PÄTKÄ ERÄÄSTÄ VANHASTA KUKKOSESTA...
KUKKOSEN ON KUOLTAVA ( Jerry Cotton Special 3/2004 )
...Ja särki on lohikala. Asko-myrsky saattaa repiä peltikattoja ja kaataa puita sähkölinjojen päälle. Syyskuun kuudennen päivän säätiedotus kertoo, että Asko-myrsky lähestyy ja hyvää ei ole odotettavissa. Joku on levittänyt tietoa, että Asko on edelleen Suojelupoliisin palveluksessa ja tästä nousee myrsky ja kiehuu sappi. Syyllinenkin olisi hyvä saada edesvastuuseen. Kukkonen tietää oikean ja väärän - vai tietääkö. Askon on täten estettävä sellainen kimurantti tilanne, että häneltä lähtee henki. Kukkosen olleessa kyseessä: Kukkosen keinoilla. Mutta kaikki ei voi aina mennä Kukkosenkaan suunnitelmien mukaan, ja Asko joutuu havaitsemaan ettei hänkään sentään ole Jeesus eikä edes Clark Kent.
Kukkonen ei ole legendaarinen Pekka Lipponen, vaikka yltääkin yhtä yllättäviin suorituksiin, eikä Kukkonen ole Paavo Lipponenkaan vaikka kovin näköinen onkin. Kukkonen selviää hädintuskin pienen maailman tyyliin tehdystä murhayrityksestä, kun edessä on jo uusi. Keinolla millä hyvänsä. Kukkosen selvitettäväksi siunaantuu yleensä tehtävät, joiden edessä virallinen virkavalta on vetäny vesiperän.
KÄY TARKISTAMASSA NETTISIVUJEN KARTASTA, ONKO KUKKONEN KÄYNYT HÄMMENTÄMÄSSÄ PAIKKAKUNNALLASI
WWW.JCOTTON.COM/ASKOKUKKONEN. Kukkonen on arvaamaton ja ovela älykkö, joka käyttää kotimaisia kommervenkkejä, ronskia runoilua ja runttaavaa ruumiinkulttuuria rikollisten kanssa
n:o 1/2002 (LOPPU) Ellei Siperia opeta, niin sitten Kukkonen n:o 2/2002 Irtopirut ja tuonelan lautturit Kukkosen merrassa n:o 3/2002 Viina, terva, sauna -sitten Kukkonen n:o 1/2003 Vieläkö omatunto kestää Kukkonen. n:o 2/2003 (LOPPU) Pakkoa ei sanele kuin, kuolema tai Kukkonen n:o 3/2003 SUPERNUMERO -Retorinen ryöstö -Tavallista villimpi pohjola -Erämaa on täyttä murhaa -Vain motiivi puuttuu n:o 1/2004 Kapakkakuolema ja Kukkosenjohdatin n:o 2/2004 Cotton-specialin yhteydessä: Kiero kuin korkkiruuvi
n:o 3/2004 Cotton-specialin yhteydessä: Kukkosen on kuoltava n:o 1/2005 Cotton-specialin yhteydessä: Kukkonen ei käskystä laula 1/2 n:o 2/2005 Cotton-specialin yhteydessä: Kukkonen ei käskystä laula 2/2 n:o 1/2007 Kalmankoura, Kukkonen tai käsiraudat n:o 1/2008 Tee testamenttisi, Kukkonen! n:o 2/2008 Julman uhkapelin pirulliset panokset n:o 3/2008 Kukkonen ja kuolon klinikka n:o 1/2009 Kukkonen virittää ansalangan n:o 2/2009 Räyhähenkiä, aamun paholaisia...
1
Muutaman etapin kautta suoritettu matka tuo muistoja menneiltä vuosilta, mutta menneet vuodet eivät olleet sen parempia kuin uudetkaan. Tappaja on kintereillä ja jotakin on keksittävä. 3/2009
illä tahansa asteikolla mitattuna asiat olivat päin helvettiä, ajattelin kun tuijotin veneen laitaan kiinnitettyä pommia, jonka kapea laukaisunaru oli juuri katkennut." Kun Kukkonen alkaa muistella, kuinka moni entinen vihamies haluaisi hänet hengiltä, vastuu on aina kuulijalla ja lukijalla. Liian hienoille cocktailkutsuille päädyttyään Asko joutuu hyväksymään sen, että menevät hänelläkin joskus pasmat sekaisin. Kosmisesta munasta syntyneelle Askolle on lievä järkytys, kun hän alkaa muistaa, ettei hän nostalgisella 1970-luvulla ollutkaan niin mukava ja lupsakka kaveri jollaisena häntä tänä päivänä pidetään. - Kah mittee sinulla olis. Matkahuollon baarissa Kukkonen joutuu Marlon Brandon tilanteeseen elokuvasta Hurjapäät: - Kah kuulej, Kukkonen. Onko jottain jota vastaan sie kapinoit. esitin vastakysymyksen Marlon Brando -imitaatiolla.
2
M. ukko kysyi
Tallustelin verkkaisesti rantaa ja laituria
J
kohti. Katsahdin alaspäin. Muistin, että olin jättänyt edellispäivänä fileerausveitsen veneeseen. Mietin, että pian lahkeeseen asti yltävä ruoho pitäisi jälleen kerran leikata. Mulahdus. Mieleen tulvahti vuosi 1978, jolloin kuulin saman esittäjän "Wuthering Heights" -kappaleen ensimmäisen kerran. Poistuin maakellarista, suljin oven ja palasin mökilleni. Tiesin, että ruostumaton teräs ei ole ikuista vaikka niin väitettäisiin, joten teräase oli parempi hakea pois paatin pohjalle kerääntyneestä vesilammikosta. Kenties tämä luola olisi hylättävä ja rakennettava uusi. Tämä mielikuva taisi olla ennakkoaavistus siitä, että joutuisin lähiaikoina kohtaamaan menneisyyden haamunaamoja. Kovia kokenut tervapohjainen paatti oli edelleen liukasliikkeinen ja ketterä. Tunsin nilkassani painetta, sitten se hellitti. Käännähdin takaisin kohti veneen etutuhtoa. Millä tahansa asteikolla mitattuna asiat olivat päin helvettiä, ajattelin kun tuijotin veneen laitaan kiinnitettyä pommia, jonka kapea laukaisunaru oli juuri katkennut.
Tunnistin värkin tutut kuviot vuosien takaa. Muistin, kuinka paljon inhoankaan haravointia. Linnut heräilivät ja luonto alkoi viserrellä. Tiesin, että jonkin sortin remontti olisi edessä, kun portaiden yksi lankku antoi periksi. Laiturilta astahdin parhaat päivänsä nähneeseen soutuveneeseeni, joka keinahteli puolelta toiselle. Ennen kuin pommi räjähti jalkojeni alla, viheltelin ja tiirailin hitaasti kohoavan aamuauringon asteita ja nurmikon kasteita. Otin mukaan itse purkittamani lohisäilykkeen ja lasipurkillisen sieniä. Näin helvetinkoneessa vanhanaikaisen puhelimen valintakiekon, joka loksahti juuri numerolla eteenpäin. oulupukin ja Nukkumatin pikkuserkku, Vittuilu-keiju, antaisi minulle hetken kuluttua lahjan ottaisi siitä lahjaveron, mutta siitä olin toistaiseksi autuaan tietämätön. Tasaperäisenä siihen sai kiinnitettyä myös perämoottorin, mutta olen enemmän soutumiehiä. Minusta minkään moottorin ääni ei oikein kuulu kesäiltaan, jossa aurinko laskee, laineen liplatus hiipuu ja kalan yösyönti alkaa oirehtia pinnassa käyvinä pyörteinä. Otin nopean askeleen eteenpäin. Polttelin sätkää ja katselin mökkini kuistilla ollutta katiskaa ja rapumertaa. Puuveneparka. Illalla lähtisin taas soutelemaan ja huopailemaan rantakaislikkoja pitkin, kun kalat alkavat napsia pintakalvosta hyönteisfaunaa. Olin tutusti ja turvallisesti Konnevedellä ja kaukana maailman kotkotuksista ja merkillisistä pulmista, joiden tutkimisesta olin saanut jälleen kerran tarpeekseni. Kuljin ohi porkkanamaan ja saavuin maakellarilleni. Asettelin säilykkeet keittiön työtasolle. Räjähde oli kiinnitetty magneetilla veneen metalliseen hankaimeen. Honecker-bunkkerini oli nähnyt parhaat päivänsä. Vastaavanlaiseen räjähteeseen olin tutustunut viimeksi joskus 1970-luvulla ja muistin, että ajastin antoi löysää sekunnin tai kaksi. Mökkini sisällä radio soitti Kate Bushin biisiä "Sensual World", joka tuntui munaskuissa asti. Yritin sukeltaa laiturin turvaan vaan
3. Kiepautin pommin vaelluskengälläni veteen. Verkko roikkui oikeaoppisesti seinällä
- Joku yritti juuri räjäyttää minut täällä Konneveden mökilläni. Taskut kun sisälsivät kaikkea mahdollista koukkuviilasta lukkosulaan ja vedenpuhdistustableteista ensiaputarvikkeisiin. Heittäydyin eteenpäin kauhusta puolisokeana. Se meni. Jalkani oli sotkeutunut ankkuriköyteen. Oletko käynyt höyläämässä naapurin muijaa. Liivit päätyivät vain roikkumaan ja valumaan vettä kuistille. - Joista seuraa haulikkohäät. - Vei venehen Tuonen tytti, läähätin kalevalaisittain. Älä sinä kylvä siementä itsekkyyden peltoon. - Sehän on järjestelykysymys. - Ei, tämä oli jotakin muuta. Ankkuri kolisi laitaa vasten, kun astuin sen päälle ja menetin tasapainoni. - Kuinka kävi. Väänsin jalkateräni melkein sijoiltaan ja lopulta se sujahti ulos köysinipusta. Tuli ääni ja sitten tuli kova paine. - Oho, oho. - Mitä kuvioita. Palasin kämpille kuivattelemaan itseäni. Mitä ne sitten täällä hämmästelisivät, kun en itsekään nähnyt jälkiä kutsumattomista vieraista. Näin keskipenkin suhahtavan ohitseni. - Asko. - En. - Meikäläisen soutuvene kuoli. Suojelupoliisin kiho Mauri Kallunki vastasi. - On muita kuvioita. Vesi kuohahti ja kohotti veneeni perän kuin alapuoleltani olisi hyökännyt tappajavalas tai merihirviö. Kuka jaksaisi värkätä moisen räjähteen minua varten. Kolmekymmentätaskuiset eräliivinikin olivat läpimärät kuin olisin ollut pitkällä vaelluksella. Tuosta selviämisen jälkeen ruohon haravointikin tuntuisi varmasti
4
maailman mukavimmalta puuhalta. Kuka entisistä vihamiehistä teki tämän vaiko joku uusi vihulainen. Yleensä sanotaan, että välähdys muutti yön päiväksi. Mutta olin edelleen liikkeessä kohti laituria. Käteni tärisivät ja ilma kulki vaivoin keuhkoissani. yritykseksi jäi. Ajattelin laittaa sätkäksi, mutta spaaderot olivat auttamatta kastuneet läpimäriksi. Hengitin syvään ja kaivelin eräliivieni rintataskua. Minä lensin ilmassa.
Ilmavasara iski lujaa. Vielä yksi soutuveneen kaariosa kolisi ilmasta kasvojeni eteen. Tämä geysir muutti aamuni kuohuvaksi vaahdoksi, jota satoi niskaani. Ei taitaisi minun turvaluokitus enää riittää. Soitanko paikalliselle poliisille. Kävin laittamassa saunan lämpiämään, mutta tarkistin ensin ettei kiukailla ollut mitään räjähteitä. Soitin sen sijaan entiselle palkanmaksajalleni. Kun vilkaisin taakseni, soutuvene oli poissa eli sen luuranko oli uponnut tyystin. Revin jalkaani irti solmusta pienessä paniikissa ja köysi tuntui vain kiristyvän. Koska kaikki eräliivieni tärkeimmät tavarat olivat vesitiiviissä pakkauksissa, minun ei tarvinnut tyhjentää taskuja. Tuletko takaisin hommiin. Veneen oikeanpuoleinen laita muuttui lastujen muodostamaksi konfetiksi, jota tipotteli veteen silppuna ja mäntyisinä spiraalinauhoina. Päädyin keinahtelevalle laiturille rähmälleni kuin itään kumarteleva poliitikko. - Yleensä tyydyn piikoihin. Kieltäydyitkö naimakaupoista
Löytyy listat vasikoista ja kaikki mahdolliset pommin5. - Onhan siellä kaikkea. - Mutta Alpo on kuollut ja kuopattu ajat sitten, sanoin. Ansalanka oli jotain hammaslankaa. - Siitä ei koskaan edes uutisoitu, Mauri muistutti. Mauri esitti fiksun kysymyksen. Ei sinun niin arvokas pitäisi olla. - Joku, joka tiesi, millaisen seitsemänkymmentälukulaisen pommin tunnistaisit. - Ennätin huomata, että sytyttimessä oli jopa rautasahan terän puolikkaat varsikamman molemmin puolin ja kortongit eristeenä. poijes, hajosi, repesi, meni paskaksi eli lopetti olemisen. - Ei niin, perhana. - Räjähde oli Mennen-partavesipullon sisällä. - Kyllähän niitä hyväkkäitä riittää. Poliisien uusien siviiliautojen rekkarit on listoilla viikon kuluttua auton käyttöönotosta. - Etkös sinäkin ollut suurin piirtein Kekkosen kehittämä ihmisen prototyyppi, Mauri nauraa käkätti ihan itse keksimälleen vitsille. - Katson ensin, löytyykö sitä. - Kuten nyt jälkijunassa tulevissa totalitaarisissa valtioissa, Mauri Kallunki sanoi. - Katso samalla, onko joku kylmän sodan aikainen Stasi-mulkku palannut Suomeen ja sattumalta Konnevedelle, ehdotin. Jääkaappimagneetti piti viritelmän paikoillaan. - Pannaanko internetin verkot talvella talviteloille ja tilalle avannosta vedettävä internuotta. - Mitä joku hyötyisi sinun kuolemasta. Käytiin yhdessä baareissakin. - Paristo oli sellainen litteä taskulampun paristo... - Joku halusi lähettää sinulle viestin, Mauri arveli. Sytytinosassa oli vanhan kansan puhelimen numerokiekko. - Mitäs niistä. - Tuttua kauraa, Mauri sanoi. - Minkä hankinnan. Mutta miksi. - Voi yhden kerran. - Sama mies, joka napattiin kun se nakkeli pommeja Neuvostoliiton suurlähetystön edustalla, sanoin. - Ja sitä paitsi Mulkku-Alpon syövän loppuvaiheessa me oltiin ihan kavereita. - Paikataanko netin verkkoa koskaan. - Ihan kuin Alpon tekemä. Jos päättäjät olisivat aikoinaan arvanneet, kuinka hyvä tiedonvälityksen, yksittäisten ihmisten mielipiteiden ja reaaliaikaisten uutisten lähde ja muutenkin sananvapauden airut tämä internet tulee olemaan, sen käyttöä olisi varmasti rajoitettu ajoissa, ellei peräti kielletty kokonaan. - Oikea mutantti! Minua ei juuri naurattanut. Ei siltä
jäänyt mitään hampaankoloon, eikä sillä ole edes elossa olevia sukulaisia jotka haluaisi lähettää minulle tämmöisen viestin. - Minä teen tässä erään hankinnan netin kautta. - Ei, kosmisesta munasta minä synnyin, murahdin. Mauri oli heti samalla aallonpituudella kanssani. - Kostaja Kekkosen ajalta, murahdin. Ei minulla täällä mitään Rosenholz-aineistoa ole uuninpankolla. pähkäilin järjettömiä. - Samanlainen, joita Mulkku-Alpo rakensi silloin seitsemänkymmentäluvulla, Mauri muisti. - Selvitän, onko joku linnaan passittamistasi jäänyt palaamasta lomiltaan tai päässyt ehdonalaiseen, Mauri sanoi. Näin pommin yksityiskohdat... - Sehän oli sitten kuin yhdistelmä useasta vanhan ajan pommista... Joten, jos lanka ei olisi katkennut, se olisi räjähtänyt myös tärinästä. Ei edes rikostovereita
- Tämän sortin venkulointi ei ainakaan ole sitten muuttunut vuosien saatossa. - Tämä sinun pommijuttusi ei kuulosta hyvältä. Tuskin sinäkään haluat. - Mutta on siellä myös uutisia, jotka ei muuten näkisi koskaan päivänvaloa, huomautin. Eivätkä esimerkiksi kuun liikkeen anomaalisuudet ja poikkeamat pääse lehtiin saakka. Katselin aikani kuluksi vanhoja valokuvia, joiden takana oli merkintöjä. Ei tuntemattomia kulkuneuvoja eikä vieraita naamoja. - Sellaista julkisuutta ei haluta. Yleisradion saunatiloista löytyi niihin aikoihin KGB:n tohelon sinne unohtama salkku, jonka sisällä olleen nauhurin nauha pyöri edelleen! Kun markkinoille tuli laitteita, joilla puhetta pystyi kuuntelemaan ikkunalasien aiheuttamasta värinästä, Kekkosen työhuoneen ikkunaan asennettiin panssarilasi. Eipä hän tekniikan päälle mitään ymmärtänyt ja jopa sanelunauhurin käyttö meni hänellä yli hilseen tai siis, yli kärpäsen kiitoradan. Kukaan ei ollut nähnyt mitään. Naurahdin. Kekkonen itse oli lasinvaihdon aikaan Kultarannassa eikä hänelle koskaan kerrottu asiasta. Juhannuksia, jouluja ja kissanristiäisiä. Noh, me annetaan lehdistölle saaliiksi jokin Idols-skandaali, niin ne eivät kiinnitä huomiota mihinkään muuhun. Turvasihan se myös potentiaalisilta ammuskelijoilta. Tamminiemestä näitä radiomikrofoneja löytyi tämän tästä aina sen jälkeen, kun siellä oli vieraillut Neuvostoliiton poruk6
kaa. - Vaikkapa listat kaikista maapallon maanjäristyksistä, joita ei enää uutisoida lehdissä tai televisiossa koska niitä on tänä päivänä niin paljon. Maurin soittoa odotellessani tein internetin huutokaupasta erään ostoksen. - Ihmiset unohtavat, sano Nixon, Mauri totesi. Sitten sitä seuraava, eikä Mauri ollut vieläkään soittanut. "Huutamanne tuote postitetaan välittömästi" kertoi ruudulle tullut teksti. teko-ohjeet. Kyselin Konneveden naapureiltani oudoista kulkijoista. Seuraava päivä koitti. Myös kaikki lahjaesineet, autot, junien virkavaunut ja muut pelit ja vehkeet piti sviipata eli pyyhkäistä peilauksella säännöllisin ja epäsäännöllisin väliajoin. Tiuhaan vaihtu-. Supossa kulki ihan sisäpiirin vitsinä, että mennäänpä taas hakemaan postinkuljetuslaatikon kanssa vähän neuvostoelektroniikkaa. Ihmisenä ei Kekkonen vihamiehiään sulattanut tai suvainnut. - Odotahan jos lehdet saa tietää että entinen Suojelupoliisin tutkija yritettiin surmata, sanoin. Melkein puistatti, koska minä en tosiaan kaivannut seitsemänkymmentäluvun surkuhupaisia nuoruusaikoja. - Niin ne tekevät.
