16 Kultaa taikka kunniaa Lasipalatsin laulajat Tilauslounaat ma–pe Lauantailounas klo 12–16 Sunnuntaibrunssi klo 10–14 Varaa herkulliset pikkujoulut meiltä! myynti@kauttuanruukki.fi p. 97 vsk irtonro. M Lapsiperheiden kotipalvelutyöntekijä Marjo Rähmönen 5 n Työväentaloon uutta potkua. enen kotiin esimerkiksi siksi aikaa, kun vanhempi käy kaupassa. 8 3 Viluisia päiviä ja kylmiä öitä Viileät ilmavirtaukset piinaavat vielä viikonlopun ajan. Mikäli kunta ei ryhdy kauppoihin, Mediset esittää vaihtoehdoksi vuokrankorotusta. Ensi viikolla sää hieman lämpenee. Mäkiäisten työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi keväällä valittu Matti Rajala iloitsee, että Mäkiäisten työväentalon varauskirjaan on alkanut taas hiljaisemman ajan jälkeen ilmestyä tapahtumia. Yhteinen historia alkaa jo Kurkijoelta, josta he päätyivät perheidensä mukana evakkoon Rahkioon. Aninkaistenkadun/ Yliopistonkadun (9) kulma 050 559 5702 • (02) 231 7835 www.kjsimolin.. 02-766 9299 www.siilinpesa.fi LOUNAS KLO 11-15 Tervetuloa herkuttelemaan yhdessä isän kanssa! Pekka ja Pirkko Riikonen juhlivat viikonloppuna 80-vuotispäiviään. 010 340 7700 Sepäntie 3, Kauttua, Eura kauttuanruukki.fi Hotelli-, kokousja ravintolapalvelut historiallisessa ruukkimiljöössä Kauttuan Ruukinkartano HUIPPUHINTA KÄTEISMAKSU • KORUT • RANNEKELLOT • TIMANTIT • ROMUKULLAT • SOTAMITALIT ym. Voimme myös tehdä yhdessä ruokaa tai siivota. OSTAMME KULTAA ja HOPEAA MA-LA Liput 15€ / 18€ (lipunmyynti Kahvilaravintola Siilinpesä) Lavalla: Tommi Mujunen Antti Haapala + Open mic Vielä lippuja jäljellä! KAHVILA-RAVINTOLA SIILINPESÄN ISÄNPÄIVÄLOUNAS 12.11.2023 KATTAUKSET KLO 11& 14 HINTA 26 € / hlö Lapset alle 12 v. Talo ei enää ole myynnissä. Nyt Mediset on tehnyt kunnalle myyntitarjouksen keväällä valmistuneesta rakennuksesta, jonka vuokraamisesta on sovittu 30 vuodeksi. Riikoset ovat viihtyneet hyvin Pöytyällä, mutta matkoja synnyinseudullekin oli aikanaan mukava tehdä. AURANTORI Savirannankuja 2, Aura (02) 486 6660 aurantori@gmail.com ma–la 7-22 • su 9–22 AURANTORI PLUSSA-KORTILLA -21% Plussa-etu ERÄ KUHAFILEE Viro ROOSA NAUHA MINILUUMUTOMAATTI 250 g (3,96 kg), Marokko/Espanja JÄÄSALAATTI 100 g (6,90 kg), Suomi HK HERKKUMAKSAMAKKARA 300 g (6,63 kg) ATRIA POSSUN LEHTIPIHVI & MAUSTEVOIT 270 g (18,48 kg) NAAPURIN MAALAISKANA KANATIKUT 300 g (13,30 kg) 2 69 PKT 4 99 RS PRINGLES PERUNALASTUT 180-200 g (13,45-14,94 kg) 22 95 KG 3 99 3 99 RS PLUSSA-KORTILLA -20% Plussa-etu PKT 69 PS JUHLA MOKKA JAUHETUT KAHVIT 400-500 g (9,00-11,25/kg) Ilman Plussa-korttia 5,89 pkt (11,78-14,73/kg) Raj. V I I K K O L E H T I NRO 80. 1 erä/talous 9 00 2 PKT KIVIKYLÄN WANHANAJAN NAKKI 380 g (10,50/kg) Ilman Plussakorttia 5,09 pkt (13,39/kg) PLUSSA-KORTILLA Plussa-etu 1 99 KPL 99 RS. MARIKA TIMONEN ASKO VIRTANEN PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA Tarjoukset voimassa pe 20.10.– su 22.10. 2,40 € Perjantaina lokakuun 20. 1,50 € /ikävuosi arkisin 10,50€, ja viikonloppuisin 14,50€ Virttaanraitti 6 A, Virttaa p. Yhteistä kotia pariskunta on pitänyt Äijänkannossa ja Jalkalassa. päivänä 2023 www.avl.fi 8 Yhteensä 160 vuotta Pöytyäläisille Pirkko ja Pekka Riikoselle tuli täyteen yhteensä 160 vuotta. Auran kunnantalosta tehtin myyntitarjous Auran kunnan ja Mediset Oy:n välinen sopimus kunnantalon vuokraamisesta sisältää option kiinteistön kaupasta
Reiteistäkin on valittavissa kaksi mahdollisuutta. Myöhemmin syksyllä ja talvella käytämme niin kaalia kuin juureksiakin liharuokiin lihan jatkona ja toisaalta myös kevennyksenä. VIIME SYKSYNÄ yhden hengen yritykseni toiminta kyykkäsi pahasti. Avarakatseisuutta Sitä tulee aika paljon pohdittua kaikenlaisia asioita. Ja löytyykin, kunhan katsoo riittävän avarakatseisesti työtarjonnan kenttää, eikä ala vaatia juuri sitä oman erikoisosaamisalueensa duunia. Kotipalvelutyöntekijä on juuri sellaista ennaltaehkäisevää, varhaista apua, johon olisi panostettava paljon nykyistä enemmän. Ne, jotka eivät ehdi mukaan tähän ensilähtöön voivat tulla mukaan myöhemmin, sillä kuntosuoritukset noteerataan aina klo 16 saakka. n Auranmaan Viikkolehti Perustettu vuonna 1926. Tai oikeastaan sitä, minkälaiset aiheet saavat suomalaisten kommentointisuonen pulppuamaan. Mutta jos pitää, niin ei hyvä heilu. Kun erilaisiin ongelmiin saadaan apua jo silloin, kun ne ovat vielä pieniä, ne eivät ehdi kasvaakaan suuriksi. Eduskunta keskusteli hyvinvointialueiden rahoituksesta keskiviikkona kiivaaseen sävyyn. n Sanovat minua välinpitämättömäksi – vaikka mitäpä se minua liikuttaa. Sellainen on esimerkiksi syyskuussa Aurassa ja Pöytyällä aloittanut lapsiperheiden kotipalvelutyöntekijä. Koska rahat tulevat valtiolta ja sitä tulee liian vähän, vastuu palveluverkon tulevasta alasajosta on valtiolla, joka on asettanut alueet mahdottoman eteen. Tiesin, millä aloilla on huutava pula työvoimasta, ja kas kummaa, työttömyydestäni ei ollut tietoakaan. Tomaatteja olemme tottuneet käyttämään salaatteihin ja välipalana, mutta varsinkin näin syyskesällä niillä on käyttöä moniin lihasekä kalaja kasvisruokiin maun ja värin antajana. 1960 osuuspankkijärjestön saavutettua mainittuna vuonna sadan silloisen miljardin markan talletusrajan. Mutta kun se tietämykseni mukaan johtuu pohjimmiltaan siitä, että meitä ihmisiä on täällä pallon päällä jo niin paljon, ettei tämä Telluksemme pysty enää siitä suoriutumaan. Voi käyttää joko maantietä tai merkattua polkua maastossa. En minä sillä, etteikö sitä muka olisi. Ovatko suomalaiset tässäkin asiassa esimerkkinä muille ja kantavat näin oman kortensa kekoon maapallon pelastamiseksi. Tämä asia uutisoitiin iltapäivälehdessä – ja voi sitä kommenttien määrää. Mieleeni tulevat nyt ainakin autot ja jääkiekko. 2 n NIMIPÄIVÄT n AFORISMI n LAINA PÄÄKIRJOITUS 20.10.2023 n ELOSSI n 50 VUOTTA SITTEN n TOIMITUKSEN TAKAOVELTA Varhainen apu on edullisinta Viime päivinä huomio on ollut Varsinais-Suomen hyvinvointialueen eli Varhan erittäin kovissa säästötavoitteissa. TOMAATTEJA JA MUITA KASVIKSIA RUOKIIN. Maamme osuuspankit ja koko osuuspankkijärjestö viettävät osuuspankkiviikkoa 18.– 24.10.1973. –Osuuspankkijärjestön viettäessä tänä vuonna osuuspankkiviikkoa jo neljännentoista kerran, on talletuskanta vuodesta 1960 lähtien viisinkertaistunut, kertoi toimitusjohtaja Urpo Kinnala Kosken Osuuspankista. toimituksen avustaja Juha Lahti juha.lahti@ finnrel.fi Kun synnyin, meitä oli noin kolme miljardia. Ei siis ole ihan äkkiä näköpiirissä, että ihmispopulaatio pienenisi. Veikkaan tätä siksi, että auto, ja etenkin oma automerkki, on edelleen monelle uroolle se ”pyhä lehmä”, josta ei saa pahaa puhua! Pitäisikö nyt kuitenkin pystyä suhtautumaan autoihin vähän avarakatseisemmin: ne ovat vain mekaanisista ja sähköisistä osista koottuja härveleitä, joilla on tarkoitus siirtyä paikasta a paikkaan b. Harvoin sen yhteydessä käytetään sanaa ylellinen, vaikka juuri sitä se on, kehuu Pirkko Varjo Laitilan Sanomien kolumnissaan. Syntyvyyshän on nyt nimittäin meillä pohjalukemissa. Hallituspuolueista kuultu väite, että vastuu sote-palveluverkoista on alueilla ja että alueet itse päättävät miten palveluita järjestetään, on vähintäänkin tekopyhä. Kannattaa myös aina itsekin pohtia sitä, missä kaikessa tekemisessä on omasta mielestään pätevä ja osaava. Luin jostain, että sademetsiä laitetaan nurin koko ajan yli 40 jalkapallokentän verran minuutissa. Itse en halua uskoa, että se pitää paikkansa. Nyt on myös paras aika herkutella monipuolisilla kasvisruoilla. Säästöistä puhuttaessa jää helposti huomiotta, että myös myönteisiä asioita tapahtuu. Viikon viettäminen aloitettiin maassamme jo v. Palvelu on valitettavasti maksullinen, mutta joissakin tilanteissa se voi olla maksutontakin. Nyt on kahdeksan miljardin raja rikottu. Autoista puheen ollen, jokin aika sitten eräs vakuutusyhtiö julkaisi riskialttiimmat automerkit liikenteessä -raportin. Lääketiede tekee koko ajan kaikkensa, että ihminen eläisi aina vain vanhemmaksi. Se saattaa nimittäin avata ihan uusia mahdollisuuksia. Ensi sunnuntaina tasan klo 12 päivällä lähettää kunnanjohtaja Tapio Nummi oripääläiset ”kävelijä-hölkkääjät” maastoon terveystalon edustalta. Tämän retken kääntöpaikaksi voi valita joko teinikiven tai muistopatsaan. Veikkaisin, että miehiä. Paitsi… onko Suomi ollut tässäkin asiassa edelläkävijä ja avarakatseisempi kuin muut maat. KUNNALLINEN VIIKKOLEHTI 19.10.1973 ORIPÄÄSSÄ KÄVELLÄÄN JA HÖLKÄTÄÄN SUNNUNTAINA. Paikallisten liikkeiden lahjoittamat palkinnot arvotaan retkeen osallistuneiden kesken kunnantalolla klo 16.30. Yritystoiminta lähes loppui. ON MIELENKIINTOISTA seurata sivusta kaikenlaiseen uutisointiin liittyvää kommentointia. Palvelun tarkoituksena on tukea lapsiperheitä, joissa arki on tavalla tai toisella haastavaa. Pertti Raunioinen Maalla asumisesta tuodaan parhaimmillaan esiin idylli. Suuri vaara kuitenkin on, että kun sote-puolelle ohjataan liian vähän rahaa, juuri siitä joudutaan tinkimään, koska lakisääteisistä palveluista ei ole mahdollista tinkiä. Jotenkin minua mietityttää tämä meidän ilmastokatastrofimme. Nyt on kahdeksan miljardin raja rikottu. Pahimmillaan se esitetään hankalana ja työläänä, pimeyden ja tieriitojen sävyttämänä ankeutena. Mutta ei hätää, ”kyllä tekevälle töitä löytyy”, sanoo vanha letkautus. Sieltä nousi esiin kaksi merkkiä. Ennaltaehkäisevä ja varhainen apu on paitsi inhimillisesti katsoen paras vaihtoehto, myös edullisin. n Päätoimittaja Asko Virtanen, (02) 588 8970, asko.virtanen@avl.fi Tänään Perjantaina: Kasper, Jasper, Jesper Lauantaina: Ursula Sunnuntaina: Anja, Anita, Anniina Maanantaina: Severi. Rahasta ja säästöistä puhuttaessa jää helposti huomiotta, että myös myönteisiä asioita tapahtuu. Ei voi tietää, olivatko kommentoijat pääosin miehiä vai naisia. OSUUSPANKIT VIETTÄVÄT OSUUSPANKKIVIIKKOA. Kun synnyin vuonna 1960, meitä oli noin kolme miljardia
päivänä 2023 3 n Kommentoi, anna palautetta toimitus@avl.fi, www.avl.fi/palaute Uutiset n Uutisvihjeet ja juttuvinkit n Soita tuottajalle (02) 588 8971 n Laita postia: toimitus@avl.fi n Lähetä uutiskuva: toimitus@avl.fi Yläne kk Mellilä as. Jouko Vähä-Rahkan (kesk.) esityksestä kunnanhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun. Poliisin tietojen mukaan apteekkiin oli tullut sisään kaksi naamioitunutta miestä, jotka olivat alkaneet anastaa tiloista lääkkeitä. Voimalaitosten kiinteistöveroprosentiksi päätettiin Kalle Isotalon (kok.) esityksestä esittää 3,0 prosenttia. Kaikki havainnot ja tiedot voi ilmoittaa poliisille sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.lounaissuomi@poliisi.fi tai WhatsApptai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655. Kalle Isotalon (kok.) esityksestä kunnanhallitus päätti yksimielisesti palauttaa tämänkin asian valmisteluun. Aiemmissa neuvotteluissa ostohinnaksi sovittiin 2 798 000 euroa. Poliisi sai maanantaina aamupäivällä hieman ennen kello kymmentä hätäkeskukselta ilmoituksen Kyröntiellä tapahtuneesta apteekin ryöstöstä. Toisenlaista ratkaisua ruokailun järjestämiseen ei toistaiseksi ole löytynyt. Mikäli yritys kuitenkin syystä tai toisesta päätyisi kauppaamaan kunnantaloa jollekin muulle taholle, kunnan kanssa tehty sopimus takaisi Källin mukaan kunnalle etuosto-oikeuden. Nyt rakennusta kunnalle vuokraava Mediset konserni haluaisi myydä kiinteistön kunnalle tai nostaa vuokrahintaa. Korotusta Mediset perustelee hankkeen aikana toteutuneilla poikkeuksellisilla ja ennakoimattomilla rakennuskustannusten nousuilla sekä viivästyneellä rakennusaikataululla. Yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi esitetään 1,20 ja vakituisen asumisen 1,60 prosenttia. Tuloveroa kunnanhallitus esittää pyöristettäväksi 8,86 prosentista 8,9 prosenttiin. Tilanne kesti vain muutamia minuutteja, ja tekijät ehtivät poistua paikalta ennen poliisin tuloa. Kunta ja Mediset on tehnyt vuokrasopimuksen 30 vuodeksi. Koulun ylijäämäruuan jakelusta toivotaan tilanteeseen jonkinlaista ratkaisua. –Esitetty vuokrankorotus ei ole sopimuksen mukainen eikä sopimuksesta poiketen voi lähteä vuokraa nostamaan, Källi sanoo. Kunnanjohtaja Terhi Källi esitti kunnanhallitukselle, ettei kunta hyväksyisi myyntitarjousta eikä vuokran hinnankorotusta. –Meidän näkemyksemme on, ettei rakennusaikaisia hinnannousuja voi pitää niin merkittävinä, että vuokran voisi yksipuolisesti nostaa, hän kertoo kunnanhallituksen käymästä keskustelusta. Terhi Källi Auran kunnalla on keväällä valmistuneesta kunnantalosta 30 vuoden vuokrasopimus. Perjantaina lokakuun 20. Auran uusi kunnantalo valmistui toukokuussa ja sen avajaisia vietettiin kesäkuussa. Källi ei usko tehtyjen tarjousten kielivän Mediset Oy:n mahdollisista taloudellisista vaikeuksista. Hinta on korkeampi kuin vuokrasopimusneuvotteluissa sovittu kiinteistön ostohinta. Källin