Ehkä heitä asuu jossain aurinkoisessa Naantalissa. Kurja yksivuotispäivä On täydellisen epäkorrektia arvostella omaa työpaikkaansa julkisesti, mutta minkäs teet. Tavaroita ei havaittu kadonneen. Se oli jotakin sanoinkuvaamattoman mahtavaa: ei nimittäin juuri mitään. On vihlova vääryys, ettei Viikkolehdessä kirjoiteta juuri mitään hampaista. Ja oikomishoitojen päälle tulivat tietenkin ne lukuisat reikien paikkaukset. Olemme nimittäin epähuomiossa laiminlyöneet erään paikallisesti keskeisen asian. Hyväksyttiin kerhon säännöt ja valittiin puheenjohtajaksi Pekka Laaksonen, varalle Aimo Vähätalo, sihteeriksi Jorma Korimäki, varalle Jarmo Auramo, taloudenhoitajaksi Heikki Kankare ja muiksi hallituksen jäseniksi Raimo Majuri ja Taisto Kujanpää. 2 d ” ” NIMIPÄIVÄT AFORISMI LAINA Perjantaina: Elsa, Else, Elsi Lauantaina: Helvi, Heta Sunnuntaina: Sirkka, Sirkku Maanantaina: Saana, Saini Pitää soittaa hyvin, mutta jos soittaa liian hyvin, se on tylsää. Sisään varkaat olivat päässeet särkemällä konttorihuoneen ikkunan. Kaksi kassalipasta, joissa oli rahaa yhteensä noin 1 000 markkaa joutui varkaiden saaliiksi keskiviikon vastaisena yönä Karinaisten Tilkasten kylässä, jossa oli murtauduttu kauppias Simo Tilkasen liikkeeseen. i l ä ” ”. Jo keväällä todettiin kustannusten karanneen käsistä. 12.10. Luonteen kanssa heillä tosin on vielä jonkin verran tekemistä, sillä jos kärsimys kasvattaa luonnetta, on ei-paikallisilla siitä vähän vajetta. pyydetään ilmoittamaan Kyrön tai Tarvasjoen poliisille. Ilmeisesti samojen pitkäkyntisten touhuja oli myös murron yritys, joka myös keskiviikon vastaisena yönä tehtiin Osuusliike Maapohjan myymälään Tarvasjoen kirkonkylässä. Jan Järvinen KUNNALLINEN VIIKKOLEHTI 14.10.1966 1000 MK:N RAHAPOTTI VARKAILLE KARINAISISSA. TOIMITUKSEN TAKAOVELTA MITUKSEN KAOVELTA . Liekö valtuutettujenkaan joukossa enää väkeä, joka uskoisi tosissaan, että Riihikosken yhtenäiskoulu aloittaa toimintansa elokuussa 2018, kuten vieläkin virallisesti on tarkoitus. Enkä liioittele yhtään, sillä hermo on todellakin pinnassa, tarkemmin sanottuna purukalustoni oikeassa alalaidassa – ja välillä vihloo niin vietävästi. Päätoimittaja Asko Virtanen, (02) 588 8970, asko.virtanen@avl.fi Tänään 50 VUOTTA SITTEN PÄÄKIRJOITUS 14.10.2016 ELOSSI (02 Siitä, kun Pöytyän kunnanvaltuusto ensimmäisen kerran päätti Riihikosken yhtenäiskoulun rakentamisesta, on kulunut vuosi ja kaksi päivää. Pöytyän luottamushenkilöillä on nieltävänä karvas kalkki. Lapsena harrastin ensin hiihtämistä, mutta myöhemmin laji vaihtui hampaiden hoitoon. Oripään usko siihen, että pöytyäläisten suunnitelmat toteutuvat aikataulussaan, lienee ollut koko ajan terveen realistisella pohjalla, sillä koulusopimusta Loimaan kanssa ei ole irtisanottu. NUORTEN ISÄNTIEN KERHO PERUSTETTIIN MARTTILAAN. Saapuvilla tilaisuudessa oli 18 nuorta isäntää. Auranmaan Viikkolehti Perustettu vuonna 1926. Käsitykseni hammaslääkäreistä ei ole mututuntumalla syntynyt, vaan perustuu laajaan otantaan: olenhan istunut pienen ikäni hammaslääkäreiden hoitotuoleissa. Jos ne olisivat tavalliseen tapaan lokakuussa, valtuutettujen olisi loppuvuodesta paljon helpompaa tehdä ikäviä ja kalliita ratkaisuja. toimitussihteeri Sirpa Virtanen sirpa.virtanen@ avl.fi Paikallista asiaa Nyt ollaan paikallisuuden ytimessä. OLEN HIEMAN KADEHTINUT hammaslääkäreitä; he kun tuntuvat olevan kovin huolellista, tarkkaa ja rauhallista väkeä – ja itselläni taas on hermo pinnassa. Hymyilevät siellä, ryönäkkeet, valkoisin, paikattomin ja tasarivisin hampain. MUTTA MITÄ SIELLÄ hammaslääkärissä sitten viimeksi tapahtui. Pöytyän luottamushenkilöillä on nieltävänä karvas kalkki. Alkuperäinen arvio 7,1 miljoonan rakentamiskustannuksista on käytännössä liki kaksinkertaistunut, koska ensimmäisiin suunnitelmiin sisältyi myös keskuskeittiö. Moni valtuutettu voikin mielessään manata kunnallisvaalien siirtymistä kevääseen. Koska rakentamisen hiljaisin aika alkaa olla ohi, kustannukset tuskin pysähtyvät edes tähän 12 miljoonaan. Arvio noin 12 miljoonan kustannuksista ei ole kevään jälkeen käytännössä juuri muuttunut, vaikka säästöjä onkin haettu. Kaikki mahdolliset havainnot Kyrön–Tarvasjoen tiellä keskiviikkoyönä liikkuneista autoista ym. Tilaisuuden avasi maat. Nyt ollaan paikallisuuden ytimessä. Puuha jäi kuitenkin yritykseksi: joko ovi lukkoineen oli liian vankka tai varkaat tulivat jotenkin häirityiksi. Siinä alkaa hampaitakin naurattaa. kerhoteknikko Otto Tossavainen. perustettiin Marttilan Kuokantalossa Nuorten isäntien kerho Marttilan Maamiesseuran alaosastoksi. Siksi soitammekin oikein väärin, mitä ei saa sekoittaa erittäin väärin soittamiseen, Retuperän WPK:n taiteellinen harhaanjohtaja ja kapellimestari Eero Pakarinen analysoi Turun Sanomissa. Koulusuunnitelmissa on edettävä, sillä tässä vaiheessa kolmen yhtenäiskoulun suunnitelmaa tuskin perutaan. Yhtenäiskoulua on käsitelty kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa moneen kertaan, mutta kun vallitsevana päätöksenä on ollut pöydällepano, edistystä ei tapahdu. Ensin sain raudat alahampaisiin, sitten ylähampaisiin, välillä oli yöraudatkin, ja jossain välissä oikomishoitojen yhteydessä poistettiin neljä hammasta, koska ne eivät olisi mahtuneet suuhun. . On tullut korkea aika paikata asia, sillä mikä onkaan paikallisempaa, kuin paikallislehden työntekijä paikallisella hammaslääkärillä paikallispuudutuksessa paikattavana. Asia ei koske vain pöytyäläisiä, vaan kuntien hyväksymän koulusopimuksen perusteella myös oripääläisiä. Kadehdin myös ei-paikallisia ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kohdanneet kariesta. Älä järveä syytä, jos vesi sinulle liian syvää. On tullut korkea aika puhua suu puhtaaksi, vaikka toisaalta hankalaa sitä on enää tämän puhtaammaksi saada: aamulla tuli nimittäin käytettyä hammaslankaa, harjattua todella tehokkaasti ja purskuteltua suuvettäkin, minkä jälkeen hammaslääkäri pisteli menemään niin tehokkaalla imurilla, että hyvä kun ikenet säästyivät. Mikä onkaan kaikkien koettelemusten jälkeen ihanampaa kuin se, että hammaslääkäri sanoo: ”reikä on vielä niin pieni, ettei sitä tarvitse paikata”
Virkoja yhdistämällä on säästetty myös kuluissa ja asiat ovat silti hoituneet hyvin. Tekninen lautakunta päätti aiemmin, että kunta liputtaisi jatkossa 6–8 virallisen liputuspäivän lisäksi vain kolmena vakiintuneena liputuspäivänä. Kunnanjohtaja Mika Joki käytti asiassa otto-oikeutta ja toi sen kunnanhallitukseen. Syyskuun alussa suljetun kunnanviraston toimintoja on kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti siirretty Riihikoskelle. Tyhjässä asunnossa oli silloin rikottu paikkoja. Tutut, hyvät tavat Ennen valintapäätöstä kunnanhallituksen puheenjohtaja Hannele Rouhiainen (kesk) perusteli kunnanhallituksen yksimielistä ehdotusta muun muassa sillä, että Pajun työtavat tunnetaan ja häneen luotetaan. Selvityksessä katsotaan, että kunnanvirastoon voitaisiin kohtuullisin muutostöin saneerata toimivat päiväkotitilat. Aura liputtaa vanhaan tapaan Liput liehuivat Aurassa Aleksis Kiven päivänä – ja liehuvat jatkossakin, sillä teknisen lautakunnan suunnitelmat eivät toteudu. Soita toimitussihteerille: (02) 588 8971 . lokakuuta. Ennen ratkaisuja on kuitenkin syytä selvittää rakennuksen kunto ja muutostöiden kustannukset. Riihikoski Kyrö Oripää Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Aura ORIPÄÄ Päivi Perkiö Oripään valtuusto hyväksyi maanantaina yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen nykyisen vt. Hän muistutti kuitenkin, ettei kunnanjohtajan pesti ole Oripäässä lähivuosina suinkaan helppotöinen, sillä kunnanjohtajan tehtävänä on luotsata Oripää läpi soteuudistuksen. –Kiitoksia erittäin hyvästä päätöksestä, Pekka Paju aloitti kiitospuheensa. Traktori oli epäkuntoinen, joten sen vientiin on tarvittu jonkinlaista kuljetuskalustoa. Paju jää siis näillä näkymin eläkkeelle juuri 67 vuotta täyttäneenä. Hän laskee, että tehtävien hoito tammikuun loppuun 2020 saakka merkitsee sitä, että hän työskentelee Oripään kunnan palveluksessa yhteensä kuudella eri vuosikymmenellä: aloittihan Paju Oripäässä jo vuonna 1979, jolloin hänet palkattiin viemäröinnin projektityöntekijäksi Oripään tekniseen toimeen. Paju pohti myös Oripään kunnanjohtajan viran tulevaisuutta. Taloon hankittiin uudet lukitukset. Uutisvihjeet ja juttuvinkit . Vanha kunnanvirasto saatetaan muuttaa päiväkodiksi Kunnanjohtajaksi nimitetty Pekka Paju vastaanotti kokouksen päätteeksi onnittelut kaikilta valtuutetuilta. Pertti Liinoja (vas) totesi Oripään hallintoa kevennetyn viime vuosina huomattavasti. Ensimmäisen kerran talossa käytiin syyskuun 12. Lipputangot olisivat näin olleet tyhjiä kymmenenä vakiintuneena liputuspäivänä. päivien välillä. päivänä 2016 . Päivi Perkiö. Seuraavaksi asia etenee kunnanhallituksen käsittelyyn. ja 22. Keskustelun jälkeen kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että kunnan liputussääntö säilyy nykyisellään. joulukuuta 2014. Hän ennakoi kunnanjohtajalle jäävän sote-uudistuksen jälkeen sen verran vähän tehtäviä, että ne voi hoitaa pormestarimallin tyylisenä osa-aikaisena luottamushenkilönä tai sitten Pajun tapaan yhdistelmävirkana, johon kuluvat myös teknisen johtajan tehtävät. Poliisi pyytää havaintoja Erhakontiellä liikkuneista kulkijoista. Paju tulee työskennelleeksi Oripään kunnan palveluksessa yhteensä kuudella eri vuosikymmenellä. Alustavan selvityksen mukaan tilat riittävät 75-paikkaisen päiväkodin tarpeisiin. Snellmanin päivä, Eino Leinon päivä, Aleksis Kiven päivä, YK:n päivä, Ruotsalaisuuden päivä ja Jean Sibeliuksen päivä. Laita postia: toimitus@avl.fi . Kunnanjohtajankin pestiä Paju on jo hoitanut teknisen toimen johtajan viran ohella kohta kaksi vuotta, sillä hän aloitti kunnanjohtajan viransijaisena 15. Tekninen lautakunta oli suunnitellut liputuksen mittavaa vähentämistä. Määräaikaisuus kestää marraskuun alusta tammikuun 2020 loppuun ja Pajun kanssa tehdään kunnanjohtajasopimus. Lähetä uutiskuva: toimitus@avl Yläne kk Mellilä as. Yläneellä on varhaiskasvatuksen piirissä noin 80 lasta. Jatkopesti Oripäässä kestää uudelle vuosikymmenelle Pekka Pajusta määräaikainen kunnanjohtaja AURA Auran Erhakontiellä olevaan asumattomaan omakotitaloon on murtauduttu kahdesti lyhyen ajan sisällä. Vihjeet voi soittaa Loimaan poliisiaseman vihjepuhelimeen numeroon 0295 444933. Rikkinäinen traktori varastettiin PÖYTYÄ/Yläne Pöytyän koulutuslautakunta suhtautuu myötäsukaisesti ajatukseen Yläneen vanhan kunnanviraston muuttamisesta päiväkodiksi. Matti Kulmasen varajäsen Kalevi Mäntysaari (kok) komppasi Rouhiaista ja kehui luottamuksen Pajuun syntyneen jo niinä vuosina, kun hän seurasi teknisen lautakunnan puheenjohtajana Pajun työskentelyä teknisenä johtajana. Erityisenä kiitoksen aiheena Mäntysaari mainitsi hyvin toteutetun liikuntahallin rakentamisen. Nyt oli taas käyty asunnossa sisällä sekä tällä kertaa myös ulkorakennuksissa. 3 Perjantaina lokakuun 14. Kiinteistönvälittäjä on arvioinut, että kunnanviraston myyminen ei todennäköisesti ole kannattavaa toimintaa. kunnanjohtajan, teknisen johtajan Pekka Pajun valinnasta Oripään määräaikaiseksi kunnanjohtajaksi. Kaksi murtoa samaan taloon Aurassa KOSKI Kosken Koskentien varrelta vietiin viime viikon keskiviikon ja lauantain välisenä aikana Massey Ferguson -merkkinen traktori, joka rekisteritunnus on 785-UAG. O i ” ” AURA Auran kunnanhallitus muutti teknisen lautakunnan päätöstä kunnan kiinteistöjen liputussäännön muuttamisesta. Toinen murto huomattiin 12. Mäntysaari ennätti puheenvuossaan myös ihmetellä niitä Loimaan lehdessä olleita nimettömiä tekstiviestikommentteja, joissa arvosteltiin jyrkästi kunnanjohtajan valintatapaa. Liputtamatta olisivat jääneet Runebergin päivä, Minna Canthin päivä, Mikael Agricolan päivä, Eurooppa-päivä, J.V. Samalla kunta luopuisi vanhoista päiväkotitiloista. Kommentoi, anna palautetta toimitus@avl.fi, www.avl.fi/palaute Uutiset . –Kunnanjohtajalla on siinä kova työ, sillä tämä on Oripään historian kovin paikka, hän ennakoi
Oy Koskivainiosta vapautunut huoneisto tarjotaan myytäväksi. Vesijohdon rakentaminen on tarkoitus aloittaa loka-marraskuun vaihteessa. Kriisivesiyhteys Liedon suunnasta rakennetaan Alikulmantieltä Liedon ja Marttilan rajalle asti. Osa kustannuksista tulee tälle vuodelle, osa vuodelle 2017. l o i m a a n s e u r a h u o n e . Asiasta olivat päättämässä muun muassa Seija Mattila, Yrjö Ojaniemi, Timo Häkkinen, Kimmo Kylämäki ja Lauri Heikkilä. Tarkoitukseen ei ole erikseen varattu määrärahaa siirtoviemärihankkeen yhteyteen. Yksimielinen kunnanvaltuusto päätti pitää valtuutettujen lukumäärän ennallaan 1.6.2017 alkavalla toimikaudella. Peuran väistö aiheutti ojaanajon KOSKI Kosken tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että As. KELLO 18-22 TUORLAN PLANETAARIO Katso tarkemmat ajat: www.plane.. tai 045-656 7211 KOULUJEN SYYSLOMALLA LISÄNÄYTÖKSIÄ! AVOIMET OVET PE 14.10. päivänä 2016 Uutiset MARTTILA Jorma Kaarto Marttilan kunnanvaltuustoon kuuluu jatkossakin 17 valtuutettua. SIS., LA 15 € lipunmyynti alkaa klo 21 w w w . As. f i ********************************************* PE pöhistään yökerhossa klo 22-04 ********************************************** ********************************************** ma suljettu, ti-pe 10–18, la 10–14 LAADUKKAAT MIRRORLINE MITTATILAUSKAAPISTOT MEILTÄ! Huuskantie 12, 21380 Aura YLÄNEEN TAKSIEN PÄIVYSTYSVUOROT Arki-iltaisin ja -öisin sekä viikonloppuisin perjantaistaperjantaihin URPO 0400 223177 OJALA 0400 221513. Ulosajo sattui Penninkulmantien tuntumassa Kirkkotien hiekkatieosuudella. Oy Koskiranta on rakennettu vuonna 1987 eikä kunnan omistamassa vuokrahuoneistossa ole tehty kuin vähäisiä korjaustoimenpiteitä. Viime vuoden syksyllä alkaneen siirtoviemärin rakentamisen kokonaiskustannusarvio on kaksi miljoonaa euroa. Auto pyörähti katolleen ja vaurioitui pahoin, mutta kuljettaja ei loukkaantunut. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. LOIMAA/Mellilä Peuraa väistäneen 22-vuotiaan miehen ajama henkilöauto suistui tieltä Mellilässä tiistaina vähän ennen puolta yötä. Ainakin tässä vaiheessa näyttää siltä, että yhteyden rakentaminen jää kokonaan Marttilan kunnan kustannettavaksi. Valtion vesihuoltoavustuksen saaminen on periaatteessa mahdollista myös vesijohdon rakentamiseen, mutta valtionavun yhden miljoonan yläraja täyttyy jo siirtoviemärin rakentamisen yhteydessä muutenkin. PE klo 18–MA klo 06 POUSAR 0400 224 595 484 7191 KYRÖN TAKSI 044 9815688 ORIPÄÄ KYRÖ ORIPÄÄN TAKSIT 050 561 0566 RIIHIKOSKEN TAKSI 050 3797979 AURA TARVASJOKI Tiedustelut ja ryhmävaraukset: planetaario@utu.. Tarjouksen tehnyt siirtoviemäriurakoitsija ReSolum rakentaisi 110 millin vesijohdon samaan kaivantoon siirtoviemärin kanssa. Auranmaan Viikkolehti 4 Perjantaina lokakuun 14. Varavaltuutettu Timo Häkkinen (ps) oudoksui vesijohdon rajua putkikokoa, joka hänen mukaansa riittää monin verroin Marttilan tarpeisiin. Vuokra-asuntoa esitetään myyntiin PE klo 18–SU klo 06 TAKSIPALVELU KOIVU 0500 879 973 PE–LA Sunnuntaisin ennakkoon tilatut ajot TIINA KETOLA 0400 946 009 PÖYTYÄ RIIHIKOSKI TAXI VIIKONLOPPUPÄIVYSTYS Pe 14.10 – Ma 17.10. Hankkeen kustannusarvio on noin 86 000 euroa. Kriisivesiyhteys rakennetaan kunnan varoin Marttila jatkaa 17:llä valtuutetulla Marttilan kunnanvaltuusto kokoontuu myös tulevalla valtuustokaudella 17 jäsenen voimin. Kunnan omistama huoneisto kaipaa lautakunnan mukaan täydellistä peruskorjausta. Lauri Heikkilä (ps) kysyi, onko hankkeeseen mahdollista saada valtionavustusta ensi vuonna. Tekninen johtaja Urpo Isotalo totesi, ettei siitä ole vielä tietoa. Kunnanvaltuutettujen lukumäärästä päättää uuden kuntalain mukaan kunnanvaltuusto. Enintään 5 000 asukkaan kunnissa valtuutettujen lukumäärän pitää olla vähintään 13. Valtuusto hyväksyi kriisivesiyhteyden rakentamisen kunnanhallituksen esityksen mukaisesti siirtoviemäriurakan yhteydessä. Tuorlan Planetaario Väisäläntie 20, KAARINA Huuskantie 12, 21380 Aura -30 % EDEN PATJAMALLISTO VIIKONLOPPUNA VIIHDERAVINTOLASSA LIPUT: PE ILM
