Raskas Kalusto Alan johtava ammattilehti Raskas Kalusto kertoo lukijalleen alan arjesta sellaisena kuin työn tekijä sen näkee ja kokee. Näitä menneisyyden tarinoita Suomen Historia tarjoilee asiantuntevassa ja mukaansatempaavassa muodossa. Nautinnolliset lukuhetket itselle tai lahjaksi! Viipale mediat YLI 25 SIVUA TAPAHTUMIA! DO-DADS REUNION • POWER BIG MEET VÄSTERÅS FORSSAN PICK-NICK • PISTONS RUMBLE & MONTA MUUTA CHEVROLET APACHE ‘58 Dodge Charger ‘69 Ford Econoline Van ‘72 Chevy Impala 4D HT ‘59 Cadillac Coupe DeVille ‘69 H-D Road King ‘99 LISÄKSI ESITTELYSSÄ FORD A CABRIOLET ‘31 R ak kaud e st a Ra ut aa n • 6/ 20 1 6 • 8,9 € 6 414887 002455 1 6 6 70 02 45 -1 60 6 PAL VKO 2016-40 Viipale mediat Suomalaista työtä • www.amerikanrauta.fi AM ER IK AN RA U TA 06 /2 016 N RO 30 ”T YY LIS U U N TA OL I M IN U LL A M IE LE SS Ä H ET I AL U ST A AL KA EN . Kerromme myös menneiden vuosikymmenien työtavoista ja ilmiöistä. Koneurakointi kestotilaus 62.90 €, 8 numeroa Koneurakointi määräaikaistilaus 67.90 €, 8 numeroa Tutustu ja tilaa: www.koneurakointi.. Lehdessä esitellään näyttävimmät autot ja kuumimmat kissat, projekteja, tee se itse -juttuja ja tarvikeuutuuksia unohtamatta. 03-2251 948 Nautinnolliset lukuhetket myös digitaalisena Lue näköislehtenä tietokoneella tai mobiililaitteella: www.lehtiluukku.. Esittelemme traktoreita, maansiirtokoneita, kuljetus-, aurausja maaurakointikalustoa. Klassikot Autoilun ajankuvaa Klassikot on aikakauslehti, joka sisältää juttuja 1950–1980-lukujen autoista ja entisöintiprojekteista, tapahtumareportaaseja, ohjeita ja vinkkejä oman auton kunnostamiseen sekä saman aikakauden klassikkomoottoripyöriä ja mopoja. Puhelimitse: puh. Viipale mediat Tue kotimaista! Viipalemediat on suomalaisomistuksessa oleva yritys jonka lehtien kotimaisuusaste on avainlipun arvoinen! Tilaa kätevästi itsellesi, yrityksellesi tai lahjaksi! Netissä: tilaus.viipalemediat.. Tuning.. Koneurakointi Raudanluja ammattijulkaisu Koneurakointi on uusi ja reilusti erilainen ammattilehti, joka on suunnattu alan yrittäjille ja ammattilaisille. Lehden sivuilta löydät tuoreet uutiset, koneuutuudet sekä paljon hyödyllistä tietoa itse koneista, työmenetelmistä ja alan osaajista. Raskas Kalusto kestotilaus 62.90 €, 8 numeroa Raskas Kalusto määräaikaistilaus 67.90 €, 8 numeroa Tutustu ja tilaa: www.raskaskalusto.. Tuning.fi Suomen paras tuninglehti Tuning.. Klassikot kestotilaus 64.90 €, 8 numeroa Klassikot määräaikaistilaus 69.90 €, 8 numeroa Tutustu ja tilaa: www.klassikot.. Vanhat Koneet kestotilaus 64.90 €, 8 numeroa Vanhat Koneet määräaikaistilaus 69.90 €, 8 numeroa Tutustu ja tilaa: www.vanhatkoneet.. Isot Koneet Maailman mahtavimmat Isot Koneet on erilainen aikakausilehti. on lehti tuningharrastajille. Amerikan Rauta kestotilaus 64.90 €, 8 numeroa Amerikan Rauta määräaikaistilaus 69.90 €, 8 numeroa Tutustu ja tilaa: www.amerikanrauta.. kestotilaus 64.90 €, 8 numeroa Tuning.. Lehti käsittelee jenkkiharrastekenttää tämän päivän näkökulmasta unohtamatta tapahtumien ja cruisingien merkittävää roolia. Isot Koneet kestotilaus 32.90 €, 4 numeroa Isot Koneet määräaikaistilaus 34.90 €, 4 numeroa Tutustu ja tilaa: www.isotkoneet.. Nimensä mukaisesti sen sivuilta löytyy toinen toistaan suurempia ja mielenkiintoisia koneita, joiden yhdistävänä tekijänä on täysin arkipäivästä poikkeavat mittasuhteet. Tilaa kätevästi osoitteessa: tilaus.viipalemediat.fi Amerikan Rauta Rakkaudesta rautaan Amerikan Rauta on lehti kaikille, joille amerikkalaiset ajopelit ja niiden rakentelu ei ole vain harrastus, vaan elämäntapa. Suomen Historia kestotilaus 64.90 €, 8 numeroa Suomen Historia määräaikaistilaus 69.90 €, 8 numeroa Tutustu ja tilaa: www.suomenhistoria.. Lisäksi se tarjoaa hyödyllistä tietoa uutuustuotteista koeajojen ja uutisten muodossa, sekä viihdyttää esittelemällä alan kalustoa. Suomen Historia Tarinoita pienen kansamme menneisyydestä Suomen historiasta löytyy loputtomasti kiinnostavia tapahtumia, hämmästyttäviä faktoja, mielenkiintoisia henkilöitä sekä elämänkohtaloita. määräaikaistilaus 69.90 €, 8 numeroa Tutustu ja tilaa: www.tuning.. Vanhat Koneet Rautaista luettavaa Vanhat Koneet on uudenlainen aikakauslehti koneharrastajille. N YT KU N AU TO ON VA LM IS, VO IN TO DE TA SE N OL EV AN H YV IN LÄ H EL LÄ SIT Ä, M ILL AIS EK SI SE N KU VIT TE LIN KIN .” MATTA & MATALA OSA 2 SIX-5 AMERIKASSA KAHDEKSAN ERIKOISNUMEROA VUODESSA Eldorod
Mutta mitähän auto mahtaisi lopulta maksaa. Seurasin joku viikko takaperin huvittuneena keskustelua Facebook-myyntipalstalla, kun tuttava teki ihan asiallisen tarjouksen myytävästä vaihteistosta. Otin kuitenkin maksullisen kanavapaketin ensimmäistä kertaa joku vuosi takaperin katsellakseni Discovery Channelin auto-ohjelmia. Tomi Eronen Päätoimittaja tomi.eronen@amerikanrauta.fi 3 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Niiden neliskulmainen ratti on tuntunut aina jotenkin vieraalta, eivätkä etulokasuojien vaakasiivet parkkivaloineen ole jotenkin sopineet minun silmääni. Mustana, miljonäärivalkosivurenkailla ja mustilla peltivanteilla neliovisessa hardtopissa oli yhtäkkiä jotain hyvin ylvästä ja sopivan kolkkoa – miksei minulla ollut tuollaista. Olin itse yksinkertaisesti jotenkin yhtäkkiä tykästynyt nimenomaan malliin, mutta on yksilön tarinakin aika erikoinen. Normaalisti olisin saattanut sivuuttaa kuitenkin koko ilmoituksen, mutta kerrankin oli yhtä aikaa rahaa ja tilaisuus. Ihan tosiostajana pitämäni tuttava vastasi kysymyksellä, että tehdäänkö sitten tuolla hinnalla kaupat, jos tulen paikan päälle tinkimään. Oli lauantai, ja nukuin yön yli ennen kuin soitin myyjälle. Imperialinkin kohdalla kauppa olisi jäänyt kyllä tekemättä, jos myyjä ei olisi suostunut neuvottelemaan hinnasta puhelimessa. Olin oikeastaan vähän yllättynyt, ettei meillä ollut lähtökohtaisesti kuin reilun tonnin näkemysero, myyjällä siis oli tavaralle hinta mielessä, vaikkei sitä ilmoituksessa mainittukaan. Tapahtumasta löytyy tarinaa alkaen sivulta 71, enpä muista, koska viimeksi olisi tullut valvottua yhtä myöhään... Se oli nimittäin edellisen kerran vuonna 1971 katsastettu Suomiauto, jota edellinen omistaja oli kunnostellut 12 vuoden ajan, muttei ollut koskaan saanut Autokauppoja Pääkirjoitus hoidetaan paikan päällä. Toisella puolella Suomea sijainnut myyjä totesi tylysti, että tinkimiset E n muista, että olisin koskaan ollut hankkimassa itselleni Imperialia, ainakaan 60-luvun taitteen mallia. Olihan sitä tekemistä vähän enemmän kuin oli ostettaessa tiedossa, mutta vanhat BRR-40-kilvet päästiin kiinnittämään Imperialiin heinäkuun viimeisen viikon maanantaina, ja reissu onnistui. Sunnuntaina iltapäivällä kaupat oli tehty, vaikken itse edes päässyt käymään paikan päällä. Varsinkin viestillä tulleet vaihtotarjoukset sitä on jo oppinut jättämään ihan omaan arvoonsa, vaikka joukossa voi olla ihan tosiostajiakin. sitä uudelleen kilpiin saakka. Niin, eivät ennen kuin heinäkuun alussa lomareissulla ollessani näin facebook-kaverin jakaneen mustan ’61 Imperial Crownin myyntiilmoituksen. TV:n maksukanavat eivät ole oikein koskaan olleet minulle se oma juttu, enkä jaksa seurata myöskään Youtube-sarjoja. Lokakuun alussa siihen on mahdollisuus myös Suomessa, kun Rawlings saapuu Lahden Jenkkiautonäyttelyn tähtivieraaksi. Tavoite oli siis selvä. Eivät ne pickupista saadut rahat nyt Imperialiin riittäisi, mutta olisi siinä ainakin puolet jo kasassa. Parin tonnin tarjoajat ja kaljoitteluporukat käännytettäisiin kuulemma kylmästi tontilta. Ymmärrän, että turhat tiukan hinnan kyselyt netin kautta ärsyttävät, mutta pitkien välimatkojen maassa moni vehje jää myymättä, jos hinnasta keskusteleminen onnistuu vain tontilla laitteen vieressä. Noiden sarjojen myötä aiemmin Gumball ja Cannonball Run -touhuista tunnetusta Rawlingsista on kasvanut rokkistaraan verrattava kansainvälisen tason kuuluisuus, jonka nimikirjoituksia jonotetaan kaikkialla, missä mies vierailee. Se näissä lämpimikseen tarjoilevissa onkin ikävin puoli, ettei niiden takia jaksa enää noteerata niitä oikeasti kiinnostuneitakaan ennen kuin yhteydenotto tapahtuu puhelimitse. Ilmoituksessa ei tosiaan kerrottu hintaa, vaan mainittiin ainoastaan, että se sovitaan herrasmiesten kesken. Itse kun en kerta kaikkiaan päässyt juuri silloin paikan päälle kauppaa hieromaan. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun joku on minullekin esittänyt myynnissä olleesta autosta suullisesti, tekstiviestillä tai sähköpostilla tarjouksen, jota ei ilmiselvästi ole ollut edes aikeissa lunastaa todellisuudessa. Siitä, mikä mies on kyseessä, kerromme lisää toisaalla tässä numerossa. Auto piti saada rekisteröintikatsastettua ennen heinäkuun lopun Do-Dads Reunionia. Forssan Pick-Nickissä tuli sivumennen erään auton omistajan kanssa puheeksi se, kuinka monilta tuntuu olevan hämärtynyt käsitys tarjouksesta ja sen sitovuudesta kaupanteon yhteydessä. Useimmiten käytetyn tavaran hinnassa on kuitenkin jonkinlainen tinkivara. Sieltä niitä tuleekin useampia mainioita, mutta ehdottomat suosikkini ovat olleet Rick Doren tähdittämä Extreme Car Hoarders ja Richard Rawlingsin Gas Monkey -imperiumin luomat Fast N’ Loud sekä Misfit Garage, jotka perustuvat autojen rakenteluun ja myyntiin. Samaan olen törmännyt itse autoa ostaessa
lakko) voida julkaista lehti ei vastaa tästä mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Huomautukset on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisuajankohdasta. Copyright: Osittainenkin aineiston lainaaminen ilman Viipalemediat Oy:n kirjallista lupaa on kielletty. Viipalemediat Oy:n vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai virheestä ilmoituksessa rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrään palauttamiseen. Ilmoitukset: Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. 4 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Jos kuitenkin lehti julkaisee tilaamatta lähetettyjä kirjoituksia ja/tai kuvia lehdessä tai verkkosivuillaan, katsotaan tekijän luopuneen em. Ilmoitusasiakas on vastuussa ja korvausvelvollinen mainontansa aiheuttamista mahdollisista vahingoista kolmannelle osapuolelle ja/tai Viipalemediat Oy:lle. 03-2251 948 (ma-pe 8.30-16.00) tilaajapalvelu@amerikanrauta.fi Päätoimittaja Tomi Eronen Toimittajat Kimmo Janhunen, Olli Lehtinen, Tuukka Erkkilä, Antti Kautonen Avustajat tässä numerossa Jussi Löppönen, Janne Kutja, Kari Kylmäniemi, Mikael Forsman, Mika Malinen, Hannu Lemmetti Tuotantopäällikkö Tomi Saloniemi Ulkoasu Tero Björklund, Sari Mantila, Thomas Backman, Meniina Wik Kustantaja Viipalemediat Oy Puh. Materiaali: Viipalemediat Oy ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä eikä palauttamisesta. materiaalin tekijänoikeuksista Viipalemediat Oy:n hyväksi lähettäessään materiaalin lehdelle. Toimitus Tilaajapalvelu Puh. 06-2810 170, Fax 06-2810 112 Hallituksen puheenjohtaja: Ari Isosomppi Postiosoite Amerikan Rauta, PL 350, 65101 Vaasa Ilmoitusmyynti Peppe Haapala: 050-4147 559 Susanne Ripsomaa: 050-4147 553 www.amerikanrauta.fi > Mediakortti Sähköiset osoitteet toimitus@amerikanrauta.fi myynti@amerikanrauta.fi materiaali@amerikanrauta.fi etunimi.sukunimi@amerikanrauta.fi Painopaikka Arkmedia Oy, Vaasa Myynti R-Kioskit, huoltoasemat, marketit ja Lehtipisteet kautta maan ISSN 2243-4550 Tämän tuotteen paperi sekä tuotantoprosessi ovat sertifioidusti ympäristöystävällisiä
custom utosound R Alkuperäiselle paikalle sopivat soittimetkickpanels/kaiuttimet! Inlandin kestävät voimansiirron yoket, aihiot, ristikot, kardaanit, silmukat... I N C . TRADEPARTS.INFO Rapakontie, 49480 SUMMA Avoinna arkisin 8.30-17.00. Aikakauslehti ammatti autoilijoille! www.raskaskalusto.fi Lehtipisteissä kautta maan!. Phone. Amerikan Rauta on lehti kaikille, joille amerikkalaiset ajopelit ja niiden rakentelu ei ole vain harrastus vaan elämäntapa. Vaihteistot Cruise-stage I-II-III INLAND EMPIRE DRIVELINE R TR AD E PA RTS WE BS TO RE OP EN 24 /7 T5 5 SPEED-KIT/ osat 64-66/ 67-70 MustangCougar/FORD Rakkaudesta Rautaan Kestoti laus 64,90 8 numeroa Tutustu ja tilaa: www.amerikanrauta.fi TILAA INTERNETISSÄ: Täytä lomake osoitteessa www.amerikanrauta.. (05) 3557 289 ja myynti@tradeparts.info custom utosound M A N U F A C T U R I N G . /kampanja PUHELIMITSE: Soita tilaajapalveluumme puh 03-2251 948 SÄHKÖPOSTITSE: Lähetä sähköpostia tilaus@amerikanrauta.
Auton harrastehistoria ulottuu kuitenkin vielä pidemmälle. 24 Ford Econoline ’72 Jone Kaasisen tähtilippukoristeltu Econoline ilmentää 70-luvun vanibuumia. Kannessa: Ford A Cabriolet ’31 Nro 30. 6/2016 77 Forssan Pick-Nick 24 Ford Econoline ’72 12 6 AMERIKAN RAUTA 6/2016. 42 Chevrolet Impala ’59 Riikka Anderssonin flättäri on ollut hänellä puolet hänen elämästään. ESITTELYSSÄ 12 Ford A Cabriolet ’31 Karkkilalaisen Jaska Velinin Eldorod kuuluu ehdottomasti tämän vuoden kovimpiin kotimaisiin rodiuutuuksiin. 30 Cadillac Coupe DeVille ’69 Jere Palokankaan ilmajousitetussa Caddyssa on vahvoja Meksiko-vivahteita. 18 Chevrolet Apache ’58 Savonlinnalaisen Mika Sistosen tonttiin tiputettu Apache on verhottu samettimaiseen siniseen. 36 Dodge Charger ’69 Siilinjärvellä vaikuttava JP Pitkänen toteutti poikavuosien haaveensa muskeli-Moparista. 50 Harley-Davidson Road King ’99 J-V Heikkilän laukkupyörä on eräänlainen taiteen ja teknologian yhteenliittymä
84 Muumio muistelee Tämänkertainen muumiomme, Mika Malinen, kertaa toisaalla lehdessä esitellyn Riikan Impalan ja parin muunkin vaiheita. 96 Kutjan kuva Tällä kertaa perinteisen kustom-käsittelyn sai ’53 Kaiser Manhattan. 77 Forssan Pick-Nick Pilvenmäen ravirataa varjostivat synkät pilvet, mutta vettä ei tullut paria pisaraa enempää. ARTIKKELIT 82 Richard Rawlings Suomeen Syksyn Jenkkiautonäyttely tuo Suomeen Fast N’ Loud -televisiosarjan Gas Monkey Garagea pyörittävän päätähden. 66 Big Wheels Pieksämäen Big Wheels on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen suurimmista harrasteajoneuvokokoontumisista. 62 Oldtimer Run 27. 58 Power Big Meet Tämän vuoden Power Big Meet -juttumme painottuu Custom Kemps of Swedenin järjestämään Lead Parkiin. 10 Pelit ja vehkeet Loppukesän mielenkiintoisimmat tuotebongaukset. 88 SIX-5 Amerikassa, osa 2 Tässä osassa Nevalaisen Kimmo käy pyörittämässä Vetteään Optima Street Car Challengessa. kertaa Mikkelissä järjestetty Oldtimer Run keräsi tapahtuma-alueen harvinaisen täyteen. TAPAHTUMAT 54 West Coast Kustoms Show Kalifornian Santa Mariassa järjestettiin tänä kesänä 35-vuotisjuhlanäyttely ja cruising. 94 Puuhanurkka Tomi sai Camaron museoleimaan ja Kimmo osti patinaApachen. 71 Do-Dads Reunion 54 West Coast Kustoms Show 18 Chevrolet Apache ’58 7 AMERIKAN RAUTA 6/2016. 71 Do-Dads Reunion Do-Dads ja erityisesti sen oheistapahtuma Vintage Drags sai väen liikkeelle sanoin joukoin. Taas. 68 Customs & Kustoms #1 Heinäkuun alussa Ruotsin länsirannikolla järjestetty tapahtuma kokosi kustomharrastajat pieneen Ellöksen kylään. VAKIOT 8 Rauta-annos Jeep tuo markkinoille mielenkiintoisen Wrangler 75th Salute -mallin, joka muistuttaa 40-lukulaisia sotajeeppejä. 64 Pistons Rumble Pistons KK:n henkiin herättämä Rumble järjestettiin tänä vuonna toista kertaa peräkkäin Minkiössä
Toimittanut: Antti Kautonen Uutispalsta Ralli-Lincoln Ainoa näihin päiviin asti selvinnyt aito ”Road Race Lincoln”, eli vuoden 1954 Carrera Panamericana -maantierallin voittanut Lincoln Capri on päässyt kunniapaikalle Lincoln-museoon. Rautalankaa ja jenkkirautoja -tapahtuma yhdistää kaksi tärkeää autoharrastajan fiiliksen tekijää: rock’n’rollin ja dollarihymyt. Järeämmiksi alustaltaan ja 317,5-kuutiotuumaiselta koneeltaan rakennettua kilpaCapria ajoi toisen maailmansodan lentäjä-ässä Ray Crawford, ja vuoden 1954 voittoaika oli 20 tuntia, 40 minuuttia ja 19 sekuntia tälle 1908 mailin turneelle Meksikon halki Ciudad Juarezista Ciudad Cuahtemociin. Easy Rider -elokuvassa nähtyjen Billy Bike -ja Captain America -pyörien rakentaja, kustomoija Cliff ”Soney” Vaughs on kuollut 79 vuoden iässä. Muut samoissa, yli 3000-kilometrisissä kilpailuissa taistelleet Lincolnit päätyivät kilpailu toisensa jälkeen niin huonoon kuntoon, että ne katosivat historian saatossa olemattomiin. Muutama vuosi sitten aidoksi väitetty Captain America -pyörä ilmestyi julkisuuteen, ja viime vuosikymmenet hiljaiseloa viettänyt Vaughs kykeni tunnistamaan laitteen väärennökseksi. Väännetään rautalangasta Cliff Vaughs 1937-2016 8 AMERIKAN RAUTA 6/2016. 60-lukuinen pyörärakentaja Vaughs tutustui Peter Fondaan ja Dennis Hopperiin vuosikymmenen lopulla, ja yhdessä korjaamonomistaja Ben Hardyn kanssa tehtiin päätös neljän entisen LAPD-pyörän ostamisesta elokuvaa varten: kaksi stunttipyöriksi ja kaksi tähtipyöriksi. Lincoln Motor Car Heritage Museum esittelee tätä, numeroa 149 yhä kantavaa autoa Michiganissa, Hickory Cornersissa. Vaughsin käsissä näistä vekottimista syntyi sellaisia legendoja, joina ne vuoden 1969 elokuvasta muistetaan, ja mies myös hoiti ne teknisesti kuvauskuntoon. Auton lienee pelastanut se, että se pääsi näytille museokierrokselle kotiuduttuaan rankalta reissulta, ja sen arvo tunnistettiin jo varhaisessa vaiheessa. Tämänvuotinen tapahtuma on kaikkiaan kuudes kerta, kun näissä merkeissä kokoonnutaan Kangasalan Mobiliaan. Chopperista oli jo ilmoitettu mahdollinen 1,4 miljoonan dollarin kauppahinta. Vuoden 2015 tapahtumassa oli paikan päällä miltei 450 amerikanrautaa, joten mikäli elokuun lopun kelit sallivat, toivotaan samanlaista menestystä tällekin vuodelle. Livemusiikin tahdittama tapahtuma jatkuu cruisingilla Tampereen suuntaan
Laite on yksityiskohtia myöten kuin moderni tulkinta sotavuosien Jeepistä. Westcoast Motor Show Botniahalli, Vaasa 1.–2.10. Tätä päivämäärää pidetään eräänlaisena merkkipaaluna Jeepien synnyille, vaikkei kyseinen nimi Willystä virallisesti koristanutkaan. Rautalankaa ja jenkkirautoja Mobilia, Kangasala 27.8. Yksi pohjoisimmista jenkkirautatapahtumista, Rautaa Rajalle, järjestetään tänäkin vuonna – tapahtumajärjestäjän mukaan erityisesti yleisön pyynnöstä. WHRA August Cruising Vaasa 2.–3.9. 10th Lakeside Cruising / Hill Garage Wild Party Lohja 24.–25.9. Willys-Overland -yhtiö sai ensimmäisen valtiollisen tilauksen Willys MB -jeepistä heinäkuun 15. Street Race Seinäjoki 27.8. päivänä, vuonna 1941. Jenkkiautonäyttely Lahti T apah tuma t Kyseessä on kunnianosoitus nimeä myöten: Jeep täyttää tänä vuonna 75 vuotta, ja sen merkiksi valmistaja rakensi 1940-lukuisia maastureita muistuttavan Wrangler 75th Salute -mallin. Jenkkiautonäyttely Taidetehdas, Porvoo 10.9. Trunk Swap Triangle Motor, Turku 17.9. Rautaa Rajalle Saariselkä 27.8. Kyseisenä viikonloppuna selviää myös, millainen vuoden 2017 kokoontumisesta tulee. elokuuta. Julkaisemme oman rajoittuneen näkemyksemme perusteella mielestämme parhaat. Edellisvuoden eventti oli sen verran suuri suksee ennätyksellisillä 113 autolla ja 244 henkilöllä, että tänäkin vuonna Saariselällä nähdään taas Rautaa Rajalla, 26.–28. SM6 + SM palkintojenjako, FHRA Finals Alastaro 10.9. Tähän mennessä 11:n järjestettävän tapahtuman ohjelmassa on muunmuassa ”Pohjoiskalotin pisin cruising” lauantaipäivän aikana. Lehdentekijät tavoittaa osoitteesta toimitus@amerikanrauta.fi 9 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Kättä Jeepin lippaan Vinkkaa uutisaihe! Jos törmäät netissä tai muualla esittelemisen arvoiseen asiaan tai ilmiöön, voit vapaasti laittaa toimitukselle aiheesta sähköpostia. WHRA End of Season Cruising Vaasa 11.9. Rautaa Rajalle palaa 26.–28.8. Ainokaisena kappaleena valmistettu 75th Salute perustuu kaksioviseen Wrangler Sportiin, josta ovet on jätetty kokonaan pois ja rengastus toteutettu ehtaan armeijatyyliin
Voidaan käyttää joko koneellisesti tai käsin. Kiinnitys vanteisiin tapahtuu painamalla ne paikoilleen metallisten kiinnitysklipsien avulla. Hinta 270,00 €. Aine täyttää naarmuja erittäin tehokkaasti ja saa pinnan näyttämään virheettömältä. Vinkkinä mainittakoon, että Road Machine -tuotteiden maahantuonnin ja myy loppuvaraston 40 % alennuksella, niin kauan kuin tuotteita riittää. Se ei siis ole kertakäyttöinen. www.biltema.fi Road Machine on lisännyt läpivientiliittimien (bulkhead connector) valikoimiin myös AN12 ja AN-16 -koot. Spoilerin voi maalata korinväriseksi tai asentaa paikalleen sellaisenaan. Hinnat alkaen 15,50 €. Hinta 99,00 €/4 kpl:n sarja. Malli täydentää valikoimaa, jolla pyritään vastaamaan pienempien kohderyhmien, kuten amerikanautoharrastajien tarpeisiin. Firestop soveltuu hyvin myös moottoripalojen sammuttamiseen, sillä se ei aiheuta jälkihaittoja ja sotkua, kuten jauhesammuttimet. Sen jatkuva käyttöaika on noin 14 sekuntia, mutta sitä voi suihkaista tarpeen vaatiessa vähän ja nopeasti esimerkiksi hitsatessa, mikäli tarve vaatii. Helppo levittää ja kiillottaa. www.autodude.fi Uudenlainen sammutin Moonit Biltemasta Uusia kokoja läpivientiliittimiinBarzetta Super Sport Spoiler alert! Tuoteuutuudet Syvä kiilto tummille pinnoille Vannetukun uusi Super Sport -alumiinivanne edustaa muotoilultaan 60ja 70-lukujen perinteistä muskeliautotyyliä. Hinnat alkaen 109,95 €. www.roadmachine.fi Trade Partsilta on saatavissa uudet, täysin alkuperäisen tyyliin muotoillut takaspoilerit Mustangin ’69-73-malleihin. Toimittanut: Kimmo Janhunen Firestop on uudenlainen, kaikki paloluokat täyttävä (A, B, C, E, F) ja helposti mukana kannettava palosammutin, joka toimii käytännössä kuin spraypullo. www.tradeparts.info Poorboys Black Hole on erityisesti tummille pinnoille tarkoitettu täyteaine, jolla saadaan aikaan maukas näyttelykiilto. Niitä on saatavilla sekä suorina että 90° mutkalla. Hinta 24,90 €. www.vannetukku.fi 10 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Lisäksi tuote on erinomainen sähköpalojen sammuttamiseen ja hyväksytty 35 000 voltille Euroopassa. Läpivientiliitin on kätevä rungon ja ohjaamon läpivienteihin. www.fiberprotector.fi Biltema on ottanut valikoimiinsa 15” Moon-koristekapselit, jotka ovat harjattua teräslevyä
Osat ja palvelut Säännölliset toimitukset Huippumerkit Asiakaslähtöinen palvelu 040 5606 254 info@tuumacid.fi ww w.t u u m a c i d .fi Tehdaskylänkatu 7 H 11710 Riihimäki Lisätietoja tuotteista: WWW.KENDALL.FI EDULLISET VARAOSAT USA-AUTOIHIN! • Tarvikevaraosat huoltoon ja korjaukseen • Alkuperäisvaraosat GM, Chrysler, Ford USA • Uudet ja käytetyt korin osat suuri varasto • Ruostekorjauspellit suoraan varastosta • Purkuosat,koneet,vaihteistot, jne. (03) 318 5426 (03) 318 5440. AVOINNA MA-PE 9-16.30 | LA 10-14 KAUHAKORVENKATU 24 33720 TAMPERE JO 36 TOIMINTAVUOSI MENOSSA! PUH. • Suuri määrä USA-purkuautoja • Uudet peltivanteet edullisesti • Voiteluaineet ja kemikaalit • Nopeat toimitukset tilaustavaralle USA:sta HÄMEENLINNA: UUDET JA KÄYTETYT OSAT + POSTIMYYNTI PIETILÄNTIE 1-3, 13130 HML PUH: 03-61 50 50 AVOINNA: ARK 9-17 VANTAA: UUDET OSAT + KÄYT NOUTO TIILITIE 16, 01720 VANTAA PUH: 09-2210 0024 AVOINNA: ARK 8:30 17:30 PIRKKALA: UUDET OSAT + KÄYT NOUTO PURUTIE 47, (PARTOLA) PIRKKALA PUH: 03-266 2818 AVOINNA: ARK 10-18 www.southwesttrade.. WWW.SOINICARPARTS.NET | USAOSAT@SOINICARPARTS.NET USA AUTOJEN VARAOSAT, KORJAUKSET JA HUOLLOT. Kendall –voiteluaineet meiltä! Moottori-, vaihteisto– ja peräöljyt jenkkiautoihin suoraan varastosta
Karkkilalaisen Jaska Velinin Eldorod lienee tämän vuoden odotetuin kotimainen rodiuutuus. 12 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen FORD MODEL A CABRIOLET ’31. Auto antoi odotuttaa ensiesiintymistään aina tämän keväiseen Keravan taidemuseon World of Kustom Kulture -näyttelyyn saakka, mutta nyt kun auton on nähnyt livenä, voi vain todeta, että hyvää kannatti odottaa
Eldorod – taidetta pyörillä 13 AMERIKAN RAUTA 6/2016
