Yläkerran näyttelyssä yleisö
pääsee kurkistamaan naisten 1950- ja 1960-lukujen arkipukumuotiin.
12
Terveysriskistä
hankkiudutaan eroon
Kosken kunta ryhtyy toimiin, jotta vesijohtoveden mangaanista päästäisiin eroon. PE?SU
Valio
HYVÄ SUOMALAINEN
ARKIJUUSTO
750g 5,32/kg
-33%
Hinta ilman plussa-korttia 5,99/pkt
3 99
Kokonainen
MERILOHI
Norja
595
kg
pkt
kt
Voim.
KESÄ-HEINÄKUUN
VARHAISPERUNA
Paperitehtaalla kipinöi, kun Teuvo (Tapani
Tuohimaa) ja Laura-Jenna Jurvanen (Johanna
Leppäsilta) kohtaavat.
Kaupassa valmistetut
99
0
Ruotsi
PORSAAN
ULKOFILEEPIHVIT
tuore, Suomi
kg
95
8
Lempi leiskuu
muutoksen tuulissa
Kun kylää pyörittävän paperitehtaan lakkautusuutinen tavoittaa pikkupitäjän ihmiset, kukin
joutuu tahoillaan arvioimaan elämänsä uudelleen. Mangaania pidetään terveysriskinä.
3
Hiki ei tule vieläkään
Pöytyän teatterin tämäniltaista ensi-iltaa,
huomisia Avoimet kylät -tapahtumia
ja Oripään
rallia seurataan pääosin
Ori
poutasäässä. Kunnanvaltuutettu Pertti Kujala kuitenkin moittii kuntaa
huonosta tiedottamisesta, sillä mangaaniarvojen on todettu jo vuonna 2008 ylittäneen suositukset. Sittemmin gramofonista on katkennut
vieteri.
Pöytyän Museopappilan kesänäyttelystä
löytyy torvigramofonin lisäksi muitakin
vanhoja analogisia
äänentoistolaitteita,
levysoittimia, kelanauhureita ja radioita. Kesähepeniin
ei kuitenkaan vielä kannata
sonnustautua.
20. mikä sisältää ruuan, eteispalvelumaksun
ja tietysti Anza Mertaranta Allstarsin huiman keikan!
A--o
A-o
A-oikeudet
Hämeentie 12, Koski Tl
044 545 6055
www.juhlapalvelutanjaleino.?
Turuntie AURA ma-ke 10.30-14 U to 10.30?21 UÊpe 10.30?03 UÊla 15?03 UÊsu 12?21
Torvigramofonista
korvalappustereoihin
Kiti Salonen
Kaarlo Tanelin isoisälle
kuulunut torvigramofoni oli kovassa käytössä 1940?50-luvuilla. päivänä 2015
V I I K K O L E H T I
www.avl.fi
NRO 44. Pöytyän teatterin Teuvo ja paperitaivas on yleisöön menevää musiikkiteatteria
yhteiskunnallisesta aiheesta huolimatta.
kg
- Kauppias hoitaa homman -
KESÄTARJOUKSET
Ravintola Haarikan
10
Naudan
ULKOFILEPIHVI
15,50
Paistettu MERILOHI
12,50
pinaattimuusi
KANAWRAP-ATERIA 9,50
HÄRKÄRUUKKU
8,90
Lämmin
VUOHENJUUSTO7,90
SALAATTI
KATKARAPULEIPÄ
7,90
pippurikastike, ranskalaiset
Kahvia, jäätelöä, leivonnaisia
KOTILOUNAS arkisin klo 11-14
Huom! Avoinna myös kesälauantaisin klo 9-14!
Sikaa vartaassa+kokki.
Ruokaa tarjolla klo 19-23.
Illan menosta vastaa
LAUANTAINA 6.6.
Anza Mertaranta Allstars bändi
Illalla myös mestareiden liigan ?naali
ja Anza myöhemmin myös paikalla
kommentoimassa.
Tapahtuman järjestää Ravintola Haarikka
yhteistyössä Sunsalin kanssa.
Liput 15. Perjantaina kesäkuun 5. Miten käy vaikkapa paperimies Teuvon
ja tehtaanjohtaja Laura-Jennan, joiden välillä
lempi kipinöi. 89 vsk irtonro. 2 ?
A U R A N M A A N TA L O U S A L U E E N PA I K A L L I S L E H T I
Marika Koliseva
Palvelemme:
ma-pe 7-21 la 7-18 su 12?18
Savirannankuja 2, Aura (02) 486 6660
pertti.leppakoski@k-market.com
AURANTORI
Tarjoukset voim
Siltä
pohjalta on hyvä jatkaa kehittämistä.
50 VUOTTA SITTEN
malttia kaikissa liikennetilanteissa.
Liikenne sujuu parhaiten nyt ja aina
yhteispelillä!
KUNNALLINEN VIIKKOLEHTI
4.6.1965
HELLUNTAILIIKENTEEN SUURIN
SALLITTU NOPEUS 90KM/T. ehti ennen
pääministeriyttään
toimia myös sisäministerinä ja oikeusministerinä. Pöytyän teatteri
viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan. Sittemmin Himolan
Naisjohtaja Laura-Jenna Jurvanen
(Johanna Leppäsilta) pistää tuulemaan Pöytyän teatterissa tänä
kesänä.
teatterin toiminta on kasvanut
myös talvi- ja lastennäytelmien
saralle. Presidentin valitsijamieheksikin Murtomaa
äänestettiin vuonna 1950. Oripäässä on nimittäin jo tähän mennessä
syntynyt kaksi entistä ministeriä ja yksi
tuleva: Harri Holkeri, Lauri Murtomaa
ja Annika Saarikko.
Kolmikosta vähiten tunnettu on epäilemättä Lauri Nikolai Murtomaa (1899?
1955), entinen Laakso, joka vaikutti
Maalaisliiton kansanedustajana vuosina 1939?55 sekä Kekkosen kolmannen
hallituksen toisena sosiaaliministerinä
vuosina 1951?53. Aurassa syntynyt Eeva Kuuskoski on hänkin
hoitanut sosiaali- ja terveysministerin
tehtäviä kahdessakin hallituksessa. Kivimäen
Topin syntymästä on muuten
tänään kulunut
119 vuotta.
toimittaja
Jorma Kaarto
jorma.kaarto@
avl.fi
Pöytyän teatterissa.
Kesäteatterin voima piilee
asialleen omistautuneissa harrastajissa, talkootyössä, onnistuneissa ohjelmistovalinnoissa,
ammattitaitoisessa ohjauksessa
ja idyllisessä miljöössä, joka
tarvittaessa muuntuu moneksi.
Ainoa asia, jolle ihmisvoimin
ei mitään mahdeta, on Suomen
suven vaihteleva sää. Rajoitus kestää neljä vuorokautta. Keravalle.. Laten toimiala oli hyvin paljon sama kuin kahden vuoden
päästä perhe- ja peruspalveluministeriksi
ryhtyvällä Saarikolla. Marttilassa syntyneen Sirkka-Liisa Anttilan
meriitteihin kuuluu kahden hallituksen
maa- ja metsätalousministeriys.
Tarvasjoki pystyy nakkaamaan pöytään vaikeiden aikojen pääministeritason
nimen. Kaikki vastaukset ovat
vääriä.
Jan Järvinen
LAINA
Perinteinen vatulointikori
on kestävä, tukeva ja monikäyttöinen. Kori periytyy
hallituksilta toisille, vaikka
korissa säilytettävät asiat
ovat monesti täysin vastakkaisia edellisen täyttö- ja
käyttökerran sisältöön nähden, kirjoittaa Pohjalainen
Salon Seudun Sanomien
pakinapalstallaan.
VAIKKA ORIPÄÄ Auranmaan sarjassa
aivan omilla lukemillaan kolmella ministerillään on, niin varttuu sitä ministeriainesta näillä tanhuvilla myös muualla. Päätoimittaja Asko Virtanen,
(02) 588 8970, asko.virtanen@avl.fi
(02
Tänään
2
TOIMITUKSEN
MITUKSEN
TAKAOVELTA
KAOVELTA
Kivimäestä
Murtomaahan
Ettei vaan olisi niin, että ministerin vaativiin pätkätöihin aikovan kannattaa valita
synnyinkunnakseen Oripää. Kaikkea
voi olla tarjolla.
Pöytyän teatteri harkitsee Reppuniemen katsomon
kattamista, mikä olisi yleisön
viihtyvyyden kannalta iso edistysaskel. Jos ihan
kunnan väkilukuun suhteutettuna asiaa
tarkastellaan, niin juuri näin on. Oripäässä vii-
min puolin on odotettavissa jälleen
liikenteen voimakasta lisääntymistä ennen kaikkea maaseudun teillä, vetoaa
TALJA kaikkiin tienkäyttäjiin ja toivoo
noudatettavan mahdollisimman suurta
me sunnuntaina ylikonstaapeli Tiaisen
asuntoon kello 23.30 aikaan tuli kaksi
viluista ja nälkäistä nuorta miestä, jotka
kertoivat olevansa vankikarkureita. Kulku-
laitosten ja yleisten töiden ministeriön
määräyksestä on ensi viikon vaihteessa
maamme teillä moottoriteitä lukuunottamatta 90 kilometrin nopeusrajoitus
mikäli liikennemerkein ei ole osoitettu
käytettäväksi vielä tätäkin alhaisempaa
nopeutta. monelle jopa yksi kesän
kohokohdista. Tiaisen otettua selkoa asiasta, selvisi, että
kyseessä oli Keravan Nuorisovankilasta
karanneet luottamusvangit.
Ylikonstaapeli Tiaisen ruokittua
nuorukaiset passitettiin heidät ensin
Turkuun ja sieltä edelleen omaan ?säilytyspaikkaansa. Mitä tästä opimme?
Emme mitään paitsi sen, että Oripää synnyttää sosiaalipoliittista erityisosaamista
koko valtakunnan tarpeisiin.
KOKEMÄELLÄ pientilaa viljellyt ja
kunnanvaltuustoa johtanut Murtomaa
edusti kansanedustajana Turun läänin
pohjoista vaalipiiriä, johon koko Loimaan kihlakunta ennen vanhaan kuului.
Oripääläiset pääsivät äänestämään oman
paikkakunnan kasvattia jo tuolloin. Samanlaisia suunnitelmia mietitään tällä haavaa myös
ELOSSI
NIMIPÄIVÄT
Perjantaina: Sulevi
Lauantaina: Kustaa, Kyösti,
Kustavi
Sunnuntaina: Suvi, Roope,
Robert
Maanantaina: Salomon,
Salomo
?
AFORISMI
Kysymys asettaa vaihtoehdot. Vaatimattomasta
alusta on kasvanut joka kesä
tuhansia ihmisiä Reppuniemen
katsomoon vetävä tapahtuma . ?
Auranmaan Viikkolehti
Perustettu vuonna 1926.
. Suosio viestii
siitä, että asioita on osattu tehdä
oikein.
Laadukkaan kesäteatterin
vetovoimasta kertoo sekin, että
Pöytyän kokoisella paikkakunnalla toimii kaksi vetovoimaista
harrastajateatteria. Helluntailiikenteen aikana vallitseva kattonopeus on järjestyksessä
vuoden kolmas ja seuraava on juhannuksena.
Koska helluntaipyhin ja sen molem-
KAKSI VANKIKARKURIA ILMOITTAUTUI POLIISILLE. 1930-luvun niukkojen pulavuosien pääministeri, Toivo Mikael
Kivimäki (1896?1968) oli
lähtöisin Tarvasjoelta.
Edistyspuoluetta edustanut T.M. Musiikkinäytelmiin
perustuva konsepti on sinänsä
osoittanut toimivuutensa. Yläneellä
vaikuttavan Himolan teatterin
ensimmäinen ensi-ilta oli kesällä 1983. Epäilemättä
tarmokas mies yhteisten asioiden hoitamisen laajalla saralla.