Paju totesi heidän siirtyvän sinne vanhoina työtekijöinä, mutta kuntaliitosten tapaista erityistä irtisanomissuojaa heillä ei ole. Paju luottaa Oripään itsenäisyyteen hallintouudistuksen jälkeenkin. Syksyllä risteyksessä tapahtui raju peräänajo. Hän arvioi myös, että terveydenhuollon lähipalvelut säilyvät Oripäässä uudistuksesta huolimatta. Valtatiellä liikkuvien etenemisaikoja se pidentäisi vain sekunneilla. Päivähoito kaipaa lisätilaa, koska päivähoitolasten määrä on viime vuosina kasvanut tuntuvasti, yli viidenneksen muutamassa vuodessa. Harjoitukseen liittyy helikopteritoimintaa keskiviikkona. Porin prikaati harjoittelee ensi viikolla ORIPÄÄ Oripään kunnan talous kehittyy kunnanjohtaja Pekka Pajun mukaan jokseenkin talousarviossa ennakoitua vauhtia. –Edellytykset itsenäisyyden säilyttämiseen pikemminkin paranevat, kun sote-palvelut siirtyvät pois kunnalta eikä väestön vanheneminen enää rasita tätä kautta kunnan taloutta, hän huomautti. Paju uskoikin Oripään pärjäävän hyvin sote-uudistuksen jälkeen tulossa olevasta kunnallisveron 12,3 prosenttiyksikön pudotuksesta huolimatta Perjantaina lokakuun 14. Kuntayhtymien omaisuus siirtyy uudistuksen myötä maakunnalle, mutta kuntien omistamien sosiaalija terveysalan rakennusten suhteen tilanne on toinen. Ely-keskus on tähän asti suhtautunut asiaan penseästi. Yhtenäiskoulusta ei vieläkään päätöstä ORIPÄÄ, PÖYTYÄ Noin 270 Porin prikaatin kouluttamaa Suomen kansainvälisen valmiusjoukon varusmiestä suorittaa ensi viikolla koulutushaarakoetta Pöytyän, Säkylän ja Oripään kuntien alueilla. Jos kiinteistö muutetaan päiväkodiksi, siihen pitää tehdä iso peruskorjaus. Sen sijaan eläinlääkäritalon ja terveysaseman kohtalo on huomattavasti epävarmempi. Asian käsittelyn jatkamista kannatti Ari Hellstén (sd). Kunnanhallitus merkitsi sivistystoimen laatiman tilanneselvityksen tiedokseen. Aluearkkitehti Seppo Pärnä on tehnyt vanhan alakoulun tiloista luonnospiirustukset. Sote siirtää kolmanneksen Oripään työntekijöistä maakunnalle Pekka Paju uskoo Oripään itsenäiseen tulevaisuuteen myös sote-uudistuksen jälkeen. Myllypellontien vanhan koulurakennuksen tilat ovat olleet tyhjillään talvesta 2013 lähtien. Niin kunnanvaltuuston tiedokseen saman puolen vuoden osavuosiraportin kuin syyskuun lopun tuoreimpienkin tietojen perusteella vuoden tulos näyttää päätyvän talousarvion ennakoimaan 350 000 euron alijäämään. –Maakunta vuokraa kuitenkin kaikki nämä kolmen vuoden siirtymäajaksi, Paju selvitti. Marttilassa on 42-paikkainen Kisarinteen päiväkoti, esikoululaisten päiväkotiyksikkö sekä kaksi päiväkotiyksikköä As Oy Taalarinrivissä. Joukot suunnittelevat reittinsä niin, etteivät he tule havaituksi tiestöllä tai asutuksien lähistöllä. Lisäksi tarvitaan osittain uutta tilaa. Kunnanhallituksessa Veikko Niittymaa (kesk) esitti Ilkka Rantalan (kok) kannattamana, että asia jätetään pöydälle. Marttila kaipaa lisää päiväkotitilaa Marttilan vanha alakoulu Myllypellontiellä saatetaan peruskorjata päiväkotikäyttöön. Entisestä alakoulusta kaavaillaan päiväkotia. Oripään nykyisistä 65 työtekijästä noin 25 siirtyy näillä näkymin maakunnallisten elinten palvelukseen. Oripään talous tasavauhdissa MARTTILA Marttilan kunnanhallitus haluaa Marttilantien ja 10-tien risteysalueelle 80 kilometrin tuntinopeusrajoituksen nykyisen sadan kilometrin tilalle myös kesäaikaan. l i ” ” Edellytykset itsenäisyyden säilyttämiseen pikemminkin paranevat. Marttila haluaa hillitä risteysnopeuksia. Paju uskoo maakunnan vuokraavan Oripään vanhusten palvelutalon 99 prosentin varmuudella. Harjoitukset alkavat maanantaina ja jatkuvat torstaihin. –Yleishallinnossa ei siten riitä kaikille töitä ja kunnan on päätettävä, ostetaanko palveluita jatkossa muualta, hän arvioi. Lisäksi kiinteistöön kuuluu kylmä ullakkotila ja ulkorakennus. Suunniteltuihin tiloihin mahtuisi 18 hoitolasta. Niittymaan ja Rantalan lisäksi pöydällepanoa kannattivat Pentti Wärri (kok), Mirjami Flemmich (vas), Rauno Kajander (kesk), Pasi Lepistö (ps) ja Sanna Pitkäsen (kok) varajäsen Ulla-Riitta Arvola. –Terveysasemia varmasti suljetaan, mutta uskon, että sitä tehdään lähinnä suurissa kaupungissa, joissa terveysasemaverkosto on tiheä, hän rauhoitteli. Koska palkkahallinnon kannalta työläin, vuorotyötä tekevä henkilöstö siirtyy pois kunnan palveluksesta, Paju ennakoi talouskirjanpidon työmäärän vähenevän yli puolella. Tyksin ennakoitua pienempi käyttö kattaa aluesairaalan arvioitua suuremmat menot. Elyn mielestä risteyksessä on hyvä näkyvyys, liikennemäärät eivät ole riittävän suuria, eikä risteyksessä ole sattunut vakavia onnettomuuksia. Auranmaan Viikkolehti ORIPÄÄ Päivi Perkiö Kunnanjohtaja Pekka Paju selvitteli maanantaisessa valtuuston kokouksessa soteja maakuntauudistuksesta Oripäälle seuraavia muutoksia. Seuraava kunnanvaltuusto saa käsiteltäväkseen sosiaalipalvelujen tulosalueen menoarvion ylityspyynnön, mutta terveydenhuollon menot ovat pysyneet budjetissa. Elina Keloniemi-Hurttila (kesk) ja Hilkka Lindgren (kesk) äänestivät tyhjää. Kahdella eri tavalla lasketun tavoitehinta-arvion perusteella koulun rakentaminen tulee maksamaan kalustehankinnat mukaan lukien vajaat 12,4 miljoonaa tai ilman kalusteja laitehankintoja 11,8 miljoonaa euroa. Kunnanhallitus katsoo, että runsaan risteävän liikenteen, ajoittain heikon näkyvyyden ja monien vaaratilanteiden takia risteysalueen nopeusrajoitusta on syytä alentaa. Vanhan alakoulukiinteistön kaksikerroksisen päärakennuksen pinta-ala on 223 neliötä. ki ” ” PÖYTYÄ Päivi Perkiö Pöytyän kunnanhallitus jätti äänestyksen jälkeen pöydälle Riihikosken yhtenäiskoulun hankintamenettelyä koskevan asian. päivänä 2016 5 Uutiset MARTTILA Jorma Kaarto Marttilassa pohditaan entisen alakoulun muuttamista päiväkotiyksiköksi. Harjoituksessa ei käytetä ampumatarvikkeita. Inspira Oy:n laatimaan selvitykseen hankkeen toteutusja rahoitusmalleista sekä hankkeen taloudellisista vaikutuksista paneudutaan tarkemmin ennen 24.10. Päätösesityksen mukaan kunnanhallitus olisi esittänyt valtuustolle, että se merkitsee tiedokseen Riihikosken yhtenäiskoulun kustannusarviot ja toteaa, että hankintamenettely voidaan aloittaa. Yhtenä harjoituksen osana harjoitusjoukot siirtyvät maastossa Pöytyältä Raasin harjoitusalueelta Säkylän Huovinrinteen varuskuntaalueelle ryhmittäin, mikä voi aiheuttaa alueilla häiriötä. Marttilalaisten mielestä risteyksessä sattuu läheltä piti -tilanteita lähes joka viikko. olevaa valtuustoseminaaria. Lisäksi päivähoitopalveluja ostetaan yksityisiltä. Tällöin rajoitusalue yltäisi Aura–Salo -tien ja kymppitien risteyksestä Marttilantien risteyksen ohi. Pidennys olisi vähän yli kilometrin mittainen. Hallintojohtaja Heini Luoman mukaan muita päätöksiä ei vielä tehty. Vaikka uudistus toteutuu tammikuussa 2019, Paju ennakoi tulossa olevan runsaasti eri hallinnonaloja koskevia siirtymäaikoja, koska kaikkea valmistelua ei saada valmiiksi vuoden 2019 alkuun mennessä
Vinkin laati Kirsi Ahonen Valoniasta Eräässä Auranmaalla ilmestyvässä paikallislehdessä ja sen ”ledarissa” käsiteltiin Auran kunnan teknisen lautakunnan päätöstä harventaa liputuspäiviä. Ne virkaehdot nääs. Omaa kulutusta on helppo seurata vesimittarin avulla. Työttömyys tulee vielä lisääntymään työntekijöistä riippumattomista syistä. Vedensäästövinkkejä löydät energiasäästöviikon nettisivuilta www. päivänä 2016 Ilot & surut TÄTÄ MIELTÄ NAPUTUS 6 EKOVINKKI . Omakotitalossa tai kiinteistössä, jossa on huoneistokohtainen vesimittari, vedentulon voi katkaista pääsulkuventtiilistä esimerkiksi loman ajaksi. Yhden viestin hinta on 0,50 euroa/160 merkkiä. Viides maaliskuuta: Stalinin kuolinpäivä. Koululaisten liikenneturvallisuus huolettaa minua. Jo tieliikennelakikin kieltää kännykän käytön ilman handsfreetä ajoneuvoa kuljetettaessa. Kädet ristiin liitämme, kaikesta Äitiä kiitämme. Lukija kysyy, missä ovat Canth, Kivi, Marski, Sibelius, Runeberg, Agricola, Veteraanit, Snellman, Eurooppa, Kaatuneet, YK, Ruotsalaiset. Eikö näillä tulonsiirroilla pidäkään luoda uusia työpaikkoja. Vappu ja juhannus: no joo sen kunniaksi, että joskus on oikein lupa irrotella tässä holhousyhteiskunnassa. joulukuuta liehuvan lipun alle. Syynä lienee yksinomaan säästösyyt. Pyhätyö maksaa niin kunnissa kuin valtiollakin. Pese täysiä koneellisia tiskejä ja pyykkejä ja suosi lyhyitä ohjelmia ja matalia pesulämpötiloja. . Itsenäisyyspäivä tietysti: kansakunnan itsenäisyys on hieno asia, mitä ei ole menetetty, vaikka loikattiin YYA:sta EU:iin. Fennomaanit halusivat niin kiihkeästi eroon Ruotsista, että Suomen leijonavaakunan punakeltainen ei kelvannut! Katsopas mitä värejä on Venäjän lipussa punaisen lisäksi! Toisin(väärin)ajattelija Risto Haara Perjantaina lokakuun 14. Kiky-sopimuksessa työntekijäpuoli on antanut lupauksia ja pitäneet ne. Rakkaamme Salme Annikki LEHTINEN o.s. Työnantajapuoli ei ole antanut mitään takuita uusien työpaikkojen synnystä, vaikka suoranaisia tulonsiirtoja työnantajalle tullaan antamaan siirtämällä työnantajamaksuja työntekijöiden vastuulle. Työtunnit on vain järjestelty uudelleen ja jopa suurissa yksiköissä on yksintyöskentely lisääntynyt ja luonut turvattomuuden tunnetta työpaikoilla. Olit antava sydän ja auttava käsi. Jokavuotista valtakunnallista energiansäästöviikkoa vietetään tällä viikolla, jolloin on erityisen hyvä hetki kiinnittää huomio energiankulutukseen kotona. Työ on tullut raskaammaksi sekä henkisesti että fyysisesti. Jos käytät nimimerkkiä, nimesi ja yhteystietosi on oltava toimituksen tiedossa. Tämä vaatii työnantajilta myös pidempää katsomista tulevaisuuteen ja lopettamista lyhytnäköisen elämisen kvartaalitalouden ehdoilla. Nyt vain muistosi kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Allekirjoittaneen mielestä kyseinen hallintokunnan esitys on järkevä ja perusteltu, kun sitä peilataan nykyiseen talousahdinkoon julkisella sektorilla. Otsikon väreistä vielä vähän. Rohkenen tässä esittää kansalaisaloitteen Suomen eduskunnalle liputuspäivistä lyhyine perusteluineen. Ne ovat jonkin pietarilaisen pursiseuran värit. Vanhempana pyöräilijänä seuraan lasten käyttäytymistä koulumatkoilla ja vapaa-aikanakin. Merja Anni, Marcin, Eemil ja Lija Outi, Pirkka ja Oona Päivi ja Juha Kalle, Sari ja Venla Siunaus on toimitettu perhepiirissä. Turha vedellä lutraaminen kotona on siis suoranaista energiantuhlausta, kun vaikkapa hampaidenpesun yhteydessä hanasta suoraan viemäriin valuva vesi kuormittaa vesilaitosta sekä jätevesilaitosta. Alakouluikäinen sai hammashoitolasta kotihoito-ohjeet, joissa kehotetaan välttämään tupakointia kahden tunnin ajan. Tiedostamalla oman vedenkulutuksesi kompastuskivet sinun on helppo ryhtyä vedensäästötalkoisiin. Myöskään aukiolojen laajennus palvelualoilla ei ole tuonut lisää työpaikkoja eikä edes työtunteja, vaikka aukiolojen vapauttamisella tätä perusteltiin. Kouvalainen * 6.11.1937 Pielavesi † 26. Tilaisuudessa kuultiin Kiven runo, humoristisia runoja, Poijjaat lauloi ja laulettiinpa yhteislaulujakin. Huoli pamilaistenkin alojen työllisyydestä kasvaa Turha lutraaminen on energiantuhlausta. Lounais-Suomen ammattiosastojen puolesta 10.10. Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa 8.10.2016 Kosken kappelissa. Kiitokset Kosken Palvelukeskuksen ja Liedon Terveyskeskuksen vuodeosaston henkilökunnalle rakkaamme hyvästä hoidosta. Työttömiä syyllistetään ”lorvimisesta” ja yhteiskunnan tuilla elämisestä vaikka yksinkertaisesti työtä, jolla tulisi toimeen, ei ole tarjolla. Ikäpyöräilijä Sininen ja valkoinen Mikä estää yhdistämästä äitienja isänpäivää. Järkevöittämällä omaa vedenkulutustasi voit helposti vähentää omaa keskikulutusta. Säästä vettä, säästät energiaa ” ” . Vaikutukset näkyvät niin energiankulutuksessa kuin vesilaskussakin ja kukkaro sekä ympäristö kiittävät. Nämä voimme niputtaa sen 6. Kaatuneet ja veteraanit – he, jos ketkä, ovat Itsenäisyyspäivän liputettavia sankareita. Työnantajat käärivät entistä isommat voitot ja työntekijöiden ansiot laskevat entisestään. Vältä siis veden turhaa valuttamista tiskatessa, hampaita pestessä ja suihkussa saippuoinnin aikana. Äitienpäivä ja isänpäivä: pahukset osuvat sunnuntaipäiville. Kiitämme Kyrön kotihoidon ja Kotikarpalon henkilökuntaa Äidin hyvästä hoidosta.. Auranmaan Viikkolehti Kotitalouksissa erityisesti lämpimän veden käyttö on varsinainen energiasyöppö, sillä veden lämmittämiseen kuluu jopa viidennes asunnon energiankulutuksesta. Tästä kerran kirjoitinkin. Jokainen suomalainen kuluttaa keskimäärin 155 litraa vettä vuorokaudessa, mutta vaihteluväli on todella suuri: 90–270 litraa vuorokaudessa. energiansaastoviikko.info. Ei varmasti olisi kova homma tulostaa vaihtoehtoista paperia, joka olisi lapsellekin sopiva. Marski, Eurooppa ja YK lienevät itsenäisen Suomen kosmopoliittista sektoria. Lämmin kiitos osanotosta surussamme. Lukija huomaa, että karsintaa on ja rajusti. Väliajalla jalkapallotytöt tarjoili maukkaat kahvit mokkapaloineen! Kiitos esiintyjille ja järjestäjille! Toivo Miinalainen Riihikoski . Lähetä tekstisi osoitteeseen: toimitus@avl.fi Kiitän muistamisesta! Heikki Ylisipilä Rakas Äitimme, Mammamme ja Iso-Mammamme Liisa Annikki KALLIO * 21.1.1925 Koski Tl † 9.9.2016 Lieto Kiittäen ja kaivaten Seppo ja Kristiina Juhana ja Maaret Lumi, Nuppu Pirkka ja Oona Paulus Sanna ja Heikki Aku ja Henna Peetu, Aarni Aapo ja Airi Sisaret perheineen Vaikk’ lähtöäsi tiesimme odottaa, ero Sinusta on niin vaikeaa. Aleksis Kiven päivänä Mäkiäisissä Pöytyän Poijjaat -konsertissa. Sinä muita säästit, et itseäsi. 9.2016 Pöytyä Luoja kotiin kutsui Äidin sairaan ja väsyneen, isän vierelle kirkkomaahan peittelimme uupuneen. Pidä huoli vesikalusteiden kunnosta ja vaihda vuotavat hanat välittömästi vuodon ilmettyä. Lounais-Suomen palvelualojen ammattiosastot tuovat julki suuren huolensa työpaikkojen puolesta ja peräävät työnantajapuolen vastuuta työpaikkojen säilyttämiseen ja lisäämiseen ja maltillisimpien voittojen hyväksymiseen. Muistuttakaa opettajat ja vanhemmat lapsia siitä, että kolarin sattuessa pyöräilijä on heikoilla. Kädet eivät ole ohjaustangoissa, vaan älypuhelimen näppäimillä, ja tiellä ajetaan jopa neljä pyörää rinnakkain. Tarja Puotsaari Kirjoittaja on auralainen Palvelualojen ammattiliiton hallituksen jäsen. Pikemminkin tosiasiallinen liikkumatila ja asioitten julkisanominen laajeni. Asuntokohtaisen vesimittarin käyttöönotto onkin ollut parhaiten toimiva kannustin veden säästämiseksi. TÄTÄ MIELTÄ -palstalla julkaistavien kirjoitusten enimmäispituus on 2500 kirjainmerkkiä. Työntekijät joutuvat entistä enemmän hakemaan toimeentuloaan sosiaaliluukuilta, jonka me kaikki maksamme verojen muodossa eli tällä tavalla ajatellen, maksamme siis itse oman palkkamme. Mutta mikä estää niitä yhdistämästä. Pieniä kauppoja tässä kilpailutilanteessa tulee kaatumaan ja isot kasvattavat voittojaan. Nyt taitaa mennä aamukahvisi väärään kurkkuun. YT-neuvotteluita käydään parhaillaankin kymmenillä työpaikoilla ja työpaikkoja menetetään. Asiakaspalvelu on kärsinyt ja kassajonot pidentyneet. Isä aurinkoinen yhdisti kahtia jakautuneen Suomen kansan tappelemaan rintarinnan raukkamaista imperialistista Neuvostoliittoa vastaan. NAPUTA: KIITÄ, KEHU, PURNAA! Lähetä mielipiteesi Naputuspalstalle tekstiviestinä. 40 prosenttia kotitalouksien vedenkulutuksesta on lämmintä vettä. Näppäile teksti NAPUTUS välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 17252. Toimituksella on oikeus muokata tai jättää julkaisematta kirjoituksia. Kirjoitukset mielellään omalla nimellä. Missä on työnantajapuolen vastuu. Olin 10.10. ä ä äi ” ” Suomen hallituksen ei pidä enää leikata työttömyysturvasta. Yleisöäkin oli paikalle saapunut ehkä 70 ihmistä. Tupakoimaton äiti . Vedenkulutuksessa energiaa kuluu myös raakaveden hankintaan, puhdistukseen ja pumppaukseen sekä jäteveden käsittelyyn. Osa niistä on Suomen taiteen, kulttuurin ja kielen ”peruskiviä”
