MUOTOILIJA HARRI KOSKINEN ”Lasikuutioni on Oiva Toikan lahja” KERÄILIJÄ TARU JÄRVIKALLIO ”Rakastan 1950-luvun laukkuja.” SUOMEN DESIGNHELMET SU O M EN D ES IG N IN H EL M ET AU TO TA LO VIN TA G EK AM ER AT 10/2017 Hinta 12,50 € AN TII KK I & D ES IG N 16 4 10 /20 17 KERÄILY • SISUSTUS • ANTIIKKI • DESIGN • VINTAGE • TAIDE Vierailulla Lapsiperhe sisustaa klassikoilla. 11 MESSULÖYTÖÄ! Huippukokoelma Vintage Mikä arvo vanhalla kameralla
Meillä on ilo kutsua teidät Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan katseluvaraston ja vaihtuvien design-näyttelyiden tilan avajaisiin 17.11. Ilmoittaudu mukaan: www.emma.museum/brykwirkkala. ESPOON MODERNIN TAITEEN MUSEO AHERTAJANTIE 5, TAPIOLA, ESPOO WWW.EMMA.MUSEUM BRYK & WIRKKALA EMMA AVAA LAAJAN TAITEILIJA-MUOTOILIJAPARISKUNNAN KOKOELMAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA
Tästä olivat yhtä mieltä asiantuntijamme Kari-Paavo Kokki ja blogistimme Katja Weiland-Särmälä, jotka keskustelivat Maria Ekman-Kolarin johdolla Habitaren Antiikki-tapahtumassa syyskuussa. pääkirjoitus Päätoimittaja Maija Toppila Toimitussihteeri, verkkotuottaja Arja Maunuksela Toimittaja Antti Kaijalainen Taitto Susanna Lehto / Faktor Oy Sivunvalmistus Faktor Oy Erityisasiantuntijat Kari-Paavo Kokki Tuija Peltomaa Julkaisija Fokus Media Finland Oy Julkaisujohtaja Katriina Palo-Närhinen Mediamyynti Jaana Lindvall-Harki jaana.lindvall-harki@fokusmedia.fi Levikkimyynti Johanna Mikkonen johanna.mikkonen@fokusmedia.fi Postiosoite Antiikki & Design Hämeentie 153 C 00560 Helsinki Sähköpostit etunimi.sukunimi@fokusmedia.fi antiikkidesign@fokusmedia.fi Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@fokusmedia.fi puh. 23 Yhden numeromme lukuaika on pidentynyt vuodessa 77 minuutista 82:een – viihdyt seurassamme! Lukijan kysymys yllätti! s. Nuorempien esineiden historian välittäminen helposti unohtuu, vaikka se, mitä nyt pidämme historiattomana, on eräänä päivänä antiikkia. vuosikerta, 12 nroa vuodessa (kaksi kaksoisnumeroa) Seuraa meitä myös Facebookissa! www.facebook.com/antiikkijadesign Digilehti tilaajille ja irtonumeron ostajille: www.lehtiluukku.fi www.antiikkidesign.fi Antiikki & Design 3. Puulelu hellyttää. TARINAN ARVO Pujottaisinkohan kultakorun sormeeni edes jouluna, jos se ei olisi muisto Sirkka-tädistä. Kultaa en juuri käytä, mutta koru tuo kuitenkin mieleen tätini, taiteen ystävän ja kauppiaan, jonka ylpeys olivat taitavasti sommitellut näyteikkunat ja kauniit lahjapaketit. Kaikki he painottivat, että vanhoja esineitä pitää käyttää. Hän hemmotteli sisarustensa lapsia lahjoilla, sillä omia hänellä ei ollut. 020 7354 130* *Puhelun hinta on lankapuhelinliittymästä soitettaessa 8,35 snt/ puhelu + 7,02 snt/min, matkapuhelinliittymästä soitettaessa 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min. Vain sillä tavalla niistä tulee osa lasten elämää ja perheen tarinaa. Juuri esineiden kantamat muistot tekevät antiikista ja designista arvokkaita. Sivuilla 12–18 esitelty Marika ja Johannes Finnen huoneisto on upea esimerkki siitä, miten 1950–60luvun huonekaluilla ja taiteella sisustettu moderni koti latautuu merkityksillä. 77 maija.toppila@fokusmedia.fi Painopaikka PunaMusta Oy, Joensuu 2017 ISSN 1238-5654 Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti 24. Tuossa on isomummin sohva, tuossa isopapan hankkima maalaus. s. Aamos-poika on onnekas. KariPaavo vakuutti, että hopealusikat pysyvät kiiltävinä, kun ne eivät loju laatikoissa, ja Katjan mielestä vanhat lautaset kannattaa ottaa perheen arkiastioiksi. Sormus on kulunut ohueksi, keskellä on suuri hiottu ruusukvartsi. Tallennamme puhelut laadun varmistamiseksi ja koulutustarkoituksiin
50 Messut K Valitsimme Habitaren Antiikki tapahtuman parhaat esineet. 19 Hannu Väisänen Kolumnisti Anna Ahmatovan kotimuseossa. Sivu 40 Antiikki & Design 4. 36 ”Jokainen soitin on yksilöllinen” Perinne elää sarjassa tapaamme pianonkorjaaja Alex Setzerin. 24 Rakkaudella valitut K Näyttely Rafaela Seppälän ja Kaj Forsblomin upeasta design kokoelmasta on esillä Tukholmassa. 32 Huippumodernin hopean taitaja Pekka Piekäisen korut menestyivät maailmalla 1970luvulla. lokakuuta 2017 numero 164 12 ”Perintöesineet jatkavat elämäänsä” K Marika ja Johannes Finnen kodin tyyli on syntynyt suvun perintöä, designia ja vintagea yhdistellen. Sisältö Vahvat värit kuuluvat uusrenessanssiin. 40 Paluu 1880-luvulle Antero ja Tuula Virtasen asunto Helsingissä palasi uusrenessanssiin. 18. 20 Niemen tehdas toi iloa Suomen lapsille Suuret ikäluokat kasvoivat leikkien värikkäillä kotimaisilla puuleluilla
32. JOKA NUMEROSSA 3 Pääkirjoitus Tarinan arvo. 6 Lukijalta Palautetta lehtemme lukijoilta. 50. sisältö 58 Autotalo kukoistaa jälleen Helsingin moderni maamerkki Autotalo kunnostettiin 1950-luvun henkeä vaalien 64 Tähtäimessä kamerakeräily K Millaiset vanhat filmikamerat ovat arvokkaita. Marika ja Johannes Finnen koti s. MUOTOILIJA HARRI KOSKINEN ”Lasikuutioni on Oiva Toikan lahja” KERÄILIJÄ TARU JÄRVIKALLIO ”Rakastan 1950-luvun laukkuja.” SUOMEN DESIGNHELMET SU O M EN D ES IG N IN H EL M ET AU TO TA LO VIN TA G EK AM ER AT 10/2017 Hinta 12,50 € AN TII KK I & D ES IG N 16 4 10 /20 17 KERÄILY • SISUSTUS • ANTIIKKI • DESIGN • VINTAGE • TAIDE Vierailulla Lapsiperhe sisustaa klassikoilla 111347_.indd 1 2.10.2017 10:34:36 KANNEN KUVA: JAANIS KERKIS Lapsiperheen viihtyisän kodin sisustuksen perustana ovat designklassikot. 11 MESSULÖYTÖÄ! Huippukokoelma Vintage Mikä arvo vanhalla kameralla. 70 Kahden kuukauden kuningas Näyttely kertoo, kuinka Suomesta aiottiin kuningaskuntaa. 73 Janne Koskinen Kolumni hautausmaiden taiteesta. 80 Vastaa ja voita! Arvomme Himmeen Toadvalaisimen. 82 Minun antiikkini K Harri Koskinen sai lahjaksi lasikuution Oiva Toikalta Mauno Heikkilän Antik Anita -liikkeen valaisin ihastutti Habitaren Antiikki-tapahtumassa, s. 74 Fiftarifiiliksen lumoissa K Taru Järvikallio ja 1950-luvun muoti. 64. K Kannessa Suomalaisen designin helmiä on esillä Tukholmassa. 8 Ajankohtaista Näyttelyt, kirjat, löydöt ja huutokaupat. 12–18. 81 Minne mennä Syksyn antiikkitapahtumia. Vanhat filmikamerat ovat nykyään keräilykohteita, joissa kohtaavat tekniikka ja muotoilu, s. 68 Toimistojen edelläkävijät Sisustusarkkitehtuurista kertovassa sarjassa Gullstén & Inkinen. Pekka Piekäisen linjakkaat hopeakorut tehtiin Suomessa mutta myytiin pääosin ulkomaille, s. Sivu 24 Antiikki & Design 5. 76 Mikä missä milloin Asiantuntijamme vastaavat kysymyksiin esineistä
3. Paula Ylöstalo-Kuronen, Vantaa KORSUTUVAN AARTEET juttu kuvineen oli elokuun numeron kiinnostavin. Eija Juhola-Johansen, Oslo ELOKUUN NUMERO oli todella hyvä ja Heljä Liukko-Sundströmistä kertova Legenda elää -sarjan osa eritoten. Sota kiinnostaa minua, ja tulikin juuri luettua amerikkalaisen William Trotterin Frozen Hell -kirjan talvisodastamme – suosittelen. antiikkidesign.fi! Hän kirjoittaa hyvin. Maalatut ihmishahmot sijoitettiin puutarhoihin ja puistoihin luomaan vieraille vaikutelmaa isosta palveluskunnasta. Ihastuin Hannu Väisäsen elämänmakuisesti kirjoitettuun kolumniin, Aitouden ainekset, johon antaa sielun tuo vanha, aito maalaus ja sen lempeät värisävyt. Lahti on perinteikäs huonekaluteollisuuskaupunki. Kun olet tilaaja, olet automaattisesti mukana. Ollaksen kartanolla on pitkä historia, joka on inspiroinut päätalon sisustamista rokokoo-, kustavilaisja myöhäisempirekalusteilla. Toiseksi tuli Antti Kaijalaisen kirjoittama ja Antti Kuparisen kuvaama Legenda elää -sarjan juttu Heljä Liukko-Sundströmistä. Marja-Liisa Flinkman, Lahti ITSE OLEN ENITEN kiinnostunut antiikilla sisustutetuista kodeista. Onnekkaat tilaajamme ovat Ulla Heininiemi Tuusulasta, Vuokko Hilli Kalajoelta, Raili Kaukinen Sipoosta, Anna-Liisa Kuosmanen Nilsiältä ja Petri Tokola Halikosta. Onnea voittajille! KIRJOITA MEILLE LEHTI ON ERINOMAINEN. Onnittelut! lukijalta Antiikki & Design 6. Nyt julkisivua hallitsee korkea poikkipääty. Suomesta ei varmaankaan ole helppo löytää mielenkiintoisia kohteita, ja olenkin monta kertaa ollut lopettamassa lehden tilauksen. Kirsti Piironen, Harjavalta UUTTA VAIN MAUSTEEKSI -jutussa (8/2017) esiteltiin koti, jossa asutaan ja viihdytään, vaikka se oli kalustettu pääosin 1930luvun kalusteilla ja esineillä. Tällä kertaa lahjana on viisi Ateneumin taidemuseon taidekorttia ja Modigliani-muistikirjaa. Eva Freiborg, Kauniainen ASKON historia (8/2017) kiinnosti, mutta Lahden huonekaluteollisuudesta voisi tehdä laajemmankin jutun. Samaan aikaan istutettu tammi on kasvanut valtavaksi pihapiirin suojelijaksi. Sen saa Kirsti Piironen. Siinä voisin itsekin asua. Arvomme vastanneiden kesken valloittavan kirjan Suomen keskiaika lapsille (SKS-kirjat), joka ilahdutaa kaikenikäisiä. Keräilen itse hänen esineitään ja taidettaan, sillä hän on niin positiiKerro toimitukselle, mitä mieltä olet lehdestämme, yhteystiedot s. › Antiikki & Design Antiikki & Design 13 12 Tilaaja-arvonta Joka numerossa arvomme tilaajien kesken yllätyslahjoja. Heikki Vierola, Raahe Toimitus vastaa: Kiitos ristikkovinkistä, idea on pohdinnan arvoinen. Ulla Tillander-Godenhielm kertoo, että vanerille maalatun ”Ollaksen tytön” esikuva löytyy 1600-luvun Euroopan suurista kartanoista. LUKIJAT ÄÄNESTIVÄT numeron 8/2017 parhaaksi jutuksi Maija Toppilan kirjoittaman ja Erja Lempisen kuvaaman jutun ”Ollas on vain lainassa” Ulla TillanderGodenhielmin Ollaksen kartanosta. Ollaksen kartanon päärakennusta korotettiin 1836, jolloin sen ulkomuoto muuttui muodikkaaksi empireksi. Pidän myös paljon Katja Weiland-Särmälän blogikirjoituksista ja kuvista nettisivuillanne osoitteessa www. Mitä on jäljellä . Kirjavihjeet ovat kullanarvoisia ulkosuomalaiselle. Mansardikatto purettiin. Pidän antiikin ja modernin sekoituksesta. Jokin, erityisesti taideaiheinen ristikkosivu voisi olla hyvä lehdessänne. Utopia & Utilityn upean India-vaasin voitti Mika Kokkonen Keravalta. Kiitos siitä. Kerrassaan hyvä juttu. Sitten kuitenkin melkein jokaisessa numerossa on jokin juttu, kuten nyt tämä Ollaksen kartano. Paras juttu 8/2017 kotona kotona ”Ollas on vain lainassa” MAIJA TOPPILA KUVAT ERJA LEMPINEN Koruasiantuntijamme Ulla TillanderGodenhielmin perheen maaseutukoti lepää vehmaassa maalaismaisemassa itäisellä Uudellamaalla. Samassa numerossa esitellyssä Ollaksen kartanossa en voisi asettua kotoisasti yhteenkään, kylläkin aistikkaasti ja harkitusti sisustettuun huoneeseen, vaikka kyse on historiallisesti arvokkaasta kodista. vinen taiteilija
Näyttelyn esittelystä vastaa FT, muotiasiantuntija Mirva Saukkola. klo 17.30–20.00. Tarjolla on eleganttia pikkupurtavaa kuohuvan kera. PAIKKA: A. Tillander kutsuvat sinut ja ystäväsi 15.11. Sydämellisesti tervetuloa! AIKA: Keskiviikkona 15.11. Antiikki & Design 7 lukijatapahtuma Avoinna ke ja su 15–17. Esillä olevat korut ovat peräisin yksityiskokoelmista ja maailmankuulujen jalokivitalojen valikoimista. PAIKALLA on myös Suomen jalokivilaboratorion gemmologi Alf Larsson kertomassa tarkemmin näyttelyn upeista jalokivistä. loisteliaaseen antiikkija vintagekorujen myyntinäyttelyyn. mennessä osoitteeseen shop@alexander tillander.fi tai puhelimitse 020 7000 620. TERVETULOA häikäisevään koruiltaan! Antiikki & Design ja Alexander Tillander kutsuvat sinut ja ystäväsi tutustumaan kiehtovaan antiikkija vintagekorujen myyntinäyttelyyn. mukaan! Apollonkatu 23 B 64, Etu-Töölö p. 09 442 501 www.reitz.fi REITZIN SÄÄTIÖN KOKOELMAT. Voit myös tutustua kultaseppien verstaaseen Jouni Salon ja Otto-Emil Lambergin johdolla sekä kuulla lisää siitä, miten jalokivestä syntyy ainutlaatuinen koru. ILMOITTAUTUMINEN: 8.11. Tillander, Aleksanterinkatu 17, Helsinki. 100 ja rapiat Mannerheimintie 13b, Helsinki ti–su klo 11–17, to klo 11–19 Aina vapaa pääsy 13.10.2017–25.3.2018 Valokuvanäyttely hakasalmenhuvila.fi Tervetuloa koruiltaan! Antiikki & Design ja perinteikäs A. Ryhmät til. Paikkoja on rajoitetusti
Sinne hän suunnitteli muun muassa taidemuseon ja kauppahallin. UUSRENESSANSSIN aikaan 1800-luvun loppupuolella suomalaisiin kaupunkeihin kohosi monia näyttäviä rakennuksia (lue lisää tyylistä s. Tässä Karin Hellmanin maalaus Lintutyttö ja sateen varjo vuodelta 1954. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Vaasan Pohjanmaan museon kanssa, ja sinne se tulee esille ensi kesänä. Menestystä alkoi tulla, ja Nelimarkka pystyi 1928 rakennuttamaan itselleen talon Alajärvelle, mistä hänen sukunsa oli kotoisin. Näyttely keskittyy nuoreen Nelimarkkaan, joka monien muiden taiteilijoiden tavoin etsi 1910–20-luvuilla tyyliään niin Pariisissa kuin kotimaassakin. (AM) Eero Nelimarkka 4.2.2018 asti Helsingin Taidemuseossa HAMissa, www.hamhelsinki.fi. Eero Nelimarkka maalasi Sinipukuisen tytön 1915. Yli satavuotiaan taiteilijan Åke Hellmanin (1915) ja hänen puolisonsa Karin Hellmanin (1915–2004) näyttely on esillä 21.10.-19.11. HIENO OMAKUVASARJA näyttelyssä tuntuu kertovan nuoren taiteilijan pohdinnasta, onnistuuko hän taiteilijan uralla. Helsingin taidemuseon HAMin näyttelyn lähtökohtana on mu seon oma Bäcksbackan kokoelma. Helsingin Taidehallissa. Köyhään perheeseen Vaasassa syntynyt Eero Nelimarkka päätyi ensin sokerileipurin oppiin, mutta taide kiinnosti enemmän, ja 1912 hän lähti ensimmäistä kertaa Pariisiin. Turussa on esillä näyttely, joka keskittyy yhteen tyylin merkittävimmistä suomalaisista arkkitehdeista, Gustaf Nyströmiin (1856– 1917), ja hänen kädenjälkeensä Turussa. Häneen vaikuttivat ajan modernit virtaukset, ja näyttelyn töissä näkyy muodon pelkistyksen ja värien käytön vaihtelu. NUORI NELIMARKKA EERO NELIMARKAN (1891–1977) näyttely yllättää: mukana ei ole Pohjanmaan lakeuden maisemia, joista hänet parhaiten tunnetaan. asti Åbo Akademin Humanisticum-rakennuksessa, www.stiftelsenabo.fi. Seuraavina vuosina hän nousi arvostetuksi taiteilijaksi kotimaassa. Teos on lähes värikentiksi pelkistetty. Malliksi kelpasi vaikkapa kasa kenkiä tai hattuja. Monia teoksia on saatu esille myös yksityiskokoelmista. Yhteinen Ateljee -näyttely kertoo pariskunnan kumppanuudesta, porvoolaisesta taide-elämästä ja sodanjälkeisen taiteen muutoksista. 40). (AM) Gustaf Nyström 27.10. Ku va H an na Ku ko re lli Antiikki & Design näyttelyt 8. Sen jälkeen tärkeä opettaja Suomessa oli Eero Järnefelt. Nelimarkka kuvasi mielellään ihmisiä mutta näki aiheita lähes missä tahansa. 24-vuotias taiteilija oli käynyt ensimmäisen kerran Pariisissa ja saanut vaikutteita ajan moderneista virtauksista. Hän ehti olla mukana myös perustamassa nimeään kantavaa museota, joka avautui Alajärvellä 1964. Gustaf Nyström -näyttely on esillä hänen 1894 suunnittelemassaan Dahlströmin palatsissa, nykyisessä Åbo Akademin säätiön Humanisticum-rakennuksessa
Peltinorsu on todennäköisesti 1900-luvun loppupuolelta, 60 e / pari, Christine’s Design. 6. 3. Ylelliset kiviset kirjatuet ovat linjakasta funkista, 180 e / pari, Old Times. Muuri. 2. 1 3 2 5 6 7 4 RIVIIN JÄRJESTY Kirjatuet luovat järjestystä hyllyyn tai pöydälle ja tarjoavat samalla pienen tyylihistorian kertauskurssin. Messingistä valetut ranskalaiset 1920–30-lukujen kirjatuet on signeerannut Jante. 900 e / pari (erilaiset veistokset), Antiikkiliike R. 320 e / pari, Antiikkiliike R. Materiaaleja niissä on monia, mutta tehtävässään parhaita ovat kiviset tai metalliset painavat tuet. Kevyt, hoikka ja komea. Ti ed us te lu t: A nt iik ki lii ke R . Keraaminen klovni 140 e / pari, Kaunis Arki. Antiikki & Design ostoksilla 9. 1. Muuri. Ohoi! Komeat 1920–30-luvun purjelaivat vievät vain kirjojen verran tilaa. 7. M uu ri 40 55 31 37 8, C hr is ti ne ’s D es ig n 50 34 4 97 10 , Ka un is A rk i ka un is .a rk i@ an ti kde si gn .f i, O ld Ti m es (0 9) 60 4 60 6, To is to 44 99 8 40 44 TEKSTI JA KUVA HEIKKI RAUTIO Kirjatuki voi olla samalla pienoisveistos. Kivinen tuki kestää kirjojen painon. Hienotkin nahkaselkäiset ensyklopediat säilyivät tiptop-kunnossa art deco -tyylisten kirjatukien avulla, 120 e / pari, Toisto. Vain hauskoille kirjoille. 4. Elegantti kirjatuki henkii 1920–30-luvun tyyliä, 65 e / pari, Kaunis Arki. 5. Olisiko viuhkojen välissä paikka esimerkiksi japanilaiselle kirjallisuudelle
(AK) Presidentinlinna, toim. Tutkijan innostus välittyy eloisasta tekstistä. Millaista arkielämää esimerkiksi Kalliot viettivät Presidentinlinnassa. Hovicembalisti ja hänen kuninkaansa, Docendo. Christer Pursiainen: Emanuel ja Fredrik. Hän oli rohkea edelläkävijä niin taidesuuntausten kuin naisen asemankin muutoksissa. Alun perin se valmistui kaupunkipalatsiksi kauppaneuvos J.H. Tässä hän saa ansaitsemansa elämäkerran. Keisareiden tarpeisiin rakennusta laajennettiin, ja muutossuunnitelmat piirsi C.L. Rauno Endén, SKS. Heidenstrauchille 1817, mutta sitten siitä tuli Venäjän keisareiden eli Suomen suuriruhtinaiden Helsingin-residenssi. Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala. Ellen Thesleffin elämä ja taide, Teos. Isänsä rääkkäämästä Fredrik-pojasta kasvoi kulttuuria suosiva valistunut itsevaltias, Johann Sebastian Bachin rakkaudella kasvattamasta muusikkopojasta taas kehittyi yhä edelleen ihailtu säveltäjä. Itseluottamus sai pohjaa kannustavasta kodista, ja Thesleffistä tulikin yksi maamme merkittävimmistä taiteilijoista. Kirja oli ajankohtaista ja tarpeellista tehdä vuosien 2012–14 laajan peruskorjauksen myötä. Taidehistorioitsija Hanna-Reetta Schreck on sukeltanut laajan kirjeenvaihdon kautta Thesleffin ajatuksiin ja pohtii niitä suhteessa ajan tapahtumiin. Lindh valmisti uus barokkia edustavat tuolit goottilaiseen salin. ELLEN THESLEFF (1868–1954) oli taiteilija, joka piti itseään nerona, vaikka sen käsitteen katsottiin vielä 1900-luvun alussa kuuluvan vain miehille. Kaksoiselämäkerta yhdistää Preussin kuninkaan Fredrik II Suuren (1712–86) ja säveltäjä Carl Philipp Emanuel Bachin (1714–88), joiden elämät leikkasivat aika ajoin toisiaan. (AM) LINNAN ELÄMÄÄ JA AARTEITA PRESIDENTINLINNA SÄTEILEE rikkaasti moneen suuntaan, mutta vasta nyt siitä on tehty kattava kokonaisesitys. Engel. Suuri yleisö pääsee ani harvoin Presidentinlinnaan sisälle, mutta kirja tarjoaa helpon kurkistuksen talon historiaan, siellä asuneiden elämään ja tiloihin sisustuksineen. Ainakin vilkas lapsenlapsi Tellervo sai juoksennella vapaasti Linnan saleissa ja Kyösti Kallion vaimo Kaisa Kallio piti siellä Kotilieden kummikerhon kokouksia. Antiikki & Design kirjat 10. Mukana on myös kuvia keskeisistä teoksista. Elämäntarinat ja niiden puitteet, asut ja salit on kuvattu niin huolellisesti, että ne voi melkein nähdä. Iittalan valmistama Attu-lasisto koristeltiin Suomen vaakunan leijonalla. (MT) Nicolai Bomanin Höyrypuusepäntehtaan valmistama kalusto on valmistettu Turussa 1800-luvun lopulla ja edustaa uus-Ludvig-XVI:n tyyliä. Instituutiona Presidentinlinna on tärkeä osa Suomen historiaa jo itsenäisyyttä edeltävältä ajalta. HÄMMÄSTYTTÄVÄN monipuolinen tutkija ja kirjailija Christer Pursiainen kertoo tietoromaanissaan kahden kuuluisan miehen ja heidän aikakautensa tarinan. Helsinkiläinen puuseppä J.G. LOISTELIAS SISUSTUS muodostui 1800-luvulla, kun palatsiin tilattiin huonekaluja, valaisimia ja muuta irtaimistoa keisarillisilta hovihankkijoilta. Kalajokelainen Olof Helander valoi palatsiin kelloja ja kynttilänjalkoja, ja turkulaiselta Nicolai Bomanin Höyrypuusepäntehtaalta tilattiin mahonkinen kalusto Vihreään salonkiin. Myös suomalaisten käsityöläisten taidot kelpasivat. Kirjoittajina on alansa asiantuntijoita, kuten Tero Halonen, Kari-Paavo Kokki ja Liisa Lindgren
