Antiikki ja taide 05/2021 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

ARJEN HISTORIA ENTISÖINTI ESITTÄVÄ TAIDE KERÄILY KÄDENTAIDOT 5/2021 • 9,50 € 50-vuotias Pentik: Tuulahdus Lapin luontoa ja lumoa TARMO MAARONEN Harmaan graniitin taitaja SAULI SUOMELA LARS SONCK Facett I -lasiesine toimi avainkulhona Lasinpuhaltajan työ lapsuuden haave Taidetta hukkalasista GUNNEL NYMANIN
www.hevosmaailma.. www.kissafani.?. www.kissafani.. www.hevosmaailma.. Syyspäivien Syyspäivien nautinnollisiin nautinnollisiin lukuhetkiin lukuhetkiin Hae omasi Lehtipisteestä Hae omasi Lehtipisteestä tai tilaa suoraan kotiisi! tai tilaa suoraan kotiisi! www.talomestari-lehti.. www.talomestari-lehti.
Lasinpuhaltajan on hallittava monia työvaiheita, ennen kuin esine on valmis. 16 Osana suomalaisen lasitaiteen historiaa Aino Aalto halusi suunnitella käytännöllisen sarjan, joka mahtuisi pieniinkin koteihin. 26 Helsingin suosittu maamerkki Havis Amanda oli aikoinaan kiistelty kaunotar. Hänen kokoelmiinsa kuuluu muun muassa italialainen kypärä c.1600-1620.. 52 Arvokkaat aterimet .....................................................................54 Kiistelty kaunotar Havis Amanda ..............................................58 Jonotus kannatti, Repin palkitsi ..................................................62 Peter Mustonen kerää keskiaikaisia aseita ja haarniskoja. Antiikki ja taide | 3 Pääkirjoitus .................................................................................... Hän suunnitteli lasit vuonna 1932. .....64 Hopealusikoille uusi elämä koruina ..........................................68 Reima Smeds kerää esineiden tarinoita ..................................72 Isoäidin kahvipannu on rakas esine .........................................80 Sisältö 6 Anu Pentik perusti yrityksensä 50 vuotta sitten ja jatkaa suunnittelutyössä edelleen. 5 50-vuotias Pentik mielii maailmalle ...........................................6 Taideuutisia ..................................................................................14 Suomalainen taidelasi eli kultakauttaan 1950-luvulla .............. Tarmo Maaronen haaveili lasinpuhalluksesta jo pikkupoikana. Siksi lasit voi myös pinota päällekkäin. 16 Samuli Suomela tekee taidetta hukkalasista ...........................22 Lasiuunien hehku houkutti Tarmo Maarosta jo lapsuudessa ..26 Suomalaisen lasimuotoilun klassikoita ......................................31 Harmaan graniitin taitaja Lars Sonck ........................................34 Tampere liekkien armoilla .........................................................40 Kuvaajan tehtävä on löytää kauneus kaikista .........................44 Mystinen kantaisä Väinämöinen ...............................................48 Gunnel Nymanin Facett I oli eteisen aarre .............................. 58 64 Helsinkiläinen antiikkikauppias ja -asiantuntija Peter Mustonen kerää keskiaikaisia aseita ja haarniskoja
040 753 8555 Palveluhakemisto Uudenmaankatu 17, Helsinki Asentajantie 8, Porvoo puh. 2 Varaa paikkasi palveluhakemistossa! Sirpa Hornaeus sirpa.hornaeus@karprint.fi puh. 040 707 4753 WANHAN TALON VARAOSAT • tulisijat ja -tarvikkeet • vanhat ovet ja ikkunat • helat, lukot ja ruuvit Puutarhakatu 9, Turku Puh. 0500533587 www.gema.fi A NTIK
Taide kehittää ihmisen ajattelun välineitä, mielikuvitusta ja kieltä. 09-413 97 300 Tilaushinnat: Kestotilaus: 6 numeroa vuodessa 39 € Määräaikainen tilaus: 12 kuukautta, 6 numeroa 44 € Aikakauslehtien liiton jäsenlehti. Suomalainen design oli ja on omaleimaista – pelkistettyä ja yksinkertaisen tyylikästä monien muualla vallinneiden koristeellisempien ja koukeroisempien tyylien rinnalla. Tapio Wirkkala, Kaj Frank ja monet muut loivat esineistöä, joka puhuttelee edelleen, seitsemisenkymmentä vuotta syntymisensä jälkeen. ISSN 2341-622X (painettu) ISSN 2489-8686 (verkkojulkaisu) www.antiikkijataide.fi Seuraava numero ilmestyy marraskuun lopussa. Kukapa tietää, mitä niistä vielä kehittyy. Kannen kuva: Kivi-astiasto, Pentik Helena Tynellin suosittua Aurinkopulloa valmistettiin vuosina 1964–1974. Sillä on paljon suurempi merkitys: taide liittyy vahvasti ihmisen elämän arvoihin ja merkityksiin. Eteläisemmässä Euroopassa lasia osattiin puhaltaa jo tiettävästi ajanlaskun alun tienoilla. Sotavuosien jälkeen alkoi tapahtua. Päätoimittaja: Mari Ahola-Aalto mari.ahola-aalto@karprint.fi Toimittajat: Mira Arkko Timo Elo Kari Kumpulampi Tarja Pitkänen Jouni Suolanen Eero Wihuri Toimituksen osoite: Antiikki ja taide antiikki.toimitus@karprint.fi Vanha Turuntie 371, 03150 Huhmari Mediamyynti: Sirpa Hornaeus sirpa.hornaeus@karprint.fi Puh. Taitavia muotoilijoita ja lasitaiteilijoita oli 1950-luvulla lukuisa joukko. Suomalainen lasitaide elää ja voi hyvin. 040-753 8555 Kustantaja: Karprint Oy, Huhmari Tilaajapalvelu: tilaukset@karprint.fi puhelinpalvelu arkipäivisin klo 9-11.30 puh. Vaikka suurista tehtaista on jäljellä enää Iittala, joka sekä kantaa kunnialla kultakauden perintöä että luo uutta lasiosaamista on Suomessa edelleen myös lukuisia pieniä lasistudioita. Suomalaisen lasitaiteen nousulla oli sodanjälkeisissä oloissa suuri arvo koko kansakunnalle, joka yritti toipua vaikeista vuosista ja nousta jaloilleen. Syntyi sekä uniikkeja taide-esineitä että arjen kauneutta käyttötavaroissa. Monissa kodeissa tuttuja ovat vaikkapa Oiva Toikan Kastehelmi-astiat tai Aino Aallon Bölgeblick -lasit, jotka nykyisin tunnetaan tekijänsä nimellä. Taide-esine ei ole vain kaunis käyttötavara, eikä se myöskään ole pelkästään tyylikäs koriste-esine kodin pöydällä tai keräilijän hyllyssä. Suomalainen lasi elää ja voi hyvin asinpuhallustaito tuli Suomeen paljon myöhemmin kuin moniin muihin maihin. Meillä nähtiin tärkeänä myös kauniiden, jokapäiväiseen käyttöön soveltuvien esineiden arvo, vaikka taiteilijat toki loivat myös uniikkeja taide-esineitä. Suomessa tehtiin pitkään tarpeellista käyttölasia, kuten pulloja ja ikkunalasia. Ne ja monet muut klassikot ovat nykyisin ilahduttavasti myös nuorten perheiden suosikkeja. Taiteen merkitys ei kuitenkaan rajoitu vain yksilöön, vaan se toimii myös kansan kulttuuriperimän välittäjänä ja uudistusvoimana. Antiikki ja taide | 5 L 5/2021 Kahdeksas vuosikerta Vuonna 2021 ilmestyy 6 numeroa. Suomalainen lasitaide nousi uskomattomaan kukoistukseen. Funktionalismin tulo sekä Alvar ja Aino Aallon työt ja menestys Pariisin maailmannäyttelyssä ennakoivat jo tulevaa, mutta sitten sota katkaisi tekemisen mahdollisuudet. Ja tapa nousta arjen yläpuolelle. Parhaimmillaan taide tuottaa paitsi esteettisen elämyksen, myös kokemuksen jostain suuremmasta. Taide on osa ihmistä ja elämää. KU VA : TIM O SY RJÄ NE N. 1900-luvulla lasista alkoi syntyä myös taidetta
Posiolla toimiva Pentik on ponnistanut vaatimattomasta alusta yhdeksi Suomen menestyneimmistä taideteollisista yrityksistä.. 6 | Antiikki ja taide Anu Pentikin luovuus loi tyhjästä menestyvän yrityksen Lapin luonto – loppumaton inspiraation lähde Viisikymmentä vuotta, ja monen monta tarinaa
– Luovuutta olen aina tarvinnut, mutta jotta saatiin leipää, aikaisemmin piti aina myös ottaa huomioon se, mikä menee kaupaksi. Mutta toisin kävi. Maailman pohjoisin ja ainoa Suomessa toimiva keramiikkatehdas on hyvissä voimissa. – Rakastamme edelleen sitä mitä teemme, ja toisiamme. Kun Pentikin toiminta oli alkuvaiheessa, Anu Pentik ei haaveillut kovin isosta yrityksestä. MAAILMAN POHJOISIN KERAMIIKKATEHDAS. Metsät ja järvet, rauha, Posion eläimet, värit ja muodot – mutta ennen kaikkea eletyn elämän kaikki eri sävyt vaaleasta tummaan ja aina hiiltyneeseen puuhun. Markkinointi on Anun mielestä aina ollut yksinkertaista: kun tekee hyviä tuotteita, ja erilaisia kuin muut tekevät, niitä on helppo myydä. Saaga-sarja tuo pohjoisen tuulahduksen sisustukseen ja kattaukseen. – Taiteilija olen kuitenkin vapaasti voinut olla vasta viimeisen kymmenen vuotta. Toiminta kasvoi ja laajeni nopeasti. – Minulla on ollut 50 vuotta sama ajatus päässä herätessäni viideltä aamulla: Ihanaa, kohta saan painaa käteni saveen, Anu Pentik sanoo. Astiaston muodon on suunnitellut Lasse Kovanen ja kuvionnin Minna Niskakangas.. – Me olemme aika mystinen yritys täällä pohjoisessa. Rakastettavaa on vain entistä enemmän: meillä on jättimäinen perhe, satoja työkavereita ja naapureina poroja. Antiikki ja taide | 7 TEKSTI: TARJA PITKÄNEN KUVAT: PENTIK OY P entikin matkan varrelle on mahtunut monenlaista, myös paljon muutoksia, mutta jotakin on pysynyt samana: Anu Pentikin luovuus. NYT MAHDOLLISUUS OMIIN TÖIHIN. Anu Pentik on johtanut yritystä ja sen taideteollista linjaa alusta asti. Nyt voin tehdä enemmän myös omaa uniikkitaidetta. Posion oloissa kymmenenkin on paljon. Anun teosten loppumaton inspiraation lähde on Lapin kesytön luonto. Taiteilijana häntä ajavat eteenpäin uteliaisuus, kokeilunhalu ja jatkuva uudistuminen. Sekään ei ole muuttunut, että loppukesällä 79 vuotta täyttäneen Anu Pentikin tapaa edelleen usein keramiikkatehtaalta. Kauneuden takana on aina tarina. Uusia suunnitelmia on paljon. Vaikka paljon on muuttunut, Anu Pentikin intohimo luontoon ja saveen on säilynyt läpi vuosikymmenten. Alussa se oli vain haave, joka oli vähän niin kuin odottamassa. Sarjaa koristava, luonnosta ja kalliomaalauksista inspiraationsa saanut porokuvio on sävytetty kelopuiden lämpimän harmailla sävyillä. – Ajattelin, että on hyvä, jos Posion oloissa työllistämme kymmenen henkeä, tai jopa kaksikymmentä
Ikävöin kokonaisuutta, jonka sinne tein. Anu Pentikin rakas keramiikkaja nahkaharrastus oli elämäntapa, joka synnytti yrityksen. Jo nyt näyttää siltä, että olemme uusilla asioilla onnistuneet. – Se on sydäntäni lähellä, että toimimme täällä, tai mahdollisimman lähellä, kuten Baltiassa. Made in Posio, Finland Anu ja Topi Pentikäinen kunnostivat yli 150 vuotta vanhan timisjärveläisen porotilan taiteen kodiksi. Meillä on uusia ihmisiä, ja uudet tuulet puhaltavat. Luovuutta Pentikissä on tarvittu siihenkin, että lähellä tekeminen on onnistunut. Juuri nyt on työn alla erilaisia studiotöitä, muun muassa ensi kuussa myyntiin tulevia naivistisia koirafiguureja, ja niiden tekemisessä Anulla apuna kaksi nuorta opissa tehtaalla. Ensimmäinen iso näyttely hänellä oli Retretissä 2006. Tiedän sen näyttelyn teeman ja muodot, jotka haluan. Anu Pentik jatkaa edelleen vahvasti päivittäisessä suunnittelutyössä ja taiteilijana. Mutta se on vielä haave. Pentikin tulevaisuuden Anu näkee hyvänä ja valoisana. 8 | Antiikki ja taide Pentikin taiteellisen johtajan Anu Pentikin kädet ovat savessa edelleen lähes joka päivä. – Minulle tuli näyttelyyn hyvin läheinen suhde. – Mutta meillä on osaavat ihmiset, ja olemme onnistuneet. – Oikein hyvältä näyttää nyt kaikki. 50 vuotta on takana, ja paljon vuosia edessä. Pentikille on tärkeää, että toiminta on ja säilyy Suomessa. Kilpaileminen halvan työvoiman maissa tehtävän tuotannon kanssa ei suomalaisilla palkoilla ole helppoa. En monestikaan piirrä suunnitelmiani, vaan teen ne omilla käsilläni valmiiksi. Siinä on paljon uutta, ja minulle vaikeaakin. HAAVEISSA ISO NÄYTTELY. Ainoa poikkeus tästä on juuri päättynyt Pentikin juhlavuoden näyttely Alussa oli siemen WAMissa Turussa. Olen käsillä tekevä.. – Kun jokin on tehty ja lähtee pois käsistäni, en jää sitä ajattelemaan. – Tulen vielä tekemään kolmannen ison näyttelyn paikassa X, toivottavasti ulkomailla. Anun ajatukset WAMin näyttelyn päätyttyä ovatkin tulevassa näyttelyssä, jonka hän haluaa tehdä. Pentik Kartano toimii taidekotina, vierasateljeena sekä näyttelyja tapahtumapaikkana. SUUNNITTELUA OMIN KÄSIN. Erityisiä suosikkeja Anu Pentikillä ei omien tuotteidensa joukossa ole. Näyttely on kattava kavalkadi Anu Pentikin luomisvoimasta jo monipuolisuudesta taiteilijana. Kun haluaa aina tehdä parempaa ja parempaa, ja onnistua tekemisessä, tarvitaan luovaa ajattelua joka ainoa päivä. Tulee uusia asioita ja uutta tekemistä. – Minä olen käsillä tekevä ihminen
Pentikin ensimmäinen Helsingin myymälä avattiin vuonna 1976 rohkeasti suoraan Esplanadille. Yrityksen nimi muodostui Eeva Anneliksi kastetun Anun lempinimestä ja puolison sukunimen lyhenteestä. Antiikki ja taide | 9 Elettiin 1970-luvun alkua. Hän valmisti kotona saviesineitä ja nahkatöitä sekä opetti kuvaamataitoa koulussa ja kansalaisopistossa. Harrastuksesta syntyi yritys, joka alkoi tuoda leipää pöytään. Niiden jälkeen syntyivät Vanilja ja Valo, joista tuli myös klassikkoja. ”Paras tapa selvittää, onko yrityksestä mihinkään, on rakentaa heti suuri, kelohonkainen keramiikkapaja ja perustaa sen oheen sekä myymälä että kahvila”, Anu Pentik on sanonut. Lisäksi aloitettiin huonekalujen valmistus Artzan-tuotemerkillä ja perustettiin Pentik Novus -posliinistudio. Pentikin keramiikkapaja ja -tehdas valmistuivat 1974. Vuonna 1976 tuli Hiisikupista menestys. Anu Pentikäinen jatkoi uudella paikkakunnalla harrastuksensa taidekäsitöiden parissa. Lama oli suistaa kaiken raiteiltaan, mutta yritys selvisi hengissä. Kodin, keramiikkapajan ja kahvilan yhdistävästä hirsimökistä tuli nopeasti niin suosittu ostospaikka ja matkailukohde, että perheelle löytyi rauhallinen nukkumasoppi enää saunan lauteiden alta. Ensimmäinen menestystuote oli Kaamoskivi-kynttilänjalka. Toisinaan savea on saanut puristaa rystyset valkoisina. LAMASTAKIN SELVITTIIN. Pentik-mäen kulttuurikeskus sai myös näyttelytilat. Toisaalta Pentikin puoleen vuosisataan on mahtunut niitäkin vaiheita, jotka ovat tuppautuneet tielle pyytämättä. Kun muista toimialoista luovuttiin, ja keskityttiin täysillä keramiikkaan, päästiin rakentamaan Pentik-myymäläketjua. Topi Pentikäinen sai Posiolta paikan voimistelunopettajana. Nahkavaatteista kehittyi Kaamoskivestä kaikki alkoi keramiikan ohelle toinen vahva toimiala. Kaikki myytiin, mitä ehdittiin tehdä. Jos tekee mieli tehdä nahkahousut, silloin nahkahousut on aivan ehdottomasti tehtävä.” 90-luvulla Pentik keskittyi ydinosaamiseensa, keramiikan valmistukseen. Kun muut muuttivat Posiolta pois, päättivät Anu ja Topi Pentikäinen toteuttaa haaveensa ja muuttaa lähteneiden tilalle. – Luovutta tarvitaan joka päivä, sanoo Anu Pentik, jonka nahkaja keramiikkaharrastus kasvoi 50 vuotta sitten Posiolle muuton jälkeen mittavaksi yritystoiminnaksi. Sitten yritys starttasi vuonna 1971 – lähes vahingossa. Sittemmin Topi jätti opettajan työnsä ja ryhtyi yrityksen toimitusjohtajaksi. 80-luvulla Pentik eli voimakasta kasvun aikaa. Ensimmäiset käsityötuotteet, omakotitalon kellarissa tehdyt kynttilänjalat, myytiin Posion Essolla. Keramiikkatehdasta laajennettiin kaksi kertaa. Maine kasvoi ja lehdistö hehkutti. ROHKEASTI ETEENPÄIN. ”Kun katsoo maailmaa kerran avoimesti ja luovasti, ei muita katsomisentapoja enää olekaan. Anu Pentik suunnitteli ensimmäiset astiastonsa, Ainon ja Tapion, keskelle lamaa. Pentik-astiat opittiin pian tuntemaan pyöreydestään ja käsityön tunnustaan. LÄHDE: PENTIKIN NETTISIVUT. Posiolla sijaitsee nykyisin keramiikkatehtaan lisäksi Pentik-mäen kulttuurikeskus, jossa käy vuosittain 100 000 vierailijaa. Posion Timisjärvellä sijaitsevassa Pentik Kartano -taidekeskuksessa järjestetään kesäisin taidenäyttelyitä sekä kurssitoimintaa. Uusimmat Anun suunnittelemat astiasarjat Kivi ja Kallio ovat vuodelta 2015
Menneitä on siis muisteltu, mutta nyt on aika katsoa eteenpäin: Pentik uudistuu monella saralla. Yksi Pentikin kaikkien aikojen myydyimpiä sarjoja on Aino. 10 | Antiikki ja taide Pentik uudistuu monella saralla Kansainvälistyminen seuraava askel Pentik on juuri juhlinut yrityksen 50-vuotista toimintaa. Juhlavuoden kunniaksi Anu Pentik suunnitteli tänä vuonna Kuksa-sarjan. Eden on Minna Niskakankaan suunnittelema astiasarja, joka nostaa paratiisin pöydälle.
Keskiössä on ollut ja on edelleen keramiikka, sekä arjen käyttöesineet että studiokeramiikka ja uniikit taide-esineet. Vuosien varrella Pentikissä on kokeiltu monenlaista, ja toki tehty tuotantoon saakkakin, mutta kaikki – kuten nahka ja huonekalut – eivät ole jääneet pysyvästi valikoimiin. Palkkalistoilla lähes 250 henkeä. – Mutta Pentikin inspiraation loppumaton lähde, pohjoinen luonto, säilyy. Nyt yritys kuitenkin tähtää ulkomaille vahvemmin kuin aikaisemmin ja kansainvälistä myyntiä lähdetään rakentamaan tosissaan. KERAMIIKKA KESKIÖSSÄ. – Verkkokaupan ja joidenkin jälleenmyyjien kautta tuotteita myydään ulkomaille nytkin, lähinnä Pohjoismaihin, muualle EU-alueelle, Pohjois-Amerikkaan ja Aasiaan. Monista sarjoista on tullut ajattomia klassikoita. Uudistuminen koskee sekä tuotteistoa, myymäläketjua että konseptia. Lapin kesytön luonto on Pentikissä loppumaton inspiraation lähde. Antiikki ja taide | 11 Kansainvälistyminen seuraava askel – Pandemia-aikana kuluttajakäyttäytyminen on muuttunut entisestään ja verkkokaupan merkitys kasvanut, vaikka esimerkiksi kodintuotteita toki ostettiin verkosta paljon jo ennen koronaa, Laminen sanoo. Pentikillä on omia myymälöitä nyt 46 ja lisäksi monia jälleenmyyjiä. Olemassa olevan myymäläverkoston lisäksi kasvua haetaan nyt paitsi verkkokaupasta, myös kansainvälistymisestä. Liikevaihto oli viime vuonna noin 24 miljoonaa euroa. Muutamat sarjat ovat ajattomia klassikoita. Siitä on hyvä ponnista sekä aihemielessä että ympäristönä. VERKKOKAUPPA KASVANUT. Anu Pentikin suunnittelemat Kivi (kuvassa) ja Kallio ovat suosituimpien joukossa. – Pentikille tärkeä kivijalka on edelleen keramiikka, jota tehdään Posiolla. – Sehän on aina ollut Pentikin tapa toimia, toteaa Pentikin markkinointijohtaja Minna Lampinen. J uhlavuosi on rakentunut yrityksen puolivuosisataisen matkan varaan, mutta olennaista on myös se, että Pentik katsoo vahvasti eteenpäin. Kotimainen tekeminen halutaan säilyttää jatkossakin, sanoo Lampinen. Keväällä lanseerattiin myös uusi verkkokauppa.