Kaikki halutaan yksityistää ja samalla firmojen johtajat ja omistajat repivät jälleen työntekijöiden kukkaroista omiin osinkoihinsa rahat. Tuoreen kirkkoherran palkka oli moninaisten erien summa. Äiti Johanna Sofia Paldani sen sijaan jätti itsestään merkinnän Akaan rikoskirjaan. Vaikutus tulee olemaan se, että julkiselta puolelta työntekijöitä tulee siirtymään näihin yksityisiin terveysalojen firmoihin töihin. Yläneen kokonaisväkiluvuksi määriteltiin vuonna 1875 2300 henkeä. Tuore aviopari Lauren ja Paldani asettui Turkuun, jossa syntyivät lapset Martin Johannes Rafael, Sofia Emilia, Lydia Linnea ja Aksel Alvar. Tavallinen kansa jatkaa köyhtymistään ja julkinen puoli kuolee pikkuhiljaa. Akaan rippikirjoista selviää se mielenkiintoinen seikka, että kirkkoherra toi Yläneeltä mukanaan paitsi perheensä myös työntekijöitä. Yläneen pitäjäläiset olisivat halunneet valita ensimmäisen kirkkoherransa itse, mutta senaatti ei tätä toivetta kuullut eikä hyväksynyt. Siellä Johan Gustaf Frithiof myös kuoli toukokuussa 1889. Kysymys kuuluukin: entäpä ne työpaikat, joissa ei ole luottamusmiehiä. Kirkkoherran tutkinnon hän oli ehtinyt tehdä 1877. Ota yhteyttä Asko Virtaseen asko.virtanen@ avl.fi tai 044 0414 414. Lopulta tienesteihin laskettiin myös pääsiäisrahat sekä maksut tietyistä kirkollisista toimituksista. Miten työpaikat tai yrityksen kilpailukyky voivat lisääntyä sillä, että työntekijät maksavat omasta pussistaan työnantajalle siitä, että saavat käydä töissä. Tässä välissä Lauren oli opettajana Turun ala-alkeiskoulussa. Turun tuomiokapituli päätti, että silloisen Pöytyän kirkkoherran poismenon jälkeen tämä kappeliseurakunta muutettaisiin ”konsistorillisesti kolmanteen luokkaan kuuluvaksi kirkkoherrantilaksi”. Kun kukkaro pienenee, se vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin, tukitoimien tarve lisääntyy, ja tämä kaikki tulee vaikuttamaan suoraan myös meidän jälkikasvuumme. Miten tämä kaikki tulee vaikuttamaan ihmisten arkeen, siihen selitys on helppo. Otetaan esimerkiksi vaikka palvelutalo, jossa on kaksi osastoa. Siis toisin sanoen työnantaja sanelee ehdot ja työntekijä kuuntelee. Anselm Laakson viime vuosisadan alkupuoliskolla ottamassa kuvassa komeilee Yläneen kanttori Sulo Holtari kovin mietteliään näköisenä. Toinen osasto on kunnan hallussa ja toinen yksityinen. Anselm Laakso Vuosi 2016 on kohta päättymässä ja seuraavana vuonna on tulossa kunnallisvaalit. Siis toiselta osastolta vähennetään 30 prosenttia lomarahoja ja toiselta ei. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 14. Nämä kaikki kuvastavat oikeistohallituksen toimintatapaa. Jos ihminen tekee firmassa 24 tuntia vuodessa ilmaista työtä, eikö se silloin tarkoita sitä, että jos firmassa on muutenkin vähemmän töitä, niin se sama ihminen on 24 tuntia vuodessa myös enemmän lomautuksella. Tämäkin vie saman alan työntekijät eriarvoiseen asemaan. Tietoja ja palautetta voi antaa Tapio Rastaalle puhelimitse 050 5188 461 tai sähköpostilla tapio.rastas@ gmail.com . Palkka-ale Ruisleipä on toisille huomattavasti kalliimpaa kuin toisille. Juha Vuorela . Hänen poikansa Martin Johannes Rafael antautui hänkin akateemiselle uralle työskennellen muun muassa Tampereen klassisen lyseon matematiikan nuorempana lehtorina. avl.. toisen luokan kirkkoherratilaksi. Viime aikoina monet firmat ovat lomauttaneet taikka irtisanoneet työntekijöitä ja samalla maksaneet suuret osingot omistajilleen. Laurenien perheen toimeentulon osalta asiat muuttuivat melkoisesti. Mietteliäs mies. Tämän isä oli kersantti Otto Ernst Paldani, joka asui perheineen hauskasti nimetyssä Elämäntaipaleen kylässä Ruovedellä. On paljon sellaisia työmaita, joissa nämä niin sanotut neuvottelut käytäisiin suoraan työnantajan ja jokaisen työntekijän kesken erikseen. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että Yläne sai oman kirkkoherran pelkän kappalaisen sijaan. Yläneen kotiseutuyhdistys toivoo lukijoiden apua kuvien tunnistamiseen ja ajoittamiseen. Kello on varttia vaille neljä mutta päivästä ei ole tietoa. Monella työpaikalla voi olla lomautuksia käynnissä. Pappisvihkimyksen hän sai vuonna 1870. Tämä on mahdollista tälläkin hetkellä: monessa työehtosopimuksessa lukee monessa kohtaa, että voidaan paikallisesti sopia toisin. Kerronpa miten kiky niissä vaikuttaa. Nämä kilpailukykysopimusneuvottelut olivat ensimmäinen kerta, kun neuvoteltiin työntekijöiden työehtojen heikennyksistä. . Johanilla ja Maria Helenalla oli ainakin yksi lapsi, poika Johan Gustaf Frithiof, joka syntyi Turussa vuonna 1833. Meistä tavallisista kansalaisista se muutos lähtee. Hän sai 300 markan sakot 1886 Urjalan ja Akaan yhteisillä käräjillä haukuttuaan häpeällisesti paikallista nimismiestä tämän virantoimituksessa. Katso kuva Isolaurilan navetasta osoitteessa www. Monessa yrityksissä on luottamusmiehet ja heidät on koulutettu liittojen toimista näitä neuvotteluja käymään. Matti Rajala . Vuonna 1872 tämä perhe muutti Yläneelle, sillä siellä tarvittiin uutta kappalaista virkaa tehneen Emil Lydenin muutettua, kuinka ollakaan, Ruovedelle. Ajatelkaa julkista puolta: julkisella puolella vähennetään 30 prosenttia lomarahoista pois. Lisäksi palkkaan kuului yksi miestyöpäivä omalla ruoalla torppareilta, loisilta ja käsityöläistä lukuun ottamatta vaivaisten apua saavia. LAUREN TYÖSKENTELI Yläneen seurakunnalle viitisen vuotta, mutta toukokuussa 1885 tuli uudeksi kotipitäjäksi Satakunnan Akaa. ENNEN MUINOIN -palstalla julkaistaan myös lukijoiden vanhoja valokuvia. Tässä palkka-ale sopimuksessa on muitakin kohtia, joiden tarkoitus on vain pienentää entisestään duunarin kukkaroa. . Kirjoittaja on tarvasjokelainen sukututkija, joka tarkastelee Sukututkijan sukanvarresta -juttusarjassa Auranmaan menneisyyttä ihmisen silmin. Vuonna 1861 hän oli mennyt naimisiin Ruovedeltä syntyisin olleen Johanna Sofia Paldanin kanssa. Sopimukseen kuuluu myös niin sanottu paikallinen sopiminen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kirjoittaja on pöytyäläinen puuliiton vasemmistoryhmän aktiivi, pääluottamusmies, ay-klubin työvaliokunnan jäsen ja Turun puuseppäin ammattiosaston varapuheenjohtaja. Koulutusta on myös arvostettu mahdollisuutena nousta ”rahvaan” parista yhteiskunnallisesti merkittäviin asemiin. Joku sanoi minulle kerran, että se ruisleipä kaupassa maksaa jokaiselle saman verran. Voit lähettää kirjoittajalle terveisiä: palaute@varola.fi Yläneen ensimmäinen kirkkoherra Hän tuli saamaan 59 tynnyriä ja 15 kappaa ruista ja 50 penniä kustakin veroäyristä. Onko sinulla arkistoissasi mielenkiintoisia kuvia mustavalkokuvien aikakaudelta. päivänä 2016 7 SUKUTUTKIJAN SUKANVARRESTA TÄTÄ MIELTÄ ENNEN MUINOIN Suomessa on koulutuksella loppujen lopuksi pitkät perinteet. Hän tuli saamaan 59 tynnyriä ja 15 kappaa ruista, 50 penniä kustakin veroäyristä (niistäkin, jotka oli kirjoitettu torppareille ja muulle tilattomalle kansalle), yhden juhtapäivän omalla ruoalla vuodessa kultakin tilanomistajalta, tilanvuokraajalta ja lampuodilta. Johan Gustaf Frithiof kävi Turun kymnaasia sekä Helsingin yliopistoa valmistuen ylioppilaaksi 1858. Rengit Johan Reinhold Lehtonen ja Johan Fredrik Korhola sekä piiat Maria Karolina Lindroth ja Johanna Karolina Lehtonen matkasivat Akaan pappilaan töihin. Merimiehen lapsenlapsi teki siis merkittävän uran pappissäädyssä. Samalla hän jäi aikakirjoihin Yläneen viimeisenä kappalaisena, sillä tuo virka lakkautettiin. Yksi esimerkki tästä voisi olla merimies Henrik Hermolin Turusta. Ensimmäiseksi kirkkoherraksi valittiin Johan Gustaf Frithiof Lauren, joka astui virkaan 1879. Ruoveden rippikirjoissa tyttären nimenä on vielä ranskalainen versio Jeanette Sofia, joka sitten myöhemmin muuttuu hieman kotoisammaksi Johanna Sofiaksi. Yhteiskunta on tällä hetkellä siinä jamassa, että meidän ja meidän lastemme tulevaisuuden suhteen on aika tehdä muutos. Myös se kuuluisa palkan ale sopimus on tulossa voimaan monella alalla. Vuonna 1875 alkoi sitten tapahtua Yläneen seurakunnan oloissa muutoksia. Pöytyän pitäjä jäi edelleen ns. Vaikka ensin äänestämällä. Hänellä oli vaimonsa Liisan kanssa useita lapsia, joista tytär Maria Helena meni 1830-luvulla naimisiin kirjapainotaituri Johan Laurenin kanssa. Olipa mukana Lindrothin avioton poikakin, Karl Reinhold. Siis tämä samainen työntekijä maksaa tuplasti sen työajan lisäämisen. Uskallan väittää, että se sama ruisleipä on kyllä toisille huomattavasti kalliimpaa kuin toisille. i k ” ” Lukijoilta. Kunnilta lähtee päätäntä valtaa pois ja firmojen johtajat päättää asioista, jotka kuuluvat kunnille. iä j ” ” . NÄIN VAATIMATTOMAN merimiehen tytär oli päässyt omasta yhteiskuntaluokastaan säätyläissukuihin kiinni. Jotkut näistä yrityksistä eivät maksa edes veroja Suomeen
Vammaisten henkilökohtaiseen apuun tarvitaan 335 000 euroa lisää. Palveluasumisessa lisätarve on 215 000 euroa. Matti Föhr (vas) esitti Henna Vuoriston (sdp) kannattamana, että jatkovalmisteluista luovutaan. Määräaikaiseen tilaukseen digilehti + 3 €/kk.. Päätöstä edelsi lukemiin 5–4 (yksi tyhjä) päättynyt äänestys. Lisätalousarvioista huolimatta Lieto tavoittelee edelleen nollatulosta. –Olemme talouden sopeuttamistoimien vuoksi tehneet useana vuonna niukan budjetin, Brander toteaa ja huomauttaa, että kuluvan vuoden talousarvio laadittiin noin miljoona euroa pienemmäksi kuin edellisvuoden tilinpäätös oli. Perheja vammaispalveluihin tarvitaan lisää rahaa Jo alkuasetelma oli haastava. Itäisten kuntien laskentapalveluita yhteen AURANMAAN VIIKKOLEHTI ON NYT ENEMMÄN! Laajenna tilaustasi Digilehti laajentaa tilauksesi entistä monipuolisemmaksi ja kulkee kätevästi mukanasi kaikkialle vain muutamalla lisäeurolla kuussa. päivänä 2016 Uutiset LIETO Liedon sosiaalija terveyspalvelujen määrärahatarve ylittyy roimasti talousarviosta. Föhrin esitystä kannatti Vuoriston lisäksi Kristiina Vihavainen (sdp). Sote-ruokahuollosta tiukka äänestys KOSKI, FORSSA Kosken kunnanjohtaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Jari Kesäniemi on hakenut Forssan kaupunginjohtajaksi. Laskentapalvelujen yhdistämisen on arvioitu tuovan kustannussäästöjä tulevaisuudessa noin 350 000 euroa vuodessa, mikä olisi noin 17 prosenttia kuntien laskentapalvelujen kokonaiskustannuksista. Liedon kunnanhallitus on hyväksynyt itäisten kuntien yhteisen laskentapalveluiden palvelukeskuksen jatkovalmistelun sekä palvelukeskuksen toiminnan käynnistämisen vastuukuntamallilla 1.1.2017. Esitetty määräraha tarvitaan keittiötilojen saneeraukseen niin, että se voi toimittaa ruuan terveyskeskuksen vuodeosaston lisäksi Riihikotiin ja Kotikarpaloon. Kunnanhallitus esittää, että hankintamenettely voidaan aloittaa valtuuston päätöksen jälkeen. ja säsi on o htesi n Mukana lomalla ja arjessa! Vain + 2 € /kk Hinta voimassa rajoitetun ajan vain etutilaajille eli kestotilaajille paperilehden tilauksen rinnalle. Viimeisen veroennusteen mukaan tuloarviota voidaan korottaa 250 000 eurolla. Digilehteä voi lukea tietokoneella, tabletilla ja älypuhelimella. Kesäniemi pyrkii Forssan johtoon LIETO Liedon kunta aikoo ensi vuoden alusta alkaen hoitaa talousja henkilöstönhallinnon yhdessä Kaarinan, Paimion ja Sauvon kanssa. Tästä 75 000 euroa voidaan kattaa kehitysvammalaitoksiin varatusta määrärahasta. Sitova päätös yhteistyöstä tehdään marraskuussa, kun valtuusto saa yhteistoimintasopimuksen hyväksyttäväkseen. Ari Hellsten (sd) esitti Ulla-Riitta Arvolan (kok) kannattamana, ettei asiasta tehtäisi vielä päätöstä. Järjestely on varmasti voimassa sote-uudistuksen alkuun saakka, mutta kunnanhallitus ennakoi maakuntahallituksen vuokraavan tilat vielä vuosiksi 2019–2021. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 897 000 euron suuruisen talousarviomuutoksen, josta 877 000 euroa on lisämäärärahan tarvetta. Lisäksi Liedolle on tulossa valtionosuuksien vähenemisen korvausta kuntaliitoksesta johtuen noin 550 000 euroa. Kymmenen virkaa hakeneen joukossa on myös Oripään entinen kunnanjohtaja, kauppatieteiden maisteri Marja Tuohimaa. Myös erikoissairaanhoidon osalta budjetti tulee ylittymään noin 470 000 eurolla. Vanhusten tehostetun palveluasumisen ostomäärärahan lisätarve on noin 70 000 euroa ja turvaja liikkumispalveluihin tarvitaan 10 000 euroa. Päätös palvelukeskuksesta ei syntynyt kunnanhallituksessa yksimielisesti. Äänestyksessä Föhrin esitys hävisi äänin 5–3. Kesäniemi asuu Kaarinassa ja Tuohimaa Turussa. Vammaispalvelujen tarve on Liedossa lisääntynyt ennakoidusta. Vastuukuntana toimii Kaarina kunnes viimeistään tammikuussa 2019 vastuukuntamalli muutetaan osakeyhtiöksi. Suurin lisämäärärahan tarve muodostuu perheja vammaispalveluista. Sen sijaan valtuusto hyväksyi kulttuurija vapaa-aikalautakunnan 31 000 euron lisätalousarvioehdotuksen Tarvashovin toiminnan käynnistämiseksi. Auranmaan Viikkolehti 8 Perjantaina lokakuun 14. Sosiaalija terveyspalveluiden hallintoja talouspäällikkö Marja-Leena Branderin mukaan jo alkuasetelma oli haastava. ” ” PÖYTYÄ Päivi Perkiö Pöytyän kunnanhallitus esittää valtuustolle, että talousarvion investointiosaan myönnetään 265 000 euron määräraha terveyskeskuksen keittiön muutostöihin. Kaupunginjohtajan virka tuli avoimeksi, kun Forssaa aiemmin johtanut yhteiskuntatieteiden maisteri Sami Sulkko siirtyi Riihimäen kaupunginjohtajaksi. Ilkka Rantala (kok) äänesti tyhjää. Lisätarve on yhteensä 302 000 euroa. Määrärahaa kannattivat kaikki kunnanhallituksen keskustaan kuuluvat jäsenet eli Rauno Kajander, Elina Keloniemi-Hurttila, Hilkka Lindgren ja Veikko Niittymaa sekä perussuomalaisten Pasi Lepistö. Ota digilehti nyt paperilehtesi rinnalle tilaajan etuhintaan vain + 2 €/kk. Samalla kannalla olivat myös Mirjami Flemmich (vas) ja Pentti Wärri (kok). Käytössäsi on myös kattava lehtiarkisto jo ilmestyneitä lehtiä. Lieto on joutunut turvautumaan lastensuojelussa ostopalveluihin sekä palkkaamaan lisäresurssia, koska lain edellyttämiä määräaikoja ei ole pystytty noudattamaan. Myös kunnanvaltuusto on hyväksynyt Liedon kunnan palvelujen järjestämissuunnitelman, jossa talousja henkilöstöhallinnon tavoitteellisena toteuttamistapana on kuntayhteistyö. Juhani Pilpola (ps) äänesti tyhjää. Tätä muutosta ei vielä tässä vaiheessa esitetty valtuustolle
