2021 11,90 €. 10. + O H J E E T Ö T Ö K Ö I D E N K U VA A M I S E E N R E T K I V I N K I T K A A M O K S E E N SÄÄSTYNYT AARRE Löysimme palan koskematonta metsää Etelä-Savosta LUONNOSSA TÖISSÄ Luontovalvoja huolehtii, ettei saaristo kasva umpeen Metsän poika JUHA HURMEELLE METSÄ ON TURVAPAIKKA, JOSSA ELÄMÄ ON KOHDALLAAN Ikimetsä LUONTO R A K K A U D E S T A S U O M A L A IS E E N L U O N T O O N A P U L U O N T O | Ik im et sä Näe ja ihastu! SAMI KARJALAINEN TUO PIENIMMÄTKIN METSÄN ASUKKAAT LÄHELLE Näe ja ihastu! SAMI KARJALAISEN HUIKEAT LÄHIKUVAT HYÖNTEISISTÄ 44 25
koti-illat tulevat Insta Live tapahtumat Tule mukaan Instagram Livessä: NEULONTAA, ASKARTELUA, ruokaa, viherideoita ja paljon muuta! Vaihtuvia teemoja: käsillä tekemisen iloa ja kiinnostavia vieraita. Tehdään yhdessä! Katso ohjelma: @meillakotona_fi meko.fi/koti-illat
50 PAREMPI MAAILMA Omistamiaan metsiä voi suojella itse ja saada siitä kohtuullisesti rahaa. 8 AJASSA Pentti Linkola sai muistometsän. 17 AVAINLAJI Haapa. 14 ESSEE Juha Hurme kirjoittaa siitä, miten löytää kotiin, vaikka polttaisi karttansa nuotiossa. 28 REPORTAASI Kävimme äärimmäisen harvinaisessa paikassa: ikimetsässä, joka ei ole pohjoisessa. 56 KUVASALKKU Ötökät lähikuvissa. 64 K UVAUSVINKIT ja Sami Karjalaisen esittely. 12 IHMEELLINEN LUONTO Arktinen muutto. 72 KANSALLISMAISEMA Pielinen. 54 9 KYSYMYSTÄ Metsä kasvaa, mutta kestääkö luonto. 42 LUONNOSSA TÖISSÄ Luontovalvoja Inka Virtanen estää saaristoa kasvamasta umpeen. 28 LU O N TO Ikimetsä. 71 TUNKEUTUJAT Rotta. 74 KOLUMNI Anni Kytömäki katsoo metsää eri kulmista. 10 HAVAINNOIJA Juha Nikulainen. 66 TERVEYTTÄ LUONNOSTA Retkivinkkejä kaamokseen. 69 PAREMPAA ARKEA Vähemmän kahvia. 68 LUONNON LAHJA Värjää jäkälillä. 11 LUONTOMIES OHTONEN Äänistä kuulee, miten hyvin metsä voi. 18 KANSIJUTTU Juha Hurmeelle metsä on paikka, jossa kaikki on kuten luonto on tarkoittanut. i k i m e t s ä | 3 sisältö 56 42 5 PÄÄKIRJOITUS 6 MAA ILMASTA Metsän raja. 70 LUKIJOIDEN KUVAT
/tilaa-voimakalenteri Kalenteri ilmestyy 1.10.2021. Lumoudu sen taianomaisesta kuvamaailmasta ja viisaista mietelauseista. Tilaa maaginen Voimakalenteri 2022. Kalenteri sisältää 12 maagista voimaeläintä. Kuuletko suden kutsun. Jokaisella kuukaudella on oma teemansa sekä värimaailmansa. Ei postikuluja! 14,90€ Tilaa nyt Lumoava uutuus! Voi hyvin julkaisee upean Voimakalenterin vuodelle 2022. Tarjous on voimassa rajoitetun ajan. Kirjoita muistiin tunteesi, ajatuksesi, unelmasi ja voimalauseesi. Puhutteleeko pöllön viisaus vai kiehtooko joutsenen vapaus. Kalenteri ohjaa sinua löytämään omat voimavarasi vuoden jokaisena päivänä. TUTUSTU JA TILAA: lue.terve.
Tai ehkä paremminkin jouduin. Valtavan paksuja naavan peittämiä kuusia, jotka pimensivät päivän. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista. Metsä on kasvanut miten on sattunut kasvamaan. Vastaava tuottaja Sammeli Heikkinen. Olin oppinut pitämään valoisista ja väljistä mäntykankaista, kuten niin moni muukin suomalainen. Metsäkäsityksemme on pitkälti ihmisen muokkaama, siinä missä suomalainen metsäkin. Siinä muistaa, ettei luonto ihmisen hoitoa tarvitse. a-lehdet.fi info@aspa.a-lehdet.fi (09) 759 6600 ma–pe klo 8–18 Aikakausmedia ry:n jäsen 87. Kulkeminen vanhassa metsässä ei välttämättä ole helppoa, voi olla hämärää, kosteaa, ehkä pelottavaakin. Olin tottunut metsässäkulkija, retkeilimme perheen kanssa varsinkin Kuhmossa. Se pärjää yksinkin. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. . Ja pitkin metsän pohjaa kaatunutta, maatunutta puuta. vuosikerta issN 0355-3051 Virallinen osoitteenmuutos postiin tai vtJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Vanha, ihmisen koskematon tai ainakin pitkään rauhassa ollut metsä on harvinaisuus, varsinkin eteläisessä puoliskossa maata. Aarniometsään kannattaa hankkiutua itsekin, jos mahdollisuus tulee. Ei tarvitse yöpyä tai rämpiä mahdottoman syvälle. i k i m e t s ä | 5 Mikä on ikimetsä. Ikimetsässä tuntee sen, ettei itse ole kovinkaan suuri tai vanha. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esimerkiksi lakko tai tuotannolliset häiriöt). a-lehdet.f i A S I A K A S P A L V E L U Nopeimmin asioit netissä: asiakaspalvelu. L U O N T O T O I M I T U K S E N Y H T E Y S T I E D O T Apu, 00081 A-lehdet (09) 759 61 (vaihde) etunimi.sukunimi @a-lehdet.fi V E R K K O apu.fi facebook.com/ apulehti Twitter @apulehti P A I N O P A I K K A Deviz 2021 M E D I A M Y Y N T I J A M A R K K I N O I N T I mediaopas.a-lehdet.fi Katja Bruun Marika Jauhiainen T I L A U K S E T lehtitilaukset. Kilpikaarnamäntyjä. Elimyssalon luonnonsuojelualueen vanha metsä tuntui silti hurjalta paikalta, vaikka kuhmolaista metsää sekin oli. Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kiel letty. Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. Kunhan katselee, kuuntelee ja haistelee. V A S T A A V A P Ä Ä T O I M I T T A J A Iina Artima-Kyrki P Ä Ä T O I M I T T A J A Marja Aarnipuro V A S T A A V A T U O T T A J A Sammeli Heikkinen A D Timo Tervoja T O I M I T U K S E N A S S I S T E N T T I Tarja Jokinen S I V U N V A L M I S T U S Aste Helsinki Oy L I I K E T O I M I N T A J O H T A J A Anna Ruohonen K U S T A N T A J A A-lehdet Oy PÄÄKIRJOITUS T E K I J Ö I N Ä T Ä S S Ä N U M E R O S S A Jenni Arbelius Rami Hanafi Juha Hurme Samuli Isola Riikka Jauhiainen Kreetta Järvenpää Sami Karjalainen Mari Koistinen Lassi Kujala Anni Kytömäki Cilla Lehtonen Konsta Leppänen Anna Liukas Laura Myllymäki Kimmo Ohtonen Tanja Pellikka Mikko Pelttari Riina Peuhu Timo Pyykkö Milka Sauvala Riikka Sormunen Anna Tommola Ismo Tuormaa Jukka Väänänen M uistan, kun lapsena pääsin ikimetsään. Sivulta 28 lähtien viemme teidät tällaiseen alkumetsään
Alueen luonto oli säilynyt vaikeakulkuisuutensa vuoksi yllättävän hyvin pääkaupunkiseudun kupeessa. Palstalla näytämme ylhäältä, milllaisia jälkiä ihminen on jättänyt luontoon. . Kuvan raja kulkee linnuntietä puolen kilometrin päässä Turun moottoritiestä, Kirkkonummen Veikkolassa lähellä Espoon rajaa. Ilmasta näkyy, miten metsäkone on myllertänyt hakkuualueen maaperää ja puusto kadonnut metsäteollisuuden koneistoon. Nuuksion kansallispuisto perustettiin vuonna 1994. Suojelualueen ja hakkuun rajalla N uuksion kansallispuiston raja on paikoin vedetty maastoon monitoimikoneella. teksti Sammeli Heikkinen kuva Timo Pyykkö 6 | A P U l u o n t o MAA ILMASTA Tarkastelemme linnun silmin ihmisen jälkiä luonnossa.. Vasemmalla puolella alkavat Nuuksion suojellut kuusimetsät. 55 neliökilometrin Nuuksio ei ole kovin suuri suomalaiseksi kansallispuistoksi, mutta Etelä-Suomen puistoista se on suurimpia
i k i m e t s ä | 7
Voimalan omistava Koskienergia on sopinut Kuusinkijoki kuntoon -yhdistyksen kanssa voimalan myynnistä. Sammeli Heikkinen Kuivunutta korallia Pohjanmeren pohjasta. I S TO CK. Apua etsitään nyt merenpohjasta, kertoo Guardian-lehti. Merenpohjan luonnon tuho voi viedä myös lupaavat parannuskeinot. Testien perusteella näistä voi olla apua vastustuskykyisten bakteerien nujertamiseen. IS TO C K ” ”Olen puhunut jatkuvan kasvatuksen puolesta jo 40 vuotta. Oulankajoen sivuhaaran, Kuusinkijoen virtaamaa heikentävä Myllykosken voimala suljetaan toukokuussa 2023. Voimalan hinta on neljä miljoonaa euroa, mutta maaja metsätalousministeriö on luvannut kattaa summasta puolet. AJASSA TAIMENJOKI VAPAUTUU KUUSAMOLAISILLE TAIMENILLE koittavat paremmat ajat parin vuoden päästä. 8 | A P U l u o n t o BAKTEERIEN VASTUSTUSKYKYISYYS NYKYISILLE antibiooteille on on kasvava ongelma, joka voi saada koronapandemian näyttämään pikkujutulta. Rahankeruu kauppoihin on vielä kesken, alkusyksystä kasassa oli noin 400 000 euroa. Kala-aktivistien haaveet pienempien vesivoimaloiden purkamisesta ja vaelluskalajokien vapauttamisesta ovat alkaneet toteutua viime aikoina. Tutkijat ovat huolestuneita syvänmeren louhinnan vaikutuksesta ekosysteemiin. Loput padot murretaan kahtena seuraavana vuonna. Plymouthin yliopiston tutkijat ovat tutkineet PohjoisAtlantin valtamerenpohjaa ja löytäneet korallien ja sienieläinten sisältä mikrobeja, jotka muistuttavat ihmisen suolistobiomia. Syyskuun alussa murrettiin Hiitolanjoella Etelä-Karjalassa Laatokan lohen ja muiden vaelluskalojen tieltä Kangaskosken pysäytetyn voimalan pato. Jokea ennallistava Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö on ostanut Hiitolanjoen kolme voimalaa. Se sallittiin vuonna 2014, mutta avohakkuisiin perustuva metsänhoito on ollut niin pitkään vallitsevaa, ettei sitä nopeasti muuteta.” Metsänhoitotieteen dosentti Yrjö Norokorpi, Apu 33/2021. Jos uusia keinoja superbakteerien päihittämiseen ei löydy, vuoteen 2050 mennessä ihmisten kuolemat, jotka johtuvat nykyantibiooteille vastustuskyvyn kehittäneistä bakteereista, nousevat arviolta kymmeneen miljoonaan vuodessa. Jenni Arbelius MERENPOHJASTA UUTTA VASTUSTUSKYKYÄ
Hän oli myös äkkiväärä ajattelija. Syväekologinen, mielipiteissään jyrkkä luonnonsuojelija Pentti Linkola sai muistometsän Päijänteeltä. Riuttasalon muistometsä säilyttää järven itäpuolen aarniometsää, Kurikanvuoren muistolehto taas läntistä luontoa. Sammeli Heikkinen Metsä muistaa Linkolaa Linkolalle Päijänteen luonto oli tuttua kalaja lintuvettä. Linkolan mielestä ihmiskunta ajoi luontoa kohti tuhoa, joten väestönkasvun tyrehdyttäminen oli oleellista. Linkola kuohutti puheillaan, joissa hyväksyi terrorismin ja kurjuuden, kunhan se vähentää ihmisten määrää. Huhtikuussa 87-vuotiaana kuollut Linkola oli kirjailija ja Suomen luonnonsuojelun uran uurtajia. LU O N N O N PE RI N TÖ SÄ ÄT IÖ / M AR I H EL KI Ö. Muistolehdon osti Luonnonperintösäätiö yksin, hinta oli 180 000 euroa. Linkolalle Päijänteen luonto oli tuttua kala vettä ja lintujentarkkailuympäristöä. Pentti Linkola perusti Luonnonperintö säätiön 1995. i k i m e t s ä | 9 Pentti Linkolan muistometsää Riuttasalossa Toivakassa. Myös muisto-metsän ja -lehdon ostoon kerättiin rahaa suomalaisilta. Muistolehto taas on Pirkanmaan puolella, Sahalahden Kurikanvuoressa Kangasalla. Molemmat ovat osa Päijänteen luontoa. Säätiön toiminta periaate on yksinkertainen: se kerää lahjoituksia ihmisiltä ja ostaa lahjoitus rahoilla arvokkaita metsiä suojeluun. Muistometsän hankkiminen maksoi noin 600 000 euroa, ja sen maksoivat Luonnonperintösäätiö ja Päijänteen luonnonperintösäätiö puoliksi. Muistometsä sijaitsee Keski-Suomessa Päijänteen lähellä, Toivakan Riuttasalossa. N oin 60 hehtaaria vanhaa metsää pääsi rauhoituksen suojaan syksyllä, kun Luonnonperintösäätiö hankki yhdessä Päijänteen luonnonperintösäätiön kanssa Pentti Linkolan muistometsän ja -lehdon
Myöhäisin ensiElämäntapatarkkailija Juha Nikulainen tarkkailee kotipihallaan Mänttä-Vilppulassa esimerkiksi lämpötiloja, sademääriä ja lumipeitettä. – Minua alkoi hieman ärsyttää, kun kaikki tuntuivat tietävän säästä ja luonnosta kaiken. Vihkoistani voin kertoa, että näin se asia on ollut. Kun aamulla herään, käyn katsomassa pihamaallani olevasta sääasemasta yön alimman lämpötilan, jonka kirjaan vihkooni. – Olin kuvaamassa Mäntän keskustaa paikallisella vuorella, paarmoja oli ihan hirveästi ja ilma oli painostava. HAVAINNOIJA ARKI MUOTOUTUU LUONNON havainnoinin ympärille. lumi on tullut tänne tammikuussa. Säävihkoja on kertynyt kaappiin 17 senttimetriä korkea pino. Illalla ennen nukkumaanmenoa käyn katsomassa lämpötilan ja esimerkiksi lumen määrän. 10 | A P U l u o n t o RI IN A PE U H U J O U LUA ATO N L Ä M PÖTI L AT Jouluaaton alin lämpötila Juha Nikulaisen kotipihalla vuodesta 1981 vuoteen 2020. Vielä ennen puolta yötä tarkistan lämpötilan, jotta saan selville, mihin lämpötilaan vuorokausi päättyy. 10.10.1992 satoi todella paljon lunta. T u t u s t u m m e l u o n t o a s e u r a a v i i n i h m i s i i n . Nikulainen on vuonna 2004 eläkkeelle jäänyt matemaattisten aineiden opettaja. Nikulainen kirjoittaa säästä ja luonnosta myös Mänttä-Vilppulan paikallislehteen. Näin voi kuvata Mänttä-Vilppulassa asuvan Juha Nikulaisen harrastusta, tai oikeastaan elämäntapaa. Sanoisin, että niitä on nyt hieman enemmän kuin aiemmin. Kun ehdin vuorelta alas, alkoi voimakas sade ja syöksyvirtaus pyyhälsi läpi. – Olen havainnoinut muun muassa lumen määrää, eri vuodenaikojen lämpötiloja, kuukausien ja vuosien keskilämpötiloja, juhannuksen ja jouluaaton säätä. Nyt on hyvä arvailla, milloin ensilumi sataa maahan eri puolilla Suomea. Ensimmäiset kirjaukset säävihkoon Nikulainen teki vappuna 1981. – Ensilumen merkitsen heti, kun huomaan, että sitä on maassa. Kirjaan muitakin havaintoja päivän mittaan. . Riikka Jauhiainen + 5 5 1 1 5 20 2 5 3 19 82 19 84 19 86 19 88 19 90 19 92 19 94 19 96 19 98 20 20 2 20 4 20 6 20 8 20 10 20 12 20 14 20 16 20 18 20 20 -31 + 1. Nikulaisella on siitäkin tilastot. Koko keskustasta meni sähköt. Sään ääri-ilmiöitä on ollut aina. Nikulainen muistaa myös vuoden 1995 syöksyvirtauksen
Näitä löytyy luonnonmetsistä. AARNIOMETSÄN LAULU poikaset kuoriutuvat puun sisimmissä. . Tämä kymmenisen grammaa painava lintu on kuukkelin ja töyhtötiaisen ohella suomalaisen metsän alkuperäislaji, joka tarvitsee selviytyäkseen lahopuuta sekä vanhoja naavaisia ja sammaloituneita puita. Metsän äänet kertovat, miten metsä voi. Lahopuu on luonnonmetsän elämää ylläpitävä elementti. Maamme viimeiset luonnontilaiset metsät tulisikin suojella, jotta ainutkertaisen alkuperäisen metsäluonnon monimuotoisuus voidaan turvata. Hömötiainen on vanhojen havuja lehtivaltaisten metsien pikkulintu. KI M M O O H TO N EN KIMMO OHTONEN Avun Luontomies seuraa ympäristön tapahtumia ja kertoo, mitä luontohavaintojen taustalla piilee. Ihmisten aikakäsitteeseen verrattuna luonnonmetsässä kasvavat alle satavuotiaat puut ovat teinejä, joilla on vielä pitkä elämä edessään. Kun kenties vuosia myöhemmin myrsky kellistää lahokuusen mättäälle sammaloitumaan, sienet ja sammaleet ottavat valtaansa kuolleen kuusen rungon pinnan. Ihmisen vaikutukset ovat kuitenkin olleet poikkeuksellisen nopeita ja laajoja, tuhoisiakin. Lahonnut sisin vilisee pieneliöitä, hyönteisiä ja niiden toukkia. SUOMEN MAAPINTA-ALASTA metsämaaksi luokitellaan noin yli 70 prosenttia. Maamme jäljellä olevissa luonnonmetsissä elää satoja eri lajeja, miljoonia yksilöitä. Vaeltajan täytyy pitää kaikki aistit auki ja käyttää mielikuvitustaan hahmottaakseen luonnonmetsän monimuotoisen elämänverkoston. K un astelee jykevien naavakuusien varjossa ja kuulee hömötiaisen heleän laulun, tietää olevansa todellisessa suomalaisessa metsässä. Ylivoimainen osuus tästä on talousmetsää, joka koostuu kasvuikäisistä istutetuista metsistä, taimikoista ja hakkuualueista. Luontomies kehottaa kuuntelemaan metsän ääniä. Ja kun metsän mahtavin kuusi vuosisatojen päätteeksi alkaa lahota, uusi elämä itää ikikuusen haurastuneessa rungossa. Maamme metsät muuttuvat koko ajan luonnostaan. Luonnonvarakeskuksen mukaan luonnontilaiseksi luokiteltavaa metsää on koko maassa jäljellä enää noin kolme prosenttia maamme metsäpinta-alasta. Luonnonmetsässä vieraillessamme olemme osa vuosisataista jatkumoa. Luonnonmetsän senioripuut ovat taas saattaneet nousta maan uumenista jo keskiajalla. Pieneliöt löytävät tiensä rungon sisään ja munivat sinne munansa, mikä vuorostaan houkuttelee paikalle metsäntinttejä ja tikkoja napsimaan ötököitä itselleen ja jälkeläisilleen. i k i m e t s ä | 11 Töyhtöja hömötiaiset viihtyvät vanhoissa metsissä. Hömötiainen hakkaa pienellä nokallaan pesäkolonsa puun lahoon runkoon, ja seuraavana keväänä pienet Suomen metsistä vain murto-osa on luonnonmetsää. Kirjassaan Suomalainen aarniometsä Timo Kuuluvainen ja Petri Keto-Tokoi toteavat, että luonnontilaisen metsän määrittely on vaikeaa, sillä ihmisen suora ja välillinen vaikutus näkyy kaikkialla. Lisäksi ilmaston lämpeneminen muuttaa metsäluontoa ja lukuisten lajien, kuten esimerkiksi hömötiaisen tai kuukkelin, elämän reunaehtoja. LUONTOMIES KU VI TU S RI IK KA SO RM U N EN. Niistä suurin osa on kätkössä katseelta: lahopuiden sisällä, varpujen ja sammaleiden alla tai maaperän uumenissa
Näin kävi tänä syksynä muuton aluksi. Puimatonta viljaa oli pelloilla paljon. Muuttavat valkoposkihanhet herkuttelivat Kymenlaaksossa vielä syyskylmillä 2017. Viimeisiä päiviä Suomessa. – Vain alueelle kerääntyneet kymmenkunta merikotkaa rikkoivat tämän täydellisyyden ja pitivät huolta, että jokin osa hanhimassasta oli aina ilmassa. Vuoden 2017 syksyllä hanhimuutto jämähti paikalleen pitkäksi ajaksi. 12 | A P U l u o n t o IHMEELLINEN LUONTO Näytämme luonnon hämmästyttävimmät hetket. . Teksti Sammeli Heikkinen Kuva Lassi Kujala. Kuun lopulla ensilumi ajoi lopulta hanhet jatkamaan muuttoaan. Luontokuvaaja Lassi Kujala kertoo, että hanhille tilanne oli täydellinen. Puimattomat pellot tarjosivat valtavasti enemmän ravintoa kuin puintitähteet normaalivuosina ja tulvalammet turvallisen yöpaikan. Toisinaan muuttavien lintujen parvet viipyvät vain hetken ja osa painaa suoraan Suomen yli tai ohi. Arviolta kolmannes koko maailman valkoposkihanhista oli Kymenlaaksossa syksyllä 2017. Suurin piirtein puolet hanhikannasta muutti aikaisin ja nopeasti. Kuva on otettu lokakuussa. Arktinen parvi pimentää taivaan A rktisten valkoposkihanhien muutto on yksi näyttävimmistä luonnontapahtumista. Aikanaan viljelykäyttöön kuivattu Elimäenjärven allas joutui osin veden alle. Maamme kautta voi kulkea yli miljoonakin hanhea. Märän ja sateisen syksyn vuoksi sato meni pilalle monin paikoin Kymenlaaksossa. Sitten muutto hidastui
