Helt ” ” Mynämäkeläinen Tapani Laine tutkaili Okran perinnepihalla 1900-luvulta peräisin olevaa maamoottoria. Päätös tarkoittaa sitä, että koulurakentamisen suunnittelu jatkuu suunnittelutoimikunnan viitoittamalla polulla. Koulun pääpiirustukset hyväksyttiin Sää jatkuu kesäisen viileänä. VARHAISPERUNAA JA VIHANNEKSIA MUSTIKKAA HERNETTÄ, VADELMAA ym. Lauantaihin kestävässä Okrassa riittää nähtävää uutuutta kiiltelevistä maatalouskoneista historian kuluttamien perinnekoneisiin ja erilaisiin eläimiin asti. 59,Hopeiset alk. 20,taiset alk. 90 vsk irtonro. Noin 21 000 kävijää risteili ympäri 23 hehtaarin näyttelyaluetta. 100,-/kk ”Laitettihin kerralla kunnon katto ja kirkkahasti paremmat Tiimi-ikkunat” Tilaa nyt veloitukseton suunnittelukäynti! www.tiimi-ikkuna.. päivänä 2016 www.avl.. Päivi Perkiö Hyvä valikoima Rippiristejä! Kultaiset alk. 2 € Perjantaina heinäkuun 8. Päivi Loikalan maalaus ”Valitus Kristuksen ruumiin ääressä” on yksi Yläneen Otsolan vanhassa koulussa esillä olevan taidenäyttelyn töistä. Okra käynnistyi keskiviikkona ennätysyleisöllä. Nelly Rauhala . Päivi ja Anja Loikalan maalauksissa käytetään perinteeseen pohjautuvia tekniikoita ja rauhallisia maavärejä. Helteitä odotellessa 14-15 8 3 12 28 Meillä on Aurassa kaksi täyttä harrastusryhmää, joissa harrastajat ovat oikein innokkaita, Niinä Örn kertoo. Remontit alk. Okrassa riittää katseltavaa koko päiväksi Pöytyän koulutuslautakunnan hyväksymät, mutta teknisen lautakunnan torjumat Riihikosken yhtenäiskoulun pääpiirustukset kelpasivat Pöytyän kunnanhallitukselle. 59,Rippiristejä! i t lk 20 KESÄLAUANTAIT SULJETTU ELOKUUN LOPPUUN ASTI. (02) 4862 277 www.kyronkultakello.. Paikalliset edustajamme Janne Lempinen 040 5848 913 Jari Tuomainen 0400 240 845 Niklas Linna 0400 214 288 Markku Koistinen 0400 670 397 P. Välillä satelee. marjoja HIRVENSALO Myllykosken Marjatila Kyröntie 744, Karinainen Myynti myös Kyrön Salen pihalla VARHAIS VARHAIS VA A AR RHA A AIS S Kesän herkut KKK hhheeeerrrrkkkkkkkkkkkuuuuuuuuuuuuuuuuuttttttttttttttt suoraan tilalta! www.kymppi-katto.. AVOINNA MA-PE 8.30-17 p. A U R A N M A A N TA L O U S A L U E E N PA I K A L L I S L E H T I V I I K K O L E H T I NRO 54. 02 435 8006
AIKA HARVA NIMITTÄIN VALITSEE mieleisensä ja sen oikean ensimmäisellä kerralla. Moni tulevaisuus kirkastui perjantaina. Elvi Heikkilä toivat kunnan kukkatervehdyksen ja menestyksen toivotuksen. Tulospäivä on kuin joulu. Tuumasta toimeen ei ole enää paljon armonaikaa jäljellä. Kaiken pitäisi olla koulutyötä varten kunnossa, kun lukuvuosi elokuussa 2018 alkaa. Tämä nykyaikainen huoltamo sijaitsee avaralla tontilla aivan Turun-Forssan tien varrella, noin 4 km:n päässä Kosken kirkolta. Ensimmäinen harvoin on toista parempi. Kouluhanke etenee verkalleen Moni tulevaisuus kirkastui viikko sitten korkeakouluvalintojen kilahtaessa nettipalveluun. Ensikertalaisuus auttaa ensikertalaista, mutta entisen elämän rattaisiin kiintiöt lisäävät vain kapuloita. Perjantaina: Turo, Turkka Lauantaina: Jasmin, Ilta, Jade Sunnuntaina: Saima, Saimi Maanantaina: Elli, Noora, Nelli, Eleonoora Puolueettomuus, itsenäisyys ja riippumattomuus ovat sama asia. Tuskin. Aseman esittelytilaisuudessa oli läsnä yhtiön korkein johto, samoin arvovaltaisia kutsuvieraita, Kosken Tl. Vanhojen kettujen mahdollisuudet uuteen alkuun heikkenivät uudistuksen myötä siis huomattavasti. Kahden uuden koulun rakentaminen muutaman vuoden sisällä on eittämättä megaluokan investointi Pöytyän kokoiselle kunnalle. JOILLEKIN YHDEN AMMATIN JO LUKENEILLE uusi alku on kuitenkin toisinaan välttämätön. Päätoimittaja Asko Virtanen, (02) 588 8970, asko.virtanen@avl.fi Tänään 50 VUOTTA SITTEN PÄÄKIRJOITUS 8.7.2016 ELOSSI (02 Pöytyän kunnanhallituksen tuoreimman päätöksen jälkeen näyttää siltä, että Riihikosken yhtenäiskoulun suunnittelu etenee koulun suunnittelutoimikunnan viitoittamalla tiellä. Toiset saivat äkkilähdön armeijaan, toisia odottavat opistot ja työt. 2 t i t ” ” NIMIPÄIVÄT AFORISMI LAINA mittaja Rauhala uhaavl.fi. Pitäisikö kokeilematta ja ensi yrityksellä onnistua valitsemaan oikea urapolkukin. ENTÄS NE, JOILLE PAKETISTA PALJASTUI KASA OKSIA. Suunnan vaihtamisesta on kuitenkin tehty vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Toisinaan sairaus pakottaa työllistymään uudessa ammatissa. Unelmat elävät ihmisten mukana, eikä erehtymisestä tulisi sakottaa. Parisuhdettakin leikitään usein muutaman vaihtoehdon kanssa, ennen kuin ostetaan kihlat. Rankan rupeaman jälkeen lahja vihdoin saapuu ja riippuen työtarmokkuudesta ja tuurista paljastuu paketista joko jymypotti tai risupuska, valittu tai hylätty. Ei ole ihme, että kustannukset hirvittävät kunnan kantokyvystä huolestuneita päättäjiä. Päätös kunnan koulurakenteen uudistamisesta on kuitenkin tehty valtuustossa jo ajat sitten. Entäs ne, joilla haku oli pyrkimys uuteen alkuun ja elämään. Opiskeluvalintojen julkaiseminen on yksi vuoden jännittävimmistä päivistä. Huoltamon vuokraajina toimivat Tarmo ja Ilkka Luhtala. Toisinaan lottopotti voi osua kohdalle heti alkuunsa, mutta harvinaista se on yhdellä yrittämällä. Huoltamon on suunnitellut Oy Trustivapaa Bensiinin teknillinen osasto. Pertti Raunioinen Tuottajahintojen alenemisesta valui suurin osa teollisuuden ja kaupan taskuihin, kirjoittaa Turun Sanomat pääkirjoituksessaan 7.7. Eilisen unelma voi yllättäen ollakin huomisen erehdys. Rakennuksessa on kaksi hallia, huoltoja pesutilat, myyntija varastosuojat sekä baari. avattiin keskiviikkona TBöljy-yhtiön uusin huoltoasema. Lautakunta ehdotti vakavaan harkintaan moduulikouluvaihtoehtoa, jolloin lautakunnan näkemyksen mukaan olisi voitu rakentaa samaan aikaan sekä Kyrössä että Riihikoskella. Alasta riippuen opintojen aloituspaikoista jopa 80 prosenttia saattoi olla varattuna ensikertalaisille. Mainittakoon, että hankkeesta oltiin aikaisemmin yhteydessä kuvanveistäjä Aaltoseen, mutta kuvanveistäjän poismenon vuoksi jäi epäselväksi tulisiko paikalle pystyttää muistolaatta vai jonkinlainen reliefi. Lautakunta oli yksimielisesti sitä mieltä, että vähintään 12 miljoonaksi euroksi arvioidut rakentamiskulut ovat liikaa. Moni jäi kuitenkin vielä sumuiseksi. TOIMITUKSEN TAKAOVELTA MITUKSEN KAOVELTA . Kunnanhallituksen enemmistö asettui täysin toiselle kannalle kuin pääpiirustuksia aiemmin käsitellyt tekninen lautakunta. AALTOSELLE MUISTOMERKKI Karinaisten Lions Clubin toimesta on pantu alulle hanke pystyttää muistolaatta kuvanveistäjä Väinö Aaltosen syntymämökin paikalle. Tämän vuoden jännitysnäytelmään toivat lisänsä ensikertalaiskiintiöt. . Avajaispäivänä kävi runsaasti autoilijoita tutustumassa uuteen huoltoasemaan. Toisen unelma heilua päivät valkotakki yllä vahvistui lääketieteellisen ovien avautuessa, kun taas toisen jännittynyt ilo muuttui pettymykseksi kielteisen hyväksymiskirjeen vuoksi. KUNNALLINEN VIIKKOLEHTI 8.7.1966 UUSI HUOLTOASEMA KOSKELLE TL. Pienikin muutos elämäntilanteessa saattaa ajaa ihmisen uudelle polulle, jonka varrella nuorena valittu ammatti ei enää luonnistukaan entiseen tapaan. Kunnanhallitus hyväksyi hankkeen pääpiirustukset, joiden pohjalta suunnittelua jatketaan. kunnanvaltuuston pj. Se suorittaa täydellistä huoltoasemapalvelua nykyaikaisin välinein. Martti Virtanen ja kunnansiht. Huoltoaseman yhteydessä toimiva baari kuuluu Taimi Alasen baariverkostoon. Koskella Tl. Sen mukaan eletään ja edetään. Äskettäin edesmennyt akateemikko on syntynyt Karinaisten kunnan Mäenpään kylässä Vanhan Wärrin tilan mailla olleessa mökissä. kesätoimittaja Nelly Rauhala nelly.rauhala@avl.fi Valintoja Ensimmäinen harvoin on toista parempi. Päätöksenteon nahkeudesta johtuen Riihikosken koulurakentamisen aikataulusta tulee hyvin tiukka. Auranmaan Viikkolehti Perustettu vuonna 1926. Aikuiset ammattilaiset, joille opiskelupaikka olisi antanut mahdollisuuden karistaa sopimattomaksi käyneen ammatin pölyt jaloistaan
elokuuta. Sillankaide repesi PÖYTYÄ Pöytyän perusturvajohtajaksi hakeneista 15 henkilöstä haastatellaan neljä. Yhtenäiskoulun toiminnan pitäisi käynnistyä syyslukukauden 2018 alussa. Hän jättää Pöytyän virallisesti elokuun alussa. välisenä aikana radalla saa ampua tiistaista perjantaihin kello 10–20 ja sunnuntaisin kello 12–20. Traktorinkuljettaja väisti sillalla liikaa oikealle, jolloin työkone takertui kiinni kaiteeseen, joka repeytyi poikki. Haastatteluun kutsutaan Turun Ammattikorkeakoulussa päätoimisena tuntiopettajana työskentelevä VTM, YTM Hanna Kirjavainen Turusta, Salon kaupungin vammaistyön esimies, terveystieteiden maisteri Outi Korpelainen Liedosta, Auran sosiaalijohtaja, valtiotieteen maisteri Sirpa Kunnas Oripäästä ja Mäntyharjun hyvinvointipalvelujen johtajana työskennellyt terveystieteiden maisteri Päivi Niiranen Mäntyharjulta. Soita toimitussihteerille: (02) 588 8971 . Yhtenäiskoulun suunnittelu jatkuu entiseen malliin KOSKI Vastaan tullutta tukkiautoa väistäneen traktorin työkone rikkoi sillankaiteen Koskella Härkätiellä tiistaina vähän puolen päivän jälkeen. Riihikoski Kyrö Oripää Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Aura PÖYTYÄ Jorma Kaarto Riihikosken yhtenäiskoulun suunnittelu jatkuu suunnittelutoimikunnan viitoittamalla tiellä, vaikkakin rattaat kirskuen. Auran kunnanhallitus totesi, että yhtenäinen taksa yhteisen toiminta-alueen kunnissa on selkeä asia ja se voidaan ottaa käyttöön ensi vuoden alussa. Ammunta juhlapyhinä on kielletty. Heikolan kylässä sijaitsevalla ampumaradalla saa ampua kesäkaudella 1.5.–31.10. Lyhyemmälle kivääriradalle tulee rakentaa eristetty ja sivuseinillä varustettu siirrettävä ampumakatos niin ikään 30.4.2 017 mennessä. Laita postia: toimitus@avl.fi . Tekninen lautakunta esitti yksimielisesti, ettei koulun pääpiirustuksia hyväksytä, mutta kunnanhallitus oli melkein yksimielisesti toista mieltä. Talotekniikka, luokkien avlaitteet ja sähkötekniset järjestelmät ovat mahdollisia saneerauskohteita. Toiminnalla ei aiemmin ole ollut ympäristösuojelulain mukaista lupaa. Tekninen lautakunta oli arvioinut, että esitettyjen pääpiirustusten perusteella Riihikosken yhtenäiskoulun rakentaminen maksaa vähintään 12 miljoonaa euroa, vaikka valtuusto on hyväksynyt hankkeelle vain seitsemän miljoonan euron määrärahan. välisenä aikana tiistaista perjantaihin kello 10–20, lauantaisin kello 12–16 ja sunnuntaisin kello 12–20. Kilpailujen ja kokeiden aikana saa ampua kello 10–18 välisenä aikana. Haastattelut järjestetään 8. Pöytyä haastattelee kunnanjohtajaksi pyrkiviä Kunnanhallitus torjui viipalekouluesityksen AURA Kosken kunnanhallitus on pyytänyt Auralta lausuntoa ympäristönsuojelun ja maa-ainesten oton maksutaksaluonnoksesta. Jälkien siivoaminen haittasi liikennettä puolisen tuntia. Tapaus sattui sillalla noin kolme kilometriä Kosken keskustasta Marttilan suuntaan. MARTTILA Ympäristönsuojelulautakunta on myöntänyt ympäristöluvan Marttilan ampumaradalle. Ilkka Rantala (kok) kannatti Pitkäsen esitystä. Nykyisen osan pinta-ala on 1 700 neliötä. Ampumaradalla saa järjestää kilpailuja tai ammuntakokeita enintään viitenä lauantaina vuodessa. Kunnanhallitus päätti järjestää haastattelut 4. Ari Hellstén (sd) ei puolestaan ollut läsnä kokouksessa eikä myöskään hänen varaedustajansa. Äänestyksessä pääpiirustusten hyväksymistä puoltanut suunnittelutoimikunnan mukainen kanta voitti Pitkäsen esityksen 7-1. Taksat sopivat Auralle. Lautakunta ehdotti kunnanhallitusta vakavasti harkitsemaan moduulikouluvaihtoehtoa, joka olisi sen mukaan mahdollistanut samanaikaisen koulurakentamisen sekä Riihikoskelle että Kyröön. Marttilan ampumarata sai ympäristöluvan PÖYTYÄ Pöytyän kunnanhallitus kutsuu viisi kunnanjohtajaehdokasta haastatteluun. Lähetä uutiskuva: toimitus@avl Yläne kk Mellilä as. Kunnanhallitus evästi teknistä lautakuntaa valmistelemaan rakennushankkeen valvonnan järjestämisen mahdollisimman nopealla aikataululla. Virkaa haki 19 henkilöä. Kutsun haastatteluun saavat Lohjan kaupungin hallintojohtaja, hallintotieteiden maisteri Hanna-Maria Grandell Lohjalta, Hausjärven kunnanjohtaja, hallintotieteiden maisteri Aleksi Heikkilä Hyvinkäältä, Kuusamon kaupungin hallintoja talousjohtaja, hallintotieteiden maisteri Anu Helin Kuusamosta, Kemijärven kaupunginjohtaja, hallintotieteiden maisteri Olli-Pekka Salminen Rovaniemeltä ja Oripään entinen kunnanjohtaja, kauppatieteiden maisteri Marja Tuohimaa Turusta. –Riihikosken yhtenäiskoulun suunnittelu jatkuu normaalisti siltä pohjalta, jota on jo kauan työstetty, kiteyttää kunnanhallituksen jäsen Rauno Kajander (kesk). Pöytyä haastattelee neljä hakijaa Kunnan omistukseensa hankkimalta Riihikosken koulun viereiseltä tontilta on purettu vanhoja rakennuksia pois uudisrakentamisen tieltä. Muun muassa pidemmän kivääriradan ampumakatos tulee tämän vuoksi eristää ja siihen tulee rakentaa jatketut sivuseinät 30.4.2 017 mennessä. Uutisvihjeet ja juttuvinkit . Rantala joutui poistumaan kokouksesta juuri ennen äänestystä. päivänä 2016 . elokuuta. Sanna Pitkänen (kok) esitti kunnanhallituksen kokouksessa, että teknisen lautakunnan esittämä moduulikouluvaihtoehto tutkitaan. Pääpiirustusten mukaan Riihikosken yhtenäiskoulun laajennusosan kerrosala on 3 771 neliömetriä ja tilavuus 30 000 kuutiota. Kommentoi, anna palautetta toimitus@avl.fi, www.avl.fi/palaute Uutiset . Toiminnasta syntyvän melun leviämistä ympäristöön on pyrittävä vähentämään ja ympäristön pilaantumista on pyrittävä ehkäisemään. 3 Perjantaina heinäkuun 8. Talvikaudella 1.11.–30.4. Traktori oli tulossa Kosken suunnasta ja tukkiauto Marttilasta päin. Ammunta on myös rajoitettu enintään 7 000 laukaukseen kiväärillä ja enintään 1 500 laukaukseen haulikolla. Mirjami Flemmichin (vas) tilalla kokouksessa ollut Laura Hahko ei ottanut asiaan kantaa. Huomautettavaa ei ollut myöskään taksan laskentaperusteista tai suuruudesta. Pöytyän perusturvajohtajana työskennellyt terveystieteiden maisteri Eeva-Sirkku Pöyhönen valittiin keväällä Paimion sosiaalija terveysjohtajaksi. Nykyisestä koulusta luokkahuoneiksi on aikomus muuttaa muun muassa keittiö, ruokala ja opettajien huone