020 761 6430 su suljettu VARAUDU TALVEN TULOON!! KAIKKEA SISUSTAJALLE, RAKENTAJALLE, KALASTAJALLE, LEIKKIVÄLLE, TEKEVÄLLE… kpl pkt 5 kpl CALLUNA 11 cm, 2,50€/kpl Hallinosturi 2 tonnia, teräs 2 tonnia, teräs 2 ttoonnnnia ia, a, tteerrääs 31 90 Mattopiiska ja harja 16 50 8 95 Syyshulinaa! 29 95 Airam Edison 10 lamppusarja, 2,25m IP44 HALKOKÄRRY kantavuus 200kg 120x67x69cm (59,00) Pähkinänpuolikkaat 2,5kg (8,95) 14 95 Talipallo muovisanko 50kpl 9 50 kpl kkpl pl 5 50 Ajastinkello ulkokäyttö, max.3500w/16A pinkki, vihreä (5,95) Aurauskeppi 150cm, 6kpl/pkt oranssi (9,95) pk pkkkkk pkkktt 8 95 26 50 Airam Hehku 10 lamppusarja 1,8m IP44 49 95 2 95 SAIMA KATUHARJA 250x65x22mm, varsi 140cm (3,95) AINO PYYKKITELINE 18m, teleskooppi (24,95) 22 90 THEA SIVUVERHOT 130x230cm, 2kpl/pkt paljon värejä (24,90) 19 95 Taliravinnemakkara 1kg, verkko 2 95 7 90 10 kg 20kg 23 90 Auringonkukansiemen TÄNÄÄN VIETETÄÄN ROOSA NAUHA-PÄIVÄÄ! WcHarja reunusharjalla Ted Max Kuivausteline 15 50 11 50 Pesuharja 28cm Kaakelisetti saumaharja,ihmesieni ja triplakuivain Rappuralli 70x30cm, harjoilla maalattu teräs 29 95 15 90 18 95 Bellus Auton sisätilalämmitin 1000/500w (19,95) Auton monitoimilämmitin 10v tuuletin+lämmitin (18,50) 37 50 18 50 Airam Timanttioksat 1,2m, 20 led valkoinen,ruskea Airam Deca 10 led-metalliprismasarja, sis.ajastimen ja paristot kupari, musta 13 50 kpl a a a a a a aaaaa,,,,,. Löydät meidät nyt myös Facebookista Tarjoukset voimassa 20.10.2016 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää tarjousaikana. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 14. päivänä 2016 9 www.maskukoti.. 10 € AURA Huuskantie 17, puh
päivänä 2016 LIETO/Tarvasjoki Marika Timonen Tarvasjoen Nuorisoseuraa eivät ole hetkauttaneet sen enempää 1960-luvun nuorisoseuraliikkeen ”lamavuodet” kuin kuntaliitoskaan. –Jos WhatsApp ei jonain päivänä piippaa, melkein pitää tarkistaa, onko joku kuollut, hän naurahtaa. Järvinen kuvailee nuorisoseuran porukkaa ihmeperheeksi, joka vetää yhtä köyttä ja on tiiviisti yhteydessä keskenään. Myös Järvinen uskoo nuorisoseuran toiminnan Vuorilinnan myötä paranevan entisestään. Marika Tapanaisen ja Sanna Järvisen mukaan juhlaohjelma suunniteltiin niin, että seuran oma väkikin pääsee juhlimaan. –Kärsivällisyyttä tarvitaan, mutta suunta on oikea, hän tuumaa tulevaisuudesta. Lauantaina 120-vuotisjuhliaan viettävä seura porskuttaa eteenpäin pirteänä ja elinvoimaisena. Salmiset hankkivat ennen pitkää Aurasta oman maapaikan, jonka päärakennus valmistui vuonna 1897. Nykyisin talossa asuu Seppo Hahma. Tänä vuonna uutena toimintana aloitti lastenteatteri. –Uusia näytelmiä on nykyisin valtavasti ja tarjonta on monipuolistunut, Litjo vertaa alkuaikoja nykyiseen. Litjon ja muiden kesäteatterilaisten Tarvasjoen Nuorisoseura täyttää 120 vuotta Ihmeperhe uskoo vireään tuleva Kesäteatteri katsomon kattaminen on yksi Tarvasjoen Nuorisoseuran tulevaisuuden haaveista. Nummila-niminen talo sijaitsi ja sijaitsee yhä Aurajoen törmällä lähellä Tarvasjoentien päätä. Aloittaessaan Tarvasjoen kesäteatteri oli seudun ensimmäisiä kesäteattereita. Myös kesäteatteritoimintaan haetaan lisäpuhtia ja uusia tuulia vastikään perustetun teatterityöryhmän kautta. Lasse Litjo ja Veijo Tapanainen ovat vuo kantaviin voimiin. Vuorilinnan remontin ollessa vielä kesken 120-vuotisjuhla vain joudutaan pitämään ikään kuin evakossa Liedon nuorisoseurantalolla Yliskulmalla. Litjo on ollut kesäteatterissa mukana enemmän tai vähemmän sen alusta alkaen. Auranmaan Viikkolehti Ihmiset & ilmiöt 10 Perjantaina lokakuun 14. Historiikin on kirjoittanut Hannu Karppinen, joka alkoi tutkia Salmisen sukua eläkkeelle jäätyään. –Toiminta vain paranee, kun Vuorilinnan tulee kuntoon, Kari Kilkkilä ennustaa nuorisoseuran tulevaisuutta. Sanna Järvinen ja Marika Tapanainen kuuluvat teatterityöryhmään, jonka tehtävänä on kehittää teatterin toiminta Kärsivällisyyttä tarvitaan, mutta suunta on oikea. Järvinen on toiminut jo useamman vuoden teatterin puvustajana ja haaveilee teatterin pukuvuokraamosta. Tapanainen kasvoi nuorisoseuratoimintaan jo lapsena. ” ” AURA Asko Virtanen Aurassa 1800– ja 1900–luvuilla vaikuttaneen rautatieläisen Vihtori Salmisen suvusta on tehty historiikki. Hänet samoin kuin Lasse Litjo tunnetaan lukuisista rooleista teatterissa. Juhlassa myös pyörähdellään parketilla Juha Simolan säestäessä. Auralaisen Seppo Hahman sukujuuria on tutkittu Vihtori Salmisen suvun historiikissa.. Hän kertookin nuorisoseuran yhteisöllisyyden olleen yksi tekijä, joka houkutteli paluumuuttamaan Tarvasjoelle ja liittymään vanhempien jalanjäljissä mukaan nuorisoseuran toimintaan. Toiminta vain paranee Tarvasjoen Nuorisoseuran toiminta on viime vuosikymmeninä painottunut tanhuun ja teatteriin. Vasemmalla oleva mies esiintyy useissa sukukuvissa, mutta hänen henkilöllisyytensä ei ole Seppo Hahman tiedossa. –Nuorisoseuratoiminta on vuosien varrella muuttunut ja mennyt vapaammaksi. Talo on edelleen suvun hallussa. Tulossa on nuorisoseuratoiminnan perinteitä kunnioittaen iltamatyyppiset illallisjuhlat, joissa nähdään lietolaisen La Teamin tanssiesityksiä sekä kuullaan paimiolaisia hanuristeja ja nuoren yllätysesiintyjän laulua. Auraan Urjalassa syntynyt ja elämäntyönsä rautateillä tehnyt Vihtori Salminen saapui vuonna 1890 ratamestariksi. Historian saatossa talo on nähnyt monenlaisia vaiheita ja siinä on väVihtori Salmisen suvusta tehtiin vaiherikas 1920-luvulla otetussa kuvassa keskellä Vihtori Salminen eli ”Auran pappa” ja oikealla Jouko Salminen. Alun perin juhlapaikaksi oli varattu Tarvashovi, mutta suunnitelmat täytyi laittaa uusiksi Liedon kunnan ostettua kiinteistön. Juhlassa ei siis esitellä omaa toimintaa, vaan yleisöä viihdyttävät ulkopuoliset esiintyjät. Silloin alkuun oli virallisemman tuntuista, seuran kantaviin voimiin lukeutuva Veijo Tapanainen arvioi
. Venäläisten jäljiltä Nummilan vintiltä löytyi myöhemmin jopa neljä sapelia. Vuonna 1963 nuorisoseura osallistui MTV:n järjestämään ”Pitäjien parhaat” -kilpailuun iltamaohjelmallaan. –Jos joku kokee innostusta, niin rohkeasti mukaan, nuorisoseuralaiset kannustavat. . . –Tässä ammatissa pitää osata myös aavistaa, milloin on aihetta olla hiljaa, hän huomauttaa. Tästä kertoi myös toimiminen sanomalehti Uuden Auran asiamiehenä. . Vuonna 2002 kesäteatteri siirtyi Vuorilinnaan, jonka nuorisoseura osti itselleen vuonna 2012. Asiakkaita ja heidän elämäntilanteitaan on monenlaisia, joten kampaajalla pitää olla empatiakykyä. Mitä: toimii parturikampaamoyrittäjänä Riihikoskella . –Aina päästään kompromissiin, Roos vakuuttaa. –Naisasiakkaiden kanssa keskustellaan usein henkilökohtaisemmista asioista kuin miesten kanssa. Sotien aikana huonoon kuntoon mennyt talo purettiin 1960-luvun loppupuolella. –Miehet ovat naisia leppoisampia, heillä ei ole niin paljon vaatimuksia, Roos myöntää nauraen. Kuvausasiakkaaksi lähtenyt yrittäjäkollega Kairi Keskyläkin totesi sen hyvin rentouttavaksi. Rautatieläiset olivat arvostettuja henkilöitä. Vihtori Salmisen suvun historiikki on luettavissa Auran kirjastossa. Saan paljon positiivista palauteta hiuksistani ja sanon silloin vain, että mulla on hyvä tekijä.” Taina Ali-Raatikainen KEHU KIERTOON ANNA KIERTÄÄ KEHUN. Vuoden 1969 alussa toiminta siirtyi Tarvashoviin, jonka perustamisessa nuorisoseurakin oli aktiivisesti mukana. PÖYTYÄ/Riihikoski Riihikoti-palvelukeskuksen koko henkilökunta on virkannut kesästä saakka ahkerasti pieniä mustekaloja. Seuraavaksi juttusarjassa esitellään Kätlin Roosin kehuma henkilö. Sotia seuranneiden hiljaisten vuosien jälkeen toiminta vilkastui 1950-luvun lopulla. Nuorisoseura oli myös rakentamassa urheilukenttää Tarvasjoelle (1927). . –Syksyllä toivotaan tummempia ja ruskaan vivahtavia sävyjä. . Jatkettiin opintoja naisvoimistelijakerhojen toimintaa ja alettiin pitää tanhukerhoa. Vihtori Salminen ehti vaikutta Aurassa varsin pitkään, sillä hän kuoli vuonna 1937 82–vuotiaana. . Kurkkaa kuka on Viikon henkilö nettisivuiltamme www.avl.fi. Anna kehun kiertää -juttusarjassa pistetään kehu kiertoon. Salmisen perheestä riitti omastakin takaa kouluun oppilaita, sillä lapsia Vihtorilla ja Gustava-vaimolla oli seitsemän. Sanna Maanpää haastaa muut Pötyän palvelukeskukset vastaavantyyppiseen toimintaan. ljä ” ” PÖYTYÄ/ Riihikoski Päivi Perkiö Pöytyäläisen kampaamo Mohinin yrittäjä Kätlin Roos uskoo, että kampaamon jokaisen asiakkaan piirteissä on jokin hyvä puoli, jota voi sopivalla hiustyylillä korostaa. Karppinen on tehnyt suuren työn Vihtorin vaiheita selvittäessään. haaveena on Vuorilinnan valmistumisen lisäksi teatterin katsomon kattaminen. Venäläisten jäljiltä vintiltä löytyi neljä sapelia. Paikallisten ja lähikuntien asiakkaiden lisäksi Mohinilla on asiakkaita aina Espoosta saakka. –Osalla on lomamökki täällä päin ja he tulevat samalla matkalla kampaajalle, Roos kertoo. Siitä huolimatta, että naisia yleensä pidetään miehiä trenditietoisempina, varsinkin nuoret miehet osaavat jo kertoa tarkkaan, mitä he haluavat hiuksilleen tehtävän. Hän oli muun muassa keskeisesti mukana, kun Auraan alettiin puuhata kansakoulua 1900–luvun alussa. Vuonna 1976 seura osallistui MTV:n perinnenuottaohjelmakilpailuun Ehtoopuhre Tuomaan talossa -näytelmällä. Turvalonkeroita Riihikodista Tyksiin Riihikodin työntekijät ovat virkanneet keskosille 50 turvalonkeroa. Mohinin asiakkaina on sekä miehiä että naisia. Roos pitää tärkeänä sitä, että asiakas voi aina lähteä kampaajalta tyytyväisin mielin. –Tähän haasteeseen tarttuivat kaikki talossa työskentelevät keittiöstä lähtien, kertoo vastaava sairaanhoitaja Sanna Maanpää. Nuorisoseuran talon vihkiäisiä vietettiin 27.12.1907. . Kampaamon asiakkaista tulee yleensä pitkäaikaisia tuttuja. Pienet mustekalat tuovat keskosille turvallisuuden tunnetta ja vähentävät heidän haluaan tarttua kiinni letkuihin. Riihikodin väki haastaakin nyt Pöytyän kunnan muut palvelukeskukset tekemään yhdessä jotakin hyvää jollekin apua tarvitsevalle yhteisölle. Hän tosin arvelee tulevansa miesten kanssa hyvin toimeen senkin vuoksi, että kolme veljeä on totuttanut ymmärtämään myös maskuliinista ajastusmaailmaa. Useimmiten asiakkaat tosin keskustelevat kampaajansa kanssa mielellään. Kahdeksan vuotta kampaajana työskennellyt Roos päätti jo pienenä, että hän työskentelee kauneusalalla eikä suunnitelmia ole tarvinnut muuttaa. Pikkujouluaikaan halutaan paljon punaista, hän selvittää. Kehut: ”Hän on todella ammattitaitoinen ja palvelualtis ja osaa leikata juuri asiakkaalle sopivan hiustyylin, vaikka tämä ei sanoisi mitään. Vihtori Salminenkin osallistui Auran kehittämiseen monella tapaa. Jos kampaaja näkee, että toive ei voi johtaa halutunlaiseen lopputulokseen, tarvitaan neuvottelutaitoja. Kätlin Ruus löytää sopivan hiustyylin Kätlin Roos on saanut kehuja hiustenpesun yhteydessä tehtävästä pään hieronnasta. Tarvasjoen Nuorisoseura perustettiin 28.6.1896 Euran Kappelin Nuorisoseura -nimellä. Asiakkaiden kanssa jaetaan usein niin ilot kuin surutkin, hän kertoo. Nuorisoseurapiirin laulujuhlat pidettiin Tarvasjoella 1921 ja 1932. Kesäteatteritoiminta alkoi vuonna 1981 Päivärinnan pihalla. . Auranmaan Viikkolehti Ihmiset & ilmiöt 10 11 Perjantaina lokakuun 14. Trendit vaikuttavat asiakkaiden toivomiin hiustyyleihin, mutta sen lisäksi hiuksiin toivottu väri vaihtelee vuodenaikojen mukaan. päivänä 2016 isuuteen osien ajan kuuluneet teatterin a. Lähde: Kalervo Mäkisen kirjoittama historiikki Kirkon kaminat ja polkkamestarit –Tarvasjoen Nuorisoseura 1896–1996. Salminen tunnettiin myös aktiivisena seurakuntalaisena ja hän seurasi muuten yhteiskunnan tapahtumia tarkkaan. Välillä kyse on suoranaisesta neuvonpidosta, kun asiakas tulee kampaamoon mukanaan kuva, jonka mukainen hiusmalli tai väri pitäisi saada omaan päähän. Roosin kehui Taina Ali-Raatikainen. FAKTA historiikki lissä asunut jopa venäläisiä sotilaita keisarinvallan aikana. Tanhu muodostui näkyvimmäksi toimintamuodoksi ja 1980–1990-lukujen taitteessa seuran tanhuajat toivat seuralle SM-mitaleitakin. Myös uusia jäseniä seuraan toivotaan. Kuka: Kätlin Roos . Ensimmäisten vuosikymmenien toimintaa olivat muun muassa iltamat, näytelmät, raittiustyö, urheilukilpailut ja lainakirjasto. Turvalonkeroiksi kutsutut pehmolelut lähtevät Tyksin keskolaan. Krimin sodan aikana syntynyt ja lapsena suuret nälkävuodetkin kokenut Vihtori Salminen ehti kulkea pitkän tien renkipojasta arvostetuksi ammattilaiseksi ja kaikkien tuntemaksi auralaiseksi. Yksi merkittävä lähde on Vihtori Salmisen omat muistelmat, jotka hän kirjoitti todennäköisesti vasta eläkkeelle jäämisensä jälkeen. . Sitä ennen hän ehti viljellä hankkimiaan tiluksia parikymmentä vuotta rautateiltä eläköidyttyään