i k i m e t s ä | 13
14 | A P U l u o n t o KARTTA JA KOMPASSI Perinteiset suunnistuksen apuvälineet kepittävät digitaaliset. KU VI TU S RI IK KA SO RM U N EN. Ei enempää, ei vähempää. Ne antavat kulkijalle juuri ne tiedot, joita tämä tarvitsee
Kartta, mihin sen nyt laitoinkaan. Mitään navigointielektroniikkaa ei kuulunut varusteisiini. Pääsin sinne, mihin halusinkin päästä, loivaan männikköiseen vaaran rinteeseen. i k i m e t s ä | 15 Sopivasti tietoa Suunnistustaito voi olla elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä se löytyisi. Nyt ei kannattanut ainakaan hötkyillä. Panin kannot sopivasti sylikkäin ja sain ne syttymään yhdellä tikulla. Kun olisin syönyt, tutkisin kartasta, missä oikein olen ja lähtisin suorinta reittiä kodalle, ettei pimeä ehtisi langeta niskaan. T ein muonat valmiiksi ja söin. Jos jatkaisin hiihtoa etelän suuntaan, päätyisin ennen pitkää ihmisten ilmoille, vaikken kotaani löytäisikään. Se olisi varma merkki. Ihana retki. Ehtisin liftaamalla vaikka Rovaniemelle, Lordin aukiolle baariin. Teksti JUHA HURME Kuva KONSTA LEPPÄNEN K evät oli hyvässä vauhdissa, kun lähdin vuokraamaltani kodalta pitkälle iltapäiväretkelle Rovaniemen pohjoispuolella. Enhän minä missään erämaassa ollut. Viritin kaksi lumella täytettyä kattilaa tulille ja ajattelin, että olen sentään aika jehu. Kolmenkymmenen kilometrin päässä kulki Rovaniemen ja Kemijärven yhdistävä tie, ja minulla oli otsalamppu pimeän varalle. Muistin myös karttatutkimuksistani sen verran, että kodan itäpuolella kulki suunnilleen pohjois-eteläsuuntainen joki. Pistin parkkiin sopivan tervaskannon kohdalle. Olin katsellut kartasta sopivan reitin ja sujuttelin menemään vauhdikkaasti vilkaisten kerran kymmenessä minuutissa kompassiin. Karttaa katselin harvemmin, ehkä kerran puolessa tunnissa, jotta pysyin kärryillä siitä, missä suunnilleen olin menossa. Tervaskantojen loimu oli syövyttänyt hankeen nopeasti kraatterin, jonka rinnettä karttani lasketteli vauhdilla pätsiin. Miinus viisi astetta, pilvistä, täydellinen keli. Lähdin siis luottavaisin mielin paluumatkalle, maha täynnä hyvää ruokaa. Suunnitelmani oli yksinkertainen ja nerokas: hiihtäisin parikymmentä kilometriä koilliseen, tekisin maastossa aterian, söisin, ja palaisin ennen pimeää takaisin kodalle. K atselin hyvällä silmällä metsämaisemaa ja tein inventaarion ruokavaroistani. Minulla ei ollut enää karttaa. Tuossahan se palaa, ilmiliekissä! Pelastusyritykseni myöhästyivät. Pystyin kompassin avulla aika hyvin kulkemaan samaa reittiä, jota olin tulTARVEKALU ESSEE JUHA HURME Retkeilevä kirjailija, ohjaaja ja käsikirjoittaja pohtii, mitä ihminen on tarvinnut luonnossa liikkuessaan ennen ja mitä tarvitsee nyt. Olin laskenut sen hangen kannelle, kun rakentelin keittiötä. KU VI TU S RI IK KA SO RM U N EN. Ja kas, vieressä oli toinen tervaskanto, joka lähti nykäisemällä irti. No niin. Maastot olivat minulle ennalta täysin tuntemattomia. Minulla oli kuitenkin kompassi ja tieto siitä, että tukikohtani sijaitsi noin kahdenkymmenen kilometrin päässä lounaassa. Sopiva kartta vie perille, mutta kompassistakin on hyvä ymmärtää, jos kartta vaikka sattuu palamaan. Lunta vielä riitti, ja se oli pakkaantunut kovaksi. Tilanne oli sikäli kimurantti, että päivän polttama ja yön kivettämä hanki oli niin lujaa tavaraa, että ei ollut jälkiä mitä seurata
Kartta on tekninen väline, keino havainnollistaa itsensä suhteessa ympäristöön. Ne vastaavat kysymykseen: missä minä olen. Niiden käyttö edellyttää virkeää aivotoimintaa ja ehkäisee tehokkaasti dementiaa. J os matkan määrä on A:sta B:hen, on viisasta määrittää myös perussuunta ja etäisyys, esimerkiksi, että B:hen on linnuntietä kymmenen kilometriä A:sta etelä-kaakkoon. Niiden käyttö ehkäisee tehokkaasti dementiaa.. Niiden kohdalla on vaivatonta tehdä täsmällinen paikannus: tässä seison. Mutta jos hinkuu reittien ulkopuolelle, voi olla syytä hankkia tarkempi kartta. Kartta ja kompassi pitävät kutinsa yhä. Monilla retkillä kompassin käyttöni on rajoittunut siihen, että olen sen avulla kääntänyt karttani lähtöpisteessä oikeaan suuntaan. J opa henkiriepu saattaa joskus roikkua suunnistustaidon varassa. Pätevät vaelluskartat tarjoavat erantokulmat ja neuvot virheen oikaisuun. Se vastaa myös kysymykseen: kuka minä olen. Sitä on vaikeampi käyttää, mutta se kertoo enemmän. Se ei siis näytä kohti maantieteellistä pohjoisnapaa, eli pohjoiseen, vaan Suomessa vähän siitä oikealle, idän suuntaan. Oppii lukemaan karttaa. Aika nopsasti oppii äkkäämään, missä suhteessa kartan kuviot ovat näkymään. Y leisin retkeilykartta on kutistettu mittakaavaan 1:50 000, eli sentin etäisyys kartalla vastaa puolta kilometriä maastossa. Mieleen kannattaa painaa varmoja merkkejä suunnitellun matkan varrelta: polkujen risteyksiä, vesistöjä, laaksoja ja kukkuloita, huippuja ja syvänteitä. Sen jälkeen voi jatkaa matkaa taas oletusten ja summittaisen tiedon varassa kohti seuraavaa varmaa pistettä. Lujina pakkastalvina, etenkin pohjoisessa, märät suot, joenuomat ja järvet ovat hiihtovaeltajan pikateitä ja oikaisureittejä. Olen viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana pärjännyt kuitenkin retkilläni hyvin sen tarkemmin asteita mittaamatta, vain korjaamalla kurssiani jonkin verran vasempaan. Kartta valmistetaan kutistamalla ja hukkaamalla informaatiota, aivan tarkoituksellisesti. Ja oli minusta sittenkin jäänyt joitakin jälkiä kivikovaan hankeen, sauvanreikiä. Tästä tiedosta on huomattavaa hyötyä eksymisen hetkellä tai siinä tapauksessa, että on idiootti ja polttaa karttansa nuotiossa. Kartan ja kompassin käytön jalossa taidossa on helppo harjaantua, kun hankkii kartan maastosta, jonka tuntee. Varhaisimmat säilyneet kartat nakutettiin kallioon 40 000–10 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Magneettisen kompassin neula asettuu maapallon magneettikentän määräämänä likimain pohjois-eteläsuuntaan. Kello kuusi aurinko on idässä, kello 12 etelässä ja kello 18 lännessä. Ihmisellä on ollut pitkään tämä tarve. Ne olivat aivan samanlaisia kuin nykyiset pikselikartat älypuhelimen näytössä: kutistettuja, graafisia ja symbolisia esityksiä ympäristöstä. Erittäin tärkeää on lukea karttaa etukäteen ennen kuin on ottanut askeltakaan eksyttävään maastoon metsän pyörryttäviin saleihin. Useimmiten riittää aivan hyvin, että kulkijalla on asiasta jonkinlainen ymmärrys. . Vaasassa se on 6 astetta, Ilomantsissa 16 astetta. K ompassi on hauska kone, jonka kiinalaiset keksivät varmasti yli 2 000 mutta mahdollisesti jopa 4 000 vuotta sitten. Siksi suositellut reitit merkitään liioitelluin linjoin, samoin tulipaikat ja telttailualueet. Muut maastomerkinnät ovat pelkistettyjä ja niukkoja, välillä erehdyttävän puutteellisia. Suurin piirtein, jotakuinkin. Korkeuskäyrien grafiikat aukeavat, kun kulkiessaan vertaa niitä tuttuihin rinteisiin ja painaumiin. Meillä tämä erannoksi kutsuttu poikkeama on 10 asteen suuruusluokkaa kasvaen itään päin siirryttäessä. Vain se merkitään, mitä kulloinkin halutaan merkitä, mistä halutaan kartan kertovan. Kesäaika siirtää tietenkin näitä lukemia tunnilla eteenpäin, joten aurinko on etelän paikkeilla kello 13 ja niin edespäin. Siksi kartta kertoo tekijästään ja käyttäjästään paljon. Virallisten reittien ulkopuolisia polkuja ei ole välttämättä merkitty, eikä eri metsätyyppejä. Pienen haarukoinnin jälkeen kota löytyi iltahämärissä. Hiihtäjä lukee karttaa toisin kuin sulan maan patikoija, joka joutuu kiertämään kosteikot ja vesistöt. Retkeilykartan tärkein tehtävä on pitää kulkija halutulla polulla. Mikään kartta ei ole täydellinen. Tähän asti olen löytänyt tällä menetelmällä joka reissulta takaisin. Maastonmuodoista erottuvat vain sensaatiot: korkeimmat huiput, jyrkimmät rinteet ja syvimmät montut. Soiden märkyysaste voi jäädä epäselväksi. Asia kannattaa siis ottaa vakavasti. Vesistöt sentään löytyvät aina, mutta ei välttämättä purojen ja jokien virtaussuuntaa, mikä voi usein olla tärkeä tieto. Retkeilijän ei tarvitse koko ajan tietää, missä hän tarkkaan ottaen on. Kartta ja kompassi pitävät kutinsa yhä. Pilvisellä säällä, sumussa ja pimeässä tämä järjestelmä ei pelitä. A urinko ja kello ovat yhtä kuin kompassi. 16 | A P U l u o n t o lut. P uhelinnavigaatioon ei pidä luottaa. Helppolukuinen retkikartta on hyvä juuri siinä, mihin se on tehty: kuljettamaan kulkijaa merkattua polkua pitkin taukopaikalta toiselle, parkkipaikalta takaisin parkkipaikalle. Ja onhan niinkin, että kävely navigaattorin taluttamana on vähän nolo ja laimea harrastus. Arabiaan ja Eurooppaan laite kulkeutui (tai se keksittiin uudestaan) keskiajalla. Kentät eivät – onneksi– yllä kaikkialle, akku sippaa, laite hukkuu tai hajoaa. Tämä ei ole kritiikkiä vaan kehu
Ongelma on siinä, mistä tulevaisuuden vanhat haavat kasvavat. Populus tremula on elonkirjolle eittämätön avainlaji. Ryhmyisellä ja emäksisellä kuorella elää jäkäliä ja kasveja, jotka eivät muilla puilla viihdy. Niiden tärkeys on hoksattu myös metsätaloudessa. Utahilainen yksilö Pando kasvaa monituhatrunkoisena ja on levittäytynyt 40 hehtaarin alueelle. Nykyään pitää mainita, että haapa parantaa metsän hiilinielua, sanoo metsätieteiden yliopistonlehtori Timo Kuuluvainen Helsingin yliopistosta. Haapojen tärkeys on hoksattu myös metsätaloudessa. Vanhat ontot haavat ovat elinvoimaisia, ja myöhemmin lahotessaankin osalle lajeista korvaamattomia. tremuloides on siinä meikäläistä haapaa suurilinjaisempi. Lehvästössä havisee, haavassa kuhisee. Syksyinen haapa on epätodellinen näky, kuin akvarellimaalaus. – Sitten haavalle lehahtaa palokärki tai joku muu tikka, hakkaa reiän ja tarjoaa pääsyn onkaloon pesäpaikkoja etsiville linnuille, liito-oraville ja lepakoille, Kuuluvainen kuvailee. AVAINLAJI AD O BE ST O C K Esittelemme ekosysteemilleen erittäin tärkeitä lajeja. – Metsässä samaan juurakkoon kuuluvat haavat näkee syksyllä paljaalla silmillä, kun eri yksilöiden lehdet kellastuvat hieman eri tahtiin, Kuuluvainen vinkkaa. Vain pari prosenttia puittemme tilavuudesta on haapoja, ja reilusti alle prosentti maamme metsistä haapavaltaisia. . – Säästöpuuksi haapa on oikea ratkaisu. Hakkuuaukioilla seistä jököttää usein ryhmä suoria haapoja. Meikäläistenkin haapojen yksittäinen runko voi elää 200 vuotta, ja juurakot olla hyvin vanhoja. Teksti MIKKO PELTTARI T uuli ei tunnu, mutta latvus kahahtaa. i k i m e t s ä | 17 METSÄN HARMAA SYDÄN Haapa on tuttu puu, mutta päältä ei näe, että se on metsälle hyvin tärkeä. – Haapa yleistyy pellonpientareilla, mutta metsähaapaa uhkaa suuri hirvikanta. Monet niissä elävät lajit voivat pärjätä paahteessakin, kunnes metsä kasvaa takaisin, Kuuluvainen sanoo. Se on yksi planeetan vaikuttavimpia eliöitä, tuhansia vuosia vanha. VANHOILLA HAAVOILLA ON ikimetsissä sijansa. Hakkuut eivät nykyisin ole haapojen pahin uhka. Kun haavan ikä lähentelee vuosisataa, haavankäävän itiöt hamuavat sen sisään, ja sieni alkaa kovertaa puuta sen kuolleesta ytimestä ontoksi. – Haapa myös nopeuttaa ravinteiden kiertoa metsässä, koska sen karike lahoaa nopeasti. HAAPA LISÄÄNTYYKIN PÄÄASIASSA kasvattamalla juurivesoista itsensä klooneja. Haavassa eletään silloinkin, kun se on kuollut. Silti haavoilla elää jopa tuhat eliölajia nisäkkäistä lintuihin, sieniin, hyönteisiin ja sammaliin. Pohjois-Amerikkalainen haapa p. Kenttätöissä aarnialueilla huomaa, kuinka vesat talvisin syödään. Litteät lehtiruodit saavat kultaiset lehdet havisemaan pienestäkin vireestä. Vain tuulenkaatojen alla ja hankalissa ryteiköissä haapa saa mahdollisuuden, Kuuluvainen sanoo. ”Metsähaapaa uhkaa suuri hirvikanta.”
Hurmeelle metsä on turvallinen paikka, jossa kaikki on niin kuin evoluutio on näillä leveysasteilla tarkoittanut. Juha Hurme ei marjasta, sienestä tai bongaa. Teksti ANNA TOMMOLA Kuvat RAMI HANAFI 18 | A P U l u o n t o HYVÄ NÄIN
HYVÄ NÄIN JUHA HURME i k i m e t s ä | 19
Kuutena kesänä 2014–2019 hän V JUHA HURME, 62 MISTA TUNNETTU. Jossain Vanhassa testamentissa on yhtä hulluja, tuittupäisiä ja lyhytnäköisiä ihmisiä kuin nykyiset. Kyllä mä tykkään kulttuurista. Ajoi iltatreenien jälkeen Nuuksioon, tarpoi pimeään kansallispuistoon, yöpyi teltassa ja palasi aamulla kaupunkiin. Antiikin draamoissakin on täysin tunnistettavaa käyttäytymistä. Hän ehti aloittaa biologian opinnot Turun yliopistossa, mutta akateeminen maailma ei sytyttänyt, vaikka asiat kiinnostivat. Suomea täällä on tosin puhuttu vasta ajanlaskun alusta. Pitkän etsimisen jälkeen oli löytynyt hyvä metsäinen leiripaikka meren rannalta, ja teltta piti vettä. AJANKOHTAISTA Hurmeen nykysuomennos Seitsemästä veljeksestä ilmestyi juuri. Silti tänne tultiin heti, kun jääpeite vetäytyi. Metsäläisyytemme syvyydestä muuten kertoo, että metsä on suomen kielessä varsin tuoretta lainaa. Jos nuoren Juhan motivaatio olisi 1970-luvun lopulla riittänyt, hänestä olisi voinut tullakin biokemisti, ekologi tai ilmastotutkija. Isot voimat jytisivät, ja yksin oli ihminen luonnon armoilla. Pitkä ura teatterissa ohjaajana ja käsikirjoittajana. Hurme ei tavoittele äärielämyksiä tai hurjia kokemuksia. Joskus sään salliessa taivasalla, yleensä teltassa. Shakespearelainen hetki. On sitä vihattukin. Samalla vapaalla tyylillään hän on nivonut luonnonhistoriaa ja kulttuurihistoriaa yhteen myös kirjoissaan Niemi ja Suomi . Lapissa Hurme on tehnyt useita pitkiä vaelluksia. Tehdessään ekonäytelmää KOM-teatteriin syksyllä 2016 hän asui kaksi viikkoa metsässä. Näytelmän loppuhuipennus oli vielä edessä. Turvassahan hän oli. Vaikka lapsuuskoti oli turvallinen ja rakastava, sen konservatiivinen ilmapiiri oli vieras. Satoi ja salamoi. – Ehkä maailman kaunein ääni! Sytytyspaloilla tuli roihahtaa helposti. Ensimmäisiä asioita, mitä pyysin lahjaksi, oli teltta. Siitä se lähti. Nykyisin Suomeksi kutsuttu maapläntti elätti pitkään vain joitakin tuhansia ihmisiä. – Siitä näkökulmasta kaikki kirjallisuus on nuorta. – Jos mut heitetään ilman safkaa ja varusteita metsään, kuolen parissa päivässä. Olen ihan kulttuurin poispilaama, eikä siinä ole mitään vikaa. Ekologinen ajattelu on kulkenut töissä pohjavirtana. PARASTA LUONNOSSA ”Se on kaikkialla. Ei edes marjasaalista. Hurme kasvoi teatteriammattilaiseksi tekemällä. Vanhemmat olivat opettajia, ja viisilapsinen perhe asui kansakoulussa. Näytteli, ohjasi ja kirjoitti. Helppohan meidän on. K ävelemme viileänä syyskuisena aamupäivänä helppokulkuista luontopolkua Kintulammin retkeilyalueella Tampereen Teiskossa. Täydellinen yöpaikka ei ollutkaan asumatonta erämaata, vaan jonkun ahvenanmaalaisen tilallisen metsälaidun. Aamulla Hurme havahtui siihen, että teltta oli kymmenien lehmien saartama. Nyt kuusikymppisenä Hurme on ehtinyt viettää luonnossa tuhansia öitä. Hurme kertoo juttujaan rönsyillen. Tuo vuosituhannen vaihteen retki on jäänyt mieleen, koska jotain tapahtuu. Ei pohjoinen metsä ole aina ja kaikille ollut mikään mukava virkistysalue. Taukopaikalla on hyvä keittää kahvit. – Meidän esivanhemmillemme mitään muuta ei ollutkaan kuin metsää. Suomi on ollut karu paikka. Miksi Juha Hurme menee metsään. Palkittu Finlandialla. PERHE Kolmivuotias poika ja 32-vuotias tytär. Tuhansia vuosia hallitsivat ihan muut kielet. Hurme sanoo katsovansa maailmaa evoluutiobiologian mittakaavassa. Eihän kirjojakaan kasva metsässä. Metsä oli kaikki, koko maailma. Sitä ei tarvittu. Tampereen kaupunki tarjoaa kuivat halot, moderni kota suojan tuulelta. – Aloin aika varhain myös nukkua metsässä. Teatteriohjaaja, kirjailija ja käsikirjoittaja Hurme kolistelee trangian osia esiin repustaan. Uralilaisessa kantakielessä sellaista sanaa ei erikseen ollut. P ieni Juha kasvoi metsän kainalossa Paimiossa. 20 | A P U l u o n t o VALTAVA UKKOSMYRSKY VYÖRYI avoimelta ulapalta. Mitään muuta ei ole olemassa kuin Kosmos eli Luonto, ja me olemme sen osa.” KUKA?. Luonto tarjosi pakopaikan. Kaikki oli niin mahtavaa, ettei Juha Hurme malttanut nukkua. On tullut vain isommat kylät, leveämmät tiet ja tietotekniikka. Suoraan pihasta aukenivat isot metsät. Ihminen on biologisesti ihan sama. Jotkut täkäläiset paikannimet ovat jäämiä kivikautisista, jo kadonneista kielistä. Yksi asia johtaa mielleyhtymän kautta toiseen, luontohavainto kielikysymyksiin. Tie vei ensin Tukholmaan vanhuksia avustamaan, sieltä estetiikan opiskelijaksi Jyväskylään ja lopulta kaverin houkuttamana ylioppilasteatteriin. Yleensä Hurmeen retkillä ei juuri tapahdu
i k i m e t s ä | 21 – Jos mut heitetään ilman safkaa ja varusteita metsään, kuolen parissa päivässä, Juha Hurme sanoo.
