalgisen näköiset vanteet, jotka näyttävät siltä, että ne olisivat voineet olla alla aina. Heikkona hetkenä jopa suunniteltiin LS-swappia, mutta pitäydytään kuitenkin vanhan liiton tekniikassa. Kyselijöitä tuntuu riittävän, ja rahaakin on jo tarjottu jonkunmoisia summia.” Muskelivehkeiden jälkeen leppoisa Nailheadin ja Dynaflow’n yhdistelmä on täyttänyt tehtävänsä hyvin, vaikka onhan mielessä käynyt jos jonkinlaisia vaihtoehtoja... Chevyn isolohkoa on kyllä vakavasti ajateltu, mutta toisaalta naulapää on sen verran hieno mylly, että mennään sillä toistaiseksi”, Joose kuittaa
Faktat BUICK LESABRE STW ’60 OMISTAJA: Joose Juhola ja Nasim Shamlou-Juhola • PAIKKA: Tampere. 25 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Tämä rottalook pelasti harrasteautoilun, koska enää en stressaa säästä, puunaamisesta tai tehosta. SISUSTA: Kulunut alkuperäinen. VANTEET: Rocket Racing Injector 4,5x15" edessä ja 10x15" takana. KIITOS: KKD Motorsport/ Kalle Koivumäki, Joni ”Jontte” Ruohomäki ja Jori Willandt. VOIMANSIIRTO: Dynaflow, alkuperäinen perä. KORI: 56 vuoden elämän nähnyt. JARRUT: vakiot. MOOTTORI: 364 cid Nailhead V8, kaksikurkkuinen kaasari, kärjetön Ignitorsytytys, teho 250 hv. RENKAAT: 165/80 R15 edessä, Mickey Thompson 295/50 R15 takana. ALUSTA: AGA-alustasarja, alkuperäistyyppiset iskarit edessä, Volvo V70:n vahvistetut iskarit takana
Taildrag ger 26 AMERIKAN RAUTA 3/2016
Erikoismaalarina tunnettu Jude Pakalén tuli kotimaisissa prätkäpiireissä hyvin tutuksi jo vuosituhannen alussa, mutta hankki ensimmäisen harrasteautonsa vasta pari vuotta sitten. Taildrag ger 27 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Viimeisen vuosikerran Rancheroa ei ole rakenneltu isolla rahalla, mutta siinä näkyy miehen vahva oma tyyli. Teksti ja kuvat: Tomi Eronen FORD RANCHERO ’79
Moottorina oli 351-kuutiotuumainen kasi. Ei niitä ole myytäväksi rakennettu.” Ford Ranchero ’79 Jos budjetti olisi ollut toinen, olisi ollut tietysti hienoa maalata koko auto flakella, kun se valkoinen oli tämmöiselle taiteilijaluonteelle lähinnä tyhjä taulu. ”15-vuotiaana ostin ensimmäisen Vespan, jolla ajelin vuoden ennen kortin hankkimista. 28 AMERIKAN RAUTA 3/2016. ”Se perän muotoilu herätti heti mielikuvituksen, ja kuukauden päästä rohkenin vihdoin mennä kysymään autosta tarkemmin. Diggaan lowridereissa mahdollisimman kantikkaista muodoista, kun ne ovat vähän niin kuin matalia tulitikkuaskeja, ja näin tuossa jotenkin sellaisen ruman ankanpoikasen.” Amerikkalaisen Rancheron viimeistä vuosikertaa edustanut yksilö oli Magnum 500 -vanteitaan myöten täysin alkuperäisessä kunnossa valkoista maalipintaa myöten. Oli mulla jo siihen aikaan myös tuo BSA, joka tuli mulle vaihdossa siihen ekaan Vespaan. ”Tulin tähän juttuun vuosituhannen alussa sitä kautta, että Joutsa Chopper Show’ta järjestävä Lävi soitti minulle kuullensa, että maalaan grafuja, ja hän haluaa grafut prätkäänsä. Ei Jude Rancheroa ostaessaan mikään vasta-alkaja moottoriharrastuksen suhteen kuitenkaan ollut. Suomessa tuo harrastus tuntui pyörivän aina enemmän rockabilly-touhun ympärillä, mutta mulle tuo 70-luvun isokoristen autojen muotokieli on ollut se juttu”, Judena paremmin tunnettu Jussi Pakalén selittää. Meillä löytyi sitten Ykän kanssa paljon yhteisiä tuttuja, ja löysimme myös yhteisen kielen ja saimme aikaan osamaksusopimuksen.” Ranchero vaihtoi omistajaa toukokuussa 2014, ja siitä tuli Juden ensimmäinen amerikanauto, tai harrasteauto ylipäätään. Siihen saakka Juden omat kaksipyöräiset olivat olleet jotain ihan muuta kuin choppereita, alla oli nimittäin ollut jo teini-iästä saakka Vespa. ”Ei mulla mitään harrasteautoja aiemmin ollut ollut. Siitä tein sitten tollasen diggerin, jollaisia ovat viime aikoina rakentaneet monet muutkin”, Jude valottaa. Se ’69 Super Sport mulla on vieläkin. Edessä on edelleen vakiojouset. Loppujen lopuksi johdin suomalaisten pyörien letkaa Vespallani takaisin Suomeen tullessa. Sitten ostin toisen Vespan ja tuo Jytäri oli ensimmäinen, jota aloin rakentaa. Myös perälaudan naismotiivi on todella hienosti maalattu. ”Kun silloin vuosituhannen alussa päräytin Norrtäljen Bike Show’hun Vespalla, luulin jengin vetävän minua turpaan siellä. T arina juontaa juurensa siihen, että olin aina digannut lowridereita, tyylisuunta teki vaikutuksen jo ihan pienenä. Kalifornian aurinko oli jättänyt jälkensä vaaleanruskeaan sisustaan kojelaudan halkeamien muodossa, mutta muuten auto oli säilynyt hyvinkin siistinä, vaikkei maali nyt mikään uudenveroinen enää ollut. Sitten tajusin, kuka soittaja on, ja että meillähän oli yhteisiä tuttuja, ja lopulta maalasin sen Lävin tankin”, mies kertoo naureksien. Ylipäätään kaikki vehkeet, joita olen elämäni aikana rakennellut, olen säilyttänyt itselläni. ”Aluksi oikeastaan haeskelin prätkän kuljetukseen sopivaa Silveradoa tai jotain vastaavaa uudempaa, mutta sitten näin tuon Bremerin Ykän hallin pihalla meidän tallin lähellä, ja se alkoi pyöriä mielessä yhä enemmän ja enemmän. Mieshän oli maalaillut ja rakennellut kaksipyöräisiä jo 10 vuoden ajan. Jude maalasi ovenväliin kahden hip hop -suuruuden, Snoop Doggin ja NWA-possesta tutun nuorena kuolleen EazyE:n kuvat. Ajokortinkin olen ajanut tosi myöhäisessä vaiheessa.” Vespoista choppereihin. Yritin kierrellä asiaa, koska silloin niiden suhteen oli Helsingin kaupungille tullut nollatoleranssi, ja poliisi oli tosi tiukkana asian suhteen. ” Taildragger stance on saatu aikaan asentamalla taka-akselille ilmajouset, jotka täytetään tarvittaessa huoltoasemalla
Ei auttanut kuin ottaa alkuperäinen puskuritunkki käyttöön ja hakea viereisestä K-Raudasta sen verran työkaluja, että sain ajettua auton takaisin tallille.” Vahingosta viisastuneena knock offien kiristämiseen tehtiin sopiva avain, ja taas matka sai jatkua. Koska rahaa ei ollut liikaa käytettävissä, ei auton tullut ollenkaan varsinaista ilmajousituksen ohjausta eikä edes kompressoria, vaan säätö hoidetaan huolto-asemalla ulkoisella kompressorilla ilmaiskarien tapaan. Viime toukokuun lopulla Jude vei auton Lowtoysille, jossa Tomi asensi takajousien tilalle makkarapalkeet. Mulla ei ole varaa kaiverruttaa paikkoja, kromauttaa runkoa, eikä tehdä sellaisia näyttelyauton juttuja, joten tuo oli sopiva aihio. Toi oli se riittävä muutosmoodi, jolla sain sen haluamani taildragger-ilmeen aikaan”, Jude selittää. 29 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Siniset 70-luvun henkeen toteutetut kuviot sopivat niin Rancheron kuin Juden itsensäkin tyyliin täydellisesti. Lavan maalaukseen Jude sai idean perinteisestä pickupin lavalle tehdystä redneck poolista. ”Mike totesi, että nyt on äijä löytänyt äijän näköisen auton, että noi kuviotkin sopii just sulle.” Idolit ovenväliin. ”Heti alkuun oli mielessä, että siihen pitää saada pienet pinnavanteet ja perä alas. Kyllä, se todella näyttää siltä, että siellä olisi vettä! Kattoon Jude maalasi pitsikuviota, ja lopuksi koko auto vedettiin himmeällä lakalla, jonka seassa on helmiäistä. ”Takapuskurin alle on asennettu venttiili, josta saa takapalkeet täytettyä. ”Jos budjetti olisi ollut toinen, olisi ollut tietysti hienoa maalata koko auto flakella, kun se valkoinen oli tämmöiselle taiteilijaluonteelle lähinnä tyhjä taulu. Vanteita myytiin Daytoneina, ja hinnasta putosi kolmannes, kun kävi ilmi, etteivät ne olleetkaan aidot”, Jude jatkaa. ”Sopivat 13-tuumaiset pinnavanteet löytyivät sitten netistä renkaineen. Sen rajoitteen tietäen läksin sitten tekemään autosta sen näköistä, että se olisi tehty tuollaiseksi jo vuosikymmeniä sitten. Se oli suoraan ajokuntoinen ja ehjän oloinen auto, joten se kävi kuvioihin.” Eihän siihen kauaa mennyt, kun taitavana kynäruiskumaalarina tunnettu Jude alkoi kuvittaa tuoretta hankintaansa. Ranchero oli Judelle tullessa vielä Kalifornian kilvissä ja täysin ajokuntoinen lukuun ottamatta huonoja jarruja. Pikkuhiljaa Rancheron ulkonäkö jalostuikin enemmän Juden mieleiseksi. Vasta 20 000 mailia ajettu. Maalasin katon ja nuo paneelit yöllä tietäen, että aamukaste polttaisi maalista ylimääräisen kiillon. ”Mulla ei ollut kuitenkaan alkuun mitään knock off toolia, jolla olisin saanut ne kiristettyä kunnolla, joten yksi rengas lähti ekoilla cruisailuilla irti. Ainakin jopa tulpat olivat alkuperäiset silloin kun auto tuli minulle. Tourusen Teemu siihen teki sellaisen perushuollon ja tarkisti, ettei siinä ole mitään isoja ansoja odottamassa”, Jude selittää. Yöllä tuli vielä sopivasti pieni vesisade, joka poltti uuden maalin kiillon vanhan valkoisen mukaiseksi.” Sikäli maalaus onnistui täydellisesti, että itsekin automaalarina vuosikaudet työskennellyt ja ikänsä näissä piireissä pyörinyt Kaireniuksen Mikekin uskoi kuvioiden olevan aidosti vanhat auton ensimmäisen kerran nähdessään. ”Siinä oli mittarissa 17 000 mailia, en sitten tiedä, että onko mittari pyörinyt ympäri. Koska viimeksi näit sinitekstirenkaat
Ei Rancheroa ole näyttelyautoksi tehty, eikä mies ylipäätään ota touhua niin vakavasti. Tuulahduksen mexicoa tuovat sohvan päälle viritellyt räikeät viltit. Lavan maalaukseen tuli idea tollasesta redneck poolista. Aika pitkään etsin tekniikkaa, jolla saisin näyttämään tuon lavan tosiaan siltä, että siinä olisi vettä. JARRUT: vakiot. Toiseksi oven väliin maalatuksi hahmoksi tuli sitten Snoop Dogg, joka on Eazyn lailla itsekin lowrider-miehiä.” Mutta miten ihmeessä takarenkaiksi päätyivät tuumaa etupyöriä suuremmat tekstirenkaat. Faktat FORD RANCHERO ’79 • OMISTAJA: Jussi Pakalén, 38 • PAIKKA: Helsinki. ”Matkalla Joutsan Chopper Show’hun yhdestä 155/80-renkaasta petti vyö, joten vaihdoin alle mulla jemmassa olleet 14-tuumaiset Cragarin S/S:t. VOIMANSIIRTO: C6automaatti, alkuperäinen 9" perä. Tavallaan sapluunoin sen naruilla, joiden läpi ruiskutin erisävyisiä sinisiä candyjä. ”On ollut jotenkin aika hauskaa tutustua autoharrastajiin, kun tämä auto jakaa tyylillään mielipiteet ja ylipäätään sellaiset ihmiset, jotka tulevat juttelemaan minun kanssa. Knock off tool tehtiin lopulta itse, kun ei pinnavanteita yksinkertaisesti saanut ilman sellaista kiristettyä niin lujasti, että ne olisivat pysyneet ajossa paikallaan. SISUSTA: Meksiko-viltillä päällystetty alkuperäinen. 30 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Tähän on käytetty vähän rahaa, mutta aika paljon työtunteja.” Ilmeisen vähän ajetun auton sisusta on säilynyt varsin hyvässä alkuperäiskunnossa. Ford Ranchero ’79 MOOTTORI: 351M V8. Jo junnuna oli pärähtänyt NWA, josta Eazy-E valikoitui oven väliin siksi, että hän kuoli aikaisin. ”Juhannuksena 2015 maalasin sitten helmoihin siniset feidaukset ja vedin koko auton yli himmeällä lakalla, jonka seassa oli murskattua helmiäistä. RENKAAT: 155/80 R13 ohuella valkosivulla edessä, BF Goodrich 235/60 R14 takana. ALUSTA: vakiojouset edessä, takana jousien tilalle asennettu makkarapalkeet. Ghettotyyliseksi Jude Rancheronsa luokitteleekin, ei sitä ole näyttelyautoksi tehty, eikä mies ylipäätään ota touhua niin vakavasti. VANTEET: 13x7” reverse offset -pinnavanteet edessä, 14x7” Cragar S/S takana. Maalasin sitten renkaiden tekstit vaaleansinisiksi, jotta ne sopivat auton tyyliin paremmin.” Erikoisessa yhdistelmässä on kieltämättä jotain autenttista, ne Amerikan kadunmiesten lowriderit kun eivät aina ole niin hienoja, eikä eriparivanteiden näkeminen ylipäätään ole ison veden takana mitenkään harvinaista. Hauskanpidostahan näissä harrastuksissa pitäisi olla kyse
TR AD E PA RTS WE BS TO RE OP EN 24 /7 VANNE TARVIKKEET KESKIÖT JA KUPIT JNE. Rakkaudesta Rautaan www.amerikanrauta.fi TRADEPARTS.INFO Rapakontie, 49480 SUMMA Avoinna arkisin 8.30-17.00. DESIGN ENGINEERING, INC. Phone. We turn back the clock. (05) 3557 289 ja myynti@tradeparts.info UUDET / KUNNOSTETUT DYNO -TESTATUT VAIHTEISTOT CRUISE-STAGE I-II-III T r a c T i o n B a r s RACING SUSPENSIONS RACING SUSPENSIONS RACING SUSPENSIONS PITOA KADULLE JA KIIHDYTYSRADALLE ENTERPRISES R SISUSTAN OSAT VERHOILUISTA IKKUNAHARJOIHIN KUUMUUDELTA SUOJAA DESIGN ENGINEERING, INC. PUI I nteriors FORD 8-9" VÄLITYKSET, VETOAKSELIT & AKSELISTOT SEKÄ JARRUT Osat ja palvelut Säännölliset osatoimitukset USA:sta Huippumerkit Asennuspalvelu osille Moottori– ja autoprojektit Asiakaslähtöinen palvelu Hyvä sijainti Riihimäellä 040-5606 254 info@tuumacid.fi www.t u u m a c i d .fi Tehdaskylänkatu 7 H 11710 Riihimäki
KOTIMAINEN Lowrider 32 AMERIKAN RAUTA 3/2016
Se on myös hyvä osoitus siitä, ettei auton tarvitse rapistua, vaikka sillä myös ajetaan. Teksti: Tomi Eronen • Kuvat: Olli Lehtinen CHEVROLET IMPALA SS CONVERTIBLE ´64. Hannu ”Helge” Heleniuksen Impala on yksi harvoja aitoja kotimaisia lowridereita, ja on jalostunut nykyiseen asuunsa lähes 30 yhteisen vuoden aikana. 33 AMERIKAN RAUTA 3/2016
”Ajoin sillä siinä kunnossa pari kesää, ja siinä alkoi ilmetä pikku ongelmia joka puolella. ”Olin nähnyt sen jo paria vuotta aiemmin, todennäköisesti 1984 Porvoon cruisingissa, ja silloin se oli vielä alkuperäisen ruskea. ”Minulle vain jotenkin kolahti tuo laatikkomalli, se oli jännän näköinen”, Helge toteaa. ”Tilasin kaikki saatavana olleet uudet Tilasin kaikki saatavana olleet korjauspalat, jotka asennettiin paikalleen. ”Sitten katsastuksessakin huomattiin vikaa jarruissa, nivelissä ja etupään puslissa. Siitä luopumisen jälkeen alla kävi ’66 Buick Electra, ja ehti Helge pistää näppinsä ’66 Charger -projektiinkin, kunnes kuuli tuttavaltaan Heloahon Timpalta kaupan olleesta ’64 Impala SS -avosta. Takapenkki oli revennyt ja keskikonsoli kotoisin ’65:sta, Rättikattokin oli mennyt huonoksi, eikä sen valkoinen värikään miellyttänyt, joten päätin alkaa rakentelemaan Impalaa, ja sittenhän se karkasi käsistä.” Tekniikka purettiin pois ja ehjännäköinen kori vietiin hiekkapuhallettavaksi. Hese nimittäin tunsi Forsmanin Arin, jolla oli siisti alkuperäiskuntoinen kutoskoneinen ’64 Bel Air, neliovitolppana tietysti.” Kullanruskea Bel Air alkoi kuumottaa siinä määrin, että Helge alkoi hieroa siitä Arin kanssa kauppoja, ja elokuussa 1983 Helgestä tulikin sen omistaja. Heiltä se lähti Pietarsaareen, mistä se oli kulkeutunut Helsingin Kaarelaan nyt jo edesmenneelle autokeräilijä ja -jobbari Toivo Kukkoselle, kenelle Timppa kertoi sen sitten tulleen. ”Siinähän kävi ilmi, että kyljetkin oli tehty kitistä ja aihio oli kaikkiaan aivan paska, päivänvalo paistoi sisään sieltä täältä.” Helge ei kuitenkaan lannistunut, vaan alkoi hieroa koria peltipuhtaaksi ja korjailla pehmeitä tai jo kadonneita kohtia. Paria vuotta myöhemmin hänelle tuli kuitenkin eteen kiinnostava vanhempi laite, ensimmäisen aallon uustuontiautoja ollut ’55 Pontiac Star Chief 2D HT, ja Bel Air päätyi kiertoon. Uutta peltiä lyötiin koriin lopulta kymmenkunta neliötä. Oli 26. Pietarsaaressa Impala oli maalattu Seatin punaiseksi ja tekniikaksi oli vaihdettu 350-pikkulohko sekä Powerglide. Maalatusta sisustastaan ja joistakin vähän hätäisesti tehdyistä fiksauksistaan huolimatta auto oli yleissiisti, ja esiteltiinpä se alan lehdessäkin, joten mikäs sillä oli nuoren miehen kurvaillessa. ”Korin vaihtoivat aikoinaan Sahalat Porvoossa joskus 80-luvun alkupuolella. Ensin sen takakulmaa nimittäin raapaisi kuorma-auto ja sitten parkkilukko petti kesken auton pesun, ja se valui betoniseinään sillä seurauksella, että vasen etulokasuoja ja puskurin pää vaurioituivat. Alkuperäinen ruskea verhoilu oli maalattu mustaksi.” Punainen avoauto. Tekniikkanakin oli siihen aikaan kutonen ja manuaali”, Helge kertoo. H elgen kiintymys ’64-mallisiin Letukoihin juontaa juurensa vuoteen 1983, kun hän armeijasta päästyään alkoi etsiä itselleen ensimmäistä omaa jenkkiä, olivathan ne ItäHelsingin miehelle olleet jo pikkupojasta mieleisiä, ja niitä liikkui alueella aikaan nähden paljon. Chevrolet Impala SS Convertible ´64 34 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Jarruissa oli ongelmia ja ylipäätään autossa oli kaikenlaista häikkää.” Kesällä 1989 kohtalo päätti vihjaista, että olisi syytä ottaa Impala työn alle. lokakuuta 1987, kun Helgestä tuli avon omistaja. Aika pian kävi ilmi, että sen aikaisessa varaosatilanteessa Pontiac oli haastava projekti, kun tekniikka oireili ja peltitöitäkin oli tehty tunnettuun jenkkitapaan lasikuidulla. ”Me ollaan Tolosen Hesen kanssa lapsuudenkavereita, ja Hese on oikeastaan syypää tähän minun jenkkiautoharrastukseeni
Kävin Lowrider-lehtiä läpi, ja sieltä näytin sitten maalarille, että tuollaisen siitä haluaisin”, Helge selittää. Uusi kone maalattiin kokonaan korin marjapuuronvioletilla värillä, joka tunnetaan nimellä "Helge '64 SS", ja naamioitiin näyttämään 327:lta venttiilikoppien tarroja myöten. Ei sitten sopinut alkuunkaan. Jäljelle jääneet mustat osat maalattiin uuden verhoilun sävyisellä ruskealla. Matkustamon kohta oli kyllä tuettu ristiin, mutta peräpäätä emme olleet tajunneet tukea erikseen, minkä seurauksena takakylki oli painunut sentin-kaksi sisäänpäin.” Koria sopivasti leikkaamalla ja hydrauliprässiä apuna käyttäen muoto saatiin takaisin kohdalleen, mutta tuore maalaus oli pilalla. 15-tuumaiset pinnavanteet olivat tulleet jotain kautta kaverilleni Jani Luomalle, ja ostin ne pois, kun ne mahtuivat paikalleen uusien levyjarrujen kanssa.” Helgellä oli pitkään alla 15-tuumaiset pinnavanteet, jotka vaihtuivat ilmajousien asennuksen myötä tuumaa pienempiin klassisiin Supremeihin. ”Seuraavana talvena oli sisustan uusimisen vuoro. Kaikki puslat ja nivelet uusittiin, samoin jarrujen sylinterit, kengät, jouset, letkut ja putket. Neljästi maalattu – peräkkäin. Koria rungolle sovitettaessa tuli kuitenkin eteen uusi ongelma – takapään kiinnikkeet eivät istuneet kohdalleen. Tekniikaksi löytyi vanhalta tutulta, Rotin Peralta, ’68-mallinen hiukan piristetty 327, laatikoksi tuli tällä kertaa peruskorjattu TH350. Väriksi Helge valitsi Sikkensin kartasta löytämänsä marjapuuron suuntaan vivahtavan violetin metallinhohtosävyn, konehuone vedettiin kiiltävänmustalla ja takaluukkuun tuli alkuperäistyylinen harmaa raeväri. 35 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Lataus temppuili ja moottori keitti riittämättömän tuuletuksen takia, ja sisustus oli vielä vanha ja nuhjuinen, mutta ajelemaan päästiin pitkästä aikaa. Uutta peltiä lyötiin koriin lopulta kymmenkunta neliötä.” Myös runko puhallettiin ja maalattiin mustalla raskaan kaluston Inertalla, ja ennen maalausta kaikki hitsaussaumat hiottiin ja korikitattiin siisteiksi. Viime kesänä Helge korvasi kolisemaan alkaneen '68-mallisen 327:n tehdasuudella 350 cid cratella. ”Syyksi paljastui se, että kori oli päässyt taipumaan takapäästään levätessään kyljellään renkaiden päällä pohjapeltejä uusittaessa. korjauspalat, jotka asennettiin paikalleen. X-runko oli kiero, joten ei auttanut kuin oikaista se. Useita pikku yksityiskohtia, kuten ovenkahvojen kynsipellit sekä kylkien Impala-tekstit on kullattu. Ahtaasta Tapanilan tallista Mariankadulle väljempiin tiloihin muuton myötä projekti sai uutta vauhtia, ja pian päästiin viemään ehjää koria maalarille. Se mutta tuli vastaan tällä kertaa takaluukkua juuri maalattuun koriin sovitettaessa. ”Metsästin alle 14-tuumaisia pinnavanteita, mutta ei niitä mistään siihen aikaan löytynyt. Olin jo muutamaa vuotta aiemmin tilannut alkuperäistyyppisen ruskean sisustapaketin Bremerin Ykän kautta.” Uusiksi menivät penkkien verhoilut, ovipahvit, lattiamatot irtomattoineen, aurinkolipat, rättikaton suojapeite ja takakontin kumimatot. Uusi musta rätti oli asennettu jo edellisenä kesänä, jolloin auto myös ruostesuojattiin huolellisesti. ”Onneksi maalaus ei ollut vielä lopullinen, vaan sen oli tarkoitus olla vuosi-kaksi pinnassa, jolloin kitit pääsisivät asettumaan. Päätimme toisella kerralla kokeilla, miltä näyttäisi, jos maalin sekaan laittaisi hiukan helmiäistä, mutta se muutti sävyä liikaa. Kolmannella maalauskerralla maali alkoi pilveillä, neljäs kerta onnistui, ja autoa päästiin kokoamaan.” Kesällä 1997 – seitsemän vuotta purkamisesta – Helge pääsi vihdoin koeajamaan lähes kokonaan läpikäymäänsä autoa. ”Väri tunnetaan nimellä ”Helge ’64 SS”. Konepelti oli etureunastaan niin ruosteinen, että se vaihdettiin kokonaan uuteen, jonka onnistuin löytämään käyttämättömänä Keravalta. Pultit, mutterit ja prikat uusittiin ja erikoisimmat vanhat osat sinkattiin