Jollei
ministeri
MurOripää
tomaalla vielä
synnyttää mitään muistososiaalilaattaa Oripääspoliittista
erityislii i
sä ole, kuten
valtioneuvos
osaamista.
Holkerilla on,
niin sellaisen hommaamista kannattaa vakaassa kotiseutuhengessä harkita
vikkelästi, sillä Murtomaan kuolemasta
tulee heinäkuun lopulla kuluneeksi 60
vuotta.
PÄÄKIRJOITUS 5.6.2015
Kesäteatterilla on vetovoimaa
Marika Koliseva
Kesän kulttuuritarjontaan
oleellisesti kuuluva kesäteatteritoiminta elää ja voi hyvin
Pöytyällä
Rakennusurakasta vastaa
Rakennusliike Laaksokunnas Oy,
sähköurakasta Sähköasennus Jouko
Kujala Oy, LVI-töistä Ilmastointihuolto P. Timo
Toivonen (kesk) puolestaan katsoi,
ettei asiassa pidä viivytellä ryhtymällä rakentamaan uutta pumppaamoa.
Koulusopimus etenee valtuustoon Koski tukee maaORIPÄÄ
Jorma Kaarto
Oripään ja Pöytyän kouluyhteistyön toteutuminen astui askelen
eteenpäin, kun Oripään kunnanhallitus hyväksyi sopimuksen
omalta osaltaan. Keittiön erillisen varavoiman
sijasta kunta harkitsee myöhemmin
koko koulukiinteistön kattavaa varavoimakonetta.. Leikkipuistoa oli tarkoitus
ryhtyä kunnostamaan yhteistyössä
asukkaiden kanssa.
Kaavoitusjohtajan esittäessä leikkipuiston säilyttämistä ja varustamista yhdistysten kanssa tekninen
lautakunta löi jarrua ja päätti laittaa asian uudelleen valmisteluun.
Kunnanhallituksen käytettyä ottooikeuttaan tekninen lautakunta ei
voi enää viivyttää kunnostustöiden
aloittamista.
talouden kehittämistä
KOSKI
Kosken kunnan talousarviossa on
6 000 euron määräraha maatalouden kehittämismäärärahaksi. Soita toimitussihteerille: (02) 588 8971 . Yläne kk
Oripää
Pöytyä
Riihikoski
Mellilä as.
Kyrö
Koski
Aura
Tarvasjoki
Marttila
. Oripään ja Pöytyän kouluyhteistyö astuisi voimaan 1.8.2017.
Sopimus on irtisanottavissa aikaisintaan 20 vuoden kuluttua.
Opetus tapahtuisi Elisenvaaran,
Riihikosken ja Yläneen yhtenäiskouluissa.
Oripään koulujärjestelyjen keskiössä on perustelujen mukaan
oppilaan näkökulma: hyvä opetustuntimäärä, sopivat ryhmäkoot sekä riittävät tukiresurssit.
Koulumatkan pitää olla mahdollisimman turvallinen ja lyhyt.
Toinen keskeinen asia on taloudellinen puoli. Kunnanhallitus päätti seurata avustuskohteiden
toimivuutta ja päättää madollisista
täsmennyksistä vuoden muissa kokouksissa. Laita postia: toimitus@avl.fi . Paineilman käyttöön
perustuva laitteisto on teknisen
lautakunnan puheenjohtajan Jari
?
Terveysviranomaisten suositukset tullaan
saavuttamaan.
Laurilan (kesk) mukaan vertailluista laitteista järkevin ja huoltovapaa
vaihtoehto.
?Terveysviranomaisten suositukset tullaan saavuttamaan, hän
lupasi ja totesi, ettei raja-arvoja ole
nytkään ylitetty.
Pertti Kujala (kok) ei luottanut
siihen, että päätetyillä toimenpiteillä
vesiasiat saadaan kuntoon.
?Kun mangaania alkaa kertyä,
lähde alkaa ehtyä, Kujala epäili ja
esitti, että Koski ottaisi Liipolasta
uuden lähteen käyttöön.
Liipolan lähde olisi Kujalan mukaan vaihtoehtona, jos Santion
pumppaamosta jouduttaisiin luopumaan. Pöytyällä oppilaskohtaiseksi kustannukseksi
on arvioitu 8 200 euroa, Alastarolla se on ollut 10 067 euroa.
Oripään maksamaksi kiinteäksi
pääomavuokraksi on määritetty
60 oppilaan mukaan 24 000 euroa
vuodessa.
Leikkipuiston kunnostaminen voi alkaa
LIETO/Tarvasjoki
Liedon kunnanhallitus käytti
odotetusti otto-oikeuttaan teknisen lautakunnan päätökseen
keskeyttää aikeet Hankaanmäen
leikkikentän kunnostustöistä.
Kunnostustyöt voidaan nyt aloittaa, sillä kunnanhallitus edellyttää
tekniseltä lautakunnalta, että se
tekee Kotiseutuyhdistys Tarvaisten
kanssa toistaiseksi voimassa olevan
sopimuksen leikkipuiston kunnostamisesta ja ylläpidosta.
Tekninen lautakunta olisi halunnut ottaa asiaan tuumaustauon.
Se ennätti jo päättää leikkipuiston
lakkautuksesta, mutta päätös pyörrettiin. Seuraavaksi Liinoja ehdotti,
ettei kunnanhallitus esitä koulusopimuksen hyväksymistä valtuus-
tolle, mutta sekään esitys ei saanut
kannatusta taakseen.
Oripään yläkoululaisten koulusuunta on vaihtumassa Pöytyälle,
koska Alastaron yläkoulun olemassaolo on koettu epävarmaksi. Uutisvihjeet ja juttuvinkit . Sillä
tuetaan tilojen ympäristönhoitoa,
tilakohtaisia suunnitelmia, koulutusta ja hukkakauran torjuntaa.
Tuen myöntäminen edellyttää, et-
tä hakijan maatila ja maiden sijainti
on pääosin Koskella. Lähetä uutiskuva: toimitus@avl
Mangaanista hankkiudutaan
Koskella eroon pikapuolin
Kosken
veden laatusuositukset ylittävä
mangaanipitoisuus herättää huolta kuntalaisissa. Tämän
hetkisten
tietojen
perusteella
mangaani
on neurotoksista ja
terveysriski
etenkin pienille lapsille
ja odottaville äideille.
Marjaana
Manni luovuttikin
Heikki Pietilälle ja Jari
Kesäniemelle tilanteen
korjaamista
vaativan
kuntalaisadressin.
Possuttamaan
päästään aikaisintaan kolmen
viikon päästä
KOSKI
Marika Timonen
Koski hankkii Santion vedenottamolle mangaanin ja raudan poistojärjestelmän ja possuttaa Sorvaston
ja Patakosken alueiden runkovesilinjan puhtaaksi. Esitys ei saanut muilta
kannatusta.
Heikki Tuominen (kesk) uskoi,
että tarvittaessa Koski pärjää pelkällä Hevonlinnan vedelläkin. Maksatuspäätökset tekee
kunnan hallinto- ja sosiaalijohtaja
maaseutuasiamiehen esityksen perusteella.
Koulukeskuksen keittiöurakoitsijat valittiin
KOSKI
Kosken kunta on valinnut urakoitsijat koulukeskuksen keittiön laajennukseen. Kankare ja putkitöistä
LVI-asennus Kauko Koskinen.
Rakennusurakan hinnaksi tulee
63 500 euroa ja sähköurakan hin-
naksi 16 500 euroa. Töihin ryhdytään
hetimmiten, mutta ennen putkistohuuhtelua kunta joutuu muun
muassa asentamaan kaksi uutta
palopostia ja korjaamaan runkoventtiilejä. Tekninen lautakunta valitsi
poistojärjestelmän toimittajaksi
ainoana tarjouksen jättäneen BWT
Separtec Oy:n ja vesilinjojen huuhtelijaksi SPC Vesitekniikka Oy:n.
Vesijohtolinjat aiotaan huuhtoa
yöaikaan.
Poistojärjestelmä tulee olemaan
samanlainen kuin Yläneellä on ollut käytössä. päivänä 2015
3
. Kommentoi,
anna palautetta
toimitus@avl.fi,
www.avl.fi/palaute
Uutiset
Perjantaina kesäkuun 5. Ilmastointi- ja
putkityöt suoritetaan tuntityönä.
Kunnanvaltuusto myönsi koulukeittiön saneeraukseen 25 000 euron lisämäärärahan vuodelle 2015.
Hankkeen kokonaiskustannukset
ovat 120 000 euroa, kun päätettiin
luopua keittiön erillisestä varavoimasta. Tekninen johtaja Jouko
Sinkko arvioikin, että possuttamaan
päästään aikaisintaan kesä-heinäkuun vaihteessa.
Kunnanvaltuusto myönsi mangaanin ja raudan poistolaitteiden
rakentamiseen 50 000 euron ja possutukseen 20 000 euron lisämäärärahan. Seuraavaksi asia
etenee valtuustokäsittelyyn.
Pertti Liinoja (vas) esitti, että
asia palautetaan uuteen käsittelyyn,
mutta ehdotus ei saanut kannatusta
MA klo 06
ORIPÄÄN TAKSIT
050 561 0566
Lisätietoa tapahtuman facebook-sivuilta: Kilpailukyky kuntoon!
Tapahtuman järjestää Auranmaan Yrityspalvelut
www.auranmaanyp.?
Matka Etelä-Pohjanmaan
SOMERO
PAIMIO
SALO
SAUVO
NU
PU
SAMM
KARJALOHJA
Särkisalo. RSJM-osakilpailu
Kartanmyyntipaikat:
Neste, Riihikoski
Shell, Oripää (automyynti pihalla)
Seo Parkki, Loimaa
Yläneen Kaffe-paussi
Neste Vesilaitoksentie, Raisio
Kilpailukeskus, Oripään lentokenttä
15v.
Karttapaketti 15?, sisältää kartan,
rallilehden ja 2 hengen sisäänpääsyn
rallin erikoiskokeille.
Niinijoen
Nii
N
Ni
iini
n
Seudun kyläyhdistys ry
www.pappistenlava.net
l l k k k
Kilpailukeskuksen
toiminta-alueelle
vapaa
p ppääsy!
y
Raision
R
ii
Urheiluautoilijat Ry
Kartanmyynti alkaa 6.6. pääsylipun
Hannu Putus 0400 226 285
Torsti Hellström 0400 325 925
Bussiyhtiö
Putus Oy
Koukkarintie 10, 21870 RIIHIKOSKI
Puh. päivä ja
toivottavat kaikki tervetulleiksi tutustumaan elämään ja toimintaan kylissä!
Auran Asukasyhdistys on mukana torilla, jossa myös infopiste.
& Taivaankaari
Kesän avajaiset pe 5.6. 486 6551
BÄNDIKURSSIN Päätöskonsertti
sunnuntaina 7.6.2015 kello 14.30?15.00
Loimaan Musiikkiopistolla
Satakunnantie 18, Loimaa.
Tervetuloa. Eläkeliiton Paimion yhdistys ry
KILPAILUKYKYKUNTOON!
-tapahtuma yrittäjille ja heidän perheilleen
tiistaina 9.6.2015 klo 14.:00
Metsämäen ravirata, Vanha Tampereentie 235, 20380 Turku
Ohjelmassa mm.
Seminaari 1:
Maaaseuturahaston yritystuet, Finnveran rahoituspalvelut.
Luotettavaa kumppanuutta & tuoreita ideoita (Korkeakoulukumppanit), Lean ajattelulla tuottavuutta ja kyvykästä
ongelman ratkaisua (AMK)
Seminaari 2:
Goal Mapping: työkalu sinun ja yrityksesi tavoitteiden toteuttamiseksi (Loistotähti)
Seminaari 3:
Tietoa yrityskaupoista ja arvonmäärityksistä (Suomen Yrityskaupat)
Tapahtuma huipentuu RAVEIHIN klo18.00
Ilmoittautumiset maanantaihin 8.6. klo 8.00.
