Kukkonen tietää oikean ja väärän - vai tietääkö. Viereisellä sängyllä potilas Mäkinen masturboi ankarasti ja keskittyneesti. Potilas Virtanen istui lattialla kattilankansi käsissään ja pärisytteli huuliaan. Kukkonen on arvaamaton ja ovela älykkö, joka käyttää kotimaisia kommervenkkejä, ronskia runoilua ja runttaavaa ruumiinkulttuuria rikollisten kanssa. PÄTKÄ ERÄÄSTÄ KUKKOSESTA...
KALMANKOURA, KUKKONEN TAI KÄSIRAUDAT
- Kelpaako loppukevennys. LUE JA ARVAILE ONKO KUKKONEN JOUKOSSASI!
2. Lääkäri kysyi, että mitä Virtanen puuhaa. - Jep. Kukkosen selvitettäväksi siunaantuu yleensä tehtävät, joiden edessä virallinen virkavalta on vetäny vesiperän. Mäkinen sanoi: - Nussin Virtasen vaimoa kun Virtanen itse lähti Lappiin.
Kukkonen ei ole legendaarinen Pekka Lipponen, vaikka yltääkin yhtä yllättäviin suorituksiin, eikä Kukkonen ole Paavo Lipponenkaan vaikka kovin näköinen onkin. - Ajan autolla Lappiin, Virtanen vastasi. Lääkäri kysyi, mitä tämä harrastaa. kysyin Harrilta kun seisoimme Helsingin Rautatieaseman laiturilla. - Lääkäri oli kierroksella hullujenhuoneella
n:o 2/2003 (LOPPU) Pakkoa ei sanele kuin, kuolema tai Kukkonen n:o 3/2003 SUPERNUMERO -Retorinen ryöstö -Tavallista villimpi pohjola -Erämaa on täyttä murhaa -Vain motiivi puuttuu
n:o 1/2004 Kapakkakuolema ja Kukkosenjohdatin n:o 2/2004 Cotton-specialin yhteydessä: Kiero kuin korkkiruuvi n:o 3/2004 Cotton-specialin yhteydessä: Kukkosen on kuoltava n:o 1/2005 Cotton-specialin yhteydessä: Kukkonen ei käskystä laula 1/2 n:o 2/2005 Cotton-specialin yhteydessä: Kukkonen ei käskystä laula 2/2 n:o 1/2007 Kalmankoura, Kukkonen tai käsiraudat n:o 1/2008 Tee testamenttisi, Kukkonen! 3. n:o 1/2002 (LOPPU) Ellei Siperia opeta, niin sitten Kukkonen n:o 2/2002 Irtopirut ja tuonelan lautturit Kukkosen merrassa n:o 3/2002 Viina, terva, sauna -sitten Kukkonen n:o 1/2003 Vieläkö omatunto kestää Kukkonen
Ja rikostutkijan tiedonahneus voi joskus houkuttaa uhkapeliin, jossa on liian suuret panokset.
V
4. Hänen taiteilijaystävänsä on vanhan suomalaisen mytologian ja pakanauskontojen synkeissä pauloissa, mutta ne ovat vaarattomia verrattuna kyläyhteisön suhtautumiseen. Vaikka Kukkonen on aina halunnut lähteä tältä galaksilta saappaat jalassa, hän tuumii, ettei lumiauran alle ruhjoutuminen öisellä tiellä ehkä ihan sittenkään ole se hänen juttunsa. Tihutöiden tekijää hakevan Kukkosen nuuskintaa ei katsota hyvällä ja kaiken taustalla vaikuttaa ehkä nurkkakuntainen lahko... altiollinen seikkailija Asko Kukkonen harrastaa tällä kertaa aivan erinomaisen selkeää kielirasismia. Jokin antiikkinen harvinaisuus houkuttaa tihutyöläistä ja Kukkonen huomaa, että keräilijän ahneus se hänelläkin on
Pitkänmatkanbussin radio pitkäsoitti Dire Straits -yhtyeen pitkää kappaletta Private Investigations ja vieruskaverini ilmoitti pitkäveteisesti: - Entä mitähän sitten meinaa semmonen haikaran kuva kalentereissa. Päräytti kolmannen. Haju ennätti haihtua juuri, kun vaimo lopetti puhelun ja tuli keittiöön. Mies ei voinut vastustaa kiusausta ja söi siellä suuren ja mahatavan papuannoksen. Tämä oli sitten näitä keskusteluja, joita ilmankin olisi selvitty. - Tiesin Aatamin ja Eevan nimipäivän ihan muutenkin. Linjuri tuoksui nahalta ja niskatyynyihin pinttyneeltä härskiltä ihmisihralialta. kuulin uuden kysymyksen. Viereeni istuutuneella nuorukaisella oli päässään pipo, jonka alta sojotti pitkiä, valkoisia hiuksia. Onko sinulla tällaista kalenteria?poika penäsi. - Näin kerran Oulun lähistöllä karhunkin kun olin lintumetillä serkkupojan kanssa. Ja koko vaimon suku istui keittiössä pöydän ympärillä hiljaisena. Se joka teki lähinnä näitä käännösiskelmiä, musertelin edesmenneen muistoa. Naimisiin mennessään hän lupasi vaimolle ettei koskaan syö papuja ettei vaimo joudu häpeämään hänen puolestaan. - Kerron haisevan vitsin, sanoin ja laskin hieman lehteäni. Puhelin pirulainen soi ja vaimo meni vastaamaan. Bussin etuosasta alkoi lähestyä lipunmyyjä, joka peri maksua äskeiseltä kaukolinjan pysäkiltä bussiin nousseilta. - Badding. - Monesko päivä tänään on. Kohottautui tuolilta ja päästi mahtavan ruplatuksen, joka kesti puoli minuuttia ja istui sitten kättään kasvojen edessä heilutellen. Auto piti jättää välille ja soitettuaan vaimolle hän käveli kohti kotia. Vieläkö noita oli. - Helppoahan se on jos on Akavan kalenteri, nuorukainen mutisi ja toljaili ulkona heiluvaa maisemaa. Poika ei nauranut jutulle lainkaan. - Hieno auto olisi Chevrolet Bel Air Sport Coupe, joka toimisi aurinkovoimasta saadulla sähköllä mutta siinä olisi silti bensamoottori joka päräyttelisi ilmoille valtavia pakokaasupilviä, nuorimies selitti. - Minulla ei ole sellaista, huokaisin. letko nähnyt koskaan karhunpaskaa luonnossa. - Jo vain ja monet kerrat. - Mies piti pavuista, mutta niistä seurasi valtavia ilmavaivoja. Vaimo jaaritteli puhelimessa ja mies odotteli hiljaa. Nosti toista kankkuaan ja päästi lisää. - Linja-autot haisevat aina samalta, nuorimies vei sanat suustani. Radion musiikki vaihtui. - Ei, minulla ei ole Akavan kalenteria, vastasin. Vaimo otti iloissaan miehen siteen silmien edestä ja huusi: "Yllätys! Tänään on sinun syntymäpäiväsi!". - No kumpi. Eräänä iltana mies oli kotimatkalla töistä ja auto hajosi. - Kumpi tuo on, Ville Valo vai Badding. - Kerron jos et puhu mitään enää Akavan kalentereista. - Varmaan lapsilisiä, vastasin ja yritin keskittyä lehteen. Jaloitteli sitten koko pitkän kotimatkan ja tuhnutteli kävellessään, ettei vaimo perillä joutuisi kärsimään. Kaiuttimissa soitannon harjoittajat jatkoivat äänten tuottamista. Saapui kotiovelle ja oletti, että viimeiset
O
kaasut olivat jo ruplattaneet pois. kysäisi pitkänhuiskea hiphoppari ja lamaili Akavan kalenteria. Pipopää sälli alkoi penkoa taskujaan.
5. Taas alkoi pierettää. Itse olin noussut kyytiin lähtöasemalta. - Jaaha. - Tietäähän sen kun on Akavan kalenteri. Sisällä vaimo ilmoitti, että hän on tehnyt yllätysruokaa! Sitoi miehensä silmät ja talutti tämän sokkona keittiön pöydän ääreen istumaan. Aika kului ja kaasua kerääntyi aina vain. Syksyllä karhunpaskan tunnistaa siitä, että se on kuin lehmänpaskainen mustikkasose, murahdin. Koska vaimo ei tullut ihan heti, mies päästi pienen paukun. nuorimies mietti. Matkalla hän näki pikkukuppilan, josta tuli mahtava papujen tuoksu. Bussi oli yllättävän täynnä ja etuosaan jatkuvasta pipojen kirjosta heijastuva räikeä auringonvalo häikäisi silmiä. - Taitaa olla kahdeskymmeneskolmas. Bussi kiisi ohi kirkkaanvalkoisen maiseman, joka kertoi ankarasta pakkasesta. - Entä ite
Mutta kaveri sentään suostui puhumaan suomea, mikä oli hyvä enne. Kyllä nykynuori on älykästä! Itsepä menin kuselle väärässä välämässä, jotta se siitä...
- Voi jumalauta, manasin yhteisön ainoan ruokaravintolan ovella. Yleisradio tekee tästä kunnasta dokumentin ja tulin edeltä... Olo oli kuin John Waynella, joka saapuu lännenkaupunkiin paskaa kannuksissa. Sopi kuvioon. Tolpalla oli yksi ainoa taksi, ehkä ainoa koko seudulla. Päätin jättää Matkahuollon baarinkin väliin ja suunnistin taksiasemalle päästäkseni suoraan
6
Toukon kämpille. Samalla myös luonto kutsui. Kerroin ilmansuunnan ja vuokrapirssi nytkähti liikkeelle. Römelsin hengitys huurussa ja keräsin pitkiä katseita sekä jalankulkijoilta että huuruisten autojen kuljettajilta. Koko taksi lemusi halvalle partavedelle. Kävin bussin vessassa ja kuulin sinä aikana bussin pysähtyvän vielä yhdellä pysäkillä ennen kylän keskustaa. - En tietenkään! Hieno homma! Tiesin toki, ettei moinen juoru näillä kulmilla jäisi taksikuskin haltuun. Ei kertaakaan, sanoin lievästi ärsyyntyneenä.. Suomalaisen ja suloisen pikkupitäjän nimellä ei sinänsä ole merkitystä, sillä oli merkitystä että oli todella kova pakkanen. Koska paikkakunta oli 98-prosenttisesti ruotsinkielistä, suomenkielisen tekstin yläpuolella luki samma på svenska. Katukyltit olivat kaikki ruotsiksi. Minua kusetettiin sanan varsinaisessa merkityksessä ja oikein Akavan kalenterin avustuksella. Joku oli ollut samaa mieltä kuin meikäläinen. Keskustan pääkatu oli nimeltään luonnollisestikin Handelsgatan. - Mutta älä kerro kenellekään, sopiiko. Minulla ei ole mitään ruotsinkieltä vastaan mutta puhuttu suomen ja ruotsin sekamelska se hirveää on. Argh. Saat perillä takasin kun pääsen automaatille. Sillä olisi koko ajan mielipide jostakin asiasta. - Tai ehkä se on se huutavan ääni korvessa, totesin katsoessani ikkunassa viuhahtelevaa maisemaa. Taksikuski oli pyöreänaamainen, punakka ja haisi kitkerälle partavedelle. Kun palasin paikalleni, huomasin sen saatanan pipopääjätkän hävinneen. Heitin pilkkivehkeet sisältäneen rinkan taksin takapenkille, vaikka kuski olisi mielellään avannut tavarasäiliön. SAVUTON RAVINTOLA -tekstin s-kirjain oli sutattu ulkoapäin sameaksi. Käännyin kannoillani ja suunnistin pitkin paikkakunnan pääkatua turpa huurussa. kuski siitä utelemaan. Olin ollut kylällä vasta kymmenen minuuttia ja jokainen vastaantulija oli puhunut tyyliin vi måste köpa lumikola. Kapeammalle siksi, että talvikunnossapito oli hieman heikoissa kantimissa. - Ei hell-vetti! Vippaatko hei kakskymppisen. Radiosta tullut haastattelu suorastaan pakotti minut sanomaan ääneen: - Tuosta Anna-Leena Härkösestä tulisi hyvä taksikuski. - Joo! kuski innostui. Pipopää nuorimies antoi tilaa kun nousin ja nyökkäsin lipunmyyjälle. Kuski vilkaisi pärstääni taustapeilistä. - Lähdehommia. En vai ett lumikola, en kuullut ihan kunnolla. - Vänkäisi kiesirengin paikalla lapsettomuudesta ja syömishäiriöistä ja miehistä! - Hän onkin jokaisen menestyneen, kauniin näyttelijä-kirjailija-naisen äänitorvi. - Minkäs alan miehiä olette. - Niin, kaikki sellaiset naiset osaavat samaistua häneen. Valehtelin naama peruslukemilla: - Tulin esityötä tekemään, mutisin. - Älä! Ihanko totta?! - Kyllä kyllä, sanoin. Harkitsin hetken. - Sait ylipuhuttua, sanoin ja ojensin hänelle setelin. Taksi suunnisti keskustan suunnasta pitkin asfaltoitua ja lumimassoitettua tietä, josta se kääntyi pian kapeammalle kärrypolulle. - Onkos teille sanottu, että muistutatte ihan- Sitä entistä puhemiestä, joka sai suojakseen panssaroidun Mersun
- Kulttuuripersoona, sanoin. Suojelupoliisin aikoina ja ennen sitä ja sen jälkeen. Sitä voi jälkeenpäin aatella, että paljonko se tämäkin akka tarvihti sitä rakkautta. Rakkaus on sitä, että kaksi ihmistä käyttää täysin pyyteettömästi toisiaan hyväkseen... Talo ei ollut kovin vanha, mutta Toukon mielipuolisen maskeerauksen jälkeen se oli pihalta katsottuna kuin vanha lato. Touko muisti hämmästyttävän hyvin. - Gallianokahviahan se oli. Vaan eipä Tekniikkakeskus ole meikäläiselle edes karvanoppia suositellut. - "Ajauduimme erillemme" tarkoittaa tämän päivän julkkisten suussa "ajauduimme eri lehtien palstoille". - Niin onkin, vastasin ja maksoin.
- Jaahas, saako kukkosmytologia lisää materiaalia näiltä kulmilta. Ohitimme laajan, jäänpeittämän järven, joka jäi tien oikealle puolelle. Hinta vaivaiset 518 000 ekua. Punertava iltapäivän auringonvalo hehkui
pirttimäiseen, suureen huoneeseen. Ei osannut vastata. Johon minä sanoisin että juurihan sinä imuroit, lattiahan on puhdas. Punaisesta niskatukastaan harmaantunut ja päälaelta kaljuuntunut Touko oli pukeutunut puuvillapaitaan ja farkkuihin. Paikka ei ollut kooltaan mikään tavallinen erämökki. Hän oli saneerannut rakennuksen ulkoapäin huonokuntoisen näköiseksi. Touko kertoi. Talo oli tosiaan aivan erilainen sisältä katsottuna. Hämmästelin Derby-kulmasohvaa, joka sopi yllättävän hyvin vanhanaikaisten kalusteiden sekaan. Sitten sillä olisi vastaväite siihenkin. syytettyjen penkillä ainakin. Loppumatkan neuvoin risteyksestä risteykselle reittiä, jonka Touko oli puhelimessa kertonut. jonkinlaisena seuralaispalveluna. - Jaa. Leveä takka poksahteli ja sama tuli lämmitti uunia. - Tämä ei ihan näytä ulkoa samalta kuin sisältä, sanoin seiniä hämmästellen. "Se kuluttaa videoita". heitin Toukolle. Outo se on... kuski uteli muristen. Ja paljonko tuo. - Tämän tyypin luokseko olette menossa. -Taiteilin
7. - Miksi. Itse asiassa viimeisin avioero oli tullut Toukolle niin kalliiksi, että hän tuskin ihan heti samaan ansaan sortuisi. Tai huudossa ja huudossa... Siitä kymmenen metrin päässä oli pieni ulkorakennus, ehkä entinen savusauna. Nooooh. Vastapäiseen seinään oli upotettu Sony MP3-stereosarja ja sen alla oli upouusi tammiviiluinen senkki. - Eikö ole vieläkään uutta akkaa. - Silloin sitä ollaan liian tosissaan. - Tai kansikuviin, kuski hörähti. - Astu peremmälle. Kysyin, että miksi videoissa sitten on se nappula. Sain eteeni höyryävää lämmikettä, pannukahvia jossa oli tujaus Gallianoa. Ei saa käyttää still-nappulaa, sanoi entinen muijani. - Käänteinen remontti, Touko kertoi. - Sielläpä olikin viileä, tuhisin. Se lafka ei nykyään ollut kovin kovassa huudossa. Enpä kyllä halunnut mainostaa Supo-aikojani. Se oli suuri ja leveä, mutta näytti pahasti lahonneelta ja siltä, että se oli koottu kerran palaneista hirsistä. Puhemiehet pääsevät tästedes istumaan Mercedes Benz S 600 L Guard B6/7:n takapenkille. - Näistä tunnetuista naamoista, sanoin. Taksi ajoi Toukon paikan pihaan, joka oli kolattu samana päivänä. Eduskunnan vuoden 2005 talousarvioon oli sisällytetty Mersun hankinta poliisin Tekniikkakeskuksen suosituksesta. Että se eräskin halusi oikeen paljon huomiota ja muuan ei juuri yhtään. Ja meikäläinen on sentään avustanutkin Tekniikkakeskusta monissa tutkimuksissa. - Haista itse, sanoin kun kättelimme ulko-ovella. - Akka saattaisi imuroituaan sanoa että älä heitä vaatteita lattialle kun ne likaantuu. Hämmästelin sitä, että seinät olivat sisältä erilaiset, mitä ulkoa olisi voinut päätellä. Heitin rinkan ovenpieleen ja riisuin jopa monitaskuiset eräliivini tuolin selkämykselle. - Selvin päin syttyvä rakkaus on tuhoon tuomittu juttu, Touko jatkoi
- Niin se onkin, Touko sanoi. - Etten aiheuttaisi kateutta kyläläisissä. kysyin. Lisäksi olen suomenkielinen, Touko sanoi ja kaivoi uudestaan esiin lämmikejuoman. Touko oli lahjakas. Lisäksi näin työnnettävän lumitykin. - Nämä seudun parhaat vaaramaisemat herättää kateutta. - Voi hyvänen aika. Kolaan tavallisella lumikolalla etteivät ala luulla leuhkaksi. - Ostin hurman hetkessä enkä ilkeä käyttää sitä. - Vai oletko ryhtymässä sanakirjansepittäjäksi. Maalaukset olivat sekä perinteisiä maisemakuvia että psykedeelisiä, geometrisiä spiraali- ja utukuvioita. Sauna oli tehty vanhan ajan saunan malliseksi, mutta tarviketelineet ja korivaunut olivat kylmää terästä. Kirjallisen puuhastelun lisäksi hän myös maalasi. Niissä uskottiin olevan ylösalainen maailma, jossa saivokansa asuu. Puhuessaan hän esitteli asunnon pääpiirteissään. - Mutta eihän se ole koskaan hyvä. - Suunnittelen kirjaa muinaisuskonnoista. Nauroin tälle. Kuljin perässä kahvikuppi kourassani. Useita pieniä makuuhuoneita parvineen. - Häh. Kaikilla pöydillä.
8
Avattuja kirjoja, ohuita ja paksuja kirjoja, kirjoja joista pilkisti kirjanmerkkejä ja vanhoja lehtileikkeitä. Ne on sellasia kaksipohjaisia järviä joista toisinaan saa kalaa, toisinaan ei. Tämän pirtin takana oli vielä erillinen olohuone ja keittiö. - Kunhan ajattelin, sanoin enkä oudoista kohteliaisuussyistä astunut hänen ex-vaimonsa kasvoja esittäneen maton päälle. - En ollut kyllä sinne matkallakaan. Mitään latomaalaria minusta ei tule, sellaista jonka häitä ja tappeluita ruoditaan paskalehdissä! Touko nauroi. kysyin. - Jotakin sellaista olen kylillä havainnut. - Punatukkainen tyhjännauraja, et pääse taivaaseen, totesin. Mutta kerron siitä joskus toiste. - Kuinka niin. Palasimme pirttiin ja katselin seinällä olleita luontovalokuvia, jotka nekin olivat Toukon ottamia. - Sinähän tienasit sillä hyvin. Autotallissa, jota olin ulkoapäin luullut ylisuureksi paskahuusiksi, oli jeeppi ja Peugeot. Ne haluavat hullun joka tapauksessa pois maisemista, vaikka minusta ei ole mitään haittaa niille. Etteivät valtasuhteet muutu. - Maalaatko nykyään paljon. - Keskustan uusien kerrostalojen rakentaminen estettiin, ettei tänne muuttaisi liikaa suomenkielisiä. - Täällä pitää väkimäärässä olla enemmän ruotsinkielisiä. Ihan tahallisesti, toisin kuin muiden naapurien väylät. Sisätiloissa oli ultramodernia sisustusta ja jopa niin sanottua muotia. Työhuone oli täynnä kirjoja. Kummallista, ettei voi sopeutua maisemaan vaikka on omissa oloissaan. Luulevat muuten, että leveilen rahoilla, Touko hirnui. - Tuo lumivärkkihän on kuin pakasta reväisty, sanoin. - Tänne mahtuisi joukkueellinen yöpymään, Touko sanoi. hän kysyi viattomasti. Kirjoitan parhaillaan lukua saamelaisten räppänäjärvistä eli saivoista. - Minun tönöni siellä Konnevedellä ei ole ihan tätä tasoa, kerroin ja vihelsin designille. sen ränsistyneen näköiseksi. - En enää elääkseni. Touko oli tehnyt muutamia eräkirjoja ja yritti siis vaihtaa kansantarinoiden puolelle. Shamaanit oli jatkuvassa yhteydessä sellaisiin järviin ja tavalliset ihmiset kävi siellä unissaan. Härregud, silloinhan voisi joutua kaupoissakin palvelemaan. kysyin. - Miksi ne yrittää savustaa sinua. - Vastahan muutit tänne. kysyin. Toukon tietokone oli myös upouusi. Katsoin kylpyhuonemattoa ja sanoin: - Tämän kuva on selkeästi sinun taiteilema. Taulut seinillä olivat myös Toukon tekemiä. - Mitä, onko nämä alkuperäisasukkaat häätämässä sinua. - Sinulla taitaa olla jokin operaatio kesken. Saunatilat olivat suuret ja tilavat. Pari kertaa on jopa tuo pihatien pää aurattu umpeen. Kaikissa ihmisissä ei voi hyvällä tahdollakaan tunnistaa lahjakkuutta. Laajassa olohuoneessa näin kokonaisen kotiteatterin ja laajakuvatelevision, joita en varmasti osaisi edes käyttää. - Miksi teit näin
Tunnetuimmat niistä taisivat olla lusikkauistimia, mutta näitä vaappujakin oli liikkeellä. Pitää kiertää ympäri suomenniemeä ja katsoa, vieläkö avainnipun avaimet sopivat naisten aittoihin vai onko lukkoja vaihdettu sitten viime käyntini, vastasin puoliksi leikilläni. Paljonko olen velkaa. Kaksihaarakoukkujen pintakin kertoi uistimen näkemistä vuosista. - Tämä on arvokas. Hyvä taiteilija on hyödyllinen vain perikunnalle. - Saa nähdä, sanoin. - Ei aivan. Yksikään ihminen ei voi tietää jään kulloistakin paksuutta vanhan kansan neuvoilla. Missä maassa sinä oikein asut. Touko teki uudelleen saman eleen. Sellainen se legendoja synnyttää. - Esimerkiksi Ahvenanmaalla muukalaisiin suhtautuminen ei ainakaan ole kielteistä. - Teikäläistä ajatellen. - Hyvä on, mutta olen palveluksen velkaa, sanoin. Surviaisen toukka ei kelvannut eikä tavallinen mato. Olin jököttänyt reiän äärellä yli puolenpäivän. Näin Renfors-vaapun. Se palvelus tuli eteen hyvin pian, ikävä kyllä. Kuolleelle ei olla kateellisia. Oikeastaan olin saapunut Konnevedeltä tämän uistimen perässä. suomeksi ja katukyltteihin pitäisi laittaa opasteita suomenkielisille. Niin ne muut eläjät tappoi Aleksis Kivenkin ja Kalervo Palsan ja mitä näitä on. täällä. Touko kysyi. - Noinkohan se meni. - Ja saunassa voit käydä silloin kun huvittaa. Toukolta olin varmistanut, ettei tällä kohdalla ollut vahvoja virtauksia, jotka kuluttaisivat jäätä. Muuntautumiskykyinen, ahkera ja antoi silti ulospäin löysän vaikutelman. Touko kohautti olkapäitään. Heh heh, sellaista porukkaa tässä maassa asuu. Yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka tunnetaan parhaiten - minun piireissäni - uistimistaan. - Kuoli Italian Meranossa.