36 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Raudasta ilmaan ja pinnoista Supremeihin. ”Siitä on nyt puolenkymmentä vuotta, kun tuohon viimein rakennettiin ilmajouset. CD-soitin on piilotettu kojelaudan alle asennettuun '48 Letukan nenäliinakoteloon. ”Loppujen lopuksi Tomppa teki itse kaikki bracketit, säiliöt ja systeemit. Mikkonen violetin ja norsunluun värisillä pinstripeilla vuonna 1997. Viime vuonna runkoon lisättiin vihdoin puuttuneet avon korinkiinnikkeet, joita ei aiemmin ollut mistään löytynyt.” Epäonnen tekniikka kiertoon. Mulla oli tätä varten Kiirunat, ja hankin myös yhdet omatekoiset ilmajouset, mutta hydraulien suhteen päätin jo alussa, että semmoisia ei tule.” Turusen Tompalla oli sitten hyllyssä yksi bolt on -ilmajousisarja, joka hylättiin kuitenkin siinä vaiheessa, kun sitä alettiin mallailla paikalleen. Vaikka lowrider-meininki pompoteltavine jousituksineen oli aina ollut lähellä Helgen sydäntä, kulki Impala pitkälle tälle vuosituhannelle pari kierrosta katkaistuilla rautajousilla. Pyörittiin kavereina paljon samoissa jutuissa, mutten koskaan ollut missään heidän kerhoissaan mukana.” Finnish Impala Clubia Helge oli kuitenkin mukana perustamassa Harri Virran kanssa syksyllä 1988. Mehän hengailtiin aikoinaan Mikkosen Esan, Unun, Kari B.:n ja Salorannan Masan sun muun Lopez-porukan kanssa Purssin kämpillä Vartiokylässä. Kompuroita on kaksi ja säiliö on 36-litrainen, 4,5–5 millin seinämällä olevasta teräsputkestä tehty.” Ilmajousien asennuksen myötä 15-tuumaiset pinnavanteet vaihdettiin tuumaa pienempiin Supremeihin, jotka sattuivat olemaan Tompalla varastossa. ”Viime kesänä keulalla pitkään ollut 327 alkoi naputtaa Houtskärille GM Summer Helge vaihtoi sisustan värin mustasta takaisin alkuperäisen ruskeaan läpikäynnin yhteydessä 90-luvun lopulla. Uuden, komean ulkoasun viimeisteli Kari B. Sinne sovitettiin 7-tuumaiset palkeet joka kulmaan, ja isomman pussin takia Tomppa joutui tekemään myös ne kiinnikkeet itse. ”Se ei ollut sinne päinkään”, Helge harmittelee. Eteen tulivat 96:n Saabin iskarit, takana ovat Impalan omat. Chevrolet Impala SS Convertible ´64 Vaikka lowrider-meininki pompoteltavine jousituksineen oli aina ollut lähellä Helgen sydäntä, kulki Impala pitkälle tälle vuosituhannelle rautajousilla. Jo sen ’64 Bel Airin aikaan keräsin Lowrider-lehtiä, ja olin todennut, että auto on parhaimmillaan matalana. Helge kierrätti Impalaa ahkerasti myös näyttelyissä, ja palkintoja tuli joka suunnalta. Seuraavana kesänä olikin aika nauttia työn tuloksista. Mainittakoon niistä Helsingin American Car Show’n People’s Choice ja rakentajastipendi sekä Keravan linttatapahtumasta pokattu rumimman auton titteli. ”Lowriderit ovat olleet aina lähellä sydäntä. ”Teetin autoon Tompalla myös uudet alkuperäisen malliset rosteriputket
RENKAAT: 185/75 R14 valkosivurenkaat. VOIMANSIIRTO: vahvistettu TH350-automaatti shift kitillä, alkuperäinen 10-bolt perä 3,55:1 välityksellä ja lukolla. Josko niissä riittäisi askaretta seuraaviksi 30 vuodeksi… Impala ei näytä hassummalta katto päälläkään. Alkuun ajattelin vain uuden putkiston vuotavan jostain, mutta sitten totesin, että kyllä se ääni ihan moottorista tulee”, Helge jatkaa. Faktat CHEVROLET IMPALA SS CONVERTIBLE ´64 OMISTAJA: Hannu Helenius, 50 • PAIKKA: Helsinki. MOOTTORI: Chevrolet Performancen uusi 350 cid V8, 4-bolt lohko, 290 hv, Edelbrock Performer RPM -imusarja, Edelbrockin 600 cfm nelikurkkuinen kaasari, MSD:n kärjetön billet-jakaja, pukinsarvipakosarjat, rosterinen tuplaputkisto, tehostartti. ”Vanhasen Pekan aikanaan vahvistama vaihteisto oli ihan kunnossa, eikä sille tarvinnut tehdä mitään.” Helgellä ja Impalalla on takanaan pitkä ja värikäs matka, jonka varrelle mahtuu kaikenlaista. JARRUT: 2-piiriset, levyt edessä, tehostin. KORI: pystykävyt puskureissa, alkuperäispeilit molemmin puolin autoa, kullatut sivupeilien kehykset ja bowtie-logot, kullatut silmäluomet ja takalamppujen kromikehykset sekä peräpään merkki, kullatut ovenkahvojen kynsisuojat ja polttoaineentäyttöaukon suojalevy, kullatut Impalamerkit, curb feelerit, dummy spotlights. Meetiin mennessä ja ihmettelimme, että mistä se ääni tulee. Ilmajousituksen kompressorit ja magneettiventtiilit ovat siistissä järjestyksessä tavaratilan pohjalla. ALUSTA: Slam Specialtiesin RE-7 7" makkarapalkeet joka kulmassa, 8 kpl 3/8" SMC-magneettiventtiiliä, 3/8" linjat, 7-switch box, Viairin 480c-kompurat, tehostettu Saginaw 605 -ohjaus (2,5 kierrosta laidasta laitaan). Hänellä kun on jo työn alla ilmajousitettu ja ruiskutekniikkainen luiskaperä-Letukka ja vanhan kaverin varhaisen poismenon johdosta hänelle päätyi kaverilta kesken jäänyt ’60 avo-Impala-projekti Tri-Powerilla ja lähes kaikilla tehtaan optioilla. KIITOS: Peltitöistä Stefulle, maalauksesta Passojan Jannelle sekä kaikille muille, jotka kokevat jotenkin auttaneensa matkan varrella. ”Päätin saman tien, että nyt saa riittää sen 327:n kanssa. 37 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Se oli ollut nimittäin vähän epäonninen kone aiemminkin, ja päätin ostaa tilalle tehdasuuden 350 crate-koneen.” Onni oli myötä sikäli, että Akin kaveri Jari sanoi, että hän voi ottaa auton työn alle saman tien. ”Olimme siellä saaressa viiden lossin takana, ja siinä sitten ihmeteltiin, että mitä tehdään. Kymmenkunta vuotta sitten auto päätyi sen ajan suosikkibändeihin kuuluneen Tiktakin levyn kanteenkin. Ala-asennossa auto tippuu aika lähelle tonttia. Seuraavana viikonloppuna Helge veikin Paraisille jo uuden moottorin ja parin viikon päästä sai ajaa auton tyytyväisenä kotiin. Soitin Kulmalan Akille Paraisille, jonka kanssa sovittiin, että auton voi viedä hänen tallilleen, jos sen saa sinne saakka ajettua. Pintakaasulla varovasti ajellen sinne päästiinkin.” Oli siis aika ihmetellä, mitä sitten tehtäisiin. Vähitellen Helgelle onkin tullut ajatus, että hän voisi vaikka luopua autostaan, jos tosiostaja tulee vastaan. SISUSTA: uusittu keinonahkasisusta, CD-soitin kojelaudan alla ’48 Chevyn nenäliinakotelossa, vahvistin apukuskin penkin alla, kaiuttimet vakiopaikoilla piilossa. VANTEET: Supreme 14x6"
Tämännäköisenä Helge ajoi Impalalla ensimmäiset kesät. Tämä on ensimmäinen tiedossa oleva kuva Impalasta. Auto näytti varsin siistiltä, mutta alkoi rapistua kovaa vauhtia, eivätkä kaikki aiemmin tehneet fiksauksetkaan oikein kestäneet päivänvaloa. 2. Heiltä Impala kulkeutui Pietarsaareen, jossa se sai kasikoneen ja punaisen värin. Esimerkiksi alkuaan ruskea sisusta oli maalattu mustaksi. Teksti: Tomi Eronen, kuvat: Hannu Helenius Varsin siistiltä ja ehjäpeltiseltä Teksas-autolta vaikuttaneen Impalan todellinen kunto paljastui vasta, kun sitä alettiin purkaa läpikäyntiä varten. Syksyllä 1989 Helge päättikin aloittaa auton läpikäynnin, eikä olisi uskonut, kuinka kauan se tulee viemään. Vasta tässä vaiheessa paljastui auton ruosteisuus, johon löytyi pian myös selitys. Tarinan takana 1 2 3 4 7 vuoden urakka 38 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Kojetaulun pehmusteen alta löytyi nimittäin purettaessa postikortti, joka oli lähetetty Michiganiin vuonna 1965, eli Impala oli suurella todennäköisyydellä viettänyt ison osan iästään pohjoisemmassa. Lopulta siihen meni yli seitsemän vuotta ennen kuin auto liikkui seuraavan kerran. Kori löytyi 80-luvun alussa teksasilaiselta romikselta, ja sen perusteella sen olisi voinut kuvitellakin olevan ruosteeton. 1. Korinvaihdon toteuttivat porvoolaiset Sahalat, joiden tallista tämä kuva on. 3. 4
Kaikki saatavana olleet korjauspalat hankittiin valmiina, loput väänneltiin itse. Tuolloin sisusta oli vielä vanha, eikä auto ollut muutenkaan lähellekään valmis. 5 7 8 9 5. Helgen omien ohjeiden mukaan sekoitetun metallinhohtolilan värin sai myös tuolloin keulalle päätynyt 327-moottori. 6. Korin maalauksen jälkeen nimittäin huomattiin takapään vääntyneen kyljellään maatessa niin paljon, ettei takaluukku istunut enää paikalleen. Kori nostettiin korjauksia varten rungolta ja laskettiin kyljelleen renkaiden päälle, jotta lattian korjaaminen sujui helpommin. 10 6 39 AMERIKAN RAUTA 3/2016. 8. Ei auttanut kuin alkaa oikoa perää ja maalata kori uudelleen. Viimein päästiin sovittamaan peltipuhdasta ja ehjäpeltistä koria kiiltävälle rungolle. 9. Uutta peltiä vaihdettiin lopulta kymmenkunta neliötä. Toisella kerralla maalin sekaan lisätty helmiäinen muutti sävyä liikaa ja kolmannella kerralla maalipintaan tuli liikaa pilveilyä. Myös runko kunnostettiin täysin ja maalattiin puhalluksen jälkeen raskaan kaluston inertalla. Vaan eipä mennyt kuin Strömsössä. Kesällä 1997 autolla päästiin ajamaan ensimmäistä kertaa yli seitsemään vuoteen. 10. Lopulta vasta neljäs maalauskerta tyydytti Helgeä. Peltitöistä vastasi Helgen vanha tuttu Stefu. Tässä vaiheessa kaikki näytti hyvältä. 7
Koodinimi ADLER 40 AMERIKAN RAUTA 3/2016
Itärajan nuoremman polven romustajakuningas Olli Heikura kohautti viime kesänä varttimaileilla matalia 9 sekunnin aikoja kulkeneella ”Adlerillaan”. ’33 Adlerina tunnetuksi tullutta autoa olisi ehkä oikeampi kutsua Heikura Specialiksi, sillä laitteessa on enemmän kotimaista ja amerikkalaista kuin germaanista alkuperää. Teksti: Tomi Eronen • Kuvat: Tuukka Erkkilä • Malli: Jenni Kallionpää ADLER ’33. ADLER 41 AMERIKAN RAUTA 3/2016
Vaihteistojakin on ollut paikallaan useita, taka-akselina on sen sijaan ollut alusta alkaen sama GM:n 8,5-tuumainen, johon on tosin vaihdettu sittemmin kaikki sisuskalut, eikä kuorikaan ole enää ihan ennallaan. ”Ensimmäinen choppaukseni oli 600 Fiat, jonka sektioinkin sittemmin. Päivämäärät kyllä vähän ylittyivät, mutta se kaveri, jonka kanssa vetoa lyötiin, ei koskaan edes aloittanut oman ’52 Mercurynsä rakentamista, joten tavallaan voitin vedon. Slikseille on todella tarvetta, kun lappu painetaan lattiaan. Hävitystehtävän tulos. Siinä sitten choppasin kolme autoa peräjälkeen ja asuin siellä Cossun munavaunussa.” Samoihin aikoihin Olli rakenteli Virgil Exner -tyyppisillä vinolampuilla varustettua chopattua Amazon-kustomiaan, joka valmistui Adler ’33 ” Detaljeja on poimittu sieltä, täältä ja Ollin varastosta, joka ei ole ihan sieltä pienimmästä päästä. Sen ensimmäisen löytämäni auton kojelauta roikkuu tuossa tallin seinällä, ja sen keula on tuossa pihalla.” Ensimmäinen kustomointikohde ei ollut kuitenkaan amerikkalainen – nehän olivat liian kalliita aihioita – joten kulmahiomakoneen tehoa kokeiltiin ensin italialaisiin korimuotoihin. Vuotta myöhemmin ostinkin sen Mercury-projektin pois, Heikille terveisiä vaan!” Pieniä ja isompia lohkoja. Sehän on 30-lukuinen Moparin Commercial-alusta, johon on tehty maahantuojan tai asiakkaan toimesta tarpeenmukainen kori aikoinaan. Se olikin hinta-kulkusuhteeltaan paras näistä keulalla olleista koneista”, Olli myöntää. V uonna 1980 tai 1981 löysin lähistöltä yhden 30-luvun Fordin, josta kävin toistakymmentä vuotta myöhemmin heti ajokortin saatuani hakemassa keulan osat itselleni”, Olli Heikura muistelee. Homma sujuikin ennätysajassa, kun pikkuinen kori mahtui Ollin vanin kyytiin kokonaisena. Panoksena oli 1 000 euroa, kesän bensat ja kaljat. ”Ensimmäinen rakentamani rodi oli vuosituhannen vaihteessa Esko Rahkoselta ostamani ’37 Ford, joka oli ensimmäistä kertaa ajossa 2005. Vähitellen Adlerin korista muokkautui nykyisenlainen lukemattomien hitsisaumojen tuloksena. ”Tämän Adlerin kanta-auton löysin kotiseudulta jo parikymmentä vuotta sitten, tosin kävin sen hakemassa vasta parin vuotta myöhemmin. vuonna 1998. ”Kyllä se kipinä näihin kolkytluvun laitteisiin tuli jo ihan polvenkorkuisena nappulana. Tähän kori tuli Rahkosen laanilta kymmenkunta vuotta myöhemmin.” Tarina meni siten, että Olli kävi auttelemassa laanilla romujen kanssa, ja sai tehtäväkseen hävittää toivottoman huonon ilmeisesti ’33-mallisen Adlerin korin. ”Ensimmäisenä talvena rakentelin alustan, seuraavan talven se seisoi lumihangessa. Ensimmäisessä Adler-versiossa oli Chevyn pikkulohko ja automaatti, sittemmin keulalla on käynyt myös useampia Oldsin koneita. ”Oli siinä 468-isolohkokin välissä. Olli tosin oli aiempaa saapumiserää, ja pääsi siten lähtemään sieltä myös aiemmin. Eihän siellä tietysti ihan kaikkea ollut, mutta niillä pääsi jo pitkälle.” Kuten tarinan tähän saakka lukenut on saattanut jo havaita, eivät Ollia hitsaushommat pelota, eikä mies liiemmin arastele myöskään korin muotojen muokkaamista kokonaan uuteen uskoon. ”Se Adlerin kori oli sen mittainen, että se asettui jännästi tarkalleen tämän rungon päälle, kun yleensähän noissa kori tulee leveyssuunnassa rungon yli. Sekin oli vedonlyönnin lopputulema. Se oli aika villin näköinen vehje. Sitä ei ollut varaa hävitä.” Olli jatkaa ilmeisen vakavissaan, vaikka nauraakin väliin. 42 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Siinä sitten hahmoteltiin, millainen paketti niistä voisi syntyä, ja suurin osa tavaroista löytyikin jo omista varastoista. Itsenäisyyspäivänä 2006 Tolvasen Samin kanssa lyötiin vetoa, että Sami rakentaa ”Candy Bitch” ’55 Packardin ja minä tuon ’37:n seuraavan vuoden Pistonsin bileisiin, ja jouduin ottamaan lopputilin töistä ja vaihtamaan työpaikkaakin, että se saatiin ajoissa nippuun. Sitten löin kaverin kanssa vetoa siitä, että seuraavana kesänä auto on minulla ajokunnossa, ja pitihän se sellaiseksi tehdä. Noihin aikoihin minäkin mieheen tutustuin, olimme jonkin aikaa samassa komppaniassa armeijassakin. On se korin puolikas minulla edelleen tuossa tallissa”, mies naurahtaa. Cossu kysyi, että minkäslaista kokemusta sinulla on, ja sanoin, että autopeltitöitä olen tehnyt, ja sinne läksin sitten töihin. ”Parikymmentä vuotta takaperin, vuonna 1997, soitin Elimäellä kustompajaansa pitäneelle Cossulle, että onko sinulla hommia
Kiillotettua, maalattua ja kromattua autoa kun on pikkuisen hankalampi muutella, mikäli semmoiselle tarvetta ilmenee. Sitten löin kaverin kanssa vetoa siitä, että seuraavana kesänä se on ajokunnossa. Kokoonpano ehti olla pitkälti ennallaan useamman vuoden, kunnes toissa talvena Olli otti taas auton päivitykseen. Sillä ei ole kuitenkaan suurta merkitystä, koska auto on ollut hyvä harrastamisen kohde vuosien ajan.” Hauskuuskerroin kohdallaan. ”Auto on tehty sillä ajatuksella, että ensin täytyy olla toimiva kokonaisuus ennen viimeistelyä. Adlerin kyydissä viihtyy myös Jenni, joka on autoharrastaja itsekin. ”Ajattelin sitten testata runkoa reilut 500-heppaisella tekniikalla. maan. Sehän on niin kuin ’34:n Fordin maski kavennettuna, ja kävi korin kanssa yhteen hyvin.” Raa’an näköinen, kauttaaltaan pintaruosteinen kori runsaine näkyviin jätettyine hitsisaumoineen yhdistettynä tehokkaaseen isolohkokoneeseen teki vaikutuksen useimpiin auton nähneisiin, ja kyllähän Olli sitä tapahtumissa ulkoiluttikin. Kilpailukäyttöä ajatellen auto on noin 1 200 kilon painollaan ylipainoinen, eikä taka-akselilla ole spoolia”, Olli jatkaa. Samalla kun syyläri vaihtui tehokkaampaan, sai useamman vuoden nokalla ollut Renault Celtaquatron maski väistyä perinteisen ’32 Fordin maskin tieltä. Alustageometriaa ei ole muuten tarvinnut muuttaa missään vaiheessa”, Olli selittää. Tosin alusta näkyy sietävän vähän voimakkaampaakin moottoria ihan mukavasti, varttimailin testauksessa ilman transbreikkiä 60 jalan aika oli mukavat 1,380 sekuntia. ”Huomasin netissä myynnissä tämän isolohkon, jota oikeastaan kaavailin sen myös minulla olevan vanhan kisaratsu ’34 5W Coupen keulalle. Sikälikin, että autoon käytettyjen työtuntien määrä lähentelee ulkoasusta huolimatta keskisuuren omakotitalon valmistukseen käytettyä aikamäärää. Tässä tapauksessa ”tyyli ennen tarkoitusta” -ajatelma saattaa saada hiukan toisenlaisen merkityksen. Lisäksi etuakselille tuli panhard-tanko. ”Löysin sopivasti keulalle juuri valmistuneen noin 450-heppaisen 350 SBC:n.” Peräänsä pikkulohko sai vahvistetun TH200R4-automaatin ja custom-turbiinin. Säädettävät ylätukivarret asensin taka-akselille, kun muutin moottorin ja kardaanin nollakulEnsimmäisenä talvena rakentelin alustan, seuraavan talven se seisoi lumihangessa. ”Autoa on testattu aikojen saatossa tarpeen mukaan rataolosuhteissa ja perusasiat ovat aika hyvin paikallaan myös katukäyttöä ajatellen. Hommat jatkunevatkin sen tekniikkapaketin kehitystyön osalta vielä jossasin vaiheessa. 43 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Pieniruokaiseksi tekniikkaa ei toki voinut kehua, vaan eipä autoa työmatkakäyttöön ole tehtykään. ”Samasta autosta ostin myöhemmin sitten myös tämän vaihdelaatikon ja turbiinin. No, sitä tehoahan tuli lopulta 500 heppaa lisää”, Olli naurahtaa. Sitten rupesi olemaan niin kova hinku päästä ajamaan tuolla moottorilla, että päätin laittaa sen tuohon.” Adlerin nokalle päätynyt 540-kuutioinen vapaastihengittävä kaasutinmoottori ei ollut mikä tahansa viritelmä, vaan Peräkasarin entinen Real Street -suomenmestaruuskone, josta on dynotettu 930 hevosvoiman huipputeho ja yli 1000 newtonmetrin vääntö. ”Tuo pystympi ’32 Fordin maski kävi sen syylärin kanssa niin helposti, että laitoin sen. 500 hepan sijaan 500 heppaa lisää. Tuolla kiukkuisen kuuloisella tekniikalla tuhatkiloinen laite kulki jo melkoisen reippaasti, ja sillä Olli kävi myös kesän 2014 Do-Dads Reunionissa. ”Eteen tulivat Posie Super Slide Spring -jouset ja levyjarrut. Renault Celtaquatron maski löytyi Sveitsin reissulta, jolla olimme Pekkasen Jallun Nashilla. Olihan niillä hintaa sen verran, ettei niitä voinut kerralla lunastaa pois.” Uuden tekniikan myötä muuttui myös auton ulkoasu, tehokkaamman alumiinisyylärin myötä kun Rellun maski ei enää käynyt paikalleen