-kotiseutujuhliin! TARVASJOKI Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Tilitoimisto suljettu 11.7. klo 18 ja ti 9.8. Hangossa opastettu kierros. Auranmaan Viikkolehti pe 15.7. Tammisaaressa mm. Tanssimusiikkia, soittaa DUO TRABAND. Tervetuloa Johtokunta Huuskantie 12, Aura P. Auranmaan Viikkolehti 4 Perjantaina heinäkuun 8. Ilmoittautumiset 29.7. 486 6551 SIESTA AURINKOTUOLI 25,TARVASJOKI 700 v. SINITAIVAS Ravintola Kestikara KOSKI TL p. Eläkeliiton Kosken Tl yhdistys ry PE–SU JPK-TAKSIPALVELU Jani Puisto 045 116 8898 PE–LA Sunnuntaisin ennakkoon tilatut ajot TIINA KETOLA 0400 946 009 MARTTILA PE–SU PETRI RÖNKKÖ 050 464 9880 PÖYTYÄ RIIHIKOSKI TAXI VIIKONLOPPUPÄIVYSTYS Pe 8.7. klo 21–01 Käteismaksu 14 € Salsa -tanssikurssi ennen tansseja klo 19-20.30 sis. päivänä 2016 Päivi (02) 5888960 paivi.varjo@avl.. alk. 040 6746 944 Teemme 10.8. klo 18. lippu, väliaikatarjoilu sekä matka. Tervetuloa ! Yläneen Eläkkeensaajat ry Idyllinen Ryötin tila Loimaantie 272, Alastaro 040 7527 353 A-oike udet Jartsan KARAOKE Perjantaina 8.7. Hyvä arpapöytä. – 29.7.2016 Huuskantie 21, Aura, p.02-555100 www.auranmaantilitiimi.. Mahd. tiedustelut: Hannu Aalto p. Lähtö Nuortentuvalta klo 8.00. Matkan hinta 45-50 euroa sis. 02 484 1139 www.kestikara.. kumppani sähköiseen taloushallintoon Aurinkoista ja Hyvää Kesää! Niinijoen Seudun kyläyhdistys ry www.pappistenlava.. Eläkeliiton Paimion yhdistys ry Salontie 544, Marttila ILLANVIETTO Yläneen ja Oripään maataloustuottajien yhteinen illanvietto lentopallon merkeissä Moijosten santakuopalla (Toiviontie 15) 16.7.2016 alkaen kello 17:00 22:00 Leikkimielinen lentopallo-ottelu alkaa kello 18:30. Tervetuloa 700 v. klo 21 KARAOKE 16.7. J.Feeler Allstars plays Leevi and The Leevings ILOINEN ILTAPÄIVÄ VALASRANNALLA Ke 20.7.2016 klo 16.00, kahvit klo 15.00– Oman ohjelman lisäksi Sirpa ja Osmo Vaitinen viihdyttävät. Matkan hinta 50 € sis. Tervetuloa Tulossa Lauantaina 9.7. METSÄSTÄJÄTUTKINNOT Riistatuvalla ma 25.7. klo 18-21. Makkaratarjoilu. – Ma 11.7. 050 5669123, Nina p. PÄIVÄRETKEN HANKOON JA TAMMISAAREEN. Tervetuloa Johtokunnat TAIVAAN TULET Kesäteatterimatka Pyynikille 6.8.2016. Osta kolme ja maksa kaksi! Kun laitat ilmoituksen kaikkiin kolmeen lehteen, saat yhden veloituksetta. KOTISEUTUJUHLAT 24.7.2016 Juhlajumalanpalvelus klo 10.00 Vanhan Ajan Messu Tarvasjoen kirkossa Laatan paljastus menneiden sukupolvien muistolle ja seppeleen lasku Kahvitarjoilu klo 12.00 Urheilukentällä Kotiseutujuhla Urheilukentällä klo 13.00 Näytelmä Härkätieltä Eurooppaan klo 18.00 Kesäteatterilla, Myynti: Tarvasjoen Osuuspankki 15.7. Lippu 10 € sis. Helene Schjerfbeck -museo. kahvit, arvontaa. Tervetuloa joukolla tanssimaan! Järj. Makkaranmyynti. mennessä: Osmo 050 363 8086, Heikki 02 484 2833, 044 484 2833. ei sisäänpääsymaksua Baari ja kahvibuffet. 050 3518626. opastukset, pääsymaksut, kahdet kahvit ja ruokailun kerätään autossa. Lippuja varattuna 20 kappaletta kello 18:00 näytökseen. saakka. PE klo 18–MA klo 06 FRANTTI 0500 523 453 484 7099 KYRÖN TAKSI 044 9815688 ORIPÄÄ KYRÖ ORIPÄÄN TAKSIT 050 561 0566 RIIHIKOSKEN TAKSI 050 3797979 AURA TARVASJOKI YLÄNEEN TAKSIEN PÄIVYSTYSVUOROT Arki-iltaisin ja -öisin sekä viikonloppuisin perjantaistaperjantaihin SANKARI 0400 221 955 JURKOLA 0400 222 223. Loimaan Lehti to 14.7. lipun hintaan. pullakahvit. Pirjo (02) 5888961 pirjo.suoranta@avl.. Tavoitat Loimaan, Auranmaan Viikkolehden ja Someron lukijat 14.–15.7.2016. Tervetuloa! VARAA JUHLASI tai PITOPALVELU Pöytyän Seudun Riistanhoitoyhdistys METSÄSTÄJÄKOULUTUS 2016 järjestetään Riihikosken Riistatuvalla, Kivimäentie 218, ma 18.7.– ke 20.7. Paikallislehti Somero pe 15.7. Sitovat ilmoittautumiset 20.7.2016 mennessä Rauno p. klo 20 alk. Vielä ehdit mukaan ota yhteyttä heti: TANSSIT Laurilan lavalla La 9.7.2016 klo 20–00:30 Musiikista vastaa Tanssiyhtye Poljento Liput 10 € sis. pe 8.7. Rautavaara X 23.7
Siihen ei nuoren pojan kädet tahtoneet riittää: toisella kädellä hehkutti ja starttasi, toisella vedettiin puolipuristuksella ensin vauhtia. (Mika Waltari) Untamoa muistaen Sukulaiset ja ystävät Untamo siunataan Yläneen kirkossa keskiviikkona 13.7.2016 klo 13.00. Noinkin vanhaksi konstruktioksi Setorissa oli moderni vaihdelaatikko (luultavasti toisena traktorina maailmassa). Ei ymmärretty ollenkaan, että siinä oli Majoria melkein puolta pienempi moottori ja silti melkein sama paino. Markku Laurinen Mellilästä Minun traktorini, kolmas osa A-mallin Setori oli Auranmaan mopedija ajoneuvoharrastajien järjestämässä harrastetraktorikarnevaalissa kunniapaikalla. Vaihteen muuttaminen hitaalta loikkarille oli taitolaji. Vitosta ei tarvinnut missään. Olen puu, sävel, perhosen siipi tai maan tomuhiukkanen, joka valossa kimmeltää. Se on puolta arvokkaampi kuin muut veteraanitraktorit ja tosi haluttu. Sen sytkyttävä ääni oli kodikas. Hääväki kiittää ikimuistoisesta päivästä! 1.7.2016 Mr & Mrs Sinisalo. Penkille mahtui kaksi istumaan vierekkäin. Ei siltä voinut niin paljon vaatiakaan. SYDÄMELLINEN KIITOS kuluneista vuosista ja meitä muistaneille Anitan jäädessä eläkkeelle ja Johannan suunnistaessa uusiin haasteisiin! Anita Jussilainen Johanna Kavander Aura MUKANA OKRASSA Osasto D 56 POIKKEA KIVITERASSILLEMME Uuno Untamo LAINE * 27.7.1922 Yläne † 30.6.2016 Pöytyä Sävel lintujen, pihkan tuoksu ja humina mäntyjen minut kerran herättää. Mutta saihan itämaisia. Toisilla niitä kuitenkin oli, mutta meidän isä-Lauri ei saanut aikaiseksi mennä mihinkään odotusjonoon. Nykypäivänä Setori on ottanut kaiken menettämänsä kunnian takaisin. Setorin mukana tuli iso puulaatikollinen työkaluja. Kallion Arvokin kertoi, että Setori kysyi: ”tostako, tostako, tostako”. Ilmoitus Viikkolehdessä huomataan! Hautaustoimisto Pekka Vaari Kuntoilijanlenkki 2, LIETO Lähellä Härkätien terveyskeskusta p. Siittä vaan, vastasi Arvo. Koulutoverini Keijo Ala-Klemekin vastasi tiedusteluun, mikä traktori teillä on: ”Setori. Lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset, Paula ja Kauko Rakkaamme Vieno Elias AALTO * 17.4.1927 Koski Tl † 1.7.2016 Härkätien tk Me laulamme kehdosta hautahan. Se olikin meillä yhdeksän vuotta ja kävi aivan vanhanaikaiseksi ja tehottomaksi. Vaihteet olivat kyllä peltotöihin sopimattomat. Sen työkalulaatikon päällä sain syyskynnöilläni 1947 istua ja petroolinkärystä nauttia. Kaikki eivät oppineet lopultakaan. Lopuksi iso vauhtipyörä sai yliotteen ja sytytys alkoi. Myyjänä oli paikallinen osuuskauppa Vako. Kun luuli, että se käy jo, niin sitten sitä vasta startata piti. Sitten keksittiin laittaa lypsykoneen nännikummi pakoputken päähän ja painettiin kaasua: lensi tosi korkealle ilmaan. Kolmonen oli liian hidas äestykseen. (Eino Leino) Kaivaten Sisar perheineen Veli perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan la 16.7.2016 klo 11 Kosken Tl siunauskappelissa, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. Nummila * 8.9.1927 Koski Tl † 14.6.2016 Koski Tl Mun sydämeni tänne jää, aina asuinpaikalleen, vaik’ itse saan vain viivähtää, kesäiltaan viimeiseen. Kerrankin omat vanhemmat menivät evankeliumijuhlille, ja me ajelimme kylän poikien kanssa Setorilla koko pyhäpäivän. Toiset odottivat vuoroaan. Lämmin kiitos osanotosta. Kyllä se vähän pilkanteon kohteena oli. Setori oli hyväntuoksuinen. Yhdessä vaihdetangossa oli kuusi vaihdetta eteen ja kaksi taakse. Lämpimät kiitokset kaikille merkkipäivääni muistaneille. Tasauspyörästön lukon ansiosta se saattoi päihittää Majorin kynnössä. Lintusen Erkki sanoi, ettei Setorilla saanut ajaa kypsän kauramaan vieressä; jyvät voivat varista. Kirsti Mäkinen Onnenne rakkauden aikaan siirtyy, kuvanne yhteisiin kansiin piirtyy. KYLLÄ SILLÄ HAUSKA oli maanteillä ajella. Sitä harjoiteltiin kylän poikien kanssa illat pitkät. Valuuttasäännöstelyn takia länsitraktoreita oli vaikea saada. Ei muuta saanut.” OLI SIINÄ HYVIÄKIN puolia. Leena Hernevaara IRMA JA REIJO NURMINEN Timanttihääpäiväonnittelut 7.7.2016. Nelosella se juuri ja juuri vei kylvökonetta. Taavi Räikkä Hautajaiskuvaukset ammattitaidolla Vesikoskenkatu 7, Loimaa puh. 488 6661, 0400 584 282 Aina voi soittaa Myös kiviedustus ASIAKASPALVELU HEINÄKUUSSA klo 9.00–12.00 Lämmin kiitos kaikille, jotka muistitte syntymäpäivääni ja erityiskiitos Kari Putkoselle hyvästä tarjoilusta. Kuink’ kauvan, tiedä me emme. Kiittäen ja kaivaten Liisa, Jorma, Joonas ja Elina Pekka ja Markus sekä muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lindgreenin Valte väitti, että se aiheutti Setorin venttiilien palamisen. SETORI OLI EHTINYT saada jo vähän halveksitun maineen Majorija Fergussonimiesten silmissä. päivänä 2016 Ilot & surut 6 KIRJOITTAJAVIERAS VIHITTYJÄ Ensimmäinen oli Fordson vuosimallia 1939. Keväällä 1948 tulleen Pukki-Majorin kanssa vietin paljon aikaa. 02-762 2156 LÄMMIN KIITOS muistamisesta merkkipäiväni johdosta. Eikä sitä äkkiä sammutettu. Ei jääty kiinni. Paras aina ois sointunsa sommittaa kuin oisi se viimeisemme. Ensimmäiseksi piti opetella sen käynnistäminen. Fordsonin kohtaloksi tuli jäätyminen ja halkeaminen seuraavana talvena. Rakkaamme Anja Kaarina LEHTONEN o.s. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina heinäkuun 8. Ketosoinan Tarmo sanoi, että se tarvitsee niitä, Majorin mukana kun ei tullut paljoakaan. Meillekin hankittiin tsekkiläinen Zetor 25K keväällä 1957
stta. AURA Huuskantie 17, puh. öyyttää..... Auranmaan Viikkolehti Perjantaina heinäkuun 8. Alennukset lasketaan kassalla normaalihinnoista. 020 761 6430 su 12-16 SUPERALE! KESÄN 16 90 11 90 39 95 13 90 Uimalelu krokotiili 175x102cm, Camo 3+ (14,95) Rulla-allas 183x38cm, 749L, 2+ Novita Kesävaatteita (Alennukset lasketaan kassalla normaalihinnoista) 20 € Alennukset lasketaan kassalla normaalihinnoista. päivänä 2016 7 www.maskukoti.. stta. a. a. p sto, tv taso, y lliippaas o sttoo, tvvv ttaassoo, yyööppöy ... (13,50) Viljelylaatikko puinen, 60x80cm, musta, teholavakoko (39,95) Lasten pop-upteltta prinsessa/ritari (21,50) 52 € 1x25m (61,90) 1,2x10m (34,95) 5 95 95 44444 34 ( m 2x10m 111,,22x100m (33444,9955) 29 € Puutarhaverkko vihreä, muovipinnoitettu teräsverkko. Alennukset lasketaan kassalla normaalihinnoista. stta. -30 % KAIKKI PIHAKORISTEET JA PATSAAT Al kset l sket k ll lihi i t AAle leennnnuuks kse seet llaasske keeta taaaan kkaass sssaalllla nnoorrm maaaaliliihhiinnnnooisis . ERÄ! Sodastream Jet shiny black sisältää kaasupullon (69,00) MEILTÄ MYÖS VAIHTOKAASUT! 8 kpl/pkt! 88 kkp 88 kp kp 19 95 Juomapurkki lasia, 470ml (24,90) Hiekkalelut (Alennukset lasketaan kassalla normaalihinnoista.) Tauluja tyynyjä Ta Tauluja ty tyy yyn ynnyyjä -30 % -30 % yöpöytä. a. ks t l ke s s ista A i k l k k ihi i AAlleennnnuuks ksseet llaasske keeta taaaan kkaassssaalllla nnoorrm maaaaliliihhiinnnnooisis . Löydät meidät nyt myös Facebookista Tarjoukset voimassa 17.7.2016 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää tarjousaikana. -30 % NAISTEN, MIESTEN, LASTEN ASUSTEITA, jalkineita, kasseja, hattuja LL jalkin ine ja jaallkkiine ERÄ! ERÄ! Tauluja, tyynyjä, koreja, peilejä NAISTEN MIEST NAIST S S EN MIEST T II AA NAAAISTEN MIE AIS S S NAAAIS IST STTEEN MIES EST STE TE -30 % Uimalelu kro Uimaleelu kkro rokot ko kot otiili tiili -30 % Rulla-allas Rulla-allas -40 % Valkoisia huonekaluja lipasto, tv-taso, yöpöytä... -30 % KAIKKI PIHARUUKUT JA KORIAMPPELIT erä jopa -50% erä jopa -50% -30 % KAIKKI GRILLAUSTARVIKKEET KAIKKI KAASU JA HIILIGRILLIT ILLLLAAUSS RR GGR GRILLLAA SS AAUUSS -20 % Cailap kauneudenhoitovälineitä, koruja, hiustarvikkeita, aurinkolaseja -50 % % % % % % % % % % % % Erä! KAIKKI PIHAKALUSTEET Al kset l ket k s ll lihi ist AAle leennnnuuks kse seet llaasske keeta taaaan kkaassssaalllla nnoorrm maaaaliliihhiinnnnooisis . -50 % KESÄKUKAT, KESÄKUKKAAMPPELIT & SUIHKULÄHTEET 18 90 19 90 Kelluntatuoli kahdelle 188x177cm, max.160kg (21,90) Perheallas 305x183cm 850L (45,00) 2 50 Paikkasarja uimaleluille ja altaille 42 90 Stunt-leija 120x60cm, laj
Äiti ja tytär kesänäyttelyssä Seccoa ja temperaa Otsolan koulussa Anja Loikalan Larin Paraske on hänen järjestyksessä toinen muotokuvamaalauksensa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että alueen vesistöistä pystyy nauttimaan monin tavoin, vaikkei olisikaan mahdollisuutta liplatella varpaitaan omalla laiturilla. –Jos Jumala suo, aion olla kirkkomaalarina loppuikäni, hän kertoo Kohti muotokuvia Myös Päivi Loikalan äiti Anja maalaa ikoneita. Usein elämä on hektistä suorittamista moneen suuntaan, vapaa-aika vähissä ja sekin vähä erilaisen viihde-elektroniikan ja älylaitteiden sävyttämää. päivänä 2016 Kulttuuri & ympäristö PYHÄJÄRVEN PUOLESTA Vanhan sanonnan mukaan on mentävä kauas ennen kuin näkee lähelle. Halusin selvittää miten näin tehdyt maalaukset kestävät lämpötilan vaihteluja, Päivi Loikala kertoo. Talvisin sielu lepää, kun saa hiihdellä tutuilla hiljaisilla Koskeljärven laduilla. –Laastitasoitepohjan teko on helpompaa kuin perinteinen kalkkirappaus ja sopii paremmin nykyisiin seinäpinnoitteisiin. Valamon kansanopistossa seccomaalausta opiskellut artenomi Päivi Loikala on tuonut Otsolaan viisi suurta työtä: kolmiosaisen Platytera Taivaita avaramman, Jumalanäidin ikonin sekä Valituksen Kristuksen ruumiin ääressä.Työt ovat olleet esillä useissa näyttelyissä, mutta viimeiset vuodet niitä on säilytetty kylmässä varastossa. Toiset vastaavasti virkistäytyvät vesistöissä vapaa-ajallaan esimerkiksi kalastellen, meloen, kunnan rannoissa polskien tai omalla mökillä saunoen. Monet saavat järvestä elinkeinon suoraan tai välillisesti. Näyttelyssä on esillä myös muotokuvat Valamon igumeni Haritasta ja runonlaulaja Larin Paraskeesta. Honkilahden Lellaisissa varttuneena Koskeljärvi on ollut minulle aina tärkeä virkistäytymispaikka. Otsolan koulun kesänäyttely Yläneellä 31.7. Tekijä halusi näin selvittää käyttämänsä tasoitepohjan soveltuvuutta tarkoitukseensa. –Tein ensin muotokuvan Haritonista ja innostuin sen pohjalta muotokuvamaalauksesta, Loikala kertoo. Loikala maalaa työt maaväreillä kankaalle, joka liimataan seinään. Kuitenkin nyt työssäni Pyhäjärviseutua ristiin rastiin kulkiessa olen myös entistä paremmin ymmärtänyt, mitä kaikkea muuta hienoa Pyhäjärviseutu kätkeekään sisäänsä. Perinteisen öljyvärin sijasta Anja Loikala on toteuttanut työt öljytemperamaalauksella. Tässä näyttelyssä ei kuitenkaan ole mukana niitä. Sillä liian usein tältä arjen kauneudelta sulkee silmänsä ja erehtyy virheellisesti pitämään sitä kaikkea itsestäänselvyytenä. Toivon todella, että aina ei tarvitsisi lähteä kauas ennen kuin tajuaa, mitä kaikkea hyvää ympäriltään voikaan löytää! Lauri Anttila harjoittelija Pyhäjärvi-instituutti Pyhäjärviseutu uusin silmin Lauri Anttilan mukaan Pyhäjärvellä riittää nähtävää 25 kilometrin pituista aavaa järvenselkää kelpaa katsella. Alueen vesistöt vaikuttavat monin tavoin alueen asukkaisiin. Rakkaan kotijärven arvon ymmärtää vielä paremmin kaupungissa asuessa, kun hiljaisuus ja luonnonrauha eivät enää olekaan itsestäänselvyys. saakka. Joskus olisi kuitenkin hyvä ottaa tunnetun pohjanmaalaisen punk-yhtyeen sanoin itselleen pieni pala rauhaa, tehdä edes lyhyt retki lähimaastoon ja tutkia, mitä kaikkea mielenkiintoista sieltä voikaan löytyä. –Vanhojen ihmisten kasvot ovat elämää nähneitä ja ilmeikkäitä, hän perustelee. . Hän on opiskellut alaa Valamon kansanopistossa sekä perusettä jatkokurssilla sen jälkeen, kun hän jäi eläkkeelle keramiikanteosta vuosituhannen vaihteessa. Myöskään Suomen kansallismaisemiin kuuluvaa Köyliönjärveä peltoaukeineen ja kirkkosaarineen ei sovi unohtaa. Pyhäjoen ja Yläneenjoen valuma-alueet tarjoavat monenlaista nähtävää. Auranmaan Viikkolehti 8 Perjantaina heinäkuun 8. Otsolaan tuoduista töistä muut paitsi perinteiselle kalkkirappauspohjalle tehty maalaus Valitus Kristuksen ruumiin ääressä on tehty modernille laastitasoitepohjalle. Istua hetki rantakalliolla, katsella auringon laskua ja kuunnella, kuinka kuikan huudot kaikuvat kesäillassa. Tässä mielessä häntä kiinnostavat erityisesti iäkkäät ihmiset. Parhaillaan Päivi Loikala maalaa Lammila sijaitsevan Athos-Säätiön Luostarikeskuksen rakenteilla olevan kirkon seinämaalauksia laajalti tunnetun ikonija seinämaalauksen opettaja Konstatinos Ksenopouloksen ohjauksessa. Kesäisin rauhallisen kalastusreissun tai melontalenkin jälkeen monet murheet tuntuvat pienemmiltä ja mieli kummasti virkeämmältä. Pyhäjärviseudulla riittää nähtävää eikä kannata turhaan sivuuttaa lähialueen matkailutai virkistäytymismahdollisuuksia. Työ kestää useita vuosia, mutta se ei häiritse tekijää. Nyt esillä olevat työt ovat tavallaan ikonien välitöitä, sillä tarkasti säännellyn ikonimaalauksen välillä Loikala haluaa maalata myös vapaammin Näyttelyn uusin työ on viime vuonna valmistunut Larin Parasken muotokuva. Vastaavasti jo artikkelin alussa ihannoimani Koskeljärvi on Lounais-Suomen suurin mökitön järvi ja suosittu melontaja retkeilykohde. Opiskelut kuljettivat minut Jyväskylään asti ja nyt pari vuotta vesibiologiaa yliopistossa opiskelleena vietän kesäni kotiseudulla työharjoittelijana Pyhäjärvi-instituutissa. Tähänastiset muotokuvien mallit ovat menneisyyteen kuuluvia henkilöitä, mutta tekemiensä maalausten innoittamana Loikala haluaisi kokeilla myös elävästä mallista maalaamista. vaan pääasiassa maisemamaalauksia. Itsestänikin tuntuu toisinaan, ettei aikaa pienelle rauhoittumiselle yksinkertaisesti tahdo löytyä. Maaseutumaisema on jokivarsissa parhaimmillaan, lukuisat kosteikot tarjoavat monipuolisen elinympäristön monille vesilinnuille, ja pienet purot sivuojissa miellyttävät silmää. kelpaa ka ” ” PÖYTYÄ/Yläne Päivi Perkiö Yläneen Otsolan koulun tämänkesäisessä näyttelyssä työt ulottuvat ortodoksista pyhimysaiheista suomalaiseen luontoon ja kansanperinteeseen.Taiteilijoina ovat Otsolan entistä koulua emännöivän Irja Halosen sisar Anja Loikala sekä Anjan tytär Päivi Loikala. Päivi Loikalan Jumalanäidin ikoni kuuluu hodigitrioihin eli tiennäyttäjäikoneihin.. Pyhäjärvi itsessään on Suomenkin mittakaavassa melko ainutlaatuinen sisävesikohde; 25 kilometrin pituista aavaa järvenselkää kelpaa katsella, sillä jopa täällä tuhansien järvien maassakin yhtä pitkä ulappa alkaa olla jo harvinaisuus. –Se mahdollistaa nopeamman työskentelyn, pinnasta tulee karkeampia ja väritkin ovat pastellimaisempia kuin perinteisellä öljyvärillä maalattuna, hän selvittää