Käteismaksu 14 ?
HEIKKI
KOSKELO
AVOIMET KYLÄT
Tervetuloa kylään 6.6.2015
Kylät ympäri Suomen avaavat ovensa kesäkuun 6. klo 17 alkaen.
Vapaamuotoista lenkkeilyä ja frisbeegol?a, mölkkykisa
ja reipasta ulkoilua laavulle, jossa paistetaan makkaraa.
Pöytyän Yrittäjät tarjoavat makkarat ja mehut.
Elävää musiikkia!
Ulkoilun jälkeen saunomismahdollisuus. sis. 0400 226 285
KISKONEN PEKKA
050 337 5015
MARTTILA
PE klo 18?MA klo 06
LEENAPEKKA
0500 228 919
ORIPÄÄ
lauantaina 6.6.2015 klo 10-16
Myyntipaikkoina toimivat omat pihat.
Paperikarttoja (1 ?/kpl) ralliin on saatavilla kirpputori Auran Aarteista (Turuntie 2), tori (Meijerikuja) ja
sähköisenä Facebookista.
Torilla tapahtuu Kirppisrallin yhteydessä,
mukana kirppismyyjiä sekä torimyyjiä
mm. klo 21-01
Osana Avoimet Kylät -päivää Koskipirtin museossa avoimet ovet
(Riihikoskentie 36)
Lisätiedot:
Auran Kirppisralli -ryhmistä sekä
XXX PNBLPUJMJJUUP ñ BVSBOBTVLBTZIEJTUZT r XXX BWPJNFULZMBU ñ
Lauantaina 6.6.
KARAOKE alkaen klo 21
Tervetuloa
Vapaa pääsy
Ravintola Kestikara
KOSKI TL puh. Vapaa pääsy.
PE?SU klo 06
RUTANEN
0500 797 715
TARVASJOKI
PE klo 18?MA klo 06
FRANTTI
0500 523 453
484 7099
www.avl.fi
LISÄÄ NÄKYVYYTTÄ ILMOITUKSELLESI!
SSS Oy:n paikallislehtien yhteinen
Kesä
esä
pllus
p
-lehti
ilmestyy juhannusviikolla.
Lehteä jaetaan matkailuinfo-pisteissä,
venesatamissa, huoltoasemilla,
kaupoissa, tapahtumissa jne.
Kysy lisää!
VIELÄ TÄNÄÄN EHDIT,
TI!
VARAA ILMOITUSTILA HE
PYHÄRANTA
LAITILA
LOIMAA
ORIPÄÄ
Huuskantie 12, 21380 Aura
P. Oripää
Ralli
3. (tapahtuma on maksuton)
Pääyhteistyökumppaneina:
AURAN KIRPPISRALLI & TORITAPAHTUMA
TAXI
VIIKONLOPPUPÄIVYSTYS
Pe 5.6. Arvontaa.
Tervetuloa joukolla mukaan!
Järj. mennessä osoitteeseen:
inkeri.kulmanen@auranmaanyp.. kahvit. päivänä 2015
Auranmaan Viikkolehti
6.6. klo 17.00
Su 7.6. klo 13.00
Naisten Suomensarjaa B-poikien SM-sarja
Pöytyä-Kankaanpää Pöytyä-Koskenkorva
Liput 5?
ESKOLA
0500 323 414
KEITTIÖTIKAS
PUINEN VAIN
59,-
PÖYTYÄ
RIIHIKOSKI
Huuskantie 12, Aura
P. varhaisvihanneksia, kukkia ja vaatteita.
Tule nauttimaan myös puffetin tuotteista!
169,-
myy torilla
VARHAISVIHANNEKSIA
ja KUKKIA.
PESÄPALLO-OTTELU
KYMPPI-KATTO AREENALLA
Urheilukentäntie 3, 21820 Kumila
YLÄNEEN TAKSIEN
PÄIVYSTYSVUOROT
Arki-iltaisin ja -öisin sekä
viikonloppuisin perjantaistaperjantaihin
URPO
0400 223 177
Su 7.6. 02 484 1139
TANSSIT Laurilan lavalla
Su 7.6.2015 klo 20.00-24.00
Musiikista vastaa Keijo Nurmen yhtye
Liput 10. Ma 8.6.
AURA
PE?LA Sunnuntaisin
ennakkoon tilatut ajot
TIINA KETOLA
0400 946 009
LA?SU
JPK-TAKSIPALVELU
JANI PUISTO
045 116 8898
KYRÖ
Tervetuloa viettämään
YRITTÄJÄHENKISTÄ ILTAA
kanssamme Haukkavuoreen pe 12.6. 48?/hlö sis. . 4
Perjantaina kesäkuun 5. 486 6551
Avoinna: ma suljettu,
ti-pe 10?18, la 10?14
Päivi (02) 588 8960 Heli (02) 588 8961
paivi.varjo@avl.?
heli.laine@avl.?
YPÄJÄ
UUSIKAUPUNKI
PÖYTYÄ
VEHMAA
AURA
TAIVASSALO
KOSKI
TARVAS- MARTTILA
JOKI
KUSTAVI
KAARINA
PUUTARHAKEINUT
alk.
NUOLIOJAN
PUUTARHA
www.poytyanurheilijat.fi/pesapallo
PE klo 18. K-Extra Riihitori tarjoaa saunakahvit.
Lisätietoja: Sari Suomalainen,
Tilitoimisto Suomalainen Oy 0440 383 225
Pöytyän Yrittäjät ry, hallitus
TRAKTORIMUSEOON
Seinäjoelle 3.7.2015
H
TI 4.8.
KE 5.8.
YÖNÄYTÖKSET
KLO 21.00
PE 7.8. Määrärahasiirto tehdään, koska
julkisivumaalaukseen varatut
määrärahat eivät muutoin tule riittämään.
TARVASJOEN NUORISOSEURAN KESÄTEATTERI ESITTÄÄ KESÄLLÄ 2015 KOMEDIAN:
KÄSIKIRJOITUS: Jari Nenonen OHJAUS: Eetu Korpisalo & Matti Tapani
Teuvo Arvola Auranmaan Ambulanssista esittelee uuden ambulanssin varusteisiin kuuluvaa pienten vauvojen elvytykseen käytettävää
ventilointipaljetta.
ENSI-ILTA
ROHKEUTTA ENSIAPUUN
?90 prosenttia ihmistä toimii ensiaputilanteissa oikein, siksi olisi
tärkeää, että ihmiset rohkaistuisivat antamaan ensiapua. TI 16.6.
KE 17.6. . Välinpitämätön ei saa olla, Teuvo Arvola
Auranmaan Ambulanssi Oy:stä
valistaa.
Arvolan mukaan ihmisten olisi
hyvä tutustua ensihoitoon ja kouluttautua. Lapset 5?
Ryhmä (yli 15 henkilöä) 15?
LIPUNMYYNTI JA
RYHMÄVARAUKSET
puh. TO 11.6.
SU 14.6. KLO 19.00
NÄYTÖKSET
KLO 19.00
SU 7.6. KLO 14
MA 15.6. Esimerkiksi paarit
liikkuvat autossa myös sivusuunnassa.
?Hoitajalle tämä on tähtihetki.
Kaikki on uutta. päivänä 2015
Uutiset
Muutoksien myötä
nopeammaksi
Ambulanssin
tavoitteena on
hälytyksen tullessa lähteä matkaan
90 sekunnissa
terveyslautakunnan Liedon
alueosasto päätti, että omaishoidontuki tulkitaan jatkossa avustukseksi eikä tuloksi,
joka vaikuttaisi liikkumista
tukevan palvelun myöntämiseen.
ketin hiontaan oli varattuna
13 000 euroa ja julkisivumaalaukseen 28 600 euroa. . Tilanteiden tunnistaminen on tärkeää. Motivaatiota ensihoitoon löytyy jo valmiiksi, mutta
näiden uusien varusteiden myötä
motivaatio lisääntyy edelleen, uuden
ambulanssin toimintaan käytännössä tutustunut sairaanhoitaja Jaana
Marttala kertoo.
Muutoksien takana on Auranmaan
Ambulanssi Oy:n liittyminen Ensihoitoryhmittymä Ysikymppiin. . Perjantaina kesäkuun 5. 044 308 5022
WWW.TARVASJOENNUORISOSESURA.FI
Näytelmän oikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijaliitto Ry
Huhtikuussa käyttöön otettu
Auranmaan Ambulanssin uusi
ambulanssi on valmistettu Puolassa.
kityksen ymmärtämisellä, Arvola
lisää.
nat, henkilöstön siirtymät ja koulutuksien järjestäminen yhteistyössä ovat
mahdollisia.
kuljettaja oli voimakkaasti alkoholin
vaikutuksen alainen. Tavoitteena on hälytyksen tullessa lähteä
matkaan 90 sekunnissa.
?Lähtö on huomattavasti nopeampi
kuin aikaisemmin kotona päivystäessämme, Arvola vakuuttaa.
Auranmaan Ambulanssin viime viikolla järjestämässä turvallisuusiltapäivässä
pääsi lisäksi tutustumaan huhtikuussa
käyttöön otettuun uuteen ambulanssiin. KAHVILIPPU 3?
Lippuvaraukset ja lisätiedot: puh. KLO 19
TI 28.7. 040 719 0301
(ma-to klo 17.00-19.00)
info@poytyanteatteri.net
Meillä käy myös
Smartum- ja Tyky -setelit
www.poytyanteatteri.net
Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. KLO 19
SU 14.6. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimien 163
Omaishoidontuki ei kesäkuun alusta lukien enää vaikuta liikkumista tukevien
palvelujen myöntämiseen
Liedossa. . . LA 8.8.
PÄÄSYLIPUT
Aikuiset 17 . Ambulanssi on suunniteltu Auranmaan Ambulanssi Oy:n toiveiden
mukaisesti ja valmistettu Puolassa.
Ambulanssi on varustelultaan uudistettu. 70 prosentilla
veren alkoholipitoisuus ylitti törkeän
rattijuopumuksen 1,2 promillen rajan.
Alkoholin vaikutuksesta ajaneilla kuljettajilla 40 prosentilla oli aikaisempia
rattijuopumustuomioita, poliisiylitarkastaja Risto Lammi Poliisihallituksesta sanoo.
ri
atte
äte 015
s
e
n k ä llä 2 n
tyä
ä
s
Pöy ää ke ytelm
t
ä
t
i
n
es iikki
s
mu
ap
p
ja
o
v
u
e
T
e
aiv
t
i
r
as
ENSI-ILTA
PE 5.6. TI 9.6.
KE 10.6. Näytelmän oikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijaliitto Ry.
Poliisi valvoo tehostetusti rattijuopumuksia alkavana viikonloppuna. Kaikissa tilanteissa
ambulanssia ei tarvita.
?Tavallinen ihminen pärjää
pitkälti maalaisjärjellä ja avun mer-
Ambulanssi, Härkätien sairaankuljetus
ja Sairaankuljetus Koski.
Ryhmittymän myötä uudet hankin-
PE 12.6. . Hoitotila autossa on suurempi
ja käytännöllisempi kuin vanhoissa
ambulansseissa. Tilasta
löytyy lisäksi muun muassa kuntolaitteita ja ensihoidon harjoitteluun
vaadittavaa välineistöä.
Päivystystilan yhteydessä on myös
lämpimät tallit ambulansseille.
Auranmaan Ambulanssi Oy:n toimitusjohtajan Teuvo Arvolan mukaan
uusi päivystystila ja välitön lähtövalmius mahdollistavat nopean avun. Ryhmittymään kuuluvat lisäksi Loimaan
Kuljetuspalveluihin
pieni muutos
Seurakuntatalon
julkisivumaalaus siirtää
parketin huoltoa
RIIHIKOSKI
Nelly Rauhala
Kookkaampi ja
käytännöllisempi
5
Auranmaan Viikkolehti. Liedon sosiaali- ja
Tarvasjoen seurakuntatalon
parketin huolto siirtyy ensi
vuoteen ja parketin huoltoon
varatut määrärahat siirretään
seurakuntatalon julkisivuremonttiin. Valvontajaksoon osallistuvat kaikki poliisilaitokset.