22 | A P U l u o n t o – Mulle kaikki on kaunista eikä mikään ole kaunista. Täällä systeemi on just sellainen kuin pitää.
Hän ei pyri retkillään bongaamaan muita luontokappaleita. Luonto on hyväksyttävä sellaisena kuin se on. – En ihastele oikeastaan edes maisemia. Se on ok. Tavallaan olisi ollut kiva nähdä jääkarhu, mut tavallaan oli aika kiva, ettei nähty. Nykyihmisen näköharha on pitää luonnontilaista metsää erikoisuutena, vaikka poikkeamaa on kaikki muu: hoidettu puupelto, rakennetut luontopolut ja taukopaikat. – Metsä on maailman turvallisin paikka. Tiedän, että mulla on huippuvarusteet, tiedän missä olen ja tiedän, ettei tänne tarvitse jäädä. Riittää tieto siitä, että yhteinen historiamme puiden kanssa on paljon pidempi kuin tiemme erillään. Mutta sen voi tiedolla panna aisoihin. – Nykyihmisellä ei minusta ole sinne mitään reittiä. ”Ankarana ateistina” Hurme inhoaa esimerkiksi shamaanikursseja, jotka tarjoilevat hyväuskoisille nykykuluttajille yhteyttä metsän maagisiin ulottuvuuksiin. Mulle kaikki on kaunista eikä mikään ole kaunista. Hänen luontosuhteestaan puuttuu romantiikka ja mystiikka. Niin kutsutulla alisella maailmalla on ollut suomalaisessa luonnonuskossa vahva sija. Se ei ole se juttu. Kaupungeista puhumattakaan. Oli ihan motivaatiokin katsoa, että osaa käyttää sitä asetta. Kivääri selässä siellä mentiin. Petoja on täytynyt oikeasti varoa. Hurme on hiljattain pohtinut paljon suomalaisten luontoon liittyviä uskomuksia tehdessään käsikirjoitustyötä Kansallismuseon ja Suomen Metsämuseon Luston näyttelyihin. Elämä maapallolla alkoi neljä miljardia vuotta sitten, ja meni ainakin kolme miljardia vuotta ennen kuin täällä vaelsi eläimiä. – Vältän kaikkia karhun kanssa painimisia tai yliluonnollisia elämyksiä. Tällä Hurme tarkoittaa tarkoittaa tilaa, johon soiden pilkuttama, boreaalinen havumetsä vuosikymmenten ja -satojen aikana päätyy, jos se saa olla rauhassa. – Se on se, että tämä on se normaali, evoluution ratkaisu näillä leveysasteilla. Täällä systeemi on just sellainen kuin pitää. E västauon jälkeen valokuvaaja pyytää Hurmetta mättäälle makoilemaan. Sen ymmärtämiseksi ei tarvitse kuvitella puihin henkiä. – Olen aika läheistä sukua noille männyille. Ja se on just niin kuin pitääkin. Mikä se juttu sitten on. Meillä on suorastaan sama isoäiti, se eka jakautunut solu.. – Se oli ainut kerta, kun olen peruspasifistina harjoitellut vähän ampumista. Vuonna 2005 hän teki kavereineen vaelluksen Huippuvuorilla. Toinen ihminenkin on ollut potentiaalinen vihollinen. Jokainen aukko tähän metsään rikkoo sitä herkkää tietoverkkoa. Keskimäärin metsäretkilläni ei tapahdu yhtään mitään. Mut on heitetty tälle planeetalle tietoiseksi olioksi, joka miettii asioita, ja arvostan juuri sitä, Hurme sanoo. Vielä hyytävämpiä olivat eräät tosiseikat jääkarhuista: paino 600 kiloa, satasen aika louhikossa kymmenen sekuntia. – Mulle riittää tietää, että täällä on liito-oravia ja näätiä. Nämä ovat kivoja paikkoja tallata, koska täällä tämä planeetta on sen näköinen kuin se oikeasti on. – On meissä yhä sitä metsästäjä-keräilijän biologiaa, että öisin kuuntelee tarkemmin, säpsähtää ääniin ja on valppaampi. Shamanismi on osa kulttuuriperintöämme koko arktisella vyöhykkeellä, ja teatterilla taiteenlajinakin on juurensa primitiivisissä rituaaleissa. Meillä on sama isoäiti.” vei työryhmineen erämaahan teatteriesityksiäkin, jotka nähdäkseen yleisön piti vaeltaa tunturiin kolme vuorokautta suuntaansa. Se on tosi nastaa. Maagiset uskomukset olivat oman aikansa parasta mahdollista tietoa, jonka avulla pyrittiin ymmärtämään maailmaa. Tilanne voisi olla lavastamaton. Muinoin eläneille ihmisille se oli totisinta totta. Aikoinaan pimeässä metsässä on totta kai piillyt vaara. Joskus mytologia ja nykytieto risteävät kiehtovasti. Hurme kun ei edes sienestä tai marjasta. Kun nyt karhut mainittiin: on Hurme kohdannut vaarojakin. Se oli riittävän hurja kokemus. Vihattuun metsään saatiin mieltä, kun se täytettiin hengillä. Ei niitä tarvitse nähdä. K ova tuuli humisuttaa mäntyjen latvoja. i k i m e t s ä | 23 ”Olen aika läheistä sukua noille männyille. Ja pohjimmiltaan kaikki elollinen on samaa kamaa. Koko ajan ymmärretään lisää siitä, miten valtava, monin tavoin kommunikoiva elävä verkosto maan pinnan alle kätkeytyy. – Se on älyllisesti köyhää ja historiaa väärentävää. Kerran Hurme on joutunut poron jahtaamaksi. – Näkyvä maasto, jossa me liikutaan, on vain puolet metsää. Toinen puoli on tuolla alhaalla, sienirihmaston ja puiden juurten uskomaton verkko, joka kuhisee elämää ja informaatiota. Se on meissä syvällä. Luonnontilaisessa metsässä tiheä puusto antaa elämälle suojaa, kosteutta ja varjoa. – Tällaisia mä kelaan, kun kävelen metsässä. Maasto oli ankaraa polutonta tundraa ja ilma kesäaikaankin hyytävä. Maan tasalla säästymme siltä ihmeen hyvin. Uuden tutkimustiedon valossa käsite saa aivan uusia merkityksiä
24 | A P U l u o n t o
”Tämä on ollut yksi vaikeimpia paikkoja elää. Tämä todella vieroo ihmistä.” i k i m e t s ä | 25
Siitä tulee pikkuhiljaa ikimetsää. Piti keksiä selitys: jättiläiset tai hiidet ovat vierittäneet ne. – Jotkut älykkäätkin ihmiset ovat menneet siihen aivopesuun, että metsää pitää hoitaa. K ivenheiton päässä nuotiokodalta seisoo jykevä siirtolohkare, Kirkkokivi. Muinaiset ihmiset eivät tunteneet jääkauden geologiaa eivätkä voineet käsittää, miten valtavat kivenjärkäleet ovat päätyneet keskelle metsää. Tässä se on seissyt monta ihmispolvea. – Elintapani ovat hyvin pandemiankestävät: tykkään olla kotona ja tykkään käydä metsässä. Töihin oli apurahoja, eikä tekeillä olleita näytelmiä hyllytetty, esitykset vain lykkääntyivät. Pandemia-ajasta Hurme on selvinnyt hyvin. Silti lopussa Impivaara on käytännössä parturoitu. Lapsellekin on ollut paljon aikaa. – Vaikkei Kivi mikään profeetta ollut, vaan työtön pummi, niin hassulla tavalla hän tuli kirjoittaneeksi tällaisen symbolisen esityksen siitä, mikä Suomessa laajassa mitassa myöhemmin toteutui. Se ilmestyi lokakuun puolivälissä. – Siellä on paljon nyansseja, jotka ovat vähän hukkuneet siihen Kiven horinaan. Ja meissäkin on sitä vihaa vielä. – Tämä on ollut yksi vaikeimpia paikkoja elää. Metsän rooli kirjassa on hänestä kiinnostava. Matkalla kohtaamme aihkin, ikihongan. Heijastaako tarina suomalaista metsäsuhdetta. – Harrastan kirjoittamista omaksi huvikseni. Hurme on vastikään saanut valmiiksi Seitsemän veljeksen käännöksen nykysuomeksi. Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä veljekset pakenevat vihaista härkälaumaa ja kiipeävät Hiidenkivelle turvaan. Suojeluarvot ymmärretään ainakin osin paremmin, mutta edelleen moni karsastaa luonnontilaista metsää. Siitäkin huolimatta, että on kirjoittanut kuusi kirjaa ja voittanut Niemellä Finlandia-palkinnonkin vuonna 2017. Kintulammin suojelualue on rauhoitettu vaiheittain pala palalta, vuosina 1959, 2003 ja 2017. Kivi selvästi ymmärsi luontoarvojen ja mytologian päälle. Tämä todella vieroo ihmistä. Jääkauden kasaamia kivikoita on kutsuttu pirunpelloiksi. Ihan Kiven kuuloinen mutta selkeä. ”Metsä on täydellinen leikkipuisto. Ja ihmisistäkin moni on yhtä jämähtänyt. – Suomen kansa on aina vihannut metsiään, Hurme vastaa lainaten kansanperinteentutkija Leea Virtasen lähes kolmenkymmenen vuoden takaista artikkelia Kalevala-seuran vuosikirjassa. Kiven kieli sinänsä on upeaa, elävää ja hauskaa. – Ja kun kirkko tuli kuvioon, jättiläiset vaihtuivat piruiksi, Hurme huomauttaa. Hurme vertaa työtään restaurointiin, joka palauttaa vanhat maalaukset arvoiseensa loistoon. Silmänräpäyksen. Teatterintekijänä ja näytelmäkirjailijana hän katsoo olevansa ammattilainen, muiden kirjojen kirjoittajana harrastelija. Eihän sitä tarvitse hoitaa, ellei tavoitteena ole jokin tietty kaatotulos. Kerrotaan, että hevospaimenet ovat aikanaan pitäneet sen äärellä omia, epävirallisia jumalanpalveluksiaan. Lopputulokseen Hurme on tyytyväinen, vaikka vähän salaa toivookin, että joku pölkkypää pitäisi sitä pyhäinhäväistyksenä. 26 | A P U l u o n t o Puu syntyy, kasvaa, kykenee omalla tavallaan myös kokemaan ja vuorovaikuttamaan ja lopulta kuolee. Kantava ajatus on vuosisatojen ajan ollut, että luonto pitää voittaa: metsä raivata ja suot kuivata. Se 150 vuotta, mikä erottaa meidät Seitsemästä veljeksestä, on silmänräpäys. Kun kirja loppuu, siitä ei ole mitään jäljellä. Siellä on kaikki lelut valmiina.”. Siitä on myös seuraavaksi ihanaa päästä tekemään teatteriesitys. Juha Hurme nousee kivenlohkareelle vanhan männyn viereen. – Veljeksethän liiskaavat metsän. Se on metsästetty kuivaksi, kalastettu tyhjäksi, kaskettu ja vielä jaettu pelloiksi. Oikonut sanajärjestyksiä ja vaihtanut hankalia sanoja toisiin – sellaisiin, joita jo Kiven aikana olisi voinut käyttää. Valtaosan ajasta luonto on ollut ihmiselle kammotus. – Sekin kuulostaa monessa mielessä ihmisen elämältä. – Siitä tuli älyttömän ihana. Selitysosio avaa nykylukijalle vaikkapa sellaisia asioita kuin isojako, taula tai kyynärä. Hän on tehnyt vain välttämättömimmän, jotta viesti tulee ymmärrettäväksi. Kiven merkkiteoksen kääntäminen nykysuomeksi ei tarkoita slangia tai selkokieltä, Hurme tarkentaa. Kun polulta vähän poikkeaa, saa rämpiä ryteikössä. – Tämä olisi kyllä huono valinta, jos olisi 40 härkää perässä, Hurme naurahtaa, kun pohdimme, pääsisikö kiven päälle kiipeämään. Kirjassa painellaan metsään kasvamaan ihmisiksi, uudistumaan, hakemaan uusi sydän ja uusi mieli. Se on edelleen ihan relevanttia matskua. Hänestä kärjistyksessä on paljon perää. Onhan se aika ymmärrettävääkin. P olku nousee loivasti ylös kohti maisemapaikkaa. Monet hienoudet, kuten veljesten väliset hienovaraiset naljailut, nousevat kuitenkin tekstistä paremmin pienellä avustuksella
Nyt hän on ottanut vastaan isompia, tuottavia töitä. Esikoinen on jo kolmekymppinen. On tilhi, boreaalisen havumetsän selviytyjä, ja pihlaja, pyhä puu. – Rupesin kelaamaan sitä laulua, mitkä sen juuret ovat, ja mistä se kertoo. Ei edellisten kirjojen kaltaista tiiliskiveä, vaan parisataasivuinen. – Toisaalta lapsen kanssa puuhailu on ihan parasta. Hän oli ajatellut olevansa urallaan vaiheessa, jossa voi hiljentää menoa, siirtyä ”metsiin ja takapihahommiin”. Ei, vaan tietokirja. K intulammin retkemme päätepiste on Kaukaloistenkallion jyrkänne, josta avautuu näkymä suolammelle. Seuraavaksiko tulee lastenkirja. ?. Suureksi huvikseen hän tunnisti, että lapsihan hyräili Tiu tau tilheä, mummilta oppimaansa laulua. Ja vaikka mitä muuta. Sekuntiakaan ei mene aikaa hukkaan, kun rakentelee Brio-junarataa. Hurme ja lapsen äiti asuvat lähekkäin ja jakavat vanhemmuuden. Siellä on kaikki lelut valmiina. Parin päivän päästä muistiinpanoja oli parikymmentä sivua. – Olin aikonut jaloksi vanhukseksi, mutta tulinkin taas nuoreksi isäksi. Pieni laulu kantaa sisällään monia merkityksiä. Pieni lapsi on puolittanut työajan. Syksyisenä iltapäivänä lampea kehystävät mättäät hehkuvat lämpimän oranssinkeltaisina. Hurme juoksee päivittäin kotimetsissä Tampereen Pispalassa tai Pyynikinharjulla. Lapsen Hurme vei metsään heti, kun tämä oppi kävelemään. Varsinaisia reppuretkiä luontoon hän tekee pari kertaa kuussa. Jopa keskiöinen pissareissu sysipimeässä oli mahtavaa. i k i m e t s ä | 27 Trangian kaivaminen repusta: siitä tulee kolina, joka on Juha Hurmeen mielestä maailman paras ääni. Juha Hurme tuli kolme vuotta sitten toistamiseen isäksi. Syyskuussa he tekivät yhdessä kahden vuorokauden vaelluksen Seitsemisen kansallispuistoon. Lapsi rakasti sitä, Hurme kertoo. Se on parempaa kuin Aleksis Kivi. Kerran nukuttaessaan lasta Hurme kuuli tämän pitävän kummallista yninää. – Metsä on täydellinen leikkipuisto
28 | A P U l u o n t o Teksti MILKA SAUVALA Kuvat KREETTA JÄRVENPÄÄ IKIAIKAINEN
Vietimme päivän yhdessä sirpaleessa, eteläsavolaisessa aarniometsässä. i k i m e t s ä | 29. Luulemme, että elämme metsien keskellä. Koskemattomista ikimetsistä on kuitenkin jäljellä vain pieniä sirpaleita
Sen näkee uurteisesta, paksusta kuoresta, kilpikaarnasta. Ihanteellisissa olosuhteissa männyt voivat elää jopa tuhatvuotiaiksi, mutta kyllä 400-vuotias puukin on jo vanhus. Seudun mahtavin paikka oli Olavinlinna, tärkeä puolustustukikohta, johon venäläisjoukot tekivät hyökkäyksiä. Se olisi kohtalokasta, sillä sopivia kasvupaikkoja on harvassa. Tällä männyllä ne ovat ihmiskämmentä suurempia. Pientareilla on tasaisesti hakkuualueita. Rungossa on yli metrin korkuinen hiiltynyt vako, jossa näkyy jälkiä puuta koetelleista tulipaloista. Aurinko paistaa häikäisevän terävästi, niin kuin se vain syksyisin voi. Suomen eteläosat kuuluivat Ruotsiin. Se tököttää pystyssä pienessä notkelmassa, ja sen kylki on kuin maalaus, jäkälillä väritetty. Tuossa on ruskea, kupumainen kastanjansuomujäkälä. Puu onkin varmasti 350-vuotias, ellei jopa 400. – Siitä tietää, että puu on lähellä 250 vuoden ikää, sanoo biologi, metsäkartoittaja Risto Sulkava. Kajaani– Oulu-linjan eteläpuolen metsistä vain 0,26 prosenttia on luonnonmetsää, yhteensä 30 000 hehtaaria. Kun mänty kasvaa pitkään, sen pintaan alkaa muodostua kovia, kilpimäisiä levyjä, jotka suojaavat puuta. Ikivanhoja, palaneita tervaskantoja ei Suomen metsissä juuri enää ole. Mänty kätkee yllätyksen runkonsa toiselle puolelle. Samoihin aikoihin Hollannissa keinottelu tulppaaneilla aiheutti maailman ensimmäisen pörssiromahduksen ja Englannissa syntyi muuan Isaac Newton, joka tarinan mukaan keksi painovoiman idean nähdessään omenan putoavan puusta. Risto Sulkava on luvannut näyttää, millainen on oikeasti vanha metsä, jota kutsutaan myös ikimetsäksi tai aarniometsäksi. Huomaamme sen, kun kapuamme rinnettä ylemmäs metsässä Kieluan Kintturinteellä Etelä-Savossa. Sen naapureina kasvaneet kuuset ja haavat ovat sen sijaan palaneet tuhkaksi kerta toisensa jälkeen. Risto Sulkava löytää tervas kannosta ryväsjäkälän ja kastanjansuomujäkälän.. Liekit ovat lyöneet puun ympäri ja polttaneet pohjoisen puolen. – Puu on palanut kolme kertaa, ja palojen välissä on voinut kulua satakin vuotta. A skeltakaan ei voi ottaa katsomatta, mihin jalkansa asettaa. Suomen maapinta-alasta 75 prosenttia on metsää: 22,8 miljoonaa hehtaaria. – Tässä ne viihtyvät ja kukoistavat. Taimien oksat lyövät naamaan. Luonnontilaista metsää on vain 680 000 hehtaaria, josta lähes 85 prosenttia on suojelualueilla, arvioi Luke. Kasvattanut uusia vuosirenkaita, tavoitellut latvallaan taivasta. Alueella on Kieluajärvi, rannoiltaan koukeroinen kuin solmuun mennyt kasa lankaa. Olemme perin harvinaisessa paikassa. Polkua ei ole. Suurin osa Suomen metsistä on nykyään hyvin nuoria. Uskomattoman sitkeä kaveri. Tie halkoo metsää, kuinkas muutenkaan. 30 | A P U l u o n t o M änty on vanha. Tämä mänty on selvinnyt hengissä liekeistä juuri kilpikaarnansa ansiosta. Tähän metsään ei levitetä vilttiä tai pystytetä telttaa. 80-vuotiaita puurivistöjä luullaan metsiksi. Kun se aloitti kasvunsa tällä syrjäisellä paikalla 1600-luvun alkupuoliskolla, maailma oli kovin toisenlainen kuin nyt. Rinne on kivikkoinen ja jyrkkä. Tästä valtaosa, siis yli 97 prosenttia, on talousmetsää tai nykyisin suojeltua mutta aiempien käsittelyjen muuttamaa. Heinikko yltää vyötärölle. Vieressä viihtyy ryväsjäkälä, jonka voi tunnistaa pikkiriikkisistä mustista ”jääkiekkojen” ryppäistä, ja kolmantena kantoa peittää harmaanvihreä seinäsuomujäkälä. Nyt tarvitaan luuppia. Paljain silmin jäkälät näyttävät mitättömiltä, sillä silmä ei pysty erottamaan niiden muotoa saati yksityiskohtia. Nämä luonnonmetsät ovat lähes kokonaan Pohjois-Suomessa. Seuraaminen ei ole ihan helppoa. Sellaista ei noin vain löydä, ellei tiedä, mihin on menossa. Kastanjansuomujäkälä voi säilyä kannossa sata vuotta, jos ei ihminen tai metsäkone tule ja kaada kantoa. Eivät ne ole kuin alku, metsän lapsia, Sulkava sanoo. Yksi, kaksi, kolme… Sulkava piirtää sormellaan rajat palojälkiä vasten. Maata peittää vihreän eri sävyissä leiskuva sammalmatto, johon saapas uppoaa petollisen pehmeästi, joskus liiankin syvälle. Ryväsjäkälä on uhanalainen, ja kastanjansuomujäkälä on sitä tällä alueella. Sulkava harppoo tien vartta reunustavan pusikon läpi. Se on pitkä ikä näin etelässä kasvavalle männylle. – Suomalaiset eivät enää tiedä, millainen metsä on. Parinsadan metrin rämpimisen jälkeen Sulkava johdattaa vanhan palaneen tervaskannon luo. Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan eniten on 41–60-vuotiaita metsiä, reilu viidennes kaikista metsämaista. Suurentavan lasin läpi avautuu kuitenkin hämmästyttävä miniatyyrimaailma. Arvio menee pieleen. K ielua sijaitsee Savonlinnassa, reilun tunnin ajomatkan päässä kaupungin keskustasta ja Olavinlinnasta pohjoiseen. Yö on ollut kylmä, ja usvaa leijuu paksuina mattoina aamun kulkijoiden ihasteltavana. On kuljettava hitaasti, harpattava maapuun yli ja kumarruttava etelään ojentelevien oksien ali. Palo on tullut etelästä