Muistin, kuinka me suojelimme Kekkosta hänen tietämättään, erityisesti salakuuntelulta. Mutta hän teki jo vuonna 1934 viisaan esitelmän "demokratian itsepuolustuksesta" niissä tapauksissa, kun kyse on ääriliikkeistä ja rotukiihkoilusta. Piti ravata jatkuvasti Tamminiemessä, Kultarannassa ja presidentinlinnassa käyttämässä elektronista peilausta, jolla tutkittiin kaikki rakenteet. Vedin kirjahyllystä törröttäneet paksut kansiot esiin ja kannoin ne pöydälle. Odottele soittoani, niin palaan asiaan lähipäivinä, Mauri sanoi
Viking Lotto kupongin ja Keno-kupongin ostaminen oli vaikeaa kuin karhun väkisinmakaaminen. Altani räjäytetty vene vei jotenkin maun kalastuksesta. Ei se varmaan ihan vetänyt vertoja Rapalan testialtaille, mutta se ajoi asiansa. Ilma on myös kova sana kun halutaan hengittää. Vaihdoin aikani kuluksi Shimano-kelaani uuden siiman, mutta niin hermostunut olin, ettei kiinnostanut lähteä uittamaan uusia vieheitä rantaveteen. Siikaa saa tehokkaasti oranssilla ja keltaisella mormuskalla. Naurahdin sille, että ensimmäinen Rapalan vaappu suojattiin vedeltä sulattamalla sen pintaan filminegatiivia vuonna 1936. Myös sätkätarpeet maksettuani poistuin raittiiseen ilmaan.
7. Tavallaan pienestä perheyrityksestä tuli maailmanluokan yritys Marilynin kuoleman ansiosta. Ne eivät puhutelleet eivätkä jutelleet aamiaismurojen lailla. Tämä seutu ei ole helppo kalavesi. Talvella niiden koeuittaminen tapahtui vanhasta pakastearkusta kyhäämässäni altaassa. Ja tänä päivänä eräissä Rapalan uistimissa käytetään jo Ultrabite-nimisiä feromoneja kalojen houkuttamiseksi. Rapalasta Life-lehteen tehdyn artikkelin julkaisu viivästyi pitkään, mutta lopulta se päätyi lehteen samaan vuoden 1962 elokuun numeroon jonka kantta koristi Marilyn Monroe ja jossa oli kuolleen Marilynin elämäntarina. Eteläisellä Konnevedellä nousee ahventa karikoiden kupeesta ja haukea penkkojen ääreltä. Teroitin vieheiden koukkuja. Sattumalla oli suuri osuus Rapalan menestyksen kanssa. Lajittelin nivelvaaput omiin lokeroihin-
sa. Irtonumerohan myytiin melkein loppuun ja jutun saaman julkisuuden vuoksi Rapalan uistinten kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti. Hyvänä ärsytysvärinä toimii myös vihertävä papukaija. via kasvoja ja muuttuvia tilanteita, joissa minun pärstäni oli ainoa yhdistävä tekijä tai pysyvä toteemi. Konneveden kirkkaissa vesissä kannattaa kokeilla oranssiselkäistä ja vaaleavatsaista magnum-vaappua. Kun sätkät oli kääritty, iski tekemisen puute. Olin myös sitonut muutamia muddler-perhon muunnoksia ja improvisoituja putkiperhoja. Valokuvat eivät sanoneet minulle mitään. Järkeähän ei ikinä kannata uistimen valinnassa käyttää. Uistinlaatikon pohjimmaisetkin "tällä mitään koskaan saanu"-pellinpalat kannattaa uittaa edes kerran kalareissun aikana. Tuli tunne siitä, että ainakaan kuvat menneistä ajoista ja paikoista eivät olleet ratkaisu. Osa uusista uistimista oli heräteostoksia, osan olin kyhännyt itse talven pimeinä kuukausina; lusikkauistimia, vaappuja ja kaksi lippaa. Kuhaa on tällä karulla seudulla erittäin heikosti, mutta taimenta löytyy sieltä missä on syvää vettä. En osannut pysytellä ihmispesässä eli mökissä harhailevien ajatusteni kanssa, vaan suunnistin Konneveden Matkahuollon baariin.
Kioskilla käväisykin tuntui matkalta Sauronin torniin ja jokaisen vastaantulijan katse vaikutti uhkaavalta. Mutta jos pitää kasvattaa ruokaa, auringonvalo on melko hyvä juttu. Uistimista Rapalan lisäksi Merimetso, Velho ja Jurmu pelittivät vaihtelevalla menestyksellä. Muikkujäljitelmät olivat myös kovia sanoja vaan eihän sitä koskaan tiedä. Auringonvalo on paska juttu koska se paljastaa huoneeseen kertyneen pölyn, mietin ja käärin sätkiä metallirasiaani
- Sitä on niin kaikenlaista, nyökkäilin ajatuksissani. - Sitä ollaan vähän allapäin ja kypärä kallellaan, vaari sanoi selkokielisesti. Ei aina ennätä tänne toimistolle, vaari sanoi. - Voi olla, vastasin. Lopulta istahdin hikisenä baarin pöytään selkä seinää vasten. Mutta minun nuoruudessani paskahuusissa persekin piti pyyhkiä koivuhalolla. Kun ihmisellä on tarpeeksi paljon sakkoja perinnässä ja ulosmittauskelpoista tuloa tai varallisuutta ei ole, mitään ei voida tehdä. - Korkeintaan suunnitellut muuttoa, mutisin. On ihan kansanomaisesti tutkittu juttu, että se pikkuhiljaa vähentää varastelua, kun puskaradio tietää. Lieviin rikoksiin syyllistynyttä ei voida pitää eristettynä yhteiskunnasta päivää pidempää aikaa. - Koska Koli on 347 metriä merenpinnasta. - Seuraavaksi taparikolliset saa sitten varmaan kulukorvauksia, vanhus murisi. Onko jottain jota vastaan sie kapinoit. - Ymmärrän, ukko sanoi ymmärtämättä mitään. - Jos olisin kauppias, alkaisin harjoittaa "varkaan rauhoittamista" takahuoneessa ennen poliisin saapumista. Näpistelijä hakee ruokansa kaupasta maksamatta eikä sille kukaan voi yhtään mitään, ainoastaan voidaan pitää vähän aikaa putkassa. Seutua ympäröi kirkas auringonpaiste, joka yritti luoda valheellista turvallisuuden tunnetta. Ukko katsoi urheilua ja totesi: - Kyllähän minäkin noilla Nike-lenkkareilla tuon tekisin mutta kun on tämmöset ronttoset jalassa. Mutta oliko siellä joku aivan tuore kasvo, joka väijyi minua salin hämärissä nurkissa. - Kah mittee sinulla olis. Hänen ilmeensä oli kuin naisella joka ennen viideksi vuodeksi koomaan vaipumistaan ennättää pyytää miestään nauhoittamaan jokaisen
8
jakson Kauniita ja rohkeita kunnes hän tulisi takaisin tajuihinsa. esitin vastakysymyksen Marlon Brando -imitaatiolla. Sakot lisätään vanhojen sakkojen perään ja ulosotto on ainoa vaihtoehto. Ukko tuijotti ohjelmaa. Pälyilin ravintolan sinänsä vakiintunutta asiakaskuntaa. Puolituttu ukkeli oli mukana juonessa: - Ai niinkuj "Vanha kapinallinen". Ja päästää varas päivän päätteeksi vapaalle jalalle varastelemaan. Kanava vaihtui ja ruudussa seurasi urheilua. - Ka miksi sinne. pöydässä istunut ukko kysyi. Uusi vuosi oli tuonut sinne uusia naamoja. - Ka minne. - Vaan minkä ne poliisit mahtaa kun joku nälkäänsä varastaa. - Elämme vaikeita aikoja. - Kolin korkeus olisi 347 metriä merenpinnasta. - Kah kuulej, Kukkonen. - On on. Televisiossa näkyvä ohjelma todisti, että joku suomalainen tv-kanavan sisäänostaja oli taas käynyt ulkomailla alan messuilla selaamassa alekorin pahnan pohjimmaisia "uusi-lemmenlaiva"-tason viihdykkeitä ja todennut palattuaan kuin Sulo Vilén: "Kun sai niin halvalla ja uusinnat puoleen hintaan". - Mitä olet puuhannut. - Lainmuutoksen jälkeen sakkoja ei voi muuttaa vankeusrangaistuksiksi, kerroin. - Lähikaupasta haettiin taas yksi myymälävaras, mies sanaili. - Minulla se toimisto on päässäni, jossa hypin seinille kun teen ajatustyötä, kerroin. - Niin niin, murahdin ja katselin baarin tuttua kalustusta ja tuttuja naamoja
- Entä se syytön siellä kiven sisässä. Illan mittaan väki nautti väkijuomia ja rajavartija myös. Heinäkuu 1997, jos oikein muistan. - Sinun täytyy nyt vain odotella, Mauri väitti. - No, jos haluat tutkia jotakin omin päin... - Minulla on edelleen tiedonhankinta kesken, hän kertoi. - Oletko ajatellut... Juopunut rajavartija oli tunkenut erään naisen makuupussiin, mutta joutui karkaamaan paikalta. - Kuinka selvitit sen. entäpä Joensuussa... Ihmeellinen sivupersoonatyyppi. - Yksityishenkilönä, muistutin. Mitä ne oikein haluaa. Milloin sinä tiedät jotakin konkreettista. Moraali se on sinullakin. Monta kymmentä ihmistä saunoi niillä puilla ihan hyvin. - Eipä taida olla enää minun ongelmani. - Niitä kun on muitakin intressejä olemassa kuin kansanedustajat, Mauri tuhisi. - Ja hänen vuokseen jopa eräs syytön istui linnassa. - Muuan tapaus oli mainio. - Ehei, ei käy. - En selvittänyt. Oletko kohdannut sellaisia. Kuinka homma nyt etenee. - Kyllä siinä ikään ja sukupuoleen katsomatta alkaa kleptomania karista, ainakin kyseisessä kaupassa, nyökkäilin. En osaa pysytellä paikoillani, väitin. - Minä teen parhaani täällä päässä. Moottorikelkalle suunnistaessaan oli ärissyt että "kiittämättömyys on maailman palkka". - Kun väkeä oli kämpällä paljon, olivat puut aina lopussa. mikä. - Mikä yllätys. Kuule, Kekkosen aikaan
me vastattiin suoraan presidentille. kertoa, että joku kauppias vetää perähuoneessa turpaan niin että tukka lähtee. - Oliko tämä olevinaan vertaus. - Kyllähän minäkin tuon trampoliinilla tekisin vaan ei ole semmoista, ukko sanoi televisiota katsellen. - Erään suuryhtiön eräkämpällä oli sauna, kerroin tosijuttua. Kännykkäni soi. Se oli syytön joihinkin asioihin, mutta toisiin se oli niin syyllinen että kyllä se ansaitsi mädäntyä posessa. - Sitä vaan, että kannattaa aina katsoa kuka auttaa, ettei siitä tule tahaton petikumppani. Tänä päivänä Supon valvontavastuu on kansanedustajilla ja ne sitten narisee, kun me ei vastata niiden kysymyksiin. entä jos kyseessä on vain joku mielenvikainen. Entäs sielläpäin silloin, kun Jimmy Carter vieraili Suomessa... Ei silloin mitään tapahtunut. - No ajattelin vain kun kumminkin on pommista kyse... Ei tämä helppoa ole. - Sivupersoona... - Palkkasi minut, vaikka hän itse oli syyllinen juttuun jonka hän halusi selvittää. Se vastaava tapaus 1970-luvulta?
9. - Kas kummaa. Kävi ilmi, että hänellä oli jakautunut persoonallisuus. Passitin hänet ammattiauttajan pakeille. Ei se muistanut fyysisesti tehneensä mitään väärää. - Minun piti katsella sen perään kun se tutustui kalanviljelyyn. Yöllä alkoi kuulua hirmuinen kiljunta, johon kaikki heräsivät. - Näin on, perhana. Mutta tämä minun tilanteeni. Lopultakin Suojelupoliisin Mauri Kallunki oli linjan toisessa päässä. Kerran paikalle tuli moottorikelkalla eräänlainen rajavartija, joka jeesasi turisteja puiden kuljetuksessa. - Ei se niin syytön ollut. - No viimeksi pari vuotta sitten, muistelin. Nukkumaan menivät. - Jaaha
kysyin ennen kuin hän ennättäisi kommentoida mitään. Et kumminkaan tiedä Jaskan paskaa, ajattelin vähäsen synkkänä.
Kun katkaisin linjan, huomasin pöydässäni istuneen ukkelin tuijottavan minua. - Totta kai, saatanan tunarit. Muistan vielä ajan, kun taskulaskimet maksoi parhaimmillaan 2500 markkaa eli etelänmatkan verran, hekotin. Mirja Pyykkö sai porttikiellon eduskuntaan uskallettuaan haastatella työttömiä, jotka oli nakattu pihalle samasta talosta. - Olimme humalassa ja yksi asia johti toiseen ja...niin siinä viinapäissäni... Eikös se vasta ollutkin yksipuoluejärjestelmän aikaa, eh eheh. Muuan mies kiersi pöydästä pöytään esit-
10. - Vappuna 1977 tuli ensimmäinen värillinen Yleisradion uutislähetys. - No nyt kuulosti todemmalta, nauroin. Kuusrockissa oli kantria ja Ian Gillan, Kulttiksella Ramones. Euforiset kukkaistytöt värjättyine laamapaitoineen alkoivat tulla tolkkuihinsa kun vuosikymmen lähestyi loppuaan. - Teepäs se. - Ah. - Minä siis juovuksissa potkaisin sen pihalle ja huusin että mene muualle riettailemaan. Oli lama ja nuorisotyöttömyys, joten kaikki oli kuin tänä päivänä. - Kyllähän minäkin tuommosella ampusisin mutta kun ei oo kun ritsat ja pihallakin vaan pikkukiviä. Olin epäuskoinen, koska tämä pari kuulosti kovin epäsuhtaiselta. - Jaaha, kylän tietotoimistolla on sitten informaatiokatkos, viittasin erääseen nuoreen naiseen, joka yleensä pomppi paikassa pöydästä pöytään. - Ei herrajumala mitään sellaista, mulla vaan ei seiso, vaari murahti. - Eipä ihmeitä. Vuosi 1977, jolloin tapahtui Suomen ensimmäinen lentokonekaappaus. Urheilu oli vaihtunut tv-sarjaksi tai elokuvaksi, jossa sankari selätti parhaillaan naisen. Samana vuonna minun piti tutkia melkein uskottavia pommiuhkauksia Joensuussa. - Vaikka se onkin ajanhukkaa, sanoin. Samana vuonna seitsemän puoluetta pyysi Kekkosen ehdokkaakseen. Muistin kyseisen ruljanssin. YYA hengitti ja voi hyvin. - Meidän tietokoneet muuten kaatui tänä aamuna, Mauri kertoi. - Mitä uutta tänne baariin kuuluu. - Voisin kulkea Joensuuhun hieman kyselemään, sanoin. Tällä isoisällä ja sillä naisella oli sentään ikäeroa noin kaksikymmentäviisi vuotta. - Minä soitan ja kerron heti, jos tiedän jotakin, Mauri lupasi. - Minun luona kun oltiin... Aktin jälkeen idioottilaatikossa seurasi väkivaltaa. - Sattui muuan juttu sen naiseläjän kanssa, vaari selitti. Katsoin television suuntaan. Ensimmäinen henkilökohtainen Apple-tietokone tuli myyntiin... - Sitten sinä siis... - Hyvin sinulla muisti pelaa, Mauri kehui. Elvis kuoli. Olin yllättynyt ja halusin kuulla lisää. - Impotenssia, vai. Pappa alkoi tuijottaa tv-ruutua psykoottisesti: - Kyllähän minäkin noin tekisin jos olis itsetunto kohillaan vaan kun ei ole. - No kerro! hönkäisin. - Ja sinä..
Kuule, näissä toimittajan hommissa sitä näkee maailman niin syvällisesti ja näkee kaikenlaista ympäröivästä todellisuudesta. - Eikun vahingossa. Avasin pakkauksen paikan päällä. "Radiotoimittaja". - No mikä. Älä tule minun luokseni, ajattelin. Se tulee aamulla 05.36:sta 05.55:een. - Sellainen juttu kuin itsetunto. Taas tämä. Säälimättömästi tappavaa pitkäpiimäisyyttä, josta seurasi musertavaa tylsistymistä ja perusteellista ikävystymistä. Ennen matkaan lähtöäni kävelin paikallispostiin ja lunastin sinne saapuneen paketin. telemässä itseään. Sinua etunenässä en oikein jaksaisi. - Heko heko. - Jos Suomi olisi USA, täällä rikkaat olisivat rikkaampia, poliitikot olisivat vielä
kauempana todellisuudesta ja köyhätkin olisivat huomattavasti köyhempiä. Ootko kuullu mun ohjelmaa. - Mikä se olikaan. Tämä oli murhayritys. Ei kuunnellut tämä Sir Tylsyys, vaan istui ja alkoi kertoa noin sadannen kerran tämän vuoden aikana: - Oon nyt radiossa toimittajana. Sumurintamavaroitus. Ja toimittajiksi itsensä tituleeraavat olisivat vielä pahemmin ulalla. Älä. Ei, ei ei. Kyllästyttävän tylppä ihminen älysi jatkaa matkaansa, kohti seuraavaa pöytää ja uutta uhria. Eihän sinussa muuta vikaa ole kuin se, että olet kävelevä ihmisen parodia, joka ei kestä satiiria tai ymmärrä itseensä kohdistuvaa ironiaa. - Yksi systeemi sinun kannattaisi hankkia, sanoin. - Saat viisi euroa jos et istu siihen, sanoin hänelle välittömästi. Totta kai se saapui minunkin kohdalleni ja punnersi perseensä vapaalle istuimelle. - Sinähän tahallaan irvailet. Kiinnitin postipakkauksessa olleet luotiliivit päälleni ja kiskoin loput hynttyyt niskaan. Ihmisten katseet olivat näkemisen arvoiset, kun riisuin pitkän takkini ja eräliivini ja asetin ne postin penkille. Bussin nytkähdellessä luin iltapäivälehteä, jossa uutisoitiin kas kummaa entisestä työnantajastani. Et uskoisi miten paljon maailman mahtuu kaikkea. Lehti kertoi, että Suojelupoliisi on alkanut kouluttaa suomalaisia kriisipesäkkeisiin lähtijöitä ulkomaisten tiedustelupalvelujen värväysyritysten varalta. - Tsoronoi, sanoin populaatiolle ja suunnistin bussille.