Rattijuopumus on ilmiönä edelleen
yksi keskeisimmistä liikenneturvallisuuden uhista. KLO 19
kuolemaan johtaneen onnettomuuksien ennakkotiedot vuodelta 2014 osoittavat, että 27:ssa tapauksessa (17 %)
jollakin osallisella ajoneuvon kuljettajalla oli veressään alkoholia vähintään
0,5 promillea.
Onnettomuuksissa kuoli yhteensä
35 osallista ja loukkaantui yhdeksän.
?Onnettomuuksissa tyypillistä oli,
että moottorikäyttöisen ajoneuvon
KE 29.7.
TO 30.7.
PE 31.7.
SU 2.8.
KLO 19
KLO 19
KLO 21
KLO 14
TI 4.8.
KE 5.8.
TO 6.8.
PE 7.8.
KLO 19
KLO 19
KLO 19
KLO 21
HINNAT: 15/13/10. Talousarviossa par-
Rattijuopot tehovalvonnassa viikonloppuna
VARSINAIS-SUOMI
LIETO
LIETO/Tarvasjoki
Vuoden alusta toimintansa aloittaneeseen Ensihoitoryhmittymä Ysikymppiin kuuluva Auranmaan Ambulanssi
Oy on nykyään välittömässä lähtövalmiudessa.
Auranmaan Ambulanssi päivystää
Riihikoskella apteekin talon takana.
Vuoden vaihteessa käyttöön otetussa päivystystilassa on kaksi vuodetta,
joissa työntekijät voivat levätä 12 tuntia
kestävän työvuoronsa aikana
Mutta ei niin
tallaa mellakoitsijaa littanak- vaikea kuin tämä paljon kosi. Kärsästä lähtee sellainen huttu SOTE. Nyttemmin
koirarotuvalikoima on niin
laajentunut, etten edes ryhdy
rotuja luettelemaan. Sinkkonen on lähtöisin Kyröstä. Ensin taisivat tulla hevoset. Suuret kiitokset Auvaisten koululle, kun saimme jo
toisen kerran olla mukana.
Olitte mukana tukemassa
Pöytyän juniorijalkapalloa
samalla kun ahersitte omien oppilaiden eteen! Hyvää
kesää teille kaikille!
Pöytyän Kaiman
naisjaosto
. kukkia täynnä on maa
ja sydän väsynyt levon saa.
Kyynelten keskellä
muistamme onnelliset hetket.
Liisa, Matti, Pekka, Mikko
ja Raija perheineen
Jarmo ja Tuula perheineen
Sisarukset perheineen
Muut sukulaiset ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että
rakkaamme siunataan Karinaisten kirkossa
torstaina 18.6. Herättää jen elukoitten koulutuksessa
koollaan kunnioitusta eikä on ongelmansa. Shäfereita,
saksanpaimenkoiria tuotiin
Saksasta . Rehukus- takuuseen.
tannukset tosin korkeahkot.
Strutsi, joka lykkää päänsä
Risto Haara
?
Rakkaamme
Hilkka Helena
HIETALA
o.s. Mi- olisi mahtava paisti vaikka
ten se olisi haistanut oikeat varkaus- tai huumeryhmän
pörssiosakkeet sun muut pikkujouluissa.
pelinumerot, kuten lotossa
Kärpänen olisi rikosja veikkauksessa.
tiedustelussa pistämätön.
Mutta tätä faunaa ei ole Sanotaanhan ?olla kärpäsevielä poliinä katossa
sihallinnon
kuunteleStrutsi ?
alalla huomassa?. Nyt
maisterit ja lisenssit tutkimaan, miten paljon mustelmia ja murtumia tämä taistelu muutamasta markasta
aiheutti SAK:n miehille ja
naisille.
Nyttemmin minimiin supistettu ratsupoliisi on PRtehtävissä. Muistotilaisuus pidetään
lähipiirissä. Nykyisin hän
asuu Naantalissa. totta kai. 22.5.2015 Turku
Käsi kädessä kuljimme rinnakkain
vuosia yhteistä matkaa.
Käsi kädestä irtosi . Vaikka uusi hallitus päätti hevosenlannan
sallimisesta energiakäyttöön,
en usko poliisihevosten paluuseen.
Toiseksi vanhin lienee poliisikoira, jota alettiin Suomessa käyttää runsas sata
vuotta sitten. jalopeura eli leijona. 11.5.2015 Pöytyä
Oli sulla sydän lämmin, hellä,
paikka siellä meillä jokaisella.
Muistosi kaunis voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.
Rakkaudella muistaen
Reijo ja Helena
Teppo
Teemu ja Marianna
Tomi ja Helena perheineen
Varovasti varovasti
heittäkää arkulle multaa,
siellä on mamma,
siellä on kultaa.
Meri ja Tuomas
. klo 14.00. Jos nyt oikein nettisivuilta luin, niin kyseessä
oli kissanpentu, josta tulisi
jonkin sortin lemmikki Poliisimuseoon; Suomen ensimmäinen poliisikissa. Siinä
siinä oiva
mattu hyöolisi Trevocapu poliidyntää:
ja Aarniosin
i suorittamissa
i
Norsu,
case (ikävää)
kotietsinnöissä.
kesytettävä
historiaa.
intialainen
Myönnän,
laji. Tosin
yleisin suomalainen rotu siitä puuttuu: cocktail eli rakki.
Koirat on koulutettu moniin tehtäviin: suojeluun ?
siis isäntänsä eikä esimerkik-
si luonnon . Sinkkonen
on työskennellyt lähes 30
vuotta Turun liikuntajohtajana.. Kärsällä saa sektorilla ja niiden käyttömyös hulluimmat rettelöit- kelpoisuudesta yleisen tursijät pakettiin ja maijakyy- vallisuuden saralla en mene
tiin kammarille. Siinä
ja, palavia nesteitä, vainajia pitkäkaulainen osoittaisi kyhukkuneiden naaraamises- kynsä, kun Musti merkkaisi
sa ja jopa riihikuivaa rahaa. Simola
* 31.8.1932 Pöytyä
. No, ne ovat yksityisellä
suuhygieniasta. Mellakan torjunnassa että osaltaan edellä mainittumitä tehokkain. Ylennyksiä
NAPUTUS
. paikan raapimalla ja haukViimeksi mainitun käteisen kumalla, mutta ei lyhyellä
haistaja olisi ollut entisessä kuonollaan ylettyisi kätkön
elämässä oiva työtoveri ja syvyyksiin. Ikäännyttyään
vapaa-ajan kumppani. päivänä 2015
TÄTÄ MIELTÄ
Rakkaamme
Erkki Matias
ÄIJÖ
* 7.1.1932 Kauhajoki
. Miksi Pöytyällä talonmiehet tekevät työt niin huonosti. Useampaan kertaan
olen maininnut asiasta
talonmiehelle, mutta aina
löytyy syitä: tuollaisia töitä
ei tarvitse tehdä, on kiire, ei
ole koneita...
Viihtyisämmän
pihan puolesta
50v.
Tasavallan presidentti on
myöntänyt liikuntapalvelujohtaja Arto Sinkkoselle
liikuntaneuvoksen arvonimen. Kuinka kipeää teki
mellakoitsijoille pitkän patukan heiluessa, siitä ei liene
väitöskirjaa rustatun. ja henkilön tai koloon kuin koloon. 6
Ilot & surut
Auranmaan Viikkolehti
Perjantaina kesäkuun 5. No,
Kissalan pojista on puhuttu
niin kauan kuin poliisimiehen virkapuvun hihassa ja
lakin kokardissa patsasteli
afrikkalainen suurpeto . Kukkalaitteiden sijasta toivomme
Erkkiä muistettavan yhdellä kukalla.
?Poliisielukat?
Tähän juttuun antoi potkun
Ilta-Sanomien juttu Suomen
ensimmäisestä ?poliisikissasta?. Istuttavalla koneella
kyllä ajetaan ruohot, mutta
kun pitäisi timmeröidä aidan juuret, unohtuvat voikukat ja ruohot kasvamaan
ruman näköisesti. Siinä
esineen etsintään sekä nuus- oiva apu poliisin suorittakimaan huumeita, pomme- missa kotietsinnöissä. yksin jäin,
minun täytyy taivalta jatkaa.
Muistot kauniit voimaa antaa
surun raskaan hiljaa kantaa.
Rakkaudella kaivaten
Pirkko
Tunsit metsät, tunsit veet,
soi sulle luonnon kanteleet.
Siell. Paas kattoin!
vesisuihku, joka tuntuu ja
Joku kysyy, missä ovat gotaitaa haistakin riippuen rillat. Arvonimeä Sinkkoselle esitti Turun kaupunki. Hevonen ja sen selässä
istuva poliisimies olivat tehokkaita mellakan hajottajia.
Näitä ratsupoliiseja tarvittiin
viimeksi tositoimissa vuoden
1956 yleislakkoyhteenotoissa, joissa ainakin Turussa
yksi poliisimies loukkaantui
vakavasti mielenosoittajien
saatua revittyä tämän alas
satulasta. Systemaattinen koirankoulutus
alkoi 20-luvulla. Mutta nyt
olisi sitten kissakin muitten
elukoitten jatkeeksi.
Eläinten hyväksikäyttö turvallisuuden hallinnonalalla on jo vanha keksintö. Pihojen
kuopatkin sen kun syvenee,
kun niitä ei koskaan täytetä
Hei vaan, nyt juhlitaan
yksi vuotiasta Vilmaprinsessaa.
Onnea ja haleja!!
Onnea 50v 8.6.2015
Terveisin: Henrik
Ansioituneita
.
Kaikki alaan kuuluva - arkut, kuljetukset, kukkasidonta
HAUTAUSPALVELU SILTASAARI
Koski Tl 4841077 0500 593 006
Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä on myönnetty Suomen Valkoisen
Ruusun mitali varastomies
Sanna Elina Lehtoselle Pöytyältä.
SAA AJATELLA.
Auranmaan Viikkolehti
julkaisee auranmaalaisia
aatoksia sivulla 2. TÄTÄ MIELTÄ -palstalla julkaistavien kirjoitusten enimmäispituus
on 2500 kirjainmerkkiä.
Kirjoitukset mielellään
omalla nimellä. Kyseessä
on kuitenkin kilpailukeskuksen ympäristössä ajettava erikoiskoe. Pahoittelemme sekaannusta.
. Palstalla
julkaistaan auranmaalaisten itse keksimiä mietelauseita. Jutussa
kerrottiin, että Oripään
lentokentällä ajettaisiin
viidentenä erikoiskokeena
yleisöerikoiskoe. Kerro mistä ja koska
se löytyi ja kuka sen löysi.
Lähetä kuva tietoineen
Viikkolehden toimitukseen: toimitus@avl.fi
. Viikkolehdessä
Nilfisk Rallista kertoneessa
jutussa oli virhe. Jos käytät
nimimerkkiä, nimesi ja
yhteystietosi on oltava
toimituksen tiedossa.
Toimituksella on oikeus
lyhentää ja muokata kirjoituksia. Löytyikö linnunpesästä vihkisormus?
Auranmaan Viikkolehden
Katos kummaa -palstalla
julkaistaan kummajaisia.
Näppää kummajaisestasi
kuva. Kunniamerkkejä
ONNEA
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos Riihikosken vuodeosastolle sekä Riihelän
hoivakodin hoitajille Hilkan hyvästä hoidosta.
Täytän 5 ja 0,
haluan juhlimatta olla.
