SAARA HOPEAN HIMOITUT LASIESINEET PABLO PICASSO Kubismin kehittäjä ARJEN HISTORIA ENTISÖINTI ESITTÄVÄ TAIDE KÄDENTAIDOT KERÄILY 1/2021 • 9,50 € KEISARILLISEN SUOMEN KADETTIKOULU Aateliston poikien opinahjo IIRO RANTALA Jazzin Mr Feelgood TUOMAS SOPANEN Ainutlaatuinen 600 ryijyn kokoelma SIGNE BRANDER Ikuisti 1900-luvun Helsinkiä HURMAAVA 20 LUKU Rohkeaa muotia, riehakasta elämää HAM JANSSON Piirsi 200 postimerkkiä
www.kissafani.?. www.hevosmaailma.. Talvi-iltojen nautinnollisiin lukuhetkiin Hae omasi Lehtipisteestä tai tilaa suoraan kotiisi! www.talomestari-lehti.
5 Saara Hopea loi yksinkertaista, iloista käyttölasitaidetta .......................6 Taideuutisia ................................................................................................ Antiikki ja taide | 3 Pääkirjoituskuva .......................................................................................... Musiikkia täytyy rakastaa ja siitä tykätä, jotta siitä tulee hyvä olo. 70 18 38. Se menee vahvasti mentaalipuolelle, piansti-säveltäjä Iiro Rantala korostaa. Nyt Sopasen kokoelmissa on kuutisensataa ryijyä. 32 Ville Virenius vaalii ainutlaatuista lasikokoelmaansa ...........................34 Tuomas Sopasella on liki 600 ryijyä ........................................................38 Venäläiset sotilaat ravistelivat Kirkkonummen kaunista kivikirkkoa ...42 Taiteilija Andreas Alariesto oli myös tukkimies ja kalastaja .................46 Palvelukortti ...............................................................................................49 Keisarillisen Suomen Kadettikoulun synnystä 200 vuotta ....................50 Esa Leppänen maalaa naivistisia teoksia ja tekee romutaidetta .........56 Suomalainen postikortti täyttää 150 vuotta ...........................................60 Hannu ja Pirjo Latvala ovat intohimoisia keräilijöitä .............................62 Rodney Graham leikittelee tietokoneella ja rooleilla ............................56 Rakkaat esineet: Isotädin rintarossi.........................................................68 Signe Brander ikuisti Helsinkiä 1900-luvulla ..........................................70 Sisältö Professori Tuomas Sopanen päätti viitisentoista vuotta sitten kerätä kokoelman, joka valottaisi suomalaisen ryijyn historiaa. Kuva: Jouni Suolanen 12 Tove Janssonin äiti Signe Ham Janssonin piirtämät postimerkit kertovat omaa kieltään Suomen historiasta. 10 Säveltäjä-pianisti Iiro Rantala on musiikin hyvänmielenlähettiläs .......12 Signe ”Ham” Hammarsten Jansson loi 200 postimerkkiä......................18 Hurmaava 20-luku: jazzia, muotia ja villiä elämää ................................20 Taideuutisia ................................................................................................26 Köyhästä Pablo Picassosta varttui rikas linnanherra .............................28 Oliver Backman tuntee ullakon aarteet .................................................. Parhaimmillaan Signe Branderin ikuistamat valokuvat lähestyvät ilmaisultaan, sommittelultaan ja valonkäytöltään maalaustaidetta
0500533587 www.gema.fi A NTIK. 040 753 8555 Palveluhakemisto Uudenmaankatu 17, Helsinki Asentajantie 8, Porvoo puh. 040 707 4753 WANHAN TALON VARAOSAT • tulisijat ja -tarvikkeet • vanhat ovet ja ikkunat • helat, lukot ja ruuvit Puutarhakatu 9, Turku Puh. 2 Varaa paikkasi palveluhakemistossa! Sirpa Hornaeus sirpa.hornaeus@karprint.fi puh
09-413 97 300 Toimitussihteeri: Jaana Isosaari/SPK Oy antiikki.eko@gmail.com Mediamyynti: Sirpa Hornaeus sirpa.hornaeus@karprint.fi Puh. Edelfelt maalasi hänestä kolmen seuraavan vuoden aikana useita erilaisia maalauksia, joissa nuori, kaunis nainen on täynnä viettelevää jännitettä. 040-753 8555 Kustantaja: Karprint Oy, Huhmari Tilaukset ja osoitteenmuutokset: tilaukset@karprint.fi ma–pe 9–15 Puh. L Mystinen pariisistar ukeva pariisitar on suomalaisen taiteilijan Albert Edelfeltin (1854–1905) öljyvärimaalaus kankaalle vuodelta 1880. Totuutta Albert Edefeltin ja Virginien suhteesta ei enää saada koskaan selville, sillä taiteilijan suku piilotti viitteet pariisilaiseen rakkauteen tarkasti. Myös Edelfeltin suku on sammunut. Upea teos ja mystiset tarinat sen ympärillä jäivät kuitenkin elämään. Virallisesti hänellä oli vain yksi lapsi avioliitosta Anna Elise de la Chapellen kanssa. Hänen kaksi sisartaan jäi naimattomaksi ja ainoa lapsi, Erik, kuoli keuhkotautiin vuonna 1910. Edelfeltin ateljeessa tiedetään olleen muodikkaita japanilaisia esineitä. Virginie oli tullut keväällä 1880 Edelfeltin malliksi. Maalauksen taustana on kellertävä beigen värinen silkkikangas, jossa on kuviona vihertäviä kevyitä oksastoja. 09-413 97 300 Tilaushinnat: Kestotilaus: 6 numeroa vuodessa 39 € Määräaikainen tilaus: 12 kuukautta, 6 numeroa 44 € ISSN 2341-622X (painettu) ISSN 2489-8686 (verkkojulkaisu) www.antiikkijataide.fi Seuraava numero ilmestyy maaliskuun lopussa 2021. Lopulta Albertin äiti, Alexandra, painosti hänet lopettamaan suhteen, ja taiteilijan palatessa Suomeen toukokuussa 1883 se oli ohi. Hän ystävystyi Virginiehin, joka on tiettävästi tämän naisen kutsuma-, ei ristimänimi ja josta on tiedossa hyvin vähän faktaa. Lukeva pariisitar -maalaus kuvaa nuorta ranskalaista naista, Virginietä. Hänen otsalta kiharat ruskeat hiuksensa kiiltävät, ja hän katsoo ruskeilla silmillään suoraan eteensä kohti taiteilijaa. Joidenkin lähteiden mukaan Edelfelt olisi saanut Virginien kanssa kaksi lasta. Antiikki ja taide | 5 1/2021 Vuonna 2021 ilmestyy 6 numeroa. Suurikokoinen maalaus kuuluu Ateneumin taidemuseon kokoelmiin, jonne se talletettiin vuonna 1893. Kannen kuva: Saara Hopean Kupla-maljakko, Hagelstam KU VA : W IKIM ED IA CO M M ON S. Päätoimittaja: Eero Ahola eero.ahola@karprint.fi Toimituksen osoite: Antiikki ja taide antiikki.toimitus@karprint.fi Vanha Turuntie 371, 03150 Huhmari Puh. Edelfelt itse käytti tallella olevissa kirjeissään hänestä nimeä ”vaaleaverikkö”. Lukeva pariisitar -maalauksessa valkoisin röyhelöin koristeltuun roosaan mekkoon pukeutunut Virginie lukee kulunutta kirjaa kyljellään maaten
TEKSTI: TIMO ELO 6 | Antiikki ja taide Saara Hopean suunnittelun lähtökohtana oli ajatus parantaa ihmisten arkea. KUVA: HAGELSTAM
Valmistuttuaan sisustusarkkitehdiksi vuonna 1946 Saara Hopea toimi ensin kaksi vuotta huonekaluliike Majander Oy:ssä piirtäjänä. Pinottavat lasit olivat tuotannossa vuoteen 1968 asti. Hänen taiteelliset kykynsä oli huomattu jo varhain, ja hänen oli helppo ilmaista itseään visuaalisesti. Hänen muita mallejaan olivat muun muassa täplikkäät ”Pantteri”-maljakot sekä ”Bistro” ja ”Flamingo” -lasisarjat. Saara Hopean ensimmäinen menestys olivat vuonna 1952 syntyneet ”Pinottavat” eli eri väreissä valmistetut juomalasit, jotka oli mahdollista pinota päällekkäin. Monet näistä sarjoista oli tarkoitettu lähinnä ravintolakäyttöön. Niitä arvostettiin muun muassa lasien tilaa säästävien ominaisuuksien vuoksi. Puristelasipuolelta tunnetaan muun muassa Saara Hopean kohokuviokoristeinen ”Nyppyläkulho”, joka lukeutui hänen suosituimpiin ja tunnetuimpiin astioihinsa. Saara Hopea sai tehtävän ja suunnitteli tilan sisustuksen ja huonekalut. Tällöin myös Saara Hopeasta muotoilijana tuli kansainvälisestikin tunnettu. Saara Hopea loi modernin designin Kauneutta ja käyttölasia aara Hopea (1925–1984) kuului siihen nuorten lahjakkaiden muotoilijoiden joukkoon, joka alan kultaisella viisikymmenluvulla loi perustan modernille suomalaiselle designille. Saara Hopea palkittiin kahdesti lasiesineistään hopeamitalilla Milanon Triennaaleissa. Sitä valmistettiin kaikkiaan yli 500 000 kappaletta viitenä mallina. Näin kuvailee Lillemor Jordas Saara Hopeaa Porvoon museoyhdistyksen julkaisussa 8/2012. Asunnot olivat tuohon aikaan pieniä ja niiden säilytystilat olivat niukkoja. Sittemmin pinottavien esineiden käsite laajeni, ja sitä alettiin soveltaa myös kulutustavaroihin ja huonekaluihin.. Vuoden 1954 palkinto kohdistui hänen pinottaviin laseihinsa. Vuonna 1951 muotoilija Kaj Franck tarvitsi apua Arabia-Nuutajärven ensimmäisen gallerian ja näyttelyhuoneiston suunnittelemiseen Helsingin Pohjoisesplanadille. Niinpä lasiesineiden muotoilussakin aika suosi funktionalismin nousua, mikä tarkoitti lähinnä vaatimusta luoda käytännöllisiä ja muodoiltaan yksinkertaisia esineitä, joita todella tarvittiin. Pinottavat lasit olivat tiettävästi Saara Hopean ensimmäisiä tuotteita. Tämän jälkeen hän siirtyi opettajansa Runar Engblomin suosittelemana Paavo Tynellin Taito Oy:öön tehtävänään valaisimien mallipiirustusten toteuttaminen. Nuutajärven lasitehtaalla Saara Hopea loi vuosina 1952–1958 ajanmukaisesti toimivia, voimakasvärisiä ja puhdaslinjaisia tuotteita. Lasit valmistettiin puhaltamalla puumuottiin. Vuonna 1957 hopeamitali tuli Flamingo-liköörilaseista. Uransa aikana Saara Hopea suunnitteli myös koruja, huonekaluja, emalitöitä, tekstiilejä ja himmeleitä. Vuonna 1956 Nuutajärven lasitehtaan kerrotaan vastanneen 70-prosenttisesti maamme lasintuotannosta. Seuraavana vuonna Kaj Franck kutsui hänet työskentelemään kanssaan Nuutajärven lasitehtaalle haluten näin helpottaa omaa työtaakkaansa. Sodan jälkeisinä vuosina kaikesta oli pulaa eikä tuhlaavaisuuteen ollut varaa. S Antiikki ja taide | 7 Saara Hopea tuli 1950-luvulla tunnetuksi muotoilijana, jonka sopusuhtaiset ja käytännölliset lasiastiat herättivät laajaa huomiota. Saara Hopean pinottavat lasit olivat yksinkertaisia ja käytännöllisiä, mutta samalla eri värisävyjensä ansiosta kepeitä ja pirteitä. LASITEHTAALLE. Hänen pääasiallisiin tehtäviinsä lasitehtaalla kuului lasisarjojen ja käyttölasin muotoilu. Porvoolaisen kultasepänliikkeen omistajan, talousneuvos Ossian Hopean tytär Saara opiskeli vuosina 1943–1946 Taideteollisen keskuskoulun sisustustaiteen osastolla
Meillä suomalaisilla on tässä suhteessa designin suhteen samankaltainen maku japanilaisten kanssa. He tekivät yhdessä töitä. Antiikkialan asiantuntija Wenzel Hagelstam kertoo Saara Hopean ja Kaj Franckin yhteistyön Nuutajärven lasitehtaalla olleen tiivistä ja hedelmällistä. – Saara Hopean esineet edustavat ehdottomasti suomalaisen designin kärkeä. Ossian Hopean kultasepänliike Porvoossa oli perheyritys. Kuva: Wikimedia Commons Saara Hopea palkittiin kahdesti lasiesineistään hopeamitalilla Milanon Triennaaleissa. Saara Hopea sai Porvoon kaupungin kulttuuripalkinnon vuonna 1981 ja valtion taideteollisuuspalkinnon vuonna 1982. Niinpä heidän töistään saattoi joskus olla hieman vaikea erottaa, kumpi sen oli tehnyt – siksi samanhenkisiä ne olivat, Wenzel Hagelstam kertoo. Vanhempi veli Pekka Hopea otti hoitaakseen kultasepänliikkeen varsinaisen liiketoiminnan. Niinpä hän opetteli lyhyessä ajassa kultasepäntyön alkeet ja korujen suunnittelun salat siirtyen perheen kultasepänliikkeen taiteelliseksi johtajaksi vuosiksi 1959–1960 sekä myöhemmin uudelleen vuodesta 1967 alkaen. Pariskunta muutti New Yorkiin, jossa he asuivat ja työskentelivät kolme vuotta. Myöhemmin, 1960-luvulla, Saara Hopea teki värikkäitä emaliteoksia, lautasia, kulhoja ja muun muassa peilinkehyksiä. Vanhaa kouluarvosanastoa käyttäen voisin antaa Saara Hopealle ja hänen töilleen arvosanaksi 8+, Wenzel Hagelstam jatkaa. Hän myös jatkoi emaloitujen astioiden valmistamista Porvoossa sijainneessa pienessä emaliverstaassaan aina vuoteen 1980. Saara Hopea-Untracht valmisti New Yorkissa ollessaan tuhansia emaliesineitä, joista myös Keski-Manhattanilla sijaitseva Museum of Modern Art (MoMa) hankki muutamia kokoelmiinsa. – Ulkomaalaisista ostajista etenkin japanilaiset arvostavat suuresti Saara Hopeaa ja Kaj Franckia suunnittelijoina. – Tämäntyyppiset esineet ovat vielä nykyäänkin hyvin kysyttyjä. Isän kuoltua helmikuussa 1958 Saara Hopea joutui uusien haasteiden eteen, jolloin lasinsuunnittelukin sai jäädä. Myös Kaj Franck piti yllä matalaa profiilia. Sekä Kaj Franckin että Saara Hopean suunnittelun lähtökohtana oli ajatus parantaa ihmisten arkea. Hän suunnitteli myös näyttäviä hopeakoruja. Kulttuurien museo on nykyään osa Suomen kansallismuseota. Myös arkkitehti Alvar Aallon tuotanto on korkeassa kurssissa Japanissa. Uudessa kotimaassaan Saara Hopea-Untracht kiinnostui miehensä opastuksella metallin emaloinnista kehittäen menetelmän, jossa esineelle saatiin haluttu värisävy polttamalla sen pintaan läpikuultavia emalikerroksia. ELÄMÄNMUUTOKSIA. 8 | Antiikki ja taide Saara Hopea ja Oppi Untracht olivat aikoinaan uutta luova aviopari. Ne ovat yhä muodikkaita, koska meillä vallitsee edelleen näkemys, jonka mukaan ne sopivat suomalaiseen tyyliin. – Pinottavien lasien idea perustui siihen, että esineiden haluttiin sodan jälkeisenä pula-aikana olevan ennen kaikkea käytännöllisiä. Saara Hopea koki velvollisuudekseen ryhtyä työskentelemään perheyrityksessä. Tämän jälkeen he asettuivat Porvooseen sisustaen kotinsa Intiasta ja Etelä-Aasiasta keräämällään esineistöllä. – Saara Hopea toimi lasitehtaalla ikään kuin Kaj Franckin aisaparina. Untrachtit muuttivat Nepaliin ja Intiaan vuosiksi 1963–1967. ETURIVIN MUOTOILIJA. Kulttuurien museon saama kokoelmalahjoitus käsitti yli 800 nimikettä, muun muassa hopeaja rituaaliesineitä Untrachtin ainutlaatuisesta Nepal-kokoelmasta. Saara Hopea ei ollut suunnittelijana kovin värikäs, vaikka hän tekikin värikkäitä töitä. Muumeista puhumattakaan.. Vuonna 1960 Saara Hopea avioitui yhdysvaltalaisen taidekäsityöläisen, valokuvaajan ja kirjailijan Oppi Untrachtin kanssa. Emalitöitä oli esillä muun muassa suvun kultasepänliikkeessä. Hänen kuoltuaan Taideteollisuusmuseossa Helsingissä järjestettiin hänen retrospektiivinen näyttelynsä vuonna 1987. Näin syntyi emaloituja lautasia ja maljakoita. Samalla Saara Hopea-Untracht palasi suunnittelijaksi suvun kultasepänliikkeeseen. Aasialaisen taiteen ja käsityön tuntijana ja kerääjänä tunnetuksi tullut Oppi Untracht puolestaan teki 2000-luvun alussa merkittävän testamenttilahjoituksen, josta osa kohdistui Helsingissä tuolloin sijainneelle Kulttuurien museolle, Design-museolle sekä Helsingin yliopistolle
He ovat täällä Helsingissäkin tärkeitä designin ostajia. MERJA HERRANEN, PORVOON MUSEOYHDISTYKSEN JULKAISUJA NRO 8, 2012; WIKIPEDIA. Muumeista he pitävät varmaankin siksi, että myös heidän kulttuurissaan on jo omasta takaa monenlaisia peikkoja ja muita ihmeellisiä olentoja. Se sopii heidän arvomaailmaansa. Kuva: Hagelstam – Japanilaiset ovat pieniä ihmisiä ja he haluavat ympärilleen hyvin muotoiltua estetiikkaa. – Japanilaiset myös matkustavat paljon. He eivät pidä rönsyilevistä isoista esineistä. Kuva: Hagelstam. Antiikki ja taide | 9 Saara Hopea suunnitteli nämä värikkäät jälkiruokamaljat Nuutajärven lasille. Kuva: Hagelstam Tämä Pantteri-taidelasimaljakko myytiin vasrahinnalla 460 euroa. He tutkivat aina ensin tarkoin tarjolla olevat esineet. Kuva: Hagelstam Kuplamaljakko oli tuotannossa vuosina 1925-1984. Heillä hinta ei ole ratkaiseva tekijä ostopäätöksessä, vaan laatu. Tämä sormus myytiin 1100 euron vasarahinnalla. Niinpä japanilaiset saattavat viettää hyvinkin pitkän ajan myymälässä ennen kuin ostavat mitään. Mutta he ovat hyvin tarkkoja laadun suhteen. Sara Hopean suunnitteli myös koruja. LÄHTEET: ”PORVOO/BORGÅ DESIGN”, TOIM
Kotimaan maisema ei saanut häntä innostumaan, se oli hänen mielestään liian yksitoikkoinen. 10 | Antiikki ja taide Uutiset ELETÄÄN KESÄISTÄ päivää 1830. Jokaiseen tuokiokuvaan on kirjoitettu kulttuurihistoriallisiin faktoihin perustuva fiktiivinen tarina von Wrightin perheestä ja kartanonväestä kesällä 1830. Perheen kuopus, 8-vuotias Ferdinand seuraa isoveljiensä mallia. ELÄMÄÄ HAMINALAHDEN MAALAISKARTANOSSA VON WRIGHTIN PERHEEN KESÄPÄIVÄ 1830 TAIDEMUSEO EEMIL, LAPINLAHTI 25.4.2021 SAAKKA KEVÄÄLLÄ TURUN TAIDEMUSEO täyttyy yhä intensiivisemmäksi käyvästä kolorismista ja aina näynomaisemmaksi muuttuvasta ilmaisusta, jotka muodostavat Sigrid Schaumanin (1877–1979) taiteen ytimen. 23.5.2021. Ne saivat toimia eräänlaisina Ranskan ja Italian vehreyden ja väriloiston korvikkeena. -Idea von Wrightin perheen kesäiseen tarinaan syntyi kävellessäni Haminalahden upeissa kulttuurimaisemissa kesällä 2013. Nyt nähtävä näyttely koostuu 120 maalauksesta vuosilta 1903–1961 ja on sellaisena Schaumanin kaikkien aikojen mittavin esiintyminen Turussa. Teokset on lainattu 40 eri taholta ympäri Suomea, suuri osa harvemmin esillä olleista yksityiskokoelmista. Eläimet on tehty huovuttamalla. Kesäpäivä Haminalahdella Sigrid Schauman, Alaston. Kuopion Haminalahdella hirsisessä maalaiskartanossa asuu von Wrightin suurperhe: topakka mummo Anna Christina, kärttyisä majuri-isä, lempeä äiti Maria Elisabeth sekä perheen yhdeksän lasta, joista vanhimmat, 25-vuotias Magnus ja 20-vuotias Wilhelm, ovat jo aloittaneet taiteilijauransa. Tarinassa vierailee perheen sukulaisia, kuten mummon siskontyttäret Maria Charlotta Forsten ja Aurora Järnefelt. Joitakin esineitä on löytynyt myös kirppikseltä. KUOPIOLAINEN NUKKETAITEILIJA Raija Laitinen on valmistanut von Wright -taiteilijaveljesten lapsuuteen ja nuoruuteen sijoittuvan fiktiivisen kuvatarinan, joka rakentuu yli kahdestakymmenestä kolmiulotteisesta kuvasta kartanossa ja sen pihapiirissä, metsässä ja järven rannalla. Hän etsiytyi jo nuorena Italiaan ja Ranskaan, ja matkat näihin maihin jatkuivat aina vanhuusiälle asti. Schauman tulkitsi aina kulttuurimaisemaa, sen sijaan erämaaromantiikka oli hänelle vierasta ja talvimaisemat harvinaisia. Heidän lisäkseen mukana on joukko fiktiivisiä hahmoja: kotiopettaja ja suutari sekä palvelusväkeä ja kerjäläisiä. Sain siellä vision Ferdinand von Wrightistä istumassa pikkupoikana isolla kivellä Suopeltovuoren laella taustanaan sininen järvimaisema Haminalahdelta, taiteilija kertoo. Taidemaalarina yli 70-vuotiaana uuteen kukoistukseen puhjennut Schauman ammensi ranskalaisperäisestä modernismista ja värimaalauksesta suuntautuen erityisesti impressionismiin ja jälki-impressionismiin. Vitriinilaatikkojen taustalle sijoitetut valokuvat ovat Haminalahden kulttuurimaisemista ja muualta Kuopion ympäristöstä. Wrightiläinen lintuteema on keskeinen osa tarinaa, jossa esiintyy monia muitakin eläimiä: lehmiä, lampaita ja hevosia sekä koira, kissa ja kettu. Nuket on vaatetettu 1830-luvun Kolorismia Turussa Raija Laitinen on luonut hahmot Fimo-massasta, piipunrassista ja vanusta. Schaumanin taiteen keskiössä ovat väri ja valo, keskeisenä aihepiirinä maisema. Pienoismaailman henkilöt nukkemaakari Raija Laitinen on luonut Fimo-massasta, piipunrassista ja vanusta. Huonekalut ja muun rekvisiitan Laitinen on valmistanut puusta ja Fimo-massasta. henkeen. SIGRID SCHAUMAN TURUN TAIDEMUSEOSSA 11.2. Toisen maailmansodan poikkeusaikoina hän löysi Helsingin puistot ja puutarhat, jotka hän puki maalauksissaan etelämaalaiseen värihehkuun
Espoon modernin taiteen museo EMMAn etäopastus tuo museon näyttelyt sinne, missä katsojat ovat. Banksy on pakoillut virkavaltaa vuosikaudet, sillä hänet on yritetty saada vastuuseen muun muassa julkisten paikkojen töhrimisestä. Hänen teoksensa näyttäytyvät ensin humoristisina, mutta lähemmin tarkasteltuna niistä avautuu voimakas sosiaalinen protesti. Banksy. Koska anonyyminä pysyttelevä Banksy vastustaa kaupallisuutta, on museossa päätetty, että Banksy. Samalla hänestä on tullut Britannian yksi arvostetuimmista ja rakastetuimmista nykytaiteilijoista. A VISUAL PROTEST SERLACHIUS MUSEO GÖSTANSSA, MÄNTÄSSÄ 15.5. Banksy, Love Is in the Air, 2003, serigrafia, yksityiskokoelma. Näyttelyä täydentää multimedia hänen eri puolille maailmaa tekemästään katutaiteesta, josta osa on jo hävinnyt. Punaisena lankana voi olla kiinnostava teema, esimerkiksi luonto tai nykytaiteen tekniikat. Kuva / Photo: Ella Tommila / EMMA. BANKSY. Etäyhteyden kautta tehtävällä kierroksella on oma opas, joka on läsnä EMMAssa ja kuljettaa vierailijoita näyttelyissä. Ryhmäs voi olla samassa paikassa yhdessä tai kukin oman etäyhteyden päässä liittyen mukaan sieltä, missä itse on. Aiheiden moniulotteisuus onkin Banksyn taidetta leimaava piirre. 1970-luvulla) henkilöllisyyttä ei tunneta. Hän on tehnyt 1990-luvulta lähtien katutaidetta, performansseja ja taiteellisia tempauksia ympäri maailmaa. Hänen aiheensa ovat usein sodanvastaisia ja syvästi inhimillisiä mutta sisältävät samalla lämmintä huumoria. Tunnin pituisen yhteyden aikana voi keskittyä yhteen näyttelyyn, tai tutustua taiteeseen ja muotoiluun valikoiden teoksia koko näyttelykattauksesta. Bristolista Englannista kotoisin olevan Banksyn (s. Banksyn taide irvailee kaupallisuudelle ja kritisoi kulutusyhteiskuntaa. A Visual Protest -näyttely on maksuton. 10.10.2021. Antiikki ja taide | 11 Etäyhteydellä taidenäyttelyyn Banksy valtaa Mäntän SERLACHIUS MUSEO GÖSTANSSA Mäntässä nähdään kesällä maailmankuulun katutaiteilijan Banksyn näyttely. Kuva: 24 Ore Cultura Banksy, Pulp Fiction, 2004, serigrafia, yksityiskokoelma. Kuva: 24 Ore Cultura PANDEMIA ON luonut uusia tapoja tutustua taiteeseen. Taide-elämyksen äärelle voi kokoontua ystävän olohuoneeseen, koululuokkaan tai vaikka työpaikan neukkariin. Näyttely on aiemmin nähty Milanossa ja Roomassa. Etäyhteyden avulla voi myös keskustella asiantuntevan oppaan kanssa. A Visual Protest -näyttelyssä nähdään erityisesti Banksyn varhaistuotantoon kuuluvia teoksia: grafiikkaa ja levynkansia. www.emmamuseo.fi Kosketus, Saastamoisen säätiön kokoelmanäyttely