Uudenpien keramiikkasarjojen joukoon kuuluvat muun muassa Lasse Kovasen suunnittelema Arkki-keramiikkasarja ja Elo-ruukut, kertoo Minna Lampinen. Juhlavuoden kunniaksi Anu Pentik suunnitteli tänä vuonna Kuksa-sarjan, joka on keraaminen tulkinta perinteisestä koivupahkaisesta kuksasta. Selkeä reitti on tietysti se, että ihastuu nykyiseen valikoimaan, mutta toinen reitti monelle vanhat sarjat, joihin on tutustuttu lapsuudenkodeissa, ja sitten joko peritty tai hankittu itse kirppareilta tai vintagekaupoista. – Anun lisäksi meillä on kaksi muuta suunnittelijaa, Minna Niskakangas ja Lasse Kovanen. TEKSTIILIT TOISENA KIVIJALKANA. Siltä alueelta Pentikin valikoimasta löytyy monenlaista, uniikkihuonekaluista piensisustamisen esineistöön. Tekstiilipuolen suunnittelussa lähtökohtina ovat toisaalta selkeä skandinaavinen suunnittelulinja että klassinen runsaampi ja kerroksellisempi linja. – Tekstiilit muodostavat tällä hetkellä noin puolet yrityksen liikevaihdosta. – Valikoimasta löytyy sekä modernia tulkintaa että esimerkiksi perinteisiä luontoja kukka-aiheita. IKISUOSIKKEJA JA UUTUUKSIA. Kolmas valikoimakokonaisuus on sisustaminen. Pentikin keramiikan rinnalle toiseksi vahvaksi kivijalaksi on kasvanut tekstiilipuoli. Liina Harjun siveltimestä syntyneessä Maisemakankaassa on unenomainen ja salaperäinen tunnelma.. Yksi kaikkien aikojen myydyimpiä on Aino -sarja. Pentikin missio on tuoda kestävää kauneutta koteihin, niin keramiikkaa kuin tekstiilejäkin. – Keramiikan tie kuluttajan sydämeen käy montaa kautta. Vuosien varrella on syntynyt useita ikisuosikkeja. 12 | Antiikki ja taide – Keramiikkaan panostamme voimakkaasti myös uudistusmielessä. Vanhoilla sarjoilla on paljon kysyntää, ja myös Pentikillä on nykyisin Posiolla vintagekauppa, jonka tarjonta painottuu 1970ja 80-lukujen keramiikkasarjoihin. Menneiltä vuosilta löytyy myös monia jo tuotannosta poistuneita sarjoja, joiden elämä ja suosio jatkuu nyt vintagekaupoissa. Toki Pentikillä on edelleen vanhempia, rakastettuja sarjoja, jotka jatkuvat edelleen. Anu Pentikin suunnittelemat Kivi, Kallio, Valo ja Vanilja ovat kestosuosikkien joukossa, samoin Minna Niskakankaan suunnittelema Saaga. – Kotia mietitään kokonaisuutena, joten keramiikka ja tekstiilit täydentävät toisiaan, toteaa Lampinen. Anu Pentik jatkaa edelleen vahvasti mukana taiteilijana ja suunnittelijana. Tekstiileissä on tarjolla sekä perusmallisto että sesongeittain uudistuvia tuotteita. Pentikin keramiikan rinnalle toiseksi vahvaksi kivijalaksi on kasvanut tekstiilipuoli. Yhdessä he nyt kovaa tahtia uudistavat tuotteistoa. – Muutamat sarjat ovat ajattomia klassikoita. Sonetti-kankaan herkkä aihe on työstetty hienosti ryhdikkääksi ja graafiseksi kokonaisuudeksi, joka taipuu monenlaiseen sisustukseen
Myyntihyllyt tuotteille saatiin toiselle puolelle, kun toiselle puolelle jäi vain sänky. TEKSTI JA KUVAT: TARJA PITKÄNEN Kaamoskivi oli Pentikin ensimmäinen menestystuote. K – Seurasin kuitenkin koko ajan Pentikin tarinaa, ja uusia tuotteita katselen edelleen kaupoissa.. Nyt viimeisinä vuosina aikaa ei myöskään ollut, sillä hän toimi toisessa avioliitossaan puolisonsa, sosiaalineuvos Mauri Akkasen omaishoitajana puolison kuolemaan saakka. Kiireisinä työvuosinaan Suomen Akatemiassa sekä Turun ja Oulun yliopistoissa Kivelä ei ehtinyt Posiolla käymään. Viime kesänä Sirkka-Liisa Kivelä tapasi Pentikäiset Posiolla, pitkästä aikaa. – Seurasin kuitenkin koko ajan Pentikin tarinaa, ja uusia tuotteita katselen edelleen kaupoissa. Näin tehtiinkin, ja niinpä sitten Kehitysaluerahaston konsultit, Pentikäiset ja Kivelät kokoontuivat Kivelän perheen kodissa, siellä kun oli isossa lääkärintalossa enemmän tilaa kuin Pentikäisillä. Anulla oli juuri niihin aikoihin syntymäpäivä. Nyt muutamia noista varhaisista Kaamoskivistä on näyttävästi esillä Sirkka-Liisa Kivelän olohuoneessa, monien muiden Pentikin varhaisten vuosien töiden lisäksi. Sirkka-Liisa Kivelä muistaa Pentikin ensimmäisen joulumyymälän: se tehtiin Pentikäisten makuuhuoneeseen siten, että huone jaettiin kahtia. olohuoneessaan elämänsä ensimmäisen muotinäytöksen. Sitten pienen kotipajan toiminta kasvoi ja tarvittiin parempia tiloja. Kivelät olivat muutenkin asiassa täysin mukana – jopa niin, että he olivat kommandiittiyhtiön osakkaina, ja Sirkka-Liisa Kivelä oli myönnetyn lainan takaajanakin. Kehitysaluerahaston miehet sanoivat, että jos Pentikistä aiotaan tehdä oikein kunnon liiketoimintaa, on tehtävä hyvää keramiikkaa. Siellä hän tutustui Anu ja Topi Pentikäiseen, ja hänellä oli aitiopaikka seurata Pentikin syntyä, kehitystä ja kasvua. Sittemmin nykyisin Helsingissä asuva Kivelä onkin kerännyt paljon keramiikkaa, käynyt huutokaupoissa ja kiertänyt kirppareilla. Osakkuudesta Kivelät kuitenkin luopuivat, koska pankissa ei pidetty hyvänä pankinjohtajan mukanaoloa yrityksessä. – Mieheni ehdotti Pentikäisille, että otetaan yhteyttä silloiseen Kehitysaluerahastoon, joka on nykyisin Business Finland. – Ja niin Anu ja Topi itsekin ajattelivat. Kun yritystä piti laajentaa, Topi Pentikäinen meni Sirkka-Liisa Kivelän puolison, Urpo Kivelän, Koillis-Suomen Säästöpankin Posion konttorin johtajan puheille. Professori emerita Sirkka-Liisa Kivelä työskenteli 1970-luvulla kunnanlääkärinä ja sittemmin terveyskeskuslääkärinä Posiolla. – Olen kertonut Anulle ja Topille, että heillä on ollut oma vaikutuksensa siihen, sekä minun uravalintoihini. KERAMIIKAN KERÄILIJÄKSI. KIVELÄT MUKANA YRITYKSESSÄ. – Topi oli pankissa kysynyt mieheltäni, että mitäs sanoisit, jos perustettaisiin tehdas. Siinä vaiheessa kaikki eivät uskoneet Pentikäisiin – ei myöskään Posion silloinen kunnanjohtaja Pentti Mäkinen. – Oli mukava taas tavata Topia ja Anua, ja nähdä, miten hienosti Pentik on vuosikymmenien varrella kehittynyt. Pankin johtoryhmäkin kokoontui Pentikäisten kotona, jossa Anu piti Pentikin syntyä oli mukava seurata Sirkka-Liisa Kivelällä on kokonainen iso hylly Pentikin varhaisvuosien töitä. Anu ja Topi asuivat alkuun omakotitalossa, jonka pienessä kellarissa Anu aloitti keramiikan ja nahkatöiden tekemisen myytäväksi asti. Sen toteuttamista ja tehtaan käynnistämistä sitten ideoitiin. Hänestä tuli myös Suomen geriatrian perustaja. Pankinjohtaja Kivelä uskoi Pentikäisiin, ja laina myönnettiin. – Anun kanssa sitten laitoimme kokousväelle ruokaa. KOTIPAJASTA TEHTAAKSI. Antiikki ja taide | 13 aamoskivi oli 1970-luvulla Pentikin tarinan alkaessa yrityksen ensimmäinen menestystuote. Kunnanjohtaja kuitenkin myöhemmin muutti käsityksensä ja oli sittemmin monissa hankkeissa avuksi Pentikille. Anun luovuus ja rohkeus olivat tarttuvia, ja antoivat myös omaan luovuuteeni voimaa ja rohkeutta lähteä uusille urille. – Anu oli kyllä taitava markkinoimaan ideoitaan. Minulla on aina ollut jonkinlainen taiteellinen pohjavire olemassa, mutta rakkaus keramiikkaan tuli Posiolla Anun kautta, Kivelä sanoo. Anu päätti lähteä Arabialle juttelemaan keramiikan teon osaavien taiteilijoiden kanssa, ja toi sieltä mukanaan Pentikille töihin keraamikot ja muotoilijat Anja ja Peter Winquistin. Kivelä lähti Posiolta 1983 tutkijaksi ja professoriksi
Osaan teoksista Ala-Maunus lisää kuitenkin illuusion särkeviä KAIKKIAAN 864 kuvaajan lähettämän yli 15 000 luontokuvan joukosta valikoitui 36 palkittua otosta, jotka ovat nyt nähtävillä Suomen Metsästysmuseossa. Hän on työskennellyt monien muiden työtehtävien ohella myös taidealan kouluttajana ja opettajana. Ala-Maunuksen maalaukset muistuttavat ensinäkemältä 1800-luvun romanttisia luontokuvauksia, joissa jylhät näkymät ovat kasvaneet todellisuutta mahtavammiksi ja vaikuttavammiksi. Olipa oma asuinpaikka ja elämisenpiiri sitten missä tahansa, on meillä jokaisella oma henkilökohtainen suhde ympäristöömme. Petri Ala-Maunus, La-La Land, 2012. Pyrstösulka johdattaa katseen hienosti pääskyn nokkaan. 1970) tunnetaan vaikuttavista maisemamaalauksistaan. PETRI ALA MAUNUKSEN NÄYTTELY LA LA LAND 9.1.2022 SAAKKA SALON TAIDEMUSEOSSA NÄYTTELY JATKAA SALON TAIDEMUSEOSTA JYVÄSKYLÄN TAIDEMUSEOON KEVÄÄKSI 2022. Usein teoksissa on kuitenkin konkreettinen kohde, luonnoneläimistä erityisesti hirvi. Tämä suhde luontoon ja sen ikuisuuteen on vahvasti mukana Maritta Meckelborgin taiteessa. Maalausten koskemattomassa, paratiisinomaisessa luonnossa ei löydy ihmistä tai tämän aikaansaamaa kädenjälkeä. Teokset näyttävät valokuvamaisilta tarkkoine yksityiskohtineen, toisinaan niiden väriskaala on kuin kuvankäsittelyohjelmalla rajattu niukasti kolmeen-neljään sävyyn, joskus jopa pelkkään mustavalkoiseen. Vuoden Luontokuva -kilpailu on Pohjoismaiden suurin luontokuvakilpailu, ja yhdistys on järjestänyt sitä vuodesta 1981. VUODEN LUONTOKUVAT 2020 ESILLÄ SUOMEN METSÄSTYSMUSEOSSA 12.10. Salon taidemuseon Veturitallin Näyttelyssä La-La Land on esillä taiteilijan aivan uusimman tuotannon ohella teoksia takautuvasti 10 vuoden ajalta. Kuvan kruunaa silmän valopiste.” Perinteikkään kilpailun tavoitteena on kertoa suomalaisen luonnon moni-ilmeisyydestä, sen näkymistä ja tapahtumista sekä kuvaajien luonnossa kokemista elämyksistä ja oivalluksista. 14 | Antiikki ja taide Uutiset Petri Ala-Maunus (s. Jo yli 40 vuotta toimineeseen Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:hyn kuuluu noin 2 800 luontokuvauksen harrastajaa ja ammattilaista. POHJOLAN SALO TAIDENÄYTTELY ON ESILLÄ SUOMEN METSÄSTYSMUSEOSSA RIIHIMÄELLÄ 7.10.2021 9.1.2022. 31.12.2021. Ihmisen suhde luontoon ja sen ikuisuuteen LUONTO ON OSA MEITÄ KAIKKIA. Monet kuvista ovat yhdellä kertaa tallennuksia erilaisista eliöistä, huikeita maisemakuvia, näyttäviä visuaalisia taideteoksia tai välähdyksiä alati liikkeessä olevasta luonnostamme. Tuusulalainen Meckelborg on tuottelias usean tekniikan taitaja. Erilaisia näyttelyitä on kertynyt jo kymmeniä ja hän on laajentanut osaamistaan lukuisten taidekurssien kautta. KU VA : JU SS I TIA IN EN. Heinon taidesäätiö. akvarellimaalausten ja grafiikkatöiden lisäksi taiteilija tekee puupiirroksia usein käsin valmistetuille japaninpapereille, joissa myös paperin rakenne tulee esiin. Kokonaisuudessaan näyttelyn kuvat edustavat Suomen luonnon eri puolia yhdeksän eri sarjan kautta. Vuoden Luontokuvaksi valittiin Petri Pietiläisen ”Rakentaja”, jonka kuvakulmaa ja sommittelua tuomaristo kehui: ”Harvoin nähty sommittelu tuo hyvin esiin haarapääskyn muodot ja erikoisen asennon. Vaikuttavia maisemia Elämyksiä ja oivalluksia suomalaisessa luonnossa Petri Pietiläisen ”Rakentaja”on vuoden 2020 luontokuva. Maritta Meckelborg on tehnyt taidetta jo 1980-luvulla, mutta laajemmin ja ammattimaisemmin vasta 2000-luvun puolella. valumia, maalaamatonta pintaa ja kokonaisuudesta räikeästi erottuvia värialueita luonnonvoimien ja dramaattisten pinnanmuotojen saadessa päähuomion. Mm. Monesti töiden lähtökohtana on pikainen arkinen kokemus, vilahdus luonnossa tai omien muistojen tapahtuma, ehkä pelkkä väri
Festivaali käsittelee tapoja, joilla valokuva tekee näkyväksi lintujen ja ihmisten sekä ihmisen ja muun luonnon suhdetta. Hopeagelatiinivedos. Hans Gedda: Kuningas Kaarle XVI Kustaan vasen käsi, 1996. ROYAL SALUTE NÄYTTELY ON ESILLÄ TURUN TAIDEMUSEOSSA 9.1.2022 SAAKKA. Kamera on tehnyt luonnosta kuvan. Lucas Cranach vanhempi: Lucretia, 1528. Kameran avulla on hankittu tietoa luonnosta, se on mahdollistanut lajityyppien luokittelun ja maailman näkemisen laajasta lintuperspektiivistä, mutta se on myös etäännyttänyt ihmistä muista eläimistä. NÄYTTELY LINNUN KATSE ON ESILLÄ VALOKU VATAITEEN MUSEON REMONTOIDUISSA TILOISSA HELSINGIN KAAPELITEHTAALLA 6.1.2022 SAAKKA. Se havainnollistaa, miten kansallinen taide on muotoutunut eri suunnista tulleitten kansainvälisten vaikutteiden sulatossa. Antiikki ja taide | 15 Millainen maailma on linnun silmin. Länsinaapurista kajahtaa! jokainen muutos vaikuttaa kokonaisuuteen ja on seurauksiltaan arvaamaton. Kokonaisuuteen sisältyy myös useita kuninkaallisten omistamia taideteoksia, kuten Kustaa Vaasan hankkima Lucas Cranach vanhemman maalaus Lucretia, kuningatar Kristiinalle kuuluneet italialaiset fajanssiesineet sekä Kustaa III:n omistamat Rembrandtin maalaukset, jotka on myöhemmin luokiteltu mestarin ateljeetöiksi. Millaisia valokuvia se ottaisi. Royal Salute on tuotettu yhteistyössä Nationalmuseumin kanssa ja se on räätälöity Turun taidemuseoon Nationalmuseumin Sex sekler av samtid -kiertonäyttelyn pohjalta. Monimuotoisuus ei ole vain lajien runsautta ja vaihtelua. Se on ennen kaikkea miljoonien vuosien aikana kehittynyt lajien välisten vuorovaikutusten verkosto, jossa Kristo Muurimaa& Juho Kerola, Suomen yleisin lintu, 2014–2021. Se tuo tarkasteltavaksi meillä harvoin nähtyjä taidehistorian suurnimiä, kuten Adriaen de Vries, Cranach, Rubens, Boucher ja Manet sekä ruotsalaisklassikoita, kuten Roslin, Sergel ja Carl Larsson. Millainen maailma on linnun silmin. KU VA : KR IST O M UU RIM AA , 20 18 .. Royal Salute on monipuolinen aikamatka länsimaisen taiteen historiaan mutta myös sitä kehystävään Euroopan poliittiseen ja kulttuurihistoriaan. 8.10. Näkyykö tuossa kuvassa ympärillämme tapahtuva lintujen ja muiden lajien kiihtyvä katoaminen. Poliittisen valokuvan festivaali pohtii valokuvien avulla, voiko ihminen kuvitella lintujen katseen ja sitä kautta nähdä maailmaa toisin. Näyttelyyn liittyy syksyn aikana järjestettävä etäopastusten sarja, jossa eri alojen asiantuntijat taustoittavat mielenkiintoisesti näyttelyn teemoja. ROYAL SALUTE ELI KUNINKAALLINEN tervehdys esittelee eurooppalaista ja ruotsalaista taidetta 500 vuoden ajalta Tukholman Nationalmuseumin kokoelmista. Runsaat 50 teosta käsittävä kokonaisuus alkaa renessanssista ja jatkuu barokin, rokokoon ja uusklassismin kautta 1900-luvun alkuun sekä viimein vuosituhannen vaihteeseen. Esillä on maalauksia, veistoksia, keramiikkaa ja nykytaiteen osalta valokuvia Ruotsin nykyisen kuningasperheen jäsenistä. ENTÄ JOS VARIS VALOKUVAISI. Öljy puulle. alkavalla festivaalilla ovat mukana muun muassa taiteilijat Demelza Kooij, Francesca Todde, Rorhof-kollektiivi, Marek Jancovic, Jorma Luhta, Kristo Muurimaa, Tuula Närhinen, Leena Saarinen. Lisäksi se muistuttaa siitä, miten Ruotsin vallan aikaisten hallitsijoiden, kuten Kustaa II Adolfin , Kristiinan ja Kustaa III:nperintö elää yhä suomalaisessa yhteiskunnassa
16 | Antiikki ja taide Helena Tynell, Aurinkopullo, Riihimäen Lasi. Sitä on tehty ainakin 19 eri väriä ja neljää eri kokoa. Pulloa tehtiin lasimassasta, jota uuniin sattui muusta tuotannosta jäämään. Kuva: Timo Syrjänen Aalto-maljakosta Aurinkopulloon Kultakauden lasitaiteilijat veivät Suomen maailmanmaineeseen
Myöhemmin hyvin tunnetuksi tulleista tuotteista esillä oli Aallon Karhula-Iittalalle suunnittelema Aalto-maljakko. Suomalaiset olivat myös saaneet useita palkintoja vuoden 1937 Pariisin maailmannäyttelyssä, jossa Suomen osaston olivat suunnitelleet Alvar ja Aino Aalto. Vuonna 1936 suunniteltu Aallon tunnetuin esine on tuotannossa edelleen. Suomalainen taidelasi eli kultakauttaan 1950-luvulla. Taidelasia oli Suomessa alettu valmistaa 1920-luvulla. FRANCK JA WIRKKALA SUUNNANNÄYTTÄJIÄ. 1950-luvulla nähtiin suomalaisten huikea menestys kansainvälisissä taideteollisuusnäyttelyissä Milanon triennaaleissa. Suomalaisessa muotoilussa kiinnitettiin erityisesti huomiota materiaalien tajuun ja pelkistettyyn, yksinkertaiseen muotokieleen. Suomella oli perinteet käyttölasin valmistuksessa jo muutaman vuosisadan takaa. Suomalaisessa muotoilussa kiinnitettiin erityisesti huomiota materiaalien tajuun. Kuva: Iittala uomalaisen lasimuotoilun kulta-aika 1950-luvulla ei ilmestynyt tyhjästä, vaan oli monen tekijän summa. Suomen korkeatasoisen lasiteollisuuden taustalla oli myös funktionalismin tulo maan taide-elämään 1930-luvulla. Vuonna 1946 järjestetyssä Iittalan tehtaan koristelasin suunnittelukilpailussa nousivat esille Kaj Franck ja Tapio Wirkkala, joilla oli suuri vaikutus lasitaiteen suunnannäyttäjinä. Heidän tekemänsä työn myötä suhtautuminen lasiin muuttui: kirkkautta ja valon taittumista alettiin arvostaa uudella tavalla. Oli syntynyt käsite ”Finnish Design”. Niihin kiteytyy suomalaisten huikea onnistuminen taidelasin suunnittelussa. Esille nousi useita muotoilijoita, jotka mahdollistivat sen, että Suomessa pystyttiin tekemään poikkeuksellisen paljon kansainvälisesti arvostettua taidelasia.. Suomen lasitaiteen kulta-ajan keskeisiä muotoilijoita olivat myös muun muassa Helena Tynell, Timo Sarpaneva, Nanny Still ja Aimo Okkolin. Maineikkaan aikakauden symboleina voi pitää Tapio Wirkkalan Kantarellia ja Timo Sarpanevan Orkideaa. Antiikki ja taide | 17 TEKSTI: TARJA PITKÄNEN KUVAT: SUOMEN LASIMUSEO, IITTALA, TARJA PITKÄNEN S Alvar Aalto, Aalto-maljakko, alkujaan Saboy-maljakko
Kuva: Iittala E. Kun Suomi vuonna 1809 joutui eroon Ruotsin yhteydestä, Suomen lasiteollisuus menetti tärkeimmän markkina-alueensa. RAUTAPITOISESTA HIEKASTA VIHREYS. Kristalli tarkoittaa tässä yhteydessä väritöntä eli kirkasta lasia, ei lyijykristallia. Ranskaan, Saksaan ja Belgiaan suuntautuvilla opintomatkoillaan hän hän palkkasi työntekijöitä Nuutajärvelle, ja 1851 siellä aloitettiin muun muassa puristelasin valmistus ensimmäisenä Suomessa. Puhaltajat tulivat Suomeen tavallisesti Ruotsin kautta Saksasta. Päätuotteita olivat ikkunalasi ja pullot. Uudenkaupungin lasitehtaassa valmistettiin ”parasta kristallia, ranskalaista akkuna-lasia, juomalaseja, kredentsejä ja muita laseja kaikkinaisista muodoista, väreistä ja eriskummallisuuksista”. Vasta 1748 perustettiin Somerolle Åvikiin seuraava lasitehdas, ja siitä alkaen Suomessa on ollut lasiteollisuutta. 1700-luvulla Suomeen perustettiin lisää lasitehtaita, muun muassa Nuutajärvi vuonna 1793. Kaivosteollisuus käytti paljon puuta ja siksi pelättiin metsien loppumista, jos lasiteollisuuskin vielä lisää tuotantoaan. 1700-luvun lasiesineet puhallettiin tavallisesti potaskalasista. Liika mangaani taas antoi lasille violetin sävyn. Tehdas toimi kuitenkin vain neljä vuotta. NUUTAJÄRVI EDELLÄKÄVIJÄ. Paloviinan kotipoltto-oikeus puolestaan lisäsi pullojen tarvetta, puutarhaviljelyn leviäminen edisti säilöntätölkkien menekkiä, ja maidon käsittelyssä lasi oli uusi, hygieeninen astiamateriaali. Nuutajärven lasitehdas koki todellisen loistokauden 1800-luvun puolivälissä. Suuri osa suomalaisten tehtaiden tuotannosta meni Ruotsiin. Niinpä paljon polttopuuta kuluttavan lasiteollisuuden sijoittumista Suomen puolelle suosittiin. Edellytyksinä lasitehtaiden toiminnalle olivat vilkastunut rakentaminen ja sen seurauksena edelleen kasvanut ikkunalasin tarve. TUOTANTOA SUOMEEN. Kemian kehittyminen tieteenä toi mukanaan kemialliset analyysit, täsmällisen terminologian ja tieteellisen pohjan lasilaatujen kehittämiseksi. 18 | Antiikki ja taide teläisessä Euroopassa juomalaseja on puhallettu lasista jo noin 2000 vuotta. Ikkunalasi ja pullot alkuajan päätuotteita Heikki Orvola, Kivi, 1988. Suomalainen hiekka sisältää niin paljon rautaa, että siitä ei saa kirkasta lasia, sillä rauta värjää lasin vihreäksi. Uudistuksista huolimatta lasiteollisuuden perustana oli 1800-luvulle saakka ammattitaitoinen lasinpuhaltaja, jonka ammatti siirtyi isältä pojalle. Lasin pääraaka-aine on kvartsihiekka. Iittalalle suunnitellut Kivi-kynttilälyhdyt ovat kodin pieniä jalokiviä, joissa värikäs ja paksu lasikerros korostaa kauniisti tulen hehkua. Kun Uuteenkaupunkiin perustettiin lasitehdas vuonna 1681, Suomi oli lähes viimeinen Euroopan kolkka, jossa ei siihen mennessä ollut omaa lasin valmistusta. 1800-luku mullisti kokonaan myös lasinvalmistuksen. Uusi omistaja Adolf Törngren päätti kehittää tehtaansa keskieurooppalaiselle tasolle. Hiekan sisältämän raudan vihertävä sävy pyrittiin poistamaan värjäämällä lasi mangaanilla. Uutta oli myös kaiverrettu, hiottu ja maalattu lasi, jota teki saksalainen Albert Schleichmann. Teollinen vallankumous alkoi kuitenkin muuttaa talouden rakenteita, kun tekninen tietämys, opetus ja tutkimus lisääntyivät. Ruotsi oli maailman johtava raudan ja kuparin tuottaja
Wirkkalan yhteistyö lasityöläisten kanssa loi uusia tekniikoita ja pysyviä taidokkaita muotoiluesineitä. Gunnel Nyman (1909-1948) Nuutajärvellä työskennellyt Gunnel Nyman työsti lasia vapaasti puhaltamalla. Aimo Okkolin (1917-1982) Aimo Okkolin oli ensin Riihimäen Lasin kaivertaja ja sittemmin muotoilija. Maailmankuulu Aalto-maljakko on ikoni, jota tuotetaan Iittalan lasitehtaassa edelleen, 75 vuotta syntymänsä jälkeen. Hänen 1940-luvun lopussa suunnittelemansa Aarne-lasisarja pysyi tuotannossa vuosikymmenien ajan. Kuva: Timo Syrjänen. Osittain siitä syystä hän ei antanut tunnettujen lasitekniikoiden rajoittaa itseään, vaan haastoi lasihyttien mestareita kokeilemaan ja etsimään kanssaan uusia työtapoja. Tunnetuin on Lumpeenkukka, joka oli Riihimäen Lasin myydyin yksittäinen esine. Hän teki syvin leikkauskoristein muotoiltuja kristalliesineitä, jotka olivat usein värillisiä. Tapio Wirkkala (1915–1985) Tapio Wirkkalan monipuolisuus muotoilijana on synnyttänyt yli 400 lasiastiaa ja taide-esinettä. Helena Tynell (1918-2016) Helena Tynell tunnetaan parhaiten vuosina 1964–1974 valmistuksessa olleesta Aurinkopullosta Pulloa tehtiin lasimassasta, jota uuniin sattui muusta tuotannosta jäämään. Tuotannossa ovat edelleen hänen suunnittelemansa Kivi, Korento ja Aurora. Sarja on vuodelta 1964 ja edelleen suosittu. Riihimäen Lasi. Sarpanevan töistä edelleen tuotannossa ovat Tsaikka, Orkidea, Claritas, Festivo ja Sarpaneva sekä Steel-teräsvati. Riihimäen lasitehtaan lopettamisen jälkeen Tynell siirtyi vuonna 1976 töihin Saksaan, jossa hän suunnitteli valaisimia ja taidelasia Limburgin lasitehtaalle. Kaj Franck (1911–1989) Kaj Franckia on sanottu suomalaisen muotoilun omatunnoksi. Aino Aalto (1894–1949) Aino Aallon funktionalistisen suuntautumisen seurauksena syntyi yksinkertaisia, pinottavia ja tilaa säästäviä lasituotteita. KULTAKAUDEN MESTAREITA Puhaltajat tulivat Suomeen tavallisesti Ruotsin kautta Saksasta. Antiikki ja taide | 19 Göran Hongell (1902–1973) Karhula-Iittalaan vuonna 1932 osa-aikaiseksi palkatusta Göran Hongellista tuli ensimmäinen suomalaisen lasitehtaan vakituinen muotoilija vuonna 1940. Hänen tunnetuimpia töitään ovat Teema-astiasto ja Kartio-lasisarja, jotka pelkistetyn ajaton muotokieli on edelleen suosittu. Lopullisen muotonsa teos sai usein vasta lasinpuhaltajan kanssa. Nyman suosi pelkistettyä tyyliä ja piti lasitaiteen keskeisenä osana muotoa. Alvar Aalto (1898–1976) Vuonna 1936 Alvar Aalto suunnitteli tunnetuimman esineensä, Aalto-maljakon, tuolloin nimellä Savoy-maljakko. Oiva Toikka (1931-2019) Oiva Toikka on on parhaiten tunnettu lintukokoelmastaan, johon on tähän mennessä kertynyt 400 lasitaide-esinettä. Vuonna 1972 Heikki Orvola suunnitteli Aurora-lasisarjan Iittalalle. Veteen heitetyn kiven muodostamista renkaista innoituksensa saaneiden lasien monikäyttöisyys teki Bölgeblick-sarjasta kansainvälisesti tunnetun muotoiluklassikon. Kerttu Nurminen oli Iittalan viimeinen kuukausipalkattu lasisuunnittelija. Kerttu Nurminen (1943-) Tunnettuja Kerttu Nurmisen Nuutajärven lasitehtaalle suunnittelemia astioita ovat Mondo-, Vernaja Palazzo-lasisarjat. Timo Sarpaneva (1926–2006) Timo Sarpaneva oli alun perin graafikko. Kuva: Iittala Kaj Franck, Kartio. Kotitalouksissa muistetaan Sarpanevan kädenjäljistä parhaiten vuonna 1965 julkaistu i-lasisarja, jonka pienen punaisen i-merkin hän suunnitteli alkujaan tätä sarjaa varten, mutta nykyään se on Iittalan tuotteiden tunnus maailmalla. Nanny Still (1926-2009) Nanny Still tunnetaan parhaiten hänen Riihimäen lasille tekemistään töistä, kuten Harlekiini, Flindari ja Grapponia. Hänen tuotteistaan on yhä tuotannossa Kantarelli, Gaissa, Ultima Thule ja Tapio. Hän loi lasiastioita kehittäen erikoistekniikoita ja värisävyjä yhdessä lasinpuhaltajien kanssa. Helena Tynell, Revontulet. Tuotannossa ovat yhä Birds, Vuosikuutio ja Kastehelmi. Sarpanevan kansainvälinen menestys alkoi, kun Orkidea-veistos valittiin Yhdysvalloissa vuoden kauneimmaksi esineeksi. Heikki Orvola (1943-) Heikki Orvola on suomalaisen muotoilun tärkeimpiä vaikuttajia. Näin pulloa on tehty ainakin 19 eri väriä ja neljää eri kokoa. Hän poisti muotoilultaan kaiken ylimääräisen ja jätti jäljelle vain olennaisen. Suomen lasimuseo. Hän käytti paljon luontoaiheita. Hänen vuonna 1964 luomansa Kastehelmi-sarja on edelleen hyvin suosittu. Hän suunnitteli sekä taidelasiettä käyttölasiesineitä. Sarja on yhä tuotannossa, nyt nimellä Aino Aalto. Kuva: Timo-Syrjänen Oiva Toikka, Kastehelmi
KANSAINVÄLISTÄ MAINETTA. SOTA KATKAISI KEHITYKSEN. Kuva: Timo Syrjänen 1800-luvun puolivälistä alkaen hiekka parempilaatuista talouslasia varten tuotiin tavallisesti jo ulkomailta. Iittala oli Karhulaan verrattuna pieni ja vanhanaikainen tehdas. Useimmat vanhat tehtaat eivät pystyneet uudistumaan Nuutajärven tapaan. Lasiteollisuus toipui lamasta hiukan muuta teollisuutta nopeammin, sillä kieltolain päättyminen vuonna 1932 lisäsi taas pullojen ja muunkin lasin kysyntää. 20 | Antiikki ja taide Muotoilijat saivat suunnitella taidelasia lähes vapaasti. Tuotannon rajoitukset ja raaka-ainepula aiheuttivat sen että lasiteollisuus keskittyi 1940-luvun lopulla rakentamaan tulevia markkinoita muun muassa mainostamalla muotoilijoiden ”kaunista arkitavaraa”. Tapio Wirkkala, Jäävuori. Kuva: Iittala Lasiteollisuus joutui jälleen käyttämään kotimaista hiekkaa. Kristallituotannosta muodostui jossakin määrin pullojen tuotantoa korvaavaa tuotantoa 1920-luvulla. Lasiteollisuuden lama jatkui vielä pitkälle 1950-luvun alkupuolelle, sillä Suomen vähäinen ulkomaanvaluuttaa käytettiin sotakorvausteollisuuden tarpeisiin. Tehtaat valmistivat vain välttämättömyystuotteita, ikkunalasia ja pulloja. Riihimäen Lasi oli sekä monipuolinen teollisen lasin valmistaja että maineikas taidelasin valmistaja. Pullotuotannon kasvu loi edellytykset täysautomaattisten pullokoneiden hankinnalle. Pullotuotanto oli ollut monen tehtaan taloudellinen perusta, ja nyt kysyntä romahti. Sitä ei itse asiassa ollut vielä edes saatavissa, mutta muotoilijat saivat suunnitella taidelasia lähes vapaasti. Uusia tehtaita kuitenkin perustettiin – Iittala 1881, Karhula 1889, Viiala 1890 ja Riihimäki 1910 – ja niiden tuotanto oli alusta alkaen teollista. Iittalaa lukuunottamatta tehtaat valmistivat päätuotteenaan pulloja, mutta myös talouslasituotanto oli monipuolista ja ajanmukaista. Tämä ainutlaatuinen mahdollisuus näkyikin sitten Milanon triennaaleissa vuosina 1951, 1954 ja 1957. 1920-luvun loppu olikin suomalaisen kristallin kukoistusaikaa. KIELTOLAISTA LAMA AIKAAN. Kristallia viettiin Englantiin, Tanskaan ja Viroon. Siksi talouslasiakin valmistettiin niin sanotusta puolivalkoisesta lasista, eli lasista josta raudan tuoma vihreä sävy jäi poistamatta. Collection Kakkonen. Timo Sarpaneva, Orkidea. Ahlströmin lasiteollisuutta oli päätetty tehostaa 1930-luvun lopulla siten, että Karhulaan keskitettäisiin koneellinen tuotanto, ja Iittalaan käsityötä vaativa valmistus. Koska lasiteollisuus on riippuvainen tuontiraaka-aineista, lasiteollisuuskin joutui tarkan säännöstelyn piiriin. Sota-aika aiheutti lähes täydellisen katkon lasimuotoilussa. Suurimmat tehtaat olivat A. Sodan takia suunnitelmat toteutuivat vasta 1940-luvun lopulla. Ahlström Osakeyhtiön Karhulan lasitehdas ja Osakeyhtiö Riihimäki. Muotoilun myötä myös Iittalan tuotteista tuli tunnettuja jo 1940-luvun lopulla. Myös Nuutajärven lasitehdas oli pieni ja vanhanaikainen, eikä silloisilla omistajilla. Orkidea on edelleen tuotannossa. Kieltolaki tuli Suomessa voimaan 1919, ja lasitehtaat joutuivat uuden ongelman eteen. Karhulan lasitehdas omisti myös Iittalan lasitehtaan, ja Riihimäki puolestaan vuodesta 1927 espoolaisen Kauklahden lasitehtaan ja vuodesta 1938 Ryttylän lasitehtaan. Suomalainen lasiteollisuus alkoi keskittyä jo 1800-luvun lopulla ja erilaisin hintasopinuksin pyrittiin välttämään hintakilpailua. Sarpanevan kansainvälinen menestys alkoi, kun Orkidea valittiin Yhdysvalloissa vuoden kauneimmaksi esineeksi
Teollinen lasinvalmistus Nuutajärvellä päättyi vuonna 2014. Materiaalipula alkoi olla ohi 1950-luvin puolivälissä. Kuva: Timo Syrjänen ollut mahdollisuuksia uudistaa sitä. MENESTYSTÄ HYÖDYNTÄMÄÄN. 1961 Suomi liittyi ulkojäsenenä Euroopan vapaakauppaliittoon Eftaan. 1950-luvun lopulla Suomen lasiteollisuus olikin jo melko hyvin varautunut edessä olevaan kaupan vapautumiseen. Syynä ei ollut vain energiakriisi, vaan kilpailun lisääntyminen kotimaan markkinoilla. WWW.NUUTAJARVI.FI, FM MARJA LEENA SALO WWW.IITTALA.COM WIKIPEDIA. Vuodesta 1995 alkaen myös Nuutajärven lasitehtaan tuotteet markkinoitiin Iittalan nimellä. LÄHTEET: KAISA KOIVISTO SIRPA WESTERHOLM: KERÄILIJÄN AARTEET, SUOMALAISIA JUOMA LASEJA. Vuonna 1990 yhtiö myytiin Hackmanille, jonka mukana Iittalan, Nuutajärven ja Humppilan Lasi sekä Arabian keramiikka saivat rinnalleen myös aterimet ja kattilat. Tehtaan lasihytin tuhouduttua tulipalossa vuonna 1950 tuotannon epäiltiin päättyvän kokonaan. Wärtsilän aika ja 1950-luku merkitsivät suomalaisen taidelasin nousua kansainväliseen maineeseen. WSOY 2011 WENZEL HAGELSTAM KARI TOIVONEN ELINA HEINO: ANTIIKKIA, ANTIIKKIA. Siksi tehtiin lasitehtaiden keskinäisiä sopimuksia, joilla pyrittiin jakamaan markkinat. EEC:n kanssa 1973 solmittu kauppasopimus avasi Suomen markkinat tuonnille, joten suomalainen lasi joutui kilpailemaan niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ulkomaisen, usein halvemman lasin kanssa. WSOY 2010 KAISA KOIVISTO SIRPA WESTERHOLM: KERÄILIJÄN AARTEET, SUOMALAISIA LASIMALJAKOITA. Vuosi 1973 oli käännekohta suomalaisessa lasiteollisuudessa. Tapio Wirkkala, Ultima Thule Gunnel Nyman, Ruusunlehti, Nuutajärvi 1948. Kaj Franck nimettiin Nuutajärven taiteelliseksi johtajaksi ja pian suunnittelijaksi kiinnitettiin Oiva Toikka. Vuonna 1988 Iittala ja Nuutajärvi yhdistyivät. Antiikki ja taide | 21 Aino Aalto, Aino Aalto, 1932. Milanon triennaaleissa saavutettuja menestyksiä voitiin vihdoin hyödyntää ja alkaa myydä ”maailmankuulujen suomalaisten taiteilijoiden” muotoilemaa käyttölasia. Lasit syntyivät nimellä Bölgeblick, mutta ne nimettiin myöhemmin tekijänsä mukaan. Suomen lasimuseon kokoelma. Pöydänkattamisesta ja ruuanlaitosta oli tullut yhteinen nimittäjä Iittala Group -yritysryhmälle, joka vuodesta 2010 on nykyisin osa Fiskars-konsernin Fiskars Home -liiketoiminta-aluetta. ENERGIAKRIISI JA LISÄÄNTYVÄ KILPAILU. Siksi lasit voi myös pinota päällekkäin. Rationalisointi, työn tehostaminen, oli keskeistä lasiteollisuuden uudistuksissa. KAIVOPUISTON KIRJAPAINO OY 2000. Nykyisin Lasikylässä asuu ja työskentelee lukuisia itsenäisiä lasintekijöitä ja muita taiteen ja taidekäsityön ammattilaisia. Aalto halusi suunnitella käytännöllisen sarjan, joka mahtuisi pieniinkin koteihin. Nyman suosi pelkistettyä muotoa ja työsti lasia vapaasti puhaltamalla. Kuitenkin Wärtsilä-yhtymä, joka omisti Arabian posliinitehtaan, osti Nuutajärven, koska arveli lasin käyvän kaupaksi posliinin ohella. Sopimuksen arveltiin helpottavan suomalaisen lasin vientiä, mutta toisaalta lisäävän tuontia
Suomelan hyödyntämä hukkalasi on peräisin Iittalan lasitehtaalta, joka myös itse valmistaa uusiotuotteita sataprosenttisesti kierrätetystä lasista. Värien sekoittuessa toisiinsa sulatusprosessissa syntyy ikään kuin maalauksenomaisia maisemia, joiden sattumanvaraisuus inspiroi minua erityi. Taidetta hukkalasista Sauli Suomela hyödyntää taiteessaan hukkalasia. – Lasi on aina ollut lähellä sydäntäni. Lasin yhdisteleminen eri materiaaleihin kiehtoo mielikuvitusta. Olen saanut tehtaalta esimerkiksi lasirouhetta tai laadunvalvonnassa rikottuja juomalaseja, joista sulatan aihioita teoksiini. Suomela kertoo, ettei mitä tahansa lasimateriaalia voi sekoittaa toiseen. Teos on muuttanut muotoaan täysin. – Tämä on yksi syy siihen, että haluan käyttää töissäni pinttiä eli hukkalasia, taiteilija Sauli Suomela sanoo. 22 | Antiikki ja taide L asin työstäminen kuluttaa energiaa, käytetäänhän siinä kovaa kuumuutta. – Teen harvakseltaan vain muutamia töitä vuodessa, joten tässä mielessä toimintani ekologinen merkitys maailmalle on lopultakin aika vähäinen. Ja jos sulatetaan vaikkapa mariskoolin tai jonkin viinipullon lasimateriaalit yhteen, ne – Hukkalasin avulla pystyn parhaiten sekä taloudellisesti että ekologisesti toteuttamaan visioitani, Sauli Suomela sanoo. Teemme suunnitteluja brändikehitystyötä sekä teollista muotoilua muun muassa Iittalalle, Arabialle ja Fazerille. – Kierrätys on nouseva trendi. Hukkalasin avulla pystyn parhaiten toteuttamaan visioitani, Suomela sanoo. Pois heitettävästä materiaalista on luotu jotakin uutta, hienoa ja kaunista. Meillä se liittyy pelkästään muotoiluun, Suomela sanoo. – Yhdistelemällä eriväristä hukkalasia haluan nähdä, miten valumassa muuttaa värien intensiteettiä. Se näkyy myös omissa töissäni, joissa alkuperäinen materiaali kuitenkin katoaa. Taiteilijat ovat pitkään hyödyntäneet töissään monenlaista tavaraa. – Yritys aloitti toimintansa yhteisinä opiskeluaikoinamme. Hän käyttää teoksissaan myös muita materiaaleja, kuten akryyliä ja epoksihartsia. Kierrätys ei ole taiteessa uusi ajatus. Muotoilun alalla se kuvaa viittä aistia ja muistuttaa mieliin kultaiseen leikkauksen säännöt. Suomela kertoo lasin valamisen kiehtovan häntä. Niissä on saattanut olla vaikkapa lasitehtaan laadunvalvonnassa karsittuja mariskooleja. Lasi kiehtoi minua jo ollessani Taideteollisessa korkeakoulussa, vaikken varsinaisesti lasialaa tuolloin opiskellutkaan. KOKEILEVAA TAIDETTA. – Iittalasta hankkimani hukkalasi on laadukasta, mikä mahdollistaa senkin, että eri värisiä lasimateriaaleja voi vaivatta sulattaa keskenään. kutistuvat jäähtyessään eri tavalla, minkä seurauksena lopputulos hajoaa. LASI ON KIEHTOVA MATERIAALI. – Nyttemmin oman yritystoiminnan ohessa olen halunnut muovata itselleni myös oman luovan minän lasin tekemisen merkeissä. – Muotoilijataustani auttaa materiaalien ymmärtämisessä. Arnilla ja minulla on teollisen muotoilun tausta, mutta toimistossamme on myös sisustusarkkitehtejä, graafisia suunnittelijoita ja palvelumuotoilijoita. Pentagon Design Oy on Suomelan ja Arni Aromaan vuonna 1996 perustama suunnittelutoimisto. – Hukkalasi menisi pahimmassa tapauksessa muuten kaatopaikalle. Suomela kertoo hyödyntävänsä lasimateriaalin työstämisessä erilaisia tekniikoita. Itse lopputuotteessa niitä ei kuitenkaan enää näy. KIERRÄTYS TAITEESSA. Valitettavasti sanalla on nykyään hieman toisenlainen kansainvälinen kaiku. Joten materiaalien tulee olla hallitusti samanlaisia. – Teokseni eivät ole perinteellisellä tavalla toteutettuja lasiveistoksia, vaan eräänlaisia kollaaseja, joissa lasi eri muodoissaan on visuaalisesti hallitseva elementti. Mutta viesti on vahva. Nyt vaihtoehtona on aikaansaada siitä jotakin kaunista ja arvokasta, mikä myös on omiaan viemään kestävän kehityksen viestiä edelleen. Fokus oli enemmänkin teollisessa muotoilussa. Tietynlainen uteliaisuus on vienyt minua taiteilijana tähän suuntaan. – Jos minun pitäisi hankkia töihini uutta sertifioitua lasia, se tulisi liian kalliiksi, koska tarvitsen niihin paljon materiaalia. – Pentagon-sana merkitsee viisikulmiota. OMA TOIMISTO. – Kullakin lasimateriaalilla on omanlainen kemiallinen koostumuksensa
Hänet on palkittu vuonna 2010 Vuoden teollisena muotoilijana (yhdessä Arni Aromaan kanssa) sekä vuonna 2012 Suomen valtion Muotoilun Valtionpalkinnolla ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta toiminnasta muotoilun alalla. Tämän lisäksi hän on työskennellyt muun muassa lasitaiteen parissa. Erityisen kiinnostunut hän on valetun lasin estetiikasta, jossa kohtaavat raskas materiaali ja visuaalinen keveys. Puhalletut lasityöt Suomela on työstänyt yhteistyössä lasin puhaltamisen ammattilaisten kanssa. Yritystoiminnan ohella hän on tehnyt itsenäisesti töitä lasitaiteen alueella sekä osallistunut lukuisiin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Joissakin teoksissaan hän on yhdistellyt myös muita materiaaleja. Lasi on päämateriaalina hänen teoksissaan. Antiikki ja taide | 23 TEKSTI: TIMO ELO SAULI SUOMELA LYHYESTI Helsinkiläinen suunnittelija ja taiteilija Sauli Suomela valmistui muotoilijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1998 ja toimii yrityksessään Pentagon Design Oy:ssä designjohtajana. Suomen lasimuseon kesäkauden 2021 ”Structural Landscapes”-näyttelyssä nähtiin Suomelan eri tekniikoin tehtyjä teoksia, muun muassa Solid Liquid -lasiveistoksia, joissa liukuvien värien teema on saanut uuden muodon.