Hän oli Kajaanin ensimmäinen teollisuusyrittäjä, joka valmisti uistimia, perhoja, suksia ja sillä oli myös nappiverstas ja nahkaverstas. Aiotko kohdata Mukan kohtalon. - Aiotko käyttää sitä joskus. Ei etenkään nykyisten säätilamuutos9. Pullea viehe, jossa oli sinivalkoinen väritys ja mustia täpliä. - Nainen joka katajassa, Touko veisteli. Vaikkapa sellaiset kuten meikäläinen, joka vuokraa mökin viikoksi kalastelua varten. Että ensin hyljeksitään ja häädetään pois, mutta kuoleman jälkeen omitaan "meijän omaksi pojaksi" ja kehutaan maasta taivaisiin. - Hommasin sen eräästä jäämistöstä, Touko sanoi. Kuuman suihkun jälkeen kelpaa mennä pakkaseen kunhan ei tukkaa turhaan kastele. - Herman Renfors eli vuosina 1849-1928, sanoin uistin kädessäni. - Jo on perkele. - Se on seluovan ihmisen yleisin ammattitauti! Touko oli tehnyt kaikkia taiteita teatterin, kuvaamataiteen, valokuvauksen, filmin ja myös internetin parissa. - Ihan totta, sanoin. sanoin kun tujaus availi kielenkantimiani. Kaira sojotti jääsohjosta kuin maamerkki. - No ei tässä pitäjässä ainakaan. Seudulle saapuvat turistit tuovat rahaa. Hän oli taikonut esiin mustan kotelon ja avasi sen. - Paras ahvenpaikka on aina ollut...
... - Onko tämä pelkkä uistimenhakureissu. Uskokaa pois. Touko kysyi. - Viina kaikki kirjailijat ja muut taiteilijat tappaa, väitin. Touko pyyhkäisi kädellään ilmaa. - Voit nukkua missä tahansa vierashuoneessa, Touko sanoi. Kun ilta pimeni ja Galliano väheni, utelin Toukolta läheisen järven kala-apajia. Tätä ei huvittaisi hukata. Näin aikamiehen iässä se on melkeinpä niiden avainten palauttelua. Ainoa hyvä taiteilija on kuollut taiteilija - sitähän koko Suomi on aina kannattanut, jo kauan ennen Aleksis Kiveä. - Uskaltaako tuota. Tiesin, ettei hänen päätään käännettäisi. - Ai että Pellon lähettämä haastemies tulee vielä kuolinvuoteelle. Touko siirsi sormeaan lähiseutujen kartalla ja sanoi. Minulla nimittäin oli hurjina vuosinani sellainen avainnippu. Kevättuuli oli paksua. - Mutta ei se mitään. Olin jo odottanut Toukon seuraavaa lausetta: - Tässä se uistin on
Saavuin rantaan ja palasin lyhyempää reittiä, mitä olin tullut. Tiesinhän minä kyllä, ettei tällä tavalla ainakaan ystäviä haalita. Vaan eipä tuo kovin ystävälliseltä vaikuttanut. Kaikki äänet eivät hukkuneet lumeen, vaan molotusta kantautui korviini saakka. Tärkeimmät esineet veitsi ja kirves. Juu perhana. Hän kääntyi kannoillaan ja lähti tarpomaan takaisin. Pidemmillä reissuilla on hyvä muistaa, että luonnossa - tai elossa - selviämisessä ei mukavuus ole pääasia ja tieto ei merkitse mitään, jos ei ole halua selviytyä. Jospa vielä jatkaisin frederickforsythmaisesti, ianflemingmäisesti ja maurisariolamaisesti että ranteessani oli Mikkelin torilta hankittu ranta-Rolex, avaimenperäni muistutti pientä Galliano-pulloa ja muovisessa savukkeensytyttimessäni luki "Rengasala, Tuulilasintie 1, 00770 Helsinki". Karvareuhka oli päässäni, vaikka Goretex-mononi eivät päästäneetkään kosteutta sisään. Mutta tänään tilanne ei ollut niin paha. Nyt kun mennään tällä merkkitietoudella leveilemään, niin: sitten astuin monoillani joustaviin Denali-lumikenkiin, joissa oli pehmeälle lumelle tarkoitetut "kelluntaperät". Tärkeimmät tiedot pitkäaikaiseen vaelteluun saadaan kantapään kautta. ten aikaan. Tuliaisina minulla oli lähinnä samat madot ja toukat kuin lähtiessä. - Mene helee-vettiin siitä mölisemästä. Vedin tasapainopilkin pinnalle ja kelasin siiman sisään. Erämaassa ei ole koskaan varaa loukkaantumiseen. Kun hän saapui lähemmäs, näin hahmon silmäkulmastani ja kuulin valkoisen kahahtelun. Se mahtui sutjakasti eräliivieni taskuun. Hyönteiset ja niiden toukat ovat aina suurempi proteiinin lähde kuin esimerkiksi vihannekset. Olin haukannut aamiaiseksi vain poronleikevoileivän ja kupillisen sumppia. Madot taas saman ajan suolaliuoksessa ennen kuin niistä puristetaan paskat ulos ja ne keitetään ja kuivataan mojoviksi raksuiksi. Juuri äsken nielemäni pussikeitto ei paljon vireyttä lisännyt, korkeintaan äreyttä. Touko oli ollut edelleen makuuhuoneessaan unten mailla, kun lähdin jäälle. Turhaan, koska hanki oli kova. Kaadoin kahvimukini sakat lumeen. En kuullut edes hyvän huomenen toivotusta vaan reviirilleni tunkenut tyyppi meni suoraan asiaan: - Har ni betalat fiskevårdsavgiften. Maailmassa nimittäin on paljon tyhmiä ihmisiä. Yksi pisteistä kasvoi koossa. Vatsa kurni jo nyt. Päätin lopettaa pilkkihommat. Nukkumasuojassa ei saa laittaa ruokaa, syödä eikä sinne saa varastoi-. Otin harvat puoliväkisin kiskotut ahvenaiset mukaani, koska en nähnyt mitään pingviinin sukuisia otuksia joille ne olisivat kelvanneet. Mikä ettei, voi niitäkin syödä. Vanha erämaan sanonta kuuluu: jos jalat ovat märät, vedä hattu päähän. Pieni kaasupullo meni repun sivutaskuun. Tuliko lie kyttäämään kala-apajia. Menisi lähimpään jäähalliin yrittämään, muistelin vanhaa vitsiä jossa pilkkijää ympäröivästä pimeydestä kaikuu taivaallinen ääni "täältä ei tule kalaa". Vilkuili välillä suuntaani ja irvistelin häneen vauhtia. Ahvenen onneton syönti ei myöskään mielialaa kohottanut. Mulkaisin äijää, joka yritti olla kuin jokin kalastuksen kaitsija. Käänsin Primus Light Stove -retkikeittimen
10
tuulensuojan alas ja taitoin sen kokoon eli kämmeneeni. Joku pilkkimies kahlasi hangessa minua kohti. Lähdin tarpomaan pontevasti yli lumipatjan. Osaan kyllä ruotsia, mutta tässä maassa puhutaan suomea. Valoisaa ei riittäisi kovin pitkään ja pimeä alkaisi ilmoittaa olemassaolostaan jo puolenpäivän jälkeen. Ei kannata olettaa jään kestävän siksi että jäällä on jo paljon ihmisiä. Kauempana niemen kärjessä pilkki mustia pisteitä, joille Ahdin karttuisa käsi ei myöskään antanut mitään. Tärkeimmät taidot ovat ensiapu ja tulenteko. Ja pilkkimiseen ei tarvita kalastuslupia, vai oliko tuo jätkä niin saatanan tyhmä, ettei tiennyt sitä. Esimerkiksi etanat kuuluisi pitää dieetillä salaatinlehdellä 24 tuntia ennen keittämistä. tyyppi inisi korkealla äänellä. Tai puhu suomenkieltä. Myös pelko on hyvä opettaja
Kun saavuin Toukon kämpän piha-aukion laitaan, näin ulkorakennuksen nurkasta kohoavat keltaiset lieskat.
Juoksin nurkalle. - Tahallaan sytytetty, sanoin. - Mutta miksi tämä oli sytytetty. Punaisena hehkunut aurinko veti pienimpienkin risujen ja pajujen varjot metrejä pitkiksi. Keskellä tiheintä metsää, oranssin valon hehkussa näin lumihangessa vanhanaikaisen jukeboxin! Suomen luonto on niin arvaamaton.
Kyseessä oli pienimuotoinen, unohdettu kaatopaikka. Saaliini ei ollut hääppöinen ja se ketutti vieläkin. Se ei käynyt ihan hetkessä ja olin nopeasti hiestä märkä. Heitin pressun roihun päälle ja taputtelin liekit harmaaksi savuksi. Juuret ovat hiilihydraattien lähde kylmissäkin olosuhteissa, erityisesti niiden pinta. Ne oli peitetty homeisella pressulla. Menin sisälle savusaunaan ja näin padassa kesäistä vettä, jonka pinnalla oli koivunlehtiä. Karhukävelin kookkaan lumivallin yli ja pian metsä ympäröi minua joka puolelta. Jauhoa saa tehtyä juurista, puun kuoresta, siemenistä ja kasveista. - Ja vielä päiväsaikaan... Amatööri jättää avatut säilykepurkitkin telttansa viereen ja ihmettelee kesäaamuna, kun karhu saapuu kylään. Näin rantaa kohti loikkivan valkoisen otuksen. Muistin erään seikan.
11. Sama pätee tietysti kaikkiin ruokiin. Erämaassa pitkään harhailtaessa eläinten veri kannattaa käyttää keittoihin, koska veressä on paljon rautaa ja ravinteita. Liekit hohkasivat kuumuutta ja olin polttaa kasvoni välittömästi, vaikka olin kahden metrin päässä. Ne johtivat ajotielle. Jänistä ei pitkillä eräretkillä kannata kauheasti syödä, sillä sen lihan paskaksi sulattaminen kuluttaa oman elimistön vitamiineja ja mineraaleja. Joka tapauksessa hikoilussa ja nestehukassa on aina vaaransa. kitkerämpää, tulisempaa katkua. Mitä lähemmäs Toukon kotia saavuin, sitä enemmän haistoin savua. Mädäntyneen ja kostean puun polttaminen pitää itikat loitolla ja viimeistään ihoon hierottu muta ajaa saman asian. - Harvemmin hirsi syttyy talvipakkasella itsekseen. Meinasi tulla tulipalopakkanen. Kytevistä pesäkkeistä ei koskaan tiedä. Kuinka niitä aina päätyy pataan saakka, vaikka koivuja ei olisi kilometrien säteellä. Savusaunan toisella seinustalla, räystään alla, seinään nojasi pilkkeiden pino. Repäisin lumisen pressun mukaani ja kahlasin takaisin tulen ääreen. Sammutin loppuja kekäleitä nopeasti lumella. Käärmettäkin tuli syötyä. Heittelin padan vettä sisäpuolella samoihin hirsiin. Vitamiini- ja mineraalipitoista maksaa ei kannata paistaa tai keittää pitkään, etteivät sen tärkeät ainesosat haihdu. Linnun pesästä ei kannata ottaa kaikkia munia syötäväksi, tai lintu ei välttämättä enää muni samaan pesään. Se siitä koskemattomasta erämaasta. Siitä ilmoittaa virtsan muuttuminen tummankeltaiseksi. Se ei ollut saunan lämmityksen savua, tämä oli... Lumen tai jään syöminen kuluttaa liikaa elimistön energiaa ja niiden puhtauteen tulee suhtautua samoin kuin kuravesilammikkoon. - Nuuhkaisepas. Kun saavuin ulos, huomasin saman kuin Touko. Täytyy vain osata erottaa myrkyllisten kasvien juuret käyttökelpoisista. da ruokaa. Tiesin, että seinää pitäisi tarkkailla pitkään. Paikalla oli epäselvät jalanjäljet, meidän jälkiemme lisäksi kolmannet. Kun astelin raskaasti koskemattomassa lumessa, nenääni kantautui jostakin savun hajua. Muistelin viimeisintä pitkää kesävaellustani. Myrkyllisten käärmeiden päät tulee aina haudata, loppu kelpaa pihviksi. Neljä ruokalusikallista eläimen verta sisältää kymmenen kananmunan ravinteet. - Meinasi saunas palaa! huusin. Missä helvetissä Touko oli. Hän saapui juuri unisen näköisenä päärakennuksesta ulkoilmaan. Yli- ja alipukeutuminen ovat yhtä suuria vaaroja niin kylmässä kuin kuumassa ilmastossa. Näitä elintärkeitä tietoja muistelin, kun palasin takaisin kohti Toukon mansonia. - Vähän kuin bensaa, Touko nyökkäsi
Huippunopeus 162 mutta ei niitä ole tehtykään takaa-ajoja varten. Mielestäni Touko otti vähän liian leväperäisesti sen, että Punainen Kukko oli käynyt vieraana. Merkkiä en erottanut. Mutta mitäs noista. - Olisit ottanut siitä elämäsi akan itsellesi, sanoin ja kumarruin taas valoksen ääreen. kysyin. Kuten melkein kävikin. - Mikä ettei, jos vanha konsti on toimiva, vastasin. Kävin sisällä tutkimassa komeroa, jonne hän oli pensselinsä ja purnukkansa säilönyt. Tai aamu, Touko sanoi. - Näin kauempana tielle pysäköidyn auton. Vaikka saivat tuhatviisisataa uutta autoakin, tiesin. - Tottakai! - Ja veistoksiakin olet näperrellyt. - Häh. Kun puuhailin tätä, Touko mietti vallan järkeviä: - Kuinka monta sellaista ihmistä on, sellaista jotka ovat aikoinaan yhtäaikaa äänittäneet Jake Nymanin sunnuntaisin juontamasta Onnenpäi12
vä-ohjelmasta paskamankalla kasetille tiettyjä kappaleita peräkkäin. - Juh. Touko kysyi Marlboroa imeskellen. - Onkos Suomessa muuten DNA-rekisteriä. - Älä sotke enää minun nimeä virkavallan hommiin, mörähdin. - Taas varoitus, Touko epäili. - Missä kylän poliisiasema sijaitsee. Ei kai tänä päivänä enää noin tehdä. - Että häivy maisemista. - Se kyttääjä näki minun lähtevän järvelle. Käytkö sinä päivittäin pilkillä. Hän ei ottanut paineita turhista muttei näemmä vakavammistakaan. - Tässä täytyy olla muutakin, naurahdin ja väitin vastaan. kysyin ja kohottauduin hieman hengästyneenä katsomaan miestä kipsi käsistäni valuen. Varmaan viidenkymmenen metrin päässä. - Älä minulta kysy, missä lähin sellainen on. Lähinnä ne on pidempiä työmatkoja varten. - Ethän sinä ole mikään kunnallisvaaliehdokas tunkemassa toisten tiluksille. - Ei voinut silloin, Touko sanoi. Kokeilin kipsin ulkopintaa. - Koko Suomen DNA-rekisterissä on tällä. Vain kollektiivisen kyräilyn, Touko vastasi. Seurasin jalanjälkiä tielle josta auto oli lähtenyt liikkeelle niin kiivaasti, että routainen hiekkakin oli paljastunut. Ei ollut vielä kuiva. - Kaveri on juossut mennessään ja tullessaan, sanoin askelvälejä silmämääräisesti mittaillen. - Tai askotukset. - Sinne mahtuu peräti viisi henkilöä. - Millaisia. Ei kokonainen kylä voi sinua vastaan olla! - Mutta en minä keksi yhtään yksittäistä vihamiestä näiltä kulmilta. Touko nauroi. Takaosassa on tummennetut ikkunat ja erikoisteräksiset kalterit. - Olin naimisissa. Sinullahan on edelleen niitä taiteilijanvälineitä. - Jos poliisille soittaa, ne ehtii paikalle ehkä ylihuomenna, Touko tiesi. Kun kaadoin kipsivalosta autonrenkaan jättämään jälkeen, Touko hirnahti: - Aika antiikkista. - Kun lähdin järvelle, mietin. Oletti, että hän voi polttaa tämän rauhassa. - Uusia Musta-Maijoja. kysyin Toukolta. Niin, ja liikkuva poliisi saa myös Musta-Maijoja ilman sinivalkoista kuviointia ja ilman tunnuksia, joten kulkuneuvoja ei voi tunnistaa. - Melkein joka päivä. - Tai kuvittelet. Muutaman hetken kuluttua olin sekoittanut kipsiä. - Transporterin kuljettajan viereisen istuimen voi kääntää auton keskiosaan, työtilaan, jossa voi hoitaa alustavat kuulemiset ja sakotukset. - Vai semmoinen periferia. Pistimme tupakaksi sen kunniaksi, ettei hänen savusaunansa ollut palanut. Luuli sinuksi. - Kerran tapasin sellaisen naisen jonka luokse menin, Touko selitti taivaanrantaa katsellen. - Tulipalo ei kai ollut kuvittelua. - Ja lunta on tulossa lisää. - Oliko tuo vitsi. Volkswagenin viitostyypin Transportereita, jotka on varustettu Tekniikkakeskuksessa. Jos kala olisi syönyt kunnolla, olisin yhä tuolla jäällä. - Kuuntelimme läpi yön touhutessamme samat kappaleet mitä minunkin eräällä kasetillani oli. Lasikuitupenkit ja verhous ovat kuulemma helposti pestävissä yrjöistä eikä sinne pysty piilottamaan mitään
Sieltä hän lähti sairaalaan ja siviiliin iskemällä telamiinan jalkapöytäänsä. - Johannes ja Kyllikki oli hauskoja. - Taputtaako joku televisiossa vai onko tuo vesisateen ääni. - Mutta sinähän olet jo selvittänyt tämän ennen niiden saapumista. - Entäs Sarasvuo televisiossa. Tämä kai olisi se Renfors-uistimen takaisinmaksu.
Ennen kylille lähtöäni kääräisin Toukon pirtissä metalliaskin täyteen sätkiä. Tämä tuo se kotimainen versio siitä Donald Trumpin tosi-tv13. Nyökkäsin. Puoli vuotta vuodepotilaana, kunnes vaimokin jätti ja Touko pääsi sairaseläkkeelle. - Äänestystulos kertoo jotain Valittujen Palojen lukijoista. Kun vaimo ja taiteilijaelämä ahdistivat, hän halusi mietiskellä rauhassa ja hankki itselleen oudon sairauden päästäkseen sairaalaan tuumailemaan ja laitostumaan. Sormenjälkiä on Keskusrikospoliisilla Vantaalla tietokannassaan noin kaksisataatuhatta. - On varmasti Petelius ja Kallialakin pyöritelleet päitään, tiesivät koko ajan tekevänsä juuri sitä mitä tarkoittivatkin... Paperit taittelin eräliivien taskuihin. Sormenjälkiä varten. Hän virnisti. EU-maissa on oma tietokantansa ulkomaalaisille. Sellaisen näytteen saa posken limakalvosta ottaa vain, jos epäiltyä odottaa mahdollinen puolen vuoden rangaistus. - Olihan ne, esikuvatkin kehuivat katsovansa. Nollatulos eli nollalausunto meinaa sitä, että tietokantaan verrattava sormenjälki oli liian epäselvä. - Mahdoit sinä olla ilmestys siinä sakissa! Touko pähisi ja siirtyi pirtin keittiötyötason ääreen. - Onko se muuten syvällistä, kun W-tyylissä ollaan tekevinään tv-ohjelmaa, jota kukaan ei koskaan näe. Kun kipsivalokset olivat kuivuneet, suttasin niihin sisätiloissa mustetta ja painoin ne kuultopapereita vasten. - Manne-hahmoihin nyt ei paljon tarvitse keksiä. Jaaha, ajattelin. - Etkö tosiaan aio soittaa poliisille. - Kääritkö sinä Suojelupoliisin aikanakin itse sätkäsi. - Valitut Palat -lehden lukijat valitsivat hauskimmaksi suomalaiseksi tv-ohjelmaksi sarjan Pulttibois, totesin työskennellessäni. hämmästelin. Toisen huoneen televisio oli auki. - Sellofaani, Touko selitti pirtin toisesta päästä. Hän tuijotti tätä ja jutteli niitä näitä. Olimme yhdessä ar-
meijassa. - Onko niitä etälaitteita olemassa. muistini mukaan kymmenentuhatta DNA-sormenjälkeä. - Mutta vaikka alkuperäisissä oli sanaleikkejä, niissä ei sentään manne-hahmoista tehty tyhmiä. On olemassa myös liveskannereita, joilla sormenjälki skannataan suoraan tietokantaan. Tietokoneet tekevät suurimman osan työstä, mutta lopullinen seulonta ja vertailu tehdään ihmissilmin ja viimeisen lausunnon allekirjoittaa kaksi tutkijaa. Ontuu sitä tapausta vieläkin, mutta ei kadu. - Itse olet aina ollut ilmestys. Näitä nopeita tarkistuksia varten poliisilla on ison kännykän näköisiä etälukulaitteita, joiden lukijaan sormi painetaan, ja saadaan pikayhteys KRP:n tietokantoihin vertailua varten. Päätin kääriä toisenkin metalliaskin täyteen maittavia kukkosmallisia filtersavukkeita. - Voi sitä sitten joku pulisongeilla varustettu mediatutkija selittää selittämästä päästyäänkin, totesin viiltävän analyyttisesti. Vuosittain KRP:n tutkimista sormenjäljistä noin 700 johtaa tunnistamiseen. - Soitin jo, Touko sanoi palatessaan toisesta huoneesta. - Onkohan siinä ollut vaihtoehtoja tarjolla. Erään taidehallin virasta hän vapautui arvostelemalla työnantajaansa. hetkellä... Touko oli varsinainen vapautusmies ja omanlaisensa vapaa-ajattelija. - Juu. Vilkaisin television suuntaan. - Johon kääräisin näitä sinun kuppaisia ahvenia. - Höh höh. kysyin. Ulkona hämärsi eikä vesisade oikein ollut lämpömittarin mukaan mahdollinen. Ja edellisistä, isomman poppoon kanssa tehdyistä sketsisarjoista matkaan jääneet hahmot..