mukaan eurot puhuvat joka tapauksessa selkeästi vuokravaihtoehdon puolesta. Mediset esittää kunnantalon myyntiä tai vuokrankorotusta AURA Marika Timonen Auran kunnanhallitus pohtii Mediset Oy:n myyntitarjousta kunnantalosta. Esitetty vuokrankorotus ei ole sopimuksen mukainen eikä sopimuksesta poiketen voi lähteä vuokraa nostamaan. Poliisi on kiinnostunut etenkin aamupäivällä noin kello 9.30–10.30 apteekin läheisyydessä olleista ajoneuvoista. Kokeilu ollaan käynnistämässä loppusyksyn aikana yhdessä SPR:n Auran osaston kanssa. Kauppamuodosta ja -hinnasta riippuen kustannuksiksi on saatu noin 7,7–8,6 miljoonaa euroa 30 vuodessa. Tavoitteena on jakaa ylijäänyttä ruokaa kahtena päivänä viikossa vapaaehtoisten avustuksella (AVL 17.10).. Tämä tarkoittaisi tällä hetkellä 13 145,75 euron kuukausivuokraa. Sopimuksen mukaan Pöytyä toimii yhteistyön isäntäkuntana. Poliisi tutkii tapausta rikosnimikkeellä ryöstö. Lisäksi kunnanhallitus hyväksyi Pöytyän ja Oripään kanssa laaditun yhteistyösopimuksen nuorten työpajatoiminnan järjestämisestä. MEDISET OY teki kunnalle myös tarjouksen Auran keskustaan valmistuneen hirsirakenteisen rivitalon vuokraamisesta 5 540,52 euron kuukausivuokralla. Riihikoski Kyrö Oripää Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Aura Aura ottamassa uuden kiinteistöveron käyttöön AURA Auran kunnanhallitus esittää pientä korotusta tuloveroprosenttiin sekä voimalaitosten kiinteistöverotuksen ja yleisen maapohjan kiinteistöverotuksen käyttöönottoa, mikäli maan hallitus tekee päätöksen kyseisen kiinteistöveron käyttöönotosta. Hän huomauttaa yleisen taloustilanteen heikentävän kunnan taloutta ja ennakoi ensi vuoden talousarviosta alijäämäistä. Kunnanhallitus kuitenkin halusi vielä keskustella hinnasta ja tutkia mahdollisuuksia pidempään poistoaikaan. Muilta osin kunnanhallitus esittää pitäytymistä nykyisissä veroprosenteissa. Poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja apteekin ryöstöstä PÖYTYÄ/Kyrö Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja maanantaisesta Kyrön apteekin ryöstöstä. n Hintapyyntö aiemmin neuvoteltua korkeampi Ikäihmisten lounasruokailuun ei luvassa toisenlaista ratkaisua AURA Keskustelu ikäihmisten lounasruokailun järjestämisestä on jatkunut Aurassa. Mahdollisen uuden kiinteistöveron eli yleisen maapohjan kiinteistöveroprosentiksi esitetään 1,30 prosenttia. Verotuotoksi arvioidaan tällä pyöristetyllä prosentilla noin 7,4 miljoonaa euroa. Ikäihmisille on tarjottu mahdollisuutta lounasruokailuun yhtenäiskoululla Arkea Oy:n lopetettua toimintansa palvelukeskuksen keittiössä Mikonpolulla alkuvuodesta. Vaihtoehdoksi kaupoille Mediset esittää vuokrankorotusta. Tehdyissä laskelmissa on kauppahinnan lisäksi huomioitu myös muut lunastamisesta koituvat kustannukset. Pyyntihinta on kummassakin tapauksessa 3 040 821,60 euroa. –Kunnan tulee houkutella uusia asukkaita, mutta vuokranantajana toimiminen ei ole kunnan perustehtäviä, Källi sanoo ja kertoo kunnanhallituksen käyneen tarjouksesta monipuolista keskustelua. Kunnanhallitukselle tehdyissä laskelmissa onkin tarkasteltu mahdollisesta lunastamisesta koituvia kustannuksia 30 vuoden aikajaksolla. Muun kuin vakituisen asumisen kiinteistöveroprosentiksi esitetään 1,20 prosenttia. Kunnalla ei myöskään ole tällä hetkellä resursseja organisoida ikäihmisten ruokailua muulla tavoin kuin koululla. Apteekin henkilökunta poistui liikkeestä tilanteen alkaessa eikä kukaan loukkaantunut ryöstön yhteydessä. Vuokrakulujen on laskettu olevan noin 6,4– 6,9 miljoonaa euroa. Kunnalla olisi Källin mukaan tarve laadukkaisiin vuokra-asuntoihin, mutta hän pohtii, onko tarjottu rivitalo korkean hintansa vuoksi kunnan ulottumattomissa. Sopimuksessa on sovittu vuokran sitomisesta täysimääräiseen elinkustannusindeksiin, mutta Mediset esittää 8,68 prosentin korotusta. KUNNANHALLITUS esittää kunnanvaltuustolle myös Turun työllisyysaluetta koskevan yhteistoimintasopimuksen hyväksymistä. Hän luottaa yhtiön vakavaraisuuteen. Tarjouksen mukaan kauppa voitaisiin toteuttaa joko kiinteistökauppana tai kiinteistöyhtiön osakkeiden kauppana. Palvelukeskuksen ruokasali on tällä hetkellä koulun väistötilana eikä Mikonpolulla ole väistötilaratkaisujen vuoksi enää ruokailuun soveltuvia tiloja. Toiminta alkaa ensi vuoden alussa Pöytyän Taitotalolla. Vuoden 2021 kesäkuussa tehdyn vuokrasopimuksen mukaan kunta maksaa kunnantalosta nyt 12 095,83 euroa kuukaudessa. Keittiöönkään ole vielä löytynyt vuokralaista. Mediset konserni tarjoaa kunnalle mahdollisuutta kunnantalon vuokrasopimuksessa mainitun osto-option käyttämiseen
Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. 0403 066 200 k-rauta.fi/passeli ILMAPALLOJA! Rahoituskorko kaikkiin vaihtoautoihin vain 3,9 % + kulut Nämä markkinatarjoukset voimassa vain la 21.10. Kerää kuusi eri leimaa ja palauta kuponki mihin tahansa alla mainituista liikkeistä, joista se toimitetaan viralliseen arvontaan. Kerää kuusi eri leimaa ja palauta kuponki mihin tahansa alla mainituista liikkeistä, joista se toimitetaan viralliseen arvontaan. 044 790 5120 Ark. 4 90 pari Puutarhasaappaat Magisso Collect -leikkuulauta Polkupyörän U-Lukko GTX Erittäin vahva ja näppärä U-Lukko mukavalla silikonipinnalla, mukana myös runkokiinnike. Arvo 1000,Myllyojankatu 11, Salo Ark. 9-17 La 10-14 Myllyojankatu 18-20 24100 SALO Nyt avoinna myös lauantaisin 10-14 ! VOITA MATKALAHJAKORTTI Matkapassiin saat leimoja tapahtumaan osallistuvista Myllyojankadun liikkeistä. 0403 066 200 k-rauta.fi/passeli kerää Matkapassi täyteen leimoja. Nimi: Osoite: Puhelinnumero: Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Leikkaa mukaan! Arvontaan oikeuttavia leimoja saat seuraavista liikkeistä: www.salontietokeskus.fi Tietokeskus SALO P. 7-18, la 9-15 P. 044 790 5120 Ark. 044 790 5120 Ark. Tule tekemään löytöjä! LA 21.10. Kerää kuusi eri leimaa ja palauta kuponki mihin tahansa alla mainituista liikkeistä, joista se toimitetaan viralliseen arvontaan. 61€) 10 € Lisää tarjouksia lauantain markkinalehdessä! ERÄ Tuulilasinpesuneste 3 x 4 L = 10 € Myllyojankatu 11, Salo Ark. Nimi: Osoite: Puhelinnumero: Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Leikkaa mukaan! Arvontaan oikeuttavia leimoja saat seuraavista liikkeistä: www.salontietokeskus.fi Tietokeskus SALO P. Kerää kuusi eri leimaa ja palauta kuponki mihin tahansa alla mainituista liikkeistä, joista se toimitetaan viralliseen arvontaan. päivänä 2023 Jo en su un ka tu Sa ta m ak atu Merinii tynkatu MYLLYOJANKATU Markkinaravintola kerää Matkapassi täyteen leimoja. 0403 066 200 k-rauta.fi/passeli Tarvikesarja Makita 227 osaa 99 € (169,-) 5 € /kpl Erä KOREJA 10 € /kpl Airam SmartHome CCT RGB ledlamput AVL HU IPP UTARJOUKSI A! Kierrä kadun markkinaliikkeet ja hyödynnä ennennäkemättömät hinnat vain markkinapäivänä! Laulukaupungin MARKKINAKAHVIO Suolaiset ja makeat markkinaherkut, makkaraa. 7-18, la 9-15 P. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. 9-17 La 10-14 Myllyojankatu 18-20 24100 SALO Nyt avoinna myös lauantaisin 10-14 ! VOITA MATKALAHJAKORTTI Matkapassiin saat leimoja tapahtumaan osallistuvista Myllyojankadun liikkeistä. Auranmaan Viikkolehti 4 Perjantaina lokakuun 20. Värit: pinkki tai sininen VAIN tällä kupongilla MAKKARA alkaen klo 13 500 kpl erä Lasten laulukaupungin markkinaravintolasta Markkinakadun yrittäjät tarjoavat: 1/kuponki/hlö 10 € Sh. 9-17 La 10-14 Myllyojankatu 18-20 24100 SALO Nyt avoinna myös lauantaisin 10-14 ! VOITA MATKALAHJAKORTTI Matkapassiin saat leimoja tapahtumaan osallistuvista Myllyojankadun liikkeistä. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. erä) • Vaihtoauton tulee olla ajokuntoinen • Väliraha e (yksi auto/lapsi) K-Rauta Passelissa Sirkusammattilaisten hämmästyttäviä temppuja pihalla ja kaupan tiloissa 9.30-11 ja 13-14.30. Tervetuloa!. 044 790 5120 Ark. 7-18, la 9-15 P. 1 kuponki/hlö. Mitat: 140 x 200mm. Arvo 1000,kerää Matkapassi täyteen leimoja. KLO 9–15 Salon Meriniityssä MYLLYOJANKADUN MARKKINAT Astrum Autossa PIKKUAUTOJEN VAIHTOPÄIVÄ • Vaihto uuteen tai vähän ajettuun (raj. Jalkapallorasti lapsille, palkintona pallo itsellesi. Arvo 1000,kerää Matkapassi täyteen leimoja. 1 kuponki/hlö. Kerää kuusi eri leimaa ja palauta kuponki mihin tahansa alla mainituista liikkeistä, joista se toimitetaan viralliseen arvontaan. 1 kuponki/hlö. + Muuta kivaa! Karuselli klo 9-14 Myllyojankatu 11, Salo Ark. Nimi: Osoite: Puhelinnumero: Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Leikkaa mukaan! Arvontaan oikeuttavia leimoja saat seuraavista liikkeistä: www.salontietokeskus.fi Tietokeskus SALO P. Nimi: Osoite: Puhelinnumero: Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Leikkaa mukaan! Arvontaan oikeuttavia leimoja saat seuraavista liikkeistä: www.salontietokeskus.fi Tietokeskus SALO P. Nimi: Osoite: Puhelinnumero: Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Liikkeen leima Leikkaa mukaan! Arvontaan oikeuttavia leimoja saat seuraavista liikkeistä: www.salontietokeskus.fi Tietokeskus SALO P. Arvo 1000,kerää Matkapassi täyteen leimoja. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. 29,90€ ALUESÄHKÖ Markkinapäivänä tehdyt varaukset Ikkunatummennukset -20 % -10 % 10 € Ruohonleikkurin suojapeite Koot: 40-45 (norm. 1 kuponki/hlö. Arvo 1000,Bikeservicessä ROMPETORI Fillarien tarvikkeita, osia sekä muuta rompetta sisähallissa. 1 kuponki/hlö. 0403 066 200 k-rauta.fi/passeli sssmedia.fi/myllyojankatu Löydät kaikki tarjoukset osoitteesta KÄSITYÖLÄISMARKKINAT Kuvaa koodi ja lue koko markkinalehti! Myllyojankatu 11, Salo Ark. 9-17 La 10-14 Myllyojankatu 18-20 24100 SALO Nyt avoinna myös lauantaisin 10-14 ! VOITA MATKALAHJAKORTTI Matkapassiin saat leimoja tapahtumaan osallistuvista Myllyojankadun liikkeistä. 9-17 La 10-14 Myllyojankatu 18-20 24100 SALO Nyt avoinna myös lauantaisin 10-14 ! VOITA MATKALAHJAKORTTI Matkapassiin saat leimoja tapahtumaan osallistuvista Myllyojankadun liikkeistä. 7-18, la 9-15 P. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. 044 790 5120 Ark
Päätökseen vaikuttivat niin tapahtumat ja kokoontumiset hiljentänyt korona, Ukrainan sodan aiheuttama energian hinnan nousu kuin aktiivien ikääntyminenkin. Uudistuksen myötä pylväiden väliset ilmajohdot jäävät historiaan.. . Auran kunta ostaa sähkönsä Helen Oy:ltä. Hoitamattomuuden peruste on myös rikkaruohojen runsas ja häiritsevä määrä. Talon perusparannuksen ja kolmannen laajennuksen suunnittelu alkoi vuonna 1999. Teollisuusalueiden yösammutukset ajoittuvat kello 23–05 väliselle ajalle ja 30 minuuttia ennen valojen sammutusta teho pudotetaan 10 prosenttiin tai sammutetaan joka toinen valo merkiksi kohta tapahtuvasta pimentymisestä. . Hoitamattomiksi todettujen hautojen haltijat pyritään tavoittamaan ensisijaisesti henkilökohtaisesti. . Nyt sähkön hinta on siedettävällä tasolla, joten tekninen lautakunta päätti pidentää paloaikaa. Uusi valotekniikka mahdollistaa jopa yksittäisten katuvalojen tehon säätämisen. Henkilömäärä 180, kahvikalusto löytyy 130 henkilölle. Liedon seurakunta puuttuu hautojen hoitamattomuuteen LIETO, AURA Liedon seurankunta pyrkii saamaan hautausmaat kuntoon myös hoitamattomien hautojen osalta. Paloaikaan tuli pidennys Viime vuonna Aurassa supistettiin katuvalojen paloaikaa, kun sähkön hinta nousi pilviin. Auran tekninen lautakunta päättää tämän jälkeen, millä teholla kunnan vastuulla olevat katuvalot jatkossa palavat. Horsman alueella testataan marraskuussa, miten eri asetuksille säädetyt ledit valaisevat. Haudanhaltijoita tavoitellaan myös muilla keinoilla, kuten haudalle laitettavin ilmoituksin sekä virallisin, yleisin kuulutusmenettelyin. Aikaisempi puheenjohtaja Tauno Mäki jatkaa mukana toiminnassa varapuheenjohtajana. . Tavoitteena on hautojen kunnostus joko haudanhaltijan toimesta tai siten, että hoitamaton hauta määräajan jälkeen palautuu seurakunnalle. 