Kieluan Kintturinne on jyrkkä ja kivinen. i k i m e t s ä | 31. Todennäköisesti juuri siksi se on säästynyt metsätaloudelta ja puiden hakkuilta. Yleisimmat Saimaan rannoilla kukkivat kasvit koivut ovat nain ruska-aikaan vaihtaneet varinsa keltaiseksi
80-vuotiaita puurivistöjä luullaan metsiksi.”. 32 | A P U l u o n t o Risto Sulkava palaa Kieluan metsään joka vuosi ja tarkistaa aiemmin löytämiensä uhanalaisten lajien kasvun. ”Suomalaiset eivät enää tiedä, millainen metsä on
Keloja pystyssä ja maassa. S avonlinnan kaupunki ja valtion metsiä hallinnoiva Metsähallitus ovat todenneet vuonna 2020, että Kieluan alue on ”normaalia metsätalousaluetta, jota se tulee olemaan jatkossakin”. Nyt Sulkava kuuluu itsenäiseen luonnonmetsätyöryhmään, joka etsii valtion mailla olevia luonnonmetsien paloja, joita ei ole suojeltu. Se on kalunnut haavan Männyt kurottavat ylispuiksi, ja kuusten alimmat helmat ovat repaleisia, myrskyissä rispaantuneita. Luupin läpi voi nähdä pikkiriikkisiä ”sormia”, joiden kärjet on lakattu punaruskeiksi kuin syksyn trendikynnet. Löydämme sen papanoita jättihaavan juurelta. Löytyy seuraava vaarantunut laji, Riippunaava kietoutuu kuusen oksaan. Tapa on pikkupoikana opittu, sillä joskus käy tuuri ja liito-orava tulee kurkistamaan, kuka oikein koputtelee. Se yhdistää Koloveden kansallispuiston ja Kakonsalon luonnonsuojelualueen ja muodostaa lajeille ”käytäviä”, joita pitkin liikkua ja levitä. – Etelässä ei ole juuri muita tällaisia metsiä, joista saisi yhtenäisen verkoston. Sarvipäiden piilotellessa niille kelpaa myös pienikokoisempi ihminen. Jota ihminen ei ole hakannut, aurannut, ojittanut, kylvänyt, lannoittanut, harventanut tai hoitanut. Sulkava toimi kymmenen vuotta Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtajana. – Pääosa Kieluan alueen vanhoista metsistä ei kuulu Metsähallituksen alue-ekologiseen verkostoon, vaikka kriteerit täyttyvät. Metsähallitus suunnittelee nytkin hakkuita Kieluassa. Ne eivät osu Kintturinteeseen, mutta heikentävät Sulkavan mukaan näitä ekologisia yhteyksiä. Kaikkialla on lahopuuta. i k i m e t s ä | 33 kantoraippasammal, joka päällystää pientä plänttiä kaatuneen männyn rungolla. Se tarkoittaa, että metsä on hakkuukäytössä. On haapoja ja muutamia koivuja, jotka ovat vielä vihreälatvaisia, vaikka siellä täällä näkyy jo keltaisia lehtiä. Metsä on juuri sellainen kuin se on ollut ikiaikoja. Ilmansaasteet hävittivät naavat ja lupot monesta paikasta 1980-luvulla. Rahoitus tulee Koneen Säätiöltä. Risto Sulkavalle vanhat metsät ovat sydämenasia. Puut ovat eri vuosikertaa, parin metrin rimpuloista jykeviin ja korkeisiin metsän valtiaisiin. – Ne kasvavat vain sentin vuodessa, osa vielä hitaammin, Risto Sulkava sanoo.. Papanaläjät paljastavat, että hirvi on kulkenut tästä. Juuri tässä Kieluan Kintturinteessä on hyvin vanhoja puita, kuten löytämämme jopa 350–400-vuotias mänty ja suuria kuusia, lehtipuita, eri sukupolvien puustoa, lahopuuta sekä monia vanhan metsän indikaattorilajeja. Tällaista on ikimetsässä, johon ihminen ei ole koskenut. Tuolloin hyväksyttiin myös kaavamuutos, joka mahdollistaa matkailurakentamisen nyt rakentamattoman Kieluajärven rantaan, tien toiselle puolelle täältä metsästä. Kantoraippasammal on yksi Risto Sulkavan lempilajeista, vaativa tyyppi, jonka löytäminen ilahduttaa aina. Työryhmän mukaan Kielua on yksi tällainen paikka, sirpale hienoa ikimetsää metsätalousmetsien välissä. Väitöskirjansa hän teki aikoinaan saukkojen ekologiasta. Se on poikkeuksellisen laaja yhtenäinen alue valtion mailla, liki 600 hehtaaria. Sulkavan mukaan Kielua on ainutlaatuinen monesta syystä. Sulkava on rauhallisen oloinen mies, mutta tämä korpeaa. – Se kasvaa vain hyvin vanhoilla lahopuilla. Myrsky on kaatanut puita toistensa päälle kuin himmeliksi metsää koristamaan. Täälläkin välissä on kyllä käsiteltyjä kuusikoita, mutta jos ne avohakataan, käytävät katkeavat. Metsässä asuu myös uhanalainen liito-orava. Puun pitää olla kasvanut hitaasti, kaatunut ja ollut vielä pitkään maassa niin, että muut lajit peittävät sitä. Hyvin lahoja puita, oikeastaan vain kuoria, joista jalka menee läpi. Lopulta kohtaan, jossa ei kasva muuta, voi tulla kantoraippasammal. Sulkava rapsuttaa puun kylkeä. K un päivä etenee, lämpötila nousee ja niin myös hirvikärpästen määrä
Polvea saa nostaa toden teolla, jotta pystyy etenemään. Hiki puskee otsalle. Kieluan Kintturinteen ikimetsäkin on säilynyt todennäköisesti siksi, että se on jyrkässä, kivisessä rinteessä. Mutta metsiä on jäänyt vain harvoihin paikkoihin, jotka ovat usein vaikeakulkuisia, Sulkava sanoo. Jatkamme rinnettä hitaasti ylöspäin. Sen myötä aarniometsät saivat nykyisenkaltaiset piirteensä ja niissä viihtyvät lajinsa. Tämä ei ole sellaista taimien ja heinien pusikkoa, mitä hakatuille aukioille ja tien varsiin nousee. Vastaan tulee isompia, sammalpeitteisiä kiviä ja muutama suuri siirtolohkare. Ensimmäisinä karulle kivimaalle ilmestyivät levät, jäkälät ja sammaleet, kirjoittavat Petri Keto-Tokoi ja Timo Kuuluvainen kirjassaan Suomalainen aarniometsä . Se vetäytyi Suomen päältä 3 000 vuodessa ja teki tilaa jään reunamilla odottaneille kasveille ja eliöille. Vanhassa ikimetsässä, kuten täällä Kintturinteellä, voi aistia, miltä Suomi näytti satoja ja tuhansia vuosia sitten. Kuusi saapui idästä 5 500 vuotta sitten ja alkoi vallata kosteita ja varjoisia kasvupaikkoja. Välillä Sulkava tarkistaa puhelimensa karttasovelluksen merkinnöistä, mistä kohdasta hän on aiemmin löytänyt uhanalaisen haapariippusammalen. He metsästivät riistaa, kuten hirviä ja jäniksiä, keräsivät marjoja ja sieniä sekä kalastivat ja pyysivät hylkeitä. Ihmisen vaikutus metsiin oli pientä, mutta vaikutusta yhtä kaikki. – Väitän, että jos luonnonmetsä kasvaa tasaisella kankaalla, siellä on ihan helppo kulkea. Mitenköhän 500-kiloinen suuri eläin liikkuu täällä metsässä. Ihminen esimerkiksi Vanhassa ikimetsässä voi aistia, miltä Suomi näytti satoja ja tuhansia vuosia sitten.. 34 | A P U l u o n t o runkoa, höylännyt sitä alahampaillaan. Osa maahan kaatuneista puista on niin isoja, että ne on pakko kiertää. S uomea peittävä paksu mannerjää alkoi sulaa 13 000 vuotta sitten. Tasamaalla se olisi kaadettu metsätalouden käyttöön, kuten suurin osa Suomen metsistä. Miten näin kävi. Jo ensimmäisten kasvien ja eläinten vanavedessä tulivat myös ihmiset, metsästäjä-keräilijät. Todennäköisesti meitä sujuvammin. Puiden väleistä näkee kuitenkin hyvin. Pikkuhiljaa syntyivät metsät. Ensin tulivat matalakasvuiset pajut ja katajat, sitten koivut ja pihlajat, joita seurasi pian mänty
Korkealla kallioiden välissä on erikoinen, pieneen kattilalaaksoon syntynyt suo. IKIHONKA 1500-LUVULTA Pyhä-Häkin kansallispuistoa Saarijärvellä on kutsuttu Etelä-Suomen hienoimmaksi vanhaksi metsäksi. Siellä on 400-vuotiaita kilpikaarnaisia mäntyjä, joissa näkyy jälkiä metsäpaloista. Se löytyy yhä Kotajärven rengasreitin varrelta. Niiden siimeksessä elää liito-orava. Tunnetuin puu on nyt kelottunut Vanha iso puu -arvonimen saanut mänty, joka aloitti kasvunsa 1500-luvun alussa ja kuoli vuonna 2004. www.luontoon.fi/pyha-hakki KOSKEMATON METSÄ JA SUO Luonnonperintösäätiön suojelukohteessa Koirasuonmäellä Paimelassa kasvaa kookkaita haapoja, kuusia ja petäjiä. Metsässä asuu lapinpöllö. www.luontoon.fi/hiidenportti Kolme vanhaa metsää R E T K I V I N K I T i k i m e t s ä | 35. Puut ovat keskimäärin 110–170-vuotiaita, osa yli 200-vuotiaitakin. Metsässä ei näy jälkiä 1900-luvun käytöstä. www.luonnonperintosaatio.fi/suojelualue/koirasuonmaki KOMEAA KUUSIKKOA Hiidenportin kansallispuistossa Sotkamossa on hämyisiä vanhoja kuusikoita ja jyrkkäseinäinen rotko, jonka reu noilta avautuu näkymä tummavetisiin lampiin. Runsaslajinen metsäja suoalue maksaa kyllä vaivan
– Puut hakattiin yhden sukupolven aikana, 60 vuodessa meni kaikki. Risto Sulkava sanoo saman vähän eri sanoin. Ihmiset levittäytyivät vesistöjä seuraillen yhä syvemmälle erämaahan. Siksi vanhat ikimetsät ovat monille vieras näky. Etenkin Pohjanmaalla ja Kainuussa metsiä hävitti myös tervanpoltto. Valtavia alueita soita ojitettiin valtion tuella. Hämähäkki on kutonut ansan kahden puun väliin.. Keto-Tokoin ja Kuuluvaisen mukaan vanhimmat todisteet maanviljelystä Suomessa ovat noin 4 000 vuoden takaa. Maatalous lisäsi puun kulutusta, sillä piti pystyttää aittoja ja karjasuojia. Metsää raivattiin pelloiksi talojen ympäriltä. ”Puut hakattiin yhden sukupolven aikana, 60 vuodessa meni kaikki.” Lehtipuupiirtäjän toukka on raidoittanut rungon käytävillään Kieluan Kintturinteellä. S ahateollisuus alkoi kasvaa 1800-luvulla. Avohakkuu oli sallittu vain poikkeustapauksissa. Hakkuut laajenivat ja kiihtyivät. Viime vuosisadan alkupuolella metsänhoidossa suosittiin mallia, jossa metsää ei hakattu paljaaksi ja puusto uusiutui luontaisesti. Metsä oli silti pitkään pyhä paikka ja kansanuskon lähde. Sota ja sen jälkeen Suomelle langenneet raskaat sotakorvaukset muuttivat metsien käytön. Maatalous teki mahdolliseksi ruokkia aiempaa enemmän suita. Puille uhrattiin, ja puunhenki piti saada pois puusta ennen sen kaatamista. Avohakkuista tuli normi, ja metsistä ennen muuta taloudellinen resurssi. Yksi tapa oli kaskeaminen, metsän polttaminen viljelymaaksi. Tuolloin hakattiin pääasiassa vain järeitä ylispuumäntyjä, sillä laatuvaatimukset olivat tiukat. Kun katsoo Kieluan metsän sammalhattuisia kiviä ja ikiaikaisia runkoja, on helppo ymmärtää, miksi metsissä uskottiin asustavan luonnonhaltijoita, hiisiä ja maahisia. Vuonna 1950 luonnonmetsiä oli vielä noin 25 prosenttia Suomen metsäpintaalasta. Samalla monien kasvien, hyönteisten ja lintujen elinpaikat ovat kutistuneet. Kun tukkipuiden tarve kasvoi, myös ohuempi puu alkoi kelvata. 36 | A P U l u o n t o tarvitsi polttopuuta lämmittämiseen. Viidessäkymmenessä vuodessa määrä kutistui alle viiteen prosenttiin, kirjoittavat KetoTokoi ja Kuuluvainen. Tämä muutti suomalaisia metsiä peruuttamattomasti. He ottivat käyttöön lisää metsää. Väestö alkoi kasvaa. Muut puut jätettiin metsiin
Vanhojen metsien määrän väheneminen on tärkein syy hömötiaisen ahdinkoon. – Aarninappu on sieni, joka on eri koistunut vinoihin kuusiin. Ihminen on aikoinaan voinut las kea lampien ja purojen pintoja, jotta veden alta on saatu rantaniittyjä kar jalle. Täl lainen vanha metsä on kuitenkin sen valtakuntaa. i k i m e t s ä | 37 J ossain piiskuttaa hömötiai nen. Myös kuukkelin on ollut tapana päästellä täällä kummallisia ääniään, mutta nyt sitä ei näy eikä kuulu. Lintu on tällä alueella uhanalainen. Ilmansaasteet ja ilmaston lämpe neminen vaikuttavat täälläkin. Täysin koskematon Kieluan vanha metsä ei ole. Risto Sulkava huomaa myös paksun tasapäisen kannon. Suomen lajien uhanalaisuutta kartoittavan Punaisen kirjan mukaan metsissä elää 833 uhan alaista lajia, eli vajaa kolmannes niistä. Mäntyjen runkoja nuolleet metsäpalot ovat todennäköisesti ihmi sen sytyttämiä, tarkoituksella tai vahin gossa. Hyvin monen uhanalaisuuden syy on juuri vanhojen metsien, kookkaiden puiden ja lahopuun väheneminen. Puissa on harmaita par toja, naavoja ja luppoja, joihin kuukke lilla on tapana kätkeä ruokaa talveksi. Vinous ja vänkyryys ovat nekin usein merkki vanhuudesta. Puu on voitu viedä täältä sahalle hevoskyydillä joskus sata vuotta sitten. – Vanhan metsän lajisto ei palaa ikinä, Sulkava sanoo.. Se näyttää saha tulta. – Mutta vaikka yksi tai muutamia puita on kaadettu, se ei muuta tätä metsää eikä tee siitä eiluonnonmetsää. Sulkava havaitsee erään ”hauskan pienen lajin”. Se oli ennen tuiki tavalli nen metsien visertäjä mutta on nyt vähentynyt rajusti ja on erittäin uhanalainen. Vanhan metsän lajit ovat säilyneet ympärillä. Metsät ovat tärkein uhanalaisten lajien elinympäristö. Se kasvaa sellaisten kyljissä. Jos metsä avohakataan, lajit häviävät puiden mukana
– Herään vartin yli kuusi ja alan kolistella kaveria hereille. Sinne hän myös palaa kolmen päivän kotiloman jälkeen. Myös hallitusohjelman tavoite on, että luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen pysäytetään Suomessa. Ensin haetaan metsää, jossa on vanhuuden piirteet: vanhoja, eri-ikäisiä ja -kokoisia puita, monia puulajeja ja lahopuuta. Kallioimarre ja kuolleen haavan kaarnaa.. Yhteenvetoa ei ole vielä tehty. Kainuulaisessa kosteassa vaarakuusikossa lahopuuta ei koskaan kerry kovin paljon, koska puiden kasvu on hidasta ja lahoa minen nopeaa. Lajit eivät välttämättä palaa siksikään, ettei niillä ole reittejä, joita pitkin levitä ja kulkea. Heillä on lampaita ja kanoja. – Jos halutaan suojella uhanalaisia lajeja, ihan ensin pitää lopettaa luonnonmetsien hävittäminen. R isto Sulkava asuu lähellä Heinävedellä, jossa hän pyörittää vaimonsa kanssa Pirteä Pässi -nimistä tilaa. Se vie monta ihmisikää. Avohakkuut katkaisevat verkostot. Suojelemattomia luonnonmetsien sirpaleita on löytynyt. – Alueet ovat pelottavan pieniä. Kartoittajat nukkuvat teltassa ja laittavat ruoat Käenkaali ja lehtisammal. Vanha luonnonmetsä näyttää kutakuinkin samalta ympäri Suomea lukuun ottamatta saaristoa ja pohjoisinta Lappia. Se näyttää tietä metsän lajien ikiaikaiseen yhteis eloon, johon ihmisellä ei ole osaa eikä arpaa. Työryhmä tutki ilmakuvia, karttoja ja metsien ikätietoja, ennen kuin aloitti työn metsissä. Ne tarvitsevat juuri tietyt olosuhteet, kuten sen hitaasti vinoon kasvaneen puun, joka kaatuu ja alkaa lahota, ja jossa ensin kasvaa muita lajeja. Olemme yllättyneet, miten huonossa kunnossa metsät valtion mailla ovat, ja niitä pienennetään hakkuilla koko ajan. Kun sinne kerran menee, ei kannata tulla heti pois. Etenkään vaativimmat lajit eivät ilmesty tuosta vain. En suostu enää tekemään kuin konkreettisia asioita, joissa saa jotain aikaan. Sulkava arvioi, että Kittilän eteläpuolella niitä olisi noin 50 000 hehtaaria. 38 | A P U l u o n t o Siihen on monta syytä. – Kymmenen vuotta politiikan kabineteissa riitti. Sulkava on tullut vasta edellisenä päivänä Suomussalmelta Kainuusta, jossa hän oli tekemässä luonnonmetsätyöryhmän kartoituksia. Syyskuussa hämärä armahtaa seitsemän kahdeksan aikaan, kun metsässä ei enää näe. Työryhmä on kirjannut ainakin 500 tällaista metsää, ellei jopa tuhat, valtion ja julkisyhteisöjen mailla. – Jos ne täyttyvät, etsimme muutaman uhanalaisen lajin, jotka osoittavat, että metsällä on pitkä historia. Tärkeintä on hyvä ennakkotyö, muuten ikimetsiä ei löydä. ”Jos halutaan suojella uhanalaisia lajeja, ihan ensin pitää lopettaa luonnonmetsien hävittäminen.” että yritän pitää maapallon elinkelpoisena. Pitää kulkea vaikeassa maastossa ja kyykkiä luupin kanssa. Hyvin pohjoisessa puut kasvavat hitaasti ja vanhakin puu voi olla vain reiden paksuinen. Valtion täytyy lopettaa vanhojen metsien hakkuu kaikkialla Suomessa juuri nyt, Sulkava sanoo. Kun ensimmäinen lapsenlapseni syntyi kesällä, lupasin, trangialla – perusretkimuonaa ja Sulkavan omien kanojen munia. Näen määrän puhelimesta illalla, kun lähetän hymiön vaimolle. Metsässä menee neljä viisi päivää putkeen. Vain lajeille, jotka elävät palaneissa metsissä, voidaan luoda uutta elintilaa ennallistavilla poltoilla. Etelässä rungot leviävät paksummiksi ja lahopuuta on runsaammin. Etelässä osa lajeista palaa sadassa vuodessa, mutta pohjoisessa vaaditaan jopa tuhat vuotta. Sulkavan mukaan Suomen viimeiset ikimetsät ovat syrjäisissä paikoissa, usein kauimmaisen metsäautotien päässä olevan hakkuuaukean ja pöpelikön takana. Joka ikinen kilpikaarnainen mänty ja vanha kelo pitää säästää. Esimerkiksi haavan juurakot saattavat olla satoja vuosia vanhoja, vaikka puu itse elää usein alle sata vuotta. Kartoitus vaatii lihasvoimaa ja kärsivällisyyttä. EU:n biodiversiteettistrategiassa todetaan, että metsät, etenkin aarniometsät, ovat erityisen tärkeitä luonnon monimuotoisuuden suojelussa. – Vanha metsä ei synny kuin ajan myötä, järjettömän pitkän ajan myötä. Metsä elää ja kasvaa myös maan alla. Puu kaatuu nopeasti mutta kasvaa takaisin hitaasti. K oivunmantokuoriainen on kairannut kartan koivun runkoon. Sen mukaan on kiireellistä varmistaa, että kaikki jäljellä olevat luonnonmetsät suojellaan tiukasti. Päivässä tulee 20 000–30 000 askelta