Puhalluspuolella teen esimerkiksi enemmän pullonmallisia teoksia, jotka tulevat lähemmäksi käyttölasia. Pieniä sarjoja tehdessä jokainen veistoksellinen työ on uniikki. – Varsinaiset lasinpuhallustyöt teetän Riihimäellä, josta itsekin olen kotoisin. En kuitenkaan tee lasitaidetta. Pebbels Green, kollaasitekniikalla sulatetuista lasipulloista toteutettu veistos. – Aikaansaannoksiani on ollut esillä myös näyttelyissä, viimeksi Riihimäen lasimuseossa. sesti. Käytän niissä alueen ammattilaisia, mutta valutyöt teen itse. Pebbels Pink, kollaasitekniikalla kierrätyslasista toteutettu veistos. Siinä iässä en vielä ymmärtänyt, että voisi itsekin myöhemmin tehdä lasiteoksia. Lasitehdas työllisti tuohon aikaan runsaasti väkeä, ihan perhetuttujakin. Samaan aikaan tietynlainen kontrolli kuitenkin säilyy. 24 | Antiikki ja taide Colors -pullot on puhallettu Riihimäellä lasistudio Lasismissa. – Kun olin lapsi, kotipaikkakunnallani Riihimäellä oli vielä lasintuotantoa
Yellow Landscape – Lavender, kierrätyslasista valettu taulu. Lasitöitä tehdessään Suomela haluaa testata ja kokeilla, mitä mistäkin ideasta syntyy. – Muita materiaaleja ei kuitenkaan voi lisätä sulaan lasiin, vaan kyllä se on kylmätyöstöä. Suomela on osallistunut myös kansainvälisiin näyttelyihin. Antiikki ja taide | 25 Kierrätyslasista valetut Time Pink, Yellow & Blue. TESTAUSTA JA KOKEILUA. Tulevaisuudessa Suomela jatkaa oman yrityksensä vetämistä, mutta samalla hän aikoo jatkaa myös lasitaiteen tekemistä. Ja sitten se on tosi painavaa. Minulla on totta kai myös tietynlaista kunnianhimoa taiteilijana – sekä lasiettä maalaustaiteen alueella, Sauli Suomela sanoo.. – Minulla on koko ajan, jos ei kädet, niin ajatukset taiteessa. Glass Ball Pond, kierrätysmateriaalista työstetyistä kuulista ja akryylistä koostettu teos. – Tässä kaikessa on ollut taustalla tietynlainen uteliaisuus ja halu tehdä visuaalisesti jotakin kiinnostavaa ja uutta taiteen kentällä. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä isomman roolin tämä tavoite haukkaa. Mutta jos joku välttämättä tykkää töistäni, kyllähän niille hinta löytyy. Nämä ovat olleet lähinnä yhteisnäyttelyitä. Siinäkin kiinnostavana elementtinä on ollut materiaalien lasimaisuus. Suunnittelijan ammatti-identiteettihän on sellainen, että aina pitää keksiä uutta, olipa kysymyksessä sitten vaikka haarukka, lasi tai mikä tahansa perusarkipäiväinen esine. Ensi vuoden puolella Gumbostrandiin on tulossa taulunäyttelyni. Olen iloinen, jos joku niitä ostaa ja on ostanutkin, mutta en tee niitä kauppamielessä. Kun valukappale on tullut aihiona ulos uunista, sitä täytyy hioa ja jyrsiä hyvinkin kauan ennen kuin saavuttaa sen, mitä loppujen lopuksi haluaa. – Olen myös tehnyt tauluja, mikä on ollut yksi sivuhaara taiteen tekemisessä. sillä varsinaisesti tienatakseni, vaan kysymyksessä on eräänlainen luovuuden ja itseilmaisun vapauttamisen väline. Juuri tämän takia olen yhdistellyt lasia muihin materiaaleihin. Yksityisnäyttelyä en ole vielä ulkomailla pitänyt, mutta ehkäpä sekin päivä vielä tulee. – Lasihan on mielettömän rajoittava materiaali, jonka sulattaminen ja työstäminen on vaikeaa. – Muotoilun kentällä olen ollut mukana näyttelyissä muun muassa Saksassa, Pohjoismaissa ja Japanissa
Lasimassaa kuumennetaan uunissa useaan kertaan. Kahdeksanvuotias koulupoika teki sitten päätöksen uranvalinnasta: hänestäkin tulisi lasinpuhaltaja. Punainen väri lasiesineissä vaatii omanlaistaan osaamista, sillä se on ylilämmitettävä, jottei se jää liian keltaiseksi. – Muistan ensimmäisen työpäivän kuin eilisen. Maarosen isä oli lasitehtaan talonmies, äiti puolestaan taiteilijoiden assistentti. Kun vanhempi veli aloitti työt tehtaalla ja alkoi tuoda ruokatuntitöitään kotiin, Tarmon into lasinpuhallukseen vain kasvoi. – Isot tulipallot heiluivat ikkunan takana, kun puhaltajat työskentelivät, ja katselin niitä lumoutuneena, Tarmo Maaronen kertoo. Vasemmalla Italia-vaasi, muut ovat uniikkikappaleita. Teimme punaisia mariskooleja.. 16-vuotiaana Tarmo Maaronen sitten aloitti työn, aluksi prässilasiverstaan kantajana. 26 | Antiikki ja taide L Lasinpuhaltajan on hallittava monia työvaiheita, ennen kuin esine on valmis. Tarmo Maaronen pitää Raaseporin Fiskarsia erinomaisena paikkana lasistudiolle. asiuunien hehku houkutteli ja samalla vähän pelottikin pientä koulupoikaa, jonka koulumatka kulki päivittäin Nuutajärven lasitehtaan pihan poikki
Omat ideat kuitenkin pursuilivat Maarosen mielessä, ja kun ruokatunnit eivät enää riittäneet niiden luomiseen, syntyi päätös jättää taakse tuttu ja turvallinen lasitehdas ja lähteä kokemaan jotain muuta. Nyt Maaronen on jo pitkään pyörittänyt omaa lasistudiota Fiskarsissa. TYÖTÄ LASIALAN HUIPPUJEN KANSSA. Antiikki ja taide | 27 TEKSTI JA KUVAT: TARJA PITKÄNEN Lasiuunien hehku houkutteli Tarmo Maarosta jo lapsuudessa – Olen saanut elää unelmaani Lasinpuhaltajan työ oli Tarmo Maaroselle unelma-ammatti jo pienenä koulupoikana, ja lasinpuhaltaja hänestä myös tuli. Tittelien hauskuutta lisäsi se, että silloinen nuorempi puhaltaja oli 44-vuotias. 90-luvulla lasiartesaanien koulutus alkoi uudelleen Nuutajärvellä ja Hämeenlinnassa. Onneksi parin viikon jälkeen pääsin Unto Suomisen taidelasiverstaalle postipojaksi. Huipputaiteilijoiden kokeilukappaleita kulkeutui usein kotiinkin ja niitä lahjoitettiin eteenpäin – eipä silloin arvattu, että ne voisivat jonakin päivänä olla arvokkaita. Prässilasin parissa työskentely ei kuitenkaan ollut sitä, mitä Maaronen halusi. – Se oli tarkoitettu aloittelijoille, mutta sinne pyydettiin mukaan myös muutamia. – Häneltä oli paljon ammennettavaa, Kaj Franckilta myös. – Se oli ankeaa työtä. Lasiammattilaisia on koulutettu Suomessa aikanaan Riihimäen lasiammattikoulussa, mutta 70-luvun öljykriisin tultua monilta loppuivat alan työt, joten katsottiin, ettei uusia osaajia kannata kouluttaa. Maaronen on tyytyväinen siitä, että pääsi jo uransa alussa juuri taidelasiverstaikolle, koska siellä hän pääsi tekemään ja oppimaan kaikkea. – Postipojan – vai onkohan se nykyään postihenkilön tai postintekijän – päätyö on se, että hän tekee pienen lasikuplan, jonka päälle puhaltajat ja mestarit ottavat lisää lasia, Maaronen selittää ammattinimikkeitä. Maaronen koki, että varsinkin Orvolalla oli lasista sellainen käsitys, joka on Maaroselle läheinen. – Kaj Franck oli silloin vielä usein siellä, samoin Oiva Toikka ja Inkeri Toikka, Kerttu Nurminen ja Heikki Orvola, sekä silloin tällöin myös korutaiteilija Björn Weckström, Maaronen luettelee. Eli posti kulkee. Kun lasi tuntui tottelevan pikkuhiljaa paremmin ja paremmin, tuli Maaronen vakuuttuneeksi, että työ on häntä varten. Viisi vuotta Maaronen työskenteli pienissä suomalaisissa lasistudioissa saadakseen valmiuksia oman studion perustamiseen. Sittemmin työ vei hänen myös alan opettajaksi Italiaan. Osaamisen kasvaessa ammattinimike muuttui: alimmalla asteella on kantaja, sitten muottipoika, katkaisija, kuumakatkaisija, kolmas postipoika, toinen postipoika, ensimmäinen postipoika, nuorempi puhaltaja, vanhempi puhaltaja ja lopulta mestari. Maaronen pääsi työskentelmään myös suomalaisen lasitaiteen huippujen kanssa. OPPIMISTA TYÖN KAUTTA. 18-vuotiaana hän oli jo vanhempi puhaltaja. Tuohon aikaa lasinpuhallusalalle ei ollut koulutusta, vaan ammattitaitoa piti hankkia työn kautta. Nimitys posti lienee tullut siitä, että pilli, jonka päässä lasikupla eli posti on, kiertää kädestä käteen eri ammattilaisilla
Fungo-vaasit ovat uutuustuotteita.. Pienellä juonimisella ja huumorilla kaikki sujui. – Italiaan IVV:n tehtaille Firenzen lähelle etsittiin opettajaksi Skandinaviasta ammattilaista, jolla olisi mahdollisimman laajan osaaminen. konkareita – varmaan siksi, että tiedettiin heidän pystyvän tekemään heti koululle myös myytäviä tuotteita. 28 | Antiikki ja taide Sinisävyisiä simpukkavaaseja ja isoja pulloja. Heidän kanssaan ei käskyttämällä voinut toimia, vaan aina hienovaraisemmin. Lisäksi työskentely myös kuvattiin. – Kävin koulun ja valmistuin lasiartesaaniksi, koska minua kiinnostivat teoria-aineet, vaikka en käytännön työssä opetusta tarvinnutkaan MAESTROKSI ITALIAAN. Kulttuurieroja toki oli. Koulu toimi Italiassa ison tehtaan yhteydessä, ja aamupäivisin Maaronen teki yleensä tehtaan taiteilijoille prototyyppejä, iltapäivisin opetti. Pian hän aloitti Italiassa opettajan ja tuotannon kehittäjän työn. Italia on kirkkaasti lasitaiteen ykkösmaa, mutta sinne haluttiin myös skandinaavi, jotta saataisiin erilaista näkemystä. Ja sitä tuli. YHTEYDET ITALIAAN YHÄ VAHVAT. Kun Maaronen esitteli puhallustaitoaan, kysyttiin, haittaako, jos tulee yleisöä. Mutta sitten tulikin lähtö Italiaan. Alku oli haastava. Maaronen teki paljon yhteistyötä merkittävän toscanalaisen taiteilijan Mauro Capitanin kanssa, muun muassa valmisti lasityöt hänen ensimmäiseen näyttelyynsä. Maaronen palasi Suomeen ja opetteli italiankielen intensiivikursseilla. Valtuuskunta tutustui Suomessa Maarosen työskentelyyn, ja hänen työstään pidettiin. – Yritin vain hymyillä, vaikka minua jännitti todella. Italiassa lasitaide on koristeellisempaa, meillä pelkistetympää. – Tehtaalla oli nuorten lisäksi opissa myös vanhoja mestareita. Mutta niin siinä kävi, että he halusivat minut sinne. Työ sujui hyvin. Keväällä 1995 hänet kutsuttiin viikoksi Italiaan tutustumiskäynnille. – Ei voinut sanoa, että tee näin tai noin, vaan mieluummin kysyä, osaisitkohan tehdä tämän. Yhteistyö jatkuu edelleen. – Italia on kirkkaasti lasitaiteen ykkösmaa, mutta sinne haluttiin myös skandinaavi, jotta saataisiin erilaista näkemystä. Perhe muutti perässä, ja kaikki viihtyivät
– En varmaan mitään täydellistä muutosta ajatusmaailmaani ole tehnyt, mutta kyllä Italia muutti minua avoimemmaksi ja nöyremmäksi. – Lasinpuhaltamisesta tiedän paljon, mutta jos joku kysyy vaikkapa jostain kemiallisesta prosessista, vastaan, etten tiedä. Kun Maaronen parin vuoden jälkeen palasi Italiasta, hän suunnitteli laittavansa lasistudion jonnekin pääkaupunkiseudulle, mutta sitten löytyi Fiskars, jonne kaivattiin lasinpuhaltajaa. Värikkäät lasihedelmät ovat suosittuja ostoksia. Täällä on paljon eri alojen taitajia, joten yhteistyömahdollisuudet ovat rajattomat. – Siellä me espresso-kupin ääressä pohdimme maailmanmenoa ja suunnittelemme, mitä kaikkea ihmeellistä lasista saakaan aikaan. Nimi: Tarmo Maaronen Syntynyt: 1963 Urjalassa Asuinpaikka: Vihdin Nummela Koulutus: Lasiartesaani Ammatti: Lasinpuhaltaja, yrittäjä Harrastukset: liikunta, ruuanlaitto Perhe: puoliso sekä kaksi aikuista lasta Puolentoista vuoden jälkeen Maaroselle tarjottiin pysyvää työpaikkaa Italiasta. Nöyryyttä tarvitaan sen ymmärtämiseen, mitä osaa ja mitä ei osaa. – Olin lapsena ujo, ja myöhemminkin. Mutta hänellä oli kova polte päästä tekemään omaa taidetta, ja oli epävarmaa, kuinka paljon siihen olisi ollut mahdollisuuksia työn ohella. Se karisi Italiassa. Tarmo Maarosen suunnittelemia ja puhaltamia uuden Palla-sarjan pulloja.. Bianco Blu -nimi on italiaa, ja merkitsee ”valkoinen ja sininen”, siis Suomen värit. – Vuosien saatossa Italiaan on muodostunut niin paljon ystävyyssuhteita, että aina on kuin kotiinsa menisi. Ensin Bianco Blu toimi keskellä metsää vanhassa navetassa muutaman vuoden, kunnes vapautui nykyinen tila Fiskarsin paja-aukiolla. – Palasin Suomeen, mutta jatkoin opetusta Italiassa parin-kolmen kuukauden jaksoissa, muutaman kerran vuodessa. Elämänasennetta on muokannut sekin, että Maaronen otettiin Italiassa niin hyvin vastaan. Taiteilijan ja käsityöläisen osa ei Suomessa aina ole helppo, mutta Tarmo Maaronen on pärjännyt. Antiikki ja taide | 29 KUKA. En yritä olla viisaampi kuin olen. Tarmo Maaronen sanoo, että vuodet Italiassa muuttivat häntä monella tapaa. – Fiskars on paikkana minulle täydellinen. Italia-yhteydet siis pysyivät vahvoina monet vuodet. FISKARS PAIKKANA TÄYDELLINEN
EI KIIRETTÄ ELÄKKEELLE. On tämä niin mukavaa hommaa. Maaronen järjestää myös lasinpuhalluskursseja. Varmaan hiukan halvemmallakin pääsee liikkeelle, mutta kallista aloittaminen silti on. Vanhin korjattava lasiesine on ollut 1800-luvulta. Mutta en todellakaan aio eläkkeelle vielä pitkään, pitkään aikaan. – Ihan antiikkiahan minä tässä kohta olen, kun olen yli neljäkymmentä vuotta lasia puhaltanut. – Ei ollut lainkaan hullumpi tuo kahdeksanvuotiaana tekemäni päätös uranvalinnasta. Valaisinlaseja on on valmistettu erityiskohteisiin, kuten Ateneumiin ja Mustasaaren valtuustosaliin. Ei auta, että on hyllyt täynnä tavaraa, jos ne eivät liiku sieltä mihinkään. Suomen lasitaiteen tulevaisuuden Maaronen näkee kuitenkin ihan hyvänä – alalle on kiinnostuneita tulijoita, ja nuorten joukossa on monia lupaavia nuoria tekijöitä. Maarosen töitä menee myös ulkomaille, erityisesti Amerikkaan, ja nyt on pää auki myös Japaniin. Liikelahjoja ja tilaustöitä teen myös, ja alihankintaa, kuten valaisimia eri valmistajille. – Yritysoppitunnilla aikanaan laskettiin, kuinka montaesinettä pitää päivässä tehdä ja minkä hintaisia, jotta alalla pärjää – mutta kukaan ei puhunut siitä, että ne esineet pitäisi myydäkin. Piti ruveta tekemään monenlaisia töitä. Maailmallakin on vähän niitä, jotka sillä oikeasti rahaa tekisivät, Tarmo Maaronen toteaa. Muutama vuosi sitten Maaronen teki 40-vuotissuunnitelman, jonka päättyessä hän olisi 96-vuotias... Oman lasipajan perustaminenkaan ei ole halpaa lystiä. Ei varmaan uskalla mihinkään museoon pistäytyäkään, jos vaikka eivät päästä pois, vaan laittavat minut sinne esille, Maaronen nauraa. Tarmo Maarosella ei kuitenkaan ole mitään kiirettä eläkkeelle. Markkinointi pitää osata myös. Ongelma on kuitenkin se, ettei työpaikkoja ole tarjolla tarpeeksi. Studiossa kävijöillä on mahdollisuus nähdä lasinpuhallusta. Eikä riitä, että tekee lasitöitä vaikka kuinka ahkerasti – työt pitäisi myös saada myydyksi. 30 | Antiikki ja taide Tarmo Maaronen haaveili lasinpuhalluksesta jo pikkupoikana. Jossain vaiheessa hän saattaisi kuitenkin hiukan löysätä nykyisestä työtahdista. HYVIÄ NUORIA TULOSSA ALALLE Toimeentulon hankkiminen taiteella on Suomessa vaikeaa, jollei ole aivan huippunimi. Maarosella on kaksi osa-aikaista työntekijää, jotta hän itse saa silloin tällöin vapaata. – Ei Suomessa pelkällä lasitaiteella elä oikein kukaan. – Korjaan sekä vanhoja että uudempia töitä, on niitä nytkin hyllyssä odottamassa. Nykyisin on perustettu myös osuuskuntia. Ja nyt tykkään tästä hommasta enemmän kuin koskaan.. Sekä alkuinvestoinnit että juoksevat kulut ovat suuret. – Teen siis kaikkea mahdollista – tietysti taide-esineitä, mutta myös käyttölasia. Eräs nuori poika totesi Bianco Blussa käydessään, että tuohan näyttää kivalta hommalta, Maaronen vastasi, että niin se onkin – eikä hän olisi tehnyt sitä yli neljääkymmentä vuotta, jollei se olisi kivaa. – Kun aloitin, ajattelin, että teen pelkkää taidetta, mutta oli pakko huomata, ettei sillä elä. Maaronen myös korjaa lasiesineitä, ja korjaustyötä tarvitsevia asiakkaita hänelle ohjaavat nykyisin myös muut lasitehtaat, koska korjaustöiden tekijöitä ei enää monessa paikassa ole. Niitä on nykyisin enää lähinnä pienissä studiolasiyrityksissä ja Iittalassa. Ja siihen päälle sitten suuret sähkölaskut ja tilan vuokra joka kuukausi. – Pitäisi tarjota mahdollisuuksia uusille tekijöille. Edelleen hän pitää ammatinvalintaansa niin onnistuneena, ettei eläkkeelle ole kiire vielä pitkään aikaan. Ensin olisi kuitenkin parasta päästä hyvään paikkaan oppimaan. – Kun aikanaan perustin oman studion, tilasin Italiasta lasiuunin, joka maksoi puoli miljoonaa markkaa. – Saas nähdä, kuinka äijän käy! No, leikki leikkinä. Niissä nuori tekijä pääsee helpommin alkuun. Toinen on isoveli Reima Maaronen, lasinpuhalluksen ammattilainen, jolla on yhä tekemisen palo, vaikka hän onkin jo eläkkeellä
Antiikki ja taide | 31 Itämaisen arkkitehtuurin muotokielestä vaikutteita saaneen Kremlin kellot -sarjan suunnitellut Franck sai Grand Prix -palkinnon lasikokoelmastaan vuoden 1957 triennaalissa. Collection Kakkonen. Kuva: Timo Syrjänen TEKSTI: MIRA ARKKO Suomen triennaaliosastojen esineistöä Suomen lasimuseon Milanon ihme -näyttelyssä Suomalaisen lasimuotoilun klassikoita
Kyseistä triennaalia varten Karhulan ja Iittalan lasitehtaat järjestivät ennakkokilpailun, jonka myötä haettiin lasimuotoilijoita Suomen osastolle. Suomalaisen taideteollisuuden menestys alkoi vuoden 1933 triennaalissa, jossa ensimmäiset Grand Prix -palkinnot saatiin muun muassa keramiikasta, tekstiilitaiteesta ja näyttelyosaston esillepanosta. Yksityiskokoelma. Toinen maailmasota hankaloitti kansainvälistä näyttelytoimintaa Euroopassa, mutta Kuluneen vuoden aikana suomalainen lasimuotoilu ja -taide ovat olleet näyttävästi esillä kotimaisella näyttelyrintamalla. Näyttelyn arkkitehtuurista vastaa Pentagon Design, jonka designjohtajan Sauli Suomelan näyttely Structural Landscapes oli myös esillä lasimuseossa. Karhulan kilpailussa menestyneet saivat laseistaan kunniadiplomin. Suomen lasimuseon omien kokoelmien lisäksi kokonaisuus sisältää teoksia Designmuseon kokoelmasta, Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiöltä sekä useista yksityiskokoelmista. Näyttelyosaston esillepanon lisäksi hänet palkittiin kultamitalilla pohjoismaista modernia muotoilua edustaneesta Bölgeblick-puristelasisarjasta, joka tunnetaan myös nimellä Aino Aalto -lasisarja. MODERNIA POHJOISMAISTA MUOTOILUA. Alkuaikojen menestys vahvisti hyvin alkanutta yhteistyötä kotimaisten taideteollisuusalan yritysten, muotoilijoiden ja käsityöläisten välillä. Kuva: Rauno Träskelin S uomen lasimuseon Milanon ihme – Suomalaisen muotoilun tie maailman huipulle -näyttely valottaa suomalaisen muotoilun ja taideteollisuuden nousua ja kukoistusta 1930–70-luvuilla. Modernia suunnittelua voidaan nähdä myös saman vuosikymmenen muissa näyttelyesineissä, kuten Arttu Brummerin (1891–1951) Bubbelglasskål-lasisarjassa sekä Yrjö Rosolan (1904–1989) Vähän vino -lasisarjassa. Niitä on esitelty Suomen osastoilla Italian Milanossa kansainvälisesti arvostetussa taideteollisuusnäyttelyssä vuosina 1933–1973. Näyttely on esillä Suomen lasimuseossa 17.10.2021 asti. VUODEN 1951 TRIENNAALI MENESTYS. Suomen lasimuseon suuressa salissa esiteltävä Milanon ihme sisältää noin 300 hopea-, keramiikka-, tekstiilija puuesinettä. Samanaikaisesti 140 vuotta toiminnassa ollut Iittalan lasitehdas sekä 60-vuotias Suomen lasimuseo viettävät juhlavuosiaan.. 32 | Antiikki ja taide Triennaaliyleisön arvostusta keräsi myös 1940-luvulla valmistunut, luonnosta muotoa lainaava ja viivahiottu Tapio Wirkkalan Kantarellitaidelasimaljakko. Milanossa edustettuna ollut pelkistetty ja materiaalin ominaisuuksia korostanut muotoilu sai vaikutteita funktionalismista, jossa esineen käyttötarkoitus määritteli pitkälti myös sen muodon. Vuoden 1933 triennaalissa edustettuna ollut modernimpi muotoilu sai tilaa myös seuraavassa triennaalissa, jossa Aino Marsio-Aalto (1894–1949) keräsi palkintoja
Kansainvälistä huomiota sai erityisesti sarjaan kuulunut Orkidea, jonka amerikkalainen KANSAINVÄLINEN TAIDETEOLLISUUSNÄYTTELY Huippumenestyksen vuosina triennaaleissa palkittiin myös Timo Sarpanevan venytetyillä muodoilla leikittelevä Lansetti-sarja vuodelta 1952. Muutokset johtivat siihen, että vuodesta 1960 alkaen triennaaleille valittiin ennakkoon teema. NÄYTTELY ON ESILLÄ SUOMEN LASIMUSEOSSA 17.10.2021 ASTI. Toisen maailmansodan aikana oli triennaaleissa tauko, mutta muuten Milanon triennaalit jatkuivat keskeytymättömänä aina vuoteen 1973. Antiikki ja taide | 33 1950-luvulla sodasta toipuva Suomi osallistui jälleen Milanon triennaaleihin omalla näyttelyosastollaan. Osaston suunnittelusta vastasi Tapio Wirkkala (1915–1985). Yleisön arvostusta keräsi myös edellisellä vuosikymmenellä valmistunut, luonnosta muotoa lainaava ja viivahiottu Kantarelli-taidelasimaljakko. Muotoilijat osallistuivat näyttelyyn edellistä suuremmalla kokoonpanolla, edustaen laajasti taideteollisuuden osa-alueita keramiikasta lasiin, valaisimista tekstiilitaiteeseen sekä huonekaluihin. Nyman palkittiin myös postuumisti kultamitalilla elämäntyöstään lasitaiteilijana. Suomen triennaaliosastolla nähtiin muun muassa Wirkkalan pintatyöstöltään orgaaninen Paadarin jäät, Helena Tynellin (1918– 2016) leikkisä Hyrrä, Nanny Stillin (1926– 2009) linjakas Harlekiini ja uniikkiesineistä muun muassa Oiva Toikan (1931–2019) erikokoisten muotojen mahdollisuuksia hyödyntäneet Pampula-maljat. Vuoden 1957 triennaalissa suomalaisten voittokulku jatkui, tällä kertaa Sarpanevan johdolla. Kuva: Timo Syrjänen Milanon triennaali on merkittävä ja kansainvälinen taideteollisuusnäyttely ja tapahtuma, joka perustettiin kesäkuussa 1931 aiemmin Monzassa pidettyjen taideteollisuusnäyttelyiden seuraajaksi. Suomen lasimuseon kokoelma. Wirkkalan, Nymanin ja Sarpanevan lisäksi palkintoja myönnettiin 1950-luvun triennaaleissa Kaj Franckille (1911–1989), tekstiilitaiteilija Dora Jungille (1906–1980) sekä keramiikkataiteilija Kyllikki Salmenhaaralle (1915–1981).. Hänet palkittiin Grand Prix -palkinnolla osastonsuunnittelutyöstään. Yleisö ihastui suomalaiseen muotoiluun, joka erosi pelkistetyn modernistisella muotokielellään muiden maiden osastotarjonnasta. Suomen osastolla esiteltiin muun muassa edellisen vuosikymmenen lopulla menehtyneen Gunnel Nymanin (1909–1948) viimeisen kauden lasitaidetta. Tämän jälkeen näyttelyitä on pidetty vaihtelevasti. Lasituotannosta häneltä oli esillä värireuna-astioita ja akvarellien henkeen toteutettuja värilautasia. Vuoden 1951 triennaalimenestyksellä muotoilumaailman huippupaikan varmistanut Suomi antoi vastuun seuraavan triennaaliosaston suunnitellusta Wirkkalalle, joka sai Grand Prix -palkinnon osastosuunnittelusta myös tällä kertaa. MILANON IHME NÄYTTELY VALOTTAA SUOMA LAISEN MUOTOILUN JA TAIDETEOLLISUUDEN NOUSUA JA KUKOISTUSTA 1930 70 LUVUILLA. Triennaalissa palkittiin myös venytetyillä muodoilla leikittelevä Lansetti-sarja. KANSAINVÄLISTÄ HUOMIOTA. Vuoden 1957 triennaalissa suomalaisten voittokulku jatkui. Itämaisen arkkitehtuurin muotokielestä vaikutteita saaneen Kremlin kellot-sarjan suunnitellut Franck sai Grand Prix -palkinnon lasikokoelmastaan vuonna 1957. Seuraavalle vuosikymmenelle saavuttaessa triennaalien järjestäjät reagoivat yleisön kritiikkiin siitä, että edellisten triennaalien esineistö ei huomioinut kuluttajien arkisia tarpeita. Menestystä keräsi muun muassa Timo Sarpaneva (1926–2006), jonka pienoislasiveistokset olivat syntyneet yhteistyössä Iittalan lasinpuhaltajien kanssa uutta valmistusmenetelmää käyttäen. Nykyään tapahtuma järjestetään joka kolmas vuosi. sisustuslehti House Beautiful nimesi yhdeksi vuoden 1954 merkittävimmistä esineistä. Wirkkala keräsi menestystä ja arvostusta, sillä hänet palkittiin Grand Prix -palkinnoilla osaston näyttelyarkkitehtuurista, puumuotoilua edustavasta Lehtivati-esineestä sekä näyttelyosaston valaisimista. Tästä huolimatta 1960ja 70-luvuilla osastoilla esiteltiin tuotantoa myös teeman ulkopuolelta. Wirkkalan 1950-luvun tuotantoa edustavat yhtä lailla lasimuotoilun optisia mahdollisuuksia hyödyntävät sarjat Tokio ja Marsalkansauva. Milanon järjestyksessään yhdeksäs triennaali vuonna 1951 edusti suomalaisen muotoilun huippukautta, sillä suomalaiset saavuttivat siellä kuusi pääpalkintoa, kolme kunniadiplomia, kuusi kultamitalia ja seitsemän hopeamitalia. MUOTOKOKEILUJA JA KAPINAA