Alessiaa kiehtoivat myös erilainen luonto ja elämäntapa. –Halusin muuttaa elämääni vuodeksi, hän sanoo. Etenkin syksyisin ruskan aikana maisemat ovat kerrassaan häkellyttäviä. –Se todellakin avaa mieltä paljon. Keskellä hiljaista luontoa Arvosteluasteikko: ????. Rentoa meininkiä Opiskelijoiden mielestä yksi suurimmista eroista Suomen ja heidän kotimaansa välillä on suomalainen koulu, jota he pitävät rentona ja lähes kaikin puolin parempana. i ä ä ” ”. kannattaa kiertää ?. Kerro ihmeessä meille! Huom: laita juttuvinkkisi tulemaan tekstiviestinä tai sähköpostilla! 12 Gallup Kuhankuonon retkeilyreitistön monipuoliseen reittivalikoimaan kuuluu muun muassa kuusi kilometriä pitkä Savojärven kierros. Rocco aikoo myös aloittaa futsalin pelaamisen. Reitin varrella maisema vaihtuu niin rämeestä vesilaskuihin kuin soista metsäisiin harjanteisiin. 3) En aio pukeutua. Nuorten mieleen ei välttämättä ensimmäisenä tule lähteä kävelemään luontoon, mutta Kuhankuonon retkeilyreitistö tarjoaa siihen hyvän mahdollisuuden. ei kannata kiertää, vaikka vaihtoehtona olisi täydellinen tylsistyminen. Kiitosta saavat myös välitunnit, joita espanjalaisissa tai italialaisissa kouluissa ei juurikaan ole. –Suurin ero on opiskelijoiden ja opettajien välinen suhde, hän toteaa. päivänä 2016 Iina Mäkelä iina.inkku.imk@ gmail.com 044 2708 808 Elina Pihkonen e.pihkonen99@ gmail.com 040 5226 299 Veeti Nurminen veeti.nurminen@suomi24.. Reitiltä on myös melkein koko ajan näköyhteys Savojärven kauniiseen maisemaan. 2) En vietä. (V.N.) Alessia, Rocco ja Marta karistivat kotimaansa tomut lukuvuodeksi ja päätyivät vaihtoon Kosken lukioon Hyppy tuntemattomaan Auranm m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m maa aa a aa aa aa aa aa aa aa aa aa a aa aa aa aa aa aa aa aa a aa an n n n n n n n n n n n n n n n n n n n n Vi V V V V V V V V V ikkolehti Nuorten palsta SMASH ilmestyy kaksi kertaa kuukaudessa. 2) En taida viettää. hieno ??. 3) Aiotko pukeutua halloweeninä joksikin. –Me emme voi syödä tai juoda luokassa mitään emmekä voi mennä edes vessaan. Kierros vie retkeilijän pitkospuilla sekä poluilla kauniin Savojärven ympäri. Ihmiset ovat niin mukavia ja yrittävät auttaa. 045 3929 415 Heidi Myllymäki mylly.heidi@ gmail.com 044 9185 911 Espanjalaiset vaihto-opiskelijat Rocco Ballester Benito, 18 ja Marta Sevilla Marcos, 16 sekä italialainen Alessia Brassanini, 17 tulivat Suomeen ensimmäistä kertaa elokuussa. Opiskelupaikakseen he saivat Kosken lukion. . Kaiken kaikkiaan he ovat erittäin tyytyväisiä vaihto-opiskeluun ja suosittelevat sitä ehdottomasti muille. Vaikka kierros on vain kuusi kilometriä pitkä, kannattaa sen kulkemiseen kuitenkin varata reippaasti aikaa, sillä monipuolisten maisemien ihailemiseen uppoutuu helposti. Martan mukaan Suomessa opettajat ja opiskelijat ovat samalla tasolla tai opiskelijat jopa ylempänä, sillä opettajat auttavat ja ovat opiskelijan tukena. Rocco tiesi Suomesta vain kylmän ilmaston ja hyvän koulutusjärjestelmän, joten häntä kiehtoi lähteä täysin uuteen kulttuuriin muiden varoituksista huolimatta. Minttu Matikainen, 12, Tarvasjoki 1) En mä kauheen säikky ole. Reitin varrella on myös mielenkiintoisia tietotauluja, joten jokaisella retkeilijällä on mahdollisuus oppia uutta tietoa reittiä ympäröivästä ympäristöstä. Erika Kivimäki, 11, Tarvasjoki 1) Olen mä aika säikky. –Italiassa syön pastaa koko päivän ja salaattiin laitan oliiviöljyä, Alessia naurahtaa ja ihmettelee samalla suomalaisten salaatinkastiketta. (H.M.) ???. 3) En pukeudu. –Ihmiset ovat niin mukavia ja yrittävät auttaa, Marta kehuu. Suomen kieli tuntuu heistä vaikealta ja se herättääkin nuorissa hilpeyttä. Kokemus olisi aivan varmasti monelle positiivinen ja miellyttävä. Koska reitti on helppokulkuinen ja suhteellisen lyhyt, sopii se kenelle tahansa. Savojärven kierros on myös täynnä elämyksiä. He ovat käyneet monesti Turussa ja Helsingissä, kokeilleet saunomista ja osallistuneet lukiobileisiin. Alessia puolestaan oli lukenut Suomesta kertovan artikkelin, jossa puhuttiin lumesta ja saunasta ja niinpä hän innostui tuntemattomasta pohjolan maasta. . –En halunnut mennä USA:han, jota näkee elokuvissa ja kaikkialla, vaan halusin mennä jonnekin mistä en tiennyt mitään, jotta voisin oppia uutta kieltä ja suomi vaikutti haastavalta, Marta kertoo päätöksestään. Myös Rocco on samaa mieltä. Nuoret ovat löytäneet vapaaajalleen paljon tekemistä. (H.M.) 1) Oletko säikky ihminen. Savojärven kierros on oiva paikka päästä nauttimaan luonnosta sekä rauhoittumaan kaiken muun arkipäiväisen hälinän lomassa. –Kun sanoin meneväni Suomeen, ihmiset sanoivat minulle, että he (suomalaiset) eivät puhu sinulle ja sinun täytyy olla yksin ja tehdä kaikki itse, Rocco kertoo. Emme voi itse asiassa puhua, vaikka kaikki kyllä tekevät sitä, Marta kertoo harmissaan espanjalaisesta koulusta. unohtumaton ???. Alessia, Rocco ja Marta ovat viihtyneet Suomessa hyvin. 2) En aio. Mistä tai kenestä sinä haluaisit lukea jutun. Auranmaan Viikkolehti Smash testaa Perjantaina lokakuun 14. . 2) Aiotko viettää halloweeniä jotenkin. ???. Jos olisin nyt Espanjassa, minun ei tarvitsisi tehdä muuta kuin herätä ja mennä kouluuun, Marta sanoo. Vaan näin ei kuitenkaan ollut, sillä nyt kaikki kolme nuorta ovat hyvin tyytyväisiä Suomeen. Sanna Ajo, 12, Tarvasjoki 1) Olen tosi säikky. 3) En myöskään pukeudu miksikään. kannattaa kiertää, jos vaihtoehtona on täydellinen tylsistyminen . Toinen suuri eroavaisuus on suomalainen ruokailu, sillä esimerkiksi Espanjassa aamupala syödään kahteen kertaan, lounas vasta iltapäivällä, jonka jälkeen tulee pieni makea välipala ja päivällisen aika koittaa myöhään illalla. Eväät on mahdollista nauttia myös luonnon helmassa nuotion äärellä
Vakkurin esikoisteos Osa minua, pala taivasta kertoo hänen isänsä sairaudesta sekä siitä, miten tämä itse koki tilanteen, kun lääketiede ei voinut häntä enää auttaa paranemaan. Syksyyn kuuluvat myös sienet, mutta Pöllöjen leireillä käytetään pääasiassa kaupasta ostettuja elintarvikkeita. Vakkurin isä oli kuollessaan 65-vuotias. Tommi Lehtonen Lasten partioharrastus on aikuisten määrästä kiinni. Syynä tähän on nimenomaan se, että aikuisia ei riitä vetämään ryhmiä joka vuosi. –Aluksi oli toivo ja luotto, että hän paranee, koska lääketiede on jo hyvin kehittynyttä. Vakkurin mukaan Osa minua, pala taivasta on kaunokirjallinen teos, jossa yhdistyy faktatieto ja kerronta. –Viimeisenä tuli ymmärrys, ettei ehkä pidä toivoa elinpäiviä määrättömästi. –Tarvitsee olla todella varma siitä, onko kasvi syötävä, Haakana selventää. Joka syksy joudutaan miettimään, voidaanko ottaa 7-vuotiaita, Haakana kertoo. Mukana menossa myös Teija Haakana (oik.). Kirjassaan Vakkuri käy myös läpi omia tuntemuksiaan. Aikuisista onkin Haakanan mukaan lippukunnassa välillä pulaa, sillä monet nuoremmat aktiivit muuttavat usein juuri täysi-ikäisyyden tietämillä muualle opiskelemaan. –Partioihanteista mietittiin, miten niitä voisi omassa elämässään ottaa huomioon. Ruokapisteiden lisäksi päivään kuului rastipolku partioihanteista sekä kotiseutuvisa, jossa tiedusteltiin muun muassa Pöytyän kunnanjohtajasta ja naapurikunnista. Aikuiset mukana Syysretkelle pääsivät osallistumaan myös partiolaisten perheet. –Isän sairastaessa ajattelin, että olisi mukava lukea jotain aiheeseen liittyvää, mikä ei olisi tieteellistä, hän kertoo tarpeestaan kirjoittaa aiheesta. Esimerkiksi marjoja toki mahdollisuuksien mukaan käytetään. hä k ” ” Saku, Tiina, Aapo, Ville ja Niko näyttävät kuinka aamupalaa tehdään näppärästi trangialla. Ennen kuolemaansa hän kannusti minua kirjoittamaan. päivänä 2016 Ihmiset & ilmiöt 13 PÖYTYÄ Mikko Perttunen –Päivä alkoi englantilaisella aamupalalla, tarjolla oli muun muassa pekonia, munaa ja paahtoleipää, Teija Haakana kertoo. Luonnosta löytyy ruokaa Vaikka olosuhteet metsässä ovat kotikeittiötä aavistuksen haastavammat, voi eräympäristössä kuitenkin tehdä käytännössä melkein mitä tahansa. Vanhempien mukanaolo myös helpottaa johtajien työtä. –Lippukunnan johto alkaa olla sen ikäistä, että on omat perheet, Haakana valottaa. Osa minua, pala taivasta -kirjan julkistamistilaisuus Kosken kirjastossa lauantaina 15.10. Partiolaiset keräsivät rahkan joukkoon mustikoita, minkä lisäksi Pöytyän Pöllöjen johtajien mukaan pitäisi metsästä löytyä myös karpaloa ja puolukkaa. Tommi ja Jaana Lehtonen takana sekä edessä Niko ja Asta Tammisen sylissä Seela Lehtonen. Nokisten naamojen alta paljastui tyytyväisiä ilmeitä ja punaisia poskia. Tuo aika oli Vakkurin mukaan hyvin vaihteleva ja sinä aikana ehti käydä läpi laajan skaalan erilaisia ajatuksia. –Yritetään kyllä rekrytoida aikuisia. kello 17. Sitten tuli epäusko, kun ymmärsi, ettei mitään ole tehtävissä. –Ei tarvitse osata mitään valmiiksi, me kyllä koulutetaan, Haakana sanoo. Takana on myös ajatus siitä, että perheet saavat näin arvokasta yhteistä aikaa. Syyssää oli Pöytyän Pöllöille armollinen: vettä ei ripotellut niskaan missään vaiheessa. Epäuskoa seurasi Vakkurin mukaan yhtäältä arvostus hyviä hetkiä kohtaan, toisaalta pelko siitä, ettei isän kanssa ehdi puhua kaikkea. –Isä tykkäsi, kun luin hänelle kirjoituksiani. Lehtosten perheessä partio on koko perheen harrastus. Mikko Perttunen Trangialla voi tehdä vaikka omenapiirakkaa. Juho Vakkuri Ennen kuolemaansa hän kannusti minua kirjoittamaan. Pöytyän Pöllöjen retkellä tehtiin kolme ruokalajia taivasalla Mennäänkö ulos syömään. Se on tullut yhä useammin tavaksi Pöytyän Pöllöjen aktiviteeteissa. Lounaaksi liki 50 Rantapihan läheisyydessä järjestetylle syysretkelle osallistunutta partiolaista ja heidän perheenjäsentään nauttivat italianpataa ja viimeiseksi vielä tikkupullaa ja halstrattua lohta. Lippukunta tarjoaa kuitenkin koulutusta lähes jokaiseen tehtävään, joten Haakana kehottaa ihmisiä tulemaan rohkeasti mukaan. Kirja sisältää myös Vakkurin kirjoittamia runoja. Päivän aikana kierrettiin yhteensä parin kilometrin pituinen luontopolku, Haakana kertoo. Vaikka eletään jo lokakuun puoliväliä, löytyy luonnostakin edelleen syötävää. Vakkuri toivoo kirjansa antavan ajateltavaa niin sairastuneelle ja sairastuneen omaisille kuin hoitohenkilökunnallekin. Toisaalta Vakkuri kertoo kirjoittaneensa aina ja saaneensa isältään kannustusta. KOSKI, SALO Marika Timonen Koskelta kotoisin oleva, nykyisin salolainen Maria Vakkuri, 26, on kirjoittanut kirjan syövästä ja surusta. Syöpädiagnoosin saatuaan hän eli vielä yhdeksän kuukautta. Kirja julkaistaan lauantaina Kosken kirjastossa. Turvallisuusohjeiden mukaan kymmentä lasta kohden tarvitsee kuitenkin olla yksi aikuinen. –Trangiallahan voi tehdä vaikka omenapiirakkaa, Jaana Lehtonen nauraa. . Pöllöissä on kuin onkin muutamia vasta aikuisiällä toimintaan mukaan tulleita. Päiväkirjatyyppisessä teoksessaan hän lähestyy aihettaan omaelämäkerrallisella tavalla. ii kk ” ”. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 14. Maria Vakkuri kirjoitti isänsä syövästä ja surusta Maria Vakkurin esikoisteos Osa minua, pala taivasta julkistetaan Koskella lauantaina
Aktiivisukuja Siitä saakka, kun talo pystytettiin paikallisten isäntien talkootyön ja omalle vastuulleen ottamien lainojen avulla, siitä huolehtiminen on ollut erityisesti muutamien kumilalaisten sukujen kunniatehtävä. Myös rukoushuoneen pyhäkouluja kerhotyö on ollut heidän vastuullaan. –Illoista on muodostunut lämmin, yhteiskristillinen tapahtuma, Hannu Ilola luonnehtii. Airi Jokinen ja Pirkko Tuuppa hoitivat asian. Voimakkaan hengellisen herätyksen ja kylähengen tuella rakennettu rukoushuone on viime aikoina saanut uusia ystäviä ympäri Auranmaa ja Loimaan. Ensimmäisen kerran monet lapset tosin ovat käyneet rukoushuoneessa jo omassa kastejuhlassaan. Rukoushuoneen käytännön toiminnasta ja ylläpidosta vastaa Sleyn Pöytyän yhdistyksen Kumilan osasto. Kumilan rukoushuone. Kumilan rukoushuoneen satavuotisjuhlamessu sunnuntaina 16.10. Kuvan vuonna 1916 rakennetusta rukoushuoneesta on aikanaan ottanut Eelis Helttula. Illoista on muodostunut lämmin, yhteiskristillinen tapahtuma. Naiset ovat olleet aina hyvin edustettuina myös osaston johtokunnassa. FAKTA 100 vuotta samojen seinien sisällä Kumilan rukoushuoneessa kaikuu sana ja raikuu laulu Eelis Helttula Enen juhlaa alttarin kynttilät on esipoltettava. Mukaan hankkeeseen lähtivät nopeasti myös muut kyläläiset. Satavuotisjuhlan ja adventtijuhlan jälkeen kävijämäärä nousseekin tämän vuosituhannen ennätykseen. Auranmaan Viikkolehti PÖYTYÄ/Kumila Päivi Perkiö Ensi sunnuntaina Sleyn Pöytyän yhdistyksen Kumilan osaston rukoushuone täyttyy talon satavuotista historiaa juhlivasta väestä. ENNEN MUINOIN . Alttaripöytä valmistui 1938. –Niin, tämä on meillä tällaista kotikutoista touhua, Jokinen lohkaisee. Kesäiset Sanan ja sävelen illat keräävät nyt monenikäistä väkeä kymmenienkin kilometrienkin päästä. Pääsalin uuni purettiin ja korvattiin kamiinalla vuonna 1950. Liisa Mattila lähetti toimitukseen vanhan kuvan Kumilan rukoushuoneesta. Näin oli jo yli sata vuotta sitten, kun talon aluksi vain miehistä koottua rakennustoimikuntaa täydennettiin niin, että siinä oli pian naisenemmistö. Puhujina Matti Kaipainen ja Olli Koskenniemi. He pitävät yhdessä Matti Mäkitalon kanssa huolta muun muassa siitä, että talon piha pysyy hyvässä kunnossa ja sisätilat on siivottu. Oikein hankalien kelien aikaan juhlapaikaksi toisin vaihtuu silloin Lukontalo. Rukoushuone valmistui alkuvuodesta 1916. Rukoushuone on tuttu myös monille Pöytyällä koulua käyneille, sillä Risto Miettisen kirkkoherra-aikana siellä järjestettiin ensin Kaulanperän koulun ja myöhemmin kaikkien Pöytyän ala-asteiden yhteinen adventtijuhla. Vuonna 1944 rakennuksessa asui evakkoperheitä. Rukoushuone rakennettiin kirkkoherra Anton Aimosen ja kumilalaisen isännän Kaarlo Wärrin aloitteesta. Heidän ansiostaan talo sai myös uuden ulkoja sisämaalipinnan sekä uudet tapetit, kertoo rukoushuoneen historiaa selvitellyt Airi Jokinen. Kahvituksen jälkeen pääjuhla. . Tontin osti vuonna 1912 Loukonkulman evankelinen nuorisoliitto, joka ryhtyi myös suunnittelemaan ja rakentamaan taloa. Monilla kävijöillä on kirjaimellisesti lämmin muisto kahvitusvuoroista kirjaa pitävästä ja puhujat kutsuvasta Liisa Helttulasta. –Sananjulistuksen lisäksi laulu raikaa, kun täällä lauletaan Siionin Kannelta. . –Toiminta sai uutta puhtia, kun kauppias Tuulikki Uusitalo ja Ilolan perhe toivat lahjansa käyttöömme. . Vuonna 1966 tilalle tuli öljykamiina ja vuonna 1988 sähkölämmitys. Jousisen tuntemattoman taiteilijan talusta suurentama. Alttariliinan pitsi ja ikkunan verhot ovat kumilalaisten naisten virkkaamia. Vaikka Sley suhtautuu nihkeästi naispappeuteen, eikä rukoushuoneellekaan kutsuta naispappeja puhujiksi, naiset ovat arvostettuja maallikkopuhujina, -toimijoina ja vastuunkantajina. Rukoushuoneen alttaritaulu on vuodelta 1926 ja sähkövalot vuodelta 1930. . Sen johtokunnan puheenjohtaja on Liisa Helttula ja muut jäsenet Aino Koskinen, Mirjami Hongisto, Sirpa Onnela, Saija Maunu, Pirkko Tuuppa, Hannu Ilola ja Raimo Kvist. –Tuupat, Jokiset ja Mäkitalot kuuluvat kantaviin sukuihin, mutta vastuunkantajia on paljon muitakin, Jokinen korostaa. kello 14. Kesätapahtumien lisäksi rukoushuoneen perinteisiin kuuluvat adventtijuhla ja Ristinjuhla, jota vietetään pitkäperjantaina. –Rukoushuoneen tapahtumissa on ollut tänä vuonna jo noin 700 osallistujaa, iloitsee sen kantaviin voimiin kuuluva Pirkko Tuuppa. Mukaan toimintaan toivotetaan lämpimästi myös uusia vastuunkantajia, sillä nuorimmatkin aktiivitoimijat Pirkko Tuuppa ja Mirjami Hongisto ovat jo lähempänä 80:tä kuin 70 vuotta. Taloa on kunnostettu säännöllisesti kaikkina vuosikymmeninä. . 14 Perjantaina lokakuun 14. Historiasta kertoo Airi Jokinen ja musiikista vastaavat Orippään Kööri, Hannele Rouhiainen ja Hannu Ilola. Rukoushuoneessa on varmaan Pöytyän paras akustiikka, Jokinen kehuu. –Liisa on neulonut kaikille esiintyjille ja kahvitusryhmien jäsenille villasukat, varmaan 30–40 paria vuodessa, Tuuppa arvioi. päivänä 2016 . –Kahvituksia hoitaa vuorotellen yhdeksän ryhmää ja niihin on saatu hyvin porukkaa, Tuuppa kertoo. Hannu Ilola k i illi ” ” Aihetta juhlaan. Se lahjoitettiin 1.8.1916 Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys Sleylle. . Rukoushuoneen alttaritaulu on A. Talossa on myös vietetty vihkijuhlia. . . Tuupalle tehtävät siirtyivät anopilta, sillä Lempi Tuuppa oli 1930-luvulta lähtien rukoushuoneen kantavia voimia