1982 tehdyssä toisessa laajennuksessa rakennettiin eteinen ja sisävessa. Matti Rajala nojaa talon edessä komeilevaan Kyösti Iitin taideteokseen. Se maksaa sähköstään siirtohintojen kera noin 15 senttiä / kWh. Huoneistoala 280 neliötä, näyttämön koko 60 neliötä. –Tykkään tehdä ja saada asioita aikaiseksi. Tekninen johtaja Kari Tuohi kertoo, että yksittäisiä jalustoja sekä pylväitä tarvitaan tiettyihin paikkoihin, jotta ledivalojen verkostosta tulee yhtenäinen. Kirkonkulman tienoo saa ledikatuvalot ja Kirkonkulman koululle asennetaan pihavalaisimia. –Pikku hiljaa toiminta on koronan jälkeen piristynyt. . Auran kirkon tuntumaan on tulossa uusia valaisinpylväitä sekä ledikatuvalot. Yhdessä tekeminen on tärkeä osa elämää. Lediverkoston on oltava yhtenäinen AURA Timo Koskensalo Auran kirkon kohdalle ja muuallekin kuntaan on ilmestynyt yksittäisiä uusia katuvalojen jalustoja. päivänä 2023 5 PÖYTYÄ/Riihikoski Asko Virtanen Riihikoskella sijaitseva perinteikäs Mäkiäisten työväentalo laitettiin myyntiin vuosi sitten lokakuussa. Tänä syksynä kunnostuskehotuksen saavien hautojen osalta reagointiaikaa on vuosi. . Työt kestivät kaikkiaan kymmenen vuotta. . Haudan hoito katsotaan laiminlyödyksi, mikäli hauta on ollut selvästi hoitamatta vähintään kaksi vuotta. Kaikkiaan Liedon seurakunnan hautausmailla on hoitamattomia hautoja yhteensä 262 kappaletta, joista nelisenkymmentä Aurassa ja viitisenkymmentä Tarvasjoella. Ensi vuodellekin on jo tilaisuuksia, Rajala sanoo. Ympäri vuoden toimivaan taloon on suunnitteilla myös lämmitysjärjestelmän remontti. Marraskuussa 2024 päätetään mahdollisesta hautaoikeuden menettämisestä ja seurakunnalle palautuneilta haudoilta poistetaan muistomerkit kesällä 2025. Nyt Mäkiäisten työväenyhdistyksessä ja työväentalolla puhaltavat uudet tuulet. Kaatuneeseen tai vaarallisesti kallellaan olevaan hautamuistomerkkiin puututaan. –Talon toiminnasta on poliittisuus pois. Yhdistyksissä toimiminen on Rajalalle tuttua hommaa. Jouluun mennessä Suutarinkujalle ja Kisatielle asennetaan uudet valaisinpylväät sekä ledit. Ajatuksena on myös tiivistää yhteistyötä muiden yhdistysten kanssa ja esimerkiksi järjestää yhteisiä tapahtumia. –Jokaisessa valossa on radiolähetin ja -vastaanotin. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 20. Talo otettiin pois myynnistä kesän jälkeen, yhdistykseen on saatu uusia jäseniä ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin toukokuussa Matti Rajala. Valaistuksen ohjaussignaali kulkee lampusta lamppuun, minkä vuoksi valaisimia on oltava tasaisin välein, Tuohi selittää. . Tavoitteena on saada toiminta yhtä vilkkaaksi kuin ennen koronaa Mäkiäisten työväentaloa on tällä vuosituhannella remontoitu perusteellisesti ja moneen otteeseen. Valotehoa kuitenkin lasketaan arkisin kello 22–00 ja viikonloppuisin kello 22–04 välisinä aikoina 40 prosenttiin. Talon perusparannuksen lisäksi siihen tehtiin muun muassa uudet keittiötilat, kahvion laajennus, wc:t, kuisti ja invaluiska. . Kirkkolain mukaan hautaoikeuden haltija vastaa siitä, että hautaa hoidetaan hautausmaan arvon mukaisesti. Valot päätettiin sytyttää hämärän tullen, sammuttaa kello 22 ja sytyttää taas aamulla kello 6. Uuden puheenjohtajan tavoitteena on, että talon toiminta saataisiin palautettua yhtä vilkkaaksi juhlien ja tapahtumien pitopaikaksi kuin se oli ennen koronaa. FAKTA: Mäkiäisten työväentalo Mäkiäisten työväentalolla uusi alku . Ne liittyvät parhaillaan käynnissä olevaan urakkaan, jossa kunnan loppukin katuvalaistus siirretään lediaikaan. Öljylämmitys on tarkoitus korvata maalämmöllä ja aurinkopaneeleilla. Parhaillaan on selvityksessä mahdollisuus saada projektiin EU-tukea. Hän painottaa, että vaikka hänet tunnetaankin Vasemmistoliiton kunnanvaltuutettuna, Mäkiäisten työväentalolle ovat kaikki tervetulleita. Kamari ja keittiö saneerattiin. . . Yhdistyksen viisihenkinen hallitus vastaa talon pyörittämisestä talkoohengessä, Rajala sanoo. Uutiset . Hautojen kunnostukseen velvoittaa laki. Hongistontiellä tehoasetus tulee olemaan kokeilun aikana 100 prosenttia, Nahkurintiellä 80, Horsmantiellä 60, Leppäkujalla 40 ja Katajakujalla 20 prosenttia. Rakennettu 1914 kahden riihen ja yhden vanhan pajan vanhoista hirsistä. Viikolla 42 katuvalojen paloaikoja säädetään siten, että asuntoalueilla yösammutukset toteutetaan arkisin kello 00–05 ja viikonloppuisin kello 04–06 välisinä aikoina
Vastaisku harmaille aamuille. Perhepoliittinen veroratkaisu Kosken taidesäätiön hallintoneuvostoon on valittu Aila Ahti, Jyrki Anttila, Risto Hämäläinen, Matti Tuomola, Marjatta Vainio, Janne Ketola, Pirjo-Liisa Nuotio, Ragni Reichardt, Taisto Lehti, Taru Leime, Pertti Kujala ja Ulla Tamminen. päivänä 2023 Keskusta päätti jättää välikysymyksen eduskunnassa eli mittauttaa nauttiiko hallitus eduskunnan luottamusta. Tämä on räikeää populismia ja ihmisten täydellistä aliarviointia. Väkisinkin syntyy kuva, että ensimmäistä kertaa maamme historiassa puolue jättää omista toimistaan välikysymyksen eduskunnassa. Lukijoiden kuvat -palstalla julkaistaan onnistuneita otoksia. Näppäile teksti NAPUTUS välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 17252. Lämmin kiitos osanotosta. Jatkossa omaa osuutta kauppahinnasta ja varainsiirtoverosta voi pienentää ostamalla ensiasunnon yhdessä kumppanin kanssa. Lähetä tekstisi osoitteeseen: toimitus@avl.fi n. Simo Tapani Isä, pappa ja isopappa Hannu Nikolai ANTTILA * 31.5.1933 Koski Tl † 20.9.2023 Koski Tl Kulje pappa kerallamme voimanlähteenä lähellä. Samalla se vauhdittaa tilavampien ensiasuntojen kauppaa ja edistää syntyvyyttä, sillä yhteen muutto tulee kannattavaksi tehdä nykyistä aikaisemmin. En juhli 30.10. Kerro mistä ja koska kuva on otettu ja kuka kuvan otti. Turuntie 631 B, Riihikoski (OP:n talossa) Tapaamiset muina aikoina sopimuksen mukaan. n Alkaa kyllästyttää nämä inkontinenssijutut. Auranmaan Viikkolehti 6 6 Perjantaina lokakuun 20. 0500 593 006 Puh. Monilla iäkkäillä naisillakin on inkontinenssisuoja käytössä. Kaikki alaan kuuluva arkut, kuljetukset, kukkasidonta HAUTAUSPALVELU SILTASAARI Koski Tl p. Jos käytät nimimerkkiä, nimesi ja yhteystietosi on oltava toimituksen tiedossa. TERTTU HONKARANTA n LUKIJOIDEN KUVAT n. Kun velkaantuminen päästettiin vuosina 2019–2023 repeämään, ei jälkien korjaamiseen riitä yksi hallituskausi. Suomi-laivan kääntäminen vie pitkään. Jopa opposition muissa puolueissa tätä toimintamallia ihmeteltiin. Lassi Relander kunnanvaltuutettu (ps) Koski Tl n Syntyneitä-ilmoituspalstalla julkaistaan tietoja uusista auranmaalaisista. Kaikkien yllätykseksi asia kuitenkin koski sote-palveluiden tilaa, eli sitä sekasortoista himmeliä, jonka keskusta oli itse viime hallituksessa luomassa ja valtionvarainministerin salkkua kantaen alibudjetoi sotepalvelut rajusti ja jätti ongelmat uudelle, vasta kuukausia tehtäviään hoitaneelle hallitukselle. fi tai osoitteessa www.avl.fi/ palaute (valitse osasto ”mielipidekirjoitus”). 050 352 4493 Toimisto avoinna maanantaisin 9–12, torstaisin 9–12. Palvelemme puhelimitse Ma-Pe 8-20. Rakkaudella kaivaten Mika perheineen Minna perheineen Lari perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kosken Tl kirkossa perjantaina 27.10.2023 klo 14, minkä jälkeen muistotilaisuus lähipiirissä. Vastaus on aivan muualla kuin nykyhallituksessa. Ilot & surut n NAPUTUS n TÄTÄ MIELTÄ n VALINTOJA Välikysymys itselle . TÄTÄ MIELTÄ -kirjoitusten enimmäispituus on 2500 kirjainmerkkiä. Osmo Kulmala ikuisti näkymät Elisenvaaran koulun mäeltä. Äly hoi, älä jätä . NAPUTA: KIITÄ, KEHU, PURNAA! Lähetä mielipiteesi Naputus-palstalle tekstiviestinä. Lähetä tiedot osoitteeseen: ilmoitukset@avl.fi. Elä muistoissa mukanamme, elämämme enkelinä taivaan veräjän takana. Kyse kuitenkin on vakavasta asiasta. Kiittäen ja kaivaten Outi Hannu, Annika, Alina ja Tilda Juha ja Anne Kaisa ja Simon Johannes Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu. Mutta kenen syy se on. Uudistus odotetusti vähentää yksin asumista ja yksiöiden kysyntää. Mitä siitäkään tulisi, jos kaikki suojaa käyttävät laskisivat systemaattisesti housunsa milloin missäkin. n Ensiasunnon verovapaus on ollut henkilökohtainen etu. Kiitämme Karinakodin hoitajia äidin hyvästä hoidosta. Syntyneitäpalsta on ilmainen. Lettinen * 20.04.1946 Somero † 11.10.2023 Koski Tl Äiti rakkain on pois nukkunut, mamma kultainen taivaaseen muuttanut. Saatamme sinut uneen rauhaisaan, isän ja Hennan vierelle nukkumaan luo Jumalan Kaikkivaltiaan. Terttu Honkaranta ikuisti tiistaiaamuna 17.10. säteilevät tunnelmat Riihikoskella. Ei inkontinenssi anna oikeutta sabotoida muiden ihmisten elämää, joten on syytä laskea vaippoihin vaan. OSMO KULMALA n. Syystunnelmia Kyröstä. Kuoppa on niin syvä korkomenojen noustessa samaan aikaan. Olisi kannattanut malttaa siirtää kysymyksen jättäminen edes ensi vuoteen, niin poliittinen teatteri ei olisi ollut niin absurdi. n. Lähetä kuva tietoineen Viikkolehden toimitukseen: toimitus@ avl.fi. n. Yhden viestin hinta on 0,95 euroa/160 merkkiä. Naputuksen voi lähettää myös osoitteeseen toimitus@avl. Soten ongelmat ja uudelle hallitukselle jätetty aikapommi peilaa myös koko Suomen taloutta. info@poytyanhautaus.fi • www.poytyanhautaus.fi Rakkaamme Sinikka SIMOLA o.s
Lähetä kuva tietoineen Viikkolehden toimitukseen: toimitus@avl.fi BIRGIT VAPAAVUORI n Syyslomatunnelmia. Asiakkaille ei myöskään saisi tulla lisäkuluja hoitopaikkojen siirtymisestä etäämmälle. Toisaalta alueella on lähiaikoina tarve aloittaa yt-neuvottelut henkilöstön tehtävien uudelleen määrittelemiseksi ja säästöjen saamiseksi. Muutoin varsinaissuomalaisten tasavertaiset terveyspalvelut eivät toteudu maamme perustuslain tarkoittamalla tavalla tasapuolisesti. Tietoja ja palautetta voi antaa Tapio Rastaalle puhelimitse 050 5188 461 tai sähköpostilla tapio.rastas@gmail.com. Liikkuvat palvelut veronmaksajan kustantamalla kalustolla, polttoaineella ja työajalla eivät myöskään ole ilmaisia. päivänä 2023 7 Ympärivuorokautisessa hoidossa henkilöstömitoitus nousi keväällä 0,65 hoitajaan hoidettavaa kohti. Kun toimitilat on vuokrattu vielä noin kolmeksi vuodeksi eteenpäin, niin kovin nopeisiin toimipisteiden sulkemiseen ei ole tarvetta, vaan voidaan harkiten suunnitella palveluverkko, joka kattaa alueen ihmisten tarpeet. ANSELM LAAKSO Paljon on vielä tehtävää n Ruusu kukkii Koskella. Meillä Varsinais-Suomen alueella eli Varhassa on yli 23 000 ammattilaista huolehtimassa terveydenhuollosta, sosiaalitoimesta ja pelastuspalveluista, joten voimme olla melko luottavaisin mielin, että meistä pidetään huolta. Jos sinun pitää päästä aamulla aikaisin Turkuun sairaalaan taksikyydillä, niin kelataksi pitää varata ajoissa kaupungista. Kokonaisuudessaan tämä hyvinvointialueuudistus on vielä hyvin nuori. Birgit Vapaavuori ikuisti kukan maanantaina 16.10. Tämän vuoden kuluessa on hyvinvointialueelle palkattu eri tehtäviin noin 1000 työntekijää lisää. Tätä ei olla vielä Varhassa aivan täysin saavutettu. Matkoihin kuluvat ajat ovat pois hoitohenkilökunnan hoitotyöhön käytettävissä olevasta työajasta, tehokkuus vähenee ja hiilipäästöt nousevat. ENNEN palveluverkon karsimista tulee miettiä, että miten palvelut saadaan Varhan alueella järjestettyä tasokkaasti kaikille. KAUPUNGISSA asuva virkahenkilö ei välttämättä osaa leikkausja säästösuunnitelmia tehdessään ottaa näitä oman alueensa ulkopuolella asuvien asiakkaiden elinympäristöjen rajoitteita huomioon. Maaseudun vähälukuiset taksit ajavat koulukyytejä aamuisin ja iltapäivisin. Pitää huolehtia myös siitä, että palvelut ovat kohtuullisesti saavutettavissa. ELSE-MAJ SUOLINNA. n Yläneen kotiseutuyhdistys toivoo lukijoiden apua tunnistamiseen ja ajoittamiseen. Potilastietojärjestelmien hidas yhtenäistyminen vähentänee osaltaan muutosvaiheessa ollutta ylimääräistä kirjaamistyötä ja vapauttaa työvoimaa varsinaiseen hoitotyöhön. Luonto antoi parastaan Yläneellä peilityynen Elijärven rannalla. Osalla on katettu hoitajavajetta ja osa on tullut uusiin tehtäviin. Kuvan otti tiistai-iltapäivänä Johanna Nieminen. VIIMEISTEN KAHDEN vuoden aikana on kilpaa laulettu digija liikkuvien palveluiden perään. n Katso osoitteessa www.avl.fi Liinamaiden perhekuva. Puuttuvien laitteiden hankinta ja digitaitojen opettaminen vanhuksille eivät nekään ole ilmaisia ja niihin suunnatut varat ohjautuvat kokonaan varsinaisen terveydenhoidon ulkopuolelle. Else-Maj Suolinna kuvasi maanantaina Puholla pienen ja pörheän linnun, joka oli juuri löytänyt syötävää. Vielä on noin 200 lisähenkilön tarve avoimiin tehtäviin. Niinpä palveluverkon toimipisteiden sulkemisia suunnittelevien virkahenkilöiden tulisikin ennen esitystensä tekoa tutustua huolella näihin maakuntakeskus Turusta etäämmällä olevien paikkakuntien tilanteisiin ja liikennemahdollisuuksiin. JOHANNA NIEMINEN n Halloween on kauhun ja kurpitsojen aikaa. Lisäksi me valtuutetut koetamme valvoa ja huolehtia, että kaikki menisi vähitellen maakunnan asukkaan kannalta oikeaan suuntaan. Joissakin hallintotehtävissä pärjättäneen jatkossa myös muutosvaihetta pienemmällä työtekijämäärällä. Eduskunnan muutama vuosi sitten tekemä taksilakiuudistus tuhosi suurelta osin maaseutumaisen alueen taksipalvelut. On huomioitava myös se, että suurimmassa osassa Varsinais-Suomea joukkoliikenteen palveluja ei ole käytettävissä hoitoja lääkärikäynteihin. Juhani Peltonen ikuisti tunnelmat Salon Halikosta, jossa nuppi jos toinenkin on kaiverrettu tuomaan tunnelmaa pimeisiin iltoihin. n LUKIJOIDEN KUVAT n Otitko hyvän kuvan. Lauri Heikkilä aluevaltuutettu ja hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan puheenjohtaja (ps.) Marttila n ENNEN MUINOIN n KIRJOITTAJAVIERAS Lukijoilta n Viljo Virta poseerasi Anselm Laaksolle viime vuosisadan alkupuoliskolla. Samalla on unohdettu, että suurimmalla osalla hoidon ja avun tarpeessa olevista vanhuksista ei ole laitteita ja osaamista näiden digipalveluiden kunnolliseen hyödyntämiseen. Kerro mistä ja koska kuva on otettu ja kuka kuvan otti. JUHANI PELTONEN n Hömötiaisen tervehdys. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 20. Näytetään se muillekin! Lukijoiden kuvat -palstalla julkaistaan onnistuneita otoksia