En edes yritä olla moderni, konserttoja ja oopperaa parhaillaan Saksaan säveltävä Iiro Rantala sanoo. Keksin omat säveleni, mutta viitekehys on 1800-luvulta. 12 | Antiikki ja taide – Minua miellyttävät loogiset ja kirkkaat melodiat. Säveltäjä ja pianisti Iiro Rantala Jazzin Mr Feelgood KU VA : DA YO UN G LE E. Jazz on kuitenkin alati pianistin sydämessä
Antiikki ja taide | 13 TEKSTI: JOUNI SUOLANEN
Rantalan soittohuoneessa ovat mustankiiltävät piano ja flyygeli. Kun ei vuonna 2020 ole päässyt esiintymään, on selkeätä vajausta hyvänolon tunteesta, mitä yritän paikata säveltämisellä. Rantala kuvailee Faziolia hyvin monipuoliseksi soittimeksi, joka pärjää isompien valmistajien soittimien puristuksessa. Kuva: Dayoung Lee. Näin tapahtuu usein soolossa kappaleen keskellä. Aina esitys lähtee nollasta, ja soittajat lähtevät kasvattamaan fiilistä yhdessä. Haastattelun jälkeen kotiin on tulossa saksofonisti Jukka Perko, seuraavana päivänä oopperalaulaja Karita Mattila, toisena päivänä Eino Grön tai Robin eli Robert Packalen. – Konsertissa soittajat ovat antaneet itsestään ja saavat takaisin hyvänolon tunteen salista. Steinway & Sons Saksan Hampurissa on ollut pianomaailman mersu pitkään, mutta tykkään tästä harvinaisemmasta enemmän. – Viitisen vuotta sitten olin vierailijana Robinin stadionkeikalla yhdessä Michael Monroen kanssa. – Jos voin koko illan soittaa omia sävellyksiä bändin kanssa, se on minulle arvo sinänsä, mutta silloin kun he laulavat, siirryn taustalle säestäjäksi, joka tarjoaa soinnut ja pohjan solistin esitykselle. Iiro ottaa esimerkin rakastamastaan jazzista. Pelkästään aplodeilla soittaja ei kuitenkaan pärjää vaan se on se fiilis, mikä syntyy, kun muusikot laittavat lavalla parastaan. Fazioli -merkkinen flyygeli on ollut hänellä viitisen vuotta. Yhdessä säveltaiteilijoiden huoneistoista asuu pianisti, säveltäjä Iiro Rantala vaimonsa, tanssijakoreografi Lotta Kuusiston kanssa. Hassua oli se, että vaikka olin ollut 30 vuotta alalla, niin suurin yleisöni, noin 33 000 ihmistä, oli 15 -vuotiaan poplaulajan kanssa, Iiro naurahtaa. MUUSIKOT LUOVAT HYVÄÄ MIELTÄ. Hän huokaa kysymykselle elävän yleisön puutteesta pandemia-aikana. Opperassakin suositaan vanhoja klassikoita. Rantalalla käy paljon muusikkoja harjoittelemassa hänen kanssaan. Iirolle elävä soittotilanne yleisön kuunnellessa on sykähdyttävä ja aina elähdyttävä kokemus. V On hassua, ettei kukaan pysty luomaan uusia klassikoita. Olen ylpeä, että minulla on kolme näin erilaista esiintyjää. Jazzissa saa taputtaa milloin vaan. Iiro Rantala esiintyy silloin tällöin Robinin kanssa ja soitti muun muassa Robinin viimeisimmällä levyllä. Kannattaa kokeilla myös jazzklubia. – Faziolissa minua miellyttää sen sointi, Iiro Rantala kehuu flyygeliään. He ovat 40 vuodessa onnistuneet tekemään minun mielestäni täydellisen flyygelin. FAZIOLIN HIENO SOINTI. Iiro on tehnyt pitkään yhteistyötä Mattilan, Grönin ja Robinin kanssa. Vaikka joitain se jopa jännittää, ei siellä mitään ikävää tapahdu, Rantala lupaa. Salissa olevat ovat ostaneet lipun, unohtaneet sen hinnan, ja saavat ehkä enemmän kuin se lipun hinta. – Soololla on oma kaari, ihmiset tunnistavat sen ja antavat aplodit. Kaksi joulukonserttia Karita Mattilan kanssa peruuntuivat nekin ja siirtyivät radioon. Asunnot on suunniteltu kunkin taiteenalan tarpeisiin. He kaikki antavat minulle tilaa ja saan itse suunnitella omat hommani. Flyygelin valinta oli hänelle vaativa ja tarkka, paljon pohdintaa aiheuttanut tehtävä. – Asunnossa käy melkein päivittäin muusikkoja harjoituksissa. Tämä on työtila, mutta olen huomannut, että ihmiset myös mielellään tulevat Lallukkaan, Rantala toteaa. Se on kuin mikä tahansa onnistuminen, josta tulee hyvä fiilis. Sitä on ehkä tehty vuosia, ja aina se pitää saada uudestaan syttymään. Koronan takia perinteinen joulukonsertti Eino Grönin kanssa musiikkiteatteri Kapsäkissä peruuntui, ja se esitettiin striimattuna netissä. 14 | Antiikki ja taide iipurilaislähtöiset Juho ja Mari Lallukka testamenttasivat vuonna 1933 valmistuneen funkistalo Lallukan Taiteilijakodin kuvataiteilijoiden, näyttämöja säveltaiteilijoiden käyttöön. – Tämä meidän alamme on hyvänolon feelgood-ala. – Fazioli on 80-luvulla aloittanut pianotehdas Pohjois-Italian Sacilessa
– Minua miellyttävät loogiset ja kirkkaat melodiat. Rantalan soittohuoneessa on akustiset levyt seinillä ääntä vaimentamassa. Keksin omat melodiani, mutta viitekehys on 1800-luvulta. Samaan aikaan työn alla on yksi ooppera, sekin Saksaan. Rantala säveltää parhaillaan konserttoa viululle ja pianolle. Soiton harjoittelu sekoittuu säveltämiseen joka päivä. Klassisen rinnalle tuli jazz ja kevyt musiikki. Antiikki ja taide | 15 – Se on pieni perheyritys, jonka perustaja Paolo Fazioli on edelleen elossa ja olen tavannut hänet. Yhtye esiintyi yli 2 000 kertaa kaikilla mantereilla yli 40 maassa, ja toimi UNICEFin hyvän tahdon lähettiläänä. Jos vaikka googlaa viiden ison oopperatalon ohjelmistot, niin 98 -prosenttisesti oopperat ovat 1800-luvulta, kuten Mozartia, Verdiä, Buzinia ja Zaikowskia. Mistä klassinen musiikki on hänelle tullut. Trio Töykeitä vietiin jopa presidentti Martti Ahtisaaren mukana valtiovierailulle. Kuva: Dayoung Lee. Ja kun sävellän, siinäkin tulee soitettua, koska täytyyhän sävelet etsiä pianosta. Vuonna 2010 ilmestyi Rantalan ensimmäinen soolopianolevy Lost Heroes, jonka Deutsche Phono-Akademie palkitsi seuraavana vuonna vuoden parhaan levyn Echo-palkinnolla, ja vuonna 2012 palkitsi hänet samaisella palkinnolla parhaana kansainvälisenä jazzpianistina. Rantala pohtii ääneen, miksi juuri italialaiset soittimet ovat maailmankuuluja. – On hassua, ettei kukaan pysty luomaan uusia klassikoita. Samana vuonna hän perusti Trio Töykeät. Yleisö tykkää niistä. Toinen ura on minulla se, että sävellän, ja nykyisin aika isojakin teoksia. En edes yritä olla moderni. Sen päälle tulivat klassisen pianon opinnot Käpylän musiikkiopistossa. – Faziolissa minua miellyttää sen sointi, minkä äänen saa ulos sieltä, kuten kaikissa instrumenteissa, kuten esimerkiksi Stradivariuksen viulussa tai Guarnerin sellossa. Faziolissa, sekä soittimessa että yrityksessä on tarinaa. Olen huoneessa kuudesta kahdeksaan tuntiin päivittäin. Rantala on ihastunut vanhojen mestareiden tyyliin. – Olen alusta asti karsastanut coolia jazzasennetta. Kuorossa hän lauloi viisi vuotta. Opperassakin suositaan vanhoja klassikoita. KONSERTTO JA OOPPERA SAKSAAN. Se on menossa Bremeniin Saksaan. – Sitä ei isojen soitinvalmistajien soittimissa välttämättä ole. – Se on alkanut vetää puoleensa, mistä kaikki lähti. Peruskoulutus on klassinen. Kuva: Dayoung Lee Rantala säveltää parhaillaan konserttoa viululle ja pianolle. Iiro Rantala palkittiin Jazzliiton Yrjö-palkinnolla vuonna 1996. Lallukassa voi harjoitella soittamista vapaasti aina ilta yhteentoista saakka. – Paljon enemmän olen nykyisin klassisen musiikin päädyssä, mistä kaikki oikeastaan alkoikin. – Onko se tietynlainen puu, joka kasvaa Italiassa, käsityötaito, ”rakkaus lajiin” vai näiden kaikkien yhdistelmä. Olen lähtenyt siitä, että ihmiset pitää saada viihtymään. Linnan juhlissa Trio Töykeät soitti ensimmäisenä jazzbändinä. Opistossa hän sävelsi ensimmäiset kappaleensa Ikivihreät –yhtyeelle. Se on erottanut minut toisista jazzartisteista. Iiro aloitti musiikin harrastamisen Cantores Minores -poikakuorossa kuusivuotiaana vuonna 1976. Rantalan korvaa miellyttävät säveltäjistä erityisesti Mozart, Prokofjev ja Verdi. Klassisella puolella on parempaa musiikkia ja haastetta. – Faziolissa minua miellyttää sen sointi, Iiro Rantala kehuu flyygeliään. Vuonna 1989 yhtye teki ensimmäisen ulkomaankiertueensa ja seuraavana vuonna se julkaisi ensimmäisen albuminsa Päivää. Kirjoitan orkesterille ja itselleni, ja ooppera on tullut mukaan kuvaan. – Soitettiin Trio Töykeiden aikana tosissaan, mutta aina vähän kieli poskessa. Niissä on selkeät melodiat verrattuna nykymusiikkiin, joka ei jää samalla tavalla mieleen. Pro Finlandia –mitali Rantalalle myönnettiin vuonna 2013. – Soitan tunnin, joskus kolme tuntia. Tuolloin hän soitti myös Upi Sorvalin johtamassa Big Bad Family –big bandissa. Vuonna 1988 Rantala pääsi opiskelemaan Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolle. – Nykyään suurin osa ajasta menee nuottien laittamiseen viivastolle. Oulunkylän Pop & Jazz –opistoon hän pääsi vuonna 1983. Se vie paljon enemmän aikaa. KLASSISELLA PAREMPAA MUSIIKKIA . Siitä saan nyt kiksejä. Suomessa on Rantalan mukaan kaksi Fazioli-fania, hänen lisäkseen toinen on maailmankuulu pianisti Olli Mustonen, jolla on kaksi Faziola-flyygeliä. Hän ei kopioi niitä, mutta sieltä tulevat kaikki melodiaosuudet
16 | Antiikki ja taide Kun jazzin improvisaatiot onnistuvat, kuulee jotain ainutkertaista. Äiti huomasi pojan laulavan mielellään, ja vei hänet Cantores Minores -poikakuoron pääsykokeisiin. Juuri sen vapauden takia ryhdyin soittamaan jazzia. IMPROVISAATION HIENOUS. Olen yrittänyt koko ikäni popularisoida sitä suurelle kansalle, ja ehkä olen siinä vähän onnistunutkin. – Musiikkia täytyy rakastaa ja siitä tykätä, jotta siitä tulee hyvä olo. Samassa liikkeessä työskenteli myös Iiron äiti. – Jazziin kuuluu myös valitettavasti tietty Miles Davis -tyyppinen boheemius, eli että ollaan vähän sisäänpäin, ja että ihailkaa minua kaukaa. Iirosta ei tullut jatkajaa isän liikkeeseen. – Hienous on siinä, että Jazzissa improvisoidaan, ja kun improvisaatiot onnistuvat, niin sen aikana saattaa tapahtua jotain sellaista, mitä klassisessa musiikissa ei voi tapahtua. Se resepti toimi hyvin Miles Davisille, mutta se ei toimi kaikille. Siinä kuulee jotain ainutkertaista, mitä ei koskaan kuule samaa toistamiseen. Kuva: Gregor Hohenberg. Harjoitukset, esiintymiset, musiikin tekeminen, pianon soittaminen ja musiikin tekeminen olivat alusta alkaen minulle kivoja. Jazz on vaan säveliä. –Jazzin hienous ja suurin ongelma on se, että se mielletään vaikeaksi. ÄITI HUOMASI MUSIKAALISUUDEN. Maailma on myös muuttunut niin, että enää ei ihailla soittotaitoa sillä tavalla vaan että mitä missäkin on tarjota kuulijalle. Kuoro tuntui heti kotoisalta paikalta. Oma taitonsa on kehittää säveliä siinä hetkessä. Iiro Rantalan isällä oli Maunulassa pyöräliike Urheilu-Rantala. Se on välillä niin vaikeaa, että tavalliset ihmiset eivät pysty nauttimaan siitä vaan se jää ikään kuin muusikoiden sisäpiirijutuksi. – Äidit huomaavat asioita. Improvisaatio vaikuttaa tavallisesta kuulijasta varsin vaikealta, mutta siinä on Rantalan mukaan selkeät säännöt eli harmoniat ja tietyt soinnut, joiden sisällä kulloinenkin soolosoittaja improvisoi. Sellaista mitä ei koskaan kuule toistamiseen. – Jazzissa ei synny kuulijalle sellaista tunnereaktiota kuten esimerkiksi klassisessa musiikissa, rokissa ja popissa
Siellä kulttuuri voi hyvin, ja ihmiset käyvät konserteissa. – Minäkin olen aina tehnyt kovaa työtä, mutta ei se ole tuntunut, että olisin jotenkin luopunut elämästä vaan se on mennyt aika luontevasti. Silloin sitä oppii arvostamaan, että väsyneenä räntäsateessa on kulkenut treeneihin, kun näkee, että koko ajan menee eteenpäin. OLUT VAIHTUI HÖLKKÄÄN. UUSI BÄNDI SOITTAA EUROJAZZIA. Joskus tuntuu, että jos nuoret lukevat muusikoiden kärsimystarinoita, niin kukaan ei enää ryhdy muusikoksi. Iiro muistelee kuinka jo seitsemänvuotiaana oli Cantores Minoreksen kanssa Saksassa, Belgiassa, Kölnin tuomiokirkossa. Sen kanssa on tarkoitus tehdä keikkoja heti bandemian jälkeen. Kuntonsa pitimiksi Iiro hölkkää ympäri läheistä Töölonlahtea. Saksalla menee hyvin. Saksassa kannattaa nyt rakentaa uraa. Antiikki ja taide | 17 Iiro on huomannut haastatteluissa muusikkojen usein korostavan sitä, että soittaminen on kovaa työtä, harjoittelua ja kärsimystä. Viime vuodelta siirtyi 25 sovittua keikkaa. Lähes kaikki Rantalan teokset menevät nyt Saksaan. – Musiikkia täytyy rakastaa ja siitä tykätä, jotta siitä tulee hyvä olo. Kahdeksanvuotiaana Vatikaanissa paavi kätteli häntä. Se menee vahvasti mentaalipuolelle, Rantala korostaa. Musiikkibisnes valuu brexitin jälkeen yhä enemmän Englannista Saksaan. Se on hienoa. Bändi esittää Rantalan säveltämää melodista, nykypäivän eurojazza. – Saksa on voittaja tässä pelissä. Alle kymmenvuotiaana hän lauloi kuoron kanssa Valkoisen talon portin edustalla Ronald Reaganille. Nykyisin hän on myös kasvissyöjä. Iirolla meni elämässä nuorempana kovaa. Iiro kehuu Eppujen biisejä kekseliäiksi ja erilaisiksi. Kesällä 2021 Iirolla on tarkoitus soittaa vierailevana solistina rokkia Eppu Normaalin kanssa. Nyt hän on selvästi rauhoittunut, hyväntuulinen ja seesteinen. Laskettelussa Iiroa miellyttää musiikissakin olennainen rytmi.. Aina oli kiire. Olut ja hyvä ruoka maistuivat. Heillä on rahaa, töitä ja heidän taloutensa toimii. Pitkästä aikaa Iirolla on nyt uusi bändi Iiro Rantala Flock nuorten muusikoiden kanssa. Kvartetissa on välillä mukana kosketinsoittaja ja laulaja Maija Mannila tuomassa erilaista väriä ja uudenlaista sointia. Hoikistunut mies jätti alkoholin jo vuosia sitten. – Musiikilla pääsee ihan uskomattomiin paikkoihin. Talvisin koko perhe, vaimo ja kaksi aikuista poikaa, laskettelee Levillä
Täällä museossa meillä on Hamilta laajat aineistot, Mattila kertoo. Myöhemmin ilmaantui sitten muitakin tekijöitä. Postimerkkien suunnittelu on ollut vaativaa ja tarkkaa työtä. – Postimerkkejä kaiverrustekniikalla luodessaan Hammarsten Jansson teki peiteväreillä useita luonnoksia, joista valittiin Tuberkuloosihuolto, 1953, hyväksytty luonnos.. – Hänhän teki aikoinaan myös runsaasti pilapiirroksia ruotsinkielisiin lehtiin, joten hänessä on myös tämä mielenkiintoinen piirre. – Filatelistit painottavat tässä varmasti muita näkökohtia kuin postimerkin suunnittelijoita. – Signe Hammarsten Jansson oli erittäin merkittävä postimerkkitaiteilija. – Postimerkin suunnittelu eteni siten, että ensin oli olemassa aihe, josta haluttiin tehdä postimerkki. SUUNNITTELI MYÖS ADDRESSEJA. Toisaalta Hammarsten Janssonin postimerkkituotanto oli niin suuri ja laaja, etteivät siinä yksittäiset postimerkit sinänsä ole harvinaisia. Hän on myös piirtänyt eniten postimerkkejä Suomessa. Filateliassa tarkastellaan enemmänkin postimerkkien painosmäärää sekä sitä, miten niitä on käytetty. Hänen huikean laaja tuotantonsa on jäänyt aivan suotta vähälle huomiolle. Hammarsten Janssonin aikana tekniikkakin oli aivan toisenlaista kuin nykyään. 1950-luvun puoliväliin asti hän suunnitteli yksin lähestulkoon kaikki suomalaiset postimerkit. Hän on laatinut seikkaperäiset tekstit museossa keväällä avattuun Hamin postimerkkitaidetta esittelevään näyttelyyn, joka on myös verkossa nähtävissä. Tove Janssonin äiti piirsi 200 suomalaista postimerkkiä Arjen hienoa grafiikkaa ostimuseon kokoelmapäällikkö Pirjo Mattila on laajalti perehtynyt Signe ”Ham” Hammarsten Janssonin uraan postimerkkien suunnittelijana. Vuonna 1924 Ham aloitti Suomen Pankin Setelipainossa osa-aikaisena piirtäjänä. Hammarsten Jansson oli paitsi merkittävä postimerkintekijä, myös taitava graafikko. 18 | Antiikki ja taide P TEKSTI: TIMO ELO Signe ”Ham” Hammarsten Janssonin postimerkit kertovat omaa kieltään maamme historiasta. Aiheen pohjalta syntyi ehdotuksia, joista lopullinen postimerkki valittiin. Ham suunnitteli uransa aikana kaikkiaan lähes kaksisataa erilaista postimerkkiä sekä niiden lisäksi lukuisia vaihtoehtoisia ehdotuksia annettuihin aiheisiin. – Hänen miehensä kuvanveistäjä Viktor Jansson oli suuri taiteilija, jonka vaimona Ham teki lasten ollessa pieniä osapäiväisesti töitä – osittain kotona. Aluksi hän suunnitteli osakekirjoja, obligaatioita ja adresseja. Sittemmin hän ryhtyi myös postimerkkien suunnittelijaksi. LOISTAVA GRAAFIKKO. Hän oli kaikkien tunteman kirjailija Tove Janssonin äiti. Onko jokin Hamin suunnittelemista postimerkeistä tavallista arvokkaampi
Hamin tiedetään tarjonneen tuohon aikaan idealuonnoksissaan myös naisia kuva-aiheiksi, mutta nämä tulivat torjutuiksi muun muassa vähäisen tunnettuuden tai sukupuolensa vuoksi. Postimerkkien suunnittelijat olivat ennen suhteellisen tuntemattomia suuruuksia, nykyään hekin pääsevät paremmin esiin. Hän keskittyi lähinnä tuberkuloosimerkkien ja Punaisen Ristin merkkien suunnitteluun. Perheeseen syntyi kolme lasta: Tove 1914, Per Olov 1920 ja Lars 1926. 1930-luvun juhlallinen ja koristeellinen tyyli muuttui vuosikymmenen lopulla Hamin työpöydällä pelkistetymmäksi. Kaivertajaa varten hän teki isokokoisen viivapiirroksen, johon oli tarkkaan merkitty kaiverrettavat kohdat vahvuuksineen. Signe Hammarsten Jansson syntyi 1.6.1882 Smoolannissa Etelä-Ruotsissa. Hän signeerasi jo varhain työnsä nimellä Ham. Hammarsten Janssonista tosin on julkaistu gradu 1970-luvulla. KUVASTAVAT ELETTYÄ AIKAA. Yhteiskunnan kannalta riittävän merkittäviksi katsottujen organisaatioiden oli myös mahdollista saada niin sanottu juhlamerkki täyttäessään sopivan pyöreitä vuosia. Nämä kaikki olivat upeita töitä, joissa taiteilijan kädenjälki oli selvästi näkyvissä. Hän valmistui Tukholmassa Kasvit ja eläimet heräävät eloon taidokkaissa piirroksissa. Postimerkit kuvastavat elettyä aikaa ja niiden aiheet peilaavat kansakunnan kulloistakin tilaa. Virallisesti Ham jäi eläkkeelle Suomen Pankin Setelipainosta vuonna 1952, mutta jatkoi vielä tämän jälkeenkin kymmenen vuotta postimerkkien suunnittelua. Kaupungit saivat yleensä postimerkin, kun niiden perustamisesta oli tullut täyteen pyöreitä satavuosia. – Postimerkkitaiteilijoista ei ole tehty kovinkaan paljon tutkimuksia. Hammarsten Janssonin tuotantoon tutustumalla saa pikakatsauksen maamme historiaan. 1950-luvulla postimerkkien aiheet noudattivat yhä tiukkaa julkaisupolitiikkaa. Hammarsten Jansson suunnitteli tuberkuloosiliiton merkkejä vielä kymmenen vuotta eläkkeelle siirtymisensä jälkeen. Postimerkkien suunnittelussa käytettiin vielä 1930-luvulla useita eri suunnittelijoita, mutta vuosikymmenen jälkipuoliskolla ja 1940-luvulla voi sanoa Hamin pääasiassa vastanneen suomalaisten postimerkkien ulkoasusta. Tuona aikana hän teki myös opintomatkoja Euroopassa ja opiskeli useana vuonna muun muassa kuvanveistoa Pariisissa. LÄHDE: POSTIMUSEO soveliain ja parhaaksi katsottu. Lisämaksuilla kerättiin varoja tuhoista selviämiseen ja heikoimpien auttamiseen. Postimerkit ovat perinteisesti edustaneet käyttötaidetta, jota arvioidaan eri tavalla kuin muuta taidetta. Antiikki ja taide | 19 Signe Hammarsten Jansson työpöytänsä ääressä. Postimerkkitaide muistutti tuohon aikaan suuresti käsityöläisyyttä. Vuonna 1926 postihallitus julisti avoimen yleismerkkien suunnittelukilpailun, johon Suomen Pankin Setelipainossa työskennellyt Hamkin osallistui, muttei ollut palkittujen joukossa. Postimerkkien esittämä henkilögalleria oli edelleen rajattu lähinnä presidentteihin ja kansallisiin suurmiehiin. Muutenkin postimerkeissä suosittiin yleiskuvia tai merkkirakennusten esittämistä. Signe Hammarsten-Jansson on uransa aikana ikuistanut postimerkkeihin muun muassa 1930-luvun tapahtumia, sodan vuosia, saaristomaisemia, henkilökuvia, erilaisia merkkipäiviä sekä myöhemmin myös kasveja ja eläimiä. – Täytyy myös muistaa että Hammarsten Jansson teki työtä virkamiehen ominaisuudessa. Tuberkuloosihuolto, 1956, kaiverruspiirros.. HYVÄNTEKEVÄISYYSMERKKEJÄ. Kuva: Per Olov Jansson/Postimuseo piirustuksenopettajaksi ja toimi vuosina 1905 – 1912 opettajana Tukholmassa. Yhteiset ponnistelut isänmaan hyväksi näkyvät etenkin sota-ajan postimerkeissä. KOLMEN LAPSEN ÄITI. Nythän postimerkkien suunnittelussa valitaan usein työ tietyltä tunnetulta tekijältä. Pariisissa hän tutustui suomalaiseen kuvanveistäjään Viktor Janssoniin, jonka kanssa avioitui vuonna 1913
Se oli jazzia, rohkeaa muotia ja riehakasta elämää. 20 | Antiikki ja taide TEKSTI: KARI KUMPULAMPI Kiehtovaa 20-lukua on luonnehdittu sillaksi kohti jotakin uutta ja tuntematonta. Kansakunta vapautui sodan varjoista Hurmaava 20-luku – Itseäni viehättää eritoten kaksikymmentäluvun elämäniloisuus ja uteliaisuus, mainitsee tutkija Katri Pyysalo. Kuva: Kari Kumpulampi