Pehmeä pinta saadaan aikaan jättämällä kuteeseen ylimääräisiä silmukoita. Sen pehmeä kosketus on samaan aikaan hellä, kodikas ja ylellinen. 1. Punaisen ohella vihreä sametti oli suosittua istuimien verhoilussa 1800-luvun lopulla, sohva 280 e, Hagelstam & Co. Kuvio on käsin painettu sametille, lähtöhinta 200 e, Bukowskis. 5. Hopeinen 1800-luvun kampaja peilikotelo on vuorattu punaisella sametilla, lähtöhinta 120 e, Bukowskis. Ruotsalaisen Astrid Sampen 1950-luvulla Nordiska Kompanietille suunnittelema tekstiili Windy Way. 7. ANTTI KAIJALAINEN Vihreä oli suosittua punaisen ohella. Sametti tunnettiin Euroopassa jo 1200-luvulla. Klassikkoja ovat uusrokokootuolien ja -sohvien verhoilut sekä miesten vakosamettiset housut ja pikkutakit. 4. Ermenegildo Zegnan takki ja siihen kuuluvat housut, lähtöhinta 200 e, Bukowskis. Punaisella sametilla verhoillussa tuolissa on inhohimoa. Vakosamettitakki on humanistisen tyylin klassikko. Jugendvalaisimen varjostin on kuvioitua samettia, lähtöhinta 250 e, Bukowskis. 2. 3. huutokaupassa Antiikki & Design 11. Iltalaukku kätkee tyylillä vaikka puhelimen. Olli Borgin 1960-luvulla Askolle suunnittelema Rondo-tuoli 400 e / pari, Hagelstam & Co. SAMETTI SYLEILEE PEHMEÄSTI 1 3 2 5 6 7 4 Sametti on nyt sisustajien lempimateriaaleja. Valentinon iltalaukku on maltillista ruskeaa samettia, 10 e, Hagelstam & Co. 6
Marika Finnen entisen työpaikan remontin alta pelastetut Ilmari Tapiovaaran Domus-tuolit ja kirpputorilta ostettu 1960-luvun senkki ovat mittasuhteiltaan sopivia 1950-luvun asuntoon. Valaisimen pariskunta sai häälahjaksi, maljakon taas joululahjaksi Johannes Finnen äidiltä. Lintu on Eames House Bird, ja seinälle ripustettu maailmakartta on graffititaiteilija Egsin käsialaa. Antiikki & Design 12
Astuttuani syvemmälle olohuoneeseen bongaan lisää saman vuosikymmenen esineitä. VAIKKA PARISKUNTA ON käyttänyt sisustuksessa paljon 1960-luvun muotoilua, he ovat onnistuneet tekemään sen niin, ettei lopputulos ole retromainen, vaan puhuu vahvasti tämän päivän kieltä. Marika ja Johannes Finnen iloinen tyyli syntyy perityistä tavaroista ja kirpputorilöydöistä. kotona ”Perintöesineet jatkavat elämäänsä” SELINA VIENOLA KUVAT JAANIS KERKIS L ämmin, iloinen ja värikäs. Seuraavaksi huomaan sohvan yläpuolelle seinään kiinnitetyn messinkirunkoisen valaisimen, 1960-luvulta sekin. Heti sisään astuessani katse kiinnittyy 1960-luvun tanskalaiseen nahkasohvaan, jonka mustaa pintaa Marimekon ja Johanna Gullichsenin kankaista ommellut tyynyt piristävät. Helsingin Munkkivuoressa sijaitseva koti on sisustettu etupäässä perityillä vintage-huonekaluilla ja -esineillä sekä kirpputorilöydöillä. ”On hauska nähdä, miten isovanhempien esineet muuttuvat meidän näköisiksemme, kun yhdistämme ne omalla tavallamme”, Johannes Finne sanoo. Pirkka-pöydän tuoleineen sekä Poul Henningsenin suunnitteleman PH5-valaisimen pariskunta sai Johannes Finnen isältä ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa. Nämä kolme sanaa nousevat ensimmäiseksi mieleeni Marika ja Johannes Finnen perheen kodista. › Antiikki & Design 13. Valkoiset seinäpinnat toimivat hyvänä taustana kirkkaille väreille, rauhoittavat kokonaisuuden ja saavat esimerkiksi Tamara Aladinin muhkuraiset lasikarahvit näyttämään raikkailta. Kaappien ilmettä piristi vetimien maalaaminen punaisiksi. Keittiön kaapit pullistelevat Marika Finnen kirpputoreilta löytämiä astioita. Myös 1950-luvulta löytyy yhtä ja toista
Minä vastaan kodin tekstiileistä ja bongailen nettihuutokaupoista pikkutavaroita. Egsin taide kiinnostaa myös 8-vuotiasta Aamosta. Olen myös se, joka ostaa kotiimme enemmän uusia juttuja. Johannes taas vastaa kodin taidevalinnoista ja sommittelee löytömme asetelmiksi, Marika Finne kertoo. Toisaalta näiden esineiden tunnearvo on myös tärkeää, Johannes Finne sanoo. kotona KODIN AVAIMET TÄÄLLÄ ASUVAT Marika ja Johannes sekä 8-vuotias Aamos Finne. Näin jälkikäteen olen ollut tyytyväinen lapsen arvostelukykyyni, Johannes Finne virnistää. Marika ja Johannes Finne ovat olleet yhdessä lähes 20 vuotta, ja sinä aikana kodin laittamisesta sekä vanhasta tavarasta on tullut yhteinen intohimo. Hän tartutti innon myös Marikaan, joka tekee nykyisin löytöjä nettihuutokaupoista ja Facebookin kierrätysryhmistä. Siksi se olikin priimakuntoinen tullessaan meille. Siinä ei koskaan istuttu, koska sitä vaalittiin herkän verhoilun vuoksi. Useat kodin saaduista esineistä ovat hänen isovanhempiensa peruja. Ruskeat karahvit ovat Timo Sarpanevan ja Kaj Franckin. Valkoisen nahkasohvan päälle ripustettu Isto Jakolan Pinja-maalaus taas on hänen toisilta isovanhemmiltaan, Mummun ja Paapan luota. Suomalainen graffititaiteilija Egs on yksi Johannes Finnen lempitaiteilijoista. Isovanhemmat pyysivät lapsia valitsemaan taideteoksen. – Kun olin noin 10-vuotias, Mummu halusi jokaisen lapsenlapsen valitsevan kodin seinältä yhden teoksen, jonka tämä saisi aikanaan isovanhempien kuoltua. Alkujaan Johannes oli se, joka sisusti ja tykkäsi vanhasta tavarasta. ASUNTO 84-neliöinen huoneisto vuonna 1957 rakennetussa kerrostalossa Helsingin Munkkivuoressa. ERITYISTÄ Perityt huonekalut ja esineet sekä kirpputorilöydöt yhdistyvät muutamiin uutena hankittuihin esineisiin. Myös tiikkirunkoinen valkoinen nahkasohva on peräisin heiltä. › Antiikki & Design 14. MONET PERITYISTÄ ja lahjaksi saaduista esineistä kertovat Johannes Finnen suvun tarinoita, joista on yhteisessä kodissa kuitenkin tullut yhteisiä. – On hauska nähdä, miten isovanhempien vanhat esineet muuttuvat meidän näköisiksemme, kun yhdistämme ne omalla tavallamme. – Meille on vuosien varrella kehittynyt omat sisustusroolit, mutta olemme aina olleet kotimme tyylistä harvinaisen yksimielisiä. Vihreät ja ruskeat lasikarahvit ja -maljakot on sommiteltu kauniisti kaapin päälle. Koko seinän levyinen linjakas kaapisto on tehty kunnostetuista 1950-luvun keittiönkaapeista. Valitsin Jakolan öljyvärityön, koska sen värit ja paksut maalikerrokset viehättivät minua. Siten ne tuovat hänen mieleensä lämpimiä muistoja lapsuudesta. – Olohuoneen musta nahkasohva sijaitsi aikoinaan Mamman ja Vaarin olohuoneessa, ja Vaarillani oli tapana nukkua siinä päiväunia makoisasti kuorsaten. Vanhat ranskalaiset trukkilavat toimittavat sohvapöydän virkaa. Hänen teoksensa toimivat hyvänä kontrastina perityille vintage-esineille
Tanskalainen tiikkirunkoinen nahkasohva on peritty hänen toisilta isovanhemmiltaan. Antiikki & Design 15. Isovanhemmilta peritty Isto Jakolan pinja-aiheinen maalaus raikastui, kun Johannes Finne vaihtoi sen kellastuneet puukehykset valkoisiin, itse tekemiinsä kehyksiin. Pienillä muutoksilla voi saada ihmeitä aikaan
Ne sopivat hyvin yhteen puusepällä teetetyn pöydän kanssa. Valaisin on Susan Elon, kynttilänjalat Iittalan Nappulasarjaa. Lahtelaisen Vakiopuun 1950-luvun pinnatuolit löytyivät pikkurahalla huutokaupasta. Antiikki & Design 16. Seinällä olevan Kuutti Lavosen grafiikantyön pari sai häälahjaksi Johannes Finnen Paapalta
Messinkivalaisin oli aikoinaan Marika Finnen Papan askarteluhuoneessa. Lastenhuoneen pikkutilpehöörit säilyvät ojennuksessa vanhassa kirjapainokastissa, joka on siirtynyt isältä pojalle. Myös kahdeksanvuotiaan Aamoksen huone on sisustettu vintagella. Marokkolainen Beni Ouarain -matto on vintagea Nest Factorysta. Eamesin keinutuoli on uustuotantoa. Vekkulit Pez-hahmot ovat löytyneet vuosien mittaan kirpputoreilta. Taulut ovat Jani Leinosen. Antiikki & Design 17. kotona Helena Tynellin Piironki-maljakko, Nanny Stillin lasipullo ja Tamara Ala dinin Carmen-kääntömaljakko löysivät paikkansa String-hyllystä. Valokirjaimia on kertynyt vuosien varrella. Tyynyt raikastivat 1960-luvun nahkasohvan. Vanhoissa Palaset-lokeroissa ja String-hyllyssä on tilaa Aamoksen tärkeille tavaroille
Kaapit hiottiin, minkä jälkeen maalatut osat maalattiin valkoiseksi ja puuosat lakattiin. Esimerkiksi Ilmari Tapiovaaran Pirkka-pöytä on yhtä ajankohtainen nyt ja kymmenen vuoden päästä kuin se oli suunnitteluhetkenään vuonna 1955. Lipastot hiottiin ja maalautettiin tutulla puusepällä, jotta maalausjälki on mahdollisimman tasainen. – Aiemmin tavaraa oli näkyvillä enemmänkin, mutta olemme harjoitelleet sitä, ettei kaiken kivan tarvitse olla koko ajan esillä. Pariskunta on panostanut etenkin valaisimiin. Myös kekseliäisyys ja luovuus näkyvät Finnejen kodissa. Kollaasi seinällä on Johannes Finnen tekemä. Haluamme sisustaa näin myös siksi, että on ekologisesti perusteltua antaa tavaroiden jatkaa elämäänsä uudessa kodissa. MUUTAMAT UUTENA ostetut hankinnat on tehty harkiten. – Olemme perineet ja saaneet paljon meille mieluisia huonekaluja ja esineitä, joten on ollut luontevaa lähteä liikkeelle siitä, mitä jo on. Näin syntyi mitä kaunein liukuovikaapisto, jonka sisällä tv ja muu tekniikka pysyvät piilossa. – Itse hankkimistammekin huonekaluista suurin osa on kierrätettyjä. Tv-huoneessa koko seinän peittävä kaapisto on tästä hyvä esimerkki. Nyt kotimme on itse asiassa melko tyhjä, Marika Finne kuvailee. kotona KAUNIITA JA KIINNOSTAVIA asetelmia tästä kodista tosiaan löytyy runsaasti. Päälle tilattiin läpinäkyvä lasi. Emmekä edes oikein osaa ostaa uutta, Marika ja Johannes Finne perustelevat valintojaan yhteen ääneen. ”Kaiken kivan ei tarvitse olla koko ajan esillä.” Pyöreät muodot toistuvat makuuhuoneen valaisimissa. Valaisin on Verner Pantonin Panthella. Makuuhuoneen katossa riippuva Mehiläispesä, tv-huoneen Lokki ja Arne Jacobsenin suunnittelema AJ-jalkalamppu ovat kaikki uustuotettuja klassikoita, joiden muotoilu kestää hyvin aikaa. Koska kaapit pullistelevat kirpputorilöytöjä ja muita aarteita, asetelmat myös muuttavat usein muotoaan. Antiikki & Design 18. Näin kodin ilme elää jatkuvasti. Siinä missä asetelmat muuttuvat usein, isommat elementit ovat melko pysyviä, tyyliltään klassisia juttuja, joihin ei heti kyllästy. Vanhaan lasipulloon ripustettu, Hangon ulkoluodolta löytynyt linnun pääkallo tekee makuuhuoneen laatikoston päälle kootusta asetelmasta kiinnostavan. Vanhoissa huonekaluissa viehättää tietysti se, että ne on usein tehty laadukkaista materiaaleista. – Muutama vuosi sitten eräs sukulaisemme kävi meillä kylässä ja totesi, ettei heillä ollut meidän iässämme varaa shoppailla designkaupoissa. Ornon seinävalaisimet Marika Finne bongasi kirpputorilta, Alvar Aallon Mehiläispesä on uustuotantoa. Samaa voi sanoa makuuhuoneen vanhoista, kunnostetuista Muurame-lipastoista, jotka pariskunta on ostanut hankolaisen huvilan pihakirpputorilta. Se on rakennettu naapuritalon putkiremontin tieltä pelastetuista 1950-luvun keittiönkaapeista. Hän oli kovin hämmästynyt, kun kerroimme, ettemme mekään ole toimineet niin, Johannes Finne kertoo
Tuhon alta noussut muisti vai aitousleima. AHMATOVAN RUNOT kokivat saman kohtalon. Museo avattiin vuonna 1989, hieman ennen niitä päiviä kun mahtava Neuvostoliitto lakaistiin historian suureen saostuskaivoon. Se on, kuten kaikki tietävät, tummaa vetistä sarkaa, mutta siitä ei puutu suuria värikkäitä valopilkkuja. Mutta Ahmatova säilytti asemansa pietarilaisten syvimpien tuntemusten tulkkina. Aluksi huoneisto oli Ahmatovan toisen puolison virka-asunto. Ahmatovan pieneen huoneeseen kokoontui luotettavin ystäväpiiri. Pelkkä muisto ei vielä tee museota. Samalla Ahmatova-museosta tuli ainutlaatuisella tavalla yhteinen olohuone. Ahmatovan mies ja poika kuskattiin gulageille. Halkojen puutteessa oli poltettava antiikkia. Kävin Anna Ahmatovan työlle ja elämälle omistetussa museossa. 1930-luvun alussa se muutettiin kommuuniasunnoksi, kuten niin monet porvarispalatsien huoneistot, mitään tsaarinajan krumeluureja säälimättä. Yksin jäänyt Ahmatova sai pienimmän, ahtaimman huoneen entisestä kodistaan. Stalinin terrori ja sen jälkeinen kausi tuhosi tai keräsi järjestelmällisesti kaiken keisarikauden ”romun”. Stalinin terrorin pahimpina vuosina ainoa tapa suojella runoja oli tallentaa ne muistiin. Sen suuren pöydän ääreen tultiin keskustelemaan aiheista, joista niin kauan oli vaiettu. Pietarilaiset, jotka ovat aina pitäneet Ahmatovaa syvimpien tunteittensa, syvimmän hätänsä urheana ikuistajana, osallistuivat oitis talkoisiin. Hän oli yksi niistä harvoista, jotka edes jollain tavoin selvisivät Stalinin rovioista ja suojelivat siltaa, joka vie nykyisyydestä kadotettuun menneeseen. Se antiikki, mitä kakluunit eivät ahmineet, kuten arkistot, perhealbumit ja luvattomat kirjat, päätyi samovaareihin. Runot luettiin ääneen niin moneen kertaan, että ne taltioituivat varmasti muistiin. Mutta se into, millä vähäistä säilynyttä tavaraa nyt vaalitaan, haastaa omatunnon kysymään: mikä on todella autenttista. Tärkeämpää oli huomata, miten kollektiivinen muisti nousee tuhkistaan ja saa muodon. Hitaasti mutta varmasti vanha Pietari marssi Ahmatova-museoon. Tietysti on ikävää että kakluuneissa paloi niin paljon arvotavaraa, empirekalustoja, piironkeja, albumeja, tanssiaismekkoja, muotokuvia. kolumni Hannu Väisänen on Ranskassa asuva kirjailija ja kuvataiteilija.. UUSI NEUVOSTOHALLINTO parjasi runoilijaa tavan takaa. Kun Ahmatova-museo avattiin, oli pyydeltävä apua, jotta noihin huoneisiin saataisiin jotain esiteltävää. Sen jälkeen Ahmatova poltti käsikirjoituksensa suuressa tuhkakupissaan. Ahmatova eli julkaisukiellossa, ja hänen runojensa hallussapito oli erityisen vaarallista. Se huoneisto, jonka tänään näemme, ei tietenkään ole autenttinen. Jollakin oli tallella kaappikello, toisella kuparikattila, kolmannella empiretuoli, blinipannu, vanha matka-arkku, kaikki ihmeen kaupalla säilyneitä reliikkejä. Mutta se oli vasta kärsimysten alkusoitto. Kolmannessa kerroksessa sijaitsee Ahmatovan asunto, oikeammin se mitä siitä on jäljellä ja mitä siitä on saatu entisöityä. Museo sijaitsee ennen niin värikkään, nyt hieman kauhtuneen Šeremetovin palatsin sisäsiivessä, Fontankan kanavan varrella. Esineistön arvosta ei tietenkään puhuttu. Myös Leningradin pitkä piiritys hävitti valtavan määrän kaupunkilaisten omaisuutta. Hänestä tuli proletaarin vastainen jäänne, inhottava pahka uuden kulttuurin kyljessä. Stalinin kuoleman jälkeen sama luottopiiri kokoontui ja purki muististaan Ahmatovan keskeisimmän tuotannon. Antiikki & Design 19 TUHKASTA NOUSEE MUISTI KOSKA VALMISTELEN näyttelyä, joka pohjautuu suuren venäläisen runoilijan, Anna Ahmatovan (1889–1966) tuotantoon ja elämään, halusin käydä taas kerran Pietarissa, evästämässä itseäni ja vetämässä ylleni Pietarissa räätälöidyn tunnelman. Halkojen puutteessa oli poltettava antiikkia, empirekalustoja, peiliovia, mitä tahansa, arvoon katsomatta
Antiikki & Design 20. Koristeet tehtiin käsityönä maalaten tai sabluunoiden avulla. Puiset autot ja lentokoneet kuuluivat sotien jälkeen syntyneiden poikien suosikkileluihin. Kuorma-auto ja lentokone ovat vuodelta 1948, ja myös suosittu neppisauto on 1940-luvulta
– Tehtailija Wilho Niemi kulki kaupit telemassa tavaroita ympäri Suomea mark kinoilla ja toreilla. Hän on naimisissa Wilho Niemen pojanpojan Matti Niemen kanssa ja työskenteli itsekin pitkään tehtailla. Puu oli tärkeä lelujen materiaali toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa. Alkuvuosina tuli suurtilaus Venäjän ar meijalta: 200 000 sorvattua sotilaspiippua. Hän esittelee 1950luvun kanaja ankkaleluja, joissa on sabluunakoristelut. Suuret ikäluokat kasvoivat leikkimällä huonekaluvalmistajana tunnetun Niemen tehtaan puuautoilla ja sen muilla värikkäillä leikkikaluilla. Antiikki & Design 21. Sorvaamalla valmistetut pyöreät napit ja muut osat soveltuivat hyvin pienten le lujen aihioiksi. Tehdas kasvoi ja lelujen menekki oli hy vää etenkin 1930luvun lopulla, jolloin Suomessa elettiin taloudellisesti suotuisia › Sirkka Niemi teki pitkän työuran Niemen tehtaalla. Sastamalassa sijain neessa tehtaassa erikois tuttiin puun sorvaamiseen. Puulelujen lisäksi tehtaalla valmistettiin myös keinutuoleja ja hevosia lapsille. Niemen tehdas toi iloa Suomen lapsille ANNA-KAISA HUUSKO KUVAT PIA INBERG N iemen tehdas aloitti puu esineiden tuotannon aivan 1800luvun lopussa, vuonna 1898. Ahkeraa kauppamiestä ei paljon tehtaalla tai kotona nähty, kertoo Sirkka Niemi. Ne tehtiin polkusorvilla sekä myöhemmin, kun uusi tehdasrakennus saatiin valmiiksi, myös hevoskierron ja koskivoiman avulla. Tehtaalla val mistettiin muun muassa puunappeja sekä puisia ämpärinkahvoja. Suomen itsenäistymisen jälkeen Niemen tehtaalla ryhdyttiin valmistamaan myös le luja. Ylempi Kuru-laiva on peräisin sotien väliseltä ajalta, alempi laiva 1950-luvulta. Vanhimmat lelut on maalattu läpikuultavilla, petsimäisillä väreillä