Vehiikkeli kulki eteenpäin. - Sinulla on huono stressinsietokyky, tämä kuiva luumu selitti. Yksitoikkoinen ja kesäteräinen radiomies valitti: - Jos Suomi olisi USA, täällä lahjakkuuksille maksettaisiin kunnon palkkaa eikä tarvitsisi kituuttaa... Värväystä ovat yrittäneet ulkomaiset soti11. Koska suomalaisia YK:n sotilastarkkailijoita ja siviilejä on yritetty värvätä vieraiden valtioiden tiedusteluelinten palvelukseen, Supo, sisäministeriö ja kriisinhallintakeskus päätyivät järjestämään tämän koulutuksen. Nousin pöydästä eikä televisiota tuijottanut vaari näyttänyt havaitsevan poistumistani. - Ei, idiotismia minä siedän hyvin huonosti. Se on niin helvetin noloa joutua katselemaan kun aikuinen mies kulkee pöydästä pöytään kehumassa itseään
"Lämäri". - "Pikku kakkonen" aloitti samana vuonna, muistutin. Patrikilla oli nyt samanlainen kalju kuin Kekkosella aikoinaan, mutta silmälasit olivat Specsaversin mallistoa. - Tai Peckinpahin "Rautaristi", tai "Saturday Night Fever". kysyin miehen juomaa katsellen. - Muistan, kun vuonna 1973 Roger Moorella oli ranteessaan Pulsar Hamilton -digitaalikello elokuvassa "Elä ja anna toisten kuolla", niin elokuvayleisö räjähti nauruun, sanoin. - Näin on. - Ei niin selvinnyt, muistelin. Ravintola Wanhan Jokelan historia kantoi jonnekin vuoteen 1934 saakka. Muutaman tunnin kuluttua olin Joensuussa. - Minunkin täytyi sitten suunnistaa heti sen tutkinnan jälkeen reissulle itänaapuriin. Alkuvuosien asiakkaat olivat kauppamiehiä, metsäherroja ja kieltolailla ratsastaneita salaisia tarkastajia. - Entä itse, puunhalaaja ituhippi humanisti liehuletti. Ne, joista kudottiin ja virkattiin mattojakin. Sinähän asuit niihin aikoihin pääkaupunkiseudulla. Kiristin automaattisesti askeliani. - Kukkonen! Mitä marsalkka. Seuraavaksi kohtasin erään Patrikin. - "Tähtien sota" ei siis mielestäsi muuttanut lainkaan maailmaa vuonna 1977. Hänen mielestään ainoa hyvä elokuva oli mustavalkoinen ja siinä puhuttiin venäjää. Hän odotti minua Torikadulla sijaitsevassa ravintola Wanhassa Jokelassa kädessään Valkovenäläinen. - Tuulee kuin venäläisissä elokuvissa, heitin sisäpiirin vitsin. - Roskaa! hän puuskahti kuin köyhän miehen Peter von Bagh. Sinä vuonna ei tullut mitään muuta kunnon fimiä kuin "Annie Hall" ja "Aika hyvä ihmiseksi". - Minä vähän luulen että se. Hän oli mielestäni näitä yhden motiivin miehiä. Eli ei mitään uutta taivaankannen alla. Koska Patrikilla oli Valkovenäläinen, minä otin Mustan ryssän. Bussista jalkauduttuani minulla oli kiristävä tunne kuin pääni olisi puristettu kiikarikiväärin tähtäimen sisään. Helsingin Sanomissa arvioitiin pari vuotta takaperin, että pääkaupunkiseudulla on noin viisikymmentä koulutettua vakoojaa, joista kolmekymmentä on Venäjän palveluksessa. - Eihän niistä koskaan mitään selvinnyt. Patrik oli ollut siihen aikaan elokuvakriitikko, joka kumminkin toimi Suojelupoliisin asiamiehenä ja kuriirina. Patrik tuumaili. Siinä oli elokuva. Hän on sanonut vakoilijoiden määrän Suomessa olevan jossain viiden ja viidensadan välillä. "007 rakastettuni". - Se oli utopiaa, mutta sen jälkeen alkoi digitaalikellojen maailmanvalloitus. - Minä vuonna maitopussit poistuivat. Vaihdettiin milloin mitäkin pullopostia, mutta varsinaisia ystäviä meistä ei saanut tekemälläkään. - Seitsemänkymmentäluvun puolivälissä, Patrik tiesi.
12
Minä menin asiaan ja utelin Patrikilta kautta rantain muitakin muistikuvia. laat, diplomaatit ja avustusjärjestöjen työntekijät. Samassa jutussa lainattiin Suojelupoliisin suurinta päällikköä Ilkka Salmea. - Ne pommiuhkaukset vuonna 1977. Niin, Patrikin elokuva-arviot olivat lievästi sanottuna neuvostomyönteisiä. Vuosien saatossa ilmapiiri oli vaihdellut, ravintola muuttanut muotoaan ja muuntunut lopulta takaisin jonkinlaiseksi kulttuuriravintolaksi. - No ei todellakaan, Patrik tuhahti närkästyneenä. - "Jäniksen vuosi" tuli vuonna 1977
No Asko, onko niitä salaliittoja olemassa. - Noh. Vastuu on useimmiten kuulijalla ja lukijalla. Joskus maailma muuttaa tekijän todellisuutta. Kaikkia klassikkoteoksia, virnistelin. - Joka filmasi Ray Bradburyn kirjan "Fahrenheit 451"... Yksin eivät kai olisi uskaltaneet. Mahdoinkohan minä joskus lyödä häneltä hampaan irti. - Sinä kun ihailit sitä Truffautia, mietin. - Entäs salaliittoteoriat. - Kuinka niin. Käytkö katsomassa?" Toinen lähti ja tuli monen tunnin kuluttua takaisin ilman sahaa. Suomenruotsalaiset jääkärit murhasivat porukalla suomalaisuutta kannattaneen säveltäjä Toivo Kuulan. Niin muuten, 1976 oli kova paikka kun bensan litrahinta nousi yli markan! - Muistan jotenkin. - Jossa yhteiskunta polttaa klassikkokirjoja jotka ovat olevinaan kaiken pahan alku ja juuri, mies nyökkäili kuin mediatutkija pulisongit huurussa. Jungle-muzakki pauhasi. Black Sun Empiren kalkattava kappale "Arrakis" vuodelta 2005 nytkytti ja kumisi musiikkimaton romukasasta toiseen, mikä lisäsi metallin makua suussani ja toi hieman ristiriitaa ja vastakohtaa muisteluihini. - Kyllä kusipää kusipään tuntee, Patrik sanoi ja hänen virnistäessään huomasin kultahampaan. - Kun koulussa tai työpaikalla joku jätetään piirin ulkopuolelle tai savustetaan ulos, mitä muuta se on kuin kahden tai useamman henkilön salainen sopimus jonkin tavoitteen savuttamiseksi. Sanakirjan mukaan se on salaliitto. - Minunhan pitäisi tietää. Mitään uutta, mietin... Kiihkeä
13. Kaiuttimista soljunut Juha Vainion vuoden 1969 kappale "Mä en muista mitään" vaihtui juuri toiseksi musiikkitapetiksi, ja siirtymä muodosti niin kutsutun kulttuurishokin. Eikös se ollut öljykriisi niihin aikoihin. minulta kysyttiin. Oliko se salaliitto vai pelkkää teoriaa. Kaksi pääepäiltyä kuoli ennen oikeuskäsittelyä joten ketään ei tuomittu. - Niin kun se tarina loppuu siten, että ihmiset ovatkin opetelleet ulkoa tuhottuja kirjoja. hämmästelin. - Sinä olit siihen aikaan melko kusipää, Patrik muisteli. muutti maailmaa enemmän kuin yksikään noista elokuvista. Yritin murtaa jäätä lyhyellä vitsinpoikasella: - Kaksi metsuria laahusti metsän läpi kun toinen äkkiä tokaisi toiselle: "Jäikö se saha sinne edelliselle taukopaikalle parinkymmenen kilometrin päähän. "Oli se siellä", toinen vastasi. "Eikö se ollutkaan siellä?" kysyi ensimmäinen. Patrik katsoi minua väsyneesti. - Se elokuvakokemus oli todellinen mind fuck, aivojen nussimista silmien ja korvien kautta. Patrik maistoi kossuvissyään ja sanoi: - Käsikirjoittaja Dennis Potter, "Laulavan salapoliisin" värkkääjä, nimesi syöpäpesäkkeensä Rupert Murdochin mukaan. En ollut oikein varma, mikä nuoruuden hurjuudessa oli totta ja mikä tarua. Säilyisi jälkipolville jotakin tärkeää meidän aatemaailmasta eikä mitään helevetin Schopenhaueria. - Samanlainen koiranleuka. - Niin jos filmattaisiin aiheesta uusi elokuvaversio, jossa kirjakapinalliset opettelee ulkoa jälkipolvia varten esimerkiksi Käytännön Maamies numero 15:n
vuodelta 2007, Kuvitetut Klassikot "Uljas Musta"-lehden vuodelta 1958, V8 Magazine numero ykkösen vuodelta 2005 ja Kalle-lehden vuosikerran vuodelta 1981. Ei mitään uutta taivaan alla
- Vaikka poliisi ilmoitti asevarikolle tehdystä murrosta. Sentään ollaan samalla alalla, Patrik nurisi kuin pikkupoika. Silloinkin puhuimme Joensuun pommiuhkauksista. Vaarattomiahan ne sinänsä olivat, mutta sateen kastelemina ne olisivat voineet pitkällä tähtäimellä olla arvaamattomia. Olin silloin helsinkiläisessä hotellissa ja kasvoni olivat vartin verran nuoremmat. - Mikä sinut nyt sitten Neuvostoliittoon vie. - Luulet, vai uskot ja toivot. Mitään varsinaista asiaa en päässyt siellä hoitamaan, koska niistä varjostajista ei niin vain päässytkään eroon. - Vodkaa haen, väitin pokerinaamalla. Se oli maan tapa. Harkitse sinäkin.
En minä tainnut siihen aikaan kovin mukava veikkonen olla, mietin. Tuo puuhamaa parhain, kiehuu kaalikeitto varhain ja vodka lainehtii, hyräilin kun suljin laukkuni. - Joka tapauksessa kaikki jäljet viittaavat siihen, että koulupojat ovat keksineet hyvän tavan juoksuttaa kyttiä, naurahdin. - Mitä. Edessä oli matka Neuvostoliittoon joten olin pakannut laukkuuni suklaata ja sukkahousuja vaihtokauppoja varten. Se Neuvostoliiton reissu oli yhtä tyhjän kanssa, muistelin. - No on niuho jätkä, ettei voi kertoa. rytmi kaikui kuin viemäriverkostossa, kun menin hetkeksi muistojeni sopukoihin.
Mieleen tulvi korkeakorkoisia kompleksimonoja, Batmanin korvia muistuttaneita pystyyn käännettyjä lentolupakirja-kauluksia, lepalahjeleviksiä, vakosamettihousuja, lavatansseja, peilipalloja, kerniliinoja, tetramehuja, matkoja Rhodokselle, DDR:n kuulantyöntäjänaisia, raskaita ruskeita nahkasohvia, psykedeelisiä tapetteja, Hankkija-lippiksiä, Sultan-kondomeja, vihertäviä kokolattiamattoja, 50 pennin pajatsoja, Finnhits-kokoelmia, Syksyn säveliä, Järvisen puusuksia, paskamankan C-kasetilla Abbat ja CCR:t, Olkiluodon ydinvoima ja oransseja sekä keltaisia kerrostaloja. - Mutta minä vähän epäilen, että koko juttu on koulupoikien kepposia. - Uhkauksista käynnistyi ihmismetsästys, kerroin hänelle. Mukamas opintomatka, jonka tarkoituksen KGB tiesi yhtä hyvin kuin mekin. - Vaan kun ne dynamiittipötköt löydettiin maakuopasta asevaraston viereisestä
14
metsästä. Patrik hämmästeli. Ilman nalleja. Kyllä minä tappaisin itseni ennemmin. Seuraa siis muistoja Pohjolasta ja vuodelta 1977. - Ei koululaisista sentään mitään aseellista uhkaa tälle kansakunnalle tai toisilleen ole! Kunhan lapset vain uhoavat. Paskareissu. Myrsky vesilasissa, minä luulen. Patrik oli heittäytynyt vallan nostalgiseksi: - Oliko silloin joka paikan hittinä tämä. Ja tietysti niillä oli kotikenttäetu. Koko matka meni mahorkan poltteluksi ja vodkan tinttaamiseksi, mikä sopi KGB:lle vallan hyvin. - Tuota sinun murrosikää aikuisiällä. - Enpä ikinä haluaisi käydä läpi tuota, sanoin. Patrik istui silloin hotellin ala-aulassa ihan vain turistakseen kanssani ennen lähtöäni
- Hurjinta, mitä kuulusteluissa tehtiin, oli se että johdettiin kuulusteluhuoneeseen mehiläisen surinaa. Hän oli kuin amerikkalainen elokuvatähti, joka kehuu teatterin esiintymislavan tunnelmaa, sitä, kuinka teatterissa voi kohdata yleisön välittömän reaktion, ylistää tätä interaktiivista ja samalla mystistä teatterin taikaa ja lavan vetovoimaa, eikä ole elinaikanaan käynyt sataa metriä lähempänä yhtään teatteria. Tyyppi, joka oli niille allerginen, ei tiennyt mistä ääni tuli ja oli niin säikkynä että kertoi kaiken tarpeellisen erityisen nopeasti, sanoin. - Historian tosiasioita vähän oikaisevan Neuvosto-Karjala-lehden paperi oli sen verran kehnoa, että sitä piti lukea rukkaset
kädessä ellei halunnut tikkuja sormiin, sanoin. Itänaapurin passien väärentäminen ei onnistunut, koska mistään ei löytynyt niin paksua pahvia mitä ne käyttivät. - On kai asioita, jotka ei päädy CV:hen. Kuka voitti Euroviisut 1977. Rockradiokin aloitti vasta 1980. Suomea edusti Monica Aspelund ja "Lapponia", vastasin sekunnin murto-osassa. - Sehän voi ihan hyvin olla vaikka Raumalta. - Kun lehdissä kerrottiin äskettäin eräästä pidätetystä, että tulkkaus hidastaa miehen kuulusteluja, niin ei epäilty välttämättä ole Suomen ulkopuolelta, teatterimies kertoi. Televisiossa oli "Toivotaan toivotaan", hyi helvetti, jossa kotimaiset mattitepot aukoivat playbackina suutaan jossakin siirappitehtaalla. - Ei kai Asko sellaisia laita työnäytekansioonsa. "Baker Street". Sieltä tuli vain "Jätkän humppaa" ja pelkkää kotimaista mustassa poolopaidassa laulettua paskaa ja teroheinästen kokoamaa venäläistä kansanmusiikkia, muistin. - Ranskan Marie Myriam. Puhe kääntyi hetkeksi murteisiin. - Tuliko koskaan suoritettua sellaisia kolmannen asteen kuulusteluja. Patrik heitti nopean välikysymyksen. - Olihan siellä usein tämä "ohjelmansiirtoketjun mittaustauko", jonka vuoksi korvissa on vieläkin tinnitus. - Patrik mainitsi, minkä alan hommia olet tehnyt, tyyppi sanoi. Patrik oletti. Eihän silloin radiossa ollut varsinaisia musiikkiohjelmia. Tuskin voi sanoa, että joka paikan hittinä... - Vasemmisto yritti estää kaikin mahdollisin tavoin Mainostelevision uutislähetysten aloittamisen. - Gerry Raffertyn kappale. Musiikkivideoiden aatelia! - Vaan kyllä sitä juontaja Pia Christiansenia, sittemmin Määttästä, katsoi ihan mielellään. - Armi Aavikosta tuli Miss Suomi, Patrik muisti. - Mitä äijät. - Niin, oli tietysti Nuorten Sävellahja lauantaisin. - Oikeaa kieltä ei ole, kaikki puhuvat
15. Niin, ja paikallisradiot olivat tietysti kiellettyjen listalla. - Niin rankkaa jätkää ei olekaan, että olisi sitä paperia käyttänyt perseensä pyyhkimiseen. Se oli seuraavana vuonna, 1978. Pöytään oli liimautunut joku Patrikin kulttuurituttu, mitä lie teatterimiehiä, joka kidutti suomenkieltä oudolla aksentilla. Pahaa niin vähä kun mahrollista, sanoi Ulsteri-Jussi kun pienen akan otti, teatterityyppi väitti. Tämä Joensuun käväisy oli muodostumassa yhtä kustannustehokkaaksi ja älylliseksi vierailuksi kuin vuoden 1977 matkani Kekkoslandiasta Neuvola-landiaan. Pelkäsi kai, että siellä saatettaisiin uutisoida jotakin neuvostovastaista materiaalia. - Jo sinulla muisti pelaa. - Sitten tuli Danny ja "tahtoi olla sulle hellä". - Yksinäisyyteen on tungos joten minäkin pakkaudun tähän
- Saattoi kertoa yhdelle tätä ja toiselle toista. Luottamus meni. Kun joku pitää murrettaan parempana kuin hieman eri lailla puhuttua, saman sukuista murretta, kyseessä ei ole kielellinen ero vaan sosiaalinen. - Kaikkeen sinäkin olet ehtinyt, Patrik tuumaili. - Ei se elämä siihen aikaan mitään auvoista ollut. Kapakasta oli näkymä kukkaiselle nummelle, jossa linnut visersivät, aurinko paistoi ja leijonat ja lampaat vaelsivat rinta rinnan...
- Kuule hei Asko, et viitsisi värittää juttua, Patrik muistutti. - Joo, mutta tämä Ilmari kauppasi tietojaan usealle poliisille. - Joo, naurahdin. - Muuan Max Weinreich on todennut, että "Kieli on murre, jonka puhujilla on armeija, laivasto ja ulkoministeriö", Patrik julisti. Olin juuri silloin ravintolassa... Ryhdyin muistelemaan urakalla vuotta 1977: - Watergate-skandaalista oli vasta kaksi
16
vuotta ja kaikkien muistissa oli se, että mädännäisyys ulottuu aina huipulle saakka. - Harva muualla Suomessa ymmärtää Rauman murretta, ainakaan noin niin kuin ihan kylmiltään, mietin. uutuuskasvo kysyi. Patrik kääntyi puoleeni: - Muistatko muuten sen Ilmari-nimisen kalvin. Televisiosta tuli uusintana "Myrskyluodon Maija", joka oli ehkä maailman paras ohjelma siihen aikaan. Kokonaisuudessaan kieli on abstrakti, murre konkreettinen, vaikka tästäkin voidaan väitellä. murretta. En voi vieläkään sietää sitä, mutta anna kun minä yritän antaa muistojen kullata jotakin niistä ajoista.. - Tuntuu siltä, kuin seitsemänkymmentäluku olisi ollut vasta eilen. Tai sellaiseksi kuviteltu, Patrik sanoi. Ei ainakaan sen kummoisempaa kuin nyt. Siirryin pöytään tupakoimaan. Kaikki oli paremmin silloin. - Mies vittuilee kuin ryssien sinkkiämpäri. Ei kukaan kutsunut sitä aikaa silloin retroksi, pöljä! - Kuka tätä tarinaa kertoo, perhana, murahdin vihaisena. - Eikö vasikka yleensä ole vain yhden poliisimiehen henkilökohtainen ilmiantaja. Se toimitti minulle tietoja, kun olin poliisivoimissa ja yritti kaupata vinkkejään silloinkin, kun olin Suojelupoliisissa. Minä vihasin Myrskyluodon Maijan musiikkia ja vihaan edelleenkin. - Mitä te äsken jaarittelitte. Melkein yhtä hyvä kuin muutamaa vuotta aiemmin oli "Merilinja", jonka alussa soi Hatshaturjanin "Spartacus"-baletin adagio. Slangi on murre, joskin sosiaalinen murre. - Takautumaa tai taantumaa. Maksoin juomani ja kiitin siitä: - Kiitos tästä retrohenkisestä juomasta sillä elämmehän kovin retroa aikaa. Ja välillä ihan mitä sattuu, sanoin huvittuneena. Muistan, kun Saloran pääjohtaja tunnusti kuulusteluissa, että yhtiö oli myynyt telkkareita pimeille markkinoille miljoonien arvosta vuodesta 1970 vuoteen 1975. - Mahtaako tuo olla enää hengissä. - Tässä on meneillään flashbackia, Patrik selitti teatteri-ihmiselle. - Kiinassa kielen kirjoitusasu on samanlainen, mutta eivät eri puolilla Kiinaa asuvat ymmärrä toistensa puheesta sanaakaan. - Mikä ylläri.