Jazz rantautui Suomeenkin. Tänä päivänä moni varmaankin ikävöi 1920-luvun malliin huoletonta ja kepeää aikaa vailla rajoituksia. Hänen kuvistaan heijastuu kaksikymmentäluvun pariisilainen henki. (Tampereen museoiden kuva-arkisto). Antiikki ja taide | 21 K aksikymmentäluvun elämää leimasi iloisuus, kokeiluhalu ja ennakkoluulottomuus. Suomessa eritoten sisällissodan varjoista ja muistoista haluttiin kohti valoa, museokeskus Vapriikin tutkija Katri Pyysalo mainitsee. Talouden elpyminen, autoistuminen ja uudet, lääketieteelliset keksinnöt kuten penisilliini ja insuliini loivat osaltaan optimismia 1920-luvulle. Katsottiin tulevaisuuteen ja haluttiin unohtaa mennyt maailma, Pyysalo kertoo. Ensimmäinen maailmansota oli raskaasti sodittu, synkät vuodet olivat takana, ja kansakunnat saattoivat huokaista helpotuksesta, Suomi muiden mukana. Greta Rantakuva Dagmar Grahnin Pariisin matkan albumista keväältä 1928. Häntä viehättää kirjailija Mika Waltarin lausahdus: ” Joka ei ole elänyt 1920-luvulla, ei tiedä mitä elämä on.” – Sanommekohan joskus vielä saman 2020-luvusta! Kulttuurielämä kukoisti kaksikymmentäluvulla. – Ihmiset olivat väsyneet sotiin. Hän näkee yhtäläisyyksiä sadan vuoden takaisessa elämässä ja nykyisessä korona-ajassa. – Vaikka kaksikymmentäluku oli keksintöjen ja vauhdin vuosikymmen, oli se myös iloisen unohduksen aikaa. – Ehkäpä moni miettii nytkin, millainen aikakausi seuraa korona-aikaa ja millä mielellä silloin ollaan
Uudet 20-luvun muotitanssit löysivät pienen Suomenkin salit ja parketit. Flapperit – suomalaisittain jazztytöt herättivät huolta ja pahennusta. 22 | Antiikki ja taide Yöpukupussi, ostettu muistoksi Pariisin matkalla 1920-luvun lopulla. Radio otti tärkeää roolia musiikin ja uutisten levittäjänä. (Tampereen museoiden kokoelma) Tämä 1920-luvulle tyypillinen iltapuku on mustaa silkkiä ja kullanväristä metallilankapitsiä. – Tanssikursseja järjestettiin. (Tampereen museoiden kokoelma) Garbo hurmasi valkokankaalla. Maailma avautui elokuvien, musiikin ja lehtien avulla. Elokuvateattereita perustettiin, ja Hollywoodin tähdet näyttivät muodin ja pukeutumisen mallia. Pyysalon mukaan jazztyttö oli epäsovinnainen, itsenäinen, nuori nainen, joka pukeutui rohkeasti, joi alkoholia, harrasti irtosuhteita, ajoi autoa ja tanssi yökaudet shimmya ja charlestonia.. (Tampereen museoiden kokoelma) Nämä aistikkaat hihnakengät ovat kuuluneet Ingrid Cedercreutzille. Uusia muotitansseja ihasteltiin ja taivasteltiin lehtien palstoilla, Katri Pyysalo mainitsee
Ne kuitenkin koristeltiin usein runsaasti helmija paljettikoristein. Näyttelyn puvut ovat Tampereen museoiden kokoelmista, ja myös Haiharan museosäätiön pukukokoelmasta, joka kattaa ajan 1850-luvulta 1990-luvulle. – Pohdittiin, romuttavatko nämä neidot naisen perinteisen roolin kunniallisena aviovaimona ja perheenäitinä. Ylväs, vyötäröltä kapea, kurvikas nainen jäi uuden aikakauden jalkoihin. Pariisin olympialaisissa 1924 Paavo Nurmesta seppelöitiin lopullisesti ihailtu legenda. Hän oli arvostettu, amerikansuomalainen keräilijä ja valokuvaaja. Pohjoinen 20-luvun Suomi oli urheiluelämän huipulla; aivan maailman kärkimaita. Pukujen helma nousi kohti polvia, vyötärö laskeutui lantiolle ja silhuetista tuli suora, Katri Pyysalo kuvailee. Kullanvärinen, Euroopan matkalta hankittu silkkipuku on kuulunut Ingrid Cedercreutzille (1869-1961). Kilpakentillä vuosikymmen oli suomalaisten juhlaa. Näyttelyn helmiä. Hinnat halpenivat ja muodikas pukeutuminen oli mahdollista yhä useammalle. – Urheilumenestys kohotti nuoren valtion kansallista itsetuntoa. – Kaksikymmentäluvulla iltapuvut valmistettiin silkistä ja muista keveistä materiaaleista. Näyttelyn helmiä ovat 1920-luvun upeat muotipuvut, joita on saatu lahjoituksina esimerkiksi Cedercreutzja Lilius-suvuilta. – Ihanteeksi tuli rento, lyhythiuksinen, epäsovinnainen, itsenäinen nainen. (Tampereen museoiden kokoelma) AJANHAMMAS NAKERTAA ARVOKKAITA PUKUJA Museo Milavidan uusi näyttely, Paluu 20-luvulle, rakentuu paljolti naisten muodille. SUOMALAISTEN ESIINMARSSI. – Pelkistetyt puvut mahdollistivat myös vaatteiden sarjatuotannon. Menestystä tuli olympialaisissa läpi vuosikymmenen, Katri Pyysalo toteaa. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että tamperelainen Vilho ”Ville” Tuulos loikki kolmiloikkamitalit kolmissa olympialaisissa: Antwerpenissa (1920), Pariisissa (1924) ja Amsterdamissa (1928). Ville Ritola ja Hannes Kolehmainen olivat niin ikään suomalaisia kaksikymmentäluvun juoksijalegendoja. – Antwerpenissa Tuulos voitti kultamitalin, mikä taitaa olla edelleenkin ainoa yleisurheilun hyppylajien kultamitalin Suomessa. HELMA NOUSEE KOHTI POLVIA. – Nyt oli siis korkea aika saada nämä ihastuttavat asut museokävijöiden nähtäville. Ajanhammas syö kankaita ja niiden pukeminen torsoille näyttelyä varten käy aina vain haastavammaksi. Ehkäpä flappereita tavattiin silti enimmäkseen elokuvissa, joissa niissäkin villi neito yleensä astui lopulta avioliiton satamaan. Helsinkiläinen Clas Thunberg oli pikaluistelun ykkösnimi maassa ja maailmalla koko vuosikymmenen. Puvut ovat ilmavasta ulkonäöstään huolimatta melko raskaista, Katri Pyysalo kertoo. – Naiset kävivät entistä enemmän töissä kodin ulkopuolella ja sekin aiheutti vaatimuksia pukeutumiselle.. Lahjoituksia on saatu myös Lady Ostapeckilta. – Huomata kannattaa, että kaksikymmentäluvulla naiset eivät päässeet kilpailemaan olympialaisiin. Vaateet olivat nyt niin yksinkertaisia, että muotipuvun saattoi ommella vaikkapa kotona. Esimerkiksi naisvoimistelu oli voimissaan. Antiikki ja taide | 23 Vaikka kaksikymmentäluku oli keksintöjen ja vauhdin vuosikymmen, oli se myös iloisen unohduksen aikaa. Naisten muoti koki 1920-luvulla melkoisen muutoksen. He urheilivat kuitenkin ahkerasti
Muotitietoisen miehen suunnannäyttäjä ei ollut Pariisi kuten naisilla, vaan Lontoo. Paluu 20-luvulle-näyttelyn keskiössä on naisten pukumuoti, jonka ympärille on luotu erilaisia teemoja. Näinä aikoina on kuitenkin mukava tarjoilla museokävijöille ”bling-blingiä” ja aurinkokylpyjä, Katri Pyysalo kertoo. – Frakin käyttö väheni. Liikunta, ulkoilma ja aurinko koettiin terveyttä edistäväksi. Uimapuvut muuttuivat paljastavimmiksi, jotta iho saa enemmän rusketusta. Suuntaus epämuodolliseen suuntaan näkyi silti miestenkin pukeutumisessa. Mika Waltarin esikoisteos Suuri illusioni teki lähtemättömän vaikutuksen moneen, samoin Katri Valan runous. Hän vietti Pariisissa kaksi keväistä kuukautta ja tallensi tunnelmiaan kirjeisiin. Pentti Haanpään proosa ja novellit poikkesivat valtavirrasta, ihastuttivat ja vihastuttivat. Pyysalon mukaan Tampereen kokoisessa kaupungissa kaikkein erikoisimmat muotivirtaukset tuskin näkyivät, suuret muutokset kylläkin. Kummallakin oli lyhytlahkeinen kokouimapuku. Korona-aika kuitenkin vahvisti ajatusta näyttelystä, joka keskittyy 1920-luvun iloiseen ja kepeään puoleen – unohtamatta silti esimerkiksi kieltolakia. Näyttelyä kaksikymmentäluvusta alettiin suunnitella jo vuoden 2018 keväällä, mutta sitten korona sotki aikataulut. (Tampereen museoiden kuva-arkisto) – Miesten ja naisten uima-asut muistuttivat toisiaan. 2022 ASTI.. Esillä on muun muassa takavarikoituja pirtukanistereita ja naisten pirtuhousut. Rusketus tuli muotiin. Urheilumenestys kohotti nuoren valtion kansallista itsetuntoa. PALUU 20 LUVULLE NÄYTTELY ON AVOINNA MUSEO MILAVIDASSA TAMPEREELLA 13.3. – On tanssia, musiikkia, rantaelämää, urheilua ja elokuvia. – Tokihan Tampereella olisi voinut nostaa esille tragedioita kuten elokuvateatteri Imatran palon ja Kuru-höyrylaivan haaksirikon. Antiikki ja taide | 25 INTOMIELISYYS LEIMASI KIRJALLISUUTTA Kaksikymmentäluvun kotimaista kaunokirjallisuutta leimasi intomielisyys, ja eritoten Tulenkantajat-ryhmä. – Housut väljenivät vuosikymmenen kuluessa, mikä kertoi entistä rennommasta, liikunnallisesta elämäntavasta. Miesten 1920-luvun muoti kaihtoi suuria muutoksia. (Tampereen museoiden kuva-arkisto) Veljekset Frederik ja Vilho ”Ville” Tuulos (oik.) kuvattuina 1920-luvun alussa. Kannaksella Raivolassa varttuneen Södergranin kaksikymmentäluvun kokoelmat Tulevaisuuden varjo (1920) ja Maa jota ei ole (1925) ovat klassikoita, joita luetaan yhä hartaasti. Terve, hyvinvoiva vartalo oli ihanne, johon pyrittiin. Naisilla oli myös hamemaisia alaosia, mutta niissäkin oli huomioitu käytännöllisyys ja liikkumisen helppous. RANTAELÄMÄÄ JA TANSSIN HUUMAA. Dagmar Grahn, Kaukajärven kartanon rouva, kuvattuna Pariisissa 1928. Tilalle kelpuutettiin päivällispuku tai smokki. Suomenruotsalainen moderni lyriikka oli uutta ja erikoista, ja Edith Södergranin elämysvoimaiset säkeet puhuttavat myös tässä ajassa. Tamperelainen Ville Tuulos leiskautti olympiakultaa kolmiloikassa Antwerpenissä 1920. Tummasta puvusta oli tullut ”jokamiehen käyttövaate ”
Taidemaalariliiton Teosvälitys on suurten lukujen tapahtuma: 1700 taideteosta, 600 taiteilijaa ja 3148 neliömetriä näyttelytilaa. Urho Kähkönen, Autio maa (Valon leikki veden päällä), 2021, akryyli ja lyöntimetalli kankaalle, 100 x 100 cm. 26 | Antiikki ja taide Uutiset MAALAUSTAITEEN VUOSITTAINEN suurtapahtuma on ainutlaatuinen tilaisuus saada kokonaiskuva Suomen nykymaalaustaiteesta ja nähdä millaisia tekijöitä taidekentällä nyt on. 21.3.2021 VERKOSSA 15.2. 30.4.2021. Kävijähuippujen tasaamiseksi tapahtuman päivittäisiä aukioloaikoja on tulevana vuonna laajennettu. Verkossa välitys on auki huhtikuun loppuun saakka. Tapahtuma tarjoaa myös mahdollisuuden henkilökohtaisen ajan varaamiseen rauhallista vierailua arvostavalle. TAIDEMAALARILIITON TEOSVÄLISTYS HELSINGIN KAAPELI TEHTAALLA 13.3. Joona Ijäs, Breaking the waves, 2020, sekatekniikka, 95x100 cm. Teoksia on mahdollista etsiä esimerkiksi tietyn koon tai maksimihinnan perusteella. Allaire, Being is here, beauty is here, 2019, öljy alumiinilevylle, 39x29 cm. Lopullisen ostopäätöksen voi tehdä joko Kaapelitehtaalla teoksen näkemisen jälkeen tai suoraan verkosta kotiinkuljetuksen kera. Yhdeksänpäiväinen tapahtuma tavoittaa vuosittain yli 20 000 kävijää. Teosvälitys on lukuisille kuvataiteilijoille keskeinen väylä tavoittaa katsojia ja ostajia taiteelleen, teoksia on sekä pitkän linjan ammattilaisilta että monilta nuorilta vasta uransa alkuvaiheessa olevilta taiteilijoilta. Tulevana vuonna tapahtuma kurottaa uuteen suuntaan perinteisen Kaapelitehtaalla järjestettävän tilaisuuden lisäksi. Uuden verkkogallerian myötä Taidemaalariliitto tarjoaa mahdollisuuden helppoon taiteen hankkimiseen myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuville. Teosvälitys perusti verkkogallerian Sanna Juujärvi-Bremer, Kehrääjälintu, 2016, öljy mdf-levylle, 120x100 cm. Tänä vuonna Taidemaalariliiton Teosvälitys avaa 15. Verkkogalleria tulee olemaan ilmeeltään raikas ja valikoiman selaaminen on tehty helpoksi suodattimien ja järjestelytoimintojen avulla. Uuden verkkogallerian teosvalikoima on ensi hetkestä lähtien olemaan varsin kattava. helmikuuta uuden kauppapaikan verkkoon. Taiteen ystäville avautuu näin mahdollisuus ostaa ja varata tilaisuuteen esille tulevia teoksia etukäteen ja myös itse tapahtuman jälkeen. Taidemaalariliittoon kuuluu yli 1400 ammattitaiteilijaa, joista lähes puolet osallistuu vuosittain Teosvälitystapahtumaan Helsingin Kaapelitehtaalla
Antiikki ja taide | 27 Lanka nivoutuu taiteeksi Postimuseon näyttelyt museokeskus Vapriikissa Alaverstaanraitti 5, Tampere 14 €/7 € tai Museokortti•www.postimuseo.. Neljäkymmentä vuotta Kaisa Törmänen on kierrättänyt töissään erilaisia jätemateriaaleja ja kirpputorilöytöjä: se on ollut henkilökohtaista ekologiaa ja ekonomiaa. Kun kasvien hidas liike on nopeutettu time lapse -videoihin, voidaan nähdä liikeradat ja mikroliikkeet, joita ei luonnosta voi erottaa. Ilman hoivaa ne kuihtuvat ja lakastuvat. Pehmeät materiaalit ja naiseuden tematiikka ovat taiteeni punainen lanka, kuopiolainen kuvataiteilija Kaisa Törmänen kiteyttää Lapinlahden Taidemuseo Eemilissä esillä olevan retrospektiivisen näyttelynsä ytimen. Piirtämistä pidettiin joutavana, joten käsityö tarjosi kanavan luovuudelle. Tekstiilitaide luokitellaan niin sanottuihin soveltaviin taiteisiin. – Materiaalien kirjo on vuosien myötä laajentunut, mutta aina ilmaisussani on jotain tekstiilinomaista – vaikka vääntäisin rautalankaa, hän toteaa. Kaisa Törmänen, Pyytö, 2015. Siinä missä mekaaniset kasvit toistavat taiteilijan ennalta määräämää liikettä, elävät kasvit hakeutuvat vettä ja valoa kohti. Uusimmissa kokeiluissaan Petri Eskelinen on istuttanut teoksiaan varten ruusupapuja erilaisiin rakennettuihin pienoismaailmoihin ja tarkkaillut, miten kasvit niissä toimivat: selviytyvätkö ne labyrintista ja miten ne kamppailevat elintilasta. – Siinä on samaa vähättelyä kuin yleensä naisten töihin, Kaisa Törmänen huomauttaa. PETRI ESKELISEN INTERAKTIIVISIA VEISTOKSIA TAIDEMUSEO GÖSTA 21.3.2020 7.3.2021 TEEN KUVIA naisen traditiosta käsin. – Vimmaisen tekemisen vuoksi minua kutsuttiinkin Kaisamaakariksi, Törmänen kertoo. Eskelisen kuukausia kestäneistä kokeista syntyneet videoteokset luovat kiehtovan maailman, jossa kasvit näyttävät ratkaisevan ongelmia, taistelevan ja tanssivan keskenään. Naiseus ja toiseus, sen ilmentäminen, on keskeinen osa tuotantoni punaista lankaa.” KAISA TÖRMÄNEN, PUNAINEN LANKA NAISTEN KÄSITYÖSTÄ NYKYTAITEEKSI TAIDEMUSEO EEMIL, LAPINLAHTI 25.4.2021 SAAKKA. Postimuseossa 19.2.– 28.3.2021 Tutustu myös verkkonäyttelyyn www.postimuseo.?/postikortti Luonnon ja ihmisen suhde Petri Eskelinen, Huonekasvi, 2009, Sara Hildénin taidemuseon kokoelmat. Lapsuudenkodissa kädentaidot olivat arvostettuja ja välttämättömiä. Kaisa Törmänen on syntynyt ja kasvanut pienessä pohjoisen kylässä Sallassa. Näyttelyn interaktiiviset kasviveistokset Huonekasvi ja Kuivan paikan kasvi heräävät eloon, kun niihin kaadetaan luonnon materiaaleja: vettä tai hiekkaa. Neljä kasviaiheisen videoteoksen isäksi näyttelyssä on myös yksi elävä labyrintissä kasvava ruusupapu. Kuva: Sampo Linkoneva PETRI ESKELISEN Toimintamuisti-näyttely pohtii ajankohtaisia kysymyksiä luonnon ja ihmisen suhteesta ja kokoaa yhteen elävien olentojen käyttäytymisen malleja. Naisten historia nivoutuu paljolti heidän näkymättömään työhönsä
28 | Antiikki ja taide E TEKSTI: TIMO ELO LÄHTEET: ”PICASSO ELÄMÄ JA TEOKSET”, TOIM. Hänen töissään on nähtävissä lähes kaikki 1900-luvun taiteen suuntaukset. Siitä lähtien hän kävi usein Pariisissa, joka tuohon aikaan oli maailman. Vuonna 1895 perhe muutti Barcelonaan, josta isä oli saanut paikan taidekoulun opettajana. Hän maalasi usein perheen kotitalon edustalla kuvia kyyhkysistä. Picasso työskenteli koko elämänsä ajan ajan kiihkeästi – ja melkein aina öisin. Köyhästä taiteilijasta linnanherraksi Monipuolinen taiteilija spanjalainen taidemaalari Pablo Picasson elämäntarina on mieliinpainuva. Vanhan perinteen mukaan hän sai kasteessa isänsä, José Ruiz y Blascon, mukaan nimen Ruiz ja äitinsä, Maria Picasso y Lópezin, mukaan Picasso. Picasso käytti naisia taiteellisena kimmokkeena ja he liittyivät tiettyihin hänen tuotantonsa kausiin. Vierasmaalaiselta kuulostava Picasso sopi heidän mielestään paremmin muista erottuvalle taiteilijalle. Picassson tunnetuimpia maalauksia ovat ”Avignonin naiset” (1907) sekä ”Guernica” (1937). Osan Picasson taidetta ja julkisuuskuvaa muodosti hänen suhteensa naisiin. Suurin osa Picasson maalauksista ja piirroksista esittää naisia. Itsetietoisesti hän myös totesi: ”Minä en etsi, minä löydän.” SYNNYINKAUPUNKI MALAGA. Hänen vahva persoonallisuutensa vaikutti laajalti eri taidesuuntausten syntyyn. Picasso oli monipuolinen lahjakkuus. Tarinan mukaan isä huomasi erään kerran tutkiessaan Pablon viimeistelemää omaa maalaustaan, kuinka hyvää jälkeä tämä oli tehnyt. Ystävät kutsuivat häntä kuitenkin aina äidin nimen mukaan, olihan isän nimi liian tavanomainen. Hän teki maalauksia, grafiikkaa, keramiikkaesineitä ja veistoksia sekä kirjoitti runoja. Picasso tunnetaan myös kubismin kehittäjänä. Vuonna 1892 Pablo aloitti opinnot La Corunan taidekoulussa, jossa myös isä opetti. Mutta pian tilanne muuttui ja köyhästä taiteilijasta tuli miljonääri ja linnanherra. Hän palasi kuitenkin 16-vuotiaana Barcelonaan, jossa maalasi muun muassa katuja kahvilanäkymiä, härkätaisteluja ja muotokuvia. Hän ojensi siveltimensä ja värit pojalleen ilmoittaen itse lopettavansa maalaamisen, koska poika oli suurempi lahjakkuus. Picasso saapui ensimmäistä kertaa Pariisiin vuoden 1900 Maailmannäyttelyyn. Vaikeina pariisilaisvuosinaan, niin sanottuna ”Sinisenä kautenaan”, Picasso kerjäsi ruokaa itselleen ja ystävättärelleen. 78 vuotta kestäneen taiteilijauransa aikana hän maalasi noin 13 500 taulua, teki 100 000 piirrosta ja grafiikkatyötä, noin 300 veistosta ja keramiikkatyötä sekä lukuisia kirjankuvituksia. Isä José Ruiz Blasco oli taidemaalari ja piirustuksenopettaja. Silloin tällöin hän myös pyysi poikaansa viimeistelemään töitään. Pablokin aloitti siellä opinnot, mutta siirtyi vuonna 1897 arvostettuun Madridin taideakatemiaan. Pablo suoritti yhdessä päivässä pääsykokeen, jonka yleensä katsottiin sisältävän kuukauden työn. PARIISI KUTSUU. Isä kaavaili pojalleen maalarin uraa ja opetti tälle piirtämisen perusteet. MITTAVA URA. Pablo oli tuolloin 13-vuotias ja kypsä hakeutumaan Barcelonan taidekäsityökouluun, jonne hänet hyväksyttiin, vaikkei hän ollut vielä saavuttanut vaadittua 20 vuoden ikää. Pablo Ruiz Picasso syntyi 25.10.1881 Malagassa. DOMENICO PORZIO JA MARCO VALSECCHI, ESIPUHE RENATO GUTTUSO, KIRJAYHTYMÄ 1973; DANIELE BOONE: ”PICASSO”, WSOY 1951; WIKIPEDIA Rauhan puolestapuhuja, kubismin kehittäjä ja arkisia materiaaleja kollaaseiksi yhdistellyt Pablo Picasso on yksi 1900-luvun merkittävimmistä kuvataiteilijoista
Taulu herätti myös pahennusta. Picassolla oli neljä lasta kolmen naisen kanssa. Modigliani, Picasso ja André Salmon Pariisissa. Kun Pariisin saksalaismiehityksen aikana saksalaiset upseerit kävivät tarkastamassa hänen ateljeensa, eräs heistä osoitti Picasson nuoruudentyö Poika ja piippu myytiin Lontoossa 104 miljoonaalla eurolla. Picasso tutustui surrealisteihin ja osallistui heidän ensimmäiseen yhteisnäyttelyynsä Pariisissa vuonna 1925. Pariisissa Picasso maalasi vuodesta 1901 alkaen muun muassa suurkaupungin laitapuolen kulkijoita. Picasso oli naimisissa kahdesti. Guernica-työ syntyi mielenkuohusta, jonka aiheutti baskilaisissa maakunnissa sijaitsevan Guernican kaupungin armoton pommittaminen. Toinen avioliitto solmittiin ensimmäisen vaimon kuoleman jälkeen Jacqueline Roquen kanssa vuonna 1961. Hän alkoi menestyä taidepiireissä ja jatkoi työskentelyään Pariisissa vuoteen 1917 saakka, jolloin hän matkusti Roomaan, jossa muun muassa suunnitteli pukuja ja lavastuksia venäläisen Sergei Djagilevin Ballets russes -balettiseurueelle. Hänellä oli myös useita rakastajattaria, ja usein oli käynnissä kaksi suhdetta rinnakkain, vanha ja uusi. Espanjan sisällissota oli puhjennut edellisenä vuonna ja Picasso oli asettunut tasavaltalaisten puolelle Francico Francoa vastaan. Antiikki ja taide | 29 taiteen pääkaupunki. Taulu teki Picassosta kuuluisan. Kuva: Wikimedia Commons. Pariisiin palattuaan Picasso meni naimisiin Roomassa tapaamansa tanssija Olga Koklovan kanssa. Vuonna 1937 Picasso maalasi kuuluisan teoksensa, sodanvastaisen ”Guernican”, Pariisin maailmannäyttelyn Espanjan paviljonkia varten. Pariisiin Picasso asettui pysyvästi vuonna 1904 liittyen pariisilaisten avantgardististen taiteilijoiden ja kirjailijoiden ryhmään
Kuva: Wikimedia Commons Malagan Picasso-museo. Kuva: Wikimedia Commons Guernica-maalausta käy Prado-museossa Madridissa katsomassa vuosittain tuhansia ihmisiä. Kuva: Wikimedia Commons ”L’Aubade”, 1942. 30 | Antiikki ja taide ”Poika pitelemässä sinistä maljakkoa”, 1905. Kuva: Wikimedia Commons ”Tyttö yöpaidassa”, 1905. Kuva: Wikimedia Commons