i k i m e t s ä | 39. Lajia tavataan koko Suomessa. Se ei ole vain vanhojen metsien laji, vaan voi elää kalliojyrkänteilläkin. Nahkajäkälä viihtyy Kieluan metsässä
LÄ H TE ET : IH M IN EN JA M ET SÄ – KO H TA AM IS IA AR JE N H IS TO RI AS SA (M ET SÄ KU ST AN N U S 20 12 ) JA PE TR I KE TO -T O KO I JA TI M O KU U LU VA IN EN : SU O M AL AI N EN AA RN IO M ET SÄ (M AA H EN KI 20 10 ). Miltä tämä metsä näyttää tulevaisuudessa, sadan vuoden päästä. Vanha metsä ei ole mikään sammaloitunut muinaismuisto – vaikka sellaisiakin metsissä tietysti on – vaan dynaaminen systeemi. On hyvin tyyntä. Tuskin haapojen lehdet värisevät. Myrskyt katkovat ja kaatavat puita, ja tilalle kasvaa uusia. Vanhassa metsässä on paljon maapuita, vuosikymmeniä maassa maanneita runkoja, jotka tarjoavat kasvupaikan uusille lajeille.. Vaikka juuri tämä osa metsää säilyy, Kieluan alueella on suunnitteilla hakkuita paikoissa, joissa on hakattu aiemminkin tai joissa kesän myrskyt ovat kaataneet puita. – Meidän näkemyksemme mukaan tuossa laajuudessa niitä ei löydy, sanoo metsienkäyttöja suunnittelujohtaja Hannu Lehtonen Metsähallituksesta. Kun horjahdan, otan tukea puusta. Etenkin koivu hyötyy lisääntyvästä lämmöstä, kuusen lämpö panee koville. Tulokset selviävät talven aikana. – Alueen metsissä on kaikkia ikäluokkia taimikoista uudistuskypsiin metsiin. Kintturinne on lisätty verkostoon marraskuussa 2020, ja se näkyy luontokohteena myös retkikartta.fi-sivuilla. Jos se saa olla ja elää itsekseen, hyvin samanlaiselta kuin nyt, Risto Sulkava sanoo. Ei tapahdu sen kummempaa. Työ jatkuu vuoden 2022 loppuun. – Tämä on hauska! Jäkälä muuttuu punaiseksi, kun kirva puree sitä. Yli 80-vuotiaita puustoja on lähinnä puunkorjuun ulkopuolella olevilla jyrkillä rinteillä sekä rantavyöhykkeillä, sanoo Metsähallituksen Järvi-Suomen tiimiesimies Jari Lassila. Vieressä on kuitenkin nuori puu ja sen vielä kapoisa runko. Isoja puita on silloin vielä enemmän. Puhumattakaan metsän miljardeista mikrobeista, jotka haastavat hyvällä tavalla ihmisen immuunipuolustusta. – Kirjanpainajatoukat voivat syödä pari kuusta, mutta sitten tulee pohjantikka, joka syö toukat. Metsien puulajien suhteet voivat muuttua ja sitä myötä metsässä asuvat lajit. 40 | A P U l u o n t o – Puiden latvuksissakin on oma eliömaailmansa, joka tunnetaan vielä huonosti, Sulkava kertoo. ”KINTTURINNE ON LUONTOKOHDE” KIELUA ON VALTION OMIStamaa ja Metsähallituksen hallinnoimaa monikäyttömetsää, jossa metsätaloutta ja hakkuita on harjoitettu kauan. Jos talvet lämpenevät, kuukkeli häviää kilpailun. Suomesta on hyvin vaikea löytää paikkoja, joissa maankäyttö ei näkyisi yhtään. Lisäksi kuusen tuholaiset, kuten kirjanpainajatoukka, lisääntyvät. Maa pettää taas jalkani alla, sillä ihmisen paino on liikaa sammalen alla piilottelevalle ikivanhalle lahopuulle. Vanhassa luonnonmetsässä ne ovat harvoin ongelma. Ne ovat jättiläishonkia, joita täältä nyt vielä puuttuu. – Männyistä suuri osa on yhä elossa. Sulkava löytää vanhan, vuosikymmeniä maassa maannen männyn pinnalta norjantorvijäkälän, jonka kirkkaanvihreissä varsissa on siellä täällä punaista. – Tänä vuonna olemme palkanneet 12 ihmistä tekemään näiden pohjalta tarkastuksia metsissä. – Se voi muuttaa tilannetta hyvinkin dramaattisesti. Yksittäisiä kohteita löytyy, mutta ei laajoja kokonaisuuksia. . Jos ilmasto lämpenee, se näkyy metsissäkin. Miksi nämä osat eivät ole osa Metsähallituksen alue-ekologista verkostoa. Kuolleet puut tarjoavat ravintoa ja kasvupaikan uusille lajeille. Sulkava ei mielellään käyttäisi sanaa tuholainen. Luonnonmetsätyöryhmä on kertonut löytäneensä valtion mailta satoja vanhojen luonnonmetsien sirpaleita, joita ei ole suojeltu. Kuusi kestää huonosti kuivuutta ja myrskyjä, joita lämpeneminen voi lisätä. Hän kertoo, että Metsähallituksessa on tutustuttu työryhmän aiempiin materiaaleihin. Kiipeämme retkemme viimeisen harjanteen päälle. – Verkoston täydentäminen on käynnissä, ja myös Kielua on ollut selvitystyön piirissä kesän aikana. Esimerkiksi kuukkeli tarvitsee kovia talvia, jotka karsivat sen kilpailijaa närheä. Viime kesänä Metsähallitus myös pyysi kansalaisia ilmoittamaan luonnonmetsäkohteista Lapissa
KIELUA. Harmaan linnun selässä on vaaleita laikkuja, ”helmiä”. Jotta lintu selviää, metsässä pitää syntyä uutta lahopuuta. Laji on vähentynyt voimakkaasti ja liki kadonnut etelästä. i k i m e t s ä | 41 IKIMETSÄN LENTÄJÄT Moni lintulaji tarvitsee elääkseen vanhan metsän ympäristön. POHJANTIKKA Picoides tridactylus KUUKKELI Perisoreus infaustus KANAHAUKKA Accipiter gentilis HELMIPÖLLÖ Aegolius funereus LINNUT LÄ H TE ET : IH M IN EN JA M ET SÄ – KO H TA AM IS IA AR JE N H IS TO RI AS SA (M ET SÄ KU ST AN N U S 20 12 ) JA PE TR I KE TO -T O KO I JA TI M O KU U LU VA IN EN : SU O M AL AI N EN AA RN IO M ET SÄ (M AA H EN KI 20 10 ). Kerää syksyllä hyönteisiä, marjoja ja siemeniä talvivarastoihin kuusten oksien suojaan. Silmät ovat keltaiset. Silloin voi kuulla äänekkäitä vinkaisuja ja rääkinää. Mustavalkoisessa tikassa ei ole punaista, mutta koiraan päälaki on keltainen. Se onkin alkanut elää myös taajamien metsiköissä. Ruosteenpunainen pyrstö on hyvä tuntomerkki. Kanahaukan reviirejä ja pesiä tuhoutuu hakkuissa joka vuosi. Se löytää ravintoa ja suojaa saalistajilta vanhoista havumetsistä ja pesii usein vanhoissa palokärjen koloissa. Etelässä sitä tapaa harvoin muualla kuin suojelualueilla. YÖN linnun tunnistaa yleensä kevättalvisesta soidinpuputuksesta. Taitavan lentäjän pääravintoa ovat kanalinnut, mutta naaras voi napata jäniksenkin. JU H O R AH KO N EN / ALE H TI EN AR KI ST O JU H O R AH KO N EN / ALE H TI EN AR KI ST O G ET TY IM AG ES / IS TO C KP H O TO G ET TY IM AG ES / IS TO C KP H O TO AS IA N TU N TI JA : SU O JE LU AS IA N TU N TI JA TE RO TO IV AN EN /B IR D LI FE SU O M I. KUUSIMETSISSÄ viihtyvä pohjantikka etsii talvisin vastikään kuolleista kuusista ruoaksi kaarnakuoriaisten toukkia. PETOLINTU tarvitsee järeää kuusikkoa tai sekametsää, jossa on pesintään sopivia vahvaoksaisia puita. VANHAN metsän asukas välttelee aukioiden ylityksiä ja voi elellä koko elämänsä muutaman neliökilometrin sisällä
Teksti LAURA MYLLYMÄKI kuvat ANNA LIUKAS LUONNOSSA TÖISSÄ. Tällaistakin on Metsähallituksen luontovalvojan työ. Saaristomeren kansallispuiston alueella työskentelevien Virtasen ja Heleniuksen viikon työt sijoittuvat tällä kertaa sinne. MAAILMAN KAUNEIN TYÖPAIKKA Inka Virtanen työskentelee Korppoon saaristossa Metsähallituksen luontovalvojana. Koiran kouluttaminen Korppoon pääkielellä ruotsilla on suomea äidinkielenään puhuvalle Virtaselle kielikylpyä. 42 | A P U l u o n t o L ähdön hetkellä on paljon muistettavaa: Onhan eväät pakattu mukaan. Samalla tutustumme Virtasen työpaikkaan, saaristo-Suomen metsiin. Onko viikon työvälineet kuljetettu veneeseen. Metsähallituksen veneellä on tarkoitus matkustaa Korpoströmin satamasta Boskäriin, Nauvon edustalla sijaitsevaan saareen. Sitten Virtasen työpari Otso Helenius käynnistää veneen moottorin. – Hoppa in! Virtanen sanoo Hulda-koiralleen. Syyskuisena tiistaiaamuna hieman yhdeksän jälkeen luontovalvoja Inka Virtanen käy tuttua muistilistaa läpi. Entä missä on koira. Hän on huomannut, että Itämeren rehevöityminen uhkaa saariston luonnon monimuotoisuutta. Pitääkö vielä käydä vessassa. Ne ovat töitä, joita on järkevä tehdä tähän aikaan vuodesta. Työlistalla on ainakin luontopolun rakenteiden korjaamista, niittämistä sekä risujen ja oksien polttamista
Toisinaan koirasta on hyötyä työ paikalla, sillä Hulda saattaa merkata esimer kiksi supin jätökset. i k i m e t s ä | 43. Hulda-koira kulkee luonto valvoja Inka Virtasen mukana töissä
Kaksikko on huomannut työssään, miten korona-aika räjäytti kansallispuistojen kävijämäärät. 44 | A P U l u o n t o Virtanen ja työpari Otso Helenius kantavat lankkua, jolla on tarkoitus korjata luontopolun portaita. Nauvon edustalla sijaitseva Boskärin saari on Metsähallitukselle tärkeä kohde.
Kerppuja eli oksakimppuja kerättiin talteen karjan talvirehuksi. Arvokkaita ne ovat siksi, että perinnebiotoopeilla esiintyy useita harvinaisia lajeja. Osa on istutettua metsää, joka on saatettu alulle sillä ajatuksella, että tuottamattomasta maasta pitäisi saada tuottavaa. Yksi syy on se, että saarella on runsaasti pähkinäpensaita. Lehdesniitty on yhdenlainen perinnebiotooppi. Boskär on Metsähallitukselle tärkeä kohde, sillä saarella sijaitsee niin sanottu lehdesniitty, jota perinteinen karjanhoito on muovannut. Tampereella asuessa ei ikinä nähnyt saarnia, mutta täällä se on yleinen. Seuraa lyhyt tavaroiden lastaus laiturille, ja niin vain seurueemme on lehdesniityn laidalla. Nykymaailmassa niille ei ole käyttöä karjan talvirehuna. Vielä 1900-luvun alussa lehdestäminen oli yleistä puuhaa. Maihinnousun jälkeen kaksikko ei aikaile. Venettä keinuttava Itämeri on kirkas tavalla, jonka ihminen voi nähdä vain syksyisin ennen jäiden tuloa. Sen sijaan korkeita kerppukasoja on siellä täällä. Riesalla Virtanen viittaa kotipihansa puutarhaan. Jos niitty pääsee kasvamaan umpeen, lajit taantuvat, sillä ne eivät saa riittävästi valoa. Boskär kuuluu Virtasen suosikkisaariin. Vastaan tulee aika ajoin mehevä kasa lantaa, mutta lehmiä ei näy. – Niitä tulee ihan joka paikkaan, suorastaan riesaksi asti, hän sanoo. Meren pohjasta erottuvat koukeroiset leväkasvustot ja kivinen alusta. Alun perin niitty on ollut flada eli vanha sisäjärvi. i k i m e t s ä | 45 min ja sen takia Boskäriinkin tuodaan kesäisin karjaa laiduntamaan. Se kiehtoo sisämaasta alun perin kotoisin olevaa Inka Virtasta.. Lyhyenlännät puut ovat erikoisen mallisia siksi, että ne on lehdestetty eli leikattu. Varjo ei ole tummaa, synkkää varjoa, hän sanoo. Ja tietenkin tyypillistä on myös matala puusto. Saamme myös havainnon saaristometsästä. Ja siksi Virtanen ja Helenius ovat nyt täällä. – Se on jotenkin niin hassua. Männytkin alkavat levittää oksiaan sivuille paljon alempana kuin mantereen puolella. Alun perin sisämaasta kotoisin olevalle Virtaselle myös saarni on tärkeä saariston puu. Termillä tarkoitetaan niittyä, joka on täynnä hauskan mallisia, lyhyitä ja matalaksi leikattuja puita. – Niissä metsissä, joissa on pähkinäpensaita, on huikean hieno valo. Viimeisen 50 vuoden aikana niiden määrä on vähentynyt yli 90 prosenttia, kun ne ovat joko kasvaneet umpeen tai niistä on tehty peltoja. Helenius toimii kipparina niin kuin yleensä. Siksi luontovalvojat hoitavat niitä perinteisin menetel”Niissä metsissä, joissa on pähkinäpensaita, on huikean hieno valo.” Saariston metsä luonnossa on paljon lehtipuita. Puiden kasvu on niin ikään hitaampaa saaristossa. Vielä linnut eivät ole muuttaneet talveksi pois Viimein edessä siintää Boskärin retkisatama. Suomen ympäristökeskus on luokitellut perinnebiotoopit Suomen uhanalaisimmaksi luontotyypiksi. Sitä reunustaa iäkäs metsä, jonka lehtipuut ovat sieltä täältä alkaneet kellertää syksyisissä väreissä. Ne ovat päivän savotta: risut pitäisi tuikata tuleen. Seurueemme bongaa telkkäparven, joka kiitää lähellä meren pintaa. On harvinainen syyskuun päivä: meri on rasvatyyni – tai pläkä , kuten Turun saaristossa sanotaan. Boskärin kallioista rantaviivaa reunustavat kikkuraiset männyt – klassikko saaristossa – joiden lomasta pilkottaa myös lehtipuita: koivuja, tervaleppiä, haapojakin. M erimatka Korpöströmistä kaakkoon Boskäriin kestää puolisen tuntia. S saariston metsä on lopulta varsin vaihtelevaa. Toisaalta saaret tuovat puilleen myös suojaa: niitä ei noin vain hakata, sillä puut ovat usein hankalan sijainnin ja kuljetusmatkan päässä
Inka Virtanen tuli töihin Metsähallitukseen keväällä 2021. Kun tehtävät siellä alkoivat painottua eläinten hoitoon, päätti Virtanen hypätä uuteen. Saaristomeri on hirveän tärkeä alue linnuston lisääntymiselle, Virtanen sanoo. Hän oli tehnyt ympäristöhoitajan töitä aiemminkin, yksityisellä maatilalla. – Se ei ollut sitä, mitä olin opiskellut ja mitä halusin tehdä. Yksi suuri kehityssuunta ylittää muut: umpeen kasvaminen. 46 | A P U l u o n t o S eitsemän Paraisilla vietetyn vuoden aikana Virtasella on ollut aikaa seurata, miten saaristometsäluonto on muuttunut. Erittäin uhanalaiseksi luokiteltu lintulaji on taantunut voimakkaasti viime vuosina. Nimenomaan luonnonhoitajana on keinoja ymmärtää kokonaisuutta, hän sanoo. Yksi kärsijä on ollut saariston saarilla elävä haahka. Siitä se kumuloituu. Vuonna 2014 hän aloitti Luononhoitajien on vahdittava palavaa risukasaa ainakin kahden vuorokauden ajan. Opintoja varten Tampereelta kotoisin oleva Virtanen muutti alun perinkin Paraisille. Näillä kasveilla puolestaan on usein erityispiirteenään voimakas kasvu. Hyönteisten määrä puolestaan vaikuttaa lopulta siihen, millaista linnunlaulua metsässä voi kuulla. Ne tukahduttavat muita kasveja. Erityisesti perhosille ja muille hyönteisille tärkeät kukkivat kasvit ovat vaarassa jäädä peittoon, ja niiden määrä onkin vähentynyt. – Koko systeemi tavallaan häiriintyy siitä, kun tietynlaiset kasvit saavat vallan. Syksy on polttamiselle otollista aikaa, sillä enää ei ole liian kuivaa eikä vielä liian märkää.. Kun ympäristöön pääsee enemmän ravinteita, valtaan pääsee lajistoa, joka käyttää ravinteita tehokkaasti hyväkseen
Aiemmin hän oli tehnyt graafisen alan töitä, joissa hän kuitenkin koki olleensa jumissa yhdenlaisessa oravanpyörässä. Virtaselle ja Heleniukselle tulee kuuma, kun he kasaavat risuja tiiviiseen kasaan. Palavaa kasaa on vahdittava vähintään kaksi vuorokautta. Toisinaan paikalliset kuitenkin huolestuvat, ja joku saattaa tulla veneellä tarkistamaan, onko saaressa syttynyt maastopalo. Luontovalvojan työ on fyysistä. Savuvana leviää taivaan korkeuksiin. Silti Inka Virtanen hakeutuu myös vapaa-ajallaan luontoon retkeilemään tai metsästämään.. Olosuhteet muuttuvat, vuodet ovat erilaisia. Ennen sytyttämistä, tarkemmin kello 11.20, Virtanen on pyytänyt hommaan luvan pelastuslaitokselta. i k i m e t s ä | 47 ympäristönhoitajan opinnot ammattiopisto Liviassa. – Tämä työ on ikuista oppimista. Tänäänkin on tarkoitus toimia niin, että Helenius lähtee myöhemmin kuskaamaan vieraita takaisin Korpoströmin sataHyönteisten määrä vaikuttaa siihen, millaista linnunlaulua metsässä voi kuulla. – Ja onhan se ihan positiivista, jos joku tulee tarkistamaan, Virtanen miettii. Helenius tuikkaa sen tuleen kaasukäyttöisellä sytyttimellä. Kasa syttyy palamaan niin, että liekit lyövät useiden metrien korkeuteen. Viime vuodet on puhuttu hiilensidonnasta, mutta yhtä lailla monimuotoisuuden suojelu on osa kokonaisuutta. Niin on tehtävä aina, kun luontovalvojat risuja polttavat, jotta viranomaiset tietävät, mistä savu tulee. A urinko ei anna armoa – ei, vaikka on syyskuu. Ja kaikki liittyy kaikkeen. Viimein yli 10 metriä leveä keko on valmis poltettavaksi
48 | A P U l u o n t o Pehmeä valo on Inka Virtasen mielestä yksi hienoimmista asioista saariston metsäluonnossa. Hulda-koira on kytkettynä, sillä kansallispuistoissa koiria ei saa pitää vapaina.