Auranmaan Viikkolehti Perjantaina heinäkuun 8. w w w .k -c it y m a rk e t. pantit 3,60 Voimassa alk. 4.1.2016 21 84 24 -pack JATKUVASTI EDULLINEN JÄÄVUORISALAATTI 1 lk, Suomi Tuore kokonainen KIRJOLOHI Suomi Raj. LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-20 su 10-18 LUE KAUPPIAS MARIN PALA KAKKUA -BLOGIA http://www .k-citymark et.?/ blogit/pala -kakkua KIRSIKKA Kreikka, 1lk 500 g (4,98/kg) KAHVIOSTAMME Kahvi + mansikkawiener 2,49 /kpl 1 79 kg Tuborg Green OLUT 4,5% 0,33 l tlk 24-pack (2,30/l) Sis. . 2 kalaa/talous Popsi POPRILLI 400 g (2,40/kg) 8 95 kg Atria TAKUUMUREA NAUDAN PAAHTOPAISTI Palana 4.4 pl KIVENNÄISVEDET JA VICHY 1,5 l (0,40/l) Sis. alv 23 %). 1,49/kpl ISOT GRILLINEKTARIINIT 500 g (2,50/kg) 3 95 kpl ÄIDIN PITKO 550 g (7,18/kg) 99 pkt Perheleipurit VAARIN REVITTY 230 g (4,30/kg) LIHAMESTAR IN MEILLÄ VALMISTAMA A A A A A A. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. – 8.7.2016, ellei toisin mainita. pantit 1,60 JATKUVASTI EDULLINEN 99 pkt JATKUVASTI EDULLINEN 7 99 kg http://w blogit/pala -kakkua ://w /w N N N 9 95 kg TERVAPORVARIN PIHVI PORSAAN ULKOFILEESTÄ 12 90 kg SAVUSTETTU KIRJOLOHI Palana ja kokonaisena 2 49 rs 2 kpl 2 50 Hinta yks. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. päivänä 2016 9 Loimaan liepeiltä Tuoreesti paras Hinnat voimassa to-pe 7
Toivon, että tapaamme jälleen ensi vuonna ja myös siitä eteenpäin, tässä samassa paikassa, jossa myös veteraanikivi kertoo omaa sanomaansa. Teille, kunnioitetut veteraanit ja tovereillenne oli enemmän kuin selvää, että oman maan puolustaminen oli myös oman henkisen taustan puolustamista. Erona lähdön ja paluun välillä oli vain runsain mitoin surua ja kyyneleitä – liian moni ei palatessa enää ollut paikalla. myös siit ” ” Varsinais-Suomen Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Osmo Suominen kiitti kyröläisiä perinteiden ylläpitämisestä. Loimaan seudun JR 35 saapui samaan paikkaan kaksi päivää myöhemmin, ja toinen vakkasuomalaisrykmentti JR 60 10.7. Anselmi Laakson ottamassa kuvassa Hille Aaltonen, Helmi Aaltonen, Sanni Alakomi, Tyyne Aaltonen, Frans Virtala, Paavo Lehtonen, Jalmari Aaltonen ja Yrjö Uusitalo . Moni nuori suomalainen mies jätti noina kesäisinä päivinä jäähyväiset kotiväelle ja rakkaimmilleen kutsu lippujen alle oli jälleen kuulunut. Osmo Suominen Varsinais-Suomen Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Kiitostervehdys Kyrön metsäkirkossa 3.7.2016 Toivon, että tapaamme jälleen ensi vuonna ja myös siitä eteenpäin. Mutta näitä vastaavia hartauksia pidettiin lukematon määrä muitakin, ja usein hyvinkin pienimuotoisina esimerkiksi hyökkäyksiin lähtöjen alla. Silloin tuo kesäidylli, vaikka ehkä jättikin tapahtuneeseen ja sen kokeneisiin nuoriin ihmisiin lähtemättömän jäljen, peittyi kuitenkin suurempien asioiden varjoon. Hyvää kesää meille kaikille. Katso osoitteessa www.avl.. Tämä Kyrön Metsäkirkko, nyt jo järjestyksessään 18, ammentaa voimansa tämän kuvatun sodanaikaisen perinteen tuomisesta myös keskelle nykyistä, varsin pirstaleista ja jälleen kerran myös monella tapaa epävakaata aikaamme. Euroopan ja aivan maamme lähialueitten turvallisuuspoliittisen tilanteen ollessa jälleen jännitteinen, meidän on hyvä muistaa, että on olemassa arvoja, joiden varassa on ennenkin jaksettu. Tällaisilla muistoilla, jotka varmasti kutovat yhteen sotaveteraanien kokemusmaailman keskeisen piirteen, on yhä tänäänkin se sanoma, joka ei saa himmetä. Tietoja ja palautetta Yläneen kotiseutuyhdistyksen kuvista voi antaa Tapio Rastaalle puhelimitse 050 5188 461 tai sähköpostilla tapio.rastas@gmail.com Kunnioitetut läsnä olevat sotiemme veteraanit, arvoisa Metsäkirkkoon kokoontunut kirkkoväki Suomen kesä oli näin heinäkuun alussa kauneimmillaan myös 75 vuotta sitten eli 1941. kuva Selänteen ja Nauman lapsista. Enon Kaltimon asemalta tapahtuivat myös JR 56:n ja JR 35:n kotiuttamisseremoniat runsaat vuotta myöhemmin, JR 60 kotiutettiin Lappeenrannasta. Kiitän sotaveteraanipiirin puolesta Kyrön Seudun Sotaveteraaneja tästä arvokkaasta ja mitä suurimmassa määrin veteraaniperinteen ylläpitämiseen tähtäävän tilaisuuden järjestämisestä niin nyt kuin kaikkina aiempinakin vuosina. päivänä 2016 Ihmiset & ilmiöt LUKIJAN KYNÄSTÄ ENNEN MUINOIN . Miten usein oli lähdettävä kohti rintamaa sanaakaan sanomatta hyvästiksi, siksi, että se teki niin kipeää. Sen opetus palvelisi edelleen ohjenuorana tämän päivän maailmassa, jossa välittämisen kulttuuri on rapautuessaan tuottanut myös paljon turvattomuutta. Näiden muistojen viestin viejänä Kyrön Metsäkirkolla on ainutlaatuinen asemansa varsinaissuomalaisessa veteraanityössä. Aikana, jolloin nämä arvot ovat usein toissijaisia, joudumme kysymään, minkä varassa selviydymme eteenpäin niistä haasteista, joita kansallemme parhaillaankin on asetettu. ”Veljeä, kaveria ei jätetä”, on sanonta, jolla on edelleen vahva kaiku. . Vain runsaan vuoden sekä ankaran painostuksen sävyttämä välirauha oli ohitse ja Isänmaamme oli jälleen tempaistu mukaan osaksi suuria maailmantapahtumia ja isojen valtioitten välienselvittelyjä. Se ei kysy kunniaa, vaan solidaarisuutta omalle kansalle ja sen rakkaille lähimmäisille. Tunnetuimpia näistä kuvista lienevät Talvisodan Kollaalta, jossa Marokon kauhu, silloinen kapteeni Aarne Juutilainen, seisoo joukkonsa edessä jouluaaton hartaudessa aivan vihollisasemien edessä sekä Viipurin valtausparaatin yhteydessä otettu kuva paraatin kenttähartaudesta. Niin moni on iltahuudon jo saanut kohdalleen ja muistot ovat usein vaikenemisen vuosina kadonneet, mutta onneksi myös siirtyneet eteenpäin jälkipolville. Meidän kaikkien täällä tänään olevien mieliin lienee piirtynyt jonkinlainen kuva sodan aikana ja olosuhteissa vietetyistä kenttähartauksista ehtoollisineen. Se kertoo kansakunnan selviytymisen perusjuonteen. Auranmaan Viikkolehti 10 Perjantaina heinäkuun 8. Tänään, täsmälleen 75 vuotta sitten, saapui vakkasuomalaisrykmentti JR 56 junilla Enon Kaltimon asemalle, ja aloitti keskitysmarssin jalan kohti itää. Niiden kirjo on todella laaja ja jokainen ihmiskohtalo on vähintään muistojen arvoinen. Olennainen muistojen perintö vie meidät veteraanien henkisten ja hengellisten arvojen äärelle. Näin on moni veteraani näitä varmasti syvälle koskettaneita hetkiä myöhemmin muistellut. Monen kohdalla lähtö oli viimeinen. Siksi harras toive on, että tämä tilaisuus jatkuisi niin kauas eteenpäin, kuin ajatuksemme konsanaan tänään pystyvät näkemään. Yrjö Kyläpekka. Jokainen sotaveteraani kantaa sydämessään ja mielessään muistoja kansakuntamme raskaimmilta, mutta myös kunniakkaimmilta vuosilta, muistoja jotka eivät saa milloinkaan kuolla. Haettiin turvaa jostakin suuremmasta, haettiin sisäistä rauhaa ja tietoisuutta siitä, että ei oltu yksin, vaan Korkeimman käsi suojasi oli edessä sitten, mitä oli. Se on velvollisuus, joka on omaa etua suurempi
Aika on rajannut kerholaisten päälukua. Se oli yksi syy, miksi nimeksi tuli Kyrön Seudun Matkamoottoripyöräilijät ry, KSMMP. Eivätkä matkat ole vain Eurooppaan rajoittuneet. Päätettiin lähettää paperit perustamisesta Oikeusministeriöön, jonka Rekisteröintikeskus silloin käsitteli nämä asiat. Ovet festarialueelle auki klo 18.00 Bändit alkaen klo 19.30. Jouni Leinonen Historiikin ensimmäinen osa julkaistiin Auranmaan Viikkolehdessä 31.5. LA 16.7. Milloin kesällä, milloin talvella tuli puhelimiin soitto kavereilta, jotka kokosivat kerholaisia yhteen. Mikä kerholle nimeksi. Neljänkymmenen vuoden rajapyykillä on osa kerholaisista lähdössä kansainväliseen FIM-ralliin. Siperian talvessa moottoripyöräily ei varmaan tule mieleen, mutta Saksassa, USA:ssa ja monessa eksoottisissakin maissa se on mahdollista, ja sitä tilaisuutta on käytetty hyväksi. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina heinäkuun 8. Ressu & Jussi Wake The Nations TinySteps LAUANTAI 23.7. Jo silloin alkoivat miehet olla siinä iässä, että omaa työtä ei aina löytynytkään lähiseuduilta tai sitten yrittäjän työt veivät pois kotiseuduilta, milloin mitenkin. Kokoontumistila vaihtui Karinaisista Auraan, kun Auran kunta pelasti kodittomiksi joutuneet matkapyöräilijät. Myös jonkinlainen ajotapahtuma tehdään 40-vuotispäivän kunniaksi. Nimi on myös ajan hengen mukainen. soittaa Myrskytuuli Lauantaina klo 12.00 17.30 festarialueelle vapaa pääsy. No, oli joitain kavereita esimerkiksi Turusta, mutta pääosin oltiin lehden levikkialueelta. Väitellään kiivaasti, mutta hyvässä hengessä. Vaikka tapaamisia ei ollutkaan viikoittain kuten nuorena, haluttiin kuitenkin pitää yhteyksiä yllä. Ajettiin myös omia kilpa-ajajia katsomaan, niitäkin kerhoon kuului. On selvää, että ajan kuluessa jäsenet hakeutuivat kuka minnekin työn ja perheen perustamisen ehdoilla. Vaikka kaikki ovat omanlaisiaan persoonia, jopa omalaatuisia persoonia, KSMMP:ssä viihdytään ja keskustellaan. Vanha ja hyvä henki kuitenkin säilyi. Vaikka pojat kasvoivat miehiksi, tytöt naisiksi ja tiet veivät toisilla kauaskin kotimaasta, ei oma kerho unohtunut. Monelle eivät kaikki kokoontumiset sopineet, mutta aina tuli seuraava kerta, jolloin taas oli mahdollista nähdä vanhoja kavereita. Mutta ydin on tallella. Mutta oli myös muunlaista toimintaa. Millainen, se selviää kesän aikana. Kuitenkin ne jotka asuivat lähiseuduilla, pitivät yhteyksiä yllä, vaikka välimatkat olivat venyneet osan porukasta välillä. Yhteistyössä Neljä Ruusua AURA olutfestarit.net 22 .– 23.7.2016 ulkolavalla Ravintola Haarikka live ylpeänä esittää A uran Olutfestarit etkot 15.–16.7 2016 ulkolavalla. Toimintaa oli alussa paljon. Muutamat jäsenet ovat ajelleet Venäjällä, Aasiassa ja PohjoisAfrikassa omilla pyörillään, siis Suomesta ajamalla. Aiomme jatkaa edelleen moottoripyöräilyä tavoitteena ensin 50-vuotisjuhla ja siitä taas eteenpäin, kuka ties minne saakka. Aina löytyi ahkera ja osaava kaveri, kuka milloinkin, joka vuokrasi mökin, suunnitteli ajoretken, valmisti yksin tai vaimoineen maittavat herkut kokoontumiseen, lämmitti savusaunan tai kutsui kylään koko porukan. LIPUT Ennakkomyynti Lippu.. Neljänkymmenen vuoden aikana jokunen kerhon jäsen on vieraillut Euroopassa pitkälti yli kolmekymmentä kertaa, toiset ovat ajaneet vuosittain pitkiäkin matkoja ulkomailla. Vuonna 2014 tämä kokoontuminen oli Tampereella. Kyrön Seudun Matkamoottoripyöräilijät 40 vuotta, historiikki, osa II A-oikeudet A-oike AA--o oike ke HYVÄNTUULEN RAVINTOLA AURAN KESKUSTASSA Turuntie AURA ma-to 10.30-14 pe 10.30–03 la 15–03 su 12–19 PE 15.7. PERJANTAI 22.7. Tänä vuonna se pidetään Liptovissa, Slovakiassa ja sinne on osa KSMMP:läisistä päättänyt lähteä. Matkoja tehtiin ahkerasti. Vuosien mittaan ovat miehet ja naiset hakeutuneet kuka mihinkin. Samaan aikaan tai hieman ennenkin perustetuille kerhoille annettiin vastaavanlaisia pitkähköjä nimiä. Ikäraja festarialueelle 18 vuotta Ovet festarialueelle auki klo 18.00 Bändit alkaen klo 19.30. Me KSMMP:ssä toivotamme kaikille hyvää kesää. Silloin ei ollut Maxin luomaa Auranmaa-käsitettä, mutta jollain tavoin piti saada nimi sellaiseksi, että siitä saattoi ymmärtää, ettei kerho toimi yksin Kyrössä ja kyröläisenä kerhona, koska jäseniä oli kaikista niistä kunnista, joissa Kunnallinen Viikkolehti oli pääasiallinen paikallislehti. Työt ovat vieneet KSMMP:läisiä ympäri maailmaa, mutta sielläkin on mahdollisuuksien mukaan saatu moottoripyörä alle. Kokoontumisajot ja moottoripyöräkilpailut olivat pääosin kohteita, joihin ajettiin yhdessä. Ei menetyksin mutta on tullut muita harrastuksia ja tietenkin osaa entisiä kerholaisia eivät moottoripyörät ja moottoripyöräily enää kiinnosta. Vuosi oli 1976. Kerholle valittiin hallitus ja toimihenkilöt. Kiinteä verkko, jonka kaverukset olivat nuoruudessaan kutoneet, alkoi harveta ja etäisyydet kasvoivat kaverusten välillä. Pidettiin ajokauden avajaisia ja päättäjäisiä, uitiin avannoissa tai istuskeltiin saunamökkien kuisteilla löylyistä höyryten ja kesän linnunlauluja kuunnellen, silloin kun työasiat sallivat. Kokoontumiseen, jossa kaikki kansainväliseen moottoriliittoon kuuluvat kerhot kokoontuvat yhteiseen vuosittaiseen tapaamiseen. ja ravintolasta Perjantai: 22,50 € Lauantai: 22,50 € 2 päivän lippu (pe ja la) 41,50 € Liput R-kioskilta Lipulla sisäänpääsy festivaalialueelle kerran päivässä. Vuonna 1977 Italiassa käynyt motoristiporukka yhteiskuvassa. Ennakkomyynti R-kioskeilla: 13286 Liput 22,50€ Ennakkomyynti R-kioskeilla: 13286 Liput 22,50€. päivänä 2016 11 Lukijoilta LUKIJAN KYNÄSTÄ Nimen keksiminen oli motoristien kokoontuessa useasti puheenaiheena. Kerho kasvoi ja jäseniä oli yli kahdeksankymmentä, joukossa niin poikia kuin tyttöjä. Ikäraja festarialueelle 18 vuotta PÄIVÄTANSSIT klo 13 alk. Silloin myös suunniteltiin vielä nykyisinkin kerhon käytössä oleva merkki
Aika fyysinen laji tämä on, joten sopii miehillekin, Rhönrad-ohjaajat Sari Järvinen ja Niina Örn muistuttavat. Opetusministeriön avustuksen turvin Niina Örn toi Suomessa vielä toistaiseksi melko harvinaisen rengasvoimistelun Auraan. pyörähtä ” ”. . Leirin tarkoituksena on tutustuttaa kaikenikäisiä lajiin. Joustan jaloista vauhtia. MIKÄ RHÖNRAD Sutjakkaasti rengas pyörähtää koko kierroksen ja palaan takaisin lähtöasemiin. . Hehkutukseen on helppo yhtyä, vai miten monesti sitä pääsee katselemaan maailmaa turvallisesti ylösalaisin. Sutjakkaasti rengas pyörähtää koko kierroksen ja palaan takaisin lähtöasemiin jalat turvallisesti maahan päin. Aurassa toimii Varsinais-Suomen Rhönradvoimistelijoiden jaosto. Kierähdinkö juuri ympäri. Vaihtoehtojen suuri määrä ja lajin erikoisuus ovat houkutelleet monia innokkaita harrastajia lajin pariin Aurassa, jossa lajia on voinut harrastaa viime syksystä asti. Tulee mahtava fiilis, kun onnistuu jossakin liikkeessä, Suomen ensimmäinen harrastaja Järvinen iloitsee. –Meillä on Aurassa kaksi täyttä harrastusryhmää, joissa harrastajat ovat oikein innokkaita, Örn hymyilee ja kertoo itse ajautuneensa lajin pariin kaverin johdattamana. Sulavaa ja kevyttä, ne sanat tulevat mieleen, kun seuraa viidentoista kouluikäisen tytön liikehdintää renkaiden parissa. . –Laji on eräänlaista henkistä itsensä voittamista. Yksi kerta riitti Leirin ensikertalaiset itseni mukaan lukien tutustuvat lajiin aluksi keinuttelemalla rengasta puolelta toiselle sen sisällä seisoen. Auranmaan Viikkolehti 12 Perjantaina heinäkuun 8. Yksi kerta riitti ja sen jälkeen laji vei mennessään. Suomessa lajin harrastamismahdollisuudet ovat vähäiset. Olo on epätodellinen, mutta innostunut. päivänä 2016 Leirit AURA Nelly Rauhala On lumoavaa katsella renkaiden mukana kieppuvia ihmisiä. Rhönrad-leirillä lapset pääsevät harjoittelemaan myös poseeraamista renkaan kanssa. Saksassa 1990-luvun alussa kehittyneen rhönradvoimistelun aloittaminen onnistuu naisten mukaan kaikilta. Tuntuman löydyttyä pääsee tositoimiin. Vaistomaisesti käteni puristuvat renkaan kahvoilla, vaikka tiedostankin jalkojeni pitävän minut renkaan liikkeen mukana. Ohjaaja Satu Hakamäen avustuksella kierrokseni renkaalla ympäri voi alkaa. –Vaikkei meillä täällä poikia olekaan, ei laji ole kielletty heiltä. Myös koordinaatio ja tasapaino helpottavat, naiset selittävät. Vaikeilta vaikuttavat liikkeet sujuvat harrastajalta tuosta vain. Rhönrad eli rengasvoimistelu on voimistelua pyörivässä renkaassa. Aurassa toimii kaksi lapsille suunnattua harrastusryhmää, jotka harjoittelevat OP Areenalla. Päivällä harjoittelevat lapset kun taas illalla renkaisiin tutustuvat nuoret ja aikuiset. Harrastus sopii kaikille sukupuolesta riippumatta. Rhönradeli rengasvoimisteluleiriläisten toimintaa seuratessa voisi luulla lasten harjoitelleen rengastaituruutta vuosia, mutta todellisuudessa pisimpään lajia harrastaneilla kokemusta on vain vuosi -toisilla ei sitäkään. Rhönradissa voi kilpailla kolmessa kategoriassa, linjassa, spiraalissa ja hypyssä, aina MM-tasolle asti. Laji on kehitetty Saksassa 1990-luvun alussa. Varsinais-Suomen rhönradvoimistelijoiden Aurassa järjestämä kaksipäiväinen leiri on ainoaa laatuaan Suomessa. Tasapainon hakeminen kestää hetken. Renkaalla tapahtuvat liikkeet tehdään joko jalat remmeihin sidottuina tai vapaina ja koska olen ensikertalainen asetan jalkani remmeihin. Suomen ainoa rhönradeli rengasvoimisteluleiri järjestettiin Aurassa Kieppumalla voittaa itsensä Sanni Ääri on harrastanut rhönradeli rengasvoimistelua viime syksystä lähtien. Sonja Rainio, Amanda Salonen, Ronja Lukkala ja alhaalla seisova Sanni Ääri näyttävät mallia. . . –Notkeudesta on etua, mutta sekin kyllä kehittyy lajia harrastaessa. Suomeen se tuli vuonna 1994. Voimistelutaustasta voi kuitenkin olla apua. Voimistelurenkaalla on mahdollista tehdä noin 300 erilaista liikettä ja uusia liikkeitä kehitellään koko ajan
