Mutta ei se tunnut ollenkaan pahalta, koska siellä on niin hauskaa. Tänään satelee välillä räntää ja huomenna silkkaa lunta. – su 19.2. Isänmaan parhaaksi. Energiayhtiön toiveena on käynnistää voimala jo vuonna 2024. Tutustu ehdokkaaseen videokirjastossa: maurikontu.com ja kuule mitä Sinikka, perhe ja Maurin tuntevat sanovat. H Ypäjän Musiikkiteatterin Annie-musikaaliin pääroliin valittu 11-vuotias Silvia Ojala 16 Näin sanoo Mauri Kontu, joka vaimonsa Sinikan kanssa perusti Kalannissa sijaitsevassa pienessä kotitilan navetassa perheyrityksen. Kasvava vienti jo yli 50 maahan perustuu Maurin, idearikkaan insinöörin patentteihin ja yrityksen kehittämiin lämmönsiirtimiin. maurikontu.com Eduskuntavaalit 2023 Aluearkkitehti Olli-Pekka Hannu sanoo Ortenojan olevan otollinen paikka aurinkovoimalalle, sillä vierestä kulkee kantaverkon voimalinja. TIMO KOSKENSALO Kosken abit toivottivat nuoremmat oppilaat tervetulleeksi penkkaripäivään perinteisillä TJ0-huudoilla ja karamelleillä. Sinikka ja perhe antavat Maurin päätökselle täyden tukensa. Monissa lukioissa penkkareita ja vanhojen tansseja on ryhdytty viettämään viikkoa aiemmin, mutta Kosken ja Elisenvaaran lukioissa pidetään perinteisestä ajankohdasta edelleen kiinni. Pöytyän kunnassa aikataulua luonnehditaan kiireiseksi, muttei mahdottomaksi. Vuonna 1990 syntynyt Vahterus Oy työllistää tänä päivänä yli 400 ihmistä Varsinais-Suomessa. 2,40 € Perjantaina helmikuun 17. päivänä 2023 www.avl.fi 8 Aurinkoenergiaa Ortenojan vainioilta Ilmatar Energy Oy suunnittelee aurinkovoimalaa Pöytäsuontien viereisille pelloille. Tutustu myös Maurin tärkeimpiin arvoihin: läheiset, työ ja terveys. arjoitus kestää aina neljästä kuuteen, mutta joskus voi olla kymmenenkin tunnin harjoituksia. Kontujen perheyritys tuo lisää työtä Suomeen, tänä keväänäkin syntyy yli 40 uutta työpaikkaa. Ystävien ja yhteistyökumppaneiden rohkaisusta Mauri on lupautunut Suomen ja varsinaissuo malaisten ehdokkaaksi eduskuntaan. Ne löytyvät verkkosivustolta Maurin Triangelista. Penkkarit ilakoitiin perinteikkäästi Penkinpainajaisia vietettiin torstaina pilvipoutaisen leppeällä säällä ja iloisella mielellä. Mikäli Ortenojan voimala toteutuu, kunta tulee saamaan siitä kiinteistöverotuloa. 1,5 kg ERÄ ATRIA POSSU-NAUTA JAUHELIHA 300 g (6,63/kg) IDARED OMENA Puola JALOSTAJA PERINTEINEN HERNEKEITTO 520 g (3,08/kg) Ilman korttia 1,85 prk (3,56/kg) POSSUN RIMPSULUUT Suomi 1 99 PKT Meillä runsas valikoima erilaisia herkullisia laskiaispullia, tervetuloa ostoksille! 7 95 KG 3 99 KG 3 20 2 PRK 99 PS PORKKANA 1 kg, Suomi 59 KG 4 50 2 PS TAFFEL MEGAPUSSIT 200-325 g (6,92-11,25/kg) Ilman korttia 2,55-2,79 ps (7,85-13,95/kg) Hyvää laskiaista!. MARIKA TIMONEN PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA Tarjoukset voimassa pe 17.2. 3 10 Talvilomalaisille oikeaa talvisäätä Sää muuttuu talviseksi talvilomaansa aloittelevien riemuksi. V I I K K O L E H T I NRO 13. maurikontu.com M a in o k s e n m a k s a ja : e h d o k a s it s e ”Hyvälle taloudelle rakentuu huolehtiva ja elinvoimainen Suomi.” ”Tässä en olisi ilman Sinikkaa, eduskuntavaalien uutena ehdokkaana.” – Mauri Kontu Yhdessä eteenpäin. AURANTORI Savirannankuja 2, Aura (02) 486 6660 aurantori@gmail.com ma–la 7-22 • su 9–22 AURANTORI PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA KARINIEMEN marinoitu KANANPOJAN KOIPIPALA n. 97 vsk irtonro. Niitä tarvitaan teollisuudessa kaikkialla energian säästämiseksi ja päästöjen vähentämiseksi
Tai sitten käy niin kuin ison veden takana, missä ei saada oikein mitään päätetyksi, kun sopua ei löydy mistään muusta kuin uusien Nato-jäsenten hyväksymisestä. Demarit eivät ole löytäneet säästökohteita oikeastaan lainkaan, joten ei sitten säästetä. Toinen painaa keinulaudan vasemmalle, toinen oikealle. Yhteiskunnassa on jo pitkään ollut vallalla kehitys, joka suosii äärimmäisiä mielipiteitä. KUNNALLINEN VIIKKOLEHTI 16.2.1973 TARVASJOEN ENSIMMÄINEN RIVITALOHANKE TOTEUTUMASSA. Pertti Raunioinen Ehdokkaita sanan alkuperäksi on ollut ”laskeutua” (laskeudutaan paastoon) ja ”laskea” (lasketaan päiviä pääsiäiseen). Yhteiskunnan pitkäjänteinen kehittäminen vaatisi jo edesmenneen raittiusmiehen Virolaisen Jussin sanojen muistamista, joiden mukaan politiikassa pitää ottaa vain pistevoittoja, ei koskaan selkävoittoja. Aurinkovoiman yleistyminen on maaseudulle hyvä asia. Hän kuvaa sen kanssa elämistä osuvasti Keinu-nimisessä biisissään: ”Hän, joka keinussa jumalten keinuu / Välillä taivaan ja helvetin heiluu / Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu / Kun keinuu / Hän, joka selässä ristinsä kantaa / Kohtalon haltuun itsensä antaa / Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu.” Kaksisuuntainen mielialahäiriö vie kantajansa äärimmäisyydestä toiseen, euforiasta alhoihin. KEVÄÄN eduskuntavaalit ovat ovella ja varsinkin suhtautumisessa valtion velkaan on näkyvissä blokkiutumista. Kolmannen ehdotuksen mukaan sana tulee romaanisen kielialueen vanhasta laskiaisen nimityksestä ”carne lasciare” (lihan jättäminen), jonka jälkimmäinen osa on aikanaan vääntynyt suomalaiseen muotoon, kirjoittaa Kurkijokelainen-lehti. Auran Osuusmeijerin kevätkokouksessa käsiteltiin toisen kerran osuuskunnan sulautumista Osuuskunta Maito-Auraan. Tarvasjoen Osuuspankin toimesta on tutustuttu viime aikoina erilaisiin talomuotoihin asuntotuotannon aloittamiseksi keskustassa sijaitsevalla asemakaava-alueella. Kokoomus alkaa taas olla niin oikealla, että kohta renkaat putoavat pientareelta. AURAN OSUUSMEIJERI PÄÄTYI MAITO-AURAAN. n Nurmettukoon vihani polku, kasvakoon rauhan siemeniä. Aurinkovoima ei myöskään tuota meluhaittoja niin kuin tuulivoima. Hanke on kannatettava. Poliitikot Cheekin jalanjäljillä Nyt jo keikkailun lopettanut rap-artisti Cheek on kertonut avoimesti kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään. 2 n NIMIPÄIVÄT n AFORISMI n LAINA PÄÄKIRJOITUS 17.2.2023 n ELOSSI n 50 VUOTTA SITTEN n TOIMITUKSEN TAKAOVELTA Yhteiskunnat kehittyvät usein kriisien kautta. Kultaisesta keskitiestä pääsee nauttimaan harvemmin. n Auranmaan Viikkolehti Perustettu vuonna 1926. Yksi tarkkailtava asia on, millä ehdoilla maanomistajat vuokraavat maita aurinkovoimaloiden käyttöön. Vuokra-ajat ovat luonnollisesti vuosikymmenien pituisia ja oikean vuokratason löytäminen ja sen määrittäminen, mihin vuokran taso sidotaan, on haasteellinen tehtävä. Ilman Kiinan myötävaikutusta ja materiaaleja ei mittava siirtymä kohti teollisen tuotannon aurinkovoimaa onnistu. Oma mielipide on ehdottomasti oikea, toisen mielipide väärä eikä keskustelulle saati kompromisseille ole tilaa. Maisemahaitta on sitten katsojasta kiinni. Hajautettu energiantuotanto ei ole niin haavoittuva kuin keskitetty. Näin näyttää olevan myös energiantuotannon suhteen. Siinä kun tuppaa käymään niin, että jos niskan päällä olija vetää toisen aatteet kölin alta, seuraavaksi ovat omat aatteet uppeluksissa. Demarit ajavat niin vasemmalla että ovat kohta vastaantulijan kaistalla ja Andersson voi vain seurata katseella, miten solisaliratti tsompailee Vasemmistoliitosta vasemmalta ohi. Kokonaisuudessaan rivitalo tulee käsittämään kymmenen asuinhuoneistoa. Kun vanha tapa tuottaa energiaa keskitetysti suurissa laitoksissa – vieläpä usein fossiilista polttoainetta käyttävissä – ei tunnu enää toimivan, katseet kääntyvät hajautettuun energiantuotantomalliin. Erikoisesti on todettu rivitalojen soveltuvan parhaiten pienehköihin maalaiskirkonkyliin niin kuin Tarvasjoki on. Kaikessa energiantuotannossa on myös ongelmia. Hyödyt ja haitatkin jakaantuvat tasaisemmin. Syyt meijeritoiminnan keskittämiseen johtuvat ennen kaikkea maitomäärien voimakkaasta vähennyksestä maakunnassa, mistä on johtunut kustannusten noustessa voimakas paine maidon tilityshintaa kohtaan. Kokoomus on velasta kauhuissaan ja säästäisi lähes kaikesta. Joku katselisi varmasti mieluummin vehnäpeltoa kuin aurinkovoimalaa, mutta joku saattaa ajatella toisinkin päin. Vähän ikävä alkaa olla niitä aikoja, kun valiteltiin sitä, ettei puolueita erota toisistaan. Huoneistojen koko vaihtelee huoneen ja keittiön – 3h ja keittiön rajoissa, joten valinnanvaraa on riittävästi. Yleensä aloittava hallitus purkaa ensi töikseen edellisen tekemiset. Vilkkaan keskustelun ja äänestyksen jälkeen tehtiin päätös sulautumisesta äänin 44 puolesta ja 16 vastaan. Suuntaus on hyvä. Varsinais-Suomessa on vireillä useita teollisen luokan aurinkovoimaloita, joista yhtä suunnitellaan Pöytyälle. Energiaa tarvitaan ja mitä puhtaammin sitä voidaan tuottaa, sen parempi. Aurinkovoimassa ne liittyvät esimerkiksi materiaalien tuotantoon. Ei tarvitse olla kummoinenkaan kuppilan kulmapöydän ekonomisti arvatakseen, että järkevin tie kulkee jossain siinä välissä. Ruotsissa se on ollut valtavirtaa jo pitkään, sitä sanotaan naapurissa blokkipolitiikaksi. Puolueiden välillä on todellakin eroja. Kokonaisuutena aurinkovoiman yleistyminen on maaseudulle hyvä asia ja siihen on järkevä suhtautua kaavoituksessa ja luvituksessa myönteisesti. n Päätoimittaja Asko Virtanen, (02) 588 8970, asko.virtanen@avl.fi Tänään Perjantaina: Väinö, Rita, Karita Lauantaina: Kaino Sunnuntaina: Eija, laskiaissunnuntai Maanantaina: Heli, Heljä, Helinä Voimaa valosta. päätoimittaja Asko Virtanen asko.virtanen@ avl.fi Seuraavaksi ovat omat aatteet uppeluksissa. Kaksisuuntainen mielialahäiriö näyttää huolestuttavasti olevan tulossa myös suomalaiseen politiikkaan. Rivitalon on suunnitellut Tarvasjoella hyvin tunnettu Rakennusja Suunnittelutoimisto Vilho Räsänen ky, jolla on mittava kokemus nimenomaan rivitalojen rakentamisessa. Puolueet jakautuvat kahteen blokkiin, jotka ovat vuorotellen vallassa. Asiantuntija-avun ja omien tutkimusten jälkeen päädyttiin rivitaloratkaisuun. Rivitaloa puoltaa ennen kaikkea sen asukkailleen suomat kerrostalon mukavuudet ja omakotitalon edut
Oripääläiset saavat keksiä 10 000 eurolle käyttöä ORIPÄÄ Oripääläiset pääsevät nyt ehdottamaan, mihin kunta käyttää 10 000 euroa. Toteutuessaan aurinkovoimala parantaisi merkittävästi kunnan ympäristöystävällisyyttä mittaavaa hiilitasetta. Kunnalle verotuloja Mikäli Ortenojan aurinkovoimala toteutuu, kunta saa siitä kiinteistöverotuloa. Näillä näkymin verotuotto on joka tapauksessa kymmeniä tuhansia euroja. Valittavien kohteiden tulee täydentää tai monipuolistaa palveluja ja palvella laajaa asukasjoukkoa kuntastrategian tavoitteita tukien. Ihanteellinen sijainti Aurinkovoimalan rakentamista Ortenojalle puoltaa viereinen voimalinja. Aluearkkitehti Olli-Pekka Hannun mukaan aurinkopuistohanke käynnistyy vaivattomasti – sille riittää kaavoittamisen sijaan pelkkä suunnittelutarveratkaisu. Hannu odottaa viranomaisten linjausta siitä, kuinka lähelle tietä aurinkopaneeleja saa pystyttää. Jatkoalueelle on kaavoitettu 18 tonttia, joiden rakennusoikeus vaihtelee 258–400 neliön välillä. Oripää on ottanut käyttöön osallistuvan budjetoinnin, joka antaa kuntalaisille mahdollisuuden osallistua verovaroja koskevaan keskusteluun, varojen käytön suunnitteluun ja varojen käytöstä tehtävään päätöksentekoon. Pöytyällä vero on voimalaitosten osalta 3,1 prosenttia. Kantaverkon voimalinjan kapasiteettia voidaan lisätä, joskin se on raskas ja pitkä prosessi. Olli-Pekka Hannu luonnehtii käynnistysaikataulua kunnan kannalta nopeaksi, muttei mahdottomaksi. PÖYTYÄ/Ortenoja Timo Koskensalo Ilmatar Energy Oy aikoo rakentaa aurinkovoimalan Khronoksen taloa ympäröiville vainioille, Pöytäsuontien molemmin puolin. Ehdotukset voi jättää sähköisesti kunnan verkkosivuilla olevan lomakkeen välityksellä. Oripään kuluvan vuoden talousarviossa on varattuna 10 000 euroa osallistuvaan budjetointiin. Kovin monta aurinkovoimalaa paikkakunnalle ei pystytä lähivuosina rakentamaan, sillä kantaverkon vastaanottokyky täyttyy sangen nopeasti. Äänestyksen ajankohdasta ilmoitetaan