Amerikan Rauta 1/2016 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

R a kkaud es t a Ra u ta an • 1 / 20 1 6 • 8 ,90 € AM ER IK AN RA U TA 01/ 20 16 N RO 25 ”L IS Ä SIN IL M A JO U SIT U KS EE N TO IS EN KO M PU R A N , YH D EL LÄ SÄ IL IÖ LL IS EL LÄ KU N EI K A U A A LE IK IT Ä KO R KE U D EN K A N SS A .” El Rose CHEVROLET BEL AIR ’54 MOONEYES SHOW STREETLOW LOWRIDER SHOW LAS VEGAS EKENS GASSERS SWAP TUKHOLMA 6 414887 002455 1 6 1 70 02 45 -1 60 1 PAL VKO 2016-11 Viipale mediat Suomalaista työtä • www.amerikanrauta.fi Asennamme serpentiinihihnapyörät Dodge Chargum R/T Hemi STW ’06 • H-D ’48 Ford Pickup ’46 • Chevrolet Corvette ’59 Kenworth W900B ’86• Cadillac Sedan DeVille ’60 LISÄKSI ESITTELYSSÄ KAHDEKSAN ERIKOISNUMEROA VUODESSA Wild Green A FORD A COUPE ’30
”Niinniinniin, joojoojoo”, kuului taas puhelimen toisesta päästä, kun kysyin, kuinka se tiedot poistanut henkilö saadaan selville. Tomi Eronen Päätoimittaja tomi.eronen@amerikanrauta.fi 3 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Kieltämättä epäilin ensin, että uudistuksen myötä tiedot muutoksista olisivat tosiaan kadonneet kokonaan, ja edessä olisi taas soittelua ja ravaamista ympäriinsä paperiote kourassa, jotta tiedot saataisiin vastaamaan todellisuutta. Hän vastasi, ettei voi, koska se on katsastajan tehtävä, ja että jonkunhan ne tiedot on sieltä pitänyt poistaa. Hämmentynyt katsastusmies yritti tietysti ensin ehdottaa uutta muutoskatsastusta, mutta suostui sitten lisäämään tiedot, kun kerroin, etten ollut halukas maksamaan toimenpidettä uudelleen turhaan, ja että tällaisen toimintaohjeen olen Trafilta saanut. Arvaatte varmaan, mikä oli vastaus: ”Niinniinniin, joojoojoo.” Lopulta tulimme siihen tulokseen , että voisin käydä lähimmältä konttorilta kysymässä, josko siellä joku katsastaja suostuisi täydentämään otteeseen aiemman otteen mukaiset tiedot, vanha paperi kun oli minulla vielä tallessa. Tai toisin päin, kuinka itse autoa myydessä todistan ostajaehdokkaalle, että muutokset todella ”ovat otteessa”, jos paperiotetta ei ole. Ensin neuvoja – en tiedä hänen titteliään – tietysti epäili, että olisiko joku poistanut mainitut asiat muutoskatsastuksessa. Rohkenin epäillä moista, koska hallussani olleiden rekisteriotteiden järjestysnumerot olivat peräkkäiset, enkä minä ollut autoa rekisKaikki muutokset otteessa. Kysyin kuitenkin vielä Trafin neuvojalta, että tarkoittaako hyväksytM uutama vuosi takaperin menin tuttuun tapaan katsastuskonttorille rekisteröimään vajaata viikkoa aiemmin ostamaani pickupia, johon oli muutoskatsastuksessa hyväksytty madaltava alustasarja ja alkuperäistä suuremmat vanteet. Sen sijaan, että olisin soittanut tällä kertaa Trafin neuvontaan, päätin jättää niinniinjoojoot väliin, ja ajoin konttorille kysymään asiaa. Tarkemmin otetta tutkiessa kävi ilmi, että itse asiassa kadoksissa olivat kaikki hyväksytyt rengaskoot – myös ne, jotka oltiin kirjattu tietoihin jo aikoinaan autoa maahan rekisteröitäessä. Kun toistin faktat, totesimme yhdessä, että sen on täytynyt käydä vahingossa, koska muutoskatsastusta ei ole otteiden välissä suoritettu. Eihän sieltä löytynyt mitään muuta kuin 80-luvulla Helsingin katsastuskonttorin luvalla vaihdettu moottori. Siis ymmärsi kyllä, muttei oikein osannut tai voinut ottaa siihen kantaa. Tuo episodi tuli kirkkaana mieleen kuukausi takaperin, kun menin tarkistamaan Trafin sähköisestä palvelusta toisen harrasteautoni hyväksyttyjä muutoksia. Mietin hetken, miten edetä asiassa, ja päätin soittaa suoraan Trafin tekniseen neuvontaan. Mitähän salaista konttorilla autoni tiedoissa oli, kun en saanut itse niitä katsoa. Tiskin taakse tulleen katsastajan avulla tiedot löytyivät, ja olivat aivan ennallaan. ”Niinniinniin, joojoojoo”, kuului vastaus. Eihän siinä periaatteessa mitään, katsastajahan niitä lähtökohtaisesti tarkastelee, mutta kuinka nyt todetaan autoa ostettaessa, ovatko tehdyt muutokset hyväksytty katsastuksessa. Kaikki sujuikin muuten normaalisti, mutta kotona huomasin, että kaikki katsastuksessa hyväksyttyihin muutoksiin liittyneet lisätiedot olivat kadonneet. Aikani puhelimessa odoteltuani sainkin linjan päähän kaverin, joka ymmärsi ongelmani. teröidessäni halunnut tietoja poistaa. Sain eteeni kämmenen ja tuiman päänpudistuksen sihteeriltä. Katsastajan nimeähän minulla ei ollut tietenkään tiedossa, mutta ilmeisesti muutokset oltiin hyväksytty puolenkymmentä vuotta aiemmin jollain katsastusasemalla Porvoossa. Seuraavaksi sain ohjeen ottaa yhteyttä siihen katsastajaan, joka on muutokset aikoinaan hyväksynyt. Kyllä, paperiotteen saa edelleen lisämaksusta tilaamalla noin viikossa, mutta kokemus on osoittanut, että viikossa ehtii kadota niin moni potentiaalinen ostaja kuin myyjäkin. Sihteeri yritti etsiä tietoja tuoreemmista muutoskatsastuksista, ja hänen ihmetellessään ääneen, mistähän ne löytyisivät, yritin itsekin kurkata ruutua. Uudistuksen myötä muutoskatsastustiedot eivät vaan ilmeisesti näykään aina enää auton omistajalle, mutta ovat kyllä löydettävissä katsastusasemien käytössä olevasta järjestelmästä. Pääkirjoitus tyjen rengaskokojen täydellinen puuttuminen sitä, että saisin käyttää autossa mitä tahansa renkaita, vai eikö autossa saisi enää olla renkaita ollenkaan. Totesin, että minun olisi melko lailla mahdotonta etsiä kyseinen henkilö käsiini ja saada häntä palauttamaan tiedot, joita ei ollut kukaan tarkoituksella poistanut. Kysyin sitten, kuinka asiassa päästäisiin eteenpäin – voisiko hän korjata tiedot ennalleen, koska ”vanhat” tiedot muutoksista löytyivät ilmeisesti heidän tietokannoistaan
Toimitus Tilaajapalvelu Puh. Viipalemediat Oy:n vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai virheestä ilmoituksessa rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrään palauttamiseen. materiaalin tekijänoikeuksista Viipalemediat Oy:n hyväksi lähettäessään materiaalin lehdelle. 4 AMERIKAN RAUTA 1/2016. 06-2810 170 Fax 06-2810 112 Toimitusjohtaja: Ari Isosomppi Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@amerikanrauta.fi Painopaikka UPC Print, Vaasa. Materiaali: Lehti ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä eikä palauttamisesta. Jos kuitenkin lehti julkaisee tilaamatta lähetettyjä kirjoituksia ja/tai kuvia lehdessä tai verkkosivuillaan, katsotaan tekijän luopuneen em. Tämän tuotteen paperi sekä tuotantoprosessi ovat sertifioidusti ympäristöystävällisiä. Ilmoitusasiakas on vastuussa ja korvausvelvollinen mainontansa aiheuttamista mahdollisista vahingoista kolmannelle osapuolelle ja/tai Viipalemediat Oy:lle. 03-2251 948 (ma-pe 8.30-16.00) tilaajapalvelu@amerikanrauta.fi www.amerikanrauta.fi > Palaute Päätoimittaja Tomi Eronen Toimitus Kimmo Janhunen, Olli Lehtinen, Tuukka Erkkilä, Antti Kautonen Avustajat Jussi Löppönen, Janne Kutja, Robert McCarter, Kari B. Myynti R-Kioskit, huoltoasemat ja Lehtipisteet kautta maan ISSN-L 2243-4550 Copyright: Osittainenkin aineiston lainaaminen ilman lehden kirjallista lupaa on kielletty. Huomautukset on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisuajankohdasta. lakko) voida julkaista lehti ei vastaa tästä mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Mikkonen, Petteri Hautamaa, Veli Vartiala, Markku Pahkajärvi Tuotantopäällikkö Tomi Saloniemi Ulkoasu Tero Björklund, Sari Mantila, Thomas Backman, Meniina Wik Ilmoitusmyynti Peppe Haapala: 050-4147 559 Susanne Ripsomaa: 050-4147 553 Johanna Helin: 050-4147 550 www.amerikanrauta.fi > Mediakortti Kustantaja Viipalemediat Oy, PL 350, 65101 Vaasa Puh. Ilmoitukset: Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim
Osat ja palvelut Säännölliset osatoimitukset USA:sta Huippumerkit Asennuspalvelu osille Moottori– ja autoprojektit Asiakaslähtöinen palvelu Hyvä sijainti Riihimäellä 040-5606 254 info@tuumacid.fi www.t u u m a c i d .fi Tehdaskylänkatu 7 H 11710 Riihimäki WWW.SOINICARPARTS.NET | USAOSAT@SOINICARPARTS.NET USA AUTOJEN VARAOSAT, KORJAUKSET JA HUOLLOT. (03) 318 5426 (03) 318 5440 EDULLISET VARAOSAT USA-AUTOIHIN! • Tarvikevaraosat huoltoon ja korjaukseen • Alkuperäisvaraosat GM, Chrysler, Ford USA • Uudet ja käytetyt korin osat suuri varasto • Ruostekorjauspellit suoraan varastosta • Purkuosat,koneet,vaihteistot, jne. AVOINNA MA-PE 9-17 | LA 10-14 KAUHAKORVENKATU 24 33720 TAMPERE JO 36 TOIMINTAVUOSI MENOSSA! PUH. • Suuri määrä USA-purkuautoja • Uudet peltivanteet edullisesti • Voiteluaineet ja kemikaalit • Nopeat toimitukset tilaustavaralle USA:sta HÄMEENLINNA: UUDET JA KÄYTETYT OSAT + POSTIMYYNTI PIETILÄNTIE 1-3, 13130 HML PUH: 03-61 50 50 AVOINNA: ARK 9-17 VANTAA: UUDET OSAT + KÄYT NOUTO TIILITIE 16, 01720 VANTAA PUH: 09-2210 0024 AVOINNA: ARK 8:30 17:30 PIRKKALA: UUDET OSAT + KÄYT NOUTO PURUTIE 47, (PARTOLA) PIRKKALA PUH: 03-266 2818 AVOINNA: ARK 10-18 www.southwesttrade.?
ESITTELYSSÄ 12 Chevrolet Bel Air ’54 Mika Vesalaisen pitkän harrastehistorian kärkipäähän ovat nousseet sämpylä-Letukat ja lowriderit. Kannessa: Chevrolet Bel Air ’54 Nro 25. 54 Kenworth W900B ’86 Tomi Alho rahtaa päivät metsähaketta ja rakentaa illat aitoa jenkkinuppia. 43 Chevrolet Corvette ’59 Kai Engström osti valmiin harrasteauton, mutta rakensi sen uusiksi saadakseen mielenrauhan. Uusimman hankinnan bomb-tyylissä yhdistyvät molemmat edellämainitut. Nyt esittelemme valmiin auton. 50 Harley-Davidson ’48 Aki Koskisen 30-luvun tyyliin maalattua Shovelia voi kutsua autopiireistä tuttuun tapaan restomodiksi. 18 Ford A Coupe ’30 Viime numerossa kertasimme Heath Garagen Wild Green A -showrodin projektivaiheita. Lopputuloksena syntyi Chargum, jossa on lukuisia nokkelia yksityiskohtia. 1/2016 38 Cadillac Sedan DeVille ’60 62 Mooneyes Show 12 6 AMERIKAN RAUTA 1/2016. 30 Ford Pickup ’46 Marko Stjerbakoffin pikkistä on vanhennettu keulaltaan viisi vuotta, mutta se ei suinkaan ole ainoa autolle tehty muutos. 38 Cadillac Sedan DeVille ’60 Vesa Laineen Flat Top on ollut osa suomalaista linttakulttuuria ja neljällä eri vuosikymmenellä. 24 Dodge Chargum RT ’06 Sami Puumalainen yhdisti Dodge Chargerin ja Magnumin
80 Nomad-projekti, osa 4 Projekti seisoi kesän ja alkusyksyn, mutta talvikauden startattua peltityöt on saatu hyvään vauhtiin. 76 Amerikan raitilla, osa 1 54 Kenworth W900B ’86 18 Ford A Coupe ’30 7 AMERIKAN RAUTA 1/2016. 59 Serpentiiniä konehuoneeseen Asensimme serpentiinihihnapyöräsarjan Chevyn pikkulohkoon. 10 Pelit ja vehkeet Oletko harkinnut uuden Mustangin ostamista. ARTIKKELIT 36 Tarinan takaa: Ford Pickup ’46 Markon pickupin muutostyöt havainnollistuvat parhaiten projektikuvissa. 67 Ekens Gassers Swap Pikkujouluaikaan järjestetty swappi oli vuoden viimeisiä ulkoilmakokoontumisia. VAKIOT 8 Rauta-annos Tälläkin kertaa on valitettavasti sekä hyviä että huonoja uutisia. TAPAHTUMAT 62 Mooneyes Show Perinteikäs Mooneyesin Hot Rod Custom Show täytti Yokohaman Pacifico-hallin nyt jo 24:n kerran. 48 Tarinan takaa: Chevrolet Corvette ’59 Corveten nykykuntoon saattaminen vaati paljon näkymätöntä työtä. 74 Dennis Carpenter Reproductions Kävimme tutustumassa Ford-tarvikejätin Pohjois-Carolinassa sijaitsevaan päämajaan. 88 Kutjan kuva Jannen käsittelyyn pääsi tällä kertaa toisen sukupolven Corvette. 86 Puuhanurkka Omissa projekteissa on keskitytty lähinnä ruostekorjauksiin. 76 Amerikan raitilla, osa 1 Uudessa juttusarjassamme seuraamme Markus Kärkistä toteuttamassa lapsuudenhaavettaan Amerikan mantereella. Nyt voit ryhtyä harkitsemaan myös sen madaltamista. 82 Toisenlainen talli Anu ja Mika Santalan tallin yläkerrasta löytyy merirosvoteemainen baari ja oleskelutila. 84 Muumio muistelee Tomi yrittää muistaa jotain 18 vuoden takaiselta näyttelyreissulta. 70 Streetlow Lowrider Show Las Vegasissa järjestettiin SEMA Show’n jälkeisenä viikonloppuna mielenkiintoinen lowrider-näyttely
Highway 66 Association, joka myös markkinoi kyseistä maantietä matkailutarkoituksissa. Rod, kustom, ja drag race -tapahtumia ympäri Yhdysvaltoja järjestänyt Meadors on nimetty Hot Rod Industry Alliance Hall of Fameen, ja useampi elämäntyöpalkintokin on miehelle myönnetty vuosien varrella. Replikoille helpompaa Goodguys-perustaja Gary Meadors 1939-2015 Tapahtumajärjestäjä ja 70 000 jäsenen Goodguys-autoharrastajayhdistyksen perustaja Gary Meadors on menehtynyt joulukuun lopulla 76-vuotiaana. Tie päällystettiin kauttaaltaan vuoteen 1938 mennessä, ja tämän saavutuksen takana oli U.S. Myös jokaiselta osaltaan uusia DeLoreaneja on nyt mahdollista valmistaa. Yhdysvalloissa on hyväksytty säädös, joka helpottaa piensarjaautonvalmistajien, kuten klassikkoautojen replikapajojen työtä. Helpotukset pätevät esimerkiksi törmäystesteihin ja muihin vaatimuksiin, joiden myötä replikoita on myyty vaikkapa ilman moottoria tai jätetty muutoin osa kokoonpanosta asiakkaan harteille. Chicagon Lake Shore Driveltä lähtenyt, marraskuussa 1926 avattu reitti kulki ensin St. Yksi oleellisista edellytyksistä jatkoa ajatellen on se, että moottorin täytyy olla tarpeeksi moderni täyttääkseen EPAtai CARB-normit. Surface Transportation Reauthorization and Reform Act of 2015:een sisällytetty Low Volume Motor Vehicle Manufacturers Act sallii alle 5 000 autoa vuosittain valmistavien yritysten myyvän 325 valmista autoa ilman, että näiden valmistaminen edellyttää samaa tuotetestausta kuin massatuotantoautoilta odotetaan. Toimittanut: Antti Kautonen ja Kimmo Janhunen Uutispalsta Yksi maailman kuuluisimmista maanteistä, Chicagosta Kalifornian Santa Monicaan kulkenut Route 66 täyttää 90 vuotta vuonna 2016. Erityisesti Pontiacin promomateriaaleissa Fitzpatrickin jälki pääsi hyvin oikeuksiinsa. Louisiin, josta edelleen Oklahomaan, Teksasiin, New Mexicoon ja Arizonan kautta Kaliforniaan. Route 66:n juhlavuosi pitää varmasti sisällään yhtä sun toista nostalgiatrippiä muistojen valtaväylällä. Art Fitzpatrick 1919–2015 Route 66 90 vuotta 8 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Vuosikymmenten varrella eri televisiosarjojen, elokuvien ja laulujen kautta siitä tuli olennainen osa americana-legendaa, ja vaikka interstate-väylien vakiinnuttua reitti ajettiin alas vuoteen 1985 mennessä, se on vielä mukana ihmisten mielissä. Esitteisiin ja mainosmateriaaleihin tunnelmallisia, äärimmäisen tarkkoja ja taiteellisia töitä yhdessä Van Kaufmanin kanssa loihtinut Fitzpatrick aloitti työuransa Briggs Bodyllä 1930-luvulla, ja suunnitteli postimerkkejä vielä viime vuosina. Nyt muun muassa Cobra-replikoita ja Dynacorn-uustuotantokorisia Mustangeja päätynee entistä helpommin kilpien väliin. General Motorsin 1960-lukuisten mainospiirrosten mestari Art Fitzpatrick on menehtynyt kunnioitettavassa 96 vuoden iässä
FHRA:n mukaan mobiilikortti tehostaa yhteydenpitoa jäsenistöön ja erilaisten etujen ja tiedotteiden tiedoksianto helpottuu läpi vuoden. Äiti-tytär-omistuspohjalta ponnistavan ravintolan sisustus on nostalgisen diner-tyyppinen ja paikalla kannattaa käydä jo pelkästään Pete Pihlajamaan loihtiman näyttävän ravintolarekvisiitan vuoksi. 25.–28.03.2016 pidettävän Motorsport 2016:n järjestää Finnish Hot Rod Association FHRA yhteistyössä AKK Motorsportin ja Suomen Moottoriliiton SML:n kanssa. Erillinen muovinen jäsenkortti on mahdollista tilata mobiiliversion tilalle tai oheen. Uusia juttuja American Car Show’n yhteyteen 9 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Kyseessä on täyden palvelun amerikkalainen ravintola, jossa on hyvän ruuan ja juoman lisäksi kahdeksan hohtokeilausrataa. Moottoripyörämessut Helsinki, Messukeskus 13.–14.2. American Car Show Helsinki, Messukeskus T apah tuma t American Car Show’n, Tuning Car Show’n ja MC Heavenin yhteydessä pidetään tänä vuonna Helsingin Messukeskuksessa myös Motorsport 2016 -tapahtuma. Viikonloppuisin on monesti tarjolla live-musaa ja yksityistilaisuuksiin ovat vuokrattavissa saunaja kabinettitilat. Näyttelyssä järjestetään viimevuotiseen tapaan maanantaina myös harrasteajoneuvohuutokauppa, kokonaan uusi juttu American Car Show’n yhteydessä on perjantain hyväntekeväisyyshuutokauppa, josta lisää myöhemmin. Kustom Kulture Show + Swap 2016 Helsinki, Kaapelitehdas 25.–28.3. Katosta roikkuu moottoripyöriä ja koko paikan kruununa toimii Rust Racingin eläkkeelle päästetty patinaraaseri hiukan uuteen uskoon jalostettuna. Älypuhelimissa toimiva mobiilijäsenkortti otetaan käyttöön jäsenille tulevan tekstiviestilatauslinkin kautta. Otsikon slogan kuuluu viime vuoden loppupuolella Hämeenlinnassa toimintansa aloittaneelle Fifth Avenue -ravintolalle, kavereiden kesken Fiftarille. Esimerkiksi AKK-autourheilujärjestö on käyttänyt samanlaista jäsenkorttia viime vuodet, ja positiivisen palautteen myötä myös FHRA on siirtymässä samaan käytäntöön. Tapahtumassa on esillä moottoriurheilun koko kirjo moottoriurheilujärjestöistä ja -seuroista kerhoihin ja tiimeihin, kilpailijoista kilpaja harrastuskalustoon, varusteista varaosiin ja tarvikkeisiin, viritysja huoltopajoista välinekauppiaisiin, tapahtumat ja niiden järjestäjät sekä muut alan tuotteet ja palvelut. Tekstiviestissä tulee mukana aktivointikoodi, joka syötetään ohjelman latauduttua, ja kortti on käyttövalmis. Fifth Avenue – Dining, Bowling & Rock’n’Roll Pitkätanhuankatu 2, 13130 Hämeenlinna • www.fiftari.fi Rock, Ruoka, Rakkaus FHRA:n jäsenkortti kännykkään FHRA on siirtymässä mobiilimuotoiseen jäsenkorttiin erillisen muovisen jäsenkortin sijaan. Toimittanut: Antti Kautonen ja Kimmo Janhunen 5.2
Saatavilla mm. Toimittanut: Kimmo Janhunen Maximum Motorsportsin uusi tuote mahdollistaa uusien Mustangien (2015->) etupään casterja camber -kulmien säädettävyyden. Värivaihtoehtoina löytyy punainen, vaaleansininen ja monivärinen tumma (sini-puna-vihreä). Sen erityisvahvuuksina on korkea ajomukavuus ja matala äänitaso. www.vannetukku.fi Camber/Caster-levyt uusiin Mustangeihin Edullinen valkosivurengas Tuoteuutuudet Trade Partsilta löytyvät hyllystä AMK:n valmistamat, alkuperäiset pulttisarjat konehuoneen viimeistelyyn. Päällysmateriaali on 100 % puuvillaa ja sisus puolestaan 100 % nylonia. www.tuumacid.fi Nankang N-605 TourSport on klassinen valkosivurengas modernin renkaan ajo-ominaisuuksilla. Eikä pelkästään tietyn aikakauden automalleja, vaan käsikirjoitukseen sopivia härveleitä. Hinta 58,00 €. Mustang ‘64–73, Cougar ‘67–70 sekä Fairlane/ Torino ‘66–70. Tuote on hyödyllinen autoa madallettaessa, sillä uudessa Mustangissa ei ole kyseistä säätöä vakiona. www.tradeparts.info Kokoonpanon viimeistelyyn Ely-flanellitakki on klassinen amerikanautomiehen talvivaruste. Hinta 34,90 €. Anita Saarelaisen kirjoittama kirja ei ole tavallinen elämänkerta, vaan se valottaa suomalaista elokuvaa 70-luvulta näihin päiviin saakka ja on mielenkiintoinen paketti kenelle tahansa elokuvista tai vanhoista ajoneuvoista kiinnostuneelle. Lisäksi nyt ovat saatavilla myös kovat moniviivapultit, mutterit ja prikat sekä useita erikoispultteja, kuten kromattuja koriruuveja. www.jarimaki.fi Klassista flanellia Jyväskyläläisellä Risto Höylällä on ollut kenties yksi maamme erikoisimmista ammateista. Renkaat toimitetaan tehtaalta kääreisiin pakattuina, jotta valkosivut säilyvät mahdollisimman virheettömänä eivätkä mustu hankautuessaan toisiin renkaisiin. Hän on rakentanut tv-sarjojen ja elokuvien rekvisiitaksi vanhoja, autenttisen näköisiä autoja. Camber/Caster-levyjä sekä muitakin laadukkaita alustanosia on saatavilla Mustangeihin vuosimallista ’79 alkaen. Erilaisia kittejä löytyy myös GMja Mopar-mallien konehuoneeseen, koriin, alustaan ja sisustaan. www.docendo.fi Rekvisitöörin tarina 10 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Takki on varustettu nepparinapeilla ja lämpimällä sisävuorella. Hinnat alkaen 79,95 €. Levyjen hinta on 399,00 (2005->) ja 349,00 (1979–2004). Paketissa on kaikki tarvittava merkittynä ja valmiina omissa pusseissaan
Hinta 35,00 €. Hinta 8,90 €/250 ml. Takana on kiilahalkio, mikä helpottaa mm. Sen tietää jokainen, joka on sitä yrittänyt. Valikoimasta löytyy haalareiden ja työtakkien ohella myös t-paitoja, huppareita sekä lippiksiä. Ma-Fra Deca Flash on kehitetty poistamaan piintyneitä pikiroiskeita kaikentyyppisiltä ajoneuvojen pinnoilta. www.jannesgarage.com 11 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Suositushinta 34,00 €. PRayllä voidaan puhdistaa myös herkempiä vannepintoja, jotka usein vahingoittuvat vahvoilla pesuaineilla pestessä, ja tarvittaessa sitä voidaan käyttää vaikka koko autoon rautakertymien poistamiseen. Havannan kaduilla liikkuu edelleen tuhansia amerikanrautoja, jotka tuotiin maahan ennen vallankumousta vuosikymmeniä sitten. Katselet vain ympärillesi, nostat käden pystyyn kyytiä varten ja kohta istut aikamatkalla 50-luvun Chevroletin takapenkillä”, kommentoi Mato Valtonen uutuuskirjaansa, joka esittelee Kuuban värikkäitä klassikkoautoja. Ma-Fra P-Ray on niin sanottu raudanpoistaja, joka pystyy tehokkaan koostumuksensa ansiosta irrottamaan rautahiukkaset pinnalta pelkällä vesihuuhtelulla. www.presco.fi, www.laatukemikaalit.fi Perusteellinen vannepesu Janne’s Garagen Janne ei löytänyt markkinoilta sopivaa telinettä paineilmatyökaluille, joten hän kehitti sellaisen itse, ja nyt niitä on tarjolla muillekin saman asian kanssa painiville. Varaosia ei ole saanut, mutta autot on pidetty liikenteessä luovuudella ja näppäryydellä. Takki on vedenja tuulenpitävä, mutta silti hengittävä. www.jukkatukku.net Pikija liimajäänteiden irrottaminen on hankalaa. Yksi legendaarisimpia länkkäriasusteita on Duster-mallinen pitkä takki, jossa on irrotettava olkapääviitta. www.jarimaki.fi Paineilmatyökalut järjestykseen Haalarimuotia vuodelta 1935 Apua pikija liimatahrojen poistoon Länkkärimeininkiä ”Havannassa on vaikea olla huonolla tuulella. Hinta 89,00 €/ 5 kg. Merkissä yhdistyvät vahva vanhan liiton meininki sekä korkea tinkimätön laatu. www.presco.fi Amerikkalainen Outback valmistaa laadukkaita öljykangastuotteita, joita löytyy Jari Mäen valikoimasta useita malleja. moottoripyörän ja hevosen satulassa istumista. Lisäksi se poistaa myös liimajäänteitä. Kätevä 14-paikkainen seinäteline pitää koneet järjestyksessä ja ne on helppo löytää. Jukka-Tukun alkuvuoden uusiin lanseerauksiin kuuluu Ben Davis -vaatemerkki, joka on perustettu vuonna 1935. Hinta 210,00 €. Saatavana hyvinvarustetuista autotarvikeliikkeistä ja nettikaupoista. www.bazarkustannus.fi Katujen kaunottaret Normaali tielika ei aina lähde vanteista edes esipesuaineella