Liikunta & urheilu. Kisa alkaa molempina päivinä klo 10. Äiti kertoo unen tulevan illalla äkkiä, kun pallokoulussa on purettu energiaa. Ikäluokan toinen joukkue pelasi pelin TPS Upeja vastaan 0–15. Huomaa, että lasten kanssa on liikuttu kotona, Koivunen kehuu. Kotiin hiki päässä Kosken Kaiku aloitti tänä syksynä pallokoulun 3–4-vuotiaille. Ottelun alkutahdit löi TPS latoen ensimmäisessä erässä kolme maalia. Kilpailussa ajetaan viidessä luokassa. 2005-ikäluokka pelasi viikonlopun ottelun kotona TukV:a vastaan. Turkulaiset kirjasivat tämän ottelun nimiinsä 3–8 TarUn sitkeästä yrittämisestä huolimatta. Pienten pallokoulussa liikutaan hauskasti Täältä tulee pallo! Pallokoulussa harjoitellaan myös muita tärkeitä taitoja, kuten jonon tekemistä ja oman vuoron odottamista. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 14. TarU paransi peliään toiseen erään ja tuli tuloksessa jo maalin päähän Atte Salmisen ja Niklas Lepistön maaleilla. Niitä voi potkia, heittää ja kierittää. Peli kuitenkin ratkesi TPS:n 2–5 voittoon kotijoukkueen pyristelyistä huolimatta. Olemme olleet mukana joka kerta. 2006-ikäluokka pelasi playoff-hengessä tuplaottelun jälkimmäisen pelin TukV:a vastaan. –Toiminnalle tuntuu olevan kysyntää, ja olemme saaneet lisää ohjaajia toimintaan mukaan. Triin Koivunen kysyy. Petra Niemen sylissä oleva Matilda, 3 kk, on pallokoulun nuorin osallistuja. Naiset pelaavat 2-sarjaa ja miehet Salon seudun supersarjaa. Koskakohan lapset mahtavat loppua Koskelta, Kalle Koivunen naurahtaa. Pallokoululaiset konttaavat liikuntahallin lattialla isosti ja sitten takaperin. TarU oli ottelun isäntä ja numerot kirjattiin taululle 12–2. Lentopallosta innostuneille Kaiulla on tarjota joukkue F-junioreista D-junnuihin ja oma harrastusryhmä nuorille. Lentopallojaoston puheenjohtaja Saku Kanasuo on tilanteeseen tyytyväinen. Kun lämmittelyt on tehty, alkaa paras osuus. Mukaan on ilmoittautunut jo 16 lasta. D2-04 joukkue matkasi vieraspeliin aina Poriin asti. Kun pallokoulu alkoi, lapset istuivat mukaan tulleen äidin, isän tai mummin sylissä. Ohjaaja Triin Koivunen ohjeistaa tytärtään Tinjaa heittämään pallon maaliin. Ässät siirtyi pelissä jo 2–0 johtoon mutta vastustajan ison rangaistuksen aikana TarU pääsi pisteeseen kiinni Miska Veijon ja Kristian Hirvensalon maaleilla. Nyt kaikissa ikäryhmissä on koulutettu ohjaaja. Radan pituus on noin 1 800 metriä. Kilpailun johtajina toimivat Taito Tommila ja Santtu Miinalainen. Reiska rähisee viikonloppuna LIETO/Tarvasjoki Lauri Isotalo TarU Hockey junioreiden pelit jatkuivat lokakuun viikonloppuna. –Kukaan ei ole jäänyt pois, ja joka kerta tulee uusia. Motoriikkaa kehittävät 3–4-vuotiaiden ja 5–6-vuotiaiden pallokoulut ovat hyödyksi niillekin, jotka eivät vanhempana aloita palloiluharrastusta. Kilpailussa ovat kumpanakin päivänä mukana myös ärhäkät crosskart-autot, jotka ajavat joukkuekisan Reiskan Rähinöiden yhteydessä. –Meillä odotetaan aina innolla keskiviikkoa. –Tämä on niin tosi mainiota. TarUn junnut yllättivät kurinalaisella pelillä KOSKI Kiti Salonen –Miten karhu liikkuu. Peli aaltoili päästä päähän ja molemmille joukkueille tarjottiin pelin aikana useita kertoja mahdollisuus ratkaista ottelu itselleen. Lilli Hörkkö, Aleksi Salminen, Valtteri Toivonen, Eetu Koskela ja Karoliina Virolainen pelaavat ohjaaja Triin Koivusen kanssa polttopalloa. Pelit jatkuivat eilen torstaina, kun kotiottelussa D204-ikäluokka pelasi A-sarjan ottelun Salon Kiekkohait Teamia vastaan. Enää pallokoulussa ei ujostella vaan otetaan liikunta-ajasta kaikki irti; kotiin lähdetään hiki päässä. D1-03 joukkue pelasi kotiottelun kun TPS-Tompat Turusta saapui vieraaksi. Ohjaajat Triin ja Kalle Koivunen tuovat varastosta paljon palloja. –Kaikki osaavat heittää ja ottaa pallon kiinni. Lapsista näkee, kuinka he nauttivat, Anne Hjelm huokaa. Fridan, 4, ja Matildan, 3 kk, äiti Petra Niemi sanoo pallokoulun olevan myös hyvä paikka tutustua toisiin samanikäisiin ja saada kavereita. Tällä kertaa myös patjojen päällä sai temppuilla renkailla. Tulokset eivät ennättäneet tähän lehteen. päivänä 2016 15 LOIMAA/Virttaa Kyrön Seudun Urheiluautoilijoiden järjestämä perinteinen jokamiesluokan kilpailu Reiskan Rähinät ajetaan viikonvaihteessa Alastaron moottoriurheilukeskuksen asfalttiradalla. Ottelun hahmo oli Jami Lehtonen, joka teki neljä maalia. Hjelmin tytär Lilli, 3, säntää polttopallosta renkaisiin kiikkumaan. Lauantaina nuoret, naiset ja EVK (etuvetoja kardaaniluokka) sekä sunnuntaina yleisen luokan ja pappojen kisa. Tasainen peli päättyi 2–2 lukemiin ja molemmat joukkueet pelasivat sarjatasolle epätyypilliseen tapaan tarkkaa ja kurinalaista jääkiekkoa. Entä rapu. Pallokoulussa pidetään hauskaa, tehdään kehonhallintaharjoituksia ja opitaan, että pallo on pyöreä
. Melkoinen saavutus lemmenomenaksikin kutsutulta vihannekselta, joka yleensä painaa 50–100 grammaa. . Näppää kummajaisestasi kuva. klo 15–16 Koskisali, Salon Luustoyhdistyksestä Eerik Breilin kertoo selän hyvinvoinnista ja hoitamisesta. Löytyikö linnunpesästä vihkisormus. Helenalle (040-745 2015) voi vielä ilm. Matkan hinta riippuu lähtijämäärästä. Eläkeliiton Tarvasjoen yhdistys ma 17.10. Porin teatterimatkalle. klo 10.30 Tuolijumppa, jatkuu maanantaisin. Auranmaan Viikkolehden Katos kummaa -palstalla julkaistaan kummajaisia. Simo Päivärinta . Keilaamaan ja uimaan Euran urheilutalolle ke 19.10. Simo Päivärinta kuvasi hirvikolmikon tiistaina Koskella. Ma ja ke pelataan bocciaa Nouortentuvalla, ti klo 11 terveysjumppaa, klo 12 Napakat senioritanssijat harjoitus Nuortentuvalla. Ke 19.10. To klo 12 Senioriinat harjoitus Yhdistystalolla. Tiistain lehteen tulevat tiedot tulee jättää aina edeltävään perjantaihin kello 15:een mennessä ja perjantain lehteen tulevat tiedot keskiviikkoon kello 15:een mennessä. klo 18. Ti klo 10 vapaaehtoiset mennään palvelukeskukseen. Pöytyän sotainvalidien treffit Kotikarpalossa 18.10. MLL-YHDISTYKSET Pöytyän MLL:n perinteinen MLL:n järjestämä alakouluikäisten Halloweendisko pe 4.11. 24.10. Lauluryhmä kokoontuu Huvilassa klo 10 alkaen. Järj. Mukana myös aimo annos muovirengasvirikkeitä (maitopurkeista). klo 18 alkaen. Simo Päivärinta . . Trio Hirveät. Elina Rannikon aiheena: Liiku ja Muista! Lisäksi vakioohjelmat. Oripään reservialiupseerit ry. Lähetä kuva tietoineen Viikkolehden toimitukseen: toimitus@avl.fi Menot & kuvat. klo 15. klo 12 Iloinen iltapäivä Tillintuvalla Paimion Yhdistys kutsuu. Nyt on tomaatilla kokoa. Selän hyvinvoinnista Salon Luustoyhdistyksestä fysioterapeutti Eerik Breilin kertoo selän hyvinvoinnista ja hoitamisesta Koskisalissa maanantaina klo 15 alkaen . päivänä 2016 LUKIJOIDEN KUVAT KATOS KUMMAA Härkätien Sydänyhdistys ry ma 17.10. (Ilm. KATOS KUMMAA! Puhkesiko saniaisesi kukkaan. Sirkka Uusitupa . Hallitus kokoontuu kerhon päätyttyä n. Kaikki tervetulleita! Vapaa pääsy. ELÄKELÄISET Auranmaan seniorit Heikinsuon rukoushuoneelle (Uudentalontie 283) ja sen jälkeen Rauno ja Aili Niemisen kotimuseolle ti 18.10. Jättipihvitomaatti. Kosken Karjalaseuran tarinatuokio su 16.10. Osallistuminen ei vaadi erityistaitoja. pe 7.10.) Ma 17.10. Isä–lapsi -retkipäivä Kosken MLL ja kulttuuritoimi järjestävät yhteistyössä Isä-lapsi retken Turkuun sisäliikunta-aktiviteettipuisto SuperParkiin ja Kylpylä Caribiaan la 29.10. Lisätietoja messuista www. Eläkeliiton Marttilan yhdistys ti 18.10. Kerro mistä ja koska se löytyi ja kuka sen löysi. klo 12.30. klo 12. Tulevia tapahtumia . Kirjasto tarjoaa kahvit ja seurakunta pullat. klo 17.30 Tarvasjoen uimahalli vesijumppaa. Perjantai . Ma 17.10. URHEILUSEURAT Oripään Vesa Voimanostokilpailut kuntosalilla la 15.10. Parhaille on luvassa palkinto! Maalissa on makkaranpaistomahdollisuus sekä buffetti. klo 13 käsityökerho, klo 15 runokerho Pappilantien kerhohuoneella. kadentaidot.fi. Ke 19.10. Ilmoittautumiset 23.10. La 22.10. Paras puku palkitaan. Auranmaan Viikkolehti 16 Perjantaina lokakuun 14. klo 13 Pappilantien kerhohuoneella. klo 10.30 lähdetään Ruskon Eläkkeensaajien vieraaksi kimppakyydein torilta, iltapäivällä klo 15.30–17.30, pelataan vielä bocciaa koulun juhlasalissa. klo 13 Kirjallisuuspiiri OP:n kerhohuoneella. klo 14 OP:n kerhohuoneessa. Samana päivänä nettiopastusta kirjastossa klo 14–15. Lounastauko. klo 15–17 Yhtenäiskoulun Op-areena pelataan bocciaa. Eläkeliiton Auran yhdistys ry. Ma 17.10. Kerhon kuukausitapaaminen Tuulensuun Palvelukeskuksessa to 20.10. Ilmoittautumiset Heli Virtaselle 050 586 6481 (iltaisin ja vkl). klo 14. . Myös kävelijät tervetulleita mukaan rataa kiertämään! Maanantai . syysloma, ei tuolijumppaa Marttilassa. klo 14. Matka kädentaitomessuille Uudenkartanon kyläyhdistys järjestää matkan Tampereen kädentaito -messuille sunnuntaina 20.11. Maksut kerätään bussissa. . SEURATOIMINTA TERVEMENOA . Sunnuntai . com. VS-Muistiyhd. Kranssin, tuulikellon tai mobilen tekoa. Tiistain lehteen tulevat tiedot tulee jättää aina edeltävään perjantaihin kello 15:een mennessä ja perjantain lehteen tulevat tiedot keskiviikkoon kello 15:een mennessä. mennessä. Pe 21.10. Villen Jotos Oripään Latvalla vaelletaan Villen Jotoksella 28.10. klo 13 vanhustentalon kerhohuone yhdistyksen syyskokous. . Jätä seuratoimintatiedot nettisivuiltamme löytyvällä lomakkeella (www.avl.fi) Löydät lomakkeen MENOT-sivulta! . Bussi lähtee Yläneen torilta klo 8 kiertäen Uudenkartanon, Riihikosken ja Oripään kautta. . klo 18–21 seniorikaraoke ravintola Kestikarassa. klo 13.30 Kuntosali ja klo 14.30 Vesijumppa. Tervemenoa-palstalla julkaistaan auranmaalaisille tarkoitettuja menovinkkejä kaikille avoimista tilaisuuksista. Yläneen Eläkkeensaajat 18.10. Op:lla klo 9.30 alkaen tiistaikerhot kokoontuvat. Kerää 3–5 hengen porukka ja tule testaamaan retkeily-, ensiapuja erätaitojasi. klo 13 OP:n kerhohuoneessa, bocciapelit klo 14.30–17.00 koulun juhlasalissa. Lapsi voi lähteä retkelle myös muun läheisen miespuolisen aikuisen henkilön kanssa, kuten isoisän, kummisedän tms. Ma 17.10. Eläkeliiton Yläneen yhdistys lauluryhmät kokoontuvat ma 17.10. (Ilm. Sirkka Uusitupa Tarvasjoelta lähetti kuvan kasvihuoneessaan kasvaneesta tomaatista, jolla on painoa peräti 667 grammaa. To 20.10. lipun hintaan! Ilmoittautuminen ja maksut kirjastoon ke 26.10. Simo Päivärinta ikuisti käpytikan lounashetken Koskella. mennessä 040 774 1287 tai suvi.lahteenmaki@hotmail. Seuratoiminta on tarkoitettu yhdistysten jäsentoimintaa palvelevien, lyhyiden toimintatiedotteiden julkaisemiseen. . klo 13 syyskokous Op:llä. klo 18–21 Kyntäjäntuvalla! Sisäänpääsy ilmainen teeman mukaan pukeutuneille, muut maksu. To klo 9 sauvakävelyä kokoonnutaan urheilukentällä. Kyytiapua tukijäseniltä! Saviseudun munuaisja maksakerhon keilavuoro Loimaan Keilahallissa ke 19.10. 7.10.). Kutsu Vahto-Ruskolta Ruskotalolle su 23.10. Käsityö/ askartelukerho poikkeuksellisesti Kuokalla klo 9.30. Johtokunta klo 11. Tervemenoa-tiedot voi jättää osoitteessa www.avl.fi/menot tai sähköpostittaa osoitteeseen tervemenoa@avl.fi . Lähtö bussilla Nuortentuvalta klo 10.30, kuljetus sis. Torstaikerho to 20.10. Tikka asetteli kävyn puunkoloon ja alkoi aterioida. . klo 12 Syntymäpäiväkutsut Kestihovissa. Ke 19.10. Reitin pituus on 5–7 kilometriä. Pulinakerho Riihikosken kirjastossa kokoontuu perjantaina klo 10–12 Pulinakerho. Cooperin testi ja lavista Cooperin testi Mellilän vanhalla urheilukentällä sunnuntaina klo 15. torilta klo 12. Eläkeliiton Kosken Tl yhdistys ma 17.10. klo 16. Ke 19.10. Mennään kimppakyydeillä. Vieraaksemme saapuu kirjailija Pirkko Jaakola
Kirjastonjohtajan virka tuli avoimeksi, kun Laura From valittiin Ylöjärven kirjastonjohtajaksi. Auranmaan Viikkolehti Päiväja perhekerhot syyslomalla 17.–21.10. Tulossa: Perinteinen pyhäinpäivän lähetyslounas la 5.11. klo 10 Sanajumalanpalvelus Karinaisten kirkossa, Leppäkari-Lindberg, Kalli Su 16.10. Tuottajien kahvi Kirkkolassa. Hautaan siunattu: JuhaPekka Laine, 52 v, Halikkolasta, Liisa Annikki Kallio, 91 v, Tapalasta Su 16.10. Vietämme sadonkorjuun kiitosjuhlaa. klo 12 sadonkorjuun kiitosmessu, Rouhiainen, Huhtanen. klo 16 Lasten lauluryhmä 1–3 luokkalaisille srk-talolla. Pe 14.10. Taija Lehtinen kirjastonjohtajaksi Humppilaan MARTTILA Marttilan kunnanhallitukseen kuuluva Sanna Kelkka (ps) on pyytänyt eroa kunnan luottamustehtävistä henkilökohtaisten syiden takia. Srktyöntekijä Laila Virrasoja lomalla 17.–21.10. 044 474 3413. klo 9.30–11.00 Avoin perhekerho srk-talolla. Vko 42 ei kerhoja! Ti 18.10. Ei perhekerhoa. La 29.10. Su 23.10. klo 10 Messu. mennessä Teijalle, puh. Tarjolla hernekeittoa. Kiitos osallistujille! Pekka Simojoen ”Avara” -konsertti to 27.10. klo 18 Lähetyksen lauluilta Su 23.10. Ke 19.10. Ke 19.10. Kirkkoherranvirasto on avoinna ti 9–14 ja to 9–12, puh. Lisätietoja Kaisa Takkulalta p. Eläkeliiton kirkkopyhä. Värit ja niiden merkitys. klo 13 Messu Karinaisten kirkossa, Dubbe, Peltonen Ke 19.10. Su 23.10. kirkolla. Lähtö Tarvasjoen srk-talo klo 13.50. klo 13 Hartaushetki Ryhmäkodissa klo 14 Hartaushetki Kartanokodissa Su 16.10. klo 14 Ehtoollishartaus palvelutalolla, Thurèn klo 15 Raamattupiiri srktalolla, Leikasto. Su 23.10. Kelkka valittiin kunnanhallitukseen huhtikuun lopulla Arja Hakalan tilalle. klo 13 Kultaisen iän kerho srk-talolla. Syysloma, ei päiväkerhoja. mennessä p. klo 12 Marttilan OP:n kerhohuone. klo 15 Sadonkorjuun kiitosjumalanpalvelus ja kirkkokahvit kirkossa, Thurèn, Perko. klo 10–11.30 Diakoniapiirisinivalkoinen peitto vanhustentalon kerhohuoneella. klo 11–12.30 Uusi Toivo -lounas srk-talolla, Seppälä ja Perko. Lähetyslounas srk–talolla klo 12. Liput: aikuiset 12 eur, lapset (5–12 v.) 5 eur, alle 5-v. 02-776 4500. klo 10 Sanapalvelus, rippikoulukirkko. Klo 8.45 Yhden kerran kuoro kokoontuu urkuparvella. 70 ja 75 v. Kirkkokyyti 3e omavastuu-osuudella. kirkkoherra Outi Niiniaho lomalla 8.–26.10. Su 23.10. Pe 14.10. Kastettu: Max Niklas Mäkelä, Iina Alexandra Annikki Pihkonen, Anton Marko Juhani Rinne, Eea Ilta Tuulikki Rämö, Mikael Olavi Antero Tuomola. klo 18 Iltamessu Yläneen kirkossa, Fagerström, Kalli. klo 10 Messu kirkossa. Kantonen. Virkaa haki viisi henkilöä. Ke 19.10. Messun jälkeen kirkkokahvit srk-talolla. Kappelitoimisto avoinna to 9–12, p.4847120, Liedon kirkkoherranvirasto avoinna ma–pe 9–13, p. klo 9.30 Perhekerho Kyrön srk-kodissa Su 16.10. Tapahtumat Ma 17.10. Mahdollisuus keskusteluun ja muuhun apuun. klo 18 miestenilta Kaup.kirkolla, mukana Kati Uusitalo. klo 18.30 Keskusteleva Raamattupiiri srk-talolla. Voit myös soittaa, p. Su 23.10. klo 13–14.30 Lähetyspiiri srk-talolla. Perheille: elintarvikkeiden jakoa ti 25.10. Kastettu: Emil Atte Ilmari Kössi Kirkkoherranvirasto avoinna ke klo 9–12, puh. Rovasti Tapani Rantala, Kähkönen. Kirkkoherranvirasto: Virastot avoinna klo 9–12, ma ja to Pöytyä, ti Yläne, ke Kyrö. päivänä 2016 17 Karinainen Pöytyä Yläne Aura Koski Marttila Mellilä Oripää Tarvasjoki PÖYTYÄN SEURAKUNTA SEURAKUNNISTA ORIPÄÄ, HUMPPILA Oripääläinen Taija Lehtinen on valittu Humppilan uudeksi kirjastonjohtajaksi. klo 13.30 Eläkekerho srktalolla. klo 18 Naisten Ruttupohdinta Kanttorilassa Ke 19.10. To 20.10. klo 19 Tunnelmia-konsertti K-L:n kirkossa, Sami Junnonen huilu, Pentti Rasilainen piano. Harjoitellaan messussa laulettavat laulut. suljettu! Kuollut: Salme Annikki Lehtinen 78 v. Vapaa pääsy, ohj. Pyhäinpäivän musiikkimatka Pyhän Henrikin taidekappeliin Turkuun. 044 744 3219/kaisa.takkula(at) evl.fi. 10 e. Huom! kellonaika. Olli Koskenniemi, mus. Vt. klo 19 Juha Lahti ”Minun tarinani Lauseita ja lauluja” Kyrön srk-kodissa. klo 17.30 Uusien virsien ilta Heinijoen koululla. klo 16–17.30. Tervetuloa! Pe 21.10. Klo 10 Messu kirkossa, Tuija Leeste ja Hannu Ilola. tap.kalenteriin. Liput 15e/8e, kappelitoimistosta. Huom. Kuollut: Paavo Elis Pellervo Hollo 92v, Elli Laina Mirjam Mäkinen 89v, Soini Kurri 85v, Esko Juhani Mäki 77v, Jari Tapani Mäkelä 54v. klo 18 Messu kirkossa, Thurèn, Perko. klo 10 Messu Pöytyän kirkossa, Kaipainen, Peltonen. klo 14 Ehtoollishartaus HVK:ssa. klo 14 Sunnuntaiolkkari srk-talon nuortentilassa. Pastori Johan Savola, Nicholas Söderlund. Maksuton. Lapset Su 16.10. Messun jälkeen pystykirkkokaffeet kirkossa. 040 544 8124. Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että Kelkalle myönnetään ero ja hänen tilalleen luottamustehtäviin valitaan Liisa Grönfors jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Kiireellisissä asioissa yhteys Pöytyän virastoon ma–pe klo 9–12 ja 13–15 p. Ti 18.10. Klo 14 näköv. Pe 21.10. Hinta 35e/ eläkel. 02 7764 500. Ke 19.10. 050 5969 441. Liisa Grönfors Sanna Kelkan tilalle JUMALANPALVELUS SU 16.10. Matti Kaipainen, s. Lehtisen valinnasta uutisoi ensimmäisenä Forssan Lehti. Kastettu: Elias Matti Wiljami Tammi, Mirja Helena Lehtilä Avioliittoon vihitty: Tapio Kristian Juovanen ja Marjo Eeva Tuulikki Laine Virasto avoinna: ma ja ke klo 9–12, to klo 12–15. klo 13–15. La 5.11. Päiväjuhla, Matti Kaipainen ja Olli Koskenniemi, historiakatsaus Airi Jokinen, musiikkia Hannele Rouhiainen, Hannu Ilola ja Oripään kööri. To 20.10. Yli 13-vuotiaille tarkoitettu iltapäivä ruuanlaiton merkeissä. 044 744 3212. EU-ruokaa jaossa! P. 0400 840 025. Näkövammaiset ja ystävät, tervetuloa! Klo 13–15 Diakonin vastaanotto. Ke 19.10. Klo 10 Messu kirkossa, Rauno Vesti ja Eeva Paajanen. klo 13 Diakoniakerho Pirkko Tuupan luona, Lukontie 4, Kumila klo 14 Nuorten kokkipaja Riihikosken srk-talolla. Juhlamessu, lit. klo 14 hartaus Tammikodilla. 040-135 4900. Ti 18.10. klo 18–20.30 Punainen lanka srk-talon nuortentilassa. Facebook: koskentlseurakunta. 02 484 340, www. To 20.10. Puhelimitse voi ottaa yhteyttä arkipäivisin klo 9–12 ja 13–15 puh. Virasto on suljettu ke 26.10. klo 9 Aamukahvit Riihikosken srk-talolla Su 23.10. Ke 19.10. Kirkkokahvit srk-talolla. Su 16.10. TFO:n kamarimusiikkikonsertti. Kelkka on myös teknisen lautakunnan ja vapaa-aikalautakunnan varajäsen. 050 413 7108. klo 14 Kumilan rukoushuoneen 100-vuotisjuhla. Tervetuloa!. Toimitsijaryhmä Auran kotiseutuyhdistys. klo 14 ja 16 synttärit (4-v). Kirkkokyydin varaus 0400946 009/Tiina Ketola. aika. 040 5258 875, keskiviikkona Sari Tenhami puh. Su 16.10. Lisätied. klo 14 lähetyspiiri srk-kodilla. klo 16.00 Sunnuntain raamattuja keskustelupiiri srktalon nuortentilassa. Diakoniatyö: Puhelinpäivystykset klo 9–11, tiistaina Pauliina Soikkeli-Viitamäki puh. klo 19 Virsikuoro srk-talolla. 040 6562 976, torstaina Minna Majuri-Kiiski puh. klo 14.30–16 Arkki-askartelukerho kehitysvammaisille naisille srk-talon kahviossa. Humppilan kunnanhallitus päätti asiasta maanantaina. klo 9–12 Hautausmaan siivoustalkoot. klo 9.30 Perhekerho srktalolla. Maksu 2e/hlö. klo 9.45 Virsivartti kirkossa, harjoitellaan uusia lisävihkovirsiä. Lähetyslounaan tuotto Maasaityön hyväksi oli 1068,70e. La 5.11. klo 12.30–14.00 Kevakerho srk-talolla. klo 18 Pöytyän kirkossa. Tule laulamaan lisävihkon uusia virsiä. Ti 18.10. Ilmoittaudu ma 17.10. Kastettu: Amalie Tiida Aamu Rautajuuri Perjantaina lokakuun 14. klo 11–14 Lasten Lauantai alakoululaisille Kaup. kerho Kaup.kirkolla. 050 5712 532 tai teija.haakana@evl.fi Pe 21.10. Su 16.10. Klo 12 Näkövammaisten päivä srk-talolla, hartaus ja askartelua, mukana Riitta Lahti. Pe 21.10. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10e. klo 13 Tilkkupiiri Kanttorilassa klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset Yläneen srk-talolla Su 23.10. To 20.10. Messun jälkeen kirkkokahvit srktalolla. klo 10 Messu kirkossa. Ke 19.10. koskenseurakunta.fi. klo 18 Seurakuntakuoron harjoitukset srk-talolla. Puhujana Seppo Salo. klo 12 srk-talolla. klo 10 Kohtauskulma Kyrön OP:n kerhohuoneella To 20.10. Tule laulamaan uusia virsiä, mukana Merelle Fagerström ja Alberto Peltonen. Tervetuloa ensi vuonna 15v täyttävät huoltajien kanssa kirkkoon, ja sen jälkeen ilmoittautumisja infotilaisuuteen. klo 18 Keskusteluryhmä Riihikosken srk-talolla To 20.10. 30e. kutsukirkko! Diakonin vastaanotto ti 9-11. klo 10 Messu kirkossa, Pauliina Uhinki-Suominen ja Kaisa Takkula. klo 13 kaffeekerho Hulmilla. klo 10 Messu Yläneen kirkossa, Kaipainen, Peltonen Ma 17.10. puh. Su 16.10. Ke 19.10. Hannu Ilola ja Oripään kööri. Muina aikoina mahdollisuuksien mukaan. Ke 19.10. Minna Mäkiselle 20.10. Ti 25.10. ja avoinna to 27.10. Viikolla 42 päiväja perhekerhot ovat lomalla. Kastettu: Elsi Signe Karoliina Ala-Kleme ja Luka Eemeli Tapani Mäkeläinen Kuollut: Anja Helena Taskinen 70 v. kutsujen mukaan K-L:n srk-talolla. Pe 14.10. maksutta. Lisätiedot ja ilm. klo 18 Raamattupiiri. Ohjelma ovelta 10e, ennakkoon Pöytyän kirkkoherranvirastosta aukioloaikoina. Yläneen virasto ti 18.10. klo 13.30 Terveys Tiistai. Diakoni Päivi Rönnbladin viikkovastaanotto tiistaisin klo 12–14 diakoniatoimistossa, paitsi ti 18.10. klo 18 Iltakirkko Pöytyän kirkossa, Leppäkari-Lindberg, Peltonen, lauletaan uusia virsiä. klo 9–12. ja ilm. Lippuja etukäteen kukkakaupasta ja postista, lounaspäivänä ovelta. Su 16.10. Lounaan yhteydessä on elintarvikkeiden jakoa vähävaraisille ja tilapäisesti tarvitseville
ei e-tod*. ei e-tod*. 2h,k,kph. Tiistain lehteen Tiistain lehteen viimeistään perjantaina viimeistään perjantaina kello 14. Näppärä paritalokoti rauhallisella alueella lähellä Auran keskustan palveluja. Rainio 050 3424 207 Mh. päivänä 2016 18 Parempaa säätä. Aloitamme kokouksen ruokailulla klo 18.00. ei e-tod*. Taloyhtiössä maalämpö. 541314 Aura okt 132/153 m 2 Akinkuja 6. Perjantain lehteen Perjantain lehteen viimeistään keskiviikkoviimeistään keskiviikkona kello 14. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 14. Paikkoja avoinna . Rainio 050 3424 207 Mh. Kph, s ja wc uusittu v. Vapautuu nopeasti Niemi 0400 780860 Mh. 2h,k,s. Pintaremonttia vaativa viihtyisä saunallinen kaksio lähellä Kyrön keskustaa. Lasitettu parveke. D*. 79.500 €. Hyvä ATK-osaaminen välttämätöntä. Kohdetta remontoitu sisältä ja ulkoa v. 2h,k,s,kph/wc,vh. Ilmoitusasioissa Ilmoitusasioissa sinua palvelevat sinua palvelevat Päivi (02) 588 8960 Päivi (02) 588 8960 ja Pirjo ja Pirjo (02) 588 8961 (02) 588 8961 ilmoitukset@avl.fi ilmoitukset@avl.fi Tiileritehtaat hakee asiakaspalvelutehtäviin työntekijää. Edullista asumista hyvinhoidetussa maalämpötalossa. Esillä sääntömääräiset asiat. Rainio 050 3424 207 Mh. Yläneen parhaalla paikalla, iso koti, pienet kulut. Myydään purkukuntoisena. Taloyhtiössä sauna, kylmäkellari, häkkivarasto ja maalämpö. 37.894 € Vh. MLL Kosken Tl paikallisyhdistyksen sääntömääräinen SYYSKOKOUS 31.10.2016 klo 17.30 Yhdistystalolla. Kuulutuksia . ke 26.10. 547060 Pöytyä,Kyrö rt 57 m 2 Laurinkuja 4. 53.000 €. ei e-tod*. 029 56 25183, 040 576 3298 Kari Filpus Kihlakunnanvouti Varsinais-Suomen ulosottovirasto VUOSIKOKOUS perjantaina 28.10.2016 klo 18 Kosken Tl Erämajalla, Ruonantie 178. ei etod*. 69.000 €. 123.000 €. Autokatos. 2005. Niemi 0400 780860 Mh. Tarkemmat tiedot myyntiesitteessä. Tervetuloa kaikki mukaan! Hallitus Ostetaan kaikenlaiset Toyotat, myös pakut ja avolava-autot. 2h,k,kuisti. Hyvin tehty ja hoidettu koti Auran keskeisimmältä paikalta. 1999-2015. Hakemukset 31.10.2016 mennessä. 564220 Pöytyä okt 50/77 m 2 Piimätie 690. hyväkuntoisia ulkorakennuksia. 3h,k,s,kph,wc. 1985. Rainio 050 3424 207 Mh. 574885 Lieto, Tarvasjoki kt 63 m 2 Kirkkotie 6. Iso 3780 m2 tontti. kello 14. Valokuituyhteys. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Pikkukoti omalla 902 m 2 tontilla maaseudun rauhassa. Peruskuntoinen kerrostalokaksio maalämpötalossa keskellä Yläneen keskustaa. . 3h,k,s. 96.000 €. Esittely: Tiistai 25.10.2016 klo 14:00 – 14:30 Tiedustelut: Kihlakunnanulosottomies Soile Hakanpää, puh. Valokatettu terassi etupihalla. 2h,k,kph,s,erill.wc,at. Tervetuloa! Hallitus . Kokouksen jälkeen ILLANVIETTO Ilmoittautumiset pj. Kylpyhuoneremontti tehty. Rainio 050 3424 207 Mh. mennessä. 572627 Loimaa, Mellilä rt 56 m 2 Vihtontie 17. ei etod*. . Niemi 0400 780860 Mh. 39.500 €. 23.791 € Vh. 1929 ja laajennus 40-luvulla. Kahvitarjoilu. 65.000 €. Tuo mukanasi ruisleipää, me tarjoamme lohen. Ihastuttava idylli Kuhankuonon retkeilyalueen lähimaastossa. N. Myytävänä Myydään nettihuutokaupassa ulosmitattu omakotitalo Auran Käetyn kylässä UK 5:76 § nojalla myydään Tuulentupa –niminen kiinteistö www.huutokaupat.com sivuilla ajalla.14.10.–08.11.2016 kello 13:00 tai kolme minuuttia viimeisen hyväksytyn tarjouksen jälkeen. 45.000 €. ei e-tod*. 53.000 €. 4h,k,2wc,kph/s,khh. Rainio 050 3424 207 Mh. Kodikas mummonmökki, joka vaatii täydellisen remontin. Rainio 050 3424 207 Mh. Rv. Kylpyhuone ja erill.wc remontoitu v. 2h,k,kph,vh,parveke. Tervetuloa! Johtokunta . Työt on jaettu osa-alueisiin. Työt alkavat sopimuksen mukaan. Edullinen saunallinen pikkukoti lähellä Auran palveluja. 2h, k, s. 189.000 €. Autotalli talon yhteydessä. 52.500 €. Rv. Autotalli ja lämmin varasto. 572447 Aura okt 120/142 m 2 Tuulentie 4. Ilmalämpöpumppu, tilava varasto ja autokatospaikka. 5h,k,kph,s,wc,et,vh, autot,var. 4h.kk, s, kph, at. 129.000 €. Lisätietoja antaa Seppo Aaltonen Hakemukset palkkatoiveineen voi lähettää joko sähköpostilla tai postilla Seppälän Tiili Oy, ASIAKASPALVELUN AMMATTILAINEN Oripään Urheilijoiden sääntömääräinen SYYSKOKOUS su 30.10.2016 klo 19.00 Kangastuvalla. Eduksi luetaan kaupallisen puolen koulutus sekä englannin ja ruotsinkielen taito. . ei e-tod*. Hyvin hoidettu ja säännöllisesti huollettu koti hurmaavalla puutarhatontilla 2120 m 2 . Rainio 050 3424 207 Mh. Työtehtäviin kuuluvat mm. Tarjouspyyntö on täydellisenä julkaistu Marttilan kunnan kotisivuilla www.marttila.. Osittain remontoitu. Savojärven rantaan n. Kokouksia Auranmaan Latu ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS su 30.10.2016 klo 11.00 Marttilassa Eräveikkojen kodalla Ruskolaistentie 703. Siististi asuttu koti vain muutaman portaan nousulla, siis ekassa kerroksessa. ei e-tod*. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tekninen toimisto SYYSKOKOUS Auranmaan Lähimmäispalveluyhdistys ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS ma 24.10.16 klo 18.00 Masin Kebab-Pizzeriassa Aurassa, Sillankorvantie 2. Konehalli ym. 2h, tupak,kph, wc,et,kuisti. 72.720 € Vh. . 45.000 €. –> Marttilan kunta–> Tarjouspyynnöt Lisätietoja ja aurausaluekarttoja sekä tarjouslomakkeita on saatavana teknisestä toimistosta. Kosken Tl Yrittäjät ry Yhdessä hyvä tulee. 574350 Rivija paritalot Pöytyä, Yläne rt 91,3 m 2 Kievarintie 1. Ilmoittaja, muistathan Ilmoittaja, muistathan Viikkolehden ilmoitusViikkolehden ilmoitusten jättöajat. ei e-tod*. ei e-tod*. Heti vapaa. 2h,k. ten jättöajat. 572429 Marttila kt 53,5 m 2 Kisatie 3. ei etod*. 575938 Kerrostalot Pöytyä, Yläne kt 64 m 2 Haverintie 7 A. Auranmaan OP-Kiinteistökeskus Turuntie 2 21380 AURA Perttu Niemi Kiinteistönvälittäjä, LKV, YKV 0400 780 860 Myyntineuvottelija, KiAT 050 3424207 Omakotitalot Oripää okt 270/296 m 2 Salamäentie 177. 572757 Pöytyä, Riihikoski rt 74,5 m 2 Kauppakuja 4. Remontoitu tilava kaksio hissitalon ylimmässä kerroksessa. na kello 14. Niemi 0400 780860 Mh. 3-4h, k, khh, s, kph. Kannattaa tutustua. 2h,k,s. Päiväkoti naapurissa. Remontoitava rivitaloasunto viehättävällä jokimaisemalla lähellä Marttilan keskustaa. E*. Pintaremontoitu koti lähellä Yläneen keskustaa ja koulua. TARJOA OMASI! AINA KÄTEISMAKSU! p. 7h+2k+2kph+ 2vh+var. Harri Toivoselle p. C*. 79.900 €. Kokouksen jälkeen halukkaille yhdessä patikointia eräreitistöllä. 10 päivän sääennuste => www.avl.fi/saa Herätys kello 14! Herätys kello 14! . Aurinkoinen terassi. 573990 Aura paritalo 54 m 2 Koivukuja 9 as. Monien mahdollisuuksien kohde hyvällä sijainnilla, vain n. Pihalla grillikatos ja puuvaja. . 139.900 €. 100m. Toimiva rivitalokolmio loistavalla sijainnilla lähellä Riihikosken palveluja. Rainio 050 3424 207 Mh. 568567 Pöytyä, Yläne okt 120/150 m 2 Kievarinkuja 5. 518377 Pöytyä okt 85/130 m 2 Kuhankuonontie 65. 040 375 7329. 575173 MARTTILAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ Marttilan kunta antaa katujen ja kiinteistöjen piha-alueiden lumityöt alan urakoitsijoiden tehtäväksi. 572452 Marttila rt 80 m 2 Riiheläntie 4. 1 ha määräala. Autotalli ja varasto talon yhteydessä. 35.000 €. Pinnat kaipaavat päivitystä. 2011. 050 032 6679 tai posti@koskenyrittajat.. Heti vapaa. 567417 Aura rt 49 m 2 Toininkuja 7. Rainio 050 3424 207 Mh. Kiinteistön pinta-ala on n. Rainio 050 3424 207 Mh. 0,2500 ha. 572190 Vapaa-ajan asunnot Lieto, Tarvasjoki vapaa-ajan asunto 60/63 m2 Kyröntie 390. 219.000 €. puhelinkeskuksen hoito ja markkinoinninja taloushallinnon assistentin tehtävät. Niemi 0400 780860 Mh. Halutaan ostaa . Takapihalla hallitsevat näyttävät kalliot. Rainio 050 3424 207 Mh. . Verovelkaisetkin käy, nouto kotipihasta. Myyntiesite on saatavissa internetissä osoitteessa www.oikeus.?, www.huutokaupat.com tai ulosottovirastosta. Viihtyisä pihapiiri ja useita ulkorakennuksia. ei e-tod*. ei e-tod*. Kahvitarjoilu. 35 min säteellä Turku, Huittinen ja Loimaa. . Tarjoukset tulee toimittaa 28.10.2016 klo 12.00 mennessä osoitteella: Marttilan kunta, tekninen toimisto, Härkätie 773, 21490 MARTTILA, kuoreen tunnus ”Talvikunnossapito”. 72.268 € Vh
