. 15 11. . 2024 5,90 € + 5 S I V U A R I S T I K O I TA ”Hitaus turhauttaa” SOME-POLIISI MICHELA SÖDERSTRÖM TOIVOO VAUHTIA NUORTEN OIKEUSPROSESSEIHIN RUOTSIN HALLITUKSEN VAATIMUS KOULUILLE ÄLYLAITTEET POIS JA KIRJAT TAKAISIN AVOIMET SUHTEET MONEN KANSSA YHTÄ AIKAA KYLLÄ ISÄ OSAA -ELOKUVAN TÄHDET ”OLEMME KOHELTAJIA”. 4
Kuuntele supersuosittu Poliisin mieli ja monta muuta kiinnostavaa podcastia! Apu360-podcastit – enemmän sitä, mikä kiinnostaa Lataa Apu360-sovellus Untitled-2 1 Untitled-2 1 15.12.2023 10.26 15.12.2023 10.26
46 Viikon resepti. Ristikot ja krypto. 68 Radioviikko. 50 Kolumni. 70 Ajanviete. Suomessa töissä: Delagha Safi, Afganistan. KANNESSA MICHELA SÖDERSTRÖM. 48 Apu-klinikka. Michela Söderström on somepoliisi, jonka on ollut pitkään ennalta estämässä nuorten tekemiä rikoksia. Lammascurry. S I S Ä LT Ö 30 ÄITI JA TYTÄR KERTOVAT OLEVANSA NIIN SAMANLAISIA, ETTÄ VÄLILLÄ SE ÄRSYTTÄÄ. 51 Tv-viikon ohjelmasuositukset. A P U | 3 01 _Vinjet t i 4 Pääkirjoitus. 54 Televisio-ohjelmat. 76 Ristikoiden ratkaisut ja Jallu-kilpailu. 78 Nitrodisko ja horoskooppi. Pippa Laukka. 13 Kolumni. KUVA TIMO PYYKKÖ. 75 Sudokut ja Apu-visa. 10 Onko häirikkö vain open silmätikku. 12 Tarkkaile luontoa 100 lajia -haasteessa. 14 Kansijuttu. Kuivien käsien hoitamiseen. . 8 Naantalissa hyödynnetään hävikkikukat. 52 Elokuvat. 80 Lukijat ja sarjakuvat. Ruotsin kouluissa halutaan nyt kirjat takaisin ja älylaitteet piiloon. 9 Taustamusiikki rauhoittaa, tai sitten ei. 42 Valokeilassa. Tarmo Poussu. Juha Tapio.. 24 Reportaasi. Maryan Abdulkarim. 82 Jatka lausetta. Muurahaiset lypsävät kirvoja. 30 Me kaksi. 7 Ajastin. 20 Rakkauskirjeenvaihtaja. 34 Maakuntakirjeenvaihtaja. Polvijärven pellepelottomalla, Matti Pappisella on keksijän mieli. 77 Palvelukortti. Helena Lindgren. Näyttelijäkollegat äiti Tuija Ernamo ja tytär Maiju Jokinen kertovat suhteestaan. 15 38 Luonto. 44 Kuluttajatesti. Bluetooth-kaiuttimet. 47 Terveysvinkit. Monisuhteisuus on tämän päivän muoti-ilmiö. Muurahaisilla ja kirvoilla on eräänlainen karjan hoidollinen suhde. Hannu Lauerma
Pääk ir joit us Syyllinen löytyi. Kerrataanpa vaikka television tarina. Kun ensin oli löydetty radioaallot, rakennettiin laitteita, joilla saattoi siirtää ja vastaanottaa liikkuvaa kuvaa kätevästi ja edullisesti. Pian lähes joka kodissa oli televisio. Kirjat takaisin kouluihin, silläkö kaikki muka ratkeaa. 4 | A P U . Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. S. K eksintöjen historiassa näyttää toistuvan usein tietty kaava: tutkija löytää, insinööri soveltaa, yhteiskunta valjastaa, yrittäjä kaupallistaa, kapitalisti tuotteistaa, kasvattaja huolestuu ja lopulta poliitikko löytää syyllisen – ja sehän on tietenkin se kaupallistettu keksintö itsessään. Kun tutkimustuloksia on vielä niukasti ja tulkinnat ristiriitaisia – lue sivulta 24 alkava juttu – ei ehkä kannattaisi kovin äänekkäästi ja itsevarmasti julistaa syyllistä. Moni hallinto otti sen äänitorvekseen – kuinka jakamattomaksi milloinkin, se riippui yhteiskuntajärjestelmästä. vuosikerta issN 0355-3051 Virallinen osoitteenmuutos postiin tai vtJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Suomi ei ole ainoa maa, jossa koululaisten osaamista ilmaisevat PISA-tulokset ovat huonontuneet. Kun jokin yhteiskunnassa alkaa mennä pieleen, moni vanhoillisin silmin maailmaa tarkasteleva syyttää ongelmista ensimmäiseksi nykyajan ”villityksiä”. Samoin on käynyt Ruotsissa, ja sikäläinen opetusministeri syyttää älylaitteita. . Tilatut lehdet toimitetaan force majeure varauksin (ylivoimainen este, esimerkiksi lakko tai tuotannolliset häiriöt).. Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kiel letty. KAKSI TAVALLISTA SUOMALAISTA KERTOO, MILLAISTA ON ELÄÄ USEASSA PARISUHTEESSA YHTÄ AIKAA. Vapaamielisimmissä maissa taas alettiin pelätä, että kirottu telkkari Batmaneineen ja muine älyvapauksineen viihdyttää meidät tärviölle. a-lehdet.fi info@aspa.a-lehdet.fi (09) 759 6600 ma-pe 8-20, la 10-15 Aikakausmedia ry:n jäsen 90. 20. K U V A H A N N E S P A A N A N EN K U V A JO U N I H A R A LA Vuoden irtonumero VOITTAJA ED ITKILPAILU 2022 VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Iina Artima-Kyrki PÄÄTOIMITTAJA Marja Aarnipuro SISÄLTÖPÄÄLLIKKÖ Eeva Sederholm TOIMITUSPÄÄLLIKÖT Samuli Isola Miikka Järvinen (digi) Mikko Vienonen TOIMITUS Jenni Arbelius Sammeli Heikkinen Pekka Hiltunen (matkailu) Selina Keränen (some) Johannes Kotkavirta Kati Lahtinen (audio) Laura Myllymäki Milka Sauvala (terveys) Niklas Thesslund (feature) Milla Talja Jukka Väänänen ULKOASU Samuli Häkkilä, AD Timo Tervoja, johtava AD / Ajankohtaismediat Tanja Pellikka Kaisa Tihveräinen TOIMITUKSEN ASSISTENTTI Tarja Jokinen SIVUNVALMISTUS Aste Helsinki Oy LIIKETOIMINTAJOHTAJA Anna Ruohonen KUSTANTAJA A-lehdet Oy TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Apu, 00081 A-lehdet (09) 759 61 (vaihde) etunimi.sukunimi @a-lehdet.fi VERKKO apu.fi facebook.com/ apulehti Twitter @apulehti PAINOPAIKKA PunaMusta Tampere MEDIAMYYNTI mediaopas.a-lehdet.fi Ilmoitusten trafikointi PunaMusta Oy TILAUKSET lehtitilaukset. Sellaista kutsutaan halpahintaiseksi populismiksi. Tässä sitä silti ollaan ja elellään maailman onnellisimmassa maassa. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. a-lehdet.fi ASIAKASPALVELU Nopeimmin asioit netissä: asiakaspalvelu. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista. MIKKO VIENONEN, TOIMITUSPÄ ÄLLIKKÖ
Tuntui kuin mieleni pyörisi loputtomassa karusellissa, estäen minua saamasta kiinni unenpäästä." Nyt nukun kuin tukki TILAUKSET JA TIEDUSTELUT: New Nordic, puh. Borghild on ottanut tämän tabletin osaksi iltarutiinejaan. Tämä tasapaino on elintärkeä sekä kehon että mielen hyvinvoinnille. Melissa Dream™ sisältää kamomillaa ja sitruunamelissaa – kiitos Melissa Dream ™ ”. Nykyään Borghild omistautuu golfin ja bridgen pelaamiseen sekä on löytänyt uuden kiehtovan harrastuksen: maalaamisen. Ruotsissa Borghild työskenteli kauppiaana ja hänet tunnettiin loputtomasta energiastaan sekä positiivisesta elämänasenteestaan. 09 854 0742 ja www.newnordic.fi Jälleenmyyjät: Life, BioPro, TerveysTieto, AITO hyvänolon kauppa, Sokos, Natural sekä muut hyvinvarustetut terveyskaupat. Borghild toteaa: "Vaikka jätin liiketoiminnan haasteet Ruotsiin, en silti osannut rentoutua kunnolla. Tiedustele tuotetta myös apteekistasi. Melissa Dream ™ -ravintolisä toi avun Noin vuosi sitten, eräänä väsyneenä aamuna, Borghild keskusteli hyvän ystävänsä kanssa Ruotsista univaikeuksistaan. ”Olin tavallista uupuneempi, ja lounasaikana keskustelimme unen tärkeästä roolista hyvinvoinnille. ” Olen huomannut unen laadun vaikuttavan suoraan mielialaani, elämänilooni ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini. Hyvän unen löytäminen on usein verrattavissa neulan etsimiseen heinäsuovasta. MAINOS Uni oli hukassa Borghild Ernulf on yksi niistä monista ihmisistä, jotka ovat kamppailleet löytääkseen oikean tasapainon aktiivisen elämäntyylin ja syvästi palauttavan unen välillä. Kun eläkepäivät koittivat, Borghild ja hänen puolisonsa valitsivat asuinpaikakseen Etelä-Ranskan viehättävän Colliouren kylän. "Kun olen lukenut illan viimeiset sivut, suljen kirjan ja asetan sen yöpöydälle. Sen jälkeen nukahdan nopeasti ja herään aamulla virkistyneenä." sanoo onnellinen Borghild. Vain muutaman päivän jälkeen tunsin elämääni virtaavan uutta energiaa.” Näin Melissa Dream ™ toimii Melissa Dream™ sisältää sitruunamelissaa, joka edistää terveellistä unta ja tuo tullessaan rauhallisuuden tunteen. Ystäväni suositteli, että kokeilisin Melissa Dream™-ravintolisää, jota hän itsekin käyttää
Hän kertoo myös, että lisääntynyt hiusten määrä on mahdollistanut Liselotelle useampia kampaustyylejä. Sisältää myös aminohappoja L-sitrulliinia ja L-arginiinia. Luovutin kokonaan niinkin tärkeässä asiassa kuin intiimissä kanssakäymisessä, Finn sanoo. Se on normaalia, mutta voi vaikuttaa itseluottamukseen ja mielialaan. Juuri tällaisissa tilanteissa Virizil on oiva valinta, sillä sen sisältämä ginseng tukee useita eri miehen seksuaalisuuteen liittyviä osa-alueita yhdellä kertaa. Vihdoinkin minusta tuntuu, että olen valmis treffeille ja uuteen suhteeseen, Anders toteaa. Skannaa koodi ja lue lisää tutkimuksesta Hiukseni alkoivat vahvistua ja sen myötä asettua paremmin, Liselotte kertoo. Ei sitoutumisaikaa . Tämän moni mies allekirjoittaa. Enemmän miesvoimaa Seksielämäni heräsi eloon Energia oli vain tiessään! MAINOS Ole viriili oma itsesi Ole viriili oma itsesi Hirsalantie 11, 02420 Jorvas Peltokorte vahvistaa hiuksia ja hiustenkasvua. Tyytyväisyystakuulla Seksielämä muuttuu koko elämän ajan. Olen iloinen, että Liselotte on löytänyt toimivan ratkaisun hiuksilleen.. Nyt hänen hiuksissaan on enemmän vahvuutta, sanoo Liseloten vakiokampaaja Jane. Sain tuuheutta hiuksiini Kampaajani huomasi eron 89 % on huomannut vaikutuksen Suuressa pohjoismaisessa tyytyväisyystutkimuksessa pyysimme asiakkaita arvioimaan, missä määrin he ovat saaneet apua Hair Grow -tuotteestamme. Hän nauttii pyöräretkistä, sosiaalista tapahtumista ja erilaisista aktiviteeteista. Lisäksi: Biotiini ja sinkki ylläpitävät normaaleja kynsiä ja ihoa. Himot sai kuitenkin palautettua helpommin kuin hän olisi uskaltanut edes toivoa. 89 % käyttäjistä sanoo saaneensa sen ainesosilla havaittavissa olevan vaikutuksen. Tiedäthän, kun on juuri herännyt aamulla ... Tyytyväisyystakuulla Se todellakin toimii. Lue lisää: www.wellvita.fi Ginseng auttaa ylläpitämään ihanteellista erektiota, kestävyyttä, energisyyden tunnetta, elinvoimaa sekä fyysistä ja henkistä hyvinvointia. En ollut kertonut hänelle käyttäväni tabletteja, mutta nyt keskustelemme siitä joka kerta, kun käyn leikkauttamassa hiukseni. Jopa kampaajani huomasi muutoksen hiuksissani. Anders olisi halunnut tehdä monia asioita, mutta hän ei vain jaksanut. 64-vuotias Frederik on aina nauttinut hyvästä seksielämästä. Liseloten hiukset olivat aikaisemmin hennot, huokoiset ja hauraat. Se tunnetaan yhtenä parhaista kasveista hiusten kasvun edistämiseen. Tiesin, että ginseng on hyväksi miehille, joten aloin ottaa sitä saadakseni lisää energiaa. Sinkki tukee hedelmällisyyttä ja edesauttaa ylläpitämään normaalin testosteronitason veressä. Biotiini tunnetaan hiusvitamiinina ja se auttaa ylläpitämään normaaleja hiuksia. Miesten seksuaalisen haluttomuuden taustalla on monia syitä. Virizilin sisältämä ginseng-uute on tuonut toivottua miesvoimaa ja energisyyttä, Finn hymyilee. 09 615 00 516 (pvm/mpm) Ma-to: 8-16 Pe: 8-14.30 wellvita.fi Asiakaspalvelu Nyt -50% kestotilauksella 19,95€ + toimitus 4,95€ 2 kuukaudeksi (60 tablettia) Hair Grow . Minua kiinnosti eniten kestävyyden tukeminen. – Fyysinen kykyni ei ollut entisellään. 65-vuotiaana olet harvoin samassa kunnossa kuin 25-vuotiaana ja se näkyy myös makkarissa. 09 615 00 516 (pvm/mpm) Ma-to 8-16, pe 8-14.30 www.wellvita.fi Nyt -50% kestotilauksella 21,95€ + toimitus 4,95€ Kuukaudeksi (90 tablettia) Tilaa Virizil . Voin siis todellakin sanoa tuotteen toimivan. – Nyt tuntuu taas normaalilta. Miehet kyllä ymmärtävät tarkalleen, mitä tarkoitan, Frederik nauraa. Virizil ei pettänyt odotuksiani. Erektion saaminen on epävarmempaa, niiden kesto, tiheys ja laatu muuttuvat. Siksi olikin iso kolaus, kun ongelmat makuuhuoneen puolella alkoivat. Lisääntyneen hiustenkasvun myötä Liselotte käy luonani useammin eli minullekin on enemmän töitä, Jane toteaa tyytyväisenä hymyillen. Halu ja fyysinen kyky olivat yksinkertaisesti poissa. Muutama kuukausi myöhemmin hän huomasi olevansa taas liikkeellä. Ei sitoutumisaikaa . Usein siihen vaikuttaa useampi tekijä kerralla, kuten esimerkiksi erektio-ongelmat ja energianpuute. KunLiselotteolikäyttänytHairGrow-tuotteenjonkin aikaa,huomasivathänenystävänsäjakampaajansa, ettähänenhiuksilleenontapahtunutjotain. – Se oli sunnuntaiaamu, kun näin lehdestä mainoksen luontaistuotteesta. Sisältää myös runsaasti piiyhdisteitä sisältävää hirssiä, pantoteenihappoa, L-kysteiiniä, hiusten normaalia pigmentaatiota tukevaa kuparia, rautaa ja tauriinia
Safin ystäväpariskunta pitää perheeseen tiivistä yhteyttä ja auttaa lasten hoitamisessa. Hänen esihenkilönsä on tyytyväinen miehen ammattitaitoon ja lämpimään asenteeseen asiakkaita kohtaan. . . Lapset pitävät heitä isovanhempinaan. Lisäksi hän perusti jalkapallokerhon maahanmuuttajamiehille, jotka syrjäytyvät helposti uudessa, oudossa yhteiskunnassa. Suomessa hän jatkoi niitä kaksoistutkintoperiaatteella ja valmistui lähihoitajaksi. Safi oli jo kotimaassaan aloittanut opinnot lukiossa. Uskonnollisten syiden takia ei ollut enää turvallista jäädä. Delagha tutustui hänestä verinäytteitä ottaneeseen hoitajaan. Safi on viikoittain puhelinyhteydessä myös biologiseen perheeseensä Iranissa. . – Pakenin Afganistanista 2015. Hankimme pari vuotta sitten oman talon, jossa on tilaa kolmelle lapsellemme. He auttoivat nuorta miestä muun muassa monenlaisissa viranomaisasioissa. Täällä työntekijän hyvinvoinnista huolehditaan, sopimukset pitävät, lomat toimivat ja palkalla on mahdollista tulla toimeen. A J A S T I N DEL AGHA SAFI K U V A E S K O S O IN I Suomessa töissä ”Lomat toimivat ja palkka riittää” Talebania paennut Safi kiittelee suomalaista työkulttuuria.. Erinomaisesti suomea puhuva mies on työskennellyt kotihoidossa pian viisi vuotta. A P U | 7 D elagha Safi hoitaa työkseen ikäihmisiä Keski-Suomen hyvinvointialueen kotihoidossa Keuruulla. Aina jää hiukan aikaa myös kuulumisten vaihdolle ja huumorillekin. KIRSI-KL AUDIA K ANGA S . Safi käy ikäihmisten kodeissa tekemässä esimerkiksi haava-, lääkeja avannehoitoja sekä tarkistamassa diabeetikkojen vointia. Delagha pelaa jalkapalloa kahdessa täkäläisessä urheiluseurassa. Siitä alkoi ystävyys, jonka seurauksena Safista tuli hoitajalle ja hänen miehelleen kuin oma poika. – Avioiduin suomalaisen opiskelutoverini kanssa. Päädyin Ruotsiin ja sieltä Tornion kautta Keuruulle vastaanottokeskukseen. Ammatti: työskentelee lähihoitajana KeskiSuomen hyvinvointialueen kotihoidossa. – Minulla oli aluksi paineita osaamisestani, mutta kannustava ja tasaarvoinen työyhteisö on auttanut tarvittaessa. Perhe: vaimo ja kolme lasta. Syntynyt: Afganis tanissa 1993, tullut Suomeen 2015, asuu Keuruulla. Keski-Suomen hyvinvointipalveluiden alainen työpaikka löytyi jo harjoitteluaikana. Yhteisenä kielenä oli aluksi englanti
Hävikkikukat käyvät kaupaksi Naantalissa. 8 | A P U . Lähde: Ilta-Sanomat Pottukaljaa Tornio. Mitä hävikkikukka tarkoittaa kukkien kielessä. Moni Suomeen lennätetty leikkokukka nimittäin päätyisi muuten kompostiin. KO ONNUT VESA SISÄT TÖ Hys! Kissa puhuu Kuopio. Nyt puhuva kissa on löytynyt: kuopiolaisen Annan Bobkissa osaa sanoa esimerkiksi ”harakka” ja ”kalaa”. . Lähde: MTV Uutiset Helli hävikillä Naantali. Vartijat huomasivat, että mies oli lähtenyt näpistämään jäätelöpurkkia melko raskaasti varustautuneena. ”Suomi soi lapsilleen puhuvan kissan”, lauloivat Nypykät aikoinaan. . Turkulaisravintola Hesburger on jo lopettanut, ja tilalle avautuu kesällä korealainen Oppa Korean BBQ -ravintola. . Naantalilainen kukkakauppias Minna Alanko myy hävikkikukkia hävikkiruokasovelluksen kautta. Varas jäi kiinni Hämeenlinnassa anastettuaan jäätelöpurkin tavaratalosta. Mieheltä löytyi kirves, puukko, kääntöveitsi, monitoimityökalu, vasara ja huumetta. Lähde: Lapin Kansa 1 2 5 3 4 K U V A T: 2, 3, 4) A D O B E S T O C K. Potaatin uusi aluevaltaus on olut: Tornion panimo alkaa valmistaa kevyttä ja vaaleaa perunaolutta. Etninen vaihdos tapahtuu Satakunnankadun ja Puutarhakadun välisessä Kuninkaankulman kiinteistössä, joka myös Anttilan talona yhä tunnetaan. Peruna sopii hyvin keventämään mallasolutta siinä missä maailmalla käytetyt maissi ja riisikin. Kot imaan kat saus Ideasta toimeksi Torniossa pannaan potuista olutta. Ei ole vaikea uskoa, että kissa oppii ensi sanoikseen pyytämään kalaa. . Hämeenlinna. Millaisen viestin se kantaa vastaanottajalleen. Lähde: Aamulehti Varmuus paras. Olisiko siinä vielä tuotekehittelyn paikka. Lähde: Yle Turusta Koreaan Tampere. Helppo on myös kuvitella, että kissakunnan ensimmäinen kokonainen lause tulee olemaan: ”Kumartakaa tassujani, te alhaiset ihmispalvelijani." . Monen pettymykseksi perunaolut ei kuitenkaan maistu perunalta. Rakkaalleen hävikkikukan vievä saattaa ottaa riskin – vai onko hävikkikukka uusi rentun ruusu. Rikollisilta selvästi puuttuu ammattikoulu, jossa opetettaisiin työkalujen tehtävänmukaista valintaa. Kotimainen yleisruoka peruna taipuu moneen. Turkulaisetnisestä ruoasta nauttivien ei tarvitse huolestua, sillä Tampereelle jää vielä 14 Hesburgeria
Palaute on harvinaista, mikä kertoo onnistumisesta. ”Asiointia tukeva tunnelma” Miksi ruokakaupassa voi joutua kuuntelemaan Mambaa. Lidlin Suomen-myymälöissä ei soiteta lainkaan taustamusiikkia, sillä myymälät halutaan pitää mahdollisimman rauhallisina ja miellyttävinä sekä asiakkaille että työntekijöille, mutta jokseenkin samalla tavalla perustelee S-ketju taustamusiikin soittamista. SAMMELI HEIKKINEN Muzakilla tarkoitetaan kaikenlaista yhdentekevää musiikkia, jota kuulee kaupoissa ja julkisissa tiloissa. Joskus kaupassa on kuullut Mambaakin. Nimi jäi tarkoittamaan kaikenlaista yhdentekevää musiikkia. Kuulija ei yleensä voi vaikuttaa sen voimakkuuteen saati sisältöön. A D O B E S T O C K Säveltäjä Erik Satie sai idean musiikista, joka on kuin huonekalu.. Hän perusti 1930luvulla alan yhtiön ja nimesi sen Muzakiksi. A P U | 9 . Yhdysvaltalaisella George Squierilla taas oli merkittävä rooli taustaäänimössön kehittämisessä. Tavoitteena on äänimatto, jonka syleilyssä ympäröivät äänet eivät häiritse – luodaan ”asiointia tukeva tunnelma”. S-kaupat päättävät itse, käyttävätkö musiikkia, mutta kaikille tarjotaan suunniteltua äänisisältöä. Tausta musiikkia ei tule yleensä kuunneltua edes sen vertaa, että ärsyyntymis kynnys ylittyisi. Muzak oli tavallisesti pehmeitä instrumentaalisovituksia suosituista kappaleista. Viimeistään 1990-luvulla tilalle alkoi tunkea koosteita alkuperäisistä suosikkikappaleista. Taustamusiikkia ei ole tarkoitus kuunnella aktiivisesti, vaan nimensä mukaisesti se pöhisee taustalla. Karjalainen. Miksi. Tarkoituksena on tarjota mukava ja tasainen äänimaisema ja samalla ehkä yrittää muuttaa kuulijan käytöstä tiettyyn suuntaan. . Tieteellinen näyttö ei ollut kovin vankkaa. Muzakfirma esitti koviakin väitteitä siitä, miten paljon taustamusiikilla voi vaikuttaa vaikkapa työntekijöiden työtehoon. K un edellisen kerran kävin helsinkiläisessä Prismassa, taustalla lauloi J. Ranskalainen säveltäjä Erik Satie kehitti toistasataa vuotta sitten ajatuksen musiikista, joka on osa tilan kokonaisuutta kuten huonekalu
Suomessa opettajat ovat hyvin yksin luokkatilanteissa, jolloin epäasiallinen käytös saattaa jäädä kouluympäristössä piiloon. Liukko sanoo, ettemme enää siedä epäasiallista käytöstä asiakaspalvelijoilta emmekä esihenkilöiltä samalla tavalla kuin ennen, mutta vastaava ajattelu ei ole kaikilla vielä levinnyt lasten ja nuorten kohtaamisiin. Liukon mukaan opettajien tulisi ymmärtää vahvemmin valtansa oppilaisiin sekä sen tuoma vastuu. Hän vietti 10–12-vuotiaiden oppilaiden kanssa luokassa yhteensä kuusi viikkoa. 10 | A P U . Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että negatiivisen huomion kohteeksi, nöyryytetyksi ja häpäistyksi joutuminen olivat kaikki yhteydessä oppilaan omaan, myöhemmin ilmenevään aggressiivisena pidettyyn käyttäytymiseen. Se puolestaan voi johtaa myöhemmin oppilaan aggressiiviseen käytökseen. Sen sijaan hän löysi 14 tilannetta, jossa ”huumoria” käytettiin oppilaiden ”nöyryyttämiseen, ivaamiseen, pilkkaamiseen tai suoraan vittuiluun”. A lakouluista tehdyn väitöstutkimuksen alustavat tulokset nostavat esiin tilanteita, joissa osa opettajista käyttää valtaasemaansa oppilaiden nöyryyttämiseen ja pilkkaamiseen. Ajast in Pilkka osuu open omaan nilkkaan Oppilaan häiriköinti näyttäisi johtuvan lähes aina opettajan toiminnasta. Laajemmin ajateltuna alentava puhe ja oppilaan kiusaaminen on pyrkimys kontrolloida ja laittaa haastavana pidetty oppilas opettajan mieleiseen kuriin ja järjestykseen. Liukko uskoo, että opettajien oppilaisiin kohdistamassa kiusaamisessa on kyse opettajien persoonallisuuspiirteiden sijaan ennemminkin rakenteellisista tekijöistä sekä tietynlaisesta osaamattomuudesta. Liukko kertoo Threads-somealustalla, että hyvin monet opettajat nimesivät huumorin yhdeksi keskeisimmäksi pedagogiseksi keinokseen opetuksessa ja kasvatuksessa. Lisäksi Liukko taulukoi kerrat, jolloin oppilas nostettiin yllättäen koko luokan huomion keskipisteeksi, eli lapselta kysyttiin esimerkiksi vastausta, kun selvästi nähtiin, että hän ei syystä tai toisesta ollut keskittynyt toivottuun tekemiseen. Luokissa Liukko havaitsi vain kaksi tilannetta, jossa huumoria käytettiin yhdessä oppilaiden kanssa hassutteluun. Entinen opettaja vastaa tutkimustuloksiin: lue.apu.fi/opettaja. SELINA KERÄNEN Tutkimuksessa oli mukana kolme yleis opetuksen luokkaa, noin 75 oppilasta ja noin 20 opettajaa. Opettajia on haastateltu koulu päivien ulkopuolella. TÄ STÄ ON K YSE TA N JA P EL LI K K A. . Itä-Suomen yliopiston väitöskirjatutkija Laura Liukko tutkii aggressiivisesti käyttäytyvänä pidetyn oppilaan tukea ja kohtaamista eli sitä, mihin koulun rakenteisiin oppilaat reagoivat ja miten opettajat yhteiskunnallisessa valtaasemassaan näitä rakenteita tuottavat. – Opettajien tunteet ja defensiiviset reaktiot ovat inhimillisiä, mutta ovatko ne ammatillisia
14-2690 (6,98/kg) 34 90 Oksasaha, 220 mm Kokoontaitettava oksasaha oksanpäiden ja ohuiden runko-oksien katkaisuun. Aukioloajat ma–pe: 8–20 la: 9–18 su: 10–18 Seuraa meitä @biltemasuomi Toimitukset alk. 4,85! Pidätämme oikeuden mahdollisiin painovirheisiin, hinnanmuutoksiin ja loppuunmyytyihin tuotteisiin. 18-298 229,UUTTA Nurmikkosiemenseos Riittoisuus 200 m2. 230 V. 14-2139 10 90 5 kg 5 kg. Teho 1100 W. 18-006 3 kpl 9,90 129,19 90 Leikkuusarja, 3 osaa Sisältää 64,5 cm oksasakset, 57 cm pensassakset ja 20,5 cm puutarhasakset. 14-2141 Nurmikkolannoite Riittoisuus 200–250 m2. Sammaleenpoistaja/ nurmikon ilmaaja RS 32 Sisältää sammaleenpoistosekä jyrsintätelan, joka leikkaa nurmikkoon uria helpottaen veden, lannoitteiden ja hapen pääsyä juuristoon. 14-984 (2,38/kg) 11 90 Raivaussaha BC 4T Tehokas bensiinikäyttöinen 4-tahtiraivaussaha, jossa on leikkuuterä ja siimakela
Hankkeen verkkosivuilla on kuvia ja taustamateriaalia tunnistamisen helpottamiseksi. Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijatohtori Annina Kantelinen löysi Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan pihatien vaahterasta yli kymmenen jäkälälajia. – Itse löysin hiljattain monta vuotta etsimäni pähkinäkäävän. – Haaste on tarkoitettu kaikille. Ilmoittaa voi myös esimerkkilistojen ulkopuolisia lajeja. Tutkijat eivät millään pysty keräämään niin suuria aineistoja kuin luontoharrastajat, sanoo Lehikoinen. MARJUKK A PUOL AKK A Tutkijat eivät pysty keräämään yhtä suuria aineistoja. – Vielä 30 vuotta sitten näitä jäkäliä ei olisi tässä ollut. Haasteen aloituspäivän alkukeväinen luonto osoitti, että kaupunkiluonnossakin on yllättävän paljon lajeja, kunhan avaa silmänsä ja osaa etsiä. Havainnot kertovat ympäristön muutoksesta ja auttavat luonnon monimuotoisuuden seurannassa. A D O B E S T O C K. Kotiseudullani Karjaalla on paljon pähkinäpensaita, ja pähkinäkääpä kasvaa vanhoissa pensaissa, Lehikoinen sanoo. Haasteen havainnot kirjataan tulospalveluun osoitteessa 100lajia.luomus.fi . Suomalaiset halutaan innostaa liikkumaan luonnossa ja tuntemaan lajeja. T iede Kansa luonnontutkijoiden avuksi Kaikkia suomalaisia innostetaan luonnon tarkkailuun 100 lajia -haasteella. Suomessa on yli 24 000 hyönteislajia, yli 5 500 sienilajia ja yli 4 200 kasvilajia. Kylmiltään ei kenenkään tarvitse lähteä mukaan, sillä havaintojen tueksi on laadittu 150 lajin esimerkkilistat kustakin kolmesta eliöryhmästä. – Kansalaisilta saatu lajitieto on meille hyvin arvokasta. Tutkijat toivovat, että mahdollisimman moni ilmoittaa luontohavaintojaan laajemminkin Lajitietokeskukseen (laji.fi). Kaupunkien ilmansaasteet ovat merkittävästi vähentyneet, minkä ansiosta jäkälät ovat palanneet kaupunkeihin, iloitsee Kantelinen. Siihen voi osallistua myös ryhmissä. M aaliskuun lopulla alkanut 100 lajia -haaste kannustaa kansalaisia havaitsemaan vähintään sata kasvi-, hyönteistai sienilajia vuodessa. Haluamme innostaa ihmisiä liikkumaan luonnossa ja oppimaan lajituntemusta, kertoo hankkeen johtaja, yli-intendentti Aleksi Lehikoinen Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta. 12 | A P U
. Se nimittäin luo ja ylläpitää ilmapiiriä, jossa vastakkainasettelu vahvistuu ja poterot syvenevät. Koneiden ja teko älyn kehitys avaa mahdollisuuksia, joita vain ihmisen luovuus ja mieli kuvitus rajoittavat. Vastuun kannamme joka tapauksessa me. Kolumni T eknologian jatkuva kehitys on johtanut monien töiden automatisointiin. K U V A JO H A N N A M Y LL Y M Ä K I. Sellaisten päätösten tekemi nen ilman harkintaa ja selvitystä niiden mahdolli sista vaikutuksista on lyhytnäköistä. Joskus tarvitaaN nopeita toi mia, mutta isojen päätöksien kiireh timinen sisältää hätiköinnin riskin. Kaikkea emme silti voi emmekä halua ulkoistaa tekoälylle – esi merkiksi ajattelua tai tunnetyötä. NopeaNrytmiseN periNteiseN median ja sosiaalisen median tunnevetoisen keskustelun aikakaudella syntyy helposti vaikutelma, ettei ole aikaa pureskella ja sulatella uutisia. Siinä auttavat syvälli set keskustelut ja analyysit, ne saattavat nostaa esiin uusia näkökulmia. On inhimillistä kaivata tilaa ajat telulle ja harkinnalle. paiNe reagoida nopeasti ja toisaalta pelko siitä, että joutuu julkisen riepottelun kohteeksi, on ikävä yhdistelmä. poliittiset päätökset vaikuttavat koko yhteiskuntaan, ja niiden seuraukset muovaavat paitsi nykyisten myös tulevien sukupolvien elämää ja mahdollisuuksia. Ratkaisu ei missään nimessä ole sulkea silmiä ongelmilta ja päättää valtavan isoista kysymyksistä vain toivomalla parasta. . A P U | 13 . Toisaalta asiallinenkin palaute ja keskustelu julkisuudessa esitetyistä näkemyk sistä saatetaan ohittaa ideologisista syistä tai pahimmillaan leimata se pyrkimykseksi vaientaa. Teknologiaa voi hyödyntää erilaisten laskel mien ja vaihtoehtojen kartoittamisessa, mutta varsinainen tunne ja ajatustyö on yhä ihmisten tehtävä. Silloin takerrutaan omaan kantaan ja keski tytään sen puolustamiseen riippumatta siitä, tukeeko lisäinformaatio alkuperäistä väitettä vai ei. Tunne ei ole koneen asia Ratkaisu ei ole sulkea silmiä ongelmilta ja päättää valtavan isoista kysymyksistä vain toivomalla parasta. Erityisesti yhteiskunnallisissa asioissa on elin tärkeää arvioida päätösten vaikutuksia niin lyhy ellä kuin pitkällä aikavälillä. Todellinen tai kuviteltu paine ajaa meidät ilmaisemaan omaa kantaamme nopeasti ja lyhyesti, mutta kun tie tomme ovat puutteellisia, ajaudumme helposti tunteittemme ohjattaviksi. Seuraukset voivat olla pitkällä aika välillä haitaksi yhteiskunnalle. MARYAN ABDULKARIM ON KONSULTTI, TOIMITTAJA JA KIRJAILIJA
Päällä on 13 kiloa poliisiuniformua, kun Michela Söderström päivystää. Siellä on nuori, joka haluaa kertoa rikoksesta. teksti J EN NI A RB EL IUS kuvat T IM O P Y Y K KÖ Unelmiensa ammatissa POLIISI MICHELA 14 | A P U. Pian puhelimeen kilahtaa yksityisviesti. Tämä on ylikonstaapeli, somepoliisi Michela Söderströmin työtä
Se tuo merkityksellisyyden tunnetta. – Pieni tekomme voi olla nuoren elämässä merkittävä ja viedä hänen elämäänsä hyvään suuntaan. A P U | 15. .
16 | A P U Vaikka somepoliisi Michela Söderström siirtyy nuorten parista tavalliseksi rivipoliisiksi, ammattilaistili somessa pysyy. – Jatkossa kerron siellä työstäni kentällä.
Siinä kohtaa oma vapaa-aika jää, sillä työ tuntuu tärkeämmältä. Hän oli siitä syystä ollut jonkin aikaa tutkintavankeudessakin. Michela Söderström on nähnyt, kuinka suuri este ongelmien ratkaisussa löytyy usein nuoren omasta lähipiiristä. Sitten hän kertoi perheelleen tulleensa otetuksi kiinni syyttä ja olevansa poliisin kaltoin kohtelema. Suurin osa työtä on saada yhteys nuoriin. Se on yksi tärkeä osa Michela Söderströmin työtä, mutta vain yksi osa. Ja siitä, kuinka vaikeaa – ja samalla välttämätöntä – on rakentaa siltaa nuorten ja viranomaisten välille. Rikokset ja mysteerit kiinnostivat siskoksia. Lisäksi käytössä on Snapchat ja Facebook, ihan viran puolesta. Siinä kohtaa tarvittiin apuun ennalta estäviä poliiseja, joilla oli ” Se voi olla juuri sinun lapsesi, joka on ajautunut väärälle polulle.”. Se vaatii omien kasvojen kuluttamista kadulla ja somessa, jotta poliisin, nuorten, yhteisöjen ja auttajien välillä vaihtuu tieto ja säilyy luottamus. Pieni Michela haaveili – hänestä tulisi vielä joskus poliisi! Mutta johonkin palo nuorena hiipui. Hedelmällisimpiä ovat somen yksityisviestit. Suomenruotsalaiseen lapsuudenperheeseen Vantaalla kuuluivat isä, äiti ja kolme vuotta vanhempi isosisko. Mitä ihmettä niillä saadaan aikaan. Näin on selvinnyt muun muassa useita nuoreen kohdistuneita törkeitä seksuaali rikoksia. Monta kertaa somepoliisin puhelin on kilahtanut yksityisviestin merkiksi, ja Söderström on ollut ensimmäinen aikuinen, jolle nuori on viestinyt havaitsemastaan rikoksesta. Hänen työtään on ratkoa rauhattomien helsinkiläisalueiden ongelmia ja ehkäistä erityisesti nuorten rikoksia. Romanssi syttyi poliisien virkistyspäivillä. Vanhempien on myös vaikeaa nähdä lapsensa ongelmia ”eihän minun lapseni” -asenne kukoistaa, vaikka todisteet rikoksista olisivat olemassa ja ihan silmien alla. Näin esimerkiksi käy, kun somepoliisit tiedottavat tuhansille nuorille yhdellä kertaa, että poliisi on sitten tulossa kesäviikonloppuna Kaivopuistoon ja kaataa viinat pois. Some on hyvä ennaltaehkäisijä. Pian samoin ajatteli koko yhteisö, Söderström sanoo. – Ne selfiet, videot ja lässynläät siellä ovat yksi osa sitä, ne ovat vähän kuin poliisiautot ostarilla. Ainakaan se ei saisi olla virkamies, etenkään poliisi. S omepoliisina voi tavoittaa tuhansia nuoria kerralla. Toisin kävi ja hyvä niin. Lukioaikana nuori Michela alkoi tuntea painetta sovittaa itsensä tietynlaiseen muotiin, unohti haaveammattinsa, opiskeli liiketaloutta ja valmistui tradenomiksi. A P U | 17 O lemme Helsingin Pasilan Mall of Tripla -kauppakeskuksessa, jossa ylikonstaapeli Michela Söderström ja hänen työparinsa, vanhempi konstaapeli Anton Saari ovat kierroksella. – Eräskin nuori otettiin vastikään kiinni huumausainerikoksesta, jossa hän oli ollut kaverinsa mukana. Perhe halusi uskoa siihen. Talviviikonloppuiltoina Tripla on Itiksen, Hertsin ja Rautatieaseman lisäksi tärkeimpiä päivystyspaikkoja. Hänellä on yli kymmenentuhatta seuraajaa Instagramissa. Siellä hän myi usein kahvia naispuoliselle konstaapelille, joka jaksoi kerta toisensa jälkeen katsoa silmiin ja kysyä, mitä kuuluu. On oltava yhteys myös vanhempiin, ja usein se työ ei olekaan kovin helppoa. Vastikään meillä oli palaveri paikan järjestyksenvalvojien kanssa, kun samaan aikaan valvonta kameroista havaittiin, että joku esitteli vessojen edessä asetta, Michela Söderström kertoo. – Olin päättänyt, etten enää ikinä hanki miestä. Ajattelin, että jos hänestä on siihen, minustakin on. On oltava siellä, missä tapahtuu. Aviomieskin on poliisi. Söderströmillä on tehtävä. Hän oli tosi makea mimmi ja herätti minut muistamaan lapsuuteni haaveammatin. Se palvelee myös kentällä työskentelevää virkavaltaa. Kun poliisi on siellä, missä nuoretkin, heihin saa helpommin kontaktin. Leikittiin etsiviä, otettiin sormenjälkiä, kirjoitettiin sinikantiseen muistivihkoon vihjeitä kaikesta epäilyttävästä ja ratkottiin itse keksittyjä rikoksia. Somen kautta poliisi pääsee osaksi nuorten maailmaa ja näkee samat katutappeluja nöyryytys videot, jotka kiertävät nuorten kännyköissä. Mutta ne poliisin selfiet ja somevideot. Ylikonstaapeli Söderström on tämän ajan poliisi. Vanhempien viranomaisvastaisuus tai heikko kiinnittyminen yhteiskuntaan ovat usein esteitä keskustelulle, Söderström sanoo. Parikymppisenä hän alkoi työskennellä huoltoaseman myymälävastaavana. Niin Söderström haki 23-vuotiaana poliisikouluun ja työskentelee nyt unelma-ammatissaan. K un Michela Söderström astelee Triplan aukiolla, yllään noin 13 kiloa painava poliisikonstaapelin uniformu ja ase vyötäröllään, näky on vaikuttava. . Ne vastaavat tilannetta, jossa joku tulee poliisiautolle, kertoo ongelmansa ja me autamme häntä. Kadulla, kodeissa ja verkossa. P ääkaupunkiseudun nuorten rikollisuuden kohdalla puhutaan usein maahanmuuttajanuorten ongelmista. . – Ihmettelin, että mikä tuota ihmistä vaivaa, kun hän on hirmuystävällinen ja häntä oikeasti kiinnostaa, mitä minulle kuuluu. Ollaan näkyvillä ja tavoitettavissa. Michela on unelma -ammatissaan. – Täällä nuoret ovat käyneet vapeeli sähkötupakkakauppaa, myyneet huumausaineita, tehneet ryöstöjä, on ollut tyttöjen tappeluja sekä somessa etukäteen sovittuja joukkotappeluita
. M illainen se paljon julkisuudessa kauhisteltu nuorten väkivaltainen maailma on. Tämän ajan ilmiö on esi merkiksi se, että rikollista elämäntapaa ihaillaan sairaal loisen paljon ja nuoret pitävät rikollisia tietynlaisina rooli malleina. Polii siksi opiskellessaan Söderström kävi keskuste luja paikallisten imaamien kanssa luodakseen siltaa islaminuskoisiin yhteisöihin. – Helposti ihan kaikenlaisissa perheissä koetaan, että ei minun lapseni voi tehdä tällaista. Nuorelle kerrotaan, mitä tarkoittaa, jos toista kutsuu rasistiksi. ”Monessa tehtävässä on tärkeää, että poliisi on nainen.” Kierroksella Pasilan kauppakeskus Triplassa.. Ja sitten kun poliisina puutut ongel maan, niin huudetaan rasistiksi. Toisaalta nuorten ilmiöihin tulee imaistuksi mukaan joskus liikaakin, eikä vapaaaikaa ole aina helppoa erot taa työstä. Naisten ja tyttöjen kokemat seksuaalirikokset ja lähisuhdeväkivaltatapaukset ovat sellaisia. Toki minun täytyy muistaa, etten ole fyysisesti yhtä vahva kuin miehet, mutta monessa tehtävässä on tärkeää, että poliisi on nainen. – Sen taustalla on usein jotain muuta, jokin muu on nuoret suututtanut. Nuoret kantavat hyvin usein teräaseita mukanaan, eivätkä välttämättä ymmärrä, että yksikin puukonisku voi tappaa. Kol messa viidestä perheessä sanottiin, ettei tuo ole minun lapseni, miten kehtaatkin näyttää minulle täl laista. – Se oli yllättävän antoisaa. Vanhempien epäluotta mus ja puolustusmekanismit suli vat. – Poliisina näen, että olisi toimittava heti. On tärkeää tavoittaa eri yhteisöistä kaikki ihmiset. Onneksi meillä on poliisissa hyvä kuntosali, niin löytyy paikka, jonne voin välillä mennä päästelemään höyryjä. Koston kier rettä saattaa olla tiedossa. Välillä hän ihmettelee, miten pystyy jättämään taakseen työn, jossa on viihtynyt niin hyvin. – Näytimme kuvasta, että tuossa on lapsesi tässä tappelussa ja hänellä on puukko kädessä. Samoin kunniaväkivalta. Poliisi näytti perheille videoita isosta tappelusta. Kun ei saada prosessia lop puun, välissä ehtii tulla useita paikkoja, joissa nuori haluaakin ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja lähteä kosta maan. Se on loukkaavaa ja sii hen puututaan. Mitä sanoo asian läheltä työssään näkevä Söderström. Eniten Söderströmiä har mittaa, että oikeusprosessit kestävät niin pitkään, ettei vät nuoret voi havaita sitä, mikä on syyn ja seurauksen välinen suhde. Joskus oma työ turhauttaa. S öderström on nyt uuden edessä, sillä huhtikuussa hän siirtyy seitsemän nuo riso ja somepoliisi vuoden jälkeen kentälle, rivipoliisiksi. He kokivat poliisin ennalta estävän työn tarpeelliseksi. Mutta kun se voi olla juuri sinun lapsesi, joka on ajautunut väärälle polulle, vaikka kotona kaikki olisi kuinka siististi ja hyvin. – Kenttätyössä on helpompaa käydä töissä ja ripustaa työpäivän jälkeen haalarit kaappiin. Kadulta katsottuna ryöstäjä tai puukottaja voi kulkea vapaana puolitoista vuotta tai ylikin, ennen kuin hän saa rangaistuksen. Myös nuorten tekemät törkeät ryöstöt ovat yleistyneet. Ajan ilmiö on myös se, että poliisia leimataan tiettyjen nuorten taholta rasisteiksi. Hänen oma kulmansa on väistämättä valkoisen, suomen ruotsalaisen naisen. P ääkaupunkiseudulla nuoret tulevat hyvin eri laisista ja monikulttuurisista taustoista. Mutta aivan samaa voi tapahtua hyvinvoivassa, kantasuomalaisessa perheessä, jossa kaikki on niin sanotusti hyvin. 18 | A P U toimiva kontakti yhteisöön. Ja tämäkin väärinkäsitys ja tahallinen harhautus saatiin oikaistua. Puolitoista vuotta sitten Söderström oli mukana sel vittämässä tapausta, jossa poliisi kävi puhumassa viiden perheen aikuisille. T ärkeintä Söderströmin mielestä on muistaa oma lähtökohtansa kentällä. Ylikonstaapeli miettii hetken ja sanoo, että nuorten maailma muuttuu koko ajan. Toisaalta olen huomannut, etteivät imaamit voi puhua kokonaisen ihmisryhmän puolesta. Että kun teet rikoksen, saat siitä rangais tuksen. – Se, ettei rikosprosessissa mitään tapahdu heti, tur hauttaa tosi paljon. Lopulta tilanne selvisi ja perhei den oli myönnyttävä. Ja saattaa laukaista uusia rikoksia. – En myöskään lähde vähättele mään tyttöjen somessa kokemia paineita tai henkistä väkivaltaa, mikä heihin siellä kohdistuu. Se on varsinkin rikoksen uhrin kannalta epäoikeudenmukaista. – Nykyään pidän omia lähtö kohtiani vahvuutena. Oma lapsi oli ollut mukana väkivaltaisessa tap pelussa
Michela Söderström . Asuu: aviopuolison kanssa Vantaalla. Ammatti: Ylikonstaapeli, somepoliisi: @konstaapelisoderstrom. . . . A P U | 19. Harrastaa: kuntosali, lenkkeily, ulkoilu, koirat. . Ajankohtaista: Söderströmin kirja Halipoliisin reality check – Annetaan nuorten itse kertoa (Deadline Kustannus Oy) ilmestyi viime vuonna. Syntyi: vuonna 1990 Vantaalla.