Tuomiokirkko on suosittu paikallinen nähtävyys. Kuva: Hannu Jukola/ Tampereen seurakunta. 34 | Antiikki ja taide Tampereen tuomiokirkkoa pidetään Sonckin päätyönä
Kuva: Daniel Nyblin uonna 1870 Käviällä syntynyt arkkitehti Lars Sonck on Eliel Saarisen ohella kansallisromantiikan kauden merkittäviä arkkitehtejä. Arkkitehti tunnetaan rakennustaiteen dramaatikkona sekä harmaan graniitin taitajana. Arkkitehti SAFA taiteilijaprofessori Juha Ilonen toteaa Sonckin merkityksen rakennusten – ja nimenomaan kaupunkisuunnittelun kannalta aivan ratkaisevaksi. Hän pääsi hyvin nuorena käsiksi isoihin töihin, muun muassa Turun Mikaelinkirkon toteutus on hänen V. Sonckin ura alkoi jo 23-vuotiaana, vuonna 1894, hänen voitettuaan Turussa huomattavan kirkkokilpailun. Lars Sonckia on luonnehdittu lämpimäksi ja elämää ymmärtäväksi henkilöksi, joka loi ympärilleen viihtyisän ilmapiirin. – Lars Sonck oli vain muutaman vuoden vanhempi kuin Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. Monipuolisena suunnittelijana Lars Sonck piirsi uransa aikana kirkkoja, hirsihuviloita sekä komeita kaupunkitaloja. Tampereen tuomiokirkkoa pidetään hänen päätyönään. Antiikki ja taide | 35 TEKSTI: TIMO ELO Tampereen Tuomiokirkko – Lars Sonckin mestarityö Tampereen tuomiokirkko on Lars Sonckin mestarityö
36 | Antiikki ja taide Tampareen tuomiokirkon alttarin kahta puolta ovat maalaukset Haavoittunut enkeli ja Kuoleman puutarha, jotka kuuluvat taidemaalari Hugo Simbergin tunnetuimpiin töihin. Hän teki niistä myöhemmin useita uusia versioita. Kuvat: Hannu Jukola/ Tampereen seurakunta käsialaansa. – Lars Sonckin työn jatkajia on vaikea nimetä. Hänellä oli myös paljon ystäviä. – Nykyarkkitehtuuri voisi kenties ottaa oppia Lars Sonckilta kokonaisvaltaisen näkemyksen sekä suunnittelun liikkuvuuden suhteen. Aikaisemmin oli vähemmän arkkitehtejä, ja heidän vaikutuksensa 120 vuotta sitten oli paljon suurempi ja hyvin toisenlainen kuin nykyään, Juha Ilonen sanoo. Erityisesti hänen kerrotaan viihtyneen yksin kaikessa rauhassa luonnostellen.. Tuskin on sellaisia, jotka todella liikkuisivat samalla tavalla kaupunkisuunnittelusta rakennussuunnitteluun. JOVIAALI HAHMO. Mutta onhan maailmakin muuttunut ympärillämme. Myöhemmin 1910-luvulla hän oli ihan eturivissä, kun ruvettiin tekemään graniittipalatseja vakuutusyhtiöille, pankeille ja pörssitaloille. Työhönsä arkkitehtinä hän suhtautui vakavasti, oli työ kuinka vähäinen tahansa. Kaupunkikuvasta ovenkahvaan – kaikki käy! Kokonaisuuksien ymmärtäminen on avainasia. Lars Sonckia on luonnehdittu lämpimäksi ja elämää ymmärtäväksi henkilöksi, joka loi ympärilleen viihtyisän ilmapiirin
Kirkolliskokous hyväksyi kirkon pääpiirustukset 1.3.1902, ja kirkon nimeksi tuli Johanneksen kirkko, kunnes siitä vuonna 1923 tuli Tampereen hiippakunnan tuomiokirkko. Omintakeinen, pitkällä aikavälillä syntynyt arkkitehtuuri kertoo eräästä suomalaisen arkkitehtuurin mittavimmasta ja johdonmukaisimmasta elämäntyöstä. Tampereen Johanneksen kirkkoon oli taidehistorian tutkija Paula Kivisen mukaan kaavailtu alun perin yksinkertaista koristelua, kunnes Lars Sonck ehdotti kirkkosaliin maalattuja freskoja. Kilpailun kallio Kallion kirkko on täysin itsenäinen työ, vailla historiallisia muotolainoja. Kilpailu ”uutta evankelista kirkkoa varten Tampereen kaupungissa” julistettiin vuonna 1899, ja kilpailuaika päättyi seuraavan vuoden lokakuussa. Kuva: Kirkko Helsingissä Kallion kirkon ulkoasua hallitseva torni muodostaa päätepisteen Helsingin pisimmälle suoralle katuakselille Unioninkadulta Siltasaarenkadulle. Asian ratkaisi lopullisesti Albert Edelfeltin lausunto, jonka mukaan taiteilijat Magnus Enckell ja Hugo Simberg kykenisivät parhaiten suorittamaan mainitun tehtävän. Hänen tuotantonsa on ollut niin suuresti tekijänsä persoonallisen näkemyksen läpitunkemaa, ettei se ole ollut omiaan rohkaisemaan jäljittelijöitä. MAHTAVIA RAKENNUKSIA. Ja kun vuonna 1930 Suomen Arkkitehtiliitto kutsui ensimmäisiksi kunniajäsenikseen kolme arvostamaansa arkkitehtiä, he olivat Eliel Saarinen, Onni Tarjanne ja Lars Sonck. Ensimmäinen tehtävä Tampereella oli tarvittavan kivimateriaalin hankkiminen. Rakennuksen graniittinen julkisivu kruunasi kokonaistaideteoksen. Niitä kuljetettiin hevospelillä Pinsiöstä. Seuraavaksi suurimpana ryhmänä ovat ’hyötyrakennukset’ ja sitten kirkot, muut julkiset rakennukset sekä asemakaavat. Näin ei tarvittaisi alttaritaulua, ja maalaus kestäisi vuosisatoja. Mikaelinkirkolla on katsottu olevan erityisasema Lars Sonckin arkkitehtuurissa, onhan se hänen ensimmäinen monumentaalityönsä. Koko letkaa johti kuormana olevan ison kiven päällä seisonut mies. Suurimmat rakennuskivet saattoivat painaa jopa 10-15 tonnia. Kuva: Kirkko Helsingissä jat sivalsivat yhtä aikaa hevosiaan, jolloin kuorma siirtyi pienen matkaa eteenpäin. Ja näin jatkettiin. Kirkon rakentaminen alkoi huhtikuussa 1902. Antiikki ja taide | 37 Lars Sonckin arkkitehtuurin valtaosan muodostavat asunnot. Kirkon rakentaminen aloitettiin vasta vuoden 1899 lopulla ja se valmistui vuonna 1904. Siren luonnehti Lars Sonckin arkkitehtuuriolemusta: ”Suomen rakennustaiteen ytimekäs dramaatikko, harmaan graniitin ja tervatun hirren verraton mestari.” NUORI KYKY. S. Silminnäkijän kertoman mukaan kivikuorman eteen oli valjastettu 20 hevosta, joilla kaikilla oli eri ajajat. Lars Sonck oli Polyteknillisen opiston viimeisen vuosikurssin oppilas voittaessaan Turussa kirkkokilpailun, johon osallistui kaikkiaan 22 ehdotusta. Eräänä merkittävänä syynä on nähty myös se, että tuohon aikaan arkkitehtuurissa oli ryhdytty rakentamaan kokonaistaideteoksia, jolloin myös Tuomiokirkon taideaarteet, freskot ja väri-ikkunat täyttivät tehtävänsä. Tämän toistuttua moneen kertaan kaikki tarvittavat kivet saatiin vihdoin rakennuspaikalle. Ja kun hän kohotti molemmat kätensä merkiksi, kaikki aja. Tämänkin kilpailun, johon osallistui 23 ehdotusta, voittajaksi selviytyi Lars Sonck. Ensimmäisenä merkittävänä kunnianosoituksena Lars Sonckille myönnettiin professorin arvo vuonna 1921. Nimitystilaisuudessa professori J. Johanneksen kirkon ollessa rakenteilla Tampereella Lars Sonck suunnitteli Helsinkiin taloja, jotka yhdessä Johanneksen kirkon kanssa muodostavat hänen merkittävimmän panoksensa suomalaisessa kansallisromantyllättävä tulos herätti paljon huomiota – ja närkästystäkin
Tällaisia ovat muun muassa Helsingin Puhelinyhdistyksen rakennus Korkeavuorenkadulla, Eiran sairaala sekä Privatbanken Unioninkadun ja Pohjoisesplanadin kulmassa. Mikaelinja Johanneksen kirkon voittojen ansiosta hän oli saavuttanut mainetta ja hänen kiviarkkitehtuurinsa oli herättänyt huomiota ulkomaita myöten. Aika 1900-luvun alusta ensimmäiseen maailmansotaan muodostui Lars Sonckin uran huippukaudeksi. Tampereen Johanneksen kirkko pohjautuu osaksi Mikaelinkirkon ratkaisuille, mutta on kokonaisuutena huomattavan omaperäinen ja sisältää viitteitä Suomen keskiaikaiseen kirkkoarkkitehtuuriin. Säveltäjämestari Jean Sibeliuksen Ainola ei ollut kesähuvila, vaan asuinrakennus, jossa perhe asui ympäri vuoden. 38 | Antiikki ja taide Lars Sonck pääsi hyvin nuorena käsiksi isoihin töihin, muun muassa Turun Mikaelinkirkon toteutus on hänen käsialaansa. Kuva: Timo Jakonen/Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Omintakeinen, pitkällä aikavälillä syntynyt arkkitehtuuri kertoo eräästä suomalaisen arkkitehtuurin mittavimmasta ja johdonmukaisimmasta elämäntyöstä. Professori Pekka Korvenmaan mukaan Turun Mikaelinkirkkoa leimaavat kansainvälisen uusgotiikan ihanteet yhdistyneinä rakentamisvaiheessa mukaan tulleisiin jugend-piirteisiin. Lars Sonckin suunnittelemista rakennuksista suurin on Helsingin Katajanokalla sijaitseva tiilipintainen satamavarasto. Lars Sonck suunnitteli vuosisadan alussa asuinrakennuksia sekä kaupunkeihin että maaseudulle. Kultarannassa olivat päärakennuksen lisäksi portinvartijan ja puutarhurin asunnot, leipomotupa, pyöreä temppelimäinen huvimaja sekä suihkulähde veistoksineen. Huvilan sisätiloja Erik Tawaststjerna on kuvaillut Sibelius-teoksessaan: ”Jo vuonna 1904 Lars Sonck teki Ainolan interiööristä jotakin, mistä tuli myöhemmin yksi suomalaisen arkkitehtuurin iskusanoista: puun sinfonian.” SYMBOLIMILJÖ KULTARANTA. Helsingin rakennustuotanto oli tuolloin huipussaan. Lars Sonckin eräs selvimmistä symbolimiljöistä on Pekka Korvenmaan mukaan Villa Kultaranta Naantalin lähellä. Mikaelinkirkolla on erityisasema Lars Sonckin arkkitehtuurissa, onhan se hänen ensimmäinen monumentaalityönsä. Tehtäväkenttä laajeni kirkoista ja asuinrakennuksista sairaaloihin ja liikepalatseihin. Kaupunkitalot olivat pääasiassa kerrostaloja tai tonteillaan vapaasti sijaitsevia pienempiä rakennuksia. Lars Sonck pysyi koko uransa ajan yksityisenä arkkitehtinä, jonka töiden tilaajakunta. Kultarannan suunnittelua eivät ohjanneet rakennusjärjestys tai tiukka budjetti, ja rakennuksesta tulikin mahtava, pikkukauppiaasta magnaatiksi nousseen liikemiehen yksityinen kivilinna, joka mäen laelta hallitsee maisemaa. Miljööseen kuului lisäksi Suomen oloissa harvinaisen loistelias muotopuutarha sekä rakennuksen linnamaista yleisvaikutelmaa korostava torni. Ne muodostavat Lars Sonckin tuotannossa yhtenäisen ryhmän. Kirkon julkisivumateriaali on sekin harmaata, karkeusasteeltaan vaihtelevaa graniittia. Toinen hänen 1910-luvun alussa suunnittelemistaan isoista tiilirakennuksista on Helsingissä Erottajan ja Bulevardin kulmaan vuonna 1913 valmistunut Keskuskirjapainon rakennus, joka sittemmin tunnettiin myös Raken kulmana. tisessa jugend-arkkitehtuurissa. Kolmas Lars Sonckin 1900-luvun alussa valmistuneista kirkoista on Helsingin Kallion kirkko, jonka ulkoasua hallitseva torni muodostaa päätepisteen Helsingin pisimmälle suoralle katuakselille Unioninkadulta Siltasaarenkadulle. Valtaosa Lars Sonckin merkittävistä rakennuksista onkin juuri Helsingissä. Yhdessä arkkitehti Onni Törnqvistin kanssa Lars Sonck suunnitteli Pohjoisranta 10:een viisikerroksisen asuintalon, jonka upeista porrashuoneista voi aistia sen lukeutuneen aikanaan kaupungin eliittitaloihin. Maaseudun asuintalot sen sijaan olivat pääasiassa huviloita. Kallion kirkko on täysin itsenäinen työ, vailla historiallisia muotolainoja. Se rakennettiin Alfred Kordelinille vuosina 1913-16
Lars Sonck kävi arkkitehtuurin historian tutkijan Asko Salokorven kertoman mukaan aikanaan ankaraan hyökkäykseen kaupunkisuunnittelussa vallitsevaa ruutukaavaa ja sitä suosivia insinöörejä vastaan. Avoinna ti-ke 12-19, to-pe 12-16, la-su 11-15 Anu Raatikainen, The friends under, 2020 Valotaidenäyttely Loistava pinta 15.10.-12.12.2021 Mikko Juntura Outi Martikainen Anu Raatikainen Anne Roininen Alexander Salvesen Markku Uimonen Jyrki Sinisalo ITE-valotaiteen festari Orimattilan keskustassa 4.-7.11.2021. Rakennuksesta tulikin mahtava, pikkukauppiaasta magnaatiksi nousseen liikemiehen yksityinen kivilinna. Gustaf Nyströmin ja Lars Sonckin kesken pidetyn uusintakilpailun jälkeen toteutettiin alueen kaavoitus heidän yhteistyönään. Töölön asemakaavakilpailu järjestettiin Lars Sonckin kirjoittelun ansiosta kesäkuussa 1898. Hän kiinnitti Helsingissä erityisesti huomiota kahteen kaavoitettavana olevaan alueeseen: Eiraan, jota oli kaavailtu teollisuuden käyttöön, mutta jonne sittemmin piti tulla asuntoalue, sekä Töölöön, jonne kaupunki seuraavaksi oli leviämässä. Kilpailun voitti professori Gustaf Nyström yhdessä insinööri Herman Norrmenin kanssa. JUHANI PALLASMAA, PAULA KIVINEN, PEKKA KORVENMAA, ASKO SALOKORPI; SUOMEN RAKENNUSTAITEEN MUSEO, 1981 Lahdentie 65, Orimattila p. Antiikki ja taide | 39 Kultarannan Sonck suunnitteli Alfred Kordelinille. Toisen palkinnon sai Lars Sonck. 044 781 3567 www.orimattilantaidemuseo. Kuva: Museoviraston historian kuvakokoelma koostui lähinnä hänen oman sosiaaliryhmänsä, ylemmän porvariston edustajista. Keskeisenä tuloksena Lars Sonckin kirjoittelusta on pidetty sitä, että insinöörien valta asemakaavoituksessa murrettiin. Eiran kohdalla Lars Sonck varoitti tekemästä uutta Kaivopuistoa, huviloita suurine tontteineen. LÄHTEET: ”LARS SONCK ARKKITEHTI”, TOIM
Vapriikin uusi näyttely on aikamatka kaupungin lähihistoriaan, johon palot ovat jättäneet unohtumattoman muistijäljen. liekkien. 40 | Antiikki ja taide TEKSTI: KARI KUMPULAMPI Vuoden 1895 suurpalo, elokuvateatteri Imatran traaginen kohtalo Tampere armoilla Monet surullisen kuuluisat tulipalot ovat koetelleet aikain saatossa Tamperetta rankasti
On sammuttamiseen liittyvää kalustoa, valokuvia, arkistomateriaalia, mainitsee Tampere liekeissä -näyttelyn projektipäällikkö Outi Penninkangas. – Palokunnat ovat säilyttäneet vanhaa kulttuuriperintöään, mikä ilahduttaa, Penninkangas sanoo. – Palokunnat ovat säilyttäneet hienosti kulttuuriperintöään. Hän arvostaa suuresti pelastusalalla työskenteleviä osaajia. Antiikki ja taide | 41 M useokeskus Vapriikki oli taannoin mukana projektissa, kun Tampereen keskuspaloasemalle koottiin näyttelyä maineikkaan paloaseman historiasta ja toiminnasta. Penninkankaan mukaan erityisen upeita esimerkkejä näyttelyn arkistomateriaaleista ovat Wivi Lönnin ja Heikki Tiitolan Tampereen VPK-talon arkkitehtuuripiirrosluonnokset. Esineitä on yli sata. Se ilahdutti. Nämä arvokkaat kokoelmat ovat karttuneet vuosikymmenten aikana palokuntien ja yksityishenkilöiden lahjoitettua esineitä Hämeen museoon ja Teknilliseen museoon. Kuva: Saana Säilynoja Tampereella Hämeenkadulla sijainneen elokuvateatteri Imatran palo oli tuhoisa. Tampere liekeissä -näyttelyn projektipäällikkö Outi Penninkangas Vapriikin aulassa. Muistitietoa ja valokuvakokoelmia on koottu jopa tietokantaan, Tampere liekeissä -näyttelyn projektipäällikkö Outi Penninkangas toteaa. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto HIENOSTI SÄILYTETTYÄ KULTTUURIPERINTÖÄ – Nähtävillä on nyt ainutlaatuista esineistöä. Näyttelytilan keskeiselle paikalle on sijoitettu hevosvetoinen, kak. Kuva teatterin sisältä palon jäljiltä. Tampereen historiallisten museoiden kokoelmista löytyi runsaasti palontorjuntaan liittyvää aineistoa. Samalla heräsi ajatus: voitaisiinko kaupunkia järkyttäneistä tulipaloista ja niiden taustoista rakentaa laajempi kokonaisuus. – Toivon, että Tampere-liekeissä näyttelyyn löytävät kaikki kaupunkihistoriasta, palokuntien historiasta ja nykypäivästä kiinnostuneet. Materiaalia oli tarjolla monipuolisesti. Kuva: Arvo Tamminen/ Vapriikin kuva-arkisto Tampere armoilla Tuliko Tampere liekeissä –näyttelyä kootessa esille jotakin sellaista, mikä yllätti erityisesti. Vapriikin väki pisti toimeksi, ja Tampere liekeissä -näyttelyn varsinainen suunnittelu alkoi syksyllä 2019. Elokuvateatteri Imatran ihmishenkiä vaatinut palo lokakuussa 1927 järkytti syvästi tamperelaisia ja koko maata
Kuva: Richard Thulé/Vaprikiin kuva-arkisto Tampereen palokunta Puutarhakadun pihalla vuonna 1899. – Tuhoisan onnettomuuden alkusyytä ei tiedetä, koska tutkinta oli puutteellista. Kone kulki hevosvoimin kalustohuoneelta palopaikalle. – Sen hankkiminen oli mahdollista kauppias Ahlgrenin testamenttilahjoituksen avulla. Ennennäkemätön suurpalo käynnisti kaupungin asemakaavan muutoksen ja ohjasi asutusta uusille alueille.. Eräs näkemys on, että liekit olisivat päässeet irti piipun polttelusta, Outi Penninkangas sanoo. KAUPUNKI JAETAAN LOHKOIHIN. Ludwigsbergs Werkstads Aktiebolag, Ruotsi, 1889. Vapriikin näyttelyssä voi tutustua tamperelaisten arkea ja elämää mullistaneisiin tulipaloihin. Kuva: Saana Säilynoja Tammerkoskesta haetaan vettä 1890-luvulla. Letkut olivat jopa 600-metrisiä ja ne tuotiin paikalle erillisissä kärryissä. Kuva: Niels Rasmussen/Vapriikin kuva-arkisto sisylinterinen höyryruisku, joka hankittiin Tampereen VPK:n vastaperustetulle ruiskuosastolle 1889. Tämäkin oli yksi tapa suojautua paloilta. 42 | Antiikki ja taide Näyttelyssä on esillä myös messinkiä ja punaista maalia hohtava Tampereen VPK:n höyryruisku. Nostalginen laite pysyi VPK:n hallussa vuoteen 1954, jolloin se lahjoitettiin kaupungille. Vuoden 1865 suurpalossa sadat kaupunkilaiset menettivät kotinsa. Ruisku oli viimeisen kerran sammutuskäytössä Santalahden kenkätehtaan palossa 1928. Tiiviisti rakennetussa kaupungissa letkut riittivät järvestä palopaikoille, ja höyrysuihkulle suunniteltiin valmiiksi useita paikkoja, joihin se voitiin viedä tulipalon sattuessa
Monet keskeiset rakennukset, kuten Finlaysonin, Kumiteollisuus Oy:n ja Takon tehtaat, olivat sodan jossakin vaiheessa ilmiliekeissä. Hänen tehtävänään oli suunnitella turvallisempi Tampere. Järjestely nopeutti toimintaa ja ehkäisi paloturvallisuudelle koituvia riskiä, mikäli varsinaista paloasemaa pommitettaisiin. Sisäasiainministeriö asetti komitean valmistelemaan asetusta elokuvanäytännöistä ja elokuvateattereiden paloturvallisuudesta. Tampereella Hämeenkatu 12:ssa sijainneen elokuvateatteri Imatran järkyttävä tulipalo vaikutti koko elokuva-alan turvallisuuteen. – Pimeässä teatterissa syntyi paniikki. Ankarien pommituslentojen jälkimainingeissa syttyi useita tuhoisia tulipaloja eri puolilla kaupunkia samanaikaisesti. Myös Tampereen VPK:n historian taustalla oli tuhoisa tulipalo: vuoden 1865 suurpalo. Vuonna 1929 valmistunut asetus oli lajissaan maailman ensimmäinen. Hän oli juuri valmistunut arkkitehdiksi, kun hänet nimitettiin 23-vuotiaana Tampereen palomestariksi 1891. Hän avasi laatikon sammuttaakseen palavan nitraattifilmin, mutta filmi oli siinä vaiheessa jo ilmiliekeissä. Teatterin parvekkeen kaide murtui ja ylhäällä olevat suistuivat alas katsomoon, Outi Penninkangas kertoo. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto. POMMITUKSISTA SYTTYI TULIPALOJA Talvisotaa. Siinä muun muassa määrättiin, että elokuvateattereissa elokuvakoneen piti olla eristetty muusta tilasta ja konehuoneesta piti olla erillinen varauloskäynti. – Keskuspaloasemalle sijoitettiin vapaaehtoisina, palkattomina hälytyspäivystäjinä yhdeksän naista. – Niistä sai alkunsa Amurin työläiskaupunginosa. – Heti kun veden virtaus loppui, jäätyivät sammutusletkut. Pian tulipalo levisi raollaan olevasta ovesta katsomoon. TAMPERE LIEKEISSÄ NÄYTTELY ON ESILLÄ TAMPEREELLA MUSEOKESKUS VAPRIIKISSA VUODELLE 2023 ASTI. Asemakaavassa piirtyi kaupunkialue, joka oli jaettu muutaman korttelin lohkoihin. Eräs heistä on Berndt Blom. – Yliarkkitehti Carl Albert Edelfelt ryhtyi laatimaan kaupungille uutta asemakaavaa. Niinpä Tampereen valtuusto päätti perustaa palokunnan ja Blom nimitettiin sen ensimmäiseksi, vakinaiseksi palomestariksi 1898. Tampereen pommituksissa menehtyi ihmisiä ja moni loukkaantui vakavasti. Antiikki ja taide | 43 Puna-armeijan pelätyt hävittäjät pommittivat talvisodassa 1939-1940 Tamperettakin. Sammutustöitä haittasivat talvella 1940 yli kolmenkymmenen asteen pakkaset. Suurpalon jälkeen perustettu komitea ehdotti pikkukortteleiden rakentamista myös Kortelahdenkadun taakse. Niissä tuhoutui kokonaan 76 asuintaloa. Niiden väleihin määriteltiin leveät puistokadut estämään kipinöiden sinkoilua ja tulenlieskojen leviämistä lohkosta toiseen. Tamperelaiset seuraavat Kuninkaankadulla, kuinka kaupunki palaa etäällä. – Konehuone oli kauttaaltaan pellitetty, mutta oven hakaan jätetty riippulukko esti oven kunnollisen sulkeutumisen. Kyttälä irrotettiin Messukylästä ja liitettiin kasvavaan teollisuuskaupunkiin. Talvisodan kuukausina palokuntaa hajautettiin Tampereella ympäri kaupunkia tilapäisille palovartioasemille. – On ollut kiintoisaa tutustua henkilöihin, jotka ovat vaikuttaneet kaupungissa palontorjunnan kehittämiseen, mainitsee Outi Penninkangas. Palomestari Blomin kokoamat modernin palontorjunnan aineistot ja Armonkallion tuhoisa palo sinetöivät vuosia jatkuneet keskustelut vakinaisen palokunnan tarpeellisuudesta. NITRAATTIFILMI SYTTYY LIEKKEIHIN. Koneenkäyttäjä huomasi alakelan filmisuojan alta nousevaa savua kello 19.40. Suomen Palosuojeluyhdistyksen tutkimuksissa todettiin vakavia puutteita Imatran paloturvallisuudessa. Elokuvateatteri Imatran tulipalo on Suomen historian suurin elokuvateatterionnettomuus: 21 ihmistä menehtyi, loukkaantuneita oli 27. VPK huolehti kaupungin paloturvallisuudesta aina vuoteen 1898, jolloin Tampereelle saatiin Blomin luotsaama vakinainen palokunta. Hämeenkadusta tuli uuden asemakaavan myötä 30 metriä leveä kaupungin pääkatu, ja palossa tuhoutuneelle alueelle istutettiin uusia puita. Edelfeltin laatima asemakaava vahvistettiin 1868, ja muutokset jatkuivat. – Miehistön tarve kasvoi, ja apuna käytettiin myös vapaaehtoisia, sillä työvelvollisuuslakia ei voitu soveltaa palotoimeen. Tampereella sammutettiin talvisodassa 64 tulipaloa. Tampere liekeissä –näyttely on monien yksityiskohtien historiallinen spektaakkeli. – Taloja paloi myös osittain. Sen seurauksena perustettiin Tampereen vapaaehtoinen palokunta huhtikuussa 1873. – Yhtä aikaa saattoi roihuta jopa kymmenen paloa, kertoo Outi Penninkangas. Esplanadi, nykyinen Hämeenpuisto, oli tähän asti ollut asutuksen rajana. Niitä jouduttiin purkamaan. Palo syttyi 23.10.1927, kun tulenarka nitraattifilmi syttyi palamaan kesken loppuunmyydyn iltanäytöksen. Niitä sai irrottaa maasta rautakankien kanssa. YKSITYISKOHTIEN SPEKTAAKKELI. Hän suunnitteli kaupungin palotoimen organisointia ja tutustui alan näkymiin Suomessa ja Euroopassa
44 | Antiikki ja taide Miss Viro Kristina Karjalainen, myös oikealla.