Mutta kenelle. Lapsena ei aika mennyt niin lujaa kuin nyt aikuisena. - Se ei vain ole maan tapa. - No eipä niin ole tapana tehdä. Jos ei lue, niin maailmassa on tehty paljon laittomia irtisanomisia. Mielen vääntäjiä. ne on saatanallisia tajunnan raiskaajia. - Armeijastako. Vielä yksi rivillinen sätkiä käärimättä. - Höh höh. virnuilin. Se tuo tv-viihde ja elokuvat... Kovin harva taas myöntää olevansa sellainen juntti. Tai kokeile numerologiaa. - Ärsyttää eräs ihmistyyppi, sanoin. "Diili". - Mutta moni sitä haluaa. Touko muisti aika vanhan teeveetapauksen: - Entinen tv-kuuluttaja Tutteli Jotakin sai aikoinaan kenkää, kun se esitteli "kohta alkavan" Greenpeacea arvostelevan ohjelman julkilausumalla, jossa kyseessä ollut ohjelma tuomittiin. Touko halusi kertoa teoriansa: - Nyt kerron suuren teoriani: jos aika ei olekaan horisontaalinen viiva vaan se onkin vertikaalista, niin siihen vaikuttaa painovoima. - Mutta toisaalta, lukikohan televisiokuuluttajien työsopimuksessa, ettei suorassa lähetyksessä saa möläytellä mitä sylki tai oma näkökanta suuhun tuo. Harva sitä myöntää haluavansa päteä. - Piirimielisairaalasta. Otin loppuspurtin ja sätkäkoneeni melkein savusi. Se siinä unohtuu, että ne numerot, kaavat ja luvut ovat ihan vain pikku ihmisen keksimiä ja pienellä kynällä pienelle paperille laitettuja juttuja. - Tarkoitat siis mitä. Nämä numerohurjat alkaa ennemmin tai myöhemmin kuvitella, että ihmistä isommat asiat noudattaa kaikki matemaattisia kaavoja. - Pätemisen tarve on pahempi juttu. Pöljää se on, mietin. Tai jos uskaltavat, se tapahtuu kännissä ja taksijonossa. - Elokuvan ja television ruoskaa ja piikkilankaa. - Heh heh. USA: lla on velkaa, niin Venäjälläkin. - Jos kirjoittamattomia moraalisääntöjä ei oteta huomioon, niin ehkä se lukee jossakin työehtosopimuksessa tai työaikalaissa. Koska vanhempana ollaan raskaampia ja korkeammalla, painovoima litistää sitä viivaa ja siksi kesätkin ovat lyhyempiä. - Yritä kestää vaikka horoskooppien avulla. Tämä on viiden aistin pakkopulla, joka vain on kärsittävä. Eivät uskalla säilyttää mielipidettään, kun kohtaavat niin sanotun julkkiksen. - Näyttäisivätpä esimerkiksi vanhaa pätkää muinaisesta Hyvät, Pahat ja Rumat -sarjan jaksosta, jossa Jari Sarasvuo tuntui olevan Rantalaisen kanssa suorassa lähetyksessä jotenkin seko. - Numerologia on samanlaista pelleilyä kuin koko matematiikka ja fysiikka. Toisaalta, lukeeko esimerkiksi koskaan työsopimuksessa, ettei työpaikalla saa haista vanhalle tai tuoreelle viinalle tai ettei siellä saa olla hulluna humalassa. - No millainen. - Nerokas on tämä teoria. Touko kysyi omia askareita suorittaessaan. - Elämä kun on tämmöinen kollektiivinen harha, joka oli pakko hyväksyä syntymän jälkeen, kun käytettävissä oli enää viisi aistia. Hyppäsin tästä älyn resiinastamme toisen nerokkuuden junan matkaan eli vaihdoin puheenaihetta: - Suomen valtiolla on ulkomaanvelkaa. sarjasta. Istuuko jossakin päin maailmaa herra Maailmanpankki ite,. - Joo. Muistathan. Tässä yhteydessä sana "juntti" on tarkoitettu loukkaavassa merkityksessä. Ajatukseni suoritti selkeää harhailua. - Pöljiä, joiden mielipiteet vaihtuu omasta
14
uhosta huolimatta kuin tuuliviirit. - Mikä noista teorioista olikaan sinun oma. Heh heh. Vähän jokaisella maalla on velkaa. - Tämä eräs ihmistyyppi, joka solkkaa kapakassa vaikkapa että "tuo saatanan Niinistö, tulisipa tähän niin näyttäsin" ja jos oikeasti tapaisi minkä tahansa uhoamisensa kohteen, selostaisi seuraavana päivänä - innoissaan siitä että julkisuuden henkilö jutteli hänelle - "sehän puhu ihan järkeviä se Halonen kun me istuttiin tässä ja kun se sanoi mulle että ja minä sanoin sille että ja sehän onkin ihan hieno tyyppi". - Eipä se meidän kotiuttamiseen vaikuta, Touko sanoi. Ja kansa haluaa sitä lisää ja lisää. Siihen päälle teksti, että "Uusi sarja Suomessa - DIILERI!"
- Kuka tietää, mitä täällä ei tapahdu. Tie kulki kohti kylän kolmionmuotoista keskustaa. Se istuu tuolla Matkahuollon baarissa varmaan nytkin. Teki mieleni kysyä poliisimieheltä, kiinnostaisiko häntä mennä Toukon talolle tutkimaan palojälkiä. Projekti on nimeltään "Turvallisesti Venäjälle" -hanke. R-kioskin tyttö oli opetellut suomea. Sillalle oli pysähtynyt henkilöauto ja poliisiauto. Ikävä kyllä meistä kumpikaan ei voi valita sitä, että maksammeko me rikkaan naapurin jätesiivouskuluja vai emme. Oli mukava pitkästä aikaa jaloitella ilman isompia kantamuksia. heppu joka vippaa näille vähäosaisille maille. Kysyin vastaantulijalta tietä, hän pudisteli päätään ja kiirehti askeliaan. R-kioskin myyjätär oli nätti barelylegal lettipäinen elovenatyttö. Tomppa oikeelta nimeltään. - "Vaikka paistaisit voissa", naurahdin ja iskin sätkälaatikon kannen kiinni. - Jos se olisi nyt pudonnut, tuonne jokeen se olisi tippunut! - No sittenhän kyseessä on myös vesiliikenteen vaarantaminen, poliisi vastasi toisella kotimaisella.
Molemmat tuijottivat kulkuani kuin eivät olisi ennen ihmistä nähneet. Pääkadulla huomasin niskassani kymmeniä ylimääräisiä silmiä jotka eivät niskavilloihini kuuluneet. - Oli se toiselta puolelta kiinni! mies selitti poliisille ruotsiksi. Sitten suunnistin bussipysäkille ja saavuin sinne juuri ajoissa. Kun ostin filttereitä ja tupakanpuruja, tyttö kysyi: - Oletteko te niitä televisioihmisiä. Pohjoiskulmassa jokin kirkko tai seurakuntasali. - Häh. Jokin tässä yhtälössä mättää. Saavuin jo toisen kerran keskustaan. - Jokaisella on valinnanvapaus. - No kun Suomessa järjestetään turvakoulutusta suomalaisyrityksille, jotka yrittävät toimia Venäjällä. Hyvin kaukana idässä oli kunnantalo. - No jospa Venäjällä ei ole varaa juuri siihen... - Kuinka niin. Lähestyin jokea ja sen ylittävää siltaa. - Kokeile Navigaattoria. - Tällaisessa paikassa jokainen tietää toisten asiat. Sana tosiaankin kiertää. Huomasin, etten sittenkään tuntenut paikkoja lainkaan. - Pitäisikö sieltä idästä pysyä poissa. Matkahuoltoa kohti menin. - Tuli äkkiä mieleen, että "jos vaikka voissa paistaisin" noita sinun harvoja saamiasi ahvenia. - Ota rannekello pois ennen kun kättelet sitä, kioskin neito huudahti perääni. Henkilöauton katolla oli sinne vaarallisen näköisesti kiedottu puulaatikko. - Jopa olet vihan tuulella, sanoin. - Pikkulinnut kertoili, tyttö sanoi silmät tähtinä ja oletti ehkä että ajankohtaisohjelman kuvausryhmän avulla hänet löydettäisiin ja hänestä tulisi maailmantähti. kysyin viattomalla ilmeellä. Meinaan sitä vesiplänttiä tuossa lähellä. Jäin bussista ennen kylän keskustaa ja jatkoin loppumatkan jalkaisin. Mutta kuka tietää ne asiat, joita ei pitäisi tietää. tarjoilijatar kysyi
15. Kummallista, että juttumme luistivat enemmän kuin pikkupäissään. Taksin kyydissä en ollut erityisemmin katsellut maamerkkejä. Touko kysyi. - Jaa mistäs sellaista olet kuullut. Tai päivärahasta. Mutta puhelimessa ne olivat sanoneet, että tullaan kun ehditään. Minusta katsottuna paarpuurissa sijaitsi uimahalli ja idässä kaksi kauppaa. Maksat ensi tilistä. Olin epähuomiossa käyttänyt suomenkieltä. Peräkammarin poika mutta tuntee kaikki ja tietää kaiken. Keskustan rakennukset näkyivät valkoisen keskellä kilometrinkin päähän ankeina ja punatiilisinä. - Mikäs sulla on mielessä. Hän neuvoi minulle reitin, joka ei tietenkään ollut kovin vaikea. Touko kysäisi asian vierestä: - Eikö muuten ole vähän outoa ja hämmästyttävää, että Suomessa pitää erikseen kouluttaa yrityksiä turvallisuuteen tiettyä maata varten. Tähän nyt olin törmännyt muuallakin tässä maassa. Tunsin kirkkaiden silmien tuijotuksen, kun haeskelin kioskista tupakkatarpeita. kysyin. Matka kesti minkä se kesti. Jos niille kulmille jokin kuvausryhmä sattuisi, sen avulla tyttö päätyisi korkeintaan kuvausauton peräosan patjalle ja rasvaiseksi tarinaksi Pressiklubille
Hän asteli suoraan pöytäämme kohti. - Muuan kädetön tuttavani soitti minulle toissapäivänä, sanoin. Raksajätkä se tyyppi ja ajaa joskus rekkaa ja tietää koneista kaiken mutta ei osaa laittaa ruokaa. Tompan eli Navigaattorin löytyminen ei ollut ongelma. Voihan veen jurpo. Siellä on varmasti hyvät ruoat. Jos tarvitsin kylästä apurin, niin tämäkö oli paras korvike sellaiselle, tämä Tomppa joka juuri sukelsi jukeboxin ääreen. Hämmästelin lähinnä tuollaista käsitystä, että jos joku tekee työtä televisiolle, se muka tienaisi enemmän... Sano vielä että esiintyjinä Raude Lverk ja The Jurppikurkut, mietin katsoessani hiihtäjää suu auki. - Katsohan perkele, en ollut moisista kissanristiäisistä kuullutkaan, Tomppa tuhisi suivaantuneena siitä, ettei tieto ollut kantautunut hänen korviinsa. - Pilluhan mulla aina mielessä on, hymyilin. - Eipä, ei ole. - Kuka niin sanoo. niin sullahan sitä rahaa riittää... Istuimista leijui väljähtynyt tupakansavu ja etäisessä kaiuttimessa Simply Red halusi pudota tähdistä alas. - Miten ajattelit löytää minut. Silloin baariin asteli ihme lakeija. - Enkä mä tiennyt, että oot ihan filmiväkeä. - No, selvä on, suustani purkautui. - Mutta olutpullon minä tähän kyllä ostamaan tulin. - Tosihyvä narkoosi, Tomppa mutisi ja nojasi kylmään seinään. Hänellä oli päässään pipo, jonka alta sojotti pitkiä, valkoisia hiuksia. - Niin varmaan niin, irvistin jätkälle. Näin hänen loikkivan harmaaseen Mersuun. - Asko Kukkonen, sanoin. Siellä on sellainen iltatilaisuus. - Tehän olette se televisiomies! tämä pelle puhkui. Mutta jos on niin ovela, tai luotettavan tuntuinen, että onnistuu kusettamaan minulta kaksikymppisen, ei sellainen ihminen voi olla aivan tyhmä. jos sä oot filmiporukkaa... - Niin minä kuulin puhuttavan. Hymähdin ja pistin sätkän palamaan. Tarjoilua ja merkkihenkilöitä ja kaikkea. Tuttu naama kalpeni kauhuissaan ja minua kirveli edelleen kaksikymppisen menetys. - Kaikki odottavat teitä innolla, hän sanoi vielä baarin ovelta. - Mitä. Trampoliinille kai. - Ja... hämmästelin. Mutta niin, jos tarviit tietoa hyvistä kuvauspaikoista niin kysy minulta! Päätin antaa sen kaksikymppisen anteeksi. Se raha oli pieni summa toistaiseksi, sillä olin sillä reissulla saanut kauan havittelemani uistimen. Tompan ilme oveloitui entisestään. Navigaattori-Tomppa kysyi palattuaan takaisin. - Tuo on jokin ihan tämän päivän juttu. Paula Koivuniemi aloitti kappaleensa "Kuuntelen Tomppaa". Ei voi olla totta, hörähdin mielessäni. - Mitä pyttipannuun muuten laitetaan. ettekös te tee täällä ihan toimintaelokuvan. En vastannut tähän suoraan, koska oletin, että se oli vitsi.. Puku päällä oli sillä ukolla, ja ristiverinen tukka viimeisen päälle jakauksella. - Sinä siis olet Navigaattori joka tietää kaikesta kaiken.
- Hei mulla oli tarkotus tulla maksamaan... - Sulla ei varmaan vieläkään ole Akavan kalenteria. - Olen Ahlström, hän selitti ja kätteli minua väkisin. poikanen kysyi. Nyökkäsin. - Älä aina laita sitä saatanaa, muuan asiakas huudahti.
16
- Se soittaa jatkuvasti tätä kappaletta, baaritar sanoi minulle anteeksipyytävästi. - Olisin minä keksinyt, Nuorukainen nyökkäili ja näytti oivaltavan jotain. No, kaikki eivät osaa kaikkea. kun nojasin tiskin kiiltävään pintaan. - Olisitte oikein tervetullut huomenna kello kuusi tuonne kunnantalolle. - Se kysyi, että mitä pyttipannuun laitetaan
Kahjo suunnittelee jotain eräkiertoajeluja. - Itse asiassa joo. - Tuo Johansson jaksaa aina naurattaa, Tomppa sanoi. Esimerkiksi, että leipomon omistaja köyrii taksikuskin muijaa. - Ohoh. Varsinainen tapaus. Hän kävi taas laittamassa soimaan "Kuuntelen Tomppaa". Ei ollut hyvä idea, että siinä paikassa kuulutettiin minun olevan utelias. - En sanonut, että käyn pilkillä. - Mitäs siitä. - Siinäkö ne tärkeimmät. Mutta ei kauhean avarakatseinen. Sen jälkeen se on rikastunut sijoittamalla. - Valaise minua. - Minne. Hujasen firma rakensi aikoinaan melkein koko keskustan talot. - Jos minä en täällä käy, paikka menee vararikkoon.
- Mitä sakkia siellä huomisessa juhlassa sitten mahtaa olla. Siinä kylässä ei ollut salaisuuksia, luulin vielä silloin. Iniseviä uskovaisia. Löysin harvinaisen ja ikivanhan Renfors-uistimen, jota olin etsinyt iät ja ajat, kehuin ja hymyilin tahtomattani. Se on suoraan sanottuna vanhoillisempi kuin monet miehet. Riippuliitimiä ja purjelentoa ja etelänmatkoja. - Sen olet juonut niin et viikkoon näytä naamaasi täällä. Osti kuule pojalleen Ossille uuden Seat Altean! Helvetti. - Että sitten muutakin kuin pelkkää pilkkimistä. - Kaikki kaverit lähti maailmalle. - On se niin väärin. - Minä voin ottaa selville, nuorimies väitti. Sitten siellä on takuuvarmasti kuntosalin omistaja Nilkvist. - Sanoisinko kauniisti, että se solariumjätkä höylää varmaan aviomiesten töissä ollessa muutakin kuin lankkuja. Vihainen siitä, jos joku voittaa ässäarvalla neljä euroa. Eiköhän siellä pippaloissa hillu myös kylän pappi. Oppiipahan. Tomppa kysyi. - Pitääpä minunkin kokeilla, Tomppa sanoi. - Siitähän oli alunperin kyse, että pyttipannuun isketään kaikki mitä jääkaapista löytyy. kysyin katsoessani puheesta hiljaisen baarin hidasta menoa. - Nainen. - Hei minä vain navigoin! Ahlström on surkuhupaisa kyylä jonka selän takana kaikki nauraa. Ossi-pojalla on ollut vähän kalliit harrastukset. - Minkälainen. Juorukelloja. Golfia ja squashia tai jotain, kunhan vain pääsee vaikuttamaan kaikkeen, minne kylä leviää ja niin edelleen. - Paraskin puhuja, naurahdin. Puuhaa jotain matkailukeskusta. - Ahlström tekee kaiken mieliksi Hujaselle, joka on rikas jätkä. - Vastahan kuulemma kävit, Tomppa virnuili. Tomppa puhui vähän turhan isolla äänellä. - Ahlström on nilkki ja surkimus, kuten koko sen perhe. - Pitää laittaa sana kiertämään jos jollakin olisi harvinainen viehe, Tomppa lupasi tai uhkasi. - Tomppa haista paska, kuului myyntitiskin takaa. Taksikuskilla ei oikeasti ole lupaa ja se myy virolaista viinaa, jos ostaja osaa oikean tunnussanan. - Niin, ja se Hujanen on tyypillisesti uhannut tehdä poikansa perinnöttömäksi. Tiedän senkin, että tämän paikan omistaja haki postista ruskean lähetyksen huomaamattomassa paketissa eri lähettäjän nimellä... - Onko reissu ollut tähän mennessä kannattava. Voin ainakin veikata että tuo Ahlström... - No helppoa se on jos sulla on ammattiyhdistyksen kalenteri, Tomppa sanoi taas käsittämättömän lauseensa. - Eikö sulla ole täällä ikäistäsi seuraa. Minä jäin tänne yksin rassaamaan mopoa. Omisti aikoinaan sahan, joka paloi kuten sahat yleensä palaa. - Lähimpään paikkaan, jossa on amis. - Tullut toisinaan myös kerättyä antiikkisia uistimia. Sen kahdenkympin edestä. kysyin. Tampereella kai on muotoutunut tunnetuin versio. - Jos ei ole amisviiksiä, kasvata Amish-parta, tokaisin. - Omistaako Hujanen sitten tyypillisesti polii17. - Mutta vastauksena ihan ensimmäiseen lauseeseesi: kyllä minä asioita tiedän. Ei ole varaa omaan autoon. Mutta neuvoin tätä kaveria, että laita sekaisin sitruunanpaloja, raakaa riisiä, kokonainen sipuli, päälle tabascoa ja käristä pannulla kaksi tuntia ilman rasvaa täydellä teholla ruskeaksi. Katsoin Navigaattoria hitaasti
En metsää, vaan mahdollisesti metsästä sekaisin menneitä yksilöitä.. Astuin autiotupaan. Ainoa ehjä esine sisällä oli korkealla katossa ollut palovaroitin! Ikivanhan seinätaulun mukaan kyseessä oli palovartijan entinen mökki. Odotin kai löytäväni eläinkuvaajien käyttämän poterontapaisen, jonka suojassa ne räpsivät kuvia haaskalle saapuvista karhuista. Olin näkevinäni eräällä heistä videokameran, josta hehkui punainen valopiste... Vanha romu, joka ei edes toiminut. Kirosin valon vähyyttä. Tämän veikkauksen suoritin roskakorin perusteella. Kuljin tuvan ulko-ovelle ja näin valoa järven jäältä. Tuvalta saattoi nähdä puiden läpi alaspäin, jossa järven valkoiset kinokset häämöttivät. Kaksi soihtua, jotka liekehtivät kuin jossakin luostarissa. Kiitti, mulle riitti!
Askeleni olivat kiivaita ja vilkuilin taakseni, kun etäännyin autiotuvalta. Roskiksessa oli tyhjiä ananaspurkkeja. Kovin lyhyt päivä tummui ja tunnin kuluttua olisi säkkipimeää. Nestettä elimistöstä poistava ananas ei kyllä ole
18
kovin järkevää apetta eräolosuhteissa. Ei sentään huppuja. Talvitakit olisivat käyneet kaavuista, niin aavemaisen hehkun tavalliset toppatakit liekkien loimotuksessa saivat. Tomppa the Navigator veti pipon syvemmälle päähänsä. Ensimmäistä kertaa elämässäni voin sanoa pelänneeni metsässä. Lähellä rantaa oli jäällä kivien ympyränmuotoinen rykelmä ja muutama nuotioksi poltettu tukki. Kun Touko värkkäili käsikirjoituksensa parissa, kävin kiertelemässä ja kaartelemassa maastossa, lähinnä jälkiä etsien. kysyin. Sammutin lampun valon ja huomasin, että ulkona hehkui sittenkin valo... Valo ei seurannut minua enkä uskaltanut sytyttää lamppuakaan, joten olin turvallani kaksi kertaa ennen kuin saavuin tutuksi tallaamani polun luokse. Tutkin lumessa ollutta jukeboxia, joka oli työnnettävä kumoon että sen takakannen pääsi avaamaan. Autiomaja ei vaikuttanut asutulta, mutta oli siellä äskettäin käyty. Olin laskevinani, että hahmoja oli kuusi tai seitsemän. baarinpitäjä kysyi. Loppumatkakin sujui aika kiivaasti, sillä siihen metsään ei huvittanut jäädä asumaan. Edellisen asukkaan peruja. Kaivoin eräliiveissäni olleen lampun ja sytytin valon. Rikkoutuneita ikkunoita oli yritetty paikata muovilla. - Haise pahalle, Tomppa sanoi ja tämä merkillinen nuori pummi poistui.
Illalla palasin Toukon mökille. - Monelta tulet takaisin. kysyin Toukolta. sivoimatkin. Savupiippu oli lysähtänyt ja sisällä takassa oli outoa jätettä. Mutta aurinkohan oli jo laskenut. He seisoivat ringissä ja messusivat jotain helkkaria, en tiedä mitä. Kuljin järven itäpuolelle, suuren vuoren länsipuolelle. - Ei sentään, Tomppa hörähti. - Nyt pitää lähteä kotimökille... Hahmotkin näyttivät siltä, kuin ne olisi repäisty jostakin helvetin Ku Klux Klan kerhosta. - Kenen se jukebox tuolla metsässä on. - Mutta kyllä se saa parkkeerata ihan minne haluaa. Jos keksin muuta, mistä sinut saa kiinni. Seinähirret olivat mustuneet epäonnistuneesta takansytyttämisestä. Äkisti ulkona oli täysin pimeää. Näin siellä oudon ryhmän. Koneistosta puuttui suurin osa eikä siellä mitään levyjäkään ollut. Vaarattomia Äiti Maan palvojia vai terhakkaampaa sakkia. Löysin erään huonokuntoisen autiotuvan, joka oli rakennettu rinteen seinämälle. Toukolle sanoin etsiväni eläinten jälkiä, mutta kyllä hän aavisti että katsoin, kyttäsikö häntä joku työkseen. - Onko äidillä taas eläkepäivä. Oliko tämä jokin uskonlahko. - Numerotiedustelusta, vastasin. - Täältähän se oli. Käsittämätöntä! Keskellä ei mitään sijainnut, sulkeutunut pikkukylä ja siellä mokoma riittityhmä! Mokoma riittiryhmä lähti kapuamaan lumista rinnettä pitkin kohti erämökkiä, jonka ovella seisoin
Kävin välillä jäähyllä. Syötäviä kukkia ovat tietenkin ruusut ja voikukka, jossa on hulluna A-, B- ja D-vitamiinia ja rautaa, kaliumia, kalsiumia, fosforia ja magnesiumia. Tällä kertaa mikään tärkeä ei ollut tulessa. Kun sitä ajetaan takaa, se joutuu oksentamaan vatsalaukkunsa tyhjäksi selvitäkseen jahtaajien kynsistä, totesin syödessäni. - Siis bulimia. - Kerron jahka ehdin. Katsoin luontokuvia, joissa oli lähinnä metsää iltahämärän aikaan. kysyin nähdessäni kuvissa samat hahmot soihtuineen. - Jep, olen, hän sanoi. Harvoin kalamiehen ja kalan uistinmaku yksiin käy, tokaisin ja jatkoin hyötykasviaiheesta. - Apilankukka kelpaa ruoaksi kuten kehäkukan lehdet, Touko leveili tiedoillaan. - Tiesitkös, että yli kolmesataa kasvilajia kukki syksyllä 2004. - Mutta eiköhän kyseessä ole joku muinaisuskonto. Joku oli tosissaan ponkaissut ilmaan. Hauskaa ajankulua, tai suoraan sanottuna pelleilyähän se on. Tiesitkö, että leijan avullakin voi kalastaa pitkän matkan päästä, kun rakentaa kolmionmuotoisen siimaviritelmän. - Valo riittää kun on lamput omasta takaa. Vihoviimeisistä löylyistä saavuttuani kulautin naamariin varmaan litran vissyä. Heitin löylyllä kakkosluokan ajatukset pois pääni nurkista kuljeksimasta, jotta sinne mahtuisi taas kolmannen luokan kehitelmiä tai neljännen asteen viritelmiä. - Mitä ne oikein ovat. - En tunnista, keitä kyläläisiä siinä on, Touko sanoi. - Susi tappaa saaliin ja ahmii vatsansa täyteen. Touko tarjosi katkarapuwokkia, hunajaporsasta, riisiä ja parsaa. Esimerkiksi ruusukaali tarvitsee hyvin vähän valoa. Täytteet tulevat hetkessä mukaan. Eihän sillä uskalla heittää. Saunan jälkeen oli vuorossa varsinainen juhlaateria. Minä kävin jo saunassa, ala painua. - Tiedätkö, mikä on lappilainen kesäillan pizza. - Tarvitseeko ne paljon valoa. - Anna mennä vain, Touko komensi. - Ja olen muutamaan otteeseen nähnyt sen sakin rannan lähellä. - Hajusta päätellen et ole pizzaa ainakaan tehnyt, sanoin. Hän oli lämmittänyt päärakennuksen saunan ja sinertävä savu pöhähteli melkein tähtikirkkaalle taivaalle. Pukuhuonekin oli yllättävän kookas. Kasvoja ei kuvissa erottunut. Ja ei jalompaa kalaa ole kuin hauki. Helsingin Pasilassa nähtiin esimerkiksi tahmavillakoita kukinnassa. Kun saavuin pirttiin hieman hengästyneenä, kysyin heti: - Oletko nähnyt tuolla jäällä valoja... - Yritin napsia kuvia revontulista, hän kertoi. - Näin se uusi kansanperinne syntyy! - Kalastatko paljonkin siellä Konnevedellä. Jälkiruokana oli lakoista ja tyrnimarjoista tehty keko vaniljamoussen päällä. - Nyt tiedän.