Siksi Samista on helpompaa, kun suhteita on useita. Sami on koko ikänsä kärsinyt parisuhteissaan turvattomuudesta ja epävarmuudesta. Tuntisinko mustasukkaisuutta ja turvattomuutta, jos minulla ei olisikaan vain yhtä minulle omistautunutta kumppania. Se oli hänestä outoa. Hämäläisen ajatuksissa ihminen on moninainen ja joustava. Sieltä nouseminen on kestänyt liian kauan. Tutkijan mielestä se on yhtä oikeutettu ratkaisu kuin yksiavioisuus. Lähtösysäys oli, kun kahdeksan vuoden ajan kumppani petti Samia ja jäi kiinni, mutta Sami ei halunnut lopettaa suhdetta. Mirja Hämäläinen on monisuhteisuuteen perehtynyt seksuaaliterapeutti ja ”ihmissuhdenörtti”, joka on kirjoittanut tietokirjan Avoimet suhteet ja pitää samannimistä Instagram-tiliä. Ongelmat ilmenevät ristiriitatilanteissa. Kumppani kertoi Samille haluavansa elämää, jossa olisi vapaus pitää monia suhteita. Sami tutkiskeli ajatusta jonkin aikaa ja halusi lopulta itsekin kokeilla avointa suhdetta. Hän ei halunnut minulle samaa vapautta, Sami sanoo. – Silloin menen niin solmuun, että saan fyysisiä oireita kuten rytmihäiriöitä. Erityisesti, jos olen yhteydessä välttelevän kiintymyssuhdemallin kanssa, aiheutamme toisillemme valtavasti kärsimystä. A voimet suhteet herättävät paljon kysymyksiä, usein epäileviä. Se on alkuperäinen syyni lähteä monisuhteisuuteen. Sykkeeni nousee, öisin ei tule uni. – Jos jossakin vaiheessa jonkun kanssa menee huonommin, voin tukeutua toiseen ja löytää ratkaisuja. – Olen selkeästi kategoriassa turvaton ja ahdistunut . Samalla toinen vetäytyy, mikä aiheuttaa minulle vielä suurempaa ahdistusta. Nämä kiintymysmallit ovat kuin magneetteja toisilleen, mutta suhteesta tulee tuhoisa. Hän on oppinut ymmärtämään, miksi parisuhde toisensa jälkeen on kariutunut. Kestäisinkö, jos kumppani lähtisi yötreffeille toisen kanssa. – Ajattelin, että jos hän, niin minäkin, mutta se olikin hänelle sokki. En halua suhteen päättyessä tipahtaa aivan tyhjän päälle, kuten eroissani on käynyt. kuvat GETTY IMAGES kuvitus TIMO TERVOJA S e oli klassinen pettämistapaus, sanoo Sami, 51. 20 | A P U MONEN KAA YHTÄ AIKAA Samilla ja Ruusulla on yhtä aikaa monta suhdetta. Hän ihmetteli, miksi minä olisin halunnut olla monisuhteinen. Miten kalenteriin saa mahtumaan vaikka kolmen ihmisen säännölliset tapaamiset. – Kaikilla on epävarmuuksia, ja avoin suhde nostaa niitä pintaan. Jos olet itsesi kanssa sinut, on avoimessa suhteessa helpompaa, Hämäläinen sanoo. Silti osa ihmisistä kykenee monisuhteisuuteen luontevammin kuin toiset. Hän on tarvinnut turvaa, mutta ristiriitatilanteissa kumppanit ovat halunneet vetäytyä ja ottaa etäisyyttä. Hän ei välttämättä ole joko monogaaminen eli yhdessä vakituisessa parisuhteessa oleva tai eimonogaaminen eli monisuhteinen, vaan tarpeet muuttuvat elämän aikana. Miten jaksaisin monen kumppanin ihmissuhdesoppaa, kun hämmentäminen on joskus työlästä yhdenkin kanssa. Hän on ohjelmistoalan yrittäjä, jolla on takanaan yksi avioliitto, pari pitkää parisuhdetta sekä kahdeksan vuotta kestänyt prosessi, jonka aikana hän on työstänyt itseään irti ajatuksesta, että pitäisi olla vain yksi vakituinen kumppani. Hän lopetti suhteen ja ryhtyi tutkimaan syvällisemmin avoimia suhteita, haastamaan ajatusta, että hänellä olisi elämässään vain yksi rakkaussuhde. RAKKAUSKIRJEENVAIHTAJA MANU MARTTINEN. Kyse on kiintymyssuhdemallien eroista
A P U | 21 ?.
– Osa tuntee syntyneensä monisuhteisiksi. Nainen on tahollaan naimisissa, ja Sami on tutustunut myös tämän aviomieheen. – Turvallinen kiintymyssuhde on hyvä lähtökohta monisuhteisuuteen, mutta se ei ole muuttumaton piirre, vaan se voi eri suhteissa nostaa ihmisestä esiin erilaisia piirteitä. Lapsuudessa luodut kiintymyssuhteet vaikuttavat persoonallisuuden kehitykseen, itsetuntoon, minäkuvaan ja siihen, miten aikuisena luottaa muihin ihmisiin. R uusulle, 34, monisuhteisuus on osa hänen uutta identiteettiään. Sami on oppinut vuosien varrella käsittelemään hylätyksi tulemista ja mustasukkaisuutta koskevia kielteisiä tunteitaan ja pelkojaan. Omat toiveet, rajat ja pelot pitää osata viestiä kumppaneille. Hänellä on kolme tiiviimpää ihmissuhdetta sekä useita ”leikkikavereita”. Toisaalta joillekin ihmiselle on helpompaa tuntea myötäiloa kumppanin onnen hetkistä ilman mustasukkaisuuden tunteita. Hänen mielestään suhteet muihin ihmisiin ovat syventyneet ja itsetuntemus parantunut. Myös omaa ajattelua voi muokata vastaamaan omia arvoja sen sijaan, että olisi jatkuvasti tunteidensa vietävänä. He hakeutuvat usein vuorovaikutusta kehittäville kursseille ja tekevät töitä ymmärtääkseen itseään paremmin. Toisille monisuhteisuus on filosofinen valinta: tärkeintä on, ettei omista ketään. Omia tunteitaan pitää osata käsitellä, ja niiden käsittelytaitoja voi kehittää. Hän oli nähnyt vuosien ajan lähipiirissään, miten avoimet tai polyamoriset eli monen kumppanin suhteet toimivat. Toisen pitkän parisuhteen päättyessä puolitoista vuotta sitten Ruusu alkoi tutkia monisuhteisuutta. – Hyvä kommunikaatio on taito, joka jokaisella olisi hyvä olla ihan missä tahansa suhteessa, mutta kun on enemmän liikkuvia osia, tilanteet eskaloituvat helpommin, jos niitä taitoja ei ole. Samilla on tällä hetkellä yksi kumppani, ”ihmissuhdeanarkistiksi” itsensä määrittelevä nainen. Sitä pitää olla paljon, usein ja sen pitää olla hyvin rehellistä. S uurin osa monisuhteisista ihmisistä tuntee Mirja Hämäläisen mukaan mustasukkaisuutta, mutta he ovat oppineet, että tunteita voi ja kannattaa käsitellä kumppaneiden kanssa. Ensimmäisen parisuhteen aikana hän oli valmis jopa perheen perustamiseen – olemaan Espookotirouva, jolla on omakotitalo Mankkaalla, kaksi autoa, lapset ja koira. Monilla ihmisillä on jo lapsuudesta kokemus, että monogamia tuntuu mahdottomalta. Ruusu on saanut seksimyönteisestä yhteisöstä hyväksyntää, rakkautta ja paljon uusia ystäviä. Minulla on tosi hyvä elämä, minulta ei puutu mitään. Se on ollut kasvattava kokemus. – Ymmärrän, että monet ovat tyytyväisiä monosuhteissa, mutta olen tajunnut, että en ole koskaan ollut sellainen. Arjessa he voivat urheilla, pelata lautapelejä tai käydä lomamatkoilla yhdessä. – Joillekuille se on identiteetti, Hämäläinen sanoo. ”Välttelevät ihmiset ovat usein kiinnostuneita avoimista suhteista, mutta se ei välttämättä ole heille helppoa.”. – Monet monisuhteiset ovat ihmissuhdenörttejä, joille kyse on elämäntavasta. Minulle kyse on yhteydestä muihin ihmisiin. Suhteen osapuolten tulisi osata keskustella esimerkiksi siitä, minkälaisia sitoumuksia kuhunkin suhteeseen kuuluu tai millaisia sosiaalisia, emotionaalisia tai fyysisiä rajoja suhteissa on. Tuntuisi väärältä monoilla ja valehdella itselle ja muille. Hän käy säännöllisesti myös seksibileissä. Jollekulle ”elämä vain tapahtuu”, ja hän löytää itsensä avoimesta suhteesta. Se tarkoittaa, että hänellä ei ole ”pesäkumppania”, eli hän ei asu yhdessä kenenkään kanssa. Teorian mukaan turvattomasti kiintynyt lapsi pelkää aikuisena hylätyksi tulemista ja välttelee siksi läheisiä ihmissuhteita. Turvattomasti kiintynyt lapsi voi olla kiintynyt joko takertuvasti, välttelevästi tai pelokkaasti. Eron jälkeen Ruusu päätti lähteä samalle tielle. Lapsuudesta kehittynyt kiintymyssuhdemallikin voi vaikuttaa siihen, miten hyvin pärjää monisuhteessa. B rittiläisen psykoterapeutin John Bowlbyn kehittämän kiintymyssuhdeteorian mukaan ihmisellä on itseensä ja muihin joko turvallinen tai turvaton kiintymyssuhde. – Osalle ihmisisistä tärkeintä monisuhteisuudessa on mahdollisuus harrastaa seksiä muidenkin kanssa. Intiimit hetket ja seksi ovat kirsikkana kakun päällä, Ruusu sanoo ja määrittelee itsensä soolopolyksi. Joillekuille monisuhteisuus on seksuaaliseen suuntautumiseen rinnastuva ominaisuus. – Olen oppinut tietämään, mitä haluan, ja olen oppinut olemaan haluamatta omistaa toista ihmistä. – Täytyy osata käsitellä mustasukkaisuuden syitä ja tunnehuippuja, Hämäläinen sanoo. It-alalla työskentelevä helsinkiläinen on ollut kahdesti useita vuosia kestäneessä monogaamisessa parisuhteessa. Takertuville koko asetelma voi olla liian haastava, mutta heitä voi auttaa se, että ympärillä on joukko, johon tukeutua, Hämäläinen sanoo ja korostaa, ettei mikään kiintymyssuhdetyyppi ole tuomittu epäonnistumaan avoimessa suhteessa. Välttelevät ihmiset ovat usein kiinnostuneita avoimista suhteista, mutta se ei välttämättä ole heille helppoa. 22 | A P U T ärkeintä on Hämäläisen mukaan hyvä kommunikaatio
Jokaisen on löydettävä omat keinonsa. Päätin parisuhteen päättymisen jälkeen, että haluan puhua ihan kaikesta, Ruusu sanoo. – Minun ihmiskuvani on aika joustava, ei tässä ole kyse henkeä ja terveyttä uhkaavasta asiasta. Ruusun mielestä ikävät tunteet eivät poissulje myönteisiä tunteita. A voimessa suhteessa kaikkien osapuolten kalentereiden pitää olla ajan tasalla, ja kaikesta on voitava puhua, Ruusu sanoo. Avaaminen muuttaa ihmisten välistä suhdetta, mutta miten, sitä on mahdotonta etukäteen tietää. Toisaalta pitää myös tunnistaa rajansa ja lopettaa monisuhteisuus, jos se ei toimi. . On hyväksyttävä ikävätkin tunteet ja se, ettei kaikkea voi ennakoida eikä selittää järjellä. En velvoita toista tuntemaan samalla tavoin. Yhteisesti sovitusta on pidettävä kiinni. Uteliaisuuteen sisältyy rohkeutta hyväksyä keskeneräisyys: kyseessä on matka, ei tila, joka jossakin vaiheessa saavutetaan. Ruusu keskustelee jokaisen kumppaninsa kanssa siitä, millaista yhteydenpitoa he toivovat: viestejä, puheluita, videopuheluita, ääniviestejä vai muuta. – En halua hautoa mitään, vaikka tunne tai ajatus olisi vielä keskeneräinen. Monisuhteisuudessa on mahdollista saada monta ihmistä läheisiksi. Riskeistäkin kannattaa puhua etukäteen, vaikka ne eivät tuntuisi todennäköisiltä. Aikuisilla, suhteellisen hyvinvoivilla ihmisillä on yleensä aika paljon resilienssiä käsitellä asioita, ja puhumalla saa tukea. ”Monogaaminen suhde sisältää aina valheen siitä, että et enää ikinä näkisi muita ihmisiä tai ihastuisi kehenkään muuhun.”. Mirja Hämäläinen kertoo, että hänen terapia-asiakkaansa ovat usein pohtineet itsensä tai suhteensa rikkoutumista tai sitä, aiheuttaako avaaminen traumoja. Sami pitää monisuhteisuudessa erityisen arvokkaana sitä, että vapaudestaan huolimatta ihminen valitsee juuri hänet uudelleen ja uudelleen. – Monisuhteisuuden haluaminen on ihan yhtä oikeutettua kuin monogamian haluaminen, sanoo Hämäläinen ja muistuttaa, että monogaaminen suhde sisältää aina valheen siitä, että et enää ikinä näkisi muita ihmisiä tai ihastuisi kehenkään muuhun. Ruusu kertoo olevansa joskus hyvinkin mustasukkainen kaikista kumppaneistaan. Monet sanovat, että he ovat oppineet avoimessa suhteessa itsestään, ihmissuhteista, kommunikaatiosta ja rehellisyydestä ja ehkä myös virheistään ja vastuunottamisesta. Avoimessa suhteessa joutuu olemaan rehellisempi. . Kokeilemalla löytää sopivat tavat. Olen aina ollut se, joka nostaa kissat ja elefantit pöydälle. Mustasukkaisenakin hän iloitsee, että hänelle tärkeiden ihmisten elämässä on muitakin. – Niissä suhteissa voi toteuttaa itsestään eri puolia ja oppia asioita, saada enemmän seksiä, rakkautta ja autonomiaa. Ruusu puhuu kaikista tunteistaan, myös ikävistä. – Se on kaunista. Monisuhteisuus edellyttää ennen kaikkea järjestelmällisyyttä ja avointa kommunikointia. – Järjestä itsellesi deitit, mene kylpyyn tai itke vaikka itsesi uneen. . A P U | 23 . Hämäläinen haluaa haastaa perinteisen ajatuksen, että monisuhteisuutta toivova on tarinan paha henkilö. A voimessa suhteessa pärjääminen edellyttää ennen kaikkea uteliaisuutta. Samin ja Ruusun nimet on muutettu. – Jos olen ihastunut, kerron sen ja pyydän, että ihminen kertoo minulle omassa tahdissaan omista tunteistaan. Voin sanoa, että tämä ei ole valmis ajatus, mutta minulla on vähän sellainen tunne, että kun sanoit noin, en tiedä vielä, mitä ajatella siitä. – Uteliaana olet valmis tutkimaan tuntemattomia ja pelottaviakin asioita, joiden olemassaolosta et välttämättä edes tiennyt. – Tykkään, että asiat ovat selkeitä
24 | A P U ÄLYLAITTEET POIS, KIRJAT TAKAISIN?
Ruotsin hallitus haluaa nyt kirjat takaisin kouluun. A P U | 25 ÄLYLAITTEET POIS, KIRJAT TAKAISIN. Miksi Suomen suunta on päinvastainen. Ruotsin opetusministeri syyttää älylaitteita oppimistulosten romahtamisesta ja saa tukea aivotutkijoilta. Opettaja Carolina Arback kiertää kehumassa ja auttamassa.. teksti A N N A K A I S A S U NI kuvat A RI L U O S TA RIN EN Inez Björklund Kul lenberg ja Benjamin Stadell harjoittelevat kirjoittamista iPadien avulla.
26 | A P U meillä ei silti ole liikaa digitaalisia oppimateriaaleja peruskoulussa, ministeri sanoo ja viittaa tilastoon, jonka mukaan vuonna 2022 kaikesta myydystä oppimateriaa lista 15 prosenttia oli digitaalista. Jotkut osaavat kyllä sitä, mutta eivät ole kiinnostuneita lukemisesta, kun taas toiset lukivat sujuvasti jo esikoulun alkaessa. En usko siihen hetkeäkään, Edholm sanoi Dagens Nyheterille viime vuonna. Kunnianhimoisena tavoitteena on, että kaikki oppisivat lukemaan ennen ensimmäisen luokan alkua. Elämme murros aikaa, ja se tarkoittaa, että myös koulu muuttuu. Tunnistavatko opetuksen ammattilaiset opetusminis terin kuvauksen, että digitalisaatio koulussa on mennyt liian pitkälle. Se on kiivaan keskustelun kohteena, niin kuin älylaitteet ylipäänsä Ruotsin kouluissa. EN USKO SIIHEN HETKEÄKÄÄN.”. Kuusivuotiaat esikoululuokkalaiset istuutuvat neljän hengen pöytiin kukin oman älylait teensa kanssa ja alkavat kirjoittaa monisteelle kuvien viereen tulostettuja sanoja: fotboll, frukt, golf, alfabet. Kolmas esikoululainen on lip sahtanut pelaamaan iPadilta löytyvää peliä. Toinen osaa jo lukea ja kirjoittaa niin hyvin, että hän keksii monis teen sanojen pohjalta omia lau seita. Hänen mukaansa digitalisaatioon on suh tauduttu kouluissa epäkriittisesti, ja ruutu aikaa on lisätty paperisten koulukirjojen kustannuksella. Jokaisella pöydällä on kaksi paperimukia, vihreä ja punainen. Kuten Suomessa, myös Ruotsissa oppimistulokset ovat viime vuosina huonontuneet. – Luullaan, että (Ruotsin) digitalisaatio etenee, kun mahdollisimman pienet lapset saavat älylaitteen käyt töönsä. Erityisen huo lestuneita Ruotsissa ollaan luku taidon heikkenemisestä ja siitä, että lapset eivät pysty kirjoitta maan ymmärrettävää käsialaa. Opettaja kehuu lauseita ja muistuttaa, että vain ensimmäiseen sanaan tulee iso alkukirjain. A rback ja rehtori Birger Sasse kertovat, että oppilaiden lähtötasoissa on huimia eroja. Ä idinkielen tunti tukholmalaisessa Bromstenin koulussa alkaa sillä, että opettaja Carolina Arback ohjeistaa oppilaita hakemaan lokeroistaan iPadit ja kuulokkeet. – Jos en olisi tehnyt sitä, hän olisi luultavasti lähtenyt ulos luokasta haluamatta osallistua ollenkaan, Arback kertoo tunnin jälkeen. Myös Suomessa digilaitteiden käyttö on puhuttanut Pisatulosten jälkeen. – Viikon kirjain on F. Oikeistohallitus onkin lisännyt määrärahoja fyysisten oppikirjojen ostoon, poistanut aikaisemman vaatimuk sen digimateriaalien käytöstä varhaiskasvatuksessa ja torpannut opetushallituksen valmisteleman positiivisen digistrategian. Opettaja Carolina Arbackin lisäksi luo kassa on kaksi avustavaa pedagogia, jotka kiertävät neu vomassa hiljaisella äänellä. Kokeilimme, onko suu kiinni vai auki, ja miten huulet menevät, Carolina Arback kertoo. Opetusministeri Anna-Maja Henriksson (Rkp) sanoo Apulehdelle, ettei hän ole seurannut ruot salaisen digidebatin yksityiskohtia, mutta toteaa, että Suomen koulukeskustelu keskittyy tällä hetkellä oppilai den omien kännyköiden käyttöön. Tulevaisuus on digitaalinen, ja yksilöiden täytyy osata toimia digitaalisessa maailmassa. – Sanoisin, että tunnistan siitä ruotsalaiset poliitikot. Jokaisesta sanasta saa yhden kuulan, ja viiden sanan jälkeen saa pelata peliä. Jos oppilas tarvitsee apua, hän nostaa punaisen mukin päällimmäiseksi. Me tarvitsemme molempia, sekä perinteisiä että digitaalisia oppimateri aaleja. B romstenin koulussa lapset työskentelevät itse näisesti, hiljaa. – On selvää, että meidän täytyy vähentää kännyköiden häiritsevää käyttöä oppitunneilla. – Se on mielestäni melko vähän. Henrikssonin mukaan on tärkeää tehdä ero digitaali sen oppimisen ja älylaitteiden häiritsevän käytön välille. Pisavertailussa naapurimaat ovat nyt lähes tasa pisteissä, tosin Suomessa pudotus on ollut suurempi. Menetelmää kutsutaan muun muassa nimellä lukemaan kirjoittamalla . Ensimmäisenä päivänä puhuim me siitä, miten F lausutaan. Kun lapsi painaa kirjainta kosketusnäytöllä, iPad toistaa äänteen kuulokkeista. Äly laitteen näytöllä lukee muun muassa Jag Äter En Falafel, minä syön falafelin. R uotsin liberaalipuolu etta edustava opetus ministeri Lotta Edholm on nostanut älylaitteet yhdeksi syypääksi tulosten heikkenemiseen. – On myös tärkeää, että opettajat saavat koulutusta uusien materiaalien käyttämiseksi. Koko syksyn pedagogit ovat tehneet töitä luodakseen luokkaan työrauhan rutiinien ja selkeän järjestyksen avulla. Käsitykseni mukaan ”LUULLAAN, ETTÄ DIGITALISAATIO ETENEE, KUN MAHDOLLISIMMAN PIENET LAPSET SAAVAT ÄLYLAITTEEN. Esimerkiksi Virossa digimateriaaleja käytetään kou luissa Henrikssonin mukaan paljon ja pedagogisesti. Useat opettajat ovat syyttäneet romahduksesta laitteita: ne pilaavat oppilaiden keskitty miskyvyn. Arback hakee rasian marmorikuulia ja kehottaa lasta kirjoitta maan viisi sanaa. Yksi oppilas ei oikein muista, mikä on F. – Laitat huulet näin ja puhallat, opastaa Arback. Luo kan oppilaista noin kolmasosan äidinkieli on jokin muu kuin ruotsi, ja osa ei ole käyttänyt ruotsia ollenkaan ennen koulun alkua. Kun kokonainen sana on valmis, laite lausuu sen. Digi taalisuuden tulee palvella koulua ja oppilaita
. . Kun esikoululainen Abbe Hill painaa kirjainta näytöllä, älylaite toistaa äänteen kuulokkeista. Yleensä kirjoitusharjoitukset tulostetaan tunnin päätteeksi, mutta tänään koulun tulostimet ovat rikki.. A P U | 27
. Vararehtori Marja Bergström ja rehtori Birger Sasse sanovat, että opetuksen tulee perustua tieteeseen, mutta myös kokemukseen. Inez ja Benjamin työskentelevät luokassa hiljaa. 28 | A P U . Jos on jotakin kysyttävää opettajalta, sen merkiksi nostetaan punainen pahvimuki vihreän päälle.
USEAT RUOTSALAISET AIVOTUTKIJAT OVAT SITÄ MIELTÄ, ETTÄ LAPSET OPPIVAT PARHAITEN ILMAN ÄLYLAITTEITA.. Rehtorin käsitys naapurimaasta saattaa tosin olla hieman vanhentunut. Yksi Suomen Pisa-keskustelussa mainittu ongelma on, että opettajat ovat menettäneet mahdollisuuksiaan vaikuttaa opetukseen. Magnus Haaken käsitys on päinvastainen. – Kun aloitimme digitaalisten oppimateriaalien tutkimuksen 20 vuotta sitten, olimme optimistisia, mutta nykyään olemme hyvin huolestuneita, Haake tiivistää. A P U | 29 He uskovat aina tietävänsä parhaat ratkaisut, ja ne ovat aina joko-tai. – Digitaaliset oppimateriaalit vangitsevat lasten huomion. Älylaitteet voivat auttaa lapsia, joilla on erityistarpeita, ja niitä voidaan käyttää oppilaiden taitojen arvioimiseen. Sitä ovat kehittäneet voittoa tavoittelevat edtech-yritykset ja yksittäiset opettajat. Älylaitteet enemmänkin häiritsevät niiden oppimista, Haake sanoo. Kolmanneksi digimateriaalit helpottavat opettajan mukaan eritasoisten tehtävien antamista oppilaille samassa luokassa. Näiden perustavien valmiuksien oppiminen tapahtuu parhaiten ilman digitaalisuutta. Ongelma on Haaken mukaan siinä, ettei Ruotsin opetushallitus eikä mikään muukaan julkinen taho ole ohjannut koulujen digitalisoitumista. O ppilaiden omien kännyköiden käyttöä rajoitetaan Ruotsissa enemmän kuin Suomessa. Alle kaksivuotias lapsi ei Magnus Haaken mukaan pysty omaksumaan uutta tietoa ruudun välityksellä lähes ollenkaan, ja siitä eteenpäin ruudun ymmärrys kehittyy vain asteittain. Toinen etu on suuri toistojen määrä. Opettajan tulee olla mentori, joka kannustaa oppilaita etsimään tietoa itse. Tutkijoita ei ole Haaken mukaan kuunneltu koulutuksen suunnittelussa – tosin nyt tilanne on hallituksen toimien ansiosta muuttumassa. Carolina Arback kertoo toisaalta pohtineensa, milloin poliitikot viimeksi vierailivat kouluissa. Arbackin luokalla älylaitteita käytetään 20–45 minuuttia päivässä, ja lapsilla on myös koulukirjat kaikissa aineissa. Bromstenin koulussa Carolina Arback on sitä mieltä, että älylaitteet auttavat erityisesti oppilaita, joilla on kotoa heikommat eväät oppimiseen. Joitakin poikkeuksia löytyy. – Mitä enemmän digitalisaatiota, sitä huonommin heikommilla oppilasryhmillä menee. Häntä kuunnellessa piirtyy asiasta aivan erilainen kuva kuin kouluvierailulla. Erityisesti niiden lasten, jotka sitä eniten tarvitsevat. Lapsista se on hauskaa, ja se on todella iso etu, hän sanoo. Tuloksena on tuhansien eri sovellusten villi länsi. Useimmissa kouluissa kännykät pannaan pois tuntien ajaksi. Ainoa johtava ajatus on, että jokaisella oppilaalla pitäisi olla oma älylaite. Mitä koulussa vastataan tutkijalle. Lukemaan kirjoittamalla -menetelmä on vain yksi käytetyistä metodeista, mutta Arbackin mukaan sillä on useita vahvuuksia. Kognitiotieteen dosentti Magnus Haake johtaa oppimisteknologian tutkimusryhmää Lundin yliopistossa. – Luulevatko he tosiaan, että me tuijotamme iPadeja koko päivän. Rehtori Birger Sasse toteaa, että on tärkeää kuunnella tutkimusta, mutta tiettyä agendaa ajavat poliitikot voivat aina löytää sopivan tutkijan tukemaan kantaansa. – Älylaitteilla he myös jaksavat työskennellä kauemmin. – Ohjenuorana on ollut, että heti, kun jokin on digitaalista, se on hyvä asia. Samaan aikaan Suomessa vielä keskustellaan siitä, rajoittaako kännykän ei-häiritsevän käytön kielto liikaa oppilaan oikeuksia. O nko älylaitteista sitten mitään haittaa. K oulussa ei siis pitäisi mennä digi edellä, vaan päin vastoin: kun lapsi on oppinut vuorovaikutustaidot, lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, hänellä on valmiudet alkaa käyttää älylaitteita. Käytännössä ongelmia aiheuttavat myös tekniset viat: joskus järjestelmä kirjaa käyttäjät ulos yllättäen, ja esimerkiksi tänään koulun tulostimet eivät toimi. . Vaikka rehtori kutsuukin opetusministerin puheita populismiksi, eivät ne ole tuulesta temmattuja. Arbackin mukaan voi olla, jos niitä käytetään vain digitaalisuuden itsensä vuoksi, vailla pedagogista suunnitelmaa. Magnus Haake sanoo, että digitaalisuuden hehkutus kulkee käsi kädessä vallitsevan pedagogisen ideologian kanssa. Useat ruotsalaiset aivotutkijat ovat sitä mieltä, että lapset oppivat parhaiten ilman älylaitteita. Myös itseohjautuvuutta ja älylaitteiden käyttöä kritisoidaan Suomessa. Kynällä paperille kirjoittaessa oppilaiden kädet väsyvät kymmenessä minuutissa. Arbackin mukaan ilman digimateriaaleja tarvittaisiin viikkoja siihen, että lapset kuulevat F-äänteen yhtä monta kertaa kuin iPadeiltaan 45 minuutissa. – Peruskoulussa lasten tulee oppia ennen kaikkea sosiaalista vuorovaikutusta, lukemaan, kirjoittamaan ja ymmärtämään matematiikan perusteet. Tutkimuksen perusteella lapset oppivat vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja tutkimalla fyysistä ympäristöä. Esimerkiksi noin kymmenvuotiailla lapsilla on vaihe, jolloin digitaaliset oppimateriaalit voivat auttaa heitä ymmärtämään tiettyjä matematiikan lainalaisuuksia. Mielestäni ministerin ulostulo on hyvin populistinen, rehtori Birger Sasse sanoo ja toivoo, että koulut saisivat tehdä työtään rauhassa ja että opettajien ammattitaitoon luotettaisiin yhtä paljon kuin Suomessa
30 | A P U Kyllä äidit osaa Me kak si
Tuija Ernamo ja Maiju Jokinen ovat äiti ja sen tytär, näyttelijäkollegat – ja niin samanlaisia, että välillä ärsyttää. Tiukoilla on monesti oltu, koviakin koettu, mutta yhdessä on eteenpäin menty. Näytöksiä saattoi olla parikin päivässä. Minua ei koskaan tarvinnut raahata teatterille, se oli minusta niin ihana maailma! Tuija oli muuttanut jo 17-vuotiaana pois kotoaan ja pyrkinyt kesken lukion Teatterikouluun, jonne pääsikin ensi yrittämällä. TÄHÄN Julkinen yhteys. A P U | 31 . – Nuokuin eteisessä ja odotin sinua, kun tulit kotiin iltakymmeneltä. Halusin, että luet minulle iltasadun, Maiju muistelee pikkulapsiaikaansa. Se oli uskomattoman hienoa. – Meillä oli ihanan yhteisöllinen naapurusto. Ilmoitin, etten palaa enää koulunpenkille, joten parempi ottaa minut sisään. Osan kanssa olemme edelleen tekemisissä, Tuija kertoo. – En tiedä, olinko lahjakkain, mutta ainakin innokkain. Välissä hän kävi kotona imettämässä muutaman kuukauden ikäistä tytärtään. teksti MI A M A L MI kuvat RIIN A P E U H U. Maanantaisin oli Tampereen Hervannassa asuneen perheen pyykkipäivä. Aina löytyi ihmisiä, jotka katsoivat lasten perään. Maiju pääsi jo pikkutyttönä ensi kerran äitinsä työpaikalle Tampereen Työväen Teatterin näyttämölle, ja se oli menoa. – Sinä olit pienenäkin jo niin sukkela. – Raadissa istui legendoja, kuten Ritva Valkama ja Kalle Holmberg. Olit ensimmäisessä telkkarijutussa jo parin vuoden ikäisenä ja kerroit, miten asioiden kuuluu mennä. Olit luotu näyttämölle, Tuija kehaisee tytärtään. Kun Maiju syntyi, Tuija-äiti painoi pitkää päivää teatterilla. Pentti-isä työskenteli putkiasentajana keikkaluonteisesti
Joskus oli niin tiukkaa, ettei Tuija pystynyt maksamaan tyttärensä balettimaksuja. Tuijasta tuli mummo 45-vuotiaana ja nyt lapsenlapsia on jo kahdeksan. Jouduin ottamaan pankkilainan, että saan maksettua velat pois, Tuija nauraa. Veljemme on ehtinyt kahteenkin kertaan alttarille ja on nyt kihloissa, joten hän on vastannut perheemme naimakaupoista, Maiju naurahtaa. Olin pitkään lapsellinen taivaanrannanmaalari. Olen saanut tehdä silti näyttelijän työtä. Sen jälkeen äiti ja tytär nousivat kansansuosikeiksi vuosina 1994–95 esitetyn Kyllä isä osaa -tv-sarjan myötä, jossa he näyttelivät äitiä ja tytärtä. Maiju kokee olevansa isän ja äidin tyttö ja siksi Tuija Ernamo . En päässyt sisään, enkä ihmettele. Olen mielissäni, että liittomme on kestänyt, Tuija sanoo. Reissun jälkeen olin korviani myöten veloissa. – Menin Teatterikoulun pääsykokeisiin parikymppisenä puolilla valoilla. 32 | A P U Maijun kokemus on toisenlainen. – Äidille voin soittaa aina tiukan paikan tullen ja luottaa siihen, että hän auttaa. Ei sellaista hyväntekeväisyyttä enää nykyään tapahtuisi, Maiju toteaa. – Vasta kun Esko Roine tuli teatterinjohtajaksi, paranivat näyttelijöiden palkat. En minä erota halunnut, herätellä toista vaan. Kerran koko perhe lähti automatkalle Tanskaan. Tuija Ernamo nousi kansan tietoisuuteen alun perin 80-luvulla suosikkisarjasta Sisko ja sen veli . – Yövyimme teltassa ja keitimme perunoita tienposkessa. Tuija Ernamon avioliitto Pentti Jokisen kanssa on kestänyt jo 50 vuotta. – Liikutun vieläkin, kun muistelen sitä. Kun Maijun toinen lapsi syntyi, hän soitti heti äidilleen. Synnytys oli niin rankka, ettei Maiju muista siitä mitään, mutta äidille soiton hän muistaa. – Elimme hetken kuin kuninkaat ja sitten mietimme, että miten selviämme seuraavista kuukausista, Maiju kuvailee. Asuu: Tampereella, puoliso, 3 lasta ja 8 lastenlasta. Onneksi Maijun silloinen baletinopettaja Outi Pasanen-Vilonen oli ymmärtäväinen ja antoi balettimaksuja anteeksi – tai ainakin venytti maksuaikoja. – Olemme tällaisia vanhojapiikoja. Maijulla on kaksi lasta, isosisko Reetalla ja isoveli Jerellä yhteensä kuusi. – On niihin vuosiin mutkiakin mahtunut. Olemme koheltajia ja välillä besserwissereitä. Olemme myös temperamenttisia. Nyt sama tv-perhe toilailee valkokankailla Kyllä isä osaa elokuvassa. . Viime kesänä pari juhli kultahääpäiväänsä mökillä. Omaa ja yhteistä. Alakoulussa Maiju harrasti balettia ja Tuija kuskasi tytärtään näytösten välissä harjoituksiin. Vuonna 2015 Tampereen Komediateatteri teki Kyllä isä osaa -näytelmän, josta tuli jättimenestys. . Miten meidän kohdallemme osuikin niin hyviä ihmisiä! Sitten, kun Tuija sai joskus keikasta rahaa, siitä otettiin koko perheen voimin ilo irti. Tuija elätti perheen pienellä palkallaan. Ne toimivat herätyksenä, kun muu ei auttanut. . Ajankohtaista: Äidin rooli Kyllä isä osaa -elokuvassa.. Jyväskylässä asuva Maiju käy 9ja 12-vuotiaiden poikiensa kanssa mummulassa usein. Kiihdymme nollasta sataan ja lepymme nopeasti, Tuija pohtii. Ja jos haluaa, niin opettaja lupasi hommata rahat hänelle. Ostoskeskuksissa shoppailtiin, ei oltu köyhiä eikä kipeitä. Syntyi: 1951 Rauma. Työ: Eläkkeellä oleva näyttelijä. – Meissä on paljon samaa myös siviilissä. Tuija on mukana lastenlastensa elämässä niin paljon kuin mahdollista. – Hän näki, kuinka tärkeää tanssiminen oli minulle ja olin hyväkin siinä. Maiju ja Reetta eivät ole olleet koskaan naimisissa. Tiukkoja aikoja. Muun muassa kolme avioerohakemusta. Jyväskylän kesäteatterissakin olin 15 vuotta. Varsinkin isän työttömyysjaksojen aikana köyhyys oli käsinkosketeltavaa. Siinä aikuiset lapset palaavat takaisin kaikkitietävän isän ( Tom Lindholm) ja äidin (Tuija Ernamo) katon alle. Silloin opettaja kysyi, haluaako Maiju lähteä leirikouluun. Sitten äiti ja tytär tähdittivät vuosina 1987–1989 10-osaista satiirisarjaa Mummo , jonka nimiroolissa nähtiin Anja Räsänen. Kun luokka keräsi rahaa leirikouluun, oli Maiju jäljessä maksuista. En suhtautunut siihen yhtä päättäväisesti kuin äiti. Tuija oli ratissa ja visa vinkui – tappiin saakka
– Olemme todella läheisiä. Toipuminen on vielä kesken. Tuijaa ärsyttää Maijussa parikin asiaa. Jokaisen on rämmittävä polkunsa. Siitä tuli nolo olo. Vaadin, että hän menee toiselle lääkärille, joka sitten löysikin pahalaatuisen kasvaimen, Maiju kertoo. Opit. Olen alkanut pelätä puhelinsoittoja, Tuija kertoo. Tuija sanoo kriittisyytensä vain lisääntyneen. Pääsen sisaruksista helpoimmin äidin pään sisälle, Maiju summaa. Kehujen vastaanottaminen on Tuijalle vaikeaa. – Äidin sukupolvi on erilainen. – Mieheni suvussa kaikki ovat menneet syöpään, joten se pelästytti meidät kaikki, Tuija jatkaa. Maiju on 154ja Tuija 152-senttinen. Työterveyslääkäri epäili rasvapattia ja lähetti hänet kotiin. Maiju esiintyi 15 vuotta Teatteri Eurooppa Neljän riveissä. – Muut lapset ovat tulleet pituudessa isän sukuun, me ollaan Maijun kanssa Ernamoita, Tuija puuskahtaa ja lisää, että Maiju on kovin nätti ollakseen hänen tyttärensä.. Toista vuotta sairauden kanssa painittuaan sisko sai vihdoin toistaiseksi puhtaat paperit. – Olen sisaruksista herkin. A P U | 33 . Yhdessä olette pysyneet. Asuu: Jyväskylässä, kaksi lasta. Hessu huusi että: ”Hiljaa Ernamo, Maiju oli loistava!” Äidillä ja Hessulla on ihan omanlaisensa suhde, Maiju nauraa. Koko perhe huokaisi helpotuksesta. Tuija sanoo herkistyen. Maiju Jokinen . Uravaihdoksen taustalla oli vuosien univaje. Viime vuosina ympärilläni on ollut paljon kuolemia, myös lukuisten ystävien. . Toivetta kotiin pääsystä ei enää ole. Jopa niin samanlaisia, että se välillä ärsyttää, Tuija toteaa. Olin kiinni teissä ja nukuin pitkään teidän välissä. Kerran ensi-illassa oli Siunattu hulluus ja Tuijan hyvä ystävä ja kollega Heikki Kinnunen tuli myös ensi-iltaan. Suuri kriisin paikka koko perheelle oli, kun Maijun isosisko Reetta pari vuotta sitten sairastui rintasyöpään. – Esityksen jälkeen äiti alkoi analysoida esitystäni ja antaa vinkkejä. Tiedän nyt, että äiti on tehnyt aina parhaansa niillä voimavaroilla, joita hänellä on kulloinkin ollut. . Tuijallakaan ei ollut perheen tukiverkkoa, kun lapset olivat pieniä. – Se yhdistettynä kahden pojan hoitoon ja entisen kumppanin kanssa aikataulujen sumplimiseen olivat liikaa. Jyväskylässä minulla ei ole turvaverkostoa ja tilanne oli kaoottinen. Kaikenlaisia murheita, kuten rahaongelmia, on ollut. Äidin kritiikki on ärsyttänyt, mutta osunut useimmiten oikeaan, Maijua myöntää. – Hän löysi patin rinnastaan. Osaa äitikin sanoa. Kun ärsyttää. . Syntyi: 1977 Tampere. – Äiti on ammatillisessa mielessä mentorini. – Äiti on ollut tosi yksin. Hän oli 15 vuotta mukana ympäri Suomea kiertävässä Teatteri Eurooppa Neljässä, kunnes löysi uupumuksen jälkeen tiensä radioon. Ennen Maiju saattoi tulla teatterikeikalta kotiin aamuyöllä. jo eron mahdollisuuskin tuntui hänestä kurjalta. – Juhlimme sitä siskon kanssa matkustamalla all inclusive-matkalle Kap Verdelle, Maiju iloitsee. – Kun aikoinaan sain vaikka hyvän kritiikin lehdessä, silloinen teatterinjohtaja Rauli Lehtonen totesi, että älä nyt vain ylpisty. Lasten syntymät ovat muuttaneet Maijun käsitystä äitiydestä. Kovat paikat. Se on käsittämätön saavutus, Maiju sanoo. Ajan kuluminen tuntuu Tuijasta kauhistuttavan nopealta. – Siskoni muistisairaus sai aikaan sen, että tarkkailen itseäni koko ajan. – Olen nähnyt äidin aina rohkeana, olen oppinut pelottomuutta, Maiju sanoo kyyneleet silmissä. – Ymmärrämme toisiamme ja olemme hirveän samanlaisia. Ajankohtaista: Jonnan rooli Kyllä isä osaa -elokuvassa. Tuijan nuoremman siskon muistisairaus on niin ikään järkyttänyt koko perhettä. Maiju on nykyään yksinhuoltaja sekä radiotoimittaja. Työ: Radiotoimittaja, näyttelijä. – En minä hauku, vaan neuvon, Tuija korjaa. . Maiju pitää äitiään eräänlaisena superihmisenä. – Joskus pöliset liian paljon ja puutut esimerkiksi pukeutumiseeni, Tuija heittää. Mitä olette toisiltannne oppineet. Se on näyttelijöiden helmasynti. – Olen itseni pahin kriitikko. Hän on vasta opetellut ottamaan vastaan kehuja, Maiju sanoo. Korona-aikana hän opiskeli media-alaa ja tekee nyt pari, kolme radiovuoroa viikossa. – Uskallusta ja voimaa tarttua asioihin
34 | A P U. Matti Pappinen nojailee muutamaan uusimpaan tuotekehittely kohteeseensa, hienoja ”japanilais lastuja” tuottavaan höylään ja entistä paljon tehokkaamman pellettipolttimen runkoon
M atti ja Mikko Pappinen sanovat, ettei heidän yrityksensä juuri tarvitse tai saa uusia asiakkaita nettisivujen kautta, vaan viesti ”konekuiskaa jista” kulkee enemmän suusta suuhun ja yrityk seltä toiselle. Ensimmäiseksi Pappinen muistuttaa tapaami sestamme joskus 30 vuotta sitten Tansanian San sibarin viidakossa. M atti Pappinen syntyi vuonna 1949 vähävaraiseen ja kristillisiä arvoja kannattavaan, monilapsiseen per heeseen Liperissä. Pappinen Ky, vaimo ja seitsemän aikuista lasta, joista Mikko toi mii isänsä yrityksessä. Konepaja toimii innovaatto rina, tuotekehittelijänä ja prototyyppien valmista jana. Äidin lämpö ja oppi vähästäkin jakamisesta – ”ruoka ei talosta antamalla lopu” – auttoivat pojan myöhemmin kohti nykyistä menestystä ja tasapainoa, vaikka matka ei ole ollut aina helppo. A P U | 35 Polvijärven pellepeloton Polvijärveläisen Matti Pappisen kehittelemistä kymmenistä koneista osa on maailmankuuluja. Markkinoille tarkoitetut tuotteet tehdään muissa yrityksissä. Vielä 75-vuotiaana Pappinen keksii mullistavan laitteen toisensa perään. Matti Pappinen onkin joskus mennyt jo ensim Maak untak ir jeenvaihtaja ISMO TUORMAA, NURMES. . Pappinen viittilöi pysäköimään oikeaan paikkaan erilaisten talojen, navettojen, saunojen ja pressu viritelmien sokkelikossa. Nykyisin Pappisella on menestyvä konealan tuotekehitysyhtiö Konepaja M. Liperinsalon kan sakoulussa vasenkätisyys ja tapa ajatella enemmän käytännöllisesti kuin matemaattisesti eivät olleet eduksi, joten Matin todistuksen keskiarvo jäi sur keaksi ja koulutaival seitsemän vuoden mittai seksi, vaikka hänellä oli poikkeuksellinen kyky nähdä laitteet ja niiden toiminta kolmiulotteisesti. teksti I SM O T U O RM A A kuvat T IM O V IL L A N EN K un saavumme Matti Pappisen kotitilalle Höytiäisen länsipuo lelle, sataa reilusti räntää, ja metriset hanget sulavat nope asti vaarallisiksi lätäköiksi tie notkelmiin. Mikko piirtää sitten ajatukseni tietokoneelle. M atti Pappisen tie vei ensin karjatalo uskouluun ja keinosiementäjäksi. – Kun minua pyydetään kehittelemään uutta konetta tai tuotetta, näen sen silmissäni usein jo valmiina. Yöunien aikana ajatus kypsyy edelleen, ja aamulla idea tuotteesta on valmis. Aloitetaan alusta. Sen jälkeen koko elämäni on ollut itsetunnon rippeiden kokoamista , Pappinen tilitti aikanaan Mediamission haastattelussa. Itse en kohtaamista haastatte lua sopiessani muistanut, mutta tuokin tapaus kertoo enemmän Pappisesta kuin minusta. Aikuisena Matti luki yksityisesti kes kikoulu ja lukioopinnot ja valmistui myöhemmin tuotekehitysinsinööriksi – pitkälti töiden ohessa. – En ole usein tajunnut pyytää itselleni edes pro visiota joidenkin menetystuotteiden myynnistä. Ehtivää ja monitoimista miestä on tarvittu milloin missäkin päin maailmaa. Se johti loppuun palamiseen ja jopa itsetuhoisiin ajatuksiin. ”Kylän köyhimmästä perheestä” tulevan lapsen elämä ei ollut helppoa. Itsensä ja yhteiskunnan onneksi Pappinen tajusi lopulta hankkia apua ja pääsi terapiaan. Sodan käynyt isä kohteli lapsia ankarasti, koulussa opettaja mollasi, ja muut oppilaat haukkuivat Mattia ”juutalaiseksi” hänen adventistiperheensä tapojen takia. Joskus jonkin Suomessa ja maailmalla menestyneen tuotteen sopimuskuviot ovat jääneet jopa hieman harmittamaan Pappista. Mie hen elämäntarina on kuin hyvästä romaanista
Pappinen ehti työskennellä aikoinaan jaksoittain myös Keniassa ja Tansaniassa. – Myös häkäpäästöistä pitäisi päästä eroon laitetekniikkaa kehittämällä. – Kun japanilaisia kävi hiljattain Joensuussa kertomassa, että he valmistavat hyvin ohuista puulastuista lamppuja ja muita esineitä, ajattelin, että kyllä minäkin osaan tuollaisia lastuja valmistaa. – Joensuun matkat, yhteensä 70 kilometriä, taitan nykyisin kickbikella eli potkupyörällä, Matti Pappinen lisää ja esittelee ylpeänä älykellonsa antamia kehonmittausarvoja huikeasta nykykunnostaan. Elefanttiruohosta tehtiin säilörehua karjalle. Hän sanoo kehitelleensä viime aikoina esimerkiksi aurinkopaneeleiden automaattista puhdistuslaitetta, jo mainittua viilukonetta, Hiil Oy:n jo tuotteistamaa, kierrätyspuuta hiiltämällä uusiokäyttöön valmistavaa konetta sekä pellettejä suoraan tuoreesta pystypuusta tekevää pellettikonetta. – Matti Pappinen on ykkösluokan toimija ja konesuunnittelija, joka pystyy innovoimaan lähes laitteen kuin laitteen prototyyppiasteelle. Hänellä on kyky nähdä jo ideavaiheessa, mitä tuotteesta tulee, mutta myynti-ihminen hän ei ole. Ekologisuus, lämpötekniikka ja energiatehokkuus ovat muutenkin Matti Pappisen toiminnan keskiössä. – Kutsuin lavalle Joensuun yliopiston silloisen rehtorin, Paavo Pelkosen, pitämään kiitospuheen puolestani. Hän osti potkurin sen jälkeen, kun hänellä todettiin eturauhasyöpä. Ihailin häntä ja tein itse viulun, johon hain hevoselta jouhia, ja opettelin sitä soittamaan. Siihen liittyy myös aikaisempi tapaamisemme Sansibarin viidakossa, kun Pappinen oli professori Veli Pohjosen vieraana Ulkoministeriön metsähankkeessa. ?. Mitä mieltä hän on Polvijärven keksijästä. – Kun olin pikkupoika, meillä kävi kylässä pappi, joka soitti viulua, ja se kävi sydämeen. – Eräässä Finnveran rahoittamassa projektissa kehitin kenialaisille aasivetoisen monitoimikoneen, joka toimii vesipumppuna, ruohonleikkurina ja elefanttiruohon silppurina. Hengästyttävän tuotesikermän päätteeksi Matti Pappinen ottaa esiin viulun, jolla hän soittaa Joensuun seurakunnan orkesterissa. Hän kiihdytti potkukelkkansa ikämiehenä sellaiseen vauhtiin, että sillä irtosi SM-kisoissa yleisen sarjan pronssi muutama vuosi sitten 25 kilometrin matkalla. P appinen sai vuonna 1996 konekekseliäisyydestään Pohjois-Karjalan Kulttuurirahaston 50 000 markan palkinnon. M atti Pappinen tulee hyvästelemään jäiselle pihamaalle ja esittelee samalla hankkimaansa kilpapotkuria. Mies meni Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan nyt kehumiinsa syöpähoitoihin ja muutti saman tien elintapojaan. Joukkoon kuuluu myös vallankumouksellinen pellettikattila, jonka hyötysuhde ilman savukaasujen käsittelyä on Matin mukaan peräti 97 tavanomaisen 80–85 sijasta. 36 | A P U ”Pikkupoikana ihailin viulistipappia. Sana on kiertänyt jopa Kiinassa. Tupa täyttyy viiltävän kauniista sävelistä. Pappinen sanoo nähneensä Afrikassa monta kallista ja toimimatonta kehitysyhteistyöhanketta, joiden kehittelyssä ei ole lähdetty paikallisten olosuhteiden eikä kulttuurin pohjalta. Samalla Matti vähättelee osaamistaan. Lemminkäinen, YIT, Bew Group, Saalasti, Helsingin energiayhtiö Helen ja monet muut suomalaiset ja ulkomaiset suuryhtiöt vilahtelevat Matin asiakkaiden listassa. Keksintölistasta löytyy myös savukaasujen pesuri, joka sieppaa savukaasuista talteen lämmöksi suurimman osan aikaisemmin taivaalle päässeestä lämmöstä. Yleensä Matin hankkeet liittyivät veteen, ruokaan ja energiaan. Pappisen keksintöjä on niin paljon, että on pakko tyytyä mainitsemaan niistä vain esimerkkejä. Tein itse viulun, johon hain hevoselta jouhia, ja opettelin soittamaan.” mäiseen tuoteideapalaveriin puolivalmiin tuotteen kanssa, vastaanottavien insinöörien ällistykseksi. – Pitää osata miettiä käytännöllisesti, mitä oikeasti tarvitaan, ja varmistaa, että toimintamalli pitää yllä itse itseään. K onepaja M. Soitetaanpa siis eläkkeellä olevalle, mutta yhä Itä-Suomen yliopistossa toimivalle Pelkoselle. Matti tekee metallista mitä vain. Paavo Pelkonenkin on tehnyt Matin lastuista jo oman lamppunsa. Jatko on sitten kiinni rahoituksesta ja koneita valmistavista yrityksistä. Kun konekuiskaaja oli valmistautunut vain 5 000–6 000 markan palkintoon, meni hän kerrankin sanottomaksi. Niinpä Pappinen hankki muutamalla satasella vanhan ”sotakorvaushöylän” ja modifioi sen veistelemään hukkapuusta hyvin ohuita, leveitä ja kauniita lastuja, joita voi käyttää joko esineiden valmistukseen tai suoraan sisustuselementteinä kuten Japanissa. Maaseudulla on muitakin käteviä ihmisiä, mutta heille ei anneta mahdollisuuksia pärjätä nykytilanteessa, Pelkonen kehuu. Pappisen omasta luomukanalaumasta tietysti. Lähtiessämme saamme kotiin vietäviksi juuri teurastetut ja kynityt kukkopojat
A P U | 37 . . Viulunsoitto on kuulunut aina Matti Pappisen elämään.. . Matti Pappinen pitää kuntoaan yllä potkukelkkailemalla, kävelemällä ja potkupyöräilemällä huimia matkoja. Mikko Pappinen siirtää tietokoneen näytölle isänsä visiot uusista keksinnöistä. . .