myöhemmin erikseen. Pöytyän kunta kuuluttaa voimalahankkeen suunnittelutarveratkaisun vireilletulosta tänään perjantaina, minkä jälkeen kuntalaiset voivat kommentoida sitä. – Verottaja on lähettänyt monimutkaisen ohjeen, mitä osia voimalainvestoinnista tullaan verottamaan ja tähän ohjeeseen on nyt perehdyttävä huolella, Joki kertoo. Energiayhtiö vuokraa maan Ilmatar Energyn tavoitteena on käynnistää Ortenojan voimala 40 MWp:n nimellisteholla ja noin 40 GWh:n vuosituotannolla mahdollisesti jo 2024. n Ilmatar suunnittelee Loimaalle Korven aurinkovoimalaa, jonka vuosituotoksi arvioidaan 100–130 GWh. Riihikoski Kyrö Oripää Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Aura Metsä-Halavan jatkoalueelle päästäneen rakentamaan syksyllä AURA Auran kunta on aloittanut Metsä-Halavan jatkoalueen ennakkomarkkinoinnin. Yhden telinekokonaisuuden leveys on lähes 20 metriä. Se on vuokrannut voimalan vaatiman peltoalan kolmelta maanomistajalta. Aurinkovoimalaa suunniteltaessa Ortenojan vahvuudeksi nousi takaalalla näkyvä voimalinja. Aurinkopaneelit on tarkoitus kiinnittää telineisiin, joiden perustana ovat teräspaalut. n Ilmatar Energy suunnittelee aurinkopuistoa eli aurinkovoimalaa Ortenojalle. Esimerkiksi nykyisen voimalinjan rinnalle voitaisiin teoriassa rakentaa uusi linja, mutta maakuntakaavaan ei ole merkitty tällaista mahdollisuutta. Voimalan laskennallinen käyttöikä on 40 vuotta. Ilmatar arvioi aurinkopuiston rakennustöiden kestävän 9–12 kuukautta. Puistoalueen läpi kulkeva Pöytäsuontie on valtion hallinnoima maantie. Kunnanvaltuusto hyväksyi Metsä-Halavan jatkoalueen asemakaavan joulukuussa. n MITÄ?. Peltojen lisäksi mahdollisia aurinkovoimaloiden paikkoja ovat Pöytyän suoalueet. n Ilmatar aikoo tehdä Ortenojan voimalaa koskevan investointipäätöksen kuluvan vuoden aikana. Alueen kunnallisteknisten töiden suunnittelu on parhaillaan käynnissä ja työt toteutetaan kesän ja alkusyksyn aikana. Energiayhtiö suunnittelee aurinkopuistoa Pöytyälle n Aurinkopaneeleja kaavaillaan noin 60 hehtaarin alueelle Ortenojan pelloille Aluearkkitehti Olli-Pekka Hannun mielestä aurinkovoimala sopii Ortenojan avaraan maisemaan. Paikan toinen etu on, ettei aivan lähettyvillä ole varjostavaa metsää. Ilmattaren kehityspäällikkö Antti Tiri kertoo, että Pöytyän aurinkopuistoa koskeva investointipäätös on tarkoitus tehdä kuluvan vuoden loppupuoliskolla. Perjantaina helmikuun 17. päivänä 2023 3 n Kommentoi, anna palautetta toimitus@avl.fi, www.avl.fi/palaute Uutiset n Uutisvihjeet ja juttuvinkit n Soita tuottajalle (02) 588 8971 n Laita postia: toimitus@avl.fi n Lähetä uutiskuva: toimitus@avl.fi Yläne kk Mellilä as. Oripääläiset voivat 2.3. Aurinkopuisto aidataan turvallisuussyistä. n Loimaan voimalan investointipäätös tehtäneen loppuvuoden aikana. Äänestys tapahtuu kunnan verkkosivujen kautta sähköisesti tai jättämällä äänestyslipuke kirjastoon. Tavoitteena on, että rakentaminen tonteille voidaan aloittaa syksyllä. Lisäksi alueelle tarvitaan joitakin muuntamoita sekä huoltoteitä. Mika Joki toppuuttelee tekemästä tarkkoja tuottolaskelmia. mennessä tehdä ehdotuksia toteutettavista hankkeista. Sen ansiosta paneelien tuottama sähkö siirtyy helposti kantaverkkoon, eikä pitkille maakaapeleille ole tarvetta. Tarkoituksena on varmistaa, ettei hankkeesta aiheudu merkittävää yhteiskunnallista haittaa ja ettei se vaikeuta luonnontai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä. n Ortenojan voimalan vuosituotoksi arvioidaan 40 GWh. n Voimala valmistuu aikaisintaan 2024. Kunnanhallitus valitsee tehdyistä ehdotuksista hankkeet kuntalaisten äänestettäväksi. Pöytyän kunnanjohtaja Mika Joen mukaan muitakin Pöytyälle kaavailtavia aurinkovoimalahankkeita julkistetaan mahdollisesti loppuvuoden aikana. Äänestäminen on mahdollista myös alaikäisille. Siinä on samoja elementtejä kuin kaavoituksessa, mutta prosessi on kevyempi. –Mikäli kunta tekee myönteisen päätöksen suunnittelutarveratkaisun osalta, hanke etenee lupakäsittelyyn ja se voi saada rakennusluvan, Pöytyän johtava rakennustarkastaja Aki Vuorinen kiteyttää. Lopullisen päätöksen tekee kunnanhallitus, joka valitsee toteutettavan hankkeesta tai hankkeet eniten ääniä saaneista ehdotuksista. Paperisen lomakkeen voi jättää kirjastossa olevaan laatikkoon. Kunnanhallitus hyväksyi maanantain kokouksessa tonttien hinnat, jotka ovat kolmessa luokassa 9–15 euroa neliöltä
Yhteensä käyttökustannukset ylittyivät 643 300 eurolla. Auranmaan Viikkolehdessä ilmoituskoosteen Auranmaan ja lähiseudun avoimista työja kesätyöpaikoista sekä ajankohtaisista koulutusmahdollisuuksista. Oripään kunnan lentokentän läheisyydestä omistaman Pruukka-nimisen kiinteistön kokonaispintaala on 151,71 hehtaaria. Lentokentän alueen kaavoituksen tavoiteaikatauluna on ollut vuodet 2025–2026. Ilmoituksen suunnittelussa sinua auttavat Sari Kaukoranta 050 5130332 sari.kaukoranta@avl.fi Meri Nordberg p. Yrittäjä / työnantaja kerro avoimista työpaikoista ja kesätyömahdollisuuksista. Ole yhteydessä niin mietitään yhdessä juuri teille sopiva ilmoitusratkaisu. Helmikuun alun tuloslaskelma osoittaa viime tilikaudelle noin 1,6 miljoonan euron vuosikatetta ja noin 800 000 euron ylijäämää. Oripään varhaiskasvatuksen tilanne on viime aikoina herättänyt paljon keskustelua ja jopa kuohuntaa. Valtionosuuksia saatiin 300 000 euroa enemmän. Ja kun kunnan markkinointia uudistetaan muutenkin, sivujen modernisointi sopii samaan yhteyteen mainiosti, Ketola sanoo. Toimintakulut ovat tämän hetken laskelmien mukaan pysyneet tehtyjen talousarviomuutosten jälkeen maltillisina. Kyselyssä nousi esiin, että työkavereiden kanssa viihdytään ja että asioiden koetaan sujuvan varhaiskasvatuspäällikön kanssa. Kiinteistö koostuu useammasta eri kokonaisuudesta.. Tekninen lautakunta on ylittänyt talousarvion 286 600 eurolla, perusturvalautakunta 446 650 eurolla ja kunnanhallitus 42 200 eurolla. Olemme pyrkineet käyttäjäystävällisyyteen ja houkuttelevuuteen. Sivuston graafisesta ilmeestä vastannut Summit Median Laura Ketola korostaa asioiden aikaisempaa selkeämpää esittämistä. Alueelle on alun perin keskusteltu kaavoitettavan asuinaluetta, mutta alue soveltuu myös yritystonteiksi. Oripään kunta saa varhaiskasvatuksen henkilöstöltä työnantajana arvosanan 7+. Ensimmäisenä muutettavana asiana Oripään varhaiskasvatuksen henkilöstö pitää tilojen toimiviksi muuttamista tai uuden varhaiskasvatusyksikön rakentamista. Tieto työvuorolistoista tulee myös osan mielestä liian myöhään. Ainakin minun mielestäni voimme puhua selkeästä parannuksesta, kunnanjohtaja Henri Partanen arvioi kunnan tiedotteessa. Sivut on toteutettu paikallisin voimin mainostoimisto Summit Median ja kunnan työntekijöiden yhteistyönä. Tämän hetken laskennan mukaan vapaa-aikalautakunnan, sivistysja perusturvalautakuntien toimintatuotot ylittyivät talousarvion summista, kun kunnanhallituksen ja teknisen lautakunnan toimintatuotot jäivät tavoitteen alle. –Minä puhuisin vanhan sivustomme modernisoinnista. Poistojen määrä ylitti tämän hetken laskennan mukaan arvion 66 000 eurolla. A V O IM ET TY Ö P A IK A T JA K O U LU TU S Varhaiskasvatuksen henkilöstö toivoo toimivia tiloja ja tiedottamista ORIPÄÄ Oripään kunta saa varhaiskasvatuksen henkilöstöltä työnantajana arvosanan 7+. Henkilöstö kokee hoitavansa työnsä hyvin, mutta henkilöstön vaihtuvuus ja sijaisten suuri määrä laskevat varhaiskasvatuspalvelujen kouluarvosanaa. Oripäässä on myös jouduttu järjestämään varhaiskasvatukselle väistötiloja ja pohtimaan tilajärjestelyjä. Kyselyn vastausprosentti oli 82 (12 kpl). Se on tällä alalla pitkä aika, joten päivitys oli perusteltu. Varhaiskasvatuksen henkilöstölle tehdyssä kyselyssä henkilöstö näkee parannettavaa etenkin mahdollisuuksissa vaikuttaa omaan työhönsä sekä tiedottamisessa. Koski uudisti verkkosivunsa KOSKI Kosken kunnan verkkosivuja on uudistettu. Osa pitää työtä kuormittavana ja uuvuttavana sekä kokee arvostuksen puutetta. Uudet sivut löytyvät tutusta osoitteesta www.koski.fi, mutta etusivulta lähtien näkymä on kokonaan muuttunut. Kunnan asukkaita palveleva informaatio löytyy sivuilta edelleen, mutta uutta on matkailijat tervetulleeksi toivottava Visit Koski -palvelu. Aura tekemässä noin 800 000 euroa ylijäämää AURA Viime vuodesta näyttäisi muodostuvan Auran kunnalle ylijäämäinen. Keskustelua herätti erityisesti varhaiskasvatuspäällikön työkuorma ja irtisanoutuminen. päivänä 2023 Uutiset teemana työvoima & koulutus ti 28.2. Myös uusia tai nykyistä toimivampia tiloja toivotaan. Uusien asukkaiden hankinta näkyy tavoitteena taustalla, mutta vähintään yhtä paljon on panostettu kunnan strategiassakin esiin nousevaan kuntalaisten hyvinvointiin. Uusilla sivuilla oikeasti uutta on Visit Koski -osuus, mutta vanhat sivut ja tonttitarjonta löytyvät edelleen helposti. –Kunnan sivut uudistettiin edellisen kerran yli viisi vuotta sitten. Oripää kiirehtii lentokentän kaavoitusta ORIPÄÄ Oripään kunta kiirehtii lentokentän alueen kaavoittamista, jotta heinäkuussa pidettävillä OKRA-messuilla päästäisiin esittelemään kunnan laajentunutta yritystonttitarjontaa. Tilanteesta huolestunut kunnanhallitus pyysi sivistyslautakunnalta selvitystä asiaan, minkä johdosta sivistysjohtaja laati ja toteutti varhaiskasvatuksen henkilöstölle kyselyn tammikuussa. 050 4491 434 meri.nordberg@avl.fi Varaa ilmoituspaikkasi viimeistään ke 22.2. Kunnan verotulot toteutuivat hieman yli 500 000 euroa suurempina talousarvioon verrattuna. Kokonaisuutena toimintatuotot ovat ylittyneet reilut 400 000 euroa talousarvioon verrattuna. Julkaisemme tiistaina 28.2. Auranmaan Viikkolehti 4 Perjantaina helmikuun 17
Optiovuosien käytössä sovelletaan tammikuussa julkaistua elinkustannusindeksiä (4,71 %) optiokauden alusta alkaen. Kokouksen alussa pidettiin lyhyt kehityskeskustelu valtuuston toiminnasta vuonna 2022. Kuosa sanoo heidän ja Oripään kunnan pitävän huolen siitä, että toiminta Oripäänkankaalla noudattaa kestävän kehityksen periaatteita. He olivat ainoat virkaa hakeneet. Tällä huolella viitataan esimerkiksi siihen, jos jokin iso kansainvälinen toimija ostaisi aikanaan yrityksen ja pahimmillaan pumppaisi Oripään pohjavesivarannot tyhjiin. –Pidämme huolen, että kunnassa ollaan ajan tasalla. Yritys maksaa vedestä enemmän, jos sen vedentarve on tätä suurempi. Valtuusto sai tiedokseen Kosken kunnan monialaisen työryhmän valmisteleman hyvinvointikertomuksen viime valtuustokaudesta ja hyvinvointisuunnitelman tälle valtuustokaudelle. –Kansainvälistä peliä on jo avattu. Tero Kuosa kertoo, että yrityksen toiminnasta on tarkoitus järjestää tiedotustilaisuus Oripäässä tämän kevään aikana. Yritys toimii Kuosan entisen yrityksen Oripään Veden toimitiloissa. Tolppanen sanoo, ettei sopimuksen myötä voida puhua enää kumppanuudesta, vaan kyse on lähinnä veden myynnistä yritykselle. Hallinto-oikeus myös katsoo, ettei valituksenalaisen päätöksen mukaisesta toiminnasta ennalta arvioiden aiheudu haittaa lähimpien asuinkiinteistöjen talotekniikalle eikä toiminta haittaa kohtuuttomasti asukkaita. Lisäksi valittaja katsoi lupahakemuksen laitetun vireille perusteettomasti. Kokouksessa hyväksyttiin myös päivitetyt rakennusvalvontataksat. . Hallinto-oikeus toteaa, ettei lainsäädäntö edellytä kiviaineksen sitovien myyntitietojen esittämistä siten kuin valituksessa on esitetty. Lautakunnan mukaan hakijoiden keskinäinen vertailu tehtiin viranhakuilmoituksessa mainittujen seikkojen ja kokonaisharkinnan perusteella. Kuosa kertoo, että mahdollisista olennaisista vedenkäyttöä koskevista muutoksista tullaan keskustelemaan ja sopimaan kunnan kanssa. AURA Auran kunta jatkaa nykyisiä sopimuksiaan koulukuljetuksista kahdella optiovuodella ajalla 1.8.2023– 31.7.2025. Määräaikaan mennessä toimeen saapui seitsemän hakemusta. Valittaja katsoi lautakunnan ratkaisseen asian ennen