19. - Konnevedellä kasvatan etenkin parsaa koti-
käyttöön, kerroin ryhtyessäni jauhamaan ruokaa. - Juu. - Parsaviljelmä pysyy tuottavana parhaimmillaan kaksikymmentä vuotta. Jos jätkä muuttuu vanhetessaan poroksi, niin nuoret, liian hoikat ja syömishäiriöiset likat ovat kai sitten susia... - Kovin moni ei ajattele latva-artisokkaa tai kukka- ja parsakaalia mutustaessaan, että ne ovat kasvin kukintoja. Lokakuussa Rovaniemellä punaapilat ja pelto-orvokit kukkivat täysillä. Koko Suomessa taas valkovuokot ja omenapuut. Kokeilin kerran. - Huh huh, sanoin. - Kun sillä Renforsin jöllykällä koettaa, luulisi että toisella heittokerralla joku kaislikossa hermostuu. Kun riisuin lämpöhaalareitani, Touko kaivoi esiin ottamiaan valokuvia. - Mistä sen tiedät. Hetken kuluttua istuin saunassa ja odottelin huokosten puhdistumista. - Laventeli käy unettomuuteen ja luontaisen antiseptisyyden vuoksi myös haavoihin. Kun saavuin takaisin Toukolle, haistoin taas savua. Himmeä kengänjälki eräässä lankussa. - Tai veneessä, kun siima katkeaa. Voidellaan rieska hyvin ja heitetään ilmaan. Katto oli korkealla ja huomasin siellä huvittavan yksityiskohdan
- Et kysellyt että minne se lähti. - Heh heh. Sain siitä idean remontoida tämän sisältä hyvin ja ulkoa huonommaksi. Olin joka tapauksessa muuttamassa näille kulmille. Jos Suomessa tehdään huumorikäännöskappale "Kävelee kuin ruotsalainen", niin nostavatko hurrit siitä äläkän. - Kaiketi remontoit saunatilatkin. kysyin. - Eikun se oli jättänyt vuokran maksamatta monelta kuukaudelta ja... - Aaa, hahahaaha. Ketä. Kaikki kalusteet tyhjennettiin. - No voi jumalauta, puuskahdin. - Tapetteja revitty. hönkäisin. Miksi muka. - Ja minua haukut negatiiviseksi, pähisin. - En, se on vanhoja peruja. - Sen kirjasi. Pääsen tekemään täällä lopputyönikin... - Meinaat mennä. Eräältä nimimerkiltä livahti tieto siitä, että näillä kulmilla palvotaan yhä vakavissaan muinaisuskontoja. Jos norjalaisen television viihdeohjelmassa on naurettava suomalaishahmo Piirka niin täällä se pannaan otsikoihin. Ei ne tuolla mitään lapsiuhrimenoja suorita. Sille olen nauranut monet kerrat, Touko sanoi korjatessaan astioita pöydästä. Eivät sentään olleet sontineet lattialle kuten mökkimurtautujat joskus tuppaavat tekemään. - Mutta haluaako ne muka ilmaista mainosta. Touko kysyi. - En. Siltä jäi venekin jossa ei ole edes ankkuria. - Vihjeenkö perässä tulit. Kuinka niin. no se oli vain lähtenyt. - Euroissa vai markoissa. Ei. - No ei ihan salainen. En oikein usko. - Tulin kai kuolemaan. - Tiedän mitä. - Tarkoitatko niitä liekkien kanssa loimotelleita. Kulkevat metsissä puumiekat kourissa ja ovat viitat selässä olevinaan Gandolfeja tai Joukahaisia. Sillä keskustelupalstalla puhuttiin roolipeleistä. - Onko tullut mieleen, että ne haluaisi sinun muuttavan täältä. - Tuohan minun kannattaa kertoa siellä pippaloissa, hekotin. - Ei, ei. - Siksikö muutit. - Miksi. Kiinnostuin seudusta ja kiehtoohan tuokin, että täällä hilluu jokin järven palvojaryhmä. - Kuinka kauan siitä on kun muutit tänne. Minä sitten ostin koko palstan. Toukon vaihtaessa kanavaa Usher-nimisen herran äänet vaihtuivat radiossa Seitsemän seinähullun veljeksen "Rantalan Veeraksi". Vuokranantaja sitä kaipaili. - Jos ne tietävät että tiedät... Se oli ihan pelkkä sattuma. - No, en ajatellut enää muuttaa mihinkään tämänkertaisen elämäni aikana. Niitä ei kiinnosta. - Noh, katosi. - Joku minuakin erakompi. - Paikan ruoasta en tiedä, mutta ainakin ne ottaa kolme euroa kahvista. - Minne sinä oikein olet muuttanut. - En minä aio niitä mainostaa. Sellainen, jonka huulet ei liiku silloin, kun se lukee. - Muutin tänne kaksi vuotta sitten. - Huligaaneja oli käynyt kai riehumassa. - Varsinaista euroamista, mutisin. - Eeih. Nimi taisi olla Haikka. - Kuka tässä sitten aiemmin asui. - Juuri ne. Höh, sanoin. keskeytin. Radiota kuunnellessani tokaisin: - Onkohan viime aikojen kaksikielisten duettojen tarkoitus se, että nykäistään yhdellä kappaleella rahat kahdesta maasta. - Tiedät kai, mikä on intellektuelli ruotsinkielinen. Kukaan ei tiennyt. Sen lisäksi, että minua ympäröi ruotsinkielisten salaliitto, Touko sanoi puolileikillään, - on kylässä kuulopuheiden mukaan salaseura... - Ajattelin sitä kengänjälkeä katossa, sanoin. Näitä larppaajia, mitä ne on. - Millainen tuo keskustan ravintola on. Kai. - Käyn vakoilemassa. - Täällähän on kirkot ja kaikki. - Jeh. Internetin roolipelien keskustelupalstoilta löytyi vihje, että näillä seuduilla palvotaan muinaisia pakanajumalia... Se häipyi täältä vuonna 2002.
20
- Häipyi. Kun muutin tänne, täällä oli tapettejakin revitty. Touko kertoi poliittisesti epäkorrektin vitsin. - Olen vakaasti sitä mieltä, että suomalainen itsetunto, sen niin kutsuttu huonous, on toimittajien väitettä ja syytä
Helvetin hihhulit. - Toisin sanoen ja kaiken kaikkiaan suomalaiset ovatkin maailman itsekeskeisintä kansaa. Ei olekaan kyse huonosta itsetunnosta. Saa sitten nauraa, kun kaikki tietävät salaisuuden ja tulevat antamaan tukea. Säätiedotuksen mukaan uutta saavia haettiin parhaillaan. Tai kulkea kaupungilla, jossa saattaa mainoksissa näkyä alastonta pintaa. - Tai se on yksi ja sama asia. Mutta syödessäni satuin kuulemaan muista pöydistä hirveintä suomiruotsia, mihin tärkykalvoni olivat koskaan törmänneet. - Ehkäpä toimittajakoulussa opetetaan edelleen tuleville päätoimittajille, että kun Virginialainen eli James Drury saapuu juhannusjuhlille tai Samantha Fox käy maassamme, sen uutisoiminen ensimmäisenä takaa Pulitzerin, väitin. - Det heter bara nakkikioski där. Sitä oltiin niin höveliä ja sain, mitä tahdoin. - Ootteko tosiaan tekemässä televisioon ohjelmaa. - Kiitos, toitte kauneutta harmaaseen kotimaisen reuna-alueen aamuuni, sanoi eksoottisen näköiselle naiselle. Valhe oli toiminut vallan hyvin. Eteeni tuotiin sienillä höystetty riistapata, jossa oli suikaloitua hirven lihaa, porkkanaa, omenaa ja sinihomejuustoista suppilovahveroa. Muistelin aikoja, kun tämä unohdettu musta yhtye oli esiintynyt Helsingin Tavastia-klubilla. - Häh. Lumen tuloa ei voinut estää. tarjoilija kysyi ja vastaukseksi minä iskin silmää. Miten ne voi käydä lääkärissä, jos odotushuoneessa on vaikka esite, jossa kerrotaan klamydiasta. Vetelin sätkää ja minulle tuotiin tuhkakuppi. Omistaja nyökkäili "kyllä minä tiedän" -ilmeellä. - En, en, kiertelin ja mutisin. Minä olin pian matkalla kohti kylän kunnantaloa. Kertomalla salaisuuden, jonka avulla voi nauraa typeryksille. Suomi-Suomi-sitä-tätä. En ollut varma kunnantalon tapahtuman tarjoilusta, joten pysähdyin kylän ruokaravintolassa haukkaamassa jotain pientä. Juorujen leviämistä ei voinut estää eikä minun haluttu yllättäen edes maksavan ruoka-annoksestani vaikka sen aioinkin tehdä. Hienoa olla kekseliäs! Suuren ikkunan takana luminen hanki kiilsi ja taivas oli vielä kirkkaansininen. - Suomeksi sanottuna.
Koitti seuraavan päivän iltapäivä. - Tämä on liikeyritys. Herrajumala mitä siansaksaa. - Olettehan te se tv-mies. Söin tavallista
21. Ruotsilta on iät ja ajat tullut maailmantähtiä, Max Von Sydow, Nobel ja niin edelleen ja monien musiikkitähtien hitit on ruotsalaistekoa ja silti niillä pysyy jalat maassa. Kysyin lupaa polttaa ja kas kummaa - se onnistui. Idiootit ihmiset tuppaavat olemaan juorukelloja. Suostuivat kuulemma esiintymään vasta, kun seiniltä oli poistettu Klamydia-yhtyeen ja muutaman muun ovelasti nimetyn yhtyeen julisteet. Ruoan suhteen minulla ei ollut valittamista. Valikoiva kuuloni nappasi tiettyjä lauseita. Radiossa Womack & Womack esitti vanhaa "Teardrops"-kappalettaan. Lunta ei ripotellut vaan sitä valui kuin saavista, jota kallistettiin koko ajan. Keksii vaikkapa itselleen kuolemaan johtavan taudin ja kertoo siitä luottamuksellisesti yhdelle ihmiselle. ravintolan omistaja kysyi. - Kunnanlääkäri vill resa till Florida. Omistaja saapui kuiskimaan alaiselleen "tämä
on sitä teeveeväkeä" ja tarjoilijatar poistui takavasemmalle "anteeksia" hokien. Taisivat olla afroamerikkalaisia mormoneja tai vastaavia, jos oikein muistan. Tilauksen tehtyäni sanoin vielä kauniille tarjoilijalle: - Ruokajuomaksi ottaisin pelkkää vettä. oikeasti kiinnostaa. - Se tekee euro viisikymmentä lisää. - Jag har nuha, det är så paska juttu. Toimittajat niitä juttuja tekee että "Prinssi Edward melkein katsoi suomalaissukuista naista kadulla" ja sitten nainen on jutun mukaan ulkomailla menestynyt suomalainen. Kerroin Toukolle valkoisesta tv-valheestani, kun valmistauduin lähtemään kylän juhlatilaisuuteen: - Samalla tekniikalla näkee, ketkä ovat luottamuksen arvoisia tosiystäviä. Häntä koiraa heiluttaa eli pyörittääkö viisari ratasta
- Kyllä, sanoin ja ihmettelin ajatuksissani sitä, että juuri hän oli ensimmäisenä vastaanottamassa vieraita. Niistin paperinenäliinaani, joka - ikävä kyllä - repesi keskeltä. No, aina on tilaa yhdelle kalanhajuiselle tyypille. - Mikä tuo ääni on. Heti ovensuussa nappasin pitkältä pöydältä käteeni lautasen ja lautaselle näitä pikkunakkeja sun muuta katkarapusalaattia. - Oletteko olleet seudulla pitkään. Eihän se mies mikään kunnanjohtaja ollut. Musta pilvi pääni yläpuolella salamoi ja paikasta lähtiessäni kiristin askelteni tahtia etten olisi räjähtänyt. Kääntyilin paikallani ja ennen kuin huomasinkaan, olin jotenkin ihmismassan keskellä. - Kaloilla ei ole kielikiintiöitä, mutisin. Melkein kuin kylä olisi piirittänyt minut. - Tapahtumia. - Hauska tavata, sanoin kätellessäni naista. Hallissa olleet portaat johtivat ylöspäin. Ikävä painotus meidän-sanassa ei jäänyt minulta huomaamatta. Tämän huomasi vain herra Hujanen, jonka pärstän ohi räkäni vihelsi. Koska olin heidän silmissään "tekemässä kuntaa tunnetuksi", saattaisin sikailla niin paljon kuin haluan ilman seuraamuksia. Saavuin yläkerran saliin kätyrinä vakoilemaan. - Tehän olette Kukkonen. Hujanen kysyi vaikka tiesi varmasti tasan tarkkaan kul22
kemiseni. Mitä tapahtumia olette löytäneet seudulta. Tämä kertoi jotakin heidän ystävyys- tai valtasuhteestaan. Ja perkele. Hujanen kysyi. kysyin hölmösti. Minulla ei ollut aikomustakaan riisua kenkiäni. Näin, että nastapohjani olivat tehneet kiiltävään lattiaan pitkiä naarmuja. Ei ainakaan paperilla. Sinne oli palkattu näemmä narikkajätkä, jolle minulla ei ollut mitään annettavaa. Minut paikalle kutsunut Ahlström yritti availla kanssani keskustelua: - Että ihan Yleisradiolla vai.... nopeammin. - Olen Olsson, kunnanlääkäri. - Päivää, valkotukkaiseksi harmaantunut pönäkkä veijari esittäytyi minulle. He ottivat tämän todesta! Näin saattaisin kuulla asioita, joita ei oltu tarkoitettu minun korvilleni. Olsson muistutti kävelynsä, painonsa ja kasvojensa puolesta virtahepoa. Jaloissani oli Merrellin sataprosenttisen vedenpitävät ja teipattusaumaiset Eagle Goretexit, joihin olin kiinnittänyt ikuiset liukuesteet. Inha klimppi lensi seinään. Astelin sisään kunnantalon etuovesta ja näin eteishallissa muutamia koristeita. - Joopa joo, totesin. Kävelin läpi aution maiseman ja lopulta lähestyin keltaisena lepattavia ulkotulia. - Tulitteko meidän kalavesiä katsomaan. - Mitä tapahtumia täällä on. Minulle nyökyteltiin osaaottavasti. Kunnantalo sijaitsi yllättävän kaukana keskustasta ja kävely sinne kesti parikymmentä minuuttia. Juoma oli kuohuviiniä. - Teidät nähtiin pilkilläkin, Kukkonen, Hujanen keskeytti Ahlstömin tylysti. Niillä perkeleillähän oli puvut päällä. - Pahoittelen, väitin. Älysin jättää "muka"-sanan pois lauseesta. Miettinen kysyi. Miettinen. - En ymmärrä sanaakaan ruotsia. - Tervetuloa, minä olen Mikko Hujanen, hän hymyili ruotsiksi ja puhui ruotsiksi. Nokka alkoi valua, joten laskin lautasen mukeineen sivupöydälle ja kaivoin taskustani paperinenäliinan. Lautasessa oli ura, johon muovinen sampanjamuki solahti vaivattomasti. Ylhäältä kaikui puheensorinaa ja etäistä taustamusiikkia. Paikkaan oli kasautunut kylän kerma ja ehkäpä muutama maitotilkkakin. kolme kuukautta sitten tuolla tunturilla neljänkymmenen kilometrin päässä järjestettiin sotilasvalan vannominen!. - Huh, en tiedä, vastasin. Muuan valkohampainen ja ruskeatukkainen ukko tuli kättelemään minua. Rintapielen lapun mukaan ukko oli V. - Tässä on vaimoni Ilona, Hujanen esitteli muijansa suomenkielellä. Kenen lie mestariajatus ollut sen sijoittaminen metsän keskelle. - Kuin liitutaulun kirskuntaa. Yritin kääntyä suuntaan, jossa ei olisi ihmisiä. - No, esimerkiksi..
Ossi sanoi minulle: - Jaa, te olette se Kukkonen. - Tekö majailette tämän... Vietän välivuoden. - Eläkeputkessa, valehtelin. - Olet jo täysi-ikäinen ja se auto minkä ostin syntymäpäivälahjaksi oli pieni vihje. Hujanen veti poikansa syrjemmäs. - Eäh, pientä kinaa. - Minä en lorvi. - Että ihan tänne junttilaan saavuitte, Ossi sanoi ja havaitsin että hänen pupillinsa olivat nuotan kokoiset. Näin on selkeintä. - Ahaa. Muistin Tompan sanoneen pojan nimen: Ossi. - Nämä on juhlat saatana, Hujanen sihahti pojalleen ruotsiksi. - Hitto että upeeta, sanoin. Eikö nuo jutustelut pitäisi jättää kotiin. - Juu, muutaman yön, sanoin. Kuulehan, Seat Alteassa on automaattinen DSG-vaihteisto! - Voi hurja. Vaihteen muuttuessa ei tunnu minkäänlaista nykäisyä! - Helvetin mahtavaa, sanoin eikä hän havainnut äänessäni mitään ironiaa. Ainakin utelias hän oli. Aina välillä hän ennätti kysymään: - Millonkas se kuvausryhmä saapuu. Kuulin äänen: - Isä, tarviin satkun. Perinteinen kiistely perijän kanssa, vai. Minä kävin täyttämässä lautastani samaan aikaan kuin Ossi kuikuili buffettia. Johon vastasin hyvin suurpiirteisillä eleillä ja mutinoilla. - Kahden litran 140:n hevosvoiman turbodiesel, vääntö 320 newtonmetriä! Ossi luetteli ylpeänä. Tunnelma pikkasen muuttui.
Kun kylmää kahvikuppia pitää valuvan kuuman veden alla ja kupin rakenteen nopean muuttumisen, lämpölaajenemisen, voi tuntea sormillaan, joskus voi kuulla naksahduksenkin, niin se on vähän samanlainen tunne kuin siinä tilanteessa oli. Ilona Hujanen jutteli minulle, etten kuuntelisi äkillistä perheriitaa. - Niin on haukuttu. Eipä ollut minun asiani kertoa. Joskus se v-uilu ei vain millään mene oikeaan osoitteeseen. Tomppa oli sanonut Ahlströmin olevan onneton tunari. Ahlström kertoi suurista visioistaan, seudulle suunnattavista erävaellusreiteistä ja elämysmatkailusta. tämän taiteilijan luona. Sinä lähdet lukemaan lakia. - Kaksi kytkintä ja kaksi tavallista kolmivaihteista vaihteistoa. Seudun suurmies Hujanen ryhtyi kertomaan: - Minun keksintöni oli säilyttää paikkakunnan keskus kolmion muotoisena. Isä ja poika olivat lopettaneet riitansa. Katsoin äänen suuntaan ja näin villapaitaan ja farkkuihin pukeutuneen ristiverisen nuorukaisen. Hänen vaimonsa katsoi kaikkia anteeksipyytävästi. Sitä seurasi monta ihmistä monesta kaupungista. Ennen kuin ennätin vastata, myös Ahlström esitteli tai joutui esittelemään vaimonsa, Ullan. - Niitä vuosia on riittänyt. - Mistäpäin te olette kotoisin. - Joo. - Miksi tämä seutu erityisesti kiinnostaa. Montako kertaa se on sanottava. - Ollaan vanhoja tuttuja. Tarjoilija toi juuri pöydälle uutta satsia.
23. Tiesiköhän isä, että poika käyttää aineita. Hän oli minun lisäkseni ainoa, jolla ei olut juhlakamppeita. Syy oli ymmärrettävä: Ossin pupillien ympärillä ollut valkuainen oli pelkkää punaista. - Teillä oli jotain riitaa... - Tuskin lähden. Turha odotella almuja. Ahlström kysyi. - Aha. Muut jatkoivat keskustelua muista aiheista, mutta korvani nappasivat katkelmia isän ja pojan välisestä ruotsiksi käydystä keskustelusta: - Minäkään en ole senttiäkään ansainnut lorvi-
malla, isä sihisi. Naksahduksen saattoi melkein kuulla. sinulla ja isälläsi. Hänen vaimonsakin oli heti kysymässä, millä elän ja paljonko saan palkkaa. Kuulemma pitäisi pitää parempaa huolta koslasta
Rikkaat kun ei rukoile onnessa eikä onnettomuudessa, tokaisin. Ei saa leskien ja orpolapsien rukoukset maailmasta kadota, sillä niiden varassa maailma pystyssä pysyy. Rukous on totta ja se toimii. - Yritättekö te olla nokkela vai hauska. - Niinpä niin. Seuraavaksi minut esiteltiin kunnan nuorelle naispapille. Nainen katsoi minua vähän pitkillä, kun ei tiennyt olenko tosissani vai en. - Että vähän maallisemman kautta houkutellaan... Sanoi, että älkää tästä kohdasta naulatko, minä jo naulasin. Häntä myötäiltiin ympärilläni viimeisen päälle nyökkäillen. Piru piteli halkopinoa ja siltä kysyttiin että miksi sitä pitelet. Rykäisin ja turisin uskonnon diplomi-insinöörille: - Vanha tulomajärveläinen juttu kertoo, että kun vapahtajaa ristiinnaulittiin, sattui paholaisen tytär paikalle. Huokaisin sisäisesti ja yritin hillitä itseni. Aina siellä joku jankkaa yhtä ja samaa juttua tunnista toiseen, joka päivä, vuosien ajan. - Vasta kun paino on pudonnut kunnolla. Mikko Hujanen napsi vieressäni lautaseltaan puutikulla ananaspaloja. - Ei suinkaan, hän suorastaan närkästyi. En ole sitä mieltä, että nainen vaietkoon seurakunnassa, mutta tämän naisen ei olisi kuulunut olla siinä virassa. Poistuiko hän siksi, että tarjoilu loppui - nakkitarjoilu nääs. Mutta päästään hurahtaneille kaikki lauseet ovat kai sallittuja.
