Riippumaton aseharrastajien ja asealan ammattilaisten äänenkantaja REVOLVERIEN HISTORIAA PAL.VKO 2020-07 177550-1906 6/2019 • 12,20€ Colt KING Cobra 22lr pIKKuarsKaN ruoKaNa tNW aero survIval rIfle
JESSE HACKMAN is back!
Mikäli muuta ei ole sovittu, lehdelle toimitetun materiaalin tekijänoikeuden katsotaan siirtyneen Ase-lehdelle. Julkaistuista artikkeleista maksetaan palkkio, mikäli ne eivät liity yritysten tai yhteisöjen tiedotustoimintaan. Poliisin resurssit ovat rajalliset ja tutkinta on siten valitettavan valikoivaa. Tästä on esimerkkejä poliittisen akseloinnin kaikista ääripäistä, tosin asialle annettu julkisuus on erittäin valikoivaa. Ikävä kyllä tämä kuvaa yhteiskuntamme yleistä tilannetta eli meillä on yhä Orwellimaisempi oikeusjärjestelmä. Jopa huomionarvoisempaa on oikeuden kannanotto siihen, että syyttäjä halusi kuitenkin tulkita riidattoman antiikkiesineen ampuma-aseeksi maahantuonnin näkökulmasta ts. ennakkosuostumusta, mikä ampuma-aseen osalta vaaditaan. KUSTANTAJA Ase-Lehti Oy 38. Julkaistavat artikkelit on tarkastettu huolellisesti. Esitutkinnan kynnyksen tulee olla matala, eli pelkkä väitekin rikoksesta on syytä oikeusvaltiossa tutkia. Oikeusjärjestelmä ylikuormittuu koko ajan ja oikeiden rikosten uhrit joutuvat odottamaan oikeutta jopa vuosia. TILAUSHINNAT 2020 Kestotilaus Pohjoismaihin 61,90 € Vuositilaus Pohjoismaihin 66,70 € Muut maat lentopostina 84,20 € Irtonumerot 12,20 € Lehti ilmestyy vuonna 2020 kuusi kertaa, helmikuussa, huhtikuussa, kesäkuussa, elokuussa, lokakuussa ja joulukuussa. Tässä lehdessä esille tuodussa oikeusjutussa yritettiin ensiksi saada tuomio ampuma-aserikoksesta, vaikka riidatonta oli se, että esine on laissa erikseen määritelty lupavapaa antiikkiesine. TEKSTISISÄLTÖ Lehti vastaanottaa rajoituksetta julkaistavaksi tarkoitettua materiaalia, kirjoituksia, valokuvia ja piirroksia edustamaltaan aihealueelta. All rights reserved. Pääkirjoitus Riippumaton aseharrastajien ja asealan ammattilaisten äänenkannattaja. Aseasioissa ja laajenevassa määrin muutenkin maan tavaksi on tullut se, että poliisihallitus käyttää oikeuden kautta kaiken mahdollisen. Pahinta tässä on -ja nimenomaan koko yhteiskuntamme kannaltase, että syytekynnys on selvästi madaltunut kohti esitutkinnan matalaa kynnystä. Käytännössä se johtaisi siihen, ettei mikään kirjallisessa muodossa esitettävä rikos voi vanhentua koskaan ja siihen, että ”rikollinen” vastaa muiden ihmisten -jopa poliittisten vastustajiensajulkaisuista. Tai ainakin kehäpäätelmät ovat sitä olleet. Tästä raamatun siteeraamisen järkevyydestä voi olla montaa mieltä yhtälailla kuin siitäkin, saako esimerkiksi tiettyjen tunnistettavien ryhmien taipumuksesta rikollisuuteen tai yhteiskunnan varoilla elämiseen ottaa kantaa. Hyvät Lukijat, Joulu lähenee ja kansakunta rauhoittuu Joulun viettoon. Taustalla lienee poliisin paikoin viljelemä tulkinta siitä, että nämä esineet ovatkin ”ampuma-aseita” mm. Joululahjaksi useampikin syytetyn roolissa elänyt sai oikeudenmukaisen vapauttavan tuomion, siitä muualla lehdessä lisää. Yksityisten kirjoittajien esittämät mielipiteet ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta lehden virallista linjaa. vuosikerta ISSN 0359-6990 PÄÄTOIMITTAJA, EDITOR IN CHIEF Jussi Peltola TAITTO JA GRAAFINEN SUUNNITTELU Hanna Tenkula VALOKUVAAJAT Jouni Orava Kari Tuominen-Shemeikka KIRJAJA TUOTEMYYNTI Avoinna ma–pe klo 10.30–17.00 Pateniementie 63, 90800 OULU Puhelin 0400 228 650 Internet www.aselehti.fi Sähköposti tuotemyynti@aselehti.fi ILMOITUSMYYNTI Puhelin 040 776 7627 Sähköposti aselehti@aselehti.fi TILAAJAPALVELU Tilaukset, osoitteenmuutokset, huomautukset Avoinna ti–to klo 10.00–16.00 PL 161, 90401 OULU Puhelin 040 776 7627 Internet www.aselehti.fi Sähköposti aselehti@aselehti.fi TOIMITUS Nahkatehtaankatu 2 90130 OULU Puhelin 040 776 7627 Internet www.aselehti.fi Sähköposti aselehti@aselehti.fi PAINO Rannikon Laatupaino Oy COPYRIGHT Lehden artikkelien, kuvien ja piirrosten osittainenkin jäljentäminen sekä lainaaminen ilman toimituksen lupaa on kielletty. Ase-lehti on Aikakauslehtien Liiton jäsen, sekä mm. Jussi Peltola päätoimittaja ase-lehti • 3. Ei kannata siis ihmetellä, miksi EIT antaa jatkuvasti Suomelle langettavia tuomioita. Toisessa käsittelemässämme oikeusjutussa aseen lainaaminen myyntitarkoituksessa (vastaavan aseen luvan omaavalle henkilölle) todettiin lailliseksi, kun aseen lainaa poliisi. Epäilen parinkin asekauppiaan verenpaineen nousevan, koska löytyy oikeustapauksia, joissa kauppias on vastaavasta tuomittu. rikokseksi, koska esinettä ei tuotu käyttäen ns. NRA ry:n ja SAHS ry:n virallinen jäsenlehti. Päivän uutisena on ollut tunnetun kristillisen poliitikkomme ”vihapuheet” ja tutkinnan perusteena se, että hän on kauan sitten siteerannut Raamattua. säilytystä koskevien määräysten osalta ja syyttäjän tehtäväksi oli annettu legiminoida tämä lakiin ja maalaisjärkeen perustumaton järjenvastainen tulkinta. Tällainen nettijulkaisun antamasta tuomiokelpoisuudesta tehty kehäpäätelmä on oikeudellisten periaatteidemme vastaista, tosin sitä pitäisi olla sekin, että syytetään teosta, mitä ei rikoslaista löydy. Koska siteeraus on jonkun toimesta netissä, rikos on ikään kuin tuore ja siten tutkittavissa ei-vanhentuneena. Valitettavan moni arvioi tekoja pitkälti sen mukaan, miten ajattelee asiasta tekijästä, eikä sen mukaan, mitä rikoslaki asiasta sanoo ja tämä ei siis rajoitu pelkästään poliisihallinnon omiin tulkintoihin. Kaikki oikeudet pidätetään. Oikeuskin ampui alas tämän tulkinnan, joten nyt meillä on lainvoimainen oikeuden päätös siitä, että antiikkiase on antiikkia kaikissa suhteissa. Ase-lehdellä on oikeus julkaista artikkelit myös sähköisessä muodossa ilman eri korvausta. Lehti ei kuitenkaan takaa niiden virheettömyyttä eikä vastaa mahdollisten virheiden aiheuttamista vahingoista. Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta
48 J. 42. MALINEN Sellier & Bellotin uudet Match tarkkuuspatruunat ..............................53 J. Osa 1.............6 P. 34 Howa Oryx, s. ARO TNW Aero Survival Rifle puskapilotin hätävara ..................................14 VESA TOIVONEN Savage 125 vuotta ...........................................20 PEKKA SUURONEN SAHS puheenjohtajan palsta ja syyskokous 2.11.2019 ...................................28 ESA SALLdéN Matkakertomus asekeräilijöiden Nordic-kokouksesta ........................................30 JUHANI JOKINEN JA KALLE SEPPÄLÄ Norma USA Match 308 .....................................32 J. Kuva: Vesa Toivonen. 64 Kansikuva: Mika Pitkänen Colt King Cobra uudelleensyntynyt klassikko, s. MALINEN Colt King Cobra uudelleensyntynyt klassikko .....................34 MIKA PITKÄNEN Howa Oryx alkuvauhtia tarkkaammuntaharrastukselle .................................42 VESA TOIVONEN 22LR Pikku-Arskan ruokana ......................... 4 • ase-lehti 6/2019 Tässä numerossa: Revolveri unohdettu suuruus. MALINEN Aselakiasiaa: Ampuma-aseet sai lainata vuosiksi ............56 Turha oikeudenkäynti Vetterli-kivääristä ...58 MIKKO NISKASAARI Pääkirjoitus ..........................................................3 Kolumni; Kurkolla on asiaa ..........................
26” uusi ...............................300,Lakefield .22 LR p-kiv. kierre + sm, uusia ................ Järjestäjä asekerho 93 Asealan erikoisliike, Somero 040 546 7770 reijo.mastergun@gmail.com Yhteydenotot s-postiin tai tekstiviestillä Astra Match .38 SPL 6” sin. 12/76 vs. Aitoon Paulow-tyyliin se jättää kylmäksi vain sen sivuilla syntyvät vainajat. hyviä 2 kpl alk. synt. 24” uusi ....................390,Escort Mag. Seuraa ilmoitteluamme myös nettisivuillamme ja fb:ssa. ampumat. klo 10.00-16.00 historiallisessa Hamina Bastionissa. rihlakko 12/76 6.5 x 55, 26” uusi ..................950,Tikka 12/76 1-piippuinen 28” uusi ................................................190,Tikka MP1 12/76 pumppu vs. 28” uusi, Suomiase ...................400,Tikka T3 Hunter .222 Rem. Päänäyttely: Sata vuotta ensimmäisestä maailmansodasta Muut näyttelyt: Kilpailu-aseita kilpailutauluineen linkkuveitsiä, taittopuukkoja ja tynnyripuukkoja www.wsoy.fi www.johnnykniga.fi Seitsemäs Jesse Hackman -romaani pursuaa jännitystä, toimintaa ja iskevää huumoria. p-aut. ...................................200,Zastava Model CZ 99 .22 LR vaim. 27 Perinteinen Gun Show jälleen syyskuun alussa. Pääsyliput: aikuiset 8€, sotaveteraanit JA LOTAT ilmaiseksi, lapset alle 12 v. 26” p-aut. ase-lehti • 5 Tapahtumakalenteri Arma-Ulea messut 2020 Oulu la 18.1.2020 klo 10-16, s. 12/76 vs. Myynnissä: keräilyja käyttöaseita, militariaa, tarvikkeita, alan kirjallisuutta, yms. uusi ........................330,EGE Silah 12/89 Super Mag. 26” uusi ................950,Sabatti Forest ST. Hamina Bastion GUNSHOW 2014 lauantaina 17.5. .................................150,Baikal Sever IZH-94, 20/76 22 LR rihla 24” uusi .......................380,Baikal MP 25130-06 tuplaluodikko 24” uusi..............................370,CBC Magtech 12/76 pumppu 26” uusi ........................................250,Churchill 12/76 pumppu 18.5” cyl. + sm, uusia ................270,eränkäynnin erikoissivusto. p-aut. 2 x lipas, pistin, ampumat. Anniversary 12/70 käyt. www.armaaboa.fi ARMA – T U R U N A S E M E S S U T – Arma-Asemessut sunnuntaina 27.4.2014 kello 10-16 Turun Messuja Kongressikeskuksessa Arma 2013 -messuilla myyntipaikkavarauksensa jättäneille tilausvahvistus ja muu aineisto Pääsyliput 10 €. ................................420,Valmet Prestige 12/76 vs. tuk. lipas, vaim. 28” uusi ................................................620,Rossi .357 Mag. synt.tuk. 4” sin. laatikossa ..................450,Sabatti Falcon ST. vanhempien mukana ilmaiseksi. synt. käyt. kumik. tuk. 27 Arma-Asemessut 2020 su 19.4.2020 klo 10-16 Turun Messuja kongressikeskus, s. • myyjiä koko Suomesta • aseita varusteineen keräilyyn ja käyttöön • puukkoja, asuja, kirjoja, ym. .........................200,Escort 12/76 pumppu vs. 28” uusi ...........................................690,Sabatti Forest ST. synt. 4 RD uusia ........................................690,VZ-52 7.62 x 39 kiv. kier. vs. 26” käyt. .............700,Valmet 31250 TH. Sotaveteraanit ja alle 15-vuotiaat lapset aikuisen mukana maksutta. tuk. Info-pisteet: entisöinti, korjaus, tunnistus, arviointi, lataus, mitalien arviointi, SAL-Mustaruutijaosto, poliisi. 59 TAMARMS myyntitapahtuma Tampere-talo su 16.2.2020 klo 10-16, s. 250,Midland .308, vähän ammuttu + kiikarikiilat .................................260,Rhöner taittopiippu .22 Hornet + kiikari + 90 patr, lähes ampumaton varustein ..........................................................420,Rizzini Hombra 12/89 vs. Tervetuloa! Järjestäjä: Arma Aboa r.y. rihlakko 12/76 222 Rem
Herra Colt on jäänyt historiaan ja ihmisten mieliin revolverin synonyymina, mutta todellisuudessa hän ei ollut ainoa, ja ei olisi kyennyt tähän yksin. aseen hankki omistukseensa todennäköisesti vuonna 1636 upseeri Georg von reichwein, joka tuli vahvistamaan Norjan armeijaa 30 – vuotisen sodan melskeisiin Bergenhusin linnoitukseen. Merkittävämpää tuotantomäärää tällä aikakaudella edusti esimerkiksi elisha Collierin piilukkorevolveri vuodelta 1818. ensimmäiset revolveri-periaatteella toimivat tuliaseet on tehty jo 1500luvun lopussa. Niiden kautta piirtyy esille revolverin historiaa liki 160 vuoden ajalta. Yhteinen piirre oli, että rullaa pyöritettiin käsin, tai kuten james Pucklen aseessa, kammesta pyörittämällä. Puckle oli englantilainen juristi, ja englanti olikin noina vuosisatoina asekehityksen yksi edelläkävijävaltioista. kuten aikakaudella muutenkin, aseet olivat käytännössä yksilötyönä rakennettuja aseseppien toimesta. esimerkkinä voi käyttää Colliersin 1800-luvun alussa tekemää pitkien aseiden kauppaa, 160 kpl. Nallia varten tarvittava aloiteräjähdysaine oli myös kehitetty (elohopeafulminaatti Hg(oNC)2). on tärkeää huomata, että itse samuel Colt korosti, ettei ole revolverin keksijä, vaan sen kehittäjä. summaan voi suhtautua varovaisesti, se löytyy patenttiriitaa koskevasta tuomioistuimen pöytäkirjasta, ja on mahdollista, että houkutus liioitteluun on ollut olemassa. Päätimme käsitellä otsikon aihetta kolmen aseen näkökulmasta. Elisha Collierin piilukkorevolveri, patentoitu 1818. James Pucklen rullakivääri, patentti vuodelta 1718. Toinen, tulevassa innovatiivisessa revolverissa jopa tärkeämpi, ajatus samuel Coltilla oli patruunarullan pyörittäminen viritystä hyväksikäyttäen. Luodaan seuraavaksi lyhyt katsaus menneeseen. Tiettävästi vanhin säilynyt esimerkki löytyy yllättävän läheltä eli Norjasta Maihaugen Folk Museosta, Lillehammerista. Mainittujen esimerkkien lisäksi erilaisia muita konstruktioita oli käytössä paljon. ase-lehti on eri vaiheissa esitellyt tätä mielenkiintoista historiaa. Tämä, ja moni muukin asia muuttui, kun näyttämö siirtyy Yhdysvaltoihin, ja asiaan tarttuu muuan samuel Colt. 1600 – 1700 – luvuilla tehtiin erilaisia revolverityyppisiä ampuma-aseita, sekä pitkiä että lyhyitä. Colt antoi paljon kunniaa revolverikehityksestä elisha Collierille. vuosina 1832-1835 samuel Colt teki töitä prototyyppien parissa, pääosin isänsä rahallisella tuella. Britannian armeijalle. Protovaihe ei ollut luonnollisestikaan aivan ongelmaton, prototyyppejä tuhoutui mm. Tarkasteltaessa samuel Coltin patentteja, nähdään, että niissä yhdistetään useita asioita. ase on ulkoisesti modernia revolvereja muistuttava, mutta rullaa pitää pyörittää käsin laukausten välillä. patruunakammioiden syttyessä yhtäaikaisesti. aro Revolveri unohdettu suuruus. rihlattu piippu ja nallin käyttö (nallin kehitti todennäköisesti taidemaalari joshua shaw (1776–1860)). aseen rakennusvuosi on 1597. vaikka samuel muistetaan ennen kaikkea revolverista, suunnitteli hän myös revolverikiväärin ja -haulikon. joshua shaw väitti patentoineensa perkussionallin jo 1814, mutta tämä väitteen todenperäisyyttä on vaikea vahvistaa. OS A 1 revolveri tuo useimmille mieleen lännenelokuvat ja 1800 – luvun aikakauden usa:ssa. Samalla avautuu hyvä mahdollisuus tarkastella revolverin syntyä kokonaisuutena, mitä kaikkea teknologista ja yhteiskunnallista kehitystä tarvittiin, että revolveri innovaationa yleistyi. Näiden ideoiden perusteella samuel teki merimatkallaan mallirevolverin jätepuusta työstämällä. elisha Collier rakensi elämänsä aikana yhteensä 225 asetta… käsityö näkyi kustannuksissa. samuelin erityinen ansio on rullan pyörittäminen ja lukitus. Ampumaominaisuuksia testattaessa käy luonnollisesti selväksi, että moderni revolveri päihittää esimerkiksi ampumanopeudessa selkeästi yli sata vuotta vanhemman isoveljensä, vaikka ulkonäöllisesti aseet toki muistuttavatkin toisiaan. kerrotaan, että eräs keskeinen tekijä hänen innovaatioidensa taustalla oli merimatka intiaan, jossa samuel Colt keksi soveltaa purjelaivojen ruorimekanismia ampuma-aseeseen (ruori lukittuu tarvittaessa haluttuun suuntaan kytkimellä), eli yksi perusajatus patruunarullan tehokkaamman käytön taustalla on tässä. suvussa oli myös sotilaita, ja kuultuaan heidän keskustelujaan aseista, ja mahdottomasta asiasta eli yli kaksi kertaa laukeavasti aseesta, päätti samuel Colt pyrkiä ratkaisemaan asian. Coltin revolveri 1835/1836 samuel Colt oli tekstiilitehtailijan poika, joka sai jo nuoruudessaan eväitä tuotantokysymyksiin, ja myös pyrotekniikkaan innostuessaan mustan ruudin käytöstä. Lisäksi muilta saatuja kehitysaskeleita näkyy asiakirjoissa mm. kpl. Yhdysvalloissa hän sai monien vaiheiden jälkeen tunnustuksena työstään 25 000 silloisen dollarin 6 • ase-lehti. kyseessä on saksassa Nürnbergin kaupungissa aseseppä Hans stoplerin rakentama kahdeksansylinterinen piilukkorevolveri. asetyypin historia on paljon laajempi, ja monipuolisempi, kuin villin Lännen kuvaukset kertovat. kaupan arvo oli 10 000 silloista puntaa, nykyrahassa 20,5 miljoonaa euroa… eli 128 000 euroa / Revolveri 1597, Maihaugen Folk Museum. TeksTi ja kuvaT: P
kerrotaan, että eräs keskeinen tekijä hänen innovaatioidensa taustalla oli merimatka intiaan, jossa samuel Colt keksi soveltaa purjelaivojen ruorimekanismia ampuma-aseeseen (ruori lukittuu tarvittaessa haluttuun suuntaan kytkimellä), eli yksi perusajatus patruunarullan tehokkaamman käytön taustalla on tässä. Nallia varten tarvittava aloiteräjähdysaine oli myös kehitetty (elohopeafulminaatti Hg(oNC)2). OS A 1 revolveri tuo useimmille mieleen lännenelokuvat ja 1800 – luvun aikakauden usa:ssa. aro Revolveri unohdettu suuruus. Britannian armeijalle. Tiettävästi vanhin säilynyt esimerkki löytyy yllättävän läheltä eli Norjasta Maihaugen Folk Museosta, Lillehammerista. aseen rakennusvuosi on 1597. Näiden ideoiden perusteella samuel teki merimatkallaan mallirevolverin jätepuusta työstämällä. Tämä, ja moni muukin asia muuttui, kun näyttämö siirtyy Yhdysvaltoihin, ja asiaan tarttuu muuan samuel Colt. summaan voi suhtautua varovaisesti, se löytyy patenttiriitaa koskevasta tuomioistuimen pöytäkirjasta, ja on mahdollista, että houkutus liioitteluun on ollut olemassa. kpl. Colt antoi paljon kunniaa revolverikehityksestä elisha Collierille. ase-lehti on eri vaiheissa esitellyt tätä mielenkiintoista historiaa. Toinen, tulevassa innovatiivisessa revolverissa jopa tärkeämpi, ajatus samuel Coltilla oli patruunarullan pyörittäminen viritystä hyväksikäyttäen. aseen hankki omistukseensa todennäköisesti vuonna 1636 upseeri Georg von reichwein, joka tuli vahvistamaan Norjan armeijaa 30 – vuotisen sodan melskeisiin Bergenhusin linnoitukseen. kaupan arvo oli 10 000 silloista puntaa, nykyrahassa 20,5 miljoonaa euroa… eli 128 000 euroa / Revolveri 1597, Maihaugen Folk Museum. Luodaan seuraavaksi lyhyt katsaus menneeseen. Elisha Collierin piilukkorevolveri, patentoitu 1818. Merkittävämpää tuotantomäärää tällä aikakaudella edusti esimerkiksi elisha Collierin piilukkorevolveri vuodelta 1818. patruunakammioiden syttyessä yhtäaikaisesti. on tärkeää huomata, että itse samuel Colt korosti, ettei ole revolverin keksijä, vaan sen kehittäjä. samuelin erityinen ansio on rullan pyörittäminen ja lukitus. Lisäksi muilta saatuja kehitysaskeleita näkyy asiakirjoissa mm. Puckle oli englantilainen juristi, ja englanti olikin noina vuosisatoina asekehityksen yksi edelläkävijävaltioista. TeksTi ja kuvaT: P. Yhdysvalloissa hän sai monien vaiheiden jälkeen tunnustuksena työstään 25 000 silloisen dollarin ase-lehti • 7. vuosina 1832-1835 samuel Colt teki töitä prototyyppien parissa, pääosin isänsä rahallisella tuella. asetyypin historia on paljon laajempi, ja monipuolisempi, kuin villin Lännen kuvaukset kertovat. elisha Collier rakensi elämänsä aikana yhteensä 225 asetta… käsityö näkyi kustannuksissa. Coltin revolveri 1835/1836 samuel Colt oli tekstiilitehtailijan poika, joka sai jo nuoruudessaan eväitä tuotantokysymyksiin, ja myös pyrotekniikkaan innostuessaan mustan ruudin käytöstä. rihlattu piippu ja nallin käyttö (nallin kehitti todennäköisesti taidemaalari joshua shaw (1776–1860)). kyseessä on saksassa Nürnbergin kaupungissa aseseppä Hans stoplerin rakentama kahdeksansylinterinen piilukkorevolveri. Tarkasteltaessa samuel Coltin patentteja, nähdään, että niissä yhdistetään useita asioita. joshua shaw väitti patentoineensa perkussionallin jo 1814, mutta tämä väitteen todenperäisyyttä on vaikea vahvistaa. ensimmäiset revolveri-periaatteella toimivat tuliaseet on tehty jo 1500luvun lopussa. Protovaihe ei ollut luonnollisestikaan aivan ongelmaton, prototyyppejä tuhoutui mm. Mainittujen esimerkkien lisäksi erilaisia muita konstruktioita oli käytössä paljon. Päätimme käsitellä otsikon aihetta kolmen aseen näkökulmasta. Yhteinen piirre oli, että rullaa pyöritettiin käsin, tai kuten james Pucklen aseessa, kammesta pyörittämällä. Samalla avautuu hyvä mahdollisuus tarkastella revolverin syntyä kokonaisuutena, mitä kaikkea teknologista ja yhteiskunnallista kehitystä tarvittiin, että revolveri innovaationa yleistyi. Herra Colt on jäänyt historiaan ja ihmisten mieliin revolverin synonyymina, mutta todellisuudessa hän ei ollut ainoa, ja ei olisi kyennyt tähän yksin. Ampumaominaisuuksia testattaessa käy luonnollisesti selväksi, että moderni revolveri päihittää esimerkiksi ampumanopeudessa selkeästi yli sata vuotta vanhemman isoveljensä, vaikka ulkonäöllisesti aseet toki muistuttavatkin toisiaan. ase on ulkoisesti modernia revolvereja muistuttava, mutta rullaa pitää pyörittää käsin laukausten välillä. esimerkkinä voi käyttää Colliersin 1800-luvun alussa tekemää pitkien aseiden kauppaa, 160 kpl. 1600 – 1700 – luvuilla tehtiin erilaisia revolverityyppisiä ampuma-aseita, sekä pitkiä että lyhyitä. James Pucklen rullakivääri, patentti vuodelta 1718. suvussa oli myös sotilaita, ja kuultuaan heidän keskustelujaan aseista, ja mahdottomasta asiasta eli yli kaksi kertaa laukeavasti aseesta, päätti samuel Colt pyrkiä ratkaisemaan asian. Niiden kautta piirtyy esille revolverin historiaa liki 160 vuoden ajalta. kuten aikakaudella muutenkin, aseet olivat käytännössä yksilötyönä rakennettuja aseseppien toimesta. vaikka samuel muistetaan ennen kaikkea revolverista, suunnitteli hän myös revolverikiväärin ja -haulikon
aivan kuten nykyisin vaaditaan start up -yrittäjiltä esiintymistaitoja rahoitusneuvotteluissa. ja armeijalle oli todennäköisesti helpointa myydä kivääriase, sotilaan perusase. kaikki edellä mainittu oli iso tekijä muovaamassa 1787 Yhdysvaltain itsenäisyysjulistusta, jossa muiden oikeuksien ohella taattiin kansalaisille oikeus aseen omistukseen. Colt palkkasi Pliny Lawtonin toimimaan tehtaan johtajana, ja hänen vastuullaan oli rakentaa tuotantoprosessit kuntoon samuelin vision mukaisesti. Pääoman vuosikorkona isä vaati pojaltaan 8 %. Tämä jatkuen niin pitkään että koko ase olisi koottu. kuten hän kirjoitti isälleen vuonna 1836: ”The first workman would receive two or three of the most important parts and would affix these and pass them on to the next who would add a part and pass the growing article on to another who would do the same, and so on until the complete arm is put together.” eli ensimmäinen työntekijä vastaanottaisi kaksi tai kolme aseen tärkeintä osaa, ja kiinnittäisi ne toisiinsa. erityisen hyvä hänen sanotaan olleen suhdetoiminnassa, jossa hän käytti revolverimalliensa erityiskoristeltuja versioita lahjana vauhdittamaan kaupankäyntiä. Patentit ja protot auttoivat vakuuttamaan myös sijoittajat. Lisäksi patruunassa oli paperista tai messingistä tehty kotelo, ja luonnollisesti luoti, joka yleensä oli pyöreä kuula. Samuel Coltin ehkä tärkein idea ennen samuel Coltia käytännössä kaikkien hyödykkeiden tuotanto oli enemmän tai vähemmän käsityövaltaista, ja räätälöityä. Eräs yksilö myytiin huutokaupassa 2010-luvun alussa hintaan 900 000+ dollaria Yhdysvalloissa. on mainittava, että vaikka myyminen sinällään on yhtä vanha toiminto kuin ihmiskuntakin, teki samuel Colt uransa aikana tätä työtä nykymittapuunkin mukaan erittäin modernisti. Lisäksi samuel Colt oli saanut rahaa isältään tuotekehitykseen ja prototyyppeihin. Hänen ajatuksensa tarvitsivat oikean toimintaympäristön. itse asiassa voidaan väittää, että euroopassa samuel Coltin uudistukset olisivat jääneet toteutumatta. rihlaustakin oli pohdittu pitkään, projektiilin pyörivän liikkeen edut tiesivät jo jousiampujat, ja jo 1400 -luvulla kokeiltiin rihlausta aseissa. Patruuna ladattiin aseeseen lukon kautta, ja sytytettiin neulalla. Tästä syystä aseiden hinnat olivat korkeita, täysin tavallisen kansan ulottumattomissa. samin ja hänen serkkunsa Dudleyn välillä oli koko ajan jännitystä koskien toiminnan organisoimista. jos sosiaalinen media olisi ollut tuolloin keksittynä, samuel Colt olisi nähtävästi käyttänyt sitä ensimmäisenä. sen tarjosi amerikan Yhdysvallat, vaikka olikin tuohon aikaan miltei kehitysmaatasolla eurooppaan verrattuna. Patruuna koostui kuparisesta pohjasta, johon oli sisällytetty nallina toimiva elohopeafulminaattijauho. Aseen lataamiseksi ase piti purkaa, mikä oli heikkous. Pauly teki tästä patruunasta myös kehitetyn version, jonka hän patentoi vuonna 1812. vuonna 1836 samuel sijoittajineen perustaa yrityksen nimeltä The Patent arms Manufacturing of Paterson, New jersey, päivämäärän ollessa 5.3.1836. Ensimmäinen Samuel Coltin revolveri. aseiden omistuksen kautta. serkku Dudley alkoi toimitusjohtajaksi ollessaan yksi suurimmista sijoittajista. seikka joka tänä päivänä on hyvillä työstökeskuksilla selviö, oli tuolloin iso haaste. Yhtiössä mietittiin aivan oikein, että armeija on tämän innovaation ensisijainnen myyntikohde. Tavoite voidaan tiivistää ilmaisuun: keskenään täysin vaihtokelpoiset osat. Tätä varten samuel Colt harrasti mm. serkku Dudley taas koki, että käsityön osuus oli edelleen merkittävä sen ajan aseiden valmistuksessa. Yhtiön perustamisen jälkeen tuotantotilat rakennettiin Passaic-joen rannalle Patersonin taajamaan New jerseyssä. seuraavia aktiviteetteja: piti ilokaasunäytöksiä, ja teki kuvanveistäjä Hiram Powersin kanssa näytelmän ”jumalainen komedia”. samuel Coltin erityinen ansio, ei yksin revolveriin vaan laajemminkin tuotantokysymyksiin, oli hänen visionsa tehostaa tuotantoprosessia aivan uudella tavalla. sitten hän antaisi ne eteenpäin toiselle työntekijälle, joka tekisi saman. ja tässäkin tapauksessa ensimmäiset patentoinnit tapahtuivat euroopassa. ensimmäinen yhteen pakettiin tehty patruuna kehitettiin Pariisissa vuonna 1808. itse asiassa revolveri ei ollut yhtiön ensimmäinen myyntiin tähdätty tuote, vaan revolverikivääri. samuel Colt aloittaa raivokkaan markkinointityön, josta hän tulee kuuluisaksi. Muun muassa rihloihin kertyvät ruutijätteet alkoivat tekemään latauksesta hidasta ja hankalaa. Nykyrahassa hänen isänsä sijoitus vastaa 26 000 dollaria. samuel oli tutkinut Mr. Yrityksen perustamiseen samuel Colt sai tehtailijaisältään 1000 dollaria saatesanoin ”enempää ei tipu”. Patenttipiirustus ja tuotantoase Colt Paterson. samuel Colt vastasi erityisesti markkinoinnista ensimmäinen revolverimalli on Colt Paterson, kaliiperissa .36. Dudley, sijoittaessaan suuren summan rahaa yritykseen, sai yhtiössä toimitusjohtajan paikan, ja samalla valtaa tehdä asioita omalla tyylillään. idean SuojauS saatuaan patentit sekä englannissa (vuosi 1835, nro 6909) että Yhdysvalloissa (25.2.1836, nro 9430X), samuel Colt alkoi keräämään rahaa yrityksen perustamiseen. Näytöksissä ja näytelmän myynnissä samuel Coltista hiottiin loistava esiintyjä, ja ideansa puolestapuhuja. euroopassa sääty-yhteiskunta oli voimissaan, valtaapitävät pitivät hallussaan väkivaltamonopolia mm. samuelin serkku, juristi Dudley selden, sijoitti yritykseen, ja houkutti mukaan sijoittajia New Yorkista. vaihtokelpoisuus taas tarkoittaa mittatarkkoja, yhtenäisiä osia. samuel pitää patentit itsellään, mutta sopii saavansa 10 dollaria / myyty ase korvausta keksinnöistään (nykyrahassa noin 260 dollaria / ase). eli Whitneyn metodeja (koneistettujen keskenään vaihtokelpoisten osien tuottaminen) ja halusi visionsa mukaan soveltaa niitä Patersonissa. kehittäjät olivat sveitsiläinen aseseppä jean Pauly ja ranskalainen aseseppä François Prélat. ilman vaihtokelpoisia osia tällainen tavoite on mahdoton, jos tavoite on tehdä valmistus ilman osien sovittamista eri työasemilla. ilmiötä oli siis yritetty hyödyntää myös tuliaseissa aiemmin, mutta silloisten mustaruutiaseiden yhteydessä (luoti piipun kautta ruutikammioon) rihlaus ei ollut käytännöllinen ratkaisu. ja vaikka cap&ball, eli perkussionalli-rakenne yleistyi ensin, oli jo aikaisessa vaiheessa yrityksiä saada koko laukaus yhteen pakettiin. Hän hyödynsi lehtimainoksia, pyrki saamana artikkeleita julkaistavaksi, osti taiteilijalta logosuunnittelun, käytti taiteilijoita kadunvarsimainosten suunnitteluun, haistoi hienosti revolverinsa ostajakunnan tarpeita ja päätöksentekoa. 8 • ase-lehti. Herrat eivät koskaan oikein päässeet muuhun kuin alustavaan sopuun asiasta, joten aseita tehtiin tehtaassa ”välimallin tyyliin”, sekä käsin että koneistaen. palkkion valtiolta, joka otti perkussionallin käyttöön armeijan sharp-kivääreissään 1840 -luvulla
palkkion valtiolta, joka otti perkussionallin käyttöön armeijan sharp-kivääreissään 1840 -luvulla. Colt palkkasi Pliny Lawtonin toimimaan tehtaan johtajana, ja hänen vastuullaan oli rakentaa tuotantoprosessit kuntoon samuelin vision mukaisesti. Tätä varten samuel Colt harrasti mm. Yrityksen perustamiseen samuel Colt sai tehtailijaisältään 1000 dollaria saatesanoin ”enempää ei tipu”. aivan kuten nykyisin vaaditaan start up -yrittäjiltä esiintymistaitoja rahoitusneuvotteluissa. ase-lehti • 9. serkku Dudley alkoi toimitusjohtajaksi ollessaan yksi suurimmista sijoittajista. Muun muassa rihloihin kertyvät ruutijätteet alkoivat tekemään latauksesta hidasta ja hankalaa. Lisäksi patruunassa oli paperista tai messingistä tehty kotelo, ja luonnollisesti luoti, joka yleensä oli pyöreä kuula. samuel oli tutkinut Mr. ilmiötä oli siis yritetty hyödyntää myös tuliaseissa aiemmin, mutta silloisten mustaruutiaseiden yhteydessä (luoti piipun kautta ruutikammioon) rihlaus ei ollut käytännöllinen ratkaisu. itse asiassa revolveri ei ollut yhtiön ensimmäinen myyntiin tähdätty tuote, vaan revolverikivääri. jos sosiaalinen media olisi ollut tuolloin keksittynä, samuel Colt olisi nähtävästi käyttänyt sitä ensimmäisenä. kehittäjät olivat sveitsiläinen aseseppä jean Pauly ja ranskalainen aseseppä François Prélat. Nykyrahassa hänen isänsä sijoitus vastaa 26 000 dollaria. Patruuna ladattiin aseeseen lukon kautta, ja sytytettiin neulalla. Patruuna koostui kuparisesta pohjasta, johon oli sisällytetty nallina toimiva elohopeafulminaattijauho. sitten hän antaisi ne eteenpäin toiselle työntekijälle, joka tekisi saman. Tästä syystä aseiden hinnat olivat korkeita, täysin tavallisen kansan ulottumattomissa. erityisen hyvä hänen sanotaan olleen suhdetoiminnassa, jossa hän käytti revolverimalliensa erityiskoristeltuja versioita lahjana vauhdittamaan kaupankäyntiä. ensimmäinen yhteen pakettiin tehty patruuna kehitettiin Pariisissa vuonna 1808. idean SuojauS saatuaan patentit sekä englannissa (vuosi 1835, nro 6909) että Yhdysvalloissa (25.2.1836, nro 9430X), samuel Colt alkoi keräämään rahaa yrityksen perustamiseen. rihlaustakin oli pohdittu pitkään, projektiilin pyörivän liikkeen edut tiesivät jo jousiampujat, ja jo 1400 -luvulla kokeiltiin rihlausta aseissa. ja tässäkin tapauksessa ensimmäiset patentoinnit tapahtuivat euroopassa. euroopassa sääty-yhteiskunta oli voimissaan, valtaapitävät pitivät hallussaan väkivaltamonopolia mm. serkku Dudley taas koki, että käsityön osuus oli edelleen merkittävä sen ajan aseiden valmistuksessa. sen tarjosi amerikan Yhdysvallat, vaikka olikin tuohon aikaan miltei kehitysmaatasolla eurooppaan verrattuna. kuten hän kirjoitti isälleen vuonna 1836: ”The first workman would receive two or three of the most important parts and would affix these and pass them on to the next who would add a part and pass the growing article on to another who would do the same, and so on until the complete arm is put together.” eli ensimmäinen työntekijä vastaanottaisi kaksi tai kolme aseen tärkeintä osaa, ja kiinnittäisi ne toisiinsa. seuraavia aktiviteetteja: piti ilokaasunäytöksiä, ja teki kuvanveistäjä Hiram Powersin kanssa näytelmän ”jumalainen komedia”. ja armeijalle oli todennäköisesti helpointa myydä kivääriase, sotilaan perusase. samuel Colt aloittaa raivokkaan markkinointityön, josta hän tulee kuuluisaksi. samuel pitää patentit itsellään, mutta sopii saavansa 10 dollaria / myyty ase korvausta keksinnöistään (nykyrahassa noin 260 dollaria / ase). Dudley, sijoittaessaan suuren summan rahaa yritykseen, sai yhtiössä toimitusjohtajan paikan, ja samalla valtaa tehdä asioita omalla tyylillään. vuonna 1836 samuel sijoittajineen perustaa yrityksen nimeltä The Patent arms Manufacturing of Paterson, New jersey, päivämäärän ollessa 5.3.1836. Hän hyödynsi lehtimainoksia, pyrki saamana artikkeleita julkaistavaksi, osti taiteilijalta logosuunnittelun, käytti taiteilijoita kadunvarsimainosten suunnitteluun, haistoi hienosti revolverinsa ostajakunnan tarpeita ja päätöksentekoa. on mainittava, että vaikka myyminen sinällään on yhtä vanha toiminto kuin ihmiskuntakin, teki samuel Colt uransa aikana tätä työtä nykymittapuunkin mukaan erittäin modernisti. Tämä jatkuen niin pitkään että koko ase olisi koottu. Herrat eivät koskaan oikein päässeet muuhun kuin alustavaan sopuun asiasta, joten aseita tehtiin tehtaassa ”välimallin tyyliin”, sekä käsin että koneistaen. vaihtokelpoisuus taas tarkoittaa mittatarkkoja, yhtenäisiä osia. itse asiassa voidaan väittää, että euroopassa samuel Coltin uudistukset olisivat jääneet toteutumatta. Lisäksi samuel Colt oli saanut rahaa isältään tuotekehitykseen ja prototyyppeihin. samuel Coltin erityinen ansio, ei yksin revolveriin vaan laajemminkin tuotantokysymyksiin, oli hänen visionsa tehostaa tuotantoprosessia aivan uudella tavalla. seikka joka tänä päivänä on hyvillä työstökeskuksilla selviö, oli tuolloin iso haaste. Hänen ajatuksensa tarvitsivat oikean toimintaympäristön. Patentit ja protot auttoivat vakuuttamaan myös sijoittajat. samuel Colt vastasi erityisesti markkinoinnista ensimmäinen revolverimalli on Colt Paterson, kaliiperissa .36. Samuel Coltin ehkä tärkein idea ennen samuel Coltia käytännössä kaikkien hyödykkeiden tuotanto oli enemmän tai vähemmän käsityövaltaista, ja räätälöityä. Yhtiössä mietittiin aivan oikein, että armeija on tämän innovaation ensisijainnen myyntikohde. samin ja hänen serkkunsa Dudleyn välillä oli koko ajan jännitystä koskien toiminnan organisoimista. samuelin serkku, juristi Dudley selden, sijoitti yritykseen, ja houkutti mukaan sijoittajia New Yorkista. Pääoman vuosikorkona isä vaati pojaltaan 8 %. aseiden omistuksen kautta. Aseen lataamiseksi ase piti purkaa, mikä oli heikkous. ja vaikka cap&ball, eli perkussionalli-rakenne yleistyi ensin, oli jo aikaisessa vaiheessa yrityksiä saada koko laukaus yhteen pakettiin. kaikki edellä mainittu oli iso tekijä muovaamassa 1787 Yhdysvaltain itsenäisyysjulistusta, jossa muiden oikeuksien ohella taattiin kansalaisille oikeus aseen omistukseen. Tavoite voidaan tiivistää ilmaisuun: keskenään täysin vaihtokelpoiset osat. ilman vaihtokelpoisia osia tällainen tavoite on mahdoton, jos tavoite on tehdä valmistus ilman osien sovittamista eri työasemilla. Yhtiön perustamisen jälkeen tuotantotilat rakennettiin Passaic-joen rannalle Patersonin taajamaan New jerseyssä. eli Whitneyn metodeja (koneistettujen keskenään vaihtokelpoisten osien tuottaminen) ja halusi visionsa mukaan soveltaa niitä Patersonissa. Patenttipiirustus ja tuotantoase Colt Paterson. Eräs yksilö myytiin huutokaupassa 2010-luvun alussa hintaan 900 000+ dollaria Yhdysvalloissa. Näytöksissä ja näytelmän myynnissä samuel Coltista hiottiin loistava esiintyjä, ja ideansa puolestapuhuja. Ensimmäinen Samuel Coltin revolveri. Pauly teki tästä patruunasta myös kehitetyn version, jonka hän patentoi vuonna 1812