- Se on seitsemän kaksikymmentä, myyjä sanoi
Hän vasikoi minulle parhaita ystäviään. - Päinvastoin... Saa nähdä, kuinka käy Saloran ja Suomen Gummitehdas Nokian yhteistyön, ne kun aikoivat kehitellä kimpassa radiopuhelimia... - Kuinka niin. - Nämä Espoon pankkiryöstäjät. - Groucho Marx on näemmä lähtenyt tältä galaksilta, sanoin lehteä lukiessani. Ilmari ei antanut minun vaihtaa puheenaihetta. Rahanarvoista tietoa! - Ei minulle. - Minusta sinun ei kannata kertoa tätä minulle, sanoin. - Tiedän tapauksen. Rötösherrat kuriin, sanoi Vennamo. Hänen sukunimeään en enää muista eikä kai sillä niin turhan tärkeää merkitystä ollutkaan. Televisiossa uutisoitiin Salora-skandaalista, joka kiinnitti hetkeksi huomioni. Oli A-studio ja Lauantaitanssit, joskus jokin "Rockfordin paperit", "Sheriffi McCloud" tai "Poliisipäällikkö McMillan ja vaimo", ja lapsille jotakin helvetin kasvatuksellista Noppa-ohjelmaa, vaikka pojat leikkivät mieluummin neppistä pienillä leluautoilla, liimasivat Airfixillä koottavia MiG-hävittäjiä, vaihtoivat Jenkki-purukumin keräilykuvia, ampuivat toisiaan otsaan hypervaarallisilla rautalankaritsoilla tai ajelivat chopper-mallisilla Jopo Rodeoilla joissa oli kromattu selkätuki. Tosiasiassa televisio-ohjelmissa ei ollut 70-luvulla paljon vaihtoehtoja. Hän tunnusti ja meni kiven sisään, jotta muut jäisivät hänelle velkaa, rahaa ja palveluksia. pöydässäni istunut Ilmari kysyi. Jos niitä ei tippuisi, hän ottaisi väkisin. Sitten seurasi Shaun Cassidyn uudelleenlämmitelty "Da Doo Ron Ron". - Katsohan, mumisin. - Poliisi kuin poliisi.
17. Tuijotin Ilmaria. - Hiukkaskiihdyttimen keksijä, kerroin. - Niin, tämä pidätetty oli juuri jäänyt muutenkin asunnottomaksi ja ajatteli että voisi olla muutaman vuoden valtion leivällä, ennen ehdonalaiseen pääsyä. - Kukas se on. "Rocky"-elokuvan tunnusmelodia maleksi korviin ravintolan pubin puolelta. Sopivat keskenään, kuka tunnustaa ja menee istumaan. - Tuon laajuus oli minullekin uutta. Oli vain kaksi kanavaa. Taisi raportoida vaimonsa itsemurhasta tämä Suomen ensimmäinen gonzo-journalisti ennen kuin gonzoa oli edes keksitty. Phil Spectorin tuottama The Crystalsien alkuperäinen versio hakkasi tämän lällätyksen mennen tullen. - Kuulehan, miksi oikein halusit tavata. Kuulehan, minä olen nykyään Suojelupoliisissa. Vilkaisin kapakassa ollutta televisiota, joka näytti pelkkää testikuvaa. Oli siis vuosi 1977 ja juodessani minä selailin silmilläni Hymy-lehdestä Veikko Ennalan juttua. - Oliko kiinni otetulla sitten eniten huumevelkaa. Kaivoin esiin neljä markkaa kolmekymmentä penniä maksaneen Colt-askin ja pistin tupakaksi. Vieressämme väreili kaoottisesti laavalamppu, joka oli unohtunut koristeeksi edelliseltä vuosikymmeneltä. Istuimme tummanpunaisessa ympäristössä, loosissa joka ei näkynyt kunnolla baa-
ritiskille. - Pakenivat paikalta. Hänen sukunimensä oli kuin sana, joka muistuttaa sananmuunnosta mutta ei ihan. Tämä tuijotti takaisin ja jatkoi: - Se siis peesasi etukäteen, jotta vapauduttuaan hänellä olisi rahaa ja valtaa. Kello lähestyi neljää. Ilmari kertoi
Kamera seuraa saappaan mukana jokaista askelta ja erikoislähikuva näyttää joka heevatan tallautuvan korren. Kaikki elokuvat vain ovat nykyään paskaa ja televisiosta tulee pelkkää roskaa. - Sopisi noiden jokaisen suuhun, Patrik huomautti. Vaan ei tuollainenkaan käyttäytyminen johda kostotoimenpiteisiin räjähteen avulla kolmenkymmenenkahden vuoden jälkeen. kysyin Patrikilta. Et varmaan halua tulla nähdyksi minun seurassani. En minäkään voi todistaa, että Aristoteles olisi "Runousoppinsa" itse keksinyt. - Jokainen halonhakkuu näytetään piinallisen tarkasti. - Onko sinusta tullut ihan mulkku. Keskeytin tylysti: - Luin joskus väitetyn, että Esko Aho olisi todennut "voiko vitutukseen kuolla?" Toisen version mukaan lausahtaja oli Paavo Väyrynen. Vai oliko kostaja sittenkin joku lähiaikojen tuttavuuksistani. - Tässä valossa ajatellen, kuinka joku voi edes kuvitella että Julius Caesarin vuonna 40 ennen ajanlaskun alkua lohkaisuiksi väitettyjä sanoja olisi edes lausuttu ääneen. Kuljin puhelimen kanssa ravintolan tyhjään päähän. Hätistin hänet tiehensä sanomalla: - Vasikoi sellaiselle poliisille, joka välittää noista asioista. - Osaatko sinä lukea kelloa. Kirjoitettukin juoru muuttuu aina matkalla. Muutaman vuoden kuluttua erään toimittajan artikkelissa lauseen sanoja oli muuttunut Paavo Lipposeksi. - Äksyksipä muutuit. - Osaatkin olla kusipää. - Käräytä ne jollekin ihan oikealle poliisille. - Sinun kannattaisi varmaan olla poissa täältä kun kunnon ihmiset pääsevät kohta töistä ja rosvot saapuvat tänne rosvoilureissuiltaan. Kahvinkeittoa mietitään kolmen jakson ajan niin tarkasti, että Naapurilähiö, Me Tammelat ja Heikki ja Kaija jää toiseksi. Kun talikko syöksyy multaan, kuva seuraa perässä ja näyttää jokaisen yksityiskohdan. Viimeistään sen keskeytti Supon Mauri, jolta sain taas puhelun. Olin järjestellyt epämiellyttäviä temppuja sellaisia ansaitseville viimeksi tällä vuosikymmenellä. Kuka voisi olla vihainen kolmekymmentä vuotta. Vittu joo ja John Waynen luut. Vaan on se hienoa, että vertaat noilla älyn lahjoilla liikkuvia poliitikkoja Julius Caesariin ja Jeesukseen! Nauroin ja tämä sulki minun tarinahanani hetkellisesti. Mutta muista, että vasikka ei pääse koskaan eläkkeelle.
Turhan karkeita ilmaisuja käytin siihen aikaan, pahoittelin itsekseni. Osaatko sinä lukea. Kuulehan, kun jo Aristoteles kirjoitti, että... Viimeksi tänä vuonna! - Vieläkö teet elokuva-arvosteluja lehtiin. - Satunnaisesti. Patrikin ja minun muistelutuokio alkoi olla lopuillaan. Tai että Jeesus olisi ikinä sanonut alkoholituotteesta että "tämä on minun vereni". Tuolla tavalla ei hankita ystäviä ja vaikutusvaltaa, mietin nyt, herrattomana vuonna 2009. - Helvetin nerokasta. - Tunnen, että jokin on vinossa, sanoin.. Minulle maksetaan palkka siitä, että vastaan valtion turvallisuudesta. Silti, puistatti silloinen nuoruuden ylimielisyyteni. - Miten olisi jo valmiiksi pitkästä Iijoki-kirjasarjasta tehty tv-sarja "CSI: Kalle
18
Päätalo", ehdotin. Nuo asiat eivät nyt kuulu minulle
Joko siellä päässä alkaa kuviot selvitä. Semmoiset hilut, kemut eli pirskeet alaotsikolla "Seitsemänkymmentäluvun sielunelämää". - Ikävä kyllä. Mauri kysyi. - Onneksi olkoon kumminkin! Mauri onnitteli. - Yritä keksiä jotakin puuhaa siksi aikaa kun me tutkitaan mahdollisia koston yrittäjiä... - Älä unta näe, mulkku, sanoin herttaisesti. - Kiitos, mutta tyttö on jo aikaihminen, kerroin. Se on luontokuvaaja, entisöijä, Japanin historian maisteri, kalligrafisti ja usko tai älä, muurari. Ehkä me voidaan palkata se valtion hommiin, Mauri vaikutti innostuvan. Siellä hilluu unohdettuja poliitikkoja, kautta maan kaavittuja kaupunginvaltuutettuja, Rusin kuurilta välttyneitä diplomaatteja ja konkurssin tehneitä suurvisiirejä. Mitä siellä sitten tapahtuu. - Miten tämä Mira vasta nyt tuli vastaan. - Haluatko sitten selvitä omin nokkinesi... - Olet nyt siis Joensuussa. Jos ei muuta tekemistä siis ole.
19. - Mikä vee se on. - Kuulostaa lahjakkaalta. Saattaisit ennättää sinne huomisiin iltarientoihin. Mauri melkein suuttui. Ai niin. - No mitähän siellä tapahtuu. Luota meihin. - Tietääkseni siellä on yhtä aikaa ainakin kolme eri luokkakokousta, eri ammatinharjoittajien kohtaamisia... Kuule, kyllä täällä tietokoneet yhdistelee tiedonsirusia ja Suomen viisaimmat aivot raksuttaa sinun hyväksesi... - Koska minä myin sen vauvana mustalaisille jotka myi sen sirkukseen. - Jos oletamme, että vastaus löytyy vuosikymmenten takaa... - Ennätti jo kerran pelastaa minun hengenkin. - Niin, ainakin Pisan torni. - En oikein usko tai luota näihin luottamusharjoituksiin, joissa yhden pitäisi ottaa kiinni toisen taaksepäin kaatuva ruho. Tämä siis pääravintolassa, aulan pubissa ja ravintola Fanerissa on jotain leipää ja sirkushuveja B-luokan kansalaisille. - Voisithan aikasi kuluksi karauttaa valkoisella konillasi Jyväskylään. Kuulin juuri, että sinulle selvisi äskettäin että sinulla on tytär! - Aika hitaastihan te tietoa keräätte, hönkäisin. Ymmärsin sen vasta nyt. Että ei mitään uutta. Siellä olisi muuan vanhojen naamojen konventio. - Siellä mitään sellaista tarvita. Katsotaan tauotonta kimaraa "Älä mene heikoille jäille"-tietoiskuista, vai. - On sillä ainakin kokemusta monelta alalta. - On siitä tärskystä jo aikaa. - Noh, naurahdin. - Ei ei ei, puuskahdin. - En ole saanut kutsua. Osaa jopa tiirikoida lukkoja. Lisäksi, kun minulla on kolmekymmentätaskuiset eräliivit, Miralla on neljäkymmentäkaksitaskuinen käsilaukku. - Sanoi varis kun nokka katkesi. - On sitten tullut isäänsä, vai. Kuulin Maurin kahistelevan papereita. - Jyväskylän Paviljongissa Messukadulla. Bakkanaaleissa saattaa olla sinulle tuttuja naamoja. - Noh... suurlähettiläistä virkamiehiin ja on siellä peräti entisten poliisien kohtauspaikka. Minulta pääsi nauru.
- Mitä, eikö apu kelpaa. Siellä on huomenna seitsemänkymmentälukuhenkinen häppeninki. - Sattumalta huomenna. - Kärsivällisyyttä, Asko. - Minä nauroin yhdelle vanhalle vitsille
Jos oikein muistan, Jyväskylässä vaikutti tämä Ruutana. Suu kävi ja kävi. Ei tämä tapaus. Kuulin hänen jaarittelevan luullen edelleen minun kuuntelevan: - Voi että kuule sain sellaiset kyydit etten ole ikinä moista hurmosta kohdannut. - Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään... Poistuin äänettömästi ja kun vilkaisin taakseni, havaitsin sokean miehen jatkavan yksinään Thai-paikan kuvailua. - Saatanpa ehkä tavata sen Ruutanan, tuumasin mietteliäänä. Elokuvissahan sokeiden muut aistit korvaavat puuttuvan aistin ja ne suurin piirtein kuulevat, haistavat ja vaistoavat kaiken ympärillä tapahtuvan ja tuntevat kilometrin päässä kulkevien lastenvaunujen värähtelyt. Ole kiitollinen että yritetään pitää sinut hengissä ja täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Siinä mielessä koodinimi oli vallan osuva. - Saan tästä varmaan kulukorvauksia... Kala selviää neljästä viiteen kuukautta täysin ilman happea, jopa pohjaan asti jäätyvissä lammissa. - Älä puhu noista puhelimessa, Mauri sanoi. - Vanhojen aikojen vuoksi. - Mannerheim ei ollut homo! muuan seurueeseen liittynyt juuri ja juuri kahdeksantoista täyttänyt poikanen selitti suu vaahdossa.. Tupakkapaikalla oli muuan toinen asiakas, sokea mies valkoisen keppinsä kanssa. Tuntoherkkyys oli kuule huipussaan... - Tai pommilla vene tikuiksi, jotka lentävät silmään. Ruutana elää syvissä vesissä surviaissääsken toukkia syömällä. Ei semmoista joka päivä saa. Kovin moni ei tiennyt edes hänen olemassaolostaan. - Oli kuule uskomatonta kyytiä. - Miksi. Kun palasin istuimelleni, pöytäseurue oli ryhtynyt kiivailemaan Mannerheimista. - Käy siellä jos mielesi tekee aukoa
20
vanhoja haavoja. Jäätyään kiinni siitä, että hän vuoti tärkeitä tietoja ulkomaille, Supo pakotti tämän pohjakalan omaksi tietolähteekseen. Mutta ne jotka tiesivät, tiesivät kyllä että hän vaikutti Jyväskylässä. - Saahan sitä yrittää ja saahan sitä Venäjälläkin toivoa. - Älä unta näe kun itse lähdit meidän hommista. Kyseisen agentin koodinimi oli aikoinaan Ruutana. Lopetin puhelun siihen koska olin päätökseni tehnyt.