El Rose 12 AMERIKAN RAUTA 1/2016
Teksti ja kuvat: Tomi Eronen • Malli: Tanja Haapanen CHEVROLET BEL AIR ´54. Olisikin ihme, jos ei mies olisi tarttunut tilaisuuteen hankkia ensin mainittu perinteiseen bomb-tyyliin rakennettuna. El Rose 13 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Muiden yläpuolelle ovat mielessä jääneet sämpylä-Letukat ja siipiCadillacit, ja lowriderit ovat olleet myös pidempään miehen mieleen. Mika Vesalainen kuuluu niihin pitkän linjan harrastajiin, jolla on ehtinyt olla vähän kaikkea ja osa kahteen kertaan
En edes tiedä, Chevrolet Bel Air ´54 14 AMERIKAN RAUTA 1/2016. ”Kun kävi ilmi, ettei meillä ollutkaan vaihdossa mitään Dusteria, vaan olimme tekemässä käteiskauppaa, saimme auton ostettua toisen ostajan nenän edestä. Päädyimme silloisen tyttöystäväni kanssa kyseiseen liikkeeseen, jossa iskin silmäni ’60 Cadillaciin. 1989 ostin ensimmäisen Cadillacini legendaarisesta Auto-Dallasista Helsingistä. Se maalattiin ympäri ja aikanaan sain ostettua siihen jotkut erikoisvanteetkin. ”Ei sillä Americanilla hirveästi tullut pidemmällä tapahtumissa kierrettyä, ei sitä rahaakaan kai ollut. Se oli hyvin mieleenpainuva ostoreissu. Amerikkalainen oli kyllä haaveena, mutta niiden tarjonta oli vähäistä, joten Kupla tai Amazon tuntui realistisemmalta haaveelta.” Rambler-harrastajana Mika opittiinkin hyvin tuntemaan, mikä ei oikeastaan ole mikään ihme, sillä hän toimi 80–90-luvuilla silloisen Suomen AMC-Rambler-rekisterin puuhamiehenä. ”Ensimmäinen amerikkalainen autoni oli ’69 Rambler American, jonka ostin paikallisesta autoliikkeestä joskus 1983 korvilla. Myyjäntapainen kaveri siellä antoi käyntikorttinsa ja hyvin ymmärtäväisesti lupasi pitää auton siellä sen viikon verran, että saan asiat järjestettyä. Kaupan ehtona oli, että myyjän piti tuoda se minulle kotiin, isänikään kun ei ollut automaattivaihteisia ajanut”, hän jatkaa. ”Auto on minulla edelleen tallessa, mutta se on aika rapistuneessa kunnossa. Eihän se American mikään kovin arvostettu ollut, mutta sen kanssa pääsi vähän jo piireihin. ”Joskus siinä viime laman jälkeen, kun ikä alkoi lähestyä kolmeakymmentä ja oli sellainen pidempi poikamiesjakso, niin tuo autojen määrä lähti ihan käsistä. ”Sitä aktiivista Rambler-aikaa kesti jonnekin 90-luvun vaihteeseen. ”K aikki alkoi siitä, kun ostin kioskista vuonna 1980 amerikanautolehden siipiautonumeron. Sittemminhän minusta tuli automyyjä, ja kollega muisti vielä pitkän ajan jälkeen sen, kun kävin ostamassa Ramblerin 5 000 markalla, enkä voinut edes koeajaa autoa, kun mulla ei ollut korttia. ”Minusta olisi voinut tulla Volvo-harrastajakin, olin nimittäin menossa ostamaan bussilla halpaa Amazon-farmaria, jonka näin lehti-ilmoituksessa, mutta auto oli myyty ennen kuin ehdimme paikalle. Siellä tuli tällä kertaa Remun veli Lefa vastaan. Seuraavana lauantaina aamutuimaan ajoimme sitten sinne kaverin ’60 Cadillacillä noutamaan samanlaista shekki taskussa. Innostus näihin lähti siitä, ikäähän ei ollut kuin 13 siihen aikaan”, Mika Vesalainen kertoo. Olin mukana myös Riverside Cruisersin perustamiskokouksessa joskus silloin kortinsaannin korvilla, ja aika aktiivisesti mukana kerhotoiminnassakin”, Mika muistelee. Hauska kuriositeetti on muuten se, että kun kaikissa muissa amerikanautossa oli N-kilvet ja Americanissa taas alkuperäinen E-alkuinen rekisteritunnus, niin rekisteristä poistumisen jälkeen minun piti saada siihen välttämättä N-kilvet, että kaikki tunnistavat sen varmasti amerikkalaiseksi.” Ramblerista Caddyyn. Olin intissä ja mulla oli työpaikka tiedossa, joten olin päättänyt ostaa jonkun kalliimman amerikkalaisen. Se ensimmäinen oma Americanokin on Mikalla edelleen, vaikkei hän sillä vuosiin ole ajellutkaan. No, me tietysti ihmettelimme, että toinen myyjä oli luvannut varata auton minulle viikko sitten, johon Lefa totesi, että se on ollut meidän siivooja, joka jatkuvasti yrittää esittää automyyjää…” Tovin keskustelun jälkeen tilanne kääntyi lopulta Mikan eduksi, raha kun sillä kertaa oli myyjälle vaihtoautoa arvokkaampi. Kyllä siitä silloin aikoinaan joka mutteri väännettiin auki ja kiinni. Caddystä hajosi tosin koeajolla lämppärin kenno, mutta Lefa lupasi toimittaa auton korjattuna Forssan Pick-Nickiin mennessä, ja niin kävikin.” Vähitellen American Motorsin tuotteet saivat jäädä taka-alalle, ja autot Mikan hallussa alkoivat vaihtua reippaaseen tahtiin. Kun kerroin, millä asialla olen, hän kertoi, että autoa saa katsoa, mutta ostaja on tulossa kohta
15 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Pari vuotta sitten olin taas realisoinut kalustoa, ja olin siinä Verhoilut on uusittu täydellisesti jo auton ollessa ison veden toisella puolen. Yhteen aikaan hankin kaikki halvat Ramblerinraadotkin, jotka sitten myin kokonaisena tai osina eteen päin, ei niitä sen ekan Americanin lisäksi juuri mulla ole ajoautona ollut. Kojelaudan päällä keskellä näkyy vanhan liiton kompassi. ”Mullahan oli aika pitkään se liekkimaalattu ’49 Fleetline, ja nuo sämpylä-Letukat ovat olleet kauan minulle semmoinen heikko kohta. Kun sitten siirryin palkkatyöstä kuljetusalan yrittäjäksi se luiskaperä tuli myytyä pois, ja se jäi harmittamaan.” Yrittäjänelämän taas tasaannuttua tilalle tuli kyllä Amerikan rautaa, mutta ei niitä mieleisiä 50-luvun taitteen malleja. Vähän se pitkäjännitteisyys puuttuu, ettei ole saanut niitä raatoja nippuun.” Sämpylä-Chevyjen pauloissa. On mulla ollut myös joku Lincoln, mutta kyllä se kalusto on lopulta GMvoittoista ollut. Pelkästään Cadillacejä minulla on ollut toistakymmentä ja 50-luvun alun Letukoita kuusi”, Mika ynnäilee. Varusteisiin kuuluu myös peili, jonka kautta näkee liikennevalot isosta lipasta huolimatta. ”Mikään merkkifanaatikko en ole koskaan oikeastaan ollut, mutta Fordeja on jostain syystä ollut vähemmän ja DeSotoa mulla ei ole koskaan ollut. ”Vaimoni Sari ei ole koskaan ollut näistä sämpylöistä niinkään kiinnostunut, vaan 70-luvun isot avo-Cadillacit ovat olleet aina enemmän hänen mieleensä. montako harrasteautoksi luettavaa jenkkiä minulla on ollut, mutta on niitä 70-lukuista vanhempiakin ollut yli 50. Kyllä se kaikkiaan varmasti alle sataan jää, mutta pitkään oli kuutta-seitsemääkin autoa yhtä aikaa
Esimerkiksi apusimpukka oli todella väljä ja nosturilla piti kiristellä vähän joka paikkaa, mihin oli tosin näissä jenkkituontiautoissa jo tottunut”, Mika selittää. Chevrolet Bel Air ´54 Lisäsin ilmajousitukseen toisen kompuran, yhdellä säiliöllisellä kun ei kauaa leikitä korkeuden kanssa. Hankin kaverilta tilalle sitten nämä harvinaisemmat ’61 Dodge -kapselit. Mike kävikin ostamassa auton pois ja huolehti sen rahtaamisen Suomeen. Takarunkoon oli tehty notchi, jotta auto saatiin laskemaan maahan saakka ja esimerkiksi tukivarsia oli vahvistettu ilmajousiasennuksen yhteydessä. Jopa lisävaloihin on asennettu lipat, joita on tuskin hankittu minkään todellisen käyttötarkoituksen tähden. Tarkoitus olisi viedä auto maalailtavaksi Salinin Markukselle, jonka kanssa on ollut puhetta katon maalaamisesta flakella, ja samalla Markus saisi maalailla myös sisustan peltiosia uudelleen.” Syntihän tyylikästä bombia olisi pilata museoimisella, nykyisellään kun sillä on mukavaa taittaa matkaa matalalla suorien putkien höpinää kuunnellen. ”Päätin sitten hylätä ne ajatukset. Kromia bombissa ei voi olla koskaan liikaa. Ilmajousitus vuosi sen verran monesta kohtaa, että sitä piti tiivistellä. ”Lisäsin jousitukseen myös toisen kompuran, joka nopeuttaa säiliön täyttymistä. Tyylipuhdas bomb. Sen omistanut Mitchell Giovannini kuului Pachucos-kerhoon, joka on nimenomaan bombeihin erikoistunut. Pachuco-termillä tarkoitetaan juuristaan ylpeää meksikonamerikkalaista, jotka ovat perinteisesti pukeutuneet zoot-suitin tapaisiin ”heimovaatteisiin”. 3/8 tuuman linjoilla ja neljällä samankokoisella magneettiventtiilillä varustettu setti oli varsin nopea, mutta yksi kompura ei täyttänyt ilmasäiliötä järin rivakasti. ”Ulkokuoressa ei ollut juurikaan sanomista, mutta täydellistä huoltoa auto vaati ennen kuin se oli oikeasti liikennöitävässä kunnossa. Kun ensimmäisen kerran olen ilmajousitetun auton saanut, niin kyllä minä olen sitä säätömahdollisuutta käyttänytkin.” 16 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Suurimmat muutokset oli tehty alustaan, jossa ei ollut alkuperäisten lowridereiden tapaan katkaistuja jousia sen kummemmin kuin hydraulisylintereitäkään. Yhdellä säiliöllisellä kun ei kauaa leikitä korkeuden kanssa. Niin, eihän jutun Bel Air tosiaankaan ollut Mikan ensimmäinen maahantuottama auto, eikä edes ensimmäinen lowrider. Silloin kun Bel Air ajettiin kontista, niin takapää putosi maahan auton seistyä vartin. Pääpiirteissään alkuperäistä ulkokuorta oli koristeltu gangsterilipalla, half mooneilla, lisävaloilla sun muilla lisävarustekromikilkkeillä, jotka ovat olennainen osa bomb-rakentelua. Kun Bel Air saapui maahan viime vuodenvaihteessa, ei sen kunnossa suurempia yllätyksiä ollut. Auto oli poikkeuksellisen hyvin läpikäyty ja siistissä kunnossa niin uusitulta maalipinnaltaan kuin verhoilultaankin. ”Suureksi yllätyksekseni vaimo totesi, että kyllä hän tuommoisen hyväksyy, joten äkkiä yhteys Mikeen ja käsky kaupantekoon”, Mika jatkaa nauraen. Etupäästä löytyivät Universal Airin palkeet amerikkalaiseen tapaan ilman iskunvaimentimia, peräpäästä sen sijaan kaksimakkaraiset Firestonen säkit normaaleiden iskareiden kera. katselemassa Craigslistiä, jos sieltä löytyisi joku uusi harrastepeli itselle, kun vaimon veli Mike oli sopivasti juuri Kaliforniassa ostomatkalla.” Kyllä, kyseessä on juuri se sama lukemattomia autoja ja moottoripyöriä maahantuonut Kaireniuksen Mike, joka pyörittää myös Weird Antiques -antiikkikauppaa, joten sukurasite on Mikan vaimon kohdalla harvinaisen kova. Takapyöränaukkoja peittämään oli asennettu peltiset fender skirtit. ”Bel Airin ilmoitus oli hyvin lyhyt ja ytimekäs, tietoja ei ollut juurikaan, mutta useampi kuva siitä sentään oli.” Kuvien perusteella kyseessä oli hyvin tyylipuhdas lowrider bomb. Rekisteröintikatsastusta varten piti kuitenkin tehdä muutamia korjauksia – tai olisivat ne olleet tarpeellisia ihan normaaliajonkin kannalta. ”Ostettaessa Bel Airissa olivat kiinni perinteiset Oldsin Fiesta-kapselit, joista yksi päätti jäädä Jenkkeihin. Etuiskarit jouduimme asentamaan, niitä kun siellä ei ollenkaan ollut. Ilma-alustan ansiosta eivät isommatkaan hidastetöyssyt tai kuopat ole ongelma. Hän oli tuonut jo 2011 maahan yhden hydrauleilla varustetun ’68 Impalan, mutta tuli myyneeksi senkin eteenpäin uusien himojen taas yltyessä. Takaiskarit sen sijaan olivat paikallaan, mutta niiden geometria oli sellainen, etteivät ne oikeasti toimineet.” Maahantullessa matkustamosta löytyi myös color bar ja stereot, mutta Mika tuli poistaneeksi ne, kun suunnitteli hetkellisen mielenhäiriön aikaan palauttavansa auton täysin alkuperäiseksi museotarkastus mielessä
KORI: lisävalot, half moon -lipat ajovaloissa, peltinen gangsterilippa, kromatut röökilipat ikkunoissa, fender skirtit, takavaloissa blue dotit, lisäjarruvalo. VOIMANSIIRTO: 3-vaihteinen manuaali. Faktat CHEVROLET BEL AIR ´54 • OMISTAJA: Mika Vesalainen, 54 • PAIKKA: Pertteli. Gangsterilippa kuuluu bombien must-varusteisiin. Tuplaputkisto antaa suoralle kutoselle mukavat soundit. JARRUT: vakiot. SISUSTA: Uusi alkuperäistyyppinen verhoilu. VANTEET: 15” teräsvanteet, ’61 Dodge Polara -kapselit. ALUSTA: ilmajousitus, Universal Air Air House 2 -palkeet edessä, tukivarsia muokattu, etupalkkia vahvistettu, Firestone-makkarapalkeet takana, takarunko kiksattu, 3/8” linjat, neljä magneettiventtiiliä, 5 gallonan painesäiliö ja Viairin 480c ja 444c -kompurat. KIITOS: Mike Kairenius, auton osto ja huolinta sekä Miikka Salminen, suuri apu Letukan kanssa puuhastelussa. RENKAAT: Firestone 6.0015 3” valkosivuilla. 17 AMERIKAN RAUTA 1/2016. MOOTTORI: 235 cid R6, 12 voltin sähköt, suorat tuplaputket
Wild Green A 18 AMERIKAN RAUTA 1/2016
Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen 19 AMERIKAN RAUTA 1/2016. 16-tuntinen rakentelurupeama näytti helpolta, mutta tosiasiassa hanke vaati noin seitsemän kuukauden valmistelun. Wild Green A FORD 5 WINDOW COUPE ’30. Heath Garage toteutti Lahden Jenkkiautonäyttelyssä Suomessa ennennäkemättömän ”Hot Rod Circus” -livesession, jonka lopputuloksena syntyi villinnäköinen A Coupe
Mikael totesi, että me emme todellakaan peräänny, vaan toteutamme oman spektaakkelimme hiukan ruotsalaisia paremmin”, Tomi kertoo vahvasta tekemisen meiningistä, joka oli päällä alusta lähtien. Pellinvenyttelyä. 20 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Sitä edelsivät El Choco ja Psycho Express, jotka kumpainenkin on saanut harrastajien keskuudessa ansaitsemansa huomion. Osille valmistettiin ja maalattiin esimerkiksi näyttäviä telineitä, joissa komponentteja kelpasi esitellä irrallisina ennen kokoonpanoa. Työnjako on mennyt pääpiirteissään niin, että Tomi on vastannut suurista linjoista, kuten peltitöistä ja Anna-Stina puolestaan maalauksesta ja detaljoinnista, mutta tämän auton kohdalla roolit alkoivat hiukan sekoittua. Mikael paitsi jalosti ideaa eteenpäin, myös jeesasi mediapuolella sekä asioiden käytännön järjestelyissä ja aikataulutuksessa. Kun Tomi esitti ideansa näyttelyn järjestäjänä toimivalle Mikael Forsmanille, oli mies heti mukana 110-prosenttisesti. Työn määrä meinasi välillä yllättää heathgaragelaiset, sillä auton rakentaminen livenä elävän yleisön edessä vaati paljon enemmän kuin pelkkä tallissa puuhastelu. Lisäksi kokoamista oli ajateltava jouhevana tapahtumasarjana, jossa kaikki tapahtuu oikeassa järjestyksessä. Siinä ollut 10-pulttinen perä puolestaan pääFord 5 Window Coupe ’30 283-kuutiotuumaisen koneen kiiltävät osat, kuten pakosarjat, imutorvet, vesiputket ja kaasareiden bensalinjat ovat Kankaan Tomin omaa valmistetta. ”Nähtyäni siitä ensimmäisen mainoksen kysyin Mikaelilta, että mitäs nyt tehdään, vedetäänkö pakkia vai jatketaanko eteenpäin. Kun kyseessä oli ennennäkemätön show, piti kaiken olla viimeisen päälle. A Coupen rakentaminen oli pariskunnan suunnitelmissa jo ennen kuin idea liverakentelusessiosta syntyi. W ild Green A on Tomi ja AnnaStina Kankaan kolmas yhdessä rakentama rodi. Kevään Elmian näyttelyn yhteydessä Tomi koki lievää tuskastumista, sillä siellä toteutettiin hyvin samantyyppinen rakentelusessio, kuin hän oli ideoinut. ”Jossain vaiheessa kävin nyysimässä sen alta taka-akselin ja slicksit, jotka sopivat silloin työstämäämme Psycho Express Studebakeriin. Aluksi Tomi kaavaili, että mikäli sessio toteutuisi, siinä rakennettaisiin vuotta tuoreempi Roadster, mutta hanketta käynnistellessä visiot kuitenkin muuttuivat ja aihioksi valittiin Coupe, jonka kanssa voitiin toteuttaa yleisön kannalta näyttävämpiä ratkaisuja. Coupen aihio oli kunnoltaan lähinnä rottarodi tai jonkin sortin varaosakokoelma, joka oli vain niputettu yhteen. Konetta ruokkii kuuden Holleyn 94 cfm kaasuttimen patteristo. Anna-Stina nähtiin rälläköimässä kattoa matalammaksi ja Tomi taas avustamassa maalausjipoissa, joita autoon tulikin kenties ennennäkemättömän laajassa skaalassa. Hankinnan jälkeen se seisoi pitkän aikaa katoksessa eikä sille tehty mitään, sillä silloin olivat työn alla vielä aiemmat projektit. Näin ollen esimerkiksi sähkösarjat piti tehdä hiukan eri tavalla, jotta ne oli helppo vetää ja yhdistellä paikoilleen kokoamisen edetessä
Kone kävi hyvin jo tullessa, mutta laatikko luisti todella rajusti. Sama rei’itys tehtiin lopuksi myös korin takapaneeliin. Tommi ei nähnyt koko autoa siinä vaiheessa, vaan teki pellin mittojen mukaan ja toimitti sen Matkahuollolla Heath Garagelle. Kun tähän yhdistetään neljän ja puolen tuuman choppaus sekä neljän tuuman channelointi, on stuukki todella matala alkuperäiseen nähden. Katto pellitettiin umpeen Tommin tekemällä pellillä, johon hän teki louverit samalla lestillä. Kyseinen menetelmä oli työläs, mutta lopputuloksesta tuli myös positiivisella tavalla erilainen. Senkin jälkeen se tosin palasi vielä takaisin pihalle odottamaan vuoroaan”, Tomi muistelee. Koneessa oli jo ostohetkellä samantyyppiset pakosarjat kuin nykyiset, mutta ne oli tehty mustasta raudasta. Auton mukana tullut 283-kuutiotuumainen Chevyn pikkulohko laakeroitiin ja rengastettiin, minkä jälkeen se siistittiin nykyasuunsa. Imusarjaksi valittiin nostalginen Edelbrockin kuuden kaasarin malli, joka varustettiin Holleyn 94 cfm kaasuttimilla. Lisäksi siitä poistettiin vielä hanskalokero ja lopuksi kojelautakin koristeltiin louvereilla.” Show-rodin anatomiaa. Laitoin sen ensin keskeltä poikki ja lyhensin sitä sen verran, että radion reikä hävisi kokonaan. Tomi teki sen alle kehikon huonekaluputkesta ja hitsasi katon paikalleen. Kojelaudan luovuttajaksi joutui ’58 Dodge Kingsway. Ovien Hot Rod Circus -tekstit ja motiivit ovat Anna-Stinan taidonnäytteitä, samoin kuin koko auton maalaus. Litistettyä vaikutelmaa lisää entisestään suicide-tyyppisesti, Peräluukun kanteen ja kattopeltiin on prässätty louverit Tommi Äikään Tommy Times -tallilla Lappeenrannassa. tyi myöhemmin Coupeen. Kaikkiaan niitä on autossa 174 kappaletta. Lisäksi siihen asennettiin shift kit. Peräluukun kansi otettiin siitä ’31 Roadsterista, jota alun perin kaavailtiin projektiautoksi, sillä siinä oli valmiina Äikään Tommin prässäämät louverit. Ovet oli tehtävä niin ikään alusta saakka, sillä auton mukana tulleet olivat lähinnä pellistä leikatut palaset, joihin oli haettu muotoa kitillä. Aurinkolippa oli aihiossa valmiina, mutta se reititettiin kartioholkeilla, jotka kapenevat sisäänpäin. Tomi teki uudet rosterista samalla kun hän valmisti vesiputket, kaasareiden bensalinjat ja kuusi korkeaa imutorvea. Auton varsinainen rakentaminen alkoi oikeastaan yhtenä viikonloppuna, jolloin pidimme Anna-Stinan kanssa choppausillan ja madalsimme yhdessä katon. Runkoon tehtiin X-vahvistus, minkä lisäksi sitä zetattiin edestä ja takaa. Kun projekti otettiin toden teolla työn alle, piti ensin kartoittaa, kuinka paljon siinä oli käyttökelpoista ja mitä kaikkea piti hankkia uutena. Lattiapellit ja kardaanitunneli tehtiin kokonaisuudessaan uudelleen samoin kuin takaseinät ja peräluukun pohja, joka puuttui kokonaan. ”Marttalan Karilla on tässä Lapualla kaikenlaista roinaa ja löysin sopivan aihion hänen varastoistaan. 21 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Myös nelisatanen laatikko oli autossa jo tullessaan, mutta Tomi vaihtoi siihen uudet pannat, levyt, tiivisteet ja stefat. Minkäänlaisia lukkomekanismeja niissä ei ollut. Sitä piti tietenkin muokata aluksi aika rajusti, jotta sen sai istumaan lähes puolta kapeampaan hyttiin