Pinta-alaltaan 80 neliön kolmiosta saadun 33 100 euron tarjouksen kunnanhallitus hylkäsi. Tilaan sisältyy vuonna 1 914 rakennettu asuinrakennus, kaksi talousrakennusta ja kuivaamo. Hoitoja hoivatyötä Pärjäätkö Kotonas ei tee, mutta pienet pihatyöt ja asiointipalvelu kuuluvat yrityksen palvelutarjontaan lähialueella. Tilan rakennukset sekä niitä ympäröivä maaalue myydään Jari Nummelle ja Sinikka Säilälle 41 500 eurolla. Pakkonen huomauttaa, että tekniikka on parasta silloin, kun se on täysin huomaamatonta. Kunta on ilmoittanut käyttävänsä varat vanhusten ja vammaisten asuinolojen edistämiseen kunnassa. . Emme ole sidottuja mihinkään yhteen tavarantoimittajaan. Teknologia auttaa pärjäämään kotona Omaishoitajan jaksamista voidaan helpottaa. Ehdotuksista asiakas valitsee, mitä hän toivoo ja haluaa. Niitä voivat olla esimerkiksi erilaiset hälyttimet, paikantimet, valaistuksen parantaminen, turvakytkimet, apuvälineet tai asunnon rakenteelliset muutokset, Pakkonen toteaa. Asiakkaalle ja hänen omaisilleen annetaan joka tapauksessa käyttökoulutus, ohjausta ja opastusta myös tämän itse hankkimien laitteiden asennuksessa ja käytössä. ” ” MARTTILA/Ollila Marttilan kunta myy perimästään Viljala-nimisestä tilasta tilalla sijaitsevat rakennukset sekä noin 0,5 hehtaaria maa-aluetta niiden ympäriltä. –Kilpailutamme, hankimme ja asennamme tarvittavat asumisen turvallisuutta ja mukavuutta lisäävät teknologiset ratkaisut. –Organisaatio on kevyt, jolloin hinnatkin voidaan pitää maltillisina. Monesta muistisairaasta huolehtivan omaishoitajan henkistä jaksamista voidaan helpottaa erilaisilla paikantimilla. As Oy Riiheläntien osakehuoneiston myynnin kunnanhallitus on päättänyt antaa kiinteistövälittäjälle. Luovutuksen ehtona on ollut, että omaisuus käytetään johonkin yleishyödylliseen tarkoitukseen. Ollilassa sijaitsevasta tilasta jää vielä myymättä reilu 18 hehtaaria. Tila kuuluu Marttilan kunnan Valtionkonttorilta saamaan osaan kuolinpesän omaisuudesta. Pala kunnan perimästä tilasta myytiin, varat vanhuksille ja vammaisille. Pakkonen tähdentää, että yksityishenkilöiden lisäksi hän tekee yhteistyötä kuntien ja yritysten kanssa. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina heinäkuun 8. Mari Pakkonen vaikuttaa toiminimen taustatukena. Yrityksen kotisivut ovat osoitteessa kotonas.fi Pärjäätkö Kotonas turvaa kotona asumista Petri Pakkosen yritys Pärjäätkö Kotonas tarjoaa hyvinvointiteknologiaa kotona asumisen turvaksi. –Tällaisia ovat muun muassa älypuhelimet, tietokoneet, nettiyhteydet, televisiot ja digiboksit. Suurin osa tilasta on peltoa, joka on vuokrattu vuoden 2 021 loppuun saakka. Yrityksen taustavoimana vaikuttaa Petri Pakkosen vaimo Mari, joka työskentelee Turun ammatti-instituutin kv-koordinaattorina. päivänä 2016 13 Ajankohtaiset YRITYKSEN MAKUA PÖYTYÄ/Kyrö Jorma Kaarto Pärjäätkö Kotonas -nimisen yrityksen perustanut insinööri Petri Pakkonen katsoo, että hyvinvointiteknologia tarjoaa monipuolisia ja parhaimmillaan yksinkertaisia ratkaisuja ikäihmisten ja pitkäaikaissairaiden turvalliseen kotona asumiseen. –Teemme kotona asumiseen liittyvien ongelmien arviointikartoituksen ja sen jälkeen kirjallisen ehdotuksen muutosratkaisuista. Hänellä on sairaanhoitajan ja terveystieteiden maisterin koulutus
Lieto hakee mukaan työllistämiskokeiluun MARTTILA Martinmajan leiripaikan lähistöllä olevassa metsikössä oli pienehkö maastopalo myöhään keskiviikkoiltana. Myös rästiin jääneet tukimaksut on ministerin mukaan nyt saatu lähes täysin maksettua, minkä pitäisi tuoda helpotusta maatalouteen. Nyt kuitenkin siirtymäajan päättymisen ajaksi on päätetty vuosi 2025. Maastopalo Marttilassa ORIPÄÄ Nelly Rauhala Maatalousnäyttely Okran avannut maatalousja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen valoi uskoa parempaan tulevaan. Lisäksi kaikilla oppilailla olisi käytössään koko perusopetuksen ja mahdollisesti myös lukion tilaja välineresurssit, kuten eri aineiden erikoisluokat. Pedagogisesti mallin etuina nähdään muun muassa erityisopetuksen ja myös erityislahjakkaiden oppilaiden opetuksen paremmat järjestelymahdollisuudet sekä laaja mahdollisuus ilmiöpohjaiseen ja integroituun opetukseen. Rehtorin tavoitettavuus heikkenee ja opettajien siirtyminen kahden työpisteen välillä heikentää yhtenäiskoulun tavoitteena olevaa yhtenäistä toimintakulttuuria Mikäli Kyrön kouluun jäisivät vain alkuopetusluokat 1-2, niiden oppilaat jäisivät vaille vanhempien oppilaiden antamaa mallia ja tukea muun muassa koulumatkoilla. Palo lienee saanut alkunsa huolimattomasta tulenkäsittelystä. Yhdistys ennakoi jaetun mallin vaikeuttavan oppilaiden mahdollisuuksia saada terveydenhoitajan, kuraattorin ja psykologin palveluja. Myös rakennuskannan ylläpitokulut ovat suuremmat kuin yhdessä kiinteistössä. Kirjelmässä myös näitä on listattu yhteensä 26 kohdan verran. Yhdistys listaa kannanotossaan yhteensä 26 huolenaihetta. Marttilan VPK:n yksiköt kävivät sammuttamassa hankalakulkuisessa maastossa kyteneen palon, jonka savunhaju leijaili miltei Marttilan taajamaan asti. Myös näiden yhteistyömahdollisuudet heikkenevät. Lieto hakee lisäksi kokeiluun osallistuvien kuntien kanssa OTE-hankkeen alueelliseksi pilotiksi, jossa kehitetään osatyökykyisten työllistymistä. Byrokratian vähennyttävä Toisena ratkaisuna maatalouden vaikeuksiin Tiilikainen nosti esiin tarpeen byrokratian kevennykselle. Kahdessa toimipisteessä toiminen heikentää tiedonkulkua. Vaikka maatalouden tämän hetkinen tilanne kaipaakin kipeästi toimia, ministeri uskoo, että neljän kuluneen taantumavuoden jälkeen käänne parempaan on tapahtumassa. –Mitä vä linnollisiin aikaa jää asioihin k taloudellin paranee. Yhdistys on lähettänyt asiasta kirjelmän kunnanvaltuutetuille ja koulujen rehtoreille. Kirjelmässä todetaan muun muassa, että kahteen kiinteistöön sijoittuva koulu lisää henkilöstö-, työtilaja työvälinekuluja. Ministeri korosti terveen järjen käyttämistä byrokratiasioissa. Kokeilun lähtökohtana on elinkeinoelämälähtöinen työllistäminen siten, että jokaiselle haetaan sopivaa polkua työllistymiseen. Yksi kiinteistö pelkkää plussaa Koko yhtenäiskoulun toiminta yhdessä paikassa pitää yhdistyksen mielestä sisällään runsaasti myönteisiä asioita. Positiivisia puolia jakamisella on yhdistyksen mielestä vain kaksi: alkuopetuksen rauhallisempi työympäristö sekä alkuopetuksen hyvät liikuntaja teknisen työn tilat. Myös oppilaskuntatoiminnassa tärkeä mahdollisuus ottaa oppia ylempien luokkien oppialailta puuttuisi. päivänä 2016 Uutiset PÖYTYÄ/Kyrö Päivi Perkiö Kyrön koulun vanhempainyhdistys on huolissaan suunnitelmasta, jonka perusteella tulevan Kyrön yhtenäiskoulun luokat jaettaisiin Elisenvaaran koulun ja nykyisen Kyrön koulun kesken niin, että joko luokkia 1-4 tai 1-2 opetettaisiin Kyrön koulussa. Vanhempainyhdistys muun muassa laskee yhden koulukiinteistön tuovan säästöjä, koska päällekkäisiä tiloja ei tarvita eikä opettajien työaikaa kulu koulujen välillä kulkemiseen. Vaikka metsätalous porskuttaakin erinomaisesti, erityisesti sikataloudella on Tiilikaisen mukaan kuitenkin ongelmia. Lisäksi erityisja tukiopetuksen järjestäminen on vaikeampaa, koska avustavan henkilöstön hyödynnettävyys on yhden toimipisteen mallia heikompi. Hyötyä lasketaan saatavan myös siitä, että opettajilla on yhtenäisessä työyhteisössä paremmat mahdollisuudet oppia toisiltaan. Kahden koulun malli huolestuttaa Kyrössä LIETO Liedon kunta hakee mukaan työvoimaja yrityspalvelujen alueelliseen kokeiluun yhteistyöstä kokeilusta kiinnostuneiden Turun seudun kuntien kanssa. Muutoksen piti tulla voimaan vuoden 2018 alussa. Tiilikain ti, että muu vat kuitenk tason päät Byrokra tyminen t rin mukaa tällä vaalik ympäristö uudistetaa taa ympär dollisimm päätettävä asioiden kä Ministeri avasi Okra Tiilikainen tarjosi ratkaisuja maatalouden ahdinkoon Pöytyäläiset Tilda Lahtinen ja Janna Siukonen pääsivät Hankkijan nosturin kyydillä ihailemaan 23 hehtaarin alue yläilmoihin oli jännittävä, mutta ylhäältä avautuvat näkymät matkan arvoiset. Tässä hyödynnetään sekä yrityksiä että kolmatta sektoria. –Huolena on ollut sika-asetus, joka säätelee tilojen toimintaa. Kokeilun kohderyhmänä ovat kaikki työttömät. Maaja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen avasi keskiviikkona maatalousnäyttely Okran. Hänen mukaansa yrittäjän aika ei saa liiaksi kulua hallinnollisten asioiden hoitamiseen. Auranmaan Viikkolehti 14 Perjantaina heinäkuun 8. Okran av kalle ennä kiviikkona kävi näytt lon muka mikä on 6 kuin aikai ensimmä –Yleens 15 000 ih että ihmis AVAJAIS. Näin sikatilallisille jää aikaa tehdä rauhassa harkittuja investointeja, Tiilikainen kertoi ja sai yleisön ryhtymään raikuviin aplodeihin
Väistötilat muodostuvat kahdesta erillisestä rakennuksesta, joiden kokonaisala on 1 018 neliömetriä. atian vähentulee ministean näkymään kaudella, kun lupien saantia an. Kunnan Yläneen toimipisteen ilmoitustaulu päätettiin ottaa käytöstä 11. Rumputöiden vuoksi katkaistu Kantatie 41 Riihikoskella ruuhkautti liikennettä pikkuteillä ja haittasi Turun suunnasta tullutta liikennettä. Näytöksessä nähtiin maaseudun kuuminta muotia työvaatteista ratsutalleille. Kuukausihinta on 17 200 euroa. Näyttely käynnistyi odotetusti, eikä ongelmia Isotalon mukaan ollut. Oripään kunnan osaston polkutraktorit vetivät varsinkin lapsia puoleensa. Elisenvaara väistää miljoonalla eurolla AURANMAA Maa-aineslain muutos siirsi heinäkuun alusta lukien päätökset maa-ainesten ottoluvista kunnanhallituksilta ympäristönsuojeluviranomaiselle. heinäkuuta lukien. Viranomainen vaihtui ähemmän aikaa menee haln asioihin, sitä enemmän yrittämiseen eli oleellisiin keskittymiseen. Kummien on tarkoitus tuoda kouluille tietoa yrittäjyydestä ja työelämästä. Yrittäjyyskasvatuspolkuun sisältyy muun muassa 6.-luokkalaisten kuuden tunnin leiri, joka toteutetaan 8.-luokkalaisten ohjaamana. SPÄIVÄ HOUKUTTELI ENNÄTYSYLEISÖN Suomalaisen ruuantuotannon valtti on puhtaus ” ”. Sen myötä nenkin tilanne nen huomaututokset vaatikin myös EUtöksiä. Yrittäjyyskasvatusta on aiemmin tuotettu Liedon kouluille muun muassa Yrityskylä-hankkeen kautta. Lietolaisia yrittäjiä kannustetaan ilmoittautumaa YESkummit kummiportaaliin. Liedon varhaiskasvatus ja koulutuslautakunta on päättänyt luopua Yrityskylässä vierailuista. päivänä 2016 Uutiset PÖYTYÄ Pöytyän kunnan hallinnon keskittäminen Riihikosken virastotalolle etenee. Myös nykyaikaistettu legendaarinen Hankkija-lippis vilahti näytöksessä. –Valtion ruokahankinnoissa aletaan edellyttää samaa, mitä edellytetään suomalaisilta viljelijöiltä. Tarkoituksena on saatristölupahakemukset mahman lähelle ihmistä kuntien äksi. Liedon kouluissa käyttöön YES-yrittäjyyskasvatuspolku PÖYTYÄ/Kyrö Sisäilmaongelmista kärsivän Elisenvaaran koulun väistötilat hankitaan Parmaco Oy:ltä. YES-keskus tuottaa kouluille valmista materiaalia ja koulutusta. Kunnanhallitus merkitsi hallinnon keskittämistä koskevan selvityksen tiedokseen. Hankkijan muotinäytös esitteli uusinta Hankkijamuotia Okrassa. Väistötiloista koituu kunnalle myös ylläpitokustannuksia muun muassa lämmityksestä, sähköstä ja siivouksesta. eelle levittyvää Okraa yläilmoista. Friisiläinen Gerke B nautti Mäkitalon huomionosoituksista. Ympäristönsuojelulautakunta lähettää asiasta kirjeen kaikille, joita muutos koskee. Varsinainen ilouutinen maatalouden harjoittajien kannalta oli maatalousja ympäristöministerin lupaus valtion ruokahankintojen edellytysten tarkastamisesta. Laihialta Okraan saapuneet Tanja Vesti lapsiensa Laurin ja Veeran kanssa parkkeerasivat selfievarikon eteen valokuvaan. Kunnan virallinen ilmoitustaulu on lokakuun alusta lähtien Riihikosken virastotalolla. sä aloituspäivänä on ollut hmistä. Jos Yläneen kunnantalo, Pöytyän kunnan Yläneen toimipiste, säilyy kunnan käytössä, arkistotilat voivat jäädä edelleen kunnantalolle. Kyllä se näkyikin, siä oli paljon liikkeellä, Isotalo kertoo. Kesa maatalousnäyttelyssä telypäällikkö Jukka Isotaaan noin 21 000 ihmistä, 6000 kävijää enemmän isempien näyttelyiden isinä päivinä. Jatkossa ennakkoäänestys voidaan järjestää Yläneen kirjaston näyttelytilassa. Auranmaan Viikkolehti 14 15 Perjantaina heinäkuun 8. Kunnan infopiste siirtyy kirjastoon. Samalla selvitetään Yläneen kunnantalon saneerausta mahdollisesti päiväkotikäyttöön. Viiden vuoden kokonaishinnaksi tulee 1,03 miljoonaa euroa. Kunta rakentaa väistötilojen perustukset rakentamiseen liittyvine sähkö-, kaukolämpö-, vesija viemäriliittymineen sekä mahdollisen paalutuksen. Ainoastaan liikenneruuhkat vaivasivat alueella. ajaispäivä houkutteli paiätysmäärän ihmisiä. Samaan aikaan päättyy myös Kyrön ilmoitustaulun käyttö. Tyttöjen mukaan matka Ypäjäläiset Pekka ja Eila Pietilä pääsivät maistamaan Kalle Markulan valmistamaa muinaisolutta eli mallassahtia. an Mummolassa Vammalassa vieraileva rovaniemeläinen Mette Mäkitalo ihasteli hevososaston tähtiä. Lapin Voima Oy:n mallassahti valmistuu Markulan arvion mukaan noin neljässä tunnissa. Muutoksen vuoksi toiminnanharjoittajien tulee asettaa tai siirtää maa-ainestenottopäätöksen ja lain mukainen vakuus ympäristönsuojelulautakunnalle. Väistötilahankinnasta päätti Pöytyän kunnanhallitus. Töiden karkea kustannusarvio on 100 000 euroa. Vaatimuksena on, että ruoka vastaa Suomessa käytössä olevia standardeja, ministeri lupasi ja muistutti puhtauden ja viljelijöiden ammattitaidon olevan suomalaisen ruuantuotannon valtti. Yläneen kunnantalo voidaan muuttaa päiväkodiksi LIETO Liedon kunta ottaa kouluissa käyttöön YES-yrittäjyyskasvatuspolun ensi lukuvuodesta alkaen. Suuressa osassa lupaäsittelyä tullaan käyttämään ilmoitusmenettelyä. Pöytyän kunnan Yläneen toimipiste on palvellut myös ennakkoäänestyspaikkana