Oppilaiden keskuudessa hänet tunnettiin topakkana mutta reiluna ja kivana opettajana, joka piti eriparikorvakoruja. –Emme me sieltä itse mitään muista, kävelemään siellä juuri opimme, Pirkko Riikonen (os. Monissa Rähmösen asiakasperheissä äiti on kotona yhden tai useampien lasten kanssa. Syntymäaika, syntymäpaikka: 9.7.1943 Kurkijoki . –Yhdellä matkalla isä näytti minulle, että tuon ikkunan takana olet syntynyt, Pirkko lisää. Meille sopi sellainen elämänmuoto, pariskunta muistelee aktiivisia työvuosiaan. . He ovat kaukana synnyinkylästään Kurkijoelta, mutta kummankin muistot alkavat vasta Rahkiosta. . Varha kannustaa perheitä tarttumaan tilaisuuteen ja ottamaan vastaan jeesiä. . Haikeutta hän ei sano tuntevansa, vaikka koulun historian pitkältä ajalta tunteekin. Nimi, paikkakunta: Pirkko Riikonen, 80, Pöytyä . Myös nauru on kummallakin herkässä ja Pirkko toteaa, ettei ilman huumoria kaikesta olisi selvinnytkään. –Nykyisessä työssäni saan hoitaa etupäässä 1–5-vuotiaita lapsia. Kahta samanlaista perhettä ei ole, mikä on Rähmösen mielestä hänen työnsä rikkaus. Syntymäaika, syntymäpaikka: 11.10.1943 Kurkijoki . Pirkon tie jatkui ensin Elisenvaaran yhteiskouluun, Pekka valmistautui jatkamaan kotitila Äijänkannon pitoa. . Kiireen myötä vanhempien väsymys kasvaa helposti uupumukseksi. Ensisijaisesti Rähmönen auttaa perheitä katkaisemaan uupumusta aiheuttavan kierteen ja hankkimaan tukea. Sen lisäksi masennus on nykyään hyvin yleistä. –Äitini kävi aikanaan koulua oikeassa Elisenvaarassa, Pirkko kertoo iloiten siitä, että hänen kouluaikanaan Elisenvaaraan tullut Syrjämän Rahkion koulun oppilaita 1950-luvun alussa. päivänä 2023 Ihmiset & ilmiöt PÖYTYÄ Timo Koskensalo Riihikosken päiväkodissa työskennellyt Marjo Rähmönen meni hyvinvointialue Varhan leipiin ja aloitti syyskuussa lapsiperheiden kotipalvelutyöntekijänä Pöytyällä sekä Aurassa. Tirri) sanoo ja Pekka Riikonen hieman nuorempana epäilee, ehtivätkö sitäkään ennen kuin lähtö tuli. Pirkko Riikonen ruutumekossaan kuvassa alarivissä kolmas vasemmalta, Pekka Riikonen alarivissä keskellä ensimmäisenä pojista. . Nimi, paikkakunta: Pekka Riikonen, 80, Pöytyä . Parikymppisinä he löysivät toisensa uudelleen tanssien merkeissä. Marjo Rähmönen toteaa ruuhkavuosiin kuuluvan kiireen yhdistävän useimpia asiakasperheitä. RIIKOSTEN KOTIALBUMI Marjo Rähmönen kannustaa vanhempia puhumaan mieltä kuormittavista asioista vaikka neuvolassa ja pyytämään apua jaksamiseen. . Sitä voi pyytää joko lastenneuvolan tai sosiaaliviranomaisten kautta tai ottamalla yhteyttä Rähmösen esihenkilöön, Varhan johtavaan sosiaalityöntekijään Thomas Karlssoniin. Auranmaan Viikkolehti 8 Perjantaina lokakuun 20. Hän opetti matemaattisia aineita entisessä opinahjossaan Elisenvaarassa. . –Kun opettaa niin tylsää ainetta kuin olla saattaa, jotain piti olla, mihin huomio kiinnittyy, Pirkko nauraa. . Tärkeimmät luottamustoimet: toiminut kunnanvaltuutettuna . Perhesuhteet: Puoliso, kolme lasta ja neljä lastenlasta . Pirkolla varovainen hymy kasvoillaan, Pekalla hieman totisempi ilme. Nyt kuutisenkymmentä vuotta myöhemmin, Pirkon ja Pekan täytettyä 80 vuotta, yhteiset tanssit eivät enää Pirkon terveyden puolesta onnistu. Varsinaista ”koti-ikävää” ei kumpikaan ole tuntenut, mutta karjalaisuuden he myöntävät olevan heissä syvällä. Rähmösen tehtävänä on auttaa lapsiperheitä, joissa arki on tavalla tai toisella haastavaa. Karjala kuitenkin elää molemmissa. . . Voimme myös tehdä yhdessä ruokaa tai siivota, Rähmönen kertoo. Harrastukset: naisten perinteiset käsityöt . Toki kotona voi olla vanhempia sisaruksia, kun he tulevat koulusta, Rähmönen kertoo. Sopusointu sen sijaan on säilynyt. Aikanaan pariskunta muun muassa piti kotitilallaan aamiaismajoitusta. Kaikkien kanssa tulimme hyvin toimeen ja siinä tuli meidän kehitysvammainen poikamme samalla hoidettua kotona. Helpotusta voivat jatkossa tarjota lapsiperheiden sosiaalipalvelut, järjestöt ja monet muut. Varha tarjoaa jeesiä lapsiperheille . –Ehkä se on sitä vilkkautta ja sitä, että tekee ensin ja miettii sitten. Ammatti: eläkkeellä maanviljelijän työstä . Tukea ja vastauksia perheissä esiin tuleviin kysymyksiin hän kertoo saavansa vaivatta esihenkilöltään sekä työtovereiltaan. Perhesuhteet: Puoliso, kolme lasta ja neljä lastenlasta . Tosin tiet erkanivatkin hetkeksi, kun Pekan perhe muutti Jalkalaan. 80 VUOTTA . Pirkko kertoo kuulleensa paljon tarinoita synnyinseudustaan etenkin isoäidiltään. Pariskunta on myös tehnyt useampia matkoja Kurkijoelle ja kysellyt vanhemmiltaan Karjalasta. –Siinä tapasi ihmisiä ja se oli mukavaa hommaa. Talviaikaan aamiaismajoitusta ei ollut Pirkon päivätyön vuoksi. –Pirkon kotopaikka oli vielä kaksi vuotta sitten pystyssä, Pekka kertoo. Palvelu on maksullinen, joskin se on hinnoiteltu edulliseksi. Kuvanottohetkestä Rahkion koulun pihalta nämä kaksi Karjalan lasta ovat kulkeneet yhdessä pitkän matkan. Kun kolmen kuukauden jakso lähenee loppuaan, asiakasperhe voi pyytää uutta jaksoa. . Hän ehti eläköityä ennen vanhan Elisenvaaran purkua. Sen kuulee jo kieleen tarttuneista sananparsista ja näkee kodista, jonne on kertynyt sieltä kaukaa evakkoon kulkeutuneita kalusteita ja esineitä. KUKA. –Menen kotiin esimerkiksi siksi aikaa, kun vanhempi käy kaupassa. Vaikka tanssiin ei enää taivu, sopusointu ja huumori ovat säilyneet Pirkko ja Pekka Riikosen elämässä PÖYTYÄ/Jalkala Marika Timonen Rahkion koulun pihalla otetussa koulukuvassa ovat eturiviin ikuistettuina pikkuPirkko ja pikku-Pekka. KUKA?. Sitä sen sijaan, näkyykö karjalaisuus jotenkin persoonissa, on Riikosten mukaan itse vaikea arvioida. . –Ja kun on kiirettä, tekemättömien asioiden lista pitenee, hän selittää. Kun kotikäynnit on sovittu, Rähmönen kartoittaa tilannetta vanhemman kanssa ja auttaa perhettä tarpeen mukaan 2–4 tuntia viikossa noin kolmen kuukauden ajan. Tiettyjen kriteerien täyttyessä se voidaan myöntää maksuttomana. Ammatti: eläkkeellä matemaattisten aineiden opettajan työstä . Marjo Rähmönen tulee kotiin, kun arki kuormittaa liikaa Kurkijoelta kasikymppisiin yhtä matkaa .
Jesse Nieminen ja Mikael Raitanen puolestaan ovat tehneet lentokentän ja juna-aseman. –Olin lapsena leikeissä aina pomo, Pirkko toteaa opettajaksi ryhtymisestä, mutta huomauttaa myös olleensa perheensä vanhin lapsi. Nyt on ollut tosi siistejä ja kivoja maalauksia. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 20. Lasten luomasta ja rakentamasta pahvikaupungista valaistaan hieno valoteos. Olivia Holopainen, 10, käveli aidan ympäri ja suihkutti samalla maalia aitaan. Helsingissä asuva tytär auttelee viikonloppuna edessä olevien syntymäpäiväjuhlien järjestelyissä. . Aapo Kiiski kertoo tehneensä Hesburgerin sekä yhdessä Susanna Haakanan kanssa koulun. Valaistu kaupunki on myös esimakua Pöytyän joulukalenterista, jonka Kulmala tulee toteuttamaan Vanhan Vehnämyllyn seinään. päivänä 2023 9 Ihmiset & ilmiöt Muovitettu graffitiaita inspiroi nuoria . –En ole aiemmin tehnyt tällaista, Aapo kertoo, mutta toteaa, ettei ollut vaikea keksiä, mitä rakentaisi. Hymynaamoja ilmestyi aitaan useita. Kun rakennukset vielä valaistaan värikkäin ja vaihtuvin valoin, luvassa on hieno taide-elämys. –Ei ole tarvinnut pitkiä eikä lyhyitäkään neuvotteluja käydä, hän sanoo. Opettajan työ oli Pirkolle itsestään selvyys. –Hauskinta tässä on se, että saa vaan sutatakin, jos haluaa. –Seuraavat 2–3 viikkoa on täyttä. Ensin suttasin ja sitten tein jonkun jutun ja sitten taas suttasin. Heidän kaikkien mielestä pahvista rakentaminen on ollut tosi kivaa. Jesse Nieminen ja Mikael Raitanen rakensivat kaupunkiin juna-asemaa ja lentokenttää. . Kehitysvammainen poika asuu palvelutalossa ja toinen poika perheineen on jatkanut kotitilan pitämistä. En tiedä, onko äiti samaa mieltä, Olivia pohti. Maalipurkeista oli seinälle syntynyt kauniit sydämet ja I love you -tekstit. Syyslomalaiset saivat maalata graffiteja ihan luvallisesti MARTTILA Tuomas Honkasalo Marttilan nuorisotoimi järjesti syysloman kunniaksi maalinkäryisen graffitipajan, jossa lapset ja nuoret pääsivät kokeilemaan miltä spraymaalien vastuullinen käyttö tuntui. Hyvinvointikoordinaattori Tytti Kankaristo kertoi, että Marttilassa on ennenkin testattu spraymaaleja nuorten kanssa. Sitten tein hymynaamoja vähän ympäriinsä, Verneri kertoi innoissaan. Silloin piti maalaustuokion päätteeksi korjailla muutama hävyttömyys piiloon. –Minä olen maalannut kotona tuolin spraymaalilla, kertoi Alexandra. Uusien asiakkaiden kohdalla on mietittävä, tuleeko apuun kollegani Loimaalta vai pääsenkö minä vähän myöhemmin, Rähmönen vastaa. Aiemmalta koulutukseltaan Rähmönen on lähihoitaja. Evelina Finnberg, 12 ja Alexandra Hermansson, 12, tekivät sydämiä graffitiaidan kaunistukseksi. Kokemusten karttumista Rähmönen pitää siinäkin mielessä hyvänä, että se tukee hänen opiskeluaan sairaanhoitajaksi. Entä millainen on tämänhetkinen tilanne, onko työkalenterissasi tilaa ottaa uusia perheitä. –Tässä on haasteellista se, että jos tuulee, niin maali voi lähteä lentoon ja jos taas suihkuttaa liian läheltä, maali alkaa valua, tytöt analysoivat. Marjo Rähmösen asiakkaaksi pääsyä voi pyytää soittamalla hänen esihenkilölleen numeroon 040 629 7507 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen thomas.karlsson@varha.fi Valotaiteilijan ja lasten luovuus yhdistyy pahvikaupungissa PÖYTYÄ/Riihikoski Marika Timonen Valotaiteilija Antti Kulmalan ja lasten yhteistyössä luomaa pahvikaupunkia pääsee tänään illalla kello 18–20 aikaan ihailemaan Mäkiäisten työväentalolle. Olivia Holopainen, 10, tykkäsi sutata spraymaalilla aitaan. Pekka esittää toisenlaisen arvion.. Suttua ei tyttöjen suhinoista syntynyt, vaan heillä oli halu luoda jotain hienoa. –Yllättävän paljon on väkeä tulossa, enemmän kuin ajattelimme, entisiä kollegoitanikin, Pirkko iloitsee. –Viime vuonna meillä oli Martin päivän viikolla vastaavanlainen ilta-aikaan. Verneri Kaukonen, 11, ei ollut koskaan aikaisemmin käyttänyt spraymaaleja. Katso osoitteessa www.avl.fi kuka on viikon henkilö. Nämä saavat nyt olla muutaman viikon näkyvillä hieman kelistä riippuen. Vanhaa valokuvakansiota selaillessaan hän arvelee useimman kuvissa olevista menneen jo manan maille. Molemmat olivat aiemmin käyttäneet spraymaaleja. Kulmala valaisee lasten syyslomaviikon puuhailuna Mäkiäisten saliin rakennetun kaupungin. Lasten luovissa käsissä pahvikaupunkiin on rakentunut monenlaista rakennusta. Aitaan maalaukset eivät kuitenkaan jääneet, sillä sen ympärille oli laitettu muovikelmu, johon värit jäivät. Marttilan toimintatalo Huvilan aita sai osakseen villejä tagejä, sydämiä, lehtiä, tekstejä sekä silkkaa suttaamista suttaamisen ilosta. . Valaistu pahvikaupunki näytteillä Mäkiäisten työväentalolla perjantaina 20.10. Riikoset ovat kumpikin syntyisin Kurkijoelta ja koulutaipaleen he aloittivat yhdessä Rahkion koulussa. NYKYISIN pariskunta sanoo viihtyvänsä lähinnä kotona, eikä aika ei ole käynyt pitkäksi ilman erityisempää tekemistäkään. –Nämähän näyttää ihan hienoilta. Samalla suttua tuli hieman vaatteillekin. Alexandra Hermansson, 12, ja Evelina Finnberg, 12, tulivat maalaamaan hieman muita myöhemmin, kun seinä oli jo aika täynnä tuherruksia ja taiteiluja. Päiväkodissa työskentelyn lisäksi hän on tehnyt mielenterveysja päihdetyötä. Tämä on nyt toinen kerta, kun kokeilen tätä ja tämä on kivaa, Olivia naurahti ja alkoi samalla pohtia, mitäköhän kotona sanotaan hieman värjääntyneistä kengistä ja vaatteista. Verneri Kaukonen, 11, maalasi keskittyneesti hymynaamaa muovitettuun aitaan. kello 18–20. Pekka ja Pirkko Riikoselle on kertynyt kuvamuistoja yhteiseen kuva-albumiin jo lapsuudesta. taulu koristaa uuden koulurakennuksen tiloja. . Pekka tuumailee Pirkon olleen pomo perheessäkin silloin tällöin, mutta tasavertaisina ja yhteisymmärryksessä hän toteaa pariskunnan eläneen. Pahvikaupunkia on ollut rakentamassa kahdeksan alakoululaista. Rakennustöiden parissa lapset ovat olleet päivittäin pari tuntia. –Tämä on tosi kivaa, kun maaleilla saa tehtyä hauskoja muotoja, kuten esimerkiksi lehden