Hyönteisten maailmasta löytyy taitajia monelta alalta. Lypsykarja vain on erikoinen: kirvat. 38 | A P U MUURAHAISET LYPSYLLÄ Hyönteisten maailmasta löytyy taitajia monelta alalta. ovat myös karjanhoitajia. On viljelijöitä, talonrakentajia, puhtaanapitäjiä. teksti ja kuvat T IM O NIEMIN EN. Lypsykarja vain on erikoinen: kirvat. Muurahaiset On viljelijöitä, talonrakentajia, puhtaanapitäjiä. Muurahaiset ovat myös karjanhoitajia
A P U | 39 ?.
Auringon lämmittämästä sammalpatjasta kohoaa kesäinen tuoksu. Osa etsii lisää pesä materiaalia, toiset kantavat saalista syötäväksi. Ne erittävät ylimääräisen sokeriliuoksen takapäästään pieninä pisaroina. Muurahaisten lypsämät kirvat kasvavat suuremmiksi ja erittävät jopa kolme kertaa enemmän mesikastetta. M uurahaiset ovat oppineet käyttämään kirvojen keräämää sokeria hyväkseen. Linnut ja nisäkkäät on helppo havaita, mutta metsään kätkeytyy pienten eläinten tavattoman vilkas elämä. Kasvinesteissä ravintoaineita on vähän, joten kirvat joutuvat imemään niitä suuria määriä. Pesälle näyttää saapuvan myös muurahaisia, joilla ei ole mitään kannettavaa leuoissaan. Ne jopa lypsävät kirvoja sivelemällä niiden takapäätä. Nesteessä on enemmän sokereita kuin kirvat pystyvät käyttämään. Ne ovat pinkeän täynnä sokeripitoista mesikastetta, jota ne ovat lypsäneet kirvoista. Sellaiset kirvat, joita muurahaiset lypsävät, kasvavat suuremmiksi ja erittävät enemmän makeaa nestettä.. Makeaa, tahmeaa nestettä kutsutaan mesikasteeksi. Ne kulkevat omilla poluillaan, tehtävätkin on jaettu. Se aktivoi kirvan erittämään sokeri pitoisen pisaran, jonka muurahainen imaisee suuhunsa. Ne elävät suurina joukkoina vieri vieressä, imukärsistään paikoilleen ankkuroituneina. Muurahaisille kirvojen mesi kaste on tärkeä ravinnonlähde. No ei. Muurahaiset vaeltavat maassa omassa valtakunnassaan, touhukkaina omissa toimisssaan. Kirvat ovat muutaman millin mittaisia hyönteisiä, jotka työntävät imukärsänsä kasvin solukkoon ja imevät ravintonsa kasvista. Osa ahkeroi pesän rakennuksen ja korjauksen parissa. . Kun kirvoja on runsaasti, nestettä tipahtelee myös niiden alapuolella oleville lehdille. Kirvoille on muurahaisista hyötyä: ne saavat turvaa. Monet hyönteiset käyvät sitä nuolemassa. Vaikka muulta vaikuttaisi, muurahaisilla on elämässään tarkka järjestys. Kirvat ovat alttiina monille petohyönteisille silloin, kun ne eivät liiku. Hetken niitä seurailtuani alkaa näyttää siltä, etteivät murkut aina itsekään tiedä, minne ne ovat menossa. 40 | A P U I stahdan metsässä sammalen pehmustamalle kivelle ja jään katselemaan ja kuuntelemaan. Kun käännän katseeni jalkojeni juureen, eläinyksilöiden laskeminen käy vaikeaksi. Kun katsoo tarkkaan, niiden taka ruumiit ovat paisuneempia kuin muilla. Laiskureitako. Kirvat hyötyvät muurahaisten suojelusta ja muurahaiset saavat palkakseen makeaa ravintoa. Ne eivät saalista kirvoja ravinnokseen, vaan suojelevat niitä muilta hyönteis syöjiltä. Peippo ja punarinta laulavat, orava rapistelee kuusessa. Tästä syystä autoa ei kannata jättää kirvojen valloittaman puun alle
Ne sivelevät kirvan takaruumista tuntosarvillaan, jolloin kirva erittää makean nestepisaran. . Aitojen karjankasvattajien tapaan muurahaiset lypsävät kirvoja. Muurahaiset ovat petoja. . Kesäkauden aikana muurahaiset saattavat kuljettaa pesäkekoon satoja kiloja mesikastetta.. . Kekomuurahainen kantaa kovakuoriais toukkaa pesään. A P U | 41
hän on löytänyt itsestäänkin rokkarin. 42 | A P U A LE K S I T U O M O LA / LE H T IK U V A Minäkö rock. Helena Lindgren on keikkaillut 30 vuotta Helena Lindgren on keikkaillut 30 vuotta ja tanssinut Princen kanssa samalla lavalla. ja tanssinut Princen kanssa samalla lavalla. teksti A N N AL II S A H Ä M Ä L Ä IN EN Valokeilassa. Tähdet tähdet -ohjelman nauhoituksissa Tähdet tähdet -ohjelman nauhoituksissa hän on löytänyt itsestäänkin rokkarin
En pidä pään yli vedettävistä vaatteista. Mikä on koskettavin musiikkielämyksesi. Kengistä en tingi. Isoveljesi Heimo ’Holle’ Holopainen kuului suosittuun Topmost-bändiin, ja olet sen faniklubin ensimmäinen jäsen. En ole vieläkään käsittänyt hänen poismenoaan. Syntynyt: 2.5.1957. Minusta on valokuva jo hiekkalaatikolta uusissa kapeakärkisissä kengissäni. Niin mietti Helena Lindgren, kun häntä pyydettiin Tähdet tähdet -tv-ohjelmaan. . Herään katsomaan kisoja yölläkin ja jännitän niin, etten voi seurata hänen suoritustaan suorana, vaan katson ensin tulokset. . Jos olen muotinäytöksissä, en suostu pukemaan päälleni mitään pään kautta laitettavaa.” Helena Lindgren . Minulla on ympärillä hyvät läheiset, joihin voin luottaa. Hän oli perheemme yhdistävä voima ja on sitä yhä, koska joka helmikuussa, jolloin hän kuoli, meillä on sukukokous. Miksi ne ovat sinulle tärkeitä. On huonoa suunnittelua, jos vaatetta ei voi pukea alakautta – toki t-paitoja lukuun ottamatta. Ketä muita olet fanittanut. Muistan, kun isoveljeni tuli herättämään minut ja käski katsomaan seinälle: siellä oli The Beatles -juliste. O nko tämä tottakaan. Oli pakko saada tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Ajankohtaista: Tähdet, tähdet Nelosella. Japanilainen Shoma Uno on sykähdyttävä, ainutlaatuinen taituri. ”En pidä pään yli vedettävistä vaatteista. Olen suuri Salatut elämät -fani. Työni on epäsäännöllistä, ja on pakko olla rutiinit, jotta elämä pysyy kuosissa. Perhe: poika Niklas, pojanpoika Dan, 16. Vaalit rutiineja, kuten voimistelua ja kylmää suihkua aamulla ja rauhoittumista illalla. Olen syntynyt musiikkiperheeseen. Millaisia ovat varhaisimmat muistosi musiikista. Laulan koko matkan, ja isä on ylpeä siitä. Esiintymisvaatteiden pitää olla sellaisia, että niissä on hyvä olla ja liikkua. Hän täytti karismallaan ison lavan, ja kokonaisuus oli huikea. Aina, kun voimme, kokoonnumme viikonloppuisin Jorman ( Uotinen) luokse ja laitamme siellä ruokaa. Rockia en ole laulanut koskaan, mutta olen kyllä löytänyt sisäisen rokkarini. Onko asiaa, jossa kauneudella ei ole väliä. Olen kärsinyt unettomuudesta, ja unettomuuskausia saattaa tulla yhä, jos jännitän jotain tai ajatukset jäävät pyörimään mieleeni. Kerrotaan, että lauloin ennen kuin osasin puhua. Käymme yhdessä uimassa ja matkoilla. A P U | 4 3 . Yhä tulee tunne, että pitäisi soittaa Marja-Liisalle. Mielessäni on välähdys siitä, että istun isän sylissä bussissa matkalla maalle Vihtiin. Mikään tyyli ei jännitä, vaan kaikki uusi kiinnostaa. Olen menettänyt vanhempani ja vanhimman sisareni Marja-Liisan lähekkäin 2010-luvun alussa. Kun tulen kotiin, istun rauhassa hetken, juon kupillisen teetä ja valmistaudun pikkuhiljaa nukkumiseen. Yleisön joukosta kutsuttiin ihmisiä tanssimaan viimeisenä esitetyn Purple Rainin aikana – ja olin yksi heistä. Harrastaa: musiikkia, sisustusta. . Jos olen mukana muotinäytöksissä, en suostu pukemaan päälleni mitään pään kautta laitettavaa. Läheiseni sanoivat, että totta kai minun pitää sanoa kyllä, koska osaan laulaa. . Lempihenkilöni on Hanna Kinnusen esittämä Salla, ja olen kertonut sen hänelle. Princen keikka Madison Square Gardenissa New Yorkissa 2004. Isoveljeni ansiosta meillä oli kaikki uusimmat levyt. Huonoina päivinä ajattelen, että kyllä valo vielä tulee. Kotona on sen verran isoja peilejä, että näen itseni usein. Pojanpoikani Danin kanssa soittelen melkein päivittäin. Millaisia ajatuksia ne sinussa herättävät. Olet julkisuudessa aina huoliteltu ja tunnetusti esteetikko niin pukeutumisessa kuin sisustuksessa. Isä lauloi poliisien kuorossa, ja äidillä oli hyvä lauluääni. Mihin panostat erityisesti. Olen pienestä asti ollut kiinnostunut kaikesta kauniista ja tietoinen maustani. Herään mieluummin tuntia aikaisemmin enkä koskaan lähde suoraan sängystä liikenteeseen. Olet todennut, että sinulla on kallis maku. . Menetyksistä olen oppinut sen, että elämä jatkuu ja sen täytyy jatkua, ja sen, että haluan muistaa ihmisistä hyviä asioita. Esiintyessä ja juhlissa käytän korkokenkiä, mutta kävelen aina lenkkareissa. Olen siis tanssinut Princen kanssa samalla lavalla purppuranvärinen liina kädessäni. Suuri shokki oli myös ystäväni Pentti Kourin kuolema 2009, sillä en tiennyt miten vakavasti sairas hän oli. En ole ollut sitä alusta asti, mutta satuin katsomaan sarjaa kerran kipeänä ollessani. Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta. Aamut taas eivät saa olla hätäisiä. Kotona pesen aina meikit pois enkä pukeudu silkkiaamutakkeihin, mutta on tärkeää, että myös siellä asut miellyttävät silmää. Asuu: Helsingissä, . – En ole hittilaulaja enkä ole ollut laulajana esillä, vaan ollut aina jazzmarginaalissa. Olen huomannut, että tietyt asiat auttavat hyvään uneen. Minua kaksitoista vuotta vanhempi siskoni ei ollut kuollessaan edes 70-vuotias. Varoin, ettei niihin tulisi hiekkaa. The Beatlesia ja erityisesti Paul McCartneyta. Jo vuosia olen fanittanut taitoluistelijoita. Syksyllä uusia konsertteja Jorma Uotisen kanssa.. Leijuin siinä tunnelmassa pitkään. Kuusikymppisenä elämään mahtuu myös menetyksiä
Kaiuttimille annettiin myös yleisarvio äänenlaadusta. Keskiarvo on kerrottu kymmenellä. Äänekkäin on Dali Katch G2, se yltää lähes 90 desibeliin, mutta kovaa soitettaessa ääni säröytyy. Kuuntelussa käytettiin testimateriaalina puhetta ja musiikkinäytteitä. Kuuntelutesteissä hyvään arvosanaan ylsi testivoittajan eli Marshall Middletonin lisäksi JBL Charge 5. 44 | A P U Laatu vaatii kokoa Kannettavien bluetooth-kaiuttimien akkukapasiteetissa on suuria eroja. Testivoittajan eli Marshallin akku kestää 11,5 tuntia. Kesto ja latausnopeus Latausnopeus ja toiminta-aika kuuntelussa (80 dB / 1 metri) mitattiin. Kannettavan bluetooth-kaiuttimen todelliseen käytettävyyteen vaikuttaa kannettavuuden ja akun lisäksi myös käytön helppous. Pisimpään akku kestää 0,9-kiloisessa Philips TAS7505:ssä: poppi soi lähes 39 tuntia yhdellä latauksella. Taulukkoon valittujen kaiuttimien äänenlaatua arvioitiin sekä kuuntelutesteissä että teknisissä testeissä. Käyttömukavuus Päivittäisen käytön helppous arvosteltiin laitteen painikkeita käyttämällä, älypuhelinsovelluksella ja mahdollisella kaukosäätimellä. Alkuperäisessä testissä tuotteita oli 39. Testaajat antoivat subjektiivisen arvion taajuusvasteesta, tarkkuudesta, dynamiikasta ja suurimmasta käyttökelpoisesta äänenvoimakkuudesta. Kuhunkin arvosanaan voi vaikuttaa jopa kymmeniä arviointeja ja mittaustuloksia.. Kulut tajatest i Näin luet taulukkoa Kokonaisarvosana 1–100 Kokonaisarvosana on pyöristämättömien arvosanojen painotettu keskiarvo. Vaikka kaiuttimen äänentoistoa voisi säätää miten hyvin tahansa, siitä ei ole apua, jos fysiikan lait tulevat vastaan. Säätömahdollisuudet Teknisissä mittauksissa kaiuttimille määritettiin toiston yläja alarajataajuudet (–3 dB), taajuusvasteen tasaisuus, äänen säröttömyys 80 dB:n voimakkuudella ja suurimmat äänenvoimakkuudet enintään 0,5 % ja 5 % säröllä (300 Hz–3 kHz). Oheiset viisi kaiutinta saivat latausnopeudesta hyvät pisteet. Myös latausajoissa on eroja. Arvosanat 1–10 Arvosanat on pyöristetty. Näin testasimme Äänenlaatu Kuuntelutesteissä ääni siirrettiin kaiuttimille bluetoothyhteyden kautta. Nopeus vaihtelee runsaasta kahdesta tunnista yli neljään tuntiin. teksti O SSI JÄ Ä SK EL Ä IN EN / K U L U T TA JAL EH T I testi T EEM U S Y SI O JA kuvat I C R T K aiuttimen kannettavuus ja äänenlaatu vaativat kompromissin: erinomaista äänenlaatua ei saa pienestä saati halvasta laitteesta. Kuluttaja testaa puolueettomasti tarkoin valituissa laboratorioissa yli tuhat tuotetta vuosittain. Lisäksi arvioitiin mahdollisen näytön tai merkkivalojen selkeys, kaiuttimen käyttöönotto, käyttöohjeet ja käynnistymisnopeus. T estattujen kaiuttimien akkujen laatu vaihtelee. Suurinta osaa testin kaiuttimista on mukava käyttää. Oheisessa taulukossa olevista alle kaksikiloisista pikkukaiuttimista ainoastaan painavin yltää hyvään äänenlaatuun. M atalien bassotaajuuksien toisto vaatii suurikokoisen bassokaiutinelementin, jollaista ei taskukaiuttimeen mahdu. Testit tehtiin laitteiden oletusasetuksilla. Arvosanoja voi lisäksi laskea se, että tuote saa huonot pisteet tärkeässä ominai suudessa, esimerkiksi turvallisuudessa. Myös kaiuttimien äänenpaine voi olla tärkeä ostopäätökseen vaikuttava tekijä, jos kaiutinta käytetään hiljaista koti-iltaa äänekkäämmissä tilanteissa, vaikkapa kesäisissä puolen suvun grillaussessioissa, joissa taustamelua ja hälinää riittää jo valmiiksi. Tutustu testiin osoitteessa Kuluttaja.fi. . . Oheisen taulukon laitteista hiljaisin Philips TAS7505:kin tuottaa ääntä 76 desibelin voimalla. Testi julkaistiin alun perin 24.5.2023 Kuluttajalehden verkkosivuilla. Kaiuttimet eivät veny kokoaan suurempaan äänentoistoon, ei vaikka taajuuskorjaimen asetukset väännettäisiin yhteentoista
A P U | 45 . Merkki Marshall Sony Dali JBL Philips Malli Middleton SRS-XE300 Katch G2 Charge 5 TAS7505 Hinta 1) 300 € 150 € 450 € 120 € 120 € Kokonaisarvosana (1–100) 63 61 57 57 55 Arvosanat (1–10) Äänenlaatu 6 5 5 5 5 Kuuntelutestit 6 5 5 6 5 Äänenlaatu oletusasetuksilla 6 5 6 6 5 Kuunteluvaikutelma taajuusvasteesta 7 6 5 6 5 Äänentoiston tarkkuus 6 5 6 6 5 Äänentoiston dynamiikka 6 5 6 6 5 Suurin äänenvoimakkuus 6 6 6 6 4 Yleisarvio äänenlaadusta 6 5 6 6 5 Äänentoiston säätöjen käytettävyys ja laatu 6 6 2 1 1 Tekniset mittaukset 6 6 4 4 5 Toiston alarajataajuus, arvosana 9 8 6 6 8 Toiston ylärajataajuus, arvosana 2 5 10 3 6 Taajuusvasteen tasaisuus 8 9 5 8 6 Äänen säröttömyys 80 dB:n äänen voimakkuudella 8 5 1 2 4 Suurin äänenvoimakkuus, särö 0,5 % (300Hz–3kHz) 5 3 1 2 1 Suurin äänenvoimakkuus, särö 5 % (300Hz–3kHz) 10 9 10 10 7 Käyttömukavuus 7 7 7 5 7 Käyttöohje 8 7 5 7 7 Käyttöönotto 9 9 9 8 7 Näyttö tai merkkivalot, arvosana 8 6 7 6 3 Käynnistymisnopeus 1 2 3 2 5 Käyttö älypuhelinsovelluksella 8 6 – 4 – Päivittäinen käyttö 7 7 7 8 7 Toiminta-aika ja latausnopeus 6 9 7 8 9 Toiminta-aika kuuntelussa (80 dB 1 metrin etäisyydeltä) 6 9 8 9 10 Mitattu akunkesto 11 t 30 min 18 t 47 min 17 t 8 min 19 t 22 min 38 t 52 min Latausnopeus 9 9 7 6 7 Latausaika 2 t 9 min 2 t 17 min 3 t 55 min 4 t 10 min 4 t 7 min 1) SUUNTAA-ANTAVAT HINNAT VERKKOKAUPOISTA HELMIKUUSSA 2024..
Lisää seos ohuena nauhana pataan ja sekoita. 46 | A P U PA K I S TA N I L A I N E N PAT O J E N K U N I N G A S H A U T U U M U R E A K S I K U I N I T S E S TÄ Ä N . Kuullota, kunnes ne pehmenevät. 3 Lisää pataan loput öljystä, sipulit, valkosipulit ja inkivääri. 7 Viimeistele pata chiliviipaleilla ja korianterilla. SIIRRÄ PATA 175-ASTEISEEN UUNIIN LIEMEN LISÄYKSEN JÄLKEEN. 2 Kuumenna puolet öljystä padassa. Viikon resept i. 4 Hienonna fenkolinsiemenet morttelissa. PADAN VOI HAUDUTTAA MYÖS UUNISSA. Sekoita kaikki mausteet keskenään. Huumaavan mausteinen R E S EP T I M A R I H A R JU LA , K U V A A N T T I V E T T EN R A N TA L A M M A S C U R R Y 4 A N N O S TA | 3 T 3 MIN M U N AT O N , M A ID O T O N 4 (1½ kg) karitsantai lampaanpotkaa 3 sipulia 3 valkosipulinkynttä ¾ dl rypsitai auringonkukkaöljyä 1 rkl inkivääriä raastettuna 1 l lihalientä 1 rkl vehnäjauhoja Nihari-mausteseos 2 tl fenkolinsiemeniä 2 tl kanelia 2 tl chilijauhetta 1 tl suolaa 2 laakerinlehteä 1 tl inkiväärijauhetta 1 tl kurkumaa 1 tl punaista paprikajauhetta ½ tl muskottipähkinää ¼ tl mustapippuria Lisäksi 1 vihreä chili 1 rku korianteria 1 Ota lihat huoneenlämpöön. Ruskista lampaan potkat kauttaaltaan ja siirrä sivuun. 6 Ota kypsennyksen loppu vaiheessa noin 0,5 dl lientä padasta, jäähdytä ja sekoita siihen jauhot. Jatka kypsennystä hetki, kunnes kastike sakenee. 5 Siirrä potkat pataan. Lisää mauste seos pataan ja paista vielä hetki. Tarjoa riisin kera. Lisää lihaliemi ja hauduta 2–3 tuntia, kunnes liha on mureaa. Kuori ja hienonna sipuli ja valko sipulin kynnet. HAUDUTA 3–4 TUNTIA
. Vas taanotolle kannattaa mennä myös, jos ihossa on punoitusta, kutinaa tai turvo tusta. Sen hoidoksi tarvitaan lääkevoiteita. A P U | 4 7 . . Asiantuntija: kosmetologi Marla Koivula, Yli opiston apteekki. Jos näin ei käy, on syytä kääntyä lääkärin puoleen. Apteekkien valikoimissa on hyviä vaihtoehtoja huonokuntoisille käsille. Mikäli iho on karkea ja halkeilee, esimer kiksi mehiläis vahaa sisältävät voiteet ovat hyvä vaihto ehto. Päivittäisenä teho hoitona voit käyttää kynsiöljyä. Se ravitsee, suojaa ja vahvistaa kynsiä kauttaaltaan. Käsien kunto paranee, ja iho tuntuu pehmeämmältä. . Käsien kosteus naamiot ovat hanskoja, joita pide tään kädessä noin 20 minuuttia. 5| HAE APUA Yleensä itsehoito tuottaa tuloksia muuta massa viikossa. Iho ei saa olla kuoriessa ärtynyt tai rikki. Allergikoille ja tuoksuherkille sopivat parhaiten hajusteettomat voiteet. Mikäli kaipaat neuvoja käsien omahoi toon tai tuotevalinnat askarruttavat, apua voi pyytää esimerkiksi apteekkien kosme tologeilta. Iälläkin on merkitystä, sillä vanhetessaan iho menettää kosteutta ja kimmoisuutta ja kuivuu siksi. vinkkiä käsien kuivu miseen Ter veys 5. Öljyt paitsi kosteuttavat tehokkaasti myös pehmentä vät ihoa. Käsien kuorimiseen voi mainiosti käyttää vartalon kuorintatuotteita. K U V A A D O B E S T O C K 1| PESE PERUSVOITEELLA Käsien kuivumiseen on useita syitä. Ne voivat viitata johonkin ihosairau teen, kuten atooppiseen ihottumaan. Ikääntyvän ihmisen käsivoiteessa olisi hyvä olla aurinkosuojakerroin, sillä se voi auttaa välttymään käsien alueen maksa läiskiltä. Se jättää ihoon suojaavan kal von eikä kirvele. 3| TEHOSTA NAAMIOILLA JA KUORINNALLA Käsien kosteutusta voi tehostaa myös kerta käyttöisillä naamioilla. Käsien ihon voi myös kuoria aika ajoin. 4| KÄYTÄ HANSKOJA Käsineiden käyttöä olisi hyvä jatkaa pitkälle kevääseen, sillä ne suojaavat käsiä kuivumi selta. Perussaippuat eivät kuiville käsille sovi, koska ne pesevät ihosta myös hyvät rasvat pois. Älä unohda kynsinauhoja, jotka kuivuvat siinä missä ihokin. Kuorinta poistaa kuollutta ihosolukkoa, jolloin rasva imeytyy paremmin. Pihatöissä kannattaa käyttää käsineitä jo siksi, ettei mahdollisiin nirhaumiin tai haavoihin pääse likaa ja bakteereita. Pesuveden lämpötilallakin on väliä. Jos kätesi ovat hyvin karheat, voit kokeilla öljymäistä nestettä. Tal vella syyllisiä ovat usein kylmyys ja tuuli. Myös voimakkaat pesuaineet ja saippuat kuivattavat ihoa. Voiteen valintaan vaikuttavat ihon kunto ja omat mieltymykset. Viimeistään sil loin pesuneste on syytä vaihtaa perus voiteeseen. 2| RASVAA AINA PESUN JÄLKEEN Kädet tulisi rasvata joka kerta pesun sekä uimisen ja saunan jälkeen. Kirvely on aina merkki siitä, että voide on liian kevyt. Hoito kannattaa toistaa vähintään kahden viikon välein. Käsi desiä voi käyttää tarvittaessa, mutta sen olisi hyvä sisältää glyseriiniä, joka kosteut taa ihoa. Myös kotitöitä tehdessä, esimerkiksi tiskatessa tai siivotessa, on hyvä vetää kumi tai puuvillahanskat käteen. Muulloin käsienpesussa kannattaa käyt tää pHarvoltaan neutraaleita pesu nesteitä. Kuiva iho rikkoutuu herkästi ja saattaa jopa hiertyä vereslihalle. Jotta näin ei kävisi, hiero käsi rasvaa myös kynsiin. Joskus ne saattavat jopa repeillä kuivuuttaan ja olla siksi hyvin kipeitä. Lisäksi ihosairaudet, etenkin atooppinen ihot tuma, voivat saada kädet kuivumaan ja kutisemaan. MA ARIT VUORISTO Näillä keinoilla hoidat kädet kuntoon. Kuuma vesi voi edesauttaa ihon kuivu mista, minkä vuoksi kädet olisi parempi pestä haalealla tai viileällä vedellä. Naamiohanskoja on myynnissä muun muassa apteekeissa. Yöksi voi vaihtaa tuhdimpaan rasvaan, jota levittää iholle vähän runsaammin
Taustalla voi olla monia erilaisia syitä, jos potilas ei noudata lääkitystään. 48 | A P U Apu-klinikka SIVUVAIKUTUKSET Olen käyttänyt kaksi vuotta Vagifem 10 -emätinpuikkoja kuivuuteen. On tärkeää ilmaista tunteita terveellisellä tavalla ja saada tarvittaessa tukea. Sanoi, että ne eivät sovi hänelle. Suosittelen kokeilemaan mielialan hallintaan rentoutumisja stressinhallintatekniikoita. Liikunta vapauttaa endorfiineja, jotka ovat kehon luonnollisia mielihyvähormoneja. Leskeytymisen jälkeen minulla nyt on uusi kumppani ja aktiivinen seksielämä. Lääkkeiden käyttö perustuu aina hyötyriskiarvioon, jossa arvioidaan lääkkeen tarjoamia mahdollisia hyötyjä verrattuna sen mahdollisiin haittavaikutuksiin ja riskeihin. Olen jo pidemmän aikaa epäillyt, että sydämen vajaatoimintaa sairastava veljeni ei syö hänelle määrättyjä lääkkeitä, jotka ovat Spironolactone ja Bisoprolol. On hienoa kuulla, että olet löytänyt uuden kumppanin ja sinulla on aktiivinen seksielämä. PIPPA LAUKKA ON LÄÄKETIETEEN LISENSIAATTI JA LIIKUNTALÄÄKETIETEEN ERIKOISLÄÄKÄRI.. On ensiarvoisen tärkeää, että sydämen vajaatoimintaa sairastava henkilö ottaa lääkkeensä säännöllisesti ja noudattaa lääkärin antamia ohjeita. Paras lääkitys olisi tietysti sellainen, joka ei aiheuttaisi minkäänlaista haittaa. Jokaisessa lääkkeessä on sekä hyötyjä että haittoja. Tunteiden ilmaiseminen läheisille tai päiväkirjan kirjoittaminen voi auttaa purkamaan tunteita ja saamaan perspektiiviä omaan mielentilaan. Miten hallita mielialamuutoksia. HUOLESTUNUT . Olet myös menettänyt puolisosi ja varmasti käynyt läpi valtavia tunteita, jotka voivat joskus yllättää vuosien ja jopa vuosikymmenienkin jälkeen. SYDÄNL Ä ÄKKEET Mitä tehdä, jos sydämen vajaatoimintaa sairastava aikuinen ei syö lääkkeitään. Syvään hengittäminen ja keskittyminen hengitykseen voivat lievittää stressiä ja vähentää tunnekuohuja. Ikävää on, että Vagifem 10 -emätinpuikkojen käyttö on aiheuttanut haasteita. Koskaan ei kannata väheksyä kymmeneen laskemisen taikaa – olen saanut siihen itse erinomaista kantapääoppia yli 20 vuotta kestäneen avioliittoni aikana. On kyllä varsin tavallista, että hormonaaliset lääkitykset ja eri ikävaiheisiin liittyvät muutokset voivat vaikuttaa mielialaan. Muista myös puhua avoimesti ja rehellisesti kumppanisi kanssa siitä, mitä tunnet ja koet. NAINEN 7 1 . Toivottavasti löydät pian sinulle sopivan ratkaisun tilanteeseen. Kela on myöntänyt lääkkeisiin korvauksen. Ongelmana on, että aina emätintabletin jälkeen eli kaksi kertaa viikossa olen pari päivää itkuherkkä, mustasukkainen ja riidanhaluinen. Muutkin rentoutumistekniikat, kuten progressiivinen lihasrentoutus tai lämpimät kylvyt, voivat auttaa rentoutumaan ja lievittämään stressiä ja jännitystä. Suosittelen sinua myös keskustelemaan asiasta lääkärisi kanssa, mikäli edellä olevat keinot eivät auta. Onko lääkkeiden syönti omalla vastuulla. Säännöllinen liikunta, kuten kävely, uinti tai jooga, voi auttaa tasapainottamaan mielialaa ja vähentämään stressiä. Olisi hyvä, että pystyisit päästämään höyryt pihalle niin, etteivät tilanteet kääntyisi arvaamattomiksi tunneryöpsähdyksiksi. Sydämen vajaatoiminta on vakava tila. Lääkityksellä pyritään hallitsemaan oireita, hidastamaan taudin etenemistä ja parantamaan elämänlaatua. Meditaatio ja hengitysharjoitukset voivat auttaa rauhoittamaan mieltä ja tasapainottamaan tunteita. Hän saattaa saada lääkkeistä epämiellyttäviä sivuvaikutuksia, kuten Ei kannata väheksyä kymmeneen laskemisen taikaa. On mahdollista, että hän ehdottaa vaihtoehtoisia hoitoja tai säätää nykyistä hoitoasi paremmin sopivaksi. Silloin hän voi myös tukea sinua. Hyötyjä ovat esimerkiksi oireiden lievittäminen, sairauden hallinta ja hengen pelastaminen, kun taas haittavaikutuksia voivat olla muun muassa mainitsemasi sivuvaikutukset. Kerron muutaman hyväksi havaitun käytännön keinon tunneailahteluiden hallitsemiseen
A D O B E S T O C K KYSY TERVEYDESTÄ, AVUN ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT: Reijo Laatikainen, ravitsemus Pippa Laukka, yleislääketiede, terveys ja hyvinvointi. Jos sinulla on ollut stressiä tai ahdistusta, se voi todella vaikuttaa kehoosi – joko todelliseen virtsaamistarpeeseen tai pelkästään virtsahädän aistimiseen, vaikka rakko ei olisi erityisen täynnä. Tietyt ruoat, juomat tai lääkkeet voivat ärsyttää virtsarakkoa, mikä voi aiheuttaa tarpeetonta virtsahätää. Voit esimerkiksi auttaa häntä varaamaan ajan lääkärille ja olla hänen tukenaan vastaanotolla. Oireita voivat aiheuttaa esimerkiksi rakon lihasten toimintahäiriöt, joiden takana saattaa olla jopa psyykkisiä tekijöitä. pahoinvointia, huimausta tai unettomuutta, mikä voi vähentää motivaatiota ottaa lääkkeitä. Päiväsaikaan en juuri käy vessassa, mutta ravaaminen alkaa, kun illalla käyn pitkäkseni. Lääkkeiden ottaminen on pääsääntöisesti potilaan omalla vastuulla, mutta perheenjäsenenä voit kuitenkin tarjota tukea ja kannustusta, jotta veljesi huolehtisi terveydestään asianmukaisesti. Muistisairauden, kuten Alzheimerin taudin, oireet voivat ilmetä monin eri tavoin, ja yksi mahdollinen oire voi olla lääkevastaisuus. Psyykkiset tekijät voivat lisätä virtsaamistarvetta tai vaikeuttaa virtsaamista. Yksi yleinen syy on yliaktiivinen virtsarakko. Virtsa on juuri tulossa, kun se tavallaan kuin ”imaistaan” kivuliaasti takaisin. Lisäksi muistisairaus voi vaikuttaa kykyyn ymmärtää ja noudattaa lääkärin antamia ohjeita, ja lääkkeiden ottaminen saattaa unohtua. Koetan juoda pääasiassa aamupäivällä. Muistisairaus aiheuttaa melko usein muutoksia käyttäytymisessä, kuten vastustusta tai epäluottamusta uusia asioita kohtaan, mikä saattaa ilmetä lääkkeiden vastustamisena. A P U | 49 . Jos veljesi väittää, että lääkkeet eivät sovi hänelle, on huolehdittava, että hän keskustelee asiasta lääkärinsä kanssa. Myös mielialahäiriöt voivat vaikuttaa kykyyn huolehtia omasta terveydestään asianmukaisesti ja noudattaa lääkärin antamia ohjeita. Vaikka eturauhasen liikakasvu on yleinen virtsaamisongelmien aiheuttaja, se ei ole ainoa mahdollinen syy vaivaan. Höyläysoperaation jälkeen soitin urologille, ja hän ehdotti Botox-pistoksia rakon seinämiin. Olisi kuitenkin hyvä miettiä myös vaivasi mahdollisia sairausperäisiä syitä ja psyykkisiä taustatekijöitä sekä tietysti ratkaisua ongelmaan. . Näin voivat vaikuttaa muu muassa kofeiini ja alkoholi sekä mausteiset, sokeriset ja happamat ruoat. Botox-pistokset voivat olla yksi hoitovaihtoehto. Lääkkeiden hinta voi olla este niiden käytölle, jos niihin ei ole varaa tai Kelan korvaus ei kata kustannuksia täysin. Voit kysyä nettiosoitteessa apu.fi/teemat/apu-klinikka Voit myös lähettää kysymyksesi: aputerveys@a-lehdet.fi tai postitse ”Apu-klinikka”, Apu, 00081 A-lehdet.. Ilman laadukasta yöunta on todella vaikea nauttia elämästä, vaikka asiat olisivat muuten hyvin. Yksi syy voi olla myös tiedonpuute, jolloin potilas saattaa olla epävarma lääkkeiden käytöstä tai niiden tarkoituksesta ja siksi jättää ne ottamatta. Voisiko kyseessä olla psyykkinen ongelma. VIRTSAVAIVAT Olen pian 67 vuotta täyttävä mies, ja ongelmani liittyy virtsaamisen. Stressi ja ahdistus voivat vaikuttaa monin tavoin kehoon, myös virtsaamiseen. En kuitenkaan oikein lämpene ajatukselle. Siinä virtsarakon lihakset supistuvat liian usein tai epäsäännöllisesti ja aiheuttavat virtsahädän tunteen, vaikka virtsarakko ei ole täynnä. EINOENO . . On hyvä, että olet jo keskustellut urologin kanssa. Joskus syy on yksinkertaisesti vastenmielisyys sitä ajatusta kohtaan, että joutuu käyttämään lääkkeitä. On mahdollista, että sinulla voi olla muita virtsateiden tai rakon ongelmia. Olisi ensiarvoisen tärkeää keskustella veljesi kanssa avoimesti ja selvittää, miksi hän ei ota lääkkeitään. On hyvä, että jaat nämä huolesi. Kiireinen elämäntyyli voi johtaa siihen, että lääkkeiden ottaminen unohtuu. Olen usein päivisin väsynyt, koska yöunet jäävät niin huonoiksi. Käyntejä on noin kahden tunnin välein, ja saan odotella pöntöllä noin 10–15 minuuttia, ennen kuin alkaa tippua. Norona tulee korkeintaan pieni kahvikupillinen. Jotkut ihmiset eivät pidä lääkkeiden ottamisesta tai usko niiden hyötyihin. Minulta höylättiin eturauhanen vuosi sitten tammikuussa, joten vaivani tuskin johtuu rauhasen liikakasvusta. Jotkut saattavat myös pelätä lääkkeiden ottamisen seurauksia tai lääkeriippuvuuden kehittymistä. Tarpeeton virtsahätä eli pakkovirtsaamisen tarve voi johtua monista syistä
Käytössä olleiden tietojen valossa se oli hyvin pieni. On paljon ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti ymmärrä lukemaansa, vaikka osaavatkin mekaanisesti lukea, eivätkä hallitse edes alkeismatematiikkaa, kuten prosenttilaskentaa tai osajoukon ja todennäköisyyden käsitteitä. Sitä tarkastellaan yhdessä vastaavan, haittavaikutusten tiheyttä kuvaavan lukeman ja muiden parametrien kanssa. Kun monien mutkien jälkeen todettiin, ettei Breivik ollut mielisairas, muuan toimittaja katsoi, että olin ”sittenkin” ollut oikeassa. Aikanaan tuli yleiskäyttöön lääketieteellisiin hoitomuotoihin liittyvä laskentatapa, englanninkieliseltä lyhennelmältään NNT, sanoista ”number needed to treat”. Mielenkiintoista ja hieman karmeaa on, että moni riitakin niissä näyttää perustuvan silkkaan tyhjyyteen. En missään nimessä ollut väittänyt, ettei Breivik ollut mielisairas. Otsikoi, että valtaosa kyseisistä lääkityksistä on turhia. . 50 | A P U . Epätodennäköisiäkin tapahtumia esiintyy. Otan esimerkkejä harvakseltaan sähköpostitse saamistani palautteista. VastaaVa luokatoN keskustelu käytiin joukkomurhaaja Breivikin mahdollisesta mielisairaudesta. K U V A A N N A LI U K A S. Esimerkiksi kolesterolija verenpainelääkitysten NNT vaihtelee sen mukaan, kuinka monta infarktin riski tekijää kullakin on. Olin kerran todennut, ettei pelkän tiettyyn etniseen ryhmään kuulumisen tulisi leimata ketään yksilöä, koska tiedossa ei ole yhtään etnistä ryhmää, jonka kaikki jäsenet tai edes enemmistö syyllistyisi tiettyihin rikoksiin. Kolumni S elaan anonyymejä verkkokeskusteluja aniharvoin, sillä moni niistä on tuskastuttavaa luettavaa. Jos riskiä voi pienentää ja ainakaan merkittäviä lääkityshaittoja ole, en mielelläni nostaisi arpaa, jos joka viidenteen liittyy äkkikuolema. Siihen muuan ikääntynyt nainen reagoi aivan kuin kyseessä olisikin ollut tuolloin meneillään olleen kontrolloimattoman maahanmuuttoaallon hyväksyminen ja toivoi, että läheisiäni raiskattaisiin ja tapettaisiin. Toimivaa kristallipalloa ei ole, joten emme vain tiedä, kehen vaikkapa varhainen kuolema iskee. Numerotaidottomuus ei rajoitu kouluttamattomiin tai muistisairaisiin ihmisiin, vaan sitä esiintyy jopa journalistien keskuudessa. Jos lääkkeen NNT on vaikkapa viisi, ei neljä viidestä käytä sitä turhaan. Todennäköisyyden käsite piti toimittajalle silti ällätikulla selittää. Toiminta oli psykoottiselle täysin epätyypilliseen tapaan erittäin järjestäytynyttä, suunniteltua, lähipiirin ulkopuolelle kohdistunutta ja ilmeisen poliittisesti motivoitunutta. Oikein hoidettu ensipsykoosi ei kasvata henkirikosriskiä, mutta potilaisiin kohdistuu silti aiheetonta syrjintää, joten katsoin aiheelliseksi vastata MOT:n kysymykseen psykoosin todennäköisyydestä. Ei noin. Mitä tekikään muuan intomielinen toimittaja. Mitä pienempi on NNT, sitä vaikuttavampaa hoito on. Sairauden esioireitakaan ei todettu. HANNU LAUERMA ON TYÖELÄMÄ PROFESSORI, VANKI SAIRAALAN ASIAN TUNTIJAYLILÄÄKÄRI JA TYKS:N OIKEUS PSYKIATRIAN YLILÄÄKÄRI. Se on jotakin tiettyä sairautta sairastavien potilaiden määrä, joka on hoidettava, jotta vältetään yksi niin sanottu päätetapahtuma, kuten sydäntai aivoinfarkti, joutuminen psykoottisena sairaalaan tai äkkikuolema. Kun huomautin väärinymmärryksestä, hän reagoi vastaamalla, ettei hän esittänyt laitonta uhkausta. Lukutaidon puute On paljon ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti ymmärrä lukemaansa, vaikka osaavatkin mekaanisesti lukea. Ei noin. Tieteellisesti perusteltu arviohan olisi ollut joka tapauksessa oikea
Toimittajat Nina Rahkola ja Tapio Nurminen matkustavat Suomeen, Puolaan, Kreikkaan, Ranskaan ja Alankomaihin selvittääkseen, mikä eurooppalaisia yhdistää ja millaisesta tulevaisuudesta Euroopan parlamentin vaalien alla unelmoidaan. Dokumenttisarja seuraa pariskunnan elämää. A P U | 5 1 tärppiä 5 KO ONNUT JUKK A VÄ ÄNÄNEN TV . Hän luopui kirkkaista väreistä, jotka olivat tuoneet hänelle nimeä ja arvostusta, ja siirtyi mustaan. N atsit kylvivät tuhoa 1940-luvulla Euroopassa, ja New Yorkissa asuva latvialaissyntyinen, juutalainen taidemaalari Mark Rothko oli syvästi järkyttynyt entisen koti alueensa tapahtumista. Aviomies on järkyttynyt, mutta kun tappaja iskee jälleen, Grace aavistaa, että jokin on pahasti pielessä. . Vuonna 1958 hänet valittiin edustamaan Yhdysvaltoja Venetsian biennaaliin. Ensimmäisessä varakas nainen on murhattu. Hän oli synnyttämässä taidesuuntausta, jota alettiin kutsua abstraktiksi ekspressionismiksi. Roy Grace La 21.30 TV1 Oudon poliisin maineessa oleva rikosylikomisario Roy Grace saa kolme juttua tutkittavaksi. Eurooppalaista tulevaisuutta etsimässä Ma 19.30 TV1 Euroopan unelmakartta on journalistinen road show Euroopasta ja sen tulevaisuudesta. Vuonna 1955 Rothko piti ensimmäisen yksityisnäyttelyn ja nousi nimekkäimpien abstraktin taiteen tekijöiden joukkoon. Mikä on Suomen rooli Euroopan unionissa ja mitä horisontissa siintää. Ylen kanavat: yle.fi/asiakaspalvelu, 020 690 414. Samana vuonna koitti retrospektiivinen näyttely New Yorkin Modernin taiteen museossa. New Yorkista ja sen ihmisistä maalauksia tehneen Rothkon töistä katosivat kaikki esittävät elementit ja viittaukset luonnolliseen maailmaan. MTV: www.mtv.fi. Not a Boy, Not a Girl Pe 20.00 MTV AVA Australialaisessa dokumentissa tavataan neljä nuorta ihmistä, joiden sukupuoli-identiteetti hakee vielä lopullista muotoaan, mutta kenenkään kohdalla se ei asetu sovinnaiseen muottiin. Nelonen: 09 45 451.. Menestys jatkui muilakin rintamilla: vuonna 1961 hän sai kutsun presidentti John F. Taidemaalari Mark Rothkon maalaustöiden kokonaisuus houstonilaiseen kappeliin oli innoittajana Peter Gabrielin vuonna 1992 julkaistulle kappaleelle Fourteen Black Paintings. Avausjaksossa toimittajat tapaavat Suomessa tuttuja kasvoja ja keräävät eväitä alkavalle Euroopan-kiertueelle. Dangerous Play La 21.30 TV1 Sonja ja Frank rakastuvat Keniassa. Kennedyn virkaanastujaisiin. Sonja alkaa taistella Frankin syyttömyyden puolesta Suomessa. CI N É T É V É /A R T E /Y LE Mark Rothkon voimakkaat värit Sota sai taidemaalarin hylkäämään esittävät elementit. Vakavista sairauksista kärsinyt taiteilija kuoli oman käden kautta ateljeessaan vuonna 1970. Vuonna 1964 Rothko sai tilaustyön teksa silaiseen Houstonin kappeliin. Heti heidän kohdattuaan Frank tuomitaan raiskauksesta vankilaan. Su 21.55 Yle Teema & Fem Dokkari Imperiet-yhtyeestä. Pippa Laukka valistaa Joonaa sokerin vaaroista ja määrää väsymyksestä kärsivälle miehelle sokeristopin. . Hän ei koskaan ehtinyt nähdä valmista kappelia. Töitä on kutsuttu myös värikenttämaalauksiksi. Olet mitä syöt To 20.00 MTV3 Vaikuttaja Joona Hellman rakastaa herkkuja. Mark Rothkon maailma, keskiviikko 21.00 Yle Teema & Fem, Yle Areena