”Ollaan me puhuttu, että ehkä jotain voitaisiin joskus tehdä uudelleenkin Hot Rod Circus -nimen alla. Siitä tulisi muuten liian kova maailma”, Tomi huokaisee. Tulipeltiin valittiin kontrastin vuoksi lähes valkoinen kermanväri, joka on De Beerin Lada Ivory. Sirkustelua voi siis pitää varsin onnistuneena tempauksena, mutta oliko tämä nyt tässä, vai voidaanko Kankaan pariskunnalta odottaa jotain vastaavaa myös jatkossa. 22 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Mittariston eteen laitettiin keltaiseksi kalvotettu lasi, jolloin se rimmaa hyvin samalla materiaalilla kalvotettujen sivuja takaikkuinoiden kanssa. Vaikka kuvioita on suunniteltu etukäteen ja piirrelty paperille, elää suunnitelma aina siinä vaiheessa kun ryhdytään ruiskuttelemaan maalia. Ford 5 Window Coupe ’30 eli maskin etupuolelle asennettu etuakseli. Anopinjakkaraa on tästä autosta turha hakea ja matkatavaroillekin on keksittävä joku muu paikka, sillä peräkontin kapasiteetti jäi runkomuutosten jälkeen pieneksi ja senkin vähän tilan täyttävät ilmajousituksen komponentit. Rei’itetyn Fordin palkkiakselin jousituksesta vastaavat ’52 Ford F-600:sta poimitut sammakkoiskarit sekä poikittainen lehtijousi. Työ kuitenkin palkitsi, kun lopputulos tuntui miellyttävän monia. Ovien sisälukot, kahvat ja lasinnostomekanismit ovat ’59 Ford-paloautosta. ”Tuollaisen kokonaisuuden toteuttamisessa on aina omat riskinsä. Kiekkamittarin pohja syntyi ’38 Dodgen takavalosta ja vaihteita hämmennetään Hurstin Indy-shifterillä. Jokavuotista tapahtumaa siitä ei kuitenkaan missään nimessä tule. Takana on Chevyn rummut, jotka tulivat 10-pulttisen perän ja taka-akselin mukana. Muilta osin hän antoi Anna-Stinalle vapaat kädet maalauksen toteuttamisen suhteen. Ohjaamo varustettiin ’60 Cadillacin ratilla ja Kirkeyn alumiinisilla Vintage Class Bucket -kuppipenkeillä, joihin tuli saman firman pehmusteet. Rattiputkessa olevan vilkunviiksen Tomi muistelee olevan jostain vanhasta työkoneesta. Taakse Tomi teki ilmajousituksen, joka koostuu Viairin 380-kompurasta, Firestonen isosta ilmasäiliöstä ja Air Springin matalanmallisista kuuden tuuman ilmapusseista. Siinä lyö monesti vähän tyhjää välillä, kun koettaa pyöritellä asioita mielessään”, Tomi tunnustaa. Kun kori oli maalattu, Tomi ja Anna-Stina laittoivat siitä kuvia Facebookiin. Hanke meni maaliinsa hienosti kuten pitikin – auto saatiin näyttelyssä kokoon ja vieläpä ajettua omin avuin kotitallille. Maalaamossa napsitut otokset levisivät maailmalle ja niitä jaettiin tuhansia kertoja. Ovipahvit Tomi leikkasi millisestä pellistä ja sikkasi niihin salmiakkiruutukuviot, minkä jälkeen Anna-Stina lehtikultasi paneelit. Pitkän suunnittelun ja useiden välivaiheiden jälkeen pinnassa oli showmaalaus, josta löytyy paneelia, pitsiä, suomua, viuhkaa sekä straippia ja pisteenä i:n päällä lehtikullatuilla teksteillä koristetut ovien motiivimaalaukset sirkustirehtööreineen. Pääväriksi valikoitui DeBeerin Candy Green, joka on alkujaan Kawasakin väri. Tehosteväreinä käytettiin Valsparin keltaista sekä tummemman vihreää candya. Parhaimmillaan yksittäistä kuvaa katsottiin yli 360 000 kertaa. 16 litraa lakkaa. Renkaiksi valittiin klassiseen tyyliin Firestonen leveät valkosivut ja vanteiksi 16” pinnavanteet. Ulkoasun suhteen lähtökohta oli se, että Tomi oli himoinnut jo kauan itselleen A Coupea, ja hän halusi sen olevan ehdottomasti vihreä. Siinä lyö monesti vähän tyhjää välillä. Edessä olevat rumpujarrut ovat ’41 Fordista. Seitsemän kuukauden rutistuksesta palautuminen vie ymmärrettävästi aikansa. Niistä saadun palautteen perusteella he alkoivat uskoa olevansa oikealla tiellä. Korin lisäksi maalattiin lukemattomia pikkuosia, ja urakan laajuudesta kertoo ehkä jotain se, että kirkasta lakkaa kului kaikkiaan noin 16 litraa. Vaikka kuvioita on suunniteltu etukäteen ja piirrelty paperille, elää suunnitelma aina väkisin siinä vaiheessa, kun ryhdytään ruiskuttelemaan maalia
RENKAAT: Firestonen leveät valkosivut. Ovipahvit on tehty millisestä pellistä ja niihin on sikattu ruutukuviot, minkä jälkeen ne on lehtikullattu. Esille jätetty vaihdelaatikko on straippeineen kuin osa sisustusta. Ratti on peräisin ’60 Cadillacista. ALUSTA: X-vahvistettu runko, joka zetattu edestä ja takaa, maskin etupuolelle asennettu etuakseli, Pontiacin ohjaussimpukka, edessä ’52 Ford F-600:n sammakkoiskarit ja poikittainen lehtijousi, takana Viairin 380 -kompurasta, Firestonen isosta ilmasäiliöstä ja Air Springin 6” ilmapusseista koostuva ilmajousitus. KORIMUUTOKSET: Chopattu 4,5”, channeloitu 4”, louverein koristeltu kattopelti ja peräkontin luukku (yhteensä 174 kpl louvereita), aurinkolippa ja takapaneeli rei’itetty holkeilla, 4” madallettu ’32 Fordin maski, ’32 Fordin ovenkahvat, ’51 Pontiacin takavalot, omavalmisteiset etuvalojen kartiot. SISUSTA: Rajusti muokattu ’58 Dodge Kingswayn kojelauta, ’60 Cadillacin ratti, rattiputkessa vanhan työkoneen vilkunviiksi, straipattu ja näkyville jätetty vaihdelaatikko, Hurstin Indy-shifteri, salmiakkiverkosta tehty kardaanitunneli, Kirkeyn alumiiniset Vintage Class Bucket -kuppipenkit, ovipahveihin sikattu salmiakkiruutukuviot, ’59 Ford-paloauton ovien sisälukot, kahvat ja lasinnostomekanismit, ovien yläreunoissa omavalmisteiset, rei’itetyt alumiinilistat, ’38 Dodgen takavalosta tehty kierroslukumittarin pohja. Faktat FORD 5 WINDOW COUPE ’30 • OMISTAJA: Heath Garage • PAIKKA: Lapua. VANTEET: 16” pinnavanteet. Penkit ovat Kirkeyn valmistamat alumiiniset Vintage Class Bucket -kupit, joissa on samalta firmalta valmiina hankitut pehmusteet. JARRUT: Edessä ’41 Fordin ja takana Chevyn rummut. KIITOS: Jarkko Eklund (sähköt), Erkki Hautala (puhallukset), Kari Marttala, Kirsi Ojaniemi ja Mikael Forsmann, Hot Rod Circus -kasaustiimi ja kaikki, jotka olivat kannustamassa ja auttamassa projektin onnistumista. VOIMANSIIRTO: 3-vaihteinen TH400automaatti shift kitillä, 10-pulttinen perä. MOOTTORI: Chevyn 283 cid V8, Edelbrockin kuuden kaasuttimen imusarja Holleyn 94 cfm kaasuttimilla, omavalmisteiset pakosarjat, imutorvet, vesiputket ja kaasuttimien bensalinjat. 23 AMERIKAN RAUTA 1/2016
FACE/OFF 24 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Sami Puumalainen hankki ’62 Cadillacinsä rinnalle käyttöautokseen tuoreen Dodge Magnumin, joka sai hänen käsissään uudet kasvot ja puhtia pellin alle. Teksti ja kuvat: Tomi Eronen DODGE CHARGUM 5.7 R/T HEMI ’06
25 AMERIKAN RAUTA 1/2016
Ykä soittikin, että oletko tilannut kokonaisen auton, kun esimerkiksi konepelti oli pakattu semmoiseen ekstratukevaan lautakehikkoon. 26 AMERIKAN RAUTA 1/2016. ”Ensimmäisenä vaihdoin Dodgeen Eibachin alustasarjan, johon kuuluivat madallusjousien lisäksi myös iskarit. Dodge oli tuotu maahan käytettynä Jenkeistä, ja se poikkesi Chryslereistä lähinnä keulansa ja kojelautansa osalta. Sinällään keulan osat ovat mitoitukseltaan niin lähellä toisiaan, että alkuperäisistä Charger-osista konversioon voidaan käyttää alumiinisen konepeiton lisäksi niin valot kuin etupuskurikin. Tykkäsin siitä, että tämä oli malliltaan R/T, siinä oli semmoista vanhan ajan meininkiä”, hän selittää. ”Seuraavana syksynä aloitin sitten keulan muutoksen. Alkuperäisten sumareiden paikalle tilasin päivävalot, jotka on kytketty toimimaan automaattisesti nimenomaan päivävaloina. ”Oikeastaan katselin Chrysler 300C Hemiä, kun huomasin tämän myynnissä Nettiautossa 2010. Numeroitu Chargum-muutossarja löytyi floridalaiselta Paul English -nimiseltä Mopar-harrastajalta. ”Paikallaan oli ostettaessa alkolukko ja molemmissa puskurin etukulmissa oli osumajälkiä. Lokasuojien scoopit tein suorasta pellistä ja asensin niiden alle verkot. Ensin ajattelimme Rauhalan Matin kanssa muokata alkuperäiset lokasuojat sopiviksi, mutta lopulta päädyin tilaamaan Paulilta uudet lokasuojat.” Vaikka uusi Charger onkin monilta osilta Magnumin kanssa yhteneväinen, on sen kori täysin erilainen. 340-hevosvoimainen 5,7-litrainen nyky-Hemi veti kuitenkin mukavasti ja Magnum vaikutti juuri sellaiselta huolettomalta käyttöautolta, jollaista Sami oli hakenutkin. Sami valitsi keulalle Charger Daytona -mallin hunajakennomaskin ja lisäspoilerin. Metallinhohtomustalla Magnumilla ei ollut ajettu paljoa, mutta mikään esimerkillinen autoilija ei sen aiempi käyttäjä vaikuttanut olleen. ”Keulan osat tulivat Bremerin Ykän kontissa Floridasta. Piiloon jäävistä osista ei tarvinnut vaihtaa kuin se osa, johon lamput ja jäähdytin tulevat kiinni.” Yleisöparkin sijaan palkinnoille. Minulla ei silloin vielä omaa tallia ollut, ja Cadillackin oli vuokratallissa”, Sami jatkaa. Kaupan ollut auto oli siis 2006-mallinen Dodge Magnum Touring, teknisesti sama auto kuin 300C Hemi. Pientä kolhua oli lokasuojassakin ja alkuperäisiin umpioihin oli porattu rasiaporalla reiät joillekin Hellan valoille. Häneltähän löytyi jo ennestään ilmajousitettu ’65 Bel Air -farmari sekä hänen kertaalleen näyttelykuntoon rakentamansa ’62 Coupe DeVille, jonka hän oli vastikään ottanut uudelleen työn alle. E i tiennyt Sami Puumalainen uutta käyttöautoa itselleen etsiessään, että siitä tulisikin uusi talvet tallissa seisova harrastekohde. Niinpä lokasuojista taakse päin jatkuva pokkaus kulkee malleissa eri kohdalla, mikä on Chargum-lokasuojissa ratkaistu ilma-aukolla. Amerikan kotimarkkinoillahan Chrysler 300C -farmaria ei koskaan ollut tarjolla, vaan farmarit olivat aina Dodgen keulalla varustettuja. Eteen tilasin myös cambersäädöllä varustetut putkitukivarret”, Sami kertaa Magnumin rakentelun alkua. Lopputulos oli se, että vesisateella umpioihin olisi voinut vain yksinkertaisesti lisätä kultakalan.” Uudet kasvot. Moottorin suojamuovin päälle Sami on vetänyt titaaniteippiä. ”Vein sitten auton Custom Paintin tallille, jossa sain rakennella sitä. Kaikissa etupään valoissa on Lamin-X:n savunvärinen kalvo.” Chargum-konversion yhteydessä autosta maalattiin vain keula, jonka sävyn Custom Paintin Sami Härmälä sai sovitettua täydelliDodge Chargum 5.7 R/T Hemi ’06 5,7-litraisen Hemin virityksistä ei päälle päin kieli oikeastaan mikaan muu kuin K&N:n lämpösuojalevyllä varustettu ilmanputsari. ”En halunnut puhkoa lokasuojia sivuvilkkujen takia, joten tilasin eBaystä E-Mersun vilkkupeilit, joiden kuoret sain sovitettua alkuperäisten Magnumin peilien rungon päälle
27 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Keulan osista alkuperäistä Charger-tavaraa ovat niin konepeitto ja valot kuin puskurikin, joka on varustettu Charger Daytona -mallin maskilla ja lisäspoilerilla. Sisältä Magnum eroaa Euroopassa myydyistä 300C-malleista täysin. Yhteistä on vain ratti, josta siitäkin puuttuvat Chryslereista tutut monitoimipainikkeet. Vaikka uusi Charger onkin monilta osilta Magnumin kanssa yhteneväinen, on sen kori täysin erilainen. Etulokasuojat ovat nimenomaan tätä konversiota varten valmistetut. DiabloSportin ohjaimesta saa säädettyä suoraan esimerkiksi vaihtokohtia ja sillä on poistettu myös luistonesto kokonaan käytöstä
”Se oli LX-foorumilla yksityisellä myynnissä. Meinasin tilata myös läpivirtaavat vaimentimet, mutta lopulta päädyin leikkaamaan alkuperäiset pöntöt auki ja muokkaamaan putket niiden sisällä suoriksi samaan tapaan kuin SRT8-mallissa. Chargumin tekniikkaa on viritelty vuosien varrella pikkuhiljaa. ”Samppa yritti yllyttää tilaamaan autoon myös uudet vanteet, mutta pidin siinä vaiheessa vielä alkuperäisen ilmeen tähden alkuperäiset vanteet alla. Olin muuten kuvitellut, että näin uudessa vehkeessä kaikki osat istuisivat paikalleen ihan heittämällä ilman mitään prikkavirityksiä, mutta ihan samanlaista sovittelua se oli kuin vanhoissakin autoissa. ”Saman vuoden Forssan Pick-Nickissä yrittivät väkisin ajattaa auton yleisöparkkiin, mutta lopulta sain puhuttua sen harrasteautojen joukkoon ja sainkin Tuning & Performance Car -sarjan kolmossijan. Olen koko ajan halunnut auton näyttävän siltä, että sellainen olisi voinut tulla tehtaalta. 28 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Merkkikorjaamossa työskentelevä kaverini Rauhalan Matti auttoi etupään osien sovittelussa.” Keväällä 2012 Chargum oli esillä American Car Show’ssa, kun näyttelyn puuhamies Martti ”Luppe” Luoso sattui käymään kesken rakentelun maalaamolla ja kysyi autoa näyttelyyn. Kierroksenrajoitinta nostin hieman.” Viime keväänä alustaakin päivitettiin taas, tällä kertaa uusilla Hotchkisin kallistuksenTavaratilan vasemmassa laidassa on Moparin oma subbarikotelo, johon on vaihdettu järeämpi MTX:n 10-tuumainen elementti. Vaihteenvaihto säädettiin tiukemmaksi, pakkovaihdot ja luistonesto poistettiin samoin kuin 250 km/h nopeudenrajoitinkin. Arvioinnin jälkeen yksi tuomareista kysyi vielä erikseen, että eihän auto ole ollut alun perin tuollaisella keulalla”, Sami selittää nauraen. ”Sitten tuli tuo K&N:n Gold Air -suodatin ja BBK:n lyhyet pakosarjat. Chargumilla tehdään myös perheen mökkireissut, joten en ole halunnut tähän mitään metelöivää putkistoa.” Tiheämpivälityksinen Super Bee -mallin lukkoperä löytyi toissa talvena 17 000 mailia ajetusta kolariautosta. sesti kohdalleen. ”Ensimmäisenä tilasin tuon DiabloSportin ohjaimen, jonka avulla saatiin siinä vaiheessa muutama hevosvoima lisää. Turhaan tilasin peltisarjat kromattuina, kun ne eivät jääneet kuitenkaan ollenkaan näkyviin. Iänikuinen työntötankomoottori. Dodge Chargum 5.7 R/T Hemi ’06 Tämähän on modernin imusarjan alla perusrakenteeltaan iänikuinen työntötankomoottori. Vetarit jouduin tilaamaan uutena erikseen, koska perän minulle myynyt kaveri oli ehtinyt myydä jo omansa”, Sami jatkaa. ”Diablon ohjaimen avulla sain muutettua myös perävälityksen auton ohjainlaitteisiin. Sillä sai myös poistettua luistoneston ja otettua sylinterien lepuutustoiminnon pois toiminnasta, mikä tehtiinkin myöhemmin nokan vaihdon yhteydessä”, Sami kertoo
vakaimilla. VOIMANSIIRTO: 5-vaihteinen automaatti, ’10 Charger Super Been Getrag-alumiinilukkoperä tiheämmällä välityksellä, manuaalivaihteisen Challenger SRT8:n navat, vetarit ja rättinivel. Olisin halunnut itse asiassa moottorin käymään nyt viinalla, mutta se olisi edellyttänyt suutinten vaihtoa, joten toistaiseksi ajellaan ihan 98-pumppubensalla.” Dynossa Sami ei ole ehtinyt Chargumia viritysten jälkeen vielä käyttää, mutta lupausten mukaan tehoa pitäisi olla nyt noin 400 heppaa. Kylmänä tyhjäkäynti vaeltaa ilmeisesti nokka-akselin takia vähän, mutta muuten se toimii nyt hienosti. No 2011-mallisella Challengerilla… Ei tullut Magnumista talvikäyttöautoa, mutta tulipahan uusi harrastepeli, jolla kurvailla Cadillacin valmistumista odotellessa. Sami teki niihin verkotetut ilmanottoaukot, joiden päälle taitteli peltiset mattamustalla maalatut listat. ”Kesäisinhän tämä on vaimon käyttöauto ja viikonloppuisin minun harrasteautoni, kun tuo Cadillac on ollut jo useamman vuoden työn alla.” Milläkö Sami sitten liikkuu nykyään talvisin. ”Edessä on 36-millinen, ne ovat ne paksuimmat, mitä löytyi. Työntötangot vaihdettiin myös hieman pidempiin ja paksumpiin, tämähän on modernin imusarjan alla perusrakenteeltaan iänikuinen työntötankomoottori. JARRUT: Powerstopin uritetut ja rei’itetyt levyt ja palat. 29 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Kylkilistojen poisto oli tässä tapauksessa helppoa, ne kun ovat kiinni vain teipillä tasaisessa pinnassa. RENKAAT: 245/45 R20. Takavakaajan asennus ei käynytkään ihan helposti, sitä varten piti nimittäin pudottaa lattialle koko takakelkka.” Vanteetkin vaihtuivat 20-tuumaisiin, kun Porvoosta löytyi purku-Challengerissa ollut SRT-mallin takovannesarja. Kyljen pokkaus on Chargerissa eri korkeudella kuin Magnumissa, mikä on Chargum-lokasuojissa ratkaistu etulokasuojan pystyvekillä. MOOTTORI: 5.7 Hemi V8, K&N:n lämpösuojalevyllä varustettu vapaavirtaussuodatin, Comp Camsin 268-asteinen nokka, SRT8:n venttilinjouset, SRT8:n työntötangot, SRT8:n vahvempi jakopää, DiabloSportin ohjelma, BBK:n shortypeltipakosarjat, muokatut äänenvaimentimet. VANTEET: 9x20” Challenger SRT taotut aluvanteet. Lopuksi lähetin Diablolle alkuperäisen ohjelman ja sieltä tuli vastauksena uusi ohjelma. Samalla päivitettiin Hemin heikko kohta, eli jakopää vahvempaan SRT8-versioon. ALUSTA: Eibach Pro-Kit -alustasarja, Eibachin camber-säädöllä varustetut putkiylätukivarret, Hotchkisin paksut kallistuksenvakaajat edessä ja takana, Energy Suspensionsin uretaanipuslat takana. KIITOS: Matti Rauhala, Pasi Puumalainen ja Custom Paintin Samppa ja Kassu. ”Viime talvena käytin kannet irti, jotta saatiin venttiilinjouset vaihdettua jäykempiin, kun nokka vaihdettiin. SISUSTA: Android bluetooth/DVD-soitin, SPL Pro -vahvistin, MTX:n 10-tuumainen subbari alkuperäisessä Boston Acousticsin kotelossa, OE Hemi Powered -kangasmatot, R/T -kangasmatto takakontissa. Ja verrattaessa vanhoihin laitteisiin pitää muistaa, että nyt puhutaan nykyhevosista, ei 60-luvun lopun bruttohevosista, joten Chargum liikahtaa noilla tehoilla ihan mukavasti. KORI: Chargerin etupuskuri, Charger Daytonan etulippa ja hunajakennomaski, Chargerin ajovaloumpiot, Chargerin konepelti, Chargum-etulokasuojat, E-Mersun vilkkupeilin kuori alkuperäisten peilien päällä, kylkilistat poistettu, kokopunaisiksi lakatut takavalot. Faktat DODGE CHARGUM 5.7 R/T HEMI ’06 • OMISTAJA: Sami Puumalainen, 36 • PAIKKA: Vantaa
Nykykunnossaan keulaltaan viidellä vuodella vanhennettu auto sen sijaan kestää lähemmänkin tarkastelun. Sitä periaatteessa ajokuntoisena projektina hankittu auto ei kuitenkaan Markolle tullessaan ollut. Teksti ja kuvat: Tomi Eronen FORD PICKUP ’46. Marko Stjerbakoff tekee työkseen messuja näyttelytilarakenteita, joten on selvää, että myös harrastepelin on oltava esittelykelpoisessa kunnossa. Työ velvoittaa 30 AMERIKAN RAUTA 1/2016
Työ velvoittaa 31 AMERIKAN RAUTA 1/2016
”Siitä vahvistettiin laatikkokin siltä varalta, että se ahdettaisiin, mutta tuo minun päivittäinen työmatka on sen verran pitkä, että se jäi tekemättä.” Ei sittenkään patinapintaa. ”Kori oli suht’ hyväkuntoinen, hytin takanurkkia ja oven saranoiden etupuolta korista piti hitsata. ”Suurin osa ruostekorjauksia tehtiin tuolla omalla pajalla, missä auto purettiin kokonaan ja se kävi myös hiekkapuhalluksessa.” Markolla tosiaan on itselläkin poikkeuksellisen hyvät olosuhteet rakenteluun käytettävissä, mies kun tekee työkseen messurakenteita ja esittelykalusteita kaikenlaisiin tarpeisiin, ja yrityksen tiloista löytyvät työstövälineet niin puun kuin metallinkin monipuoliseen työstämiseen. Kun sellaista teknistä tietotaitoakaan ei ollut, niin päätin antaa Hersti AutoShopin tehdä pickupin valmiiksi.” Herstin pajalla alkuperäinen etuakselisto korvattiin Heidt’sin Mustang II -tyyppisellä keulalla levyjarruineen ja puhalletun ja maalatun rungon takapäähän kiinnitettiin nelilinkein Fordin 8-tuumainen akseli. Siinä oli jo silloin 17-tuumaiset vanteet, jotka ihmetyttivät niihin aikoihin kovasti.” Ei Pickup sentään Markon ensimmäinen amerikkalainen ajopeli ollut. ’95 ostin kirpun, joka purettiin ja maalailtiin uusiksi, sitten rakensin Kuplan, joka valmistui 90-luvun lopulla. Olisin halunnut taakse kaksi Ford Pickup ’46 Oli mulla ollut kaikenmaailman kiinankinnereitä, mutta ei mitään rakennettuja jenkkejä aiemmin. Oli mulla ollut kaikenmaailman kiinankinnereitä, mutta ei mitään rakennettuja jenkkejä aiemmin. Sehän hiottiin kokonaan peltipuhtaaksi”, Marko selittää. ”Se oli kai vuotta 2008, kun hankin ’95 avoMustangin, jota rakenneltiin Hakalan Harrin kanssa. ”H eräteostos.” Kuuluu Marko Stjerbakoffin vastaus kysyttäessä, miten jutun pickup tuli hänelle. ”Siitä se ajatus sitten lähti”, mies jatkaa naurahtaen mainoksesta tutulle kommentille. ”Aikataulusyistä minulle oli kuitenkin heti alkuun selvillä, etten pystyisi tuollaista projektia kokonaan itse tekemään. Kun sitä sitten oli tehty jo niin paljon, ei sitä enää kannattanut ruostuttaa. ”Avolava oli periaatteessa ajokuntoinen, ja sen tekniikkana oli jo Letukan pikkulohko ja automaatti. Oli pohjassakin vähän hitsattavaa”, hän jatkaa. Alustaa paranneltiin, sisälle vaihdettiin kuppipenkit ja alkuaan punainen auto maalattiin harmaaksi.” Mustang oli kuitenkin Markolle enemmänkin käyttöauto, vaikka pikkuhiljaa muuttuikin vähemmän vakioksi. ”Oli sitä pidempään tullut mietittyä, ja tämä löytyi pari vuotta takaperin, kuusi kilometriä tästä Espoon keskukseen päin. 32 AMERIKAN RAUTA 1/2016. ”Suunnittelin alkuun alle American Racingin kokomustia vanteita, mutta Timpan kanssa neuvottelun jälkeen päädyin lopulta kuitenkin hankkimaan siihen Bossin 338:t 18-tuumaisina joka nurkkaan. Perään asennettiin uusi lukko ja välitys. Auton pitikin jäädä rottakuosiin, mutta eräs tuusulalainen herra sanoi, että se on vähän niin kuin nähty juttu
Aallolla savulasista. tuumaa isommat, muttei niitä saanut ainakaan Suomesta. Ketosen Krisse maalasi korin, jota Timppa alkoi sitten kasailla.” Vanhemman keulan metsästys. Hain sitten Car Painting Servicen Kristian Ketoselta kolme eri metallinhohtoruskeaa värilappua, joista valitsin tuon. Kaikkihan on oikeaa, paksua kunnon nahkaa, jonka tilasin noiden messuhommien kautta tutulta Orient Occidentilta.” Väriyhdistelmä onkin periaatteessa rauhallisista lämpimistä sävyistään huolimatta suorastaan rohkea ja herkullisen toimiva. Päätös tehtiin pubissa”, Marko kertoo nauraen. Musiikkiakin kelpaa kuunnella JL Audion pääkaiuttimien ja Focalin penkin alle kätketyn subbarin kautta. ”Ratin olen suunnitellut verhoiluttavani uudelleen, kun se on tuommoinen muovipintainen. Siitä maalattiinkin ensin vain Oli mulla ollut kaikenmaailman kiinankinnereitä, mutta ei mitään rakennettuja jenkkejä aiemmin. Selvää oli heti alkuun, että sisustasta ei tulisi mustaa. Sisustan värimaailma on todella herkullinen. ”Sisustan värit hain vihkon perusteella auton ulkoväriin sopiviksi. ”Auto oli kertaalleen jo peltivalmiina sillä alkuperäisellä keulallaan. Kattoverhoilun annoin kyllä Vänttisen tehtäväksi, kun totesin sen sen verran hankalaksi. Pyöränaukkojakin levennettiin sisäänpäin, jotta vanteet saataisiin mahtumaan pyörimään, mutta kun vanteet sitten tulivat, huomattiin, että olisivathan ne sittenkin mahtuneet vakiolokareihin…” Jotain muuta kuin mustaa. ”Olin nähnyt jo paljon aiemmin liikenteessä jonkun auton pinnassa vastaavan metallinhohtoruskean sävyn ja päättänyt, että johonkin omaan autoon pitää tuo väri saada. Etupenkeiksi hankin Golf GTI:n Recarot, jotka verhoiltiin Tampereella, ovipahvit ja muu sisusta tehtiin tuossa meidän omalla pajalla. Uritetut ovipahvit ja keskikonsoli ovat kokonaan Markon omaa käsialaa. Mittarit ovat Autometerin tavaraa, ja nopeusmittari ottaa signaalin tuolta taivaalta. 33 AMERIKAN RAUTA 1/2016. ”Kaikki lasit ovat myös uudet, ne teetettiin Lasitusliike V. Ei ole siis vaijeria ollenkaan”, Marko jatkaa