Haastattelu itsessään oli mukava ja jännitin vain vähän, Emilia kertoo. Luin kirjan, sillä olin tekemässä tämän kirjan pohjalta haastattelua kaverini kanssa Turun kirjamessuilla. päivänä 2023 Camilla Toivoniemi c.toivoniemi @gmail.com 044 3101062 Sara Hänninen sara.hanninen05 @gmail.com 045 8021711 Smash arvostelee Smash pakina Emilia Isotalo emiliaisotalo07 @gmail.com 044 244 0428 Nuorten palsta SMASH ilmestyy kaksi kertaa kuukaudessa. Lukeminen jää monella vähemmälle monen asian summana; ei löydä mieluista luettavaa tai ei ole kiinnostusta. Kirjoittaessa on ollut helppoa käyttää laajasti eri sanoja ja ymmärtää esimerkiksi yhdyssanat, kun taas lukiessa on ymmärtänyt helposti erikoisemmatkin sanat. Kirja kertoo myös paljon ihmissuhteista ja ihmiselämästä aina juhlista tavalliseen arkeen. Uutuuskirjat lisäsivät lukuintoa Turun Messukeskuksessa järjestetään syksyisin kirjamessut, jotka keräävät ihmisiä kuuntelemaan haastatteluja sekä katselemaan ja ostamaan uusia kirjoja. Opiskelijoita lähtikin yhteensä kolme paria kirjamessuille haastattelemaan. Ensimmäisen vuoden opiskelijoista kirjamessuille lähtivät Emilia Isotalo sekä Laura Riipinen ja kolmannen vuoden opiskelijoista Emmi Martin sekä Eveliina Isotalo. Sodan jälkeisen ajan aiheet on saatu kiinnostavaan ja kiehtovaan muotoon todellisuutta vähättelemättä. Elisenvaaran lukiosta oli halukkailla opiskelijoilla mahdollisuus lukea jokin uutuuskirja ja käydä haastattelemassa sen kirjoittajaa. . Kerro meille! Huom: laita juttuvinkkisi tulemaan tekstiviestinä tai sähköpostilla! Toiviokoski yllättää positiivisesti Kirjailija Mooses Mentulan uutuuskirja Toiviokoski ilmestyi syyskuussa. Lukeminen oli tosi mieluista ja kirjasta oli myös helppo keksiä kysymyksiä. Kokemus kirjamessuista oli positiivinen ja oli kivaa saada lukea mielenkiintoinen uutuuskirja, Emilia kertoo. On tosi mukavaa aina päästä juttelemaan uudesta kirjasta ja kysyä keksimiään kysymyksiä, Eveliina toteaa. Kirjassa oli koukuttava juoni, eikä reilun parin sadan sivun lukeminen vienyt kauaa. On totta, että nykyään kaiken ollessa digitaalista, jää kirjojen tai vaikkapa lehtien lukeminen helposti vähemmälle. –Nyt kun oli toista kertaa jo haastattelemassa jännitti paljon vähemmän, ja oli yhtä kivaa, kuin viimeksikin. Lukevana nuorena näen kuitenkin lukemisesta todella paljon hyötyä ja onhan asiaa ihan tutkittukin: esimerkiksi sanavarasto on todella paljon laajempi, kun lukee kirjoja. (E.I.) Emmi Martin (vas.) ja Eveliina Isotalo (oik.) haastattelivat kirjailija Ann-Christin Antellia tämän uudesta Puuvillatehtaan kilpailija -kirjastaan. Mistä tai kenestä sinä haluaisit lukea jutun. Kolmannen vuoden opiskelijoilla oli kirjailijan haastattelu jo perjantaina. Vaikka kirjan aihe onkin vähän raju ja kirjassa kerrotaan todellisia sodan vaikutuksia, on kirjasta tehty mielenkiintoinen. Kirja kertoo todentuntuisesti sota-ajasta ja sodan vaikutuksista. Olen tykännyt aina lukea romaaneja, mutta en ole koskaan erityisemmin pitänyt menneisyyteen sijoittuvista kirjoista. Suosittelen tämän kirjan lukemista kaikille romaaneista ja historiasta kiinnostuneille. Monet opiskelijat käyvät messuilla ja osalla on mahdollisuus haastatella kirjailijoita. Ymmärtäähän sen ettei aina jaksa tai ole aikaa lukea, mutta silti useilla on monen tunnin ruutuaika, joten varmasti osan siitä ajasta voisi käyttää lukemiseen. IIIII Elisenvaaran lukiolaiset haastattelivat kirjailijoita Turun kirjamessuilla . –Oli yllätys huomata kirjaa lukiessa, miten koukuttava juoni siinä oli, sillä yleensä en lue tämän tyylisiä kirjoja. Pidin erityisesti juonen selkeästä kulusta ja siitä, miten koko ajan tapahtui jotain, mutta ei kuitenkaan liian nopeasti. On mahtavaa upota johonkin eri maailmaan ja kokea jotain uutta lukemalla. Tämä kirja muutti mielipidettäni. Kirjoihin keskittyi erityisen hyvin, kun teki niistä samalla kysymyksiä. Laura ja Emilia haastattelivat Mooses Mentulaa hänen uudesta sota-aikaan perustuvasta romaanista Toiviokoski. Omalla kohdallani lukemisen hyödyt ovat näkyneet monessakin paikassa, mutta erityisesti kirjoittamisessa ja tekstien lukemisessa. Messut kestävät perjantaista sunnuntaihin ja ovat aina syys-lokakuun vaihteessa. Opiskelijoista kirjamessut olivat mukava tapahtuma ja haastattelut positiivinen kokemus. (E.I.) Arvosteluasteikko: IIIII unohtumaton, IIII hieno, III kannattaa lukea, II kannattaa lukea, jos vaihtoehtona on täydellinen tylsistyminen, I ei kannata lukea, vaikka vaihtoehtona olisi täydellinen tylsistyminen. Uutuuskirjat myös lisäsivät innostusta lukea ja toivat uusia kirjatuttavuuksia syksyyn. He haastattelivat Ann-Christin Antellia hänen uutuuskirjastaan Puuvillatehtaan kilpailija. Emilia Isotalo ja Laura Riipinen pääsivät haastattelemaan kirjailija Mooses Mentulaa.. Auranmaan Viikkolehti 10 10 Perjantaina lokakuun 20. SANAVARASTON laajentamisen lisäksi kirjat tarjoavat ihan oman maailmansa. –Olen jo muutamana aiempana syksynä käynyt kirjamessuilla ja tartuin mahdollisuuteen päästä itse haastattelemaan siellä. Hyvänä puolena pidän ehdottomasti myös takaumia; yhtäkkiä hypätään ajassa taaksepäin ja kerrotaan jotakin hahmojen aiemmasta elämästä. Tänä vuonna kiinnostuneita haastattelijoita oli lukion ensimmäisen ja kolmannen vuoden opiskelijoissa. Vaikka lukisikin kirjoja paljon ei se tarkoita monen tunnin lukemista päivässä: joskus voi olla päiviä kun ei lue lainkaan. Ensimmäisen vuoden opiskelijoilla haastattelu oli lauantaina. Aina ei myöskään ole helppoa löytää kiinnostavaa luettavaa, mutta sekin yleensä ratkeaa. Kaikki opiskelijat haastattelivat yhdessä kaverinsa kanssa, mikä vähensi esiintymisjännitystä ja teki kokemuksesta vielä hauskemman. Tämä kirja oli viimeinen osa Puuvillatehdas-trilogiaa. Eveliina ja Emmi olivat jo toista kertaa kirjamessuilla haastattelemassa. Opiskelijat lukivat jonkin uutuuskirjan kirjamessuihin mennessä ja keksivät kirjasta sekä kirjailijan työstä kysymyksiä, joita kysyä kirjan kirjoittajalta. Kummallakin, Lauralla ja Emilialla, tämä oli ensimmäinen kerta haastattelijana ja jännitystä oli vähän ilmassa. Itselleni lukeminen on todella tärkeä taito ja toivon, että kaikki arvostavat lukutaitoa ja jaksavat lukemalla sitä kehittää. (E.I.) Lukeminen kannattaa aina Viime vuodet on puhuttu paljon nuorten lukemisesta ja lukutaidon heikkenemisestä
Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 20. Tappurin ääreen tarvittiin myös Tarvasjoen vanhanajan tappuritapahtumassa kaksi työntekijää: Matti Lauri ja Markku Koskinen. Arto Kujanpää vastasi maamoottorin toiminnasta.. . Paalit tiivistettiin mekaanisella vipuvarrella ja myös sitominen langoilla tehtiin täysin käsityönä. . Paalaukset käsityönä Kujanpään omistama maamoottori on osoittautunut varsin luotettavaksi kumppaniksi ja tulee toimeen hyvin vähällä huollolla. päivänä 2023 11 LIETO/Tarvasjoki Juha Lahti ”Läpi Urjalan ja kautta Huittisten kuuluu hirveä jyske varstojen. Vaikka tappurit toivatkin omalta osaltaan ”automatisointia” maatiloille, oli työvoimalle silti edelleen runsaasti tarvetta: yksi ihminen vastasi maamoottorin toiminnasta ja jyvien säkityksestä ja kaksi henkilöä tarvittiin itse tappurin toimintoihin. Ja toimii tämä tärpätilläkin, mutta se on vähän liian kallista polttoaineeksi, Kujanpää mainitsi. Olympia-merkkinen maamoottori vuodelta 1939 hörähti nätisti käyntiin. . Ne toimivat yleisesti vielä 1800-luvulla työkaluina puintitöissä, kun jyviä erotettiin tähkistä. Vaikka leikkuupuimurit alkoivatkin syrjäyttää 1950-luvulta alkaen tappureita, oli niiden kukoistuskausi itse asiassa vasta 1960-luvulla. . Nytpä maistuu työ, varstat maihin lyö, tää on Urjalan taikayö.” Martti ”Huuhaa” Innasen tuttu teksti Urjalan Taikayö -laulussa alkaa kuvauksella varstojen käytöstä. Moottori oli kytketty hihnavetoisesti itse tappuriin, joka aloitti saman tien oman työnsä. Tapahtumassa käytössä olleen tappurin omistaa Mika Pelttari. Varstojen korvaajaksi tulivat pian kuitenkin puimakoneet, jotka olivat aluksi käsikäyttöisiä. Janne Pelttarin piha-alueella Tarvasjoella oli viime sunnuntaina kaikella kansalla mahdollisuus päästä tutustumaan tappurin toimintaan. Siinä työssä ei koneita käytetty, vaan se toteutettiin käsikäyttöisellä paalaimella. 1900-luvun alkupuolella puimakoneet muuttuivat moottorikäyttöisiksi, ja yleistyivät nopeasti maatiloilla. Puimakoneita kutsutaan myös tappureiksi. Vaikka konekanta kehittyi, tarvittiin maatiloilla pitkään paljon työvoimaa . . Menossa mukana Tappurilla jyvät säkkiin . Tappurien voimanlähteet muuttuivat melko nopeasti polttomoottoreista sähkömoottoreihin. Tappurin työn jälkenä syntyneet oljet myös paalattiin. Tappurista saatiin jyvät säkitettäväksi. Johannes ja Janne Pelttari paalasivat oljet. –Tämä yksisylinterinen Olympia tuottaa sellaiset 10–12 hevosvoimaa. Polttoaineeksi kelpaa sekä bensiini että petroli. Soppatykkiä hoiti tappurin omistaja Mika Pelttari. –Kunhan veden muistaa talveksi laskea pois, niin se riittää, Kujanpää sanoo. Asiakkaana Simo Lehtinen. Tappurin voimanlähteenä käytettiin polttomoottoria. –No niin, annetaanpa koneelle aluksi pieni ryyppy, sanoi maamoottorin paikalle toimittanut Arto Kujanpää ennen käynnistystä
tavallisiin jumppiin. . Palsta on maksuton.. n TERVEMENOA Toinen kilpailu, toinen voitto RAVIURHEILU Rauli Ala-Karvia Kolmevuotias lämminverinen Cheeky Shade aloitti ravurin taipaleensa Turussa elokuun lopulla heti voitolla. n. . Tarjolla uutispuuroa ja kahvia. Auranmaan Viikkolehti 12 Perjantaina lokakuun 20. n Kässämartat koolla Tule kässämarttailemaan Karinaisten Marttojen kanssa torstaina 26.10. Eroa toiseksi tulleeseen Juha-Pekka Ahosen Thinkin’ Pinkiin venyi komeat kolme sekuntia. Asusteina paikallisia peuranja hirvennahkatuotteita. Avustajat ovat tervetulleita mukaan. n Kuntoilua Kangastuvalla Kangastuvalla järjestetään kuntoilutapahtuma sunnuntaina klo 10–14. Vapaa pääsy. Tilaisuuden järjestää Auranlaakson kansalaisopisto. n Sadonkorjuun kiitos Satokauden päätteeksi vietetään yhteistä juhlaa: sunnuntaina klo 10 messu Tarvasjoen kirkossa ja messun jälkeen juhla Tarvasjoen seurakuntatalolla. Hänen treenissään seitsemänvuotias tamma on tällä kaudella ottanut voiton lisäksi kolme kakkostilaa. Hovilanmäentie 2) aiheesta ”Suomessa talvehtivat linnut”. n. MARIKA TIMONEN Yläneen uudistetun frisbeegolfradan avajaiskisan alle 15-vuotiaiden sarjan voitti salolainen Joona Lindholm. klo 17.30– 19.30. Kuoron lisäksi konsertissa kuullaan myös pienempiä kokoonpanoja ja yleisökin pääsee avaamaan ääntään yhteislaulussa. . n Kuoppamäkeä pankkikonttorin kokoussalissa Loimaan työväenopiston Alastaron lauluryhmä Lasipalatsin Laulajat konsertoi OP Harjuseudun Oripään konttorin kokoussalissa torstaina 26.10. Toinen kisa oli vuorossa tiistaina Teivossa, jossa kuskin penkillä istui treenarin poika Olli Koivunen. Yläneen frisbeegolfpuiston avajaiskilpailut 18.10. Tervemenoa-tiedot voi jättää osoitteessa www.avl.fi/menot tai sähköpostittaa osoitteeseen tervemenoa@avl.fi n. Aiheena on ”Asiakaskokemus – miten se muodostuu ja miten siihen voi vaikuttaa”. klo 17.30 professori, VTT Timo Soikkanen luennoi Riihikosken yhtenäiskoulun ruokalassa (os. klo 18.30 Lukontalolla (Lukontie 22, Kumila). n Haravointitalkoot Tiistaina 24.10. n Luento isojaosta Torstaina 26.10. (Tilaisuuteen mahtuu 40 henkilöä.) . Kyröntie 16) aiheesta ”Uuden kodin rakentaminen”. Tarvitset mukaan omat 3–3,5 kutomapuikot sekä villalankaa. Yli 15-vuotiaiden sarjan voittanut Niilo Stenbom pääsi näytöskierrokselle yhdessä Topias Jokisen ja Ilari Mettälän kanssa. Luento toteutetaan Auranlaakson kansalaisopiston ja Marttilan kirjaston yhteistyönä. 15-vuotiaat ja alle 15-vuotiaat: 1) Joona Lindholm 57, 2) Luukas Niemeläinen 59, 3) Samu Naaranoja 61, 4) Joel Ritala 65, 5) Oskar Ekman, Juho Torkki ja Santeri Reko 67, 8) Eevertti Elo 69, 9) Akseli Mäkinen ja Oskari Ilola 70, 11) Armas Mäkelä ja Kasper Väisänen 73, 13) Frans Heinonen ja Konsta Virta 75, 15) Tuomo Torkki 77, 16) Viljami Ojala ja Veeti Niinimäki 80, 18) Aaro Heinonen 81. Tulevia tapahtumia . n. Puheenvuoron jälkeen on mahdollisuus keskustella ja verkostoitua. n Yritysten aamukahvit Aurassa Aurassa toimivien yritysten aamukahvit juodaan perjantaina 27.10. klo 17.30 lintuharrastaja, majuri Erkki Kallio luennoi Yläneen Luontokapinetissa (os. Tiistain lehteen tulevat tiedot tulee jättää aina edeltävään perjantaihin kello 15:een mennessä ja perjantain lehteen tulevat tiedot keskiviikkoon kello 15:een mennessä. klo 18 toimitusjohtaja Ilkka Rantala Taloja maanrakennus Ilkka Rantala Oy:stä luennoi Kurkisalissa Kyrössä (os. Väliajalla nautitaan kahvit. klo 8–9.30 Auran kunnantalolla (Tuulentie 1, Aura). 19) Elmeri Rantasalo 92, 20) Erika Kivikoski 93, 21) Vili Luosijärvi 101, 22) Kasper Keihäs 111, 23) Lenni Salmi 112, 24) Inka Aalto 113, 25) Kaapo Vääränen 129, 26) Peetu Salmi 158 Yli 15-vuotiaat: 1) Niilo Stenbom 52, 2) Oskari Tuominen 56, 3) Eetu Paloniitty 62 n. Paljon tiukempi otatus nähtiin keskiviikkona Vermossa, kun yläneläisen Oksasen Tilan omistama ja Santtu Raitalan ohjastama Aamun Kimallus veti alusta pitäen laumaa, kunnes maalin lähestyessä Harri Koivusen ajama Gimma tuli rinnalle. n. Tervemenoa-palstalla julkaistaan auranmaalaisille tarkoitettuja menovinkkejä kaikille avoimista tilaisuuksista, jotka eivät ole liiketaloudellista toimintaa. Tilaisuus on suunnattu kaikille seudulla toimiville yrittäjille, yritysten edustajille, elinkeinoelämän sidosryhmille sekä yrittäjyydestä kiinnostuneille. Kehityksentie 2) aiheesta ”Isojaon toteuttaminen Lounais-Suomessa ja erityisesti Pöytyällä”. Vapaa pääsy. Liikkuminen on vapaamuotoista. TULOSPÖRSSIN OHJEET Urheilutulokset päätyvät parhaiten Viikkolehteen, kun lähetät ne osoitteeseen: toimitus@avl.fi. Tapahtuman järjestää Oripään Vesa, Oripään Urheilijat ja Oripään vapaa-aikatoimi. . Marttamallit esittelevät paikallista syysmuotia sekä myös työvaatteita. 044 744 1010. Säestyksistä ja musiikin johdosta vastaa Sari Jokela ja illan juontaa Hanna Sohlman. Maksuton tuolijumppa on tarkoitettu auralaisille, joilla saattaa olla toimintakyvyn rajoitteita tai muita rajoitteita ja jotka eivät voi osallistua ns. Ohjaamassa ja lisätietoja: hyvinvointikoordinaattori Janiika Toivoniemi, p. n Luento Suomen poliittisesta historiasta Keskiviikkona 25.10. . Ota mukaan juotavaa ja pue päälle liikkumiseen sopivat vaatteet. Härkätie 723) aiheesta ”Ukrainan sodan opetukset Suomen asehankinnoille ja maanpuolustukselle”. Aamun Kimallusta valmentaa Elina Oksanen. . Sunnuntai . n Jarmo Yleniuksen taidetta Kosken kirjastossa on lokakuun ajan esillä Jarmo Yleniuksen keramiikkaa ja maalauksia. klo 9–12 haravoidaan talkoilla Tarvasjoen ja Auran hautausmaat. päivänä 2023 Menot & urheilu n TULOSPÖRSSI Perjantai . Tarjolla on sämpyläkahvit. Kyrön kirjaston lukusaliin (Kyröntie 16). n Luento Ukrainan sodan opetuksista Keskiviikkona 25.10. . n Luento kodin rakentamisesta Torstaina 26.10. Loppukapinan Koivunen voitti hiuksenhienosti, ja Aamun Kimalluskin joutui panemaan parastaan eli ennätysajan 26,8. Bussi poimii mukaan myös Kivihovista. Ja voittohan sieltä tuli taas ajalla 19,3a. Talkoot järjestää Liedon seurakunta. Vapaa pääsy. Sauvakävelyä voi kokeilla. Muista välttää tabulaattorin käyttöä! Tervemenoa-ohjeet n. Tilaisuuden puhujana on liiketoiminnan kehittämisen asiantuntija Hanna Sieppi. Luennon toteuttaa Auranlaakson kansalaisopisto. Järjestää Liedon seurakunta ja Tarvasjoen MTK. . klo 10.15–10.45 Vanhustentalon kerhohuoneella (lukuun ottamatta perjantaita 3.11.). Vapaa pääsy. 040 183 4929 tai janiika.toivoniemi@aura.fi. Kudotaan yhdessä halloweenkurpitsoja. Ilmoittaudu mukaan keskiviikkoon 25.10. n. Kahvitarjoilu . . Lisätietoja Kosken kirjastosta puh. n Erkki Kallio luennoi linnuista Tiistaina 24.10. klo 17.30 everstiluutnantti Tuomo Hirvoinen luennoi Marttilan kirjastossa (os. Oman haravan voi tuoda mukanaan – hautausmailta saa myös haravia käyttöön. Tilaisuuden järjestää Auranlaakson kansalaisopisto. mennessä osoitteessa https:// www.lyyti.in/aamukahvit27_10_23. Pöytyäläisen Kuin Pian Tallin kasvattamaa ja omistamaa ruunaa ohjasti debyytissä valmentaja Harri Koivunen. Aikaisemmin pääsevät mukaan tapahtumat, joihin on ennakkoilmoittautuminen tai -lipunmyynti. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. n Muotinäytös Lukontalolla Kimppamarttojen syksyn perinteinen muotinäytös pidetään keskiviikkona 25.10. Luento toteutetaan Auranlaakson kansalaisopiston ja Yläneen Luontokapinetin yhteistyönä. Näyttelyt . Harri Koivusen valmentama pöytyäläinen Cheeky Shade otti toisen voittonsa tiistaina Teivossa. n Pieni merenneito Kosken Tl Maaseutunaiset ja kulttuuritoimi järjestävät retken Helsingin kaupunginteatteriin katsomaan ihanaa Disney-musikaalia Pieni Merenneito torstaina 30.11. . Lue lisää frisbeegolfpuiston avajaistapahtumasta ensi tiistain lehdestä. Yläneentie 10, käynti kirjaston ja päiväkodin puolelta) aiheesta ”Suomen 1900-luvun poliittinen historia valokuvina osa 2/2”. Tervemenoissa julkaistaan tiedot tapahtumista, jotka ovat viikon sisällä lehden ilmestymisestä. klo 17.30 FT Kirsi Laine luennoi Kyrössä opistotalossa (os. Kultaa taikka kunniaa -konsertissa kuullaan valittuja paloja Jukka Kuoppamäen mittavasta tuotannosta kuten Ei kauniimpaa, Paljon sanomatta jää, Juuret Suomessa ja Tämä taivas, tämä maa. klo 18. Vapaa pääsy. n Tuolijumppa Aurassa Tuolijumppa perjantaisin 20.10.–8.12. Ota kaveri mukaan ja tulkaa nauttimaan ulkoilmasta. Illan ohjelmassa myös kahvittelua ja arpajaiset
klo 13–18 Pöytyän srk-talolla. . Vires Ensemble esittää Sergei Rahmaninovin teoksen Vigilia, solisteinaan Niilo Erkkilä ja Elisabet Petsalo. klo 11 pelikerho Nuokkarissa. ?. Kerho ti 24.10. . Keilauksen jälkeen kokoustetaan. mennessä Tainalle 040 576 2738. klo 9.30 Ruska, klo 11 Puikkoset Op:lla, klo 16 hentopallo yhtenäiskoululla. Juhlakahvit Pöytyän srk-talolla. Ke 1.11. Lisätietoja 044 986 3458. Ma 23.10. päivänä 2023 13 www.salonseurakunta.fi Koski Ma 23.10. Myynnissä Suomen Lähetysseuran jouluja onnittelukortteja, adventtikalentereita, kirjoja, heijastimia ja Opettajien Lähetysliiton seinäkalenteria 2024. Jätä seuratoimintatiedot nettisivuiltamme löytyvällä lomakkeella (www.avl.fi/menot). Laulutupa klo 13 srk-talossa; Haapalainen. klo 10.30 Tuolijumppa K-L srk-talolla. klo 9.30 perhekerho srktalolla. Esityksen johtaa Riku Laurikka. Perhekerho klo 10 ja Lapsiparkki klo 14–17 srk-talossa (ilmoitt. . Pe 27.10. Kirkkokahvit. ?. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 040 537 1465 Hilkka tai 0400 874 049 Pekka. Vieraana lääkäri, Risto Leino. klo 13 kerho seurakuntatalolla, mukana kerhossa asiantuntijoita Varhasta. mennessä kotisivujen tapahtumakalenterissa. klo 18.30. Yläneen kirkkokuoron 100-v juhlien päätöskonsertti su 5.11. AVL). AVL 13.10.). Virtuaalimatka Thaimaahan, oppaana Kirsi Salmela etäyhteyksin Bangkokista. Soittaja paikalla. Ohjaamassa hyvinvointikoordinaattori Janiika Toivoniemi (puh. Kastetut: Lenni Veikko Tapani Kauppinen, Iiro Wilhelm Kalevi Korsi Kuolleet: Hannu Nikolai Anttila 90 v . kirkon diakoniaja nuorisotyön asiantuntijana. Lippu 10 e. Kirkkokahvit. Ke 25.10. Ma 23.10. Klo 13 Eläkeläisten iltapäivä K-L srk-talolla. 6.11. klo 16 (40 e), yhdistys maksaa matkan. klo 17 Loimaan keilahallilla (Ilmoitus 20.10. Kimppamarttojen perinteinen syksyn muotinäytös ke 25.10. Alustaa Pasi Jaakkola. Talkookahvit. Tulossa: Ti 21.11. Tapahtuma 25.11. Ma 23.10. 30.10. klo 15 Yläneen kirkossa. Auran Ketterät Eläkeläiset. SALON SEURAKUNTA www.poytyanseurakunta.fi Jumalanpalvelukset: Su 22.10. Messu striimataan. . alk. Sääntömääräisen kokouksen jälkeen mahdollinen yhdistyksen perustava kokous. Ilm. Tehy Pöytyän seudun ammattiosaston sääntömääräinen syyskokous 14.11. klo 11 Ruokakassien jako K-L srk-talolla. klo 10 Messu Karinaisten kirkossa, Thurén, Liukkonen, A Peltonen Galindo, Kuusisto, mukana rippikoululaisia. To 26.10. . 10.11. Ke 25.10. Marttila Su 22.10. Eläkeliiton Marttilan Yhdistys ry. Hyvän mielen kävely klo 10 srk-talolta. Ilm. klo 18.30 Kylämäen Hevostilalla Unkissa (ilmoitus AVL 13.10.). Eläkeliitto Auran yhdistys ry. Tilaisuuden jälkeen juhlakahvit srk-talolla. Kyrön Martat. ELÄKELÄISET Auran eläkeläiset järjestää 14.–15.11. Klo 17 Kaupunginkirkon raamattupiiri Marjatalla, Rantat. klo 17–21 karaoketanssit Auraamossa karaokeisäntänä Raine . Aura Su 22.10. klo 13 yhdistyksen hengellinen päivä Auran seurakuntatalolla Pyhänpäivän merkeissä. Digikahvila Yhdistystalolla ke 25.10. klo 9–12. alkaen klo 13 Kyrön seurakuntatalolla. klo 11–12 Päivien Kimallus -kuoroharjoitus Auraamossa. klo 9 Haravointitalkoot Karinaisten, Oripään ja Pöytyä kk hautausmailla. Yhdistyksen syyskokous ma 23.10. Uutispuuro ja kahvit srk-talolla. Sämpyläja kahvitarjoilu. Tarjolla tietoa toiminnastamme ja piirin edustaja paikalla vastaamassa kysymyksiin. To 26.10. klo 11 Tilkkupiiri Yläneen srk-talolla klo 12 Runopiiri Kyrön srk-kodissa. 050 5969441. lut. Arpajaiset. Kastettu: Gabriel Apo Joakim Kilkku, Mico Juhani Kallioinen. To 26.10. Yhteistyössä Marttilan MTK:n kanssa. klo 14–16 boccia yhtenäiskoulun liikuntasalissa. Keittotarjoilu. SEURATOIMINTA Seuratoiminta-ohjeet ?. Sitovat ilmoittautumiset 3.11. Lahjoituksia vastaanotetaan edellisenä päivänä klo 12-16 ja myyjäispäivän aamuna. Yläneen Eläkkeensaajat. Ke 25.10. Tarvasjoki Su 22.10. kotiseutuhenkisen M/S Viking Glory -matkan aamulähdöllä. Tuo mukanasi runo, joka on koskettanut sinua. Mennään muotinäytökseen Lukontalolle ke 25.10. Su 29.10. Rovasti Anneli Rantalaiho puhumassa ikääntymisen mukanaan tuomista luopumisen kysymyksistä. Aiheena Jumalan voima. Pääse kokemaan ja koittamaan Alastaron Kangasalan Urkutehtaan urkuja. Vetäjänä Tarja Mäki. Loimaan Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. klo 9 Haravointitalkoot Yläneen hautausmaalla. Konsertti la 21.10. klo 18.30 Lukontalolla (Lukontie 22, Kumila). Kirkkoalueen pappi Harri Ruskeepää. LOIMAAN SEURAKUNTA PÖYTYÄN SEURAKUNTA Loimaan Seudun Kuulolähipalvelu ke 25.10. ?. Pyhäinpäivämyyjäiset pe 3.11. klo 14 iloinen iltapäivä työväentalolla, klo 15 boccia yhtenäiskoululla. klo 16 Yläneen kirkossa. klo 13–14.30. Voit tulla myymään myös omia tuotteita. Vieraana Auran kunnan kirjastontoimenjohtaja Ari Koistinen. 9 B 4. Klo 18 Miestenilta Kaupunginkirkolla. Kuolleet: Reino Kaarlo Kalervo Kulmala 100 v.; Sylvi Alina Lenkkeri 95 v.; Tuula Anneli Tuomola 83 v. Eläkeliiton Pöytyän yhdistys. klo 10 sadonkorjuun kiitosmessu kirkossa, Pietilä, Kraft, Tarvasjoen Laululeidit, MTK-Tarvasjoki. Pe 20.10. mennessä Marja-Liisalle (0400 764 477) tai Pirkolle (044 546 0503). Tiedustelut ja paikkavaraukset Minnalta p. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 20. tavallisiin jumppiin. Eläkeliiton Koski Tl yhdistys. klo 18 musiikillinen iltahetki kirkossa kanttori Svetlana Jääskeläisen kanssa. Lähetyksen iltapäivä klo 14 srk-talossa, mukana lähetystyöntekijä Upu Leppänen Suomen Lähetysseurasta. 040 183 4929). Kuolleet: Alli Suleima Alho 102 v, Helmi Saima Orvokki Kärnä 88 v, Vuokko Sinikka Kiviniemi 87 v, Reijo Tapio Lehtola 78 v, Jukka Kalervo Suominen 54 v. Boccia perjantaisin klo 13.30–15.30. päiväretki Helsinkiin. Loimaan Seudun Omakotiyhdistys. Kahvitarjoilu. klo 11 Yhteisessä pöydässä: maksuton lounas srk-talolla. 24.10. klo 9.30 alkaen kerhot normaalisti, ei tuolijumppaa. Marttilan Maatalousnaisten syyskokous ke 25.10. Yläneen kirjastossa klo 13–14.30. klo 10–12, POP-Pankin kerhotilassa Kyrössä. klo 10–12 Yhdistystalolla (ilm. klo 10 Messu K-L kirkossa, radiointi Järviradio 92,8 MHz (Erämaja, Pihlajamaa). Kimppakyydit Kyrön torilta klo 17.45. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Eija 040 745 0908 tai Elisa 050 354 2062. klo 13 Kultaisen iän kerho srk-talolla. klo 13.30 Viikon virkistys -eläkeläisten kerho srk-talolla. Messu klo 10 kirkossa, sadonkorjuun kiitosjumalanpalvelus; Vaarna, SuutelaKuisma. Muut tilaisuudet: Pe 20.10. klo 9–10 Kyrön terveysasemalla. Ti 24.10. klo 12.30 Keva-kerho Riihikosken srk-talolla klo 17.30 Miesten ilta Kyrön srk-kodissa. Talkookahvit. To 26.10. klo 9 Aamukahvit Riihikosken srk-talolla Ma 23.10. Ke 25.10. Messu striimataan. Ke 25.10. Eläkeliiton Karinaisten yhdistys ry. klo 10 Reformaation päivän messu Pöytyän kirkossa. . Klo 17–19 K-L srk-talolla lautapeli-ilta koko perheelle. La 28.10. Muuta La 21.10. Seuratoiminta on tarkoitettu yhdistysten jäsentoimintaa palvelevien, lyhyiden toimintatiedotteiden julkaisemiseen. Palstalla ei julkaista maksullisten tilaisuuksien eikä yleisötilaisuuksien tietoja. Tarkoitettu henkilöille, joilla on toimintakyvyn rajoitteita tai muita rajoitteita tai jotka eivät voi osallistua ns. klo 16 srk-talon pihamaan haravointitalkoot, oma harava mukaan! klo 18 arki-illan ehtoollishetki srk-talolla, Ruskeepää. Ilmoittautumiset ao215@tehy.net, ilmoittautumisen yhteydessä ilmoita mahdolliset allergiat. Vapaa pääsy, käsiohjelma 20 euroa. Pelimannisoitot Lehmirannassa sunnuntaina 10.12. klo 14.30 boccia liikuntahallilla. klo 10 Luopumisen kysymykset ikääntyessä Kyrön srk-kodissa. Asahi-terveysliikuntaa klo 14 srk-talossa. klo 10.15–10.45. ?. Klo 13 käsityö-, askarteluja pelikerho. Virkaan asettamisen toimittaa piispa Mari Leppänen. Karaokea pe 27.10. Pe 27.10. klo 13.30–15 lapsiperheiden puistotreffit Pennikujan leikkipuistossa. To 26.10. tuolijumppaa vanhustentalon kerhohuoneella. klo 18 Naisten Ruttupohdinta Yläneen srk-talolla Ti 24.10. Kimppakävelyä torstaisin Martin talon tienoilta klo 10. klo 13 kerho vanhustentalon kerhohuoneella. Keittotarjoilu. Pienten iltarukous, hartaushetki perheille klo 18 kappelissa; Vaarna, Koskivainio. . Tarkemmin myös netissä @kotiloimaanseudulla. Esillä sääntömääräiset asiat sekä yhdistyksen rekisteröityminen. . 