arviolta 40-50 intiaania sai surmansa, kun taas Hayesin joukosta kuoli vain yksi, ja kolme muuta haavoittui. Tuotanto ostettiin eli Whitneyltä. Tosin sama yhteisö antoi revolverista kommentin ”sopii vain armeijakäyttöön”, mikä ei tietenkään tehtaan näkökulmasta ollut positiivinen asia. Colt valitsi esittelyyn seitsemän kertaa laukeavan kiväärinsä, joka painoi liki 12 kiloa. Taistelun komentaja sattui olemaan armeijan edistyksellisiä (eversti Harney), ja hän näki useasti ampuvien aseiden edut taistelussa välittömästi. vaikka armeijan varustelulautakunta antoikin huonot arvosanat, jatkui ankara myyntityö koko ajan. sormivoimin rullaan painetut lyijykuulat eivät välttämättä tiivistä patruunapesää täysin, joten useasti kammion ja kuulan väliin jäi rako, josta viereisen kammion syttyminen sytytti myös toisen. Hänen kauttaan Fuller sai aikaan kaupan 180 revolverikivääristä, ja 180 revolverista lisävarusteineen. samana vuonna 1846 samuel Colt tapasi kapteeni sam Walkerin, joka esitti välittömästi useita parannusehdotuksia samuelille (mm. esillä oleva iskuvasara. korkea hinta aiheutti, että suurin osa Coltin tarjouksista hylättiin. edison, New jersey: Chartwell Book Boorman, Dean k. Tässä tapauksessa Whitneyn asepajan kanssa Connecticutissa. vuonna 1855 samuel perusti siis uuden yrityksen Hartfordiin. spring Books. The History of smith & Wesson Firearms. kun uusi sota syttyi vuonna 1846 Meksikolaisia vastaan, Hays lähetti intiaanien kanssa käydyssä taistelussa haavoittuneen, ja täpärästi toipuneen kapteeni Walkerin etsimään käsiinsä samuel Coltia. revolverin tulivoima yllätti perinteisiin kertalaukeaviin tottuneet ja niihin taktiikkansa sopeuttaneet comanche-intiaanit. kuvien ase on uusiotuotantoa italiasta, mustaruutireplica, tehtaaksi mainitaan rigarmi & Briscia. ”early Percussion Firearms”. ikävä kyllä, tavatessaan armeijan valintalautakunnan West Pointissa vuonna 1837, vastustus oli suurta. remington-mustaruutirevolveri, kuten muutkin kaltaisensa vaati monivaiheisen (ruuti sylintereihin – luoti 10 • ase-lehti. asian selvittely paljasti, että kyseinen tehdas on lopettanut toimintansa 1970 – luvun lopussa. valtion varustelulautakunta osti vuonna 1841 tehtaalta sata kivääriä maaliskuussa, ja vielä heinäkuussa toiset 60 hintaan 45 dollaria / kpl (125 dollaria aiemmin). 25 october 2015 Frank C. Hänen vanha ystävänsä eversti Hockley oli nyt Teksasin armeijan varustelupäällikkö. Näillä rahoilla ja pankkilainoilla serkultaan elisha Coltilta samuel ”was back in business”. rahat hän sai 10 dollarin palkkiosta per tuotettu ase (Colt Walker) Teksasin vapaaehtoisjoukoille (myöhemmin rangers). Mutta lautakunta otti Coltin aseen kuitenkin tarkasteluun. 1843 yhtiön omaisuus oli myyty. Barnes, ed. Guns of the old West: an illustrated History. Hänen yksikkönsä teki ensimmäisen hallinnon kaupan samuelin tehtaalle. Tästä yrityksestä tuli myöhemmin osa Whitney & Pratt -konsernia, joka on olemassa tänäkin päivänä. Firearms industry Terrence H. Nimessä oleva vuosi 1858 viittaa suunnitteluvuoteen, suunnittelijana Fordyce Beals (patentti 14.9.1858 numero 21 478). joukot tilasivat Coltilta tuhat kappaletta mallia, joka myöhemmin tultiin tuntemaan nimellä Colt Walker. Witkowski Department of Marketing, California state university, Long Beach, usa https://www.innovationhartford. Tämä aikana, jolloin tehdastyöläisen vuosipalkka liikkui esimerkiksi vuonna 1850 tasolla 228 dollaria (nykyrahassa noin 7 000 dollaria). (2002). vuonna 1846 samuel Colt aloitti uuden yrityksen revolverin valmistukseen, ja lähetti prototyypin taas usa:n hallinnolle. samuel jaksoi kuitenkin parantaa innovaatiotaan, ja 1839 hän sai lisäpatentin numero 1304, jossa hän oli tehnyt parannuksia, mm. Mutta yhtiö oli häviämässä taistelun olemassaolosta. Tämä ei enää haitannut, koettu hyöty aseesta/innovaatiosta oli niin suuri. eli Whitney. seuranneessa taistelussa Coltin revolverit osoittivat tehonsa. vuonna 1844 ryhmä Teksasin vapaaehtoisjoukkoja, johtajanaan kapteeni Hayes, sai kiinni aluetta ryöstelleen intiaanijoukkion. vaikka yhtiö yritti laskea hintoja, ne eivät vieläkään olleet kilpailukykyisiä. vaikka kaikki potentiaaliset asiakkaat olivatkin sitä mieltä, että mahdollisuus useampaan kuin kahteen laukaukseen on ehdottomasti arvokasta, olivat pyyntihinnat kovia. Lyons Press Boorman, Dean k. uuSi nouSu Mutta samuel Coltin revolveri-innovaation tarina ei suinkaan pääty tähän. Vuonna 1848 valmistettu Colt Dragoon, kaliiperi .44. jatkuvat erimielisyydet samuelin ja hänen serkkunsa toimitusjohtaja Dudleyn kanssa tuotantomenetelmistä, ja roisista rahankäytöstä (jota samuel harrasti markkinoinnissa), johtivat Dudleyn eroon johtajan tehtävistä. Coltissa vasara ja kahva kiinnitettiin kumpikin omilla ruuveillaan, Bealsissa yhdellä ruuvilla kiinnitettiin molemmat. stan skinner (2003). jo paino ylitti kilpailijat reilusti, ja ikävä kyllä vanha vaiva tuli koeammunnoissa esiin, ja jokaisella rullallisella tapahtui kahden ruutikammion samanaikainen syttyminen. Nämä uudet revolverit nousivat suosioon Teksasin vapaaehtoisjoukoissa (myöhemmin Texas rangers). adler, Dennis (2008). isot valtion tilaukset olisivat tarpeen. (2004). Mustaruutilataus oli maksimissaan 60 grainia (liki 4 grammaa) per laukaus, kaksi kertaa enemmän kuin sinä aikana keskimäärin. Paino aseella 2 kg. Tämä kauppa ei kuitenkaan auttanut, ja 1842 ehlers haki yhtiön vararikkoon. Lisäksi Walker esitti, että rullaan olisi hyvä saada vielä kuudeskin laukaus. vuonna 1839 samuel sai tärkeän kontaktin. john Fuller, joka oli eräs Coltin kauppaedustajista, vieraili vasta perustetussa Teksasin osavaltiossa. Merkillepantavaa: tuhannesta toimitetusta aseesta 300 tuli ammuttaessa sylinterivaurio. Tämän revolverin tehon ylitti vasta .357 Magnum -kaliiperi 50+ vuotta myöhemmin. ehlers oli kyvykäs, mutta yhtiön taloudellinen tilanne oli päässyt liian pahaksi. aseen leimojen perusteella voidaan sanoa, että ase on valmistettu vuonna 1974, tarkastuslaitoksen ollessa Gardone val Trompia/Brescia. aseita oli saatava lisää, ja pari parannusehdotustakin käyttäjillä oli tullut mieleen. omistaja oli Mr. Colt: The Making of an american Legend. Coltin kivääri sai kultamitalin New Yorkin tiedeyhteisöltä. Hän pakkasi 40 revolveria ja saman määrän kiväärejä laatikoihin, ja matkasi paikalle. Kuoli taistelussa vuonna 1847 meksikolaisia vastaan, samana vuonna kun revolveri, jonka kehittämiseen hän osallistui, tuli markkinoille (vain sata myytiin siviilimarkkinoilla). Cartridges of the World, 10th ed. Whitneyltä Colt vuokrasi tuotantotiloja, ja osti alihankintana revolverinsa osia. Floridassa puhkesi sota seminole-intiaaneja vastaan, ja samuel näki tässä hyvän tilaisuuden todistaa aseidensa käyttökelpoisuus tositilanteessa, eli aidossa taistelussa. Colt single action: From Patersons to Peacemakers. armeija kykeni ostamaan parin kertalaukeavia piilukkoisia kiväärejä 6-9 dollarin hinnalla (nykyrahassa 160-230 dollaria), kun taas yksi Coltin revolveri maksoi 26 dollaria (nykyrahassa 690 dollaria). Nykyrahassa hintaa pudotettiin 3500 dollarista hintaan 1260 dollaria / kpl. samuelille jäi hänen patenttinsa, koska muut näkivät ne nyt arvottomina. Tällä estettiin vahingonlaukaus, jonka riski tunnetaan melkeinpä legendana Coltin joidenkin mallien (lähinnä myöhemmän Peacemakerin osalta), eli Colt ladattiin viidellä patruunalla. krause Publication Hosley, William (1996). Yrityksen nimeksi tuli Colt’s Patent Fire arms Manufacturing Company, kotipaikkana Hartford, Connecticut. Myös tieteellisiltä tahoilta tuli tunnustuksia, mm. Bealsin konstruktio on Coltin rakennetta kehittyneempi, erityisesti rungon jatkaminen patruunarullan yläpuolelle vahvisti asetta merkittävästi. Hän kokeili useita asioita, ja hiljalleen ajatus latausvivusta alkoi muotoutua. Dudleyn paikan otti rahastonhoitajana toiminut john ehlers. Laukaisukoneistossa Beals teki asiat yksinkertaisemmin kuin Colt. Walkeria tuotettiin ensin siis tuhannen kappaleen erä, jota seurasi heti toinen tilaus, samoin tuhat. com/samuel-and-elizabeth-coltpioneers-in-gun-design-andmanufacturing/ https://museumofcthistory.org/ colt-collection/ https://www.thewadsworth.org/ collection/colt-firearms/ Materiaalia on käytetty myös oulun ammattikorkeakoulu oy:n liiketalouden yrittäjyyden suuntautumisvaihtoehdon kurssimateriaalina talvella 2018-2019 (Terwa-akatemia). Lisälukemista mm. Merkittävä taustatekijä oli, että 1837 alkoi usa:ssa myös lama, ja koska pankit toimivat kultakannassa, ostoon tarvittava raha oli vähissä sekä valtiolla että kuluttajilla. Coltin aikalainen: Remington M1858 New Model Army, kaliiperi .44 remington on Coltin aikalainen, kilpailevan tehtaan remington M1858 New Model army, Näitä aseita valmistettiin vuosien 18611875 välisenä aikana noin 230 000 kappaletta, 10 erilaisen variantin voimin. Latausvipu antoi voimaa painaa pesään hieman ylimittainen luoti, jolloin luodin ja pesän väliin ei jäänyt aukkoa. journal of the Franklin institute, Nide 11;Nide 15 (aihe joshua shaw) Thomas j. kolmas hyvä ominaisuus, joka lanseerattiin vuonna 1863, oli sylinterien väliin tehty turva-ura, johon iskuvasara voitiin laskea alas. Tämä ilmiö tuhosi myös protorevolverin. ajatusmalli meni suurin piirtein ”jos nykyisillä aseilla pystyi hyvin tappelemaan viime vuonna, niin mikäs nyt olisi muuttunut?”. Misa, a Nation of steel: The Making of Modern america, 1865–1925 (1995) early Brand Development in the u.s. Pettymys oli kova, mutta samuel palasi tältä osin piirustuspöydän ääreen. siten kuudennen -tyhjän pesänkohdalle voitiin laskea iskuvasara. aseen tuli olla riittävän voimakas eliminoimaan sekä hevosen että miehen, tätä ei samuelin kaliperivalinta vielä taannut). Nyt kun tehdasta ei ollut valmistukseen, samuel teki (nykyisinkin tyypillisen) liikun aloittaa tuotannollinen yhteistyö. Colt Walker-mallin seuraaja, jonka valmistukseen käytettiin Walkerista jääneitä osia. amherst, Massachusetts: university of Massachusetts Press Sam Walker. Globe Pequot Press
isot valtion tilaukset olisivat tarpeen. Colt: The Making of an american Legend. Kuoli taistelussa vuonna 1847 meksikolaisia vastaan, samana vuonna kun revolveri, jonka kehittämiseen hän osallistui, tuli markkinoille (vain sata myytiin siviilimarkkinoilla). vuonna 1846 samuel Colt aloitti uuden yrityksen revolverin valmistukseen, ja lähetti prototyypin taas usa:n hallinnolle. samana vuonna 1846 samuel Colt tapasi kapteeni sam Walkerin, joka esitti välittömästi useita parannusehdotuksia samuelille (mm. uuSi nouSu Mutta samuel Coltin revolveri-innovaation tarina ei suinkaan pääty tähän. Dudleyn paikan otti rahastonhoitajana toiminut john ehlers. Hänen kauttaan Fuller sai aikaan kaupan 180 revolverikivääristä, ja 180 revolverista lisävarusteineen. vaikka yhtiö yritti laskea hintoja, ne eivät vieläkään olleet kilpailukykyisiä. Nimessä oleva vuosi 1858 viittaa suunnitteluvuoteen, suunnittelijana Fordyce Beals (patentti 14.9.1858 numero 21 478). Yrityksen nimeksi tuli Colt’s Patent Fire arms Manufacturing Company, kotipaikkana Hartford, Connecticut. Guns of the old West: an illustrated History. ehlers oli kyvykäs, mutta yhtiön taloudellinen tilanne oli päässyt liian pahaksi. Pettymys oli kova, mutta samuel palasi tältä osin piirustuspöydän ääreen. Tämä kauppa ei kuitenkaan auttanut, ja 1842 ehlers haki yhtiön vararikkoon. vuonna 1844 ryhmä Teksasin vapaaehtoisjoukkoja, johtajanaan kapteeni Hayes, sai kiinni aluetta ryöstelleen intiaanijoukkion. Cartridges of the World, 10th ed. Hänen yksikkönsä teki ensimmäisen hallinnon kaupan samuelin tehtaalle. Tämä ei enää haitannut, koettu hyöty aseesta/innovaatiosta oli niin suuri. Tämä ilmiö tuhosi myös protorevolverin. Hän kokeili useita asioita, ja hiljalleen ajatus latausvivusta alkoi muotoutua. john Fuller, joka oli eräs Coltin kauppaedustajista, vieraili vasta perustetussa Teksasin osavaltiossa. Misa, a Nation of steel: The Making of Modern america, 1865–1925 (1995) early Brand Development in the u.s. Globe Pequot Press. kuvien ase on uusiotuotantoa italiasta, mustaruutireplica, tehtaaksi mainitaan rigarmi & Briscia. Bealsin konstruktio on Coltin rakennetta kehittyneempi, erityisesti rungon jatkaminen patruunarullan yläpuolelle vahvisti asetta merkittävästi. Mutta yhtiö oli häviämässä taistelun olemassaolosta. com/samuel-and-elizabeth-coltpioneers-in-gun-design-andmanufacturing/ https://museumofcthistory.org/ colt-collection/ https://www.thewadsworth.org/ collection/colt-firearms/ Materiaalia on käytetty myös oulun ammattikorkeakoulu oy:n liiketalouden yrittäjyyden suuntautumisvaihtoehdon kurssimateriaalina talvella 2018-2019 (Terwa-akatemia). Tämän revolverin tehon ylitti vasta .357 Magnum -kaliiperi 50+ vuotta myöhemmin. Nykyrahassa hintaa pudotettiin 3500 dollarista hintaan 1260 dollaria / kpl. ”early Percussion Firearms”. 25 october 2015 Frank C. jatkuvat erimielisyydet samuelin ja hänen serkkunsa toimitusjohtaja Dudleyn kanssa tuotantomenetelmistä, ja roisista rahankäytöstä (jota samuel harrasti markkinoinnissa), johtivat Dudleyn eroon johtajan tehtävistä. jo paino ylitti kilpailijat reilusti, ja ikävä kyllä vanha vaiva tuli koeammunnoissa esiin, ja jokaisella rullallisella tapahtui kahden ruutikammion samanaikainen syttyminen. Merkittävä taustatekijä oli, että 1837 alkoi usa:ssa myös lama, ja koska pankit toimivat kultakannassa, ostoon tarvittava raha oli vähissä sekä valtiolla että kuluttajilla. Lisäksi Walker esitti, että rullaan olisi hyvä saada vielä kuudeskin laukaus. kun uusi sota syttyi vuonna 1846 Meksikolaisia vastaan, Hays lähetti intiaanien kanssa käydyssä taistelussa haavoittuneen, ja täpärästi toipuneen kapteeni Walkerin etsimään käsiinsä samuel Coltia. Colt valitsi esittelyyn seitsemän kertaa laukeavan kiväärinsä, joka painoi liki 12 kiloa. arviolta 40-50 intiaania sai surmansa, kun taas Hayesin joukosta kuoli vain yksi, ja kolme muuta haavoittui. aseen tuli olla riittävän voimakas eliminoimaan sekä hevosen että miehen, tätä ei samuelin kaliperivalinta vielä taannut). Mutta lautakunta otti Coltin aseen kuitenkin tarkasteluun. omistaja oli Mr. amherst, Massachusetts: university of Massachusetts Press Sam Walker. Tällä estettiin vahingonlaukaus, jonka riski tunnetaan melkeinpä legendana Coltin joidenkin mallien (lähinnä myöhemmän Peacemakerin osalta), eli Colt ladattiin viidellä patruunalla. (2002). ikävä kyllä, tavatessaan armeijan valintalautakunnan West Pointissa vuonna 1837, vastustus oli suurta. Tosin sama yhteisö antoi revolverista kommentin ”sopii vain armeijakäyttöön”, mikä ei tietenkään tehtaan näkökulmasta ollut positiivinen asia. sormivoimin rullaan painetut lyijykuulat eivät välttämättä tiivistä patruunapesää täysin, joten useasti kammion ja kuulan väliin jäi rako, josta viereisen kammion syttyminen sytytti myös toisen. Witkowski Department of Marketing, California state university, Long Beach, usa https://www.innovationhartford. Vuonna 1848 valmistettu Colt Dragoon, kaliiperi .44. Floridassa puhkesi sota seminole-intiaaneja vastaan, ja samuel näki tässä hyvän tilaisuuden todistaa aseidensa käyttökelpoisuus tositilanteessa, eli aidossa taistelussa. Hänen vanha ystävänsä eversti Hockley oli nyt Teksasin armeijan varustelupäällikkö. adler, Dennis (2008). kolmas hyvä ominaisuus, joka lanseerattiin vuonna 1863, oli sylinterien väliin tehty turva-ura, johon iskuvasara voitiin laskea alas. siten kuudennen -tyhjän pesänkohdalle voitiin laskea iskuvasara. Näillä rahoilla ja pankkilainoilla serkultaan elisha Coltilta samuel ”was back in business”. vuonna 1839 samuel sai tärkeän kontaktin. Coltin aikalainen: Remington M1858 New Model Army, kaliiperi .44 remington on Coltin aikalainen, kilpailevan tehtaan remington M1858 New Model army, Näitä aseita valmistettiin vuosien 18611875 välisenä aikana noin 230 000 kappaletta, 10 erilaisen variantin voimin. 1843 yhtiön omaisuus oli myyty. Taistelun komentaja sattui olemaan armeijan edistyksellisiä (eversti Harney), ja hän näki useasti ampuvien aseiden edut taistelussa välittömästi. Lyons Press Boorman, Dean k. rahat hän sai 10 dollarin palkkiosta per tuotettu ase (Colt Walker) Teksasin vapaaehtoisjoukoille (myöhemmin rangers). journal of the Franklin institute, Nide 11;Nide 15 (aihe joshua shaw) Thomas j. stan skinner (2003). Nyt kun tehdasta ei ollut valmistukseen, samuel teki (nykyisinkin tyypillisen) liikun aloittaa tuotannollinen yhteistyö. Tämä aikana, jolloin tehdastyöläisen vuosipalkka liikkui esimerkiksi vuonna 1850 tasolla 228 dollaria (nykyrahassa noin 7 000 dollaria). Hän pakkasi 40 revolveria ja saman määrän kiväärejä laatikoihin, ja matkasi paikalle. remington-mustaruutirevolveri, kuten muutkin kaltaisensa vaati monivaiheisen (ruuti sylintereihin – luoti ase-lehti • 11. Merkillepantavaa: tuhannesta toimitetusta aseesta 300 tuli ammuttaessa sylinterivaurio. Paino aseella 2 kg. krause Publication Hosley, William (1996). Coltissa vasara ja kahva kiinnitettiin kumpikin omilla ruuveillaan, Bealsissa yhdellä ruuvilla kiinnitettiin molemmat. Colt Walker-mallin seuraaja, jonka valmistukseen käytettiin Walkerista jääneitä osia. seuranneessa taistelussa Coltin revolverit osoittivat tehonsa. edison, New jersey: Chartwell Book Boorman, Dean k. eli Whitney. The History of smith & Wesson Firearms. ajatusmalli meni suurin piirtein ”jos nykyisillä aseilla pystyi hyvin tappelemaan viime vuonna, niin mikäs nyt olisi muuttunut?”. Firearms industry Terrence H. Myös tieteellisiltä tahoilta tuli tunnustuksia, mm. Barnes, ed. vaikka armeijan varustelulautakunta antoikin huonot arvosanat, jatkui ankara myyntityö koko ajan. Latausvipu antoi voimaa painaa pesään hieman ylimittainen luoti, jolloin luodin ja pesän väliin ei jäänyt aukkoa. Walkeria tuotettiin ensin siis tuhannen kappaleen erä, jota seurasi heti toinen tilaus, samoin tuhat. Tuotanto ostettiin eli Whitneyltä. samuelille jäi hänen patenttinsa, koska muut näkivät ne nyt arvottomina. valtion varustelulautakunta osti vuonna 1841 tehtaalta sata kivääriä maaliskuussa, ja vielä heinäkuussa toiset 60 hintaan 45 dollaria / kpl (125 dollaria aiemmin). Colt single action: From Patersons to Peacemakers. esillä oleva iskuvasara. aseen leimojen perusteella voidaan sanoa, että ase on valmistettu vuonna 1974, tarkastuslaitoksen ollessa Gardone val Trompia/Brescia. Laukaisukoneistossa Beals teki asiat yksinkertaisemmin kuin Colt. (2004). Lisälukemista mm. asian selvittely paljasti, että kyseinen tehdas on lopettanut toimintansa 1970 – luvun lopussa. aseita oli saatava lisää, ja pari parannusehdotustakin käyttäjillä oli tullut mieleen. spring Books. armeija kykeni ostamaan parin kertalaukeavia piilukkoisia kiväärejä 6-9 dollarin hinnalla (nykyrahassa 160-230 dollaria), kun taas yksi Coltin revolveri maksoi 26 dollaria (nykyrahassa 690 dollaria). Mustaruutilataus oli maksimissaan 60 grainia (liki 4 grammaa) per laukaus, kaksi kertaa enemmän kuin sinä aikana keskimäärin. Tässä tapauksessa Whitneyn asepajan kanssa Connecticutissa. samuel jaksoi kuitenkin parantaa innovaatiotaan, ja 1839 hän sai lisäpatentin numero 1304, jossa hän oli tehnyt parannuksia, mm. Coltin kivääri sai kultamitalin New Yorkin tiedeyhteisöltä. vaikka kaikki potentiaaliset asiakkaat olivatkin sitä mieltä, että mahdollisuus useampaan kuin kahteen laukaukseen on ehdottomasti arvokasta, olivat pyyntihinnat kovia. Nämä uudet revolverit nousivat suosioon Teksasin vapaaehtoisjoukoissa (myöhemmin Texas rangers). Whitneyltä Colt vuokrasi tuotantotiloja, ja osti alihankintana revolverinsa osia. joukot tilasivat Coltilta tuhat kappaletta mallia, joka myöhemmin tultiin tuntemaan nimellä Colt Walker. Tästä yrityksestä tuli myöhemmin osa Whitney & Pratt -konsernia, joka on olemassa tänäkin päivänä. vuonna 1855 samuel perusti siis uuden yrityksen Hartfordiin. revolverin tulivoima yllätti perinteisiin kertalaukeaviin tottuneet ja niihin taktiikkansa sopeuttaneet comanche-intiaanit. korkea hinta aiheutti, että suurin osa Coltin tarjouksista hylättiin
remington on / oli Yhdysvaltain vanhin asetehdas. smith&Wesson käytti pohjana .44 Hand ejector-aseen kakkosmallia. vauraammalla pohjoisella ei ollut tätä ongelmaa, joten rungotkin olivat rautaa. usa:ssa ampujat ovat vaihtaneet uuden sylinterin noin viidessä sekunnissa. usa:n armeija suostutteli smith&Wessonin antamaan patentin vastikkeetta sodan vuoksi myös Colt-tehtaan käyttöön. viimeisin konflikti, jossa M1917 on ollut virallisena aseistuksena mukana, on ollut vietnamin sota, jossa ns. Myös korean sodassa näitä revolvereita jaettiin tukijoukoille. Perussyy oli hylsyn kanta (ei laippaa, urasyvennys ulosheittimen kynttä varten), joka oli suunniteltu puoliautomaattipistooliin. Tosin hylsyt tuli sitten poistaa yksi kerrallaan vaikka latauspuikolla. smith&Wesson -yhtiössä joseph Wesson, perustajan jälkeläinen, patentoi ”halfmoon clipin”, puolikuupidikkeen, jossa oli urat kolmelle .45 aCP -patruunalle. vasta valitun M1911 -pistoolin tuotantokapasiteetti ei riittänyt sotavoimien tarpeisiin, joten tätä ongelmaa ratkottiin myös muokkaamalla jo koeponnistettu revolveriasetyyppi ampumaan uutta armeijan käsiasepatruunaa .45 aCP:ta. M1917 -revolverin puolikuupidike kolmella patruunalla, ja uudempi täysikuupidike kuudella patruunalla 625 -mallissa. alkupään tuotannossa smith&Wessonin käyttöönottamaa patruunapesän olkaratkaisua ei ollut, mutta loppupään aseissa tämäkin ominaisuus oli tuotu mukaan. Peters ammunition -yhtiö kehitti tähän tarkoitukseen .45 auto rim -patruunan, joka oli käytännössä .45 aCP -patruuna varustettuna laippakannalla. sisällissodan aikaan kilpailu Coltin ja remingtonin välillä olikin kovaa. puolitai täysikuupidikkeiden taipuminen tai ylipäätään niiden puuttuminen, ja tätä kautta käytön vaikeutuminen tai estyminen. Myös mennyt aikamuoto, koska erilaisten pääomasijoitusyhtiön tekemien yritysjärjestelyjen seurauksena remington haettiiin konkurssiin helmikuussa 2018, huolimatta erittäin vahvasta 2010-luvusta asemarkkinoilla. sota alkoi 1914, joten Yhdysvallat liittyi sotaan sen viime vaiheissa. Toki, sisällissodan aikaan tuskin oli varaa jakaa kovin suuria määriä sylintereitä eli “rullia” joukoille, vaan lataus tapahtui Coltin tyyliin pesä kerrallaan. idea, jota lautakunta ei kuitenkaan ottanut täysin käyttöön korkean hinnan vuoksi. Pelkona oli mm. Colt käytti mallin 1917 pohjana taas mallia 1909, joka perustui yhtiön .45 Long Colt -kaliiperiseen New service -malliin. Colt onnistui voittamaan paljon kauppoja armeijalta aggressiivisella markkinoinnilla. painamalla liipaisimen pohjaan, toki turvallisissa oloissa lataamattomalla aseella ja vielä turvalliseen suuntaan mieluiten iskuvasaraa peukalolla jarruttaen. rullaa sormin kokeilemalla tuntee tässä vaiheessa lukituksen välyksen aksiaalisessa ja pyörimissuunnassa, mitä tiukempi, sitä parempi. siten aseessa pystyi käyttämään patruunoita ilman puolikuupidikkeitä. remington tarjosi 1830 -luvulla asevarustelulautakunnalle ajatusta ostaa kivääreihin teräksestä valmistettu piippu. Nyt revolverin rullan lukitus on tiukimmillaan. kirjoittajan arvio nopeudesta hyvillä välineillä on 1-2 minuuttia rullien välillä, kun ampuja tietää asiansa. etelävaltioille tyypillistä oli revolverien valmistaminen messinkirunkoisena, koska rauta ja teräs käytettiin tykkeihin. Yllättäen M1917 oli tällä tavalla kokeillen artikkelin yhteydessä tutkituista revolvereista paras. koska .45 aCP oli suunniteltu puoliautomaattipistooliin, ei patruuna soveltunut suoraan revolverissa käytettäväksi. kaikkia, varsinkaan siviiliampujia, ei tämä ratkaisu aina miellyttänyt. Myöhemmin 2018 yhtiö selvisi rahoittajien avustuksella konkurssimenettelystä, ja tulee olemaan jännittävää seurata, miten yhtiö selviää jatkosta. revolverissa tarvitaan hylsyyn laippakanta, jotta patruuna pysyy kammiossa paikoillaan. remingtonista laskettiin alas latausvipu, poistettiin sylinterin tanko eteenpäin, poistettiin tyhjä rulla, asetettiin uusi ladattu rulla ja koottiin päinvastaisessa järjestyksessä. M1917 -revolverit näkivät laajaa käyttöä. sodan jälkeen Naomi alan, smith&Wessonin insinööri, kehitti ”full moon clipin”, eli täysikuupidikkeen. smith&Wesson huomasi myös työstää aseen patruunapesiin olakkeet .45 aCP-patruunan hylsyä varten. Niinpä tehtäessä revolveri tähän kaliiperiin, tuli kehittää keinot käyttää puoliautomaattipatruunaa revolverissa. Molemmat yhtiöt muokkasivat silloisia laajarunkoisia mallejaan .45 aCP-kaliiperiin. tankkimiehistöillä. Lisäksi laippakanta oli tarpeen hylsyn poistoon. Toki konstruktio mahdollistaa usean rullan täyttämisen valmiiksi, ja täytetyn rullan vaihto olisikin sitten paljon nopeampi toimenpide. remington (perustamisvuosi 1816) oli ensimmäisiä asetehtaita, tarkemmin ottaen piippuvalmistaja Yhdysvalloissa, joka koitti vakuuttaa armeijan teräksen käytöstä aseissa. Tällä ratkaisulla oli mahdollista ladata kaikki sylinterit nopeasti. revolveri-aseen tekniikkaa voi testata mm. eli on täyttänyt jo 101 vuotta. 12 • ase-lehti. kovin pitkälle meneviä päätelmiä ei tietenkään voi tehdä, mutta silti on todettava, että kyseessä on laatuase millä tahansa mittarilla. 1000 kpl:een erä vuoden 1845 kivääritilauksesta, yhteensä 5000 kpl., varustettiin kuitenkin teräspiipuilla. Remington vasara turvaura. vivulla sylinteriin – patruunakammioiden suun rasvaus – nallin asetus) työskentelyn ennen ampumista. tunnelirotat käyttivät asetta tehtävissään yleensä erilaisin vaimenninvirityksin. ensimmäisen maailmansodan lisäksi aseet olivat käytössä toisessa maailmansodassa mm. remington myi sisällissodan aikana noin 120 000 revolveria. sekä Colt että smith& Wesson siis valmistivat revolveria “malli 1917”, molemmat noin 150 000 kappaletta, eli 300 000 asetta yhteensä vuosina 1917-1920. Tuona aikana teräs oli vielä Yhdysvalloissa pitkälti tuontitavaraa englannista, ennen kuin oma terästuotanto pääsi todella käyntiin Bessemere -prosessin myötä. Revolveri 1900-luvun alussa: Smith&Wesson M1917, kaliiperi .45 ACP ensimmäisen maailmansotaan Yhdysvallat liittyi vuonna 1917. sarjanumeron perusteella tarkasteltavana oleva ase on valmistettu helmikuussa 1918
Tällä ratkaisulla oli mahdollista ladata kaikki sylinterit nopeasti. smith&Wesson käytti pohjana .44 Hand ejector-aseen kakkosmallia. Colt käytti mallin 1917 pohjana taas mallia 1909, joka perustui yhtiön .45 Long Colt -kaliiperiseen New service -malliin. Lisäksi laippakanta oli tarpeen hylsyn poistoon. Niinpä tehtäessä revolveri tähän kaliiperiin, tuli kehittää keinot käyttää puoliautomaattipatruunaa revolverissa. kovin pitkälle meneviä päätelmiä ei tietenkään voi tehdä, mutta silti on todettava, että kyseessä on laatuase millä tahansa mittarilla. revolverissa tarvitaan hylsyyn laippakanta, jotta patruuna pysyy kammiossa paikoillaan. Yllättäen M1917 oli tällä tavalla kokeillen artikkelin yhteydessä tutkituista revolvereista paras. siten aseessa pystyi käyttämään patruunoita ilman puolikuupidikkeitä. rullaa sormin kokeilemalla tuntee tässä vaiheessa lukituksen välyksen aksiaalisessa ja pyörimissuunnassa, mitä tiukempi, sitä parempi. M1917 -revolverit näkivät laajaa käyttöä. ase-lehti • 13. Toki, sisällissodan aikaan tuskin oli varaa jakaa kovin suuria määriä sylintereitä eli “rullia” joukoille, vaan lataus tapahtui Coltin tyyliin pesä kerrallaan. vasta valitun M1911 -pistoolin tuotantokapasiteetti ei riittänyt sotavoimien tarpeisiin, joten tätä ongelmaa ratkottiin myös muokkaamalla jo koeponnistettu revolveriasetyyppi ampumaan uutta armeijan käsiasepatruunaa .45 aCP:ta. Myös mennyt aikamuoto, koska erilaisten pääomasijoitusyhtiön tekemien yritysjärjestelyjen seurauksena remington haettiiin konkurssiin helmikuussa 2018, huolimatta erittäin vahvasta 2010-luvusta asemarkkinoilla. tankkimiehistöillä. sodan jälkeen Naomi alan, smith&Wessonin insinööri, kehitti ”full moon clipin”, eli täysikuupidikkeen. puolitai täysikuupidikkeiden taipuminen tai ylipäätään niiden puuttuminen, ja tätä kautta käytön vaikeutuminen tai estyminen. kirjoittajan arvio nopeudesta hyvillä välineillä on 1-2 minuuttia rullien välillä, kun ampuja tietää asiansa. sarjanumeron perusteella tarkasteltavana oleva ase on valmistettu helmikuussa 1918. Molemmat yhtiöt muokkasivat silloisia laajarunkoisia mallejaan .45 aCP-kaliiperiin. 1000 kpl:een erä vuoden 1845 kivääritilauksesta, yhteensä 5000 kpl., varustettiin kuitenkin teräspiipuilla. alkupään tuotannossa smith&Wessonin käyttöönottamaa patruunapesän olkaratkaisua ei ollut, mutta loppupään aseissa tämäkin ominaisuus oli tuotu mukaan. viimeisin konflikti, jossa M1917 on ollut virallisena aseistuksena mukana, on ollut vietnamin sota, jossa ns. koska .45 aCP oli suunniteltu puoliautomaattipistooliin, ei patruuna soveltunut suoraan revolverissa käytettäväksi. vivulla sylinteriin – patruunakammioiden suun rasvaus – nallin asetus) työskentelyn ennen ampumista. Myöhemmin 2018 yhtiö selvisi rahoittajien avustuksella konkurssimenettelystä, ja tulee olemaan jännittävää seurata, miten yhtiö selviää jatkosta. sota alkoi 1914, joten Yhdysvallat liittyi sotaan sen viime vaiheissa. remingtonista laskettiin alas latausvipu, poistettiin sylinterin tanko eteenpäin, poistettiin tyhjä rulla, asetettiin uusi ladattu rulla ja koottiin päinvastaisessa järjestyksessä. remington (perustamisvuosi 1816) oli ensimmäisiä asetehtaita, tarkemmin ottaen piippuvalmistaja Yhdysvalloissa, joka koitti vakuuttaa armeijan teräksen käytöstä aseissa. eli on täyttänyt jo 101 vuotta. usa:n armeija suostutteli smith&Wessonin antamaan patentin vastikkeetta sodan vuoksi myös Colt-tehtaan käyttöön. kaikkia, varsinkaan siviiliampujia, ei tämä ratkaisu aina miellyttänyt. idea, jota lautakunta ei kuitenkaan ottanut täysin käyttöön korkean hinnan vuoksi. Colt onnistui voittamaan paljon kauppoja armeijalta aggressiivisella markkinoinnilla. painamalla liipaisimen pohjaan, toki turvallisissa oloissa lataamattomalla aseella ja vielä turvalliseen suuntaan mieluiten iskuvasaraa peukalolla jarruttaen. Revolveri 1900-luvun alussa: Smith&Wesson M1917, kaliiperi .45 ACP ensimmäisen maailmansotaan Yhdysvallat liittyi vuonna 1917. vauraammalla pohjoisella ei ollut tätä ongelmaa, joten rungotkin olivat rautaa. revolveri-aseen tekniikkaa voi testata mm. remington tarjosi 1830 -luvulla asevarustelulautakunnalle ajatusta ostaa kivääreihin teräksestä valmistettu piippu. Pelkona oli mm. tunnelirotat käyttivät asetta tehtävissään yleensä erilaisin vaimenninvirityksin. Myös korean sodassa näitä revolvereita jaettiin tukijoukoille. Peters ammunition -yhtiö kehitti tähän tarkoitukseen .45 auto rim -patruunan, joka oli käytännössä .45 aCP -patruuna varustettuna laippakannalla. Tuona aikana teräs oli vielä Yhdysvalloissa pitkälti tuontitavaraa englannista, ennen kuin oma terästuotanto pääsi todella käyntiin Bessemere -prosessin myötä. smith&Wesson -yhtiössä joseph Wesson, perustajan jälkeläinen, patentoi ”halfmoon clipin”, puolikuupidikkeen, jossa oli urat kolmelle .45 aCP -patruunalle. remington myi sisällissodan aikana noin 120 000 revolveria. M1917 -revolverin puolikuupidike kolmella patruunalla, ja uudempi täysikuupidike kuudella patruunalla 625 -mallissa. Toki konstruktio mahdollistaa usean rullan täyttämisen valmiiksi, ja täytetyn rullan vaihto olisikin sitten paljon nopeampi toimenpide. etelävaltioille tyypillistä oli revolverien valmistaminen messinkirunkoisena, koska rauta ja teräs käytettiin tykkeihin. ensimmäisen maailmansodan lisäksi aseet olivat käytössä toisessa maailmansodassa mm. sekä Colt että smith& Wesson siis valmistivat revolveria “malli 1917”, molemmat noin 150 000 kappaletta, eli 300 000 asetta yhteensä vuosina 1917-1920. remington on / oli Yhdysvaltain vanhin asetehdas. sisällissodan aikaan kilpailu Coltin ja remingtonin välillä olikin kovaa. Tosin hylsyt tuli sitten poistaa yksi kerrallaan vaikka latauspuikolla. Perussyy oli hylsyn kanta (ei laippaa, urasyvennys ulosheittimen kynttä varten), joka oli suunniteltu puoliautomaattipistooliin. usa:ssa ampujat ovat vaihtaneet uuden sylinterin noin viidessä sekunnissa. Nyt revolverin rullan lukitus on tiukimmillaan. Remington vasara turvaura. smith&Wesson huomasi myös työstää aseen patruunapesiin olakkeet .45 aCP-patruunan hylsyä varten
Ammattimaisempien testaajien jutuissa ongelmia ei enää mainita. Laukaisukoneisto on sekin omaa malliaan eli ei AR-perusmallia. varmistin on liipaisimen etupuolella oleva tappi, joka vasemmalle työnnettynä salpaa liipaisimen. 14 • ase-lehti. Laukaisutuntuma aseessa on varsin erikoinen: liike on pitkähkö, mutta tasainen ja selvää laukaisukynnystä ei oikein ole, jolloin laukaisusta pakostakin tulee rullaavan oloinen. Rungon läpi kulkee suora reikä, johon takana kiinnittyy AR-yhteensopiva asiallisen oloinen teleskooppiperä. Perän sisällä oleva lukon palautusjousi ja bufferi ovat tälle aseelle spesifisiä ja nettihakujen perusteella TNW:llä oli sarjan alkuvaiheissa ongelmia konstruktion kanssa; yksi ”asiakas helvetistä” on jopa perustanut asialle oman raivoamissivustonsa. Lukon osat ovat sen runko, iskupohja, iskurinpiikki, palautusjousi sekä lukitustappi, viritysvipu ja ulosvetäjä. Lukon pyöriminen on estetty sillä, että ylärungon katossa oleva terätappi kulkee lukon yläpinnan pitkittäisurassa.virityskammen uran takapäässä on ylöspäin osoittava kolo, johon viritysvipu voidaan nostaa, kun lukko halutaan lukita taakse. Yhdysvaltoihin on CNC-työstökonetekniikoitten kehittymisen ja niille erityisen hyvin soveltuvien AR-tyylisten aseiden suuren suosion myötä syntynyt lukematon joukko pieniä aseenvalmistajia. ASR:n pääosat ovat ylärunko, piippu, lukko palautusjousineen, alarunko ja lipas. Aukiasennossa lapsilukko on, kun sen kanta on rungon tasossa. Normaalikäyttäjän kannalta erikoista on, että aseen ulosheittosuunta on vaihdettavissa oikealta vasemmalle pelkästään ulosvetäjän paikkaa vaihtamalla, rungossa kun on hylsynpoistoaukot molemmin puolin. Perässä on yksi pikairrotettava hihnalenkki ja sille kaksi kiinnityskohtaa, perälaatta on kumia. Ylärungon etupäässä on lieriöohjaus ja kierre, johon piipun päällä oleva käsin kiristettävä holkki kiertyy. Ulkoiselta olemukseltaan ASR tuo mieleen AR-15-sukuiset, mutta tosiasiassa aseilla ei ole mitään yhteistä, perää ja pistoolikahvaa lukuunottamatta. Yksi näistä on TNW Firearms, Inc., Oregonin osavaltiossa Vernonian pikkukaupungissa, missä se on toiminut vuodesta 1994. Liipaisimen reunoja ei ole pyöristetty lainkaan, mikä alkaa pitkän päälle tuntua Piipun kiinnitys: perän uraan tuleva ylärungon katossa oleva tappi paikottaa piipun, käsimutteri kiristää sen paikalleen ylärunkoon ja holkin peräpään pyällykseen nojaava jousitettu (säädettävissä) kuula estää piipun tahattoman löystymisen ammunnan tärinöistä. Alarunko on myös koneistettua alumiinia. Missään tapauksessa sitä pidä tulkita AR-sukuisen kiväärin muunnokseksi, eikä siitä sellaista saa millään konstilla. Liipaisimen takana näkyvä kuusiokoloruuvi on lapsilukko, joka kolme kierrosta sisään kierrettynä estää aseen laukaisemisen. Mikään osanvaihtokuumeisen hathat-AR-fanin ase tämä siis ei ole. Täy– puskapilotin hätävara TNW AERO SURVIVAL RIFLE TekSTi jA kUvAT: vTT simittainen MiL-STD-1913:n mukainen Picatinny-kisko on koneistettu suoraan runkoaihiosta, eikä ruuviliitoksia siis ole, mikä on hyvä asia. Säädettävä perä on AR-tyylisuunnalle uskollinen. Piipun pituus iskupohjasta mitattuna on 412 mm ja sen suussa on ½”-28 UNF –kierre äänenvaimenninta varten. kierteen suojana on käsin kiristettävä holkki. Ellivuoren asemessuilla Brownell´s Finlandin pöydältä löytyi yksi ASR, joka saatiin Ase-lehden kokeiltavaksi. Piipun asemoimiseksi ohjauksen katossa on teräksinen ohjaintappi, joka työntyy piipun vastinuraan. Vuonna 2012 TNW esitteli Aero Survival Rifle -kiväärin (”ASR”), joka kuuluu pistoolikaliiperisten karbiinien (Pistol Caliber Carbine, ”PCC”) joukkoon. Suomen uuden Aselain 6 § edessä ASR on itselataava kertatulta ampuva pitkä ase eli kivääri, sillä sen kokopituus on yli 600 (712...850) mm ja piipun pituus yli 300 mm (412 mm). iskupohja on irto-osa, joten kaliiperinvaihto on tuotannon kannalta helppo juttu. Lukko on aseen sielu ja ASR:n tapauksessa se on kaliiper(e)ille tyypilliseen tapaan puhdas massasulkuinen. Tekniikkaa Ylärunko on koneistettua 6061-alumiinia, joka tässä tapauksessa on eloksoitu kellertävän vihreäksi