(2016/83 min) ?. Meistä länsimaisista sairaalle ihmiselle valehtelu voi tuntua moraalittomalta. Myös ke klo 23.05 Sub. Henkilökohtaisesta lähtökohdasta se kasvaa koskettavaksi ja yllättäen myös hersyvän hauskaksi tarinaksi perheestä, kuolemasta ja kulttuurien törmäyksestä. Ennen pitkää kummankin menneisyydestä paljastuu yllättävä seikka. (Saving Private Ryan, 1998/162 min) ???. The Mechanic – Mestaritappaja 22.35 MTV3 Ammattitappaja (Jason Statham) koulii suojattiaan (Ben Foster) väkivaltaisessa toimintajännärissä. Marlene Dietrich tekee mieleenpainuvan sivuroolin poliisin entisenä rakastettuna. Myös su klo 21.00 Kutonen ja to klo 22.20 TV5. Matrix Reloaded 21.00 TV5 Matrix-trilogian päätöksessä riittää huimia toimintajaksoja, mutta uudet ideat loistavat poissaolollaan. Häitä tomerasti järjestelevä isoäiti itse on tilastaan autuaan tietämätön ja suku kieltää ketään kertomasta hänelle totuutta. Rooleissa Mikael Gabriel, Mimosa Willamo, Nelly Hirst-Gee ja Santeri Helinheimo. (Mary Queen of Scots, 2018/ 120 min) ??. (Summerland, 2020/95 min) ?. Sunnuntai 14.4. (2018/81 min) ?. Pahan kosketus 21.10 Yle Teema & Fem Rehti lakimies (Charlton Heston) joutuu vastavihityn vaimonsa (Janet Leigh) kanssa keskelle likaista rikosvyyhtiä Yhdysvaltojen ja Meksikon nuhjuisessa rajakaupungissa, jossa valtaa pitää Wellesin esittämä korruptoitunut amerikkalaispoliisi. Ilmari Unho ohjasi sujuvan, mutta tyhjänpäiväisen musiikkikomedian. (Touch of Evil, 1958/107 min) ????. Gemma Arterton äitinä, Lucas Bond poikana. Risto Räppääjä ja Pullistelija 12.40 Nelonen Mökkikylän lihaskimput herättävät kateutta Sinikka ja Tiina Nopolan kirjaan pohjautuvassa koko perheen komediassa, jota Iiro Rantalan säveltämät laulut kannattelevat. K iinalaisen uskomuksen mukaan vakavasti sairas ihminen elää pidempään ja paremmin, jos hän ei tiedä totuutta sairaudestaan. (The Mechanic, 2011/88min) ?. . Taneli Mustonen ohjasi paikoin tehokkaasti tunnelmoivan, mutta epäuskottavia käänteitä vilisevän kauhuleffan. Varsinaisessa tarinassa Tom Hanksin vaikuttavasti tulkitsema kapteeni johtaa ryhmää, jonka tehtävä on pelastaa yksi vihollislinjojen taakse jäänyt sotilas (Matt Damon). Hienosti näytelty brittidraama lähestyy historiallista aihetta naisnäkökulmasta. (Matrix Reloaded, 2003/123 min) ??. Tv-ensi-ilta. Mukana Pamela Tola ja Timo Lavikainen. Mukana Donald Sutherland. Rooleissa Keanu Reeves, Carrie-Ann Moss, Laurence Fishburn ja Hugo Weaving. Welles myös ohjasi mustanpuhuvan rikoselokuvan klassikon, jonka barokkinen kuvasuunnittelu lumoaa yhä. Muissa osissa Birgit Kronström, Kullervo Kalske ja Eine Laine. 52 | A P U TV Elokuvavinkit Surun ja ilon juhla Jäähyväiset, torstai klo 21.55 Yle Teema & Fem. Bodom 23.35 Nelonen Muinaiselle murhapaikalle leiriytyvät nuoret huomaavat, että historia toistaa itseään. KO ONNUT TARMO P OUSSU Amerikankiinalaisessa perheessä kaikki muut paitsi isoäiti tietävät, että tämä on kuolemansairas. Perjantai 12.4. Kesämaa 21.00 Yle Teema & Fem Englannin maaseudulle toisen maailmansodan aikana sijoittuvassa draamassa lapsia vieroksuva nuori nainen (Gemma Arterton) joutuu Lontoosta evakuoidun pikkupojan (Lucas Bond) väliaikaiseksi huoltajaksi. Hyvät näyttelijät kannattelevat melko siloteltua ja sentimentaalista leffaa. Niinpä kuolemansairaan ihmisen omaiset ja jopa lääkärit usein salaavat totuuden potilaalta. ½. Pelastakaa sotamies Ryan 21.00 Sub Steven Spielbergin väkevä sotaelokuva käynnistyy hurjalla taistelujaksolla Normandian maihinnoususta. Lukuisia palkintoja voittanut elokuva pohjautuu käsikirjoittaja-ohjaaja Lulu Wangin omiin kokemuksiin hänen isoäitinsä sairastuttua. Lauantai 13.4. Jäähyväiset on amerikkalainen draamakomedia, jossa New Yorkissa varttunut amerikankiinalainen nainen saapuu serkkunsa häihin Kiinan Changchuniin jättääkseen samalla hyvästit rakkaalle isoäidilleen, jolla on todettu pitkälle edennyt keuhkosyöpä. Poretta eli keisarin uudet pisteet 13.45 TV1 Insinööri (Tauno Majuri) ihastuu boheemin taiteilijaperheen tyttäreen (Tuire Orri) ja pestaa koko perheen uuteen revyyseen. Kaksi kuningatarta 17.45 Frii Englannin Elisabet I (Margot Robbie) ja Skotlannin Maria Stuart (Saoirse Ronan) kamppailevat valtaistuimesta 1560-luvulla. (The Farewell, 2019/96 min) ???. (1941/94 min) ??
Koulu maailman laidalla 13.00 Yle Teema & Fem Oscar-ehdokkuuden saaneessa bhutanilaisessa elokuvassa opettajaksi valmistuva, mutta muusikon urasta haaveileva nuorukainen (Sherab Dorji) lähetetään työharjoitteluun maailman syrjäisimpään vuoristokouluun. Väkevän, tosipohjaisen draaman ohjasi Oliver Stone. Isabella 13.35 TV1 Nuori naispappi (Irina Björklund) rakastuu ystävänsä (Linda Zilliacus) aviomieheen (Peter Franzén). Kyynisen toimintajännärin ohjasi Stefano Sollima. East wood ohjasi ilkikurisen draaman, joka pohjautuu tositapaukseen. (2016/119 min) ??. Välttävä . Colin Farrell ja Brendan Gleeson rikoselokuvassa. Irina Björklund on pappi, joka rakastuu ystävänsä mieheen.. (1948/98min) ?. Aleksi Mäkelä ohjasi kehnosti kirjoitetun ja rakenteeltaan löyhän leffan, jonka rooleissa puurtavat Laura Birn, Lauri Tilkanen, Samuli Edelmann, Pekka Strang, Mikko Leppilampi, Hannu Pekka Björkman, Pamela Tola ja Hannes Suominen. Sukkela sanailu ja sympaattiset roolityöt pelastavat juoneltaan kuluneen komedian. Klassikko ???. Romanttisen komedian ohjasi Yrjö Norta. (2008/103 min) ??. Kehno . Syntynyt 4. 95 22.10 TV5 Suomen ensimmäinen lätkäkulta sinkauttaa monen ihmisen elämän uusille raiteille. (Before Sunrise, 1995/ 97 min) ???. Olavi Virta 21.00 Sub Timo Koivusalon umpijähmeä elämäkerta kertoo laulajalegendan (Lauri Tilkanen) elämästä vain kolutuimmat käänteet. Beirut 21.00 Sub Amerikkalainen ex-diplomaatti (John Hamm) joutuu vasten tahtoaan toimimaan sieppauskriisin neuvottelijana sisällissodan jälkeisessä Libanonissa. Bridget Jones’s Baby 21.00 Sub Raskaaksi tuleva Bridget (Renée Zellweger) ei tiedä, kumpi hänen miesystävistään (Colin Firth, Patrick Dempsey) on lapsen isä. Mukana Bradley Cooper, Laurence Fishburne, Dianne West ja Andy Garcia. Mukana Emmi Jurkka. Maanantai 15.4. (2018/105 min) ?. Valentin Vaala ohjasi. Lähi-idän poliittista kaaosta kliseisesti hyödyntävän jännärin toista pääosaa esittää Rosamund Pike CIA:n virkailijana. Hyvä ?. (2018/112 min) ??. Nasevaa dialogia ja mustaa huumoria viljelevä rikoselokuva liikkuu Samuel Beckettin ja Quentin Tarantinon välimaastossa. Keittiökavaljeerit 13.10 TV1 Porvarisperheen piiaksi pestautuva maalaistyttö (Sirkka Sipilä) saa kaksi kilpakosijaa (Esko Vetten ranta, Esko Saha). Rakkautta ennen aamua 22.00 TV5 Amerikkalainen reppumatkailija (Ethan Hawke) ja nuori ranskatar (Julie Delpy) viettävät ikimuistoisen vuorokauden Wienissä. Pääosissa Ben Stiller (joka myös ohjasi), Robert Downey Jr., Jack Black ja Steve Coogan. Kolmetuntisesta minisarjasta puolitoistatuntiseksi lyhennetty tv-elokuva jää hyvistä roolitöistä huolimatta torsoksi. Keinumorsian 13.15 TV1 Myllyrenki (Olavi Reimas) viettelee talontytön (Irma Seikkula) maalaisdraamassa, jonka suola on Edvin Laineen koskettava roolityö rehtinä ja syyttään kärsimään joutuvana myllärinä. (Born on the 4th of July, 1989/134 min) ???. Tiistai 16.4. heinäkuuta 23.10 Kutonen Vammautunut Vietnam-veteraani (Tom Cruise) ryhtyy rauhanliikkeen aktiiviksi. (1943/77 min) ?. (In Bruges, 2008/103 min) ???. Sicario 2: Soldado 23.10 Sub Sicarion jatkossa Yhdysvaltain presidentin valtuuttama iskuryhmä (Josh Brolin, Benicio Del Toro) sieppaa huumekartellin johtajan tyttären. (2017/102 min) ?. Tvensi-ilta. Erinomainen ??. Pientä säätöä 22.05 TV5 Ex-aviopari (Meryl Streep, Alec Baldwin) hyppää lakanoiden väliin, vaikka mies on uudelleen naimisissa ja naista piirittää eronnut arkkitehti (Steve Martin). Näin koulutat lohikäärmeesi 3 16.10 TV5 Hienon animaatiotrilogian päätöksessä Hikotus etsii kylänsä lohikäärmeille parempaa turvapaikkaa. (It’s Complicated, 2009/110 min) ??. A P U | 5 3 ????. . Torstai 18.4. Tropic Thunder 21.00 Sub Satiirisessa toimintakomediassa Hollywood tähdet törmäävät viidakossa huumekartellin gangstereihin. Visuaalisesti komea ja tunteisiin vetoava leffa keskittyy vähän liikaa taistelukohtauksiin henkilökuvauksen kustan nuksella. (How to Train Your Dragon: The Hidden World, 2019/100 min) ???. Raikkaan, kaksi jatko osaa poikineen romanssin ohjasi Richard Linklater. Kukkoilijat 21.00 Kutonen Kaksi palkka murhaajaa (Colin Farrell, Brendan Gleeson) piilottelee Belgian kuvankauniissa Bruggen kaupungissa odottaen pomonsa (Ralph Fiennes) lisäohjeita. Keskiviikko 17.4. (2018/118 min) ??. The Mule 21.00 Sub Konkurssin tehnyt 80-vuotias kukkien kasvattaja (Clint Eastwood) päätyy tietämättään meksikolaisen kartellin huumekuriiriksi. Upeat vuoristomaisemat ja ihastuttavat lapsinäyttelijät siivittävät lämminhenkistä elokuvaa. Viihdyttävän, mutta kaavamaisen romanttisen komedian ohjasi Nancy Meyers. (Isabella Singel, 2008/95 min) ?. (Dzongkha, 2019/105 min) ???. Mukana Malla Malmivaara, Vesa Vierikko, Hannu-Pekka Björkman ja Martti Suosalo. (2018/120 min)
16.35 Syke (7). Xander väittää vankkumattomana Finnille, että Thomas on vastuussa Emman kuolemasta. 01.30 Teknavi. Sopimuksia rikotaan ja nimeämisessä tapahtuu kaikkien aikojen peliliike, joka saa farmilaiset ajattelemaan täysin uudella tavalla. 02.05 Temptation Island Suomi (7). 11.00 Haluatko miljonääriksi. 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi. Hockey Night. LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 18.30 Puoli seitsemän. 18.00 18.00 Yle Uutiset 18.21 Puoli7 tänään. 9/24. 22.20 Päivän sää. 10.00 Remppa vai muutto. 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 13.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 23.30 M1-studiossa Litku Klemetti. 07.04 TV2 Fantti ihmettelee työkoneen puuhia. 17.30 Emmerdale (S). Silmänkääntötemppuja. 07.45 . 06.25 Ylen aamu. 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Kuuppa-kissan syöpätaistelu. 16.40 Yle Oddasat. 20.05 Pohjoisen eläinlääkärit. Sunny Bunnies (S). 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa. Hockey Night. 14.55 Luottomies 2 (7). Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 00.25 Uutisikkuna. 11.40 Yle Oddasat. 22.05 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 23.05 The Real Housewives Suomi (S). 09.30 Puoli seitsemän. 11.00 ARPA.FI. Syytön kunnes toisin todistetaan. 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo. 15.05 Siskonpeti (7). Moukarointia kerrakseen. 06.45 . Mikään ei kuitenkaan tunnu hyvältä, eikä Justinin tapaaminen yllättäen helpota yhtään Tiffanyn erotuskaa. 08.50 . 14.30 Muodin huipulle. 15.30 MasterChef Suomi. 20.10 . 01.05 Suomen huutokauppakeisari. 14.15 Søren Vesterin puutarha. LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi. 21.50 BESS YleXPopissa. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.55 Remppa vai muutto. 18.00 18.15 IS esittää: Sain sen videolle. 14.45 Luottomies 2 (7). Hockey Night Live. 15.30 Kummeli (7). 03.50 Remonttipiiskuri. Marjut turhautuu Milan kuntoutustahtiin. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.45 Operaatio Norppa. 06.53 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 07.15 Franklin ja ystävät (S). 13.45 . 12.45 Tanskalainen maajussi. 08.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit. Mack ja Chloe joutuvat selittelemään salaisuuttaan raivostuneelle Sarahille. Pikku Kakkonen. 22.25 . 17.00 . Jesse kärvistelee omantunnontuskissa tehtyään kohtalokkaan virhediagnoosin. 19.20 . 15.55 A-Talk. 21.05 Perjantai. 19.15 Taivaan tulet (12). 21.30 Jarkko Tammisen maailma. Hockey Night. 07.54 Kari Kiituri (S). Marjon on selvitettävä välit Mian kanssa. 07.20 . 12.00 Neljän tähden illallinen. Nikke on palannut takaisin työkentälle. 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 21.49 . 13.15 SuomiLOVE. 2/6. 16.05 Syke (7). 16.30 Salatut elämät (7). 17.05 MasterChef Australia Dessert Masters. 20.25 Pohjoisen eläinlääkärit. 14.00 Tiny House Hunting. 10.00 Murdochin murha mysteerit (12). 06.25 Huomenta Suomi. 2/10. 19.05 Tarinoiden Ruisrock: Ellinoora. 19.00 Hakekaa kätilö! (12). 2/10. 22.55 Oddasat. 11.35 Yle Uutiset Lappi. Tuire ja Sateenkaarimaa (S). 22.35 . 11.15 Riistametsällä. 10.45 Unelma Lapista. 13.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12). Taivas tulessa – ja naiset myös. Hockey Night Live. 23.10 Flatshare – Kimppakämppä (12). 22.00 22.00 Kymmenen uutiset. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Steffy lupaa veljelleen pitää miehensä ruodussa, jotta tapaus voidaan jatkossakin painaa villaisella. 11.05 Yle Uutiset Häme. 07.04 Fantti ja työkoneet. 20.00 Viimeinen sana. 07.55 . 13.55 Valitut Palat Collection. 09.00 Koti koiralle UK. 19.10 Seitsemän uutiset ja sää. Pikku Kakkonen. 07.29 Emmi ja Kuru (S). 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset. Isien synnit 2/2. Tara Duncan (7). 10.00 Piilotetut kyvyt – 5 vuotta myöhemmin. 2/2. 06.15 Aamusää. Maxin egoa kolhitaan. 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). Leon puolestaan yrittää tehdä pikavoittoja sijoittamalla netissä kryptovaluuttaan. 16.00 Onnenarpa. 09.30 Osta, tuunaa ja myy. 6/14. 11.44 Oddasat. Kotimainen draama. 12.00 Eduskunnan Nuorten parlamentti. 22.00 22.00 Hiljainen todistaja (16). 07.45 Anna ja ystävät (S). 21.45 Yle Uutiset. 20.30 Yle Uutiset 20.55 . 07.40 Pikku Kakkosen posti. 00.25 Uutisikkkuna. 06.00 . 00.40 Rikospaikka. Perjantai 12.4. 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa. 08.34 Keltainen Lumimies (7). Hän ottaa homman tosissaan ja tapailee useampia ehdokkaita. 10/24. 18.00 18.00 . 15.25 Digihuijatut. Angry Birds Blues (S). 21.00 . 14.10 Valitut Palat Collection. 20.05 . 16.45 Novosti Yle. Nettideittailun maailma. 04.00 Uutisikkuna. Elokuva: Kummeli V (12). 06.50 . 22.00 22.00 Keno ja Synttärit. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.4. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). Urheiluruutu. 02.00 Kova laki: Rikollinen mieli 02.55 Karalahti. Galaxi. Traumapolille kiidätetään mies suoraan lentokentältä, jolla on tulehdus pakaroissa. 20.00 The Voice of Finland. 10.00 Emmerdale (7). 12.00 LIVE: Onnenarpa. 22.00 22.35 Mullan alta: Nelli Milan ja Litku Klemetti. Nimipäivät: Julia, Julius, Janna, Juuli, Janni, Juliaana. 9/12. Mian uudella huvilalla odottaa yllätys. Bing (S). 12.30 Ostoskanava Myori.fi. Poretta eli keisarin uudet pisteet (S). 08.06 Anton Siilinen ratkaisee 08.20 . Tulosruutu. Naisnelikko kokee rummutusterapiassa todellista Lapin taikaa. 18.25 Farmi Suomi. 00.05 Huvila & Huussi. Tulosruutu. Mandyllakin on selittämistä Marlonille ja Rhonalle, kun Paddy on ottanut jalat alleen. 07.10 Pipsa Possu (S). Jumppahetki: Venyttely ja rentoutus. Tiffany noudattaa ystäviensä neuvoa ja liittyy nettideittisivustolle. 06.35 . Urheiluruutu. 10.50 Yle Uutiset Uusimaa. 09.00 Strömsö 2018. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 06.10 . TV1 TV2 MTV3 Nelonen 54 | A P U TV 04.00 Uutisikkuna. 18.00 18.00 SuomiLOVE. 21.00 Sohvaperunat. 07.10 . 16.00 Punkaharjun pojat. 08.21 Kesäleiri (7). (U) 23.55 Puoli seitsemän. 18.25 . Smurffit (S). 10.55 Yle Uutiset KaakkoisSuomi. 06.05
14.00 Enemmän elokuvasta: Cape Fear – tuomitun kosto. google. 18.00 Rikkaat ja rahattomat UK. 23.45 Duudsonit tuli taloon (S). 8.55 Miehen puolikkaat. 12.00 Lentoturmatutkinta. 14.00 Yökylässä Maria Veitola. 4.20 Supertähtien yllätysremontit. 9.50 Asunnon metsästäjät. 6.40 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 14.00 Rekkakuskit jäällä. 3.00 Kiven sisällä. 10.00 Ihmeellinen planeetta Maa. TV5 6.00 Rantatalon metsästäjät. MTV Sub 7.00 Muumien maailma (S). 14.15 Gran Hotel (12). 13.30 Tiny House Hunting. 6.40 Ensisilmäyksellä. 17.00 Rikkaat ja rahattomat UK. 13.00 Emmerdale (7). 17.25 Veljesten keittiössä. 18.40 Koiraperheet käytöskoulussa. 4.50 Miehen puolikkaat. 11.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 3.25 90 päivää morsiamena: Maailmalla. MTV Ava 6.00 MTV Uutiset Live. 16.00 Rillit huurussa. 11.25 Supertähtien yllätysremontit. 17.30 Family Guy. 1.05 Nettisaalistajat satimeen. 22.00 22.35 Kokomo City (16). 5.05 Autonrassaajat. 10.00 Kotoisa. 0.45 Muinaiset avaruusoliot. 18.00 Simpsonit. 4.25 Superhamstraajat. 11.00 Akvaarioiden valtiaat. 7.35 Törkykodit puhtaaksi. 23.45 Elokuva: Training Day. 13.38 Ennen elokuvaa: Pahan kosketus. 13.30 Outo riippuvuus. 0.30 Elokuva: Viimeinen samurai. 17.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 7.50 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 8.10 Tuho-osasto. 22.05 Rakas ulkomailta. 0.25 Rikkaat ja rahattomat UK. 22.00 Huumeparonien kannoilla. 10.55 Maatilan pelastajat. 16.00 Gran Hotel (12). 3/6: Turkkilaisia herkkuja. 19.30 Miehen puolikkaat. 7.25 Simpsonit. 21.00 Farmi Suomi. 19.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 21.00 Toinen maailmansota: Pinnanalainen helvetti -kooste. 19.50 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 23.45 Syyttäjä Imma Tataranni 16.45 Yle Teema & Fem Ohjelma jäljittää Raamatun ruokia.. Umut Sakarya tulee avuksi, kun Pricen veljekset järjestävät suuret turkkilaiset ruokajuhlat, missä tarjoillaan shawarmaa, lahmacunia, sigara börekiä ja tietysti aitoa turkkilaista kebabia. 17.30 Leijonan luola Suomi (S). 11.05 Family Guy. 10.20 Autonrassaajat. 5.25 Näin minut murhattiin. 7.00 Ensisilmäyksellä. 5.00 Baywatch (12). 21.00 Frendit (S). 14.30 Rekkakuskit Suomi (S). 0.55 Love in the Flesh. 17.00 Family Guy. 4.20 Deadly Recall. 15.55 San Diegon eläintarha. 1.25 Rikkaat ja rahattomat UK. 15.00 How I Met Your Father. 11.45 Deadly Recall. 4.30 Tabu. 21.00 Elokuva: Se: Toinen luku. (U) 16.45 Jumalallista ruokaa. 18.30 Suomen huutokauppakeisari. 1/4: Oliiviöljy ja iäisyys. 12.30 Kokkaushaaste. 16.00 Frendit (S). 15.00 Sinkkuillallinen. 7/24. Mánin niemimaalla Kreikassa oliiviöljy valuu vuorilta vihreänä virtana. 0.00 Egyptin kadonneet aarteet. 10.30 Käräytyskamera (7). 1.45 Suomen huuto kauppakeisari. 1.50 Unelma-asunto auringon alta. 7.30 Elä vapaana tai kuole. 16.50 Jääkiekon naisten MM: 1. 18.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 6.45 Meret ilman vettä. 7.00 Unelmaremontit Kaliforniassa. 21.00 10 suomalaista huijaria. 10.20 Kirpputorikisa. Ayalan ongelma. 09.50 Studio 65. 6.30 Tiny House Hunting. 2.00 Huumeparonien kannoilla. Lande. 20.00 Syyttäjä Imma Tataranni 20.50 Ennen elokuvaa: Pahan kosketus. 20.00 Not a Boy, Not a Girl – Growing Up Without a Gender. 0.00 Metsästäjät (16). 2.25 Syke (12). 07.55 . Hero 13.25 Uusi elämä etelässä. 10.55 Kirpputorikisa. 15.05 Toisenlaiset äidit. 12.55 Museoiden mysteerit. 12.25 Arvokaman metsästäjät USA. 20.00 Rewind the ’90s. 11.00 Tarinoita pikkukaupungista – Kristiinankaupunki (12). 11.30 Family Guy. 2.50 Sanansaattajat. 21.30 Frendit (S). 10.35 Kadonneet. 16.00 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. 23.00 Daniel Ahola: Poliisia ja rosvoa (S). 10.00 Moderni perhe (S). 20.00 Koti koiralle. 18.50 Outo riippuvuus. 5.15 Vankilassa ulkomailla. 5.35 Ensisilmäyksellä. 23.00 Meret ilman vettä. National Geographic 6.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 15.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 13.00 Stadi vs. 14.00 Kanadan rajalla. 14.00 Äärimmäistä selviytymistä: toinen maailmansota. 19.00 Miksi ihmeessä ostin tämän talon. 3.00 Family Guy. 18.00 Kolmiodraama. 12.00 Remppa vai muutto UK. 11.00 Tähdet vs. 18.45 Menneisyyden salaisuudet. 20.30 Rillit huurussa. 16.30 Frendit (S). 18.00 18.00 . 15.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). STAR Channel 6.00 Moderni perhe. 12.00 Pariisi juhlii 2022. 09.20 Pohjoismaiset kulttuuriskandaalit (12). 8.00 Ostoskanava Myori.fi. 19.30 Suuri seikkailu. 12.30 Salatut elämät (7). 21.00 Rillit huurussa. 16.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 7.15 Löytöretki tuntemattomaan: Kuoleman jälkeen. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 3.45 Suurmestari Ruotsi. 8.30 Sydneyn lentokentällä. 22.00 Elokuva: The Full Monty – Housut pois! 23.50 Elokuva: Pain & Gain. 15.25 Romuautot rahaksi. 3.45 Simpsonit. Kanavakoodit tv1 = TV1 tv2 = TV2 mtv = MTV3 nel = Nelonen fsd = Yle Teema&Fem nep = JIM stv = FOX tv5 = TV5 voi = Kutonen liv = LIV ava = AVA her = Hero tvt = Sub fri = Frii nag = National Geographic mtm = C More Max alf = AlfaTV tlc = TLC Yle Teema & Fem Muut tv-kanavat A P U | 5 5 . 8.30 Simpsonit (7). 7.20 Muumien maailma (S). 11.00 Uusi elämä etelässä. 0.45 Paratiisihotelli Ruotsi (12). Maite on vaarassa, ja Diego uhkuu vihaa. 7.00 Lemmen viemää (S). 13.00 Lentoturmatutkinta. 4.30 Family Guy. 20.58 Keno ja Synttärit. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.30 Simpsonit (12). 17.00 Simpsonit (12). 6.20 Moderni perhe. 3.45 Christoffer Strandberg Show. 19.00 Lentoturmatutkinta. 0.25 Subleffa: Angel Has Fallen (16). 16.50 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 2.45 Unelma-asunto auringon alta. 9.00 Suurmestari UK. 2.10 Wonderland Murders. 19.55 Kenet ihmeessä nain. 13.55 Gold Rush: Kaivosten pelastajat. 20.00 Rillit huurussa. 13.30 Ensisilmäyksellä. 15.30 Duudsonit tuli taloon (S). 2.10 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 19.00 Miehen puolikkaat. 8.25 Remonttipari. 14.30 Satakiloiset siskot. 21.30 Rillit huurussa. 18.30 Simpsonit. 2.30 Family Guy. 15.35 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 4.05 Family Guy. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 9.00 Ihmeellinen planeetta Maa. 10.10 Kymppitonni. 14.50 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. Kokki Claus Meyer ja pappi Poul Joachim Stender lähtevät etsimään ruoka -aineita, jotka mainitaan usein Raamatussa. 20.00 NCIS Los Angeles (12). 17.00 UFOT: Tuntemattoman äärellä. Kotijumppaa Sofian kanssa. 19.00 Huvila & Huussi. 7.10 Muumien maailma (S). 18.00 Egyptin kadonneet aarteet. 5.25 Asunnon metsästäjät. Frii 6.20 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 3.45 Tornadojen vyöry 2011. 17.00 Pöllötöllö. 3.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 9.10 Asunnon metsästäjät. 23.10 Tohtori jalkapaise. 14.30 Miehen puolikkaat. 2.45 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7). 15.50 Farmi Suomi. 0.05 Hengenvaarallisesti lihava. 16.30 Duudsonit tuli taloon (S). 8.50 Autopaja Goblin Works. 08.55 Sås och Kopp, suosittu sukupolvesta toiseen. 9.10 Äiti bestiksenä. 8.00 Simpsonit (7). 21.00 . 15.35 Kaunotar ja nörtti Britannia. 23.55 Murhaaja kotonani: Syyllisen versio. 7.45 Simpsonit. 17.00 Rikkaat ja rahattomat UK. 6.25 Kirpputorikisa. 6.45 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 21.00 Love & Translation. 18.00 Rikkaat ja rahattomat UK. 13.15 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 9.50 Autonrassaajat. 10.20 Maajussin luontokuvat. 7.30 Mimmit musapatti (S). 19.20 Yksi kaupunki – yksi tarina. 13.45 Avioparin remonttibisnes. 13.50 Saman sateen alla. 0.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 16.30 Top Gear. 15.30 How I Met Your Father. 9.35 SOS Gotlanti. 21.00 Elokuva: Beck: Kartelli (16). 19.20 Saitureiden säästövinkit. 2.55 Syke (12). Lasten ohjelmat ( ) Ikäraja JIM 9.00 Uusi elämä etelässä. 16.30 Jaksa paremmin. 17.55 Kauneusoperaatio helvetistä. 5.15 Miehen puolikkaat. 8.35 Salaa raskaana. 9.20 Moderni perhe. 9.45 Moderni perhe. 22.30 Himohamstraajat. TLC 6.20 Kakkukuningas. 21.00 Elokuva: Matrix Reloaded. 13.00 Rikkaat ja rahattomat. 12.30 Simpsonit. 16.00 Huippuhotellien pyörteissä. 14.15 Uusi elämä etelässä. 8.00 Bitchin’ Rides. 14.35 Rakastaa, ei rakasta. 11.55 Arvokaman metsästäjät USA. 8.15 Egyptin kadonneet aarteet: Neljä kuningatarta. 10.20 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 18.50 Elokuva: Get Hard. Kutonen 6.10 Arvokaman metsästäjät USA. 20.00 Kotka 10 (7). 16.30 Rillit huurussa. 3.40 MTV Uutiset Live. 14.00 Saitureiden säästövinkit. 12.20 Vauva muuttaa kaiken. 14.00 Rikkaat ja rahattomat. 14.00 Miehen puolikkaat. 1.00 Toinen maailmansota: Pinnanalainen helvetti -kooste. 19.00 Jay Lenon autotalli. 23.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 22.00 Frendit (S). 10.00 Suurin pudottaja Suomi. 12.00 Raskaan kaluston pelastajat. 13.30 Spring Baking Championship. 12.00 Simpsonit. Urheilu . 11.15 Suurmestari Ruotsi. 8.30 Miehen puolikkaat. 9.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.55 Kova laki: Erikoisyksikkö. Kino: Kesämaa (7). Elokuvat . 10.00 Alaskan jäälentokenttä. 13.00 Ensisilmäyksellä. 6.30 Museoiden mysteerit. 08.35 . 3.50 Top Gear. 6.50 Spring Baking Championship. 23.00 Frendit (S). 18.05 Kotipihat kuntoon. 23.30 Frendit (S). 22.30 Frendit (S). puolivälierä (u). 21.00 Subleffa: Pelastakaa sotamies Ryan (16). 12.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 19.55 Say Yes to the Dress (Clip Show). 8.30 Täydellinen kesä (7). 7.30 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 12.50 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. BUU-klubben. 3.25 Simpsonit. 11.00 Unelma-asunto auringon alta. LIV 9.00 Sinkkuillallinen. 17.50 Holdenin autoveljekset. 2.15 10 suomalaista huijaria. 3.25 Naked Attraction Norja. 21.00 Elokuva: The Girl with the Dragon Tattoo (16). 8.20 1+5 tytärtä. BUU-klubben. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 19.50 . Galaxi. 17.30 LOVE. Kuolema. 01.25 Karkurit (12). Taikapuutarhan pikkuötökät (S). Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 22.10 Lotto ja Jokeri. 16.05 Taivaan tulet (12). Se selviää testaamalla oman aikakautensa huippuautot Toyota Supra MK4, Ferrari Testarossa ja Dodge Charger. 22.45 Kummeli (7). 5/13. Blondin kosto (S). 12.00 Perheonnea. 11.05 Yle Uutiset Häme. (2013) (U) 16.55 Sohvaperunat. 07.19 Urheat pupuset (S). Kuulusteluissa paljastuu mikä jarruttaa yhtä kokelaista. 08.00 Yle Uutiset 08.05 Prisma: Tulevaisuuden ruoka. 10/10. 22.00 22.00 Kymmenen uutiset. 08.22 Pii ja Poju (S). 20.58 Keno ja Synttärit. Tropiikin matalissa vesissä kohtaamme sekä käveleviä että lentäviä kaloja. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Tulosruutu. 14.20 I love muovi: Taisto – muovista ja rakkaudesta. S.M.A.S.H! (S). 12.25 Pisara. 07.35 . 03.55 Australian rajalla. 19.40 McDonald & Dodds (12). 07.11 Leppäkerttu ja Mehiläinen (S). 08.15 . TV1 TV2 MTV3 Nelonen 56 | A P U TV 04.00 Uutisikkuna. 5/10. 21.00 Race Across The World Suomi. K3 (S). 5/6. 18.45 Avara luonto: Planeettamme Maa III. Suurempaa siipeä. Toimintakyky. 11.44 Oddasat. 6/10. Nimipäivät: Tellervo. Tuire ja Sateenkaarimaa (S). 19.30 MTV3 Sunnuntailounaan Severiä masentaa. 19.10 Uutisextra. 21.30 Roy Grace (12). Danny saa ison asiakkaan, jonka isosiipinen Cadillac vuodelta 1960 päätyy täydelliseen muodonmuutokseen. 03.25 Australian rajalla. 4/6. 10/10. 07.26 Miio työn touhussa (S). 11.27 Sohvasurffaajat: Kolmen miehen Moldova. 18.00 18.00 Yle Uutiset 18.10 . Lesken lohdutusta ja treffit Tuonelan virralla. 11.10 Diili. 08.30 . LEGO Legends of Chima 08.15 . 00.30 Karkurit (12). 22.00 22.35 Erikoisjoukot (12). 06.35 . Lisäksi laitetaan uutta maalipintaa Indianin ja HarleyDavidsonin moottoripyöriin. TV-johtaja, Harri "Höylä" Soikkelin puutyönurkka, Mauno Ahonen, Kouhia pelikortit, Veljekset Kinnula ei tartte auttaa ja paljon muuta älämölöä. Angry Birds Blues (S). 5/10. 09.08 Meidän iskä (7). Tulosruutu. 13.25 Miehiä ja poikia (7). 09.00 The Voice of Finland. Spark: A Space Tail (7). Severi on umpimasentunut, mutta ei saa tukea. 22.35 . 14.30 Maamerkkien uusi elämä. 19.20 . 20.30 Yle Uutiset 20.45 . Naiset rintamalle ja pettuleipää pöytään – nyt on Suomi100! (U). 07.44 Postimies Pate, erikoislähetti palvelu (S). 07.50 . 15.15 Selkämeri: Villin saariston syke. 07.59 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. K3 (S). 11.35 Yle Uutiset Lappi. 17.00 Yle Uutiset 17.10 Vapauden kutsu (12). Lopussa rankka työ kuitenkin palkitaan ja parit kohtaavat henkeäsalpaavat maisemat. (U) 23.14 Kummeli (7). Urheiluruutu. 16.00 Teknavi. 19.30 Sunnuntailounas (S). Jalkapallon kansallinen liiga, Ilves – FC Honka. 07.00 . 16.50 Novosti Yle. 18.15 Strömsö. 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa. 06.50 . 15.20 Efter Nio. Muumilaakson tarinoita (S). 23.35 . Urheiluruutu. Meret. 16.25 . 5/9. Fyysinen kestävyys ja suunnistustaidot pistetään testiin, mutta mitä tapahtuu, kun joukkuetta kohtaa todellinen vaara. 03.20 Kyllä nolottaa (S). 08.05 . 01.25 Panttilainaamon autospesialistit. 15.25 Pilanpäiten. Angry Birds Stella (S). 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 16.30 Burgerimiehet Aasiassa. 21.00 Top Gear Suomi. 09.19 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7). 9/10. 09.00 . Rauni on väsynyt arjen pyörittämiseen. 16.20 Erittäin salainen – Vakoilua Suomessa. 09.53 Ihan pohjalla (7). The Mechanic (16). Valtamerten pimeissä ja kylmissä syvyyksissä elää mitä ihmeellisimpiä olioita. 22.20 Päivän sää. 1/3. 12.30 Suomen kaunein koti: Kesämökit. Vieraana Jarppi Leppälä. Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 15.30 Kaiken maailman ennätykset. LEGO City Adventures 08.25 . 4/10. 02.25 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 07.10 Lemmen viemää (S). 17.45 . 09.01 Patu-koira (7). 13.30 . 22.00 22.00 Siskonpeti (7). Suomalaiset mediat kiinnostivat KGB:tä, joka onnistui kiristämällä värväämään Helsingin Sanomien toimittajan. 07.37 Hirviökoulu (S). 10.50 Yle Uutiset Uusimaa. 07.14 Pipsa Possu (S). Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 08.50 . 8/9. 12.45 Farmi Suomi. 13.35 Pasila (12). 10.59 Sohvasurffaajat: Karu ja kaunis Romania. 16.30 Suurmestari UK. 06.15 Lemmen viemää (S). Seikkailijoillaan on edessä kolme taivalta, joista heidän tulee suoriutua voittaakseen yön mökin lämmössä. 10.55 Yle Uutiset KaakkoisSuomi. 14.10 I love muovi: Taisto – muovista ja rakkaudesta. 09.30 Täysi susi (7). Bodom (16). Kindi Kids (S). Agentit mediassa. 07.25 . 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa. Full metal jacket.Tutkinta etenee takkuillen. Kokelaat koittavat pitää hermonsa kurissa pelastautuessaan hyiseen veteen uppoavasta autosta. 06.10 . 07.04 Humps (S). 11.40 Yle Oddasat. 08.34 Linnunradan Ella (S). (U) 22.22 Siskonpeti (7). Burgerimiehet suuntaavat makumatkalle Aasiaan! 17.30 The Voice of Finland. Tashi (7). Yllätysvieraita grillibileissä. Uusi jakso! Mikä on paras autoilun vuosikymmen: 70-, 80vai 90-luku. 12.00 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti. 21.00 Kovan viikon ilta. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.4. 2/6. 23.55 Uutisikkuna. (U) 23.43 Hillo (12). 02.20 Poliisit UK: Ajojahti (12). 04.00 Uutisikkuna. 5/10 Syysmasennusta. 08.55 Huomenta Suomi. 12.30 RSO Musiikkitalossa. Pikku Kakkonen. 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo. 06.52 Hyrräpäät (S). 18.00 19.30 Suuri seikkailu. 14.20 . Futsalin MM-karsinta, NED – FIN. Lauantai 13.4. 06.05 . 08.55 . 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu. 08.45 Pelastajapartio (S). 10.00 Liftarit: Saariston rengastie. 22.00 23.00 Timanttinen keikka. Kisan pisin etappi alkaa tulla päätökseen ja reissussa rähjääntyy jokainen. 07.00 Puutarhakausi. 10.30 Sohvasurffaajat: Junalla halki Bulgarian. 18.00 19.00 Seitsemän uutiset. 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi. Isänmaa. Varakas nainen on murhattu. 09.00 Yle Uutiset 09.05 Historia: Lippulaiva Vasan arvoitus. 03.50 Kyllä nolottaa (12). 04.20 Remonttipiiskuri. Bing (S). Arthur ja minimoit (7). Vainoaja. 13.10 Pasila (12). 14.50 Hyvissä käsissä (12). Teemu ja Christoffer järjestävät grillibileet yllätysvieraiden kera. 07.10 . 06.00 . 20.00 Suurmestari. Koomikko Jukka Lindström paketoi viikon kiinnostavimmat uutiset ja puheenaiheet yhdessä hauskojen ja sanavalmiiden ystäviensä kanssa. 2/7. TV-johtaja ohjaamossa, Myrkyttäjä muijan myrkytys, Kouhia palkka-asiat, Veljekset Kinnula ei tartte auttaa ja paljon muuta älämölöä. 12.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 00.05 Uutisikkkuna. 22.25