044 744 3220/Kati). Haravointitalkoot hautausmaalla klo 8–13. klo 15.15–16.15 yleisöluistelu jäähallilla, maksuton, mailaton. Haravointitalkoot hautausmaalla klo 8–14. Ti 24.10. Yhdistyksemme 40-vuotistapahtuma ke 25.10. Ke 25.10. . Ti 24.10. Tiistain lehteen tulevat tiedot tulee jättää aina edeltävään perjantaihin kello 15:een mennessä ja perjantain lehteen tulevat tiedot keskiviikkoon kello 15:een mennessä. klo 13 Jumalanpalvelus Oripään srk-talolla, Dubbe, Välimäki. Kotisivuillamme ja Facebookissa enemmän tapahtumista ja toiminnasta. LIEDON SEURAKUNTA AURANMAALLA www.loimaanseurakunta.fi Su 22.10. Kyrön Kotikarpalon päivätoimintatilassa ja 2.11. . Liedon seurakunnassa Kastetut: Adelina Ellen Ilona Virtanen, Saimi Anelma Ylikoski, Aake Oskari Ylikylä. Eläkeliiton Oripään yhdistys. Oma harava mukaan. klo 16 Urkusafari Alastaron kirkossa. klo 14 Kuokantalolla. Klo 12 Messu Virttaan kirkossa (Erämaja, Pihlajamaa). 28.10. Mäkiäisten talolla klo 18. Ke 25.10. Lähde Suomen Kädentaidot -messuille Tampereelle su 19.11. klo 17 mennessä viestillä p. Ma 23.10. Kanttori Johannes Perkon läksiäiskahvit Kyrön srk-kodissa messun jälkeen. Palsta on maksuton.. Vertaisryhmät omaishoitajille ja entisille omaishoitajille kokoontuvat ti 24.10. Kirkkoherra Merelle Peltonen Galindon virkaan siunaaminen. Pöytyän seurakuntatoimiston aukioloajat muuttuneet: toimisto avoinna käyntiasiointiin ma ja ti klo 9–12 puhelimitse ma, ti ja to klo 9–12 sekä ma iltapäivä klo 13–15 Jumalanpalvelukset Youtubessa kanavilla Liedon seurakunta ja Seurakunta Tarvasjoella. Perhekerho klo 10 srktalossa. Ke 25.10. Haravointitalkoot Tarvasjoen ja Auran hautausmailla ti 24.10. Ti 24.10. klo 9.30 perhekerho srktalolla. Vetäjänä Marjatta. Riihikosken perhetyöntilassa, ke 25.10. Porinakerho ke 25.10. Pikibussi lähtee Oripäästä klo 8.15. klo 10 Messu Yläneen srktalolla, Dubbe, Välimäki. . Kahvija arparaha Kirsin työn tukemiseen Thaimaan ev. MARTAT Kimppamartat. klo 13 vanhustentalon kerhohuoneella. To 26.10. Tutun tupa klo 9 srk-talossa. klo 18 Kymppisynttärit K-L srk-talolla kaikille vuonna 2013 syntyneille. Aiheena: Uuden puhelimen hankinta edessä – mitä pitäisi huomioida
Kunnostuskehotus annetaan tiedoksi tämän lehti-ilmoituksen lisäksi haudalle asetetulla tiedoksiannolla. Auranmaan Viikkolehti 14 Perjantaina lokakuun 20. klo 12 mennessä! Jakelu lähes kaikkiin kotitalouksiin seuraavilla alueilla: Aura, Oripää, Pöytyä, Mellilä, Koski, Marttila ja Tarvasjoki. Kahvitarjoilu. Kokouksen asialista: § 30 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus § 31 Pöytäkirjantarkastajien valinta § 32 Yhteistoimintasopimus Turun työllisyysalueesta § 33 Talousarviomuutokset vuoden 2023 talousarvioon § 34 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2024 § 35 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2024 § 36 Auran terveysaseman poistoaika § 37 Muut asiat Kokouksen asialista on nähtävänä kunnan ilmoitustaululla, kirjastossa ja www-sivuilla (QR). Aura 19.10.2023 Matti Leppäkoski Kunnanvaltuuston puheenjohtaja LAAJAJAKELU 27.10. 02 588 8961 sari.kaukoranta@avl.fi Ota yhteyttä: Ilkka Pankinaho p. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Vuoden 2024 veroprosentit 6. Hallitus KUULUTUS Lounais-Suomen jätetaksa 1.1.2024 alkaen on valmisteilla Taksaluonnos koskee kunnan jätehuoltovastuulle kuuluvia jätteitä ja jätehuoltopalveluita Auran, Kaarinan, Kemiönsaaren, Liedon, Marttilan, Maskun, Mynämäen, Naantalin, Nousiaisen, Paraisten, Paimion, Pöytyän, Raision, Ruskon, Salon, Sauvon, Turun ja Uudenkaupungin alueilla. Luvassa keilausta, kokousta ja ruokailua. Riihikosken yhtenäiskoulun 90-luvun osa, oppimistilojen sisäkattojen korjaus 4. päivänä 2023 n Kokouksia n Kuulutuksia n Kokouksia n Kuulutuksia PÖYTYÄN KUNTA KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Kokousaika: 23.10.2023 klo 18.00 Kokouspaikka: Riihikosken yhtenäiskoulun ruokala, Yläneentie 10, 21870 Riihikoski 1. Klo 18.30 seuran toimistolla. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnanvirastossa 27.10.2023 klo 9-12. Sari Kaukoranta p. Piiristä mukana Juhani Tynjälä. Tervetuloa Eläkeliiton Marttilan yhdistys ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS Ravintola Kuokantalossa, Marttilantie 18, Marttila torstaina 2.11.2023 klo 14.00. 050 413 7108 arkisin klo 9-13 sekä verkkosivuilla www.liedonseurakunta.fi/hautausmaat Kuulutettavat haudat: Liedon kirkon hautausmaa 1 1 022, 1 1 028, 1 1 043, 1 1 053, 1 1 055, 1 1 065, 1 1 102, 1 1 112, 1 1 127, 1 1 199, 1 1 204-205, 1 1 219, 1 1 235, 1 1 253, 1 1 280, 1 1 286, 1 1 296, 1 1 307, 1 1 366, 1 1 373, 1 1 382, 1 1 395, 1 2 039, 1 2 040 , 1 2 127, 1 2 141, 1 2 145, 1 2 171, 1 2 176-177, 1 2 196, 1 2 252, 1 2 263, 1 2 302, 1 2 304, 1 2 325, 1 2 376, 1 2 386, 1 2 387, 1 2 422, 1 2 432, 1 2 436, 1 3 018-019, 1 3 020, 1 3 061, 1 3 105-106, 1 3 113, 1 3 126, 1 3 142, 1 3 185, 1 3 232, 1 3 264-265, 1 3 284-285, 1 3 324, 1 3 325, 1 3 326, 1 3 334, 1 3 368-369, 1 3 390, 1 3 403-404, 1 3 408, 1 3 409, 1 4 008, 1 4 015, 1 4 050, 1 4 094, 1 4 113, 1 4 120, 1 4 123, 1 4 134, 1 4 200, 1 4 210-211, 1 4 226, 1 4 247, 1 4 264, 1 4 269, 1 4 274, 1 4 301, 1 4 307, 1 4 348, 1 4 352-353, 1 5 015-016, 1 5 047-050, 1 5 058, 1 5 059-060, 1 5 089-092, 1 5 101-102, 1 5 104, 1 5 105-106, 1 5 129, 1 5 135, 1 5 136, 1 5 157, 1 5 201-202, 1 5 213-214, 1 5 243, 1 5 251-253, 1 5 276, 1 5 284, 1 5 315, 1 5 332, 1 5 334-335, 1 5 381-382, 1 5 433-435, 1 5 512-513, 1 5 546-547, 1 5 550, 1 5 555, 1 5 556, 1 5 557, 1 5 565-568, 1 5 578-579, 1 5 587, 1 6 022-023, 1 6 031, 1 6 044, 1 6 066-068, 1 6 069-070, 1 6 078-079, 1 6 081, 1 6 084, 1 6 091, 1 6 094-095, 1 6 098, 1 6 115, 1 6 130, 1 6 132, 1 6 153-154, 1 6 168, 1 6 217-218, 1 6 245, 1 6 281, 1 6 322, 1 6 342, 1 6 346, 1 6 363, 1 6 369-370, 1 6 384, 1 6 405, 1 7 043, 1 7 147-148, 1 7 217-218, 1 7 263-264, 1 7 267, 1 7 316, 1 7 325-326, 1 7 351, 1 7 352-353, 1 7 384-385, 1 7 397, 1 7 402. Kunnostuskehotus on lähetetty kirjeitse niille hautaoikeuden haltijoille, joiden osoitetiedot ovat seurakunnan tiedossa. Pöytyä 18.10.2023 Ilkka Rantala kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tehy Pöytyän osasto ao215 sääntömääräinen SYYSKOKOUS ti 14.11.23 klo 17 Loimaan Keilahallilla. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, julkaistaan 30.10.2023 yleisessä tietoverkossa osoitteessa www.poytya.fi. Linkki luonnokseen on 23.10.2023 alkaen osoitteessa http://www.turku.fi/kuulutukset Luonnoksesta voi jättää kirjallisia mielipiteitä 13.11.2023 klo 15 mennessä LounaisSuomen jätehuoltolautakunnalle, PL 355, 20101 Turku tai jatehuoltolautakunta@turku.fi. Euromääräiset jätemaksut ovat taksaluonnoksen liitteenä. 0504434100 ilkka.pankinaho@avl.fi Varaa oma ilmoituspaikkasi viim. Ilmoittautumiset ja ruokavaliot ao215@tehy.net KUULUTUS Liedon seurakunnan kirkkoneuvosto velvoittaa kirkkolain perusteella tässä ilmoituksessa mainitun haudan hautaoikeuden haltijaa kunnostamaan haudan uhalla, että oikeus hautaan julistetaan menetetyksi, vuoden määräajassa 30.10.2024 mennessä. Tarvasjoen hautausmaa 5 1 01 0011-0012, 5 1 02 0055-0055B, 5 1 04 0129-0130, 5 1 05 0187-0188, 5 1 05 0191, 5 1 06 0238-0239, 5 1 07 0243-0244, 5 1 09 0314-0315, 5 1 10 0333-0333A, 5 1 11 0367, 5 1 11 0381-0382, 5 1 13 0421-0422, 5 1 17 0556, 5 2 03 0073-0074, 5 2 04 0099, 5 2 04 0101-0102, 5 2 05 0108, 5 2 07 0163-0164, 5 2 10 0251-0252, 5 2 10 0254, 5 2 11 0260-0261, 5 2 12 0288-0289, 5 2 12 0296, 5 2 16 0387-0388, 5 2 17 0407, 5 2 17 0409, 5 2 17 0410, 5 2 18 0437-0438, 5 2 20 0495, 5 2 20 0496-0497, 5 2 21 05212, 5 2 24 0594, 5 2 25 0635-0637, 5 2 26 0662-0663, 5 2 27 0683, 5 2 29 0731, 5 2 29 0732-0733, 5 2 31 0785, 5 2 31 0796, 5 2 31 0798-0799, 5 2 32 0820, 5 2 32 0827, 5 2 34 0867, 5 2 34 0871, 5 2 34 0876-0877, 5 2 34 0880-881, 5 2 34 0882, 5 2 36 0931, 5 2 37 0959-0960, 5 2 38 0980-0981, 5 2 39 1012-1013, 5 2 41 1054-1055 Liedossa 12.10.2023 kirkkoneuvosto Auvaisten seudun maamiesseuran YLEINEN KOKOUS Pe 3.11.2023 klo 18.00 Auran Shell. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa Hallitus Auran Palokunnan Urheilijat ry KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 23.10.2023 KLO 17.30 Kokous Liedon kaupungintalon valtuustosalissa 107 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 108 § Pöytäkirjan tarkastajat 109 § Työjärjestys 110 § Nuorisovaltuuston aloite graffitiseinän hankkimisesta Lietoon 111 § Nuorisovaltuuston aloite maksuttomien kuukautistuotteiden tarjoamisesta 112 § Osavuosiraportit 1-8/2023 koko kaupunki 113 § Yhteistoimintasopimus Turun työllisyysalueesta 114 § Säkyläntien Arosuontien työpaikka-alue, asemakaava ja asemakaavan muutos 115 § Säkyläntien Arosuontien työpaikka-alue, asemakaava ja asemakaavan muutos, yritystonttien hinnoittelu 116 § Tammentaan asemakaava 117 § Tammentaan alueen tontinluovutusehdot 118 § Kaupunkikehityspalvelut -toimialan toimialajohtajan viran perustaminen 119 § Teknisten palvelujen toimialajohtajan viran täyttö 120 § Tiedoksiannot ja muut asiat Pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan sähköisesti sekä todetaan kokouksen kulun mukaiseksi ja on yleisesti nähtävänä 27.10.2023 klo 10.00 mennessä kaupungin internetsivuilla. Yhteistoimintasopimus Turun työllisyysalueesta 5. Keisvuoren hautausmaa 2 B 013, 2 B 056, 2 B 057, 2 B 111, 2 C 012, 2 E 028, 2 E 044, 2 F 007, 2 F 051, 2 F 071, 2 F 086, 2 G 006, 2 G 040, 2 H 035, 2 K 022, 2 K 025, 2 K 026, Auran hautausmaa 4 1 1003 014-016, 4 1 1003 017-018, 4 1 1003 053-054, 4 1 1004 034-035, 4 1 1004 049-050, 4 1 1005 012, 4 1 1005 0392, 4 1 1005 077-078, 4 1 1007 084-085, 4 1 1007 087, 4 1 1007 154-155, 4 1 1007 158, 4 1 1007 174-175, 4 1 1007 300, 4 1 1008 037-038, 4 1 1008 039-042, 4 1 1008 091-093, 4 1 1008 094-096, 4 1 1008 128-129, 4 1 1008 148-149, 4 1 1008 153, 4 1 102U 022, 4 1 102U 035, 4 1 102U 053, 4 1 102U 056, 4 1 102U 192-193, 4 1 102U 203, 4 1 102U 206, 4 1 102U 216-217, 4 2A 01 008-009, 4 2A 01 010-011, 4 2A 02 056, 4 2A 02 073, 4 2A 02 083-084, 4 2A 03 110, 4 2A 04 174-175, 4 2A 04 182A-182B, 4 2B 05 022-0232, 4 2C 09 039, 4 2C 10 077-078, 4 2D 13 028-029, 4 2D 14 052, 4 2D 14 053-054. Käsitellään 13§ asiat seuran lopettamiseksi toinen kerta. Muut asiat Kokousta voi seurata suoratoistona kunnan internet-sivuilla julkaistavasta linkistä. Kirkkolain 3 luvun 33 § mukaan, haudat on pidettävä hautausmaan arvoa vastaavasti hoidettuina ja haudan hoidosta vastaa hautaoikeuden haltija. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Kunnostuskehotus on aiheeton, mikäli hautaoikeudenhaltija kunnostaa tai on kunnostanut haudan. Maapohjan kiinteistöveroprosentti vuonna 2024 7. Tervetuloa. Käsitellään sääntömääräiset asiat. klo 18:00 Auran kunnanvirasto, Tuulentie 1. ke 25.10. Liedossa 18.10.2023 Juhani Pilpola KAUPUNGINVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA KUULUTUS AURAN KUNTA KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään maanantaina 23.10. Lisätietoja : Liedon seurakunnan kirkkoherranvirasto puh. SYYSKOKOUS to 9.11.2023