Pyöräilin yhtenä kesänä Saloon ja takaisin, se on paras muisto, koska sen jaksaa tehdä ehkä kerran elämässä. –Pitää oikeasti olla myös sisäisesti kaunis ja mukava toisille. Charlien tajuamatta Max lavastaa kaksikon kuoleman ja he aloittavat uuden elämän varastetuilla henkilöllisyyksillään. Olen oppinut myös kärsivällisyyttä, Janina lisää. 14-vuotiaana hän kävi mallikoulun ja kuvautti mallikansion. Sisäistä ja ulkoista kauneutta Auranm m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m maa aa a aa aa aa aa aa aa aa aa aa a aa aa aa aa aa aa aa aa a aa an n n n n n n n n n n n n n n n n n n n n Vi V V V V V V V V V ikkolehti Nuorten palsta SMASH ilmestyy kaksi kertaa kuukaudessa. Mikä on kesän ehdottomin lempiherkkusi. Max herättää Charlien mielessä kuvia muutoksista tylsään elämäänsä ja Charlie lähtee Maxin kanssa huviajelulle merelle. Elokuvan alku oli selkeä ja helposti ymmärrettävä. Vaatemallina ja lehtikuvauksissa on puolensa, vaatemallina ei itse malli ole se pääpointti, vaan pitää tuoda vaate mahdollisimman hyvin esiin. Janina ei tee mallinhommia täyspäiväisesti, vaikka se olisi tietysti unelma. Mikä on paras kesämuistosi. Niklas Jansson, 16, Koski 1. Lehtikuvauksissa taas saa itse olla esillä ja kuvan pääpointtina. –Promohommia on helpoin saada, mutta olen tehnyt myös muotinäytöksiä sekä vaatemallin hommia lehtikuvausten lisäksi. Mallihommiin kuuluu kaikenlaisia edustustehtäviä, kuten kuvauksia, promohommia ja muotinäytöksiä. Tietysti ulkonäkökin on tärkeä, mutta pitää olla myös hyvä tyyppi. Janinalle mallina oleminen on opettanut, että pitää osata olla välittämättä toisten mielipiteistä liikaa eikä kaikkia voi miellyttää. 3. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina heinäkuun 8. Myös Adam Sandlerin eli Maxin näyttelijäsuorituksessa ei ollut moitittavaa. E.P. Tällä alalla täytyy kuitenkin olla valmis tekemään paljon töitä. E.P. Paras kesämuistoni on viime juhannus koska sain viettää aikaa hyvien ystävieni seurassa. 3. Teen edelleenkin kuvauksia ilmaiseksi välillä, koska se ei ole mulle pelkkää työtä, vaan asia jota rakastan. Arvosana: **** Arvosteluasteikko: Unohtumaton ***** Hieno **** Kannattaa katsoa *** Kannattaa katsoa, jos vaihtoehtona on täydellinen tylsistyminen ** Ei kannata katsoa, vaikka vaihtoehtona olisi täydellinen tylsistyminen * The Do-Over Jussi Uusitupa, 16, Marttila 1. Mallinhommat alkoivat noin puolitoista vuotta sitten, kun Janina laittoi omia kuviaan mallienja valokuvaajien sivustoille, joissa hän etsi kuvaajaa. Charlien tohelomaisuus ja viattomuus iskevät katsojaan omalla tavallaan. Tärkein ominaisuus mallina olemisessa on, että tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Mitkä ovat välttämättömiä asioita sinulle kesällä. Janina on osallistunut moniin kilpailuihin, esimerkiksi Miss Drifting 2015, Miss Forssa 2015, Salon Kesäkissa 2015, Miss HTS 2015, Miss Gridgirl 2015, Miss Bomber 2016 sekä Miss Worldwide Bomber 2016. 2. Päivätyö on kuntosalilla. 2. –Olen tällä hetkellä hallitseva Miss Bomber 2016, Miss Worldwide Bomber 2016 sekä Salon kesäkissa 2015. En todellakaan ajatellut pääseväni kilpailuun, mutta niin siinä sitten kävi ja sain sitä kautta promoottorina töitä sekä luotua hyvin suhteita eri kuvaajiin, joilla pääsin taas eteenpäin, Janina kertoo. Kuitenkin elokuvan jatkuessa eteenpäin alkoi vastaan tulla odottamattomia juonenkäänteitä, jotka saattoivat sekoittaa katsojan pään hetkeksi. Luksuselämä ei kuitenkaan kestä kauaa, kun varastettujen henkilöllisyyksien todellinen alkuperä tulee selville. 3. 1. Nuorille mallinurasta unelmoiville tytöille ja pojille Janina sanoo, että jos mallitoimiston kautta ei pääse tekemään mallin töitä, on muitakin mahdollisuuksia –Nykyään tarvitaan paljon erityylisiä malleja. Nyt hän on asunut noin vuoden Lahdessa. Kristjan Vist, 16, Koski 1. I.M. Olen tehnyt todella paljon ilmaiskuvia ja muita töitä ennen kuin niistä on alettu maksaa mulle. Vanhan ajan vanilja äätelö on ehdottomasti paras, koska siinä on hyvä maku. Pöytyäläislähtöinen Janina Kumlander tekee uraa mallina Hanna-Maria Grönlund, Hmgvalokuva.. Kesällä on pakko grillata makkaraa. Kuvaukset kestävät yleensä kolmesta neljään tuntia, joten syöminen ja erityisesti kesällä veden juonti on ehdottoman tärkeää. toukokuuta 2016 The Do-over on vain Netflixistä katsottava uusi toiminta-, ja komediaelokuva, joka on osa Adam Sandlerin ja Netflixin neljän elokuvan sopimusta. päivänä 2016 Iina Mäkelä iina.inkku.imk@ gmail.com 044 2708 808 Elina Pihkonen e.pihkonen99@ gmail.com 040 5226 299 Veeti Nurminen veeti.nurminen@suomi24.. Kesän lempiherkkuni on salmiakkijäätelö, koska se on erikoinen muihin verrattuna. Tykkään molemmista paljon, Janina kertoo eri mallialoista. 3. Olen sijoittunut Miss Driftingissä toiseksi perintöprinsessaksi, Car Babessa iltalehden äänestyksessä kolmanneksi sekä Miss HTS ja Gridgirl -kisoissa yleisön suosikiksi, Janina kertoo saavutuksistaan. 2. Magnumin valkosuklaajäätelö, koska se on paras jäätelö. Varsinainen ponnahduslauta mallihommille oli kuitenkin kauneuskilpailu, johon hain vähän niin kuin puoliksi vitsillä. Mistä tai kenestä sinä haluaisit lukea jutun. Kesällä kuuluu käydä festareilla, jotta voi irtautua arjesta. –Yllätykseni kiinnostuneita riitti. Elokuvassa yllätyksetöntä elämää elävä Charlie McMillan törmää luokkakokouksessa vanhaan ystäväänsä Max Kressleriin. Pikkutytöstä lähtien Janina on haaveillut mallin töistä. Ongelmien ja tapahtumarikkaiden tilanteiden jälkeen Charlielle selviää Maxin oikea syy vaihtaa henkilöllisyyttään, jolloin he puhaltavat lopulta yhteen hiileen. 2. Uiminen ja saunominen kuuluvat suomalaiseen kesään. 045 3929 415 Heidi Myllymäki mylly.heidi@ gmail.com 044 9185 911 Smash arvostelee Janina Kumlander on 20-vuotias entinen pöytyäläinen, joka toimii mallina. Kerro ihmeessä meille! Huom: laita juttuvinkkisi tulemaan tekstiviestinä tai sähköpostilla! 16 Gallup Ohjaus: Steven Brill Pääosissa: Adam Sandler, David Spade, Paula Patton, Kathryn Hahn, Renée Taylor, Nick Swardson, Sean Astin ja Luis Guzmán Genre: komedia, toiminta Alkuperäinen julkaisupäivä: 16. Elokuvaa ei näytetä elokuvateattereissa. Elokuva oli tyypillinen Sandlerin näyttelemiselle, mikä toimi loistavasti yhteen elokuvan juonen kanssa. Se on myös hyvää treeniä, koska aina voi kehittyä, Janina kertoo. Viime kesän Weekend-festivaalit Virossa on ollut parasta. Kuitenkin hämmennyksen hetket eivät olleet liiallisia, vaan elokuvan juonesta pääsi hyvin äkkiä jälleen jyvälle
päivänä 2016 17 HUOLTOJA VARAOSAPALVELU VERKKOKAUPPAMME AVOINNA 24/7 Tutustu OKRA-tarjouksiimme verkkokauppasivuillamme HUOM! Tarjoukset voimasssa vain OKRA-maatalousmessujen aikana MYÖS LIIKKEISSÄMME, tuotteita rajoitettu erä. – VARMA VALINTA -OLKAIMET 1.899 € TECHNICAL VYÖTÄRÖHOUSUT TAI TURVAHAALARIT -O 9 90 199 00 LAATUMERKIT AMMATTITAIDOLLA OKRA-MESSUTARJOUKSET VOIMASSA 30.6.-10.7.2016 2IN1 VIILANOHJAIN SINÄKIN OSAAT VIILATA! Ä N OSAAT SIN INÄ NÄK ÄKIKIN IN OS OSA SAA AAT AT LA ! VIVIIIILILA LAT ATA TA!A! 29 00 – AMMATTILAISEN VALINTA – TORNADO 2098 1.499 0000 STIGA PARK 220 ESITTELYSSÄ MYÖS STIHL BR 450 -REPPUPUHALLIN SÄHKÖSTARTILLA! ESILLÄ KOKO STIGA MULTICLIP -RUOHONLEIKKURIMALLISTO – tule tutustumaan! FS 260 C-E RAIVAUSSAHA FS 490 C-EMK RAIVAUSSAHA RAIVAUSSAHAN VAKIOTERÄT E SSAHA 599 00 7.20 NTA 899 00 399 00 ESITTELYSSÄ MYÖS STIHL BR 450 BR 550 REPPUPUHALLIN MS 251 MOOTTORISAHA 15 00 – Polaris-mönkijät – Kranmann-metsävaunut, Ultratec-peräkärryt – Latvo-hydrauliikkapaketti POLARIS mönkijään – Nuvax 580 -kippikärry – Husqvarna-pienkoneet ja Automowerrobottiruohonleikkurit – Stihl-pienkoneet laatua arvostavalle – Stiga-ruohonleikkurit – HUKKA-Hukkakauramopo Husqvarna Rider alustalla ESILLÄ KOKO STIGA MULTICLI -RUOHONLEIKKU MALLISTO – tule tutustumaan! UUTUUS STIGA PARK 2.995 00 ERIKOISERÄ 9.990,TARJOUS + tk. POLARIS SPORTSMAN 570 EFI ACE SP EPS (=ohjaustehostin) VAIN SPORTTIKONEE STA! AJAMISEN HELPPOUTTA – TEKEMISEN MUKAVUUTTA KAUPAN PÄÄLLE! 595 00 + FOREST-PERÄKÄRRY € POLARIS-VINSSI € N PÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLE! 7.990 € SPORTSMAN 570 EFI 4X4 EUT Ultratec-peräkärry. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina heinäkuun 8
PÖYTYÄ Olli-Pekka Pauna Heinäkuu avattiin mukavassa poutakelissä Ykköspesiksen kärkijoukkueen Siilinjärven Pesiksen vierailulla Kumilassa keskiviikkona. Raoul Grifiin uskoneet pelaajat saivat voittopelipanoksensa takaisin 27-kertaisena. Rata C 3.4 km: 1) Tatjana Eskolin 40.05, 2) Ossi Juusti 41.51, 3) Ilkka Kuuluvainen 47.32, 4) Heli Antikainen-Pauna 48.12, 5) Sami Tarkkonen 48.34, 6) Kaarina Rahkasuo 52.49, 7) Jukka Nurmi 53.55, 8) Reijo Hyytiäinen 55.24, 8) Outi Montonen 55.24, 10) Jarkko Nurminen 57.01, 11) Ari-Pekka Luoma 1.02.16, 12) Tarmo Heikkilä 1.08.07, 13) Svensjö Oscar 1.09.04, 14) Untamo Mikkola 1.10.28, 15) Tiina Ekman 1.10.40, 16) Paula Saari 1.12.33, 17) Matti Isotalo 1.17.39, 18) Heikki Vuori 1.18.00, 19) Anna Pullinen 1.19.27, 20) Elina Saari 1.26.40, 21) Kaisa Välimaa 1.26.45, 22) Leena Knuutila 1.37.03, 23) Veikko Haapanen 1.37.09, 24) Leena Tirkkonen 1.38.42, 25) Maija Hakamäki 2.11.38, 26) Pirkko Hakamäki 2.11.41, 27) Antti Leinikka 2.12.00. Kolmostuomari näyttää ehtimistä. jakso 2vp 1-1 Joona Salmi/Ville Harju PÖYTYÄN JUOKSUT Urheilu Ensimmisen jakson juoksut nähtiin jo kahdessa ensimmäisessä vuoroparissa. Myös vastustajan lukkarin Teemu Kinnusen hyvällä syöttötyöskentelyllä oli merkittävä vaikutus sisäpeliin. Ensimmisen jakson juoksut nähtiin jo kahdessa ensimmäisessä vuoroparissa: hyvän ulkovuoron jälkeen Pöytyä rakensi kahdella palolla kakkoskärjestä vielä tilanteen ja Marlo ”Hovi” Jaakkola löi Toni Pomellin komealla kumuralla kotiin siirtäen kotijoukkueen 1-0 johtoon. Silloin Kumilaan saapuu Haminan Palloilijat. Seuraava kotipeli keskiviikkona 13.7. Viimeisessä vuorossa Pöytyä sai vielä hienon mahdollisuuden mutta Jaakkolan hyvällä kakkosjatkekumuralla Niko Julin ei edennyt kotiin ja tasoitusjuoksu jäi lopulta saamatta. Ville Harju (0/1, 4/6) . Taakse jäi sellaisia kaviourien ikoneita kuin Mika Forss, Ari Moilanen, Harri Koivunen ja Seppo Sarkola. Jakson ainoan juoksun Pöytyälle löi jokerina riviin jälleen palannut Joona Salmi, tuojana hienon kopparipelin pelannut Ville Harju. . Ei ollut Teivon ratahaastattelija Kari Lähdekorpi sen paremmin kuin Ellinoora Laurila varautunut voittajahaastatteluun. Toni Pomell (0/1, 5/5) 2. Rata A 6.8 km: 1) Timo Juusti 1.11.55, 2) Paavo Riitamaa 1.20.48, 3) Jari Jasu 1.40.24. Rata D 1.7 km: 1) Seija Virtanen 50.38, 1) Minna Virtanen 50.38, 3) Laura Prusila 1.12.07, 4) Katri Prusila 1.12.28, Ei aikaa: Pirkko Eskola. Pari viikkoa aiemmin Pöytyä oli yllättänyt sarjajohtajan vieraissa, mutta nyt ei pistepotti kasvanut ensimmäisen jakson tiukoista numeroista huolimatta. Pöytyä taipui sarjajohtajalle Toisen jakson vimeinen palo. Toisessa vuorossa SiiPe nousi rinnalle ja ohi johtoon 1-2. päivänä 2016 TULOSPÖRSSI 1. Rata B 5.4 km: 1) Jyrki Ojaniemi 46.48, 2) Minna Seppänen 1.01.25, 3) Laura Korpela 1.03.22, 4) Aapo Ekman 1.03.38, 5) Arttu Korpela 1.06.06, 6) Markku Paija 1.07.47, 6) Päivi Klemelä 1.07.47, 8) Henrikki Riikonen 1.22.36, 8) Noora Heikman-Riikonen 1.22.36, 10) Heikki Pajula 1.24.26, 11) Jorma Prusila 1.31.37, 12) Anne Kujala 1.52.09, 12) Pertti Kujala 1.52.09, 14) Ilpo Tirkkonen 1.52.57, Keskeytti: Ralf Ölander. Sen verran Teivosta kumminkin informaatiota irtosi, että ohjastaja kyllä luotti hyviä merkkejä näyttäneeseen hevoseen, mutta voitto oli silti iso yllätys. Vasta 80 kilpailua ohjastanut Ellinoora Laurila hanki Teivosta konkareiden joukosta voiton Raoul Grifillä. Viikkorastien perässä kirmattiin Koskella Purhaanmammanmäellä 4. PÖYTYÄ/Yläne Teivon tiistain raveissa pelaajat ja kanssakilpailijat saattoivat vain katsoa epäuskoisina, miten yläneläinen Raili Mäki-Jaakkolan valmentama ja Ellinoora Laurilan ohjastama Raoul Grif paineli uupumatta kärjessä ja voitti koko ryhmäajon puhtaasti uudella ennätyksellään 14,5a. heinäkuuta. Menestyksen lisäksi Mäki-Jaakkolan hevosille tuli palkintorahoja 2.400 euroa. Elllinoora Laurilan äidillä Raili Mäki-Jaakkolalla oli valmentajana karkkipäivä myös seuraavassa lähdössä, jonka voitti moninkertainen Kasvattajakruunu-sankari Moonlight Love Hannu Torvisen ajamana kilometriajalla 16,2a. Raoul Grif löi ällikällä Pöytyä Siilinjärvi 2 juoksut n ” ”. Auranmaan Viikkolehti 18 Perjantaina heinäkuun 8. Toisella jaksolla Pöytyän sisäpeliä söivät edelleen lukuisat merkkivirheet ja huonot lyöntivalinnat. jakso 1vp 1-0 Marlo Jaakkola/Toni Pomell 2. Toiseksi tullut pelisuosikki Heidi Ale jäi kahden kymmenyksen päähän. Palkitut: 1
Tule tutustumaan! www.karengas.fi 02 484 1071 KA-RENGAS Osasto 23 Turun Konekeskuksen osastolla Tarvasjoentie 25, 21380 Aura (Entinen Lea?n makeistehdas) Myymälän puh. Aleksi Lampinen oli Inka Metsäsalon kanssa samaa mieltä siitä, että hauskinta laitteessa oli poikittaisten puomien yli juokseminen. Hinnat / kpl, sis. 040 661 4666 www.makelanrakennus.. 390 € 720 € 625 € Messuilla mukana Cordiant uutuus mallit DM-1 FR-1 ja VM-1. Wibit villitsi Kyrön maauimalassa Wibit-rataa kierrettiin yhä uudestaan ja uudestaan. Pakettina: 550/45-22,5 Alliance FarmPro 328 16 pr ValuePlus sekä 16-22,5 vanne 8-pulttinen ET ...... Päivi Perkiö Täyden palvelun rengasalan ammattilainen Koski Tl Turku Vantaa 315/70R22,5 315/80R22,5 370 € 370 € 31 31 31 / 5/ 5/70 70R2 R22 2 2 5 5 5 37 370 € Bridgestone eturenkaat R-Steer / R297 ALLIANCE maatalousrenkaat huippuedullisesti O Ollemm me e e m mu u uk kana a O OKRAm m maata a alousnä ä äy yttelly yssä 6 6..-9.7.2 2 2016! MESSUJEN KUNNIAKS I Hinnat / kpl, alv 0%, sis. 040 661 5158 MÄKELÄN KESÄTARJOUKSET Rakennustarvikemyynti Marko Vilppala , puh. kierrätysmaksun. –Tässä on hienoa se, että radan voi mennä läpi niin monella tapaa, arvioi Olavi Nieminen. Tuotteita rajoitettu erä. kierrätysmaksun. Outlet Kuusipaneeli puuvalmis STP 12 x 120 economy 0,43 €/jm (3,99€/m²) Mänty lattialauta päätypontattu 28 x 145 Classic 2,19 €/jm Kuusipaneeli valkovahattu STP 14 x 120 classic 0,87 €/jm (7,99€/m²) AVOINNA ARK 8-17 LA 9-13 Piklaksen ikkunat nopealla toimituksella, myös asennettuna Teknos PEITTÄVÄ PUUNSUOJA MEILTÄ TEKNOKSEN Ä 68 ,90 Woodex Aqua Solid pm1 9 l valkoinen MEILTÄ KAIKKIA RAKENNUSTARVIKKEITA Hitachi 1050 W katkaisu/jiirisaha C8FSE + pöytä 015 + pppppppppppppppppppppppööytä 015 175,175 pakettitarjous 399,Pora/ruuvinväännin DS18DJL 2,5Ah Terassilauta 28x95 vih. 540/65R28 Alliance FarmPro 365 ..... Päivän edessä märistä muovipuomeista tuli entistä liukkaampia ja tehtävästä haasteellista. Nuorin temppuilijoista oli kaksivuotias ja vanhimmat aikuisia, mutta erityisesti rata viehätti alakouluikäisiä. 380/85R24 Alliance FarmPro ....... alv 24 %, sis. päivänä 2016 19 PÖYTYÄ/Kyrö Reilusti yli 70 uimaria ennätti tutustua kahden päivän aikana Kyrö maauimalassa Wibit-temppurataan. alkaen 0,98 €/jm kesähinnon (16,45€/m²) Veeti 14 Saunat MEILTÄ TAMMISTON PIHAMÖKKEJÄ. –Olin täällä sunnuntaina kuusi tuntia ja tänään varmaan yhtä kauan, maauimalassa muutenkin ahkeraan käyvä Inka ennusti. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina heinäkuun 8. OKRA-tarjoukset voimassa 15.7.2016 saakka
HENKILÖAUTOT AS.AUTOT JA -VAUNUT kesälauantait lomailemme Lamminkatu 7, 32200 Loimaa 040 450 7001. Auranmaan Viikkolehti 20 Perjantaina heinäkuun 8. erä vaikka lokakuussa. 99tkm -13 24.990 39.990 Fiat Pössl LMC Tourer 54 44tkm -10 18.990 Nissan Qashqai 1,6L Stop / Start System Visia 2WD 5M/T Select 45tkm -13 17.890 Ford Focus Coupé-Cabriolet 2,0 145 hv autom. Premium Limited 99tkm -09 69.990 Hannu Saarelainen lomalla Pekka Seppä 0500 221 460 Lamminkatu 7 Lamminkatu 39 Pekka Lahti lomalla Ilkka Lintula 0400 824 108 Aapo Hakala 050 539 7320 Jouko Hakala 0500 742 082 Hannu Hutka 0500 457 045 Jaakko Suvila 040 530 1744 Joonas Hossi 040 450 7016 Tomi Hyvönen 040 517 3617 HENKILÖAUTOT MOOTTORIPYÖRÄT+MOPOT AS.AUTOT JA -VAUNUT Burstner Viseo 720 Fiat 150hv 2,3JTD Prinsessa vuode! 16tkm -15 Nissan Qashqai DIG-T 115 Acenta 2WD 6M/T Safety Pack 55tkm -14 HENKILÖAUTOT MEILTÄ UUSIIN FORD-, SKODAJA NISSAN-AUTOIHIN KAIKKI KAMPANJATARJOUKSET! Ostamme ja vaihdamme halvempaan – myös asuntoautot ja moottoripyörät. Joustava rahoitus, jopa ilman käsirahaa ja korkoa. 1. päivänä 2016 34.990 23.990 18.990 Solifer Finlandia 560 MH Erillisvuoteet -08 Audi A5 Sportback Business 2,0 TFSI 155 kW quattro S troni 40tkm -11 11.990 Tabbert Jeunesse 480 -07 Audi Tt Roadster 2,0 Turbo FSI 147 kW 90tkm -07 Ford Focus 1,0 EcoBoost 125 hv Start/ Stop Trend M6 5-ovinen 53tkm -13 990 Yamaha Neos 50 12tkm -08 42.790 Volvo V70 D4 AWD Business Summum Edition aut 74tkm -14 6.990 Aprilia Tuono 1000 R Factory 22tkm -08 23.990 BMW K 1600 GTL 38tkm -12 17.980 22.890 Skoda Octavia Combi 1,6 TDI Elegance DSG Autom
