Keihäskosken kyläyhdistys ry
T
5 euroa / hlö, alle 3 v ilmaiseksi
perhelippu 15 euroa
Varaa käteistä
Etäparkista maksuton kuljetus
www.paimenenmaki.com
Nelly Rauhala
?25%
Aleksis Kiven katu 7, Loimaa Puh. 89 vsk irtonro. marjoja ja vihanneksia
HIRVENSALO
Yleisöä on, mutta enemmänkin mahtuisi Pöytyän pesiskatsomoon.
Perusteellinen hoito ja
tutkimus selkä-, niska- ja
nivelkipuihin, päänsärkyyn,
käsien puutumiseen ym.
Ajanvaraus,
myös viikonloppuisin
0400 780 097
Vastaanotto
maanantaisin Aurassa,
Meijerikuja 1,
Auran Fysioterapian
tiloissa.
Voimassa TI?KE
SIKA-NAUTA
JAUHELIHA JA
KASSLERPIHVIT
4
69
0
95
kg
VESIMELONI
Espanja
. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Tuominen ihmettelee oikeuden päätöstä, mutta tarvittavat perustelut ovat luvassa,
kunhan viranhaltijoiden lomakausi elokuussa
päättyy.
kg
EXTRA
MUNKKI
Koski Tl 484 1750
t t
5
Kesä kadoksisssa
Suomen kesä on tunnetusti lyhyt
mutta vähäluminen. Hallinto-oikeuteen valitti kunnanvaltuutettu Pertti Kujala.
Hallinto-oikeuden arvion mukaan kunnanhallitus ei perustellut Saija Kalevan valintaa riittävällä tarkkuudella ja laajuudella, joten päätös
pitää kumota. Tiistaina heinäkuun 14. Bocciaa voi pelata säässä kuin säässä. YLÄNEELLÄ
· PAHNAPOMPPIS · KASVOMAALAUSTA · PONIRATSASTUS/AJELU
· METSÄVISA · SIRKUS · TYÖKONEITA · TYÖNÄYTÖKSIÄ
· VANHAT JA UUDET TRAKTORIT · ELÄIMIÄ · JA PALJON MUUTA?
· Rakenna linnunpönttö, kokeile hevostaitojasi, sukella menneeseen?
· Vaihda vapaalle, viihdy, hullaannu, tapaa tuttuja?
10
Back on Track ?tuotteet on kehitetty edistämään
terveyttä ja hyvinvointia sekä ihmisille että eläimille.
ÄLÄ KÄRSI
KIVUISTA!
KOKO PERHEEN TAPAHTUMA
Pöytyän Urheilijoiden miesten Ykköspesis-pelejä
on seurannut tällä kaudella keskimäärin noin
250 katsojaa. Se on hieman alkukauden tavoitetta vähemmän. Tämä
nähtiin Aurassa, kun Aura ottii mittaa Vantaasta.
Tuula Kipinoinen keskittyy heittoonsa.
7
Hallinto-oikeus penää
valintaperusteluja
Turun hallinto-oikeus on kumonnut Kosken
kunnanhallituksen päätöksen, joka koski rakennustarkastajan valintaa. 2 ?
www.avl.fi
A U R A N M A A N TA L O U S A L U E E N PA I K A L L I S L E H T I
Nelly Rauhala
Kiti Salonen
. 16 Tourulantie 466 Yläne
Katsomossa on
vielä tilaa
Tänään Tiistaina
14.7.2015 klo 9?16.00
ym. Vaikka katsomo katettu onkin,
kylmä ja sateinen kesä on saattanut karkottaa
osan katsojista. 010-768 5200
Avoinna ma?pe 8?17, la 9?14
18.?19.7. päivänä 2015
V I I K K O L E H T I
NRO 55. Ahkerat fanit odottavat joukkueelta lisää voittoja.
Tarjouksia!
PAIMENENMÄEN PÖHINÄT
klo 10 . Pääsiäisenä
Loviisan
pussista
paljastunut Nyytti
hurmaa
veikeillä
pompuillaan.
Mustikkatassun
eläinpihan
asukkailla
riittää
pomppuvoimaa.
8-9
Kesän herkut
suoraan tilalta
SÄILÖNTÄAIKA!
VarhaisPERUNAA
HERNETTÄ
MANSIKKAA
VADELMAA
Back on Track -päivät
Agrimarketissa!
Myllykosken Marjatila
Kyröntie 744, Karinainen
?ÀÃ?Êä{{Ê{n{Ê£äääÊUÊ >À?ÊäxääÊnÓÎxÇ?
Ê
Ê
?*
Ê ??Óä
ÊÊ ??£n
-1Ê £Ó?£n
Alennukset jopa
AGRIMARKET LOIMAA
Keihäskoskella
Sosiaali- ja terveysministeriön rekisteröimä,
KOULUTETTU
OSTEOPAATTI
Kaikille jotain
PASI VIRTANEN
ELÄMYKSIÄ AIDOSSA MAALAISHENGESSÄ
* Kiropraktiset hoidot
* Tehokasta hoitoa
* Tekninen hieronta
Buffetti!
Arvontaa!
Tourulan . Sateista ei ole pulaa, lämpimistä keleistä kyllä.
la
16
ja päin vastoin.
Toisenlainen esimerkki
Erittäin positiivinen esimerk- toisenlaisesta omistajuudeski hyvästä omistajuudesta on
ta saatiin viime viikolla, kun
Turun telakan ostanut Meyerin Microsoft ilmoitti lopettavansa
perhe. ?
Tänään
2
TOIMITUKSEN
MITUKSEN
TAKAOVELTA
AOVELTA
Kiskasta ei
päivääkään
Pääskynen taisi olla tänä vuonna olla
aikaisessa, koska kesän alkua saatiin ainakin Koskella odotella heinäkuulle, jolloin varmimmista varmin kesänmerkki,
jäätelökioski, aukaisi luukkunsa. Kesän
käynnistymistä lieneekin jouduttanut
kurjien ilmojen sijaan kiskattomuus.
Vuodenajoista lämpimin ei ole tohtinut
tulla vierailulle, kun kioskin ovet ovat
olleet visusti lukittuina.
Olin jo ehtinyt pelätä Auranmaan menettävän jälleen yhden kioskinsa, mutta
onnekseni olin väärässä. Ihan kokonaan
eivät ovet sentään ole kiinni, sillä puusepän liikkeen omistavan Kauko Venhon
lisäksi töissä ovat kesätyöntekijät. Aina on hyvä
sää syödä jätskiä
ja sen tietää hyvin
myös allekirjoittanut, entinen kiskatäti.
Kesätoimittaja
sätoimittaja
Nelly
ly Rauhala
nelly.rauhala@
elly.rauhala@
auranmaanviikkolehti.fi
anviikkolehti.fi
kuin globaalit pörssiyritykset
yleensä toimivat: kasvottomasti
ja lyhytjänteisesti.
Väkisinkin tulee mieleen
myös se, ettei Microsoft koskaan ole ollut liiemmin kiinnostunut siitä, miten käyttäjäystävällisiä tai innovatiivisia sen
tuotteet ovat. Nykysuomen
perustukset horjuvat, kun jäätelöä ei
enää voi hakea siltä lähikylän nostalgiselta kiskalta. hyvin, Microsoft toimii niin
?
ELOSSI
NIMIPÄIVÄT
Tiistaina: Aliisa, Alisa
Keskiviikkona: Rauni, Rauna
Torstaina: Reino
Perjantaina: Ossi, Ossian
?
AFORISMI
Kuolevaisuuden jälkeen
kauheinta olisi kuolemattomuus.
Jan Järvinen
SUOMALAISILLE JÄÄTELÖ maistuu.
Syömme sitä eniten koko Euroopassa,
joten pitääksemme paikkamme tilastojen
kärjessä jäätelöstä on pidettävä kiinni
kaksin käsin. Lastemme ja ennen kaikkea
heidän lastensa kesät ovat uhattuina.
Miten rakennamme tulevaisuudessa
ymmärrystä sukupolvien välille ilman
kansallispyhättöämme?
Mielestäni kansallisperintöämme
jäätelökioskia
sekä kesää suoKiskattojellaksemme on
muudesta kuntien budjetseuraa sa- teihin lisättävä
kohta kiskojen
tteita
it jja surua.
tukemiselle.
On jo luonnon
kannalta ehdottoman tärkeää, että jäätelöitä nautiskellaan kotikonnuilla, eikä lähdetä maailmaan äärin minne lie Milanoihin gelatoja
nuolemaan.
Auranmaan Viikkolehti
Perustettu vuonna 1926.
. Tuotto on ollut
pääasia.
Suomessa olisi korkea aika tunnustaa, että suurten
yritysten aika merkittävinä
työllistäjinä on ohi. Talvikautena kymmenen hengen yritys on
palkannut kesäksi kolme nuorta.
Kolme kesätyöntekijää kymmenen
hengen yrityksessä on nykyään paljon.
Merkitseehän heinäkuun lomakausi
hyvin usein sitä, ettei kesätyöntekijöitä
oteta lainkaan. Vaikka yrijänteisestä ja viisaasta tavasta
tyksen perustaja tunnetaankin
johtaa perinteistä perheyritystä. Emme halua sulavan jäätelön tavoin lipua pois johtavalta asemalta,
emmekä menettää takuuvarmaa herkkuamme, sillä eihän se ole kesä eikä mikään,
kun ei voi töiden jälkeen pistäytyä torin
laidalle yksille, jäätelöille.
öille.
Ja vaikka kesäkelit
lit
antaisivatkin vielä
odottaa itseään,
nostaa kiskan saapuminen ainakin
mielialat lämpöisiksi. Apurahan voivat saada puutarha, karjanhoito, emäntä- ja maanviljjelyskoulujen oppilaat ja stipendi voi ol-
la korkeintaan 4995 markan suuruinen.
KESÄTYÖ ON KAHDEN KAUPPA
Marttilalainen Nopsa -tuote on hei-
näkuussa melkein samanlaisessa kesähorroksessa kuin suurin osa suomalaisista tuotantolaitoksista: vakinaiset
työntekijät ovat lomalla. Ikävä juttu niiden nuorten kannalta, jotka haluaisivat ansaita
lomakautenaan opiskelu- ja moporahoja.. Päätoimittaja Asko Virtanen,
(02) 588 8970, asko.virtanen@avl.fi
(02
PÄÄKIRJOITUS 14.7.2015
Omistajuudella on merkitystä
Vielä muutama vuosi sitten
Hyvin tunnetaan yhtiön taanmoni talousasiantuntija oli
noinen sitoumus pitää työntesitä mieltä, ettei omistajuuden
kijämäärä tietyn ajan ennallaan
muodolla ole yrityselämässä
vastaantulona työntekijäpuolen
merkitystä. Suku tunnetaan pitkätoimintansa Salossa. Nykyisin moisia
joustoista.
puheenvuoroja kuulee harvemMeyerin ostettua Turun temin, eikä ihme.
lakan tilauksia on tullut enemVarsinaismän kuin kukaan
Suku tunneSuomen viimeuskalsi odottaa.
taan pitkäaikaiset talousSaksalaisen
jänteisestä
ja
uutiset ovat hyvä
perheyrityksen
viisaasta omistajuuesimerkki siitä,
omistajapolitiikdesta.
miten valtava
ka säteilee hyvinmerkitys hyvällä
vointia koko Varomistajuudella
sinais-Suomeen.
on . On sääli, että
entistä harvemmassa maalaiskunnassa
on enää tarjota vanhaa kunnon irtojäätelöä. Jo vuosia
uudet työpaikat ovat syntyneet
lähinnä pk-sektorille, missä
hyvän omistajuuden merkitys
korostuu.
Sattumaa ei ole myöskään se,
että yrityksissä, joissa omistaja
on lähellä, myös työhyvinvointi
on yleensä paremmalla tolalla.
LAINA
Onko arkemme niin hektistä, että meillä on aikaa erota
ainoastaan lomalla, kysyy
teatteriohjaaja Pauliina
Salonius Salon Seudun Sanomissa 12.7.
30 VUOTTA SITTEN
KUNNALLINEN VIIKKOLEHTI
16.7.1985
RAHA EI KELPAA TARVASJOEN NUORILLE
Tarvasjoen kunnanhallitus joutui jullistamaan Pauli Routamaan rahaston
opintoapurahat uudelleen haettaviksi,
kkoska stipendiä oli määräajan loppuun
mennessä hakenut vain kolme nuorta.
Rahaa riittäisi haettavaksi noin kymmenelle opiskelijalle.
Routamaan rahaston stipendejä
jaetaan tänä vuonna ensimmäistä
kertaa. Irtojäätelö on perinteinen kesäjuttu.
Monen mieleen onkin syöpynyt tiukasti
lapsuuden jäätelökesät ja hetket, jolloin
koko perhe matkasi yhdessä kesäpyhättöön - jäätelökioskille.
KIOSKI ON LEGENDAARINEN paikka.
Ilman sitä kesä ei oikein tunnu kesältä.
Kesä 2015 todistaa, että kiskattomuudesta seuraa sateita ja surua
Kokonaishinta-arviot
vaihtelivat noin 5 000 eurosta 6 600
euroon. Varastetulla kortilla nostettiin myöhemmin rahaa
miehen tililtä.
Loimaan poliisista kerrotaan
teosta epäiltyjen olevan tiedossa.
Soukka sohaisee lattiaremonttia
Härkätien
nopeusrajoitus
tasoittuu
Koskella
?Hinta-arvio alakantissa, asbestikartoitus sivuutettiin?
KOSKI
AURA
Jorma Kaarto
Kirkkovaltuutettu Ilkka Soukka
oudoksuu Auran seurakuntatalon
päiväkerhotilan ja eteisaulan lattian
uusimista koskevaa kirkkovaltuuston päätöstä ja asian valmistelua.
Soukan mielestä lattiaremontin
hinta on arvioitu pahasti alakanttiin. päivänä 2015
3
. Toivommekin nyt, että omaiset kiinnittäisivät huomiota oman
sukunsa ikääntyneiden ajokykyyn,
Asia kannattaa ottaa puheeksi, mikäli havainnointi- tai reagointikyvyssä on havaittavissa puutteita. Mittauksen hinnasta ei ole esitetty arviota.
Asbestikartoitusta päätöksessä ei
mainita.
Soukka ehdotti kirkkovaltuustossa, että asia palautetaan uudelleen
valmisteltavaksi, mutta esitys ei saa-
tusta, joten päätös oli kirkkoneuvoston esityksen mukainen. Ely-keskus on hyväksynyt kunnanhallituksen hakeman muutoksen ja se
tulee voimaan heti, kun liikennemerkit asennetaan.
Koski on
yrittäjäkunta
KOSKI
Koski kuuluu valtakunnan kärkeen, kun tarkastellaan yrittäjien osuutta alueen työllisistä.
Yrittäjien osuus Kosken työllisistä on 29,5 prosenttia. Uutisvihjeet ja juttuvinkit . Kommentoi,
anna palautetta
toimitus@avl.fi,
www.avl.fi/palaute
Uutiset
Tiistaina heinäkuun 14. Kerhotilan lattiatyö
on tarkoitus toteuttaa kesän aikana.
Soukka kysyi itse parista, kolmesta ammattiliikkeestä työn kustannusarviota. Omaisten kannattaa kertoa
huolestaan vanhukselle rehellises-
ti ja keskustella asiasta avoimesti
myös läheisten kanssa, Rahunen
neuvoo.