kaikkien tarvittavien osapuolien kuulemista. Turun Ajomies Oy on entinen Linjaliikenne Muurinen Oy.. Kyse on yrityksestä, jonka on tarkoitus viedä Oripään pohjavettä Kaukoidän, kuten Kiinan, markkinoille, mutta myös muualle maailmalle. Kuosa tavoittelee, että varsinainen toiminta saataisiin käyntiin tämän vuoden aikana, mutta se riippuu muun muassa Patenttija rekisterihallituksen käsittelystä sekä sen jälkeen haettavista investointituista. päivänä 2023 5 Uutiset Optiovuodet käyttöön koulukuljetuksissa Hallinto-oikeus hylkäsi louhintaluvasta tehdyn valituksen Ensimmäiset vesinäytteet on lähetetty Oripäästä Kaukoitään ORIPÄÄ Lari Kiviranta Oripään kunnan ja kansainvälisille vientimarkkinoille tähtäävän vesialan firman yhteistyö on hahmottunut, kun kunnanhallitus hyväksyi yrityksen vedenottoa koskevan sopimuksen. Hallinto-oikeuden mukaan asian käsittelyssä ei ole tapahtunut kuulemisvirhettä eikä päätös ole muiltakaan osin maa-aineslain tai ympäristönsuojelulain vastainen. AURA Vaasan hallinto-oikeus on hylännyt Maatalousyhtymä Heikola Janne ja Heikola Pasille myönnetystä ympäristönsuojelulain ja maa-aineslain mukaisesta louhintaluvasta tehdyn valituksen. LOIMAAN LEHDEN ARKISTO . Myös kunnan hallintosääntöä päivitettiin ajan tasalle sote-toiminnan siirryttyä hyvinvointialueelle. Varhaiskasvatuksen ryhmäavustajaksi sivistyslautakunta on valinnut suurtalouskokki Henna Lammelan ja hänen kieltäytymisensä varalta varasijalle Minna Niemen. Kertomuksen ja suunnitelman laadinnassa on kuultu nuorisovaltuustoa, vanhusja vammaisneuvostoa sekä suurimpia kolmannen sektorin toimijoita ja seurakuntaa. Tämä tarkoittaa, että mahdollisesti aiheutuvat haitat tulevat aina räjäytystoiminnallaan haittaa aiheuttaneen vastuulle. Vaikka varsinainen toiminta Oripäänkankaalla ei ole vielä alkanut, Kuosa sanoo, että ensimmäiset vesinäytteet on jo lähetetty Kaukoitään, jossa veden laatua on tutkittu. Viime syksynä sopimusta sorvattaessa esillä oli myös kysymys siitä, että sopimuksessa pitäisi määritellä se, ettei Oripäänkankaan pohjavesivarantoihin pääse käsiksi mikään kolmas osapuoli. Hän sanoo, että yritys pyrkii luopumaan muovista ja lasista ajan myötä. Valtuuston puheenjohtaja Marja Jalli (kesk.) kertoo, että onnistumisiksi koettiin muun muassa yhteistyön kehittyminen ja strategian selkeyttäminen. Tolppasen mukaan kunta voi vähentää vedenkäyttöä yritykseltä, jos näyttää siltä, että pohjavesivarannot alkaisivat ehtyä esimerkiksi kuivan kesän myötä. Kunnan sopimusosapuolena on tässä vaiheessa Maple Root Oy, jonka paikallinen edustaja ja osakas on Tero Kuosa. Yritys sai kunnalta selkänojaa toiminnalleen jo puolisentoista vuotta sitten, kun kunta päätti ryhtyä sen kumppaniksi. Valtuusto hyväksyi ELY:n kanssa tehdyn niin sanotun pakolaisten vastaanottosopimuksen. Varhaiskasvatuspäällikön valinnasta oikaisuvaatimus ORIPÄÄ Varasijalle valittu hakija on tehnyt oikaisuvaatimuksen Oripään varhaiskasvatuspäällikön valintaan. Suuri osa heistä saa vuoden 2023 aikana kotikunnan ja siirtyy kunnan sekä hyvinvointialueen palveluiden piiriin. Sivistyslautakunta valitsi tammikuussa varhaiskasvatuspäälliköksi Tanja Yrittiahon ja varalle Sari Mäkisen. Maahanmuuttoviraston tilaston mukaan Koskella asui viime lokakuun lopussa 19 tilapäistä suojelua saavaa ukrainalaista. Tuolloin ei vielä sovittu sen tarkemmin yhteistyön yksityiskohdista. –Meille on kuitenkin tärkeää, että yrityksen kotipaikka on Oripää, Tolppanen huomauttaa. Valittaja vaati luvan myöntäneen ympäristönsuojelulautakunnan päätöksen kumoamista. Oripään kunnanjohtaja Timo Tolppanen kertoo, että sopimuksen nojalla kunta voi myydä vettä yritykselle sata kuutiota vuorokaudessa yhden euron kuutiohinnalla. Tämä olikin viimeinen kerta, kun kustannuspaikkojen välisiä siirtoja tehdään valtuustotasolla. Hänen mukaansa firman hallituksessa on hallitusammattilaisia, joilla on kansainvälistä osaamista Euroopasta, Kaukoidästä ja arabimaista. Suunnitelmaa tukevat lukuisat konkreettiset tavoitteet, joiden toteutumista seurataan säännöllisesti. Kunta ei esimerkiksi ryhdy rahoittamaan yrityksen toimintaa eikä takaa sen lainoja. Maahanmuuttoviraston tilaston mukaan Koskella asui viime lokakuun lopussa 19 tilapäistä suojelua saavaa ukrainalaista. Yrityksen nimi on tarkoitus muuttaa Wild Things Finland Oy:ksi, ja sitä koskevat paperit ovat parhaillaan sisällä Patenttija rekisterihallituksessa. Kokouksessa hyväksyttiin ennen tilinpäätöksen tekoa vielä viimeiset kustannuspaikkojen ylitykset vuonna 2022. Sivistyslautakunta pitää virkavalintamenettelyä asianmukaisena ja katsoo sen täyttävän perustuslain yleiset nimitysperusteet. Lautakunta päättikin hylätä oikaisuvaatimuksen. Kunta voi vähentää vedenkäyttöä yritykseltä, jos näyttää siltä, että pohjavesivarannot alkaisivat ehtyä esimerkiksi kuivan kesän myötä. Kehittämistä vuodelle 2023 on muun muassa kuntamarkkinoinnissa, viestinnässä ja pidemmän aikavälin kestävässä suunnittelussa. Auran kunnalla on sopimukset koulukuljetuksista Turun Ajomiehen, Matka-Niinimäen ja Auran Taksin kanssa. Kunta myy yritykselle pohjavettä eurolla per kuutio, kun määrä on enintään sata kuutiota päivässä Kosken valtuusto aloitti kokouksen kehityskeskustelulla KOSKI Kosken kunnanvaltuusto kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina. Vesituotteillaan yritys hakee Kuosan mukaan uudennäköistä lähestymistapaa markkinoille, millä viitataan muun muassa pakkausten ekologisuuteen. Kosken ympäristönsuojelulautakunta myönsi helmikuussa 2021 luvan kalliokiviaineksen ottoon, kallion louhintaan sekä alueelta louhittavan kiviaineksen murskaukseen Auran kunnassa Leinakkalan kylässä sijaitsevalla Ylhäinennimisellä kiinteistöllä. Merkittävin muutos tehtiin lisäämällä taksa aurinkovoimalan rakentamisen valvontaan. Alkuperäinen tavoite yrityksellä oli saada ensimmäiset vesituotteet Oripäästä maailmalle viime vuoden aikana. Kesäkuuhun mennessä kunta valmistelee kotouttamisohjelman. Hallinto-oikeus muistuttaa, että räjäytystoiminta on ankaran vastuun alaista toimintaa. Jatkossa näihin riittää lautakuntien päätös. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina helmikuun 17. Kuosa sanoo yrityksen rahoituksen olevan jo sijoittajien puolesta kasassa. Valittajan mukaan louhinta muun muassa aiheuttaa suurta vaaraa lähialueen asuinrakennuksien perustuksille. Sivistyslautakunta toteaa, että molemmat hakijat ovat muodollisesti kelpoisia varhaiskasvatuspäällikön virkaan. Hän sanoo yrityksen saaneen tehtyä myös muutamia niin sanottuja esisopimuksia. Lisäksi sopimukseen sisältyy se, että yritys voi hyödyntää Oripään kunnan logoa markkinoinnissaan. Marja Jallin mukaan hyvinvointisuunnitelma on hyvinvointialueiden aloitettua vielä tärkeämpi työkalu kuin aiemmin. Hän sanoo yritysten omistajien olevan pääsääntöisesti kotimaisia
rento pukeutuminen KIITOS Pertti Liinoja HAUTAUSPALVELU SILTASAARI Koski Tl p. Tilaisuus on kaikille avoin. 044-2622878. Kiinnostusta herättää etenkin Varsinais-Suomen sisäinen paikallisjunaliikenne, jossa lähijunat liikennöisivät Turusta Uuteenkaupunkiin, Loimaan kautta Tampereen suuntaan sekä Saloon. Raideliikenteen ympärillä käytävä keskustelu on tällä hetkellä hyvin aktiivista. Lähetä tekstisi osoitteeseen: toimitus@avl.fi Viikon henkilö, Ennen muinoin-palsta ja rutkasti uutisia meidän netissä.. Tätä varten tarvittaisiin lakimuutos, jonka avulla alueen joukkoliikenneviranomaisena voisi toimia esimerkiksi laajennettu Föli, maakunnan liitto tai vaikkapa ely-keskus. Rakkaamme Mauno Kalevi TERÄVÄ * 22. Näppäile teksti NAPUTUS välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 17252. kello 18. Neuvotteluissa sovittaisiin kuntien etukäteen päättämästä palvelutasosta ja kustannusten jaosta. TERVETULOA sukulaiset, ystävät, naapurit kuuskymppisten kunniaksi Ilmaristen Matkailutilalle, Väänteläntie 45, Lieto lauantaina 11.3.2023 klo 16.00 alkaen. PEKKA VISURIN esitelmää pääsee kuulemaan Loimaan Veteraanituvalla keskiviikkona 22.2. Vastuunkanto Mitä lähijunaliikenne tarvitsee toteutuakseen. Ratkaistava on myös, kuka hoitaisi neuvottelut ja minkä kuntien puolesta. 041-4586411 tai jaamaanpaa@hotmail.com, tai Mikolle puh. Jos käytät nimimerkkiä, nimesi ja yhteystietosi on oltava toimituksen tiedossa. Markku Laurinen Yksipalstainen onnitteluilmoitus maksaa 15 euroa/ kappale, kaksipalstainen 25 euroa. Kirjoitukset mielellään omalla nimellä. Käsien levittelemiseen kyllästynyt n Totta on, että jokainen voi olla erikseen yhteydessä ely-keskukseen Rannikon kurvista. Muista onnitella! Rakkaamme Aila Anneli SAARI o.s. Lämmin kiitos osanotosta. Kirjoitukset mielellään omalla nimellä. Sitten kehitys lähti vanhaan venäläis-neuvostoliittolaiseen suuntaan, joka pyrkii laajenemaan joka puolelle. Toivottavat kummitäti ja Kauko sekä mamma ja Niinan porukka. Kyllä asia on niin, että kunnan pitäisi tehdä terävä aloite kurvin turvallisuuden suhteen ja tarvittaessa lyödä rahaa pöytään. Lähetä kuva tietoineen Viikkolehden toimitukseen: toimitus@avl.fi n LUKIJAN KYNÄSTÄ n Onnea n NAPUTUS n LUKIJAN KUVA n EKOVINKKI n Vielä Rannikon kurvista. Se muun muassa lisäisi asuinpaikan valinnan mahdollisuuksia: kauempana asuvakaan ei olisi välttämättä riippuvainen autosta, ja muun muassa työmatkapendelöinti sekä nuorten liikkuminen helpottuisivat. Oli ratkaisu mikä tahansa, raideliikenteen käynnistäminen ei tapahdu hetkessä, vaan lyhyenkin aikavälin suunnitelmissa puhutaan vuosista. Kylmä sota päättyi dramaattisesti. n TÄTÄ MIELTÄ -kirjoitusten enimmäispituus on 2500 kirjainmerkkiä. Toisessa vaihtoehdossa alue sopisi junaliikenteen hankinnasta liikenneja viestintäministeriön kanssa. Toimituksella on oikeus muokata tai jättää julkaisematta kirjoituksia. Oripäässä viihtyvän koskikaran. Lämmin kiitos osanotosta. Lyhyellä aikavälillä vaihtoehtoja olisi kaksi: junaliikenteen käynnistyminen alueella markkinaehtoisesti tai liikenneja viestintäministeriön järjestämänä. Neuvostoliitto hajosi ja Venäjällä oli orastavaa demokratiaa. Jokainen kansalainen voi olla yhteydessä ely-keskukseen turvallisuushuolista, mutta noteerataanko yksityisten kansalaisten yhteydenottoja tällaisessa asiassa mitenkään. Jaana ja Mikko Maanpää Ilmoitathan tulostasi ja mahdollisista ruokarajoitteista viimeistään 28.2. Anna Lehtonen kuvasi lauantaina 11.2. Ja varsinkin sinne, missä vastus on vähäinen. ANNA LEHTONEN n NAPUTA: KIITÄ, KEHU, PURNAA! Lähetä mielipiteesi Naputus-palstalle tekstiviestinä. Maksun voit suorittaa tilillemme Kyrön Seudun Op: FI87 4711 0010 0286 54. Näytetään se muillekin! Lukijan kuva -palstalla julkaistaan onnistuneita otoksia. MITÄ paikallisjunaliikenteen aloittaminen sitten vaatii. Yhden viestin hinta on 0,95 euroa/160 merkkiä. Lakimuutos voi tulevaisuudessa hyvin tulla kysymykseen muidenkin alueiden aloittaessa paikallisjunaliikennettä. Mahdolliset muistamiset virkistystilille FI61 4711 1020 0033 07 P.s. Kesällä 2022 Valonia toteutti yhdessä VarsinaisSuomen liiton kanssa kyselyn, josta kävi ilmi, että varsinaissuomalaiset haluavat maakuntaan toimivan paikallisjunaliikenteen. Nyt on Euroopassa sota, ja eversti, valtiotieteiden tohtori Pekka Visuri on tutkinut tapahtumia, jotka johtivat tällaiseen kehitykseen. Operaattori päättäisi myös palvelutasosta ja lippujen hinnoista. Jo pelkkä nopeusrajoituksen alentaminen toisi ensiapua. Myös kunnilla on vahva tahtotila paikallisjunaliikenteen edistämiseksi. Sehän oli luvannut Suomen Neuvostoliiton etupiiriin. Ennen kuin junat saadaan liikkeelle, alueen kuntien pitää pohtia, miten paikallisjunaliikenteeseen liittyvät päätökset tehdään, kuka vastaa liikenteen suunnittelusta, miten hoidetaan tarvittavat hankinnat sekä miten tämä kaikki rahoitetaan. On joukossa ihmistunteiden myös äidinrakkaus sellainen. Loiskekoski * 2.7.1942 Tarvasjoki † 13.1.2023 Lieto Ken alati valvoo ja huolta kantaa, ei itselle pyydä vaan kaiken antaa. Marja Tommola kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Veteraanituvalla esitelmä Euroopan tilanteesta Ukraina on saanut lähestulkoon koko maailman myötätunnon osakseen ja myös runsaasti apua. Neljä peräkkäistä onnettomuutta samassa paikassa on vahva peruste. Kaipauksella muistaen Markku Jouni, Teija, Ville ja Veera Sirke, Ismo, Aleksi ja Elias Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 0500 593 006 Onnea ja iloa 3+37 v rakkaalle Anna-Marille. Kurvin turvallisuudelle pitäisi tehdä jotain, eikä pelkästään viisastella. Jaanalle puh. PITKÄLLÄ AIKAVÄLILLÄ on mahdollista, että alue voisi itse kilpailuttaa junaliikenteen. Tilanne on vähän samanlainen kuin Talvisodassa. n Koskikara Aurajoessa. Toimi näin: sähköpostita (ilmoitukset@ avl.fi) kuva ja lyhyt onnitteluteksti konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä päivänä kello 10. (Onnittelutekstin maksimimerkkimäärä 140 merkkiä, 4 riviä.) Kun postitat aineiston, liitä kuittijäljennös mukaan. Joukkoliikenne on aina subventoitua eli tuettua, joten on sovittava, miten kustannukset jaetaan. Mutta jos kurvin sijaintikunnalla on tahtotila laittaa liikenneturvallisuus kuntoon, niin kunta tekee aloitteen ja antaa lausunnon. Meillekin virtasi myötätuntoa ja apua olisi tullut enemmänkin, mutta Saksa esti sen. Jos olisimme saaneet käyttöömme sen avun, olisimme varmasti saaneet paremmat rauhanehdot. Kerro mistä ja koska kuva on otettu ja kuka kuvan otti. Auranmaan Viikkolehti 6 6 Perjantaina helmikuun 17. Markkinaehtoinen liikenne onnistuu, kun operaattorilla on siihen tarvittavat luvat ja kalusto, sekä kun rata ja muu infrastruktuuri sen mahdollistavat. 