Mittasuhteet uusiksi. Ostin sen ja siinä oli mukana myös Hydramatic-vaihteisto, mutta koska Cadillacin laatikko on ihan älyttömän pitkä, niin hankin Jenkeistä adapterisarjan, jolla sain moottorin perään Chevyn TH350-askin.” Moottori koneistettiin täysin ja siihen uusittiin kaikki sisuskalut. Cadillac-teema oli elänyt hänen ajatuksissaan aina alkuvisioinneista saakka, joten oli luontevaa valita myös moottoriksi Cadillacin linjastolta ulos rullannut tuote. Kontin kansi oli tarkoitus tehdä rosterista, joka olisi kiillotettu ja josta olisi jätetty louversien kohdat maalaamatta. Imusarjan hän teki kokonaan itse rosterista, samoin pakosarjat, kaikki apulaitteiden kiinnikkeet sekä moottorin kiinnityskorvakkeet. Se ei kuitenkaan Jaskaa pelottanut, sillä hän tiesi, että kaikki tulee kuitenkin menemään uusiksi. Cadillac-teema. Valmiin katon saa halutessaan ruuvattua irti. Jaska hankki tuhannen litran säiliön sitruunahappoa ja laittoi kaikki osat sinne liukenemaan ruosteenpoistoa varten. Valkoisella carson topilla varustettu linjakas kustom osoitti, että miehellä riittää silmää ja tyylitajua komeiden laitteiden rakentamiseen. Alussa oli vähän sellaista suunnittelua ja osien keräilyä ennen kuin pääsin varsinaisesti rakentamaan.” ’31-vuosimallinen Ford Model A Cabrioletin aihio löytyi Tuusulasta. Kun osat oli puhdistettu, ryhdyttiin koria niputtamaan vähitellen muotoonsa. Ford Model A Cabriolet ’31 14 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Sisustassa ei ole paljoakaan jäljellä alkuperäisestä. Rakentamisen alkuvaihe oli raakaa työtä, sillä kaikki, mikä vain suinkin oli purettavissa, purettiin osiin. Peräkontin louversien piti alun perin olla hieman erilaiset. Nyt kun auto on valmis, niin voin todeta sen olevan hyvin lähellä sitä, millaiseksi sen aluksi kuvittelinkin. ”Kun kävin ostamassa auton, niin samassa paikassa oli myynnissä myös viisi-ikkunainen coupe. Samalta kaverilta, jolta ostin auton, löytyi myös neljä tuumaa tiputtava etuakselipaketti sekä SoCalin rumpujarruilta näyttävät levyjarrut. Nyt kun auto on valmis, niin voin todeta sen olevan hyvin lähellä sitä, millaiseksi sen aluksi kuvittelinkin. Aihio oli otollinen siinäkin mielessä, että sen pilkkomisesta ei tarvinnut potea omantunnontuskia. Käyttökelvotonta peltiä oli lähinnä lattioissa, jotka uusittiinkin kokonaan. Jaska hioi lohkon kaikki valupinnat sileiksi, jotta niihin sai kiiltävänvalkoisen maalipinnan. Se kiinnosti minua lähtökohtaisesti enemmän, mutta ei ollut kaupan. Niinpä hänen rodiprojektinsa valmistumistakin on odotettu kuin kuuta nousevaa. K arkkilalaisen Jaska Velinin vaaleansininen ’56 ”Blue Stratos” Lincoln on tuttu laite kotimaiselle kustomväelle. Cabrioletissa olleesta alkuperäisestä rättikatosta ei ollut enää tietoakaan, mutta Jaskalla olikin ideana tehdä rodiin täysin omanlainen katto vähän samaan tyyliin kuin Lincolniin oli tullut tehtyä. Tekniikan kohdalla Jaska ei halunnut autoon sitä yleistäkin yleisempää Chevyn pikkulohkoa. Vedin verkon päälle vielä hiukan lasikuitua, jotta siitä tuli kova.” Katon malliin Jaska katseli kuvia netistä, mutta pääasiassa muodot tulivat ihan omasta päästä. Konsolissa hyödynnettiin myös Lincolnista ylijääneet paksut, kromatut sisäkattolistat, jotka antoivat sille muodon ylösalaisin käännettyinä. ”Toteutin sen samaan tapaan kuin vanhat carson topit tehtiin, eli siinä on putkirunko, jonka päälle on vedetty verkko, ja toppaus siinä päällä. Kun Lincoln valmistui, päätti Jaska toteuttaa haaveensa rodin rakentamisesta, sillä ne nyt vaan on niin hemmetin hienoja, kuten mies itse tarpeensa osuvasti perustelee. Siinä olevat reunusrenkaat on sorvattu itse tinapronssista, kun messinkiä ei siihen häTyylisuunta oli minulla mielessä heti alusta alkaen. ”Tuo tyylisuunta oli minulla mielessä heti alusta alkaen. Myös bensalinjat ovat hänen omaa käsialaansa. Matot tehtiin metritavarasta. ”Alla oli ostohetkellä alkuperäiset akselit, jotka ovat minulla vieläkin tallessa. Niiden verhoilun suoritti tarkkojen ohjeiden perusteella Lasse Vänttinen, jonka mukaan ne olivat yksinkertaisuudestaan huolimatta varsin haastavat toteuttaa. ”Autohan on ollut mulla jo viitisen vuotta. Takapään alkuperäinen poikittainen lehtijousi korvattiin coilover-tyyppisillä tolpilla ja taka-akseliksi vaihdettiin 10-pulttisella perällä varustettu RS-Camaron akseli. Taka-akselin tuennat sun muut vastaavat osat mies valmisti kaikki itse. Mittariston runko on peräisin ’57 Chevystä ja sille tehtiin pellistä kuori, joka kromautettiin. Uudelleenrakennus aloitettiin runkomuutoksista, akseleista ja alustaratkaisuista. ”Pääkaupunkiseudulla tuli myyntiin jollain Cadillac-harrastajalla ’51 vuoden Cadillacin 331-kuutiotuumainen moottori. Aurinkolippa on sekin valmistettu rosterista. Pintavinyyli on itse asiassa samaa materiaalia, jota Lincolnissakin käytettiin. Ratti on vanha Lone Star Boatin veneratti ja vaihdekeppi syntyi yhdistämällä Lokarin aihioon itse sorvattu nuppi. Auto näytti kuvissa ryhdikkäältä, mutta käytännössä siinä oli vain pintapellit kiinni ja koko laitos oli tuettu nippuun huonekaluputkella. Runkoa zetattiin edestä kolme tuumaa ja takana ylitys on noin 8 tuumaa. ”Kuinka ollakaan, jossain sisustuskaupassa tuli vastaan tuollaisia kromattuja kuppivetimiä, ja sain hassun ajatuksen toteuttaa louversit niillä”, Jaska kertoo paljastaen idearikkautensa olevan varsin ennakkoluulotonta. Puurunkoiset penkit on myös tehty itse. Ideat jalostuivat ja muuttuivat vuosien varrella esimerkiksi värityksen osalta, mutta silti kokonaisuus meni kuitenkin koko ajan automaattisesti kohti sitä alkuperäistä ideaa”, Jaska tuumii. Koria pudotettiin rungolla runkopalkin paksuuden verran, eli nelisen tuumaa. Asia harmitti silloin hetken, mutta jälkikäteen olen ollut tyytyväinen tähän, sillä omatekemällä katolla autoon sai muotoa ihan eri tavalla. Ja vieläpä sellaista, mitä ei ole missään muualla”, Jaska toteaa tyytyväisenä. Takana olevat rumpujarrut ovat tehostetut ja koottu kokonaan uusista osista”, Jaska selvittää. Tehtyään katon rungon kertaalleen Jaska päätyi vielä choppaamaan sitä, sillä se näytti hänen silmäänsä liian korkealta. Myös kori purettiin niin pieniksi osiksi kuin sen sai. Lisäksi runko boksattiin koko matkalta ja siihen tehtiin x-mallinen tuenta. Lopuksi koko runko paklattiin ja siistittiin ennen maalausta. Jaska löysi kotoaan hyllystä Impalan kaiutinritilän ja lähti rakentamaan keskikonsolia sen ympärille. Angel hair -tyyppinen karvamattomateriaali ei varmasti ole se käytännöllisin vaihtoehto, mutta on oiva valinta show-rodiin
Lohkon valupinnat on hiottu sileiksi, jotta niihin sai kiiltävän tasaisen maalipinnan. Imusarja, pakosarjat ja suuri joukko muitakin osia on tehty itse ja kiillottamiseen on käytetty aikaa loputtomasti. 15 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Cadillacin 331 cid V8 on täysin läpikäyty ja siihen on uusittu kaikki sisuskalut
Ford Model A Cabriolet ’31 tään löytynyt. Mietittyäni hetken teimme miedompia, lilaan päin sävytettyjä malleja, jotka eivät olleet noin kirkkaita, mutta ne eivät vaan näyttäneet läheskään yhtä hyviltä. Siitä olisi voinut kuitenkin tulla pahimmillaan ihan hirveän näköinen. Kuppeihin on sorvattu lopuksi messinkinapit. Muita vaihtoehtoja ei edes ollut. Markus sanoi itsekin, ettei ole koskaan jännittänyt yhtään maalausta noin paljoa”, Jaska päivittelee. Niinpä päätimme jatkaa alkuperäisellä idealla, vaikka kyllä se pinkin värin kanssa kikkailu jännitti. Valkoiseen perusväriin sekoitettiin lilahtavaa mikrofleikkiä ja pinkkejä paneeleita tehostettiin mustilla reunoilla. Maalauksen Jaska antoi MS Street Art -maalaamoa pyörittävän Markus Salinin harteille. Nappuloiden sivuihin on porattu upotukset, joihin on sovitettu aavistuksen verran keskeltä kapenevat välitangot. Sen kaikki muut osat ovat sorvattuja. Sopivasti pinkki. Esittelin valkoiseen ja pinkkiin pohjautuneen värisuunnitelmani Markukselle ja hän maalasi aluksi malliksi yhden paneelin. Takavaloiksi Jaska valitsi perinteiset ’59 Caddyn takatuikut, mutta päätti sijoittaa ne hiukan toiseen paikkaan kuin yleensä. ”Kokeilimme sellaistakin toteutusta, jossa oli reunoissa vielä karkeampi kultafleikki, mutta se meni jo niin barbilaatikon näköiseksi, että siinä kohtaa päätimme vetää hiukan takaisin Sisusta on täynnä mielenkiintoisia detaljeja; Impalan kaiutinritilä, Lincolnin sisäkattolistat, Chevyn mittariston runko, Lone Star Boatin veneratti sekä uskomaton määrä käsityötä, kaikki harmonisesti yhdessä. Se näytti aika hyvältä, mutta kun vein sen tallille ja rupesin katselemaan sitä siellä, niin tuumin itsekseni, että ei hemmetti, ei kukaan täysjärkinen maalaa autoaan tuollaisella värillä. ”Periaatteessa mulla oli vähän sellaisiakin fiiliksiä, että olisi ollut kiva maalata itse, mutta rima oli sen verran korkealla, että päätin antaa työn ammattilaisen tehtäväksi. Taakse tehtyyn puskurimaiseen upotukseen on tarkoitus valmistaa vielä maskiritilä 60-luvun näyttelyrodihengessä. 16 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Lopulta molemmat olivat kuitenkin todella tyytyväisiä lopputulokseen, niin työn tilaaja kuin sen toteuttajakin. Tuulilasin karmi on niin ikään omatekoinen samoin kuin maski, jonka kehys on taivuteltu käsin pellistä. Maskia reunustavat projektorivalot, jotka ovat Harley-Davidsonin tarviketavaraa
SISUSTA: Omavalmisteinen keskikonsoli Impalan kaiutinritilällä, omavalmisteiset penkit, ’57 Chevyn mittaristo omavalmisteisella kuorella, Lone Star Boat -veneratti, Lokarin vaihdekeppi itse sorvatulla nupilla. ALUSTA: Runkoa laskettu edestä 3” ja takaa 8”, runko boksattu koko matkalta ja tehty x-tuenta, 4” tiputtava etuakseli, takana poikittainen lehtijousi vaihdettu coilovereihin. MOOTTORI: Cadillacin 331 cid V8. Työn jälki ja osien laatu on sellaista luokkaa, johon vain ei ole ainakaan täällä peräpohjolassa tottunut. Jaska on asettanut riman itselleen niin korkealle, että on mielenkiintoista herkutella ajatuksella, millaisen auton hän tulee seuraavaksi rakentamaan. Aika näyttää. VANTEET: 15” peltivanteet, ’57 Cadillacin kapselit. Lopputulos on joka tapauksessa sellainen, ettei se varmasti jää noteeraamatta. KIITOS: Markus Salinille, Verhoomo Primalle ja etenkin vanhemille tallipaikasta. Faktat Ford Model A Cabriolet ’31 • OMISTAJA: Jaska Velin, 32 • PAIKKA: Karkkila 17 AMERIKAN RAUTA 6/2016. päin”, Jaska nauraa. JARRUT: Edessä levyt, takana rummut. VOIMANSIIRTO: TH350-automaattivaihteisto, 10-pulttinen perä. RENKAAT: Firestonen valkosivurenkaat, edessä 8.20-15, takana 5.60-15. KORIMUUTOKSET: Koria laskettu rungolla 4”, omavalmisteinen carson top -katto, omavalmisteinen maski, upotetut ’59 Cadillacin takavalot. Autossa on niin paljon käsintehtyjä, loppuun saakka vietyjä detaljeja, että sen vierelle on helppo unohtua vain tuijottelemaan
Matta & matala 18 AMERIKAN RAUTA 6/2016
Maanläheistä ilmettä on tehostettu alustamuutosten lisäksi laskemalla koria runkoon nähden. Huomiota herättävän mattapintainen ja matala pick-up on toteutettu perinteisin menetelmin. Teksti ja kuvat: Jussi Löppönen, Malli: Heli CHEVROLET APACHE ’58. Projektin oman työn osuus on huikea, aina erikoista maalisävyä myöten. Matta & matala 19 AMERIKAN RAUTA 6/2016
Nopean koeajon jälkeen kaupat tehtiin, ja Mika körötteli aavistuksen väsähtäneen kuutosen turvin Savon sydämeen. Korimuutosten myötä projekti laajeni sisustaan. Autossa on käytetty rohkeasti mattasinivioletin, punaisen ja valkean sävyjä, yhdistettynä satiinipintaiseen ruostumattomaan teräkseen. Moottori nostettiin pois nokalta ja purettiin osiin. Konepajateollisuuden palveluksessa työskentelevä Mika on koulutukseltaan luokkahitsari. Apache on miehen ensimmäinen jenkkiauto ja totaaliprojekti, vaikka konevoimalla liikkuvia nelija kaksipyöräisiä on käsien läpi kulkenut jo muutamia. Alkuperäiset jousipakat purettiin auki ja jouset taottiin loivemmalle kaarelle sekä pakkojen riipukkeet muokattiin uuteen uskoon. Selailin netin ilmoituksia, kriteerinä hinta ja silmää miellyttävä ulkonäkö. Tarkempi tutkailu paljastaa kuitenkin liudan hienosti toteutettuja muutoksia, joilla Chevystä on saatu sulavalinjainen ja maata nuoleva katseenkääntäjä. Takahiekkapelti tehtiin suorasta pellistä ja siihen upotettiin ’59 Caddyn takavalot sekä rekisterikilven syvennys. Nokalla nökötti 235-kuutiotuumainen suora kuutonen, jonka jatkeena oli alkuperäinen kolmilovinen rattimanuaali. Istuimen muotoa parannettiin itse superlonista muotoilluin lisäpaloin ennen verhoiluun kiikuttamista. Sanomattakin oli selvää, että moottoriin tehtäisiin perusteellinen remontti.” Tarvittavat osat listattiin ja laitettiin tilaukseen, samalla alustan korkeutta päätettiin muokata alkuperäistä matalammaksi. Paikan päällä auto vaikutti hyvältä ja oli maalipintaa lukuun ottamatta alkuperäiskuntoinen. ”Kesällä 2010 myin moottoripyörän ja halusin tilalle jenkin. Chevy oli myynnissä Espoossa, minne se oli hiljattain laivattu Teksasista. Apachen ilmoituksen kohdalla kaikki loksahti paikalleen kerrasta.” Nakutuksen aikaan saama. Ohjaamon lattia leikattiin irti ulkopelleistä sauman tullessa edessä tulipellin yläosaan. Chevrolet Apache ’58. Koekasauksen jälkeen alustan korkeus ei edelleenkään miellyttänyt, joten metallitöitä pelkäämätön Mika päätti laskea koria runkoon nähden kolme tuumaa alemmas. S avonlinnalaisen Mika Sistosen loihtima Chevrolet Apache ’58 on herkullinen yhdistelmä uutta ja vanhaa. ”Pauke oli kuin rautakangella olisi lohkoa mätkinyt”, Mika selittää. Sisältä paljastuivat loppuun ajetut runkoja kiertokangenlaakerit, mutta varsinainen syy kolinalle oli kiinni leikannut männäntappi, joka oli halkaissut nelosen männänhelman lähes kokonaan irti. ”Alun perin autosta piti tulla rottahenkinen patinalookin edustaja”, Mika tuumaa. Ajofiilikset jäivät kohtuuohuiksi, kun Chevyn moottori alkoi pitää valtaisaa nakutusta vain muutamaa viikkoa myöhemmin. ”Venttiilinohjureissa soikeutta oli vaatimattomat kaksi milliä. Sylinterikannen kunto oli samaa tasoa. Alkuperäinen sohvapenkki oli uuteen sisäkorkeuteen sopimaton, joten tilalle hankittiin vaihtokaupalla harrastajakollegalta tuoreemman mallin sohvaistuin. Madallus haluttiin toteuttaa vanhoilla menetelmillä, ilman ilmajousia. Mika poisti Chevystä alkuperäiset merkit ja polttoaineen täyttöaukon, jonka tilalle muodostui pesä radioantennille. Samalla lava ja etulokasuojat laskettiin vastaamaan uuden korilinjan korkeutta. Ajamalla pihaan saatu pikkis siirrettiin talliin tarkemman analyysin tekemiseksi. Maski istutettiin syvemmälle korilinjan sisään, kun taas etupuskuria tuotiin ulospäin muutaman sentin verran. Nopealla vilkaisulla linjakas pikkis näyttää erehdyttävän alkuperäiseltä väriä lukuun ottamatta. Sisustan pääväriksi valittiin kirkkaanpunainen, Mattapintainen helmiäinen korostaa kauniisti tyylikkäitä muotoja. Täydellinen projekti. Lavan pohjaa on nostettu 12 cm alkuperäisestä. En sen kummemmin etsinyt mitään tiettyä autoa tai mallia. Siinä istumakorkeus oli oikea, mutta selkänojan runkoa piti kaventaa. 20 AMERIKAN RAUTA 6/2016
”Ajattelin, että kun auto on muuten jo kokonaan uusiksi tehty, ei maalipintaa voi enää jättää välivaiheeseen.” Mattaa ja samettista rosteria. Mika oli tykästynyt syvän mattaan maalaukseen tallikaverin Trans Amissa ja selaili erilaisia värivaihtoehtoja netin värikartoista. Väriä tilattaessa helmiäinen kuitenkin unohtui mukaan, mikä oli loistava erehdys.” Lopputuloksena syntyi persoonallinen ja alkuperäistä visiota parempi mattasävy, jonka Mika ruiskutti itse Apachen pintaan tuttavan autotallissa. Kerta toisensa jälkeen ruudulle hakeutuivat Hot Rod Flats -nimisen maalifirman sivut, ja siellä ollut metallihohtosininen mattaväri. Pakoputkiston Mika valmisti 2,5” rosteriputkesta, joka lasikuulapuhallettiin satiinipintaiseksi. Suomesta ei kuitenkaan löytynyt edustajaa kyseisille tuotteille ja jälleen oltiin tilanteessa, jossa piti turvautua omaan apuun. Koekasauksen jälkeen alustan korkeus ei vieläkään miellyttänyt, joten metallitöitä pelkäämätön Mika päätti laskea koria runkoon nähden kolme tuumaa alemmas. Vierailu kaverin automaalaamolla johti Mitsubishin metallihohtosiniseen, jossa mukana oli aavistus helmiäistä. Tarvittavat pohjatyöt ja värin ruiskuttamisen Mika hoiti itse tutulta lainatuissa ammattitiloissa. Tuulilasissa on säilynyt alkuperäinen verotarra vuodelta ’78. Takahiekkapelti on kokonaan omaa valmistetta, samoin perälaudan ketjut suojapusseineen. Penkin verhoiluun haluttiin klassista ilmettä, ja se päätettiin tehdä valkoisesta keinonahasta punaisin makkaratoppauksin ja reunaterein. Ikeasta löytyneitä hedelmäkulhoja hyödyntävä polttoainesäiliö on rosteria. Maalauksen jälkeen auto koottiin ja pintaan tehtiin patinointikäsittely. Alaspäin laskeutunut kojelauta ja ohjaamon ylärakenteet vei tilan rattikarahkan mekanismilta, joten vaihteen valitsin jouduttiin istuttamaan lattiaan. 21 AMERIKAN RAUTA 6/2016. jolla myös alusta oli tarkoitus maalata. Haluttu ohjauspyörän korkeus saavutettiin ilman rattiakselin muutoksia korvaamalla alkuperäinen korkea ratti 50–luvun Fordista peräisin olleella tasapuolaisella versiolla. Ennen värin ruiskuttamista runkoon ja sisustaan Mika teki akselistoon tarvittavat korvakkeet ilmatoimisille iskareille, joiden tehtävänä oli vakauttaa menoa sekä mahdollistaa alustan korkeuden hienosäätö. Kasauksessa uusiokäytettiin kaikki alkuperäiset kiinnittimet, jotka oli lähetetty uudelleen sinkittäviksi erinäisten pisteosien kanssa. Siihen on istutettu alkuperäinen täyttöaukko ja mittarin anturi. ”Se oli tarkoitus jättää väristä pois pintaan ruiskutettavan erikoismatan lakan vuoksi. Polttoainelinjojen ja muiden nippeleiden värkkäilyn lomassa ajatus ulkoasusta muuttui
MOOTTORI: Chevrolet 235 cid R6. JARRUT: Alkuperäiset, tehostamattomat ja 1–piiriset rumpujarrut. Verhoilutyöt ovat istuimen päällystä lukuun ottamatta omistajan omaa käsialaa. VOIMANSIIRTO: Alkuperäinen 3-vaihteinen manuaali lattiashifterillä, alkuperäinen 10-pulttinen truck-perä. Ulkoista työtä on lähinnä istuimen verhoilu ja moottorin kasaus sekä osa sähköistyksestä. Useamman vuoden projektoinnin jälkeen Apache valmistui täpärästi kevään Hot Rod & Rock Show’hun, missä se sai hyvää palautetta yleisöltä. Rakentaja itse on erityisen tyytyväinen auton värivalintaan ja ajettavuuteen, joka parani huomattavasti alkuperäisestä. Lavan sisälaidat Mika verhosi lasikuulapuhalletuilla rosteripelleillä. RENKAAT JA VANTEET: Coker 235/75 R15 3” miljonäärivalkosivut, alkuperäiset peltivanteet lievästi customoituna. Valmista sarjaa ei hankittu, vaan myös tässä kohtaa luotettiin omiin kykyihin. Kopista ulos heitetty alkuperäinen polttoainesäiliö korvattiin lavalle asennetulla, pyöreällä rosteritankilla. Faktat CHEVROLET APACHE ’58 • OMISTAJA: Mika Sistonen, 34 • PAIKKA: Savonlinna. Tankkiin istutettiin alkuperäinen täyttökorkki ja mittarinanturi. Se rakentui työpaikan kautta hankittujen rosteristen suotimen viiralistojen ja petsattujen koivuvanerisiivujen ympärille. Mittaristontausta on maalattu vastaamaan muun sisustan väriä. 2-kurkkuinen Rochester-kaasutin. Lopuksi komeus sai kauniin samettisen pinnan lasikuulapuhaltamalla. Moottorin valmistuttua se nostettiin paikalleen ja päästiin tekemään auton sähköistystä. Järjestelmä modernisoitiin käsittämään tarvittavat releet sekä laattasulakkeet. Polttoainelinjat valmistuivat kupariputkesta nostalgisen ilmeen saamiseksi. Avainasemassa säiliön teossa olivat Ikeasta löytyneet hedelmäkulhot, joista syntyi päädyt omavalmisteisen vaipan päihin. Pitkän rakentelurupeaman aikana halvaantunut alipainetoiminen pyyhkijänmoottori korvattiin nykyaikaisella sähkötoimisella. Mikalle jäi aikaa auton kasaamiseen ja lavan pohjan tekemiseen. 22 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Käytännössä koko järjestelmä tehtiin uusiksi jokaista johtoa ja liitintä myöten. Lopussa kiitos seisoo. KORI: Laskettu runkoon nähden 3”, merkit poistettu ja maskia siirretty sisäänpäin 20 mm. Chevrolet Apache ’58. Myös siinä hyödynnettiin alkuperäiset pultit, mutterit ja korvakkeet, jotka oli uudelleen sinkitty. ”Talli oli niin ahdas, että ensin maalattiin hytti ja se työnnettiin ulos, että keulan ja lavan osat saatiin mahtumaan sisään.” Koneen kasaus annettiin kaverin tehtäväksi eräänlaisen vaihtotyöperiaatteen takia, kuten Mika asian ilmaisee. Kaikkiaan projektissa on pyritty tekemään kaikki mahdollinen itse. Toimettomaksi Mika ei tulevanakaan talvena jää, tallissa näet odottaa täydellistä läpikäyntiä ’69 Chevrolet Camaro, jonka keulalle on tulossa varsin kiukkuinen stroukkeripikkulohko. Pienien viimeistelyhommien jälkeen auto sai tuoreen leiman ilman huomautuksia kesäkuussa. Lisävarotoimena koko sähköjärjestelmä suojattiin kahdella pääsulakkeella. KIITOKSET: Kaikki mukana olleet ja konemestari Lyytinen. ALUSTA: Alkuperäinen etuakseli, uudelleen taotut lehtijouset ja muutetut jousen riipukkeet, Gabrielin säädettävät ilmaiskarit
Konepeiton saranat, moottorin kannakkeet sekä valtaosa kiinnikkeistä ja muista nippeleistä on kunnostettu uudelleen sinkitsemällä. Talli oli niin ahdas, että ensin maalattiin hytti ja se työnnettiin ulos, että keulan ja lavan osat saatiin mahtumaan sisään. 23 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Projektissa on pyritty hyödyntämään mahdollisimman paljon alkuperäisiä pisteosia
Day Tripper Van 24 AMERIKAN RAUTA 6/2016
Day Tripper Van 25 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Teksti: Olli Lehtinen • Kuvat: Tomi Eronen • Malli: Anna Kiviharju FORD ECONOLINE ’72. Jone Kaasisen Econoline tekee kunniaa tuon aikakauden rakennelmille. Siitä kumpusi 70-luvun nuorison custom van -boomi, joka levisi pian Suomeenkin asti. Amerikan länsirannikon surffarit mieltyivät ajokkeinaan ensin tilaviin woody-farmareihin, ja sittemmin löysivät ranta-asunnoikseen vielä kätevämmät vanit, joita alkoivat koristella hot rod -tyyliin
Morton’s Custom Cycle -tekstit kyljissään vani siirtyi yhden välikaden kautta Jonelle. Nyt välitys on kolmosen pinnassa oleva, maantieystävällisempi, ja ilman lukkoa. Koettiinpa vaniboomi myös kotimaassa, ja rakennellut vanit hallitsivat pitkään näyttelyiden Ford Econoline ’72 Vanin kabiini on vielä hieman karu, mutta kehityssuunnitelmia on. Allu oli minulta kysellyt jo aikaisemmin moista Vania, sillä häneen oli suuren vaikutuksen nuorena poikana nähty Steve McQueenin “On any Sunday” -leffa vuodelta ’71, jossa sankari kiertää ympari USA:n moottoripyörakilpailuja Econolinella. Välissä ollut omistaja ei tehnyt sille paljon muuta kuin asensi paikalleen Allun hankkimat 70-luvun NOS-kylkiputket. Nokka-akselilla, peltisarjoilla, kaasarilla, imusarjalla, kansien porttauksella ynnä elektronisella sytyksellä on aistinvaraisesti todettuna tavoite saavutettu, vaikkei konetta olekaan dynottu. Onpa hänen tallissaan ollut kahteen eri otteeseen Betty Boob Bomber, ’62 avo-Impala kustom, sekä monia muita näyttäviä jenkkiautoja 30-lukulaisista 70-lukuisiin. Nostalgiavarustelua. Viime aikoina ovat kuitenkin hippijuuret enenevässä määrin pyrkineet pintaan, mitä henkiin myös miehen umpikylkinen ’72 Ford Econoline. K aasisen Jone tunnetaan harrastajapiireissä tyyliniekkana, jonka valintoihin eivät päivän trendit juuri vaikuta, vaan oma kristallinkirkas visio määrittelee tekemiset. Karvakatto antaa niistä osviittaa. Ensikosketukset Jone sai kyseiseen automalliin, kuten meistä niin moni muukin, amerikkalaista elokuvista ja tv-sarjoista, joissa pahiksilla oli usein Econoline, johon mahdollinen saalis tai panttivanki kiikutettiin. Yksilö on jo tehtaalla varustettu paremmilla varusteilla kuin ikätoverinsa yleensä, eli pikkulohkolla, automaatilla, ilmastoinnilla ja ja jarrutehostimella. Monet harrastajat ovat jo siinä iässä, että asiat tulevat toisen kerran muotiin ja vaneille on käymässä juuri niin. Vanhan väsähtaneen koneen tilalle tuli uudempi 302, johon tehtiin täysi remontti, vanhasta jäi vain jakopään ja venttiilikopat. C4-automaatti käytiin myös läpi, siihen asennettiin shift kitti ja turbiini vähän vakiota korkeammalla stall speedilla. 26 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Kävin 2000-luvun alussa tiuhaan paikkakunnalla ja toin rodin osia Suomeen. Oikeastaan koko 70-luku oli vaniboomia, jopa siinä määrin, että tehtaat tarjosivat valmiita, toinen toistaan makeampia koristelupaketteja. Käytantö kuitenkin osoitti pian, että jokin muu olisi ollut viisaampi ratkaisu, ja tätä vielä vauhditti omistajan maallemuutto. Tässäkin kohtaa kysyntä ja tarjonta kohtasivat, ja Dougin auto oli pian matkalla kylmään pohjolaan. Aikakauden vanit kun olivat yleensä vielä täysiä työjuhtia, varsinkin umpikylkiset ja niissä oli yleensä kutonen ja manuaali. Asuessani Pohjois-Carolinassa tutustuin paikallisen Morton’s Custom Cycles -pajan pitajään Doug Mortoniin ja olen hänelta vuosien kuluessa ostanut puolenkymmentä autoa. Asiaan lienee vaikuttanut Jonen eno Uki Kaasinen, joka on touhunnut harrastuksen parissa 70-luvulta saakka, ja hankkii edelleen elantonsa autoverhoilun saralla. Jonen Vani on tullut Suomeen kymmenkunta vuottta sitten toiselle helsinkiläiselle pitkän linjan autoharrastajalle, Ahlgrenin Allulle, ja olenpa minäkin sekaantunut asiaan. Allu vaihtoi myös tuulilasin ja poisti ilmastoinnin. Dougilla on tapana pitää pajansa edessä katseenvangitsijana autoa, jossa on firman teippaukset ja sellainen Econolinekin aikanaan oli. Jone on aina ollut kallellaan hippiaikoihin niin musiikissa, pukeutumisessa, kuin autoissakin, autoja hänellä on tosin ollut laidasta laitaan nelivetomonsterista kooleimpaan kustomiin. Allulla auto oli puolentusinaa vuotta ja hän kunnostelikin sitä mittavasti: koko tekniikka käytiin läpi. Peräkään ei selvinnyt ilman huomiota, vaan sinne laitettiin 4,11-välityksinen lukkomurikka. LA-puhelin komentokaiuttimella on ainakin listalla, kunhan Jone sellaisen onnistuu paikallistamaan. Ulkopuolelle hän sen sijaan ei rengastusta lukuun ottamatta tehnyt muutoksia, eika hitsausvehkeitäkään tarvinnut kaivaa esille. Koko tekniikkaprojetkista vastasi Vanhasen Pekka, Allun tehdessä itse mahdollisimman paljon mestarin ohjeiden mukaan. Peltiset kumisevat sisätilat Allu verhoilutti Verhoomo Priman Lassella. Toisin sanoen hän on ottanut trendinluojan roolin. Alusta uusittiin myös täysin, kaikki kuluneet nivelet ynnä muut vaihdettiin uusiin ja iskarit vaihdettiin parhaisiin mahdollisiin auton mukaan mitoitettuihin. Uutena tämän korin Econolinejä ei kovin montaa Suomeen tullut, poikkeuksena hyvin tunnettu yksilö, joka oli mukana varhaisissa jenkkiautolehtikuvioissakin. Jone joutui jenkkiautokärpäsen puremaksi jo hyvin varhaisessa iässä, jolloin yleensä haaveillaan mopoista. Samalla moottoria kutiteltiin hieman, tähtäimessä reilut 300 hevosvoimaa. Konteissa oli ylimääräistä tilaa, joten otin täytteeksi kokonaisia autoja. Motskarifirman käyttöpaku