Lääkärillä on velvollisuus ilmoittaa poliisille, mikäli kuljettajan terveydentila on heikentynyt niin, ettei
ajo-oikeutta voida enää myöntää.
Kivuttomimmin ajokortista luopuminen järjestyy, kun kortista
luopuu vapaaehtoisesti, sillä tällöin välttyy viranomaiskäynneiltä ja
ylimääräisiltä kustannuksilta.
. Soukka jätti siihen eriävän
mielipiteensä.
?Varsinainen lattioiden uusimistyön valmistelu jatkuu nyt
viranhaltijoiden toimesta ja työ
toteutetaan lähiviikkojen aikana, Leino sanoo.
nut kannatusta. Auranmaan
kunnista 40:n parhaan joukkoon on päässyt myös Marttila, jossa yrittäjien osuus alueen
työllisistä on 24,7, prosenttia.
Vuotta 2013 koskevat tiedot
käyvät ilmi Tilastokeskuksen
julkaisemasta kuntakatsauksesta.. Lähetä uutiskuva: toimitus@avl
Jorma Kaarto
Pankkikortti
ja pölynimuri vietiin
KOSKI
Kirkkovaltuutettu
Ilkka Soukka
katsoo, että
Auran seurakuntatalon
päiväkerhotilan lattiaremontin hinta
on arvioitu
pahasti alakanttiin.
Soukan
mielestä
lattiasta pitäisi tehdä
alkajaisiksi
asbestikartoitus.
Koskelaisen miehen asunnosta
vietiin pankkikortti ja pölynimuri 6.7.-11.7 välisenä aikana.
Varkaat pääsivät asuntoon lukitsemattomasta ovesta miehen
ollessa poissa. Pöytäkirjan mukaan kokouksessa ?kuultiin Ilkka Soukan vastalause ja että
hän on päätöstä vastaan?.
Samassa kokouksessa kirkkovaltuusto merkitsi tiedokseen kokouksen sihteerinä toimineen seurakunnan talouspäällikkö Tarja Ihamäen
kirkkoneuvostolle osoittaman irtisanoutumisen virastaan.
Huomio iäkkäisiin autoilijoihin
LIIKENNE
Nelly Rauhala
Ratti kääntyy, vaan kääntyköö pää?
-kampanjaa vietetään tällä viikolla.
Suomen poliisilaitoksen kampanjan tarkoituksena on saada omaiset
kiinnittämään huomiota sellaisten
autoilijoiden ajoterveyden havainnointiin, jotka eivät itse tiedosta
ajotaitonsa heikentyneen.
Iäkkään kuljettajan liikenteessä
aiheuttamat vaaratilanteet ovat poliisille arkipäivää. Laita postia: toimitus@avl.fi . Tarkempi mittaus on tarkoitus tehdä, kun vanha
lattiamatto poistetaan. Soita toimitussihteerille: (02) 588 8971 . Tuskinpa
yhdenkään lapsen vanhemmat veisivät lapsiaan paikkaan, jos siellä on
vakavaa terveyshaittaa aiheuttavaa
asbestipölyä.
Soukka ihmettelee, ettei kirkkovaltuuston pöytäkirjassa ole mitään mainintaa hänen kirjallisesta
esityksestään, että asia saatettaisiin
uudelleen valmisteltavaksi. Lisäksi kohteesta pitäisi tehdä
asbestikartoitus.
?Ainakaan kirkkovaltuuston kokoukseen osallistuneista kukaan ei
muistanut, että 40 vuotta vanha
lattia olisi uusittu jossain vaiheessa.
Jos lattia kuitenkin on uusittu, niin
onko silloin tehty asbestitarkastus?
Asbestipitoisia tasoitteita ja liimoja
käytettiin runsaasti vielä 1970-luvulla, kirvesmiehenä ja rakennusalan yrittäjänä toiminut Soukka
tietää.
Noin 75 neliön suuruisen lattiapinnan uusimisen hinnaksi oli
päätösesityksessä arvioitu yhteensä 4 000 euroa, josta tarvikkeiden
osuus olisi 3 500 ja työn osuus 500
TÖIHIN KÄSIKSI LÄHIVIIKKOINA
Auran kirkkovaltuuston puheenjohtaja Outi Leino
toteaa, että kirkkovaltuusto
päätti myöntää 4 000 euron
määrärahan seurakuntatalon
päiväkerhotilan ja eteisaulan
lattiamateriaalin uusimiseen.
Ilkka Soukan vaihtoehtoinen
päätösesitys ei saanut kanna-
euroa.
?Tämä tarkoittaisi sitä, että yksi
mies tekisi työn yhdessä päivässä.
Se ei ole mitenkään mahdollista,
Soukka ihmettelee.
Alustavan kosteusmittauksen
mukaan merkkejä lattian kosteudesta ei havaittu. Sitä
korkeampiin lukuihin päästään
ainoastaan Lestijärvellä ja Karvialla.
Myös tilaston muut kärkipään kunnat ovat suhteellisen
pieniä paikkoja. Yläne kk
Oripää
Pöytyä
Riihikoski
Kyrö
Aura
Tarvasjoki
Mellilä as.
Koski
Marttila
. Muuten asbestipöly lähtee
leijumaan ja koko rakennus pitää
puhdistaa.
Omatunto kolkuttaisi
Soukka sanoo, että hänen omatuntonsa ei antaisi rauhaa, jos hän ei
olisi asiaan kajonnut.
?Ehkä koko tutkimus oli tarkoitus jättää tekemättä, vaikka asbestin
vaarat tiedetään jo hyvin. Me
kaikki kuitenkin vanhenemme, eikä
aistin heikkenemisille kuitenkaan
useimmiten voi mitäåän, Rahunen
sanoo.
Suomessa yli 80-vuotiaita kuljettajia on yli 75 000.
Koskelainen erikoisuus: kaksi
samalla tieosuudella noudatettavaa erilaista nopeusrajoitusta,
on poistumassa.
Raunion sahan tienoilla olevalla Härkätien osuudella nopeusrajoitus on ollut Koskelta päin
tultaessa 80 km/h ja Marttilasta
päin tultaessa 60 km/h.
Nyt tieosuudelle tulee myös
Koskelta päin tultaessa 60 km/h
nopeusrajoitusmerkki. Mahdolliset lisätyöt tehtäisiin tuntityöveloituksella.
?Mikäli mielestäni tarpeellisessa
kartoituksessa löytyisi asbestia, niin
se tarkoittaisi asbestin poistamista
nykyisten varomääräysten mukaan
siihen erikoistuneen urakoitsijan
työnä. Kuljettajan reagointi liikenteessä heikentyy iän
myötä ja sitä kautta matkustajien
huoli liikenneturvallisuuden vaarantumisesta kasvaa.
Sisä-Suomen poliisilaitoksen
ylikonstaapeli Markku Rahunen
neuvoo omaisia keskustelemaan
huolestaan ikäihmisille.
. Se on varsin kallis toimenpide
040 732 9404
Ti
Ke
To
Pe
Nakkikastike ja perunat
Ryynimakkara ja muusi
Kermainen kanakeitto
Kalakastike ja perunat
Lounas MA-PE 10.30-13.30
sis. Pesänrakennuksessa mukana neljä
vuotta sitten olleet lintuharrastajat kokoavat Kohauksena voimansa ja pitävät
vuorotellen vahtia pesän
lähettyvillä.
. päivänä 2015
Niinijoen
Nii
N
Ni
iini
n
Seudun kyläyhdistys ry
www.pappistenlava.net
Käteismaksu 14 ?
EIJA KANTOLA
& Omega
Naistentanssit
Tiistaina 14.7. El. Nimet
julkistetaan poikasten rengastuksen yhteydessä heinäkuun viimeisellä viikolla.
Kilpailuun tuomaristoon
kuuluvat luontotoimittaja
Pirkka-Pekka Petelius, uutisjuontaja Aleksi Hakala,
haikaran pesänrakentajat
Jaakko Laakkio ja Lauri
Laukkanen sekä sanataiteilija ja runoilija Sinikka Svärd.
Kosken virkavaali kumottiin
KOSKI
simielisesti.
Turun hallinto-oikeus katTurun hallinto-oikeus on soi, että valintapäätös olisi
kumonnut Kosken kun- pitänyt perustella hallinnanhallituksen lokakuun tolain edellyttämällä tavallopulla tekemän päätöksen, la. Valinnassa on kaikkiaan menetelty kunnan hal-
lintosäännön edellyttämällä
tavalla, eikä kunnanhallitus
ole ominut itselleen sille
kuulumatonta valtaa.
?Ei kunta tee mitään sattumanvaraisia päätöksiä.
Toki perustelut voidaan
tarvittaessa antaa. Tämän vuoksi kunnanhallituksen päätökset on kumottava,
hallinto-oikeus lausuu.
Asiaan palataan
elokuussa
Kosken kunnanhallituksen
puheenjohtaja Heikki Tuominen (kesk) oudoksuu
hallinto-oikeuden tekemää
ratkaisua, koska rakennustarkastajan valinta perustui
monihenkisen raadin yhteiseen näkemykseen siitä,
kuka hakijoista oli pätevin ja
sopivin. Poikasten kasvaessa
katsojien määrä kasvanee
entisestään.
414 nimiehdotusta
haikaroille
Pesän lähellä on puomit sekä muovinauhaa
pitämässä kiinnostuneet sopivalla etäisyydellä.
Kiinnostuneita haikarabongareita on riittänyt läpi
Kosken kattohaikarat nimetään tämän kuun lopussa.
Birdlife Suomen ja Ylen järjestämä nimikilpailu päättyi
sunnuntaina. Kilpailun suosio oli paljon
suurempi kuin ajattelimme.
Ihmiset ottivat asian todella hyvin omakseen, Birdlife
Suomen suojeluasiantuntija
Tero Toivanen iloitsee.
Varsinaisen päätöksen nimistä tekee kilpailun tuomaristo, joka kokoontuu ensi
viikolla valitsemaan ehdotusten joukosta poikasille
sopivimmat nimet. Pelätään, että kansa villiintyy, joten joku meistä on
Kohauksena pesänrakentaja-paitaan pukeutuneena
aina paikalla pesän lähellä,
porukkaan kuuluva Jaakko
Laakkio kertoo.
kesän. kunnanhallitus hylkäsi jouValinnasta valitti kokoomus- lukuussa.
lainen kunnanvaltuutettu
?Perusteluista on ilmetPertti Kujala.
tävä myös, mitkä ovat ne
Kujalan mielestä Kaleva kelpoisuusvaatimuksiin,
ei ollut virkaan hakeneista yleisiin nimitysperusteisiin
ansioitunein. Vastauksia saatiin 1171, eri nimiehdotuksia
oli 414 kappaletta.
. Asiaan
palataan elokuussa, kunhan
viranhaltijat ovat palanneet
lomiltaan.
Tuominen muistuttaa, että
Saija Kaleva oli hakijoiden
joukossa jo silloin, kun rakennustarkastajan virka oli
ensimmäisen kerran auki,
mutta Kaleva ei tuolloin
tullut valituksi. Virka avautui vajaan vuoden kuluttua
uudestaan.
?Tekninen johtaja on kyllä
jäävännyt itsensä asian kaikissa käsittelyvaiheissa. salaattipöydän, ruokajuomat, leivän
sekä kahvi, tee tai kaakao
KRISSE
LOMAILEE
20.7.-3.8.
ti 21.7 klo 18.00
Lähteentuvalla
Tervetuloa viihtymään
p. klo 20-24
OIKAISU: KOSKEN KOHAUSLEHTI
Takakannen ohjelmatiedoista
poiketen ma 20.7.2015
KOHAUSKISOJA EI JÄRJESTETÄ!
Haikarat
kiinnostavat
Koskella
edelleen.
Nimiehdotuksia
saapui
runsaasti.
Kosken Tl Yrittäjät ry
SUNNUNTAITANSSIT
LAURILAN LAVALLA
Marttilassa 19.7. Kujalan näke- ja hakuilmoituksessa etumyksen mukaan kunnan- käteen asetettuihin valintahallituksen
perusteisiin
Tuominen
päätökseen
liittyvät peoudoksuu
vaikutti se,
rusteet, joiettä Kaleva
den nojalla
hallintovirkasuhteeon Kosken oikeuden tekemää
kunnan tekseen otettaratkaisua.
va henkilö
nisen johtaon valittu,
jan tytär.
hallinto-oikeus ohjeistaa.
Rakennustarkastajan
virkaa haki määräaikaan
Oikeuden mukaan kunmennessä 14 hakijaa, joista nanhallitus ei ole esittänyt
neljä valittiin haastatteluun. Ilmoittautumiset
7.8. 486 2812
Kerro juttuvinkkisi
Viikkolehdelle
Soita: (02) 588 8970
tai (02) 588 8971.
YRITTÄJÄ! ILMOITTAJA!
Tavoita tehokkaasti kesäihmiset.
EVIA
KYSY KESÄPAKETTIA SEKÄ TUL
!
TEEMOJA JA LAAJAJAKELUITA
Heli (02) 5888961
heli.laine@avl.?
Päivi (02) 5888960
paivi.varjo@avl.?
Koskelle haikaravartio
Kohauksen aikaan
KOSKI
Nelly Rauhala
Kattohaikaroiden turvaksi
aiotaan Koskella pistää pystyyn haikavartio. mennessä.
Tervetuloa!
BINGO
Loimaan Työväentalolla
ti 14.7.2015 klo 18.45
Jahti 1000. / 51 tai alle,
Pelit 6/3 ?
Viitosjahti 530?/ 54 tai alle.
www.leiskunbingo.?
Tervetuloa!
BINGO TARVASHOVISSA
To 16.7. Tervetuloa.
Järj. Perustelut olisi pitänyt
jolla kunnan rakennustar- esittää viimeistään oikaisukastajaksi valittiin rakennus- vaatimuspäätöksessä, jonka
insinööri AMK Saija Kaleva. klo 19 alkaen
Musiikista vastaa Tuija Laine & Unikuva
Lipun hinta 10?, sisältää pullakahvit
Arvontaa. Marttilan yhd.
Eläkeliiton Kosken Tl yhdistyksen
SYYSRISTEILY
Viking Gracella maanantaina 7.9.2015.
Lähtö Nuortentuvalta klo 19.00. 4
Uutiset
Auranmaan Viikkolehti
15v.
Tiistaina heinäkuun 14. hakijoiden ansiovertailuun
Kaleva valittiin virkaan yk- perustuvia tai muitakaan pe-
?
rusteluja Kalevan valinnalle
sen paremmin valintapäätöksessään kuin oikaisuvaatimuspäätöksessäänkään.
?Asiassa saadusta selvityksestä ei muutenkaan ilmene, onko hakijoiden ansioita
asianmukaisesti vertailtu ja
onko kunnanhallitus tehnyt
päätöksensä sille kuuluvan
harkintavallan rajoissa. klo 18.30
JAHTI
2700?
5-bingojahti 650?
KIRJAN HINTA 7/6/3/3 ?
Jahtiliuska 3 ?
Työryhmät: Miehet: Jääkiekko edustus
Naiset: Ryhmä 2
Oripään maa- ja
kotitalousnaisten
RANTAILTA
Kyröntie 31, 21800 Kyrö
p. Muttei niinkään voi olla, että
sukulaisuus olisi este tulla
valituksi johonkin virkaan,
Tuominen miettii.. mennessä: Heikki 02 4842833, 044 4842 833 tai
Osmo 050 3638 086. Maksu OP:iin 21.8
Kaukana ovat ne ajat,
kun bändi porhalsi keikkapaikalle
jo päivää ennen, jotta keikkaa ehtisi
juhlia kunnolla etukäteen.
Juhannuksesta lähtien Yö on kiertänyt Suomea ahkerasti, ja parhaimmillaan keikkoja on ollut viisikin
Yön solisti Olli Lindholmille
hetket lavalla ovat tärkeimpiä.
. Ehkä menemme eturiviin, sillä siellä kukaan ei
ainakaan tallo varpaille.
State of
Emergency tarjosi
festariyleisölle
rautaisen
annoksen
rokkia.
Eija Järvinen ja
Marianne
Nurminen
eivät pidä
itseään
Yö-faneina, mutta
he seuraavat silti tarkasti
bändin
vaiheita.
Toivelista valmiina
Kaisa Jokinen, Jenni Lappeteläinen, Heidi Sipilä ja Antti Haavisto
totesivat niin ikään tulleensa kuuntelemaan Yötä.
?Vaikka ei muissakaan bändeissä
ole ollut valittamista. Yö tekee
35-vuotisjuhlakiertueen, ja bändiltä
on tulossa uusi levykin.
?Vapaa-ajalla käyn reenaamassa
punttia, avantouimareitten saunassa
ja ajelen skootterilla. Aallon
Rytmiorkesteri, Piippers Kiippers,
Clamor ja Aikakone.
Olli Lindholm iloitsee, jos yleisökin tekee niin
AURA
Kiti Salonen
Yö esitti Auran Olutfestareilla hittejä neljältä vuosikymmeneltä.
?Meillä on kappaleita niin paljon,
että voimme soveltaa ohjelmistoa
yleisön mukaan. Bändiä ei ole
vielä löydetty, mutta se tulee tapahtumaan ihan lähiaikoina, Granqvist
ennusti.
Lauantaina Auran Olutfestareilla
esiintyivät Heartstone, A. Niistä pitää tehdä kaikille
osapuolille kiva tapahtuma.
viikossa.
Lindholmin mukaan tahtia ei ole
tarkoitus hidastaa.
?Tää on mun työni. Kiva, että täällä on isompiakin nimiä, eikä
vain paikallisia bändejä.
Läpimurto lähellä
Maisa Sahla sekä Agnes ja Reijo
Granqvist olivat tulleet Olutfesta-
reille State of Emergencyn tähden,
sillä Sahlan poika laulaa kyröläisturkulaisessa yhtyeessä.
Sahla on kiertänyt katsomassa
melkein kaikki bändin keikat.
?Minulle tämä on vasta ensimmäinen keikka, vaikka monta kertaa
ennenkin on ollut tarkoitus mennä.
Odotan innolla keikkaa, sillä olen
harrastanut itsekin musiikkia ja
soittanut kitaraa, Sahlan veli Reijo
Granqvist kertoi.
Youtubesta näkemiensä videoiden
perusteella Granqvist uskoo, että
State of Emergencyllä on kaikki
mahdollisuudet menestyä.
?Soundit, lavaesiintyminen, kaikki on maailman tasoa. Kuulin juuri, että
yhdellä pariskunnalla on tänään
hääpäivä, joten täytyy soittaa joku
biisi heillekin, laulaja Olli Lindholm
suunnitteli ennen keikkaa.
Lindholm myönsi tulleensa Auraan hieman ristiriitaisin fiiliksin,
sillä tuttavan lähettämä kuva esiintymislavasta ei häikäissyt. Särkynyt enkeli
ja Likaiset legendat varsinkin ovat
muotoutuneet legendaarisiksi biiseiksi.
?Uudet biisit ovat turhan siloteltuja, mutta keikoilla niihinkin tulee
enemmän poweria.
Järvinen kertoi arvostavansa sitä,
että Yö varioi soittosettejä, mikä on
osoitus ammattitaidosta.
?Keikoilla haluan paitsi kuulla,
myös nähdä bändin. Se on sellaista itsensä huoltamista, Lindholm
totesi.. Festarit ovat
sujuneet kaikin puolin hyvin: istumapaikat löytyivät heti ja palvelukin
on ollut ystävällistä, turkulainen
Lappeteläinen kiitteli.
Heille Yö ei ole erityinen suosikkibändi, mutta luottobändi se on.
Keikoilla tulee aina tuttuja biisejä.
Naiset olivat listanneet, että illan
aikana pitäisi kuulla ainakin Tie
sydämeeni, Laulu rakkaudelle ja
Loisto.
?Olli Lindholmilla on charmia.
Hän osaa ottaa yleisön haltuun,
Jokinen kehui.
Camilla Pohjonen ja Jasmin Jänismäki olivat tulleet Olutfestareille enemmän fiiliksen kuin bändien tähden.
. Tiistaina heinäkuun 14. Tärkeämpää oli kuitenkin se, että yleisöllä
näytti olevan hyvä meno päällä.
?Jos ihmiset ovat iloisia, on bändikin iloinen.
Keikkaan asti Lindholm kertoi ottavansa rauhallisesti, sillä muunlainen toiminta tuntuisi kuulemma jo
vähän nololta. Lavalle astuivat Action Drop, State Of
Emergency, Amorix ja Yö.
?Yön takia tulimme, turkulaiset
Marianne Nurminen ja Eija Järvinen totesivat ja laskivat olleensa
Yön keikalla tänä kesänä ehkä jo
viisi kertaa.
?Niitä on niin monta, ettei kaikkia edes muista, Järvinen naureskeli.
Nurminen kertoi, että Yön perässä voi kepeästi ajaa ainakin 200
kilometriä, sillä livemusiikki toimii
mahtavana musiikkiterapiana ja
stressin taltuttajana.
Hän on kuunnellut Yötä Varieteealbumista lähtien. Yö on ihan hyvä. päivänä 2015
Menossa mukana
Auranmaan Viikkolehti
5
Auran Olutfestareille tultiin
näkemään ja kuulemaan lempibändejä
AURA
Kiti Salonen
Auran Olutfestareilla rokattiin perjantaina neljän bändin tahdissa. Kuka muu
muka palkkaisi 51-vuotiaan huonosti kuulevan ja isolla egolla varustetun muusikon?
Ensi vuonna Lindholm jatkaa
Voice of Finland -televisio-ohjelmassa tähtivalmentajana
Täjesti helmikuussa suurtapah- hän voi sanoa, ettei pitäisi
tuman Pekingin toiminta- unta nähdä, sillä maailmasohjelman 20-vuosijuhlan sa ei mikään viittaa siihen,
kunniaksi. henkilöauton polttoaineenTaajamassa ja maantiellä on kulutusta ulkolämpötilan ja
hyvä käyttää suurinta mah- ajotilanteen mukaan 5?20
dollista vaihdetta, jolla moot- prosenttia. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen
pilveen. Teidän ansiostanne tori
jälleen onnistui, saimme
yhdessä työtä tehden kokoon huomattavan summan rahaa. Me teemme kolme
majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.?
Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.
Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti
paikan varjoonsa. yksi
ja voima saa hämmentää.
Kirkastussunnuntai vie killa vaan mystee- Uskon kokemus ei olekuitenkin jalat alta siltä, ri.
kaan yksi ja sama kaikilla
joka etsii Raamatusta
vaan mysteeri. NAPUTA: KIITÄ, KEHU, PUR-
Kirjoitukset mielellään omalla nimellä.
Toimituksella on oikeus muokata tai
jättää julkaisematta kirjoituksia.
NAA! Lähetä mielipiteesi Naputuspalstalle tekstiviestinä. 21.6.2015 Pöytyä
Kaivaten
Kaija
Elina ja Antti perheineen
Sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu. nousemuksen ja helluntain Hengen
He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan jälkeen, hämmentävä sai merkityksen,
eivätkä vielä silloin kertoneet siitä ke- Kristuksen kirkkaus valaisi kaiken.
Mutta ymmärrettyään he eivät hanellekään. Kirjoitukset mielellään omalla nimellä. Kesällä ei kannata
tori vetää hyvin. Kuneet ja ajovalojen toimivuus. Palstalla
julkaistaan auranmaalaisten itse keksimiä mietelauseita. Noudata
metrillä jos
rengaspaine
muun liikenon 0,5 baria suosituspainetta teen ajorytmiä ja hidasta
pienempi. Jos käytät nimimerkkiä, nimesi
ja yhteystietosi on oltava toimituksen
tiedossa. Ilmastointi lisää
peästi isommille vaihteille. 6
Ilot & surut
Auranmaan Viikkolehti
Rakkaamme
Urho Ossi
REKOLA
* 23.7.1938 Yläne
. Hyvää asiaa kirjoitat,
Minna! Eipä se tupakointi
vihannestiskilläkään ilo
silmälle ole, saati nenälle!
MR
. Samanarvoisuus
pakoissa on toteuduttava,
mutta niin teot kun lupauksetkin asian korjaamiseksi
jäävät aina puheen asteelle.
Kuitenkin suomalainen
nainen on melko tasa- arvoinen miehen kanssa, jos
suuntaamme huomiomme
naisiin, jotka elävät kolmannen maailman kurimuksessa.
Pekingin toimintaohjelman toteutumisen yhtenä
ylipääsemättömänä esteenä
naisten tasa-arvon toteutumisessa ovat myös tietyt
uskonnolliset liikkeet.
Islam ja katolilainen kirkko etupäässä ovat tasa-arvon
jarruja. Haludokumentti naisten oikeuk- taanko tasa-arvoa joka maailmankolkkaan alkuunkaan?
sien edistämiseksi.
UN WomeVäkisin se ei
nin pääjohtaonnistu.
ilman
ja Phumzile
Meidän pitavoittei- tää tiedostaa,
Mlambo-Ngcuka kuvaili
että ilman
ta ei tatilannetta
tavoitteita
ht i i lainkaan
pahtuisi
epäonnistuei tapahtuiedistystä.
si lainkaan
neeksi ja luedistystä tapausten pettämiseksi. Kattoteline lisää moottorijarrutuksella. Jos haluat oman
aatoksesi palstalle, ota
yhteyttä Sirpa Virtaseen
02-588 8971 tai sähköpostitse: toimitus@
avl.fi
HARTAUSKIRJOITUS
Vinkit taloudelliseen
ajotapaan kesäloman
automatkoille
Taloudellinen ajotapa tar- Vakionopeuden säädin toikoittaa myös ympäristöystä- mii parhaiten tasaisella tiellä.
vällisempää ajotapaa. Näppäile teksti
NAPUTUS välilyönti ja oma viestisi,
loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja
lähetä se numeroon 17252.
Yhden viestin hinta on 0,50 euroa/160 merkkiä.
?
. SAA AJATELLA.
taimiakin istutettiin.
Tällaiset kohteet tulisi jo
heti raskailla koneilla tehtyjen töiden jälkeen siistiä
kelvolliseen kuntoon, koska
varsinkin kesäkautena tällaisista alueista on iloa paitsi
lapsille myös lasten vanhemmille. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata kirjoituksia.
Lähetä tekstisi osoitteeseen: toimitus@avl.fi. Uudemmissa autoissa
Vinkin laati
Liisa Harjula
oleva vaihtamisen opastin
Valoniasta
ohjaa vaihteiden käytössä.
?
Kirkastusvuorella
Jeesus otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Onhan meille tullut paljon muitakin
muuttajia kuin kasveja ja
niillekin annetaan kasvutilaa.
YK:n tasa-arvojärjestö jär- syrjinnän kitkemiselle. YK:n pääsihteerin sa-arvossa. Siksi meille on tallentu- Jumala on kuitenkin aina sama, eilen,
nut Pyhään Kirjaan asti opetuslasten tänään ja huomenna.
hämmennys kirkastusvuorella: he nuSiunattua kesää toivottaa
kahtivat kesken rukouksen, herätessään
alkoivat häärätä majaa taivaasta tulleilOuti Tukia-Takala
vs. Vuosi 2030
Suomessa ja etenkin työon ehdoton takaraja naisten elämässä ollaan palkkatasos-
?
sa vielä kaukana naisten tasa-arvosta. Joustava ja ennakoiva
ne. Samassa siinä oli kaksi miestä,
Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen
kanssaan. Antaa kaikkien kukkia,niin
alkuperäisten kuin tulokkaidenkin. Kiitos osanotosta.
Harvenee jo aamukampa,
siviiliin käy kuski rampa.
Talliin myöskin Volvo jää,
ei heitä enää tiellä nää.
Vaan iloisesti saatellaan,
santakuski huilaamaan.
Hyvät ystävät ja tutut, kuumana on meillä ?hutut?
Tervetuloa
viettämään iltaa kotiimme 25.7. Ennen
Kun ollaan jo tien päällä,
ajomatkaa tarkista öljyt, tuu- pidä yllä tasaista nopeutta ja
lilasinpesuneste, rengaspai- vältä turhia kiihdytyksiä. Julkaistavien
kirjoitusten enimmäispituus on yksi
konekirjoitusliuska (2500 kirjainmerkkiä). Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Pilvestä kuului ääni: ?Tämä
on minun Poikani, minun valittuni,
kuulkaa häntä!. Lämmin kiitos Oripään
Hyvän Tahdon Torilta kaikille myyntiin lahjoittaneille sekä uskollisille asiakkaille. Kun
nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota,
Pietari sanoi: ?Opettaja, on hyvä, että
me olemme täällä. kappalainen
le. Polttoaiajotapa lisää
neenkulutus
turvallisuutta
Vältä turja vähentää
lisääntyy
hia kiihdy- polttoaineen
0,1?0,3 litraa
tyksiä.
sadalla kilokulutusta. Lupiini kaunistus. Muut uskontokunnat lievimmin ovat saman
asian takana.
Taisto Levo
Alastaro
Ujo mummo
. Äänen vaiettua opetus- toteutunut, vasta ristin kuoleman, ylöslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. Miten
Se on tärkeä muistutus
kemus ei
hän eli ihmisen elämän,
meille uskon salaisuuolekaan
ja siten tuntee meidän
desta. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen
poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.
Pietari ja hänen kanssaan olevat
opetuslapset olivat vaipuneet syvään
uneen. Alamäessä säätää lämpötilaa kylmemja tasamaalla voi ajaa 5-vaih- mäksi kuin 21 astetta.
teella jo 50 km/h:n nopeudessa. lutus nousee 1?2 litraa sadalla
Renkaissa kannattaa pitää kilometrillä, kun nopeus nosaina ohjekirjassa mainittu tetaan 100 km/h:ssa 120 km/
suurimman kuorman pai- h:ssa. Myös satunnainen
kulkija havaitsee siistit ympäristöt viihtyisinä.
Kiitokset kunnan puutarhurille esittää:
Ilkka Soukka
Kun nopeusmittariston lukemat pysyvät maltillisissa
lukemissa, luonto ja kukkaro kiittävät.
Auranmaan Viikkolehti
julkaisee auranmaalaisia
aatoksia sivulla 2. Talokulutusta noin litran sadalla udellisen ajotavan seurantaan
kilometrillä.
sopii ajotietokone.
Liikkeelle lähdettäessä
Säädä ilmastointi järkevästi
käynnistä auto painamatta ja käytä sähkölaitteita vain
kaasupoljinta ja vaihda ri- tarpeeseen. kinasteista edistystä naisten
Nyt YK aikoo panna vauh- tasa-arvon suuntaan tuo.
tia kehitykseen. Tavoitteet ovat
tuore raportti osoittaa, että siis hyväksi, kunhan vain
joillakin osa-alueilla kehitys- muistetaan tapella niiden
tä ei juuri ole tapahtunut tai saavuttamiseksi, aina se jonon otettu askelia taaksepäin. 9: 28-36)
lunneet häivyttää kokeKuinka suuri kiusaus
on korostaa Jeesuksen
maansa
hämmennystä.
Uskon koinhimillisyyttä. Vuonna 1995 hy- että yhdenvertaisuus naisen
väksytty toimintaohjelma on ja miehen välillä kaikkialkaikkien aikojen edistyksel- la toteutuisi koskaan . TÄTÄ MIELTÄ -palstalla julkaistaan Auranmaan Viikkolehden
lukijoiden mielipiteitä. Toiselle
pelkkää ihmisjeesusta.
ehkä helppoa ja yksinOnneksi Jeesuksen ensimmäiset kertaista läpi elämän, toiselle jatkuva
seuraajat eivät arkailleet kertoa omaa kamppailu epäuskon ja uskon välillä.
ihmetystään. klo 16.00
Soili ja Rauno Lehtinen
EKOVINKKI
Asko Virtanen
Tiistaina heinäkuun 14. Olen erittäin kauhistunut kun Marttilan kaunis
hautausmaa on häpäisty
aikuisten ihmisten alkolipitoisella juhlinnalla!
Tyrmistynyt
. Torin tuotto
on 3300 euroa, joka lahjoitetaan Tyksin kirurgiselle
lasten osastolle 13.8.2015.
Helinä
Taas jo kaunista
Auran Horsmamäen asuntoalueen lasten leikkipaikka on
nyt jo hyvässä kunnossa, kun
kunnan toimesta raivattiin
kantoja, tuotiin täytemaata ja multaa sekä kylvettiin
ruohonsiemeniä. Puitten
. Hänen rukoillessaan
hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen
vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. (Luuk. päivänä 2015
TÄTÄ MIELTÄ
NAPUTUS
Naiset eivät maailmanlaajuisesti saavuta miestä tasa-arvossa koskaan
. Lopulta he eivät kai enää tienneet,
Tarvasjoen kappeliseurakunta
mikä oli totta, mikä unta, ja päättivät
vaieta kaikesta.
Vasta kun Jumalan suunnitelma oli
. niin
lisin valtioiden hyväksymä kaukana siitä ollaan. Jumalan kirkkaus
k i ja
j sama kaielämämme ja kipumme
Huppunen on
pitänyt huolen siitä, että palkintoja
riittää jokaiselle pelin viidelle joukkueelle.
. Talvet Myyrmäessä asuva
Huppunen halusi kutsua pelikave-
?
Peli on
raakaa,
mutta rei-
lua.
lua
rinsa Vantaalta rentoon turnaukseen Auraan.
. Tykkään Aurasta, vaikkei tämä
mikään miljoonakaupunki olekaan.
Kun täällä menee ulos on heti luonnon keskellä, kerrostalossa talvet
asuva Huppunen kehuu.
Vaikka mies pelaakin talvisin
Myyrmäen eläkkeensaajien riveissä, on hän turnauksessa tiukasti
auralaisten puolella.
Voitokkaan puolen on mies valinnut, sillä turnauksen voittajaksi
selviytyy Auran eläkeliiton joukkue, jonka muodostavat Liisa MäkiLaurila, Tuula Kipinoinen ja Leila
Isotalo.
. Kesänsä Aurassa jo viidenkymmenen vuoden ajan viettänyt
mies sai idean tapahtumaan viime
talvena. Palkintona on iso kiertopalkinto, Marttilan Ramin sponsoroimat
mansikat, Kallu Keskitalon Matin
Mainio sinapit, vyölaukut ja mitalit
kaikille, Huppunen kehuu.
. päivänä 2015
Menossa mukana
Auranmaan Viikkolehti
7
Sade ei
lannistanut bocciaturnauksessa.
Tuula Kipinoinen
keskittyy
heittoonsa hurjasta säästä
huolimatta.
Kesäauralainen Raimo Huppunen kutsui Myyrmäkeläiset Bocciaturnaukseen Auraan
Aura kukisti Vantaan bocciaturnauksessa
AURA
Nelly Rauhala
. Vantaan vettä pullossa, he nauravat.
Kiire ja hoppu on nyt loppu,
elämässäni kääntyi lehti,
eläkepäivät mulle ehti.
Kiitoskahvit asiakkaille
ke 15.7.2015 klo 10.00-17.000
MÄENPÄÄN KORJAAMO
Kyröntie 472, 21450 Tarvasjoki. Tiistaina heinäkuun 14. 044 3626160, www.aakh.fi
Olemme auki
koko kesän!
koisesti.
. Ilmassa on urheilujuhlan tuntua, kun bocciaturnauksen
finaalipeli Myyrmäen ja Auran parhaiden joukkueiden välillä käynnistyy.
Tällä kertaa petanqueta muistuttavan boccian varusteiksi eivät riitä
pelkät pallot - tarvitaan myös sadetakkeja ja -varjoja.
. Vantaalla sataa aina, joku heit-
tää.
. Ei mennyt puolen vuoden harjoittelu hukkaan, Tuula Kipinoinen
hymähtää.
Reilun pelin kisassa kaikki ovat
kuitenkin voittajia. Sateen vihmonnan ohella myös tekonurmi luo omat haasteensa pelille.
. Mitäs ne myyrmäkeläiset keksii
seuraaviksi palkinnoiksi, hän vielä
kiusoittelee.
Vaikka vastakutsua auralaisille ei
vielä ole kuulunut, on tuleva palkinto kuitenkin jo kirkkaana myyrmäkeläisten mielessä.
. Vantaalla pelataan
yleensä hiekalla. Olkaas hiljaa lapsukaiset, niin saadaan finaalipelaajat selville, Raimo
Huppunen kehottaa eläkeläisiä.
Auran tekonurmikentän on vallannut Auran eläkeliittolaiset ja
Vantaan Myyrmäen eläkkeensaajat
palloineen. Peli on raakaa, mutta reilua.
Pelataan vähän omilla säännöillä
niin, että loppuottelussa vastakkain
on pakko olla auralainen ja myyrmäkeläinen joukkue, hän selostaa.
Sinappia ja mansikoita
sekä Vantaan vettä
Mies on tutustunut Auraan juuri
Eläkeliitossa bocciaa pelatessaan.
Kunta miellyttääkin miestä mel-
Auranmaan Auto- ja
konehuollon avajaiset
keskiviikkona 15.7.
Tarjolla makkaraa
grillistä
0
kloTarvasjoki
10.00-17.00
Kyröntie 472, 21450
Katsastustarkastus 20 ?
Ilmastoinninhuolto 40 ?
Avajaispäivänä varatuista töistä -10% alennus
AURANMAAN AUTO- JA
KONEHUOLTO
Puh. Tekonurmikentällä on vähän
vaikea pelata. Kenttä on siis kaikille
vähän yllättävä, Huppunen pohtii.
Huppunen on mies turnauksen
takana. Aurassakin on vasta
tänä vuonna alettu pelaamaan tekonurmella. Tähän on totuttu kyllä, myös
Seija Saarinen Auran eläkeliitosta
vahvistaa.
Vesisade yltyy pelin edetessä
päivänä 2015
Vaikka Nyytti uskaltaakin poistua Loviisa-emonsa pussista, pitää se silti huolen, että emo on aina lähettyvillä.
Kengurunpoikaset Nyytti ja Pa
ihastuttavat Mustikkatassun e
Pöytyän keväällä
kasvanut
kengurulauma
voi hyvin
Nyytti
hakeutuu
emonsa
pussiin
suojaan.
Pussissa
on myös
nisä, josta se saa
ravinnokseen
maitoa.
PÖYTYÄ/Karinainen
Nelly Rauhala
Pikkuinen Nyytti-kenguru vilkuilee ympärilleen. Kiireesti se kapuaa pää
edellä turvaan emonsa pussiin.
Eläinpiha Mustikkatassussa pomppijoita
riittää. Loviisan ja Oivan häitä vietettiin elokuussa, joten odotukset olivat korkealla.
Oivan ja Ansan poikanen taas oli todellinen
yllätysvauva, Korpialho selittää.
Tiettävästi Loviisa keskeytti raskautensa
kylmyyden vuoksi. 8
Auranmaan Viikkolehti
Ihmiset & ilmiöt
Tiistaina heinäkuun 14. Kolmen hengen kengurulaumassa
juhlittiin keväällä kahden poikasen syntymää. Se huomaa Loviisa-äitinsä pomppivan talon kulmalla ja ponnahtaa samantien
emonsa hoiviin. Oli sat
Papun sylkk
ka, Korpialh
helposti str. Ensin esille putkahti pääsiäisenä Nyytti
ja heti perään vappuna Ansa-kengurun
pussista paljastui Papu.
Poikaset ovat tiettävästi ensimmäisiä Suomessa Korkeasaaren ulkopuolella syntyneitä
kenguruita.
Katso kenguru loikkaa! Pääsiäisenä Loviisan pussista paljastunut Nyytti hurmaa veikeillä pompuillaan.
Perheenlisäystä oli osattu odottaa, mutta kahden poikasen syntymä oli
Mustikkatassun omistajalle Satu Korpialholle yllätys.
. Keväällä se käynnisti raskauden uudelleen ja tuloksena syntyi Nyytti.
Kengurun poikasten syntymäaikaa ei
voida tarkkaan tietää, sillä kuukauden mittaisen raskausajan jälkeen syntyvät kengurunpoikaset kiipeävät itse emonsa pussiin
ja piilottelev
ennen kuin
. Pienen t
kengurunpo
moisen mar
emon karvo
Pussissa n
nisään, josta
pialho selve
Maidon o
tias Nyytti n
kenguruiden
Kenguruille
kiksi hedelm
Poikasten
vielä epäs
Nyytti ja Pap
tin sukupu
tietoa, kun
hyvän tuuri
sitten.
Monet
aitat ja makasiinit on entisöity. Turun ja Oripään välisen tien
historia alkaa vuosisatojen
takaa kruunun tärkeänä
ratsupolkuna. Moni ehkä muistaa Sikilän kylän
Parmalan lavan, joka purettiin 1970-luvun lopulla.
n Auranmaan Viikkolehden Lähimatkailun
helmiä -kesäsarja kertoo
mielenkiintoisista tutustumiskohteista Auranmaalla ja vähän naapurikunnissakin.
LUKIJAN KUVA
Urpo Lehtimäki
?
Urpo Lehtimäki kuvasi kurkiparin Pöytyällä Turunväylän ja Yläneentien risteyksen lähettyvillä.. Symppis haisunäätäherra-Tomppa
houkuttelee ihmisiä.
Moni tulee edelleen sen
vuoksi tänne ja tuo jopa
mukanaan turkkilaista
jugurttia, mikä on sen
herkkua, Satu Korpialho
Mustikkatassusta naurahtaa.
Tomppa voi hyvin.
Myös se vietti aikaisem-
Auranmaan Viikkolehti
9
LÄHIMATKAILUN HELMIÄ
min häitään huittilaisen
morsiamensa kanssa,
joten perheenlisäystä
voidaan odottaa myös
siltä suunnalta. Tiistaina
heinäkuun 14. Nyy- Vielä on kuitenkin epäselvää jäävätkö ne
uolesta ei kuitenkaan vielä ole Mustikkatassuun.
taas Papun sukupuoli paljastui
. kenguruista menehtyi, mutta henkiin jääe maistuvat rehun lisäksi esimer- nyt punaniskavallabi Loviisa jäi pitämään
mät, vihannekset, oksat ja leipä. Myöhemmin
viime vuonna Loviisa sai seuraa Hollannista
tuoduista bennetinvallabeihin kuuluvista
n tulevaisuuden koti
Ansasta ja Oivasta.
selvä
Poikasten tulevaisuus näyttää valoisalta.
pu kasvavat hyvää vauhtia. Tuolnauttii nykyisin muiden
loin toinen
n tavoin myös muuta ruokaa. Yksi asia
kerrallaan, Korpialho toteaa arvoituksellisesti.
Aurajoen maisematien varrelta löytyy viljavaa seutua.
Aurajoen maisematie
VARSINAIS-SUOMI
Hannu Tuominen
apu
eläinpihassa
vat siellä noin kolme kuukautta kenguruiden kanssa on edettävä niiden
tulevat näkyville.
ehdoilla, syliin
toukan kokoisina syntyvät
niitä ei saa paPienen touoikaset suorittavat aikakottaa.
kan kokoisina
ratonin, kun ne kiipeävät
Ensimmäioja pitkin emon pussiin.
syntyvät ken- set kengurut
e kiinnittyvät emonsa gurunpoikaset suotuotiin Musa ne saavat maitoa, Kortikkatassuun
rittavat aikamoisen
entää.
kaksi vuotta
ohella arviolta puolivuo- maratoonin
sitten. Palvelut olivat myös
paremmat kuin nykyään.
Auran Osuuskaupalla oli
reitin varrella useita toimipisteitä. päivänä 2015
8
Ihmiset & ilmiöt
TOMPPA VETOAA EDELLEEN
Harvinaislaatuiset eläinpihan asukit ovat houkutelleet Mustikkatassuun melkoisen määrän
uteliaita vieraita. Lavatanssejakin järjestettiin. Maarian
kirkko pappiloineen on
reitin arvokkain yksittäinen kohde.
Orikedon raviradan jälkeen pääsee nauttimaan
tauotta useamman peninkulman arvokkaasta kulttuurimaisemasta. Maisematie, seurailee Aurajoen
rantamia Liedon, Auran
ja Pöytyän kautta Oripäähän. Vaikka maaseudulla ollaan,
kohtaa myös teollisuutta.
Eräs niistä oli Auran Asemanseudun nahkatehdas.
Tiilitehtaita oli useampiakin. Auran, Pöytyän ja
Oripään puukirkot ovat
näkemisen arvoisia. Takataskussa on
ajatuksia uusistakin
eläimistä, mutta ei siitä
sen enempää. kengurujen kotia pystyssä. Matkaa kertyy liki 70
kilometriä.
Aurajoen maisematie
kulkee mutkaisena ja mäkisenä hämmästyttävän
tarkkaan alkuperäisellä
paikallaan. Reitin varrelle osuu useita historiallisia kohteita sekä kylä- ja
kirkkomiljöitä. Lisäksi
eläinpihan hurmaavat
alpakat odottavat jälkikasvua.
Saadaanko eläinpihalle eläinvauvojen ohella
muita uusia ja eksoottisia eläimiä, on kuitenkin
vielä arvoitus.
. Vilkkimäen ränsistymään päässyt meijerikin
on nyt kunnostettu.
Pian Vilkkimäen jälkeen
sijaitsee eräs tienvarren
huippukohteista, Mäkkylän idyllinen ryhmäkylä.
Viimeistään Nautelankosken kohdalla kannattaa
pitää ensimmäinen tauko.
Entisaikojen maataloudesta on jäänyt tienvarteen lukuisia muistoja.
Aittoja, makasiineja ja
heinälatoja on tasaisin
välein koko reitin varrella.
Monet tilojen kunnostetut päärakennukset seisovat yhä ylväinä talousrakennusten ympäröimänä.
Osasta väki on lähtenyt
kaupunkiin. Hylätyt rakennukset kenottavat ja
pihapiiri on ruohottunut.
Aurajoen maisematien
kulkija voi opiskella Suomen rakennustaiteen historiaa. Olisi ihana pitää ne täällä, mutta vielä
in seurauksena muutama päivä emme ole päättäneet, mitä niiden kanssa
tehdään.
ttuman kauppaa, että saimme
Poikaset viihtyvät emonsa seurassa vuokyyn ja paljastui, että se on poi- desta puoleentoista vuoteen, joten Korpialho iloitsee ja huomauttaa, että holla on onneksi vielä aikaa nauttia vauvaressaavien, mutta rauhallisten kenguruista ja pohtia niiden tulevaisuutta.
Reitti Turusta Aurajoen
lähteille varsinaissuomalaisessa maisemassa on
elämys, jossa yhdistyy
kauniit jokimaisemat ja
maaseudun historia. Entistä
vetonaulaa eivät uskolliset vieraat kuitenkaan
ole hylänneet.
Menestymisen halu tietysti
myös saa tulemaan katsomaan
otteluita. 10
Auranmaan Viikkolehti
Urheilu
Tiistaina heinäkuun 14. Se
on hieman
vähemmän
kuin kauden
alussa asetettu tavoite.
PÖYTYÄ/Kumila
Kiti Salonen
Pöytyän Urheilijoiden miesten
joukkueen Ykköspesis-pelejä on
seurannut tällä kaudella hieman
odotettua vähemmän katsojia.
?Kun kauteen lähdettiin, tavoitteena oli 300 katsojaa ottelua kohden, mistä on vähän jääty. Tiukoissa paikoissa joukkueen kokematto-
SARJAPAIKKAAN USKOTAAN
Pöytyän täksi kaudeksi asettama tavoite on Ykköspesis-paikan säilyttäminen.
?Vaikka tuloksellisesti kausi on mennyt hieman
alakanttiin, mitään ei ole vielä menetetty. päivänä 2015
Markku Kallio on pelannut
itsekin pesäpalloa 40 vuotta.
Kallio pitää joukkuetta hyvänä, mutta joukkueen pelaamista hieman aneemisena.
. Joukkue
tarvitsisi nyt lisää uskoa ja itseluottamusta, Pasi
Kiuru pohti.
Kaitonen, Lappeteläinen ja Raitaset lupaavat,
ettei Pöytyän menestys jää kiinni ainakaan katsojien kannustuksesta.
Pelin
rytmi ja
luonne on
Ykköspesiksessä
Ykköspes
aivan eri kuin Suomensarjassa.
?
muus on kuitenkin kostautunut.
?Jonkun pelaajan täytyisi nyt
nousta ratkaisijaksi, jotta joukkue
osaisi pelata myös johtoasemassa.
Tällä hetkellä joukkueen taso heittelee liikaa.
Markku Kallio muistuttaa, että Ykköspesiksessä taso on huomattavasti Suomensarjaa kovempi.
Ykköspesiksessä on mukana paitsi
Suomensarjan nousijoita, myös Superpesiksen tippujia.
?Pelin rytmi ja luonne on Ykköspesiksessä aivan eri kuin Suomensarjassa.
Kallion mukaan Pöytyä on onnistunut rakentamaan loistavat
puitteet ja kokoamaan taitavista
yksilöistä koostuvan joukkueen.
Joukkueen vaisu pelaaminen sen
sijaan saa Kalliolta kritiikkiä.
?Jos vain 2-3 miehen kärki yrittää
viedä peliä eteenpäin, peli on kovin
haavoittuvaista. Ehkä
katsojia olisi ollut enemmän, mikäli
kelit olisivat olleet paremmat ja voittoja olisi tullut enemmän, joukkueenjohtaja Olli-Pekka Pauna pohti.
Veera Kaitonen, Salla Lappeteläinen, Mirjami Raitanen ja Petra
Raitanen ovat sinnikkäästi istuneet
kaikissa kotipeleissä ja parissa vieraspelissäkin, vaikka joukkue ei ole
menestynyt aivan odotetulla tavalla.
Kun 15 ottelua on pelattu, Pöytyän Urheilijat on sarjataulukossa
viimeisenä kuudella pisteellä. Eroa
seuraaviin joukkueisiin on kuitenkin vain muutama piste.
?Paremminkin olisi voinut mennä, sillä Pöytyä on hävinnyt monta
tiukkaa peliä, joista olisi voinut tulla
voitto, Kaitonen mietti.
Naisten mielestä joukkueen ulkopeli on ollut tällä kaudella vahvaa, ja
kärki on onnistunut rakentamaan
sisäpelissä hyvin tilanteita. Koppilyöntejä on
tullut paljon, ja vierasjoukkueen on
annettu täyttää pesiä liian helposti.. Toivon, että tämä vielä iloksi
muuttuisi.
Pasi Kiuru kuvaa pesäpallon
olevan peli, joka vie katsojat
mukanaan.
. Toivon pienen paikkakunnan joukkueelle voittoja.
Mirjami Raitanen, Salla Lappeteläinen, Veera Kaitonen ja Petra Raitanen ovat käyneet katsomassa kaikki kotipelit.
?Taso on niin kova, että voittaakseen joukkueen pitäisi onnistua täydellisesti.
Katsojat odottavat voittoja
Pöytyän
miesten
Ykköpesisotteluissa on
käynyt tällä
kaudella
keskimäärin
noin 250
katsojaa. Jäljellä
on yhdeksän ottelua ja monta tärkeää peliä sellaisia joukkueita vastaan, jotka ovat sarjataulukossa
juuri Pöytyän yläpuolelle, Pauna muistutti.
Jotta Pöytyä säilyttäisi sarjapaikkansa karsimatta, sen pitäisi sijoittua kauden päätteeksi sarjataulukossa vähintään kolmanneksi viimeiseksi.
Mikäli Pöytyä on kauden päätteeksi sarjataulukon viimeinen tai toiseksi viimeinen, se joutuu
karsimaan Ykköspesis-paikasta Suomensarjan
joukkueiden kanssa.
Katsojilta löytyy uskoa siihen, että Pöytyä säilyttää paikkansa Ykköspesiksessä.
?Tiukkaa se tulee olemaan, mutta odotan, että
paljon voittoja ja pisteitä on vielä tulossa
heinäkuuta.
Opastusta tuo joensuulainen
Sanna Riikonen, joka on ol-
lut muun muassa Ranskassa
menestysohjastaja Phillippe
Masschaelen opissa.
Sanna Riikonen on ajanut
ravurin selästä yli 300 montélähtöä, joista on voittanut
51 ja ollut 90 kertaa muuten
kolmen parhaan joukossa.
Parhaimmat palkintonsa yli
Orihölkkä lauantaina
ORIPÄÄ
Orihölkkä juostaan lauantaina jo 24:nnen kerran.
Lähtöpaikkana on Oripään
Myllykylän Lähteentupa.
Hölkän pituus on 8 km sekä
naisille että miehille. Auranmaan Viikkolehdessä julkaistiin perjantaina 10.7.
Mellilänjärven ympärijuoksun
tulokset, mutta ilmoittaja oli
epähuomiossa jättänyt tuloksista
juoksuajat pois. päivänä 2015
Pöytyä joutui antautumaan Siilinjärvelle jumbofinaalissa.
Pöytyä sortui ylilataukseen
PÖYTYÄ
Olli-Pekka Pauna
Pöytyä-Siilinjärvi 12.7. tuli ennätysmäärä. kello 17 tärkeällä valintakierroksen kotiottelulla
Lievestuoretta vastaan. Paikallisesti vahva
vaikuttaja on marttilalainen
Nora Järvinen, joka Suomen
Montéohjastajien hallituk-
sessa vastaa suomenhevos- ja
kylmäveriasioista. Lähteentuvan sauna
on lämpimänä ja uimavedet
odottavat myös huoltojoukkoja viettämään kesäpäivää.
Paikalla on puffetti.
Hölkän järjestää Oripään
Vesa ja Urheilijat sekä Myllykylän kyläyhdistys.
Orihölkkä la 18.7. Kotiyleisön tuki nuorelle joukkueelle on tässäkin pelissä
taas elintärkeää jotta saadaan kauden ensimmäinen
kotivoitto plakkariin!
Montéohjastajille leiri
Marttilassa
MARTTILA
Raviratsastusta edistävä
Suomen Montéohjastajat
ry järjestää Marttilassa Kylämäen hevostilalla montéleirin 25.- 26. Nuorten juoksumatka on 1,8 km.
Juoksureitti kulkee Oripäänkankaan kangasteillä.
Lasten lenkki kiertää Poh-
78.000 euron voittosummaan Riikonen on kerryttänyt Ruotsista.
Leiriläiset saavat Kylämäessä varmasti pätevää
evästystä. Lenkin voi kiertää
myös kävellen.
Kaikille osanottajille on
mitali. Palo kuitenkin kuivui ilman kotiutusyritystä
kun Niko Julin irtosi ensin
nykäykseen ja Jonin vaihtopomppu aukesi keskelle,
toinen palo Mikko Paunasta
kolmoselta.
Toisessa vuorossa SiiPe sai
kaksi juoksua lisää Pöytyän
jäädessä tasoittavalla ilman
kakkostilannetta.
Sisäpeli
Kolmannessa vuorossa
aukesi juoksutili vihdoin
oli tällä
ja Pöytyä kavensi Toni
kertaa toPomellin ja Arto Pasurin d
ll tukkoista.
t k
della
lyönneillä tilanteeksi 2-4
joka kuitenkin jäi jakson
lopputulokseksi kun neljäs
vuoropari jäi molemmilta Otteluisäntä Kyrön Seudun
nollille.
POP-pankin palkinnot: 1.
Roni Wahl 2. Tasoittavalla Pöytyän kärki rakensi
palottoman ajon Joni Kalttoselle. 1. SiiPe käytti tilanteensa hienosti ja teki neljä
juoksua hyvillä lyönneillä
joten ottelun voittajasta ei
jäänyt epäselvyyttä.
Pelit jatkuvat sunnuntaina
19.7. jakso (lyöjä/tuoja)
3.vp
Toni Pomell/Mikko
Pauna
Arto Pasuri/Roni Wahl
ja sai aikaan kaksi juoksua
hyvillä suorituksilla. Tulokset:
Pojat 10v 1) Joel Seppälä HämeenlHS 8.30, 2) Arttu
Paavonen HIFK 9.15, 3) Olli
Seppälä HämeenlHS 9.34, 4)
Melvin Sandberg ÅboIFK 9.34, 5)
Teemu Lehtilä AlastUrh 9.39, 6)
Aleksi Tattinen VirttNous 10.24,
7) Markus Veikkola SomernVeik
10.55, 8) Otto Syrjälä KoskKaik
10.57, 9) Tapio Vuorentausta
YpäjänYllät 11.29.
Tytöt 10v 1) Ada Aarnio
YlöjärvRyht 8.30, 2) Veera Vuorentausta YpäjänYllät 8.48, 3)
Aino Aarnio YlöjärvRyht 9.05,
4) Ida Mäki VirttNous 9.35, 5)
Ella Råstedt EsboIF 9.58, 6) Ella
Kaskinen HuvikHumaus 10.48,
7) Nelli Laaksonen Pori 12.05,
8) Siiri Paavonen HIFK 13.23, 9)
Roosa Syrjälä KoskKaik 13.34.
Pojat 15v 1) Ilari Martti
LoimJankk 7.19, 2) Markus Hurri
LoimJankk 7.43, 3) Lauri Salo
KoskKaik 7.53, 4) Aarne Laaksonen KoskKaik 8.10, 5) Santeri
Pirttimäki 9.35, 6) Jesse Mäki
Rast88 10.41.
Tytöt 15v 1) Victoria Knape
IFSibbVarg 7.34, 2) Juska Isosaari
VetelUrh 8.13, 3) Riikka Vuorentausta YpäjänYllät 8.28, 4) Katri
Veikkola SomernVeik 9.00, 5)
Sara Syrjälä KoskKaik 9.40, 6)
Kanerva Isosaari VetelUrh 10.27,
7) Kerttu Salo Punkkunt 11.19,
8) Mathilda Emet Paim 13.26.
Miehet 1) Juha Nyyssönen KylmäkVeik 19.24, 2) Jere
Sipponen Turunurheil 20.09, 3)
Markus Tähtinen Säkylä 21.36,
4) Osmo Hongisto LoimJankJuoks 22.03, 5) Joel Wendelin
Kaar 23.55, 6) Elias Kaskinen
HuvikHumaus 24.38, 7) Markku
Heikkilä Loim 25.51, 8) Juho
Mäki Rast88 26.19, 9) Eetu Niemi LoimLeisk 29.29, 10) Janne
Vuorentausta YpäjänYllät 29.34,
11) Henry Holm MellHuov 30.52,
12) Mikko Miikkulainen MellHuov 30.53, 13) Matti Kiviranta
Loim 30.56, 14) Hannu Vuorinen
Tamm 33.28.
Naiset 1) Anne Halkivaha
Oripää 22.57, 2) Inka Koljonen
PunkKunt 24.19, 3) Jessi Juurenheimo LoimJank ampum 28.42,
4) Enni Seppälä HämeenlHS
28.47, 5) Jenni Haapasalo KoskTL
29.12, 6) Elina Lehtojärvi Jankjuoks 30.22, 7) Terhi Kiviranta
Loimjankjuoks 31.42, 8) Marjot
Rantala KoskKaik 36.10.
Miehet 40v 1) Petri Kuusniemi
Turk 21.00, 2) Seppo Kauppinen
Oripv 21.02, 3) Markus Salo
Punkkunt 21.07, 4) Mika Kilpeläinen LoimJankk 22.02, 5) Sami
Nikkilä Thriatlteam226 22.10, 6)
Rami Urho SweatDreams 23.42,
7) Jukka Heinonen SweatDreams
23.46, 8) Markku Kero SweatDreams 24.00, 9) Jukka Laaksonen Ypäjä 24.36, 10) Jussi Hurri
VSVU 25.26, 11) Pekka Kujanpää
Martt 26.24, 12) Pekka Salo
SweatDreams 26.36, 13) Reima
Hieta Liet 28.37.
Naiset 40v 1) Tatjana Eskolin
MHYSalom 22.49, 2) Sari Koivu
LiedLuja 25.42, 3) Elina Laaksonen Forss 29.43, 4) Maria Laine
FMR 30.18, 5) Eija Turunen Loim
30.35, 6) Virpi Tenkanen Melljuoks 31.06, 7) Kaisa Markula
LoimJankjuoks 35.27.
Miehet 50v 1) Jouko Mahlamäki LauttLuja 19.26, 2) Anssi
Reunanen ForssSalam 22.58, 3)
Jari Keskinen RSAOy 22.59, 4)
11
Matti Sipponen Paim 23.04, 5)
Pekka Leppänen Mell 23.14, 6)
Timo Syrjälä SomernVeik 24.09,
7) Veli-Matti Virtanen HämeenlTarm 25.14, 8) Markku Virta
LoimLeisk 26.03, 9) Kari Laakso
HäjytLoim 26.27, 10) Kaj Råstedt
FribGurk 33.04, 11) Hannu Puputti LoimJankjuoks 34.21.
Naiset 50v 1) Päivi Mäkelä
LiikHuitt 27.25, 2) Kati Kuivalainen RDS 27.47, 3) Hanna
Koljonen PunkKunt 30.31, 4)
Aino Lahti ForssSalam 30.44, 5)
Anne Väliniemi Liet 31.37, 6)
Tuija Lehtonen LiedLuja 31.38,
7) Marjo Saarenmaa ForssSalam
32.07, 8) Riitta Martti LoimJankjuoks 38.56, 9) Päivi Alm-Huhti
EvenJuoks 39.42.
Miehet 60v 1) Harri Näppäri
LoimLeisk 25.21, 2) Erkki Halkivaha Oripää 25.45, 3) Hannu Nikkilä Sast 25.50, 4) Lauri Ollitervo
OldHors 27.12, 5) Eino Lipponen
LiedLuja 27.19, 6) Pekka Kuivalainen RDS 28.34, 7) Pauli Arbelius
Turenk 34.14, 8) Reima Mäkinen
Team-Raj 36.40, 9) Markku Laurinen MellHuov 39.05.
Naiset 60v 1) Liisa Arbelius
Turenk 34.14, 2) Seija Turunen
Alast 36.06, 3) Merja Murtonen
GRTurk 43.43.
Kuntosarja 1) Riku Lehtilä
AlastUrh 23.21, 2) Petri Tattinen
Alast 23.47, 3) Teemu Tattinen
AlastAU 24.29, 4) Thomas Sandberg ÅboIFK 25.23, 5) Mika Tattinen Alast 25.53, 6) Jarkko Mäki
Rast88 26.42, 7) Joni Karonen
Kosk 27.35, 8) Henri Mäkinen
Loim 27.36, 9) Lasse Varjonen
VampUrh 28.14, 10) Jouni Saloniitty Rais 28.31, 11) Tuomas
Mattila MellHuov 28.51, 12) Esko
Pirttimäki AlastReserv 29.15, 13)
Matti Markula VirttNous 29.30,
14) Juha Pullinen Rast88 30.05,
15) Jonna Leppänen Melljuoks
30.12, 16) Jorma Tiiri Loim
30.32, 17) Joni Laihonen Turk
31.19, 18) Eija Sipponen Paim
31.24, 19) Tero Ketonen Pöyt
31.26, 20) Matti Wendelin Kaar
31.41, 21) Charlotta Sandberg
VauhtSammjuoks 32.15, 22)
Minna Lehtilä AlastUrh 32.48,
23) Heidi Hurri LoimJankjuoks
33.01, 24) Anne Niemelä-Laaksonen Koskkevytk 33.07, 25)
Leena Aarikka Koskkevytk 36.30,
26) Marja Levonen Koskkevytk
36.32, 27) Birgitta Koivukoski
GRTurk 37.06, 28) Helmi Ahola
Turk 37.11, 29) Ilona Torsti Turk
37.40, 30) Päivi Tuohi JukarHaka 37.42, 31) Teuvo Hietamäki
Rais 39.02, 32) Niilo Ahola Turk
39.06, 33) Marja-Liisa Mäkinen
Turk 39.07, 34) Arttu Tuohi JukarHaka 41.37, 35) Teemu Katila
Seinäj 43.28, 36) Katja Katila Rais
43.39, 37) Sarita Hurri LoimJankjuoks 44.52, 38) Raija Lankinen
Melljuoks 50.44.
Kävelijät Juhani Enberg KaarFinlHiit, Annette Haapanen, Veikko Haapanen, Mauri Hakanen,
Marjatta Ilola LoimJankk, Hannu
Järvinen Raisio, Juha Karonen
KoskKaik, Titta Karonen KoskKaik, Teija Karonen KoskKaik, Timi Karonen KoskKaik, Charlotte
Knate Sibbo Vargarna, Elsa Koivisto Pori, Leena Kujanpää Rahkio, Tauno Kujanpää Rahkio, Kari
Laaksonen Nakkila, Usko Lind
Nurmijärvi, Keijo Lindgren, Teija
Lintula, Arttu Merta VirtNou, Mari Merta VirtNou, Marja Mäkelä,
Tarja Mäki-Punto-Ristanen, Outi
Mäkilä LoimLeisk, Pentti Mäkilä
LoimLeisk, Milla Nurmi MellMennink, Marjaana Oittinen Loimaa,
Päivi Oja, Hilkka Palomäki, Heljä
Perho, Sirpa Pirttimäki, Ilkka Raitala MellHuov, Antti Ristanen,
Kari Ristanen, Jaana Salminen,
Mari Uotila. Järvinen
omistaa muun muassa sellaiset montéssa käytettävät
hevoset kuin Ritan Huraus,
Lungutten ja Järvsöeld sekä
yhdessä Erkki Jänkälän kanssa Tuiskupojan.
joismaiden suurimmaksi
lähteeksi mainitun Myllylähteen. tihkusateisessa säässä.
Nuoret juoksivat kertaalleen 1,8
km matkan, muut sarjat kolme
kierrosta eli 5,4 km. 0-2
(2-4, 0-4)
Sarjan jumbofinaalissa oli
jaossa tärkeät pisteet kamppailussa kymmenennestä
sijasta, joka takaisi suoran
säilymisen sarjassa.
Pöytyän pojilla oli selkeästi ylilatausta ja varsinkin
sisäpeli oli tällä kertaa todella tukkoista ja alokasmaisia
virheitä tehtiin aivan liian
iso määrä, muun muassa
?kärpäsiä. Korjatut tulokset:
Mellilänjärven Ympärijuoksu
juostiin toisen kerran keskiviikkona 8.7. Ulkopeli oli kohtuullisen
hyvää ja SiiPe saikin juoksunsa lähes poikkeuksetta
onnistuneilla lyönneillä.
Avausjakson hyvä alku
kuivui omiin hölmöilyihin.
Siilinjärvi aloitti sisällä
JUOKSUT
. Urheilu
Tiistaina heinäkuun 14. klo 13.
Kilpailukeskus Myllykylän
Lähteentuvalla
(Myllylähteentie 2).
Auranmaan Viikkolehti
. Heikki Rasilainen
Pöytyän toinen jakso
?
tuskainen
Toisesta jaksosta tuli vielä ensimmäistä synkempi:
Pöytyä sai aikaan vain kaksi
kolmostilannetta ja jäi ilman
juoksuja
Kerro samalla, tarvitsetko kimppakyydityksen reissun jälkeen
takaisin Koskelle.
. Ilmoittautua ei tarvitse, ei maksua!
Karinaisten Kunto
Yleisurheiluillat Kyrön kentällä torstaisin, alle kouluikäiset klo 18, vanhemmat
klo 18.30.
Kosken Kaiku YU Ke
15.7. Messun päätyttyä n. Matkan hinta on
20 euroa ja se sisältää matkan lisäksi teatterilipun sekä
kahvin ja pullan. Pelimannimusiikkia idästä ja lännestä esittävät Pentti Sihtola (haitari,
mandoliini), Pekka Kaaja
(mandoliini), Aimo Ruisniemi (huuliharppu), Veikko
Kurppa (mandoliini), Paula
ja Veikko (1- ja 2-riviset),
Trubaduuri Iiti Elomaa,
Yläneen pelimannit sekä
?Matti ja Liisa?. Palsta on tarkoitettu ensisijaisesti yleishyödyllisille
yhteisöille, eikä palstalla
julkaista tietoja tapahtumista, jotka ovat liiketaloudellista toimintaa.
. Eeva Uotila kertoo
Yläneen kirkon historiasta
ja kanttori Alberto Peltonen
kirkon uruista. 22.7.
. Tiistain lehteen tulevat
tiedot tulee jättää aina
edeltävään perjantaihin
kello 15:een mennessä ja
perjantain lehteen tulevat
tiedot keskiviikkoon
kello 15:een mennessä.
. ja ilm. Ilmoittaudu
Kosken srk:n kirkkoherranvirastoon, Outi-papille tai
Minna Mäkiselle. Jos
tapahtumaan pitää ilmoittautua tai jos joku antaa
tapahtumasta lisätietoja,
kerro henkilön nimi ja puhelinnumero tai sähköpostiosoite tai www-osoite.
. 040-521 1022
viim. Kirkko on
avoinna klo 11-13 välisen
ajan.Tilaisuuden järjestää
Yläneen lähetystyöryhmä.
Lämpimästi tervetuloa kapuamaan!
. Retki kaikille
avoin.Tied. Pallot ja peliliivit
löytyy. Seuratoiminta on tarkoitettu yhdistysten jäsentoimintaa palvelevien, lyhyiden toimintatiedotteiden
julkaisemiseen.
. Auran Iltatorilla tapahtuu
Suomalaista ja ripaus kreikkalaista musiikkia sekä yhteislaulua Auran kunnan
torilla ti 14.7. Paikalle toivotaan paljon ostajia ja myyjiä.
Buffetti avoinna ja kotoisia
leipomuksia myydään. Tervemenoa-tiedot voi
jättää osoitteessa www.
avl.fi MENOT-sivulta löytyvällä lomakkeella tai sähköpostittaa osoitteeseen
tervemenoa@avl.fi (ei
liitetiedostoja).
. mennessä Ritva
0 4 0 5 2 9 3 0 7 1 tai Paula
040078125 6
Tervemenoa-ohjeet
. Voit myös kavuta
kirkontorniin. Pyhiinvaellus
Tervetuloa mukaan pyhiinvaellukselle Kosken kirkolta
Marttilan kirkolle Hämeen
Härkätietä pitkin su 2.8.
Reissuun lähdetään yhdessä
Koskella toimitetun messun
jälkeen. URHEILUSEURAT
Auran Kuntoilijat ry.
Kuntoiluhenkistä jalkapalloa Auran urheilukentän
nurmella keskiviikkoisin klo
19.30?21. ti 21.7.
mennessä Jaanalle p. Kapuaminen maksaa 5 e ja lipun hintaan sisältyy kahvit lähetystuvalla. Tapahtuma on kaikille avoin
ja ilmainen. klo 16 alk.
Kirppis-ja torimyyjät paikalle klo 15. Palsta on maksuton.. Tapahtuman järjestävät Taloyhtiö Koskipuiston
asukkaat.
Ota hauska kuva
ja
kesän lukupuuhistasi
VWB
VL
t 5ÊHÊÊ TF TPNFTTB MVL
MMB
t 5BJ MÊIFUÊ TF TÊILÚQPTUJ
kuvakilpailu@sss.fi
Noora
Särkin
iemi, v
uoden
16.8.2015 mennessä.
2014 k
esäku
vakisa
n
finalis
tikuva
Raatimme valitsee kymmenen kuvaa, jotka pääsevät kisaamaan
kilpailun voitosta yleisöäänestyksessä netissä.
Voittaja saa GoPro-actionkameran,
kakkoselle ja kolmoselle on luvassa selfie-kepit.
Liitä mukaan kuvaajan tiedot, yhteystiedot
ja lyhyt kuvaus kuvasta.
Lähettämällä kuvat hyväksyt, että SSS-konserni saa käyttää kuvia
paperilehdessä, netissä ja muissa julkaisukanavissa
koskien kuvakilpailua ja KesäPlus-lehteä.
Julkaistusta kuvista ei makseta palkkiota.
. Torniin kapuaminen tapahtuu omalla
vastuulla, yksi henkilö kerrallaan. Järjestäjänä on Auran
eläkeläiset ja Auran kunta. Tapahtumaan on
vapaa pääsy. klo 12 Savojärvelle
Koivuniemeen, huom. Myyjät ottakaa oma pöytä tai vastaava
mukaan.Myyntipaikat katettuja, joten pieni sade ei
haittaa. Tiistain lehteen tulevat
tiedot tulee jättää aina
edeltävään perjantaihin
kello 15:een mennessä ja
perjantain lehteen tulevat
tiedot keskiviikkoon
kello 15:een mennessä.
. Kesäteatteriretki
Kyrön Martat järjestävät
kesäteatteriretken Jokioisiin
Kyläsepän kesäteatterin esitykseen ?Se on salaisuus?.
Lähtö Kyrön torilta la 25.7.
klo 15. Palsta ilmestyy sekä
tiistain että perjantain
lehdessä ja Viikkolehden
nettisivuilla osoitteessa:
www.avl.fi.
. Tapahtuman
järjestää Yläneen kotiseutuyhdistys ry.
. päivä
ja kellonaika!
Eläkeliiton Marttilan
yhdistys Kesäistä yhdessäoloa Marttilan torilla la 18.7.
klo 9?11.
Eläkeliiton Oripään
yhdistys ke 15.7. Osallistuminen
ei edellytä Marttojen jäsenyyttä. Mitä
. Tervemenoa-palstalla
julkaistaan auranmaalaisille tarkoitettuja menovinkkejä kaikille avoimista
tilaisuuksista.
. kettingin heittoa Kertuntie 5:n
pihalla klo 17?19. Linja-auton aikataulu ja muut tiedot pe 3.7.
lehdessä.
. Myyntipaikka
on maksuton ja tapahtuma
on kaikille avoin. Tornissa on paikalla
opas koko ajan. Matkan hinta on
20 euroa, sis. Lähtö linja-autolla Nuortentuvan pihalta
klo 12.30. Lisätietoja Anna-Leena
0 5 0 5 7 5 8 2 1 5.
Tulevat
tapahtumat
?
luet kesällä
Missä luet. Kesäteatterimatka
MLL Koski järjestää kesäteatterimatkan 2.8.2 Turun
Vartiovuorelle Aarresaarinäytelmään. Matkan pituus on
17 km, rauhassa mennään.
Omat eväät ja kunnon jalkineet mukaan. ELÄKELÄISET
Auranmaan seniorit kokoontuvat rantapäivään ti
21.7. Kapua kirkontorniin
Sunnuntaina 19.7. Pihakirppis Riihikoskella
Lauantaina 18.7 klo 10-13
kirppistapahtuma Riihikodintie 2 piha-alueella. päivänä 2015
Auranmaan Viikkolehti
n
u
u
l
i
a
p
l
i
k
a
v
Osallistu ku
!
a
r
e
m
a
k
o
r
ja voita GoP
Ota kuva
uhista!
kesän lukupu
TERVEMENOA
Tiistai
. 044
9747 883 tai jaanabostrom.
omaisoiva@gmail.com
Pöytyän Sotaveteraanit ry kesäretki tehdään
Somerolle ylihuomenna to
16.7. Tarjolla on
kahvia. klo 11 voi
tulla tutustumaan Yläneen
kirkkoon. Yläneen kotiseutumuseolla. Kun jätät palstalle tietoja, muista kertoa mitä
tapahtuu, missä, milloin
ja mihin kellonaikaan.
Kerro myös mikä taho
tapahtuman järjestää. pääsylipun
ja kuljetuksen. Reissu-Veikon sottiisi
Reissu-Veikon sottiisi 18.7.
klo 13. 12
Tiistaina heinäkuun 14. kentällä heittopörssi-
kisat ja seiväskisat, alkaen
klo 17.30.