13.00 Neandertaalien viimeinen turvapaikka. 21.55 Curious Case Of Natalia Grace: Natalia Speaks. Kutonen 6.15 Kiihdytyskisa: Kaksintaistelu. TV5 6.15 Rantatalon metsästäjät. 6.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. 20.30 Frendit (S). Raksajengi (S). 1.55 Miehen puolikkaat. 9.01 Okavango: Unelmien joki. 11.30 Rillit huurussa. 2.05 Seksileikeistä ensiapuun. 14.20 Valheellinen nettimaailma. 5.00 Asunnon metsästäjät. 8.30 Leilan superruokaa. 3.20 Miehen puolikkaat. 23.00 Blue Bloods (12). 13.20 Miksi ihmeessä ostin tämän talon. 3.45 Joplin-tornado. 8.35 Simpsonit. 10.30 Rillit huurussa. 1.50 Madventures Suomi (S). 15.00 Family Guy. 15.00 Sinkkuillallinen. 15.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 9.00 Simpsonit. Urheilu . 0.55 Family Guy. LIV 9.00 Remppa vai muutto UK. 20.30 Miehen puolikkaat. 12.30 Kanadan rajalla. 7.50 San Diegon eläintarha. 0.45 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 19.30 Yle Nyheter TVnytt. 17.35 Ruotsin rajavartijat. 23.25 Family Guy. 23.50 Burgerimiehet Aasiassa. 3.50 Simpsonit (7). 12.00 Ensisilmäyksellä. 0.00 Remppa vai muutto UK. 10.30 MasterChef Suomi. 13.00 Kanadan rajalla. 18.00 Sukuni salat. 0.00 Huumebisnes Oy. 8.15 Simpsonit. 0.00 Poliisien matkassa. 23.00 Kaltereiden takana. 14.15 Katujen kaaharit. 12.05 Monster Garage. 11.00 Lentoturmatutkinta. 11.00 Tähdet vs. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. 16.00 Stadi vs. 23.00 Rikkaat ja rahattomat UK. 1.00 Remppa vai muutto UK. 7.25 Muumilaakson tarinoita (S). 20.00 Murhamysteeri merellä (12). 6.50 Tuho-osasto. 15.20 Top Gear. 18.00 18.00 . 9.00 Snackmasters Suomi. 15.00 Cordoban maanalaiset salaisuudet. 17.45 Elokuva: Kaksi kuningatarta. 22.00 Blue Bloods (12). 18.00 Rikkaat ja rahattomat UK. 16.35 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.00 Matkakumppanit. Lande. Yle Teema & Fem Muut tv-kanavat A P U | 5 7 . 13.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 14.00 Puutarhan pelastajat. 7.55 Simpsonit. 14.00 Family Guy. 14.45 Arktiset vedet. 15.05 Toisenlaiset äidit. 9.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 13.30 Ensisilmäyksellä. 1/4. 6.50 Hääpukuja kurvikkaille. 22.00 Egyptin kadonneet aarteet. 5.20 Näin minut murhattiin. Idefix ja voittamattomat (7). 19.00 Kotoisa. 20.00 Junamatkat ylhäältä päin. 11.05 Tummien vesien mysteerit. 08.30 Unelmapuutarha. 3.15 Top Gear. 21.00 Elokuva: Koti eläintarhassa. 13.00 Simpsonit (12). 14.00 Alaskan jäälentokenttä. 7.10 Tuho-osasto. 17.30 Moderni perhe. 3.40 Tuho-osasto. Hero 13.30 Uusi elämä etelässä. 15.55 Arktiset vedet. 18.40 Elokuva: Harry Potter ja Azkabanin vanki. 11.50 Lottovoittajan unelmakoti. 23.10 Kolmiodraama. 2.20 10 suomalaista huijaria. 15.00 Alaskan jäälentokenttä. 10.25 1+5 tytärtä. 4.30 Jättimäiset Koneet. STAR Channel 6.00 Tuho-osasto. 5.35 Pelastajat Lappi. 20.00 Hengenvaarallisesti lihava. 17.00 Raamatun kadonneet kaupungit. 5.15 Vankilassa ulkomailla. 15.30 Family Guy. 15.20 Arktiset vedet. 19.00 Love & Translation. 21.00 Nettisaalistajat satimeen. 23.50 Apua, mikä tauti! 1.00 Paiseklinikka. 1.40 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 2.35 Suurmestari Ruotsi. 20.00 Miehen puolikkaat. 2.30 Syke (12). 0.45 Poliisit UK: Ajojahti (12). 17.00 Unelmien poikamies. 12.30 Simpsonit (12). 23.55 Family Guy. 4.10 Hengenvaarallisesti lihava. 4.10 Baywatch (12). 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 5.25 Saitureiden säästövinkit. Pikku keksijät (S). 0.10 Open House: The Great Sex Experiment (12). 10.00 NASAn salaiset kansiot. 21.00 Blue Bloods (12). 4.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 3.00 Toisen maailmansodan haudatut salaisuudet. välierä. 13.30 Kanadan rajalla. 14.20 Toisenlaiset äidit. 19.30 Frendit (S). 14.00 Kolmiodraama. 18.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 2.00 Toinen maailmansota ylhäältä päin. 2.05 Murha paratiisissa (12). 14.00 Perun muinainen joukkohauta. google. 6.35 Tunnelbanan. 7.45 Supertähtien yllätysremontit. 8.50 Ski Classics: Janteloppet. 0.30 Leijonastudio. 7.05 SOS Gotlanti. 18.08 . Home Sweet Rome! (7). 9.30 Simpsonit. He lähtevät mukaan kokeiluun, jossa tutkitaan, voiko vajaa viikko luonnon keskellä häätää stressin sekä lopettaa pään sisäisen pyörityksen ja levottomuuden. 8.30 Valtateiden sankarit. 10.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 4.30 Pontikankeittäjät: Mestari tislaaja. 10.00 Jaksa paremmin. Pahan kosketus (16). 10.30 Veljesten keittiössä. 21.30 Leijonastudio. 13.00 Yökylässä Maria Veitola. 0.50 Lainvalvojat. 16.30 Moderni perhe. 6.30 Kakku kuningas. 1.00 Mystiset muinaiskuolemat. 20.00 Frendit (S). 19.00 Koti koiralle UK. 10.45 Avioparin remonttibisnes. 22.00 22.55 Enemmän elokuvasta: Pahan kosketus. 7.00 MTV Sub Aamu alkaa Muumi laakson tarinoilla.. 12.20 Kiinteistöhuutokauppa: Remontilla rahoiksi. 8.30 Ravintolat maailman laidalla. 13.40 Kiihdytyskisa: Kaksintaistelu. 18.00 How I Met Your Father. Frii 6.25 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 15.50 Farmi Suomi. 21.00 Elokuva: Midway (12). 7.30 Tuho -osasto. 4.50 MTV Uutiset Live. 18.57 6 päivää zeniin. 11.00 Uusi elämä etelässä. 21.00 Suurmestari UK. 3.00 Love in the Flesh. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 17.00 Moderni perhe. 12.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 17.00 Penn & Teller: Naruta meitä (12). Norjalaisbändi A-ha esittää uutta musiikkiaan Arctic Philharmonic -sinfoniaorkesterin tukemana ja vie meidät myös ainutlaatuiseen, säilyttämisen arvoiseen pohjoiseen luontoon. 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 10.30 Suomen huutokauppakeisari. Lasten ohjelmat ( ) Ikäraja JIM 9.00 Suomen huutokauppakeisari. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 8.05 Simpsonit (7). 13.00 Puutarhan pelastajat. 20.00 Aha: True North (S). 8.15 Historian parhaat palat. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. 11.30 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 13.10 Kiihdytyskisa: Kaksintaistelu. 3.55 Unelmaasunto auringon alta. 19.00 Duudsonit tuli taloon (S). 07.30 Kulttuuria äärirajoilta. 12.00 Lentoturmatutkinta. 13.45 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 18.30 . 13.00 Ensisilmäyksellä. 19.00 NG Wild: Eläinmaailman kuningattaret. 8.30 Sisustajat Nate ja Jeremiah. 3.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. MTV Ava 6.00 MTV Uutiset Live. 11.30 Rakastunut mammanpoikaan. 7.20 Romuautot rahaksi. 22.00 NHL: Dallas – Seattle. 18.00 Sanansaattajat. 1.20 Lainvalvojat. 17.55 Menneisyyden mysteerit. 16.35 Top Gear. 09.30 Stugor. 15.50 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 19.00 Huvila & Huussi. 23.45 Uusi Kino: Meren tuomat (S). 19.00 Löytö retki tuntemattomaan: Legendat. 20.05 Unelmahäät. 19.00 Frendit (S). 7.40 Hääpukuja kurvikkaille. 1.10 Tappava Hollywood. 10.00 Rillit huurussa. 6.25 Tuho-osasto. 19.30 Miehen puolikkaat. 15.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. 6.40 Rantatalon metsästäjät. Elokuvat . 12.35 Rakastunut mammanpoikaan. 6.45 Katastrofin todistajat. 17.00 Rikkaat ja rahattomat UK. 16.00 Raamatun kadonneet kaupungit. TLC 6.05 Saitureiden säästövinkit. 7.50 Kaisu Kuu (S). MTV Sub 7.00 Muumilaakson tarinoita (S). 16.00 Family Guy. 7.30 Autojen ensiapu. 10.30 Ostoskanava Myori.fi. 17.00 Lainvalvojat. 22.00 Rikkaat ja rahattomat UK. 2.55 Miehen puolikkaat. National Geographic 6.00 Lentoturmatutkinta. 15.58 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 21.00 Mystiset muinaiskuolemat. 3.10 Hengen vaarallisesti lihava. 11.00 Huutokauppakesä. 16.00 Leijonan luola Suomi (S). 12.30 Ensisilmäyksellä. 11.15 Suurmestari Ruotsi. 4.30 Tuho -osasto. Sportnytt. 3.50 Christoffer Strandberg Show. 18.55 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. 17.55 Äiti bestiksenä. 10.00 Saari ilman lakeja. 2.50 Christoffer Strandberg Show. 0.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 21.05 Ennen elokuvaa: Pahan kosketus. 9.20 Designremontit. 13.30 Simpsonit (12). 5.15 Tuho -osasto. 20.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 21.00 The Real Housewives Suomi (S). 08.00 Elämäni eläimet: Eläin sairaalassa. 0.25 Family Guy. 20.00 Koti koiralle UK. 21.10 . 6.45 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 9.00 Menneisyyden salaisuudet. 17.00 Saman sateen alla. 11.30 LOVE. 10.00 Remppa vai muutto UK. 16.00 Sinkkuillallinen. välierä. 9.35 Unelmahäät. 11.00 Rillit huurussa. 17.25 Studio 65. 1.10 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 4.05 Tuho-osasto. 14.30 Family Guy. 19.39 . 22.55 Tohtori Paise. 19.00 Miehen puolikkaat. 4.50 Tuho-osasto. 8.10 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 7.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. 0.50 NCIS Los Angeles (12). 16.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.00 Elokuva: Training Day. 2.25 Miehen puolikkaat. 16.30 Lainvalvojat. 1.25 Family Guy. 12.50 Asunnon metsästäjät maailmalla. 4.30 Asunnon metsästäjät. Kuusi stressaantunutta, toisilleen tuntematonta nuorta sulkee puhelimensa ja muuttaa metsään. 14.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 2.00 Syke (12). 19.55 Wheeler Dealers. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 12.00 Uusi elämä etelässä. 23.20 Uusi Kino: How to Please (S). 2.00 Jääkiekon naisten MM: 2. 18.19 . 17.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.00 Elokuva: Firman pikkujoulut (12). 23.25 Elokuva: Se: Toinen luku. 20.00 Erikoisjoukot (12). 18.00 Duudsonit tuli taloon (S). 7.00 Remonttipari. 18.30 How I Met Your Father. 22.00 Jääkiekon naisten MM: 1
Risto Räppääjä ja Pullistelija (S). 07.33 Vilja hoitaa (S). Yllätysvieraita grillibileissä. Edessä on käänne, joka voi muuttaa kaiken. 9/10. Urheiluruutu. 17.25 Kohteessa Bangkok. Anna puu, Pelle Miljoona, Ellinoora, La Haka, Eini ja Raappana. 2/6. 16.00 Naiseuteni pinta. Urheiluextra. 21.00 Sanansaattajat. 19.00 Seitsemän uutiset. Poronhoitoalueella on pitkään kiistelty petojen asemasta. 09.01 Näin meillä (7). 11.15 Henkien valtakunta. 9/9. 03.00 American Horror Story: NYC (16). 08.29 Pikku Kakkosen iso peli. 10.14 Salatut museot: Lastenvaunujen koti. 22.20 Viikon sää. 14.30 . 15.00 . 20.30 Josephine Skriver, influens serin elämä. Seikkailijoillaan on edessä kolme taivalta, joista heidän tulee suoriutua voittaakseen yön mökin lämmössä. 21.40 Suuri seikkailu. 17.00 Yle Uutiset 17.10 Alexa ratkaisee (12). 19.00 Pohjoisen eläinlääkärit. 03.55 Remonttipiiskuri. 08.06 Ryhmä Hau (S). Tuire ja Sateenkaari maa (S). 06.53 Nappulat. 2/6. Koskinen: Raadonsyöjä (12). 09.00 Korkeasaari. 9/10. Omatunnon kysymys. TV1 TV2 MTV3 Nelonen 58 | A P U TV 04.00 Uutisikkuna. 22.00 22.00 Kymmenen uutiset. HS Lasten uutiset. 10.00 Jaksa paremmin. 10.30 Huvila & Huussi. 08.15 . 6/15. 22.25 . 07.13 Nipa ja Pete (S). Kimmo matkaa Kilpisjärvelle ottamaan selvää tunturissa piileskelevästä vihatusta aaveesta. 14.00 Kolmiodraama. 15.40 Perjantai. 08.25 . Urheiluruutu. 12.00 MasterChef Suomi. 19.45 Luottamuksella, Ronja Salmi. Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). Nyt uhanalaisille ahmoille vaaditaan tappolupia. 13.00 Muodin huipulle. Eräiden tunteet voimistuvat ja toisten arki on pelkkää pelkkää törmäilyä. 16.20 Karjalaisten kolme kaupunkia. 10.00 Studiokirkko. Pikku Kakkonen. 10.30 Sohvasurffaajat: Nousu ja tuho. (U) 22.00 22.55 Ulkolinja: Etnistä puhdis tusta pyhällä maalla. Tähdet, tähdet -ohjelman toisessa jaksossa kilpailijat hyppäävät keikkabussin kyytiin läpi kotimaan, kun teemana on Suomi rock. 21.00 The Other Mrs Jordan: sarjahuijarin uhrit (12). 11.27 Sohvasurffaajat: Kotiin päin. 00.05 Uutisikkkuna. 11.00 Mikaela&Thomas. 06.50 . 21.00 TV2 True crime -ohjelma sarjahuijarin uhreista. Musaylläreissä mukana mm. Gazan sodan varjossa Israelin väkivalta myös Länsirannalla kiihtyy, Radikaalit juutalaissiirtokuntalaiset häätävät väkisin alueen beduiineja asuinsijoiltaan. 18.45 Katoava Pohjola: Poromiesten valtakunta. 20.30 Yle Uutiset 20.45 . 21.45 Tervo & Halme tosisuoma laisuutta etsimässä. 06.10 . 01.00 Billions (S). 10.00 Salatut museot: Kylmän mausoleumi. 18.00 18.15 Maailman kauneimmat junareitit. 07.25 . Kindi Kids (S). Prince päättää luodata kannatustaan alaistensa keskuudessa. Nimipäivät: Taito. S.M.A.S.H! (S). Lopussa rankka työ kuitenkin palkitaan ja parit kohtaavat henkeäsalpaavat maisemat. 19.21 Pohjoisen eläinlääkärit. 21.55 Sherwood (16). Ihan sama, jos kuolen nuorena. 08.50 . 19.30 Tähdet, tähdet. 16.55 Yle Uutiset viittoma kielellä. 13.35 . 09.23 Supersisarukset (7). Maria yökyläilee Mika Aaltolan perheen luona. Muumilaakson t arinoita (S). Viikko yhteiseloa on takana. 03.45 Australian rajalla. 04.00 Uutisikkuna. 10.58 Sohvasurffaajat: Kupliva Georgia. Menivätkö edut ristiin. 22.35 Teknavi. 8/9. 08.30 . Sunnuntai 14.4. Ohjelman juontaa Susanna Laine. 06.05 . Mistä Tampere on saanut nimensä ja mitä tarkoittaa ICK. 08.55 Huomenta Suomi. 02.10 American Horror Story: NYC (16). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.4. 09.00 . 2/12. Ennakkostudio. 15.10 Viimeinen sana. Ohjelmaa juontaa Jaana Pelkonen. 22.00 22.15 Trauma – henkirikoksen jäljet (7). 12.00 Pasila (12). 12.20 Pasila (12). K3 (S). 09.30 Studio 65. Vakiopaikoilla istuvat Nousiainen, Kyrö, Saarikivi ja Pääskysaari. 18.00 18.00 Top Gear Suomi. 06.15 Lemmen viemää (S). Fyysinen kestävyys ja suunnistustaidot pistetään testiin, mutta mitä tapahtuu, kun joukkuetta kohtaa todellinen vaara. Galaxi. 19.20 . 14.25 . 07.06 Fantti ja työkoneet. 07.22 Killen kimppakyyti (S). 23.50 Ykkösaamu. Axe pyytää Chuckin apua tilanteessa, johon liittyy yhteinen vihollinen. Taikapuutarhan pikku ötökät (S). Chuck ei pysty kieltäytymään kunniasta, vaikka pyyntö onkin lähes mahdoton toteuttaa. 18.00 18.00 Yle Uutiset 18.10 . 09.46 Emman DIY-studio. 07.00 . Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 1/3. Tulosruutu. 22.00 23.15 . 00.30 Uutisikkuna. Onko outo isku liikkuvaa maalia kohden vain harhalaukaus, ja jääkö se ainoaksi. 07.45 Rikke (S). 21.35 Keno ja Synttärit. 11.30 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurme rinta! 12.30 IS esittää: Sain sen videolle. Bing (S). Latinorytmejä työpuolisolle, punkkia parhaalle faijalle ja reggaeta ylimmille ystäville. (U) 19.30 Syyttäjä (12). 13.45 Järven tarina (S). 22.45 Murha 24/7 (16). 03.15 Australian rajalla. LEGO Legends of Chima (7). Elävät ja kuolleet. 4/10. 07.10 . K3 (S). 08.15 . 16.50 Novosti Yle. 01.15 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). Mikä on paras autoilun vuosikymmen: 70, 80 vai 90 luku. 12.40 . Paikallisen poliisin mielestä Lontoon vahvistuksesta on enemmän harmia kuin hyötyä. 11.45 Prisma: Pelastakaa mehiläiset. 17.30 Australian rajalla. 08.05 . 09.00 Papisto. 06.00 . 23.35 Tappava unelmakeho (7). 18.15 Kovan viikon ilta. Pian Reutherilla on liuta epäiltyjä, joista yksi on uhrille sukua. 07.10 Lemmen viemää (S). Arthur ja minimoit (7). 06.35 . 09.12 Ellun kamut (7). Kuka potkii tuoleja pitkin lavaa, keneltä kuullaan koskeHavin esitys ja kuka hurmaa tuomaristossa istuvat Juuso Mäkilähteen, Sami Yaffan ja Lilli Paasikiven. 07.35 . 09.35 Ninjalinja (7). Viihteellisessä sanakilpailussa vieraana Maria Pettersson. 16.16 Naiseuteni pinta. Tashi (S). 07.52 Oktonautit (S). Maanviljelijä on surmattu ja jäljet johtavat läheiselle, yhteisöllisesti toimivalle tilalle. 21.05 Sekunnit (12). 02.15 Arman ja Suomen rikos mysteerit (12). 16.30 Asuntoflippaajat. Vihreäpaitainen mies. Onnettomuuden silminnäkijät ovat tutkijoille elintärkeitä – mutta kenen sanaan voi luottaa. Kisan pisin etappi alkaa tulla päätökseen ja reissussa rähjääntyy jokainen. Finaali. Fliiga LIVE: 1. 07.00 Huutokauppakesä. 16.00 Sanansaattajat. 12.55 Näin syntyi Järven tarina (S). 5/9. 19.10 . 19.30 LOVE. Isabella (12). 15.00 Kotoisa. 09.55 Haju-uutiset (S). 15.00 Aleksander Gamme, etelänavan valloittaja. 00.05 Kolmiodraama. LEGO City Adventures (S). 16.56 Asuntoflippaajat. 18.00 18.00 Race Across The World Suomi. 17.00 Suurmestari. Maritan on tehtävä vaikeita valintoja, kun selitystä vaativat niin uhrien omaiset kuin valtiovaltakin. 08.00 Avara luonto: Planeettamme Maa III. Uusi isku. 12.35 Veden matka. 23.05 Yökylässä Maria Veitola. Taikapuutarhan pikku ötökät (S). 10/10. 07.50 . Tulosruutu
23.15 Will Trent. 17.00 Muodin huipulle. 7.10 Remonttipari. 6.40 Melkein MENSA. 12.15 Pienten perhe. 15.00 Rooman kadonneet aarteet. 12.00 NASAn salaiset kansiot. 23.10 Open House: The Great Sex Experiment (12). Sunnuntai Sofian seurassa. 11.30 Huippu hotellien pyörteissä. 19.00 The Ex-Wife (12). 4.50 MTV Uutiset Live. 22.00 NCIS Los Angeles (12). 11.00 Pilanpäiten. 16.30 Sunnuntailounas (S). 21.00 Subleffa: Beirut (16). 16.30 Los Angelesin kuningas (7). 21.00 Elokuva: Matrix Reloaded. 12.00 Kulttuuricocktail Live. 16.15 Enemmän elokuvasta: Pahan kosketus. 15.00 Stadi vs. Kutonen 6.05 Kiihdytyskisa: Kaksintaistelu. 9.40 Moderni perhe. Jon Øivind Nessin uusi, virtuoosimainen pianokonsertto sävellettiin pianisti Sanae Yoshidalle. 7.15 Ruotsin rajavartijat. 22.30 NBA LIVE. 9.25 Ihanat kamalat lemmikit. 9.30 Salatut elämät (S). 8.30 Britannian parhaat pienoismallit. 19.30 Yle Nyheter TVnytt.a. 20.00 Race Across The World Suomi. 14.00 Rooman kadonneet aarteet. 17.55 Sisar vaimot. 1.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 0.15 Will Trent. 6.45 Hylkyjen salaisuudet. 11.00 Riistametsällä. 9.05 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 14.50 Anthony Perkins ja elämän kulissit. 16.00 Maalaistaloa rakentamassa. 2.30 Leijonastudio. 19.55 Kenet ihmeessä nain. 10.30 Hollywoodin uusi asuntokauppias. 17.30 Rillit huurussa. 21.00 Meret ilman vettä. 16.10 Elokuva: Näin koulutat lohikäärmeesi 3. 13.30 Ihanat siirto lapuutarhat. 3.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 4.20 Tunnelbanan. 14.50 Valheellinen nettimaailma. 0.55 1990: Murhaava vuosikymmen. 17.00 Penn & Teller: Naruta meitä (S). 12.50 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 4.50 Asunnon metsästäjät. 10.30 Kaikkea kaupan. 2.05 9-1-1: Lone Star. Koulu maailman laidalla (S). MTV Ava 6.00 MTV Uutiset Live. 19.39 Sportnytt. 13.05 Tummien vesien mysteerit. Rakennetaan maja! 09.00 Tarinoita pikkukaupungista – Kristiinankaupunki (12). 5.05 Näin minut murhattiin. 22.00 Australian rajalla. 14.40 Farmi Suomi. Urheilu . 16.00 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 13.00 Simpsonit (12). 2.30 Syke (7). 21.55 Sydän on aina punainen. 15.45 Uusi Kino: How to Please (S). Kanavakoodit tv1 = TV1 tv2 = TV2 mtv = MTV3 nel = Nelonen fsd = Yle Teema&Fem nep = JIM stv = FOX tv5 = TV5 voi = Kutonen liv = LIV ava = AVA her = Hero tvt = Sub fri = Frii nag = National Geographic mtm = C More Max alf = AlfaTV tlc = TLC Yle Teema & Fem Muut tv-kanavat A P U | 5 9 . 2.00 Madventures Suomi (7). 13.55 Jääkiekon naisten MM: 1. 4.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 18.00 Rooman kadonneet aarteet. 13.00 Rooman kadonneet aarteet. Lande. 13.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 21.00 Blue Bloods (12). Hän ja Isak ovat suuren päätöksen edessä, kun heidän pitäisi ostaa uusi auto. 8.45 Törkykodit puhtaaksi. Lasten ohjelmat ( ) Ikäraja JIM 9.00 Suomen huutokauppakeisari. 4.05 Hengenvaarallisesti lihava. 18.05 Elokuva: The Wedding Singer. 21.05 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää: Jälkipyykki. 15.30 Sinkkuillallinen. 5.40 Pelastajat Lappi. 18.00 Kyllä nolottaa (S). 11.00 Pohjoisen valtatien pelastajat: kaaosta valtateillä! 12.00 Lentoturmatutkinta. 23.05 Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat. 11.15 Designremontit. 2.55 Pelastakaa ihoni! 3.55 Unelma-asunto auringon alta. Frii 6.15 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 3.00 Castle. 9.55 Holdenin autoveljekset. 17.50 Menneisyyden salaisuudet. 14.30 Love & Translation. 21.00 Valta (12). 19.00 Suurmestari UK. 12.30 Kulttuuricocktail Kirjat. 8.40 Say yes to the Dress Britannia. 23.00 Narco State: huumekaupan vuosikymmen. 11.50 Kaunotar ja nörtti Britannia. 8.15 Junamatkat ylhäältä päin. 19.00 Koti koiralle UK. 3.00 Lento turmatutkinta. 21.00 Daniel Ahola: Poliisia ja rosvoa (S). 2.00 Metsästäjät (16). 18.30 Unelmapuutarha. 22.00 23.40 Onko elämä vitsi. 11.00 Suomen huutokauppakeisari. Johan löytää Smålandissa uuden intohimonsa – puutarhanhoidon! Hän muuttaa valtavan nurmi kentän jättimäiseksi kukkapenkiksi ja luo isolle tontille useita erilaisia tiloja. 18.15 . 18.00 Yökylässä Maria Veitola. 11.35 Kiinteistöhuutokauppa: Remontilla rahoiksi. TLC 6.15 Kakkukuningas. 8.50 Custom Carolina. 14.00 Kotoisa. 22.05 Paiseklinikka. 8.30 Ravintolat maailman laidalla. 1.00 Meret ilman vettä. Häntä säestää Norjan radion orkesteri kapellimestari Petr Popelkan johdolla. 15.35 Milf Manor. 0.25 Remppa vai muutto UK. 5.15 Vankilassa ulkomailla. 23.55 Naked Attraction Norja. 12.00 Kanadan rajalla. TV5 6.00 Asunnon metsästäjät. 19.30 Nelonen Sami Yaffa tuomaroi musiikkiohjelmaa.. 3.00 Hengenvaarallisesti lihava. 23.50 Leijonastudio. 14.10 Pontikankeittäjät: Mestari tislaaja. 23.53 Onko elämä vitsi. 22.30 Leijonastudio. 18.10 . 8.15 Say yes to the Dress Britannia. 0.00 Salakuljettajat satimeen. 19.00 Yukonin eläinlääkäri. 13.45 Valheellinen nettimaailma. 17.00 Rooman kadonneet aarteet. 21.50 IS esittää: Sain sen videolle. 19.30 Jääkiekkoa: Pikkuleijonat kohti kotikisoja. 17.30 Rekkakuskit Suomi (S). 11.00 Uusi elämä etelässä. 18.30 Suomen huutokauppakeisari. 19.55 Monster Garage. 17.30 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 18.30 Mister8 (7). 9.40 Unelmahäät. 10.05 . 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. Elokuvat . 15.00 Aarrepaja. Lisää puhetta klassikosta. 2.25 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 3.20 Suurmestari Ruotsi. 16.00 Rooman kadonneet aarteet. 6.30 Tunnelbanan. 6.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. 18.30 Kyllä nolottaa (12). 23.25 New York 24/7. 8.30 Valtateiden sankarit. 2.00 Top Gear. Märta pohtii suhdettaan rahaan ja sitä, mihin hän todella käyttää rahansa. 10.10 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 5.20 Autonrassaajat. Mikko Kouki, Dome Karukoski ja Kalle Kinnunen keskustelevat Orson Wellesin noir-klassikosta. 23.20 Lainvalvojat. 7.20 Ensisilmäyksellä. 20.58 Keno ja Synttärit. 20.00 Carmenkiharat (12). STAR Channel 6.00 Kymppitonni. Norjan radion orkesteri: Rawgabitting. 3.20 Katujen kaaharit. 0.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 18.00 18.00 . 21.10 Elokuva: Wallander: Veljekset (16). Ruso ja rihmalat (S). 16.35 Norjan radion sinfonia orkesteri esittää. 3.40 Elokuva: Koti eläintarhassa. 21.00 Elokuva: World War Z. 23.00 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 12.30 Teknavi. 08.40 . 7.25 Say Yes to the Dress. 08.10 Elämäni eläimet: Eläin sairaalassa. 20.10 Murha paratiisissa (12). VestaLinnea (7). 20.00 Lentoturmatutkinta. Kaikki on kallista, mikään ei ole ilmaista. välierä (u). 8.05 Simpsonit (7). 7.45 San Diegon eläintarha. 08.00 . 10.30 Salatut elämät (7). 14.30 Alaskan jäälentokenttä. 21.00 Poliisien matkassa. 6.25 Rantatalon metsästäjät. 10.00 Meret ilman vettä. 22.50 Lainvalvojat. 7.30 NG Wild: Eläinmaailman kuningattaret. 14.30 Miehen puolikkaat. 20.00 Jääkiekon naisten MM: Pronssiottelu. 11.00 Löytöretki tuntemattomaan: Legendat. 1.00 NCIS Los Angeles (12). 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 23.10 Subleffa: Sicario 2: Soldado (16). 13.55 Toisenlaiset äidit. 23.25 Elokuva: Room. 4.30 Saari ilman lakeja. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. 7.55 Supertähtien yllätysremontit. 13.00 . 22.00 Kapinallinen paavi: Kymmenen vuotta toivoa. 21.00 Mister8 (7). 13.20 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 3.50 Ruotsin rajavartijat. Hero 13.05 Uusi elämä etelässä. 16.50 Paiseklinikka. National Geographic 6.00 Lentoturmatutkinta. 19.50 Sportliv. 2.05 Tamron Hallin rikostutkimukset. 2/4: Alati kasvava kukkapenkki. 17.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 20.00 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 0.10 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 13.30 Puutarhan pelastajat. 3.45 Jättimäiset Koneet. T: NRK 17.25 Strömsö. MTV Sub 7.00 Muumilaakson tarinoita (S). 18.20 Unelmahäät. 11.15 Suurmestari Ruotsi. 9.00 Rooman kadonneet aarteet. 1.10 9-1-1: Lone Star. 4.35 Baywatch (12). 19.45 Leijonastudio. Käärmeitä kyydissä (S). 5.15 Outo riippuvuus. LIV 9.00 Remppa vai muutto UK. 12.45 Asunnon metsästäjät maailmalla. 6.40 Say Yes to the Dress. 18.50 Menneisyyden mysteerit. 15.10 Top Gear. He pohtivat ystävyyssuhteiden vaalimisen tärkeyttä. 10.30 Ostoskanava Myori.fi. 8.00 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 23.50 Apua, mikä tauti! 0.55 Hengenvaarallisesti lihava. 2.45 10 suomalaista huijaria. 17.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 3.00 Christoffer Strandberg Show. 12.30 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 15.55 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.00 Arkkitehtuurin veden jakajat. 7.50 Kaisu Kuu (S). 10.50 Rakastaa, ei rakasta. 19.30 Diili. 9.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). Märta tapaa parhaan ystävänsä Mimmin ja keskustelee tämän kanssa hetkestä, jolloin Mimmi ajatteli panna välit poikki Märtan kanssa. 12.00 Simpsonit. 6.55 SOS Gotlanti. 18.50 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 2.00 Toinen maailmansota: Pinnanalainen helvetti -kooste. 0.00 Jääkiekon naisten MM: Finaali
06.35 . 08.23 Taruvaeltajat (7). 11.00 Studiokirkko. 10.30 Kauniit ja rohkeat (7). 09.30 Osta, tuunaa ja myy. 14.00 Yökylässä Maria Veitola. 02.40 Arman ja Suomen rikos mysteerit (12). 16.00 Koiralle koti. 19.00 Kulttuuricocktail Kirjat. 06.50 . 22.00 22.00 Das Boot – Sukellusvene U612 (12). 21.53 Yle Uutiset UutisSuomi. 07.33 Barbapapa (S). LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 06.45 . 12.00 LIVE: Onnenarpa. 22.40 Ivalo (16). 16.50 Yle Uutiset viittoma kielellä. Mitkä ovat odotukset ja tunnelmat ennen näytöstä. 10.00 Hulluja urheilulajeja. Urheiluruutu. 16.55 Onnenarpa. Serkusten selkkaus. 10.45 Unelma Lapista. Bing (S). 04.20 Snackmasters UK. 17.04 Päivän sää. 13.55 Valitut Palat Collection. Sarja sukeltaa yhteen Amerikan lähihistorian räikeimpään skandaaliin, presidentti Ronald Reaganin aikaisiin salaisiin asekauppoihin Iranin kanssa. (U) 17.00 . 12.45 Tanskalainen maajussi. 18.05 Viiden jälkeen. 17.00 MasterChef Australia Dessert Masters. Pikku Kakkonen. 15.40 Prisma: Tulevaisuuden ruoka. 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 14.25 Farmi Suomi. 21.45 Yle Uutiset. 1/8. Uniikki, Maija Vilkkumaa, Waltteri Torikka, Stig ja Yona. Kausi 6, jakso 6/11. Islanninhevonen Stella Polaris tuodaan hevossairaalaan ähkyoireiden takia. 06.15 Aamusää. 21.49 . 16.25 Syke (12). 01.40 Rekkakuskit Suomi (S). 19.30 Salatut elämät. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 22.35 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). (U) 19.00 Sohvaperunat. 15.10 Taivaan tulet (12). 17.30 Viiden jälkeen. 09.00 Amispäiväkirjat (S). 19.00 Seitsemän uutiset. Miten tähän päädyttiin ja mikä hinta siitä maksettiin. 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). Kaitsun ja Jannen unelma muuttuu vihdoin todeksi, kun heidän kokopitkä elokuvansa pääsee teatterilevitykseen. 19.30 Euroopan unelmakartta. 13.15 . 13.15 SuomiLOVE. 16.40 Yle Oddasat. 11/40. Metsästäjät kohtaavat. 00.30 Uutisikkuna. 08.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit. Sandinistit ottavat vallan Nicaraguassa ja presidentti Reagan pelkää kommunistien valtaannousua. 17.55 Uutiset. 23.05 Historia: IranContra skandaali (12). 18.00 18.05 Tähdet, tähdet. 00.30 Kokkisota. 18.00 18.00 Yle Uutiset 18.21 Puoli7 tänään. 14.55 Katoava Pohjola: Poromiesten valtakunta. 20.58 Keno ja Synttärit. 18.00 18.00 Päivän sää. Mikä on maamme rooli Euroopan Unionissa ja mitä horisontissa siintää. 15.55 Syke (12). 18.30 Emmerdale (7). 21.00 Astudio. 00.40 Poliisit 2021 (7). Maanantai 15.4. Venäjän pommittaessa Kiovaa Stanislav Kapralovin perheen rakas koira, Nika, katoaa. 11.00 ARPA.FI. Sunny Bunnies (S). 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.45 Novosti Yle. 20.30 Yle Teema & Fem Itämeri tarjoaa useita elinympäristöjä. 6/10. 07.10 . Suomessa Nina ja Tapio tapaavat tuttuja kasvoja ja keräävät eväitä alkavalle Euroopan kiertueelle. TV1 TV2 MTV3 Nelonen 60 | A P U TV 04.00 Uutisikkuna. 02.25 Tanssii Tähtien Kanssa. U-949 osuu sen reitille. 15.00 Muodin huipulle. 19.20 Päivän sää. 12.30 Ostoskanava Myori.fi. 12.00 Neljän tähden illallinen. 17.25 Uutiset. 07.20 . 09.30 Amispäiväkirjat (S). 08.36 Unna Junná. 16.00 Punkaharjun pojat. Nimipäivät: Linda, Tuomi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.4. 21.15 Nikaa etsimässä (12). 08.46 Athleticus (S). 14.33 Elävä arkisto: Ennen vanhaan Ahvenanmaalla. LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 07.45 . 22.00 22.00 Kymmenen uutiset. 04.00 Uutisikkuna. 23.35 MasterChef Suomi. 06.53 Kuu ja minä (S). 11.00 Haluatko miljonääriksi. 06.00 . Tara Duncan (7). 18.30 Puoli seitsemän. 20.00 Kotoisa. Pikku Kakkonen. 14.10 Valitut Palat Collection. 16.58 Uutiset. 20.00 MOT. 16.30 Yliopistollinen eläinsai raala: Hevonen hiekkaähkyn kourissa. 22.00 22.15 Sorjonen (16). 20.30 Yle Uutiset 20.55 . 11.15 Riistametsällä. Urheiluruutu. 10.55 Pisara. Galaxi. (U) 00.00 Puoli seitsemän. SuomiLOVEn omat pianovirtuoosit ovat piilosilla ja POP-UP-pyöräkorjaamolla odottaa megaspektaakkeli. 22.50 Oddasat. 21.00 Kotka 10 (12). 23.45 Richard Olsson – häpeämätön yritysjohtaja. Jumppahetki: Tasapaino ja voima. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00 Kovan viikon ilta. 22.25 . Swinburn uhkuu kostonhimoa ja aikoo upottaa saksalaislaivueen. 14.30 Søren Vesterin puutarha. Bordercollie Aune ei malta levätä lonkkaleikkauksen jälkeen. Keinumorsian (7). Smurffit (S). 07.45 Ryhmä Hau 08.10 . Tärkeitä tiedotteita ja suuria tunteita jakavat yllättäjien lisäksi mm. 03.40 Temptation Island Suomi. 10.00 Murdochin murha mysteerit (12). 06.25 Huomenta Suomi. 06.10 . 14.15 Luontotuokio. Angry Birds Blues (S). 08.11 Metsäleikkimestarit (7). 11.40 Elävä arkisto: Saaristomerellä. 19.25 . 10.00 Emmerdale (S). 09.30 Puoli seitsemän. Thomas odottaa innolla yhteistä tulevaisuutta Hopen kanssa, ja Finn uskoo Steffylle huolensa Thomasin tunnettuakin synkemmästä menneisyydestä. 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 23.40 Burgerimiehet Aasiassa. 2/6. 23.15 Toistaiseksi tuntematto masta syystä. Shetlanninlammaskoira Elvikseltä poistetaan tulehtunut sappirakko. RJ vaatii Zendeä tilille Lunan naruttamisesta ja lähentelystä. 22.20 Päivän sää. 09.00 Strömsö 2018. 10.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. Tulosruutu. Tuire ja Sateenkaari maa (S). 01.25 Aarrepaja UK. 07.16 Laura (S). Tulosruutu. 17.05 Viiden jälkeen. 13.00 Sukuni salat. 21.00 Diili. 1/6. 00.45 Uutisikkuna. 11.50 Matkapassi: 20 vuotta maailman ympäri. Onko se syönyt hiekkaa, mikä voi olla hengenvaarallista. 20.00 Huvila & Huussi. 08.50 . 18.00 18.00 SuomiLOVE. 07.55 . 1/5. 06.25 Ylen aamu. 22.35 Race Across The World Suomi. 06.05 . 07.28 Robo ja riiviöt (S). 20.00 Theroux ja Jimmy Savilen häpeä (12). Nicaragua. Nina Kautsalo on palannut Ivaloon, sillä hänestä on tulossa uusi poliisipäällikkö