– Miehen ja naisen roolit eivät minusta saisi liikaa hämärtyä. Luonto on tullut Marikalle yhä tärkeämmäksi. Hänet tunnettiin Helsingissä paitsi valokuvaajana, myös julkkiksena, joka näkyi ja kuului niin lehdissä kuin televisiossakin. Pin up -kuvia, glamouria, nudekuvia, vahvaa naiseutta. Suomalainen glamourmalli ja Tosi-TV-tähti Laine Bruce. Elämänarvoni ovat muuttuneet, sanoo Marika. Camilla. Ja valokuviin on tullut uusia ulottuvuuksia. Kaupallinen ajattelu on pienemmässä roolissa, vaikka valokuvaajan on toki edelleen leipänsä tienattava. Kuvaajan tehtävä on löytää ja vangita se kuviin. – Se elämä on nyt takana. Uusimmissa kuvissa myös mieheyttä, nokinaamaisia villejä viikinkejä luonnon keskellä, upeita hevosia. Marikan kuvissa on aina ollut tärkeää kuvan merkitys kuvattavalle – sen voimautValokuvaaja Marika Kiviharju muistuttaa, että jokaisessa ihmisessä on jotain äärimmäisen kaunista. Miss Viro Kristina Karjalainen, myös oikealla. Antiikki ja taide | 45 TEKSTI: TARJA PITKÄNEN KUVAT: MARIKA KIVIHARJU V alokuvaaja Marika Kiviharju on erikoistunut elämyksellisiin, lähinnä naisasiakkaille suunnattuihin kuvauspalveluihin. Marika itse on kulkenut pitkän ja hektisen matkan sinne, missä nyt on. Ja nyt viime vuosina mieheyttäkin. Naiset ovat naisia ja miehet ovat miehiä. Marika Kiviharju kuvaamassa.. Vapaa-aikana hänet tapasi usein Helsingin jetsetin iltariennoissa. Oman elämänsä sankareita. Punavuoren kerrostaloasunto on vaihtunut omakotitaloon Salon Muurlassa. KUVAAJAN tehtävä on löytää kauneus kaikista LUONTO YHÄ TÄRKEÄMPI. Marika on pohtinut paljon naiseutta. Erilaisia – mutta yhdessä syntyy balanssi, Marika sanoo. Kuvia, joissa naiset poseeraavat itsensä takia, omaksi ilokseen – ja kauniina kaikki, riippumatta iästä, koosta tai ulkonäöstä
Helena Lindgren. Robert Gordon ja Remu Aaltonen. 46 | Antiikki ja taide KUKA. Näyttelijä Saija-Reetta Kotirinta.. Jörn Donner. Nimi: Marika Kiviharju Ikä: 41 Syntymäpaikka: Loppi Kotipaikka: Muurla, Salo Koulutus: Medianomi Ammatti: Valokuvaaja, valokuvausalan yrittäjä Yritys: Studio Marika Kiviharju Vilhonkadulla Salossa Muuta: Valokuvataidekirja Alaston totuus vuonna 2015, lukuisia valokuvanäyttelyitä, luennointia messuilla ja tapahtumissa, työpajoja ja kursseja alan harrastajille Perhe: 11-vuotias tytär ja 9-vuotias poika Motto: Elä niin, että on mitä muistella mummona
– Olemme kauniita juuri sellaisina kuin olemme. Hän on kuvannut myös monia julkkiksia alastomina, Jörn Donnerista alkaen. Tilanne on hyvin intiimi. Kuvaus voi olla sellainen itsetuntobuusti, että siitä tulee ihan uusi elämä joksikin aikaa. – Mutta kun olen nostanut esille kaikki hyvät puolet, moni suorastaan leijuu ulos studiosta. Soturimeiningistä tulee monille voimakas olo. – Tavalliseen studiokuvaamiseen verrattuna hevosvalokuvaus on paljon hektisempää ja vaativampaa. Hevoset ovat hienoja eläimiä. – Kuvattavan pitää voida luottaa, että kuvaaja tietää, mitä on tekemässä. Roolit voivat tuoda miehen maskuliinisuuden esiin – ja sitä voidaan tarvita varsinkin nyt korona-aikana, kun monet ovat eläneet erilaisia kriisejä. – Kauneuteen ei ole mitään standardia. Kuvattavalle rooli vaikkapa keskiajan ihmisenä tai viikinkinä saa aikaan sen, että kuvassa on helpompi olla. Marikalla on parhaillaan kehitteillä uusi valokuvaustuote, jonka hän on nimennyt fantasiavalokuvaukseksi. – Kun ihminen ottaa vaatteet pois, hän on hyvin paljaana siinä edessäsi. Olen kuvannut fantasiakuvia myös hevosten tai koirien kanssa. KESKIAIKAA JA VIIKINKEJÄ. Vanhanajan tyyliä ja soturimeininkiä. Siinä tilanteessa luottamus kuvaajan ja kuvattavan välillä on tärkeintä. Pitää herätellä uudestaan sisäinen soturi. Valokuvaajan pitää osata monta asiaa, teknisistä taidoista alkaen. – Jotta onnistutaan, pitää heti kuvauksen alussa rakentaa luottamus. – Kävin Perniössä ratsastamassa, ja valmentajani kanssa saimme idean, että kokeillaan ottaa kuvia hevosten kanssa. Ei tarvitse olla oma arkinen itsensä, vaan voi heittäytyä rohkeasti rooliin. – Se tekee tilanteesta kuvattavalle helpomman. Näyttelijä Saija-Reetta Kotirinta. Piirretään tatuoinnit ja otetaan soturin miekka käteen. Olen täällä maaseudulla todella inspiroitunut luonnosta. – Juuri kävimme Kaarinan linnanraunioilla kuvaamassa. Valokuvissa naiseus ei ole sitä, että poseerataan miehen katseelle, vaan enemmänkin sitä, että halutaan näyttää hyvältä oman itsen takia. Luonnossa kuvaus on vielä paljon voimauttavampaa kuin studiossa. Puetaan naiselliset vaatteet, meikataan ja stailataan, kuvataan juuri oikeista kuvakulmista ja oikeanlaisilla valoilla. – Viikinkiteema sopii hyvin miehille. Ratsastajan ja hevosen ryhti, ilmeet ja asennot pitää saada kohdalleen yhtä aikaa. KAIKKI LÄHTEE LUOTTAMUKSESTA . Monet jännittävät kuvausta, vaatteet päällä tai ei. tekuvauksia että nude-taidekuvia. Nainen saa olla sensuelli, eroottinen – ja voimakas. On otettava huomioon hevonen eläimenä. Suurin osa ihmisistä ei ole mitään linssiluteita, ja kuvaajan tehtävä on opastaa ja kertoa, mikä toimii ja mikä ei sekä antaa vinkkejä poseeraamiseen. Valokuvaajan tehtävä on tuoda kauneus esille, Marika kannustaa. Voi kun tämä vatsakin on tällainen. Luonto on fantasiakuvissa myös isossa osassa. – Usein studioon tulee melkein täristen joku, joka heti ovelta alkaa selittää, mitä kaikkea vikaa hänestä löytyy. Hevoset ovat tulleet Marikan fantasiakuvauksiin vahvasti mukaan. – Monille naisasiakkaille on todella voimauttavaa nähdä itsensä kauniina. Arkena se usein unohtuu. – Tottakai otetaan vaikkapa huomenlahjakuvia, mutta niihinkin tullaan oman itsen vuoksi, eikä niin, että ”haluan miellyttää miestäni ja siksi tulen”. Ja vaikka siinä kuvattavalla on rooli päällä, se myös voimauttaa häntä. – Uskon, että olen vahva mallin ohjauksessa. Juice ja Vinski viikinkeinä.. Monelle hyvä lopputulos on suuri yllätys. Kuvauksissa toki korostetaan hyviä puolia, vaikkapa pitkiä sääriä. Mutta tekniikka ei ole koskaan tärkeintä. Meissä kaikissa on jotain kaunista. Antiikki ja taide | 47 tava ja itseluottamusta tuova vaikutus – mutta nyt vielä entistäkin enemmän. Marika on kuvannut paljon sekä alusvaaKAUNEUTEEN EI OLE STANDARDIA. Kauneus riippuu asenteesta enemmän kuin vaikkapa painosta, iästä tai jostain muusta ulkoisesta. Se on voimauttavaa koko tiimille. – Tarjolla on keskiaikateemaa ja viikinkiteemaa, joihin olen hankkinut rekvisiittaa
Millaisista palasista hänen minuutensa rakentuu. Jumala vai ihminen. Molempia. Kuka hän lopulta oli. Monia tulkintoja synnyttävä on myös Akseli Gallen-Kallelan teos Väinämöisen lähtö, 1893-1906.. 48 | Antiikki ja taide Kaikki mikä oli suurta ja jaloa pyhitettiin Väinämöiselle Mystinen kantaisä Kalevalan, suomalaisen mytologian ja tarinaperinteen keskeinen hahmo on Väinämöinen
Kyseessä on Kalevalan keskushenkilön – totisen ja viisaan Väinämöisen – villisti rönsyilevä, paikoin psykedeelisiäkin sävyjä saava, ajaton uudelleenarviointi. Kuva: Fritz Eichenbergin piirros Väinämöinen ja Antero Vipunen, 1940 Tämäntyyppisillä suomalaisilla kanteleilla Väinämöinenkin saattoi loihtia säveliään. tunnetuksi tulleen Väinämöisen lisäksi on olemassa toisenlainenkin kantaisä; ikivanhan kansanrunouden synnyttämä. Teos järkyttää sitäkin kuvaa, joka tekijällä oli itsellään aiemmin kalevalaisesta sankarista. Sarjassa on muinaista kansanrunoutta eri puolilta Suomea ja myös rajantakaisesta Karjalasta. Sarjan ensimmäinen osa, Vienan läänin runot 1 ja 2, ilmestyi vuonna 1908, muut osat vuosia myöhemmin sotien ja varojen puutteen vuoksi. Teos on hahmotelma mystisestä shamaanista, tietäjästä ja kosiomiehestä, ja Haavion perusajatus on tämä: Kalevalassa Mystinen kantaisä Martti Haavio 1960-luvulla. Kansanrunojen Väinämöinen, suomalaisten kantaisä, tulee setvityksi kirjassa monelta kantilta ja näkökulmasta käsin; tavu tavulta, sana sanalta, säe säkeeltä. Haavio kirjoittaa: ”Yhtenäinen piirre kaikille näille runoille on, että Väinämöinen niissä kykenee suorittamaan yliluonnollisia tehtäviä; luojana, tietäjänä, loitsun laulajana, kurimukseen-purjehtijana.” UUDELLEENARVIOINTI VÄLTTÄMÄTÖN. Saksalais-amerikkalaisen Fritz Eichenbergin piirros vuodelta 1940, Babette Deutschin kirjasta: Heroes of the Kalevala. Runsaasti huomiota saanut Haavion klassikko ilmestyi ensi kerran 1950 ja nyt teoksesta on otettu uusi painos. Piirros japaninkielisestä Kalevalan loistopainoksesta. Kirjoittaja käyttää Väinämöinen-teoksessaan tulkintojensa lähteenä 34-osaista, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamaa teossarjaa Suomen Kansan Vanhat Runot. Väinämöinen eksyy tämän mahaan, mutta pääsee pois, koska jättiläinen saa kovia vatsasärkyjä. Haavio kuitenkin painottaa, että kansanrunouden tutkimuksen kohteena eivät silti ole vain runot vaan myös eri kansanperinteen lajit, ’Antero Vipunen on maan alla makaava jättiläinen. Martti Haavio tähdentää päätyneensä Väinämöinen -teoksessaan tuloksiin, jotka järkyttävät sitä mielikuvaa, joka tietäjästä on luotu yksinomaan Kalevalan pohjalta – ja myös varsinaisten kansanrunojenkin pohjalta. Kaikki ovet ja ikkunat ovat nyt avoinna muinaisen kansanrunouden maailmaan alkaen myöhäiseltä keskiajalta. Teos on suurennuslasi ja kaukoputki vanhan kielen ytimeen, merkityksillä ladattu runollinen laboratorio. Haavio kirjoittaa: ”Tämä uudelleenarviointi on nähdäkseni ollut välttämätön” Hän Genichiro Inokuma: Väinämöisen kanteleensoitto, 1937. Eikä tässä kaikki. Hänet palkittiin Pro Finlandialla 1953.. Väinämöinen -kirjaa tehdessään Haaviolla on siten ollut käytössään muinaisrunoja huomattavasti enemmän kuin mitä Elias Lönnrotilla, Kalevalan kokoajalla, oli niitä aikoinaan. Mustapää, kartoittaa suomalaisten myyttistä kantaisää Väinämöistä voimallisesti samannimisessä klassikkoteoksessaan. siteeraa osuvasti professori Kaarle Krohnin sanoja: ”Olen koettanut järjestää kunkin asian lokeroonsa; ottakoon ja muuttakoon sen toiseen, ken huomaa ettei se sinne sovi.” Pallo on siis Väinämöinen-teoksen lukijalla. SKS:n ainutlaatuisessa sarjassa on nimittäin julkaistu lähes kaikki Kansanrunousarkistosta löytyvä vanha, kalevalamittainen runous alkuperäisessä muodossa. Haavion teksti kulkee jälleen kirjoittajalle ominaisella tiedemiehen tiukalla, liki kliinisellä otteella ja toisaalta lyyrikon railakkaalla vapaudella. Kuva: Pekka Kyytinen/ Museovirasto Väinämöinen laulaa kilpailijansa Joukahaisen suohon. Piirroksen on tehnyt professori, taidegraafikko Aukusti Tuhka. Antiikki ja taide | 49 TEKSTI: KARI KUMPULAMPI ARTIKKELIN KUVITUS ON MARTTI HAAVION TEOKSESTA VÄINÄMÖINEN K ansanrunouden ja mytologian tutkija, runoilija Martti Haavio (1899-1973), P
Tietäjän kuuluisa, reaalisen maailman rajat suvereenisti ylittävä soitanta puhuttaa ja on monien kansanrunojen toistuva aihe. Jopa salomaiden vanha karhu nostaa etutassunsa riukuaidan seipäälle soitannan herkistämänä. Kun Väinämöinen soittaa, koko luonto pysähtyy kuuntelemaan lumoutuneena. Valinnanvaraa on. kulloisetkin ympäristöt, sosiaaliset tavat. Luku Väinämöisen kanteleensoitto on pysäyttävä. Runon lauloi ilomantsilainen Simana Sissonen 1845.. Karjalaisessa tuvassa Väinämöisen lumoaa musisoinnillaan väen kyyneliin. Kielitieteilijä D.E.D. Väinämöisen soitto on muinaisrunoissa aina jumalaisen mestarillista. Oli miten oli. 50 | Antiikki ja taide Johan Zacharias Blackstadius: Väinämöinen kiinnittää kieliä kanteleeseensa, 1851. Martti Haavion teos on ylitsevuotavaisen runsas ja on tietenkin makuasia, mikä näillä sivuilla kiehtoo lukijaa kenties eniten. Emeritusprofessori Veikko Anttonen kiteyttääkin teoksen uusissa jälkisanoissaan: ”Kerrostuneet tavat Väinämöisestä ovat kulkeutuneet länsisuomalaisten eränkävijöiden mukana Vienan Karjalan korpikyliin ja erämaajärville, missä niitä on kalanuotioiden ääressä laulettu.” TIETÄJÄN KANNEL SOI MAAGISESTI. Haavion mukaan Pohjoisja Raja-Karjalassa se muuttuu suorastaan kosmilliseksi: ”Huuti vuoret, vanku vaarat, kaikki kalliot älisi, kaikki vuoret voivotteli Väinämöisen soitellessa, tehessä ahi iloa.” Tämä Haavion kirjaansa poimima katkelma on taltioitu Pohjois-Karjalan Nurmeksessa vuonna 1832. Blackstadius oli ruotsalaisen graafikko ja taidemaalari. Rajakarjalaissa ja inkeriläisissä vanhojen kansanrunojen toisinnoissa on sellainenkin juonne, että soittamaan ryhtyvää Väinämöistä luonnehditaan sokeaksi, vähänäköiseksi. Samoja, vahvoja aistimuksia on havaittu myös Savossa: ” Itki piat, itki poiat, itki miehet naimattomat, itkipä nainehet urohot.” Väinämöinen soittaa kannelta jumalaisesti. Europaeuksen kenttämuistiinpano Väinämöisen ja Antero Vipusen runosta. Piirros on vuodelta 1941 japanilaisesta Lasten Kalevalasta
Castrén on lausunut: ”Kaikki mitä suurta ja jaloa kansa saattoi ajatella, se omistettiin Väinämöiselle.” Teos on suurennuslasi ja kaukoputki vanhan kielen ytimeen, merkityksillä ladattu runollinen laboratorio. Martti Haaviolle teoksen kirjoittaminen opetti joka tapauksessa jotakin hyvin arvokasta: ”Ja vaikka seuraavilla sivuille vain harvoin puutun runojen esteettiseen arvoon, olen tätä teosta kirjoittaessani entistä elävämmin tajunnut tuonkin puolen; sillä olenhan pyrkinyt selvittämään, miten kauneutta luodaan.” Vaikuttava, kielenkantoja ruokkiva teos ja mielen polku. MITEN KAUNEUTTA LUODAAN. SKS 2021. Kalevalan kiitellyn ruotsinnoksen laatinut M.A. Kirjaa myötäillen: vanha ja viisas Väinämöinen on se, joka luo ja myös se, josta luodaan. Arvelen, että tätä probleemaa pohdintaan vielä sadan vuodenkin kuluttua. Sjöstrand oli ruotsalaissyntyinen kuvanveistäjä. Kansi: Timo Numminen Korkokuvan Väinämöisen kanteleensoitto on tehnyt suomalainen kuvanveistäjä Erik Cainberg vuonna 1813. Varhaista kansallisromantiikkaa edustaneen R.V. Hän työskenteli Suomessa veistoksen opettajana. Entä miksi suomalaisten kantaisä istuu kivisillä portailla silloinkin, kun hän kyntää merta tai on laivaretkellä. Hän innoittaa erätulien runoilijat ja tarinankertojat toinen toistaan huikeampiin näkyihin. MARTTI HAAVIO: VÄINÄMÖINEN. SIVUJA 357.. FANTASIAT LIIKKEELLE Kansarunouden klassikko, Martti Haavion Väinämöinen-teos ilmestyi ensi kerran 1950. Huomaan nyt saapuessani teoksen loppusivuille, että itse Väinämöisen nimi kimaltelee avaruuden tähtitarhoissa.” Eli: kuka tietäjä iänikuinen oli. Haavio kirjoittaa: ”Aloitin tämän teoksen kertomalla Maailmansynty-runosta, jossa Väinämöinen luomissanoillaan kohotti tähdet taivaalle. Antiikki ja taide | 51 Muinaisen kansanrunoutemme Väinämöinen, tietäjä iänikuinen, kaikkien sanojen salpa, on ollut merkillinen myyttien, merkitysten ja symbolien rakennelma. Väinämöinen on luovuuden ehtymätön sampo. Vanhassa kansanrunoudessa Väinämöisen persoona on äärimmäisen monimerkityksinen. Muinaisessa eräperinteestä Väinämöinen on jumalan välittävä käsi, linkki tuonpuoleiseen. Carl Sjöstrandin veistos Väinämöinen vuodelta 1859, Ateneum. Suomalaisuuden ajaton kivijalka. Eräässä perinnerunossa 1700-luvulta tietäjää pidetään yllättäen naispuolisena. Ekmanin piirros Väinämöinen ja Vellamon neito, 1861. Totta ja tarua, unta, kuvitelmaa. Hänestä on laulettu ja tarinoitu vuosisatojen ajan ympäri sisämaata ja Karjalan maitakin; Vienassa, Aunuksen Karjalassa, Suistamolla, Ilomantsissa – ja lauletaan edelleen. Eipä ihme, että Väinämöinen on saanut niin monen entisajan runoilijan fantasiat liikkeelle
– Hän antoi heti suostumuksensa. Jokin lasiesineen muodoissa herätti kiinnostukseni, vaikka siinä säilytettiin avaimia. Hänen havaintonsa johti siihen, että Gunnel Nymanin suunnittelema lasiteos Facett I myytiin pienestä reunaviasta huolimatta huutokaupassa 11 000 eurolla. Sellaista kotia ei olekaan, jossa ei olisi jotakin vähän arvokkaampaa, kertoo Mika Sirén. 52 | Antiikki ja taide H uutokauppa Helanderin omistaja Mika Sirén sai vuonna 2018 pyynnön saapua arvioimaan helsinkiläisasunnon huonekaluja. Harvinainen esine myytiin vuonna 2018 Helanderin huutokaupassa 11 000 eurolla. Gunnel Nyman oli suomalaisen lasisuunnittelun Gunnel Nymanin Facett I -lasiesine myytiin 11 000 eurolla. Harvinainen esine Eteisen aarre Helsinkiläisen kodin avainkulhona toiminut lasiteos paljastui Gunnel Nymanin Facett I -lasiesineeksi. Sirén kertoo heti asuntoon mentyään kiinnittäneen huomiota lasiesineeseen, joka oli eteisessä pöydän päällä. – Tämä tapaus kertoo hyvin siitä, millaisia löytöjä voi tehdä. Miksi Gunnel Nymanin (1909-1948) suunnittelema lasiteos Facett I arvostettiin huutokaupassa 11 000 euron arvoiseksi. – Tuumin, että onpa mielenkiintoisen näköinen esine. – Facett I on tunnustetun suunnittelijan tekemä kaunis, merkittävä työ. Asunto sijaitsee Tehtaankadulla, eli yhdellä Helsingin arvoalueista, 1800ja 1900 -lukujen taitteessa valmistuneessa talossa, hän jatkaa. KAUNIS, MERKITTÄVÄ TYÖ. Helanderin huutokaupan intendentti Hanne Siekkinen kertoo Facett I:n yksinkertaisen muotokielen viehättävän taide-esineiden keräilijöitä. Huonekalujen lisäksi Sirénin huomio kiinnittyi asunnon eteisessä avainkulhona toimineeseen lasiesineeseen. – Minut pyydettiin reilut kolme vuotta sitten arvioimaan erään helsinkiläiskodin huonekaluja. Minulla kävi onni, sain huomata harvinaisen helmen. Tutkittuaan reilun puolen tunnin ajan asunnossa olleita huonekaluja, Mika Sirén kysyi omistajalta, voisiko myös lasiesineen ottaa huutokauppaan. Gunnel Nymanin Facett I -lasiesine vuodelta 1946 myytiin Helanderin huutokaupassa kolme vuotta sitten 11 000 eurolla. Taidehistorioitsijoiden keräämien tietojen mukaan Facett I oli Nymanin lempiesine hänen omasta tuotannostaan
Sen yksinkertainen muotokieli viehättää, sanoo Huutokauppa Helanderin intendentti Hanne Siekkinen. Vuosikymmenten aikana lasiesineitä on mennyt rikki muun muassa muuttojen yhteydessä. Uniikit esineet pitävät arvonsa aina, vaikka niiden kunto ei olisikaan täydellinen, painottaa Mika Sirén. OSTA LAHJAKORTTI Tutustuminen lasinpuhallukseen on piristävä ja erilainen lahja, joka on mieluisa yllätys ja elämys lahjan saajalle. Antiikki ja taide | 53 TEKSTI: EERO WIHURI KUVAT: HUUTOKAUPPA HELANDER Rikkinäistä tai kolhiintunutta esinettä ei kannata heittää pois. Gunnel Nymanin Facett I -lasiesine myytiin 11 000 eurolla. – 1940-luvun lasiesineitä on säästynyt varsin vähän. Tämä on kiehtovaa ja houkuttelevaa. – Facett I on harvinaisen kaunis lasiesine. puh. Teos oli esillä vuonna 1946 Tukholmassa Liljevalchsin taidehallissa järjestetyssä suomalaisen taideteollisuuden näyttelyssä. Säröstä tai kolhusta huolimatta harvinaisille esineille löytyy aina ostaja, hän jatkaa. 1940 LUVULTA SÄILYNYT VÄHÄN. Hän jätti testamentikseen esseen, jossa taiteilija kirjoittaa suhteestaan lasiin. Jos kyseessä on harvinainen esine, hinta nousee korkealle. – Sekunnissa se vangitsee katkelman elämästä, pisarankirkkaan ilmakuplan tai hienosti piirtyneen savukiehkuran ja säilyttää sen ainaisesti. VERKKOKAUPPA Verkkokaupastamme löydät lasimestarin tekemät taideja koriste-esineet edulliseen hintaan. Lasiesineiden valmistaminen oli teknisesti hyvin vaativaa, siksi valmistusmäärät jäivät pieniksi. Kuuma lasimassa hehkuu lasiuunissa odottaen muotoilijaansa. Suurin osa hänen lasiesineistään oli taidelasia, kuten maljakoita tai maljoja. 045 139 0020 info@biancoblu. uranuurtaja, hän oli aikaansa edellä maamme ensimmäisenä modernina lasitaiteilijana, sanoo Mika Sirén. Taidehistorioitsijoiden keräämien tietojen mukaan Facett I oli Nymanin lempiesine hänen omasta tuotannostaan. Ajatus palaa hyönteiseen meripihkassa, ja toivoisi voivansa valaa kimaltelevan timantin vedenkirkkaan lasikimpaleen sisään tai piilottaa sinne lapsen painavan kyyneleen. Facett I teki Gunnel Nymanista kansainvälisesti tunnetun. Mika Sirén kertoo Facett I:n huutokauppaan myyntiin antaneen henkilön yllättyneen iloisesti kauppahinnasta. Nyman oli koulutukseltaan huonekalupiirtäjä, lasin pariin häntä kehotti opettaja Arttu Brummer. – Kauppahinta oli hänelle yllätys, todella mieluista yllätys. Niitä tulee hyvin harvoin myyntiin, siksi hinnat nousevat, kertoo Siekkinen. Nymanin työura kesti lyhyen aikaa hänen varhaisen poismenonsa vuoksi. Lahjasta jää kokemuksen lisäksi konkreettinen uniikki esine muistoksi. Nymanin suunnittelmia lasiesineitään ei ole määrättömästi tarjolla – Facett I on niin harvinainen lasiesine, ettei siinä ollut pieni reunavika vaikuttanut myyntihintaan. Lahjan saaja saa puhaltaa ja muotoilla sulasta lasimassasta esineen tai esineitä. Nyman suunnitteli lasia Riihimäen, Iittalan, Nuutajärven ja Karhulan lasitehtaille. Suuren suosion ansiosta näyttely saapui seuraavana vuonna Suomeen, Artekiin. – Olen työskennellyt Huutokauppa Helanderilla noin 20 vuoden ajan, ja vuonna 2018 myyty Facett I oli toinen koko tänä aikana. Yksinkertaisessa taide-esineessä ovaali pala on muodostettu vapaasti kirkasta kristallia puhaltamalla, reuna on hiottu. Nyman menehtyi vain 39-vuotiaana syöpään. Mika Sirén ja Hanne Siekkinen korostavat, että Riihimäen lasitehtaalla vuonna 1946 valmistetun Facett I:n hinta nousi korkealle huutokaupassa myös sen vuoksi, että kyseessä on harvinaisuus. Se on myös kansainvälisesti merkittävä teos, joka perustuu kristallireunan vaihtelevan paksuuden optiseen hiontaan. Verkkokaupasta löytyy myös lahjakortit. – Rikkinäistä tai kolhiintunutta esinettä ei kannata heittää roskiin ennen kuin se on arvioitu. Kirjoituksessaan Nyman nostaa esille lasinpuhalluksen ratkaisevan hetken tärkeyden. LASISTUDIO FISKARS TULE PUHALTAMAAN LASIA Bianco Blun lasinpuhalluskurssille osallistuminen on hauskaa ja sopivan haasteellista tekemistä kaikenikäisille
Akateemikon arvonimen saanut ja Pro Finlandia -mitalilla palkittu hopeaseppä sekä muotoilija Gradberg suunnitteli työuransa aikana paljon nimenomaan aterimia. – Aterimet ovat käyttöesineitä, niitä on usein käytetty useiden vuosikymmenten ajan. – Lion de Luxe ja Triennale ovat elegantteja ruokailuvälinesarjoja. Meidän pitää olla uskollisia materiaalin luonteelle, hän sanoi. uustuotanto. LION JA TRIENNALE. Joitakin aterinsarjoja saatettiin täydentää valmistamalla vähän aikaa ikäänkuin lisäosana esimerkiksi rapuja kala-aterimia. Hintaan vaikuttavat monet asiat. Lion de Luxen Gardberg suunnitteli vuonna 1958, Hackman otti sarjan uudelleen tuotantoon vuonna 2010. Lion de Luxe -sarjojen hinnat ovat huutokaupoissa liikkuneet reilusta 200 eurosta ylöspäin.. Tällaisten erikoisuuksien hinnat voivat nousta useisiin satoihin euroihin, hän jatkaa. – Aterimia leimaa arkipäiväisyys. Hagelstamin huutokauppakamarin intendentti Tuomas Rossi sanoo laadukkaiden aterimien arvostuksen ja merkityksen kasvavan sitä mukaa, kun kaupoissa myydään ”halpa-aterimia”. Aterimien hinnat huutokaupoissa liikkuvat vajaasta sadasta eurosta tuhannen euron tuntumaan. Aterimissa pätee myös muista antiikkiesineistä tuttu sääntö, mitä vanhempi, sitä suurempi arvo, selvittää Tuomas Rossi. – Triennale -aterinsarjan kahvat on valmistettu täysmetallista, muovista ja nylonista, sanoo Rossi. Bertel Gradbergin, Kaj Franckin, Tapio Wirkkalan, Nanny Stillin ja Ilmari Tapiovaaran suunnittelemat aterimet kiinnostavat antiikin ystäviä. – Käsien ja aivojen välissä on sydän ja rakkaus työhön. Luonnollisesti aterimien arvoon vaikuttaa myös kunto. Vaikka aterimilla on tärkeä osa ruokailussa, keräilijöiden huomio on pitkään ollut lautasissa ja laseissa. Myyntiin tulee harvoin käyttämättömiä aterimia. Gradbergin suunnittelemia ovat muun muassa Hackmanin Carelia -aterimet, jotka ovat olleet tuotannossa vuodesta 1963 lähtien. Parhaimman hinnan saa käyttämättömistä, tunnetun ja tunnustetun taiteilijan suunnittelemista aterimista, jotka ovat alkuperäispakkauksissa. – Keräilijöitä kiinnostaa myös, onko kyseessä jokin erikoisuus. Triennale-sarjojen hinnat ovat kunnosta riippuen 120 eurosta alkaen. Bertel Gradbergin (1916-2007) suunnittelemat Lion de Luxeja Triennale -ruokailuvälineet ovat olleet viime vuosina kysyttyjä huutokaupoissa. Sekä Lion de Luxessa että vuosina 19561957 suunnitellussa Triennalle -sarjassa muotokieli on Gradbergille tyypillistä selkeää ja linjakasta. Hagelstamin huutokauppakamarin intendentti Tuomas Rossi toteaa laadukkaiden aterimien arvostuksen kasvavan kaupoissa myytävien halpaaterimien rinnalla. – Alkuperäistuotanto arvostetaan korkeammalle kuin myöhemmin valmistettu Nimekkäiden taiteilijoiden suunnittelemista ruokailuvälineistä maksetaan satoja euroja Arvokkaat aterimet Arkisessa käytössä olevien aterimien arvostus on noussut viime vuosina. SADOISTA EUROISTA TUHANTEEN. 54 | Antiikki ja taide R uokailuvälineet, aterimet, ovat vähitellen kohonneet keräilykohteiksi, joilla on kysyntää huutokaupoissa. Tuomas Rossin mukaan keräilijät ovat erityisesti kiinnostuneita Bertel Gradbergin, Kaj Franckin, Tapio Wirkkalan, Nanny Stillin ja Ilmari Tapiovaaran suunnittelemista aterimista. Hän korosti suunnittelussa käsityön merkitystä. Lion de Luxessa on useita variaatioita, kahvat tehtiin joko jalopuusta tai nylonista, kertoo Tuomas Rossi. Kuitenkin nimekkäiden kotimaisten taiteilijoiden suunnittelemat aterimet kiinnostavat keräilijöitä, ja aterimille on löytyy ostajia huutokaupoissa. Lisäksi aterimissa käytetty materiaali vaikuttaa hintoihin, kertoo Tuomas Rossi
Kuva: Hagelstam Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Polaraterinsarja tunnetaan kapeanmallisista ruokailuvälineistä. Antiikki ja taide | 55 TEKSTI: EERO WIHURI Bertel Gardbergin suunnittelema Fiskarsin Triennale aterinsarja on keräilijöiden suosiossa. Hagelstamin huutokaupassa viime helmikuussa myytiin 24-osainen aterinsarja 110 eurolla. Kuva: Hagelstam. Vuonna 2016 Hagelstamin huutokaupassa myytiin yli 50-osainen aterinsarja 180 eurolla
Kaj Franck. Keräilijöitä kiinnostavat myös Nanny Stillin (19262009) suunnittelemat aterimet, erityisesti värikkyydestään tunnettu Colorina -sarja. – Sarja on hyvin kysytty. KLASSINEN SCANDIA. Kuva: Hagelstam MIELIKUVITUSTA JA VÄREJÄ. Ne ovat ulkonäöltään hyvin poikkeavia ruokailuvälineitä, kuvailee Tuomas Rossi. Hackman valmisti Scandia-sarjaa lähes neljän vuosikymmenen ajan Sorsakosken tehtaallaan. – Colorina -sarja oli tuotannossa varsin lyhyen ajan, vuosina 1970-1973. Nanny Still oli monipuolinen ja mielikuvituksellinen taiteilija. Scandia-sarjaa pidettiin aikoinaan vallankumouksellisena, koska haarukoiden piikit olivat aiempaa lyhyemmät. Kuva: Hagelstam Tapio Wirkkalan Hopeasiipi-sarjan aterimia myytiin 13 kappaletta Hagelstamin huutokaupassa vuonna 2019. Aterimien vasarahinta oli 240 euroa. Colorina -sarja on yksi kysytyimmistä keräilijöiden keskuudessa. Monia viehättävät aterimien muoviset, värikkäät kahvat. Suomalaisiin aterinklassikoihin kuuluu myös Kaj Franckin (1911-1989) vuonna 1952 suunnittelema Scandia. 58-osainen aterinsarja myytiin Hagelstamin huutokaupassa 280 eurolla vuonna 2018. Kunnosta riippuen Colorina-aterinsarjasta on maksettu 300 eurosta ylöspäin. 56 | Antiikki ja taide Nanny Stillin Colorina-sarjan aterimet tunnetaan värikkäistä muovikahvoistaan. Sen vuoksi myyntiin tulee sarjan aterimia harvoin, ja hinnat kohoavat ylöspäin, kertoo Tuomas Rossi. Hän suunnitteli lasiesineitä Riihimäen Lasille vuosina 19491976 ja sen jälkeen saksalaiselle Rosenthal studio-linielle.Still suunnitteli myös Kultakeskukselle koruja ja Hackmanille aterimia sekä paistinpannuja. Colorina-sarjan haarukoissa, veitsissä ja lusikoissa on sinisen, vihreän ja punaisen värisiä muovikahvoja. Iittala toi markkinoille vuonna 2016 aterimien uudet, aiempaa suuremmat versiot
Wirkkalan suunnittelun lähtökohtana oli aterimien toimiminen käden jatkeena. suunnitteli haarukan piikkien tyveen pienen pesämäisen muodon, joka helpottaa esimerkiksi riisien ja herneiden syömistä. Akateemikko Tapio Wirkkala (1915-1985) tunnetaan maailmanmaineeseen nousseena muotoilijana ja kuvanveistäjänä. Tapiovaara edusti suunnittelufilosofialtaan puhdaspiirteistä funktionaalisuutta. Hopeasiipi -sarjan aterimia suunnitellessaan Wirkkala veisti ensin koemallit puusta ja sen jälkeen tutki muun muassa röntgenin avulla, miten aterimet istuvat käteen. Hän painotti tuotteen käyttötarkoitusta ja sitä, että jo ensi silmäyksellä pitäisi rakenteellisen konseptin olla ymmärrettävissä. Vuonna 2019 Hagelstamin huutokaupassa myytiin 46 kappaleen sarja Tapio-aterimia 1 600 euron hinnalla. Sarja julkistettiin 1958 Brysselin maailmannäyttelyssä, missä se valittiin ”Koti vuonna 2000” -esineistöön. TAPIOVAARAN POLAR. Scandia-sarjan aterimia on myyty huutokaupoissa kunnosta ja laajuudesta riippuen muutamilla sadoilla euroilla. Kaj Franck on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia lasija keramiikkataiteilijoita, joka yksinkertaisti suomalaista muotoilua poistamalla kaiken turhan. Antiikki ja taide | 57 Lion de Luxe on Bertel Gardbergin suunnittelema, arvostettu aterinsarja. Lusikoita Franck pyöristi ja syvensi kuppiosaa. Hopeasiipi -aterimia on myyty huutokaupassa reilusta 200 eurosta ylöspäin. Yksi niistä on Tapio, Tapio Wirkkalan nimikkosarja. Kuva: Hagelstam Kaj Franckin suunnittelema Scandia-aterinsarja on klassikko. Tapiovaaran suunnitteli ruostumattomasta teräksestä valmistetun Polar-aterinsarjan Hackmanille. Kultakeskuksen valmistamat hopeiset aterimet ovat kiinnostaneet keräilijöitä. Aterimet tunnetaan uurteistaan, joiden avulla niistä saa hyvän otteen. ARVOSTETTU HOPEASIIPI. Kuva: Hagelstam Parhaimman hinnan saa käyttämättömistä, tunnetun ja tunnustetun taiteilijan suunnittelemista aterimista. Vuonna 2017 Hagelstamin huutokaupassa 40-osaisesta Scandia-sarjasta maksettiin 300 euroa. Wirkkala suunnitteli monipuolisen uransa aikana myös aterimia. Hän työskenteli monipuolisen uransa aikana muun muassa Arabian, Nuutajärven, Wärtsilän ja Taideteollisen korkeakoulun taiteellisena johtajana. 35-osainen aterinsarja myytiin Hagelstamin huutokaupassa helmikuussa viime vuonna 240 eurolla. – Arvostettuja ovat myös Wirkkalan suunnittelemat Hopeasiipi -sarjan aterimet, kertoo Tuomas Rossi. Hän suunnitteli aterimien lisäksi muun muassa pöytiä ja tuoleja. Ilmari Tapiovaara (1914-1999) oli 1900-luvun merkittävimpiä suomalaisia muotoilijoita ja sisustussuunnittelijoita. Polar -aterinsarjoja on myyty huutokaupoissa viime vuosina vajaasta 200 eurosta alkaen.