Tomi Lindsten
Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä on ylennetty reservissä luutnantiksi
Harri Mikael Koivisto Aurasta, Jukka Petteri Mertanen Koskelta ja Anssi Seppo
Kalervo Ryökäs Pöytyältä
sekä kersantiksi Tarmo Tapani Reunanen Pöytyältä.
Auranmaan Viikkolehti julkaisee kuvallisia onnitteluja.
Yksipalstainen maksaa 15 euroa/kappale, kaksipalstainen
25 euroa. (Onnittelutekstin maksimimerkkimäärä 140 merkkiä, 4 riviä.) Jos postitat aineiston, liitä
kuittijäljennös mukaan. Kuvia ei palauteta, mutta ne voi noutaa konttoristamme.
Oikaisu
Tiistain 2.6. Jos haluat oman
aatoksesi palstalle, ota
yhteyttä Sirpa Virtaseen
02-588 8971 tai sähköpostitse: toimitus@avl.fi. Maksun voit suorittaa tilillemme
Kyrön Seudun Op: FI79 4711 0010 0022 20 EUR. Lähetä tekstisi
osoitteeseen: toimitus@
avl.fi
. KATOS KUMMAA!
Puhkesiko saniaisesi
kukkaan.
. NAPUTA: KIITÄ, KEHU, PURNAA! Lähetä
mielipiteesi Naputuspalstalle tekstiviestinä.
Näppäile teksti NAPUTUS
välilyönti ja oma viestisi,
loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se
numeroon 17252.
Yhden viestin hinta on
0,50 euroa/160 merkkiä.
. Toimi näin: tuo tai postita kuva ja lyhyt onnitteluteksti konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä päivänä kello 10
Perjantaina kesäkuun 5. päivänä 2015
t
e
y
v
e
K ähinnat
kes
Taffel
jättipussit
325 g (2,50/pss)
19
95
/2 pss
TARJOUS VOIMASSA PE?SU
ABS+kumi,
värilaj.
Nestesaippua
500 ml
9
95
puhelimelle tai tabletille
musta, pinkki, pb 1700
1
3
Bestway Varavuode
Lautasliina 33 cm
185 x 76 x 22 cm (19,95)
20 kpl/pkt laj.
(1,50)
Fairy astianpesuaine
500 ml
Tuuletus/
kirppisteline
lemon, orange,
apple (2,50)
160 x 75 x 150 cm
(22,95)
ERÄ!
22
50
Serto
Color 1,6 L
pyykinpesuneste
(8,95)
(8
88,95)
,95)
7
95
95
/pkt
/pkt
1?
95
/kpl
/
/k
/kp
kpl
kpl
Daisy wc-paperi
1
15
1
?
5
?
3
?
1 2?
4. 10?
50
95
90
HINTARALLI!
16 rullaa
Majoita vieraat edullisesti!
14
ei koske luku-, aurinkolaseja
eikä muumi tuotteita
kesälaj., 20 kpl/pkt
(1,95)
/kpl
Maxell Varavirta-akku
906630
kauneudenhoito,
hiustarvikkeet ja korut
Kahviliina 24 cm
50
FE STAR EI LL E!
tuu!
POISTOJA JA ERIÄ TASARAHALLA! (SÄÄVARAUS)
Family Line
Kuulokkeet
Höyrysilityslauta
100 kpl/pkt, koot M & L
(4,95)
4
50
/pkt
/pkt
Kesäpeite
käsinojat, 52 x 52 x 80 cm
harmaa/musta
(13,50)
150 x 200 cm,
pussissa,
sininen, lime,
keltainen
12
95
Teltta kahden
den
en hengen
hengeen
en
2,1x2,1m värilaj.
(21,95)
21
19
95
Saima
suojakäsine
Retki/lepotuoli
30 x 105 cm, pinkki/sininen
(24,95)
95
17
90
/kp
/kpl
kpll
ERÄ!
Sanko 10 L
muovinen,
värilajitelma
(1,90 /kpl)
3
50
/2 kpl
AURA Huuskantie 17,
puh. 020 761 6430
& ' < '16
AVOINNA SU 12?16
Tarjoukset voimassa 11.6.2015 asti tai
niin kauan kuin tavaraa riittää tarjousaikana.
7
klo 10?15 MYYMÄLÄN PIHALLA
LA
9 x 9 x 15 cm, toimii paristoilla/
verkkovirralla,, aux-in liitäntä ((24,50)
, )
50
uudis
a
m
i
o
k
i
l
a
V
LAUANTAINA
LLAUANTA
AUA
AU
UAANT
NTA
TAINA
AIINAA 6.
66.6.
AAEG
EGG DDesign
i
pöytäradio
ERÄ!
3
Auranmaan Viikkolehti
Löydät meidät nyt
myös Facebookista
www.maskukoti.?
Henkseleitä ei
kunnanjohtaja Jari Kesäniemen mukaan ole syytä kuitenkaan jäädä paukuttelemaan,
vaan talouden kiristymiseen on
syytä varautua.
Kesäniemen mukaan huomattavaa oli, että kunta teki
viime vuonna mallikasta tulosta, vaikka veroprosentti oli alle
koko maan keskiarvon.
?Myös yrittäjät tekivät hyvää
vesihuoltolaitoksen kannattavuuden saavuttamiseksi. Hän myös muistutti, että veden vastuuvapauksineen hyväksyttiin.
laadun parantamiseksi vaadittavat
Valtuuston tekemästä päätöksesinvestoinnit ja vesijohtoverkon tä voi valittaa hallinto-oikeudelle,
huoltotyöt luokuten Kujala teki
vat uusia hinjo viime vuonna.
Hintoja noste- Kesäniemi kuinankorotuspaineita.
taan koko ajan tenkin muistut?En ymmärrä,
enemmän kuin taa, ettei laissa ole
mitä Kujala ajaa indeksin
määritelty aikai d k i mukaan.
esityksellään taväliä, jolla vesikaa. Tähän vesihuoltolaitoksen taloudenpitoa laittomana pitävä Kujalakin vetosi.
tulosta, Kesäniemi kiittelee ja
toteaa kunnan yhteisöverokertymän olleen hyvä.
Toiminnallisesti huomionarvoista oli kunnan henkilöstön
vähäiset sairauspoissaolot.
Tarkastuslautakunnalla ei ollut tilinpäätöksestä muuta huomautettavaa kuin varhaiskasvatuksen noin 100 000 euron
määrärahaylitys, josta ei tehty
selvitystä eikä lisämäärärahaesitystä. Hallituksessa
on yhteensä 15 jäsentä, ja sen puheenjohtajana jatkaa Ann Selin.
Puotsaari on ammatiltaan myyjä ja
hän työskentelee Kupittaan Citymarketin luottamushenkilönä.
Pelastuslaitos
hankkii defibrillaattorin
LIETO/Tarvasjoki
Defibrillaattorin hankinta Tarvasjoen VPK:lle on hoitunut toista reittiä
Tarvasjoen ja Liedon kuntien pyöritellessä Tiina ja Mikko Raittiin
asiasta tekemää aloitetta eri toimielimissä. Santion vedenottamon mangaaninpoistosta sivulla 3.
le, mutta itselleen se ei voi myöntää
?
Metsähallituksen puistonhoitaja
Jukka Mattila
(toinen vas.)
pistäytyi
Kappelniitulla ja muistoristin ääressä
Yläneen kotiseutuyhdistyksen Arimo
Helmisaaren
ja Tapio Rastaan kanssa.
Puotsaari
PAMin
hallitukseen
AURA
Auralainen Tarja Puotsaari on valittu Palvelualojen ammattiliitto
PAMin hallitukseen. Kujalan esitys raukesikin
tappiot kurotaan kiinni pikkuhil- kannattamattomana ja tilinpäätös
jaa. Musiikista vas-
VANHA PYHÄKÖN PAIKKA
Kappelniitun muinaismuistoalue sijaitsee Yläneen kirkonkylässä vastapäätä Vanhaakartanoa, Korkeakoskelle johtavan
tien kupeessa. Krusifiksi
kuljetetaan ristisaatossa työväentalolta Kappelniitulle ja kiinnitetään
juhlamessun ajaksi muistoristille.
Pari vuotta sitten valmistunut
Kappelniitun kirkon pienoismalli
on esillä työväentalolla. Kesäniemen mukaan
ylitys johtui päivähoitolasten
määrän kasvusta.
?Hintoja nostetaan koko ajan
enemmän kuin indeksin mukaan,
teknisen lautakunnan puheenjohtaja Jari Laurila (kesk) puolustautui.
Laurila uskoi, että kohtalaisilla tai olla myöntämättä vastuuvakorotuksilla vesihuoltolaitoksen pautta. päivänä 2015
Vesihuoltolaitos kivenä kengässä
KOSKI
Marika Timonen
Tilinpäätöksestä sukeutui Kosken
kunnanvaltuustossa keskustelu vesihuoltolaitoksen taloudenpidosta
ja toiminnasta. Metalliosat valmistanut
Matti Vihervirta on tilaisuudessa
paikalla.
Juhlapuheen pitää Yläneen kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja
Arimo Helmisaari. Alueella olevan
lähteen ympäristöä pitäisi raivata,
jotta lähde tulisi paremmin esille
ja vesi pysyisi puhtaampana. tuettu verovaroin, vaan se pyörii
Kunnan ylimpänä toimielimenä sen rahoituksen turvin, joka siihen
valtuusto päättää vastuuvapauden saadaan, Kesäniemi toteaa.
myöntämisestä tilivelvollisille toimielinten jäsenille ja viranhaltijoil. Ekumenian hengessä avustajina on edustajia myös katolisesta
ja ortodoksisesta kirkosta.
Messun jälkeen nautitaan juhlakahvit luonnossa, sateen sattuessa
pelto, josta on löydetty jälkiä
melko laajalta alueelta.
Perimätiedon mukaan Yläneen ensimmäinen pyhäkkö
seisoi Kappelniitun mäellä
1 300-luvulta 1600-luvulle.
Tämän kunniaksi muistoristitoimikunta pystytti Kappelniitun ristin 20 vuotta sitten.
Muistoristin vihki arkkipiispa
John Vikström 17.6.1995.
työväentalon suojissa.
Metsähallituksen hoidossa
Kappelniitun noin neljän hehtaarin
laajuinen muinaismuistoalue on
nykyään Metsähallituksen hoidossa, kuten muutkin vastaavat kohteet. Viime
vuosien kovat myrskyt ovat koetelleet Kappelniitun vanhaa puustoa.
?Niin toimitaan, että perinnemaisema säilyy. Mallin on
rakentanut nakkilalainen Juhani
Vihervirta. Kilpikaarnaiset männyt menevät vielä pitkään, Mattila
miettii.
Mattilan mukaan olisi hyvä, jos
alueen ympäri pääsisi kulkemaan
polkua pitkin. 8
Uutiset
Auranmaan Viikkolehti
Perjantaina kesäkuun 5. Puistonhoitaja Jukka Mattilan
mukaan alueelle laaditaan hoitosuunnitelma, jonka perusteella
kunnostustoimia tehdään. Kunnan tekemä kelpo tilinpäätös ei täysin tyydyttänyt
Pertti Kujalaa (kok), joka ensin
esitti, ettei tekniselle lautakunnalle
myönnettäisi vastuuvapautta tappiota tekevän vesihuoltolaitoksen
osalta.
Kujala katsoi, ettei kunta ole tehnyt tarpeeksi, jotta vesihuoltolaitoksen tulos saataisiin korjattua.
Hän myös katsoi, että jo tehty veden hinnankorotus on vain pisara
meressä eikä jäteveden hinnankorotuksen vuoksi viemäriin saada
uusia liittyjiä.
Tilintarkastuksen yhteydessä Kosken kunta sai myös tilintarkastajalta
kehotuksen ryhtyä toimenpiteisiin
MALLIKELPOINEN TILINPÄÄTÖS
Kosken kunnan viime vuoden
tilinpäätös oli mallikelpoinen,
ylijäämää kertyi liki puoli miljoonaa euroa. Vesihuoltohuoltolaitoksen
laitoksen taksoista päättää valtuus- tulos olisi korjattava.
?Viime vuosien tappiot perustuto, kunnanjohtaja Jari Kesäniemi
puolestaan murahti, jolloin Kujala vat investointeihin. Liedon kunta on laatimassa
strategiaansa, minkä yhteydessä
toimialoja on pyydetty linjaamaan
omat tavoitteensa. Pitää miettiä, mitkä
puut on hoidollisesti järkevä poistaa. kesäkuuta. Ongelmallista on, jos puustoa
joudutaan paljon uudistamaan.
Pahimmoillaan tuuli pääsee alueen sisälle ja kaataa lisää vanhoja,
isoja kuusia. Tarvasjoella aloittaa syksyllä
ensivasteyksikkö, jonka varusteisiin
defibrillaattorikin tulee kuulumaan.
Laitteen hankinnasta vastaa Varsinais-Suomen pelastuslaitos.
Defibrillaattori on laite, joka neuvoo auttajaa toimimaan oikein elvytystapahtumassa.
Lapsiperheille
hyvinvointia
LIETO
Liedon sosiaali- ja terveystoimi on
asettanut lapsiperheiden hyvinvoinnin, työllistämisen ja aktiivisen
vanhuuden keskeisiksi tavoitteekseen. Liedon sosiaalija terveystoimi pitää tärkeänä, että
lietolaiset lapsiperheet voivat hyvin,
kuntalaisille on työtä ja tekemistä
tarjolla ja että Liedossa eletään aktiivista vanhuutta.
Kappelniitun muistoristillä juhlamessu
PÖYTYÄ/Yläne
Jorma Kaarto
Kappelniitun muistoristin 20-vuotisjuhlaa vietetään ekumenian
hengessä perjantai-iltana 12. Juhlamessun Kappelniitun
mäessä pitää piispa Kaarlo Kalliala.
Yläneen ensimmäisen kirkon krusifiksi, joka on ajoitettu
1300-luvulle, on saatu tilaisuuteen
Satakunnan museosta. Alue on loivasti
lounaaseen laskevaa rinnettä.
Alueella tehdyissä tutkimuksissa paikalta on löytynyt
esihistoriallisia ja osin keskiaikaisia asuinpaikkakerrostumia.
Merkittävin yksittäinen rakenne on niin kutsuttua muinais-
taa mieskvartetti Ylelae Vocals.
Juhlamessussa piispa Kallialaa
avustavat kirkkoherra Matti Kaipainen ja pastori Merelle Fagerström. Vesihuoltolaimuutti esitystään niin, ettei vastuu- toksen toimintaa ei myöskään ole
vapautta myönnettäisi valtuustolle. Vesakkoa muistoristin läheisyydestä
poistetaan jo ennen juhlatapahtumaa.
Osasto
man ulkopuolella.
on vastannut myös paloaseman sii?Naisosasto oli täällä päin ensimvouksesta ja Kakarlammella järjes- mäinen, joka alkoi järjestää linjatettyjen leirien muonituksesta.
autoretkiä Tuurin kyläkauppaan.
?Aikoinaan myimme hernekeit- Virossakin kävimme porukalla,
to ja laskiaispullia paloasemalla teatterimatkoja on tehty ja hyvin
laskiaisena. Yhä mahtuu uusia toimijoita
hälytysosaston
mukaan osaston
ja ensivasteen
Osasto hoitaa riveihin.
kahvituksen seYhteistä ja mumuonituksen
kä muonituksen
kavaa tekemistä
isompiin
isompiin tulipanaisilla on riittäonnettomuuksiin.
tt
loihin ja onnettonyt myös paloasemuuksiin. Nuorisotoiminnassa
mukana olleet 18-vuotiaat ovat valmiita siirtymään hälytysosastoon,
hän selventää.
Jarkko
Tamminen
ja Tuukka
Koski työn
touhussa.
Avustuksella uudet
suojakypärät
3000 euron avustuksen Oripään
kunnalta toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen saanut nuoriso-osasto on jo löytänyt osalle
rahoista käyttöä. Saa- Jalosen aloitteesta.
Naisosasto on myös kustantanut
rinen vaikuttaa myös palokunnan
hälytysosastossa ja ensivasteessa.
paloaseman keittiön koko astiaston.
Naisosaston perustehtävä on Meeri Saarisen mukaan hernekeitvuosikymmenten mittaan pysynyt tomyyjäisten perinne saattaa saada
vakaasti ennallaan: osasto hoitaa jatkoa. Kymmenisen 10?16-vuotiasta
nuorta suorittaa Oripään vapaaehtoisen palokunnan nuoriso-osaston
toiminnasta vastaavan Petri Torkin ja VPK:n puheenjohtaja Marko Suiston opastuksella erilaisia
harjoituksia.
Kymmenen vuoden mittaisen
tauon jälkeen Oripään VPK:n nuoriso-osasto on herätetty uudelleen
henkiin. Muitakin varusteita tarvitaan
Otto Torkki ja Marcus Vuolle johtoa selvittämässä.
aikanaan uusia, jotta voidaan tehdä
harjoituksia ilman, että vanhemmat kotona hermostuvat kuluneista
vaatteista, Torkki naurahtaa.
Loput rahat tullaan käyttämään
esimerkiksi harjoitusasujen säilytystiloihin, erilaisiin matkoihin ja
toimintaan ylipäänsä.
Jarkko Tamminen ja Tuukka
Koski laittamassa pääjohtoa
kiepille.
Taidoista monta hyötyä
Nuoret palokuntalaiset Jarkko Tamminen, 11, ja Otto Torkki,13, ovat
innolla mukana harjoittelemassa
palokunnassa vaadittavia taitoja.
Pojat kertovat odottavansa isojen
palojen sammuttamista ja savusukellusta. Perusselvitys
on kuulemma jo hyvin hallussa.
?Perusselvitys osataan loistavasti,
vaikka pääjohdon kiepille pistäminen on vähän vaikeaa, Otto Torkki
myöntää Tammisen nyökytellessä
vieressä.
Lähtökohtaisesti nuoret palokuntalaiset harjoittelevat perinteisiä palomies- ja sammutustaitoja.
Toiminnassa yhdistellään sopivassa suhteessa teoriaa ja käytäntöä.
Perusasioita, kuten perusselvitystä,
harjoitellaan niin kauan, että ne
luonnistuvat automaattisesti.
?Välillä saattaa tuntua tylsältä,
kun tehdään asioita uudestaan ja
uudestaan, Petri Torkki selittää.
?Taidot eivät kuitenkaan opittuina mene hukkaan, vaan niistä on
hyötyä yleisessä turvallisuudessakin,
hän lisää.
Karinaisten VPK:n naisosasto on 40-vuotias
PÖYTYÄ/Kyrö
Jorma Kaarto
Karinaisten VPK:n toimelias naisosasto on yltänyt 40 vuoden ikään.
Osastoon kuuluu nykyään 12 aktiivista jäsentä, jotka tekevät tärkeää
työtä hälytysosaston ja ensivasteen
tukena ja taustavoimana.
Osaston perustajajäseniä olivat
Mirja Jalonen, Eevi Nevala, Irja Eskola, Terttu Wesanto, Alli Heikkilä, Ulla Poutanen ja Liisa Mäkilä.
Aloite osaston perustamiseen tuli
palomiesten suunnasta. Vuosien varrella
kuluneet varusteet kaipaavat uudistusta.
?Ensimmäiseksi hommasimme
uudet suojakypärät koko porukalle. Perjantaina kesäkuun 5. Tähän mennessä harjoitukset ovat poikien mielestä olleet
pääasiassa helppoja. Perustava
kokous pidettiin osuuspankin kerhotiloissa huhtikuussa 1975.
?Useimmat meistä olivat palomiesten vaimoja. Löfqvist tuli
ään Meeri Saarinen ja sihteerin toimintaan mukaan vuonna 1978
tehtäviä hoitaa Milka Rautio. Viikoittaisissa harjoituksissa käy keskimäärin noin 12?13
innokasta nuorta.
Torkki onkin varsin positiivisesti
yllättynyt VPK:n herättämästä kiinnostuksesta.
?Päätarkoituksenamme on saada
nuorten kiinnostus säilymään, jotta
saamme toiminnan jatkumaan ja
mahdollisesti uutta porukkaa hälytysosastoon nuorten kasvaessa,
Torkki selvittää.
Myös Suisto on Torkin kanssa
samoilla linjoilla.
?Monessa palokunnassa on
akuutti pula palokuntalaisista.
Nuoriso-osaston toiminnalla saadaan hommalle jatkumoa ja automaattisuutta. Se oli yksi merkittävä monet lähiympäristön kohteet ovat
varainhankintatapa, Jalonen ja Mar- tulleet tutuiksi, Jalonen tietää.
?
Marjatta Löfqvist, Meeri Saarinen ja Mirja Jalonen silmäilevät
mustakantista kirjaa, johon on kirjattu Karinaisten VPK:n naisosaston toimintaa vuosien ja vuosikymmenten varrelta.. päivänä 2015
Arjen sankarit
Auranmaan Viikkolehti
9
Tulevaisuuden hälytys
hälytysosastolaisia
osastolaisia
Oripään
VPK:n nuoriso-osaston
harjoitukset
keräävät
paikalle viikottain keskimäärin 12?
13 innokasta
nuorta.
Oripään
VPK:n nuorisoosasto on
jälleen iskussa
ORIPÄÄ
Nelly Rauhala
Oripään paloasemalla käy kuhina. Ensimmäisenä
puheenjohtajana toimi Eevi Nevala, Mirja Jalonen muistelee osaston
alkuvaiheita.
VPK:n naisosastoa johtaa nyky- jatta Löfqvist sanovat
päivänä 2015
Kosken kirkko on jykevä
ilmestys, johon mahtuu
700 henkilöä. Tämän kesän erikoisuus onkin, ettei
enää mennä miljöön ehdoilla, vaan
Reppuniemeen on rakennettu isoilla lavasteilla illuusio tehdassalista.
Lavasteet oli Lehtolan mukaan
suuritöinen projekti, mutta lopputulokseen hän on tyytyväinen.
?Onneksi oli hyvät apujoukot lavastuksessa.
Myös näyttelijätyöskentely saa oh-
jaajalta kiitosta.
?Kaikki tuntuvat olevan sinut roolinsa kanssa.
Näytelmän pääparina nähdään
rallia harrastava paperimies Teuvo
Kettunen (Tapani Tuohimaa) ja uusi
tehtaanjohtaja Laura-Jenna Jurvanen (Johanna Leppäsilta). talolla järjestettävässä juhlassa kirTuossa kuvassa myös näkyy, että kon historiikin esittää Antti Kesälä.
Juhlaan osallistuu myös
Kosken pitkäaikainen
kirkkoherra rovasti Eino
Lehtisaari.
90-vuotias Lehtisaari on Outi Niiniaholle
pitkäaikainen tuttu, sillä
hän oli Niiniahon oma
rippipappi.
?Muistelen suurella kiitollisuudella niin
häntä kuin Kosken seurakuntaakin, jonne nyt
olen palannut 27 vuoden
?harhailun. pukirkkoherra Outi
Kirkossa toimiviNiiniaho toivoo, ettaisiin ylle tähän
en vapaaehtoisten
että myös juhla- tilaisuuteen.
lisäksi vapaaehtoimessu kokoaisi
sia on ollut myös
700 henkeä vetävän kirkon mah- leipomassa ehtoollisella käytettävää
dollisimman täyteen.
leipää.
?Jos jollakin on säilössään vanhoEsirukouksen nuorisoa koskevan
ja ?kirkkosilkkejä?, olisi hienoa, jos osuuden lukee sivistystoimen johtane puettaisiin ylle tähän tilaisuu- ja, lukion rehtori Mirja Rautavuoriteen, mutta se ei missään nimessä Lehtinen ja ikäihmisiä koskevan
ole edellytys messuun osallistumi- osuuden Kosken palvelukeskuksen
selle, Niiniaho korostaa.
johtaja Hanna Rauhala.
Vanhoja valokuvia etsiessään
Niiniaho ja seurakunnan kantto- Lehtisaarikin mukana
ri Hannu Ilola löysivät valokuvan,
josta näkyy, mitä virsiä kirkon vihki- Kirkonmenojen jälkeen seurakuntamisjumalanpalveluksessa laulettiin. Meillä oli vain
yksi ilmoitus Viikkolehdessä, mutta siitä se lähti käymään.
Katsojamäärät ovat kasvaneet
pikkuhiljaa. 10
Menossa mukana
Auranmaan Viikkolehti
Nelly Rauhala
Perjantaina kesäkuun 5. Sunnuntain juhlajumalanpalvekseen
toivotaankin
penkkirivit
mahdollisimman täyteen.
Kosken kirkko
juhlii 80 vuottaan
kirkko on ollut todella täynnä.
Messun alkuun ja päättymiseen
kuuluvat kulkueet, joihin osallisEnsi sunnuntaina Kosken kirkossa tuvat messussa avustavat vapaaehjärjestetään juhlamessu 80 vuoti- toiset. helmikuuta 1935.
Teuvo ja paperitaiv
komediaa rakennem
Henkilöstöpäällikkö
Sonninen
(Arto Koliseva) esittelee
uutta businessideaa
kolmosvuorolle.
PÖYTYÄ
Marika Timonen
Tänä kesänä Pöytyän Reppuniemi
kokee muodonmuutoksen, kun Pöytyän teatterin Teuvo ja paperitaivas
-näytelmä muuttaa perinnemaiseman tehdasmiljööksi. Huippuvuosi oli 2010, jolloin
Tähdet tähdet veti katsomoon
7?000 katsojaa.
Ennätyslukemiin juhlavuoden. kello 10.
Kunnallinen Viikkolehti uutisoi Kosken
kirkon käyttöönvihkimisestä 22. jälkeen, Niiniaho kertoo.
KOSKI
Päivi Perkiö
?
n 80-vuotisjuhlamessu
Kosken kirkossa sunnuntaina 7.6. Koskettavasta ja vakavasta
aiheesta on kuitenkin ammennettu
ohjaaja Mona Lehtolan sanoin reipas
ja iloinen kokonaisuus.
?Yritän aina rivien välistäkin tonkia esiin ihmisyyttä ja positiivisuutta,
elämä voittaa -asennetta, Lehtola
sanoo ja lupaa näytelmän olevan
kaikista lomautuksista huolimatta
hauska ja viihdyttävä, taattua yleisöön menevää tavaraa.
Teuvo ja paperitaivas on ollut
Pöytyän teatterin harkinnassa jo
pitkään, mutta aiemmin valituiksi
on tullut Reppuniemen miljööseen
paremmin sopivia näytelmiä. Viime vuodet teatteri
on esittänyt musiikkinäytelmiä,
mikä on vakiinnuttanut katsojaluvut noin 3?500 katsojan paikkeille. Muutamien välivuosien jälkeen hän on
toiminut puheenjohtajan pestissä
yhtäjaksoisesti viimeiset kymmenen vuotta.
?Meitä oli silloin seitsemän innokasta yhdistystä perustamassa
ja usko oli luja, Huhtala muistelee
teatterin alkuaikoja.
Parissa vuosikymmenessä toiminta on mennyt aimo harppa-
uksen eteenpäin.
?Ensimmäisessä näytelmässä
meillä ei ollut mitään tietoa, onko ihmisiä tulossa. Vaikka messu tusinaa.
seuraakin nykyistä messujärjestystä,
Juhlamessussa kirkkoherraa avussen virret ovat samat, joita kirkossa taa kirkkokuoron lisäksi myös lulaulettiin helmikuussa 1935, kun se kuisa joukko muita vapaaehtoisia
vihittiin käyttööntekstinlukijoina,
sä. Tuolloin kirkko
Olisi hienoa, kolehdinkerääjinä,
oli käytäviä myöesirukoilijoina ja
jos ?kirkkoten täynnä väkeä ja
muissa tehtävissä.
silkit. Leevi and
the Leavings -yhtyeen tahdissa soiva
näytelmä vie katsojat pikkupaikkakunnan paperitehtaalle, jota uhkaa
lakkauttaminen.
Yhteiskunnallisesta rakennemuutoksesta kertovassa näytelmässä nähdään monenlaisia ihmiskohtaloita
toiveineen, pelkoineen, suruineen ja
iloineen. Heitä onkin pitkälti toista
aan kirkon kunniaksi. Kaikkiaan koossa on parikymmenpäinen
näyttelijäkaarti, minkä lisäksi Pöytyän teatteri luottaa tuttuun tapaan
livebändiin.
PARIKYMPPINEN TEATTERI KEHITTYY EDELLEEN
Pöytyän teatteri viettää tänä
vuonna 20-vuotisjuhlavuotta.
Teatterin puheenjohtaja Jukka
Huhtala oli mukana jo teatteriyhdistystä perustamassa
Perjantaina
kesäkuun 5. Talkootunnelmat ikuisti
Tuula Lehtonen.
n OTITKO HYVÄN KUVAN. Raitanen avasi yhdessä seen järjestely- ja myyntitoimiin
Sointu Suonpään
myös Suonpään ja
ja Terttu Rantalan
Kaikki myy- Rantalan.
kanssa hyväntekeMyyntipaikkana
tävät tuotväisyystorin, jonka
toimii Eino Hateet on saa- kasen omistama
tuotto menee saitu
lahjoituksina.
raalan lapsipotilaivanha myymälätila
den hyväksi.
Turuntie 3:ssa. Pöytyän
vingsin tuotantoa
teatterilaisista onReppunieTeuvo, maanteikin tullut Lehtolalmeen on
den kuninkaasta
le kuin osa omaa
ja Laura Jenna Elperhettä.
rakennettu
linoorasta Rapar- isoilla lavasteilla il?Rauman kauperitaivaaseen.
punginteatterissaluusio tehdassalista.
?Katsojille on
kin tiedetään kaikmyös livebändissä
ki Pöytyän asiat,
katsottavaa ja seurattavaa, Lehtola päivätyönsä Raumalla näyttelijänä
toteaa.
tekevä Lehtola nauraa.
Kaikkiaan musiikkinäytelmät ovat
Lehtolan mukaan toimiva konsepti,
n Näytelmän ensi-ilta tänään perjota kannattaa edelleen jatkaa, vaikka
jantaina kello 19. klo 19 sekä yönäyvempää sanomaa.
tökset 7.8. Näytetään se muillekin! Lukijan kuva -palstalla julkaistaan onnistuneita
otoksia. Muut näytökset:
välillä mieli tekisikin siirtyä vaikka
9.6., 10.6. ja 8.8. Aukioloajat ovat maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin
ja perjantaisin klo 10?17 sekä
torstaisin klo 14?19 ja lauantaisin
10?14.
LUKIJAN KUVA
Tuula Lehtonen
n Talkootouhussa. Ennen kymmentä oli jo väntekeväisyystorin käyttöön.
jonoa oven takana. Kyrön työväentalolla on siistitty tonttia ja tehty puutalkoita kevään mittaan, ja
talkoita tullaan pitämään myös kesän aikana. klo 21.
?
näytelmä tuskin yltää, sillä Tähdet tähdet -näytelmän aikaan
teatteri otti viisi lisänäytöstäkin.
Hyviä katsojalukuja kuitenkin sopii odottaa.
?Ennakkoon lippuja on mennyt
hyvin kaupaksi, Huhtala kertoo.
Todellisesta katsojaluvusta
ollaan perillä vasta kauden päätteeksi, sillä kattamattoman katsomon vuoksi moni kävijä tekee
päätöksen teatteriin lähdöstä
vasta viime tipassa. Ensimmäisinä
?Kaikki myytävät tuotteet on saatunteina oli ihan mahdoton ruuhka, tu lahjoituksina. Ha?Kyllä näkee, että tätä on odotettu kanen antoi tilan veloituksetta hyja kaivattu. Eniten tarjolla on
vaatteita, jalkineita, astioita ja koriste-esineitä, Raitanen sanoi.
Hänen kokemuksensa mukaan
lasten kirurginen osasto on jäänyt
lahjoituksissa vähemmälle, joten
torin tuotto on luontevaa ohjata
juuri sinne.
n Hyvän tahdon tori on avoinna
ainakin kesäkuun ajan. Lähetä kuva tietoineen Viikkolehden toimitukseen: toimitus@avl.fi. Jos myytävää tavaraa riittää, niin puodin
ovet pidetään auki vielä heinäkuun
puolellakin. Kuvassa sirkkelöi Toivo Miinalainen. Lisäksi teatteri jatkaa viime
vuonna aloitettua nuorten teatterileiriä.
?Olemme myös miettineet,
tarvitsisiko talvella tehdä huoneteatteria, Huhtala paljastaa ja
toteaa Pöytyällä olevan useita
mahdollisuuksia huoneteatterin
järjestämiseen.
Raitanen jutteli hyvillään maanantaisen avajaispäivän tunnelmissa.
Edellisen kerran hyvän tahdon toHelinä Raitanen on kahdeksatta ri järjestettiin Oripäässä neljä vuotta
kertaa hyvällä asialla Tyksin lasten sitten. 11.6., 14.6., 16.6.,
klassikoihin tai etsiä näytelmiin sy- 17.6., 4..8., 5.8. Kerro mistä ja koska kuva on otettu ja kuka kuvan otti. päivänä 2015
10
Kuvat: Marika Koliseva
Menossa mukana
Auranmaan Viikkolehti
11
Tehtaan paperilinjalla
on havaittu
ongelma,
jota kolmas vuoro
selvittelee.
Teuvo ja paperitaivas
vie katsojat
rakennemuutoksen
pyörteissä
olevalle paperitehtaalle
Leevi and
the Leavingsin musiikin
tahdittamana.
Helinä Raitanen, Sointu Suonpää ja Terttu Rantala esittelevät Oripään hyvän tahdon torin vaatevalikoimia.
Hyvän tahdon tori auttaa
Tyksin lapsipotilaita
vas soi
muutoksesta
Kuin omaa perhettä
Raumalaiselle Lehtolalle tämä
kesä on jo yhdestoista Pöytyällä.
Marianne Tikkasen kirjoittaman Pöytyän teatterissa on Lehtolan
näytelmän musiikki on nimensä mukaan alusta alkaen ollut se jokin,
mukaisesti Göstä Sundqvistin ja joka vetää Pöytyälle joka kesä uuLeevi and the Leadelleen. Perinne alkoi jo 1980-luvulla.
kirurgisen osaston pienten potilai- Tällä kertaa Raitanen sai kavereikden puolesta. Hyvää, puhdasta
ORIPÄÄ
Jorma Kaarto
?
ja siistiä tavaraa. Katsomon
kattaminen onkin Pöytyän teatterin unelma, jonka toteuttami-
nen saatetaan saada aluille jo
tänä vuonna.
Juhlavuoden kunniaksi Pöytyän teatteri järjesti toukokuussa
teatteri liikuttaa -tapahtuman ja
lokakuussa on luvassa 20-vuotisjuhla
päivänä 2015
Hulmuavia helmoja ja nostalgisia
säveliä Museopappilassa
Naisten 1950ja 1960-lukujen arkipukumuoti koostuu hameista
ja mekoista,
joiden kuoseja yleisö
pääsee Museopappilan
näyttelyssä
tutkimaan
taskulampun
valossa. Samalla teokset peilaavat taiteilijan omaa kasvutarinaa 30
vuotta sitten.
?Ihmisinä me hioudumme kuin timantit koko elämämme ajan, Oras
kuvailee näyttelynsä teemaa.
Teoksissa tunteet pulppuavat laidasta laitaan. Kulttuurisihteeri
Taina Myllynen muistaa
itsellään olleen 60-luvun
alussa äidin
tekemiä puuvillamekkoja.
Pöytyän Museopappila avasi
monipuolisen
kesänsä
PÖYTYÄ
Kiti Salonen
Pöytyän Museopappilan kesänäyttelyt esittelevät menneiden vuosien
vaatemuotia ja analogisia äänentoistolaitteita.
Pappilan yläkerran hämyisessä
näyttelytilassa kävijät voivat taskulampun valossa tutkailla, millaisiin
arkipukuihin naiset pukeutuivat
1950- ja 1960-luvuilla.
Puuvillaisia ja sifonkisia hameita
ja mekkoja koristavat värikkäät kukat, ruudut ja raidat.
?1950-luvulla muoti oli naisellista. on esillä 18.6. Silloin
poikasakit kokoontuivat, heittivät
rahaa ja kuuntelivat levyjä. Toisaalta Suomeen saatiin 1950-luvulla myös vaatepaketteja Amerikasta.
?50-luvun muoti on taas suosittua juhlapukeutumisen teemana.
Itsekin käytän mielelläni tuon ajan
vaatteita, sillä ihailen niiden kauneutta: vaatteissa on glamouria.
1950-luvulla
muoti oli naisellista. Kiertonen
muistaa kuunnelleensa radiosta uutisia, Lauantain toivottuja
ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja.
Koira ja gramofoni. Esillä on
asetelmien ja ekspressiivisten kukkaaiheiden lisäksi myös sarja nuoren
naisen kasvua kuvaavia teoksia.
Johanna Oras äitinä on päässyt seuraamaan läheltä teinitytön elämää.
Vaikkei kaikkien laitevalmistajien soittimia olekaan
esillä, luo torvigramofonista
Sony Walkmanin korvalappustereoihin ulottuva kokoelma
kkattavan kuvauksen äänentoiston kehityksestä.
to
?Radiot
?
ja muut äänentoistolaitteet olivat tärkeitä aikana, jolloin
ei o
ollut telkkareita ja tietokoneita.
Lapsuudestani muistan, että radiosta kuunneltiin aina uutiset, Lauantain toivotut ja Kalle-Kustaa Korkin
seikkailut jatkokuunnelmana, Kiertonen kertoi.
Johanna Oraksen ?Queen of fxcking everything?.
Johanna Oraksen teos ?On fire?.
. Timantin hioutuessa on
ahdistusta, tuskaa, voimaantumista,
tulisuutta, kapinaa, herkkyyttä, surua
ja kaipuuta . Läksin
vansa yllättynyt siitä, kuinka paljon
analogisia äänentoistolaitteita on
säilynyt kodeissa. Pöytyän Museopappila on
avoinna sunnuntaisin klo 11?14
elokuun loppuun asti.
Maalausten sarja kertoo, kuinka naiseus rakentuu pala palalta vaatimusten
ristiaallokossa. His
Master?s Voice on yksi historian kuuluisimmista levymerkeistä.
Kaarlo Tanelin isoisälle.
?Muistan gramofonin olleen
käytössä 1940?50-luvuilla. saakka
Helsingin tuomiokirkon kryptassa.
Näyttely avoinna ma?la klo 11?17 ja
su klo 12?17.. Kellohelmaiset
i t hameet korostivat vyötärölinjaa.
?
Gramofonista
korvalappustereoihin
Museopappilan alakertaan kotiseutuyhdistys on laittanut esille ennen
digiaikaa käytössä olleita analogisia
äänentoistolaitteita: levysoittimia,
radioita, gramofoneja ja kelanauhureita.
Näyttelyn vanhimpia esineitä on
1920-luvulta peräisin oleva torvigramofoni, joka kuului pöytyäläisen
Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Timo Kiertonen kokeilee,
vieläkö omassa lapsuudenkodissa ollut radio soi. Näyttelyä varten
kotiseutuyhdistys sai yksityishenkilöiltä lainaan kymmeniä laitteita.
mä kerran Kottilaan -kappaletta
gramofonilla on ainakin kuunneltu,
Taneli kertoi.
Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Timo Kiertonen totesi ole-
Johanna Oras
kuvaa nuoren
naisen kasvua
. mutta myös toivoa.
Näyttelyn avajaisissa julkistettiin
myös Johanna Oraksen uusi taidekirja
?Pirun hyvä maalaamaan.?
KOSKI, HELSINKI
Koskelaisen taiteilijan Johanna Oraksen näyttely ?Bright like a Diamond?
on avautunut Helsingin tuomiokirkon
kryptassa.
Näyttely esittelee aivan uudenlaisen, kantaaottavan taiteilijan. Johanna Oraksen näyttely ?Bright
like a Diamond. 12
Näyttelyt
Auranmaan Viikkolehti
Perjantaina kesäkuun 5. Kellohelmaiset hameet korostivat
vyötärölinjaa, ja mekoissa oli isoja
kauluksia, Pöytyän teatterin puvustaja Anu Terho kertoo.
Teatterin lisäksi museoon on saatu esille asuja Kolmesta kolikosta.
Näyttelyn asujen joukossa on niin
itse tehtyjä, ompelijan ompelemia
kuin vaateliikkeistäkin ostettuja
vaatteita.
Terhon mukaan sotien jälkeen
kankaita käytettiin tarkkaan ja vanhoja vaatteita saatettiin muodistaa
uudelleen
Se on luettavissa
missä ja milloin vain: mökillä, työmatkalla, lomalla
tai vaikka junassa. Mellilässä kymyös erinomainen mahdol- läpäivän teemana on piha ja
lisuus kaikille maallemuu- puutarha. Lapsille on ponitalutusta ja ohjelmaan sisältyy lisäksi jumppaa sekä
pihakirppistä.
Tarvasjoen Suurilan puistossa kyläpäivää vietetään
lapsekkaissa tunnelmissa.
Kasvomaalauksen, onginnan ja sirkustelun ohella ohjelmassa on myös keppihevostelua. Menot
Perjantaina kesäkuun 5. Kyrössä maauimalan ovet ovat
avoinna kello 10?16. Se maksaa etutilaajalle
vain 2 euroa kuussa eli 24 euroa vuodessa.
Digilehti kulkee mukana aina. Niiden lisäksi Facebookissa julkaistu kysetapahtumassa pääsee tu- ly halukkaista osallistujista
MARTTILA
Päivi Perkiö
?
Auranmaan Viikkolehti
sesi
k
u
a
il
t
t
y
n
ä
n
n
e
d
Täy
!
ä
l
l
e
d
h
e
l
digi
ja myyjistä tuotti niin paljon vastauksia, etteivät järjestäjät voineet toukokuun
lopulla enää ottaa uusia tarjokkaita vastaan.
Markkinat avataan lauantaina kello 10 ja ne kestävät
kuusi tuntia.
Esityksistä ensimmäinen,
taewondo on vuorossa kello 11.30 ja muut esitykset
seuraavat siitä tunnin välein.
Ensimmäisenä on vuorossa
mindful body, sen jälkeen
nia-tanssi ja zumba ja viimeisenä toinen puolen tunnin mindful body -tunti.
AVL:n arkisto/Heidi Pelander
Tyhjillään
ollut vanha
osuuskaupan
rakennus sai
Mellilässä uuden ilmeen,
kun kyläaktiivit muuttivat
sen ostariksi.
Ostari avattiin sopivasti
vuosi sitten
Avoimet Kylät
-päivänä, ja
se osallistuu
tapahtumaan
myös tänä
vuonna.
Avoimet Kylät kutsuu
viettämään kyläpäivää
Tauno Linkoranta toteaa.
Auranmaalla on luvassa
markkinoita, toreja ja kirpEnsimmäistä kertaa valta- piksiä sekä lastentapahtukunnallisena tapahtumana mia, eläimiä, luontopolkuja
järjestettävä Avoimet Kylät ja geokätköilyä. Kirppisralliakin kierretään ja
kartan saa matkaansa Tuulen Tyttärestä tai Postista.
Auvaisten tapahtumalla
on hieman muista poikkeava aikataulu. Auvaisissa myös
geokätköillään ja tutustutaan tonttitarjontaan.
Mustanojan koululla on
kello 10?14 ohjelmaa koko
perheelle. Plus-tilaajana saat kaiken!
Etutilaajana saat
digilehden
todella edullisesti
Maksat siis koko
vuoden digilehdistäsi
vain 24 euroa!
VAIN
+2?/kk
Plus-tilaus kattaa kaiken. Tapahtumapaikalle
on kuljetus Tiileri-tehtaan
pihasta traktorikyydillä.
Paperilehden tilaaja voi täydentää tilausta
kätevällä digilehdellä. Lehti on luettavissasi milloin vain ja missä liikutkin;
mökillä, matkoilla, työmatkalla, bussissa. päivänä 2015
Marttilan markkinat
lupaa kahmaloittain
koettavaa
tustumaan ja kokeilemaan
Mindful body -rentoutumistekniikkaa, nia-tanssia,
Avoimet kylät -päivä tuo zumbaa sekä taekwondoa.
Marttilaan markkinat. 8.00?16.00)
13. Kirppisrallin kartan
?Päivän tarkoituksena on saa matkaansa esimerkiksi
tuoda esille kyläelämää sekä torilta.
kylien aktiivista toimintaa ja
Marttilassa
vietetään
tarjontaa koko maanlaajui- markkinoita Martintalolla
sella tempauksella. 10?16. Päivän eri-päivä kutsuu lauantaina koisuuksiin ihan valtakunkyliin kylään. Kaikkiaan Auran Koskipirtti, Pöytyän
MuseopapVarsinaispila ja RepSuomessa
Auranpuniemen
mukaan ilmaalla on
ulkomuseo
moittautui
luvassa
43 kylää.
ovat myös
Kylien ta- markkinoita,
toreja auki.
kki
pahtumien
Aurassa
ja kirppiksiä sekä
järjestelyistä lastentapahtumia.
kierretään
ja ohjelmiskirppista vastaavat
rallia
ja
kylien aktiiviset ihmiset, piipahdetaan torilla kello
yhdistykset ja yritykset itse. Markkina- kyliltä vinkkejä siitä, että
myyjiä on tulossa paikalle markkinoille olisi kysyntää.
puolen sataa. Auranmaalta nan tasollakin kuuluu Kytapahtumassa on mukana rön seudun kyläyhdistyksen
seitsemän kylää tai kun- maauimalan avoimet ovet.
takeskustasta. Päivä on kello 10?16. Kello 13?16
välisenä aikana kyläpäivää
vietetään Auvaisten koululla,
jossa pääsee muun muassa
seuraamaan työnäytöksiä
sekä ihmettelemään koneita
ja eläimiä. Sen jakelu yltää sinnekin, minne paperilehteä ei voida jakaa.
Ota digilehti nyt heti käyttöösi!
Verkossa: www.tilaajapalvelija.fi/plus
Soittamalla Tilaajapalveluun:
02 770 2626 (ark. Kyläpäivää vietetosta tai vapaa-ajanasumi- tään Mellilän Ostarilla kello
sesta kiinnostuneille tutus- 10?15.
Pöytyällä on kylätapahtua kylien tonttitarjontaan
ja palveluihin, kyläasiamies tumia Kyrön lisäksi MusAURANMAA
Marika Timonen
?
tanojalla ja Auvaisissa. Digilehti on luettavissa jo klo 02.00
alkaen. MartMaksullisina tapahtumina
tilan kyläkulttuuriyhdistyk- tarjolla on muun muassa
sen lauantaina Martintalolla poniratsastusta, ongintaa ja
järjestämillä ensimmäisillä pallonheittoa.
KyläkultMarttilan
tuuriyhdisMarkkiMarkkinanoilla on
tyksen sihmyyjiä on
luvassa sekä
tulossa pai- teeri Kirsi
Salo-Ylitamonenlaiskalle
ll puolen sataa.
lo kertoo
ta koettavaa k
että runsaaneensa
saasti ostettavaa