6.1942 Simpele † 29.12.2022 Marttila Mikä ihanampaa Olla vois Kuin murheista Maailman nukkua pois Lämmöllä muistaen Anneli Elvi Jari perheineen Jouko perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Tuoreessa VarsinaisSuomen liiton teettämässä selvityksessä kävi ilmi eri keinoja järjestää paikallisjunaliikenne. päivänä 2023 Ilot & surut n OTITKO HYVÄN KUVAN
Kannanhoidollinen metsästys on nyt ollut tauolla useamman vuoden, eikä sitä saatu käyntiin täksikään vuodeksi. Näytetään se muillekin! Lukijoiden kuvat -palstalla julkaistaan onnistuneita otoksia. n Kalle ja Otto Pinomäki Yläneeltä poseerasivat Anselm Laaksolle viime vuosisadan alkupuoliskolla. Luken tarkan asiantuntijatyön perusteella pystymme määrittelemään, mikä on kannanhoidollisesti kestävä metsästystaso joka vuosi. Lähetä kuva tietoineen Viikkolehden toimitukseen: toimitus@avl.fi n ENNEN MUINOIN n Nyt riitti harmaus... Jorma Lehvonen ikuisti näkymät tiistaina. Peräti kolmasosa Suomen susista elää Länsi-Suomessa. Kyse oli tärkeästä kokeilusta, jolla selvitettiin, saataisiinko suden metsästyksestä samoja myönteisiä kokemuksia kuin karhun ja ilveksen osalta. päivänä 2023 7 Toistaiseksi olen talven metsästysreissuilla välttänyt kohtaamiset susien kanssa. Usein unohdamme, että susien määrä Suomessa on korkein lähes 30 vuoteen. TERTTU HONKARANTA ANNE KOIVUNEN n Kevättä kohti. On lainsäätäjän tehtävä pysyä kehityksen perässä. Petteri Orpo kansanedustaja, puheenjohtaja (kok.) n TÄTÄ MIELTÄ Lukijoilta Susiongelman ratkaisua etsimässä n Naakat oksalla. Kannanhoidollisessa metsästyksessä kantoja pidetään kurissa ja vähennetään laumojen toimintaa alueilla, joilla susilla on kielteisiä vaikutuksia. Tuntuu, että ne ovat vain lisääntyneet vuosi vuodelta. IHMISILLÄ ON perusteltu huoli lasten ja kotieläinten turvallisuudesta. Esimerkiksi Ruotsissa on noin 460 sutta ja siellä on vuodeksi 2023 myönnetty 75 kaatolupaa. Täällä on maan tiheimpiä susikantoja. Luken ennusteen mukaan kanta on ollut loppuvuodesta noin 367–482 susiyksilöä. Metsästyskavereilta olen kuitenkin kuullut, että ongelma on edelleen pahenemaan päin. Tulevina vuosina on tärkeä jatkaa järkevän ja tasapainoisen metsästysja suojelupolitiikan edistämistä. n Katso osoitteessa www.avl.fi kuva Kalle Tammelinista hevosensa kanssa. Leila Liikanen löysi jo pörheän pajunkissan luontopolun varrelta Yläneellä. SUOMEN SUSIKANTA kasvaa noin 16 prosentin vuosivauhtia. JORMA LEHVONEN. Alkaneelle metsästysvuodelle ollaan kuitenkin luomassa uutta mekanismia, jolla turvallisuustai vahinkoperusteisesti saisi kaataa poikkeusluvalla enintään 28 sutta. Terttu Honkaranta nappasi Riihikoskella kuvan ruokintapaikan monivuotisesta vieraasta, harmaapäätikasta. Kameran tähtäimeen sattui naakkapari, joka ihmetteli hiljaisen kirkonkylän menoa”, kertoo kuvan ottanut Matti Hyvärinen. Määrä on poikkeuksellisen iso myös Ruotsin mittapuulla, mutta kertoo siitä, että tilanteeseen on löydettävissä erilaisia ratkaisuja. Ratkaisu on siitä hyvä, että tällä perusteella annetut poikkeusluvat kestänevät paremmin mahdollisen tarkastelun oikeusasteissa. MATTI HYVÄRINEN n Harmaapäätikka tuli lounaalle. Suomalaisten luontosuhde elää koko ajan luonnon mukana. Se on hieno saavutus suojelutyölle, mutta aiheuttaa haasteita susien reviireillä asuville. Aiemmin ongelmana on ollut, että susien kannanhoidollisiin kaatoihin liittyviä poikkeuslupia ei ole päästy hyödyntämään valitusten vuoksi, sillä valitusten käsittely kestää niin pitkään. n Yläneen kotiseutuyhdistys toivoo lukijoiden apua tunnistamiseen ja ajoittamiseen. Kerro mistä ja koska kuva on otettu ja kuka kuvan otti. Siksi hankkeessa annettiin vastuuta paikallisille tahoille ja kannustettiin yhteistyöhön asiantuntijoiden ja eri toimijoiden välille. Kyse on tasapainon löytämisestä luonnon kanssa. Sitä ennen Suomessa oli kannanhoidollisesti metsästetty vain karhuja ja ilveksiä. Anne Koivunen hankki väriä arkeensa – ja ruokapöytäänsä. Tietoja ja palautetta voi antaa Tapio Rastaalle puhelimitse 050 5188 461 tai sähköpostilla tapio.rastas@gmail.com ANSELM LAAKSO n Riihikoskelta pölähtää. Tämä on syytä tunnistaa, jotta suojelutyön hyväksyttävyys säilyy. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina helmikuun 17. Olin maaja metsätalousministeri, kun vuoden 2014 lopulla esitin suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamista Suomessa. Viime vuosina asenneilmapiiri Suomessa tuntuu muuttuneen susien metsästykseen liittyen. Yhdessä kansalaistapaamisessa perheenisä kertoi, että naapureiden kanssa kuskaavat lapset aina autolla kouluun, kun sudet ovat tyystin lakanneet pelkäämästä asutusta ja ihmistä. LEILA LIIKANEN n LUKIJOIDEN KUVAT n OTITKO HYVÄN KUVAN. Painotin jo tuolloin, että asiassa on kyse tasapainon löytämisestä elinvoimaisen susikannan ja ihmisten turvallisuuden välillä. ”Yläneen kirkonkylällä oli valtaisa naakkaparvi
Hänen mukaansa aina pitää olla kermakakkua. Nyt kun on sellainen näytelmä, jossa lapset ovat isossa roolissa, niin päätin lähteä mukaan siihen, ja sainkin lopulta pääroolin, Silvia kertoo. Auranmaan Viikkolehti 8 Perjantaina helmikuun 17. Mutta ei se tunnut ollenkaan pahalta, koska siellä on niin hauskaa. Silvian yhdeksänvuotiaalla siskolla Violalla on myös rooli samaisessa musikaalissa. Ypäjän Musiikkiteatterin versiossa Annien pääosa on tuplaroolitettu. Turta itse miettii, että onkohan kukaan ihan täysin tyytyväinen omaan n NIMPPARISANKARI Ihmiset & ilmiöt n Oranssi ilta. Ypäjän Anniemusikaalin ohjaaja ja koreografi tulevat Helsingistä ja musiikin johto Salosta. –Se on mielenkiintoista, koska en ole aikaisemmin näytellyt. Silvia tullaan näkemään Ypäjän Musiikkiteatterin Annien nimikkoroolissa. n LUKIJOIDEN KUVAT. Se kertoo orpokodissa asuvasta tytöstä, joka yrittää löytää omat vanhempansa. Luminen kriikunapuu kylpi auringonvalossa lauantaina Yläneellä. LEILA LIIKANEN LEILA LIIKANEN TUIJA VISKARI Eija kieltää ja myöntää yhtäaikaa Eija Turtan syntymäja nimipäivä osuvat tilitoimiston vuoden kiireisimpään hetkeen, joten juhlimiseen ei juurikaan liikene aikaa. Toki nimestä on toisenlainenkin tarina. Orpokodin johtaja osoittautuu varsin ilkeäksi henkilöksi. –Minulla on Mollyn rooli. Toisen niistä tekee koskelainen, yksitoistavuotias Silvia Ojala ja toisen jokioislainen Tuuli Kantola. –Minun kaksi rooliani eivät ole Harjoitus kestää aina neljästä kuuteen, mutta joskus voi olla kymmenenkin tunnin harjoituksia. Sisko ja äiti myös mukana Paitsi että Silvia Ojala tekee Anniemusikaalissa pääroolin, osoittautuu Ojalan perhe muutenkin varsin taiteelliseksi. Monien vaiheiden jälkeen Annie kuitenkin pääsee muuttamaan samassa kaupungissa asuvan miljonäärin luokse, joka lopulta adoptoi tytön. Kevään aikana harjoituksia on valtava määrä. päivänä 2023 PÖYTYÄ/Yläne Marika Timonen Eijan Tilitupaa pyörittävän Eija Turtan syntymäja nimipäivä osuvat parin päivän sisään, joten 19.2. Mutta ei se tunnut ollenkaan pahalta, koska siellä on niin hauskaa. Olen yksi orpokodin lapsista. Molly tykkää matkia muita ihmisiä, ja hänellä on monia hauskoja kohtauksia esityksessä, Viola kertoo omasta roolistaan. n Valoa ja lunta. Vähän tietysti pitkät harjoitukset väsyttävät, Silvia sanoo. Harjoitus kestää aina neljästä kuuteen, mutta joskus voi olla kymmenenkin tunnin harjoituksia. Leila Liikanen kuvasi ystävänpäivän väriloistetta iltataivaalla Yläneellä. vietettävää nimipäivää ei juurikaan ole tullut juhlittua. Musikaaliesityksen toteuttaminen on mittava projekti. Leila Liikanen kuvasi tuulisen päivän myötä rantaan pakkautuneet jäät Pyhäjärven rannalla. –Äiti on kertonut, että naapurissa oli Eija-niminen tyttö ja hän ihastui siihen nimeen. Sen lisäksi, että Silvia ja Viola ovat vahvasti esillä musikaalissa, on myös heidän äidillään, Henrika Ojalalla oma osansa esityksessä. Silvia Ojala Ojalan perheen musikaalitiimi: Silvia, Henrika ja Viola. –Nuuka äiti valitsi nimen syntymäpäivä läheltä, että menee juhlat yhdellä kerralla, Turta sanoo. Musikaalin mittavuudesta kertoo myös se, että pelkästään pääroolin ”casting”, eli henkilön valitseminen päärooliin kesti kaksi päivää, ja oli kaksiosainen prosessi. Laulua ja tanssia olen kyllä harrastanut ennenkin. Kuvan otti Tuija Viskari. Myös Ypäjän Musiikkiteatterin puitteet ovat hienot 500 hengen katettuine katsomoineen. –Kolme, neljä harjoitusta on joka viikko. Silvia nappasi Annie-musikaalin pääroolin n Ojalan perheellä on vahva edustus Ypäjän Musiikkiteatterissa KOSKI Juha Lahti Ensi kesänä Ypäjän Musiikkiteatterissa nähdään ja kuullaan Broadwaymusikaali Annie. Henrikalla on samaisessa musikaalissa kaksi pienempää roolia ja Viola on yksi orpokodin lapsista. Mikäli juhlat kuitenkin pidettäisiin, Turta leipoisi mielellään vieraille. Musikaali toteutettiin elokuvaversiona vuonna 1982. n Jäävuoria Yläneellä