. Puhelinvaihde: (02) 588 8950 . Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneessa virheessä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Mh. su 16.10 13-13.30/Savikangas AURA/Keskusta Loistavalta paikalta Auran keskustasta uusi rivitaloasunto etsii uusia asukkaita! Tämä 3h+k+s, 75 m 2 asunto on vastavalmistunut. 1.64 € tekstissä . . . . 70.000€/Savikangas TONTIT/PELLOT AURA/Viilala UUSI HINTA! 1777m 2 tontti Auran keskustassa rivi-, paritai omakotitalolle. Tästä ihastuttavasta, vaalein pintamateriaalein sisustetusta huoneistosta ei kaappitila lopu kesken! Huoneistolle kuuluu sähköistetyllä nosto-ovella varustettu autotallipaikka ja varasto. Mh. 119.500€/Savikangas PARITALOT AURA/Perälä UUSI HINTA! Tämä 3h+avok+s+khh+2x wc, 88 m 2 huoneisto on paljon enemmän kuin tavallinen paritalo! Vuonna 2006 rakennettu, vehreyden ympäröimä talo on varusteltu nykyaikaisesti. Yhtiö ja asunnot on suunniteltu esteettömään asumiseen, jolloin esimerkiksi pyörätuolilla liikkuminen on helppoa. . Ulko-oven kamera tuo lisäturvallisuutta! Koskitie 5. 36.574€ Lainaosuus 139.676€/Savikangas AURA/Keskusta 2h+k+s,61 m 2 rivitaloasunto Auran keskustasta etsii uusia asukkaita. Puusepänkuja 3. P. tilat+sauna+2wc, 150 m 2 , 3krs. . . Isolla tontilla paljon tilaa vaikkapa kasvimaalle. Omaa rantaa n. 60.00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10%. . su 16.10 11-11.30/Savikangas PÖYTYÄ/Riihikoski Vuonna 2008 valmistunut 2h+k+s 82,5 m 2 huoneisto Riihikoskelta. klo 14-15 ja 18-18.30 kuulemaan lisää kohteesta osoitteeseen Turuntie 3. . . 6h+k+kph+khh+sos. 050 560 2700 Osaomistushinta Lainaosuus Hankinta-arvo 2h+k+s 55 m² 59.400,00 € 89.100,00 € 148.500,00 € 3h+k+s 65 m² 70.200,00 € 105.300,00 € 175.500,00 € 3h+k+s 67 m² 72.360,00 € 108.540,00 € 180.900,00 € 4h+k+s 83 m² 89.640,00 € 134.460,00 € 224.100,00 € 4h+k+s 85,5 m² 92.340,00 € 138.510,00 € 230.850,00 € Varaa uusi kotisi jo nyt, niin pääset vaikuttamaan sisustuksen väreihin ja materiaaleihin! HUUTOKAUPPA MARTTILASSA, Härkätie 1526. Tilaajapalvelu/ paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@avl.fi www.tilaajapalvelija.fi Eikö lehti tullut. Pihalla autokatos ja oma varasto. Kustantaja Priimus Media Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen VASTUU ILMOITUKSISTA: Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin mahdollisesti tulevista virheistä ei lehti vastaa. Tilava ja valoisa pohjaratkaisu. www.avl.fi ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 14. Oma lampi. . 135.000€/Savikangas PÖYTYÄ/Riihikoski Vuonna 2008 valmistuneesta rivitaloyhtiöstä vapaana 63,5 m 2 2h+k+s asunto. . 108.000€/Savikangas PÖYTYÄ/Riihikoski Kaksikerroksisesta kesällä 2014 valmistuneesta pienkerrostalosta vapaana 3h+k+s+vh 75,0 m². wc 60 m 2 . . . Kaikki palvelut kävelymatkan päässä! Myllykuja 2. . Keittiö ja pesuhuone ovat viimeistelty tyylikkäästi. Mh. Puistotie 15. . Lisätiedot, Arto Savikangas p. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. . . . klo 13.45-14.15! Osaomistushinta Lainaosuus Hankinta-arvo 2h+k+s 61,5 m² 38.745 € 90.450 € 129.150 € ASUNTO OY AURAN JOKIHOVI LAADUKASTA ASUMISTA Aivan Auran keskustaan nousee uusi, upea, kaksikerroksinen luhtitalo. . . 050 560 2700 Oletko kiinnostunut ostamaan asunnot Yläneen Nissilänhovista. Luvat voimassa 3/2018 asti. Yhtiö ja asunnot on suunniteltu esteettömään asumiseen, jolloin esimerkiksi pyörätuolilla liikkuminen on helppoa. Mh. Hyvin hoidettu 1987 valmistunut talo. klo 11.00. 1.64 € takasivu . Tie perille. Pihalla autokatos ja oma varasto. Mh. . . 135.000€ ORIPÄÄ/Keskusta Oripään keskustassa vapaana vuonna 2014 valmistuneesta rivitalosta päätyhuoneisto 3h+k+s+erill.wc 70 m 2 . Puusepänkuja 3. 54.750 Vmh. 200-250 m. Lehti ei vastaa ilmoituksen poisjäämisen aiheuttamasta vahingosta. . Mh. 30.500 Vmh. Keitot, puurot ym. 169.000€ Es. . . Kaikki palvelut lähellä! Kyröntie 27. . . Mh. . . . . päivänä 2016 19 . Kivijalka valmiina. alv., minimi 3000 € (sis. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 14. . Suuri keittiö ja avara pohjaratkaisu. . 1.69 € tekstin jälkeen . TILAUSHINNAT KOTIMAASSA: Etutilaus 12 kk . Erillinen saunarakennus. 138.000,00€ Es. . . Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä lehdelle 8 vuorokauden kuluessa ilmestymispäivästä. Mh. Autokatos, jonka yhteydessä varasto. 0,4040 ha tontti, jolla kasvaa lehti-ja havupuita. 040 094 0153 sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@tiliaura.fi Välityspalkkiot 3 4.99% velattomasta hinnasta sis. . . Mh. Kaikki palvelut kävelymatkan päässä! Myllykuja 2. Myös vaihto yksiöön/ kaksioon. . . petarin ja jalat) 179,ERÄ RUNKOSÄNKYJÄ ma suljettu, ti-pe 10–18, la 10–14 Huuskantie 12, 21380 Aura P. WC. . . 0.07 € Pienin koko 20 mm, teksti-ilm. Upea kokonaisuus lasitettuine parvekkeineen. Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin. . Toimitussihteeri Sirpa Virtanen (02) 588 8971 Toimittaja Päivi Perkiö (02) 588 8973 Toimittaja Jorma Kaarto (02) 588 8972 Asiakaspalvelu henkilöasiakkaat Päivi Alm-Huhti (02) 588 8952 . Loistava sijainti antaa mahdollisuuden myös laajaan suoratukkumyyntiin. Rakennusluvat myönnetty 94 m 2 loma-asunnolle ja 20 m 2 talousrakennukselle. kerroksessa, siistissä kunnossa oleva remontoitu huoneisto. Vaaleat pintamateriaalit tekevät asunnosta avaran ja valoisan. . . T. Mikäli olet puutarha-alan ammattilainen ja unelmoinut omasta puutarhasta, nyt on tuhannen taalan paikka hankkia oma puutarha ja asunto samaan pakettiin! Väänteläntie 77. . Oma terassi ja sauna. Upea pihapiiri ja ihastuttava patio. klo 13.45-14.15 osoitteeseen Vainionperäntie. alv.) UUDISKOHTEET ASUNTO OY YLÄNEEN JOKIPUISTO ESTEETÖNTÄ ASUMISTA Ensimmäinen Kartanokodin alueelle valmistuvista esteettömään asumiseen tähtäävistä senioriasunnoista on valmistunut! Toinen taloista valmistuu loppuvuodesta. Ratatie. Liisantie 15. 148.000€/Savikangas VAPAA-AJAN ASUNNOT HUITTINEN/Rutava Suuren vehreän tontin ympäröimä pieni punainen tupa tarjolla. Mh. Upea paikka. Taloyhtiö on siistissä kunnossa ja hyvin hoidettu. . 28.000€/Savikangas PÖYTYÄ/Kyrö Kyrön keskustassa 2h+k 55m 2 läpitalon ulottuva iso ja siistikuntoinen huoneisto. Kts. Asuinrakennus 1h+k+wc 35 m 2 ja navettarakennus 99 m 2 . su 16.10 15-15.30/Savikangas OMAKOTITALOT AURA/Yläne Rauhallisella alueella, päättyvän kujan varrella 4h+k+khh+kph+2xWC+ikkunallinen sauna, 125 m². Mh. 486 6551. . 1.96 € tekstin edellä . Tule tutustumaan tähän upeaan kohteeseen su 16.10. . . Mh.180.000€/TARJOUS!/ Virtanen PL 22 / Turuntie 3, 21381 AURA SOITA JA SOVI ESITTELYISTÄ KANSSAMME! Kiinteistövälitys: Arto Savikangas LKV ................................... Tuvassa takka! Hirventie 237. Avara pohjaratkaisu. Autotallin ovet toimivat kaukosäätimin ja lämmitysmuotona on suosittu lattialämmitys. . . Pihalla reilusti pysäköintitilaa! Turuntie 614. . . . Perjantain lehteen viimeistään keskiviikkona klo 14 Myyntineuvottelija yritysasiakkaat Päivi Varjo (02) 588 8960 ILMOITUSHINNAT palstamillimetriltä: etusivu. Koneellinen ilmanvaihto, myös jäähdytys. Mh. . Huoneistossa takkavaraus sekä lattialämmitys. 120.750€/Savikangas RIVITALOT PÖYTYÄ/Yläne UUSI KOHDE! Yläneellä tarjolla vastaremontoitu rivitalohuoneisto 2h+k+kph+s+erill. Ainutlaatuinen kohde sijoittuu Aurajoen rantaan kaikkien palvelujen läheisyyteen. Asuntoon kuuluu varasto ja autokatospaikka. . Asunnossa tilava, lasitettu terassi ja oma sauna. Ulko-oven kamera tuo lisäturvallisuutta! Koskitie 5. 050 548 7824 Markkinointi ja myynti: Krista Wirkkala ............................... . Osa-omisteinen taloyhtiö. Asunnossa tilava, lasitettu terassi ja oma sauna. Huoneisto on sisustettu yksilöllisesti ja laadukkain viimeistelyin. Lisätiedot, Arto Savikangas p. Puffet. 42.000€/Savikangas PÖYTYÄ/Riihikoski Kesällä 2014 valmistuneesta pienkerrostalosta tilava 1h+tk+s 50,0 m². Järvikuja 5. . Asunnossa on kaikki valmiudet esimerkiksi senioriasukkaalle tai liikuntarajoitteiselle. . Huutokauppoja . 050 560 2700 Päivi Virtanen LKV, IAT ............................... Mh. Maksu käteinen. ön. Järvenpääntie. . . Taloa on laajennettu ja korjattu vuosien varrella vastaamaan tämän päivän vaatimuksia. 29.280€ Lainaosuus 114.070€/Savikangas PÖYTYÄ/Kyrö Vuonna 2010 valmistuneesta rivitalosta lähes uutta vastaava huoneisto 2h+k+s 65 m 2 . . Huoneistoon kuuluu autokatospaikka sekä varasto. su 16.10 12-12.30/Savikangas PÖYTYÄ/Riihikoski Alkuperäisesti 1940 rakennettu huvilamainen omakotitalo etsii uutta omistajaa Riihikoskella. Tervetuloa Tiliauran toimistolle ma 17.10. . . . Laadukkaasti varustetut asunnot kruunataan tilavilla, lasitetuilla parvekkeilla. . 1.75 € määräpaikkakorotus. Tule hakemaan oma esitteesi Vainionperäntieltä 16.10. Osoite: Kehityksentie 3 21800 Kyrö . . Mh. Mh. la 15.10. . . 118.000,00€ Es. . . 15.000€/Savikangas URJALA/Tursa Valajärven etelän puoleiselta rannalta noin 3,5 ha määrä-ala. . Tähän kohteeseen kannattaa ehdottomasti tutustua! Yökkömäentie 14. Kaikki palvelut lähietäisyydellä. Pienellä rahalla omaan asuntoon! Haverintie 9. . Tätä kohdetta kannattaa tulla katsomaan paikan päälle! Puusepänpolku 6. Konttori avoinna arkisin klo 9–15. Rompetori. Mh. 200 mm ja määräpaikkailm. 540.000€/Savikangas PÖYTYÄ/Riihikoski Vilkkaalla ja näkyvällä kauppapaikalla 193 m² katutason liiketila 6h+asiakasaula+kk+3wc +pukuh+varasto. 172.500€ Es. 91.00 € 12 kk määräaikainen . . Varhaisjakelun jakelupäivystys, Lounais-Suomen Tietojakelu puh: 02 269 3434 klo 06.00–16.30 ma–pe ja klo 07.00–12.00 la–su Toimittaja Marika Timonen (02) 588 8974 Päätoimittaja Asko Virtanen (02) 588 8970 0440 414 414 TOIMITUS ILMOITUSMYYNTI ASIAKASPALVELU Myyntijohtaja SSS-konsernin paikallislehdet Sari Kuusinen, 040 5390 969, sari.kuusinen@sss.fi toimitus@avl.fi etunimi.sukunimi@avl.fi ilmoitukset@avl.fi Päiväpostin jakelumuistutukset: Postin asiakaspalvelu 0200 71000 ISSN 1455-920X SIVUNVALMISTUS: Priimus Media Oy PAINATUS: Lehtitehdas, Salo 2016 Ilmoitus Viikkolehdessä huomataan! SOPPATYKKI tilattavissa Auranmaalle ja ympäristöön. . Rakentamaan pääse vaikka heti. teksti ja takasivu 400 mm, väri-ilmoitukset, lisähinta 0.07 €/pmm/väri sis.alv Myyntineuvottelija yritysasiakkaat Pirjo Suoranta (02) 588 8961 . Myytävänä 80x200 (sis. 040 542 3493 Edullisesti Myös asennuspalvelu! Autoja konekauppaa T:mi Niini 0500 533 849 Vaskio www.salonvaihtoautot.net/niini KUMHO TALVIRENKAAT KERROSTALOT PÖYTYÄ/Yläne Pienkerrostalon 3. 1h+k, 33 m 2 . Kai, 040 574 4411 . 98.00 € Digilehti 12 kk etutilaus . Mh. . . . Lisäksi huoneistokohtainen autokatospaikka ja varasto! Lennonpellontie 2. . . Mh. Asunnossa on kaikki valmiudet esimerkiksi senioriasukkaalle tai liikuntarajoitteiselle. . . . . . 42.000€/Savikangas LIIKETILAT & YRITYKSET LIETO/Ilmarinen Puutarhatila asuinrakennuksella Liedon Ilmarisissa! Hyvässä toimintakunnossa oleva 30 vuotta toiminut puutarha, joka on erikoistunut kukkien viljelyyn
(02) 4860 418 Huuskantie 7 Aura M ma p UUTUUS! ERÄ! €/kg 6 95 5 95 €/kg 7 95 €/kg palana €/kg SAVUPEKONIMAKKARA SAUNALENKKI (n. Loimaan kaupungin väkiluku oli samaan aikaan 16 377 (-66). Lautakunta on hyväksynyt vaihtokaupan, jossa vuosimallia 1984 oleva Kubota B7100 pientraktori vaihdetaan vuosimallia 2012 olevaan Kubota B2530 pientraktoriin. 1,5 kg Raj. Auranmaan väkiluku polkee paikallaan KOSKI Kosken tekninen lautakunta on saanut Patakoski–Krani– Sorvasto -haja-asutusalueen viemärisuunnitelman valmiiksi ja hyväksytyksi. Le Coq PREMIUM OLUT 4,5% 0,33l 2,91/l 18-pack sis.pantit 19 88 Hinta ilman plussakorttia 3,69/kpl ETU K-Plussa-kortilla – 18 % Hinta ilman plussakorttia 4,19/kpl ETU K-Plussa-kortilla – 24 % Hinta ilman plussakorttia 5,35/rs ETU K-Plussa-kortilla – 25 % Hinta ilman plussakorttia 6,59/rs ETU K-Plussa-kortilla – 10 % MUISTA EDULLISET PIRKKA MAIDOT MEILTÄ Atria UUNILENKKI 400 g 2,48/kg Snellman KUNNON NAKIT 400 g 7,48/kg JUHLAMOKKA 500 g Raj. Lietolaisia oli 19 333 (+82). Kalustoa uusitaan K ONEHUOLTO T . Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 14. 1 kpl/tal 5 90 rs 3 99 kg Myy mäl ämm e avo inna mape 9-18 , la 9-13 TAR JOA MM E PE–K E 14.– 19.1 0. TI 18.10. Väestökato koetteli Pöytää, jonka väki väheni 22 hengellä. päivänä 2016 20 äöå Auranmaan sää Tänään Yläne kk Oripää Mellilä as. Suunnitelma on laadittu yhteistyössä liittyjien ja maanomistajien kanssa. Vielä tänään ehdit mukaan! Pirjo p. Välirahaa kunta maksaa 13 500 euroa. Pöytyän asukasluku oli elokuun lopussa 8 538 (-22), Auran 3 998 (+19), Kosken 2 402 (+0), Marttilan 2 029 (+1) ja Oripään 1 376 (+1). Liedon asukasluvun kasvu hiipui hieman elokuussa. (02) 588 8961 pirjo.suoranta@avl.. VESA KALLIO Teollisuustie 1C, 21490 Marttila P. Maanomistajilta on myös saatu lupa viemärin rakentamiseen. 500 g / pkt) Tarjoukset myös netissä: auranpalvituote.fi/ajankohtaista PORSAAN TALOUSKYLJYS OLEN LOMALLA 17.-21.10. Viemärialueella on 82 kiinteistöä. P. Aura hätyytteli elokuussa 4 000 asukkaan rajaa. 044 484 5742 www.pyorajakoneliike.fi STOP 18.10. L AUKKANEN OY varaosat ja huolto CASTROL ÖLJYN myynti DEEREN Tarjouksia mitä et voi ohittaa Koski Tl 484 1750 MUNKKI Aura 486 6660 AURANTORI Tarvasjoki 484 7060 PO STI TAATELI Riihikoski 486 8505 PO STI RIIHITORI TARJOUKSET VOIMASSA PE–LA A. 1 erä/tal ERÄ 3 pkt 4 pss 9 50 3 pkt Kokkikartanon KIUSAUKSET 700 g 8,43/kg Myllyn Paras MAKARONIT 400 g 0,63/kg 99 kpl Hinta ilman plussakorttia 2,89/kpl ETU K-Plussa-kortilla – 13 % 3 49 kpl 5 00 2 pkt Valio POLAR JUUSTO 350 g 9,97/kg Saarioinen KULTALEIKKELEET 200 g 12,50/kg 2 pkt Atria NAUDAN JAUHELIHA 17% 400 g 6,98/kg 1 00 4 pss 2 49 rs Kivikylän PALVARIN LIHAPYÖRYKÄT / JAUHELIHAPIHVIT 350-380 g 6,55-7,11/kg 2 79 rs 99 rs TUMMA RYPÄLE 500 g 1,98/kg Espanja 1 99 kg RUOTSALAINEN JÄÄVUORISALAATTI pkt 2 99 rs 3 99 Kariniemen KANANPOJAN MINUUTTIPIHVIT 390 g Partanen MARINOITU PORSAAN UUNIFILE n. Uusia viemärisuunnitelmia valmiiksi KOSKI Kosken tekninen lautakunta uusii kalustoaan. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Auranmaan kuntien yhteenlaskettu väkiluku oli elokuun lopussa 18 343, yksi vähemmän kuin vuodenvaihteessa. AUT T JA LIIKENNE. Riihikoski Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Kyrö Aura +1 +2 +0 +2 +0 +2 +1 +2 +1 +3 1 Sademääräennuste 1 2 3 mm Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa Lämpötilat iltapäivällä ja edellisenä yönä 8:08 18:19 7:25 19:02 Lauantaina +4 / 1 +7 / 3 +5 / 5 +4 / 4 +0 +1 +0 +3 Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 8:11 18:16 7:27 19:00 Sunnuntaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 8:13 18:13 7:30 18:57 Maanantaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 8:16 18:10 7:32 18:54 Tiistaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 8:18 18:07 7:35 18:51 Pe La Su Ma Ti AURANMAA Auranmaan väkiluvun kasvu vaimeni elokuussa olemattomiin