Myös jousitus on kunnossa pitkine joustovaroineen.” Olli arvelee, että enemmällä harjoittelulla varttimailin aikakin voisi parantua entisestään, ennen viime kesänä Alastarossa ajettua 9,25 sekunnin ja 238,65 km/h loppunopeuden aikakorttiin tuottanutta vetoa kun alla oli vain kaksi Alastaron testilähtöä tässä kokoonpanossa. ”Tekniikkaa käytetäänkin mahdollisesti tulevaisuudessa tuota tarkoitusta varten tehdyssä autossa. Adler ’33 ”Painojakauma tälläkin moottorilla on aika lailla 50/50, joten ajo-ominaisuudet ovat tasapainoiset myös mahdollisessa sutimisessa liki 200 km/h vauhdissa. Kardaanihommista kiitokset kuuluvat Holmin Jaffulle, joka hoiti homman kohtuuripeästi kotiin. ”Uudet renkaat menivät siinä hommassa silpuksi, mutta täytyihän paikalle saapuneille ihmisille järjestäjät mukaan lukien tarjota vähän viihdettä. Se laikukas ruskea väri minua alkoi jo kyllästyttää, joten vähän ennen lähtöä Vintage Drags -reissuun vedimme Kotilaisen Kallen kanssa mustaa spraytä pintaan. Nyt on saatu hyvä pohja Adlerin jatkokehittelylle, joka tosin rajoittunee uusien projektien ilmaannuttua talliin pieniin paranteluihin, kuten lopullisiin koritöihin. 44 AMERIKAN RAUTA 3/2016. ”Onhan noita muutamia aihioita kertynyt. Show must go on!” Olli kuittaa. ”Räyskälän kisoista vielä sen verran, että autoa ei ehditty testaamaan yhtään ennen tuota tapahtumaa, sillä sopiva kardaani asennettiin autoon vesisateessa tapahtumaa edeltävänä iltana Alastaron moottoriradalla. Tehoa siitä on mitattu 930 hevosvoimaa. Ei siinä mitään pohjatöitä tehty, toinen maalasi myötätuuleen ja toinen vastatuuleen. Kaksi ja puoli vuotta olin töiden puolesta koulutuksessa, enkä sen takia viime talvellekaan ottanut mitään isompia projekteja, mutta tulihan tuo Adler vahingossa päivitettyä.” 540 cid Dart Big M -lohkoon perustuva moottori palveli aiemmin Peräkasarin Real Street -kilpurin nokalla. Kaikki oli uutta ajotuntumaa myöten, joten kaasuläpät olivat auki aluksi 3/4 ja lopuksi tuskin puoltakaan kaasuvaijerin antautumisen myötä. Se tuli testattua Räyskälän Vintage Dragseissa. Siitä huolimatta suorituskyky oli kohtuullinen läpi kisan.” Latauksenkin kanssa oli pieniä murheita ja akun jännite riitti juuri ja juuri finaalilähdön voittoon. Ovien maalaukset loihti SamiArt Räyskälään lähtöaamuna. Kiitokset siitä Samille!” Ollin muut projektit huomioiden saattaa mennäkin vielä aikaa ennen kuin näemme tämän auton kiiltävänä ja viimeisteltynä, sillä miehen mukaan hauskuuskerroin on aika mukava nykyisessäkin kuosissa. Niin, siitä romustajakuninkuudesta puheen ollen, Ollilla on aika monta projektia jo jemmattuna tulevien vapaailtojen vietteeksi
VANTEET: Edessä 5x16" Chrome Steel, takana 10x15" Rocket Wheels. RENKAAT: Avon Turbospeed 6x16" edessä, Mickey Thompsonin 295/65R15 ET Street Radial -katusliksit takana. vaihteen välitys 1.80), transbrake, syvä alumiiniöljypohja, turbiini TCI Pro-X, stall n. Faktat ADLER ’33 • OMISTAJA: Olli Heikura, 40 • PAIKKA: Kontiolahti. Vääntöä yli 1 000 Nm / 5 300 rpm. 45 AMERIKAN RAUTA 3/2016. TEHO: Max. MOOTTORI: 540 cid V8 Dart Big M -lohko, joka perustuu Chevyn isolohkoon, Dart Pro1 CNC-kannet, Jeselin keinuvivut, Rossin takomännät, puristussuhde n. 5 000, tarkoitettu +500 cid koneisiin ilokaasuja ahdinkäyttöön, Strangen osista tehty kardaani 1350-ristinivelillä ja chromemolyputkella, GM 8,5" perä, johon muutettu Eaton Detroit Truetrack -lukko 8,6", Strangen 30-rihlaiset mittatilausvetoakselit, 3:lla erilaisella vanteen pulttijaolla, Ford 9" isot pyöränlaakerit, perän kuorien sisus hiottu ja särmät pyöristetty, tukipulteilla oleva takakoppa. KIITOS: Kaikille kavereille ja yhteistyökumpppaneille sekä eri tahoille, jotka ovat osallistuneen projektiin vuosien saatossa. KORI: Heikura Special, ’32 Fordin maski, kattoa madallettu, hitsattu pahimmat ruosteviat. 14:1, Iskenderianin mekaaninen 324-asteinen rullanokka, Iskenderian Red Zone -rullanostajat, Edelbrock Ram 2-R Tunnel ram -imusarja, Dominator 1050 cfm kaasuttimet, Holley 500 GPH -suurtehopumppu ja BG regu, teflon/ rst -polttoainelinjat, MSD ProBillet -jakaja ja MSD 6AL-2 boksi, jakopää Jeselin säädettävä avohihnamalli, Mezieren sähköinen vesipumppu, ATI Superdamper, Powermasterin tehostartti, SFI hyväksytty vetolevy, tehokas laturi ja Optima Red Top -akku, alumiinijäähdytin, sähköpuhallin ja tehokas laatikon öljynjäähdytin. n. ALUSTA: Hieman parannettu 30-luvun mallinen, runko oiottu ja korjattu, Edelbrockin säädettävät ylätukivarret, uretaanipuslat, kromimolybdeenipultit, edessä normaalit rodimallin putki-iskarit, takana kaasuiskarit. SISUSTA: Sohvapenkki, ruuveilla irrotettava ’34 Ford -tyyliseksi muokattu kojelauta ja lattiapellit. Sisusta on karu, tässä kopissa vauhti todella tuntuu. Kojelaudan Olli on muokannut Ford ’34 -tyyppiseksi ja se on irrotettavissa helposti ruuveilla. 930 hv, josta 600 hv / 4 800 rpm, 700 hv / 5 050 rpm, 800 hv / 5 600 rpm, 900 hv / 6 300 rpm vapaastihengittävänä VP racing 109-oktaanisella kisabensalla Eagle Racingin dynossa. JARRUT: Levyjarrut. VOIMANSIIRTO: Kisakäyttöön tarkoitettu Reid-kuorinen Powerglide-vaihteisto (1. Uudet renkaat menivät siinä hommassa silpuksi, mutta täytyihän paikalle saapuneille tarjota vähän viihdettä
Hyvässä kier t eessä 46 AMERIKAN RAUTA 3/2016
Porvoossa asuva Jani Simpsiö oli juuri saanut edellisen harrasteautonsa tekniikkaswapin valmiiksi, kun Nettiautoon ilmestyi myyntiin harvinaisen siisti viidennen sukupolven Camino. 47 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Hyvässä kier t eessä Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen CHEVROLET EL CAMINO ’80. Chevroletin lavakuljettimiin hurahtaneena mies ei saanut kuumettaan talttumaan ilman autokauppoja, eikä tässäkään tapauksessa malttanut olla päivittämättä tekniikkaa uuteen iskuun
Nuori mies pääsi 90-luvun alussa serkkulikkansa miehen ’70 Camaron kyydissä Alastarolle kisoja ihmettelemään. Capricelle löytyi ostaja heti ja parin viikon päästä se matkasi Mikkeliin. Sen jälkeen kalusto on vaihtunut säännöllisen epäsäännöllisesti. Perttulan pelastama. Hän harsi Caminon nykyiseen asuunsa neljän omistusvuotensa aikana. Pahimmillaan on ollut useita laitteita samanaikaisesti, mutta olen oppinut matkan varrella, että köyhän on parempi pitää yksi laite ehjänä ja liikenteessä”, Porvoon Custom Car Clubin riveissä vaikuttava Jani ynnäilee. Chevrolet El Camino ’80 kylmän viileästi hihasta, että eikö kannattaisi kuitenkin käydä koeajolla. Caprice lähti saman tien tyrkylle Nettiautoon ja siitä eteenpäin kuviot etenivät kuin elokuvissa. ”Se oli sellainen autoverotuksen kukkanen, eli ’86 Camaro pickup, enkä edelleenkään osaa sanoa, miksi sellainen piti saada”, Jani tuumii. Pikkuhiljaa Aku Ankat ja Pahkasiat vaihtuivat amerikanautolehtien irtonumeroihin ja sormet alkoivat tahriintua pienoismalliliimaan. Siitä oli todella hyvä jatkaa eteenpäin, sillä itselläni pinna venyy koritöitä paremmin tekniikan ja alustan kanssa puuhaillessa”, Jani tarinoi. Chevrolet ja kolmas El Camino. Kunnia auton ulkokuoresta kuuluu sen edelliselle omistajalle, paimiolaiselle automaalarille, Sami Perttulalle, jota autopelti tottelee työnkin puolesta. Auto oli ostohetkellä ajokuntoinen ja ensimmäinen kesä menikin lähinnä ajellessa. Helpot kaupat. Kaikki meni toisin päin kuin yleensä – auto näytti livenä vielä paremmalta kuin kuvissa! Jumalattoman kiiltävä, koriltaan ja sisustaltaan ehjä laite odotteli Paimion Nesteen parkkipaikalla. amerikkalainen autoni, 16. Laitteita on ollut vuosimallista ’55 aina 90-lukulaisiin, pääasiassa Chevrolet-merkkisiä lavakuljettimia. Ne kaksi aiempaa ovat olleet ’73-vuosimallinen 454-isolohkolla ja ’72 flippikeulahirviö pikkulohkolla. Kaikki liimasaumat on uusittu ja lopuksi pintaan on ruiskutettu U-Polin Raptor-lavapinnoite. ”Nykyinen on 18. Alkuaan auton väri on ollut metallinhohtosininen, mutta ennen seisotusta se oli saanut niskaansa mattahelmiäisoranssin maalipinnan. Jani oli jo laittamassa nimeä paperiin, kun hänen parempi puoliskonsa Mervi nykäisi anin kipinä amerikkalaisiin autoihin syttyi aika klassisella tavalla. Varsinainen harrastaminen alkoi vuoden 2000 alussa, kun miehen oli pakko saada ensimmäinen oma jenkki. Kun pariskunta kaartoi autolla Nesteen pihasta, hihkui hänkin jo innosta, että tämä on meidän auto. Lähtökohta oli 13 vuotta seissyt navettalöytö. 48 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Sitten kävi kuitenkin niin, että Nettiautossa osui silmään Paimiossa ollut erityisen ehjän oloinen El Camino. Samin ensimmäinen hankinta oli auton alla edelleenkin palvelevat American Racingin Outlaw I -vanteet, joilla korvattiin koruttomat peltivanteet. Jossain vaiheessa kylkiin taiteiltiin Lavaan ei tarvinnut uusia peltitöiden yhteydessä kuin 5 x 5 cm pala uutta peltiä. Yleisilmettä on kohennettu El Camino Storesta tilatulla etuspoilerilla sekä takakyljen valkoisilla markereilla. Vuonna 2014 Jani oli saanut rakenneltua edelliseen harrasteautoonsa, Caprice Sedaniin, muun muassa moottorin ja vaihteiston, eikä sitä ollut todellakaan tarkoitus myydä. Vielä samana iltana lähdimme kahdeksan jälkeen Porvoosta kohti Paimiota ja perille päästyämme homma oli jo käytännössä selvä. 454-isolohkon avittamana saivat köniin tasapuolisesti niin Saabit kuin Bemaritkin, joita oli niihin aikoihin paljon työsuhdeautoina. Kaikki hankalimmat osiot, kuten peltityöt ja maalaus oli tehty ammattitaidolla. Maski ja valonkehykset ovat vuotta tuoreemmasta Caminosta. ”Alkuun hieroimme vaihtokauppoja, mutta parin viikon sähköpostinvaihdon ja soittelun jälkeen sain niin asiallisen hinnan käteisellä, että päätin ostaa auton suoraan
Tämä 305 cid moottori oli jossain vaiheessa remontoitu ja porattu 0,030" ylikokoon sekä varustettu jollain miedolla virinokka-akselilla. Ratti on vaihdettu Grantin nelipuolaiseen Challengeriin. Ovien alaosat, helmat ja kaaret hiekkapuhallettiin, minkä jälkeen irrotettiin ovet, luukut ja ikkunat pohjatöiden tekoa varten. Sen jälkeen maalasin ovien sisäpuolet, minkä jälkeen kiinnitin ne paikoilleen. Taka-akseli oli myös touhuttava kuntoon, sillä kardaanissa oli varttikierros tyhjää ja vaihde meni päälle kolahduksen saattelemana. mattamustat raidat ikään kuin hahmotelmana, miltä auto näyttäisi raidoitettuna. Tarina kertoo, että tähän työvaiheeseen sisältyi kiroilua, lisää kiroilua ja hiomavärin ruiskuttaminen kahteen eri otteeseen. Etuspoileri tilattiin El Camino Storesta samoin kuin valkoiset takakyljen markerit. ”Stanceltaan auto oli tullessaan sellainen överikasari. Konepellin maalasin ensin irrallaan mustaksi, laitoin paikalleen ja teippasin vasta sitten raitojen kohdat piiloon. Tekniikalle Sami ei ollut tehnyt muutamaa kosmeettista juttua lukuun ottamatta mitään. Vaihdoin toissa talvena alustaan Eibachin tuuman madaltavat jouset, tosin kevään ensi kilometrien jälkeen taakse vaihtuivat vakiojouset, kun perä tuntui liiankin vetelältä. Nykyinen sävy poimittiin Opelin värikartasta. 49 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Hioin koria valmiiksi iltaisin töiden jälkeen ja pariin otteeseen suunnittelin jo polttavani koko paskan”, Sami muistelee. Pakoputkisto kulki kahtena edestä taakse ja se oli vaimennettu Flowtechin Afterburnerilla. ”Ensimmäisissä pohjaväreissä se makasi varmaan kuukauden. Työnlaatua mestari kuvaili myyntihetkellä toteamalla, että ei se ole näyttelytasoa, mutta siistimpi kuin moni näyttelyissä nähty. Seuraavan kesän Camino oli pois liikenteestä ja sitä purettiin pikkuhiljaa. Myös vanha perämurikka oli täysin vaihtokunnossa ristitapin tehtyä itselleen tilaa. Ajettavuutta ja voimansietoa. Lopuksi väriä niskaan ja lakkaa perään”, Sami kertaa työnkulkua. Alkuperäinen TH250C-lukkolaatikko oli päivitetty kiristettyyn TH350-automaattiin. Maski ja valonkehykset ovat ’81-vuosimallisesta. Lavan pohjaan riitti 5x5 cm pala uutta peltiä. Edessä oli katkotut jouset ja perä oli pystyssä. Ympäriltä löytyi perusviritystä, kuten peltisarjaa, Edelbrock Performer -imusarjaa ja Carterin nelikurkkuista 600 cfm kaasutinta. Auto on ollut alun perin varustettu suurimmalla koneella, mitä Caminoon sai vuonna 1980. Maalasin ensin konehuoneen reunat mustaksi ja sitten ruiskutin lavalle U-Polin Raptor-lavapinnoitteen. Alkuperäinen sininen sisusta on harvinaisen siisti ja sopii sellaisenaan hyvin hopeanväriseen autoon. Syksyllä aloitettiin ulkokuoren ehjäys vasemman takakaaren vaihdolla ja takaikkunan alareunan korjaamisella. ”Uusin kaikki ovien, takaluukun ja lavan liimasaumat. Perä on edelleen pieni 10-pulttinen, mutta varustettu 7,625" Työn laatua mestari kuvaili myynti hetkellä, että ei se ole näyttelytasoa, mutta siistimpi kuin moni näyttelyissä nähty. Iskareiksi valitsin Bilsteinin B6 HD -kaasut”, Jani läpikäy alustajumppaa. Väriksi oli suunnitteilla sähkön sinistä, punaista ja hopeaa, kunnes kokonaiskuva selkiytyi
Koppa on Moserin alumiininen, joka tukee laakeripukkeja. Camino alkaa olla pikkuhiljaa todella maukas paketti. Vetoakselit varustin pitkillä ARP:n pyörän studeilla ihan siitä syystä, ettei kaupassa juuri sillä hetkellä ollut vakiostudeja.” Perä, vakaaja ja takatukivarret puhallettiin ja jauhemaalattiin Uudenmaan Soodapuhdistuksessa, minkä jälkeen ne koottiin uusin Energy Suspensionin polyuretaaniheloin. ALUSTA: Eibachin 1" madaltavat jouset, Bilsteinin B6 HD -kaasuiskunvaimentimet, edessä vakio kallistuksenvakaaja, takana Buick GN:n kallistuksenvakaaja. Samalla tohinalla pakettia päivitettiin Comp Camsin XE262-nokalla, joka sai kaverikseen saman valmistajan jouset ja tuplarullajakopään. RENKAAT: BF Goodrich Radial T/A, edessä 225/60 R15, takana 255/60 R15. MOOTTORI: Goodwrench 350 cid crate V8. Koko kauden ajeluilla ainoa vika oli alkukesästä Kerava Cruisesta palatessa vuotamaan alkanut öljynpaineanturi, joka laski öljyt pakosarjalle taustapeilissä pyörineen savun saattelemana. Jarrut ovat vakiot, mutta takana uusittu kokonaisuudessaan jarruputkista aina rumpuihin saakka. Alusta osoittautui sopivan jämäkäksi eikä matkaan ilmennyt mainittavampia ongelmia. Vetoakselit ovat Buick GN:n alkuperäiset ja ne löytyivät Kuhmosta samoin kuin GN:n takakallistuksenvakaajakin. VANTEET: American Racing Outlaw I, edessä 7x15", takana 8x15". KIITOS: Merville kanssaelämisestä harrastuksen parissa, Tonille asiallisesta tallipaikasta ja hyvästä seurasta (ja lonkerosta!), Iikalle perän säädöistä, ORP Ikoselle joulukuusta ja muista hienoista kuvista, Uudenmaan Soodapuhdistuksen Tero Tyyskälle sekä US-Partsille pitkistä aukiolosta keskiviikkoisin ja ripeistä toimituksista, kun on tarvinnut tilata jotain. JARRUT: Vakiot. KORIMUUTOKSET: ’81 vuosimallin maski ja valonkehykset. SISUSTA: Grantin Challenger-ratti, muuten alkuperäinen. ”Perä on tehty kaiken järjen mukaan niin kestäväksi kuin pikkuisesta saa, ja se riittänee hyvin tavalliseen cruisailuun sekä kevyeen lähettelyyn katurenkailla. Ei mikään mullistava kokoonpano, mutta tuossa moottorivalinnassa kiinnosti sen vaivattomuus sekä potentiaali mahdollisia tulevia virityksiä ajatellen. Chevrolet El Camino ’80 Eatonin posi-lukolla ja Yukonin 3,42-välityksellä. Mervi piti kirjaa ja totesi syksyllä, että Caminoa tuli ulkoilutettua kaikkiaan yli 40:ssä alan tapahtumassa. Kuluneen talven aikana Jani toteutti suunnitelmansa uudesta voimanlähteestä ja hankki pellin alle Goodwrenchin 350-kuutiotuumaisen puulaatikkomoottorin. ”Ei mikään mullistava kokoonpano, mutta tuossa moottorivalinnassa kiinnosti sen vaivattomuus sekä potentiaali mahdollisia tulevia virityksiä ajatellen, kun se on 4-pulttisella alakerralla”, Jani perustelee. Viime kesän Jani ja Mervi kiersivät tapahtumia todella ahkerasti. 50 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Eteenkin olisi ollut tarjolla GN:n vakaaja, mutta jätin sinne toistaiseksi vakion. Pinionin crush sleeve korvattiin kovalla holkilla ja laakeripukit kiinnitettiin Moserin studeilla. Yli 40 tapahtumaa kesässä. Tästä selvittiin kuitenkin nopeasti ja päästiin seuraavaksi illaksi Lahti Cruiseen. Nähtäväksi jää, rikkovatko Jani ja Mervi tulevana kesänä viime kauden tapahtumaennätyksensä. VOIMANSIIRTO: TH350-automaatti, 10-pulttinen perä 7,625" Eatonin posi-lukolla ja Yukonin 3,42-välityksellä, Buick GN:n vetoakselit. Pata saateltiin paikoilleen uusilla Energy Suspensionin PU-tyynyillä ja koneenkorvilla, ja Uudenmaan Soodapuhdistus sai taas kerran kasan irtokilkkeitä puhdistettavaksi ja jauhemaalattavaksi. Etujarruille sama operaatio on vielä edessä. Faktat CHEVROLET EL CAMINO ’80 • OMISTAJA: Jani Simpsiö, 37 • PAIKKA: Porvoo. Pisin reissu ulottui Pieksämäen Big Wheelsiin, jossa pariskunta pyörähti Porvoosta päiväseltään
03-2251 948 Nautinnolliset lukuhetket myös digitaalisena Lue näköislehtenä tietokoneella tai mobiililaitteella: www.lehtiluukku.. Nautinnolliset lukuhetket itselle tai lahjaksi! Tilaa kätevästi osoitteessa: tilaus.viipalemediat.fi Viipale mediat Tue kotimaista! Viipalemediat on suomalaisomistuksessa oleva yritys jonka lehtien kotimaisuusaste on avainlipun arvoinen! Tilaa kätevästi itsellesi, yrityksellesi tai lahjaksi! Netissä: tilaus.viipalemediat.. • Puhelimitse: puh. Hevisaurus la klo 12.00 la klo 16.00 la klo 14.00. Isot Koneet Maailman mahtavimmat www.isotkoneet.. Tuning.fi Suomen paras tuninglehti www.tuning.. Klassikot Autoilun ajankuvaa www.klassikot.. Raskas Kalusto Alan johtava ammattilehti www.raskaskalusto.. Amerikan Rauta Rakkaudesta rautaan www.amerikanrauta.. Vanhat Koneet Rautaista luettavaa www.vanhatkoneet.. Suomen Historia Tarinoita menneisyydestä www.suomenhistoria.. Koneurakointi Raudanluja ammattijulkaisu www.koneurakointi.