Lähde mukaan katsomaan uudistunutta näyttelyä koko perheen voimin. Kioskipaikasta nuorten ei tarvitse maksaa vuokraa, kunhan pitävät paikat siistinä. 2016 klo 18.00 Tarvasjoen kesäteatterilla. Isotuvan tilalla on lisäksi tapahtumissa kiertävä myyntikärry. Isontuvan jäätelöbaari palvelee jäätelönhimoisia Pöytyän Karinaisissa. Liput jaetaan autossa. –Kahvia ja pullaa menee aika usein ja melkein aina pullat ovat aamulla leivottuja, Roope vinkkaa. Mukana Kuningaskalastaja-yhtye. Kesäretki Helsinkiin Päivän voit viettää vaihtoehtoisesti tutustuen Korkeasaren eläimiin tai historialliseen Suomenlinnan merilinnoitukseen. Sokkomatka 16.8. Kalervolle p. Maatalousmuseon ystävien kesäpäivät 12.–13.8. pe 15.7. Kumilan rukoushuone, Kumilantie 73 klo 19. päivänä 2016 21 Ajankohtaiset TERVEMENOA SEURATOIMINTA Perjantai . Ajatus kioskista lähti äiti-Katja Valtoselle ehdotuksesta. Kirjasto tarjoaa kahvit ja seurakunta pullat. klo 13 kokoonnutaan Riihikoti Palvelukeskuksen päiväpirttiin. Esitys on 24.7. Tavataan torilla Iloinen toriaamu Marttilan torilla 16.7 klo 9–11. Karjalaiset rannalla Auran, Kyrön seudun, Marttilan ja Tarvasjoen karjalaiset kokoontuvat yhteiseen rantapäivään ti 19.7. Korkeasaaren pääsyliput ovat 12 e aik, 6 e (lapsi 4-17 v.). Tarvasjoki 700 vuotta Tarvasjoki 700 v. Kahvitarjoilu klo 18.30. (www. Sitova ilmoittautuminen HelleWiin viim. ja to 14.7. 044 519 5505. mennessä Sanna Mattilalle slujalahti@gmail. Ennakkoilmoittautuminen seurojen puheenjohtajille viim. Rainion mukaan jäätelömyynti on suorassa suhteessa säähän. Eläkeliiton Kosken Tl yhdistys la 9.7. juhla huipentuu Sakari Kännön kirjoittamaan ja Lasse Litjon ohjaamaan näytelmään Härkätietä Eurooppaan. klo 16–20 Iltatori Auran kunnan torilla. Marianna Rainio myy Marttilan Pikkulämpimän pihassa olevassa jäätelökioskissa myös pehmiksiä. on puhumassa Turkka Aaltonen. klo 13 Kakarlammelle, jossa karjalaista ilonpitoa, saunomista, uintia, kohvia ja arvontaa. Pulinakerho Riihikosken kirjastossa kokoontuu pulinakerho perjantaina 8.7.2016 10:00-12:00. –Paljon sitä on kysytty, mutta paikkakunnalla on liian vähän väkeä, Taina Hamppula toteaa ja kertoo, ettei jäätelökioskin pitäminen kannattanut. Pääsylipuista, ruokailuista ym. Pyynikki 27.7. Tiedustelut Marita Sauren p.050 5741798. Ohjelma ja ilm. Liipolanjärven kesäkioski palvelee koulujen alkuun asti pe klo 16–21, la klo 13–21 ja su klo 13–21. Soittoa, yhteislaulua, mölkkyä ym, omat makkarat mukaan. ma 25.7. kysele peruutuspaikkoja. Pyynikin kesäteatteriin 27.7. Lähtö Paimion kesäteatteriin pe 15.7. maksuton). Nautimme lounaan paikanpäällä klo 11, lounaan jälkeen opastettu kierros. Matkalta voi tulla kyytiin. (02) 763 7700 tai info@sarka.fi. Pelataan asukkaiden kanssa ym. Tulevia tapahtumia . . Niin me päätimme perustaa sellaisen, Noora selittää. 7 e ja lapsi (0-17 v.) maksuton. Gospelridersit ja Kuningaskalastaja Gospelridersit päräyttävät prätkillään Auran torille perjantaina 8.7. Tarjoilua. Matka Sarka-maatalousmuseoon Keihäskosken Martat ja TourulanKeihäskosken kyläyhdistys järjestävät matkan Sarka-maatalousmuseoon 13.8. Tänä kesänä kioskia ei kuitenkaan ole tulossa. Ilmoittautuminen 24.7. Saatavilla on ternimaitoa, vihanneksia, mansikkaa, munia, leivonnaisia ja kahvilanpitäjäkin on paikalla.Tulethan viihtymään kanssamme. Kärsivällisyyttä ja iloisuutta vaativa työ on Roopen ja Nooran mukaan hauskaa hommaa. . Kosken Karjalaseura ry. Tervetuloa. Rantapäivä Liparilla EL-liiton Kosken yhdistyksen rantapäivä Liparilla la 9.7. Eläkeliiton Pöytyän yhdistys ti 12.7. Voit ottaa mukaan myös picnic-eväät. Paistetaan makkaraa yht. Kyrön Seudun Karjalaiset ry kesäpäivä Kakarlammen majalla 19.7. Autossa vielä tilaa, yhdistys maksaa matkan. . AURANMAA Marika Timonen Perinteiset jäätelökioskit ovat Auranmaalla harvassa. vielä paikkoja kysy Heikiltä p. Säävaraus. –Parasta on kun saa jutella ihmisille, he hymyilevät. Ohjelmassa: Yhteislaulua, hanurimusiikkia, runoja, sketsejä, arvontaa, uintia ja saunomista sekä tikkaja renkaanheittokisa. . Jäätelön, suklaapatukoiden, sipsipussien ja limsan lisäksi kioskista saa kahvia ja tuoreita pullia, jotka ovat joko nuorten äidin tai mamman valmistamia. Ti 12.7. klo 12 alkaen. Eino ja Anna Liisa leikittävät ja muu vapaaehtoisten joukko hoitelee torimyynnin. ma 11.7. klo 12 rantapäivä Liparilla. Lauttamaksu on Suomenlinnaan 5 e, Korkeasaareen aik. Tuuha siekii! . Lähtö Yläneen torilta klo 10, Keihäskosken bussipysäkillä klo 10.15. . Eläkeliiton Marttilan yhdistys rantapäivä Kakarlammella 13.7. Katso lippujen hinnat nettisivuiltamme, sisältää pääsylipun, matkan ja lounaan. klo 18 Nuortentuvan pihalta. Lähde mukaan. Lippujen myynti Tarvasjoen osuuspankissa 10 /henkilö, sisältää kahvin. Kesäkioskista saa tuoretta pullaa Roope Rajalan ja Noora Valtosen kesäkioskista saa muun muassa kahvia ja pullaa. Suomenlinnaan ja Korkeasaareen lautat lähtevät Kauppatorilta. Musiikista vastaa Pirjo Leino ja juontajana on Sirpa Rynkä. klo 14 Tarvasjoella Herrasmannilla Tarun majalla, ilm. ilmaiseksi. Eläkeliiton Yläneen yhdistys mölkkypelit ma 11.7. Ilm. 044 484 2833. Liput noudettava 15.7 mennessä. . Kumilan rukoushuoneen kesä Suviehtoon sana ja sävel-illassa tiistaina 12.7. Yhteislauluja lauletaan Lauluja Jeesuksesta -kirjasta. Vakituisten ja kiinteällä paikalla toimivien jäätelökioskien lisäksi Auranmaalla saattaa kesän mittaan vierailla ulkopaikkakuntalaisia toimijoita jäätelövaunujensa kanssa. Jäätelökioskit Auranmaalla harvassa. klo 14 Yhtenäiskoulun nurmikentällä pelataan bocciaa. . Pirjo 044 270 9320. Nooralla on kahden viikon pesti Salessa, kun taas Roopen kesä kuluu kioskin ohella ruohoa leikaten ja lapsia uimakoulussa leikittäen. Auran helluntaiseurakunta. Lauantai . Kotiseutuyhdistys Tarvaiset ry ke klo 9 talkoot Kertun mökillä. 044-484 7412! Eläkeliiton Auran yhdistys ry ti 12.7. klo 14.30–17 koulun kentällä. kukin vastaa itse. Helteen yllättäessä nuoret saattavat aukaista kioskin myös arkena. Liipolanjärven rannalla kauppa käy nuorten mukaan lämpiminä päivinä hyvin, viileällä on hiljaisempaa. KOSKI Nelly Rauhala Koskelaiset sisaruspuolet Roope Rajala, 14 ja Noora Valtonen,15, laittoivat kesäkuussa toimeksi ja avasivat Liipolanjärven uimarannalle kesäkioskin. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina heinäkuun 8. Korkeasaareen kuljetus myös ryhmän omalla bussilla. Vielä viime kesänä Oripään Shellilläkin oli jäätelökioski. Järj. Aukioloja rajoittavat kuitenkin nuorten muut kesätyöt. linja-auto 10.15 Ollilasta kirkonkylän kautta 10-tielle. Jäätelökioskeja löytyy vain Kosken torilta sekä Marttilasta grillikahvio Pikkulämpimän pihasta. viim. kuntapalvelut.fi/poytya) Tapahtuman järjestävät Auran ja Pöytyän vapaa-aikapalvelut. com, 0407663637. Uimarannan saunarakennuksen terassilla toimiva kioski palvelee pääsääntöisesti viikonloppuisin. Aiempina kesinä myös Aurassa toimi jäätelökioski, joka kuitenkin joutui useasti ilkivallan kohteeksi. ELÄKELÄISET Auranmaan seniorien rantapäivä ti 12.7. p. Alle 12 v. klo 13 ohjelmaa, saunomista, laulua ym. Bussimatka on 20 e hlö (alle 7 v. Myyjät tuntia aikaisemmin. –Katjalle joku oli sanonut, että olisi kiva, jos täällä olisi kioski. klo 19.30
Su 10.7. Diakonissa Marja Seppälä on lomalla 13.7.–16.8. klo 18 Kesäillan hartaus Karinaisten kirkonmäellä, Matti Aaltonen. 0440 123 089 MAATALOUS ALUMIINI ROS SINKI P K sekä KAIKENLAINEN RAUTAROMU NOUTO/KUORMAUS TAI VAIHTOLAVA. klo 10 Perhekahviloiden ja -kerhon yhteinen aamupäivä Rantapappilassa klo 19 Kesäillan soitto Yläneen kirkossa. La 16.7. ruokailut, kahvit, matkat. Avioliittoon vihitty: Emmi Maria Lemberg ja Sami Veikko Juhana Auramo. P. Kaup.kko 9, Metsämaan ent. To 4.8. klo 18 Iltakirkko Pöytyän kirkossa, Dubbe, Heimola Pe 8.7. 040-1354 900. Halutaan ostaa Halutaan ostaa . Facebook: koskentlseurakunta Su 10.7. Klo 10 messu, rovasti Markku Niemelä, Jouni Mensalo, Elsa Mensalo. klo 9.30 Isovanhempien ja lastenlasten leiripäivä Säkylän Pihlavassa. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 18.7. Hanuria soittaa Reino Komonen. Lähtö srktalolta klo 8, paluu n.17. klo 10 Jumalanpalvelus Yläneen kirkossa, LeppäkariLindberg, Peltonen, rippikoululaiset. Klo 13 Hartaushetki Palvelukeskuksessa. Diakoni Katja Laaksonen lomalla vk 26–27. klo 19 Suviehtoon Sana ja sävel Kumilan rukoushuoneella. MUK. srk-talo 9:15, paluu klo 15. Su 17.7. Retken hinta 68 e, sis. Su 17.7. Puh. Klo 10 Messu kirkossa, Rauno Vesti ja Karoliina Kivikallio. Tulossa Ti 12.7. AURAN METALLI JA KULJETUS OY 040 523 2871 / Mertsi auramk@pp.inet.fi ORIPÄÄN SÄHKÖ orisahko@elisanet.. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Ma 11.7. Kuollut: Vilma Ingeborg Jäntti 102v, Helmi Esteri Majanen 99v, Eeva Katariina Uotila 92v, Liisa Annikki Åhlman 89v, Eeva Maria Lepola 83v, Arvo Lauri Untamo Heikkilä 72v. Illan sana Turkka Aaltonen, säestykset Pirjo Leino, juonto Sirpa Rynkä. 044 744 3212, vast.otto ti klo 9–11. Äärelä, Kähkönen. 02 7764 500, Kyrön ja Yläneen virastot heinäkuussa suljettu! Puhelimitse voi ottaa yhteyttä arkipäivisin klo 9–12 ja 13–15. klo 9–13. fi Mellilän kirkko Su 10.7. Kuollut: Heimo Johannes Uusitalo 78 v. klo 9–13. auto: Virttaa klo 8:30, Alastaron srk-talo 8:40, Hunajayhtymä 8:50, K-L srk-talo 9, paluu klo 15. La 9.7. Pienkohteet, seinäeristykset ja ontelot: kysy messutarjousta! Tarjoukset voimassa vain messujen ajan. Sami Salminen 0500-783 443 sähköistä osaamista sähköistä osaamista Kesälläkin Sinua palvelee AURANMAAN LATTIATYÖ VILL TAPIO 050 300 7484 KAIKKI BETONILATTIOIDEN VALUTYÖT Ota rohkeasti yhteyttä! Ekovilla mukana OKRA Maatalousnäyttelyssä. Hinta 10 e. Ilm. evankeliumijuhla Alastarolla. klo 12 ja 17 Esikoislestadiolaiset kokoukset Pöytyän srk-talolla Su 10.7. Virastot avoinna klo 9–12: Pöytyä ma ja to puh. klo 13 Hartaushetki Ryhmäkodissa klo 14 Hartaushetki Kartanokodissa klo 16–20 Avoin rantailta Rantapappilassa Su 10.7. . Ti 19.7. auto: Talleilta klo 8:50 Kalevanlank. . Avioliittoon vihitty: Taneli Antero Sinisalo ja Tiina Maria Junttila sekä Hannu Kaarlo Ilola ja Sirkka Anita Keränen 22 Perjantaina heinäkuun 8. Su 10.7. päivänä 2016 Karinainen Pöytyä Yläne Aura Koski Marttila Mellilä Oripää Tarvasjoki PÖYTYÄN SEURAKUNTA SEURAKUNNISTA . Ilm. Kahvit klo 18.30. Työsuorituksia Työsuorituksia OSTETAAN H tai PAuto + as-vaunu/as-auto. klo 18 Kanttorin urkukonsertti kirkossa. klo 12 Konfirmaatiomessu kirkossa, Juha Dubbe, Johannes Perko. Su 17.7. 040 5258 875. Loimaan seurakunta www.loimaanseurakunta. klo 13 Jumalanpalvelus kirkossa, Matti Kaipainen, Johannes Perko. klo 10 Messu Yläneen kirkossa, Kaipainen, Heimola. klo 10 Messu, Tuija Leeste. Op.pys. 040 544 8124. klo 10 Kaidanojan rippileirin konfirmaatiomessu Karinaisten kirkossa, LeppäkariLindberg, Perko Ma 18.7. Kappelitoimisto suljettu viikot 28–29, Liedon kirkkoherranvirasto avoinna ma– pe 9–13, p. kirkkoherra Riku tavattavissa virastolla klo 10–14. Asennukset toteutettavissa heti tai syksyllä. Su 17.7. Huilun taikaa; Siiri Niittymaa, huilu. Klo 18 Kesäillan kirkko kappelissa, Outi Niiniaho ja Hannu Ilola. klo 13 Jumalanpalvelus Karinaisten kirkossa, Thurén, Heimola Ke 13.7. Kahvit Kirkkolassa. Su 17.7. AUTOILIJA ERIK SIPARI maanrakennusalan työt sora-, sepeli-, viljakuljetukset ym. puh. klo 18 Siionin Kanteleen lauluilta kirkon pihalla, sateen sattuessa sisällä. klo 18 Naisten Ruttupohdinta Rantapappilassa Ke 13.7. Kirkko avoinna klo 13–17. Kirkkoherranvirasto on avoinna ti 9–14 ja to 9–12, puh. suora yläpohja alk. 044 4848147. Eskelinen 040-746 9373 ti. Kesäperjantaisin klo 10–12 srk:n työntekijöitä tavattavissa torilla. 27,90 €/m³ (kohteet yli 60 m³). Muina aikoina mahdollisuuksien mukaan. Diakoniakahvila! Virasto avoinna ma 9–12, to 13–16, p. 02-776 4500. Tero Heikkilä baritonitorvi. Äärelä ja Kähkönen. Rantasalo 040-763 0647 ma 25.7. Eläkeläisten retkipäivä Forssan Klemelässä Ke 3.8. Kyröntie 349 ............................................. 02-484 320. Tule tekemään vuoden parhaat puhalluseristekaupat. 26.7. Su 17.7. Vapaa pääsy. Messun jälkeen kirkkokahvit Kanttorilassa lähetyksen hyväksi. Kotisivuja emme pysty toistaiseksi päivittämään. klo 12 Messu, Jouko Kyyrö. Diakoni p. Ma 11.7. Kirkkoherranvirasto avoinna ke klo 9–12, puh. klo 10 Messu Riihikosken srk-talolla, Thurén, Heimola klo 12 ja 17 Esikoislestadiolaiset kokoukset Pöytyän srk-talolla Ti 12.7. Diakonissa Marja Seppälä lomalla 13.7.–16.8. Auto 0400 124 434. ym, ym. klo 11 Mielenterveyskuntoutujien leiripäivä Rantapappilassa Diakoniatyö: Puhelinpäivystykset klo 9–11, tiistaina diakonissa Pauliina Soikkeli–Viitamäki puh. klo 18 sanapalvelus, Pääkkönen, Heino. Pe 15.7. klo 10 Messu kirkossa. Kastetun lapsen nimi kokonaisuudessaan on: Elias Eino Johannes Leinonen. Diakoni Minna MajuriKiiski lomalla vk 26–28. Ke 13.7. Esim. 040 7188 030 www.ekovilla.com 6.– 9.7. MAKSU SOP. Korjaus perjantain kirkollisissa 1.7.2016 olleeseen tiedonantoon. To 14.7. Avioliittoon vihitty: Johannes Ilmari Onnela ja Petra Laura Eveliina Hallapelto, Ari Olavi Rautala ja Teija Tuulikki Palomäki. Virasto avoinna: ma klo 9–12, to klo 12–15. klo 10 Messu, Martti Haltia ja Kaisa Takkula Su 17.7. Hinta 10 e. klo 13 Kesäkahvila Kyrön srk-kodissa. Karinaisten Martat kahvittaa, vapaaehtoinen kahviraha diakoniarahastoon. Su 10.7. Juhla jatkuu Tuttujen tuvalla. klo 19 Lähetyksen lauluilta Martinmajalla. Jp:n jälkeen kirkkokahvit Kanttorilassa lähetyksen hyväksi. 02 4848 937 21450 Tarvasjoki ............................... Klo 14 Hartaushetki Niittykukassa. klo 18 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Thurèn, Honkanen. . Auranmaan Viikkolehti Su 10.7. Lauluja Jeesuksesta. klo 16–20 Avoin rantailta Rantapappilassa Su 17.7. Kastettu: Sofia Leena Korhonen, Fanni Ida Korhonen. – Klo 12 Suvijuhla Mustajärvellä Parravahantie 330, Koskenniemi, Elsa Mensalo, Seppo Suopajärvi. Diakoni Katja Laaksosen läksiäiskahvit. Kiireellisissä asioissa yhteys Pöytyän virastoon ma–pe klo 9–12 ja 13–15 p. mennessä Ensi Kulta p. Kastettu: Ilari Aimo Elmeri Virtanen Hautaan siunattu: Seija Sinikka Anttila, 75 v, Hongistolta, Anja Kaarina Lehtonen, 88 v, Talolasta Su 10.7. Su 17.7. Lähetyksen kahvila avoinna Kanttorilassa tilaisuuden jälkeen. 050 4137108. Su 17.7. klo 10 Messu, Jouni Pölönen ja Iina Kivimäki Yhteiskuntavastuun tiimi järjestää retken Kemiön seudulle ti 26.7. Kaiken kuntoiset. Gideonit vierailevat. 02 484 340, www.koskenseurakunta.fi
huolto-, korjausja peltityöt. seuraavat palvelut: . päivänä 2016 23 . Tarjoamme Auranmaalla kokonaisvaltaista arjen auttamista. KALLEN MONIAPU Kall Loven Puh: Sähk Autojen, maatalouskoneiden ym. Kauttamme mm. P. kotipalvelut . . Työsuorituksia Työsuorituksia www.specma.. Sähköurakoinnit ja sähköasennuspalvelut kokemuksella . o Likaja lokakaivojen tyhjennykset o Siivousja roskalavat Pasi 050 438 1732 Kalle Hakala Loventie 272, 21560 Ollila Puh: 044 204 7615, 050 528 8530 Sähköposti: kalle.hukala@netti.. Kauttamme myös arvonlisäverottomat sosiaalihuoltopalvelut. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina heinäkuun 8. 02 762 1820 Lamminperä 12, Loimaa KARRI RÄIKKÄ OY www.karriraikka.. L e ik k a a ta lt e e n p y y Riihikosken Rakennuspalvelu JL Oy BETONIL ATTIOIDEN V ALUTYÖT Master-pinnoite valun yhteydessä Jarno Laukkanen p. PÖYTYÄN MAANPARANNUS OY 0400 823 140 MULTAA KYRÖSTÄ SAHATIE 11, KYRÖ (Kyrön Kaukolämmön pihamaa) Auki pe 16–18, la 10–14 Itse noutaen, toimitettuna tai muina aikoina 24/7 soita! Meiltä myös Maankaivuu Kirkkotie 323 21880 Pöytyä P. saneerausja rakentamispalvelut . autojen kunnossapito SORAN, SEPELIN, VILJAN, MULLAN YM. PALVELEMME KOKO HEINÄKUUN Olemme lomalla 1.8.–12.8. Kanttausja leikkuupalvelut (5 mm x 3000 mm) ym.. Kalle: 044 975 4508 Sanni: 044 975 0779 Katso lisää www.auranmaanarkiapu.. 0500 222 459 Metsänparannustyöt Maanrakennustyöt Puh. 050-592 5520 sahkotenho@seutuposti.. 0500 833 679 Soitte le Uutta: Kaikki Mastertop-lattiapinnoitteet suoraan varastosta tai kotiin toimitettuna. KULJETUKSET Härkätie 1393, 21560 Ollila Paavo 040 582 2416 Jari 040 558 2453 JT KAIVUU OY Pappilanmäentie 52, 21800 Kyrö terokuusela@msn.com MAANRAKENNUSTYÖT pyöräja telakaivinkoneilla MAANRAKENNUSTYÖT pyöräja telakaivinkoneilla Suoritan & L E IK K A A T A LT E E N nostotöitä . UUSähkö-Tenho Tenho Vartia 32440 ALASTARO Puh. kodin ja vapaa-ajan asunnon huoltoja kunnossapitopalvelut