27 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Samalla moottoria kutiteltiin hieman, tähtäimessä reilut 300 hevosvoimaa
Ford Econoline ’72 Tavaratilan seinissä on jo samantyyppinen timanttitikkaus kuin etupenkeissäkin, ja Jonella on tarkoituksena jatkaa sen rakentelua perinteiseen vanityyliin kulmasohvineen päivineen. 28 AMERIKAN RAUTA 6/2016
Nykyinen kyljen teksti on Jonen harrasteprojekti, jonka puitteissa hän myy pois useamman vuosikymmenen keräilyn tuloksia, vaikka välillä hänestä tuntuu, että kokelma ei juuri pienene. Aikoinaan erimuotoiset pikkuikkunat olivat vanien takakyljissä lähes sääntö, niitä oli esimerkiksi pyöreitä ja sydämenmuotoisia, ja jopa tehtaat asensivat niitä varustepakettiensa yhteydessä. RENKAAT: Valkotekstilliset puolivyörenkaat. Tyypillisissä aikakauden vaneissa oli usein sisustuksessa on takana kristallikruunuja, näyttävää plyyshiä, sorvattuja pylväitä, peilejä sun muita koristeita, joista mitään ei ole suljettu pois suunnitelmista. VANTEET: 6x14” Slot Magit edessä, 10x15” takana. SISUSTA: Verhoiltu sinisellä keinonahalla 70-luvun henkeen. Kun Econoline tuli hänelle, oli visio selvä: Jenkkilippumotiivit kylkeen, perä ylös, slot magit alle ja aikauden tarvikkeita kiinni. Floridan vahvistus Nortilta Jone sai maskin sivupellit, jotka ovat myos tehtaan lisävaruste. KORIMUUTOKSET: Kylkiputket, tähtilippumaalaus, puskurit ja maski maalattu flake-hopealla. JARRUT: Tehostetut rumpujarrut uudella tehostimella. VOIMANSIIRTO: C4-automaatti shift kitillä ja vähän korkeamman stall speedin turbiinilla, 9” perä 3.00:1 -välityksellä. Alun perin maalatut puskurit ja maski irrotettiin ja maalattiin karkeakiteisellä hopealla, ratkaisu muistuttaa maskin kohdalla erehdyttävästi tehtaan optiona ollutta alumiinimaskia. Kyseiset autot toimivat innoituksena myos Jonelle. Kylkiputket ovat kuvassa jo paikallaan. Halutunlaisen maalauksen toteutti vanha tuttu luottomaalari Kari B. jyrkempi nokka, peltipakosarjat, tuplaputkisto Cherry Bomb -vaimentimin. Vani koriltaan siinä kuosissa, jossa se lähti Doug Mortonilta Suomeen. MOOTTORI: ’95-mallisen Lincoln limon 302 cid V8, Edelbrock AFB -kaasari, Letukan isommat venttiilit sovitettu kansiin. People's Choice -äänestyksiä. Jonella on suunnitelmissa myös rakentaa tavaratilaan täydellinen vanisisustus kulmasohvineen. Auton alle Jone lisäsi NOS Cherry Bomb glass pack -vaimentimet, jotka nekin olivat aikanaan haluttu tarvike rakennetuissa jenkeissä. KIITOS: Luottomaalari Kari B. Samasta ammoin puretusta autosta tulivat takalasin ritilät, kyseisiä osia ei vielä ole ruuvattu kiinni autoon, koska Jone ei ole osannut päättää, tulevatko ritilät valkoisiksi vai mustiksi. Sellaisia ei Jonella vielä ole, joten jos joltakin löytyy, niin niitä saa hänelle tarjota. TEHO: n. 300 hv. Faktat FORD ECONOLINE ’72 • OMISTAJA: Jone Kaasinen, 48 • PAIKKA: Tuusula. 29 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Mikkoselle maalauksesta, Kim Westerlundille sapluunoiden asennusavusta. Mikkonen. Takana 15ja edessä 14-tuumaiset vanteet kolmen tuuman taka-akselin korokepalojen kanssa antavat autolle custom vaneille tyypillisen etunojan. Toinen puute on LA-puhelin komentokaiuttimella, nehän kuuluivat aikanaan genreen elimellisenä osana, ja onpa niistä tehty jopa vaneihin liittyvä elokuva CB, Citizens Band. ALUSTA: Perää nostettu 3”, uudet kaasuiskarit. Kylkiputket olivatkin jo valmiina, slot magit löytyivät kavereilta kyselemällä, ja alle löytyivät vieläpä aikakauteen kuuluvat puolivyörenkaat, jotka olivat kuuminta hottia, kun hot rodding rantautui Suomeen 70-luvulla. Viimeisten muutaman vuoden sisällä on uusvanismi alkanut nostaa pohjolassakin päätään, näkyvimpinä esimerkkeinä Ruotsalaisen Gasoline-lehden väreihin maalatut autot
Mexicaddy 30 AMERIKAN RAUTA 6/2016
Mexicaddy 31 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen CADILLAC COUPE DEVILLE ’69. Jere Palokangas on omistanut jenkkiautoja vasta vuoden päivät, mutta sinä aikana kalusto on ehtinyt päivittyä ’69 Chevrolet Impalasta ’70 Oldsmobile Cutlassin kautta jutussamme esiintyvään meksikaanohenkiseen lowrider-Cadillaciin. Tahti on ollut vakuuttavaa, samoin kuin autovalinnatkin
Musta sisusta oli niin ikään alkuperäinen ja siinäkin näkyi merkkejä ikääntymisestä. Siinä vaiheessa tuumasin itsekin, että haluan pussit ja itselleni lowriderin.” Sopiva aihio löytyi ennen pitkää Kellokoskelta. Myyjän mukaan kori oli ollut tuolloin puhtaalla peltipinnalla, mutta pohjatöissä lienee mennyt jotain pieleen, kun maalipinta on jo alkanut osoittaa merkkejä siitä, että sen parhaat päivät ovat takana. Lopulta hän päätti laittaa Cutlassin myyntiin ja iski pian sen jälkeen silmänsä PohjoisSuomessa myynnissä olleeseen pinkkiin ’59 Thunderbirdiin. OhjaukCadillac Coupe DeVille ’69 32 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Suunnitelmat valmiina. ”Olin tutustunut autoharrastekiemuroissa Lowtoysin Tomi Olliin sekä Jesse’s Auto Garagen Jesse Ruotsalaiseen, jotka molemmat ovat rakennelleet lukuisia ilmapussiautoja. Kun Cutlassista syntyi lopulta kaupat, alkoi raha poltella taskussa varsin nopeasti ja uutta harrastekohdetta alettiin etsiä entistä sinnikkäämmin. Silloin auto säilyttäisi myös meksikaanohenkistä yleisilmettään. Toisaalta sekaan voisi heittää hiukan enemmän flakea, jolloin pinnasta tulisi vielä kimaltelevampi. Ukkoslinnun hakeminen tyssäsi kuitenkin lopulta pitkään välimatkaan. Toisin sanoen osat toimitti Lowtoys ja työstä vastasi Jesse’s Auto Garage. Kun oma talous ei antanut periksi, niin siinä tuli roikuttua toisten kyydissä”, Jere kertoo harrastuksen alkutahdeista. Radikaalimpiin ideoihin kuuluvat esimerkiksi alumiinisista pesäpallomailoista toteutetut kauhukahvat sekä iso ketjuratti”, Jere visioi. Auton mukana tuli joitakin maalarin käyttämiä pönttöjä, joissa näkyi olevan kirkkaan vihreän sävyn värikoodi tallessa. ”Olen ajatellut, että maalauttaisin korin jossain vaiheessa uudelleen, mutta pitäisin värin kuitenkin ennallaan. Ensi hätään Jere heitti istuintyynyjen ja selkänojien päälle auton ulkokuoren väritykseen sopivat Meksiko-viltit, mutta pidemmälle vietyjäkin suunnitelmia itää jo miehen pääkopassa. Jossain vaiheessa ajattelin ottaa katosta myös pois tuon harmaan vinyylin ja korvata sen valkoisella”, Jere tuumailee. Miestä vaivasi myös se monia muitakin pääkaupunkiseudulla autoja harrastavien riesa, eli tarkoitukseen sopivien ja järkevänhintaisten harrastetilojen puute. Konepellin alla oli 455-isolohko, mutta autoon olisi pitänyt laittaa aika paljon rahaa, jotta siitä olisi tullut mieleinen ja sopivan race-henkinen. Edullisemmaksi vaihtoehdoksi olen pohtinut sitä, että joku tekisi nykyisistä vilteistä penkkien päälle kunnolliset verhoilut. Päivitettävien asioiden listalle olisivat joutuneet ainakin tehostamattomat rumpujarrut sekä lukoton perä”, Jere listaa. ”Impalalle ei käytännössä tehty muuta kuin ajeltiin, mutta Cutlassin kohdalla tehtiin jo päivityksiä, vaikkakin lähinnä vain kuluneiden tekniikan osien suhteen. Kun harrastebudjetti alkoi vähitellen näyttää elpymisen merkkejä ja omien autojen hankinta osoittautua mahdolliseksi, on kalusto kokenutkin entistä suurempia muutoksia auto toisensa jälkeen. Avaimet käteen -ilmajousitus. Caddy oli ostohetkellä kaikilta osin alkuperäiskuntoinen lukuun ottamatta maalipintaa, joka oli uusittu neljää vuotta aiemmin. Varsinaisia tiloja autojen rakentelulle Jerellä ei ole itsellään vieläkään, joten ilmajousiremontti tehtiin käytännössä edellä mainittujen Tomin ja Jessen avustuksella. ”Katsoin Jenkeistä uutta nahkasisustaa, mutta pelkät materiaalit olivat parin tuhannen taalan luokkaa. Siihen vaihdettiin muun muassa laakereita ja jarruja sekä päivitettiin renkaat ja vanteet. ”He sumplivat asiat hienosti yhdessä ja kokosivat sopivan avaimet käteen -tyyppisen paketin osineen ja asennuksineen”, Jere kuvailee. Eteen ja taakse laitettiin Slam Specialtiesin SS-7-ilmapussit, konttiin puolestaan viiden gallonan rosterisäiliö ja Viairin 444Ckompressori. Ynnäiltyäni siihen päälle rahdit ja sen, että joku tikkailisi ne vielä paikoilleen, alkoi hinta pyörryttää. Linjasto tehtiin halkaisijaltaan 10-millisenä ja venttiileiksi poimittiin SMC:n 3/8” NPT-kierteellä varustetut tuotteet, jotka ovat tunnettuja luotettavuudestaan. ”M ulla on tosiaan ollut omia jenkkejä vasta vuoden ajan, vaikka olenkin pyörinyt amerikanautopiireissä reilut viitisentoista vuotta setäni ja kaveripiirini myötävaikutuksesta
Ilmajousiremontti tehtiin Tomin ja Jessen avustuksella. Ilmajousitus on koottu niin edessä kuin takanakin olevista Slam Specialtiesin pusseista, viiden gallonan rosterisäiliöstä, Viairin kompurasta ja 10-millisistä linjoista. He sumplivat asian hienosti yhdessä ja kokosivat sopivan avaimet käteen -tyyppisen paketin osineen ja asennuksineen. 33 AMERIKAN RAUTA 6/2016
KIITOS: Lowtoys The Shop, Jesse’s Auto Garage ja Petri Palokangas. Faktat Cadillac Coupe DeVille ’69 • OMISTAJA: Jere Palokangas, 28 • PAIKKA: Helsinki. Koneena Caddyssä on 472-kuutiotuumainen, eli 7,7-litrainen isolohko alkuperäisellä TurboHydramatic-laatikolla. ”Vaihdoin moottoriin lahonneen Quadrajetin tilalle Edelbrockin 600 cfm kaasuttimen. Katsoin Jenkeistä uutta nahkasisustaa, mutta pelkät materiaalit olivat parin tuhannen taalan luokkaa. 34 AMERIKAN RAUTA 6/2016. ”Toisaalta tekisi mieli vaihtaa vanhempaan Cadillaciin, mutta toisaalta olisi myös himo rakentaa nykyistä Caddyä pidemmälle. VOIMANSIIRTO: TH400-automaatti. ALUSTA: Ilmajousitus: Slam Specialtiesin SS-7 -ilmajouset joka nurkassa, viiden gallonan rosterisäiliö, Viairin 444C-kompressori, 10 mm linjasto, SMC:n 3/8” venttiilit. Se on jännä fiilis, kun ihmiset tulevat kaupungilla liikennevaloissakin autojen väliin puikkelehtimaan saadakseen hyviä kuvia”, mies päivittelee auton aiheuttamaa, ajoittain holtitontakin liikennekäyttäytymistä. Se, jääkö auto kuitenkaan Jeren omistukseen pidemmäksi aikaa, vai vaihtuuko toiseen, on silti vielä epäselvää. Mies kun myöntää, että autojen tiuhaan tahtiin tapahtuva kierrätys lienee jonkin sorttinen Palokankaiden syndrooma. Hetken odoteltua kone käynnistyi taas suorastaan räjähtämällä”, Jere naurahtaa. VANTEET: 15” pinnavanteet. Kaasarin päivittämisen lisäksi sytytys vaihdettiin kärjettömäksi ja nyt auto alkaa olla tekniikaltaan luotettavassa kunnossa. Kun ajoit kaupungissa ja pysähdyit valoihin, niin jäit siihen. Ynnäiltyäni siihen päälle rahdit ja sen, että joku tikkailisi ne vielä paikoilleen, alkoi pyörryttää. Quadrajetissa oli sellaista vikaa, että kun kone kävi tarpeeksi kuumana, niin se hukutti itsensä bensaan ja päästi kaiken valumaan läpi. JARRUT: Edessä levyt, takana rummut. sessa tyydyttiin siihen, että etuja taka-akseli ovat säädettävissä erikseen, ei joka kulma. Cadillac Coupe DeVille ’69 MOOTTORI: 472 cid V8. RENKAAT: 185/65 R15. Cutlassilla sai huomiota, kun siinä oli äänekäs rosteriputkisto, mutta tämä tuntuu herättävän mielenkiintoa pelkällä ulkonäöllään. Lowtoysilta autoon tulivat myös 15-tuumaiset pinnavanteet. SISUSTA: Meksikoviltein verhottu alkuperäissisusta
Autotransmission Pekka Nätkin Pörstiläntie 16, 28760 Pori Puh. www.paimelanparoni.net Tervetuloa Paimelan Ranchille! Lautahaasia 96, 17120 Paimela Kulkupeliä joka lähtöön! 0400 867 120 • paimelanparoni@gmail.com Verkkokaupasta lahjatarvikkeet myös autoharrastajille! www.paimelanparonitar.. AUTOMAATTIEN AMMATTILAINEN • Korjaukset, varaosat • Vanhat Hydramatic, Fordomatic, Torque. ow automaatit • Mersut, Bemarit, monet Japsit ym. 02 648 6677 WWW.AUTOTRANSMISSION.FI www.facebook.com/amerikanrauta Rakkaudesta Rautaan. ite, Powerlite, Borg-Warner, Dyna
Pommik one 36 AMERIKAN RAUTA 5/2016
Kun viimeksi istuin JP Pitkäsen kanssa samassa kahvipöydässä, rupattelimme hänen ilmajousitetusta ’60 Cadillac Sedan DeVillestään, joka vaihtoi sittemmin omistajaa. Tällä kertaa jutun aiheena on Caddyn seuraajaksi hankittu ’69 isolohko-Charger, mutta miksi ihmeessä sitä kutsutaan pommikoneeksi. Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen DODGE CHARGER ’69. Pommik one 37 AMERIKAN RAUTA 5/2016
Alkuperäinen verhoilu oli päässyt repsahtamaan vuosien saatossa korjauskelvottomaan kuntoon, joten penkit tikkailtiin uusiksi alkuperäiseen tyyliin. Pääsimme kuitenkin perille ja ajelimme paikalliset cruisailutkin, mutta kun lähdimme takaisin päin, niin auto hyytyi parinkymmenen kilometrin jälkeen. Olimme keskellä ei mitään, eikä minulla tietenkään ollut mitään työkaluja tai varaosia mukana, sillä autohan toimi kuin kello. Itse asiassa kaverilla oli mukanaan startista lähtien kaikki mahdolliset ja mahdottomat varaosat. Perään hän heitti vielä perusteluksi, että Käkkylä oli myyty ja nyt olisi mahdollisuus toteuttaa yksi unelma. Sitä rullatessa kuului ihan jumalaton lojaus kun molemmat äänenvaimentimet pamahtivat halki. 38 AMERIKAN RAUTA 5/2016. Käytännössä se laitettiin seisomaan kotitilan talliin, jonne Dodge Charger ’69 Tehtaan Rallye Wheelsit korvattiin 17-tuumaisilla American Racingin Torq Thrusteilla, joiden mustat puolat sointuvat hyvin mustaan vinyylikattoon sekä perän mustaan poikkiraitaan. Ja olihan hän pienestä saakka haaveillut manuaalivaihteisesta isolohko-Chargeristakin. Totesin, että mies oli oikeassa, ja pirautin siinä kahvikupin äärellä Jyväskylään. Sanoin Jarille, että katopas kun olisi Nettiautossa myynnissä nätti Charger Jyväskylässä ja Jari vastasi, että mikset soita sille. Hän ei kuulemma jää tien päälle. Cadillacin kanssa JP:n innostus loppui siihen, kun auto tuli valmiiksi. Pääsimme jatkamaan matkaa, mutta nikottelu jatkui edelleen. Painoin loppumatkan puolitoistasataa mittarissa kunnes laskeuduimme illan käännyttyä yöksi moottoritieltä Kolmisopen rampille. Sitten alkoi tehdä mieli vähän toisenlaista autoa, sellaista, jossa olisi voimaa revitellä, ja joka olisi parempi ajettavuudeltaan. Pysähdyimme viimeisen kerran Suonenjoen kohdalla, jossa päätin laittaa temppuilulle lopun kääntämällä sytytysennakon huomattavasti rajummaksi. Tuolloin rouvan oli aika siirtyä ajasta ikuisuuteen ja auton peri hänen poikansa. Siellä kaveri vastasi ja kertoi vähän auton historiaa.” Chargerin oli ostanut uutena naisihminen, joka ajoi sillä aina vuoteen 1988 saakka. Hetken hiljaisuuden jälkeen aloimme nauraa aivan hervottomasti miettien seuraavan päivän Savon Sanomia, joissa etsittäisiin Jynkän yöllistä pommittajaa”, JP tarinoi. Aikamme ihmeteltyämme perästä tuli sattumalta naapurini Plymouth Roadrunnerilla ja pysähtyi kyselemään, oliko meillä huolia tai murheita. Arvelin tuolloin, että autosta oli mennyt puola, koska se tuntui todella lämpimältä. ”Sanoin hänelle silloin, että jos ei ole huomenna kummempaa tekemistä, niin käydään ajelulla Pieksämäen Big Wheelsissä. Kuinka ollakaan, naapurilta löytyi kontistaan uusi puola, jonka vaihdoimme tien varressa paikalleen Leathermanin avulla. O tsikon mukainen lempinimi juontaa juurensa päivään, jona JP vei nykyisen puolisonsa Emman treffiajelulle tavattuaan hänet edellisen päivän illanvietossa satamassa. Totesin Emmalle, että nyt mennään sitten vauhdilla, jotta saadaan auto Kuopiossa sijaitsevalle tallille. Siinä ei oikeastaan ollut enää mitään kohtaa, jota mies ei olisi jo roplannut. Näinhän me sitten teimme ja juuri kun pääsin kehumasta, kuinka kova ja luotettava peli alla oli, alkoi auto nykiä pahaenteisesti. Originaalin tyyppinen nahka löytyi Mersun valikoimasta. Nastarenkailla kotiin. ”Olimme Ikäkoivun Jarin kanssa pelaamassa sulkapalloa ja treeneistä lähdettyämme poikkesimme Nesteelle kahville. Tai oli siihen saakka toiminut
Näin ne sopisivat hyvin yhteen mustan vinyylikaton kanssa. Traileria minulla ei ollut eikä sen puoleen vetoautoakaan, joten lainasin kaverilta nastarenkaat ja soitin myyjälle tiedustellen, olisiko auto siinä kunnossa, että sen voisi siirtää ajamalla. Matkamittariin ei siihen mennessä ollut kertynyt edes sataatuhatta mailia. ”Autossa oli ostohetkellä automaattilaatikko, mutta minun mielestä muskeli-Moparissa pitää olla manuaali. Chargerin toista kylkeä oli naarmutettu hiukan kontissa, mutta muilta osin se oli niin siisti kuin alkuperäinen hitsaamaton yksilö vain voi olla. se lopulta unohtui lähes pariksikymmeneksi vuodeksi. Hieman hän hämmästeli asiaa, mutta ei keksinyt sille mitään esteitäkään. Mersun nahkavalikoimista löytyi sellainen materiaali, jossa oli hyvin lähelle sama pintakuvio kuin vanhoissa. Löysin Iisalmesta nelilovisen A833-laatikon ja Tampereelta poljinsetin. Magnumin sylinterikannet käytettiin koneistamossa, jossa niistä höylättiin vähän lastua pois sillä seurauksella, että puristussuhteeksi tuli 10,5:1. Musta vinyylikatto oli hyväkuntoinen, mutta sisusta oli päässyt repsahtamaan. Reissuun lähti mukaan Ikäkoivun Jari sekä tallikaverini Tissarin Jari, jolle tosin valehtelin, että menemme hakemaan Aspenia”, JP nauraa savolaisen kieroutuneeseen tapaansa. Laitoin Overdrivelle ostoilmoituksen polkimista, niin minulle vastasi toinen Charger-harrastaja, joka oli vaihtamassa manuaalia automaatiksi. ”Mirva Laakkonen Verhoomo Caritasta verhoili penkit uudelleen alkuperäiseen tyyliin. Tuolloin oli joulukuun 21. Elämä heitti miestä kuitenkin siihen malliin, että hänen yrityksessään tuli äkillinen käteisen tarve, minkä vuoksi Charger piti laittaa myyntiin. Samalla hankin uuden mustan kattoverhoilunkin.” Moottorin JP pudotti yhden talven aikana alas ja teki sille totaalisen koneremontin. Sinä aikana kukaan ei käynyt edes raottamassa tallin ovia. Sopivat 17-tuumaiset American 39 AMERIKAN RAUTA 5/2016. Alkuperäinen isolohkoauto oli tervekorinen, eikä sitä ollut ikinä hitsattu mistään. Hän ehdotti, että vaihdetaan polkimet päittäin ja näinhän me teimmekin.” Vanteina oli ostohetkellä alkuperäiset Rallye Wheelsit edessä 14ja takana 15-tuumaisina, mutta JP halusi korvata ne erityylisillä vanteilla, joissa piti olla ehdottomasti mustat puolat. ”Tinkasin hintaa ja myyjä tiputti sitä sen verran, että lupasin mennä hakemaan auton saman viikon aikana. Penkkien repaleisista istuinosista tuli fyllit läpi, eivätkä vanhat verhoilut olleet enää pelastettavissa. Pakosarjoiksi vaihdettiin Hedman Heddersin lyhyet ja 3-tuumainen putkisto väännettiin rosterista. päivä ja talvi oli tehnyt jo tuloaan. Ajettavuutta pikkuteille. Lisäksi koneeseen uusittiin öljypumppu, Magnumin nokka-akseli, Edelbrockin imusarja sekä Holleyn 670 cfm Street Avenger -kaasutin. Autoa myynyt jyväskyläläinen kaveri oli tuonut sen Jenkeistä etsittyään sopivaa yksilöä puolentoista vuoden ajan
Sitä kun tykkää viedä tuolla pikkuteillä, niin ei se saa olla liian matala. JARRUT: Edessä levyt, takana rummut. 40 AMERIKAN RAUTA 5/2016. Välillä myyntiaikeissa on menty niin pitkälle, että Charger on tullut listattua Nettiautoon, mutta toistaiseksi se löytyy vielä kuitenkin omasta tallista. VANTEET: 17” American Racing Torq Thrust. Imusarja on Edelbrockin valmiste ja kaasarina palvelee Holleyn Street Avenger. Edessä se oli helppo tehdä, kun siellä on vääntösauvajousitus. Itse asiassa perä tipahti niillä vähän liikaakin, mutta korjasin tilannetta ilmaiskareilla. Alkuperäiset rumpujarrut päivitettiin auton mukana tulleella setillä, jonka edellinen omistaja oli ehtinyt siihen hankkia. Dodge Charger ’69 Alustaa pudotettiin hiukan alemmaksi, mikä vaikutti huomattavasti auton olemukseen tehden sen entistä häijymmäksi. RENKAAT: Edessä 235/55 R17, takana 265/50 R17. Sen myötä olen sitten alkanut haikailemaan jonkun pyöreälinjaisen kustomin perään”, JP kertoo. Yksi löytyi vain 15 minuutin matkan päästä ja seuraavana päivänä menimmekin jo katsomaan sitä. SISUSTA: Verhoiltu uudelleen alkuperäistyylisesti. Ilmaiskareihin kun runttasi sopivasti painetta, niin perää sai nostettua takaisin ja samalla siihen tuli sopivasti jäykkyyttä”, JP evästää. ”Alustaa pudotettiin hiukan alemmaksi, mikä vaikutti huomattavasti auton olemukseen tehden sen entistä häijymmäksi. Alustasta käytiin läpi kaikki nivelet ja simpukka vaihdettiin uuteen, millä saavutettiin vähän lisää tarkkuutta. Itse en puhu sanaakaan ruotsia, mutta kaupat tuli kuitenkin väännettyä sedän tulkkauksella. Faktat DODGE CHARGER ’69 • OMISTAJA: JP Pitkänen, 32 • PAIKKA: Siilinjärvi 383:lle tehtiin koneremontti, jonka yhteydessä Magnum-kansista höylättiin hiukan lastua pois. VOIMANSIIRTO: 4-vaihteinen A-833-manuaali. Taakse laitettiin kahden tuuman droppipalikat akselin ja jousen väliin. ”Olimme Emman sedän luona Göteborgissa ja istuimme iltaa terassilla, jossa selailin paikallisia lehtiä sekä Blocketia. Viime aikoina JP on ollut hiukan kahden vaiheilla, pitäisikö Charger laittaa kiertoon, kun harrastekaluston suhteen tapahtui uusi yllättävä käänne. Uudeksi puristussuhteeksi saatiin näin 10,5:1. ALUSTA: Madallettu edessä vääntösauvajousitusta säätämällä ja takana 2” droppipaloilla sekä ilmaiskareilla. Racingin Torq Thrustit löytyivät jälleen kerran Overdriven kautta erään pohjanmaalaisen Hemi Cudan alta. Munavaunu muutti kuviot. Settiin kuului uusi pääsylinteri, eteen levyt ja nelimäntäsatulat sekä taakse uudet rummut, kengät ja sylinterit. Tuumasin ääneen, että kylläpä olisi hyvä tuollainen SMV:n munavaunu ja setä siihen, että onhan niitä täällä pilvin pimein. KIITOS: Jari Ikäkoivu, Jari Tissari sekä muut tallikaverit, Kuopion Venttiilipaja, Verhoomo Carita sekä erityiskiitos kotiin Emmalle. MOOTTORI: 383 cid V8, Magnum-sylinterikannet, puristussuhde 10,5:1, Magnum-nokka-akseli, Edelbrockin imusarja, Holleyn 670 cfm Street Avenger -kaasutin, Hedman Heddersin lyhyet peltisarjat, 3” rosteriputkisto
Pl 19 • 66901 Uusikaarlepyy Puh 06-7221517 Email: american.parts@multi.. kotiisi: Soita 03-2251 948 tai navigoi www.tuning.. Tilaa Tuning.. (09) 302 847, 050 330 5780, Fax (09) 340 1073 jaakko.husso@pp.inet.. www.american-parts.net VARAOSAT JA TARVIKKEET 35 VUODEN KOKEMUKSELL A AUTOMAATTI VAIHTEISTOT KAIKKI MERKIT USA MOOTTORIT JA PERÄT VAIHTEISTOJEN, MOOTTORIEN JA PERIEN KORJAUKSET SEKÄ HUOLLOT Vaihtovaihteistot Varaosien maahantuonti ja myynti Varaosien mukana neuvontapalvelu Dacco turbiinit Erikoisalana TH-700 R4 vahvistukset ja korjaukset, sekä Electroniset vaihteistot esim. Kun muutat, ker o myös meill Tilaajapalvelu: puh. 4L-80E HELSINKI AUTOMATIC CENTER OY Jaakko Husso: Hiihtotie 7 B, 01280 Vantaa, Rajakylä Puh. 03-2251948, ma-pe 8.30-16.00 tilaajapalvelu@ amerikanrauta.. Suomen paras tuninglehti Tuningissa pieni ei ole kaunista, siksi pyrimme olemaan adjektiiveja säästämättä viihdyttävin, suurin, äänekkäin, seksikkäin, nopein, räväkin ja paras tuningalan lehti!