Hyppy tuntemattomaan 52 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Nykyään Kuopiossa vaikuttava Rossi ei ollut koskaan ollut kiinnostunut autoista, saati sitten amerikanautoista, mutta nyt miehellä on allaan erittäin kaunis Cougar. Teksti ja kuvat: Jussi Löppönen • Malli: Iina Parviainen MERCURY COUGAR 2D HT ’67. Jukka Rossin Cougar on osoitus siitä, kuinka mies rakastuu jenkkiautoihin kerralla ja kunnolla
Hyppy tuntemattomaan 53 AMERIKAN RAUTA 3/2016
Silloisella omistajalla Mercury oli ehtinyt olla reippaan vuoden päivät, minkä aikana auto oli saanut uuden, metallinhohtosinisen maalipinnan Shelby-juovin Ylämyllyllä sijaitsevassa maalaamossa. Nopeista ratkaisuistaan tunnettuna Jukka alkoi etsiä sopivaa harrastepeliä itselleen, vaikkei käytännön ruuvaamisesta kauheaa kokemusta ollutkaan. Elämä on nyt! Mitäs, jos se huominen ei koskaan tulekaan. Ihan poikasesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan kuopiolainen on ehtinyt jo miehen ikään, ja on nyt 35-vuotias. Netin penkominen muuttui entistä ahkerammaksi ja varsin pian selvisi, että hankintalistalta oli raakattava pois Challengerit ja Cudat. Elä hetkessä. Suomalaisia vaivaa liika jahkailu ja miettiminen. Cougareista ensimmäisen korimallin autot kolahtivat myös. Tuoreemman kaluston hinnat olivat kuitenkin liian korkeita. Muotokieleltään mieluisimpia tuntuivat olevan Mustangit, Challengerit, Cudat ja Firebirdit sekä Camarot. Jukan autoinnostus alkoi nostaa päätään 2009, kun hän havaitsi bongailevansa uudempia jenkkiautoja liikenteessä. Omien sanojensa mukaan miestä eivät autot ole koskaan kiinnostaneet, puhumattakaan Amerikanautoista. Asialleen tunnetusti omistautuvana miehenä harrastuksen makuun päässyt kuopiolainen imuroi kaiken tiedon minkä vaan saattoi, vaimon hieman vieressä toppuutellessa. Cougarissa lämmityslaitteen käyttövivut ovat erikoisesti ratin vasemmalla puolen. Tovin aihetta opiskeltuaan Jukka havaitsi muskeleiden ja pony carien kolahtavan parhaiten. ”Miun rahat eivät noihin kyllä ikinä riitä”, Jukka muistelee, joten katseet suunnattiin vanhempaan kalustoon. Varsin pian hän huomasi hankintahintojen vanhemmissa olevan paremmin kukkarolle sopivia, ja kaiken lisäksi kalusto oli itse asiassa hienompaa kuin tuoreempi. Pitäisi osata tarttua tilaisuuteen rohkeasti, kun se koittaa. Alkuperäiset hienot kromidetaljit puhdistettiin tai uusittiin tarpeen mukaan. 54 AMERIKAN RAUTA 3/2016. uvalta kotoisin oleva Jukka Rossi vaikuttaa nykyään Kuopiossa, minne opinnot ja työ aikanaan veivät. Minulle tuli mahdollisuus toteuttaa, mitä halusin ja tartuin siihen.” Jukka sanoo. Muutamia Mustangeja mietittyään, Jukan silmiin osui Helsingin Tattarisuolla kaupan ollut Mercury Cougar ’67. ”Kyllä sen tunteen kaikki tietää, kun joku vaan kolahtaa täysillä.” Elettiin loppukesää 2009, kun keula osoitti Etelä-Suomeen, Cougaria katsomaan. Elämä on nyt! Mitäs jos se huominen ei koskaan tulekaan. Tästä harrastus eteni netin myyntipalstojen kahlailuun. ”Ne vaan ovat niin arvokkaita ja haluttuja, että niihin eivät kynnet pitäneet.” Katseet kääntyivät entistä enemmän Pony Car -puoleen. Alla olivat ostettaessa Magnum 500 -teräsvanteet. Itse asiassa Cougar onkin Jukan ensimmäinen oma nelipyöräinen. Hän tiesi heti, että tämä on juuri ”se”, mitä hän oli hakenut. Samaan aikaan renkaat ja vanteet oli uusittu. ”Joo, ajelin näet aikaisemmin isän vanhalla mökki-Kadetilla”, mies nauraa. Mercury Cougar ’67 Moni elää liikaa siinä sitten kun -meiningissä. ”Moni elää liikaa siinä sitten kun -meiningissä. Myyjällä ei ollut kovin tarkkaa käsitystä auton historiasta, mutta ennen Tattarisuolle tuloaan Cougar oli lipunut Lahden katuja
Cougar toimi perheen aurinkoisten päivien käyttöautona parisen vuotta. Hengitystä parannettiin toimiviksi havaituilla Edelbrockin E-Street-alukansilla, joiden seetit koneistettiin uudelleen pyöreyden ja hyvän tiivistymisen varmistamiseksi. Käytännössä sisusta riisuttiin puhtaaksi kojelautaa myöten. Bensan jakelun hoitaa mekaaninen Holleyn HP -pumppu. Tilalle teetettiin orgisverhoilun kaltaiset, uudet paneelit mustasta keinonahasta, ja niiden ompeleet toteutettiin korin väriin sopivalla sinisellä. Kampiakseli hiottiin 0.010" ylikokoon ja tasapainotettiin. Viimeinen sysäys projektin täytäntöönpanolle oli, kun työmatkalla Joroisen kohdalla Cougarin pikkulohko hukkasi yhden pytyn pois pelistä. Custom interior. Lisävoima vie mennessään. Hän näet pyörittää tatuointiliikkeen ohella His Master’s Customs -nimistä amerikanautoihin erikoistunutta pajaa. Aivan virheetön se ei ollut, vaan pientä sanomista oli siellä ja täällä. Lähtöarvoksi asetettiin, että moottorin tulisi tarjoilla tehoa likemmäs 400 heppaa. Hetken tuumailun jälkeen Jukka päätti antaa Cougarin Patrikin hoteisiin. 55 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Kanavat saivat osakseen kevyen porttauksen virtausominaisuuksien tehostamiseksi. Oli selvää, että alkuperäisen pikkulohkon resurssit eivät tavoitteeseen riittäisi luotettavuuden kärsimättä. Erikoisuutena olivat Ford Thunderbirdistä vaikutteita saaneet ”vaeltavat takavilkut”, jotka syttyvät vaiheittain keskeltä ulospäin. Kansien väliin pultattiin Edelbrockin RPM Air Gap -imusarja ja kaasariksi Holleyn 650DP. Kauhtuneet kynnyslistat korvattiin uusilla ja lopuille kromeille tehtiin kunnostus. Moottorin suunnittelu ja rakentaminen annettiin moottorivelho Jari Halisen vastuulle. Sytytyskipinän jakovastuu langetettiin Fordin Duraspark-jakajalle, jota ohjaa MSD 6 Digital Box. Kasvaneita moottoritehoja varten alkuperäinen C4-automaatti huollettiin. Sisäverhoilut on tehty mustalla keinonahalla auton ulkosävyyn sopivin koristeompelein. Alkuperäinen tyylikäs, lattiashifteri säilytettiin tuomassa retrofiilistä. Samassa rytäkässä Patrikin verstas sai tehtäväkseen nuhruisen, ruskean verhoilun uusimisen. Korvaavaksi motiksi hankittiin ’77-mallisen Ford Econoline -pakun 351W-moottori, joka paloiteltiin osiin. Jukan ’67 edustaa Cougarin ensimmäistä sukupolvea. Paikallisella pajalla vanhalle vinkkelille ei suuremmin ymmärrystä löytynyt, joten Jukka otti yhteyttä tuttavaansa, mikkeliläiseen Patrik Mennanderiin. Näin verhoiluun saatiin ripaus omaleimaisuutta. Cougarin leima oli voimassa ja koeajon aikana auto todettiin hyvin toimivaksi. Lisämittarit asennettiin erilliseen paneeliin kojelaudan alle ja kojelaudan alkuperäiset paneelit viimeisteltiin hiilikuituteipillä racelookin nimissä. Sitä ei tässä kohtaa ollut tarvetta avata, koska se oli remontoitu aikaisemmalla omistajalla olleessaan ja toimi moitteetta. Näillä eväillä Cougarin luonne saatiin selvästi hurjemmaksi, mutta hyvin katukäyttöön soveltuvaksi. Lohko porattiin 0.030" ylikokoon ja sylintereihin istutettiin Keith Blackin valmistamat korkeapuristeiset tasapäämännät. Kotimatka sujui hyvin alkuperäisen 289-kuutiotuumaisen V8:n voimin. Yksi visioista oli liikehtimisen tehostaminen lisävoimalla. Kannet viimeisteltiin rullakeinuilla, joiden kallistelusta vastaamaan tuli Comp Camsin 274 Extreme Energy -nokkaakseli. Sinä aikana mieleen nousi joitakin parannusajatuksia. Kokonaisuutena laite oli kuitenkin juuri sitä, mitä Jukka oli lähtenyt hakemaan, ja kaupat tehtiin ilman suurempaa empimistä
”Nyt isot linjat on saatu kohdalleen ja aletaan paneutua hienosäätöön. Syksyn tullen oli aika jatkaa Cougarin ehostusta ja se kiikutettiin jälleen Mikkeliin Patrikin hoivaan. Cougarin konepeittoon asennettu Mustangtyylinen scooppi tuo race-asennetta. Perävälitys vaihdettiin samaan rytäkkään matka-ajoon soveltuvaan 3,0:1:een. Etujarrut varmaan päivitetään lähiaikoina levyihin ja korin puuttuvia pisteosia, kuten merkkejä ja listoja hankitaan.” Rohkeaa päätöstään hypätä tuntemattomaan ja aloittaa uusi harrastus ilman aikaisempaa kokemusta ei Jukka kadu hetkeäkään. Valokuvaajia riittää, missä ikinä Jukka Cougarilla kurvaileekin, eikä suotta. Tehdyt ratkaisut ovat pohjautuneet Jukan omiin mieltymyksiin, joiden lopullinen toteutus on jätetty ammattilaisten tehtäväksi. Kuin lomalla. Vietettyään talven Mikkelissä muutostöissä Cougar luovutettiin Jukalle keväällä 2012. ”Alkuun vaimo hieman vastusteli Cougarin hankintaa, mutta nyt hän on kehunut tehtyä päätöstä. ”Moottori on helppo ajettava liikenteessä. Lopputuloksena on hieno ja katseita kääntävä kokonaisuus, jolla on miellyttävä ajaa. Ulkoasun osalta keskityttiin pienempiin detaljeihin, joihin kuuluivat uudet ovien ja luukkujen lukkopesät, sekä muuta pientä näpertelyhommaa. Jukalla onkin jo uusia visioita tulevaisuutta varten. Autosta pidetään hyvää huolta, ja sitä ulkoilutetaan vain aurinkoisella säällä. Auto kerääkin paljon katseita ja ihastelua osakseen. Jukka haluaakin rohkaista ihmisiä tekemään haaveistaan totta, kun se on mahdollista. Joka kerta pääsee minilomalle, kun istuu rattiin”, mies luonnehtii. ”Vaikea tästä on olla tykkäämättä. Luonteeltani en ole mikään perä luisussa ajaja, mutta tietoisuus pellin alla lymyävästä voimasta saa suun hymyyn”, hän kommentoi. Edessä renkailla on kokoa 225/65R15 ja takana 245/60R15, jotka luovat lievän hot rod -etukenon. Punaisena lankana koko rakentamisen ajan on ollut asennetta huokuva käyttöystävällisyys. Tehtyihin parannuksiin omistaja oli erittäin tyytyväinen ja kurvaili kesän huolettomia kilometrejä Puuman mittariin. Alun perin taakse suunniteltiin vielä leveämpiä valsseja, mutta niiden kanssa olisi tullut tilan ahtautta. Tällä kertaa työlistalla oli lukottoman 8" perän varustaminen Eatonin True Track -lukolla. Toista tilaisuutta ei välttämättä osu kohdalle. Renkaiksi valittiin klassiset BF Goodrichin valkein tekstein varustetut kumit korostamaan muskelihenkeä. Mercury Cougar ’67 Nyt isot linjat on saatu kohdalleen ja aletaan paneutua hienosäätöön. Viimeisimpänä uudistuksena Cougar sai alleen tyyliin sopivat, ajattomat American Racingin Torq Thrust D:t, kooltaan 7x15". Tyytyväisyydestä huolimatta kyseessä on harrasteauto, ja nehän eivät valmistu koskaan. Rengastuksen myötä Cougarin ajettavuuskin parani. 56 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Rengasja vannevalinnalla haluttiin tuoda nostalgista kisailmettä. Maskia koristaa ekan sukupolven Cougareista löytyvä ”walking cougar” -merkki. Auton myötä hän osti minulle lahjaksi valokuvaussession Cougarin kanssa, josta teetettiin hienoja tauluja seinälle.” Jukka kertoo
Cougarin akseliväli on kolme tuumaa saman aikakauden Mustangia pidempi. 57 AMERIKAN RAUTA 3/2016. MOOTTORI: Ford Econoline ’77 351Wlohko, porattu 0,030" ylikokoon, Keith Blackin tasapäiset männät, kampiakseli hiottu 0,010" alikokoon ja tasapainotettu, portatut Edelbrock E-Street -alukannet rullakeinuilla, Comp Cams 274 Extreme Energy -nokka-akseli, Holley 650DP -kaasutin, Edelbrock RPM Air Gap -imusarja. Mallivuonna ’67 tarjolla oli vain 2-ovista HT-mallia ja varustetasoja oli kaksi, Base ja XR-7. VANTEET: American Racing Torq Thrust D 7x15". Holley HP -mekaaninen bensapumppu. Faktat MERCURY COUGAR ’67 • OMISTAJA: Jukka Rossi, 35 • PAIKKA: Kuopio. KIITOS: Kiitos Patrik Mennander ja Jari Halinen/ His Masters Customs. VOIMANSIIRTO: C4automaatti, Fordin 8" perä Eaton True Track -lukolla ja 3,00:1 -välityksellä. Pellin alla lymyää ärhäkästi kehräävä villikissa. RENKAAT: BF Goodrich valkotekstein, edessä kokoa 225/65R15 ja takana 245/60R15. Ford Duraspark -virranjaka ja MSD 6 Digital sytkäboksi
Mutkateille TEHTY 58 AMERIKAN RAUTA 3/2016
59 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Sitä sanotaan, että siellä missä on ääntä, on voimaakin. Sama ei aina päde moottoripyöriin, mutta Stenin hiilikuitupintaisessa Dynassa on molempia mukavasti. Teksti ja kuvat: Tomi Eronen • Malli: Carita Mikkonen H-D DYNA GLIDE ’03
Renkaina Sten kertoo käyttävänsä vain Metzelereitä. Koneen H-D Dyna Glide ’03 Etulevyt ovat kelluvaa tyyppiä, vanteet pyörän alkuperäiset, jotka on pinnoitettu hiilikuitukuvioisiksi. Toinen versio oli jo nykyisellä hiilikuitutankilla ja vanteet olivat kuparinruskeat. Linjasto on puolet alkuperäistä virtaavampi malli, jotta kaikki amerikkalaiset villihevoset saavat tarpeeksi juotavaa. Nykyinen kone on S&S:n korkeapuristeinen 124-kuutiotuumainen ja sen kannet on viimeistelty Suomessa. V-koneet ovat aina olleet siis mun mieleen. 60 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Keula on lähtöisin XR1200-sporttimallista, mutta vakiota siinä ovat vain ulkokuoret. Jousina ovat teetetyt 12 newtonin versiot ja keula on shimmattu Hyper Pron kamoilla. Toisessa versiossa oli kannet vaihdettu, tilavuutta oli 96 kuutiota ja tehoa siitä tuli karvan alle 100 heppaa. Sten päätyi sitä mieluillessaan hankkimaan Jenkeistä tehdasuuden moottorin, ja kiittää hyvin sujuneista osatoimituksista V-Twin Cityn Eepiä. Kun ajettavuus oli viimein kunnossa, oli aika hakea lisää tehoa. Ajettavuuteen Dynassa onkin panostettu tosissaan. Ensimmäinen versio oli koneeltaan melkein vakio, mutta värinä oli mustan kaverina hopean sijaan kuparinoranssia. Sen jälkeen mulla oli Triumph Rocket ennen kuin tilasin tämän Dynan Jenkeistä 2013”, Sten kertaa prätkätaustaansa. Polttoainetta annostelee parannellun polttoainelinjaston kautta S&S:n Super G -kaasutin. Mutkatiellä sitä miestä tai päätä mitataan. Peräpäätä on päivitetty Öhlinsin kamoilla ja sieltä löytyvät myös vahvistetut akseliholkit sen seurauksena, että yksi takasvingi vääntyi jo viime kesänä vakioholkkien kanssa. Tai oikeastaan eivät nekään, sillä ne olivat tehtaan jäljiltä mustat, ja ne on eloksoitu kullanvärisiksi. Rapakon takaa täysin vakiokunnossa tulleella pyörällä ei ajettu sellaisenaan metriäkään. ”Tämähän on 2003 100-vuotisjuhlamalli, ja siis väritykseltään musta-harmaa. ”Ohjausiskari on itse sovitettu Hyper Pro, sellaistahan ei suoraan tähän malliin valmisteta. ”T ämä on mun ensimmäinen Harrikka. Aiemmin harrastin Ducateja, joilla ajoin kilpaakin, mutta lopetin sen kilvanajon 2010. Se, onko tehoa 10 heppaa enemmän tai vähemmän, ei ole niin tärkeää. ”Käytän vain Metzelerin renkaita, niissä on paras pito”, mies jatkaa. S&S:n 124-kuutiotuumainen kone on kokomusta, vain ensiövedon kopasta löytyy haamumaisia kuvioita. ”Bensalinjaan on vaihdettu myös Pingelin isompi hana. Edessä on myös kelluvat levyt”, Sten listaa. Se, onko tehoa 10 heppaa enemmän tai vähemmän, ei ole niin tärkeää. Mutkatiellä sitä miestä tai päätä mitataan.” Ajettavaksi tehty. Viiden vuoden Superbike-kokemuksen perusteella ajettavuus on kuitenkin ollut koko ajan se prioriteetti numero 1. Kullanvärisiksi eloksoidut XR1200-mallin keulaputket sointuvat yhteen Öhlinsin kullanväristen takaiskarisäiliöiden kanssa
”Sen asennus olikin aika vaikeaa, kun ei valmista sarjaa tällaiseen pyörään ollut saatavilla.” Mittaristossa kiteytyykin aika hyvin Stenin rakentelufilosofia – tehdään sitä, mitä halutaan, eikä sitä, mitä muutkin tekevät. Tankki on aitoa hiilikuitua samoin kuin lokasuojat ja kopat, aluvanteet sen sijaan saivat hiilikuitupintansa waterpaintingilla, joka on eräänlaista siirtokuvamaalausta. Koska tehoa on enemmän kuin kaksinkertaisesti alkuperäiseen verrattuna, on myös veto vaihdettu hihnasta Heavy Duty -ketjuun. Samalta ledinäytöltä käy ilmi niin kierrosluku, nopeus, ajomäärä kilometreissä tai tunneissa kuin polttoainemäärä, käytetty vaihde, G-voimat sekä keskinopeudetkin. Punainen tanko teetetty mittojen mukaan ja siihen on asennettu Motogadgetin Motoscope Pro -mittaristo. rakentelun ja sähköjen osalta kiitos kuuluu Undelle. Kiitos maalauksista kuuluu Pornaisissa toimivalle WTP-Coatingille. Myös ajovalo on moderni ledityyppinen. Tankki on aitoa hiilikuitua. 61 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Ennen kaikkea se on sitä, mitä Sten on halunnutkin – hyvä ajaa. Dynan runko itsessään säilytetty vakiona, mutta moottorinkannakkeet ovat omatekoiset ja reilusti alkuperäisiä järeämmät. ”Piiloon jäävä erikoisempi ratkaisu on itsesäätyvä ensiövedon kiristin, vakio kun ei kestänyt kuin koeajon. Mittojen mukaan teetettyyn tankoon on asennettu Motogadgetin Motoscope Pro -mittaristo, joka viestii kuskille kaiken tarpeellisen. Tummanpuhuva kokonaisuus on siro, mutta siinä on sopivasti muskelia. Kytkin on todella on/off-tyyppinen, kiihdytyskäyttöön tarkoitettu Bandit, joka on kyllä ihan hirveä kaupunkiajossa.” Hiilikuidulla kuorrutettu. Ajovalona on Jenkeistä tilattu aftermarket-ledimalli, takavalo taas on sorvattu alumiinibilletistä, johon on istutettu ledit. Miehen Superbike-historia näkyy selvästi pyörän tyylissä, ja kyllähän häijyn tummanpuhuva vehje kulkeekin Dynaksi aika kipakasti. Fireball-sytytys tuli tuttavan kiihdytyspyörästä, alun perinhän tuo kiertää vain 6 000, nyt rajoitin on 6 800 kierroksessa.” Moottorinvaihdon yhteydessä myös koko öljynkierto jouduttiin muuttamaan uudelle koneelle riittäväksi
Art Morrisonin rungolle tehtyä autoa liikuttaa edesmenneen virittäjäguru Joe Mondellon 650-heppaiseksi kutittelema, 470-kuutiotuumaiseksi kasvatettu Oldsin perinteinen 455 varustettuna ruiskulla, jatkonaan 4L60E-automaatti. Perinteet ovat siis pitkät, ja tapahtuman mainostetaan olevan Amerikan komein Hot Rod -näyttely. Riddler Awardista kilpaillut Joe Horishin ”Double Bubble” ’61 farkku ei jättänyt ketään kylmäksi. Nomad-tyyppinen kattoratkaisu oli hienosti toteutettu. 62 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Teksti: Tomi Eronen • Kuvat: Timo Hersti Michigan Hot Rod Associationin isännöimä Detroit Autorama järjestettiin tänä vuonna jo peräti 64. kerran. Näyttelyssä jaetaan myös korkealle arvostettu Ridler Award, josta kisaavien autojen taso on vuodesta toiseen huikea. D etroit Autorama Arvostetun Riddler Awardin ja 10 000 dollarin rahapalkinnon pokkasi tällä kertaa Billy Thomas ’39 Oldseineen