Lopulta lokareita piti jatkaa 13 senttiä alaspäin, koska uudemmassa korimallissa lokasuojien kohta 34 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Bensantäyttöaukko on lavan takapäässä, ja äkkivilkaisulta luulisi korkin vain pudonneen lavalle jostain. Lokasuojatkin näyttivät istuvan irrallaan olleiden astinlautojen kanssa suoraan yhteen, vaan kun niitä alettiin sovitella koriin, eihän se niin ollutkaan. Lavan pohjan Marko teki vahvasta oliivipuuviilusta. ”Viimein maskia alettiin taas valmistaa ja se laitettiin heti tilaukseen. Kyse on siis Markon omasta yrityksestä. Konepelti löytyi eBaystä käytettynä, maskia taas ei tuntunut löytyvän mistään. Ylipäätään rakennellessa kävi ilmi, että vanhempi olisi ollut paljon helpompi rakentelukohde, kun se olisi ollut henkilöauton rungolla, mutta tähän suoraan sopivia osia ei saanut oikein mistään.” Rapakon takaa uusina tilattiin vanhemmanmalliset etulokasuojat ja valot. Niitä oli valmistettu aiemmin uustuotantona, mutta sillä hetkellä saatavuus oli joka puolella nolla. Lopulta totesin, että saahan noita osia Jenkeistä, ja aloimme kerätä ’41:n keulan palikoita. Ford Pickup ’46 hytti ja lava, kun koko ajan vähän harmitti se, että auto ei ollut sillä vanhemmalla keulalla varustettua vuosimallia. Kokonaisuuden kruunaavat Platun värimaailmaa hienosti täydentävät straippaukset sekä ovien Nykypuu-logot. Helmiäisruskeaan väriin Marko ihastui nähdessään sen liikenteessä toisen auton pinnassa
Lokareita piti jatkaa 13 senttiä alaspäin, koska uudemmassa korimallissa niiden kohta oli toinen. MOOTTORI: Chevy SB V8, alumiini-imusarja, nelikurkkuinen kaasutin, tuplaputket. SISUSTA: Ralliratti, Golf GTI:n Recarot, itse tehdyt ovipahvit ja keskikonsoli, Autometerin mittarit, Lokarin shifteri, Alpinen soitin, JL Audion 2-tiekaiuttimet edessä, Focalin valmiskoteloitu subbari penkin alla. Faktat FORD PICKUP ’46 • OMISTAJA: Marko Stjerbakoff, 46 • PAIKKA: Pornainen. KORIMUUTOKSET: ’41-vuosimallin keula, levitetyt takalokarit, tarvikepeilit, lakatusta oliivipuuviilusta tehty lavan pohja. ALUSTA: Heidt’sin Mustang II -tyyppinen keula kierrejousin, 4-link-tuenta ja QA1:n coiloverit takana. Ostin juuri myös näkemättä ’42 Divco-maitoauton.” Kuulostaa siis vähän siltä, että ongelmia vapaa-ajan käytön suhteen ei ole tiedossa ihan lähitulevaisuudessa. KIITOS: Kaikille projektissa mukana olleille. Kolmas startti siinä nyt onkin jo menossa, kaksi ensimmäistä halpisstarttia hyytyi alle tuhannen kilometrin matkalla.” Kaikkiaan kilometrejä ehti viime kesänä kertyä kolmisen tuhatta, kun ei se ajeluiden aloittaminen käynyt tässäkään tapauksessa ihan kivuttomasti. ”Ensimmäinen reissu piti tehdä kesäkuun lopun Do-Dads Reunioniin, mutta voimansiirrosta alkoi kuulua lähtöhetkellä kummallista ääntä. oli toinen. Sen arveltiin tulevan vaihteistosta, ja lopulta lähdinkin kuskiksi Timpan Rancherolle. ”Tällä hetkellä alla ovat ne mattamustat American Racingit, joita alun perinkin tuohon suunnittelin, ja etupuskurikin on nyt paikallaan.” Vaikka ’46:lla olisi siis tarkoitus nyt keskittyä ajamiseen, eivät projektit ihan heti Markolla kesken lopu: ”Avo-Thunderbird-projekti odottaa vuoroaan, ja Jenkeistä on tulossa ’69 Fordin patinapickuppi, johon on tarkoitus asentaa nykyaikainen 4,6-litrainen Modular-tekniikka. VOIMANSIIRTO: GM TH400-automaatti, Fordin 8-tuumainen perä lukolla. ”Koneen kerrottiin olevan rempattu, joten siitä käytettiin vaan kannet irti, ja todettiin kaiken olevan kunnossa. Se eBaystä hankittu konepeltikään ei ollut syystä tai toisesta sinne päinkään. VANTEET JA RENKAAT: Boss 338, 8x18” edessä, 9,5x18” takana, Toyo Proxes 225 edessä 275 takana. JARRUT: Edessä levyt, takana rummut. Äänen lähteeksi paljastui onneksi vain sisuskaluiltaan uusitun perän vaihtamatta jäänyt pinionlaakeri, että sikäli selvittiin helpolla”, Marko kertoo tyytyväisenä. Palkintotili tapahtumissa oli Fordilla auennut jo ennen kuvauksia, ja niiden jälkeenkin kehitys on jatkunut. Ebaystä hankittu konepeltikään ei ollut sinne päinkään. Tai kyllähän siihen apulaitteet uusittiin. Pitkän selvittelyn jälkeen sopiva pelti löytyi kuitenkin yllättäen Tampereelta.” Alkoi siis vähitellen näyttää siltä, että ajokausi oli lähellä. 35 AMERIKAN RAUTA 1/2016
4. 8. Tilalle löytyi lopulta sopiva ihan koti-Suomesta. Alkuperäinen etuakselisto korvattiin Heidt’sin apurungolla kierrejousineen ja levyjarruineen päivineen. Hyvässä kunnossa ollut runko puhallettiin ja maalattiin ja samalla siistittiin myös moottori, joka sai jäädä sisuskaluiltaan ennalleen. Kori hiekkapuhallettiin kokonaan puhtaaksi. 2. Tullessa auto oli mattapintainen ja periaatteessa ajokunnossa Letukan pikkulohkoineen ja automaatteineen. Takapyöränaukkoja ehdittiin jo leventää lavan sisälle päin ennen kuin huomattiin, että nykyisen kokoiset pyörät olisivat mahtuneet vakiolokareidenkin sisään. Markolle se oli hyvä aihio läpikäytäväksi. Periaatteessa lokasuojien ja astinlautojen sauma osui nätisti yhteen, mutta liitoskorossa oli niin suuri ero, että uusia lokareita oli jatkettava toistakymmentä senttiä. Teksti: Tomi Eronen, kuvat: Marko Stjerbakoff Jollekin toiselle Ford olisi saattanut olla valmis sellaisenaan. 6. Muu kori sai uuden helmiäisruskean värin ennen keulaa, koska Markolla oli jo maalausvaiheessa suunnitelmissa vanhentaa keulan ilme vastaamaan ’41-vuosimallia. 1. 3. Tarinan takana 1 2 3 4 5 7 UUDISTETTU JA VANHENNETTU 6 8 36 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Tässä keulan osatkin ovat jo viimeistelynä ja maalissa, eikä ensiajoihin olekaan enää pitkä matka. Ruostetta siinä ei onneksi paljoa ollut. 5. Etulokasuojat ja maski löytyivätkin uustuotanto-osina. 7. Konepellin suhteen tilanne ei ollutkaan niin helppo, ensin autoon Jenkeistä tilattu henkilömallin konepelti kun ei istunut sinne päinkään. Sopivat erilliset penkit löytyivät Golf GTI:stä
S80, S&V70, S&V40, 900, 850, 700, 400, 300, 240, 140-sarjat ackfältin autohuolto & autopurkaamo • Duett, PV, Amazon, 140-sarjan uudet osat. www.american-parts.net VARAOSAT JA TARVIKKEET 35 VUODEN KOKEMUKSELL A AUTOMAATTIEN AMMATTILAINEN • Korjaukset, varaosat • Vanhat Hydramatic, Fordomatic, Torque. ow automaatit • Mersut, Bemarit, monet Japsit ym. 02 648 6677 WWW.AUTOTRANSMISSION.FI www.paimelanparoni.net Tervetuloa Paimelan Ranchille! Lautahaasia 96, 17120 Paimela Kulkupeliä joka lähtöön! 0400 867 120 • paimelanparoni@gmail.com Verkkokaupasta lahjatarvikkeet myös autoharrastajille! www.paimelanparonitar.. • Nyt myös Klassikko Mustangien uusia osia! 68410 ALAVETELI • WWW.BACKFALT.FI • Purkaamo: 040-7332 493 • Korjaamo: 040-510 7493 • Automyynti: 040 8234 100 Jenkki autoja www.backfalt.. Pl 19 • 66901 Uusikaarlepyy Puh 06-7221517 Email: american.parts@multi.. ite, Powerlite, Borg-Warner, Dyna. Tsekkaa nettisivuillamme myytävät autot! u uu a , ker o myös meill Tilaajapalvelu: puh. Autotransmission Pekka Nätkin Pörstiläntie 16, 28760 Pori Puh. 03-2251948, ma-pe 8.30-16.00 tilaajapalvelu@ amerikanrauta.. Rakkaudesta Rautaan www.amerikanrauta.fi
Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen • Malli: Sandra DeVille CADILLAC SEDAN DEVILLE ’60. Flat Top Boogie 38 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Meno on ollut paikoitellen ankaraa, mutta auto on onnistunut pysymään ryhdikkäänä kovasta elämästä ja omistajanvaihdoksista huolimatta. Vesa Laineen ’60 Flat Top on ollut osa suomalaista linttakulttuuria jo neljällä eri vuosikymmenellä
Flat Top Boogie 39 AMERIKAN RAUTA 1/2016
L inttakulttuuri on ollut olemassa jo kauan ennen nykypäivän patinan ihannointia ja suomalaisessa harrasteautokulttuurissa sillä tuntuu olevan aivan erityinen paikkansa. Samoin jenkkiautot. Hän oli juuri luopunut parikymppisenä hankkimastaan ensijenkistä, alkuperäisasuisesta ’57 Cadillacista, omistettuaan sen kolmisen vuotta. Vaikka moni eri tavalla suuntautunut harrastaja näkee kyseisen alakulttuurin lähinnä päättömänä ehjien autojen rikkomisena, ovat sen juuret pikemminkin siinä, että auto pidetään ajokunnossa, vaikka käyttö olisikin paikoitellen rajua. Varmasti niinkin on rautalangan tai rockabillyn vaikutuksen alaisena tapahtunut, varsinkin mikäli tilannetta on edeltänyt huolimaton keskioluen käyttö. Tosin siitä korjataan vain se kaikkein välttämättömin, jotta se edelleen ajaa asiansa. Joillakin tämä vaihe jää päälle pysyvämmin kuin toisilla, mutta niinhän sitä sanotaan, että rock’n’roll pidentää murrosikää. En kiellä, etteikö joku olisi tahallaankin linttansa kylkiä potkinut lommoille. Toisessa vaiheessa kylkeen piirtyi koko matkalle kaiteen kuva ja kolmannessa siihen ehjään kylkeen tuli kärkikolmion takaa taksi. Meno kävi välillä villiksi. 40 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Rogin reissureki. Minun mielestäni lintat ovat aidoimmillaan silloin, kun ne näyttävät siltä, että niitä on käytetty armottomasti vuosikymmeniä, mutta toisaalta siltä, että ne kestävät yhtä ankaraa käyttöä vielä vuosikymmeniä. 90-luvun alkupuolella myös orggistekniikka sai väistyä Chevyn 350-kuutiotuumaisen pikkulohkon ja TH350-automaatin tieltä. Monesti auton kuntoon johtanut tapahtumaketju on kuitenkin paljon yksioikoisempi; nuori harrastaja hankkii vähissä varoissaan neliovisen, parhaat päivänsä nähneen karvalakkimallin, joka ei edes kiinnosta pussihousuja. Ovista ja ikkunoista ei tarvitse pursua tyhjiä kaljapulloja, kattotelineen ei tarvitse olla täynnä epämääräistä rojua perämoottorista potkukelkkaan eikä kyydissäkään ole pakko olla vähintään yhdeksää ihmistä, joiden painosta perä laahaa maata. Vesa on miettinyt pariin otteeseen auton maalaamista uudelleen, mutta päättänyt kuitenkin suomilinttahistorian nimissä jättää sen ennalleen. Ja toki niiden pitää haista vähän rokkenrollilta. Mielipiteitä mahtuu maailmaan laidasta laitaan, mutta lintat ovat parhaimmillaan silloin, kun ne eivät ole liian alleviivattuja. 2000-luvun puolelle päästyä Cadillacin kenties villeimmät vuodet olivat takana ja Rogi myi kaikkensa antaneen vanhuksen eteenpäin Marko Oreniukselle. Tilalle tullut Cadillac Sedan DeVille '60 Luonnetta lisäävät liekit maalasi Tomi Monto silloin, kun auto oli vielä Marko Oreniuksella. Oreniuksen oikoma. Ne ovat saaneet kokea kovia, mutta silti niistä on pidetty huolta. Auton kanssa eletään ja eletyn elämän annetaan näkyä. Auto rahdattiin tuolloin Pohjolaan ja se päätyi rokkikäyttöön Roger ”Rogi” Walleniukselle Helsingin seudulle. Yksi hyvä esimerkki arvokkaasti itsensä kantavista lintoista on Vesan Cadillac, jonka Suomi-historia juontaa juurensa 80-luvun lopulle. Sitä korjaillaan oman osaamisen puitteissa ja viikonloppuisin sen kyydissä viihdytään kaveriporukalla. Meitä enemmän lintallaan lienevät vain ruotsalaiset raggarikulttuureineen. Menetelmät olivat maanläheiset – teippiä ja spray-maalia. Vesa myöntää olevansa vähän laiska lähtemään kauempana kotipaikkakunnasta järjestettäviin tapahtumiin. Alkuperäinen sininen väri peittyi perinteiseen tapaan mattamustan alle ja pian pintaan taiteiltiin liekit. Reissureki oli vuosikausia kovassa käytössä, joka jätti pintaansa pysyviä jälkiä – välillä pieniä ja välillä vähän suurempiakin. Tuulilasin kulmaan kertyneet tarrat kertovat Caddyn olevan Linnacruisingin vakiokävijöitä. Jossain vaiheessa se peruutettiin bensamittarilla ovi auki tolppaan, minkä seurauksena saranat menivät ympäri
Joillekin tämä vaihe jää päälle pysyvämm in kuin toisilla, mutta niinhän sitä sanotaan, että rock'n'roll pidentää murrosikää . Kuvissa esiintyvä Sandra DeVille on isolla asenteella varustettu pin-up-malli ja Vesan avopuoliso. Samoin jenkkiauto t. 41 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Räväkkä rockabilly-mimmi on myös yksi Foxy Vixens' Beauty Parlourin perustajista, ja vahva kustom kulttuuriin vihkiytyneen kauneuden alan ammattilainen
Ne piirrettiin käsin, teipattiin ja maalattiin asiaankuuluvasti sprayllä. RENKAAT: Coker Classic leveät valkosivut kokoa 235/75 R15. Kuvioista tuli kuitenkin varsin onnistuneen muotoiset eivätkä häivytyksetkään ole lainkaan hassummat kilikalilla suihkutelluiksi. Vesan Caddyn leopardikuvioisella hattuhyllyllä pyllistelee itse rockin kuningas. Rogin 90-luvulla uudistama tekniikkakin on pelannut kiitettävästi perushuolloilla. Auto oli jonkin aikaa yksivärinen, mutta ennen pitkää siihen piti saada uudet liekit, jotka maalasi Tomi Monto Markon toimiessa apumiehenä. Faktat CADILLAC SEDAN DEVILLE '60 OMISTAJA: Vesa Laine, 28 PAIKKA: Parola. Kahdeksan vuotta sitten Vesa Laine oli 20-vuotias nuorukainen, joka etsi itselleen pickupia ensimmäiseksi jenkkiautokseen. Vesan ensijenkki. KORIMUUTOKSET: Mattamusta maalipinta spray-maalatuilla liekeillä. Vielä ei kuitenkaan ole tullut tarvetta luopua siitä, eikä ehkä ihan hetkeen tulekaan", Vesa ilmoittaa. MOOTTORI: Chevyn 350 cid V8. Merkittävimmät Vesan tekemät perusparannukset ovat ikkunalasien vaihtaminen ehjiin, takapenkin verhoiluttaminen uudelleen sekä kapseleiden päivittäminen. Tämä ’51 vuosimallin Chevy 3 600 on kokenut muutoksia Cadillacinkin edestä, sillä siitä on muun muassa chopattu katto ja muokattu runko uusiksi tulevaa ilmajousitusta silmällä pitäen. Lyhyehkön yhteisen taipaleen jälkeen hän laittoi Cadillacin uudelleen kiertoon. SISUSTA: Vakio. kolme vuotta tuoreempi Flat Top Sedan olikin sitten kunnoltaan aivan päinvastainen. ALUSTA: Vakio. Auton ulkoasu ei ole muuttunut vuosien varrella juurikaan siitä, millaiseksi se Markon aikana jalostui. Markokaan ei varsinaisesti käsitellyt autoa silkkihansikkain, mutta hänen omistusaikanaan se palautui huomattavasti ryhdikkäämpään kuosiin. "Useampi ihminen on sanonut minulle, että jos Caddy tulee joskus myyntiin, niin olisivat kiinnostuneita ostamaan sen. VOIMANSIIRTO: TH350-automaatti. Sittemmin Vesan talliin on ilmestynyt myös se pickup, joka hänen alun alkaen piti hankkia. 42 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Cadillac Sedan DeVille '60 Laululinttojen suola on niihin vuosien varrella kertyneet yksityiskohdat ja tarinat. Seuraavana päivänä Vesa lähti katsomaan autoa paikan päälle Espooseen ja kovemman puoleinen autokuume laantui kuin taikaiskusta saman tien kun hän sai oman nimensä auton papereihin omistajan kohdalle. Markokaan ei varsinaisesti käsitellyt autoa silkkihansikkain, mutta hänen omistusaikanaan se kuitenkin palautui huomattavasti ryhdikkäämpään kuosiin. Kylkien pahimmat naarmut, lommot ja kolarivauriot oiottiin, minkä jälkeen pintaan ruiskutettiin uusi mattamusta maalipinta. Kun markkinoille ilmaantui kustomoitu ’51 Cadillac, johon Marko alkoi tuntea vastustamatonta omistamisenhalua, myi hän Flättärin eteenpäin tallikaverilleen Tuomas Sartoselle rahoittaakseen uuden auton oston. JARRUT: Vakiot. VANTEET: 15" peltivanteet Moonin Hollywood Flipper -kapseleilla. Marko ehti omana omistusaikanaan asentaa Caddyn taka-akselille vielä ilmajousituksen, mutta pian omistajanvaihdoksen jälkeen Tuomas palautti takajousituksen takaisin alkuperäisasetuksiin. Projektin valmistumista saadaan vielä odottaa, mutta Cadillac toiminee siihen saakka varmatoimisena käyttöjenkkinä, kuten tähänkin saakka, vaikka valmistuminen vierähtäisi vähän pidemmällekin. Nettiauton selailu pysähtyi kuitenkin vastoin alkuperäisiä suunnitelmia Tuomaksen myyntiin laittaman Cadillacin kohdalle. Kerrankin minulle soitti joku ihan tuntematon ja sanoi kokeilevansa kepillä jäätä, josko auto vaikka olisi kaupan
Sieltä löytyy se autoharrastajan mielenrauha. Vasta kun asiat tekee itse, tai ainakin näkee omin silmin, kuinka ne on tehty, voi todeta niiden asianmukaisuuden. 43 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Monet autoharrastajat purkavat valmiinakin hankkimansa autot osiksi ja rakentavat ne itse uudelleen, vaikkei suurempia muutoksia olisi tarkoitus tehdäkään. Mielenrauhaa Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen CHEVROLET CORVETTE ’59
”Kun Marika meni nukkumaan, niin minä menin eBayhin”, Kai virnistää. Kain hakukriteereinä oli ’58–60 vuosimalli ja ehdottomasti kovalla katolla. Auto päätyi nettivälittäjälle, joka diilasi sen myyntiin eBayhin. Siitä alkoi hintavääntö Omahassa sijainneesta autosta. Myrskyn silmässä. Niihin oli kuitenkin saatavilla sekä kovaa kattoa että rättikattoa. Corveten ensimmäinen sukupolvihan on korimalliltaan sikäli erikoinen, että autoa tehtiin vain avomallisena. Jälkimmäisiä tuntui olevan tarjolla vaikka kuinka, samoin liian projektikuntoisia yksilöitä. C1-Corveten korimalli on aina ollut miehelle mieleinen ja vielä pari vuotta sitten se oli vain märkien päiväunien kohde. C3:n myynti kuitenkin mahdollisti sen, että hän saattoi ryhtyä katselemaan, millaista niiden tarjonta oli. Sovin soittavani hänelle aikaerosta johtuen meidän aikaan illalla, mutta tuntia ennen sovittua kellonaikaa sain viestin, että auto oli myyty”, Kai muistelee tarjonnan puolittumista. ”Meinasin ensin, etten ota vähään aikaan toista autoa Camaron rinnalle, mutta kestin sitä kolme viikkoa”, hän alustaa. Auto kun tuli myytyä valmistuttuaan eteenpäin sitä kovasti himoinneelle turkulaisharrastajalle. ”Kaitsu sairastui silloin tosi pahasti myytyään C3:n”, hänen vaimonsa Marika täsmentää asioiden todellista laitaa pilke silmäkulmassaan. Lopulta hän oli kuitenkin joutunut toteamaan, että tuon ikäisen auton ylläpitämiseen pitää olla vähän rasvanäppi. Se oli saapunut paikkaamaan Kain edellisen projektin, alkuperäiskuntoon entisöidyn ’77 Corveten jälkeensä jättämää tyhjää paikkaa. Vette-vanhus oli majaillut siellä neljä vuotta viisikymppisellä naisella, joka oli päättänyt toteuttaa urheiluautoklassikolla nuoruudenhaaveensa. Lopulta varteen otettavia vaihtoehtoja oli kaksi, molemmat vuosimallia ’59. Mies kun ei erityisemmin tykkää avoista. Kun auton 2 800 mailin mittainen Chevrolet Corvette ’59 44 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Tallin varhaisempi asukki, ’69 Camaro, oli jäänyt itsekseen ja Kain mielestä puolityhjä talli näytti surulliselta. Toinen autoista oli Los Angelesissa ja toinen Omahassa. K un piipahdin numeron 4/2014 tiimoilta Engströmien tallilla Espoossa, oli sinne juuri kotiutunut uusi tulokas, hopeanvärinen ’59 Corvette. ”Losin yksilö oli aavistuksen parempikuntoinen ja myyjä oli hyvin tietoinen autonsa arvosta. Hinnasta hän ei suostunut neuvottelemaan lainkaan. Floridassa toimiva huolitsija Jari Hakkarainen lähetti agenttinsa paikalle toteamaan auton kunnon sellaiseksi kuin mainostettu, minkä jälkeen rahat siirrettiin myyjälle Jarin välityksellä
Lohkoa ja kansia myöten peruskorjattu pikkulohko majailee kauttaaltaan siistityssä konehuoneessa. Remontti ei olisi millään onnistunut tällä aikataululla ilman hänen ja poikani Sebastianin apua”, Kai kiittelee. Lopulta se kuitenkin ilmaantui Jarin pihamaalle”, Kai muistelee. Samalla vanha GM:n levylukko vaihtui Eatonin lukkoon.” Tässä kohtaa voitaneen todeta se perinteinen, eli homma lähti käsistä. Valmis kone kävi vielä Santala Racingillä säädettävänä. ”Siinä elettiin jännittäviä aikoja, sillä autossa ei ollut minkäänlaista paikannusta eikä kuskilta kuulunut väliaikatietoja. Kesän 2014 aluksi auto laitettiin katsastuskuntoon. Kuidutukset, hionnat ja maalaukset ovat melkein kokonaisuudessaan Marikan käsialaa. Lohko ja kannet toimitettiin Vanhasen Pekalle peruskorjattaviksi ja samalla tehtiin lista uusista osista, jotka noukittiin kokoonpanoon US-Partsilta. Kyseinen matka vie normaalisti kolme päivää, mutta lumimyrskyjen läpi pääseminen vei rekalta kuusi päivää. Lähempi tarkastelu osoitti, että sen laakerit olivat aivan loppu. Tekeminen ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan aina kun jonkin paikan sai kuntoon, tuntui tehtävälista kasvavan toisesta päästä. ”Päätin siistiä ja maalata samalla moottoritilan, mutta kun vastaan alkoi tulla repeämiä ja jopa puolen nyrkin kokoisia reikiä, jouduin toteamaan, ettei urakasta selvitä ilman kuiduttamisia. Seutuja ravistelivat kunnon myräkät, minkä seurauksena suljettiin muun muassa kauppoja ja kouluja. Asian korjaamiseksi Kai osti rebuild kitin samalla kun öljyä vuotavaan moottoriin hankittiin tiivistesarja. Sarjaa ei kuitenkaan koskaan ehditty vaihtaa, sillä koko kone purettiin lopulta osiksi. 45 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Kai uusi seuraavaksi takajarrusylinterit ja -kengät sekä sorvautti rummut. Muncie tuntui väljältä ja vaihdekeppi oli tuntumaltaan kuin puurokauha. ”Sitten me vaan ajoimme, kunnes perä rupesi pitämään kauheaa ääntä. Kuitua tarvittiin lopulta neljä mattoa ja hartsia 2,5 kiloa. Peräremontin yhteydessä vaihdettiin lyhyt välitys vähän harvemmaksi 3,08:1-välitykseksi. Eteen oli jo Jenkeissä asennettu Ecklersin levyjarrukitti. Nelilovisella laatikolla kun sai aiemmin vaihtaa jo lyhyellä pihakadun pätkällä kolmosta silmään. Laivakontissa puolestaan oli GPS-tunnistin, minkä ansiosta loppumatkaa sai seurata kotoa käsin tietokoneen ruudulta. Rotterdamissa kontti seisahti viikoksi, minkä jälkeen se seilasi Lontoon ja Pietarin kautta Helsinkiin. Siitä puuttui perinteisesti käsijarru ja tuulilasinpyyhkijät, joiden tilaamisen ja asentamisen jälkeen päästiin leimalle ilman sen suurempia toimenpiteitä. Perä edellä täysremonttiin. maarahti rekan kyydissä alkoi, pisti luontoäiti pelin jännäksi
Kojelaudan kaikki mittarit ja keskikonsolin kello purettiin irralleen kunnostettaviksi. Rungot puhallettiin ja maalattiin, toppaukset uusittiin ja lopulta penkit verhoiltiin uudelleen aidolla nahalla. Aina kun jonkin paikan sai kuntoon, tuntui tehtävälista kasvavan toisesta päästä. Sisustan laittamisessa ei menty sieltä, missa aita on matalin. 46 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Lattiamaton alle vedettiin Dynamat-äänieristeet. Loppuunistutut penkit kunnostettiin kauttaaltaan
RENKAAT: Bridgestone 215/70 R15. ALUSTA: Vakio. Ohjaussimpukan Kai kunnosti itse Ecklersistä hankkimallaan rebuild kitillä. Matkamittariin kertyi 5800 kilometriä ilman mainittavia ongelmia. ”Sähköistä uusittiin noin 80 prosenttia, sillä edellisten sähkömiesten jäljiltä löytyi kamalia ryöstöliitoksia ja suorastaan vaarallisia virityksiä. Alla olevat American Racingin 15” Torq Thrust II:t olivat autossa jo ostettaessa ja ne sopivat Kain mielestä kokonaisuuteen mainiosti. Auto tosiaan rakennettiin kauttaaltaan museoauton kriteerit täyttäväksi, mikä oli Kain mukaan kaikessa kannustavuudessaan positiivinen kokemus. Vetteä ulkoilutettiin viime ajokaudella ahkerasti Ruotsia ja Viroa myöten. Sen mukaan kun tekee, niin ei tule yllätyksiä ja voi välttyä myös tekemästä turhaa työtä.” 47 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Pussihousuttelua. Faktat CHEVROLET CORVETTE ’59 • OMISTAJA: Kai Engström, 53 • PAIKKA: Espoo. Niiden uudet vinyylit olisivat maksaneet saman verran kuin aidon nahan käyttö, joten operaatiossa päädyttiin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. ”Suosittelen kaikille pussihousuttajille, että pitäkää ensin palaveri museotarkastajien kanssa ja tehkää lista, mitä auton museoimiselta vaaditaan. Kojelauta jäi entiselleen, mutta mittaristo remontoitiin kokonaisuudessaan. KIITOS: Marika Engström (kuidutukset, korin ja alustan maalaukset, lähes kaikki sähkötyöt), Santala Racing (36 vetoa dynossa), Pekka Vanhanen (moottorin hifistely), US-Parts/ Anssi Helenius (osat), Sebastian Engström (apukäsiä joka puolella), Evens (penkkien verhoilu), Janne ”Sharkou” Kouri (mittariston purku, huolto ja kasaus), Arto Martelius (mittatilauspakoputkisto). Myös kori on maalattu uudelleen vuonna 2002, ja se on säilynyt niin hyvänä, ettei pinnan uudelleenruiskuttamisesta olisi ollut vastaavaa hyötyä. VOIMANSIIRTO: 4-vaihteinen M21 Muncie -manuaalivaihteisto, perässä Eatonin lukko ja 3,08:1-välitys. Koria ei nostettu pois rungolta, koska autolle oli tehty frame off -restaurointi Jenkeissä vuonna 2002, eikä toimenpiteen uusiminen näyttänyt tarpeelliselta. Hommaa helpotti huomattavasti erään vanhan herran Youtubeen lataama step-by-step-video aiheesta hyödyllisine vinkkeineen. Penkkien foamit olivat niin loppuunistutut, että ne päätettiin korvata Jenkeistä tilatuilla uusilla. JARRUT: Edessä Eclersin levyjarrukitti, takana vakiorummut. Tätä varten kotitalliin pystytettiin oma pieni maalauskammio. VANTEET: 15” American Racing Torq Thrust II. Chevrolet Corvette ’59 MOOTTORI: SBC V8. ”Kaitsu osti minulle turvakengätkin, vaikka kypärän minä oikeastaan olisin tarvinnut, kun kolhin niin paljon päätäni auton alla”, Marika kuittaa. Itse asiassa Marika teki suurimman osan niistäkin, kun vain kerroin mikä menee mihinkin”, Kai tarinoi silminnähden tyytyväisenä vaimonsa osallistumiseen. SISUSTA: Aidolla nahalla verhoillut alkuperäispenkit. Penkit verhoilutettiin uudelleen Virossa Evensillä. Edellisten sähkömiesten jäljiltä löytyi kamalia ryöstöliitoksia ja suorastaan vaarallisia virityksiä. Korjattavien listalle joutui myös lämmityslaite, jonka haljennut kotelo paikattiin ja varustettiin uudella, Vantaan Jäähdyttimen valmistamalla kennolla. Ajan hengen mukaisista jälkimarkkinavanteista ei ollut sanomista museotarkastajallakaan. Järkevintä olisi varmaan ollut ostaa kokonaan uusi johtosarja, mutta hankin kuitenkin vain monta rullaa eriväristä piuhaa ja kasan kunnollisia liittimiä, jotka sitten vedettiin paikoilleen sähkökaaviota seuraillen. Remontin aikana putsattiin lukemattomia osia puhtaalle metallille, minkä jälkeen ne maalattiin ja lakattiin
Mittarit irrotettuna kotelostaan. 3.Vanhat penkit olivat niin lopussa, etteivät ne kelvanneet sellaisenaan museotarkastajalle. Tässä ollaan kyseisen operaation alkumetreillä ihmettelemässä ratin keskiötä. Purkua odotellessa vaihteistokin putsattiin. Sen jälkeen siihen ruiskutettiin pohjamaali ja musta pintaväri. Työtä helpotti huomattavasti Youtubesta löytynyt seikkaperäinen stepby-step-ohjevideo. Öljyä vuotaneeseen koneeseen hankittiin aluksi vain uusi tiivistesarja, mutta lopulta koko kone kammettiin ulos ja lähetettiin täysremonttiin. Ohjaussimpukan kunnostus vaati rattiputken irrottamista. Tässä se odottaa soodapuhallusta. Väljältä tuntuneen Muncien keppituntuma vastasi lähinnä puurokauhaa, joten siihen hankittiin rebuild kitti. 2. 6. Tarinan takana 1 2 3 4 5 6 7 8 9 NÄKYMÄTÖNTÄ DUUNIA 48 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Kun moottori oli nostettu pois, oli hyvä hetki siivota konehuone. 1. Teksti: Kimmo Janhunen, Kuvat: Engströmien arkistot Kai Engströmin Corvette näyttää äkkivilkaisulta aivan samalta kuin ennen remonttia, mutta silti väliin mahtuu melkoinen määrä työtunteja. 5. 4. Ratin kehässä oli halkeamia, jotka kunnostettiin epoksilla, minkä jälkeen se maalattiin. Mittarikotelo puhdistettiin lasikuulapuhaltamalla. Purkuvuorossa vilkun palauttajat, rattiputki ja mittaristo. Rungot kunnostettiin ja pehmusteet uusittiin, minkä jälkeen penkit verhoiltiin uudelleen aidolla nahalla. 8. Tässä siitä putsaillaan enimpiä likoja painepesulla. Simpukka ja rattiputki työpöydällä. 7. 9
Konehuone maalattiin kuidutusten ja hiontojen jälkeen kauttaaltaan uudelleen. 19. 18. 15. Uuden kennon valmisti mittojen mukaan Vantaan Jäähdytin Oy. Tässä sähkötyöt ovat jo viimeistelyä vaille valmiina. Hienojakoinen soodahan leviää tunnetusti puhallettaessa joka paikkaan. Marika maalasi auton sisältä kahteen kertaan ja asensi pohjalle Dynamat-äänieristesmatot ennen sisustan kokoonpanoa. 16. 14. Sähköistä uusittiin noin 80 prosenttia. Puhallinkotelon ympäriltä löytyi lisää kuidutettavaa. Moottorin ja lukuisten muiden irto-osien maalaamiseen tehtiin pieni ”maalauskammio” joka eristettiin muusta tallista maalipölyn leviämisen estämiseksi. 13. Tässä se on pohjamaalissa. 11. 12. Kuvassa näkyy yksi umpeen kuidutetuista rei’istä sekä pian tämän jälkeen vuoronsa saanut etutukivarsi. Marteliuksen pakoputkitaidetta. Kellon kunnostuksen yhteydessä päästiin yllätyssektorille, sillä sieltä tuijotteli silmiin tällainen mörökölli. 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 10. 21. 20. Ylemmän tukivarren uusi sisempi olkatappi hieman ennen materialisoitumistaan paikalleen. Lämppärin kenno, kotelo ja puhallin irrotettuina. Konehuoneen soodapuhallus käynnissä. Niiden kuiduttamisen hoiti Kain vaimo Marika. Putkisto uusittiin mittatilaustyönä moottorilta perälle saakka. Edellämainitut palikat soodapuhallettuna, pohjamaalattuna ja pintamaalattuna odottavat kasausta. Banjon kiinnitysbräketit olivat päässeet huonoon jamaan, joten Kai teki niiden tilalle uudet. Mittaristo ja ohjausakseli koottuna. Lasikuituisista seinämistä löytyi useita repeämiä ja reikiä. Onneksi jo vainaa. 49 AMERIKAN RAUTA 1/2016. 17
Aki Koskinen ajautui Harrikoiden pariin reilut parikymmentä vuotta sitten työpaikan kautta. Akin 30-luvun tyyliin maalattua Shovelia voi hyvällä omallatunnolla kutsua autopiireistä tuttuun tapaan restomodiksi. Teksti ja kuvat: Olli Lehtinen HARLEY-DAVIDSON ’48. Restomodattu 50 AMERIKAN RAUTA 1/2016
Restomodattu 51 AMERIKAN RAUTA 1/2016
Kalatalouden piiristä löytyi Akille myös ammatti, joka on kuljettanut miestä ympäri Eurooppaa työtehtävissä ja välillä hän on asunut ulkomailla vuosiakin putkeen, mutta koko ajan ovat Harrikat olleet mukana kuvassa. Vaikkei turkulaisen Aki Koskisen pyörä olekaan ajalta ennen sotia, on sen maalausteema lainattu lähes sellaisenaan noilta ajoilta. Kuvien pyörä on vuosimalliltaan ’48, vaikka kone onkin vaihtunut ’81-malliseen 82-kuutiotuumaiseen Shoveliin. A merikkalaisille moottoripyörävalmistajille 1930-luvun alku oli selviytymistaistelua veitsi kurkulla. Brysselin komennukseltakin tarttui mukaan muuttopyöränä ’02 Heritage Springer. Renkaat ovat kooltaan perinteiset 16” ja 21”. Into merkkiin syntyi töissä kalankasvatuslaitoksella 90-luvun alussa, kun työsuhdemotukkana toimi vuoden ’91 1100 Sportsteri. Jos joku ihmettelee moista työpaikkaa, niin kerrottakoon, että toimintaa pyörittivät kustavilaiset Salmisen veljekset, jotka myöhemmin ovat kunnostautuneet Boss Hoss -rintamalla. Aki hankki pyöränsä 2011 Lohjalta ja pari vuotta myöhemmin hän halusi päivittää sen maalauksen enemmän oman mielensä mukaiseksi. Se oli ’59 pannupää, joka oli hänellä aina vuoteen 1999, ja on nykyään Vaasassa paikallisella muusikolla. 52 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Pyörä kerää aina ihailijoita puoleensa, kun Aki tankkaa sitä tai pysähtyy muuten tauolle, ja hän saa myös usein vastailla vuosimalliarvailuihin, joiden haarukka on melko laaja. Vaihteensiirto on Jockey-tyyppinen ja kytkin suicide, joka toimii kuten auton kytkinpoljin. Runko on kuitenkin alkuperäinen, kuten keulakin. Harley-Davidson ’48 Tankkien vähemmän pulleat linjat ovat osaltaan tuomassa fiiliksiä viime vuosisadan alkuvuosikymmeniltä. 20-luvulla oli vielä lukuisia pieniä pyörämerkkejä, mutta suuri lama pyyhki pöydän puhtaaksi ja vain kaksi suurinta jäi jäljelle Yhdysvalloissa. Tehtävän sai turkulainen Raiza Raitio ja eväikseen toiveen vihreästä väristä ja nimenomaan 30-luvun tyylistä. H-D:n pahin kilpailija Indian myytiin noihin aikoihin DuPont -suvulle, joka oli mukana myös maaliteollisuudessa. Värien runsautta Harrikoissa jatkui 30-luvun loppupuolelle, kunnes toinen maailmansota ja siitä johtunut materiaalipula karsi taas valikoimaa. Vuonna 1993 tulikin Akin aika ostaa ensimmäinen oma H-D. Akilla on ollut kaksipyöräisiä jo ala-asteikäisestä lähtien ja Harrikoitakin pian neljännesvuosisata. Akin Shoveli on onnistunut yhdistelmä uutta ja vanhaa, josta autopiireissä käytettäisiin nimitystä Restomod – vanhoihin kuoriin on viritetty uusi tekniikka ajo-ominaisuuksien ja käyttömukavuuden parantamiseksi. Voi sanoa, että siemen putosi hedelmälliseen maaperään ottaen huomioon jo aikaisemmin virinneen kaksipyöräinnostuksen. Ennen tätä olivat kummankin merkin värivaihtoehdot olleet melko rajoitettuja, ja tarjolla oli vain muutamaa perusväriä. Pyörä oli pitkälti tässä kunnossa, kun Aki osti sen, isoin hänen aikanaan tehty modifikaatio oli uusi maalaus. Kun suurin kilpailija laajensi värivalikoimaansa, oli H-D:nkin hypättävä samaan kelkkaan ja alettava tarjota mitä mielikuvituksellisempia väriyhdistelmiä myynnin vauhdittamikseksi. Autot olivat halventuneet ja yleistyneet eikä monikaan enää hankkinut motukkaa päivittäiseen kuljetustarpeeseen, vaan siitä oli tullut harraste eli ylellisyystavara. Into merkkiin syntyi töissä kalankasvatuslaitoksella 90-luvun alussa, kun työsuhdemotukkana toimi tuore Sportsteri. Vasta 60-luvulla päästiin nauttimaan uudestaan laajemmista värivalikoimista. Satula on Mesingerin tuotantoa, niitä oli 10-20-lukujen Harrikoissa. Innostus kalankasvatuslaitokselta. Samana vuonna, kun Aki hankki pyöränsä, hän liittyi myös Turkulaiseen Arse MC:hen, joka oli perustettu vuotta aikaisemmin. Siitä seurasi, että minkä vain DuPontin värin saattoi saada myös Inkkarin kylkeen. Samoihin aikoihin alkanut lamakausi verotti myös myyntiä ja valmistajia tuntuvasti. Nykyään hän on kyseisen klubin pressa. Akilla on kuitenkin hankittuna myös keinutyyppinen poljin, joka on tarkoitus asentaa paikalleen
Oranssi ja vihreä ovat toisilleen lähes vastavärit, mutta hyvin ne kuitenkin tähän maalaukseen sopivat. Ajovarusteisiin kuuluu tietenkin 50-luvun Oheikypärä, jollaisesta virkavalta (AV-4) aikoinaan totesi kirjoittajalle: ”tuollaisella ei saa hypätä edes mäkee”. Juuri tällaista teemaa ei tainnut tehtaalta saada, vaikka monia mielikuvituksellisia yhdistelmiä olikin tarjolla. 53 AMERIKAN RAUTA 1/2016
Päivät mies rahtaa metsähaketta ja illat rakentaa aitoa jenkkinuppia.. Born to Truck 54 AMERIKAN RAUTA 1/2016 Teksti ja kuvat: Jussi Löppönen • Malli: Titta-Riina Kärki KENWORTH W900B ’86. Kouvolalaiselle Tomi Alholle se merkitsi täysikokoista rekkaa työssä ja harrastuksessa. Pikkupoikana koetut hetket ohjaavat usein miehen elämää pitkälle tulevaan
55 AMERIKAN RAUTA 1/2016
Vuosien haaveilu ja ahkeruus alkoi kantaa hedelmää 2009, kun pussin pohjalle oli vihdoin kertynyt sen verran löysää rahaa, että oman harrasterekan hankinta oli mahdollista. Ostointoa hankaloitti oman osaamisen rajallisuus ja rekan koko. ”Jokainen osaa selailla netistä myynti-ilmoituksia, mutta kohteen kunnon selvittäminen ja Suomeen rahtaaminen vaatiikin tavallista enemmän osaamista”, Tomi tuumaa. Hankinnan esteitä tasoittaakseen Tomppa otti yhteyttä Silicone Expressiin – siis käytännössä allekirjoittaneeseen – ja auton etsintä nytkähti käyntiin konkreettisesti syksyllä 2010. Full Size -jenkki. Rosteripeltiä Kenworthin koristeluun on kulunut peräti 20 neliötä. Näistä elokuvista varmasti tunnetuin on Smokey and the Bandit (Konna ja Koukku), joka oli Star Warsin ohella vuoden katsotuimpia elokuvia vuonna 1977. ”Mulle noi full-size vehkeet, siis rekat, on vaan aina ollut se juttu”, hän kiteyttää. Hakukriteereinä oli nokkamalli, pitkä makuuhytti, ilmajouset, hyvä tekniikka ja merkin tuli olla Peterbilt tai Kenworth. Kevyempi harrastekalusto ei ole suuremmin Alhoa sytyttänyt, vaikka mies tunnustaakin jenkkirautojen sekä Harrikoiden olevan upeaa katseltavaa. Ihan elokuvien kaltaista ei arkinen aherrus Alhon mukaan ole, mutta työn vapaus ja vaihtelevuus kiehtovat edelleen. Alho kertoo tuon hetken piirtyneen mieleen valokuvan tavoin. Valmistajat myyvät autoja jopa niin sanottuina glider kitteinä, mikä tarkoittaa nupin lähtevän tehtaalta rullaavana ilman moottoria, vaihteistoa ja taka-akseleita. Liekö tuo kokemus ollut syynä vai sukurasite, sillä päivätyöksi osuivat rekkakuskin hommat. Leffojen pääosissa nähtiin jyhkein pystyputkin varustettuja rekkoja, joiden ohjaksissa vaihteita suolsivat modernit cowboyt, tehden asiat omalla tavallaan, vastustaen yhteiskunnan halua rajoittaa yksilönvapautta. Lisämausteena sopassa Amerikoissa rahtivehkeitä muokataan tekniikan ja muun rakenteen osalta meikäläistä enemmän. Muita hyvin tunnettuja rekkapätkiä ovat Convoy (Raivopäät), Duel (Kauhun kilometrit), Whiteline Fever sekä High Ballin’. Kesällä 1983 nuori miehenalku oli juuri fillaroinut kylän halki ja saapasteli päättäväisin askelin Koskenkylän Shellin pihan poikki, kohti kaukana kiiltelevää rekkaa. Kyse oli Suomeen juuri saapuneesta, tulenuudesta Kenworth W900B Aerodynesta. 56 AMERIKAN RAUTA 1/2016. kävi ne läpi tapauskohtaisesti. Eräänlaista rekkabuumia elettiin 70-luvun lopulla, kun Hollywood suolsi useamman kulttimaineeseen nousseen rekka-aiheisen vauhtirainan. Pojan silmissä oli elämää suurempi loiste katseen tähytessä näytteille tuotua jenkkinuppia. Oman annoksensa rekkakuumeesta sai myös Alhon Tomi. Ei siis ihme, että tuon aikakauden kasvateille jenkkirekat herättävät vahvaa kiinnostusta ja kunnioitusta. Kriteerit täyttäviä autoja putkahteli esiin tasaiseen tahtiin, ja Amerikan vahvistus Don Ridzon Jr. Ennen kaupan tekoa on siis syytä tietää millaista pommia on aikeissa hankkia. Toivelistalle ruksattiin moottorivaihtoehdoksi Cummins tai Caterpillar, tässä järjestyksessä. J enkkirekat ovat olleet osa maamme amerikanautokulttuuria jo useamman vuosikymmenen ajan. Budjetin puitteissa pysytteleviä ehdokkaita alettiin etsiä Valloista yksissä tuumin, lisäsilmäparin sijaitessa rapakon takana. Osa karsiutui pois pelkän puhelinsoiton pohjalta, Kenworth W900B ’86 Konepeittoa koristaa Tomin hankkima klassinen Paccar Bugler -joutsen
Satamassa Kenworth räjähti käyntiin ongelmitta, ja Alhon unelma asfaltin nielemisestä omalla jenkkiveturilla muuttui vihdoin todeksi keulan näyttäessä kohti Kouvolaa. Tässä yksilössä täyttyivät kaikki kriteerit, jopa enemmänkin, ja hinta oli budjetin rajoissa. Kuusi viikkoa kestäneen merimatkan päätteeksi nuppi saapui Kotkan Hietasen satamaan toukokuussa 2011. Ohjaamo oli edeltäjäänsä korkeammalla ja muotoilu kulmikkaampaa. Makuuhytin katolla kiilteli juuri asennettu kattosiipi, mistä kieli vielä kesken oleva valojen asennus. Hyvä pohjatyö auton hankinnassa tuotti tulosta myös katsastuksen suhteen, ja Kenworth saatiin rekisteriin vain muutama viikko maahan saapumisesta allekirjoittaneen konsultoimana. Lisäksi myyjä kertoi autoon hankitun ihan uuden rengassarjan sekä eteen uudet alumiinivanteet. kolme käytiin paikan päällä toteamassa hylkyrajan alittaviksi yksilöiksi. Syksyn koittaessa Tomi hankki Kenworthille tallipaikan, jossa saattoi pimeinä iltoina aloittaa mielessä olleiden visioiden toteuttamisen. Puoli vuotta kestänyt tinkimätön tutkimustyö oli tuottanut hedelmää ja kaupat sovittiin, joten paperit sekä raha vaihtoivat omistajaa. Donin ottamien useiden puheluiden ja myyjän toimittamien valokuvien tutkiskelun jälkeen auto vaikutti edelleen potentiaaliselta. Alkuperäinen ruosteinen maski korvattiin rosterista tehdyllä uustuotantoversiolla, jonka istuttamisessa oli pieniä haasteita. Useamman kuukauden etsintöjen jälkeen silmiin osui vaaleansininen Kenworth W900B, joka sijaitsi New Yorkissa. Ulkoista olemusta oli parannettu myös uusilla, rosterisilla Vortoxin 15” ilmanpuhdistimilla. 57 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Enemmän kiiltoa. Pelkästään uusien osien arvo oli yli puolet auton pyyntihinnasta. Ongelmia löytyi esimerkiksi runkorakenteista, puutteellisista tekniikan historiatiedoista tai muuten myyjän kertomaa huonommasta yleisolemuksesta. Mieleisin oli maamme suurin jenkkirekkakokoontuminen Pieksämäen Big Wheelsissä, jossa suhteiden luominen muihin alanharrastajiin tapahtui leppoisassa tunnelmassa. Osa autoista karsiutui pois pelkän puhelinsoiton pohjalta, kolme käytiin paikan päällä toteamassa hylkyrajan alittaviksi yksilöiksi. Neljäs toden sanoo. Käynti KW:n luona toi lisää hyviä uutisia. Tomin Kenworthissa on voimanlähteenä 14-litrainen nestevälijäähdytteinen Cummins. Don kertoi moottorin käyvän nätisti ja auto vastasi kaikilta osin myyjän kertomaa. Suurin kilvitykseen tarvittu työ pienten valomuutosten ohella oli takalokasuojien asennus. Pitkälti työn teon jäljiltä ollut veturi päätettiin varustaa uusilla helyillä, pitihän jenkkinupissa olla krominkiiltoa ja valoja. Kenworth siirrettiin satamaan ajamalla ja valmisteltiin merimatkaa varten Ridzonin toimesta. Mikä parasta, tekniikka koostui suomalaisessa Sisussakin käytetystä Cumminsin moottorista ja Fullerin suorahampaisesta laatikosta. Lopulta grilli kuitenkin saaKenworth W900B -malli tuli tuotantoon alkuvuodesta 1982. Ensimmäinen kesä Tomilla kului nauttien Kenworthista sellaisenaan kierrellen eri tapahtumia. Syynä myyntiin oli yrittäjän muuttuneiden ajojen vuoksi tapahtuva kaluston päivitys
”Peukut nousee tien päällä ja valokuvaajia riittää. Dieseliä Cummins haukkaa sellaisen 25 litraa sadalle, vaikka Tomi onkin ruuvannut moottorin syöttöruuveja isommalle. Teho vakiona 400 hv. Rungon takapään ilmettä Tomi kohensi rakentamalla kavereidensa avustuksella takalokareihin kotelot, joihin uudet LED-takavalot ja roiskeläpät kiinnitettiin. KIITOS: Petri Levonen, Antti Niemi, Elimäen kuljetus, Tuomo Alho ja Silicone Express sekä Don Ridzon Jr. Dieselveron tarkkaa määrä Tomi ei muista, mutta sanoo sen olevan ajokaudelta yhdessä vakuutusmaksujen kanssa siellä 700 euron paikkeilla. W900B -mallissa sisätilat ovat vanhempaa W900Amallia suuremmat hytin ollessa hieman leveämpi ja pidempi. ”Koko projektiin on kulunut kiiltävää ruostumatonta peltiä 20 neliötä”, Tomi avaa peilipintaisen teräksen määrää. Makuuosaston oma lämmitys/ilmastointiyksikkö pitää huolen, ettei kylmä tule yölläkään, tosin sen toiminta vaatii moottorin käyttämistä välillä. HUIPPUNOPEUS: 135 km/h. 58 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Rosterilevystä valmistuivat myös näyttävät valolistat hytin ja sleeperin alle, samoin ohjaamon nousuaskelmat laatikoineen syntyivät peilipintaisesta levystä. OHJAAMO: alumiinia ja lasikuitua. Vakioputki kammettiin alas ja sen tilalle valmistui paksusta rosteriputkesta uusi tuplaputkisto, yksi rööri hytin kummallekin kulmalle. Kontrastia runsaaseen kiiltoon tuomaan ne sekä takarungon peitelevyt päätettiin maalata takalokasuojien kanssa samaan sävyyn. Kauden työlistalle kuului parantaa auton erottuvuutta pimeässä, joten eri puolille KW:tä asennettiin kaikkiaan 115 kappaletta LED-valoja. ALUSTA: Edessä paraabeli lehtijouset, takana 8-palkeinen ilmajousitus. Isoin vaihde suora. Taka-akselit Rockwell, teliveto, akselien välisellä ristilukolla. Alkuperäisen 400 hepan sijaan mies arvioi tehoja olevan nyt 450 ja 500:n välissä. Faktat KENWORTH W900B ’86 • OMISTAJA: Tomi Alho • PAIKKA: Kouvola. Hääkeikkojakin autolla on ollut, oltiin Satuhäät-ohjelmassakin viime kesänä”, mies vinkkaa. Osien valmistus ja paikalleen sovittaminen saatteli rattoisasti seuraavaan kevääseen. Rekkaharrastusta Tomi kehuu, porukka on tiivis ja henki hyvä. RENKAAT JA VANTEET: Rengaskoko 11R24,5. Viime silauksena takavalot kehystettiin kromikehyksillä. Pintaan ruiskutettiin auton väriteemaan sopiva sininen. Sama koskee renkaita ja jarruja, kausihuoltona riittää moottoriöljyn ja putsareiden sekä polttoainesuodattimien vaihto. Alho kertoo myös Kenworthin herättäneen pelkästään positiivista huomiota. Kenworth W900B ’86 tiin paikalleen hyväksyttävällä tarkkuudella. Iso osa touhua on auton rakentaminen, kuten pienemmissäkin laitteissa. Kenworthin ajettavuuttakin Tomi kehuu auton iästä huolimatta. Ilmajousitettu kuljettajan istuin, napitettu nahkasisustus. Potentiaalia vanhassa Cumminsissa on aina 1000 heppaan saakka, mutta se vaatii jo hieman enemmän työtä. Katsastusta varten asennetut suomilokarit korvattiin amerikkalaisia lasikuitumalleja mukaillen tehdyillä peltilokareilla. Huoltokustannukset rekoissa ovat kokoonsa nähden pienet, koska tekniikka on tehty kestämään suuria mailimääriä, eikä suurempia remontteja käytännössä juurikaan ole, jos perustekniikka on kunnossa. Ja minkä kerran korjaa, se kestää varmasti lopun ikää harrastehommissa. Vuorossa oli takavanteiden maalaus tummansinisellä metallihohtovärillä, ja vanteet viimeisteltiin kromatuilla, teräväkärkisillä napakupeilla rokkiasenteen nimissä. 60” makuuhytti varustettuna yhdellä noin metrin levyisellä vuoteella, säilytyskaapistoilla, jääkaapilla ja ilmastointi/lämmitysyksiköllä. Auton hieman patinoitunut ilme on tietoinen valinta. Hyvä harrastus. MOOTTORI: Cummins NTC-400, iskutilavuus 855 cid (14 litraa), turboahdettu ja nestevälijäähdytetty. Edessä Alcoa-alumiinivanteet, takana peltivanteet. Alkuperäinen aurinkolippa sai väistyä jyhkeän rosterista valmistetun gangsterimallin tieltä. ”Eihän 30 vuotta vanhaa autoa pidä verrata nykyhetken nuppeihin, mutta ei tämä huono ole missään nimessä.” Ylläpitokustannukset ovat Alhon mielestä maltilliset. Kesän ahkerasti tapahtumissa kierreltyään Tomi jatkoi Kenworthin jalostusta seuraavana talvena. Tomille tullessaan Kenworth oli varustettu single stackillä eli yhdellä pakoputkella. Tomi Alho on tyytyväinen harrastuskohteeseensa. Tapahtumien kiertäminen ja matkan teko on leppoisaa ja majapaikkakin on aina mukana. Pitkien runkopalkkien päälle tehtiin sileät ”kävelytasot” kiiltävästä pellistä, ja lopuksi alumiiniset polttoainesäiliöt kiedottiin rosterilla kiillotustyön helpottamiseksi. Vaihteisto Fuller Road Ranger 9–vaihteinen, suorahampainen ja synkronoimaton. Varustettu Jake Brake –moottorijarrulla. Polttoaineen syöttö Cummins PT-pumppusuutintekniikka. Tompan mukaan sleeperissä on hyvin tilaa kahdelle, ja mukaan mahtuu reilusti tavaraa ja matkaevästä. VOIMANSIIRTO: 2-levyinen keraaminen kytkin. Takarenkaissa tuplamutterikiinnitys, sisempi ja ulompi vanne kiinni erillisillä muttereilla. Nyt hoitona niille riittää pelkkä pesu kovan jynssäämisen sijaan
Näiden alivetoisten hihnapyörien ideana on muuttaa välitystä siten, että apulaitteet pyörivät hitaammin, jolloin ne myös ryöstävät tehoa moottorilta vähemmän ja vapauttavat sitä enemmän käyttöön, mutta ei mennä niihin tässä kohtaa sen tarkemmin. Projektikohteenamme toiminut 383-kuutiotuumaiseksi stroukattu 350-pikkulohko ei ollut varsinaisesti kumpaakaan edellä mainituista, mutta kallistui kuitenkin enemmän ”go”:n suuntaan. Kääntöpuoli taas on se, että niiden valikoima on suppeampi, eikä erikoisempiin kokoonpanoihin välttämättä löydy sopivia palikoita. Painonsäästö kohdistuu nimenomaan pyöriviin massoihin, minkä vuoksi kilpakokoonpanoissa päädytään luonnollisesti usein alumiinihihnapyöriin. Billet-alumiinista CNC-koneistettujen hihnapyörien merkittävin etu on niiden keveys, sillä materiaalina alumiini on 40-50 prosenttia terästä kevyempää. Kiteytetysti voidaan todeta, että kromatut hihnapyörät ovat enemmän ”show” ja alumiinihihnapyörät enemmän ”go”, mutta molemmat ajavat varmasti asiansa valittuna sopivaan kokoonpanoon. Kromattujen osien eduksi laskettakoon se, että niiden kiillolle alumiini ei pärjää, vaikka senkin saa ahkeralla hinkkaamisella lähes yhtä säihkyväksi. Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen 59 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Tallilla – Serpentiinihihnapyöräsarjan asennus SERPENTIINIÄ KONEHUONEESEEN K un hihnapyöriä lähdetään päivittämään, on jälkimarkkinaosien materiaalivaihtoehtoina yleensä joko kromattu teräs tai billet-alumiini. Made in USA. Suurin osa markkinoilla olevista underdrive-hihnapyöristä on valmistettu alumiinista juurikin sen keveyden vuoksi. Molemmat ovat parannus alkuperäiseen, sillä ne paitsi näyttävät hyvältä, kestävät hyvin myös korroosiota. Kromatut hihnapyörät ovat yleensä tuotantotekniikan ja suurempien valmistusmäärien ansiosta myös halvempia. Emme nyt kuitenkaan puhu niistä ilmapalloihin usein liittyvistä paperikiekuroista, vaan alumiinihihnapyörillä ja 8-urahihnalla varustetusta CVF Racingin serpentiinihihnapyöräsarjasta, jonka asensimme Chevyn pikkulohkoon. Niinpä päätimme päivittää sitä Tuumacidin maahantuomalla CVF Racingin hihnapyöräsarjalla. Kyseinen firma on aloittanut toimintansa vuonna 2009 ja se valmistaa kaikki osansa Vappuun on vielä aikaa, mutta meillä on jo serpentiinit esillä
Moottorissa kiinni ollut pumppu oli vuodelta 1976 ja näin ollen uudempaa mallia, jossa on prässätty hihnapyörä. Osien työnjälki oli hyvä ja mukana oli kaikki tarvittavat kiinnikkeet. Vesipumpun ja kampiakselin hihnapyörien välille oli lisätty patenttiratkaisuna yksi kiilahihna, jolla päästiin eroon muuten esiintyneestä kirskuvasta äänestä. Mukana tuli myös ohjeet kunkin hihnapyörän asennukseen. Sen lisäksi, että lyhyt pumppu ei tuo hihnapyörää oikealle etäisyydelle, puuttuvat siitä myös kiinnikkeiden vaatimat reiät. Ilmastoinnin kompuran poistamisen jälkeen kokoonpano jäi toispuoleiseksi, kun laturi jäi killumaan itsekseen ylös kuskin puolelle. Niinpä vaihdoimme lyhyen pumpun Weiandin uuteen pitkään malliin. Samalla vaihdoimme vanhat ohjaustehostimen letkut uusiin auton käyttövarmuuden parantamiseksi. Neuvot ja ohjeistukset olivat riittävän seikkaperäiset, vaikka moniurahihnasarjan mukaan olivatkin lipsahtaneet kiilahihnaversion ohjeet. Lähtökohta oli tämä. CVF:n Chevyn moottoreihin valmistamat hihnapyöräsarjat vaativat sähköisen tai pitkänmallisen vesipumpun käyttöä, joten vanhalle lyhyelle heitettiin tässä vaiheessa hyvästit. Paketissa oli myös sellainen käytännön ongelma, ettei laturinhihnaa saanut vaihdettua irrottamatta venttiilikoppaa, koska laturilla ei ollut tarpeeksi tilaa kääntyä sisäänpäin hihnan löysäämiseksi. Tallilla – Serpentiinihihnapyöräsarjan asennus 60 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Se saatiin irti ulosvetäjää käyttäen, mutta CVF:n hihnapyörä oli kiilauramallinen, eikä sopinut käytettäväksi kyseisen pumpun kanssa. CVF Racingiltä tullut paketti yllätti sillä, että siellä oli kaikki mitä pitikin siististi ja huolellisesti pakattuna. Laturin ja sen kiinnikkeiden irrottamisen jälkeen päästiin käsiksi ohjaustehostimen pumppuun. Niinpä jouduimme hankkimaan vanhemmanmallisen, kiilaurallisen ohjaustehostimen pumpun, joka löytyi onneksi US-Partsin hyllystä saman tien
Projektimoottorimme on ’76 Corvettessa, jossa rungon poikittaispalkki ja etutukivarret sijoittuvat moottorin lohkon etupuolelle. Kun hihnapyöriä mallataan kohdilleen, on syytä tarkistaa linjojen suoruus. Ja mikäli moottoripornosta puhutaan, niin ovathan ne myös mehukkaan näköiset. Tilausta tehtäessä oli mahdollista valita mukaan Gatesin sopivan mittaiset 8-urahihnat, jotka poimimme tietysti ostoskoriin samalla kertaa. Valikoimasta löytyy merkkikohtaisia hihnapyöräsarjoja Fordeihin, Chevyihin, Pontiaceihin, Dodgeihin ja Chryslereihin. Lopuksi pyöräytetään hihnat paikoilleen. Yksittäisiä hihnapyöriä löytyy vielä laajemmalla skaalalla – esimerkiksi AMCja Jeep-malleihin. 6-uraisiin hihnoihin verrattuna ne ovat noin 30 prosenttia kestävämmät tarjoten erinomaisen pitävyyden sekä venymättömyyden. Valikoimasta löytyy merkkikohtaisia serpentiinihihnapyöräsarjoja Fordeihin, Chevyihin, Pontiaceihin, Dodgeihin ja Chryslereihin. YHEISTYÖSSÄ: TUUMACID OY CVF Racing -maahantuonti www.tuumacid.fi JANNE’S GARAGE Asennustyö www.jannesgarage.com 61 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Kaikki osat valmistetaan kovasta 6061-T6lentokonealumiinista. Ongelmasta selvittiin hankkimalla hieman lyhyempi hihna. Laatu on osoittautunut hyväksi, mutta hinnat eivät silti ole billet-osavalmistajien yläpäässä, vaan pikemminkin keskitasoa. CVF:n sarjat on kuitenkin suunniteltu siten, että mikäli ilmastoinnille tuntuu jossain vaiheessa tulevan tarvetta, ovat sen vaatimat osat hankittavissa erikseen ja lisättävissä kokoonpanoon jälkikäteen suhteellisen vaivattomasti. Chevy Small Block Serpentine Conversion Kit sisälsi vesipumpun-, kampiakselin-, laturinja ohjaustehostimen hihnapyörät sekä tarvittavat kiinnikkeet ja telineet. Ainoan sopivuusongelman kohtasimme laturin kanssa, mutta se laskettakoon automallin syyksi. Sama pätee ohjaustehostimen lisäämiseen. Meidän tapauksessa se suoritettiin teräsviivainta apuna käyttäen. Edellä mainittu toimenpide lyhensi laturinhihnan kiristysvaraa ja paketin mukana tullut hihna jäi vähän pitkäksi. Projektiautossamme ei ole ilmastointia, joten valitsimme sarjan, johon ei kuulunut lainkaan sen osia. Alas kaartuva varsi puolestaan otti kiinni poikittaispalkkiin, mutta sitä lyhennettiin sopivaan mittaan. Kaaresta sahattiin pois 25 mm, minkä jälkeen sen pyöreä pää tig-hitsattiin takaisin paikalleen. Yhdysvalloissa. Laturi otti kiinni tukivarren kiinnityspulttiin, mutta onneksi vain sen verran, että asia saatiin ratkaistua tarpeettoman pitkää pultin kierrettä lyhentämällä. Sarjan mukana tilattiin Gatesin 8-uraiset MicroV-hihnat, joiden ominaisuuksiin kuuluvat erinomainen kesto, pito ja venymättömyys
Ensi vuonna HRCS järjestetään taas joulukuun ensimmäisenä sunnuntaina. Näyttely keräsi jälleen noin 15 000 kävijää päivän aikana, heistä noin 1 500 tulee ulkomailta. Ehkä herrojen piti vain saada valittaa edes vähän jostain, jotta raggarit pysyvät hissukseen ja varpaillaan. Tosin todella siistissä Yokohamassa ei roskaakaan ollut viimeksi normaaliviikonloppua enempää. Aurinko paistoi sunnuntaina heti aamusta ja porukkaa kerääntyi ovien taakse jo ennen kahdeksaa, jotta he saisivat hyvät paikat ”kunniakujan” ääreltä, kun Amerikan kutsuvieraat ajavat laitteensa sisään. Nähdään siellä! ”Dicky Moe” nimeä kantava ’54 Chevrolet. Ouen suhteellisen matala ’67 Volkkari valittiin näyttelyn radikaaleimmaksi laitteeksi. Astetta coolimpi polkuauto pikkuroddareille. Vetonauloiksi oli tällä kertaa hankittu John D´Agostino ja hänen ”Pantheon” Rivieransa. John oli muuten Yokohamassa nyt ensimmäistä kertaa! Muita autopuolen staroja olivat mm. Mr. Teksti ja kuvat: Marco Planting Perinteikäs Mooneyesin Hot Rod Custom Show täytti Yokohaman Pacificohallin nyt jo 24:n kerran. Mooneyes Show 62 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Erilaisia palkintoja ja kunniamainintoja jaettiin 100! Tapahtuma onnistui kaikin puolin jälleen hienosti ja kaupunkikin on ollut tyytyväinen. Yli vuosi sitten alkanut kampanjointi “Be Calm, Not Loud” -teemalla jatkuu edelleen, mutta se ei meininkiä lannista. show, joten jos joskus olet haaveillut matkustavasi Yokohaman näyttelyyn, 2016 tulee varmasti olemaan ikimuistettava. K aupunki myöntää luvan tapahtuman järjestämiseen vuosi kerrallaan, jos kaupunkilaisilta ei tule valituksia melusaasteesta. Tälläkin kertaa kaikki näytteilleasettajat ja -vieraat tekivät kaikkensa hienon tapahtuman jatkumisen eteen. Kyseessä on juhlavuosi, 25. Tom Fosterin ’52 Chevrolet Styleline Deluxe “Cracker Box” ja Rodders Journalin kansikuva-auto, Ashley Cunninghamin ’50 Ford Custom Shoebox. Moottoripyöriä esillä oli 650 ja autoja noin 300. Viime vuonna valituksia ei tullut metelistä, mutta jotain mutinaa oli jälkeenpäin saatu roskien määrästä ynnä muusta vastaavasta. Asiallisessa shop truckissa oli hieman erikoinen maalausratkaisu, ovet kiiltävät, mutta muuten matta… Liekö lopullinen look, vai näemmekö autossa vielä lisää mestari Grimbin straippauksia ja grafiikoita, jotka sitten lakataan yli
KustomStylen kavereilla on aina hienoja laitteita näyttelyssä. Suzukin ´60 Cadillac sai jopa kolme palkintoa, mm. Ehkäpä yksi näyttelyn tyylikkäimpiä kustomeita oli tämä Mr. Deez Crew’n osastolla oli esillä kolme tyylikästä kaappia kuten tämä Mr. Best Dream Machine -plakaatin. Less is more. Camaros A Go! Go! oli yksi tämän vuoden teemaluokista ja sen vei ansaitusti nimiinsä Mr. Blues Mobilen osastolla nähtiin tämä karkki. Bram oli saapunut Tanskasta maalailemaan ja markkinoimaan uutta tulossa olevaa versiota Flake & Flames -elokuvasta. Viime kerralla nähtiin ’71 Camaro lowrider ja nyt tämä liekitetty Shoebox. Mr. 70`s ja 80´s Vanien suosio nostaa päätään myös Japanissa. Nishiyaman ’77 Dodge. Moniosaaja Mr. Tähän tyyliin rakennettuja laitteita on totuttu näkemään Pohjoismaissa, ei niinkään Yokohaman showssa, jossa pääpaino on yleensä kiiltävissä hienoissa maalauksissa ja viimeistellyissä yksityiskohdissa. Taustalta pilkistävä avo-Edsel on kuin suoraan Stadin cruisingista! 63 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Satohin pro-touring-henkinen ’67. Takedan ’50 Ford
On flakea, pitsiä ja vaikka mitä. Killers-kerho juhli kymmenvuotistaivaltaan. Onneksi ei tarvinnut itse olla valitsemassa parasta lowrideria… 64 AMERIKAN RAUTA 1/2016. No smokin please! ”Lady Kill” Monte Carlo. Mooneyes Show Valley Auton tyylikäs osasto. Vasemmalla rankasti kustomoitu Mr. Oishin ’35 Plymouth vierellään bomb-henkinen Chevy Fleetline. Upeiden lowridermaalauksien ja sateenkaarivärien keskellä on välillä ilahduttavaa nähdä mattasävyisiä kustomeita, joita oli tänä vuonna esillä melko paljon. Makuasioita, mutta mielestäni tuo kyljessä oleva graafinen boordi ei jotenkin kuulu joukkoon… Muuten ihan maukas tämä ”Krazy Diamond”. Narukawan ’53 Oldsmobile Super88:lle. ’32 Ford palkittiin Best of 30´s maininnalla. Taiteilija Keith Weesner on perinteisten kustomien ystävä ja hänen ojentamansa palkinto meni tällä kertaa Mr. Tämä ’49 oli saanut nimekseen Flamingo
Hayabusa Racingin ’65 Falcon sai monen näyttelykävijän ajohalut hereille. John D´Agostinon Buick Riviera oli ykköspaikalla Moonin osastolla. Ms. Strongers-kerhon pojat hallitsevat myös hienot somistukset. Mr. Taiteilija Mannermaa oli saapunut Yokohamaan kymmenen vuoden tauon jälkeen. 65 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Pellin alla murisee 454. Best Custom, ’64 Mercury ”Kamehameha”. Gene Winfield kuuluu Yokohaman vakiovieraisiin. Tsujin ’53 pikkis sai Best of 50´s palkinnon. Japanilaisten maalipinnat jaksavat aina hämmästyttää. Kondon upea ’49 Mercury oli sekä Gene Winfieldin että John D´Agostinon valinta palkinnonsaajaksi. Tämä kustomreki myös liikahtaa. Ashley Cunninghamin ’50 Ford Custom Shoebox
Yksinkertainen ja tyylikäs esillepano. Kaveri putsaa pumpulipuikolla renkaanvälit ennen pyörän asettamista näyttelykorokkeelle. Toinen toistaan upeampia luomuksia oli seinällä rivissä 80! Parhaan maalauksen palkinnon sai Cal Trendin ’56 Chevrolet Sedan Delivery. Best Motorcycle Domesticpalkinnon vei kotiinsa Mr. Mooneyes Show 66 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Taiteilijoille suunnatun maalauskilpailun aihioina olivat tänä vuonna skeittilaudat. Japanilaiseen tyyliin kaikki tehdään vimpan päälle. Oomori hienolla ’77 vuoden kakspuolikkaalla Yamahalla. Shiun Craft Worksin ’74 XLH ”Hasty Lime” pokkasi Best of Exotic Iron –palkinnon. Moottoripyörämiehet jaksavat panostaa osastoihin, vaikka kyseessä on vain yhden päivän tapahtuma. Näyttelyn yli 600 moottoripyörää antaa hyvän kuvan japanilaisesta rakentelun tasosta ja erilaisista tyylisuunnista
Moderneilla vanteilla varustetussa Cord 810:ssa riittää maavara ronskimpaankin pysäköintiin. Gasolinen väreissä oleva Chevy Van on tyylikäs ilmestys. Henkilökunnan mukaan vastaavaa ei ole tapahtunut ihan viime vuosina, ja ainakin kolme suomalaista kustomia jäi pois tästä syystä. Parkkipaikka ja lähitienoo olikin pullollaan mielenkiintoista kalustoa. Tällaisia soisi näkyvän enemmänkin. Epävirallinen sikäli, ettei kukaan varsinaisesti järjestä sitä, vaan porukka vaan varailee perjantaina lähtevälle punaiselle laivalle matkoja. Ekens Gassers Swap Meet Teksti ja kuvat: Janne Kutja Pikkujouluaikaan järjestettävä Ekens Gassers Swap Meet tarjosi jälleen kerran hyvä kattauksen etupäässä rodija jonkun verran suorituskykyosaa, näkyipä jotain mp-kilkkeitäkin. Mahdollisuus oli myös tutustua vuoden ehkä viimeisen ulkoilmakokoontumisen antiin. Parkkipaikka oli suurimman osan aamupäivän tunneista täynnä ja pihalla sai käydä useampaan otteeseen, mikäli halusi nähdä mahdollisimman hyvän otannan vierailleesta kalustosta. 67 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Tänä vuonna sattui olemaan huonoa onnea matkassa, sillä tuulen takia Helsingistä lähtenyt laiva oli perillä Tukholmassa vasta myöhään lauantai-iltapäivällä, kun koko tapahtuma oli jo ohi. K orimaisen rodiporukan epävirallinen pikkujouluristeily on myös ajoitettu samaan aikaan swapin kanssa
Vahva veikkaus, että autot ovat olleet pitkään tässä kuosissa. 68 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Ekens Gassers Swap Meet Erittäin matala ’32, jonka runkoa oli kiksattu edestä. Björne Rosenin ’35 Ford pickup kulkee lättistekniikalla. ’37 Ford Tudor neljäseiskan peltivanteilla ja pöläreillä. ’59 Bel Airia on roddattu lievaällä etunojalla ja Astro Supreme-vanteilla. ’34 Tudor Slot-vanteilla. Tämä 40-luvun harvinaisinta vuosikertaa oleva ’42 business coupe oli kaupan 185 000 kruunun hintapyynnillä. Nostalgisen oloinen parivaljakko C3 Corvetteja. Ilmoituksen mukaan useimmat osat löytyvät, kuten 350/350-paketti... Göran Sundinin ’32 5w coupe on tuttu näky swapin parkkiksella. Hintaa ei ollut näkyvillä. ’41 Coupe Plymouth pro street-versiona, harvemmin näkee tällaistakaan liikenteessä marras-joulukuun vaihteessa. Tarkkasilmäinen lukija löytää Fordin vuosimallin ovesta. Jo aiemmin mainitusta syystä tällä kertaa hyvin harvalukuisesta suomalaisautojen edustuksesta huolehti Ari Talus A-Coupellaan. A-mallin Roadster Pickup soveltuu kylmenpäänkin keliin, kun tilkitsee ylimääräiset aukot pressuilla. Mukana olisi seurannut myös varsin mittava kokoelma tekniikka-ja peltiosaa
Race-henkinen A Roadster kuuluu Mats Höglundille. Parhaimmilaan ajettu 9,22 s./ 250 km/h varttimaililla. Tallin pyöräkalustoa edustaa Nicke Svenssonin Ruotsityylin chopper tuplatulppakansin varustetulla isolla lättäpäällä ja varsin tsygedeelisillä ajovaloilla. Jos jonkin näköistä vauhti ja mobiiliosaa tarjolla, taustalla Göran Flankin Indian ja 20-luvun alun Buick. Monet Ekens Gassers -tallin autoista ovat varsin suorituskykyhenkisiä, ”Lelle” Eriksonin ’40 Ford Coupe ei tee poikkeusta, teemalla ahdin määrää tahdin.. Henrik ”Hempa” Aspin ’66 Barracudassa on 408-kuutiotuumaiseksi stroukattu 360-pikkulohko jatkeena A833manuaali. 40–50-luvun vaihteen kustom-Chevyn (takalokareiden muodoista päätellen ’51–52, maski taasen ’49) edessä oli pitkä pöydällinen HD-osaa. Stroukatun lättäpään tilavuus on 1 440 kuutiota. 69 AMERIKAN RAUTA 1/2016 Omavalmisteinen kahdenistuttava bomber seat jäi loppujen lopuksi myymättä, vaikka sitä kävi äimistelemässä yksi ja toinenkin. Moderniin tyyliin toteutetun Studebakerin ikkunassa oli 85 000 kruunun hintalappu. Åke Henrikssonin hyvän stancen omaavassa A Tudorissa on jätetty konepellit ja maski patinakuosiin. Kuten takaluukun teksti sanoo: Real Gassers have 3 Pedals! Taustalla chopattu ovaalikupla slikseillä... Vaikkapa Räyskälän ensi kesän kahinoihin oli tarjolla ’69 Junior Fueler 300-kuutiotuumaisella Fordin kutosella
Punaisessa ’36 Sport Roadsterissa on oikeanpuolen ohjaus! Streetlowtyttö Asanti Aurum vangitsi katseet tehokkaasti. Teksti ja kuvat: Tomi Eronen SEMA Show’n jälkeisenä viikonloppuna Las Vegasissa järjestettiin pienempi, mutta lowrider-harrastajan näkökulmasta ihan yhtä kiinnostava Streetlow Magazinen Lowrider Show. 70 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Old Memories Eastside oli tuonut näytille parin klassisia bombeja, joiden erottaminen 50-luvun tyylisestä customista on oikeastaan mahdotonta. Näyttely järjestettiin eräällä parkkipaikalla remontissa olleen Riviera-kasinon vieressä, ja suomalaisittain erikoinen piirre jo portilla oli kaikille näyttelyyn tulijoille tehty ruumiintarkastus – tapahtuman oli siis oltava hyvä... Streetlow Lowrider Show Paikalla järjestettiin myös hyppykisa, jossa oli hauskasti vastakkain trailerilla tuotuja ajokelvottomia hoppereita ja oikeita ajoautoja. Kuvassa lähempänä keuliva Town Car oli niitä, jotka tuotiin ja vietiin ajamalla