Seuratoiminta-ohjeet
. Ilmoittautuminen 15.7. 50 ensiksi
ilmoittautunutta mahtuu
mukaan. Säävaraus. Retki Enkelipuistoon su 2.8. Jätä seuratoimintatiedot
nettisivuiltamme löytyvällä lomakkeella (www.
avl.fi) Löydät lomakkeen
MENOT-sivulta!
. Palstalla ei julkaista maksullisten tilaisuuksien eikä
yleisötilaisuuksien tietoja.
. Ilmaisarvontaa. Lähtö
Kivimakasiinilta klo 11.30.
Ilm. Ilmoittautumiset ja maksut Kosken
kirjastoon 17.7.2 mennessä.
. Railille p. Palsta on maksuton.
SEURATOIMINTA
Kotiseutuyhdistys Tarvaiset ry ke klo 9.00 talkoot Kertun mökillä.
Loimaan
seudun
Omaishoitajat ja Läheiset ry/OmaisOiva Ti 4.8.
teatteriretki Pöytyän teatteriin Teuvo ja Paperitaivas
-näytökseen
Tar- Yläne.
joukset p. pumppukärryt. 40 e heittokuutio. alk. uulasitettu parveke, valokuitu,
?
Asuntovaunu,
korjattava4146.
sittu sauna, ph ja wc ym.
autokatos. 10?x32 vannekehät, MF rem- . 040 751 tai vaikka asunnoksi ym. 02 486 1565.
eelle. P. P. ja varaa aika tulla tutustumaan. Lautaa minaattilattiat, ei kosteutta. Itsevetävä sähköstatti ruo- asunnoksi Marttilassa, 2h+ 0400 705 940.
holekkuri 400 e. Somerolla. Maks. Vuokrattavana yksiö 35,5
m² Hirvikoskella. P. Teräspöytä 100 cm
(12/24 V) 90 ltr. Tontilla vanha rakennus kastekaappi. 86.000
e. P. P. P. P. 044 017
Mylly-Matti jauhomylly. P. Ostetaan kaivuri, har- Iso, lasitettu parveke. Ford Transit vm.- 85 etutelokero 10 ltr. vm. h. plus pakas- . P. ja iso terassi. P. 0400 527 336.
. 045 146 Vakuus 1kk, luottotiedot. (02) 484 8630.
160 valovirta, pieni alasin ja . h. 128.000 e. Vuokrattavana 250 m² hal558 8676.
044 342 4613.
. Vuokrattavana 2h+k 56
m² Riihikoskella. Vapaa
1.8. p. Vain 2500 e. n.
20 m². H. 350 e. H. Kuivaa ylivuotista koivuklapia. 040
. Uimahalli ja palv.
keskus lähellä. P. Ei katsastettu, rekisterissä. P.
041 443 2763.
. 0400 788
nostolaitesirkeli
takalevy
ja
. 300 e. 40 kpl. Kaasuhella ja jääkaappi,
kunnossa, halvalla. 0500 354 769
Toimitus kotiin Someron alu- ja sauna/vajarakennus. Maksan 1430 e. Remontoitu, lasitettu parveke, hissi,
rauhallinen. -85, 124/138 + 42 + 21m²,
kaapeli, valokuitu, sis. -14, lisäosa -78. Monitoimiklapikone
Waeco-Coolmatic MDC-90
250 e. P. 0400
483 574.
Materiaalit tulee toimittaa
viimeistään TORSTAINA
16.7. Pekka Stenholm
Aj. Citroen Casa retkeilyau-
to vm. 040 820.
e/kk+vesi ja sähkö. 044 206 5747 35m² Loimaan keskustassa.
. 0500 181 060.
. Lämpöeristetty rakennus, ta ja ovia ja muuta vanhaa. P. H. Vuokrattavana: Loimaalla
raava katsastus marrask. Kolme kpl 200 L muovityncia farm. 225 . 045 318
aks. Haluaisin vuokrata rivitalopurkuosia. Pituudet 4,5- tetty, juuri ulkopaneloitu, la- Case MF ja Zetor etupainoja, myös jatkaa. hat Luoman puucee 8, h. 040 3552.
. Vuokrattavana Tarvasjo22x125 mm. 2
lokasuoja. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan.
Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä.
Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin tai soita 02-588 8952 AVL,
02-588 8021 Loimaan Lehti, 02-588 8552 Somero-lehti.
Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. P. Seu- H. 0500 535 099.
. Tilava lasitettu parveke. Yht. kone. Hyväkuntoinen ja siisti. Kahdet harakennus. Vuokra: 530 e/kk.
takka, ilp. Varaosiksi Skoda Feli- . (Uusi
366.
nastaketjut. ja keittiön pöydät á 50
044 930 9990.
e, keinutuoli 70 e. 040
vm.-95. 045 631 2382.
. 100 e. ALKO klapikone 4t 125 e. vanVaihtokin johonkin sopivaan. Auto Mellilässä, kysy lisää. P.
0400 781 845.
. Antti- teollisuuden paksu-
ja siiloelementtejä 200x86.
60 kpl. P.
. Vuokra
310 e (sis. 180
tkm. Pi- . Vuokrattavana Somerolla
31 m² 1h+kk+parveke. P. Alastaro. käyntikunt. Peugeot Hatchback 306 rak.v. P. 40 km, uudenveroinen. Kuivaa, suoraa pattinkia siirrettävä 3x8,5 m, sähköis- Pyörätuoli, vammaisnostin, maalla. ne tai lieriöniittokonekin käy.
044 930 9990.
P. Jätä sanojen väliin tyhjää.
Ohje: näppäile teksti
LAARI välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi.
(M myy, O ostaa tai S sekalaiset)
Lähetä viesti numeroon 17252.
Yhden viestin hinta on 7,50e/160 merkkiä.
SEKALAISTA
LÖYTÖLAARI
Loimaan Lehti
Käsityöläiskatu 10
32200 Loimaa. Heti va558 8676.
paa. Ostetaan edullinen niittoTraktori Ford 4000 vm. Hyvä taloyhtiö. Tarjoa. 040 586
7182 klo 10 jälkeen.
. David koko 38, kerran käytetty, h.
. kuljetus. 0440 . 534 1687.
renkaat vanteineen. Kuljetus tarvittaessa. H. Leyland traktorin, Fahr
kuivaa halkoa. Yht. Kaukolämpö. Somero.
. 180 tkm, autom.-ilmast., rusk. Parla Rustikal 3 säl.
Tammiparketti teht. Kansallispuku Puulavesi,
9245. P. 29.000 e. Ostetaan traktori, laittoa . P. Vuokra
500 e/kk + sähkö. aj.180 tkm. kaipaavakin. Kuivurikuivattua, rumpu- 2008. 1.500 e. Tontti 2.340 m² rastekäyttöön, traktori/tela. 0500 0944.
040 546 2467.
putsattua kuivaa seka- ja 707 136.
?
Jää
kylmäkaappi
ehd.
koivuklapia myös 50 cm
savusaunaleppää ja pannu- . 100 e. varusteet. 044 206 . Hyvä Super Major, johon allas 60x40 40 e. Somerniemi.
ajoon, 5 m. tark. Vuokrataan tai myydään
hyväkuntoinen kerrostaloyksiö 34 m² Kyrössä. kin käy. P. 050 328
7865.
. Heti vapaa. Oikotie 8868353. 050 550 8539.
netissä 630 e). Tontti 0,5 ha Pöytyä, Ha- kunnossa oleva tai jää papuuta. P. vankkuri-kärryt paalin- . P. P. 050 592
8688 / 050 558 6586.
. Vapaa 1.8. 200 e. Kaupat
. klo 16.00.
7e
viisi
riviä
vain
50
LÖYTÖLAARIN SÄÄNNÖT
LÖYTÖLAARISSA EI JULKAISTA:
- henkilökohtaisia ilmoituksia
- www-osoitteita
- kenneleitä
- kirpputoreja
- työsuorituksia
Löytölaari-ilmoituksessa vain yksi ajoneuvo/
ilmoitus.
Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat
ilmoitukset sekä lyhentää ylipitkät tekstit.
Mikäli ilmoitus ei sovi Löytölaari-palstalle,
vaihtoehtona on kehystetty ilmoitus lehden
millihintojen mukaan.
Ilmoitukset Löytölaariin
myös tekstiviestinä!
7,50e / 160 merkkiä
Ilmoituskuponki
Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta
tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. Vuokrausta on mahd.
50x125 mm. H. 050 598 5955.
SEKALAISET
OSTETAAN
. Wanhoja arkkuja, ikkunoiRompetorien ajaksi Loi. Hitsausmuuntaja Kempak
ratakuu. P. P. 040 502
1846. Toimiva sorminiittokotoimiva, käyttökuntoinen. Luottotiedot. 2.900 e. Loimaalla 2 km keskustas-
ta suurehko 140 m², kolme
autotallia, -91/-99 rakennettu
omakotitalo 1800 m² tontilla. 0400 303 076. P. H. Liitä mukaan ilmoitushinta 7,50 e (sis. 33 kpl. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000.
Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla!
MYYDÄÄN
. Alk. Tieliikennemönkijä Aeon, 862 384 Kyrö.
501 3410, Hml.
aj. 16 e m². vesim.) Heti vapaa. Laskutuslisä 2,50 e (sis. alv). Olkilietso, betonimylly, Brown diesel entisöitäväksi, 260 e/tarjous. 0500
596 697.
. 050 512 6222.
. Vuokrattavana yksiö 30 m²
Turun keskustassa. 040 715 m², lämmin varasto+at. Palveluiden lähellä. Hinta alk. 12.000 e. päivänä 2015
13
Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä
ja Somero-lehdessä. Valokuitu. Hyväkunt.
jääkaappi
kars. 0400 823 1h+kk+kh 30 m². Kyrössä paritalo 3h+k 88 5747.
KT kaksio 54 m², 3krs, hissi,
2015. Markku Seppälä P. 7 hlö aj. P. Vuok. -91 rek. P. H. Vuokrattavana hyvä yksiö
3411.
puu-/sähkölämmitys, alkup. 2.700 e. Tied. 040 546
9441.
. 30 e/
irtokuutio. P.
050 402 5785 Kuusjoki.
nyreitä vaikka laiturin ponttooniksi á 10 e/kpl. P.
045 600 1272.
. Kaukolämpö. 250 e, jalkalamppu vaal. P. P. Metsontie 3, Loimaa.
Täysin remontoitu, kosteusmitattu. Koivuklapia 33 cm, koivuklapia 50 cm irto/1.5 m³
suursäkeissä. 050 514 7965.
3591.
. P. 050 598 5955.
. . P. Kuivaa koivuklapia 50 e/
heittokuutio sis. P. asunnon 3h+k Riihikoskelta.
. -67, e. Rak. P. P. litilaa
. AL trimmeri 250 bensa 125 e. P. 0400 778
663.
SEURAAVA LÖYTÖLAARI
julkaistaan tiistaina 21.7.
. P. Löysäpaalain MF14 varaosiksi. alv.) Ilmoitukset viimeistään
torstaina klo 16.
Ilmoitusosasto
MYYDÄÄN
OSTETAAN
Julkaisupäivä
Ilmoittaja
Osoite
Puh.
Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. Pieni ok-talo lomaP. veri. P. Nissan Almera 1.8 -03. huon. KT-kolmio 3H+K 80 m².
4.krs. Okt Somero 6h+k+khh+s+
kph+wc, autot., var., kellari
v. Pituudet 4,5- Kesämökiksi, eräkämpäksi misiiva, MF 135 lokasuojat, ella Tarvasjoenkirkkotie 6,
5,2 m. Vuokrattavana huippusiisti yksiö autokatoksella Loimaan Hirvikoskella. -87 Volkkarin
moottorilla 1.6. Kylpytynnyri h. Käyttämättömät 2 v. Auranmaan Viikkolehti
Tiistaina heinäkuun 14. 0400 664 294.
5,2 m. 050 344 tupa+sauna+wc 70 m², 1-krs, . . H. 040 704 2370.
P. Ruohosakset pitkä varsi 30 e Fis. verkko, H. P. 50 e, vanhat olo- 044 330 4090.
tarv. 050
372 1166.
. P. H. Lounea Oy (SSP) osakkei?-30-40 luvun kangaspuut ta. pak. 044 048 puimurin ja Hardi ruiskun
. Vuokravakuus, luottotiedot tark. Ostan vanhan traktorin. Vuokra 260
0755 Nuutajärvi.
6.500 e/ kuljetus järj
040 703 7534
Kylätalkkari Janne Korkka
044 5590393 www.talkkarisi.fi
Henkilö-, kuorma- ja teollisuusnosturien tarkastus ja korjaus.
Nostinkorjaamo Risto Mäkilä
p. 040 867 9281
Hiussalonki Piia, Riihikoski
p. 02 486 0686
Rakennussuunnittelua
Rak.suunnittelu H. 0440 228919.
Kosken Rengashuolto Oy
Auton-,mp- ja mopon renkaat.
Vanteet ja mp-tarvikkeet. p. 0500 720 058 Koski Tl
Puunkaadot
Ammattittaidolla 050 3602597
Rakennuslaitevuokraamoja
Nostolaitteet
Bosch maalämpö- ja ilmavesilämpöpumput
paikalliselta
osaajalta. www.
koskenhuolto.fi p.0400 783170
/M.Hakamäki
TARVAS RENGAS
Tarvasjoki p. 050 433 7128
Lasitusliikkeitä
RIIHIKOSKEN LASI JA PEILI
040 8370861, 0400 824468.
Ikkunalasit ja lasitustyöt
sekä alan tarvikkeet.
Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet
LOIMIPAINO p. auto-laakso.fi
OILI JALONEN OY
24 h päivystys 0440 122 121
JARMO KUUSISTO 24 h
puh. Tuulentie 3.
Hierontapalvelua
PERHEJUHLAT, KOKOUKSET ym.
P. JAANA MURTO
21370 Aura kk puh.(02)4869210
JA-KOTIAPU Kiinteistöjen sisäja ulkoremontit, pihatyöt.
p. 045 678 0926
Kylätalkkareita
TARVASJOEN TALONMIESPALVELUT p. 040 7474574
Hieroja Niko Muurinen
044 338 8588.
Vain kotikäynnit! hierojaniko.net
Hinauspalvelua
AUTO-LAAKSO
lähin hinauspalvelu 24 h/vrk.
P. 0400 741 356
KRISSE puh. 02 488 6262, työ 040 195 0752
Rengasliikkeitä
T:MI VALTA J-P
Kumit kaikkiin vehkeisiin.
Marttila p. KAUKINEN
Rakennuslupapiirustukset
Riihikoski, p. 0400 805 242 Yläne
Porakaivohuoltoa
SOFIELLA, Kyrö p. 050 P. SIEPPI Aura p. 040 5323244
Jalkahoitoa
Maalaus/
tapetointipalvelu
hakemisto
Jätehuoltoa
Likakaivojen tyhjennykset,
vaihtolavat ym. 040 502 3604
ANU Liikekeskus Aura 4866210
SONJA TUOMINEN, Aura
Kyrön Kulta-Kello p. 486 2812, Kyrö
Lvi-palvelua
LVI-Asennus Toivonen OY p.
0400741046, 0500741046 Kyrö
02 4860799, 040 535 3650
PYHÄJÄRVISEUDUN PUTKITYÖ
OY Yläne, Kimmo Virtanen p. Soita
0400 860828/ PUUSTELLI
Turku ja Raisio
Kello- ja kultasepän
liikkeet
Kyrön Kulta-Kello p. Toimiva kokouspaikka.