42 AMERIKAN RAUTA 6/2016
Impalan kotimainen harrastehistoria ulottuu kuitenkin vielä paljon pidemmälle, aina 60-luvulle saakka. Riikka Anderssonin flättäri on ollut hänellä puolet hänen elämästään, ja oli itse asiassa Riikan ensimmäinen oma auto. Pitkät perinteet 43 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Teksti: Tomi Eronen • Kuvat: Tapio Laaninen CHEVROLET IMPALA SPORT SEDAN ´59
Riikka oli vasta 20-vuotias, mutta elänyt jo useamman vuoden Kangasalan raggareiden vaikutuksen alaisena. Omaa autoa tytöllä ei ollut koskaan ollut, mutta amerikanautojen maailma oli imenyt hänet syvälle pyörteisiinsä. Elettiin tammikuuta 1996. ”Heikki Haukilahti, myöhemmin Kaarla, Chevrolet Impala Sport Sedan ’59 Viimeisimmässä, nyt jo lähes 15 vuoden takaisessa päivityksessä oranssi perusväri vaihtui kulllanhohtoiseen flakeoranssiin. ”Auto oli siellä lumen alla, ja viereen käveltyäni pyyhkäisin lumet katon takaosan päältä ja tiesin, että se oli minun autoni.” Eipä Riikkaa siitä voi syyttää, kyllähän flättärit ovat monen muunkin mieleen. Impala oli turkoosi, ja sen sisustus oli verhoiltu jossain vaiheessa valkoisella keinonahalla, joka oli ehtinyt jo homeeseenkin. Heti kättelyssä Riikalle oli selvää, ettei Impala turkoosiksi jäisi – siitähän piti tulla oranssi. ”M inunhan piti ostaa moottoripyörä”, Riikka Andersson aloittaa naurahtaen Impalansa tarinan kertomisen. Brittipyöräkuume oli kova, ja Riikka oli päättänyt, että jos hän joskus auton hankkii, se on ’59 Chevy, vaikka hän ensimmäisen kerran sellaisen nähdessään olikin todennut mallin todella rumaksi. Tekniikkanakin oli jo alkuperäisen kutosen ja manuaalin sijaan 283-pikkulohko ja Powerglide. Sen lattiat ja pyöränkaaret oli tehty uusiksi, ja periaatteessa se oli omin voimin liikuteltavassa kunnossa, mutta ajokuntoiseksi kutsuminen olisi jo ollut merkittävää liioittelua, kun autosta puuttuivat jarrutkin. 44 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Rekisterissä se ei myöskään ollut päädyttyään romuttamolle 1972 ollut, vaikka sitä selvästi olikin jo ehditty sen jälkeen harrastelemaan. Heikki ja Marjatta Halkilahti vuonna 1965 matkalla pohjoiseen. Kullanruskea Impala sai ensimmäiseksi omistajakseen Salon Muurlassa Rannan tilalla asuneen maanviljelijäperheen. Tässä kohtaa on hyvä palata ajassa taaksepäin, aina vuoteen 1962. Kauan seissyt. Pian sen jälkeen alle löytyivät nykyiset Cragarin S/S -vanteet. Puolisen vuotta siitä, kun Riikka oli kertonut itselleen kelpaavan automallin kavereilleen, eräs tuttava soittikin, että Keltaisessa Pörssissä oli myytävänä juurikin ’59. Impala oli tuolloin vielä alkuperäisessä kullanruskeassa värissään, olihan se ollut käytössä vasta kolmisen vuotta. No, pian Kangasalan kolmikko oli matkalla farmari-Kadetilla kohti Pohjanmaata, missä kyseinen aihio sijaitsi
tunnettiin miehenä, joka ajoi vain amerikkalaisilla autoilla, jotka ostettiin aina uutena. Se on rekisteröity siis vasta 13.7.1962. He muistavat, kuinka pehmeät jouset keinuttivat autoa montun jälkeen monta kilometria kotipihalle asti. Syystä tai toisesta auto oli vaurioitunut, kenties maahan rahdattaessa, ja sen alaosan peltejä oli korjailtu ja maalattu uudelleen alkuperäisellä värillä. Auto oli vävypojan mieleen ja hän varautui auton ostoon, kunhan isännälle tulee taas aika auton vaihdolle. Myös nyrkki heilui ikkunan pielestä herkästi, kun hän ohjeisti muita tiellä kulkijoita.” Riikka jatkaa. Auto on rekisteröity käyttöön siis vasta 13.7.1962”, Riikka kertaa Impalansa varhaista historiaa. ”Heikkiä pidettiin mukavana miehenä, mutta liikenteessä kovin äkkipikaisena. Vävypoika kertoi, kuinka Impalan mittari helposti heilahti sataanneljäänkymppiin, ja vauhdin saivat välillä kokea myös vaimo ja tytär. ”Heikki ja Marjatta Halkilahden tytär Maija ja vävypoika Heikki Tamminen viettivät kihlajaispäivää elokuussa 1963 ja ajelivat Impalalla Koskelle sulhasen vanhempien luokse. Lainat oli sovittu ja talvipaikka autolle hankittu, kesäautoksi kun nuorempi Heikki Impalaa suunnitteli.” Elokuussa 1965 isäntä vaihtoi kuitenkin yllättäen Impalan Rambleriin salolaisessa autokaupassa. Auto oli jo muutaman vuoden vanha, mutta käytössä se ei ollut vielä ollut. Erään kerran Fiat 600 ajoi ohi. Sen jälkeen hän avasi takaluukun ja ilmoitti Fiatin kuljettajalle, että laitetaan auto kyytiin, jos kiire on. Siitä suivaantuneena Heikki ohitti Fiatin, kiilasi tienpenkkaan ja pysäytti Impalan ohittelijan eteen. Sillä kertaa tilan isännän ostopäätös kääntyi 1959 vuoden Impalaan. Oranssi värimaailma jatkuu myös sisustassa. Tiikerikuvioisessa verhoilussa näkyy kirjaimellisesti omistajan oma kädenjälki. 45 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Auto oli jo muutaman vuoden vanha, mutta käytössä se ei ollut vielä ollut
Taustalla näkyy Impala lokakuussa 1977. Perheestä löytyy nykyisin Riikan ’59 Sport Sedanin ohella toinenkin x-runkoinen, alkuperäiskuntoinen ’61 2 d HT. Virralta Impala päätyi vuonna 1972 Piikkiön autohajottamolle siitä syystä, ettei se mennyt katsastuksessa läpi, koska sen panoraamatuulilasi oli halki, eikä sellaista niin vaan saanut uutena tuohon aikaan. ”Niiden pito vuokrakäytössä kuitenkin loppui, kun kahden viikon sisällä vuokraamon autoista varastettiin kolme. Tällaisena Impala tuli Riikalle 1996. Jan Richardsin ottama kuva on ilmeisesti Piikkiön autohajottamolta. Nykyäänkin aktiivisesti autoharrastuksen parissa toimiva Salolainen Antti Hurve muisteli, kuinka ennen armeijaikää vuokrasi sen useasti, tyttöjähän sillä kyyditettiin. Ei auto muutenkaan ollut enää mitenkään komeassa kunnossa, vaan se alkoi olla jo ruosteinen, ja sitä oli myös vähän kolaroitu. ”Paul ”Pili” Grönros oli tunnettu amerikanautoistaan. ’59 Impala teki nuoreen mieheen suuren vaikutuksen ja sen seurauksena uustuonnin myötä 1980-luvulla Antti uitti Amerikasta itselleen ’60 avo-Impalan, joka on hänellä käytössä edelleen.” Kavastojen autovuokraamossa oli useampiakin amerikkalaisia vuokra-autoja. Chevrolet Impala Sport Sedan ’59 ”Ei isäntä puhunut vävylle asiasta mitään, ja kun tieto auton vaihdosta tavoitti nuorenparin kaksi viikkoa myöhemmin, oli auto mennyt kaupasta jo eteenpäin. Sillä kertaa auto päätyi Raisioon, Turun autohävittämöön. ”Niin Impala poistui rekisteristä vain 10 vuoden liikenteessä olon jälkeen 31.12.1972.” Viitisen vuotta myöhemmin suomalainen jenkkiautoharrastuksen maailma näytti taas pienuutensa – näin jälkikäteen ajatellen – kun Muumio muistelee -tarinoissammekin seikkaillut, nyt jo aikaa sitten edesmennyt Kimmo Laakso hankki sen vuonna 1977 romuttamolta projektikseen 300 markan hinnalla. Kun sitä taas päästiin hakemaan, oli ikävänä yllätyksenä pölykapselit varastettu. ”Marsellan autoliikkellä oli tapana huutokaupata vaihtoautoja ja niin meni Impalakin 70-luvun alussa Virran Reijolle 350 markalla.” Kahteen kertaan romikselle. Kesällä 1997 Riikka pääsi nautiskelemaan oranssin Impalansa kyydistä. Vuonna 1967 tehdyssä kirjassa Uusikaupunki auto näkyy poliisitalon pihassa ja Pili muistelikin siellä joutuneensa aika ajoin poikkeamaan”, Riikka kertoo nauraen. Paaliin Impala ei onneksi lopulta päätynyt, vaan sen pelasti romikselta ilman tekniikkaa turkulainen verhoilijana tunnettu Reijo Kulmala, jolta aihio päätyi muutamaa vuotta 46 AMERIKAN RAUTA 6/2016. ”Pili myi Impalan Lasse Vemanille 1500 markalla. ”Impalakin toimi vuokra-autona. Talvella ’66/67 Pili lähti Impalan hakuun kaverinsa kanssa, ja kotimatkalla bensa loppui ja auto jäi tienposkeen. Joka tapauksessa auto päätyi ahkeraan käyttöön nuorelle kundiporukalle, aikansa raggareille. Hurja meno jatkui, kun tarinat kertovat, kuinka poliiseja ajettiin karkuun pitkin peltoja.” Veman vaihtoi lopulta Impalan Valiantiin Kyösti Marsellan autoliikkeessä Uudessakaupungissa. Viikossa Kimmo totesi kuitenkin aihion toivottoman huonoksi, ja myi sen eteenpäin puolta halvemmalla. Väri oli vaihtunut ja tekniikkakin löytyi, mutta tekemistä riitti. Anja Kavaston nimissä ollut Impala siirtyi Turkuun autokauppaan odottamaan uutta omistajaa.” Impala päätyi Uuteenkaupunkiin Pilinä tunnetulle nuorelle miehelle, joka harjoitti nuorten miesten elämäntyyliä, jota joku olisi saattanut kutsua raggaritouhuksi. Ramblerin hinta oli muuten 11 000 markaa, Impalasta sai tuolloin 7 000 mk vaihdossa.” Impala päätyi autokaupasta Anja ja Tauno Kavastolle, jotka pitivät Salon kaupunginhotellia ja Kavaston autovuokraamoa
Samalla Impalaan tehtiin siihen asti parhaat ovipahvit, Riikka kun oli onnistunut löytämään niihin viimein myös ovien yläpellit Amerikanreissultaan. Seuraavana talvena Riikka verhoilikin sohvat uudelleen oranssilla keinonahalla ja niin ikään oranssisävyisellä tiikerikuvioisella kankaalla, jota hän onnistui löytämään Kangasalla Design Eugen -verhoomoa pitävän Eugen Helmisen kautta Hollannista. ”Puuttuneita listoja ja pikkuosia haalin silloin parina kesänä Västeråsista, ja kapselit silloisille 14 tuuman vanteille löytyivät Lempäälästä”, Riikka kertoo. Kun pohjatyöt olivat valmiit, hänen tuttavansa Väiski ruiskutti Impalan pintaan sen toivotun värin, joka syntyi sekoittelemalla lukemattoman monen purkin jämät keskenään. ”Ei minulle ole koskaan ollut merkitystä sillä, miten kovaa joku laite kulkee. Tässä tapauksessahan ei voida puhua hakemisesta, koska myyjä toimitti sen perille tallille Kangasalle. No, Olli irrotteli ne rautakangella vääntäen, ja niinhän siinä kävi, että yhden vanteen keskiosasta lohkesi palanen. Flakea ja tiikerijuovaa. Remontoitu 305 cid oli peräisin ilmeisesti 80-lukuisesta farmarista, ja Jusu maalasi sen valmiiksi Riikan toivomalla värillä – oranssilla. Sen jälkeen vuosia vieri ja kilometrejä kertyi, ja 2012 oli tultu siihen pisteeseen, että vanha 283 oli loppuunajettu. Vuosituhannen alussa Impala joutui Helsingissä usean muun saman kadun varressa seisseen auton tapaan ilkivallan kohteeksi, onneksi vauriot jäivät rikottuihin sivulaseihin. Viimein keskikesällä 1997 Impala oli maalauksen jäljiltä koottu ja suunnilleen katsastuskunnossa. Sopiva korvaaja löytyi Jusu Muurilta Haminasta. Nokalla on nykyisin muutama vuosi takaperin remontoitu 305 cid. Mika muistelee tuota aikaa tarkemmin tämän lehden Muumio muistelee -jutussa, joten ei siitä tässä sen enempää. Noina vuosina autolla saavutettiin muuten Uudenkaupungin linttamiitin kovakattoisten vakiokoristen limbokisan voittokin. Mikan jälkeen auto kulkeutui lopulta Lapualle, mistä Riikka sen hankki itselleen. Joka tapauksessa uustuonnin helpotuttua Mikalle kertyi projekteja niin monta, että eräänlaiseksi ikuisuusprojektiksi jo muodostunut Impala päätyi kiertoon. Riikka teki autolle itse kaiken minkä suinkin osasi, ja kavereilta sujuivat loput. Pienellä budjetilla kun puuhasteltiin, tehtiin verhoilut itse uusiksi mustalla ja oranssilla keinonahalla. Tai oikeastaan väristä ei tullut heti toivotunlainen, vaan sitä vaalennettiin jälkikäteen lisäämällä lakan sekaan 10 prosenttia keltaista väriä. Syksyllä Riikka muutti Helsinkiin ja auto jäi talvehtimaan Kangasalle, missä siihen tehtiin talven aikana kansiremontti. Moottoriin tuli uusi kärjetön jakaja, imusarja ja kaasutin poimittiin vanhasta koneesta. Sen seurauksena Impala päätyi kuitenkin lopulta isommin työn alle, elämän jäljet kun alkoivat jo muutenkin näkyä siinä, ja ruostevaurioitakin oli taas jokunen korjailtavaksi. Rumpujarrut korjattiin ja muutettiin samalla kaksipiirisiksi, ja sähköt jouduttiin tekemään kokonaan uudelleen. Siihen oikeaan väriin . Ajaminen on itsessään minulle terapiaa. Kilometrejä on kertynyt useina kesinä varmasti 10 000, vaikkei tarkkaa tietoa niistä olekaan, kun tuo matkamittari ei toimi”, Riikka ynnäilee. Sillä ajellessa huolet unohtuvat.” 47 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Impalaa on aina rakennettu pienellä budjetilla, ja korjailtu sitä mukaa kun on ollut tarvetta. Riikalle on suorituskyky toissijaista, tärkeämpää on luotettavuus. Suunnilleen se olikin, ei autoa tarvinnut käyttää kuin kolme tai neljä kertaa konttorilla ennen kuin kilvet saatiin. Eivät ne kyllä maksaneetkaan kuin satasen sarjalta, eikä tuo käytössä haittaa”, Riikka kertoo nauraen. myöhemmin Espooseen Mika Maliselle. ”Kiertelin matkalaukku kontissa Suomea ja Ruotsia, ja useimmiten ajelin yksin. Alusta saatiin sopivaan korkeuteen katkaisemalla jousista sopivat pätkät kierrettä. ”Kun menin hakemaan niitä, oli talvi, ja kuinka ollakaan pihalla olleet vanteet olivat jäätyneet maahan kiinni. ”Riikan Impalasta” muodostuikin pian ympäri Suomen käsite myös niille, jotka eivät Riikan lähipiirissä pyörineet. Olihan kilometrejä kertynyt Riikalla jo varmaan lähemmäs parisataa tuhatta, eikä moottorille ollut tehty mitään sen 90-luvun kansiremontin jälkeen. Seuraavat vuoden Impala oli Riikan ainoa auto, ja hän ajoi sillä paljon. 122 sentin tulos kielii siitä, että väkeä oli lastina paljon. 70-luvun meininkiä diggaileva Riikka oli jo pidempään ollut ihastunut vanhan liiton flake-maalauksiin, jollaista himoitsi myös Impalaansa. Seuraavalle kesälle, 2003, alle tulivat myös nykyiset Cragarin klassiset S/S -vanteet, jotka löytyivät käytettynä Lehtisen Ollilta. Toisaalta oranssissa ei ollut värinä vieläkään mitään vikaa, joten hän päätyi maalauttamaan Impalan oranssilla candyllä kullanvärisen ison Glowble flaken kera. Kun ulkokuoresta tuli entistä ehompi, kaipasi sisustuskin huomiota osakseen. Maalauksen toteutti Riikalle vanhastaan tuttu tamperelainen Säkä
VOIMANSIIRTO: Powerglide-automaatti, alkuperäinen perä. KORI: Maalattu oranssilla candyllä Glowble flaken kera. Chevrolet Impala Sport Sedan ’59 48 AMERIKAN RAUTA 6/2016. VANTEET: Cragar S/S 15x7”. Faktat CHEVROLET IMPALA SPORT SEDAN ´59 • OMISTAJA: Riikka Andersson, 40 • PAIKKA: Forssa. KIITOS: Tarinoista, valokuvista ja muistojen jakamisesta: Kaarlan tilan väki Maija ja Heikki Tamminen sekä Annikka ja Turkka Tamminen, Anja ja Tauno Kavaston poika Juha Kavasto, Uudenkaupungin kundit Paul ”Pili” Grönros, Martti ”Masa” Sinisalo ja Arto ”Artsi” Heinonen, Reijo Kulmala Turusta ja erityiskiitos loistavaa agentin työtä tehneille Jukka Lehtoselle Kaarinasta ja Antti Hurveelle Salosta. MOOTTORI: 80-luvun 305 cid V8, vanhemman mallin nelireikäinen imusarja, Carterin 500 cfm nelikurkkuinen kaasari, kärjetön jakaja, tuplaputkisto. Riikan Impalasta” muodostuik in pian ympäri Suomea käsite myös niille, jotka eivät Riikan lähipiirissä pyörineet. SISUSTA: Verhoiltu oranssilla keinonahalla ja oranssisävyisellä tiikerikuvioisella kankaalla. RENKAAT: 215/75 R15 valkosivurenkaat. ALUSTA: Madallusjouset. JARRUT: 2-piiriset tehostamattomat rummut
Laskin hiljattain, että olen ollut mukana rakentamassa lähes kolmeakymmentä eri pyörää. ”Baggerihomma on siitä mainio, että siihen voi sekoittaa niin paljon kaikkea, joka ei oikein istu tavallisiin katupyö51 AMERIKAN RAUTA 6/2016. ”Me rakennettiin ensimmäiset kustomit joskus 90-luvun puolivälissä ja nykyään tämä on minulle sekä työ että harrastus. Pyrin tosin sitten myymään ne valmiina eteenpäin, kun ei minulla oikein ole mahdollisuutta pitää nurkissa yhtä pyörää enempää.” Rakentelutyylit ovat vaihtuneet ja eläneet ajan hengen mukaan. J-V Heikkilän äärimmäisyyksiin viety laukkupyörä on eräänlainen taiteen ja teknologian yhteenliittymä. Sitten mulla oli cafe racer -kausi ja nyt mä sitten ajattelin aloittaa bagger-kauden. ”Aloitin peruskustomista ja jokainenhan on varmasti rakentanut ainakin yhden bobberin. Olen pyrkinyt siihen, että teen ainakin joka toinen vuosi pyörän itselleni. Tekniset ratkaisut korostuvat omavalmisteisen ilmajousituksen toteuttamisessa ja kookkaat laukut tarjoavat runsaasti pintaa kuvioinneille. Tämä on ikään kuin ykkösversio tästä aiheesta”, J-V selvittää pyörienrakentelunsa kehityskaarta. Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen HARLEY-DAVIDSON ROAD KING ’99. Seuraava pyöräni tulee ainakin noudattelemaan vielä tätä samaa linjaa. ”T ämä on tosiaan ollut vähän sellainen taideprojekti, joka elää koko ajan. Tekijöitä on ollut matkan varrella useita ja minulla on edelleen mielessä suunnitelmia sen jalostamiseksi pitemmälle”, J-V aloittaa tarinoiden leppoisasti melkein Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevassa, porttikongin piilottamassa työtilassaan
Konekaan ei ole alkuperäinen, sillä se tehtiin uusiksi ja vähän isommaksi. Penkki ja ilmansuodattimen kotelo on tehty puusta, mikä antaa pyörälle hiukan perinteistä käsityöläisleimaa. Sen toteuttamisen sai harteilleen päivätyökseen putkija sähkötöitä tekevä, itsekin Harrikoita harrastava Tapio Wallenius poikansa Edwardin kanssa. Ilme on varsin omintakeinen. Harley-Davidson Road King ’99 riin, kuten lasikuituhommia, hydrauliikkaa ja pneumatiikkaa. Runkoa sen sijaan piti muuttaa 26” etufillarin käyttämisen myötä aika rajusti, jotta keulakulma ja etujättö saatiin toimivaksi ja sopusuhtaisen näköiseksi. Yksi harvoja lähes muokkaamattomia alkuperäisosia on tankki. Penkkiin tehtiin lisäksi pienet pehmustetyynyt, jotka sai tikkailtavakseen J-V:n suutarikaveri. Kytkin on muutettu kaasuille sekä mahdollisesti tulevalle turbolle riittäväksi. Nykyinen keula on iskarijärjestelmineen ja tuplalevyineen kokonaisuudessaan omavalmiste samoin kuin ohjaustankokin. Mikäli vanerit olisi käytetty vaakatasossa, ei syiden kuvioinnista olisi tullut läheskään niin hieno”, J-V kuvailee. Niillä vain Pyörä ostettiin keulamällättynä, eikä alkuperäisestä keulasta jätetty jäljelle mitään. Etufillarin koko on massiiviset 26”. Takalokaria on jatkettu ja korotettu, jotta 16” takapyörällä on tilaa laskeutua silloin kun pyörä lasketaan ilmajousilla alas runkonsa varaan. ”Mulla on sellainen tuttu kaveri kuin Kuutti, jolla on Hertsikassa puusepänverstas. ”Olen ostanut lähes kaikki itselleni rakentamieni pyörien aihiot huutokaupoista kaverini Peten avustuksella. Laukut on tehty käytännössä kokonaan uusiksi lasikuidusta. Pakoputki on Akrapovicin ensimmäinen Harrikkaan valmistama putkimalli. Pyörän äärimmäisen matala stuukki on ilmajousituksen ansiota. Käytännössä me revittiin kaikki vanhat piuhat pois ja Edi alkoi puuhaamaan tilalle uusia.” Keulassa on viiden tuuman paineilmasylinterit, joissa on niin paljon painetta, etteivät ne käytännössä jousta lainkaan. ”Tapsan skidi on todella innostunut kaikesta sähkötekniikasta ja on lähdössä lukemaankin sitä opistotasolle asti. Lisäksi laukut tarjoavat ison tilan taiteen tekemiselle. Alkuperäiset osat harvassa. Yksi harvoista lähes originaaleista osista on tankki. Runko vaati melko massiivisia muutoksia, jotta keulakulma ja etujättö saatiin toimivaksi ja sopusuhtaiseksi. 52 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Ohjaustanko on kokonaisuudessaan omavalmisteinen. Hän ehdotti, ettei tehtäisi puusta, vaan vanerista. Lopulta hän teki penkin aihion liimaamalla pystyasennossa olevia vaneriliuskoja kiinni toisiinsa. Nykyisessä kokoonpanossa on ’07 vuosimallin kannet sekä isommat mukit ja sylinterit. Ilmajousitus. Mies hengasi täällä kerran ja kysyin häneltä, voisiko penkin tehdä puusta, kun olin nähnyt sellaisen toteutuksen jossain. Se käytettiin muuten lähes sellaisenaan, mutta pinnoitettiin Marteliuksella Cermakromella. Tämä saatiin Kentuckysta niin ikään huutokaupan välityksellä ja varsin kohtuullisella rahalla, sillä se oli keulamällätty.” Alkuperäisestä keulasta ei jätettykään jäljelle mitään
Istuin ja ilmanputsarikotelo on tehty yhteenliimatuista vanerilevyistä. Pyörän väritys ei muuten ole saanut alkuaan NOS-pullosta, vaikka sävyt ovatkin melkein yksi yhteen. Keulan iskarijärjestelmä ja tuplalevyjarrut ovat omaa suunnittelua ja toteutusta. Konetta on päivitetty ’07 vuosimallin kansilla sekä isommilla männillä ja sylintereillä. Takapään itämaisiin taistelulajeihin viittaavat motiivit on maalannut Tero Silvonen. Pakoputki on Akrapovicin ensimmäinen Harley-Davidsoniin valmistama putkimalli. Niissä on 4,5” joustovara, joka riittää laskemaan pyörän ajokorkeudesta rungolleen, kun ne asennettiin riittävän pystysuoraan. Toiseen laukkuun sijoitettiin kompura ja ilmasäiliö, toiseen puolestaan toinen ilmasäiliö sekä painemittari. ”Se on ihan puhdasta sattumaa. Pullo tuli itse asiassa vasta jonkin verran sen jälkeen, kun pyörä oli jo maalattu. säädellään korkeutta. Pullo tuli itse asiassa vasta jonkin verran sen jälkeen kun pyörä oli jo maalattu. 53 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Nuo vaan olivat mielestäni makeimmat Kustom Kolorin värit, mitä Decoväristä löytyi. ”Versio kakkosessa ne tullaan hävittämään rakenteisiin, jolloin veskat jäävät tyhjiksi. A. Varsinaiset jousiosat ovat sylintereiden yläpäässä. Tällöin laukut voidaan jättää irrotettaviksi ja säilyttää niiden alkuperäinen käyttötarkoitus.” Pyörän väritys ei muuten ole saanut alkuaan NOS-pullosta, vaikka sävyt ovatkin melkein yksi yhteen. Itse asiassa, kun oikein mietin, niin näin kerran yhden vanhan muijan tuossa Espalla ja sillä oli päällään tuon värinen rotsi. Siitä sen on täytynyt jäädä kaivelemaan”, J-V uppoutuu muistelemaan. Lumalle sekä Lessu Landspeederille. Penkki on yllättävän mukava istua varsin pienistä pehmustetyynyistään huolimatta. Kiitokset mies lähettää jutun myötä Annelle, Super-Hessu Worksille, Tapsalle ja Edille, Vesku V. Takana käytettiin Corvetten iskareita, jotka osoittautuivat yllättäen juuri sopiviksi. Laukut on tehty lasikuidusta ja ne kätkevät sisäänsä kompuran, ilmasäilöt ja painemittarin
Lisäksi alueella on kaksi messurakennusta, joihin oli sijoitettu alan artistit, työnäytöksiä, alan kauppiaat sekä iso pienoismallinäyttely. Kun juoma on kauniissa hellesäässä kylmää ja kuumista grilleistä leviää ihana tuoksu, on helppo löysätä ranteet hetkeksi. Lauantaina ja sunnuntaina ohjelma on keskittynyt pääpuistoon. Autoja on viitisensataa, prätkät ovat harvinaisempia näkyjä. Perjantai on tapahtuman virallinen cruisingilta, ja osa Santa Marian pääkadusta pyhitetään tähän leppoisaan ilaanviettoon, jossa ensikertalaisella alkavat silmät pyöriä päässä, kun kaksi kaistaa toinen toisiaan kauniimpia ja viileämpiä kustomeita virtaa hiljaa vastakkain pitkin ilta-auringon valaisemia katuja. Itse show on ulkoilmanäyttely, jossa hyödynnetään Santa Marian vihreää keskuspuistoa. Kun tapahtumapaikka kävi pieneksi, tapahtuma muutti kahdeksan vuotta sitten Santa Mariaan, jossa nyt järjestettiin 35-vuotis Cruisin’ Nationals -juhlanäyttely. Väkijoukosta löytyivät myös monet kustomrakentelun suuret nimet. Tämän vuoden West Coast Kustom Hall of Fame -tittelit jaettiin John Aiellolle sekä Oz Welchille. Raikkaan vihreässä Mickey’s Mouse -pickiksessä oli tinkimätön viimeistelytaso. T apahtuma järjestetään vuosittain Labor day -viikonloppuna. Kun valtaosa kalustosta on kustomeja, tämä on yksi planeettamme paratiiseista niiden ystäville. #35 West Coast Kustoms Show 54 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Kyseessä on suuri kansallinen juhla, jossa perhe kokoontuu juhlistamaan muun muassa kesäkauden alkua. Alueen ohjelmalavalla on tarjolla oheisohjelmaa, ja ihmiset ovat pukeutuneet juhlavasti pyhäviikonloppua varten. Teksti ja kuvat: Mikael Forsman West Coast Kustoms Show järjestettiin alkuun Paso Roblessa. Tapahtumaan alkoi jo torstaina tulemaan värikkäitä kustomautoja, enimmäkseen Kaliforniasta, mutta oli joukossa myös joitakin muiden osavaltioiden edustajia