Värisävyissä suosittiin lapsia miellyttäviä raikkaita värejä: kirkasta keltaista, vihreää ja punaista. Myös lasten keinutuolit sekä pinoutuvat kerrossängyt olivat 1960ja 70-luvun suosikkituotteita. LISÄVAUHTIA LELUJEN valmistus sai toisen maailmansodan jälkeen. Niemen leluissa oli usein mukana jokin toiminnallinen oivallus. Tässä 1940-luvun lelussa kanojen päät liikkuvat, kun kampea pyöritetään. Sodan jälkeen Niemen lelut muuttuivat värikkäämmiksi ja moniosaisemmiksi. Käsin koristelussa työskenteli noin 10–20 henkeä Varhaisimmat Niemen tehtaan lelujen puuosat olivat yksinkertaisia sahattuja tai sorvattuja palikoita. Autot saivat kylkeensä vauhtiviivat, veneille maalattiin nimet ja moottoripyöräkuskeille kasvot. Tipun pää heiluu tai karuselli pyörii, Sirkka Niemi selittää. Osia ei enää naulattu yhteen, vaan lelut koottiin liimaamalla. – Miehet huolehtivat puusepänverstaan puolella puuaihioiden valmistamisesta ja naiset taas lelujen maalaamisesta ja koristelemisesta. Ne tutkittiin tarkoin ja niistä poimittiin ideoita, jotka muokattiin oman tehtaan tuotantoon ja suomalaiseen makuun sopiviksi. Synkkien sotavuosien jälkeen perustettiin ennätysmäärä perheitä, ja pian lapsiakin syntyi enemmän kuin koskaan aiemmin. Lelut olivat tärkein tuote erityisesti 1950–60-luvuilla, mutta muutakin tuotantoa oli. Yrityksessä tuli sukupolvenvaihdos, kun sodasta palannut Aarno Niemi otti tehtaan johtoonsa. Leluista muodostui tuolloin Niemen tehtaan tuotannon selkäranka. Antiikki & Design 22. Suunnan tarkistus olikin tarpeen, sillä 1950ja 1960-luvulla puulelut saivat uuden kilpailijan muovista. 1950-luvulla tehdas ryhtyi valmistamaan lelujen ohella huonekaluja lapsille. Lasten leikkeihin valmistettiin muun muassa erilaisia autoja, moottoripyöriä, eläimiä, nukenvaunuja, junia, lentokoneita ja ompelukoneita. Matkoilta hän toi kotiin muiden valmistajien puuleluja. – Niemen tehtaan 1950–60-luvun leluissa on aina jokin toiminnallinen juju. 1960-luvulla Niemen tehtaat otti uuden suunnan Matti Niemen johdolla, ja pääpaino oli sen jälkeen kalusteissa. – Parhaimmillaan sitä valmistettiin 17 000 kappaletta vuodessa, Niemi kertoo. Osat muuttuivat tarkemmin viimeistellyiksi ja maalipinta kiiltävän kirkkaaksi. Pintaansa ne saivat iloisen värisen, himmeäpintaisen, petsiä muistuttavan maalin. Uutta oli myös, että lelut viimeisteltiin tarkkaan käsin maalaamalla ja mukana oli myös pieniä yksityiskohtia. UUSIEN MALLIEN kehittelyyn panostettiin, ja puusepäntehtaan johtaja kävi etsimässä ideoita opintomatkoilla muun muassa Ruotsissa ja Englannissa. – Lelutuotannon määristä ei ole säilynyt tarkkoja lukuja, mutta sen on täytynyt olla mittavaa, sillä tehtaalla työskenteli sodan jälkeen liki 50 henkeä, Sirkka Niemi kertoo. aikoja. Lelujen valmistus pääsi nopeasti uudelleen käyntiin, sillä materiaalia, kotimaista puuta, oli runsaasti tarjolla. SYÖTTÖTUOLISTA TULI todellinen hittituote, jota tehtiin vuosikymmenien ajan. Myös lelutuonti ulkomailta lisääntyi, kun tuontirajoitukset poistuivat. Iskuja ja kostetutta kestävä muovi korvasi nopeasti muut materiaalit lelunvalmistuksessa. Kun liikuttaa leluja tai vetää niitä perässään, tapahtuu jotain mielenkiintoista. Puulelujakin valmistettiin vielä 1970-luvulle asti, viimeisenä suurikokoisia leluja, kuten puuautoja, joita myytiin lähinnä päiväkodeille. Viimeistely käsityönä antoi sympaattisen ilmeen. Ne liitettiin toisiinsa pienillä nauloilla. Niemen tehtaan nostalgisia leluja ei toistaiseksi ole paljoa liikkunut keräilymarkkinoilla. Koska viimeistely on käsityötä, on leluihin jäänyt sympaattinen, yksilöllinen ilme
Moottoripyörissä on metallisia yksityiskohtia ja kumipyörät, 1950-luku. 1940-luvun ankkalelussa on puiset pyörät. Pyöritettävä helistin, 1950-luku. Kun karusellia veti narulla perässään, lentokoneet pyörivät ympäri, 1950-luku Tiput oli kiinnitetty alustaan jousien varaan, ja ne heiluvat, kun lelua liikutetaan, 1950-luku. Suloisen puisen kissan kasvot on maalattu käsin, 1940-luku. Niemen Lelun logo 1950-luvun tarrassa. Iso kumipyöräinen malli tuli tuotantoon vuonna 1952. Kuorma-autot olivat suosittuja. Antiikki & Design 23. 1940-luvulla tuotantoon tulleessa possulelussa on ajalle tyypilliset murretut värisävyt
Marimekon tekstiilit olivat aina esillä Rafaela Seppälän lapsuudessa perheen diplomaattikodeissa Yhdysvalloissa ja Ranskassa. Rafaela Seppälän isä oli suurlähettiläs Rafael Seppälä ja äiti Erkko-sukuun kuuluva Patricia Seppälä. Kuvan lasiesineet ovat Oiva Toikan suunnittelemia. Antiikki & Design 24
Miksi se esitellään Ruotsissa. Muotoilu kertoo niin paljon meistä ja itsenäisyyden ajan historiasANTTI KAIJALAINEN KUVAT ERJA LEMPINEN JA RAUNO TRÄSKELIN Antiikki & Design 25. modernina demokratiana. – Keskeinen lähtökohta oli Suomen 100-vuotisjuhla. Kulturhusetissa siksi, että varsinainen kansallismuseon rakennus on remontissa. – Olemme isänmaallisia, ja olemme halunneet kerätä suomalaisen muotoilun huippuyksilöitä ja säilyttää ne kotimaassa, sanoo Rafaela Seppälä, joka on viestintäyhtymä Sanoma Oyj:n hallituksen jäsen ja suuri omistaja. Kokoelma on parhaillaan esillä Tukholman Kulturhusetissa. › setissa osana Ruotsin kansallismuseon näyttelyä. Seppälän ja hänen aviomiehensä, galleristi Kaj Forsblomin yhdessä keräämä kokoelma on esillä Tukholmassa KulturhuKaj Forsblom ja Rafaela Seppälä-Forsblom ovat halunneet säilyttää parasta suomalaista muotoilua kotimaassa. Kokoelmassa on paljon niitä esineitä, joilla rakennettiin 1900-luvulla kuvaa Suomesta itsenäisenä, länsimaihin kuuluvana Rafaela Seppälän ja Kaj Forsblomin keräämä suomalaisen muotoilun kokoelma hämmästyttää laadullaan. KOKOELMAA EI OLE aikaisemmin nähty julkisuudessa, ei edes Suomessa. Siinä lyhyesti sanottuna Rafaela Seppälän ja Kaj Forsblomin designkokoelman olemus. design Rakkaudella valitut R unsaat kaksisataa esinettä parasta suomalaista muotoilua 1900-luvun alusta 2010-luvulle. Vasemmalla Kristina Riskan tekemä What I See -keramiikkatyö vuodelta 2016, vieressä oikealla Toini Muonan lattiamaljakko, Arabia, 1943
Seppälä ja Forsblom ovat ostaneet suomalaista designia myös takaisin kotimaaEsineitä on 1900-luvun alusta 2010-luvulle. Nykysuunnittelijoista avioparia puhuttelevat Harri Koskinen, Ilkka Suppanen ja Kristina Riska. › Ku va Sa an a Sä ily no ja / M us eo ke sk us Va pr iik ki Antiikki & Design 26. Tarina alkoi siitä, kun Kaj Forsblom hankki 1999 tulevalle vaimolleen Rafaela Seppälälle ystävänpäivälahjan, Ristomatti Ratian suunnitteleman kapean ja korkean lasipullon. Alvar Aallon lisäksi varsinkin Paavo Tynellin valaisimia on maailmalla, mikä kertoo näiden muotoilijoiden kansainvälisestä suosiosta. han. Louis Sparren suunnittelemat tuolit ja pöytä on ajoitettu välille 1910–20. Kartano tuhoutui sodassa. Eliel Saarisen Suur-Merijoen kartanon kirjastoon suunnittelema kello vuodelta 1903. – Saarinen on meille tärkeä. Seppälä–Forsblomin kokoelma on merkittävimpiä yksityisiä kotimaisen designin kokoelmia Suomessa. Hän oli suomalaisen muotoilun isä ja suuri vaikuttaja arkkitehtuurissa myös Yhdysvalloissa, Kaj Forsblom kertoo. design tamme. – Suomen itsenäisyyden ajan historian voi nähdä muotoilun kautta, Kaj Forsblom sanoo, kun kierrämme upeaa näyttelyä. AIKAJANALLA ESINEISTÖ ulottuu 1900-luvun alusta 2010-luvulle. Kokoelman vanhinta kerrostumaa ovat esineet Eliel Saarisen, Herman Geselliuksen ja Armas Lindgrenin noin 1902 piirtämästä Suur-Merijoen kartanosta Viipurin maalaiskunnasta. – Ihastelimme sitä ja puhuimme, kuinka kauniita esineitä Suomessa tehdään. – Se on kokeilumalli, jossa on yhdistetty pöydän jalat ja tuolin yläosa. Suomi ilmaisee itseään parhaiten musiikissa ja designissa, Seppälä sanoo. Niitä on tietojeni mukaan valmistettu vain kaksi kappaletta, Forsblom sanoo. Ruotsalaissyntyinen Sparre vaikutti vahvasti suomalaiseen jugendin ajan huonekalusuunnitteluun. Saarinen suunnitteli kartanoon myös esineet osana kokonaistaideteoksen ihannetta. Olimme huolissamme siitä, että moni merkittävä kotimainen designesine häviäisi suureen tuntemattomaan huutokauppojen myötä, Seppälä kertoo. Esineiden määrä ei ole poikkeuksellinen, tällä hetkellä hieman yli kaksisataa, mutta niiden laatu ja merkitys sitä vastoin on suuri. He ovat kansainvälisesti arvostettuja muotoilun monilahjakkuuksia YKSITYISEN KERÄILEMISEN merkitys on suuri, sillä suomalaiset museot eivät pysty kilpailemaan huippuesineiden ostossa. Kellotaulu on hopeaa. Yksi sellainen on Alvar Aallon 1950-luvulla valmistettu erikoinen tuoli. Se oli tänä vuonna myynnissä Hagelstam & Co:n huutokaupassa ja olisi mennyt ulkomaalaiselle ostajalle, ellei Kaj Forsblom olisi voittanut huutokilpaa. Aviopari on pelastanut ainutkertaisia esineitä joutumasta ulkomaille
Antiikki & Design 27. Takana vasemmalla näkyy amerikkalaisen Steven Hollin Kiasmaan 1998 suunnittelema kahvilantuoli. Nojatuolin (malli 42) yläpuolella Paavo Tynellin muotoilema Lumihiutale-valaisin, 1950. Gunnel Nymanin suunnittelema kirjoituslipasto voitti hopeamitalin Pariisin maailmannäyttelyssä 1937. Eliel Saarisen suunnittelemat kynttilänjaloilla varustettu peili ja kynttilälampetti ovat Suur-Merijoen kartanosta, josta ovat myös kuvat oikealla. design Alvar Aallon 1930-luvulla piirtämän Paimion parantolan värimaailma huonekaluineen on elähdyttävä. Valmistaja on Bomanin huonekalutehdas
Näiden ajallisten ääripäiden väliin sijoittuvat suomalaisen muotoilun kulta-ajan tekijät, kuten Ilmari Tapiovaara, Toini Muona, Kaj Franck, Kyllikki Salmenhaara ja Oiva Toikka. › Antiikki & Design 28. Keräilemisen tapa on ollut se, että kumpikin hankkii sitä, mistä itse pitää. Tapio Wirkkalan suunnitteleman viivahiotun vadin päälle Rafaela Seppälän isällä, suurlähettiläs Rafael Seppälällä oli tapana laittaa piippunsa lepäämään. Lasi on molempien suosikki, siksi sitä on määrällisesti eniten. Melkein aina maut ovat kohdanneet. Kokoel maa määrittää ja ohjaa siis henkilökohtainen maku, eikä se pyri olemaan kaiken kattava ja objektiivinen museokokoelman kaltaisesti. design Alvar Aallon, Aino Aallon, Gunnel Nymanin, Tapio Wirkkalan ja Timo Sarpanevan tapaan. Esineet värähtelevät nostalgisesti. – Minusta designesinettä voi ja pitääkin käyttää, vaikka Harri Koskinen kauhistui, kun näki minun laittavan kukkia hänen suunnittelemaansa lasiesineeseen. Kaj Forsblom puolestaan keräsi jo 1970-luvulla designtuoleja, sekä kotimaisia että ulkomaisia moderneja klassikkoja. Meillä oli aina kodissa esillä Marimekkoa ja muuta kotimaista designia. Wirkkalan vanerivati taas sai toimia kodissa kutsukorttien säilyttäjänä. Itsekin olen ollut Marimekon mannekiinina lapsena, Seppälä kertoo. Sekä Seppälällä että Forsblomilla oli läheinen suhde muotoiluun jo ennen yhteisen keräilemisen aloittamista. Siksi mukana on niin monenlaisia esineitä, Rafaela Seppälä sanoo. – Jokainen kokoelman esine on valittu rakkaudella. Tapio Wirkkalan 1958 muotoilema lennokas sohvapöytä on Askon valmistama. – Äitini ymmärsi suomalaisen muotoilun arvon myönteisen Suomi-kuvan luojana. Rafaela Seppälä kasvoi diplomaattiperheessä Yhdysvalloissa ja Ranskassa. 1950-luvun loppu. RUOTSIN KANSALLISMUSEON Sata vuotta suomalaista designia -näyttelyä ovat olleet toteuttamassa kansallismuseon johtajana toimiva suomalainen Berndt Arell sekä näyttelyarkkitehtuurista vastanneet teolliKokoelmaa ohjaa henkilö kohtainen maku. Koivuvanerista huippuunsa jalostetut vadit ovat osoitus Tapio Wirkkalan monipuolisesta luovuudesta ja materiaalin hallinnasta
Antiikki & Design 29. Alvar Aalto suunnitteli pöydän piirtämäänsä, vuonna 1959 valmistuneeseen Maison Carré -taloon Ranskassa. Kokoelman pöytä ei ole talosta peräisin, vaan on todennäköisesti ainoa sen ulkopuolella oleva kappale. Alvar Aallon 1950-luvun tuoli on tuore hankinta. Kaj Forsblomia kiehtovat tuolit. Taustan kuvassa on Rut Brykin teos. Hän suunnitteli sen ravintola Wivexiin Kööpenhaminan Tivoliin. Valaisimen Aalto suunnitteli Kansaneläkelaitokselle Helsinkiin 1950-luvulla. Wirkkalan rytmivaneripöytä on vuodelta 1960, valmistaja Asko. design Paavo Tynellin seinävalaisin on vuodelta 1949. Björn Weckströmin kansainvälisesti arvostetut kultakorut valmisti Lapponia 1970-luvulla. Se on koekappale, jossa on yhdistetty pöytä ja tuoli
Antiikki & Design 30. Oiva Toikan suurikokoinen ja pop-henkinen Huljake (kork. Kokoelma alkoi Ristomatti Ratian lasipullosta. Esineet ovat kronologisessa järjestyksessä, ja hyvä niin, koska siten on helppo hahmottaa suomalaisen muotoilun historiaa ja erityispiirteitä. Tästä keräily alkoi. Minulle se on muotoilu, sanoo Rafaela Seppälä. Rafaela Seppälä sai vuonna 1999 tulevalta aviomieheltään Kaj Forsblomilta ystävänpäivälahjaksi Ristomatti Ratian suunnitteleman vihreän lasipullon. Hahmottuu myös, että pikemminkin muoto eikä niinkään väri on ollut suomalaisen designin vahvuus. 79 cm) on valmistettu Muranossa Italiassa 2012. Ikkunoista avautuu komea näköala Sergelin torille ja Hötorgsskrapornaan eli viiden tornitalon ryhmään. Näyttelyyn liittyy kokoelman synnystä ja suomalaisesta muotoilusta kertova julkaisu. Sata vuotta suomalaista designia -näyttely on avoinna 29.10. Näyttely toimii kontrastina Kulturhusetin karulle betoniarkkitehtuurille. Kokoelman uusimpia hankintoja on Ilkka Suppasen 2016 suunnittelema lasiteos Split Second. Huomaa, että luonto on ollut tärkeä inspiraation lähde, varsinkin Tapio Wirkkalalla. Timo Sarpaneva muotoili 1996 Iittalalle Blackbird-teoksen, jossa on suunnittelijalle tyypillisiä pehmeitä muotoja ja väriyhdistelmiä. – Kun on asunut ulkomailla, oppii arvostamaan sitä, mikä on kauneinta kotimaassa. – Monet, joilla on juuret Suomessa, ovat kertoneet minulle, että näyttely palauttaa lapsuuden muistoihin, Kaj Forsblom kertoo. Sekin on hauska havaita, että asiallisuudestaan ja ”värittömänä” tunnettu Kaj Franck onkin ollut melkoinen koloristi. asti Kulturhusetissa Tukholmassa, www.nationalmuseum.se. Muistojakin näyttely herättää. design set muotoilijat ja designvaikuttajat Barbro Kulvik ja Antti Siltavuori
Antiikki & Design 31. Kaikki näyttelyn esineet ovat esillä ja käytössä avioparin kodissa. Vieressä Toikan Pop-sarjan vaasi, joka valmistettu Nuutajärvellä 1960-luvun lopulla. Kuvassa Tapio Wirkkalan lasiteoksia 1940–50luvulta. design Museon henkilökunnan mukaan kävijät haluavat koskettaa Oiva Toikan Kiirastuli II -teosta (Nuutajärvi, 2004). Rafaela Seppälä ja Kaj Forsblom ovat lasimuotoilun ystäviä, mikä näkyy lasin suurena määränä kokoelmassa
Antiikki & Design 32. Kelloja hopeaseppä Pekka Piekäinen nousi korutaiteemme tähtikaartiin 1970-luvulla selkeälinjaisilla, pelkistetyillä ja jykevillä hopeakoruilla
Piekäisen koruja myytiin kuuluisalla Tiffanylla New Yorkissa, ja sveitsiläinen kellotehdas teki miljoonasopimuksen korukellomallistosta. Kookkaat korut olivat muodissa, ja Piekäisen näyttävät korut sopivat hyvin ajan henkeen. Niitä myytiin muun muassa Lontoossa, Pariisissa, New Yorkissa ja Tokiossa. Se valmistaa yhä hänen korumallejaan. Ensimmäiset korunsa Piekäinen valmisti Sarvalan pyykkituvassa. Hän ei kuitenkaan jäljentänyt luontoa vaan yritti ymmärtää sitä. Se oli hänen mielestään ihmisläheistä, ja sitä oli helpompi muotoilla kuin kultaa. Ymmärrys siirtyi hänen töihinsä. Hopeasepän oppinsa hän sai isänsä liikkeessä työskennelleeltä vanhalta venäläiseltä kultaseppämestarilta Boris Sarvalalta. Nyt ne kiinnostavat keräilijöitä, mutta Suomesta niitä löytyy harvoin, sillä suurin osa malleista meni vientiin. HOPEA OLI PIEKÄISEN lempimateriaali. • Piekäinen perusti oman yrityksensä PlatinOron 1991. Hän suunnitteli yritykselle lukuisia korumalleja vapaana taiteilijana, ja korut menestyivät myös viennissä. Hänen mielestään oli turha pelätä, että korun nimi olisi esteenä myynnille. Meri ja vanha puuvene olivat hänelle tärkeitä, ja hän oli myös innokas lintujen tarkkailija. Ideansa Piekäinen ammensi luonnosta ja ympäröivästä arkimaailmasta. Hopeinen riipus vuodelta 1974. Turkulainen Auran Kultaseppä Oy palkkasi lahjakkaan 26-vuotiaan Piekäisen pääsuunnittelijaksi vuonna 1971. • Valtion taideteollisuuspalkinto 1980, Vuoden Kultaseppä 2002. Nimiä olivat esimerkiksi Mummonmyssy, Stressi, Yökyöpeli, Houkutuslintu, Salaseura, Pieniankanpoikanen, Häränsilmät, Ystävykset, Mesiterttu, Metsätähti, Prinsessa, Monalisan hymy ja Toistamieltä. • Piekäinen muotoili sormuksia, kaulakoruja, riipuksia, rannerenkaita, korvakoruja, rintasolkia, kalvosinnappeja, kelloja ja kodin hopeaesineitä. Aluksi koruja tehtiin sadan kappaleen erissä. Piekäinen oli taitava piirtäjä. › Ku va Pe kk a Pi ek äi se n pe rh ea lb um i Antiikki & Design 33. Piekäisen ensimmäinen varsinainen työpaikka oli Kaunis Koru. Piekäinen valloitti korutaiteen maailmanmarkkinat jo ensimmäisellä Auran Kelloja hopeaseppä Pekka Piekäisen ultramodernit hopeakorut ja -kellot olivat suosionsa huipulla 1970-luvulla maailman metropoleissa. PEKKA PIEKÄINEN • KelloJa hopeaseppä Pekka Piekäinen (1945–2004) suunnitteli koruja Kaunis Korulle, Auran Kultasepälle 1971–89 ja Perringille. design Huippumodernin hopean taitaja HANNA UUSITALO KUVAT NOOMI L JUNGDELL P ekka Piekäinen oli kuuma nimi kansainvälisillä korumarkkinoilla 1970-luvulla. Piekäisen töissä kuvastui huumori ja pieni ilkikurisuus, hänen oma myhäilevä asenteensa maailmaan. Niiden suunnitteluun vai1970-luku oli suurien korujen vuosikymmen. Auran Kultaseppä osoitti nuorekasta mieltä ja uudistamisen halua antamalla Piekäiselle vapaat kädet uudistaa vanhan tehtaan tuotanto ja luoda täysin uusi vientikorumallisto. Hän piirsi ensimmäiset koruluonnoksensa kaupassa käytettäville pienille laskulehtiöille ja myi ne kymmenellä markalla kappale. Piekäinen tutustui korujen valmistajiin jo poikavuosina isänsä Martti Piekäisen kelloja kultasepänliikkeessä Helsingissä. Piekäisen korut valmistettiin lähes kokonaan käsityönä. UNIIKKEJA KORUJA syntyi sarjatuotantokorujen lisäksi. Kultaseppien vientimallistolla
Hyvällä onnella niitä voi löytää taidehuutokaupoista ympäri maailman. Timanteilla koristeltu kultainen rannerengas valmistui Royal Princess -aluksen kastetilaisuuteen vuonna 1984. Piekäisen kelloseppätaustasta oli apua toimivan kellonkuoren kehittämisessä. Kelloja ei kauppapoliittisista syistä ollut lainkaan saatavilla Suomessa. Antiikki & Design 34. Hän uskoi, että korun suosio ei vähene. Kultaseppien lehdessä kerrottiin, että pelkästään vuonna 1974 Piekäisen korukelloja lähti maailmalle noin 35 000 kappaletta. Työ oli haaste, sillä kellon koneiston upottaminen korumaiseen rannekkeeseen rajoitti melkoisesti taiteilijan muotoilua. KAUNIS KORULLE 1960–70-lukujen vaihteessa suunniteltuja malleja ei ole luetteloitu. Piekäisen ilmaisuntarve purkautui korujen muotoina. Vanha mainoskuva on säilynyt Piekäisen suvulla. Pekka Piekäisen koruissa on samaa selkeyttä ja pelkistyneisyyttä kuin taiteilijassa itsessään. KULTASEPPÄALAA RAVISTELI vaikea työllisyystilanne 1970-luvulla, mutta Piekäinen uskoi, että suomalaiset pystyisivät kilpailemaan laadulla. Lähde: PlatinOro Oy:n arkistot, AnnaKaisa Laakso. Piekäisen koruja on nähty monessa juhlatilaisuudessa. Nykyisin Piekäisen 1960–70-lukujen korut ja 1970-luvun kellot ovat keräilyharvinaisuuksia. Hän suunnitteli koruja lukuisille julkisuuden henkilöille, joista ehkä kuuluisin on prinsessa Diana. kuttivat sekä tilaajan toivomukset että Piekäisen oma käsitys siitä, millainen koru olisi juuri tälle ihmiselle ominainen. Koru ja sen kantaja ovat kokonaisuus, ja vasta kun ne löytävät toisensa, koru täyttää tehtävänsä. Koruista 99 prosenttia meni vientiin, eikä Auran Kultaseppien tarvinnut lamavuosina lyhentää työviikkoja tai tehdä muitakaan supistuksia. Liki kaksimetrinen korutaiteilija oli luonteeltaan hyvin vaatimaton, ujo ja hiljainen. 044 989 1000. ISOKOKOISTEN 1970-luvun korujen hinnat liikkuvat satasissa: sormukset 100– 300 e, ranneja kaulakorut 200–600 e. Koru herää eloon vasta löydettyään kantajan. PEKKA PIEKÄINEN SAI merkittävän kansainvälisen tunnustuksen vuonna 1971, kun sveitsiläiset Tissotin ja Omegan kellotehtaat kiinnostuivat yhteistyöstä. Vaatimattomana miehenä Piekäinen kammosi jalokivien värikyyttä ja kirjavuutta. Materiaalit ehkä vaihtelevat, mutta kokeilujen jälkeen palataan aina kultaan ja hopeaan. Kelloja on harvemmin myynnissä. Hopeakoruja Piekäinen koristeli puolijalokivin, ja emalin hän otti hopeakorujen tehosteeksi 1970-luvun puolivälissä. PIEKÄISEN KORUISSA on käytetty sterling-hopeaa, jonka hopeapitoisuus on vähintään 92.5 %. Se on paras hopeapitoisuus koruihin: helppo työstää ja kestää käyttöä. Mieluiten hän yhdisti kultaan jotakin aivan pientä, kuten timantteja. design LEIMANA PP PEKKA PIEKÄISEN Auran Kultaseppien 1970–80-lukujen korut tunnistaa leimasta PP. Piekäisen korukellomalliston koneistot tehtiin Sveitsissä, mutta Piekäinen suunnitteli hopeiset rannekkeet ja ne valmistettiin Suomessa Auran Kultasepällä. Niiden kauneuteen ei koskaan kyllästy. Piekäinen suunnitteli yli kymmenen erilaista korukellomallia, ja niitä vietiin yli 150 maahan. Piekäinen ajatteli, että väkisin tekemällä ja rutiinilla ei synny korua, tai jos syntyy, se on hengetön. Kuvien Piekäisen 1970–80-lukujen korut ovat yksityiskokoelmista ja Galleria 68:sta, Hämeentie 68, Helsinki, p. Koneellisen valmistuksen sijaan kannattaisi panostaa uusiin ideoihin ja hyvällä ammattitaidolla tehtyyn eliittitavaraan. Hän noudatti tätä periaatetta omassa työssään, ja tulokset näkyivät. Korun tulee elää ja toimia. Korutaiteilija pyrki jokaisessa mallissa paitsi hyvään ulkonäköön myös siihen, että se antoi ammattitaitoiselle kultasepälle mielekästä tekemistä. Piekäinen piti yksilöllistä korua luonnollisesti arvokkaimpana, ja se joka tällaisen korun halusi, oli myös valmis maksamaan suunnittelusta ja valmistuksesta. Hän suunnitteli vuosittain 30–40 uutuusmallia ja teki lisäksi erilaisia tilaustöitä
Auran Kultaseppien valmistama kaulakoru vuodelta 1977 ja sormus 1985. Vuoden 1975 sormuksissa näkyy hänelle harvinaisempaa esittävää ilmaisua. Pekka Piekäisen tuotanto sai voimansa luonnon moninaisuudesta. Antiikki & Design 35. Lempimateriaali koruissa oli hopea, sillä se oli teknisesti hyvin muovautuva. Korut valmistettiin lähes kokonaan käsityönä. Piekäinen käytti paljon perusmuotoja: palloja, ympyröitä, neliöitä ja kolmioita. Hopeiset kellot olivat alun perin melkein kaikki naisille suunniteltuja, mutta useimmat niistä sopivat myös miehen ranteeseen. Kartiosormus 1973, pyramidisormus 1974 ja sydänkaarteinen 1974. Materiaalia hän käytti paljon, ja suuret korut olivat muodissa, joten niihin sopi kultaa edullisempi hopea. Koruille on ominaista muodon täsmällisyys. Keskimmäinen sormus on nimeltään Coupe vm 71, ja sarjaan kuuluu myös kalvosinnapit. Hopeiset kaulapannat olivat 1970-luvulla suosittuja Norjassa. Muut sormukset ovat vuosilta 1972 ja 73. design Pekka Piekäisen sulavalinjainen sormus on vuodelta 1974. Piekäisen Auran kultasepille suunnittelema sormus on ontto, ja siinä säihkyy turkoosinvärinen korkeapolttoinen emali
TEKSTI JA KUVAT KATRI LEHTOLA H alikonlahden kupeessa Salon Angelniemellä sijaitseva pieni verstas kätkee sisälleen monia aarteita. Alex Setzer häärii inspiraation vallassa yli sata vuotta vanhan Malm sjö-flyygelin äärellä. Muutamien osien vaihdolla soittimelle on luvassa heleä-ääninen tulevaisuus. Vuosien aikana puun pintakäsittelyn rinnalle kehittyi taito korjata myös pianomekaniikkaa. Nykyään hän on erikoistunut vanhojen flyygeleiden ja pianojen kunnostamiseen. Tähän soittimeen lähes kaikki kosketinpinnat on vaihdettava. Se osoittautui tiettävästi ainoaksi säilyneeksi turkulaisen pianontekijän H. Kuororautaa (vas.) tarvitaan virityksessä. Yksi on parhaillaan osina keskellä lattiaa. Siihen on tullut vaurioita, mutta tilanne ei ole toivoton. Laitilasta löytyi huonokuntoinen, vuonna 1876 valmistettu pähkinäviiluinen flyygeli. Isäni oli oopperalaulaja Wienissä, ja siten klassinen musiikki oli kiinteä osa elä”Minulle tämä ei ole työtä. Esittelemme mestarillisia kädentaitajia ”Jokainen soitin on yksilöllinen” Alex Setzer on intohimoinen vanhojen flyygeleiden ja pianojen korjaaja. Johanssonin flyygeliksi. Kielennostin, bassokielen asennustyökalu, viritysavain ja tongit ovat käytössä lähes päivittäin. Setzer tuli Suomeen aikoinaan huonekalujen konservointitöihin. Rakastan sitä, mitä teen.” › Setzerillä on varastossa korjauskelvottomista soittimista kerättyjä varaosia, kuten koskettimien norsunluupäällisiä. – Musiikki on kulkenut rinnallani koko elämäni. Miten innostuit alasta. Työn paras hetki on, kun saa kuulla kunnostetun instrumentin soinnin. Antiikki & Design perinne elää 36. Itävaltalainen Setzer tuli Suomeen alun perin huonekalujen konservaattoriksi
Antiikki & Design 37. Koskettimet on irrotettava korjaamista ja säätämistä varten. – Jos puuosiin tehdään täysentisöinti ja koneisto korjataan kokonaan, 200 työtuntia ei riitä, Alex Setzer sanoo. Vanhojen flyygeleiden korjaus vaatii huolellisuutta
– Opiskelin ensin Wienissä puusepäksi ja hienopuusepäksi erikoistuen entisöintiin ja antiikkiin. Mistä pidät työssäsi eniten. Mikä on työfilosofiasi. Kuluvat osat, kuten sammutin ja vasarat, pitää useimmiten vaihtaa uusiin. 2000-luvun alussa ajauduin töihin pianoliikkeeseen kunnostamaan instrumenttien puuosia. – Puuosien korjausta varten minulla on varastossa eri jalopuuviiluja. – Piano on valmis vasta sitten, kun olen itse tyytyväinen lopputulokseen. Jokainen bassokieli tehdään mittojen mukaan, sillä niiden pituudet ja paksuudet vaihtelevat eri soittimissa. Mitä taitoja alalla tarvitaan. Tapit ovat puisessa viritystuessa, ja monesti ne ovat ajan saatossa löystyneet. – Hinta riippuu soittimen kunnosta ja asiakkaan vaatimuksista. Soitin osoittautui rikkinäiseksi vuoden 1898 Duysen-flyygeliksi, joka oli kuulunut tunnetulle turkulaiselle pianistille. Millaisia vaiheita työssä on. Musiikin historian tuntemuksesta on etua. Yksi korjaamani flyygeli on tosin Sauvon kirkossa. Soittotaidosta on etua korjaustyössä. Lisäksi olen aina ollut kiinnostunut vanhoista esineistä ja niiden korjaamisesta. Mekaanisten töiden määrä vaikuttaa tietysti myös, ja lisäksi tulevat materiaalikustannukset. Halpojen tuontisoitinten ääni on usein kirkas ja sieluton. Jos asiakkaan luona selviää, että viritystuki on halki, tulee iso korjaustyö. Mutta ehkä paras hetki on, kun otan viritysavaimen käteen ja kuulen lopputuloksen. Tietynlainen musiikki vaatii pehmeämpää sointia. Koneen avulla kuparilangan saa kierrettyä tiiviisti teräslangan ympärille. Jännittävin vaihe on loppuviritys ja testaus: onko sointi sellainen kuin Alex Setzer työn alussa suunnitteli. Ostin kirpputorilta vuoden 1919 Feurich-flyygelin, joka oli täysin rikki, ja sain sen siksi puoli-ilmaiseksi. Samaan aikaan aloin yhä enemmän kiinnostua virittäjän työstä sekä pianomekaniikan korjauksesta. Entisöin sen täydellisesti. Silloin kaikki on purettava rautarunkoa myöten. Viritystuki oli sentään kunnossa, mutta valurautainen runko poikki. Rakastan sitä mitä teen, se on elämäni. Mistä olet saanut oppisi. – Samoin kuin kaikessa käsityössä, pohjatyö on tässäkin tehtävä hyvin. ”Autiotalosta Ruissalosta löytynyt flyygeli tuli soittokuntoon.” Antiikki & Design perinne elää 38. Lopuksi soitin puhdistetaan ja viritetään. Sauvon kanttori ihastui soittimeen, ja seurakunta haki sen lopulta omaksi konsertteja varten. Minulla on myös suuri varasto vanhoja varaosia purkamistani kaatopaikkakuntoisista pianoista. Joskus riittää, että vaihtaa viritystapit ja kielet. – On eduksi, jos osaa soittaa itse pianoa. Rakennetta vahvistavan ja virityksen mahdollistavan rautarungon sekä kielisillan oikea korkeus on yksi tärkeimmistä asioista, jotta ääni soisi kunnolla. Muuten sointi on liian kova. Kunnioitan eurooppalaista ammattitaitoa ja kulttuuria. – Minut kutsuttiin Turun Ruissaloon pitkään asumattomana olleeseen autiotaloon katsomaan vanhaa flyygeliä. Toki on myös mielipiteitä ja makuasioita. – Pääasiassa yksityiset ihmiset. Vaihe on myös jännittävä: onnistuinko saamaan soittimesta sellaisen kuin ajattelin. Ääni muodostuu puisen kaikupohjan sekä siihen kiinnittyvän kielisillan kautta. Laatu on heikko, kun käytetään huonompia materiaaleja. Ne eivät kuulu yhteen. Jos vain konservoin pinnat, eli puhdistan sekä korkeintaan liimaan irronneita viiluja, aikaa kuluu vähemmän kuin jos tekisin täysentisöinnin. Nämä taidot olen oppinut monen ammattilaisen oppipoikana. Vein flyygelin verstaalleni ja tutkin sen. Miten työn hinta muodostuu. – Minulle tämä ei ole työtä. Ne tilaan Saksasta, kuten toisinaan myös kieliä. Ja jos vasarat on uusittava, soitin on myös intonoitava, eli jokaisen vasaran huopapinta on pehmennettävä piikin avulla. – Aluksi keskustelen asiakkaan kanssa. Liimauksissa käytän perinteistä luuliimaa sekä modernia liimaa. Mikä on tärkein työvaihe. Vuonna 1989 muutin Suomeen ja työskentelin vuosia Turun maakuntamuseon huonekalujen konservoijana. Bassokielet teen usein itse, sillä mitat ovat tarkkoja. Minulle tulee kamala olo, jos konsertissa soitetaan 1700-luvun barokkimusiikkia Kaukoidästä haetulla nykypäivän flyygelillä. määni. Myös musiikin historiaa on hyvä tuntea. Pidän työni monipuolisuudesta ja asiakkaiden kohtaamisesta, siksi nautin myös virityskeikoista. Minkälaisia materiaaleja käytät ja mistä niitä hankit. Kärsivällisyys on entisöinnissä tärkeää samoin kuin monipuoliset kädentaidot, harjaantunut silmä ja tässä tapauksessa myös korva. Mikä on ollut mieleenpainuvin työ. Ketkä ovat asiakkaitasi
Antiikki & Design perinne elää 39. – On ollut hienoa nähdä, että on joukko nuoria, jotka ovat kiinnostuneita ja opiskelevat alaa. 16.30 Liimailen vielä muutamia poikkimenneitä koskettimia ja jätän ne yöksi puristimiin. Runko nojaa seinään vasemmalla. Olen asunut Angelniemessä nyt kahdeksan vuotta, ja täällä on mahtavaa kyläläisten välinen ystävyys. Olen ehdottomasti aamuihminen. Rauha inspiroi. 16.00 Pidän kahvitauon. Nautin luonnon läheisyydestä ja metsässä kävelystä. Minkälaisesta työstä haaveilet. Erään flyygelin kaikkien koskettimien norsunluupinta on vaihdettava, joten valitsen varastostani sopivia ja liimaan niitä. Pianon viritykseen kuluu aikaa pari tuntia, viritystyön lisäksi teen pieniä korjauksia soittimeen tarpeen mukaan. Kaksimetrisen flyygelin kielet muodostavat yhteensä melkein 20 000 kilon vetovoiman. Sen ääni on ihana ja omalaatuinen, ei liian kirkas. 10.00 Virityskeikat sovin yleensä aamupäiviksi. Mutta haluaisin vielä löytää 1950-luvulta peräisin olevan kaksimetrisen Bösendorfer-flyygelin, joka on lempisoittimeni. Angelniemen Piano & Flygel Ateljee, Kokkilantie 875 as 3, Salo, p. Onko alalla paljon kilpailua. ”AJAN NAANTALIIN VIRITYSKEIKALLE” 7.00 Herätyskello soi. Yleensä minulla on muutama työ samaan aikaan meneillään. Ei pidä olla liian ujo tai ylpeä kysymään neuvoa. Menen nukkumaan viimeistään yhdeltätoista. 20.00 Teen vielä päivällistä, niin että siitä riittää seuraavaksikin päiväksi. Alex Setzer Pianonkorjaaja Työn alla olevasta flyygelistä on pitänyt irrottaa rautarunko, jotta kaikupohjaan ja viritystukeen pääsee käsiksi. Mitä neuvoja antaisit alalle aikovalle. – Minulla on periaatteessa nyt täydellinen työelämä. Ehkä erikoistuminen johonkin tiettyyn osa-alueeseen voi olla hyödyksi. Pihapiiri on upea, Halikonlahdelle ja lossirantaan on kivenheitto. 14.00 Jatkan työn alla olevia korjauksia. Vanhat soittimet jäävät usein nykypäivän tasoa alemmas, koska vanhat rakenteet eivät kestä nykypäivän korkeampaa viritystasoa. Keitän rauhassa kahvia ja luen sanomalehteä – aina paperista. – Ammatti on sellainen, ettei kaikkea voi oppia itse. Instrumentti oli todellinen haaste, mutta lopulta sain sen soittokuntoon, vaikka se jäikin puoli sävellajia matalammalle kuin nykystandardi. On tehtävä muiden ammattilaisten kanssa yhteistyötä, oltava nöyrä. 19.00 Lähden iltakävelylle. 045 2301840, alex@pianoverstas.fi, www.pianoverstas.fi. Täytyy olla intohimoa ja rakkautta alaan sekä intoa perehtyä ja harjoitella. Tänään ajan kymmeneksi Naantaliin. Minulle on tärkeää pitää yhteyttä kollegoihin ja vaihtaa mielipiteitä. Jos luulet, että 40-tuntinen työviikko riittää, on parempi hakea johonkin muuhun työhön. 13.00 Palaan kotiin ja syön kevyen lounaan. Luen sähköpostit ja menen talon alakerrassa sijaitsevalle verstaalleni
kotona Antiikki & Design 40
Vaalean rakennuksen porrashuoneeseen astuva yllättyy: se on tumma ja värikkäitten maalausten koristama lattiasta kattoon. Pompejinpunainen seinä on hyvä tausta mahonkihuonekaluille. Empiretyylinen kristallikruunu on 1800-luvun lopulta. KAUPUNKIRAKENTAMINEN oli Suomessa vaatimatonta 1800-luvun puoliväliin asti. Vasta Antero ja Tuula Virtasen kotitalo, vuonna 1885 valmistunut Demetjeffin talo on uusrenessanssin taidonnäyte. kotona Paluu 1880-luvulle KARI-PAAVO KOKKI KUVAT JAANIS KERKIS U spenskin kirkon takana on vaaleaksi maalattu nelikerroksinen talo, joka edustaa Helsingin keskustassa yleistä mutta vielä muutama vuosikymmen sitten surutta tuhottua uusrenessanssiarkkitehtuuria. Ennen kuin Virtanen osti talon 1980, se oli kokenut monia vaiheita, joita ei voi ymmärtää tuntematta Helsingin historiaa. Kerrostalo on monumentti, joka yhdistää rakennusurakoitsija Grigori Dementjeffin, arkkitehti J. Talon paraatihuoneisto on aikanaan kuulunut valtioneuvos Henrik Adolf Mechelinille. Samat värit toistuvat myös Antero ja Tuula Virtasen suuressa huoneistossa, joka on kuin aikamatka 1800-luvun lopun Helsinkiin. Hänen aikansa parketin kuluneet osat korjattiin varovasti. Sata vuotta myöhemmin rakennuksen upeat sisätilat palautettiin syntyajan tyyliin. Brynolf Blomkvistin ja talousneuvos Antero Virtasen. › Antiikki & Design 41. Suuri salonki on sisustettu empireja uusempirehuonekaluin
Wilhelm Andsténin kaakeliuunitehtaan uuni on lasittamatonta kaakelia ja maalattu huoneen väritykseen sopivaksi. Uuneja sai sekä värillisillä lasitteilla että lasittamattomina. Antiikki & Design 42. kotona Tuula ja Antero Virtanen ovat edelleen tyytyväisiä kotinsa korjaukseen ja toivovat, että huoneisto jatkossakin saisi sitä arvostavat asukkaat. Kulmahuoneen kattomaalauksessa on uusrenessanssille ominainen kenttiin jaettu koristelu, joka on pääosin tehty sabluunoilla. Katon värityksessä on otettu huomioon seinien väri. Vuonna 1868 vihitty Uspenskin katedraali on saanut tyylivaikutteensa 1500-luvun venäläisestä arkkitehtuurista, Dementjeffin talo puolestaan saman ajan eurooppalaisesta renessanssista
Kaide on hienoa puusepäntyötä. Antiikki & Design 43. Portaikko oli maalattu vaaleaksi 1950-luvulla, mutta 1980-luvun korjauksessa se sai takaisin voimakkaat sävynsä. Kenttien medaljonkeihin on maalattu pikku enkeleitä, puttoja
Komea empirekirjoituslipasto on koristettu arkkitehtonisilla aiheilla. Suuret huonekasvit kuuluvat 1800-luvun lopun sisustuksiin. Antiikki & Design 44. Voimakkaista värisävyistä huolimatta huoneet ovat korkeiden ikkunoiden ansiosta valoisia. Salonki on sisustettu pääosin mahonkihuonekaluilla
kotona Salongin uunit oli aikanaan purettu. Komea sohva on ruotsalainen, pylväällä seisova empireuurna on ranskalainen. Salonkiin valittiin empireja uusempirehuonekaluja, jotka kokoaa yhteen suuri persialainen matto. Vasemmanpuoleisen osat löytyivät ullakolta, mutta oikea on kopio. Antiikki & Design 45
Seinien paneeli oli poistettu, mutta se palautettiin. Suuri barokkityylinen kalusto on 1900-luvun alusta. Antiikki & Design 46. Ruokasalin katto oli säilynyt myöhemmän katon alla. Ruokasalit sisustettiin 1800-luvun lopulla usein renessanssitai barokkityyliin. Tapetti valittiin ruotsalaisesta Epokin mallistosta
Erikokoisiin huoneistoihin muutti varakasta porvaristoa ja säätyläisiä. Sähköä tuotti kellarin höyrygeneraattori. Erityisen ilmeen talolle antaa parvekkeella ja korinttilaisilla pilastereilla varustettu viisto kulma. › Antiikki & Design 47. Toisin kuin usemmat venäläiset hän ei ollut kauppias vaan toimi rakennusurakoitsijana muun muassa Viaporin laajoissa rakennusja korjaustöissä. 1960-luvulle tultaessa jo 30 uusrenessanssitaloa oli purettu. Arkkitehdit ja suunnittelijat eivät ymmärtäneet tyyliä, jota he pilkallisesti kutsuivat ”sieluttomaksi tyylikopioinniksi” ja ”kipsirenessanssiksi”, sillä 1800-luvun lopussa julkisivujen runsas kipsikoristelu sai toisinaan miltei ylivallan. Se oli Helsingin ensimmäinen asuintalo, jossa oli oma sähkövalo. Sen vieressä oli 1868 käyttöön vihitty Uspenskin katedraali, Demetjeffin oma kotikirkko. Ajan tyyli oli uusrenessanssi, joka haki esikuvansa 1400ja 1500-lukujen renessanssin arkkitehtuurista. VIIME SOTIEN JÄLKEINEN rakentaminen kohteli huonosti Helsingin kaupunkikuvaa. Sen jälkeen asunnot myytiin. Suuren kolmannen kerroksen huoneiston Dementjeffit ottivat omaan käyttöönsä. Vaikka arkkitehtuuri tavoitteli renessanssin henkeä, rakennuksen tekniikka oli uusinta uutta. ASUNTO on suuri huoneisto Helsingin Katajanokalla Dementjeffin talossa. Grigori Dementjeff (1829–1887) on oiva esimerkki uudesta menestyneestä porvarista. Ruokasalien kalusteisiin kuului oleellisena osana suuri niin sanottu buffet-kaappi, jonka keskellä oli avoin tarjoilutila. Kaupungin rikkaimpiin kuulunut Dementjeff rakennutti ja omisti useita taloja eri puolilla Helsinkiä. Rakennuttaja oli Helsingin rikkaimpia. KODIN AVAIMET TÄÄLLÄ ASUVAT Talousneuvos Antero Virtanen ja Tuula Virtanen. TALO ON PIHAN PUOLELTA viisikerroksinen ja kadun puolelta nelikerroksinen. Alas lasketut katot purettiin, lautaja parkettilattiat otettiin esille ja huoneet saivat alkuperäisen muotonsa. Kolmatta ja neljättä kerrosta jakavat korinttilaiset pilasteriparit, ja katon friisiä koristaa köynnösaihe. Grigori Dementjeff kuitenkin kuoli vain kaksi vuotta talonsa valmistumisen jälkeen. 1800-luvun lopun muotokuvat on hankittu täydentämään sisustusta. Toiseen kerrokseen on sijoitettu neljä puolikaarisyvennystä klassisoivine uurnineen. Suomessa tyyli vaikutti 1880-luvulta vuosisadan loppuun. Arkkitehtuuri on tyylikästä uusrenessanssia. Itselleen hän tilasi talon arkkitehti Johan Brynolf Blomkvistilta (1855–1920), joka oli ajan merkittävimpiin arkkitehteihin kuuluneen Theodor Höijerin (1843–1910) oppilas. Mikäli rakennus sai armon säilyä, siitä tehtiin toimistotiloja: katot laskettiin, uunit revittiin, ovet vaihdettiin laakaoviksi ja kaikki maalattiin valkoiseksi Kun talousneuvos Antero Virtasen kiinteistöalaa harjoittanut pankkiiriliike Notaris vuonna 1980 hankki tämän rakennuksen, se oli kokenut saman kohtalon, huoneistot oli muutettu toimistoiksi. Nyt rakennuksesta tuli jälleen asuintalo. Samaan aikaan kaupungin porvaristo vaurastui. Grigori Dementjeffin ”kivikartano” valmistui Katajanokan Mynttikadulle, nykyiselle Rahapajankadulle, vuonna 1885. ERITYISTÄ 1885 valmistunut asuintalo oli muutettu toimistotiloiksi, mutta 1980-luvulla ne palautettiin asunnoiksi ja upeat uusrenessanssitilat kunnostettiin. kotona 1870-luvulla Helsinkiin nousi nelikerroksisia asuinrakennuksia ja kaupunki alkoi saada suurkaupungin ilmettä
Antero ja Tuula Virtanen osallistuivat jonkin verran A-portaan entisöintitöihin. Toinen uuni tehtiin kokonaan kopiona. Nyt Dementjeffin talon porrashuone sekä Virtasten huoneisto muistuttavat 1880-luvun värikylläisestä tyylistä. Isännän työhuoneena toimivan kulmahuoneen ikkunoista avautuu näkymä Uspenskin katedraalille. Ajan henkeen sisustettu koti luo elävän kuvan rakennuksen syntyvaiheen tyyleistä. Virtaset päättivät palauttaa huoneiston alkuperäisen kiinteän sisustuksen ilmeen. Huoneiston kaikki peiliovet oli vaihdettu laakaoviin, mutta alkuperäisiä ovia löytyi vintiltä ja kellareista. Talon asukkaat osallistuivat oman kerroksensa koristelun ennallistamiseen. Barokkityylinen nojatuoli on 1900-luvun alusta. Salongin vahingoittunut katto otettiin esille. Se oli aikojen kuluessa kokenut saman kovakouraisen toimistokohtalon. Avuksi saatiin taiteilija ja konservaattori Gebhard Troyer, jonka johdolla suoritettiin vaativat puhdistusja ennallistamistyöt. Antiikki & Design 48. Niitä on paljon, ja hankintoja on tehty niin huutokaupoista kuin antiikkiliikkeistä. Irronnut laasti jouduttiin osittain kiinnittämään injektoimalla. Vaativa korjaustyö kesti puolitoista vuotta. Laajojen purkutöiden jälkeen huoneisto sai takaisin alkuperäisen muotonsa. Paikoin säilynyt koristelu puhdistettiin ja puuttuvat osat ennallistettiin. Suuri tammikaappi on barokkityyliä, muhkeat nojatuolit 1900-luvulta lienevät tanskalaiset. Kunnostuksessa käytettiin liimaja öljymaaleja ja perinteisiä menetelmiä. Kulmahuoneen seinät on maalattu alkuperäisen sävyisellä maalilla. Porrashuoneen rikas uusrenessanssikoristelu oli maalattu peittoon. kotona ITSELLEEN ANTERO VIRTANEN jätti valtioneuvos Henrik Adolf Mechelinille (1813–1899) kuuluneen suuren paraatihuoneiston. Paloja löytyi onneksi talon ullakolta, ja puuttuvat osat kopioitiin Pohjoisrannassa sijaitsevan Donnerin talon samanlaisesta uunista. Sattumalta Suomessa samaan aikaan oleskellut krakovalainen konservaattori Josef Bolestawski teki puolisonsa kanssa alustavan väritutkimuksen. Alkuperäisovia löytyi vintiltä ja kellarista. Puuttuvien tilalle tehtiin uudet. SALONGISSA OLI ALKUAAN ollut kaksi komeaa helsinkiläisen Wilhelm Andsténin tehtaan kaakeliuunia, jotka oli purettu. Tuolloin tällainen kulttuuriteko oli varsin harvinainen. Seinät saivat alkuperäisen pompejinpunaisen värin. Uusrenessanssikirjoituspöytä on ajalleen tyypillinen. Julkisivun kipsikoristelu oli osin rikkoutunut tai hävinnyt, ja sen vaativan kunnostustyön teki Entisöinti Pulla. Pariskunta on jatkanut kodin sisustusta 1800-luvun huonekaluilla ja esineillä
Tilava eteisaula sai takaisin vaaleansiniset seinänsä. Korkea trymoopeili on myöhäisempireä ja nojatuolit ovat tyylin siirtymävaiheesta uusrokokoohon. Antiikki & Design 49. Polttokullattu pronssinen empirekruunu on venäläistä työtä 1820-luvulta
Myynnissä oli kolme valaisinta, 1 900 e / kpl. Valaisin on kuulunut Oulun kaupungintalon sisustukseen. Antiikki & Design 50. Designsarjan voittajaksi nousi Eino Schroderuksen 1910-20lukjen vaiheessa suunnittelema valaisin, joka oli myynnissä oululaisen Mauno Heikkilän omistamassa Antik Anitassa
Kaappi varattiin heti messujen alussa Antiikkiliike R. Antiikki & Design -lehden raatiin kuuluivat päätoimittaja Maija Toppila, taidehistorioitsija Tuija Peltomaa ja kamarineuvos Kari-Paavo Kokki. Hyviä ehdokkaita oli runsaasti, mutta valintoja oli tehtävä. Finalisteiksi otettiin Valitsimme kiinnostavimmat esineet Antiikki-tapahtumasta, joka järjestettiin Habitaren yhteydessä syyskuussa Helsingin messukeskuksessa. Kunniakirjan otti vastaan Minna Santalo. messut Kaappi Haukiputaalta, maalaus Helsingistä ANTTI KAIJALAINEN KUVAT HEIKKI RAUTIO E tsimme messujen kiinnostavimpia esineitä neljässä sarjassa, jotka olivat antiikki, design, taide ja vintage. Sympaattisen huonekalun hintaa, 420 e, voi pitää hyvin edullisena. Juryyn kuuluivat lehtemme asiantuntijat taidehistorioitsija Tuija Peltomaa ja kamarineuvos Kari-Paavo Kokki sekä päätoimittaja Maija Toppila. Työn jälki on taidokasta. Nevalaisen osastolta. Voittajaesineet tekivät vaikutuksen raatiin laadullaan mutta myös tarinoillaan ja alkuperällään. Kaapin tyylissä on vaikutteita kustavilaisuudesta ja jalkaosassa jopa barokista. Antiikkisarjan voittaja, Pohjois-Pohjanmaalla tehty kaappi, löytyi Antiikkiliike Risto Nevalaisen osastolta. Hän ei keksinyt mallia omasta päästään, vaan esikuvan tarjosi tunnettu ruotsalainen huonekalusuunnittelija Carl Malmsten (1888– 1972), jonka kaapin kuva oli julkaistu 1929 Käsiteollisuuslehdessä. Tekijä oli paikkakunnan koulussa toiminut veistonopettaja. ANTIIKKISARJAN VOITTI kaappi, joka oli tehty Haukiputaan Jokikylässä Pohjois-Pohjanmaalla noin 1930. kotimaisia esineitä, ja raati arvosti niiden alkuperäistä kuntoa, harvinaisuutta ja provenienssia eli tietoja alkuperästä, vaiheista ja omistajista. › Antiikki & Design 51
Tyylissä on vaikutteita kustavilaisuudesta ja barokista. Nevalainen. Antiikki & Design 52. messut Antiikkisarjan voitti Haukiputaan Jokikylässä Pohjois-Pohjanmaalla noin 1930 valmistettu kaappi, joka oli myynnissä pitkän linjan antiikkikauppiaalla Risto Nevalaisella. 420 e, Antiikkiliike R
Se toimi Iissä Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 1782–1885. TAITEESSA JURYYN teki suurimman vaikutuksen Oskari Paatelan (1888–1952) vuonSigneerattu 1800-luvun silitysrauta on harvinaisuus. 5 900 e, Anita Antik. Tämä ja muut samanlaiset valaisimet poistettiin myöhemmin kaupungintalosta, ja osa niistä päättyi oululaisen Anita Antik -liikkeen Mauno Heikkilän käsiin. Schroderus suunnitteli valaisimen Oulun kaupungintalon saliin 1910–20-lukujen vaihteessa, kun rakennus uudistettiin seurahuoneesta kaupungintaloksi. Antiikki & Design 53. Silitysraudan tekijä oli Kalajoella toiminut Joakim Leo nard Helander (1831–87). Finaaliin pääsi myös valurautainen silitysrauta, joka oli signeerattu. Designin finaaliin nousivat lisäksi Eero Aarnion Pallotuolin varhainen koevedos, joka oli tehty Turun Veneveistämössä 1960-luvun alussa. Pullon hinta oli 1 100 e Brummer & Brummerin osastolla. Kolmas finalisti oli Nybyn eli Olhavan lasitehtaan pullo. Silitysraudan on signeerannut Kalajoella toiminut Joakim Leonard Helander (1831–87). Nevalaisen osastolla, hinta 550 e. Nyt ne olivat yleisesti myynnissä 1 900 › euron kappalehintaan. 550 e, Antiikkiliike R. Se puolestaan oli harvinaisuus suuren kokonsa ja säilyneen lasisen korkkinsa takia. messut Nybyn lasitehtaan (1782–1885) lasipullo on poikkeuksellisen suuri, vetoisuus noin 50 litraa. Kolmantena finalistina oli Tapio Wirk kalan saksalaiselle Rosenthalille 1979 suunnittelema pullo. Pullon hinta oli 5 900 e Anita Antik -liikkeen osastolla. Sekin oli Antiikkiliike R. DESIGNSARJAN voittajaksi valikoitui valaisin, jonka muotoilija oli Eino Schroderus (1880–1956) ja valmistaja Koru Oy. Sen veninimäisyys selittyi sillä, että puhaltaja oli maineikas Mario Colelli, jonka kanssa Wirkkala työskenteli Veninissä Italiassa 1960-luvulla. 1800-luvun käyttöesineiden merkitseminen tekijän nimellä oli poikkeuksellista. Nevalainen. Hän oli tarjonnut valaisimia takaisin Oulun kaupungille, mutta halukkuutta ostamiseen ei ollut. Tuoli oli myynnissä Fest art Designin osastolla, ja sen hinta oli asetettu huutokauppamaisesti välille 10 000–15 000 e. Nyby oli Suomen vanhimpia lasitehtaita
messut Oskari Paatelan Helsingin satama yöllä -maalaus voitti taidesarjan. 4 000 e, Taideliike Sesanne. Koko kehyksineen 63 x 46 cm. Pekantikin Pekka Listenmaa esittelee Viktor Janssonin pronssiveistosta Äiti leikkii II vuodelta 1954. Antiikki & Design 54. 16 000 e, Galleria Euro Art & Antik. Hintatiedustelut kauppiaalta. Victoria Åberg maalasi todennäköisesti 1850-luvun lopulla toisinnon Ferninand von Wrightin Näköala Haminalahdelta -maalauksesta (1853)
1 200 e, VintagEija’s. Immonen oli myös perustamassa Marimekkoa Armi ja Viljo Ratian kanssa ja suunnitteli sen ensimmäisen malliston. messut Pin-up-malli Wilhelmina af Fera esitteli tyylitietoisesti Vintage-sarjan voittajan, muotitaiteilija Riitta Immosen 1940ja 50-luvun vaihteessa suunnitteleman iltapuvun. Antiikki & Design 55. Tuoli on Lahden Puutyön tuotantoa 1950luvulta, 385 e, Antiikkilöytö Valli & Selin
Puvun koko on 36, ja se oli myynnissä 1 200 e hintaan. Hän kuului romanttis-realistiseen Düsseldorfin koulukuntaan ja ensimmäisiin merkittäviin suomalaisiin naistaiteilijoihin. Teoksen hinta oli 16 000 e. Tie du ste lut : An ita An tik 04 03 3 25 82 , An tii kk ilii ke R. Silkkinen puku oli muotitaiteilija Riitta Immosen (1918–2008) eleganttia käsialaa. Maisemamaalaus Galleria Euro Art & Antikin osastolla oli samaan aikaan sekä harvinainen että tuttu. Harvinainen siksi, että tekijä oli Victoria Åberg (1824–89). Pallotuolin koeversio tehtiin Turun Veneveistämössä. Åbergin maalaus on todennäköisesti 1850-luvun lopulta. Maalaus oli myynnissä Sesannella hintaan 4 000 e. VintagEija’s-liikkeen kauppiaan Eija Mannilan mukaan puku on kuulunut suomalaiselle pääministerin rouvalle 1940–50-luvulla. VINTAGESSA VOITTO meni yksimielisesti upealle iltapuvulle. messut na 1922 maalaama satamakuva Helsingin Kauppatorilta. Toinen vahva voittajaehdokas oli Viktor Janssonin (1886–1958) pronssiveistos Äiti leikkii II vuodelta 1954. Taiteilija on tenhoavasti vanginnut öisen sataman, jossa on läsnä myös modernin elämän syke matkustaja-aluksineen ja alati lisääntyvine valoineen. 1 100 e, Brummer & Brummer. 10 000–15 000 e. N ev ala in en 04 55 2 57 57 , An tii kk ilö yt ö Va lli & Se lin 40 51 8 70 72 , Br um m er & Br um m er 05 46 6 06 73 , Fe sta rt 04 73 1 09 75 , G all er ia Eu ro Ar t & An tik 04 00 25 2 15 8, Pe ka nt ik 05 00 48 3 83 4, Ta ide liik e Se sa nn e 04 07 8 65 66 , Vi nt ag Ei ja’ s 05 57 4 60 34 Antiikki & Design 56. Festart Designin Pertti Männistö oli tuonut messuille harvinaisen ja originaalikuntoisen ”kehitysversion” Eero Aarnion Pallotuolista. Kahden mestarin yhteistyötä: Tapio Wirkkala suunnitteli ja italialainen Mario Colelli puhalsi pullon saksalaiselle Rosenthalille 1979. Tutulta teos näytti, koska se on toisinto Ferdinand von Wrightin Näköala Haminalahdelta -teoksesta (1853). Hän oli suomalaisen muodin grand old lady, joka suunnitteli pukuja ja asuja muun muassa Armi Kuuselalle ja Sylvi Kekkoselle. Messuilla pukua esitteli sen aikakauden hengessä pin-up-malli Wilhelmina af Fera. Veistos oli myynnissä Pekantilla, josta voi tiedustella hintaa. Tuoli on valmistettu lasikuidusta Turun Veneveistämössä 1960-luvun alussa. Taiteilija on kuvannut teokseen vaimonsa Signe Hammar stenJanssonin ja tyttärensä Tove Jans sonin hauskassa tilanteessa, ja varsinkin pienen Toven ilmalennossa on vauhdikkuutta
Toimistossamme työskentelee eri alojen ammattilaisia ja toteutamme projektit aina taustatyöstä edustavaan ulkoasuun asti. Ark-byroo on helsinkiläinen arkkitehtitoimisto. Yksilöllinen historiajulkaisu vahvistaa taloyhtiön brändiä ja edistää rakennuksen arvonnousua. Tutustu toimistoomme ja historiajulkaisun mahdollisuuksiin osoitteessa arkbyroo.fi/asoy. Se sopii myös asunto-osakeyhtiön pyöreiden vuosien ja eletyn historian juhlistamiseen. Meillä on yli 20 vuoden kokemus rakennushistorian tutkimesta ja julkaisujen toimittamisesta. www.arkbyroo.fi Kirjoihin ja kansiin
Ku va M ar c G oo dw in Antiikki & Design 58. Peruskorjauksen myötä talon käyttöaste nousi 100 prosenttiin. Autotalo peruskorjattiin alkuperästä henkeä kunnioittaen, muun muassa valomainokset palautettiin 1950-luvun tyylisiksi
kulttuurimatka Autotalo kukoistaa jälleen ANTTI KAIJALAINEN A utoissa ja bisneksessä on tulevaisuus, ajateltiin 1950-luvulla. Tämän vision innoittamana syntyi Autotalo Helsingin Kamppiin. Autotalo-hankkeen käynnistäjä oli autokauppaa ja -huoltoa harjoittanut Korpivaara & Halla Oy, ja ajatus suuresta liiketalosta oli syntynyt jo 1940-luvulla. Rappiovuosien jälkeen talo kunnostettiin alkuperäistä modernismin henkeä vaalien. Naapurissa sentään sijaitsi jotain uuden ajan henkeä, nimittäin 1937 valmistunut funktionalistinen Tennispalatsi. Paikka oli pikemminkin karu, sillä se muodostui lähinnä autonomian ajan puuja tiilirakenteisista varastoista. Autotalo on Helsingin maamerkkejä ja on ollut legendaaristen yritysten koti. Yritys halusi päästä lähemmäs kaupungin keskustaa, mutta mitenkään keskellä urbaania sykettä ei Kampin alue vielä 1950-luvulla ollut. Korpivaara & Halla perusti 1954 liiketalon rakentamiseksi Helsingin Autotalo Oy:n, johon tuli myös muita osakkaita. Merkittävän määrän osakkeita merkitsi toinen autoliike Veho Oy Ab. Tässä liike yövalaistuksessa 1960-luvulla. › Ku va H el si ng in A ut ot al o O y Antiikki & Design 59. – Kun ennen vanhaan tultiin maalta Helsinkiin, miehet menivät ensimmäiseksi katMoni Helsinkiin asioille tullut mies kävi ensimmäiseksi ihailemassa Vehon autoliikkeen ikkunoita. Valmistuessaan vuonna 1958 se oli aikansa ihanteiden uljas ilmentymä. Rakennus oli ensimmäisiä merkkejä kaupungistumisen, autoistumisen ja liike-elämän vahvistumisesta 1950-luvun Suomessa, jossa vain muutama vuosi sitten oli maksettu viimeiset erät sotakorvauksista
Näkyvin ja tunnetuin bisnes Autotalossa oli autokauppa. Legendaarinen oli myös ravintola Lido, joka asettui toiseen kerrokseen tornien väliin heti, kun rakennus oli valmistunut. Autoliikkeet olivat modernististen ihanteiden mukaan vaaleita, putipuhtaita, selkeitä ja luonnonvaloa tulvillaan. Virtaviivaisessa baarissa oli 13 metriä pitkä jalopuupintainen tiski sekä 16 lattiaan kiinnitettyä jakkaraa. Lähin esikuva on Tukholman keskustassa Hötorgetin ja Sergelin torin välissä, missä maamerkkinä kohoaa viiden tornitalon rykelmä, Hötorgsskraporna. Katutasossa olivat autoliikkeet, joissa vuosien varrella myytiin Austineja, Mercedes-Benzejä, Fiateja, Alfa Romeoita, Audeja, BMW:itä ja Hondia. Ravintolan sisustuksen suunnitteli sisustusarkkitehti Marja-Leena Komulainen, tekstiilit tekstiilitaiteilija Liisa Suvanto ja lasiston Nanny Still. Aminoff itse työskenteli jo kuusitoistavuotiaana Vehon omassa painossa Autotalossa painamassa Hondan käyttöohjeita. Viimein talon omistajat heräsivät siihen koruttomaan tilanteeseen, että Autotalo ei enää houkutellut hyviä vuokralaisia. Kun autoliikkeet muuttivat teollisuusalueille keskustan ulkopuolelle, Autotalon liiketoiminta alkoi kaventua yhä enemmän toimistoja varastokäyttöön ja rakennus rapistua sisältä ja ulkoa. Rakennushistoriallisen selvityksen teki Arkkitehtitoimisto Ark-byroo. AUTOTALON SUUNNITTELIVAT arkkitehdit Eino Tuompo ja Veli Valorinta, ja se vihittiin käyttöön 1958. Kahvila on hyvinkin voinut olla ensimmäisiä suomalaisia julkisia tiloja, jossa käytettiin Arne Jacobsenin suunnittelemia Seiska-tuoleja. Sen pääsuunnittelija oli arkkitehti Patrick Eriksson Tengbom Arkkitehdit -toimistosta. Asiantuntijat puolsivat profiloitua alumiinilevyä, sillä se oli kevyempää kuin suora levy mutta yhtä vahvaa. Lido oli mannermainen showravintola ja ainakin aluksi myös tasokas ruokailupaikka. Vehon autokauppa päättyi keskustassa 1990-luvun lopulla, mutta pääkonttori jäi taloon vuoteen 2014. Lama toi 1990-luvulla kortteliin vuokralaisiksi videovuokraamoja ja halpaa olutta myyviä kuppiloita lieveilmiöineen. Se sisustettiin samalla laatukonseptilla kuin Lidokin. 19-kerroksiset Hötorget-talot valmistuivat vuosina 1955–66. › Ku va Ve ho O y A B Antiikki & Design 60. Myyjät olivat pukeutuneet huolitellusti, ja öisin tilat valaistiin houkuttelevasti ikkunaostoksia varten. Autoliikkeet olivat modernin vaaleita ja puhtaita. Monet saattavat muistaa myös Primulan kahvila-baarin katutasossa. Korpivaara & Halla Oy myi Fredrikinkadun puolella Citroënia ja Toyotaa. Vastavalmistuneessa talossa työskenteli 1 041 ihmistä, osakkaita oli 75. kultuurimatka somaan Mersuja Autotalolle, sanoo Arthur Aminoff, joka tunnetaan antiikkikauppa Galerie Donnerin omistajana. Edessä oli mittava perusparannushanke, joka alkoi 2011 ja loppui 2015. Tehtävänä oli palauttaa Autotalo alkuperäistä henkeä vaalien houkuttelevaksi toimintaympäristöksi yrityksille. Pelkästään ulkopinnan profiloitu alumiini oli sen verran uusi ja epätavallinen julkisivumateriaali 1950-luvulla, että sen käytöstä pyydettiin erillinen asiantuntijalausunto. VEHON PÄÄKONTTORI sijaitsi B-tornin kahdeksannessa ja yhdeksännessä kerroksessa. Talo oli nykyaikaisuudessaan nähtävyys. AUTOJEN MYYNTI piti liiketalon kukoistavana 1990-luvulle. Autotalo kytkeytyy moderniin liiketaloarkkitehtuuriin, jonka klassisimmat esimerkit löytyvät New Yorkista, kuten 1952 rakennettu Lever House. Vehon perusti Aminoffin isoäidinisä Walter Greuling. Keskeisiä muutoksia olivat pysäköintitilojen uusiminen ja lisääminen, helposti saavutettavan ravintolamaailman avaaminen katutasolle Vehon autoliike oli tyylikäs henkilökuntaa myöten
Lidon lasiston suunnitteli ravintolalle Nanny Still. Ravintola Lidon virtaviivaisen baaritiskin äärelle mahtui istumaan 16 asiakasta. Sarjan laseja näkee harvakseltaan myynnissä antiikkimarkkinoilla. kulttuurimatka Lido oli kansainvälinen showravintola. Italialaisen The Johnny Angel Trio -yhtyeen mainoksessa on mukana Eero Aarnion suunnittelema Pallotuoli. Takaseinän moderni koriste oli Nanny Stillin suunnittelema. Ku va Pr im ul a Ku va Pr im ul a Ku va Pr im ul a Antiikki & Design 61
kultuurimatka Sisätiloissa tehtiin mittavia muutoksia, mutta alkuperäisiä materiaaleja ja henkeä säilyttäen ja vaalien. Autotalon julkisivu on profiloitua alumiinilevyä, joka oli 1950-luvun lopulla oli epätavallinen valinta. Ratkaisu on aikaa myöten osoittautunut hyväksi. Ku va M ar c G oo dw in Ku va M ar c G oo dw in Ku va M ar c G oo dw in Antiikki & Design 62. Paavo Tynellin Idmanille suunnittelemat Tähtitaivas-valaisimet ovat alkuperäiset, ja ne ovat paikallaan edelleen
Ku va H el si ng in A ut ot al o O y Antiikki & Design 63. Loisteputkija hehkulamput korvattiin energiaa säästävillä LED-valoilla. – Hanketta puolsivat talon nykyiset 20 omistajaa, ja aktiivisesti toteutukseen osallistui LähiTapiola, joka on meidän lisäksemme merkittävä omistaja. Mutta miksi yksi Helsingin siluettia muovaava merkki, Mercedes-Benzin jättimäinen kolmisakarainen tähti, pyörii naapuritalon katolla. kulttuurimatka ja julkisten tilojen kohentaminen. Samalla tehtiin hätäpoistumistiet sekä Runeberginettä Fredrikinkadun puolelle. Nykyajan pysäköintivaatimuksiin se ei kuitenkaan riittänyt, vaikka nykyautojen päästöt ovat minimaaliset verrattuna 1950-luvun pakokaasuihin. KUN AUTOTALO 1950-LUVULLA valmistui, sen Carrier-ilmastointijärjestelmää kehuttiin aikansa tehokkaimmaksi. Lähteenä on käytetty Arkkitehtitoimisto Ark-byroon laatimaa rakennushistoriallista selvitystä ja historiikkia. – Julkisivun alkuperäiset alumiinilevyt olisi todennäköisesti vaihdettu ja muutkin materiaalivalinnat olisi muutettu 1980-luvun tyyliin. Yksinkertaisesti siksi, että Korpivaara & Halla ei halunnut kilpailevan autofirman eli Vehon edustaman automerkin mainosta Autotalon katolle. Autotalon rakentamisesta kertova filmi löytyy osoitteesta www.helsinginautotalo.fi. Autotaloon oli vuosien aikana asennettu yritysten valomainoksia, joiden kirjava tyyli teki julkisivuista rauhattomia. Hän on kuitenkin tyytyväinen, että peruskorjausta ei tehty silloin. Kamppi oli vielä Autotalon valmistuessa 1958 keskustan laita-alueita, ja sen rakennuskanta muodostui lähinnä vanhoista varastoissa. prosenttia, ja se on paljon peruskorjauksen ansiota, sanoo Aminoff, joka Helsingin Autotalo Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimi perusparannushankkeessa tilaajana. Uusien vaatimuksien täyttämiseksi vanha autohissi muutettiin ilmastointikuiluksi ja tornien välissä olevaa ilmastointikonehuonetta laajennettiin. Tilaa on 60 polkupyörälle. Autotalo kukoistaa jälleen. Valomainoksien kirjasinmallit yhdenmukaistettiin valitsemalla kaikkiin 1950-luvun tyylinen kirjasintyyppi. Lehti oli oikeassa ennusteessaan. Sitä aikakautta halusimme korjausja muutostyössä tuoda esiin. Samanlainen oli käytössä YK:n päämajassa. Kellariin valmistui myös yksi Helsingin keskustan harvoista polkupyörien sisätilaparkeista. Nyt talon käyttöaste on 100 Kamppi oli vielä 1958 keskustan reunamilla. Nykyään onneksi osataan arvostaa 1950–60-luvun modernismia. Helsingin Sanomat uutisoi 1958, että kaupungin tuleva ”city” kasvaa Kamppiin ja Autotalo tulee olemaan sen merkittävin rakennus. ARTHUR AMINOFF SANOO huomioineensa Autotalon rappeutumisen 1980-luvun lopulla. Sisätiloissa puolestaan kunnioitettiin 1950-luvun henkeä säilyttämällä alkuperäisiä materiaaleja ja Paavo Tynellin valaisimia. Naapurissa oli kuitenkin 1937 valmistunut funktionalistinen Tennispalatsi
Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo, Kokkola, K. Kokoontaitettava levykameratyyppi oli yleinen 1800ja 1900-lukujen vaihteessa. vintage Vuoden 1930 mallin Leica I:n kokoelma-arvoa nostavat lukuisat alkuperäiset lisävälineet, kuten etäisyysmittari, vitkalaukaisin, filmikotelo sekä lankalaukaisin. Kameratorin myyntinäyttely. Antiikki & Design 64. Tässä 1903–1925 valmistetussa saksalaisessa Ernemann Heag VI:ssä on ajalle tyypilliset värilliset palkeet. Renlundin museo, Leo Torpan kamerakokoelma. H
Koska valmistusmäärät kasvoivat, tällaisen 1900–30-luvun tyyliesineen saa jopa muutamalla kympillä. Tavoitteena oli maailmanmenestys Helsingin olympialaisten yhteydessä. KUVAUS OLI AIKAA vievää puuhaa, ja välineet lasilevynegatiiveineen olivat raskaita. Sarviksen Fotexit eivät kuitenkaan päätyneet markkinoille patenttiriitojen vuoksi. Klassikkovalmistajat totesivat 1970-luvulla jäävänsä kilvassa toiseksi, ja osa ryhtyi tekemään keräilymarkkinoille tarkoitettuja kullattuja, platinaisia tai tunnetulle kuvaajalle nimettyjä erityisversioita. Kuvausmateriaalien valoherkkyyden lisääntyessä tuli yhä monimutkaisempia suljinkoneistoja valotusajan tarkaksi määrittämiseksi. valokuvauksen suosikkiharrastukseksi. Näpsä-merkkilaatalla varustettuja 1930-luvun laatikkokameroita luullaan usein kotimaisiksi, mutta nimilaatta on maahantuojan idea. Silti suurikokoisetkin 1800-luvun puurunkokamerat ovat nykyään halpoja, sillä kysyntä on niukkaa. Antiikki & Design 65. SUOMALAISTEN KAMEROIDEN lyhyt tarina osuu tähän aikakauteen. Vanhimmat eivät ole kalleimpia. › Sveitsiläisten 1950-luvun Alpa-järjestelmäkameroiden pyöreät muodot ovat Jacques Bogopolskyn käsialaa. Klassikot eriytyivät omaan luokkaansa, eikä niiden kysyntä kadonnut. Idea oli hyvä, sillä tällä hetkellä näiden ”kultapölymallien” hinnat ovat muutaman tuhannen ja kymmenentuhannen euron välillä. Tamperelainen Sarviksen muovitehdas valmisti vuonna 1951 prototyyppisarjat kahdesta yksinkertaisesta bakeliittikamerasta. Laadun lisäksi ne kiinnostavat keräilijöitä myös siksi, että niistä tehtiin lukuisia malleja, mutta valmistusmäärät olivat rajattuja ja hinta jo aikanaan korkea. Osa tästä 1950–60-luvun tuotannosta on tyylikästä ja laadukastakin, mutta massatuotanto on pitänyt hinnat muutamassa kympissä. Nämä merkit pitivät pintansa vielä 1950-luvulle. 1920-LUVULLA ALKOI todellisten laatuvälineiden valmistus. Ikä ei ole siis kummoinen kriteeri kameroiden keräilyssä. Pienempää versiota ehdittiin tehdä 200–300 kappaletta, mutta se osoittautui valoa vuotavaksi. Ensimmäisille 1840-luvun kameroille osuva nimi oli camera obscura, pimeä huone. Harrastajia kosiskeltiin helppokäyttöisyyden ja pienen koon lisäksi designilla, kuten värillisillä palkeilla ja art deco -koristeilla. Heikkolaatuiset välineet joutivat romuiksi, ja hyvienkin käyttölaitteiden hinta putosi sadan euron tietämille. Laitteet olivat ominaisuuksiltaan aikansa huipputuotteita. Sitten harrastus yleistyi, kun alkoi entistä helppokäyttöisempien välineiden sekä japanilaismerkkien rynnistys. Ne olivat pelkistettyjä puulaatikkoja: edessä reikä optiikalle, takaosassa tila valoherkälle materiaalille. vintage Tähtäimessä kamerakeräily TEKSTI JA KUVAT HANNU SINISALO D igitaalisuus mullisti kamerakeräilyn 2000-luvun alussa. Valokuvaus oli arvostettu ammatti ja harrastajat harvassa ennen 1900-lukua, joten välinevalmistuskin oli vähäistä. Laitteet ovat Kodakin perusmalleja Englannista. Kirpputoreilla niihin törmää Suomessakin, yleensä ylihinnoiteltuina. Vanhan filmikameran arvoon vaikuttaa harvinaisuuden ja kunnon ohella muotoilu. Vasta George Eastmanin 1889 keksimä helppokäyttöinen rullafilmi ponnahdutti Entiset huipputyökalut, Leicat ja Hasselbladit, ovat nykyään keräilijöiden suosikkeja. KERÄILYLUOKKAJAKO perustuu kuuteen periaatteeseen: kameran valmistajaan, laatuun, kuntoon, harvinaisuuteen, erikoislaatuisuuteen sekä haluttavuuden ja saatavuuden tasapainoon. Jos rungossa ja optiikassa on valmistajan merkki ja omistajahistoria tunnetaan, arvo nousee. Niistä on tullut nykypäivän klassikoita. Omaksi ryhmäkseen ovat kohonneet huippuyksilöt, joista kilpaillaan maailman huutokauppamarkkinoilla. Niin sanottuja laatikkokameroita sekä yksinkertaisia paljekameroita tuotettiin 1900–1940-luvulla liukuhihnoilta miljoonittain. EP-kameran myyntikokoelma. Vähitellen niihin ilmaantui liikuteltavia etuja takaosia ja palkeita. Klassikkokaartiin liittyivät 1940-luvulla sveitsiläinen Alpa ja ruotsalainen Hasselblad. Saksalaiset Leica, Rollei, Contax ja Zeiss Ikon satsasivat sadasosamillin tarkkuuteen hienomekaniikassa ja optisessa hionnassa
Tulevaisuudessa kameroiden hinnat pysynevät pääosin nykytasolla, mutta osa klassikoista ja terävin kärki on selvässä nousussa. Risat päällysnahat ja rungon lommot eivät innosta hankkimaan välinettä edes koristeeksi. Uusiakin löytöjä tulee varmasti myös Suomesta, kun perintölaatikoita pengotaan tarkemmin. Digikameroita ei juuri säilytetä. 1960-luvun mainosjulisteen edessä on harvinainen laajakuvamalli Super-Wide 1950-luvun lopulta. Harvinaisuus ja erikoislaatuisuus kulkevat käsi kädessä. Eksklusiivinen keräily on karannut Japanin, Kiinan ja Lähi-idän miljonäärien käsiin. Huippuhinnat ovat poikineet myös väärennöksiä. Kirjoittaja on on toiminut Suomen valokuvahistoriallisen yhdistyksen puheenjohtajana ja kuvannut Rolleiflex-kameroilla 1970-luvun alusta. Kamerat eivät ole pelkkää hienomekaniikkaa, vaan joku on myös muotoillut ne. vuosittaisen Klassiset Kamerat -myyntitapahtuman Helsingissä. Esineeseen latautuu merkityksiä enemmän kuin mekaniikkaa – ja kameroilla on luonteensa. Romua ei kannata kunnostaa, mutta laadukkaan suljinkoneiston saa kuntoon parilla sadalla eurolla. Kameratorin myyntinäyttely. SOISIN NÄKEVÄNI perinteisen merkkikeskeisen keräilyn rinnalla keskittymistä designiin, omistushistorioihin sekä tarinoihin. Leican luojana tunnetaan Oscar Barnack, Rollein Reinhold Heidecke sekä Hasselbladin Victor Hasselblad. Leican mekaanisia mittaetsinkameroita on tehty vuodesta 1925 alkaen yli 500 erilaista. Mekaanisten kameroiden korjaajia ovat Helsingissä Kamerahuolto Mustonen ja Tampereella Kamera-Service sekä Kameratori. Niiden käyttöikä on lyhyt, tuotantomäärät ovat suuria ja omaperäisiä konsepteja on vähän. Itse olen viehättynyt vuosikymmenet lähes samankaltaisina pysyneisiin Rolleiflexeihin. Ne istuvat käteen kuin valettuina, säätimet pyörivät pehmeästi ja laukaisuääni on hädin tuskin kuuluva. • Eurooppalaisilta antiikkimarkkinoilta kannattaa etsiä myös kameroita. Tunnetuin on itävaltalainen WestLicht, westlicht-auction.com. vintage Ruotsalaisesta Victor Hasselbladin 1940-luvulla suunnittelemasta rullafilmikoon järjestelmäkamerasta Hasselbladista tuli miljööja studiokuvaajien suosikki 1960-luvulla. Designereihin ei vain ole juuri kiinnitetty huomiota. Antiikki & Design 66. Ennätys Leican prototyypistä on 2,2 miljoonaa. • Suomessa käyttökameroita, klassikoita ja joskus huippumallejakin löytyy Tampereelta Kameratori-liikkeestä, www.kameratori.fi. Kameroissa yhdistyvät mekaniikka ja muotoilu. Toisaalta tarjonta lisääntyy, kun iäkkäiden keräilijöiden suurkokoelmat purkautuvat maailmalle. • Toteutuneet myyntihinnat löytyvät maailmanlaajuisesta listauksesta collectiblend.com/Cameras. Niin art deco -kamerat kuin muovikauden värikkäät välineet ovat esteettisiä. Variaatiot tekevät keräilyn kiinnostavaksi ja haastavaksi. Keräilyllä on myös määrittämätön tunnepuolensa. Kunto ratkaisee. MISTÄ LÖYTYY KERÄILYKAMEROITA. Heidät on personoitu merkkeihin, mutta teknisinä suunnittelijoina. Yleisimpien Leicojen vakuutushinta on 300–400 euroa, kalleimpien Saksan armeijan Luftwaffe-mallien jopa 30 000 euroa. LEICA ON KERÄILIJÖIDEN suosikki paitsi tunnettuuden myös laajan malliskaalan vuoksi. Vuoden 1954 Leica M3 -mallin alkupään sarjanumerosta maksettiin itävaltalaisen WestLichtin huutokaupassa viime vuonna 312 000 euroa. Ainoastaan sveitsiläisen Pignonsin Alpa-perheen muotoilija on tunnettu Jacques Bogopolsky. Osa halutuimmista kohteista on Saksan, Sveitsin tai Ruotsin armeijalle rajattuja malleja, osa stereokuvauskameroita, osa tarkoitettu vakoiluja salakuvaukseen. NASAn käyttämät Hasselbladin avaruuskamerat ja venäläisten kosmonauttivälineet ovat tähtitieteellisissä hinnoissa, mutta tällöin on kysymys enemmän avaruusmatkailun historiasta. • Ebayn tarjonta on laaja, mutta näkemättä hankinta ei välttämättä ole järkevää. Muidenkin klassikkomerkkien malleja on paljon: kaksioptiikkaisia Rolleiflexejä tunnetaan 84 mallia ja Pignonsin Alpa-peilikameroita 64. • Kansainvälisissä huutokaupoissa on tarjontaa, mutta hinnat saattavat olla korkeita. • Suomen Valokuvahistoriallinen Yhdistys, www.svhy.org, järjestää mm. Kuvausvalmis kamera on halutumpi kuin toimimaton. Yksi himoitsee täydelliseen kokoelmaan satoja variaatioita, toinen nostalgiaa
H. H. Vuoden 1935 Leica III -mallissa on muuttumattomana pysynyt valmistajan logo. Keräilijöitä kiinnostaa sen art deco -muotoilu. Agfa Billy Clack -paljekameraa tehtiin 1934–42 Münchenissä harrastajille. K. Renlundin museo. H. Renlundin museo. Renlundin museo. Antiikki & Design 67. Vasemmalta brittiläinen All Distance Ensign, noin 1930, Näpsänä Suomessa markkinoitu Kodak Six-20 Popular Brownie, noin 1940, ja tunnukseton kamera, jossa on maahantuojan Suomen Valokuvaajain Osakeyhtiön SVO-merkkilaatta. H. Brittivalmisteisen 1930-luvun lopun Kodak Six-20 -paljekameran haluttavuutta ja hintaa nostaa art deco -tyylinen etulauta. Yksinkertainen rullafilmikoon kamera Fotex on harvinainen suomalainen kamera. Klassikkokameroista kerätyin on saksalainen Leica. K. K. Sitä valmisti Sarvis Oy Tampereella 1951. Kameratorin myyntinäyttely. vintage Kaksioptiikkaiset saksalaiset Rolleiflexit olivat lehtikuvaajien suosikkeja 1930–60-luvulla, ja filmiharrastajien keskuudessa niillä on edelleen kysyntää. Kameratorin myyntinäyttely. H. K. Renlundin museo. Rolleiflexin erityisesti studiokuvaukseen suunniteltu 1960-luvun alun Tele-Rollei on edelleen kulttimaineessa. K. Renlundin museo
GI on suunnitellut useita ravintoloita. Tässä olivat edelläkävijöitä Hanna Gullstén ja Jari Inkinen, joiden työssä tärkeää on myös ekologisuus ja kansainvälisyys. Rahoituspalveluja tarjoavan SEB:n Suomen konttorin ala-aula Etelä-Esplanadilla edustaa GI:n uusinta suunnittelua tältä vuodelta. sisustuksen 100 vuotta Toimistojen edelläkävijät Sisustusarkkitehtuurin trendi vuosituhannen vaihteessa oli toimistotilojen uudistaminen. Tehtävänä oli suunnitella uudentyyppinen monitilatoimisto. MONITILAKONTTORISTA on 2000-luvulla tullut toimistojen suunnittelussa trendi, joka on luonut tarpeen uudentyyppisille kalusteille. jossa sisätiloihin luotiin katutilaa polkuineen ja pikkutaloineen. Fazer 8th Floor -ravintola-alueella Helsingin Stockmannilla on muun muassa samppanjabaari. Kun sopivia ei muuten löytynyt, Gullstén ja Inkinen alkoivat suunnitella niitä itse. Perinteisestä koppikonttorimallista ja vakituisista työpisteistä luovuttiin, ja tilalle tuli jaettavia työpisteitä. Alun perin he olivatkin valmistuneet juuri huonekalusuunnittelijoiksi. Pariskunnan vuonna 1988 perustamasta kahden hengen työhuoneesta on kasvanut Pohjoismaiden suurimpiin kuuluva sisustusarkkitehtitoimisto, joka tekee pääosin julkisia sisustuksia. Sisustusarkkitehtien omat kodit ovat olleet ammatin käyntikortti. 1990-luvun lopussa Helsingin Sanomien Sanomatalon sisustus oli toimiston siihen asti suurin työprojekti. Syntyi aikaansa edellä oleva, postmoderni ja leikkisä ympäristö, Hanna Gullstén ja Jari Inkinen INTO Conceptin POP UP -työtilassa. Sarja esittelee suomalaisia sisustusarkkitehteja Ku va Iir is Ill uk ka Ku va Ti m o Py yk ön en Ku va Iir is Ill uk ka Ku va O kk o O in on en Antiikki & Design 68. SUSANNA AALTONEN KUVAT GULLSTÉN-INKINEN OY S isustusarkkitehdit Hanna Gullstén ja Jari Inkinen kuuluvat 1960-luvulla syntyneiden suunnittelijoiden sukupolveen, jonka työura alkoi 1980-luvun taloudellisessa nosteessa ja koki kovan laman 1990-luvun alussa. Samalla kahden hengen toimistoon palkattiin työntekijöitä. Myös Gullsténin ja Inkisen koti on poikinut suunnittelupyyntöjä. Gullstén ja Inkinen kertovat, että SOLSiivouspalvelujen toimeksianto vuonna 1991 oli merkityksellinen työ nuorille suunnittelijoille. Työhuone Gullstén-Inkinen Oy muutti nimensä Sisustusarkkitehdit Gullstén & Inkinen Oy:ksi (GI) 1998
INTO Conceptin huonekalumoduleilla voi luoda hiljaisia tiloja toimistoihin. • Töitä ulkomailla: Suomen Berliinin suurlähetystö 1998, Viron taidemuseo KUMU Tallinnassa 2005, Nokian Venäjän pääkonttori Moskovassa 2009. • Toimisto Sisustusarkkitehdit Gullstén & Inkinen Oy (GI) vuodesta 1988. Pariskunta avioitui 1992, kolme tytärtä. GI:n töitä on muun muassa Ruotsissa, Ku va A nt ti A ht ilu ot o Ku va Iir is Ill uk ka Tanskassa, Virossa, Singaporessa, Englannissa, Venäjällä ja Japanissa. Arkkitehtisuunnittelun puolella GI:tä ovat työllistäneet suojellut vanhat rakennukset, jotka peruskorjausten jälkeen ovat saaneet suunnittelijoiden ideoinnin avulla uuden elämän. Nykyään taas koteihin haetaan ideoita julkisista sisustuksista. Pariskunnan uusi yritys INTO Concept valmistaa erilaisia avotyötilojen ongelmia parantavia vetäytymistiloja ja kohtaamiskalusteita. Yksityiset tilaukset tulevat monesti julkisten tilausten kautta. PÄÄOSA TÖISTÄ on julkisia tiloja, mutta toimisto on suunnitellut myös koteja. Esimerkiksi Amer Sports Oy:n uusi pääkonttori toteutettiin Museoviraston valvonnassa vanhaan teollisuustilaan Vallilan Konepaja-alueelle Helsinkiin. – Jokainen aikuinen suomalainen on todennäköisesti syönyt, nukkunut, tehnyt töitä tai vähintään käynyt meidän suunnittelemissamme tiloissa, Inkinen toteaa. Suunnittelu on ryhmätyötä. Kohteiden koko vaihtelee laidasta laitaan, pienin työ on ollut koirankoppi. Sisutusarkkitehtien työssä menestyminen on aina perustunut uskollisiin asiakkaisiin. 2000-luvun trendejä sisustusarkkitehtuurissa on myös työkentän kansainvälistyminen. Alalla kuin alalla kestävä kehitys ja ekologia ovat 2000-luvun vaatimuksia. www.gullsten-inkinen.com, intoconcept.com Antiikki & Design 69. Aikoinaan julkisiin tiloihin haettiin viihtyisyyttä kodinomaisuudella. – Parhaimmillaan työtila on paikka, jossa yhteiset uudet ideat syntyvät ja kukoistavat, Jari Inkinen sanoo. • Inkinen valmistui arkkitehdiksi Tampereen teknillisestä korkeakoulusta 2008. sisustuksen 100 vuotta GULLSTÉN & INKINEN • Hanna Gullstén on syntynyt 1965 Simossa, Jari Inkinen 1965 Helsingissä. GI:n tyyli, pohjoismaiseksi kutsuttu selkeys ja modernius, pärjää globaalissa kilpailussa. SOL-siivouspalvelun tilat vuodelta 1991 edustavat vuosikymmenen postmodernismia ja ovat edelleen käytössä. Aikaa ja käyttöä kestävän työn takana on periaate, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Konsepti palkittiin tänä vuonna Fennia Prize -kunniamaininnalla. • Gullstén valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta 1995, Inkinen 1991. Arkkitehdiksikin valmistunut Jari Inkinen johtaa toimistoa. – Hänelle kuuluu tavallaan näkymätön, tilan toiminnallinen suunnittelu, minulle taas useasti näkyvät asiat, kuten huonekalut, värit ja valaistus. Mietin asiakkaalle vaihtoehtoja ja valvon suunnittelijoiden työtä, Hanna Gullstén kertoo. Muutama vuosi sitten tehdyn asiakaskyselyn mukaan peräti 87 % toimiston kohteista oli edelleen käytössä. • Töitä Suomessa: Helsingissä SOL-siivouspalvelun toimitalo 1991, Sanomatalo 1997–99, Design Forum 2004, Espoossa Nokia Globalin pääkonttori, 2016, Vaasan pääkirjasto 2001, Tampereen Tornihotelli 2014. Myös GI:n asiakkaat ovat pitkäaikaisia, esimerkkinä Helsingin yliopisto, jolle on suunniteltu lukuisia kohteita. Sanomatalon jälkeen toimisto on tehnyt muitakin mediataloja, lukuisia pääkonttorija toimitilasisustuksia, hotelleja, ravintoloita, erilaisia opetusja koulutustiloja sekä kirjastoja
KUNINKAANLINNAKSI suunniteltu entinen Keisarillinen palatsi oli vaurioitunut vuoden 1918 tapahtumissa, mutta esineet ja taideteokset oli viety turvaan. Hessenin prinssi, sittemmin maakreivi Friedrich Karl valittiin Suomen kuninkaaksi. KARI-PAAVO KOKKI Kuninkaanvaali suoritettiin 9.10.1918, ja siinä kuninkaaksi valittiin Hessenin prinssi Friedrich Karl (1868–1940), joka oli naimisissa Saksan keisarin Wilhelmin sisaren Margarethen kanssa. HufvudstadsV aikka Suomesta suunniteltiin kuningaskuntaa vain lyhyen aikaa vuonna 1918, valmisteluja tulevaa monarkkia varten ehdittiin tehdä paljon. Kahden kuukauden kuningas Kun Suomi itsenäistyi, hallitusmuodosta ei heti päätetty. Yksityisomistuksessa. Monarkistit ehtivät valita kuninkaan ja hankkia hänelle esineistöä ennen kuin päädyttiin tasavaltaan. Monarkian ajateltiin olevan paluuta vanhaan: sen kannattajat vetosivat vuoden 1772 kustavilaiseen hallitusmuotoon. Hieno mahonkinen, osittain kullattu kalusto lienee ruotsalainen. Empiretyylinen kalusto on aikanaan on hankittu Stockmannin antiikkija taideteollisuusosastolta. W. Ritarihuoneella Helsingissä avautuu marraskuussa viikon ajaksi näyttely, joka kertoo kuningaskunnan valmistelusta. Kruunua ei aikonaan ehditty valmistaa, mutta sen toteutti Ehrströmin piirroksen pohjalta kultaseppä Teuvo Ypyä vasta 70 vuotta myöhemmin 1988 Kemin Jalokivigalleriaan. › Ku va M us eo vi ra st o Antiikki & Design 70 näyttely. Taiteilija Eric O. Ehrström suunnitteli kuninkaalle kruunun ja piirsi univormuluonnoksia kuninkaalliselle henkilökunnalle. Kuninkaalle valittiin linnaksi entinen Keisarillinen palatsi eli nykyinen Presidentinlinna. Monarkisteille oli tärkeää myös yhteistyö Saksan kanssa. AJATUS MONARKIASTA vahvistui Suomen porvarillisten puolueiden keskuudessa itsenäistymisen ja kansalaissodan jälkeisinä epävarmoina aikoina. Kuninkaan yksityisasunnoksi kaavailtiin Gustaf Estlanderin ja Eliel Saarisen suunnittelemaa Villa Hjeltiä, nykyistä Italian suurlähettilään residenssiä Helsingin Eirassa. Valokuvaa levitettiin muun muassa postikortteina. Saksan hävittyä ensimmäisessä maailmansodassa prinssi kieltäytyi Suomen kruunusta jo vajaan kahden kuukauden kuluttua, 4.12.1918. J.K. Paasikivi ja P.E. Näyttely Ritarihuoneella kertoo kuningaskunnan valmistelusta. Sinne hankittiin huonekaluja ja muuta esineistöä. Svinhufvud esittivät monien tiedemiesten ja professorien kannattamina ajatuksen saksalaisen prinssin valitsemisesta Suomen kuninkaaksi. Näyttelyn ainutlaatuinen esineistö on koottu pääosin yksityisistä kodeista, kartanoista ja kokoelmista eri puolilta Suomea
Kuninkaanlinnaan tarkoitetut esineet myytiin Stockmannin antiikkija taideteollisuusesineiden osastolla. Se ehdittiin onneksi ikuistaa valokuvaan, sillä osasto toimi vain vuosina 1920–21. Se on vaneroitu eri puulajeil la ja koristettu kullatuin messinkiheloin. Kahden hengen tête-à-tête -teeastiasto on keskieurooppalaista työtä 1800-luvun jälkipuolelta. Yksityisomistuksessa. Sitä koristaa hieno käsinmaalattu kukkaköynnös. Ku va St oc km an ni n m us eo Antiikki & Design 71 näyttely. Yksityisomistuksessa. Rokokoolipasto lienee ruotsalainen. Vasemmalla näkyvä pieni lipasto lienee sama kuin alla oikealla olevan kuvan rokokoolipasto
Kaiken kaikkiaan hankintoja leimaa tietty vaatimattomuus ja porvarillisuus. Pallon ristin korvaa Suomen leijona. STOCKMANNIN TAVARATALON tehtäväksi tuli sisustaa kuninkaanlinna myös muilta osin. Lisäksi hankittiin suomalaiseen sisustusperinteeseen liittyviä ruotsalaisia kustavilaisja rokokoolipastoja. Ku va Ke m in Ja lo ki vi ga lle ri a Antiikki & Design 72 näyttely. Kemin Jalokivigalleriassa esillä olevan kruunun toteutti kultaseppä Teuvo Ypyä 1988 Ehrströmin suunnitelman pohjalta. Ku va M us eo vi ra st o bladetin artikkelissa todettiin, että ”huoneet ovat nyt sellaisessa kunnossa, ettei niitä tarvitse hävetä”. Pääsymaksu 10 euroa käteisellä. Ehrström piirsi myös univormuluonnoksia. Yksityisomistuksessa. Suunnitelmat perustuivat tuolloin muodissa olleeseen klassisoivaan biedermeierhenkeen. Mukaan mahtuu 50 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. KUNINGASHANKKEEN kaatuessa valtio ei halunnut lunastaa esineitä, vaikka Stockmann oli toiminut valtion toimeksiannosta. Kuninkaalle hankitut esineet myytiin Stockmannilla. Niinpä Strengell ja Röneholm lähetettiin Eurooppaan ostamaan antiikkihuonekaluja, peilejä, lampetteja, kynttelikköjä, hopeaa ja posliinia. Useat esineet löysivät kuitenkin tiensä koteihin, kartanoihin ja kokoelmiin eri puolille Suomea. Taloudellisesti huonona aikana antiikkiesineiden myynti ei ollut tuottoisaa, ja osasto lopetettiin jo 1921. ANTIIKKI & DESIGNIN LUKIJAT pääsevät näyttelyyn opastetulle kierrokselle 23.11. Ilmoittaudu sähköpostiosoitteeseen tipi1946@hotmail.com. Ritarihuoneella, Ritarikatu 1, Helsinki, www.riddarhuset.fi. Tiedot tästä ainutlaatuisesta projektista ovat siirtyneet nykypäivään pääosin perimätietona, mutta onneksi Stockmannin osasto myös valokuvattiin ennen sen lopettamista. klo 17. Arkkitehti Gustaf Strengell ja sisustusarkkitehti Harry Röneholm, jotka molemmat työskentelivät Stockmannin tavaratalon palveluksessa, saivat tehtäväkseen ajanmukaistaa rakennuksen uuteen tarkoitukseensa. Jotta uusi kuningaspari olisi tuntenut olonsa kotoisaksi, saksalaiset esineet olivat hyvin edustettuina: barokkija rokokookaappeja, erilaisia uusklassisia lipastoja, rokokooja empiretuoleja, barokkikaappikello ja empirependyylejä eli -kelloja. Tämä on valmistettu todennäköisesti 1800-luvun puolivälissä. Nyt Ritarihuoneen näyttelyssä monet esineet ovat ensimmäistä kertaa julkisesti esillä sen jälkeen, kun ne myytiin Stockmannilla 1920–21. Niinpä vuonna 1920 tavarataloon perustettiin antiikkija taideteollisuusesineiden osasto. Kuninkaanlinnaa varten hankittiin kokoelma suomalaisia talonpoikaisryijyjä. Ei selvästikään tahdottu mitään liian ylellisistä tai loisteliasta, liian kuninkaallista. Jälkimmäinen lahjoitti kokoelmansa Pohjanmaan museoon. Vaikka niistä ei tullutkaan kuninkaallisia, ne kertovat mielenkiintoisesta episodista maamme 100-vuotisessa historiassa. Suomalaista kansantaidetta edustivat ryijyt, joihin varsinkin taiteilijapiireissä oli herännyt kiinnostus jo 1800-luvun lopulla. Ilmeisesti seremonialliseen käyttöön valittiin kullatut venäläiset empirenojatuolit. He laativat yksityiskohtaiset piirustukset uusia tiloja ja jopa huonekalujen sijoittelua varten. Eric O.W. Museoihin niitä päätyi muun muassa Amos Andersonin sekä Karl Hedmanin ostamina. Palatsin sisustus oli kuitenkin puutteellinen, koska se ei juuri ollut toiminut asuntona. Varsinkin huonekalusuunnitelmia ja joitakin valmistettuja kokonaisuuksia leimaa jo 1920-luvun uusasiallisuus ja tietynlainen porvarillisuus. Ehrströmin piirtämä kruunu noudattaa perusmuodoltaan suljettua tyyppiä. LUKIJATAPAHTUMA RITARIHUONEELLA NÄYTTELY Suomen kuningaskuntaan liittyvästä esineistöstä on avoinna 17.–26.11. Se on kullattua hopeaa ja koristeltu helmin, jaloserpentiinein ja emaliupotuksin
Yritin kesällä löytää kaukaisempia sukulaisia Ruoveden hautausmaalta, mutta samanlaisten hautakivien ruutukaavalta se ei onnistunut. Sen kun. VÄITETÄÄN, ETTEI kuolemasta Suomessa puhuta. Kannattaa muistaa, että 1600-luvulla tärkeät ihmiset haudattiin Suomessa kirkon lattian alle. Tyypillisiä olivat lattiaan upotetut laakeat hautakivet korskeine teksteineen. Vuonna 1960 Kauko Räsäsen Enkeli-veistos poistettiin yksityishaudalta Lappeenrannan Ristikankaan hautausmaalta, koska sitä pidettiin pelottavana ja hautausmaalle sopimattomana. Ihoni pintalämpötila pysyy tasaisena. Odotettavissa on taas mielipidekirjoa, kun presidentti Mauno Koiviston varsinainen hautakivisuunnitelma julkistetaan. Ehkä niin ajattelevat ne, jotka haluaisivat puhua siitä vieläkin enemmän. Veistosta on käsitelty esimerkkinä modernismin läpimurrosta Suomen taiteessa. Alhaalla haudassa ei ole ketään. Istutukset ovat upean kirjavia: pari valesypressiä, röykkiöittäin laakerisorvarinpensasta ja tuhkapensasta. Valehautavierailuni tapahtuu Berliinin puutarhamessuilla, jossa on järjestetty hautakilpailu. Nehän ovat ihania retkikohteita niin kotikuin ulkomailla. Kohun alla voi muistella aiempia kotimaisia hautaselkkauksia. Kunnollista, omaa aikaansa heijastelevaa hautataidetta tarvitaan jatkossakin. Elävät tuntuvat ajattelevan, että vääränlainen hautakivi loukkaa myös vainajaa. Kun vainajat tilanpuutteen ja hygienian takia haluttiin kirkon ulkopuolelle, halusi yläluokka edelleen erottautua rakentamalla aidattuja hautakappeleita koko suvun käyttöön. Esimerkiksi kreivitär Ulrika Wilhelmina Putbusin mausoleumi Ruotsin Itä-Göötanmaalla pitäisi minusta ehdottomasti kunnostaa. Suuren kultamitalin on saanut ruotsalaisesta basaltista veistetty harmaa paasi, joka luottaa hiontaan, erikokoisiin kirjaimiin ja niiden kauneuteen. Hautoihin kietoutuvat suuret tunteet voivat paljastaa vanhan kiistan ylösnousemuksesta: missä muodossa ruumis nousee ylös, milloin, ja mihin ruumista enää taivaassa tarvitaan. Hauta pelkkänä esineja istutuskohteena paljastaa sen, miten suuret tunteet oikeilla hautausmailla tavallisesti viriävät. 1980-luvun lopulla ristiriitoja herätti Pekka Pitkäsen Kalervo Palsan haudalle Kittilään suunnittelema veistos Palava pensas. Kansa risti sen ”Reikäenkeliksi” ja se sijoitettiin myöhemmin Lauritsalan kauppalan puistoon. Pikku hiljaa nekin jäivät, ja hautausmaista on oikeastaan tullut sen myötä tylsempiä käyntikohteita. SANAA IKUISUUS käytetään mielellään kuoleman yhteydessä, mutta se tuntuu sopivan huonosti tapahtuman ympärille muotoutuneeseen kulttuuriin. Hautoihin liittyvästä taiteesta ovat aiemmin kirjoittaneet muun muassa Liisa Lindgren ja Brita Nickels. Moderni enkeliveistos poistettiin pelottavana. Jurmon hautausmaa näyttää luonnon jylhyyden, Rooman protestanttinen hautausmaa sen, mihin ihmiskäsi pystyy. Ajatukseni eivät heijastu takaisin haudan syvyyksistä. Taidemaalari Helene Schjerfbeckin haudan huonoa tilaa kauhisteltiin kesällä Helsingissä. Haudan äärellä seisominen sisältää yleensä moninaisia, kätkettyjäkin tuntemuksia, mutta tällä kertaa en tavoita sisimmästäni minkäänlaista yritystä ikuisuuden pohdiskeluun. kolumni Janne Koskinen on Yleisradion toimittaja.. Akateemisessa maailmassa kuolema on nykyään muodikas tutkimuskohde. Seurakunnan kirkkoneuvosto kielsi veistoksen, mutta korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen veistos pystytettiin haudalle vuonna 1992. Tuntuu pahalta nähdä liiaksi ränsistynyt hauta. Antiikki & Design 73 TAIDE PITKÄ, ELÄMÄ LYHYT SEISON HAUDALLA. Yleisen käsityksen mukaan hän siis lienee läsnä hautajaisissakin
Hempeä käsilaukku on kanadalaisen Nationaltehtaan tuotantoa. retrofiili Taru Järvikallio 1950-luvun aidossa pitsileningissä ja kissalaseissa apinaperheensä kera. Antiikki & Design 74
Keittiön hylly pursuaa pastellivärejä. Monia mallikkaita laukkuja valmistettiin menneinä vuosikymmeninä koti-Suomessakin. . Sisustuslöydöistä rakkaimpia ovat apinat, jotka ovat laajenneet kokonaiseksi suvuksi. Internet, televisio ja muu teknologia ovat minulle tärkeitä, samoin nykyisenlainen naisen asema. retrofiili Fiftarifiiliksen lumoissa 1950-luvun tyyli saa Taru Järvikallion syttymään. Säilytän niitä silkkipaperilla täytettyinä, sillä kerran lyttyyn rutistunut vinyylilaukku ei enää palaa entiselleen. • Kaikkea ei voi pitää. KERÄILYHARRASTUS alkoikin kaksi vuosikymmentä sitten juuri muodista. Kiinnitän vanhoissa vaatteissa harvemmin huomiota valmistajiin, sillä joukossa on vaatetehtaiden ja pukuateljeiden tuotannon ohella paljon myös kotiompelijoiden luomuksia. Tosin hän ostaa kaikki arkiasunsakin kirpputoreilta, sillä vanhan vaatteen laatu voittaa nykyiset kertakäyttöasut. Asusteiden valmistajat sen sijaan ovat kiinnostavia. Niitä pitää kiertää säännöllisesti. . . sileninkiä, jonka koristerusetti on kantattu minkkisuikaleella. MIRVA SAUKKOLA KUVAT RIINA PEUHU T aru Järvikallion valoisa koti Tampereella sulkee seiniensä sisään 1950-luvun monipuolisen tavaramaailman, johon kuuluu niin kipsisiä koriste-esineitä kuin pörröisiä lelujakin. . Nykyään tällaisia koriste-esineitä ei tehtäisi, mutta 1950-luvulla ne heijastivat kaukokaipuuta vieraisiin kulttuureihin. Isoäitejään pitempi, raamikkaampi ja lihaksikkaampi nykynainen ei välttämättä mahdu haurastuneisiin vintage-vaatteisiin, mutta laukut nielevät mainiosti sisäänsä tämän ajan teknologian ja meikit. Tärkeimpiä aarteita hänelle ovat noin 300 käsilaukkua ja 500 korvakoruparia. Innostuin opiskeluaikoina käymään rokkibileissä, joihin piti löytää 1950-luvun asuja, Taru Järvikallio muistelee Hän kertoo sonnustautuvansa ja meikkaavansa nykyäänkin mieluusti juhliin juuri fiftarityyliin. . Vanha muovi muuttuu myös kuumassa tai suorassa auringonvalossa, Taru Järvikallio varoittaa. Satojen käsilaukkujen ja korvakorujen kokoelmat heijastavat ajan optimismia kaikissa sateenkaaren sävyissä. Keräilyharrastukseni aikana olen myynyt satoja ihanuuksia, jotka ovat edustaneet esimerkiksi muita vuosikymmeniä. Kahnin lucitelaukut olivat 1950-luvun himoittuja statussymboleja. Toisin kuin jalan mukaan muotoutuvat kengät, ne palvelevat loistavasti useampaa eri käyttäjää. Amerikan ihmeinä tunnetut Charles S. On upeaa huomata, miten jokin ajan muotia loistavasti edustava laukku onkin valmistettu Pariisin tai New Yorkin sijaan Suomessa. Myös vintage-tapahtumat ovat olleet antoisia. Jokapäiväiseen elämään hän pukee 1950-luvun keräilyasuja harvemmin. Enemmänkin katseen vangitsevat viimeistellyt yksityiskohdat ja kauniit materiaalit, Järvikallio kuvailee ja esittelee pitTARU JÄRVIKALLION VINTAGE-VINKIT • Shoppailen netin sijaan ennen kaikkea kirpputoreilla. Antiikki & Design 75. Välillä on hauska fiilistellä menneisyydessä, kun nykyaika uutisineen ahdistaa. Mieluisia ovat myös afrikkalaisteemaiset kipsipatsaat, jotka toivat eksotiikkaa aikana ennen massamatkailua. MUODIN RINNALLE on vähitellen ujuttautunut myös sisustustavaroita ja keittiövälineitä, joiden optimistinen 1950-luvun estetiikka ja heleät värit tuntuvat Taru Järvikalliosta omilta. Etenkin laukut ovat Järvikalliolle rakkaita. Vintage-laukkuja pitää kuitenkin vaalia. En silti haluaisi tehdä aikamatkaa, sillä elän mieluiten tässä ajassa. • Pidän aina kännykkää mukana, sillä kuvaaminen ja googlettaminen auttaa taustatietojen keräämisessä.