Saa toki olla eri mieltä, mutta Tri-Five Chevyistä rakennetut klassiset kustomit ovat harvoin erityisen onnistuneita. 63 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Amerikassa järjestetään tuskin yhtään isompaa näyttelyä ilman tällaista moderniin tyyliin rakennettua karamellirodia. Kenny Welchin kliinin ’37 Ford Coupen kullanhohtoinen värisävy on todella aistikas. Ridler Award -finalisteihin lukeutui myös Greg Malvason ”Full Throttle” -nimeä kantava ’40 Willys. Muskelimallit ovat Detroitissa vähemmistönä, mutta kyllä niitäkin halleista löytyy. Alkuperäinen auto koristi ’56 elokuun Hot Rod Magazinen kantta ja valittiin vuonna 2007 75 kaikkien aikojen merkittävimmän ’32:n joukkoon. Gerard Feiglin ’60 Starlinerin pellin alta löytyy ’96 Lincolnin 32-venttiilinen Modular-moottori. Doug Eldredin ”Brass Monkey” ’39 Chevy Truckin linjakkuus on pitkälti 4,5 tuuman choppauksen ansiota. Foosen Legend-vanteet ovat edessä 20ja takana 22-tuumaiset. Tämä oli mainio esimerkki poikkeuksesta sääntöön. Richard Munzin ’32 3W Coupe on 50-luvun puolivälissä Bill Breecen rakentaman rodin uudelleenruumiillistuma
Tällaiselle ’32 Roadsterille olisi kyllä tilaa kirjoittajankin pihassa. Detroit Autorama Mike ja Pat Markinin ’38 Graham tunnetaan nimellä Shark, eikä autoa katsellessa tarvitse yhtään miettiä, mistä se on saanut nimensä. Tämän early birdin ulkonäössä ensimmäisenä huomion kiinnitti mataluus. Jon Wrightin ’36 Roadsteria voi hyvällä omatunnolla nimittää koko näyttelyn hienoimmaksi kustomiksi. Erikoisuus jatkuu konehuoneessa, josta löytyy moderni 32-venttiilinen 5.0 Tivotmoottori. ”Hot Stuff” ’57 Ford 2-ovitolppa sai ikävöimään pumpulisomistuksia. Dennis Heapyn legendaarisille vanhan liiton kustomoijille kunniaa tekevä luomus kantaa nimeä Predator. 64 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Moottorina on neljän kaksikurkkuisen ruokkima ’56 Olds Rocket, vaihteistona Zephyrin välityksillä varustettu ’39:n manuaali ja jarrut ’40 Fordista. Niitä ei ole ihan hetkeen suomalaisissa näyttelyissä nähty. Tämä ’32 3W Coupe oli maukkaan klassinen kokonaisuus
TKO600-manuaaliin yhdistetyn 572-kuutiotuumaisen ruiskukoneen kerrotaan tuottavan yli 860 hevosvoiman vetopyörätehot. Thunder Belle -nimisen ’49 Ford Gasserin omistajalista oli mielenkiintoinen. Hill ja William F. Michiganilaisen Gas Axe Garagen rakentama ”Hip High” ’27 T-Ford on varustettu keskipakoahtimella ruuditetulla ”full house” -lättäpäällä. ’51 Chevy Pickupin väriyhdistelmä on todella herkullinen. Auto rakennettiin kuvanmukaiseen asuun ensimmäisen kerran vuonna 1957. Hill. Chopattu ja channeloitu kori makaa todella matalalla zetatun rungon päällä. Konehuoneesta löytyy – tietysti – Hemi. Andy Gavulan ’67 GTX yhdistelee hienostuneesti alkuperäistä ja modernia tyyliä. Upeasti entisöitynä auto ensiesiteltiin viime vuoden Grand National Roadster Show’ssa. Jason Flisin ’62 Vetteä on vanhennettu ’57-tyyppisellä keulalla. Woodyissä vain on sitä jotain. Ajovalot on lainattu tuoreesta Jeepistä ja tekniikkana on Chevrolet Performancen LSX454 jatkonaan 4L85-E. Ron Dunnin sektioitu ”The Monte Carlo” ’50 Club Coupe kuuluu tunnetuimpiin klassisiin kustomeihin. Hill, William P. Siltä löytyivät nimittäin isä ja poika sekä pojanpoika – William E. Pumppukoneisen A Coupen värisävystä voi olla montaa mieltä, mutta ainakin se on erilainen. Moottoritelineestä saa näinkin vauhdikkaan näköisen. 65 AMERIKAN RAUTA 3/2016
Jonkinlainen välivuosi Petri Flygaren Firebird Trans Am ’77 on mielenkiintoinen laite, siihen kuuluu rakentajansa mukaan yhdistetyn eri vuosimallien parhaat osat, ja vaikeaa tuota on kiistämään käydä. Amerikan Raudan tontilla käväisi tarjonnan tsekkaamassa myös Suomipopin Aamulypsytiimistä tuttu Juha Perälä. Tontti palkittiin näyttelyn parhaana yritysosastona. 66 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Teksti ja kuvat: Tomi Eronen Pakko se on sanoa suoraan, näyttelyhalliin perjantaiaamuna saapuessa suorastaan hätkähdytti jenkkien vähäinen osuus näyttelyn kalustosta, eikä vaikutelmaa parantanut se, että siellä täällä oli ilmeisesti peruuntumisten jättämiä aukkoja. Lehtemme osaston teemana oli surf shop, ja näytillä oli projekti-pickupin lisäksi Hakkaraisen Joken viime numerosta tuttu Roadrunner. Aistikkaasti modernisoitua laitetta liikuttelee kiukkuinen 396 cid stroker-pikkulohko, jonka jatkona on Tremecin 5-lovinen TKO600-manuaali. ’70–73-mallinen keula on ainakin nätti. Jo kesken näyttelyn järjestäjän taholta annettiin julkisuuteen lausuntoja siitä, että nyt panostetaan ensi vuoteen ja 40-vuotisjuhlanäyttelyyn, joten kai nyt oli hyväksyttävä se, että oli jonkinlainen välivuosi. Korjauspellit olivat esillä Amerikan malliin maalattuina listoineen, lamppuineen ja puskureineen päivineen
Auto on se sama, jonka Lehtisen Olli toi aikoinaan maahan mattaharmaana, ja jonka Pekka rakensi ensin patinoidun siniseksi. Myös takapäästä löytyy Lincolnin erillisjousitus. 1/1-kokoinen pienoismallilaatikko on mainio idea. Jälkimmäistä päätä edusti kuvan ’57 F100 Custom Cab. 15” 109, 95 € UUTUUS!. Harvinaisen siistissä alkuperäiskunnossa säilynyt ’88 3Gen Camaro kuuluu HanneLiina Luomanpäälle. Wehnyn muistopalkinnon sai tällä kertaa Pekka Vaiston uudistunut Sid Chavers Bop Top -katolla varustettu ’32 Roadster. Stjerbakoffin Markon vastikään lehdessä esitellyn ’46 pickiksen somistus sai palkinnon tälläkin kertaa, eikä ansiotta. Marko Suomi ja Teea Ojala toivat näytille Loimaalta ilma-alustaisen 300C Heminsä, joka noteerattiin punaisine karamellipintoineen Top 10 -palkinnon arvoiseksi. Nyt kapselit olivat saaneet hävitä, vanteet olivat mustat, ja väri entistä tummemman sininen ilman kulutettuja kohtia. Ford Freakien osastolla oli esillä siniseen ovaalin tuotteita ruosteisesta uudennahkealta näyttävään. Autoon oli tehty monia mielenkiintoisia, mutta melko huomaamattomia ratkaisuja, kuten takalokareiden yläosan uudelleen muotoilu. Amerikan Raudan osastolla oli näytillä Marko Stjerbakoffin patinakuosinen projekti-pickis, jonka tekniikka on kauttaaltaan modernisoitu. Niin se vaan tuo kasariestetiikkakin alkaa vähitellen viehättää. Moottorina on Lincolnin 32-venttiilinen 4,6 litran Modular ja etuakselisto on lähtöisin 2000-lukuisesta Ford Crown Victoriasta
Mika Kautiaisen Willys ’49 on paitsi madallettu reilusti, myös muutettu takavetoiseksi ja varustettu nykytekniikalla. ’89-mallisesta ’83-vuosimallisen näköiseksi vanhennettu ja kojelautaa myöten täydellisesti varusteltu KITT oli kaupan huutokaupassakin, mutta jäi myymättä. Ilkka Ruopan Ford GT on paitsi todella harvinainen Euro-malli, myös tiettävästi ainut, jonka Gulf-väritys on toteutettu kokonaan maalaamalla. US-Partsin osastolla oli näytillä myös Tomi Naaramon MR-kilpinen Letukka, joka on restorodi sanan varsinaisessa merkityksessä. Tämä ’82 Collectors Edition tuli näytille Virosta. American Car Show Veli-Matti Backmanin ’54 Chevy Styleline on komea kustomuutuus, jonka väritys oli ainakin kirjoittajan silmään täydellinen. 68 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Autoa ei ole pelkästään pidetty pumpulissa, Ilen uutena hankkiman auton mittariin on kilometrejä kertynyt yli 40 000. Kori on täysin alkuperäisen näköinen, mutta Radir-vanteet vihjaavat pinnan alle kätkeytyvistä muutoksista. Etupäästä löytyy Heidt’sin erillisjousitus. Vanha Suomi-taksi on muotoutunut nykyiseen kuntoonsa viime talven mittaan. Moottorina on Jeepin 2,5-litrainen TBI-nelonen, vaihteisto kotoisin Jeep Comanchesta ja nelipistetuettu taka-akseli on GM-tavaraa. Näitä loppupään C3-Vettejä ei ole oikein arvostettu, mutta ne alkavat näyttää aina vaan paremmilta. Michael Knightia ei näkynyt paikalla, mutta nahkatakki näytti jääneen Trans Amin hattuhyllylle
15” alk. Timo Tähtisen ’41 Ford Pickup mainosti ylpeästi Petsamon Nikkeliä, jonka kanssa sillä taitaa olla oikeasti aika vähän tekemistä. Patina itsessään on kyllä aitoa. Tero Kiviharjun ilmajousitettu ’10 Camaro on tyylikäs nykyjenkki. 59,95 € Baby Moon tai Rallye-kapseli 19,95 € AMERICAN CLASSIC RALLY -PELTIVANTEET. FMA:n palkitulta kerho-osastolt a löytyi myös Amerikan Raudassa pari vuotta takaperin esitelty ’62 New Yorker, joka oli saanut sitten esittelyn kiiltävän ja scallopeilla koristellun pinnan. Marko Kaarion Top 10 -palkittu kaappariovinen ’49 steppari yhdistelee perinteistä lowrider-rakentelua ja modernia tyyliä. Laakson Kaitsun itselleen 50-vuotislahjak si ostama luiskaperä-Letu kka oli näytillä FSRA:n osastolla. Joensuun suunnalta tuli näytillä Sami Laitisen ’37 Dodge Business Coupe, jota olisi helposti voinut luulla yhdeksi ulkomaisista rodeista. Pasi Poudan ’52 Woody on edelleen huikean hieno laite, joka pääsi myös American Car Show’n Top 10:een. Suomessa näillä on vielä aika paljon hintaa, mutta kotimaassaan ne ovat lukeutuneet suosituimpiin rakentelukohteisiin uudesta saakka
Kenties nykyinen omistaja ulkoiluttaa sitä huomattavasti ahkerammin. Cheetaheja valmistettiin vuosina 1963–66 tiettävästi kaikkiaan 23 kappaletta, joista kaksi ensimmäistä oli alumiinikorisia, loput lasikuitua. Timo LeMansin ’65 Bill Thomas Cheetah Sport on lasikuitukorinen ja 433-kuutiotuumaisella L88-isolohkolla varustettu erikoisuus, joka on epäilemättä melkoisen leikkisä laite. Top 10 -autoja tämäkin. Markku Juovisen nätissä ’67:ssa ei ole oikeastaan Camaroksi mitään ihmeellistä. 70 AMERIKAN RAUTA 3/2016. American Car Show Tämä karamellimainen ’37 Chevy Coupe oli tuotu näytille Itävallasta. Niin, paitsi että se on Firebird. Vain keula on Camarosta. Hieno laite valittiin myös Top 10:een. Jarmo Jätyrin ’58 Plymouth Belvedere Sport Coupe on varustettu nykyisellä 392 cid Hemi-tekniikallaan jo vuonna 1966. Joensuulaisen Mika Karvisen DeSoto Firedome ’57 näyttää täysin entisöidyltä, mutta kätkee sisälleen tuoreemman tekniikan ylivaihdeautomaattia, putkitukivarsia ja levyjarruja myöten. Hienokuntoinen auto on majaillut Suomessa jo 80-luvulta saakka, mutta on ollut tähän asti hyvin vähäisellä käytöllä
Kyseessä ei ole se sama auto, jolla Jaska kiihdytteli 35 vuotta takaperin, vaan miehen kaliforniantuontiautosta rakentama replica. Poni myös liikahtaa aidon ripeästi stroukatun ja portatuin Trick Flow -kansin varustetun 302 cid Boss -ruiskukoneensa turvin. Top 10:een pääsi myös Gerhard Svetinan ’39 Ford, jossa oli jotain kovin 90-lukulaista. 15” 99,95 € 17” 129,95 € 18” 149,95 € America. Petri Laitisen ’67 Mustang HT:ssa oli jotain kovin aitoa käytön jäljiltä likaisia renkaita myöten. Jaska Husson Dart oli varmasti koko näyttelyn odotetuin uutuus. Kuvassa Ilkka Ruoppa ja Jaska Husso keskustelemassa pikkulohkon mittatarkkuudesta. US-Parts oli pitkästä aikaa tuonut näyttelyyn ison osaston. Stroukkipikkulohkoa ei ole vielä dynotettu, mutta auton pitäisi kulkea vanhaan malliin
Joitakin autoja menikin kaupaksi juuri tällä tavalla. Autoihin tutustumista rajoitti kuitenkin se, että ne oli aidattu, mikä teki lähemmän tarkastelun paikoitellen mahdottomaksi. Huutojen jäädessä sen alle ei kohdetta tarvinnut myydä, mutta halutessaan myyjä pystyi neuvottelemaan korkeimman tarjouksen tehneen kanssa molempia osapuolia miellyttävästä kauppahinnasta kahdenkeskisesti. Osa autoista oli myös sijoitettu niin pimeään kolkkaan, ettei niihin voinut tutustua kuin taskulampun valossa. Etualan Escalade-keulaisesta ’90 Chevy 454 SS:stä tarjottiin 13 000 euroa ja taaempana olevasta ’81 Chevrolet C10:stä 4 900 euroa. Kummankin kohdalla heilautettiin punaista lippua sen merkiksi, ettei korkeinta tarjousta hyväksytty. 350 Vortecilla varustettu ’69 El Camino oli yksi harvoja autoja, joista omistaja sai haluamansa. Huutokauppapäivänä paikalla olivat kuitenkin useimpien ajokkien omistajat, jotka jakoivat kohteista auliisti lisätietoa. Lopullinen hinta määräytyi livenä salissa tehtyjen tarjousten perusteella ja huutaminen aloitettiin korkeimmasta netissä tehdystä tarjouksesta. Harrasteajoneuvohuutokauppa 72 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Potentiaaliset ostajat varmasti haluavat nähdä kohteet joka puolelta ja hyvässä valossa. Myymättä jäi. Hillittyä huutoa Pickupeja oli tarjolla moneen lähtöön. T ämän vuoden huutokauppa noudatteli hyvin pitkälti viime vuoden kaavaa. Huudettavia ajoneuvoja oli yhteensä 63 kappaletta. Auto myytiin 15 800 eurolla. Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen American Car Show’n yhteydessä pidettiin jo toista kertaa harrasteajoneuvojen huutokauppa, joka kesti neljännen näyttelypäivän aamusta pitkälle iltapäivään saakka. Käytännössä huutokauppa toimi siten, että myytävät kohteet listattiin jo etukäteen Huutokaupat.fi-sivustolle, jossa niistä sai jättää ennakkotarjouksia. Viime vuodesta viisastuneena järjestäjä oli haalinut kaupattavaksi aiempaa enemmän edullisen pään ajokkeja, jotka tuntuivat vuosi sitten menevän suomalaisyleisölle paremmin kaupaksi. Autot olivat näytillä yleisölle koko nelipäiväisen näyttelyn ajan omassa hallissaan. Siitä huolimatta hintavaraus ylittyi tällä kertaa vain murto-osassa kohteista, ja valtaosa ajoneuvoista jäi huutokaupassa myymättä, kun innokkaita huutajia ei yksinkertaisesti ollut riittävästi. Siististä matching numbers ’69 Chevellestä oli tarjottu netissä 17 250 euroa, eikä hinta noussut salissa yhtään. Aniharva myyjä oli uskaltautunut jättämään ajokkinsa myyntiin ilman hintavarausta, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että myyjä oli asettanut kohteelle minimihinnan
Museorekisteröidylle entiselle teksasilaiselle tankkikärryn veturille, ’81 Peterbiltille, ei löytynyt salista yhtään huutajaa. ’61 Dodge Lancer STW on muotoilultaan varsin omintakeinen. Aidot valkosivurenkaat Vannetukusta! 175/70R13 185/70R13 165/65R13 205/75R14 185/70R14 195/70R14 205/70R14 155/65R14 175/65R14 185/65R14 54,95 € 59,95 € 49,95 € 74,95 € 59,95 € 64,95 € 74,95 € 59,95 € 59,95 € 59,95 € 205/75R15 215/75R15 225/75R15 205/70R15 215/70R15 225/70R15 185/65R15 195/65R15 205/65R15 215/60R16 89,95 € 99,95 € 94,95 € 84,95 € 79,95 € 84,95 € 64,95 € 69,95 € 74,95 € 89,95 €. Tästä kustoimoidusta ’03 H-D XLH Sporasta ei tarjottu 8 000 euroa enempää, joten kauppaakti jäi syntymättä. Kaupat syntyivät 23 000 eurolla. Autosta tarjottiin 5 850 euroa, joka ei riittänyt kauppoihin. Mika Salon komeasta kolmekakkosesta huudettiin 38 000 euroa, mutta se ei Mikalle riittänyt. Myynnissä oli myös rakennettuja moottoripyöriä. Korkein netissä tehty tarjous oli 20 000 euroa, mutta ei riittänyt omistajanvaihdokseen. Kaliforniasta vuonna 2013 tuodun, early Hemi -koneisen ’35 Ford Tudor Slantbackin kohdalla huudot tyssäsivät 14 700 euroon. Museorekisteröity ’70 Plymouth Road Runner edusti alkuperäiskuntoisten klassikkomuskeleiden harvaa joukkoa. Dragstereiden hintakehitys tuntuu olevan kehnoa, sillä tästä putkesta tarjottiin vain 1 250 euroa. Se oli myös yksi harvoista kohteista, joissa korkein huuto miellytti myyjää. Huutokaupan mainoksessakin komeilleen Lehtisen Ollin ’32 Ford 3 Window Coupen hinta kohosi 44 000 euroon, mikä ei riittänyt tällä kertaa. Olisihan tuo ollut komea koriste tallin seinälle
E lmia on nimi Jönköpingin messukeskukselle, mutta se on niin yleisessä käytössä puhuttaessa kevätshow'sta , että välillä unohtuu kevätmessujen varsinainen nimi, joka on Bilsport Performance & Custom Motor Show. Pääsiäinen 74 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Pientä kasvukipua oli havaittavissa, kun edellinen messugeneraali Lasse Theander & Co poistui sivummalle ja antoi uusille kyvyille mahdollisuuden uusiutua. Tähtivieraana oli TV:stä tuttu Gas Monkey Garagen Richard Rawlings. Uskomatonta, mutta totta. Messujen päävieras, Gas Monkey Garagen Richard Rawlings ihastui Lahden jenkkiautonäyttelyssä rakennettuun Wild Green A Hot Rodiin, ja alle viidessä minuutissa tehtiin kaupat Heath Garage Tomi ja Anna-Stinan sekä Gas Monkey Garagen väliin. Teksti: Mikael Forsman • Kuvat: Mikael Forsman, Kirsi Ojaniemi Pohjoismaiden suurin harrasteautonäyttely järjestettiin perinteitä kunnioittaen pääsiäisenä Ruotsissa. Tästä se lähtee – Texasiin! Elmiassa Bonneville-henkeä itävaltalaisessa Speed Rodin esittelyssä. Perinteisesti pääsiäissunnuntai ja maanantai ovat parempia vierailupäiviä, silloin näkee näyttelyajoneuvot paremmin ja jos haluaa olla messuilla kaksi päivää, on suurempi mahdollisuus löytää hotellihuoneen sunnuntaista maanantaihin, kuin pääsiäisen alussa. Silmiinpistävä asia Elmiassa on ruotsalaisten pitkä autokulttuuri, joka näkyy sekä kalustossa että somisteissa. 40 messuvuoteen mahtuu niin yläkuin alamäkiä, mutta yhteenvetona se on ollut tasaista ylämäkeä, joka kasvaa kuin pyörivä lumipallo. Vahvat teema-hallit sekä hyvin sisäänajettu moottoriurheiluareena hallien ulkopuolella tarjoavat voittamattoman yhdistelmän messuelämyksiä. Yhteensä näyttelyssä vieraili 88 792 kävijää, joka on uusi yleisöennätys. Näyttelyä on järjestetty vuodesta 1971 ja vuodesta 1976 siitä on tullut pääsiäisperinne. Parin vuoden harjoittelun jälkeen voi vaan todeta, että nyt alkavat yhteiset nuotit löytyä show’n eri osa-alueiden väliin. Näyttely jatkoi kasvamistaan, mutta uudella organisaatiolla oli haastetta saada eri palaset yhteneväiseksi. Jönköping täyttyi taas äärirajoihin asti ja kävijäennätyksiä rikottiin huolella. Yksityiskohdat jäävät harvemmin unohduksiin, ja huomionarvoista on myös se, miten rauhallisesti väki liikkuu, vaikka tämänkin vuoden pääsiäislauantaina oli liki 40 000 kävijää messuilla yhtenä päivänä
Ensiesittelyssä oli myös Viktor Sandinin ahdettu 824 hv Challenger. Mikael Dahlstedtin showstopper oli yksi Meguiarsin tarkkaan valituista demoautoista. Performance-hallista löytyi ihmeteltäväksi tämä Shelby Cobra. 75 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Pasi Korhosen ”Golden Touch” oli myös lähellä vaihtaa maisemia Ameriikan suuntaan, jokunen tonni jäi vielä näkemyseroksi. Odotettu uutuus, Johan Erikssonin RTR Charger oli kehittynyt valtavasti sitten viime projektiesittelyn, mutta vielä on yksi evoluutio edessä ennen kuin auto on valmis. Jonin toimesta auto tuli komeasti myös kotiin, kun Masi joutui lentämään kotiin kesken pääsiäisen, kun uusi vauva oli tuloillaan maailmaan. Ulf Kusendalin uutus Kustom säväytti näkijäänsä Buickin rivikasin koneella. Impala 1980-luvun henkeen. Masi Isohannin Buickille matka Elmiaan oli neitsytmatka uudelle tupla-ahdetulle moottorille
Metsäteeman osastolta löytyi kaikkea lintubongareista leirinuotioon, jonka polttoaineena toimi iso kasa seteleitä. Richard, jolla on heikkous vihreisiin autoihin, oli ostopäällä, mutta Patric ei ollut myyntipäällä. Show-meininkiä! 76 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Neljän päivän aikana hän maalasi Roadsterin rungon ja korin, kaikkine yksityiskohtineen, yleisöllä oli mahdollisuus seurata työn vaiheita maalausuunin sisältä ja ulkopuolelta. Galaxie oli raikas yhdistelmää tuorempaa Lincolnin tekniikkaa ja osaksi patinoitu ulkokuori, osittain salmiakkikuvioilla päällystettyä vinyylikattoa ja samanhenkistä sisustaa. Stockholm Open esitteli osastollaan kauden nopeimpia katukilpureita. Bilsport Performance & Custom Motor Show Crazy By Stevenin uusin. Kaunis värikombinaatio, eikä ihme, että omistaja oli naispuoleinen edustaja. Bernt Karlsson oli työllistettynä läpi pääsiäisen. Johan Brunin Chevelleä piti vain ehostaa myyntitarkoituksessa, mutta mopo karkasi käsistä ja Elmiassa ensiesiteltiin uutta muskeliautoa. Plosila ja Saviojan uusin ”rojekti” on ahdetulla V8:lla varustettu ATV. Patric Backholm sai Richardin pysäytettyä Roadkillosastolle omavalmisteoluellaan
Blue Tango, yhdistelmä 80-luvun vanirakentelua ja 2000-luvun true flame -liekkimaalusta. Mårten Svangenin Nash Lafayette vuodelta '37 edusti Street Rodeja Norjasta. Larsson Customizingin A-Ford oli saanut samanhenkinen vaunu peräänsä. Performance-hallista löytyi myös tämä Super Saloon Camaro. Ruotsin kaunein auto -kilpailu täytti tasavuosia ja esillä oli eilispäivän voittajia. Järruds Bil oli tehnyt International Pickiksestä toimivan messubaarin. 77 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Anders Jacobsson Westside Ab:stä on rakentanut Impaalansa 80-luvun henkeen. Eldorado '59, kaikilla herkuilla. Harvinainen Chevy Panel '39 oli toinen norjalainen Street Rod -edustaja
Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen FHRA Tampereen seutu ry järjesti 2.4. Tarjolla oli myös ristikudosrengasta, ja tietenkin asianmukaisessa telineessä. Hinnan tinkaamisen sai aloittaa 32 000 eurosta. Nopeuden takeeksi autossa kerrottiin olevan isoisolohko Merlin-venakopilla. Kirkas ja kirpeä kevätsää houkutteli paikalle paljon myyjiä ja useat vieraista karauttivat paikalle kuivien teiden kunniaksi harrastekalustolla. Teivon Ravikeskuksessa rompetorin, joka tarjosi loistavan tilaisuuden päästä eroon romuista ja hankkia tilalle aarteita. Kärryssä oli ’40 Ford Tudor, rullaava projekti, joka olisi vaihtanut omistajaa 6 500 eurolla. Myytävänä ollutta ’58 Chevy Panelia mainostettiin kauniiksi, nopeaksi ja tilavaksi. Toisaalla tässä lehdessä kerromme osien kunnostamisesta sähkösinkityksen avulla. Löytöjä raviradalta 78 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Eräällä myyjällä oli tarjolla tähän tarkoitukseen koottuja tee-se-itse-paketteja. Starttia ja virranjakajaa Mopareihin ja Geeämmäläisiin
Tämä Ford oli ovien teksteistä päätellen kotoisin Tijuanasta, Meksikosta. Chevrolet-miehille löytyi hienoa peltistä bowtie-laukkua vaikkapa matkalle mukaan tarvittavien työkalujen pakiksi. Parkkipaikan piristävin näky oli tässä – kisaisen oloinen ’75 AMC Matador Coupe. Vaan eipä tuolla ollut hintaakaan kuin 2 500 euroa. Uustuotantoa, mutta silti näyttävä Chevyn peräkontissa. Roadsteriakin oli saatavilla, tosin hiukan rapsakan oloisena. Tässä patinoidussa ja shop truck -logoilla varustetussa Scottsdalessa oli jotain kovin tutun oloista. 79 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Roiskeläpät eivät ehkä kuulu nykyrakentelutrendeihin, mutta museovehkeissä ne henkivät nostalgiaa parhaimmillaan. Se, oliko tämä komean patinan koristama ’63 Chevy-pikkis myynnissä, vai toimittiko se vain myyntipöydän virkaa, jäi allekirjoittaneelle epäselväksi. Yksi rompetorien myyntikohteiden kestosuosikeista ovat vanhat öljypurkit sun muu takavuosien autonhoitoon liittyvä rekvisiitta, ja sitä oli tarjolla tälläkin kertaa. Silmää se miellytti silti. Parkkipaikalla nähtiin muun muassa tämä ’62 Chevy Bel Air -farmari. Kelit oli hienot, joten moni saapui paikalla harrasteautolla. Shop truckeja oli tarjolla vanhempaankin makuun
80 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Pierit, eli pitkät ja korkeat laiturit ovat yleinen näky Kalifornian rannikolla. Los Angelesin korkeuksilla Kalifornia on sisämaassa hyvinkin kuivakkaa aavikkoa. Teksti ja kuvat: Markus Kärkinen Pitkään elänyt unelma Amerikan-matkasta oli käynyt toteen päästyäni vaihtooppilaaksi Etelä-Utahiin. Lukukausi tuli ja meni, ja koulun loppumisen ja kotiinpaluun välissä oli aika toteuttaa kunnon road trip. AMERIKAN RAITILLA, OSA 3 Konerikko ja kotiinpaluu Jäähdytysnestetilan plommin korjaamisen jälkeen matka kohti Los Angelesia jatkui. Purkuautojen joukossa oli myös omaani korimallin vanhempi Series 75 Fleetwood. Aiemmin ostamani ’72 Cadillac Fleetwood Series 75 oli kuljettanut minut Nevadan halki San Franciscoon, josta matka jatkui etelään kohti Los Angelesia
Tragikoomista asiasta teki se, että Utahissa kyseinen fillari ei ollut kelvannut koskaan kenellekään edes lukitsemattomana. Tilapäisesti autottomana olin jälleen pyörämies. Hinausautomies kaivoi kuitenkin ässän hihastaan ja kertoi pitäjästä löytyvän myös toisen korjaamon. Huomasin, että moottori valutti jäähdytysnesteensä ulos jostain näkymättömissä olevasta paikasta varsin nopealla tahdilla. Kun pääsimme lasteinemme takaisin Texacolle, ilmeni seuraava ongelma. Tosin se oli kuulemma jo mennyt kiinni, mutta kiiruhdettuamme paikalle yhytimme sieltä liikettään sulkemassa olleen korjaamonomistajan. Hinausautomies vei minut sanojensa mukaan kaupungin halvimpaan motelliin, joka osoittautui vähintäänkin hintansa väärtiksi. Paikan johtaja lupasi katsoa autoani huomenna, mikäli toisin sen paikalle. Reissupäivä alkoi kääntyä kohti iltaa ja aurinko painui kohti horisonttia. Samalla hetkellä, kuin taivaista pudonneena enkelinä, huoltamon pihaan kurvasi jostain AAA:n mies hinausautoineen. Noudin sovitun ’58 Caddyja vähäksi aikaa. Kuuskakkosia patinoituneita Cadillaceja palmun alla. Kaivoin minua uskollisesti palvelleen Schwinn-polkupyöräni peräkontista, ja veivasin pirunmoisella kiireellä mainitulle huoltamolle. Sen seurauksena kohtasin seuraavan ongelman; millä hitolla siirtäisin ajokelvottoman kaksi ja puoli tonnia painavan lotjakkeen korjaamolle. Limusiini-Cadillacilla liikkuvan suomalaisturistin tuottaman alkuhämmennyksen jälkeen pääsimme sopimukseen siitä, että heidän korjaamonsa katsoisi autoani seuraavana aamuna. Ensimmäisenä piti kuitenkin keksiä ensimmäinen askel asiassa etenemiseksi. Cadillac mahtui juuri ja juuri Peterbiltin lavalle. Erinäiset ajatukset niin viasta, sen korjaamisesta, kuin siitäkin mahdollisuudesta, että sitä ei saa korjatuksi, risteilivät mielessäni villeinä. Seuraavana aamuna sain ilouutisia puhelimitse: autoni olisi pian korjattu. Selvitettyäni tilanteen hän lupasi tulla poimimaan autoni kyytiinsä. Hyppäsin pyöräni selkään, ja lähin kapakka löytyikin miltei motellini vierestä. Pelastava enkeli ajaa Peterbiltillä. Reissu osoittautui lopulta kohtalokkaaksi: unohdin motellille palatessani pyöräni kuppilan pihaan ja aamulla paikalle palatessani oli joku pitkäkyntinen vienyt lukitun pyöräni. Cadillac King hoitaa! 81 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Myyjätär ohjeisti minua menemään läheiselle Texacon huoltsikalle, joka sekin oli pian sulkeutumassa. Kokeilin toiveikkaasti vielä lisätä nestettä syyläriin, mutta kaikki valui samaa kyytiä kartanolle. Autoni hajosi. Suunnitelmissani oli löytää joku mukava kaupunki, johon jäädä yöksi. Paikallisen Shellin pihalla tuulilasia hinkatessani huomasin maassa valuvan jotain nestettä. Huoltamon johtajan mielestä auto oli liian iso heidän nosturilleen. Hetkinen… sehän tulee minun autostani! Siirsin autoni äkkiä parkkiruutuun ja aloin tutkia tilannetta. Huoltoasemalla, jonka pihassa olin, minua ei osattu auttaa. Mikäs sen idyllisempää. Harvoin näkee missään tapahtumassakaan näin montaa tämän aikakauden Cadillacia kerralla, vielä harvemmin purkaamolla. O lin hyvässä tahdissa matkalla kohti etelää pitkin Tyynenmeren rannikkoa kulkevaa Highway 1:tä pitkin. Tarvitko puolikasta Cadillacia. Upea ja todella harvaanasuttu San Franciscon ja Los Angelesin välillä sijaitseva Big Surin alue oli jäämässä taakse ja sivistyksen merkkejä alkoi esiintyä tiuhemmassa. Paremman tekemisen puutteessa päätin iltasella käydä jossain paikallisessa kuppilassa kaljalla. Auton yllättävä hajoaminen satunnaiseen kalifornialaiseen pikkukaupunkiin on ensi kertaa koettuna melko mielenkiintoinen kokemus. Pysähdyin jossain satunnaisessa pikkukaupungissa pesemään Tyynenmeren roiskimia suolapärskeitä Cadillacini tuulilasista, kun viimeinkin onnetar käänsi selkänsä ja todennäköisyydet ottivat vallan
Kivenheitto osoittautui reilun sadan kilometrin mittaiseksi matkaksi suuntaansa, mutta löysin lopulta autiomaan keskellä sijaitsevaan Cadillacmiehen paratiisiin. Tulevalle yölle ei ollut majoitusta ja nukkuminen autossa miljoonakaupungin kaduilla tuntui arveluttavalta ajatukselta. Olin aiempina päivinä selvitellyt netistä mahdollisia vanhempiin autoihin keskittyneitä purkaamoita ja tarjontaa. Koska Hollywoodin rokkiklubeistaan ja muusta yöelämästään tunnettu Sunset Strip ei tarjonnut yösijaa väsyneelle matkalaiselle ja Cadillacille tuumin, että alueelta piti suunnata toisaalle, rauhallisempien kadunvarsipaikkojen varrelle. Vaikka ajelin maisemallisen rantatien läpi mielestäni jopa hidastellen, saavuin Los Angelesiin päivän etuajassa suunnitellusta aikataulusta. Olin ajellut matkallani julkimoistaan ja vauraudestaan tunnetun Beverly Hillsin läpi. Cadillacien kuningas. Koska en keksinyt parempaakaan suunnitelmaa, ajattelin edes käydä tutustumassa kaupungin nähtävyyksiin ja miettiä nukkumisasiaa myöhemmin. Koska miksi ei. Nestevuodon syyllinen oli löydetty: joku edellisistä omistajista on ilmeisesti käynyt moottorin läpi ja uusinut myös lohkon kyljessä olevat nestetilan plommit. 82 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Amerikassa kaikki on mahdollista. Ajoin pölyisen kentän läpi nuhjuisen toimiston eteen ja astuin sisään. Kaktusten kirjoman aavikon ja lumihuippuisten vuorten ympäröimällä koruttomalla laanilla odotti portin avautumisen jälkeen melkoinen näky: hiekkakentälle oli kasattu joka suuntaan eteneviin riveihin satoja Cadillaceja aina 40-lukuisista malleista asti. Muuten varsin nuhjuiseen Los Angelesin katukuvaan verrattuna on keskustan pilvenpiirtäjäalue varsin kliinistä seutua. Los Angelesin ulkopuolella kivenheiton päässä näytti olevan vaatimattomasti Cadillac Kingiksi nimetty pelkästään Cadillaceihin erikoistunut purkaamo. Vasta palatessani ja pysähdyttyäni aidatun alueen kohdalle ja huudeltuani aaltopeltien välistä asiani jollekin työntekijälle, sain ohjeet soittaa paikan omistajalle. Amerikan Raitilla, osa 3 summan käteistä ja lähdin, pyörätön kun olin, kävelemään korjaamolle. Enkelten kaupunki. Puhelinsoiton jälkeen minut ohjeistettiin alueen toisella laidalla olevalle portille ja päästettiin sisään. Lukuun ottamatta yhtä, joka oli hankalassa paikassa starttimoottorin takana ja joka oli nyt ruostunut puhki. Kevytolutta mainostava zamboni kromivanteilla. Paikan löytäminenkin oli oma hommansa: onnistuin ensin ajamaan millään tavalla merkitsemättömän laanin ohi. Seuraavana aamuna heräsin reippaiden meksikolaisten puutarhureiden alkaessa urakoimaan viereistä pensasaitaa sahoineen ja päätin suunnata rauhallisemmille kaduille. Vieressä hommaa tahditti Corona-laatikko, joka oli torstaipäivän aikana huvennut ilmeisesti kohtalaista tahtia. Sisällä, niin ikään nuhjuisessa ja tupaten täynnä hyllyjä, mappeja, sekalaisia Cadillacin osia ja epämääräistä roinaa täynnä olevassa toimistohuoneessa minua odotti kuusissakymmenissään oleva ukkeli, joka multitaskasi vuorotellen netin kautta tulleita tilauksia ja vastaili puhelimessa ympäri maailmaa tuleviin osatiedusteluihin. Kaliforniassa poliisivoimat luottivat vielä laajalti vanhan koulukunnan oppien mukaisiin Fordin Crown Victorioihin. Los Angelesissa ollessa tuli käytyä katsomassa matsi Änäriä. Suuntasin keulan kohti koillista. Jäänhoitokin tarjosi silmäniloa. Koska ökyalue näytti hyvin rauhalliselta eikä ollut edes kovin kaukana, päätin suunnata kulkuni sinne. Voi esimerkiksi löytää aavikolta seulaksi ammutun poliisiauton. No, tulipahan nyt sitten sekin uusituksi, vaikkakin hieman työläällä ja kalliilla tavalla. Ökykartanoiden keskellä kontrasti reissussa rähjääntyneen matkalaisen ja pölyisen vanhan Cadillacin sekä alueen rikkaiden asukkaiden ja heidän Aston Martiniensa ja Rolls Roycejensa välillä tuntui huomattavalta. Onnistuin kuitenkin löytämään kadunpätkän, jonka varrella joku oli unohtanut kieltää pysäköimisen ja painelin takapenkille vetelemään hirsiä
Lopulta laskeskelin sopivaksi tarve/hintasuhteeksi hankinnoille takapuskurin ja etusekä pakkivalon kehykset. Osien kaivelu kuumalla aavikolla kuivasi kurkkua, joten otin tarjouksen ilolla vastaan. Vastoin yleistä luuloa kyltin juurelle tai edes lähelle ei pääse, ainakaan laillisesti. Kävimme katsastamassa muutamien parhaiden autojen takapuskurit, jonka jälkeen pääsin tutustumaan jo purettujen puskureiden valikoimaan. Saman viikon sunnuntai tulisi olemaan toistaiseksi viimeinen päivä Amerikan maaperällä. Seuraavana aamuna kotimatka jatkui junalla, ja sain kyydin asemalle samalla Chevyllä. Olin selvinnyt tilanteesta jos toisesta, läpi tulvien, myrskyjen, lumihuippuisten vuorten ja loputtomalta tuntuvien autiomaiden. Pelkästään ’72 Fleetwoodeja näkyi laskujeni mukaan ainakin kahdeksan. Hyppäsimme työntekijän kanssa paikan ainoaan japanilaisautoon, romiksen sisäisessä sukkuloinnissa toimivaan Toyota Tacomaan. Sunnuntaina ajoin bussikyydillä lentoasemalle odottelemaan lentoni lähtöä. Aikamme tingattuamme sain noin neljäsosan pyyntihinnoista pois ja omistaja lupasi minulle kaupantekijäisiksi yhden Coronan. Jätin Cadillacin kiiltävien lajitovereidensa seuraan ja ryhdyin jalkamieheksi. Palasimme toimistolle, jossa alkoi neuvottelu hinnasta. Olen ollut todistetusti Hollywoodissa, olenko jo julkkis. Amerikkalaisessa arkiliikenteessä vanhempi henkilöautokalusto on harmillisen harvinaista. Lopulta toistakymmentä tosiasiallista ja tosi monta päivyristä katsottavaa tuntia myöhemmin suihkukone tavoitti lumisen Helsinki-Vantaan. Aikomuksena oli kuljetuttaa auto kotimaahan. Kävelymatka Comptonin kaupunkijuna-asemalle tuntui oudolta. Palattuani Los Angelesiin otin vastaan matkani viimeisen motellihuoneen Santa Monicasta. Kelpuutin valmiiksi irrotetun osan, joka näytti jokseenkin virheettömältä, ja pyysin nostamaan sen kyytiin. Ensimmäisiä hintoja en hyväksynyt. Coronan noutamiseen nakitettu työntekijä vain paljasti karun tosiasian: isäntä oli itse kaatanut viimeisen Coronan alas kurkustaan juuri äsken. Kaivelin kaverille kyytipalkaksi lompakostani dollarin. Perjantaina puolestaan päättyisi toinen aikakausi: silloin eroaisin Cadillacistani. Kun sain puheenvuoron, tiedusteli Cadillacien kuningas minulta osatarpeitani. Los Angelesista palmujen ja auringonpaisteen keskeltä ikipimeään Suomen talveen laskeutuminen tuntui omituiselta. Kohtaaminen toisen suomalaisen kanssa oli ensimmäinen neljään kuukauteen. Loput pari päivää kului Los Angelesin nähtävyyksiä katsellen. Lopun alkua ja matkan loppua. Mies kertoi, että hänellä oli lähtemässä oma kontillinen autoja Los Angelesista kohti kylmää Pohjolaa, ja lupasi kontista paikan Cadillacilleni. Olin ajanut autollani Amerikassa kaikki pidemmät siirtymät kolmen kuukauden ajan. Kauempaa katsottuna Los Angelesin kaupunkirakenne erottuu selvästi: pilvenpiirtäjien keskusta on suhteellisen pienellä alueella, kun taas kerrosja omakotitalojen täyttämää asuinaluetta on tolkuttoman laajasti. Kilometrejä oli kertynyt noin kolme ja puoli tuhatta. Los Angelesin kaduilla tuli bongattua kuitenkin tämä hieno Oldsmobile Cutlass. Kulttuurishokkia onneksi lievensi kentälle vastaan tullut kaverini, joka poimi allekirjoittaneen terminaalin edestä täysimoottorisen Suburbanin kyytiin. 83 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Ladeltuani erinäisiä osatoiveita, joihin sisältyi ainakin ehjä takapuskurin keskiosa kolhittuani edellisen San Franciscossa parkkihallissa, käski hän palkollisensa viedä minut katsomaan paikan takapuskuritarjontaa. Autoa luovuttaessani koin myös hauskan yllätyksen: nainen, jonka kanssa täytin autoni rahtaamiseen liittyvät paperit, osoittautui suomalaiseksi. Nyt jätin auton tuntemattomien ihmisten huomaan kuljetettavaksi kahden valtameren kautta miltei maapallon toiselle puolelle ja näkisin sen seuraavan kerran Suomessa jonkun kuukauden kuluttua. Ajelin auton Comptonin liepeillä sijaitsevan huolintafirman porteille. Apu tähän löytyi läheltä, kun aloin kyselemään vinkkejä hyvistä autontuojista, nimittäin itsekin autoja ja muuta roinaa Jenkeistä tuovalta Kaireniuksen Mikeltä