Tilaisuuteen tyytyväinen kansa antoi vapaaehtoisen kahvirahan, josta yhteisvastuukeräys saa puolet ja Lähetysyhdistys Kylväjän pakolaistyö puolet. n Viikkolehti esittelee kerran kuukaudessa julkaistavalla Nimpparisankaripalstalla Auranmaalla asuvan nimipäivän viettäjän sekä hänen nimensä taustan. Vastaavat kerhot kokoontuvat eri viikonpäivinä myös Riihikoskella ja Kyrössä. Ikävimmät uutiset maailmalta jätän lukematta, Mäki-Laurila sanoo. Tuula-Anneli Mäki-Laurila on käynyt keskiviikkokerhossa viitisen vuotta, mutta nyt hänellä on huoli kerhon huvenneesta osallistujamäärästä. Kartanokodin keskiviikkokerhossa olisi tilaa useammallekin PÖYTYÄ/Yläne Asko Virtanen Yläneen kartanokodissa kokoontuu viikoittain keskiviikkokerho eli virallisemmin sanottuna kuntouttavan päivätoiminnan kerho. –Onhan Eija vähän tyhmä nimi, joka kieltää ja myöntää yhtä aikaa, Turta toteaa naurahtaen. Monen osallistujan mielestä parasta antia on kerran kuukaudessa pidettävä bingo. Kerho alkaa aamulla yhdeksän aikaan aamupuurolla, minkä jälkeen Mäki-Laurila lukee ääneen Turun Sanomien uutisia. Kerhon tarkoituksena on tukea itsenäistä kotona selviytymistä ja ylläpitää niin fyysistä kuin psyykkistäkin kuntoa. Auralaisten lauluryhmän johtajana toimii Taisto Lehtonen ja säestäjinä Taisto ja Heli Lehtonen. Turtalla ei kuitenkaan ollut koulussa yhtään nimikaimaa samalla luokalla. Musikaalisuus on muutenkin Ojalan perheessä vahvasti läsnä koko ajan. Käytännössä kiinnostuneet ohjataan yleensä eteen päin kotihoidon kautta. Silvia nappasi Annie-musikaalin pääroolin Ojalan perheen musikaalitiimi: Silvia, Henrika ja Viola. Freyaja Freija-nimet tulevat islannin freyja-sanasta, joka merkitsee valtiatarta ja muinaisskandinaavisen rakkauden ja hedelmällisyyden jumalatarta. Ja kyllä jatkossakin haluan olla mukana näytelmissä ja musikaaleissa, Silvia sanoo. Silvia tullaan näkemään Ypäjän Musiikkiteatterin Annien nimikkoroolissa. Sen sijaan hymyillä voi Turtan mukaan aina. n Annie – koko perheen Broadwaymusikaali Ypäjän musiikkiteatterissa. ”Auran Eläkeliiton lauluryhmä ”PäivienKimallus” ehdotti Eläkeliiton Liedon yhdistyksen lauluryhmä ”Pirteille” yhteistä Ystävälle-konserttia Liedossa. Kerhossa on hyvä henki eikä politiikkaa puhuta. Silvia harrastaa laulua ja pianonsoittoa, sisko Viola taas soittaa alttoviulua. REIJO VIRTANEN nimeensä. Mutta ei Turtalle nimestään haittaakaan ole ollut. –Kerhossa on hyvä henki eikä politiikkaa puhuta, Mäki-Laurila sanoo ja toivoo, että kerholaisia saataisiin tulevaisuudessa Kartanokotiin enemmänkin. Kokoontumisen kantava idea on virkistävä yhdessäolo, johon kaikki ovat tervetulleita. Näistä selityksistä Turta kokee kirkkolaulujen ilon huudahdukset itseensä sopivammiksi. Kognitiivista kuntoa kerhossa vahvistetaan muun muassa muistelemalla laulujen sanoja, askartelemalla ja muutenkin erilaisilla aivojumpilla. Ensi-ilta 10.6.2023.. Eija-nimen alkuperästä ei ole aivan varmaa tietoa, mutta Turta olettaa nimen juontavan kirkkolauluista. –En minä ainakaan mikään valtiatar ole, sellainen kunnianhimo minulta puuttuu. –Jos on paikallisia uutisia niin kuin tänään aurinkopuistosta, luen tietysti niitä. Ja kaikki laulut tässä musikaalissa muuten esitetään alkuperäisissä sävellajeissa, eli helppoa se ei aina ole, Henrika Ojala mainitsee omasta osastaan. Otavan Uusi suomalainen nimikirja vuodelta 1988 arvelee, että nimen alkuperä saattaisi olla romanttisen runollinen. Mutta sitähän varten harjoitellaan. päivänä 2023 9 Ihmiset & ilmiöt n LUKIJAN KUVA n Lauluntäyteinen ystävänpäivä. Myös almanakkatoimisto mainitsee jo keskiajalta asti kirkkolauluissa ja virsissä esiintyneet ilon huudahdukset nimen mahdollisiksi lähtökohdiksi. Kerholaisia mahtuisi pöydän ääreen enemmänkin. –Vaikeinta minulle on tanssiminen ja laulaminen samaan aikaan. Lietolaisten laulunjohtajana toimii Lauri Kangas”, kertoo Pirkko Leiniö. Tuula-Anneli Mäki-Laurila Jarkko Elonen ja Liisa Helkkala (etualalla) sekä ryhmäohjaaja Pirjo Jalonen, Anna-Liisa Ristisuo ja pöydän päässä istuva Tuula-Anneli Mäki-Laurila kokoontuvat Kartanokodissa keskiviikkoisin. Nykyisin kerhossa näkee toisiaan viikoittain puolenkymmentä ikäihmistä, parhaimmillaan väkeä on ollut toistakymmentä. Kirja kertoo Eino Leinon kirjoittaneen puolisolleen Freya Schoultzille rakkausrunon, jossa Freya esiintyi puhuttelunimellä Eya, joka lausuttiin Eija. –Hymyn taakse voi kätkeä monia asioita, hän miettii. Mutta pääsen niiden myötä esittämään todella upeita lauluja. musikaalin juonen puolesta mitenkään keskeisiä. Kuvan otti Reijo Virtanen. Ja äiti Henrika on monille tuttu esimerkiksi Hanna & Henrika -kokoonpanosta. MäkiLaurila arvelee, että osallistujamäärän hupeneminen voi johtua siitäkin, että kyseessä on maksullinen kerho. Hän voisi mieluusti olla myös Emilia isänsä äidin toisen nimen mukaan. Tuula-Anneli Mäki-Laurila lukee kerhossa sanomalehteä ääneen. Henrikalla on samaisessa musikaalissa kaksi pienempää roolia ja Viola on yksi orpokodin lapsista. Annien roolin tekevä Silvia Ojala on jo nyt varma siitä, että tulevan kesän musikaali ei tule jäämään hänen viimeiseksi esiintymisekseen teatteriestradeilla. Tilaisuus onnistui hyvin: yli 200-päinen yleisö piti lauluista! Juontajana toiminut kappalainen Harri Ruskeepää sai itsekin laulaa muun muassa lietolaisen lauluntekijän Sauli Alipirjelän kappaleen ja Liedon kirkon virren. Eija-nimi yleistyi 1950-luvulla ja oli Helsingin yliopiston almanakkatoimiston mukaan suosionsa huipulla 1950ja 1960-lukujen vaihteeseen. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina helmikuun 17. Toiminta on nykyään hyvinvointialueen järjestämää ja ilmoittautumiset menevät keskitetyn palveluohjauksen kautta
n KOSKEN PENKKARIT n ELISENVAARAN PENKKARIT KOSKEN KUVAT: MARIKA TIMONEN. Kosken lukiossa pidetään uudenkin rehtorin aikana penkkariperinteestä kiinni ja rehtori kyyditään penkkariaamuna kouluun. Opiskelijan paras kaveri eli Google sai ansaitsemansa ykköspaikan Elisenvaaran abiturienttien iskulauseissa. Kosken lukion abit viettivät penkkareita fantasiateemalla. Senja Ahola ja Helinä Keiju eli Kaisa Laiho ottivat kisaa siitä, kummasta lähtee kovempi ääni. Rehtori Markus Niemi totesi abit sankarilliseksi joukoksi. Nella Ylitalo, Helmi Välitalo ja Minttu Matikainen pukeutuivat keijukaisiksi, koska keijuilu sopi koko kaveriporukalle ja asu vaati oikeastaan vain siipien ja korvien hankintaa. n Fantasiateemalla. Juho Lammi (vas.) luotti penkkareissa Halloweenjuhlissa käytössä olleeseen ja kaveripiirissä jo klassikoksi muodostuneeseen asuun. n Kisa. n Sankarillista joukkoa. Markus Niemi sai tänä vuonna kyydin vanhalla paloautolla. päivänä 2023 Penkkarit n Tietoa kuukkelilta. Kyrön torin varrelle oli kokoontunut väkeä riemuitsemaan abien kanssa – ja tietysti kahmomaan karkkeja. Lauri Uusitalo esitti Rölliä. n Perinteistä kiinni. Meikkiin kuuluneiden ihotimanttien kiinnittämiseen meni kuitenkin kuulemma aikaa. Auranmaan Viikkolehti 10 Perjantaina helmikuun 17. n Torilla tavataan. n Maastokuosia
Puolustuspelaamisessa Aaltonen sanoo olevansa vahvimmillaan. Urheilu . Lisäksi polveen tuli pieni murtuma. KYRÖN KUVAT: ASKO VIRTANEN. Karkkia. Lyhyet ovat monesti nopeampia ja sähäkämpiä kuin pitkät. Saara Aaltonen Saara Aaltonen kuvaa koripalloa kokonaisvaltaiseksi lajiksi. Vahva puolustaja Miten 11-vuotias voi pärjätä 14-vuotiaiden SM-sarjassa. n. n 11-vuotias. Itseään vanhempien porukassa Aaltonen kokee kehittyvänsä nopeasti. Autossa istuessaan Saara Aaltonen tekee läksyjä ja lukee kokeisiin. Lääkäri on antanut luvan pelata, kunhan polvituki on käytössä. n Katso osoitteessa www.avl.fi kuka on viikon henkilö. Korin alla ollessa pituudesta on toki etua. n On harrastanut koripallon lisäksi sählyä, painia ja yleisurheilua. Treenit pidetään Forssassa neljä kertaa viikossa ja niissä on yleensä päiväkohtaisia teemoja: puolustusta, heittoja, pallonkäsittelyä sekä pelikuvioita. Kerran viikossa kuljetuksen hoitaa isä Sauli Aaltonen, muulloin Taru-äiti. Feeniks Basketin lisäksi Aaltonen pelaa toisinaan kaarinalaisessa Ura Basketissa 13-vuotiaiden joukkueessa ja lisäksi Feeniks Basketissa ikäistensä joukkueessa. . Hän on pelannut vuoden verran SMsarjaa forssalaisen Feeniks Basketin joukkueessa. n Aloitti koripallon 4-vuotiaana äitinsä valmentamassa joukkueessa Lieto-Koriksessa. Näistä kahdesta Aaltonen saa vaihtelua ja intoa. Anniina Ranta, Siiri Vanhanen, Emmi Isomäki ja Reea Sivula olivat varustautuneet asiallisella määrällä karkkia. Joukkue on yhtä kuin kaveripiiri, jonka kanssa tulee juteltua kaikenlaisista asioista. Roosa Salon, Kenneth Rämön, Riikka Nuutisen ja Iina Turusen kaveriporukka löysi pitkän ja kivisen valinnan jälkeen yksimielisyyden yksisarvisiksi pukeutumisesta. Hänen mukaansa se vaatii nopeutta, tarkkuutta, voimaa ja toki myös pelisilmää. –Nyt on vielä tarkoitus hioa taitoja ja ensi vuonna näytetään, Aaltonen kertoo. päivänä 2023 11 AURA Timo Koskensalo Auralainen koripalloilija Saara Aaltonen haluaa jonain päivänä päästä maajoukkueeseen ja olla yhtä hyvä kuin hänen esikuvansa Sasu Salin. . Lähipiirin antama kannustus on tärkeää, mutta sen lisäksi nuori koripalloilija haluaa kiittää Auran Painiseuraa ja siellä valmentanutta Henri Virtasta. n KUKA. . SunSalilla Aaltonen käy kuntouttamassa polveaan. n. Santeri Rautalin oli pukeutunut Nalle Puhin Ruuksi ja Katariina Marttila Peter Paniksi. Tähtäin ensi vuodessa Feeniks Basketissa Saara Aaltosen joukkuetta valmentavat Petri Salo sekä Olli Hakala. n Pelaa forssalaisessa Feeniks Basketissa. Aaltosen mukaan näillä kulmin pääsee helpoiten alkuun lähtemällä mukaan LietoKorikseen. Yksimielisyys yksisarvisesta. Se muljahti viime syksynä pelin tiimellyksessä ja samalla eturistiside katkesi miltei kokonaan. n Käy Auran yhtenäiskoulua. Painiseurasta tuttu Henri Virtanen ohjeistaa häntä vapaaajan treeneissä ja ravintokysymyksissä. Etenkin keskivartalo voimistui painin parissa tuntuvasti. – Pappa katsoo usein pelejäni ja kertoo, missä olisi ollut parannettavaa, Aaltonen kertoo. Painiseura antoi kelpo eväät koripallokentille . Satumaailmasta. Painiseurasta ovat peräisin Aaltosen noudattama uuttera harjoittelukulttuuri sekä fyysinen vahvuus. n Saara Aaltonen. . Auranmaan Viikkolehti Perjantaina helmikuun 17. Omaa pituuskasvuaan Aaltonen ei jännitä, joukkueessa kun tarvitaan kaikenkokoisia. –Parantamisen varaa minulla on pallon tuomisessa ja kovuudessa, jotta pärjään kaikkein pisimpiä tyttöjä vastaan, hän arvioi. Toipuminen on edennyt hyvin. . n Saara Aaltonen, 11, pelaa 14-vuotiaiden SM-sarjassa Nyt on vielä tarkoitus hioa taitoja ja ensi vuonna näytetään. n. . – Minulla on tapana yrittää täysillä ja tsempata muita, Saara Aaltonen vastaa. Koripallo on Aaltosella verissä, sillä hänen äitinsä Taru Kanerva on harrastanut lajia ja samoin on tehnyt isoisänsä Pentti Kanerva sekä isoisän veli Kauko Kanerva. Kotikulmiltaan Aaltonen saa yhä merkittävää tukea. Hänen koko elämänsä pyörii koripallon ympärillä. Tänä vuonna joukkue on pelannut kaksi SM-turnausta. n Perheeseen kuuluu isä, äiti, kaksi pikkuveljeä ja kaksi koiraa. Hän kannustaa muitakin lapsia ja nuoria tutustumaan koripalloon. Matkat Forssaan lohkaisevat ison osan päivästä
Terhi Lehtonen. –Tämä hevostelu on vaan sellainen oma elämäntyylinsä, josta en halua eroon. Sellainen pikkutyttö on ollut myös Terhi Lehtonen, jonka pihassa on tällä hetkellä kolme hevosta. Piti vähän puuhailla ja harrastella ihan liikunnan vuoksi. Maastokokeessa mennään reittiä, jonka varrella on estealueita. Portteja saattaa olla jopa 20. TUOMAS HONKASALO Terhi Lehtosen ensimmäinen oma hevonen on täyttänyt jo 16 vuotta. Auranmaan Viikkolehti 12 Perjantaina helmikuun 17. Ponien kanssa ajaminen on siitä hauskaa, että ne ovat aika ketteriä ja menevät helposti paikoista, joista isot hevoset eivät menisi. Terhi Lehtonen edustaa Urjalan Hevosurheilijoita ja kävi syksyllä Urjalassa Rudolf Pestmanin valmennuksessa. Ruunan viimeinen kilpailuvuosi 15-vuotiaana on alkanut mainiosti: kahden nelostilan jatkeeksi Turussa perjantaina herahti kolmostila kilometriajalla 28,8a. Valjakkoajo vaatii hevoselta rohkeutta, nopeutta ja ketteryyttä. Viime vuonna teräsruuna juoksi 24 kertaa kilpaa ja otti kuusi voittoa sekä kolme muuta totosijaa. Urallaan ruuna on ennätysmenossaan ravannut vain kahdeksan kymmenystä kovempaa. Valjakkoajo on selvästi sopinut Lehtoselle, sillä hän on aluekisojen rankingin ykkösenä jaetulla sijalla auralaisen Taru Pentikäisen kanssa. . Käsittämättömän rohkeasti hevosten kanssa toimivat kuitenkin esimerkiksi monet pienet tytöt, jotka käsittelevät hevosia varmasti ja rauhallisesti. Meistä tuli valjakko, Lehtonen kertoo. –Ostin Alban suomenhevoseni kaveriksi ja opetin sen raville ihan vaan koppakärryjen kanssa. Tässä mitataan ihanneaikaa. Hän tuli vakiokuskiksi elokuussa 2021 ja loi hyvän suhteen Anteroisen ruunaan. Kisoja varten harjoitellaan pilke silmäkulmassa ja huumorilla. Sitten kaveri houkutteli minut valjakkoajokurssille Littoisiin ja se olikin sitten sitä myöten selvä. Hevoshierojan töitä osa-aikaisesti tekevä Lehtonen elelee hevoselämää, eikä usko sen