Koulutettu hieroja KATJA Paimenenmäki, Yläne.
VALTONEN Koski Tl p. 040 9362696.
Pesulapalvelut
Pesula,siivous,muutot yms.
Auranmaan Pesula, 040 5230 940
Pihatyöt
Puunkaadot, kuusi- ja pensasaidat, omenapuut ym.
Piha-Aura. p. 10.30-13.
Jesse Frantti 0406644838
ATK, tietokone
BITTISEPPÄ ISMO LERTO
Soita ensin 0500 785471
bittiseppa.com
Auto- ja konekorjaamoja
AURAN AUTOPALVELU
- peltityöt, maalaukset
- asennukset, katsastukset
p. 0400 325 477
Rakennustyöt
SVR-TIIMI OY
rakennus- ja saneerauspalvelu
vtt:n sertifioitu vedeneristäjä
p. 486 1696, 0400 531 810
www. 050 5140 805
Kuljetusliike
Vaihtolavakuljetukset, romunoudot, kappaletavarakulj. 0400 761 430
Tiina Mäntylä
Karinainen 050 5363864
Painotyöt
Lakiasiat
Lakiasiaintoimisto Ismo
Salminen Oy Satakunnantie 11
Loimaa P. 486 0664. 4868635, 0400 531 810
AUTO-PELTOLA OY Lieto as.
P. päivänä 2015
Palvelu
Ajoneuvohuoltoa
ja -kunnostusta
Koulutettu hieroja/kuntohoitaja
Mari Melamies,
Tarvasjoki 050 302 6625
SEO-HUOLTAMO TARVASJOKI Elohiiri Riihikoski 0400 359164
L. 14
Auranmaan Viikkolehti
Tiistaina heinäkuun 14. 0400 821 122
Huoltoautokalusteet
VVA-Service Oy p.040 584 7627
Ikkunat ja ulko-ovet
RIIHIKOSKEN LASI JA PEILI
040 8370861, 0400 824468.
Skaalaikkunat
ja
ovet
asennettuna.
Isännöintipalvelua
NORDICIUM OY Kyrö
P. 050 5610 125
Uudis- ja korjaustyöt,
Rakennus- ja puutyöt
Vanhanen p.0400 566 604
MERJA SAURA p. 045 1387753
TIITARI Uusikartano 256 6208
ELINA p. 767 3903, 0500 594468
TSR-TEKNIIKKA OY T. 045 889 2406
Lääkäripalvelut
LOIMAAN LÄÄKÄRITALO
ajanvar. iskuvasara, kauhat ym.
Liikennetraktori maa- ym. 0500 765848
Varaa paikkasi palveluhakemistosta!
Kuukauden alusta pääset mukaan,
ilmoitukset vähintään kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan.
sJULKAISTAANJOKATIISTAI
sHINTA E RIVI JULKAISUKERTA SIS ALV RIVI MERKKIÊ
sMAX RIVIÊ
/TAYHTEYTTÊ(ELI TAIHELI LAINE AVL FI
0ÊIVI TAIPAIVI VARJO AVL FI. 4862277
Koulutettu hieroja TUULA
HIRVENSALO Tarvasjoki (myös JUHLATILAT KYRÖSSÄ
kotikäyntejä) 0400 864 414
0443282038 helahovi@gmail.com
www.helahovi.com
HELPOTUSTA LIHASJÄNNITYKSIIN Koulutettu hieroja Petri
Setälä Naavatie 2, Riihikoski. TJJ-TEKNIIKKA OY
Sepäntie
8,
Tarvasjoki
p. 4862 277
Kaivinkoneurakointia
Telakaivink., kauhan pyörittäjä,
hydr. Luotettava ja
ammattitaitoinen pitopalvelu.
Lämpötilasäädelty kulj.auto.
Keittiökalusteet
Puustellista markkinajohtajan
keittiökalusteet edullisesti
30 v. 040 524 7336
Louhintaa
JASMIN puh. 4876 441
Hieroja Tomi Matikainen, Turunt.
2, Op:n talo, Aura P. (02)7631997
AURAN AUTO- JA KONEKORJAAMO p. 484 6038
Ark. rakennustyöt.
www.kstrakennus.fi
p. 0400 369 909
Korkeapainepesut, pintavesivuoto ja pumppukorjaukset
Koski Tl. 0400 818 638, 0400 741 599
Idyllinen juhlapaikka perhejuhliin ym. TARVASKULJETUS OY 050 555 7108
LEIJONA & SATAKIELI Marttila
Kokoukset, pienimuotoiset
tilaisuudet p 041 4606417
www.leijonajasatakieli.com
Vaihtolavakuljetukset, sorat ja
mullat Kuljetus T&H Kuusela
P. 4860249, 0400 527 825
AURAN AUTO- JA KONEKORJAAMO puh.02-4860686
- kaikki alan työt
- meiltä myös autorenkaat
Autokierrätystä
Valtuutettu vastaanottopiste,
virall. 0400 525 671
Ompelutyöt
OMPELUPALVELU TUIJA LUSTRE
yksityisille ja yrityksille
Auvainen p. 486 2726, Kyrö
Poraus-, louhinta- ja räjäytystöitä.
Tmi T.Reunanen 040 592 1559
Kallionporaukset ja räjäytykset.
Antti Sihvonen
P. traktori- ja
kaivinkoneurakoinnit.
Pentti Räikkä 0400 123258
Karri Räikkä Oy 0504381732
Kaiverrukset ja
Lasermerkkaus
Kyrön Kulta-Kello p. 044 550 1067 / Järvelä
AURANMAAN AUTO Riihikoski
puh. 050 5277 986
T:mi Tiili & laattatyö
Mika Kinnunen Liedonperäntie 201, 21430 Yliskulma.
P. 0500 833 679
Fysikaalista Hoitoa
SPR:n Auran osaston
kuntoutusasema
P. 4862 277
Kiinteistöjen arviointi
Kiinteistöpörssi Oy 0207459500
Autovuokraamoja
KESTIHOVIN PITOPALVELU
kaikki samasta numerosta
050 3781030
Pikkubussi ja matkailuautovuokrausta Marttilassa 044 0846832,
040 5748210 www.purovan.fi Kahvila-Ravintola Lallintupa/
Juhlat ammattitaidolla
4861 552, 050 5120 853
Betonityöt
Betonilattioiden valuutyöt
RIIHIKOSKEN RAKENNUSPALVELU JL OY p. 040 748 4416
Parturi-kampaamoja
ANNA-MAIJA Marttila 024846741
Rakennushuolto Piiru rakennusja remonttityöt 045-1364876
www.rakennushuoltopiiru.fi
HIUSSOPUKKA Aura p.4860416
Part.Kamp. HUOLTO V. P.
050 592 4448
Kylmäkonehuoltoa
T:mi RAULI JÄÄOJA
p. 02 767 1564
AURANMAAN
VESI
JA
LÄMPÖ OY Riihikoski puh.
0400 824 802, 0400 324 625
KST-RAKENNUS OY huoneistoremontit ym. 044
530 8174
PK-Putkistosaneeraus Oy
Lvi asennus ja huolto.
Viemärin avaukset ja kuvaukset.
P. 02 251 3031
NEMO Aura 040 775 8989
NONSTOP & Ajanvaraus
HoviSalonki BS-Geelikynnet
ja ripsien pidennykset.
Tarvasjoki P. ILKKA RANTALA Kyrö p. (02) 486 6633, Aura
LVI-ASENNUS KIMMO KESTI
Kyrö, p. Saarinen puh. (02) 486 6633, Aura
Kukkasidontaa
KukkaUnelma P. 040 8232 823
www.karriräikkä.fi
Maanrakennustyöt pyörä- ja
telakaivinkoneilla JT-Kaivuu Oy
0400 741599 Tero 046
6273601 Juha
Kallio- ja maa-ainekset
Kalliomurskeet
TARVASJOEN KULJETUS OY
Markku 050 555 7108
MUSTAA MULTAA p.0400 741356
Antti Sihvonen, Yläneentie
Siutilan PK Kivi Oy
Pasi 0400 492170
KALLIOMURSKEET Kumilasta
noudettuna ja toimitettuna.
Veljekset Salonen Oy,
Matti 0500 741050
Kantojyrsintää
JAMA-POWER OY 040 526 4281
Hoitola Harakanvarvas, Aura
Paula Kares p 050 517 8797
KOTIKÄYNNIT Aura ja
Pöytyä p. 02-4861696, 0400531810 Kiinteistöpörssi Oy /
Osmo Huhtala 044 519 5508
Autopeltikorjaamoja
Vakuutusyhtiöiden korjaukset,
myös vahinkotarkastukset.
AURANMAAN AUTO
puh. 0400 530 898
Traktori- ja kaivinkoneurakointia, Karri Räikkä Oy
p. KÄRHÄ Mellilä p. p.050 514 0796
www.pohjavesiporaus.com
Metalliromua
Auran Metalli ja Kuljetus Oy
Hakalant 90 b,Aura 0405232871
Metsäasiat
MATTI JOKINEN metsäpalvelut
p. 040 532 7406
HUOLTOASEMA PAJULA &
SALMI p. (02) 256 3203, Yläne
www.kuralankartanotila.fi
MELLILÄN LOUNASPAIKKA JA
PITOPALVELU Sahant.5 p.02
7671524,lounas ma-pe 11-14,
ateriap.kotiin/töihin, juhlap.
myös valitsemassanne paikassa
Ravintola Kuokantalo Marttila
Myös pitopalvelu 02 484 5220
JUHLATILA Peltopäärnitalo,
Härkätien varrella Koski Tl pitopalvelu 0401906564, 0400686917
Kodinkonehuoltoa
AURAN KODINPISTE p. 020 7353030 tai
www.loimaanlaakaritalo.fi
Lämmitysöljy
POLTTOÖLJYN myynti ja kuljetus
Kuljetus T&H Kuusela
P. 486 0250
Kopiopalvelua
KYLMÄK. 040 772 9184
Katariina Aarnio
Juhlatilat-, majoitus-,
kokous- ja pitopalvelua
PITOPALVELU MAILIS SIEPPI
Aura p.4860359, 0400526910
PITORIIHI Riihikoski p.4861818
0400526430. rekisteristä poisto.
llmainen nouto Auranmaalla.
AUTO-LAAKSO Pöytyä
4861696 www.auto-laakso.fi
Automaalaamoja
AUTO-PELTOLA OY
Lieto as. Siren
Kosmetologeja
Susanna Santavuori Kyröntie 31
Kyrö, puh. 02-486 1419
M. 040 3113 614.
557 6421, myös kotikäynnit
www.paimenenmaki.com
NOSTOT, VAIHTOLAVAKULJETUKSET myös pakettiautokuljetukset
KULJETUS TONI NIEMINEN OY
p. 024860359, 0500526910
Kylmä-&kodinkonehuolto Panasonic ja Mitsubishi ilmal.pumput p. 0400 818 638, 0400 741 599
Rakentaminen, remontointi
OripCon Oy, Oripää
P. 486 2873
ELINA p. p. kuljet.
Maanrak. 6-18, La 8-18, Su 10-18 Koulutettu hieroja ja PT, Kyrö
- lounasruokailu ark. 4876 441 tai 0400 608 369
Sijaisautopalvelu, vakuutusyhtiöiden vahinkotarkastukset
Autonpesua ja
-puhdistusta
R.Räihä Oy, Yrittäjäntie 11,
Riihikoski, p. takuulla
menn./Antti Rantanen
Koski Tl, Isosorvasto
Metsätila 6,0 ha. Yht. Tarj. 10.8. Tarj. 55 ha tilatukioikeuksineen,
metsää n. 486 450, info@kyrsa.fi
ORIPÄÄN SÄHKÖ KY p. Tarj. 19,18 ha. Nuorta metsää.
Lähtöhinta 39 000 ?. 040 529 0668
HWXQLPL VXNXQLPL#PHWVDWLODW ¿
. 0500 729 262, Oripää
Riihikosken Sähkö Oy
Markku Koho P. Nuorta metsää ja visakoivuistutuksia.
Lähtöhinta 15 000?. menn. / Rauno Hakala
Salo, Perniö, Pohjakylä
Loma-asunto omassa saaressa Lehmijärvessä sekä
lisäksi metsämaata Lehmijärven rannalta. Tarj. n. 14.8. menn./Antti Rantanen
Koski Tl, Harmaa
Metsätila 2,3 ha. Peltoa n. turvakartio.fi
Työvaatteita
Oy LKV
Turuntie 22 B 19, 24240 Salo
Rauno Hakala, LKV, p. 040 558 2118
SÄHKÖ KAUNISMÄKI asennukset,
tarvikkeet. Työsuorituksia
#' " ' * ) + ' + ## . Tarj. 14.8. 14.8. päivänä 2015
14
Sisäilmapalvelut
Ilmanvaihdon puhdistus-,
säätö-, ja asennuspalvelut
www.ilmataito.fi 040-5040986
Sähköpalvelua
KYRÖN SÄHKÖ OY Sähköasennukset, tarvikemyynti Kyröntie
24, p. 31.8. 300 m. menn./Antti Rantanen
Katso tarkemmat tiedot osoitteesta ZZZ PHWVDWLODW ¿.
Turvallisuuskoulutus
TURVAKARTIO p.045 136 4876
www. Huovintien varressa.
Lähtöhinta 15 000?. 131 ha, vanhat maatilan rakennukset.
Lehmijärven rantaa n. Puusto 2233 m³.
Lähtöhinta 80 000 ?. 14.8. 31.8 menn. Hyvät kulkuyhteydet.
Lähtöhinta 18 000?. Tarj. 0400 775 477,
Pekka Koho P. 31.8. 14.8. Tarj. 0400 780 210
. Tiistaina
heinäkuun 14. P. menn./Antti Rantanen
Koski Tl, Tapala
Metsätila 2,2 ha, Hoidettu koivikko.
Lähtöhinta 10 000?. Tarj. Tarj. 0400 124 832
Antti Rantanen, LKV, p. Sekalaisia
Salo, Perniö, Pohjakylä
Iso maatilakokonaisuus. Keskeinen sijainti.
Kohde voidaan myydä myös osissa.
Hp. 0500
783 443, orisahko@elisanet.fi
Asennukset, tarvikkeet
SÄHKÖ AURA OY
Mikko Lehtimäki 050 5053 179,
Ville Ojanen 0400 541449
Sähköurakointi T. 1,7 ha.
Hp. menn. SALMENOJA
asennukset ja tarvikkeet
p. / Rauno Hakala
Salo/Pertteli, Pöytiö
Metsätila moottoritien varr. menn./Antti Rantanen
Loimaa, Isoperä
Metsätila 5,7 ha. Hyvät kasvupohjat.
Lähtöhinta 18 000?. / Rauno Hakala
Salo, Perniö, Pohjankartano
Metsätila 14,9 ha. 1200000 ?. Ilmalämpöpumput
asennettuna. KNUUTILA
Härkävuorentie 11, Kyrö
hlönostimet, 0400 822080
www.sahkourakointiknuutila.fi
J. menn./Antti Rantanen
Salo, Pertteli, Vihmalo
Metsätila 4,0 ha. 95000 ?