Perässä on yksi pikairrotettava hihnalenkki ja sille kaksi kiinnityskohtaa, perälaatta on kumia. Lukko on aseen sielu ja ASR:n tapauksessa se on kaliiper(e)ille tyypilliseen tapaan puhdas massasulkuinen. Ylärungon etupäässä on lieriöohjaus ja kierre, johon piipun päällä oleva käsin kiristettävä holkki kiertyy. Lukon pyöriminen on estetty sillä, että ylärungon katossa oleva terätappi kulkee lukon yläpinnan pitkittäisurassa.virityskammen uran takapäässä on ylöspäin osoittava kolo, johon viritysvipu voidaan nostaa, kun lukko halutaan lukita taakse. Täy– puskapilotin hätävara TNW AERO SURVIVAL RIFLE TekSTi jA kUvAT: vTT simittainen MiL-STD-1913:n mukainen Picatinny-kisko on koneistettu suoraan runkoaihiosta, eikä ruuviliitoksia siis ole, mikä on hyvä asia. Yksi näistä on TNW Firearms, Inc., Oregonin osavaltiossa Vernonian pikkukaupungissa, missä se on toiminut vuodesta 1994. Alarunko on myös koneistettua alumiinia. Säädettävä perä on AR-tyylisuunnalle uskollinen. Tekniikkaa Ylärunko on koneistettua 6061-alumiinia, joka tässä tapauksessa on eloksoitu kellertävän vihreäksi. Laukaisukoneisto on sekin omaa malliaan eli ei AR-perusmallia. ase-lehti • 15. varmistin on liipaisimen etupuolella oleva tappi, joka vasemmalle työnnettynä salpaa liipaisimen. Ulkoiselta olemukseltaan ASR tuo mieleen AR-15-sukuiset, mutta tosiasiassa aseilla ei ole mitään yhteistä, perää ja pistoolikahvaa lukuunottamatta. Ellivuoren asemessuilla Brownell´s Finlandin pöydältä löytyi yksi ASR, joka saatiin Ase-lehden kokeiltavaksi. Vuonna 2012 TNW esitteli Aero Survival Rifle -kiväärin (”ASR”), joka kuuluu pistoolikaliiperisten karbiinien (Pistol Caliber Carbine, ”PCC”) joukkoon. Perän sisällä oleva lukon palautusjousi ja bufferi ovat tälle aseelle spesifisiä ja nettihakujen perusteella TNW:llä oli sarjan alkuvaiheissa ongelmia konstruktion kanssa; yksi ”asiakas helvetistä” on jopa perustanut asialle oman raivoamissivustonsa. Ammattimaisempien testaajien jutuissa ongelmia ei enää mainita. kierteen suojana on käsin kiristettävä holkki. Rungon läpi kulkee suora reikä, johon takana kiinnittyy AR-yhteensopiva asiallisen oloinen teleskooppiperä. Normaalikäyttäjän kannalta erikoista on, että aseen ulosheittosuunta on vaihdettavissa oikealta vasemmalle pelkästään ulosvetäjän paikkaa vaihtamalla, rungossa kun on hylsynpoistoaukot molemmin puolin. iskupohja on irto-osa, joten kaliiperinvaihto on tuotannon kannalta helppo juttu. Aukiasennossa lapsilukko on, kun sen kanta on rungon tasossa. ASR:n pääosat ovat ylärunko, piippu, lukko palautusjousineen, alarunko ja lipas. Mikään osanvaihtokuumeisen hathat-AR-fanin ase tämä siis ei ole. Laukaisutuntuma aseessa on varsin erikoinen: liike on pitkähkö, mutta tasainen ja selvää laukaisukynnystä ei oikein ole, jolloin laukaisusta pakostakin tulee rullaavan oloinen. Lukon osat ovat sen runko, iskupohja, iskurinpiikki, palautusjousi sekä lukitustappi, viritysvipu ja ulosvetäjä. Liipaisimen reunoja ei ole pyöristetty lainkaan, mikä alkaa pitkän päälle tuntua Piipun kiinnitys: perän uraan tuleva ylärungon katossa oleva tappi paikottaa piipun, käsimutteri kiristää sen paikalleen ylärunkoon ja holkin peräpään pyällykseen nojaava jousitettu (säädettävissä) kuula estää piipun tahattoman löystymisen ammunnan tärinöistä. Piipun asemoimiseksi ohjauksen katossa on teräksinen ohjaintappi, joka työntyy piipun vastinuraan. Piipun pituus iskupohjasta mitattuna on 412 mm ja sen suussa on ½”-28 UNF –kierre äänenvaimenninta varten. Liipaisimen takana näkyvä kuusiokoloruuvi on lapsilukko, joka kolme kierrosta sisään kierrettynä estää aseen laukaisemisen. Yhdysvaltoihin on CNC-työstökonetekniikoitten kehittymisen ja niille erityisen hyvin soveltuvien AR-tyylisten aseiden suuren suosion myötä syntynyt lukematon joukko pieniä aseenvalmistajia. Missään tapauksessa sitä pidä tulkita AR-sukuisen kiväärin muunnokseksi, eikä siitä sellaista saa millään konstilla. Suomen uuden Aselain 6 § edessä ASR on itselataava kertatulta ampuva pitkä ase eli kivääri, sillä sen kokopituus on yli 600 (712...850) mm ja piipun pituus yli 300 mm (412 mm)
Heti havaittu asia on, että lukitustappien päät saisivat olla pyöristetyt, mikä helpottaisi kokoonpanoa. Liipaisimen takana näkyy lapsilukon kuusiokoloruuvin 5/64” kanta, edessä varmistimen pää. Lipaskuilu on osa alarunkoa ja Glock Gen 3&4 lippaiden kanssa yhteensopiva. ilman sitä sormessa ja omassa aseessa pyöristäisinkin reunat ensimmäiseksi. Ylärungon ja alarungon liitos avattuna; lukitustappien suorat päät saisivat olla pyöristetyt, mikä helpottaisi kokoonpanoa. Tarkkuuskoeammuntaa varten aseen päälle asennettiin 1,5-5x suurentava -tämäkin vanhaLeupoldkiikaritähtäin. Lukon pää on vähän kuin Suomi-kp:ssa, jonka siviiliversioita TNW myös valmistaa (!). kiskolle on kiinnityskohdat myös kummallakin kyljellä. Piipunsuun kierteensuojaa ei millään saatu niin tiukkaan – se on karhentamaton eli ASR huoltopurettuna. Jos hylsynpoiston haluaa kääntää vasemmalle, ulosvetäjä on vaihdettava toiselle puolelle iskupohjaa ja tämä vaatii jousisokan irrottamisen työkalulla. Aseessa ei ole aseen tyhjentyessä toimivaa luistin aukipitosalpaa, joten jos laukausmäärästä ei pidä lukua, lopuksi on tarjolla pelkkä naksahdus. 16 • ase-lehti. itse ammunta tapahtui 50 metrin ulkoradalla hyvän ampumapöydän ja Champion-tukipussien varasta. Ylärungon ja alarungon liitos perustuu, ylärungosta alaspäin lähtien, alarungon porauksiin työntyviin tappeihin. Vaihdettava iskupohja tekee eri kaliiperisten versioiden valmistuksen helpoksi. Rungon alla on lyhyt pätkä Picatinny-kiskoa, johon voi – kuten koeaseessa – asentaa sopivan pystykahvan parantamaan otetta. Lippaan kiinnityssalvan nuppi on aseen vasemmalla kyljellä. ensimmäinen ammunta oli Aimpointin kohdistamista ja aseen toiminnan testaamista. Alarungossa olevat poikittaiset lukitustapit työntyvät pystytappeihin tehtyihin kavennuskohtiin ja rungot pysyvät näin yhdessä. Parhaiten kävi serbialainen PPU, mutta senkin osumakuviossa oli selittämättömiä kärpäsiä, vaikka ampuja ei huomannut mitään erityistä laukaisuhetkellä. Aseen patenttihakemuksen piirros kertoo laukaisukoneiston rakenteen; osa 112 on kuusiokoloavaimella käännettävä lapsilukko, joka estää liipaisimen liikkeen. Aseen mukana tuli yksi Magpullin valmistama 10-patruunainen lipas, mikä suomalaisittain on erittäin sopivaa, pidempi lipas kun tekisi aseesta ”erityisen vaarallisen”, mikä vaatii vastaavan hallussapitoluvan. Tarkkuudeltaan ase oli pienoinen pettymys, vaikka etukäteen tiedossa olikin, että 9 mm Luger –kaliiperin aseet monasti ovat ronkeleita. Lippaan tyhjentyessä tuloksena oli naksahduksia.. Laukaisu on hiukan venyvä, mutta siihen tottui. ASR onkin hiukan hankala pideltävä, otepinta jää lyhyeksi ja käsi voi päätyä hylsynpoistoaukkojen päälle. Siitä pidettiin erityistä huolta, että ohut piippu ei nojannut mihinkään ja ettei mikään ollut irronnut tärinästä. Nyt vaaditaan suurta huolelllisuutta, jotta lukitustappien reiät saadaan täydellisesti linjaan lukituskolojen kanssa, rakenne kun ei siedä pienintäkään hampaalla olemista. viritysvipu); kuten näkyy, rakenne on yksinkertainen. Olosuhteet olivat kerrankin täydelliset, sääkin oli täysin tyyni. Laukaisukoneiston sisältävä alarunko on koneistettu alumiinijötikkä. lystä, pystytappeja voidaan säätää kiinnityskierteellään ylöspäin, jolloin liitos kiristyy. Aseella ammuttiin noin sata laukausta Lapuan ja Gecon tehdaspatruunoilla sekä itseladatuilla patruunoilla ilman minkäänlaisia ongelmia. Aseen mekaniikan tarkastelu ei paljastanut mitään ilmiselviä ongelmakohtia ja toisaalta viimeistely vaikuttaa hyvältä, joten vuorossa olikin koeammunta. jos kiinnitykseen ilmaantuu väLukon osat (pl. kOeaMMUnTa Aseeseen asennettiin heti sen mukana saatu ProMagpystykahva ja vanha Aimpoint Comp ML –valopistetähtäin. Patruunaksi mukaan löytyi kolmea laatua, tulokset selviävät oheisesta taulukosta. ettei salpaa ei ole aseeseen tehty, on melko yllättävää, sillä tässä ajassa se on itselataavan aseen perusominaisuuksia ja rakennettavissa Glockin lippaan pohjalta, m.o.t. Myös alarungon sokatun ejektorin paikka on vaihdettava, joten mikään pikatoimenpide a´la Beretta cx4 Storm tämä ei ole
Vaihdettava iskupohja tekee eri kaliiperisten versioiden valmistuksen helpoksi. Heti havaittu asia on, että lukitustappien päät saisivat olla pyöristetyt, mikä helpottaisi kokoonpanoa. Parhaiten kävi serbialainen PPU, mutta senkin osumakuviossa oli selittämättömiä kärpäsiä, vaikka ampuja ei huomannut mitään erityistä laukaisuhetkellä. Lipaskuilu on osa alarunkoa ja Glock Gen 3&4 lippaiden kanssa yhteensopiva. Tarkkuuskoeammuntaa varten aseen päälle asennettiin 1,5-5x suurentava -tämäkin vanhaLeupoldkiikaritähtäin. Laukaisukoneiston sisältävä alarunko on koneistettu alumiinijötikkä. Jos hylsynpoiston haluaa kääntää vasemmalle, ulosvetäjä on vaihdettava toiselle puolelle iskupohjaa ja tämä vaatii jousisokan irrottamisen työkalulla. Ylärungon ja alarungon liitos avattuna; lukitustappien suorat päät saisivat olla pyöristetyt, mikä helpottaisi kokoonpanoa. ensimmäinen ammunta oli Aimpointin kohdistamista ja aseen toiminnan testaamista. Lukon pää on vähän kuin Suomi-kp:ssa, jonka siviiliversioita TNW myös valmistaa (!). Piipunsuun kierteensuojaa ei millään saatu niin tiukkaan – se on karhentamaton eli ASR huoltopurettuna. Aseen patenttihakemuksen piirros kertoo laukaisukoneiston rakenteen; osa 112 on kuusiokoloavaimella käännettävä lapsilukko, joka estää liipaisimen liikkeen. jos kiinnitykseen ilmaantuu väLukon osat (pl. Siitä pidettiin erityistä huolta, että ohut piippu ei nojannut mihinkään ja ettei mikään ollut irronnut tärinästä. ASR onkin hiukan hankala pideltävä, otepinta jää lyhyeksi ja käsi voi päätyä hylsynpoistoaukkojen päälle. ettei salpaa ei ole aseeseen tehty, on melko yllättävää, sillä tässä ajassa se on itselataavan aseen perusominaisuuksia ja rakennettavissa Glockin lippaan pohjalta, m.o.t. Myös alarungon sokatun ejektorin paikka on vaihdettava, joten mikään pikatoimenpide a´la Beretta cx4 Storm tämä ei ole. Tarkkuudeltaan ase oli pienoinen pettymys, vaikka etukäteen tiedossa olikin, että 9 mm Luger –kaliiperin aseet monasti ovat ronkeleita. viritysvipu); kuten näkyy, rakenne on yksinkertainen. Aseella ammuttiin noin sata laukausta Lapuan ja Gecon tehdaspatruunoilla sekä itseladatuilla patruunoilla ilman minkäänlaisia ongelmia. Alarungossa olevat poikittaiset lukitustapit työntyvät pystytappeihin tehtyihin kavennuskohtiin ja rungot pysyvät näin yhdessä. Aseessa ei ole aseen tyhjentyessä toimivaa luistin aukipitosalpaa, joten jos laukausmäärästä ei pidä lukua, lopuksi on tarjolla pelkkä naksahdus. kiskolle on kiinnityskohdat myös kummallakin kyljellä. Aseen mukana tuli yksi Magpullin valmistama 10-patruunainen lipas, mikä suomalaisittain on erittäin sopivaa, pidempi lipas kun tekisi aseesta ”erityisen vaarallisen”, mikä vaatii vastaavan hallussapitoluvan. Lippaan kiinnityssalvan nuppi on aseen vasemmalla kyljellä. Lippaan tyhjentyessä tuloksena oli naksahduksia.. Liipaisimen takana näkyy lapsilukon kuusiokoloruuvin 5/64” kanta, edessä varmistimen pää. Olosuhteet olivat kerrankin täydelliset, sääkin oli täysin tyyni. itse ammunta tapahtui 50 metrin ulkoradalla hyvän ampumapöydän ja Champion-tukipussien varasta. ilman sitä sormessa ja omassa aseessa pyöristäisinkin reunat ensimmäiseksi. Aseen mekaniikan tarkastelu ei paljastanut mitään ilmiselviä ongelmakohtia ja toisaalta viimeistely vaikuttaa hyvältä, joten vuorossa olikin koeammunta. Rungon alla on lyhyt pätkä Picatinny-kiskoa, johon voi – kuten koeaseessa – asentaa sopivan pystykahvan parantamaan otetta. lystä, pystytappeja voidaan säätää kiinnityskierteellään ylöspäin, jolloin liitos kiristyy. Nyt vaaditaan suurta huolelllisuutta, jotta lukitustappien reiät saadaan täydellisesti linjaan lukituskolojen kanssa, rakenne kun ei siedä pienintäkään hampaalla olemista. ase-lehti • 17. Patruunaksi mukaan löytyi kolmea laatua, tulokset selviävät oheisesta taulukosta. Ylärungon ja alarungon liitos perustuu, ylärungosta alaspäin lähtien, alarungon porauksiin työntyviin tappeihin. Laukaisu on hiukan venyvä, mutta siihen tottui. kOeaMMUnTa Aseeseen asennettiin heti sen mukana saatu ProMagpystykahva ja vanha Aimpoint Comp ML –valopistetähtäin
Aseen toiminnassa ei ollut moitteen sijaa, kymmenen patruunan lipas kirvoitti haisevat terveiset B-Ryssälän komissaareille, sen verran tiuhaan sitä sai olla täyttämässä: kyllä oli turvallinen olo, kun aseessa ei ollut 33 patruunan pitkää virttä. Lisäksi liipaisimen terävä reuna alkoi ihan oikeasti sattua sormeen. alarungon poikkitapit painetaan pois sopivalla sokkatapilla 5. Sattumalta radalla oli myös pari aktiivista toiminnallisten ampumalajien harrastajaa ja kokeilun jälkeen molempien kommentti oli sama: ”HAUSkA ja helppo kontrolloitava”. Väljistynyt liitos on säädettävissä tiukaksi ylärungon ruuvitappeja sisemmälle kiertäen. Huomiota herättävät pitkän piipun antamat (osin) suuret nopeudet. Tässä onkin PCC-aseiden yksi suuri etu, ampuminen on helppoa, patruunan edullinen hinta on se toinen tekijä. Suurin este paremman tarkkuuden tiellä oli aseen jäykkä ja vailla selkeää laukeamiskohtaa oleva laukaisu. Beretta Cx4:stä saatujen kokemusten valossa vasen hylsynpoistoaukko teipattiin taktisella jesarilla ja testin jälkeen olikin todettavissa, että moskaa oli ollut tulossa reilusti kohti ampujan naamaa. piippua tai muuta sopivaa tappia apuna käyttäen lukko työnnetään etukautta sen verran taaksepäin, että viritysvipu voidaan vetää ylärungon leikkauksesta sivulle ulos, minkä jälkeen lukko voidaan laskea etukautta ulos 7. liukas – ettei se olisi ammuttaessa löystynyt, joten se jätettiin kokonaan pois. ase viritetään, lukko lukitaan taakse ja laukaisukoneisto varmistetaan 3. Aseen huoltopurkaminen on helppoa: 1. piipun kiinnitysmutteri kierretään auki ja piippu vedetään eteenpäin irti aseesta 4. Ampujanlasit ovatkin erittäin tarpeelliset. 18 • ase-lehti. jos vaimenninta ei käytetä, holkki on syytä liimata Loctite 222:lla tms. kaikkiaan aseella ammuttiin noin 300 laukausta ilman mitään ongelmia. tyhjän aseen lipas poistetaan 2. Rekyyli on ASR:ssä olematon. Ampujille tämä on mieleen. 9 mm Luger • ampumaetäisyys 50 m • 5 x 5 ls Champion-pussituelta • Chrony M1 @ 2 m • Leupold 1-5x –tähtäin @ 5x Patruuna Magtech 147 gr / 9,5 g jHP SUB #9k (eRvA) PPU 147 gr / 9,5 g jHP (eRvA) Oma 124 gr / 8,0 g Geco Hexagon + 0,406 g 3N37 + CCi400 L = 29,1 Suurin nopeus m/s 379 324 398 Pienin nopeus m/s 342 315 380 kokonaishajonta m/s 37 9 18 keskiarvonopeus m/s (nimellisnopeus) 364,0 (302) 364,6 (310) 365,3 (-) keskihajonta m/s 10,4 3,0 4,8 keskiarvoenergia j 629 482 725 Pienin osumakuvio mm 75 33 50 Suurin osumakuvio mm 135 90 105 keskiarvo-osumakuvio mm 92,6 67,8 81,0 Osumakuvioiden keskihajonta 25,0 23,0 21,2 Suhteellinen osumatarkkuus 1,18 1,09 1,00 Huomautuksia ei subsonic subsonic ei subsonic Olosuhteet: • lämpötila +11° C • suhteellinen kosteus 56 % • ilmanpaine 998 hPa • tyyntä Koeammunnassa. Huono piirre on, että vaimenninta käyttävän on melkein pakko olla myös itselataaja, joka räätälöi patruunat omalle aseelleen. Varsinaisen etutukin puuttuessa pystykahva on mitä hyödyllisin lisävaruste. Aseen hinta (23.09.2019) on 1290,-. käytännössä tämä johtaa siihen hyvään piirteeseen, että jahtikäytössä luodilla on iskuenergiaa. lukko puretaan niin, että iskurinpiikkiä painetaan sopivalla työkalulla lukon alla olevasta leikkauksesta käsin eteenpäin ja piikin lieriömäinen pidätin voidaan kolistella sivulle sivulle irti; varo pidättimen hukkumista! kokoonpanossa huomattavaa on, että lukko on laskettava etuasentoonsa ja sitten sitä on vedettävä muutama millimetri taaksepäin, jotta alarungon saa pohjaamaan ja sen lukitustapit paikalleen, takoa niitä ei saa! Miten ASR sitten tulee pärjäämään, on mielenkiintoinen kysymys, suuri osa PCC-aseiden ostajista kun on AR-viruksen saastuttamia ja haluaa aseekseen loputtoman viritysosien kokeilukohteen ja siinä suhteessa ASR on liian valmis, valmis ammuttavaksi ”as is, where is”. lukko lasketaan käsin viritysvivusta jarruttaen eteen 6. LÄHTeeT valmistajan kotisivut tnwfirearms.com Patenttihakemus US2017016689 Myyjän kotisivut https://www.americanrifleman. org/articles/2016/1/19/reviewtnw-firearms-aero-survival-rifle/ http://oregunshooters.com/ manufacturer-spotlight/tnwfirearms/ koeammunnan tulokset TNW Aero Survival Rifle kal
kaikkiaan aseella ammuttiin noin 300 laukausta ilman mitään ongelmia. Rekyyli on ASR:ssä olematon. lukko lasketaan käsin viritysvivusta jarruttaen eteen 6. Ampujille tämä on mieleen. Suurin este paremman tarkkuuden tiellä oli aseen jäykkä ja vailla selkeää laukeamiskohtaa oleva laukaisu. piipun kiinnitysmutteri kierretään auki ja piippu vedetään eteenpäin irti aseesta 4. tyhjän aseen lipas poistetaan 2. Huono piirre on, että vaimenninta käyttävän on melkein pakko olla myös itselataaja, joka räätälöi patruunat omalle aseelleen. Sattumalta radalla oli myös pari aktiivista toiminnallisten ampumalajien harrastajaa ja kokeilun jälkeen molempien kommentti oli sama: ”HAUSkA ja helppo kontrolloitava”. käytännössä tämä johtaa siihen hyvään piirteeseen, että jahtikäytössä luodilla on iskuenergiaa. Huomiota herättävät pitkän piipun antamat (osin) suuret nopeudet. Aseen hinta (23.09.2019) on 1290,-. Lisäksi liipaisimen terävä reuna alkoi ihan oikeasti sattua sormeen. Väljistynyt liitos on säädettävissä tiukaksi ylärungon ruuvitappeja sisemmälle kiertäen. Aseen huoltopurkaminen on helppoa: 1. jos vaimenninta ei käytetä, holkki on syytä liimata Loctite 222:lla tms. ase-lehti • 19. Varsinaisen etutukin puuttuessa pystykahva on mitä hyödyllisin lisävaruste. org/articles/2016/1/19/reviewtnw-firearms-aero-survival-rifle/ http://oregunshooters.com/ manufacturer-spotlight/tnwfirearms/ koeammunnan tulokset TNW Aero Survival Rifle kal. Ampujanlasit ovatkin erittäin tarpeelliset. alarungon poikkitapit painetaan pois sopivalla sokkatapilla 5. 9 mm Luger • ampumaetäisyys 50 m • 5 x 5 ls Champion-pussituelta • Chrony M1 @ 2 m • Leupold 1-5x –tähtäin @ 5x Patruuna Magtech 147 gr / 9,5 g jHP SUB #9k (eRvA) PPU 147 gr / 9,5 g jHP (eRvA) Oma 124 gr / 8,0 g Geco Hexagon + 0,406 g 3N37 + CCi400 L = 29,1 Suurin nopeus m/s 379 324 398 Pienin nopeus m/s 342 315 380 kokonaishajonta m/s 37 9 18 keskiarvonopeus m/s (nimellisnopeus) 364,0 (302) 364,6 (310) 365,3 (-) keskihajonta m/s 10,4 3,0 4,8 keskiarvoenergia j 629 482 725 Pienin osumakuvio mm 75 33 50 Suurin osumakuvio mm 135 90 105 keskiarvo-osumakuvio mm 92,6 67,8 81,0 Osumakuvioiden keskihajonta 25,0 23,0 21,2 Suhteellinen osumatarkkuus 1,18 1,09 1,00 Huomautuksia ei subsonic subsonic ei subsonic Olosuhteet: • lämpötila +11° C • suhteellinen kosteus 56 % • ilmanpaine 998 hPa • tyyntä Koeammunnassa. liukas – ettei se olisi ammuttaessa löystynyt, joten se jätettiin kokonaan pois. lukko puretaan niin, että iskurinpiikkiä painetaan sopivalla työkalulla lukon alla olevasta leikkauksesta käsin eteenpäin ja piikin lieriömäinen pidätin voidaan kolistella sivulle sivulle irti; varo pidättimen hukkumista! kokoonpanossa huomattavaa on, että lukko on laskettava etuasentoonsa ja sitten sitä on vedettävä muutama millimetri taaksepäin, jotta alarungon saa pohjaamaan ja sen lukitustapit paikalleen, takoa niitä ei saa! Miten ASR sitten tulee pärjäämään, on mielenkiintoinen kysymys, suuri osa PCC-aseiden ostajista kun on AR-viruksen saastuttamia ja haluaa aseekseen loputtoman viritysosien kokeilukohteen ja siinä suhteessa ASR on liian valmis, valmis ammuttavaksi ”as is, where is”. Beretta Cx4:stä saatujen kokemusten valossa vasen hylsynpoistoaukko teipattiin taktisella jesarilla ja testin jälkeen olikin todettavissa, että moskaa oli ollut tulossa reilusti kohti ampujan naamaa. piippua tai muuta sopivaa tappia apuna käyttäen lukko työnnetään etukautta sen verran taaksepäin, että viritysvipu voidaan vetää ylärungon leikkauksesta sivulle ulos, minkä jälkeen lukko voidaan laskea etukautta ulos 7. ase viritetään, lukko lukitaan taakse ja laukaisukoneisto varmistetaan 3. LÄHTeeT valmistajan kotisivut tnwfirearms.com Patenttihakemus US2017016689 Myyjän kotisivut https://www.americanrifleman. Aseen toiminnassa ei ollut moitteen sijaa, kymmenen patruunan lipas kirvoitti haisevat terveiset B-Ryssälän komissaareille, sen verran tiuhaan sitä sai olla täyttämässä: kyllä oli turvallinen olo, kun aseessa ei ollut 33 patruunan pitkää virttä. Tässä onkin PCC-aseiden yksi suuri etu, ampuminen on helppoa, patruunan edullinen hinta on se toinen tekijä
savagen viisipatruunaisessa lippaassa voitiin käyttää teräväpäisiä luoteja, kun luodin kärki ei maannut edessä olevan patruunan nallin päällä. Hän syntyi Jamaikalla brittiperheeseen, opiskeli ja asui englannissa, skotlannissa ja Australiassa ennen tuloaan UsA:an v. Toinen uutuus oli indikaattori, pieni tappi lukonkehyksen päällä, joka ilmaisi pesässä olevan patruunan. Savagen intiaanipäähinelogo eli lähes 100 vuotta... Perätukkeja, etutukkeja, tukinkaulanmuotoja ja tähtäimiä oli monenlaisia. 1894 kehitetty .303 savage. stevens valmisti haulikoita, kivääreitä, pistooleita ja ennen kaikkea piekkareita. ensimmäinen savagen suunnittelema ja v. Savage armS Arthur William savage (18571938) oli keksijä, industrialisti, karjatilallinen, lehtikustantaja, jalokivien etsijä, banaaninkasvattaja, appelsiinifarmari, kahvinviljelijä ja rautatiepomo, varsinainen multitaskaaja siis. Tämä ei ole sama kuin .303 British eivätkä nämä patruunat vaihdu keskenään. Arthur savage myi oman osuutensa yrityksestä 1904 mutta jatkoi johdossa aina vuoteen 1911. 1899 ja 99 Tämä pysyi tuotannossa 104 vuotta. Malli 1899:n erikoisuutena oli lukonkehyksen kyljessä oleva pieni ikkuna, josta näki kuinka monta patruunaa lippaassa on. Piipunpituudet olivat 20 ja 28 tuuman välillä, yleensä kahden tuuman pykälissä. Varhainen piirros Stevensin tehtaasta kertoo, että se oli merkittävän kokoinen 1800-luvun loppupuolella. dinturvajoukot, ei siis ehkä toivottu läpimurto. sitä myytiin eniten kaliiperissa .32 ACP, vuosina 1908-1928 noin neljännesmiljoona kpl. ei niin, vaan yritys savage täytti 125 v. siinä oli kokotukki, 26" piippu ja pistimen kiinnitysmahdollisuus. 1920. savage tarjosi asetta UsA:n sotaväelle, mutta hävisi kilpailun norjalaiselle pulttilukkoiselle krag-Jørgensenille (1893). Hän perusti asetehtaan Uticaan, New Yorkin ylävaltioon v. 1916-1917. 1891 patentoima ase oli vipulukkoinen kivääri (myöhemmin tunnettu malli 1895:nä) jonka iskuvasara oli aseen sisällä. kaliiperina oli v. esimerkiksi Remington 700 syntyi vuonna 1962. savage teki itsemurhan san Diegossa v. Intiaanipäällikkö Lame Deerin väitetään tehneen diilin Arthur Savagen kanssa. stevensin kuuluisia saavutuksia ovat 22 LRpatruunan kehittäminen v. 1920 savage osti stevens Armsin Chicopee Falls, Massachusettsista. 1897 muodostettiin uusi savage Arms Company, jolla oli kahdeksan omistajaa. Näitä valmistui noin 6000 asetta. Tilattu määräkin jäi 2500:een. kaliiperi oli 303 savage. 1886. kotipaikka oli edelleen Utica, New York. Heinäkuussa 2019 kerrottiin että vista Outdoor on myynyt savagen 170 miljoonalla dollarilla. Mallia 99 valmistettiin vuoteen 2003 saakka. Lipas oli eräänlainen pyörölipas aseen lukonkehyksessä, kun Winchester ja Marlin käyttivät piipun alapuolista putkilipasta. Niitä valmistettiin yli miljoona kappaletta viidessätoista kaliiperissa. Nämä keksinnöt liittyivät aseiden irrotettaviin lippaisiin, auton vyörenkaisiin ja meritorpedoihin. ...kunnes korvattiin modernimmalla. se kilpailí UsA:n sotavoimien pistoolikontrahdista mutta hävisi Colt M1911:lle. Savage osti nämä tehtaat v. savage malli 1907 (myös 07, 15 ja 17) oli savagen ensimmäinen itselataava pistooli. sodan sytyttyä savage sai vihdoin kaipaamaansa sotilaskiväärikontrahdin vipulukkokiväärilleen. 1887 ja M1891 Mosin-Nagantkiväärien valmistaminen venäjän tsaarin armeijalle vv. vuonna 1899 savage paranteli kivääriään ja aseesta tuli savage malli 1899 (myöhemmin 99). v. .303 savage tuli valituksi, koska kiväärin muuttaminen .303 Britishille olisi kestänyt liian kauan. vähemmän valmistettiin kaliipereissa .380 Automatic ja 45 ACP. Kirjoitin ASE-lehdessä 2/2019: ”Vuoden 2019 IWA:ssa kerrottiin, että Savage malli 110 on tullut 125 vuoden ikään.” TeksTi: PekkA sUURONeN kUvAT: sAvAGe ARMs, WikiMeDiA COMMONs, GOOGLe MAPs Savage 125 vuotta iWA:n lehdistötiedotteen oli laatinut saksalainen OMi (Outdoors Marketing international). maailmansodan kynnyksellä, savage myytiin ja se rupesi valmistamaan sotilasaseita kuten Lewispikakivääreitä. kivääri 110:stä tehtiin juhlaa kunnioittava muistoase, jonka kyljessä lukee "18942019 125th Anniversary". Ase oli siten ns. 1915, 1. 1894, mutta keksintöjä hän oli tehtaillut jo 1880-luvulla. 1938 kivuliaan syövän piinaamana itse suunnittelemallaan pistoolilla. kanadan kiväärimalli tunnetaan nimellä M1899D Musket. Täten korjataan Ase 2-2019 numerossa sivulla 22 ollut palanen, jonka mukaan savage malli 110 täyttäisi jo 125 vuotta. itse kivääri 110 tuli markkinoille 1958 ollen siten 61 vuoden ikäinen, mikä on sinänsä vallan kunnioitettavaa. Lohdutustilauksia tuli Ranskasta (noin 40000 pistoolia) ja Portugalista (noin 1150). Tiedote oli hieman huonosti laadittu ja minä luin sen hyvin huonosti. 110:a sanotaan vanhimmaksi Yhdysvalloissa yhtäjaksoisesti valmistetuksi kivääriksi. 20 • ase-lehti. 1921 savage muutti vipulukkokiväärin viralliseksi mallinimikkeeksi savage 99. 1915 New england Westinghouse oli ostanut Savage valmisti 2. Näitä meni myös venäjälle ikonisine pyöreine lippaineen. savagelta puuttuivat aseiden valmistamisen edellytykset, joten malli 1895 annettiin Marlinille sopimusvalmistukseen. Kumpi lie parempi. v. Tietysti on aseita, jotka ovat syntyneet kauan sitten, kuolleet ja syntyneet sitten uudestaan, esimerkiksi Winchester M1873. Piippuprofiileita oli pyöreitä, kahdeksankulmaisia ja näiden yhdistelmiä (50/50) ja jopa piipunsuuta kohden ohenevia. Mutta se tuli kanadasta ja kivääreillä aseistettiin Montrealin koKaksi asetehtailijaa, joiden tiet lopulta yhtyivät: Arthur Savage (vas) ja Joshua Stevens. v. Sotien pyörteiSSä v. maailmansodan aikana Thompson-konepistooleita USA:n asevoimille. se oli ensimmäinen sellainen vipulukko maailmassa. hanaton (hammerless)
Malli 1899:n erikoisuutena oli lukonkehyksen kyljessä oleva pieni ikkuna, josta näki kuinka monta patruunaa lippaassa on. Nämä keksinnöt liittyivät aseiden irrotettaviin lippaisiin, auton vyörenkaisiin ja meritorpedoihin. ei niin, vaan yritys savage täytti 125 v. Niitä valmistettiin yli miljoona kappaletta viidessätoista kaliiperissa. Savage armS Arthur William savage (18571938) oli keksijä, industrialisti, karjatilallinen, lehtikustantaja, jalokivien etsijä, banaaninkasvattaja, appelsiinifarmari, kahvinviljelijä ja rautatiepomo, varsinainen multitaskaaja siis. hanaton (hammerless). Tietysti on aseita, jotka ovat syntyneet kauan sitten, kuolleet ja syntyneet sitten uudestaan, esimerkiksi Winchester M1873. Täten korjataan Ase 2-2019 numerossa sivulla 22 ollut palanen, jonka mukaan savage malli 110 täyttäisi jo 125 vuotta. Arthur savage myi oman osuutensa yrityksestä 1904 mutta jatkoi johdossa aina vuoteen 1911. 1938 kivuliaan syövän piinaamana itse suunnittelemallaan pistoolilla. 1897 muodostettiin uusi savage Arms Company, jolla oli kahdeksan omistajaa. Intiaanipäällikkö Lame Deerin väitetään tehneen diilin Arthur Savagen kanssa. vähemmän valmistettiin kaliipereissa .380 Automatic ja 45 ACP. 1891 patentoima ase oli vipulukkoinen kivääri (myöhemmin tunnettu malli 1895:nä) jonka iskuvasara oli aseen sisällä. 1886. v. Mutta se tuli kanadasta ja kivääreillä aseistettiin Montrealin koKaksi asetehtailijaa, joiden tiet lopulta yhtyivät: Arthur Savage (vas) ja Joshua Stevens. 1915, 1. se kilpailí UsA:n sotavoimien pistoolikontrahdista mutta hävisi Colt M1911:lle. maailmansodan kynnyksellä, savage myytiin ja se rupesi valmistamaan sotilasaseita kuten Lewispikakivääreitä. savage tarjosi asetta UsA:n sotaväelle, mutta hävisi kilpailun norjalaiselle pulttilukkoiselle krag-Jørgensenille (1893). maailmansodan aikana Thompson-konepistooleita USA:n asevoimille. kotipaikka oli edelleen Utica, New York. Ase oli siten ns. 1920 savage osti stevens Armsin Chicopee Falls, Massachusettsista. Perätukkeja, etutukkeja, tukinkaulanmuotoja ja tähtäimiä oli monenlaisia. Piippuprofiileita oli pyöreitä, kahdeksankulmaisia ja näiden yhdistelmiä (50/50) ja jopa piipunsuuta kohden ohenevia. dinturvajoukot, ei siis ehkä toivottu läpimurto. .303 savage tuli valituksi, koska kiväärin muuttaminen .303 Britishille olisi kestänyt liian kauan. savage malli 1907 (myös 07, 15 ja 17) oli savagen ensimmäinen itselataava pistooli. ase-lehti • 21. Näitä valmistui noin 6000 asetta. itse kivääri 110 tuli markkinoille 1958 ollen siten 61 vuoden ikäinen, mikä on sinänsä vallan kunnioitettavaa. 1899 ja 99 Tämä pysyi tuotannossa 104 vuotta. Varhainen piirros Stevensin tehtaasta kertoo, että se oli merkittävän kokoinen 1800-luvun loppupuolella. Kumpi lie parempi. v. savagelta puuttuivat aseiden valmistamisen edellytykset, joten malli 1895 annettiin Marlinille sopimusvalmistukseen. Tämä ei ole sama kuin .303 British eivätkä nämä patruunat vaihdu keskenään. Lohdutustilauksia tuli Ranskasta (noin 40000 pistoolia) ja Portugalista (noin 1150). Mallia 99 valmistettiin vuoteen 2003 saakka. Tiedote oli hieman huonosti laadittu ja minä luin sen hyvin huonosti. stevens valmisti haulikoita, kivääreitä, pistooleita ja ennen kaikkea piekkareita. se oli ensimmäinen sellainen vipulukko maailmassa. kaliiperi oli 303 savage. Heinäkuussa 2019 kerrottiin että vista Outdoor on myynyt savagen 170 miljoonalla dollarilla. kaliiperina oli v. Kirjoitin ASE-lehdessä 2/2019: ”Vuoden 2019 IWA:ssa kerrottiin, että Savage malli 110 on tullut 125 vuoden ikään.” TeksTi: PekkA sUURONeN kUvAT: sAvAGe ARMs, WikiMeDiA COMMONs, GOOGLe MAPs Savage 125 vuotta iWA:n lehdistötiedotteen oli laatinut saksalainen OMi (Outdoors Marketing international). ...kunnes korvattiin modernimmalla. Hän syntyi Jamaikalla brittiperheeseen, opiskeli ja asui englannissa, skotlannissa ja Australiassa ennen tuloaan UsA:an v. esimerkiksi Remington 700 syntyi vuonna 1962. Hän perusti asetehtaan Uticaan, New Yorkin ylävaltioon v. Piipunpituudet olivat 20 ja 28 tuuman välillä, yleensä kahden tuuman pykälissä. kivääri 110:stä tehtiin juhlaa kunnioittava muistoase, jonka kyljessä lukee "18942019 125th Anniversary". ensimmäinen savagen suunnittelema ja v. 1915 New england Westinghouse oli ostanut Savage valmisti 2. siinä oli kokotukki, 26" piippu ja pistimen kiinnitysmahdollisuus. Savagen intiaanipäähinelogo eli lähes 100 vuotta... 1916-1917. stevensin kuuluisia saavutuksia ovat 22 LRpatruunan kehittäminen v. 1887 ja M1891 Mosin-Nagantkiväärien valmistaminen venäjän tsaarin armeijalle vv. v. Lipas oli eräänlainen pyörölipas aseen lukonkehyksessä, kun Winchester ja Marlin käyttivät piipun alapuolista putkilipasta. Tilattu määräkin jäi 2500:een. savagen viisipatruunaisessa lippaassa voitiin käyttää teräväpäisiä luoteja, kun luodin kärki ei maannut edessä olevan patruunan nallin päällä. 1920. Toinen uutuus oli indikaattori, pieni tappi lukonkehyksen päällä, joka ilmaisi pesässä olevan patruunan. 1921 savage muutti vipulukkokiväärin viralliseksi mallinimikkeeksi savage 99. Sotien pyörteiSSä v. 1894 kehitetty .303 savage. sitä myytiin eniten kaliiperissa .32 ACP, vuosina 1908-1928 noin neljännesmiljoona kpl. 110:a sanotaan vanhimmaksi Yhdysvalloissa yhtäjaksoisesti valmistetuksi kivääriksi. kanadan kiväärimalli tunnetaan nimellä M1899D Musket. Näitä meni myös venäjälle ikonisine pyöreine lippaineen. 1894, mutta keksintöjä hän oli tehtaillut jo 1880-luvulla. vuonna 1899 savage paranteli kivääriään ja aseesta tuli savage malli 1899 (myöhemmin 99). savage teki itsemurhan san Diegossa v. sodan sytyttyä savage sai vihdoin kaipaamaansa sotilaskiväärikontrahdin vipulukkokiväärilleen. Savage osti nämä tehtaat v
Foxin Philadelphiasta (Pennsylvania, v. Savagen tavaramerkki intiaanipäähine savage substantiivina on kirjaimellisesti käännettynä "villi, raakalainen". maailmansodan tuotantoa varten. Yli 220000 kivääriä ehdittiin toimittaa ennen venäjän vallankumousta. Coburn (s. Näitä valmistui yli miljoona kappaletta vuoteen 2010 saakka. kaliiperi on jäänyt eloon yhdistelmäaseiden vuoksi. 1950 syntyi keskisytytteinen pulttilukkokiväärisarja 300. vuosina 1941-1944 savage ja stevens valmistivat briteille lähes 1,1 miljoonaa P14 enfield kivääriä. 303 ja 250 ovat suunnilleen kuolleet, mutta 300 savagea lataavat vielä mm. Savagen kehittämät kaliiperit. Savagen itsensä valmistamien hylsyjen kantaleima oli "S.A.CO." tai "S.A.CORP." 22 • ase-lehti. Hän toimi nuoruudessaan sekä autoettä lentokonealalla, mm. Vasemmalta .303 Savage, .300 Savage, .250-3000 Savage ja .22 Savage High Power. intiaanipäällikön päästä tuli näin osa savage Armsin logoa lähes vuosisadaksi. Savage patruunat savage oli vuodesta 1895 myös patruunavalmistaja, joka kehitti neljä omaa (proprietory) kaliiperia: 303 savage (1894), 22 savage High Power (1912), 250 savage (1915) (tunnetaan myös nimellä 250-3000 savage) ja 300 savage (1920). muita Savagen aSeita 1946 savage sulki Utican tehtaan ja siirtyi stevensin tiloihin Chicopee Fallsiin, Massachusettsiin. Luotipiippu oli haulipiipun päällä. Hän karsi rönsyjä, yksinkertaisti tuotantoa, vähensi paperisotaa, pudotti tuotelinjojen määrän 11:sta yhteen (kivääri 110), myi pois tarpeetonta laitteistoa ja omaisuutta sekä saneerasi työvoimaa 600:sta stevensin. Norma, sellier & Bellot ja RWs. H. konkka oli lähellä (Chapter 11) ja Ronald Coburn kutsuttiin hätiin. paisin) ja 2009 Accu-Chassisin, joka on alumiiniruotoinen aseen yleisalusta tai tukki. 1958 syntyi Savagen pistoolimalli 1907 ei ollut onnekas sotaväen kontrahtien metsästyksessä. 2002 savage esitteli AccuTriggerin (kaksiosainen liiIlmoitus vuodelta 1938 vihjaa, että Stevens oli Savagen "halpismerkki". 1949) on syntyjään Pohjois-irlannista. ron Coburnin aika savagella oli 1960-1980-luvuilla monia omistajia, mm. 1939 syntyi haulirihla 24 kaliiperissa .410/.22 LR. Hän teki intiaanipäällikkö Lame Deerin (rampa peura) kanssa dealin, jossa päällikön heimolaiset saivat ostaa savage-kivääreitä alennuksella. samana vuonna esiteltiin sarja 10 metsästyskivääreitä ja sarja 12 raskaspiippuisia varmint-kivääreitä. Hänellä on sekä tekninen että kaupallinen tutkinto Lontoon yliopistoista. Arthur savage sai v. savagen ja stevensin liitto teki siitä UsA:n suurimman siviiliaseiden valmistajan pitkäksi aikaa. 2010 esiteltiin Axis-pulttilukkokivääri, 2012 nuorisokivääri Rascal ("riiviö") ja 2015 itselataava A17-kivääri patruunalle 17 HMR. stevens-kaupan myötä savage sai merkittävän kiinteistömassan Chicopee Fallsista, joka oli rakennettu 1. 22 savage High Power tunnetaan euroopassa myös nimellä 5,6 x 52R. vaikka nämä kiväärit menivät kaikki brittien käyttöön, niissä luki "U.s.PROPeRTY" (Yhdysvaltain omaisuutta) Lend-Lease sopimuksen vuoksi. suuren laman aikana savage osti haulikkovalmistajat A. pulttilukkoinen kiväärisarja 110, joka on yhä tuotannossa monine eri variaatioineen. 1929) ja Crescent Armsin Norwichista (Connecticut, v. 1919 idean hyödyntää omaa nimeään yrityksen eduksi. Fordilla ja siemensillä. 1960 savagelle valmistui uusi tehdasrakennus Westfieldiin Massachusetts Turnpiken (i-90) varrelle. 1938 savage ryhtyi sopimusvalmistajaksi Auto-Ordnancelle (Bridgeport, Connecticut) tuotteena Thompson-konepistoolit UsA:n sotaväelle. 1988 savage toi haulirihloja italiasta Marocchilta numerolla 389. kuuden kuukauden savage-pestin jälkeen yritys oli konkurssissa v. Yritys oli hieman tuuliajolla ja taloudellisesti heikossa hapessa. 2017 esiteltiin arskavaikutteinen MsR, jonka ilmoitettiin merkitsevän Modern savage Rifle (eikä Modern sporting Rifle). 1988. Winchester, Remington ja Hornady. se kilpaili Remington XP-100:n ja T/C Contenderin kanssa. vuoden 2016 paikkeilla savage luopui esitteissään ja pakkauksissaan inkkarista ja tilalle tuli moderni, mitäänsanomaton häkkyrä. Netissä silloin tällöin vilahtaa jonkin aseen yhteydessä sulkia, mutta intiaanin pää lienee muuten historiaa. 1970 savage esitteli pumppukiväärin 170 keskisytytteisissä kaliipereissa. käyttötarkoitus metsästys ja metallisiluetti. Reunakanta on kätevä taittopiippuisissa aseissa. Savage 99 on avattuna melkoinen risukasa vipulukkojen tapaan. sitä on nähty UsA:ssa myös Magtechja Wolf-brändien alla. Taisipa päällikkö itse saada ruskeita kirjekuoria. Näiden lisäksi sekä savage, stevens että Fox nimillä on valmistettu suuri joukko pienoiskivääreitä ja haulikoita. 2018 lanseerattiin AccuFittukki, joka on kuluttajan säädettävissä. sekä valmet että Tikka ovat aikoinaan pesittäneet haulirihlojaan tälle kaliiperille. 1930). työkalufirma Black & Decker. Avauskulma on suuri. intiaanisotien aikaan (1862-1890) "kalpeanaamat" käyttivät "punanahoista" yleisnimitystä "savage" ( “villi-ihmiset” ). 1998 savage esitteli striker 500-pistoolin, joka oli kiväärin lukkorunkoon tehty pitkäpiippuinen pistooli. Jotkut näistä joutuivat lopulta suomeen ja niistä tehtiin "suomalaisia sotilaskivääreitä". 1940 tuotteiksi tulivat Browning-konekiväärit kaliipereissa .30-06 ja .50 BMG. sitä lataavat mm. Tämä oli edullinen joka talon yleispössykkä ja vaikka oven pönkäksi. Coburn sai omistajilta vapaat käden saneerata savage. 1994 savage osti kanadalaisen 22-kiväärivalmistajan Lakefieldin, jonka volyymiksi on kerrottu 200-300000 kivääriä vuodessa. Head hunter vei hänen UsA:an veitsivalmistaja Caselle, asevalmistaja smith & Wessonille ja lopulta 1987 savagelle