19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 5.25 Näin minut murhattiin. 3.00 Lentoturmatutkinta. 15.30 Petolliset. 19.30 Miehen puolikkaat. 23.00 MTV Ava Brittiläinen jännitys sarja suhdekuvioilla.. 18.30 Hyvissä käsissä (7). 19.15 Mitalikooste. 2.05 Tunnelbanan. 18.00 Sinkkuillallinen. 14.20 Pontikankeittäjät: Mestari tislaaja. 0.00 Sinkkuillallinen. 4.30 Saari ilman lakeja. 5.35 Pelastajat Lappi. 6.30 Tiny House Hunting. 17.00 Muodin huipulle. 11.50 Sportliv. 12.00 Lentoturmatutkinta. 15.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 3.35 Supertähtien yllätysremontit. 21.00 Unelmahäät. 16.40 Top Gear. 20.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 10.00 Britannian parhaat pienoismallit. 23.00 The Real Housewives Suomi (S). 6.50 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 21.00 Efter Nio. 0.05 Hengenvaarallisesti lihava. 13.00 Simpsonit (7). 12.00 Grand Designs – unelmaasunnot. 9.45 How I Met Your Father. Koiravalmentaja Fredrik Steenillä diagnosoitiin ADHD vasta aikuisena. 11.00 Kanadan rajalla. 8.55 Asunnon metsästäjät. 11.30 Kanadan rajalla. 22.30 Miehen puolikkaat. 8.55 Miehen puolikkaat. 14.55 Avioparin remonttibisnes. 23.00 Rewind the ’90s. 9.00 Unelma-asunto auringon alta. 6.50 Museoiden mysteerit. 18.00 Remppa vai muutto Suomi. 10.30 Kirpputorikisa. 21.00 Paiseklinikka. BUU-klubben. 18.00 Simpsonit. 17.00 Australian rajalla. 19.00 Lentoturmatutkinta. 2.10 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 21.00 Notre Damen jälleenrakennus. 19.55 Unelmahäät. 16.30 Rillit huurussa. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 7.55 Remonttipari. 16.00 Suurmestari. 4.35 MTV Uutiset Live. TLC 6.25 Kakkukuningas. 13.30 Ensisilmäyksellä. Ohjelma taidekritiikistä. 21.00 Top Gear. 8.40 Salaa raskaana. 7.05 Kaunotar ja nörtti Britannia. 4.25 Superhamstraajat. 12.00 Rikkaat ja rahattomat. 17.30 Simpsonit (7). Ensimmäinen lapselle tehtävä laserleikkaus jännittää Runea. 17.30 Family Guy. LIV 9.00 Mysteerilaulajat – I Can See Your Voice Suomi. Koiravalmentajan ADHD. 10.00 Amispäivä kirjat (S). 2.50 Simpsonit (7). 9.00 Suurmestari UK. Kutonen 6.10 Arvokaman metsästäjät USA. 14.15 Jääkiekon naisten MM: Finaali (u). Kanavakoodit tv1 = TV1 tv2 = TV2 mtv = MTV3 nel = Nelonen fsd = Yle Teema&Fem nep = JIM stv = FOX tv5 = TV5 voi = Kutonen liv = LIV ava = AVA her = Hero tvt = Sub fri = Frii nag = National Geographic mtm = C More Max alf = AlfaTV tlc = TLC Yle Teema & Fem Muut tv-kanavat A P U | 6 1 . 1.50 Kova laki: Rikollinen mieli (12). 16.50 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 17.00 Armstrong-tallenteet. 3.40 Unelma-asunto auringon alta. 14.00 Alaskan jäälentokenttä. 21.00 Subleffa: The Mule (12). 4.05 Ensisilmäyksellä. 14.00 Kokkisota. 19.00 Remppa vai muutto UK. 0.55 Love in the Flesh. 10.20 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 8.25 1+5 tytärtä. 22.05 Tohtori Paise. 10.35 Kulttuuria äärirajoilta. 11.00 Yukonin eläinlääkäri. 19.00 Miehen puolikkaat. 2.25 Netti saalistajat satimeen. 22.10 Top Gear. 18.00 LOVE. 1.00 Notre Damen jälleenrakennus. 11.05 Family Guy. 6.45 Fitnesspäiväkirja 2023. 15.00 Kokkisota. 12.00 Simpsonit. 18.00 18.00 . 5.15 Vankilassa ulkomailla. 10.30 Käräytyskamera (12). 23.05 Piinaava pakkomielle. 7.50 Monchhichi (S). 9.00 Ihmeellinen planeetta Maa. 0.00 Kolmiodraama. 18.30 Simpsonit. 13.30 Tiny House Hunting. Urheilu . 20.30 Rillit huurussa. 11.00 Aarre paja. 18.00 Egyptin kadonneet aarteet. 16.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 6.40 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 7.35 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 10.50 Autonrassaajat. 0.20 Elokuva: The Wedding Singer. 14.15 Ainutlaatuiset kodit. 7.35 Holdenin autoveljekset. 14.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 12.30 Sunnuntailounas (S). 0.00 Paratiisihotelli Tanska (7). Lasten ohjelmat ( ) Ikäraja JIM 9.00 Uusi elämä etelässä. 15.00 Rillit huurussa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 7.30 Elä vapaana tai kuole. 17.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 17.55 Custom Carolina. 8.30 Miehen puolikkaat. 23.18 Adampourin perhe. 20.00 Rillit huurussa. 16.30 Boston Maraton 2024. 10.30 Amispäiväkirjat (S). 13.00 Lentoturmatutkinta. 22.00 22.00 Talo (16). 12.55 Arvokaman metsästäjät USA. 17.30 Duudsonit tuli taloon (S). 4.05 Bitchin’ Rides. 20.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 21.00 Elokuva: Blondin kosto 2 (S). Hero 13.30 Hurja painonpudotus Suomi (S). 15.50 Farmi Suomi. 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 15.25 Romuautot rahaksi. 8.15 Egyptin kadonneet aarteet – parhaat palat. 19.55 Spotlight. 2.00 Mahdotonta rakentamassa. 12.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). STAR Channel 6.00 Moderni perhe. 13.20 Museoiden mysteerit. 20.30 Itämeren monet kasvot. 6.45 Meret ilman vettä. 2.45 Metsästäjät (16). 21.00 Murhaaja kotonani: Syyllisen versio. 1.00 Criminal Minds. 4.00 Kanadan rajalla. 21.00 Elokuva: The Girl with the Dragon Tattoo (16). 10.20 Autonrassaajat. 7.00 Ensisilmäyksellä. Andrés juo ensi kertaa itsensä muistamattomaan tilaan ja herää aamulla järkyttäviin aatoksiin. 4.40 Lainvalvojat. 5.10 Autonrassaajat. 2.00 Koti koiralle. 12.30 Simpsonit. 11.00 Rikkaat ja rahattomat. 10.00 Valitut palat collection. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. MTV Ava 6.00 MTV Uutiset Live. 19.00 Kiinteistöhuutokauppa: Remontilla rahoiksi. 1.20 1990: Murhaava vuosikymmen. 22.05 Elokuva: Pientä säätöä. 10.00 Ihmeellinen planeetta Maa. 10.40 Kadonneet. 0.25 Gold Rush: Kaivosten pelastajat. 9.20 How I Met Your Father. 19.00 Asuntoflippaajat. 7.25 Simpsonit. 08.35 Tiettömän taipaleen takana. 16.00 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. 23.00 The Ex-Wife (12). 8.05 Simpsonit (12). 22.00 Mahdotonta rakentamassa. Diego saa lisää outoja viestejä, ja Ayalan epäilys vahvistuu. 08.20 Micken puuvene. 09.05 Arkkitehdin vapaa-ajan asunto. 2.30 Kanadan rajalla. 13.15 Kuinka monta tähteä. 14.15 Uusi elämä etelässä. 12.15 Vauva muuttaa kaiken. 15/18. 16.00 Gran Hotel (12). 11.50 Deadly Recall. 15.00 Arman Pohjantähden alla (7). 3.30 Kanadan rajalla. 0.40 Alpeilla. 7.35 Monchhichi (S). 0.00 Egyptin kadonneet aarteet. 20.00 Maalaistaloa rakentamassa. 10.30 Annan herkulliset leivonnaiset. 8.10 Tuho-osasto. 23.30 Family Guy. 20.00 10 suomalaista huijaria. 17.00 Simpsonit (7). 17.55 Kauneusoperaatio helvetistä. 3.45 Baywatch (12). (U) 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä. Elokuvat . Otsaan piirretty. 18.30 Suuri seikkailu. 07.50 . 9.35 SOS Gotlanti. 6.40 Ensisilmäyksellä. 6.20 Moderni perhe. 2.30 Naked Attraction Norja. 7.50 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 18.50 Tsernobylin kuolettava salaisuus. 23.30 Muinaiset avaruusoliot. 15.05 Toisenlaiset äidit. 5.15 Asunnon metsästäjät. 2.00 Criminal Minds. 16.00 Lemmen viemää (S). 9.25 Kirpputorikisa. 7.25 Monchhichi (S). 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (7). 16.00 Raskaan kaluston pelastajat. 17.00 Uusi elämä etelässä. 13.30 Simpsonit (7). 8.00 Ostoskanava Myori.fi. 0.30 Simpsonit. 7.05 Kotipihat kuntoon. 20.00 Burgerimiehet Aasiassa. Mitä ADHD:tä potevan aivoissa oikein tapahtuu. 11.05 Koiraperheet käytöskoulussa. 3.00 Kanadan rajalla. 13.45 Valitut palat collection. 14.30 Rillit huurussa. 3.40 Ensisilmäyksellä. 22.00 Miehen puolikkaat. 14.30 Satakiloiset siskot spesiaali. 22.00 Murhamysteeri merellä (12). 17.00 Rikkaat ja rahattomat UK. 8.30 Täydellinen kesä (7). 1.35 Suurmestari Ruotsi. 15.00 Race Across The World Suomi. 19.00 Rekkakuskit jäällä. 4.25 Family Guy. 3/6. 13.00 Emmerdale (S). 21.00 Top Gear Suomi. 23.00 Adampourin perhe. 0.05 Tamron Hallin rikostutkimukset. 13.00 Puutarhan pelastajat. 19.50 Wheeler Dealers. 12.00 Miten korjata maailma (7). Studiossa myös muun muassa lapsija aikuis psykiatri Björn Roslund. 3.05 Maatilan pelastajat. National Geographic 6.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 20.00 Frendit (S). 23.25 Autopaja Goblin Works. 3.00 My King Charles. 13.20 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 14.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 11.20 Maatilan pelastajat. 5.10 Pelastajat Lappi. TV5 6.20 Kirpputorikisa. 10.10 Melkein MENSA. 14.00 Jay Lenon autotalli. 21.00 Will Trent. 19.30 Ihanat siirtolapuutarhat. 19.30 Asunnon metsästäjät maailmalla. 11.15 Suurmestari Ruotsi. 09.35 Unelmapuutarha. 11.05 Supertähtien yllätysremontit. Itämeri on murtovesialue. 8.30 Simpsonit (12). 7.10 Monchhichi (S). 20.30 Frendit (S). BUU-klubben. Andrésin päänsärky. 20.00 NCIS Los Angeles (12). 8.25 Bitchin’ Rides. 14.10 Gran Hotel (12). 9/24. 19.55 Tohtori jalkapaise. 9.15 Autopaja Goblin Works. 11.00 Pilanpäiten. 13.00 Ensisilmäyksellä. 4.50 Family Guy. 6.30 Arvo kaman metsästäjät USA. 12.05 Jääkiekon naisten MM: Pronssiottelu (u). 15.35 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 17.00 Family Guy. 11.30 Family Guy. 23.00 Family Guy. 3.20 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 1.00 Remppa vai muutto UK. 7.45 Simpsonit. MTV Sub 7.00 Monchhichi (S). 22.30 Erikoisjoukot (12). 0.00 Simpsonit. 3.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. Sofian ja Isä Graun välillä kipinöi. 1.30 Suomen huutokauppakeisari. 3.45 Jättimäiset koneet. 12.50 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 3.20 Miehen puolikkaat. Frii 6.20 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 12.25 Arvokaman metsästäjät USA. 14.00 Tonnikalan saalistajat: Outer Banks. 7.00 Aarrepaja. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 3.00 Miehen puolikkaat. 0.30 Raskaan kaluston pelastajat. 21.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 3.15 Simpsonit (7). 4.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 14.00 Miehen puolikkaat. 23.10 Tohtori Paise. 19.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 10.00 Moderni perhe (S). 15.30 Rillit huurussa. 18.10 Vintage -kodit kuntoon. 23.10 LOVE. 15.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 16.00 Rillit huurussa. 18.50 Kakkukuningas: Kaksintaisto. 13.25 Kakkukuningas: Kaksintaisto
07.26 Pippa ja Popi (S). 10/12. 04.05 Remonttipiiskuri. Finn pyytää Steffyä kysymään Thomasilta Xanderin syytösten todenperäisyydestä. Pikku Kakkonen. 17.00 . 20.58 Keno ja Synttärit. 00.30 Uutisikkuna. 02.15 Australian rajalla. 07.20 . Sisu. 11/15. 22.00 22.00 . Tulosruutu. 08.50 . 15.20 Viimeinen sana. 19.00 Huvila & Huussi. 02.50 LEGO Masters Australia. 21.45 Yle Uutiset. 15.10 100 Places to Be. 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo. Angry Birds Blues (S). Muuttunut mies vai murhaaja. 21.00 A-studio. 15.15 Poliisikoira Rex (12). Urheiluruutu. 06.45 . 19.30 Salatut elämät. 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa. 07.17 Onni-siili (S). 06.59 Tulipop (S). Pikku Kakkonen. 06.00 . 22.00 22.15 Rikostutkijat (16). 11.35 Yle Uutiset Lappi. 16.45 Novosti Yle. 2/6. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 23.15 Erityisen vaarallinen. 07.33 Kiri ja Lolo (S). Tiistai 16.4. 13.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 16.58 Uutiset. 01.45 Australian rajalla. 19.00 Kummeli (7). 10.00 Murdochin murha mysteerit (12). 07.40 Puu Fu Tom (S). Latinorytmejä työpuolisolle, punkkia parhaalle faijalle ja reggaeta ylimmille ystäville. 10.55 Yle Uutiset KaakkoisSuomi. 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 13.15 SuomiLOVE. 22.00 22.00 Kymmenen uutiset. 20.30 Yle Uutiset 20.55 . 01.00 Suurmestari. 09.30 Puoli seitsemän. Keskustelua vetää toimittaja Ani Kellomäki. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.45 Unelma Lapista. 11.05 Yle Uutiset Häme. 13.55 Valitut Palat Collection. 06.05 . 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.4. 06.25 Ylen aamu. 9/10. 14.20 Näin Norjassa. 07.10 . 19.00 Seitsemän uutiset. 11.50 Matkapassi: 20 vuotta maailman ympäri. 13.15 . 07.45 . 11.40 Yle Oddasat. 22.35 LOVE. 14.30 Søren Vesterin puutarha. Oi, muistatkos (7). 22.20 Päivän sää. 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 21.50 Jokaisen miehen takana (12). 21.30 Perjantai-dokkari. 23.05 Perjantai. Lapsiystävällinen siirtolapuutarha. 21.00 Kolmiodraama. 18.00 18.00 Päivän sää. SuomiLOVE-taksi kyyditsee ihania naisia, ja yksi illan yllätettävistä on lähellä U-käännöstä. Läntisen Ylämaan rata, Skotlanti. 19.55 Akuutti Live: Suoraa puhetta väsymyksestä. 09.00 Koti koiralle UK. 22.05 Ivalo (12). 23.20 Top Gear Suomi. 09.00 Strömsö 2018. 21.00 Sekunnit (12). 7/12. 00.50 Panttilainaamon autospesialistit. 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 20.00 Maailman kauneimmat junareitit. 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset. Jumppahetki: Vetreyttä selkään. 23.10 IS esittää: Sain sen videolle. 11.00 Haluatko miljonääriksi. LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7). Tulosruutu. 16.40 Yle Oddasat. 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi. 19.00 Prisma: Totuus vaihdevuosista. 14.47 Lii-Filmin katsaus: Matka Leningradiin. TV1 TV2 MTV3 Nelonen 62 | A P U TV 04.00 Uutisikkuna. 06.25 Huomenta Suomi. 07.10 Nelli ja Noora (S). 16.00 Punkaharjun pojat. 08.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit. 15.05 100 Places to Be. 10.00 Hulluja urheilulajeja. 21.49 . 22.50 Oddasat. 16.00 Salatut elämät. 11.00 ARPA.FI. 10.30 Jaksa paremmin. 06.50 . Li huolestuu kuullessaan, että Finnillä ja Steffyllä on erimielisyyksiä ja antaa äidillisiä neuvoja. 7/11. Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 01.55 Sanansaattajat. Tara Duncan (S). 12.00 LIVE: Onnenarpa. 11.15 Riistametsällä. 13.30 LOVE. 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. Tuire ja Sateenkaarimaa (S). 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.04 Päivän sää. 16.20 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 17.20 Diili. 20.00 Burgerimiehet Aasiassa. Leirin viidentenä päivänä kokelaat joutuvat elämänsä pahimpaan fyysiseen testiin. 20.00 MasterChef Suomi. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. Sunny Bunnies (S). 17.25 Uutiset. 15.00 Kolmiodraama. Urheiluruutu. 21.00 Erikoisjoukot. 08.25 Dronettajat (7). LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 22.00 22.00 Tukalat paikat (12). 14.55 Sadan vuoden sankarit. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 00.05 Kotoisa. 6/13. 17.55 Uutiset. 18.05 Viiden jälkeen. 16.15 Onnenarpa. 23.45 Puoli seitsemän. 20.45 YleX Otto. 08.21 Siivekkäät (7). Smurffit (7). Miten vaihdevuodet vaikuttavat naisiin ja mitä apua oireisiin on saatavilla. 17.30 Viiden jälkeen. 15.50 A-studio. 18.00 18.00 Yle Uutiset 18.21 Puoli7 tänään. 06.10 . 10.30 Kauniit ja rohkeat (7). 07.55 . 09.30 Latela. 00.15 Uutisikkuna. 03.45 Temptation Island Suomi (7). 15.00 100 Places to Be. 08.20 . Tunnistustehtävässä kilpailijat tunnistavat, mitä aineksia massaman currysta löytyy. Galaxi. 19.27 Kummeli (7). 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Ninni-villakoiran kammottava yskä. 08.01 Askarrellaan. 19.20 Päivän sää. 19.25 . 12.45 Tanskalainen maajussi. 18.30 Emmerdale (S). 18.00 18.55 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. 18.00 18.00 SuomiLOVE. 02.45 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 08.07 Mimosa ja Lennu (S). 14.10 Valitut Palat Collection. Kukaan ei ole valmis antamaan periksi, mutta legendaarinen motivaatiomonttu vaatii veronsa, eikä kaikki ole sen jälkeen ennallaan. Nimipäivät: Patrik, Jalo 20.00 TV2 Arvaisitko, missä tämä junareitti kulkee?. Mikä väsyttää keski-ikäisen. 22.25 . 11.44 Oddasat. Akuutti Liven suorassa lähetyksessä vieraina burnoutin kokenut Tero Sivula, erityislasten vanhempi Aino Kokko ja vaihdevuosia elävä Salla Paajanen. 15.10 Sohvaperunat. Bing (S). 06.35 . 12.00 MOT. 12.00 Neljän tähden illallinen. 12.30 Ostoskanava Myori.fi. 10.50 Yle Uutiset Uusimaa. 23.50 Ota kiinni ja juokse (7). 10.00 Emmerdale (7). Murhatun apteekkarin salaisuus johtaa Ninan tutkimaan Ivalossa tapahtuvaa kansainvälistä autotestausta. 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa. Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 04.00 Uutisikkuna. 18.30 Puoli seitsemän. 06.52 Hei Taavi (S). 06.15 Aamusää. 17.05 Viiden jälkeen
13.40 Matematiikan taikaa. 17.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 9.00 Suurmestari UK. 21.00 Top Gear. Lasten ohjelmat ( ) Ikäraja JIM 9.00 Uusi elämä etelässä. 2.00 Tuhoisat suunnitteluvirheet. 21.00 Elokuva: Koskinen: Raadonsyöjä (12). 11.00 Uusi elämä etelässä. 15.50 Arktiset vedet. 18.05 Vintagekodit kuntoon. 13.40 Valitut palat collection. 8.15 Egyptin kadonneet aarteet – parhaat palat. 19.55 Sisarvaimot. 16.25 Arktiset vedet. 19.30 Miehen puolikkaat. 8.20 Remonttipari. 17.00 Tehtävä Aurinkoon. TLC 6.25 Kakkukuningas. 15.00 Moderni perhe. Nykyään Tammisaaren vanha kaupunki on pääkaupunkiseudun eläkeläisten kesä paratiisi. 6.30 Tiny House Hunting. 2/2. 20.30 Frendit (S). 6.45 Museoiden mysteerit. 20.30 Rillit huurussa. 0.55 Kolmiodraama. 7.50 Monchhichi (S). 6.45 Spring Baking Championship. 9.20 Moderni perhe. 15.30 Moderni perhe. 10.00 Moderni perhe (S). 14.00 Talot huokuvat historiaa. 19.00 Miehen puolikkaat. MTV Ava 6.00 MTV Uutiset Live. 11.00 Pilanpäiten. 3.10 Will Trent. 13.00 Lentoturmatutkinta. 0.05 Tamron Hallin rikostutkimukset. National Geographic 6.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 18.00 Sinkkuillallinen. 2.15 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 12.00 Simpsonit. 2.30 Mysteerilaulajat – I Can See Your Voice Suomi. 4.30 Deadly Recall. 16.00 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. 1.30 Leijonan luola Suomi (S). 1.35 Tunnelbanan. 23.00 Open House: The Great Sex Experiment (12). 10.20 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 23.10 Milf Manor. 11.00 Carmen-kiharat (12). 4.25 Superhamstraajat. 6.40 Ensisilmäyksellä. 17.00 Uusi elämä etelässä. 15.05 Toisenlaiset äidit. Kutonen 6.05 Arvokaman metsästäjät USA. 13.30 Ensisilmäyksellä. 0.25 Gold Rush: Kaivosten pelastajat. 17.30 Simpsonit (7). 13.15 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 10.20 . 10.00 Ihmeellinen planeetta Maa. 19.00 Remppa vai muutto UK. 19.25 Asunnon metsästäjät maailmalla. 16.30 Top Gear. 9.00 Ihmeellinen planeetta Maa. Finaali. 0.00 Pelastakaa ihoni! 0.55 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 4.50 Destination Fear. 15.55 San Diegon eläintarha. 8.30 Salaa raskaana. 08.10 Pelastuslaitos apuun! 08.50 Efter Nio. 7.45 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. LIV 9.00 Sinkkuillallinen. 6.20 Kirpputorikisa. 18.00 Ennakkostudio. 10.00 Suurin pudottaja Suomi. 20.00 Syyttäjä Imma Tataranni (12). 9.20 Asunnon metsästäjät. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 17.00 MasterChef Suomi. 2.30 Raskaan kaluston pelastajat. 8.30 Täydellinen kesä (7). 10.30 Kadonneet. 16.55 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. BUU-klubben. 23.30 Elämää Philadelphiassa (12). 11.00 Yukonin eläinlääkäri. 3.50 Supertähtien yllätysremontit. 14.00 Jay Lenon autotalli. 14.00 Grand Designs Suomi. Jakautunut kansakunta. 14.00 Sinkkuillallinen. Huutokauppapäivä. 12.30 Simpsonit. 21.00 People Magazine Investigates. 21.00 Diili. 3.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. 19.50 Wheeler Dealers. 10.00 Alaskan jäälentokenttä. 16.00 Gran Hotel (12). 17.00 Family Guy. 10.00 Aarrepaja UK. Tällä kertaa kokki Claus Meyer ja pappi Poul Joachim Stender lähtevät paikkaan, joka näyttää paratiisilta, mutta jossa vaanii kuolema. 11.30 Family Guy. 2.45 Simpsonit. 19.55 Unelmahäät. 3.45 Bitchin’ Rides. 3.00 Lentoturmatutkinta. 9.00 Unelma-asunto auringon alta. 1.15 1990: Murhaava vuosikymmen. Frii 6.15 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 21.00 9-11: Lone Star. 5.35 Ensisilmäyksellä. 10.10 Silent Library Suomi. 15.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 10.15 Autonrassaajat. TV5 6.00 Kirpputorikisa. 3.40 Unelma-asunto auringon alta. 11.15 Suurmestari Ruotsi. 8.00 Ostoskanava Myori.fi. (U) 16.45 Jumalallista ruokaa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 1.00 Rewind the ’90s. 19.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 17.00 Simpsonit (7). 21.00 Naked Attraction Norja. 11.05 Family Guy. (U) 21.55 Lidian autossa. 8.55 Miehen puolikkaat. 10.30 Käräytyskamera (12). 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 18.05 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 16.00 Lemmen viemää (7). 13.00 Ensisilmäyksellä. 20.00 Remppa vai muutto UK. 3.30 Suomen huutokauppakeisari. 7.25 Monchhichi (S). 22.15 Top Gear. 12.00 Raskaan kaluston pelastajat. 13.20 Kakkukuningas: Kaksintaisto. 12.20 Arvokaman metsästäjät USA. 23.00 Arman ja viimeinen ristiretki (16). 21.00 Rewind the ’90s. 14.30 Miehen puolikkaat. MTV Sub 7.00 Monchhichi (S). 22.05 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 12.30 Salatut elämät. 23.30 Muinaiset avaruusoliot. 4.30 Miehen puolikkaat. 0.30 Burgeri miehet Pohjois-Amerikassa (S). 23.00 Farmi Suomi. 12.45 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 09.48 Hyvissä käsissä (7). 8.00 Simpsonit (7). 11.30 Supertähtien yllätysremontit. 6.45 Meret ilman vettä. 10.20 Kirpputorikisa. Urheilu . 22.00 22.20 Uusi Kino: How to Please (S). 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 12.00 Lentoturmatutkinta. 2.45 Not a Boy, Not a Girl – Growing Up Without a Gender. 1.55 Ulosottomiehet. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 19.00 Rekkakuskit jäällä. 21.00 MasterChef Suomi. 18.00 Simpsonit. 18.00 Kotoisa. 21.00 The Voice of Finland. 4.05 Baywatch (12). 20.00 Mystiset muinaiskuolemat. 1.50 Love Island Suomi (S). 17.55 Löytöretki tuntemattomaan: Kuoleman jälkeen. 22.00 Miehen puolikkaat. 22.48 Uusi Kino: Meren tuomat 23.45 Syyttäjä Imma Tataranni 20.00 MTV Ava Menossa Kova laki -sarjan 18. 3.25 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 4.30 Saari ilman lakeja. 17.00 Lainvalvojat. 7.25 Simpsonit. 7.10 Monchhichi (S). 18.00 Remppa vai muutto Suomi. 22.00 Tuhoisat suunnitteluvirheet. 5.15 Ensisilmäyksellä. 6.25 Arvokaman metsästäjät USA. 17.55 Kauneusoperaatio helvetistä. 12.00 Remppa vai muutto UK. 9.50 Valitut palat collection. STAR Channel 6.00 Kymppitonni. 3.50 Castle. 3.45 Jättimäiset Koneet. Elokuvat . 5.15 Vankilassa ulkomailla. 14.15 Uusi elämä etelässä. 10/24. 2.40 Remonttipari. 1.15 Family Guy. 7.45 Simpsonit. 11.00 Unelmaasunto auringon alta. 23.25 Autopaja Goblin Works. 11.30 Kanadan rajalla. 07.40 . 12.45 Luonto, ihminen ja taide. 17.25 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 5.25 Kakkukuningas. 2.50 Suurmestari Ruotsi. 7.00 Lemmen viemää (S). 16.00 Rillit huurussa. 22.30 Miehen puolikkaat. 21.00 Subleffa: Olavi Virta (12). 14.50 Avioparin remonttibisnes. 8.30 Simpsonit (7). 15.25 Romuautot rahaksi. 17.00 Erikoisjoukot (12). 16.50 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 9.10 Wheeler Dealers. 1870 – 1900), oli kapitalismin nousun juhlaa, mutta samalla myös hyvin levotonta aikaa yhteiskunnan jyrkän jakautumisen tähden. 15.50 Farmi Suomi. 16.00 Rekkakuskit Suomi (S). Yhdysvaltojen kultainen aikakausi, Gilded age (n. 4.35 MTV Uutiset Live. 12.00 Kolme naista (12). 15.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 0.00 Elokuva: Kaksi kuningatarta. 2.40 Maatilan pelastajat. 13.15 Museoiden mysteerit. 4.55 Miehen puolikkaat. 18.30 F-liiga LIVE: 2. 8.25 1+5 tytärtä. 1.30 Remppa vai muutto UK. 20.00 NCIS Los Angeles (12). 10.55 Kirpputorikisa. 12.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 2.15 Simpsonit. 0.00 Egyptin kadonneet aarteet. 10.50 Autonrassaajat. 5.20 Arktiset vedet. 18.45 Gold Rush: Kaivosten pelastajat. 6.35 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 20.00 Rillit huurussa. 9.45 Moderni perhe. 13.40 Spring Baking Championship. 18.50 Kakkukuningas: Kaksintaisto. 11.15 Maatilan pelastajat. Hero 13.30 Hurja painonpudotus Suomi (S). 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 0.00 Paratiisihotelli Tanska (7). 13.00 Puutarhan pelastajat. 13.00 Emmerdale (7). 2/4: Karitsa ja uhrivalmius. 14.00 Tonnikalan saalistajat: Outer Banks. Kanavakoodit tv1 = TV1 tv2 = TV2 mtv = MTV3 nel = Nelonen fsd = Yle Teema&Fem nep = JIM stv = FOX tv5 = TV5 voi = Kutonen liv = LIV ava = AVA her = Hero tvt = Sub fri = Frii nag = National Geographic mtm = C More Max alf = AlfaTV tlc = TLC Yle Teema & Fem Muut tv-kanavat A P U | 6 3 . Onko Javier kokonaan tossun alla. 7.35 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 0.30 Sinkkuillallinen. 22.00 Elokuva: Rakkautta ennen aamua. 2.25 Kenet ihmeessä nain. 14.15 Menneisyyden mysteerit. 15.00 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 16.00 Race Across The World Suomi. 17.30 Lainvalvojat. 14.00 Miehen puolikkaat. 19.00 Kiinteistöhuutokauppa: Remontilla rahoiksi. 7.30 Elä vapaana tai kuole. 10.35 Silent Library Suomi. 1.45 Family Guy. 18.00 18.00 . BUU-klubben. 18.00 Egyptin kadonneet aarteet. 14.30 Satakiloiset siskot. 19.00 Ruotsin rajavartijat. 23.45 Suurmestari. 10.30 Asuntoflippaajat. 18.00 Ulosottomiehet. 16.30 Rillit huurussa. 17.30 Family Guy. 20.00 Frendit (S). 23.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 12.20 Vauva muuttaa kaiken. 7.30 Custom Carolina. Sportliv. 8.10 Tuho-osasto. 21.00 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 4.50 Asunnon metsästäjät. 15.30 Petolliset. 7.35 Unelmahäät. 19.55 Valheellinen nettimaailma. 22.00 Murha paratiisissa (12). 13.00 Simpsonit (7). tuotantokausi.. 15.00 Arman Pohjantähden alla (S). 13.30 Tiny House Hunting. 11.35 Deadly Recall. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Ladyn englantilainen ystävä järjestää arvoesineiden huutokaupan hotellissa, ja erityisesti yksi esine herättää ihastusta. 7.00 Ensisilmäyksellä. 23.00 Elokuva: World War Z. 22.30 Daniel Ahola: Poliisia ja rosvoa (S). 14.15 Ainutlaatuiset kodit. 23.05 Piinaava pakkomielle. 9.25 SOS Gotlanti. Tammisaari oli parinsadan vuoden ajan Ruotsin valtakunnan pienin kaupunki. 8.20 Bitchin’ Rides. 11.00 Kanadan rajalla. 0.05 Hengenvaarallisesti lihava. 7.35 Monchhichi (S). 8.30 Miehen puolikkaat. 6.55 Vintagekodit kuntoon. 6.45 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 19.00 Lentoturmatutkinta. 21.00 Historia: Yhdysvaltojen kultakausi. 18.30 Simpsonit. 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 12.50 Arvokaman metsästäjät USA. 14.00 Alaskan jäälentokenttä. 17.00 Rikkaat ja rahattomat. 15.35 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 18.30 Tarinoita pikkukaupungista – Tammisaari (S). 12.30 Kokkaushaaste
06.35 . 22.45 Oddasat. Sportliv. Täydelliset suomenruotsalaiset rapujuhlat. 21.00 The Real Housewives Suomi (S). 02.10 Snackmasters UK. 10.00 Hulluja urheilulajeja. 11.00 ARPA.FI. 11.10 Riistametsällä Pohjolassa. 07.45 . 07.20 . 21.00 Taivaan tulet (12). Luukas vaikenee Matin salaisuudesta, jos tämä ei puhu Luukaksesta poliisille. 12.45 Tanskalainen maajussi. 09.30 Puoli seitsemän. 22.35 Rikospaikka. 09.00 Koti koiralle UK. 19.00 Seitsemän uutiset. TV1 TV2 MTV3 Nelonen 64 | A P U TV 04.00 Uutisikkuna. 18.30 Puoli seitsemän. 17.05 Viiden jälkeen. Pyörivä mökki, ’Ankkalinna’. 16.05 MOT. Laivan kannella (7). Onnistuneen illan päätteeksi henkilö kunta vaihtaa viihteelle, mutta yhtä ihmistä ei haluta mukaan. Tuire ja Sateenkaarimaa (S). 23.30 Puoli seitsemän. 18.00 18.00 Päivän sää. 20.30 Trauma – henkirikoksen jäljet (7). 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). Sunny Bunnies (S). 20.30 Yle Uutiset 20.55 . Raviradan suurin ongelma on se, että ravien kävijämäärät ovat pienentyneet eikä upeasta näköalaravintolasta tunnu tietävän ravipiirien ulkopuolella kukaan. Galaxi. 14.15 Minun maisemani. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 22.25 . 11.05 Yle Uutiset Häme. 02.05 Australian rajalla. 08.50 . Tulosruutu. 5/5. 20.00 Kulttuuricocktail Live. Futsalin MM-karsinta, FIN – NED. 19.25 . 00.00 Uutisikkuna. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 08.28 Pok ja Mok (7). Urheiluruutu. Kesken hauskanpidon Carly saa yllättäviä uutisia – mikä on ravintolan kohtalo. 07.24 Ella, Oskari ja Huu (S). 22.00 22.00 Boiling Point – kiehumispisteessä (12). Angry Birds Blues (S). LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 17.25 Uutiset. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.45 Yle Uutiset. 17.55 Uutiset. 15.35 A-studio viittomakielellä. 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Degujen vimmainen rapsuttelu. 23.05 Takaisin valoon (12). 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa. 23.00 Viimeinen sana. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.00 . 10.00 Remppa vai muutto. 18.20 . 08.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit. 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 3/6. 10.50 Yle Uutiset Uusimaa. Pikku Kakkonen. 07.48 Tipo (S). 22.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät. 06.25 Ylen aamu. 07.55 Mitä ihmettä. 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset. 16.00 Salatut elämät. Tulosruutu. 09.00 Strömsö 2018. Nimipäivät: Otto. 19.20 Päivän sää. Itävallan keisari Kaarle I (1887 – 1922) oli Habsburgien viimeinen hallitsija, joka peri kruununsa isosedältään Frans Joosef I:ltä ensimmäisen maailmansodan aikana. Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 20.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 2/8. 18.00 18.00 . 21.50 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 06.53 Martta puhuu (S). 07.10 . LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 08.27 . 13.15 SuomiLOVE. 7/12. Kaikki vieraat eivät todellakaan lämpene perinteille. Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 17.05 MasterChef Australia Dessert Masters. 10.55 Yle Uutiset KaakkoisSuomi. 12.00 LIVE: Onnenarpa. 08.36 Näin meillä (7). 13.00 Unelma-asunto auringon alta. 14.00 Race Across The World Suomi. Bing (S). 14.10 Valitut Palat Collection. 12.30 Ostoskanava Myori.fi. 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 11.35 Yle Uutiset Lappi. 06.05 . Pikku Kakkonen. Luksusnaisten sisäpiiri kokoontuu Katajanokalla Hannan huikeisiin rapujuhliin. Espoo, Vermo. 01.15 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi. 18.05 Viiden jälkeen. 11.00 Haluatko miljonääriksi?. Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.4. 02.35 Temptation Island Suomi 19.00 TV1 Itävallan Kaarle I oli Habsburgien viimeinen keisari. 07.20 Tilkkupeiton tarinoita (S). 06.10 . 15.00 Kummeli (7). 12.00 Neljän tähden illallinen. 10/12. Tara Duncan (7). 16.58 Uutiset. 19.55 Tulossa: Haluatko miljonääriksi?. 17.30 Viiden jälkeen. Näkyyks kello. 11.50 Matkapassi: 20 vuotta maailman ympäri. (S). 12.00 Nepsyt. Urheiluruutu. 07.37 Mauno (S). 19.00 Historia: Kaarle I – viimeinen keisari. 03.35 Kyllä nolottaa (12). 14.55 Remppa vai muutto. 09.30 Latela. 18.30 Emmerdale (S). 10.00 Murdochin murha mysteerit (12). 22.00 22.00 Pohjolan laki (7). 14.50 Koulumme syntyvaiheita. 08.13 Dinofarmi (S). 10.00 Emmerdale (S). Smurffit (S). 23.05 Diili. 23.00 . 21.05 A-studio. 18.00 18.00 Yle Uutiset 18.21 Puoli7 tänään. 13.15 . 03.05 Kyllä nolottaa (S). 00.20 Muodin huipulle. 22.00 22.00 Kymmenen uutiset. 16.45 Novosti Yle. 23.25 Kotka 10 (12). 18.00 18.10 IS esittää: Sain sen videolle. Jumppahetki: Kehonhallinta. 15.00 Suurmestari. 15.27 Kummeli (7). 16.40 Yle Oddasat. 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo. 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 20.58 Keno ja Synttärit. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 07.55 . 10.30 Kauniit ja rohkeat (7). Marjo vihitään salaseuraan. Myös bisneksessä käy flaksi. 01.35 Australian rajalla. 17.04 Päivän sää. 18.25 Top Gear Suomi. 06.50 . Näistä paikoista ei persoonallisia ratkaisuja puutu! 21.00 Asian ytimessä. 15.55 Poliisikoira Rex (12). 22.00 22.20 The Other Mrs Jordan: sarjahuijarin uhrit (12). 06.00 . 00.35 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 21.49 . 17.00 Onnenarpa. 06.45 . 16.00 Punkaharjun pojat. 15.05 Hurjia suomalaisia. 04.00 Uutisikkuna. 04.05 Kuokkavieras Kataja. Keskiviikko 17.4. 06.25 Huomenta Suomi. 00.25 Uutisikkuna. Juhlien loppu. 08.02 Auvo Raitanen (S). 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa. 06.15 Aamusää. 11.44 Oddasat. 11.40 Yle Oddasat. 5/8. 13.55 Valitut Palat Collection. 10.45 Unelma Lapista. 14.30 Søren Vesterin puutarha. 18.10
19.55 Valheellinen netti maailma. 10.10 Kymppitonni. 6.55 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 17.10 Arman ja viidenkympin kriisi (7). 8.00 Ostoskanava Myori.fi. 8.00 Simpsonit (7). 16.30 Top Gear. 16.55 Lainvalvojat. 23.00 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 2.20 Ulosottomiehet. 4.45 Destination Fear. 19.00 Remppa vai muutto UK. 17.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 19.55 Löysät pois!. 12.00 Lentoturmatutkinta. 5.40 Ensisilmäyksellä. 07.45 . 5.15 Vankilassa ulkomailla. 9.00 Suurmestari UK. Frii 6.15 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 13.30 UEFA Champions League: Huippu hetket. 10.20 Kirpputorikisa. 23.05 Subleffa: Pelastakaa sotamies Ryan (16). 9.00 Unelma-asunto auringon alta. 19.00 Miehen puolikkaat. 8.15 Egyptin kadonneet aarteet – parhaat palat. 13.05 Suomen huutokauppakeisari. 3.00 Lentoturmatutkinta. 7.10 Denver (S). Ohjelma taidekritiikistä. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.05 Tähdet, tähdet. 2.35 Maatilan pelastajat. 14.05 Alaskan jäälentokenttä. 10.00 Suurin pudottaja Suomi. 12.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 9.25 Äiti bestiksenä. 8.20 Remonttipari. 17.00 Simpsonit (7). 6.40 Ensisilmäyksellä. 6.45 Museoiden mysteerit. 0.25 Gold Rush: Kaivosten pelastajat. 5.20 Ensisilmäyksellä. 9.20 Asunnon metsästäjät. 0.05 Tamron Hallin rikostutkimukset. 11.35 Deadly Recall. 4.35 Miehen puolikkaat. 7.50 Professori Balthazar (S). 14.00 Sinkkuillallinen. 15.50 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 22.00 Tulossa: Haluatko miljonääriksi?. 3.15 9-1-1: Lone Star. 10.35 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 19.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 20.00 Meret ilman vettä. 11/24. 23.30 Family Guy. 12.30 Vauva muuttaa kaiken. 17.00 Family Guy. Jäähyväiset (S).) 22.00 23.30 Sydän on aina punainen. Kutonen 6.00 Arvokaman metsästäjät USA. 09.05 Kysy lääkäriltä terveydestä. 23.55 NCIS Los Angeles (12). 15.55 San Diegon eläintarha. 17.00 Rikkaat ja rahattomat. 18.00 Egyptin kadonneet aarteet. 21.00 Elokuva: Beck: Kartelli (16). 11.05 Family Guy. 21.00 Hengenvaarallisesti lihava. finaali. 12.00 Simpsonit. 19.55 Latelan Laurin hurja remontti. 7.30 Elä vapaana tai kuole. 11.15 Suurmestari Ruotsi. 17.00 Uusi elämä etelässä. 23.00 Erikoisjoukot. 13.30 Kakkukuningas: Kaksintaisto. 21.00 Top Gear. 23.05 People Magazine Investigates. 12.30 Kokkaus haaste. 1.50 Love Island Suomi (S). 3.35 Kova laki: Erikoisyksikkö. 4.55 Miehen puolikkaat. 5.15 Outo riippuvuus. Merestä löytyy ruumis, ja Ayalalla on jälleen kysyttävää. 2.45 Atlantan plastiikkakirurgit (12). 16.00 Sanansaattajat. 20.00 Rillit huurussa. 11.00 Pilanpäiten. 16.00 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. 08.45 . 15.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 7.00 Lemmen viemää (7). 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 8.30 Salaa raskaana. 15.00 Moderni perhe. 11.15 Maatilan pelastajat. 11.00 Uusi elämä etelässä. Kotijumppaa Sofian kanssa. 15.05 Toisenlaiset äidit. 10.20 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 11.30 Stugor. 14.15 Ainutlaatuiset kodit. 8.30 Miehen puolikkaat. 14.35 Satakiloiset siskot. 18.00 Unelmahäät. 9.25 SOS Gotlanti. 3.55 Australian rajalla. 18.00 Kauneusoperaatio helvetistä. 14.15 Uusi elämä etelässä. (U) 16.45 Jumalallista ruokaa. 14.00 Kuinka monta tähteä. 22.00 Burgerimiehet Aasiassa. 22.00 Pelastakaa ihoni!. National Geographic 6.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 21.00 Huvila & Huussi. 4.30 Saari ilman lakeja. 16.00 Gran Hotel (12). 15.50 Farmi Suomi. 0.00 Paratiisihotelli Tanska (7). 0.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). Lasten ohjelmat ( ) Ikäraja JIM 9.00 Uusi elämä etelässä. 18.30 Riistametsällä. 1.00 Elokuva: Koti eläintarhassa. 11.00 Unelma-asunto auringon alta. 18.00 Simpsonit. 8.30 1+5 tytärtä. 23.00 Autojen ensi apu. 14.00 Rekkakuskit jäällä. 10.30 Kadonneet. 21.55 . 19.00 Rekkakuskit jäällä. 8.30 Täydellinen kesä (7). 20.00 NCIS Los Angeles (12). 13.00 Emmerdale (S). Andésin ahdinko. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 14.00 MasterChef Suomi. 09.50 Kaikkea kaupan. 22.10 Elokuva: 95. 12.55 Totta, tarua ja videopelejä (7). (U) 21.00 Mark Rothkon maailma. 18.00 Los Angelesin luksus lukaalit. 13.40 Spring Baking Championship. 23.00 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä. 15.25 Romuautot rahaksi. 13.45 Valitut palat collection. 3.55 Supertähtien yllätysremontit. Dokumenttielokuva ruotsalaisesta Imperiet-rockyhtyeestä ja sen kiihkeimmistä 1980-luvun vuosista. Urheilu . 2.30 Poliisien matkassa. 3.40 Unelma-asunto auringon alta. 3.55 Criminal Minds. 10.00 Kaaoksen kesyttäjät. BUU-klubben. 14.00 Äärimmäistä selviytymistä: toinen maailmansota. 23.00 Family Guy. Ohjaaja: Balsam Hellström, Ruotsi 2024. 18.50 Kakkukuningas: Kaksintaisto. 1.00 Salakaupan julmemmat kasvot. 2.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 6.55 Vintage-kodit kuntoon. 0.30 Simpsonit. TLC 6.05 Say yes to the Dress Britannia. 18.10 Lentopallon mestaruusliiga LIVE: Miesten 5. 3.45 Jättimäiset koneet. 4.35 Deadly Recall. 6.40 Spring Baking Championship. 13.30 Tiny House Hunting. 15.00 Annan herkulliset leivonnaiset. TV5 6.15 Kirpputorikisa. 3.40 Bitchin’ Rides. 9.20 Moderni perhe. 13.15 Museoiden mysteerit. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 13.00 Ensisilmäyksellä. 17.25 Søren Vesterin puutarha. 18.45 Gold Rush: Kaivosten pelastajat. Yle Teema & Fem Muut tv-kanavat A P U | 6 5 . 18.00 Sinkkuillallinen. 1.30 Tunnelbanan. 10.00 Moderni perhe (S). 16.00 Lemmen viemää (S). Elokuvat . 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.00 Tulossa: Haluatko miljonääriksi?. 08.15 Iloa puutarhasta. 12.00 Backstreet Girls – pandemiakomedia (S). 19.50 Wheeler Dealers. MTV Ava 6.00 MTV Uutiset Live. 21.00 Pelastajat Helsinki. 8.10 Tuho-osasto. 12.00 Remppa vai muutto UK. MTV Sub 7.00 Denver (S). 13.25 Lidian autossa. 23.55 Hengenvaarallisesti lihava. 11.00 Australian rajalla. 4.30 Baywatch (12). 3.00 Remppa vai muutto UK. 12.00 Raskaan kaluston pelastajat. LIV 9.00 Sinkkuillallinen. 6.30 Kakkukuningas. 2.00 Vankilassa ulkomailla. 0.00 Simpsonit. 12.45 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 4.05 Superhamstraajat. 15.30 Petolliset. 13.00 Puutarhan pelastajat. 13.00 Simpsonit (7). 17.55 Löytöretki tuntemattomaan: Kuoleman jälkeen. 10.30 Käräytyskamera (12). 18.10 Vintage-kodit kuntoon. 16.10 Leijonan luola Suomi (S). 6.30 Tiny House Hunting. 14.15 Gold Rush: Kaivosten pelastajat. Elokuva kuvaa yhtyeen menestystä legendaarisen punkyhtye Ebba Grönin hajoamisen jälkeen, mutta samalla se kertoo myös Ruotsista ja maailmasta aikana, jolloin oli itsestään selvää, että taiteilijat ottivat yhteiskunnallisesti kantaa. 6/14: Taidetta luonnossa. 22.00 Vankilassa ulkomailla. Tuskastunut Teresa vierittää syyn erään toisen niskaan. 12.20 Arvokaman metsästäjät USA. 7.30 Löytöretki tuntemattomaan: Kuoleman jälkeen. Hän lähtee Deep Forest Art Landiin tutkimaan, miten taide ja viheralueet voidaan yhdistää. Piinaviikko 2/2. 15.05 Arman Pohjantähden alla (7). 11.00 Strömsö. 10.00 Alaskan jäälentokenttä. 6.45 Meret ilman vettä. 19.00 Lentoturmatutkinta. 3.20 Suurmestari Ruotsi. 20.00 Syyttäjä Imma Tataranni (12). 2.00 Sinkkuillallinen. 7.45 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. Kuinka Andrésin nyt käy. 0.05 Himohamstraajat. 17.00 Challengerin onnettomuus: Viimeinen tehtävä. 8.02 TV2 Avulias Auvo Raitanen asuu Viilumetsässä.. 11.00 Yukonin eläinlääkäri. 10.15 Autonrassaajat. Søren suhtautuu intohimoisesti siihen, että puutarhoissa pitäisi olla enemmän taidetta. 10/16. 12.30 Salatut elämät. 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 0.00 Egyptin kadonneet aarteet. 5.05 Asunnon metsästäjät. Siellä on kyse paitsi pyhistä ruokaelämyksistä myös yllättävistä perinteistä. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 19.00 Kiinteistöhuutokauppa: Remontilla rahoiksi. 18.00 Remppa vai muutto Suomi. 1.20 1990: Murhaava vuosikymmen. 3/4: Pietarin kalansaalis ja juomingit. 11.25 Supertähtien yllätysremontit. 21.00 9-1-1: Lone Star. 1.55 Raskaan kaluston pelastajat. 0.55 Kotka 10 (12). 4.35 MTV Uutiset Live. BUU-klubben. 21.00 Tappava Hollywood. 16.05 Tulossa: Haluatko miljonääriksi?. 20.00 Frendit (S). 17.00 Maalaistaloa rakentamassa. 18.00 Ulosottomiehet. 18.00 18.00 . 15.45 Arktiset vedet. 14.50 Avioparin remonttibisnes. 16.00 Rillit huurussa. 19.25 Asunnon metsästäjät maailmalla. 9.05 Wheeler Dealers. 9.50 Valitut palat collection. 20.00 The Real Housewives Suomi (S). Mihin johtaa uusin Ayalan pikku apulaisten löytämä vihje. 23.00 Paiseklinikka. 2.55 Suomen huutokauppakeisari. Hero 13.30 Superkauppiaat. 21.00 Subleffa: Tropic Thunder (12). 10.30 Tiettömän taipaleen takana. 8.15 Bitchin’ Rides. 22.00 How I Met Your Father. 2.55 Remonttipari. STAR Channel 6.00 Moderni perhe. 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 21.00 Salakaupan julmemmat kasvot. 18.55 Komppania Ketonen & Gustafsberg. 15.00 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma!. 23.20 Autopaja Goblin Works. 7.25 Simpsonit. 9.00 Ihmeellinen planeetta Maa. 14.00 Miehen puolikkaat. Kokki Claus Meyer ja pappi Poul Joachim Stender saapuvat Israeliin. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano
Vaikuttaja Joona Hellman rakastaa herkkuja. 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). Prologi: Mitä hittoo, et sä voi nussii. 15.45 Novosti Yle. Urheiluruutu. 18.00 18.00 Päivän sää. 17.00 . Urheiluruutu. 14.00 Kotoisa. 08.50 . 18.30 Emmerdale (S). 15.40 Yle Oddasat. Jumppahetki: Voimaa reisiin. Hait ja hylkeet. 22.00 22.00 Ulkolinja: Ukrainan aseiden kallis hinta. 17.00 Syke (12). 17.30 Viiden jälkeen. Luvassa on myös henkilökuvia, historiaa sekä tietysti tärkeimmät tapahtumat kauden 2024 MM-sarjasta. Thomas kertaa järkyttyneelle Hopelle Emman kuolemaan johtaneita tapahtumia syyttömyyttään vakuutellen. 14.45 . 03.50 Temptation Island Suomi (7). 11.10 Riistametsällä Pohjolassa. 09.00 Koti koiralle UK. 21.05 A-Talk. 07.50 Ryhmä Hau (S). 13.55 Valitut Palat Collection. Rallisirkus tutustuttaa katsojat kisapaikkakuntiin ja tarjoilee tarinoita rallikulissien takaa. 06.25 Ylen aamu. 07.10 . 20.00 Olet mitä syöt. Koira vastaan konnat. 16.25 Onnenarpa. Kun pystyisi yhdyntään, olisi valmis. 19.20 Päivän sää. 22.45 Nikaa etsimässä (12). 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 16.00 Salatut elämät. 11.05 Yle Uutiset Häme. 23.45 Epänormaali. 14.55 Elävä arkisto: Mennään junalla. 09.30 Latela. 07.45 . Rallisirkus. Tilitystä totuuden nimissä. 12.00 LIVE: Onnenarpa. Raviradan suurin ongelma on se, että ravien kävijämäärät ovat pienentyneet eikä upeasta näköalaravintolasta tunnu tietävän ravipiirien ulkopuolella kukaan. 12.45 Tanskalainen maajussi. 21.45 Yle Uutiset. 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Aggressiivinen Viuhti -marsu. Venäjän hyökättyä Ukrainaan Euroopan asetehtaat tuottavat eniten aseita sitten toisen maailman sodan. 06.50 . 04.00 Uutisikkuna. 00.05 Billions (S). 07.14 Retki-Roope (S). 1/5. 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset. 10.50 Yle Uutiset Uusimaa. 06.15 Aamusää. 22.35 . 17.55 Uutiset. 14.10 Valitut Palat Collection. Tulosruutu. 08.16 . 10.00 Remppa vai muutto. 22.55 Oddasat. 07.35 Sankarikoulu (S). 16.00 Punkaharjun pojat. 20.30 Yle Uutiset 20.55 . 13/24. 07.25 Osku (S). 10.00 Hulluja urheilulajeja. 15.55 Yle Uutiset alueeltasi. 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo. Edessä on Carolinan ja Anssin hääpäivä. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.4. 19.00 Seitsemän uutiset. 07.20 . Espoo, Vermo. Johanna saa potilaakseen mystisistä kivuista kärsivän naisen. 23.10 Digihuijatut. 08.17 Eka & Helmi (7). Galaxi. Lääkärit antoivat ymmärtää, että toimenpide oli välttämätön. 02.15 Valtateiden sankarit. 11/15. 08.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. (U) 23.40 Puoli seitsemän. 6/8. 09.30 Puoli seitsemän. 2/5. Veikkausliiga – Futiksen nälkään.) 22.45 Pohjolan laki (12). Sunny Bunnies (S). 14.55 Suuri seikkailu. 01.50 Rekkakuskit Suomi (S). 06.57 Tete ja Mama (S). 23.57 Epänormaali. 22.00 22.00 Kymmenen uutiset. Tottumiskysymys (12). 16.58 Uutiset. 19.30 Salatut elämät. Hansin äidin mielestä poika on otettu huostaan ilman syytä. 00.10 Uutisikkuna. 18.00 18.00 SuomiLOVE. 06.25 Huomenta Suomi. 15.50 Yle Uutiset viittomakielellä. Torstai 18.4. 06.00 . 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa. 11.40 Yle Oddasat. 11.44 Oddasat. 07.55 . 17.05 Viiden jälkeen. 1/9. Niken sisällä kuplii käsittelemätön trauma. LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Chuck ja Wendy joutuvat ottamaan uuden otteen yhteiseen vanhemmuuteen. 16.30 Syke (7). 08.29 Minä, Elvis Riboldi (7). 14.15 Søren Vesterin puutarha. 21.35 Keno ja Synttärit. 10.55 Yle Uutiset KaakkoisSuomi. 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 19.00 Kummeli (7). Matti yrittää kerätä itsensä Sofian siirron jäljiltä, Eeva käyttää omalaatuisia keinoja hankkiessaan isoa asiakasta. Pippa valistaa Joonaa sokerin vaaroista ja määrää väsymyksestä kärsivälle miehelle sokeristopin, mikä on Joonalle todellinen haaste toteuttaa. 10.00 Emmerdale (S). 13.15 Yle Live: Von Hertzen Brothers. Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 23.45 TV2 Carolina sai diagnoosikseen ”epänormaali nainen”. Diagnoosia seurasivat tuskalliset venytyshoidot. 04.10 Karalahti. 11.00 Haluatko miljonääriksi. Bing (S). 21.00 Sorjonen (16). 11.50 Matkapassi: 20 vuotta maailman ympäri. 12.00 Kulttuuricocktail Live. 11.35 Yle Uutiset Lappi. 07.07 Henrietta (S). 18.00 19.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 2/8. 21.49 . Älylaitemurrot. 15.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.00 Neljän tähden illallinen. 21.40 Erikoisjoukot. 22.00 22.00 The Lazarus Project (16). Tie itsensä hyväksymiseen on ollut pitkä. 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 10.00 Murdochin murha mysteerit (12). 19.25 . TV1 TV2 MTV3 Nelonen 66 | A P U TV 04.00 Uutisikkuna. 03.15 Kova laki: Rikollinen mieli (12). Haluun lääkitystä alas. 13.00 Sukuni salat. Carolinan teini-ikää määrittivät tyly diagnoosi ja häpeä omasta kehosta. 22.25 . 00.50 Poliisit 2021 (7). 18.05 Viiden jälkeen. 15.00 Sanansaattajat. 19.28 Kummeli (7). 10.45 LAKEUSlife. 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi. 02.50 Temptation Island Suomi (7). 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa. 06.35 . 20.00 Maamerkkien uusi elämä. LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. Smurffit (7). 22.20 Päivän sää. 2/6. 01.15 Poliisit UK: Ajojahti (12). 06.10 . Tässä jaksossa päätimme siirtää lounaan talliväen suosiossa olleesta 50 paikkaisesta Tallitupa -ravintolasta raviradan upeaan, 500 paikkaiseen katsomoravintola Ravillaan ja kutsua lounas avajaisiin paikallisia ja silmäätekeviä. 20.50 YleX Otto. Pauliina oli viimeistelemässä väitöskirjaansa, kun yhtäkkiä hiiren kursori alkoi viedä väitöskirjan tekstejä työpöydältä roskikseen. Steffy saa tehdä kaikkensa vakuuttaakseen Finnin siitä, ettei Xanderin puheissa ole perää eikä Thomas ole vaarallinen. Pikku Kakkonen. 17.25 Uutiset. 00.15 Uutisikkuna. Nimipäivät: Valto, Valdemar. Adan koulunkäynti ei ole oikein alkanut. 06.52 Poppelikumpu (S). 18.30 Puoli seitsemän. 09.00 Strömsö 2018. 08.40 Lulu ja lehmä (7). Tuire ja Sateenkaarimaa (S). Sonic Boom (7). 14/24. 17.04 Päivän sää. Keittiökavaljeerit (S). Philip haluaa auttaa vanhaa ystäväänsä, mutta tuleekin tehneeksi tästä Princen ja Chuckin valtataistelun nappulan. 11.00 ARPA.FI. 13.15 . 22.00 22.40 . 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 20.00 Farmi Suomi. 23.05 Asian ytimessä. 19.00 Valta (12). 12.30 Ostoskanava Myori.fi. 06.05 . 15.05 Suomi on metsäläinen. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 18.00 18.00 Yle Uutiset 18.21 Puoli7 tänään. En keksi mitään nöyryyttävämpää. 21.00 Suurmestari. Pikku Kakkonen. 17.30 Diili. 06.45 . 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 20.00 Nepsyt. Angry Birds Blues (S). Tulosruutu. 23.50 Suomen huutokauppakeisari
12.30 Salatut elämät. 6.45 Meret ilman vettä. 15.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. He kuolivat vuonna 1991 Unzen-tulivuoren purkauksessa Japanissa. Minä osaan!: Minä osaan! (S). 23.20 Yökylässä Maria Veitola. 18.00 Remppa vai muutto Suomi. 13.30 Ihanat siirtolapuutarhat. 10.00 Alaskan jäälentokenttä. 21.30 Top Gear Suomi. 5.15 Vankilassa ulkomailla. 1.30 Rikospaikka. 23.00 Duudsonit tuli taloon (S). Pariskunta matkusti ympäri maapalloa jahdaten tulivuoren purkauksia ja dokumentoiden tutkimuksiaan. 4.00 Unelma asunto auringon alta. 9.20 Asunnon metsästäjät. Mutta Imman sitkeä taistelu oikeuden toteutumiseksi jatkuu. 8.30 Täydellinen kesä (7). 12.45 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 2.20 Ulosottomiehet. 1.55 Criminal Minds. 13.35 Kakkukuningas: Kaksintaisto. TLC 6.00 Say yes to the Dress Britannia. 14.00 Sinkkuillallinen. 22.20 Elokuva: Matrix Reloaded. 09.20 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 16.55 Lainvalvojat. 17.50 Löytöretki tuntemattomaan: Kuoleman jälkeen. 7.30 Mimmit musapatti (S). 23.00 Kenet ihmeessä nain. (U) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Ulosottomiehet. 4/4: Leipää ja ihmeitä. 12.20 Arvokaman metsästäjät USA. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 8.30 Salaa raskaana. 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). Elokuvat . Kaksoiselämää 1/2. 3.15 Poliisit UK: Ajojahti (7). MTV Sub 7.00 Muumien maailma (S). 10.00 Suurin pudottaja Suomi. 11.25 Super tähtien yllätysremontit. 7.00 Lemmen viemää (S). 20.00 Suuri seikkailu. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 2.25 Piinaava pakkomielle. 13.00 Emmerdale (S). 4.55 MTV Uutiset Live. 18.25 Jääkiekkoa: Suomi-Ruotsi. 10.25 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. LIV 9.00 Sinkkuillallinen. 15.30 Petolliset. Ystäväpariskunta tulee käymään Palazzo Cirillossa, mutta Billin ja Marien luona vieraille ei ole luvassa vain lomaa ja lepoa. 8.00 Simpsonit (7). 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 15.00 Unelma asunto auringon alta. 18.45 Gold Rush: Kaivosten pelastajat. 21.00 Elokuva: Beck: Erakko (16). 15.15 Romuautot rahaksi. 13.00 Ensisilmäyksellä. 0.55 Sinkkuillallinen. 1.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat -kooste. 18.00 Leijonastudio. 21.00 The Real Housewives Suomi (S). 23.00 Arman ja viimeinen ristiretki (16). 19.50 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 21.00 Leijonastudio. Frii 6.15 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 11.15 Maatilan pelastajat. TV5 6.15 Kirpputorikisa. 10.30 Käräytyskamera (7). 23.00 Family Guy. 11.15 Suurmestari Ruotsi. 4.25 Deadly Recall. 16.25 Top Gear. 15.50 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 9.25 SOS Gotlanti. 5.20 Say yes to the Dress Britannia. 9.05 Wheeler Dealers. 3.55 Australian rajalla. 4.30 Saari ilman lakeja. Katia ja Maurice Kraft rakastivat intohimoisesti sekä toisiaan että tulivuoria. Urheilu . "Blues teki minusta villin." American Masters -sarjan dokumentti (2021) Chigago Bluesin elävästä jättiläisestä, kitaristi/laulaja Buddy Guysta (s. MTV Ava 6.00 MTV Uutiset Live. 4.10 Super hamstraajat. 23.10 Elokuva: Syntynyt 4. 3.05 Not a Boy, Not a Girl – Growing Up Without a Gender. 11.35 Deadly Recall. 18.00 Simpsonit. 18.00 Sinkkuillallinen. 15.55 San Diegon eläintarha. 12.50 Kansanvalta (S). 19.25 Asunnon metsästäjät maailmalla. 13.00 Simpsonit (7). 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 7.45 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 11.00 Pilanpäiten. 1.05 Lainvalvojat. 14.15 Uusi elämä etelässä. (U) 21.00 MTV3 Suurmestari-ohjelmassa Elina Gustafsson.. 08.00 . 2.10 Maatilan pelastajat. 13.45 Valitut palat collection. 19.00 Kiinteistöhuutokauppa: Remontilla rahoiksi. 13.30 Spring Baking Championship. 21.00 The Spanish Princess (12). 12.30 Kokkaushaaste. 18.30 Huutokauppakesä. 2.00 Meret ilman vettä. 17.30 Diili. 20.00 Notre Damen jälleenrakennus. 1.10 1990: Murhaava vuosikymmen. 15.00 Moderni perhe. Imma paiskii töitä yötä myöten, Pietro saa eteensä kylmääviä todisteita, eikä kukaan oikein tiedä miten tästä jatketaan. 0.00 Simpsonit. Israelissa kokki Claus Meyer ja pappi Poul Joachim Stender saavat siunauksen laulavilta evankelistoilta – ja nauttivat sen kera leipää. 14.00 Miehen puolikkaat. 20.00 Frendit (S). Piinaviikko 2/2. 10.15 Autonrassaajat. 17.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 9.20 Äiti bestiksenä. 13.30 UEFA Champions League: Huippuhetket. Hillerstorpissa asuvat kaverukset Louise Sjögren ja Hanna Svensson saavat vastaansa marie stadilaiset ystävykset Henrik Larssonin ja Johan Gotthardssonin. 23.10 Paiseklinikka. 2.50 Miehen puolikkaat. 11.00 Uusi elämä etelässä. 21.00 Elokuva: Kukkoilijat. 19.00 Remppa vai muutto UK. 16.00 Raskaan kaluston pelastajat. 6.30 Tiny House Hunting. 18.00 Kauneusoperaatio helvetistä. 14.00 Talot huokuvat historiaa. 12.00 Remppa vai muutto UK. 7.30 Elä vapaana tai kuole. 15.45 Arktiset vedet. 22.05 Pienten perhe. 22.00 22.35 Buddy Guy: The Blues Chase the Blues Away (7). 0.00 Paratiisihotelli Tanska (7). 23.00 Unelmien poikamies. 2.05 Ruotsin rajavartijat. 11.00 Yukonin eläinlääkäri. 21.15 Rikoksen Anatomia. 8.25 1+5 tytärtä. 12.00 Lentoturmatutkinta. 17.25 Unelmakoti Sisiliassa. 6.50 90 päivää morsiamena: Maailmalla. Kanavakoodit tv1 = TV1 tv2 = TV2 mtv = MTV3 nel = Nelonen fsd = Yle Teema&Fem nep = JIM stv = FOX tv5 = TV5 voi = Kutonen liv = LIV ava = AVA her = Hero tvt = Sub fri = Frii nag = National Geographic mtm = C More Max alf = AlfaTV tlc = TLC Yle Teema & Fem Muut tv-kanavat A P U | 6 7 . Lasten ohjelmat ( ) Ikäraja JIM 9.00 Uusi elämä etelässä. 18.50 Kakkukuningas: Kaksintaisto. 5.25 Autonrassaajat. 10.20 Kirpputorikisa. 20.00 Rillit huurussa. 23.30 Subleffa: Kummeli V (12). 2.55 Suuri kokkikisa: Maailma lautasella. 3.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 17.00 Uusi elämä etelässä. 4.05 Supertähtien yllätysremontit. 4.10 Baywatch (12). 17.00 Suomen kaunein koti: Kesä mökit. 3.30 Ensisilmäyksellä. 18.00 Egyptin kadonneet aarteet. 19.00 Burgerimiehet Aasiassa. 1936). 3.45 Jättimäiset koneet. 15.00 Poliisit UK: Ajojahti (7). 19.55 Valheellinen nettimaailma. 14.00 Äärimmäistä selviytymistä: toinen maailmansota. 12.00 Raskaan kaluston pelastajat. 8.15 Bitchin’ Rides. 2.55 Suomen huutokauppakeisari. 23.00 Mystiset muinaiskuolemat. 21.00 Naked Attraction Norja. 4.25 Destination Fear. BUU-klubben. 13.15 Museoiden mysteerit. 16.45 Jumalallista ruokaa. 12.00 Simpsonit. 08.40 Maajussin luontokuvat. 9.00 Antarktis. 21.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat -kooste. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 0.00 Arman ja viidenkympin kriisi (7). 21.00 Fire of Love (7). National Geographic 6.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. Heistä tulee perheenjäseniä ja heidät pannaan töihin. 18.00 Kolmiodraama. 21.00 Subleffa: Bridget Jones’s Baby (7). 11.00 Unelma asunto auringon alta. 13.00 Puutarhan pelastajat. 7.30 Löytöretki tuntemattomaan: Kuoleman jälkeen. 0.00 Egyptin kadonneet aarteet. 6.45 Museoiden mysteerit. 7.25 Simpsonit. 22.00 Huvila & Huussi. 18.05 Vintage-kodit kuntoon. 14.50 Avioparin remonttibisnes. 22.20 Kova laki: Rikollinen mieli (12). 2.15 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 1.55 Remppa vai muutto UK. 20.55 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. Kutonen 6.00 Arvokaman metsästäjät USA. 19.00 Miehen puolikkaat. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. Lande. 0.20 The Real Housewives of New York City. 17.00 Family Guy. 12.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 8.00 Ostoskanava Myori.fi. 6.40 Spring Baking Championship. 10.10 Kymppitonni. 11/16. 20.00 Syyttäjä Imma Tataranni (12). 15.05 Toisenlaiset teiniäidit. 20.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 20.58 Keno ja Synttärit. 16.00 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. 8.10 Tuho-osasto. 1.00 9-1-1: Lone Star. 14.15 Gold Rush: Kaivosten pelastajat. 11.05 Family Guy. 14.00 Alaskan jäälentokenttä. 16.00 Gran Hotel (12). 19.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 3.05 Remonttipari. 14.40 Satakiloiset siskot. BUU-klubben. 09.50 Søren Vesterin puutarha. 10.00 Aarrepaja UK. 22.00 Meret ilman vettä. 9.20 Moderni perhe. 1.55 Raskaan kaluston pelastajat. 16.00 Stadi vs. 17.00 Hubblen kosminen matka. 19.55 Design remontit. 0.05 Tamron Hallin rikostutkimukset. 15.00 Arman Pohjantähden alla (S). 8.30 Miehen puolikkaat. 8.15 Egyptin kadonneet aarteet – parhaat palat. (U) 00.00 Syyttäjä Imma Tataranni (12). 5.30 Näin minut murhattiin. 15.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 10.00 Moderni perhe (S). 9.00 Suurmestari UK. 3.00 Lentoturmatutkinta. 19.00 Lentoturmatutkinta. 08.30 . 14.15 Ainutlaatuiset kodit. heinäkuuta. 17.00 Rikkaat ja rahattomat. 20.00 NCIS Los Angeles (12). 18.00 18.00 . 17.00 Simpsonit (12). Hero 13.30 Superkauppiaat. 6.40 Ensisilmäyksellä. 9.00 Unelma-asunto auringon alta. 10.20 Pelastuslaitos apuun! 11.00 Efter Nio. 10.30 Kadonneet. 21.00 Moderni perhe. 12.00 Historia: Irlannin suuri nälänhätä. 6/8. STAR Channel 6.00 Moderni perhe. 16.00 Rillit huurussa. 6.55 Vintage -kodit kuntoon. 14.00 Rekkakuskit jäällä. 5.15 Asunnon metsästäjät. 15.50 Farmi Suomi. 0.05 Hengenvaarallisesti lihava. 8.20 Remonttipari. 10/16. 3.20 Bitchin’ Rides. 6.25 Kakkukuningas. 16.00 Lemmen viemää (7). 1.00 Muinaiset avaruusoliot. 21.00 Äiti bestiksenä. 4.10 Family Guy. 2/8. 11.00 Australian rajalla. 12.30 Vauva muuttaa kaiken. 14.00 Los Angelesin luksuslukaalit. 9.50 Valitut palat collection. (U) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt
12.55 Radio Suomen Viikonloppu. 7.50 Merisää. 3.02 Pekka Laineen Ihmemaa. 21.02 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Entisten nuor ten sävellahja. 17.15 Radio Suomen Viikonloppu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Aamusoitto. 9.05 Riston Valinta. 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoi den toiveita. Lauantai 13.4. 1.10 Juha Laaksosen luon toretki. 10.00 Ruben Stiller. 7.10 Aamusoitto. 2.51 Yöradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 6.59 Hyvää huomenta. 20.03 Puhelinlangat laulaa. 0.00 Yle Uutiset. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uu tiset. 23.02 Yö radio – toiveiden yö. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Urheiluradio. 9.05 Muistojen bulevardi. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Uutis viikko selkosuomeksi. 0.02 Yöradio. 1.22 Yöradio. 6.35 Hartaita säveliä. 23.10 Politiikka radio. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 10.45 Rytmi kamari. 15.02 Entisten nuor ten sävellahja. 22.05 Urheilu radio. 15.23 Yksi on hyvää seuraa. 7.03 Sari Valto. 10.05 Ykkösaamu. 7.00 Yle Uutiset. 5.32 Ra. 14.00 Ruben Stiller. 7.13 Radio Suomen Aamu. 10.00 Yle Uutiset. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 13.20 Radio Suomen Viikonloppu. 8.13 Radio Suomen Aamu. 17.10 Ur heiluradio. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 13.00 Politiikkaradio. 17.10 Uutispodcast. 22.52 Romano mirits. 23.40 Yöklas sinen. 15.00 Yle Uutiset. 9.55 Yksi on hyvää seuraa. 9.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio. 12.38 Radio Suomen Viikonloppu. 19.07 Toni Laaksosen Lauantai tanssit. 21.05 Kalle Haatanen. 7.50 Merisää. 6.50 Aamuhartaus. 9.11 Radio Suomen Aa mu. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Meille käy hyvin – Nora Weiss. Yle Radio 1 6.30 Aamuklassinen. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu. 9.56 Tervetuloa jumalan palvelukseen. 19.02 Urheilu radio. 13.00 Uudet levyt. 15.45 Viikon luontoääni: töyhtöhyyppä. 17.35 Keinuva talo – Mika Kauhanen: Lusofonian lämpöä ja muita etelätuulia. 5.50 Merisää. 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 3.00 Yle Uutiset. 18.02 Puhelinlan gat laulaa. 9.10 Tarja Närhin Is kelmäradio. 6.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 12.13 Radio Suomen Päivä. 19.05 Puhelin langat laulaa. 2.02 Kait sun nurkka – Kai Ulmanen. 21.55 Mustan musiikin sosi aalihistoriaa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Puhe linlangat laulaa. 12.10 Urheiluradio. 0.02 Yöradio. 21.50 Merisää. 22.20 Tuuli Saksalan keidas. 18.35 Musiikkihartaus. 8.05 Onnen sävel. 3.00 Yle Uutiset. Sunnuntai 14.4. 10.05 Kansakunnan kahvitunti. Yle Radio 1 7.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 8.00 Yle Uuti set ja sää. 10.55 Yksi on hy vää seuraa. 2.54 Yöradio. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 Välilevyjä – Kare Eskola. 21.02 Urheiluradio. 5.02 Radio Suomen Varhaisaa mu. 12.05 Urheilu radio. 17.10 Urheiluradio. 20.00 Jumalanpalve lus Pelastusarmeijan Hämeenlinnan osastosta. 19.02 Urheiluradio. 21.35 Tiedeykkönen. 13.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.15 Toinen elä mä. 21.50 Merisää. 7.00 Yle Uutiset. 13.10 Radio Suomen Viikonloppu. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 11.57 Päi vän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 15.02 Sunnuntaivieras. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 8.55 Yksi on hy vää seuraa. 16.00 Yle Uuti set ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Miia Krause. 21.00 Yle Uutiset. 0.00 Yle Uutiset. 6.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.05 Maailmanpolitiikan arki päivää. 11.00 Yle Uu tiset. 15.55 Yle News. 9.10 Radio Suomen Viikonloppu. 7.03 Elävä historia. 1.55 Yöradio. 10.00 Virta sen taloushistoria: Yhdentoista ladon juoma – vieraana Jonna Pulkkinen. 6.50 Aamuhartaus. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 20.00 Yle Uutiset. 17.10 Uutispodcast. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.15 Uutispodcast. Sää. 23.40 Yöklassinen. 15.00 Yle Uutiset. 12.55 Ra dio Suomen Päivä. 15.00 Horisontti. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 13.02 Paikka auringossa. 18.00 Yle Uutiset. 15.02 Kulttuuriykkönen. 12.05 Virtasen taloushistoria: Voiko ihminen rakastua autoonsa. 13.15 Blomiksen luonto. 21.17 Radio Suo men Viikonloppu. 22.05 Urheiluradio. 9.05 Urheilu radio. 13.00 Yle Uutiset. 13.00 Välilevyjä – Kare Eskola. 14.00 Yle Uu tiset. 7.53 Onnen sävel. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Näistä levyistä en luovu. 13.30 Klassinen kattaus. 21.55 Luomiskertomus. 22.08 Kaitsun nurkka – Kai Ul manen. 13.00 Politiikka radio. 17.13 Radio Suomen Iltapäi vä. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 10.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle Uutiset. 17.35 Ahdin mieli maisema. 21.12 Uutisviikko selkosuomeksi. 5.52 Radio Suo men Varhaisaamu. 16.10 Faunin iltapäivä. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuo miokirkon kello lyö 12. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa. 19.02 Oopperailta Wienissä – Giacomo Puccini: Il trittico. 21.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 14.50 Yksi on hyvää seuraa. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 5.02 Radio Suomen Varhais aamu. 10.33 Radio Suomen Päivä. 14.50 Yksi on hyvää seuraa. 18.00 Ehtookellot: Laihian kirkon kellot. 15.50 Yksi on hyvää seu raa. 10.30 Yle Uutiset alu eeltasi. 8.05 Hartaita säveliä. 19.02 Radion sinfonia orkesterin vierailukonsertti Sastamalassa. 9.05 Urheiluradio. 22.46 Näistä levyistä en luovu. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 7.53 Radio Suomen Viikonloppu. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. 14.30 Minne Rinne vie. 22.08 Poppijorma – Jorma Hietamäki. 18.50 Merisää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 7.00 Yle Uutiset. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55 Yle News. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Sohvakirk ko Kallion kirkosta. 23.00 Yle Uutiset. Sää. 14.02 Radio Suomen Iltapäivä. 15.00 Yle Uutiset. 15.30 Aris toteleen kantapää. 7.53 Yksi on hyvää seuraa. 11.02 Kan sakunnan kahvitunti. 9.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 2.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 13.02 Radio Suomen Viikon loppu. 13.05 Viikon luontoääni. 7.50 Merisää. 14.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uuti set. 3.00 Yle Uutiset. 13.02 Levylautakunta. 0.02 Yö radio. 16.10 Faunin ilta päivä. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Tiedeykkönen – nuorten käyttämissä vapetuotteissa on myrkyl lisiä aineita. 8.10 Ykkösaamu. 8.10 Ykkösaamu. 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Narrin aamulaulu – Bachin musiikki taivaan holveissa 4/4. 3.02 Sunnuntai vieras. Yle Radio 1 6.30 Hyvää huomenta. 20.00 Yle Uutiset. 20.02 Urheiluradio. 23.02 Yöradio – toi veiden yö. 18.50 Iltahartaus. Maanantai 15.4. 23.02 Club Millennium. 7.10 Urheiluradio. 18.55 Radio Suomen Viikon loppu. 15.02 Kulttuuriykkönen. 11.02 Laiskanlinna – Tero Liete. 7.03 Radio Suomen Viikonloppu. 9.05 Muistojen bulevardi. 18.11 Jazzklubin illan keikka: Andreas Schaerer – Kalle Kalima – Tim Lefebrve Saalfelden Jazz Festivalilla. 21.50 Meri sää. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheilu radio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 6.59 Hy vää huomenta. 7.59 Hyvää huomenta. 19.00 Yle Uu tiset ja sää. 17.11 Laura Korhosen Jazzklubi. 18.00 Yle Uutiset. 9.05 Muistojen bulevardi. 19.02 Tampere Bien nale 2024: Tampere Filharmonian kon sertti. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 18.01 Iltahartaus. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 13.55 Radio Suomen Viikon loppu. 6.05 Radio Suomen Aamu. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 2.00 Yle Uutiset. 8.30 Minna Pyykön maailma. 13.30 Klassinen kattaus. 20.02 Sää. 15.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 11.00 Yle Uutiset. 21.12 Puhelinlangat laulaa jatkot. 14.30 Luomiskertomus. 21.17 Radio Suomen Viikonloppu. 21.05 Elä vä historia. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Kei nuva talo – Mika Kauhanen. 14.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 20.02 Urheilu radio. 22.08 Club Millennium. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 5.50 Meri sää. 68 | A P U R Radioviikko Perjantai 12.4. 19.02 Jazzklubi special: Henkilökuvassa rumpalilegen da Billy Cobham. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Radio Suomen Päivä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 8.05 Narrin aamu laulu – Outi Paananen. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 16.15 Ky symys vai vastaus. 21.00 Yle Uutiset. 16.13 Radio Suomen Ilta päivä. 12.45 Merisää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuo miokirkon kello lyö 12. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.05 Urheiluradio. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. 17.15 Kysymys vai vastaus. 12.10 Elävä historia. 23.05 Uutis podcast. 22.26 Afrikkalaisia kirjoituksia. 5.50 Merisää. 11.33 Radio Suomen Päivä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 1.02 Paikka auringossa. 2.00 Yle Uuti set. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 7.03 Onnen sävel. 14.00 Marko Gustafssonin vieraana näyttelija HannuPekka Björk man. 15.02 Radio Suomen Iltapäivä. 9.00 Yle Uuti set ja sää. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 7.53 Ykköskolumni. 16.10 Faunin il tapäivä. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 0.00 Yle Uutiset. 1.55 Yö radio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 7.53 Radio Suo men Aamu. 16.10 Urheiluradio. 8.55 Radio Suomen Viikonloppu. 6.35 Hartaita säveliä. 7.59 Hyvää huomenta. 21.00 Yle Uutiset. 20.07 Sää. 21.02 Urheiluradio. 19.07 Kissankehto – Su sanna Vainiola. 23.40 Yöklassinen. 11.00 Muistojen bu levardi. 1.02 Levy lautakunta. 8.35 Minne Rinne vie. 20.07 Sää. 3.02 Tiskijorma – Jorma Hietamäki. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 5.32 Ra dio Suomen Varhaisaamu. 15.00 Yle Uutiset. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 2.02 Tarja Närhin Iskelmäradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 5.02 Radio Suomen Varhais aamu. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.08 Radio Suomen Viikonloppu. 8.25 Aamuhartaus. 2.54 Yö radio. 21.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 7.02 Sää. 1.30 Minna Pyykön maailma. 23.40 Yöklassinen. 12.08 Kansanradio. 17.10 Urheiluradio. 18.50 Merisää. 10.02 Radio Suomen Päivä. 1.02 Yöradio. 20.08 Tiskijorma – Jorma Hietamäki. 8.22 Radio Suomen Viikonloppu. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Havaintoja ihmisestä: Neuromoninaisuus on mahdollista huo mioida työelämässä. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 8.05 Radio Suomen Viikonloppu. 16.10 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 2.02 Poppijor ma – Jorma Hietamäki. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.05 Urheiluradio. 7.53 Ykköskolumni. 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. Yle Radio 1 6.30 Hyvää huomenta. 5.02 Radio Suomen Varhais aamu. 11.00 Yle Uutiset. 15.00 Eerika Ran tasen tähänastinen elämä: Mykät