55 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Myös kustomguru Rick Dore oli paikalla viimeisimmän Delaheyinspiroidun rakennelmansa kanssa. Santa Mariassa näimme tehokkaan ja näyttävän sellaisen. Vaikka kustomit ovat pääroolissa tapahtumassa, on joukossa myös komeita hot rodeja. West Coast Kustoms Show Tämä Econoline -vani oli vanhempi rakennelma, jonka henki ja maalaus sai katsojat haukomaan henkeä ja aloittamaan keskusteluita omista huimista vanikokemuksista. John D’Agostino on ollut mukana tämän Buick Rivieran rakentelussa ja oli paikan päällä esittelemässä autonayleisölle. Buick herätti ansaitusti paljon huomiota, siinä oli onnistuttu luomaan jotain erilaista, kunnioittaen auton alkuperäisiä linjoja ja hyödyntäen General Motorsin muiden merkkien osia. Oletko koskaan nähnyt Pin Up -tyttöä autonkiillotushommissa. Tämän rottarodin yksityiskohdat saivat jokaisen katsojan pysähtymään ja tutkimaan rodia lähemmältä. Se myös liikkui näin alhaalla. Celebrity Customs Santa Mariassa, Timo Hersti ja John D’Agostino
Puritanistiselle Classic Chevyn ystävälle se ei kolahda, mutta loppujen lopuksi yhdistelmässä on jotain oudon makeaa ja uutta, ja sehän on kustomoinnin ydinjuttu uskaltaa astua ulos laatikosta ja kokeilla jotain erilaista. Patinoitunut Pro Street -tyylin edustaja oli sulautunut hyvin kustomien valtakuntaan. Maltillisesti chopatussa Ford 2d ht ’57:ssa oli mittaristo sijoitettu keskelle kojelautaa. West Coast Kustoms Show #35 Vaihtuva väriefekti ’59 F100 Pick-upissa oli omiaan antamaan eloa kantikkaille muodoille, jotka aikoinaan toivat 1957–1960 F100-malleille lempinimen ”jääkaappi”. Vicky Tafoya and The Big Beat oli yksi viikonlopun suosituista artisteista lavalla. Vielä toteutusvaiheessa ollut Pontiac sisälsi monta lupaava yksityiskohtaa, kuten yhtenäinen takavalopaneeli ja keskelle sijoitettu avaruusinspiroitu mittaristo 1961 Chryslerista. Jotkut tykkää, jotkut ei. 56 AMERIKAN RAUTA 6/2016. ’40 Fordin konepellissä oli innovatiivinen ratkaisu, joka samalla suojaa ja samalla antaa mahdollisuuden tutkia konehuonetta lähemmin
Stepvanit ovat korkeutensa ansioista mainioita aihioita Food truckeiksi, ja chopattu versio näyttää varsin viileältä. 90-luvun Boyd-henkiset pastellinväriset rakennelmat jaksavat vieläkin viedä huomion ehkä juuri sen takia, että ne edustavat tänään jotain erilaista mennyttä rakentelutyyliä. 57 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Vanhat ”maitoautot” eri muodoissaan löytävät myös tiensä kustomautojen maailmaan. Menges Twins Speed Shopin ’40 Dodgessa oli jotain, mikä sai pysähtym ään, eikä se ollut vain se, että eteenkin oli asennett u puolikkaa t fenderit. Richie Vallesin ”Unique Twist” ’63 Impala Kustomiin on näyttävästi sekoitettu Ford Thunderbirdin sisusta ja tuoreempi ruiskutekniikka. Jos saisi valita värin, joka ehkä eniten iski silmään monessa autossa se olis ollut kullankeltainen showväri eri muodoissa. Yksinkertaisen hieno Thunderbird Detroit Steelin vanteilla ja madalluksella. Ford ’57 farmarissa oli amerikkalaisittainkin erikoinen maski. Selkeästi kullankeltainen oli nyt monien rakentajien suosiossa. Kokonais uus oli sekä linjakas ja härskin brutaali, jokin siinä sai mielikuva t menemää n vanhoihin junavetur eihin. Onko nyt tarpeeksi matala. Kaunis toteutus designista, joka jostain syystä oli yleistä Ruotsin 60-70-luvun kustomautokulttuurissa. George Barris oli ollut apuna auton toteutuksessa
58 AMERIKAN RAUTA 6/2016. POWER BIG MEET Suomessakin vieraillut aavikkokilpurihenkinen ’34 Ford. Varsin miellyttävä ’58 Chevy mild kustom perinteisillä kustomkikoilla. Vuosi vuodelta paisuva tapahtuma ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa. Tämä ’32 ei jättänyt ketään kylmäksi. Teksti ja kuvat: Kari Kylmäniemi Tämän vuoden Power Big Meet -juttumme painottuu sen erääseen oheistapahtumaan, eli Custom Kemps of Swedenin järjestämään Lead Parkiin, joka kerää rodien ja kustomeiden kerman Skultunaan. Komea puukylkinen Ford Country Squire Wagon ’63 sopivalla madalluksella
Swapista löytyi lamppuja joka lähtöön. USA:laisen Gary Minorin rakentama ’50 Oldsmobile on klooni Robert Martinezin aikanaan rakentamasta kustomista. Hokkasen Keijo saapui paikalle Buickillaan. Coca Cola coolereita oli myynnissä eri patina-asteilla. Ink Power! Myyntialueelta löytyi takuulla jokaiselle jotakin. POWER BIG MEET Auringonpaiste ja ’56 Sunliner. Myytävistä tavaroista saattoi löytää vaikka vintagemallisen retkipöytäryhmän. 59 Steven Järuddsin aivan uskomaton pro touring -henkinen, mutta pintapelleiltään patinaiseksi jätetty ’63 1/2 Ford Galaxie yhdistelee tyylejä onnistuneesti.. Mitä muuta ihminen tarvitsee
60 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Hiustenleikkaukset ja kampaukset onnistuivat Jessie’s Barber Shopissa. Power Big Meet ’60 Chrysler Flowercaria näkee harvemmin. How low can you go. Asennekasvatus on selvästi mennyt perille. Patinoitumaan päässyt ’40 Mercury kustom. Asiallisesti roddattu ja rotattu Kuplavolkkari. Pojasta polvi paranee. Mikäs on patinapikkiksestä peukuttaessa. Tästä kaksikosta oli aistittavissa vahva The Race of Gentlemen -henki. Villisti toteutettu ’59 Chevy
Allekirjoittaneen reissureki ja astetta viileämpi nojailija. ’60 Chevy Wagon kuin suoraan havajilaisen surffilautakaupan pihasta. Jimmy Löfbumin ’59 Chevy Wagonissa on hieman erilainen bell thrower. Farkku-Edsel on joutunut inspiraation kohteeksi. Tästä ’49 Oldsmobile 98:sta ei tyyliä puuttunut. Cruisingissa monella oli taaskin kuumat oltavat. Lopputuloksesta voi olla montaa mieltä. Nätin’57 Fairlanen pinnassa oli silkinhimmeä kaksivärimaalaus. 61 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Johan Törnqvistin uskomattoman hieno ’40 Mercury palkittiin CKOS 2016 Lead Sled Awardilla. Cruisinglenkin varrella sijainnut Statoil toimi niin autojen kuin matkustajienkin tankkaustaukopaikkana
Weiandin ahdin avittelee 383 strokeria. Liikkeellä oli niin paljon väkeä, että taisipa jopa kävijäennätys rikkoutua. Piristävä oivallus. Heikki Voutilainen oli tullut paikalle upealla ’53 Cadillac Fleetwoodilla. Tämä ’89 Sportside on alkuperäinen Choo Choo Custom. Teksti ja kuvat: Hannu Lemmetti Jo 27. kertaa Mikkelissä järjestetty Oldtimer Run sai nauttia lämpimästä kesäpäivästä ja täydestä tapahtumaalueesta. Ei näitäkään enää varmasti liiaksi asti ole hyväkuntoisina liikenteessä. ’64 Galaxien puukylki oli sävytetty auton väriin. 62 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Tässä kyydissä on varmasti hyvä tempo matkalla juhlimaan. Tri-five Chevyjä oli paikalla jokaista vuosimallia. Oldtimer Run Timba Pelkosen ’64 Stingray ei todellakaan piilotellut muskeleitaan
Kuntun upean Hemi-koneisen ’31 A coupen ympärillä pyöri väkeä koko päivän ajan niin ettei meinannut edes kuvaa saada. Kyllä, tämä ’52 Buick on katsastettu. Mikko Seppäsen ’60 Impala vaihteli asentoaan päivän mittaan. Salmen Aaro oli tullut paikalle nätillä ’68 GMC:llä. ’71 Challenger pace carissa oli upea väriyhdistelmä. Tämän Cadillacin lempinimi oli Romillac ja sammaleet olivat autenttisia. Onhan eräs nro 43 ajellut aikoinaan Torinollakin kisoja. Jani Tuuran ’70 Torino on sen näköinen, kuin se olisi ajettu Nascar-kisan jälkeen eläkepäiville. Tätä ei pestä ja kiilloteta. 63 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Markku Auvisen Mustang Sally -asuntovaunun veturi oli vaihtunut viime vuodesta tuoreempaan ja samalla väritys vaihtui punaisesta keltaiseen. Tämä ’55 Chevy vei mattapinnastaan huolimatta kirjoittajan hetkeksi American Graffiti -tunnelmiin. Tämä ’66 Barracuda oikein henkii menohaluja paikallaankin
64 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Me halutaan ihan tarkoituksellisesti pitää tapahtuma suhteellisen pienenä ja säilyttää samalla lippujen hinnat sellaisina, että kaikilla on varaa tulla katsomaan autoja, nauttimaan bändeistä ja viihtymään.” Paikalla olikin tuttuja, minne ikinä sattui katsomaan, ja monet vieraat selvästi tunsivat toisensa jo entuudestaan. Maalaus ja viimeistely jäävät ensi talvelle. ”Meille on tarjottu erilaisia kasvumahdollisuuksia, mutta ei meillä ole ollut kiinnostusta tarttua niihin. Moni on erehtynyt pitämään tapahtumaa uutena tulokkaana, mutta ensimmäiset Rumblethan järjestettiin jo 2000-luvun alussa. Tuolloin tapahtumapaikkana toimi Pistons KK:n Maantiekylässä sijainnut talli. Pistons Rumble Muonituksesta huolehti Penalty Burger, jonka pöperöiden jälkeen ei takuulla jäänyt nälkä. E nnen kuin Pistons Rumblea ryhdyttiin herättelemään henkiin kolmisen vuotta sitten, oli edellisestä tapahtumasta kulunut seitsemän vuotta. Järjestelyjen suhteen aktiiviseksi puuhamieheksi ryhtyi Luntamon Jussi, mitä kautta myös Minkiön kylä vakiintui tapahtuman järjestämispaikaksi. Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen Pistons Rumble järjestettiin tänä vuonna toista kertaa peräkkäin Minkiössä. ’46 Thamesin maskilla varustettu auto on Jussin tribuutti Rolling Bones -pajan laitteille, jollaisen rakentamista mies on suunnitellut jo monen vuoden ajan. Siitä huolimatta tunnelma ei ollut lainkaan sulkeutunut ja tapahtuma veti puoleensa myös uutta väkeä. Kouvon Tatu päräytti A Roadsterillaan paikalle Lemiltä saakka. ”Mullahan on kesämökki siinä sadan metrin päässä rannassa, niin paikka oli tuttu jo entuudestaan”, Jussi selventää. Ensi vuonna Pistons Rumble järjestetään 15.7.2017 samassa paikassa ja samoissa merkeissä, joten merkatkaapa päivämäärä valmiiksi kalentereihinne. Luntamon Jussi on saanut ’34 viisi-ikkuna-coupensa teknisesti valmiiksi. Samassa letkassa ajoi myös Mika Kunttu A Coupellaan. Aamiaismätöllä sai suonet tukkoon vaikka heti päivän alkajaisiksi. Maalaismiljöössä sijaitseva paikka onkin ihanteellisen idyllinen ja sopivan intiimi tapahtumalle, jota ei ole tarkoituskaan kasvattaa massatapahtumaksi
The Pale Dodgeksi nimetty ’77 Dodge B200. Häkkilän Peten RPU on kokenut viime talven aikana paljon muutoksia. Palkintoina jaettiin tänä vuonna kolme uniikkia, flakenhohtoista rekisterikilpeä. Pyöräpalkinto, ja samalla myös Long Distance -palkinto ojennettiin norjalaiselle Ole Kristian Espelandille. Vilkkaimpina hetkinä paikalla oli kalustoa ruuhkaksi asti. Lisäksi auto on saanut uudet etuja takavalot sekä värin. Parhaaksi rodiksi valittiin Kouvon Tatun Roadster ja maukkaimmaksi kustomiksi Kari Kylmäniemen Fairlane. Vieraita oli tänä vuonna Ruostsista ja Norjasta saakka. Näyttävimpiin ulkomaalaisvahvistuksiin kuului tämä ’58 Chevy. Autosta on poistettu channelointi ja runkoa on kavennettu edestä 16 cm. Ruohokentälle parkkeeranneesta 70’s boogie van -leiristä, löytyi mm. ’38 Cadillac ei ole ihan yleisimpiä roditai custom-aihioita, mutta Minkiössä nähtiin sellainenkin. Konepelti ja sivut on tarkoitus tehdä ensi talvena. Järjestäjät ja palkitut yhteiskuvassa. 65 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Myös Chopaderos-kustomfillarikollektiivi kunnioitti tapahtumaa läsnäolollaan
Tapahtuma huipentuu vuosittaiseen cruisinkiin, jota on aina seuraamassa runsasjoukko yleisöä reitin varrella. Kävijämäärä autojen ja vieraiden osalta ei aivan yltänyt viime vuotiseen huippulukemaan, tällä kertaa paikalla oli kaikkiaan reipas 1 000 erilaista harrasteajoneuvoa ja lähes 10 000 kävijää. T apahtuma ei tänäkään vuonna pettänyt harrastajia hieman epävakaisesta säästä huolimatta. Se kerää vuosittain yhteen kattavan kavalkadin harrasteajoneuvoja ja siihen liittyvää rekvisiittaa aina jenkkirekoista polkuautoihin ja moottoripyöriin sekä vintagemessuihin. Ajattoman tyylikäs ’57 Classic Chevy erottui kosteassa säässä pirteän värinsä ansiosta. 66 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Teksti: Jussi Löppönen Vuosien varrella valtaisan suosion saavuttanut Pieksämäen Big Wheels on vakiinnuttanut asemansa yhtenä maamme suurimmista harrasteajoneuvokokoontumisista. Auton omistajaksi oli merkitty Jari K. Bändien ohella nähtävää tänä vuonna tarjoili Underground Model 2016 finaali ja voittajan valinta. Joroisista paikalle oli saapunut 2010 Kaliforniasta tuotu Pontiac Le Mans Convertible ’69. Tämän tyylikkäästi kootun rotta-truckin tarkemmat tiedot jäivät arvoitukseksi, mutta kokonaisuus sisälsi lukuisia hienoja yksityiskohtia ja oivalluksia. Lauantai iltana pidetään perinteeksi muodostuneet iltabileet mahtavissa puitteissa Veturitorilla
Ylistarolta saapuneen neliovisen ’30 A Fordin runko oli saanut maukkaan, karkealla flakehipulla toteutetun hopeanvärin. Moottoripyöriä paikalla oli sateisen sään vuoksi maltillisesti. Radioantennin kärjestä löytyi aikakauden henkeen sopiva avaruushenkinen koriste. Kalle Knuutilan Chevrolet Special Deluxe ’41 edusti patinalookia tyylikkäästi. Juha ”Tunkki” Nevalaisen patinakilpurihenkinen, Speed Killer -nimeä kantava Mercury Cougar ’67. Kimmo Halttusen ’62 Panhead HD on aidosti rottaantunut vuosien varrella. Tapahtuman yksi kuvatuimmista ajoneuvoista oli tämä härski rottarodi. Siirtokilvistä päätellen laite oli tuotu paikalle ajamalla. Hankasalmelaisen Markku Honkasen GMC Pick-up vuodelta ’50 on varustettu Chevyn pikkulohkolla, TH700-laatikolla ja Jaguarin perällä. Jack Kokkolasta oli kiteyttänyt tämän ’58 Edsel Pacerin historian esittelytauluun varsin tyhjentävästi: ”Omistamisen riemua, ajamisen iloa ja muuta lystin pitoa.” Dodge Aspenin kaksiovista erikoisversiota, Super Coupea, valmistettiin vain 531 kappaletta vuonna ’78. Varustukseen kuului muun muassa jämäkämpi jousitus, takakallistuksenvakaaja, etuja takaspoilerit sekä lokasuojanlevikkeet. Pyörällä on käyty monissa tapahtumissa aina Amerikan Daytona Bike Weekistä lähtien, missä Suomi-kilpi aiheutti kuulemma melkoista ihmetystä. Mr. 67 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Ilmanputsarin kotelona toimi luodinreikien tuulettama postilaatikko ja peltisarjojen ääntä vaimensivat kranaattien pyrstöt. Tyyliin sopivasti pakoputkien päät pistävät ulos takarenkaan etupuolelta. Ajomukavuutta on lisätty myös tilttiratilla. Esillä ollut yksilö on varustettu tehokkaammalla 360 cid moottorilla ja 4-kurkkuisella kaasarilla, millä tehoa irtoaa 220 hv. Tämä kauttaaltaan huolitellun oloinen Mustang löytyi Radalle.comin osaltolta. Tämän yksilön etuvalon saama karvapeite yhdessä Siniristilipun kanssa toi mieleen Suomineidon
CUSTOMS & KUSTOMS #1 Heinäkuun alussa Ruotsin länsirannikolla järjestetty tapahtuma kokosi kustomharrastajat pieneen meren rannalla sijaitsevaan Ellöksen kylään. Hersti Autoshopin entinen shop truck ’58 Ford Ranchero voitti 1955–64 -luokkansa. Kussakin kategoriassa palkittiin vain yksi eli paras. Andreas Åberg voitti useasti tässäkin lehdessä esiintyneellä ’50 New Panoramic Fordilla 1949–54 -luokan. Aikaisin perjantaina osanottajia olikin järjestäjien lisäksi lähinnä muista maista, edustettuna oli ainakin autojen osalta: Belgia, Alankomaat, Tanska, Norja ja Suomi. Sääennuste lupasi pelkkää sadetta ja tuulta, mutta loppujen lopuksi kokonaissaldoksi jäi varsin siedettävä keli, kun perjantain sateista päästiin eroon ja auringonpaistettakin saatiin lauantain puolella. Huono ennuste saattoikin karsia osanottajia varsinkin Ruotsin puolelta. 68 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Myöhemmin tilanne toki tasoittui ja tasokasta ruotsalaiskalustoakin saatiin paikalle. Vanteisiin ovat vaihtuneet Lancer-pölykapselit sitten auton esittelyn Amerikan Raudassa. Palkintoja jaetiin kolmessa kategoriassa, jotka olivat aikakausien mukaan, Early era customs 1935–48, Mid era customs 1949–54 and Late era customs 1955–64. Ainakaan samaa ajankohtaa heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna ei tuossa samassa paikassa voida käyttää, sillä se oli jo varattu muuhun käyttöön. Teksti ja kuvat: Janne Kutja E nsimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma oli tarkoitettu perinteiseen tyyliin rakennetuille kustom-autoille, vuosimallirajoina 1935–64. Palkinnoista huolimatta päätavoite oli kerätä yhteen kustom-harrastajia autoineen viikonlopun viettoon, eikä niinkään voittaa palkintoja. Harrasteparkki oli kuitenkin aivan alueen vieressä, joten paikalle oli helppo tulla myös autolla, joka ei aivan täysin täytä haluttuja vaatimuksia. Ei street rodeille, lowridereille, moottoripyörille eikä varsinkaan alkuperäisille museoautoille. Kävijätavoitteesta jäätiin taloudellisessa mielessä, eikä vielä olekaan saatu täyttä varmuutta, järjestettäänkö tapahtuma uudelleen ensi vuonna. Tom Røinen ’56 Plymouth oli saanut päivitystä keulaan ’59 Chevyn tuplavalojen, kustom-maskin ja ’54 Fordin etupuskurin muodossa
Vahvoja Yhdysvaltain itärannikon vaikutteita omaava ilmeisesti ’55–56 Oldsmobile tuli Norjasta. Kullanvärisen ’48 Fordin ajoi paikalle rakentaja/omistaja Art van Norel Alankomaista. Palle Johanssenin ’39 Lincoln Zephyr on tehty neliovisesta mallista tanskalaisella Dansk Karosseri Fabrik-koritehtaalla Kööpenhaminassa auton ollessa vielä uusi. Kattokonstruktiossa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia mm. Monista kustom Zephyreistä poiketen tämä yksilö on edelleen V12-koneella. 69 AMERIKAN RAUTA 6/2016. ’36 Ford Cabrioletissa on vuotta tuoreemman Fordin etuvalot. erikseen avattava katon etuosa. Tällä kertaa päälle oli nostettu paksuhko Carson top -tyyppinen katto. Matkassa oli myös vaimo ja pieni lapsi, joten ylimääräistä tilaa kabiinissa ei juuri ollut. Edelleen hyvin raaka Shoebox-avo on näkynyt monessa kuosissa vuosien varrella. Autoon on tehty varsin mittavat ja erikoiset muutokset takalokasuojiin. Keskeneräinen ja rajusti chopattu ’41 Buick kuului tapahtumaan järjestäjiin lukeutuvalle Roger Nordhagenille. Häivytysmaalattu ’62 Pontiac, josta on kliinimmän ilmeen nimissä poistettu myös kahvojen ja merkkien ohella myös peilit ja pyyhkijät. Aikoinaan Suomessa kustomoitu ja sittemmin Norjaan myyty ’46 Ford oleilee nykyään Ruotsissa. Roger toi näytille myös liudan tyylikkäitä pienoismallikustomeita. Vanhimman luokan (1935–48) palkinnon sai Lontoosta asti saapunut Clark Deveyn 1936 Ford 3w coupe. ’51–52 Chevroletissa on hieman muokattu 1953 maski
Micke Öhmanin jo reilu viitisentoista vuotta sitten rakentama ’56 Ford on tehty neliovisesta aihiosta. Customs & Kustoms #1 ’57 Ford Rectratableen on vaihdettu vuotta tuoreemman mallin tuplavalot. Mike Van Moselin ’53 Chevrolet on tuotu aika pitkälti tässä kuosissa eteläisestä Kaliforniasta muutamia vuosia sitten. ’51 Buick teemalla enemmän on enemmän. Johan Löfgrenin ’49 Buick oli saanut alleen ’53 Cadillacin tyylikkäät kapselit aiempien pillereiden tilalle. Paljon on peltiä muokattu, että lopputulos näyttää tältä. 70 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Jef Blonrockin ’37 Ford Cabriolet tuli lättäpään voimin Belgiasta
Teksti ja kuvat: Tomi Eronen Viime vuonna ensimmäistä kertaa Do-Dads Reunionin yhteydessä järjestetty Räyskälä Vintage Drags oli jymymenestys, eikä tänä vuonna hiipumisen merkkejä ollut havaittavissa, vaikka jonkin verran oli ilmassa sitä, että varsinainen päätapahtuma on jäämässä oheistapahtuman varjoon. Vaikka boogieladolla rokataankin lauantaina, on kyseessä todellinen perhetapahtuma. 71 Vaikka tapahtuman virallinen vuosimalliraja on ’62, joustoakin löytyi.. Vaalit taisivat jäädä Kennedyn viimeisiksi... Do-DaDs Reunion Terve vaan! Tämä löytyi ’63 Imperialin puskurista. Tuttuun tapaan lauantain iltabileissä jaettiin vuoden Hottest Hot Rod ja Koolest Kustom -palkinnot, ja tapahtuman päätti sunnuntain ulkonäyttely. Kuvassa Poudan perheen nuorempaa polvea
Tätä kisaväritettyä ’57 Chevyä myi takaikkunaan kiinnitetyn lapun mukaan omistaja. Täytyy sanoa, että auto näyttää vähintään 10 kertaa paremmalta nykyisine miljonäärivalkosivuineen ja kapseleineen kuin aiempine 17 tuuman vanteineen. Harrasteautoparkissa riitti tänäkin vuonna nähtävää vaikka yhdeksi kokonaiseksi päiväksi. Mikä ettei, jos vaan olisi ollut ylimääräistä ostohousujen taskun pohjalla. Nämä karavaanit oli väritetty tyylikkäästi sävy sävyyn. V-P Heinäahon ’46 Sedan Delivery & munavaunu – yhdistelmä sieltä karavaanien komeimmasta päästä. Latvan Kake ’32 Roadstereineen valmistautumassa lähtöön. Tämä eestiläinen fighter-Valiant nähtiin myös kiihdyttelemässä. Tolvasen Sami oli liikkeellä ’28 Hudsonillaan. Nykyinen look on valkoisine peltivanteineen hyvin nostalginen, ja pukee autoa hienosti. Nurmeksesta tulleen Ari Vaahersolan ’61 Vette on muuttanut aika lailla kuosiaan sitten viime näkemän. Tässä ’59 Edsel Villagerissa oli sitä jotain. 72 AMERIKAN RAUTA 6/2016 72 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Harri Herstin ’57 Olds oli lähestynyt reilusti maata sitten viime näkemän. Lauantaiaamuna oli aika kerääntyä letkaan, jossa ajettiin yhdessä Räyskälän lentokentälle. Tänä vuonna paikalle oli saapunut aiempaa vähemmän ruotsalaisia, mutta Virosta tuli useampi auto. Tekniikan kerrottiin olevan 4??-kuutiotuumainen
Mika Grönberg rakensi isänsä vanhan Monacon nykykuosiin viime talven aikana. Husson Jaskan Dart nähtiin vihdoin radalla tositoimissa, ja hyvin näytti liikkuvan. Kouvolalaisten Kaunosten ’61 Galaxie on Tampellan vanha edustusauto, jolla ei ole ajettu vielä 100 000 kilometriä. Villisti kuvioitu ’53 kustomLetukka tuli paikalle Salosta. 73 AMERIKAN RAUTA 6/2016 73 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Ei sen tarvitse aina olla Ford ollakseen aito hot rod, eikä siinä aina tarvitse olla Chevyn pikkulohkoa. Lahtelaisen Jari Matikaisen ’32 Chevy on komea toteutus harvemmin nähdystä rodiaihiosta, ja vielä erikoisempaa on se, että nokalla on Fordin lättis. Saattaa olla lukkarinrakkautta, mutta kirjoittajan mielestä ’61 Fordeja ei näe koskaan liikaa. Do-Dads Reunion Tomi Friskin ’55 Caddyn patina on upea, se näyttää melkein fadeaway-maalaukselta! Matala stance on ilmajousituksen ansiota. Pinkkiä avo-Squarebirdiä barbiemaisempaa autoa on vaikeaa keksiä. Ajatuksena oli tehdä autosta vanhan siviilipoliisiauton näköinen. Mitä lie ollut pellin alla. Hyvinkäältä tuli tämä ’63,5 Galaxie 500XL, jonka leveät peltivanteet veivät ajatukset vanhoihin Nascar-kilpureihin. Ari Taluksen ’29 Coupen konepelti ei ole siitä tavallisimmasta päästä
Valitettavasti tänä vuonna niitä ei nähty Räyskälässä kuin yksi. Tässä vastakkain Pasi Puntasen ’53 Chevy ja Rane Hautamäen Panel. Tämä ’57 Chrysler 300C olisi ollut myytävänä. Vastakkain Karvosen Harrin ”Wanha Rouva” ja Riikosen Timon A. Harri Puheloinen on nähty tapahtumassa parina viime vuonna härskillä remmiahdetulla isolohkolla varustetulla ’59 Bel Airillaan. Tässä kisaillaan US-Partsin henkilökunnan välisistä. 74 AMERIKAN RAUTA 6/2016 74 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Ei ihme, jos joku jäi lähtöviivalle aikailemaan, kun lähettäjänä oli burleskikaunotar Kiss Kiss Forbid’n. Tässä vastakkain John Jäderholm Impalallaan ja Rokki-Make Helenius Buickillaan. Saarelan Kartsan vanhaa Sledanetteä kuskaa nykyään Marko Wahlroos. Heikuran Ollin Adler tarjoili odotetusti savua koko radan täydeltä. Nyt alla oli miehen useamman vuoden tallin uumenissa lepäillyt ’56, vastaavalla tekniikalla tietysti. Mallin harvinaisuuden huomioiden 18 500 euron pyyntö kuulostaa hyvinkin käypäiseltä täysin ajokuntoiselle autolle, vaikka ruostehommia onkin tiedossa. Etumoottoridragsterit eivät jätä kylmäksi. Vintage Dragseissä voi kiihdytellä kustomillakin. Tekniikka on pääpiirteissään samassa kuosissa kuin taannoisessa esittelyssä, mutta muun muassa sytytyspuolelle tehtyjen parantelujen tuloksena varttimailin pitäisi olla ohi useampi kymmenys nopeammin kuin viime kaudella
Veli Karvonen ajoi tällä ’65 Skylarkilla 10 sekunnin varttimaileja yli 25 vuotta takaperin. Sponsoritarrat ovat kadonneet matkan varrella, mutta muuten auto on samassa asussa kuin 80-luvun lopulla. Lyytikäisen Tompan ’58 avo-Edsel vaihtoi omistajaa viime syksynä melko pian esittelynsä jälkeen, ja sen myyminen jäi miestä kaihertamaan sen verran, että tilalle oli pakko hankkia entistä isompi korvaaja. Foxy Vixens’ Beauty Parlour taiteili meikkejä ja hiuksia läpi viikonlopun. Edsel nähtiin pitkälti samassa kustom-asussa jo 90-luvun alussa. Tietämättä auton taustaa, tämä ruotsalainen ’57 Ranchero näytti siltä, että se oltaisiin voitu rakentaa tällaiseksi jo 60-luvulla. Tomi Nordmanin Edsel Kustom kuuluu niihin autoihin, jotka ovat olleet omistajallaan pitkään. 2-ovisen ’56-farkun väriyhdistelmä oli raikkaan poikkeuksellinen. Do-Dads Reunion 75 AMERIKAN RAUTA 6/2016 75 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Nyt alla on ’58 Premiere, jota on ehostettu miehelle jo tunnusomaiseksi tulleeseen tyyliin karvapintoineen ja punaisine peltivanteineen
Kertaalleen kirkkaankeltaiseksi ja lokarittomaksi Suomessa rakennettu auto muokkautui Timpan käsissä aivan toiseen lookiin. Luntamon Jussin vielä keskeneräinen, mutta jo nykyisellään huikea ’34 voitti tämän vuoden Hottest Hot Rod -palkinnon. Vaikeaa sanoa, tekeekö sen ison farmarin vähäeleinen muotoilu, paloautonpunainen väri vai vähäinen 1803 kappaleen valmistusmäärä, mutta ei siitä voi olla tykkäämättä. Tämän numeron kantta koristavan Eldorodin rakentaja Jaska Velin pokkasi tämänvuotisissa Do-Dadseissä Kustompalkinnon ’57 Lincoln Premierellään. Pari vuotta takaperin Amerikan Raudassa esitelty Siben ’47 Aerosedan oli sunnuntaisen Kustom Life Show’n Lowrider & Bomb -voittaja. Herstin Timppa tuli tällä kertaa perheineen paikalle juuri valmistuneella ’30 RPU:llaan. 76 AMERIKAN RAUTA 6/2016 76 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Juha Majaveden ’55 DeSoto Firedomessa on jotain hyvin vaikuttavaa. Täytyy myöntää, että tämän auton kohdalla tarkempi malli piti käydä lunttaamassa kyljestä. Ernon ’41 sai useammankin palkinnon, kovimpana kaikista tietysti Best of Show. Tässä reliikki-Trikessä oli jotain koskettavaa. Tuotannon loppupään Hudson Wasp kuuluu niihin laitteisiin, joihin ei kovin usein törmää. Keulalla on 291 Hemi
Forssan Pick-Nick Aamupäivästä Pilvenmäkeä varjostivat synkät pilvet, mutta vettä ei tullut koko päivänä paria pisaraa enempää. Roadsport V8 -luokan ratakahinoista tutun auton pellin alta löytyy SVT Cobran 4,6-litrainen 32V Modular.. Lahtelaisen Mikko Varmolan ’39 Ford Coupe on viimeistelty kokonaisuus. Viime vuosina väki on kuitenkin näyttänyt ajelevan paikalle entistä myöhemmin ja kumma kyllä, lähtevän aiemmin. Mannermaan Peksun piti olla Pick-Nick-viikonloppu Ruotsissa, mutta tekniikkaongelmat yllättivät, ja Riviera palasi hinurilla Suomeen. Teksti ja kuvat: Tomi Eronen Vain joitain vuosia sitten Forssaan piti saapua todella hyvissä ajoin aamulla, jos mieli saada autonsa parkkiin nurmikentälle pölyävän kaviouran sijaan. Ongelma paljastui odotettua pienemmäksi, ja Peksu sai auton sittenkin kuntoon vielä samana viikonloppuna. 77 AMERIKAN RAUTA 6/2016 Pasi Mäkelän ’72 Mustang Mach I on todellinen Pro Touring -auto. Tilaakin nurmikentällä oli vielä iltapäivällä, mutta nähtävää oli silti tälläkin kertaa ihan liikaa yhdelle päivälle, rompetorillakin kun saisi kulutettua useamman tunnin
Kokkolalaisen Jani Nikulan ’58 Edselin patina on aitoa, ei jälkikäteen hierottua. Tämä oli kuitenkin vuotta uudempi kuin sarjan yksilö, eli sama auto ei sentään ole kyseessä, vaikka kumpikin tummansinisiä olivatkin. Tämä chopattu ja monta muuta klassista kustomkikkaa kokenut Merc oli uusi tuttavuus. Kyseessä on yksi neljästä uutena maahantuodusta yksilöstä, ja se sama yksilö, joka oli vuosikymmenet Raahessa Eki Hautamaalla. Tästä DeVillestä tuli väriä myöten mieleen sarjan päätähtien McCarren ja Rado kuskaama beater-avo. ’59 Impala oli saanut hitusen lowrider-tyyliä fenderskirteillä ja pinnavanteilla. Pauli Kivimäen ’72 avo-Impala ei varmasti jää huomaamatta isoine kromivanteineen ja syvänpunaisine karamelliväreineen. Heidi Rekikosken Challengerin konehuoneesta löytyy moderni SRT8-mallin 392 cid Hemi. Tänä päivänä mallipolvesta on tullut yksi suosituimmista pickup-aihioista. Forssan Pick-Nick 78 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Kuinka moni muistaa vielä Hollywood Beat -nimisen tv-sarjan 80-luvun loppupuolelta. Ei ole kauaa, kun vakiokuntoiset 1973–87 Scottsdalet oltaisiin käännytetty yleisöparkkiin. Esa Salon rakentaman ’58 Skyliner Rectratablen vannevalinta on persoonallinen, alla ovat kromikehälliset ja keskiosiltaan candypunaiseksi maalatut Cragarin S/S:t. Mattatummanharmaat puskurit sekä etuspoileri olivat toimiva ratkaisu. Forssan Pick-Nick Turvapuskureilla varustetut 2Gen Camarot saattavat kuulua niihin vähiten haluttuihin kyseisen mallisukupolven edustajiin, mutta Aki Petrimäen ’75 Z28 on hyvä esimerkki siitä, kuinka maukkaan näköisen sellaisesta saa
Monilla oli myös oma grilli mukana. Sen selittää luksusmallin vähäinen 1007 kappaleen valmistusmäärä. Tapahtuman nimen mukaisesti piknik-eväitä nautiskellaan autojen välissä. Tämä Scottsdale oli saapunut Forssaan itärajan takaa. Riku Tulisalmen ’65 Impala SS:n keulalta löytyy nimittäin perinteisen isolohkon sijaan nykyaikainen LS-tekniikka. Tämäkään ei ole tullut aiemmin vastaan. Rekisterikilven voisi ajatella viittaavan moottorin kokoon, mutta tässä tapauksessa niin ei ole. ’61 Imperial Crown Southampton 2d HT kuuluu malleihin, joita ei näe ihan joka päivä. Auto sai myös Tuning & Performance Cars -ykköspalkinnon. Tässä syynättävänä Henri Parkon upea ’65 avo-Musse, joka voitti 60-lukuisten luokan. Punaraitarenkaat sopivat täydellisesti vihreän värin kanssa yhteen! Matti Äyräväisen Continental kiinnosti väkeä ansaitusti Forssassakin. 79 AMERIKAN RAUTA 6/2016 Tuomareiden arvosteluun valmistautumassa Zoran Kanti-Paulin ’67 Coronet, joka sai 60-lukuisten kakkospalkinnon.. Tuning & Performance Cars -luokan toisen palkinnon sai Erja Kukonlehdon ’70 Cuda, joka on yhtä upeassa kunnossa konehuonetta ja alustaa myöten. Kuva ei hämää, metallinhohtovärin päällä on tosiaan mattalakka! Klassikko-Chevy farmareita tuntuu putkahtavan esiin tapahtumissa aina vain enemmän
Sami Heteahon ’55 Eldorado Biarritz on yksinkertaisesti huikean hieno. Nykyinen klassinen look pukee autoa paljon paremmin, ja haastava neliovisen choppaus on onnistunut täydellisesti. ’63 Mercury Colony Parkeja näkyi tänä vuonna Forssassa kaksin kappalein. Chrome Reverse -vanteineen ja paksuine valkosivuineen Ville-Veikko Kankareen chopattu ’58 Impala oli hyvin klassisen näköinen kokonaisuus. Tässä oli vielä paikallaan alkuperäiset puukyljet. Jarmo Hiljasen ’68 Dart GTS on huikean hieno , ja siinä parhaassa väriyhdistelmässä. Sami Taskisen Mercury on se sama yksilö, joka on nähty useampana vuonna tapahtumissa metallinhohtoviolettina, ensin vakiokorkuisena ja sittemmin chopattuna. Sami Alasimin ’53 Bel Airin helmiäisvalkoinen pinta on teippiä, punaiset straipit sen sijaan Wizzzard Mannermaan maalaamat. Ainakin kirjoittajan mielestä. Forssan Pick-Nick 80 AMERIKAN RAUTA 6/2016
Ruotsalaisia autoja ei tänä vuonna osunut silmiin ensimmäistäkään. Sopiva pudotus ja Supreme-vanteet, eipä ’60 flättäri-Caddy juuri muuta kaipaa. STW-63-kilpi viestii olennaisen. Myös tämä ’58 Buick oli tullut paikalle Venäjältä. 81 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Unique Supreme -vanteilla varustettu ja sopivasti pudotettu ’59 Dodge -farkku on yksinkertaisesti ihana. Tyylikäs laite. Tämä Offenhauserin imusarja olisi ollut kaupan Latvan Kaken myyntipöydällä. Jari Prusilalla oli rompetorin puolella tarjolla esite poikineen. Miljonäärivalkosivut eivät ehkä oikeastaan kuulu tämänikäiseen autoon, mutta tumman värin ja mustien peltivanteiden kanssa ne ovat jotenkin komeat. Viimeisen mallipolven GT-Ranchero näytti olevan joka puolelta yhtä hienossa kunnossa. Hempeänpinkki pukee patinoitunutta farmaria upeasti
Viime Elmian näyttelyssä Suomi alkoi kuitenkin kiinnostaa enemmän, tai ainakin autot, sillä kuten tiedämme, hän osti näyttelystä Tomi ja Anna-Stina Kankaan rakentaman vihreän Circus-teemaisen Wild Green A Hot Rodin. Tykästyin ohjelmaan sen rennon meiningin ja ohjelmassa nähtävien mielenkiintoisten autojen vuoksi. On jännittävää nähdä, laittaako mies Suomen-reissulleen ostohousut jalkaan ja ison tukun dollareita taskuun, Ruotsista nimittäin mukaan lähti useampi auto ja moottoripyörä ja enemmänkin olisi lähtenyt, jos omistajat olisivat olleet valmiita myymään aarteitaan. Kuka Richard Rawlings. Teksti: Mikael Forsman • Kuvat: Kirsi Ojaniemi ja Anna-Stina Kangas Niin kuin moni muukin, sain ensikosketuksen Fast N’ Loud TV-sarjassa Gas Monkey Garagea pyörittävään Richard Rawlingsiin television välityksellä. Kun sitten meille tarjoutui mahdollisuus tutustua Richardiin henkilökohtaisesti, emme voineet olla käyttämättä tilaisuutta kertoaksemme hieman Suomesta ja lokakuisesta Lahden Jenkkiautonäyttelystämme. Vuonna 1969 syntynyt Richard Rawlings on charmikas teksasilainen tosi tv-tähti, autokauppias ja mediapersoona, joka tunnetaan herran Gas Monkey Garage -autopajan TV-ohjelmasta Fast N’ Loud. TV-sarja Fast N’ Loud on pitkälti saanut nimeensä siitä, mitä Richard on ja edustaa. Hän on aina rakastanut autoja, ja monet vuodet ennen TV-tuotantoa elämä on ollut juuri kuin TV-sarjassa, jossa on ostettu ja myyty autoja vauhdilla. Kun kerroimme olevamme Suomesta, hän ei näyttänyt olevan ymmällään siitä, vaan tiesi asioita maastamme ja totesi, että hänellä on fanikontakteja maastamme. E sitimme samalla kutsun saapua tapahtuman tähtivieraaksi ja pitkien neuvottelujen jälkeen olemme nyt odottamassa miehen saapumista lokakuussa Lahdessa järjestettävän Autot ja Viihde -viikonlopun tähtivieraaksi. Aina tie ei kuitenkaan ole ollut helppoa. Discoveryn sarjassa Fast N’ Loud dallaslaisen Gas Monkey Garage -korjaamon omistajat automaestro Richard Rawlings ja mekaniikkanero Aaron Kauffman etsivät latoihin, autotalleihin ja takapihoille unohdettuja autoja rakennellakseen ne uuteen uskoon ja myydäkseen hyvällä voitolla eteenpäin. Ohjelma pyörii Discovery Channelilla sekä Suomessa lisäksi Kutonen-kanavalla. Wild Green A lähti miehen matkaan Amerikkaan, ja tätä kirjoittaessa se on hetki sitten saapunut Texasiin ja Dallasiin, jossa se sai paikan Richardin henkilökohtaisesta autokokoelmasta. Ruotsin hän tosin tiesi jo paremmin, onhan hän tehnyt pitkään autokauppaa sikäläisten autokauppiaiden kanssa. Kun autoja myytiin huutokaupoissa hakien suurinta mahdollista voittomarginaalia, joskus kävi tuuri ja joskus ei, tai sanoisinko, että josRichard Rawlings lokakuussa Suomeen! “If we’re gonna have fun, it better have a motor!” 82 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Sen lisäksi, että hän näki tapahtumassa suomalaista autojen ja moottoripyörien rakentelun kovaa tasoa, muisti hän esittämämme kutsun
Jo ensimmäisestä vihreästä Ford Maverickistä lähtien Rawlings on tehnyt lujasti töitä saavuttaakseen sen minkä haluaa. Vuonna 2007 hän ajoi sen lisäksi Amerikan halki vaan rikkoakseen Cannonball Runin vanhan nopeusennätyksen ja onnistuikin siinä. Lisää tietoa aiheesta www.jenkkiautonayttely.fi. Gas Monkey Garagessa on syntynyt monenlaisia mielenkiintoisia rakennelmia osana reality TV-sarjaa, joka on ollut vaikuttamassa miehen ja hänen Gas Monkey Garagensa tunnetuksi tulemisessa. sain oli oikea kohderyhmä paikalla, ja joskus väärä. Alusta alkaen Richardin visio autobusineksessä oli selvä, hän halusi korkeimmalle pallille, eikä siihen ollut oikoteitä. Kun tavaramerkki ja liiketoiminta on kasvanut, on ollut mahdollista siirtyä yhä seuraaviin vaiheisiin, jossa on sponsoroitu useita kuuluisia moottoriurheilutiimejä, rakennettu oma Gas Monkey Bar and Grill, josta sittemmin syntyi oma ketju ja kehitetty myös oma tequila ja energiajuoma. Kun Richard etsi tekijöitä, hän etsi vain parasta, ja hän löysi kumppanikseen Aaron Kauffmannin, joka on ahkera työnjohtaja, jolla on vahva asiantuntemus ja hyvä käsitys trendeistä. “If we’re gonna have fun, it better have a motor!” 83 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Alla oli Ferrari 550, jota oli erikoisvarusteltu siten, että tankilla oli tarve käydä mahdollisimman vähän. Aikaa parilla meni 2811 mailin matkaan New Yorkista Los Angelesiin vain 31 tuntia ja 59 minuuttia. Pitkien neuvottelujen tuloksena tämän hetken autoskenen ehkä kovin kasvo Richard Rawlings saapuu Suomeen ja vierailee Lahden Jenkkiautonäyttelyssä, missä suomalaisilla on harvinainen tilaisuus päästä tutustumaan mieheen. Ennen nykyisiä bisneksiä hän työskenteli niin pelastuslaitoksen kuin poliisinkin palveluksessa. Kaikki vaikuttavat kaikkeen, mutta toiminta tallissa on kaiken ydin. Kun autojen osto ja myynti, tai kuten Richard sen ilmaisee, ”flipping cars”, lähti rullaamaan isommin, oli aika perustaa oma paja, jossa rakennettaisiin autoja myyntiä varten. Puhumattakaan suoranaisista fanituotteista, joita tilaillaan ympäri maailman. Hiljattain hän kirjoitti elämästään kirjan ”Blood, Sweat and Beers”. Gas Monkey Garage. Se on muistelma hänen nousustaan menestykseen ja samalla kurkistus kulissien taakse. Moni tuntee ehkä Richardin jo viime vuosikymmeneltä jolloin hän ja hänen hyvä ystävänsä Dennis Collins, Texasin suurin Jeep-jälleenmyyjä, osallistuivat useaan Bull Run -nopeusajoon. Se tärkein juttu Richardille oli kuitenkin vauhdin ylläpitäminen ja liike eteenpäin kohti uusia yrityksiä, pettymyksiä ja menestystä. On jännittävää nähdä, laittaako mies Suomen-reissulleen ostohousut jalkaan ja kättä taskuun
Muumio ylsi miltei mopoikään, kun käärinliina oli sidottuna pään ympärille, ja silti hän unelmoi jo siipiautoista. Ennen mopoikää onnistuin tilaamaan läjän amerikkalaisia kuvallisia lähdeteoksia ruotsalaisten lehtimainosten kautta, kuten kirjat American Cars Spotters Guide 1940–1965 ja American Cars of the 1950’s, joissa esiteltiin merkit, mallit, moottorivaihtoehdot sun muut enemmän ja vähemmän kattavasti. Nämä henkilöt suhtautuivat usein erittäin epäluuloisesti nuoriin, jotka vilpittömästi osoittivat kiinnostusta heidän autoja kohtaan. Ja melkein jokaisen sukulaisen kirjahyllyssä oli mustavalkoinen viiskytlukuinen Suuri Autokirja, jotka tuli tietysti selailtua läpi. Jollain harvalla vanhemmalla henkilöllä sellainen oli saattanut jäädä osittain käyttöön, mutta se oli jo todella harvinaista. Automaailma oli vielä täysin avaamatta nuorelle; minkä mallisia ja nimisiä jenkkejä oli milläkin valmistajalla eri viiskytluvun vuosina. Miten ne kehittyivät vuosi vuodelta, mistä mallisarjat erottaa toisistaan, mitkä ovat kaikkein makeimmat modet ja niin edelleen. Kolmas tapa bongata hienoja autoja olivat elokuvat, kuten 50ja 60-luvun jenkkileffat sekä ”autoaiheiset”, kuten American Graffiti. Olin Helsingin Ruskeasuolla koulussa ja joskus koulupäivän päätteeksi tuli käytyä Akateemisessa kirjakaupassa selailemassa näitä ulkolaisia autolehtiä. Amerikkalaiset julkaisut Hot Rod ja Hot Rodding keskittyivät lähinnä muskeliautoihin ja maksimissaan jossain kiihdytysautoreportaasissa saattoi olla joku yksinäinen Classic Chevy. Graffiti teki ison vaikutuksen kokonaisuudessaan autoineen, staileineen ja musiikkeineen, joten kävin katsomassa leffan elokuvateatterissa niin monta kertaa, että en kehtaa sitä tässä toistaa. Toista olivat ruotsalaiset lehdet, kuten Colorod tai Bilsport, joissa näkyi 50-luvun lopun siipiautoja kohtalaisesti. Niin pieni, ettei hänellä ollut vielä edes ajokorttia. Ne lehdet tuli järjestään ostettua, sillä heidän Top kymppinsä rumimmissa olivat juuri ne mielestäni hienoimmat mallit; yleensä ’59 Cadillacit ja Chevroletit sekä vanhemmat omalaatuisuudet kuten Tuckerit ja Cordit. 84 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Ihan ensimmäisenä vanhojen jenkkiautojen kuvia ja tarinoita oli ymmärrettävä selailla ruotsalaisista ja amerikkalaisista lehdistä. M iten nuori teinikäinen kykeni ”opiskelemaan” ihastelemiaan viisikymmentäluvun jenkkiautomalleja 1970-luvun puolivälissä aikana, jolloin ei ollut vielä julkaistu kotimaisia alan harrastelehtiä eikä harrasteautoihin liittyvää kirjallisuutta. Muut artikkelit näissä ”Amerikan tekniikanmaailmoissa” olivat aika puisevaa luettavaa. Ostin lehden välillä vain yhden ainoan siipiauton kuvan perusteella. Vaikka siipiautot olivat seiskytluvun puolivälissä vain alle 20-vuotiaita, ne olivat lähestulkoon häipyneet päivittäisestä katukuvasta kokonaan ja varsinkin henkisesti ihmisten mielissä jo ylivanhoja laitteita. Viiskytluvun lopun jenkit eivät olleet Muumio muistelee RIIKAN TULEVA IMPALA JA PARI MUUTA VIISYSIÄ Teini-ikäiset elvikset saapuivat viivana fillareilla kuolaamaan Taisto Revon ’59 Chevrolet Impala Sport Sedania, joka oli saamassa normihuoltoa erään jenkkiautoharrastajan, Anan, tontilla Vantaan Hämevaarassa. Parhaimman kuvakavalkadin sai jostain ”arvostetusta” amerikkalaisesta, kuten Motor Trend -lehdestä, jotka joka vuosi järjestivät toimituskunnassaan kilpailun mielestään epäonnistuneimmin muotoilluista automalleista. Antikvariaateista löysin Popular Mechanics ja The National Geographic tekniikkaja tiedelehtien 1950-luvun painoksia, joissa oli kokosivun värillisiä tyylikkäitä automainoksia sen aikaisista uusista malleista. Toinen vielä paljon nuorempi Muumio, eli Riikka, jonka Impalaa tämä artikkeli muun muassa sivuaa, oli vasta hiekkalaatikkoikäinen leikkien Corgi Toysin lelu-Impaloilla. Teksti ja kuvat: Mika Malinen & Co Tämänkertainen ”Muumio muistelee” -episodi starttaa aikakaudesta, jolloin Muumio oli vielä hyvin pieni. Ja toisin kuin nyt, siipiautoja eivät tavalliset kaduntallaajat katsoneet aina niin hyväksyvin silmin. Tekninen kielitaitokin karttui kummasti molemmilla vierailla kielillä, mikä on auttanut myöhemmin harrastuksessa ja jopa työelämässä. Energiakriisistä oli opittu, että tuollaiset vanhat bensakrematoriot ovat vihoviimeisiä rakkineita, eikä aikakauden kekkoslovakian ilmapiiri tukenut ehdoitta amerikanautoja
Sen sijaan nostettiin mahastaan peltoon jäätynyt ruosteinen, mutta täydellinen ’58 Chevy Delray himaan Riihimäeltä ja aloiteltiin peltitöitä faijan kanssa. Kun siipiautot eivät olleet varsinaista kiihdytysautopotentiaaliakaan (FHRA), ne olivat hivenen pahojen poikien marginaalissa vanhan raggariautohistoriansakin takia. Joku niissä viisyseissä sytyttää. Tämän kahvitauon aikana Salossa poikia vielä naurattaa. Väheksymättä sisarmalleja tai muiden konsernien merkkejä, joku ihmeellinen kombinaatio löytyy Chevroletin lokinsiivissä, kissamaisissa takavaloissa yhdistettynä nimenomaan 4d hardtopin tasaiseen Flat Roof -kattolinjaan tehden siitä pyörillä liikkuvan taideteoksen kaikkine yksityiskohtineen ja panoraamalasipintoineen. Lähdeteosten selailun innostamana kiinnostus alkoi suuntautua ’59 Chevroleteihin ja varsinkin siihen sivupilarittomaan tasakattoiseen hardtopiin. Mummot ja mammat olivat menossa jonnekin shoppailemaan joten sovimme, että koukkaamme samalla reissulla yhdessä Kulosaaren kautta tsekkaamassa ensin siipirassin. Mutsi kertoi myöhemmin, että mummo oli tokaissut perheautomme takapenkiltä 16–17 vuotta vanhaa ’59 Impalaa silmäiltyään: ”Eiköhän tuo ole kuule ihan liian vanha auto Mikalle?”. Omintakeisella tavalla jonkinlainen viiskytluvun ”perheauton” sulava sporttisuus välittyy hardtopin profiilista, jos autoa vertaa tavalliseen 4-oviseen tolpalliseen Sedaniin. Tästä johtuen se auto, joka mun hengityksen livenä salpasi, oli Taisto Revon valkoinen Chevrolet Impala 1959 4d hardtop Sport Sedan. Etualalla faijani Erkki jälleen kerran avustamassa projekteissa. Myyjä pyysi rujosta viiskasista 3 000 mk ja vihjasi, että siitä puuttuvat osat saisi täydennettyä varaosa-autosta, joka kannattaisi hakea 500 markalla turvaan Riihimäen romikselta. Kun sen jälkeen toinen autounelmoija, Kari B. Niinhän siinä kävi, unohdettiin koko Tammisaaren auto. Kesäduunirahojen ja muiden nurmikonleikkuutienestien yllyttämänä soittelin Hesarissa myytäväksi ilmoitetuista harvoista viiskytluvun jenkkiautoista, sovin myyjien kanssa näyttöaikoja ja maanittelin faijaa kyyditsemään autolla paikan päälle, sillä se mopoiluikäkin oli vielä saavuttamatta. Jostain se on aloitettava. Hän työskenteli lähes koko 1960-luvun korjaamopäällikkönä Pitäjänmäellä, General Motorsin merkkihuollossa. Rottarodit pitävät jotain kapinaa yllä, sekin on taidettu jo nielaista. Lisäksi ’59–60 Impalan kojelauta, mittaristo ja ratti ovat yhdessä tasapainoisimpia aikakauden kokonaisuuksia, vaikka Chevyt olivat kategoriassa hinnat alkaen Amerikassa ja monelle sikäläiselle kansalaiselle se perusauto Fordin ja Plymouthin rinnalla. FHRA:n Takaluukusta-nimisestä kerholehdestä bongasin myyntipalstalta Tammisaaresta keskeneräisen ’58 Chevrolet Bel Air 4d Sedan -projektin. Mikkonen, luopui peräkolaroidusta ’59 Bel Air Sedanistaan (Muumio 6/2014), laitoin viiskasin välittömästi kiertoradalle ja vuotta uudempi siipirikko osin kannettiin(!) tontille. Kerran mummoni oli meillä kylässä ja myyntiin tuli Kulosaaressa ’59 Impala 4d Sedan, joka oli ihan pakko nähdä ja kokea, vaikka autossa oli yli kymmenkertainen pyynti budjettiini nähden. Molokin kitaan eli suomeksi prässiin taisi mennä malliltaan vanhentuneina leijonanosa siivekkäistä niin meillä kuin muuallakin maailmassa. Nykyisin koko jenkkiautoskene on harrastusmielessä ollut jo pitkään yleisesti hyväksyttyä ja arvostettuakin, ehkä jopa vähän tylsästi. Helsingin keskustassa liikkui iltaisin seiskytluvun puolivälissä kourallinen jenkkejä. Ilman faijan tietotaitoa ja konkreettista apua moni projekti olisi jäänyt unelmoinnin asteelle. Vähäluminen tammikuu 1983, suorastaan sporttiseksi kevennetty ’59 Impala Sport Sedan matkalla puomihinauksella Turusta Espooseen. silloin välttämättä tarpeeksi hovikelpoisia (tai vanhoja) vaikkapa autohistoriallisiin yhteisöihin, aikaan siis ennen American Car Show’ta (since ’78), Forssan Pick-Nickejä (’83) tai järjestämällä järjestettyjä Cruisin’ iltoja (’82). Esimerkkeinä aktiivisesti pyörineistä ’61 Caddy limo, ’61 Chrysler, pari-kolme ’60 hardtop Chevyä, ’58 4d ht Bel Air, ’59 Biscayne, ’60 Courier, ’57 Ford ja näiden lisäksi kohtuullinen joukko muskelikauden autoja usein sivuputkin ja maalattu perä pystyssä. Näin auton välillä satunnaisesti aamuruuhkassa Mannerheimintiellä bussin ikkunasta, mutta varmuudella pimeän koittaessa Ruskeasuon Tebiksellä tai keskustassa pyörimässä Taiston pojan, Sepin cruisailemana. Tästä Impalasta taisi tulla muuten Suomen ensimmäinen kanta-auto, korinvaihtoon ’59 avo-Impalalle, tosin ”vasta” 1980. Mutta kohta se todellinen hauskuus alkaa, kun pimeys koittaa, rapa lentää ohjaamoon ja hampaat alkavat kalista kylmästä tai jostain muusta syystä… 85 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Voi todeta, että 1959–60 General Motorsin lähes koko laivasto hakee dramaattisella, yliampuvalla ja vulgaarilla muotoilullaan vertaistaan jopa aikalaistensa joukosta. Dramaattista kaikille siipivaunuille oli tietysti se, että jo muutamassa vuodessa mallit vanhenivat muotoilultaan dinosaurusten tasolle ja alkoivat nopeasti näyttää aikalaisista noloilta ajaa ja omistaa. Nyt viisysi Chevy oli viimein hallussa, hurraa! Kävimme säännöllisesti eri paikkakuntien autoromuttamoissa seiskytluvun puolenvälin jälkeen, Siirrämme varaosa-autoksi suunniteltua ’59 Biscaynea Olli Salmen kanssa lavalta vaiherikkaan matkan jälkeen. Kesäduunirahatkin siihen riittivät, kuriositeettina mainittakoon, että uusi Honda Monkey maksoi sinä vuonna kaupassa 1 950 mk