No, minä en ymmärrä kiinan kieltä eikä se tarkoita ettenkö pitäisi siitä. Antiikki ja taide | 31 PICASSO SITAATTEJA Taide on valhe joka auttaa meitä näkemään totuuden. Hyvä maku on luovuuden vihollinen. Jokainen lapsi on taiteilija. Hän keskittyi muotokuviin, asetelmiin, henkilöhahmoihin ja eläimiin. Jälkimaailman onni on, ettei hän signeerannut teoksiaan koko nimellään, siinä olisi upeaa teosta paljon piiloon. Hyvät taiteilijat kopioivat. Vuoteen 2015 mennessä kaksi hänen työtään kuului maailman kymmenen kalleimmalla hinnalla myydyn maalauksen joukkoon. Picasso Jean Cocteaun ikuistamana Montparnassella Pariisissa 1916. Picasson vuoden 1949 Maailman rauhankongressille piirtämä kyyhkysaiheinen juliste teki kyyhkysestä maailmanlaajuisesti tunnetun rauhansymbolin. ”En”, Picasso vastasi, ”te sen teitte”. Picasso vietti yli 70 vuotta Ranskassa, mutta puhui mieluiten espanjaa. päivänä 1973 Mougins’ssa Ranskassa. Picassosta on julkaistu useita teoksia – myös suomeksi. Yli 100 miljoonalla dollarilla myytiin esimerkiksi Picasson nuoruudentyö Poika ja piippu (1905), jonka hinta nousi vuonna 2004 Sothebyn huutokaupassa Lontoossa 104 miljoonaan dollariin. Oopiumin haju on vähiten typerä haju maailmassa. Äitini sanoi minulle että jos minusta tulee sotilas päädyn kenraaliksi ja jos minusta tulee munkki päädyn paaviksi. Monet ihmiset sanovat etteivät he pidä taiteestani koska eivät ymmärrä sitä. Haastavaa on pysyä taiteilijana aikuistuessa. Ensimmäiset veistoksensa hän teki jo varhain, vuonna 1904. sirkusaiheisia töitä afrikkalaisvaikutteinen kausi (1906–1909) mm. Seuraavien vuosikymmenten aikana hän teki niitä muun muassa omiin näyttelyihinsä, härkätaisteluihin sekä kommunistipuolueelle. Grafiikassa hän kokeili uusia tekniikoita ja litografioistaan hän valmistutti aina uusia versioita, joten mitään ”viimeistä” versiota ei päässyt syntymään. Hän valmisti myös saviesineitä, joita koristeli maalaamalla. Kuvanveistäjänä Picasso ei kuulunut mihinkään tiukasti rajattuun tyylisuuntaan. PICASSON KOKO NIMI Taidemaalari Picasson koko nimi on vertaansa vailla. Picasson teokset ovat yhä edelleen taiteen keräilijöiden suosiossa. Julisteita Picasso alkoi tehdä 1940-luvulla. Minulta kesti neljä vuotta oppia maalaamaan kuin Rafael, mutta koko eliniän kuin lapsi. MONIPUOLINEN LAHJAKKUUS. Picasson maine merkittävänä kuvanveistäjänä syntyi vasta hänen poismenonsa jälkeen, sillä hän oli Picasso teki maalauksia, grafiikkaa, keramiikkaesineitä ja veistoksia sekä kirjoitti runoja. Maalatessa täytyy toimia niin kuin elämässäkin, suoraviivaisesti. 1960-luvulla hän teki teräksestä ja betonista yli kaksikymmenmetrisiä monumentaalipatsaita. Vuonna 1971 Picasson täyttäessä 90 vuotta Ranska kunnioitti suurta maalaria ja presidentti Georges Pompidou vihki Picasson kahdeksan maalauksen näyttelyn Louvren museossa. Picassolle piirustus oli taiteellisen mielikuvituksen perusta. Kansainvälisen taidevarkausrekisterin mukaan Picasson töitä on varastettu enemmän kuin kenenkään muun taiteilijan. LÄHDE: WIKIPEDIA PICASSON TAITEELLINEN TUOTANTO JAETAAN KAUSIIN sininen kausi (1901–1904) pääasiassa synkkiä maalauksia vaaleanpunainen eli ruusunpunainen kausi (1904–1906) mm. pitänyt useimmat veistokset omissa kokoelmissaan. Hän oli ollut jo jonkin aikaa huonovointinen, mutta edes lyhyen sairautensa aikana hän ei lakannut työskentelemästä, vaan teki työtä viimeiseen asti. Uran loppua kohti keramiikasta tuli Picasson tuotannon tärkeä osa-alue. Loistavat taiteilijat varastavat. Kuva: Wikimedia Commons. Pablo Diego José Santiago Francisco de Paula Juan Nepomuceno Crispín Crispiniano de los Remedios Cipriano de la Santísima Trinidad Ruiz Blasco y Picasso. Sen sijaan minusta tuli taidemaalari ja päädyin Picassoksi. Anna minulle museo ja minä täytän sen. Radikaalina taiteilijana Picasso uudistui itse jatkuvasti eikä urautunut mihinkään tiettyyn tyylisuuntaan. Picasso kuoli 91-vuotiaana huhtikuun 8. ”Avignonin naiset” analyyttinen kubismi (1909–1912) synteettinen kubismi (1912–1914) klassinen ja surrealistinen kausi (1918–1945) myöhäistuotanto (1945–) Guernican valokuvaa kysyen: ”Oletteko te tehnyt tämän”
– Nykyään myös antiikkihuonekaluja suhteen vallalla ovat ostajan markkinat. – Muistan vieläkin vahvasti päivän, jolloin pohdin, mitä alkaisin keräillä – ja päädyin elektroniikkapeleihin. 32 | Antiikki ja taide T TEKSTI: TIMO ELO yömestarina ja tuntiopettajana Kuvataideakatemiassa toimiva Oliver Backman arvostaa käsityötä ja visuaalisia sisustusratkaisuja. Tästä huolimatta moni saattaa kuvitella antiikin olevan kauhean kallista. – Olen kasvanut vanhan tavaran keskellä. Ala oli kokenut suuren murroksen vuosina 1994 – 1995. On syntynyt tilanne, jossa valtava määrä vanhaa tavaraa joutuu vuosittain roskalavoille ja sitä tietä kaatopaikalle. – Itsekin olen nuorempana tehnyt roskalavoilta hyviä löytöjä ihmisten tyhjennettyä vinttejään ja kellareitaan tutustumatta tarkemmin pois heitettävän tavaran laatuun. – Huutokauppamarilla työskennellessäni huomasin, että pienesineistöä, jollaisesta kirppareilla ja antiikkiliikkeissä yksittäin ostettuna joutui maksamaan paljonkin, saattoi saada huutokaupasta laatikollisen hyvin edullisesti. Elektroniikkapelien sisällöllinen ja tekninen kehitys eteni valtavin harppauksin ja vanhat 1980-luvun pelisovellukset jäivät nopeasti vanhanaikaisiksi, kun uusia ja monimutkaisempia pelejä lanseerattiin markkinoille yhä kiihtyvään tahtiin. Hän on myös julkaissut Ullakon aarteet -kirjan, jossa on runsaasti vinkkejä vanhan tavaran keräilijöille. Useimmiten aarteen metsästys tuotti tulosta useamman pelin muodossa jo samana päivänä. Niinpä 1980-luvun pelejä sekä paljon muuta saattoi löytää kirpputoreilta muutamalla markalla. Vinttien ja kellareiden tyhjentäjiä Backman neuvoo käymään pois heitettävät tavarat huolelliOliver Backman opastaa kirjassaan katsomaan vanhoja tavaroita uusin silmin.. Kesti kuitenkin jonkin aikaa ennen kuin ymmärsin, mitä siinä oli tarkoitus edes tehdä, mutta kipinä oli juurtunut. Hankkiuduin oikopäätä ostoja myyntiliikkeeseen, josta Oliver Backman tuntee ullakon aarteet Antiikin ammattilainen Oliver Backman tunnustautuu vanhoihin asioihin ja esineisiin intohimoisesti suhtautuvaksi aarteenetsijäksi. Eikä kotien seinilläkään enää ole liiemmin tilaa tauluille. Keski-Suomessa asunut vaarini oli keräilijä ja hänen kanssaan muistan lapsuudessani ensi kerran lajitelleeni postimerkkejä. VANHA TAVARA KIINNOSTAA. Kokosin vaarin kanssa Suomi-kansiota, lajittelin ulkomaalaisia postimerkkejä sekä keräsin vanhoja suomalaisia kolikoita, mikä ei kylläkään ollut minun juttuni. Nykyään kohtuullisessa kunnossa olevasta Nintendon Game & Watch -pelistä alkuperäislaatikossaan joutuu maksamaan toistasataa euroa. Teoksen pohjalta hän on pitänyt myös luentoja. Sen sijaan ensimmäiset itse keräämäni esineet olivat elektroniikkapelit. Antiikkihuonekalujen heikkoon kysyntään yksi syy on, että nykyajan asunnot ovat suhteellisen pieniä ja ahtaita. ostin liikkeen ainoan tarjolla olleen pelin, japanilaisen Gakkenin Runaway-elektroniikkapelin. Backman kiinnostui varhain myös huonekalujen entisöinnistä. Muotoilun opiskelu Taideteollisessa korkeakoulussa lisäsi käsityön arvostusta. Sittemmin Backman työskenteli 10 vuotta Hagelstamin huutokauppakamarilla, josta hänet löydettiin asiantuntijaksi television nyttemmin jo lopetettuun Antiikkia, antiikkia -ohjelmaan. – Oli keräilyharrastukselle otollinen täydellinen ajoitus, jos ajatellaan vaikkapa keräilymateriaalin saatavuutta sekä sen rahallista arvonnousua. Myös suomalaisen designin hinnat ovat laskeneet. Myös kirpputoreilta voi löytää hienoja esineitä – useimmiten pilkkahintaan. ASIANTUNTIJA APUA TARJOLLA
– Henkilökohtaisesti luottaisin eniten huutokaupan arviointiin esineen hintahaarukkaa haettaessa. Itse myytäessä tulisi aina selvittää tarkasti, mihin hintaan vastaavanlaisia esineitä aikaisemmin on myyty. – Tänään vanhoja esineitä harrastavat lähinnä 60–70 –vuotiaat. Vakuutusyhtiön hinta-arvio määritellään sen mukaan, mitä esineen rikkoutuessa siitä joutuisi liikkeestä ostettaessa maksamaan. Perinteinen tunnearvo on usein huomattavasti korkeampi kuin esineestä saatava hinta. – Itse olen päätynyt käyttämään esineistä selvyyden vuoksi kunkin tyylikauden mukaisia ilmaisuja: esimerkiksi uusrokokoo, uusrenessanssi sekä art deco – ja mikäli tyyli on epäselvä, vain ’vanha esine’ -termiä. HYVIÄ KERÄILYN KOHTEITA: Huonekalut ja talonpoikaisesineet Tekstiilit ja vintagevaatteet Korut ja kellot Hopeaesineet Valaisimet Lasi Lelut Erikoisuudet Oliver Backmanin keräilyharrastus alkoi elektroniikkapeleistä. Onhan huutokaupan intressissä toimia myös asiakkaan edun mukaisesti, koska mitä enemmän myynnissä olevasta esineestä maksetaan, sitä enemmän myös kauppias siitä saa. Monet huutokauppakamarit toimivat myös internetissä. Todellinen realistinen hinta muodostunee näiden keskivälillä. Vanhan esineen arvostukseen vaikuttavat monet seikat. Etenkin, jos esine on erittäin harvinainen, kannattaa kääntyä huutokauppakamarin puoleen. Antiikkiliikeet ostavat yksittäisiä esineitä ja isompia irtaimistoja. Ovathan savikiekkolevytkin jälleen keräilijöiden suosiossa, Oliver Backman sanoo. Kuva: Oliver Backmanin arkisto Oliver Backman Nizzan antiikkimarkkinoilla ”aarteita” etsimässä. Antiikki ja taide | 33 sesti läpi. Uskon, että joskus mukaan tulee myös uutta nuorempaa porukkaa, joka ’löytää’ vanhat esineet. Kun esine on kulkenut suvussa vaikkapa 100 vuotta, jokainen sukupolvi on periessään kuorruttanut sen aina uudelleen omilla tarinoillaan, joiden mukaan esineen tunnearvo on sitten määräytynyt. Sinne ei kuitenkaan kannata viedä kalliita tavaroita. Joskus kannattaa myös turvautua ulkopuoliseen asiantuntijaan. LÄHDETEOS: OLIVER BACKMAN: ”ULLAKON AARTEET”, OTAVA 2017. Esineelle saattaa syntyä kolmenlainen hinta-arvio. Pääpiirteissään on kuitenkin selvää, että esineet, joita tiedetään valmistetun vähänlaisesti, ovat ilman muuta arvokkaampia kuin massatuotetut. Huutokaupoissa myydään kuukausittain tuhansia esineitä, joten niissä ammattitaitokin on huippuluokkaa. Lopullisesta myyntihinnasta kauppias saa tietyn provision. – Tavaroitaan voi myydä monella tavalla. Tällöin kauppias myy esinettä asiakkaan lukuun omissa nimissään. – Huutokauppa on mielestäni hyvä vaihtoehto silloin, kun myynnillä on kiire eikä myyntitapahtumaan haluta henkilökohtaisesti osallistua. TUNNEARVOA VAIKEA MITATA. Se myy tavarat asiakkaan puolesta. – Mikäli raja sille, mikä on antiikkia, lasketaan 100 vuoteen, 1900-luvun alun esineet ovat nykyään antiikkia. Silloin ei joudu maksamaan myyntipalkkioita kenellekään. Kauppiaan tarjoama hinta on kuitenkin aina alhaisempi kuin se, minkä hän esinettä myydessään itse pyytää. Suomalaiset jugendtyyliset esineet eivät mielestäni ole antiikkia, koska tyylin vaikutteet on usein ammennettu suomalaisesta luonnosta eli metsästä. Mikäli myynnillä ei ole kiire, kannattavinta lienee myydä tavarat itse. Jotkut vanhan tavaran liikkeet myyvät asiakkaan esineitä myös komissiopohjalta. Kuva: Oliver Backmanin arkisto. Antiikki ammentaa vaikutteensa antiikin maailman muotokielestä. Itsepalvelukirpputoreilla piilee vaara, että siellä valvomattomana oleva arvokas tavara saattaa kadota ilman maksua. – Myös kirpputori on varteenotettava vaihtoehto. Sitten on huutokaupan jälleenmyyntihinta-arvio ja kolmanneksi antiikkikaupan arvio
34 | Antiikki ja taide Lasinpuhaltajan ammattitaidon työnäytteet Uniikit lasipallot Ville Virenius vaalii ainutlaatuista lasikokoelmaansa niille kuuluvalla pieteetillä.
Virenius muistelee lämmöllä nyt jo edesmenneen Tanen tarinoita. KOIRAKARAHVI JA POTTAMALJA. Erikoisimmat ja jopa hilpeyttä herättävät työt ovat miehen sukuelintä esittävät lasikarahvit, jotka ovat saaneet nimensä esineen muodosta. – Lasikoiran valmistuksessa on monta vaihetta, kun keskiosaan pitää tehdä tassut, korvat ja häntä.. Pallon valmistaminen ei ollut kuitenkaan helppoa. Lasikoira on jo hieman vanhempaa tuotantoa. Arabian kerääminen jäi, kun Virenius alkoi saada Tauno Lastun kautta lasiesineitä. LASIPALLOT ISKIVÄT SYDÄMEEN. Veikeitä puhdetöitä ovat myös koirakarahvit sekä lasipotta, joka soveltuu huumorintajuiselle vaikka boolimaljaksi. Kävin siellä isäni kanssa ja sain silloin 80-luvun alussa aika edullisesti Arabian astioita. – Itse asuimme Turussa, mutta matkasimme usein Iittalaan vierailulle, jossa sain kuulla hyvänä tarinankertojana tiedetyn Tanen juttuja. KOKEILUJA JA PUHDETÖITÄ. Tanen erilaisista taidonnäytteistä erityisesti paperipainoiksi tarkoitetut lasipallot ovat vieneet Vireniuksen sydämen. Tauno ”Tane” Lastu oli lasimestari, joka kertoi mielellään tarinoita lasinpuhaltajan työstä, Ville Virenius kertoo. naureskelivat, että ne oli valmistettu oman mallin mukaisesti. Sitä kautta perheeseemme on tullut paljon lasiesineitä. Näitä maljoja ovat todennäköisesti tehneet myös muut lasinpuhaltajat. Palloja on minulla noin 30 ja kaikki ovat uniikkeja, erikokoisia ja eri värityksellä. Yleensä halkeama oli kuusenlatvan kohdalla vaakasuoraan. Paperipainoiksi tarkoitetut lasipallot ovat kaikki erikokoisia ja -näköisiä. Omissa kokoelmissanikin niitä on muutama kaapin perällä. Ensimmäinen keräilykohde Vireniuksella oli kuitenkin Jorma Vennolan suunnitteleman Kuusi-sarjan esineet. – Sarjan valmistaminen lopetettiin aika nopeasti, sillä sen ongelmana olivat lasin jännitteet, jotka rikkoivat lasin omia aikojaan. Antiikki ja taide | 35 L TEKSTI: SOILI KAIVOSOJA KUVAT: VILLE VIRENIUS ietolaisen Ville Vireniuksen kokoelmista löytyy uniikkeja lasiesineitä, joita Vireniuksen sukulaismies on tehnyt aikoinaan toimiessaan Iittalalla lasinpuhaltajana. Täällä Turun seudulla toimi aikanaan Pekan huutokauppa, joka oli aina tiistaisin ja torstaisin. – Olen ollut aina vanha sielu, jota on kiinnostanut kaikki vanhat esineet. Ja erittäin taitava lasinpuhaltaja. – Ne ovat taidonnäytteen ja hupailun välimuotoja. Muut katsoivat ihmeissään, kun nuori poika huuteli Arabiaa, Virenius muistelee. – Äitini täti ja hänen miehensä työskentelivät molemmat aikanaan Iittalan lasitehtaalla. Virenius keräsi nuorena myös Arabian esineitä. ARABIASTA JA KUUSESTA SE ALKOI. Vaikka ne olivat muotopuristettua tuotantosarjaa, miellyttivät ne nuoren pojanklopin silmää. Näitä lasinpuhaltajat antoivat sitten lahjoiksi ystävilleen ja sukulaisilleen. Kysyttäessä lasinpuhaltajat Mitä isomman lasipallon valmistaa, sitä enemmän siinä on lasimassaa ja sitä kauemmin sitä pitää jäähdyttää. Uniikit esineet syntyivät, kun lasinpuhaltajat halusivat ylläpitää omaa ammattitaitoaan ja tehdä omia kokeilujaan. – Lasipallossa on ongelmana se, että mitä isomman siitä tekee, sen enemmän siinä tietysti on lasimassaa ja sitä kauemmin ja hitaammin sitä pitää jäähdyttää, ettei siihen tule jännityksiä, jolloin pallo halkeaa jossain vaiheessa joko jo prosessin vaiheessa tai muutamien päivien, jopa viikkojen kuluessa. – Hän oli hyvin sydämellinen ja rauhallinen mies. – Pottamaljoja Tane teki useita kymmeniä, mutta tiettävästi vain kolme lähes samanlaisilla hionnoilla. Isoimmat pallot ovat todella painavia. Iittalan lasinpuhaltajilla oli Vireniuksen mukaan oikeus testata ja kokeilla myös tuotantoon edenneiden esineiden kanssa. Se on peräisin 80-luvun puolivälistä. – Tuohon aikaan lasinpuhaltajat tekivät uniikimpia juttuja ammattitaitonsa kehittämiseksi, uusien ideoiden luomiseksi sekä ylimääräisen lasimassan hyötykäyttämiseksi. – Niitä Tane teki paljon. Ja miellyttävät edelleenkin
AINUTLAATUINEN AALTO. – Omani Tane teki ensimmäisen lapseni kastejuhlaan. Ville Vireniuksen hyllystä löytyy myös erikoinen Aalto-maljakko. Kiukaan kiuaskivet ovat Iittalan lasiuunin kiveä. ARVOKKAAT MUISTOT. Nyt maljaan on kaiverrettuina molempien lasteni nimet ja syntymäajat. Voikin ajatella, että saunakäytössä kivet ovat ikuisia. Tallella on vielä yksi kokonainen möykky halkaisematonta kiveä, jos vaikka joku lapsistani sattuisi joskus tarvitsemaan kiuaskiviä, Virenius nauraa. Tiedossa ei ole, onko valaisin ollut tuotannossa vai ainoastaan prototyyppi. On hienoa, että Tanen työstä on jäänyt näin hienoja muistoja. – Olen ollut hänen kanssaan 90-luvulla eräässä turkulaisessa antiikkiliikkeessä, johon hän vei samalla vuosikymmenellä tehneen ”vanhennetun” lasikoiransa arviointiin. Kivi on alkujaan iso möykky, josta on paloiteltu kiukaalle sopivat kivet. – Kivet ovat vuosikausia lasiuunissa yötä päivää +1600-asteesssa. – Tane osasi ”vanhentaa” näitä muun muassa lisäämällä niihin ilmakuplia ja jotenkin muutenkin muotoja ja mallia muuttamalla. Ville Vireniusten lasten kastemalja on uniikki. Ensin ne olivat isäni saunassa ja siirtyivät minun kiukaalle 20 vuotta sitten. – Tane työskenteli Iittalassa koko aikuisikänsä aina eläkeikään asti. I-valon suunnittelema valaisin 70-80 luvulta. No, kauppoja siitä ei tehty, mutta tällä todistettiin veto, jonka hän oli lyönyt isäni kanssa todistaakseen sen, että vanhentaminen onnistuu. Veljeni kastemalja on ollut käytössä jo hänen lapsenlapsensakin ristiäisissä. Omat kiuaskiveni ovat peräisin 80-luvulta. Yllättävä ”keräilykohde” löytyy vielä Vireniuksen saunasta. Arvostan niitä kovasti, Ville Virenius toteaa.. Virenius on onnellinen, että Tanen tuotoksia on niin paljon jäljellä. Sen ikä arvioitiin sijoittuvan vuosisadan alkuun ja hän sai siitä ihan hyvän tarjouksenkin. – Toista samanlaista ei varmasti ole olemassa, Virenius tietää. Tanen työskenteli Iittalassa koko aikuisikänsä aina eläkeikään asti. Hyvin tärkeät ja uniikit ovat myös Tanen Villelle ja hänen veljelleen valmistamat kastemaljat. Työ on ollut raskasta, eikä lasimestariksi opita vuodessa eikä vuosikymmenessäkään. 36 | Antiikki ja taide Uniikki Aalto-maljakko on Tauno Lastun omaa designia. Kiuaskiviä on käytössä sekä puuettä sähkökiukaassani
Tätä sulaa kuplaa muotoillaan käyttämällä hyväksi sulan lasin eri alueiden lämpötilaeroja tai muotin avulla. Lasinpuhallus vaatii herkkyyttä hallita puhalluksen voimaa. Koirakarahvi on varsinainen työnäyte, sen tassujen, korvien ja hännän takia.. Kuuman ja punaisena hohtavan lasimassan hallitseminen vaatii miltei uskomatonta osaamista. Iittalan lasitehtaan mestaripuhaltajat kuvailevatkin, että taitoon tarvitaan kädet, jotka näkevät – ikään kuin silmät sormenpäissä. Lasinpuhaltajan käsityö on yhä käytössä taidelasin valmistuksessa. Saunan kiuaskivet ovat vuosia +1600-asteisessa lasiuunissa ollutta kiveä. Lasinpuhaltajat tekivät miehen sukuelinten muotoisia karahveja huvikseen lahjoiksi huumorintajuisille ystävilleen. Kotimainen lasi näyttelee pääosaa Ville Vireniuksen kokoelmissa. Tauno Lastun valmistama boolimalja on tehty 80-luvulla. Pottamalja sopii vaikka boolimaljaksi. Antiikki ja taide | 37 LASINPUHALLUS Lasinpuhallus on lasinmuokkaustekniikka, jossa sulalasimassapisaraan puhalletaan ilmaa puhallusputken avulla, jolloin muodostuu kupla
Historioitsijat eivät tosin ole varovaisina asiantuntijoina halunneet varmistaa oman ryijyni ikää, mutta konservaattoreiden mukaan vuosiluvun aitoutta ei ole syytä epäillä. Ryijyjä on tehty eniten Suomessa ja Ruotsissa, mutta myös Norjassa ja Tanskassa niitä on jonkin verran kudottu. – Perusrakenne on siis sama kuin itämaisissa matoissa, mutta mattojen nukka on paljon tiheämpää ja lyhyempää kuin ryijyjen nukka. Pohjoismaisten ryijyjen valmistusmaata on joskus vaikea erottaa toisistaan. Loppujen lopuksi ryijyjä on säilynyt aika vähän 1800-luvultakin ainakin siihen nähden miten paljon niitä kodeissa oli.. Tuomas Sopanen aloitti ryijyjen keruun toden teolla vuonna 2005. 38 | Antiikki ja taide V TEKSTI: JUHANI KARVONEN arkautelainen professori Tuomas Sopanen päätti viitisentoista vuotta sitten kerätä kokoelman, joka valottaisi suomalaisen ryijyn historiaa. Sen sijaan Ruotsiin on viety jonkin verran suomalaisia ryijyjä. Kuva: Merja Männikkö kistanissa, Marokossa ja Japanissa, mutta ryijy-nimitystä käytetään vain juuriltaan pohjoismaista perua olevista tämän tapaisista tekstiileistä. Nyt Sopasen kokoelmissa on kuutisensataa ryijyä. Joskus on mahdoton sanoa, missä ryijy on alun perin valmistettu, mutta Suomesta hankitut ryijyt ovat yleensä suomalaisia. Ryijyjen kirjatut vuosiluvut todistavat niiden valmistusajan. Esimerkiksi Turun linnassa on 200 ryijyn kokoelma. – Ryijyjen kirjatut vuosiluvut todistavat niiden valmistusajan. – Viikingit olivat käyttäneet peitteinä eläinten taljoja, jotka kuitenkin menivät piloille joutuessaan kosketuksiin meriveden kanssa. JOKA KODIN VAKIOVARUSTE. Kansanomainen ryijy kuului jokaisen kodin irtaimistoon lähinnä sängyn peitteenä keskiajan lopulta aina 1800-luvun alkuun. – Solmimistapa kuviot ja värit ovat hyvin samantyyppiset ja suomalaisiin ryijyihin on otettu vaikutteita Ruotsista. – Niihin solmittiin erilaisia onneen liittyviä kuvioita kuten sydämiä tähtiä ja elämänpuita tai pahalta silmältä suojelevia ristejä. Jo 1500-luvulla yleistyi tapa antaa ryijy vihkilahjaksi tai tehdä se itse vihkimistilaisuutta varten. Kun ryijy oli kotikäytössä liian kulunut, se saatettiin laittaa hevosen peitteeksi. Sopasen kokoelman vanhin ryijy on vuodelta 1707. – Sotilaiden ja nunnien varustuksiin kuului oma ryijy. Vanhin tunnettu ryijy on vuodelta 1695, joka on myös ainoa tuolta vuosisadalta tunnettu ryijy. Sopanen on nähnyt ryijyjen tapaisia pitkänukkaisia tekstiilejä Tiibetissä, UzbeTuomas Sopasella on kuutisensataa ryijyä Viikinkien peitteistä taiteeksi Vanhoja ryijyjä on säilynyt jälkipolville hyvin vähän, koska se on ollut käyttötekstiili. Ryijyjä käytettiin kuitenkin peitetekstiileinä esimerkiksi mattoina tai istuinpeitteinä, jolloin ne kuluvat aika nopeasti. Ryijy koettiin ilmeisen hyväksi keksinnöksi ja se alkoi yleistyä myös sisämaassa. Jo Kustaa Vaasa tilasi ryijyjä Suomesta. – Kun vanupeitteet yleistyivät, ryijyjä ruvettiin ensin käyttämään päiväpeitteinä, kunnes ne siirtyivät 1800-luvun loppupuolella seinille. Ryijy määritellään harvaksi, pitkänukkaiseksi tekstiiliksi, jossa nukat on sidottu solmulla loimilankoihin. Alun perin ryijy on ollut viikinkien veneissä nukkumiseen käytettynä peittona jo 800-luvulla. Ryijyt kuuluivat käytännössä jollain tavalla jokaisen suomalaisen kodin varustukseen. – Ryijyt olivat 1800-luvulle saakka kuitenkin ennen kaikkea käyttötekstiilejä, jotka tulivat hiirten ja koiperhosten syömiksi