Kävin polttamassa väliaikasavukkeen. Tämä meidän Ruutanamme harrasti teollisuusvakoilua. Hapettomissa vesissä se selviää talven yli, koska kesän aikana sen maksaan syntyy glykogeenia ja sen elimistö muodostaa periaatteessa etanolia. - No hitto, siitähän on kolmekymmentä vuotta, puuskahdin. Jotenkin korni tilanne. Kun hän kuuli tuloni, hän ryhtyi kertomaan Thai-hieromapaikasta, jossa hän oli käynyt. - Sille en minä mahda mitään, Mauri sanoi. Mies oli eroottisen seikkailunsa lumoissa. Mitähän se oli, kolminkertainen kaksoisagentti, vastavastavakoilija joka käytti käänteiskäänteistä psykologiaa tai jotain... Sattuipa turhankin sopivasti tähän hetkeen moinen retrojuhla, mietin
- En menisi vannomaan Mannerheimin suuntautumisesta, Patrik sanoi. uusi naama uhosi. Teatterityyppi meni syvälliseksi: - Onko mikroskooppikuva nännin ihosta rivo. - Mikäs jätkä se sinä olet. Joku taho lähetti Youtubeen videon, jossa väitettiin että WTC-torneihin osuneet lentokoneet olivat itse asiassa kolmiulotteisia heijastuksia ja sitten rakennukset räjäytettiin. Eräät mielipuolet alkoivat uskoa tähän. - Turha kuvitella tai keksiä tuommoisia, aina joku hörhö on ehtinyt jo toteuttaa pöl21. - Disinformaation avulla voidaan yleistää kaikki toisinajattelijat hörhöiksi. Kun se on otettu epäterävänä, onko se moraalin vastainen. - Sen kun tietäisi, Patrik mietti. Entä puolilähikuva. Patrik kertoi tarkkailevansa painoaan aikuisiän diabeteksen pelossa. - Sitä oli ja on niin kaikenlaista. - Elimistössä se syö kaiken ravinnon mitä saa, ja alkaa sitten syödä ravintoa mahalaukusta. - Mutta lapamato eli heisimato syö myös kaikki vitamiinit, mikä aiheuttaa anemian. Tämä mato ei ehkä pelkästään roiku jalkojen välistä kun anorektikko kulkee kadulla minihameessa vaan saattaa tulla ruokatorvestakin, siis suusta, vaikka ruokapöydässä. En ehkä lähtisi laihduttamaan minkään parasiitin alienin avulla. Tuollaisten jälkeen voidaan
leimata kaikki WTC-salaliittoteoreetikot samaan kastiin kuin tähän mielipuolisuuteen uskovat. Ei vertailukohtia. - Nostetaan kissa pöydälle ja mennään itse kaappiin. - Marsalkka Mannerheimia on sanottu näin jälkeenpäin metroseksuaaliksi, muistelin. - Hyi älä viitsi. - Voihan sitä hankkia vaikka hiv-tartunnan, odotella että se puhkeaa immuunikadoksi ja laihtua sitten ihannemittoihin ja vähän ylikin, Patrik neroili. - Olen kuullut, että eräät laiskat ja saamattomat paskat on yrittäneet käyttää lapamatojakin laihduttamiseen. - Mato voi elää elimistössä jopa 20 vuotta, voi kasvaa 20-metriseksi ja voi tulla välillä ulos kummasta tahansa päästä. - Kirjaviisaus on roskaa, väitin. Sen karkottaminenkaan matolääkkeillä ei ole ihan niin yksinkertaista. Kun joku perustaa itse nimettömänä nettiin Litteä maapallo -sivuston, hän voi toisaalla, omalla nimellään, nauraa että kaikki joiden planetaarinen käsitys poikkeaa vallalla olevasta, kuuluvat samaan sakkiin kuin Flat Earth Society. Laihduttamisessa pitää hoitaa myös sitä omaa nuppia, jossa se suurin vaiva usein on. Missä vaiheessa lähikuva ihosta muuttuu riettaaksi. Mitä enemmän ihminen syö, sitä enemmän on nälkä vaikka ihminen vain nääntyy. - Olen niin hetero ettei minulla ole kotona edes komeroita tai kaappeja, joiden hengarien taakse piiloutua, selitin naama vakavana. Siihen aikaan ei varmaan ollut määreitä sellaiselle. - Niinpä se on, tokaisin istuutuessani. Niin sanottu asiantuntija. Lapamato voi alkaa kehittyä myös maksassa tai kurkussa, jolloin normaali lääkitys ei enää tehoa. - Rivologista suorastaan, Patrik mietti. Seurauksena loisen isännän tai emännän päästä tippuu hiukset, varmaan lopulta hampaatkin. - Tieto on valtaa, teatterilainen väitti. - Pitäisi tässä kai laihduttaakin, Patrik kertoi. Infektio aiheuttaa kroonista migreeniä, pahoinvointia ja ripulia, jonka seassa on sitten mojovia matokeriä, kuvailin. - Sehän on jotakin vielä kammottavampaa kuin homoseksualismi
Henkilökunta piti minua puolipöljänä, kun pyysin aamiaislautaselle myös makeaa chilikastiketta. Aamiaiseksi söin silkkaa verenpainetautia eli voissa paistettua pekonia, pikkunakkeja, puoliraakaa kananmunaa, kuidutonta ja moniviljatonta sämpylää ja cheddarjuustoa. Hinta kymmenen euron tietämillä, ei ollenkaan paha siitä tietomäärästä. Syrjäsilmällä tarkkailin Mazdaa, mutta se pysytteli viidentoista metrin päässä. Tämä pocket reference sisältää mittoja, aikatauluja, kaavoja, sanastoja, karttoja, vakioita, mittojen ja tietojen muunnoksia ja käännöksiä kaikkien tieteiden ja käytännön
22
taitojen aloilta ja se mahtuu lisäksi rintataskuun. Avasin erään vesitiiviin pussin. Kun taskuja on kolmisenkymmentä, ei mitenkään voi muistaa mitä jokaisen läpän ja vetoketjun takaa löytyy. Lopulta löysin hakemani ja hymyilin. Palasin ulkoilmaan kirja kädessäni. Kuulin kohoavan moottorin äänen ja näin tyhjästä ilmaantuneen konepellin, joka kasvoi silmissä ja auton keula syöksyi murskaamaan polvilumpioni.. Sulloin sen takaisin taskuuni ja huomasin nykivän junan hiljentävän vauhtiaan. Entäpä jos laittaisinkin tällä kertaa hevosvaunut kulkemaan ennen hevosia. Seuraava päivä oli perjantai. Pysähdyin seuraavissa liikennevaloissa. Se sisälsi joka ihmisen taskumuistion ja käsikirjan, Thomas J. Vaan kun sillä kertaa teki mieli tätä herkkua. Tutkailin pistepuikkoa ja hätävasaraa, joilla rikkoontuu mikä tahansa ikkuna. Kun jatkoin matkaa, saatoin melkein kuulla Mazdan renkaiden pyörähtelevän hitaaseen tahtiin. Tämä kolmas painos oli vuodelta 2002. Valot vaihtuivat ja lähdin ylittämään suojatietä. Hyvä niin. Tein päätöksen, jolla jouduttaisin tapahtumia. Solmuista suuntanumeroihin, liiman aineosista putkitöihin ja ensiavusta elektroniikkaan. Tiesin, että sen vuoksi joku kärsisi, mutta ei ainakaan kukaan viaton. Selasin kuluneita kirjoja ja haeskelin sopivaa opusta. Ennen minua kohti kohkaavaa iltaa ja Paviljonkiin suunnistamista tein erään ratkaisevan liikkeen. Kävelymatka rautatieasemalle oli yhtä hypähtelyä, kun epäilin jokaista takanani tapahtuvaa liikahdusta vainolaisen varjoksi. Pistin kävellessäni sätkään roihun. Jo asemalla huomasin, että valkoinen Mazda seurasi kävelyäni vähän matkan päässä. Muutaman tunnin kuluttua juna lähestyi jo Jyväskylää. jimmänkin idean. Oven edessä minulla oli tuolin lisäksi tyhjä limsapullo, joka toimisi hälyttimenä jos joku pyrkisi sisälle kesken horteeni. Kun suunnistin kohti tuttua kahvilaa, pysähdyin matkalle osuneessa kirjadivarissa. Hätävasara oli tosiaankin tuote joka tekee sen, minkä lupaa, tiesin. Minulla oli junassakin ollut sellainen tunne, että joku tarkkaili menemisiäni ja aikeitani. Huomasin, että minun oli aika kirjoittautua hotelliin, jotta voisin seuraavana päivänä jatkaa kunniallisesti matkaa.
Yö kului siinä, kun yritin olla kuuntelematta hotellin käytävältä kantautuvia ääniä. Oli parempi pysytellä julkisilla paikoilla, jossa henkikulta saattaisi säilyä paremmin. Loppumatkan aikana suoritin lievää inventaariota eräliivieni suhteen. Montako ihmistä minun kannoillani oikein oli. Gloverin kokoaman englanninkielisen opuksen Pocket Ref
Ikkunat oli tummennettu, joten seuraajan naamavärkkiä en kyennyt näkemään. - Sehän minä. Harmaahiuksinen pallinaama istui kahvilassa haaskaamassa aikansa ja lukemassa Helsingin Sanomia. - Ei ihmeitä, vastasin rehellisesti. Yksinkertaisempi olisi tappanut minut heti. Oliko tuo vahinko. Syöksyin auton perään, mutta kun saavuin kulmalle, en enää nähnyt koslaa. - Merkitsen reviiriä, sanailin arvoituksellisesti.
23. - Mitä helvettiä sinä teet. Tiesin täsmälleen, mistä hänet löytäisin, sillä jotkin asiat eivät muutu. Vasta sen jälkeen se ansaitsee nimityksen "karismaattinen". Lihaisat kasvot kiristyivät, kun istahdin miehen edessä olleelle tuolille.
- Kukkonen, mies parahti. Vanhoja, uhkarohkeita vakoojia ei ole". En ollut pudottanut edes kauhtunutta kirjaani. Tämä mies nimeltä Hannikainen tunnettiin myös nimellä Hine-Hane. - Mitä tuo tarkoittaa. Ennätin nähdä viininpunaisen BMW: n. Eipä pysäyttänyt kuski sen vuoksi. Nostin kirjan pöydälle. Kaahari syöksyi tööttäillen liikenteen sekaan ja katosi kulman taakse. Päätin kohdata vanhan tutun. - En vainoa. Vain laaja lasi-ikkuna erotti hiljaisen kahvilan pöydät jalkakäytävästä, joten paikka oli kuin valaistu terraario. - Tummien vesien ja kansan syvien rivien karismaattinen tulkki. Muistin Supon edesmenneen Voutilaisen Lassen sanonnan "On olemassa vanhoja vakoojia ja uhkarohkeita vakoojia. Vai tiesikö kuski täsmälleen, mitä teki. Hän tunki etusormiaan kaulan ihon ja kauluksen väliin ja höllensi kravattiaan. Takanani lipuvan Mazdan rekkarin olin jo painanut mieleeni. - Ehei. Hannikainen kysyi. mies hölmistyi. Mitä se tarkoittaa selkokielellä. - Elossa edelleen, ihme. - Että se ylipäätään on elossa. Nakkasin kädessäni olleen sätkän kostoksi Bemarin konepellille. Virnistelin kuin Hangon keksi. - Miksi sinä minua vainoat. - No. - Yhäkö olet samalla alalla. Mietin edelleen, miksi minulle tarkoitettu pommi oli niin monimutkainen. Pumppuni teki ylitöitä, mutta sain hengitykseni tasaantumaan. - Kun suomalaisesta vanhemman polven laulajasta sanotaan, että "karismaattinen" niin mitä se tarkoittaa. Hän kohensi paksujen silmälasiensa asentoa. Kyseessä oli Supon aikoihin käytetty merkki, joka tarkoitti "Ruutanaa". Sitten hän kohotti vapisevin käsin pöydällä olleen vesilasin ja nieleskeli nestettä. Enpä ollut saanut rekkariakaan muistiin, mutta luulin nähneeni diplomaattikilvet. kysyin. Kaivoin taskustani pienen rullan pilkkisiimaa ja asetin sen kirjan päälle. Olen ex-asiamies, naurahdin. Että se on selvinnyt pahimmista röpöttelyvuosista ilman maksakirroosia. Jatkoin hiippailua eteenpäin. Kirja ja siimarulla olivat eräänlainen signaali. Hannikainen nieleskeli ja kakisteli. pyöreäkasvoinen pärskähti. Noin hän oli tehnyt varmasti jo vuosia, ehkä vuosikymmeniä. Sukelsin viime tipassa jalkakäytävän turvaan. Tuskin Maurikaan oli ketään lähettänyt selustaani turvaamaan. mies kysyi aristellen
Oikeastaan, mitä minä muka olen tehnyt... Ampuja vouhotti "Sinä tapoit Tom Jordachen" eli tv-sarjassa Nick Nolten esittämän hahmon. - Entä jos joku aikoo lahdata minut. ne ikivanhat ja unohdetut jutut... - Harrastat siis aktiivista unohtamista, vai. - Mitä sinä aiot tehdä. Hannikainen kysyi nieleskellen. Turvamiehet ottivat kiinni salin perällä aseen kanssa heiluneen miehen. - Olen syytön ja sillä sipuli! tämä näkemyspastori vaikersi perääni. - Niin sitten se joku tekee, sanoin ja poistuin. - Mutta minä selvisin ilman rangaistusta, mies muistutti puolustelevaan sävyyn. - On sitä turhemmistakin syistä yritetty ihmisiä tappaa, totesin. Onko se sillä tavalla helpompaa. Sitten kuului erilainen laukauksen ääni ja oikea luoti ohitti hänen päänsä kymmenen sentin päästä. - Hitto, jos joku saa selville minun menneisyyteni... Jos varjo olisi osunut ylemmäs ja seinään, se olisi ollut hänelle kuin hirttoköysi. - Selvisit silloin. - Sitä mitä sanoin. - Olisit ajatellut silloin, kun teit mitä teit. - Niin se on paskempi juttu, sanoin. - Mutta hei, Kukkonen. Jätin merkityn miehen odottamaan, mitä tuleman piti.. - "Rikas rakas, köyhä varas"-sarjassa ilkeää silmäpuolta Falconettia näytellyt William Smith, tämä peruskriminaalin näköinen kaveri, kertoi haastattelussa, että hänet yritettiin ampua teatterin lavalle Etelä-Afrikassa. Seuraavassa esityksessä Smith oli pälyillyt koko ajan salin perälle peläten, että onko noita idiootteja lisää liikenteessä. - Siinä mielessä ei mitenkään, että se, mitä sinä olet tehnyt, on täyttä totta eikä tvsarjaa, puuskahdin. Smith kutsuttiin myöhemmin poliisiasemalle, jossa hän tapasi ampujan ja kysyi tältä, että mitä helvettiä sinä oikein meinasit. - Mitäkö. - Kuule, minulla on varmasti puhtaammat jauhot pussissa kuin Hiihtoliitolla! Ulkoa heijastunut liikennemerkin varjo loi miehen kaulaan solmion. Kioskikirja "Vakoojan kunnia" jäi pöydälle hänen eteensä. Näin Hannikaisen sivaltavan pokkarin ja siimarullan nopeasti lattialle. - Mitä tuo tarkoittaa. - En minä aio tehdä yhtään mitään, sanoin ja nousin istuimeltani. Lopulta William Smith oli huomannut tyypin olevan kaiken avun ja keskustelun ulottumattomissa ja todennut, että "Itsepä tuo repi minulta silmän ulos kuopastaan, joten silmä silmästä, vitun idiootti". Smith tähän että "Saatanan mulkku! Jeesus, se oli tv-sarja! Ei se ole totta!". Asemies posmotti edelleen, että "Sinä tapoit Tom Jordachen!". Näytelmän lopussa repliikkejään laukonut Smith oli väistellyt lavalla vahaluoteja, joita ammuttiin feikkilasien läpi. Kun Jukka Puotila valittaa haastattelussa, että kaupan kassajonossa ollut rouva marisi hänelle että miksi sinä Pertti Mäkimaa petät sitä vaimoasi "Kotikadussa", niin se on vielä aika pientä tuohon verrattuna.
24
- Miten tuo minuun liittyy. - Jos joku seurasi sinua... Smith esitti siellä Duke Manteeta näytelmässä "Kivettynyt metsä". naurahdin hirtehisesti. - Siitä on vuosia... Kalpea hahmo jäi kylpemään hiessä
- Vähemmästäkin jeppe juo, nyökkäsin kohti hänen lasiaan joka tyhjeni vauhdilla.
- Joko olet tehnyt ruumiinavauksen näille pirskeille. Irvokkaat ihmiset haahuilivat sinne tänne juomiensa kanssa ja eräät olivat istuneet pöytiin, joissa vaihtuvuus oli tiuhaa. Vaan oli sekin perkele hommaa, kerätä kalenterivuoden aikana kaikki faktat, vaikka tilastoissa käytetty kuolemansyyluokitus saattoi muuttua kesken kauden ja vertailukelpoisuus hukkui jonnekin matkalle. - Olen minä joskus maistanut. - En enää vuosiin. - Muuta tavaraa ne kaataa tuon tiskin takaa kun älyää pyytää, Janne neuvoi. Näin pikkunakkeja, lohirullia, valkokastiketta ja nahistuneiden broilerinkoipien roippeita, joita poliittiset broilerit tunkivat kitoihinsa.
25. - Ei, vaan katoamassa oleva luonnonvara, vastasin. Fossiili on sukupuuttoon kuollut eläin ja mitä vanhempi se on, sen sukupuuttoon kuolleempi se on. - Onko tämä sitä samaa sinistä nestettä, jota mainoksissa tulee vauvoista ja naisista. - Kuinka itse jakselet, ulsio. Taitaa olla viimeinen kevät vaikka ei olekaan enää kevät. - Ja se yleisin... - Tiesitkö, että työiässä kuolleiden toiseksi yleisin kuolemansyy oli vuonna 2007 miehillä sepelvaltimotauti ja naisilla rintasyöpä. Janne ohjasi minutkin boolimaljan ääreen. Kun muilla oli iltapuvut, minulla oli törkyinen sadetakki, jonka alla oli eräliivit ja niiden alla kevlar-luotiliivit. Nekin lautaset oli tuotu aikakoneella 1970luvulta. - Hyvin ja huonosti eli hyvin huonosti. Janne kohotti lasiaan ja virnisti. - Sekä miehillä että naisilla alkoholiperäinen tauti tai tapaturmainen alkoholimyrkytys! Sen kunniaksi! Skoolasimme koska mies niin komensi. Huomasin, ettei pöydillä ollut hopeatarjottimia, vaan keltaisia muovituputtimia. Jyväskylän Paviljongin pääravintolaan oli järjestetty buffet, viinatarjoilu ja lava jollekin humppapumpulle. Toistaiseksi estradilla oli pelkät soittimet ja vahvistimet. Seinästä seinään roikkunut banderolli julisti "The 1970s Scrapbook". Esille oli aseteltu huikopalaksi leipiä, joiden päällä oli ranskankermaa, rusinoita ja hiillostettua silakkaa. Kuolinsyy on aivokuolio, kasvokouristus, mätäkuume, ruumiinmato, sydänkouraus ja tapaturmainen vanhuudenheikkous. - Nyt taitaa olla se hetki käsillä. Moinen varustus ja panssari päälläni oli jotenkin tukevahko olo. kysyin. kysyin. En viitsinyt sanoa asiasta mitään, sillä noloksihan hän olisi vajonnut. - Kuolleen saa haudata vasta kun kuoleman syy on selvitetty, sanoin ympärilläni sekoilleita aikuisia ihmisiä katsellen. Janne oli hommannut päähänsä tupeeksi kutsutun rotannahkan. Juoma oli sinistä. - Sanoisin, että vainaja on ollut kuolleena jo vuosikymmeniä. - Vieläkö sinä listaat näitä kuolemansyytilastoja. Melkein ainoa tuttu naama vuosien takaa oli muuan Janne, oikeuslääkäri, joka toimi aikoinaan kuolemansyyn tutkijana. Hän oli yhtä korrekti mitä hän oli ennen vanhaan: - Kukkonen perkele! Kukkonen, sinä olet fossiili. - Juotko viinaa. Maadoitin itseni parhaani mukaan salonkikelpoiseksi, mutta tämän vastaanottohuoneen humu oli sellaista Seppo Hovin ja Aarno Ranisen reviiriä, jossa en ollut kuin kotonani
Joku muisteli seitsemänkymmentälukua: - Abban "Dancig Queen" oli hitti vuonna 1977. - Aiemmat suhteet taisi kariutua työhön, vai mitä. Janne kysyi. Mutta niin oli myös Jimmy Buffetin "Margaritaville". Vieläkö sinä olet Suomen viimeinen kommunisti. Keskustelimme välillä ruumiista, johon silloiset tutkimukseni liittyivät. Rykäisin ja keskeytin: - Tämä: Oli pil, pil, pil, oli kul, kul, kul, oli pilll-kullinen paita, nyt on pan-pan-pan,
26
nyt on nus-nus-nus, nyt on pann-nussa kahvia. - No kumpi jäi historiaan. Neuvostoliittolaisten. - Ei noin saa sanoa. Kumpi se sinulla oli. Niiden asiallisten asioiden ohella juttelumme ailahteli. Opi puhumaan, Kukkonen, Janne murisi. Pienten suolakeksien päällä oli kalan mätiä, jonka päälle oli puserrettu klimppi smetanaa. Kaiuttimista korviini tanssinut klassinen Richard Wagner vaimeni ja tilalle soljui Stevie Wonderia.
Stevie Wonderin hitti "Sir Duke" kaikui silloin melkein kaikkialla minne meninkin. - Tämän otannan mukaan silloin ei Suomessa ollut yhtään kommaria... - En minä ollut silloin kommunisti, Janne närkästyi. - Et ole naimisiin mennyt, hän totesi vilkaistessaan sormiani, jotka olivat kiertyneet boolilasin ympärille. Paikka oli tällöin ravintola Jyväskylän keskustassa. En saanut aikaan suurta naurunremakkaa. Ympärillemme keriytyi pian suurempi ihmismassa ja ilmaan kehkeytyi keskustelua. Kerroin ensin ikivanhan ja peruskökön pikku-Kalle-vitsin. Toinen saman vuoden rallatus, Eaglesin "Hotel California", oli nähdäkseni paskaa, mutta Stevien Herttua svengasi kuin hirvipeijaiset. vai voiko olla niin, että kaikki ovat syntyjään takinkääntäjiä. kysyi Janne, jolla silloin oli vielä tukka tallella. Kun mitään reaktiota ei tapahtunut, jatkoin pian suoraviivaisemmalla tavaralla. - Korkeintaan hieman vasemmalle suuntautunut. Päätin kalibroida vitsini seurueen huumorintajun mukaan. - Tuskin venäläisten, tuhahdin. Minä veikkaan, että 2000luvulla poliisit kantavat sädepistooleja mutta muille niitä ei anneta, sanailin varmana asiastani. Kappalehan oli kunnianosoitus Duke Ellingtonille, mutta lyriikassa vilahteli sellaisia nimiä kuin Glenn Miller, Ella Fitzgerald, Count Basie ja Louis Armstrong. - Niinpä niin. - Miten minulla on tunne, että olen kuullut saman selityksen noin sadalta ihmiseltä, hymisin. - Seitsemänkymmentäluku ja seksuaalinen vapautuminen vai seksuaalinen rapautuminen. - Näin ei ole päässyt käymään. - Kiitos käynnistä sanoi muori kun kello pysähtyi, Janne hörähti vaivautuneena. Vieressä oli ruokaisia alkusnapseja; muovimukeja, joissa oli keskeltä katkaistu ja hieman koverrettu suolakurkku, jonka sisään oli kaadettu vodkaa. Keskustelu viipyili kolmenkymmenen vuoden takaisessa muodissa ja musiikissa. - Mitä luulet, kumpi valloittaa ensimmäisenä kuun. Onko siellä 2000-luvulla neuvostoliittolaisten vai amerikkalaisten kupolikaupunkeja. - Se hyöty niistä aiemmista on, että sana "rakkaus" ei enää kuulu sanavarastoon
Eihän tällä murheenkryyniBuranalla tehty kuin yksi ja ainoa lento kiertoradalle, sekin miehittämätön! kähisin Jannen harmiksi. - Ne on kuulemma aloittaneet Neuvostoliitossa oman avaruussukkulan kehittämisen, sanoin. - Vaan kun ei naurata. - Yksi haju pysyy hajumuistissa ylitse muiden. - Nekin matkasivat kuuhun. Minusta tuntui siltä, että päässäni huusi sireeni. Jukka Virtanen juonsi, Janne nos27. - Entä jos niitä aletaan hankkia koteihin. Melkoista science fictionia, Janne kuvaili. Tuo on, kuulehan sinä, tieteiskirjallisuutta. Maalasivat punaiselle pohjalle "Coca Cola". - Joo, tämä Buran. - Mitä ihmeen helvettiä mattimeikäläinen tekisi sellaisella kotona. Spriimonistuskoneen violetti lemu. - Eihän tuommoista änkyräkommunistia mikään naurata.
Palasin todellisuuteen ja vuoteen 2009 virnistellen: - Viimeksi kuulin tästä ryssitystä Buranprojektista kun sen rahoitus loppui ja sitten varastohalli, jossa ainoaa avaruudessa käynyttä Burania säilytettiin, romahti. Minä en ainakaan halunnut sitä entistä elämääni takaisin. Amerikkalaiset tästä järkyttymään, että kommunistit tekivät tämmöisen tempun. Hah hah, nauroin. - Eipä muistu mieleen, nauraa hörähdin. asian vierelle: - Luin lehdestä tästä Apple-tietokoneesta. Minä muistan niistä ajoista kunnolla vain jouluaattojen aamut, kun lasten kanssa katsottiin piirrettyjen potpuria. kyseli eräs seuraamme eksynyt peräkammarinmies. - Totta. Siellä oli paskahattuja, paskavarpaita, pykälänviilaajia ja kehäkuuluttajia, jotka olivat hakemassa kadonnutta vuosikymmentä. - Kuinka niin. - Koteihin. Katselin ja kuuntelin ihmisiä jotka olivat kuin mutaisen pinnan alla riehuvia ja kaiken saksivia rapuja, tuijotin läikkyviä sinolinsinisiä juomia, hysterian valassa itkeviä naisia, vimmassa täristen selittäviä suupieliä, haisevia kalapahvilautasia, mielipuolisuutta ja meteliä. - Kerran kävi niin, että ne sinun neuvostoliittolaisesi menivät raketilla kuuhun ja maalasivat sen kokonaan punaiseksi. - No joo. Mutta jenkit selvisivät siitä voittajina. Tämän sairaan värisen sateenkaaren päässä ei ollut aarretta. Säälittävät pellet heiluivat kuin zombieryhmä. Neuvostosukkula meni samanlaiseksi romuksi
kuin Matias Keskisen kyhäämä Kekkosen päästä tehty patsas kun sitä siirrettiin Oulussa Gorbatshovin vierailun tieltä vuonna 1989. Siitä on tulossa neuvostohistorian suurin ja kallein avaruusprojekti. Kunhan se pääsee vauhtiin, siinä voimatasapaino muuttuu ja jenkit näkee närhen munat! - Perhana, yskäisin ja heittäydyin vitsilinjalle. - Entä rannekellon todella leveiden nahkahihnojen tuoksu. - Minä vuonna pornolehtiin tuli raaputuspinta, tämä "mukana myös haju". Kapitalistista hapatusta, kommunistiystäväni sanoi ihan vakavissaan. Hähähähähä! - On siitä sukkulasta tekeillä Moskovan kosmonauttimuseoon virtuaalinen ohjaamo, Janne puolusteli. Monet firmat hankkivat niitä. Muutamasta pöydästä kuului sellaista metakka, että ilmapiiri uhkasi muuttua K-kauppiaitten pikkujouluiksi
Patoan nämä tapahtumat vitutusvarastooni. Enkä enää suostunut tekemään mitään profilointeja millekään virkavallan edustamalle taholle. - Kypsyin, erosin, houkuttelivat takaisin, erosin taas... Jäimme Jannen kanssa hetkeksi kahden ja hän halusi kuulla minulta varsinaisen syyn siihen, miksi lopetin virkavallan avustamisen. - Oli kai sinulla jokin syy, miksi lopulta kypsyit Suojelupoliisiin. - Ja tietysti Neuvostoliitto-Suomi jääkiekko-ottelut päättyi aina tunnelmiin ja lukemiin 8-0. - Niinpä tietysti. hän halusi kuulla. Minun kuului vartioida Harrietin turvallisuutta hotellihuoneessa. Tänä päivänä on depressio, väsymysoireyhtymä ja kaikki muut diagnoosit. - On se jännä. Jos joku osti silloin sisäfilepihviä, sitä epäiltiin porvariksi. - Taidat nyt olla vähän synkkämielisyyteen taipuvainen, Janne sanoi. - Onhan tässä jo niin paljon virrannut vettä jokaisessa joessa, että saat sinä asiasta ääneen kertoa, vai mitä. Meillä oli... - Naisen nimi oli Harriet. - Pitäähän uusien diagnoosien kehittäjilläkin olla töitä, Janne sanoi. Meillä oli sitten vähän sellaista säpinää. Ja minun poistuttuani hotellista nainen tapettiin tai siis hän teki mukamas itsemurhan. Silloin ennen vanhaan tunnettiin korkeintaan sana ahistus, joka on ahdistusta muutaman asteen verran pahempi olotila. - Irwin Goodman levytti muuten vuonna 1977 lastenlevynkin, muistin. Janne oli hiljaa ja mietti sitten ääneen: - Kun vitutatuttaa, tekeekö silloin mieli vittuilla vai haluaako silloin että itseä vituttaisi. talgisoi. Silloin aloin saada tarpeekseni Suposta. - Sitten minut kutsuttiin pois tehtävästä. Pysyttelin tuppisuuna. - Noh, ihmiskunta on sellainen älyllisesti haastava lauma, Janne puolusteli diplo-. Samalla lopetin luentojen vetämisen Poliisiammattikorkeakoulussa ja muualla... - "Inkkareita ja länkkäreitä". Mutta ennen kaikkea, minulle ei kerrottu kaikkea. - Muistelen, että jotakin tapahtui jo silloin.... - Mutta jokin sysäys sinulla alun perin oli, Janne väitti. - Vaikka, ihmiskuntaan tutustuneena ja siitä arvioni tehneenä sanoisin että parempi sitä on vain olla omissa oloissaan. - Yritän piristyä ja reagoida ihmisten juttuihin positiivisesti, valehtelin. Janne lypsi minulta puhetta. Se oli todistaja silloisen oikeuskanslerin valtakunnanoi28
keudessa ajamassa jutussa. Istuimme pöytään. Kaiuttimissa Elvis joikasi kappaletta "Way Down". Kyllästyin lopullisesti. - Maailma on siitä jännä paikka että se on täynnä suuruuskuvitelmaisia paskiaisia, totesin ja otin kulauksen juomastani. - Vittuiluttaa olisi halu vittuilla, sanoin. - Irwinhän maksoi kerran tuhansien markkojen sakot kolikoilla, jotka se raahasi muovikasseissa oikeuteen, Janne nauraa hörötti. seitsemänkymmentäluvulla. - Voit sinä siitä puhua, hei. Otin pitkän kulauksen juomastani ja katselin ravintolan korkeaa seinää, jonka edessä roikkuviin verhoihin heijastui punaisia valoja. Kertomatta minulle yhtään, mistä oli kyse. Silloin niin sanotusti vitutti. Se oli jokin salainen sopimus vieraan vallan kanssa, naisen henki kai myytiin kovemmasta hinnasta eli isommista tiedoista. Kerään sinne kaiken katkeruuden, vihan ja inhon kuin kamelin kyttyrään. Sitä soutamista ja huopaamista jatkui vuosikausia kunnes ajattelin, että nyt saa riittää
- Söin aivan erityisen hyvää chilikastiketta. Isorintainen punapää tuijotti minua pöydän toiselta puolelta. kysäisin. Janne oli suorastaan järkyttynyt.
29. Jotenkin tuttu naisen ääni... Ikävä kyllä en muistanut hänen nimeään. muistelin ihan vakavissani naisen ammattia. Tämä marjas taisi olla toisen kerran jokeen kudulle noussut kala... - Kas, jotakin se muistaa, nainen tuhahti. Nyt vatsassani kiertää. Hän ei todellakaan ollut jäänyt erityisemmin mieleeni, mutta en osannut pahoitella tätä ääneen. Tuo leveilijä ja makeilija tuossa oli kojamo eli uroslohi, jonka kutsumanimitystä käytetään usein vain isomuksista eli kolme vuotta meressä olleista nousukaloista. - Asko, nainen sanoi kuivasti. asianajaja. Niissä oli jonkin sortin meteoriitit. Nainen kysyi hieman vinosti ja ivallisesti hymyillen: - Vieläkö ryyppäät yhtä rankasti kuin silloin... - Voi jumalauta sinun kanssasi! - En ainakaan koskaan tee kainaloflatuksia turuilla ja toreilla, ihmisten ilmoilla ja muiden nähden. - Mä dallasin tätä jo sillon kun se oli undergroundii, joku selitti. Naisen niskat olivat muljahtaa nurin sinisenä säkenöivien ja kookospähkinän kokoisten korvakorujen painosta. Sain lebensraumia, kun hienohelmaisimmat katosivat pöydästä. - Sopii jotenkin sun tyyliin tuollainen lause. Minä päräyttelen ihan tosissani aitoa tavaraa julkisilla paikoilla. Perhana! Taisin asua avoliitossakin tämän eläjän kanssa kokonaiset pari kuukautta. Taidan laittaa hyvän kiertämään, sanoin ja kohotin takamustani penkiltä ja päästin ilmoille mojovan ruplatuksen. Joku Aalia tai Annukka tai Adamiina... Lohien nimitykset vaihtelevat paikkakunnittain, esimerkiksi marjas-nimitystä on joskus käytetty naaraslohesta. Tunsin tuijotuksen. - Ei, ei minun enää tarvitse, koska me ei olla enää yhdessä, nakkelin yhtä hymyillen. - En muista nimeä vaikka asuinkin sen kanssa yhdessä. - Taisit tuntea tuon naisen. Kun kohotin katseeni, näin hänet. Meni muutama sekunti ennen kuin tajusin, että tämähän oli hyvinkin tuttu ihminen taakse jääneiltä vuosilta. Myös naiseläjä karkasi. Janne kyseli. - Minulla on edelleen tunteita sinua kohtaan, Asko, nainen sanoi minulle lakoniseen sävyyn. maattisesti. - Olin kysymässä ihan samaa, sanoin. Tämä kireäkravattinen ja nuori jees-mies hänen vierellään oli jokipoikanen, parri, sellainen tumma, makeaan veteen sopeutunut ja meressä käymätön poikanen. Pöytä oli äkisti täyttynyt ihmisistä, joiden jutut eivät oikein innovoineet. Nainen tuhahteli ja nakkeli niskojaan. - Lähinnä halveksuntaa, mutta enimmäkseen vihaa, inhoa ja paheksuntaa.
- Niin, sinä taisit olla... Naisen lause oli jäänyt kesken. Lokeroin nämä kiiltokuvat automaattisesti lempiharrastukseni mukaan. - Mitä muuta teet nykyään kuin varastat sieluja ja lennät luudalla. Jannea nauratti kovin. Tuo penkkinsä käsinojia rystyset valkoisina puristava ja eläkeputkeaan odottava ukkeli oli atomilohi - smolttia muistuttava istutuskala, joka ei kumminkaan lähde vaellukselle. Hän nyökkäsi hieman kylmästi ja minä nyökkäsin takaisin. Minuun meni piru
Miksei tuolla jäällä ole niitä uria, joita pitkin meitä liikutellaan?" Janne tirskui jutulle enkä ollut varma, johtuiko se hänen sätkästään. - Jaaha. Hetken kuluttua seisoskelimme Jannen kanssa taas keskellä salia drinkit. - Kuinka. - Sen aikainen Asko on minulla vähän hakusessa. Janne runoili seuraavanlaisen lauseen: - "Luulin sen olevan aivan tavallista piipputupakkaa", sanoi Alatalo, eikä myöskään Bill Clinton vetänyt henkeen. Hiuslakkaa suihkutetaan kasviin, jolloin grammamäärä nousee. Kysyin välittömästi Jannelta: - Ilmestyyköhän Katso-lehti Italiassa. Kun kävimme tupakkapaikalla, huomasin Jannen sätkän tuoksuvan suhteettoman imelältä. - Miltäpä se hänestä tuntui. - Tiedän sen verran, että tuon naisen ukko jätti sen äskettäin ja lähti nuoremman matkaan, Janne kertoi. - Kuulemma "kuin ampuisi haulikolla itseään nenään, mutta muutakaan tavaraa ei nyt ole näihin vieroitusoireisiin", se puuskutti, räki ja kuolasi. Ja samalla kasvaa keuhkoihin hengitettävän moskan myrkyllisyys. Janne ihmetteli. Vaan tuskinpa tämäkään nainen lähtisi Konnevedelle saakka asettamaan pommia meikäläisen veneeseen. - Siis mitä. Kuin heppuja, jotka on lapsuutensa pelanneet pöytäjääkiekkopeliä eivätkä ole koskaan nähneet oikeaa peliä ja joutuessaan ekaa kertaa oikeasti jäälle ja saadessaan luistimet eteensä, ihmettelevät "Mitä nämä on. Kun palasimme takaisin juhlakansan keskuuteen, kerroin eräästä äskettäin tapaamastani vasikasta: - Se otti kipulääke Tramalia, ei tosin oraalisesti vaan nasaalisesti: jauhettuna ja sieraimen kautta, eikä välittänyt minun läsnäolostani yhtään mitään. Mitä se "katso" sitten on italiaksi. Ilta jatkui ja meidän oli haettava lisää juotavaa. - Cazzo tarkoittaa kyrpää. - Etkö muka tiennyt. En kysellyt enempää. - Niin, nämä eräät hyväkkäät, naurahdin. - Joten ilmassa voi olla lievää katkeruutta miessukukuntaa kohtaan. - Kuinka niin. Kierrätettyä ruokaa oli dumpattu pönttöön ja jätetty vetämättä. - No, jos vaikka Italiassa asuva suomalainen tilaa sinne Katso-lehden, postinjakajalla voi olla naurussa pitelemistä. - Niinkö. Pesin huokaillen käteni ja palasin juhlasaliin. Nainen saattaa olla herkässä mielentilassa. Vai lähtisikö. Mutta eipä se minulle kuulunut, mitä laatua ex-oikeuslääkäri tuprutteli. - Ja lapset on tietysti lähteneet maailmalle jo ajat sitten, totesin enkä ollut itseeni kovin tyytyväinen. - Mutta oveliahan ne lopulta olivat, sanoin. - En tiennyt. - Olin nuori, en kovin fiksu enkä kovin mukava, selitin. Entinen oikeuslääkäri tumppasi sätkänsä nopeasti. - Myivät hiuslakalla jatkettua kannabista. - Muistatko ne Holopaisen veljekset?
30
Janne kysäisi aiheeseen hämärästi liittyen. Teen itsekin parhaillaan itsestäni uudelleenarviointia. - Muistan niiden naamat. Sitäpä ei kyllä koskaan tiedä mihin suuntaan se vuosia patoutunut katkeruus purkautuu.
Olin vallan kahvassa ja kuseskelin vessanpyttyyn hentoa virtsaa. Asuit avoliitossa tämän kanssa etkä muista nimeä. Janne irvisti. Janne hätkähti ja katsoi minua
- Sehän on melkein yhtä älytöntä kuin jos jalka alkaisi jutella. Number six-six-six. - Olisiko tässä väitöskirjan aihe. Kun hän palasi takaisin, kuningatar totesi
unohtaneensa koko pieraisun, kerroin. - Tiukka tilanne. - Sen sijaan sieltä kuuluu melkein ihmismäinen ääni. - Hemmo nimeltä Edward de Vere, Oxfordin jaarli, pieraisi epähuomiossa 1500luvun Englannissa sillä samalla hetkellä kun hän vannoi uskollisuutta kuningatar Elisabet I:lle. - Tä. käsissämme. Minusta tuntui samalta kuin punavihersokeasta pomminpurkajas31. - Onko tuo jotain uutta small talkia, sillä en ihan ymmärrä. - Sori, en tosiaan tiennyt että ukkosi lähti jonkin vosun matkaan. - Joo, kiinnostaa kivalta, sanoin. Yskäisin ja yritin olla mahdollisimman korrekti, mutta omakin lasini taisi sisältää vahvempaa ainetta mitä aavistin. - Samalla kun me nauretaan pieruillemme, niissä vapautuvat kasvihuonekaasut jäytävät hitaasti mutta varmasti aukkoja otsonikerrokseen ja nopeuttavat sukupuuttoon kuolemistamme. Kaiuttimista soljuneessa Natalie Colen laulussa "I´ve Got Love On My Mind" piano kolahteli vallan kauniisti mutta se ei katastrofaalista tilannetta pelastanut. - Perseestä kuuluu ääniä! Jannekin tajusi asian järjettömyyden. - Jos nauhottaisi riehakkaita pieruja ja soittaisi takaperin, mitä viestejä sieltä kuuluisi. Mikä siinä on oikeasti hävettävää eli naurettavaa. - Niin, no, se äänihän tulee paikasta, josta ääntä ei pitäisi tulla sieltä pitäisi tulla vain paskaa, sanoin vakavissani. ehdotin hurmahenkisesti. - Hiilly. Onko pierulle nauraminen peräisin jungilaisesta kollektiivisesta alitajunnasta. - Mihin oikein perustuu flatuksen naurettavuus. - Naurattiko pieru kivikauden ihmistä, joka osasi kommunikoida vasta kurkkuäänillä. Älä nyt hiilly. Janne tuumasi. Antiikkinahka. - Kyllä tämä kiinnostaa ihan kivalta. Senani menivät lopullisesti sakaisin. Ajattele silleesti, että oma on häpeänsä kun ei ymmärrä antiikkinahan päälle, yritin lievittää tilannetta, mutta nainen menikin melkein hysteeriseksi. - Siitäkö sinä nyt suutuit kun en tuijottanut noita sun rintoja... - Vaikuttaa se historiallisestikin, muistin. - Mietipäs tätä ironiaa, Janne puuskahti äkkiä. Kookastissinen nainen lähestyi minua uudestaan, mahdollisesti hieman juopuneena. Minkä saatanan kiven alta sinä olet taas esiin ryöminyt. Entä kun kaunis nainen kävelee ylväästi kadulla ja häneltä pääseekin raksatyöläisen törinäpieru. nainen kirkui kuin Tiina Lymi jokaisessa draamaroolissaan. nainen korotti äänensä. öh... kysäisin. - Mitä helvettiä sinä sanoit. Maailman ensimmäinen pierutaiteilija oli muuten ranskalainen Le Pétomane eli Joseph Pujol, jonka taiteilijanimestä juontuu termi petomaani. Perseposkisolistisuuteni edelliset uhrit kiersivät minut kaukaa. - Uh, tuota... - Tämän jälkeen ukkeli lähti omatoimisesti maanpakoon seitsemäksi vuodeksi. Suustani putoili virkkeitä kuin Finlandiatalosta kupruilevia marmorilaattoja. Onneksi naisen cocktail oli jo tyhjentynyt, muuten olisi tullut lasillinen sokerista lientä naamalle. - Minä..
- Jennifer Lopez ei ole kaunis, kun katsoo ihmistä ja imagoa kokonaisvaltaisesti, kontekstiin, sen tekosiin ja tuotoksiin liittyen. "Miten minä tähän jouduin. Se teeskennelty painokkuus ja ylinäytelty nöyryys, joka kääntyy narsismiksi... - Kuka tai millainen sitten on kaunis. - Älä muuta virka, mörähdin. Hyvä niin. - Huh, sinä sanoit tuon, en minä. Tai jokin Paris Hilton, jonka naamassa ei ole yhtään ainoaa alkuperäistä osaa. - Condoleezza Rice, voi onnetonta lapsipoloa. - Hei, ethän sinä edes kuunnellut, mitä olin sanomassa! huusin poistuvalle selälle. ihan uskomatonta. Tai persoonallisen näköinen. Katso vähän sen käsien eleitä, kasvojen liikkeitä, pelkän suun elekieltä ja taukoja puheen välissä! Nehän on kuin suoraan jostakin amerikkalaisesta poliitikko-oppaasta. - Tuo ei ollut arvio vaan survio, Janne totesi.
Minulla olisi ollut muutakin ajateltavaa, kuten esimerkiksi se, että kuka halusi tappaa minut. Jos sellaista ongelmaista seuraa haluaa, voi mennä kapakkaan istumaan jatkoaikaansa eikä samaan studioon sen eläjän kanssa. - Minusta prinsessa Diana oli lähinnä hevosen näköinen, enemmän kuin Charlesin nykyinen. - Haista vittu. - Kauneus tosiaan on katsojan silmässä, sanoin. - Entä tämä Jutta Urpilainen, katsopa sitä joskus televisiosta niin, että pistät äänen pois. Ellen Barkin -niminen näytteli-. ta, jonka on katkaistava joko punainen tai vihreä johto. - Noh, siinä mielessä pistit pahan että jos valittavana olisi loppuelämä sinun kanssasi tai siten tämä suuntautuminen, niin vaaka saattaisi hyvinkin kallistua... Sen sijaan etsin sijaistoimintoja päättelylle ja ylipäätään ajattelulle. - Niin outoa että taikuri itsekin on nyt ihmeissään, totesin silmiäni pyöritellen kuin päästään vapaa ihminen. - Sepäs arvioi minut nopeasti. Jennifer Lopez on kaunis kuin Condoleezza Rice. Silmät pälyilee. Ei, minä
32
en todellakaan seurannut sitä sarjaa, mutta en voinut välttyä sen muijan näkemiseltä lehdissä, hönkäilin. - Aivan totta, sanoin. kullinkiusaaja sanaili. Eihän se ole nöyrä! Tällä Lenitalla varmaan on karismaakin, mutta en oikein piittaa tapauksista, jotka muka haastattelevat toista ihmistä, mutta keskeyttävät tämän jatkuvasti ja huutavat toisen puheen päälle. - USA:ssa kun ei ole kuninkaallisia, ne aivan vakavissaan ihailee muun maailman rinssejä ja rinsessoja. - Sitäkin pidetään ameriikoissa kauniina. En minä tätä halunnut", Janne imitoi Ricen ilmeitä. kysäisin. - Lenitamaisuus iskee silmille, vai. - Totta kai. Että jokin siellä tökkii, jokin hahmoton kemiattomuus estää sen, että siinä ihmisessä olisi hitunenkaan karismaa. Ne sikäläiset kauneus- ja hoikkuusihanteet. Huh helkkari. - Persoonallinen on. - Dianan lisäksi tämä "Sinkkuelämää"sarjan hevosnaamainen Carrie. Nämähän nyt ovat vain minun mielipiteitäni. Jonakin vuonna Diana valittiin USA:ssa maailman kauneimmaksi. - Ja se vaihtelee maittain, Janne nyökkäili. Aloimme keskustella Jannen kanssa ajatuksenvirtamaisesti kauneusihanteista. - Ootsä nykyään joku homo vai
Tapasivat kaksi lapinukkoa. Kim Basinger ehkä, se ei vaikuta ihan aivottomalta, ja sillä on valmiiksi vanhan näköiset kasvot kuten Ellen Barkinilla. Vajosi samaan pikkunättien amerikkalaisten näyttelijättärien suohon, jossa ollaan vain nättejä eikä kukaan erotu edes kykyjensä vuoksi. - Ihan vaan lopetti hengittämisen. Olihan sillä verenpainetta ja sydänvaivaa... James Liptonin ohjelmassa Zellweger vaikutti harvinaisen älykäältä ihmiseltä. - Miten kävi "Vaihdetaan vapaalle, Ferris"-elokuvassa Matthew Broderickin isosiskoa näytelleelle nuorelle naiselle. - Juliette Lewis ei ole maailman kaunein, mutta sillä on erityisen persoonalliset kasvot. Poliisiaseman viereisellä asfalttipihalla kolme pikkutyttöä hyppi vuorotellen twistiä eli vistiä pitkän kuminauhansa kanssa. Pitäisi ensin hoitaa oma päänsä eikä hakea ensimmäiseksi apua Botoxista, sanoin ja hain apua boolista, jota kaadoin kitusiini. Antaisin. Viina on ilmaista. Jouni tähän, jotta kysyppä sie etelän mies tuolta Aslakilta, se ko on ollu naisenki kans. Ei
tunnu hyvältä. Tyttöparka otti ja meni leikkauttaman nenänsä pienemmäksi ja kas ei saanut enää töitä koska kukaan ei tunnistanut häntä. - Ennen yksi plus kaksi oli
33. Kuulin erään keskustelunpätkän viereisestä ryhmästä: - Se Leppäkin otti ja kuoli. - Mutta kuule Asko, uutta suoleen kun vanha ottaa ja kuolee. Janne kysäisi retorisesti. Eräskin rouva katseli itseään vähissä pukeissa peilistä ja valitteli ukolleen: "Voi että silmäluomet ja rinnat roikkuu, vatsakin roikkuu niin että tuskin näen jalkojen väliin, käsissä on allit, hiukset harmaantuu, niin ja pylly on ryppyinen ja veltto. Kuoli, mihin. Sano jotain mikä lohduttaisi!" Aviomies vastasi tähän että "Sulla on helvetin hyvä näkö". jätär on sellainen ovelan rumankaunis, sillä on mieleen jäävät kasvot. En ollut aikeissa erityisemmin päihtyä, vaikka suoraan sanottuna mieli kyllä teki. Vuosi oli kenties 1975. Se on kaunis kuin menneen talven missi joka juo korviketta pellistä kyhätyssä majassa, kuvailin, - mutta sellaisissa me kaikki pian asutaan. - Oho. - Saatu on saatua, murahdin ja maistoin lasini sisältöä. Renée Zellweger on varsinainen keiju. - Itsetunto on sellaista. - Sillä on muuten norjalais-saamelaiset sukujuuret. - Jaa sekö. Kun Janne sai naurunsa laantumaan, hän kysyi: - Entä tuo täällä kummitteleva entinen avovaimosi. - Tämä entinen poliisi. - No niin tietenkin. Pyöreäposkinen sen olla pitää eikä mikään luikku anorektikko. Muistin melkein elävästi, kun juttelin rikoskomisario Lepän kanssa edellisen ja viimeisen kerran näillä seuduilla.
Katselin ikkunasta ulos kahvikuppi kädessäni. Seela Sella, siinä on ikinuori nainen, kaunis ja fiksu. - Eräälle tuvalle saapui kaksi etelän miestä. - Pennuille opetetaan nykyään joukkooppia, sanailin. - Sillä oli persoonalliset kasvot, eikä se todellakaan ollut ruma. Sitten, no vaikkapa Nicole Kidman, Tom Cruise -kaudesta huolimatta, tai ainakin juuri siitä hiipparista eroamisen vuoksi. Toinen etelän mies kysäisi illan mittaan Lapin Jounilta, että kumpi se on parempi, nainen vai poro. - Suomalainen mies se osaa olla herkkä jos niin haluaa
- Miksi Supo on niistä kiinnostunut. - Kukkonen, hiton hauska mies, Leppä pudisteli päätään. - Ja nämä tyypit toimivat vain yöaikaan. kolme, tänä päivänä kaikki laskutoimitukset esitetään alkioina. Täysin päätön kokeilu. Kun hälytys toisinaan tapahtui ja kulki suoraan vartiointiliikkeeseen ja poliisille, tämä nero otti aikaa ja vertasi eri vartiointipalvelujen toimintatapoja ja hälytysaikoja. - Siirtyivät siis elämässä eteenpäin, naurahdin. - Matematiikka on käsitteellinen tiede, jossa tutkitaan määriä, rakenteita, avaruuksia ja muutoksia, Leppä kuvaili. Liikkeeseen, joka ei edes tuottanut voittoa, hän asensi parhaimmat mahdolliset hälytysjärjestelmät ja pisti miehensä yrittämään murtoa. Lepän työhuoneessa oli valaistu akvaario, jossa uiskenteli juhlapukuisia miljoonakaloja. - Opettajat ja vanhemmat on joukko-opista ihan pihalla ja sitä pitäisi opettaa pennuille. Se on vain sillä tavalla tuulesta temmattu, keksitty ja muistiin kirjoitettu, ei mitään muuta. Pelaatko shakkia. Mitään muuta tämä matematiikka ei ole. - En, mutta jos sinulta löytyy Haukkaava Hippo, niin voisin ajatella... Moka syntyi siinä, että heitä tarkkaili päivävuoro. - Tiedä vaikka olisivat rakentaneet itse. Sitten joukon pomo perusti oman liikkeen ihan pelkästään yhtä tarkoitusta varten. Miehet olivat jo sisällä leipomoliikkeessä piilottelemas-. - Eräänlainen plasmaleikkauspoltin kassakaapin mahdollista paksua ja lämpöä hajottavaa kuparikerrosta varten. - Aioit kertoa niistä murtomiehistä. Seuraavaksi taitoja testattiin kauppoihin ja pikkupuoteihin, kunnes ne olivat valmiita isojen poikien kerhoon. - Joten: hyviä unia, me valvomme, Leppä ironisoi kuprua. - Ja joukkoina ja unioneina, Leppä selvensi. - Abstraktien rakenteiden tutkimista merkintäjärjestelmän ja symbolisen logiikan avulla ja loogisten rakenteiden oletetaan pysyvän muuttumattomina... Kisailivat myös, kuka saa kaapin auki tuhoamatta lainkaan sen paperisisältöä. Työpöytänsä ääressä istunut Leppä teki temppuja jojolla. - Murtoluvuista murtoihin, johdattelin. - Murto saattoi vaikkapa tapahtua ostarin kultasepänliikkeen viereiseen pullapuotiin. - Ne ovat saattaneet murtoja tehdessään viedä muutakin kuin rahaa. - Paskaahan se on, hörähdin. Vain niiden saalis löydettiin. Ne iskivät niin isoihin paikkoihin, että sieltä on saattanut lähteä matkaan asiakirjoja.
34
- Niin, näitä äijiä ei ole vielä tavoitettu. Happiasetyleenipolttimella kassakaapin kimppuun ja samalla kaappia valeltiin vesijohtovedellä, joka saatiin letkulla suoraan hanasta. - Mikä. Minulla on hippomestaruus Suolijärveltä. - Mistä ne sellaisen olivat hankkineet. Varalla niillä oli tätä poltinta kymmenen kertaa kuumempi ja järeämpi poltin. - No, saa nähdä kuinka tulevaisuuden toivojen käy. - Ei enää kiinnostanut pelkkä polkupyörävaraston lukon hajottaminen. - Vai siten sinä ajattelet. Tämän verran tiedetään, että ne harjoittelivat ensin omalla verstaallaan erilaisilla kassakaapeilla ja ottivat aikoja sekuntikelloilla. Ukot sisään ja ovi lukkoon. - Ne toimivat melkein aina samalla tavalla. - Matematiikka tarkoittaa viivojen ja ympyröiden avulla kyhättyjä yleisesti sovittuja pelisääntöjä, jotka meidän aivomme kykenevät käsittämään tai sitten ei
Tämä oli käytännössä mahdotonta, ja huomattiin että hälytyksiä oli liikaa. Tästä reissaamisesta oli ihan yhtä paljon iloa kuin vanhojen valokuvien pläräämisestä oli kotimökillä ollut. - Ihan kuin olisivat aikaansa edellä. - Tuohan vaatii jo suunnitelmallisuutta ja aivojen käyttöä, sanoin kunnioittavasti. Mutta pullapuodin seinän takana oli kultasepänliike... Mennyt aika ei palaa, enkä sitä toivokaan, mutta jotenkin luulin että voisin ratkaista murhayritykseni kulkemalla paikasta A paikkaan numero kaksi ja kaivaa muistini sopukoista kaiken ratkaisun avaimen. Nykyhetkessä huokailin menneisyydelle. Sihiseviksi matelijoiksi muuttuneet riikinkukot yrittivät tanssia musiikin tahtiin kuin siniveriset kreivit ja kreivittäret. Muistumat ja ammoiset elämykset loivat kuin 3D-palapelin, joka muuntui koko ajan. - Huono pää vaatii hyvät jalat, sanoin kun näin ohitseni hoippuvan tunnetun pukupellen, joka oli maistanut enemmänkin juhlatuulta ja jonka naama näytti valmiiksi pikselöidyltä jo ennen paparazzikuvien ottamista. - Ajattelitko kertoa. - Ainakin meitä edellä. Nämä oudot hybridit ja mutaatiot olivat jättäneet valoisat virkahuoneensa ja olivat tänään matkalla viemäreihin. Leppä oli saanut jojonsa narun sekaisin rullan ympärille ja ryhtyi availemaan vyyhteä äänekkäästi kiroillen. Ja miehillä oli koko yö aikaa murtautua sinne, ja poistua pullapuodin kautta ennen kun kukaan ennättäisi kissaa sanoa. Niillä ei ollut aikaa penkoa mitään kansioita, jotka saattoivat sisältää joitakin listoja Stasin värväämistä vakoojista tai tietolähteistä. Toisinaan, kun hälytys tapahtui, porukan elektroniikkanero oli ohittanut hälytysjärjestelmän ja sen varajärjestelmän johtamalla hälytykset väärään puhelinnumeroon! Lopulta Leppä selvitti sen tapauksen ja kopla saatiin kiinni. Toisaalla eräs heistä sormeili kyseisen ostohelvetin hälytysjärjestelmää ja vaikutti siltä, että kaikki rakennuksen parikymmentä liikettä hälyttivät murron vuoksi. Toden sanoakseni uskon, että esimieheni olivat kiinnostuneita murtokoplasta juuri siksi, että aikeena oli palkata ne Supon alihankkijoiksi sellaiseen tiedonhankintaan, joita ei voinut laillisuuden puitteissa suorittaa. Tämän Rubikin kuution palat vaihtoivat vuorotellen väriä, muuttuivat välillä negatiiveiksi ja vastaväreikseen.
Hymähdin muistolle. Minun osaltani se oli täysin turhaa rutiinia, sillä ei se porukka ollut kiinnostunut muusta kassakaappien sisällöstä kuin rahaksi muutettavasta kamasta. Ihmiskarjan mylvintä kaikui salin seinästä seinään. Paikalla käyneet vartijat ja poliisit eivät löytäneet murtojälkiä eikä pullapuoti tuntunut ykkösmurtokohteelta. - Enpä muuten olekaan. Et sinä ainakaan näiden pippaloiden vuoksi tänne ilmaantunut,
35. sa, kun poliisiautot suhahti parkkipaikalle. Jannea nauratti lausahdukseni. Tuollaisia anekdootteja lillui päässäni pilvin pimein eikä niistä ollut nyt mitään hyötyä. Mikä olisikaan ovelampi tapa lavastaa murto tavalliseksi murtomiehen hommaksi,
jos se tosiaan on juuri sitä, ja siinä arvoesineiden ohessa rosvojen kelkkaan lähtisi pulkallinen salaisia mappeja. - Et muuten ole kertonut, millä asioilla sinä liikut tällä suunnalla, hän sanoi
Että purukumi on edelleen suksen pohjassa. Muija oli ovela ja liimasi purukumin miehen suksen pohjaan. Janne sanoi. Kun olin kailottamassa asiasta ääneen, liekehtivä näky oli kadonnut. - Kun kuu alkaa lähivuosina näyttää jatkuvasti verenpunaiselta, siitäkin syytetään aluksi Saharan hiekkaa, mikä taas ei pidä lainkaan paikkaansa, puhuin asioista joista ei saisi eikä kannattaisi puhua, mutta alkoholihan se sanaili enkä minä. - Lisäksi siitä syytetään saasteita ilmakehässä ja vulkaanisia purkauksia, eivätkä nekään ole edes lähellä totuutta. Kun taksi karautti varastohallien luokse, sinistä sepeliä lensi ilmassa. - Oliko tämä olevinaan allegoria siitä, että tämä oli sinulle ihan paskareissu. Sanoin Jannelle lähteväni käymään toisaalla ja sovimme tapaavamme vielä seuravana päivänä, mikäli kirjoittautuisin hotelliin ja mikäli jäisin seudulle. Jätin vastaamatta. Saattoipa olla, että booli vaikutti yhä päänupissani, tuumin voimautettuna kun paukautin taksin oven kiinni. Mutta siinä vaiheessa jo puhelimet, televisiot ja radiot vain suhisee. Sano minun sanoneen. Tai sitten kaikki oli jo ratkennut... Silloin huomasin, että kuskin vyöllä näytti olevan mp3-soitin ja korvassa kuminen korvanappi, joka sulki pois ulkoiset häiriöäänet ja lisäsi bassoäänien tehoa. Lähestyin rakennusta, jon-
36. Kun poistuin ulkoilmaan odottamaan taksia, hengitin kiivaasti saadakseni aivoni takaisin toimintatilaan. - Ajatar on Forumissa, hyräilin vanhaa mainoskappaletta. - Katohan pirua, taksikuski sanoi ja tarkoitti tietysti ettei asia voisi vähempää kiinnostaa. Auki joka ilta kello kahdeksaan, Ajatar on Forumissa. Kerroin tarinan: - Mies oli lähdössä pariksi päiväksi Lappiin niin sanotulle hiihtoreissulle kavereiden kanssa, mutta jostakin syystä vaimo epäili reippailua joksikin muuksi. Tarjoilija nimittäin toi minulle lapun, jossa kehotettiin saapumaan välittömästi osoitteeseen, joka sijaitsi kaupungin laidalla. Pidin turpani kiinni. Ei se joulu tällä tavalla tule eikä arvoitus tällä tavalla ratkea, ajattelin ja maistoin taas lasini sisältöä. Kahvin juominen ei päätä selvitä, se on paskapuhetta, mutta plasebovaikutus sillä voi tietysti olla.
- Vuonna 1977 Sahara laajeni Afrikan Sahelin alueella kaksikymmentäyksi miljoonaa hehtaaria vuodessa, mainitsin kun tuijottelin taksista valoisalle yötaivaalle. Vaaleanpunaista, vihreää, kuin suuren tulitikun liekkejä, joita ilmaantui taivaanrannan sumumassasta ja kohosi kirkkaaseen siniseen. Eikö taksikuski nähnyt tuota. Salin keskiön oli musiikki juuri muuttanut Intian Bollywoodin tanssiksi ja joikaamiseksi, joten oli sopiva aika lähteä. Loppu oli siis lähellä. - Katohan pirua, mälliä pureskellut taksikuski sanoi. Sama purkka oli suksen pohjassa, kun mies palasi hiihtämästä. Maksaessani katselin yhä taivaalle, jossa mielestäni leimusi revontulia, vaikka oli selkeä kesäyö. Hylätty varastohalli oli kaiketi entinen Keskon varasto. Kuski karautti matkaan niin lujaa että perävalot meinasivat jäädä ilmaan leijumaan. - Forumissa Mannerheimintiellä
Mies kaksirivisessä puvussa heitteli yksirivisiä: - Meinasit kaivata henkilökohtaista oppituntia, vai. Näin miehellä suuret aurinkolasit ja tuuheat viikset ja tuuhea hän oli muutenkin. - Tilanne on vähintäänkin jännäyttävä. - Nyt en ymmärrä. Taakseni ilmaantunut ukko oli potkaissut ovea kiinnittääkseen huomioni. Näin seinään nojaavat pitkät muovirullat, joista muovi oli saksittu. Jalkojeni alla ollut nelinkertainen muovi näytti siltä, että se oli levitetty paikalle tulevan sotkun välttämiseksi. - Vai ajattelitko mahtua tuolla massalla hävittäjän ohjaamoon Top Gun -tyyliin. Taidat tykätä makkarasta. Minulla ei ole samanlaista Jeesus-syndroomaa kuin Mel Gibsonilla. sanoin pokerinaamalla. Olin kävellyt kylmälle pinnalle levitetyn suuren muovin päälle. Tai voin sen minäkin tehdä, mies murahti. mietin. Tämä ei luvannut hyvää. Laina-ajalla olevana hän sanoi vain "merkitsevänsä ajan kulua ja olevansa rekisteröimässä tulevaa lähihistoriaa". Kuljin pois muovin päältä. - Jos tämä on yllätys, mitähän minä saan syntymäpäivänä. - Kallis pelle viivakoodiviiksillä. - Kummallista, että uskallat aukoa päätä tässä tilanteessa. - Tämä maneeri nyt on ihan tällaista teknistä vittuilua. Kohotin käteni ilmaan ihan pyytämättä. Selkäni takaa nimittäin kuului kova ääni, joka lähti peltiovesta. - Onko tämä revolverihaastattelu. - Yllätys yllätys, karhea ääni sanoi. - Pese suusi, vaikka haulikolla. - Meinasin joo. ka peltiset ovet oli avattu. Hopeanharmaat turpakarvat ja hiukset näyttivät hieman sinertäviltä. Allani ei ollut Jopoa tai Jupiteria, jonka takapinnoissa olisi ollut viilipurkista leikattu räpsytin, joten pärisyttelin suullani vastaavaa ääntä, kun kuljin kohti pääkallopaikkaa. - Jokaisessa elokuvassa, jossa se on päässyt myös vähäsen päättämään juonen kulusta ja saanut nimensä tuottajien listaan,
37. Kuolihan se perhana ennen kuin ennätti maksaa palkkionsa. Astuin sisään suuresta oviaukosta, jonka edessä ei näkynyt Kerberosta tai muuta portinvartijaa. Vähän kuin Frank Cannon eli William Conrad joka raahattiin aikoinaan Suomeen ja tungettiin jostakin kumman syystä purjelentokoneeseen. - Meinaamasta ei voi kukaan estää. Olin kuin dinosaurus vanhojen kodinkoneiden hautausmaalla. Astelin pitkin hallin betonilattiaa, kunnes kenkieni alta kuului outoa kahinaa. - Kun tamperelainen mustiin pukeutuva gootti ostaa mustaa makkaraa, niin onkohan se goottimakkaraa. Pitkä varjoni osui vanhoihin jääkaappeihin, joita kukaan ei kaivannut. Roisto oli sen verran joka suuntaan kookas että harppuunalla pyytävä japanilainen olisi saattanut erehtyä. Mies tähtäili minua eri puolille kehoa. Hän vei tilaa kolmen hengen ver-
ran ja kädessään hänellä kuuden hengen revolveri. Nuo Ray-Banit on vähän liioittelua tuollaiselle peräpukamalle, sanoin. Haluatko sinä tosiaan kärsimystä elämääsi. - Mitä sinä selität. kysyin. Pelko oli suurempi kuin paukahdus. tuumasin. Muistin, kuinka minut palkkasi kerran eräs kuoleva tyyppi
- Vaan. mies hätäili. - On mahdollista, että minua aikoinaan kiellettiin tekemästä mitään saarnamiehelle, joka pikkurikosten lisäksi harrasti pikkupoikia. - Joka yleensä kulkee kursivoituna kapakasta ulos. Mies naurahti hyväksyvästi. Sille minä sanon että ei kiitos. - Siis tätä Hannikaista... - Maailmanlaajuinen yhtiökö sinun tekemisistä sitten päättää ja sanoo, minne mennä ja kuka nitistää... Mies meni mykäksi puhetulvani edessä. - Hine-Hane. - Vaikka annoit ymmärtää niin sillä kirjalla ja siimarullalla. - Että takaajina on matkapuhelinjättiä ja pankkia ja muuta. Niin, sinua on seurattu. Nämä kädet alkaa väsyä. Joka tapauksessa, nyt Ruutana on jo mennyttä. - Mitä tarkoitat. - Pahuuttani, mies sanoi. Ja sekö oli pappi?. - En siis ollut varsinainen kohde, arvasin. - Ei välttämättä ollut se Ruutana. - Totta on. - Saattoipa olla. - Suuruudenhulluja kusipäitä pahiksia tarvitaan aina, sanoin. Onko nyt jotakin, mitä sinä et kerro minulle. Hopeoitunut post-smoltti on meressä vaelluksensa jo aloittanut lohi. varmaan sinun keksimäsi nimi. - Puhelintani tietysti kuunneltiin, sanoin. - Vähän siihen suuntaan joo, mies irvisti pahantahtoisesti. - Olen vähän niin kuin isojen firmojen edusmies. - Ja tuot esiin sen, jota kutsuttiin Ruutanaksi. - Hienoa olla pelkkä välimerkki. - No perkele, en minä niitä käskenyt ylös nostaa! Mutta pidä ne nyt silti ilmassa. Hymyilin. - Niin. se hakataan paskaksi, ammutaan tohjoksi ja sitä potkitaan päähän sen kymmenen kertaa. Vaan ei ole enää. - Jotta me pääsimme kostamaan tälle
38
miehelle, joka luovutti kauan sitten isojen firmojen tietoja venäläisille, japanilaisille ja korealaisille. Sinut yritettiin alun perin surmata vähän niin kuin lainausmerkeissä. - Kuin tv-ohjelman kiintiöhomo, elokuvassa ensimmäisenä kuoleva välttämätön värillinen tai porukan pakollinen petturi kuin Alistair MacLeanin sotakirjoissa. Kun näimme sinun tapaavan tämän Hannikaisen, tiesimme että hän oli se kätyri. - No, minua kiellettiin vuosikymmeniä sitten mukiloimasta pedofiilia pappia. - Mitä Hine-Hanelle tapahtui. - Mikä niin naurattaa. tämä Hannikainen... - Vaan saattoipa olla, että tajusin jutun jujun jo ajoissa. Eikä häntä tulla koskaan löytämään. - Et hetkeäkään. Kalamiehiä kun olen. esitin vastakysymyksen. - Ja tökerön murhayrityksen tarkoitus oli, että alan tonkia vanhoja, eikö niin. - Koodinimi Ruutana, on siinäkin... - Siis... - Niin tietenkin. - Minä olen oma yhtiöni! mies tiuskaisi mielestäni surkuhupaisasti. Kärsimysten kautta voittoon ja muuta paskaa. Siis Hannikainen. Tämä murhamies vaikutti hyvin syvissä vesissä uineelta hopeakyljeltä. Jaa, hän ei enää ole hengittävien joukossa. - On mahdollista, että en johdattanut teitä Ruutanan luokse. Ja harrasti niitä varmaan tähän päivään saakka. Ja sinä edustat... - Miksi kosto
- Olet myöhään töissä, murahdin. sen jos teit... Tein työtä käskettyä. Antaa muiden tehdä likaiset hommat. - Teinkö minä turhaa hommaa. Sehän uhkaili jotakin kansanedustajaakin, muistatko. - En minä sinua voi surmata, Kukkonen. - Kuulehan, oikea Ruutana ei ole enää edes elossa, väitin kylmää betoniseinää tuijottaen.
- Vannotko. Sinä niin kuin työnsit väkisin punaisen neilikan sen luuserin runkun rintapieleen ja usutit meidät sen kimppuun. - Rautakanki. Mietin vain, ennättäisinkö sujauttaa käteni eräliiveihini ja kaivaa sieltä heittoveitsen. Joten, tavallaan, teidän kostonne meni ihan oikeaan osoitteeseen. - Jumalauta Kukkonen... - Met lähemmä himmaan, sano lappilainen stadissa. Meikäläinen lähtee takaisin Konnevedelle ja menee suoraan saunaan. Ainakin luotiliivit pääsisivät sananmukaisesti tulikasteeseen. Mies huokaisi. Lähettää sen matkaan, kierähtää suojaan, rynnätä ukon luokse ja täräyttää päin pleksiä. - Että mitä. - No perkele. Mauri kysyi jotenkin pettyneesti. Toivoin, että laukaus osuisi keskivartaloon, jolloin kevlarille jäisi mahdollisuus torjua luoti. Kuulin etääntyvän auton äänen. - Entinen pappi. Minun tarvitsi vain antaa ymmärtää. Sitten tilanne riistäytyi käsistä kuin pienimuotoinen siviilivihkiminen kun anoppi alkaa organisoida. - Miksi minä sinulle valehtelisin. Kännykkä soi tietysti vasta siinä vaiheessa. - Kyseessä saattaa olla muuan sinun nappaama rautakankimurhaaja, joka vapautui ennen aikojaan. - Kaikki paska, mitä olen sinusta kuullut, pitää näemmä paikkansa. - Joo, pidätit 80-luvulla sellaisen hiihtäjän. Ja pidä ne kädet ylhäällä. - Käänny ympäri. - Ehkä, kenties. Et sinä ole niin tärkeä. - Et siis tarvitsekaan Supon apua. Mauri narisi. - Askel eteenpäin, Kukkonen. - Koska minulla on vähiten tarpeita, olen lähimpänä jumalia, sanoi Sokrates. Astelin pois varastohallista ja hengitin hämärtyvän illan raikasta happea. Kun astuin takaisin muovin päälle, ymmärsin, että nyt saattaa hyvinkin olla lopullisen lähdön paikka.
Improvisaatioteatterissa saa kuulemma mokata mutta ei näin pahasti. - Jaaha, tämäkö oli sitten tässä. Unohda jo koko juttu. - Kuulehan Mauri. Pyörittelin silmiäni. - Millä todistat, teinkö vai en. - Tein ihan tur39. - Kuule, nyt me ollaan jäljillä, hän sopotti. Tilanne oli ohi yhtä äkkiä kuin se oli alkanutkin. Kallungin Maurihan se oli, Suojelupoliisista. Ei minun nytkään tarvinnut Hannikaiselle mitään tehdä. Sinunhan täytyy jatkaa seikkailuja. Kun vilkaisin taakseni, mies oli kadonnut. - Hankalimman kautta, Kukkonen, aina hankalimman kautta, asetta pidellyt sanoi. - Kautta kiven ja niin edelleen, yskäisin. En ollut suunnitellut asiaa näin pitkälle ja suunnitelma B puuttui
Tekstin lainaamisesta tai käyttämisestä muuhun tarkoitukseen on neuvoteltava kirjailijan / kustantajan kanssa. Ei näkynyt miestä sinä viikonloppuna. haa työtä kun selasin paperiarkistoja. Vaimo soitteli miehen kavereiden vaimoille ja selvisi, että reissu on mennyt pitkäksi ja kosteaksi. Rykäisin ja kerroin hänelle puhelimessa loppukevennyksen: - Mies ilmoitti perjantaina vaimolleen lähtevänsä lintumetsälle kavereidensa kanssa ja sanoi tulevansa sunnuntaina takaisin. Esittely- tai arvostelutarkoituksiin lainaaminen sallittu.
Vastaava toimittaja: Teksti: Kustantaja:
Timo Juntunen Timo Surkka MM-Kustannus Ky Juntunen Kauppurienkatu 33, 90100 OULU fax: 08-334989 Tilaus/markkinointi: 0445350360 e-mail: timo.juntunen@jcotton.com Askon nettisivut: www.jcotton.com/askokukkonen Painopaikka: Multiprint, Oulu
40. Vaimo aloitti hirvittävän metakan mutta lopetti sen, kun hän alkoi ihmetellä asuntoon leviävää kammottavaa hajua. Mies nakkasi repun oven pieleen ja rojahti sohvalle märät haalarit
päällään. Tulihan se mies lopulta, mutta vasta seuraavan viikon sunnuntaina ja tietysti päissään. Vaimo kysyi vihaisena: "Mikä se tämä on?" Mies kohotti huojuvaa päätään ja vastasi sammaltaen: "Noita sitä sieltä kyllä sais, kun joutais olemaan..." LOPPU
Tekijänoikeudet kirjailijalla / kustantajalla. Vaimo kaivoi miehen reppua ja nosti jaloista ilmaan useita päiviä sitten ammutun ja mädäntyneeltä haisevan taivaanvuohen
Matka alkaa Kilpisjärveltä ja jatkuu Jyväskylään päättyäkseen Tampereelle, jossa Lenin-setä ei elä eikä voi hyvin, mutta on muuten vain murhaavalla tuulella. Seuraa taiteen tutkailua, tsekkiläisen pistoolin piippuun mulkoilua, ala-arvoista käytöstä, tahattomia latteuksia ja sirmakkaa sätkän polttelua pirunkeuhkoilla. SEURAAVA
Salapoliisi Asko Kukkonen ilmestyy:
3.8.2009
ottaa vastaan romanttisen tehtävän, sillä hän lupaa saattaa yhteen kaksi rakastavaista. Komposiittirakenteinen Asko Kukkonen, tämä yhden eläjän komentoketju ja ihmisen näköinen luomakunnan kruunu pällistelee jälleen ruokapyramidin ja ravintoketjun huipulla ja tekee roistoille tepposet. Ampukaa viestintuoja ja hakatkaa sanansaattaja, mutta älkää ampuko kurtun soittajaa!
Asko
41. Mutta sitten "Uneton Seattlessa" muuttuukin "Chinatowniksi", sillä eihän Asko voi olla törmäämättä hankaluuksiin yksinkertaisimmankaan velvollisuuden toimittamisessa
42
3/09. 044-5350360, www.jcotton.com
TILAUSLIPUKKEEN SAA KOPIOIDA 43 ELLET HALUA RIKKOA LEHTEÄSI. TILAAN JERRY COTTONIN: TILAAN SALAPOLIISI ASKO KUKKOSEN:
TUTUSTUMISTARJOUS:3lehteä13,95
kestotilaus 12 numeron laskutusvälillä 58 kestotilaus 6 numeron laskutusvälillä 30 kestotilaus 3 numeron laskutusvälillä 17
(laskutus tutustumisjakson jälkeen 17/3numeora)
TILAAJALAHJAN SAA VAIN KESTOTIALUKSIIN, EI TUTUSTUMIS- TAI MÄÄRÄAIKAI TILAUKSEEN: tilaajalahja A:Suomen eka Cotton 1/1961 tilaajalahja B:CD Äänikirja: Kostaja Sing Singistä (A) tilaajalahja C:Uusin Lastenlehti Jekku tilaajalahja D:Uusin SinäMinä
Lehden saajan nimi: Osoite: Postinumero ja -paikka Puh.
(B)
(C)
(D)
LAHJATILAUS
Lehden maksajan nimi: Osoite: Postinumero ja -paikka
MAKSAJAN OSOITETIEDOT MIKÄLI ERI KUIN SAAJALLA.
Puh.
Holhoojan allekirjoitus mikäli tilaaja on alle 18-vuotias
TAI TILAA! PUH
44
JERRY TAI ASKO TUTUSTUMISTARJOUS: 13.95 / 3 numeroa!!!
Voit halutessasi tilata vain yksittäisiä numeroita: Käy valitsemassa osoitteesta: www.jcotton.com tai 044-5350360
Onko jottain jota vastaan sie kapinoit. Kosmisesta munasta syntyneelle Askolle on lievä järkytys, kun hän alkaa muistaa, ettei hän nostalgisella 1970-luvulla ollutkaan niin mukava ja lupsakka kaveri jollaisena häntä tänä päivänä pidetään. - Kah mittee sinulla olis. esitin vastakysymyksen Marlon Brando -imitaatiolla.
M
2. ukko kysyi. Tappaja on kintereillä ja jotakin on keksittävä. JOUKKOKIRJE
M
3
illä tahansa asteikolla mitattuna asiat olivat päin helvettiä, ajattelin kun tuijotin veneen laitaan kiinnitettyä pommia, jonka kapea laukaisunaru oli juuri katkennut." Kun Kukkonen alkaa muistella, kuinka moni entinen vihamies haluaisi hänet hengiltä, vastuu on aina kuulijalla ja lukijalla. Matkahuollon baarissa Kukkonen joutuu Marlon Brandon tilanteeseen elokuvasta Hurjapäät: - Kah kuulej, Kukkonen. Liian hienoille cocktailkutsuille päädyttyään Asko joutuu hyväksymään sen, että menevät hänelläkin joskus pasmat sekaisin. Muutaman etapin kautta suoritettu matka tuo muistoja menneiltä vuosilta, mutta menneet vuodet eivät olleet sen parempia kuin uudetkaan