Kansallispuistossa ja muilla luonnonsuojelualueilla koirat on pidettävä kytkettyinä. Kaksikko viettää usein viikot maastossa saaristo-olosuhteissa yöpyen eri kohteissa. – Olen koittanut paljon miettiä, mitä ruokaa ottaa mukaan, mutta viikot ovat vaihtelevia, eikä aina tiedä, missä pystyy ruokaa laittamaan. – Käännetäänkö toi sun leipä nyt, Virtanen kysyy Heleniukselta, jonka piirakka lepää retkitulella. Tällaistakin luontovalvojan työ on. Metsä on valoisa ja hiljainen. Virtasen menussa on ryynimakkaroita ja eines-kimchiä, Heleniuksella puolestaan isoäidin tekemää kaali piirakkaa. Tällaisessa ympäristössä viihtyy myös pinkki kukka, haisukurjenpolvi, jollaisen Virtanen bongaa lähistöltä. Silloin se tulee tuottaneeksi tietoa luontovalvojille. Virtanen on 45-vuotias nainen, Helenius 21-vuotias mies. KUKA?. Se voi olla vaikeaa, jos perheessä on pieniä lapsia. Sitä on nyt joillekin illoille, Virtanen sanoo. – Uskon kyllä, että kyse on siitä, että valitsee toisin, Virtanen sanoo. – Mä oon niin rohkea, että sanon, että kyllä tämä on se maailman ykkönen, Helenius lisää. Joskus se saattaa merkata esimerkiksi supin jätöksen. – No hei! Virtanen vastaa lehmälle. Mutta on silläkin väliä, että luontovalvojat liikkuvat paljon eivätkä välttämättä tule yöksi kotiin. On tosiasia, että hänen alansa on hyvin miesvaltainen. Sitten Virtanen lähtee vielä kanssamme metsäkävelylle ennen kuin on aika palata takaisin Korpoströmin satamaan. Hetken kuluttua Helenius nappaa piirakan käteensä, murtaa siitä osan ja ojentaa palan Virtaselle. On koirasta hyötyäkin työssä. Vasta viikonlopuksi kotiudutaan. Heidän elämäntilanteensa ovat hyvin erilaisia: Siinä missä Virtanen on uravaihdon tehnyt keski-ikäinen ihminen, parikymppinen Helenius on vasta työuransa alussa. . Eilen tein ämpärillisen pastakastiketta. Siinä olisi kyllä petraamista. – Kyllä sitä aika monta kertaa päivällä ja illallakin katsoo ympärilleen, ja joskus pitää pysähtyä ja ottaa kuva, kun on auringonlasku tai näkee jonkun kasvin. TYÖSSÄ PARASTA ON Lajirikas ja ainutlaatuinen saaristoluonto, jossa on tilaa ajatuksille. Ruoan äärellä on hetki aikaa jutella myös siitä, miten Virtasen ja Heleniuksen tiimityö sujuu. T yöpäivä on edennyt pitkälle iltapäivään. Lehmiä ei ole vielä haettu pois saaresta talven tieltä. – Sanoisin, että tietyistä asioista ajaINKA VIRTANEN 45-vuotias Metsähallituksen luontovalvoja Paraisten Korppoossa VarsinaisSuomessa. On lopulta turvallisuuskysymys, että he työskentelevät pareittain. Seuraavan yön kaksikko viettää Nauvon Berghamnissa, vanhassa kyläsaaressa, jossa on museorakennus. Lepikon seassa on pähkinäpensaita ja niiden mukanaan tuomaa pehmeää valoa. Hiljattain Metsähallituksen rannikon luontopalveluiden kenttätiimillä oli tiimipäivä. Puiden lomasta horisontissa näkyy, kuinka lehmä lähtee laukkaamaan ihmisen äänen kuultuaan. Jos ei maailman kauneimmassa saaristossa, niin saa tehdä töitä top kolmosessa. O n lounaan aika. maan. Virtanen ajattelee, että osin se johtuu yksilöitten välisistä eroista kiinnostuksen kohteissa. Virtanen laskee, että paikalla oli yhteensä viisi naista. Yhtäkkiä metsiköstä kuuluu voimakas ammuu . Toisinaan Hulda rientää veneestä maihin haistelemaan laiturin penkkaa ja saa vainun ketusta. Työparina toimii Otso Helenius. Siellä täällä on myös lahopuita – sekin on hyvä, sillä monille lajeille ne ovat tuiki tärkeitä koteja. Lounasmaisemissa ei ole valittamista: edessä on tyyni meri, ruska on alkamaisillaan ja ilma on raikas. Iäkkään navetan yläkertaan on rakennettu kaksi makuuhuonetta, ja on siellä juokseva vesikin. Virtasen työpaikka on Saaristomeren kansallispuisto. Vielä tänäkin päivänä miehen voi olla helpompi tehdä sellaisia työreissuja. Kyllä sen tiedostaa, kokee itsensä tosi onnekkaaksi. – Täydennetään toinen toisiamme. i k i m e t s ä | 49 tellaan aika samalla tavalla. Nämä kohteet, joissa saadaan olla – eihän tällaisia ole, Virtanen sanoo. Virtanen aikoo jää passiin vahtimaan palavaa risukasaa. Hulda kulkee mukana hihnassa, tietenkin. Se on tosi hyvä, Helenius sanoo. Kotiin ei aina ole palaamista yöksi, vaan usein viikot ollaan maastossa, Virtasen tapauksessa saaristossa. Virtanen ja Helenius kantavat vielä painavia lankkuja luontopolun rappusille, joita on tarkoitus myöhemmin viikolla kunnostaa. Sitten se katoaa jonnekin, syvemmälle metsään. Vene on työssä välttämätön ja tärkein työväline. Virtanen näkee asian myös kummankin vahvuuksien kautta: siinä missä Helenius on hyvä käyttämään erilaisia koneita, on Virtasella enemmän taitoa tietotekniikan suhteen. – Kyllä se siinä pysyy, Helenius sanoo. Ulkopuolinen voisi kuitenkin helposti ajatella, että kaksikolla on enemmän eroja kuin yhtäläisyyksiä. Toisinaan tällaisia paikkoja suojellaan omina pähkinälehtoinaan, sillä ne tuovat mukanaan aivan omanlaistaan lajistoa. Mutta sitten tyyppeinä me ollaan aika erilaisia, Virtanen sanoo. Helenius on hakannut halot, ja on Virtasen vuoro ottaa tulukset esiin ja tehdä tuli retkipaikalle
Siinä esitettiin omistamani nelihehtaarisen saaren hakkuita. ELY-keskuksen asiantuntijat arvioivat suojeluun tarjotun metsän. Muutamassa kuukaudessa tililleni ilmestyi mielestäni varsin kohtuullinen summa rahaa korvauksena 3,1 hehtaarin metsäalueen puuston rauhoittamisesta. Vain rantaan olisi jäänyt laiha luiru metsää, lähinnä leppiä. Arvioinnin tulos: saarimetsäni täytti helposti Metso-kriteerit. Siitä voi saada myös kohtuullisen hyvän korvauksen. Entä jos yllättäen kuolen, ja rahapulassaan perilliseni saavat päähänsä myydä saareni puut metsäyhtiölle. Toinen mittaili puuston määrää ja toinen saaren luontoarvoja. 50 | A P U l u o n t o PAREMPI MAAILMA Esittelemme ideoita ja yrityksiä, jotka parantavat ympäristön tilaa. Soitin paikalliseen ELY-keskukseen ja kysyin, josko saareni metsä olisi kelvollinen yksityismaiden metsiensuojeluohjelmaan eli Metsoon. V uosituhannen alkupuolella sain alueelliselta metsäviranomaiselta kirjeen. Muutama viikko soitostani saarelleni saapuikin kaksi arvioijaa. Käynnin perusteella määritellään metsän suojelusta tarjottava korvaus, jos metsä täyttää suojelun kriteerit. Suojeluun tarkoitetun alueen on kuitenkin aina täytettävä vaadittavat kriteerit, joten suojelualueen perustaminen ei ole pelkkä ilmoitusasia. S amaan ratkaisuun on päätynyt tällä vuosituhannella moni muukin metsänomistaja ja suojellut metsänsä tai osan siitä. Hämmästyin ja pelästyinkin. Esimerkiksi yksityistä suojelualuetta perustettaessa ELY-keskus tarkistaa ennen päätöstään, onko alueen rauhoittaminen luonnonsuojelualueeksi perusteltua vai ei. Saimaalla sijaitsevan saareni keskiosa olisi avohakattu ja aukon reunaa olisi kiertänyt harva siemenpuuasento. Se oli harvinainen poikkeus muuten melkein järjestään hakattuihin lähisaariin ja rantametsiin verrattuna. Saaren maapohja jäi minulle, ja perustetun yksityisen luonnonsuojelualueen ulkopuolelle jätettiin vaatimatonta mökkiäni ympäröivä alue sekä toinen niemeke. Saatuaan suojelutarjouksen metsänomistaja voi Suojele metsä itse Omistamansa metsän voi suojella monella tavalla. Teksti ISMO TUORMAA Kuvat ANNELI SAARIKOSKI JA ISTOCK. Metsänsä voi myydä suojeltavaksi, tai sen voi rauhoittaa pysyvästi tai määräaikaisesti Metso-ohjelman kautta. Jos metsänsä haluaa Metso-ohjelmaan, prosessi on samanlainen kuin omalla kohdallani
i k i m e t s ä | 51
Suojelualueen määräyksistä päätetään kussakin tapauksessa erikseen. Metso-ohjelmassa on tiukat kriteerit niistä metsistä, jotka ohjelmaan kelpaavat. Juhani Saarikoski on auttanut työssään metsämaiden suojelussa. Määräaikaisesti suojeltuja alueita on yli 200, joilla on pinta-alaa yli 1 500 hehtaaria. Alueen yhtenä hankintaperusteena voi olla myös metsän soveltuvuus aiemmin perustetun luonnonsuojelualueen laajennusalueeksi. Tavoitteena on saada suojelluksi 96 000 hehtaaria yksityismaiden metsiä. Luontolahja tarkoittaa metsänsä tai muun luontokohteensa luovuttamista korvauksetta luonnonsuojelutarkoituksiin. Suomen 100-vuotisjuhliin ideoitu Luontolahja-kampanja on sekin saanut jatkoa. Nykyisen hallituksen myötä luonnonsuojelualueiden hankintaan ja rauhoittamiseen käytettävät varat kasvoivat roimasti, mutta silti ne uhkaavat loppua monilla alueilla. Nyt ohjelmat on valtaosin toteutettu, ja jääkin metsänomistajan tehtäväksi lähestyä paikallista ELY-keskusta. Metsossa maapohja jää metsänomistajan omistukseen, korvaus maksetaan menetetystä metsätalousarvosta. Yksityismaiden pysyviä luonnonsuojelualueita on 12 500 kappaletta. Yksityismaiden suojeluohjelma Metso alkoi vuonna 2008 valtioneuvoston päätöksellä ja kestää vuoteen 2025 asti. Näin toimivat esimerkiksi monet kunnat omissa metsissään yhteistyössä ELY-keskusten kanssa. Toisin sanoen kansallispuiston tai luonnonsuojelualueen kyljessä oleva metsä voidaan hankkia suojeluun, vaikkei se luonnonarvoiltaan vielä olisikaan aivan suojelun väärti. Metsossa suojeltavien metsien määrä saattaa tuntua suureltakin, mutta sitä kannattaa verrata Suomen metsien kokonaismäärään, joka on noin 22 miljoonaa hehtaaria. Muitakin mahdollisuuksia metsiensuojeluun on. A ikanaan, kun käynnissä oli valtakunnallisia suojeluohjelmia, joissa hankittiin valtiolle arvokkaita alueita tai yritettiin rauhoittaa niitä yksityisesti, ELY-keskukset lähestyivät maanomistajia. Kun yksityinen metsänomistaja myy valtiolle metsänsä luonnonsuojelualueeksi tai suojelee metsänsä yksityisenä luonnonsuojelualueena Metso-ohjelmassa, on hänen siitä saamansa myyntihinta verovapaa. Valtio on luvannut suojella vastaavan määrän hehtaareita omilla maillaan. Luonnonsuojelija Pentti Linkolan perustama Luonnonperintösäätiö on nopea suojelija, joka saattaa saada metsän suojeltua jopa muutamassa päivässä tai viikossa. Etelä-Suomessa suojeluun tarjottavat yksityismetsät ovat myös yleensä halutumpia suojelukohteita kuin pohjoisessa sijaitsevat. Nyt on saatu suojeluun yli 80 000 hehtaaria metsiä, joten tavoitteessa on pysytty melko hyvin. Rauhoitus on yleensä pysyvää, mutta metsänsä voi myös rauhoittaa määräaikaisesti. 52 | A P U l u o n t o Metso-ohjelman korvaus tai metsän myynti suojeluun on verovapaata. M etsänsä voi toki rauhoittaa yksityisesti ilman valtion budjetista tulevia korvauksia, jos suojeltava metsä täyttää vaadittavat kriteerit. Luonnonperintösäätiö on. Niissä on 370 000 hehtaaria maaja vesialueita, siis paljon muutakin kuin metsiä. Eri alueille on omat suojelutavoitteensa ja siten myös eri määrä rahaa suojelualueiden hankintaan. Siitä maksettava korvaus on pienempi kuin pysyvässä rauhoituksessa. ELY-keskus neuvottelee maanomistajan kanssa siitä, käytetäänkö suojelun keinona hankintaa valtiolle vai rauhoittamista. yhä päättää, myykö hän metsänsä suojeluun vai ei. Lahopuustoisuus, luontaisesti syntynyt puusto ja muiden suojelualueiden läheisyys ja kytkeytyneisyys ovat valttia. Näin suojellut hehtaarit lasketaan yhteen
Mieltä kuitenkin lämmittää ajatus suojellussa metsässä elävistä hömöja töyhtötiaisista, tikoista, palokärjistä ja kovakuoriaisista. Mitä sille kuuluu nyt. – Vihannista minulle soitti vanha mies, joka pelkäsi, että hänen tilansa naapurissa myyntiin tullut ja vuosikymmeniä hakkaamattomana ollut, noin 80 hehtaarin suuruinen hieno metsä menee aukeaksi. M utta palataan takaisin Saimaan saaren Metso-suojelumetsääni. Tässä työssä Saarikoski on löytänyt kymmenittäin suojelun arvoisia metsiä Metso-ohjelmaan. Yleensä metsät ovat olleet perikuntien omistuksessa. Se ei ole myöskään riippuvainen valtion rahoituskehyksestä. – Suojeluun saadut metsät ovat olleet suhteellisen pieniä alueita. Monien vaiheiden jälkeen 44 hehtaaria metsästä voitiin kuitenkin suojella Metsossa ja panna loput jatkuvapeitteiselle metsätaloudelle. Luonnonperintösäätiöllä on 143 suojelumetsää ja näiden alueiden yhteiskoko on yli 3 400 hehtaaria. Nykyisin hänellä on sopimus paikallisen ELY-keskuksen kanssa: Saarikoski etsii sopivia Metso-kohteita ja neuvottelee niistä. Säätiö myös etsii aktiivisesti suojelunarvoisia metsiä ja soita yhdyshenkilöverkostonsa avulla sekä metsäkiinteistöjen välttäjiltä. muutenkin joustava suojelupäätöksissään. Rahaa tulee verottomana tilille, eikä isännän tarvitse tehdä mitään. Mielestäni Metso-ohjelma on parasta, mitä metsänomistaja saattaa kuvitella. – Pohjois-Pohjanmaalla suojeluun menevät metsät ovat vanhoja, lahopuisia kuusitai sekametsiä, jotka ovat jääneet jostain syystä hakkaamatta. Suojelujohtaja Anneli Jussila Luonnonperintösäätiöstä kertoo, että Luonnonperintösäätiölle voi tarjota suoraan metsäänsä suojeluun. – Luonnonperintösäätiölle rahaa lahjoittavat voivat myös suoraan vaikuttaa suojelukohteiden valintaan kohdennettujen keräysten kautta. Saarikoski on työskennellyt aikoinaan pitkään metsänhoitoyhdistyksessä. Hän sanoo metsiensuojelun olevan kilpajuoksua avohakkaajien kanssa. Vaikea sanoa, koska en ole käynyt saaressa moneen vuoteen muiden kiireiden takia. Luonnonperintösäätiölle myytävistä kohteista joutuu maksaman normaalin veron, sillä verottomuus koskee vain valtiolle myytäviä suojelumetsiä tai Metso-ohjelman korvauksia. Saarikosken mieleen on jäänyt juuri tuo 44 hehtaarin metsän suojelu kuluvalta vuodelta. ?. Säätiö maksaa riittävän suuria markkinahintoja, jotta todella arvokas kohde saadaan turvaan. i k i m e t s ä | 53 ”METSIEN SUOJELU ON KILPAJUOKSUA” Pohjois-Pohjanmaalla asuva Juhani Saarikoski, 70, on saanut rauhoitettua jo kymmeniä yksityismaiden metsiä Metso-ohjelmassa. Myös Osuuskunta Lumimuutos Oy:stä tai valtion Helmi-ohjelmasta voi eräissä tapauksissa olla apua oman metsämaansa suojelussa. Isoimmillaan suojeltu metsä on ollut 44 hehtaaria ja keskiarvona suojelumetsien pinta-ala on yltänyt noin kymmeneen hehtaariin
Suomessa metsäpinta-alan katoaminen on ollut muuhun Eurooppaan verrattuna vähäistä, sillä väestötiheys on pieni ja viljelyyn sopiva maa-ala kovin rajallinen. Etelässä suojeltua metsää on 600 000 hehtaaria. Hyvin kasvavaa metsää, jossa metsätalous kannattaa, kutsutaan tilastoinnissa metsämaaksi. Koko metsäsektori työllistää Suomessa noin 60 000 ihmistä. Vuoden 2019 alussa suojeltua metsää oli noin 2,9 miljoonaa hehtaaria, 13 prosenttia metsistä. Pohjoisen metsistä suojelussa on noin 20 prosenttia, etelässä vain viisi prosenttia. Teksti SAMMELI HEIKKINEN ja talousmetsissä monimuotoisuuden suojelukohteina noin puoli miljoonaa hehtaaria. Se oli vajaa viidennes koko maan tavaraviennistä. 9 KYSYMYSTÄ Suomi on Euroopan metsäisin maa. 5 V I E L Ä K Ö S U O M I E L Ä Ä P U U S T A . METSÄ PUILTA 1 K U I N K A PA L J O N M E T S Ä Ä S U O M E S S A O N . 4 K U I N K A PA L J O N I H M I S I Ä M E T S Ä T A L O U S T Y Ö L L I S T Ä Ä . Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella on neljä viidesosaa kaikista suojelumetsistä, 2,3 miljoonaa hehtaaria. Suojellut metsät jakautuvat Suomessa erittäin epätasaisesti. Metsämaasta on Suomessa suojeltu noin kahdeksan prosenttia. Seuraavaksi metsäisin on Ruotsi, josta metsien peitossa on reilu kaksi kolmasosaa. 3 M I T E N PA L J O N M E T S Ä Ä H A K A T A A N . Metsäteollisuuden viennin arvo oli viime vuonna yli kymmenen miljardia euroa. Alan työntekijämäärä on laskenut, sillä vielä vuonna 2010 työntekijöitä oli vähän vajaa 70 000. Näin on edelleen, vaikka vuonna 2020 kemianteollisuuden tuotteita vietiin aavistuksen enemmän kuin metsäteollisuuden. Vuonna 2020 kaadettiin Suomessa noin 69 miljoonaa kuutiota puuta. Suomen pinta-alasta on metsää noin kolme neljäsosaa, 228 000 neliökilometriä. Näistä kolmannes työskentelee metsätaloudessa, toinen kolmannes massaja paperiteollisuudessa ja viimeinen kolmasosa puutuoteteollisuudessa. Mitä se käytännössä tarkoittaa. Suurin osa, 85 prosenttia, on avohakkuuta. Metsäteollisuuden tuotteiden osuus koko vien54 | A P U l u o n t o AD O BE ST O C K. Jos alan työllistämiin ihmisiin laskee mukaan välillisesti työllistyvät, metsien hyödyntämisestä elää noin 140 000 suomalaista. Näistä suojelualueilla on 2,4 miljoonaa hehtaaria Soita ojitettiin metsätalouskäyttöön noin viisi miljoonaa hehtaaria. Kaikki suojeltu metsäala ei ole hyvin kasvavaa metsää. Niin sanottuja uudistustai päätehakkuita tehtiin 160 000 hehtaarilla. Metsäteollisuuden tuotteet ovat olleet koko itsenäisyyden ajan yksi Suomen ulkomaankaupan peruskivistä. Suojelualueista metsätalouden kannalta joko heikkotuottoista tai arvotonta on noin 40 prosenttia. 2 PA L J O N K O M E T S Ä S T Ä O N S U O J E L T U A . Vuosittain kaadetaan noin 1–1,5 prosenttia Suomen talousmetsistä. Suomi on Euroopan metsäisin maa
Metsien nielu on tavallaan käänteinen päästö, sillä se vähentää ilmastoa lämmittävää hiilidioksidia ilmakehästä. Hiilinielulla tarkoitetaan sitä hiilidioksidimäärää, jonka metsät sitovat yhteyttämisessä ilmakehästä. Metsät siis sitoivat puolet maamme päästöistä. Nyt osuus on alle 20 prosenttia. 6 H A K A T A A N K O S U O M E N M E T S I Ä K E S T ÄVÄ S T I . Toisin on Pohjois-Suomessa. Nyt mäntyä on noin puolet kaikesta Suomen metsien puista. 1900-luvun puolivälissä EteläSuomessa liki 60 prosenttia metsämaasta oli 41–80-vuotiasta metsää, nyt yleisin ikäluokka on korkeintaan 40-vuotias puusto. Tällä vuosituhannella yhä useampi metsälaji on uhanalaistunut. Suurin osa Suomen metsistä valmistettavista tuotteista menee vientiin. Luonnonvarakeskus Luke arvioi, että puuntuotannollisesti suurin kestävä hakkuumäärä olisi noin 80 miljoonaa kuutiota vuodessa, siis noin 10 miljoonaa kuutiota viime vuotista suurempi. Toisaalta ympäristöjärjestöt ja osa asiantuntijoista on sitä mieltä, etteivät hakkuut nykyäänkään ole kestäviä metsäluonnon kannalta. Metsien talouskäytöllä on tähän vaikutuksensa: vähälajinen ja paljon hoidettu talousmetsä tuottaa kyllä puuta, mutta ei ole elinympäristönä monipuolinen. Kartongista ulkomaille viedään 97 prosenttia, paperista 94 prosenttia ja sellustakin puolet. Ojitettuja alueita on ennallistettu noin 30 000 hehtaaria. Samalla myös suomalaiselle suoluonnolle aiheutui suurta tuhoa. Myös lahopuuta on talousmetsässä paljon vähemmän kuin luonnontilaisessa metsässä. Tämä vähentää lajikirjoa. Se vastasi melko tarkkaan noin puolta kaikista Suomen kasvihuonepäästöistä. Suomen metsien lajeista yli 800 on nykyään uhanalaisia. 1960-luvun lopulta alkanut puuston tilavuuden lisääntyminen metsissä on ollut suureksi osaksi juuri männyn lisääntymistä. Viennin arvosta yli puolet, 5,7 miljardia euroa, tulee paperin ja kartongin kaupasta. Paljon riippuu siitä, miten kestävyys määritellään. Vanha metsä on siis ollut harvinaista Etelä-Suomessa jo pitkään. 7 M I K S I M E T S Ä Ä O N N Y T E N E M M Ä N . Jos tarkastellaan metsän puumäärää, hakkuut ovat kestäviä, sillä puuta kasvaa selvästi enemmän kuin sitä hakataan. Hiilinielu lasketaan tietyillä malleilla, joten kyseessä on ihmisen laatima arvio metsien kyvystä sitoa hiiltä. Myös metsätyypeistä suuri osa on uhanalaisia. nistä on 2000-luvun puolivälistä tuon viidenneksen tienoilla, hieman toki vuosittain vaihdellen. Suomalainen metsä on nykyään nuorempaa kuin aiemmin. Viime vuonna Suomen metsien nielu vastasi noin 23,5 miljoonaa tonnia hiiltä. Lähteet: Luonnonvarakeskus, Metsäteollisuus ry:n ja Tullin tilastot, Suoseura, MMM, Metsähallitus, WWF Suomi. Rajuinta ojitus oli 1960-luvun lopussa. Pääselitys oli sotien jälkeen käynnistynyt soiden ojittaminen. Kaikkineen soita ojitettiin metsätalouskäyttöön arviolta viisi miljoonaa hehtaaria. Näin pyrittiin saamaan soita puuntuotantoon. Osin näin kävikin, mutta osin tuloksena oli heikosti tuottavaa metsää. 8 M I T E N M E T S Ä O N M U U T T U N U T . 9 K U I N K A S U U R E N O S A N PÄ Ä S T Ö I S T Ä M E T S Ä T S I T O VA T . . i k i m e t s ä | 55. Vielä viime vuosisadan puolivälissä noin 45 prosenttia metsästä oli vähintään 121-vuotiasta. Myös ojitettujen soiden vesistöja ilmastopäästöt ovat ongelmallisia. Tuoreimmassa, vuonna 2016 julkaistussa inventoinnissa tätä ikäluokkaa oli Etelä-Suomessa hieman yli 40 prosenttia, 41–80-vuotiasta metsää alle 40 prosenttia. 1960-luvulta lähtien metsämaan pinta-ala kasvoi ja pian kasvuun kääntyi myös puuston tilavuus. Soita ojitettiin metsätalouskäyttöön noin viisi miljoonaa hehtaaria. Tätä iäkkäämpää puustoa oli etelässä noin viidennes 1900-luvun puolivälissä, nyt hieman vähemmän. Toinen suuri metsän muutos on männyn yleistyminen. Suomen metsien tilaa, varsinkin talousmetsien, on seurattu viime vuosisadan alkupuolelta systemaattisesti. Pohjois-Suomen metsistäkin yli 60 prosenttia on nykyään korkeintaan 80-vuotiasta
H O P E A S E P P I Ä Gyrinidae 56 | A P U l u o n t o
K I S S A N K Ä PÄ L Ä L U D E Galeatus spinifrons. Kuvat SAMI KARJALAINEN KUVASALKKU Näytämme maamme luonnon sen parhaiden kuvaajien teosten kautta. i k i m e t s ä | 57 LUONTO LÄHELTÄ Sami Karjalaisen kuvat vievät meidät hyönteisten ja muiden pienten olentojen maailmaan
58 | A P U l u o n t o S U P P U PA A R M A Haematopota pluvialis
S I R O K E I J U K O R E N T O Lestes sponsa i k i m e t s ä | 59
S E I T S E N P I S T E P I R K K O Coccinella septempunctata 60 | A P U l u o n t o
i k i m e t s ä | 61
H A R S O K O R E N T O Chrysopidae 62 | A P U l u o n t o
i k i m e t s ä | 63 K A N G A S S I R P P I H Y P Y K K I Evarcha falcata
64 | A P U l u o n t o Sami Karjalaisen tavaramerkki luontokuvaajana on pitkäjänteinen työ. Teksti JENNI ARBELIUS Kuvat TIMO PYYKKÖ Hämähäkin naama viehättää. Karjalainen keskittyy yhteen hyönteisryhmään vuosia
HÄVITÄ HUONOT KUVAT Aloitin filmiaikana, jolloin piti kuvata säästellen. Mietin myös 1. Siinä tuli mietittyä kaikki eri tavat, miten niitä voi ja kannattaa kuvata. Pieni pilvipeite taivaalla pehmentää valon ja tuo kuvassa paremmin esiin värit. Sudenkorentokirjaa Karjalainen teki kymmenen vuotta, sillä aluksi hän ei tiennyt tekevänsä kirjaa, vaan valokuvasi harrastuksena. Suora keskipäivän aurinko ei yleensä näytä miellyttävältä kuvissa. KUVAUSVINKIT SAMI KARJALAINEN Tekniikan tohtori, luontokuvaaja, tietokirjailija. Itse tykkään kuvata myös auringon noustessa, koska aamukaste on kaunista. Sittemmin häneltä on ilmestynyt moneen kertaan palkittuja teoksia muun muassa heinäsirkoista, leppäkertuista ja neidonkorennoista. B-luokan kuvat vievät tallennustilaa ja vaikeuttavat tärkeämpien kuvien löytämistä muiden joukosta. 4. Mietin, minkä tyyppisiä kuvia tarvitsen ja mistä lajeista. 5. MIETI SOMMIT TELUA Joskus hyönteiskuvissa ötökkä on keskellä, ja sen ympärillä on paljon turhaa. Kirjan tarkoitus on olla käytännöllinen lajitunnistusopas ja jatkaa Karjalaisen aiemmista kirjoista tuttua tieteen ja taiteen liittoa. Pitäisikin jaksaa valita vain parhaimmat kuvat ja tuhoata loput. Se sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon ja kasvatti sudenkorentoharrastajien määrää räjähdysmäisesti. Karjalainen tekee muutamia viikon kuvausretkiä kesässä, sillä usein palapelin kokoaminen vaatii visiittiä esimerkiksi Ahvenanmaalle tai Lappiin. Kuva kannattaa joko rajata pelkästään hyönteiseen tai sommitella ötökkä jollakin muulla tapaa kuvaan. – Ne syövät lähinnä hyönteisiä ja liikkuvat vaanien, samalla tavalla kuin kissaeläimet, jotka hyppäävät yhtäkkiä saaliinsa kimppuun. Ne ovat melko pieniä, eivätkä ihmiset näe niitä helposti, vaikka niitä on usein talojen seinillä. Kirjan ilmestymisen jälkeen Suomessa tavattujen sudenkorentolajien määrä on kasvanut 52:sta 63:een. Perheeseen kuuluu puoliso ja aikuinen tytär. Niissä ei ole mitään pelkäämistä. Ensi vuonna häneltä ilmestyy kirja hyppyhämähäkeistä. Osa hyppyhämähäkeistä esitetään muotokuvamaisissa potreteissa, osa omassa elinympäristössään, vaikkapa hietikolla tai mustikan päällä. kuvausretket tarkkaan sen mukaan, mitä etsin ja tarvitsen. Kyse on vuosien työstä, jossa kokoan kirjaa kuin palapeliä. PERHE Asuu Kirkkonummella. Niitä näkee yleensä hyvällä säällä ja kauniilla paikoilla. Karjalainen haluaisi poistaa hämähäkkikammon Suomesta. Karjalaisen ensimmäinen luontokuvakirja Suomen sudenkorennot ilmestyi vuonna 2002. Jos on tarkoitus valokuvata pieniä hyönteisiä, tarvitaan kamera, jossa on makro-objektiivi. Hyppyhämähäkillä on isot silmät, ja sen naama on kerta kaikkiaan söpö, Sami Karjalainen sanoo. Esimerkiksi sudenkorentoja kuvatessa ollaan lammen rannalla tai puron äärellä. VÄLTÄ KESKIPÄIVÄÄ Hyönteisiä kannattaa kuvata erilaisissa säissä. – Hyönteisten kuvaaminen on paras tapa viettää kesää. Keskityin pelkästään näihin kahteen lajiin neljänä kesänä. Auringon noustessa on hyvä hetki kuvata hyönteisiä, mutta silloin pitää olla liikkeellä jo kolmenneljän aikaan kesäyöllä. Muutoin kuvausretket kestävät päivän tai korkeintaan yön yli. Nykyään valokuvia kertyy helposti liikaa. ?. Aiempien tietoja kuvateosten aiheina ovat olleet sudenkorennot, neidonkorennot, heinäsirkat ja hepokatit, leppäkertut sekä vesihyönteiset. KUKA. Kaikki hyönteiset eivät heti aamusta pääse lentoon, ja niitä pääsee kuvaamaan läheltä. Sitten ruksailen tehtäviä pois listalta, kun rasti on saavutettu. VALITSE KOHTEESI Neidonkorentolajeja on Suomessa kaksi. – Se on valtava muutos, joka johtuu yhtäältä sudenkorentoharrastajabuumista ja toisaalta ilmastonmuutoksesta. – Suunnittelen tarkkaan kuvausaiheet. 2. Hyppyhämähäkit nimensä mukaan hyppäävät. i k i m e t s ä | 65 Näin kuvaat ötököitä H ämähäkkejä kammoksutaan suotta. 3. AJANKOHTAISTA Ensi vuonna Karjalaiselta ilmestyy uusi teos hyppyhämähäkeistä. Voisiko kuvan pääkohteen sijoittaa johonkin muuhun kohtaan kuin keskelle. Meille on lentänyt eteläisiä lajeja. MAKRO AUT TAA Nykyään kännykätkin soveltuvat luonnon lähikuvaukseen, koska ne tarkentavat lähelle. Yhden aiheen kanssa oppii käyttämään valoa, miettimään sommittelua ja oppii kuvaamaan kohdetta sen omassa elinympäristössä. Hyppyhämähäkit ovat erittäin viehättäviä, ja niillä on ötökkäharrastajien joukossa paljon faneja
Teijon kansallispuisto perustettiin vuonna 2015. Reitti ei siis sovi heikosti liikkuvalle. 3) TORRONSUO, TAMMELA, KANTA-HÄME Forssan lähellä Tammelassa sijaitsee Torronsuo, joka on Suomen syvin suo. Torronsuolla on puolitoista kilometriä pitkä pitkospuureitti. Polku alkaa Pallastunturin luontokeskuksen pihalta. Taivaskeron huipulla tulee ja sen maasto on rakkakivikon peittämää. Torronsuolla on puolentoista kilometrin mittainen pitkospuureitti Kiljamon kierros ja kymmenen kilometrin mittainen rengasreitti. 66 | A P U l u o n t o TERVEYTTÄ LUONNOSTA Retkivinkit kaamokseen Kun päivä on lyhyt, on hyvä hakeutua paikoille, joista voi ihailla maisemaa pitkälle. Yhden kauneimmista näkee Punassuon pitkospuilta. Onneksi on! PUHDISTAA KIILLOTTAA SUOJAA onxon.fi Myös verkkokauppa. 2) PATVINSUO, LIEKSA, POHJOIS-KARJALA Patvinsuon kansallispuisto sijaitsee Lieksan ja Ilomantsin puolivälissä. Ei naarmuta. Yhdeksän kilometriä pitkän reitin kulkee muutamassa tunnissa. Maisema on avaraa ja aapasuot kauniita. Purkki 100 % kierrätettyä muovia. Kiljamon näkötornista näkee pitkälle, askelmia ylätasanteelle on lähes sata. Korkeuserot ovat suuret ja polku paikoin kivinen. Sen patikointireiteistä Lakkapolku on kolme kilometriä pitkä ja kulkee pitkospuita pitkin Surkansuon halki. Kodinhoidon haasteisiin on olemassa luontoa kunnioittava ja tehokas ratkaisu. 4) PUNASSUO, TEIJO, VARSINAIS-SUOMI Teijon kansallispuiston reiteillä on vaihtelevia maisemia. Reitti johtaa metsikön halki Pallastunturin puuttomiin maisemiin. Tässä parhaat päiväretkivinkit eri puolille Suomea. 1) TAIVASKERON KIERROS, MUONIO, LÄNSI-LAPPI. Lapin suosituin päiväretkikohde on Taivaskeron kierros. Reitin kiertää tunnissa tai parissa. KU VA T AD O BE ST O C K OnXOn Puhdistuskivi poistaa pinttyneen lian, tahat, kalkin, rasvan ja noen. Kartta on tarpeen, sillä Matildanjärven ja Punassuon välinen osuus kuljetaan tietä pitkin, eikä osuutta ole merkitty tai viitoitettu maastoon. Kymmenen kilometrin reitti lähtee Teijon luontokeskukselta. Liedet, grillit, takat, pesualtaat, ulkokalusteet, keittoastiat, kaakelit, kivi, metalli ja paljon muuta. Sen pitkillä pitkospuilla tuntuu parhaimmillaan samalta kuin Lapin erämaassa. Myös viikkosiivoukseen. Se kulkee Punassuon kautta Nenustanummelle. Ei säilöntäaineita eikä hajusteita. Jenni Arbelius Torronsuon pitkospuilla tuntuu parhaimmillaan samalta kuin Lapin erämaassa
Ratkaisuksi ehdotettiin planetaarista ruokavaliota, joka on laadittu kuormittamaan mahdollisimman vähän ympäristöä ja toisaalta takaamaan ruoan terveellisyyden, ja sen tasaisen jakautumisen maailmassa. Kodinhoidon haasteisiin on olemassa luontoa kunnioittava ja tehokas ratkaisu. Purkki 100 % kierrätettyä muovia. Esimerkiksi viljojen ja kasvisten määrä on molemmissa kutakuinkin sama. Ei säilöntäaineita eikä hajusteita. Ruokavalio on osin samanlainen kuin nykyinen suomalainen ravitsemussuositus. PLANETAARISTA RUOKAA KANSAINVÄLINEN EAT LANCET -komissio yhdisti 37 huippututkijaa ratkaisemaan, mikä olisi mahdollisimman terveellinen ja kestävästi tuotettu ruokavalio. Jenni Arbelius OnXOn Puhdistuskivi poistaa pinttyneen lian, tahat, kalkin, rasvan ja noen. Planetaarinen ruokavalio nostetaan esiin myös tänä vuonna uudistetussa Ravitsemustiede-kirjassa, jonka ovat toimittaneet Marja Mutanen, Harri Niinikoski, Ursula Schwab ja Matti Uusitupa. Onneksi on! PUHDISTAA KIILLOTTAA SUOJAA onxon.fi Myös verkkokauppa. Ei naarmuta. Planetaarisessa ruokavaliossa lihan osuus on kuitenkin pienempi. Myös viikkosiivoukseen. Tutkijaryhmän raportti julkaistiin Lancet-tiedelehdessä keväällä 2019. Vaikka planetaarivalio sisältääkin lihaa, enimmäkseen suositellaan käytettäväksi kasviproteiineja. Punaista lihaa suositellaan syötävän 100 grammaa viikossa, kun nykyinen ravitsemussuositus on enintään 500 grammaa viikossa. Liedet, grillit, takat, pesualtaat, ulkokalusteet, keittoastiat, kaakelit, kivi, metalli ja paljon muuta
Jos jäkälä sisältää orselji-väriainetta, sen väri muuttuu. Helpoiten se käy keittämällä. TIEDÄ MITÄ TEET! Jos jäkälistä haluaa voimakkaita värisävyjä, käytetään ammoniakkiliuosta, joka on myrkyllistä. VA ST AV AL O KEITTÄMÄLLÄ VÄRIÄ LANKOIHIN Jäkälillä voi värjätä vaaleita villalankoja keittämällä lankoja jäkälillä höystetyssä vedessä. Jäkälällä ovat värjänneet jo keltit ja viikingit, samoin muinaiset suomalaiset.. Värjäystä varten voi poimia jo valmiiksi irronneita jäkäliä maasta tai oksista, jotka ovat irronneet puista ja pensaista. VÄRIÄ JÄKÄLISTÄ Jäkälää on käytetty lankojen värjäämiseen vuosituhansia. Älä ryhdy puuhaan heikoin tiedoin! JÄKÄLÄLLÄ RIKKAUKSIIN Italiassa firenzeläinen kauppias Federico ”Oricellario” Alamanno huomasi, että tietyt jäkälävärit muuttuvat purppuranpunaiseksi, kun niille on virtsattu. TESTAA AMMONIAKILLA Jos haluaa selvittää, onko jäkälässä purppuraisia tai sinisiä sävyjä luovia väriaineita, jäkälää voi kostuttaa ammoni akkiliuoksella. Sen käsittelyssä on käytettävä suojavarusteita. Monet jäkälälajit ovat rauhoitettuja. Teksti JENNI ARBELIUS TUNNISTA JÄKÄLÄLAJIT! Jäkäliä kerätessä lajit on tunnistettava. Tavallisesti näin saa aikaan kellertäviä ja rusehtavia sävyjä. POIMI JO IRRONNEITA JÄKÄLIÄ Jäkälät ovat hidaskasvuisia ja voivat kasvaa jopa vuosisatoja, joten niitä kannattaa kerätä harkiten. Hän kehitteli oricello-väriaineen, jolla värjätyistä villoista tuli huippusuosittuja. Suomessa on parituhatta jäkälälajia, joista uhanalaisia on 477 lajia eli joka neljäs. Niiden kerääminen suoraan puusta ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Kokeilla voi myös pissatestiä, jos ajatus ei inhota. Virtsassa kun on ammoniakkia. 68 | A P U l u o n t o LUONNON LAHJA Vinkkaamme, miten käyttää luonnonkasveja
Monilla kahvintuotantoalueilla ilmastokriisi vaikuttaa jo satojen laatuun ja määrään. KU VA IS TO C K 4 ½ PAKET TIA KAHVIA SÄÄSTYY VUODESSA, KUN SITÄ JUO PÄIVÄSSÄ PUOLI MUKIA VÄHEMMÄN.. Vastuullisuussertifikaatilla – vaikkapa Reilun kaupan tunnuksella – merkitty kahvi on tästä näkökulmasta parempi valinta kuin sertifioimaton. Euroopan unionin markkinoiden tuotteista kahvi on kuudenneksi pahin metsien hävittäjä. Kun kahvin kulutus kasvaa, raivataan viljelyn tieltä uusia metsiä. KAUPASSA KANNATTAA hetki miettiä, mitä kahvia ostaa. . Voi myös yrittää etsiä kahveja, jotka on tuotettu varjokasvatuksella. Jos kahvinjuontia saa vähän vähennettyä, parantaa metsien mahdollisuutta selvitä. SEN VERRAN EDULLISTA kahvi toistaiseksi on, että suomalaisella on varaa juoda sitä keskimäärin neljä–viisi desiä päivässä. Niinpä kahvittelun vähentäminen voi parantaa terveyttä. Säästyisi siinä hiukan rahaakin. Kahvia tuotetaan yleensä plantaaseilla, joilla kahvipensaat ovat auringonpaahteessa. OSTA VASTUULLISTA KAHVIA. Kahvintuotantoon liittyy ekologisuuden lisäksi myös eettisiä ongelmia, kuten lapsityövoimaa ja surkeita palkkoja. S uomalaiset ovat kovia juomaan kahvia. Voi miettiä, voisiko kahvin juomista vähentää vaikka desillä, eli puolella muumimukillisella päivässä. . Tulevaisuudessa viljelyolosuhteet vaikeutuvat, ja kahvi todennäköisesti kallistuu. MIETI, RIITTÄÄKÖ VÄHEMPIKIN KAHVI. Keitä siis kahvia vain sen verran, kuin sitä todella juodaan. Se tekee luultavasti hyvää myös terveydelle. Lisäksi varjoviljelyyn tarvitaan vähemmän vettä ja torjunta-aineita, eikä maaperä kulu yhtä pahasti kuin paahteessa. Tämä kiihdyttää luontokatoa ja ilmastonmuutosta. Runsas kahvinkulutus saattaa heikentää unenlaatua tai pahentaa vatsan ärsytysoireita. Kahvin viljely puiden varjossa tukee monin tavoin luonnon monimuotoisuutta. Suomalainen kaataa kahvia viemäriin keskimäärin 2,5 litraa vuodessa. Vuodessa tästä kertyisi noin 36 litraa vähemmän kahvia. Lisäksi viljely vaatii paljon vettä ja lannoitteita. Luonnossa kahvi kuitenkin viihtyy varjossa. ÄLÄ KAADA KAHVIA VIEMÄRIIN. Yhdestä puolen kilon kahvipaketista saa noin 8 litraa kahvia, joten kahvin vähennys desillä päivässä toisi neljän ja puolen kahvipaketin säästön vuodessa. Valitettavasti runsas kahvittelu on ympäristölle haitallista. Toistaiseksi se on varsin vähäistä. Teksti MARI KOISTINEN KAHVITAUKO METSÄLLE KOLMEN KOHDAN MUISTILISTA . i k i m e t s ä | 69 PAREMPI ARKI Autamme säästämään luontoa, rahaa ja terveyttä. . Tänä vuonna suurimman kahvintuottajamaan, Brasilian, sato kärsi hallavahinkoja. Kahviin pätee siis sama kuin monen muuhunkin tuotteeseen: osta vähemmän, mutta laadukkaampaa
LIITY MUKAAN APU LUONTO -FACEBOOK -RYHMÄÄN!. SYKSYN KULTAA UUDELLAMAALLA Tuula Pere kertoo usein katselevansa taivasta puiden latvojen läpi. Kuvassa vasemmalla Tuomas Lilleberg, oikealla kurottelee Denis Kähkönen. LUKIJOIDEN KUVAT METSÄN ANTIMIA Tuomas Rinteen suppilovahveroiden metsästys oli menestys lokakuussa Pirkanmaalla. 70 | A P U l u o n t o KOHTI TALVEA Apu Luonnon lukijat ikuistivat loppusyksyn luonnossa eri puolilla maata. Apu Luonnon lukijat jakavat jatkuvasti luontokuviaan ja -kokemuksiaan Facebook-ryhmässä. L oppusyksystä luonto kellastuu ja kuulastuu: suppilovahveroita nousee, ruska saapuu, ensimmäiset pakkaset puraisevat. Haluatko sinäkin jakaa parhaat luontohetkesi ja ehkä saada kuvasi lehteen. Se onnistuu liittymällä Apu Luonto -Facebook-ryhmään osoitteessa www.facebook.com/groups/apuluonto. Valitsemme jokaiseen Apu Luonto -lehteen muutaman kuvan julkaistavaksi. AURINGONNOUSU POHJANMAALLA Teija Ihanamäki kuvasi Jurvan Särkisellä tämän kuulaan aamuhetken syyskuun lopulla. Näin hienosti aurinko kultasi latvukset Porkkalanniemellä lokakuussa. Julkaistusta kuvasta maksetaan 50 euron palkkio. Tämä kaikki näkyy lukijoidemme kuvissa.