58 | Antiikki ja taide Kiistelty kaunotar Havis Amanda oli aikoinaan kiistelty kaunotar, josta sittemmin kehkeytyi rakastettu pääkaupungin maamerkki.
Viisi metriä korkea patsas symboloi merestä nousevaa Helsinkiä. Nimikiistan voitti lopulta Vallgrenin itsensä muotoilema Havis Amanda, jossa ruotsin sana hav tarkoittaa merta ja amanda latinaksi rakastettua eli siis ”meren rakastettua”. Patsasta ympäröi graniittiallas, jota koristavat vettä ruiskuttavat merileijonat. Havis Amanda herätti heti valmistuttuaan kovaa polemiikkia, jota on kuvailtu Suomen ensimmäiseksi laajamittaiseksi kulttuurikiistaksi. Olihan alastomuus suhteellisen näkymätöntä 1900-luvun Suomessa. Havis Amanda vei aikalaiskatsojien ajatukset ilmeisesti arveluttavalla tavalla Keski-Euroopan metropoleihin – ennen kaikkea Pariisiin – ja myös urbaanin kaupunkikulttuurin lieveilmiöön, prostituutioon. Pronssiin ikuistettu ”merenneito” on noussut alastomana vedestä ja seisoo kalliopaadella. Nimimerkin takaa paljastui sittemmin tunnettu naisasianainen Lucina Hagman, joka oli aikansa vaikutusvaltaisimpia naispoliitikkoja. Patsaskiistan taustalla on nähty myös jännitteitä suomenja ruotsinkielisen sivistyneistön välillä. Patsas merileijonineen valettiin Ranskassa ja kuljetettiin osiksi paloiteltuna laivalla Suomeen. Aikansa kuuluisin helsingitär herätti keskustelua taiteesta ja turmeluksesta, suomalaisuudesta ja vieraista vaikutteista, sopivaisuudesta ja sopimattomuudesta, vallasta ja vallattomuudesta. Amanda-kohun aikaan hän oli juuri siirtynyt Naisasialiitto Unionin puheenjohtajan tehtävästä Suomalaisen Naisliiton johtajaksi. VÄKEVÄÄ ARVOKESKUSTELUA. 1920-luvulla Havis Amanda tuli tunnetuksi viipurilaisen saippuatehtaan Havin alettua valmistaa Amanda-saippuaa, ruotsiksi Havis Amanda tvål, jonka pakkausta koristi kuva patsaasta. Hän oli tuolloin 55-vuotias tuore kansanedustaja, joka tunnettiin varhaisen Martta-liikkeen kantavana voimana ja yhteiskouluajatuksen uranuurtajana. Taidehistorioitsijan FT Harri Kalhan mielestä Havis Amandan tapaus on tutkijan kannalta kiintoisa, liittyyhän siihen väkeviä ideologisia panoksia päivänpoliittisine näkökulmineen. Teosta pidettiin liian ranskalaisena ja sen esittämän keimailevan leveälanteisen naishahmon katsottiin olevan kaukana Suomi-neidon luonnollisesta kauneudesta. Havis Amanda on Helsingin suosittu maamerkki. Ruotsinkieliset liberaalit halusivat antaa kuvan Suomesta modernina eurooppalaisena maana vastapuolen korostaessa vanhakantaista suomalaisuutta. Emme voi muuta sanoa kuin että nämä rahat, jos mitkään, ovat riistetyt köyhän suusta”. Heti julkistamisen jälkeen teosta alettiin kutsua Havis Amandaksi, sittemmin pelkäksi Mantaksi. Lehdistössä keskusteluun osallistui naisasianaisia ja taidekriitikoita, ruotsinja suomenkielisiä, sosialisteja ja porvaristoa. Harva yksittäinen taideteos on jättänyt jälkeensä niin runsaan tekstuaalisen aikalaisaineiston kuin Ville Vallgrenin suihkulähde. Kuva: Museovirasto/Teuvo Kanerva 1975-1986. Vaadittiin jopa patsaan poistamista julkiselta paikalta! Varsinainen sanasota sai virallisesti alkunsa lokakuussa 1908 Helsingin Sanomissa julkaistusta nimimerkki LH:n puheenvuorosta: ”Emme voi ymmärtää, kuinka tuon kuvan veistäjä on niin vähän tuntenut suomalaista kansaa, että hän on juljennut tarjota pääkaupunkimme kauppatorille pystytettäväksi veistämänsä naisenkuvan, jonka muodot, asento ja viitteet puhuvat törkyä ja haureellisuutta... Muodollisena häiriötekijänä oli naiskuvan epäkansallisena koettu fyysinen olemus, tekijä, jonka kanssa olemme jo aikoja sitten oppineet elämään. Ei ole puolustettavissa, että kymmeniätuhansia – kuuleman mukaan 80 000 markkaa – tuhlataan koristuslaitokseen, jota ei kukaan tarvitse eikä kukaan ole pyytänyt, ja päällepäätteeksi sellaiseen teokseen, joka niin kuin puheena oleva naisenkuva, on kaiken siivouden pilkka... Arvokeskustelua parhaimmillaan! Havis Amandan tapaus on merkityksellinen myös naisliikkeen historiassa. Vuosien varrella sitä on kutsuttu myös nimillä Merenneito, Vallgrenin merenneito, Vedenneito, Neiti Helsinki tai Helsinki-neito. Lopulta joukko keskeisiä kulttuurivaikuttajia antoi siunauksensa suihkulähteelle. Nykyihmisen lienee vaikea käsittää, mihin koko kohu ylipäätään perustui. KULTTUURIKIISTA. Kuinka kiihkeästi debattia käytiin kaduilla, kodeissa tai suihkulähteen juurella, voi vain arvailla. Naisasianaiset näkivät Havis Amandan edustavan katupornoa, jonka katsottiin ylevän ja puhtaan alastomuuden sijaan yllyttävän toriyleisöä siveettömiin ajatuksiin naista kohtaan alkaen pienistä poikapahasista ja rantajätkistä aina totiseen maalaiskansaan. Sen kommentaattoreihin kuului journalistien, kriitikoiden, pakinoitsijoiden ja pilapiirtäjien ohella myös taidemaailman silmäätekeviä sekä tieteen ja politiikan edustajia. Toisaalta samat amandanaikuiset kysymykset kiusaavat meitä Kalhan mukaan edelleen: kysymykset erotiikan ja julkisen tilan suhteesta, taiteen moraalisesta vastuusta, kuvien vallasta sekä taiteen tulkinnan ja jälkivaikutelman reunaehdoista. Antiikki ja taide | 59 TEKSTI: TIMO ELO H elsingin kauppatorilla paljastettiin vuonna 1908 kuvanveistäjä Ville Vallgrenin muovailema alaston naishahmo Havis Amanda, joka nykyään on yksi pääkaupungin maamerkeistä
Magnus Enckell oli kuvataiteilija, jonka yhteydessä käytiin väridebattia, jossa oli samanlaisia teemoja – ulkomaalaisuus versus kansallinen suomalaisuus. – Kysehän on merenneidosta, joka juuri nousee aalloista. – Olen ollut hahmottavinani myös sellaista jakoa, että ruotsinkielisellä puolella suhtautuminen kiistaan oli hieman rennompaa. MUKANA MYÖS POLITIIKKAA. Tämä ei ole ihan yksinkertainen kysymys ja sitä olen pyöritellyt kirjassani aika paljon. Ja uudet tuoreet kansanedustajanaiset halusivat osallistua keskusteluun. Pikemminkin kysymys on siitä, että teokseen on vain totuttu ja sen olemus on kääntynyt ennen kaikkea vapun ansiosta kaikkinaisen ilakoinnin symboliksi. – Lucina Hagman oli tuohon aikaan edistyksellinen hahmo ja sikäli kiinnostava, että hänen kohdallaan herää kysymys, oliko hänen Amandan torjuntansa edistyksellistä vaiko taantumuksellista. Parasta olisi varmaankin ollut värittömyys – tai harmaus. Havis Amandasta on kaikesta huolimatta vuosikymmenien saatossa muodostunut positiivinen maamerkki, helsinkiläisyyden ja vapun karnevalismin symboli. Havis Amandasta ja Ville Vallgrenista on kirjoitettu vuosien varrella paljonkin, mutta aikalaiskeskustelua tutkimalla löytyy monia ideologisia kipupisteitä. Mukana on myös protolesbinen näkökulma, jota tutkimalla voi päätellä, miten mahdollinen seksuaalinen suuntautuminen on vaikuttanut siihen, minkälaiseksi asenne julkiseen alastomuuteen ja ”hepsankeikkamaiseen” julkiseen symboliin on muodostunut. Käytettiin kiertoilmaisuja ja kieltä, jonka avulla pystyttiin kuitenkin ilmaisemaan asioita ikään kuin rivien välissä. Havis Amandan alkuaikoina keskustelu ei ollut samanlaista kuin nykyään eikä ollut edes samanlaista sanastoa. TAIDEKULTTUURIA. Itse olin väitellyt 11 vuotta aikaisemmin, Kalha sanoo. Moni vapunviettäjä saattaa tosin sivuuttaa veistoksen ja sen yksityiskohdat korkeintaan ajatellen sen kuvaavan vain jotakin vähäpukeista neitokaista. Erityisesti pilakuvat olivat osin karkeita ja stereotyyppisesti sovinistisia, Kalha sanoo. Teoksen symboliikkaan on liittynyt myös politiikkaa – ja ennen kaikkea naispolitiikkaa. Tämä ei kuitenkaan Kalhan mukaan välttämättä tarkoita sitä, että meidän aikamme olisi välttämättä jotenkin erityisen avarakatseinen. – Kysymyksessä on ollut Suomen ensimmäinen intensiivinen ja mediavetoinen kulttuurikiista, Kalha sanoo. TUTKIJAN SANA. Havis Amanda on kuitenkin osa normaalia kansainvälistä taideTeosta pidettiin liian ranskalaisena ja sen esittämän keimailevan leveälanteisen naishahmon katsottiin olevan kaukana Suomi-neidon luonnollisesta kauneudesta. Olihan värikin tavallaan tuontitavaraa. – Kirjan ilmestyessä vuonna 2008 olin tutkijana yliopistossa ja olin juuri vetänyt kolmivuotisen Suomen Akatemian tutkimushankkeen, jossa tutkittiin pornografiaa ja seksuaalisuuden representaatioita taiteessa, visuaalisessa kulttuurissa ja populaarikulttuurissa. – Olen kirjoittanut väristä eri yhteyksissä enemmänkin. Tutkijoita kiinnostivat asiat, jotka taiteessa ovat herättäneet torjuntaa sekä niistä käydyt keskustelut. Päällimmäisenä vaikuttimena taidekentän keskusteluissa oli ylipäätään kansallisen ja kansainvälisen ajattelun ristiveto. Olennaisena taustatekijänä oli naisten tulo kansanedustuslaitokseen. On itsestään selvää, että hän sellaisissa olosuhteissa on alaston, Ville Vallgren totesi pahoitellen sitäkin, ettei suomalainen yleisö näyttänyt ymmärtävän taidetta. Historiallinen tilanne oli hyvin herkkä 1900-luvun alussa, Kalha sanoo. – Mediavetoisuus on nykytermi, mutta sitä muistuttava ilmiö oli kysymyksessä sekä päivälehdissä että ylipäätään julkisessa keskustelussa. Kysymyksessä oli puheenaihe, jota käsiteltiin pilakuvien, asiallisen kritiikin ja yhteiskunnallis-poliittisen kirjoittelun muodossa. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki/ Fred Björksten. Kalha on kirjoittanut kirjan Tapaus Havis Amanda, jossa hän on käsitellyt Ville Vallgrenin merenneidon aikaansaamaa kohua aikalaisten keskuudessa. Koko debatin peruskehyksenä oli tietysti kansallinen ideologia ja kansallinen rakentaminen, jonka taustalla vaikuttivat myös sortokaudet. Kalha kertoo analysoineensa tarkoin Hagmanin tekstejä, joista nousee esiin varhainen feminismi, naiseuden problematiikka ja sen sukupuoli-identiteetti. Hän ei näe veistoksessa mitään ihmeellistä. 60 | Antiikki ja taide Heidän mielestään veistosta tuli arvioida taiteellisin eikä moraalisin perustein. Aikanaan keskusteltiin siitäkin, sopiko väri suomalaiseen taiteeseen ja jos sopi, niin minkälainen väri
Ymmärrämme myös tasa-arvovaatimuksia, joiden suhteen täytyy olla aika tarkkana, ettei loukkaa ketään, Kalha sanoo. – Minulla on sellainen tunne, että tuon ajan fiksut ja edistykselliset naiset ovat ajatelleet patsaan lopultakin olleen aika tyhjänpäiväisen. Onhan kuvataide perinteisesti ollut edistyksellistä, rentoa ja avarakatseista. Nyttemmin patsaan on todettu haurastuneen niin, että lakitus on pakko suorittaa nosturista käsin. Eihän alastonta miestä laitettaisi torille keikistelemään! Tänä päivänä lähestulkoon jokainen itseään kunnioittava kansalainen on omaksunut sukupuolisensitiivisen asenteen ja tarkastelutavan. He ovat kysyneet, minkä ihmeen takia se on saanut noin julkisen paikan ja näyttävän tilan! – Patsaan osalta on enemmänkin ollut kyse tasa-arvon rakenteista, stereotypioista ja kliseisistä esitystavoista, joista sittemmin on päästy eroon. LÄHDETEOS: HARRI KALHA: ”TAPAUS HAVIS AMANDA”, SKS 2008; WIKIPEDIA. Pääkaupunkiseudun ylioppilaskunnat vuorottelevat lakittamisessa. – Naisasianaiset olivat herkkiä havaitsemaan yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Ja taidemaailmassa alastomuus on ollut tavanomaista. Tätä ennen patsas oli lakitettu luvattomasti. MANTA JA VAPPU. Harri Kalhan kirja ”Tapaus Havis Amanda” on herkullinen ajankuva .. Teos vain osui herkkään kohtaan Suomessa, jossa esiin olivat juuri astuneet herkkävaistoiset, tarkkakatseiset ja puhetilaa itselleen hanakasti ottavat naiset, jotka ottivat kantaa erilaisiin asioihin, kuten tarvitaanko meille julkisena symbolina katukuvaan keikistelevä alaston figuuri. Vuonna 1978 patsaan aikaisemmasta keskiöisestä lakittamisesta siirryttiin klo 18:aan. Maritta Meckelborg, Kevätaamu Vuoden luontokuvat 2020 12.10.–31.12.2021 kulttuuria. Vuodesta 1951 lähtien ylioppilaat ovat virallisesti lakittaneet Mantan. Tähän on liittynyt myös tietty taantumuksellisuuden vivahde. – Mukana oli paljon myös kristillisperäistä siveysretoriikkaa, mikä nykyään tuntuu vanhentuneelta, mutta on sinänsä kiinnostavaa, jos sitä heijastaa 1800-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen ensi askelien luomiseen. Mutta Havis Amandan teilaajat eivät olleetkaan mitään taidemaailman kommentaattoreita, Kalha sanoo. Antiikki ja taide | 61 POHJOLAN SALO – Maritta Meckelborg 7.10.2021–9.1.2022 Tehtaankatu 23 A, Riihimäki | www.metsastysmuseo. Siveellisyys oli kovassa kurssissa
Koko ajan ihmisiä tuli tasaiseen tahOlihan se käytävä katsomassa – paljon kehuttu ja Suomeen pitkään odotettu Ilja Repin -näyttely. Jonotus oli pitkä, mutta se kannatti. Aurinko paistoi Mikonkadun toiselle laidalle ja Rautatientorille. Jono tuntui matelevan ja edistyvän hitaasti. SATAA RIPAUTTI HIEMAN. Ilmassa oli jo syksyn tuntua, mutta vielä melko lämmintä. Jono ulottui Aikatalon nurkalle ja kiersi siitä Kaivokadulle kohti Ateneumin pääovea. Ulos tuli silloin tällöin pari ihmistä, ja vain jokunen pääsi sisälle, koska sisällä olevien määrä oli rajattu. Vilkas ja virkeä, iäkäs rouva jonotti kaveriporukassa ja puhui hieman murtaen suomea, mutta tunsi selvästi itsensä suomalaiseksi. Kuulin myös, että tämä on viimeinen niin sanottu jonotuspäivä. Tunnelma jonossa lämpeni. Kävi välillä seisomassa auringossa paljain jaloin, koska lipokkaat vaikuttivat kiristävän jaloissa. 62 | Antiikki ja taide TEKSTI JA KUVAT: JOUNI SUOLANEN Jono näyttelyyn luikerteli kohti Aleksanterinkatua. Korona-aika teki sekin omat tepposensa. Istun hetken auringossa terassituolilla. Viereiseen kaiteeseen saattoi onneksi välillä nojailla. L tiin lisää jonoon. Jonossa kuulin, että jo ennen kymmentä jonoon tulleilta on kestänyt neljä tuntia päästä sisälle. Katsoi minua välillä pitkään silmiin kauniilla, vaaleanruskeilla silmillään. Jono kulki koko ajan varjossa. Jonotusta oli jatkunut jo kaksi ja puoli tuntia, ja nyt jono liikkui kohti pääovea todella hitaasti. Noudatin samaa ja hain itselleni mukillisen. Joku keksi hakea ravintolasta kahvin. Ajattelin, että ”aamuruuhka” olisi silloin ohi. Torille kertyi mienenosoittajia. Olin väärässä. Ihmiset alkoivat ottaa kontaktia toisiinsa. Ilmankos siis jonoa oli. Kirjailija Panu Rajala käveli ohi jonon päätä kohti – olikohan hänkin menossa näyttelyyn. Samalla kävin vessassa. Taidenäyttelyn odotuksen täyttymys ähdin liikkeelle perjantaina puoliltapäivin. Pusakkaa jo kuitenkin tarvittiin. Kaikilla oli sama päämäärä ja odotus. Sen jälkeen sisään pääsee viimeisen viikon ajan vain ennakkoon hankituilla lipuilla. Aika kului nopeammin ja rattoisammin. Sisälle ei jonosta helposti päässyt, koska talon toiselta puo. Kunhan pääsee ”loppusuoralle” Kaivokadun puolelle, ajattelin, niin kyllä se siitä
Sadko vedenalaisessa valtakunnassa (1876). Näyttelyn näkeminen tuntui kaikille tärkeältä, tavoite oli yhteinen. Suuri osa teoksista nähtiin ensimmäistä kertaa Helsingissä. Kuvia oli nähty ja tekstejä luettu suomalaisten rakastamasta venäläistaiteilijasta. Noudatin ”käskyä” ilomielen ja istuin portailla pitkään. Näyttelyn lukuisissa muotokuvissa esiintyivät niin taiteilijan perheenjäsenet kuin ajan kulttuurivaikuttajatkin, kuten säveltäjä Modest Musorgski ja kirjailija Leo Tolstoi. Hän pitäisi paikkaa. Sisällä tarra puseroon ja nousu kolmanteen näyttelykerrokseen. Vielä menin istumaan pääportaille. Näyttelyssä oli esillä runsaat 130 teosta yli kuudenkymmenen vuoden ajalta. Suomalainen jurous oli poissa, vieraskin tuntui yhtäkkiä tutulta. Kävelin portaat ulko-ovelle. Kaikilla lienee ollut jonkinlainen käsitys Repinistä ja hänen teoksistaan. Ihmettelin, kun edessäni seisova, samanikäinen mies jaksoi seistä, välillä vähän venytellen. Matkaa ovelle oli enää parikymmentä metriä. Siellä istui muitakin. Näyttely oli ensimmäinen Repinin koko uraa esittelevä katsaus Suomessa 2000-luvulla. Vitsailimme iloisesti, että kohtaa päästään sisälle. Repin oli myös tuottelias piirtäjä. Ensimmäisessä huoneessa oli muotokuvia ja iso surrealistinen maalaus Sadko vedenalaisessa valtakunnassa (1876) kiinnitti katseen. Aika kului – pääseeköhän tuonne sisälle lainkaan. Hän nosti iloisesti peukkua, kehui näyttelyä, ja toivotti toiveikkaille jonottajille hyvää näyttelyä. Aivan kuin tapaisi kyseisen mallin. Ikämiehen rangassa se alkoi tuntua. Se täytti ja ylitti odotukset teosten määrässä, niiden sisällössä ja runsaudessa. ESILLÄ YLI 130 TEOSTA. Volgan lautturit (1870-1873). Ryhmät loppuvat kello 17, minkä jälkeen jonosta pääsi nopeammin näyttelyyn. Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille (1880-1891). Antiikki ja taide | 63 Säveltäjä Modest Musogorgskin muotokuva (1881). Näyttely eteni useassa huoneessa väljästi Repinin elämänvaiheita seuraten. Jono eteni tasaisesti. Kuinka joku voi olla noin hyvä ja tarkka kuvaamaan ihmistä. Jonotus tuntui hitaalta ja alkoi ahdistaa. Tieto tuntui hyvältä ja tunnelma nousi taas. Olin jonottanut neljä tuntia. Kierros oli ohi. Sisällä vielä puolen tunnin odotus – ja pääsy itse näyttelyyn. Se lisäsi yhteishenkeä. Osaisipa itsekin tuon taidon.. Kun astuin ulos portaille, mieleen palautui jonottaessani näyttelystä poistunut, ennakkkovarauksella lipun hankkinut, puvuntakkinen charmantti herrasmies. Repin maalasi yli 300 muotokuvaa ja kuvasi paljon myös naispuolisia kulttuurielämän voimahahmoja. Repin kuvasi maaorjuudesta 1860-luvulla vapautunutta Venäjän kansaa sekä aikansa älymystöä ja kansan suhdetta hallitsijoihin. Helpotti oloa. Nousin seisomaan heidän peräänsä. KUVA: PÄIVI AHLROTH lelta menivät ennakkolipun hankkineet sekä ryhmät, jotka täyttivät tilan. Oma ”jonotusporukkani”, pariskunta ja nuori nainen, tulivat jo pääportaille. Pitkän jonotuksen täyttymys. Vartija tuli kertomaan lohduttavia uutisia. Hänen samaa ikäluokkaa oleva puolisonsa sentään istahti välillä reunukselle. Repin kuvasi ihmistä tarkkaakin tarkemmin. Jonosta ei juuri kukaan näyttänyt eroavan ja luovuttavan. Kirjailija Leo Tolstoin muotokuva (1887). Piirroksissa korostui henkilöhahmojen kasvojen ilmeikäs muotoilu. Muotokuvissa kasvon värit ja varjot, partaja kulmakarvat olivat kohdallaan. Siksi hän on vaikuttanut vahvasti suomalaistenkin käsitykseen venäläisyyden olemuksesta. Hän asui viimeiset vuotensa Suomen puolella Terijoen Kuokkalassa. Jonotusaika ovelle kesti noin kuusi tuntia. Ihmisjoukkojen kuvaukset olivat ilmiömäisen tarkkoja niissä esiintyvien henkilöiden ilmeineen, kuten esimerkiksi teoksissa Volgan lautturit ja Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille. Edessä oleva ystävällinen nuori nainen huomasi tilanteeni, ja kehotti menemään istumaan portaille. Pariskunnan nainen osoitti uhrautumista jonotettuaan miehensä kanssa, vaikka oli jo aikaisemmin käynyt näyttelyssä. Ilja Repin (1944-1930) tunnetaan ennen muuta psykologisen ihmiskuvan ja venäläisen kansankuvauksen mestarina
64 | Antiikki ja taide H elsinkiläinen antiikkikauppias ja -asiantuntija Peter Mustonen kerää keskiaikaisia aseita ja haarniskoja. esillä Hämeenlinnan Keskiaikamarkkinoilla elokuussa ja osa esineistöstä on esillä Tampereella Vapriikin ritarit-näyttelyssä joulukuun alkuun asti. Esineen kauneudella ja koristelulla on suuri merkitys. Jokaisella esineen valmistajalla on ollut omat kikkansa, huumorintajunsa ja näkemyksensä. Varallisuudesta riippuen, ne valmistettiin usein parhaista materiaaleista ja niiden suojaavuus oli varsin kattava. – Oman keräilyharrastukseni keskeisinä ajatuksina ovat esineiden valmistuslaatu ja harvinaisuus. Mustosen yli sadan esineen kokoelma on kansainvälisesti kattava ja varsin laadukas. Kuten kaikessa taiteessa, esineestä pitäisi. Kokoelma oli Ritareiden haarniska saattoi maksaa pienen linnan hinnan Haarniska oli keskiajan ammattitaidon mestarinäyte Keskiajan ja historiallisen ajan ritareiden haarniskat ovat hienosti koristeltuja ja teknisesti suorastaan nerokkaita. Kokoelman seuraavaa suurta näyttelyä suunnitellaan jo kovaa vauhtia. Koen harrastavani ennen kaikkea taidetta enemmän kuin historiallista aseteknologiaa