muuttuvan kovin nopeasti. päivänä 2023 Urheilu Kopsu elää uutta nuoruutta RAVIURHEILU Rauli Ala-Karvia Tarvasjokelaisen Reijo Anteroisen kasvattama, omistama ja valmentama suomenhevosruuna Kopsu tuntuu uransa loppuvuonna olevan viikoittain paremmassa kunnossa kuin varsavuosinaan. Maastokokeessa esteet ovat kiinteitä ja irrallisia. Nuoruusvuosina oli jokunen vuosi taukoa, mutta sitten, kun omat lapset olivat pieniä, aloin taas käydä ratsastustunneilla itsekin, Lehtonen muistelee. Koulukokeessa mennään kentällä tiettyä reittiä, vähän kuten kouluratsastuksessa. Sillä tavalla otetaan tosissaan, mutta ei ruveta liikoja piiskaamaan, Lehtonen kertoo. Tässä juuri tuo ponin ja hevosen rohkeus punnitaan, Lehtonen selventää. Ypäjäläinen Mikko Huttunen on taituroinut Karkun pojan juoksuihin erinomaisen otteen. Tarkkuuskokeessa mennään läpi keilapareista, joiden päällä on pallot. Valjakkoajo vei mennessään . –Totta kai kisoihin treenataan, sillä kisoissa täytyy olla hyvä kunto, että hevonen jaksaa. Tätä kisoissa aina nauretaankin, että mistähän noi shettiskuskit meinaavat tällä kertaa mennä, Lehtonen naurahtaa. Kaksikon seuraava koitos on tänään perjantaina Porissa. Valjakkoajokisoissa on kolme osaa. Lehtonen harrasti ensin kouluratsastusta, mutta nelisen vuotta sitten hän hurahti valjakkoajoon shetlanninponinsa Alba Papshmirin kanssa. Jos pallo tippuu keilaan törmätessä, tulee virhepisteitä. –Kisat ovat menneet hyvin. Hevoset kotipihassa aiheuttavat aina töitä, mutta kun hevoselämäntavan on aloittanut jo pikkutyttönä, sitä jaksaa sitten isonakin tyttönä vielä puuhata. –Voi olla vesiesteitä ja jotain putoavia pallojakin. HEIDI SINDA Alba Papshmir on utelias ja ihmisystävällinen poni. –Kyllä minä ihan pikkutytöstä asti olen hevosten kanssa toiminut ja puuhannut, eivätkä ne ole koskaan pelottaneet. Hevostelu on Terhi Lehtoselle elämäntapa AURA Tuomas Honkasalo Hevoset ovat monen mielestä hieman pelottavia eläimiä, sillä niiden iso koko ja hurja vauhti saattavat olla liikaa. Ypäjäläinen Mikko Huttunen on ajanut tarvasjokelaisen Kopsun kilpailut toissa vuoden elokuusta alkaen. TUOMAS HONKASALO Kaveri houkutteli minut valjakkoajokurssille Littoisiin ja se olikin sitten sitä myöten selvä
Paikalla on myös Säkylän Sotilaskodin myyntiauto. Tervemenoa-ohjeet ?. klo 18 Kyrön seurakuntakodilla hapanjuurileivontakurssin. ?. . Tiinadiakoni kertoo ajankohtaisista asioista, ja tuttuun tapaan Hannu laulattaa Viisikielistä. Tilaisuus on maksullinen ja kaikille avoin. Juuri sinulle – Hapanjuurileivontaa Kyrön Martat järjestää tiistaina 28.2. . Kurttuset, Köhäkurkut, tuolijumppa hiihtolomalla. vietämme Eläkeliiton kirkkopyhää Tarvasjoen kirkossa. klo 14 keilausryhmä Loimaan keilahallilla. Äänestyksen voittaneen ehdotuksen toteuttamista voi seurata kunnan kotisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Lentopallo tiistaisin klo 19.30–21 Mellilän palloiluhallilla. . La 25.2. Sunnuntai . . Ehdotusten tulee olla toteuttavissa varatun määrärahan puitteissa, mutta ehdotus voi vaatia myös vain osan määrärahasta. Laskiaisrieha Tarvasjoella Laskiaisrieha Tarvasjoella Vuorilinnassa (Salomäentie 9) ja urheilukentällä sunnuntaina kello 11–14. Pe 24.2. klo 13 POP-pankin kerhotilassa. klo 13 yhdistyksen vapaaehtoisten kokoontuminen lounasravintola Juhliksessa. SEURATOIMINTA OSALLISTUVA BUDJETOINTI VUODELLE 2023 Sinä 16 vuotta täyttänyt pöytyäläinen! Nyt sinulla on mahdollisuus osallistua päättämään, mihin kunnan rahaa käytetään. Melliläjärven saunaja uintivuoro perjantaisin klo 17–20. Voit antaa ehdotuksesi kirjastoissa tai kunnan internetsivuilta www.poytya.fi löytyvällä sähköisellä lomakkeella. klo 17–22. Palsta on tarkoitettu ensisijaisesti yleishyödyllisille yhteisöille, eikä palstalla julkaista tietoja tapahtumista, jotka ovat liiketaloudellista toimintaa. Enskalle viim. . . klo 18. TPS–RoKi jääkiekko-ottelu kello 16.30 alkaen ATP-Areenalla. klo 11–12 Päivien Kimallus -kuoroharjoitus Auraamon olohuoneessa. 29.4. Retkiin ja kokouksiin voidaan viitata tarkemmin ”muistutuksena” mikäli ilmoitus on julkaistu lehdessä aikaisemmin. Marttilan Talvirieha Marttilan Talvirieha pidetään laskiaistiistaina 21.2. Tiistain lehteen tulevat tiedot tulee jättää aina edeltävään perjantaihin kello 15:een mennessä ja perjantain lehteen tulevat tiedot keskiviikkoon kello 15:een mennessä. Eläkeliiton Tarvasjoen yhdistys. . Ostarin kirppis avoinna ti–pe klo 10–17, la klo 12–15 osoitteessa Sahantie 3. Järj. Ehdotuksia kerätään ajalla 13.2.– 28.2., minkä jälkeen kuntalaiset saavat vielä äänestää toteuttamiskelpoisista ehdotuksista mieluisiaan. Ma 27.2. Illan aikana käydään läpi leivonnan eri vaiheet. Porinakerho Kuokalla ke 22.2. Näyttelyn avajaisia vietetään lauantaina klo 12–15 ja silloin taideperhettä jututtaa sanamaija, Tairekallerian suojelija Heli Laaksonen. Eläkeliiton Karinaisten yhdistys ry. 4.4. ja ilm. sokkoretki. Yläneen Eläkkeensaajat Op:n kerhohuoneella: tiistaikerhot 21.2. Kokonaisturvallisuuspäivä Oripään Reservialiupseerit ry järjestää kokonaisturvallisuuspäivän K-Market Orippään piha-alueella lauantaina klo 12–14. Luvassa on kilpailuja, mysteerejä, loitsimista ja muuta mukavaa viihdykettä koko perheelle. . Pöytyän kunta kerää nyt kuntalaisten ehdotuksia rahan käyttökohteista. Bocciaa perjantaina klo 14–16. laivareissu, iltalähtö Viking Greisillä, varattu 50 hengelle. klo 12. Laskiaislounasta Honkamäessä Tervetuloa viettämään laskiaissunnuntaita klo 11–14 Honkamäkeen (Honkamäentie 60, Koski). uintimatka Lehmirantaan. Ilmoittautumiset matkanvetäjälle yhteystietoineen; Ari Numminen puh. Tied. Puhujavieraaksi saapuu Radio Deistä tuttu Taisto Laakso, jonka aiheena on pyyntö ”puhalla, Jumalan tuuli”. . ?. . To 23.2. 2 km mittaiselle Hirvasojan luontopolulle. Hannu Ilola vastaa musisoinnista. Tarjolla nuotiomakkaraa, laskiaispullia ja kuumaa juomaa. Ensi viikolla ei pelata bocciaa Nuortentuvalla: se on kiinni. Tiistaina 11.4. Tervemenoa-tiedot voi jättää osoitteessa www.avl.fi/menot tai sähköpostittaa osoitteeseen tervemenoa@avl.fi (ei liitetiedostoja). Tapahtumassa voi keskustella turvallisuuteen ja maanpuolustukseen liittyvistä asioista. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry: ma 20.2. Seurakuntailta Kyrössä Kaikille avoin seurakuntailta Kyrön seurakuntakodilla perjantaina 24.2. klo 14 alkaen. Perjantaikerho 24.2. klo 16.30 Riihikosken kirjastossa. mennessä Tertulle numeroon 050 569 6933. klo 15 alkaen bocciaa yhtenäiskoululla. Turun kaupunginteatteri, Hiljaiset sillat. Ehdotuksen tulee toteutua Pöytyällä sekä lisätä hyvinvointia Pöytyän kunnassa. Vaihdetaan ajatuksia Silja Laitosen kirjasta Valinta sekä valitaan taas uusi yhteinen luettava kirja. päivänä 2023 13 Menot Lauantai . Tapahtuman järjestää Salon seurakunta. . ELÄKELÄISET Eläkeliitto Auran yhdistys ry. . . . Ohjelmassa kärryajelua hevosella, hiihtolatu lumitilanteen salliessa (omat sukset mukaan), rastiratoja, Paimionjokeen tutustumista vedenlaatua tutkien sekä erilaisia pelejä ja leikkejä. Ilmoittautumiset 23.2. . Harry Potterin teeman mukainen pukeutuminen on myös suotavaa, mutta ei pakollista. La 25.2. klo 12 Tartu kirjaan -lukupiirissä Olohuoneella: Arabian Heljä. TERVEMENOA Loimaan seudun Kuulolähipalvelu ke 22.2. ?. . Mennään kimppakyydeillä. Palsta on maksuton. Päiväkerho Kosken Osuuspankin kokoustiloissa pe 24.2. Paikalla on myös Oripään VPK. Su 26.2. laivaristeily, Grace. klo 13 Kerho vanhustentalon kerhohuoneella. Eläkeliiton Koski Tl yhdistys. . MTK-Koski Tl myy hernekeittoa ja pannukakkua (alle 12-vuotiaille ilmainen). kirkkoherra Hanna Lehto. . Myynnissä on kenttäkeittimillä aamupäivän aikana keitettyä hernekeittoa edulliseen hintaan. 22.2. klo 17–18.30. Majataloiltaan Iltalamppu syttyy Kosken seurakuntatalossa torstaina 23.2. Ohjattu vesijumppa klo 12. . Ma 20.2. Vieraana palomies Marko Saarinen aiheena paloturvallisuus. Tapahtuma järjestetään Riihikoskella keskiviikkona 22.2. . Tervemenoissa julkaistaan tiedot tapahtumista, jotka ovat viikon sisällä lehden ilmestymisestä. Riihikosken kirjapiiriin Kirjapiiri kokoontuu taas tiistaina 21.2. Ke 22.2 Laulavat eläkeläiset HVK:n ruokasalissa klo 13.30. (Ruokaliput aikuiset 8e, lapset 7–14 vuotta 4e, alle 7-vuotiaat ja rippikoululaiset ilmaiseksi.) Ohjelmassa myös kahvikakkuarpajaiset: arvonta klo 12.15. Seuratoiminta on tarkoitettu vapaaehtoista kansalaistoimintaa harjoittavien yhdistysten, aatteellisten järjestöjen ja seurojen sisäistä toimintaa, jäsentoimintaa palvelevien, lyhyiden toimintatiedotteiden julkaisemiseen. . Buffetin järjestää Riihikoskella salibandyjoukkue ja Yläneellä koulun oppilaskunta, joten varaathan mukaan kolikoita herkuttelua varten. ?. Ohjelmassa lasten hiihtokisat sään salliessa tai muuta urheilullista ohjelmaa ja hevosajelua. 044 484 8147. Pe 17.2 klo 15–17 bocciaa Auran Op-Areenalla. Jätä seuratoimintatiedot nettisivuiltamme löytyvällä lomakkeella (www.avl.fi/ menot). ?. outijarvela.omaisoiva@gmail.com Mellilän kyläyhdistys ry. Lapsille luvassa kivaa puuhaa. klo 17 erityisperheiden hohtokeilaukseen vielä paikkoja. . karaoketanssit Auraamon olohuoneessa (Turuntie 1, Aura). . Lähetyksen hernekeittolounas Lähetyksen hernekeittolounas Yläneen seurakuntatalolla laskiaissunnuntaina jumalanpalveluksen (klo 10–11) jälkeen klo 13 asti. . 041 478 7102. Eläkeliiton Yläneen yhdistys ry: kerhotoiminta: ma klo 13 laulukuorot OP:n kerhohuoneella, ti klo 15 boccia yhtenäiskoulun juhlasalissa, Torstaikerho 23.2. klo 14–18 Nuorisoseurantalolla (Härkätie 1461, Ollila, Marttila). Yhteislauluja, vetäjinä Saara-Helena ja Teemu. ?. Palsta on maksuton.. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina helmikuun 17. Ke 22.2. Musiikkivieraiksi saadaan Eevi ja Juuso. Vieraana ja alustajana Timo Soini. Messu ja kirkkokahvit klo 10. Flikat & faija – innoittajana luonto Luontokapinetin Tairekalleriassa avautuu lauantaina ennen näkemätön isän ja tyttärien taidenäyttely: luontoasiantuntija ja Turun yliopiston vastaeläköitynyt konservaattori, Raision Attenborough Ari Karhilahti tyttärineen tuo taidettaan Kapinetin seinille. Ke 22.2. Seuratoiminta-ohjeet ?. . klo 14 seurakuntatalolla, lukuset. Hartaus ja loppusanat vt. Vieraana Vakka-Auranmaan Osuuspankista asiakasneuvoja. Avajaisten ajan luontonäyttelyyn vapaa pääsy. Osana vuoden 2023 talousarviota kunnanvaltuusto päätti varata 20 000 euron suuruisen määrärahan käytettäväksi kuntalaisten ehdottamalla tavalla. Osallistuva budjetointi toteutetaan tänä vuonna teemalla hyvinvoinnin lisääminen. Potter-tapahtuma on tulossa myös Kyrön kirjastoon myöhemmin keväällä. Olette sydämellisesti tervetulleita yhdessäoloon ja viihtymään, iltateetä unohtamatta. pelikerho Nuokkarissa klo 11–16. Digikahvila on seuraavan kerran maaliskuussa 8.3. Pe 24.2. Tapahtuman järjestävät Paimionjoki-yhdistys, Marttilan kunta, Härkätien 4H, Ollilan seudun kylätoimikunta, Marttilan Nuorisoseura, Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys, Siutilan PK Kivi Oy, Villa Voittola. klo 17–21. Tervemenoa-palstalla julkaistaan auranmaalaisille tarkoitettuja menovinkkejä kaikille avoimista tilaisuuksista. ?. klo 12 ballot byörii Olohuoneella (Heimolinnankatu 3, Loimaa). ?. klo 13 käsityö-, askarteluja muistikerho vanhustentalon kerhohuoneella. klo 13 pulinakerho. Ti 21.2 klo 10 tuolijumppa Olohuoneella. Papusoppaa, grillimakkaraa sekä kahvia, lämmintä mehua ja laskiaispullaa. Vetäjänä Marko Harkas. Häneltä voi myös kysellä lisätietoja. Kahvitus alkaa klo 16.30, varsinainen tilaisuus klo 17. Retket: 18.3. Emmi Lukkarila tulee kertomaan leivän teosta ilman teollista hiivaa. Muistakaa ottaa kortit mukaan. Tiistain lehteen tulevat tiedot tulee jättää aina edeltävään perjantaihin kello 15:een mennessä ja perjantain lehteen tulevat tiedot keskiviikkoon kello 15:een mennessä. Aikaisemmin pääsevät mukaan tapahtumat, joihin on ennakkoilmoittautuminen tai -lipunmyynti. Ma 27.2. Naisten Liigaa Naisten Liiga tulee Tarvasjoelle lauantaina. Eläkeliiton Marttilan yhdistys ry. . klo 9–10 Kyrön terveysasemalla. Pe 24.2. Kirjaston tiloissa voi kokeilla Ekoase-ammuntaa sekä mittauttaa kehonkoostumuksensa Inbody-laitteistolla edulliseen hintaan. puh. Palstalla ei julkaista maksullisten tilaisuuksien eikä yleisötilaisuuksien ilmoituksia. Harry Potter -tapahtuma kirjastossa Riihikosken ja Yläneen kirjastoissa pääsee seikkailemaan Harry Potterin maailmassa. ?. Ke 22.2. Tulevia tapahtumia . Päivään voi myös sisällyttää retken läheiselle n. . klo 17–18.30 ja Yläneellä tiistaina 28.2. Turun konserttitalo, Ilkka Vainion juhlakonsertti, 16.5. Tarvasjoen Nuorisoseura, Tarvasjoen Urheilijat, Tarvasjoen MLL ja Tarvasjoen lähetystyö. Karaoketanssit Työväentalolla la 25.4. Muista ottaa oma kahvimuki mukaan