Vati on tehty entisen Itä-Saksan alueella Elsterwerdassa toimineessa pienessä keramiikkatehtaassa. Se toimi 1900–72, jonka jälkeen se kansallistettiin ja sai uuden nimen V.E.B. Steingut Elsterwerda. Persoonallinen vati Sain noin 30 vuotta sitten vadin lahjaksi eräältä numismaatikolta ja vanhojen tavaroiden keräilijältä. Kirjoituslipastossa on vaikutteita 1700-luvun lopun kustavilaisuudesta suorine linjoineen ja intarsioineen eli upotekoristeluineen. Kuvia ei palauteta. Lipastossa on leimasinmerkintä, joka on niin heikko, että siitä on vaikea hahmottaa tekijää. Vakuutusarvo 40 e. Koristelu on väriltään ja muodoiltaan persoonallinen ja värikäs, ja se on tehty yhdistämällä retussiruiskua ja piirrintä. Merkki voisi kuitenkin viitata Svenska Möbelindustriin (SMI), joka oli eräänlainen huonekaluvalmistajien etujärjestö. (AK) 2. Kaluste on kuitenkin paljon myöhemmin tehty, ehkä 1940 –50-luvulla, ja sen henki on hyvin ruotsalainen. Liitä mukaan tarkka valokuva (mahdollisimman suuri tiedosto) esineestä kokonaisena mielellään vaalealla taustalla. Kustavilaista tyyliä En löydä mistään tietoja tästä lipastosta enkä saa selvää valmistajan signeerauksesta tai leimasta. Lähetä myös kuvat leimoista, jos niitä on. Vadin korkeus on vajaat 5 cm, halkaisija 24 cm. Huonekalussa oli sen lisäksi tehdaskohtaiAntiikki & Design kysy esineestä 76 1 2. Koristelun taso ei kuitenkaan yllä lähellekään tehtaan laadukkaimman aikaMikä missä milloin Asiantuntijamme vastaavat lukijoiden kysymyksiin esineistä ja arvioivat hintoja. Kuvan vati on leiman mukaan valmistettu vuosien 1915–45 välillä. Tehtaalle suunnitteli varsinkin 1920–30-luvulla monia tunnettuja muotoilijoita ja taiteilijoita, kuten Ursula Fesca ja Siegfried Möller. 1. Lähetä meille oma kysymyksesi! kauden eli 1920–30-luvun hienostuneisuutta. ASIANTUNTIJAT Kari-Paavo Kokki Kamarineuvos, antiikin asiantuntija Tuija Peltomaa FM, taiteen, antiikin ja designin asiantuntija Kaisa Koivisto FT, Suomen lasi museon intendentti Veli-Jorma Juusela VTK, M.Phil, antiikkikauppias Ulla TillanderGodenhielm FT, tutkija Harri Kalha FT, dosentti Helsingin yliopistossa Antti Kaijalainen FM, Antiikki & Designin toimittaja Päikki Priha TaT, tekstiilitaiteen professori Oliver Backman Antiikin ja designin asiantuntija Lähetä kysymyksesi osoitteeseen antti.kaijalainen@fokusmedia.fi tai Antti Kaijalainen, Antiikki & Design, Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Se syntyy, jos maljakkoa ei ole käytön jälkeen pesty ja kuivattu hyvin. Aiemmin julkaistuja kysymyksiä ja vastauksia antiikkidesign.fi nen numerosarja, josta saattoi löytää valmistajan tarkemmin. Almin kultaseppäsuvulla on pitkät perinteet. (AK) 5. Voi kuitenkin yrittää apteekissa myytävää jääetikkaa, joka on hyvin vahvaa etikkahappoa. Miten maljakon voi puhdistaa, ja onko sillä enää mitään arvoa. Kuvanveistäjä Alpo Sailo (synt. Olen valmis laittamaan vakuutusarvon korkeaksi, ehkä 2 500 e voisi olla realistinen. Lasihomeen samentumia on vaikea saada pois. Kenties taustalla on joku mainituista nimistä, ehkä joku muu. Kenen käsialaa suunnittelu sitten on. Virheettömän maljakon vakuutusarvo on 250 e, samentuma vähentää arvoa 20–70 prosenttia. Albin Enlund, 1877–1955) ja hänen taiteilijavaimonsa Nina Sailo ovat hyviä keräilykohteita kansallisromanttisesta taiteesta kiinnostuneelle. Veistos Svinhufvudista Mitä voisitte kertoa P.E. Tapio Wirkkalan 1951 suunnittelemasta maljakosta (3299) on eri väriversioita. (AK) 3. Sailon tuotantoa leimaavat karelianismi ja suomalaisuusaate. Kannu saattaa olla tunnetun arkkitehdin työ. Ajan merkittävät arkkitehdit, Eliel Saarinen, Herman Gesellius, Armas Lindgren ja muut suunnittelivat myös hopeaesineitä, mutta koska heillä ei ollut leimausoikeutta, töitä teetettiin osavilla kultasepillä ja tiettävästi myös Almin liikkeessä. Svinhufvudin pronssipatsaasta. Lika voi olla esimerkiksi kalkkia, ja sitä kannattaa yrittää puhdistaa astianpesuaineella, joka saa vaikuttaa jopa 3 vuorokautta. Sailo vaikutti 1900-luvun alussa suomalaismielisissä piireissä, mutta jäi varjoon sotien jälkeen. Siinä on ollut pitkään vettä, joka on jättänyt jäljet lasiin. Wau, mikä teekannu! Leimat kertovat oman helposti tulkittavan tarinansa: valmistajana on ollut kultasepänliike Alm Porvoossa vuonna 1909. Suvussa muistetaan, että se on ollut mieheni isoäidin äidillä. Kannun poikkeuksellinen muoto osoittaa, että sitä tuskin on suunniteltu Almin liikkeessä, jota tuona aikana hoitivat veljekset Alvar Anselm ja Guido August Alm. Ensimmäinen suvun kultaseppä August Anselm Alm (1834–89) lähti Oulustestata aluksi varovaisesti ja hyvin tuuletetussa tilassa. Opettajansa Akseli Gallen-Kallelan rinnalla hän toteutti Porissa sijaitseta, mutta seuraavien polvien aikana suku vaikutti Kuopiossa, Pietarissa, Porvoossa, Loviisassa, Riihimäellä, Hyvinkäällä ja kai muuallakin. Patsas on noin 47 cm korkea ja painaa noin 7 kg. Wirkkalan maljakko Ostin pihamyynnistä Tapio Wirkkalan maljakon (korkeus on noin 25 cm). Jos lasi on samentunutta, siinä on todennäköisesti lasihometta. › Antiikki & Design kysy esineestä 77 3 4 5. Vakuutusarvo 300 e. Siksi teosten hintatasokin on vaatimaton. Siitä eteenpäin alkavat arvoitukset. Tämä sininen on ollut Iittalan tuotannossa 1962–65. Hieno hopeakannu Mikä on perintökannuni arvo. Laatu vaikuttaa hyvältä. Ainetta kannattaa Patsas juhlisti 70-vuotiasta P.E. Svinhufvudia. (V-JJ) 4. Hän teki muotokuvia kulttuurihenkilöistä ja runonlaulajista, tunnetuimpana Larin Parasken patsas Helsingissä. Jalustassa on tekijän nimi Alpo Sailo, 1931
van Juseliuksen mausoleumin pronssiset reliefiovet. Samana vuonna valmistui tämä 70-vuotiasta Svinhufvudia, Suomen tasavallan kolmatta presidenttiä juhlistava kokovartaloveistos. Teline on tarkoitettu valokuville, se on siis valokuvateline. Valmistaja on Arabia. Mutta onko esine niin vanha. Antiikki & Design kysy esineestä 78 8 9 10 6 7. (TP) 6. Harvinainen ja hauska esine, jonka vakuutusarvo on 250 e. Minulla on niitä 12 kappaletta sekä sokerikko, kermakko ja pullalautaset. Mitään leimoja tai signeerauksia ei näy. Silitysuuni on omalla pienellä tavallaan ollut eräänlainen lasikattojen rikkoja. Vakuutusarvo on 50 e. Jakkaran on valmistanut 1950–60-luvulla Sammaljoen Huonekalutehdas, joka toimi Sastamalassa lounaisella Pirkanmaalla. Telineen materiaali näyttää messingiltä eli kuparin ja sinkin seokselta. Svinhufvudista Sailo teki 1931 eduskuntatalon kokoelmiin. (AK) 9. Jakkaran vakuutusarvo käyttökuntoisena on 170 e. Olen ostanut sen Torontosta. Istuimen puuosat ovat koivua. Valokuvateline Mikä on esineen käyttötarkoitus. Tällaiset ke vyet ja monessa tilassa toimivat istuinhuonekalut ovat nykyään haluttuja. Siinä on kaikki osat tallella. Rintakuvan P.E. Silitysuuni Haluaisin hinta-arvion Högforsin no 2 silitysuunille. Ne olivat pesuloiden ja kampaamoiden rinnalla ensimmäisiä naisten perustamia ja johtamia liikeyrityksiä. Taiteilijan ateljeessa eli ”Sailon Salongissa” Helsingin Antinkadulla (nyk. (AK) 7. Molempia veistoksia on valettu sekä kipsistä että pronssista. Muinaiseen, uskonnolliseen, etniseen ja talonpoikaiseen esineistöön perehtyneen antiikkikauppiaan Jyrki Lammin mukaan ikoni on uusi tai korkeintaan muutaman vuosikymmenen ikäinen. Jos pelkästään kuvan perusteelle pitäisi arvioida, kallistuisin uustuotannon puolelle. Uunin valmistaja on Karkkilassa toiminut Högforsin tehdas, joka aloitti silitysuunien valmistamisen 1880-luvulla. (AK) 10. Moderni ikoni Olisin kiinnostunut saamaan tietoja ikonistani. Arabian kultakuppi Mikä on näitten kultaisten kahvikuppien tarina. Tyyliltään ikoni on moderni, mutta tekijä on ollut pikemminkin harrastelija kuin ammattimaalari. (AK) 8. Arabian kahvikuppi on koristeltu mainoskupiksi Pauligille. Silitysuuneja käytettiin suurissa kaupungeissa 1900-luvun alussa silittämiseen erikoistuneissa liikkeissä. Uunin päälle mahtui muutama silitystai prässirauta kuumenemaan. Silitysuuneja valmistivat myös Fiskarsin tehdas ja Strömsdalin tehdas. Kätevä jakkara Osaisitteko sanoa jotain tästä jakkarasta. Koska pronssiversioita on vähemmän ja materiaali valmistuskustannuksineen on kalliimpi, patsaan vakuutusarvo on 1 000 e. Arvo on korkeintaan 20 e. Kirja viittaa lakimies taus taan ja jalustan teksti ”Herra maata varjelkoon” virkaanastujaispuheeseen, jonka Svinhufvud piti 2.3.1931. Tyyli on uusrokokoota, joka oli muodissa 1830-luvulta vuosisadan vaihteeseen. Tämän tyyppisiä esineitä on tehty paljon uustuotantona, ne ovat olleet suosittuja sisustusesineitä. Entä sen arvo. Lönnrotinkatu 4) kohtasivat taiteen ja kulttuurin edustajat Eino Leinosta ja Toivo Kuulasta Eliel Saariseen. Silitysuuni lämmitettiin puilla tai hiilillä, ja siihen kuului peltinen savutorvi. Valokuvia käytettiin 1800ja 1900-lukujen vaiheessa sisustuksessa kehystettynä tai telineellä ilman kehystä. Pauligin nettisivuilla kerrotaan, että kultakuppi oli Arabian tehtaan vaativin ja arvokkain esine, jonka kultaukKätevä jakkara on Sammaljoen tehtaan
Kupin muoto on Olga Osolin 1930-luvun alussa suunnittelema AX. Sitä on tehty ainakin kahdessa koossa, noin 10 ja 15 cm, sekä eri värein ja tekniikoin. Kaukoputken on valmistanut Negretti & Zambra Lontoossa 1800ja 1900-lukujen vaihteessa. Kaukoputki Lontoosta Mikä mahtaa olla kaukoputken arvo ja ikä. Inkeri Toikka muotoili kissan Nuutajärvellä. (AK) 13. (AK) Miesfiguriini on niin huonossa kunnossa, että sen vakuutusarvo on käytännössä mitätön. (AK) 14. Kultakuppi on päällystetty lehtikullalla, ja siksi se täytyy pestä käsin. Kaukoputki on kokoonmenevää mallia, materiaali on messinkiä, musta päällyste nahkaa. Ne voisivat olla peräisin jostakin virastosta. Puulajia ja tarkempaa valmistusajankohtaa on kuvasta vaikea määritellä. Onko niillä arvoa tässä kunnossa. Ne ovat suosittuja keräilykohteita, joiden arvoon vaikuttavat valmistusajankohta ja kunto. 12. Silloin syntyivät rokokoofiguriinit, joita tehdään edelleen. (AK) VAKUUTUSARVO tarkoittaa vakuutettavan omaisuuden nykyarvoa eli sitä hintaa, jolla esineen saa hankittua antiikkitai vanhantavaran liikkeestä. Hyväkuntoisena sen vakuutusarvo 350 e. Hän työskenteli Arabian taideteollisuusosastolla 1955–58 ja avioitui Oiva Toikan kanssa 1957. Arabia alkoi valmistaa kuppia kultaisella koristeella yksinoikeudella Pauligille 1967, ja viimeiset valmistuivat 2005. Tehtaan huippukausi oli rokokoon aikana eli noin 1725–75. Tuolloin tulivat muotiin huonekalujen runsaat sorvauskoristelut. Silloin arvoon on lisätty liikkeen pitämiseen liittyvät kulut, kuten tilan vuokra ja arvolisävero. Hauska lasikissa on Inkeri Toikan muotoilema ja Nuutajärven 1970-luvulla valmistama. Arvio Antiikki Maini ja Veli. Miesja naisfiguriinit ovat pukeutuneet 1700-luvun vaatteisiin, ja ne on valmistettu Saksassa Meissenin keramiikkatehtaassa 1900-luvun alussa. Inkeri Toikka (1931–2009) valmistui keraamikoksi Taideteollisesta oppilaitoksesta 1955. Meissenissa opittiin valmistamaan kovaa posliinia ensimmäisenä Euroopassa. Pöydät näyttävät olevan uusrenessanssityyliä 1800-luvun lopulta. Meissenin figuriinit Olen saanut vuosia sitten kaksi huonossa kunnossa olevaa posliinista figuriinia isoäidiltäni. (AK) Vakuutusarvo 12 hengen kahviastiastolle on 350 e, Antiikki Maini ja Veli -liikkeestä arvioidaan. Uusrenessanssipöydät Pienet nahkapintaiset pöydät löytyivät vintin siivouksessa. Miltä vuosikymmeneltä ne ovat, ja onko niillä mitään arvoa. Firma toimi vuosina 1850–1999 ja oli tunnettu tieteellisten ja optisten laitteiden valmistaja, joka piti myös valokuvausstudiota. Sen tunnetuimpia koristeita on Myrna, joka oli käytössä 1937–81 ja uudelleen 1984–2005. 1800-luvulla se valmisti instrumentteja muun muassa Britannian kuninkaallisille merivoimille. Inkeri Toikan kissa Kenen suunnittelema tämä lasinen kissa (korkeus noin 11 cm) on. Antiikki & Design kysy esineestä 79 11 12 13 14. Nahkapäällysteiset pöydät on yleensä tarkoitettu kirjoituspöydiksi. Vakuutusarvo 120 e. Mistä päin maailmaa hahmot ovat peräisin. 1970-luvulta alkaen myös Inkeri Toikka työskenteli lasitehtaalla. (K-PK) Vakuutusarvo 100 e / kpl. sen hallitsi vain muutama tehtaan kokenut ammattilainen. 11. Naisfiguriinin vakuutuusarvo on 400 e (moitteettomassa kunnossa 500 e). Asuttuaan välillä Lapissa pariskunta asettui Nuutajärvelle, jossa Oiva Toikka työskenteli lasitehtaan muotoilijana ja Inkeri Toikka opettajana
| ti – su 11 – 16 Keskiviikkoisin konsertit klo 19, lippukassa avataan klo 18 Kesällä 2.5.– 31.8.2017 | ti ja to – su 11 – 16, ke 10 –18 SIBELIUS-NÄYTTELY SoITINNÄYTTELY KoNSERTIT kevätja syyskaudella – kapellimestarit musiikin viestinviejinä 1917 – 2017 1.2.2017– 7.1.2018 Piispankatu 17, Turku | www.sibeliusmuseum.fi Myynti: Jorma Viitanen, jorma.viitanen@kotiposti.net, 045 122 5305. TOAD-VALAISIMESSA on suupuhallettu opaalilasinen varjostin, tamminen jalkaosa ja kangaspäällysteinen johto. Näin syntyi upea sarja valaisimia, joissa yhdistyvät puun lämpö ja futuristiset muodot. Jalan vaativa valmistusprosessi on suomalaista puusepäntaitoa parhaimmillaan. Toad on sympaattinen olento, joka loistaa viattomuuttaan ympäriinsä”, Niskanen kertoo. ”Nimensä Toad-valaisin on saanut Nintendon pelistä, Super Marion sienikaverin Toadin mukaan. Palkintona olevan valaisimen korkeus on 32cm. Antiikki & Design 80 Museo avoinna: Kevät& syyskaudella 1.2.– 30.4., 1.9.– 30.11. VASTAA JA VOITA! Mikä on tämän lehden paras juttu. Vastaajien kesken arvotaan Himmeen Toad-valaisin, arvo 339 euroa. Toad sopii hyvin esimerkiksi yöpöydälle. Yläkoulun puutyöopettajana työskennellyt muotoilija Timo Niskanen kiersi maailmalla esittelemässä valaisinprototyyppejä, mutta päätti lopulta alkaa itse tuottaa suunnittelemiaan valaisimia. Muista kertoa omat yhteystietosi! HYVÄ SUOMI! Suomi 100 -juhlavuonna palkintomme ovat kotimaista muotoilua. Palkinnon arvo on 339 e. Materiaalivalinnat korostavat valaisimen skandinaavista muotokieltä. Valinnoissa yhteistyökumppanimme on designja lifestylemyymälä TRE, jonka liikkeestä ja verkkokaupasta voi samoja tuotteita myös ostaa: Mikonkatu 6, Helsinki. TOIMI NÄIN Täytä vastauslomake osoitteessa www.antiikkidesign.fi/kilpailut ja kerro parhaan jutun sivunumero. www.worldoftre.com. Voit myös osallistua postikortilla, osoitteemme löydät sivulta 3
4 vkoa 1085 € Tarkemmat ohjelmat matkoistamme kotisivuiltamme kirkkonummi.matkahaukka.com (09) 296 5000 / info@matkahaukka.com ANTIIKKI.FI Myynti: Jorma Viitanen, jorma.viitanen@kotiposti.net, 045 122 5305 Antiikki ja Keräily Aarreaitta www.aarreaitta.info. Hagelstam & Co, (09) 687 7990, www.hagelstam.fi. Kajaani • 4.–5.11. Seinäjoki • 21.–22.10. Tarkista tiedot järjestäjiltä. Militaria ja numismatiikka -huutokauppa. Fiskarsin antiikkipäivät, www.fiskarsinantiikkipaivat.fi • 14.–15.11. (06) 423 5517, www.seinajoenmessut.fi. Modern huutokauppa. Bukowskis, p. (06) 423 5517, www.seinajoenmessut.fi. 050 531 8016, www.akmessut.com. Bukowskis, p. ym. • 2.11. Hagelstam & Co, (09) 687 7990, www.hagelstam.fi. Kuukausihuutokaupat. Hagelstam & Co, (09) 687 7990, www.hagelstam.fi. 295 € 6-11.4 Taianomainen Toscana 1355 € Pitkät lomat Algarvessa, valitse kesto vapaasti. • 14.12. • 30.11. Tapahtumien tiedot saattavat muuttua lehtemme painoon menon jälkeen. Classic huutokauppa. • 25.11. esim. Hagelstam & Co, (09) 687 7990, www.hagelstam.fi. • 4.–5.11. (09) 668 9110, www.bukowskis.com. • 2.–3.12. 09 855 62 10 www.juvi.fi juviposti@juvi.fi Kehä III Länsiväylä Petikontie 1 Suomalaistentie 1 1000 m 500 m Tehtaanmyymälät: VANTAA ESPOO Täyspuiset keittiökaapit, vaatekaapit, ym. Kuukausihuutokaupat. • 25.10. Bank Antiques -messut, Tapahtumatalo Bank, Unioninkatu 20. Antiikki-keräily-sisustus-harrastemessut, KajaaniTapahtumat Lisää tapahtumia www. Iltahuutokauppa, Helander, p. Antiikki ja Keräily -myyntitapahtuma, Joensuu areena. 02900 319 50, www.helander.com. Tampere • 28.10. Helsinki • 19.10. alkaen Art & Antiques Helsinki -onlinehuutokauppa, näyttö 6.–11.12. A&K-messut, p. antiikkidesign.fi halli, Ratakatu 2. Antiikki & Design 81 minne mennä p. Ilmoita tapahtumastasi meille antiikkidesign@fokusmedia.fi. Antiikki ja Keräily -myyntitapahtuma, Seinäjoki Areena, Kirkkokatu 23. Tampereen Messu-ja Urheilukeskuksen TähtiAreena, www.tampereenmessut.fi, www.kerailymessut.fi. Hagelstam & Co, (09) 687 7990, www.hagelstam.fi. Seinäjoen Messut, p. (09) 668 9110, www.bukowskis.com. • 12.–13.12. Keräily-messut Mega Outletin yhteydessä. Seinäjoen Messut, p. 044 5758 056, www.kerailykuume.fi. Joensuu • 28.–29.10. alkaen Design + Art Helsinki -onlinehuutokauppa, näyttö 8.–13.11. Antiikkija Keräilymarkkinat, Kauppaoppilaitos (TREDU), Sammonkatu 45. ExpoNova, p. Puuvalmiina heti mukaan puusepän tekemänä värin päätät Sinä! MATKAHAUKASTA MAAILMALLE 16-18.2 Älvsjön antiikkimessut Tukholmassa
Hän oli hövelillä tuulella ja antoi minun valita yhden kuu tion menestyneiden Italian-projektieni kunniaksi. TOIVOISIN, että me kaikki harkitsisimme arkipäivän valintoja tuotteiden ja ruoan suhteen siltä pohjalta, mitä todella tarvitsemme ja mikä samalla rakentaa ympäristöämme paremmaksi. Nyt 86-vuotias Oiva Toikka suunnitteli Iittalassa paperipainomenetelmällä toteutettuja kuutiomaisia lasiesineitä jo 1960-luvulla. Esineiden ja ruoan alkuperän eettisyys ja aitous antaa pohjaa laajemmalle kokemukselle.” Harri Koskinen istuu itse suunnittelemallaan sohvalla Ola Kolehmaisen valokuvateoksen ja Oiva Toikan lasikuution seurassa. PARASTA KUUTIOSSANI on muisto pitkästä, hyvästä yhteistyöstä Oiva Toikan kanssa. Vaikka työskentelen esinesuunnittelun parissa, en varsinaisesti keräile arvoesineitä. TEKSTI JA KUVAT SUVI RUOTSI ”SAIN TÄMÄN taidelasiesineen aikoinaan lahjaksi sen suunnittelijalta, professori Oiva Toikalta. Sininen koristeaihe tuo Harri Koskiselle mieleen norsun pään. Säilytän kuutiota kotona keittiössä. Se on ehkä luonnosmainen koekappale, joka ei koskaan päätynyt tuotantoon. ”Kuutio on lahja ystävältä” Muotoilija Harri Koskinen vaalii taidelasikuutiota, jonka sai lahjaksi vanhalta ystävältään, esineen suunnittelijalta Oiva Toikalta. Matkoilta hankin joskus vanhojen sikarikoteloiden kaltaisia rasioita, joissa säilytän kyniä ja käyntikortteja. Antiikki & Design 82 minun antiikkini Tarinoita rakkaista esineistä. Iittalan designja lasimuseossakaan ei osattu määritellä tarkasti kuution valmistusajankohtaa. Kiinnitän esineissä enemmän huomiota niiden rakenteeseen ja funktionaalisuuteen käyttöesineinä kuin niiden keräilyarvoon. Sinisävyinen kuvio kuution sisällä oli aiheeltaan mielenkiintoisen monitulkintainen, joten valitsin sen. Tavaraa kertyy oman tuotannon ja siihen liittyvien mallikappaleiden takia liikaakin. Hän ei kuitenkaan enää muista, milloin ja mihin tarkoitukseen tämä kuutio syntyi. Oiva Toikka loi lasikuutioita jo 1960-luvulla
| Antiikki & Design ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten, kuvien ja muun aineiston säilyttämisestä eikä palauttamisesta. Taide von Wrightit valtaavat Ateneumin Suomi 100 Ainutlaatuinen Eduskuntatalo Viktoriaaninen joulu Charles Dickensin Lontoon-kodissa TUNNELMALLISET JOULUKODIT Poimi koristeluideat! Antiikki & Design ensi numerossa 83. Rekisteriseloste on nähtävissä verkkosivuillamme osoitteessa http://fokusmedia.fi/ rekisteriseloste sekä toimipaikassamme osoitteessa Fokus Media Finland Oy, Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki. Antiikki & Designin tilaajat ovat Fokus Media Finland Oy:n asiakasrekisterissä. | Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan uudelleenjulkaisun, yleisölle välittämisen tai muun käytön yhteydessä toteutusja jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. Uusi lehti ilmestyy 29.11. Antiikki & Design ei vastaa taloudellisesti niistä vahingoista, jotka aiheutuvat lehdessä mahdollisesti julkaistuista painotai muista virheistä
PAL.VKO 2017-48 1 7 1 6 4 1 4 8 8 1 6 8 9 3 16 89 30 -1 71 Akseli Gallen-Kallela, Kuolleitten virta (yksityiskohta), myyty 128 868€ Hugo Simberg, Neiti Lilli Emelie Simberg, myyty 18 991€ Kalvosinnapit, sammalakaattia, myyty 3 434€ Kaulakoru, myyty 3 068€ Venäläiset nojatuolit, myyty 5 155€ Kynttilänjalkapari, myyty 5 884€ Arvid Liljelund, Kellonvaihto, myyty 27 443€ Bukowskin Art & Antiques Helsinki on klassisen taiteen ja taidekäsityön huipputapahtuma ja syksyn kohokohta. marraskuuta 2017 Näyttö osoitteessa Iso Roobertinkatu 12, Helsinki. www.bukowskis.com Pohjoismaiden johtava huutokauppatalo Ota yhteyttä asiantuntijoihimme: Klassinen taide, hopea, huonekalut, antiikki: Joachim Borgström 040 555 1334 joachim.borgstrom@bukowskis.com Korut, kellot: Nina Westerlund, 050 577 2620 nina.westerlund@bukowskis.com Taide: Laura Pohjola 0400 464 576 laura.pohjola@bukowskis.com. Art & Antiques Helsinki: Huutokauppa ja näyttö 6.-11. joulukuuta 2017. Kevään huutokaupan menestys näytti selkeästi klassisten esineiden jatkuvan suosion sekä kotimaisten että kansainvälisten ostajien keskuudessa. Hyödy Pohjoismaiden johtavan huutokauppatalon suosiosta asiantuntijoidemme monipuolinen osaaminen, kansainvälinen ostajakuntamme sekä laaja kontaktiverkosto varmistavat esineillesi parhaan näkyvyyden. Luettelo julkaistaan 30