Haarniskan painavimmat elementit olivat yleensä rintapanssari ja kypärä. Rengaspanssareilla suojattiin avoimet kohdat kuten Itävaltalainen ratsumiehen visiirikypärä c.1530. Rengaspaidat painoivat 8-12 kiloa. Rengaspaitaan tai alustakkiin ryhdyttiin kiinnittämään metallilevyjä 1200-1300-luvulla ja varsinaiset haarniskat alkoivat saamaan muotoaan. kainalot ja taipeet, tai sitten kannettiin kokonaista rengaspaitaa haarniskan alla. MUOTOILUN TYYLISUUNNAT TULIVAT. Rintapanssari painoi 2,5-4 kiloa ja koko haarniskan paino oli yleensä 18-25 kiloa, painon jakautuessa kehon ympäri. Parhaimmat italialaiset haarniskat oli taottu kahdesta levystä, joissa kova ja suojaava päällikerros on terästä ja sisempi kerros joustavampaa rautaa, joten metallurgia oli kehittynyt. Haarniskoiden valmistaminen keskittyi alueille, joilla rautamalmin saanti oli helppoa ja teräksen valmistaminen rautamalmista osattiin ammattimaisesti. Vertailun vuoksi nykyinen armeijan täysvarustus aseineen on painoltaan samaa luokkaa tai hieman korkeampi. Italialainen barbuta kypärä jalkaväelle c.1450-60. Keskimääräisesti rengaspaidan suojaavuus oli hyvä, sillä se koostui niitatuista renkaista, joista jokainen rengas kiinnittyi neljään muuhun renkaaseen. Yksi keskiajan mestareiden taidonnäytteistä on rengaspaita. Valmistuskeskuksia olivat Milano Italiassa, Augsburg ja Nurnberg Saksassa, Innsbruck Itävallassa ja Greenwich Englannissa. – Se oli kypärien lisäksi ensimmäinen varsinainen haarniskan muoto Euroopassa roomalaisen kauden jälkeen. Rengaspaitaa käytettiin läntisessä Euroopassa 1600-luvun alkupuoliskolle saakka ja itäisessä Euroopassa huomattavasti pidempään. 1300-luvulla panssarit alkoivat olla yhtenäisempiä ja esimerkiksi rintaa peitti kokonainen levy. Joissakin paidoissa saattoi olla kymmeniä tuhansia renkaita. Takissa oleviin nyöreihin kiinnitettiin huolellisesti haarniskan osat. löytyä jokaisella katselulla jotain uutta, Mustonen sanoo. 1300-1400-luvun haarniskassa pidettiin alla muutaman kilon painoista topattua takkia. Haarniskassa oli aika hyvä liikkua, ritari saattoi vaikkapa heittää kuperkeikan maassa ja pystyi itse kiipeämään hevosensa selkään. – Varakkaat herrat eivät missään nimessä halunneet tilata kömpelöä haarniskaa, vaan ne suunniteltiin tarkasti mittatilaustyönä. Rinta ja selkävarustuksen sekä mallista riippuen myös kypärän paino jakautui hartioille. Niitit olivat pyramidin muotoisia ja puristettiin pihdeillä. Piirityskilpi saksa 1550-1580 Marienburgin linnasta. Antiikki ja taide | 65 TEKSTI JA KUVAT: JUHANI KARVONEN Haarniska oli keskiajan ammattitaidon mestarinäyte Antiikkikauppias ja -asiantuntija Peter Mustosen kokoelmiin kuuluu muun muassa italialainen kypärä c.1600-1620. Niittauksen ansiosta paidan renkaat eivät avautuneet lyönnistä tai iskusta. – Haarniska ja aseteollisuus uudistuivat 1400-luvulla ja haarniskoja alettiin valmistaa teräksestä ja jopa karkaista. Laadukkaan paidan hinta vastasi pienen omakotitalon hintaa. – Korkealaatuisten ja koristeltujen täysvarustusten hankintahinta saattoi vastata suurta maaomaisuutta tai pientä linnaa
66 | Antiikki ja taide Saksalainen haarniska ratsumiehelle c.1535-45. – Maailmalla yksityiset keräilijät myyvät ja vaihtavat aika-ajoin kokoelmiaan ja jopa linnojen varuskamareita on tullut myyntiin aivan viime vuosinakin. Myös varpaat ja sormet olivat täysin suojattuja. Kypärät olivat täydellisesti suojaavia ja nostettavat visiirit helpottivat ventilaatiota. 1400-luvun loppupuoliskolla haarniskat olivat saaneet ns. Kuva: Jouni Weckman Hyvän kokoelman täytyy toki elää ja muuttua mieltymysten mukaan. ENSIMMÄINEN KYPÄRÄ VAIHTUI VALAISIMEEN. Sotateollisuus oli yhteiskunnan suurimpia bisneksiä, aivan kuten se on tänäkin päivänä. Myös varsin pitkälle. Rivimies-tasoisia varusteita valmistettiin edelleen halvalla pelkästä rautapellistä. Haarniskoiden saavutettuaan laadullisen kulminaatiopisteensä 1500-luvun alussa, alkoivat koristelu ja muotoilu saada tärkeämpiä ja uusia ulottuvuuksia. Kultaus, hopeointi, sinistys, kaiverrus, etsaus, maalaus olivat käytössä. C.1560. Tämä vaikutti haarniskoiden tuotantoon ja siirryttiin jälleen edulliseen rautaan ja pitkiä sotareissuja silmällä pitäen monet haarniskat maalattiin mustiksi korroosion ehkäisemiseksi. Laatuerot valmistuksessa ja varustusten koristelu muodostivat valtavan hintahaitarin, aivan kuten esimerkiksi autojen tai keittiöiden varustelutaso nykyään. Rengaspaita saattoi koostua jopa 10 000 renkaasta. paraatihaarniskat oli tehty taisteluun sopiviksi ja mekaanisesti hyvin toimiviksi. Mustavalkoinen jalkaväen upseerin haarniska Saksa Brunschweig. luodinkestävä. Tällöin paras ase haarniskaa vastaan olikin nuija tai sotavasara, jolla pystyi myös tekemään haarniskan toimintakyvyttömäksi. Kaikki mahdollinen koristi varusteita, joiden valmistamiseen uhrattiin suuria summia. – Myös hevoset olivat usein kokonaan haarniskoituja. Sotataktiikoiden muuttuminen ja monivuotisten sotakampanjoiden jatkuessa haarniskoista alettiin pikkuhiljaa luopumaan ja tilanteesta riippuen käytettiin vain tiettyjä haarniskan elementtejä. – 1500-luvun loppupuolella myös valmistustavat saivat entistä enemmän puoliteollisia muotoja laadun ja valmistusmateriaalin heiketessä. Hakkapeliittahaarniska ratsuväelle c.1630 saksa tai Itävalta. Haarniskasta ja ritarin pääaseistuksesta: nuijasta, miekasta tai sotavasarasta tuli entistä enemmän vallan ja varallisuuden symboleita. Ritarin varustus 1500luvulla oli funktionaalinen ja koristeellinen. Täysvarustukset painoivat 20 kilon molemmin puolin. Jopa kauneimmat kullatut ns. Myös pukumuoti alkoi vaikuttaa haarniskojen designiin ja muotisyklit lyhenivät muutamaan kymmeneen vuoteen. Taistelukentillä tuliaseet olivat saaneet pysyvän laajan jalansijan ja sotataktiikat muuttuivat hetkessä suurten massa-armeijoiden liikuttamiseen.. – 1500-luvulla haarniskojen koristeluun käytettiin useita taiteen ammattilaisia ja metallien koristelun koko kirjo oli jo käytössä. kulminaatiopisteen, jossa ritari oli kokonaan suojattu koristeltuun haarniskaan ja eri valmistusalueiden varusteita saattoi erottaa niiden muotoilun tyylisuunnista. Mustosen kokoelma on karttunut lähinnä ulkomaisista hankinnoista ympäri maailmaa ja kokoelma on kiertänyt jo useammassa museossa kansainvälisestikin. Tuliaseiden tehokkuus oli ylittänyt pisteen, jossa haarniskan karkaiseminen ei auttanut, vaan rintahaarniskasta piti tehdä paksu ns
Eri maiden museolait eri aikakausina ovat mahdollistaneet maalöytöjenkin harrastamisen ja keräilyn. Vanhojen aseiden ja haarniskoiden markkina on samanlainen väärennösten meri kuin mitkä tahansa laatutaiteen markkinat. Eläminen niiden ympärillä kiehtoo ja asettelee aina uusia kysymyksiä tai kyseenalaistaa vanhoja tietoja. Myös Virossa esimerkiksi hopea-aarteita on lunastettu löytäjiltä useiden kymmenien tuhansien hintaan ja tämä toimii varmasti parhaalla tavalla suitsemaan esineiden myyntiä yksityisille tahoille. Suomen museolaki on selkeä suomalaisten maalöytöjen suhteen ja kaikki tulee ilmoittaa Museovirastolle, joka päättää esineen tarpeellisuudesta museon kokoelmiin. – Vanhat kokoelmaja huutokauppaluettelot kertovat paljon esineiden retkistä ja omistajahistoriasta. VÄÄRENNÖSTEN PALJASTAMISEEN TARVITAAN METALLURGIAA Näyttelyssä on myös jonkin verran maalöytöjä lähtöisin tunnetuista kokoelmista. Väärennösten huipputuotanto on nykyään keskittynyt kaikille keräilyn alueille ja silloin tällöin tarvitaan jopa tiedettä ja metallurgiaa selvittämään esineiden aitoutta. Mustosen kokoelman ainoa Suomesta löytynyt esine on 1600-luvulta peräisin oleva italialainen kypärä, jonka varhaisempi omistajahistoria tiedetään vuoteen 1926, jolloin se huutokaupattiin New Yorkissa Yhdysvalloissa. Harrastamiselle tai hamstraamiselle täytyisi aina osata asettaa tiukkojakin kriteereitä ja rajoja. – Kaikista esineistä ei tietysti voisi luopua, sillä taide kodissa tai ympärillä luo rauhaa ja ikuista tutkimusta. – Englannissa taas esineet raportoidaan ja vain kansallisaarteeksi luokiteltavat tärkeät löydöt lunastetaan käyvästä arvosta valtiolle. Jokainen löytää siihen oman tapansa, oman varallisuutensa ja oman makunsa. – Vanhojen esineiden vaaliminen ja harrastaminen on mukava elämäntapa. – Maalöytöjä on toki aina kerätty ja jätetty talteen. Ainoa asia, jota voimme tehdä, on lisätä informaatiota esineen tulevalle matkalle, jotta se säilyy. Olen myös etsinyt ja myynyt runsaasti esineitä lukuisiin museoihin ja tehnyt esinetunnistusta. – Väärennöksiä esiintyy runsaasti ja vain harjaantunut silmä voi erottaa jyvät akanoista. Mehän olemme vain hetken esineiden vaalijoita. – Työni puolesta olen vuosia kiertänyt alan messuja Pohjois-Amerikassa, Saksassa, Ranskassa ja Italiassa. Joskin virheitä sattuu ammattilaisillekin. Toisaalta esineillä ei ole varsinaisia markkinahintoja, vaan kysyntä ja tarjonta sanelee esineiden rahallista arvostusta. Toisin kuin luullaan, ovat maalöydöt monissa maissa laillisia ja niitä löytyy kansainvälisistä huutokaupoista runsaastikin, sanoo antiikkikauppias ja -asiantuntija Peter Mustonen. – Muistetaan vain, että käärinliinoissa ei ole taskuja.. Kypärä vaihtui lamppuun helsinkiläisessä antiikkiliikkeessä vuonna 1994 ja on kulkenut kokoelman mukana siitä asti. Laajassa näyttelyitä varten kasvatetussa kokoelmassa on ehkä lukumääräisesti joitakin kymmeniä esineitä, joihin liittyy mielenkiintoinen tarina tai tunneside. – Hyvän kokoelman täytyy toki elää ja muuttua mieltymysten mukaan. Kansallinen omaisuus ja historia on aina tärkeää. Käyvällä arvolla tarkoitetaan esineen markkina-arvoa. Julkisilla markkinoilla 30 prosenttia edullisempi hinta on yleensä indikaatio siitä, että kaikki ei ole kohdallaan. instituutiot ja yksityiset museot myyvät joskus esineistöään. Voimme toki tällä lyhyellä ”vuokrauksella” nauttia ja oppia asioita menneestä ja omista mielihaluistamme ja jossakin vaiheessa esine jatkaa matkaansa tuleville polville, pohtii Mustonen. Harrastajan tai keräilijän etu esimerkiksi museon kuraattoriin nähden on se, että materiaali ja esineet ovat aina saatavilla ja tutkittavissa. Antiikki ja taide | 67 Viikinkien aseistusta ja heloja. Vain aniharvoin 1400-1600-luvun esineistä tiedetään niiden alkuperäisiä omistajia, mutta valmistajat ovat usein jättäneet signatuurinsa tai leimansa esineeseen. Yksikään näistä ei ole väärä, vaan lähtökohtaisesti omistamisen pitäisi luoda ihmisen mieleen seikkailua ja innostusta
Toinen syy hopealusikoiden hyödyntämiselle oli taloudellinen. – Kun aloitin korujen valmistamisen, vanhoja hopealusikoita voi ostaa edullisesti esimerkiksi vanhojen tavaroiden liikkeistä. IDEA HOPEISESTA POHJASTA. – Hopealusikoista teen koruja, riipuksia, sormuksia ja korvakoruja. Jaana Hirvonen hyödyntää käsitöissään vanhoja materiaaleja Koruja hopealusikoista Hopealusikat muuntuvat koruiksi ja enkeleiksi sekä vanhat kolikot korvakoruiksi. Kokeilin erilaisia ideoita ja havaitsin varsien sopivan hyvin sormuksien, korvakorujen ja rannekorujen valmistukseen, kertoo Jaana Hirvonen. Metallien ohella olen tehnyt käsitöitä ommellen sekä savesta ja lasista, hän jatkaa. Häntä kiinnostaa vanhan materiaalin hyödyntäminen käsitöissä. Jaana Hirvonen hyödyntää monipuolisesti vanhoja materiaaleja. Idea vanhojen hopealusikoiden hyödyntämisestä syntyi, kun Jaana Hirvonen halusi lasista tehtyyn riipukseen hopeisen pohjan. – Mielestäni on hienoa, että vanhat materiaalit saavat uuden elämän eikä niitä heitetä haaskuun. 68 | Antiikki ja taide T amperelainen Jaana Hirvonen on yli 25 vuoden ajan tehnyt koruja ja koriste-esineitä muun muassa vanhoista hopealusikoista. Vanhoista kattilankansista syntyy himmeleitä. Vanhoja kolikoita hyödynnän muun muassa solmiopitimissä ja kalvosinnapeissa. – Huomasin lusikan pohjan muodon, pesän, sopivan hyvin riipuksen pohjaksi. Lusikoiden avulla sain huomattavasti edullisemmin hopeaa käyttööni kuin jos olisin ostanut hopeaa levyinä, sanoo Hirvonen.. Kun olin käyttänyt lusikoiden pesäosia riipuksiin, rupesin miettimään mitä lusikoiden varsista voisi tehdä
Pidän myös lusikoiden muotokielestä. Tällä hetkellä Suomessa sallitut hopeapitoisuudet ovat: 800, 830, 925, 999. Tarkistan aina lusikoiden leimat ennen käyttöönottoa. Lusikkatarjonta määrittelee korujen tekoa. – Aiemmin perikunnat heittivät tummentuneita hopealusikoita suoraan roskakoriin. Tarvitsen vuosittain satoja lusikoita. Jaana Hirvonen sanoo ihmisten ymmärtävän aiempaa paremmin hopealusikoiden arvon, se tavallaan helpottaa myös lusikoiden hankkimista. SELKEÄT MUODOT. Hirvonen saa myös toiveita asiakkailtaan. – Kaikkia suunnittelemiani koruja ei aina ole tarjolla. Tietoisuus on lisääntynyt, nyt ymmärretään ettei hopeaesineitä kannata heittää pois. NIKKELI ESTÄÄ ALPAKAN KÄYTÖN. – Korujen valmistuksessa lusikan iällä ei ole merkitystä. Tähän aikaan en laske mukaan hopean kiillotuksen menevää aikaa. Esimerkiksi Tapio Wirkkalan suunnitteleman Tapio-sarjan lusikoissa on paljon hopeaa, hopealuku on 925. Vanhimmat käyttämäni hopealusikat ovat 1920–1950 -luvuilta. Haluan koruissani yhdistellä selkeitä muotoja koristeellisuuteen. Alpakkaa voi käyttää taulujen ja himmeleiden valmistuksessa. Jos lusikan muoto sopii koruksi, kiillotuksen jälkeen lusikkaa voi ryhtyä työstämään. Hopea ei aiheuta allergioita, siksi haluan valmistaa koruni hopeasta. – Hopealusikoita löytyi aikanaan edullisesti kirpputoreilta. Muhittuaan idea jalostuu, ja saan ajatuksen millaisen korun haluan tehdä. Olen myös itse allerginen nikkelille. – Hopean määrä lusikoissa vaihtelee. Korujen teko sujuu Jaana Hirvoselta luontevasti. – Usein on käynyt niin, että idea jää muhimaan ja palaan asiaan myöhemmin. Nyt niitä ei enää kirppareilta löydä. Kolikoissa vuosien 1969-1992 markat eivät sisällä enää hopeaa ja ovat myös väriltään hieman tummempia kuin 1964-1968 hopeamarkat. – Asiakkaani saattavat näyttää minulle jotakin hopealusikkaa, sitten he kysyvät voisiko lusikasta tehdä halutunlaisen korun. Luku kertoo hopean määrän tuhannesosissa. Uusissa lusikoissa hopean määrä on 830. Niistä on hyvä lähteä suunnittelemaan ja tekemään koruja.. Kun idea on valmis, yhden korun tekemiseen menee aikaa muutamia tunteja. – Alpakkalusikoissa on nikkeliä, joka on yleinen kosketusallergian aiheuttaja. Erityisesti pidän Tapio Wirkkalan suunnittelemien Tapio-sarjan lusikoiden muotokielestä. – Olen tehnyt koruja niin kauan, että eri työvaiheet tulevat enempiä miettimättä suoraan selkäytimestä. Niistä on hyvä lähteä suunnittelemaan ja tekemään koruja. MUOTO RATKAISEE SOPIVUUDEN. Tärkeää on ensin hehkuttaa hopeaa, jotta se ei murru. Lusikoiden löytyminen vaikuttaa siihen, millaisia tuotteita Jaana Hirvonen voi myyntiin valmistaa. Jaana Hirvoselle on rakentunut verkosto, jonka avulla hän hankkii muun muassa antiikkikauppiailta hopealusikoita. Siksi tarvitsen monia antiikkikauppiaita avukseni. – Tapio-lusikat ovat hyvää raaka-ainetta niiden korkean hopeapitoisuuden vuoksi. Hopealusikoissa saattaa olla jonkin verran kuparia ja sinkkiä, joita käytetään kovitteena. Nykyisin lusikoita tuodaan antiikkikauppoihin myyntiin. Jos pitoisuusleimassa on luku 925, se kertoo, että tuotteessa on 92,5 prosenttia hopeaa, kertoo Hirvonen. – Lähtökohta on selkeä, teen sellaisia koruja joista itse pidän. Antiikki ja taide | 69 TEKSTI: EERO WIHURI KUVAT: JAANA HIRVONEN/LUSIKKAENKELI Jaana Hirvonen yhdistää koruissaan lusikoiden pesän kaareviin muotoihin erilaisia koristeita, kuten esimerkiksi puun. Jaana Hirvonen haluaa käyttää korujensa raaka-aineena nimenomaan hopealusikoita, esimerkiksi alpakka ei sovellu korujen valmistukseen. Koruihin tehdään usein asiakkaiden toivomia Korujen tekijä Jaana Hirvonen toteutti unelmansa, kun rakkaasta harrastuksesta tuli ammatti. Aiemmin monesti käytetyt pitoisuudet 813 sekä 916 poistuivat käytöstä vuonna 1974. Testaan ja kokeilen erilaisia ideoita, mutta aina idea ei heti johda valmiiseen koruun
Viihdyn työpajassani, mutta myös asiakkaiden tapaaminen tapahtumissa on yksi työni mukavimmista puolista. Ja moni ilahtuu, kun huomaa korussa olevan hänen syntymävuotensa pennejä. Myin pitkään koruja erilaisissa tapahtumissa, mutta koronan vuoksi ryhdyin kehittämään verkkokauppaa. Kun aloitin korujen teon yli 20 vuotta sitten, hopealusikoita löytyi edullisesti kirpputoreilta. Jaana Hirvonen on onnellinen, rakkaasta harrastuksesta tuli hänelle työ, joka tuo leivän pöytään. Minulle saatetaan antaa hopealusikka käteen ja kysytään, millaisen korun voisin siitä valmistaa. Vanhoja, markka-aikaisia kolikoita Jaana Hirvonen hyödyntää muun muassa ranneja korvakoruissa sekä kaulariipuksissa. Hirvonen kertoo markkinoilla ja muissa myyntitapahtumissa tapaavansa ihmisiä, joille hänen korunsa tuovat muistoja mieleen. 70 | Antiikki ja taide lisäyksiä, esimerkiksi sormuksiin toivotaan usein useampia sydämiä. HARRASTUKSESTA TYÖ. Jaana Hirvosen käsissä sormukset, sydänkorut ja lusikat saavat uuden elämän vanhoista hopealusikoista. – Vuosien ajan olen toiminut päätoimisesti korujen valmistajana. – Minulle on kerrottu, että tuollaisia lusikoita oli mummolassa. Käytetystä materiaalista syntyy myös lautasliinarenkaita.
En kerää tarkoituksella mitään tiettyjä esineitä. – Tänä vuonna tammija kesäkuun välisenä aikana Välimereen on hukkunut 1146 ihmistä. Osan esineistä olen saanut ystäviltäni ja osa on omia vanhoja esineitä ’aarrekaapistani’, kuten vaikkapa nahkakengät, jotka ovat olleet lapsena minulla ja kaikilla sisaruksillani.” Ryöppyä kiinnostaa esineen suhde omistajaansa: kenen esineet ovat olleet ja mitä ne ovat heille merkinneet. 1939) on Helsingissä syntynyt ja Sveitsin Lausannessa opiskellut taiteilija, joka pohtii valokuvissaan ja installaatioissaan ihmisen identiteetin rakentumista, sen haurautta ja häilyvyyttä ulkoisten paineiden alla. Purkin löysin torilta kauan aikaa sitten. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Äänet heijastavat näyttelyssä olevia esineitä ja teoksia. Valokuvaprojektiossa puolestaan kahdeksan historiakuvan sarjan avaa Ryöpyn syntymäpäivälle 23.8.1939 päivätty otos Molotov-Ribbentrop-sopimuksen eli Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimuksen allekirjoittamistilaisuudesta. Ryöppy on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin eri puolella maailmaa. Ryöppy on kerännyt poliisin huomionauhoja vuosia Pariisista, Roomasta, Tsekeistä ja Suomesta. Ryöppyä kiinnostaa esineen suhde omistajaansa: kenen esineet ovat olleet ja mitä ne ovat heille merkinneet. – Esineitä tutkiessa voi pohtia kuinka yhteiskunnalliset tapahtumat ovat vaikuttaneet esineiden päätymiseen kirpputorille, niiden keräämiseen ja siihen, miten joistakin on tullut humoristisia, kauniita tai irvokkaita, Ryöppy pohtii. Kansallismuseon Catarina Ryöpyn elämäkertanäyttelyssä kirpputoreilta ja ystäviltä kerätyt esineet peilaavat historian tapahtumia ja yhteiskunnallisia käännekohtia. Hän sai kuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2010 ja Pro Finlandia -mitalin 2011. Catarina Ryöppy (s. Vuoden 2014 lopulta hukkuneita on kaikkiaan noin 17 000, kertoo Ryöppy. Mitä tapahtuu esineille meidän jälkeemme. INVENTARIUM CATARINA RYÖPPY KANSALLISMUSEOSSA 12.12.2021 SAAKKA. Yhteiskunnalliset teemat ja kriittinen, kantaaottava ote ovat vahvasti läsnä näyttelyn uusissa teoksissa, kuten installaatiossa Perspektiivi – Raja. – Ne ovat kertyneet minulle pitkän ajan kuluessa kirpputoreilta maailmalta. Inventarium-näyttelyn absurdimpaa puolta edustavat kymmenet vitriineissä nähtävät esineet. – Teos heijastaa kykenemättömyyttämme ratkaista asioita. Ne vain osuvat käteeni ja pistävät silmään. Nahkakengät ovat olleet lapsena Catarina Ryöpyn ja kaikkien hänen sisarustensa jaloissa. Antiikki ja taide | 71 M Nyt uukalaisuuden ja vierauden teemoja taiteessaan tutkivan Catarina Ryöpyn tummasävyisen ja kantaaottavan mutta leikkisän näyttelyn symbolikuvana toimii videoteos Perhosefekti – Estetty, jossa neitoperhonen räpiköi lasipurkissa. KU VA T: EET U JU HA NI VU OR EN M AA. Ranskan ydinkokeista Mururoalla kertoo Kansallismuseossa nähtävä uusi Kansallismuseon Inventarium-näyttely: Mitä esineet kertovat ajastamme ja meistä. Miksi esineet ovat päätyneet kirpputorille eivätkä jätehuoltoon. Vuoden 2015 lopulla kuvaan tallennettua Välimeressä seilaavaa täyttä pelastusvenettä katsotaan poliisinauhojen takaa. Mitä tapahtuu esineille meidän jälkeemme. Näyttelyssä kuultava äänimaisema on säveltäjä Max Savikankaan käsialaa. Ryöppy on työskennellyt useamman kerran pidempiä ajanjaksoja Pariisissa sijaitsevassa Cité-taiteilijakeskuksessa ja Alaskassa. teos, installaatio, jonka Ryöppy luonnosteli ensimmäisen kerran paperille jo 90-luvulla. Se pääsi nyt näyttelyyn Reine Lukinmaan editoimaan videoteokseen, Ryöppy sanoo. Historia näkyy esineissä ja meissä ESINEEN SUHDE OMISTAJAANSA
72 | Antiikki ja taide Reima Smedsille keräily on myös tarinoiden etsimistä esineiden takaa.