Itse aloin 80-luvun edetessä käydä Power Meetissä, joka oli jo tuolloin valtavan kokoinen tapahtuma. Mikeltä löytyi vielä vanha ”sirra” katolle, joten retkireki alkoi olla reissua vaille. Liian helppo ratkaisuko?. Katolle ruuvattiin vielä kattoteline ja Alkon vanha puulaatikko kuljetustarpeita täyttämään. Bel Air otettiin työn alle hetimiten. Pitkäkattoinen tarjosi mukavat tilat matkustaa ja farkun katolle saisi sijoitettua suurimman osan matkatavaroista. Emme siis kuljettaneet katolla potkukelkkaa tai maitotonkkaa... Suomalaiset pitkäkattoiset kohtaavat leirintäalueella. Vaihdettiin kuulumiset ja oluet, kummalle viestikapula jäi. Lähtopäivänä Muumio muistelee Eräs Power Meet reissu Leiri pystyssä, on siis aika rentoutua. Ruotsalainen naapuri luotti enemmän mattamustaan munavaunuun. Palaverin päätteeksi saimme ajatuksen tehdä 8-sitteriin Gulf-teeman maalaukset sun muut. Chevy saatiin kulkemaan jouhevasti, konttorissa hääri pikkulohko ja Powerglide. Tässä tarina retkestä, joka tehtiin 1997. Porukka saatiin kokoon helposti ja totesimme, että tarvitsemme seitsemän hengen ryhmälle ja tavaroille 8-sitterin. Rytmiryhmä kerättiin kokoon ja laivamatkat tilattiin. Retki alkakoon! Tavarat katolle, ihmiset autoon ja laivaan, mars. Mikkonen 70-luvulla jenkkiautoilijat kävivät Ruotsissa Marmorihalleilla imemässä vaikutteita ja bisseä. Tässä vaiheessa allekirjoittanut otti auton työn alle ja maalasi suunnitellut Gulf-logot ja tekstit kylkiin. Ennen kuin tähän pääsimme, oli löydettävä toimiva farkku, joka kestäisi retken kunnialla. Teksti ja kuvat: Kari B. Mike ilmoitti, että hänen ’67 Chevy Bel Airinsa olisi käytettävissä. Tuttu ja turvallinen paketti. Tapsa oli hankkinut meille puolijoukkueteltan, joten kattotilaa todellakin tarvittiin. Retkelle mukaan lähtivät kirjoittajan lisäksi Sirkku, Mike ja Minna, Jone ja Katja sekä Tapsa. A loimme suunnitella retkeä Poweriin hyvissä ajoin. Maalausteema oli Gulfin lentokenttähuoltoauto, kotipaikka New Mexico. Kotimatkalla salakuljetettiin varaosia Suomeen. 84 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Mike ruiskutti farmin siniseksi ja katon kaupan päälliseksi oranssiksi
Jonossa oli myös eräs Suomi-porukka, joka oli automaatin rikkouduttua peruuttanut loppumatkan satamaan. Matka suuntautui hiljalleen Tukholman laivarannan suuntaan. Siitäkin selviää. Pienenä miinuksena huomattiin, että makuualustat olivat kotona... Paras tapa olisi viettää päivä kummassakin kohteessa. Kysyi kohteliaasti, oliko Letukassamme konetuliaseita. Aina riittää aikaa pysähtyä morjestamaan tuttuja. Harjakaiset vietettiin tosin lämpöisten olueiden kera. Yhteen päivään ei tahdo saada mahtumaan kumpaakin. Uskokaa tai älkää, nousi se teltta harjaan, vaikka vasara sekä moska olivat jääneet Suomeen. Pelastusryhmämme otti suunnan lähimpään taloon etsimään apuvälinettä. onneksi ovat tottuneet linttoihin. Tuli sieltä jotain pientä ostettuakin. Laivarantaan selvittiin kunnialla. Leiriydyimme leirintäalueelle sopivan matkan päähän tapahtumapaikasta. Naispoliisi ei poistunut paikalta, vaan koputti lasia uudestaan ja kysyi, oliko meillä käsiaseita. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja oli aika nostaa puolijoukkueteltta pystyyn. Laivamatkan aikana ei ehtinyt aika tulla pitkäksi tällä ryhmällä. Vielä piti pakata farkku ja cruisata satamaan. Matkalla pysähdyimme parinkin kauppakeskuksen parkkikselle tauolle ja syömään. Kuljettajan arpa osui minulle. Viimein oli aika pyörähtää kylillä cruisaamassa. Hyvin kulki isompikin porukka. Ennen laivaan menoa varmistettiin puolijoukkueteltan kiinnitys katolla ja laitettiin suojapeitteet muiden romujen päälle, ja ei kun menoksi ja laivaan. Aikanaan palasimme puolijoukkuetelttaan. Powerin yöcruisailun aikana ei nälkää tarvitse nähdä, sillä hodarikärryjä ja roskaruokakiskoja riittää joka nurkalle. Aika ajoin tavatessa maamiehiä meni aikaa moikatessa ja oluiden vaihdossa niin paljon, että jonossa seisovat Volvo-kuskit polttivat käämit. Ruotsin puolella saimme Letukan ulos laivasta tullimiesten iloksi tai suruksi... Niin oli tämäkin meetti nähty. Paikalle päästiin syömään ja löhöilemään ennen kierrosta kentällä. Jengin pikku hiljaa toipuessa puolijoukkuetelttamme siirtyi taas katolle ja ryhmä kyytiin. Mistä oli kysymys, on hieman epäselvää, vaan ketään meistä ei pidätetty. ’65 Suomi Bel Air, intialaismallinen pikkubussi kattolisäpenkeillä. Oli ilo havaita suomalaisia pitkäkattoisia paikan päällä monilukuisesti. Eikä Poweriin matkalla oltu ainoa autokunta liikkeellä Ruotsin suuntaan, joten seuraa riitti aamuyöhön asti. ’59 avo-Impala bilsnerbiilinä. Farkun katolla istuen näki koko cruisingkaluston lipuvan ohi nauttien samalla virvokkeista ja eväistä. Tulipa asukaskin käymään iltasella leirissä. Tukholmasta suuntasimme suoraan Västeråsiin. Lainamoska. Kesäpäivä Västeråsissa, Powerissa paistaa aurinko aina. Pitkäkattoiset koolla. Oli siis fiksuinta laittaa pelit parkkiin. Odottaessa laivaan pääsyä, tuli naispoliisi seisomaan kuskin oven viereen ja koputti lasia. Ongelmana siellä on monasti valita, katsoako autot vai kiertääkö romutori. painoi kiirus päälle, sillä Mosassa piti luovuttaa yks maalausduuni pokalle. Kyllä finski finskin löytää Ruotsissakin. Ican parkkiksella matkalla Tukholmaan. Aamulla heräiltiin kuka mitenkin pirteänä. Oli aika lähteä jonottamaan Poweriin kentälle pääsyä. Homma toimi, moska saatiin lainaan ja teltta pystyyn. Vastasin kieltävästi ja suljin ikkunan. Ryhmämme valitsi rennon välityylin nurtsilla löhöilyn ja bilikoiden katselun muodossa. 85 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Saadessaan jälleen kieltävän vastauksen, poistui virkavalta paikalta. Joka tapauksessa matkailu avartaa, mutta voi aiheuttaa matkapahoinvointia. ”Oliko autossa konetuliaseita”. Suomalaisporukoihin oli mahdotonta olla törmäämättä, sen verran finskejä Powerissa pyöri. Bilikaan meneminen ja poistuminen on helppoa, kun ei ole kattoa tiellä. Kaikkialla oli amerikanrautoja parkissa, ja suomalaisiakin autokuntia näkyi useita. Annoin vinkiksi etsiä talon, jossa on sekä Suomen että Ruotsin liput ovenpielessä, riikinruotsalaiset kun tuppaavat käyttää kahta Ruotsin lippua. Iltaohjelmassa oli cruisailua ja lisää cruisailua kunnes letka pysähtyi. On sitä huonompiakin tapoja viettää aikaansa. Ei huono valinta
Saranoissa ja muissa monikerroksisissa rakenteissa välien puhdistus on tehtävä erityisen huolellisesti. Mikäli pinnasta halutaan sileä ja virheetön, on osat tämän jälkeen hiottava ja kiillotettava rättilaikalla. Myös pikkubudjetin projektiin on helppo saada näyttelytasoista viimeistelyä huolehtimalla esille jäävät detaljit kohdalleen. Lopputuloksena on uutta vastaava, kaunis ja sääoloja hyvin kestävä ulkoasu. Sähkösinkittäväksi soveltuvat kaikki magneettiset materiaalit. 86 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Aina sen ei ole pakko tarkoittaa uusia osia tai korkeita kustannuksia. Öljy ja rasva eivät kuitenkaan ole ongelma pinnoituksessa, koska ne saadaan tehokkaasti pois prosessin aikaisissa puhdistuskylvyissä. Hintaesimerkkinä Lahden Sähkösinkitys Oy käyttää peltiämpärillistä osia, joille hintaa kertyy ilman pohjatöitä 20–50 euroa/ sanko. Sähkösinkitysprosessissa tehtävällä passivointikäsittelyllä voidaan vaikuttaa osan lopulliseen väriin. Sähkösinkityksellä ja keltapassivoinnilla vanhoista osista saadaan uudenveroisia edullisesti. Nyrkkisääntönä on 1 mikrometri/ 1 minuutti. Y ksityiskohdilla on suuri merkitys kauniin kokonaisuuden kannalta jokaisessa harrasteautossa. Vanhasta uutta Tallilla – Projekti Sähkösinkitys soveltuu hyvin erilaisille pikkuosille, kuten jousille ja kiinnittimille. Moniin kohtiin maalaaminen soveltuu loistavasti, mutta on myös osia, joissa se aikaan saa epäsiistin ja kotikutoisen vaikutelman. Lisäksi sinkitystä tekeviä yrityksiä on tarjolla mukavasti ja toimitusajat ovat varsin ripeitä. Omakohtaisten kokemusten perusteella voi sähkösinkitystä suositella lämpimästi kaikille harrastajille rakentamisen tasosta riippumatta. Teksti ja kuvat: Jussi Löppönen Pienillä nippeleillä ja nappeleilla on iso merkitys autoprojektin onnistumisessa. Pohjatöiden osalta on tärkeintä saada kappaleista kaikki mahdollinen maali pois, pienikin maalijäämä voi pilata sinkityksen. Kerroksen paksuuteen voidaan vaikuttaa sinkkialtaassapitoajalla. Värillä on vaikutusta myös kappaleen korroosiokestävyyteen. Pisteosia voi olla haastava löytää uutena, ja vanha ja kulahtanut taas voi pilata muutoin huolitellun kokonaisuuden. Tällaisia ovat esimerkiksi ovien ja luukkujen lukkolaitteet vastakappaleineen, erilaiset kiinnikkeet ja jouset sekä konepeiton saranat. Yleisimmin näitä ovat erilaiset metalliosat. Passivoinnilla väriä pintaan. Suolasumutestin perusteella keltapassivointi on paras, tarjoten suojaa noin 300 tuntia, kun kirkas kestää noin 150 tuntia ja musta vain 50 tuntia. Sinkitys ei toki saa aikaan kromauksen kaltaista loistoa, mutta hintaan ja vaadittuihin pohjatöihin nähden syntyy siistiä jälkeä kohtuuhelposti. Toinen sinkitysmenetelmä on kuumasinkitys, mikä on tarkoitettu järeämmille kappaleille, kuten maantiekaiteille ja valaisinpylväille, pinnan jäädessä laikukkaan harmaaksi. Kuten kromauksessakin, mitä sileämpi pinta, sen kauniimpi lopputulos. Passivointi tehdään sinkityksen jälkeen kastamalla osa kemialliseen nesteeseen ilman sähkön vaikutusta, käsittely estää pinnan hapettumisen. Puhuttaessa pienempien kappaleiden sinkityksestä tarkoitetaan sähkösinkitystä, joka luo pulteista ja muttereista tutun, kohtalaisen kiiltävän ja ohuen pinnoitteen. Mikä kustannusten ohella parasta, toimitusaika osille on viikosta kahteen, joten vielä on siis aikaa pinnoittaa osat ennen kesän tapahtumia. Näissä kohteissa oiva ratkaisu on uudelleen pinnoittaminen sähkösinkitsemällä. Sähkösinkitysprosessi koostuu 12 eri vaiheesta, joiden aikana pintaan muodostuu 10–30 myyn eli mikrometrin paksuinen suojakerros. Ohuen pinnoitteen ansiosta myös pultit, mutterit ja prikat voidaan uudelleen käsitellä ja palauttaa uudenveroisiksi, mikä on usein tarpeen tuumaisten kiinnittimien kohdalla, niitä kun ei helposti uutena Suomesta löydy. Kevyellä pintaruosteella ei ole merkitystä itse prosessiin, mutta se vaikuttaa valmiin kappaleen pinnan laatuun. Pohjatöiksi riitti pelkkä lasikuulapuhallus, joka ei vahingoita kierteitä. Helpoin tapa pohjustaa osat sähkösinkitykseen on lasikuulapuhallus. Väri vaihtoehtoja on kolme – kelta-, kirkasja mustapassivointi
87 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Alkuperäiset lukkojen vastakappaleet ja kiinnitysruuvit saatiin lähes uutta vastaaviksi. Keltapassivoimalla laturin jalka ja yläkiinnike, saatiin moottoritilaan kullansävyä tuomaan kontrastia kromille ja punaiselle. YHTEISTYÖSSÄ: Lahden Sähkösinkitys Oy Konepeiton saranat ja lukkolaite olivat rakenteeltaan monimutkaiset, mutta käsittely onnistui hienosti. Pakoja imusarjan kiinnikkeissä pultteineen päädyttiin kirkaspassivointiin
Myöhemmin siirryttiin sitten kerhon tiloihin”, Pasi muistelee. 88 AMERIKAN RAUTA 3/2016. ”Aluksi mun auto majaili talvet sukulaisten luona riihessä ja kesät se seisoi tienlaidassa aina, kun ei ollut ajossa. Tällä hetkellä Pasin oma kalusto koostuu ’71 Satellitesta, saman vuotisesta GTX:stä sekä vielä vaiheessa olevasta Barracuda Gran Coupe -projektista. Siitä olisi voinut tehdä suuremmankin, mutta ympärillä nousevat kalliot rajoittivat suunnitelmia, enkä halunnut ryhtyä ampumaan niitä poiskaan.” Tallin suunnitteluvaiheessa tuntui, että pärjää ihan hyvin ilman nosturipaikkaa, mutta iän myötä ihminen muuttuu vähitellen mukavuudenhaluisemmaksi. Hemi Cuda oli puolestaan isommassa koneremontissa, jonka yhteydessä siistittiin myös moottoritila. Mopar-pyhättö P asi tunnetaan taitavana Moparrakentajana ja usein hänen tallistaan löytyykin omien autojen lisäksi kavereiden tai tuttavien projekteja. Sillä hetkellä Pasilla oli vain yksi harrasteauto, limenvihreä Cuda, mutta talli mitoitettiin siten, että siinä mahtuu mukavasti rakentamaan kahtakin autoa. Vuonna 1997 hän rakensi omakotitalon ja samassa yhteydessä erillisen 70-neliöisen tallirakennuksen, jolloin puuhastelu helpottui. Monet maamme hienoimmista muskeli-Mopareista ovatkin rakentuneet ainakin osittain näiden seinien sisällä. Harrastamisen alkumetreillä tilat eivät olleet ihan nykyisenkaltaisia. Ja saisi sitä tilaakin olla vähän enemmän.” Talon vierelle tehtiin rakennusvaiheessa kahden auton katos käyttöautoille, mutta se muutettiin pari vuotta sitten umpitalliksi, jonka jälkeen osa harrastekalustosta muutti sinne säilytykseen ja käyttöautot päätyivät taivasalle. Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen Kirkkonummella asuvan Pasi Rekolan tallista ei löydy baaria, sohvaryhmää tai taulutelkkaria, sillä siellä keskitytään rakentamaan autoja. Toisenlainen talli Pajan puolella oli kuvaushetkellä Charger, jonka alustaa herkisteltiin ajokauden alkuun muutaman vuoden seisotuksen jäljiltä. ”Aika äkkiä se tila loppui kuitenkin kesken, ja vajaat kymmenen vuotta myöhemmin päätin rakentaa tallin toiseen päähän reilun 10-neliöisen lisäsiiven, johon sain sovitettua pienen verstastilan. Miehen Mopar-harrastus sai alkunsa heti ajokortin saannin jälkeen hankitun ’71 GT Dartin parissa ja on jatkunut aina näihin päiviin saakka. ”Jos nyt rakentaisin tallin, niin tekisin ehdottomasti metrin korkeamman, jotta nosturi mahtuisi mukavasti katon alle
89 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Pasin tallissa jopa naulakko on mallia Mopar. Mopar-pyhättö Tallin toiseen päähän on rakennettu lisäsiipi, jonne Pasi on sovittanut pienen verstaan tykötarpeet. Pihapiirissä oleva autokatos muutettiin pari vuotta sitten umpinaiseksi, jolloin siihen saatiin säilytystilaa kahdelle harrasteautolle. Kuvaushetkellä siellä majailivat ’71 Satellite sekä peltivalmiina oleva Barracuda Gran Coupe -projekti. Työkaluista ja välineistöstä löytyy käytännössä kaikki tarvittava purkamisesta kokoamiseen. Goodyearin nostalginen Polyglasrengas vanteineen on tarkoitus entisöidä rekvisiitaksi seinälle
Todellisia pellintaivuttajien tai kuituvelhojen taidonnäytteitä. Johtoja, edes asiallisesti yhteen niputettuja piuhasarjoja oli aivan turha hakea silmällä, sillä ne oli vedetty katseilta piiloon. Mikäli moottoreiden lohkot olivat näkyvissä, ei niitä ollut dipattu puolihuolimattomasti kuumakestomaalisaaviin, vaan ne oli maalattu todennäköisesti samassa maalaamossa kuin muukin auto joko korin värillä tai sopivalla kontrastisävyllä. Siellä ei tyydytä vaihtamaan hiukan koreampia venttiilikoppia ja ilmanputsaria, vaan konehuoneet visioidaan ja toteutetaan johdonmukaisina kokonaisuuksina. Usein moottori oli ikään kuin katettu ainakin osittain, hieman samaan tapaan kuin uusissa autoissa. Konehuone kliiniksi Tallilla – moottoritilan siivous YHTEISTYÖSSÄ: Janne’s Garage www.jannesgarage.com 90 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Mikäli noista Jenkkilän mieleenpainuneimmista konehuoneista halutaan hakea joitakin yhtäläisyyksiä, niin useimmissa toteutuksissa tulipelti ja konehuoneen seinämät tai sisälokasuojat oli siloiteltu, ja monesti maalattu vielä korinvärisiksi. Käytyäni muutaman kerran Las Vegasin vuotuisessa SEMA Show’ssa tuo edellä kuvailemani ilmiö konkretisoitui aivan toden teolla. Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen Yksi asia, jossa amerikkalainen autonrakentaja on meitä edellä, on konehuoneen siisteys. Pakosarjat olivat yleensä keraamisesti pinnoitettuja, jolloin ne pysyvät siisteinä myös käytössä. En tarkoita nyt niinkään varsinaisia moottoreita, vaan pikemminkin muuta moottoritilaa, jossa kaikki kliiniä yleisilmettä häiritsevät seikat on joko siivottu pois tai piilotettu. Parhaimmillaan koko moottoritila on suunniteltu siten, että se jatkaa niin väreiltään kuin muotokieleltäänkin auton muita linjoja ja rakentelutyyliä. Ne konehuoneet vaan olivat sanalla sanoen käsittämättömiä! Ja mikä vaikuttavinta, kahta samanlaista ei tullut vastaan, sillä ne kaikki olivat käsityötä ja kustomina tehtyjä. S uomalainen autojenrakentelutaito on yleisesti tunnustettua ja useimmat amerikanvieraat ovat hämmästelleet, kuinka kovatasoista jälkeä täällä tehdään. Molemmat edellä mainituista ovat hatunnoston arvoisia suorituksia, mutta sellaisia konehuoneita näkee kuitenkin harvoin, joiden toteutuksessa olisi käytetty mielikuvitusta nimenomaan visuaalisessa mielessä. Entisöintitapauksissa konehuoneet osataan palauttaa pulttien kantoja myöten alkuperäisen näköisiksi ja tarvittaessa moottoreista osataan rakentaa myös todellisia voimanpesiä. Sama oli saatettu tehdä myös apulaitteille. Jenkeissä näyttelyautojen konehuoneiden rakentaminen puolestaan tuntuu olevan aivan oma taiteenlajinsa