– Yksi ristipisto vastasi yhtä nukkaa, jolloin tietty kansanomainen luovuus hävisi. Kuva: Kari Jämsén Materiaali oli aina villaa. Kansanomaisissa ryijyissä oli käytetty kasvivärejä, minkä vuoksi ryijyt olivat väreiltään luonnollisia. Säätyläisryijyissä on monesti vaikutteita Ruotsista. Kuva: Merja Männikkö Keskisuomalainen elämänpuuryijy noin vuodelta 1790 on yksi vanhimpia säilyneitä ryijyjä. Synteettisiin räikeisiin väreihin siirryttiin vuonna 1856. Iso muutos ryijyjen kehityksessä tapahtui 1850-luvulla, jolloin ristipistomalleja alkoi tulla Suomeen lähinnä Ruotsista ja Saksasta ja niitä ryhdyttiin käyttämään ryijyjen malleina. – Luultavimmin yksinkertaiset solmut on kuitenkin keksitty eri puolella maailmaa samanlaisina. Ryijyt olivat suurelta osin kansantaidetta, mutta myös säätyläisillä oli omat ryijynsä – Kansanomaisissa ryijyissä näkyy jossain määrin paikallisuus. Antiikki ja taide | 39 Viikinkien peitteistä taiteeksi Tuomas Sopanen aloitti ryijyjen keruun toden teolla vuonna 2005. VOIMAKKAAT VÄRIT. – Erään hypoteesin mukaan viikingit olisivat nähneet kopti-lähestysaarnaajien käyttäneen esimerkiksi Irlannissa niitä solmuja rakenteeltaan ryijyn kaltaisten tekstiilien teossa. – Tosin kasvivärit eivät vastoin yleistä luuloa ole olleet välttämättä haaleita, vaan. Kuviot kävivät monimutkaisiksi ja ryijyssä saattoi esiintyä kauriinpää tai metsästäjä aseineen. Solmut ovat samanlaiset joka puolella maailmaa matoissa ja ryijyissä
Materiaali voi olla pellavaa, pumpulilankaa, sillaa tai silkkiä. Aito 1800-luvun ryijy voi olla tuhansien eurojen arvoinen. Ryijyihin luotiin kolmiulotteinen vaikutelma eripituisilla nukilla. Ryijyn voi valmistaa myös kangaspuilla langanpätkistä, jolloin langan pätkät solmitaan loimilankojen ympärille. Taidekauppas Ivar Hörhammerin ryijynäyttely vuonna 1918 oli käännekohta ryijyjen kehityksessä.Suomessa syntyi innostus nimenomaan kansanomaisiin ryijyihin. Ryijyjä hävitettiin ilmeisesti aika paljon 1980-luvulla, koska ne koettiin pölypunkkien asuinsijana kiusallisiksi. Se oli oikein nätti. KASVITIETEILIJÄLLE KIPINÄ LAHJASTA. Ryijyjen valmistus kävi yhä suunnitelmallisemmaksi. 1920-luvun loppupuolelta lähtien tekstiilitaiteilijat alkoivat suunnitella myös ajanmukaisia, tavallisesti funkistyylisiä ryijyjä, joista tuli hyvin suosittuja. – Suomessa alettiin kopioda vanhoja ryijyjä. Yleensä nukassa on 3-4 lankaa ja solmun löystämällä yhden langan voi hyvin ottaa pois, eikä ulkonäkö siitä kärsi. Kukkasjärven ryijyissä muoto saattoi olla jotain muuta kuin perinteinen suorakulmio. Markkinoille tuli myös tarvikepaketteja, joilla kuka tahansa asianharrastaja saattoi ryijyjä valmistaa.. – Kukkasjärven 1970-luvulla suunnittelemat ryijyt ovat kolmiulotteisia. Iso muutos oli myös nimekkäiden taiteilijoiden kiinnostuminen ryijystä. Ensimmäisen ryijyn ostin vuonna 1997 ja sen jälkeen hankin muutaman ryijyn vuo– Minulla on yksi 4,3 metriä pitkä ryijy joka on tarkoitettu kulkemaan seinältä sohvalle, sohvalta lattialle ja loppujen lopuksi vielä pienen pöydän alle. Itse pidän Simberg-Ehrströmin ryijyistä niiden muotojen ja värien takia. Sopanen on valmistanut itse kolme ryijyä. Sen jälkeen tekijän ei tarvitse kuin solmia nukkia yksinkertaisilla solmuilla. Kooltaan varsin tyypillisen 180x140 senttiä oleva ryijyn tekoon kului Sopaselta noin 200 tuntia. – Nukkiin on käytettävä kuitenkin samaa lankaa kuin alkuperäisessä ryijyssä on. Ryijyn teko on helppoa, mutta aikaa vievää. Kuva: Tuomas Sopanen Suomen Käsityön Ystävät kävi lävitse vanhoista ryijyistä jokaisen nukan, jotta kopiot olisivat täydellisiä. Esimerkiksi nukkia voi uusia. Nukan pituudet saattoivat vaihdella sentistä 20 senttiin. Markkinoille tuli niin sanottuja penkkiryijyjä, jotka saattoivat olla pitkiä. RYIJYN TEON TAITAA JOKAINEN. Solmu on aina samanlainen pienin variaatioin. Vanhan ryijyn voi korjata. – Itseäni ärsyttää, ettei todellisuudessa niin ole. – Ehkä aivan viimeisen vaihe on 1980-luvulta, jolloin ryijyihin alettiin liittää esimerkiksi piipunrasseja, joulukuusen koristeita ja metallin kappaleita. Käsityön Ystävät tilasivat nimekkäiltä suunnittelijoilta malleja, joita yhdistys sitten tuotti markkinoille. – Kahdeksanvuotias sukulaistyttökin osasi tehdä ryijyä. Suomen Käsityön Ystävät pyysi Akseli Gallen-Kallelaa suunnittelemaan Pariisin maailmannäyttelyn olohuoneen sisustustekstiileineen vuonna 1900. Suuri osa tänä päivänä vastaantulevista vanhoista ryijyistä on valmistettu 19201930-luvulla edelliseltä vuosisadalta olevien mallien mukaan – Aito 1800-luvun ryijy voi olla tuhansien eurojen arvoinen, mutta kopiot eivät iästään huolimatta ole erityisen arvokkaita. Pieniä sävyja värieroja tuntuu kopioissa olevan alkuperäisiin verrattuna. Gallen-Kallela suunnitteli Liekki-ryijyn, joka voimakkaine kuvioineen ja epäsymmetrisine muotoineen ei muistuttanut kansanomaisia ryijyjä. Ryijy kului tietysti enemmän esimerkiksi siltä kohtaa, jossa se oli ollut lattialla. Penkkiryijyt ovat harvinaisia, mutta itselläni niitä on kymmenkunta. Kasvitieteilijänä Sopanen innostui ryijyistä, kun hänen siskonsa antoi väitöskirjalahjana ryijyn vuonna 1982. – Seuraava kehitysvaihe oli 1950-luvulla, jolloin markkinoille ilmaantuivat taideryijyt. Teko vaatii lähinnä kärsivällisyyttä, koska jokainen nukka on solmittava erikseen. Solmuja on noin 20 000. Ryijyä varten voi ostaa valmiin pohjakankaan, joka on rei’itetty. – Sain valita mallin ja päädyin Gallen-Kallelan Liekkiin. Suunnittelijoita ovat olleet muun muassa taidemaalari Hugo Simbergin tytär Uhra-Beata Simberg-Ehrström, Eva Brummer, Kirsti Ilvessalo, Ritva Puotila ja Irma Kukkasjärvi. Aino Kajaniemen Satumaa vuodelta 2016 edustaa nykytyyliä. Valmistusmäärät ovat olleet valtavat. Taideryijyjä ovat sen jälkeen suunnitelleet monet nimekkäät taiteilijat aina näihin päiviin saakka. 40 | Antiikki ja taide esimerkiksi indigolla saatiin aikaiseksi voimakkaan sinistä tai krapinjuurella syvän punaista. SUURI OSA RYIJYISTÄ KOPIOITA. Ryijyn voi pestä mutta työ kannattaa antaa konservaattorille – Nukat takertuvat pesussa toisiinsa ja syntyy takkuja, joiden selvittäminen on aikaa vievää hommaa. – Ensimmäisen tein, koska kokoelman takia pitää minulla olla jokin käsitys myös valmistuksesta
Kuva: Tuomas Sopanen Maria Schwarzberg ryijy noin vuodelta 1912 edustaa harvinaisempia penkkiryijyjä. Kokoelma kasvoi nopeasti ja vuonna 2008 siihen kuului 215 ryijyä. Antiikki ja taide | 41 dessa, koska ne vain miellyttivät silmää. Kuva: Tuomas Sopanen Ahvenanmaalainen veneryijy vuodelta 1814 muistuttaa tyyppinä kaikista suomalaisista ryijyistä eniten ikivanhoja viikinkien käytämiä ryijyjä ja käyttötäpakin on sama: veneessä peittona. Sopanen pitää Uhra Simberg-Ehrströmin ryjyistä kuten Vihreä aamusta vuodelta 1976. saakka, mutta koronaviruksen takia näyttely on suljettuna ainakin tammikuun loppuun saakka. Ryijyihin luotiin kolmiulotteinen vaikutelma eripituisilla nukilla. Kansallismuseo ei ollut niitä esille laittanut ja Käsityömuseossakin oli vain muutama Päätin, että kasaan ryijyistä kokoelman, jossa näkyisi suomalaisen ryijyn kehitysvaiheet. Tällöin Varkauden taidemuseo järjesti ryijyistäni näyttelyn. Kuva: Tuomas Sopanen. – Niitä ei ollut ollut esillä juuri missään, vaikka esimerkiksi Kansallismuseolla oli niitä noin 700. Sopasen ryijyjä on ripustettuna Helsingin Taidehallissa olevassa Kudottua kauneutta-näyttelyssä näillä näkymin 28.2. Jyväskylässä Suomen Käsityön museossa on 18.4 saakka avoinna Sopasen kokoelmiin perustava Basaarien kätköistä -näyttely jossa on kelim-mattoja ja paimentolaistekstiilien kanssa hyvin yhteen sopivia traditionaalisia koruja Marokosta Tiibettiin. Kuva: Kari Jämsén Irma Kukkasjärven ryijyissä kuten Syyssonaatissa vuodelta 1972, muoto saattoi olla jotain muuta kuin perinteinen suorakulmio. Varsinainen kipinä ryijyihin iski vuonna 2005, kun Heinolan museo järjesti lähinnä Sopasen ryijyistä kootun näyttelyn
Mikko Bonsdorffin ja Kati Winterhalterin vuonna 2019 toteuttamasta Kirkkonummen kirkon rakennushistoriaselvityksestä selviää, että kirkon rakennushistoria on poikkeuksellisen monivaiheinen. Seurakunta vaurastui vähitellen 1600-luvulla ja sai seurakunnan yläluokalta lahjoituksia, joilla kirkkoa ja kirkkotoimitusten esillepanoa parannettiin vastaamaan uuden yhteiskuntaluokan tottumuksia. Kirkkoa on eri aikakausien tarpeiden mukaan levennetty, pidennetty, haaroitettu, purettu sekä täydennetty. Alkujaan kirkko on ollut hyvin pieni ja sen rakentamisessa on käytetty kiven ohella tiiltä. YLÄLUOKAN LAHJOITUKSET. Esimerkiksi vuonna 1654 rouva Helena Ramsay lahjoitti kirkolle. vuonna 1713 koskettivat myös kirkkoa. Kirkkoa on laajennettu 1700-luvulla ja 1800-luvun puolivälissä se muutettiin nykyiseen muotoonsa ristikirkoksi. Salama aiheutti tulipalon vuonna 1573 ja venäläisten ryöstöretket Arkkienkeli Mikaelille pyhitetty Kirkkonummen keskiaikainen kivikirkko on rakennettu todennäköisesti 1400-luvulla. 42 | Antiikki ja taide P Venäläiset sotilaat ryöstivät ja tuhosivat pyhättöä Kivikirkon värikäs historia yhän Mikaelin kirkon tarkkaa rakentamisaikaa ei ole pystytty määrittelemään, mutta rakentamisen on arvioitu alkaneen 1400-luvulla. Jatkosodan jälkeen se joutui Neuvostoliittolaisten haltuun Porkkalan luovuttamisen yhteydessä. Kirkko on kärsinyt useampaan otteeseen huomattavia vahinkoja
Se on nähtävillä nykyisin toimituskappelissa. Vuonna 1658 kenttäkapteeni Jöns Persson lahjoitti kirkkoon 12-jakoisen messinkikruunun. Suuren Pohjan sodan (1700–1721) jälkeen vaurioitunutta kirkkoa korjattiin 1700-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Vuonna 1862 valmistunut hovimaalari Robert Wilhelm Ekmanin (1808 – 1873) maalaama alttaritaulu kuvaa Kristuksen kirkastumista. Kirkkoherrana silloin toiminut kappalainen Johan Drysenius onnistui kuitenkin pakomatkallaan piilottamaan kirkon inventaarit ja rahavarat. Sen ansiosta lahjoituksena saadut messinkikruunut palasivat myöhemmin kirkkoon, vaikka rahavarat katosivatkin pakomatkalla. Pääsiäisateriaa kuvaavan alttaritaulun toteutti kirkkonummelainen J. Vuosisadan jälkipuoliskolla tehtiin mittavampia muutostöitä, kun kirkkoa ensin pidennettiin länteen ja sitten laajennettiin. Loppukesästä joukot siirtyivät Kirkkonummelle ryöstöja tuhoretkilleen. Vuonna 1756 kirkko sai alttaritaulun lahjoituksena Gustav Ekholmilta Sarfvikista. Tolker vuonna 1756. Antiikki ja taide | 43 TEKSTI: SOILI KAIVOSOJA KUVAT: KIRKKONUMMEN SEURAKUNTA Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko muutettiin ristikirkoksi 1800-luvun puolivälissä. kultakoristeisen messukasukan ja silkkisen alttariliinan. Nykyisin kirkossa ei ole alttaritaulua. Erik Bure ja hänen vaimonsa Birita Eriksdotter Planting lahjoittivat toisen messinkikruunun 1670-luvulla. Vuonna 1675 kirkko sai hopeisen öylättirasian Volsin tilan omistajalta, ylimetsänhoitaja Erik Burelta. Kruunu on valettu 1671. Tänä päivänä työ on esillä kirkossa sakariston oven yläpuolella. Empiretyylinen kellotapuli rakennettiin vuonna 1823. Kuva: Wikimedia commons Kirkon urut on valmistanut tanskalainen Fredriksborgin urkurakentamo 1958 – 1959. 10-jakoisessa kruunussa oli koristeina naisfiguuri ristilippuineen. Urkujen koneisto on mekaaninen ja äänikertoja on 32. Venäläisten sotajoukkojen ryöstöretket ravistelivat vuonna 1713 tuhoten ensin Uuttamaata ja Helsinkiä. KRUUNUT PELASTUIVAT RYÖSTÖILTÄ
luovuttamaan tukikohdaksi Neuvostoliitolle Moskovassa 1944 saneltujen rauhanehtojen seurauksena. Kirkkonummen kirkko jäi vuokra-alueelle ja se jouduttiin evakuoimaan nopeasti. Kokonaisuudesta tuli yleispiirteiltään uusklassistinen. Uusi empiretyylinen kellotapuli rakennettiin vuonna 1823. Myös Walcker-urut purettiin ja vietiin Haapajärven kirkkoon. Vuosina 1944 – 1956 neuvostoliittolaiset käyttivät kirkkoa muun muassa upseerikerhona, elokuvateatterina ja varastona. Kirkon kirkonkellot ja sisustus lukuun ottamatta saarnastuolia, penkkejä ja alttaria vietiin vuokra-alueen ulkopuolella sijaitsevaan Haapajärven kirkkoon. 1800-luvun puolivälissä huonokuntoisesta ja pieneksi jääneestä kirkosta muokattiin ristikirkko. Nykyisin kirkossa ei ole alttaritaulua. Muutostyö tehtiin arkkitehti Jean Wiikin (1804 – 1876) suunnitelmien mukaan, jossa korostettiin goottilaisia piirteitä. Saarnastuoliin on integroitu kuvanveistäjä Kain Tapperin (1930 – 2004) puureliefi. KIRKON ARVOESINEIDEN EVAKUOINTI. Jatkosodan jälkeen Porkkalan alue jouduttiin Lasimaalaukset ovat toteutettu 1930-luvulla taiteilija Lennart Segerstrålen (1892 – 1975) suunnitelmien pohjalta. Neuvostoliittolaiset tasoittivat hautausmaan. Kirkkonummen kirkko sisältä vuonna 1924. Taide-esineiden evakuoinnista vastasi taiteilija Lennart Segerstråle (1892 – 1975), joka oli suunnitellut kirkon lasimaalaukset. 44 | Antiikki ja taide kirkon pohjoispuolelle ristivarren kaltaisella huonetilalla
Tehtävään asetettiin suomalainen kapteeni Per Duncker, joka kääri työn rullalle ja piilotti rullan. Kirkko oli neuvostoliittolaisten jäljiltä huonossa kunnossa. Kuvataiteilija Lennart Segerstrålen omaperäisimpiin töihin kuuluu Kristus hiilellä -hiilipiirustus, jonka hän loi alttaritaulun tyhjiin kehyksiin keskellä kirkon evakuointia vuonna 1944. Tämä oli Segerstrålen viesti Neuvostoliiton valvontakomissiolle ja puna-armeijan sotilaille. Taulun sanoma oli: ”Rakkaus voittaa aina vihan”. Kuvan alle hän kirjoitti kyrillisin aakkosin ’Jeesus Kristus, kaikkien kansojen Vapahtaja’. Skandaali vältettiin ja kapteeni kätki piirroksen kotiinsa odottamaan aikojen rauhoittumista. Segerstråle haki viereisestä osuuskaupasta ruskeaa pinkopaperia, jonka naulasi kehyksiin. Pienoismalli on ripustettu kirkon kattoon kiitokseksi merimatkasta tai merihädässä saadusta avusta. Sotilaiden edessä lehtimiesten oli pakko luovuttaa piirros takaisin. Tuolloin kirkon sisätilat uusittiin kokonaan 1950-luvun tyylin mukaisesti. HIILIPIIRROKSEN TARINA Lennart Segerstrålen hiilipiirustuksella on mielenkiintoinen tarina. Alkuperäinen kirkkolaiva Passat on Saksassa Travemünden kaupungissa. Alkoi hurja takaa-ajo. Kapteeni Duncker huomasi, että taulurulla oli poissa. Vasta monen vuosikymmenen kuluttua Segerstrålen hiilipiirros tuotiin takaisin Kirkkonummen kirkkoon, jossa sen voi nähdä vielä tänäkin päivänä. Ilmassa leijui skandaalin uhka. Edellinen kellotapuli oli tuhoutunut Suuressa Pohjan Sodassa (1700 – 1721). Kirkon korjaaminen aloitettiin Olof Hanssonin (1919 – 1995) johdolla heti alueen palauduttua Suomelle tammikuussa 1956. Vieraat sotilasviranomaiset eivät pitäneet uskonnollisista kuvista ja he vaativatkin työn hävitettäväksi. Lopulta seurakunta päätti vuonna 1813, että kellotapuli rakennetaan 32 kyynärän etäisyydelle kirkon länsipäädystä. Antiikki ja taide | 45 KELLOTAPULI Uusi kellotapuli rakennettiin vuonna 1824, kun sitä edeltänyt vuonna 1727 rakennettu kellotapuli osoittautui huonokuntoiseksi. Ankea seinä oli piilossa, mutta taiteilijan mielestä se näytti edelleen kolkolta. yleiseksi puistoksi. Duncker tavoitti tauluvarkaat Helsingissä. Niiden äärellä muistellaan hukkuneita ja rukoillaan matkoilla olevien puolesta. Saarnastuoliin on integroitu kuvanveistäjä Kain Tapperin (1930 – 2004) puureliefi. LÄHTEET: KIRKKONUMMEN SEURAKUNTA SEKÄ MIKKO BONSDORFFIN JA KATI WINTERHALTERIN VUONNA 2019 TOTEUTTAMA KIRKKONUMMEN KIRKON RAKENNUSHISTORIASELVITYS.. Viimeksi kellotapulia on korjattu vuonna 1995. Ulkomaalaisia lehtimiehiä oli paljon paikalla. Seurakunnassa oli pohdittu pitkään kellotapulin paikkaa. He löysivät taulun ja aikoivat viedä sen maasta pois. “Tätä taulua ei ole ollut olemassakaan“, hän sanoi ja vaati piirrosta itselleen. Osa hautakivistä siirrettiin kirkon lattian alle ja osa käytettiin muuhun rakennustoimintaan. Kirkko oli tyhjillään ja alttaritaulun kehyksistä näkyi ainoastaan maalaamaton seinärappaus. Kellotapuli on 32 kyynärän etäisyydellä kirkosta. Eräät heistä olivat saaneet vihiä Segerstrålen taulusta. Niinpä hän piirsi hiilenkappaleilla paperiin ristillä riippuvan Kristuksen ja sen yläpuolelle kolmeen osaan katkenneen miekan. Kirkkosalissa on Jöns Perssonin vuonna 1658 lahjoittama 12-jakoinen messinkikruunu
Andreas Alariesto oli itseoppinut taiteilija ja tarinankertoja, joka koki elämäntehtäväkseen tallettaa vanhaa katoavaa Sompiota. Hän oli tuolloin 75-vuotias. Tukkimiehenä, kalastajana ja talonmiehenäkin toiminut Alariesto ei ollut saanut lainkaan taideopetusta, ja hänen motivaationsa maalaamiseen oli lähinnä perinteen tallentaminen. Andreas Alariestolle ominainen naivistinen tyyli oli onneksi myös alkanut samaan aikaan saada enemmän tilaa 1950-luvulta lähtien. Mentyään naimisiin elämänsä naisen Riikankanssa hänen taiteellisuutensa kerrotaan leimahtaneen uusiin ulottuvuuksiin, ja maalauksia alkoi syntyä. Andreas Alariesto laukoo töissään karujakin totuuksia käyttäen apunaan lappilaista huumoria, mikä on aikoinaan auttanut paikallisia selviytymään ankarissa olosuhteissa. RAKKAUS SYTYTTI TAITEEN. Hänen värikkäät kansanelämää esittelevät työnsä ovat visualisoituja tarinoita taiteilijan lapsuudesta. Hän oli tunnettu ahkeruudestaan ja oli käsistään kätevä tekemään monenlaisia töitä. appilainen naivistinen taiteilija Andreas Artturi Alariesto oli kotoisin Sompiosta. Andreas Alariesto syntyi 11.12.1900 Sodankylän Riestossa ja hän kuoli 29.11.1989 Sodankylässä. Näyttelyssä taiteilija kertoi taiteensa päämääristä: ”Olen tehnyt nämä kuvat, koska nykyinen ja tuleva sukuAndreas Alariesto oli myös tukkimies ja kalastaja Itseoppinut taiteilija. Alarieston tuotantoon kuuluivat myös erilaiset pienoismallit, niihin liittyvät veistokset sekä valokuvaus. Andreas Alarieston taidetta alettiin arvostaa jo hänen elinaikanaan, ja hän nousi kuuluisuuteen 1970-luvulla naivismin ollessa muutenkin muodissa. Andreas Alariesto oli paitsi kuvataiteilija, myös kansanperinteen tallentaja, valokuvaaja, käsityöläinen ja lauluntekijä. Hyvien tarinoiden tapaan niissä on myös sekä tarua että totta. Taiteilijasta tuli hetkessä yleisön ja median suosikki. Hänen värikkäät maalauksensa tempaavat mukaansa aitoon vanhan Lapin tunnelmaan. Pohjoisen maisemat, kertomukset ja perinteet elävät voimakkaina hänen maalauksissaan. Hänen ensimmäinen valtakunnallinen taidenäyttelynsä pidettiin Helsingissä vuonna 1976, ja se oli menestys. 46 | Antiikki ja taide L Andreas Alariesto oli lappilainen naivistinen taiteilija, jonka tuotannossa Lapin maisemat, kertomukset ja perinteet elävät yhä voimakkaina
Kuva: Astiataivas ”Venekulttuurin aika tuli samoihin aikoihin kuin ensimmäisijä hirsirakennuksija alkoi näkyvä järvien ja jokijen rannoilla. TUTUT SEINÄLAUTASET. Antiikki ja taide | 47 TEKSTI: TIMO ELO LÄHTEET: KULTTUURITALO KORUNDI, WIKIPEDIA Itseoppinut taiteilija Seinälautanen, Alariesto, nro 21, Kalan paistajaiset kesäyössä. Kuva: Museo-Galleria Alariesto polvi ei tosiasiassa tiedä mitään menneisyydestä eikä esi-isien elämästä. Niitten laidat oli neulottu porojen kinttusuonilla yhteen ja kaaret naulattu puunauloilla. Ja minunkin pensselini heittää kohta heilumasta.” Vasta tämän jälkeen hän alkoi saada julkisuutta taiteilijana, vaikka hän oli kokenut innoituksen taiteen tekemiseen jo nuoruudessaan. Minäkin olin 13 vuotijaana ukoilla apuna nauloja tekemässä ja veneen laitapuita halkomassa.’’ (Andreas Alariesto). Kuva: Astiataivas Arabia, snapsipullo, Alariesto. Kesti vielä kauvan ennen kuin saatii rautanauloja. Ilmestyi silloin jonkinlaisia veneitä. Nykyään Andreas Alarieston työt ovat tulleet suurelle yleisölle tutuiksi muun muassa Lappi-aiheisten koristelautasten muodossa, joita on julkaistu puolisen sataa. Lautasten kuvitusaiheita ovat muun muassa ”Lapinkylä talvitunnelmissa”, ”Joulupukki Korvatunturilla”, ”Suomalaiset Andreas Alarieston töissä Lapin maisemat, porot ja vanha saamelainen elämänmuoto ovat läsnä.