5th Gen Caminot kuuluvat suosittuihin lowrider-aihioihin. Tämäntyyppiset kunnianosoitukset ovat yleisiä chicanoiden rakennelmissa. Klassista tyyliä edusti myös Frankie Hernandezin ’53 Chevy, jonka kylkilistan maalauksen kaltaisia motiiveja ei ole Suomessa nähty... SEMA Show’ssa Axaltan mannekiinina nähty Sal Sierran ’36 Ford pickis oli esillä myös Streetlow’n Show’ssa. 71 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Syystä tai toisesta 60-lukuisista lowridereista häviävän pieni osa on Fordtuotteita, vaikka 70-luvulla ne taisivat kohota suosiossa jopa GM-tuotteiden edelle. Tämän Coupe DeVillen väriyhdistelmä kullattuine osineen oli hillityn herkullinen. Tässäkin kromia löytyi riittämiin alustaa myöten. Tämä Ego Trip -kilvellä varustettu ’86 kilpaili näyttelyssä Street Luxury -kategoriassa. El Caminon konehuoneen viimeistelyssä ei ollut juuri valittamista. Richard Ramosin ’64 Riviera oli aseteltu tyylikkäästi esille peilien kera. Siksi olikin hauska nähdä lowridernäyttelyssä ’64 Galaxie -avo. Pikkukorista Town Caria on vaikeaa kuvitella muulla tyylillä rakennettuna
Kojelaudassa oli Larry Watsonin nimikirjoitus vuodelta 2008. Myös tämä ’58 Impala oli SEMA Show’sta tuttu auto. Escalade-maski istui hämmästyttävän nätisti S10-Blazeriin. Huikean hieno, katsoi sitä miltä puolelta hyvänsä. Streetlow Lowrider Show Targa-kattoiseksi muutettu Cutlass Supreme ”Foolish Pleasure” on Streetlow Magazinen kansikuva-auto vuoden takaa. Erikoista, kyllä – tyylikästä. Bubble-korisia Capriceita ei tainnut näyttelyssä olla kuin tämä yksi. 72 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Maalaus on upea, mutta muuten sisustaa myöten perinteiseen lowrider-tyyliin rakennetun auton viimeistelyä ei erityisesti voi kehua. Myös ’64 Impalan maalaus oli jotenkin autenttisen 60-lukuinen. Strutsinnahkaa, mintunvihreää ja vanhan mallinen ratti G-body Cutlassissa. Ennen pinnavanteiden valtakautta Astro Supreme -vanteet kuuluivat lowridereiden must-varusteisiin. Hitaasti matalalla lipuvien vehkeiden joukkoon mahtui myös tämä vihaisen oloinen Grand National. Koska viimeksi näit kaappariovet ’69 Impalassa
Melkoinen karamelli oli myös tämä ’59 El Camino ”El diablo”. Ohuet valkosivut sopivat yleensä huonosti ennen vuotta 1955 valmistettuihin autoihin, mutta tässä ’47 Oldsissa kokonaisuus näytti toimivalta. Superhienon ’62 Impala STW:n maalasi tämännäköiseksi vuosia sitten maalariguru Danny D. Ei ole vaikeaa arvata, miksi. 73 AMERIKAN RAUTA 1/2016. 50-luvun taitteen nelioviset Moparit ovat kovin väheksyttyjä rakentelukohteita. Alkuperäinen vuosimalli jäi epäselväksi, mutta tässäkin oli suosittu ’87-88-vuosimallien eurokeula. Danny Perezin ’50 DeSoto Deluxe osoitti, että aivan turhaan. Jos jakoi mintunvihreä Supreme mielipiteet, niin tämä ”Money green” -värinen Cutlass oli herkullinen näky. yhdessä toisen maineikkaan maalarin Buggs Ochoan kanssa. Tätä Letukan täysikokoista coupekorimallia kutsutaan Jenkeissä nimellä Glasshouse. Tämä ’65 avoImpala olisi ollut kaupan, mutta auton keskeneräisyyden huomioiden hinta oli vähän kovanlainen. Tämä hohtavanvalkoinen sisustus löytyi G-korisesta Monte Carlosta. Jäkälänvihreän ’64 Impalan alla olivat vaihteeksi Tru-Spoken ristiinpinnatut vanteet. Auton malli ei määritä rakentelusuuntaa, kuten tämä ’79-mallinen Ford F100 osoittaa
Tämä itärannikon moottoriurheilukeskittymä vetää vertoja jopa Kalifornian hot rod -maille, ja myös Ford-friikkien keskuudessa tunnettu Holman Moody, johon verrattuna Carroll Shelby oli vain oppipoika, sijaitsee lähialueella. Carpenter liisaa Fordilta alkuperäisiä prässityökaluja, joilla sitten puristetaan uusia osia vanhoihin malleihin. Carpenterin tilat sijaitsevat Nascar-maailman keskuksessa, samalla seudulla pitävät majaansa monet suuret kilpatallit kuten Earnhardt ja Richard Petty Motorsports. NOS-osia on myös tarjolla kokonaisen hallin täydeltä. Uudet tekniikan osat, joita on reilusti varastossa, on merkitty katalogeihin, mutta jos etsii jotakin erikoisempaa, kannattaa sitä kysellä mailitse NOS-osastolta. Paljon uutta vanhaa osaa. Niiden lisäksi merkkivalikoimaan kuuluvat Ford-traktorien ja Cushman-skootterien osat. Tehdasalue käsittää toistakymmentä hehtaaria ja siellä sijaitsevat kaikki firman toiminnot: tuotantotilat, joita on kymmeniätuhansia neliöitä, NOS-osien varastot, museot, romutarha sun muut. Alueella on myös yksityismuseo, jossa on runsaasti Dennisin autoja, sisältäen ’40 avon, josta kaikki sai alkunsa. Carpenter on helppo löytää, hankkiutuu vain Charlotte Motor Speedwaylle, 60-luvun alussa rakennettuun Nascar-mekkaan, se kun sijaitsee vain mailin päässä kohteesta. Kävimme kesällä 2015 tutustumassa Pohjois-Carolinassa Charlotten lähistöllä toimivaan yritykseen ja sen toimintaan ja tarjontaan. Siellä muuten järjestetään pari kertaa vuodessa todella massiivinen autotapahtuma, jolle Pomonat sun muut kalpenevat. Carpenter tarjoaa myös kokonaan uutta koria ’40 Ford Coupeen. Jo vuonna 1975 hankittiin nykyinen tontti, jolla oli hyvä laajentua. Suurin osa niistä on valmistettu samalla tontilla sijaitsevissa usean kymmenen tuhannen neliön tuotantotiloissa. Cushmannit, muut moottoripyörät ja traktorit ovat myös saaneet omat museonsa. DENNIS CARPENTER REPRODUCTIONS Amerikan Rauta vierailee Varaosamyymälässä on esillä kaikkea mahdollista Fordvaraosaa. Kun Kaliforniat ja Floridat on kierretty, voi autoharrastaja suunnata matkansa PohjoisCarolinaan, siellä riittää innokkaalle katsottavaa. Onpa tehdaskierroksella sattunut silmiin myös työkalu, jolla alkuperäiset laukkaavat hevoset on Mustangin keulalle synnytetty. Carpenterin toiminta käsittää nykyään monta osa-aluetta, joista meillä tunnetuin on juuri autojen kumiosien valmistus ja myynti. Toisin kuin monet muut amerikkalaisfirmat, jotka vain myyvät kaukomailla valmistettuja osia, on Carpenterilla laaja oma tuotanto. Firmasta saa kaikenlaista kyseiseen merkkiin, varsinkin kumiosia. Kaikkiaan sen listoilla on lähes 12 000 itse valmistettua osaa kyseisiin merkkeihin. Yksi asia johti toiseen ja pian alkoi kumitiivisteiden valmistus. 74 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Firma sai alkunsa, kun Dennis oli entisöimässä ’40 avo-Fordiaan 60-luvun lopussa, eikä mistään löytynyt muovisia kojelaudan nuppeja. Kyseisellä mallilla on aina ollut USA:ssa vankka harrastajapiiri, joten korjauspaloja on valmistettu jo pitkään, ja tätä kautta oli tultu tilanteeseen, jossa ei puuttunut enää montaa osaa koko korista, ja Carpenterilla oli resurssit viedä hanke loppuun. Niinpä hän joutui itse perehtymään sellaisten valmistustekniikkaan, ja kun tietotaito oli hallussa, hän alkoi valmistaa niitä myyntiin. Oman entisöintiprojektin kautta. Yritys kasvoi pikkuhiljaa ja 90-luvun lopussa toiminta oli laajentunut sille tasolle, että voitiin aloittaa yhteistyö Ford Motor Companyn kanssa. Näihin osiin perustuu myös peruskorjattujen kaasuttimien ynnä muiden vastaavien osien myynti. Ilman moista yhteistyötä olisi monen osan teko taloudellisesti kannattamatonta, sillä uusien työkalujen teko on kallista ja vaativaa, mutta näin Carpenterin toimesta syntyy uusia pölykapseleita, lokasuojia, maskeja ja paljon muuta. J os on ollut tekemisissä vanhojen Fordien kanssa ja varsinkin jos sellaisia on laitellut, ei ole voinut olla törmäämättä nimeen Dennis Carpenter Reproductions. Siihen ei tehtaalla enää ollut työkaluja tallessa, vaan ne jouduttiin tekemään alusta asti uudestaan. Puskurien ja maskien ynnä muiden vastaavien osien tuottaminen ei olisi mahdollista ilman yhteistyötä FoMoCon kanssa. Dennis on aloittanut ostamaan jo varhain suljettujen dealereiden varastoja ja muille tarpeettomia varaosia, parhaimmillaan on Intiasta tuotettu useita kontillisia NOS sivuventtiili-V8-tavaraa. Teksti ja kuvat: Olli Lehtinen Kävimme tutustumassa Ford-tarvikejätin Pohjois-Carolinassa sijaitsevaan päämajaan
Kun paikkakunnalla järjestetään jokin autotapahtuma, ovat ovet yleensä avoinna ja tarjontaan pääsee tutustumaan omakohtaisesti. Tämän lisäksi paketissa olevia itäpyoriä oli seinällinen. Aikoinaan koko firman aloittaneen avo-Fordin entisöinti ei ole jäänyt ainoaksi, vaan nyt kokelmiin kuuluu useimpia vuosimalleja. Seassa on harvinaisuuksia, joita moni sormet syyhyten katselee, kuten kuvan ’59 2d farmari. Kokonaisen ’40 Coupen korin saa ostaa itselleen suoraan varastosta. Cushman osallistui myös toiseen maailmansotaan valmistamalla joukoille kevyitä kulkimia, joita laskettiin maahan myös laskuvarjoilla. Tänä päivänä sellaisen pystyy rakentamaan uusista osista, joita Carpenter ja muut varaosavalmistajat tarjoavat. Eihän mikään ajoneuvomuseo olisi täydellinen ilman tehtaan paketissa olevaa Trumppaa. Näitä jäi esimerkiksi Italiaan sankoin määrin. NOS-rakennuksen edessa on firman privaattiromulaani. Kyseisten autojen tekniikka perustui usein Fordin 60-heppaiseen veekasiin. Ainoa ero alkuperäiseen on tulipellin syvennys, jotta keulalle olisi mahdollisimman yksinkertaista sovittaa vaikkapa tuore 4.6 Modular -kone. Kilvanajo Midget-luokassa oli suosittua puuhaa aikoinaan, ja koska ollaan Speedwayn läheisyydessä, ei näitäkään ole unohdettu. NOS-varaosia haaliessa on vanhoilta diilereiltä tullut myös kirjallisuuta, jota riittää myytäväksi asti. NOS-osia on tontin perällä kokonainen hallillinen. Automuseossa oli vierekkäin kaksi kappaletta 427 Galaxieita, vieläpä himoittuna ’63,5-vuosimallina. 75 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Lienevät antaneet alkusysäyksen maan skootterikultturille. Mikään ei kuitenkaan ole kaupan, vaan niitä käytetään referenssinä uusien osien valmistukseen. ’40 Ford Coupe on aina ollut USA:ssa suosittu auto
Lähin suurkaupunki opiskelupaikkaani nähden oli Las Vegas, jonne lensin muutamaa päivää ennen koulun alkua. Teksti ja kuvat: Markus Kärkinen Lapsuuden haave Amerikkaan matkustamisesta muuttui kertaheitolla huolella todeksi, kun sain vaihto-opiskelupaikan Utahista. 76 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Omien kulkuneuvojen puutteessa matka taittui julkisilla. Kesällä 2014 tämä haave nytkähti ratkaisevan askeleen kohti toteutumista, kun sain tietää tulleeni valituksi opiskelemaan syyslukukaudeksi Etelä-Utahin yliopistoon Cedar Cityyn. Vegasin värivalohelvetin keskellä vanhempi kalusto näytti olevan äkkiseltään harvemmassa, sen sijaan uusikoppaisia Mustangeja, Camaroita ja Challengereja tuli nähtyä vähintään riittävä kerta-annos. Amerikan raitilla B lues Brothers, Nasta laudassa, American Graffiti ja monet muut amerikkalaista autokulttuuria esittelevät elokuvat olivat aivopesseet minut jo lapsena niin tehokkaasti, että tuota kulttuuria piti päästä todistamaan myös omin silmin. Jylhien maisemien keskellä saattoi siellä täällä nähdä pellolla tai ladon nurkalla Näin idyllisiä maisemia voi nähdä vielä 2010-luvunkin Amerikassa, kunhan ajaa tarpeeksi kauas valtaväylistä ja taajamista. Maaseudulle tultaessa alkoi myös Amerikan vanha-autotilanne hahmottua paremmin. Utahin aavikolta bongatun autiotalon takapihalta löytyi muun roinan lisäksi pientä laittoa vaativa ’58 farkku-Plymouth. Koska pitkäaikainen haave matkasta oli realisoitumassa, oli aika tarttua myös toiseen mielen sopukoissa kolkutelleeseen ajatukseen: auton ostamiseen itse Jenkeistä. Arki koittaa. Parin Vegas-yön jälkeen oli aika astua arkeen ja matkata opiskelukaupunkiin. Alkoi reissun suunnitteleminen ja valmistautuminen. Sen seurauksena alkoi oman harrastekaluston harventaminen: niin alun perin puolivahingossa hankittu Kupla kuin projektina ollut ’52 Chrysler New Yorkerkin saivat etsiä uudet kodit ja rahoittaa Amerikan-ekskursiotani ja mahdollisen auton hankintaa. Syksyn aikana luvassa oli autojen metsästämistä, mielenkiintoisen kaluston bongailua, vanhan Cadillacin ostaminen ja tuhansien kilometrien road trip halki aavikoiden, vuorten, myrskyjen ja tulvien
77 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Elinpiirin laajenemisen yhtenä taka-ajatuksena oli myös parempi mahdollisuus bongailla potentiaalisia autoja ostettavaksi. Eräs pyöräretkistäni vei pienehkölle, hieman vanhemmalle asutusalueelle. Alueelle vain ei ollut pääsyä mistään, eivätkä tiedot amerikkalaisten suuresta omaisuudensuojan arvostuksesta ja oletetusta liipasinherkkyydestä houkutelleet omatoimiseen tutustumiseen. Eräs mielenkiintoinen löytö oli kaupungin laitamilla ollut vanhalta autopurkaamolta näyttänyt alue. Ryhdikäs Ford AA -aihio seisoi puolestaan Cedar Cityn keskustassa. Lava-autoja, niin paljon lava-autoja. Hieman syrjemmässä ollut muutaman korttelin kokoinen aavikolle rakennettu omakotitaloalue sen sijaan osoittautui tarkemmalla tutkimisella varsin mielenkiintoiseksi. Mielenkiintoa herättävä oli myös alueen nurkassa lojunut varsin ryhdikkään oloinen lappapuuronvärinen ’56 Lincoln, jonka paikan omistajan isä oli kuuleman mukaan ostanut uutena. majailemassa pick-upeja kaukaisemmiltakin vuosikymmeniltä. Laajensin reviiriäni kuitenkin myös kaupungin ulkopuolelle. Autokuume oli jo kohtalaisen kova, ja lähialueiden tutkiminen jatkui. Välittömimpiä liikkumistarpeita tyydyttämään hankin auton puutteessa ensimmäiseksi polkupyörän. Polkupyörällä tulikin risteiltyä alueella ympäriinsä. Ennen oman auton ostoa pääasiallisena kulkupelinä toimi Schwinnin cruiser-mallinen polkupyörä, joka lopulta päätyi pitkäkyntisten käsiin. Saapuminen Cedar Cityyn nosti innostuksen vielä uusille lukemille: ensimmäinen näkemäni rakennus kaupungista oli autoliike, jonka takapihan häkkiaitauksessa näkyi lojuvan monien 50-luvun lava-autojen lisäksi myös pari ykköskoppaista Camaron raatoa. Ulkomaalaiseen vieraaseen suhtauduttiin varsin asiallisesti ja kalustoa esiteltiin auliisti. Elättelin toivoa mahdollisista hyvistä löydöistä, jotka eivät ole päätyneet Craigslistin myyntipalstoille suuren yleisön ihmeteltäväksi. Ei ollut myytävänä. Uskaltauduin reippaasti juttusille ja kävi ilmi, että toinen herroista omisti paikan. Autobongailun näkökulmasta saapuminen opiskelukaupunkiin vaikutti varsin lupaavalta. Itse kaupungissakin oli romuromantikolle paljon nähtävää, ehkä hämmästyttävimpänä esimerkkinä eräällä verkkoaidatulla joutomaalla lojunut ’67 rättikatto-Mustang. Myös alueen esittely järjestyi, vaikkakin paikan omistaja katsoi parhaaksi turvata itsensä ja tunki housunkaulukseensa järeännäköisen revolverin ennen esittelykierrosta. Lauta-aidan rakosista näkyi laani, jolla lepäsi arviolta yli parikymmentä kiehtovanoloista autonraatoa. Hauska näky oli myös 30-luvun alumiininen kilpavene, jonka trailerissakin oli Torq Thrustit alla. Eräällä laanilla heinikossa kökötti muun mieltäylentävän kaluston lisäksi muun muassa sympaattisen näköinen Willys ja laanin omistajan isän uutena ostama ’56 Lincoln. Erään talon pihalla sekalaisten pick-upien ja kuormureiden lisäksi lepäsivät ’68 ja ’70 Chargerien raadot. Tallin takapihan laani oli todellakin näkemisen arvoinen paikka: kanttiinsa muutaman kymmenen metrin kokoisella alueella oli pari-kolmekymmentä autoa aina 20-luvun Fordin kuorma-autoista lähtien. Eräällä takapihalla lojui läjä vanhaa jenkkikalustoa, ainakin Willys Wagon ja Utahista voi löytää vaikka mitä mielenkiintoista. Kerran paikan ohi pyöräillessäni huomasin kuitenkin, että laaniin kuuluvan tallin nostoovi oli auki, ja sisällä istuskeli pari vanhempaa ukkoa. Vaikka amerikkalaiset ovatkin aseorientoitunutta väkeä ja omaisuutta suojataan innokkaasti, ovat amerikkalaiset pohjimmiltaan ystävällistä väkeä myös tuntemattomia ihmisiä kohtaan. Sen Ford Rancheron olisi saanut ostaa mukaansa 2 200 dollarin hintaan. Uudet omakotitaloalueet kun olivat siinä mielessä samanlaisia kuin Suomessa, että kaikessa kliinisyydessään ja pikkuporvarillisessa keskiluokkaisuudessaan ei niillä ollut mitään vanhoille romuille sielunsa myyneen mielikuvitusta ruokkivaa nähtävää
Lupaavin ostattelutapaus löytyi niin ikään samasta naapurustosta. Cedar City ja Las Vegas sijaitsevat molemmat I-15-valtatien varrella, ja matkan sai taitettua kätevästi bussilla. Nämä kaksi yksilöä, jos eivät nyt parhaassa vedossa olleetkaan, olivat sentään välttyneet tulemasta rutatuksi televisiokameroiden edessä. Vielä joku päivä hän aikoi rakentaa ’70:stä toimivan auton ja ’68 oli hankittu varaosiksi. Taaempana seisovan osiltaan täydellisen ’49 Dodgen olisi saanut ostaa puolellatoista tuhannella taalalla. Päätin kuitenkin, että tilanne vaatii uusintavisiitin omistajan ollessa paikalla ja tähän hän suostuikin. Oven avannut nainen kertoi ajokuntoisen auton kuuluvan miehelleen, ja kertoi, että se saattaisi olla myytävänä. Kiiltävän musta auto näytti kuvissa todella siistiltä, ja sen mainittiin olevan myös täysin toimiva. Vihdoinkin kaupoille. Naapuruston varsinainen jackpot löytyi kuitenkin vasta viimeiseltä kadulta. Kauempaa varsin ryhdikkäältä näyttänyt ’49 Studebaker Champion olisi irronnut kuulemma noin tonnilla, mutta lähempi tarkastelu paljasti auton karun kunnon ja osapuutteet. Cedar Cityn keskustassa katukuvaa koristi antikvariaatiksi muutettu vanha huoltoasema. Säännöllinen Craigslistin kyttääminenkään ei tuottanut mielekkäitä tuloksia. Amerikan raitilla pakollinen Fordin F-sarjan pick-up 60-luvulta. Rivin laitimmaisena oli hauskana yllätyksenä taatusti harvinainen 70-luvun alun kaksiovinen HT-korinen Subaru. Alun perin hyvältä tuntunut taktiikka tehdä edullisia autolöytöjä Utahin takamailta alkoi tuntua tuhoon tuomitulta. Erään talon pihalla makasi pationoituneen, mutta pääosin ryhdikkään oloinen ’62 GMC pick-up. Kauppojakin päästiin hieromaan samassa naapurustossa. Lisäkuvien ja muutaman tekstiviestin vaihtamisen jälkeen sovitiin, että menen katsomaan autoa Vegasiin. Autot olivat olleet hänellä jo hyvän tovin, enkä ollut kuulemma ensimmäinen ostattelija. Autoa esitellyt mies kertoi sen kuuluvan hänen pojalleen, ja se oli ostettu entisöintiprojektiksi toistakymmentä vuotta sitten, eikä autolla ollut ajettu koko aikana. Saatuani tarvittavan käteismäärän kasaan pankissa ja automaateilla hajautetusti vierailemalla pääsin syyskuisena lauantaina hieman yli kuukausi Yhdysvaltoihin saapumiseni jälkeen autokaupoille. Ostattelusoitto vain tuotti tutun pettymyksen: kalusto ei ole myytävänä. Lopulta säännöllinen kyttäys palkittiin: Las Vegasissa oli myytävänä ’72 Cadillac Fleetwood Series 75. Koska käteinen on Amerikassa edelleen kuningas, piti minun nostaa kauppasumma käteisenä paikallisesta pankista. 78 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Erään talon pihalla heinikossa makasi Internationalkuormurin, 70-luvun Ford Maverickin ja parin 60-luvun Ford-pikkarin seurassa ’68 Dodge Charger. Laajensinkin hakuskaalaa myös naapuriosavaltioon Nevadan puolelle. Ketään ei ollut kotona, mutta sain talon ja autojen omistajan yhteystiedot naapuritrailerissa asustelleelta rouvalta. Etusijalla olleita henkilöautoja oli myynnissä huomattavan vähän vanhempien autojen valikoiman keskittyessä lähinnä pikkiksiin, jotka nekin olivat yllättävän kalliita. Parin viikon päästä palattuani paikalle oli yllätys suuri: kuusikymppisen äijän alkaessa esittelemään kalustoaan paljastui takapihalta toinen, vuosimallin ’70 Charger! Mies jatkoi jo puhelimessa esitetyllä linjalla: kumpikaan Chargereista ei ollut myytävänä. Suurimpana puutteena näytti olevan lava, joka oli purettu, mutta kuului kauppaan. Mies kertoi, kuinka aikoinaan Dukes of Hazard –televisiosarjan tekijät olivat haalineet kuvauksia varten Chargereita ympäri maata, ja tuotantotiimin autovastaavat olivat käyneet tienoolla peräti kolmesti ostamassa kaikki joutilaat Chargerit pois. Sain miehen puhelinnumeron, ja sovimme hänen kanssaan, että tulen uudemman kerran katsomaan autoa