Tässä kuvassa kappaleen reunaa muokataan kutistusleuoilla sopivaksi, jotta se saatiin istumaan saumattomasti sisälokasuojaa vasten. Tuliseinän lisäksi pellitystä jatkettiin konehuoneen sivuille ja myös alumiinisyylarille sekä sähköflektille tehtiin samaa tyylisuuntaa jatkavat koteloinnit. Pienen keskellä olevan kohouman alle jää tuulilasin pyyhkijöiden moottori, ja sekin muotoiltiin uusiksi kolmeen kertaan ennen kuin lopputulos alkoi miellyttää silmää. Ajatus muhi mielessä pitkään ja lopullisen sysäyksen hankkeen toteuttamiselle antoi se, että löysin yhtä kieroutuneella ajatusmaailmalla varustetun fabrikaattorin, joka osasi niputtaa visioni jonkinsorttiseksi kokonaisuudeksi ja vieläpä jalostaa niitä eteenpäin. Halusimme kuitenkin tuoda esille, millaisia yllätyksiä projektin varrelle sattui ja mahdollisesti tasoittaa tietä muille tuomalla esiin joitakin suuntaviivoja sekä yleispäteviä niksejä, joilla luovimme asioissa eteenpäin. Reunat käännettiin puolipyöreään muotoon kiertämään venttiilikoppien huohotinfilttereitä, jotka päätettiin sijoittaa molemmin puolin moottorin takapäähän. Viime vuosina yleistyneeksi trendiksi tuntuu nousseen modernien ruiskukoneiden naamioiminen tavalla tai toisella vanhojen kaasarikoneiden näköisiksi. Tässä tapauksessa väliä jäi noin sentin verran, eli riittävästi. konepeiton alapuolen muodot sekä epäsymmetrisesti asettuvat lukkotapit. Virranjakaja päätettiin jättää kokonaan kotelon alle. Liikkeelle lähdettiin tulipellin pitkältä sivulta. 91 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Tuliseinän suuntainen pelti tehtiin suosiolla kahteen kertaan. Kuten aiheesta kiinnostuneet ovat saattaneet parista aikaisemmasta numerosta huomata, on Stingracen konehuonetta siistitty tämän talven aikana jo AN-liittimillä, teräspunosletkuilla ja billet-alumiinisella serpentiinihihnapyöräsetillä. Ensimmäinen oli harjoituskappale, johon kokeiltiin erilaisia toteutustapoja, ja kun sopivimmat keinot oli löydetty, aloitettiin lopullisen version valmistus puhtaalta pöydältä. Näin ollen päätimme unohtaa täydellisen symmetrisyyden tavoittelun jo alkumetreillä. Lopputuloksesta olisi saatu vielä pelkistetympi vaihtamalla esimerkiksi jarrupääsylinteri pienempään, mutta se päätettiin jättää tekemättä. Puhumattakaan siitä, että kaverilla oli kyky saada metalli taipumaan haluamaansa muotoon. Pelkistettyä race-lookia. Kotiin palaamisen jälkeen oman harrastevehkeen konehuone oli melko vaatimattoman oloinen, vaikka sekin oli meidän mittapuulla ainakin semisiisti. Jarrupääsylinterin olisi voinut vaihtaa pienempään, jolloin se olisi saatu kokonaan piiloon, mutta sen sijaan kate päätettiin muotoilla sen päälle hugger-tyyppisesti, jolloin kokonaisuudesta tuli omaan silmääni mielenkiintoisemman näköinen. Konehuone kliiniksi Liikkeelle lähdettiin erilaisten pahvimallien avulla. Auton malli asetti monenlaisia rajoitteita ja matkan varrella jouduimme tekemään myös kompromisseja. Kuten jo edellä mainitsin, niin useimmat näkemäni toteutukset ovat olleet yksilöitä, eikä tämänkään jutun ole tarkoitus olla mikään seikkaperäinen ohjeistus siitä, kuinka asiat pitäisi tehdä. Konehuoneen pellitys päätettiin tehdä syvävetopellistä, jota on helpompi muotoilla. Siihen ei voitu tehdä yhtä tasaista katepeltiä, vaan muotoilussa jouduttiin huomioimaan mm. Konepeiton alle jäävän tilan voi mitata asettamalla väliin pallon muovailuvahaa, sinitarraa tai vaikka meidän käyttämäämme butyylitiivistemassaa, minkä jälkeen luukku painetaan kiinni. Corvetten konehuoneessa tuli vastaan sellainen piirre, että moottori ei ollut aivan keskellä, vaan noin tuuman oikealla. Kate koostuu useammasta palasta ja sen suunnittelussa käytettiin melkoisesti aikaa siihen, kuinka kokonaisuus on helposti purettavissa ja uudelleenkoottavissa huoltoja korjaustoimien yhteydessä. Minkäänlaista esikuvaa tai mallia toteutukselle ei ollut, joten kaikki kehiteltiin ja soviteltiin alusta saakka itse. Kuten nokkelimmat jo arvaavatkin, niin konehuoneen siivousprojektin kliimaksina toteutettiin moottorin osittainen kattaminen, millä saatiin piuhat piiloon ja saavutettiin kliini yleisilme. Corveten moottoritila on matala ja se on käytetty tarkasti jo tehtaalla. Sieltä se ajatus sitten lähti. Rei’ityksillä, kuvioinneilla, satiininmustalla värillä ja kiiltävillä pulttienkannoilla pyrittiin luomaan race-henkinen, mutta viimeistelty kokonaisuus
Corvetten tapauksessa ne ovat lasikuitua, joten ylimääräiset reiät ja pienet halkeamat korjattiin Car Systemsin laadukkaalla liimalla. Tallilla – moottoritilan siivous Osat irrotettiin autosta vielä kerran. Sellaisissa paikoissa, joissa vesi pääsee seisomaan, kannattaa kuviot tehdä niin päin, että ne jäävät koholle. Pienet työstöjäljet poistettiin hiontamaalin avulla, minkä jälkeen pintaan ruiskutettiin Mipan satiininmusta maali. Sen jälkeen myös sisälokasuojat hiottiin ja maalattiin samalla satiininmustalla kuin katteetkin. Lopuksi pellit tig-hitsattiin kasaan. 92 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Apukuskin puolelle kaarre päästiin tekemään suorana ja simppelimpänä. Ensimmäisen pintamaalikerroksen jälkeen suoritettiin jälleen koekasaus, jossa todettiin tarvittavien pohjatöiden määrä. Pellitys olisi voitu viedä myös mekanismien alle, mutta tällöin ne joutuisi irrottamaan joka kerta, kun autolle tehdään huoltoja, jotka vaativat pellityksen irrottamista. Jäähdyttimen päälle tehtiin myös uusi kotelo, joka rei’itettiin lävistystyökalulla. Seuraavaksi osat purettiin irralleen, alumiiniosat pohjamaalattiin happovärillä ja teräsosat epoksimaalilla. Pinnoista, saumoista ja sikkausten reunoista haluttiin niin siistit kuin mahdollista. Tummanpuhuvaa yleisilmettä piristävät alumiinipinnalle jätetyt osat, teräspunosletkut ja korinväriseksi maalattu ilmanputsarin kansi. Tasaisiin peltipintoihin ajettiin sikkikoneella kuviot. Lopullisessa asennusvaiheessa katepeltien ja lokasuojien väliin laitettiin tiivistenauha estämään mahdollista kitinää ja maalin kulumista. Kun katteet oli hierottu pinnoiltaan mahdollisimman virheettömiksi, ei sisälokasuojiakaan haluttu jättää kuluneen näköisiksi. Katteet kiinnitettiin konehuoneeseen M5-niittimuttereilla. Valmis lopputulos näyttää tältä. Pakosarjat pinnoitettiin Marteliuksella keraamisella Cermakrome-pinnoitteella. Tässä peltivalmiit osat ovat ensimmäistä kertaa koesovituksessa hitsausten jälkeen. Kyseinen toimenpide on varsin edullinen tapa viimeistellä asennus kuin asennus. Konepeiton lukkomekanismeille jouduttiin jättämään kolot. Tarvittaviin kohtiin ruiskutettiin lisää hiontamaalia ja nitrokittiä. Ruosteiset pultinkannat tai kauhtuneet metalliosat eivät luonnollisestikaan sopineet yhteen uudistetun konehuoneen ilmeen kanssa, joten kaikki pikkunippelit, kuten saranat, lukkotapit ja konepeiton avausmekanismit toimitettiin puhallettaviksi ja sinkattaviksi. Aluksi pellit muotoiltiin kohdilleen heppailemalla ne kiinni sieltä täältä. Pintaväri maalattiin osiin kaikkiaan neljä kertaa välihiontoineen
Tutustu ja tilaa: www.amerikanrauta.. Kestotilaus 64,90 8 numeroa Rakkaudesta Rautaan ww w .fa ce b oo k .co m / a m er ik a n r a u ta. • Suuri määrä USA-purkuautoja • Uudet peltivanteet edullisesti • Voiteluaineet ja kemikaalit • Nopeat toimitukset tilaustavaralle USA:sta HÄMEENLINNA: UUDET JA KÄYTETYT OSAT + POSTIMYYNTI PIETILÄNTIE 1-3, 13130 HML PUH: 03-61 50 50 AVOINNA: ARK 9-17 VANTAA: UUDET OSAT + KÄYT NOUTO TIILITIE 16, 01720 VANTAA PUH: 09-2210 0024 AVOINNA: ARK 8:30 17:30 PIRKKALA: UUDET OSAT + KÄYT NOUTO PURUTIE 47, (PARTOLA) PIRKKALA PUH: 03-266 2818 AVOINNA: ARK 10-18 www.southwesttrade.. EDULLISET VARAOSAT USA-AUTOIHIN! • Tarvikevaraosat huoltoon ja korjaukseen • Alkuperäisvaraosat GM, Chrysler, Ford USA • Uudet ja käytetyt korin osat suuri varasto • Ruostekorjauspellit suoraan varastosta • Purkuosat,koneet,vaihteistot, jne
Ei se auton mukana tullut kattoverhoilumateriaali ollut sittenkään oikeanväristä. Kokonaisuutenahan pyörä on varsin puutteellinen; runkoa on muokattu ja tankki sekä pakoputki tehty itse. Ostettaessa autosta puuttui kolmiosaisen etuspoilerin keskipala, jonka löysin järkevään hintaan Ricks’s Camarosilta Jenkeistä. Alkuperäinen risukeula, nahkasatula sekä lievereunavanteet nostalgisine kumeineen herättivät visioni osakasan jalostamisesta jonkinsorttiseksi boardtrackeriksi. Siinähän olivat paikallaan vielä ehjät alkuperäiset tarratkin. Ja niinhän se olikin. Pääsiäisen tienoilla sää alkoi näyttää jo sellaiselta, että Camaron saattoi hakea tallista. Siinähän kävi niin, että täälläkin on yksi pickis vähemmän. Nähtäväksi jää, kuinka kuivaa huumoria tämä britti tarjoilee elämääni. Muulle autolle todettiin riittävän myllytys. Sisävalon lasi tuli uusittua samalla, kun korjattu katto asennettiin paikalleen. ...ja tilalle tuli brittihuumoria parhaimmillaan. Koko autoa ei missään tapauksessa haluttu maalata, koska se on vielä alkuperäisessä maalipinnassaan. Puuhanurkka K imm o Ensimmäiset hankitut harjalistat oli tarkoitettu uudempaan koriin, toiset taas astetta vanhempaan. Camaromme sisusta kun on kirkkaanpunainen, tilattu materiaali Garnet Red -viininpunaista. Entisöimättä jättämisestä siis tuskin tarvitsee potea kovinkaan huonoa omaatuntoa. Takanapa on tarkoitus muuttaa rattaalliseksi ja kone korvata uudella samankokoisella. Tai oikeastaan ei. saikin tehtäväkseen maalata pahimmin haalistuneet kohdat, eli ovien ylälaidat ja takakulmat, sekä takalokareiden levikkeet, joista oli lohkeillut maalia, uudelleen. To mi Viime vuoden loppupuolella kerroin hankkineeni ’58 Chevrolet Apachen, joka autenttisen patinoituneine maalipintoineen ja vain pienine ruostevaurioineen vaikutti kuvien perusteella jopa liian hyvältä ollakseen totta. Pitääkseni projektien määrän vakiona hankin talliini 250 cc koneella varustetun 20-luvun alun Raleighin – brittipyörän, jota joku on jo joskus muokannut kilparadoille sopivammaksi. Ei auttanut kuin etsiä mahdollisimman lähelle sopiva uusi keinonahka, jolla katon päällysti lahtelainen Autoverhoomo Custom. Vaikka katalogeista olisi voinut luulla, että ne olivat sopivat vielä ’81-malliseen, niin todellisuudessa ne kävivät vain vanhempiin. Se patinakuosiin rakennettu C10 nimittäin suorastaan vietiin käsistä, ja majailee nykyisin Orimattilan suunnalla. sai tehtäväkseen korjata Camaron naarmuisen takapuskurin sekä pahasti haalistuneet kohdat. Jo heti kättelyssä oli selvää, ettei patinoitunutta, mutta yleissiistiä ja räpeltämätöntä autoa lähdettäisi ylientisöimään eikä maalaamaan kokonaan uudelleen. Sehän olisi tarkoitus museokatsastaa lähiaikoina, ja sitä varten siinä on monenlaisia pikkuhommia eri puolilla. Kun auto saatiin uitettua Teksasista Suomeen, jouduin toteamaan, että myyjän ”this is the real deal” -hehkutus maalipinnasta osoittautui käytännössä sprayllä maalatuksi feikkipatinaksi. Kiinnostukseni tätä kyseistä yksilöä kohtaan kuihtui saman tien ja se sai jatkaa matkaansa eteenpäin. Sen kohdalla tulikin sitten se setback. Kari B. Epäonninen apassi sai lähteä... Sisäkatto verhoiltiin uusiksi, ja kokonaisuus siistiytyi kummasti myös uudella sisävalon kuvulla. Jatkoselvittelyn tuloksena Karvonen laittoi Jenkeistä tilaukseen oikeanlaiset, hyvin ohuella kromilistalla varustetut listat, joita odotellaan paraikaa. Arvottuani oikeaa mallia aikani eri nettisivuilta lukemattomien vaihtoehtojen joukosta, soitin Karvosen Harrille US-Partsille. Tilalle tuli kuitenkin jo seuraavana päivänä toinen, vuotta vanhempi, josta ehkä lisää joskus myöhemmin. Tällä hetkellä ajatuksissa on rungon alemman putken muokkaaminen siten, että koneen saa alemmas ja samalla ylärunkoputken alle mahtumaan kiilamaisen tankin. Kari B. Kummatkaan eivät olleet oikein sinne päinkään. Uudet oventiivisteet tulivat myös auton mukana, Kalifornian auringossa kadonneiden harjalistojen kanssa olikin sitten enemmän jumppaa. Näytti siltä, että yhdet niistä jopa sopisivat tuohon meidän Camaroon, vaikkeivät olisikaan juuri ne oikeat. 94 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Vaan eivät sopineet. Ne tilattiinkin, mutta olivat kuin olivatkin tarkoitettu vuotta uudempaan – kolmannen sukupolven Camaroon. Olin saanut virheellisen käsityksen, ettei niitä olisi kenelläkään varastossa Suomessa, kunnes serkkupoika löysi netistä sellaiset. Kyllähän sielläkin oli varastossa Camaron listoja, ja vielä useampaa mallia. Ruostettakin löytyi huomattavasti mainostettua enemmän. Rikkonaisten ovipahvien alareunoihin löysi oikeanlaista mattoa verhoomo TiCaBo, ja roikkuva kattoverhoilu kaipasi myös uusimista
AUTOMAATTIEN AMMATTILAINEN • Korjaukset, varaosat • Vanhat Hydramatic, Fordomatic, Torque. Olipa tarpeen sitten huolto tai korjaus. Ota rohkeasti yhteyttä! Tiedustele lisää ja varaa aikasi huoltoon. ite, Powerlite, Borg-Warner, Dyna. 03-2251948, ma-pe 8.30-16.00 tilaajapalvelu@ amerikanrauta.?. www.americanpower. Puh. 03 652 3380 GSM 0400 813 297 americanpower.oy@gmail.com GSM: (0400)563 522 USAOSAT@KAUHARACING.FI WWW.KAUHARACING.FI u uu a , ker o myös meill Tilaajapalvelu: puh. 02 648 6677 WWW.AUTOTRANSMISSION.FI Pl 19 • 66901 Uusikaarlepyy Puh 06-7221517 Email: american.parts@multi.. ow automaatit • Mersut, Bemarit, monet Japsit ym. www.paimelanparoni.net Tervetuloa Paimelan Ranchille! Lautahaasia 96, 17120 Paimela Kulkupeliä joka lähtöön! 0400 867 120 • paimelanparoni@gmail.com Verkkokaupasta lahjatarvikkeet myös autoharrastajille! www.paimelanparonitar.. Autotransmission Pekka Nätkin Pörstiläntie 16, 28760 Pori Puh. • Nyt myös Klassikko Mustangien uusia osia! 68410 ALAVETELI • WWW.BACKFALT.FI • Purkaamo: 040-7332 493 • Korjaamo: 040-510 7493 • Automyynti: 040 8234 100 Jenkki autoja www.backfalt.. Tsekkaa nettisivuillamme myytävät autot! Hämeenlinnalainen jenkkiautojen asiantuntija Merten takaa matkustanut autosi saa meillä arvoistaan käsittelyä. www.american-parts.net VARAOSAT JA TARVIKKEET 35 VUODEN KOKEMUKSELL A S80, S&V70, S&V40, 900, 850, 700, 400, 300, 240, 140-sarjat ackfältin autohuolto & autopurkaamo • Duett, PV, Amazon, 140-sarjan uudet osat. American Power Oy Takumäenkuja 2B 13130 Hämeenlinna www.jenkkiautohuolto
Showpainos Kutjan kuva 96 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Teksti: Tomi Eronen • Piirros: Janne Kutja Toisaalla lehdessä olevasta Ollin Adlerista on tässä Janne Kutjan suunnittelema hieman kiiltävämpi katuautomaisempi versio, jonka tyyppinen autosta saattaa hyvinkin vielä jonain päivänä tulla
Kattoa on madallettu lievästi ”ohuemmaksi” ovenkarmien yläpuolelta, ja samalla siihen on tehty tippalistaa muistuttava palko kulkemaan C-pilarin alalaitaan asti. Myös kori on saanut osansa muutoksista. Takavanteina ovat American Racingin suorapuolaiset T70-mallit, edessä taasen 10-puolaiset muinaisten kisavanteiden hengessä tehdyt Rocketin Launcherit. Kromia löytyy myös tuulilasin kehyksestä. Maskiksi Janne vaihtoi kavennetun ja muutenkin mittoihin sovitetun ’37 Fordin trukkimallin, ja osansa uudessa näyttävyydessä on myös kromatuilla lakester-pakosarjoilla. 97 AMERIKAN RAUTA 3/2016. Takapyöränaukkoja on hieman pienennetty, ja Kolmeosainen konepelti on myös valmistettu tarvittavine reikineen headerseja ja ohjausta varten. annen päivittämässä versiossa etuakseli ja jaettu v-tuki on kromattu, ja keulalla ovat ’35 Chevyn kromatut ajovalot
Valkoisella nahkasisustuksella verhoiltu koko perheen cruiseri on muokattu maanläheisemmäksi ilmajousituksella. Ford Galaxie 500 Convertible ’65. Seuraavassa numerossa ajamme katto auki kohti kesää Marko Mattilan pirteänkeltaisella Buickilla. Stroker-pikkulohkolla varustettu reinkarnaatio myös liikahtaa rivakasti. Seuraava Amerikan Rauta ilmestyy 26.5.2016 Gasoline Motor Show, Hot Rod & Rock Show ja American Car Show Oulu. Sitä varten mies hankki projektikuntoisen pystylamppuavon, joka on saanut Mikon hallussa uuden värin, ilmajouset, 20" vanteet ja on muutenkin käytännössä täysin läpikäyty. Dodge Dart 2d HT ’67. Vaihtelua repimiseen näyttelyitä! 98 AMERIKAN RAUTA 03/2016. Lisää kevään Auringonsäde Reinkarnaatio Buick Invicta ’61. Suomalaisen kiihdytysautoilun legendoihin kuuluva Jaska Husso ei onnistunut hankkimaan takaisin vanhaa kilpuriaan, joten päätyi rakentamaan sen uudelleen Kaliforniasta tuodusta kutoskoneisesta aihiosta. Vantaalainen Mikko Wihinen on tullut tutuksi varmasti maamme nopeimman Chevy-pickiksen omistajana, mutta tykkää myös matalalla lipumisesta
CLASSIC MOTORSHOW 7.-8.5. LAHTI SUURI SUOMALAINEN KLASSIKKOAJONE UVONÄYTTELY suomalaisen ralliautoilun historiaa Pääyhteistyökumppanit: Yhteistyökumppanit:
R a kkaud es t a Ra u taa n • 3 / 20 1 6 • 8 ,90 € AM ER IK AN RA U TA 03 /2 016 N RO 27 ”S E O LI IH A N K A U H EA PE TT M YS . K A IK KI M EN I O H I O IK EA LT A JA VA SE M M A LT A .” 6 414887 002455 1 6 3 70 02 45 -1 60 3 PAL VKO 2016-21 Viipale mediat Suomalaista työtä • www.amerikanrauta.fi KAHDEKSAN ERIKOISNUMEROA VUODESSA Daytona DODGE CHARGER ”DAYTONA” ’69 BUICK LE SABRE STW ’60 Amerikan Raitilla o sa 3 MERCURY COUGAR 2D HT ’67 ADLER ’33 • H-D Dyna Glide ’03 CHEVROLET IMPALA SS CONVERTIBLE ’64 CHEVROLET EL CAMINO ’80 • Ford Ranchero ’79 LISÄKSI ESITTELYSSÄ TEKNIIKKAA: SINKITYS JA KELTAPASSIVOINTI AMERICAN CAR SHOW ELMIA • DETROIT AUTORAMA Updated Arpien kaunistama