Säätiön tehtävänä on ollut huolehtia Andreas Alarieston Sodankylän kunnalle lahjoittamasta 64 taulun kokoelmasta. Kuva: Museo-Galleria Alariesto Andreas Alariesto oli oman aikansa julkkis, lappilaisen elämänmuodon puolestapuhuja.. Lapin maisemat, porot ja vanha saamelainen elinkeino näyttäytyvät teoksissa mieliinpainuvalla tavalla. Syntyi näin romanttinen kuva, vaikka silloin leikki oli kaukana, että vieläkin oikein hirvittää. Kokoelmiin kuuluvat lisäksi Andreas Alarieston valmistamat korut, leimasimet sekä itse tehdyt pensselit taulujen maalaamista varten. Kokenu kyllä kaikki tietää ja vaivainen kaikki kokee, näinhän ennen sanottiin.” (Andreas Alariesto). 48 | Antiikki ja taide SOMPION VANHAA KULTTUURIA Andreas Alarieston nimeä kantava Museo-Galleria Alariesto avattiin Sodankylässä heinäkuussa 1986 esittelemään taiteilijan elämäntyötä ja tuotantoa. Museo-Galleriaa on ylläpitänyt Riikka ja Andreas Alarieston Lapinkuvat-säätiö sekä Sodankylän kunta. Andreas Alarieston Museo-Galleriassa parhaillaan esillä olevan vierailevan päänäyttelyn ”Sinne tahdon mennä” maalaukset on valinnut Tuula-Maija Magga-Hetta . – Andreas Alariesto on onnistuneesti tallettanut nykypolville kokonaisen menneen ajan maailman: sen vanhan Lapin, jota ei enää ole, lappilaiset museoasiantuntijat toteavat. – Vuonna 2020 Andreas Alarieston elämäntyö siirtyi Kauko Sorjosen säätiölle. Museo-Galleria Alariestossa kävijä pääsee kuvien, maalausten ja taiteilijan itsensä kirjoittamien tarinoiden avulla kurkistamaan entisaikojen sompiolaiseen kulttuuriin ja elämään. Jokaiseen tauluun sisältyy myös taiteilijan kertoma tarina. Tarkoituksena on ollut vaalia Lapin, ja erityisesti vanhan Sompion, omaleimaista kulttuuriperintöä. Kuvauksia sävyttävät lempeä huumori ja vanhaa perinnettä kunnioittava elämänasenne. – Museossa on myös vuonna 1979 Andreas Alarieston tekemä pienoismalli Lapin kylästä. Andreas Alariesto toimi myös valokuvaajana. Tässä Liinahamarin satamaa Petsamossa 1930-luvulla. Näyttely koostuu pääasiassa Kauko Sorjosen säätiön kokoelmien teoksista. Saamelaisten elinkeinot, rakennukset, vuotuiset muuttoretket ja omaleimainen kulttuuriperinne välittyvät niissä sanoin ja kuvin. Hän jätti perinnöksi jälkipolville merkittävän taiteellisen ja kansatieteellisen tuotannon ja teki mittavan elämäntyönsä maalaamalla ja kertomalla tarinoita Lapin menneestä elämänmuodosta, sen ihmisten arkielämästä ja tavoista. valaita katsomassa”, ”Porovaljakolla erämaassa, ”Kotakylä talvella”, ”Inarijärven rannalla”, ”Kalanpaistajaiset kesäyössä”, ”Porovaljakko”, ”Rakovalkealla”, ”Vanhan ajan joulu”, ”Kivipaadet ilta-auringossa”, ”Kullanhuuhtojat”, ”Poromiehet metsällä”, ”Näkymä Jäämeren rannalta” sekä ”Porojen kuljettajat.” Andreas Alariestossa yhdistyivät erikoislaatuisella tavalla kansanmies, taiteilija ja kansaperinteen tallettaja. Kuva: Andreas Alariesto/Wikimedia Commons ”Myrskyn riepoteltavana. Mukana on myös Alarieston kuvaamien valokuvien mittava kokoelma, noin 800 kpl, museonjohtaja Marika Välimaa sanoo. Sompion Lapiksi kutsutaan Sodankylän, Savukosken ja Pelkosenniemen aluetta. Fuusion myötä tavoitteena on jatkaa Museo-Galleria Alarieston toimintaa Sodankylässä varmistaen samalla taideteoskokoelman tulevaisuus, Välimaa kertoo
Uusi lähiosoite: ............................................................................................................ Täytä vanha osoitteesi kohtaan ”Palvelukortin lähettäjä”. 3) Tilaajapalvelu Tilaukset ja osoitteenmuutokset: Verkkosivuilla: www.antiikkijataide.. Uusi puhelinnumero: .............................................................................................. Lehti antiikin ja taiteen ystäville Tilaa Antiikki ja taide www.antiikkijataide.fi tilaukset@karprint.fi Puh. Puh: 09 413 97 300 (ma-pe klo 9.00-15.00) Digilehden tilaus osoitteessa www.lehtiluukku.. Irtisanomisilmoitus päättää kestotilauksen aina meneillään olevan laskutusjakson loppuun. 1) Tilaus Tilaan itselleni lahjaksi Antiikki ja taide -lehden (6 nroa/vuosi) kestotilauksena 39€/v määräaikaisena 44€/v. Lähiosoite: ...................................................................................................................... Postinumero ja -toimipaikka: ............................................................................ Lehden artikkelit antavat lukijoille tietoa tyylisuunnista ja niiden ilmentymistä Suomessa sekä eri kaupunkien tarjonnasta antiikin ja taiteen ystäville. Tilaukset ja osoitteenmuutokset tulevat voimaan 1-2 viikon kuluessa ilmoituksen saapumisesta. Tilaaja voi halutessaan muuttaa laskutusväliä ottamalla yhteyttä tilauspalveluun. Ulkomaantilauksiin lisätään postituslisä 20€/vuosikerta. Mikäli irtisanomishetkellä tilaajalla on maksamattomana tilauslasku, jonka jaksolta hän on jo saanut lehtiä, on kustantajalla oikeus veloittaa tilaajalta jo saadut lehdet. -> tilauspalvelu Sähköpostilla: tilaukset@karprint.. Puh: 09 413 97 300 (ma-pe klo 9.00-15.00) Ilmoitus peruutuksesta viimeistään 2 viikkoa ennen jakson päättymistä. Puhelin: ............................................................................................................................. Tilauslaskun maksamatta jättäminen ei ole peruutus.. 5) Kestotilauksen ehdot Kestotilaus jatkuu ensimmäisen tilausjakson jälkeen automaattisesti, kulloinkin voimassa olevaan kestotilaushintaan (hinta ilmoitettu lehden palvelukortissa) ja on voimassa niin kauan, kunnes tilaaja irtisanoo tilauksen. Kestotilaus laskutetaan vuosittain, jos ei toisin ole sovittu. Karprint Oy:n tilaajarekisteriin tallennettuja tietoja voidaan käyttää yrityksen omaan suoramarkkinointiin. Tilaukset voidaan irtisanoa koska tahansa ja irtisanomiset tulevat pääsääntöisesti voimaan jo maksetun laskutusjakson päättyessä. Sähköposti: ..................................................................................................................... Henkilörekisterilain mukaiset tarkastuspyynnöt kirjallisina ja allekirjoitettuna osoitteeseen: Karprint Oy / Tilaajapalvelu, Vanha Turuntie 371, 03150 Huhmari. 09 413 97 300 Karprint Oy Antiikki ja taide Sopimus 5003505 Vanha Turuntie 371 03150 HUHMARI Karprint maksaa postimaksun PALVELUKORTIN LÄHETTÄJÄ (täytä aina) Asiakasnumero: .......................................................................................................... Lehden saajan nimi: ................................................................................................. Antiikki ja taide -lehti kertoo asiantuntevalla ja syväluotaavalla tavalla suomalaisesta taiteesta ja taiteilijoista, keräilystä, vanhoista esineistä ja niiden kunnostamisesta sekä suomalaisen muotoilun klassikoista. Lähiosoite: ...................................................................................................................... Rekisterija tietosuojaseloste: http://www.karprint.?/rekisteriseloste/. Ajankohtaiset palstat kertovat tämän hetken halutuista esineistä, alan tapahtumista sekä näyttelyistä. Postinumero ja -toimipaikka: ............................................................................ 2) Osoitteen muutos Voimassa alkaen ___ /___ 202___. Puhelinnumero: .......................................................................................................... Allekirjoitus: ................................................................................................................... Täytä osoitetiedot, jos tilaat lehden lahjaksi. -> tilauspalvelu Sähköpostilla: tilaukset@karprint.. Nimi: .................................................................................................................................... Uusi postinumero ja -toimipaikka: ................................................................ 4) Tilauksen peruutus Tilauksen peruutus: Verkkosivuilla: www.antiikkijataide.
50 | Antiikki ja taide Keisarillisen Suomen Kadettikoulun synnystä 200 vuotta Aateliston poikien opinahjo Keisarillinen Suomen Kadettikoulun arki oli alkuvuosina aatteellista tasapainoilua venäläisen sotakoulun ja runebergiläisen suomalaisen isänmaallisuuden välillä.
Savossa, Haapaniemessä oli ollut jo 1770-luvun loppupuolella ruotsalainen kadettikoulu. Se arki oli myös aatteellista tasapainoilua venäläisen sotakoulun ja runebergiläisen suomalaisen isänmaallisuuden Aateliston poikien opinahjo välillä. OSAAVA TAISTELUMAALARI Kadettikoulun käynyt ja myöhemmin siellä myös opettanut kadetti Hugo Backmansson (1860–1953) on ainoa Suomessa syntynyt, venäläisen taistelumaalarikoulutuksen saanut taiteilija. Kuva maalauksesta: Vesa Kangasmäki.. – Vaihtoehtoja oli useampiakin, mutta Hamina valikoitui varmaankin hyvän sijaintinsa ansiosta Helsingin ja Pietarin puolessa välissä. – Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskuksen uusi näyttely esittelee kadettikoulun tiukkaa ja kurinalaista arkea. Vesa Kangasmäki kertoo. Sen lisäksi hän on maalannut kadettikoulun elämästä kertovia kuvia, joista on koottu kirja Teckningar ur Kadett-livet (1892). Backmanssonin Mannerheimista tekemä potretti on saanut hyvät arvostelut taidemaailmassa. Koulun oppilaaksi saattoivat pyrkiä sellaiset Suomen suuriruhtinaskunnan alamaiset, joiden isät kuuluivat maan ylimpään säätyyn, aatelistoon. Suomen kadettikoulun alkuperäinen päärakennus kadetti Hugo Backmanssonin ikuistamana. Koulurakennus paloi vuonna 1819, jonka jälkeen koulu päätettiin siirtää pois Savosta. Lopulta se kävi mahdottomaksi ja Haminan kadettikoulu lopetettiin vuonna 1903, Wanhan Veteraanin toiminnanjohtaja, eversti evp. Backmansson toimi taistelumaalarina myös Venäjän-Japanin sodassa vuosina 1904–1905. Kadettikoulun tehtävä oli kouluttaa upseereita keisarilliseen Venäjän armeijaan yhtenä laajan maan lukuisista sotilasoppilaitoksista. Antiikki ja taide | 51 K TEKSTI: SOILI KAIVOSOJA KUVAT: WANHA VETERAANI adettikoulun 200-vuotisjuhlan kunniaksi Haminan perinnekeskus Wanhassa Veteraanissa avataan maaliskuun alussa aihetta käsittävä laaja näyttely. Venäläinen kadettikoulu aloitti samoilla sijoilla Haapaniemen kenttämittauskouluna. Taulun omistaa Haminan upseerikunta. SAVOSTA HAMINAAN
Yhden vuosiluokan kadetit. 52 | Antiikki ja taide Kadettikoulun ajan viimeisiä kuvia 1900-luvun alkupuolelta. Kadettikomppania marssii nykyisen RUK:n päärakennuksen edessä. Hänen vieressäään oikealla on Oscar Enckell (1878–1960), kenraali Carl Enckellin nuorempi poika, joka toimi myöhemmin kenraaliluutnanttina Suomen armeijassa.. Vapaussodan aikana von Gerich koulutti Vimpelin sotakoulussa suomalaisia suojeluskuntalaisia. Keskellä, oikealle katsova kadetti on Paul von Gerich (1873–1951), joka asui elämänsä loppuun Haminassa
SEITSEMÄN VUODEN KOULUTUS. OSA RAKENNUKSISTA JÄLJELLÄ. Suomen kadettikoulun valmistaville luokille pyrittiin noin 10–12 vuoden ikäisinä. Se on toiminut pitkään ravintolana ja on nykyisin Haminan kaupungin omistama juhlaja kokoontumistila. – Haminassa oli siihen aikaan venäläisiä suhteellisen uusia kasarmeja käyttämättömänä, jotka muutettiin koulun majoitusja koulutusja hallintotiloiksi. – Suomen kieltä opetettiin sen mukaan, oliko suomalaisia joukko-osastoja tarjolla kadeteille. Sen lisäksi opetukseen kuului muun muassa matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja luonnollisesti sotilasaineita ja myöhemmin myös ranskaa ja saksaa. Opetuskielenä koulussa toimi ruotsin kieli, myös venäjä oli keskeinen kieli. Koulu tähtäsi myös siihen, että sieltä pääsi opiskelemaan suoraan yliopistoihin ja moni jatkoikin siviiliopintoihin ja -uralle. – Kadettikoulun johtajan virka-asunto valmistui 1860-luvun puolivälissä. Opetuskielinä koulussa toimi ruotsi ja venäjä. Aika moni sotapalvelukseen menneistä kadeteista päätyi myöhemmin korkeisiin siviilija virkamiesasemiin Suomessa. Siinä jopa ratsastettiin jonkin aikaa, mutta aika nopeasti se muutettiin opetusja kokoontumistilaksi. Vanhoista rakennuksista on jäljellä vielä vanha, vuonna 1898 rakennettu kadettikoulu, joka toimii nykyisin Reserviupseerikoulun päärakennuksena. – Nykyisen RUK:n vieressä on muutamia rakennuksia, jotka ovat kadettikoulun ajalta, eivät toki kuitenkaan aivan alkuajoilta. – Alussa käytiin neljä yleistä luokkaa, jonka jälkeen opetukseen kuului kolme erikoisluokkaa, jotka valmistivat sotilaspalvelukseen Venäjän suureen armeijaan. RUK:n päärakennuksen vieressä on 1832 valmistunut maneesi. Ensimmäinen Keisarillinen Suomen Kadettikoulun kurssi aloitti 5.3.1821. Kadettikoulun laajat yleissivistävät aineet antoivat tiedot ylioppilastutkintoon ja palvelivat näin monia keskeyttäneitä oppilaita siviiliammateissa. Sitä ennen Haminassa laitettiin kasarmit ja muut tilat kuntoon sekä hankittiin kouluun uudet oppilaat. Haminan tulipaloissa on tuhoutunut suuri osa kadettikoulun puurakenteisista rakennuksista. Tälläkin hetkellä se toimii Reserviupseerikoulun juhlarakennuksena.. – Kaikki opiskelijat eivät suinkaan päätyneet sotapalvelukseen. Upseereiksi kadetit valmistuivat seitsemän vuoden opiskelun jälkeen noin 20-vuotiaina. Antiikki ja taide | 53 Kadettikoulun oppilaiden hiusmuoti näkyy hyvin luonnontieteiden luokassa otetussa kuvassa
28.11.2021 LA SU KLO 10 16. Myöhemmin se esitettiin myös Venäjän keisari Aleksanteri II:lle (1818–1881), joka oli tarkastusmatkallaan Haminassa. Hän oli aikalaistietojen mukaan kovasti tykännyt isänmaallisesta laulusta, vaikka ei ymmärtänytkään ruotsinkielisiä sanoja. Hugo Backmanssonin maalauksessa miekkailuopettaja ja kaksi kadettia. LA SU KLO 10 16, 15.5. – Viimeiset valmistuneet kadetit menivätkin venäläisiin joukko-osastoihin, mutta monet irtisanoutuivat aika nopeasti Venäjän armeijasta ja siirtyivät suomalaisen yhteiskunnan palvelukseen joko virkatai liikemiehiksi. Nyt rakennus on tyhjillään ja myynnissä. KEISARILLINEN SUOMEN KADETTI KOULU HAMINASSA 1821 1903; KADETTI MANNERHEIM SUOMEN MARSALKKA JA TASAVALLAN PRESIDENTTI TAITEILIJOIDEN INNOITTAJANA. Viereinen kadettikoulun laboratorio toimi viimeksi RUK:n esikuntana. Hugo Backmanssonin maalauksessa aliupseeri näyttää mallia nuorille kadeteille. 19.9 TI SU KLO 10 16 JA 25.9. – Vuonna 1919 alkaneen itsenäisen Suomen Kadettikoulun perinteet pohjautuvat edelleenkin Suomen Kadettikoulun vanhoihin perinteisiin, Vesa Kangasmäki kertoo. Kadettikoulua oli haluttu muuttaa ja venäläistää jo 1890-luvulta. 54 | Antiikki ja taide KUULE, KUINKA SOITTO KAIKUU… Fredrik Paciuksen (1809–1891) säveltämän Suomen laulun alkuperä juontaa myös Haminan kadetteihin. Kadetit synnyttivät Suomen laulun pääsiäisenä 1842, kun kaukana asuvat kadetit eivät päässeet käymään kodeissaan. HAMINASTA SANTAHAMINAAN. Toiminnallisia valokuvia Haminan kadettikoulun ajalta on vähän. – Suomen sotaväki oli lakkautettu eikä Venäjän armeijassa ollut edes suomalaisia joukkoja, jonne valmistuneet kadetit olisi voitu sijoittaa. NÄYTTELYN AUKIOLOAIKA: 6.3. RYHMILLE TILAUKSESTA MYÖS MUULLOINKIN.. 9.5. Kadettikoulu lakkautettiin vuonna 1903. Suomalaiset vastustivat kuitenkin muutoksia. Lakkautuspäätös johtui pitkälle venäläisten toimenpiteistä. HAMINAN PERINNE KESKUS WANHASSA VETERAANISSA. Ryhmäkuva kadettien leiristä on Haminan kaupunginmuseon kokoelmista. Se esitettiin Virolahdella Harjun kartanossa. Kaikki koulun johtajat olivat suomalaisia, viimeisenä Carl Enckell (1839–1921), joka lopulta päätti koulun lakkauttamisesta. Vanhat Haminan kadetit olivat rakentamassa nykyistä kadettikoulutusta Helsingin Santahaminaan
Antiikki ja taide | 55 KURITON MANNERHEIM Puureliefi marsalkka Mannerheimista. – Vallankumouksen jälkeen Mannerheim palasi Suomeen ja loppu onkin jo tuttua historiaa. Hän oli nuoruudessaan ongelmanuori, joka ei juurikaan piitannut Haminasta saatikka kadettikoulusta. Noin 14-vuotiaan Mannerheimin piirros hänen piirustusvihostaan. Onni onnettomuudessa, Mannerheim ryhdistäytyi ja luki nopeasti ylioppilaaksi Helsingissä. Mielenkiinto Mannerheimiin näkyy edelleen niin tutkijoiden, kirjailijoiden kuin muidenkin taiteilijoiden tuotannoissa. Näyttelyn näkyvää antia on taidekokonaisuus ”Mannerheim taiteilijoiden kuvaamana”. – Mannerheimin käytösnumero oli huono. – Eräs tunnetuimmista keräilijöistä totesi, että tässä laajuudessa ei koskaan ole ollut esillä Mannerheim-näyttelyä.. Lisäksi on suuri joukko keräilijöitä ja harrastajia, jotka haluavat saada kokoelmiinsa kaikkea Mannerheimiin liittyvää. Esillä näyttelyssä on usean yksityisen keräilijän kokoelmista koottu kattava läpileikkaus Mannerheimiä esittävistä patsaista, reliefeistä, mitaleista, rahoista, maalauksista ja piirroksista. Näyttelyssä on esillä yksityisten keräilijöiden taide-esineitä. Mannerheim pääsi kouluun vuonna 1882 vasta toisella yrittämällä. Kudottu teos marsalkka Mannerheimista. Hän oli oppivainen poika, mutta ei tahtonut millään alistua kuriin. Vuonna 1886 hän jäi kiinni punttaamisesta. Geometria ja kartoittaminen olivat opetuksessa keskeisiä aiheita. Hänestä on tehty taidetta enemmän kuin kenestäkään toisesta suomalaisesta. univormu: Kadetin univormu noin 1860-luvulta. maaliskuuta Kaapelitehdas, Merikaapelihalli Taidemaalariliiton Teosvälitys 2021 Uusi verkkogalleria avautuu 15.2.2021 TA ID ET AP AH TU M A M YÖ S VE RK O SS A KATSO TAPAHTUMATIEDOT / AUKIOLOAJAT VERKOSTA! Keisarillinen Suomen Kadettikoulun kuuluisin oppilas oli Carl Gustaf Emil Mannerheim (1867–1951). Haminan Mannerheim-näyttely on laajuudessaan ainutlaatuinen. Kadettikoulun johtaja olisi irtisanonut Mannerheimin suoralta kädeltä, mutta opettajaneuvosto antoi hänelle mahdollisuuden itse erota, joka mahdollisti sotilasuran jatkumisen Venäjän kouluissa, Vesa Kangasmäki kertoo. 700 taiteilijaa • 1800 teosta • yli 3000 m 2 13. – 21. Sen jälkeen hän pääsi Venäjän keisarillisen armeijan Nikolain ratsuväkiopistoon ja sitä kautta Venäjän armeijaan, jossa hän palveli 30 vuotta edeten kenraaliksi sekä armeijakunnan komentajaksi
56 | Antiikki ja taide Esa Leppänen on laittanut elämänsä tauluun.