Maljakot olivat tavallista kuvia rintamalta että myös maisemia sotatoimialueelta. TAITEILIJAT OTTIVAT OSAA TEOKSILLAAN. Paitsi Mannerheimiä itseään myös hänen kahta hevostaan Kathyä ja Andermania veistettiin. Smedsin kokoelmissa on myös muun muassa kuvanveistäjä Lauri Leppäsen jääkäripatsaita. Jatkosodassa ja Lapin sodassa oli myös Suomen armeijan tiedotusosaston alaisia tk-miehiä, joiden tehtävänä oli piirtää sekä Reima Smeds kerää militarian ohella tarinoita Kohteen arvo mitataan merkityksessä Militarian harrastus voi olla pelkkää esineiden keräilyä, mutta hämeenlinnalainen Reima Smeds haluaa kerätä nimenomaan tarinoita. Tarinoita Smedsin omakotitalon yläkerrassa sijaitsevassa kokoelmassa riittää. Smedsin vitriinissä on suurikokoinen kuvanveistäjä Sakari Tohkan kipsinen rintakuva tykistökenraali Vilho Nenosesta. Monet tk-miehistä olivat kuuluisia taiteilijoita kuten Kari Suomalainen ja Aukusti Tuhka. – Aika monia patsaita on tehty kipsistä ja pronssista. – Tuhkan vaikuttava teos on nimeltään Partio – kolme lähti kaksi palasi. Kirjakauppias teki kaupat rintakuvasta, joka päätyi minulle hyväkuntoisena. Hän oli käynyt hakemassa Helsingistä kirjajäämistön ja huomannut komeron nurkassa rintakuvan. – Sotien jälkeen ilmestynyt toinen painos tiivistettiin kolmeen osaan ja kolmas painos myöhemmin kahteen osaan. Asukkaat olivat sanoneet, että se on joku Nenonen ja isovaarin peruja. – Hänestä ei ole ainakaan minun tietääkseni kirjoitettu elämäkertaa, vaikka hän oli kirjailija, taidemaalari, piirtäjä, runoilija ja upseeri, joka kirjoitti kymmeniä kirjoja ja kuvitti teoksia muun muassa Kalevalaa. Karimon tunnetuin teos on Suomen historiasta kertova neliosainen kaunokirjallinen teos Kumpujen yöstä (1929–1932), jonka hän sekä kirjoitti että kuvitti. Hän kirjoitti teoksen Kollaa kestää, joka oli toiseksi myydyin sotakirja Tuntemattoman sotilaan jälkeen. – Taiteilijat tuskin tekivät niitä huvikseen, vaan joku taho tilasi näitä töitä, muun. Minua kiinnostaa tietää kuka ja miksi niitä tilattiin. Yksi Smedsin keräilyn kohteista on Mannerheim ja etenkin häntä esittävät rintakuvat. Smedsillä on runsaasti kirjoja, tauluja. Mysteerejä kokoelmassa on edelleen. – Ostin sen eräältä messuja kiertäneeltä kirjakauppiaalta. – Olen käynyt aika monta kertaa entisillä taistelupaikoilla, jotka kasvavat kunnon metsää. KIPSI ON ALIARVOSTETTUA. Karimo julkaisi neliosaisen teossarjansa ennen sotia vuonna 1932. Häntä voisi aatemaailmaltaan kuvata jopa yltiöisänmaalliseksi Suur-Suomen kannattajaksi, mitä suomalainen vasemmisto ei sotien jälkeen sietänyt. lehtiä ja julisteita. MYSTEEREITÄKIN RIITTÄÄ. Monessa tarinassa on taustalla taiteilija Aarno Karimo, joka on jäänyt tuotteliaisuudestaan huolimatta hieman tuntemattomaksi. Kipsi on ehkä aliarvostettu materiaalina, mutta itse pidän kipsiteoksia ainakin keräilijän kannalta arvokkaina. Jotkut tk-miehet kuten taiteilija Uuno Eskola erikoistuvat tuhoutuneiden maisemien kuvauksiin. Mannerheim määräsi Leppäsen tekemään rintakuvat kaikista rintamakomentajista. Ilmeisesti lääkintäeverstiluutnanttina toiminut isovaari oli saanut sen Nenoselta. muassa Sotainvalidien Veljesliitto. – Haluan tietää, miten esine liittyy historiaan ja miksi sitä on aikanaan valmistettu ja mitä se omana aikanaan edusti, sanoo Reima Smeds, joka on aina ollut kiinnostunut historiasta. – Riihimäen Lasi teki sotavuosina muistolasimajakoita. Muun muassa Suur-Suomi -julistus oli jätetty pois myöhemmistä painoksista. Teos on aika tunnettu, mutta minulla on alkuperäinen grafiikka, jonka lehdessä on Tuhkan omistuskirjoitus aseveljelleen Erkki Palolammelle, joka toimi Kollaan rintamalla valistusupseerina. Antiikki ja taide | 73 TEKSTI JA KUVAT: JUHANI KARVONEN K ohteen tekee kiinnostavaksi nimenomaan sen tarina. Kipsi rikkoutuu helposti ja siksi hyväkuntoisia kipsitöitä on säilynyt vähän. Keräilyharrastus on laittanut Smedsin lukemaan satoja kirjoja, jotta esineiden tarinat tulivat esiin. Hevoset ovat vaikeita kohteita jokaiselle veistäjälle, minkä vuoksi Mannerheimin hevosia pääsi ikuistamaan kuvanveistäjä Anton Ravander-Rauas. Olen käynyt aika monta kertaa entisillä taistelupaikoilla. Mannerheimin rintakuvia ovat veistäneet monet taiteilijat muun muassa Gustav Nyholm ja Susanna Nykyri
Kansiossa on 48 kuvaa, muun muassa piirros nimeltä Suomalainen Sotilas. Annikki Marttiini sai sodan jälkeen venezuelalaisen henkilökortin. Sodassa TK-piirtäjänä toiminut Kari Suomalainen maalasi akvarellin Maisema Karjalasta vuonna 1943.. Aukusti Tuhkan grafiikka Partio on Smedsin kokoelmassa alkuperäisenä. Tykistökenraali Vilho Nenosen rintakuva löytyi komeron nurkasta. 74 | Antiikki ja taide Ensimmäinen kahvilaiva sotien jälkeen toi maahan Herakles-sekoituksen. WSOY julkaisi vuonna 1943 painokuvakansion piirtäjä Alexander Lindebergin teoksista
ARVOA EI LASKETA EUROISSA. Surunauhalla ei ole hintaa, se on yhden ihmiselämän menetyksen hinta. Tarina ja tausta tekevät esineestä Smedsille arvokkaan. Annikin tehtävänä oli kirjoittaa kaukopartioiden raportit. Merkkejä oli kaikkiaan 15 erilaista rintamien mukaan. Talvisodan muistomitalia painettiin 700 000-1 000 0000 kappaletta. Minulle arvokas esine on esimerkiksi kaatuneen sotilaan lähiomaiselle aikaan lähetty neljännen luokan vapaudenristi risti surunauhalla. – Marttiina oli kaukopartio-osasto Marttiinan sihteeri. Marttiina sotkeutui sodan jälkeen asekätkentään ja pakeni vaimoineen Venezuelaan, josta he myöhemmin palasivat Suomeen. – Kaiken lisäksi maljakossa oleva logo ei kuvaa Suur-Suomen rajoja, vaan Tarton rauhan rajoja. jätelasista valmistettua puristelasia, eivät edes kovin korkealaatuista. Annikki Marttiinan nimellä kirjoitetun venezuelalaisen henkilöllisyystodistuksen ja kunniamerkki tausta on yksi vaatimaton sankari. Joidenkin kohteiden ympärille kietoutuva tarina on sen sijaan varsin helposti jäljitettävissä. – Jotkut esineet ovat ehkä rahallisesti kalliita ja niille voidaan laittaa jokin hinta. Oman 20 vuoden keräilyurani aikana olen tavannut näitä kolme kappaletta, muita maljakoita sadoittain. Minua kiinnostaa tietää, miksi nimenomaan tätä maljakkoa on jäljellä erittäin vähän ja miten paljon sitä on valmistettu. – Esimerkiksi tiettyjä vapaussodan paikkakuntakohtaisia voi olla valmistettu vain viisi kappaletta. Antiikki ja taide | 75 Militariassa esineiden hinta määräytyy harvinaisuuden mukaan. Niitä on paljon liikkeellä ja hinnat ovat parin sadan euron luokkaa. Sen harvinaisuuden syy on siis epäselvä eikä esimerkiksi valmistusmäärästä ole tietoa. Vapaudenristejä surunauhalla jaettiin kaikkiaan yli 90 000. – Marski halusi luoda tällä yhtenäisyyttä. Smedsille kallein ei ole arvokkain. Osastoa johti hänen miehensä Paul Marttiina. Olen kysynyt tätä Riihimäen Lasiltakin pariin otteeseen, mutta vastaukseksi olen saanut myyntiluettelot. – Minulla on kuitenkin yksi maljakko, joka on Riihimäen Lasin luettelossa alun perin nimellä Suomi-malja, mutta jossain vaiheessa sitä on alettu kutsua nimellä SuurSuomi-malja. Muistomitalin symboli esiintyy mones. 10.9.–5.12.2021 Ku va : Se pp o Pi et ik äi ne n Postimuseon näyttelyt museokeskus Vapriikissa Alaverstaanraitti 5, Tampere 14 €/7 € tai Museokortti•www.postimuseo.. Militariassa esineiden hinta määräytyy harvinaisuuden mukaan. Tiedän yhden maljakon kaupatun noin 1 700 eurolla. Mitaleita on markkinoilla mutta monesti niistä puuttuu myöntökirja, jolloin merkin saajaa ei tunneta. Myöntökirja luo tarinan mitalin ympärille
– Vuonna 1928 Karimolta ilmestyi teos Valkoinen armeija, jonka oli luonnostellut jo sodan aikana rintamalla, kertoo Reima Smeds. 76 | Antiikki ja taide Sisällissodassa Aarno Karimo toimi Karjalan divisioonan tykistön vt. Smedsin seinillä on Karimon alkuperäisiä maalauksia, joita on esiintynyt myöhemmin muun muassa eri lehtien kuvituksena. KARIMO OLI MONEN TOIMEN MIES Karimo suunnitteli myös arvohenkilöille luovutettuja lahjaesineitä, joista merkittävin oli sotamarsalkaksi ylennetylle Mannerheimille vuonna 1933 luovutettu eebenpuusta, norsunluusta ja kullasta valmistettu marsalkansauva. – Hänen tyylissään näkyy Gallen-Kallela tyypillinen kansallisromanttisuus. Smeds ryhtyi keräämään militariaa vuosituhannen vaihteessa. Karimo kävi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun 1905–1906 ja täydensi taideopintojaan Akseli Gallen-Kallelan oppilaana sekä vuoden ajan Pietarissa 1907–1908. Myöhemmin hän toi teksteissään, maalauksissaan ja kuvituksissaan esiin valkoisen armeijan sankaruutta. Itsekin lähdin alun perin keräämään Mannerheimia, kunnes tajusin, että oikeastaan kaikki sotiin liittyvään liittyy myös Mannerheim tavalla tai toisella. päällikkönä. – Vuonna 1926 alussa aloitti ilmestymisensä Hakkapeliitta, jonka ensimmäinen päätoimittajana Karimo oli. Hän maalasi mieluusti lumipukuisia sotilaita. Karimo kutsuttiin perustamaan ennen sotia suojeluskuntien yhteistä lehteä. Minulla se on myös isossa kirjassa, jossa Suomen Mineraaliöljy Osakeyhtiön rintamamiehet kiittävät tehtaan johtajaa hänen osoittamastaan tuestaan rintamamiehille. Yksi tarina liittyy vääpeli Hugo Kammosen sotilaspukuun, jossa on merkkejä harvinaisen runsaasti muun muassa ensimmäisen ja toisen luokan vapaudenmitalit. Mannerheimin rintakuvia ovat veistäneet monet tunnetut taiteilijat Vasemmalla Susanna Nykyrin kipsiteos, keskellä Gustav Nyholmin metallivalu ja oikealla Hjalmar Stenholmin metallivalu. Suurin osa militariasta tekee jo toista tai kolmatta kierrosta keräilijöiden joukossa. Hän oli ilmeisesti sellainen harakkatyyppi, joka laittoi kaikki mitalit asepukuunsa. Aarno Karimon maalaus ”Valkoisten konekivääriasema” on originaalimaalaus Hakkapeliitan kansikuvasta. Yhden vinkin Smeds antaa aloitteleville keräilijöille. – Kammonen halusi koristaa asepukuaan myönnettyjen mitalien lisäksi myös anomalla jaettavilla mitaleilla ja saanut näin näyttävän kokonaisuuden. Hän piirsi kansikuvat ja kirjoitti kaikki lehden jutut. Vuosina 1919–1925 hän toimi Viipurin suojeluskuntapiirin päällikkönä. Osa maalauksista on sisällissodan ajoilta. Veteraaneja on jäljellä enää hyvin vähän ja heidän jäämistöistään ei enää markkinoille esineitä kovan runsaasti tule. – Tuolloin taiteilija maalasi vesitai öljyväreillä taulun, joka siirrettiin teknisesti taulusta esimerkiksi lehden kansikuvaksi. Se on varmasti ainutlaatuinen teos, joka kertoo ajasta, mutta sille ei voi välttämättä osoittaa euromääräistä arvoa. sa yhteydessä. – Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, mutta nuorempana työelämässä eivät aika ja varatkaan aina riittäneet keräilyharrastukseen. Martta Nukke valmisti nämä Lottaja Sotilaspoika-nuket ja monia muitakin nukkeja yleiseen myyntiin. KERÄILY KANNATTAA KOHDENTAA. Mannerheimin Andermanhevosen pääsi ikuistamaan Anton Ravander-Rauas. Sota-aikana Karimo piirsi runsaasti propagandajulisteita ja muita painotuotteita ja suunnitteli Talvisodan muistomitalin osallistui muun muassa Mannerheim-ristin suunnitteluun.. – Keräily kannattaa heti alkuun rajata johonkin alueeseen
Kansikuvat olivat rauhallisen leppoisia maaseutuaiheita. Aaltojen tekstiilisuunnittelussa korostuu arkkitehtoninen asettelu. Kuuluisat Erkon veljekset syntyivät Orimattilan keskustaajamassa Eerakkalan talossa, joka sijaitsi nykyisen Erkontien varressa. Martta Wendelinin kansitaidetta esillä VUOSINA 1931 1934 julkaistuun Oma Koti -lehteen Martta Wendelin (1893–1986) maalasi sen kaikki 62 kantta sekä lisäksi kansia lehden julkaisemiin opaskirjasiin. TARU ORVOKKI LESKINEN: AALTOJEN KUVIOT ALVAR, AINO JA ELISSA AALLON SUUNNITTELEMAT TEKSTIILIT DOCENDO 2021 , SIDOTTU, 144 SIVUA.. Tutkimusprosessin yllätyksiin kuului muun muassa pitkään tuotannossa olleen Alvar Aallon suunnitteleman Siena-kuosin eri muunnelmat. Kodinhoidon ohella lehdessä esiteltiin muotia, taidetta, kirjallisuutta ja muuta kulttuuria. Oma Koti -lehti perustettiin loppuvuodesta 1931 kilpailijaksi jo 1923 aloittaneelle suuren suosion saavuttaneelle Kotiliesi -naistenlehdelle. Nyt tämä kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoinen ja aikaisemmin hyvin vähän tunnettu aihe on koottu yksiin kansiin. Poikkeuksen muodostavat Aino Aallon suunnittelemat herkät kasviaiheiset kuosit. MÄCCMÕŠ, MACCÂM, MÁHCCAN KOTIINPALUU ON ESILLÄ KANSALLISMUSEOSSA 31.10.2021 27.2.2022. Upeat tekstiilit pääsevät arkistojen pimeydestä päiNyt VALTIONEUVOSTO ANTOI elokuussa Suomen kansallismuseolle suostumuksen luovuttaa runsaan 2 200 saamelaisesineen kokoelma vastikkeetta Saamelaismuseo Siidalle. Orimattilan Erkot taidemuseossa ORIMATTILALAISSYNTYISTEN ERKON veljesten, runoilija J.H., sanomalehtimies Eero ja runoilija Rudolf Elias Erkon elämänvaiheita esittelevä näyttely on esillä Orimattilan taidemuseossa. Niissä korostui työteliäs ja onnellinen arki, johon itsestään selvänä kuuluivat äitiys ja lastenhoito sekä kotija maataloustyöt. Antiikki ja taide | 77 Erkon veljesten elämänvaiheet ovat esillä Orimattilan taidemuseossa. Entistä monipuolisempi näyttely on uudistettu vuonna 2018. Kirja on tuo esiin uuden puolen kansainvälisesti arvostettujen arkkitehtiemme työstä. Kansallismuseossa Helsingissä avautuu 31.10.2021 näyttely Mäccmõš, maccâm, máhccan – kotiinpaluu – kotiinpaluu, joka kertoo repatriaatiosta, saamelaiskulttuurin historiasta sekä kulttuuriperinnön merkityksestä elinvoimaiselle saamelaiskulttuurille. Kirja perustuu hänen sisustusarkkitehtiopintojensa opinnäytetyöhön, ja aiheeseen liittyvä näyttely kiertää eri puolilla Suomea. Leskinen etsi pienillekin kangaspaloille tekijän, nimen ja syntymäajan. Oma Koti-lehti ilmestyi vuosina 1931–1934. Näyttelyssä nähdään nyt palautettavasta kokoelmasta noin 150 esinettä ja lisäksi nykytaidetta, arkistovalokuvia ja -materiaalia sekä videosisältöjä. vävaloon ja heräävät henkiin. Näyttely on suunniteltu yhteistyössä Päivälehden museon ja Päivälehden arkiston kanssa. MARTTA WENDELININ KANSITAIDETTA ON ESILLÄ POSTIMUSEON PIENOISNÄYTTELYSSÄ, TAMPEREEN MUSEOKESKUS VAPRIIKISSA 31.10.2021 SAAKKA. Tekstiilien kuosit kertovat omaa tarinaansa tekijöidensä persoonasta, ammatista ja omasta ajasta. Leskinen innostui kymmenisen vuotta sitten tutkimaan Aaltojen tekstiilejä Alvar Aallon suunnittelemassa Villa Tammekannissa Tartossa, jossa hän oli tekemässä toimeksiannosta huvilan tekstiilisuunnit elmaa. Kansainvälisestikin ainutlaatuinen palautus tapahtuu alkusyksyn aikana. Näyttelyn on koonnut tamperelainen keräilijä Kari Elkelä omista kokoelmistaan. Kokoelma muodostuu esineistä, joita on kerätty museokokoelmiin 1830-luvulta alkaen. Saamelaiskokoelman palautuksesta tehtiin aiesopimus Siidan ja Suomen kansallismuseon välillä vuonna 2017, minkä jälkeen alkoi kokoelman valmistelu luovutusta ja siirtoa varten. Sisustusarkkitehti Taru-Orvokki Leskinen teki sitkeää pioneerityötä Alvar Aalto -museon arkistossa kokoamalla ja dokumentoimalla Aaltojen suunnittelemat tekstiilit. Saamelaiskokoelma luovutetaan Saamelaismuseo Siidaan Aaltojen suunnittelemat tekstiilit heräävät henkiin ALVAR, AINO JA ELISSA AALLON arkkitehtuuri ja muotoilu ovat keskeinen osa suomalaista kulttuuriperintöä, mutta heidän suunnittelemansa tekstiilit ovat jääneet vähälle huomiolle. Aaltojen perintöön tämä kirja tuo arvokkaan täydennyksen
Heiskanen tunnetaan myös performanssitaiteen sekä maaja ympäristötaiteen edelläkävijänä. 78 | Antiikki ja taide A kateemikko Outi Heiskanen (s. Tuotteliaan taiteilijaelämän kaarta valottaa myös runsas valikoima valokuvia ja elävää kuvaa, joiden tekijöinä ovat mm. Näyttelyn on kuratoinut Heiskasen taiteen tuntija ja pitkäaikainen ystävä FT Tuula Karjalainen yhdessä Ateneumin intendentin Sointu Fritzen kanssa. Sakari Viika, Jorma Puranen, Tarja Stranden ja Georg Grotenfelt. IHMISENÄ OLEMISEN MYSTEEREITÄ. Hänen hahmoissaan raja ihmisen ja eläimen välillä voi olla häilyvä, kun keskiössä ovat perusvietit ja elämän kiertokulku. Naiseus, äitiys, erotiikka ja kuolema kutoutuvat yhteen hänen eri keinoin toteutetuissa teoksissaan, joita yhdistää myös säännöistä piittaamaNyt Ateneumissa Outi Heiskasen retrospektiivinen näyttely Teemoina luonto ja ihmisenä olemisen mysteerit Outi Heiskanen on virtuoosimainen taidegraafikko, mutta myös sääntöjä kyseenalaistava ja rajoja rikkova kokeilija. Outi Heiskasen luoma myyttinen maailma on täynnä tarinoita ihmisenä olemisen mysteereistä ja suhteestamme luontoon. Outi Heiskanen: Järistys (2005). 1937) on yksi Suomen menestyneimmistä ja tunnetuimmista taiteilijoista. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen Outi Heiskanen Syysjärvellä vuonna 1988. Yli 300:n teoksen näyttely esittelee grafiikkaa, piirustuksia, maalauksia ja installaatioita sekä performanssien taltiointeja yli viidenkymmenen vuoden ajalta. Näyttelyssä nähdään myös kokonaisen salin verran Outi Heiskasen ja valokuvataiteilija Janne Laineen yhteisteoksia. Retrospektiivinen näyttely kokoaa yhteen hänen monipuolisen ja monialaisen taiteensa eri osaalueet. Kuva: Sakari Viika. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo
Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen Outi Heiskanen: Verijuuri (1992). Heiskanen on aikansa näyttävin brändi: rohkea ja anteeksipyytelemätön edelläkävijä. Värien merkitys vahvistui Outi Heiskasen useilla Aasian matkoilla, joista erityisesti Tiibetin vaikutus näkyy monin tavoin hänen taiteessaan. Hänen ympärilleen muodostuneiden Record Singersin ja Bellini-akatemian performanssit olivat legendaarisia. MYÖS PERFORMANSSI , MAA JA YMPÄRIS TÖTAIDETTA. Meilahden taidemuseon puistoon levittäytynyt, Heiskasen taiteilijaystäviensä kanssa vuonna 1983 toteuttama Siirrettävä Tuonela taas oli ensimmäisiä ympäristötaiteen näyttelyitä Suomessa. Yksityiskokoelma. Outi Heiskanen on rikkonut kirjoittamattomia sääntöjä niin taiteessaan kuin elämässään. Antiikki ja taide | 79 Teemoina luonto ja ihmisenä olemisen mysteerit Outi Heiskanen: Merikäärme (1978). Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen ton, joskus anarkistinenkin kokeilunhalu ja kiistämätön virtuositeetti. Sanaleikkien ja pelien mestarina tunnetun taiteilijan lukuisista salanimistä julkisimpia on vuonna 2010 debytoinut ite-taiteilija Immi Piilo, jonka estottomia väri-ilotteluja on niin ikään mukana näyttelyssä. Yksi ikimuistoisista esityksistä oli Ateneumin taidemuseon peruskorjausta edeltäneissä sulkijaisissa vuonna 1984 nähty Kluuvin ruhje. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Outi Heiskasen tärkein oppi-isä, graafikko Pentti Kaskipuro (Mestari K) on todennut: ”Outi on hiiva, joka laittaa taikinan nousemaan missä vain. Hänen ilmaisupuoleensa ei voi mitenkään puuttua: hän on toisaalta kiinni perinteessä, mutta silti täysin omintakeinen ja ennakkoluuloton.” Näyttelyn avautuessa ilmestyy Tuula Karjalaisen kirjoittama elämänkerta Outi Heiskanen – Taiteilija kuin shamaani (Siltala 2021). Yhteisöllisyys ja lähipiiri ovat olleet keskeisessä roolissa Outi Heiskasen taiteessa jo 1970-luvulta lähtien. Yksityiskokoelma. ATENEUMIN TAIDEMUSEON TAITEEN AKATEEMIKKO OUTI HEISKASEN RETROSPEKTIIVINEN NÄYTTELY 8.10.2021 9.1.2022.. Kuva: Janne Laine Outi Heiskanen: Hattu (1974)
80 | Antiikki ja taide Rakas esine ”Nalle-koirallekin annettiin kahvia” Kiiltävä kuparipannu oli emännän ylpeys – Äitini oli kova kahvinjuoja, ja opetti minutkin jo pikkutyttönä juomaan maitokahvia, Eila Pitkänen kertoo.
Kerran joku mies sanoikin keittiössämme käydessään, että onpas täällä hyvä emäntä, kun pannut kiiltävät noin. – Ei hän ihan suoraan pyytänyt heiltä kahvia, mutta olihan vihjaus aika selvä, Eila nauraa. Kahviaikaan Nallelle laitettiin lattialle lautanen, jossa oli tilkka kahvia ja runsaasti maitoa, ja juoman seassa pullanpalasia. KOIRAKIN TYKKÄSI KAHVISTA. Perheen päivittäisessä käytössä ollut kuparipannu oli Eilalle tutuin, mutta muitakin pannuja oli. Eilan lisäksi perheeseen kuului Veikko-veli, Eilaa 13 vuotta vanhempi. AMERIKASTA KAHVIA SOTA AIKANA. Sekä äiti että isä, kauppias Yrjö Marjanen, söivät usein pullansiivunsa niin, että ne kastettiin kahviin. En muista, että näistä pannuista kumpaakaan olisi koskaan käytetty meillä kotona. Eila Pitkäsellä on edelleen tallella lapsuudenkotinsa kuparinen kahvipannu. Sota-ajastakin Eilalle on jäänyt kahvinkeittoon liittyviä muistoja. Sodan alkuvaiheessa korvikkeessa oli sentään edes hiukan kahvia. Se voi olla antiikkiesine, taideteos, vintagea, mummolan muistoja, koru, huonekalu – pieni tai suuri – käyttötavara tai hyllynkoriste... – Niissä oli mukana kahviakin, joka äidille oli niin tärkeää. Eila muistaa, kuinka äiti kertoi kirjeessään sedän vaimolle, että hänellä särkee kovin usein päätä, eikä siihen oikein auttaisi muu kuin kahvi. Eilan kahviin laitettiin vähän kahvia ja paljon maitoa, ja sen kanssa tarjolla oli useimmiten myös kotona leivottua pullaa. Toinen poika Tauno oli kuollut 10-vuotiaana jo ennen Eilan syntymää. Omistajalla siitä ei ole tietoa.. – Meillä oli hyllyssä myös mamman, eli äitini äidin taottu kuparipannu, sekä isokokoinen pannu, jota oli käytetty vanhempieni kahvilassa. Itselleen Eila muistaa saaneensa hienon, sinisen taftikankaisen koristellun mekon ja punaisen vakosamettisen liivihameen. Nalle oli musta karjalankarhukoira, koko perheelle hyvin rakas. – Äiti leipoi pullaa joka lauantai. TALLESSA MYÖS ISOÄIDIN PANNU. Saimme myös säilykepersikoita, jotka minusta olivat todella hyviä. Kyllä hän vastikettakin kuitenkin joi, kun ei muutakaan ollut. Ja Nalle tykkäsi kahvistaan siinä kuin ihmisetkin. Eilan isän vanhin veli oli lähtenyt vuosisadan alussa siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin ja perustanut siellä perheen. Kodin kanssa samassa rakennuksessa Marjasilla oli kauppa, ja jonkin aikaa myöskin leipomo ja kahvila. Kahvi keitettiin Rauha-äidin hyvin kiillotetussa kuparisessa kahvipannussa, joka on edelleen hyvässä tallessa. Lähetä sähköpostitse esineen kuva ja yhteystietosi, niin voimme palata aiheeseen: antiikki.toimitus@karprint.fi KERRO RAKKAAN ESINEESI TARINA! ”Nalle-koirallekin annettiin kahvia” Kiiltävä kuparipannu oli emännän ylpeys Kahvipannu oli entisinä aikoina tärkeä esine monessa kodissa. – Äitini oli kova kahvinjuoja. Jos pullaa joskus sattui jäämään, tehtiin korppuja, jotka myös olivat hyviä. Kerro sen tarina! Tarina voi liittyä esineen historiaan, sen hankintatilanteeseen, sen käyttöön kotona, sen merkitykseen sinulle, tai vaikkapa ihmisiin, joiden kanssa sitä on käytetty. – Sodan aikana äidille oli vaikeaa, kun hän ei saanut oikeaa kahvia. Kotona juotiin kahvia kaksi kertaa päivässä, aamukahvi ja iltapäiväkahvi. Kun ensimmäiset kupilliset oli kaadettu, kahvipannun päälle laitettiin pannunmyssy, jottei kahvi jäähtyisi. Myös vieraille tarjottiin kahvia. – Äiti ei ollut tyytyväinen korvikkeeseen, saatikka vastikkeeseen ja sen makuun. Antiikki ja taide | 81 TEKSTI JA KUVAT: TARJA PITKÄNEN E läkkeellä oleva kauppias Eila Pitkänen, os. Mutta sitten kahvi loppui kokonaan ja tarjolla oli enää vain vastiketta, eli voikukanjuurista tehtyä juomaa. Hän myös tarjosi kahviaikaan kahvia kaikille, jotka vain paikalla olivat, Eila muistelee. Onko sinulla kotona esine, joka on syystä tai toisesta sinulle rakas. – Mutta ne olivat minusta hienon näköisiä, aina hyvin kiillotettuja. Hyllyllä pannujen vieressä oli kaksi kuparikattilaa, nekin lähinnä koristeina. Mutta vaikka ne ovat jälkipolville rakkaita muistoesineitä, saattaa olla, ettei Rauha-äiti olisi ollenkaan tyytyväinen, jos näkisi niiden nykyisen kiillottamattoman pinnan! Äidin kahvipannu, mamman kahvipannu ja kahvilan iso pannu palvelevat enää vain koristeina, samoin kuin äidin kuparikattilatkin. Marjaset asuivat Vihdin kirkonkylässä. Pannut ja kattilat ovat hyvässä tallessa edelleen. Sukulaisilta sitten tulikin Amerikasta kaksi isoa tavarapakettia sodan aikana. Silloin keitettiin korviketta tuossa samaisessa pannussa, Eila kertoo. – Nyt jälkeen päin naurattaa se, että äiti antoi aina kahvia myös Nalle-koirallemme. Marjanen, 83, oppi juomaan kahvia jo pikkutyttönä, kun hänen äitinsä Rauha Marjanen tarjosi sitä lapsillekin. Hän oli sodan päättyessä 7-vuotias. Olisi mielenkiintoista tietää, kuka pannun on valmistanut ja milloin
1960) taiteilijauraa. Kun Yhdysvaltoihin asettunut Eliel Saarinen päätti 1940-luvun lopussa myydä Hvitträskin, hän toivoi siitä presidentin asuntoa tai Arkkitehtiliiton edustustilaa. How to Postpone the End-näyttely herättelee pohtimaan, kuinka olennaisesti ovat kytköksissä toisiinsa laajamittaisten teollisten prosessien aiheuttama ekosysteemien tuhoutuminen ja luonnonvarojen pitkään jatkunut riistäminen, alueiden valloittaminen ja ympäri maailmaa edelleen jatkuvien kolonisaatioprosessien vauhdittama kokonaisten väestöjen ja kulttuurien hävittäminen muun muassa taiteilijan kotimantereella Etelä-Amerikassa. Tukholman kuninkaallisessa taidekorkeakoulussa, Yhdysvalloissa Virginian ja Wyomingin yliopistoissa, Kuvataideakatemiassa sekä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Vuonna 1981 Suomen valtio osti Hvitträskin ja museotoimintaa pyörittivät opetusministeriö ja Hvitträsk-säätiö. Hän syntyi ja varttui Brasilian kaakkoisosassa, jonka talouden vetureina toimivien kaivosyhtiöiden harjoittama teollinen toiminta ja luonnonvarojen riisto muuttavat kiihtyvällä vauhdilla luonnollisia maisemia ja tuhoavat kokonaisia ekosysteemejä. Rakennus vaatii jatkuvaa kunnostamista ja ylläpitoa, josta huolehtii Senaatti-kiinteistöt. Vuodesta 2016 alkaen Vertanen on toiminut taidegrafiikan professorina Taideyliopiston KuvaAnnu Vertanen, Flag Series: Folklore fidelity, 2016, puupiirros gozolle ja silkille, Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelma, Rovaniemen taidemuseo. Materiaaleina hän käyttää esimerkiksi teollisuusalueilta kerättyjä ja ympäristökatastrofien jälkeen jättämiä öljykemikaalien jäämiä ja saastunutta maa-ainesta. Hvitträsk säilyi tämän jälkeenkin perheen kesäasuntona. He ostivat Marievik-palstan Vitträsk-järven rannalta Kirkkonummelta vuonna 1901. 82 | Antiikki ja taide LAPPEENRANNAN TAIDEMUSEON Huokoinen matriisi -näyttely juhlistaa viime vuonna 60 vuotta täyttäneen kuvataiteilija, taidegraafikko ja puupiirtäjä Annu Vertasen (s. Alkuvuodesta 2000 Hvitträsk siirtyi Museoviraston hallintaan ja avattiin yleisölle peruskorjauksen jälkeen toukokuussa 2000. Esillä on Vertaselle keskeisiä teemoja, kuten näkemiseen ja katsomiseen liittyvät 1990 – 2000-luvun työt, sekä teoksia, jotka eivät ole olleet aiemmin nähtävillä Suomessa. Nykyisin Hvitträsk toimii kesäisin avoinna olevana museona, joka on pihapiireineen kauttaaltaan kansallisromanttisen tyylin ja suomalaisen art nouveau -kauden keskeinen taidonnäyte. yhteiselle ateljeekodilleen suunnitellessaan taloa lähistöllä. Vertanen on opettanut mm. Vertasta on eri yhteyksissä kiitetty hänen ansioistaan taidegraafisen ilmaisun monipuolisena kehittäjänä ja laajentajana. Retrospektiivi esittelee taiteilijan tuotantoa kolmen vuosikymmenen ajalta. Lappeenrannan ja Jyväskylän näyttelyihin liittyvä kirja ilmestyy myöhemmin syksyllä sisältäen kuvamateriaalia esillä olevasta ripustuksesta ja laajemmin Vertasen tuotannosta, sekä artikkeleita. Näyttelyn nimi viittaa taidegrafiikassa olennaiseen painolaattaan eli matriisiin, ja huokoisuus taas juontuu teoksissa käytettävien matriisien lukuisista erilaisista rooleista Vertasen tuotannossa. Vuonna 1903 valmistui päärakennus, jonka eri osiin arkkitehdit asettuivat puolisoineen. Kuva: Jussi Tiainen KIRKKONUMMEN LUOMASSA sijaitseva arkkitehtien ateljeena ja kotina tunnettu Hvitträsk on tänä vuonna toiminut museona 50 vuotta, joista 21 vuotta Museoviraston huolehtimana. ANNU VERTANEN HUOKOINEN MATRIISI ON ESILLÄ LAPPEENRANNAN TAIDEMUSEOSSA 16.1.2022 SAAKKA. Nyt Teollinen toiminta tuhoaa ihmiset ja kulttuurit FELIPE DE ÁVILA FRANCO on brasilialainen taiteilija, joka on toiminut Suomessa vuodesta 2013. Hvitträsk myytiin kuitenkin yksityisille omistajille ja avattiin museona 1971 Gerda ja Salomo Wuorion säätiön toimesta. Pisimpään talossa asui Saarinen, jonka perhe muutti Yhdysvaltoihin 1923. Annu Vertasen näyttely Lappeenrannan taidemuseossa taideakatemiassa. Teosten sisäinen liike, tilallisuus ja värillisyys kehystävät näyttämön visuaalisille pohdinnoille maailmassa olemisesta. Felipe de Ávila Franco herättelee pohtimaan teollisten prosessien aiheuttama seurauksia maapallolla. FELIPE DE ÁVILA FRANCON NÄYTTELY HOW TO POSTPONE THE END ON ESILLÄ HAM GALLERIASSA TENNISPALATSISSA HELSINGISSÄ 14.11.2021 SAAKKA.. Hvitträskissä vierailee vuosittain lähes kaksikymmentätuhatta arkkitehtuurin, designin ja historian ystävää – merkittävä osa ulkomailta. Tähän liittyvien purkutöiden yhteydessä pintojen alta löydettiin alkuperäisiä 1900-luvun alun kerroksia ja tilaa ennallistettiin Saaristen ajan asuun, kertoo intendentti Mikko Teräsvirta Suomen kansallismuseosta. Näyttelyn toisessa osassa Jyväskylän taidemuseossa nähdään osin eri teoksia. Nuori arkkitehtikolmikko Eliel Saarinen, Herman Gesellius ja Armas Lindgren löysivät paikan Ateljeekoti Hvitträsk 50 vuotta museona Hvitträskin päärakennus valmistui vuonna 1903. – Kesäksi 2021 restauroitiin Saaristen kylpyhuone, jossa korjattiin vuosien aikana tulleita vesivahinkoja. Hänen teoksensa ottavat kantaa maailmaa uhkaavaan sosiaaliseen ja ympäristölliseen kriisiin ympäristöestetiikan näkökulmasta ja tarkastelevat ilmaisumuotojen ja materiaalien välisiä rajoja
Mediamyynti: Sirpa Hornaeus, p. Antiikki ja taide 2021 6/2021, ilmestyy viikolla 48 WANHAN AJAN JOULU Taidematkat. 040 753 8555 sirpa.hornaeus@karprint.fi www.antiikkijataide.fi @antiikkijataide. Kortit ja koristeet. Valaisimet ja kynttilät
Posti Green Posti Oy LHT Posti Lehti PAL.VKO 2021-47 700278-2105 Mu o Mi vid • N i inn • Mi vid nrinn 8, T mp r • mu omi vid .. p u k o 11-18 • 30.11.2021–30.1.2022 iu k o 11-18. • Lipu 9/5 Avoinn : 1.10.-28.11