Koulutie 2, Oripää, 23.10.2023 klo 18.00 Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2024 Yhteistoimintasopimus Turun työllisyysalueesta Kokouksen asialuettelo on nähtävänä kunnan ilmoitustaululla ja internetissä www.oripaa.fi. Valitse alla näkyvistä rokotuspäivien rokotuspaikoista oman alueesi terveysasema: Liedon pääterveysasema, os. Energiatehokkuusluokka: A+++ / A+++. Yläneentie 1, Riihikoski. Ari Toivonen P. Energiatehokkuusluokka: A+++ / A+++. Tyylikäs, tehokas, huippuominaisuuksilla ja pitkällä maahantuojan takuulla. ja alv. (LN25 noin 100 m 2 asuinpinta-alaan as. Puhelinnumerot ovat: Liedon alue 040 5832 571, Loimaan alue 02-761 2020 Pöytyän alue 040-6430 930 LASTEN kausi-influenssa rokotukset: Lasten ilman ajanvarausta oleva rokotuspäivä on su 19.11.2023 klo 9–15. (LN25 noin 100 m 2 asuinpinta-alaan as. 24%. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Tarjoukset tulee tehdä erikseen pellon ja metsän osalta viimeistään 15.11.23. 14.11. Pöytyä. Tuo?aa lämpöä jopa – 35 asteen pakkasessa. Tarj. 045-678 7936 www.romukuljetus.fi Autoista romutustodistus. Energiatehokkuusluokka: A+++ / A+++. (LN25 noin 100 m 2 asuinpinta-alaan as. Puhelin on auki mape, ei takaisinsoittoa. Paristoja saatavana. klo 9-10 ja ke 29.11. n Osoite: Kehityksentie 3, 21800 Kyrö n Sähköpostit: tilaukset@ avl.fi, toimitus@avl.fi, ilmoitukset@avl.fi, etunimi.sukunimi@avl.fi n Toimitus: Päätoimittaja: Asko Virtanen (02) 588 8970 Tuottaja: Sirpa Virtanen 588 8971 Toimittajat: Timo Koskensalo 588 8972 Marika Timonen 588 8974 n Ilmoitusmyynti henkilöja yritysasiakkaat: Sari Kaukoranta (02) 588 8961 n Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 14. 050 303 6367 TOTEUTTAA KANSSASI UNELMISTA TOTTA keittiöremontit | kodinhoitohuone | säilytys wc-kalusteet | sisäremontit Pikku-Lahdontie 7 B ari.toivonen@auranpuutuote.com | www.auranpuutuote.fi Turvallinen metsän ammattilainen välittää. Tyylikäs, tehokas, huippuominaisuuksilla ja pitkällä maahantuojan takuulla. 24%. Varsinais-Suomen alueelta 0500 833 679 / jlaukkanen011@gmail.com Maksamme hyvän hinnan Loimaan Seudun Kuulo ry KUULOLÄHIPALVELU ke 25.10. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnanvirastossa 24.10.2023. Yhteydenotot: Tomi Juhannusvuori p. Metsätila n. 24%. Tyylikäs, tehokas, huippuominaisuuksilla ja pitkällä maahantuojan takuulla. Varhaisjakelun jakelupäivystys: LounaisSuomen Tietojakelu puh: 02 269 3434 klo 06.00–16.30 ma–pe ja klo 07.00–11.00 la–su n Lähetä uutisvihje tai juttuvinkki: toimitus@avl.fi tai www.avl.fi/palaute n Kustantaja Priimus Media Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen ISSN 1455-920X (painettu lehti) ISSN 2243-0814 (verkkojulkaisu) SIVUNVALMISTUS: Priimus Media Oy PAINATUS: Lehtitehdas, Salo 2023 n Konttorimme on avoinna keskiviikkoisin klo 9–13. Tarjolla kakkukahvit, tutustuminen toimintaamme ja piirin edustaja paikalla. Tervetuloa Hallitus Uutta vastaava PURUIMURI tosi tehokas korkeus 3,4 m, pituus 3,0 m P. Ellinen. Perjantain lehteen viimeistään keskiviikkona klo 14 VASTUU ILMOITUKSISTA: Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin mahdollisesti tulevista virheistä ei lehti vastaa. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneessa virheessä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. 040 8536356 tai juhannusvuoritomi@gmail.com asunnot.oikotie.fi/myytavat-metsatilat-ja-maatilat/17439332 RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. Puhelinajanvaraus on tarkoitettu niile, joilla ei ole mahdollisuutta käyttää sähköistä ajanvarausta. Maksuttomaan influenssarokotukseen ovat oikeutettuja: • Raskaana olevat naiset ja heidän lähipiirinsä • Kaikki 65 vuotta täyttäneet • Kaikki alle 7-vuotiaat lapset • Sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat • Vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri • Varusmiestai vapaaehtoiseen asepalvelukseen astuvat henkilöt Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee koronarokotusten tehosteannoksia yli 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville sekä 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille. Koronarokote tehoste voidaan antaa samalla kertaa influenssarokotuksen kanssa. Käytössä on sähköinen ajanvaraus, jota toivotaan ensisijaisesti käytettävän. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä lehdelle 8 vuorokauden kuluessa ilmestymispäivästä. Tied. Influenssarokotusten ajanvarausta varten avataan erillinen puhelinnumero 30.10.30.11.2023 klo 12-14. Suomal. Linkki löytyy asuinkunnan nimen mukaan. Vareliuksenkatu 1, Loimaa ja Riihikosken terveysasema, os. Tuo?aa lämpöä jopa – 35 asteen pakkasessa. 24%. Kulhua. ja LN35 100-160 m 2 ) Tarjoushinnat voimassa marraskuun 2023 loppuun tai niin kauan kuin pumppuja riittää! Lisätietoja löydät verkkokaupastamme: www.kylmakerroin.com Kylmäkerroin Oy puhelin (Teemu): 050 438 6833 Kaarikuja 5 21420 Lieto s-posti: teemu.salo@kylmakerroin.com Kylmästi Luotettavin ILMALÄMPÖPUMPULLA HETI SÄÄSTÖÄ JA MUKAVUUTTA! Syystarjouksessa pohjoisen oloihin suunniteltu ja testattu, Scanoffice Oy:n maahantuoma, huippulaadukas ilmalämpöpumppu sekä huolellinen ja viimeistelty laitteen asennustyö 2 vuoden Asennustakuulla! Tarjoushintoihin sisältyy laite, perusasennuksemme 5 metrin putkipituuteen as. 30.10. Mitsubishi Electric LN25VGHZ2 (lumenvalkoinen) 2190,00 € Mitsubishi Electric LN35VGHZ2 (lumenvalkoinen) 2390,00 € Suomen suosituin ilmalämpöpumppu. Mitsubishi Electric LN25VGHZ2 (lumenvalkoinen) 2190,00 € Mitsubishi Electric LN35VGHZ2 (lumenvalkoinen) 2390,00 € Suomen suosituin ilmalämpöpumppu. Autoista romutuspoistot. Asennuksen työn osuudesta kotitalousvähennys! Mitsubishi Electric LN25VGHZ2 (lumenvalk.) 2190,00 € Mitsubishi Electric LN35VGHZ2 (lumenvalk.) 2390,00 € Suomen suosituin ilmalämpöpumppu. Tarj. Kyseiseen päivään saavat tulla lapset ja koululaiset perheineen, sekä toisen asteen opiskelijat. Keskiviikkona 25.10.2023 klo 10-12 POP-pankin kerhotilassa, Kyrö. ja alv. 27 ha. Oripää 18.10.2023 Matti Kulmanen Kunnanvaltuuston puheenjohtaja #Hyvintekijät #ViGörEttGottJobb varha.fi KAUSIINFLUENSSAROKOTUKSET syksyllä 2023 Aura, Koski, Lieto, Loimaa, Marttila, Oripää, Pöytyä AIKUISTEN kausi-influenssa rokotukset: Aikuisten ilman ajanvarausta olevat rokotuspäivät ovat su 19.11.2023 klo 9–15., su 26.11.2023 klo 9–15 ja su 3.12.2023 klo 9–15. Pöytyä. Rokotuspaikat lapsille ovat: Liedon pääterveysasema, neuvola (Hyvättyläntie 7, Lieto), Loimaan neuvola (sairaalan rakennus, Seppälänkatu 15-17, Loimaa) ja Auran terveysasema (Tuulentie 3, Aura). päivänä 2023 15 n Kuulutuksia n Myytävänä n Halutaan vuokrata n Palvelut n Tapahtumat n Halutaan ostaa n Palvelut n Kaikki tilausasiat ma–pe klo 8.15–15.45 (02) 7702 626, tilaukset@avl.fi www.tilaajapalvelija.fi n Tilaushinnat Paperija digilehti (yhdistelmätilaus) jatkuva tilaus 12kk 151,20 määräaikainen 12kk 176,20 n Eikö lehti tullut. toimija. 349,(599,-) Kyröntie 23A, Kyrö 0504078372 EDULLISIA PETAUSPATJOJA USEITA KOKOJA! ERÄ Kyröntie 23A, KYRÖ | 0504078372. 0440 790 752 S ahantien S aneerauspalvelu Mellilä HALUTAAN VUOKRATA PELTOA kaikki kiinnostaa, myös kuivuri. Ilmastointiasennukset ja ilmastointikanavien puhdistukset Puh. (LN25 noin 100 m² asuinpinta-alaan asti ja LN35 100-160 m²) Tarjoushinnat voimassa marraskuun 2023 loppuun tai niin kauan kuin pumppuja riittää! Lisätietoja tuotteista: www.kylmakerroin.com Kylmäkerroin Oy Kylmästi Luotettavin puhelin (Teemu): 050 438 6833 sähköposti: teemu.salo@kylmakerroin.com Kaarikuja 5, 21420 Lieto ORIPÄÄN KUNTA KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään kunnanvaltuuston istuntosalissa, os. Tuottaa lämpöä jopa – 35 asteen pakkasessa. Lehti ei vastaa ilmoituksen poisjäämisen aiheuttamasta vahingosta. ja LN35 100-160 m 2 ) Tarjoushinnat voimassa marraskuun 2023 loppuun tai niin kauan kuin pumppuja riittää! Lisätietoja löydät verkkokaupastamme: www.kylmakerroin.com Kylmäkerroin Oy puhelin (Teemu): 050 438 6833 Kaarikuja 5 21420 Lieto s-posti: teemu.salo@kylmakerroin.com Kylmästi Luotettavin ILMALÄMPÖPUMPULLA HETI SÄÄSTÖÄ JA MUKAVUUTTA! Syystarjouksessa pohjoisen oloihin suunniteltu ja testattu, Scanoffice Oy:n maahantuoma, huippulaadukas ilmalämpöpumppu sekä huolellinen ja viimeistelty laitteen asennustyö 2 vuoden Asennustakuulla! Tarjoushintoihin sisältyy: laite, perusasennuksemme 5 metrin putkipituuteen asti ja alv. Tuo?aa lämpöä jopa – 35 asteen pakkasessa. Linkki sähköiseen ajanvaraukseen löytyy Varhan nettisivuilta, osoitteesta https://www.varha.fi/fi/tietoa-varhasta/asiakkaanahyvinvointialueella/sahkoinen-asiointi-ja-lomakkeet, sivun alaosa. Mitsubishi Electric LN25VGHZ2 (lumenvalkoinen) 2190,00 € Mitsubishi Electric LN35VGHZ2 (lumenvalkoinen) 2390,00 € Suomen suosituin ilmalämpöpumppu. Tommi Laurila 040 514 2098 Kiikanojantie 23, 38300 Sastamala www.metsatilat.fi MYYDÄÄN METSÄÄ JA PELTOA Yläneeltä Oripääntien varrelta myydään peltoa (7,4 ha) ja metsää (5,2 ha). Energiatehokkuusluokka: A+++ / A+++. 0400 327 566 Nahkalinna, Loimaa SENIOR NOJATUOLI ALK. P. Muina aikoina asiakaspalvelu palvelee sähköpostitse sekä numerossa (02) 588 8961 ma–pe klo 8.30–16. ja alv. www.avl.fi ILMALÄMPÖPUMPULLA HETI SÄÄSTÖÄ JA MUKAVUUTTA! Syystarjouksessa pohjoisen oloihin suunniteltu ja testattu, Scanoffice Oy:n maahantuoma, huippulaadukas ilmalämpöpumppu sekä huolellinen ja viimeistelty laitteen asennustyö 2 vuoden Asennustakuulla! Tarjoushintoihin sisältyy laite, perusasennuksemme 5 metrin putkipituuteen as. 16 ha. Hyvättyläntie 7, Lieto, Loimaan pääterveysasema, os. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 20. Rokotuksia annetaan aikuisille myös ajanvarauksella ja muiden vastaanottojen yhteydessä terveysasemilla. Yhdistyksemme 40 vuotistapahtuma. Alueen kartta ja muut tarkemmat tiedot ovat nähtävissä netissä Oikotiellä kohde no. Tyylikäs, tehokas, huippuominaisuuksilla ja pitkällä maahantuojan takuulla. Kahden metsätilan kokonaisuus n. ja LN35 100-160 m 2 ) Tarjoushinnat voimassa marraskuun 2023 loppuun tai niin kauan kuin pumppuja riittää! Lisätietoja löydät verkkokaupastamme: www.kylmakerroin.com Kylmäkerroin Oy puhelin (Teemu): 050 438 6833 Kaarikuja 5 21420 Lieto s-posti: teemu.salo@kylmakerroin.com Kylmästi Luotettavin ILMALÄMPÖPUMPULLA HETI SÄÄSTÖÄ JA MUKAVUUTTA! Syystarjouksessa pohjoisen oloihin suunniteltu ja testattu, Scanoffice Oy:n maahantuoma, huippulaadukas ilmalämpöpumppu sekä huolellinen ja viimeistelty laitteen asennustyö 2 vuoden Asennustakuulla! Tarjoushintoihin sisältyy laite, perusasennuksemme 5 metrin putkipituuteen as. klo 9-10 Kyrön terveysasemalla, Kehityksentie 10. 17439332
Kuoron taiteellisena johtajana toimii Riku Laurikka, joka työskentelee myös laulajana useissa ammattiyhtyeissä pääkaupunkiseudulla. 0500 741139 T:MI VEKSIN KONE LEHTIENKERÄÄJÄT ALLE PUOLEEN HINTAAN LINKO, KYSY TARJOUSTA MOOTTORISAHAT Tukikohdantie 1, Riihikoski | Verkkokauppa www.kumiton.fi palvelee 24/7 www.lansimoottori.com Tuure Sundberg 0503500234 | Ossi Säylä 0503423247 | Juha Rauhakylä 0505238320 | Jari Mäkinen 0447509250 LÄNSIMOOTTORI parempaa autokauppaa jo yli 17-vuoden kokemuksella KORREK Pro Ceramic TFC™ uuden sukupolven pinnoitteet Nyt on aika tarkistaa talvirenkaiden kunto! Nastat, kitkat, myös rengashotellipalvelut meiltä. Arkeen ja juhlaan paljut vuokraa www.kylpyankka.fi 300€/sarja sisältäen asennuksen Myynti Osto Vaihto Rahoitus Loppuvelan lunastus esim. 050 4011 822 Makuhermoja kutkuttava laaja lounas LA 21.10. 040 1244 302 Pito palvelua juhlaan ja arkeen! Kartanolta täyden palvelun juhlat, tilaisuudet, tapahtumat. Hanketta koordinoi Valonia. 195/65-15 nastarenkaat alkaen www.auranmaanviikkolehti.fi = www.avl.fi. Hanke käsittäisi enimmillään Auran, Kosken, Loimaan, Marttilan, Oripään, Pöytyän ja Someron kunnat. Kuntien omarahoitusosuudeksi tulee siis 2000– 5000 euroa riippuen siitä, kuinka moni kunta lähtee mukaan. Tervetuloa viihtymään! ISÄNPÄIVÄLOUNAS SU 12.11. Riihikoski Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Kyrö Aura ?3 +3 ?3 +3 ?3 +3 ?3 +3 ?3 +3 4 Sademääräennuste 1 2 3 mm Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa Lämpötilat iltapäivällä ja edellisenä yönä 8:21 18:04 7:37 18:48 Lauantaina +3 / 4 +3 / 3 +5 / 1 +5 / 2 ?4 +0 +2 +3 Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 8:23 18:01 7:39 18:46 Sunnuntaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 8:26 17:59 7:42 18:43 Maanantaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 8:29 17:56 7:44 18:40 Tiistaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 8:31 17:53 7:47 18:37 Pe La Su Ma Ti Perjantaina lokakuun 20. Vires Ensemble esiintyy ja pitää harjoitusleirejä pääasiassa Auranmaalla ja lähialueilla, mutta harjoittelee usein myös Helsingissä, sillä merkittävä osa jäsenistöstä asuu pääkaupunkiseudulla. klo 12 alkaen liukuvasti 35 €, lapset 4-11v 15 € Suosittelemme pöytävarausta Vigilia kajahtaa Yläneen kirkossa PÖYTYÄ/Yläne Yksi maailman tunnetuimmista kuoromusiikin teoksista, Sergei Rahmaninovin Vigilia, kuullaan Yläneen kirkossa lauantaina kello 16. Auraamon piha, Aura klo 16 17 SUOMALAISTA OMENAA ANTONOWKA 33 € (= 2.75,-/kg) LOBO 33 € (= 2.91,-/kg) RUBINOLA 38 € (= 3.16,-/kg) sesongin lajikkeita syöntiin ja hilloon 12 kg:n laatikoissa Koski Tl p. Kuoron jäseniksi kutsutaan kokeneita ja taitavia laulajia Suomen eturivin kuoroista. LAUANTAI 21.10. Konsertin järjestää Auranmaan elävän musiikin yhdistys yhteistyössä Pöytyän seurakunnan kanssa. Hankkeen kustannus on 100 000 euroa, tuen osuus on enimmillään 80 prosenttia. 10 € K aidanojan Kartano p. Sama esitys kuullaan perjantaina kello 19 Uspenskin katedraalissa Helsingissä. Hankkeen kesto on kaksi vuotta. (02) 4875 965, 0500 226 028 varaosat ja huolto CASTROL ÖLJYN myynti www.konehuoltolaukkanen.fi DEEREN www.kulhuanpaakari.fi Vanhainkodintie 12, UUSIKARTANO, PÖYTYÄ Tervetuloa! p. L AUKKANEN OY Lieto, Yliskulma • P. SU 29.10. päivänä 2023 K ONEHUOLTO T . Auranmaan Viikkolehti 16 16 äöå Auranmaan sää Tänään Yläne kk Oripää Mellilä as. Konserttiin on vapaa pääsy (käsiohjelma ovelta 20 euroa). Laurikka on valmistunut Sibelius-Akatemian kuoronjohtoluokalta musiikin maisteriksi keväällä 2021. klo 12–15 25 €, lapset 4-11v. n Lisätietoa kuoromusiikin kuuluisasta teoksesta ja konsertista osoitteessa www.avl.fi Koski osallistuu ilmastohankkeeseen KOSKI Kosken kunta osallistuu Valonian ja Jokivarsikumppaneiden alueen kuntien hankkeeseen, jossa autetaan kuntia tekemään ilmastosuunnitelma. Teoksen esittää 40-henkinen sekakuoro Vires Ensemble