27430 PANELIA puh. Työsuorituksia www.oripaanelementti.. Myytävänä VALMISBETONIA Laadukkaat betonit rakentamiseen kuljetukset pumppaukset Oripää 0400 5141 98 Koski Tl (02) 484 2010 myynti@kymppibetoni.. Mutta sisäilmaratkaisuihin meillä on tarjolla taloudelliset ja luotettavat järjestelmät – kesän helteisiin ja talven pakkasiin. RIIHIKOSKI MOTOTAPSA (Kantatien varrella vastapäätä Sankarintietä) ma-ke 9–17 to 9–18 pe 9–17 la 10–14 299 ,(Ovh. kymppibetoni.. TEKNISET KUMIJA MUOVITUOTTEET Hämeentie 39, 30100 Forssa www.ekqvist.eu reijo.ekqvist@surf?.net Puh. 180,-) 170 ,(OO ( 170 170 70 T:MI VEKSIN KONE OLEN LOMALLA 8.-13.7.2016 . (02) 864 7228 www.jaakko-tuote.. NYT kiviainekset Kumilasta noudettuna tai toimitettuna Salaojitusta Esa Haho Oy Puh. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina heinäkuun 8. Meiltä myös: peltilistat sadevesijärjestelmät läpiviennit kattoturvatuotteet NOPEAT TOIMITUKSET TILAA HETI! U VELJEKSET SALONEN OY Matti Salonen 0500 741 050 www.veljeksetsalonen.. 0500 120 190 ELEMENTTEJÄ maatalouteen ja teollisuuteen ORIPÄÄN ELEMENTTI OY Myytävänä sahattua ja höylättyä PUUTAVARAA PUUTAVARAYHTIÖ J & P UUSITALO Yläne. Peru sAsen nettu na Peru sAsen nettu na ESIM ! 1550,3150,pieniin ja myös suurin kohteisiin. 0400 124 731 MAATALOUDEN HIHNAKÄYTÖT – KIILAHIHNAT – VARJAATTORINHIHNAT – LATTAHIHNAT – KULJETINHIHNAT KUMIJA MUOVI – ELEVAATTORIHIHNAT – KUPIT JA RUUVIT – LAAKERIT – KETJUT – LETKUT – LIITOSJA KORJAUSPALVELU – YM. 0400 400 196 emme pysty takaamaan. P. ma-pe klo 9-17 wp-katsastus.fi el ok uu n . 0400 820 861, 0400 820 862 Soita ja kysy lisää! (02) 731 5626, 0500 112 250 Inkereentie 171, Salo www.peltituote.fi timo@peltituote.fi. 040 565 1814 www.haho.. Linjakatu 4, 32200 LOIMAA, puh. 575,-) 540 ,HUSQVARNAN TARVIKKEET, VARAOSAT JA HUOLTO (Ov Ov (Ov (O (O ( h 55555555555555554 40 555555555555555555555555555554 54 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 40 40 999999999 ,,,KAMPANJAHINTA (Ovh. päivänä 2016 24 Tuulissuontie 34 Lieto Puh. Alan hyvin varustetut liikkeet -Pro?ililevyt ® KATTOja SEINÄPELTIÄ Useita eri värija pinnoitevaihtoehtoja. 03 422 1900, fax 03 422 1915, GSM 0400 480 620 Peru sAsen nettu na Peru sAsen nettu na 1150,1250,SUPER VIILEÄT JÄÄHÄRITARJOUKSET! 3 kW kylmää hintaan 4 kW kylmää hintaan Hallikoneeksi LMTA30 eeek ksi eeks kssi www.vslp.. (02) 436 4300 Katsastus ja rekisteröinti ma-pe 8 -17 Ajalla 6.6.-12.8. P. SLIM NORDIC LM teholuokkaan 22 -135 kW Hyödynnä energiatehokkaat tilaa ilmainen kartoituskäynti! maalämpöjärjestelmät lattialämmitysjärjestelmät lämpöpumput Kesähelteitä sahattuna, höylättynä, kyllästettynä Sahayhtymä Valtatie 472, 21800 Kyrö Puh
ma 11.7 klo 18-18.30/Savikangas TONTIT/PELLOT AURA/Viilala 1777m 2 tontti Auran keskustassa rivi-, paritai omakotitalolle. 28.000€/Savikangas PÖYTYÄ/Kyrö Kyrön keskustassa 2h+k 55m 2 läpitalon ulottuva iso ja siistikuntoinen huoneisto. 135.000€. Kok.pa.485 m 2 . Mh. 167 500 135 698 alk. Jokaisessa asunnossa on vakiovarusteena helppokäyttöinen tablettitietokone, PriimaAvustaja. su 10.7 klo 12.45-13.15/Savikangas OMAKOTITALOT PÖYTYÄ/Riihikoski Alkuperäisesti 1940 rakennettu upea omakotitalo etsii uutta omistajaa. 148.000€/Savikangas PÖYTYÄ/Riihikoski Metsäisellä ja hyvin hoidetulla 1240 m 2 tontilla vuonna 1990 valmistunut kaunis tiiliverhoiltu talo. Mh. Tätä kohdetta pitää tulla katsomaan paikan päälle! Puusepänpolku 6. Asunnossa on makuuhuone, kylpyhuone saunoineen, olohuone ja tupakeittiö. 149.000€/Savikangas PÖYTYÄ/Yläne Pienkerrostalon 3. Suurista ikkunoista tulvii valoa koko asuntoon. Mikäli olet puutarha-alan ammattilainen ja unelmoinut omasta puutarhasta, nyt on tuhannen taalan paikka hankkia oma puutarha ja asunto samaan pakettiin! Väänteläntie 77. Vmh. 2h+k+s 61,5m2 38.745 € 90.405 € 129.150 € Toimistomme siirtyy kesälaitumille ja olemme suljettuna 11.7.–24.7 välisen ajan. Yhteistyökumppanimme auttavat kaikissa rahoitusjärjestelyissä, myös nykyisen asuntosi myynnissä. Taloyhtiö on siistissä kunnossa ja hyvin hoidettu. Mh. Vmh. Soveltuu hyvin sijaintinsa puolesta vaikka huutokaupan tai kirpputorin pitäjälle. Puusepänkuja 3. kerroksessa, siistissä kunnossa oleva remontoitu huoneisto. Mahdollisuus autopaikkaan! Taatilantie 1. Suuri keittiö ja avara pohjaratkaisu. Osa-omisteinen taloyhtiö. Puusepänkuja 3. Luvat voimassa 3/2018 asti. 300 m 2 navettarakennus ja erillinen varasto. Erillinen kylmä ulkovarasto 96m 2 . 42.000€/Savikangas SAUVO/Keskusta 3h+k+s, 72,5 m 2 , 2krs.asunto etsii ensimmäisiä asukkaitaan! Tämä asunto sijaitsee upeassa syksyllä 2016 valmistuvassa luhtitalossa Sauvon sydämessä. Taloa on laajennettu ja korjattu vuosien varrella vastaamaan tämän päivän vaatimuksia. 185.000€. Mh.180.000€/TARJOUS!/Virtanen LIIKETILAT JA YRITYKSET LIETO/Ilmarinen Puutarhatila asuinrakennuksella Liedon Ilmarisissa! Hyvässä toimintakunnossa oleva 30 vuotta toiminut puutarha, joka on erikoistunut kukkien viljelyyn. Loistava sijainti antaa mahdollisuuden myös laajaan suoratukkumyyntiin. 155 150 101 468 alk. Pihalla autokatos ja oma varasto. Asunnossa on kaikki valmiudet esimerkiksi senioriasukkaalle tai liikuntarajoitteiselle. 135.000€/Savikangas PÖYTYÄ/Riihikoski Vuonna 2008 valmistuneesta rivitaloyhtiöstä vapaana 63,5 m 2 2h+k+s asunto. 36.484,82 € Vmh. Mh. Asuntoon kuuluu varasto ja autokatospaikka. Ulko-oven kamera tuo lisäturvallisuutta! Koskitie 5. 260m 2 . 050 560 2700 UUDISKOHTEET TILIAURA LOMAILEE PL 22 / Turuntie 3, 21381 AURA SOITA JA SOVI ESITTELYISTÄ KANSSAMME! Kiinteistövälitys: Arto Savikangas LKV ............................... 119 300 88 020 alk. Lisäksi autotalli, varasto, leikkimökki ja koiratarha.Tästä tyylikäs ja avara koti isommallekin perheelle! Talo on sisältä ja ulkoa hienossa kunnossa ja ulkoasultaan upeasti viimeistelty! Katajatie 3. 17.000€/ Savikangas URJALA/Tursa Valajärven etelän puoleiselta rannalta noin 3,5 ha määrä-ala. Järvenpääntie. Es. Lainaosuus Vh. Uusi senioritalo, As Oy Liedon Keskikartano, valmistuu Hyvättyläntie 12:een vuonna 2017. Mh. Hyvällä maulla valitut vaaleat pintamateriaalit luovat avaruutta asuntoon, joka tuntuu suuremmalta kuin onkaan. Ulko-oven kamera tuo lisäturvallisuutta! Koskitie 5. Es. Isolla tontilla paljon tilaa vaikkapa kasvimaalle. Autokatos, jonka yhteydessä varasto. 147.500€. Kaunis 0,4040 ha tontti, jolla kasvaa lehti-ja havupuita. Tilava ja valoisa pohjaratkaisu. Niittykulmantie 277. Tätä kohdetta kannattaa tulla katsomaan paikan päälle! Monien mahdollisuuksien pihapiiri, jonka kruunu on rauhallisesti virtaava puro, joka mutkittelee tontin reunalla. Upea paikka. Upea kokonaisuus lasitettuine parvekkeineen. Rakennusluvat myönnetty 94 m 2 loma-asunnolle ja 20 m 2 talousrakennukselle. Yhtiö ja asunnot on suunniteltu esteettömään asumiseen, jolloin esimerkiksi pyörätuolilla liikkuminen on helppoa. Omaa rantaa n. Ratatie. Vuonna 2008 valm. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina heinäkuun 8. Asuinpinta-ala 185 m 2 . 53 683 2–3 H+KT 55,5 M² alk. Keskuslämmitys (öljy/sähkö). 179.000€. Mh. Kivijalka valmiina. su 10.7 klo 15.1515.45/Savikangas PÖYTYÄ/Kyrö Ihastuttava paritalon puolikas Kyröstä etsii uusia asukkaita! 88 m 2 , 3h+k+khh+ph+ s+vh+erillinen wc. 050 548 7824 Markkinointi ja myynti: Sara Kössi ................................... Keittiö ja pesuhuone ovat viimeistelty tyylikkäästi. Mh. Mh. Valoisassa keittiössä on runsaasti kaappitilaa ja nykyaikaiset kodinkoneet. 540.000€/Savikangas PÖYTYÄ/Kko Entinen kauppakiinteistö, liiketila n. Lähellä sijaitsevat muun muassa terveyskeskus, yksityinen lääkäriasema sekä Ruska-palvelukeskus. Kolme asuntoa: 2 kpl 1h+ kk +wc , 23 m 2 ja yksi 72 m 2 3h+k+wc. Asunnossa on kaikki valmiudet esimerkiksi senioriasukkaalle tai liikuntarajoitteiselle. Kunnan vesi tulee tontille. 119.500€/Savikangas PÖYTYÄ/Riihikoski Kaunis ja tilava uudenveroinen osaomisteinen huoneisto, 2h+k+s 65m 2 . 179.000€/Savikangas RIVITALOT AURA/Keskusta Loistavalta paikalta Auran keskustasta uusi rivitaloasunto etsii uusia asukkaita! Tämä 3h+k+s, 75 m 2 asunto on vastavalmistunut. Mh. 050 560 2700 Päivi Virtanen LKV, IAT ........................... Mh. Keittiö on viimeistelty nykyaikaisin kodinkonein ja se rakentuu käytännöllisen saarekkeen ympärille. Oma terassi ja sauna. Lasitettu parveke. Kastelli-talo, 3h+k+s+khh+erill.wc, as.pa 105 m 2 , kok.pa 144m 2 . Vintterinraitti. Järvikuja 5. alv.). 1H+ALK.+KT+PARV. Kaikki palvelut lähietäisyydellä. Sauna ja suihku kellarissa. ASUNTO OY PÖYTYÄN YLÄNEEN JOKIHOVI Pian on valmista! Ensimmäinen Kartanokodin alueelle valmistuvista esteettömään asumiseen tähtäävistä taloista on valmistunut! Toinen taloista valmistuu loppuvuodesta. Tie perille. Avara pohjaratkaisu. Mh. Mh. 28.670€ Lainaosuus 114.070€/Savikangas PÖYTYÄ/Kyrö Vuonna 2010 valmistuneesta rivitalosta lähes uutta vastaava huoneisto 2h+k+s 65 m 2 . 050 560 2700. Mh. 0400 505 887 / Kristian Lindqvist SIGGE ARKKITEHDIT TEOLLISUUDEN RAKENTAJAT OY PRIIMA-YHTIÖT KERROSTALOT LIETO/Keskusta Upea 2h+k+s, 53 m 2 kerrostaloasunto Liedosta. Kirkkotie 132. 5h+k+khh+kph+s+wc+sos.tilat. Onko aika luopua omakotitalosta. Asuntoon kuuluu parveke, varasto ja autokatospaikka. Mh. Tiliauralaiset toivottavat kaikille aurinkoista kesää! Kiinteistövälityksen puhelinpäivystys p. Asunnon hyvällä maulla valitut pintamateriaalit luovat avaruutta. Pihalla autokatos ja oma varasto . Kaikki palvelut lähellä! Kyröntie 27. 182.000€/Savikangas AURA/Keskusta 2h+k+s,61 m 2 rivitaloasunto Auran keskustasta etsii uusia asukkaita. Mh. 040 094 0153 sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@tiliaura.fi Välityspalkkiot 3 4.99% velattomasta hinnasta sis. Upea pihapiiri ja patio. Tontilla lisäksi iso n. Vaaleat pintamateriaalit tekevät asunnosta avaran ja valoisan. 1h+k, 33 m 2 . päivänä 2016 25 MUUTA SENIORITALOON LIEDON KESKUSTAAN Huippusijainti lähellä palveluja! Kaipaatko huolettomampaa asumista ja palvelujen läheisyyttä. Upea näky! Lankkistentie 248. Mh. Es. Isännöinnin puhelut siirtyvät kiinteistöpäivystykseen, jossa hoidetaan vain kiireelliset asiat. Pienellä rahalla omaan asuntoon! Haverintie 9. Lisätiedot, Arto Savikangas p. Liiketilaan lastauslaituri. Asfaltoitu piha-alue. Huoneisto on sisustettu yksilöllisesti ja laadukkain viimeistelyin. Paljon säilytys-ja varastotilaa. ENNAKKOMARKKINOINTI KÄYNNISSÄ, VARAA NYT! Esitetilaukset ja varaukset: KiinteistöEtappi LKV, puh. Es. Etupihalla on runsaasti terassitilaa grillaukseen ja auringosta nauttimiseen! Tätä kohdetta kannattaa ehdottomasti tulla katsomaan paikan päälle! Pajakuja 3. Autokatos ja varasto. Mh. Oma lampi.! 6h+k+kph+khh+sos. 109.000€/Virtanen VAPAA-AJAN ASUNNOT PÖYTYÄ/Riihikoski Hirsirakenteinen mökki tupakeittiöllä ja parvella upealla 0,6850 ha luonnonvaraiselle tontilla. Yhtiö ja asunnot on suunniteltu esteettömään asumiseen, jolloin esimerkiksi pyörätuolilla liikkuminen on helppoa. Huom! Vaihdossa huomioidaan asunto 1-2h+k (Turku, Raisio, Lieto & Kaarina) Ratsutie 7. 105.000€. Pienellä rahalla upeaan asuntoon! Energialuokka: A! Kiviaidantie 2. Mh. Mh. 188.000€/Savikangas PÖYTYÄ/Yläne Rauhallisella alueella, päättyvän kujan varrella 4h+k+khh+kph+2xWC+ikkunallinen sauna, 125 m². 200-250 m. 143.000€/Savikangas PARITALOT AURA/Perälä UUSI KOHDE! Tämä 3h+k+s+khh+2x wc, 88 m 2 huoneisto on paljon enemmän kuin tavallinen paritalo! Vuonna 2006 rakennettu talo on varusteltu nykyaikaisesti. Autotallin ovet toimivat kaukosäätimin ja lämmitysmuotona on suosittu lattialämmitys. Tähän kohteeseen kannattaa ehdottomasti tutustua! Yökkömäentie 14. Puistotie 15. tilat+sauna+2wc, 150 m 2 , 3krs. 31 280 2H+KT+PATIO 41,5 M² alk. Takapihalla suojaisa terassi. Mh. su 10.7 klo 12-12.30/Savikangas PÖYTYÄ/Riihikoski Vuonna 2008 valmistunut 2h+k+s 82,5 m 2 huoneisto Riihikoskelta. Tule tutustumaan tähän upeaan kohteeseen paikan päälle sunnuntaina 10.7 klo 14.00-14.30. Rakentamaan pääse vaikka heti. Pääset omaan asuntoon jo 30 %:n omarahoitusosuudella. Kolmikerroksiseen hissitaloon tulee 28 hyvin varusteltua asuntoa. 36,0 M² alk. 49.000€/Savikangas Mh. alv., minimi 3000 € (sis. 31 803 VELATON HINTA/€ VELKAOSUUS/€ MYYNTIHINTA/€ ESIM. 35.000€/Savikangas PÖYTYÄ/Yläne Keihäskoskella metsää viistävällä 5164 m 2 puutarhatontilla hirsinen talo etsii uusia omistajia! Asuinrakennus 2h+tupakeittiö on rakennettu 1948 ja soveltuu esimerkiksi loma-asunnoksi. 195.000€/Savikangas MARTTILA/Metsämarttila Upea ja tyylikäs, pohjaltaan käytännöllinen talo loivalla 1330 m 2 rinnetontilla
Rainio 050 3424 207 Mh. 1h,2h,k,3h,k, liikeja varastotilaa. 72.268 € Vh. Niemi 0400 780860 Mh. M-a n. 3h,k,s. 1992. ei e-tod*. 1h,k. 4h,k,s,kph,wc. Niemi 0400 780860 Mh. Koko kerrostalo sijoittajalle sopivaan hintaan. F*. ei e-tod*. luottokustannukset 977,50€ Toyota RAV4 2,0 Valvematic 4WD Active MultidS -13 32 tkm 37.400€ Toyota PROACE L2H1 2.0 D 128 Active 5-ov -16 tkm 29.500€ Toyota AVENSIS 1,6 Valvematic Active 4ov -13 24 tkm 22.900€ Toyota AURIS Touring Sports 1,8 Hybrid Active Edit A -14 22 tkm 26.900€ Toyota YARIS 1,5 Hybrid AQUA 5ov -15 10 tkm 20.900€ Toyota AURIS Touring Sports 1,6 Valvematic Life -13 57 tkm 19.600€ Toyota AVENSIS 2,0 Valvematic Sol Edition 4ov -10 62 tkm 19.400€ Toyota YARIS 1,33 Dual VVT-i Active 5ov + Plus paketti -15 5 tkm 18.400€ Toyota AURIS 1,33 Dual VVT-i Life 5ov -13 56 tkm 17.400€ Toyota AVENSIS 1.8 Valvematic Linea Sol Wagon -09 100 tkm 16.800€ Honda CR-V 2.2i-CTDi Elegance Plus Business 4wd -08 186 tkm 15.900€ Harley-Davidson FLSTN SOFTAIL NOSTAL -94 13 tkm 14.900€ Audi A4 1.8 T Pro Business 4d Multitronic -07 102 tkm 14.900€ Peugeot 3008 Premium HDi 110 FAP -10 104 tkm 12.500€ Toyota AVENSIS 1.8 VVT-i Linea Sol Technical 4ov -07 107 tkm 12.200€ Toyota AVENSIS 2.2 D4D 150 Linea Sol Technical 4ov -08 225 tkm 8.800€ Toyota YARIS 1,4 D-4D DPF Sol Edition 5ov -10 171 tkm 8.400€ Toyota AVENSIS 2,0 D-4D DPF Sol Edition 4ov -10 121 tkm 16.400€ Peugeot 307 SW Sport 2.0 -07 160 tkm 6.300€ Toyota COROLLA 1,33 Dual VVT-i Life 4ov -14 21 tkm 20.800€ EKOESKO 30-v punamultakeittomaalit ja tiilikattomaalit www.ekoesko.fi Soita ja kysy lisää p. Pintaremontoitu viihtyisä koti, jossa tilat suunniteltu hyvin toimiviksi. 568271 Marttila, Keskusta kt 52,5 m 2 Kirkkotie 4 as. 567417 Pöytyä, Yläne rt 52 m 2 Vakkatie 9. Kulmatontti 970 m 2 . Niemi 0400 780860 Mh. Rv 1996. ei e-tod*. Autokatospaikka ja varasto Rainio 050 3424 207 Mh. HP. Auranmaan OP-Kiinteistökeskus Turuntie 2 21380 AURA Perttu Niemi Kiinteistönvälittäjä, LKV, YKV 0400 780 860 Perttu lomailee ja palailee 1.8. 564220 Koski Tl, Somero okt 84/94 m 2 Nummenkulmantie 6. Hyvän tien vieressä Niemi 0400 780860 Mh. 544676 Marttila okt 127/178 m 2 Sepäntie 10. hyväkuntoisia ulkorakennuksia. D2007*. 552165 Pöytyä, Riihikoski okt 129/142 m 2 Oravapolku 1. Es. 4h,tupak,s,kph,wc,et. Hyvä kunto ja vehreä piha. D*. 1 ha määräala. Toimiva koti lähellä Kyrön keskustan palveluja. h,k. Rainio 050 3424 207 Mh. 155.000 €. 562793 Pöytyä vapaa-ajan asunto 30/65 m 2 Kuhankuonontie 48. Omalla suojaisella puolen hehtaarin tontilla. Hirsirunkoinen pikkukoti edulliseen asumiseen, omaa peltoa ja metsää, lampi ja useita rakennuksia. 2007. ei e-tod*. Kuntotarkastus tehty 10/2015. 2010 rakennettu kiva ja energiaystävällinen koti lämmön talteenotolla yhdessä tasossa. 563261 Pöytyä okt 144/244 m 2 Turuntie 1650. 124.500 €. 175.000 €. 559061 Oripää okt 113/129 m 2 Vuorensyrjäntie 3. ei e-tod*. 565298 Marttila vapaa-ajan asunto 40/50 m 2 Hallintie 179. Kyläkauppa muutettu kahdeksi asunnoksi, ulkovuoraus ja ikkunat uusittu, paljon huoneita ja sisäremonttia riittää. 568219 Vapaa-ajan asunnot Oripää vapaa-ajan asunto 56/65 m 2 Yläneentie 562. 561527 Pöytyä okt 85/130 m 2 Kuhankuonontie 65. 96.000 €. 7h,k,s,kph,wc. Kohdetta remontoitu sisältä ja ulkoa v. Rv. 4,66 ha. 2h, tupak,kph, wc,et,kuisti. 566239 Pöytyä okt 135/166 m 2 Kumilansuontie 118. 33.200 €. Rauhallinen asuinalue lähellä Marttilan keskustaa. 59.500 €. Todella siisti ja uuden veroinen koti josta on lyhyt matka Auran palveluihin sekä hyvät bussiyhteydet myös muualle. Edullinen saunallinen kaksio viihtyisässä ympäristössä. 0440 597 150 Heikki Majuri Yläne 050 5530 918 EKOESKO T:mi Kanunki, SALO. Päätyasunto, jossa myös oma terassi. 8. ei e-tod*. METSÄÄ 10,4 ha (puustoarvolaskelma) Yhdessä hyvä tulee. 11.7 klo 18-18.30/Rainio 050 3424 207 Mh. Rainio 050 3424 207 Mh. Edulliset asuinkustannukset. ei e-tod*. Myydään yhdessä tai erikseen. Iso katettu terassi, autoille katospaikat ja tavaroille kunnon säilytystilat. Sähkö ja oma kaivo. Savojärven rantaan n. 79.900 €. 157.000 €. 85.000 €. 564292 Lieto, Tarvasjoki okt 140/150 m 2 Rasuntie 285. 5h,k,kph,s,khh,2wc. ei e-tod*. 2h,k,s. Rainio 050 3424 207 Mh. 77.000 €. Siisti kerrostalokaksio loistavalla sijainnilla Marttilan keskustassa. 100m. Ota yhteyttä ja tilaa esite! Lisätietoja ja huoneistoesimerkkejä: www.rklnummela.fi tai www.oikotie.fi p. 9h,2k, 2s, 3wc, khh, varasto. päivänä 2016 26 . Kallioinen luonnonmukainen rinnetontti 1850 m 2 . 4h,k,kph,s,khh,th,erill. Ihastuttava kokonaisuus loistavalla sijainnilla lähellä Auran keskustaa. F*. Rainio 050 3424 207 Mh. ei e-tod*. ei e-tod*. Sähkö ja oma kaivo. 2011. 1999-2015. Kuntotarkastus tehty ja öljysäiliö tarkastettu. 546421 Kerrostalot Oripää kt 425/497 m 2 Kanikkalankuja 1. 162.000 €. 0500 829 920 p Soita ja sovi esittelya ika www.passeliauto.com Myllyojankatu 11, Salo ma-ti 9-18, ke-pe 9-17, kesälauantaisin suljettu Myynti puh. 540317 Huoneistoesimerkkejä mh € vh € 2h+k+s 49 m 2 54 978 147 980 2h+k+s 50 m 2 56 100 151 000 2h+k+s 66 m 2 78 012 203 280 3h+k+s 79,5 m 2 84 429 235 320 3h+k+s 88,5 m 2 84 252 252 225 Huoneistoesimerkkejä mh € vh € 3h+k+s 106 m 2 156 880 280 900 3h+k+s 101 m 2 154 530 272 700 3h+k+khh+s 111 m 2 185 370 315 240 As Oy Liedon Säde Ajurintie 6, Lieto Kolmekerroksinen kerrostalokohde sijaitsee rauhallisessa ympäristössä Taatilan alueella. Viihtyisä pihapiiri ja useita ulkorakennuksia. Rv. 229.000 €. ei e-tod*. Varastorakennus, grillikatos, maakellari, vierasmaja/leikkimökki. Viihtyisällä kulmatontilla 2120 m2 lisäksi kahden auton talli sekä lämmintä ja kylmää varastotilaa. Rainio 050 3424 207 Mh. 3mh,oh,k,kph,s,wc,khh. Autolle lukitttava talli. Myytävänä Myytävänä Asuntokauppa tarjoaa Heimolinnankatu 14 LOIMAA P (02) 762 3015, 0400 692 753 Laurilantie 137, KOSKI TL Asuinrakennus 90/124m² Navettaja varastorakennukset. 120.000 €. Noin sataneliöinen koti ja lisäksi noin neljäsataa neliötä pankin entisiä tiloja hyötytai harrastuskäyttöön. Siisti pikku mökki ja sauna 3,73 ha:n puustoisella tontilla, tien vieressä, Savojärven ja Kuhankuonon retkeilyreitistöjen lähellä. 5h,k,kph,s,wc, khh, at. 7h+2k+2kph+2vh +var. 567462 Aura okt 143/219 m 2 Pihlajakuja 3. Niemi 0400 780860 Mh. Pintaremontoitu koti, jossa on reilusti makuuhuoneita. ei e-tod*. 1650). Toimiva rivitalokolmio loistavalla sijainnilla lähellä Riihikosken palveluja. 40 km päässä Turusta, hyvät yhteydet ja järvelle reilu kivenheitto. Heti vapaa. Ihastuttava idylli Kuhankuonon retkeilyalueen lähimaastossa. 229.000 €. Näppärä paritalokoti rauhallisella alueella lähellä Auran keskustan palveluja. ei e-tod*. 5h,k,kph,s,erill.wc,khh, th,at. Niemi 0400 780860 Mh. ei e-tod*. ei e-tod*. 0403 066 280 Huolto puh. Vain n. 2h,k,s. Konehalli ym. Helppokulkuinen alin kerros. MAATILAN TALOUSKESKUS JA METSÄ Myydään tarjousten perusteella! Kokon.p-ala 11,433 ha. ei etod*. Rv. Talon yhteydessä autotalli. 149.000 €. Liedon Säde valmistunut toukokuussa 2016 PARAS PAIKKA ASUA As Oy Liedon Graniitti Uusia laadukkaita kaksioita ja kolmioita maalaismaisemassa aivan Liedon keskustassa. Niemi 0400 780860 Mh. Vankasti rakennettu. Metsän tarjoukset toimistolleni 12.7.2016 mennessä.Myyjällä on oikeus hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. 568259 Rivitalot Pöytyä rt 74,5 m 2 Kauppakuja 4. wc,at. Hyvät tilat isommankin perheen tarpeisiin. Rainio 050 3424 207 Mh. Viihtyisä 2926 m 2 puutarhatontti 9-tien läheisyydessä. 4h,k,s,kph. 6000m 2 Niemi 0400 780860 Mh. Niemi 0400 780860 Mh. 2h,k,s,kph,khh. 3h,k,s,kph. Kiva pikkukoti edulliseen asumiseen, iso tontti 6990 m 2 , kunnan vesi ja viemäri, pihasauna. 568538 Pöytyä okt 75/90 m 2 Turuntie 1055. Ainutlaatuisella puronrantarinnetontilla mökki, sauna, porakaivo, sähkö, lampi, tie perille, historiaa (mylly v. Viihtyisä, rauhallinen, iso pihapiiri. Kohde valmistuu syksyllä 2017 osoitteessa Ajurintie 3, Lieto. ei e-tod*. Kylpyhuone ja erill.wc remontoitu v. 149.500 €. Rainio 050 3424 207 Mh. 29.500 € Vh. Ilmalämpöpumppu, tilava varasto ja autokatospaikka. Autokatos. 189.000 €. 547060 Aura rt 64,5 m 2 Sillankorvantie 35. Niemi 0400 780860 Mh. Pihasauna, grillikatos ja iso ulkorakennus.Tontti 5770 m 2 . Hirsirunkoinen asuinrakennus, jossa kylpyhuone, sauna ja tupakeittiö täysin remontoitu. Myyntineuvottelija, KiAT 050 3424207 Omakotitalot Oripää okt 270/296 m 2 Salamäentie 177. Asunto soveltuu myös liikuntarajoitteiselle. Kaikki keskustan monipuoliset palvelut sijaitsevat kävelymatkan etäisyydellä ja hyvät ulkoilureitit alkavat kotiovelta. Vapaa-ajan käyttöön v.89 rakennettu avara mökki isolla 8280 m 2 metsäisellä tontilla, omassa rauhassa, hyvän tien vieressä. 2 h, tupak., s, puucee. 48.000 €. 2h,k,s,kph. Rainio 050 3424 207 Mh. 566224 Aura paritalo 54 m 2 Koivukuja 9 as. 568387 Pöytyä okt 110/139 m 2 Venlankuja 1. ei e-tod*. . 38.000 €. Monien mahdollisuuksien kohde hyvällä sijainnilla, vain n. Niemi 0400 780860 Mh. Pinta-ala n. Autotallissa työtila ja varastotiloja. 541314 Loimaa, Mellilä okt 169/174 m 2 Niinijoentie 10. 129.000 €. 119.500 €. Tilat yhdessä tasossa. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina heinäkuun 8. N. 69.000 €/tee tarjous Tied. esiteja puustonarvolaskelmatilaukset, Uusitalo 0400-692753. ei e-tod*. 0403 066 275 MINIMIHYVITYS katsastetusta ajokuntoisesta autosta 1.500 € yli 5.000€ autoihin 1,95 % RAHOITUSKORKO vaihtoautoihin Esimerkkilaskelma: Auton hinta 10.000€, käsiraha/vaihtoauto 1.500€, kk-erä=197,50€, luottoaika 48kk, luottosuhteen perustamismaksu 195€, käsittelymaksu 9€/kk, tod.vuosikorko 5,58%. Niemi 0400 780860 Mh. 69.000 €. 35 min säteellä Turku, Huittinen ja Loimaa. 49.500 €. 1930 ja laajennus 80-l. 552595 Pöytyä okt 100/500 m 2 Kirkkotie 133
Matkat: 2,5 km, 3,5 km, 4,6 km ja 6,5 km Uintimahdollisuus! . MÄÄRÄAIKAISHUOLLOT RENGASTYÖT JA SÄILYTYS RENGASMYYNTI ILMASTOINTIHUOLLOT JA KORJAUKSET KATSASTUSTARKASTUKSET ALUSTA JA JARRUTYÖT 4-PYÖRÄ SUUNTAUKSET PAKOKAASUMITTAUKSET SÄHKÖKORJAUKSET SIJAISAUTOPALVELU TUULILASINVAIHDOT HITSAUKSET MOPOAUTOT Auranmaan Autoja konehuolto Kyröntie 472 21450 Tarvasjoki p. 040-526 4281 www.jama-power.. h. 777777 (( 699 6699 69 6999 ))))))))))) KAMPANJAHINTA KAMPANJAHINTA KAMPANJAHINTA 199 ,alk. , Heinäku un huipput arjouks et ! 69 € ark 9-17, heinäkuun lauantait suljettu Talomaali Nordica Eko Teknos Woodex Classic kuullote 9L Etanadynamiitti 5kg Järnvik Ergonom pistolapio karkaistu i T J E € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € 96 € Erä! Erä! Erä! go o pist k 16 90 6 9 90 € y ! 39 90 9 9 9 90 € alk. Myytävänä JaMa-Power Oy p. Toimitus: Päätoimittaja: Asko Virtanen (02) 588 8970 Toimitussihteeri: Sirpa Virtanen 588 8971 toimittajat: Päivi Perkiö 588 8973, Jorma Kaarto 588 8972, Marika Timonen 588 8974 . 02 484 8918 Palvelemme ark. 1.96 € 1.64 € 1.69 € 1.64 € 1.75 € 0.07 € . f i . Meillä voit maksaa käteisellä, Smartum-, Viriketai Tykykuntoseteleillä Maanantaina 11.7.2016 Mellilässä, Mellilänjärvi. 799,-) 699 ,(Ovh. . Varhaisjakelun jakelupäivystys: LounaisSuomen Tietojakelu puh: 02 269 3434 klo 06.00–16.30 ma–pe ja klo 07.00–12.00 la–su Päiväpostin jakelumuistutukset: Postin asiakaspalvelu 0200 71000 . 02 2563751 www.facebook.com/ koivikonpuutarha Avoinna: Ma-Pe 9-17, La 9-13 A i 1 € /kg Tavalliset tomaatit myyntierä PE–LA KESÄKUKKIEN ALE! Auranmaan Viikkolehden VIIKKORASTIT TERVETULOA! Karttamaksu 5 €, lapset alle 16 v ilmaiseksi. REMONTTITYÖT (rakennus) Pesutarjous voimassa 31.7.16 asti Kesäpesu vahalla 15€ Tervetuloa! ma-pe 6–20, la 8–18, su 10–18 Yläneentie 10, puh. klo 7-16 (ent. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Sovi etukäteen! 7 eri väriä KISA FYSIO Riihikoski, Kisariihi p. päivänä 2016 27 . Lehti ei vastaa ilmoituksen poisjäämisen aiheuttamasta vahingosta. KONEESI HUOLTAA VAHTO | LOIMAA HUITTINEN 0400 308 055 www.atula.. Sekalaisia Saumattomat (kanttiset ja puolipyöreät) RÄYSTÄSKOURUT rakennuspaikalla tarvittaessa asennus, räystäslautojen korjaukset, vaihto, maalaus, myös kattoturvatuotteet Tiedustelut 040-9350668 VESIKOURU OV Oy Teollisuuskuja 15, Lieto Itse noutaen. Mäenpään korjaamo) . TILAUSHINNAT KOTIMAASSA: Etutilaus 12 kk 91.00 € 12 kk määräaikainen tilaus 98.00 € Digilehti etutilaus 12 kk 60.00 €. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina heinäkuun 8. Kustantaja Priimus Media Oy, toimitusjohtaja Jaakko Ketonen ISSN 1455-920X SIVUNVALMISTUS: Priimus Media Oy PAINATUS: Lehtitehdas, Salo 2016 . 460,-) 399 ,+ FS38 22239 22339 ) 99999999 )) -) ,-) ,-) ,-) , ) , ))))) 999 ,,,+ + ((Ov Ov O (Ov (Ov (Ov (Ov (Ov (Ov (O hhhhhh. KONEESI HUOLTAA VAHTO | LOIMAA HUITTINEN 0400 308 055 www.atula.. 044 362 6160 p. 010 440 7900, 0400 477 502 w w w. 269,-) 239 ,(Ovh. 02 766 1218 RIIHIKOSKI MOTOTAPSA (Kantatien varrella vastapäätä Sankarintietä) ma-ke 9–17 to 9–18 pe 9–17 la 10–14 STIHLIN TARVIKKEET, VARAOSAT JA HUOLTO (Ovh. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä lehdelle 8 vuorokauden kuluessa ilmestymispäivästä. Työsuorituksia Koivikon puutarha Koivikontie 8, Yläne Puh. alk. Perjantain lehteen viimeistään keskiviikkona klo 14 VASTUU ILMOITUKSISTA: Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin mahdollisesti tulevista virheistä ei lehti vastaa. Tilaajapalvelu ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626, tilaukset@avl.fi www.tilaajapalvelija.fi . Ilmoitusmyynti, yritysasiakkaat: Päivi Varjo (02) 588 8960, Pirjo Suoranta (02) 588 8961 Myyntijohtaja SSSkonsernin paikallislehdet Sari Kuusinen 040 5390 969 sari.kuusinen@sss.fi . lk KAMPANJAHINTA MUISTATHAN PESULAPALVELUT MYÖS KESÄLLÄ! Kotitalouspyykki Vesipesu pesu KYSY. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneessa virheessä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. KANTOJYRSINTÄÄ Kantojyrsimellä nopea ja siisti työ. Emit kortin laina 1 €. F 8 F FS3 S3 38 999999999999999999999999999999999999999999999999999999 9999999999999999999999999999999999 ,,,,,,,,,,,,,,,,,lk lk alk alk alk alk aalk... Osoite: Kehityksentie 3 21800 Kyrö . JANNE LINTULA 0400 530 791 Saneeraus Lintula Oy Penninmyllyntie 90, Mellilä jl.kuljetus@gmail.com SORAT MULLAT RISUJEN NOUTO (purkupuu) LAVA VUOKRAUS 15 – 40 m³ KAIVUUPALVELU (1,5tn kumitelakone) KULJETUKSET ym. ILMOITUSHINNAT (hinnat sisältävät alv:n) palstamillimetriltä: etusivu tekstin edellä tekstissä tekstin jälkeen takasivu määräpaikkakorotus ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 14. Puhelinvaihde: (02) 588 8950 . Autosähkö-Hilden, Marttila OLEN LOMALLA 11.7.-6.8. Asiakaspalvelu avoinna heinäkuussa arkisin klo 9–12. Eikö lehti tullut. h. k i s a f y s i o . Asiakaspalvelu, henkilöasiakkaat: Päivi Alm-Huhti (02) 588 8952 . Lähdöt klo 17-18.30 Kartta: Haarukangas Opastus: Piimätien (tie 2261) ja Parravahantien risteyksestä. www.avl.fi sähköpostit: toimitus@avl.fi ilmoitukset@avl.fi, tilaukset@avl.fi etunimi.sukunimi@avl.fi . Vähintään 15 cm maanpinnan alle KANNOT PURUKSI TIILIKATTOJEN PESU, KYSY TARJOUS PIHAPUIDEN KAADOT MYÖS KIIPEILYKAATONA
Kärpäset ovat seuranasi koko kesään, kattoremppa vain 2 päivää. 010 277 7339 RAISIO: ITÄNIITYNTIE 14, p. L AUKKANEN OY varaosat ja huolto CASTROL ÖLJYN myynti DEEREN Kauppias hoitaa homman Koski Tl 484 1750 MUNKKI Aura 486 6660 AURANTORI Tarvasjoki 484 7060 PO STI TAATELI Riihikoski 486 8505 PO STI RIIHITORI TARJOUKSET VOIMASSA PE–LA Karhu OLUT 4,6% 0,33 l 18-pack 3,06/l Ingman VANILJA KERMAJÄÄTELÖ 1 l 18-pack sis.pantit 5 pkt 3,06 3, 3,06/l//l Hinta ilman plussakorttia 1,99/pkt ETU K-Plussa-kortilla – 20 % HK KABANOSSI GRILLIMAKKARA 400 g 4,98/kg 2 00 5 pkt pkt SOKERI 1 kg HK BURGERI 100 g 4,00/kg 1 99 pkt 12 95 kg RUODOTON KIRJOLOHIFILE 99 KG SUOMALAINEN TOMAATTTI KAPTEENIN MARINOIDUT FILEEPIHVIT 69 ps 20 88 rs 1 99 VIHREÄ RYPÄLE 500 g 3,98/kg 1 59 Kariniemen MARINOIDUT MINUUTTIPIHVIT 330-390 g 10,23-12,09/kg Hinta ilman plussakorttia 5,35/kg ETU K-Plussa-kortilla – 25 % 9 95 kg ERÄ 3 99 rs VARAA NYT MAKSUTON SUUNNITTELUAIKA JA HYÖDYNNÄ KUUMAT KESÄETUMME! W W W .P U U ST EL LI .F I PUUSTELLI HOITAA KOKO REMONTTISI LATTIASTA KATTOON. Riihikoski Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Kyrö Aura +12 +18 +11 +19 +10 +19 +10 +19 +10 +19 5 Sademääräennuste 5 10 15 mm Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa Lämpötilat iltapäivällä ja edellisenä yönä 4:13 22:53 2:33 0:32 Lauantaina +17 / 4 +21 / 4 +17 / 5 +21 / 5 +12 +12 +14 +14 Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 4:15 22:52 2:37 0:28 Sunnuntaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 4:17 22:50 2:42 0:24 Maanantaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 4:19 22:49 2:46 0:21 Tiistaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 4:20 22:47 2:49 0:17 Pe La Su Ma Ti K ONEHUOLTO T . Kärpäset ovat seuranasi koko kesän, kattoremppa vain 2 päivää. P. Tilaa puimurihuoltosi ajoissa – vältä ruuhkat! Myy mäl ämm e avo inna mape 9-18 , la 9-13 TAR JOA MM E PE–K E 8.–1 3.7. Kattopellit ja kattoturvatuotteet suoraan valmistajalta Markkinoiden ainoa ruostumaton kko koour urru Tehokas ja laadukas asennuskonseppti Tule katsomaan alueesi työnäytööksiä, SOITA 02 3619 79611. päivänä 2016 28 Tänään Yläne kk Oripää Mellilä as. TAKUUTYÖNÄ. 010 277 7398 Pu he lut : 8, 8 sn t/ m in TILAA ILMAINEN IDEAKIRJA KOTIISI! Lähetä tekstiviesti PUUSTELLI KE ETUNIMI SUKUNIMI OSOITE numeroon 18252 Viestin lähettäminen on sinulle maksuton. W W W .P U U ST EL LI .F I 20 16 IDEAT KASVAVAT PUUSTELLISSA 124 SIVUA PAL VEL EMM E KOK O KES ÄN ! Huuskantie 12, 21380 Aura 49,VAAHTOMUOVIPATJOJA VARAOSAT JA HUOLTO Valikoimastamme maataloustarvikkeet mm. (02) 4860 418 Huuskantie 7 Aura M ma p €/kg ERÄ! ERÄ! 11 95 €/kg €/kg €/kg 7 95 €/kg 6 95 GRILLIPÄTKÄ YLIKYPSÄ UUNIKYLKI GRILLIKYLKI myös maustettuna! Tarjoukset myös netissä: auranpalvituote.fi/ajankohtaista www.laaturemontti.fi Turun yksikkö Paikalliset pojat! Mitä eroa on kattoremontilla ja kärpäsillä. TURKU: PUUTARHAKATU 19 B, p. Kattopellit ja kattoturvatuotteet suoraan valmistajalta Markkinoiden ainoa ruostumaton kouru Tehokas ja laadukas asennuskonsepti Tule katsomaan alueesi työnäytöksiä, SOITA 02 3619 7961 www.laaturemontti.fi Turun yksikkö Paikalliset Paikalliset pojat! kattoremontilla k ill ja kärpäsillä. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina heinäkuun 8. nivelakselit, laakerit, akut, öljyt ym