Olen ollut naivisti jollain tavoin varmaan pikkupojasta saakka, Leppänen sanoo. Kun hän teini-iässä sai käsiinsä äitinsä vanhat öljyvärit, alkoi syntyä maalauksia, joista jokunen tuli julkisesti esillekin. Tänä päivänä veistosten ja maalauksien suhde on noin puolet kumpiakin. Taiteilija Leppäsestä puhkesi kukkaan vuonna 2005, kun hän jäi sairaseläkkeelle lihamestarin hommastaan päivittäistavarakaupasta Nokialla. – Muutimme Kuusamon peräkylälle Murtovaaraan vanhaan kansakouluun vuonna 2010. Viisitoistavuotias miehenalku ei voi ääneen sanoa maalaavansa, siinä iässä pojat pärryyttävät mopoja. – Maalaukseni ovat edelleen viimeistelemättömiä, vaikka viime vuosina olen ehkä hieman enemmän kiinnittänyt huomiota juuri viimeistelyyn. Leppänen on piirtänyt koko elämänsä. Sain maalata rauhassa ja metalliEsa Leppäsen piti tehdä tästä aiheesta realismia, mutta syntyikin naivismia.. Antiikki ja taide | 57 TEKSTI: JUHANI KARVONEN Esa Leppänen teki nuorena salataidetta Setämiehen anarkia puree Maalausten lisäksi Esa Leppänen tekee veistoksia kierrätysromusta. – Tein taidetta salaa etenkin kavereilta. Taideopintoja en ole koskaan suorittanut, kaikki on opittu kantapään kautta. L ehtimäkeläisen Esa Leppäsen naivistitaiteilijan uraa voi sanoa tyypilliseksi, mutta Leppäsen taide on vähintään persoonallista
Tänä päivänä olisin varmaan hieman huolellisempi ja käyttäisin maalaamiseen enemmän aikaa. – En kovasti ymmärrä väriopista tai muistakaan taiteen hienouksista. Vanhat lastenrattaiden pyörät ovat oikein sopivia. ELÄMÄ JA EROTIIKKA ESILLÄ. NIMI MIELEEN ENSIMMÄISENÄ. Omaa elämäänsä Leppänen on maalannut tauluun Elämänyhtälö. Liiallisella viimeistelyllä töistä katoaa kuitenkin äijämäinen rouheus. Aika harva tuntuu pysähtyvän meikäläisen kohdalla, mutta ehkä siihen tulee joskus muutos. – Olin hieman opiskellut taidetta ja uskoin saavani maalatuksi realistisen klassisen muotokuvan. Jos alan maalata, en enää muista alkuperäistä ajatusta. Väläys on heti laitettava muistiin. Kehittymisen toivoisin olevan maltillista ja varovaista. – Lehtimäellä ateljee on ihan tien vieressä, josta kansa kulkee Keskiselle. Esa Leppäsen akryylin nimi Sain apurahaa dieettiä varten kuvaa suomalaisen miehen mielenmaisemaa. Hitsauspuikko pysyy käsissä, kun yksi koulutukseni on autopeltiseppä. Kuusamoa hän tyystin jättänyt, vaan pitää siellä edelleen kesänäyttelyitä. Teos jäi aika viimeistelemättömäksi. Veistoksissa yhteistä on jokin eläinhahmo ja kulkuneuvo. Erotiikkaa sisällytän tauluihin, paljas tissi tuntuu olevan aika monessa taulussa. Vastavärien käyttö ei ole varmaan aina oppien mukaista, mutta toisaalta en minä oppien mukaan taidetta teekään. Esa Leppäsen teoksessa ilvekset ovat aivan kuin veljet. Kirpputoreilta löytyy kaikenlaista tavaraa, joista saa hyviä osia. 58 | Antiikki ja taide Vastavärien käyttö ei varmaan ole aina oppien mukaista, mutta toisaalta en minä oppien mukaan taidetta teekään. Leppäsen aiheissa on esillä jollain tavoin maalaismaisema ja -elämä. Esa Leppänen on kokenut, ettei taide ole kaikkien juttu, joten taulu ”Me ollaan jo nähty taulu joskus, ei mennä galleriaan” kertoo asenteista. Leppänen päätti maalata kylkiasennossa poseeraavan alastoman naisfiguurin. Ketun nimi on Molopää. Muutama vuosi sitten Leppänen muutti Kuusamosta Lehtimäelle Keski-Suomeen. Aika monta kertaa se ajatus on jäänyt merkitsemättä ylös ja sitten olen saanut taistella nimen kanssa. – Monesti saan väläyksenä jokin hyvä ajatuksen, joka sopii nimeksi. Jostain kuvaan ilmestyi karhujakin. Toisena päivänä huomaisin, etten saa muotokuvasta oikein aidon näköistä. – Liikun korkeintaan pikkukaupungin tasolla, mihinkään suurkaupunkeihin eivät maalaukset sijoitu. Näyttelylle oli myös tilaa. – Siinä on kuvattu elämäni vaiheet, mutteivät ne missään järjestyksessä ole. Korjaamalla ei taulusta parempaa saanut, joten annoin olla. Esa Leppäsen Sähköpostilla kaikki hoituu-taulussa voi piillä piikkiä nykyisen tietoyhteiskunnan suuntaan. Eloveena-tyttö oli aikanaan tuttu näky kaurapuuropaketista. veistoksiakin alkoi syntyä. Näen oman taiteen toivottavasti yhtenä lenkkinä suomalaisessa naivistisen taiteen ketjussa. Taiteeni sanoma on sellaista vanhemman lippalakkipäisen setämiehen anarkiaa. Kun taulu on valmis, nimeksi jää suurin piirtein lehmä laitumella. Esa Leppäselle nimien keksiminen on tuottanut joskus murheita. Lähes aina veistoksessa olen käyttänyt vanhaa sammutinta, koska siitä saa hyvän vartalon. Tytön aika meni ohitse, nyt hän laulaa baarissa tissiä näyttäen. – Välillä se on kettu, joskus lehmä tai sika. Tavoitteena oli realismi. En juurikaan osia muokkaa, vaan kokoan valmiista osista veistoksen. Naivismissa yksi osa teosta on osuva nimi. Pilkkimiehen painajainen osuu nimenä kohdalleen.
Korian takia sisälle voidaan ottaa kerrallaan kahdeksan henkilöä, mutta voimme tarjota myös yksityisaikoja. – Odotamme noin 2000 kävijää. Niitä on jonkin verran käytettykin. Saamme vuosittain noin 50 hakemusta uusilta naivisteilta ja meillä on saman verran myös vanhoja aikasemmin näyttelyihin osallistuneita naivisteja. – Teosten takana olevan tarinan tuominen esiin vaatii usein kypsyyttä. Toinen tekee useita luonnoksia, joiden kautta varsinainen teos muotoutuu. Vapaus tekee kuitenkin naivismista monia kiinnostavan taiteen. Moni naivisti on ollut jossain muussa ammatissa, harrastanut taidetta ja eläkkeelle jäätyään alkanut maalata tosissaan. – Joka kesä meillä käy ihmisiä, jotka kysyvät, missä ne Innaset ovat. – Leppäsen ja Innasen osalta taidetta voi sanoa tietyllä tavalla kaunistelemattomaksi. Nimillä on todella merkitystä naivismissa. Kummallakin on samanlaista huumoria. Joku kertoo saavansa tietyn kuvan mieleensä ja maalaavansa sen. Eino Viikilän Ravintoketju sopisi vaikka biologian opetukseen. Ne ovat samantapaisia oivaltavia ja humoristisia, sanoo asiamies Ulla Heinonen. – Tosin Viikilä on keraamikko, mutta aika harvoin naivisteilla on mitään taiteenalan tutkintoa tai koulutusta kursseja lukuun ottamatta. Ikä tuo elämänkokemusta, jota naivismissa tarvitaan. Naivistin määritelmään kuuluu itseoppineisuus. Viikilä ja Leppänen hallitsevat kummatkin, mutta teosten erilaisuus on jo sinänsä kiehtovaa. Halukkaista naivisteista ei ole ollut pulaa. Kun viime vuonna näyttelyssä oli kolme naistaiteilijaa, on tänä vuonna Esa Leppäsen ohella esillä Eino Viikilän ja Martti Innasen töitä. Aika monelle naivistille yhteinen piirre on hieman korkeampi ikä. Toiset pitävät niistä kovasti, toiset eivät voi sietää. Teokset herättävät ajatuksia, eikä niitä seinälle laiteta sen takia, että ne välttämättä olisivat pelkkää silmäniloa. – Kesänäyttelyssä meillä on viime vuosina ollut viitisenkymmentä taiteilijaa, mutta talvinäyttelyssä keskitymme muutamaan taiteilijaan syvemmin. Viikilä on ehkä etenkin veistoksiensa osalta hieman yhteiskunnallisesti kantaa ottavampi ja hänen huumorinsa on hieman lempeämpää kuin Leppäsen ja Innasen. Viikilä tekee klassista kuvanveistoa pronssia valamalla tai keramiikasta. On aika harvinaista, että sama taitelija sekä maalaa että hallitsee kuvanveiston. Osa taas ei pidä itsenään naivisteina, vaikka sellaisia ainakin meidän mittapuumme mukaan ovat. Naivisti ei kiinnitä huomiota kultaiseen leikkaukseen, perspektiiviin ja värien käytössäkään hän ei noudata perinteisiä väriopin lainalaisuuksia. Heinosen mukaan etenkin Innasen teokset ovat suosittuja. Kuraattorimme Hannu Castren on verrannut Leppästä Innaseen. Naivismiin kuuluu myös tietty vapaus ja riippumattomuus säännöistä. Taiteilijat työskentelevät hyvin eri tavoin. Osa naivisteista on ujoja, eivätkä he osaa oikein hakeutua näyttelyyn, minkä vuoksi kuraattorimme heitä etsii. Naivistit Iittalassa-säätiö päätti viitisen vuotta sitten ottaa valtakunnallisen kesänäyttelyn jatkoksi talvinäyttelyn. Sanoma ja kertomus taulun taustalla puhuttelevat. Naivismin talvi-näyttely on esillä Iittalan vanhassa puukoulussa viikonloppuisin maaliskuun loppuun saakka. Innasen teoksia on Suomen Gallupin Säätiön kokoelmassa satakunta, mutta ne eivät ole enää säännöllisesti esillä kesänäyttelyssä. Antiikki ja taide | 59 NAIVISTIN TALVINÄYTTELY UHKUU ÄIJÄENERGIAA – Iittalan Naivistien talvinäyttelyn voi sanoa edustavan tänä vuonna äijäenergiaa. Teosten nimet ovat kekseliäitä ja ne tuovat oman lisänsä kokonaisuuteen. Innasen ja Leppäsen teoksissa on sekin yhtäläisyys että ne jakavat mielipiteitä. Hänen hahmonsa ovat hellyttäviä Leppänen puolestaan valmistaa omansa romuraudasta ja kierrätysmateriaaleista. Maalaustyylit ovat Leppäsellä ja Innasella erilaiset, mutta aiheen käsittelyssä on samoja piirteitä. Kolmen miehen osalta tämä on suurelta osin totta
Herrmannin ehdotus teki hänestä tunnetun Euroopassa ja hänen hautakiveen on kaiverrettu titteli “postikortin keksijä”. Samanaikainen kirjoitustaidon kohentuminen ja kirjettä edullisempi postimaksu nostivat postikortin huippusuosioon 1920-luvulle asti. Se mullisti suljettuihin kirjeisiin tottuneiden ihmisten viestinnän. Hän ehdotti sanomalehdessä, että posti sallisi kirjekuoren kokoiset kortit, joissa olisi korkeintaan 20 sanaa. ”Ihmiset kauhistuivat korttien avoimuutta, koska vertasivat niitä kirjeisiin. Vielä 1960–70-luvuilla postikortti oli pikaviestin, jolla tiedotettiin tulemisista ja menemisistä muutaman päivän varoitusajalla. Lyhyiden viestien Suomalainen postikortti 150 vuotta Pikaviestistä tunteiden tulkiksi Ensimmäiset postikortit herättivät ristiriitaisia tunteita: toisaalta kortti oli helppo ja halpa tapa viestiä, toisaalta kauhistuttavan avoin. TOPELIUS KEHUI MAINIOKSI. lokakuuta 1871. Eräs ensimmäisistä postikortin käyttäjistä oli kirjailija Sakari Topelius (1818–1898), joka lähetti ehiökorttien ilmestymispäivänä 10.10.1871 kortin serkulleen Vaasaan. Kirjekuori ei enää suojellut viestiä. Kortissa hän kehuu uutta, mainiota viestintämuotoa. Korteista tuli nopeasti hitti sekä Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Postinjakajalla oli mahdollisuus lukea kortteja, mutta lähetysmäärien noustessa miljooniin siihen tuskin oli aikaa. Hän halusi tarjota ihmisille kirjettä nopeamman tavan viestiä. Kortti löytyy Postimuseon kokoelmista Tampereelta. POSTIKORTTIYHDISTYS APOLLON JÄSENTEN KOKOELMAT OVAT ESILLÄ VAIN TAMPEREELLA. Postikortit olivat aluksi kuvattomia, mutta valokuvauksen ja painotekniikan nopea kehittyminen edesauttoivat kuvapostikorttien markkinoille tuloa. Myös kirjemäärät kasvoivat. Sanamäärää ei kuitenkaan rajoitettu. Suomen postitirehtööri Achates Ferdinand Gripenberg (1805–1882) halusi ottaa postikortit käyttöön myös Suomessa. PARHAIN TERVEISIN POSTIKORTTI 150 VUOTTA ON ESILLÄ 19.2. Hän sai luvan Venäjän keisarilta ja “kirjekortti” tuli myyntiin 10. Postikortin merkitys on muuttunut puhelimen ja internetin myötä. KEVÄÄLLÄ JA SYKSYLLÄ NÄYTTELY ON ESILLÄ ERI PUOLELLA SUOMEA. Postikortti oli tervehdysten, muistamisen ja onnittelun väline. KERROKSESSA, ALAVERSTAANRAITTI 5, TAMPERE. Suomeen postikortit rantautuivat 150 vuotta sitten. Enää postikorttia ei tarvita tiedonantoihin tai uutisointiin, vaan se on tunteiden tulkki ja välittäjä. Itävalta-Unkarin postimestari hyväksyi ehdotuksen ja posti otti kortit käyttöön vielä samana vuonna. Venäjä otti kortit käyttöön seuraavana vuonna. Postikortti oli arkipäiväisen viestinnän ohella myös kätevä mielenilmauksen, uutisoinnin ja propagandan väline. Kortin sai myös lähettää kirjettä halvemmalla. 60 | Antiikki ja taide P ostikortin loi itävaltalainen Emanuel Herrmann (1839– 1902) vuonna 1869. Ensimmäinen avoimena, ilman kuorta postitettava ehiöpostikortti otettiin käyttöön 1871. Vuonna 1901 lähetettiin Suomessa jo yli 2 miljoonaa korttia. NÄYTTELYN POSTIKORTIT ON VALITTU POSTIMUSEON 220 000 KORTTIA KATTAVASTA KOKOELMASTA 1800 LUVUN LOPULTA NYKYPÄIVÄÄN. NÄYTTELYSSÄ ON KATSOTTAVISSA MYÖS KUUSI POSTIKORTIN HISTORIASTA KERTOVAA VIDEOTA.. 28.3.2021 POSTIMUSEOSSA MUSEOKESKUS VAPRIIKIN 2. Postikortista tuli nopeasti aikansa pikaviestin. lisäksi ihmiset ahtoivat paljon tekstiä pieneen korttiin, joten vakoilu olisi ollut myös työlästä”, Postimuseon blogissa kerrotaan
Antiikki ja taide | 61 Parhain terveisin kortti on näyttelyn tunnuskuva. Kortti on Postimuseon kokoelmissa. Rakastetun taiteilijan Rudolf Koivun kortti.. Tyypillinen pikku kuvin varustettu Helsinkiä kuvaava kaupunkikortti 1800-luvun lopulta, jolloin viesti piti kirjoittaa vielä kortin kuvapuolella. Eräs ensimmäisistä postikortin käyttäjistä oli kirjailija Sakari Topelius, joka lähetti ehiökorttien ilmestymispäivänä 10.10.1871 kortin serkulleen Vaasaan. Kortissa hän kehuu uutta, mainiota viestintämuotoa
62 | Antiikki ja taide 1200 Arabian esinettä, 2 000 elefanttia, 2 000 enkeliä Intohimona keräily Hannu ja Pirjo Latvalan keräilyharrastuksen voi tiivistää kahteen sanaan: kauneus miellyttää.
Lisäksi navetassa on vanhoja pianoja, huonekaluja, kynttilänjalkoja ja valaisimia. Arabian astioiden täyttä kokoelmaa on tuskin koskaan edes mahdollista saada kasaan. Esimerkiksi yrityksille on tehty niiden logoilla varustettuja astiastoja sekä yksittäisiä kuppeja. Meidän vanhin kuppimme on vuodelta 1870, Hannu Latvala sanoo.. Kukaan ei ilmeisesti tarkkaan tiedä, kenelle tilaustöitä on aikanaan tehty. Ideana on saada jokaisesta sarjasta yksi kappale, on se sitten kuppi tai lautanen. VANHIN KUPPI VUODELTA 1870. – Tehdas on valmistanut astiastoja 1800-luvun puolivälistä saakka. Sarjat ovat tiedossa, mutta tilaustöistä ei mitään varmaa rekisteriä ole. Antiikki ja taide | 63 H TEKSTI JA KUVAT: JUHANI KARVONEN Pääkuva joko Latvalat tai joku salikuva, jossa näkyy paljon tavaraa ja siihen Latvaloiden kuva Loppuja sen mukaan, mitä mahtuu. En lähetä kuvia uusiksi, koska nehän on jo siellä serverillä ämeenlinnalaisten Hannu ja Pirjo Latvalan maatilan entisessä navetassa on noin 1 200 arabian astiaa, pari tuhatta elefanttia ja saman verran enkeleitä. Tämä on eräänlaista suomalaisen perinteen ja taiteen säilyttämistä, Hannu ja Pirjo Latvala sanovat. Varmaa on, että kerättävää riittää. Niiden koristelu on todella hienoa. Latvaloiden yrityksestä Härkätien Kynttilästä löytyy kabinettien lisäksi myös Jean Sibeliukselle omistettu nurkkaus, jossa on säveltäjämestariin liittyvää rekvisiittaa. – Keräämme nimenomaan Arabian astioita, emme astiastoja. Kaiken lisäksi saman sarjan astiastoissa voi olla eroja riippuen vuodesta tai vuosikymmenestä
Tuttavuuksia syntyi ja tieto Latvaloiden kiinnostuksesta vanhaan tavaraan levisi. Kun Hannu viritti pianoja, minä kävin paikkakunnan kirpputoreilla, Pirjo naurahtaa. Toisaalta olemme milloin tahansa valmiit luopumaan kaikesta, ei näistä tavaroista voi itselleen epäjumalaa tehdä, Latvalat pohtivat. Joskus joku tarjoaa vaihtokauppaa ja olisi valmis ottamaan minulta jonkin esineen ja antamaan omistaan toisen tilalle. MUUTAKIN ARVOA KUIN RAHA. – Kauneus on kaikille erilainen käsite. Nyt kynttilänjalkoja on 700-800 kappaletta. Navettaan mahtui rekvisiittaa, joten esimerkiksi huonekaluja tarvittiin tiloja somistamaan. Arabian kupeissa näkyy suomalainen kädentaito. SÄRÖT EIVÄT HAITTAA. Siihen en suostu, Hannu jatkaa. Pianonvirittäjänä työskennellyt Hannu Latvala kiersi maata soitinten kimpussa. 64 | Antiikki ja taide Pariskunnan keräilyharrastus sai nykyisessä mitassaan alkunsa, kun kymmenlapsinen Latvalan perhe osti vuonna 1983 vuosikymmeniä asumattomana olleen tilan Hämeenlinnan Rengon Kuittilan kylästä. – Navetta ei ole mikään museo, jossa esineisiin ei saa koskea, vanhalle tuolille voi vaikka istahtaa. Kun joku kävijä keksii seinältä samanlaisen astian tai huomaa nurkasta tutun huonekalun, ja alamme pohtia vaikka esineen historiaa, tulee onnistumisen olo. Tämän sinisemmäksi huonetta tuskin enää saa.. Latvaloita astiat kiinnostivat siinäkin mielessä, että navettaan perustettiin kesäkahvila, jonne niitä tarvittiin. Valmistustavat vaihtelevat. – Esimerkiksi Arabian Papukaija-kannut on arvioitu arvokkaiksi, ne maksavat jopa 2 000 euroa. Meille keräily ei ole pakonomaista tavaroiden kokoamista, vaan keräily tuo feelinkiä elämään. Arabian lautasia on jo katossakin. Pirjo Latvala alkoi aluksi keräillä kynttilänjalkoja, jotka kaikki Hannu maalasi mustiksi, jolleivat ne jo olleet mustia. Saimme paljon sellaista huonekaluja ja muutakin tavaraa, jotka olisivat muutoin päätyneet hyvin suurella todennäköisyydellä kaatopaikalle. Sekin kertoo arjen kovasta käytöstä. Parhaat astiat he varmaan myivät, mutta minä sain ylijäämät, enkä pannut vastaan, Hannu lisää. Takavuosina Suomessa askarreltiin enkeleitä pitsistä ja sokerivedestä. Yli sata vuotta vanhan navetan kunnostamisessa riitti töitä, kun kunnostus oli aloitettava siitä, että heinät oli vietävä pois ylisiltä. Kerrostaloasunto ei olisi ollut vaihtoehto, koska kumpikin oli keräilijä. Toisaalta joskus esimerkiksi lautasen lasitus saattaa olla kulunut pois ja kuvakin häipynyt, mutta sen ääriviivat ovat edelleen jäljellä. On ironista, että Arabia hyvissä ajoin ennen Suomi 100-juhlavuotta lopetti kansallisesti arvokkaan tuotantonsa. Jos tarkoitus olisi myydä, pitäisi miettiä esineitä aina hinta edellä. Kaikki eivät varmaan näe meidän kokoelmassamme samanlaista kauneutta kuin me näemme, mutta meille tämä on sitä elämän eliksiiriä. Harvinaisuus on arvokasta, mutta kaikki arvokas ei ole välttämättä harvinaista. Arvo muodostuu aina loppujen lopuksi siitä, miten paljon esineestä ollaan valmiit maksamaan. Vanhoja huonekalujakin alkoi kertyä Latvaloille eri teitä. – Kuluneisuus tai pienet säröt eivät haittaa. Harvinaisuuksia ne eivät kuitenkaan ole valmistusmäärillä mitaten. – Verhoilin ja kunnostin niitä. Jos kuva on lasituksen alla, saattaa vanhakin astia olla hyväkuntoinen, jollei lasitus ole kulunut puhki. Niitä on eri kokoisia eri materiaaleista valmistettuja koristeita ja pehmoleluja. Nyt ei tarvitse, mikä tuo vapautta keräilyyn. – Jos keräily on sellaista, että tavarat laitetaan varmaan säilöön piiloon kaikkien katseilta, en oikein osaa pitää sitä keräilynä. Joku golffaa ympäri maailmaa, mutta me haluamme kerätä kauneutta ympärillemme. Se on meille elämäntapa. – Liikuimme asuntoautolla kaikki viikonloput ympäri Etelä-Suomea. Ne olivat monesti sellaista tavaraa, mikä ei kiinnostanut ketään. – Nikkaroin tilan vähin erin kuntoon. Ne tuovat kaikille hyvää mieltä. Latvaloiden periaatteena on, että astiassa saavat näkyä käytön jäljet. – Asiakkaat alkoivat tarjota esimerkiksi Arabian irtolautasiaja kuppeja, joskus laatikoittain. Jotkut vanhimmat astiat ovat käsinmaalattuja, mutta monessa kuva on siirtokuva, joka on istutettu lasituksen alle. – Silloin keräilyssä olisi aivan eri ajatus. Ihmisten pitää nähdä esineet. – Suunnittelin niistä kauneutta kodin seinille. Enkeleitä on myös huovutettu. Latvalat eivät kerää myydäkseen, vaan tuottaakseen iloa itselleen ja muille. Myöhemmin aloin kerätä enkeleitä ja elefantteja
Hän ryhtyi toimeen ja rakensi minulle legomaailman. Se päätyi minulle kauppiaalta, jolle perikunta oli pianon myynyt. Keräilyssä voi olla muitakin arvoja kuin raha. – Tulin sanoneeksi kerran yhdelle pojalleni jotain legoista. Se piano ei ole myytävänä. Latvaloille kokoelmien rahallinen arvo on toissijainen asia, vaikka toki esimerkiksi Arabian astioissa on yksittäisiä arvokkaitakin kuppeja tai lautasia. Hän rakensi ”ylijäämäseteleistään” meille kokoelman. Vanhoja pianoja on navetassa useampia. – Olen joskus sanonut ihmettelijöille, että he tuskin uskovat, miten arvotonta tämä. tavara on. Harvalla on tilaa ja mahdollisuutta kerätä toistasataa vuotta vanhoja pianoja edes muutamaa kappaletta, mutta Latvaloiden navettaan niitä mahtuu. Kun pianonvirittäjä Hannu Latvala pääsee soittamaan Hellaksen Barcelonan maailmanäyttelyyn vuonna 1929 valmistamaa pianoa, vieraat varmasti viihtyvät. Antiikki ja taide | 65 Navetan ylisillä oli pilalle mennyttä heinää, nyt siellä on sali. Olen suunnitellut navetan yhdelle seinustalle myös elämäni polun, jossa on kaikkia oman elämäni aikana kohtaamiani eläinhahmoja, Pirjo Latvala sanoo. – Kaikki kymmenen lastamme ovat kiinnostuneet jollain tavoin keräilystä. Viimeisin keräilyn kohde ovat legot, joista Latvaloiden aikuiset lapset ovat rakentaneet muun muassa vanhan linnoituksen sotilaineen. Kun kävijä saapuu pihaan 50 000 euron autolla, on auto monin verroin kalliimpi kuin meidän kaikki kokoelmamme yhteensä. Vanhaa joka kodin taloustarvikettakin on hyllyillä. Latvalat eivät ole huolissaan, mitä mittaville kokoelmille tapahtuu, kun heille ikää karttuu. Esimerkiksi Arabian astioissa pienikin vika pudottaa hintaa rajusti, eivätkä kaikki keräilijät edes huoli pikkuvikaisia omiin kokoelmiinsa. Enkeleistä ei tässä talossa ole puutetta. – Arvokkain ja ainakin ainutlaatuisin piano on Hellaksen Barcelonan maailmannäyttelyyn vuonna 1929 valmistama piano, jota on tehty vain tämä yksi kappale. Yksi pojistamme on innostunut vanhoista seteleistä
FILOSOFINEN OTE. Taiteilijoita ja malleja, Rodney Grahamin valeasuisia omakuvia. Vastaavia, Grahamin maalaamia abstrakteja teoksia löytyy myös museon näyttelytilasta. Rodney Graham, Sanomalehtimies, 2016, maalattuun alumiiniseen valokaappiin pohjustettu kromogeeninen valokuva Courtesy Museum Frieder Burda, Baden– Baden. Se sallii hänen vaeltaa vapaasti 1900-luvun modernismin maisemassa, nostaa hattua sen lukuisille ismeille ja myös leikitellä niiden ominaispiirteillä. Rodney Graham leikittelee taiteilijan ja mallin rooleilla Tietokoneella rakennetut teokset Kanadalaisen Rodney Grahamin teoksiin on yhdistetty satoja erillisiä kuvia. Hänen taidettaan leimaavat hienovireinen nostalgia, lempeä huumori ja runollinen ironia. Vancouverissa asuva ja työskentelevä Rodney Graham, 72, on poikkeuksellisen monipuolinen taiteilija. Yksityiskohtia on paljon, ja jokaisella niistä on merkitystä. Taiteilija itse esittää galleristia kuvitteellisessa näyttelyssä, jonka maalaukset perustuvat hänen tekemiinsä muunnelmiin venäläistaiteilija Alexandr Rodt?enkon eräästä teoksesta. – Grahamin näkökulmasta tilanne on herkullinen. Taiteilijoita ja malleja tarkastelee nimensä mukaisesti erilaisia taiteilijana ja mallina olemisen tapoja. Rodney Graham tutkii teoksissaan länsimaisen kulttuurin kerrostumia: sekä arkipäivän elämää että kollektiivista muistia. Hänen tuotantoonsa kuuluu suurten valokuvateosten ohella maalauksia ja veistoksia sekä elokuvia, videoita sekä kirjallisia teoksia. Kuva: Rodney Graham Studio. Rodney Grahamin näyttely, Taiteilijoita ja malleja, on parhaillaan esillä Serlachius-museo Göstassa. Monet teoksissa esiintyvistä hahmoista ovat luovien alojen ammattilaisia tai harrastajia ja samalla myös Grahamin malleja. Teos on näkymä 1940-luvun New Yorkin eleganttiin taidegalleriaan. Hän rakentaa poikkeuksellisen suurikokoiset valokuvateoksensa tietokoneen avulla sadoista erillisistä kuvista. Rodney Grahamin taiteen käsitteelliset kerrostumat näkyvät hyvin näyttelyn pääteoksessa Gallerian imurointi 1949 (2018). Graham tunnetaan parhaiten valeasuisista omakuvistaan, monumentaalisista valokuvateoksista, joissa hän omaksuu erilaisia kuvitteellisia rooleja. Hän käyttää lähtökohtinaan laajalle ulottuvia viittauksia filosofiaan, psykoanalyysiin sekä eri aikakausien taiteeseen ja populaarikulttuuriin. Hän on myös muusikko ja nimeään kantavan yhtyeen johtaja. TAIDEMUSEO GÖSTA, MÄNTTÄ 18.4.2021 SAAKKA. Teoksissa voi tunnistaa viittauksia yhtä lailla synteettiseen kubismiin, jokamiehen askarteluun ja abstraktiin ekspressionismiin, joka kerta kekseliäästi tulkittuina, Valjakka kertoo. Lisää ulottuvuutta tarjoaa se, että eri paikkoihin ja aikakausiin sijoittuvat hahmot ovat taiteilijan itsensä luomia ja esittämiä. Ovatko ne itsenäisiä taideteoksia vai lavasteita. IMUROINTI TIIVISTÄÄ TEEMAN. Moniulotteisuus kiehtoo näyttelyn kuraattoria Timo Valjakkaa, jonka mukaan Graham esittää kiperiä kysymyksiä taiteen tekemisestä ja esittämisestä: ovatko näyttelyn maalaukset ja veistokset hänen itsensä tekemiä vai hänen valokuvissaan esiintyvien kuvitteellisten taiteilijoiden käsialaa. 66 | Antiikki ja taide K anadalainen Rodney Graham on maansa arvostetuimpia nykytaiteilijoita ja esiintynyt lukemattomissa näyttelyissä eri puolilla maailmaa
Courtesy Museum Voorlinden, Wassenaar. Kuva: Rodney Graham Studio. Courtesy Ringier Collection, Sveitsi. Courtesy the Artist and Hauser & Wirth. Kuva: Rodney Graham Studio Taiteilija Rodney Graham 2020. Kuva: Rodney Graham Studio Rodney Graham, Gallerian imurointi 1949, 2018, maalattuun alumiiniseen valokaappiin pohjustettu kromogeeninen valokuva. Kuva: Rodney Graham Studio Rodney Graham, Taiteilija taiteilijabaarissa 1950-luvulla, 2016, maalattuun alumiiniseen valokaappiin pohjustettu kromogeeninen valokuva. Antiikki ja taide | 67 Rodney Graham, Piippurassitaiteilija, Amalfi, -61, 2013, maalattuun alumiiniseen valokaappiin pohjustettu kromogeeninen valokuva
Viimeiset opetusvuodet hän oli Iisalmen maalaiskunnassa Iirannalla, jossa hän oli erittäin pidetty opettaja, Isotädiltäni perimä koru muistuttaa minua monista yhdessä vietetyistä hetkistä ja hauskoista tarinoista. Sodan aikana Alma-täti kuten hänen sisarensakin toimivat Lottina. – Rehtori oli kuitenkin isäni tuttu ja niinpä tämä tyttö joutui lähtemään Sortavalaan ja valmistuin sieltä opettajaksi. Hän muun muassa haaveili menevänsä Kansallisteatterin oppilaskouluun, mutta sille unelmalle kauppiaana Lapinlahdella toiminut August-isä oli isotädin kertoman mukaan pannut tiukan pisteen. – Isäni sanoi, että teatteriin et mene. – Kun tuli matematiikan vuoro, kirjoitin lappuun, että tämä on minulle hepreaa ja hepreana pysyköönkin. Isotätini, joka oli myös sekä äitini että minun kummitäti, oli jo nuorena luonteeltaan seikkailija. Luultavasti koristekivi on värjätty vuorikristalli. Kauppiasisä oli sitä mieltä, että tyttärelle paras opinahjo oli Sortavalan opettajaseminaari, ja niinpä Ami joutuikin sinne pääsykokeisiin tentattavaksi. Rauhan tultua jatkui opettajan ura aina eläkeikään saakka. SORTAVALASTA OPETTAJAKSI. Se oli nykyisen Suomen itsenäisen tasavallan edeltäjä, joka täytti jo suuren osan itsenäisen valtion kriteereistä. KELLO LAHJAKSI. Kultaa ja vuorikristallia Isotädin rintarossi 68 | Antiikki ja taide. Isotätini koru. Kokeista ei tippunut täysiä pisteitä eikä ne varmaan ilman suhteita olisi koulun ovien avautumiseen riittäneetkään. Ensimmäinen sortokausi tähtäsi maan venäläistämiseen, mutta se päättyi kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin murhaan kesäkuussa 1904 ja Suurlakkoon 1905. Rakkaat esineet TEKSTI JA KUVAT: JAANA ISOSAARI K un isotätini, Alma Kaarina Kähkönen, syntyi maaliskuussa 1904, elettiin ensimmäisen sortokauden loppua Suomen suurruhtinaskunnassa, jota hallitsi Romanovien hallitsijasukuun kuulunut Suomen suurruhtinas, Venäjän keisari Nikolai II. Kuole ennemmin vaikka nälkään, Ami-täti muisteli usein minulle, kun olimme yhdessä teatterissa. – Suomen suuriruhtinaskunta oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa pääosin nykyisen Suomen valtion alueella vuosina 1809–1917
Lähetä meille kuva ja tarina sinulle tärkeästä, rakkaasta ja merkityksellisestä esineestä. Se voi olla taulu, kirja, lasiesine, patsas ihan mikä vaan sinulle tärkeä tavara, johon liittyy myös tarina. Kotimaan matkailusta muistan yhden hauskan jutun, kun Airo teki vuonna 1949 ensimmäisen lentonsa Helsingistä Kuopioon. Tarina voi liittyä siihen, mistä olet hankkinut esineen tai keneltä olet saanut sen. Kummitätini halusi lennolle mukaan, niinpä hän matkusti junalla Iisalmesta Helsinkiin ja tuli sitten lentämällä takaisin Kuopioon. Kun tuli eläkepäivät eteen, hän sai koululta läksiäislahjaksi rannekellon. Sinisen eri sävyt olivat Ami-tädin lempivärejä. Rakkaan esineet -kirjoitukset ja kuvat sähköpostilla: antiikki.eko@gmail.com Antiikki ja taide | 69. Liitä mukaan myös puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi, jotta voimme olla yhteydessä, jos haluamme täydennystä esineen tietoihin. Kaikki tuo vaiva ainoastaan sen takia, että hän halusi lentää. Täti myös matkusti paljon eikä pelkästään kotimaassa vaan muun muassa Saksassa, Itävallassa ja Egyptissä. Esineen hinnalla ei ole mitään merkitystä. – Kiitin kauniisti, mutta päätin, etten eläkkeellä kelloa tarvitse. Vielä en ole sitä käyttänyt, sillä aiemmin koin sen iäkkään ihmisen koruksi. Nyt kun katson sitä, voi olla pian aika, jolloin se koristaa jonkun juhla-asuni rintamusta ja muistuttaa lukuisista ihanista hetkistä, jotka yhdessä saimme viettää. Kirjoita esineeseesi liittyvät muistot ja liitä mukaan myös kuva siitä (koko vähintään 2 Mt). Kun esineeseen liittyy tarina, se muuttuu arvokkaammaksi, se ei ole enää pelkkä esine. KERRO AARTEESI TARINA Tätini oli näyttävä pukeutuja koko ikänsä. Avaa meille aarteittesi tarinat. sillä teatteri ja taideinnostuksensa takia hän järjesti oppilaidensa kanssa näytelmäja lausuntaesityksiä. ENSIMMÄINEN LENTO. Alkoi vapaa-aikani enkä aikonut elää sitä kelloa tuijotellen. Niistä olen ikäni kiitollinen. Kun isotätini nukkui pois vuonna 1995, koru tuli minulle. Joka kerta Helsingissä käydessään menimme yhdessä teatteriin ja kuulin muun muassa tuon tarinan hänen nuoruudestaan. Hyvä Antiikki ja taide –lehden lukija. Tämä liilansävyinen koru oli usein tädin rinnassa tai silkkihuivi kiinnitettynä pukuun sillä. Niinpä vaihdoin sen kultaiseen rintarossiin. Eläkepäiviään täti todella vietti vapaasti nauttien runsaasti teattereiden, konserttien, taidenäyttelyiden ja oopperan tarjonnasta
70 | Antiikki ja taide Signe Brander ikuisti 1900-luvun Helsinkiä Nainen kameran takana Parhaimmillaan Signe Branderin ikuistamat valokuvat lähestyvät ilmaisultaan, sommittelultaan ja valonkäytöltään maalaustaidetta.
Antiikki ja taide | 71 TEKSTI: TIMO ELO Signe Brander: ”Pyykinpesijöitä Leppäsuolla” 1907. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Wikimedia Commons
1800-luvun lopussa tämä ei ollut mitenkään poikkeuksellista. Kuvauspaikalla oli usein runsaasti väkeä, ohikulkijoita, seuraamassa mustan suoja. Kuvaukset onnistuivat hyvin ja jo kahden vuoden kuluttua koossa oli niin suuri määrä valokuvia, että lautakunta päätti koota niistä näyttelyn Valtion historialliseen museoon Hakasalmen huvilaan. 72 | Antiikki ja taide igne Viola Brander kuvasi 1900-luvun alussa Helsingin muuttuvaa kaupunkia ja helsinkiläisten arkea. Isän kuoltua vuonna 1891 leski Jenny Brander muutti kolmen S Omakuva 1900–1929. Oman alansa hän löysi valokuvataiteesta. RATKAISEVA KOKOUS. Henkilökuvaus oli kuitenkin tuolloin ankarasti kilpailtua eikä se jaksanut pitemmän päälle kiinnostaa, joten hän siirtyi päätoimiseksi maisemaja kaupunkikuvaajaksi. Ensimmäiset säilyneet Helsinki-kuvat on otettu vuonna 1905 pääpaloaseman tornista. LAHJAKAS KUVATAITEILIJA. Lautakunta päätti palkata toimeen Signe Branderin, jonka kanssa lautakunnan jäsenet alkoivat tehdä sunnuntaisin kävelyretkiä, joiden aikana käytiin läpi katu kadulta ja talo talolta mahdollisesti kuvattavat kohteet. Esimerkiksi vaikkapa Kallion kirkon torniin kiipeäminen yksin kuvauskaluston kera oli haastavaa. He myös tunsivat Helsingin rakennusja suunnitteluhistorian. Hän ei kuitenkaan ryhtynyt opettajaksi. Signe Brander oli taiteellisesti lahjakas ja harrasti maalausta. Signe Brander oli aloittanut uransa ateljeekuvaajana, mutta hän tunsi maisemaja miljöövalokuvauksen omaksi alakseen kutsuen itseään ”kulttuurihistorialliseksi valokuvaajaksi”. Katunäkymiä tallentaessaan Signe Brander ikuisti myös jalankulkijoita, leikkiviä lapsia ja hevosajoneuvoja. Signe Brander syntyi Parkanossa 15.4.1869 seitsenpäisen sisarusparven viidentenä lapsena. Syyskuussa 1906 Helsingin Muinaismuistolautakunta piti perustavan kokouksensa, jossa päätettiin aikaansaada valokuvan keinoin kokoelma dokumentteja vanhasta katoamassa olevasta Helsingistä. Useimmiten hän tuli kuvauspaikalle raskaiden kantamusten kanssa vossikalla. 1910ja 1920-luvuilla vuorossa olivat Suomen kartanot. Kaupunkikuvaajalla oli iso kamera jykevine jalustoineen sekä objektiiveja ja negatiivilevyjä. Signe Brander on kuvannut muun muassa Punkaharjua. Vuosina 1904 – 1906 Signe Branderilla oli Helsingissä oma Helikon-niminen valokuva-ateljee. Hän kävi koulua Kokkolassa, jossa isä Albert Brander toimi tullivirkailijana. Lautakunta kehotti kuvaamaan myös liikennettä, elämää kaduilla, juhlakoristelua sekä ”originelleja katutyyppejä”, muun muassa venäläisiä jäätelönmyyjiä ja kahvimummoja. Signe Branderin työsarka ei suinkaan ollut helppo. Monet naiset toimivat tuohon aikaan ateljeekuvaajina. Kuva museovirasto tyttärensä kanssa Helsinkiin, jossa Signe suoritti piirustuksenopettajan kurssin Taideteollisessa keskuskoulussa. Kaupunkikuvaajalla oli iso kamera jykevine jalustoineen sekä objektiiveja ja negatiivilevyjä. Lautakunnan jäsenet, valtionarkiston hoitaja Reinhold Hausen, museoamanuenssi Karl Kondrad Meinander ja arkkitehti Gustaf Nyström, olivat hyvin perehtyneitä valokuvaukseen ja sen avulla tapahtuvaan tallennustyöhön. Vuosina 1896 – 1898 hän toimi ateljeekuvaajana Savonlinnassa sijainneessa Atelier Olofbad’issaan. Myös Signe Brander työskenteli jonkin aikaa Daniel Nyblinin valokuvaamossa avustajana. Savonlinnassa hän kiinnostui myös maisemakuvauksesta. Näyttelyssä oli esillä Signe Branderin noin 400 kuvan ohella myös vanhempien valokuvaajien töitä. RASKASTA TYÖTÄ. Joskus hankalilla kuvausretkillä mukana oli myös apulainen
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Wikimedia Commons Helsingin Muinaismuistolautakunta ja valokuvaaja Signe Brander sunnuntairetkellä kuvauskohteisiin tutustumassa. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Wikimedia Commons Olkkalan vanha päärakennus. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Wikimedia Commons Unioninkatu 37. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Wikimedia Commons Königstedtin kartano Signe Branderin kuvaamana. Antiikki ja taide | 73 Läntinen Viertotie. Vanha Klinikka 1907. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Wikimedia Commons
KARTANOITA JA NIIDEN PUISTOJA. K. Signe Branderin lupaavasti alkanut yhteistyö Muinaismuistolautakunnan kanssa päättyi keväällä 1913. ei kuitenkaan ollut Signe Branderin erottamispäätöstä tehdessään yksimielinen. IRMA LOUNATVUORI JA SIRKKU DÖLLE, SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURA JA MUSEOVIRASTO 2008; WIKIPEDIA. Hankalissa olosuhteissa kuvaajalla piti olla teknisen osaamisen ohella myös sommittelutaitoa sekä kykyä luovaan ongelmanratkaisuun. Lautakunnan johtokunta Signe Branderin piirustusopinnot näkyvät selvästi hänen valokuvissaan. Ja koska filmit olivat herkkyydeltään hitaita, auringonvaloa piti hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Kaupunkikuvaus oli vaativaa puuhaa. Monia rakennuksia ei enää ole tai niitä on pysyvästi muutettu, mutta valokuvat kertovat niistä yhä. Joskus oli varauduttava useankin päivän oleskeluun kohteessa. Hänet haudattiin 122 muun menehtyneen potilaan kanssa sairaala-alueen joukkohautaan. Esimerkiksi ”Pyykinpesijöitä Leppäsuolla” on eräs tällainen. Hän otti suurimman osan kuvistaan vaakasuunnassa. Siirto johtui sota-ajan oloista eikä Signe Branderilla ollut mielenterveydellisiä ongelmia. Hän oli innostunut ja huumorintajuinen ja kertoi mielellään ystäväpiirilleen värikkäistä kuvausretkistään eri puolilla Suomea. Kartanoiden lisäksi kuvauskohteiksi päätyi joitakin rakennustavaltaan poikkeuksellisia talonpoikaistaloja. 74 | Antiikki ja taide Signe Branderin muistolaatta Nikkilän sairaalan Juhlatalon seinässä. Kuva museovirasto vaatteen alla työskentelevän valokuvaajan toimia. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Wikimedia Commons Signe Brander kuvaaja; Olofsbad, vedostaja 1896–1898. Parhaimmillaan hänen valokuvansa lähestyvät ilmaisultaan, sommittelultaan ja valonkäytöltään maalaustaidetta. Myöhemmässä vaiheessa kuvauskohteet olivat Töölössä ja eteläisessä Helsingissä. Hän oli jo vuonna 1910 aloittanut Suomen kartanoiden kuvaamisen. Signe Branderin laaja kuvakokoelma muodostaa historiallisesti arvokkaan dokumentin vanhasta Helsingistä ja Suomen historiallisista kartanoista. Kokouksen pöytäkirjan marginaaliin joku myöhempi museonjohtaja on kirjoittanut: ”Tyhmä päätös!”. 1910ja 1920-luvuilla hän matkusteli eri puolilla maata ottaen lähes 2 000 kuvaa 250 kartanosta ja niiden puistoista.. Noin 900 Helsinki-kuvan joukossa on vain 8 pystykuvaa. 1930-luvulla Signe Branderin terveys huononi. ARVOKAS KUVAKOKOELMA. TERVEYS HORJUI. Signe Brander ei suinkaan jäänyt työttömäksi. Hän menehtyi todennäköisesti aliravitsemukseen ja vitamiinien puutteeseen. Valokuvauslaitteet olivat hankalasti kuljetettavia ja mukana oli myös mittava määrä lasinegatiiveja. Kartanonomistajat rahoittivat kolmen ensimmäisen kesän kierroksia, jotka olivat Helsinki-kuvausten tavoin hyvin vaativia projekteja. Hänen oikea silmänsä sokeutui ja vasemman silmän näkökin heikkeni. Kartanonisäntien vaunuissa pääsi usein myös pitäjien sisällä kartanosta toiseen. Valokuvaajana häntä on verrattu legendaariseen valokuvaajaan I. Jotkut lautakunnan jäsenet olivat ilmeisesti pitäneet häntä liian itsenäisenä ja omapäisenä. Niinpä lautakunta päätti etsiä toimeen uuden valokuvaajan. Signe Brander aloitti Helsingin kaupungin valokuvausdokumentointinsa vuonna 1907 Kruununhaasta, jossa vielä oli jäljellä joukko empirekauden puutaloja. Matkoilta ei niin vain voinut palata Helsinkiin varusteita täydentämään. Vuonna 1941 hän joutui Kivelän sairaalaan, josta Helsingin pommitusten takia potilaita jouduttiin siirtämään turvaan Sipooseen, Nikkilän mielisairaalaan. Seuraavana vuonna yli sata Nikkilän potilasta kuoli nälkään. Inhaan. Brander oli yksi heistä. Vuonna 1912 Signe Brander kuvasi Kaisaniemessä, Jätkäsaaressa, Sörnäisten ranta-alueella ja Pasilassa. Matkoja rahoittaneet kartanoisännät auttoivat kuljetusjärjestelyissä rautatieasemilta kartanoille. LÄHTEET: JAN ALANCO, RIITTA PAKARINEN: ”SIGNE BRANDER 1869 1942 HELSINGIN VALOKUVAAJA ”, HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO, 2005; ”SIGNE BRANDER SUOMEN KARTANOISSA”, TOIM. Ainutlaatuinen kuvasarja muodosti yhtenäisen kokonaisuuden menneisyyden taistelupaikoista. Myös Signe Branderin piirustusopinnot näkyvät selvästi hänen valokuvissaan. Sieltä hän siirtyi Vanhaankaupunkiin ja Itäiselle Viertotielle. Viherkaihista johtuneen näkökyvyn heikkenemisestä huolimatta Signe Brander osallistui aktiivisesti seuraelämään. Vuonna 1907 Signe Branderia oli myös pyydetty kuvaamaan vuosien 1808–1809 Suomen sodan taistelupaikkoja ja muistomerkkejä kenraalimajuri Hugo Schulmanin Suomen sodan satavuotismuistoa juhlistanutta kirjaa varten
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Wikimedia Commons Dagmarinkatu 2. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Wikimedia Commons. Antiikki ja taide | 75 Maurinkatu 4
Posti Green Posti Oy LHT Posti Lehti PAL.VKO 2021-12 700278-2101 Mu o Mi vid • N i inn • Mi vid nrinn 8, T mp r • www.mu omi vid .. • Lipu 9/5 Avoinn : h mi–huh ikuu p – u k o 11–18, ouko– kuu i– u k o 11–18