86 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Kesäauringon paisteessa se näytti meistä ihmeellisen oranssin väriseltä, sävyltä jota en alkuperäisestä värikartasta löytänyt. Niinä aikoina ajoimme molemmat sattumoisin DeSotoilla, hän ’57:lla ja minä ’59:llä. olimmehan tuiki tarpeellisten ja harvinaisten varaosien lisäksi pelastaneet yhdessä romiksilta myös kokonaisia siipiautoja, välillä projekteiksi, välillä varaosiksi. Ja hei, se on hardtop! Romiksen omistaja tiputti maan pinnalle, joku harrastajahahmo Turusta oli ehtinyt varata Impalan itselleen ja hylsy oli vain hakua vaille. Siitä kykeni halutessaan käyttämään kaikki etupellit, puskurit, takaluukun ja muita mahdollisia korjauspeltejä. Jonkun punaisen liinan sidoimme takarunkoon, korissahan ei ollut takalyhtyjä saati heijastimia. Tynnyreiden päälle oli nostettu ’59 Impala Sport Sedanin kori ilman runkoa, listoja, sisustusta, pelkkä tuulilasi paikoillaan. Ihan sama, milläs tuulilasia pyyhit, joten tulin vaan sukkana kuorkin komennossa hämärässä valossa ja kuran lentäessä. Lähempänä määränpäätä marssinopeus ’59 Impala ”Suomi-Coupe”, tässä jo Jarin omistuksessa, sillä en ehtinyt ottaa tästä autosta edes yhtä valokuvaa! Coupe tuli maahan kuuskytluvulla Ruotsista muuttoautona naishenkilön tuomana ja jos kuulemani huhu pitää paikkansa, auto on ostettu takaisin Ruotsiin. Yhdellä ryhmästämme oli jo ajokortti, joten liikkuminen oli mahdollista pitkin poikin eteläistä Suomea. Ajoautona toimi silloin 1983 ’59 DeSoto. Bel Air rekisteröitiin takaisin Suomen kilpiin (NE-18) 12/1979 faijan käsittämättömän avun turvin. Jari totesi minulle, että Turun Impala on hänelle tällä hetkellä mahdollisesti liian vaativa projekti ja surutta heitti omistajan yhteystiedot minulle arvaten, että otan raadosta kopin. Pettymystä nieleskellen lähdimme takaisin kotiin ja päätin unohtaa koko raadon. Hänellä oli hyvät hardtopin ylimääräiset ovet ikkunoineen ja vihreine ovipahveineen, panoraamatakaikkuna, listasarjoja, auton alkuperäiset, mutta räjähtäneet hienosävyiset kuparinväriset sohvapenkit ja niin edelleen. Pakkasta ei onneksi ollut noin tammikuuksi, mutta kuorma-auton tiestä nostattama kura veti tuulilasin umpeen. Impala oli aiemmin nostettu pyörälliselle rungolle ilman etulokasuojia tai tekniikkaa. Sadattelin kahdet haalarit päällekkäin tyhjässä Impalan hylsyssä mahtavaa tuuriani matkalla Turusta Saloon, jossa oli Ollin kanssa sovittu hinaukseen kahvitauko. No oma oli vamma, lisäksi illan pimeneminen alkoi vähän jo huolestuttaa. Sokerina pohjalla kauppaan tulisi mukaan kohtuullinen, mutta ajokunnoton ’59 Chevrolet Biscayne varaosiksi. Jarin kanssa olimme puhuneet paljonkin ’59 Chevroleteistä ja varsinkin Sport Sedaneista, joista molemmilla meillä oli jotain hataria vihjeitä eri yksilöiden sijanneista Suomen kartalla. Toteutuisiko nyt unelma tästä samaisesta hardtopista. Impalaan löytyi myös vuoden 1972 rekisteriote ja luovutustodistukset. Hölmönä tuijotin Impalan takapellin ”Turha kiire pois” -tarroja saamatta oikein sanaa suusta. Matka jatkui, puomi teki pientä edestakaista heiluriliikettä ja minä Impalalla siellä hännänhuippuna laulaen hysteerisesti kovaan ääneen mitä sattui, vaikka en itseäni juurikaan kuullut yleisen korin klonksumisen ja tuulen huminan yli. Aikamme samoiltuamme plaanilla saavuimme pöpelikköön, jossa purkka sananmukaisesti pysähtyi suuhun. Lopulta Bel Airin ”pikku” kolarioikaisun jälkeen, valitsin seitsemäntoistavuotiaan varmuudella siihen pintaväreiksi ’59 Chevroletin alkuperäisestä DuPontin värikartasta Roman Red ja Snowcrest White -sävyt alkuperäisen Gracian Greyn sijaan. Yritimme jäljittää ja hieroa jopa yhtä hardtop-projektia ostettavaksi ”Suur-Tampereen” alueelta siinä kuitenkaan onnistumatta. Impalan sisältä erottanee selälleen kaatuneen etusohvan tumman hahmon. Harrastajakollegani Jari Kuortti ja Henrik von Schantz Haagasta kävivät vuonna 1982 Turussa katsomassa jossain varastossa tositarkoituksella – kuinka ollakaan – sieltä romikselta tuttua ’59 Impala Sport Sedania. Impalan omistaja, Turkulainen mobilisti Reijo Kulmala oli vuosia kerännyt osapuutteita kasaan. Operaatio kurainen naama. Miten ihmeessä aina minä joudun tänne puomin päähän jokaisella epämääräisellä hakukeikallamme. Impalan kunto oli rehellisesti tarkasteltuna kriittinen, osapuutteita paljon, mutta olihan kotona kasa osia ja intoa todennäköisesti enemmän kuin järkeä. Siinä se nyt oli viimein, 4-ovinen hardtop, käden ulottuvilla! Saman tien mielessä oli jo sata suunnitelmaa romislöydön tielle saattamiseksi, vaikka kotona odotteli kolaroitu Bel Air. Pääsimme Reijon kanssa yhteisymmärrykseen kaupan muodollisuuksista, joten lähdimme noutamaan aihioita ystäväni Olli Salmen (edelleen Classic Chevy -harrastaja) kanssa kuorma-autolla 15.1.1983. Korissa oli kiinni vain tyhjät ovet ilman sivulaseja, takaluukun kansi, tuulilasi, etusohva, kattoverhous, kojelauta ja ratti. Kikkailimme Biscaynen ja muut irtoosat lavalle katettuun tilaan ja tarkoitus oli hinata jarruton Impala kuorma-auton perässä puomilla Turusta Espooseen. Eräänä kuumana päivänä, kun kesäduunista oli vapaata, matka suuntautui länsisuomalaiseen autopurkamoon, joka oli melkoinen runsauden aarreaitta vanhojen jenkkien suhteen. Tuore ajokortti taskussa ajelin sillä tyytyväisenä pari-kolme kesää ja osin talveakin
Impala-projekti oli lähtiessä minulta eteenpäin huonommassa tilanteessa osiltaan kuin saapuessaan 1983, sillä yksi kaveri otti haltuun jo aiemmin sen varaosiksi kaavaillun ‘59 Biscayne Sedanin ja eräs toinen perusteli jossain vaiheessa, että tarvitsee välttämättä ne hyvät hardtopin ovet. Ennen täysin saavuttamattomat, jälkeenpäin maahantuotavat automallit olivat mahdollisia nyt ensimmäistä kertaa Suomessa, ja hankin täydellistä kunnostusta vailla olevan ’58 Cadillac-avon. Tarjolla oli jenkeistä roudattua eksoottista tavaraa Impalaan, kokopeittäviä kapseleita, spinnereitä, orgisradioita, ratteja, fender skirtejä, grille quardeja, sivulistoja, keulakoristeita, alkuperäisiä korjaamokirjoja, jopa uusia käyttämättömiä osia tehtaan laatikoissa ja suurin osa käytetyistäkin upeassa kunnossa! Ruotsalaiset olivat jo aikapäiviä meikäläisiä edellä harrastuksen joka osa-alueella. Kun hän nojasi istuimessa taaksepäin, ohjauspyörä irtosi rattiputkesta saman tien, samalla sohvapenkin pultit murtuivat irti ruosteisesta pohjasta ja Mikko päätyi ratteineen taaksepäin kaatuneen sohvan mukana selälleen takalattialle niin, että bootsit kärjet kolahtivat ylös sisäkattoverhoukseen. Samana ja seuraavana kesänä kävin varaosien hakureissulla Ruotsissa sekä Power Meetissä Västeråsissa että jossain isoissa mobiili-Swapeissä, todellisissa paratiiseissa suomalaisiin romuttamoihin ja harvoihin romutoreihin tottuneelle. Impalaan olisi saattanut tulla joku ikävä klommo lisää... Mikkonen kävi tietenkin heti tuoreeltaan tutkimassa maahan tullutta projektia sanoen: ”Eikö se Gothic Gold ’59 Sport Sedan ollut jopa vähän parempikuntoinen aihio silloin ’83, kuin tämä tulokas nyt?” 87 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Voi sitä naurua ja pauketta! Sitten meille tuli mieleen, että mitä jos toi sama ratin irtoaminen ja selälleen keikahtaminen olisi tapahtunut eilen vauhdissa Turusta tultaessa. Reilut kymmenen vuotta myöhemmin, yhdeksänkymmentäluvun lopulla, ajoin aurinkoisena kesäpäivänä Mechelininkatua pohjoiseen katto alhaalla ’67 Pontiac 400 Firebirdilläni. Siihen väliin tuli projektiksi ’50 Mercury ilman tekniikkaa, johon ehdin todellisuudessa hankkia vain sivuventtiilikasin ennen kuin Pulkkisen Sakke vei Mercuryn jo tontilta. Seuraavaksi alkoivat harrastukseni ruuhkavuodet erinäisten muiden hankkimieni projektien vuoksi, Impalan aikataulu alkoi venyä ja se siirtyi tontilla yhä kauemmas nurkkaan, pois ainoasta tallipaikasta. Tämäkin projekti vaati taas yhden syksyn, talven ja kevään. Tarjottiin nimittäin ’64 hardtop Buick ilman tekniikkaa, se kunnostettiin, maalattiin ja rekisteröitiin yhden talven aikana. Juuri ohitustilanteessa he vilkaisivat sivulle, kun joku idiootti painaa aivan kuorma-auton imussa kummitusautolla suhahtaen ohi ilman etupeltejä, sivuikkunoita tai valoja. Ruuvasin myyjän faijan ulkoportaiden alta dyykatun alkuperäisen sohvapenkin Mustangin erillispenkkien tilalle, ja verhoilutin sohvapenkit ja ovipahvit. Eihän niille mitään voinut! Lopulta ’59 Impala Sport Sedanin hakivat tontilta vanhat tutut taistelukaverit Leksa Hakkarainen ja Esa Mikkonen, joilla oli siihen hienot suunnitelmat valmiina. Jonkun matkan päässä edessä näin vasemmalla kaistalla loittonevan ’59 Impala Sport Sedanin, joka näytti oranssinpunaiselta! Viisysi-Chevyn näkeminen yllättäen sai taas pienen tunnekuohun aikaan ja muutamalla kaasunpolkaisulla ja sik sak -liikkeellä tavoitinkin karkulaisen. Pariskunnan shokki-ilmeet muistan vielä tänäkin päivänä. Osat eivät tietenkään olleet puoli-ilmaisia, milloin ne ’59 Chevroletiin olisivatkaan, mutta sitä oli edessä vapaasti ostettavissa! Liikaa ruuhkaa. Kari B. Sehän oli ihan pakko ottaa talteen. Huusin vauhdissa punertavatukkaiselle kuskille V8-moottorien pauhun yli: ”Hei, mulla on fiilis, et toi on mun vanha Impala!” Kuski vilkaisi sivulle ja tokaisi epäillen oudolle huutelijalle: ”No ehkä ei oo”. alkoi nousta. Sain siis ajaa Coupellani kaikkiaan alle 20 kilsaa konttorille ja takaisin. Kiitti vaan! Nämä sekavat tapahtumat ratkaisivat myös ’59 Impala Sport Sedan -projektin kohtalon. Cadillac piti käydä läpi puskurista puskuriin ja sen kunnostaminen sekä kilpiin saattaminen vei lopulta reilut kolme vuotta. Huusin takaisin: ”No oliko Impalassa vuoden 1972 rekisteriote ja useampi romisvuosi takana?” Se repliikki putos kohdalleen. Hän nojaili portinpieleen muina miehinä ja teki tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä muiden projektien rahoittamiseksi. Mikko avasi varovasti kuskin oven, istui etusohvalle ja otti ratista kiinni. En voinut muuta kuin nostaa käden ylös ratilta hentoon moikkaukseen hampaat kalisten kasvot yltä päältä kurassa. Kaksi nuorta naista matkasi Impalalla ikkunat alhaalla. Näiden episodien jälkeen harrastuslaitteeni, kaksiettä nelipyöräiset, olivat olleet hivenen tuoreempia vuosimalleja, joten viisysit jäivät ajatuksissa taka-alalle. Impala Coupe oli varustettu kutosella ja automaatilla, joten kävin noutamassa Henrik von Schantzin ’60 Bel Air 4d ht:sta peräisin olevan 283 V8:n, jonka sylinterilohkon oli tuhma pakkaspekka halkaissut. Vaikkei nopeusmittaria ollutkaan käytössä, tunsin sen hanurituntumalla. Aavistin, että Ollia alkoi pikku hiljaa matka jo kyllästyttää ja eiköhän se hyväkäs lähtenyt vielä ohittelemaan Turun moottoritiellä! Eräs ohitettavista oli vanhempi pariskunta Skodalla. Vasta vuonna 2012 alkoi autojen selaileminen nettisivustoilta tuntua taas jokseenkin tutulta. Sitten seurasi kolmas projekti, todellinen shokkipala: 11 vuotta jemmassa lymyillyt ’59 Impala 2d ht Coupe tuli tarjolle tiskin alta. Ajoin auton oikealle puolelle. Auto oli edellisen kerran esiintynyt Vauhti Show -75 näyttelyssä, sitten kadonnut täysin ja siitä kiersi jopa huhu, että se olisi muurattu jonkun autotalliin sisään! Tämä yksilö oli yksi niistä kolmesta kaksiovisesta hardtopista, jotka tänne oli saapunut jälkeenpäin kuuskytluvulla. Jo toinen ’59 Chevy hardtop tontilla ja tämä projekti ohitti jonossa kaikki muut. Impala oli vain näyttänyt oranssin sävyiseltä vuosia sitten romiksella, kyllä se oli oikeasti alaosaltaan Gothic Gold ja yläosaltaan Satin Beige -värinen. Hakusana alkoi yhä useammin ”’59 Impala Sport Sedan”, joten päätös sellaisen hankkimiseen oli näköjään sinetöity ja järkeistin muuta harrastekalustoa. Aloitin Impalan kunnostuksen ’83 kesällä, nostin korin rungolta puukehikolle roikkumaan, hioin ja maalasin rungon. Se liikkuu sittenkin! Puhumista riittää ihmeellisestä Impalasta, joka on viimein päässyt Riikan luo kotiin. Luovuin Buickista lähes heti, sillä vanhojen autojen uustuonti vapautui. Lopulta yhden Amerikanreissun ja parin mönkään menneen eBay-huutokaupan jälkeen tärppäsi vihdoin, ja Impala-aihio löytyi Dallasista 2014. Tapasin Impalan pitkästä aikaa ja ensimmäistä kertaa näin sen etenevän omalla moottorilla. Ehjän lohkon löysin viidakkorummun avulla ja nämä remontoiden Coupe sai ensimmäistä kertaa ansaitusti veekasin nokalleen. Auton viimeisin omistaja, Ruth-niminen daami oli parkkeerannut ”pikkuisen kolhimansa” Impalan takapihalleen noin vuonna ’74 tai ’75 – suurin piirtein samoihin aikoihin, kun alun perin innostuin ’59 Chevroletista teini-iässä! Nyt hallussa on jälleen Impala-projekti, jonka viimeisin rekisteriote on päivätty vuonna 1972! Vaunu ei tietenkään ole ollut enää vuosikymmeniin ajokuntoinen ja 40 vuoden ulkona seisottaminen ei tee autolle hyvää edes Teksasissa. Impala seurasi Firebirdiä lähimmän huoltiksen pihaan. Seuraavana kesänä Jari Kuortti, joka siis vihjaisi aiemmin Turun Impalasta, oli ovelana kettuna selvittänyt, milloin saavun konttorilta Coupen rekisteröintikatsastuksesta. Taas sitä mennään. See you later alligator. ’58 Cadillacista oli tullut selkeä pääprojekti, joka vei kaikki keksityt voimavarat. Tarkastelin Impalaa tarkemmin kaverini Mikon kanssa seuraavana päivänä päivänvalossa. Päädyin luopumaan siitä jollekin taholle, jolla olisi sille enemmän aikaa ja paukkuja
Tien päällä ei kuitenkaan ehditty viettää edes Drag Weekin jälkeen Vette sai uudet takapyörien laakerit paikallisen Steven tallilla. Kuten arvata saattaa, haasteita mahtui tällekin etapille. Remontin ajaksi Kimmo ja Sari saivat käyttöönsä Steven vaimon rodipickupin, jolla noudettiin varaosia ja hoidettiin muita juoksevia asioita. Oman autonsa fiksailujen lomassa Kimmo sääti myös hänen koneensa arvot kohdalleen, minkä jälkeen kaverit kävivät dynottamassa moottorista vaivaiset 1 200 hevosvoimaa. Miehellä oli varsin äreän oloinen, remmiahdetulla Hemi-koneella varustettu rodi, jossa sattui olemaan sama moottorinohjaus kuin Kimmon autossa. Myös etuvakaajaa korjattiin hotellin pihalla tehdyn remontin jäljiltä nyt kun käytössä oli kunnolliset työkalut ja fasiliteetit. Optiman mutkaratakisa meni Kimmolta muuten hienosti, mutta edellispäivän kiireessä tehdyssä remontissa kaasuvivusto oli jäänyt väärään asentoon, eikä kaasu auennut kuin 25-prosenttisesti. Remonttia tien varressa. Matka jatkui 23.9, jolloin he lähtivät siirtymään pikkuhiljaa kohti Kalifornian Fontanaa, missä Optiman kisa järjestettiin. Teksti: Kimmo Janhunen • Kuvat: SIX5Racing SIX-5 AMERIKASSA osa 2 D rag Weekin jälkeen Kimmon fiilikset olivat korkealla, sillä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta tulokset olivat lopulta mieltä ylentäviä. Samalla päätettiin nuolla haavoja ja ehostaa sotaratsua seuraaviin koitoksiin. Varttimailirutistusten jälkeen oli aikaa levähtää tovi, mikä tuli todella tarpeeseen. Omaan autoonsa Kimmo vaihtoi takapyörien laakerit, sillä ne olivat saaneet hiukan siipeensä taannoisessa vetariepisodissa. Seuraava varsinainen koitos oli Optima Street Car Challenge, johon oli kuitenkin aikaa vielä muutama viikko. Niinpä Kimmolla ja Sarilla oli aikaa heittäytyä hetkeksi turisteiksi. Reissupäiväkirjan toisessa osassa Kimmo ja Sari suuntaavat Corvetten keulan kohti länsirannikkoa ja Fontanassa järjestettyä Optima Street Car Challengea. Kimmo ja Sari yöpyivät paikallisen Craigin luona ja pääsivät tutkimaan Vetteä nosturille toisen uuden tuttavan, Steven tallilla. Matkaa kohteeseen oli suorinta reittiä vajaat 2 000 mailia. 88 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Sattuuhan sitä
Välillä matkatahti oli todella kunnianhimoista ja esimerkiksi 26.9. Matkan varrella käytiin katsomassa Rio Granden alkulähteet ja ihmeteltiin Kalliovuorten postikorttimaisemat. Corvetten remontin ajaksi Kimmo ja Sari saivat käyttöönsä Steven vaimon taustalla näkyvän rodipikkiksen. Mikellä itsellään oli rakenteilla monia ison rahan autoa rodeista pro touring -muskeleihin, ja hänet tunnettiin Hydraulisen kytkimen painelaakeri oli kestänyt Drag Weekin rasituksen, mutta vuoriston ylittämisen jälkeen sillä tulivat tunnit täyteen. Osia ei kuitenkaan onneksi tarvinnut lähteä hakemaan peräkärryä kauempaa, kiitos Summitilta mukaan haalittujen varaosien. 89 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Matkan varrella käytiin katsomassa Rio Granden alkulähteet ja ihmeteltiin Kalliovuorten silmiä hivelleet ruskamaisemat. Suomalaisparivaljakko lähti jatkamaan matkaansa seuraavaan kylään, jossa käytiin nukkumassa yö ja jatkettiin matkaa taas heti seuraavana aamuna. Lopulta hän saapui takaisin mukanaan remonttiin tarvittavat työkalut, puutarhajakkarat, piknikeväät sekä emäntä ja jälkikasvu. ”Nokka ei ollut saanut siipeensä, sillä sammutin koneen heti, kun se alkoi oireilla. Sarille he toivat paikallisia lehtiä luettavaksi, jottei aika kävisi pitkäksi”, Kimmo päivittelee amerikkalaista vieraanvaraisuutta. Yhdessä vaiheessa navigaattori näytti, että matkaa seuraavaan käännökseen oli 344 kilometriä”, Kimmo suhteuttaa mantereen mittakaavoja, joiden rinnalla Pohjanmaan lakeudet tuntuvat varsin mitättömiltä. Varaosat löytyivät onneksi omasta kärrystä ja nostajat vaihdettiin tien varressa. Tällä kertaa remonttia ei suoritettu tien päällä, sillä vika ei ollut niin akuutti, ettei autolla olisi uskaltanut ajaa varovaisesti lähimmälle pajalle. kahtasataa mailia, kun kone alkoi nakuttaa aivan isänmaallisen kovaa. Yllättäen hänen taustastaan paljastui varsin mielenkiintoinen yksityiskohta. ”Tiet olivat pitkiä ja suoria, eikä välillä saattanut tulla kymmeneen minuuttiin vastaan ketään. 28.9. matkaa taitettiin yhden päivän aikana 916 kilometriä. Mies sanoi pyörähtävänsä äkkiä kotona, sillä hän oli juuri hakemassa lapsiaan koulusta. Kilvanajo ja vanhalla autolla reissaaminen ei Kimmoa jännitä, mutta seistessään kanjonin reunalla, josta pudotusta alas oli satoja metrejä, mies myönsi puntin vähän tutisseen. ”Kyseltyämme neuvoa paikallisilta päädyimme lopulta Mike’s Hot Rod Shopiin, jossa pajan isäntä Mike Greenhalgh suostui ottamaan kaukaiset vieraat huomaansa. Kimmo ja Sari laskeutuivat vuorilta alas Richfieldiin, Utahiin, minkä jälkeen Kimmo oli kuulevinaan taas kerran jotain asiaankuulumatonta ääntä. Rullattuani tien sivuun ei taaskaan mennyt viittä minuuttia, kun ensimmäinen paikallinen tuli tarjoamaan apuaan. Laakeriremontin ohessa Kimmo sääti iskuun myös Steven rodin remmiahdetun Hemi-koneen, minkä jälkeen siitä mitattiin vaivaiset 1 200 heppaa. Ylimääräistä ääntä. Hänen isänsä on näet ollut maailman ensimmäinen ihminen, joka on ylittänyt varttimaililla 200 mph nopeuden. Remontti kesti nelisen tuntia, minkä jälkeen pimeys laskeutui todella nopeasti. Ääni koveni jokaisen kytkimen painalluksen jälkeen, eikä sen aiheuttajaa tarvinnut kauaa arvuutella. Matka ei ehtinyt jatkua kauaakaan, kun koneesta alkoi kuulua rajua nakutusta. Seinällä oli tapauksesta todisteena vanha mustavalkoinen valokuva hiukan kotikutoisen näköisestä etumoottoridragsterista. Hydraulisen kytkimen painelaakeri oli kestänyt Drag Weekin rasituksen, mutta vuoriston ylittämisen jälkeen sillä tulivat tunnit täyteen. Kimmo pystytti jo tottuneeseen tapaan tienvarsikorjaamonsa ja totesi potilaan avattuaan, että pari nostajaa oli tullut tiensä päähän
Richfieldissä Vetteen jouduttiin vaihtamaan kytkimen painelaakeri. Osa Veten takarenkaiden kulutuspinnasta oli pakko jättää mustien raitojen muodossa Vegasin pääkadulle, eli Stripille, minkä jälkeen matka saattoi jatkua taas eteenpäin. Craigin luona majaillessaan Kimmo oli tilannut Matkalla Vegasista Losiin haukattiin välipalat legendaarisessa Peggy Sue’s Dinerissa, joka on toiminut samalla paikalla aina vuodesta 1954 saakka. ”Matkalla Losiin sain viestin kaverilta, joka oli juuri hankkinut kämpän San Josesta. Siellä homma toimi siten, että 10 dollarin lisämaksusta osa toimitettiin lentorahtina, eikä palikkaa tarvinnut odottaa kuin yön yli. 90 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Katsoimme kartasta, että eihän sinne nyt niin pitkä matka ole, ja päätimme poiketa tervehtimään. Kimmo ei kuitenkaan päässyt fiilistelemään Vetellä mutkatielle, koska se oli juuri remontissa. ”Yhteen kyläpahaseen piti vielä pysähtyä matkalla säätämään venttiilit, kun ne olivat alkaneet pitää vähän ääntä. Vaihdoin siinä joutessani pari nostajaakin, kun niistä oli mennyt rullat, mutta nyt tämä kyseinen toimenpide meni jo aika rutiinilla”, Kimmo toteaa lakonisesti. Tällä kertaa kyseessä oli uudehko Dodge Ram 1500, ja luonnollisesti Hemi-koneella varustettuna. SIX-5 Amerikassa paikallisena rakentelijaguruna.” Sopiva painelaakeri löytyi NAPA Auto Partsista. Päästyään Los Angelesiin Kimmo ja Sari majoittuivat erään Corvette-harrastajan kotiin, joka sijaitsi vain kivenheiton päässä Long Beachistä. Kun kärry oli taas poimittu takaisin peräkoukun jatkeeksi, käännettiin Veten keula kohti Los Angelesia. Operaatio suoritettiin Mike Greenhalghin pajalla, jossa riitti mielenkiintoista kalustoa. Yövyttyämme siellä tuumimme, ettei San Franciscokaan ollut enää järin kaukana, joten jatkoimme matkaa sinne ja kävimme tsekkaamassa Roy Brizion rodipajan.” Hoidettuaan pakollisen Golden Gaten yli ajamisen lähtivät Sari ja Kimmo suunnistamaan rantatietä pitkin kohti varsinaista määränpäätään, eli Fontanaa. Kärryä ei saanut vetää perässä tiukkojen turvatoimien vuoksi, joten ”söpöliiniksi” ristitty pyörillä varustettu loota jouduttiin jättämään siksi aikaa rannalle. Matkalle mahtui kuitenkin vielä yksi pakollinen visiittikohde, legendaarinen vuonna 1954 avattu Peggy Sue’s 50’s Diner. Seuraavaksi turistikohteiden listalta ruksattiin yli Hooverin pato, jossa tietysti suoritettiin sen yliajo. Kyseinen reitti on muuten valittu maailman kymmenen kauneimman tien joukkoon, eikä suotta. Pakollisia kohteita. Ennen Los Angelesia tsekattiin vielä Santa Cruz, jossa katsastettiin surffareiden aallot ja sieltä jatkettiin Laguna Secaan, jossa sijaitsee varsin kuuluisa moottorirata. Pelikaupungissa yövyttiin Luxorin pyramidihotellissa ja ihmeteltiin pari päivää hiukan isomman luokan ruotsinlaivameininkiä. Pariskunta painoikin saman päivän aikana tukka putkella aina Las Vegasiin saakka. Jokainen, joka on joskus tilannut jotain rapakon takaa, osaa pitää hintaa varsin edullisena. Richfieldistä Kimmon ja Sarin matka jatkui Grand Canyonin pohjoispuolelle, jossa luonnollisesti katseltiin ne perinteiset postikorttimaisemat. Mutkia matkassa jo ennen rataa. Amerikkalaisen mielestä ihminen ei voi tulla päivääkään toimeen ilman autoa, joten myös Mike antoi Kimmolle ja Sarille käyttöön oman autonsa. Osa tilattiin vanhan mallin mukaan iltapäivällä ja seuraavana päivänä Kimmolla oli uusi SKF:n laakeri kourassaan. Kalenteri oli kääntynyt lokakuun puolelle ja taas piti ottaa hiukan teknisten ongelmien vuoksi menetettyä aikaa takaisin
Päästyään hotellilta vain sata metriä eteenpäin kuului Kun Friscossa käytiin, niin pakkohan siellä oli käydä ajamassa Golden Gaten yli. Juteltuani paikallisten kanssa sain kyydin varaosaputkalle, josta haalin varalle lisää työntötankoja, tiivisteitä sekä kaikkea mahdollista, mitä saattoi tarvita. ”Kun ajoin paikalle, niin kuinka ollakaan, koneesta alkoi taas kuulua erikoista ääntä ja ensimmäinen ajatus pääni sisällä oli, että joko taas. Toki paikalta löytyi myös Moen baari sekä monia muita Springfieldin kohteita. Katsastus suoritettiin K&N:n tehtaan parkkipaikalla, jonne kilpailijat olivat kokoontuneet. Lämmintä oli varjossa 42 celsiusta ja kuumuus meinasi rajoittaa pohjoiseen ilmastoon tottuneiden suomalaisten toimintakykyä. kitkarenkaiden tilalle uudet renkaat ja nyt oli aika vaihdattaa ne alle, sillä Fontanaan oli enää 50 mailin matka ja Optiman mutkaratakisa lähestyi. Sen jälkeen säädettiin venttiilit kohdalleen ja hiljalleen heitetyn koelenkin jälkeen kaikki vaikutti olevan kunnossa.” Kisapäivän aamuna Kimmo lähti aamulla hyvillä fiiliksillä kohti rataa. 9.10 koitti vihdoin Optima Street Car Challengen katsastuspäivä. Roy Brizio Street Rods -pajalla San Franciscossa oli näyttävää, rahalla rakennettua rodikalustoa niin valmiina kuin keskeneräisenäkin. 91 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Universal Studioilla evästettiin Simpsoneista tutussa Krusty Burgerissa. Tutkittuani asiaa totesin yhden työntötangon ottaneen taas turpiinsa ja aloin tuttuun tapaan vaihtohommiin. Yksi pakollisista kohteista oli myös Laguna Secan moottorirata, joka oli kuitenkin valitettavasti suljettu remontin vuoksi. Sattumalta vaihtopaikaksi valikoitui liike, joka oli toiminut pari vuotta sitten Clint Eastwoodin Oscar-palkitun American Sniper -elokuvan erään kohtauksen kuvauspaikkana. Ennen koitoksia vietettiin kuitenkin vielä vähän turistielämää ja käytiin muun muassa Universal-studioilla ja haukkaamassa välipalat Simpsoneista tutussa Krusty Burgerissa
Tiesin poikkeavani ainakin Austinissa, jossa majoittuisimme taas yhden Corvette-tuttavan luona, joten pyysin tehdasta lähettämään sen sinne. Matkalla Arizonaan tiet muuttuivat vaihtelevammiksi, eivätkä ne olleet enää viivoittimella piirrettyjä luotisuoria. 92 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Kun kiirettä ei ollut, Kimmo ja Sari päättivät poiketa Roswellissa, New Mexicossa kurkistamassa, oliko kohteessa havaittavissa merkkejä maapallon ulkopuolisesta elämästä, kuten joskus on väitetty. ”Sukelsin siinä tien päällä polttavassa helteessä auton alle ja irrotin takadiffuusorin, jotta pääsin käsiksi bensapumppuun. Optima Street Car Challengen katsastukseen kokoonnuttiin K&N:n tehtaan parkkipaikalle kilpailua edeltävänä päivänä. Optiman rasti tuli kuitenkin suoritettua hyväksytysti, vaikkeivät kokonaispisteet riittäneetkään siihen, että Kimmo olisi päässyt Vetellään jatkoon Vegasin SEMA Show’n yhteydessä järjestettyyn kutsukilpailuun. Kone ei kuitenkaan tuntunut ottavan kunnolla kierroksia, minkä syyksi paljastui myöhemmin se, että kaasuvivusto oli jäänyt kiireessä tehdyn rempan myötä siten, ettei kaasu auennut kuin 25-prosenttisesti. Saatuani pumpun irti purin sen kokonaan todetakseni, että vahvasti etanolipitoinen Kalifornian bensa oli hajottanut takaiskuventtiilit, ja kun käytössä oli vain yksi pumppu, niin bensa palasi toisen pumpun kautta takaisin tankkiin. Fontanasta Veten nokka käännettiin kohti Teksasia, jossa odotti matkan varsinainen tarkoitus, eli The Texas Mile -mailiajomittelöt. Keula käännettiin takaisin hotellin pihaan, jossa Kimmo purki yläkerran auki tuskanhien pukatessa pahaenteisesti otsalle. Sitten ei ollut tehtävissä muuta, kuin tyhjentää tankki ja irrottaa pumppu. Koneessa olleista nostajista ja tönäreistä poimittiin parhaat jatkokäyttöön, sillä mukana kulkeneessa varaosavarastossa ei enää riittänyt saldo vaihtaa kaikkia uusiin. Lohdutukseksi Kimmo sai Chevronilta longest distance -palkinnoksi bensalahjakortin, jonka turvin päästiin ajelemaan parin osavaltion läpi ilmaiseksi. Siinä vaiheessa sekin tuntui aika hyvältä. Vaihdoin tuplapumpun johdot ristiin, jolloin sain toisen pumpun käyttöön ja näin pääsimme jatkamaan matkaa. ”Siinä vaiheessa päätin soittaa Comp Camsin tehtaalle ja tiedustella, saisinko teetettyä ennen mailikoitoksia uuden nokan, sillä lukuisten nostajaremonttien yhteydessä siinäkin oli alkanut näkyä käytön jälkiä. SIX-5 Amerikassa konehuoneesta kuitenkin hirveää kolinaa. En keksinyt Optimassa arvosteltiin autoja myös niiden teknisten innovaatioiden osalta. Lähellä Meksikon rajaa auto alkoi kuitenkin yhtäkkiä käydä laihalla ja lopulta sammui. Pelipaikalle päästiin sunnuntaina ja sen päivän Kimmo päästelikin radalla niin paljon kuin autosta vaan suinkin lähti. Varsinainen päämäärä häämöttää. Pumppu pyöri, mutta mitään ei tullut läpi. Yksi nostaja oli mennyt kokonaan poikki, mutta mies päätti työhön ryhdyttyään purkaa kaikki muutkin pois nähdäkseen kuinka ne voivat. Poppakonsti ei kuitenkaan kantanut kovin pitkälle, kun samat oireet alkoivat uudelleen. Bensanpaineet olivat totaalisesti kadoksissa. Kaikista kommelluksista huolimatta siitä jäätiin vain kahden pisteen päähän. Koko matkan alkuperäinen tarkoitushan oli lähteä todistamaan epäuskoisille amerikkalaisille, että suomalaisharrastajan itse rakentama auto kulkee yli 200 mph seisovalla maililla. Paketti saatiin lopulta kasaan, mutta lauantain kilpailupäivä meni valitettavasti Kimmolta kokonaan ohi suun. Tässä kategoriassa SIX-5 menestyi arvatenkin varsin hyvin. Soitostani kului neljä päivää, kun uusi nokka oli valmistettu ja toimitettu ilmoittamaani osoitteeseen”, Kimmo kiittelee osatoimitusten nopeutta. He lupasivat tehdä sellaisen speksieni mukaan ja kysyivät, minne he voisivat sen toimittaa
Austinin paikallinen automuseo yllätti laajuudellaan ja laadukkaalla kalustollaan. Roswellissa ei tavattu sen enempää isopäisiä humanoideja kuin pieniä vihreitä miehiäkään, mutta saatiinpahan taas kerran todeta, kuinka hienoa työtä markkinamiehet ovat tehneet ilmiön tuotteistamisessa. Oli viikonloppu, eikä pajalla tehty töitä ennen maanantaita, joten aikaa piti kuluttaa katselemalla paikallisia nähtävyyksiä. Austiniin päästyään Kimmo ja Sari majoittuivat edellä mainitun tuttavan luo ja Vette pääsi hoitoon International House of Hot Rods -pajalle, jota piti isäntäväen kaveri. Kokoonpanoon vaihdettiin uusi, Comp Camsilta tilattu nokka sekä uudet nostajat. Sillä sain bensanpaineet palaamaan ja pääsimme jatkamaan matkaa, vaikka meteli olikin aikamoinen systeemin vetäessä tavaraa paluupuolelle hirveään tahtiin. Roswellissa Kimmo ja Sari törmäsivät tämännäköisiin kavereihin. Austiniin saavuttaessa suomalaisparivaljakkoa odotti uusi toivo, mikä lämmitti kovasti mieltä. kohti mailikoitoksia, joista lisää seuraavassa osassa. muuta keinoa kuin laittaa molemmat pumput päälle samanaikaisesti. Paikallinen automuseo tarjosikin yllätyksiä Tuckerista muihin harvinaisuuksiin ja törmättiinpä matkan varrella myös maailman ensimmäiseksi man caveksi kutsuttuun luolaan, jossa oli keitelty pontikkaa ja pelattu uhkapelejä jo 1800-luvulla. Tämä arvatenkin lämmitti bensaa, mutta koetin pitää sen alle kiehumispisteen kääntämällä takana olevia ilmanohjaimia puhaltamaan tankkiin päin”, Kimmo selvittää niksejään, joille Pelle Pelotonkin olisi kateellinen. Siitä matka jatkui 22.10. Yksi harvinaisimmista oli Tucker. Tyylistä ei tingitä! Ennen seuraavaa koitosta, eli Texas Milea, koneeseen tehtiin huolto pitkän kaavan mukaan. Samalla myös bensapumppu päivitettiin E85:n kestävään malliin. Koneeseen tehtiin pitkän kaavan mukainen huolto, ja siihen vaihdettiin Compilta tilattu nokka sekä jälleen kerran uudet nostajat, joita mainostettiin aiempia vahvemmiksi. 93 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Kun paja oli viikonloppuna kiinni, eikä autolle saanut tehtyä muuta, päätti Kimmo istua iltaa kiillotellen konehuoneen osia. Uuden viikon koittaessa pajalla aloitettiin tositoimet ja autoa ryhdyttiin valmistelemaan Texas Milelle
Chevrolet Camaro Z28 ’81 Kun väliprojekteina tulleet pickupit – kaikki kolme – oli saatu valmiiksi, oli aika paneutua taas Camaroon ja sen museokatsastukseen. Näytin auton kesäkuussa FHRA:n tarkastajille, joiden antaman museoajoneuvotodistuksen kera menin konttorille muutoskatsastamaan auton. Sattuipa vielä niin, että auton katsastanut insinööri muisteli maahantuontikatsastaneensa sen muutamaa vuotta aiemmin työskennellessään vielä eri konttorilla. Muutama kuukausi takaperin kerroinkin tilanneeni uuden lasikuituisen spoilerinpalan Rick’s Camarosilta. En nimittäin halunnut missään tapauksessa lähteä uusimaan pääosin maalaamattoman auton alkuperäisiä kylkiteippejä, eivätkä uudet spoilerin teipit tietenkään istuisi yhteen haalistuneiden kanssa. Maalauksen suhteen siinä ei ollutkaan mitään erikoista, mutta oikeanlaisten raitojen saaminen siihen oli jo vaikeampi juttu. No, osa oli kuitenkin tilattu ja näytti istuvan hyvin paikalleen, joten kiikutin sen maalattavaksi Kari B:lle. Olin viime syksystä saakka etsinyt Camaroon taakse rengasparia, joka sopisi yhteen edessä olleiden vanhojen Generalien kanssa, niissä kun oli oikeanlaiset valkotekstit ja pintaakin ihan hyvin. Puuhanurkka Rick’s Camarosilta tilattu lasikuituinen etuspoilerin keskipala istui paikalleen jopa yllättävän hyvin. Pintavärin alta paljastuikin putsailemalla sinisempi sävy, jonka mukaan sekoitutettiin uusi moottorimaali. 94 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Jälkikäteen kävi ilmi, että kyseisen firman tavaroita toimittaa Suomeen myös US-Parts, jolta osan olisi luultavasti saanut halvemmalla. Se siistimisurakka on siis nyt ohi, ja on aika taas keskittyä ajamiseen. Sitten oli vuorossa itse museorekisteröinti, joka oli prosessina yksinkertainen. Mietin haalistuneenväristen teippien teettämistä, nykyään kun niitä saa tulostettua monessa paikassa, kun Kari ehdotti, että hän voisi straipata viivat. Tämänikäisessä Camarossahan moottorin värin kuuluu olla Corporate Blue, ja meidän automme venttiilikopat olivat normaalia vihreämmät, vähän niin kuin Pontiacin moottorin väriset. Tulimme nimittäin taannoin hankkineeksi El Caminon, jonka alla oli Camaroon juuri sopivan kokoiset, hyväkuntoiset BF Goodrichit, joten renkaat vaihdettiin keskenään. Korin maalailujen, ovipahvien korjauttamisen ja kattoverhoilun uusimisen jälkeen listalle jäi vielä etuspoilerin puuttuneen keskiosan maalaus ja asennus, konehuoneen siistiminen sekä sopivien renkaiden hankinta. Tomi Camaro saatiin viimein museorekisteriin ja hetken pihalla näytti tältä. Konehuone oli pääpiirteissään siisti, eikä sitä perinteistä kilometriä punaista johtoa löytynyt, mutta moottori oli oudon värinen. Lattiamattoja kyselin monelta suunnalta, ja lopulta päädyin tilaamaan suoraan Jenkeistä Lloyd Matsin valmistamat mustat kumipohjaiset kangasmatot, joihin on brodeerattu punaiset Z28-logot. Näin tehtiinkin, eikä lopputulokseen voi olla kuin tyytyväinen. Istuvat muuten hienosti paikalleen, vaikka aika hinnakkaat olivatkin. Ja koska autossa oli punainen kokolattiamatto, olisivat irtomatotkin tarpeen. Samaa voi sanoa Lloyd Matsin Z28-logoilla varustetuista irtomatoista. Löysinkin sitten 275/60-kokoisen samanlaisen parin, mutta ne eivät turhan leveinä lopulta Camaron alle koskaan päätyneet. Niiden suhteen ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa, ensimmäisellä kerralla nimittäin tuli tilattujen neljän maton suhteen pelkät etumatot, mutta firma toimitti kyllä perässä myös takamattoparin
Nelosvaihteen voi tyrkätä silmään jo taajamanopeudessa ja käytännössä maksimimatkantekovauhti oli 80–90 km/h -luokkaa. Kun rustasin omasta autostani ilmoituksen Nettiautoon, niin tokihan siinä tuli silmäiltyä hiukan muidenkin tarjontaa. Se oli rakennettu sellaiseksi, joksi olin visioinut sen viitisen vuotta sitten, kun se otettiin työn alle. En voinut välttyä deja-vu -fiiliksiltä, kun näytölle avautui ilmoitus vuoden ’59 Apachesta, jossa todella oli aito patinapinta ja vieläpä yhdistettynä siihen parhaaseen mahdolliseen väriin, eli mintunvihreään. Tavallaanhan avasin sen lehden, tai ainakin raotin sitä jo viime syksynä, kun ostin rapakon takaa ’58 Chevy Apachen. Kun Corvette lähti pihastamme viimeisen kerran, oli lauantai, ja seuraavan viikon tiistaina hyppäsin aamujunaan, jonka määränpäänä oli Vaasa – paikkakunta, jossa myynti-ilmoituksen Apache sijaitsi. Lienee sanomattakin selvää, ettei se ollut ihan sitä, mitä hain. Toistaiseksi en ole tehnyt autolle muuta kuin pessyt pois sen pintoihin kasvaneet sammalet ja nautiskellut sen autenttisen suoraviivaisesta tunnelmasta. Toimimattoman polttoainemittarin vuoksi pidin reissun varrella parikin tankkaustaukoa saaden osakseni sympaattisia katseita niiltä, jotka olivat pysähtyneet täyden palvelun liikenneasemille yhden pysähdyksen taktiikalla. Olin käytännössä tehnyt jo ostopäätöksen näkemieni kuvien ja videon perusteella, ja maksanut autosta käsirahankin. Paikoitellen pelti oli lakannut olemasta ihan kokonaan ja kadonnut. Sen ratin takana kiire tuntuu kaikkoavan ja luulen, ettei sen rakentelunkaan kanssa kannata pitää turhaa hoppua. Sen sijaan otin matkatavaroikseni vain kamerakaluston, sillä olin sopinut poikkeavani uutukaisellani paluumatkalla kuvauskeikalle luottaen vahvasti sen kykyyn suoriutua samalla myös ensimmäisestä työtehtävästään. Otettuani yhteyttä myyjään sain runsaasti kuvia alustasta ja hytin ongelmakohdista pohjapuolelta. Sen synkronoimatonta ykköstä ei käytännössä tarvinnut edes liikkeelle lähtiessä, sillä tiheällä välityksellä homma hoitui ihan yhtä lailla kakkosella. Rauhallisella kepinkäsittelyllä homma hoitui, vaikka neloselta kolmoselle vaihtaminen tapahtuikin useimmiten kovaäänisen rusahduksen saattelemana. Kimmo Lavalle pakattiin projektikuntoinen automaattilaatikko, vanhat renkaat vanteineen sekä pari laatikollista sekalaista osaa. ”The real deal” aito patina oli suihkittu sprayllä, ja niiltä kohdin, missä ajan hampaan nakerrus todella oli aitoa, oli se edennyt patina-asteelta rankemman luokan ruostevaurioiksi. Todennäköisesti tuo mieleni vallannut olotila johtui siitä, että auto oli vihdoin valmis. Vanhus uuden kotitallinsa nurkalla yli 400 kilometrin mittaisen siirtymän jälkeen.. Myyjä oli vakuutellut pikkisvanhuksen olevan siinä kunnossa, että sillä uskaltaisi lähteä huoletta ajamalla Vaasasta Klaukkalaan, siis yli 400 kilometrin road tripille, mutta pakko myöntää, että hiukan se etukäteen jännitti. Ilman minkään sortin tehostimia matkanteko oli kovasti erilaista kuin Corvetten ratin takana. Pohjanmaan lakeuksien pitkillä suorilla olisi voinut ottaa vaikka pienet nokoset, mutta tämän auton ratin takana ei päässyt kuski väsymään. Paluumatkaan piti siis varata aikaa, mutta onneksi olin lähtenyt kotoa jo ennen kukonlaulua. Tällä kertaa niihin osasi arvatenkin kiinnittää paremmin huomiota, kuin ensimmäisen kokelaan kohdalla, ja mikä parasta, kaikki näytti hyvältä. Siinä vaiheessa fiilis oli aika korkealla. 95 AMERIKAN RAUTA 6/2016 Chevrolet Apache 3200 ’59 Kun Corvette valmistui, kiersin sen kanssa kevään näyttelyt, minkä jälkeen olo oli jokseenkin tyhjä. Pähkäiltyäni asiaa tovin jos toisenkin päädyin laittamaan Stingracen kiertoon ja kääntämään harrastuksessani seuraavan lehden. Jostain syystä kuitenkin luotin tällä kertaa myyjän sanaan, enkä pakannut laukkuuni lainkaan työkaluja tai muitakaan tarvikkeita, joista olisi voinut olla tien päällä hyötyä ongelmatapauksissa. Vedonlyöntikertoimet eivät ehkä olleet puolellani, mutta kaikesta huolimatta kaarsin Apachella kotipihaan päivän kääntyessä iltaan. Sitä kun on törmännyt monenlaisiin myyntipuheisiin, ja todennut senkin, että yli 50-vuotiaaseen autoon voi mahtua monenlaista vikaa, joka ei ole enää laskettavissa ominaisuudeksi tai osaksi sen luonnetta. Päivä oli helteinen, mutta jo 60-luvulla matkalaukkukuutosen tilalle vaihdettu 327 suoriutui urakastaan ilman minkäänlaisisia oireita lämpöongelmista. Amerikkalaismyyjän myynti-ilmoitus osoittautui kuitenkin varsin lennokkaasti yliammutuksi. Tuskin tarvitsee edes mainita, että tämä pinta saa jäädä tällaisekseen. Eniten totuttelua vaati 4-vaihteinen manuaalilaatikko. Parasta autossa on ehdottomasti sen huoleton ulkokuori, joka ei vaadi ylenpalttista varomista, hinkkaamista ja kiillottamista – täydellinen vastakohta näyttelykiiltoiselle Corvettelle. Vanhus oli suoriutunut kunnialla kestotestistään ja minä olin ansainnut kylmän olueni
Kaiserin leikkaus Kutjan kuva 96 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Teksti ja piirros: Janne Kutja Tällä kertaa perinteisen kustomkäsittelyn sai Suomessakin verrattain yleinen Kaiser Manhattan 1953
Alkuperäisiä takavaloja on muokattu frenchaamalla ja siirtämällä alaspäin samaan aikaan kallistaen yläreunasta eteenpäin. Renkaina ovat Good Yearin Super Cushionit kokoa 7.10x15. K aiseria ei saanut alun perin kaksiovisena ht-mallina, valittavana oli vain kaksisekä neliovinen tolppamalli, joista kaksiovinen näytti lähinnä siltä, että takaovet olisi vain hitsattu kiinni. Tuulilasissa haluttiin säilyttää Kaiserille tunnuksenomainen alaspäin taipuva harjanne, takana tästä muodosta luovuttiin ja pienempi takalasin aukko on tehty 1949–51 Chevroletin osa-aihion pohjalta. Kuvan kustomissa Kaiserin tunnuksenomaiset piirteet säilytettiin yksityiskohdissa, kuten keulan ilmeessä ja suurin tarmo keskitettiin kattoon linjakkaan ja matalan lopputuloksen saavuttamiseksi. Värinä on tumma ja syvä sinivihreä hienokiteisenä metallinhohtosävynä. Pölykapselit ovat Cadillacin, samalta vuodelta itse auton kanssa eli 1953. Tämä on tehty poistamalla materiaalia kiinnityspinnasta, samantyyppinen vaikutelma olisi tehtävissä myös 1952–54 Lincolnin takavaloilla. Sivuikkunaaukkoa kehystämään on tehty ohut rosterilista, ja B-pilari on poistettu linjakkaan ht-vaikutelman saavuttamiseksi. Ovenkarmien paksut yläosat hitsattiin kiinni kattoon. Kaikki merkit ja kahvat on sheivattu ja tuntuva alustan madallus on tehty siten, että takapää on hieman alempana. Homma aloitettiin choppaamalla ja lyhentämällä alunperin varsin korkeaa ja pitkää kattoa, jolloin perällekin saatiin hieman visuaalisesti pituutta. 97 AMERIKAN RAUTA 6/2016
Ford Roadster Pick-up ’30. Kustom-henkeä 2000 työtunnin tulos 98 AMERIKAN RAUTA 6/2016. Timo Hersti muutti kertaalleen tipunkeltaiseksi lokarittomaksi rodiksi Suomessa rakennetun RPU:n täysin toisentyyliseksi. Nykyisessä versiossa on lokareineen ja putkimaskeineen vahva kustom-henki. Lahtelainen Juha Saukkonen rakensi Moparin pikkulohkolla ja nappiautomaatilla varustetun rodinsa Viton tavaratilaan mahtuneesta osakasasta nykyasuun puolessa vuodessa. Seuraava Amerikan Rauta ilmestyy 6.10.2016 Vielä on kesää jäljellä! Linnacruising Drive-In & Rock Nurmes Nimeni on Frank Ford Mustang Fastback ’68. Hurjinta tarinassa on kuitenkin se, että auton ensimmäinen lieksalainen omistaja aloitti sen rakentelun jo lähes uutena! Dodge Opera Coupe ’39. Porilainen pitkän linjan Mustang-mies Jarmo Vilen onnistui hankkimaan vuosikymmeniksi tallin uumeniin haudatun vanhan näyttelyauton, jonka on konservoinut vanhaan loistoonsa. Verhoilua lukuun ottamatta hän teki kaikki työvaiheet itse, mikä takasi sen, ettei 10-tuntisten tallipäivien aikana tarvinnut liiemmälti pyöritellä peukaloita
Suomen Historia kestotilaus 64.90 €, 8 numeroa Suomen Historia määräaikaistilaus 69.90 €, 8 numeroa Tutustu ja tilaa: www.suomenhistoria.. Isot Koneet Maailman mahtavimmat Isot Koneet on erilainen aikakausilehti. N YT KU N AU TO ON VA LM IS, VO IN TO DE TA SE N OL EV AN H YV IN LÄ H EL LÄ SIT Ä, M ILL AIS EK SI SE N KU VIT TE LIN KIN .” MATTA & MATALA OSA 2 SIX-5 AMERIKASSA KAHDEKSAN ERIKOISNUMEROA VUODESSA Eldorod. Tuning.. Vanhat Koneet Rautaista luettavaa Vanhat Koneet on uudenlainen aikakauslehti koneharrastajille. Vanhat Koneet kestotilaus 64.90 €, 8 numeroa Vanhat Koneet määräaikaistilaus 69.90 €, 8 numeroa Tutustu ja tilaa: www.vanhatkoneet.. Nautinnolliset lukuhetket itselle tai lahjaksi! Viipale mediat YLI 25 SIVUA TAPAHTUMIA! DO-DADS REUNION • POWER BIG MEET VÄSTERÅS FORSSAN PICK-NICK • PISTONS RUMBLE & MONTA MUUTA CHEVROLET APACHE ‘58 Dodge Charger ‘69 Ford Econoline Van ‘72 Chevy Impala 4D HT ‘59 Cadillac Coupe DeVille ‘69 H-D Road King ‘99 LISÄKSI ESITTELYSSÄ FORD A CABRIOLET ‘31 R ak kaud e st a Ra ut aa n • 6/ 20 1 6 • 8,9 € 6 414887 002455 1 6 6 70 02 45 -1 60 6 PAL VKO 2016-40 Viipale mediat Suomalaista työtä • www.amerikanrauta.fi AM ER IK AN RA U TA 06 /2 016 N RO 30 ”T YY LIS U U N TA OL I M IN U LL A M IE LE SS Ä H ET I AL U ST A AL KA EN . Nimensä mukaisesti sen sivuilta löytyy toinen toistaan suurempia ja mielenkiintoisia koneita, joiden yhdistävänä tekijänä on täysin arkipäivästä poikkeavat mittasuhteet. Amerikan Rauta kestotilaus 64.90 €, 8 numeroa Amerikan Rauta määräaikaistilaus 69.90 €, 8 numeroa Tutustu ja tilaa: www.amerikanrauta.. Lehdessä esitellään näyttävimmät autot ja kuumimmat kissat, projekteja, tee se itse -juttuja ja tarvikeuutuuksia unohtamatta. Raskas Kalusto kestotilaus 62.90 €, 8 numeroa Raskas Kalusto määräaikaistilaus 67.90 €, 8 numeroa Tutustu ja tilaa: www.raskaskalusto.. Näitä menneisyyden tarinoita Suomen Historia tarjoilee asiantuntevassa ja mukaansatempaavassa muodossa. Isot Koneet kestotilaus 32.90 €, 4 numeroa Isot Koneet määräaikaistilaus 34.90 €, 4 numeroa Tutustu ja tilaa: www.isotkoneet.. Tilaa kätevästi osoitteessa: tilaus.viipalemediat.fi Amerikan Rauta Rakkaudesta rautaan Amerikan Rauta on lehti kaikille, joille amerikkalaiset ajopelit ja niiden rakentelu ei ole vain harrastus, vaan elämäntapa. Puhelimitse: puh. Lehti käsittelee jenkkiharrastekenttää tämän päivän näkökulmasta unohtamatta tapahtumien ja cruisingien merkittävää roolia. Esittelemme traktoreita, maansiirtokoneita, kuljetus-, aurausja maaurakointikalustoa. Koneurakointi kestotilaus 62.90 €, 8 numeroa Koneurakointi määräaikaistilaus 67.90 €, 8 numeroa Tutustu ja tilaa: www.koneurakointi.. Klassikot Autoilun ajankuvaa Klassikot on aikakauslehti, joka sisältää juttuja 1950–1980-lukujen autoista ja entisöintiprojekteista, tapahtumareportaaseja, ohjeita ja vinkkejä oman auton kunnostamiseen sekä saman aikakauden klassikkomoottoripyöriä ja mopoja. Klassikot kestotilaus 64.90 €, 8 numeroa Klassikot määräaikaistilaus 69.90 €, 8 numeroa Tutustu ja tilaa: www.klassikot.. Lisäksi se tarjoaa hyödyllistä tietoa uutuustuotteista koeajojen ja uutisten muodossa, sekä viihdyttää esittelemällä alan kalustoa. Tuning.fi Suomen paras tuninglehti Tuning.. Koneurakointi Raudanluja ammattijulkaisu Koneurakointi on uusi ja reilusti erilainen ammattilehti, joka on suunnattu alan yrittäjille ja ammattilaisille. on lehti tuningharrastajille. 03-2251 948 Nautinnolliset lukuhetket myös digitaalisena Lue näköislehtenä tietokoneella tai mobiililaitteella: www.lehtiluukku.. Viipale mediat Tue kotimaista! Viipalemediat on suomalaisomistuksessa oleva yritys jonka lehtien kotimaisuusaste on avainlipun arvoinen! Tilaa kätevästi itsellesi, yrityksellesi tai lahjaksi! Netissä: tilaus.viipalemediat.. määräaikaistilaus 69.90 €, 8 numeroa Tutustu ja tilaa: www.tuning.. Kerromme myös menneiden vuosikymmenien työtavoista ja ilmiöistä. kestotilaus 64.90 €, 8 numeroa Tuning.. Raskas Kalusto Alan johtava ammattilehti Raskas Kalusto kertoo lukijalleen alan arjesta sellaisena kuin työn tekijä sen näkee ja kokee. Lehden sivuilta löydät tuoreet uutiset, koneuutuudet sekä paljon hyödyllistä tietoa itse koneista, työmenetelmistä ja alan osaajista. Suomen Historia Tarinoita pienen kansamme menneisyydestä Suomen historiasta löytyy loputtomasti kiinnostavia tapahtumia, hämmästyttäviä faktoja, mielenkiintoisia henkilöitä sekä elämänkohtaloita