Omalla Cadillacilla oli opiskeluiden ohella mukava tehdä päiväretkiä Etelä-Utahin maisemiin, jotka olivatkin hienoja. Käytettävissä oleva, erinäisillä viikonloppuretkillä varsin luotettavaksi osoittautunut oma auto selkeytti myös tulevaisuuden suunnittelua. Sovelsin menestyksekkäästi keksimääni nuukailukikkaa: Ajoin auton Stripin varrella sijaitsevan kasinohotellin parkkihalliin parkkiin ja aikani yössä kierrettyäni vetäydyin Käkkylän takapenkille koisimaan ja keräämään voimia seuraavan päivän siirtymään. Omalla autolla oli etenkin viikonloppuisin mukava kierrellä lähitienoiden pikkukaupunkeja ja kyliä. Kun sitten osoittautui, että koulun loppumisen ja paluulennon välille tuli joutilasta aikaa yhden viikon sijasta kaksi, päätin toteuttaa reissusuunnitelmastani kaikista huimimman. Päästyäni Vegasiin, poimi auton omistajan poika minut kyytiin juurikin nimenomaisella Cadillacilla. Alun perinkin aikomuksenani oli matkustella koulun päättymisen jälkeen, mitä silmällä pitäen olinkin varannut paluulennon lähtemään läheisen Las Vegasin sijaan Los Angelesista. Kävin kuitenkin vielä itse koeajamassa auton, ja se tuntui toimivan varsin hyvin. 79 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Koska kaupankäynti oli vierähtänyt sen verran myöhään, päätin viettää yöni Vegasissa. Lukukauden kääntyessä kohti loppua ja joulun lähestyessä tuijottelin yhä useammin Google Mapsia ja klikkailin erilaisia reittivaihtoehtoja näkyville. Takapenkillä kyyti tuntui mukavalta ja pieni hymynkarekin meinasi nousta huulille, kun musta limusiini-Cadillac lipui Las Vegasin katuja. 50-luvun pick-upeja lepäsi useamman talon takapihoilla ja eräällä pihalla lojui muutaman auton kokoelma 40-50-lukujen sämpylöitä. Ensimmäinen tarjous ei mennyt läpi, mutta toinen, alkuperäistä pyyntihintaa alempi tarjoukseni hyväksyttiin. Auton omistaneen eläkeikäisen muorin lisäksi seuruettamme tervehti C3 Corvette ja hienosti psykedeliahippityyliin rakennetut buggy ja 60-luvun pystykeulainen Dodgen vani. Aikani auton kyydissä istuttuamme pääsimme Cadillacin omistajan pihaan. Oli aika latoa taalat tiskiin ja lyödä nimet paperiin. Seuraavassa osassa on luvassa muun muassa seikkailuja useassa eri osavaltiossa, odottamatonta kamppailua luonnonvoimien parissa ja yllättävä kohtaaminen poliisin kanssa. Pimenevässä Las Vegasin illassa pääkatu Stripiä pitkin ajaminen tuntui surrealistiselta: minä, suomalainen reilu parikymppinen opiskelija ajelen maailman uhkapelipääkaupungin neonvalojen loisteessa juuri ostamallani Cadillacin limusiinilla. Kiertely ja ympärille katselu yhä laajemmalla alueella vahvisti jo aiemmin syntyneitä käsityksiä. Pohjassa oli muutama reikä eivätkä kaikki lisävarusteet toimineet. Pihatiellä oli aika alkaa syynäämään Caddyä tarkemmin, ja amerikkalaisen autokaupan luonne kävi jälleen ilmi: puhelimessa ei taaskaan ollut kerrottu kaikkea. Hauska bongaus oli myös taatusti harvinainen ’58 Rambler Ambassador –farkku. Elämää Amerikassa oman auton kanssa. Auton ostamisen jälkeen elinpiiri laajeni huomattavasti. Eräässäkin muutaman kadun ja ehkä joidenkin satojen asukkaiden kylässä keskellä ei mitään bongasin joutilaan oloisina raatoina ’65 porrasperäja ’70 fastback -Mustangit. Oman auton hankkiminen laajensi myös romustusmahdollisuuksia huimasti. Varsinaisia ostopaineita ei enää ollut, mutta preerioiden, aavikoiden ja muiden takamaiden uumenissa lymyävät autot ja muut kiehtovat koneet vetivät edelleen puoleensa. Palasin takaisin talolle ja asetin hinnan, jolla auton ostan. Vanhat pick-upit ja Ford Mustangit eivät ainakaan ole loppumassa mihinkään kovin äkkiä. Minusta oli tullut Cadillac-mies
80 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Tallilla – Chevrolet Nomad ’56 Korjauspalojen paikoilleen sovitteleminen aloitettiin ulkopuolen helmapaloilla, joita seurasivat lattian tukipalkit, sisähelmat sekä varsinainen lattiapelti. Osien viimeistelyssä on ollut eroja valmistajista riippuen, mutta ne kaikki ovat kuitenkin menneet paikoilleen ilman suurempia sanomisia. Ennen lopullisia hitsauksia otetaan ristimitat, joilla varmistetaan, että kori on suora ja linjassa. Varvaspellit on myös tarkoitus vaihtaa uusiin. Tähän saakka kaikki korjaukset on tehty valmiiksi prässätyillä korjauspaloilla, eikä mitään ole muovailtu suorasta pellistä. Kun pellit on saatu paikoilleen, kori nostetaan vielä kokonaan pois rungolta. Seuraavassa kuormassa on tulossa uudet takahelmat, mutta sisälokasuojien pyöreiden kulmien kohdalla on tarkoitus kaivaa esiin pellinvääntelyvälineet. Nyt kesäautot on saateltu talviseisontaan ja rakentelukausi jälleen startattu. Aihion mukana tulleet ovet laitettiin paikoilleen helmojen myötä. Korjauspalojahan oli tullut haalittua valmiiksi jo melkoisesti, ja nyt niiden oli aika löytää paikkansa. Tämän jälkeen päästiin sovittelemaan kahtena kappaleena toimitettua uustuotantolattiapeltiä sekä takapenkin reunusosia. Seuraavaksi paikalleen menivät lattiapellin poikittaiset tukipalkit sekä sisähelmat. Ensimmäiseksi mallattiin paikoilleen ulkohelmat, joiden jälkeen kiinnitettiin lattian keskitukirauta. T yöt tyssäsivät kevätauringon pilkahduksiin siinä vaiheessa, kun tulipelti oli saatu paikkailtua. Muoto niissä on aivan sama kuin vuotta tuoreemmissa, mutta listojen reiät ovat eri kohdissa. Ne eivät ole auton alkuperäiset, vaan vuosimallia ’55. Sorvin ääreen palattiin jälleen marraskuun puolivälin paikkeilla, jolloin korin peltien korjausosien sovittaminen saatiin kunnolla käyntiin. Ne on siis paikkailtava umpeen ja porailtava uusille listoille uudet reiät. Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen No Mad -projekti seisoi kesän ja alkusyksyn, jolloin otettiin ilo irti hyvistä cruisailukeleistä. Kulmapaloja saa toki valmiinakin, mutta ainakaan vielä eteen ei ole tullut budjettiin sopivan hintaisia osia. Toistaiseksi palat on soviteltu kohdilleen heppailemalla ne kiinni sieltä täältä, kunnolliset saumat hitsataan vasta sitten, kun kori on irrotettu rungolta ja kiinnitetty grilliin, jossa sitä voi pyöritellä
Kun kappale on hitsattu paikalleen, on kiinnikkeiden pienet reiät helppo hitsata umpeen. Tulipellin pyöreät kulmaosat oli alun perin tarkoitus tehdä itse, mutta kun sellaiset osuivat sattumalta kohdalle sopivaan hintaan, niin ne ostettiin valmiina. Uustuotantolattiapelti oli kahdessa osassa, mikä helpotti sen käsittelyä ja paikoilleen asettelua. Clekoja varten porataan ensin pieni reikä liitettävien kappaleiden läpi, minkä jälkeen ne painetaan reikiin sarjan mukana tulevilla pihdeillä. Korjauspaloja oli tullut haalittua valmiiksi jo melkoisesti ja nyt niiden oli aika löytää paikkansa. Takahelmat sen sijaan löytyivät valmiina. Cleko-kiinnikkeet todettiin käteviksi peltien paikoilleenasettelemisessa. Runko on vahvassa pintaruosteessa, mutta kumityynyjen alta löytyi aivan virheetöntä metallipintaa. 81 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Lokasuojien etukulmiin muotoillaan paikat suorasta pellistä. Sauma kulkee keskikonsolin kohdalla. Lattiapalat ulottuvat takapenkin selkänojan kohdalle saakka, mistä työtä jatketaan seuraavaksi eteenpäin. Monesti näkee, että runko on ruostunut kumityynyjen alta olemattomiin, mutta tässä tapauksessa oli syystä tai toisesta käynyt päinvastoin
Piraattitalli 82 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Toisenlainen talli Tallin alakerrassa pitää majaansa Essex-rodi, joka saa pian seurakseen Eleanor-Mustangin. Toinen autopaikka on toistaiseksi uhrattu biljardin peluulle
Baaritiskiin käytettyjä lautoja kuorittiin pitkä tovi. Lattiat ovat Wenge-parkettia ja lattialistoina käytettiin laivaköyttä. Katto on verhottu vanhalla kalastusnuotalla. Konekiväärin malliset viskija vodkapullot ovat matkanneet Suomeen Puolasta. Se piti alun perin sijoittaa yläkerran baariin, mutta lopulta sinne haluttiin pystybaarin lisäksi kaksi sohvakalustoa ja tila loppui kesken. Talli rakennettiin oman metsän puista, jotka sahattiin pitkästä tavarasta valmiiksi paikan päällä. Rekvisiittana on purjelaivojen pienoismalleja, navigointikarttoja ja muuta merenkäyntiin liittyvää esineistöä. Yhden yläkerran seinän takana on kuitenkin reservissä tilaa vielä noin 50 neliötä ja Anun haaveissa siintelee toteuttaa sinne saunatilat sekä parveke ilta-auringon suuntaan. Kuutisen vuotta sitten rakennetun tallin alakertaan tuli lopulta kylmän traktorihallin lisäksi kahden auton lämmin talli, jossa toisen auton paikka on tosin tällä hetkellä varattu biljardipöydälle. Baarissa on kaksi reilunkokoista sohvaryhmää ja niiden lisäksi tynnyripöytäryhmä. 83 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Piraattitalli Pöydät notkuvat teemanmukaista rekvisiittaa. A lun alkaen Mikan piti tehdä vain tallipaikka traktorille, mutta rakentamisen aikana heräsi ajatus, että jos rakennuksesta tekisi vähän korkeamman, sen yläkertaan saisi tehtyä baarin. Teksti ja kuvat: Kimmo Janhunen Mukanokkela otsikkomme ei viittaa siihen, että Anu ja Mika Santalan tallista löytyisi piraattituotteita, vaan siihen, mitä tallin yläkerrasta löytyy. Kun baarin rakentaminen keksittiin vasta rakennuksen pohjan teon jälkeen, jäi vesijohtojen vetäminen ja viemäröinti tekemättä. Tiloissa on vietetty lukuisia ikimuistoisia juhlia ja parhaimmillaan siellä on viihtynyt yli 20-päinen porukka. Sinne on näet pystytetty tunnelmallinen, merirosvoteemaa kantava tallibaari. Kaiken kaikkiaan tallissa on tällä hetkellä tilaa yläja alakerta mukaan lukien noin 100 neliötä. ”Meidän paikallinen oli yllättäen kiinni, niin koko porukka oli päättänyt tulla usean taksin voimin meille iltaa istumaan”, Anu naurahtaa. Samoin tehdaskäsikirjan sisään kätketty pullo laseineen
En muista, minkä verran nesteytystä harjoitettiin menomatkalla, mutta ilmeisen paljon kuitenkin. Varmuudella muistan mukana olleen ainakin Kinnusen Teron ja erään Löppösen tyttöystävineen. Tämänkin kuvan rajaus on aika vauhdikkaan oloinen. On todennäköistä, että bussissa on ollut muiden mukana niin Heikuran Olli kuin Nygrenin Helgekin, mutta selvää mielikuvaa aiheesta ei ole. muistikuvia Ruotsalaisen Tommy Classonin saman vuoden Oakland Roadster Show’ssa palkittu ’32 kuului näyttelyn vetonauloihin. Toisaalta en muistanut edes sitä, että mukana reissussa oli myös silloinen tyttöystäväni, nykyinen vaimoni. Teksti ja kuvat: Tomi Eronen Ihmisen muisti on siitä kummallinen, että sitä uskoo muistavansa jotain ihan selvästi, mutta tarkemmin muistellessaan muistaa, ettei muistanutkaan. 84 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Teron mukanaolon muistamisen mies varmisti itse katoamalla jossain vaiheessa näyttelypäivää. Muutin noihin aikoihin opiskelun vuoksi Joensuuhun neljäksi vuodeksi asumaan, joten kimppabussimatka Hot Rod Rock Show’hun kuulosti houkuttelevalta, pääsisihän viikonloppuvapailla käymään edes jossain näyttelyssä. Parkkipaikalla kadonneen Muumio muistelee Matka vailla buickjasormi: avauskuva Nurmeslaisen Ari Vaahersolan ’61 Vette sai Classic Old -luokan kakkospalkinnon. Ruotsista näytille tuotu ”Blue Bayou” ’54 Buick näyttää edelleen tyylipuhtaalta kokonaisuudelta. Joka tapauksessa 25. O lin joskus ennen armeijaan menoa tutustunut joensuulaiseen Riverside Rebelsin porukkaan ja käynyt myös jossain heidän pikkujouluissaan ja vastaavissa bileissään. Illalla ennen kotiin päin lähtöä joku kyselikin, onko herraa näkynyt show’ssa, mutta ei miehestä ollut kenelläkään mitään havaintoa. Kuvan laatu sen sijaan ei kehuja ansaitse. Totta puhuen kävin kyllä keväällä Helsingin American Car Show’ssakin, mutta muistaakseni vanhempieni autolla ja kenties sitä kautta sponsoroiduilla bensoilla. Kun tammikuussa 1998 astuin armeijan leipiin, jäi minulla silloin ollut AMC Hornet seisomaan mummolan aitan nurkalle, eikä sillä pitkille näyttelyreissuille lähtemisestä tarvinnut päivärahoilla edes unelmoida. Tuohan oli aikaa ennen kuuluisaa Hemohes-episodia, joten touhu ei tiettävästi herättänyt kenessäkään negatiivista huomiota. huhtikuuta 1998 istuimme bussissa matkalla kohti Tamperetta. Tältä Hot Rod & Rock Show -reissulta niitä muistikuvia ei ollut kovin paljoa tuoreeltaankaan
Reissu oli kuitenkin ilmeisesti hauska. Näyttelystä ei minulle oikeastaan ole jäänyt minkäänlaisia mielikuvia lukuun ottamatta rajusti nuotin vierestä laulanutta Olli Lindholmia. sankarin arvoitus ratkesi, mies löytyi bussin alta nukkumasta. Enpä kyllä muista kuvan mintunvihreää Camaroakaan nähneeni sen koommin. Pikkurodi on tuntunut myös siinä mielentilassa kuvaamisen arvoiselta laitteelta. Tästäkin tulee silti pian 18 vuotta. Ari Oksasen ’69 Chrysler 300 -avo oli paikallista kalustoa Tampereelta. Eihän siinä auttanut kuin kääntyä ympäri, ja palata takaisin tuolle huoltoasemalle, jolla pariskunta jo odottelikin vähän hölmistyneinä. Luku petti vasta ensimmäisellä pysähdyksellä kotimatkalla. Ei, ketään ei unohdettu Tampereelle. Ajan tavan mukaan ihmisten näkymistä kuvassa pyrittiin välttämään. 85 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Oli ilmeisesti mennyt sinne varjoon makailemaan, huhtikuinen aurinko kun paistoi täydeltä taivaalta. Varsinaista matkanjärjestäjää meillä ei ollut, eikä pitkän päivän viihteellä olleen porukan nimenhuutokyky ollut ihan täydessä iskussa. Ajettuamme ehkä vartin verran huoltoasemalta kohti Joensuuta, keksi joku kysyä, missä oli Löppönen ja hänen tyttöystävänsä Paula. Sitä monesti ajattelee, että eihän jostain tapahtuneesta niin kovin kauaa vielä ole. Jälkikäteen moinen linjaus on harmittanut monta kertaa. Jälkikäteen, kun välillä jo vähän valoa vuotaneessa pokkarikamerassa ollut filmi oli kehitetty, sieltä löytyivät nämä yhdeksän kuvaa, joissa osassa on päässyt lipsahtamaan oma sormi pahimoilleen linssin eteen. Taisin olla minä, jolla välähti, että sinnehän ne jäivät Shellille, kun kävelin sieltä bussiin. Mikä lienee tunnistamaton asia linssin edessä, tässä kuvassa se ei vaikuta sormelta. Juuri perustetun Spinneri-lehden osastolla oli näytillä erikoismaalattu GTA. Itse näyttelystä minulle ei ole myöskään jäänyt juurikaan muistikuvia lukuun ottamatta rajusti nuotin vierestä päähallin keskellä laulanutta Yön Olli Lindholmia. Matka vailla Rättisitikkakin oli tullut kuvattua, ilmeisesti siitä syystä, että meillä oli näitä perheessä aikoinaan puolenkymmentä eri-ikäistä ja -väristä. Spinneriä ei enää ole, missä lienee auto
Puuttuva pala taivuteltiin suorasta pellistä. Sain kuitenkin rohkaisevia kommentteja, että ne ovat hoidettavissa pois päiväjärjestyksestä korin ollessa rungollakin, joten päätin, että asia hoidetaan kuntoon tämän talven aikana. 86 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Sen korjaamisessa ei sinänsä ollut mitään ongelmaa, kun koko kehyksen sai nostettua ulos moottoritilasta, mutta lattioiden korjaaminen edellytti sisustan purkamista pois tieltä. Pääpiirteissäänhän tämä johtuu tietysti siitä, ettei sille alun perin ollut tarkoitus tehdä kuin pieniä ehostuksia, mutta nyt se on kuitenkin viiden vuoden aikana tullut rakennettua totaalisesti uuteen uskoon. Ei sillä, että alustassa olisi ollut pahoja ruostevaurioita, mutta tiesin siellä olevan pari pientä ruostepeikon pesää, jotka vaivasivat mieltä. Korvauspala tehtiin sähkösinkitystä pellistä sen paremman ruostesuojan vuoksi. Ilmeisesti tätäkin autoa on jossain vaiheessa korjannut se paljon parjattu Amerikan Joe. Lopuksi pohjaan pensselöitiin musta teollisuusepoksi. Jäähdyttimen kehikon reunoissa oli näkyvät ruostereiät, mutta todellinen yllätys löytyi sen alapalkista, jonka vauriot oli kätketty ehjännäköisen pellinsuikaleen alle. Runko itsessään oli jo ostohetkellä suorastaan harvinaisen hyvä, mutta ohjaamon lattiapelleissä oli hiukan sanottavaa varsinkin kuskin puolella. Totesimme parhaaksi vaihtoehdoksi leikata syvennyksen pohja kokonaan pois ja korvata se uudella. Kuskinpuoleisessa jalkojensyvennyksessä oli peukalon mentävä reikä ja kun sisäpuolelta puhdistettiin raspikoneella sinne ruiskutetut äänieristemassat, löytyi pienenpieniä reikiä lisää yksi toisensa jälkeen. Uusien palojen saumat hiottiin Fiber-laikalla, eikä korjausta huomaa päälle päin. Uusi muotoiltiin millisestä syvävetopellistä. Yksi mieltä kaivellut seikka on ollut se, ettei koria tullut nostettua heti projektin alkumetreillä pois rungolta. Pikkuhiljaa se alkaa miellyttää jo itseäkin ja projekti alkaa osoittaa vähitellen valmistumisen merkkejä. Samalla tavaralla käsiteltiin myös ohjaamon lattia sisäpuolelta. Puuhanurkka Kimmo Peltikorjaukset suorittanut Janne’s Garage totesi hiekkapuhalluksen jälkeen, ettei kehyksen alapuoliskoa kannata edes yrittää elvyttää. Syvennyksissä oli jossain vaiheessa päässyt seisomaan vettä, joka oli tehnyt tehtävänsä. Apukuskin puoleinen lattia osoittautui yllättäen puhdistuksen jälkeen aivan ongelmattomaksi. Penkit ja lattiamatot purettiin pois tieltä ennen pohjan hitsausta. Myös kuskinpuoleinen turvavyön kiinnityssyvennys oli nähnyt parempia päiviä. Toinen näkyvästi hapantunut kohta oli jäähdyttimen pellistä prässätty kehys, joka osoittautui vielä luultuakin huonommaksi. Peltien väliin tuli hitsattava sinkkimaali, pintaan happomaali sekä yläettä alapuolelle ja saumoihin saumamassa. Keskikonsoli suojattiin palomatolla ja ovipahvit 3M:n kipinäsuojapaperilla, joka oli hinnakkuudestaan huolimatta korvaamaton apu. Chevrolet Corvette ’76 Olen todennut useampaan kertaan, että Stingrace on tullut rakennettua monilta osin aivan väärässä järjestyksessä
87 AMERIKAN RAUTA 1/2016 Hämeenlinnalainen jenkkiautojen asiantuntija Merten takaa matkustanut autosi saa meillä arvoistaan käsittelyä. C10:n ruostevauriot alkavat olla korjattu, mitään ihmeellistähän siinä ei niiden suhteen ollutkaan, vaan aihio oli Suomi-autoksi harvinaisen kovapeltinen. Chevrolet C10 Fleetside ’81 Viime numerossa oli puhetta siitä, että saattaisi olla järkevintä myydä rullaavana hankittu Pontiac-projekti sellaisenaan eteenpäin. www.americanpower. American Power Oy Takumäenkuja 2B 13130 Hämeenlinna www.jenkkiautohuolto. Puh. 03 652 3380 GSM 0400 813 297 americanpower.oy@gmail.com. Se onkin sisustan viimeinen merkittävä puute. Niin tehtiinkin, ja C10:iä on edistetty sitä mukaa, kun säät ja juhlapyhät ovat sen sallineet. Pikkuhiljaa olisi aika alkaa fiksailla Camaroakin museotarkastuskelpoiseen kuosiin, mitä silmällä pitäen siihen on jo hankittu uusi etuspoilerin keskipala sekä kattoverhoilukangasta. Tekniikka tuntuu toimivan, taka-akseli on jo flipattu ja paraikaa odotellaan droppiolka-akseleita saapuvaksi maahan, jotta keulakin päästään pudottamaan alas. Alareunoistaan riekaleina olleet ovipahvitkin korjautettiin verhoomossa, mutta siitä lisää ensi numerossa! To mi Peräpään madallus hoitui flippaamalla akseli jousipakkojen yläpuolelle. Ehkäpä seuraavassa numerossa päästään jo kertomaan siitä, millaiseksi ulkoasu muodostuu. Autoa kun toistaiseksi rakennellaan ulkona, joten niin sade kuin kova pakkanenkin häiritsevät hommia. Oikealla puolella ongelmana ei ollut ruoste, vaan lavanpohjaan tuntemattomasta syystä tehty maanpinnan tarkastusreikä. Lavan pohjan molemmat takakulmat kaipasivat hieman uutta peltiä. 20-tuumaiset renkaat autoon on jo hankittu ja vannevalintakin on selvillä. Ostettaessa autosta puuttunut kojelaudan päällynen löytyi lopulta käytettynä kotimaasta, ehjää lattiamattoa sen sijaan ei onnistuttu paikallistamaan Suomenmaalta, vaan oli tilattava uusi Jenkeistä. Molempiin laitoihin kanttautettiin sopivankokoiset korjauspellit. Pientä paikkaa tarvittiin myös kuskin puolen takahelmaan. Ota rohkeasti yhteyttä! Tiedustele lisää ja varaa aikasi huoltoon. Olipa tarpeen sitten huolto tai korjaus
Custom Corvette Kutjan kuva 88 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Teksti: Tomi Eronen • Piirros: Janne Kutja Corvetteja on rakenneltu paljon, mutta yleensä niitä on ollut tapana koristella performance-hengessä erilaisilla spoilereilla ja levikkeillä. Tällä kertaa asiaa lähestyttiin hieman eri näkökulmasta
Merkit ja kahvat parturoitiin ja värinä Janne päätyi käyttämään metallihohtoista kuparia, joka sopiikin 60-lukuiseen customiin mainiosti. Rajumpana, mutta varsin hienovaraisesti toteutettuna muutoksena Corvetten kattoakin on madallettu, se kun paperilla onnistuu niin helposti. Alustaa madallettiin reilusti, tässähän voisi olla vaikka hydraulit Ron Aguirren ’56 ”X-Sonic” Vetten tapaan. 89 AMERIKAN RAUTA 1/2016. Choppaus toteutettiin varsin maltilla, tolpista hävitettiin vain noin tuuma, mikä teki korista entistäkin linjakkaamman ilman, että autosta olisi tullut pannukakkumainen. K oska tunnetusti vanteet tekevät auton, Janne valitsi ’65 Corvette customiin muskeliaikakauden urheiluautoissa harvemmin nähdyt Chrome reverse -vanteet ohuilla valkosivuilla varustetuin renkain, jotka voisivat aikakausikorrektisti olla ristikudosversiot
90 AMERIKAN RAUTA 1/2016. 50-luvun lopulla auto kelpasi enää maatilalle varaosiksi, kunnes Tomi palautti sen ajettavien kirjoihin. Varsin erikoinen on auton menneisyyskin, sillä se on tuotu Suomeen Normandiasta vuonna 1946. Uusi pinnan alta Veteraani Chevrolet Impala ’60 Jouni ”Linu” Linjaman Impalan klassisen miedosti kustomoitu ulkokuori pettää, nostalgisen pinnan alta kun löytyy nykyaikaista tekniikkaa LS1-koneineen ja hammastanko-ohjauksineen. GMC Pickup ’43 Tomi Hellstenin rakentama patinapikkis palvelee nykyään varsin erikoisella nimellä varustettujen kauppiaiden osuusliikkeen työjuhtana. 90-luvun puolivälissä Jokke osti auton takaisin itselleen, ja nykyisin se kulkee katu-452:nsa turvin lähes samaa tahtia kuin aikoinaan stripillä. Auto myytiin liittoutuneiden varastoilta Kajaanin voimalaitokselle, jossa siihen hitsattiin kiinteästi kaivinkone. Seuraava Amerikan Rauta ilmestyy 17.03.2016 Helsingin Kustom Kulture Show näyttää vakiinnuttaneen paikkansa kotimaisten näyttelyiden joukossa, josta se erottuu sillä, että se on enemmän kaikkea muuta kuin autonäyttely. Kansainvälistä kustomkulttuuria Legenda Plymouth Roadrunner ’71 Suomalaisen kiihdytysautoilun Grand Old Maneihin kuuluva Jokke Hakkarainen hankki Roadrunnerinsa jo 70-luvun lopulla ja päätyi myymään sen pois rullaavana kilpurivuosien jälkeen 80-luvun alussa
R a kkaud es t a Ra u ta an • 1 / 20 1 6 • 8 ,90 € AM ER IK AN RA U TA 01/ 20 16 N RO 25 ”L IS Ä SIN IL M A JO U SIT U KS EE N TO IS EN KO M PU R A N , YH D EL LÄ SÄ IL IÖ LL IS EL LÄ KU N EI K A U A A LE IK IT Ä KO R KE U D EN K A N SS A .” El Rose CHEVROLET BEL AIR ’54 MOONEYES SHOW STREETLOW LOWRIDER SHOW LAS VEGAS EKENS GASSERS SWAP TUKHOLMA 6 414887 002455 1 6 1 70 02 45 -1 60 1 PAL VKO 2016-11 Viipale mediat Suomalaista työtä • www.amerikanrauta.fi Asennamme serpentiinihihnapyörät Dodge Chargum R/T Hemi STW ’06 • H-D ’48 Ford Pickup ’46 • Chevrolet Corvette ’59 Kenworth W900B ’86• Cadillac Sedan DeVille ’60 LISÄKSI ESITTELYSSÄ KAHDEKSAN ERIKOISNUMEROA VUODESSA Wild Green A FORD A COUPE ’30