KU VA ALE H TI EN KU VA -A RK IS TO INHOTTU SELVIYTYJÄ Oppivainen rotta on kautta historian sopeutunut elämään siellä missä ihminenkin. . Rotalla on alun alkaenkin täytynyt olla joitain piirteitä – ehkä juuri häiriönsietokyky – jotta se on voinut alkaa elää ihmisen siivellä. – Rotta on evoluutiohistoriassaan sopeutunut ihmisen pöytävieraaksi, urbaaniin elinympäristöön, ja sen erilaisiin piirteisiin. Kaupungistumisen edetessä sen ominaisuudet ovat muovautuneet koko ajan paremmin urbaaniin ympäristöön sopiviksi. Kaikkialla, missä on ihmisen elämän jälkiä, viihtyy myös rotta. Pentikäinen tosin huomauttaa, että evoluutio kytkeytyy ympäristönmuutokseen. Se oppii paitsi kokemuksistaan, myös emoltaan ja lajitovereiltaan. Pentikäinen nostaakin esiin, miten erilaisia asioita rottaan heijastamme. Se on kaikkiruokainen, nopea lisääntymään ja näppärän kokoinen piiloutuakseen. ILMASTONMUUTOKSEN tuomien leutojen talvien on arveltu suosivan rottaa. Maakin on usein sopivaa rotalle ominaiseen kolojen kaiveluun. Tosin talvisin rottia näkee muutenkin ulkona vähemmän. Ankara pakkanen usein harventaa kantaa. Se löytää avoimeksi unohtuneet jäteastiat, nurmikolle pudonneet omenat ja maahan varisseet lintujen jyvät. Sitä voi yhtä lailla katsoa myös tutkimuskohteena tai ihan vain elämänmuotona, jolla on oma itseisarvonsa. AIKUINEN ROTTA VOI PAINAA PUOLISEN KILOA JA KASVAA 28-SENTTISEKSI. ”Rotta ei ole niin haitallinen kuin saatetaan ajatella.” – Jos on hyvä alue hallussa ja ravintoa saa, mikäs siinä ollessa. i k i m e t s ä | 71 TUNKEUTUJAT Tutustumme lajeihin, jotka tulevat kutsumatta puutarhoihin ja koteihin. Rotta on siis selviytyjä. Niiden talvikäyttäytymistä ei vielä oikein tunneta. SOPIVASTI utelias ja pelokas rotta on sosiaalinen ja oppivainen eläin. – Tällainen tieto voi säikäyttää, mutta toisaalta se tarkoittaa myös sitä, että rotta ei keskimäärin ole niin haitallinen eläin kuin saatetaan ajatella. Rotan taidoista kivuta putkia pitkin wc-pönttöön tai tunkeutua jopa betonirakenteiden läpi kerrotaan hurjia tarinoita. Jos jossain vilahtaa yksi rotta, todennäköisesti niitä on jo paljon. Pentikäinen arvelee, että ne saattavat mennä herkemmin viemäreihin tai rakennuksiin, mutta aina paikkaa ei välttämättä tarvitse vaihtaa. TUNNISTA ROTAN SELKÄPUOLEN TURKKI ON RUSKEANHARMAA, VATSA VAALEAMPI. Rotta on nykyisin lähes kaikkialla täysin riippuvainen ihmisestä, toteaa biologi Santtu Pentikäinen, joka tekee väitöskirjaansa Helsingin yliopiston kaupunkirottahankkeessa. K ujilla, kaatopaikoilla ja viemäreissä, maatiloilla ja kaupunkipuistoissa. Sitä uhkaavia petoja ja samoista ruoka-apajista kilpailevia eläimiä on vain vähän. Jos piknikporukoiden suosimassa puistossa alkaa näkyä rottia, se ei ole ihme. Esimerkiksi tiheästi asutussa ravintolakorttelissa murkinaa voi talven tullen löytyä siinä missä kesälläkin. Lisäksi se sietää erityisen hyvin ympäristön häiriöitä. Ongelmana ovat enemmänkin isoiksi paisuneet populaatiot. – Tällainen on oiva pelipaikka rotalle: ulkoa voi käydä hakemassa ihmisiltä ympäriinsä putoavaa ravintoa, ja uhan tullen pääsee vikkelästi tutusta kolosta piiloon tai kotiluolaan. Tuholaislajina se on sitkeä riesa, lemmikkinä älykäs ja suloinen. KAUPUNGISSA rottaa houkuttavat ruoantähteet, vesi ja lämpimät piilopaikat. Teksti ANNA TOMMOLA. PAKSU SUOMUINEN HÄNTÄ ON VÄHÄN VARTALOA LYHYEMPI
Elettiin ensimmäisen sortokauden kiihkeimpiä hetkiä. Ukko-Kolilla, Akka-Kolilla, PahaKolilla, Mäkrävaaralla, laaksoissa, metsälammilla. Isänmaallinen kuva julisti luontomme erityisyyttä, Suomen vanhinta peruskalliota, joka seisoi ylväänä Ihannenäkymä Eero Järnefelt maalasi näkymän Pieliselle osaksi kansallista kamppailua. M aalaus kiersi ensinäyttelyssä Pietarissa, sitten Pariisin maailmannäyttelyssä, kunnes sen hankittiin Antellin kokoelmaan, jota kautta aikanaan päätyi Suomen valtiolle. T uona vuonna Eero Järnefelt jätti jälkensä isänmaan taidemaisemaan teoksella rakkaasta maisemastaan. Saavuttiin vuoteen 1899, ja venäläistämisen aalto pyyhki läpi autonomisen Suomen. Seuraavina vuosina Kolilla syntyi piirroksia, valokuvia, luonnoksia, guasseja, joissa oli tykkylumen painosta katkenneita puita ja Pielisen pintaa, joka sulautuu taivaanrannassa taivaaseen. Koli ei kuitenkaan ollut koskematon erämaa, vaan ihmisen jälki näkyi myös Järnefeltin maisemassa. Oli tehtävä isänmaallisia kirjoja, säveliä ja kuvia. Näin mineraalipitoisille, hedelmällisille rinteille syntyi lehtipuuvyöhykkeitä, jotka syksyllä muuttivat maiseman värimereksi. KANSALLISMAISEMA Kerromme tunnettujen maisemamaalausten tarinan.. Hän koosti syysasuisen maiseman valokuvien, luonnostensa ja edellisten töidensä pohjalta. Kolilla oli ikuiset ajat harjoitettu kaskeamisen kulttuuria, joka poltti puuta ja kasvatti tuhkassa viljaa. Jean Sibelius sävelsi Finlandian ja Eetu Isto maalasi lakikirjaa Suomi-neidon käsistä raastavan kaksipäisen kotkan. Se näkyi Kolin huippujen paljaina lakina ja etualan kaskettuna rinteenä. Hän ihastui maisemaan, johon palasi uudelleen ja uudelleen. Teksti SAMULI ISOLA ulkoista uhkaa vastaan. Syyskullassa hehkuvat rinteet, pilvet, jotka lipuvat vaaroja nuollen, mutta järven takana odottaa ihana kirkkaus ja pouta. Maalauksessa kohtaavat jylhien vaarojen ja pilviä peilaavan veden maailmat. Järnefelt jatkoi Kolilla taiteilemista vuosikymmenten ajan, teki lukemattomia Koli-töitä, pieniä tutkielmia sekä suuria maalauksia, kuten Helsingin rautatieasemalle päätyneen jättiteoksen. Järnefelt ei kuitenkaan käynyt tuolloin Kolilla taiteilemassa. Maalauksesta ei tullut tarkka näkymä Mäkrävaaralta, vaan kooste Koli-maisemasta, symboli siitä, mitä taiteilija halusi välittää. Syntyi Syysmaisema Pielisjärveltä . Maalaus on kooste siitä, mitä taiteilija halusi heräävälle kansalle välittää. 72 | A P U l u o n t o P ariisin taidekoulut kiertänyt taidemaalar i Eero Järnefelt (1863–1937) saapui ensimmäisen kerran Pohjois-Karjalan Kolille 1892. Oli korostettava erityistä kansallista luontosuhdettamme ja isänmaata. Taiteilijat eivät voineet jäädä hiljaisiksi
VI LL E PA LO N EN / ALE H TI EN KU VA -A RK IS TO Nykynäkymä Pieliselle Mäkrävaaralta.. i k i m e t s ä | 73 KA N SA LL IS G AL LE RI A/ H AN N U AA LT O N EN Eero Järnefelt: Syysmaisema Pielisjärveltä (1899), 61 × 198 cm, öljy kankaalle. Alkuperäistä teosta on rajattu. Mäkrävaaran laella seisoo edelleen käkkyrä, joka oli monesti Järnefeltin mallina. Vuonna 1936 silloin 63-vuotias taidemaalari kävi viimeisen kerran Kolilla, mutta ei jaksanut enää maalata. Laajat hakkuut rinteillä estettiin ja valtio hankki alueita omistukseensa vuosina 1906–1907. Ensimmäisenä koronakesänä kansa ryntäsi Kolille ja jakoi someen kuviaan. Kolista tehtiin 1991 lopulta kansallispuisto. . Se tulisi jatkossa kuvittamaan postimerkkiä, sillä myytäisiin kirjoja, sen ympärille luotaisiin uusia myyttejä, siitä tehtäisiin dokumentteja ja sen maisemia tulisivat toisintamaan monet taiteilijat ja kuvaajat. Kolille rakennettiin Suomen ensimmäisiin kuulunut opastettu luontopolku ja matkailumaja vuonna 1896. Antellin kokoelmat, Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo. Kolista tuli taas monelle se tärkein osa suomalaista sielunja kansallismaisemaa. Koli oli silloin jo osa kansallista sielunmaisemaa
Suojelin metsät pysyvästi Metsoohjelmassa. E ppu Normaalin laulussa 1985 oli tärkeä vuosi. Jos olisin syntynyt metsää omistavaan perheeseen, minulla olisi luultavasti yhtä hyviä mutta toisenlaisia metsä kokemuksia. Panin merkille elävät ja kuolleet puut, sammalmättäät, äänet ja tuoksut – oudon kiehtovan tunnelman. Matka metsään lyheni kolmestasadasta metristä yhdeksään, ja se ratkaisi elämäni suunnan: yhdeksän metriä oli helppo taival viisivuotiaankin kintuille. Metsässä en tarkkaillut lintuja tai muurahaisia vaan hiivin, istuin lahopuulla tai kuusenoksalla, katselin ja kuuntelin. Hippiäisen säe vierii korviin, lupot ja naavat riippuvat oksista kuin koristenauhat. Niiden omistajana en itseäni osaa pitää, vaikka nimeni kiinteistörekisterissä mainitaankin. Minulla ei ole sukumaita. Kun kiista taas viriää, ensin voitaisiin selvittää, puhutaanko samasta asiasta: mitä kukin ”metsällä” tarkoittaa. Suhtautuisin puihin huolehtivasti, mutta tiedostaisin myös niiden käyttöpotentiaalin. KU VI TU S RI IK KA SO RM U N EN. Lajintuntemuksen myötä metsä muotoutui silmissäni ekosysteemiksi, jossa puut näyttelevät tärkeää mutta silti vain yhtä pääroolia: Suomen metsissä elää noin 20 000 eliölajia, joista puita on jokunen kymmen. 74 | A P U l u o n t o KOLUMNI PUIDEN JA MUIDEN VALTAKUNTA Kun Anni Kytömäki oli viisivuotias, perhe muutti kolmesataa metriä lähemmäs metsää. Havahduin lähimetsän poikkeuksellisuuteen teininä, kun retkeni alkoivat pidentyä. Ehkä muistelisin istutustalkoita, joulukuusenhakuretkiä, klapisavottoja, puunmyynnillä kustannettuja lomamatkoja ja arkea helpottavia hankintoja. Vähitellen kiinnostuin kasveista, sienistä ja eläimistä, metsän kantaväestöstä. Puuelämä ulottuu taimista kuusijättiläisiin ja jo sortuneisiin runkoihin, joita sienet ja hyönteiset huhkivat uuden elämän rakennusaineiksi. Aloin retkeillä metsässä vailla omistajan näkökulmaa. ANNI KYTÖMÄKI Hämeenkyrössä asuva kirjailija pohtii, mitä linnut, sammalet, simpukat ja muut kanssaeläjämme toivoisivat meidän tekevän toisin. Muutimme rivitalosta harjun pohjoispuolelta rivitaloon harjun eteläpuolelle. Se ratkaisi elämän suunnan. En ollut mikään luonnontutkijanalku. Eripura perustuu pitkälti siihen, että ”metsä” tarkoittaa toisille ensisijaisesti puustoa, toisille 20 000 eliölajia, kiviä, kallioita, maaperää, puroja ja tuulta, ekosysteemiä. Sanotaan, että suomalaisilla on erityinen suhde metsään. Sammalet kasvattavat patjansa paksuutta, hämähäkinverkko värähtää, joku jää saaliiksi tai pääsee pakoon. Aloin retkeillä metsässä ilman omistajan näkökulmaa. Olen keski-ikäinen, mutta lapsuuteni ikimetsä on yhtä virkeä kuin ennenkin. Ensin koin metsän salaperäisenä maailmana, joka houkutti seikkailuihin. Olen aina halunnut nähdä sen, mutta aarniometsien ihmeellinen ”jäkäläköynnös” on jo kadonnut Suomesta. Rihmanaavan mahdollista paluuta en ole enää itse näkemässä, mutta joku – siivekäs, kaksi-, nelitai tuhatjalkainen – varmasti on. Pohtisin oikeaa hetkeä taimikonhoidolle, harvennuksille ja päätehakkuulle. Metsä antoi mittakaavan, jossa tunsin itseni myönteisellä tavalla mitättömäksi. Isoisovanhempani myivät osuutensa tiluksista, kun lähtivät kotikylistään onneaan etsimään. Niin, joulukuusen koristenauhoihin saatiin aikoinaan malli rihmanaavasta (Usnea longissima ). Totesin maastossa seikan, joka usein lausutaan metsäkeskusteluissa ääneen: Suomen metsistä luonnontilaisia tai lähes luonnontilaisia on enää muutama prosentti. Tänäkin vuonna metsistä on väitelty kiivaasti. En tiedä, millaisia metsäsuhteita muualla koetaan, mutta suomalaisten ajatuksiin tuntuu usein vaikuttavan se, kulkeeko metsässä vierailijana vai omistajana. Myöhemmin opin, että kotini vieressä ei humissut mikä tahansa metsä vaan virkistysalueeksi kaavoitettu kappale ikimetsää. Muutama vuosi sitten hankin kolme pientä metsätilaa. Ihmisten ilmoilla podetut huolet haihtuivat. Sitä se oli minullekin
Tilaa Apu Luonto : apu.?/lehti Apu löy y luonnosta. Luonto on lopu oman kiehtova aihe – ei siis ihme e ä myös siitä lukeminen rentou aa. Kun stressi iskee tai häly ahdistaa, metsä tulee apuun. Sitä tarvitsee jokainen.. Laadukas Apu Luonto vie sinut luontoretkelle erilaisiin kiinnostaviin luontoaiheisiin korkealaatuisen journalismin keinoin. Apu
Joka jaksossa Sohvaryhmän seuraan saapuu uusi, kiinnostava vieras ja aiheet vaihtuvat kierrätyksestä suruun ja asuntokauppoihin.. Kuuntele Sohvaryhmää täällä – nyt uusi kausi: Tervetuloa Avotakan sohvalle! Avotakan tekijät puhuvat podcastissa siitä, mistä sisustuslehdet eivät kirjoita. Sisustaminen on kaikkea muuta kuin pinnallista Miia Kauhasen ja Kari-Otso Nevaluoman käsittelyssä