24
- Kai se armo olisi se kovempi sana, ehdotin. Pitäisi saada kaikkia vitamiineja. Tästä nainen ei enää tykännyt ja suu meni sellaiseen ruttuun että pelkäsin hänen pieraisevan. Se laittoi kärpäsen, toisessa versiossa nokea, nasaretilaisen navan kohdalle. - Nakit on loppu, tarjoilija pahoitteli Ossille. Katastrofit osoittavat sen. Yleensä pappisihmiset eivät ala ensimmäiseksi jauhaa työstään, mutta Stenillä se oli verissä: - Täällä on hyvä seurakunta, hän sanoi. - Nyt on ihan vaan paistettua silakkaa. - Sekö sitten toimii. Oli tyttörukalla käynyt sääli. - Näinä aikoina ihmisen on turvauduttava Jumalan sanaan. Tosin osa porukasta katseli toiseen suuntaan ja jutteli niitä näitä hiljaisella äänellä. - Mutta vähemmän todenperäinen. Asko Kukkonen, sanoin häntä kätellessäni. Niin nuori ja niin kypsymätön. - Anteeksi provosointi, sanoin ihan tosissani. - Kukkonen. - Kirkossa kävijöiden määrä on lisääntynyt, kun saavuin tänne ja ryhdyin järjestämään muutakin ohjelmaa seurakunnan tiloissa. Kylän pappisnainen oli siis vieläpä näitä tapauksia. Vääntäisi naaman pian kurtuksi. - Eikö täällä ole muuta kuin kalaa. - En ole kuullut moista tarinaa. Televisiokin on nimittäin epäjumala, jos sitä palvotaan liikaa.. - Kai siinä jokin sanoma on, myhäilin. Herra on läsnä kaikkialla. Oletteko kuulleet tarinan pirusta ja halkopinosta. Piru sanoi: jos kaatuisi, niin sanoisivat että pirukohan tuon on kaatanut. - Eikö se ole vähän yksipuolista. Näin sanassa sanotaan. Norsun v-uksi, suoraan sanottuna. - Sten, nainen sanoi tiukasti etunimeään kertomatta. Tietysti tuosta järvestä. Minä en sitä syö, Ossi kivahti ja poistui koko salista. - Dieetti, hän vastasi erään minulle tuntemattoman naisen kysymykseen. - Tätä ja varsiselleriä, niin paino putoaa. Ihmiset on saatettava Jeesuksen yhteyteen kotona ja työpaikoilla. Hujanen pudisteli päätään. - Sen vastaanottamisesta onkin kyse, tuli tiukka vastaus ammatti-ihmisen suulla. Nainen oli kuvankaunis, mutta suu pureutuneena viivaksi, joka synnyttäisi rypyt muutamassa vuodessa. Tai sitten syy oli siinä, että sananjulistaja näytti missiltä. kysäisin kulmakarvojani kohotellen ja yritin pitää pokerinaamaa. - En tarkoittanut pahalla, älkää olko mustamielinen. Pappi joi kupistaan kahvia ja kuiskasi minulle kulmat rutussa: - Minua hieman arveluttaa, että tällainen tilaisuus pidetään yhtä ihmistä varten. Herra näytti jo Thaimaan tsunamin avulla, mikä on synnintekijöiden palkka. - Kapakassa ja kirkossa on yhteistä ainakin yksi asia
Veteraani otti kädet pois paitansa sisältä ja sanoi: "En tiedä, mutta minä en siihen ainakaan koske!". Hänen juttujaan kuunneltiin totisella vakavuudella. En lannistunut, vaan jatkoin rehevästi naureskellen: - Kun mies laittoi veteraanin vehkeen takaisin veteraanin housuihin, hän kysyi: "Mikä... En vain tiennyt, että se olisi ollut myynnissä. Siitä muistinkin, että minähän poltan. Nainen katsoi minua kun sytytin sätkän.
25. Kari Nilkvist kertoi: - Olin kyllä haikaillut juuri sen palstan perään. Kun veteraani virtsasi, mies katsoi vekotinta, joka oli kauhean näköinen. - Se on hyvä huolehtimisen kohde. Se vasta pysyttelikin omissa oloissaan. Tuommoisista pakanat huolehtivat". ja televisioväen vuoksi. Jostakin tosiaan kertoi se, että hän loi toisiin naisiin pitkiä katseita ja tästä syystä hänen vaimonsa, Åsa, loi häneen pitkiä katseita. - Touko oli kuullut asunnosta tuttavan tuttavalta. Huumorintajun perusteella hän ei vaikuttanut nilkiltä. Kuulin uuden äänen. Tämä siis oli se kuntosalin omistaja. - Noh, tässä! Mies meni kuselle yleiseen vessaan ja siellä oli muuan kädetön sotaveteraani kusilaarin edessä. Katsoin häntä kuuntelevaa sakkia. - Joo, totta toki, Hujanen hymyili. - Moinen resupelle, kuulin papin mutisevan jollekin seuralaiselleen ja huomasin syrjäsilmällä hänen vilkaisevan minua kitkerällä ilmeellä. Tosin heidän ilmeensä olivat lähinnä järkyttyneitä. - Sehän oli hervoton, heh heh heh! Kukkonenhan te olitte. sanoin turhankin isolla äänellä. - Minä sanoin kerran Ahon Eskollekin, että kyllä ne silmäluomet kannattaa leikata... Kaupungin Merkittävin Mies Hujanen oli juuri kerännyt ympärilleen hovin. Hienot kutsut olikin järjestetty minun takiani... - Niin niin. sitä oikein vaivaa?". Nilkvist kysyi. - Olen joskus kuullut puhuttavan Kukkosesta, joka ei jätä asioita kesken. Minä ainakin vaan äkkiä kuulin, että siellä on remontti ja sitten että on uusi asukas. Ne ottivat tämän Hujasen puheet ihan tosissaan! Kuulin kunnanlääkäri Olssonin puhuvan Nilkvistin vaimolle verenpainetaudista. - Vai niin, sanoin ja mietin, ettei tämä ainakaan voinut olla tunnustus häätöyrityksistä. - Kerron vitsin. Nilkvist kysyi. Sellaisessa tilanteessahan on pakko keventää tunnelmaa! Yskähdin isoon ääneen ja minua käännyttiin katsomaan. Ei se ole minun syyni, jos kaikki jutut ei pysy salassa. Syytä tähän en suostunut ymmärtämään itsekeskeisessä päänupissani. Tai sitten tämä oli niin ovela käänteinen viattomuusvenkulointi, etten jaksanut miettiä sitä pidemmälle. Miehen harrastus oli äkkiä päätelty. Kevyttä yskähtelyä. Miehellä oli pilke silmäkulmassa ja hän oli rennon oloinen. Tämän lohkaistuani naurahdin iloitellen, ruoasta herkutellen ja iloisten ihmisten seurasta nauttien. Mies sanoi että toki ja avasi kädettömän sepaluksen. Älysin. Läikkiä, paiseita, visvaa ja hajukin oli kuvottava. Lähinnä huolehdin omista asioistani. - Että te tunnette sen taiteilijaihmeen. - No sitä ei kukaan tuntenut tämänkään vertaa. - Tokihan minä. Etelästähän se muutti, Nilkvist sanoi. Tekö se olette. - Sitä ei edes pantu merkille. - Minä en vain tuntenut oikeita ihmisiä. - Kuinka niin. Veteraanilla oli mitaleita rintapielessään ja vanhus kysyi, että voisitteko auttaa. - Kun se äkkiä häipyi... Kuulin hänen narisevan jutulleni. Entäs sen talon edellinen asu-
kas. Tämä ainoa, joka jutulle nauroi, oli solariumruskettunut, pitkä ja harteikas Kari Nilkvist. - Enpä kyllä osaa sanoa. kysyin, koska en ymmärtänyt, mitä tyttönen tarkoitti. - Totta maar, se keventää tunnelmaa! naispappi naurahti teeskennellysti. Naispappi Sten käännähti kannoillaan ja siirtyi toiseen seurueeseen. - "Mitä te huolehditte siitä, mitä te syötte ja juotte ja millä itsenne vaatetatte. - Mites se pyhä jätkä sanoikaan. - No, että ihan teidän... Hah hah, ja pääsin vielä pakottamaan nämä puhumaan suomea! Mutta vika ei ollut minussa
- Totta puhut, murisin. Sitten kuulin Hujasen selittävän kuulijoilleen edelleen: - Piti vuosia, vuosia sitten ottaa ihan asiaksi ja sanoa tälle naapurilleni Halosen Tarjalle miten se kampanja kannattaa käydä.... Poistuin kunnantalolta samaa reittiä kuin olin sinne saapunutkin. Könysin kumarassa autolta autolle ja taskulamppuni valaisi renkaita. Eivät kai noin merkittävät ihmiset polttelisi toisten asujaimistoja. Sininen Datsun, kellertävä Nissan, lumenvalkoinen Volkswagen Passat... Askelsin koskemattomaan lumeen ja tarkkailin takarenkaita. Tuo kaheli ei ollut Tarjaa nähnytkään, eikä varmasti edes tiennyt, missä helsinkiläinen kaupunginosa nimeltä Kallio sijaitsi. Syötyään sitä ennen papu-hernekeittoa hapankaalin ja chili-bratwurstin kanssa. Tie oli ankea ja matka tuntui pitkältä. - Pakenetteko yksilöllisyyttä vai pakenetteko yksilöllisyyteen. Kaivoin taskustani paperin, jossa oli kopio tuhopolttajan auton rengaskuvioista. Jonkun olisi kiva pudottaa tuo pässi hänen itse rakentamaltaan jalustalta.
Kaiuttimissa kaikui sopivimmoilleen Roxy Music, eli Bryan Ferry lauleskeli Avalon-kappalettaan, josta suorastaan tihkuu valomerkin tunnelma. Väistin pikaisesti tien toiselle puolelle. Häntä kuunneltiin silmät pyöreinä ja kuulin ihastuksen äännähdyksiä aina, kun joku seurueesta sai tahattoman orgasmin. Kuviot eivät mielestäni olleet aivan tavanomaiset. Näin Ossi Hujasen saapuvan takaisin juhlasaliin ja hänen isänsä katsoi tätä pitkillä. Menin tutkimaan vieraiden autoja. Olihan nuokin yhden sortin bakkanaalit. Viidentoista metrin päässä lähestyi aura-auto, joka veti mukanaan lumipölypilveä. Sairaankeltainen valo hehkui toisen kerroksen ikkunoista ja valaisi pysäköityjen autojen rivin. - Käymälässähän täällä vain ollaan, taivaassa on olohuone, minä mutisin.
26
Ala-aulassa ollut Miettinen ei vaivautunut edes kohottamaan katsettaan Hymy-lehdestä. Sininen Mitsubishi Pajero oli varmasti Nilkvistin, koska ikkunatarrassa mainostettiin kuntosalia... - Ei. Entinen rakennusfirman omistaja. - Kun Räikkönen valitti ja itki minulle että kun asiat menee päin helvettiä niin minä neuvoin, että maksat vain verosi niin kyllä se siitä... Usein kaukana mielen illuusioista. Lunta pyrytti edelleen. Niin teki myös tämä kuormuri, jonka eteen asennettu aura kasvoi silmissä.. Kun poistuin ulkoilmaan, näin kunnantalon pimeän pihan. Näin lumen lentävän minun puolellani penkan taakse. Tien laitoihin rutatut lumikinokset olivat yhtä korkeaa vallia, joka vaikutti jatkuvan silmänkantamattomiin. Enpä kyllä tiennyt, saiko siellä edes polttaa. Oli rivissä myös Ossi Hujasen uusi Seat Altea. Hujanen. Keskeytti hetkeksi lauseensa. Pelleilyä, tuumin ja rutistin paperin takaisin taskuuni. Se ei ollut illuusiota ja se tuli takaapäin. Tapaan ajatella, että kun itse tiedät mitä olet, ei ole v-un väliä sillä, mitä muut sinusta ajattelevat. - Ei koskaan tiedä, milloin tupakkakielto leviää näihinkin sisätiloihin. Korviini kantautui etäistä kohinaa. Teki mieli kysyä, että milloin ja missä. Aura-auto ei pahemmin tööttäillyt. - Mikä tahansa savuke voi olla viimeisesi, Åsa Nilkvist sanoi minulle cocktailtikkuaan juomassa pyöritellen. Käytäntö on usein jotakin muuta. Ulkotuli oli sammunut ajat sitten, varmaan taivaalta sataneeseen lumeen. Yrittikö hän puolestaan tehdä miestään mustasukkaiseksi. Olen vain niitä miehiä, jotka ei häpeile mennessään vessaan paksun kirjan kanssa useaksi tunniksi. Hehkurivistön ulkopuolelle jäävä maisema oli pelkkää pimeyttä. tämä nainen yritti arvuutella nyt cocktailtikkua syvällisesti pyöritellen. Joka tapauksessa, ei tärppiä. - Käymässä täällä vain ollaan, taivaassa meillä on koti, kuulin papin puhuvan jollekin sakille. Punertavahehkuiset katuvalot sentään valaisivat kulkuani. Päätin jättää sen porukan arvioimaan käyntiäni. Vilkaisin taakseni. Kävelin kohti kylän keskustaa ja pistin taas tupakaksi
Pyörähdin kinoksen yli ja tulin jaloilleni ohuemmalle tielle, jossa oli paljon jäätynyttä sohjoa, mikä teki sen pinnasta oudon urakuvioisen. Kipinäsuihku ja kuormurin valot näyttivät pimeässä lähestyvältä mekaaniselta lohikäärmeeltä. Ei, vaan aura-auto kaarsi hitaasti kohti sivutien haaraa. Moottorin kohoava ääni ja varjoani venyttävät kuorma-auton ajovalot olivat ikäväntuntuista realismia. En nähnyt vieläkään kuljettajan kasvoja, koska tällä oli päässään takin huppu. Kuski laittoi päälle pitkät valot. Kuski kohotti auran terän ylemmäs ja kuormurin vauhti kiihtyi. Nopeutin askeliani ja hetken kuluttua minä juoksin. Juoksin yli paikan, josta auringon lämpö oli päivällä sulattanut esiin asfaltin. Taivas oli siinä määrin pimeä, ettei minua voinut erottaa lumihangen päältä. Vilkaisin taakseni ja näin kuormurin auran iskevän kipinöitä asfaltin pinnasta. Silloin jalkani lipesi jäälohkareen päällä. Saatoin nähdä tienviitan ja sivutienhaaran, jonka ohi olin juuri juossut. Lumi lensi kantapäiltäni, kun syöksyin pitkin pimeää ja kinosten reunustamaa tietä. Sätkin hetken aikaa lumen seassa ja kierähdin sitten penkalta takaisin auratulle tielle. Nyt meikäläisellä oli paha aura, joka ei enteillyt hyvää karmaa. Perkele, hihastani roikkui heijastin! Revin hengenvaarallisen vempeleen irti ja heitin sen hevon kuusen. Kierin vielä hetken ja saavuin tämän tien reunalle. Auto ei lähestynyt valon, vaan pimeyden nopeudella. Heittäydyin päin lumipenkkaa ja valtava lumivalli kohosi silmieni eteen. Aura piti kohisevaa ääntään aivan perässäni! Yli metriset kinokset tekivät tiestä pitkän kujan, enkä ennättäisi mitenkään kiivetä reunalta pimeyteen. Sain suuni ja silmäni
täyteen lumipölyä ja valtava pauhu sulki korvat. Kierähdin taas päin penkkaa. Oli vain minä ja tuo kone ja kumma estraadi talven pimeydessä. seitsemän. Huomasin sen kapeamman sivutien muutaman metrin päässä. Kuinka helvetissä se näki minut. Katsoin epäuskoisena. Kierähdin takaisin lumipenkan päälle ja kierin pimeyteen. Oletin kuormurin lähteneen jo jatkamaan matkaa, koska nyt olin pimeässä... Jylinä riipoi korvia. Kohotin katseeni silmiäni pyyhkien ja näinNäin aura-auton kääntyvän uuteen iskuun. Minun ja valopylväiden ja tien laidasta sojottaneiden risujen varjot venyivät kymmenmetrisiksi. Kyllä, tuo idiootti aurasi tien väärää puolta. Aloin jo hahmotella mielessäni keinoa, jolla pysäyttäisin kuskin, mutta auraaja kaasutti pois paikalta. Takavalot himmenivät keskustan suuntaan.
27. Romuluinen ruhoni römelsi pitkin väylää ja näin heiluvan varjoni. Ei minun mielestäni. Kierin kinoksen päällä pimeyteen kuin heikoilla jäillä. Katulamppujen hehku värisi lumipilven läpi. Oli vain loputon rivi katuvaloja pimeydessä. Kuormuri kaahasi kahdeksan metrin päässä... Olisin murskaantunut lumeen, jos olisin pysytellyt aloillani. Kuormuri kiihdytti suoraan kohti. Huohotin syvään ja synkästi. Takanani kumahti ilkeästi. Kuuden. Kuormuri rullasi hetken sohjotietä, lähti sitten peruuttamaan takaisin. Näinkö tämän kuului päättyä. Kuskin kasvoja en kyennyt näkemään. Juoksin niin lujaa kuin pääsin. Syöksyin kädet edellä ja yritin päästä lumivallin yli. Auran mukanaan työntämä lumi antoikin minulle lisävauhtia. Lopetin kierimisen noin viidentoista metrin päässä. Punnersin ylävartaloani ylöspäin ja näin auran tulevan päälle. Seuraava oivallus oli se, ettei sen ollut tarkoituskaan lunta kolata. Katseeni käännähteli puolelta toiselle. Kesken kujanjuoksuni vilkaisin taas taakseni. Vilkuilin kahteen suuntaan eikä nähdyt yhdenkään auton valoa. Kuski ei ollut hyvällä asialla ja sitten maailmani meni vinksalleen. Kaaduin vatsalleni ja kynnin talvitietä melkoisesti
- Konjakkia kuumassa teessä, totesin. - Kerrohan siitä opuksestasi, kehotin. Toukon esiinkaivamassa pullossa oli Cognacteksti. - En vielä edes ole varma, tuleeko se olemaan vekkulisti kirjoitettu tietokirja vai ihan fiktio, jossa käsitellään muinaisuskontoja. Nyökkäsin: - Muinaissuomalaiset tiesi, milloin oli aika metsästää ja kalastaa tai kylvää. - Esimerkiksi... - Tietysti, tuhahdin ivaten nuorta Askoa. - Jep. Kiven murusilla voitiin myös parantaa. - Mitä kansantaruja sinä oikein siinä käsittelet. No eihän siitä ole kovinkaan pitkä aika, kun Suomessa oli toisin kuin jossakin nykyajan piruntorjuntabunkkerissa, jossa istutaan naamat luterilaisen vakavana kuin olisi paskat housussa. - Joku oli ehkä nähnyt minun kuikkivan autojen renkaita ja seonnut siitä tyystin. Vedeneläjät minua kiinnostaa eniten. Silloin ei "taloon mikään paha iskenyt". Touko kysyi velmu ilme kasvoillaan. Meidän ikiomat jumalat kertoi kaiken sen, Touko sanoi. - Tiedän, sanoin. - Sotkut löytää minut ilmankin, sanoin. En jaksanut sillä sekunnilla kauheasti miettiä murhayrittäjän motiiveja. Ukolle uhrattiin paljon vakassa valmistettua olutta. Näistä on kirjoitettu niin paljon. - Kyseinen Tapio on tehnyt minulle tämän tempun monta kertaa. - Koknakit silmille, Touko murahti. - Eäh. - Jos suututti vesialueen haltijat likaamalla, ne toivat vedestä sairauksia. - Näin on. Rauni tai Ryömikkä eli Röönikkä alias Raudna oli pihlajanhaltija ja ukkosen jumalan vaimo. - Ukko oli ukkosenjumala ja sateentuoja. Jos nuolen sattui löytämään sieltä, minne Vaaja oli iskenyt, niin se kiilan muotoinen musta kivi kannatti laittaa kynnyksen alle. Uutisjauhoista valmistettiin leipä, johon upotettiin isäntätalon avaimen kuva, jotta Ukko tiesi kuka oli pippalot järjestänyt. - Joku sotkuja järjestää ja nyt tämä on ihan henkilökohtaista. - Sotkuun olen sinut saattanut, Touko sanoi. Virokannus karjalainen oli paikallispyhimys, josta tuli kauran kaitsija. Nuolilla piruja ampuessaan Ukko käytti sateenkaarta. Paikallinen oli myös Rongoteus eli Runkateivas, joka oli rukiin suojelija. Hitto, tässähän olin kuin maitosuklaa mustien ja valkoisten kansoittamassa kaupungissa, mietin höyryävän juoman ääressä. Metsänjumala Tapio oli toisinaan ruohossa tai puussa. - Näistäkö sinä raamattua väsäät. Joskus Tapion hiukset puskivat kannosta uutena versona. - Niin. - Nykyinen juhannus, eikös vain. - Nuoruudessa tietysti. - Olen kuullut pikkukivestä, jota muinoin etsittiin, sanoin. - Voihan helvetti, Touko tokaisi takan lämmössä istuessamme. Kylvöjen jälkeen pidettiin Vakkajuhlat... Koskenhaltija lumosi ihmisiä soitollaan ja sen luona saattoi oppia. - Oliko tuo edelleen olevinaan vankka varoitus vai idioottimainen murhayritys. - Minä vasta hahmottelen, hän kertoi. - Käyhän se näinkin. - Olihan niitä jumalia aika reippaasti, sanoin. Ilta ja osin yökin meni Toukon ja konjakin seurassa. - Laula minut suohon. Pahin lihasten kiristely oli ohi ja nyt ruumiissa vallitsi uupunut väsymys. - Sellainen sattumus, sanoin ja hörppäsin lämmikettä kitusiini. Jos tipahti avantoon ja selvisi, saattoi Ahti antaa täs28
tä muistutukseksi kuumetaudin. Kekri edisti hedelmällisyyttä. Kun Ukko metsästi pikkupiruja Vaajalla, hän saattoi iskeä Vaajan myös puuhun joten puun alle ei kannattanut ukonilmalla suojautua. Jos suututti Tapion metsästämällä liikaa saalista, Tapio kosti eksyttämällä metsämiehen, joka joutui kiertämään ympyrää. Touko luetteli pääosin minulle tuttua materiaalia, mutta en keskeyttänyt: - Pellon Pekko oli ohrankasvun suojelija, joka pidettiin tyytyväisenä kääntämällä elonkorjuun viimeiset tähkät maahan. mietin ääneen. - Rakhoi eli Rahko aiheutti kuunpilkkuja. - Olin nuori ja hurja. - Todellisuus on usein melko ihmeellistä, Touko pudisteli päätään
koristenimiä. Ja samassa hako lähti liikkeelle, lapset liukuivat "kauhuissansa sen selästä poijes". - Erityisesti Skandinaviassa veden heijastavan pinnan ylösalaisuus, vesiraja ja vainajat kytkettiin toisiinsa. - Karmeeta hommaa, sanoin. Pohjolan Louhen ulkomuotoon kuului varsin huomiotaherättävä vaaka nenä. Kaadoin lisää omin luvin, tällä kertaa ei mukiin solahtanut lainkaan teetä. Tai sitten minusta oli hauskaa hörppiä konjamiinia lämpimässä pirtissä, jonka ikkunoiden takana oli pilkkopimeää. Oulangassa kuivatettiin Murtokankaan Murtolampi, josta Kati Nikitin kertoo; hän näki Niloskallion päällä vedenhaltijan, joka kampasi hiuksiaan keskeltä jakaukselle. Huomasin hörppineeni mukin tyhjäksi. Joskus olento tavattiin myös naisena, hevosihmisenä, uivana tukkina, silkkinä veden pinnalla, punaisena lankana joka takertui uimareihin ja joskus myös suurena ja mustakarvaisena koirana. - Mutta Näkkihän ei ole mikään jumala vaan varsinainen riesa. Se, joka koskesta selvisi elossa, sai sitten muut soitollaan tanssimaan vastoin muiden omaa tahtoa. Idästä saapunutta karjalaista nimeä "vetehinen" ei saanut käyttää, sillä vetehinen tuhoa tekee jos sitä vetehiseksi sanotaan. Jos seisot rajalla, sinua ei voida nähdä kummaltakaan puolelta. Nimitykset vedenkuningas, vedenemä, vedenemäntä, vedenhaltija, vesipöppö ja lännestä saapunut nimitys Näkki olivat ns. Lokista sanottiin, että hän on yhtä paha kuin sen kolme lasta, maailmankäärme Jörmungandr, Fenris-susi ja manalan jumalatar Hel. Osasi pakottaa ihmiset tanssimaan näkinpolskaa. Vesi kohisi ja kupli; keskeltä järveä kohosi vedenhaltija, joka oli tarrannut toista uskaliasta kädestä, toista jalasta. Eräitäkin lapsia peloteltiin, ettei saa mennä vedessä karahkojen päälle istumaan. Äkkiä haastateltu ja toinen kuulivat takaansa loisketta. Koira useimmiten houkuttelikin lapsia leikkeihinsä. "Kasvoiltaan musta, pitkähiuksinen, punertavat karvat, hampaat kuin koiralla ja ikenet mustat". Louhen tyttären kauneus houkutti miehiä ja lintuhahmossa Louhi sitten kanniskeli sotilaita siivillään ajaen miehiä takaa. Kun Loki pantiin aisoihin, kaikkia jumalia tosin jo uhkasi Lokin alkuunpanema ragnarök, jumalten tuho ja maailmanloppu. Tällä kertaa olento kumminkin luovutti ja uhatut saatiin elpymään. Olennon
29. Vesiraja on sama kuin Tuonelan raja. Skandinaavinen pahanilmanlintu Loki joutui lopulta satimeen, kun jumalat sitoivat tämän petkuttajajumalan sen kolmannen vaimon Narve-pojan sisälmyksillä jottei se aiheuttaisi lisää sekasortoa. Touko antoi minulle luettavaksi eräitä otteita Näkki-luvusta, jota hän oli värkännyt:
Näkki. Näkki vietteli naisia ja houkutteli muita hukkumaan. Pohjoismaisissa järvissä ja joissa elävä parrakas soittoniekka, joka hallitsi ainakin kanteleen ja viulun. Näkki tosin ilmeni milloin missäkin muodossa, esim. Haastateltu kertoi, että hän ja toinen neito lähtivät takaisin rantaa kohti, kaksi muuta kahlasi syvemmälle. Tietyillä seuduilla Näkkiä kutsuttiin Virtamieheksi tai Koskimieheksi. täydellisen soittotaidon. miehenä, jolla oli pitkä, sammaleinen tukka ja parta, Kolarin seudulla se oli iso mies jolla oli "silmät kuin plakkarikellot". Pohjola oli kaikenkaikkiaan "miesten syöjä, urosten upottaja". Oli hauskaa nähdä Touko noin innostuneena jostakin. Naispuolisena ilmestyessään sen kutsumanimi oli näkinneito, vesineitsyt, jokiämmä, ämmä-Näkki tai vesilöytökäinen. Yleensä miespuolinen olento. Eräs tapauksista kertoo Näkin joutumisesta vieraaseen vesistöön, mistä johtuu sen rauhattomuus. Karjalan Kanabrossa haastateltu nainen kertoi olleensa nuoruudessaan ystävättärineen vedessä kahlaamassa. - Mutta Näkki, se oli erittäin vaarallinen, koska se houkutteli lapsia veteen. Rantaviivan takana odottaa vainajien valtakunta. Kaikki myytit näyttelee tärkeää osaa jokaisen länsimaisen ihmisen elämässä edelleen, Touko sanoi. - No jaa. - Tarvitsipa hän uskomuksia tai ei. Minä vähän epäilen, että jokin vedenhaltija se on niilläkin mielessä, jotka tuolla järven jäällä soihtuineen hilluu, Touko sanoi. Kalevalassa Pohjolan valtiatar oli Louhi, joka on selvä vastine Viikinkien Lokille. Loki oli kaikkien valheiden isä. Nämä tottelemattomat istuivat kuin istuivatkin rantaveteen haon päälle ja eräs heistä totesi pilkallisesti: "Vaikka lie vetehinen tuonut haon?"
Tällöin Näkki "nenäsi" eli tarttui häntä nenästä ja veti luokseen pinnan alle. Vedenrajaa ei turhaan. Näitä otuksia erehdyttiin usein pitämään Näkkinä, eikä ihme. Syvissä ja rehevissä järvissä monnit käyttävät aluksi pohjaan vaipuneita jätteitä, mutta ryhtyvät pian petokalaksi syöden myös vesilintuja ja nisäkkäitä. - Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoista. Monni on nopeakasvuinen, isosuinen ja viiksekäs. Ja huvittavammasta päästä: Näkki se järvessä hevosia syöpi, ja ihmisiä. kadotessa siitä jäi vain väri vedenpintaan. Eräs Näkin kutsu oli Sukkulainen, mukkulainen, tule minuu ottamaa. Monni on todellinen arvoitus: Japanissa on todettu naarasmonnin nielevän uroksen siittiöt, jotka kulkevat ruoansulatuskanavan läpi vatsaeväpussiin! Suurin Vanajavedestä pyydetty monni oli 170-kiloinen. Pohjakala nimeltä Monni oli useiden Näkkihavaintojen syynä. Viiteluettelo on vielä kesken. Versioita tästä ovat hiippanäkkisillä ja nuoranäkkisillä. Paljon on loruja näiltä ajoilta: Nikki Näkki, näpärällä hännän päällä. Monni saattaa olla valtavankokoinen ja se on lähes ihmiskasvoinen viiksineen kaikkineen. Ahven arka, häntä märkä, tule minuu ottamaa. Näkki yrittää vapautua virastaan lyömällä uuden näkin. - Vedenolennoille me täällä vedenrajan yläpuolella olemme vainajia. Esimerkiksi piikkimonnin on todettu aistivan kokonaan toisessa akvaariossa ja akvaarion ulkopuolella synnytettyjä ääniä. Pyhämaan ja Uudenkirkon rajamailla sijaitsee merenlahdesta muodostunut sisäjärvi, Näkinkulju. Kyseisen lammen kuivatus epäonnistui tyystin ja syntyi myös arvoituksellisia luonnonmuodostumia. "Näkkisillä" on yksi, jossa näkiksi valittu on ympyrän sisällä ja muut härnäävät tätä. Dnepristä on saatu 306 kg painanut ja 5 metriä pitkä monni. Näkki esiintyy myös perinneleikeissä, teksti kertoi. Lammesta ei koskaan saatu viljelysmaata ja samalla Tikkajoen varren pellot menetettiin tyystin. Touko oli keskittynyt kohentamaan takan tulta. Sinne Näkin uskottiin rantautuneen mereltä suuren myrskyn karkottamana. Kuivatuksen yhteydessä vesimassa halkaisikin kokonaisen vaaran. Sähkömonnit puolestaan kykenevät synnyttämään sähköä ja eräiden trooppisten monnien evät ovat myrkyllisiä. Ennen muinoin neito kurkotti kaivoon tai puroon ja katsoi kuvajaistaan. Naaras rakentaa pesän kasveista ja koiras vartioi naaraan mätiä. Lehmää kuljetettiin puuveneellä joen yli, ja venettä seurasi tumma hahmo jättäen perässään kuohuja. Näkki asui kaikkialla, missä oli vettä. Vene kaatui ja yksi mukana olleista hukkui, lehmä löydettiin myöhemmin pahoin raadeltuna. - Mistä nämä esimerkit on peräisin. Suomessa monneja esiintyi vielä niinkin myöhän kuin 1800-luvun lopulla Vanajaveden vesistöissä
30
sekä Ähtärissä, Puulavedellä ja Ruokolahdella. Suomen viimeiset monnit pyydettiin Janakkalan Kernaanlanjärvestä 1866. Näkki ei sietänyt kuulla lausuttuna omaa nimeään, joten sitä kailottamalla saattoi pelastua hukkumasta, lueskelin. Luin eteenpäin: Sohnajan joella nähtiin, kuinka Näkki seurasi venettä. Tohmajärveläinen hyljetaudin (ruusun) parannusloitsu kuului:Ves nikki, ves Näkki, ota, vinkula, vihasi, heitä parveen pahaan rannoille heliseville. Monnien uudelleenviljely on alkanut Suomessa aivan äskettäin. - Muistan jonkun sadun, jossa miniän kätkemä vanhan ukon, joissakin versioissa Näkin, rahapussi löytyi härkätallin eteen pystytetystä patsaasta, Touko sanoi opiskeluni keskeyttäen. Kalastajat yrittivät usein loitsuillaan saada metsänhaltijat toraan vedenhaltijan kanssa, jotta järvestä saataisiin paremmin kalaa. Tosin vielä 1960-luvulla väitettiin näiden kalojen elävän syrjäisissä metsälammissa. Tottakai tällainen kala on herättänyt taikauskoisia pelkoja. Näiden kalojen uskotaan elävän noin 25-30-vuotiaiksi. Jatkoin lukemista: Myrkkyputki ja keltainen sekä valkoinen ulpukka olivat Näkin viettelykasveja, lapsia se houkutteli myös näkinkengillä. kysyin Toukolta. - Vai ihan näköhavainto, sanoin kohottaessani katseeni papereista. Viimeisin näköhavainto Näkistä on Impilahdelta 1900-luvulta. Uskomuksen mukaan Näkistä ei voi koskaan tulla Jumalan lasta, siitä ehkä sen jatkuva pahanilkisyys. Kala levisi Suomeen jääkauden jälkeen Aasiasta, mutta kalaa on tavattu myös Kreikassa saakka
- Myös Ylöjärven Martinin piru, 1885, harrasti esimerkiksi lampaiden jalkojen sitomista sekä eräänkin kerran piipun, kovasimien ja kivien kanssa leikittelyä. sanoin ääni aidosti värähtäen. Nappasin lisää konjakkia. - Eäh! Mistä ne nyt tietäisi tämän. Touko haukotteli ja jatkoi vielä: - Erään silminnäkijän, valokuvaaja Frans Leivon lapsuudenkertomus Nousiaisten Väliveräjän torpan kummituksesta vuodelta 1883 kuului: tämä räyhähenki ilmaantui usein mustanaamaisena miehenä, joka uhkaili puukon kanssa ja tuhosi taloa suht´ järjestelmällisesti lopulta polttaenkin sen. Takassa paukahti ja se sai minut hypähtämään hieman. - ...Mainittavimpia... - No sellaisen kuvan minä niistä internetin jutuista sain. sanota rajaksi, Touko sanoi. Meinaatko vakavissasi, että se tulenkantajaryhmä tuolla järvellä tätä Näkkiä palvoo. He olivat merkittyjä loppuikänsä; paholaisen liittolaisia, synnintekijöitä tai petkuttajia. - Hy-hyvää yötä.
31. Odotin, milloin pimeän ikkunan lasiin lämähtää sinilevää valuva kalojen muodottomaksi syömä naama, jonka tyhjät silmänvalkuaiset tuijottavat meitä. Eräässä tapauksessa puukon lentäminen lukitusta kaapista viittaa - ei pelkästään telekinesiaan vaan teleportaatioon! Myös kaikissa tapauksissa lapset ohjasivat aikuisten manaus- ja karkotusyrityksiä ja kertoivat näille, mitä näkivät. Suomalaisista räyhähengistä siis mainittavimpia ovat... Kertaakaan ei poltergeistin uhriksi joutuneen talon väen tilanne kohentunut pirun lopetettua melskaamisensa. Voisiko ne yrittää ajaa teikäläistä pois tämän kirjanviritelmän vuoksi. Pakkanen paukutti onnetonta puuta. Taas paukahti, mutta se tuli kaukaa ulkoa. Hemmilän kummituksen kuultiin kerran pyytelevän sauhuja torpassa vierailleelta suutarilta, joka vastasi "en piippuani sellaiselle anna, jolla ei suutakaan näy". Toukon kummitustarinat saivat väkisinkin otteen. - Yritätkö pelotella vai näytteletkö vain. - Hoopoilua, sanoisin. - Eivätpä kalat kovin hyvin pärjää lyhyelläkään happihyppelyllä. Yhteistä tapauksille on, että vain lapset kykenivät näkemään ilmiön aiheuttajan, sekä se, että kaikissa tapauksissa esineet liikkuivat itsekseen. - Mistä näistä pikkukylistä tietää, Touko sanoi. Tämä räyhähenki myös sitoi köysiin kummittelun keskushenkilön Emma Lindroosin. Sortavalan Kuokkaniemen piru, joka esiintyi ajanjaksolla 1893-1895, myöskin heitteli esimerkiksi tupakkahakkuria. Mikään köysi ei auttanut, sillä kummituinen avasi kaikki mahdolliset solmut. Touko selasi tulostamaansa paperinivaskaa ja napsi asian sieltä, toisen täältä: - Eräitä kansanperinteen jopa todistettuja kummittelutapauksia olen yhdistänyt suoraan Näkkiin, sillä poltergeist-tapaukset liittyvät aina lapsiin ja juuri lapsia peloteltiin veteen menemisellä sekä vedenhengillä. Tässä mulla lukee että katso Toivakkalan Riita-ahon torpan "musta koira", 1894. Äänestä päätellen halkaisi sen. Ajattele, mustanaamainen mies kyttäämässä tuolla pimeässä ikkunan takana! Jaahas, kello on jo noin paljon. Hyvää yötä, Asko. Ei kumminkaan suuttunut tämä "Kylmän-ojan paara", joka mainitaan myös Seitsemässä veljeksessä. - Sumiaisten Pyykinmäen pirulla, noin vuonna 1870, oli tapana solmeilla lehmien hännät yhteen sekä myöskin päästää vieraiden hevonen irti ja ajaa se henkihieveriin. Ikkunan takana ollut pimeys oli mielestäni muuttunut entistäkin mustemmaksi. Kaivoin esiin metalliaskini ja pistin spaaderon palamaan, kun kerran noin lujaa polttamiseen vihjailtiin. Eiköhän nekin halua pysyä omissa oloissaan. esimerkiksi Karstulan Luksanniemen, vuonna 1886, poltergeistin suurinta huvia oli päästää talon lehmät kytkyestä irti. - No toisaalta, enää en kyllä enää hämmästy mistään. Kuin taivaan viimeisenkin valon olisi peittänyt musta huppu. Toivoin, ettei Touko huomannut tätä.
- Lopen Salon kartanon Kylmänojan torpan tunnettu "Lopen piru", noin 1850-luvulla, laski myös usein lehmät navetasta, kuten Parkanon Hemmilän poltergeist vuonna 1875, ja ilmestyi joskus koirana
- Pacinollakin on ollut omat viinakummituksensa. - Mikähän motiivi sellaista aura-autoilijaa ajaa. - Kyllä. - Ettei tarvitse jalkaisin pakoilla auraajia, sanoin ja nappasin avaimet näppeihini. Siitä sen tämän päivän karhea äänikin kai on peräisin. Punatiilisiä varastohalleja ja kaivinkoneita. Päättävillä paikoillakin olevat on vain ihmisiä. - Motiiveja ihmisillä riittää. - Elvis elää kuussa. - Missähän sitä aura-autoa pidetään. - Me kaikki olemme vain tavallisia ihmisiä. Touko arvasi. - Jos näyttelijä esittää todella onnistuneesti moniulotteisen roolin, joka on, sanotaan vaikkapa, rasisti ja sovinisti, näyttelijää pidetään väkisinkin fiksuna. Olin. Eikä ihme, niin rumia rakennuksia siellä oli. Ajoin Peugeotilla keskustaan ja siitä suoraan kunnantalolle. Touko mietti suolasilakoita aamiaiseksi napsiessaan. Kysyin muistaessani: - Minne edellisen asukkaan kalusteet tyhjennettiin. - Varmaan sitä säilytetään kunnan varikolla. Alue sijaitsi kyläseudun itäpuolella, jonne se oli piilotettu tiheän metsän keskelle. - Mikäs. - En minä huomannut edes teidän poistuneen. Harvey Keitel. - Mitä ainetta sinä noihin suolasilakoihin oikein lisäsit. Ei niissä mitään arvokasta ole. Kunnan varikoksi sitä varastoaluetta vain kutsutaan. Entä jos kyseinen näyttelijä olikin omilta mielipiteiltään aivan täysi rasisti. - Parempi että sinä jäät vahtimaan, ettei kukaan polta tönöäsi. Vaksi ei ollut huomannut mitään ja minä suunnistin kohti varikkoa. Se on kyllä merkitty karttaan, Touko kertoi ja heitti pöydälle Pösön avaimet. kysyin jalkineita sitoessani. - Sitä saattaisi luulla, että kun joku on ammatiltaan vaikkapa näyttelijä, että se olisi älykkäämpi tai ainakin avoimempi kuin tavalliset taatiaiset ja, no ja jotakin... - Sinne, sanoin ja revin paksun anorakkini vetoketjun kiinni. Hulluja kulkee monissa puvuissa. Vedin tämänkin valoisan aikaan ulkovaatteita niskaani lähteäkseni liikkeelle. - On se pelottavaa ajatella. - Jos joku sitä haluaisi, se olisi kai polttanut tämän viime yönä. - No, hieno Jon Voight ei vaikuttanut enää niin älykkäältä kun niin sanotulle suurelle yleisölle selvisi sen monimutkaiset suhteet sen tyttäreen Angelica Jolieen. Näin hallin, jonka peltiovet olivat avoinna ja lähdin askeltamaan sitä kohti varsin synkkänä. Näin unessani vain koko ajan kasvavan lumipallon, jota pakenin kunnes huomasin vetäväni sitä itse perässäni jäisellä köydellä. Yöllä ei kummitellut tai ainakaan en herännyt siihen. Entistä teollisuusaluetta. kysyin ja palasin asialinjalle. Vain ihii-misiä. Siis: koska se joutuu samaistumaan niin moniin rooleihin, sen täytyy olla fiksu ja syvällinen. - Me olemme vain ihmisiä. Astuin autosta. Olin ruinannut niitä jo edellisiltana. Kelsey Grammer. Etsin käsiini kunnantalon aulassa takkeja jaelleen "Miettisen". Näinhän sitä väkisinkin ajattelee, vaikka ne tekee vain työtään. Downey Junior. Touko uteli. - Poistuiko joku juhlapaikasta heti jälkeeni. Sinnekö aiot. Varikolle odottamaan seuraavaa suurta huutokauppaa. - Mitä ajat takaa. - Melkein samaan paikkaan. "Se oli vain rooli", ja edelleen kaikki näyttelijät ovat meidän mielestämme moniulotteisesti ajattelevia psykologeja. - Näin on.
32
- Paitsi Elvis. Naurahdin ilman järkevää syytä ja järjettömäksi ajatusratani menikin. Olihan siellä myös tutunnäköinen aurakuormuri. - Niin, Elvis on kuningas, Touko yhtyi vitsisketsipalvontaan. - Että me kaikki ollaan vain ihmisiä. Liekö ollut Chris Rea joka kyseli uuuh if you think it´s over ja jotakin että it´s just began. Musiikki soi hallin pöydällä olleesta vanhasta radiosta ulos talvimaisemaan. Hän elää. Lumipallo oli kuin valtavaksi keriytyvä lankakerä, joka ei toiminut tämän maailman fysiikan lakien mukaisesti
kiinnostaako toinenkin renfors. Navigaattori oli luvannut kysellä muista uistinharvinaisuuksista. Siitä muistin myös erään jutun... ojapohjolanperä 3, tervetuloa!! t. samaa mieltä. Muistin Toukon kertoneen pihalle asti tahallaan auratuista lumista. - En ole katellut. - Se oli varastettu. Hetkinen, mietin ajaessani kohti osoitteen seutua. Kyllä, yksi ylimääräinen, leveä ja ohut lokero avautui. Jos siellä oli jotakin ollut, sen oli Haikka itse siirtänyt vielä parempaan piiloon. - Sitä minäkin ihmettelin, äijä selitti. Pistin sätkän palamaan. Niin minusta on tuntunut joskus. Tutkin jokaisen raon ja jokaisen kulman. - Milloin. - Joku ehkä etsi jotain. Siksi oonkin nykyään pitänyt parakin ovea lukossa. Muistan, että... Kai joku oli tarvinnut aurausta tosi kipeästi. Vetolaatikoiden puolelta katsottuna vasemmalla puolella oli puulista, jota kääntämällä... Se oli tuotu kai aamuyöstä tuohon. Tomppa oli nopea toimissaan, tuumin hakiessani Toukon auton hansikaslokerosta seudun kartan. - Oliko muita jälkiä. Jo ryhdistä saatoin päätellä, ettei hän ollut kuormuria ohjannut huppuveijari. Aika merkillistä, vaikka täällä oli silloin stereoitakin. Televisiopöytä oli peräisin seitsemänkymmentäluvulta. Onttoja eivät olleet. - Tännekin oli kerran murtauduttu. - Järeät lukot ovissa, sanoin vilkaistessani ovia. Sätkä tuprusi suussani kun vääntelin auton
33. Jos varastoa penkonut olisi sen jonkin löytänyt, ei hän enää olisi kiinnostunut Toukon mökistä. - Vain minun parakista, äijä selitti. Haalaripukuinen partanaama köntysteli juuri ulkoilmaan. kysyin äreästi. Koputtelin pöydän jalkoja. - Pari vuotta sitten. Jos luulette että se on ohi, niin eikä mittään. Puinen ruokailuhuoneen pöytä. - Joku arvasi, että säilytin avaimia siellä. Ja typerä olisi ihminen, joka sellaiseen suin päin menisi. Poliisit sanoi ettei ne ihan yötä myöten lähde tutkimaan ja nyt aamulla se olikin paikallaan. Kuka voisi olla niin lapsellinen. Ei tänne asti yleensä kukaan turhanaikainen tule. Kävin täällä parakillani ja kuormuria ei ollut missään. Kysyin vuonna 2002 varastoon tuoduista Toukon mökin entisen asukkaan tavaroista. kuulin keräilyharrastuksesta. - Oliko lukko murrettu. Mutta siellä oli vain lyijykynän katkenneita kärkiä ja hiekkaa. Minun ylitseni oli jo kerran yritetty ajaa. hese Helkkari, tottakai kiinnosti. Saattoiko tämä olla jokin ansa. Paljon nähtävää esineissä ei ollut. Katselin tasaiseksi painunutta lumikenttää, jossa oli tuhannen auton renkaanjäljet. Ei tietenkään sinne päinkään. Työkaluja oli lainailtu. Vertasin puolihuolimattomasti kipsivaloksen jälkeä kuormurin renkaaseen. - Missä tuo aura-auto oli eilen illalla. - Sekö... Se on vasta alkanut, saatana. Kasaan pinotut muoviset tuolit muistuttivat ravintolajakkaroita. Poltteli piippua ja muistutti yllättävästi Spedeä Härski Hartikaisena. - Ei. Illalla. Piipitys vei ajatukseni muualle.
Matkapuhelimeeni oli tullut tekstiviesti. Jos oli, niin se oli kyllä hyvin typerä sellainen. kysyin. Niin, no se kyllä tapahtui näiden kamojen saapumisen jälkeen.
- Oliko mitään viety. - Tässä kaikki, ukko sanoi ohjatessaan minut varastohallin kauimmaiseen nurkkaan. - Kyselin ihan poliiseiltakin samaa. - Voi olla. Katsoin sen pohjaa, siellä ei ollut muuta kuin likaa. Ainoa merkillepantava kapistus oli ikivanha kirjoituspöydän tapainen. Se ei ollut antiikkia, se oli jotakin paljon enemmän, koska se oli lahoamispisteessä. Muistin nähneeni samanlaisen mallin kauan sitten Tampereella. On tuota kuormuria ehkä lainattu aiemminkin
Ulkoeteisen valossa näin, että naulakosta roikkui vanhoja, homeisia mattoja. Niin oven sisäpintakin. Astuin seuraavasta ovesta ja sen takana
34
oli naulakko ja kaksi uutta, raollaan ollutta ovea. Hehkulampun paikkaus oli suoritettu amatöörimäisesti ja lampun lasissa oli teippiä. Sitten lamppu oli täytetty puoliksi nesteellä. Puru vaikutti kostealta. Sen takana oli aika pimeä pirtti. Asuiko siellä edes kukaan. Näin, että hehkulampusta oli porattu tyhjiö pois. Jos siellä oli löytämätön Renforsuistin... Puhaltelin sinistä savua ja tallasin tupakan lumihankeen. Ei ääniä. Äskettäin avattuja purkkeja ja tonkkia. Menin varovasti lähemmäs. Kun silmieni verkkokalvot tottuivat vähäiseen valoon, näin tai paremminkin oletin, ettei kukaan väijynyt pimeydessä. - Sainko tehdä niin. Kasassa oli kaikenlaista palavaa materiaalia ja nyt haistoin kunnolla pirtun, bensan ja muiden palavien nesteiden sekakatkun. Tai muuten joku muu saattaisi ratkaista ongelman ennen minua - joku muu saattaisi viedä pelikoneesta ne rahat joita olen sinne pokeriin ehtinyt jo sijoittaa. Vaihdoin painoa jalalta toiselle ja näin kenkieni alla sahanpurua. Kaksi pitkää penkkiä pöydän molemmin puolin. Piha oli kolattu ehkä kuukausia sitten. Mutta oli siellä autonjälkiä. Jos olisin vääntänyt katkaisimesta, lamppu olisi räjähtänyt laajalle alalle ja sytyttänyt sen alapuolella olleet... Sama tunne kuin joskus pelihimon iskiessä. keulaa muutaman erehdyksen jälkeen oikeaan suuntaan. Lisää lunta putosi niskaani. Reikä oli tukittu liian näkyvästi. Rakennus sijaitsi kylästä lounaaseen, ja jälleen olin saapunut metsän keskelle. Pikkuriikkinen ja tilkitty ikkuna loi vähäistä valoa pirtin pitkälle pöydälle. Lämmin oli. Kirkkaasti valaissut aurinko kertoi pakkasen kiristyneen. Asuinrakennus näytti vähemmän asutulta. - Laitoin viestin kaupan ilmoitustaululle ja siihen sun puhelinnumeron ja nimen. Keittikö joku täällä pontikkaa. Ja haistoin lopultakin katkun kunnolla. Siellä ei ollut kuin yksi sänky, jota ulkoa tullut auringonvalo valaisi. Soitin ajaessani Tompalle ja kysyin, kenelle hän kertoi uistinasiastani. Hengitys huurustui ympärilläni kirkkaaseen talvi-ilmastoon. Ei malta lopettaa. No nyt on kysytty. Iskut pudottivat lunta räystäältä ja olivat kaataa talon. Kävelin rapistuneen talon ulko-ovelle ja hakkasin sitä nyrkillä. Tunnustelin lämpöpatteria. Kohotin valokiilaa ylös ja tuijotin kattolamppua. Astuin ulos autosta ja huhuilin pakkaseen. Vilkaisin eteiseen ja varmistin, ettei kukaan ollut perässäni valmiina naksauttamaan valokatkaisinta. Ahneus. Sen ja romahtaneen ulkorakennuksen välissä oli korkea riippakoivu, jonka alimmat oksat olivat uponneet hankeen. - Onko ketään kotona. Vasemmanpuoleisen oven takana oli tyhjä huone, jonne olin jo ikkunasta vilkaissut. Vedin ovenkahvasta ja ovi avautui päästäen pitkän narahduksen. - Selvä on, huokaisin ja suljin puhelimen. Sama juttu kuin mahdollisissa rikostutkimuksissa. Katsoin sisään viereisestä ikkunasta ja huomasin, että sisällä oli hämärää. Erittäin hämärää. Silkka ahneus. Vähässä valossa näin, että sahanpurua oli vähän kaikkialla, mutta sitä oli etenkin ovensuussa. Tunnustelin seinälistaa löytääkseni katkaisimen. Huone oli täynnä. - Kysymättä minulta. Palasin takaisin ja kokeilin oikeanpuoleista ovea. Ajoin tyhjälle pihamaalle. Eteiseen oli nostettu vanha pakastinarkku. Nyt minulla oli "tutkinnan ahneus" ja uistinahneus. Oli helppo arvata, että neste oli palavaa sorttia. Haju... Se onnistuu ainakin timanttiterällä. Haljennutta lasia oli paikattu teipein. Sitten päätinkin kaivaa taskustani pienen lampun ja se pelasti kai henkeni. Valossa näin, että pirtin pöydän luo, ainoan kattolampun alle oli koottu outo keko. Kaikkialta huokui tympeä ja lahonnut haju. Ei voi vielä lopettaa - ei voi vielä kertoa kenellekään - vaan selvitän itse kaiken ja paljastan valmiina pakettina muille, koko maailmalle. Ainoa liike oli suustani purkautuva huuru
- Vai ihan huumehörhöt. Palasin sisälle ja ensi töikseni ruuvasin hehkulampun varovasti irti. kaasuuntunutta, palavaa tavaraa. - Nyt minulla on Akavan kalenteri. - Ai se paikka, Navigaattori sanoi. Vihapäissäni heitin kädessäni olleen hehkulampun pihalla olleen koivun kylkeen, johon se paukahti hirmuisella äänellä. - En halua minäkään tietää, vastasin. Löysin lattialta muovikorkkeja ja aloin ruuvailla niitä takaisin kanistereihin, joiden ympärille oli kierretty palavalla nesteellä kostutettua vessapaperia. Huomasin vasta sisällä, että siellä myytiin myös vanhempia opuksia. Näitä ilmaissivuja, joilta voi lähettää tekstiviestin puhelimeen. Ennen kuin jatkan matkaa. Jonotin puhelimellani numerotiedusteluun. - Näillä kulmilla saa olla ihme asunto, että sähkö katkaistaisiin. Päätin käydä pääkadun pienessä kirjakaupassa silmäilemässä kirjoja, käytännössä kuuntelemassa juttuja. - En sentään. Olisin saattanut ehtiä palavana ulos ja lumihankeen... Nyt näin, että sisäilma suorastaan väreili kaasuista. Ensimmäinen ajatus oli: eihän tällaista voi tapahtua! Mutta tätä perhanaa minä olin ehkä alitajuisesti toivonutkin, niin kai se oli. - Ai jaa. Varmaan maksaja on joku Hilda Hurmahenkiläinen, yheksänkaheksan vee. Pelkkä räjähdysmäinen tulipalo olisi ajanut asian. Tuuria tuo oli. - Juu, ennen ostin ja myin vanhoja kirjoja ja levyjä, valkopartainen ukkeli kertoi. Hetken kuluttua sain tietää, että viesti oli lähetetty tietokoneen kautta. Tämä, missä se Touko asuu, sielläkö te majaa pidätte. - Niin varmaan. Kuljin takaisin ulko-ovelle ja avasin ovet ammolleen. Pitkällisen ajan jälkeen pääsin kysymään, kenelle kuului numero, josta viesti oli kännykkääni saapunut. Viesti oli saatettu kirjoittaa vaikka kirjaston yleiseltä koneelta. Toiko hän jotain tänne aiemmin?
35. Tai ehkä pelkästään se, että olisin tullut sisälle hehkuva sätkä suussani... - Herra tietää, Tomppa sanoi. Divarin pitämisessä oli omat niksinsä... Mutta oliko tuo moottorikelkkaihminen ollut odottamassa sellaista tilannetta, valmiina lopettamaan minut tälle syrjäiselle pihalle. - Siellä
naapuripaikkakuntien huumehörhöt käy sekoilemassa. Mutta kai joku tämän kämpän sähkölaskun maksaa. Mietin, että jokuhan tämän autiomökin sähkölaskun maksoi... Lunasti joskus pois samaan hintaan, en kehdannut kalliimmalla sentään myydä tutulle naamalle. Muistelen, että se tönö on nyt jonkun huumehörhön mummon nimissä ja se makselee laskut. Olisi tarvittu vain yksi kipinä. Pihalla ei ollut liikettä. - Moni toi viimeisiä arvokirjojaan rahapulassa. Soitin Tompalle ja kerroin osoitteesta, jossa olin. - Siellähän minä, hetken aikaa. Ryntäsin ulos ja näin vain ulkorakennuksen takaa metsikköön etääntyvän lumipölypilven. - Riittää, kun pysyn kaukana niistä jotka käyttää. Olin toivonut joutuvani päättömään ansaan selvitäkseni siitä ihmeellisellä neuvokkuudella - millä helvetin neuvokkuudella. Palasin Peugeotilla kansojen sulatusuuniin eli kylän kiihkeärytmiseen ja monikulttuuriseen keskustaan. - Sinä itse varmaan kauppaat mömmöjä. Enkä halua tietääkään, kuka sitä kauppaa. Sen piti tuoda tänne lisää levyjä jossakin vaiheessa. Sittenkin saatanan ansa johon olin kävellyt kuin pahainen idiootti. Parkkeerasin kadun laitaan ja mietin sätkän verran. Se ääni etääntyi pihamaan läheisyydestä. Huomatkaa lievä kenttäironia. - Sitten se kävi kannattamattomaksi ja ryhdyin kauppaamaan vain painotuoretta tavaraa. - Se edellinen asukas, se Haikka... - Mistä sinä tiedät. - Jos et tiennyt, niin tässä kylässä kaupataan huumeitakin. Silloin kuulin moottorikelkan äänen. Kun tiedustelin asiaa, omistaja kertoi pitäneensä paikalla aiemmin divaria. Joku ei halunnut liata käsiään
- Montako vammautit pysyvästi jutuillasi?
36
- Tarpeeksi monta että meinasi henki lähteä. - Vai niin. sanoin. Näin sen jo kaukaa, mutta varmistin asian kumartumalla auton takarenkaiden luokse. Kerroin vitsin, vaikka se olikin ajanhukkaa: - Ukko ja akka menivät lääkärille ja valittivat että kun sänkyhommat ei onnistu. Astuin sisään. - Millaista oli pippaloissa. - Tyhmiä ihmisiä voikin pitää tyhminä, Tomppa sanoi ja häneltä löytyi ulkonäköön liittyviä esimerkkejä. Tulivat sieltä naamat loistaen, nyt onnistui! Maksoivat ja lähtivät. Siellä oli Tompan lisäksi vain toinen yksinäinen istuskelija. Siellä oli vanhoja levyjä, joiden etiketin Rytmi-levymerkki oli pahoin kellastunut. "Kuuntelen Tomppaa" kaikui taas baarissa. - Ei pidä olettaa, että vaikka jollakin olisi hiuksissaan 50-luvun tötterö ja seinällä etelävaltioiden lippu, se automaattisesti kannattaisi USA:n politiikkaa. Täälläpä on hiljaista, sanoin. - Sellaista small talkia, sanoin. Kun se Haikka häipyi, jäi kyllä kiinnostamaan, mitä harvinaisuuksia sillä olisi vielä ollut. Tomppa voitti juuri pelikoneesta kympin ja meni istumaan. Kuulin heti Tompan äänen pokeripelikoneen luota: - Meinaatko ostaa meidän ukon Toyotan. - Möller ei ole tuon tuolla nurkassa istuvan tyypin oikea nimi. Joi kerran koko päivän kaljaa, johon se sotki Möllerin kalanmaksaöljyä. Alkuperäisellä skinhead-aatteella ei ollut mitään tekemistä rasismin tai nationalismin. Tyhmiä ihmisiä, jotka luulevat että kaikki muut ihmiset ovat tyhmiä. Pudistelin päätäni. Lääkäri suostui ja nämä olivat sillä lailla toisessa huoneessa. Katsoin Tomppaa ovelasti. - Kas kas, sanoin. Tulivat viikon päästä uudestaan valittaen, kun ei kotona sänkyhommat onnistu. - Sano nyt, oliko siellä juhlissa edes hauskaa. Renkaanjäljet täsmäsivät kopiooni. Se on vain fiftari. - Juu. - Mistä se mies oli tänne saapunut. Valkoparta vanha ukki osoitti tiskinsä alla ollutta lasivitriiniä. - Minä, Möller ja Koivuniemi. Taas onnistui takahuoneessa ja ne lähtivät iloisina. Koko ajan. Skinheadina oleminen ei tarkoita sitä mitä tyhmät luulee. Ovella pysähdyin. - Se on vaan Mölleriksi sanottu. - Kai se oli asustellut joskus Saksassa. Taitaa olla arvokkaita. Eikä hänenkään luona, koska siellä on sen ukko. Kyllähän ne, ja moni on kysellyt noista. - Sellaista niinkuin arvelinkin, sanoin. - Oikein mielenkiintoista. - Siis sen sarjan katsojille. - Jaa. - Otit sitten sen Toukon auton allesi, Navigaattori-Tomppa sanoi. Tomppa mukana juonessa. - Kun menin, oli hymyileviä naamoja, lähtiessä näin närkästyneitä tai koko ajan närkästyviä. Mutta täällä me voidaan olla silleen ja Kela maksaa tästä vielä puolet". - Rahat menee lyhentämättöminä Idols-kisasta selvinneiden raunioituneen mielenterveyden hoitoon. Oliko ratkaisu sittenkin ollut näin lähellä koko ajan. Lääkäri ei löytänyt syytä moiseen ja nämä sanoivat empien, josko he voisivat koettaa sänkyhommia vaikka lääkärin luona toisessa huoneessa. - Voitit. Ukko sanoi: "Ei ei, vaan ei me voida minun kotona olla silleen kun siellä on minun akka. Tyhjänpäiväistä ja tyhmää. Kävin tiskillä hakemassa Jaffan ja saavuin istumaan Tomppaa vastapäätä. Tompalla oli vain vissypullo edessään. - Eeeehhehheh, Tomppa hörähti. Kysyin: - Tiesikö joku muukin, että sillä erakolla oli arvolevyjä?
Pysähdyin Matkahuollon eteen pysäköidyn vanhan Toyotan luokse. - Nuo on 40-luvulta. Kun ne kolmannen kerran tulivat, lääkäri jo hieman ihmetteli ja vaati selitystä, että pitääkö sitä aina harrastaa muualla kuin kotona. Yksineläjä, vanha mies. Niin minuakin jäi kiinnostamaan
Tiedätkö tämmöiset kuin kuvariidat. Tunkeilijalla oli kädessään vanha Beretta. - Mitä aiot. - Bysantissakin vedottiin näköön, ensimmäiseen aistiin. - Ei kai siinä ole mitään outoa, hymähdin. Touko imi savukettaan. Kohotin katseeni. - Oon ollu tuolla melkein koko päivän, hän kertoi. Pelkää muka saasteita. - Miten niin outo. Nyt me vain odotimme, että ilta pimenisi, jolloin se tyyppi saattaisi saapua tänne. Ja arvaan, mitä hänen veneensä ankkurille tapahtui.
Kun saavuin Toukon tilan pihalle, hän saapui savusaunan suunnalta. Mitä kylille. - Se oli kuulemma huollossa. Voihan helvettien helvetti. Touko kysyi kädessään olleita päreitä mittaillen. Touko puuskahti. Se Ossi. ehdotin. Muuten se on kyllä outo. - Vai niin, sanoin. En vastannut, vaan kysyin: - Käyttääkö se aineita. Tai tuohan on siis muna isän auto. - Höh, Tomppa vastasi lainkaan häkeltymättä. - Mitä helkkaria. Tämä kylän kuningas. - Alkoiko... - En osaa sanoa, Tomppa sanoi ja näki sitten epäilevän ilmeeni. Ossi lainasi mun autoa silloin. Kun hän vastasi, sanoin: - Taidan arvata missä edellinen asukas nykyään on. Olin käskenyt Tompan kertoa eteenpäin, että Touko on löytänyt jännän kätkön. - Se ei syö tuosta järvestä saatua kalaa. En nähnyt ylimääräisiä autoja tai moottorikelkkoja. - Entäs tämän Ossin upouusi kaara. Katselin tietä ja maisemaa. - Ihan oikeasti, en tiedä siitä. - Tämähän mielenkiintoista. Kuin riisuisi eskimon vermeet ja nostaisi hulahula-vanteen vyötärölle. Yskäisin mietteliäänä. Pudistin päätäni. Sellaisesta pakkasesta sellaisen pirtin lämpöön saapuminen on aina yhtä huima tunne. - Minä en silloin tuolla liikkunut vaan teflonHujanen. Ehkä joku väijyi metsän suojassa. En odottanut sitä näin äkkiä. Kulminaatiopiste. - Mikäs
37. Ja nyky-Suomessa, Touko hymisi, - se kielitiede on muuttunu virastokieleksi. Jälleen ihmeen rauhallinen, vaikka olin kertonut hänelle kaikki päätelmäni. Soitin Toukolle. - En tunne miestä sano Ketola Jeesusta, totesin ja pistin itsekin taas tupakaksi. Nousin paikaltani ja astuin pakkaseen. - Eiköhän mennä sisälle tästä paleltumasta. Koska minulle oli tehty ansa, niin tekisin sellaisia minäkin. Milloin tämä ruokavalio muuttui. - Ettei esimerkiksi syö kalaa. - Kun soitin sinulle, sen jälkeen ei kukaan ole yrittänyt tappaa minua, sanoin. Ossi Hujanen nimittäin seisoi pirtin keittiönpuoleisella oviaukolla. Touko kysyi. - Kuinka niin. Sanoin: - Jos se sankari tosiaan on niin hullu, että se tulee vielä tänne... Ei enää nykyään. Mitä tehtaita täällä muka on. - Veistelin päreestä perseenalusia saunaan. Ossin piti päästä käymään isossa kaupungissa ja iskä ei lainannut autoaan. Se lähti ska-musiikista, joka taas oli peräisin mustilta - Missä sinä liikuit tuolla autolla aamuyöstä toissapäivänä?, kysyin kesken kaiken. - Häh. Uskonpuhdistusten ajan kuvariitojen jälkeen luterilaisuudessa väitettiin, että uskonto muuttuu kielitieteeksi. - Joku vuosi sitten. Kun niitä on yli kolmekymmentä, ei aina voi muistaa missä mikäkin esine on. - Kuvien palvontaan liittyviä riitoja oli jo Vanhan Testamentin aikoina. - Sehän on ihan positiivista ettei ole enempää
kärhämiä ilmaantunut. Menimme pirttiin lumet jaloistamme kopistellen. 500-luvulla tämmöinen paavi Gregorius Suuri päätti että Biblia pauperum: kuvat on köyhien ja lukutaidottomien raamattu. Kaivelin eräliivieni taskuja. - Eikun sen poika. Huipennus. kanssa. - Kyllä se vain on niin hullu, ylimääräinen ääni ilmoitti. - Ainakaan niin, että olisin havainnut
Sitten olin tunnustelevinani sitä samaa ylätasoa, jota meistä kukaan ei voinut nähdä nousematta jakkaralle. Vilkaisin samalla Ossin suuntaan ovelin ilmein. Hän vilkaisi meitä nopeasti emmekä olleet liikahtaneetkaan. Nieleskelin ja yritin pysyä rauhallisena. - Minkä vinkin. Arvasin, että hän epäilisi minun kaivavan sieltä mahdollista kättä pidempää. Hän ei kuulostanut uhkaavalta, mutta ase hänen kädessään oli sitä. Ne vedetään erilleen ja lukitaan pienellä, höllällä salvalla. kysyin nuorukaiselta. - Laittoiko Tomppa sinulle vinkin liian aikaisin. - Missä se on?! Ossi korotti äänensä. Laskin jännitetyn iskukoukkusysteemin hyllyn päällä olleen metallisen kahvipurkin kylkeä vasten. - Kuka ukko. Sydämeni hakkasi melko lujaa vauhtia. - Seis! Peräänny sen hyllyn luota! Aseen piippu komensi minut samaan nurkkaukseen, jossa Touko seisoi selkä seinää vasten. Poikanen oli tullut tänne varmaan suoraan sieltä tönöltä, jonka oli ollut tarkoitus polttaa minut elävältä. Noooh, ajattelin. - Edellinen asukas, kerroin. - Hyvä on, hyvä on, sanoin ja kuljin kohti pirtissä ollutta kahvi- ja maustehyllyä. Päätin olla ilkeä takaisin. Nieleskelin kurkku äkkiä rutikuivana. Ja nyt minua uhattiin aseella. Iskukoukku on julma vekotin ja siksi en sitä koskaan edes käytä. Minusta se pitäisi kieltää kokonaan, mutta silti sellainen löytyy viimeisenä hätävarana eräliiveistäni. Edelleenkään en voinut nähdä laitetta. Vedin koukut erilleen taskussa - yhdellä, hikoilevalla kädellä. - Et taida tietää vieläkään, vai. Asetin sormillani kovin köykäisen iskukoukun salvan paikoilleen. Toinen koukuista tungetaan pikkukalan perseestä sisään ja läpi kalan ruumiin. Mitään ihmeellisiä ansojani ei tuo hermoilija olisi niin ansainnutkaan. Hän vilkuili meitä ja hyllytasoa. Omasta mielestäni huomaamattomasti ja varovasti... Koukut iskeytyisivät yhteen pienimmästäkin tärähdyksestä. Saavuin kahvihyllyn luo käsi edelleen taskussani. minä sanoin. Esimerkiksi hauki iskee
38
mokomaan särkeen ja koukut kalahtavat hirmuisella voimalla yhteen, lävistäen yleensä hauen yläleuan. Hän yritti kurkottaa katsomaan tasolle ja tunnusteli hyllyn pintaa. poika kysyi. Hän tähtäsi meitä erikoisen tiiviisti sormi liipasimella ja siirsi toisen kätensä ylätasolle. Hänen asekätensä vapisi. Ossi katsoi meitä tiiviisti ja kiersi hitaasti maustehyllyn luokse. Minulle oltiin oltu ilkeitä. perkele tämä on. Minulla oli siis kourassani iskukoukku, joka tekee yhtä pahaa jälkeä kuin oravan tai majavan hampaat - nekin elikot nimittäin purevat hampaansa yhteen, oli sitten välissä lihaa, rustoa tai luuta. Asiaa tuntemattomille tiedoksi: kyseessä on periaatteessa kaksi pitkää varsikoukkua, jotka on kytketty jousella saksimaisesti toisiinsa. - Jaaha, sanoin. - Missä siis. Kun kuljin Ossin ohi, työnsin oikean käteni äsken avaamaani eräliivien taskuun ja löysin etsimäni. Touko kysyi. - Jonka kätkön me löysimme. - Ukko lupasi minulle kokoelmansa, Ossi sanoi. En halunnut saattaa mitään vartaloni osaa noiden väkästerien väliin. sujautin käteni pois taskusta ja yläpuolellani olleen kahvihyllyn päälle. Touko kysyi nuorukaiselta. - Näytät jätkä sen paikan nyt! Heti! Tämä huuto tuli ruotsiksi, mutta Hujasen pitelemä Beretta suomensi minulle asioita. - Ennen kaikkea, mitä siellä on. Tässä jo julmuus numero yksi, sillä se kala on turhan usein edelleen elossa. Minua oli jahdattu autolla ja minut oli yritetty polttaa. Mehän vain. En ollut itsekään koskaan tehnyt moista sokeana. Ja hauki jää myös siihen ansaan kärsimään kunnes ansan kokija tai pyytäjä - huom: ei kalastaja vaan pyytäjä - suvaitsee saapua paikalle. Hän näki katseeni ja hätkähti. Sitä puuhaa en suosittele kenellekään. - Noinko iso se rahapula on. kuului kiivas kysymys selkäni takaa
Hän vetäisi kätensä salamannopeasti pois hyllyltä. Kyllä vain. - Että mitä tämä naispappi Sten sanoo teidän pakanauskonnostanne. - Selvitetään vain asiat, sanoin Hujaselle. Jätin sen leveilyaikeen toistaiseksi. - En oikein usko sitä, isä sanoi myreästi. - Asia on selvitettävä! Wiik ei tiennyt miten päin olisi. Erehdyin. niin, ja koetti polttaa minut hengiltä, kerroin.
- En minä oo sellaista tehnyt! poika elämöi. - Se ei saa tietää... hän urahti. - Te voisitte auttaa tuon käden kanssa, sanoin Olssonille. Hujasen kyydissä olivat myös jees-mies Ahlström ja kunnanlääkäri Olsson. - Voi hyvänen aika, Olsson hoki. Isä-Hujanen kalpeni lumenvalkoiseksi. odotimme. - Ei se varsinainen uskonto ole, Hujanen kangerteli. - Ei, Hujanen sanoi. Väkäset olivat uponneet peukalon ja etusormen juuressa olevan lihakaistaleen läpi. Huuto oli julmettu. Voitte olla varmoja että ase irtosi oikeasta kädestä, kun hän ryhtyi pitelemään vasenta kättään. Hän veti minut olkapäästä syrjemmäs, pirtin toiseen päähän ja kysyi: - Mitä te sanoitte. Hän sanoi jotakin ja luulin hänen kauhistuneen veren näkemisen vuoksi. Sitten. - Tarpeeksi että ymmärrän miksi sitä pitää pienellä paikkakunnalla salassa harrastaa, valehtelin koska minullekin valehdeltiin. - Ei kovin kristillistä menoa, niinkö. - Isä hei! Mistä te puhutte?! poika kysyi. - Tottakai, hän sanoi ja riensi antamaan ensiapua Ossi Hujaselle. Touko oli hakenut ensiapulaukun, jonka avasin. Nyt kylän kuningaskin näki veren määrän. Ahlström kysyi vakavissaan. Ei se ole sellaista mitä luulette... - Ei kai tämä vaan ole jokin piilokamera. Vilkaisin muuta sakkia. Poliisimies Wiik ei ollut ennättänyt sanoa juuri mitään. - Wiik, hän sanoi ääntään korottaen. kysyin. - Pidättäkää heidät! Hujanen sanoi. Totellako kylän tunnetuinta miestä vai muukalaisia vai tehdä omia ratkaisuja. Olin muutamalla askeleella hänen luonaan ja potkaisin Beretta-pistoolin kauemmas. - Turpa kiinni, Hujanen sanoi ja astui luokseni. Oliko isä-Hujanen pistänyt vauhtia virkavaltaankin. Yritti lisäksi ajaa minun päältäni... Olsson sitoi edelleen kyynelehtivän poikasen kättä. - Oli tarkoitus laittaa kuvia, uh, interne39. Lasahdus. Poliisimies Wiik oli niin päättämättömän näköinen, että mietin, pitäisikö minun kertoa tälle että olen toiminut poliisin profiloijana ja kouluttanut sakkia Poliisiammattikorkeakoulussa. Viimeisenä saapui univormupukuinen poliisi, jota minulla ei ollut kunnia tuntea. - Minusta tuntuu että minä luotan tällä kertaa poikaani, isä-Hujanen sanoikin yllättäen. Onhan se vaikeaa, etenkin jos joutuu asumaan paikkakunnalla. - Mitä se pappi tykkää sinun kulttimenoistasi tuolla järvellä. Hujanen kirosi saapuessaan sisään ja nähdessään pistoolin. Osuiko. - Etsi sitten parempi syyllinen, Touko murahti. - Anteeksi. Iskukoukun leuat nasahtivat hänen käteensä. - Jos te olette tehneet hänelle tuon, teidät pidätetään heti. - Voi hyvänen aika. Hän kiljui ja parkui tuskasta. - Mitä te siitä muka tiedätte. Kirkolla pelottelu tehoaa näemmä täkäläisiin. Olin luullut että hän sanoi "iik". - Mitä on tapahtunut?! - Pyromaanipoikanne tuikkasi muutama päivä sitten tuon savusaunan tuleen. - Missä meidän moottorikelkka on. - Soittakaa ambulanssi! Soittakaa mun isälle! - Soitetaan, sanoin. kysyin häneltä. - Soitetaan jopa poliisillekin.
Saimme iskukoukun terien väkäset poikki samalla hetkellä, kun pihaan kaarsi henkilöauto ja poliisiauto. - En oo tehny mitään! poika sanoi isälleen. Ahlström ei ymmärtänyt mistään mitään. Nyt hän liikutteli kättään vilkkaasti. - Helvetti, minun asekaapistako tämä on
- No kylän kirkonihmisten nyt ei tarvitse kuulla tästä. - Ihan vaan... - Minun poikani ei sellaista ole tehnyt! Hujanen väitti. valmistuvaan kylpylään... - Ihan helpolla ei varmaan selvitä. Ja koska sinä et sitä kalaa syö, siihen on varmaan jokin syy. Ahlström avasi suunsa nerokkaaseen lauseeseen. - No, ällötti... Poika katsoi minua ilmeellä: "mistä sinä sen muka tiedät?". Jotakin vanhaa. Olen ottanut selville, niillä on rahaa ja varmasti ne haluavat luonnon helmaan! Saavat olla keskenään. - Ja heitit sen tuohon järveen ankkuriin sidottuna, sanoin pojalle. Kun tulin käymään, se lupas mulle sen kokoelmansa! Ossi selitti pakoillen edelleen isänsä katsetta. Tai salaista. - Sitten aina rahat alkoi loppua... - Kuten muut pikku vinkit vai. Hän oli häpeissään! - No sittenhän kaapuhommissa ei ole mitään hävettävää. - Se löi päänsä... Mikko Hujanen kysyi epäuskoisena. Mistä muuten keksit sen hehkulamppuansan. - Minä... - Onpa tuota tullut nähtyä Vapaamuurarienkin miekkaleikit vaikken siihen salaseuraan kuulu. tiin... Ei ainakaan vielä, Hujanen sanoi ja hänen kierrellyt katseensa pysähtyi äkisti. - Ja tuon Olssonin vartalon liikkeet erottaa kyllä vaikka sillä oli kuinka riepua päällä, kerroin. Se oli silkkaa hakuammuntaa mutta osuin oikeaan. Pöljältä kuulostava selitys, äijä yritti kai keksiä tarinaa sitä mukaa mitä puhui. - Ei ne ole uhrimenoja! hän sähähti. - Minun murhayritykseni. - Ei se ole mahdollista! Käsillä oli todellinen loppusiivous. - No ettehän te kuitenkaan kuollut, vai. minä. - Kai tästä selvitään ilman oikeustoimia... tai kylpylään sitten kun sellainen valmistuu... - Nuorimies tappoi edellisen asujan ja lemppasi järveen, Touko sanoi. Poliisi oli epäilevän näköinen. Kirjoja tai levyjä, niin se divarinpitäjä paljasti vuosia sitten, Ossi sanoi. - Ananasdieettinne, sanoin. Etkä sinä antanu rahaa! Viimeinen lause oli osoitettu pihille isälle.
40
- Vai että minun syytäni. Yskähtelin epäuskoisesti. - Ja ananaspurkit autiotuvalla. Pudistelin päätäni. Wiik kysyi pojalta. ällötti ajatus. Ilmeeni paljasti ajatukseni ja Hujanen näytti loukkaantuneelta: - Ihan oikeasti! Kylpylään tulee kongressikeskus ja sinne voidaan järjestää tilat tällaisille ihmisille, jotka harrastaa roolipelaamista. Kuka sitä metsässä syö. - Että samat kalat on syödä mussuttaneet raatoa tuolla pohjassa. Eiköhän tässä ole kyseessä edellisen asukkaan, Haikan murha. Touko kysyi. Hujanen kohotti ryhtiään ja puhui lujemmalla äänellä pojalleen: - Mitä sinä oikein olet puuhannut?! Puhu nyt! - No se savusaunan tuleen tuikkaaminenkin oli vaan varoitus, Ossi sanoi ääni värähdellen ja lattiaa katsoen. - Niinhän ne kaikki, tokaisin. - Vielä pienempi on varmaan se prosentti, joka ei syö tuosta järvestä saatua kalaa. löi päänsä. - Taloustutkimuksen viimeisimmän raportin mukaan vain viisi prosenttia aikuisväestöstä ei syö ollenkaan kotimaista kalaa, sanoin. pelleilyä. - Eiku se oli onnettomuus! Se kaatui ja löi päänsä. - Siksi siis videoitte ihme uhrimenojanne. - Mistä te oikein arvasitte, että minä... - Välillä unohdin koko asian, poika selitti vavisevasti. Miehen silmät pälyilivät arasti ja nolosti sinne tänne. - Niin, naurahdin. - Mitä sinä oikein hait täältä. - Että häipyisin täältä. Asia alkoi olla melkein silakkapihvi tai ainakin wieninleike ananasrenkaan, ranskalaisten ja sienimuhennoksen kera. - Tajuatko sinä poika mitä sinä puhut. - Internetistä... Mitä se minua liikutti. - Täällä piti olla jotain arvokasta... - Niin, arvasin. - Pikku tihutyö. äimistelin. - On tarkoitus houkutella mainoksilla, ööh, tällaisia roolipelaajia, mitä ne on, larppaajia tai mitä.... - Pikku tihutöitä... - No, tästä selvitään, kyläpoliisi Wiik sanoi
Touko kysyi. Nousin askelmat ylös ja tunnustelin lankkua. - Se oli vahinko! Uskokaa nyt! - Miksi, poika. Olsson kysyi minulta. Poika ei vastannut. Siellä oli muovinen, salkkumallinen kotelo, jonka kanssa laskeuduin lattiatasolle. Ahlström huolehti vaikka kukaan ei kuunnellut häntä. - Todennäköisin vaihtoehto on, että kattolankkuja laitettaessa joku on ensin astellut laatan päälle, Touko ehdotti. - Olo on kuin Indiana Jonesilla, tokaisin. Tästä ei enää viikkorahan poistamisella tai huoneen siivoamisella selviä. Otin ulos useita, todella vanhoja äänitteitä. - Ennen kuin se lupasi. Isä oli äkkiä murheen murtama. - Vähän niinku, sanoin. tämä, tämä saatanan ukko pisti rahahanat kiinni! Ossi ärjäisi. yritin vain tulla toimeen omillani ilman isän rahoja! Meni kaikki vähän... Levyissä oli Rytmi-levymerkin etiketit. - Ja nämä Columbian äänitykset on vuodelta
41. Olikohan edellisen asujan mättäminen mennyt överiksi. - Minä muistan, sanoin, - kun tältä esittäjältä löytyi viimeksi uusi levytys. Se oli irrallinen. Olipa tuo poikansakin aika järkkynä. - Ennen kuin surmasit sen. sanoin kysyvästi. - Että ihmeellinen aarre on täällä. Touko kysyi. Työnsin sitä ja se antoi periksi. - Mitä siellä on. Ahlström kysyi uteliaana kuikuillen. - Mihin sinä rahaa enää tarvitsit. Poika kohautti olkapäitään. - Jos katsoisit joskus pojan pupilleja, huomaisit sinäkin, kunnanlääkäri Olsson ärähti miehelle. - S-siltähän tuo näyttää, isä-Hujanen yritti sanoa piristyneemmällä äänellä. Levykotelo se oli. Vilkaisin taakseni. Katsoin korkealle kattoon. - Jumaliste, sanoin. - Se lupas kokoelmansa... Kengänjälki oli siellä edelleen. - Eikö se mene jakeluun. tuli vähän niinku ylilyönti. - Eikö se kertonut kätköpaikkaa. - Oon nähnyt samanlaisia levykoteloita, Touko sanoi. Meripoikien lähtö ja Keväiset tuulet. - Kun riehuit täällä ennen kuin Touko muutti taloon asumaan, sanoin ja katsoin Ossia. - Missä se sitten on. - En minä tiedä. - Ei kai tämä mitenkään vaikuta sen kuvausryhmän saapumiseen. Ryöstämällä sen Haikan. Toivottavasti ei. - Nämä ovat kadonneet todella kauan sitten... - Yritit tulla omillasi toimeen. Touko rykäisi ja sanoi: - Kolmanneksi todennäköisin on se, että kun työnnät kätesi sinne, sielläkin on iskukoukku. - Koska tämä niin sanottu isä... Äänitetty... Työnsin käteni onkaloon. - Niin vilkaisitko sinä tuota. vuonna 1942. - Paljonko sitä hakkasit. Nyt ne omistaa joku keräilijä Kaarinassa. Hain paikalle korkeat tikkaat. Luin ääneen näiden levyjen kappaleiden nimet: - Sinutko unhoittaisin, Vain ystävyys... - Hankalammaksi nämä syytökset ei sinun kohdallasi enää voi mennä, isä-Hujanen sanoi Ossille. - Tulkaapa tuonne saunan pukuhuoneeseen, sanoin äkkiä. isä kysyi pojaltaan. Hän pudisteli päätään. - Tämä on ilmatiivis, sanoin. Avasin kannen. - Tai karhunraudat, sanoin. Wiik puuttui keskusteluun. Poliisimies Wiik pysytteli tiiviisti Ossi-pojan takana ja varmisti, ettei tämä ainakaan karkuun hiihtäisi. Vuonna 1996 löytyi Sointu-yhtiön koelevy vuodelta 1949, jossa olivat muistaakseni kappaleet Cuanto le gusta ja Meri. Samba ja slowfox. Mikko Hujasen ryhti romahti. poliisi ehdotti. Muu porukka seurasi minua huoneiden läpi. - Mitä tämä suvun musta lammas sitten haki. - Onkohan tänne päässyt kosteutta. - Toiseksi todennäköisin vaihtoehto, sanoin. - Kukaan ei ainakaan loikkaa tuonne vaikka mitkä vaijeritehosteet olisi käytössä, Ossi tuhisi.
- Joku on heitellyt kuraista kenkää. - Mitä ne on. Suruinen sävel ja Kevään taikaa
Mies, joka oli kenties sama joka näytteli, hehheh, Tasapäistäjää eli Equalizeria "Kutsukaa McCall"-sarjassa, se meni jonnekin Skotlannin syrjäiselle saarelle etsimään kai kadonnutta. Touko kysyi. - Valinta on aika selvä, sanoin. - Miten levyjen käy. - Ei sano mitään. - Harvoin olen päätellyt jutun jujua ruoan perusteella. Kerrankin pidin riittävän pituisen dramaattisen tauon. Kuka. Tulipahan vain mieleen, murahdin. Olin lähdössä Konnevedelle talvireissuni päätteeksi. - Kuka ne esitti. kysyin ja revin pilkkijakkarareppurinkkayhdistelmän selkääni. - Jollei tuomaristoa lahjota. - Ja varmasti jokainen teistä. - Mutta mitäpä haittaa moisista hullutuksista kenellekään on. - Virkavallan tehtävä on nyt sitten valita vuoden ruotsinkielinen Lusija, Touko hörähti. - Miksi sitä haet?
42
- Muistatko nähneesi elokuvan "Wicker Man", yksi näitä outoja - ehkä seitsemänkymmentäluvulta - trilleriklassikoita. - Sinulle ei käynyt niin. lumihan on vettä joten ne palvovat vedenhenkiä talvella ja- Anna olla, Touko sanoi. Onnenhaaveita ja Muistojen kevät! - Mitä levyjä ne ovat. Ossi Hujanen kysyi hörähtäen.
Vilkaisin jäiselle pihalle kirja kourassani. Sanakirjan mukaan "wicker" on esimerkiksi paju- tai korinvitsa, pajukori, korinpunonta, korityö. - Että mitä kaikkea se meinaa. - Jaa vai niin. - Takaisin luostariin. Olsson kysyi. Taksi ei ollut vieläkään saapunut. - Kuka se on. - Lopputulos ei oikein vakuuta. Touko kysyi. - Mitä sitten palvovatkin, Touko myönteli. Tiedä sitten, kuinka monen eläneen ja kuolleen keräilijän kautta nämä ovatkaan kulkeneet. 1939, Touko katsoi erästä levyä. - Joo. Kerro jo!!!! Nyt poliisimies Wiik melkein kirkui. Iske siihen sekaan tuo jäällä heiluva houruryhmä. Ei veren näkemisestä vaan tuskastumisesta. Niin kauan kunhan eivät varasta pikkulapsia tai nussi naapurin lehmiä. - Sinulla on vielä ote tallella. Isäukon ananakset ja pojan kalaruokatottumus, sanoin. - Läheltä piti, sanoin. Ahlström kysyi selkäni takana uudestaan. - Antaa minun asianajajan selvittää, kenelle ne kuuluu. Jutun lopussa jätkälle selvisi, mikä homma oli kyseessä, kun hänet poltettiin pajusta punotun valtavan patsaan sisälle. - Niin, ehkä oikeuteen asti todistamaan. - Jonkin sortin kulttifilmi nykyään. Minne nyt suunnistat. Siellä valmistauduttiin johonkin hiivatin sadonkorjuujuhlaan tai kummalliseen pakanahommaan. - Kuulin, että edellinen asukas olisi asunut aiemmin siellä. Naurahdin omille aatoksilleni, jotka Touko halusi välttämättä kuulla. - Että se oli sellainen Maltan Haukka, kuulin Toukon sanovan, kun hän kaatoi kahvinsakkaa kompostiämpäriin. Että mitä siitä. - Olavi Virta. - Sinähän voisit vääntää kirjastasi tosiaankin fiktiivisen. - Virtahan levytti paljon Saksassa, sanoin Toukolle. - No jaa, sanoin. Paikkakunnalla pöljä lahko rakentaa kylän raitille suurta lumiukkoa... - Hujasen kylpylähankeselitys järvellä hilluneille manaajille ei kuulostanut kovin uskottavalta, sanoin ja huomasin taksin hyrisevän pihamaalla. - Mitä sinä sieltä hämmästelet. - Kannattaa tosiaan katsoa, mitä suuhunsa pistää tai Kukkonen rankaisee. - Koelevytys, jota ei pitäisi olla olemassa! Näitä ei ole koskaan julkaistukaan. - Kadonneita levytyksiä. Tutkin englantilais-suomalaista sanakirjaa valoisan ikkunan ääressä. Näiden äänitteiden vuoksi minäkin olisin valmis tekemään rikoksen, sanoin. - Kaikki kyläläiset oli juonessa mukana. - Pitäähän sinun vielä joskus saapua... Antaa nyt enimpien. - Wicker. - Hurjaa. - Kuka. Siihen menee kummikin aikaa
Tarzan tuli ja potki Janea kylkeen. - Joo, täytyy hivauttaa kotikonnuille. Esittely- tai arvostelutarkoituksiin lainaaminen sallittu.
43. Jane kiivastui: "Miksi helvetissä noin teit?". Taksiautoilija ei ollut sama kuin niille lakeudettomuuksille saapuessani. Muistin Toukon minulle sanomat läksiäissanat, jotka liittyivät iskukoukun omaperäiseen käyttöön. - Yleisradiolta, hän sanoi hiljaiseksi muuttuneella äänellä. Jane meni viidakkoon ja näki Tarzanin, joka nylkytti puussa olleeseen oksanreikään. Tänne. - Ei ikinä. se televisioryhmä. Toukon naureskellessa vaihdoimme vielä muutaman sanan, kättelimme hyvästiksi ja loikkasin taksiin. Jane kävi kuumana isosta viidakkomiehestä, riisuutui ja revitteli tavaraansa, ilmoittaen Tarzanille että tule tänne. Tarzan tähän totisena: "Pitää olla varma, että sisällä ei orava". Milloin se kuvausryhmä saapuu. Kun näin Ahlströmin tarpovan raitilla pärstä huurussa ja kravatti tuulessa lepattaen, käskin kuskia hiljentämään hänen kohdallaan. Komensin taksin kaasuttamaan pois paikkakunnalta ja kohti uusia valtiollisia seikkailuja. Katsoin metsämaisemaa ja siitä inspiroituneena väänsin vielä yhden vitsin: - Reportteri Jane sai kuulla apinoiden kasvattamasta miehestä. Tekstin lainaamisesta tai käyttämisestä muuhun tarkoitukseen on neuvoteltava kirjailijan / kustantajan kanssa. Mies havaitsi minut ja hänen ilmeensä kirkastui.
- Hejsan Kukkonen! Joko te olette lähdössä. päättelyiden mennä sen Wiikin piikkiin. Taksi syöksyi läpi sinivalkoisen maiseman, jonka vähäiset varjopaikat auringon kirkkaus sai väpättämään. Surautin sivuikkunan raolleen. Pudistelin hitaasti päätäni ja hän näytti entistä enemmän surkealta runkkarilta. - Mutta entä... - Asko, et ole julma, vaan realisti.
LOPPU
Salapoliisi Asko
Vastaava toimittaja: Teksti: Kustantaja:
Kukkosen seikkailut
Timo Juntunen Timo Surkka MM-Kustannus Ky Juntunen Kauppurienkatu 33, 90100 OULU Puh./fax 08-334989 Tilaus/markkinointi: 0445350360 e-mail: musiikkimainos@jcotton.com Askon nettisivut: www.jcotton.com/askokukkonen
Tekijänoikeudet kirjailijalla / kustantajalla. - Mikä kuvausryhmä. Taksi suhisi nopeasti läpi kylän keskustan. Ei. Matka meni omissa aatoksissani ja kuulin vain etäisesti kuskin jupinoita somaleista
44
Esityksissä Onni ajoi moottoripyörää ja Kalevi autoa. 1971 lähtien. Tiedote Asko Kukkosen vanhoille tilaajille! Tämä lehti on lähetetty teille voimassa olevan kestotilauksen perusteella. Lehden ilmestymisessä oli muutaman kuukauden tauko kustantajavaihdoksen vuoksi, mutta lehti tulee nyt säännöllisesti joka toinen kuukausi. Yleisö kiipesi katsomaan esitystä ylös portaita pitkin.
http://www.bellingham.fi/huvipuis/suuronen.htm
45. Mikäli et halua pitää tilaustasi enää voimassa ota yhteyttä: puh 044 5350360
Tivoli Suurosen on perustanut maamme tunnetuin surmanajaja Onni Suuronen ( s.1923 ).
Onni Suuronen on ajanut moottoripyörällä surman ajoa jo vuodesta 1948, Kalevi Suuronen v
46
kestotilaus KUKKOS+COTTON paketin 58 (lasku kahdessa erässä) + Jerry Cotton-lippis Maksan postiennakolla 1.lähetyksen yhteydessä, jolloin saan 3 lisäalennuksen.
Lehden saajan nimi: Osoite: Postinumero ja -paikka Puh.
Haluan kestotilaukseen kuuluvan tilaajalahjan, Yksi aikaisemmin ilmestynyt Asko Kukkonen lehti
LAHJATILAUS
Lehden maksajan nimi: Osoite: Postinumero ja -paikka
MAKSAJAN OSOITETIEDOT MIKÄLI ERI KUIN SAAJALLA.
Puh.
Holhoojan allekirjoitus mikäli tilaaja on alle 18-vuotias
TILAUSLIPUKKEEN SAA KOPIOIDA ELLET HALUA RIKKOA LEHTEÄSI.
47. Kyllä kiitos, tilaan JERRY COTTONIN ja saan lahjaksi numeron 1/1961.
kestotilaus 12 numeron laskutusvälillä 58 kestotilaus 6 numeron laskutusvälillä 30 kestotilaus 3 numeron laskutusvälillä 17 määräaikainen tilaus 6 nroa. 35
12 num. 35
Haluan kestotilaukseen kuuluvan tilaajalahjan, Jerry Cotton 1/1961
Kyllä kiitos, tilaan ASKO KUKKOSEN ja saan lahjaksi jonkun vanhan Kukkosen.
kestotilaus 12 numeron laskutusvälillä 58 kestotilaus 6 numeron laskutusvälillä 30 kestotilaus 3 numeron laskutusvälillä 17 määräaikainen tilaus 6 nroa
Tihutöiden tekijää hakevan Kukkosen nuuskintaa ei katsota hyvällä ja kaiken taustalla vaikuttaa ehkä nurkkakuntainen lahko... Jokin antiikkinen harvinaisuus houkuttaa tihutyöläistä ja Kukkonen huomaa, että keräilijän ahneus se hänelläkin on. Ja rikostutkijan tiedonahneus voi joskus houkuttaa uhkapeliin, jossa on liian suuret panokset.
V
48. JOUKKOKIRJE
PAL.VKO 2008-40
M
700609-0801
altiollinen seikkailija Asko Kukkonen harrastaa tällä kertaa aivan erinomaisen selkeää kielirasismia. Vaikka Kukkonen on aina halunnut lähteä tältä galaksilta saappaat jalassa, hän tuumii, ettei lumiauran alle ruhjoutuminen öisellä tiellä ehkä ihan sittenkään ole se hänen juttunsa. Hänen taiteilijaystävänsä on vanhan suomalaisen mytologian ja pakanauskontojen synkeissä pauloissa, mutta ne ovat vaarattomia verrattuna kyläyhteisön suhtautumiseen