Sääntömääräinen vuosikokous. Ne tullaan antamaan lukion aloittavien opiskelijoiden käyttöön. klo 9.30 Ulkoilukerho Riihikosken srk-talon piha-alueella. klo 18 junnuilta Kaupunginkirkolla, ilm. 02 776 4500. Opinsys:in tarjouksessa käytetyn koneen kokonaishinnaksi tulee 526,45 euroa. klo 18 tuhkakeskiviikon messu srk-talolla, Sandberg, Kraft. Tervetuloa. . To 23.2. Hyvän mielen lenkki klo 10 srk-talolta. Jp:n jälkeen Lähetyksen hernekeittolounas. Lisäksi työryhmässä tulee olemaan edustajia muun muassa Auran kunnasta, yrityksistä, nuorkauppakamarista, oppilaitoksista sekä nuorisovaltuustosta. klo 12 Tilkkupiiri Yläneen srk-talolla Ti 21.2. Kosken lukio tilaa 50 tietokonetta KOSKI Sivistyslautakunta on päättänyt, että Kosken lukio saa tilata 50 kannettavaa tietokonetta Opinsys Oy:lta. Ma 20.2. Ennakkoilmoittautuminen Pöytyän seurakunnan kotisivuilta löytyvän linkin kautta tai suoraan kansalaisopiston sivuilta. Ke 22.2. klo 13 Kultaisen iän kerho Oripään srk-talolla klo 18 Auranlaakson kansalaisopiston luento Oripään srk-talolla. Aiheena Tähtitiedettä: FT Pasi Nurmi. Kutsutaan Kosken alueella vuoden aikana kastettuja sekä tämän vuoden 3-vuotiaita perheineen. Työntekijät tavoitettavissa: Diakoniatyö: Minna Majuri-Kiiski p. klo 9 Aamukahvit Riihikosken srk-talolla klo 14 Ehtoollishartaus Kartanokodissa klo 17 Kaikille avoin seurakuntailta Kyrön srk-kodissa. Tiinan tiistai klo 10 srk-talossa; Orre. Musisoinnista vastaa Hannu Ilola. Ohjelma 8.3: klo 9–9.45 avaus, tutustuminen, odotukset, klo 10–10.45 ulkona liikkuminen ja ulkoiluympäristöt, klo 11.15–12 apuväl. Marttila Ti 21.2. Täysin uudet koneet eivät myöskään ole varteenotettava vaihtoehto, koska koneiden käyttövalmiiksi saaminen vaatii ylimääräistä resurssia, jota lukiossa tai kunnalla ei ole. klo 10 Messu Yläneen srktalolla, Lehto, A Peltonen Galindo klo 13 Jumalanpalvelus Kyrön srk-kodissa, Dubbe, Perko, kirkkokuoro klo 18 Iltamessu Pöytyän srk-talolla, M Peltonen Galindo, Heimola, mukana rippikoululaisia Muut tilaisuudet: Pe 17.2. Leikittäjinä Kosken ja Marttilan isoset. To 2.3. Keräys jatkuu maaliskuulle asti ja tuotteita luovutetaan vähävaraisille perheille vastaanottokäyntien yhteydessä. klo 10 Jumalanpalvelus Yläneen srk-talolla, Dubbe, A Peltonen Galindo. Toteutuksesta vastaavat Voimaa vanhuuteen -hanke yhteistyössä Pöytyän kunta ja seurakunnan diakoniatyö sekä Varha. Toteutus kansalaisopiston ja Pöytyän seurakunnan yhteistyönä. Jumalanpalvelus sunnuntaina 19.2. kirkkoherra Hanna Lehto. www.auranmaanviikkolehti.fi = www.avl.fi Tilaa Viikkolehti! www.tilaajapalvelija.fi. ja ilm. Ti 21.2. 044 522 0088, Aira Putkonen p. klo 10 Kohtauskulma Kyrön POP Pankin kerhohuoneella klo 18 Diakoniatoimikunnan kokous Pöytyän srktalolla To 23.2. Tehdään yhdessä hyvää lahjoittamalla keräyskärryyn kuivatuotteita, säilykkeitä ja pesuaineita. mennessä seurakuntatoimistoon 02 7764 500 tai poytya.virasto@evl.fi Kerrothan samalla mahdollisesta erikoisruokavaliostasi ja kyytitarpeestasi. Ke 8.3. etukäteen tapahtumakalenterissa. Auranmaan Viikkolehti 14 Perjantaina helmikuun 17. pe 24.2. Hiihtolomakivaa lapsille ja lapsenmielisille klo 14–17 srk-talolla. Yhteistyössä Yläneen eläkeliiton yhdistyksen kanssa. ja liikkumisessa avustaminen, turvallisuustekijät, klo 12.15–13 ryhtyminen ulkoiluystäväksi, välitehtävän ohjeistus. klo 9.30 Perhekerho Kyrön srk-kodissa klo 12.30 Keva-kerho Riihikosken srk-talolla Ma 20.2. Tied. poytyanseurakunta.fi Kastettu: Tyyne Aino Vilhelmiina Lehtonen (Yläne) www.salonseurakunta.fi Koski Su 19.2. Kastettu: Linnea Miisa Matilda Eskelinen Kuolleet: Liisa Annikki Mäkilä 102 v, Tenho Mikael Ala-Koppala 93 v, Pirkko Sinikka Roiha 91 v, Kaija Helena Kivistö 89 v. jaaskelainen@evl.fi Äitien Lataamo 17.– 19.3. Kunnanhallitus nimeää työryhmään kolme luottamushenkilöä. Ke 22.2. Tietoa tämän vuoden keräyksen kohteista. Ulkoiluystäväksi iäkkäälle -kurssi, koulutus on kaksipäiväinen Voimaa Vanhuuteen -projektiin liittyvä, kaikille asiasta kiinnostuneille. Hernekeittoa Yhteisvastuun hyväksi klo 12–14 srk-talossa. 040 657 9680, Juha Dubbe p. Luentoihin on vapaa pääsy. sirpa.laaksonen(at) evl.fi tai 0400397468. LOIMAAN SEURAKUNTA 040 576 4757 Pöytyän seurakuntatoimisto avoinna ma ja to klo 9–12 (Turuntie 1187, Pöytyä kk). Halssin leirikeskuksessa Sauvossa. Lisätied. Tarjoukset eivät ole täysin vertailukelpoisia, koska vain Opinsys pystyy tarjoamaan täyden palvelun paketin: tavallisen opiskelukäytön lisäksi tarvitaan automaattisesti päivittyvä Abittikoejärjestelmä sekä kattavat huoltoja tukipalvelut. 050 598 0745, svetlana. Hartaus ja loppusanat vt. Pöytyän seurakunnan diakoniatyön Soppaa ja saippuaa -keräys on käynnistynyt alueemme ruokakaupoissa. viim. Tarjolla monenlaista toimintaa ja tikkupullaa. Liedossa srktalolla; lauluja hengitystekniikkaa, osallistuminen yhteislauluiltaan. klo 18 Lyhyt iltakirkko Kyrön srk-kodissa, Dubbe, Perko Su 26.2. klo 10–15 Pöytyän srk-talolla. Lukiolla on kahden vuoden kokemus Opinsys:in Lukiolaiskannettavista ja sekä opiskelijat että opettajat ovat olleet tyytyväisiä tietokoneiden toimintaan ja käytettävyyteen. klo 12.30 kehitysvammaisten iloinen iltapäivä Kanta-Loimaan srk-talolla. Pe 24.2. Su 26.2. Ke 22.2. Perhekirkko klo 10 kirkossa; Saarinen, Haapalainen, Koskivainio. Palvelut puhelimitse ma ja to klo 9–12 ja 13–15 sekä ti klo 9-12 p. Ohjelmassa mukavaa yhdessäoloa, karaokea, kahvit ja hartaushetki. To 23.2. Mukana Merelle ja Alberto. 044 507 8991, Merelle Peltonen Galindo p. Mukana Radio Dein Iltalamppu-ohjelmien toimittaja Taisto Tapio Laakso, musiikista vastaa Hannu Ilola. LIEDON SEURAKUNTA AURANMAALLA Mellilä Loimaan seurakunta www.loimaanseurakunta.fi Laskiaissunnuntaina 19.2. Tutun Tupa klo 9–11 srktalossa; Orre. klo 18 tuhkakeskiviikon iltakirkko Kaupunginkirkossa (Koivunen-Sätilä, Pihlajamaa, Kirkkokuoro). Matemaattisten aineiden opettaja Marjukka Heinonen pyysi tarjousta opiskelijoiden koneista seuraavilta tarjoajilta: Opinsys, Taitonetti, Dustin ja Atea. klo 10 Messu Oripään srktalolla, Thurén, Perko klo 13 Jumalanpalvelus Kyrön srk-kodissa, Dubbe, Perko To 23.2. klo 14 Esikoiset ry:n seurat Kyrön srk-kodissa Ikääntyneiden talvipäivä ti 28.2. Kahvia ja jutustelua. Työryhmän pääasiallisina tehtävinä on tehdä esityksiä ja aloitteita kunnan elinvoiman kehittämiseksi, toteuttaa kunnan elinvoimaohjelmaa, ottaa kantaa kunnassa vireillä oleviin ja elinvoiman vastuualueeseen kuuluviin asioihin sekä edistää tiedonkulkua toimijoiden välillä. klo 11–14 kirkkoalueen lähetystiimi laskiaistapahtumassa Vuorilinnassa (Salomäentie 9): hernekeittoa lähetystyön hyväksi, 6 e annos. klo 10 messu Loimaan Kaupunginkirkossa (Pääkkönen, Jormanainen) Radiointi Järviradio 92,8 MH, kahvi. Muuta To 16.2. Kolmen kerran kuoro 10.–12.3. SALON SEURAKUNTA PÖYTYÄN SEURAKUNTA n Kokouksia Yläneen Erämiesten TALVIKOKOUS Yläneen Erämiesten majalla sunnuntaina 26.2.2023 klo 13. Elinvoimatyöryhmä on kunnan, sen alueella toimivien yritysten, oppilaitosyhteistyötahon ja nuorisovaltuuston edustajan yhteistyöelin. . Vierailijana Timo Soini. Isoset: Isoshaku kesän leireille on auki tapahtumakalenterissa kotisivuilla. Sään sallimin mahdollisuuksin. Eri alojen vierailijoita, paljon tietoa, yhteistä porinaa ja tekemistä. Pe 24.2. Ti 21.2. Teetarjoilu. Leikitään, lauletaan ja vietetään aikaa yhdessä. Klo 18 lähetysilta Kanttorilassa. Musiikkivieraina Eevi ja Juuso, diakoniatyön kuulumisia Tiinalta. klo 11 ruokakassien jako Kaupunginkirkolla. To 23.2. Kaakao-kärry, nuotio makkaraa, ulkopuuhaa. Lisätietoja www. . 050 596 9441, Marja Seppälä p. ja ilm.: liedonseurakunta.fi/ tapahtumat Liedon seurakunnassa kastetut: Olivia Vilma Riina Haapala, Saimi Hellevi Kari, Tyyne Aune Unelma Lahtinen, Aleksanteri Olavi Antero Nummelin, Amelia Aleksandra Saari kuolleet: Regina Johanna Soinio 95 v.; Pentti Alfred Hirvelä 93 v.; Rita Maj Suova 82 v; Aila Anneli Saari 80 v; Jaakko Ilmari Malmi 77 v; Seppo Olavi Laiho 73 v. klo 15.30–16.30 yleisöluistelu jäähallilla: puolet kentästä kiekkoileville, puolet muille luistelijoille. Klo 16.30 naisten raamattupiiri Kanta-Loimaan srk-talolla. klo 8.30 Aamulenkki Yläneen srk-talolta klo 13 Ehtoollishartaus vuodeosastolla klo 14 Ehtoollishartaus Riihikodissa klo 14 Lukuset Yläneen srk-talolla. 040 525 8875 Papit: Hanna Lehto p. Puhujana Esa Yli-Vainio. Verryttelyn jälkeen lenkki oman jaksamisen mukaan. Lisää: p. Ilmoittautumiset 21.2. klo 18.30 keskusteleva raamattupiiri srk-talolla. päivänä 2023 Jumalanpalvelukset: Su 19.2. klo 9–11 perhekerho Mellilässä, Veturinpuistossa. Jumalanpalvelukset Youtubessa kanavilla Liedon seurakunta ja Seurakunta Tarvasjoella. Majataloilta ”Puhalla, Jumalan tuuli” klo 18 srktalossa. klo 18 Toivoa naisille -ilta srk-toimistossa. Aura Ke 22.2. Kahvitus klo 16.30. Kastettu: Jouko Eliel Korpinurmi Siunattu: Mauno Kalevi Terävä 80 v, Paula Kaarina Tiensuu 79 v, Anne-Maria Aarikka 70 v . . klo 8 Perheiden ulkoilupäivä Haukkavuoren ulkoilualueella. klo 12 Mustajärven leirikeskus Parravahantie 331, Mellilä. klo 14 lähetyspiiri (Sley) Kaupunginkirkolla. . klo 10 laskiaissunnuntain messu kirkossa, Pietilä, Kraft. Kahvia ja jutustelua. Elinvoimatyöryhmä Auraan AURA Kunnanhallitus päätti perustaa elinvoimatyöryhmän, jonka on määrä toimia kuluvan valtuustokauden loppuun asti. Ke 22.2. Tarvasjoki Su 19.2