5.32 Ra dio Suomen Varhaisaamu. 5.00 Yle Uuti set ja sää. 3.54 Yöradio.. 13.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uuti set. 2.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 0.02 Yöradio. 9.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 9.00 Yle Uutiset. 5.32 Ra dio Suomen Varhaisaamu. 22.05 Urheiluradio. 8.10 Ykkösaamu. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. 8.13 Radio Suomen Aamu. 16.10 Faunin iltapäivä. 10.02 Radio Suomen Päivä. 18.55 Radio Suomen Urheiluilta. 18.50 Merisää. 7.53 Radio Suo men Aamu. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Klasariparatiisi – Eva Tigerstedt. 14.02 Radio Suomen Iltapäivä. 2.02 Meille käy hyvin – Nora Weiss. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Urheiluradio. 18.50 Merisää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Kulttuuriykkönen. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.27 Politiikkara dio. 9.10 Sää. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 8.10 Urheiluradio. 22.00 Miia Krause. 12.10 Pie leen mennyt historia: Sokeri sai aikaan sotia, orjuutta ja terveyskatastrofin. 2.00 Yle Uutiset. 1.00 Yle Uuti set ja sää. 13.02 Paikka auringossa. 12.10 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 3.15 Kansanradio. 3.47 Yöradio. 1.55 Yö radio. 7.53 Ykköskolumni. 6.59 Hyvää huomenta. 10.02 Radio Suomen päivä. 2.45 Yöradio. 12.45 Merisää. 13.00 Yle Uutiset. 16.13 Radio Suomen Ilta päivä. 1.02 Paikka auringossa. 18.30 Viikon luontoääni: töyhtöhyyppä. 20.02 Sää. 18.25 Kielen päällä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.33 Radio Suomen Päivä. 18.02 Radio Suomen Urheiluilta. 12.55 Ra dio Suomen Päivä. 6.35 Hartaita säveliä. 21.00 Yle Uutiset. 15.02 Radio Suomen Iltapäivä. 0.00 Yle Uuti set. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 9.11 Radio Suomen Aa mu. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 1.55 Yöradio. 7.13 Radio Suomen Aamu. 18.50 Merisää. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 1.00 Yle Uuti set ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Radio Suomen Iltapäivä. 7.13 Radio Suomen Aamu. 7.10 Urheiluradio. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 2.00 Yle Uutiset. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Radio Suomen Iltapäivä. 15.00 Yle Uu tiset. 5.02 Radio Suomen Varhais aamu. 10.33 Radio Suomen Päivä. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. 18.50 Iltahartaus. 17.13 Radio Suomen Ilta päivä. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä. 14.00 Yle Uu tiset. 3.54 Yöradio. 9.00 Yle Uutiset. 5.02 Radio Suomen Varhais aamu. 19.05 Luontoilta 020317600. 9.00 Yle Uutiset. 8.13 Radio Suomen Aamu. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 1.02 Paikka auringossa. 15.00 Yle Uutiset. 0.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 21.12 Radio Suomen Ilta. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Pyöreä pöytä. 0.00 Yöklassinen. 7.53 Ykköskolumni. 14.55 Yksi on hyvää seuraa. 9.11 Radio Suomen Aa mu. 3.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 12.13 Radio Suomen Päivä. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 8.13 Radio Suomen Aamu. 1.55 Yöradio. 12.10 Tiede ykkönen. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Urheiluradio. 12.55 Ra dio Suomen Päivä. 2.02 Yöradio. 11.57 Päivän miete lause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Radio Suomen Päivä. 11.33 Radio Suomen Päivä. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Epäilyttävän uutta. 7.53 Radio Suo men Aamu. 23.00 Kuulutta jan vieras. 6.50 Aamuhartaus. 14.50 Kuuluttajan vieras. 12.13 Radio Suomen Päivä. 18.50 Iltaharta us. 18.02 Luonto ilta 020317600. 19.02 Tampere Biennale 2024: Marko Ylönen ja ystävät. 13.00 Politiikkaradio. 17.35 Kissankehto – Susanna Vainiola. 10.33 Radio Suomen Päivä. 19.02 Urheiluradio. 21.50 Merisää. 3.00 Yle Uutiset. 17.10 Uutispodcast. 15.00 Yle Uutiset. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Politiikkaradio. 14.30 Aristoteleen kantapää. 10.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheilu radio. 22.05 Urheiluradio. 21.12 Radio Suomen Ilta. 10.30 Yle Uutiset alu eeltasi. 18.00 Yle Uutiset. Torstai 18.4. 17.13 Radio Suomen Ilta päivä. 20.00 Romano mirits. 22.05 Urheiluradio. 18.02 Jääkiekkokierros. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 6.05 Radio Suomen Aamu. 18.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 7.10 Aamusoitto. Yle Radio 1 6.30 Hyvää huomenta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uuti set. 21.02 Urheiluradio. 11.00 Riston Valinta. 17.10 Urheiluradio. 10.30 Yle Uutiset alu eeltasi. 17.35 Tuuli Saksalan keidas. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 9.11 Radio Suomen Aamu. 17.35 Laura Korhosen Jazzklubi. 13.30 Klassinen kattaus. 19.00 Yle Uuti set ja sää. 16.13 Radio Suomen Iltapäivä. 19.02 Urheilu radio. 6.50 Aamuhartaus. 13.00 Yle Uutiset. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Ur heiluradio. 7.10 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. 3.00 Yle Uu tiset. 18.35 Hartaita säveliä. 7.50 Merisää. 1.55 Yöradio. 6.35 Hartaita säveliä. 15.55 Yle News. 9.10 Sää. 14.50 Kielen päällä. 8.10 Ykkösaamu. 10.00 Marko Gustafsson. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15.00 Yle Uutiset. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.50 Yksi on hyvää seuraa. 20.03 Metsäradio. 12.45 Merisää. 9.05 Urheilu radio. 17.10 Uutispodcast. Ohjelmatiedot perustuvat Ylen antamiin tietoihin. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Muistojen bulevardi. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Radio Suomen Aamu. 11.00 Yle Uutiset. 7.10 Aamusoitto. 10.00 Brysse lin kone. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 17.10 Ur heiluradio. 9.05 Muistojen bulevardi. 11.33 Radio Suomen Päivä. 1.02 Paikka auringossa. Yle Radio 1 6.30 Hyvää huomenta. 18.35 Hartai ta säveliä. 5.50 Meri sää. 2.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 18.35 Hartaita säveliä. 19.02 Urheiluradio. 9.10 Sää. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. 14.30 Afrikkalaisia kirjoituksia. Tiistai 16.4. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Radio Suomen Ilta päivä. 22.00 Yle Uu tiset ja sää. 13.30 Klassinen kattaus. 8.00 Yle Uuti set ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Yle Uutiset alu eeltasi. 17.13 Radio Suomen Ilta. 22.00 Eerika Rantasen tähänastinen elämä: Mykät. 22.05 Urheiluradio. 10.02 Radio Suomen Päivä. 5.50 Meri sää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 7.59 Hyvää huomenta. 15.55 Yle News. 15.02 Radio Suomen Iltapäivä. 3.50 Yöradio. 21.00 Yle Uutiset. 1.00 Yle Uuti set ja sää. 13.00 Poli tiikkaradio. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 13.02 Paikka auringossa. 5.50 Meri sää. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uu tiset. 10.02 Radio Suomen Päivä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Päivänmietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 21.05 Tiedeykkönen. 9.05 Muistojen bulevardi. 3.02 Yöradio. 14.00 Yle Uu tiset. 12.13 Radio Suomen Päivä. 23.40 Yö klassinen. 12.55 Ra dio Suomen Päivä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 7.53 Radio Suo men Aamu. 13.02 Paikka auringossa. 11.02 Radio Suomen Päivä. 7.13 Radio Suomen Aamu. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Politiikkaradio. 9.05 Urheilu radio. 9.00 Yle Uutiset. 9.11 Radio Suomen Aa mu. 8.13 Radio Suomen Aamu. 21.00 Yle Uutiset. 19.02 Et nokonsertteja. 14.02 Radio Suomen Iltapäivä. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Radio Suomen Aamu. 19.00 Yle Uuti set ja sää. 10.33 Radio Suomen Päivä. 11.02 Radio Suomen Päivä. 21.50 Merisää. 18.55 Jääkiekkokierros. 22.00 Radioteatteri esittää. 21.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Radio Suomen Ilta päivä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.15 Tuhon ja kukoistuksen esineet. 21.02 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. 6.59 Hy vää huomenta. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.45 Merisää. 21.55 Radio Suo men Ilta. 11.00 Yle Uutiset. 11.57 Päivän miete lause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.30 Klassinen kattaus. 21.05 Sari Valto. 19.05 Radio Suomen Urheiluilta. 12.10 Urheiluradio. 6.05 Radio Suomen Aamu. dio Suomen Varhaisaamu. 20.02 Sää. 0.02 Yöradio. 21.12 Radio Suomen Ilta. 20.03 Radio Suomen Urheiluilta. 5.02 Radio Suomen Varhais aamu. 0.02 Yöradio. 6.59 Hy vää huomenta. 15.00 Yle Uutiset. 11.00 Epäilyttävän uutta – Aki YliSalomäki. 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Kulttuuriykkö nen. 22.00 Yle Uu tiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 7.50 Merisää. 7.10 Aamusoitto. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Urheiluradio. 7.13 Radio Suomen Aamu. 21.05 Brysselin kone. 17.10 Urheilu radio. 21.12 Radio Suomen Ilta. 23.10 Politiikka radio. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 23.40 Yöklassinen. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 8.10 Ykkösaamu. 12.50 Yksi on hyvää seuraa. 7.53 Radio Suo men Aamu. 9.05 Urheilu radio. 6.50 Aamuhartaus. 12.13 Radio Suomen Päivä. 16.10 Urheiluradio. 14.00 Yle Uu tiset. 14.02 Radio Suomen Iltapäivä. 17.10 Uutispodcast. 16.10 Urheiluradio. 5.50 Meri sää. 7.59 Hyvää huomenta. 11.33 Radio Suomen Päivä. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 2.55 Yö radio. 3.00 Yle Uuti set. 8.00 Yle Uuti set ja sää. 0.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 2.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Jääkiekkokierros. 12.10 Kalle Haatanen. 15.02 Kulttuuriykkönen. 21.50 Merisää. 20.02 Sää. 9.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Paikka auringossa. 10.50 Yksi on hyvää seuraa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. Palaute ja lisätiedot: yle.fi/asiakaspalvelu. 16.10 Faunin iltapäivä. Kynä ja Platonin stressi. 7.50 Merisää. 14.02 Radio Suomen Iltapäivä. 10.00 Sari Valto. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 9.00 Yle Uutiset. 5.32 Ra dio Suomen Varhaisaamu. Keskiviikko 17.4. 3.02 Toni Laak sosen Lauantaitanssit. 19.05 Jääkiekkokierros. 19.02 Urheiluradio. 16.10 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä. 11.00 Yle Uutiset. 7.50 Merisää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Radio Suomen Päivä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 0.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 22.00 Yle Uu tiset ja sää. 16.10 Faunin iltapäivä. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 7.53 Ykköskolumni. 1.02 Paikka auringossa. 0.02 Yöradio. Yle Radio 1 6.30 Hyvää huomenta. 6.35 Hartaita säveliä. 9.10 Sää. 20.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uuti set. 14.30 Tuhon ja kukoistuksen esineet. 18.55 Luontoilta 020317600. 19.02 Radio Saatana. 20.02 Sää. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. 20.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uu tiset. A P U | 6 9 . 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 7.59 Hyvää huomenta. 18.00 Yle Uutiset. 16.13 Radio Suomen Ilta päivä. 10.30 Yle Uutiset alu eeltasi. 20.35 Maailman politiikan arkipäivää. 22.47 Äänen himo. 2.15 Pyöreä pöytä. 18.50 Ilta hartaus
Kuoreen: APU 15/RISTIKOT. Voittajille ilmoitamme henkilökohtaisesti. 70 | A P U Kirjoita kirjaimet numeroiduista ruuduista (1–9), kryptossa numeroita 1–5 vastaavat kirjaimet. Ratkaisut 24.4.2024 mennessä osoitteella Apu, 00002 Helsinki 200. Ratkaisija Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite Vastauskortti Ristikko 1 Ristikko 2 Krypto Rist ikko 1. Oikean ratkaisun lähettäneiden kesken arvotaan yksi 17 euron rahapalkinto/ ristikko
ll LA A T IJ A T ER K K I V U O K IL A JA M A R K K U M Ä K EL Ä. A P U | 7 1
72 | A P U l LA A T IJ A T JA A N A W A H LS T R Ö M JA P ER T T I M Ä K EL Ä JW/PM HÄVITYSTÄ PYSTYKORVIA MUSKETTISOTURI RAKAS OSMO LAULUN TÄTI PELTONEN RUBIK PALLOSEURA HAUSKA AINA OIKEASSA. MUUT -V 1 2 4 5 6 7 8 9 3 Rist ikko 2 Avun ristikoiden ratkaisut Ristikoiden ratkaisut postitse osoitteeseen Apu, 00002 Helsinki 200. TYRMÄTÄ LOUKKU HIUKKANEN POSEIDONIN POIKA KAHLAAJA TANHUPALLONA AIKAKONEESSA HUVEJA JALKOJEN ALLA PAPPI LYÖTYJÄ UNIKLUBIN JUSSI JUOMIA LEON TOMNIKOV AJOS MÄÄRITTÄÄ VIHALKUPERÄISKANSAA HISTORIAA LANAT KAUPOISSA SARVETON KUROSAWA ALHO+ KAIMA ISON NIMISIÄ KÄSKY ”TÄHTI” NÄÄTÄELÄIMIÄ RUOKIA TODISTUS KOTELOITA SYYSPOIKIA HALUTA ”KULTIA” HALLITA RESEPTI VIHREITÄ UOMIA KOOTA SYÖTÄVÄÄ VÄHÄTTELEVÄ PUENTE KAPINALLISIA. Vastauskuponki on edellisellä aukeamalla. Netissä vastausaikaa on viikko.. Vastausaikaa on kaksi viikkoa Avun ilmestymispäivästä torstaista lähtien. Voit vastata myös netissä apu.fi/ristikot
A . M A N N IN EN Tavur ist ikko. 74 | A P U ll LA A T IJ A T T EE M U P A LL O N EN JA P
2 7 8 9 5 1 6 5 9 3 2 5 2 3 4 4 5 4 2 3 2 9 6 1 4 6 5 4 9 7 3 7 4 2 6 1 Puzzle by websudoku.com 3 1 4 1 7 9 3 8 6 7 9 3 6 2 9 1 5 4 4 5 6 7 8 4 2 6 5 5 8 1 Puzzle by websudoku.com 2 4 9 6 8 6 4 3 9 2 5 7 4 1 5 9 3 4 7 3 9 8 6 9 1 5 Puzzle by websudoku.com l ll lll LA A T IJ A W EB S U D O K U . a) Frank Sinatran b) Alfred Hitchcockin c) Winston Churchillin d) Charlie Chaplinin 9. Mikä sormi on latinaksi digitus secundus manus. Kenen tunnetun henkilön äiti oli New Yorkissa vuonna 1854 syntynyt Jennie Jerome. a) Nightwish b) Hurriganes c) Yö d) Eppu Normaali 7. Mikä oli ensimmäinen suomalainen yhtye, joka myi yli miljoona albumia. a) Brunein b) Saudi-Arabian c) Marokon d) Malesian KYSYMYKSET LAATII TV:STÄ TUTTU MAGNUS ”TERÄVÄ” MALI. A P U | 7 5. a) Italiaan b) Monacoon c) Ranskaan d) Espanjaan 4. Kuka on Suomen puolustus voimain uusi komentaja. a) Mikkelin b) Tampereen c) Kuopion d) Oulun 8. Tämän aukeaman kaikki ratkaisut ovat seuraavalla sivulla. a) Peukalo b) Nimetön c) Pikkurilli d) Etusormi 5. Mihin maahan Kimi Räikkönen muutti perheineen vuonna 2023. Apu-visa 1. a) Härän b) Tiikerin c) Lohikäärmeen d) Hevosen 3. a) Janne Jaakkola b) Kari Nisula c) Sami Saari d) Vesa Virtanen 9. Mikä eläin on Ahvenanmaan vaakunassa. Minkä kaupungin joukko liikenteestä käytetään nimitystä Vilkku. a) Metsäkauris b) Tunturipeura c) Saksanhirvi d) Lyyrysarvi 6. Minkä kaupungin alueella sijaitsee Utön majakka. Sudok ut . Minkä eläimen vuosi alkoi kiinalaisen kalenterin mukaan helmikuussa 2024. a) Jenni Toivoniemi b) Tiina Lymi c) Zaida Bergroth d) Pamela Tola 2. Kuka on ohjannut ja käsikirjoittanut vuonna 2024 ilmestyneen elokuvan Myrskyluodon Maija. a) Paraisten b) Maarianhaminan c) Turun d) Uudenkaupungin + Minkä maan kuninkaaksi nousi tammikuussa 2023 Ibrahim Iskandar
Arvomme kaksi palkintoa. Sudoku lll Sudoku ll Sudoku l 5 1 8 2 4 3 9 7 6 9 2 3 6 7 1 4 8 5 6 4 7 9 5 8 2 1 3 1 9 2 5 3 4 7 6 8 4 3 6 8 2 7 5 9 1 8 7 5 1 6 9 3 4 2 7 5 1 4 8 2 6 3 9 2 8 4 3 9 6 1 5 7 3 6 9 7 1 5 8 2 4 Puzzle by websudoku.com 3 9 8 1 5 4 2 7 6 1 7 6 2 9 3 5 8 4 5 4 2 8 6 7 9 1 3 7 3 1 9 8 5 6 4 2 8 2 9 3 4 6 1 5 7 6 5 4 7 1 2 8 3 9 4 1 5 6 7 9 3 2 8 9 8 3 4 2 1 7 6 5 2 6 7 5 3 8 4 9 1 Puzzle by websudoku.com 2 7 3 1 6 4 8 9 5 4 1 6 5 9 8 3 2 7 9 5 8 7 2 3 4 1 6 8 2 7 4 3 6 1 5 9 6 9 4 8 5 1 2 7 3 5 3 1 9 7 2 6 8 4 3 8 9 6 1 7 5 4 2 1 6 5 2 4 9 7 3 8 7 4 2 3 8 5 9 6 1 Puzzle by websudoku.com Apu 9/2024, Ristikko 2 Apu 9/2024, Krypto Tämän Avun tavuristikko Apu 9/2024, Ristikko 1 Kilpailun voittajien nimet julkaistaan, osallistumalla hyväksyt ehdon. Lisätietoja rekisteriselosteesta: www.a-lehdet.fi tai A-lehdet Oy Risto Rytin tie 33, 00081 A-lehdet 76 | A P U. PALVELUKORTTI TILAUKSET: WWW.A-LEHDET.FI/TILAA Lehden saajan yhteystiedot: Nimi: Katuosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Sähköpostiosoite: Puhelin: Uusi osoite: Katuosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Tilausnumero (numerosarja lehden takakannen osoitetiedoista) T Annan suostumuksen A-lehdille lähettää minulle tietoa tuotteistaan ja palveluistaan tekstiviestillä sähköpostitse Nimija osoitetietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Osallistu netissä: apu.fi/jallu Postikortilla: Apu, Jallu-kilpailu, 00002 Helsinki Merkitse korttiin nimija osoitetietojesi lisäksi puhelinnumerosi ja lehden numero sekä Jallu-sivujen numerot. Jos löydät Jalluista vähintään kaksi, voit osallistua palkinnon arvontaan! Osallistu ja voita luettavaa! Voittaja saa valita kuuden kuukauden palkintotilauksen näistä aikakauslehdistä: Eeva, Avotakka, Kotivinkki, Meidän Talo, Tuulilasi ja Viherpiha. Osallistu viimeistään 1.5.2024. Jälleen kerran Jallu on kätkeytynyt kolmelle Avun sivulle. 70–120€ ARVO Missä Jallu luuraa. Palkinnon arvo on noin 70–120 euroa. Voittajille ilmoitamme henkilökohtaisesti. P Y Ö K K I G O L J A T R O T L E L E T A P P I Ö L I S T Ä T S Ö G M T F I L E E T I V A N I T A A M L A U K K U A A U K U U N A R I L A A J U R I T T H L S A I R A A L A U I A R A L I A T N D T A A T O T A I P A L A P E L I K T D J I B O U T I A R I S T A V A T U Y R A I S K I O T I V E T A A N I M S T E H T A A T E R A M A K U U T Ä N Y D R A C U L A A P A R I S T O T E B V G U I N E A V I Ä N A I R O B I J A H E C T O R L Ä R A K A S T U A A L P A I S K A T A O H I I S K U A P T H N A F T A T P S V Ä L I N E E T I T A K A N E N Ä T T O R A V A T R T Apu-visan vastaukset 1) B, Tiina Lymi 2) C, Lohikäärmeen 3) A, Italiaan 4) D, Etusormi 5) C, Saksanhirvi 6) D, Eppu Normaali 7) C, Kuopion 8) C, Winston Churchillin 9) A, Janne Jaakkola 10) A, Paraisten +) D, Malesian Jallu-kilpailu 9/2024: Jallut luurasivat sivuilla 29, 52 ja 81. Ratkaisut n. Palkinto toimitetaan vain Suomessa olevaan osoitteeseen
Automaattinen puhelin palvelu 0600 96363 (Toimii tilausnumerolla 24/7) Voit katkaista tilauksen voimassa olevan laskutusjakson loppuun. Osoitteenmuutos: Virallinen osoitteenmuutos postille tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti Digiarkisto kaupan päälle Lahjalehti ilmaiseksi Osallistut kaikkiin arvontoihin PALVELUKORTTI TILAUKSET: WWW.A-LEHDET.FI/TILAA Lehden saajan yhteystiedot: Nimi: Katuosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Sähköpostiosoite: Puhelin: Uusi osoite: Katuosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Irtisanon tilauksen päättymään laskutuskauden loppuessa Muissa peruutustapauksissa olettehan yhteydessä asiakaspalveluun Osoitteenmuutos vakinainen ___ / ___ 202__ alkaen tilapäinen ajalle ___ / ___ 202__ — ___ / ___ 202__ Tilausnumero (numerosarja lehden takakannen osoitetiedoista) T Annan suostumuksen A-lehdille lähettää minulle tietoa tuotteistaan ja palveluistaan tekstiviestillä sähköpostitse Nimija osoitetietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Kuuntele: 2 kausi suuri huijaus rakkausSupersuositun podcastin uudella kaudella Riikka Suominen kertoo, miten elokuvat ovat saaneet meidät juoksemaan romantiikan perässä. P Y Ö K K I G O L J A T R O T L E L E T A P P I Ö L I S T Ä T S Ö G M T F I L E E T I V A N I T A A M L A U K K U A A U K U U N A R I L A A J U R I T T H L S A I R A A L A U I A R A L I A T N D T A A T O T A I P A L A P E L I K T D J I B O U T I A R I S T A V A T U Y R A I S K I O T I V E T A A N I M S T E H T A A T E R A M A K U U T Ä N Y D R A C U L A A P A R I S T O T E B V G U I N E A V I Ä N A I R O B I J A H E C T O R L Ä R A K A S T U A A L P A I S K A T A O H I I S K U A P T H N A F T A T P S V Ä L I N E E T I T A K A N E N Ä T T O R A V A T R T Kilpailun voittajien nimet julkaistaan, osallistumalla hyväksyt ehdon. Verkossa www.a-lehdet.fi/ asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759 6600 Auki nyt myös iltaisin & lauantaisin, uudet ajat ma-pe 8-20 ja la 10-15 Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Untitled-5 1 Untitled-5 1 19.12.2023 14.26 19.12.2023 14.26. Hinta 0,98 € / min + pvm. Lisätietoja rekisteriselosteesta: www.a-lehdet.fi tai A-lehdet Oy Risto Rytin tie 33, 00081 A-lehdet A -le hd et O y A sia ka sp alv elu 00 08 1 A -le hd et Kir jepo stim erk ki
Lopulta hän me ni aivan Jarmon korvanjuureen ja huusi taas. Juhana Sal ak ari ?. Välittäjä Vartiomies pysäytti alokkaan ja tarkasti tämän repun. 78 | A P U Toimistossa Esimies kysyi Herkolta: – Tiedätkö yhtään, missä kynäni mahtaa olla. Kuulotesti Vanhainkodin asukas Elias oli huomannut, että hänen kaverinsa Jarmon kuulo oli huonontunut vähän kerrallaan. Ärtynyt Jarmo karjaisi päin Eliasta: – Jo kolmannen kerran: VERILETTUJA! Koiramaista Rouva Kaarnala tuli ulos kampaamosta ja huomasi kadulla valtavan söpön koiran. – Se on tullut laseista. Joka satamassa Pikku-Paavo kysyi merimiessedältään: – Onko totta, että merimiehillä on heila joka satamassa. Ei vastausta. – Niin sanoin. – En osaa sanoa. Hän päätti tehdä Jarmolle kuulotestin. Koiran vieressä seisoi nuori poika, jolle rouva Kaarnala sa noi: – Onpa tämä söötti karvaturri. Ei vastausta. Hän sanoi: – Rahan ansaitsemiseksi on lukemattomia keinoja... minä tarkoitin olutlaseja. Rouva kiljui po jalle: – Apua! Sinähän sanoit, ettei sinun koirasi pure! Poika nyökytti. Oli se niin jyrkkä mäki, että olisimme varmasti valuneet takaperin alas, ellen olisi älynnyt painaa koko ajan jarrua. Sitten hän kä veli puoliväliin käytävää ja huusi kysymyksen uudelleen. Jyrkän mäen alla Tauno huusi: – Otetaan vauhtia, jotta päästään mäki ylös. – Molemmat ovat tunnettuja säkeistään. Jälki nenässä – Mikä jälki sinulla on ne nänvarressa. Nit rodisko Tauno ja Taneli Tauno oli ostanut halvalla tandempyörän ja pyysi Ta nelia kaveriksi testaamaan sitä. – No, ei pure. Rouva Kaarnala kumartui iloisesti hymyillen paijaamaan koiraa. Tiedät hyvin, että mi nä olen kiireinen mies! Kumman korvan. Aina istumassa Baarimikko sanoi miehelle: – Sinä istut baarissa joka ilta – paitsi sunnuntaisin. Mutta ei tuo olekaan minun koirani. Tauno istui eteen ja Ta neli taakse. – Sanos muuta. En ole vie lä käynyt joka satamassa. Miksi. Mutta koira nap pasikin ärhäkästi kiinni rouvan takinhihasta ja riuhtoi sitä vimmatusti terävillä hampaillaan. Mäen päällä Tauno puuskutti hikisenä: – En kyllä olisi ikinä uskonut, että mäki ottaisi näin ko ville. Vartiomies huu si naama punaisena: – On luvatonta tuoda ka sar mialueelle alkoholia! Kaa da se heti maahan! Alokas mutisi: – Kyllä nyt vääpeli suuttuu... – Osta sitten piilolinssit! – Tuota... – Sehän on korvasi takana! – Mikäs ihmeen vastaus tuo oli. Näin tehtiin, mutta silti jo alkumatkasta vauhti hiipui ja loppumäki osoittautui erittäin raskaaksi urakaksi. Katoava kunnia Sauli oli juhlissa kysyttyä seuraa – olihan hän menestynyt liikemies, joka jakoi neuvoja avokätisesti. Elias huusi pitkän käytävän päässä istuvalle Jarmolle: – Mitä ruokaa tänään on. – Koska sunnuntain pyhitän aina perheelleni. Silloin minä istun kotona katsomassa televisiota. Arvoitus – Mitä yhteistä on runoilijoilla ja mylläreillä. – Arvasinkin ettet sinä sitä tiedä. Taneli nyökytti. Pureeko sinun koirasi. Eräs vieraista huudahti: – Mutta vain yksi kunniallinen! Sauli hämmästyi: – No, mikäs se sitten on. Re pusta löytyi täysi pullo kirkasta viinaa
Kalat 19.2.–20.3. Toisten elämä tuntuu nyt olevan omaa mielenkiintoi sempaa. Kaksonen 22.5.–22.6. Osa kaloista saa asuntonsa kaupaksi pitkän odottelun jälkeen. Merkin viimeisellä viikolla synty neet ottavat mieluiten aikalisän ja hengähtävät hetken. Jakson lopulla on luvassa hieman enemmän myötätuulta, ystävien ja yhteisön tuki kantaa pitkälle. Vaa’an energiakäyrä ei tällä viikolla ole erityisen korkealla. . Elokuinen neitsyt elää rauhallista aikaa, jossa auttaa kumppanuus, jaka minen ja omistautuminen yhteistyölle. . Vesimies 20.1.–19.2. 4 . Ajalla 22.–25.5. Ahkeruus ja osaaminen saavat kiitosta, 5.–13.7. K U V A P E T R I M U LA R I Oinas 21.3.–20.4. . Loppukuun koh dalla on hyvä hetki allekirjoittaa sopi muksia. Uraa tai omaa kasvua jarruttavat tekijät on pakko siirtää takavasemmalle. syntyneille kevät tarjoaa menes tystä ja hyvää onnea. Muutoin kalalla on meneillään velvollisuuksien kevät. Kauris 23.12.–20.1. Rapu 22.6.–22.7. syntyneet joutuvat yllät tävän tapahtumaketjun keskelle. Turvalli suuden luominen kaipaa tukipilareiksi luotettavia ihmisiä. Onko edessäsi pari yli määräistä vapaapäivää. Kalan merkissä suurimman huomion saavat nyt 10.–15.3. Vaaka 23.9.–23.10. Oinaan merkissä syntynyt tahtoihminen on pohjimmil taan vakavahenkinen ja elämää syväl lisesti pohdiskeleva tyyppi. Tammi kuisen kauriin elämään on luvassa eri tyisen positiivia käänteitä. Kiivas tahti ja suuri työmäärä altistavat flunssalle ja väsymykselle. Horoskooppi 1 1.–17. Ravun viikon parhaat päivät osuvat 14.–16.4. A P U | 7 9 . Nyt on loistava aika laittaa verkkoja vesille. syntyneet. Edistymistä jarruttavat tekijät eivät heti suostu siirtymään syrjään. Härän elämässä puhaltaa lempeä kevättuuli. syntyneiden seitsen vuotiskriisi etenee vastatuulessa. Jousimies 22.11.–22.12. Kevään menestysaalto osuu nyt etenkin 11.–15.1. . Joudut tekemään rästitöitä, vääntämään kättä pankinjohtajan kanssa tai siirtelemään matkaaikatauluja hamaan tulevaan. On hyvä hetki osal listua arvontaan. . Neitsyt 23.8.–23.9. Sen sijaan 4.–8.6. . Juha Perälä 13.4.1982 Juupajoki Toimittaja ja juontaja Juha Perälä on vilkas ja puhelias Plutotyyppi, joka tekee asiat omalla tavallaan. Helmikuinen vesimies yllättää itsensä haaveilemasta. . Härkä 21.4.–21.5. . Ajalla 11.–15.8. Aivan merkin alussa syntyneillä on kuitenkin haasteita auk toriteettien, työnantajan tai voimak kaan kumppanin kanssa. . Viikonloppuna on kuitenkin syytä välttää turhaa vauhtia liiken teessä. Hyvät uutiset koskevat työtä tai palkkioita. Haetko ylennystä, palkan korotusta tai hyviä arvosanoja opin noissasi. Kaksosen jakso alkaa aurinkoisissa merkeissä, 11.–13.4. osuva matka tai tapahtuma on ehdottomasti viikon kohokohta. L A ATINUT SATU RUOTSAL AINEN. Viikon parhaat päivät osuvat 16.–18.4. syntyneisiin. Hyvin edennyt projekti on tällä viikolla kuitenkin hieman epä onninen. Tvsarja, hyvä romaani tai ystävän parisuhdeseikkailut tai elämän käänteet kiinnostavat vesimiestä. Elokui sella leijonalla on meneillään sosiaali nen jakso, romantiikan saralla kuplii. Rapu nauttii luottamusta niin kotiympyröissä kuin työpaikallakin. . Myötätuuli voimistuu huhtikuun lopulla. syntyneille on luvassa erinomaisia uutisia. Hauskanpito ja harrastaminen jää muille. Viikon ihanuuden merkkiisi tuo hem peä Venus, joka ravitsee ihmissuhtei tasi, lomailuasi ja taiteellisuuttasi. Tuoko koti, uusi työ tai eläköityminen vakauden tunteen. . Ota hetki rennommin ja nauti vapaaajasta hyvässä seurassa. Monen asian toteuttaminen tuntuu siksi hieman pakkopullalta. Heinäkuinen leijona tekee nyt tär keitä ratkaisuja elämässään. Jos kohdalle osuu sopimus asioita, ne kannattaa kirjoitella vasta kuun loppupuolella. Skorpioni kohentaa tavalla tai toisella asemaansa. Älä yliarvioi voimavarojasi, resursse jasi tai mahdollisuuksiasi viikon kuluessa. Viikon haasteet liitty vät järjestelyihin ja laitteisiin. Onnek kaat käänteet voivat tuoda aseman, tittelin, palkankorotuksen tai pitkään odotetun matkan. . syntyneisiin. Skorpioni 23.10.–22.11. Syyskuisen neitsyen menestys ei tule helpolla. Joulukuisen kauriin kevät sujuu rau hallisissa merkeissä, rutiinien pyörittä minen voi tosin tuntua tylsältä. Vapautta ja omaa tilaa rakastava mies tekee tarvittaessa elämässään täyskäännök siä. Taivaankansi kohdentaa tällä viikolla katseensa 6.–14.11. syntyneiden keväässä on menestyksen makua. Yltiöpäinen tuhlaaminen ei kannata. Ajalla 12.–16.9. Hienoja ja yleisöä ravitsevia työ projekteja on tulevaisuus pullollaan. Alkuviikko on jousimiehelle kovan työn ja yrittämisen aikaa. . . Leijona 22.7.–23.8. Onnelliset käänteet tuovat vakautta. Aivan merkin alussa syntynyt vaaka elää kuitenkin onnellisten tähtien alla. Jos alkukeväällä ilmeni laiskuutta ja saamattomuutta, vanhat työt palaavat nyt pöydälle uudestaan
ULL A KERAVALTA ViiSikymmentäVuOtiaS ei ole liian vanha töihin. Kouluissa opettajat ajetaan lukemattomilla vaatimuksilla loppuun ja unohdetaan lapsen oikeudet. MUKANA SUDOKUT! 150 euroa Voita kansiristikolla PALKINNOT YHTEENSÄ YLI 700 EUROA! KAIKKI TEHTÄVÄT UUSIA! 3,95 € AR2402_kannet_paino.ind d 1 AR2402_kannet_paino.ind d 1 19/01/2024 14.21.25 19/01/2024 14.21.25 A N S S I K EL A : ”IH M IN EN , JO K A H U K K A A S IS Ä IS EN LA PS EN SA , O N TIE TY LL Ä TA VA LL A VÄ H Ä N KU O LL U T S IS Ä LT Ä .” IM A G E 3 13 H EL M IK U U 20 24 KESTÄVIÄ JUTTUJA 2/2024 HELMIKUU 12,90?€ Mikä faijan BMW. = vaikea 2/2024 Laatijat: Erkki Vuokila ja Markku Mäkelä Pal.vko 2024-10 177824-2402 Nimi ................................................. 80 | A P U . ULL A AVUN FACEBO OK-SIVULL A Seilin Saari on hieno paikka, jolla on karu historia. . = helppo . JA ANA AVUN FACEBO OK-SIVULL A OStin irtOnumerOn . = haastava . ................................................. .......................Sähköposti ................................................. ................................................. lue.apu.fi/valtaa Naiset vs miehet Nuoret naiset ja miehet ovat poliittisesti jakautuneempia kuin koskaan ennen – vai ovatko sittenkään. ................................................. ” Terveys UNOHDA TÄYDELLISEN YÖUNEN TAVOITTELU Nukkumatti pesee aivot Kirjailija Sirpa Kähkönen ”IKÄ ON RAUHOITTANUT MIELTÄNI” 2/2024 HINTA 9,90€ LAPSENLAPSI AMERIKASSA | LISÄÄ RAVINTOKUITUA Pitääkö verensokeria mitata. . Hiiri ryhtyi kotisiivoojaksi KAMELIEN VUOSI 2024 KYTTYRÖILLÄ KYTTYRÖILLÄ VAI KYTTYRÖITTÄ. lue.apu.fi/kuilu Silpominen seis Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen on kohdattava sukupuolittuneen väkivallan muotona, kirjoittaa Ujuni Ahmed kolumnissaan. Pääsin 51-vuotiaana suoraan vakituiseen työhön, kun olin kouluttautunut uuteen ammattiin, ja ansaitulle eläkkeelle oikeassa eläke iässäni. KIRJOITA MEILLE! WWW.APU.FI APU@A-LEHDET.FI APU, 00081 A-LEHDET FACEBOOK.COM/APULEHTI INSTAGRAM: @APULEHTI TWITTER: @APULEHTI Anna palautetta ja voita lehtitilaus! Kerro, mikä on lehden paras juttu. Osoite ................................................. Paljon puhuttu poliittinen kuilu ei vielä näy äänestyskäyttäytymisessä. Ristikot . ................................................. Äänestä täällä: lue.apu.fi/paras. ......................... Silloin maistuu ruoka, pienemmille päivä lepo ja isommat ovat kotona rauhallisempia, kun ovat saaneet happea ja päässeet purkamaan energiaansa. Yllätyin, miten monipuolinen lehti on entiseen verrattuna. Puhelin ................................................. Krypto ilahduttaa, teen sen aina. Kirjailija, joka haluaa kuuluisaksi Helsingin viimeiset joutomaat MAAILMANKIRJAT SEKAISIN KATOAVA LUONNONVARA TAYLOR SWIFT Maailman suurin poptähti syntyi, kun musakritiikit muuttuivat Viisikymppisenä Anssi Kela rakennutti itselleen Ritari Ässän auton ja keräsi kellarin täyteen leluja. HELI IISALMESTA Olen uuSi lukija ja tyytyväinen sisältöön. ................................................. Vanhemmat haluavat päästä helpommalla. . HELENA KEMPELEELTÄ Avun 13/2024 parhaaksi valittiin juttu Tero Vesterisestä K U V A S A N N A LE H T O APU NE TISSÄ Luk ijat . Tv-ohjelmat ovat selkeästi esillä. . A W N ro 4 H U H T IK U U 20 24 Miniloma Wroc?awissa | Thaimaan Koh Lanta | Yasawasaaret | Uutta Milanossa Caprin unelmasaaresta voi nauttia myös edullisesti Italia Löydä ihana lähikohde: Ruotsin Värmlanti BALTIA KIEHTOVAT KAUPUNGIT, LINNAT & LUONTORETKET RISTEILYT ITÄMEREN LAIVOJEN UUSI KUKOISTUSKAUSI LOS ANGELES NÄMÄ MUST-ELÄMYKSET KANNATTAA KOKEA Parasta matkaseuraa Nro 4/2024 12,90 €. Palapelit esiin, vähemmän pelaamista pelikoneilla. PÄIVI KITEELTÄ apu On parantunut huimasti! Sopivasti isoja ja tärkeitä juttuja, myös ajankohtaisista aiheista. . Opettaja kiusasi Oppilaita nöyryyttänyt ex-opettaja kertoo käyttäneensä valtaasemaansa hyväkseen. Meillä oli siellä hieno vierailu. lue.apu.fi/silpominen ”Menkää lasten kanssa metsiin” Vanhemmat koettavat täyttää lastensa viikonloput toiminnalla ostoskeskuksissa, hoplopeissa ja erilaisissa puuhapaikoissa. Osallistut samalla arvontaan. . On kiva itse olla puhelimella ja katsoa sarjoja, kun lapset ovat huoneissaan hiljaa. C A P R I / L O S A N G E L E S / R U O T S IN V Ä R M L A N T I / IT Ä M E R E N R IS T E IL Y T / B A LT IA N L Ö Y D Ö T / W R O C . Arvomme kolmen kuukauden välein viisi puolen vuoden lehtitilausta. . ........................ Menkää metsiin, retkille, rannoille, kirjastoon ja nauttikaa lasten liikunnasta. . VAI KYTTYRÖITTÄ. ................................................. Luontoon vanhemmat mukaan myös. NÄIN HAET KUNTOUTUSTA ”Masennus on sairaus muiden joukossa” K U V A T: G E T T Y IM A G E S + Näin rasismista päästään eroon Surauta superherkullinen smoothie YSTÄVÄKIRJASSA Putous-tähti Joonas Kääriäinen 6/2024 HINTA 4,90 € MITÄ IHMETTÄ. ................................................. ...........................
Sar jak uvat 15/24 Lassi ja Leevi Teuvo Lyly. A P U | 8 1 . .
Meiltä kysytään monesti pitkän parisuhteen salaisuutta. Kateellisena katson, kun nuoremman polven artistit tuulettavat estoitta saavutuksiaan ja itkevät onnesta hyvän keikan jälkeen. Heidän innoittamanaan aloin rämpytellä kitaraa ja tein ensimmäiset omat biisini. Olen saanut elää keskellä onnellista ja seesteistä rauhan aikaa. 82 | A P U . Kadun yhä vaikka mitä. Myös vanhimman poikani hiusraja on alkanut vetäytyä. Isä meidän -rukous on mahtava juuri siksi, ettei siinä puhuta kertaakaan yksilön tarpeista, vaan lähtökohta on yhteisöllinen. Ei ole antaa varmaa vastausta, mutta ei siitä haittaakaan ole, että on hauskaa yhdessä. En ole itse koskaan osannut olla sellainen. Viimeksi nauroin makeasti eilen vaimon kanssa. Ensimmäisessä roikun taksinovessa ja oksennan yökerhon edessä kadulle. Join pääni täyteen, kun vietimme 6. Halusin olla NHL-maalivahti, lentomäen maailmanmestari ja Hollywoodin pääosanäyttelijä, vaikka asuimme keskellä Pohjanmaan lakeuksia, kylällä ei ollut jääkiekkojoukkuetta ja kulttuuririennot rajoittuivat kirkkoon ja isänmaalliseen toimintaan. VILLE H ARTIK AINEN Jatka lauset ta Muusikko Juha Tapio Minun olisi pitänyt syntyä…. Olin täyttänyt juuri 18 vuotta. Teini-iässä ihailin erityisesti Jukka Leppilammen, Edu Kettusen ja Leonard Cohenin kaltaisia lauluntekijöitä. divisioonaan kuuluneen jalkapallojoukkueemme saunailtaa. Toisessa olen kotimme kylpyhuoneessa, isäni pitelee minua pystyssä ja yrittää ottaa piilolinssejä silmistäni. Lauluntekijänä kadun joitain tekemiäni kompromisseja. Vapaamielisyys menee liian pitkälle, kun… en tiedä, meneekö vapaamielisyys koskaan liian pitkälle. Olen kuunnellut muiden mielipiteitä, enkä luottanut omaan vaistooni. Kuka kypsä ja järkevä aikuinen jättää ammattinsa päästäkseen huutamaan hiki päässä mikrofoniin ja pomppimaan lavalle. Kun vanhoja rakenteita rikotaan, tapahtuu väistämättä ylilyöntejä. Sukurasitteeni on varhainen kaljuuntuminen. T IM O P Y Y K K Ö … Suomessa Runebergin päivänä 1974, eli juuri silloin kuin synnyin. En kuulu siihen koulukuntaan, joka sanoo, ettei vaihtaisi päivääkään pois. Luulin itsestäni liikoja, kun näihin hommiin lähdin. . Lapsuuteni sitkeimmät haaveet olivat mahdottomia. Yrityksistäni huolimatta en ole oppinut tekemään ravintolatasoista kastiketta. Menetin hiukseni suhteellisen nuorena kuten isäni ja hänen veljensä. Jos laidat eivät koskaan roiskuisi, ei iso uoma menisi milloinkaan eteenpäin. Se on vilpitön ajatukseni. Vihaan sydämeni pohjasta itsekkyyttä, asenteellisuutta ja sitä, että kävellään toisten yli. Ei kukaan. Minun jumalassani mukavinta on, ettei hän ole pelkästään minun jumalani. Pelikaverini oli keitellyt kaljaa, joka oli ilmeisen vahvaa, sillä minulla on illan kulusta vain muutama mielikuva. Se ei tarkoita, ettenkö itsekin sortuisi välillä samaan
M A I N O S KUKKATARHURIT Kauneuden janoon Kelpaisiko kesällä limoncello. HELSINKIkassiteline 46 €. 5 6 4 2 3 1. MAZE INTERIOR Hattu naulaan Minimalistinen hattuhylly pitää kodin ja mökin eteisen siistinä. Pantteritapetti 94 €. Bill-hattuhylly 169 €. Seuraa meitä somessa meillakotona_kaupat Meillä kotona -kaupat PIHLGREN JA RITOLA Tassu pantterin raapaisee Näyttävää printtiä on helppo kokeilla hillityssä sävyssä. Kiinanasteri ’Chrisantella Limoncello’ -siemenet 6,80 €. EVERYDAY DESIGN Suit sait siistiä Kodin järjestys pysyy yllä näppärän säilytysratkaisun avulla. AMOURLINEN Valmistaudu juhlakauteen Laadukas pöytäliina kruunaa juhlakattauksen. Pyöreä pellavapöytäliina alk. Elegance-matto 3169 €. MADESIGN Vintagen ystäville Marmoucha-heimon matolla on tarinoita 50 vuoden ajalta. 72 €. K U VA T: VA LM IS TA JA T Osta tuotteet Meillä kotona -kaupoista meko.fi/kaupat Löydä jotain odottamattoman ihanaa