sitä on nähty UsA:ssa myös Magtechja Wolf-brändien alla. Yli 220000 kivääriä ehdittiin toimittaa ennen venäjän vallankumousta. Foxin Philadelphiasta (Pennsylvania, v. 2017 esiteltiin arskavaikutteinen MsR, jonka ilmoitettiin merkitsevän Modern savage Rifle (eikä Modern sporting Rifle). maailmansodan tuotantoa varten. 1949) on syntyjään Pohjois-irlannista. Jotkut näistä joutuivat lopulta suomeen ja niistä tehtiin "suomalaisia sotilaskivääreitä". 303 ja 250 ovat suunnilleen kuolleet, mutta 300 savagea lataavat vielä mm. Hänellä on sekä tekninen että kaupallinen tutkinto Lontoon yliopistoista. Reunakanta on kätevä taittopiippuisissa aseissa. vuoden 2016 paikkeilla savage luopui esitteissään ja pakkauksissaan inkkarista ja tilalle tuli moderni, mitäänsanomaton häkkyrä. konkka oli lähellä (Chapter 11) ja Ronald Coburn kutsuttiin hätiin. sitä lataavat mm. Head hunter vei hänen UsA:an veitsivalmistaja Caselle, asevalmistaja smith & Wessonille ja lopulta 1987 savagelle. vaikka nämä kiväärit menivät kaikki brittien käyttöön, niissä luki "U.s.PROPeRTY" (Yhdysvaltain omaisuutta) Lend-Lease sopimuksen vuoksi. intiaanisotien aikaan (1862-1890) "kalpeanaamat" käyttivät "punanahoista" yleisnimitystä "savage" ( “villi-ihmiset” ). Coburn sai omistajilta vapaat käden saneerata savage. 1929) ja Crescent Armsin Norwichista (Connecticut, v. Taisipa päällikkö itse saada ruskeita kirjekuoria. Hän toimi nuoruudessaan sekä autoettä lentokonealalla, mm. H. 2010 esiteltiin Axis-pulttilukkokivääri, 2012 nuorisokivääri Rascal ("riiviö") ja 2015 itselataava A17-kivääri patruunalle 17 HMR. vuosina 1941-1944 savage ja stevens valmistivat briteille lähes 1,1 miljoonaa P14 enfield kivääriä. samana vuonna esiteltiin sarja 10 metsästyskivääreitä ja sarja 12 raskaspiippuisia varmint-kivääreitä. 22 savage High Power tunnetaan euroopassa myös nimellä 5,6 x 52R. 1994 savage osti kanadalaisen 22-kiväärivalmistajan Lakefieldin, jonka volyymiksi on kerrottu 200-300000 kivääriä vuodessa. muita Savagen aSeita 1946 savage sulki Utican tehtaan ja siirtyi stevensin tiloihin Chicopee Fallsiin, Massachusettsiin. 1970 savage esitteli pumppukiväärin 170 keskisytytteisissä kaliipereissa. 1988 savage toi haulirihloja italiasta Marocchilta numerolla 389. Winchester, Remington ja Hornady. 1938 savage ryhtyi sopimusvalmistajaksi Auto-Ordnancelle (Bridgeport, Connecticut) tuotteena Thompson-konepistoolit UsA:n sotaväelle. Luotipiippu oli haulipiipun päällä. Vasemmalta .303 Savage, .300 Savage, .250-3000 Savage ja .22 Savage High Power. stevens-kaupan myötä savage sai merkittävän kiinteistömassan Chicopee Fallsista, joka oli rakennettu 1. Avauskulma on suuri. savagen ja stevensin liitto teki siitä UsA:n suurimman siviiliaseiden valmistajan pitkäksi aikaa. Hän teki intiaanipäällikkö Lame Deerin (rampa peura) kanssa dealin, jossa päällikön heimolaiset saivat ostaa savage-kivääreitä alennuksella. sekä valmet että Tikka ovat aikoinaan pesittäneet haulirihlojaan tälle kaliiperille. 2018 lanseerattiin AccuFittukki, joka on kuluttajan säädettävissä. Netissä silloin tällöin vilahtaa jonkin aseen yhteydessä sulkia, mutta intiaanin pää lienee muuten historiaa. 1958 syntyi Savagen pistoolimalli 1907 ei ollut onnekas sotaväen kontrahtien metsästyksessä. 1930). Coburn (s. 1988. 1998 savage esitteli striker 500-pistoolin, joka oli kiväärin lukkorunkoon tehty pitkäpiippuinen pistooli. käyttötarkoitus metsästys ja metallisiluetti. 2002 savage esitteli AccuTriggerin (kaksiosainen liiIlmoitus vuodelta 1938 vihjaa, että Stevens oli Savagen "halpismerkki". Näiden lisäksi sekä savage, stevens että Fox nimillä on valmistettu suuri joukko pienoiskivääreitä ja haulikoita. Näitä valmistui yli miljoona kappaletta vuoteen 2010 saakka. 1939 syntyi haulirihla 24 kaliiperissa .410/.22 LR. Savagen itsensä valmistamien hylsyjen kantaleima oli "S.A.CO." tai "S.A.CORP." ase-lehti • 23. Fordilla ja siemensillä. työkalufirma Black & Decker. ron Coburnin aika savagella oli 1960-1980-luvuilla monia omistajia, mm. Norma, sellier & Bellot ja RWs. Arthur savage sai v. Savage patruunat savage oli vuodesta 1895 myös patruunavalmistaja, joka kehitti neljä omaa (proprietory) kaliiperia: 303 savage (1894), 22 savage High Power (1912), 250 savage (1915) (tunnetaan myös nimellä 250-3000 savage) ja 300 savage (1920). suuren laman aikana savage osti haulikkovalmistajat A. paisin) ja 2009 Accu-Chassisin, joka on alumiiniruotoinen aseen yleisalusta tai tukki. pulttilukkoinen kiväärisarja 110, joka on yhä tuotannossa monine eri variaatioineen. Savagen tavaramerkki intiaanipäähine savage substantiivina on kirjaimellisesti käännettynä "villi, raakalainen". Tämä oli edullinen joka talon yleispössykkä ja vaikka oven pönkäksi. kaliiperi on jäänyt eloon yhdistelmäaseiden vuoksi. 1919 idean hyödyntää omaa nimeään yrityksen eduksi. Savage 99 on avattuna melkoinen risukasa vipulukkojen tapaan. 1960 savagelle valmistui uusi tehdasrakennus Westfieldiin Massachusetts Turnpiken (i-90) varrelle. kuuden kuukauden savage-pestin jälkeen yritys oli konkurssissa v. Hän karsi rönsyjä, yksinkertaisti tuotantoa, vähensi paperisotaa, pudotti tuotelinjojen määrän 11:sta yhteen (kivääri 110), myi pois tarpeetonta laitteistoa ja omaisuutta sekä saneerasi työvoimaa 600:sta stevensin. 1940 tuotteiksi tulivat Browning-konekiväärit kaliipereissa .30-06 ja .50 BMG. intiaanipäällikön päästä tuli näin osa savage Armsin logoa lähes vuosisadaksi. Yritys oli hieman tuuliajolla ja taloudellisesti heikossa hapessa. se kilpaili Remington XP-100:n ja T/C Contenderin kanssa. Savagen kehittämät kaliiperit. 1950 syntyi keskisytytteinen pulttilukkokiväärisarja 300
kirjoitushetkellä savage tarjoaa 257 asemallia perheissä keskisytytteiset kiväärit (93), reunasytytteiset (133), MsR (12) ja haulikot (19). Metz vahvisti että Vista oli melko velkaantunut. vista osti ATk:sta lisäksi itselleen sopivia osia, mm. Toivon, ettei näin tapahdu savagen tapauksessa, vaan että 125-vuotias yritys saa kunnollisen ja arvoisensa jatkajan. Nyt hän omistaa pääosan yrityksestä. Alliantruudin (entinen Hercules). UsD heti ja 12 milj. 2013 Coburn päätti jäädä eläkkeelle. erittäin monimutkaisesta yli 40 yrityksen ryppäästä poimin vain aseja metsästysalaa sivuavat brändit aakkosjärjestyksessä: • Alliant Powder (ruutia) • Bee Stinger ja Gold Tip (jousiammuntavarusteita) • Blackhawk (holstereita) • Blazer, Federal, American eagle, estate Cartridge ja Fusion (patruunoita) • Bushnell, Millett, Night Optics, Redfield ja Weaver (urheiluoptiikkaa, infrapunatähtäimiä ja rautatähtäimiä) • Butler Creek (linssinsuojuksia, kantohihnoja) • CCI (nalleja, patruunoita) • Champion (heittimiä, kuulosuojaimia) • Eagle (kantolaukkuja) • Force on Force (värikuulapatruunoita) • Hoppe's ja Gunslick (asekemikaaleja) • M-Pro ja GunMate (aseiden hoitotarvikkeita) • Outers (aseiden hoitotarvikkeita) • Primos (metsästysvarusteita, riistahoukuttimia) • RCBS (jälleenlatauslaitteistoja) • Savage, Fox ja Stevens (aseita) Al Kasper oli ennen Savagen CEO. Patruuna on uudehko 224 Valkyrie ja aseen pinnoite on Ceracote. sellaistakin on tapahtunut, että ostaja lypsää yrityksen tyhjäksi ja laskee sen konkurssiin. Lähteen "seeking Alpha" mukaan vistan pitkäaikaisvelka oli 811 milj. Amerikkalainen vista Outdoor on monen fuusion ja spin-offin (fuusion vastakohta) summa. Hän myi savage Armsin puolustusvälineyhtiö Alliant Tech systemsille (ATk) 315 miljoonalla dollarilla. v. Savage rakensi uuden, mittavan tehtaan v. Chapter 11:stä selvittiin ulos puolessatoista vuodessa v. 1960 Westfield, Massachusettsiin. UsD. 1989. kauppahinta oli siis vain runsaat puolet siitä, mitä Ron Coburn kuusi vuotta aikaisemmin sai. Ja ainakin osa 300 työntekijästä saa pitää paikkansa. kauppa toteutui 8.7.2019. vuoden 2018 valmistusmääräksi ilmoitettiin 645000 asetta, valtaosin kivääreitä. Lähteet: Dan schideler: 2011 standard Catalog of Firearms, Gun Digest/ FW Media, isBN 10: 1-4402-1393-3, 2010 UsA Frank Barnes-stan skinner: Cartridges of the World, 11th edition, Gun Digest Books, isBN 10: 0-89689-297-2, 2006 UsA esa Paananen: Messinkihylsyisten keskisytytyspatruunoiden jälleenlataus, isBN 978-952-924711-0, 1998 Gummerus, Jyväskylä Timo Hyytinen: Arma Fennica i, suomalaiset aseet, isBN 951-99681-6-4, 1985 Gummerus, Jyväskylä Ase 5/2013 savage Arms Press Release 8.7.2019 masslive.com Forgotten Weapons The Motley Fool small Arms Review NY Post Guns Magazine Field & stream Gun Trade World American Rifleman Wikipedia 24 • ase-lehti. voitolliseksi savage kääntyi 1992 ja 1994 Coburn osti sen itselleen 33 milj. UsD. runsaaseen sataan. kauppahinta oli 158 milj. viSta outdoor v. se on ollut maaliskuusta 2019 lähtien myymässä savagea, stevensia ja Foxia. Hän myös kääri sievoisen summan yrityskaupoillaan. saman lähteen mukaan savagen arvo olisi 236 milj. sekä vistan CeO Chris Metz että Al Kasper vakuuttivat, että kauppa oli "sopuisa". Coburn erotti hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan. Ostajaksi ilmoitettiin Long Range Acquisition LLC. eräs ostajaryhmän osakkaista on Al kasper, savagen pitkäaikainen presidentti ja CeO, joten kyseessä on ainakin osittain MBO (Management Buy Out). UsD:n hinnalla. Savage MSR 15 Valkyrie edustaa suosittua AR-15-kiväärin jatkojalostamista. Ron Coburnia pidetään Savagen pelastusenkelinä. • Simmons ja Tasco (urheiluoptiikkaa, kaukoputkia) • Speer (patruunoita, luoteja) • Uncle Mike's (holstereita, kantolaukkuja) vista on siis varsinainen tavaratalo tai sitten sekatavarakauppa. Savage MSR-10 on metsästyskäyttöön ajateltu kivääri kaliiperissa 338 Federal. 2015 juuri perustettu vista Outdoor osti savagen. Kuva Google Maps. UsD viiden vuoden velkakirjalla. Tähän aikaan savage tituleerasi itseään "maailman suurimmaksi metsästysaseiden valmistajaksi". savagen suomen maahantuoja on kirjoitushetkellä tamperelainen Hjorth. vista käyttää rahat vahvistaakseen patruunapuolta (Federal, CCi jne.). savage on jäänyt suomessa hieman tuntemattomaksi, mutta maailman mittapuussa se on erittäin merkittävä asevalmistaja
UsD. v. Kuva Google Maps. Patruuna on uudehko 224 Valkyrie ja aseen pinnoite on Ceracote. erittäin monimutkaisesta yli 40 yrityksen ryppäästä poimin vain aseja metsästysalaa sivuavat brändit aakkosjärjestyksessä: • Alliant Powder (ruutia) • Bee Stinger ja Gold Tip (jousiammuntavarusteita) • Blackhawk (holstereita) • Blazer, Federal, American eagle, estate Cartridge ja Fusion (patruunoita) • Bushnell, Millett, Night Optics, Redfield ja Weaver (urheiluoptiikkaa, infrapunatähtäimiä ja rautatähtäimiä) • Butler Creek (linssinsuojuksia, kantohihnoja) • CCI (nalleja, patruunoita) • Champion (heittimiä, kuulosuojaimia) • Eagle (kantolaukkuja) • Force on Force (värikuulapatruunoita) • Hoppe's ja Gunslick (asekemikaaleja) • M-Pro ja GunMate (aseiden hoitotarvikkeita) • Outers (aseiden hoitotarvikkeita) • Primos (metsästysvarusteita, riistahoukuttimia) • RCBS (jälleenlatauslaitteistoja) • Savage, Fox ja Stevens (aseita) Al Kasper oli ennen Savagen CEO. kauppahinta oli siis vain runsaat puolet siitä, mitä Ron Coburn kuusi vuotta aikaisemmin sai. kirjoitushetkellä savage tarjoaa 257 asemallia perheissä keskisytytteiset kiväärit (93), reunasytytteiset (133), MsR (12) ja haulikot (19). saman lähteen mukaan savagen arvo olisi 236 milj. se on ollut maaliskuusta 2019 lähtien myymässä savagea, stevensia ja Foxia. UsD:n hinnalla. 1960 Westfield, Massachusettsiin. vuoden 2018 valmistusmääräksi ilmoitettiin 645000 asetta, valtaosin kivääreitä. Chapter 11:stä selvittiin ulos puolessatoista vuodessa v. savage on jäänyt suomessa hieman tuntemattomaksi, mutta maailman mittapuussa se on erittäin merkittävä asevalmistaja. vista osti ATk:sta lisäksi itselleen sopivia osia, mm. 2013 Coburn päätti jäädä eläkkeelle. viSta outdoor v. Ostajaksi ilmoitettiin Long Range Acquisition LLC. Lähteen "seeking Alpha" mukaan vistan pitkäaikaisvelka oli 811 milj. kauppa toteutui 8.7.2019. savagen suomen maahantuoja on kirjoitushetkellä tamperelainen Hjorth. kauppahinta oli 158 milj. Metz vahvisti että Vista oli melko velkaantunut. sellaistakin on tapahtunut, että ostaja lypsää yrityksen tyhjäksi ja laskee sen konkurssiin. eräs ostajaryhmän osakkaista on Al kasper, savagen pitkäaikainen presidentti ja CeO, joten kyseessä on ainakin osittain MBO (Management Buy Out). Savage MSR-10 on metsästyskäyttöön ajateltu kivääri kaliiperissa 338 Federal. UsD. Tähän aikaan savage tituleerasi itseään "maailman suurimmaksi metsästysaseiden valmistajaksi". Hän myi savage Armsin puolustusvälineyhtiö Alliant Tech systemsille (ATk) 315 miljoonalla dollarilla. Toivon, ettei näin tapahdu savagen tapauksessa, vaan että 125-vuotias yritys saa kunnollisen ja arvoisensa jatkajan. Savage MSR 15 Valkyrie edustaa suosittua AR-15-kiväärin jatkojalostamista. runsaaseen sataan. Alliantruudin (entinen Hercules). Coburn erotti hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan. Savage rakensi uuden, mittavan tehtaan v. UsD heti ja 12 milj. Ron Coburnia pidetään Savagen pelastusenkelinä. 1989. UsD viiden vuoden velkakirjalla. Amerikkalainen vista Outdoor on monen fuusion ja spin-offin (fuusion vastakohta) summa. Nyt hän omistaa pääosan yrityksestä. vista käyttää rahat vahvistaakseen patruunapuolta (Federal, CCi jne.). Hän myös kääri sievoisen summan yrityskaupoillaan. 2015 juuri perustettu vista Outdoor osti savagen. • Simmons ja Tasco (urheiluoptiikkaa, kaukoputkia) • Speer (patruunoita, luoteja) • Uncle Mike's (holstereita, kantolaukkuja) vista on siis varsinainen tavaratalo tai sitten sekatavarakauppa. sekä vistan CeO Chris Metz että Al Kasper vakuuttivat, että kauppa oli "sopuisa". Lähteet: Dan schideler: 2011 standard Catalog of Firearms, Gun Digest/ FW Media, isBN 10: 1-4402-1393-3, 2010 UsA Frank Barnes-stan skinner: Cartridges of the World, 11th edition, Gun Digest Books, isBN 10: 0-89689-297-2, 2006 UsA esa Paananen: Messinkihylsyisten keskisytytyspatruunoiden jälleenlataus, isBN 978-952-924711-0, 1998 Gummerus, Jyväskylä Timo Hyytinen: Arma Fennica i, suomalaiset aseet, isBN 951-99681-6-4, 1985 Gummerus, Jyväskylä Ase 5/2013 savage Arms Press Release 8.7.2019 masslive.com Forgotten Weapons The Motley Fool small Arms Review NY Post Guns Magazine Field & stream Gun Trade World American Rifleman Wikipedia ase-lehti • 25. Ja ainakin osa 300 työntekijästä saa pitää paikkansa. voitolliseksi savage kääntyi 1992 ja 1994 Coburn osti sen itselleen 33 milj
Vuoden 1982 paikkeilla Anschütz siirsi maahantuonnin saksalaiselle yritykselle Merkel UsA ja myöhemmin itävaltalaiselle steyr Armsille. valmet-savageja on kohtalaisen yleisesti myytävänä käytettyjen aseiden markkinoilla. Savagen on ollut pakko liittyä tähän laulukuoroon. Savagen 125-vuotisjuhlakiväärissä muisteltiin vielä intiaanipäähinelogoa puolipistooliperän pohjalevyssä. 2014 Anschütz perusti oman maahantuontiorganisaation Anschütz North America Alabamaan. Axis II Camo on budjettiluokan metsästyskivääri. savage osti valmetin 212 ja 312-malleja ja nimesi ne oman järjestelmänsä mukaan malleiksi 330, 333, 333T ja 2400. V. Savage-Stevens 320 pumppuhaulikko on valmistettu Kiinassa. Yhteistyö toimi myös toisin päin eli Anschütz toimi Savagen maahantuojana. Anschütz saattoi tilata aseita hieman hienommilla puilla tai tukittaa niitä itse, joten Savage by Anschütz nimitys ja omat mallimerkinnät olivat oikeutetut. Arma Fennican mukaan aseita toimitettiin vuosina 1967-1978. Aseita nimitettiin savage/ Anschützeiksi. 1970-luvun lopulla oli savagen aallonpohja ja ilmeisesti laskuja jäi maksamatta. Savagen 125-vuotissynttäteitä juhlittiin malli 110:n muistokiväärillä. 26 • ase-lehti. kun jo savageleimattuja aseita jäi valmetin käsiin, myytiin niitä suomen markkinoille. Savage M64 on itselataava takedown kivääri kaliiperissa 22 LR. Savage toimi saksalaisen Anschützin maahantuojana noin 1963-1981. Savage, valmet ja anSchütz kirjassaan Arma Fennica i Timo Hyytinen kertoo, että valmetin ja savagen yhteistyö alkoi 1969 ja jatkui 10 vuotta. Savage M110 on perinteinen pulttilukkoinen metsästyskivääri ja myös Savagen nykymalliston selkäranka
Tampere-talon edellisessä myyntitapahtumassa keväällä 2015 ennakkovarauksen tehneille postitetaan tapahtumaa koskeva varausmateriaali joulukuun aikana. Muuta nähtävää: Aseita, asusteita, puukkoja, miekkoja. Pysäköinti 6 €. Tilajärjestelyt ovat 2016 likimain edellisen vuoden mukaiset. Myyntipaikan varanneet pääsevät sisään klo 7.00. Info-pisteet: Päänäyttely: Suuren isänmaallisen sodan esinäytös. Lisätietoja Jukka Nikkari 040 579 2647 • messut@armaaboa.fi Pääsyliput 10 €. Sotaveteraanit ja alle 15-vuotiaat lapset aikuisen mukana maksutta. Isossa Sorsapuistosalissa ja yläkerran Sopraanosalissa on ”pienet” 150x50 cm pöydät, joiden hinta on 55 €. Puistolämpiössä on ”isot” 180x80cm pöydät joiden hinta on 60€. Käytössä olevan asetuksen tekstin (HEAVY LOADS / LIGHT LOADS) tulee olla ampujaa kohti, ei piipunsuuta. Myyntipaikan varaushintaan sisältyy lisäksi yhden avustajan sisäänpääsy. F12:n kaasunsäädön asento-ohje on/oli käyttöohjeessa väärin, mikä osaltaan selittää koetut toimintaongelmat keveillä latauksilla. Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Antti Rantanen, iltaisin, p. Myyntipaikan varaushintaan sisältyy lisäksi yhden avustajan sisäänpääsy. Asehistorianliitto ry., Suomen metsästäjäliitto ase-lehti • 27. Tilajärjestelyt ovat 2020 likimain edellisen vuoden mukaiset. Tapahtumassa on myös alan erikoisnäyttely. Isossa Sorsapuistosalissa ja yläkerran Sopraanosalissa on ”pienet” 150x50cm pöydät, joiden hinta on 55€. Puistolämpiössä on ”isot” 180x80 cm pöydät joiden hinta on 60 €. 03 265 5343 TAMARMS 2020 Ase 5/2019 julkaistussa Typhoon F12 -haulikkojutussa paljastui virhe, joka kylläkin on peräisin jo tehtaalta. Myyntipaikan varanneet päsevät sisään klo 7.00. Oikaisu Tervetuloa! Järjestäjä: Arma Aboa ry www.armaaboa.fi ARMA – T U R U N A S E M E S S U T – Arma-Asemessut sunnuntaina 19.4.2020 kello 10-16 Turun Messuja Kongressikeskuksessa Arma 2019 -messuilla myyntipaikkavarauksensa jättäneille tilausvahvistus ja muu aineisto huhtikuussa 2020. 0400 626079 Eero Peltonen, iltaisin, p. Myynnissä: keräilyja käyttöaseita, militariaa, tarvikkeita, alan kirjallisuutta, yms. TAMARMS 2016 Tampereen Asehistoriallinen Seura TAMARMS ry:n kansainvälinen ase-ja militariamateriaalin myyntitapahtuma Tampere-talossa sunnuntaina 21.2.2016 Avoinna yleisölle klo 10.00-16.00, pääsymaksu 12 €. Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Antti Rantanen, iltaisin 0400-626079 Eero Peltonen, iltaisin 03-2655 343 Tampereen Asehistoriallinen Seura TAMARMS ry:n kansainvälinen aseja militariamateriaalin myyntitapahtuma Tampere-talossa sunnuntaina 16.2.2020 Avoinna yleisölle klo 10.00–16.00 Pääsymaksu 15 €, vain käteismaksu Perinteisesti mukana on myös alaan liittyvä erikoisnäyttely: SUOMEN ARMEIJAN HEVOSELÄINLÄÄKINTÄMATERIAALI Tampere-talon edellisessä myyntitapahtumassa keväällä 2019 ennakkovarauksen tehneille postitetaan tapahtumaa koskeva varausmateriaali joulukuun aikana
Laajenevat luodit menevät kuitenkin siinä sivussa saman määritelmän alle. Suomella ei ole enää ei ole varaa yhteenkään myönnytykseen muiden kuin laillisen aseen omistajien eduksi. Moni harrasteampuja kerää rasioita, avaamattomia pakkauksia ja kantaleimoja omaksi ilokseen, koska se on laillista säilytysmääräysten puitteissa. Useampi erva-lupia omaava kerää myös latausja ballistiikkaharrastuksen puitteissa vertailumateriaalia. et Omistakaan aseitasi. Harrastustodistuksen voi toimittaa poliisin lupapalveluun etukäteen. Vaihtoehtoja ei ole, jos haluaa jatkaa patruunakokoelmansa kartuttamista. Harrastus on voinut olla tauolla elämäntilanteen vuoksi vuosiakin, on vaikea keksiä mistä löytää nopeasti poliisin hyväksymä ampuma-asekouluttaja kirjoittamaan harrastustodistus. Poliisin asehallintoyksikkö perustelee erva-patruunoiden kirjaamista työturvallisuudella, panssaria läpäiseviä luoteja lienee kotietsinnöissä löytynyt vääriltä pojilta. patruunakeräilijöitä ei enää Ole Asekeräilijä voi hakea ampumatarvikelupaa ja entinen patruunakeräilijä voi hakea asekeräilylupaa. Suomen Asehistoriallinen Seura ry, Tampere A Member of the Foundation for European Societies of Arms Collectors SUOMEN ASEHISTORIALLINEN SEURA RY Puheenjohtajan palsta kOmprOmissien aika On Ohitse ”Me vaadimme kaikkien yksityisomistuksessa olevien ampuma-aseiden kieltämistä, mutta olemme tyytyväisiä siihenkin, jos puolet niistä saadaan kerättyä pois laillisilta omistajiltaan.” Kuulostaako ajatus tutulta. AAK:n lausuntovalta ei kuitenkaan rajoitu hänet asettaneeseen yhdistykseen, vaan hän voi kirjoittaa halutessaan todistuksia muillekin ja periä siitä korvauksen. tarkistakaa lupienne vOimassaOlO Määräaikaisia lupia menee umpeen päivittäin ja ne jäävät usein huomaamatta. Moni ase viedään ja myös jää laitokselle vain siksi, että sen omistaja on rehellinen eikä halua väärentää ampumapäiväkirjaa. Keräilevät urheiluampujat ovat ihmeissään miten eritellä ja luetteloida urheilupatruunat ja keräilypatruunat. Viimeisin aselaki määrittelee aseen romuttamisen ainoaksi tavaksi aseen luovuttamisen poliisille. Mitä huonomuistisempi olet, sitä useammin se kannattaa tehdä. Laki edellyttää nyt asekeräilijältä luettelon pitämistä hallussa olevista erva-patruunoista. Voimaan tullut laki poisti yhden asiantuntijaryhmän kokonaan keskuudestamme. Sekalainen lainsäädäntö ja sekavat ohjeet ovat johtaneet siihen, että monella toistaiseksi voimassa olevia aselupia omaavalla saattaa seassa olla joku määräaikainen aselupakin. Tältä pohjalta on helppo perustella aseiden lopulliset haltuunotot ja kiistää perikuntien mahdolliset vaatimukset lailliseen perintöönsä. Käytäntöön soveltamista ei ole vielä nähty sen paremmin kuin eri poliisilaitosten käytäntöjä, mutta riippumatta siitä tyytyykö virkamies palaseen lukkoa ja lukkopesää, vai nouseeko meteli puuttuvasta lippaasta, lakipykälä loukkaa törkeästi yksityisomaisuuden suojaa. Suomen Asehistoriallisen Seuran ampuma-asekouluttaja palvelee seuran jäseniä. Pidä kirjaa kaikesta harrastamisestasi, osta ilmapistooli ja ammu vaikka kodissasi parittoman kuukauden kolmantena lauantaina yksi laukaus, niin lain harrastuneisuusvaatimus pistoolille täyttyy. Erva, eli erittäin vaarallinen patruuna on myös urheiluammunnassa tarkkuuden tai ratamääräysten takia yleisesti käytettävä reikäpääluoti, johon monilla harrastajilla on erillinen ampumatarvikelupa. Heitä luettelointivelvollisuus ei siis koske, vain asekeräilijä velvoitetaan pitämään kirjaa siitä mitä eilen jäi ampumatta. Yhdistysten kokouksien yhteydessä ampuma-asekouluttaja voi urakoida harrastetodistuksia useammallekin kerralla, niin kaikkien vaivaa säästyy. Aselakiin on nyt virallisesti uitettu perusolettamus, että aseen omistaminen olisi jonkinlainen erityinen nautintaoikeus ilman todellista omistusoikeutta omaisuuteensa. 28 • ase-lehti. Ilmoitus umpeutuneesta aseluvasta tulee lähes aina yllätyksenä
Risto on tuttu myös vuosien varrelta mm. Silti – kuinka moni eurooppalainen valtionpäämies rohkenee aseistautuneen yleisön eteen. Kuopion Sotaveteraanimuseossa kannattaa käydä tutustumassa. amerikan menOa Fesacin, Euroopan asekeräilijöiden kattojärjestön puheenjohtaja Stephen Petroni kertoi vierailustaan NRA:n konventiossa Yhdysvalloissa. 045 665 2329 (klo 10-19) Suomen Asehistoriallinen Seura ry:n syyskokous 2.11.2019 TEKSTI: JUSSI PELTOLA KUVAT: JOUNI ORAVA Syyskokous pidettiin Kuopiossa teemaan varsin hyvin sopivassa paikassa; Sotaveteraanimuseossa Kuopiossa Seuran puheenjohtaja Esa Salldén avasi Seuran syyskokouksen. Varsinaisen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Risto Lappalainen ja sihteeriksi Pasi Kesäniemi. Risto Lappalainen sai asehistorian mitalin, kättelemässä päätoimittaja Jussi Peltola, mitalin ojensi puheenjohtaja Esa Salldén. Seuran pitkäaikainen jäsen Risto Lappalainen palkittiin kymmenien vuosien työstään asehistorian parissa, suurelle yleisölle näkyvin työ on Riston mittava talkoopanostus Kuopion Sotaveteraanimuseon hyväksi. Osta ase Tällä hetkellä aseen ostaminen tiuhempaan kuin viiden vuoden välein on varmin tapa välttyä tahattomalta ampuma-aserikokselta. Gunshown monissa eri rooleissa. Esa Salldén SAHS puheenjohtaja p. Pakollisten kohtien lisäksi keräilijöiden ja ammunnan harrastajien edunvalvontaan painottuva, aiempien vuosien kaltainen toimintasuunnitelma hyväksyttiin kokouksessa yksimielisesti. Meksikon tilanne on hyytävä näyte siitä, mihin lopulta päädytään, ellei ihmisillä ole mahdollisuutta turvata edes omaa kotiaan muuten kuin soittamalla hätänumeroon ja rukoilemalla. Uutisissamme Meksikon ongelmana näytetään laittomien aseiden virta Teksasista, vaikka koko Eteläja Väli-Amerikka on täynnä edullista sotilasaseistusta sisällissotien jäljiltä. Meksiko johtaa sekä maailman henkirikostilastoja että pisimmillä rangaistuksilla ampuma-aserikoksista. ase-lehti • 29. Ruotsi on lähtenyt Meksikon tielle, rikollisjärjestöt sotivat Etelä-Ruotsissa ja taistelua yritetään hillitä vaikeuttamalla laillista aseen omistusta. Käytännössä sääntömuutoksella päivitettiin Seuran toiminta nykyaikaan. Patruunat turvatarkastus todennäköisesti noukki pois samoin kuin Yhdysvaltain eteläisissä osavaltioissa asemessuillakin yleisön aseet tarkastetaan lataamattomiksi ennen sisäänpääsyä. Presidenttinä donald Trump on lunastanut järjestön täyden tuen menemällä puhumaan kutsuvierasjoukon eteen, joista useimmilla on taskuase mukanaan. Siitä käytiin hyvässä hengessä tarkentavaa keskustelua ja sen jälkeen muutos hyväksyttiin esityksen mukaisena. Viimeisenä käsiteltiin seuran sääntömuutos
Ohjelma Ohjelma alkoi lauantaina 9.10. Tanskalaisen voileipälounaan jälkeen esiteltiin maaraportit, joissa pääaiheeksi muodostui eri maiden jo vuosia kestäneet yritykset saada Euroopan komission ampuma-asedirektiivin huonosti valmisteltu teksti sovelletuksi kansallisiin aselakeihin. Esillä oli runsaasti militariaa toisen maailmansodan ajalta ja paikalla oli myös useita perinteisiin sotilasasuihin pukeutuneita alan harrastajia. Suomalaisten asekeräilijöiden edustajina olivat perinteisesti Suomen Asehistoriallinen Seuran (SAHS) Juhani Jokinen ja Kalle Seppälä. Maaraporttien pääkohtia esitellään seuraavassa luvussa. Ruotsista oli edustajia kahdesta eri seurasta; Göta Vapenhistorisk Sällskap ja Svenska Vapensamlar Föreningen. MATKAKERTOMUS ASEKERÄILIJÖIDEN NORDIC-KOKOUKSESTA Kokouksessa Isäntämaa Tanskan edustajat olivat seurasta nimeltä Vaabenhistorisk Selskap (The danish Arms & Armour Society). Kokous järjestettiin Kööpenhaminassa 9.-10.11.2019. Museon esittelytilaa on kehitetty ja esiteltävät kohteet oli aseteltu lasikoppeihin, jotka olivat aikakausittain jonossa kuvastaen ajan ja historian jatkumoa. klo 1000 ohjatulla tutustumisella sotamuseoon Krigsmuseet, joka oli entiseltä nimeltään Tøjhusmuseet (https://en.natmus.dk/ museums-and-palaces/danish-war-museum/ ). 30 • ase-lehti. Tanskassa M62-nimellä käytetyn MG42-mallisen konekiväärin seuraajaksi on valittu amerikkalainen M60E6-konekivääri. Kolmanneksi viimeisessä kaapissa oli Tanskan rauhanturvaoperaatioiden materiaalia ja kaksi viimeistä lasikaappia oli tyhjänä, odottaen tulevia historiallisia tapahtumia. Aseja sotahistoria ei ole pysähtynyt vuoteen 1945. Pohjoismaiden asehistorialliset seurat ovat kokoontuneet tapaamiseen vuosittain ja tänä vuonna järjestelyvastuussa oli Tanska. Varsinaista esineistöä oli entistä vähemmän esillä, mutta kohteilla oli ipadit, joista sai lisätietoa esillä olevista kohteista. Lauantain ohjelma päättyi yhteiseen päivälliseen, jossa keskustelu jatkui vilkkaana. Museon edustaja esitteli uusimpia Tanskan asevoimien hankintoja. Aseet oli nykymuodin ja tarpeen mukaisesti viimeistelty ruskealla aavikkovärityksellä. Sunnuntaina ohjelmassa oli Kööpenhaminan aseja militariamessut Arms & Militaria Fair Rødovrehallennimisessä liikuntahallissa. Norjan edustajat olivat seurasta nimeltä Norsk Våpenhistorik Selskap
Ruotsin uusi aselaki ei ole vieläkään valmis vaikka EU:n asettama määräaika direktiivin implementointiin kansalliseen lainsäädäntöön meni jo pari vuotta sitten. Keräilijöille on annettu helpotuksia aseiden merkitsemisvaatimuksista. Ruotsissa lakiesityksiä tarkastava oikeusoppineiden lautakunta nosti esiin lakiesityksen useita perustuslaillisia ongelmia. Aselakien ja direktiivien valmistelu tapahtuu kansainvälisellä tasolla, joten asekeräilijöiden vaikuttamisenkin pitää tapahtua samalla tasolla. Suomen Asehistoriallinen Seura, Kansainvälisen vaikuttamisen työryhmä Juhani Jokinen Kalle Seppälä ase-lehti • 31. Suomen tilanteesta esiteltiin aselain valmistelun kiemuroita ja parlamentaariseen valmisteluun vaikuttamista. Tanskan poliisi suhtautuu teräaseisiinkin omituisesti. Tanskalaiset toivat esiin samankaltaisia ongelmia kuin ruotsalaisetkin. ajatuksia Euroopan komission puutteellisesti valmistelema ja aseiden määrän vähentämiseen pyrkinyt ampumaasedirektiivi on aiheuttanut jäsenmaissa ja myös Norjassa vuosien työn aselakien valmistelussa. maarapOrttien kertOmaa Ruotsin edustajat kertoivat EU:n ampuma-asedirektiivin soveltamisesta kansalliseen lainsäädäntöön. Keskustelussa nousi esiin tarve asekeräilijöiden yhteistyöstä muiden asealan toimijoiden kanssa. Positiivisena asiana voidaan nähdä Tanskan aselautakunta, joka on toiminnassa ja on järjestynyt oikeusministeriön alaisuuteen. Asekeräilijät ovat yleensä pienin ryhmä aseharrastajien joukossa. Aseiden vastustajatkin toimivat kansainvälisellä tasolla. Suomen asealan järjestöjen hyvä yhteistyö herätti kannustavia ja positiivisia ajatuksia naapurimaiden edustajissa. Alan järjestöjen yhteistyö ei ole riittävän vaikuttavaa koska hallitus ei muuta kantaansa ilmeisistä faktoista huolimatta. Keräilyaseilla ampuminen on normaali osa asekeräilyä ja siten sallittua Norjassa. Siksi on tarpeellista tehdä yhteistyötä muiden maiden asekeräilijöiden kanssa. Asealan järjestöt antoivat myös kielteisiä lausuntoja esityksen epäkohdista. Tanskan asekeräilijät suunnittelevat aktiivisempaa osallistumista Euroopan asekeräilijäseurojen yhdistyksen, FESAC:n toimintaan. EU:n direktiivissä asekeräily on määritelty ja nyt Norjassakin aselakiin kirjataan asekeräily hyväksyttäväksi perusteeksi aseluvalle. Aselain valmistumisen jälkeen poliisihallitus valmisteli ohjeistusta kilpailupakosta ja muista aselain parlamentaarisessa valmistelussa jo kertaalleen hylätyistä rajoituksista. Ilman vaikutusanalyysiä tehdyt perusteettomat rajoitusesitykset ovat nyt osoittautuneet hyvin vaikeiksi kirjoittaa käytännössä toimiviksi aselaiksi. Mediassa sekoitetaan luvalliset aseet ja viranomaisen hyväksymät asekeräilijät mihin tahansa laittomiin aseisiin tai rikollisiin tapahtumiin. Hallitus ja etenkin sisäministeri haluaa kuitenkin pysyä poliisien kirjoittaman lakiesityksen takana. Aselakeja valmistelevat poliisivirkamiehet tekevät kansainvälistä yhteistyötä. Ruotsalaiset järjestöt jatkavat taisteluaan asekieltäjien tietämättömyyttä ja tyhmyyttä vastaan. Norjassa on kaksi keräilijäseuraa, jotka voivat antaa hakijasta lausunnon poliisin menettelyssä asekeräilijäksi hyväksymisestä. Vanhat 1800-luvun miekat vaativat poliisilta luvan ja niiden turvallisesta säilyttämisestä on annettu määräyksiä. Aselain valmistelussa kunnostautunut kansanedustaja Jukka Kopra teki hallitukselle kirjallisen kysymyksen mihin kiireellisiin toimiin hallitus ryhtyy että poliisihallitus alkaa noudattamaan lakia. Ruotsin poliisihallinnon valmistelema aselakiesitys sisälsi paljon enemmän rajoituksia kuin EU:n direktiivi olisi edellyttänyt. Norjassa joudutaan ottamaan EU:n direktiivit aselakiin vaikka Norja ei olekaan EU-maa
Toisella ratakäynnillä samanlaisessa puuskatuulessa niin ikään sakon TRG rata-aseella ammuttuna kasat olivat identtiset 25 ja 15 mm. 4 m/s puuskatuulessa, mikä vie jo luotia melkoisesti mennessään, ammuttuna sakon paksupiippuisella kasa-aseella viiden kasat hiekkapussituelta 102 metriltä olivat 15 ja 25 mm. nyt kesäisissä olosuhteissa muutamalla aseella tehty koe osoitti, että käynnissä löytyy. kilpapatruunoissakin norma on erittäin kuuluisa ja kehittänyt monia omia kaliipereita kuten 6mm BR norma, 6 XC ja 6,5-284 norma. Viiden ryhmissä ne pitävät patruunat helisemättä taskussakin. loppupeleissä se on tietenkin aina aseesta ja sen piipun värähtelyistä riippuva kysymys, aivan kuten kaikilla muillakin patruunoilla. Esimerkiksi Lapualla se on jo kauan ollut Scenar ja Sakolla nykyään uutena on TRG kun vanhempi Sierra-luotinen oli Racehead, joka tunnettiin aiemmin paremmin kuvaavalla Super Match nimellä. Tarkemmin alaa seuraavat tietävät myös, että Norma on tehnyt alihankintana varsin tulisia latauksia muille asiakkaille. Tarkemmin patruunaa tarkasteltaessa havaitsee, että hylsyn suuta ei ole niipattu luotiin. Mikä siitä sitten tekee tuon mielenkiintoisen. niissähän luoti lukitaan niin, ettei se pääse rajussa syötössä liikkumaan. jo sitä ennen he tekivät suomen kohdalla hinnoitteluun strategisen muutoksen, minkä seurauksena patruunamyynti täällä hyppäsi aivan uudelle tasolle. Jokaisella suurella patruunatehtaalla on oma tarkkuuspatruunoiden sarjansa. TeksTi ja kuvaT: j. Minkäänlaisia häiriöitä tai ongelmia ei ammunnan aikana ilmennyt. Hylsy on norman tiukan laadunvalvonnan läpikäynyt, erinomaisen kiiltäväksi kiillotettu ja pakettina ekologisiin puukuitukehyksiin pakattuna 20 kpl pahvirasiallinen. uutena ilmiönä tosin esim. .308 USA MAtch Yksi erittäin mielenkiintoinen, kesän mainoksissa ollut patruuna on .308 Win kaliiperin kilpapatruuna norma usa, Match .308. Tämä tietenkin tavanomaisten kaliiperien lisäksi, missä niissäkin on monta eri sarjaa molypinnoitukset mukaan lukien. Muuten metsästyspatruunoiden kohdalla tuo kehys on siitä erinomainen, että sen voi käyttää vaikka makkaranpaistonuotion sytyttämiseen. jokunen vuosi sitten he panostivat jälleen valtaville amerikan markkinoille, missä on käytännöllisesti katsoen kysyntää vaikka kuinka paljon. Maahantuoja on RuaG ammotec Finland Oy. no tietenkin se on hinta, sillä mainoksessa peltiseen nato M60 peltilaatikkoon pakattuna 240 kappaleen hinta on 279 euroa. koeammunnan perusteella kyseessä on siis ihan hyvä patruuna edulliseen hintaan. luoti on siis se sama, jota erittäin monet valmistajat käyttävät tarkimmissa patruunoissaan, niin normakin ja myös molypinnoitettuna. nyt siis norma tarjoaa normaalin kuvaston ulkopuolelta tarkkuuspatruunaa, joka on tehty pelkästään tarkkuus mielessä. RAdAllA Miten sitten tuo tarkkuuspatruuna kävi. se onkin maailmalla yleisin valinta, kun puhutaan tarkimmasta tarjottavasta patruunasta. Ruotsalainen Norma on tunnettu ympäri maailman niin laadusta kuin laajasta patruunatarjonnasta, Afrikan safarierikoisuuksia myöten. ainoa haitta silloin on se, että patruunaa ei silloin ole tarkoitettu itselataaviin aseisiin. asia on hyvä tiedostaa. Tämä onkin yleisin tapa ladata tarkkuuspatruuna. lisäksi heillä on monia uusia omia pitkän matkan kaliipereita, joita ladataan tietenkin myös tarkkuusluodeilla. asia ei oikeastaan liene mikään yllätys, pikemminkin lähinnä itsestäänselvyys. Paksupiippuisen sakolaisen lyhyemmästä 63 sentin piipusta, mutta tiukasta patruunapesästä ammuttuna nopeudet nousivat huomattavasti eli lähtönopeus kasvoi arvoon 844 m/s. Tämä on erinomainen tulos ulkona tuulessa ammutuksi. Harmittavassa max. lähtönopeudet mitattiin labradarin tutkalla kymmenen asteen lämmössä ja sain TRG:n 66 senttisestä piipusta arvoiksi kymmenelle laukaukselle keskimäärin 824 m/s mikä on yllättävän tarkasti sama mitä valmistaja ilmoittaa. Malinen Norma USA Match 308 norman tunnetuin tuote tällä hetkellä on ehdottomasti Oryx, tuo Christer larssonin 1996 kehittämä, bondaamalla tehty suurriistaluoti, joka on nyt saanut erittäin pitkille matkoille tarkoitetun Bondstrike version. Norma käyttää tukevina kehyksinä ekologisia, puukuidusta tehtyjä, jotka voi hyödyntää vaikka nuotion sytykkeinä. itse asiassa norman siirryttyä Ruagin omistukseen on tuotekehitys ollut varsin aktiivista ja uusia tuotteita pukattu tuon tuostakin markkinoille. laatikko huomioiden patruunoiden hinnaksi jää euron verran, mikä on lyömätön hinta/laatu suhteeltaan. sako on valinnut lapuan scenarit tarkimpiinsa ja näihin lapuan tuotteisiin poliisivoimammekin isoissa arskoissaan luottavat. 32 • ase-lehti. sehän on suunnilleen halvan harjoituspatruunan hinta ja nyt kyseessä on sentään huippuluokan sierra Matchking kilpaluodilla ladattu tarkkuuspatruuna! kuvaston ohjehinta onkin pari euroa, tarkemmin 1,98 euroa, joten tarjous on oikeasti melkoinen. vaihtelu oli ihan normaali kilpapatruunalle 12,8 m/s, kuten normaalihajonta sekin 4,4 m/s. luotina on legendaarisista legendaarisin sierra Matchking 168 gr eli 10,9 g HPBT ladattuna 830 m/s lähtönopeuteen. eli kahdella aseella ammuttuna viiden kasat olivat keskimäärin 20 mm
Maahantuoja on RuaG ammotec Finland Oy. Hylsy on norman tiukan laadunvalvonnan läpikäynyt, erinomaisen kiiltäväksi kiillotettu ja pakettina ekologisiin puukuitukehyksiin pakattuna 20 kpl pahvirasiallinen. Tarkemmin alaa seuraavat tietävät myös, että Norma on tehnyt alihankintana varsin tulisia latauksia muille asiakkaille. kilpapatruunoissakin norma on erittäin kuuluisa ja kehittänyt monia omia kaliipereita kuten 6mm BR norma, 6 XC ja 6,5-284 norma. loppupeleissä se on tietenkin aina aseesta ja sen piipun värähtelyistä riippuva kysymys, aivan kuten kaikilla muillakin patruunoilla. niissähän luoti lukitaan niin, ettei se pääse rajussa syötössä liikkumaan. Harmittavassa max. Viiden ryhmissä ne pitävät patruunat helisemättä taskussakin. Ruotsalainen Norma on tunnettu ympäri maailman niin laadusta kuin laajasta patruunatarjonnasta, Afrikan safarierikoisuuksia myöten. nyt siis norma tarjoaa normaalin kuvaston ulkopuolelta tarkkuuspatruunaa, joka on tehty pelkästään tarkkuus mielessä. Norma käyttää tukevina kehyksinä ekologisia, puukuidusta tehtyjä, jotka voi hyödyntää vaikka nuotion sytykkeinä. TeksTi ja kuvaT: j. no tietenkin se on hinta, sillä mainoksessa peltiseen nato M60 peltilaatikkoon pakattuna 240 kappaleen hinta on 279 euroa. ase-lehti • 33. nyt kesäisissä olosuhteissa muutamalla aseella tehty koe osoitti, että käynnissä löytyy. jokunen vuosi sitten he panostivat jälleen valtaville amerikan markkinoille, missä on käytännöllisesti katsoen kysyntää vaikka kuinka paljon. itse asiassa norman siirryttyä Ruagin omistukseen on tuotekehitys ollut varsin aktiivista ja uusia tuotteita pukattu tuon tuostakin markkinoille. Malinen Norma USA Match 308 norman tunnetuin tuote tällä hetkellä on ehdottomasti Oryx, tuo Christer larssonin 1996 kehittämä, bondaamalla tehty suurriistaluoti, joka on nyt saanut erittäin pitkille matkoille tarkoitetun Bondstrike version. 4 m/s puuskatuulessa, mikä vie jo luotia melkoisesti mennessään, ammuttuna sakon paksupiippuisella kasa-aseella viiden kasat hiekkapussituelta 102 metriltä olivat 15 ja 25 mm. Mikä siitä sitten tekee tuon mielenkiintoisen. Minkäänlaisia häiriöitä tai ongelmia ei ammunnan aikana ilmennyt. se onkin maailmalla yleisin valinta, kun puhutaan tarkimmasta tarjottavasta patruunasta. Tämä tietenkin tavanomaisten kaliiperien lisäksi, missä niissäkin on monta eri sarjaa molypinnoitukset mukaan lukien. uutena ilmiönä tosin esim. luotina on legendaarisista legendaarisin sierra Matchking 168 gr eli 10,9 g HPBT ladattuna 830 m/s lähtönopeuteen. RAdAllA Miten sitten tuo tarkkuuspatruuna kävi. Jokaisella suurella patruunatehtaalla on oma tarkkuuspatruunoiden sarjansa. asia on hyvä tiedostaa. jo sitä ennen he tekivät suomen kohdalla hinnoitteluun strategisen muutoksen, minkä seurauksena patruunamyynti täällä hyppäsi aivan uudelle tasolle. luoti on siis se sama, jota erittäin monet valmistajat käyttävät tarkimmissa patruunoissaan, niin normakin ja myös molypinnoitettuna. Toisella ratakäynnillä samanlaisessa puuskatuulessa niin ikään sakon TRG rata-aseella ammuttuna kasat olivat identtiset 25 ja 15 mm. Muuten metsästyspatruunoiden kohdalla tuo kehys on siitä erinomainen, että sen voi käyttää vaikka makkaranpaistonuotion sytyttämiseen. Tämä on erinomainen tulos ulkona tuulessa ammutuksi. lisäksi heillä on monia uusia omia pitkän matkan kaliipereita, joita ladataan tietenkin myös tarkkuusluodeilla. .308 USA MAtch Yksi erittäin mielenkiintoinen, kesän mainoksissa ollut patruuna on .308 Win kaliiperin kilpapatruuna norma usa, Match .308. sako on valinnut lapuan scenarit tarkimpiinsa ja näihin lapuan tuotteisiin poliisivoimammekin isoissa arskoissaan luottavat. Esimerkiksi Lapualla se on jo kauan ollut Scenar ja Sakolla nykyään uutena on TRG kun vanhempi Sierra-luotinen oli Racehead, joka tunnettiin aiemmin paremmin kuvaavalla Super Match nimellä. Paksupiippuisen sakolaisen lyhyemmästä 63 sentin piipusta, mutta tiukasta patruunapesästä ammuttuna nopeudet nousivat huomattavasti eli lähtönopeus kasvoi arvoon 844 m/s. sehän on suunnilleen halvan harjoituspatruunan hinta ja nyt kyseessä on sentään huippuluokan sierra Matchking kilpaluodilla ladattu tarkkuuspatruuna! kuvaston ohjehinta onkin pari euroa, tarkemmin 1,98 euroa, joten tarjous on oikeasti melkoinen. koeammunnan perusteella kyseessä on siis ihan hyvä patruuna edulliseen hintaan. lähtönopeudet mitattiin labradarin tutkalla kymmenen asteen lämmössä ja sain TRG:n 66 senttisestä piipusta arvoiksi kymmenelle laukaukselle keskimäärin 824 m/s mikä on yllättävän tarkasti sama mitä valmistaja ilmoittaa. Tämä onkin yleisin tapa ladata tarkkuuspatruuna. eli kahdella aseella ammuttuna viiden kasat olivat keskimäärin 20 mm. asia ei oikeastaan liene mikään yllätys, pikemminkin lähinnä itsestäänselvyys. Tarkemmin patruunaa tarkasteltaessa havaitsee, että hylsyn suuta ei ole niipattu luotiin. ainoa haitta silloin on se, että patruunaa ei silloin ole tarkoitettu itselataaviin aseisiin. laatikko huomioiden patruunoiden hinnaksi jää euron verran, mikä on lyömätön hinta/laatu suhteeltaan. vaihtelu oli ihan normaali kilpapatruunalle 12,8 m/s, kuten normaalihajonta sekin 4,4 m/s
Runkoa on huomattavasti vahvistettu yläsillasta ja muutenkin ase on hivenen jykevämpää tekoa. Cobran laukaisukoneisto on perinteinen kaksitoiminen, jossa yksitoiminen liipaisu onnistuu vetämällä iskuvasara ensin käsin vireeseen. Revolveri on kaikin puolin viimeisteltyä työtä aseeseen tehtyjä merkintöjä myöten. Ruostumattomasta teräksestä valmistetussa revolverissa ei ole erillistä takatähtäintä, vaan yläsiltaan koneistettu ura hahloineen toimii sellaisena. Kaikki sovitukset on tehty huolellisesti, ulkopinnat hiottu ja kiillotettu nätisti eikä piiloon jäävissäkään kohdissa ole moittimista. alkuperäisen king Cobran rakenteessa hyödynnettiin runsaasti valuosia ja muita valmistuskustannuksia alentavia ratkaisuja. aseessa käytettiin mm. King Cobra king Cobran ensimmäinen nykymalli on varustettu kolmituumaisella (n. samaten kahvaa on siirretty hieman taaksepäin paremman rekyylihallinnan saavuttamiseksi. vahvemmasta rungosta ja hieman pidemmästä piipustaan huolimatta king Cobra painaa ainoastaan 795 grammaa eli vain 85 grammaa enemmän kuin Cobra. aseessa on kuudella patruunapesällä varustettu rulla, ja se on suunniteltu +P-painetasoisten latauksien ampumiseen. 76 mm) piipulla ja kumisella kahvalla eikä siinä alkuperäisen king Cobran tavoin ole erillistä säädettävää takatähtäintä. Pythoninkin poistuttua tarjonnasta vuonna 2005 kului yli kymmenen vuotta ilman kaksitoimista Coltrevolveria, kunnes vuonna 2017 Colt monien yllätykseksi toi markkinoille suojelukäyttöön tarkoitetun .38 s&W special -kaliiperisen Cobra-taskurevolverin. vuoden 2017 Cobrassa käytetään pientä runkoa, joka kooltaan on hieman Drunkoa suurempi ja asettuu suurin piirtein smitikan jja k-runkojen puoliväliin. uusi kuningaskobra on teknisesti hyvin pitkälle sama ase kuin vuoden 2017 Cobra. Cobrasta tosin löytyy myös pelkällä kaksitoimisella laukaisulla (Double action Only = DaO) varustettu night Cobra -versio. Uudelleensyntynyt klassikko TeksTi ja kuvaT: Mika PiTkänen Coltin alkuperäinen, tehtaan aiempaan Trooper Mk v -malliin pohjautunut king Cobra esiteltiin vuonna 1986 edellisvuonna markkinoille tulleen Rugerin GP100:n haastajaksi. pääjousena kierrejousta perinteisemmän lehtijousen sijaan. 64 203mm) asti. Coltin tehtaan edustajan mukaan päätös .357 Magnumille pesitetystä versiosta tehtiin jo kolmekasi-Cobran esittelyn yhteydessä, mutta tehtaalta kesti pari vuotta kehittää Magnum-patruunan painetason kestävällä rungolla varustettu king Cobra -versio. asetta sai useammallakin piipun pituudella 2,5-tuumaisesta aina 8-tuumaiseen (n. Colt on kuitenkin tuonut ensimmäisen 3” mallin rinnalle myös 4,25” piipulla, säädettävällä takatähtäimellä ja puukahvalla varustetun alkuperäisen king Cobran henkisen Target-mallin sekä 2” piipulla varustetun Carrymallin, jossa on .38-kaliiperisen night Cobran tavoin COLT KING COBRA Uuden King Cobran tunnusmaisin piirre on totuttua laajempi liipaisinkaari, joka mahdollistaa myös kaksitoimisen laukaisun sormikkaat kädessä. näillä tavoin ase saatiin hinnaltaan huomattavasti tehtaan lippulaivamallia, Python-revolveria, edullisemmaksi ja king Cobra muodostuikin eräänlaiseksi Pythonin kansanversioksi. kyse ei suinkaan ollut vuosina 1950-81 tuotannossa olleen Coltin D-kokoisella alumiinirungolla varustetun alkuperäisen Cobran reinkarnaatiosta, vaan täysin uuden aseen lanseerauksesta. DaO-version iskuvasara on mallia ”bobbed” eli siinä ei ole lainkaan kannusta. king Cobra otettiin hyvin vastaan ja se oli aluksi melko suosittu, mutta 1990-luvun alussa alkanut itselataavien pistoolien buumi Yhdysvalloissa alkoi nopeasti syödä revolverien kysyntää, niinpä king Cobrakin poistui hetkeksi tuotannosta vuonna 1992 palaten uudelleen vuonna 1994, kunnes vuonna 1998 hävisi lopullisesti. Cobra on alkuperäisen Cobran tavoin varustettu kahden tuuman piipulla, eikä siihen ainakaan toistaiseksi ole luvassa muita vaihtoehtoja. 34 • ase-lehti. aseessa oli Coltin keskikokoinen, hivenen muunneltu v-runko, joka osapuilleen kooltaan vastasi smith & Wessonin L-runkoa. Coltin uuden Cobran tunnusmaisimpana piirteenä toimii avara ja omintakeisesti muotoiltu, alaosastaan litistetty liipaisinkaari, joka mahdollistaa myös kaksitoimisen ampumisen käsineet kädessä. Pienestä rungostaan huolimatta King Cobran rulla vetää kuusi patruunaa
aseessa on kuudella patruunapesällä varustettu rulla, ja se on suunniteltu +P-painetasoisten latauksien ampumiseen. uusi kuningaskobra on teknisesti hyvin pitkälle sama ase kuin vuoden 2017 Cobra. Coltin uuden Cobran tunnusmaisimpana piirteenä toimii avara ja omintakeisesti muotoiltu, alaosastaan litistetty liipaisinkaari, joka mahdollistaa myös kaksitoimisen ampumisen käsineet kädessä. DaO-version iskuvasara on mallia ”bobbed” eli siinä ei ole lainkaan kannusta. King Cobra king Cobran ensimmäinen nykymalli on varustettu kolmituumaisella (n. Pythoninkin poistuttua tarjonnasta vuonna 2005 kului yli kymmenen vuotta ilman kaksitoimista Coltrevolveria, kunnes vuonna 2017 Colt monien yllätykseksi toi markkinoille suojelukäyttöön tarkoitetun .38 s&W special -kaliiperisen Cobra-taskurevolverin. Cobran laukaisukoneisto on perinteinen kaksitoiminen, jossa yksitoiminen liipaisu onnistuu vetämällä iskuvasara ensin käsin vireeseen. aseessa oli Coltin keskikokoinen, hivenen muunneltu v-runko, joka osapuilleen kooltaan vastasi smith & Wessonin L-runkoa. pääjousena kierrejousta perinteisemmän lehtijousen sijaan. asetta sai useammallakin piipun pituudella 2,5-tuumaisesta aina 8-tuumaiseen (n. Coltin tehtaan edustajan mukaan päätös .357 Magnumille pesitetystä versiosta tehtiin jo kolmekasi-Cobran esittelyn yhteydessä, mutta tehtaalta kesti pari vuotta kehittää Magnum-patruunan painetason kestävällä rungolla varustettu king Cobra -versio. Pienestä rungostaan huolimatta King Cobran rulla vetää kuusi patruunaa. 76 mm) piipulla ja kumisella kahvalla eikä siinä alkuperäisen king Cobran tavoin ole erillistä säädettävää takatähtäintä. vuoden 2017 Cobrassa käytetään pientä runkoa, joka kooltaan on hieman Drunkoa suurempi ja asettuu suurin piirtein smitikan jja k-runkojen puoliväliin. kyse ei suinkaan ollut vuosina 1950-81 tuotannossa olleen Coltin D-kokoisella alumiinirungolla varustetun alkuperäisen Cobran reinkarnaatiosta, vaan täysin uuden aseen lanseerauksesta. Colt on kuitenkin tuonut ensimmäisen 3” mallin rinnalle myös 4,25” piipulla, säädettävällä takatähtäimellä ja puukahvalla varustetun alkuperäisen king Cobran henkisen Target-mallin sekä 2” piipulla varustetun Carrymallin, jossa on .38-kaliiperisen night Cobran tavoin COLT KING COBRA Uuden King Cobran tunnusmaisin piirre on totuttua laajempi liipaisinkaari, joka mahdollistaa myös kaksitoimisen laukaisun sormikkaat kädessä. ase-lehti • 35. aseessa käytettiin mm. Kaikki sovitukset on tehty huolellisesti, ulkopinnat hiottu ja kiillotettu nätisti eikä piiloon jäävissäkään kohdissa ole moittimista. Uudelleensyntynyt klassikko TeksTi ja kuvaT: Mika PiTkänen Coltin alkuperäinen, tehtaan aiempaan Trooper Mk v -malliin pohjautunut king Cobra esiteltiin vuonna 1986 edellisvuonna markkinoille tulleen Rugerin GP100:n haastajaksi. vahvemmasta rungosta ja hieman pidemmästä piipustaan huolimatta king Cobra painaa ainoastaan 795 grammaa eli vain 85 grammaa enemmän kuin Cobra. näillä tavoin ase saatiin hinnaltaan huomattavasti tehtaan lippulaivamallia, Python-revolveria, edullisemmaksi ja king Cobra muodostuikin eräänlaiseksi Pythonin kansanversioksi. Cobrasta tosin löytyy myös pelkällä kaksitoimisella laukaisulla (Double action Only = DaO) varustettu night Cobra -versio. samaten kahvaa on siirretty hieman taaksepäin paremman rekyylihallinnan saavuttamiseksi. king Cobra otettiin hyvin vastaan ja se oli aluksi melko suosittu, mutta 1990-luvun alussa alkanut itselataavien pistoolien buumi Yhdysvalloissa alkoi nopeasti syödä revolverien kysyntää, niinpä king Cobrakin poistui hetkeksi tuotannosta vuonna 1992 palaten uudelleen vuonna 1994, kunnes vuonna 1998 hävisi lopullisesti. Revolveri on kaikin puolin viimeisteltyä työtä aseeseen tehtyjä merkintöjä myöten. Runkoa on huomattavasti vahvistettu yläsillasta ja muutenkin ase on hivenen jykevämpää tekoa. Ruostumattomasta teräksestä valmistetussa revolverissa ei ole erillistä takatähtäintä, vaan yläsiltaan koneistettu ura hahloineen toimii sellaisena. alkuperäisen king Cobran rakenteessa hyödynnettiin runsaasti valuosia ja muita valmistuskustannuksia alentavia ratkaisuja. 64 203mm) asti. Cobra on alkuperäisen Cobran tavoin varustettu kahden tuuman piipulla, eikä siihen ainakaan toistaiseksi ole luvassa muita vaihtoehtoja
kahvasta saa normaalikätinen ampuja juuri sopivasti kunnollisen otteen ilman, että pikkusormi jää tyhjän päälle. Coltista ei siis kannata irrottaa rullaa puhdistuksen helpottamiseksi smitikoiden tavoin. Patruunapesän kurkut tulkattiin halkaisijaltaan .359-tuumaisiksi, mikä on hivenen enemmän kuin ihanteellisena pidetty .358”. vastaus tähän on, että revolveri ei mahdu nykyiseen taskuaselaatikkoon. Laukaisukoneistossa on pudotusvarmistimena toimiva välitintanko, joka nousee ylös liipaisinta painettaessa välittäen iskuvasaran iskun runkoon asennetulle erilliselle nallipiikille. MiM-valuna tehty liipaisin on revolvereissa tavallisesti käytettyjä selvästi kapeampi, mutta sen urittamaton pinta tuntuu silti liipaisinsormeen luontevalta. asetta ei siis ole ensisijaisesti tarkoitettu 25 m tarkkuusammuntaan, joskin se kyllä soveltuu ampumaurheilukäyttöönkin, tällöin lajeina ovat käytännössä iDPa tai practicalin revolvePiipunsuuhun on tehty rihlausta suojaava suorakulmainen upotus. Piipun rihlaus on Coltin .357 Magnumeista tuttu vasenkätinen 1/14” nousulla ja kuudella rihlapalkilla varustettu, ja piipunsuulle on tehty reilun millin syvyinen kruunua suojaava suorakulmainen upotus. Cobran tavoin ainakaan tällä hetkellä king Cobraa ei saa kuin ruostumattomasta teräksestä valmistettuna. Rungon yläsilta on (Ruger) GP100-maisesti paksu, vahvuutta sillä on reilut 7 mm, ja sen päälle on koneistettu täysimittainen tähtäinura, joka takaosastaan kaventuu 3,5 mm levyiseksi suorakulmaiseksi hahloksi. salvan korkea etupää toimii rullan peräpään suojana ja samalla rullan hammasrattaan ohjauspintana rullaa suljettaessa. Rullan ja ylimenokartion väliin jäävä tulirako on suurimmillaan 0,1 mm, mikä on melko optimaalinen mitta. Takatähtäimenä toimii yläsiltaan koneistettu hahlo, jonka reunoilla olevat suorat pinnat osoittautuivat omalle silmälleni kapeanlaisiksi. LauKauKsia, LauKauKsia Coltin uusi king Cobra on suunniteltu ensisijaisesti Yhdysvaltain itsepuolustusasemarkkinoille. Matalan jyvän takareunaan on upotettu pyöreä messinki-insertti, jonka pitäisi helpottaa tähtäinkuvan saamista nopeissa tilanteissa. Iskuvasaran isku välittyy nallipiikille liipaisinta puristettaessa ylösnousevan välitintangon avulla. Hieman väljän kurkun ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa tarkkuuteen toisin kuin liian tiukka. Coltille tyypilliseen tapaan ampujasta katsottaessa myötäpäivään pyörivässä rullassa on kuusi patruunapesää, joiden sisäpinnat ovat työstönaarmuttomat ja silmämääräisesti todeten sileät. Teräväksi tarkoitettuja kulmia ei ole hiontavaiheessa nuljattu pyöreiksi ja merkinnätkin on tehty teräkseen tarkasti. Rullassa on iskuvasara viritettynä jonkin verran niin pituuskuin sivusuuntaistakin klappia, joskaan ei häiritsevissä määrin, ehkä kuitenkin himpun enemmän kuin Colteissa perinteisesti. Revolverilla on pituutta 205 mm ja massaa 795 grammaa. Liipaisinkaari on ainevahvuudeltaan ohuenlainen ja muotoiltu tarkoituksenmukaisen avaraksi 2010-luvun taktisen ajattelun hengessä. Tiukka kurkku nimittäin supistaisi luodit ylimenokartioon ja piipun rihlaukseen jo valmiiksi alimittaisina. Oleellista on se, että liipaisin pohjaan painettuna klapista häviää kuitenkin suurin osa, aivan kuten vanhoissa Colteissakin oli tapana. king Cobran perusmallissa käytetään Coltin logoilla varustettua Hoguen pehmeää kumikahvaa sormilovilla ja pyöristetyllä takakulmalla. ejektoritanko on hyvin siroa mallia ja halkaisijaltaan niin pieni, että sen pää painautuu tavallista enemmän sormeen hylsyjä poistettaessa. Ainakaan toistaiseksi Colt ei tarjoa mallia kuin ruostumattomasta teräksestä valmistettuna. king Cobran kokonaispituus on 205 mm ja korkeutta sillä on Hoguen kahvalla 123 mm. Laukusta löytyy aseen lisäksi ainoastaan minimalistinen ohjekirja ja amerikkalaisille aseille pakollinen vaijerilukko. Puukahva sopisi paremmin aseen tyyliin, joskin tällainen on helppo vaihtaa aseeseen myöhemminkin. Rungon vasemmalla puolella olevat kaksi pienempää ruuvia pitävät paikoillaan rungon sivulevyä, jonka alta löytyy laukaisukoneisto. jyvän pystysuoraan takapintaan on upotettu halkaisijaltaan 2,5 mm messinkipyörylä, joka ainakin uutuuttaan kiiltelevänä ja hyvässä valaistuksessa saattaa ajaa asiansa, eli auttaa tähtäinkuvan muodostusta nopeissa tilanteissa. iskuvasara käsin viritettäessä etuvedoton yksitoimilaukaisu irtoaa keskimäärin 1,8 kg vastuksella. satiinimainen rosteripinta kiiltelee kauniisti ja king Cobra on muutenkin todella nätti katsella. itse asiassa se ei olisi mahtunut edes vanhan lain mukaiseen taskurevolverilaatikkoon, joka oli sentin verran pidempi ja korkeampi kuin nykyisin käytettävä taskuaselaatikko. kahvan runko itsessään on matala ja suorapohjainen. Rullan salpa on Coltin kaksitoimisista revolvereista tuttua, melko kookasta mallia, jossa rullan lukitus vapautuu salvasta vetämällä. Liipaisintuntuma on pääosin hyvä niin kaksikuin yksitoimisenakin, joskin liipaisimessa esiintyy hivenen sivuttaista klappia. Piipun sileä yläpinta rungon yläsillan tavoin on lasikuulapuhallettu heijastelujen vähentämiseksi. kolmen tuuman piippu on full lug -tyyppinen, eli ejektoritangon kotelo ulottuu piipunsuulle saakka. Piipun päällä on ventiloimaton silta, johon on kuusiokoloruuvilla kiinnitetty matalaprofiilinen sinistetty jyvä. King Cobra tutuKsi king Cobra toimitetaan Coltille tyypillisessä tummansinisessä muovilaukussa, joka on aseen kompaktiin kokoon suhteutettuna kookas. Perusmallin takatähtäin on siis tyyppiä kiinteä, mutta tarjoaa silti jonkinmoisen tähtäinkuvan, mutta tästä enemmän koeammunnan yhteydessä. Matalaprofiilinen iskuvasara on liipaisimen tavoin MiM-osa, ja sen kannus on samanlevyinen kuin vasara itsekin ja sen yläpinta on uritettu. kumikahva ajaa asiansa ja on käteen mukava, joskin takaosastaan se saisi olla leveämmäksi muotoiltu, mutta näin hienoon aseeseen kumikahva on hivenen halvanoloinen. itse aseessa huomio kiinnittyy heti sen moitteettomaan viimeistelyyn. uuden king Cobran mitat ovat niin kompaktit, että väkisinkin tulee mieleen, onko kyseessä suomalaisittain taskuase. jos jyvään nyt jotakin täplää kaipaa, itse pitäisin parempana valokuituista sellaista. se on ulkomitoiltaan kompakti ja massaltaan kevyt ase, jotta sitä voidaan kuljettaa mukana myös vaatetuksen alle kätkettynä siellä, missä laki sen sallii. DaO-laukaisukoneisto ja bobattu iskuvasara. samaten smith & Wessoneista poiketen rullan varsi ei irtoa irrotetusta rullasta yksinkertaisesti vetämällä se pois, vaan ejektoritanko pitää ensin kiertää irti. Valitettavasti hiemankaan hämärässä sitä ei enää näe, joten valokuitu olisi huomattavasti toimivampi ratkaisu. Vuoden 2019 King Cobran perusmalli 3" piipulla, kiinteällä takatähtäimellä ja Hoguen kumikahvalla. Kompaktiudestaan huolimatta se ei mahdu taskuaselaatikkoon, eli kyseessä on meikäläisittäin revolveri. kaikki sovitukset on tehty huolellisesti, ulkopinnat hiottu ja harjakiillotettu nätisti eikä piiloon jäävissäkään kohdissa ole moittimista. Piipunsuun päällä näkyvissä etutähtäimen kiinnitysruuvi. 36 • ase-lehti. kaksitoimilaukaisussa on lyhyt etuveto, jonka jälkeen iskuvasara virittyy ja putoaa 4,5 kg kokonaisvastuksella, vedon lopussa esiintyy Coltille tyypillistä vastuksen lisääntymistä. jyvän vaihtaminen tosin käy kädenkäänteessä, kunhan markkinoille alkaa tulla tarvikeosia. king Cobran rungosta löytyy kolme ruuvia, joista rungon oikealla kyljellä sijaitseva suurempi ruuvi pitää rullan kääntövartta paikoillaan. Ontoksi poratun ruuvin alta löytyy irtonainen pieni kierrejousi ja teräväkärkinen plungeri, jotka kadottaa varsin helposti. kahva on pohjastaan kiinni yhdellä ruuvilla, ja sen irrottamisen jälkeen rungon sisältä paljastuu aseen vmallinen pääjousi, itse asiassa lehtijousen taitoskohta on niin pyöreä, että se on ennemminkin u:n muotoinen
satiinimainen rosteripinta kiiltelee kauniisti ja king Cobra on muutenkin todella nätti katsella. Valitettavasti hiemankaan hämärässä sitä ei enää näe, joten valokuitu olisi huomattavasti toimivampi ratkaisu. Piipun rihlaus on Coltin .357 Magnumeista tuttu vasenkätinen 1/14” nousulla ja kuudella rihlapalkilla varustettu, ja piipunsuulle on tehty reilun millin syvyinen kruunua suojaava suorakulmainen upotus. kolmen tuuman piippu on full lug -tyyppinen, eli ejektoritangon kotelo ulottuu piipunsuulle saakka. Rullassa on iskuvasara viritettynä jonkin verran niin pituuskuin sivusuuntaistakin klappia, joskaan ei häiritsevissä määrin, ehkä kuitenkin himpun enemmän kuin Colteissa perinteisesti. Rullan salpa on Coltin kaksitoimisista revolvereista tuttua, melko kookasta mallia, jossa rullan lukitus vapautuu salvasta vetämällä. Matalaprofiilinen iskuvasara on liipaisimen tavoin MiM-osa, ja sen kannus on samanlevyinen kuin vasara itsekin ja sen yläpinta on uritettu. Takatähtäimenä toimii yläsiltaan koneistettu hahlo, jonka reunoilla olevat suorat pinnat osoittautuivat omalle silmälleni kapeanlaisiksi. Matalan jyvän takareunaan on upotettu pyöreä messinki-insertti, jonka pitäisi helpottaa tähtäinkuvan saamista nopeissa tilanteissa. Laukaisukoneistossa on pudotusvarmistimena toimiva välitintanko, joka nousee ylös liipaisinta painettaessa välittäen iskuvasaran iskun runkoon asennetulle erilliselle nallipiikille. Rungon vasemmalla puolella olevat kaksi pienempää ruuvia pitävät paikoillaan rungon sivulevyä, jonka alta löytyy laukaisukoneisto. jyvän pystysuoraan takapintaan on upotettu halkaisijaltaan 2,5 mm messinkipyörylä, joka ainakin uutuuttaan kiiltelevänä ja hyvässä valaistuksessa saattaa ajaa asiansa, eli auttaa tähtäinkuvan muodostusta nopeissa tilanteissa. Iskuvasaran isku välittyy nallipiikille liipaisinta puristettaessa ylösnousevan välitintangon avulla. jos jyvään nyt jotakin täplää kaipaa, itse pitäisin parempana valokuituista sellaista. itse aseessa huomio kiinnittyy heti sen moitteettomaan viimeistelyyn. Oleellista on se, että liipaisin pohjaan painettuna klapista häviää kuitenkin suurin osa, aivan kuten vanhoissa Colteissakin oli tapana. Perusmallin takatähtäin on siis tyyppiä kiinteä, mutta tarjoaa silti jonkinmoisen tähtäinkuvan, mutta tästä enemmän koeammunnan yhteydessä. MiM-valuna tehty liipaisin on revolvereissa tavallisesti käytettyjä selvästi kapeampi, mutta sen urittamaton pinta tuntuu silti liipaisinsormeen luontevalta. Ainakaan toistaiseksi Colt ei tarjoa mallia kuin ruostumattomasta teräksestä valmistettuna. uuden king Cobran mitat ovat niin kompaktit, että väkisinkin tulee mieleen, onko kyseessä suomalaisittain taskuase. Revolverilla on pituutta 205 mm ja massaa 795 grammaa. Vuoden 2019 King Cobran perusmalli 3" piipulla, kiinteällä takatähtäimellä ja Hoguen kumikahvalla. Patruunapesän kurkut tulkattiin halkaisijaltaan .359-tuumaisiksi, mikä on hivenen enemmän kuin ihanteellisena pidetty .358”. Piipun sileä yläpinta rungon yläsillan tavoin on lasikuulapuhallettu heijastelujen vähentämiseksi. Hieman väljän kurkun ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa tarkkuuteen toisin kuin liian tiukka. Cobran tavoin ainakaan tällä hetkellä king Cobraa ei saa kuin ruostumattomasta teräksestä valmistettuna. Piipun päällä on ventiloimaton silta, johon on kuusiokoloruuvilla kiinnitetty matalaprofiilinen sinistetty jyvä. king Cobran kokonaispituus on 205 mm ja korkeutta sillä on Hoguen kahvalla 123 mm. se on ulkomitoiltaan kompakti ja massaltaan kevyt ase, jotta sitä voidaan kuljettaa mukana myös vaatetuksen alle kätkettynä siellä, missä laki sen sallii. Coltista ei siis kannata irrottaa rullaa puhdistuksen helpottamiseksi smitikoiden tavoin. LauKauKsia, LauKauKsia Coltin uusi king Cobra on suunniteltu ensisijaisesti Yhdysvaltain itsepuolustusasemarkkinoille. Puukahva sopisi paremmin aseen tyyliin, joskin tällainen on helppo vaihtaa aseeseen myöhemminkin. Piipunsuun päällä näkyvissä etutähtäimen kiinnitysruuvi. Liipaisintuntuma on pääosin hyvä niin kaksikuin yksitoimisenakin, joskin liipaisimessa esiintyy hivenen sivuttaista klappia. salvan korkea etupää toimii rullan peräpään suojana ja samalla rullan hammasrattaan ohjauspintana rullaa suljettaessa. Liipaisinkaari on ainevahvuudeltaan ohuenlainen ja muotoiltu tarkoituksenmukaisen avaraksi 2010-luvun taktisen ajattelun hengessä. Rullan ja ylimenokartion väliin jäävä tulirako on suurimmillaan 0,1 mm, mikä on melko optimaalinen mitta. DaO-laukaisukoneisto ja bobattu iskuvasara. Laukusta löytyy aseen lisäksi ainoastaan minimalistinen ohjekirja ja amerikkalaisille aseille pakollinen vaijerilukko. king Cobran perusmallissa käytetään Coltin logoilla varustettua Hoguen pehmeää kumikahvaa sormilovilla ja pyöristetyllä takakulmalla. kahva on pohjastaan kiinni yhdellä ruuvilla, ja sen irrottamisen jälkeen rungon sisältä paljastuu aseen vmallinen pääjousi, itse asiassa lehtijousen taitoskohta on niin pyöreä, että se on ennemminkin u:n muotoinen. King Cobra tutuKsi king Cobra toimitetaan Coltille tyypillisessä tummansinisessä muovilaukussa, joka on aseen kompaktiin kokoon suhteutettuna kookas. asetta ei siis ole ensisijaisesti tarkoitettu 25 m tarkkuusammuntaan, joskin se kyllä soveltuu ampumaurheilukäyttöönkin, tällöin lajeina ovat käytännössä iDPa tai practicalin revolvePiipunsuuhun on tehty rihlausta suojaava suorakulmainen upotus. king Cobran rungosta löytyy kolme ruuvia, joista rungon oikealla kyljellä sijaitseva suurempi ruuvi pitää rullan kääntövartta paikoillaan. Coltille tyypilliseen tapaan ampujasta katsottaessa myötäpäivään pyörivässä rullassa on kuusi patruunapesää, joiden sisäpinnat ovat työstönaarmuttomat ja silmämääräisesti todeten sileät. jyvän vaihtaminen tosin käy kädenkäänteessä, kunhan markkinoille alkaa tulla tarvikeosia. kaikki sovitukset on tehty huolellisesti, ulkopinnat hiottu ja harjakiillotettu nätisti eikä piiloon jäävissäkään kohdissa ole moittimista. itse asiassa se ei olisi mahtunut edes vanhan lain mukaiseen taskurevolverilaatikkoon, joka oli sentin verran pidempi ja korkeampi kuin nykyisin käytettävä taskuaselaatikko. Rungon yläsilta on (Ruger) GP100-maisesti paksu, vahvuutta sillä on reilut 7 mm, ja sen päälle on koneistettu täysimittainen tähtäinura, joka takaosastaan kaventuu 3,5 mm levyiseksi suorakulmaiseksi hahloksi. samaten smith & Wessoneista poiketen rullan varsi ei irtoa irrotetusta rullasta yksinkertaisesti vetämällä se pois, vaan ejektoritanko pitää ensin kiertää irti. kahvan runko itsessään on matala ja suorapohjainen. kahvasta saa normaalikätinen ampuja juuri sopivasti kunnollisen otteen ilman, että pikkusormi jää tyhjän päälle. Teräväksi tarkoitettuja kulmia ei ole hiontavaiheessa nuljattu pyöreiksi ja merkinnätkin on tehty teräkseen tarkasti. ejektoritanko on hyvin siroa mallia ja halkaisijaltaan niin pieni, että sen pää painautuu tavallista enemmän sormeen hylsyjä poistettaessa. iskuvasara käsin viritettäessä etuvedoton yksitoimilaukaisu irtoaa keskimäärin 1,8 kg vastuksella. kaksitoimilaukaisussa on lyhyt etuveto, jonka jälkeen iskuvasara virittyy ja putoaa 4,5 kg kokonaisvastuksella, vedon lopussa esiintyy Coltille tyypillistä vastuksen lisääntymistä. Ontoksi poratun ruuvin alta löytyy irtonainen pieni kierrejousi ja teräväkärkinen plungeri, jotka kadottaa varsin helposti. Kompaktiudestaan huolimatta se ei mahdu taskuaselaatikkoon, eli kyseessä on meikäläisittäin revolveri. kumikahva ajaa asiansa ja on käteen mukava, joskin takaosastaan se saisi olla leveämmäksi muotoiltu, mutta näin hienoon aseeseen kumikahva on hivenen halvanoloinen. Tiukka kurkku nimittäin supistaisi luodit ylimenokartioon ja piipun rihlaukseen jo valmiiksi alimittaisina. vastaus tähän on, että revolveri ei mahdu nykyiseen taskuaselaatikkoon. ase-lehti • 37
käytetyt koeammuntapatruunat ja niillä saavutettu käynti on kirjattu oheiseen taulukkoon. Tässä ase vasenkätisen koeampujan käsissä. 38 • ase-lehti. ase siis osoitti ainakin tässä testissä parempaa käyntiä Magnum-patruunoilla. aseen tarkkuus osoittautui tyydyttäväksi tuottaen kolmekasilla keskimäärin 71-118 mm luokkaa olevia kasoja ja kolmeviisseiskalla vaihteluväli oli 64-99 mm. Tarkkuuskokeet ammuttiin tällä kertaa tuelta MTM:n Pistol Restiä ja pientä hiekkapussia käyttäen. Ammutut hylsyt poistuivat hyvin vain juuri puhdistetusta aseesta, pienenkin laukausmäärän jälkeen ne piti nyppiä yksitellen irti aseesta. jo pitkään noudattamani periaatteen mukaan käytän koeammunnoissa ainoastaan tehdaslatauksia, mielellään vielä yleisesti saatavilla olevia sellaisia. Kompaktista olemuksestaan huolimatta King Cobra on hyvä ase ampua, ja istuu käteen hyvin. käytössä oli kolmea lajia .357 Magnum -patruunaa sekä viittä latausta normaalipaineista .38 special -patruunaa, joskin Fiocchin kova sjsP-lataus lähenteli jo pluspainetasoa. varsinainen koeammunta toteutettiin perinteisen kaavan mukaan 25 metrin pistooliradalla tarkkuusosiotauluihin. sinänColt toimitetaan aseen mittoihin nähden melko kookkaassa muovisalkussa ohjekirjan ja aselukon kera. ridivisioona. sopivan kotelon puuttuessa toiminnallista ammuntaa king Cobralla ei tällä kertaa päästy kokeilemaan muutamaa läheltä ammuttua kuuden laukauksen pikasarjaa lukuun ottamatta. vastaavilla .38 sPL -patruunoilla verrokkina toiminut nelituumainen s&W 686 ampui noin kolmanneksen pienempiä kasoja. +P-patruunoiden saatavuus suomessa on nykyisin lähes olematonta. Uusi King Cobra on hienosti valmistettu ase ja herättää voimakasta omistamisen halua, toisaalta se ei käytännössä osoittautunut aivan ennakko-odotusten mukaiseksi tuotteeksi. jälkimmäisestä ehdosta poiketen mukana on pari hieman vanhempaa latausta, PMC:n .38 special ja american eaglen .357 Magnum. aseella kokeiltiin ampua tarkkuutta myös seisaaltaan kahden käden otteella, jolloin sekä kolmekaseilla että Magnum-patruunoilla saavutettiin keskimäärin 100-150 mm kasoja joukosKahvan irrottamisen jälkeen paljastuu kahvan matala runko ja sen sisällä oleva V-mallinen pääjousi. sä aseen käyntiä voidaan pitää lähinnä pettymyksenä eikä se ollut lähellekään .357 Mag -revolvereilta odotettua tasoa. Kuvassa näkyy myöskin koneiston peitelevy ja sen kaksi kiinnitysruuvia
käytetyt koeammuntapatruunat ja niillä saavutettu käynti on kirjattu oheiseen taulukkoon. Ammutut hylsyt poistuivat hyvin vain juuri puhdistetusta aseesta, pienenkin laukausmäärän jälkeen ne piti nyppiä yksitellen irti aseesta. sinänColt toimitetaan aseen mittoihin nähden melko kookkaassa muovisalkussa ohjekirjan ja aselukon kera. aseen tarkkuus osoittautui tyydyttäväksi tuottaen kolmekasilla keskimäärin 71-118 mm luokkaa olevia kasoja ja kolmeviisseiskalla vaihteluväli oli 64-99 mm. ase-lehti • 39. käytössä oli kolmea lajia .357 Magnum -patruunaa sekä viittä latausta normaalipaineista .38 special -patruunaa, joskin Fiocchin kova sjsP-lataus lähenteli jo pluspainetasoa. Tässä ase vasenkätisen koeampujan käsissä. Uusi King Cobra on hienosti valmistettu ase ja herättää voimakasta omistamisen halua, toisaalta se ei käytännössä osoittautunut aivan ennakko-odotusten mukaiseksi tuotteeksi. +P-patruunoiden saatavuus suomessa on nykyisin lähes olematonta. ase siis osoitti ainakin tässä testissä parempaa käyntiä Magnum-patruunoilla. ridivisioona. sopivan kotelon puuttuessa toiminnallista ammuntaa king Cobralla ei tällä kertaa päästy kokeilemaan muutamaa läheltä ammuttua kuuden laukauksen pikasarjaa lukuun ottamatta. Tarkkuuskokeet ammuttiin tällä kertaa tuelta MTM:n Pistol Restiä ja pientä hiekkapussia käyttäen. Kompaktista olemuksestaan huolimatta King Cobra on hyvä ase ampua, ja istuu käteen hyvin. aseella kokeiltiin ampua tarkkuutta myös seisaaltaan kahden käden otteella, jolloin sekä kolmekaseilla että Magnum-patruunoilla saavutettiin keskimäärin 100-150 mm kasoja joukosKahvan irrottamisen jälkeen paljastuu kahvan matala runko ja sen sisällä oleva V-mallinen pääjousi. varsinainen koeammunta toteutettiin perinteisen kaavan mukaan 25 metrin pistooliradalla tarkkuusosiotauluihin. jälkimmäisestä ehdosta poiketen mukana on pari hieman vanhempaa latausta, PMC:n .38 special ja american eaglen .357 Magnum. Kuvassa näkyy myöskin koneiston peitelevy ja sen kaksi kiinnitysruuvia. vastaavilla .38 sPL -patruunoilla verrokkina toiminut nelituumainen s&W 686 ampui noin kolmanneksen pienempiä kasoja. jo pitkään noudattamani periaatteen mukaan käytän koeammunnoissa ainoastaan tehdaslatauksia, mielellään vielä yleisesti saatavilla olevia sellaisia. sä aseen käyntiä voidaan pitää lähinnä pettymyksenä eikä se ollut lähellekään .357 Mag -revolvereilta odotettua tasoa
ammuttujen laukauksien myötä laukaisu kuitenkin parani huomattavasti, joten ehkä kyse oli sittenkin vain uutuudenkankeudesta ja pintojen hioutumisesta. jsP (ae 357a) (erä 205006H143) 32 mm 61 mm 73 mm 75 mm 81 mm 64 mm Fiocchi .357 Magnum 158 gr. Tasainen pinta on ikänäön rasittamalle silmälleni liian kapea, joten näen hahlon ympäristön kokonaisuudessaan puolipyöreänä. Patruuna Pienin kasa: kasa 2: kasa 3: kasa 4: suurin kasa: kasojen ka.: Fiocchi .38 special 148 gr. sjsP (erä 5905996-) 77 mm 98 mm 101 mm 102 mm 119 mm 99 mm koeammunnassa käytetyt patruunat ja niillä saavutetut tulokset (5 x 5 lks.). kolmeviisseiskoilla kasat olivat kymmenisen senttiä tähtäyspisteen yläpuolella ja saman verran oikealla. ammuttu MTM Pistol Rest -tuelta. aseen yksitoiminen laukaisu koettiin käytännössä varsin hyväksi, joskin satunnaisesti siinä esiintyi hienoista ahdistusta, ikään kuin liipaisin olisi reunastaan ottanut johonkin kiinni. sa tosin jokunen 50-70 mm onnenkantamoinenkin. sjsP (erä 5705017-) 46 mm 57 mm 68 mm 95 mm 98 mm 73 mm MagTech .38 special 158 gr. Coltin liipaisimessa on sivuttaista välystä, ja liipaisinta puristettaessa sivulle kampeava voima sai sen ahdistamaan tai jopa kokonaan nalkkiin. FMj-Flat (38P) (erä Bu0904 L-0194) 78 mm 99 mm 105 mm 107 mm 128 mm 103 mm PMC .38 special 132 gr. sivusuunnassa osumat hakeutuivat hivenen oikealle, sitä enemmän mitä enemmän patruunassa oli puhtia. kompaktista olemuksestaan huolimatta king Cobra on varsin hyvä ase ampua, se istuu ainakin omaan käteeni hyvin ja rekyyli .38 specialeilla ei tunnu sen kummemmalta kuin isompirunkoisella revolverillakaan. uuden Colt king Cobran perusmallin ohjehinta tätä kirjoitettaessa (syyskuussa 2019) on 1250 euroa. suurimmaksi haasteeksi muodostui lopulta aseen hahlo, jolla oli ajoittain vaikeuksia hahmottaa tasajyvää. FMj (38G) (erä 38G-668) 68 mm 80 mm 100 mm 106 mm 115 mm 94 mm sellier & Bellot .38 special 148 gr. aseella ammuttiin lähes 400 laukausta, eikä sen kuluessa esiintynyt kaksitoimilaukaisun häröilyä lukuun ottamatta toimintahäiriöitä, mutta ajoittain huomattiin rullaa sulkiessa, ettei se lukittunut patruunapesän kohdalle ilman pientä hienosäätöä. Yläsiltaan on muotoiltu hahlouran molemmin puolin n. LWC (erä 5710024-) 30 mm 67 mm 80 mm 85 mm 94 mm 71 mm Fiocchi .38 special 158 gr. king Cobran tähtäimet olivat 25 metrin matkalla varsin hyvin kohdallaan ja korkeussuunnassa osumat olivat osapuilleen tähtäyspisteessä kaikilla käytössä olleilla .38 sPL -patruunoilla. Tämä nyt ei sinänsä ole kovinkaan harvinaista revolvereissa, kuten ei myöskään se hivenen ärsyttävä piirre, etteivät hylsyt pudonneet rullasta omalla painollaan vaikka ejektoritankoa kuinka koetti työntää kunnolla pohjaan saakka, vaan lähes aina suurin osa hylsyistä piti nyppiä sormin ulos rullasta. 2,5 mm levyinen tasainen pinta, jonka jälkeen seuraa yläsillan sivuille tehdyt viisteet. 40 • ase-lehti. Toisaalta itse saattaisin ennemminkin päätyä ostamaan säädettävällä takatähtäimellä ja hieman pidemmällä piipulla varustetun Target-version, joka ratkaisisi ainakin omalla kohdallani king Cobran suurimman ongelman, eli kunnollisen tähtäinkuvan puutteen. sama esiintyi myös kaksitoimilaukaisua kokeiltaessa, jolloin onnistuttiin jopa saamaan liipaisin kokonaan jumiin pariinkin otteeseen. Myös kolmeviisseiskoja ammuttaessa ase oli hyvin hallittavissa, joskin aseen kevyt massa yhdistettynä lyhyeen piippuun ja takareunasta ohueksi muotoiltuun kahvaan alkoi muutaman kymmenen laukauksen jälkeen muodostua hivenen epämiellyttäväksi kokemukseksi. sää: puolipilvinen ja tuulinen, lämpötila 13 astetta. Puhtaasta aseesta hylsyt poistuivat vielä hyvin, mutta jo parinkymmenen laukauksen jälkeen hylsyt istuivat tiukassa. uusi king Cobra on hienosti valmistettu ase ja herättää myös minussa voimakasta omistamisen halua, mutta toisaalta se ei valitettavasti käytännössä osoittautunut aivan niin täydelliseksi aseeksi kuin mitä ennakko-odotukset olivat. LWC (erä 533/11) 85 mm 103 mm 104 mm 142 mm 157 mm 118 mm PMC .357 Magnum 158 gr. Oma toiveeni olisi, että Colt jättäisi yläsillan viisteet pois ainakin sen takaosasta, jolloin tähtäinkuva paranisi huomattavasti. jsP (357a) (erä 357a-556) 56 mm 79 mm 90 mm 98 mm 111 mm 87 mm american eagle .357 Mag 158 gr
Puhtaasta aseesta hylsyt poistuivat vielä hyvin, mutta jo parinkymmenen laukauksen jälkeen hylsyt istuivat tiukassa. king Cobran tähtäimet olivat 25 metrin matkalla varsin hyvin kohdallaan ja korkeussuunnassa osumat olivat osapuilleen tähtäyspisteessä kaikilla käytössä olleilla .38 sPL -patruunoilla. aseen yksitoiminen laukaisu koettiin käytännössä varsin hyväksi, joskin satunnaisesti siinä esiintyi hienoista ahdistusta, ikään kuin liipaisin olisi reunastaan ottanut johonkin kiinni. Tasainen pinta on ikänäön rasittamalle silmälleni liian kapea, joten näen hahlon ympäristön kokonaisuudessaan puolipyöreänä. Kysy tuotteistamme kauppiaaltasi tai meiltä tai vieraile sivuillamme www.asetalo.com NYT YÖT VALOISAKSI, SRVA, SUPITÄHTÄIMET! YÖTÄHTÄIMET/VALOVAHVISTIMET: YUKON PHOTON RT 4.5-42 DIGITAAL.KIIKARITÄHTÄIN 650,00 YUKON SIGHTLINE N475 KIIKARI, ILMAN JALKAA 890,00 PULSAR FORWARD F455 KIIKARIN ETUOSAAN KIINNITETTÄVÄ DIGITAALINEN PIMEÄNÄKÖ LAITE.ilman adapteria 1250,00 PULSAR FORWARD FN455 KIIKARIN ETUOSAAN KIINNITETTÄVÄ DIGITAALINEN PIMEÄNÄKÖLAITE ilman adapteria 1350,00 PULSAR FN50 50MM tai 56 mm ADAPTERI 120,00 PULSAR AXION KEY 30 LÄMPÖKAMERA katseluun 1390,00 ILMA-ASEET TALVIHARJOITTELUUN UMAREX LEGENDS C96 4,5MM (.177) BLACK #5.8140 110,00 UMAREX WALTHER PPQ 4,5MM BLACK 5.8160 160,00 UMAREX WALTHER CP99 CO2 412.00.00 165,00 UMAREX COLT PYTHON 6” 4,5MM/.177 5.8149 95,00 UMAREX COLT SAA 45 4,5MM (.177)PELLET ANTIQUE 5.8320 UUTUUS! Luodeillla! Hieno! 235,00 UMAREX COLT SAA 45 NICKEL 4,5MM #5.8309 BB 195,00 UMAREX BERETTA M9A3 4,5MM 5.8347UUTUUS 165,00 UMAREX BERETTA ELITE II CO2 ILMAPIST. kolmeviisseiskoilla kasat olivat kymmenisen senttiä tähtäyspisteen yläpuolella ja saman verran oikealla. ammuttujen laukauksien myötä laukaisu kuitenkin parani huomattavasti, joten ehkä kyse oli sittenkin vain uutuudenkankeudesta ja pintojen hioutumisesta. NYT TARJOUS 1290,00 Punapistetähtäimiä; Aimpoint Acro P-1 3,5 MOA 714,00 Aimpoint Acro C-1 3,5 MOA 569,00 AImpoint Glock MOS jalka 80,00 Shield CQS 4 tai 8 MOA tai 1 MOA+ ring 395,00 Shield RMS punapistetähtäin 4 MOA 420,00 Shield RMS Mini 4 tai 8 MOA 355,00 Shield Glock MOS jalka levy 105,00 Shield Glock takatäht. tilalle tuleva jalka (Gen3) 110,00 Vixen Sight II 3,5 MOA TARJOUS 350,00 Mepro 21M Reflex tähtäin 4,3 MOA pikajalalla 630,00 Aimpoint PRO (Patrol Optics) tähtäin 2 MOA jalalla 618,00 Eotech 512A65 tähtäin AA 68 MOA piste/rinki 540,00 Uusi Erä CMMG MkG´s 9mm kivääri 2050,00 JP CTR-02 IPSC/SRA kiväärit; kal 223 wylde (223/5,56) 4400,00 JP GMR-15 APC 9mm kivääri 3290,00 JP JP15-22 22lr pienoiskivääri 2690,00 Vixen, japanilaiset huippukiikarit! UUTUUS 1-8x28 GERMAN 4 34” runko, myös muita ristikoita 890.00 2-8x32 Duplex 1” 370,00 3-12x40 Duplex 430,00 4-16x44 Duplex 1” 470,00 1-6x24 valop. uuden Colt king Cobran perusmallin ohjehinta tätä kirjoitettaessa (syyskuussa 2019) on 1250 euroa. 650,00 2,5-15x50 30mm 750,00 6-24x58 runkoputki 30mm, valopiste 990,00 5-30x56 ED 34 mm runkoputkella ELD20 ristikko 1490,00 BSA Kyttäysjahtikiikareita BSA 3-10x44 IR valoristikkomalli 206,00 BSA STS 4-16x44 IR valoristikkomalli 210,00 BSA DH 3,5-10x50IR valoristikkomalli 238,00 SafePower SS3492 hyväksytyt asekaapit. LWC (erä 533/11) 85 mm 103 mm 104 mm 142 mm 157 mm 118 mm PMC .357 Magnum 158 gr. 650,00 2,5-15x50 30mm 750,00 6-24x58 runkoputki 30mm, valopiste 990,00 5-30x56 ED 34 mm runkoputkella ELD20 ristikko 1490,00 BSA Kyttäysjahtikiikareita BSA 3-10x44 IR valoristikkomalli 206,00 BSA STS 4-16x44 IR valoristikkomalli 210,00 BSA DH 3,5-10x50IR valoristikkomalli 238,00 SafePower SS3492 hyväksytyt asekaapit. NYT TARJOUS 1290,00 Punapistetähtäimiä; Aimpoint Acro P-1 3,5 MOA 714,00 Aimpoint Acro C-1 3,5 MOA 569,00 AImpoint Glock MOS jalka 80,00 Shield CQS 4 tai 8 MOA tai 1 MOA+ ring 395,00 Shield RMS punapistetähtäin 4 MOA 420,00 Shield RMS Mini 4 tai 8 MOA 355,00 Shield Glock MOS jalka levy 105,00 Shield Glock takatäht. tilalle tuleva jalka (Gen3) 110,00 Vixen Sight II 3,5 MOA TARJOUS 350,00 Mepro 21M Reflex tähtäin 4,3 MOA pikajalalla 630,00 Aimpoint PRO (Patrol Optics) tähtäin 2 MOA jalalla 618,00 Eotech 512A65 tähtäin AA 68 MOA piste/rinki 540,00 Uusi Erä CMMG MkG´s 9mm kivääri 2050,00 JP CTR-02 IPSC/SRA kiväärit; kal 223 wylde (223/5,56) 4400,00 JP GMR-15 APC 9mm kivääri 3290,00 JP JP15-22 22lr pienoiskivääri 2690,00 Vixen, japanilaiset huippukiikarit! UUTUUS 1-8x28 GERMAN 4 34” runko, myös muita ristikoita 890.00 2-8x32 Duplex 1” 370,00 3-12x40 Duplex 430,00 4-16x44 Duplex 1” 470,00 1-6x24 valop. aseella ammuttiin lähes 400 laukausta, eikä sen kuluessa esiintynyt kaksitoimilaukaisun häröilyä lukuun ottamatta toimintahäiriöitä, mutta ajoittain huomattiin rullaa sulkiessa, ettei se lukittunut patruunapesän kohdalle ilman pientä hienosäätöä. Oma toiveeni olisi, että Colt jättäisi yläsillan viisteet pois ainakin sen takaosasta, jolloin tähtäinkuva paranisi huomattavasti. Myös kolmeviisseiskoja ammuttaessa ase oli hyvin hallittavissa, joskin aseen kevyt massa yhdistettynä lyhyeen piippuun ja takareunasta ohueksi muotoiltuun kahvaan alkoi muutaman kymmenen laukauksen jälkeen muodostua hivenen epämiellyttäväksi kokemukseksi. 590,00 Pukin konttiin! Tarvikkeita Sabre Gatekeeper ovihälytin 21,00 Sabre Personal Alarm PA-01 henkilöhälytin 110 db 18,00 Sabre Defence turvasumu, LUPAVAPAA!!! 20,00 Glock pipo, musta 15,00 Glock muki, logolla 15,00 Glock veitset erinomainen kestävä joululahja! M78 veitsi, musta, ilman yläpuolista sahaterää 38,00 M81 veitsi yläpuolisella sahanterällä, värit, beige, battle field green, musta, grey, dark earth 42,50 Topshot digitaali vaaka C30 70,00 Pro Chrono CEI 3800 luodinnopeusmittari 210,00 Pocket Pro CEI 2800 timer tai Pro II CEI-4700 timer 230,00 Hunters Specialties 00173 Deer Call peurapilli 30,NYT 20,00 Hunters Specialties 03015 Buck lure virtsa 120 ml 25,NYT 20,00 Streamlight 14011 Sidewinder Military valalsin 75,00 UTG 2” mini Reflex tähtäin 4MOA punapisteellä 190,00 C-A-T Taktinen yhden käden kiristysside! 40,00 JP-JPFC laukaisukoneistot , eri liipaisinvaihtoehdoilla 450,00 Zev Stainless steel palautinjousenkara Glock Gen1-3 ja Gen4 40,00 Zev kilpa connector Gen1-4 19,00 Tactical Survival blanket, taskukoko, avaruuslakana 6,00 Arsenal Flash suppressor, liekinsammutin/suujarru 7,62x39 85,00 Remington AR 223/5,56 Predator mets.kivääri, itselataavakertatuli, 10 ptr lipas. jsP (ae 357a) (erä 205006H143) 32 mm 61 mm 73 mm 75 mm 81 mm 64 mm Fiocchi .357 Magnum 158 gr. Kysy tuotteistamme kauppiaaltasi tai meiltä tai vieraile sivuillamme www.asetalo.com NYT YÖT VALOISAKSI, SRVA, SUPITÄHTÄIMET! YÖTÄHTÄIMET/VALOVAHVISTIMET: YUKON PHOTON RT 4.5-42 DIGITAAL.KIIKARITÄHTÄIN 650,00 YUKON SIGHTLINE N475 KIIKARI, ILMAN JALKAA 890,00 PULSAR FORWARD F455 KIIKARIN ETUOSAAN KIINNITETTÄVÄ DIGITAALINEN PIMEÄNÄKÖ LAITE.ilman adapteria 1250,00 PULSAR FORWARD FN455 KIIKARIN ETUOSAAN KIINNITETTÄVÄ DIGITAALINEN PIMEÄNÄKÖLAITE ilman adapteria 1350,00 PULSAR FN50 50MM tai 56 mm ADAPTERI 120,00 PULSAR AXION KEY 30 LÄMPÖKAMERA katseluun 1390,00 ILMA-ASEET TALVIHARJOITTELUUN UMAREX LEGENDS C96 4,5MM (.177) BLACK #5.8140 110,00 UMAREX WALTHER PPQ 4,5MM BLACK 5.8160 160,00 UMAREX WALTHER CP99 CO2 412.00.00 165,00 UMAREX COLT PYTHON 6” 4,5MM/.177 5.8149 95,00 UMAREX COLT SAA 45 4,5MM (.177)PELLET ANTIQUE 5.8320 UUTUUS! Luodeillla! Hieno! 235,00 UMAREX COLT SAA 45 NICKEL 4,5MM #5.8309 BB 195,00 UMAREX BERETTA M9A3 4,5MM 5.8347UUTUUS 165,00 UMAREX BERETTA ELITE II CO2 ILMAPIST. 780,00 5-20x50 30mm 1150,00 2,5-10x56 30mm TARJ. jsP (357a) (erä 357a-556) 56 mm 79 mm 90 mm 98 mm 111 mm 87 mm american eagle .357 Mag 158 gr. sama esiintyi myös kaksitoimilaukaisua kokeiltaessa, jolloin onnistuttiin jopa saamaan liipaisin kokonaan jumiin pariinkin otteeseen. suurimmaksi haasteeksi muodostui lopulta aseen hahlo, jolla oli ajoittain vaikeuksia hahmottaa tasajyvää. FMj-Flat (38P) (erä Bu0904 L-0194) 78 mm 99 mm 105 mm 107 mm 128 mm 103 mm PMC .38 special 132 gr. FMj (38G) (erä 38G-668) 68 mm 80 mm 100 mm 106 mm 115 mm 94 mm sellier & Bellot .38 special 148 gr. Toisaalta itse saattaisin ennemminkin päätyä ostamaan säädettävällä takatähtäimellä ja hieman pidemmällä piipulla varustetun Target-version, joka ratkaisisi ainakin omalla kohdallani king Cobran suurimman ongelman, eli kunnollisen tähtäinkuvan puutteen. SP66 Asekaappi 570,00€ 125x40x30 cm 93 kg SP88 Asekaapp 720,00€ 150x 55x40 cm 152 kg SP99 Asekaappi 990,00€ 150x65x55 cm 200 kg SP88 Asekaappi 890,00€ numerolukolla, mitat SP88 SP99 Asekaappi 1340,00€ numerolukolla, mitat SP99 ase-lehti • 41. 780,00 5-20x50 30mm 1150,00 2,5-10x56 30mm TARJ. 5.8090 90,00 UMAREX WALTHER P38 4,5MM BB BLACK 5.8089 165,00 UMAREX GLOCK 19 Co2 kal 4,5 5.8358 145,00 UMAREX GLOCK 19X BLOWBACK 4,5MM FDE 5.8367 195,00 UMAREX GLOCK 17 4,5MM 5.8361 BB blowback 170,00 UMAREX GLOCK 17 GEN4 4,5MM 5.8364 235,00 UMAREX GLOCK 17 4,5MM 8 ptr rullalipas, 5.8365 195,00 UMAREX GLOCK 17 GEN5 4,5MM 5.8369 185,00 UMAREX P.08 4,5MM PARABELLUM 5.8135 98,00 UMAREX P.08 LEGEND 4,5MM ILMA-ASE #5.8142 TOIMIVA NIVELLUKKO! BLOWBACK! 165,00 UMAREX MAKAROV CO2 4,5MM BB 5.8152 125,00 UMAREX H&K MP5 4,5MM CO2 K-PDW 5.8159 180,00 FAS 6004ST 4,5mm tarkkuusilmapist. sa tosin jokunen 50-70 mm onnenkantamoinenkin. uusi king Cobra on hienosti valmistettu ase ja herättää myös minussa voimakasta omistamisen halua, mutta toisaalta se ei valitettavasti käytännössä osoittautunut aivan niin täydelliseksi aseeksi kuin mitä ennakko-odotukset olivat. SP66 Asekaappi 570,00€ 125x40x30 cm 93 kg SP88 Asekaapp 720,00€ 150x 55x40 cm 152 kg SP99 Asekaappi 990,00€ 150x65x55 cm 200 kg SP88 Asekaappi 890,00€ numerolukolla, mitat SP88 SP99 Asekaappi 1340,00€ numerolukolla, mitat SP99 JOULULAHJOIKSI KOVAT PAKETIT ASETALOSTA! OSTAMME ASEITA! Varastossamme runsaasti käytettyjä metsästysja urheiluaseita. sjsP (erä 5905996-) 77 mm 98 mm 101 mm 102 mm 119 mm 99 mm koeammunnassa käytetyt patruunat ja niillä saavutetut tulokset (5 x 5 lks.). TARJ 750,00 1,5-6x42 30 valop. Tämä nyt ei sinänsä ole kovinkaan harvinaista revolvereissa, kuten ei myöskään se hivenen ärsyttävä piirre, etteivät hylsyt pudonneet rullasta omalla painollaan vaikka ejektoritankoa kuinka koetti työntää kunnolla pohjaan saakka, vaan lähes aina suurin osa hylsyistä piti nyppiä sormin ulos rullasta. 2,5 mm levyinen tasainen pinta, jonka jälkeen seuraa yläsillan sivuille tehdyt viisteet. sää: puolipilvinen ja tuulinen, lämpötila 13 astetta. 5.8090 90,00 UMAREX WALTHER P38 4,5MM BB BLACK 5.8089 165,00 UMAREX GLOCK 19 Co2 kal 4,5 5.8358 145,00 UMAREX GLOCK 19X BLOWBACK 4,5MM FDE 5.8367 195,00 UMAREX GLOCK 17 4,5MM 5.8361 BB blowback 170,00 UMAREX GLOCK 17 GEN4 4,5MM 5.8364 235,00 UMAREX GLOCK 17 4,5MM 8 ptr rullalipas, 5.8365 195,00 UMAREX GLOCK 17 GEN5 4,5MM 5.8369 185,00 UMAREX P.08 4,5MM PARABELLUM 5.8135 98,00 UMAREX P.08 LEGEND 4,5MM ILMA-ASE #5.8142 TOIMIVA NIVELLUKKO! BLOWBACK! 165,00 UMAREX MAKAROV CO2 4,5MM BB 5.8152 125,00 UMAREX H&K MP5 4,5MM CO2 K-PDW 5.8159 180,00 FAS 6004ST 4,5mm tarkkuusilmapist. 590,00 Pukin konttiin! Tarvikkeita Sabre Gatekeeper ovihälytin 21,00 Sabre Personal Alarm PA-01 henkilöhälytin 110 db 18,00 Sabre Defence turvasumu, LUPAVAPAA!!! 20,00 Glock pipo, musta 15,00 Glock muki, logolla 15,00 Glock veitset erinomainen kestävä joululahja! M78 veitsi, musta, ilman yläpuolista sahaterää 38,00 M81 veitsi yläpuolisella sahanterällä, värit, beige, battle field green, musta, grey, dark earth 42,50 Topshot digitaali vaaka C30 70,00 Pro Chrono CEI 3800 luodinnopeusmittari 210,00 Pocket Pro CEI 2800 timer tai Pro II CEI-4700 timer 230,00 Hunters Specialties 00173 Deer Call peurapilli 30,NYT 20,00 Hunters Specialties 03015 Buck lure virtsa 120 ml 25,NYT 20,00 Streamlight 14011 Sidewinder Military valalsin 75,00 UTG 2” mini Reflex tähtäin 4MOA punapisteellä 190,00 C-A-T Taktinen yhden käden kiristysside! 40,00 JP-JPFC laukaisukoneistot , eri liipaisinvaihtoehdoilla 450,00 Zev Stainless steel palautinjousenkara Glock Gen1-3 ja Gen4 40,00 Zev kilpa connector Gen1-4 19,00 Tactical Survival blanket, taskukoko, avaruuslakana 6,00 Arsenal Flash suppressor, liekinsammutin/suujarru 7,62x39 85,00 Remington AR 223/5,56 Predator mets.kivääri, itselataavakertatuli, 10 ptr lipas. sivusuunnassa osumat hakeutuivat hivenen oikealle, sitä enemmän mitä enemmän patruunassa oli puhtia. sjsP (erä 5705017-) 46 mm 57 mm 68 mm 95 mm 98 mm 73 mm MagTech .38 special 158 gr. Coltin liipaisimessa on sivuttaista välystä, ja liipaisinta puristettaessa sivulle kampeava voima sai sen ahdistamaan tai jopa kokonaan nalkkiin. Patruuna Pienin kasa: kasa 2: kasa 3: kasa 4: suurin kasa: kasojen ka.: Fiocchi .38 special 148 gr. Yläsiltaan on muotoiltu hahlouran molemmin puolin n. LWC (erä 5710024-) 30 mm 67 mm 80 mm 85 mm 94 mm 71 mm Fiocchi .38 special 158 gr. JOULULAHJOIKSI KOVAT PAKETIT ASETALOSTA! OSTAMME ASEITA! Varastossamme runsaasti käytettyjä metsästysja urheiluaseita. TARJ 750,00 1,5-6x42 30 valop. kompaktista olemuksestaan huolimatta king Cobra on varsin hyvä ase ampua, se istuu ainakin omaan käteeni hyvin ja rekyyli .38 specialeilla ei tunnu sen kummemmalta kuin isompirunkoisella revolverillakaan. ammuttu MTM Pistol Rest -tuelta
Tietenkin sitä on välitTEkSTI jA kuvAT: vESA ToIvoNEN Tässä maailmassa on tuhansia erilaisia aseiden kaliipereja, eikä niitä tosiasiassa tarvita enää yhtään lisää. Aseen tekniikka on jo kertaalleen esitelty ja kyseessä on aivan tavanomainen lippaallista kertulta ampuva pulttilukkokivääri, ainoa erityispiirre on sen tukki, jollaisista jenkit nyttemmin käyttävät nimitystä ”chassis”, runko, kuin autossa. Current version is available at www.saami.org. valmistamaa oryx-tukkia. Creedmoor-nimen ihan alkuperäinen ampumaurheiluhistoria on, että amerikkalainen aseharrastajien etujärjestö National Rifle Association perusti vuonna 1872 New Yorkin kaupungin Long Islandille uuden 28 hehtaarin laajuisen ampumaradan maalle, joka ostettiin herra Creediltä; rata saikin nimen Creedmoor eli ”Creedin nummi”. 6,5 CM onkin saanut mainetta niin miellyttävänä ampua, tarkkana kuin myös armeliaana piipuille. Tiivistäen se on lyhyisiin lukkoaktioihin optimoitu pitkän matkan rata-ammuntaan tarkoitettu patruuna, jossa käytetään ballistisesti parhaita mahdollisia 6,5 mm / .264” luoteja. HOWA ORYX – ALKUVAUHTIA TARKKAAMMUNTAHARRASTUKSELLE SECTION I – CHARACTERISTICS CENTERFIRE RIFLE CARTRIDGE AND CHAMBER DRAWING 6.5 CREEDMOOR SAAMI VOLUNTARY PERFORMANCE STANDARDS 39 M AXIMUM C ARTRIDGE / M INIMUM C HAMBER 6.5 C REEDMOOR NOTICE: This drawing is subject to change. Patruunaa kehittämässä oli Creedmoor Sports –yhtiön Dennis DeMille, mistä nimi. koska 6,5 CM ei perustu mihinkään olemassa olevaan patruunaan, kaikki vanhojen kaliiperien myötä tulevat vanhat rasitteet (turhan pitkät hylsy, ei-optimaaliset hylsynmuodot, matalat painerajat, omituiset ylimenot...) on voitu unohtaa ja suunnitella kaikki hyvin, toimivaksi ja tarkaksi. tömästi alettu käyttää myös metsästykseen. Nyt esiteltävän version nimi tulee siitä, että siinä käytetään Modular Driven Technologies, Inc. Mikä sitten on 6,5 CM. Eurooppalaisittain sitä voisi kutsua 6,5x49:ksi, mutta näin ei tehdä. Pilkut ja pisteet ovat siis “tärkeitä”. Samalla pitää heti sanoa, että mikään jokapaikan höylä a´la 308 Winchester / 30-06 Springfield se ei ole, papu ei vaan riitä. Amerikkalaisen SAAMI:n mittapiirros 6.5 Creedmoorille. Yksi suurimpaan suosioon nousseita uutuuksia on amerikkalaisen luotija patruunavalmistaja Hornadyn voimin kehitetty 6.5 Creedmoor (SAAMI), eurooppalaisittain (CIP) 6,5 Creedmoor, jatkossa ”6,5 CM”. Tälle ajalle tyypillistä kuitenkin on yhä pidemmälle viety erikoistuminen ja kun tämä yhdistetään markkinatalouteen eli siihen, että asekaupassakin pitää koko ajan myydä jotain uutta, tuloksena on ennen näkemätön uusien kaliiperien ryöppy. Runko kiinnittyy rautoihin kahdella järeällä kuusiokolopultilla. Lapuan uusia 6,5 mm:siä eli AR-sukuisiin optimoitu lyhyt 6,5 Grendel, nyt kokeiltu 6,5 Creedmoor ja 6,5-284. SECTION I – CHARACTERISTICS CENTERFIRE RIFLE CARTRIDGE AND CHAMBER DRAWING 6.5 CREEDMOOR SAAMI VOLUNTARY PERFORMANCE STANDARDS 39 M AXIMUM C ARTRIDGE / M INIMUM C HAMBER 6.5 C REEDMOOR NOTICE: This drawing is subject to change. –yhtiön (MDT) sivutoiminimen Oryx Chassis, Inc. kotimaassakin valmistetaan aseita tässä kaliiperissa, mutta sellaisen käsiin saaminen testattavaksi on epätodennäköisempää kuin lottovoitto. 42 • ase-lehti. Current version is available at www.saami.org. Howa 6,5 CM Howasta on jo ollut juttua Ase 2/2017, jolloin tukkina oli Archangel-muovitukki. Tietokonesimulaatioilla kyetään patruunoiden luodit ja niiden ballistiikka optimoimaan kulloiseenkin käyttötarkoitukseen ja niiden fyysinen sovittaminen olemassaoleviin tai uusiin asekonstruktioihin on mallinnusja laskentatekniikoiden sekä CNC-koneistuksen myötä erittäin helppoa. Hjorthin kautta saatiin testiin japanilaisen Howa Machinery Company Ltd:n valmistama Howa Oryx –kivääri 6,5 CM:na. onneksi Oy K. Nimillä haluttaneen tehdä pesäeroa huipputuotteen ja kansanmallin välille, sillä juuri jälkimmäinen oryx on ase pitkän matkan ammuntaa aloittelevalle ja sitä satunnaisemmin harrastavalle, joka ei halua käyttää aseeseen suuria rahasummia
valmistamaa oryx-tukkia. Howa 6,5 CM Howasta on jo ollut juttua Ase 2/2017, jolloin tukkina oli Archangel-muovitukki. Creedmoor-nimen ihan alkuperäinen ampumaurheiluhistoria on, että amerikkalainen aseharrastajien etujärjestö National Rifle Association perusti vuonna 1872 New Yorkin kaupungin Long Islandille uuden 28 hehtaarin laajuisen ampumaradan maalle, joka ostettiin herra Creediltä; rata saikin nimen Creedmoor eli ”Creedin nummi”. koska 6,5 CM ei perustu mihinkään olemassa olevaan patruunaan, kaikki vanhojen kaliiperien myötä tulevat vanhat rasitteet (turhan pitkät hylsy, ei-optimaaliset hylsynmuodot, matalat painerajat, omituiset ylimenot...) on voitu unohtaa ja suunnitella kaikki hyvin, toimivaksi ja tarkaksi. Yksi suurimpaan suosioon nousseita uutuuksia on amerikkalaisen luotija patruunavalmistaja Hornadyn voimin kehitetty 6.5 Creedmoor (SAAMI), eurooppalaisittain (CIP) 6,5 Creedmoor, jatkossa ”6,5 CM”. Eurooppalaisittain sitä voisi kutsua 6,5x49:ksi, mutta näin ei tehdä. Aseen tekniikka on jo kertaalleen esitelty ja kyseessä on aivan tavanomainen lippaallista kertulta ampuva pulttilukkokivääri, ainoa erityispiirre on sen tukki, jollaisista jenkit nyttemmin käyttävät nimitystä ”chassis”, runko, kuin autossa. Tietokonesimulaatioilla kyetään patruunoiden luodit ja niiden ballistiikka optimoimaan kulloiseenkin käyttötarkoitukseen ja niiden fyysinen sovittaminen olemassaoleviin tai uusiin asekonstruktioihin on mallinnusja laskentatekniikoiden sekä CNC-koneistuksen myötä erittäin helppoa. ase-lehti • 43. 6,5 CM onkin saanut mainetta niin miellyttävänä ampua, tarkkana kuin myös armeliaana piipuille. Patruunaa kehittämässä oli Creedmoor Sports –yhtiön Dennis DeMille, mistä nimi. Lapuan uusia 6,5 mm:siä eli AR-sukuisiin optimoitu lyhyt 6,5 Grendel, nyt kokeiltu 6,5 Creedmoor ja 6,5-284. Hjorthin kautta saatiin testiin japanilaisen Howa Machinery Company Ltd:n valmistama Howa Oryx –kivääri 6,5 CM:na. Current version is available at www.saami.org. Current version is available at www.saami.org. Mikä sitten on 6,5 CM. Tiivistäen se on lyhyisiin lukkoaktioihin optimoitu pitkän matkan rata-ammuntaan tarkoitettu patruuna, jossa käytetään ballistisesti parhaita mahdollisia 6,5 mm / .264” luoteja. onneksi Oy K. Nimillä haluttaneen tehdä pesäeroa huipputuotteen ja kansanmallin välille, sillä juuri jälkimmäinen oryx on ase pitkän matkan ammuntaa aloittelevalle ja sitä satunnaisemmin harrastavalle, joka ei halua käyttää aseeseen suuria rahasummia. HOWA ORYX – ALKUVAUHTIA TARKKAAMMUNTAHARRASTUKSELLE SECTION I – CHARACTERISTICS CENTERFIRE RIFLE CARTRIDGE AND CHAMBER DRAWING 6.5 CREEDMOOR SAAMI VOLUNTARY PERFORMANCE STANDARDS 39 M AXIMUM C ARTRIDGE / M INIMUM C HAMBER 6.5 C REEDMOOR NOTICE: This drawing is subject to change. –yhtiön (MDT) sivutoiminimen Oryx Chassis, Inc. Tietenkin sitä on välitTEkSTI jA kuvAT: vESA ToIvoNEN Tässä maailmassa on tuhansia erilaisia aseiden kaliipereja, eikä niitä tosiasiassa tarvita enää yhtään lisää. Pilkut ja pisteet ovat siis “tärkeitä”. Amerikkalaisen SAAMI:n mittapiirros 6.5 Creedmoorille. Samalla pitää heti sanoa, että mikään jokapaikan höylä a´la 308 Winchester / 30-06 Springfield se ei ole, papu ei vaan riitä. kotimaassakin valmistetaan aseita tässä kaliiperissa, mutta sellaisen käsiin saaminen testattavaksi on epätodennäköisempää kuin lottovoitto. tömästi alettu käyttää myös metsästykseen. Nyt esiteltävän version nimi tulee siitä, että siinä käytetään Modular Driven Technologies, Inc. Runko kiinnittyy rautoihin kahdella järeällä kuusiokolopultilla. Tälle ajalle tyypillistä kuitenkin on yhä pidemmälle viety erikoistuminen ja kun tämä yhdistetään markkinatalouteen eli siihen, että asekaupassakin pitää koko ajan myydä jotain uutta, tuloksena on ennen näkemätön uusien kaliiperien ryöppy. SECTION I – CHARACTERISTICS CENTERFIRE RIFLE CARTRIDGE AND CHAMBER DRAWING 6.5 CREEDMOOR SAAMI VOLUNTARY PERFORMANCE STANDARDS 39 M AXIMUM C ARTRIDGE / M INIMUM C HAMBER 6.5 C REEDMOOR NOTICE: This drawing is subject to change
Oryxin perä on yksinkertainen ja lujan oloinen. Noiden ruuvien kannat muuten kannattaa uittaa aseöljyllä, niiden upotuksiin jää helposti vettä ja tuloksena on ruostetta. Toimituvan ja joita en halua kaivaa yhä uudelleen esille öljyämistä varten. 44 • ase-lehti. Leupold Alumina –linssinsuojukset ovat tukevat ja toimivat. ammuntaa varten Hjorthin myymä Grovtec GTSW-237 – kisko ja siihen NordArmsin keinuva bipodini. keskeltä u-kouruksi kevennetyn etutukin alla on M-Lok-rei´itys Picatinnykiskon pätkää tms. omien (minulle) uusien aseiden kohdalla menettelen niin, että puran aseen ja voitelen lämmitetyllä Esson Englantilaisella Tykkirasvalla kaikki ne piiloon jäävät mustat teräsosat, joiden en halua ruosNordarmsin erinomainen bipodi ”roikottaa” asetta. Tähän koneistettuun runkoon sitten kiinnittyvät kalusteet eli etutukin poskipalat, lipaskuilu/pistoolinkahva ja itse perä Accuracy Internationalin tunnetuksi tekemällä tavalla eli lukemattomilla kuusiokoloruuveilla. Muita lisäpaloja toimitukseen ei kuulu, mutta näppärä mies vaikkapa sahaa sopivan lehtisahalla vanerista. Lievästi epäilyttävä piirre on, että salpaan vastaava nysty lippaan takaseinässä on sekin muovivalun osa, ei siis valuun upotettu insertti kotimaisten Rk-lippaiden tapaan. Pistoolikahva on kumipintaista overmold-mallia ja käteen hyvin istuva. Tukissa ei myöskään ole nykyään niin suosittuja ja täysin turhia TactiLOL-koneistuksia, joita ei saa puhdistettua kuin painepesurilla. kiinnitys on AR-yhteensopiva, joten omalle kädelle sopiva löytyy varmasti. kymmenen patruunan lipas on kokonaan muovia pohjan kiinnitysruuvia ja jousta lukuunottamatta. Käsipyöräsäätöjä ei ole, mutta eipä sitten ole hiekan jumittamia hienoja mekanismejakaan. kumisen perälaatan edessä on 6 mm paksu välipala, jonka halutessaan voi poistaa. Perän alakulmassa on läpireikä pikairrotettavalle hihnalenkille. varten ja kierrereikä hihnalenkin nastalle, jollaista ei kuulu toimitukseen. Itse perän lapa on koottu muovisista puolikkaista rungon päälle. Lipaskuilu ja pistoolinperä ovat tukkiin ruuvattu irto-osa, mikä helpottaa koneistusta valmistusvaiheessa. Muovisen poskipakan korkeusasemaa – mutta ei sitten mitään muuta – voi säätää, kun sen tappeja lukitsevat 1/8” -ruuvit löysätään. ”Enkku” on sen verran kovaa tatinaa, että todistetusti ase kestää ulkovarastointia jopa yli 20 vuotta, mutta ikävä kyllä Tykkirasvaa ei enää saa mistään, karsinogeenejä kun on liikaa paljaille käsille. Lipaskuilu ja pistoolinkahvan runko ovat yksi koneistettu alumiiniosa, joka kiinnittyy ruuveilla tukin alle. Lippaan salpa on isokokoinen vipu sen takana. koeaseeseen asennettiin kenttätukseen kuuluu vain yksi lipas, joten niitä on syytä hankkia heti lisää. Lippaan tuenta kuiluun on hyvä, mutta se menee paikalleen naheasti ja irrottaminen vaatii reippaan vedon. Etutukin poskissa on muoviset listat parantamassa otetta ja eristämässä käden talvella jäätävän kylmästä alumiinista
Tähän koneistettuun runkoon sitten kiinnittyvät kalusteet eli etutukin poskipalat, lipaskuilu/pistoolinkahva ja itse perä Accuracy Internationalin tunnetuksi tekemällä tavalla eli lukemattomilla kuusiokoloruuveilla. Leupold Alumina –linssinsuojukset ovat tukevat ja toimivat. Lippaan tuenta kuiluun on hyvä, mutta se menee paikalleen naheasti ja irrottaminen vaatii reippaan vedon. keskeltä u-kouruksi kevennetyn etutukin alla on M-Lok-rei´itys Picatinnykiskon pätkää tms. Itse perän lapa on koottu muovisista puolikkaista rungon päälle. Käsipyöräsäätöjä ei ole, mutta eipä sitten ole hiekan jumittamia hienoja mekanismejakaan. Lipaskuilu ja pistoolinkahvan runko ovat yksi koneistettu alumiiniosa, joka kiinnittyy ruuveilla tukin alle. Etutukin poskissa on muoviset listat parantamassa otetta ja eristämässä käden talvella jäätävän kylmästä alumiinista. kiinnitys on AR-yhteensopiva, joten omalle kädelle sopiva löytyy varmasti. omien (minulle) uusien aseiden kohdalla menettelen niin, että puran aseen ja voitelen lämmitetyllä Esson Englantilaisella Tykkirasvalla kaikki ne piiloon jäävät mustat teräsosat, joiden en halua ruosNordarmsin erinomainen bipodi ”roikottaa” asetta. Perän alakulmassa on läpireikä pikairrotettavalle hihnalenkille. Muita lisäpaloja toimitukseen ei kuulu, mutta näppärä mies vaikkapa sahaa sopivan lehtisahalla vanerista. ammuntaa varten Hjorthin myymä Grovtec GTSW-237 – kisko ja siihen NordArmsin keinuva bipodini. Lipaskuilu ja pistoolinperä ovat tukkiin ruuvattu irto-osa, mikä helpottaa koneistusta valmistusvaiheessa. Muovisen poskipakan korkeusasemaa – mutta ei sitten mitään muuta – voi säätää, kun sen tappeja lukitsevat 1/8” -ruuvit löysätään. Noiden ruuvien kannat muuten kannattaa uittaa aseöljyllä, niiden upotuksiin jää helposti vettä ja tuloksena on ruostetta. Oryxin perä on yksinkertainen ja lujan oloinen. koeaseeseen asennettiin kenttätukseen kuuluu vain yksi lipas, joten niitä on syytä hankkia heti lisää. Lippaan salpa on isokokoinen vipu sen takana. Toimituvan ja joita en halua kaivaa yhä uudelleen esille öljyämistä varten. Lievästi epäilyttävä piirre on, että salpaan vastaava nysty lippaan takaseinässä on sekin muovivalun osa, ei siis valuun upotettu insertti kotimaisten Rk-lippaiden tapaan. Tukissa ei myöskään ole nykyään niin suosittuja ja täysin turhia TactiLOL-koneistuksia, joita ei saa puhdistettua kuin painepesurilla. varten ja kierrereikä hihnalenkin nastalle, jollaista ei kuulu toimitukseen. kymmenen patruunan lipas on kokonaan muovia pohjan kiinnitysruuvia ja jousta lukuunottamatta. kumisen perälaatan edessä on 6 mm paksu välipala, jonka halutessaan voi poistaa. Pistoolikahva on kumipintaista overmold-mallia ja käteen hyvin istuva. ”Enkku” on sen verran kovaa tatinaa, että todistetusti ase kestää ulkovarastointia jopa yli 20 vuotta, mutta ikävä kyllä Tykkirasvaa ei enää saa mistään, karsinogeenejä kun on liikaa paljaille käsille. ase-lehti • 45
Itseäni viehättää se, että aseessa ei ole mitään turhaa TactiLoL-piirrettä eli periaatteessa hyviä ja ennen kaikkea näyttävän ”taktisia”, mutta käytännössä uusien ongelmien lähteinä toimivia yksityiskohtia. Aseen mukana saatiin Hjorthin edustamia Hornadyn ja Federalin patruunoita, minkä lisäksi Nammo Lapua oy toimitti kiitettävän suuren erän patruunoita. Ase selvästikin on tarkka, mutta Howan alkuperäinen laukaisukoneisto ei todellakaan ole mikään tarkkuusaseen koneisto ja se näkynee tuloksissa. com/products/m-lok-picatinnyrails Lapuan kotisivut https://www. Aseen suositushinta (20.09.2019) on 1690,-. Ensimmäiselle ratakäynnille sattui aivan täydellinen syyssää ja ensimmäinen tehtävä oli kiikarin kohdistaminen, missä pientä lisätyötä aiheutti se, että perän korkeuden takia piipun läpi ei pysty näkemään taulua, ei vaikka poskipakan irrottaisi. umpikuparinen Lapuan Naturalis oli selkeästi joukon hännänhuippu, muut patruunat olivat keskiarvona hyvin tasaväkiset, mutta pienimmän keskihajonnan perusteella Hornady Match oli tasaisin, Lapun Scenar toisena, Hornady Full Boar kolmantena ja Federal neljäntenä. Patruunan rekyyli on vähäinen ja se tulee varsin suoraan taaksepäin, missä kumiperälevy syö terävimmän iskun. lapua.com/cartridges/6-5-creedmoor/ Koeammunnan tulokset Howa Oryx kaliiperi 6,5 Creedmoor • ampumaetäisyys 100 m • 4 x 5 ls Champion-pussituelta • Chrony M1 @ 2 m • kiikaritähtäin Leupold VX-3 6-25x40 @ 40x Patruuna Federal 95 gr 6,2 g Hornady V-MAX #V65CRDVM95 Hornady Match 120 gr 7,8 g ELD Match #81491 Hornady Full Boar 120 gr 7,8 g GMX #81498 Lapua Scenar 123 gr 8,0 g OTM #4316060 Lapua Naturalis 140 gr 9,1 g N563 #N316401 Suurin nopeus m/s 995 870 903 850 745 Pienin nopeus m/s 977 856 878 836 704 Kokonaishajonta m/s 18 14 25 14 41 Keskiarvonopeus m/s (nimellisnopeus) 985,4 (1005) 865,6 (886) 890,1 (892) 840,3 (850) 728,3 (780) Keskihajonta m/s 5,5 5,2 7,2 2,7 7,8 Keskiarvoenergia J 2988 2912 3086 2824 2406 Pienin osumakuvio mm 21 23 15 18 27 Suurin osumakuvio mm 47 30 44 35 46 Keskiarvo-osumakuvio mm 25,7 26,5 29,2 26,0 35,8 Osumakuvioiden keskihajonta 19,1 2,9 12,0 7,3 9,7 Suhteellinen keskiarvotarkkuus 1,00 1,03 1,14 1,01 1,39 Kaikkien kuvioiden keskiarvo/-hajonta mm 30,2 / 9,0 Huomautuksia lyijytön luoti LOT 108S LOT 133S lyijytön luoti Olosuhteet: • lämpötila +12° C • suhteellinen kosteus 58 % • ilmanpaine 1008 hPa • tyyntä Lapua Scenar ja Hornady Full Boar olivat aseelle mieleen, kuten nämä kuviot (@100 m) todistavat; paremman tuloksen tiellä suurin este oli aseen takana.. kaikkien kuvioiden keskiarvo 30,2 mm on hyvin tarkkaan oryx Chassisin mainostama kulmaminuutti (1 MoA = 29,1 mm @ 100 m). kullakin patruunalla ammuttiin tarkkuuskokeet oheisen taulukon kertomin tuloksin. oryx onkin pidetty kiitettävän yksinkertaisena. ase.fi/tuote-osasto/aseet/luodikot/howa/ Creedmoor Range https:// en.wikipedia.org/wiki/Creedmoor_Rifle_Range 6.5mm Creedmoor https:// en.wikipedia.org/wiki/6.5mm_ Creedmoor oryx-tukki https://oryxchassis.com MDT-yhtiö https://mdttac.com/ eu_en/ SAAMI mitoitus https://saami. Hjorth myy amerikkalaisen Rifle Basix –yhtiön valmistamia säädettäviä koneistoja malli WTHBY-1, joka aiemman kokemuksen valossa parantaisi tuloksia olennaisesti. Mitään ongelmia ampumisessa ei ollut ja erityistä huomiota herätti, kuinka mukavaa ampuminen oli. LÄHTEET Myyjän kotisivut https://www. Lukitus perustuu pieniin magneetteihin, avaus hoidetaan edessä läpän nokasta, takana pienestä painovivusta. kolmessa tunnissa ammuttujen sadan kilpalaukauksen jälkeenkään olkapää ei valittanut lainkaan. Syöttö ja hylsynpoisto toimivat koko ajan moitteettomasti. Aluminat kiinnittyvät kierteellä, mutta itse läppäosan asento (kiertokulma) on käyttäjän valittavissa. Ratakuntoon oryxin päällä ei ole lainkaan kiikarinkiinnityskiskoa, vain kierrereiät, joten niihin asennettiin Nikko Stirlingin yksiosainen Weaver-kisko (#NM15500) Loctite-asennusliimalla varmistettuna ja siihen Leupoldin jalat (PWR2, #174084) ja vX-3i 6,5-20x40mm –tähtäin (#170886). Linssien suojaksi tulivat Leupoldin omat Alumina-sarjan flip-up-läpät, jotka alumiinista valmistettuina kestävät olennaisesti paremmin kuin vaikkapa muoviset Butler Creekit, joiden laatu on mystisesti hukkunut. org/technical-information/cartridge-chamber-drawings/ Grovtec-yhtiö https://grovtec. Testin perusteella Howa oryxistä ei ole pahaa sanottavana, ase toimii ja tarkkuuspotentiaaliakin löytyy. Tosiasia kuitenkin on, että pienen näytekoon takia kovin kärjistettyjä tulkintoja ei pidä tehdä varsinkin kun tarkkuus on aina asekohtaista
Aluminat kiinnittyvät kierteellä, mutta itse läppäosan asento (kiertokulma) on käyttäjän valittavissa. kaikkien kuvioiden keskiarvo 30,2 mm on hyvin tarkkaan oryx Chassisin mainostama kulmaminuutti (1 MoA = 29,1 mm @ 100 m). kullakin patruunalla ammuttiin tarkkuuskokeet oheisen taulukon kertomin tuloksin. Mitään ongelmia ampumisessa ei ollut ja erityistä huomiota herätti, kuinka mukavaa ampuminen oli. ase-lehti • 47. Hjorth myy amerikkalaisen Rifle Basix –yhtiön valmistamia säädettäviä koneistoja malli WTHBY-1, joka aiemman kokemuksen valossa parantaisi tuloksia olennaisesti. com/products/m-lok-picatinnyrails Lapuan kotisivut https://www. umpikuparinen Lapuan Naturalis oli selkeästi joukon hännänhuippu, muut patruunat olivat keskiarvona hyvin tasaväkiset, mutta pienimmän keskihajonnan perusteella Hornady Match oli tasaisin, Lapun Scenar toisena, Hornady Full Boar kolmantena ja Federal neljäntenä. lapua.com/cartridges/6-5-creedmoor/ Koeammunnan tulokset Howa Oryx kaliiperi 6,5 Creedmoor • ampumaetäisyys 100 m • 4 x 5 ls Champion-pussituelta • Chrony M1 @ 2 m • kiikaritähtäin Leupold VX-3 6-25x40 @ 40x Patruuna Federal 95 gr 6,2 g Hornady V-MAX #V65CRDVM95 Hornady Match 120 gr 7,8 g ELD Match #81491 Hornady Full Boar 120 gr 7,8 g GMX #81498 Lapua Scenar 123 gr 8,0 g OTM #4316060 Lapua Naturalis 140 gr 9,1 g N563 #N316401 Suurin nopeus m/s 995 870 903 850 745 Pienin nopeus m/s 977 856 878 836 704 Kokonaishajonta m/s 18 14 25 14 41 Keskiarvonopeus m/s (nimellisnopeus) 985,4 (1005) 865,6 (886) 890,1 (892) 840,3 (850) 728,3 (780) Keskihajonta m/s 5,5 5,2 7,2 2,7 7,8 Keskiarvoenergia J 2988 2912 3086 2824 2406 Pienin osumakuvio mm 21 23 15 18 27 Suurin osumakuvio mm 47 30 44 35 46 Keskiarvo-osumakuvio mm 25,7 26,5 29,2 26,0 35,8 Osumakuvioiden keskihajonta 19,1 2,9 12,0 7,3 9,7 Suhteellinen keskiarvotarkkuus 1,00 1,03 1,14 1,01 1,39 Kaikkien kuvioiden keskiarvo/-hajonta mm 30,2 / 9,0 Huomautuksia lyijytön luoti LOT 108S LOT 133S lyijytön luoti Olosuhteet: • lämpötila +12° C • suhteellinen kosteus 58 % • ilmanpaine 1008 hPa • tyyntä Lapua Scenar ja Hornady Full Boar olivat aseelle mieleen, kuten nämä kuviot (@100 m) todistavat; paremman tuloksen tiellä suurin este oli aseen takana. Aseen suositushinta (20.09.2019) on 1690,-. ase.fi/tuote-osasto/aseet/luodikot/howa/ Creedmoor Range https:// en.wikipedia.org/wiki/Creedmoor_Rifle_Range 6.5mm Creedmoor https:// en.wikipedia.org/wiki/6.5mm_ Creedmoor oryx-tukki https://oryxchassis.com MDT-yhtiö https://mdttac.com/ eu_en/ SAAMI mitoitus https://saami. Linssien suojaksi tulivat Leupoldin omat Alumina-sarjan flip-up-läpät, jotka alumiinista valmistettuina kestävät olennaisesti paremmin kuin vaikkapa muoviset Butler Creekit, joiden laatu on mystisesti hukkunut. kolmessa tunnissa ammuttujen sadan kilpalaukauksen jälkeenkään olkapää ei valittanut lainkaan. Ase selvästikin on tarkka, mutta Howan alkuperäinen laukaisukoneisto ei todellakaan ole mikään tarkkuusaseen koneisto ja se näkynee tuloksissa. LÄHTEET Myyjän kotisivut https://www. Patruunan rekyyli on vähäinen ja se tulee varsin suoraan taaksepäin, missä kumiperälevy syö terävimmän iskun. Aseen mukana saatiin Hjorthin edustamia Hornadyn ja Federalin patruunoita, minkä lisäksi Nammo Lapua oy toimitti kiitettävän suuren erän patruunoita. org/technical-information/cartridge-chamber-drawings/ Grovtec-yhtiö https://grovtec. Ratakuntoon oryxin päällä ei ole lainkaan kiikarinkiinnityskiskoa, vain kierrereiät, joten niihin asennettiin Nikko Stirlingin yksiosainen Weaver-kisko (#NM15500) Loctite-asennusliimalla varmistettuna ja siihen Leupoldin jalat (PWR2, #174084) ja vX-3i 6,5-20x40mm –tähtäin (#170886). Itseäni viehättää se, että aseessa ei ole mitään turhaa TactiLoL-piirrettä eli periaatteessa hyviä ja ennen kaikkea näyttävän ”taktisia”, mutta käytännössä uusien ongelmien lähteinä toimivia yksityiskohtia. Lukitus perustuu pieniin magneetteihin, avaus hoidetaan edessä läpän nokasta, takana pienestä painovivusta. oryx onkin pidetty kiitettävän yksinkertaisena. Testin perusteella Howa oryxistä ei ole pahaa sanottavana, ase toimii ja tarkkuuspotentiaaliakin löytyy. Syöttö ja hylsynpoisto toimivat koko ajan moitteettomasti. Ensimmäiselle ratakäynnille sattui aivan täydellinen syyssää ja ensimmäinen tehtävä oli kiikarin kohdistaminen, missä pientä lisätyötä aiheutti se, että perän korkeuden takia piipun läpi ei pysty näkemään taulua, ei vaikka poskipakan irrottaisi. Tosiasia kuitenkin on, että pienen näytekoon takia kovin kärjistettyjä tulkintoja ei pidä tehdä varsinkin kun tarkkuus on aina asekohtaista
Paitsi että se on monipuolinen, niin sillä sujuu tuo hyödyllinen ammunnan harjoittelu pienin kustannuksin. jos lukolla ei ole tarpeeksi nopeutta ja liikematka jää vajaaksi, on tuloksena yleensä hylsyn jääminen poikittain sulkeutuvan lukon eteen ja toimintahäiriö. 48 • ase-lehti. selvästi aliääniset subsonicit on optimoitu vaimenninkäyttöä varten. lisäksi turvaetäisyydet ovat suurireikäisiä lyhyemmät ja syntyvä meteli pieni, vaimenninta käytettäessä jopa olematon. Tasalaatuisuudesta saa maksaa, mutta näitä käytettäessä sattumista ei voi syyttää ainakaan patruunaa. vakavamieliseen taulun puhkontaan on omat tarkkuuspatruunansa, yleensä hieman alle äänennopeuteen ladatut, jotta äänivallin läpäisy ei heilauttaisi luotia. nykyään nämä peruspatruunat täyttävät yleensä metsästysasetuksen liikeenergiavaatimukset, joten ne soveltuvat metsällekin, joskin lentorata on kovin kaareva, jolloin oikea etäisyyden arviointi muodostuu ensiarvoisen tärkeäksi. jokaisen pitäisi omistaa vähintään yksi 22lR kaliiperin kivääri. lähinnä juuri metsästystä ajatellen näissä käytetään yleisimmin reikäpäisiä luoteja, mikä ei välttämättä Nopeudet mitattiin Labradarin tutkalla. TeksTi ja kuvaT: j. Monen kohdalla ollaan vain vähän alle äänen nopeuden, joten lentorata pysyy silti tavanomaisena ja liike-energia riittää yleensä metsästyskäyttöön. Malinen Pikku-Arskan ruokana 22LR Maailman edullisin ja suosituin patruuna taipuu muiden käyttötarkoituksiensa ohella myös taktiseen harjoitteluun. itselataavaa koneistoa ajatellen joku ase toimii näillä vakiopatruunoilla mainiosti ja joku toinen taas ei. ammunnan harjoitteluun soveltuvia paikkojakin on helppo järjestää vaikka kesämökille, mikä mahdollistaa huomattavasti helpomman harjoittelun kuin nykyään yhä kauempana sijaitsevien ja ruuhkaisten ampumatojen löytäminen
vakavamieliseen taulun puhkontaan on omat tarkkuuspatruunansa, yleensä hieman alle äänennopeuteen ladatut, jotta äänivallin läpäisy ei heilauttaisi luotia. nykyään nämä peruspatruunat täyttävät yleensä metsästysasetuksen liikeenergiavaatimukset, joten ne soveltuvat metsällekin, joskin lentorata on kovin kaareva, jolloin oikea etäisyyden arviointi muodostuu ensiarvoisen tärkeäksi. Monen kohdalla ollaan vain vähän alle äänen nopeuden, joten lentorata pysyy silti tavanomaisena ja liike-energia riittää yleensä metsästyskäyttöön. lähinnä juuri metsästystä ajatellen näissä käytetään yleisimmin reikäpäisiä luoteja, mikä ei välttämättä Nopeudet mitattiin Labradarin tutkalla. Malinen Pikku-Arskan ruokana 22LR Maailman edullisin ja suosituin patruuna taipuu muiden käyttötarkoituksiensa ohella myös taktiseen harjoitteluun. jos lukolla ei ole tarpeeksi nopeutta ja liikematka jää vajaaksi, on tuloksena yleensä hylsyn jääminen poikittain sulkeutuvan lukon eteen ja toimintahäiriö. selvästi aliääniset subsonicit on optimoitu vaimenninkäyttöä varten. Tasalaatuisuudesta saa maksaa, mutta näitä käytettäessä sattumista ei voi syyttää ainakaan patruunaa. jokaisen pitäisi omistaa vähintään yksi 22lR kaliiperin kivääri. itselataavaa koneistoa ajatellen joku ase toimii näillä vakiopatruunoilla mainiosti ja joku toinen taas ei. lisäksi turvaetäisyydet ovat suurireikäisiä lyhyemmät ja syntyvä meteli pieni, vaimenninta käytettäessä jopa olematon. ammunnan harjoitteluun soveltuvia paikkojakin on helppo järjestää vaikka kesämökille, mikä mahdollistaa huomattavasti helpomman harjoittelun kuin nykyään yhä kauempana sijaitsevien ja ruuhkaisten ampumatojen löytäminen. Paitsi että se on monipuolinen, niin sillä sujuu tuo hyödyllinen ammunnan harjoittelu pienin kustannuksin. ase-lehti • 49. TeksTi ja kuvaT: j
kova potku rasittaa koneistoa ja voi olla liikaa itselataaville, mutta tämä selviää aseen käyttöohjeesta. Tutkittuani aikani laatikoita, vastaan tuli myös Winchesterin M-22. kaikissa oli siis pyöreäkärkinen luoti ja nopeus tuntuvasti normaalia 330 m/s enemmän vaihdelle 370 380 m/s paikkeilla. vielä kolmaskin samanlainen, suuri kuution mallinen pahvilaatikko löytyi ja kyljessä nimenä Federal auto Match ja vieressä Champion Training. Tällaisella tyypilliseksi tarkkuudeksi kerrottiin varsin vakuuttavalta kuulostava 42 mm 100 metriltä. lisäksi vakuutettiin patruunoiden olevan juuri passeleita itselataavilla aseilla ammuntaan. Patruunat syöttyvät liukkaasti ja toimivat hyvin itselataavassakin. sieltä selviää myös saako sitä kaikkein nopeinta eli CCi stingeriä käyttää, sen hylsy kun on muita pidempi ja kaliiperi siten 22 extra long. ja sitten on tämän jutun aiheena olevia vähän terästettyjä patruunoita eli sellaisia, jotka ovat selvästi nopeampia kuin peruspatruunat, mutta eivät kuitenkaan huippunopeita. TesTipaTruunaT valitessani mukaan radalle eri patruunalaatuja, huomio kiinnittyi CCi:n suureen tukkupakkaukseen, jonka merkintänä oli aR Tactical. Osassa patruunoita luodin painoa on kasvatettu juuri lukon liikkeen lisäämiseksi ja siten toimintavarmuuden parantamiseksi. nopeuden pysyessä kohtuullisena tarkkuuskaan ei vielä kärsi kohtuuttomasti. aiempaan tapaan hiekkapussituelta ampuen herkkä laukaisu ja raskas paino helpottivat työtä, joskin sydämenlyönnit näkyivät tässäkin ristikolla. keli oli harvinaisesti todellakin täysin tyyni, alkutalven sumupäivä ja lämpöäkin mukavat 8 astetta. Tällaisen High velocity patruunan tavanomaista tulisempi luonne takaa yleensä erinomaisen toimivuuden itselataavissa koneistoissa, mutta aseesta riippuen ei kuitenkaan kuluta niitä tarpeettomasti. Winsun kohdalla asiaan vaikutti todennäköisesti ilmoitettua alhaisempi lähtönopeus. Pieni potku ja luodinkärjen tylppä muoto saattavat olla haasteellisia itselataavalle koneistolle, mutta tämä on hyvin asekohtaista. Ruger Precisionin pitkä tankolipas täyteen ja Hawke 10x42 Tactical tähtäimen mil-dot ristikko mustan neliön kulmaan. näin ne soveltuvat pidemmille matkoille, joskin 22lR on aina suhteellisen lyhyen etäisyyden patruuna. supernopeat Hyper velocity patruunat ovat nopean lentoaikansa vuoksi vähemmän tuuliherkkiä ja lentoradaltaan suoria. käyttökohteeksi tarkkuus ja hupiammunnan lisäksi mainitaan taktisen ammunnan harjoittelu. CCI on laittanut patruunansa järjestelmällisesti muovikehyksiin. Parempaa keliä ei ammuntaan voi toivoa, mitä nyt vähän hämärää oli. labradarin nopeustutka ulkoisella mikrofonilla pystyyn ja ampumaan. Tämä tulee olla huomioituna patruunapesän mitoituksessa, jotta paineet eivät nouse suunniteltua korkeammiksi. kooltaan suuret rasialliset olivat sellaiUlkoisesti patruunat eroavat toisistaan luodin pinnoituksen osalta, vasemmalta CCI, Federal ja Winchester. sisällä oli sikin sokin 400 patruunaa, joskin sitä myydään myös 1000 patruunan rasioissa. radalla koeaseena olivat tällä kertaa Rugerin uunituoreet taktinen Precision Rimfire pulttilukkoinen ja maailman suosituin itselataava 10/22 kevyenä Target lite peukalonreikätukkiversiona. Tämä on kuitenkin aseesta ja olosuhteista, koneiston puhtaudesta jne. luonnollisesti nämä tavallista tehokkaammat patruunat soveltuvat myös metsästyskäyttöön. Tässä kasvanut lähtönopeus tuntui selvästi terävämpänä potkuna normaalipatruunoihin verrattuna. lisäksi jokaisen kyljessä oli suositus nimenomaan itselataavilla aseilla tapahtuvaan ammuntaan. niissä puolestaan kovavahalla voidellut 2,6 g pyöreäkärkiset luodit ja lähtönopeudeksi ilmoitettiin 366 m/s. syöttövarmuutta ajatellen nyt koeammutuissa patruunoissa luodin kärki on pyöreä. lähtönopeudeksi oli kylkeen merkitty 383 m/s, joskin myös normaalinopeuksinen 323 m/s lataus on tarjolla. Tulokset olivatkin yllättävän hyvät melkein kaikilla patruunoilla. samaan käyttöön soveltuvia patruunoita on luonnollisesti paljon muitakin, mutta nämä olivat ainoat tuoreet, suureen pakkaukseen pakatut itselläni ja edustavat hyvin sitä mitä yleensä on saatavilla. kannen kuvan perusteella sille oli ajateltu kohderyhmäksi itselataavalla mustalla pyssyllä ampuvat. Yleiseen tapaan ampumamatkana oli 50 metriä ja tukena hiekkapussit. ole hyvä asia tarkkuutta ajatellen. erikoisesti syöttyvyyden pitkistä tankolippaista pitäisi olla huippuluokkaa ja tehon riittää tahmeammankin lukon liikutteluun. sen haittapuolena tosin on nopea hidastuminen eli piipun suulla saatu etu on menetetty etäämmällä. litteän pahvilaatikollisen sisällä oli 100 patruunan levyjä kolme kappaletta rinta rinnan samassa tasossa. Winsulla ja Federalilla on patruunat sekaisin suuressa laatikossa. Huippuluokan kilpapiekkarilla ne vanhaan tapaan todennäköisesti voisivat kutistua melkoisesti, mutta nämä patruunat on tarkoitettu syötäväksi taktisissa aseissa. käyttötarkoitus oli plinkkauksesta kilpaammuntaan ja kaikkeen siltä väliltä. itselataavalla 10/22-T-THB mallilla selvitettiin toimintavarmuutta ampumalla useampi 15 patruunan lippaallinen yhteen putkeen. kuva oli yllättävän selkeä edullisesta hinnasta huolimatta, ilmeisesti kiinteä suurennus on edelleen poikaa, kun kuvasta halutaan kirkas ja selkeä. kasat pulttilukkoisella olivat keli huomioiden tavanomaiset. samalla selvisi sekin, että aivan häiriöttä ei 10/22:nenkaan kovasta maineesta huolimatta toiminut, sillä Winsulla tuli yksi lataushäiriö kun hylsy jäi lukon eteen. laukaisu oli hieman jäykän puoleinen 1,9 kiloa, mutta tuntuma erinomaisen puhdas. Moni näistäkin on reikäpäinen metsästyskäyttöä ajatellen ja yleinen keino lähtönopeuden kasvattamiseksi on keventää luotia. CCi ar TaCTiCal siistit patruunat ja tukeva kehys luovat laadukkaan vaikutelman. Muodoltaan se oli kuution mallinen tukkupakkaus, pahvilaatikko sekin. jos tässä oli oiva markkinarako niin olisiko muillakin vastaavia tuotteita. riippuva asia, joten jokainen kokeilkoon omalla aseellaan. Pyöreäkärkinen 2,6 g lyijyluoti on päällystetty mustalla kuparilla ja kun ruutinakin on puhtaasti palava, niin sekä piipun että koneiston pitäisi pysyä mahdollisimman puhtaana. ampumaolosuhteina syksy pukkasi päälle, lämpöä oli vain seitsemän astetta ja muutaman metrin puuskatuuli teki osansa kasojen kasvattamisessa. valmistaja lupaa lähtönopeudeksi 366 m/s ja annettu arvo myös täyttyi. jälleen sisällä oli sikin sokin 325 kpl irtopakattuja patruunoita. Precisionin 46 sentin piipusta. lukuisista sattumista johtuen patruunoiden tarkkuus alkoi kiinnostaa siinä määrin, että vielä kolmannen kerrankin piti palata radalle. kun vielä haetaan sitä tärkeää koneiston puhtaana pysymistä, varsinkin enemmän ammuttaessa, niin osassa luotivaha on korvattu ohuella pinnan kuparoinnilla. speksejä tutkiessani selvisi, että patruunat on optimoitu taktisiin itselataaviin aseisiin, varsinkin aR tyyppisiin ja testattu erikoisesti s&W M&P 15/22 varten. nyt mukana oli se valmetin standard tarkkuustyökalu. 2,6 grammaiset luodit olivat kuparisilattuja ja lähtönopeudeksi ilmoitettiin normaalia kovempi 366 m/s. sia, että ne voisi tyhjentää yhdellä ratakäynnillä, ainakin mustan kiväärin syntymämaassa usa:ssa
erikoisesti syöttyvyyden pitkistä tankolippaista pitäisi olla huippuluokkaa ja tehon riittää tahmeammankin lukon liikutteluun. ja sitten on tämän jutun aiheena olevia vähän terästettyjä patruunoita eli sellaisia, jotka ovat selvästi nopeampia kuin peruspatruunat, mutta eivät kuitenkaan huippunopeita. jälleen sisällä oli sikin sokin 325 kpl irtopakattuja patruunoita. speksejä tutkiessani selvisi, että patruunat on optimoitu taktisiin itselataaviin aseisiin, varsinkin aR tyyppisiin ja testattu erikoisesti s&W M&P 15/22 varten. Osassa patruunoita luodin painoa on kasvatettu juuri lukon liikkeen lisäämiseksi ja siten toimintavarmuuden parantamiseksi. supernopeat Hyper velocity patruunat ovat nopean lentoaikansa vuoksi vähemmän tuuliherkkiä ja lentoradaltaan suoria. Huippuluokan kilpapiekkarilla ne vanhaan tapaan todennäköisesti voisivat kutistua melkoisesti, mutta nämä patruunat on tarkoitettu syötäväksi taktisissa aseissa. lukuisista sattumista johtuen patruunoiden tarkkuus alkoi kiinnostaa siinä määrin, että vielä kolmannen kerrankin piti palata radalle. Winsun kohdalla asiaan vaikutti todennäköisesti ilmoitettua alhaisempi lähtönopeus. CCi ar TaCTiCal siistit patruunat ja tukeva kehys luovat laadukkaan vaikutelman. kooltaan suuret rasialliset olivat sellaiUlkoisesti patruunat eroavat toisistaan luodin pinnoituksen osalta, vasemmalta CCI, Federal ja Winchester. Parempaa keliä ei ammuntaan voi toivoa, mitä nyt vähän hämärää oli. Winsulla ja Federalilla on patruunat sekaisin suuressa laatikossa. keli oli harvinaisesti todellakin täysin tyyni, alkutalven sumupäivä ja lämpöäkin mukavat 8 astetta. sieltä selviää myös saako sitä kaikkein nopeinta eli CCi stingeriä käyttää, sen hylsy kun on muita pidempi ja kaliiperi siten 22 extra long. Tutkittuani aikani laatikoita, vastaan tuli myös Winchesterin M-22. luonnollisesti nämä tavallista tehokkaammat patruunat soveltuvat myös metsästyskäyttöön. riippuva asia, joten jokainen kokeilkoon omalla aseellaan. jos tässä oli oiva markkinarako niin olisiko muillakin vastaavia tuotteita. käyttökohteeksi tarkkuus ja hupiammunnan lisäksi mainitaan taktisen ammunnan harjoittelu. Ruger Precisionin pitkä tankolipas täyteen ja Hawke 10x42 Tactical tähtäimen mil-dot ristikko mustan neliön kulmaan. TesTipaTruunaT valitessani mukaan radalle eri patruunalaatuja, huomio kiinnittyi CCi:n suureen tukkupakkaukseen, jonka merkintänä oli aR Tactical. samalla selvisi sekin, että aivan häiriöttä ei 10/22:nenkaan kovasta maineesta huolimatta toiminut, sillä Winsulla tuli yksi lataushäiriö kun hylsy jäi lukon eteen. Tämä tulee olla huomioituna patruunapesän mitoituksessa, jotta paineet eivät nouse suunniteltua korkeammiksi. kun vielä haetaan sitä tärkeää koneiston puhtaana pysymistä, varsinkin enemmän ammuttaessa, niin osassa luotivaha on korvattu ohuella pinnan kuparoinnilla. kasat pulttilukkoisella olivat keli huomioiden tavanomaiset. nopeuden pysyessä kohtuullisena tarkkuuskaan ei vielä kärsi kohtuuttomasti. Precisionin 46 sentin piipusta ase-lehti • 51. itselataavalla 10/22-T-THB mallilla selvitettiin toimintavarmuutta ampumalla useampi 15 patruunan lippaallinen yhteen putkeen. litteän pahvilaatikollisen sisällä oli 100 patruunan levyjä kolme kappaletta rinta rinnan samassa tasossa. laukaisu oli hieman jäykän puoleinen 1,9 kiloa, mutta tuntuma erinomaisen puhdas. lähtönopeudeksi oli kylkeen merkitty 383 m/s, joskin myös normaalinopeuksinen 323 m/s lataus on tarjolla. sisällä oli sikin sokin 400 patruunaa, joskin sitä myydään myös 1000 patruunan rasioissa. CCI on laittanut patruunansa järjestelmällisesti muovikehyksiin. kaikissa oli siis pyöreäkärkinen luoti ja nopeus tuntuvasti normaalia 330 m/s enemmän vaihdelle 370 380 m/s paikkeilla. Tulokset olivatkin yllättävän hyvät melkein kaikilla patruunoilla. käyttötarkoitus oli plinkkauksesta kilpaammuntaan ja kaikkeen siltä väliltä. Tämä on kuitenkin aseesta ja olosuhteista, koneiston puhtaudesta jne. sen haittapuolena tosin on nopea hidastuminen eli piipun suulla saatu etu on menetetty etäämmällä. niissä puolestaan kovavahalla voidellut 2,6 g pyöreäkärkiset luodit ja lähtönopeudeksi ilmoitettiin 366 m/s. ampumaolosuhteina syksy pukkasi päälle, lämpöä oli vain seitsemän astetta ja muutaman metrin puuskatuuli teki osansa kasojen kasvattamisessa. aiempaan tapaan hiekkapussituelta ampuen herkkä laukaisu ja raskas paino helpottivat työtä, joskin sydämenlyönnit näkyivät tässäkin ristikolla. valmistaja lupaa lähtönopeudeksi 366 m/s ja annettu arvo myös täyttyi. Pyöreäkärkinen 2,6 g lyijyluoti on päällystetty mustalla kuparilla ja kun ruutinakin on puhtaasti palava, niin sekä piipun että koneiston pitäisi pysyä mahdollisimman puhtaana. labradarin nopeustutka ulkoisella mikrofonilla pystyyn ja ampumaan. Tässä kasvanut lähtönopeus tuntui selvästi terävämpänä potkuna normaalipatruunoihin verrattuna. radalla koeaseena olivat tällä kertaa Rugerin uunituoreet taktinen Precision Rimfire pulttilukkoinen ja maailman suosituin itselataava 10/22 kevyenä Target lite peukalonreikätukkiversiona. Tällaisen High velocity patruunan tavanomaista tulisempi luonne takaa yleensä erinomaisen toimivuuden itselataavissa koneistoissa, mutta aseesta riippuen ei kuitenkaan kuluta niitä tarpeettomasti. samaan käyttöön soveltuvia patruunoita on luonnollisesti paljon muitakin, mutta nämä olivat ainoat tuoreet, suureen pakkaukseen pakatut itselläni ja edustavat hyvin sitä mitä yleensä on saatavilla. kuva oli yllättävän selkeä edullisesta hinnasta huolimatta, ilmeisesti kiinteä suurennus on edelleen poikaa, kun kuvasta halutaan kirkas ja selkeä. ole hyvä asia tarkkuutta ajatellen. Patruunat syöttyvät liukkaasti ja toimivat hyvin itselataavassakin. 2,6 grammaiset luodit olivat kuparisilattuja ja lähtönopeudeksi ilmoitettiin normaalia kovempi 366 m/s. nyt mukana oli se valmetin standard tarkkuustyökalu. lisäksi vakuutettiin patruunoiden olevan juuri passeleita itselataavilla aseilla ammuntaan. Yleiseen tapaan ampumamatkana oli 50 metriä ja tukena hiekkapussit. sia, että ne voisi tyhjentää yhdellä ratakäynnillä, ainakin mustan kiväärin syntymämaassa usa:ssa. Pieni potku ja luodinkärjen tylppä muoto saattavat olla haasteellisia itselataavalle koneistolle, mutta tämä on hyvin asekohtaista. kova potku rasittaa koneistoa ja voi olla liikaa itselataaville, mutta tämä selviää aseen käyttöohjeesta. näin ne soveltuvat pidemmille matkoille, joskin 22lR on aina suhteellisen lyhyen etäisyyden patruuna. Tällaisella tyypilliseksi tarkkuudeksi kerrottiin varsin vakuuttavalta kuulostava 42 mm 100 metriltä. syöttövarmuutta ajatellen nyt koeammutuissa patruunoissa luodin kärki on pyöreä. kannen kuvan perusteella sille oli ajateltu kohderyhmäksi itselataavalla mustalla pyssyllä ampuvat. Muodoltaan se oli kuution mallinen tukkupakkaus, pahvilaatikko sekin. lisäksi jokaisen kyljessä oli suositus nimenomaan itselataavilla aseilla tapahtuvaan ammuntaan. vielä kolmaskin samanlainen, suuri kuution mallinen pahvilaatikko löytyi ja kyljessä nimenä Federal auto Match ja vieressä Champion Training. Moni näistäkin on reikäpäinen metsästyskäyttöä ajatellen ja yleinen keino lähtönopeuden kasvattamiseksi on keventää luotia
ToiMinTa iTselaTaavassa vertailuksi ammuttiin kahden lippaallisen eli kolmenkymmenen laukauksen nopeudet myös itselataavalla, joskin 41 senttisenä niin ikään lyhytpiippuisella 10/22:lla. Tarkkuus osoittautui joukon parhaaksi, kaikki kasat olivat pieniä ja symmetrisiä. valmetilla ne vaihtelivat 9 ja 18 millin välillä, keskiarvo 13 milliä, mikä on reippaasti joukon paras. Rugerilla saatu nopeus oli vain 346 ja valmetilla aavistuksen enemmän 351 m/s. Piekkarin paukkuja ladataan ainakin neljään nopeusluokkaan, Subsonic, Standard-, Highja Hyper Velocity. lopullinen toimintavarmuus kussakin aseyksilössä selviää vain kokeilemalla, samoin sillä saatava tarkkuus. sitä käsitellessä näpit suttaantuvat muita enemmän, varsinkin kun patruunat joutuu poimimaan sekaisin olevasta kasasta. nopeusvaihtelu oli suurehko, Rugerilla 26 m/s ja valmetilla hirmuinen 51 m/s, mikä tosin johtuu yhdestä luodista. Tällä kertaa M-22 ei käynyt valmetin piipusta aivan niin hyvin kuin muut, sillä kasat vaihtelivat 18 ja 36 millin välillä, keskiarvo 26 milliä. ne eivät soveltuneet siten lainkaan valmetiin ja kasatkin olivat suuret. suurina tukkupakkauksina myytävät ja edulliseen pakettiin pakatut patruunat ovat yleensä halvempia kuin pieniin rasioihin yksittäin pakatut. samoin normaalihajonta oli hyvä 3,3 ja 3,7 m/s. lukemat olivat käytännössä samat kuin Precision -taktisella mallilla, mutta nopeushajonta kasvoi selvästi. Federal auTo MaTCh Federal on joukon ainoa, joka luottaa kovavahaan lyijyluodin pinnassa. valmistaja lupaa lähtönopeudeksi 366 m/s ja nyt saatiin se mikä oli luvattukin, 364 m/s Rugerilla ja täsmälleen 366 m/s valmetilla. joku vaatii nopeammat patruunat toimiakseen, jollekin niitä ei saa syöttää lainkaan ja jollekin taas soveltuvat kaikki saatavilla olevat aseen siitä kärsimättä. Yleisenä ohjeena on valita liukkaammin syöttyvä, pyöreäkärkisellä luodilla ladattu patruuna. On kuitenkin hyvä muistaa, että tarkkuus on enemmän tai vähemmän asekohtaista ja selviää vain kokeilemalla. Tehdas ilmoittaa nopeudeksi kovan 383 m/s, mutta testiaseilla jäätiin kauas tästä. Tarkkuus osoittautui sekin kohtuulliseksi kovasta nopeudesta huolimatta. Myöhemmin jatkettiin vapaamuotoista vapaalta kädeltä ammuntaa ja Ruger kävi ja kukkui kuten pitääkin. 52 • ase-lehti. valmetin kasat vaihtelivat 15 ja 28 millin välillä, keskiarvo 22 milliä. normaalihajonta oli vastaavasti sekin suuri 8,5 ja 11,1 m/s. tuli arvoksi 368 ja valmetin 70 sentin piipusta 375 m/s. Tai oikeastaan peruskasa saattoi olla yhtä reikää ja sitten tuli roiskaisu. YhTeenveTo Markkinoilla on koko joukko itselataaviin piekkareihin tarkoitettuja High velocity patruunoita noin 370 m/s nopeusluokassa, tässä ammuttiin niistä kolmea sorttia. valintaa tehdessään ampujan on hyvä varmistaa ensin käyttöohjeesta, minkälaisille patruunoille valmistaja on aseensa tarkoittanut. vaihtelu oli valmetilla 28,3 ja Rugerilla ainoastaan 11,1 m/s ja normaalihajonta 4,9 sekä 4,4 m/s. nopeudet vaihtelivat paljon, mikä saattaa selittää sattumat. Toimintavarmuutta ajatellen tässä ei tullut ihmeempiä esille, ainoastaan tuo aiemmin mainittu yksi syöttöhäiriö Winsulla. WinChesTer M-22 viimeisenä vuorossa olleiden Winsun patruunoiden tunkemisessa valmetin tiukkaan pesään sai käyttää tosissaan voimaa ja hylsyn poistoon piti toisinaan käyttää puhdistuspuikkoa. nopeuksien vaihtelu oli molemmilla pientä, valmetilla vain 12,5 ja Rugerilla 14,3 m/s. Plinkkaukseen se tietenkin riittää mainiosti kuten todennäköisesti kaikenlaiseen pika-ammuntaankin
Perinteisesti se on tunnettu edullisista patruunoistaan ja kuvastoa selatessa huomio kiinnittyy poikkeuksellisen laajaan kaliiperitarjontaan. TeksTi ja kuvaT: j. Sen historia ulottuu vuoteen 1825, joten harva pistää paremmaksi millään alalla. ase-lehti • 53. malinen Sellier & Bellotin uudet Match tarkkuuspatruunat Yksi suurista patruunavalmistajista on Tsekin tasavallassa, Vlasimissa sijaitseva Sellier & Bellot
sen lisäksi, että valmistusohjelmaan kuuluvat piekkarin, pistoolin, kiväärin ja haulikon patruunat, ovat mukana nallitkin, niistähän koko yhtiö lähti liikkeelle. lisäksi tuotannossa ovat raskaammilla 190 ja 220 grainisilla luodeilla ladatut, mutta toistaiseksi niissä käytetään sierran valmistamia luoteja. ensitutustuminen .308 matchiin oli uudella mauser m18 kiväärillä kiikaritähtäimen testiammunnassa. sellieri ilmoittaa rasiaan painetussa ballistiikkataulukossa lähtönopeudeksi 801 m/s 60 sentin piipusta ammuttuna, joten lyhyemmällä piipulla tästä jäätiin tietenkin selkeästi. ulkoisesti luoti näyttää huolellisesti tehdyltä ja hylsy on oikein hyvin kiillotettu kumpaisessakin. uudella match luodilla ladatun 20 kpl rasiallisen ohjehinta on 37 euroa kaliiperissa .308 Win. Hornady, sierra kuin noslerkin toimittavat luotejaan käytettäväksi sellierin erilaisissa patruunoissa. nämähän ovat ne suosituimmat kaliiperit muutenkin. näin saatavuus ei ole enää ongelma, kuten ei mahdollinen valuuttakurssien ja hintojen vaihtelevuuskaan. siten sierralle tehdyt lentorataohjelmat soveltuvat myös sellierille. nyt he ovat kuitenkin päättäneet vähentää riippuvuutta ulkoisesta toimittajasta ja kehittäneet oman vastaavan tuotteen. alku vaikutti siis hyvältä. Match OtM moni valmistaja lataa parhaimmat tarkkuuspatruunansa sierran kilpaluodein. YhteenvetO sellier & Bellot on onnistunut tekemään oman tarkasti käyvän kilpaluodin, jolla voi kisata pidemmilläkin matkoilla. ei tarvitse jossitella. Koeammunnat suoritettiin kesäisinä päivinä.. kasat olivat samanlaisessa puuskatuulessa ammuttuna yllättäen selvästi uudempaa mallia paremmat, vaikka tähtäin oli sama eikä piippukaan ole vapaasti värähtelevä. siinä kolmen laukauksen kasat vaihtelivat 20 mm:n molemmin puolin. normaalilla 54,5 sentin piipulla ammuttuna labradarin tutka näytti mauserilla lähtönopeudeksi keskimäärin 755 m/s, vaihtelu 19,4 ja normaalihajonta 5,9 m/s. kasaaseen tapainen tiukka pesä ja pitkä 63 senttinen piippu antavat kovat nopeudet, niin tälläkin kertaa sillä keskiarvo oli 811 m/s, vaihtelu 20 m/s ja normaalihajonta 6,8 m/s. Toisena aseena käytettiin vanhaa siroa sako safaria, jonka pitkä 62 senttinen piippu antoi lisävauhtia. nopeasti polttavaksi muuttuvan piipun vuoksi ammuin kolmen kasoja, joskin vanhan Burriksen 10x suurennus ja kuvan laatu ei oikein riittänyt tarkkuuden tarkempaan tutkimiseen. Toisena uutuutena ovat .223-kaliiperin kilpaluodit, joista itse tehdään 69 grainista loppujen ollessa vielä sierran tekemiä. näin on tehnyt myös sellieri. viiden laukauksen kasat 102 metriltä olivatkin sitten erittäin hyvät, vaikka puuskatuuli puhalsi parhaimmillaan 3 m/s. nyt lähtönopeus nousi jo arvoon 944 m/s, vaihtelu oli 16,9 m/s ja normaalihajonta 5,4 m/s. nämä molemmat luotihalkaisijathan ovat ne kaikkein eniten ammutut. Toisaalta edelleen ainakin mm. lähiajan suurin muutos on ollut yrityksen myynti 2009 brasilialaiselle CBC:lle, jonka tuotteista tunnetuin meillä on magtech patruunat. Patruunarasian ballistiikkataulukon mukaan laskien sen muotokerroin on sama kuin aiemmin käytetyn 168 sierra matchkingin eli 0,462. ja maahantuoja on aseliike markus Remes Oy. Tehtaan ilmoitus on 920 m/s 60 sentin piipusta eli tässä jopa ylitettiin tehtaan antama arvo. uusi omaa valmistetta oleva match -sarjaan ladattava luoti tuntee tyyppinimen OTm, lapuan aloittaman tavan mukaisesti open tip match. luotipainot ovat tutut 168, 175 ja 180 grainia (10,9, 11,35 ja 11,7 grammaa). alussa tarjolla ovat .30-kaliiperiset vaihtoehdot, mutta pienempi .223 on myös tulossa. Perinteisempi merkintä sille oli aiemmin HPBT (reikäpää ja veneperä). Perinteisen painoisilla 168 grainin kilpaluodeilla ladattu .308 Win kävi esimerkillisesti, tässä viisi laukausta 12 millissä. sarjana joka tapauksessa tasainen 46, 48 ja 47 mm. ensimmäisinä tuotantoon ovat tulleet .30-kaliiperin luodit, joita ladataan yleisimpiin viranomaisja tarkkuuskaliipereihin .308 Win ja .300 Winmag. Radalla kesän haasteena näytti olevan tyynen hetken löytäminen, eikä se onnistunut tälläkään kertaa. sarjana kohdistuksen 39, säädön jälkeen yhtä reikää oleva 11,5 ja kuumalla piipulla 36,5 mm. samainen CBC hankki muuten myös saksalaisen erikoispatruunoita valmistavan men tehtaan. lämpöä oli 17 astetta. Rajumman .300 Winmagin kokeilut ammuttiin ensin erittäin ohutpiippuisella sako 75 Finnlightilla ja sen 57 -senttisestä piipusta saatiin nopeudeksi 923 m/s, vaihtelu oli 14,2 ja normaalihajonta 5,0 m/s. suomeen asti on saatu suuremmalla luodilla ladatuista 168 grainiset .308 Win ja .300 Winmag. Toinen kasa olikin sitten vailla tuulenpuuskia, kaikki viisi reikää 12 millissä. lämpötila oli edelleen tuo kohtuullinen 17 astetta. varsinaisesti käyntiä kokeilin lopuilla patruunoilla vanhalla paksupiippuisella sakolaisella ja 30x suurentavalla Bushnellilla. ensimmäiset neljä laukausta samaan reikään ja viides hieman sivulle, kokoa 21 mm
siten sierralle tehdyt lentorataohjelmat soveltuvat myös sellierille. sarjana joka tapauksessa tasainen 46, 48 ja 47 mm. nyt he ovat kuitenkin päättäneet vähentää riippuvuutta ulkoisesta toimittajasta ja kehittäneet oman vastaavan tuotteen. ase-lehti • 55. samainen CBC hankki muuten myös saksalaisen erikoispatruunoita valmistavan men tehtaan. alku vaikutti siis hyvältä. Perinteisen painoisilla 168 grainin kilpaluodeilla ladattu .308 Win kävi esimerkillisesti, tässä viisi laukausta 12 millissä. näin saatavuus ei ole enää ongelma, kuten ei mahdollinen valuuttakurssien ja hintojen vaihtelevuuskaan. viiden laukauksen kasat 102 metriltä olivatkin sitten erittäin hyvät, vaikka puuskatuuli puhalsi parhaimmillaan 3 m/s. uudella match luodilla ladatun 20 kpl rasiallisen ohjehinta on 37 euroa kaliiperissa .308 Win. Hornady, sierra kuin noslerkin toimittavat luotejaan käytettäväksi sellierin erilaisissa patruunoissa. lämpöä oli 17 astetta. näin on tehnyt myös sellieri. Toisena uutuutena ovat .223-kaliiperin kilpaluodit, joista itse tehdään 69 grainista loppujen ollessa vielä sierran tekemiä. sellieri ilmoittaa rasiaan painetussa ballistiikkataulukossa lähtönopeudeksi 801 m/s 60 sentin piipusta ammuttuna, joten lyhyemmällä piipulla tästä jäätiin tietenkin selkeästi. uusi omaa valmistetta oleva match -sarjaan ladattava luoti tuntee tyyppinimen OTm, lapuan aloittaman tavan mukaisesti open tip match. lähiajan suurin muutos on ollut yrityksen myynti 2009 brasilialaiselle CBC:lle, jonka tuotteista tunnetuin meillä on magtech patruunat. varsinaisesti käyntiä kokeilin lopuilla patruunoilla vanhalla paksupiippuisella sakolaisella ja 30x suurentavalla Bushnellilla. sarjana kohdistuksen 39, säädön jälkeen yhtä reikää oleva 11,5 ja kuumalla piipulla 36,5 mm. kasat olivat samanlaisessa puuskatuulessa ammuttuna yllättäen selvästi uudempaa mallia paremmat, vaikka tähtäin oli sama eikä piippukaan ole vapaasti värähtelevä. Toinen kasa olikin sitten vailla tuulenpuuskia, kaikki viisi reikää 12 millissä. lisäksi tuotannossa ovat raskaammilla 190 ja 220 grainisilla luodeilla ladatut, mutta toistaiseksi niissä käytetään sierran valmistamia luoteja. ensimmäisinä tuotantoon ovat tulleet .30-kaliiperin luodit, joita ladataan yleisimpiin viranomaisja tarkkuuskaliipereihin .308 Win ja .300 Winmag. ulkoisesti luoti näyttää huolellisesti tehdyltä ja hylsy on oikein hyvin kiillotettu kumpaisessakin. Perinteisempi merkintä sille oli aiemmin HPBT (reikäpää ja veneperä). Match OtM moni valmistaja lataa parhaimmat tarkkuuspatruunansa sierran kilpaluodein. kasaaseen tapainen tiukka pesä ja pitkä 63 senttinen piippu antavat kovat nopeudet, niin tälläkin kertaa sillä keskiarvo oli 811 m/s, vaihtelu 20 m/s ja normaalihajonta 6,8 m/s. normaalilla 54,5 sentin piipulla ammuttuna labradarin tutka näytti mauserilla lähtönopeudeksi keskimäärin 755 m/s, vaihtelu 19,4 ja normaalihajonta 5,9 m/s. ensimmäiset neljä laukausta samaan reikään ja viides hieman sivulle, kokoa 21 mm. nyt lähtönopeus nousi jo arvoon 944 m/s, vaihtelu oli 16,9 m/s ja normaalihajonta 5,4 m/s. alussa tarjolla ovat .30-kaliiperiset vaihtoehdot, mutta pienempi .223 on myös tulossa. nopeasti polttavaksi muuttuvan piipun vuoksi ammuin kolmen kasoja, joskin vanhan Burriksen 10x suurennus ja kuvan laatu ei oikein riittänyt tarkkuuden tarkempaan tutkimiseen. lämpötila oli edelleen tuo kohtuullinen 17 astetta. sen lisäksi, että valmistusohjelmaan kuuluvat piekkarin, pistoolin, kiväärin ja haulikon patruunat, ovat mukana nallitkin, niistähän koko yhtiö lähti liikkeelle. Radalla kesän haasteena näytti olevan tyynen hetken löytäminen, eikä se onnistunut tälläkään kertaa. Toisena aseena käytettiin vanhaa siroa sako safaria, jonka pitkä 62 senttinen piippu antoi lisävauhtia. nämähän ovat ne suosituimmat kaliiperit muutenkin. Toisaalta edelleen ainakin mm. Patruunarasian ballistiikkataulukon mukaan laskien sen muotokerroin on sama kuin aiemmin käytetyn 168 sierra matchkingin eli 0,462. ensitutustuminen .308 matchiin oli uudella mauser m18 kiväärillä kiikaritähtäimen testiammunnassa. Tehtaan ilmoitus on 920 m/s 60 sentin piipusta eli tässä jopa ylitettiin tehtaan antama arvo. ja maahantuoja on aseliike markus Remes Oy. YhteenvetO sellier & Bellot on onnistunut tekemään oman tarkasti käyvän kilpaluodin, jolla voi kisata pidemmilläkin matkoilla. siinä kolmen laukauksen kasat vaihtelivat 20 mm:n molemmin puolin. nämä molemmat luotihalkaisijathan ovat ne kaikkein eniten ammutut. suomeen asti on saatu suuremmalla luodilla ladatuista 168 grainiset .308 Win ja .300 Winmag. Rajumman .300 Winmagin kokeilut ammuttiin ensin erittäin ohutpiippuisella sako 75 Finnlightilla ja sen 57 -senttisestä piipusta saatiin nopeudeksi 923 m/s, vaihtelu oli 14,2 ja normaalihajonta 5,0 m/s. ei tarvitse jossitella. luotipainot ovat tutut 168, 175 ja 180 grainia (10,9, 11,35 ja 11,7 grammaa). Koeammunnat suoritettiin kesäisinä päivinä
TEKSTI MIKKO NISKASAARI AMPUMA-ASEET SAI LAINATA VUOSIKSI Ampuma-aseiden lainaaminen kolmeksi vuodeksi ei ole rikos, sillä aselaki ei rajoita laina-aikaa, päätti Kainuun käräjäoikeus. Nainen puolestaan kertoi elämänmuutoksistaan, jonka vuoksi kaksi lainahaulikkoa oli unohtunut kolmeksi vuodeksi asekaapin perälle. Sekään ei vaikuttanut, ettei aseita lainannut niiden omistaja, vaan poliisilaitoksen konstaapeli, jolle haulikot oli jätetty hävitettäväksi. Oikeudessa puitiin osapuolten eriäviä näkemyksiä, kumpi soitti, konstaapeli vai nainen, joka sitä paitsi kertoi oikeudessa eri tavalla, kuin esitutkinnassa. Omistajan mukaan aseet luovutettiin hävitettäväksi; hänen mielestään ne olivat arvottomia ja toinen epäkuntoinen. Melkein päivälleen kolme vuotta myöhemmin mies huomasi haulikoiden olevan edelleen hänen nimissään, ja niin asiasta alkoi kehkeytyä rikosjuttu. Konstaapelin huoneesta soitettiin haulikot luovuttaneelle miehelle. Toisekseen syyttäjä katsoi konstaapelin syyllistyneen myös ampumaaserikokseen, koska hän oli ”luovuttanut pysyvästi” naiselle haulikot, vaikka tällä ei ollut lupia juuri niihin. kOlme syytettä Syyttäjä katsoi konstaapelin ensinnäkin rikkoneen virkavelvollisuuksiaan, koska tämä oli laiminlyönyt peruuttaa luovuttajan haulikkoluvat, ei ollut tehnyt päätöstä ottaa aseet poliisin haltuun, ei ollut toimittanut aseita käsiteltäväksi Poliisihallitukselle, ja oli luovuttanut aseet naiselle, ”jolla ei ole ollut näiden hallussapitoon tai hankkimiseen oikeuttavaa lupaa”. Aseiden hävittämiseen hän ei ryhtynyt, koska niistä saattaisi syntyä kaupat. Hän pyysi saada haulikot kokeiltavakseen, hän voisi kenties ostaa ne. sattui sekaannus Konstaapeli ei ollut ehtinyt kirjata haulikoita poliisin järjestelmään, ennen kuin niille löytyi ostajaehdokas. Mitään dokumenttia hän ei tästä mukaansa saanut, se piti toimittaa myöhemmin. Kun aseet oli luovutettu kokeiltavaksi, niitä ei enää voitu poistaa aserekisteristä. Sen jälkeen hän unohti asian. Oikeudessa mies kertoi sanoneensa naiselle, että ”hän oli luovuttanut aseet poliisille ja aseet olivat siis viranomaisen hallussa ja vastuulla ja jos poliisi ne luovuttaa, hänellä ei ole mitään sitä vastaan, koska edelleen, aseet olivat poliisin vastuulla.” Naisella oli hallussapitolupia, joka oikeuttivat hänet lainaamaan haulikon, joten konstaapeli luovutti aseet hänelle kokeiltavaksi. Viimeinen kohta hieman oudoksuttaa, sillä naisella oli luvat kahteen haulikkoon ja lisäksi kivääriin, joten aselain 87 § mukaan hänellä aivan riidattomasti on ollut oikeus lainata haulikko. Syyttäjä katsoi tässäkin kohdassa, että aseet olisi pitänyt palauttaa kuukauden sisällä. Tässä syytteessä ydinkohta on: ”Kysymys ei ole ollut lainasta, koska [nainen] on pitänyt niitä hallussaan 29.8.2018 saakka. Käräjäoikeus katsoi konstaapelin jääneen naisen ja luovuttajan välisen puhelinkeskustelun jälkeen siihen käsitykseen, ettei jälkimmäisellä ole mitään sitä vastaan, että nainen saa ASELAKIASIAA 56 • ase-lehti. Esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa selvisi, että asekonstaapelin huoneessa samana päivänä asioinut nainen näki haulikot ja kiinnostui niistä. Juttu sai alkunsa elokuussa 2015, kun kainuulainen mies luovutti kaksi haulikkoaan Kajaanin poliisilaitokselle, aseasioista vastaavalle konstaapelille. Riidattomaksi asiaksi kuitenkin todettiin, että aseiden luovuttajalle oli soitettu, ja hän oli puhunut ostajaehdokkaan kanssa. Mikäli kysymys olisi ollut lainasta, [konstaapelin] olisi tullut vaatia aseita palautettavaksi kohtuullisessa ajassa eli viimeistään 30.9.2015 mennessä.” Naista syytettiin ampuma-aserikoksesta, koska hän oli pitänyt haulikoita hallussaan kolme vuotta, ilman niitä koskevia hallussapitolupia. Samalla hän jätti laitokselle aseiden hallussapitoluvat, ja pyysi mitätöimään ne
Konstaapelilla oli ollut virka-aseensa lisäksi Helsingin poliisilaitokselta lainassa toinen ase. Se katsoi, että ase olisi vaatinut erillisen hallussapitoluvan. Tuomiollaan Kainuun käräjäoikeus alleviivasi tahallisuuden merkitystä, ja ihmisten erehtyväisyyttä. HO korosti, ettei aselain poikkeussäännös virka-aseista tarkoita tällaisia ylimääräisiä aseita. [Naisen] unohdus hoitaa asia loppuun on saadun selvityksen perusteella näyttäytynyt inhimillisenä eikä hänen tarkoituksenaan ole saadun selvityksen perusteella ollut aiheuttaa menettelyllään vahinkoa” haulikoiden luovuttajalle, eikä asekonstaapelille. HO:n mukaan näin pitkää lainaamista ei voida hyväksyä. Poliisin käytännöt ovat tällaisissa tapauksissa olleet kirjavat, ja tapaus olisi siksi voitu jättää tuomitsematta, asian epäselvyyden vuoksi. Hovioikeus katsoi, että aseisiin hyvin perehtyneen konstaapelin on täytynyt itsensäkin ymmärtää, että ase olisi vaatinut tavanomaisen hallussapitoluvan, ja tuomitsi konstaapelilla kaksi kuukautta vankeutta, toki ehdollisena. aseet kokeiltavakseen. Eniten yleistä merkitystä on syytteillä ampuma-aserikoksista, siis laina-ajan pituudella. Asiassa pantiin paljon painoa myös yli 10 vuoden ajalle, joka ase oli ollut konstaapelin käytössä. mikä On laillinen laina-aika. Kaikki rikoslaissa säädetyt rikokset ovat rangaistavia vain tahallisina tekoina, ellei niitä ole erikseen säädetty rangaistaviksi myös tuottamuksellisina. ase-lehti • 57. Hänellä ei ollut tätä asetta varten hallussapitolupaa, eikä sitä oltu merkitty aserekisteriin. Myös aserikokset ovat rangaistavia vain tahallisina tekoina, mikä hämmästyttävän usein unohtuu Poliisihallitukselta ja syyttäjiltä. Konstaapeli kuitenkin vetosi siihen, etteivät virka-aseet tarvitse aselupia. Käräjäoikeus jättikin konstaapelin rangaistukseen tuomitsematta, vaikka pitikin menettelyä virheellisenä. Itse asiassa tapaus selvisi Helsingin poliisilaitoksen etsiessä pariakymmentä kadonnutta pistooliaan. Tätä voi ehkä pitää hieman yllättävänä, sillä viime vuonna Helsingin hovioikeus ratkaisi toisin jutun, jossa ase oli myös ollut lainassa pitkään, peräti 10 vuotta. Sittemmin asia jäi sen varaan, sopiiko nainen haulikoista kaupat. Kuinka pitkäksi aikaa aseet saa lainata. Tämän vuoksi myös syytteet aserikoksista hylättiin, ja valtio tuomittiin korvaamaan vastaajien yhteensä noin 5 900 euron oikeudenkäyntikulut. Käräjäoikeus luki aselakia: ”Ampuma-aselain 87 § ei sisällä määräaikaa sille, kuinka pitkän ajan aseet voidaan lainata toiselle.” ”Saatu selvitys ei osoita, että järjestely olisi ollut tarkoitettu pysyväksi. Syyttäjän mukaan laillinen lainaaika on maksimissaan kuukausi. Tuomiosta ja muusta oikeudenkäyntiaineistosta ei selviä, mihin syyttäjän väite perustui. Hovioikeus oli tylympi. kaksi tulkintaa Tuomio sai nopeasti lainvoiman, sillä syyttäjä ei ilmoittanut tyytymättömyyttään määräajassa. (ASE-lehti 3/2018). Nämä, erityisesti Poliisihallituksen asehallinto, ovat halukkaita näkemään aseenomistajan minkä tahansa virheen tahallisena tekona. Käräjäoikeus katsoi asiassa tapahtuneen sekaannuksen, eikä konstaapeli ollut toiminut tietoisesti väärin, joten ensimmäinen syyte hylättiin. Käräjäoikeus toteaa, että pelkkä ajan kuluminen ei ole tehnyt luovutusta pysyväksi, vaan kysymys oli [naisenkin] käsityksen mukaan tilapäisestä lainaamisesta.” Käräjäoikeus antoi painoa myös inhimillisille tekijöille: ”Kuten edellä on todettu, asiassa oli sattunut sekaannus ja asia oli jäänyt epäselvään tilaan
58 • ase-lehti. Syyttäjän mukaan vastaaja ”on siirtänyt tai tuonut Suomeen Ranskasta postitse ampuma-aseen tilaamalla internetissä olevan asekauppapaikan kautta (–-) joka sisälsi ampuma-aseen eli Vetterli-merkkisen mustaruutiaseen, jonka siirtäminen tai maahantuonti Suomeen vaatii vähintäänkin ampuma-aselain 76 §:n mukaisen yksityisen ennakkosuostumuksen ja EU:n asedirektiivin 11 artiklan mukaisen siirtoluvan. ASELAKIASIAA Itä-Uudenmaan käräjäoikeus pani syyskuussa pisteen viranomaisten yli kaksi vuotta kestäneelle prosessoinnille vanhasta Vetterli-mustaruutikivääristä. Yleensä tuossa tilanteessa tehdään päätös olla syyttämättä, mutta nyt syyttäjä kehitteli aivan uuden rikosväitteen. Nuorennusleikkaus oli kuitenkin tapahtunut vain kirjoituspöydällä, sillä Poliisihallituksen väitteelle aseen iästä ei löytynyt perusteita. [Vastaaja] on jättänyt hankkimatta ennakkosuostumuksen (yksityinen ennakkosuostumus) poliisilaitokselta ja jättänyt toimittamatta sen myyjälle Ranskaan.” Tätä tukemaan syyttäjä toi oikeudenkäyntiin todistajaksi Pohan asehallintopäällikkö Mika Lehtosen. Poliisihallituksen väite käynnisti esitutkinnan ampuma-aserikoksesta. Oikeudenkäynnissä kihlakunnansyyttäjä Kaisa Hallenberg-Roine joutui tunnustamaan aseen oikean iän: ”Asiassa voidaan pitää riidattomana, että syytteen teonkuvauksessa kuvattu mustaruutiase on valmistettu ennen vuotta 1890, ja että aseen tyypillä ja valmistusvuodella ei ole asiassa merkitystä ratkaistavan kysymyksen kannalta.” syyte vaihtui Poliisihallituksen lausunnolla käynnistetty esitutkinta oli siis osoittanut, ettei ampuma-aserikosta ollut olemassakaan. Aselain mukaan: ”Luvanvaraista ei ole: (---) Ennen vuotta 1890 valmistettujen ainoastaan mustalla ruudilla ampumiseen soveltuvien mustaruutiaseiden kuljettaminen ja säilyttäminen ei ole luvanvaraista. Ennen vuotta 1890 valmistettu ase oli ostettu Ranskasta nettihuutokaupasta. Käräjäoikeus ei kuitenkaan antanut hänen todistukselleen arvoa edes sen vertaa, että olisi tuomiossaan selostanut, mitä Lehtonen käräjillä väitti. Sen matka omistajalleen katkesi huhtikuussa 2017 Vantaan Postitulliin, koska tullimiehet ihmettelivät, pitäisikö sellaisella olla jotain lupapapereita. Syyttäjä ilmoitti tyytymättömyytensä, mutta ei lopulta valittanut tuomiosta. Tiedossa ei ole, miten asehallinto oli päätynyt väittämään asetta todellista ikäänsä nuoremmaksi. Syyte ansaitsee tulla siteeratuksi laajasti. Käräjäoikeus päätyi ilmeiseen: ”Koska ampuma-aselain 19 §:n nojalla ennen vuotta 1890 valmistetun mustaruutiaseen kuljettaminen ei ole luvanvaraista, on katsottava, ettei tällaisen aseen tuonti, vienti, siirto eikä kauttakuljetus ole ampuma-aselain mukaan luvanvaraista.” Syyte hylättiin ja valtio tuomittiin maksamaan vastaajan noin 5 100 euron oikeudenkäyntikulut. Luvanvaraista ei myöskään ole tällaisten mustaruutiaseiden pitäminen museossa tai kokoelmassa, ellei aseilla ammuta.” Juttu tietysti muuttuu aivan toiseksi, jos ase on valmistettu vuoden 1890 jälkeen. Pohan asehallintopäällikkö Mika Lehtonen. Neuvoa haettiin Poliisihallituksen asehallinnolta, joka ensimmäiseksi väitti aseen olevan uudempaan tuotantoa, ja tarvitsevan siksi aseluvan. TEKSTI MIKKO NISKASAARI TURHA OIKEUDENKÄYNTI VETTERLI-KIVÄÄRISTÄ Lupavapaa ase ei tarvitse lupaa, opasti käräjäoikeus syyttäjää ja Poliisihallituksen asehallintoa. Tuomio on lainvoimainen. Tapaus liittyy hyvin pitkään sarjaan Pohan vääriä rikosväitteitä ja aiheettomia oikeudenkäyntejä
ase-lehti • 59. painos 74e + toim.kulut Klikkaa www.latauskirja.fi tai kysy alan liikkeistä! Paukatti Oy iltaisin GSM 050-521 1332 MESSINKIHYLSYISTEN MESSINKIHYLSYISTEN MESSINKIHYLSYISTEN MESSINKIHYLSYISTEN MESSINKIHYLSYISTEN KESKISYTYTYSPATRUUNOIDEN KESKISYTYTYSPATRUUNOIDEN KESKISYTYTYSPATRUUNOIDEN KESKISYTYTYSPATRUUNOIDEN KESKISYTYTYSPATRUUNOIDEN JÄLLEENLATAUS JÄLLEENLATAUS JÄLLEENLATAUS JÄLLEENLATAUS JÄLLEENLATAUS Esa Paananen Esa Paananen Esa Paananen Esa Paananen Esa Paananen kuudes painos 6 painos ilmoitus.pmd 24.10.2014, 9:41 1 ASE-LEHTI TOIVOTTAA LUKIJOILLEEN OIKEIN HYVÄÄ JOULUA & MENESTYSTÄ VUODELLE 2020! Perinteinen Gun Show jälleen syyskuun alussa. Seuraa ilmoitteluamme myös nettisivuillamme ja fb:ssa. SUOMENKIELINEN JÄLLEENLATAAJAN TIETOJÄRKÄLE Entistä ehompi 6
Hän halkesi.” Tällä salaperäisellä tavalla, eikä aivan vailla huumoria olevalla sähkösanomalla ilmoitettiin syyskuussa 1905 maanalaisen terrorijärjestön “Suomen aktiivisen vastustuspuolueen” johdolle että hyvin uhkarohkea ja tärkeä operaatio on epäonnistunut. Teos sopii hyvin lahjaksi myös ulkomaalaisillekin, sillä siinä on tiivis yhteenveto ja kuvatekstit myös englanniksi. Sisältää 88 kokosivun kuvataulua, joista selviävät pienimmätkin yksityiskohdat. Tässä oli omat haasteensa. Suojeluskuntajärjestö oli valtiovallan johdossa toimiva aseellinen maanpuolustusjärjestö, joka perustettiin syksyllä 1918 ja joka jouduttiin lakkauttamaan jatkosodan päättyessä syksyllä 1944. Vaasan varuskunnan historia, Pohjanmaan rykmentti 1626–1908, Oulun varuskunnan historia, Helsingin suojeluskuntapiirin historia 1918–1944, Teräskypärä suomen puolustusvoimissa). Lukemattomia aseaLan tietoteoksia Mikko Porvali: VAKOOJAKOULU – PÄÄMAJAN ASIAMIESKOULUTUS JATKOSODASSA Suomi lähetti jatkosodan aikana salaisia asiamiehiä vihollisen univormussa Neuvostoliittoon. Koskaa aikaisemmin ei ole yksissä kansissa julkaistu tällaista tietomäärää. Teos sopii hyvin lahjaksi ulkomaalaisellekin, sillä siinä on tiivis yhteenveto englanniksi. Pekka Aarniaho: KALUUNAT JA RÄHINÄREMMIT, ITSENÄISEN SUOMEN VIRKAPUVUT JA ARVOMERKIT 1918–1945 397 sivua perustietoa Suomessa käytetyistä virkapuvuista ja arvomerkeistä. Oli muun muassa huolehdittava, ettei mikään asiamiesten vaatteissa tai varusteissa herättäisi vastapuolen epäilyksiä. Klaus Elovaara: RAUTARISTI (2008) Suomalaisille ensimmäisen ja toisen luokan rautaristiä jaettiin paljon mm. Tekstissä on käytetty alkuperäisiä termejä ja käsitteitä, samoin on käytetty kunkin aikakauden mukaisia termejä, kuten armeija, sotalaitos, puolustusvoimat ja puolustuslaitos. Näistä 400 lähetettiin Wiking-divisioonan mukana itärintamalle. Vakoojakoulu valottaa aiemmin tuntematonta aluetta suomalaisessa sotahistoriassa. Tekijä palkittiin Sinisellä Ristillä. Markku Palokangas ja Maire Vaajakallio: AIMO LAHTI, ASESUUNNITTELUN SUURI SUOMALAINEN Suuri yleisö tuntee Aimo Lahden parhaiten Suomikonepistoolista ja suuri osa varmasti Lahti-Saloranta-pikakivääristä ja Lahti-pistoolistakin. Stig Roudasmaa: SUOJELUSKUNTAPUVUT, SUOJELUSKUNTAJÄRJESTÖ PUVUT 1918–1944 Everstiluutnantti Stig Roudasmaa on ollut sotilasuransa ohella tuottelias artikkelien kirjoittaja ja kirjailija (mm. TILAUSKUPONKI SIVULLA 63. Hän on toiminut puolustusvoimien kansainvälisissä tehtävissä sekä avustanut useita lehtiä. Hinta 35,00 € + postikulut. Hinta 77,00 € + postikulut. Tämä kirja käsittelee suojeluskunta-asusteita ja niissä käytettyjä tunnuksia. Vanhempi konstaapeli Mikko Porvali (s. Vuodesta 1943 alkaen Porvali valmensi asiamiehiä ja toimitti heidät tehtävilleen Neuvostoliittoon. Hinta 35,00 € + postikulut. Hinta 42,00 € + postikulut. Hinta 22,00 € + postikulut. Tämä kirja on välttämätön jokaisen itsenäisen Suomen historiasta kiinnostuneen kirjahyllyssä. Tämä kirja on dokumentteihin perustuva kaunokirjallinen kuvaus rautaristin saaneesta suomalaisesta upseerista. Siitä eteenpäin teos kuvaa ysiykkösen pohjalta jatkunutta automaattikiväärin kehitystyötä päätepisteenä AK-47 –rynnäkkökivääri. 60 • ase-lehti. Sivuja teoksessa on 223 ja kuvia lähes sata. Kirja tarjoaa mielenkiintoista ja erittäin yksityiskohtaista arkistolähteisiin perustuvaa tietoa suomalaisillekin kovin tutun ysiykkösen syntyja kehitys-historiasta. Suomesta lähetettiin 1200 miestä saksaan uudenaikaiseen sotilaskoulutukseen. Timo Räätäri: KOLMEN LINJAN KIVÄÄRISTÄ AUTOMAATTIIN 1889–1949 Kolmen linjan kivääristä automaattiin 1889– 1949 käsittelee Venäjän asehistorian mittavinta perusaseistusta koskettavaa aseuudistuksesta. Kirjoittaja on Ruotsin Asehistoriallisen Seuran puheenjohtaja. Staffan Kinman: EDGED WEAPONS IN SWEDEN Huippukirja teräaseista, joilla esi-isämme taistelivat. Alansa uranuurtaja ja ensimmäinen perusteellisesti suomalaiset virkapuvut esittelevä teos. Tiedot on ensisijaisesti koottu järjestön julkaisemista pukumääräyksistä sekä vuosien mittaan anneetuista erillisistä määräyksistä ja ohjeista. 248 sivua • hinta 35,00 € • 16-sivuinen mv-kuvaliite. K-G Olin: ASELAIVA JOHN GRAFTON “Täti on kuollut. Huom.: englanninkielinen! Hinta 60,00 € + postikulut. Olli Wikberg: DRITTE NORLAND Suomalaisesta SS-vapaaehtoispataljoonasta kertova ainutlaatuinen kuvateos. Haljennut täti oli aseiden salakuljetuslaiva “John Grafton”, joka räjäytettiin Pohjanlahdella Pietarsaaren ulkopuolella. Kyseessä oleva seikkailu on tärkeä osa pienen kansakunnan epätoivoisesta ja näennäisesti mahdottomasta kamppailusta röyhkeää sortovaltaa vastaan. Hinta 27,00 € + postikulut. Teos syntyi yli 10 vuoden tutkimustyön tuloksena. Hinta 51,00 € + postikulut. Maisteri Markku Palokangas laati tekstiosan, jonka pohjana on vuona 1972 ilmestynyt Maire Vaajakallion kirja. Kirjoittajan isoisä, Päämajan kaukopartiomies ja tiedusteluupseeri Antti Porvali, toimi koulussa opettajana ja asiamiesvalmentajana. SS-vapaaehtoisille ja saksalaisten kanssa yhteistyössä kunnostautuneille. Vakoojat värvättiin pääasiassa sotavangeista ja koulutettiin tehtäviinsä salaisessa tiedustelukoulussa. 1980) on oikeusja rikoshistoriaan perehtynyt poliisin rikostutkija ja valmistuva juristi. Tarkistetun painoksen teksti pitää sisällään paljon uutta ja siitä on poistettu asioita, jotka ovat perustuneet enemmän tai vähemmän olettamuksen varaan. Kirjassa valotetaan näiden aseiden historian ohella myös Aimo Lahden lukuisia muita innovaatioita. Kirjassa on erittäin laaja ja korkeatasoinen kokonaan uusi kuvitus
ASE-lehti • 59 TILAUSKORTTI SUKUNIMI ETUNIMI LÄHIOSOITE POSTINUMERO JA -TOIMIPAIKKA PUHELIN TILAA ASEMAAILMAN YKKÖNEN -TÄYTTÄ ASEASIAA KANNESTA KANTEEN! ASE-lehti kertoo sinulle monipuoleisesti ja ennen kaikkea luotettavasti niin moderneista kuin vanhoistakin aseista kuusi kertaa vuodessa. ASE-lehti käsittelee monipuolisesti ja ajankohtaisesti paitsi aseita myös patruunoita, lataustarvikkeita, teräaseita, militariaa, mustaruutiammuntaa, huutokauppoja, messuja, metsästyspuolen kuulumisia ym. ASE-lehti koeampuu, testaa, vertailee ja esittelee puolestasi tärkeimmät aseet, tarvikkeet ja varusteet. Palvelu toimii Soneran, Elisan, DNA Finlandin ja Saunalahden liittymistä ja viesti maksaa 0,95€ HUOM! ASE-lehti ei luovuta asiakastietojaan mihinkään tarkoitukseen! MITATUSTI ENITEN ASEASIAA EUROLLA! KYLLÄ, tilaan ASE-lehden kestotilauksena 59,70 € (6 numeroa) ASE-lehti kertoo sinulle monipuolisesti ja ennen kaikkea luotettavasti niin moderneista kuin vanhoistakin aseista kuusi kertaa vuodessa. Nyt voit tehdä tilauksesi myös tekstiviestillä! Lähetä viesti ASELEHTI KESTO OMA NIMESI JA OSOITTEESI numeroon 173011. Palvelu toimii Soneran, Elisan, DNA Finlandin ja Saunalahden liittymistä ja viesti maksaa 0,95€ HUOM! ASE-lehti ei luovuta asiakastietojaan mihinkään tarkoitukseen! MITATUSTI ENITEN ASEASIAA EUROLLA! ASE-lehti • 59 TILAUSKORTTI SUKUNIMI ETUNIMI LÄHIOSOITE POSTINUMERO JA -TOIMIPAIKKA PUHELIN TILAA ASEMAAILMAN YKKÖNEN -TÄYTTÄ ASEASIAA KANNESTA KANTEEN! ASE-lehti kertoo sinulle monipuoleisesti ja ennen kaikkea luotettavasti niin moderneista kuin vanhoistakin aseista kuusi kertaa vuodessa. Voit tehdä tilauksesi oheisella kortilla, puhelimitse (08) 5624 918, faxilla (08) 5624 919 tai kätevästi netissä www.aselehti.. Nyt voit tehdä tilauksesi myös tekstiviestillä! Lähetä viesti ASELEHTI KESTO OMA NIMESI JA OSOITTEESI numeroon 173011. ASE-lehti koeampuu, testaa, vertailee ja esittelee puolestasi tärkeimmät aseet, tarvikkeet ja varusteet. Voit tehdä tilauksesi oheisella kortilla, puhelimitse (08) 5624 918, faxilla (08) 5624 919 tai kätevästi netissä www.aselehti.. Esimerkiksi: ASELEHTI KESTO MATTI MEIKÄLÄINEN MATINKATU 1 MATINKAUPUNKI 01020 Lehti toimitetaan kestotilauksena ilmoittamaasi osoitteeseen. Esimerkiksi: ASELEHTI KESTO MATTI MEIKÄLÄINEN MATINKATU 1 MATINKAUPUNKI 01020 Lehti toimitetaan kestotilauksena ilmoittamaasi osoitteeseen. ASE-lehti käsittelee monipuolisesti ja ajankohtaisesti paitsi aseita myös patruunoita, lataustarvikkeita, teräaseita, militariaa, mustaruutiammuntaa, huutokauppoja, messuja, metsästyspuolen kuulumisia ym. Onnistuneesta viestin lähetyksestä saat myös kuittausviestin puhelimeesi. ASE-lehti koeampuu, testaa, vertailee ja esittelee puolestasti tärkeimmät aseet, tarvikkeet ja varusteet. ASE-lehti käsittelee monipuolisesti ja ajankohtaisesti paitsi aseita myös patruunoita, lataustarvikkeita, teräaseita, militariaa, mustaruutiammuntaa, huutokauppoja, messuja, metsästyspuolen kuulumisia ym. Onnistuneesta viestin lähetyksestä saat myös kuittausviestin puhelimeesi. Voit tehdä tilauksesi oheisella kortilla, puhelimitse (08) 5624 918, faxilla (08) 5624 919 tai kätevästi netissä www.aselehti.fi HUOM! ASE-lehti ei luovuta asiakastietojaan mihinkään tarkoitukseen! postimerkki Nahkatehtaankatu 2 90130 Oulu ase-lehti • 61
Kello Sinulle, joka et halua minkään ylimääräisen häiritsevän. 100-kertaa perinteisiä itsevalaisevia viisareita kirkkaammat viisarit. Halkaisija/paksuus/paino: 43 mm/10 mm/40 g. USA:n Navy SEAL -yksiköitä pidetään maailman parhaimpiin kuuluvina sotilaina, nimilyhenteensä mukaisesti heidät on koulutettu toimimaan Merellä (SEa-), ilmassa (-Air-) ja maataisteluissa (-Land). 30 metriin (ISO 2281) vesitiivis, mineraalilasi, musta synteettinen kuori ja vedenkestävä silikoniranneke. Hinta: 229,00 TRASER CODE GREEN “UUTUUS”. 100-kertaa perinteisiä itsevalaisevia viisareita kirkkaammat viisarit. Hinta: 244,00 TRASER PROFESSIONAL SHADOW traser ® more light. Tällaisessa käytössä kello(-kin) joutuu koville. 30 metriin (ISO 2281) vesitiivis, mineraalilasi, musta synteettinen kuori ja vedenkestävä kumitai NATO-ranneke. Professional Shadow on USA:n elittijoukkojen alkuperäisen MIL-W-46374F standardin mukainen valinta. ed Products” listoilleen toimitAnonyymi ja USA:n elittijoukkojen alkuperäisen MIL-W-46374F standardin mukainen valinta. Laadukas sveitsiläinen Ronda-kvartsikoneisto päivyrillä ja 45 kuukauden patterilla. USA:n puolustusministeriö on hyväksynyt ”Goverment Quali. Halkaisija/paksuus/paino: 43 mm/10 mm/40 g. Laadukas sveitsiläinen Ronda-kvartsikoneisto päivyrillä ja 45 kuukauden patterilla
100-kertaa perinteisiä itsevalaisevia viisareita kirkkaammat viisarit. USA:n Navy SEAL -yksiköitä pidetään maailman parhaimpiin kuuluvina sotilaina, nimilyhenteensä mukaisesti heidät on koulutettu toimimaan Merellä (SEa-), ilmassa (-Air-) ja maataisteluissa (-Land). 30 metriin (ISO 2281) vesitiivis, mineraalilasi, musta synteettinen kuori ja vedenkestävä kumitai NATO-ranneke. Hinta: 229,00 TRASER CODE GREEN “UUTUUS” P6600 Red Elite laadukas sveitsiläinen Ronda-kvartsikoneisto päivyrillä ja 45 kuukauden patterilla. 30 metriin (ISO 2281) vesitiivis, mineraalilasi, musta synteettinen kuori ja vedenkestävä silikoniranneke. Hinta: 329,00 TRASER RED ELITE tajaksi sveitsiläisen yrityksen MB Microtec. Laadukas sveitsiläinen Ronda-kvartsikoneisto päivyrillä ja 45 kuukauden patterilla. Halkaisija/paksuus/paino: 43 mm/10 mm/40 g. USA:n puolustusministeriö on hyväksynyt ”Goverment Quali. Kaikkien Traser-kellojen viisarit on varustettu itsevalaisevin ampullein, jotka valaisevat umpipimeässäkin noin 25 vuotta (valmistajan takuu 10 vuotta). Kierrenuppi ja 200 metriin (ISO 2281) vesitiivis, mineraalilasi, kaksiosainen kuorirakenne. Halkaisija/paksuus/paino: 45 mm/11 mm/80 g. Huom: Patterin kesto on aina ohjeellinen arvo ja riippuu mm. Kaksiosainen kuorirakenne. ed Products” listoilleen toimitAnonyymi ja USA:n elittijoukkojen alkuperäisen MIL-W-46374F standardin mukainen valinta. Päällä iskunkestävä musta synteettinen kuori ja sisältä ruostumatonta terästä. 100-kertaa perinteisiä itsevalaisevia viisareita kirkkaammat viisarit. Laadukas sveitsiläinen Ronda-kvartsikoneisto päivyrillä ja 45 kuukauden patterilla. 100-kertaa perinteisiä itsevalaisevia viisareita kirkkaammat viisarit. Kello Sinulle, joka et halua minkään ylimääräisen häiritsevän. Hinta: 244,00 TRASER PROFESSIONAL SHADOW traser ® more light. Traser Extreme Sport Carbon Pro on laadukas sveitsiläinen Ronda-kvartsikoneisto päivyrillä ja 45 kuukauden patterilla. kellon käyttöolosuhteista. MB Microtec -kelloja myydään kauppanimellä Traser. Halkaisija/paksuus/paino: 45 mm/11 mm/98 g. Tällaisessa käytössä kello(-kin) joutuu koville. Halkaisija/paksuus/paino: 43 mm/10 mm/40 g. Kierrenuppi ja 200 metriin (ISO 2281) vesitiivis, mineraalilasi. 100-kertaa perinteisiä itsevalaisevia viisareita kirkkaammat viisarit. Professional Shadow on USA:n elittijoukkojen alkuperäisen MIL-W-46374F standardin mukainen valinta. Valintasi mukaan NATO-ranneke tai kumiranneke. Hinta: 299,00 TRASER EXTREME SPORT CARBON PRO Traser-sotilaskello on valintasi, jos haluat todella tietää kellonajan AINA! tiLauskoRtti Postimerkki TUOTTEEN NIMI KAPPALEMÄÄRÄ SUKUNIMI ETUNIMI LÄHIOSOITE POSTINUMERO JA -TOIMIPAIKKA PUHELIN PL 161 90401 OULU ase-lehti • 63. Päällä iskunkestävä musta synteettinen kuori ja sisältä ruostumatonta terästä.Valintasi mukaan NATO-ranneke silikoni-ranneke
Näin veistä voi kantaa kärki ylöstai alaspäin ja terä etutai takapuolella. Spyderco Delica 4 Lightweight: Suora terä Zytel-kahvalla 95 euroa + posti(ennakko)kulut. 95 € + postik. Klipsille löytyy neljät kiinnitysreiät jokaiseen makuun niin oikealle kuin vasemmallekin kädelle. SPYDERCO DRAGONFLY 89 € + postik. Valitse Tenacious tai sen pikkuveli Persistence. SPYDERCO TENACIOUS JA PERSISTENCE 67 / 62 € + postik. VG-10 Pituus suljettuna 100 mm, Paino 75 g Spydercon kätevän kokoinen kompaktilinkkari. VG-10 Pituus suljettuna 84 mm, Paino 34 g ase-lehti • 65. Kokonaispituus 141 mm, Terän pituus 57 mm, Terän paksuus 2,4 mm, Terän mater. Pieni, mutta silti riittävän iso ja ergonomialtaan loistava linkkari, jonka kahvasta saa hyvän otteen. kombinaatioterä, suora terä tai “sileäposkinen” fl at side. 62 TÄYDENNÄ KOKOELMASI ! Postimerkki PL 161 90401 OULU SUKUNIMI ETUNIMI LÄHIOSOITE POSTINUMERO JA -TOIMIPAIKKA PUHELIN TILAUSKORTTI 2/86, 4/86, 2/87, 3/87, 4/87, 1/88, 2/88, 1/89, 2/89, 3/89, 4/89, 5/89, 1/91, 2/91, 4/91, 5/91, 3/92, 5/92, 2/93, 6/93, 1/94, 2/94, 3/94, 4/94, 1/95, 2/95, 3/95, 4/95, 1/96, 2/96, 3/96, 4/96, 5/96, 7/96, 1/97, 2/97, 3/97, 4/97, 5/97, 6/97, 7/97, 1/98, 2/98, 4/98, 5/98, 6/98, 1/99, 2/99, 3/99, 4/99, 5/99, 6/99, 1/00, 2/00, 3/00, 4/00, 5/00, 6/00, 1/01, 2/01, 3/01, 4/01, 5/01, 6/01, 1/02, 2/02, 3/02, 4/02, 6/02, 2/03, 4/03, 5/03, 6/03, 1/04, 2/04, 3/04, 4/04, 5/04, 6/04, 2/05, 3/05, 5/05, 2/06, 4/06, 5/06, 1/07, 2/07, 3/07, 4/07, 5/07, 6/07, 1/08, 2/08, 3/08, 4/08, 5/08, 6/08, 1/09, 2/09, 3/09, 4/09, 5/09, 6/09, 1/10, 2/10, 3/10, 4/10, 5/10, 6/10, 1/11, 2/11, 3/11, 5/11, 6/11, 1/12, 2/12, 3/12, 4/12, 5/12, 6/12, 1/13, 2/13, 3/13, 4/13, 5/13 TILAAN OHEISET KERÄILYNUMEROT (ympyröi haluamasi lehden numero): TILAUKSET JA LISÄTIETOJA: www.aselehti.fi aselehti@aselehti.fi • tilauskuponki myös sivulla 63 SPYDERCO ENDURA / DELICA alk. Spydercon ”Byrd”-mallisto on edullisempi vaihtoehto kovaan käyttöön. Kokonaispituus 222/182 mm, Terän pituus 96/74 mm Pituus suljettuna 124/102 mm, Terän paksuus 3 mm, Paino 103/72 g Spyderco Endura 4 Stainless: Kokonaan ruostumatonta terästä. Kokonaan ruostumattomat tai Zytelkahvalevyjen sisällä olevat teräslevyt takaavat kestävyyden kovassakin käytössä. Spyderco Delica 4 Stainless: Kokonaan ruostumatonta terästä. Suora terä. Kokonaispituus 197 / 173 mm, Terän pituus 86 / 70 mm, 8Cr13MoV ruostumatonta veitsiterästä, Pituus suljettuna 113 / 105 mm Terän paksuus 3 mm, Paino 115 / 100 g Spydercon alkuperäinen made-in-USA -työkalu nyt kokomustana. Cara Cara Rescue -malli on aito pelastajan työkalu sahalaitaisella terällä ja Zytel-kahvalla. Erikoishinta 115 euroa + posti(ennakko)kulut. Käytännössä kyseessä on sama linkkari kahdessa eri kokoluokassa. CARA CARA 44 € + postik. Laadullisesti Byrd-veitset kestäväthyvinkin vertailun hintaluokassaan ja kalliimpiakin vastaan. ASE-lehdestä Jo vuonna 1990 Spyderco esitteli edelleenkin kaksi suosituimmista linkkareistaan, mallit ”Endura” ja ”Delica”. Malli on vuosien varrella kehittynyt jo neljänteen sukupolveensa, mutta perusrakenne ja suosio ovat entisellään. Kahvalevyt lujaa G10-komposiittia. Veitsi on kaikilta osin yhtä sopiva oikea tai vasenkätisille, klipsin saa vaihdettua ylös tai alas ja kummalle puolelle tahansa. SPYDERCO NATIVE ALL BLACK 115 € + postik. Suora terä. Cara Cara Rescue: Kokonaispituus 222 mm, Terän pituus 100 mm, Terän paksuus 3 mm Pituus suljettuna 123 mm, Terän materiaali 8Cr13MoV Cara Cara Rescue: 44 euroa + posti(ennakko)kulut SPYDERCO-VEITSET LEGENDA JOKA ELÄÄ – SPYDERCO. Huippurosterista VG-10 valmistettu. 99 euroa + posti(ennakko)kulut. Perinteinen suora teroitus, teroitus lähtee suomalaiseen makuun sopivasti suoraan kahvasta. Yksi käyttökelpoisimpia työkaluja kokoluokassaan. 103 euroa + posti(ennakko)kulut. Nämä Spydercot on tehty käyttöä varten ja hinnoiteltu houkuttelevasti. Kokonaispituus 178 mm, Terän pituus 80 mm, Terän paksuus 3 mm, Terän mater. Terävaihtoehdot ns
66 • ase-lehti. Olen henkilökohtaisesti havainnut asekeräilijöiden keskuudessa syvää huolestuneisuutta nykyiseen tilanteeseen ja viranomaisten omavaltaisiin tulkintoihin voimassaolevasta ampuma-aselaista. Olen henkilökohtaisesti metsästänyt lähes kaikissa sosialistimaissa mukaan lukien Tsekkoslovakian ja Neuvostoliiton, joten kokemusta ”vanhoista hyvistä ajoista” on! Aseenomistajilla ei ole kykyä yhdessä suojella oikeuksiaan Euroopassa, sillä poliittinen tarkoituksenmukaisuus ja aseenomistajan kotimaan väestössä tapahtuva muutos on pysyvästi heikentänyt aseenomistajien asemaa. Metsästyksen yhteydessä tapahtuneet väärän eläimen ampumiset tai selkeät metsästysrikokset uutisoidaan näkyvästi ja uutisointi johtaa toivottuun tulokseen eli asevastaisuuden laajenemiseen koskettaen myös riistaeläinten metsästystä, vaikka se tapahtuisi metsästyslain vaatimusten mukaisesti. Hälyttävistä merkeistä huolimatta kansalaiset luottavat poliisiin ainakin poliisibarometrien mukaan, mutta unohtavat helposti tosiasiat, eli barometri on poliisien itse omasta toiminnastaan laatima. NRA Kansallinen Kivääriyhdistys perustettiin Suomeen Juhannuksena 2006 ja rekisteröintiin vaadittava perustamiskokous pidettiin 7.7.2006 eli samana päivänä kuin YK:ssa esitettiin Tarja Halosen presidenttikauden asevastaisuuden huipennus. Luotettavuus ei synny väittämällä olevansa luotettava media, vaan osoittamalla hyvää journalistista taitoa käsitellä myös arkaluonteisia asioita kuten pakolaisina esiintyneiden henkilöiden suorittamia raiskauksia ja terroritekoja. KURKOLLA ON ASIAA asevastaisuus ja jsn Aseita aktiivisesti harrastanut ikäpolvi on pääosin syntynyt 40-, 50ja 60-luvuilla, joten he ovat perinteisesti luottaneet paperisiin lehtiin, sekä Yleisradion uutisiin. Valtion palveluksessa olleet ammattimetsästäjät olivat arvostettuja virkamiehiä Puolassa, ddR:ssä, Romaniassa, Bulgariassa, Unkarissa ja Jugoslaviassa ja siksi muutos EU:ssa asevastaisuuden suuntaan on huonosti hyväksytty useimmissa entisissä sosialistimaissa. Erityisesti yli 70 vuotiaat aseharrastajat ovat yleensä tietotekniikkaa karttavia ja siksi helppoja kohteita ”virallisen ja luotettavan median” informaatiolle. Netissä käytävä keskustelu ei valitettavasti tuota mitään muita tuloksia kuin klikkauksia mainostajille ja Facebook kaverit tykkäyksineen ovat ainoastaan Mark Zuckerbergin ”imperiumia” pönkittämässä. Suomalaiset sosiaalidemokraatit tuntevat USA:n demokraatit sielunveljiksi ja sama tauti on myös kokoomuksella, sillä kokoomuksen ollessa hallituksessa on Suomessa ajettu asevastaiset lakiesitykset runnomalla läpi. Suomessa yhdessä vaikuttaminen on todettu mahdottomaksi, sillä metsästyksen ja ammunnan harrastamisen tilalle ovat tulleet sähköiset harrastamisen muodot ja samalla aktiivisen liikunnan puute on johtanut asevelvollisuusikään tulevien fyysisen kunnon rappeutumiseen. JSN antaa ainoastaan poliittisen johdon hyväksymää ja vihervasemmiston värittämää tietoa tapahtumien taustoista, joten todellinen medialukutaito edellyttää kykyä käyttää vaihtoehtomedioita, jotta oikeaa tietoa pystyisi käsittelemään. Entisissä sosialistimaissa kommunistihallinnon aikana metsästys oli erittäin suosittua, sillä jahtimatkailu muista maista toi hyvin länsivaluuttaa valtion kassaan. Suomesta olivat paikalla asevastaiset kansalaisjärjestöt ja Suomen puheenvuoron esitti suurlähettiläs Kahiluoto. Itseään luotettavaksi mediaksi kutsuvat julkaisut kuuluvat JSN:n eli ovat Julkisen Sanan Neuvoston jäseniä. Valtionjohtajat olivat myös yleensä itse metsästäjiä ja siksi metsästykseen suhtauduttiin hyvin luonnollisesti. Sosiaalidemokraattien tavoite Euroopassa on ollut koko 1900-luvun ajan riisua kansalaiset aseista, joten YK on ollut sosialisteille erinomainen tuki yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Euroopan Unionissa jäsenmaiden asepolitiikka on ollut hyvin erilaista johtuen perinteistä ja metsästysmahdollisuuksista
Kurko puheenjohtaja Haluatko myydä, ostaa tai vaihtaa. +358 400 466 422 TULOSTEET JA SUURENNOKSET DIGIKUVISTA Teemme digikuvistasi tulosteet haluamaasi kokoon. Epäselvissä tapauksissa vahinko on ilmoittajan. (08) 815 3600 ase-lehti • 67. Lehden vastuu virheistä rajoittuu ilmoituksen toistamiseen. Ilmoitukset julkaistaan niiden saapumisjärjestyksessä seuraavassa mahdollisessa ASE-lehdessä. Liian pitkiä ilmoituksia voidaan lyhentää. 24xx. Oikeus henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaamiseen ampuma-aseella on ollut perinteinen oikeus ennen vuotta 1995, mutta Euroopan Unioni on ollut tekosyy sisäministeriössä toimia kansallisen edun vastaisesti kieltämällä aseen kantamisen henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaamiseksi. Kysymyksia/kuvia/tarjouksia sähköpostilla; mrzeniliuz(at)gmail.com Samma på svenska! Puh. Ilmoituksia ei oteta vastaan muissa muodoissa. Meiltä myös jättisuuret tulosteet. Tämä kolumnini ”Kurkolla on asiaa” tulee jäämään viimeiseksi Ase-lehden kolumniksi. Se onnistuu kätevimmin nettisivujemme www. Sekaannusten välttämiseksi: ainoastaan se puhelinnumero, joka julkaistaan ilmoituksen yhteydessä. Kaksi saman numeroiset parabellumit (7.65) no. Ilmoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Kaikella on aikansa, mutta paras viisaus on se, että useimmat vihamieheni on jo kannettu viimeiseen lepopaikkaan ja osa odottaa viimeistä iltahuutoa! Byrokraatit ovat ikuisia, joten taistelu aseoikeudesta jatkuu edelleen, kunnes maassamme on käyty II Vapaussota ja maamme on jälleen itsenäinen! Runo K. Yritysten ja kauppiaiden ilmoituksia ei julkaista tällä palstalla. Ilmoitukseen on liitettävä numerosarja tilaajan viimeksi saaman ASE-lehden osoitelipukkeesta, esimerkiksi 201335. Materiaaleina tarrat, paperit, kankaat ym. Lottakivääri m.24 alkup. Älkää käyttäkö tekstiä, jossa on pelkkiä isoja kirjaimia. asemakasiini myyDään Winchester m.1895 alkuperäinen. OULUN MAINOSKESKUS OY Haaransuonkuja 2, 90240 OULU Puh. Muille ilmoituksen hinta on 100 €. Asemakasiinissa julkaistaan ASE-lehden tilaajana olevien yksityishenkilöiden kertaluonteisia ilmoituksia ilmaiseksi. KURKOLLA ON ASIAA Kansalaisoikeusjärjestö NRA ry on ollut usein JSN:n jäsenyritysten toimittelijoiden hyökkäysten kohteena, mutta olemme säilyttäneet linjamme puolustaa suomalaista kansallista perinnettä pitää hallussa ampuma-aseita harrastusperusteisesti, reserviläistoimintoihin ja metsästykseen. aselehti.fi kautta tai sähköpostilla aselehti@aselehti.fi (otsikkoon “makasiini”). Ilmoituksen yhteydessä julkaistusta kuvasta peritään 50 €. Henkilökohtaisesti olen tullut siihen tulokseen, että maailmanparantajan asema vapaaehtoispohjalta 365 pv joka vuosi on tulossa tiensä päähän ja nyt on aika panostaa enemmän uusiin haasteisiin ja tulevaisuuteen