Lisätietoja antaa: Johtava rakennustarkastaja Aki Vuorinen p. klo 9-15) p. Lehti ei vastaa ilmoituksen poisjäämisen aiheuttamasta vahingosta. 290 m 2 ja talousrakennuksen n. Pinta-alat ovat suuntaa antavia. Kiinteistö on mahdollista liittää kunnan talousvesiverkostoon Piimätien varrella kulkevan vesijohdon kautta. Rakennuksen katto on uusittu vuokralaisen toimesta. Aurassa 17. Aurinkovoimalan teho on 41 MW(AC). Rakennuksista ei ole piirustuksia. Kohteena olevat kiinteistöt ovat 636-422-3-0, 636-423-1-15, 636-423-1-69 ja 636-422-1-9. Ilmoita samalla mahdolliset erityisruokavaliosi. https://uusi.opistopalvelut.fi/auranlaakso/fi/ tai (ark. Kohteeseen ei ole tehty kuntotarkastusta ja kiinteistö myydään sellaisenaan. helmikuuta 2023 AURAN KUNNANHALLITUS AURAN KUNTA AURAN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään maanantaina 20.2.2023 klo 18.00 Aurasalissa, Urpontie 2. lounas ja kahvi) ja se laskutetaan. Päätös on julkipantu kunnan ilmoitustaululle ja pöytäkirja on luettavissa kunnan www-sivuilla aura.fi. Tarjouksessa on hyvä mainita myös kiinteistön tuleva käyttötarkoitus. Muista kaupan ehdoista sovitaan hyväksytyn tarjouksen jättäjän kanssa erikseen. 128 m 2 . n Osoite: Kehityksentie 3 21800 Kyrö n Puhelinvaihde: (02) 588 8950 n Sähköpostit: toimitus@avl.fi, tilaukset@ avl.fi, ilmoitukset@avl.fi, etunimi.sukunimi@avl.fi n Toimitus: Päätoimittaja: Asko Virtanen (02) 588 8970 Tuottaja: Sirpa Virtanen 588 8971 Toimittajat: Timo Koskensalo 588 8972 Marika Timonen 588 8974 n Ilmoitusmyynti, henkilöja yritysasiakkaat: Sari Kaukoranta (02) 588 8961 Myyntijohtaja SSSkonsernin paikallislehdet Sari Kuusinen 040 5390 969 sari.kuusinen@sss.fi VASTUU ILMOITUKSISTA: Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin mahdollisesti tulevista virheistä ei lehti vastaa. Kiinteistötunnus 636-410-1-66. Rakennusten rakentamisvuodet eivät ole tiedossa, mutta koulurakennus on valmistunut 1900-luvun alussa. Tarjoajalla on ennen tarjouksen tekemistä velvollisuus tutustua kyseiseen kiinteistöön eikä tarjoaja voi jälkikäteen vedota sellaiseen seikkaan, joka olisi ennakkotarkastuksessa voitu havaita. Lisätietoja kiinteistöstä antaa rakennustarkastaja Petri Lehtonen, puh. Alkuperäiseen koulurakennukseen ei ole tehty merkittäviä muutoksia tai korjauksia. Aura 16.2.2023 Matti Leppäkoski Kunnanvaltuuston puheenjohtaja PÖYTYÄN KUNTA MYYDÄÄN TARJOUSTEN PERUSTEELLA – KARHUNOJAN KOULUN KIINTEISTÖ Kunta myy tarjousten perusteella Karhunojan koulu -nimisen kiinteistön Pöytyän kunnan Karhunojan kylässä osoitteessa Piimätie 791. Kirjalliset ostotarjoukset tulee jättää 15.3.2023 klo 15.00 mennessä joko sähköpostilla kunta@poytya.fi tai postitse osoitteeseen Pöytyän kunta, Kehityksentie 6, 21800 Kyrö. Muina aikoina asiakaspalvelu palvelee sähköpostitse sekä numerossa (02) 588 8961 ma–pe klo 8.30–16. Lupa on käsitelty kunnanhallituksessa 16.1.2023 § 7 sekä 13.2.2023 § 32. Kiinteistön pinta-ala on 0,4648 hehtaaria. päivänä 2023 15 n Konttorimme on avoinna keskiviikkoisin klo 9–13. n Kaikki tilausasiat ma–pe klo 8.15–15.45 (02) 7702 626, tilaukset@avl.fi www.tilaajapalvelija.fi n Tilaushinnat Paperija digilehti (yhdistelmätilaus), jatkuva tilaus 12kk 151,20€ n Eikö lehti tullut. Huomautukset jätetään osoitteella: Pöytyän kunta, Rakennusvalvonta, Yläneentie 11b, 21870 Riihikoski, tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@poytya.fi. 050 590 6721. Koulun toiminta on päättynyt 1970, jonka jälkeen kiinteistö on ollut vuokrattuna. Koulurakennuksen pinta-ala on n. Vuokrasopimus on päättynyt. Varhaisjakelun jakelupäivystys: LounaisSuomen Tietojakelu puh: 02 269 3434 klo 06.00–16.30 ma–pe ja klo 07.00–11.00 la–su n Kustantaja Priimus Media Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen ISSN 1455-920X (painettu lehti) ISSN 2243-0814 (verkkojulkaisu) SIVUNVALMISTUS: Priimus Media Oy PAINATUS: Lehtitehdas, Salo 2023 n Lähetä uutisvihje tai juttuvinkki: toimitus@avl.fi tai www.avl.fi/palaute www.avl.fi n Taksit n Tapahtumat n Työsuorituksia KARAOKETANSSIT Koski Tl Työväentalolla la 25.2. EL Koski Tl yhdistys AURAN KUNTA POIKKEAMISLUPAKUULUTUS Kuulutus 17.2.2023 – 27.3.2023 Auran kunnanhallitus on myöntänyt kiinteistölle 19-411-5-15 poikkeamisluvan hallitukselle esitetyssä muodossa ja laajuudessa maankäyttöja rakennuslain 171 174 §:n mukaisesti. Aurinkovoimala sijaitsee Ortenojan kylässä noin 3 kilometrin päässä kantatie 41:stä yksityisellä peltoja metsäalueella. Kiinteistö ei nykyisellään ole asuinkuntoinen ja se luovutetaan ostajalle korjattavaksi. Järjestäjänä toimii AURANLAAKSON KANSALAISOPISTO PÖYTYÄN KUNTA KUULUTUS JA TIEDOKSIANTO SUUNNITTELUTARVERATKAISUN VIREILLE TULOSTA Pöytyän kunnan rakennusvalvontaan on jätetty MRL 137 § mukainen suunnittelutarveratkaisuhakemus aurinkovoimalan rakentamiselle. Tarjouksesta tulee ilmetä ainakin tarjouksen jättäjän nimi, puhelinnumero ja osoitetiedot sekä kiinteistöstä tarjottu summa euroina. Naapureille ja muille, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa varataan tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen MRL 173 §:n ja MRA 65 §:n mukaisesti. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneessa virheessä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. 0440 790 752 S ahantien S aneerauspalvelu Mellilä Huonekalukaupan puhelinmyynti 0504078372 Kaikki huonekalut edullisesti Soita 0504078372 Huonekalukauppa.fi. klo 17-22 Järj. Ostotarjous on allekirjoitettava. 040 6722 969. Huomautusten on oltava perillä määräaikaan mennessä. mennessä os. Kunta tekee erikseen päätöksen tarjousten hyväksymisestä tai hylkäämisestä ja kiinteistön myynnistä. Kiinteistöllä sijaitsevat vanha koulurakennus, talousrakennus ja maakellari. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina helmikuun 17. 050 590 6720 (Ma-To) ja Aluearkkitehti Olli-Pekka Hannu 040 198 0801 TAXI VIIKONLOPPUPÄIVYSTYS AURA PE–LA SAAVALAISEN TAKSIT OY 0400 470 997 klo 13.30 Koskisali, Hämeentie 12, Koski TL klo 15 Toritupa, Joensuuntie 10 , Somero Sunnuntaina 19.2.2023 Maksaja: Tulevaisuuden Varsinais-Suomi n Kuulutuksia n Kuulutuksia Ilmastointiasennukset ja ilmastointikanavien puhdistukset Puh. SUURI TALVISOTASEMINAARI Pöytyän Kyrössä, Kurkisalissa (os. Kiinteistöllä on sähköliittymä mutta ei vesitai viemäriliittymää. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä lehdelle 8 vuorokauden kuluessa ilmestymispäivästä. Kauppakirja on allekirjoitettava yhden kuukauden kuluessa tarjouksen hyväksymisestä. Aurinkovoimalan pintaala on noin 60 ha. Seminaarin hinta on 35€ (sis. Huomioithan, että ostotarjous on sitova. Asiakirjat liitteineen ovat nähtävillä 17.2.-2.3.2023 välisenä aikana Pöytyän kunnan teknisessä toimistossa osoitteessa Yläneentie 11b, 21870 Riihikoski ja sähköisellä ilmoitustaululla osoitteessa www.poytya.fi/ajankohtaista. Kirjalliset huomautukset tulee jättää 2.3.2023 klo 15.00 mennessä. Hänen kanssaan on mahdollista sopia myös kohteen esittelystä. Kyröntie 16, KYRÖ) LA 11.3.2023 klo 10–16 Klo 10 Tilaisuuden avaus: Ilkka Virta, rehtori, KT Klo 10.10 Talvisota pähkinänkuoressa: Tuomo Hirvonen, everstiluutnantti (evp.), tietokirjailija Klo 10.40 Päämaja ja talvisodan taistelut: Ari Raunio, everstiluutnantti (evp.), VTM Klo 11.40 Lounas Klo 12.40 Miten mahdoton muuttui mahdolliseksi talvisodan ihmeen yhteiskunnallinen tausta: Markku Jokisipilä, apulaisprofessori, VTT, Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Klo 13.40 Kahvi Klo 14.00 Pelkoa, voitonuskoa ja häpeää – talvisota aikalaiskokemuksena: Tuomas Tepora, dosentti, FT, Helsingin yliopisto Klo 15.00 Talvisodan uudet tulkinnat: Timo Soikkanen, professori (emer.), VTT, Turun yliopisto Klo 16.00 Tilaisuuden päätös: seminaarin puheenjohtaja Timo Soikkanen Järjestelyjen vuoksi kaikkien osallistujien on ilmoittauduttava ennakolta 2.3. Kokouksen asialista: § 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus § 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta § 3 Oppilasmäärät lukuvuonna 2022 – 2023 § 4 Kaavoituskatsaus 2023 § 5 Teknisen lautakunnan kokoonpanomuutos § 6 Muut asiat Kokouksen asialista on lisäksi nähtävänä kunnan ilmoitustaululla, kirjastossa ja www-sivuilla (QR-koodi) Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnanvirastossa 24.2.2023 klo 9.00–12.00
. Suurin osa meillä myynnissä olevista vaatteista on unisex-tyylisiä arkivaatteita. SU 26.2. 040 1244 302 Makuhermoja kutkuttava laaja lounas LA 18.2. Hyvinvointikoordinaattorin tehtävänä on hyvinvointityön suunnittelu ja toteutus. Hyvinvointikoordinaattori myös suunnittelee ja ohjaa kuntalaisille matalan kynnyksen liikuntapalveluita. Källi arvioi, että paikka saadaan näin helpommin täytettyä ja tehtävän vaikuttavuuskin on näin parempi. Rano-tekstiili käyttää markkinoinnissaan pop up -tyyliä, mutta Oksasen mukaan kyseessä ei ole pop up -liike, vaan Auraan on tarkoitus jäädä pysyvästi. Hyvinvointikoordinaattori palkataan kokoaikaisena 1.3.–31.8.2023 väliseksi ajaksi. Riihikoski Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Kyrö Aura +1 +1 +0 +1 +0 +2 +0 +2 +0 +2 4 Sademääräennuste 5 10 15 mm Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa Lämpötilat iltapäivällä ja edellisenä yönä 8:05 17:22 7:20 18:06 Lauantaina ?0 / 2 ?3 / 5 ?2 / 1 ?7 / 1 +0 ?5 ?8 ?9 Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 8:02 17:24 7:18 18:09 Sunnuntaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 7:59 17:27 7:15 18:11 Maanantaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 7:56 17:30 7:12 18:14 Tiistaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 7:54 17:32 7:09 18:16 Pe La Su Ma Ti Perjantaina helmikuun 17. Kunnanjohtaja Terhi Källi toteaa valtuuston punninneen kunnan rahojen käyttöä. Vaatteiden lisäksi valikoimissa on erilaisia lahjaja saunatavaroita. klo 12–15 25 €, lapset 4-11v 10 € Tervetuloa herkuttelemaan! Rano-tekstiili avasi Aurassa AURA Asko Virtanen Auran palveluvalikoima parani viime viikolla, kun Rano-Tekstiili avasi myymälän Aurassa Meijerikujan liiketalossa. Hyvinvointijohtajan tehtäviin kuuluu myös sivistysja vapaa-aikatoimen toimialojen kokonaisvaltainen johtaminen sekä sivistysja vapaa-aikalautakuntien esittelijänä toimiminen. Toimenkuvan laajuuden vuoksi tehtäväkohtaiseksi palkaksi ehdotettiin 2 400 euroa kuukaudessa. –Saimme juuri myös päätöksen liikunnallisen elämäntavan vakiinnuttamisen hankerahasta. Klo 10-17 PATJAT, SENIORIKALUSTEET ym. Hyvinvointikoordinaattori antaa liikuntaneuvontaa, koordinoi nuorten työpajatoimintaa ja toimii muun muassa vanhusja vammaisneuvoston sihteerinä sekä ehkäisevän päihdetyön ja kotouttamispalveluiden yhdyshenkilönä. –Suurin osa meillä myynnissä olevista vaatteista on unisex-tyylisiä arkivaatteita, mutta valikoimaa ollaan laajentamassa myös naisten vaatteisiin, Noora Oksanen kertoo. SU 12.3. LA 4.3. Hyvinvointijohtaja päädyttiin palkkaamaan määräaikaisena AURA Marika Timonen Auran kunnanhallitus myönsi täyttöluvan hyvinvointikoordinaattorin toimeen ja vahvisti tehtäväkohtaisen palkan saatuaan lisäselvityksen hyvinvointijohtajan ja -koordinaattorin keskinäisestä työnjaosta sekä palkkauksen perusteista. Lelut ovat tulossa valikoimiin. Huonekalukauppa.fi. Tervetuloa viihtymään! kulhuanpaakari.fi/pitopalvelu Löydät uusia menuehdotuksia arjen ja juhlan kohokohtiin! K aidanojan Kartano p. Noora Oksanen Noora Oksasen mukaan Rano-tekstiilin valikoimat tulevat laajenemaan ja asiakkaiden toiveita tullaan kuuntelemaan. Hyvinvointikoordinaattori päätettiin palkata mieluummin määräkuin osaaikaisena. Hyvinvointijohtajan ja -koordinaattorin keskinäisessä työnjaossa hyvinvointijohtaja on toimialajohtaja, joka johtaa ja koordinoi kunnan hyvinvointityötä. Rano-tekstiili toimii lähinnä turkulaisen tekstiilitukku Sky Pron poistomyymälänä. Sillä on mahdollisuus pidentää hyvinvointikoordinaattorin pestiä, Källi kertoo korostaen, että vielä on ratkaisematta, miten saatu avustus käytetään. n Auralle myönnettiin liikunnallisen elämäntavan vakiinnuttamisen hankerahaa (09) 512 7298 www.jalonom.fi Lahjavinkki! Verkkokaupasta kultaja hopeaharkot alk.24€ OSTETAAN Ostamme korut, kellot, aterimet, mitalit, kolikot. Liike on auki tiistaista lauantaihin, maanantaisin ja sunnuntaisin ovet ovat kiinni. Maksamme jalometallin arvon KÄTEISENÄ TAI TILILLE! KULTAA JA HOPEAA K-Market Aurantori Savirannankuja 2, Aura Palvelupiste sisällä Ma 20.2. Suunnitelmissa on myös hankkia painokone, jolla blanco-tekstiileihin voidaan painaa kuvia. Auranmaan Viikkolehti 16 16 n YRITYKSEN MAKUA äöå Auranmaan sää Tänään Yläne kk Oripää Mellilä as. 050 4011 822 Kartanolta täyden palvelun juhlat, tilaisuudet, tapahtumat. Viranhaltijavalmistelussa nähtiin tarve kokoaikaiselle ja vakituiselle hyvinvointikoordinaattorille. Kunnanvaltuusto kuitenkin päätti talousarvion käsittelyn yhteydessä muuttaa perustettavan toimen osatai määräaikaiseksi. Palkka on 2 400 euroa kuukaudessa. –Tarkoituksena on kuunnella tarkasti asiakkaiden toiveita, jotta mahdollisimman moni löytäisi haluamansa meiltä eikä tarvitsisi lähteä kauemmas ostoksille, Oksanen kertoo. päivänä 2023 Uutiset Pito palvelua juhlaan ja arkeen! www.kulhuanpaakari.fi Vanhainkodintie 12, UUSIKARTANO, PÖYTYÄ Tervetuloa! p. Hyvinvointikoordinaattorin tehtävään soveltuva koulutus on esimerkiksi liikunnan, terveyden tai sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinto