Pikkupakkaset ovat suosineet kaivuutöitä. kello 12. Neste Riihikoski Aarne Santalainen puh. 7-12, su 25.12. MIKKO PERTTUNEN n Kisakausi alkoi. 02 4861 475 www.riihipuoti.fi Avoinna Jouluun asti: ARK 9-18, aattona 8-12 Huom! Tuulikaappipalvelu / Kiitämme lämpimästi asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme valoisaa ja rauhallista Joulua ja hyvää uutta vuotta Hae joulukukat ja istutukset meiltä. päivänä 2016 www.avl.fi 16 Tarvasjoen paloaseman rakentaminen käynnistyi Tarvasjoen uuden paloaseman rakennustyöt ovat käynnistyneet. Annika Saarikko, Olavi Ala-Nissilä ja Esko Kiviranta vastailivat parhaansa mukaan yleisön kysymyksiin. mylly Huomioithan, että maksuvälineenä käy vain käteinen Piimätie 75, 21870 Riihikoski Piltin Puutarhan joulukukkakauppa on jälleen avoinna! Valikoimistamme löydät kestävät ja kauniit joulunajan kukat itselle ja lahjaksi. Löydät myös lahjatavarat pukin pussiin. saakka kello 10-17.00 lauantaina 17.12. Niin päiväkuin yölämpötilatkin pyörivät nyt plussan puolella. Kokoontumisessa oli myös suuri joukko puolueen ensi kevään kuntavaaliehdokkaita, jotka saivat ammennettua ajatuksia erityisesti sote-uudistukseen ja siitä seuraavaan kuntien muuttuvaan rooliin liittyen. 3 8 Suhmuista ja kosteaa joulusäätä Vuoden pimeintä aikaa vietetään kosteassa ja lauhassa säässä. kello 10-16.00 sunnuntaina 18.12. kello 12-16.00 Vielä ehdit jättää joulutervehdyksesi joululehteen 23.12. Sote-uudistuksesta otettiin tolkkua Tuleva perheministeri Annika Saarikko sekä kansanedustajat Olavi Ala-Nissilä ja Esko Kiviranta glögittelivät keskustalaisten kanssa Yläneellä. Pirjo Suoranta pirjo.suoranta@avl.fi (02) 588 8961 Savirannankuja 2, Aura (02) 486 6660 pertti.leppakoski@k-market.com AurAntori ma-pe 7-21 la 7-18 su 12–18 K-market Aurantorista kauppiaan parhaat tarjoukset LC AurA JOuLuKuuSen MYYnTI 20.–23.12. (02) 4862 277 kyron.kk@saunalahti.fi AvoinnA mA-pe 8.30–17 LA 24.12. Oripään Kangastuvalla hiihdettyihin Säästöpankkihiihtoihin osallistui 105 hiihtäjää. Tervetuloa! Joni Karosen kuljettama kaivinkone on ahkeroinut viime viikot paloaseman työmaalla. MAIJA PALOPOSKI 11 p. 4 50 kg 500 Kg erä ATrIA SuOMALAInen JuhLAKInKKu 6-7 kg SAATAvILLA TuOreTTA SILAKKAfILeTTä TI-TO 7 95 kg ti-pe 7-21, aattona la 24.12. 2 € Tiistaina joulukuun 20. (02) 486 1805 Yläneentie 33, Riihikoski Ark. MARIKA TIMONEN Sote-uudistus kiinnosti Yläneellä. 90 vsk irtonro. AURANMAAN TALOUSALUEEN PAIKALLISLEHTI AURANMAAN TALOUSALUEEN PAIKALLISLEHTI V I I K K O L E H T I NRO 101. 10-vuotiaan Karoliina Ollin (kuvassa) tavoitteena oli, ettei jää viimeiseksi. AAttonA 8.30–12 I-ClIp korttIkotelo -eri värejä polAr loop CrystAl polAr M200 Gsp-juoksukello mittaa sykkeen ranteesta alk. sulj.,. 65,29,90 160,149,Tervetuloa jouluisille ostoksille! Toivotamme asiakkaillemme oikein hyvää joulua!! AMor pAulIInA k älykkäästi kaunis aktiivisuusranneke uutuus uutuus Turuntie 596, Riihikoski Pöytyä puh. 6-20, la 8-16, su 10-16 Joulukahville! Neste Riihikoskelle Tarjoamme perinteiset Joulutorttukahvit keskiviikkona 21.12. Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2017. Avoinna: arkisin 23.12. Joulukuun aikana työmaalla on tehty maanrakennustöitä. Kari Rinne kari.rinne@avl.fi (02) 588 8960 Jätä ilmoituksesi viimeistään keskiviikkona 21.12. Marraskuussa perattiin paloaseman tontti Virolantien ja Hämeen Härkätien risteyksestä
Jos luokan avulla estetään nuorten syrjäytymistä, siihen sijoitetut varat ovat iso sijoitus tulevaisuuteen. Hän muisti virheettömästi tutut yksityiskohdat, nauroimme vielä kerran monelle sattumukselle. Ensimiettimältä voisi ajatella, että muuttamisessa ei toimenpiteenä ole mitään hyvää. Erityisluokka on osoittautunut tarpeelliseksi sekä sitä käyville oppilaille että koko koulun työilmapiirille. Pertti Raunioinen Alun perin emme olleet innostuneita julkistamaan paikkaa. Siksi kunnan päätös työsuhteen katkaisemisesta on venäläistä rulettia. Nykyhetki oli hänelle vieras eikä hän ymmärtänyt omaa heikkouttaan. Miten paljon energiaa muistoista saakaan. Äitini kuusikymppisiä varten sukelsimme siskojeni kanssa muistoihin konkreettisesti. n Päätoimittaja Asko Virtanen, (02) 588 8970, asko.virtanen@avl.fi Tänään Tiistaina: Benjamin, Kerkko Keskiviikkona: Tomi, Tuomas, Tommi, talvipäivänseisaus Torstaina: Raafael Perjantaina: Senni, Noel. Rehtorin päätöksellä kahdeksi kuukaudeksi palkattu eritysluokanopettaja saadaan palkata myös kevätlukukaudeksi, mutta työsuhdetta ei jatketa suoraan siitä päivästä, johon edellinen työsuhde päättyy. Marraskuun lopulla kolme viikkoa sitten Tarvasjokeen sortunut Tarvasjoen–Kyrön maantie voitanee 99-prosenttisella varmuudella avata liikenteelle tänä iltana, arveli tiemestari Olavi Kurkela eilen. Uskon, että muistoistamme riitti iloa muillekin. Tavaran nykyinen toimittaja K-Valinta Ääri on suostunut toimitusten siirtoon. Kaikki kolme sylikkäin pianoa soittamassa, sisarukset pitkissä yöpuvuissa jäätelöllä, voimisteluharjoitukset niityllä, ylivalottunut sisaruspotretti jouluna 1990-luvun korneimmilla puvustuksilla. Ostajien tarkoituksena on rakentaa tontille autoliike vuoden 1987 keväällä. Kunnan päätös työsuhteen katkaisemisesta on venäläistä rulettia. Omia tavaroita, kirjoja tai valokuvia, ei arjessa juuri ole aikaa käydä läpi. Varaskin ehti korjaustöiden aikana vierailla uuden tien rakennustyömaalla vaarantaen tempullaan törkeästi liikenneturvallisuutta. Kolmen viikon ajan on Tarvasjoen ja Kyrön välinen liikenne ohjattu Heikinsuon kautta. MUISTOJA VOI yrittää elää uudelleen. KUNNALLINEN VIIKKOLEHTI 19.12.1986 TIE AVATAAN LIIKENTEELLE. Tiemestari Kurkelan mukaan tällaisesta teosta voidaan syyllinen pahimmassa tapauksessa tuomita ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Voro vei rakennustyömaan Tarvasjoen puoleisesta päästä liikennettä varoittavan vilkkuvalon. Päätös on linjassa omaksutun säästölinjan kanssa. n Auranmaan Viikkolehti Perustettu vuonna 1926. On kuitenkin aihetta kysyä, katsotaanko asiaa nyt liian kapea-alaisesti. Hetken oli kuin ennen. Löysin yhdestä laatikosta vanhan kameran, jonka muistikortilla oli kuvia, jotka luulin hävittäneeni. Päättäjillä pitäisikin olla paitsi rohkeutta säästää, myös rohkeutta olla säästämättä silloin, kun on mahdollista, että säästämällä hankitaan vain lisää menoja. Käsitteellisellä tasolla teos oli tehty, kun ajatus oli esitelty, taiteilijakaksikko Patrik Söderlund ja Visa Suonpää taustoittavat Pöytyällä sijaitsevaa teostaan Khronoksen taloa Suomen Kuvalehdessä. Satuttavan surun äärellä muistojen kaiteisiin oli hyvä nojata. Ja on edelleen, vuosia myöhemmin. Kolmekymppiset rakkaiden ystävien kanssa, kuoromatka Venäjälle, jorailua Robinin keikalla seitsemänvuotiaan kummipojan kanssa. Haastavinta oli etsiä 25-vuotiaalle pikkusiskolle kastemekkoa muistuttava vaate ja pitää häntä käsivarsilla valokuvaa varten. Uusi näkökulma sai päivänsankarin melkein putoamaan penkiltä. Samalla opin äidin suvun historiaa. vapaa toimittaja Heidi Pelander hpelander@gmail.com Muuttaessa muistot tulevat silmille. Etsimme parhaat lapsuudenkuvat ja loimme tilanteet uudelleen. Kun mummu eli viimeistä viikkoaan, ymmärsin muistelusessioidemme arvon. Mummu, Vaasalehden toimituspäällikön tytär, kuunteli loputtoman kiinnostuneena, kun selitin, miten sanomalehteä nykyään tehdään. Mummun voimattomuus ja sairaalan kelmeät seinät unohtuivat. Voimassa oleva työsuhde ei sekään estä ketään hakemasta toista työtä, mutta pakkoloma vaikuttaa varmasti työnhakuintoon. Kunta säästää näin noin kahden viikon palkan sivukuluineen. Pohdimme usein, miten paljon maailma on muuttunut ja muuttuu. Hänellä oli tapana peilata elämänvaiheitani omiinsa. Latvan koulun ruokatarvikkeet ruvetaan ostamaan kylän omasta kaupasta. Iloa, valoa, naurua. Hän olisi halunnut lähteä keittämään kahvit, vaikka ei oikein päässyt edes sairaalasängystä ylös. Kun aloitin powerpoint-esityksen juhlissa, suurin osa ihmisistä odotti perinteistä galleriaa söpöistä lapsuuskuvista. Yhtenä iltana muutin mieleni. Muistojen voimaa Elän tällä hetkellä keskellä muuttolaatikkoja. Sekä muodollisesti pätevistä että käytännössä päteviksi osoittautuneista erityisluokanopettajista on melkoisesti pulaa. MUMMUNI OLI muistelun mestari. Samantyyppisiä, mahdollisesti kalliiksi osoittautuvia säästöpäätöksiä on tehty muuallakin. Oripään kunnanhallitus päätti maanantain kokouksessaan myydä Reijo Heikkilälle ja Matti Jussilalle noin 5 000 neliön tontin kantatien varresta. ORIPÄÄHÄN TULOSSA AUTOLIIKE. 2 n NIMIPÄIVÄT n AFORISMI n LAINA PÄÄKIRJOITUS 20.12.2016 n ELOSSI n 30 VUOTTA SITTEN n TOIMITUKSEN TAKAOVELTA Säästöllä voi olla pitkät jäljet Auran kunnanhallitus päätti pätkäistä vähän aikaa sitten yhtenäiskouluun palkatun erityisluokanopettajan työsuhteen poikki joululoman ajaksi. Muuttaessa muistot tulevat silmille. Jos erityisluokan työskentely häiriintyy, pakkolomasta saatu säästö on, Auran emerituskunnanjohtaja Virtasta siteeraten ”hyttysen pissi Itämeressä”. Vertailimme muuttoja ensimmäiseen omaan kotiin, opiskeluiden aloittamista, työpaikkakokemuksia. Ohjasin keskustelun menneeseen, jossa mummu oli kuin kotonaan. Kauppahinta on 12 500 markkaa. Seuraavalla viikolla tuli suruviesti mummun kuolemasta. Sortuman takia tie jouduttiin siirtämään uuteen paikkaan ja uutta tietä rakennettiin liki 600 metriä. n Vaikka raitistuva kestää viinan menetyksen, ryyppyseuran jättäminen voi olla paljon vaikeampaa
Samoin Tarvasjoen VPK pystyy uusien tilojen valmistuttua täyttämään säiliöautonsa paloasemalla. Tilatyöryhmä on todennut, että tilat sopivat päiväkotikäyttöön melko pienillä muutoksilla. –Enää ei tarvitse lähteä erikseen vettä hakemaan, Lehto toteaa. Kunnanhallitus hyväksyi 30 000 euron kustannusarvion tilojen kunnostuksesta. Takapalo lämpökeskuksessa PÖYTYÄ/Kyrö Maatilan lämpökeskuksessa Laurilantiellä syttyi sunnuntaiaamuna yhdeksän aikoihin niin sanottu takapalo, jonka aiheuttamat aineelliset vahingot jäivät vähäisiksi. –Isompikin aina voisi olla, mutta tämä täyttää meidän tarpeet hyvin, Tarvasjoen VPK:n hallituksen puheenjohtaja Jani Frantti sanoo ja kertoo Piikkiöstä tulleen myös vinkkejä, mitä asioita kannattaa tehdä toisin. Paloaseman odotetaan valmistuvan ensi syksyksi. Kunnanhallitus päätti asiasta 6–1 päättyneen äänestyksen jälkeen. Marttilan päivähoidolle tilaa Pääkeskukseen MARTTILA Jorma Kaarto Marttilan lasten päivähoidon lisätilan tarpeeseen on löydetty ainakin tilapäinen ratkaisu. Syvimmillään paalut ovat noin 20–30 metrin syvyydellä. Vesi sisältyy vuokraan. päivänä 2016 3 n Kommentoi, anna palautetta toimitus@avl.fi, www.avl.fi/palaute Uutiset n Uutisvihjeet ja juttuvinkit n Soita toimitussihteerille: (02) 588 8971 n Laita postia: toimitus@avl.fi n Lähetä uutiskuva: toimitus@avl Yläne kk Mellilä as. Kattomateriaaliksi osittain kaksikerroksinen rakennus saa peltiä. Arikal Oy:n omistamassa Pääkeskuksessa on vapaana ennen pankkikäytössä olleita tiloja noin 300 neliön verran. Kunnan omistuksessa olevaa vanhaa paloasemaa on Lehdon mukaan kaavailtu teknisen toimen varikoksi. Poliisipartio pysäytti Harakkamäentiellä ajaneen henkilöauton, jonka kuljettaja tehtiin tapahtumapaikalla tarkkuusalkometrikoe, jonka tulokseksi tuli 0,28 mg/l. Hallintojohtaja Tuija Pellosmaa esitti tehtävän täyttämistä niin, että työsuhteeseen ei olisi tullut lainkaan katkosta, vaan se olisi jatkunut nykyisen työsuhteen päättyessä 21.12. –Paalutukset ovat seurausta tehdystä pohjatutkimuksesta, Liedon toimitilapäällikkö Tapani Lehto kertoo ja toteaa kallion laskevan aika voimakkaasti Virolantieltä paloaseman tontin länsireunalle. Palokunta purki kuitenkin vähän lämpökeskuksen rakenteita.. Asemalle tulee tilat sammutusosaston lisäksi ensivasteelle. Auran yhtenäiskoulussa jouduttiin perustamaan uusi erityisopetuksen pienryhmä syyslukukauden loppupuolella, kun useammalla koulun oppilaalla ilmeni tarvetta sellaiseen erityiseen tukeen, jota ei pystytty antamaan osana yleisopetuksen oppilasryhmiä. Käyttösähkön maksaa kunta kulutuksen mukaan. Anastettujen tavaroiden arvo on noin seitsemänkymmentä euroa. Arikal tekee tarvittavat muutostyöt, joiden hinnaksi on arvioitu 30 000 euroa. Näpistelijä kävi kaupassa AURA Nainen näpisti erilaisia tuotteita Auran K-Marketista piilottamalla tuotteet vaatteisiin ja poistumalla kaupasta maksamatta. ja kestänyt lukuvuoden koulunkäynnin päättymiseen 3.6. tammikuuta. Henkilöauto oli pysäköitynä parkkipaikalla osoitteessa Haverintie 9, Pöytyä. Tilat valmistuvat päiväkodin käyttöön näillä näkymin maaliskuun alussa. Vanhalla paloasemalla tätä mahdollisuutta ei ole ollut, vaan vesi on jouduttu noutamaan vesitornilta. Vuokrasopimus valmistellaan tammikuun kokoukseen. tammikuuta. 2017 saakka. Tapahtuma tallentui valvontakameralle. Tilasuunnitelman on laatinut aluearkkitehti Seppo Pärnä. Syksyllä erityisluokanopettajan tehtävä voitiin täyttää lyhyeksi aikaa perusopetuksen rehtorin päätöksellä, mutta kevätlukukauden mittaiseen määräaikaisen tehtävän täyttämiseen tarvitaan kunnanhallituksen lupa. Rakennuksen taakse saadaan sopiva leikkipiha. Auran erityisluokanopettajan pesti katkaistaan joululomaksi AURA Päivi Perkiö Aurassa loppusyksystä kahdeksi kuukaudeksi täytetty erityisluokanopettajan tehtävä saadaan täyttää myös kevätlukukaudeksi, mutta vasta kevätlukukauden alkaessa 9. Paalutustyöt on jo saatu tehtyä ja viemäröintityöt ovat loppusuoralla. Uudella paloasemalla autot pystytäänkin pesemään sisätiloissa. Tällä viikolla työmaalle tuodaan työmaasähkö. Tiistaina joulukuun 20. Enää ei tarvitse lähteä erikseen vettä hakemaan. Skodan rekisterikilpi vietiin PÖYTYÄ Skoda -merkkisen henkilöauton takarekisterikilpi anastettiin keskiviikon vastaisena yönä Pöytyällä Haverintiellä. Noin 500 neliöiseen asemaan on haettu mallia Piikkiöstä. Päivystävän palomestarin mukaan lämpökeskuksen oma automatiikka rajoitti paloa. Tarpeet täyttävä Paloaseman julkisivut tulevat olemaan muurattua tiiltä ja metallipoimulevyä. Äänestyksessä alkuperäistä esitystä kannatti vain Ari-Pekka Haapanen (ps). Tunne-elämän ja sosiaalisten taitojen säätelyssä erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden pienryhmä on rauhoittanut sekä oppilaiden että koulun tilannetta, mutta eritysryhmälle on tarvetta myös kevätlukukaudella. Maahan asennetaan viemäreiden lisäksi myös hiekkaja öljysuodattimet, jotka estävät hiekan ja öljyn valumisen viemäriin esimerkiksi autojen pesun yhteydessä. Poliisi pyytää silminnäkijöitä ilmoittamaan tietonsa Loimaan poliisiaseman numeroon 0295 444 933 tai osoitteeseen loimaa.poliisiasema.lounais-suomi@poliisi.fi. Vuokran määräksi on sovittu 2 000–2 200 euroa kuukaudessa. –Pikkupakkanen on ok, pysyy kaivannot kuivana, miehet toteavat. Kortiton ajoi humalassa AURA Ajokortiton auralaisnuorukainen ajoi henkilöautoa humalassa Aurassa Harakkamäentiellä lauantaina puolen yön aikoihin. Tapani Lehto n Keliolosuhteet suosivat maanrakennustöitä Tarvasjoen paloaseman rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa. Tarvasjoen VPK:n puheenjohtaja Jani Frantti pistäytyi työmaalla, kun Joni Karonen oli valmistelemassa salaojapumppaamon paikkaa. Riihikoski Kyrö Oripää Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Aura Paloaseman rakennustyöt hyvässä vauhdissa LIETO/Tarvasjoki Marika Timonen Tarvasjoen uuden paloaseman rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa. Kunnanhallituksessa hallituksen puheenjohtaja Jukka Leino esitti (sd) esitti Matti Leppäkosken (kesk) kannattamana, että tehtävä täytetään vasta koulun alkaessa 9. Rekisteritunnuksen kirjaimet ovat SHL. Kunta on neuvotellut Arikalin kanssa kahden vuoden määräaikaisesta vuokrasopimuksesta, jonka jälkeen sopimus jatkuisi kolmen kuukauden irtisanomisajalla. Kaivuuja viemäröintihommissa olleet Joni Karonen ja Antti Korpela kiittelevät keliolosuhteiden olleen suotuisia maanrakennustöille
lehti ilmestyy normaalisti. Paikallislehti on monipuolinen ja arvostettu lahja, joka sopii jokaiselle. 42,00 € Digilehti kulkee kauaskin! Etu edellyttää voimassaolevaa kestoeli etutilausta. Auranmaan Viikkolehti 4 Tiistaina joulukuun 20. Partio yritti pysäyttää henkilöauton punaisella pysäytysvalolla ensin edestäpäin ja auton jatkaessa matkaa myös perässä ajamalla. Emme voi taata lahjakortin ehtimistä aatoksi postitse 15.12. Joulun aikataulut Konttori suljetaan tänään klo 12. Joko perinteisesti paperilla postiluukkuun tai kätevästi diginä kauemmaksikin . n Joulun jälkeen ei ilmesty tiistain 27.12. n Viikkolehden joululehti ilmestyy perjantaina 23.12. Tapaus sattui ysitiellä myöhään perjantai-iltana. Kehityksentie 3, 21800 Kyrö. *) Tilaus jatkuu normaalihintaisena etujakson jälkeen. n Vuoden 2017 ensimmäisellä viikolla lehti ilmestyy tiistaina 3.1. Tilaa helposti! -50 % jatkuva lahjatilaus 6 kk erissä 23 80 Vain 3,97 € /kk*) norm. Hieman ennen Harakkamäentietä partio näki kaistojen yli vasemmalla ojaan ajaneen auton. Sairaankuljetus tarkasti asianosaiset eikä kukaan ollut loukannut itseään ulosajossa. **) Pakollinen tieto digilehteä tilattaessa. Partio menetti näköyhteyden pakenijaan, mutta jatkoi silti ajamista kohti Turkua. . Partio puhallutti ulosajaneessa henkilöautossa olleet henkilöt ja kaikki puhalsivat 0,00 promillea. 39,00 € Rastita tilauksesi: -50 % 6 kk määräaikainen digilehden lahjatilaus 21 00 Vain 3,50 € /kk norm. *** Soittamalla: 02 770 2626 (ark. Tarjous voimassa 22.12.2016 asti ja koskee vain uusia kotimaan tilauksia. Henkilöautossa ollut vuonna 1999 syntynyt loimaalainen myönsi kuljettaneensa henkilöautoa. ja poikkeuksellisesti jo torstaina 5.1. n Perjantaina 30.12. (pp.kk.vvvv) Tilaajan lahjatilausetu -50% ANNA lehTi lAhJAKSi – Se ilahduttaa pitkään joulun jälkeenkin! TilAAJAN eTu -50 % Vinkki! Käytä Viikkolehteä lahjapaperina ja tee kauniita joululahjoja! Anna tänä vuonna joululahjaksi luettavaa. Se tuo iloa saajalleen vielä pitkään joulun jälkeenkin. Mies kertoi, että hän lähti karkuun sen takia, koska hänellä ei ole ajokorttia. Henkilöauton kyydissä oli takapenkillä kaksi miestä, jotka nainen oli nimennyt henkilöauton kuljettajaksi ja matkustajaksi aiemmin. Pysäytysvalosta huolimatta henkilöauto jatkoi kiihdyttäen vauhtiaan kohti Turkua. Partio havaitsi läheisellä hiekkatiellä henkilöauton, jonka partio päätti tarkistaa. Loimaan poliisipartiota tuli vastaan valtatie 9:llä Jalkalantien risteyksen kohdilla tumma henkilöauto, jolle mitattiin nopeudeksi 111 km/h rajoituksen ollessa 80 km/h. päivänä 2016 LEISKUN BINGO www.loimaanleisku.fi Loimaan Työväentalolla tiistaina 20.12.2016 klo 18.15 Jahti 1000/53, 5-jahti 360/54 pelikirjat 6 € / 3 €, kaikki irtoliuskat 3 € Tervetuloa ! Tervetuloa jouluglögille torstaina 22.12. klo 9.00–17.00 Lahjan antajan nimi Laskutusosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero Auranmaan Viikkolehti Sopimus 5006782 00003 VASTAUSLÄHETYS Postimaksu maksettu Lahjan saajan nimi Toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite** [ ] Haluan postitse lahjakortin. 8 16) Verkossa: tilaajapalvelija.fi/joulu Täytä alla oleva kuponki japudotasepostiin. Partion tutka näytti kovimmillaan poliisiautolla nopeudeksi 138 km/h, jolloin edellä ajanut henkilöauto loittoni poliisiautosta erittäin nopeasti. Partio tavoitti läheiseltä pellolta Jämsästä kotoisin olevan naisen, joka kertoi, että ulosajaneessa henkilöautossa oli ollut kyydissä kolme henkilöä. 19 50 -50 % 3 kk määräaikainen lahjatilaus Vain 6,50 € /kk norm. -50 % etu koskee ensimmäistä erää. Toimitamme tunnukset sähköpostilla lehden saajalle. lehteä. 47,60 € Poliisia pakoon kaahannut suistui tieltä PÖYTYÄ Ajokortiton loimaalaisnuorukainen pakeni henkilöautolla poliisia ja menetti auton hallinnan sillä seurauksella, että auto suistui tieltä. Lahjatilauksen alkamispäivä: . jälkeen tehtyihin tilauksiin. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja liikennerikkomuksena. Jälkien perusteella autosta oli poistunut useampi henkilö. Tapahtumaaikaan tienpinta oli jäinen ja tapahtumapaikalla oli erittäin kova sumu
Vuoden ensimmäiset myytävät kymmenen tonttia myydään 25 prosentin alennuksella tontin aiemmin hyväksytystä hinnasta. Sivistysjohtaja Marianne Mäkelä totesi teknisen kehityksen olevan kirjastoalalla niin nopeaa, että suurella Vaski-kirjastokimpalla on seutukunnan Loisto-kirjastokimppaa paremmat mahdollisuudet pysyä kehityksen tahdissa. Etualalla keskustan Anne Jurttila-Portaala ja Jarkko Kankare. Kunnan tarkastuslautakunta edellytti sääntöjen laatimista lokakuussa, koska Yhtenäiskoulun työilmapiirissä nähtiin parantamisen varaa. Siihen ei ollut varattu määrärahaa. –Talousarvio on toteutunut kiitettävällä tavalla arvioidun mukaisesti. Kirjastossa on ollut lyhyen aikaa työssä työllistettävä henkilö. Opettajakunnan sorvaamissa säännöissä on seitsemän kohtaa. Uutiset Marttila tekee vahvan tuloksen . Valtuusto hyväksyi teknisen lautakunnan esityksen mukaisesti, että jätevesimaksu peritään viemäriverkkoon johdetun veden mukaan. Tievalaistukseen varattua määrärahaa on vielä jäljellä 15 637 euroa. Elina Keloniemi-Hurttila (kesk) halusi tietää, miksi kirjastotoimessa varaudutaan vuonna 2018 Vaski-kirjastokimppaan siirtymiseen. Muutos johtuu pääosin erikoissairaanhoidon ennakoitua pienemmistä menoista. Myös Kyrön rautatien alikulusta kunnalle lopulta koituvat kustannukset ovat vielä avoinna. Marttilassa on erittäin vahva Marttila-puolue, mikä näkyy positiivisella tavalla myös ulospäin, Maisila kehui. Toiselle toimelle tuskin heruu täyttölupaa, sillä kunnanhallitus edellyttää kirjaston tehtävänkuvien muokkaamista siten, että kirjaston ammatilliset tehtävät tulevat hoidetuiksi 2,4 henkilötyövuodella. Kirjaston henkilökuntaan kuuluu tämän lisäksi kokoaikainen kirjastonhoitaja sekä Pöytyän kanssa yhteinen kirjastotoimenjohtaja, jonka työajasta 40 prosenttia on jyvitetty Auralle. päivään saakka. –Kymmenen tonttikauppaa on normaalivuosiin verrattuna hiukan optimistinen arvio, mutta toivomme, että talous alkaa ensi vuonna kehittyä, kunnanjohtaja Mika Joki toteaa. Kosken tekninen lautakunta valitsi urakan toteuttajaksi Sähköasennus Jouko Kujala Oy:n. . Ne katetaan sisäisillä siirroilla, Maisila kiteytti. –Eri ryhmien välillä on hyvä keskusteluyhteys. –Tärkeää on, että nyt päätetyt rakenteelliset uudistukset saatetaan rohkeasti loppuun, evästi tammikuussa eläkkeelle siirtyvä Jokela valtuustoa. . Siihen nähden, että Aurassa on tänä vuonna myyty vain yksi omakotitontti, kampanjahinnan saamisesta tuskin kuitenkaan syntyy suurta kilvoittelua. Tämä, samoin kuin kirjastossa järjestettävä kunnallisvaalien ennakkoäänestys lisäävät kirjaston työmäärää. Veikko Niittymaa patisti pitämään talouden edelleenkin tiukalla, jotta kunnalle kertyy vähän puskuria sote-uudistukseen liittyvän veroleikkurin jälkeiseen aikaan. Koulut ja kiinteistöjen kunto huolena Tarmo Rantanen myönsi radan alikulun vuoksi tehtävien kunnallisteknisten töiden loppulaskun voivan nousta yli miljoonan euron. Satavuotias Aura myy tarjoustontteja AURA Päivi Perkiö Auran kunnanhallitus päätti järjestää ensi vuonna satavuotista olemassaoloaan juhlivan Auran kunnan kunniaksi tonttikampanjan. Auran kirjaston täyttämättä olevista kirjastovirkailijan toimista toiseen on palkattu sijainen joulukuun 18. Investointimenot alittuvat kaikkiaan arviolta 350 000 eurolla, joten ylitykset katetaan investointimäärärahojen sisällä. Haitallista kilpailua ei ole myöskään kylien kesken. Kokouksen aluksi valtuusto vietti hiljaisen hetken Marttilan luottamustoimissa pitkään vaikuttaneen Hannu Koskisen äskettäisen poismenon johdosta. Ennakkoäänestyksen aikana kirjasto on avoinna tavanomaista kauemmin. Koko hankkeen kustannukset ovat yhteensä noin 10 000 euroa. Kampanja alkaa käytännössä vuoden alusta. Pöytyän tekninen johtaja Tarmo Rantanen myönsi, etteivät alikulun rakentamisesta kunnan tehtäväksi jäävät kunnallistekniikan siirrot ja uusien teiden rakentamiset välttämättä toteudu alunperin arvioidulla miljoonalla eurolla. Turun seudun puhdistamon osakkuus on maksanut 65 756 euroa. Kunnanjohtaja Carita Maisilan mukaan kunnan kuluvan vuoden vuosikate on marraskuun lopun tilanteen mukaan noin 800 000 euroa plussalla ja tilikauden tulos näyttää 400 000 euroa plussaa. Kunnanhallitus merkitsi vararehtorin sille esittelemät säännöt tietoonsa saatetuiksi, mutta edellytti sen lisäksi, että sääntöjen toteutumista käytännössä on käsiteltävä vielä ennen kevätlukukauden päättymistä. Verotulot ylittyvät tuoreimman arvion mukaan 55 000 eurolla. Säännöissä muistutetaan myös siitä, että vaikka asiat voivat riidellä, ihmiset ovat sovussa, asioissa on puutteiden lisäksi myös kehittämisen mahdollisuuksia ja keskeneräisyyttäkin hyväksytään. Leena ja Aimo Vähätalolta päätettiin ostaa noin 9 218 neliön suuruinen määräala Kallio-Vätti -nimisestä tilasta 11 000 eurolla. Niissä edellytetään toisen ammattitaidon arvostamista ja hänen osaamiseensa luottamista, kaikkien työyhteisön jäsenien tasapuolista kohtelua sekä sovittujen toimintatapojen ja sääntöjen noudattamista. Sairaanhoitomenot alittuvat tuntuvasti Tilikauden tulos näyttää 400 000 euroa plussaa. Alennuksen saavat ostajat lasketaan kauppakirjan allekirjoittamisen, eikä tontin varaamiseen perustuvan ajankohdan mukaan. Lisäksi säännöissä lähdetään siitä, että jokainen arvostaa yhteistä, toisten ja omaa aikaa. Puhtaan veden määrästä vähennetään tuotantoon käytetyn veden määrä. päivänä 2016 5 AURA Auran Yhtenäiskoulun opettajat ovat valmistelleet keskenään Reilun pelin säännöt, jotka on toimitettu kunnan yhteistyötoimikunnan ja myös kunnanhallituksen tietoon. Kunta osti yhden osakehuoneiston 40 000 eurolla. Kunnan maaja metsätilojen myyntituloja kertyy noin 45 000 arvioitua enemmän. Lisää tievaloja KOSKI Arkkilantielle ja Ohrapolulle rakennetaan tievalot vielä tämän vuoden määrärahoilla. Siihen ei ollut alun alkaen varattu määrärahaa, koska se oli ennakoitu maksettavaksi vasta ensi vuonna. –Ilmeisesti Loisto-kirjastokimpassa on muuallakin halukkuutta tähän muutokseen, Mäkelä totesi. Auranmaan Viikkolehti Tiistaina joulukuun 20. Kunnanjohtaja Maisila kiitteli vuoden viimeisessä kokouksessa valtuustoa, jonka kanssa ”on ollut ilo tehdä töitä”. Pieniä poikkeamia on. Marttilan kunnanvaltuuston vuoden viimeinen kokous sujui tuttuun tapaan sopuisassa hengessä. Valtuusto iloitsi talouden nousu-urasta . PÖYTYÄ Päivi Perkiö Pöytyän kunnanvaltuusto ei nähnyt talousarvion pääkohdissa juurikaan moitittavaa, vaikka huolenaiheita on edelleen jäljellä. Arkkilantien ja Ohrapolun valoihin siitä kuluu noin 5 000 euroa. Niin kunnanjohtaja Kari Jokela, keskustan Veikko Niittymaa kuin perussuomalaisten Pasi Lepistökin näkivät kunnan talouden päässeen uudelle nousu-uralle. Valtuusto hyväksyi esitetyt määrärahamuutokset vuoden 2 016 talousarvioon. Lisäksi kirjastosta on ollut joitakin kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvia henkilöitä.. Timo Hämäläinen (kesk) toivoi, että jo monesti siirretty Yläneen pururadan rakentaminen toteutuisi nyt. Auran ensi vuoden talousarviossa on varauduttu omatoimikirjaston perustamiseen. Määräalan hankkiminen edistää Tiipilän teollisuusalueen kehittämistä. –Valmiiksi ne on kuitenkin tehtävä, vaikka rahaa kuluisikin enemmän, hän totesi. Marttilasta muuttaneen Johanna Stjärnstedtin tilalle kunnanhallituksen varajäseneksi nimettiin Soile Mäkinen. Valtuuston puheenjohtaja Markku Autio (kesk) vakuutti näin käyvän, koska tarkoitukseen varattu määräraha on nyt ensimmäistä kertaa varsinaisessa talousarviossa eikä pelkästään suunnitelmavuosien varauksissa. MARTTILA Jorma Kaarto Marttilan kunnanvaltuusto saattoi tyydytyksellä todeta, että terveydenhuollon tämän vuoden määrärahat alittuvat noin 300 000 eurolla. Niittymaa kantoi ryhmäpuheenvuorossaan huolta nyt tauolla olevasta yhtenäiskoulujen rakentamisesta sekä kunnan kiinteistöjen kunnosta. Auran Yhtenäiskoululle Reilun pelin säännöt Aura täyttää yhden kirjastovirkailijan toimen AURA Päivi Perkiö Auran kunnanhallitus antoi kirjastotoimelle luvan täyttää toisen avoinna olevista kirjastovirkailijan toimista
(Onnittelutekstin maksimimerkkimäärä 140 merkkiä, 4 riviä.) Jos postitat aineiston, liitä kuittijäljennös mukaan. Cafescon väki on luonteva yhteistyökumppani. Isän kulautusten myötä joulutunnelma kiristyi illan hämärtyessä. Maailman lapset näkevät nälkää slummeissa ja suurkaupunkien kaatopaikoilla. Ilot & surut n VIIKON SANA n Onnea n Valintoja n NAPUTUS n TÄTÄ MIELTÄ Pöytyän säästöistä Olisivathan ne muutamat puurolautaset varmaan olleet aika kalliit. Käsitykseni mukaan tästä tutkinnosta ei olisi edes mitään hyötyä Pöytyälle. Nyt säästäminen on tehty niistä kohteista mistä ei pitäisi; ihmisten terveydestä, hyvinvoinnista ja lasten kustannuksella. Joskus Hilja lainasi äidin suuria saappaita ja meni ulos katsomaan, kuinka hohtava hanki peitti maata. Äiti koitti vähäisistä varoistaan laittaa joulua. Olisi ollut erittäin tärkeää, että subjektiivinen päivähoito-oikeus olisi palautettu Pöytyälle: kyse on lasten oikeudesta eikä mistään muusta. Punaisen Ristin Auran osasto on suunnitellut osana Auran kunnan ja Suomen 100-vuotisjuhlaa puhdistaa ja kaunistaa alikulkua. Näppäile teksti NAPUTUS välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 17252. Kuvia ei palauteta, mutta ne voi noutaa konttoristamme. HILJA OLI pieni 6-vuotias tyttö. Suukkoja Mummelta ja vaarilta. Toimi näin: tuo tai postita kuva ja lyhyt onnitteluteksti konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä päivänä kello 10. Sydämen lapselliset silmät, joilla jouluna nähdään enkeleitä ja sydämen lapselliset korvat, joilla kuullaan taivaallinen enkelten laulu. Toiset paleltuvat kuoliaiksi koreissa, joissa heidät jätetään mihin sattuu, kolmannet menehtyvät, kun heidät lastenkodista tilanpuutteen takia annetaan ihmisille, jotka eivät lapsista kykene huolehtimaan, neljännet kuolevat äitiensä kuihtuneille rinnoille. Onko tämä sama mahdollista siis kaikille kunnan työntekijöille, vaikka olisi juuri tullut kunnan palvelukseen vai pelkästään kunnanjohtajalle. Armorikasta Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa! Outi-pappi Koskelta Auranmaan Viikkolehti julkaisee kuvallisia onnitteluja. Eivät kynttilät ja lamput, eivät kuu ja aurinko luo joulua, mutta välttämätöntä on se, että meillä on sellaiset silmät, jotka voivat nähdä Jumalan kirkkauden. Lähdimme sitä yhdessä katsomaan, mutta enkeli oli jo mennyt. KUULIN MYÖS, että Pöytyän uudelle kunnanjohtajalle oltaisiin myöntämässä ”MBA-tutkinto”. Hilja laittoi kengät heti jalkaansa ja ne olivat kauneimmat kengät, jotka hän koskaan oli nähnyt. Näkymä on ihmetyttänyt aina siitä pyöräillessä ja kävellessä. Silloin siellä navetan heinillä istuessa heillekin koitettiin joulun sanomaa sanoa: ”Älkää pelätkö!” Ja äiti antoi lapsille leivotut pullaukot, joista lapset haukkasivat pieniä palasia kerrallaan, jotta pullaa olisi riittänyt pitkäksi ajaksi. Rakkaamme Reino Kaarlo Ossian LEVO * 30. Isä mesosi tuvassa. He asuivat mökissä, jonka talollinen omisti. Entäpä uuden kunnanjohtajan suunnitelmissa oleva kuukauden palkallinen virkavapaa kesällä, kun kunnanvirasto on kiinni. Milloin ihmiskunta oppii itse jotain, ettei se koko ajan odota ihmettä Jumalalta. Riitta ja Eero n Joulutarinaan oli pujahtanut väärä synonyymi. Koskelainen n Kiitos Auran ruokapalvelut hyvästä jouluruoasta. Se kävi huusholleissa sikoja teurastamassa. Tarkoituksena on tehdä yhteistyötä nuorten kanssa. Vai onko kuntavaalit liian lähellä, että sen takia vain vatuloidaan. Kirjoitukset mielellään omalla nimellä. Kiitos Akuutti kuntoutusosasto 1:n henkilökunnalle Reinon hyvästä hoidosta. Nikolle 15-vuotissyntymäpäiväonnittelut Riihikoskelle 21.12.2016. n Lämmin kiitos jumppatytöille muistamisesta ja kuluneesta syyskaudesta. Älkää käsittäkö väärin, säästäminen on hieno asia, jos ne säästöt otetaan oikeista kohteista. Ja kuinka sitä osoitetaan lähimmäiselle. Turun Osuuskaupan hallintoneuvosto on kokouksessaan valinnut keskuudestaan hallintoneuvoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuodelle 2017. Samassa paloviranomaisen lausunnossa todetaan myös ilmastointikanavan palopeltien tarve. Jo vuosia sitten tyttäreni Mirjam juoksi pikkulapsena makuuhuoneesta keittiöön, jossa itse jotain puuhastelin. Luopuvat yhdestä hammaslääkärin virasta. Kyse olisi ollut myös niin pienestä määrästä lapsia, että siitä ei olisi edes tullut kuin hyvin pieni lisämeno Pöytyälle. Ei siihen paljon mitään syytä tarvittu, kun miehen käsi puristui nyrkkiin, kuusikin kaatui ja lapset itkivät nurkissa. Tarkoittaako se, että jos lapset ovat hoidossa, niitä ei silti vanhemmat hoitaisi. Tässä niitä säästökohteita olisi. Eino Leino; Rauha Isää, pappaa, appea, setää ja enoa kiittäen ja kaivaten Mirja ja Kari Katariina ja Marko Kristiina ja Alexi Hannele Tuula ja Inkeri Liisa-sisaren lapset perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kanta-Loimaan kirkossa loppiaisena 6.1.2017 klo 14.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntalolla. Paloviranomainen on rakennuslupakuvista antamassaan lausunnossa todennut, ettei suunniteltu puuverhoilu täytä sellaisenaan paloturvallisuusvaatimuksia. Tyytyväinen asiakas Lapsen joulu Turun Osuuskaupan hallintoneuvosto on päättänyt kokouksessaan Turun Osuuskaupan hallituksen kokoonpanon ensi vuodelle. Yksi valtuutettu kommentoi lehteen, että ”jos lapsia hankitaan, ne täytyy myös hoitaa”. Äitikin oli joskus siellä töissä, pesemässä pyykkiä tai heinäpellolla. Palonsuojakäsitelty puu mahdollistaisi puuverhoilun, mutta kunnassa on päädytty tiiliverhoiluun. 050 5696943 tai mksaarela@gmail.com. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan niin nuoret, aikuiset, kuin yhdistyksetkin. Jouluaaton illan ohjelma toisti vanhaa perinnettä. Luettiin jouluevankeliumi ja laulettiin virsiä. Hiljalla ei ollut vielä koskaan ollut kenkiä, vain tallukkaat, jotka äiti oli ommellut. Matti Rajala Viime lehdessä Katja Laaksonen kirjoitti Auran alikulun ikävistä töherryksistä. Hilja risti kätensä peiton alla ja sanoi: ”Kiitos Jumala tästä joulusta”. Oikaisu Onnea Kuuselan Tildalle Kyröön 21.12.16 olevan 6-vuotissyntymäpäivän johdosta. Hiiret, rotat ja kärpäset tapettiin. Ei säästetä terveydestä, hyvinvoinnista eikä lapsista. Muut jäsenet ovat laamanni Matti Manner Turusta, vuorineuvos Risto Rinne Naantalista, johtaja Satu Ahomäki Turusta, professori Alf Rehn Turusta ja toimitusjohtaja Sanna-Maria Sarelius Turusta. 4.1928 Sysmä † 28.11.2016 Loimaa Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin kaikk’ on niin hellää ja hyvää. ”Kiitos isä!”, Hilja huudahti ja juoksi isänsä syliin. Hanke on vasta suunnitteluasteella, vielä puuttuu lupa, tieto puhdistusmenetelmästä, uuden ilmeen suunnitelma jne. Auran alikulusta n NAPUTA: KIITÄ, KEHU, PURNAA! Lähetä mielipiteesi Naputuspalstalle tekstiviestinä. Niin, olisivathan ne muutamat puurolautaset varmaan olleet aika kalliit. Auranmaalta hallitukseen nimettiin edelleen maanviljelijä Harri Auranen Pöytyältä. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Matti Manner ja varapuheenjohtajaksi valittiin Risto Rinne. Lapsille hoidossa oleminen ei tee hallaa vaan päinvastoin, ja se avaa erilaisia mahdollisuuksia myös vanhemmillekin. HYVÄ JUMALA. Hilja puristi silmänsä kiinni ihmetellen, mitä Isä oikein aikoi. Tämä varmaankin lyhentää jonoja. Ne olivat mustat pitkävartiset, ihanat kengät. Eikö tuolla kuukausipalkalla pitäisi olla jo valmis suorittamaan kunnanjohtajan virkaa. Ensi vuonna jatketaan. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. Kun Hilja meni illalla nukkumaan, hän laittoi kengät vuoteensa viereen, jotta löytäisi ne heti aamulla. Hyvää ja rauhallista joulunaikaa sekä onnea uudelle vuodelle kaikille ystäville. Pöytyällä on jopa puolen vuoden jonot hammaslääkäriin ja mitä tekevät päättäjät. Yhden viestin hinta on 0,50 euroa/160 merkkiä. Jouluaattona isä toi kuusen sisään. Yksipalstainen maksaa 15 euroa/kappale, kaksipalstainen 25 euroa. Säästöjä saataisiin myös siitä, että uskallettaisiin tehdä päätöksiä koulun rakentamisesta ja Elisenvaaran koulun remontoimisesta, eikä pyöritettäisi suunnitelmia kaikenmaailman konsulteilla. Puheenjohtajana jatkaa Timo Hollmén ja varapuheenjohtajana Riitta Eklund. Pöytyä haluaa säästää. Auranmaan Viikkolehti 6 6 Tiistaina joulukuun 20. päivänä 2016 Kun luin perjantaisen Viikkolehden, niin mitä näinkään. Isä sanoi Hiljalle: ”Pistäpäs Hilja silmät kiinni”. Sen on inflaatio syönyt. Matkalla juostessaan keittiöön hän huusi: ”Äiti, äiti, tuolla makuuhuoneessa on enkeli!”. Pöytyän päättäjät haluavat laittaa lapset maksajiksi. Joulu oli tulossa ja Hiljan oli oltava sisällä, koska tallukkaat olivat menneet rikki, eikä äidillä ollut aikaa ommella uusia. Lapsen silmät hehkuivat innosta. Toimituksella on oikeus muokata tai jättää julkaisematta kirjoituksia. Lemmikkieläimet lopetettiin muulla tavalla. Vp muistotilaisuuteen 29.12.2016 mennessä: Mirja Saarela, p. Maksun voit suorittaa tilillemme Kyrön Seudun Op: FI87 4711 0010 0286 54. Uskon että tässä ei ollut kyse säästämisestä, vaan aivan jostain muusta. Ei nykysukupolvi tiedä mikä ”kylälahtari” oli. Kun Hilja hetken päästä sai avata silmänsä, hän näki edessään kengät. Hiljan isä oli talollisella töissä. Hoidossa oleminen ei kumoa vanhempien rakkautta ja hoitamista. Ei jouluporsasta tapettu, se teurastettiin. JOULU OLI tulossa. Äiti kokosi lapset ja joukolla juostiin navettaan karkuun. Tämä tutkinto tulisi maksamaan kymmeniä tuhansia euroja ja tämä tietenkin vielä palkallisena koulutuksena. Tilda on oikea Joulun enkeli, kulta kutreineen. Mummi ja pappa Aurasta.. Luki: ”Kun sika oli tapettu”. Terhi Isotalo Punaisen Ristin Auran osaston puheenjohtaja Perjantaina lehden uutinen Kosken päiväkodin ulkoverhoiluun ja ilmastointiin tarvittavista muutoksista oli virheellinen. Milloin me opimme, mitä on armo
REKRY-hankkeeseen haetaan 40 000 euron avustusta. Niiden tilalle perustetaan viiden palkkasihteerin, yhden pääkirjanpitäjän ja yhden kirjanpitäjän toimi ja toimiin siirretään lakkautettavien virkojen nykyiset viranhaltijat. Puheenjohtaja valitaan Kaarinan nimeämistä jäsenistä. Avustusta haetaan kahden etsivän nuorisotyöntekijän palkkaamiseen. Ohituskohdassa oli mäennyppylän vuoksi erittäin huono näkyvyys sekä tapahtuma-aikaan oli sumuista ja tien pinta oli jäinen ja liukas. maaliskuuta ja päättyy 4. Ei se tyhmä ole, joka pyytää, vaan se, joka myöntyy. –Perustutkinnon hinta Aaltoyliopistossa on noin 40 000 euroa. Auto kääntyi Salontien ja Härkätien risteyksestä kohti Kosken keskustaa. Uusi kunnanjohtaja on pätevä toimen henkilö, mutta tuskin hän on tullut Pöytyälle pysyäkseen, vaan tämä on ponnahduslauta suurempiin Etelä-Suomen kuntiin. Myös Jouko Anttila (kok) ennakoi koulutuksen tuovan nopeasti hintansa takaisin kunnalle. Varsinainen vaalipäivä on 9.4., jolloin voi käydä äänestämässä Oripään palvelutalolla. Johtokuntaan valitaan lisäksi neljä Kaarinan kaupungin, kaksi Paimion kaupungin ja yksi Sauvon kunnan nimeämä jäsen varajäsenineen. –Jos kunnan taloudellinen tilanne olisi toinen, tähän voitaisiin ehkä lähteäkin. Rakennus ei myöskään täytä tämän päivän turvallisuusvaatimuksia. Kunnanvaltuusto hyväksyi myös kunnanhallituksen esityksen taloushallinnon palvelukeskuksen johtokunnan jäsenistä. –Ei se tyhmä ole, joka pyytää, vaan se, joka myöntyy, hän huomautti. Auranmaan Viikkolehti Tiistaina joulukuun 20. Äänestyksessä kunnanjohtajasopimuksen palauttamista uuteen valmisteluun kannattivat vasemmistoliiton ja demarien valtuutettujen lisäksi keskustan Timo Hämäläinen ja Jarno Laukkanen, perussuomalaisten Katri Keloniemi ja kokoomuksen Reijo Kullanmäki. Autolle mitattiin kovimmillaan nopeudeksi poliisiauton nopeusmittarin mukaan 140 km/h rajoituksen ollessa 40 km/h. Palvelukeskukseen siirtyvät virat kunnanhallitus on päättänyt muuttaa toimiksi. Metsistö nimettiin johtokunnan varapuheenjohtajaksi. Tapahtumat saivat alkunsa, kun vuonna 1998 syntynyt mies ohitti autolla keltaisen sulkuviivan kohdalla Salontiellä edellä ajaneen siviilimallisen poliisiauton. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. –Uusi kunnanjohtaja saa oikeuden suorittaa liiketoimintajohtajan Mba-tutkinnon niin, että kunta maksaa tutkinnon joko kokonaan tai pääosin. Valtuustoon Kuokkasen tilalle nousee Johanna Takatalo (kesk). Vilja Lahti (kesk) puolusti sopimusta ja piti vain positiivisena sitä, että kunnanjohtaja haluaa kouluttautua lisää. Jäseniksi valittiin Matti Metsistö (sdp), Juha Heikkilä (vas) ja Jaakko Heininen (kok) sekä heidän varajäsenikseen Marko Lindberg (vihr) , Arja Niemelä (kesk) ja Johanna Friberg (ps). Salolainen hurjasteli Koskella KOSKI Salolainen nuorukainen ajoi henkilöautolla tolkutonta ylinopeutta Kosken keskustassa perjantai-iltana seitsemän jälkeen. Mirjami Flemmich kritisoi sopimuksen kohtaa kunnanjohtajan oikeudesta ja velvollisuudesta täydennysja jatkokoulutukseen. päivänä 2016 7 Uutiset PÖYTYÄ Päivi Perkiö Pöytyän uuden kunnanjohtajan Anu Helinin kunnanjohtajasopimus keskustelutti maanantaina kunnanvaltuustoa. Elämänlanka toteuttaa osaltaan nuorisotakuuta. Kunnantalon lisäksi tekninen lautakunta on hyväksynyt Horristen päiväkodin ja Tarvasjoen vanhan lääkäritalon sekä Virolan, Kirkkotien ja Suurilanrivin vuokratalojen myynnin. Sen lisäksi kunnanjohtajalta kuluu todennäköisesti opiskeluun myös työaikaa, hän huomautti. Virolan vuokrataloja ja Kirkkotien vuokrataloa tekninen lautakunta esittää luovutettavaksi ensisijassa Liedon asunnoille. REKRY-hankkeen tavoitteena on nopeuttaa työttömien työnhakijoiden työllistymistä tarjoamalla henkilökohtaista ohjausta. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.. Koskentiellä oli huomattavasti vastaantulevaa liikennettä sekä kolme jalankulkijaa, joista kaksi lasta oli juuri ylittämässä suojatietä ennen kuin henkilöauto ajoi hiljentämättä suojatien yli. Poliisi sai pysäytettyä karkulaisen Koskentien ja Turuntien risteykseen. Kosken keskustasta henkilöauto kääntyi Härkätieltä Koskentielle ja kiihdytti voimakkaasti. Taajama-alueelle tultaessa auto käytti nopeutta 90 km/h rajoituksen ollessa 50 km/h. –Sopimuksessa ei lue, että kunta maksaa koulutuksen kokonaisuudessaan ja todennäköisesti koulutuksesta on hyötyä kunnallekin, hän perusteli. Elämänlanka-hankkeen tavoitteena on tukea nuoren elämäntaitoja, sosiaalista vahvistumista ja omatahtista yhteisöllistä kasvua sekä tekemällä oppimista. Mirjami Flemmichin mielestä kyse ei ole luottamuksesta, vaan sitä, että kunnanvaltuustolla on oikeus asettaa sopimukseen rajoja. Ennakkoäänestys alkaa 29. Ei ole melkein konkurssikypsän Pöytyän asia maksaa hänen koulutustaan, arvioi Timo Hämäläinen. Maakuntavaltuuston varsinaisena jäsenenä Kuokkasen korvaa Auli Loponen (kd) ja hänen varajäseneksi valittiin Riina Kolkkala-Westerlund (kesk). Liittyykö tämä koulutus kunnan toimialaan varsinkin, kun otetaan huomioon, että se tulee maksamaan kunnalle noin 30 000 euroa. Tekninen lautakunta on myös osaltaan hyväksynyt kunnantalon mahdollisen myynnin. Poliisiauton nopeusmittari näytti 110 km/h rajoituksen ollessa 40 km/h. Martti Heikkilä lautakuntaan LIETO/Tarvasjoki Tarvasjokelainen Martti Heikkilä (kd) on valittu Liedon sosiaalija terveyslautakunnan jäseneksi luottamustoimet jättäneen JukkaPekka Kuokkasen tilalle. Avustusta haetaan nuorten työpajatoiminnasta aiheutuviin ohjaajien ja valmentajien palkka-, matkaja koulutuskustannuksiin. Janne Rauhansuu (kesk) piti sopimuksen hyväksymistä tärkeänä, jotta kunnanjohtajan ja valtuutettujen välille syntyy luottamus ja kunta saa itselleen vahvan vetäjän. Etsivät-hankkeen tavoitteena on etsiä syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja ohjata heidät tarvittavien palvelujen kuten Elämänlanka-hankkeen piiriin. Elämänlanka-hankkeeseen haetaan 150 000 euron ja Etsiväthankkeeseen 60 000 euron avustusta. Oripää päätti kunnallisvaalien äänestyspaikat ORIPÄÄ Oripäässä ennakkoäänestetään kevään kuntavaaleissa kirjastossa. Rakennus on Lehdon ja Metsistön mukaan erittäin huonokuntoinen. huhtikuuta. Kunnanhallituksen päätöksellä lakkautetaan viiden palkkasihteerin, yhden pääkirjanpitäjän ja yhden kirjanpitäjän viran. Tämän päälle tulevat lisäosat voivat nekin maksaa useita kymmeniä tuhansia, hän totesi. Avustusta haetaan yksilövalmentajan, yritysja työllisyyskoordinaattorin sekä palveluohjaajan palkka-, matkaja puhelinkuluihin sekä lyhytkursseihin, ostopalveluihin ja tilintarkastajan palkkioihin. Tavoitteena on myös vahvistaa rekrytointitoimintaa tehostuvalla seudullisella yritysyhteistyöllä. Vakavalta onnettomuudelta vältyttiin vain täpärästi. Tekninen lautakunta esittääkin, että Liedon vasemmistoliiton valtuustoaloite Tarvasjoen kunnantalon muuttamisesta asuntokäyttöön todetaan loppuun käsitellyksi. Kunnantaloa ei kannata remontoida asuinkäyttöön LIETO/Tarvasjoki Liedon tekninen lautakunta katsoo, ettei Tarvasjoen entistä kunnantaloa kannata muuttaa asuinkäyttöön. Mirjami Flemmich Valtuusto kokoontui poikkeuksellisesti Elisenvaaran oppimiskeskuksen Kurkisalissa, koska Kyrön valtuustosalissa pidetään parhaillaan joulukauppaa. Dieter Flemmich arvioi Mbakoulutuksen tulevan vielä 30 000 euroakin kalliimmaksi. 10–25 päättyneen äänestyksen jälkeen sopimus kuitenkin hyväksyttiin siinä muodossa, missä kunnanjohtaja Kari Jokela, valtuuston puheenjohtaja Markku Autio ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Pentti Wärri olivat sen Helinin kanssa sopineet. Liedon asuntojen hallituksen puheenjohtaja Matti Metsistö ja Liedon kunnan toimitilapäällikkö Tapani Lehto ovat katselmoineet rakennuksen ja todenneet, ettei rakennuksen käyttötarkoituksen muutos ole taloudellisesti järkevää. Kunnanjohtajasopimus hiersi valtuustossa Lieto hakee avustusta työllistämishankkeisiin LIETO Liedon työllistämispalvelut hakee ensi vuodelle yhteensä 250 000 euroa avustuksia eri hankkeisiin. Poliisi mittasi auton nopeudeksi 140 kilometriä tunnissa Koskentiellä, jossa on neljänkympin nopeusrajoitus. Flemmich piti epäonnistuneena myös kohtaa, jossa uudelle kunnanjohtajalle luvataan palkka kunnanviraston kesäsulun ajalta, vaikka kunnan muita työntekijöitä on kannustettu pitämään palkattomia vapaita. Valtuustossa Mirjami Flemmich (vas) esitti kokoukseen varajäsenenä osallistuneen Dieter Flemmichin (vas) kannattamana sopimuksen palauttamista uuteen valmisteluun
–Kuopiossa minulla oli oma yritys ja työskentelin myös ammattikoulussa työpuolen opettajana. Annika Saarikko, Olavi Ala-Nissilä ja Esko Kiviranta vakuuttelivat, että ministeriössä ei luultavasti ole suuresti intoa toteuttaa paljon puhuttua Heikinsuon osakuntaliitosta ainakaan nyt, kun kaikki on muutenkin murroksessa. Parisataatuhatta ihmistä vaihtaa työnantajaa kunnilta maakunnille. –Se on hallinnollisena uudistuksena valtaisa, eikä tule olemaan heti täydellinen, Saarikko sanoo. Mikäli näin tapahtuu, päätös on ministerin, joka toimii ennalta määrättyjen pykälien ja kriteereiden mukaisesti. Yläneellä ei kuitenkaan nähty pelkästään poliitikkojen monologeja, vaan yleisö osallistui myös aktiivisesti keskusteluun. Toivon että saan lomalla luettua. Vuoden 2019 alusta voimaan astuva muutos vie monet kuntien keskeisistä tehtävistä maakuntiin. Auranmaan Viikkolehti 8 Tiistaina joulukuun 20. –Näiden ihmisten ehdoilla uudistuksia pitää tehdä, hän muistuttaa. Jouluglögeillä tulevista muutoksista esiin nousivat muun muassa asiakkaan valinnanvapaus, perhepolitiikka ja julkisen sektorin työpaikat. Niinpä lupaavan nuoren palkkaaminen voi jossain vaiheessa käydä ajankohtaiseksi. n ARKIHUOLET HEITETÄÄN JOULUKSI Annika Saarikko kerää joulunpyhinä voimia keväällä alkavaan perheministerin tehtävään.. Reissuhommat ovat muutenkin vieneet häntä ympäri Suomea. Suurimmissa keskuksissa näin tulee varmasti tapahtumaan, mutta vaihtoehtoja ei luultavasti synny joka paikkaan. Firman nimi on Kyrön LVI-palvelu, joka vuodenvaihteessa muuttuu osakeyhtiöksi. Hänen mukaansa sote-uudistuksen mittari ei ole se, miten terve työssäkäyvä ihminen pärjää yhteiskunnassa. Esimerkiksi palkkojen, työehtojen ja käytäntöjen yhtenäistämisessä on valtava urakka, Saarikko kertoo. Rahaa pitäisi vain tulla kevyellä työllä. Sitä edeltävät 15 vuotta olivat vierähtäneet Savon pääkaupungissa Kuopiossa, tarkemmin ottaen Vehmersalmella. –Minun bravuurini on joulusinappi, isoäiti tekee joululaatikot, Saarikko kertoo. Annika Saarikko kertoo viettävänsä joulunpyhät Alastarolla ja Oripäässä. Saarikon tarkoituksena on myös hengähtää loppiaiseen saakka ja kerätä samalla voimia keväällä alkavaan ministerintehtävään. Hitsaustaitokin on tullut opetelluksi, turkulaissyntyinen Savolainen kertoo. Julkinen palvelu onkin hänen mukaansa edelleen kaiken pohja ja perusta. Suurin huomio kiinnittyi tulevaan sote-uudistukseen. Päivääkään en ole ollut työttömänä. –Samalla myös kiinteistöjä ja irtaimistoja siirtyy, Ala-Nissilä lisää. Annika Saarikko Paikalliset kuntavaaliehdokkaat pääsivät poseeraamaan kansanedustajien kanssa lauantaina Yläneellä pidetyssä tilaisuudessa. Savolainen työskentelee toistaiseksi yksin, mutta hän on huomannut, että auttavista käsistä on joskus pulaa. Kuopiosta Kyröön Hän muutti Kyröön ja takaisin kotiseudulle vuonna 2011. Ajankohtaiset Vettä jo toisessa polvessa Kyrön LVI-palvelun Kimmo Savolainen tekee alan töitä Varsinais-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla. Ikänsä putkitöitä tehnyt Savolainen ryhtyi marraskuun alussa kokopäiväiseksi yrittäjäksi. Jos esimerkiksi Loimaan aluesairaala ajetaan alas, tähän jää liian suuri aukko, Ala-Nissilä luonnehtii. SDP on hilautunut valtakunnallisesti Keskustan kanssa samoihin kannatuslukemiin, mutta Saarikko uskoo, että luottamus omaan puolueeseen on hiljattaisesta pääministerin ja Ylen välisestä kohusta huolimatta lujalla pohjalla. Ammattiin opiskelevien työasenteesta Savolainen sanoo olevansa jonkin verran huolissaan, vaikka valtavasti ei voikaan yleistää. päivänä 2016 PÖYTYÄ/Yläne Mikko Perttunen Keskustan Yläneen paikallisyhdistyksen järjestämään joulunalustilaisuuteen saapuneet ihmiset glögittelivät lauantaina erityislaatuisten vieraiden kanssa. Kansanedustajan perheessä vietetään nyt pienen lapsen joulua, ja kaksivuotiaan pojan kanssa on tarkoitus koittaa ainakin piparien leipomista. –Tässä tehdään Suomen historian suurin liikkeenluovutus. –Olemme kahden maakunnan rajalla, joka puolelle on sata kilometriä matkaa. Savolaisen isä oli näet myös putkiasentaja. Kiviranta korosti aluksi omassa puheenvuorossaan vastikään nuijittua yrittäjävähennystä, joka koskettaa läheisesti muun muassa maaja metsätalouden harjoittajia. –Olen toivonut joulupukilta lämmintä villahuivia, ettei tule kylmä toritilaisuuksissa, sekä parin Finlandia-ehdokkaan romaanit. Tulevan kevään kuntavaaliehdokkaiden lisäksi paikalle olivat saapuneet kansanedustajat Olavi Ala-Nissilä ja Esko Kiviranta sekä mantelina mukinpohjalla tuleva perheja perusturvaministeri Annika Saarikko. Tutkimusten mukaan 10– 15 prosenttia ihmisistä käyttää noin 80 prosenttia sosiaalija terveystoimen budjetista. –Se vaikuttaa varmasti myös tänne, hän ennustaa. n YRITYKSEN MAKUA Sote askarrutti jouluglögeillä . Ala-Nissilän mukaan nyt on saatu kelkkaa käännettyä, ja erityisesti Varsinais-Suomessa telakkaja autoteollisuus ovat kovassa nosteessa. Pienempiä yksityisiä töitä on toki myös. Ammattitaitoiselle putkimiehelle on aina tarvetta. PÖYTYÄ/Kyrö Jorma Kaarto LVI-alan yrittäjä Kimmo Savolainen naurahtaa, että hänellä on vettä jo toisessa polvessa. n Yläneellä viittä vaille ministeritason vieraita Sote on hallinnollisena uudistuksena valtaisa, eikä tule olemaan heti täydellinen. Joulupukkikin löytää oletettavasti tiensä perheen luo. Palveluiden keskittämisestä seuraavia hyötyjä ja haittoja on punnittava tarkkaan. Kohti kuntavaaleja Keväällä järjestettävät kuntavaalit olivat myös esillä, ja Saarikko kehottikin paikalla olevia lukuisia ehdokkaita tarttumaan keskustelussa esiinnousseisiin asioihin myös omassa kampanjoinnissaan. –Teen aika paljon pakettitalojen putkiurakointeja, maalämpöpumppujen asennuksia ja rivitalokohteiden putkiurakoita VarsinaisSuomessa ja pääkaupunkiseudulla. –Varmaan viisi prosenttia joukosta on todella hyviä, mutta sitten on niitä, jotka eivät oikein tiedä, mitä he elämältä haluavat. Saarikon mielestä iso kysymys on myös se, tuleeko vapautta valita kaikkialle, kuten esimerkiksi Yläneelle. Muutoksesta parempaan on jo ennusmerkkejä. –Kaikkia mahdollisia lämpö-, vesija ilmastointipuolen töitä teen. Alan nykyistä työllisyystilannetta Savolainen luonnehtii niin, että tilauskanta on lisääntymään päin. Kokemusta on 1980-luvun alusta saakka. Suurin huomio kiinnittyi kuitenkin tulevaan sote-uudistukseen
020 761 6430 • ark 10—20 • la 9—16•su suljettu johan on joulupukin markkinat! setti pkt pkt pkt KAIKKI JOULUVALOT (A lennukset lasketaan normaalihinnoista.) TAULUJA, PEILEJÄ, TYYNYJÄ, RAHEJA, LIPASTOJA KAIKKI ULKOLYHDYT (A lennus ei koske hautaeikä myrskylyhtyjä.) NOVITAVAATTEET (Alennus ei koske sukkia, sukkahousuja eikä alusvaatteita.) meiltä myös lahjakortit! -30 % -50 % -30 % -30 % erä! Lahjasetti kissan/ koiran ystävälle 14 95 Maku Paistomittarit KAURALYHDE 50-55 cm, 800 g (2,90) 16 90 7 95 Tervatontun kipukapula 12,95) Aamutakki tähtikuosi, harmaa naisten/miesten (25,95) 2 50 Kuusenpunos hopea 4m (1,95) 1 90 6 90 Expert Palovaroitin optinen (8,95) 1 95 erä! 5 € 2 kpl ihanan pehmeä! 19 95 Pussilakana+tyynyliina Tassut 150x210cm/55x60cm musta-valkoinen 19 95 Löylykauha 37cm musta/valkoinen puu Saunakiulu 16x28cm, puuta, sis.3L muoviastian 16 90 Löylymittari tekstillä 24x30x2cm tervaleppää 11 90 16 95 Rento Lahjapakkaus talven mausteet, SPA/Lapinmarja 21 90 Pyyhesetti 3kpl/pkt kirsikka, turkoosi, harmaa (24,90) Kuusenjalka tähti, 46,5x15cm, til.700 ml kupari,hopea 29 90 Latvatähti 25cm kulta, hopea, kirkas (2,95) /kpl 19 90 Sammutuspeite 200x240cm (27,90) Maku basic Juomalasi 280ml, 3kpl/pkt kirkas,harmaa 4 70 Saana Kinkkupussi 5-10kg Digitaalinen Uunin lämpömittari Pyöreä 14 90 3 50 3 95 Rosa Paistovuoka +kannet 0,5L, 0,85L, 1,5L, 1,9L 1 €. AURA Huuskantie 17, puh. Auranmaan Viikkolehti Tiistaina joulukuun 20. päivänä 2016 9 Löydät meidät nyt myös Facebookista www.maskukoti.fi ÄLÄ ODOTA ALEa se alkaa nyt!! Tarjoukset voimassa 29.12.2016 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää tarjousaikana
(02) 484 5129. Tiedättehän suomalaiset miehet, jotka vaikenevat, kun mennään hiemankin tunnepitoisiin asioihin. MARJA WAHLROOS Kahvibaarista vaiteliaskin löytää juttuseuraa n LUKIJAN KYNÄSTÄ Hoitola Harakanvarvas Paula Kares Harakkamäentie 23 AURA p. Lauantaina oli vuorossa kranssintekokurssit. KIITOS Marttilan OP:lle liiketilasta sekä asiakkaillemme Pop up -myymälässä. 0400 946 009 Aura * taksi vapaana koulukyydityksistä * pyörätuolikuljetus * 1+8 hlöä Ei ajossa Jouluna. Toivotamme Tunnelmallista, Maistuvaa Joulunaikaa ja menestystä tulevalle vuodelle! Kristiina Lipponen Lämmin kiitos ihanille asiakkaille! Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! VESIJOHTOLIIKE J. P. Itsekin kyseisen huumorin kohteeksi joutuneena voin kertoa, että se on ihan hyväntahtoista. 02-486 2294 Tervetuloa JOULUKAHVILLE keskiviikkona 21.12. -20 % Joulukankaa t Itsenäisyyspäivän aaton aamuhämärässä yksi jos toinenkin suuntaa Yläneellä kulkunsa Sinikan Kangasliikkeeseen ja sen yhteydessä olevaan kahvilaan. Toivotamme Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle 2017! Lämmin kiitos muistamisista terveisin Kari Hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle toivottaa Outi ja Kari Kössi perheineen TAKSI TIINA KETOLA Hyvää Joulua asiakkaille sekä yhteistyökumppaneille! p. Näin joulun alla on tapana koristella ikkunoita sekä ympäristöä, Yläneellä ainakin kaikki ovat pyrkineet koristelemaan liiketilansa ikkunat, samoin puut ovat saaneet useassa paikassa valaistuksen, joka tuo mukavan lisän vuoden pimeimpään aikaan. Joulukankaat -20 % Kirppislöytöjä, lahjatavaraa, käsitöitä, ompelutarvikkeita ja kankaita. Sovithan lahjakorttien hausta 22.12. Pieni ja viihtyisä kirpputori. Turuntie 2, Aura. Asiakkaat saattavat käydä useaankin otteeseen. Marja Wahlroos Yläneeltä Kranssikurssilla loihdittiin joulutunnelmaa Yläneelle. KULJETUSLIIKE HIRVENSALO KY TOIVOTTAA ASIAKKAILLEEN RAUHALLISTA JOULUA JA VETÄVÄÄ UUTTA VUOTTA 2017. mennessä. päivänä 2016 Hyvän Joulun toivotukset Hyvää Joulua ja Kiitos Vuodesta 2016 Kiittää asiakkaitaan, yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta. Muutama kiinnostunut oli saapunut tykötarpeineen paikalle, joukossa yksi mieskin. Ainoana ”pääsyvaatimuksena” on hyvä huumorintaju. Auranmaan Viikkolehti 10 Tiistaina joulukuun 20. Vielä eläkeikäisenäkin Sinikka jaksaa touhuta baarissaan. Sini ja Raija Kiitos kuluneesta vuodesta ja rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2017! Palvelemme ma-pe 9-17 la 9-13 Jouluna apteekki on suljettu 24.-26.12.2016 ja 6.1.2017 Kirkkotie 1, MARTTILA P. jA toivottAA ASiAkkAiLLEEN RAUhALLiStA joULUA jA PUhdAStA vUottA 2017. tap... Kaikki saavat nauraa ja nauru tunnetusti pidentää ikää. Noin yhden kahden tunnin ahkeroinnin tuloksena syntyi hienoja kransseja. 050 517 8797 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Pidän vapaata 23.12.2016–8.1.2017. Onnea vuodelle 2017! Tv. Sillä aivan kuin mitataan kyseisen henkilön huumorinsekä paineensietokykyä. Perjantaina 23.12. klo 8–17 Kiitämme kuluneesta vuodesta. Tapaninpäivänä normaalisti . YLITALO OY Marttila Janne 044 514 6758 LVI-URAKOINTI JA TARVIKEMYYNTI AURANMAAN PESULA toNttUiLEE SULjEtUiN oviN 23.12. Yläneen torilla alkaen klo 8.00 Yläneen Perinneliha Oy Rintalan Tila Kallu vihannekset Suomalainen omena Glögitarjoilu Toivotamme hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta, sekä kiitos kuluneesta vuodesta. Vuosien mittaan paikasta on muodostunut eräänlainen ”pappakabinetti” paikkakunnan vapaaherroille ja muillekin kulkevaisille. Hänen mielestään kohtaamispaikka on tarpeellinen varsinkin miehille, joilla ei mahdollisesti ole puhekaveria kotona. 040 4872 879 • www.auranaarteet.fi Joululomalla 22.12.–28.12. Ja helpottaa se muutoinkin elämää, saa rentoutumaan. Miehet ovat hiljaisesti samaa mieltä. tip... Kyllä siellä naisiakin käy, ellei muuta niin kangaskaupan puolella ostoksilla. HUOLTOASEMA PAJULA & SALMI OY Ollilantie 7 KYRÖ P
Paterit olivat vieraille tylyjä emäntiä eivätkä antaneet mahdollisuuksia revanssiin. –Hiihtäminen ja ampuminen ovat molemmat yhtä helppoja. Kalannin Vankkaa edustava Lauri Saarinen, 12, pohti oman kolmen kilometrin suorituksen jälkeen, että parantamisen varaa olisi ollut. Tahmean alun jälkeen Kaiku pääsi mukaan peliin. Tavoitteena oli, että en jää viimeiseksi, Pöytyän Urheilijoita edustava Karoliina kertoi. Kotijoukkue jäi kuitenkin sarjapisteittä vierailijoiden vietyä erät nimiinsä pistein 18–25, 22–25 ja 20–25. Kaikkein nopeimpien hiihtäjien aika oli liki kahta minuuttia. Säästöpankkihiihdot. Voittoa Pirkot eivät JSB13:sta saaneet, mutta tiukille sarjakärki joutui. Näillä joukkueilla on pisteitä kaksi enemmän kuin Pöytyällä. –Tykkilumella on erilaista hiihtää, ehkä vähän huonompi. Treenejä kertyy nykyisellään 2–3 viikossa. Karoliina aloitti hiihtämisen jo 3-vuotiaana, ja nyt rinnalle on tullut myös ampumahiihto. Sunnuntaina Kaiku matkasi Patereiden vieraaksi Nakkilaan. –Olin ihan tyytyväinen. –Kilpailijoita on noin 105, ja muutamia jäi poiskin. Kisa olikin harjoitusta Hopeasompa-kisoihin, siellä haluan pärjätä. Lajit tukevat hyvin toisiaan. –Harrastan myös yleisurheilua, suosikkini on pitkän matkan juoksu. Lauri Saarisen, 12, mielestä hiihtämisessä on kivaa kaikki.. Neljäs oli marttilalaisen Veeti Mäntylän omistama Demoni, jota ohjasti Heidi Vuori. Kisassa hiihdettiin ikäluokan mukaan 700 metrin lenkistä seitsemään kilometriin. JSB13 voitti ottelun niukasti 2–3. Teivossa lauantaina Reijo Oksasen treenaama seitsemänvuotias oli taas kolme sekunnin kymmenystä aiempaa kärkinoteeraustaan parempi. Myös ensimmäinen voitto tuli SBS Wirmoa vastaan pelatusta ottelusta. –Autoja on ollut paikalla muutamia kymmeniä, ja kuhinaa on ollut kuin muurahaispesässä. 10-vuotias Karoliina Olli sivakoi kahden kilometrin matkan aikaan 5 minuuttia 25 sekuntia. n Säästöpankkihiihdot hiihdettiin Oripään Kangastuvalla 18.12.2016 Tulokset: N8 700m: 1) Anni Rohila Rasti Lukko 02:10, 2) Cecilia Lietzen PIF 02:43, 3) Jatta Haltsonen PöUrh 02:58, 4) Nia Kytäjä Haka 02:59, 5) Linda Hemling Liedon Luja 03:33, 6) Lotta Lehtilä AU 05:00 M8 700m: 1) Lukas Heinonen Rasti Lukko 02:35, 2) Matias Holma PöUrh 07:01 N10 1km: 1) Anni Saarinen KaVa 03:22, 2) Rebecca Nyberg PIF 03:33, 3) Elli Tättilä KaVa 04:05, 4) Venla Holma PöUrh 04:24, 5) Milja Kaapu PunKu 05:41 M10 1km: 1) Thomas Heinonen Rasti Lukko 03:16, 2) Aleksanter Onnela SkiTeam 105 03:26, 3) Evert Salonen PöUrh 03:28, 4) Amos Korin PIF 03:36 5) Juho Tepponen AU 04:07 N12 2x1km: 1) Ronja Westerlund PIF 03:59, 2) Matilda Åberg PIF 04:10, 3) Aino Saarinen KaVa 04:11, 4) Emilia Johansson PIF 04:11, 5) Emma Vahtola PIF 04:16, 6) Emelie Backlund PIF 04:24, 7) Daniela Lietzen PIF 04:25, 8) Jenna Ylönen PIF 04:27, 9) Milla Kavander PöUrh 04:43, 10) Emmi Virtala PIF 04:57, 11) Karoliina Olli PöUrh 05:25, 12) Jenna Haltsonen PöUrh 05:40, 13) Sini Hyörtti Rasti Lukko 05:50 M12 2x1km: 1) Niko Urho Forssan Salama 04:21, 2) Elias Lindroos PIF 04:40, 3) Teemu Lehtilä AU 04:46, 4) Otso Rokka PerUrh 04:50, 5) Aleksi Tattinen AU 05:15, 6) Linus Korin PIF 05:20, 7) Lauri Onnela AU 05:31, 8) Väinö Rantala AU 07:34, 9) Topias Kaapu PunKu 07:52 N14 3x1km: 1) Ilona Onnela SkiTeam 105 09:02, 2) Amanda Yli-Futka Ulvilan Ura 09:24, 3) Aino Uusipakka PöUrh 10:06 M14 5x1km: 1) Lauri Saarinen KaVa 08:18, 2) Aapeli Leppä PöUrh 09:15, 3) Eemeli Laukkanen PöUrh 10:15, 4) Santeri Pirttimäki AU 11:17, 5) Akseli Olli PöUrh 16:19 N16 4x1km: 1) Anni Lindroos PIF 10:46, 2) Nea Kytäjä Haka 10:59, 3) Anne Rask PIF 11:44, 4) Fanni Lehtinen LieLu 12:13, 5) Alina Siivonen Rasti Lukko 12:31, 6) Vera Stenvall RaiKu 12:33, 7) Milla Ali-Keskikylä PöUrh 12:48, 8) Iida Kajanki RaiKu 13:12, 9) Vilma Stenvall RaiKu 14:09, 10) Maria Hyörtti Rasti Lukko 15:38 M16 4x1km: 1) Mikko Raitala SkiTeam 105 10:20, 2) Setti Pirkola SkiTeam 105 10:24, 3) Jesper Lietzen PIF 10:40, 4) Viktor Johansson PIF 11:00, 5) Mikko Vesma RaiKu 11:04, 6) Alex Virtala PIF 12:13 N18 4x1km: 1) Rebekka Liski LieLu 12:28, 2) Jenny Virtala PIF 12:40 N20 4x1km: 1) Tessa Uusitalo LoJa 12:49 N 4x1km: 1) Milka Reponen SkiTeam 105 10:47 N40 4x1km: 1) Anna-Liisa Häkkinen PunKu 11:15, 2) Merja Teräväinen Someron Esa 13:25 M50 4x1km: 1) Kauko Pekkarinen PöUr 12:10, 2) Ari Niittymäki SkiTeam 105 12:27 M60 5km: 1) Rauno Tuomi Nakkilan Vire 11:19, 2) Yrjö Teräväinen Someron Esa 12:29 M40 7x1km: 1) Niklas Westerlund PIF 16:56, 2) Seppo Kauppinen PöUrh 18:34, 3) Jari Jaakkola RaiKU 18:39, 4) Heikki Sorvoja PöUrh 18:56, 5) Pasi Saastamoinen Perniön Urh 19:24, 6) Juha Ylikahri Siikaisten Sisu 20:58 M 7x1km: 1) Tommi Reponen SkiTeam 105 17:07, 2) Joonas Ylikahri Siikaisten Sisu 19:32 M18 7x1km: 1) Aleksi Hellman LieLu 18:28, 2) Joonas Vuohijoki PöUrh 20:09 Hiihtokisakausi avattiin ORIPÄÄ Maija Paloposki Punaisia poskia riitti sunnuntaina Kangastuvalla, jossa hiihdettiin 19. Hyvä määrä hiihtäjiä Kilpailunjohtaja Ville Auramaa oli tyytyväinen Säästöpankkihiihtojen osallistujamäärään. Myös Lauri aloitti hiihtämisen jo 3-vuotiaana. Auramaan mukaan ladut vetivät hiihtäjiä puoleensa heti, kun lumi oli saatu maahan. päivänä 2016 11 Urheilu n TULOSPÖRSSI Even Better paransi RAVIRADAT Yläneläisen Oksasen Tilan omistama lämminveriruuna Even Better kantaa kannustavaa nimeä. Parhaimpina vuosina hiihtäjiä on ollut 120–130. Teivon ponilähdössä Ellinoora Laurilan omistama Efraim ravasi kolmanneksi Viivi Mäki-Jaakkolan ohjastamana. Pirkot sisuuntuivat PORI Sarjahännille jääneet Pöytyän Urheilijoiden salibandynaiset sisuuntuivat Porin KarhuAreenalla kiusaamaan sarjakärkeä. Voitto pitää Pirkot SBS Wirmon, VÅSC:n ja FBC Loisto Originalin kannoilla. Emma Väre otti lähdön kirkkaan voiton Leon Cogerilla kilometriajalla 15,3a. Nakkilalaiset voittivat ottelun erin 3–0 (25–17, 25–16, 25–17). Ville Auramaa Pöytyän Urheilijoiden Milla Alikeskikylä, 15, odotteli lähdössä vuoroaan. FBC Loisto Originalin Pirkot kohtaavat seuraavissa turnauksissa: Ensin Mynämäellä tammikuun alussa ja sitten kotona Kisariihessä helmikuussa. Ellinoora Laurila ohjasti ruunan kolmanneksi uudella ennätyksellä 15,7a. Voitto oli Pirkoille kauden toinen. Kuhinaa on ollut kuin muurahaispesässä. Revanssi jäi saamatta KOSKI, NAKKILA Kosken Kaiun lentopallonaisten syyskausi 2-sarjassa päättyi viikonloppuna kahteen tappioon. Mynämäellä Pirkkoja vastaan asettuu myös sarjakolmonen, FBC Loisto. Perässä Pargas IF:n Anna Rask, 15. Auranmaan Viikkolehti Tiistaina joulukuun 20. Mukana oli väkeä Etelä-Suomen alueelta. Lauantain kotiottelussa Kaiku taisteli pisteistä, mutta joutui taipumaan sarjakärjeksi nousseelle Koiviston Iskulle erin 0–3. Kangastuvalla hiihdettiin yhden kilometrin rataa, joka oli tykkilumitettu. –Tykkilumi vaatii pakkasta, ja ensi viikko näyttää huonolta, Auramaa tuumaili sunnuntaina. Kesät juoksen ja talvet hiihdän. –Muutama kisa on jo takana. Auramaa lisäsi, että matkaa voidaan mahdollisesti tykittää enemmänkin, jos vain kelit sen sallivat. Kisoihin hänet vei se, että tapahtuma järjestettiin lähellä hänen kotiaan. Uskoa JSB13-otteluun Pirkoille toi voitto SBS Wirmosta, joka taipui lukemin 4–5. Karoliina pitää muutenkin kilpailemisesta
Lähetä oman vauvasi, sukulaisvauvan tai kummilapsen kuva lehteen maanantaihin 9.1.2017 mennessä. MLL-YHDISTYKSET Auran MLL:n harrastelentopalloa Auran yhtenäiskoululla torstaisin klo 20–21.30. Keskiviikko . Isotalo antoi uuden kodin Suurilan kyläyhdistykselle ja Tarvaisille lahjoitetuille, lakkautetun Tarvasjoen kirjaston kirjoille. Julkaisun hinta on 15 euroa (sis.alv). ?. Joululaulu-ilta Tule laulamaan perinteisiä joululauluja tiistaina klo 18.30 (Meijerikuja 3, Aura). Kotiseutuyhdistys Tarvaiset ry ke klo 9 talkoot Kertun mökillä. Jätä seuratoimintatiedot nettisivuiltamme löytyvällä lomakkeella (www.avl.fi) Löydät lomakkeen MENOT-sivulta! ?. Huom: ensi viikolla ei ilmesty tiistain 27.12. . . Palsta on maksuton. Mellilän Kyläyhdistys r.y. Ostari talvilomalla alk. Vuoden nuorisotyöntekijänä tilaisuudessa palkitaan Liedon 4H-yhdistyksen ohjaaja Eija Hiitti. Tervemenoa-tiedot voi jättää osoitteessa www.avl.fi MENOT-sivulta löytyvällä lomakkeella tai sähköpostittaa osoitteeseen tervemenoa@avl.fi (ei liitetiedostoja). klo 18 perinteinen ja kaikille avoin tilaisuus Loimaan kaupunginkirkon yläsalissa. Vasta 11-vuotias Sara Hänninen saa 250 euron arvoisen nuorisostipendin omaaloitteisesta nuorisotoiminnan käynnistämisestä. 040 4410 235. ?. päivänä 2016 . 24.12. ?. Tiistai . Vuoden 2016 kulttuuritekoina palkitaan Timo Isotalon Kirjasali ja Kotiseutuyhdistys Tarvaisten kotiseututyöstä. Seurakunnan diakoniatyö toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi. Varmista vauvan vanhemmilta lupa julkaisuun. Tulevia tapahtumia . Kosken joulutori Tule keskiviikkona klo 9–12 jouluiselle Kosken torille! Kymmenestä eteenpäin joululauluja yhteislauluna. Lisät. p. Pääosin Tarvaisten järjestämissä tilaisuuksissa kävi vähintään 2 000 vierailijaa. Palstalla ei julkaista maksullisten tilaisuuksien eikä yleisötilaisuuksien tietoja. Saman arvoisen lahjakortin saavat beach volleystä SM-pronssia voittanut Milja Raitis ja SMpronssia moniotellut Vilhelmi Syrjälä. . Torstai . Asiat & menot. lehteä, joten kaikki ensi viikon alkuviikon tapahtumat otetaan perjantain 23.12. Ruokailun järjestämiseksi ilmoittautuminen Raija Isotalo-Aaltoselle keskiviikkoon mennessä 0500 848 554. klo 17 Auranmaan Kehityksen tiloissa. Samalla Isotalo avasi myös kotinsa ovet kirjojen ystäville, jotka ovat halunneet lainata ja lukea kirjoja. ?. Kristillinen Taideseura ry Lounais-Suomen yhdistys ke 28.12. Tarvaiset puolestaan järjesti Tarvasjoen 700-vuotisjuhlan ja kulttuuriviikon. SEURATOIMINTA Tervemenoa-ohjeet ?. Kyrön Seudun Sotaveteraanit hallitus to 22.12. Tervemenoa-palstalla julkaistaan auranmaalaisille tarkoitettuja menovinkkejä kaikille avoimista tilaisuuksista. MARIKA TIMONEN Seuratoiminta-ohjeet ?. Huom: ensi viikolla ei ilmesty tiistain 27.12. klo 15. ?. tuo se konttoriin, Kehityksentie 3, 21800 Kyrö Auranmaan Viikkolehti julkaisee perjantaina 13.1.2017 vuonna 2016 syntyneitten vauvojen kuvat ja tiedot. Jouluinen näytelmä, Kaaoksellinen aatto, oli Saran käsikirjoittama ja ohjaama. Kumpikin taho saa niin ikään 250 euron arvoisen stipendin. palstalla. Yksinasuvien joulu Jouluaaton hetkemme alkaa kokoontumalla radion äärelle kuuntelemaan joulurauhan julistusta. Saralle nuorisostipendi, Timolle kulttuuripalkinto LIETO/Tarvasjoki Liedon kulttuurija vapaa-aikalautakunta palkitsee tarvasjokelaisia kulttuuriaktiiveja helmikuussa pidettävässä tilaisuudessa, jossa muistetaan myös kuluvan vuoden aikana menestyneitä urheilijoita. . Tarvasjoelta palkitaan 50 euron stipendillä SM-kultaa lentopallossa voittanut Anna Syrjälä. . Liikuntatoimi jakaa kaikkiaan 34 palkintoa menestyneille ja lahjakkaille urheilijoille sekä kolme palkintoa valmentajille. Liitä mukaan myös laskutusosoite. Käsiohjelma maksullinen. VUODEN VAUVAT . Auranmaan Viikkolehti 12 Tiistaina joulukuun 20. . Seuratoiminta on tarkoitettu yhdistysten jäsentoimintaa palvelevien, lyhyiden toimintatiedotteiden julkaisemiseen. Myös tarvasjokelaisia nuoria urheilijoita on palkittavien joukossa. palstalle. Lähiseudun myyjät ja lämmin joulutunnelma suuntaavat ajatuksesi kiireettömään jouluun. Tiistain lehteen tulevat tiedot tulee jättää aina edeltävään perjantaihin kello 15:een mennessä ja perjantain lehteen tulevat tiedot keskiviikkoon kello 15:een mennessä. TERVEMENOA . ?. Lähetä kuva . Nautimme jouluruuasta ja toistemme seurasta Tarvasjoen Kirkkotie 3:n sinisen talon kerhohuoneella. sähköpostilla ilmoitukset@avl.fi tai . . lehteä, joten ilmoittele ensi viikon tapahtumista perjantain 23.12. Saviseudun munuaisja maksakerhon keilavuoro Loimaan Keilahallissa 22.12. Sara Hänninen käynnisti lastenteatteritoiminnan ja käsikirjoitti sekä ohjasi teatterille jouluisen näytelmä, jossa myös itse näytteli. aina tammikuun loppuun asti. Saran käynnistämän Tarvasjoen nuorisoseuran alaisuudessa toimivan, lastenteatterin ensimmäinen näytelmä nähtiin joulun alla. Xxxx Xxxxx xx.xx.xxx xxxx g xx cm Vanhemmat xxxxxxx xxxxx kotipaikkakunta Liitä mukaan lapsen tiedot (nimi ja syntymäaika – halutessasi myös syntymäpaino ja pituus, vanhempien nimet ja kotipaikkakunta). 2 1 6 . Mahdollisuus laulaa joululaulukaraokea, tarjoilua! Lisätietoja auranhelluntaseurakunta.fi. Lämmintä joulumieltä tuo myös jouluglögitarjoilu. Lauluyhtye Valon joulukonsertti Lauluyhtye Valon tunnelmallinen joulukonsertti ”Taivas Sylissäni” Kosken kirkossa torstaina klo 19
Myydään edullisesti. Nouto + käteismaksu. P. n Fordson Major etukuormaajalla 3 kauhalla. P. 2.500e tai täysin kunnostettu Fiat 411R -59, uusin renkain, h. 044 584 2006. Kerro mistä ja koska kuva on otettu ja kuka kuvan otti. Parv. SeuRAAVA LÖYTÖLAARI tiistaina 10.1.2017 Materiaalit tulee toimittaa viimeistään to 5.1. Polttoainesäiliö 1800l pumpulla toimiva. Turuntie 12 Somero. Huomaathan, että lamppu tarvitsee umpinaisen valaisimen ja se kirkastuu pakkasella hitaasti. 044 301 5501. 040 558 8676. n Nissan X-Trail, kattotelineet. (M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252. 3.000e vaihdossa vaikka traktori. n Vuokrattavana RT-kolmio Alastarolla, kaukolämpö. Liitä mukaan ilmoitushinta 7,50 e (sis. 040 7311 702. n Käsikäyttöinen kassakone ant., tehokas paperisilppuri, vanha kaupan vaaka + punnukset ym. vain 2.500e, kuljetus on. P. 040 363 8507. alv.) Ilmoitukset viimeistään torstaina klo 16. 040 558 8676. Kun valopisteitä on lisäksi useampia näet paremmin kaikki kulkureittisi huomioitavat paikat. P. n Ostetaan htai p-auto+ asuntovaunu/auto kaikenkuntoiset, tarjoa. 850e. P. Kipa-perälevy 2,5m (Kivimäen konepaja). 044 2387 866. Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. 0500 535 099. Samalla on hyvä pitää mielessä sähköturvallisuus. Kun käytät hämäräkytkimen lisäksi liiketunnistinta, vähenee valojen päällä oloaika ja myös sähkön kulutus. diesel ja MB Sprinter 16 tuuman alumiinivanteita 5x130 jaolla sekä vanhempi yhdistelmäkaivuri, huonokin käy. Tarjoa. P. 040 5358764. Energiatehokkaat ledilamput toimivat umpinaisissa ulkovaloissa erinomaisesti. n Vuokrattavana siisti kaksio 56,5 m 2 Loimaan keskustassa, vuokra 490 e/kk + vesi + sähkö. Vinkin laati Päivi Rae Turku Energiasta n EKOVINKKI n LUKIJAN KUVA n OTITKO HYVÄN KUVAN. Yhden viestin hinta on 7,50e/160 merkkiä. 0440 333 770 Somero. 0440 123 089. 0400 365 572. päivänä 2016 13 Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. n Vuokrattavana valoisat, remontoidut kaksio ja kolmio kerrostalossa, Loimaan kaup. P. P. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä. Hirvikoski, Loimaa. 0400 757 666 Tarja. P. n MB 190E 1.8B vm. 040 511 5623. os. n Ilmalämmitteinen webasto tai eberi, miel. P. n David Brown -64 + kärryt, talikko, ketjut, äes ym, h. H. 050 3672 757. Todella siisti. Sen avulla valaiset pihaasi vain sen ajan kun on liian pimeää turvalliseen liikkumiseen. Lähetä kuva tietoineen Viikkolehden toimitukseen: toimitus@avl.fi Lukijoilta. Ak-paikka, sähköp. LÖYTÖLAARI Auranmaan Viikkolehti Kehityksentie 3 21800 Kyrö Ilmoitusosasto MYYdään OStEtAAn SEkALAIStA Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. Tied. n VW Transporter 2.5 TDi -98, juuri tehty täys kansiremontti ja jakopää uusittu 1.800e, 2 x aluvanteet, kats. Mikäli olet hankkinut energiansäästölamppuja varastoon, pystyt käyttämään niitä myös ulkona. Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 7,50e / 160 merkkiä Ohje: näppäile teksti LAARI välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. Vähän soitettu. Uusimpana keinona on älylaitteella ohjattava automatiikka, jonka avulla voit säätää kotisi lämpötilaa ja valaistusta vaikka olisit matkoilla. HuOM! HuOM! HuOM! HuOM! HuOM! viisi riviä e 7 50 vain n Aamusumua ja liki kaikkia mahdollisia värejä löytyi Auran Kisakujalta viime perjantaina aamupäivällä, kun katsoi vähän korkeammalta. P. Kahden talven lumet ajettu, ostettu uutena. Energiatehokkuudessa se häviää ledeille vain hiukan. Helppo nouto, ei portaita. 045 342 4500. n Vuokrattavana Somerolla Turuntie 12 hyväkuntoinen rivitaloyksiö, 31m 2 , heti vapaa. Farmari säiliö 5500l. Loimaa. P. Valot eivät häikäise kun valaisimet ovat rakenteeltaan sellaisia, että valo suuntautuu pääsääntöisesti alaspäin. P. alv). -91. Rantatie 15-17. P. 0400 748 134 n Traktorin ketjut 16.9 R 38. n Valkoinen Fazer Finlandia piano kolmella pedaalilla. n Infrapunasauna 4 henk. Lisäksi ledilamppujen elinikä on varsinkin kylmässä moninkertainen muihin lamppuihin verrattuna. Aiemmin ulkovalot laitettiin päälle ja pois kytkimellä – ulkovalot olivat pimeänä kotiin tullessa tai ne paloivat aina. P. P. Nostolaiteäes EP 360 esa-patu -93 varpajyrillä. Sekaja koivuklapia. 050 5925 525 OSTeTAAn n Muutaman hehtaarin metsäpalsta tai taimikko. 06, 4 x valot ym, h. Kulkureittien ja sisäänkäynnin valaistuksen ohjaukseen kannattaa käyttää ainakin hämäräkytkintä. Kuva nappasi Jorma Peltoniemi. 0400 641 392. 050 3584 235. n Lumilinko Ala-talkkari AT230 lisäosilla varustettu. On järkevää miettiä, mitä ohjausta käytät missäkin kohteessa. Hyväk. MYYdään n Koivuja sekaklapia, halkoa, takakauha, lavanostin, Japa klapisirkkeli, lumilinko, vanhoja ikkunoita ja ovia, perälana. SeKALAISeT n Somerolle muuttava kolmihenkinen perhe haluaa vuokrata rivitalokolmion. P. 050 569 6085. P. 1987. Kiinteästi asennettavien sähkölaitteiden asennustyön saa tehdä ainoastaan oikeudet omaava sähköasentaja. n Vuokrataan Loimaalla Kalevalankadulla 2 h + k + ph, lasitettu parveke, valokuitu, ph:ssa korkea istuin, turvakaide ja suihkuistuin. 040 558 8676. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. P. 040 5033 430. 050 524 9509 n Myytävänä rivitalosta lähellä keskustaa 2h+k+s 63 m 2 . Auranmaan Viikkolehti Tiistaina joulukuun 20. P. Pihan valaistuksen perustan luot kulkureittien ja sisäänkäyntien valaistuksella. Nykyisin on valittavana hämäräkytkimiä, liiketunnistimia sekä ohjauskelloja. Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoituskuponki Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. klo 12.00. kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. Vapaa. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin tai soita 02-588 8952 AVL, 02-588 8021 Loimaan Lehti, 02-588 8552 Somero-lehti. JORMA PELTONIEMI Ulkovaloilla energiatehokkaasti tunnelmaa Ulkovalojen energiatehokkuuteen vaikuttavat valaisimien määrä ja sijoittelu, valaistuksen ohjaus päälle ja pois sekä käyttämäsi lampputyyppi. vastakkain istuttava, ionisaattori, terapiavalot, led-valot, soitin, paneelit pohkeille ja jalkapohjiin. n Saviseudun Joulu lehdet N:o 1-4 30e/kpl,N.o 5.6.8 ja 9 15e/kpl sekä N:o 12 10e P. n Vuokrattavana Loimaalla yksiö 38 m 2 , oh, kk, alk., sauna, pesuh., iso las. P. Näytetään se muillekin! Lukijan kuva -palstalla julkaistaan onnistuneita otoksia. Ostettu uutena v. n Siisti rivitaloyksiö 31m 2 parvekkeella. Heti vapaa. 050 521 8252 n Honda Monkey, paperit ok ja ajokuntoinen. Laskutuslisä 2,50 e (sis. P. Myös tuoli. P. Jätä sanojen väliin tyhjää
alv). 0400 841785 Kyrö. traktorija kaivinkoneurakoinnit. 0500 328 564 Hinauspalvelua AUTO-LAAKSO lähin hinauspalvelu 24 h/vrk. 0400 525 671 Vuokrataan hinattava hlönostin k. 044 5161174, 045 8885038 Metsäasiat MATTI JOKINEN metsäpalvelut p. 040 502 3604 TMI RAKENNUSPISTE EKHOLM p. Tarvasjoki P. 0400 608 369. Autojen maalausta, peltikorjausta ja ruostekorjausta. 040 5350576, ateriap.kotiin/töihin JUHLAPAIKKA MELLILÄN KUNNANTALO p. Vanteet ja mp-tarvikkeet. Ikkunalasit ja lasitustyöt sekä alan tarvikkeet Louhintaa Poraus-, louhintaja räjäytystöitä. P. Tuulentie 3. 1 rivi=28 merkkiä. Tmi T. turvakartio.fi Valokuvausta Passikuvat, digi/kuvien kehitys Kyrön Kulta-Kello p. 0400 824 802, 0400 324 625 LVI-ASENNUS KIMMO KESTI Kyrö, p. Marttila p. Siren Bosch maalämpöja ilmavesilämpöpumput paikalliselta osaajalta. koskenhuolto.fi p.0400 783170 /M.Hakamäki TARVAS RENGAS Tarvasjoki p. Lämpötilasäädelty kuljetus KESTIHOVIN PITOPALVELU kaikki samasta numerosta 050 3781030 Kahvila-Ravintola Lallintupa/ Juhlat ammattitaidolla 4861 552, 050 5120 853 Porakaivohuoltoa Korkeapainepesut, pintavesivuoto ja pumppukorjaukset Koski Tl. 0400 780 210 Tilitoimistoja YLÄNEEN TILI JA KIINTEISTÖ OY Haverintie 13, Yläne P. 02 251 3031 NEMO Aura 040 775 8989 NONSTOP & Ajanvaraus HoviSalonki BS-Geelikynnet ja ripsien pidennykset. 0500 765848 Siivouspalvelut Sansani 0456737482 (Sanna) Kiinteistö ja Siivous Mäkinen P. • hinta 3,10 e /rivi/julkaisukerta (sis. 040 772 9184 Katariina Aarnio Juhlatilat-, majoitus-, kokousja pitopalvelua PITOPALVELU MAILIS SIEPPI Aura p.4860359, 0400526910 PITORIIHI Riihikoski p.4861818 0400526430. 040 7474574 Urheiluhieroja Toni Viiri, Sunsali Aura, 040 965 1002 Kalevalainen jäsenkorjaaja Hannu Hirvensalo, Hämeenhärkätie 617, Tarvasjoki. Pitoja juhlapalvelua, ateriakulj.kotiin ja työpaik. P. 0500 781259 Rengasliikkeitä T:MI VALTA J-P Kumit kaikkiin vehkeisiin. 050 5140 805 Kuljetusliike Vaihtolavakuljetukset, metalliromunoudot, kappaletavarakulj. P. kuljet. takuulla. TARVASKULJETUS OY 050 555 7108 Kylmäkonehuoltoa Kylmä-&kodinkonehuolto Mitsubishi Electric ilmal.pumput p. 0500 833 679 Fysikaalista Hoitoa SPR:n Auran osaston kuntoutusasema P. 4862277 Kosmetologeja Susanna Santavuori Kyröntie 31 Kyrö, puh. 484 6038 Ark. 040 936 2696 Pihatyöt Puunkaadot, kuusija pensasaidat, omenapuut ym. 050 557 6421. 13m. 050 5277 986 Kukkakauppoja Kyrön KukkaVainio Kehityksent.2 050 5149540 Kukkasidontaa KukkaUnelma P. 0500 720 058 Koski Tl Nostolaitteet Henkilö-, kuormaja teollisuusnosturien tarkastus ja korjaus. 0500 729 262, Oripää Riihikosken Sähkö Oy Markku Koho P. 040 5350576 Ravintola Kuokantalo Marttila Myös pitopalvelu 02 484 5220 JUHLATILA Peltopäärnitalo, Härkätien varrella Koski Tl pitopalvelu 0401906564, 0400686917 Jätehuoltoa Likakaivojen tyhjennykset, vaihtolavat ym. Piha-Aura. KNUUTILA Härkävuorentie 11, Kyrö hlönostimet, 0400 822080 www.sahkourakointiknuutila.fi J. Ilmalämpöpumput asennettuna. 486 450, info@kyrsa.fi ORIPÄÄN SÄHKÖ KY p. KAUKINEN Uudisrakennukset, saneeraukset, rakennuslupapiirustukset Riihikoski, p. TJJ-TEKNIIKKA OY Sepäntie 8, Tarvasjoki p. 0443626160, aakh.fi Autokorjaamo Aura, Huuskantie 8 Aura 0400 442622. 045 678 0926 Kylätalkkareita TARVASJOEN TALONMIESPALVELUT p. p. (02)7631997 Parturi-kampaamoja ANNA-MAIJA Marttila 024846741 HIUSSOPUKKA Aura p.4860416 Part.Kamp. Hierontapalvelua Koulutettu hieroja TUULA HIRVENSALO Tarvasjoki (myös kotikäyntejä) 0400 864 414 Koulutettu hieroja Petri Setälä Riihikoski. 045 1387753 JES Remonttipalvelut Aura Jouni Sahlström 050 5459968 KST-RAKENNUS OY huoneistoremontit ym. Veljekset Salonen Oy, Matti 0500 741050 Kantojyrsintää JAMA-POWER OY 040 526 4281 Keittiökalusteet Puustellista markkinajohtajan keittiökalusteet edullisesti 30 v. rakennustyöt. Autokierrätystä Valtuutettu vastaanottopiste, virall. AUTO-LAAKSO Pöytyä 0400 531810 www.auto-laakso.fi Automaalaamoja AUTO-PELTOLA OY Lieto as. 040 7491830 Face Nice Pihlajat. Maanrak. Pentti Räikkä 0400 123258 Karri Räikkä Oy 0504381732 Kaihtimia Sälekaihtimet, rullaverhot, peililiukuovet,markiisit Tmi PASI SILLANTAKA p. • julkaistaan joka tiistai. Auranmaan Viikkolehti 14 Tiistaina joulukuun 20. rekisteristä poisto. 6-18, La 8-13, Su suljettu lounasruokailu ark. auto-laakso.fi OILI JALONEN OY 24 h päivystys 0440 122 121 Ikkunat ja ulko-ovet RIIHIKOSKEN LASI JA PEILI 040 8370861, 0400 824468. 0400 608 369. p. P. Ota yhteyttä Päivi Varjo (02) 588 8960 tai paivi.varjo@avl.fi Pirjo Suoranta (02) 588 8961 tai pirjo.suoranta@avl.fi Palvelu hakemisto Betonityöt Betonilattioiden valuutyöt RIIHIKOSKEN RAKENNUSPALVELU JL OY p. 040 558 2118 SÄHKÖ KAUNISMÄKI asennukset, tarvikkeet. P. Autopeltikorjaamoja Vakuutusyhtiöiden korjaukset, myös vahinkotarkastukset. 044 0404065, Aura Autovuokraamoja www.purovan.fi 040 5748210 Sähköpalvelua KYRÖN SÄHKÖ OY Sähköasennukset, tarvikemyynti Kyröntie 24, p. 050 592 4448 Koulutettu hieroja /hermoratahieroja KATJA VALTONEN Koski Tl p. • max. ATK, tietokone BITTISEPPÄ ISMO LERTO Soita ensin 0500 785471 bittiseppa.com Autoja konekorjaamoja Auran Autopalvelu -peltityöt, maalaukset -asennukset. 0400 608 369 AURANMAAN AUTO Riihikoski p. Soita 0400 860828/ PUUSTELLI Turku ja Raisio Kelloja kultasepän liikkeet Kyrön Kulta-Kello p. Koulutettu hieroja/kuntohoitaja Mari Melamies, Tarvasjoki 050 302 6625 Hieroja Tomi Matikainen, Hämeen Härkät. 0400 531 810 AUTO-PELTOLA OY Lieto as. P. 0400 527 825 AURAN AUTOJA KONEKORJAAMO puh.02-4860686 kaikki alan työt meiltä myös autorenkaat Auranmaan Autoja Konehuolto Täyden palvelun autohuoltotalo. iskuvasara, kauhat ym. JAANA MURTO 21370 Aura kk puh.(02)4869210 JASMIN puh. 0400 531 810 www. 040 867 9281 Hiussalonki Piia p. 486 2873 ELINA p. 040 703 7534 Kylätalkkari Janne Korkka 044 5590393 www.talkkarisi.fi Lasitusliikkeitä RIIHIKOSKEN LASI JA PEILI 040 8370861, 0400 824468. Skaalaikkunat ja ovet asennettuna. 0400 325 477 Rakennustyöt SVR-TIIMI OY rakennusja saneerauspalvelu vtt:n sertifioitu vedeneristäjä p. SALMENOJA asennukset ja tarvikkeet p. 040 8232 823 www.karriräikkä.fi Kallioja maa-ainekset Kalliomurskeet TARVASJOEN KULJETUS OY Markku 050 555 7108 KALLIOMURSKEET Kumilasta noudettuna ja toimitettuna. Kyröntie 472, Tarvasjoki. P. AUTO-PELTOLA OY Lieto As. Autokatsastuksia WP-Katsastus Auranmaa, Rekolant.8, Riihikoski, p.024365400. 486 0664. Reunanen 040 5921559 Lvi-palvelua LVI-Asennus Toivonen OY p. Sijaisautopalvelu, vakuutusyhtiöiden vahinkotarkastukset Autonpesua ja -puhdistusta R.Räihä Oy, Yrittäjäntie 11, Riihikoski, p. 486 2726, Kyrö KRISSE puh. 4862 277 Verhoilua www.vermetjokela.fi 0500 530 615, Riihikoski VERHOOMO TOPPATUOLI, Koski Tl 045 1299123 www.toppatuoli.fi KRAAPAN VERHOOMO, Marttila 044 3007487 www.kraapanverhoomo.fi Öljypoltinhuollot LVI-Toivonen Oy, Miika 0407436573, Pasi 0400 -741046 Öljysäiliöhuollot Säiliöön kuin säiliöön p. 040 748 4416 Rakennushuolto Piiru rakennusja remonttityöt 045-1364876 www.rakennushuoltopiiru.fi Uudisja korjaustyöt, Rakennusja puutyöt Vanhanen p.0400 566 604 Rakentaminen, remontointi OripCon Oy, Oripää P. 5 riviä. 10.30-13. 040 5323244 Auranmaan Autopesu & Fiksaus P. 5 Tarvasjoki 040 734 4462 www.niceface.fi Ajoneuvohuoltoa ja -kunnostusta SEO-HUOLTAMO TARVASJOKI L. P. P. 045 1263170 www.mellilantili.fi T urvallisuuskoulutus TURVAKARTIO p.045 136 4876 www. Kosken Rengashuolto Oy Auton-,mpja mopon renkaat. 4862 277 Kaivinkoneurakointia Telakaivink., kauhan pyörittäjä, hydr. Saarinen puh. 0400531810 Tmi Olavi Jaakola. Painotyöt Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet LOIMIPAINO p. (02) 256 3203, Yläne www.kuralankartanotila.fi MELLILÄN LOUNASPAIKKA JA PITOPALVELU Sahant.5 p. (02) 486 6633, Aura Pellava, Aura P. www. päivänä 2016 Varaa paikkasi palveluhakemistosta! Kuukauden alusta pääset mukaan, ilmoitukset vähintään kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan. Nostinkorjaamo Risto Mäkilä p. 0400 293 576 www.neliopinnoitus.fi. P. 040 709 6316 Kaiverrukset ja Lasermerkkaus Kyrön Kulta-Kello p. AURANMAAN AUTO p. 050 563 1202 / Väinölä TILITOIMISTOPALVELUA Anneli Malinen 040 7259100 Mellilän Tili ja Isännöinti Pekka Salonen p. 4862 277 Kopiopalvelua Kyrön Kulta-Kello p. 0500 783 443, orisahko@elisanet.fi Asennukset, tarvikkeet SÄHKÖ AURA OY Mikko Lehtimäki 050 5053 179, Ville Ojanen 0400 541449 Sähköurakointi T. 758, T-joki P. 050 5610 125 KYRÖN LVI-PALVELU KIMMO SAVOLAINEN Kyrö P 0405292374 Sinun juhlaja lomapaikkasi. Ilmanvaihdon puhdistusta ILMATAITO OY 040 504 0986 Jalkahoitoa Hoitola Harakanvarvas, Aura Paula Kares p 050 517 8797 KOTIKÄYNNIT Aura ja Pöytyä p. katsastukset. (02) 486 2812, Kyrö ANU Liikekeskus Aura 4866210 SONJA 02 4860799, Aura MERJA SAURA p. 0400741046, 0500741046 Kyrö AURANMAAN VESI JA LÄMPÖ OY Riihikoski puh. 02-486 1419 TIITARI Uusikartano 256 6208 ELINA p. 040 532 7406 HUOLTOASEMA PAJULA & SALMI p. ILKKA RANTALA Kyrö p. Hlöja pakettiaut. 0400 775 477, Pekka Koho P. p.050 514 0796 www.pohjavesiporaus.com Rakennussuunnittelua Rak.suunnittelu H. (02) 486 6633, Aura SOFIELLA, Kyrö p. 767 3903, 0500 594468 TSR-TEKNIIKKA OY T. 0440 228919. 044 055 6569, myös Facebook Rakennustyö Risto Ojanen rakennusja remonttityöt. 0400 530 898 Traktorija kaivinkoneurakointia, Karri Räikkä Oy p. www.kstrakennus.fi p. Liikennetraktori maaym
VESIHUOLTOPÄIVYSTYS p. 040 867 9281 Hiussalonki Piia p. 02 4873 3216 Jenni Oraby, p. 040 7491830 Face Nice Pihlajat. LIETOHALLI 23.12. VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS 23.12. Terveyskeskuksen ajanvarausnro on 02 4873 7231. Marttilan terveysaseman ajanvaraus on avoinna arkipäivinä ma-to klo 8-15.30 ja pe klo 8-14.30 p. 02 313 8800, hätätapauksissa puh. (02) 762 2888, fax (02) 762 2313 toimisto@heikkirantanen.fi Asianajotoimisto ilPo KNuuTilA KY Varatuomari Ilpo Knuutila OTM Aleksi Knuutila Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa p. 0400531810 Tmi Olavi Jaakola. AUTO-LAAKSO Pöytyä 0400 531810 www.auto-laakso.fi Automaalaamoja AUTO-PELTOLA OY Lieto as. Tuulentie 3. 0500 729 262, Oripää Riihikosken Sähkö Oy Markku Koho P. 4862277 Kosmetologeja Susanna Santavuori Kyröntie 31 Kyrö, puh. 0400 325 477 Rakennustyöt SVR-TIIMI OY rakennusja saneerauspalvelu vtt:n sertifioitu vedeneristäjä p. p. JAANA MURTO 21370 Aura kk puh.(02)4869210 JASMIN puh. 0500 328 564 Hinauspalvelua AUTO-LAAKSO lähin hinauspalvelu 24 h/vrk. 5 Tarvasjoki 040 734 4462 www.niceface.fi Ajoneuvohuoltoa ja -kunnostusta SEO-HUOLTAMO TARVASJOKI L. SALMENOJA asennukset ja tarvikkeet p. AUTO-PELTOLA OY Lieto As. Autokatsastuksia WP-Katsastus Auranmaa, Rekolant.8, Riihikoski, p.024365400. Piha-Aura. P. 10.30-13. Perjantain lehteen viimeistään keskiviikkona klo 14 VASTUU ILMOITUKSISTA: Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin mahdollisesti tulevista virheistä ei lehti vastaa. TARVASKULJETUS OY 050 555 7108 Kylmäkonehuoltoa Kylmä-&kodinkonehuolto Mitsubishi Electric ilmal.pumput p. Hierontapalvelua Koulutettu hieroja TUULA HIRVENSALO Tarvasjoki (myös kotikäyntejä) 0400 864 414 Koulutettu hieroja Petri Setälä Riihikoski. 040 502 3604 TMI RAKENNUSPISTE EKHOLM p. 6.12. 0500 765848 Siivouspalvelut Sansani 0456737482 (Sanna) Kiinteistö ja Siivous Mäkinen P. – 23.12. 044 0404065, Aura Autovuokraamoja www.purovan.fi 040 5748210 Sähköpalvelua KYRÖN SÄHKÖ OY Sähköasennukset, tarvikemyynti Kyröntie 24, p. Palautusluukku ei ole käytössä. Pentti Räikkä 0400 123258 Karri Räikkä Oy 0504381732 Kaihtimia Sälekaihtimet, rullaverhot, peililiukuovet,markiisit Tmi PASI SILLANTAKA p. Siren Bosch maalämpöja ilmavesilämpöpumput paikalliselta osaajalta. AURANMAAN AUTO p. 02 4873 7525. suljettu 6.1.2017 suljettu Sulkuaikoina perheneuvolapalveluita ei ole saatavilla. 1.96 € 1.64 € 1.69 € 1.64 € 1.75 € 0.07 € Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin.Konttori avoinna arkisin klo 9–15. suljettu 6.1.2017 suljettu TERVEYSPALVELUT Lääkärija sairaanhoitajavastaanotot ovat suljettuina jouluaikaan seuraavasti: Tarvasjoki 22. p. 23.12. p. Ilmalämpöpumput asennettuna. 0400 527 825 AURAN AUTOJA KONEKORJAAMO puh.02-4860686 kaikki alan työt meiltä myös autorenkaat Auranmaan Autoja Konehuolto Täyden palvelun autohuoltotalo. Autojen maalausta, peltikorjausta ja ruostekorjausta. 4862 277 Kaivinkoneurakointia Telakaivink., kauhan pyörittäjä, hydr. suljemme klo 15 5.1. klo 9-10 p. 486 2726, Kyrö KRISSE puh. 02 4873 3217 Merja Valindas 19.12. Kaikki tilat jälleen normaalisti avoinna 4.1.2017 alkaen. (02) 486 2812, Kyrö ANU Liikekeskus Aura 4866210 SONJA 02 4860799, Aura MERJA SAURA p. 0400 531 810 AUTO-PELTOLA OY Lieto as. Ilmarinen tämän jälkeen joululomalla. – 1.1. – 30.12. Jouluinen KÄPYKAKKU 10 , Kyrön ja Koski Tl toreilla LIEDON KUNNAN JOULUNAIKA JA VUODENVAIHDE KUNNANVIRASTO Kirkkotie 13, Lieto 22.12. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneessa virheessä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. klo 9 – 10 p. 045 1263170 www.mellilantili.fi T urvallisuuskoulutus TURVAKARTIO p.045 136 4876 www. 040 558 2118 SÄHKÖ KAUNISMÄKI asennukset, tarvikkeet. (02) 486 6633, Aura Pellava, Aura P. 0400 531 810 www. ja 27.12. koskenhuolto.fi p.0400 783170 /M.Hakamäki TARVAS RENGAS Tarvasjoki p. Sijaisautopalvelu, vakuutusyhtiöiden vahinkotarkastukset Autonpesua ja -puhdistusta R.Räihä Oy, Yrittäjäntie 11, Riihikoski, p. www. 0500 720 058 Koski Tl Nostolaitteet Henkilö-, kuormaja teollisuusnosturien tarkastus ja korjaus. 050 5140 805 Kuljetusliike Vaihtolavakuljetukset, metalliromunoudot, kappaletavarakulj. (02) 486 6633, Aura SOFIELLA, Kyrö p. ATK, tietokone BITTISEPPÄ ISMO LERTO Soita ensin 0500 785471 bittiseppa.com Autoja konekorjaamoja Auran Autopalvelu -peltityöt, maalaukset -asennukset. auto-laakso.fi OILI JALONEN OY 24 h päivystys 0440 122 121 Ikkunat ja ulko-ovet RIIHIKOSKEN LASI JA PEILI 040 8370861, 0400 824468. – 26.12. 0400 775 477, Pekka Koho P. P. Kiireelliset tapaukset: •arkisinklo8–16:Liedonpäivystys puh. 050 5406008 Tarja Vähä-Mäkilä 27.-30.12. – 26.12. 0500 781259 Rengasliikkeitä T:MI VALTA J-P Kumit kaikkiin vehkeisiin. 19.12. (02) 777 8600 www.asianajoniinisto.fi Asianajotoimisto mArTTi TuomiNEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa p. VIIALAN KOTILEIPOMO Tervetuloa jouluisille ostoksille! Ke 21.12. P. 040 532 7406 HUOLTOASEMA PAJULA & SALMI p. – 21.12. Hlöja pakettiaut. 050 5977 151 Krista Ryödi Kotihoito joka päivä klo 7 21, p. klo 8 12:45 23. p. 040 5323244 Auranmaan Autopesu & Fiksaus P. P. 0400 824 802, 0400 324 625 LVI-ASENNUS KIMMO KESTI Kyrö, p. – 23.12.12. Vanteet ja mp-tarvikkeet. reitti päättyy 16:00 KISÄLLIKELLARI 21.12. Marttila p. Soita 0400 860828/ PUUSTELLI Turku ja Raisio Kelloja kultasepän liikkeet Kyrön Kulta-Kello p. traktorija kaivinkoneurakoinnit. 1 rivi=28 merkkiä. Lehti ei vastaa ilmoituksen poisjäämisen aiheuttamasta vahingosta. 040 5350576 Ravintola Kuokantalo Marttila Myös pitopalvelu 02 484 5220 JUHLATILA Peltopäärnitalo, Härkätien varrella Koski Tl pitopalvelu 0401906564, 0400686917 Jätehuoltoa Likakaivojen tyhjennykset, vaihtolavat ym. 0400 935 361, 040 848 6923 www.lakituomola.fi Asianajotoimisto HEiKKi rANTANEN oY AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B, Loimaa p. 040 772 9184 Katariina Aarnio Juhlatilat-, majoitus-, kokousja pitopalvelua PITOPALVELU MAILIS SIEPPI Aura p.4860359, 0400526910 PITORIIHI Riihikoski p.4861818 0400526430. Kotisairaanhoito toimii normaalisti sulkujen aikana. 13m. 044 5161174, 045 8885038 Metsäasiat MATTI JOKINEN metsäpalvelut p. 0400 608 369. 0500 742 191 Liedon kunta toivottaa Asukkailleen ja Yhteistyökumppaneilleen HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2017 Tilaa Viikkolehti! Soita: (02) 7702 626 www.avl.fi – nettisivut, jotka toimivat myös älypuhelimessa.. 02 4873 7231. klo 10–12.30 Kirjasto on suljettu 23.–26.12. 045 1387753 JES Remonttipalvelut Aura Jouni Sahlström 050 5459968 KST-RAKENNUS OY huoneistoremontit ym. Autokierrätystä Valtuutettu vastaanottopiste, virall. 0440 228919. P. p. NUORISOTILAT Lemppari 2.0 Keskustassa, Ilmaristen nuokkari ja Tarvasjoen nuorisotila kaikki avoinna 20.12. 6-18, La 8-13, Su suljettu lounasruokailu ark. Reunanen 040 5921559 Lvi-palvelua LVI-Asennus Toivonen OY p. KaiKKea Kalaa KesKiviiKKona Marttila Sale klo 7.30-8.00, Kosken tori 9.00-11.00, Ypäjän tori 11.30-13.00. – 31.12. www.kstrakennus.fi p. eikä 6.1.2016 5.1. 02 4873 3208 Soila Vuohijoki, p. 050 3077162 Elina Lindholm KIRJASTO 22.12. P. 02 4873 7200 •muunaaikana:TurunyhteispäivystysT-sairaalassa osoitteessa Savitehtaankatu 1, puh. KNUUTILA Härkävuorentie 11, Kyrö hlönostimet, 0400 822080 www.sahkourakointiknuutila.fi J. ILKKA RANTALA Kyrö p. klo 12 – 13 p. – 30.12. Skaalaikkunat ja ovet asennettuna. – 30.12. 02 4873 3220 Jouko Viita 27.12 – 30.12. 040 748 4416 Rakennushuolto Piiru rakennusja remonttityöt 045-1364876 www.rakennushuoltopiiru.fi Uudisja korjaustyöt, Rakennusja puutyöt Vanhanen p.0400 566 604 Rakentaminen, remontointi OripCon Oy, Oripää P. – 23.12. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä lehdelle 8 vuorokauden kuluessa ilmestymispäivästä. 486 2873 ELINA p. 0400 608 369. (02)7631997 Parturi-kampaamoja ANNA-MAIJA Marttila 024846741 HIUSSOPUKKA Aura p.4860416 Part.Kamp. turvakartio.fi Valokuvausta Passikuvat, digi/kuvien kehitys Kyrön Kulta-Kello p. P. 02 4873 3215 Jani Välimäki. 0400 530 898 Traktorija kaivinkoneurakointia, Karri Räikkä Oy p. iskuvasara, kauhat ym. 02 4873 3216 Jenni Oraby, p. 0500 320 398 SARASTUS Perheneuvola, lastenvalvoja sekä mielenterveys-ja päihdepalvelut. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi PERUNAA KYRÖN TORILLA KE 8–12 Siikli, Nicola, Annabelle, Van Gogh, Pito, Kulta ym. 4862 277 Kopiopalvelua Kyrön Kulta-Kello p. n Tilaajapalvelu ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626, tilaukset@avl.fi www.tilaajapalvelija.fi n TILAUSHINNAT KOTIMAASSA: Etutilaus 12 kk 96.00 € 12 kk määräaikainen tilaus 102.50 € Digilehti etutilaus 12 kk 60.00 € . 0400 222 820 JAAKKOLA n Kuulutuksia n Palvelut n Torilla Hyvää Joulua ja parempaa uutta vuotta kaikille. 02 4873 3207 Anton Pihlanto 19.12. Veljekset Salonen Oy, Matti 0500 741050 Kantojyrsintää JAMA-POWER OY 040 526 4281 Keittiökalusteet Puustellista markkinajohtajan keittiökalusteet edullisesti 30 v. Maanrak. 044 055 6569, myös Facebook Rakennustyö Risto Ojanen rakennusja remonttityöt. 050 592 4448 Koulutettu hieroja /hermoratahieroja KATJA VALTONEN Koski Tl p. Kosken Rengashuolto Oy Auton-,mpja mopon renkaat. 040 936 2696 Pihatyöt Puunkaadot, kuusija pensasaidat, omenapuut ym. P. suljettu 26. ja 21.12. Palvilihaan tehtyä HERNESOPPAA Kosken torilla KE 21.12. päivänä 2016 15 Varaa paikkasi palveluhakemistosta! Kuukauden alusta pääset mukaan, ilmoitukset vähintään kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan. rakennustyöt. Tmi T. 0500 833 679 Fysikaalista Hoitoa SPR:n Auran osaston kuntoutusasema P. 040 703 7534 Kylätalkkari Janne Korkka 044 5590393 www.talkkarisi.fi Lasitusliikkeitä RIIHIKOSKEN LASI JA PEILI 040 8370861, 0400 824468. p.050 514 0796 www.pohjavesiporaus.com Rakennussuunnittelua Rak.suunnittelu H. 02 4873 3217 Merja Valindas 27.12. 758, T-joki P. 040 7474574 Urheiluhieroja Toni Viiri, Sunsali Aura, 040 965 1002 Kalevalainen jäsenkorjaaja Hannu Hirvensalo, Hämeenhärkätie 617, Tarvasjoki. e.H.050 3777748. 0400 841785 Kyrö. Saarinen puh. • max. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Littoisten terveysasema 27.12.2016 – 6.1.2017 Liedon pääterveysaseman ajanvaraus on avoinna arkipäivinä ma-to klo 8-15.30 ja pe klo 8-14.30 p. Tarkista päiväkohtaisetaukiolotosoitteestawww.lieto.fi/nuoret. – 30.12. – 26.12. rekisteristä poisto. 0400741046, 0500741046 Kyrö AURANMAAN VESI JA LÄMPÖ OY Riihikoski puh. alv). Koski Tl 27. 486 0664. Liikennetraktori maaym. n Eikö lehti tullut. 02 4873 3557 Maarit Anttila, p. 045 678 0926 Kylätalkkareita TARVASJOEN TALONMIESPALVELUT p. 0400 293 576 www.neliopinnoitus.fi n Osoite: Kehityksentie 3 21800 Kyrö n www.avl.fi sähköpostit: toimitus@avl.fi ilmoitukset@avl.fi, tilaukset@ avl.fi n Toimitus: Päätoimittaja: Asko Virtanen (02) 588 8970 Toimitussihteeri: Sirpa Virtanen 588 8971 toimittajat: Päivi Perkiö 588 8973, Jorma Kaarto 588 8972, Marika Timonen 588 8974 n Asiakaspalvelu, henkilöasiakkaat: Päivi Alm-Huhti (02) 588 8952 n Ilmoitusmyynti, yritysasiakkaat: Kari Rinne (02) 588 8960, Pirjo Suoranta 588 8961 Myyntijohtaja SSS-konsernin paikallislehdet Sari Kuusinen 040 5390 969 sari.kuusinen@sss.fi n ILMOITUSHINNAT (hinnat sisältävät alv:n) palstamillimetriltä: etusivu tekstin edellä tekstissä tekstin jälkeen takasivu määräpaikkakorotus ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 14. 31.12. 050 5277 986 Kukkakauppoja Kyrön KukkaVainio Kehityksent.2 050 5149540 Kukkasidontaa KukkaUnelma P. p. suljettu 31.12. katsastukset. Myös kotiinvietäväksi. (02) 256 3203, Yläne www.kuralankartanotila.fi MELLILÄN LOUNASPAIKKA JA PITOPALVELU Sahant.5 p. p. Ikkunalasit ja lasitustyöt sekä alan tarvikkeet Louhintaa Poraus-, louhintaja räjäytystöitä. kuljet. 050 563 1202 / Väinölä TILITOIMISTOPALVELUA Anneli Malinen 040 7259100 Mellilän Tili ja Isännöinti Pekka Salonen p. Ilmanvaihdon puhdistusta ILMATAITO OY 040 504 0986 Jalkahoitoa Hoitola Harakanvarvas, Aura Paula Kares p 050 517 8797 KOTIKÄYNNIT Aura ja Pöytyä p. suljettu 6.1.2017 suljettu PERHEJA SOSIAALIPALVELUT Toimeentulotuki, Yleinen sosiaalityö 19. 02 4873 3220 Jouko Viita 19.12 – 23.12. Nostinkorjaamo Risto Mäkilä p. 767 3903, 0500 594468 TSR-TEKNIIKKA OY T. Auranmaan Viikkolehti Tiistaina joulukuun 20. 0500 783 443, orisahko@elisanet.fi Asennukset, tarvikkeet SÄHKÖ AURA OY Mikko Lehtimäki 050 5053 179, Ville Ojanen 0400 541449 Sähköurakointi T. suljemme klo 15. TorsTaina Auran Palvituotteen edessä. Lämpötilasäädelty kuljetus KESTIHOVIN PITOPALVELU kaikki samasta numerosta 050 3781030 Kahvila-Ravintola Lallintupa/ Juhlat ammattitaidolla 4861 552, 050 5120 853 Porakaivohuoltoa Korkeapainepesut, pintavesivuoto ja pumppukorjaukset Koski Tl. KAUKINEN Uudisrakennukset, saneeraukset, rakennuslupapiirustukset Riihikoski, p. kirjasto on suljettu 5.1.2017 klo 10–16 6.-8.1.2017 kirjasto on suljettu Kirjastoauto ei aja reittejä 19.–31.12. 050 5912 293 Katarina Leino Lastensuojelu 19. 050 5610 125 KYRÖN LVI-PALVELU KIMMO SAVOLAINEN Kyrö P 0405292374 Sinun juhlaja lomapaikkasi. P. 4862 277 Verhoilua www.vermetjokela.fi 0500 530 615, Riihikoski VERHOOMO TOPPATUOLI, Koski Tl 045 1299123 www.toppatuoli.fi KRAAPAN VERHOOMO, Marttila 044 3007487 www.kraapanverhoomo.fi Öljypoltinhuollot LVI-Toivonen Oy, Miika 0407436573, Pasi 0400 -741046 Öljysäiliöhuollot Säiliöön kuin säiliöön p. ja 27.12. Varhaisjakelun jakelu-päivystys: Lounais-Suomen Tietojakelu puh: 02 269 3434 klo 06.00–16.30 ma–pe ja klo 07.00–12.00 la–su n Kustantaja: Priimus Media Oy, Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen ISSN 1455-920X SIVUNVALMISTUS: Priimus Media Oy PAINATUS: Lehtitehdas, Salo 2016 Asianajajia Asianajotoimisto KAri TuomolA AA, VT Kari Tuomola, OTM Pauliina Paananen Linnankatu 35a, 20100 Turku p. 112. 02-486 1419 TIITARI Uusikartano 256 6208 ELINA p. 0400 780 210 Tilitoimistoja YLÄNEEN TILI JA KIINTEISTÖ OY Haverintie 13, Yläne P. P. takuulla. suljettu 31.12. (02) 762 4010, 0500-531759 ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto NiiNiSTÖ oY AA Jari Niinistö, AA Kerttu Niemi Turuntie 7, 24100 Salo p. 0400 608 369 AURANMAAN AUTO Riihikoski p. Koulutettu hieroja/kuntohoitaja Mari Melamies, Tarvasjoki 050 302 6625 Hieroja Tomi Matikainen, Hämeen Härkät. klo 12 – 13 p. – 30.12. 02 251 3031 NEMO Aura 040 775 8989 NONSTOP & Ajanvaraus HoviSalonki BS-Geelikynnet ja ripsien pidennykset. Painotyöt Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet LOIMIPAINO p. 040 5350576, ateriap.kotiin/töihin JUHLAPAIKKA MELLILÄN KUNNANTALO p. klo 9 – 10 p. 040 709 6316 Kaiverrukset ja Lasermerkkaus Kyrön Kulta-Kello p. 5 riviä. TJJ-TEKNIIKKA OY Sepäntie 8, Tarvasjoki p. klo 17-22.30. Kyröntie 472, Tarvasjoki. • hinta 3,10 e /rivi/julkaisukerta (sis. 040 8232 823 www.karriräikkä.fi Kallioja maa-ainekset Kalliomurskeet TARVASJOEN KULJETUS OY Markku 050 555 7108 KALLIOMURSKEET Kumilasta noudettuna ja toimitettuna. Mielenterveysja päihdepalvelut toimivat supistetusti arkipäivinä terveysaseman tiloissa. – 22.12. • julkaistaan joka tiistai. 0400 525 671 Vuokrataan hinattava hlönostin k. Tarvasjoki P. 050 4135 966 Päivi Sippola Vammaispalvelut 19.12. p. suljetaan klo 14:00 24. 484 6038 Ark. Muut tilat avoinna myös jouluja väliviikolla. Littoisissa asuvat lietolaiset voivat käyttää myös Kaarinan pääterveysaseman palveluja. Autopeltikorjaamoja Vakuutusyhtiöiden korjaukset, myös vahinkotarkastukset. Ota yhteyttä Päivi Varjo (02) 588 8960 tai paivi.varjo@avl.fi Pirjo Suoranta (02) 588 8961 tai pirjo.suoranta@avl.fi Palvelu hakemisto Betonityöt Betonilattioiden valuutyöt RIIHIKOSKEN RAKENNUSPALVELU JL OY p. Porkkanat, sipulit, lantut, Ahvenanmaan omenaa, karpaloita ym. 050 557 6421. 0443626160, aakh.fi Autokorjaamo Aura, Huuskantie 8 Aura 0400 442622. Pitoja juhlapalvelua, ateriakulj.kotiin ja työpaik. 486 450, info@kyrsa.fi ORIPÄÄN SÄHKÖ KY p
Ringin nettisivuilla näkyy toistaiseksi myös vanhan ekopisteen sijainti, vaikka se on poistettu käytöstä ja siellä olevat keräyssäiliöt on käännetty nurin. 044-970 1991 avoinna jouluviikolla to-pe 9-17 ja aattona 8-12 Myyntiauto ti loimaan tori 8-12 Ke Panelian tori 12-14 to Säkylän tori 8-12 ja euran ankkalampi 13-15 Pe loimaan tori 8-13 ja yläneen tori 15-17 aattona yläneen tori 8-12 p. Pisteessä kerätään lasija kartonkipakkauksia sekä metallia. 040-721 9017/tita Peltsin Kala 0440 700 909 Aitoa leppäklapilla SAVUSTETTUA KALAA LÄMPIMÄNÄ suoraan uunista TO 22.12.2016 Riihikosken torilla klo 9–11 Aurassa Huuskantie 8 klo 12–17 Huuskantie 8, Aura Koski Tl, 484 1077 Kukkapalvelu Siltasaari Hyvää Joulua! Avoinna: 20.–23.12. Älä ihmettele! Tilaa Viikkolehti! Soita: (02) 7702 626 Parturi-Kampaamo Merja Saura 02-486 1419 Riihikoski Parturi-Kampaamo Merja Saura toivottaa kaikille Rauhallista joulua ja Hyvää uutta vuotta 2017 Vuoden 2017 Kampaamo on auki kolmena päivänä viikossa: To 9-18, Pe 9-18, La 9-17 Muina aikoina sop. mukaan. Koski Tl 484 1750 8-20 • 8-18 • 10-15 MUNKKI Aura 486 6660 7-21 • 7-20 • 11-18 AURANTORI Tarvasjoki 484 7060 8-21 • 8-18 • 12-18 POS TI TAATELI Riihikoski 486 8505 9-20 • 9-18 • 12-16 POS TI RIIHITORI TarjoukseT voimassa Ti–La 20 88 Hinta ilman plussakorttia 1,25/kpl ETU K-Plussa-kortilla – 20-25 % Hinta yksittäin 4,19/rs ETU K-Plussa-kortilla – 20 % Hinta ilman plussakorttia 4,99/6-packl ETU K-Plussa-kortilla – 49 % Hinta ilman plussakorttia 2,65/ps ETU K-Plussa-kortilla – 10 % 9 90 3-pack 2 99 6-pack sis. klo 9–18 Jouluaatto klo 9-12 Joulupäivä suljettu Tapaninpäivä suljettu Muista Joulun kukat sekä asetelmat, lahjatavarat, lyhdyt ja kynttilät. päivänä 2016 MyyMälät Kolvaa, Kolvaantie 89 p. 050-514 9490 ja Kauttua, Neitsytpolku 1 puh. Keräyspisteiden käyttäjät voivat hidastaa säiliöiden täyttymistä litistämällä esimerkiksi pahvilaatikot. Keräyssäiliöihin kiinnitetyt tarrat selvittävät, mitä mihinkin säiliöön saa ja ei saa laittaa. Esimerkiksi öljykanisterit eivät kuulu tyhjinäkään pakkausjätekeräykseen, koska niissä on kuitenkin öljyjäämiä. Ekopiste siirtyi Salen pihalle KOSKI Päivi Perkiö Koskella tähän saakka Maijankujalla ollut Rinki-ekopiste on siirtynyt Salen pihalle osoitteeseen Hämeentie 23. Ringin kuluttajapakkauskeräyksen viestinnän projektipäällikkö Ritva Castrén kertoo tämän johtuvan siitä, että keräyspisteen tiedot poistuvat netistä vasta siinä vaiheessa, kun keräyssäiliöt on kokonaan poistettu paikalta. Auranmaan Viikkolehti 16 16 äöå Auranmaan sää Tänään Yläne kk Oripää Mellilä as. Keräyksestä vastaa Rinki Oy. Riihikoski Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Kyrö Aura +0 +4 +1 +4 +1 +4 +1 +4 +1 +4 3 Sademääräennuste 5 10 15 mm Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa Lämpötilat iltapäivällä ja edellisenä yönä 9:37 15:16 8:37 16:16 Keskiviikkona +2 / 5 +1 / 3 +1 / 6 +3 / 6 +2 +1 +1 ?3 Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 9:38 15:16 8:37 16:16 Torstaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 9:38 15:17 8:38 16:17 Perjantaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 9:39 15:17 8:38 16:18 Lauantaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 9:39 15:18 8:38 16:18 Ti Ke To Pe La Tiistaina joulukuun 20. pantit 1 99 pkt 2 00 2 kpl 2 49 rs 99 rs 3 rs ERÄ 3 pkt Fazer PRESENT 3x260g COCA-COLA JA FANTA VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l tlk 6-pack Rajoitus 3x6-pack/talous KARHU OLUT 4,6% 0,33 l tlk 18-pack 3,06/l Myllyn Paras TORTTUTAIKINA 1 kg Dronningholm TÄHTITORTTU MARMELADIT 300 g 3,33/kg Sunsweet LUUMUT 200 g 11,86/kg 4 75 2 ps 4 99 kpl 3 99 kpl Hinta ilman plussakorttia 5,95/kpl ETU K-Plussa-kortilla – 16 % Hinta ilman plussakorttia 1,89/ps ETU K-Plussa-kortilla – 21 % Valio JUUSTOMESTARIEN KOLMIOPALAT 245-300 g 16,63-20,37/kg Saarioisten PERINTEISET ISOT JOULULAATIKOT 700 g Atria JOULUKINKKUVIIPALE 400 g 9,98/kg 1 49 ps RISELLA PUURORIISI 1 kg 18-pack sis.pantit 1 99 rs 99 ps KIIWI 500 g 1 49 ps KLEMENTIINI 1,5 kg pussi Espanja TUMMA RyPÄLE 500 g Brasilia Atria PERINTEINEN KARJALANPAISTI RUODOTON SAVUKIRJOLOHIFILE 4 95 rs 14 95 kg auranmaan k-marketit toivottavat Hyvää ja maukasta joulua 12 95 kg ERÄ JUHLA-MOKKA KAHVI 500 g TUORE LOHIFILEE 9 50 KE-LA 2 99 rs 2 50 rs Saarioisten METSÄSIENISALAATTI 250 g JA ROSOLLI 300 g 3 pkt 3 pkt Saarioisten PERINTEISET JOULULAATIKOT 350-400 g 4,98-5,69/kg 2 ps 2 kpl SUOMALAINEN PERUNA 2 kg k-markeTisTa kaikki jouLuN HerkuT! • hyytelöt • maksapasteijat • sillit • mädit • savulohet • graavikalat • lipeäkalat. Näin säiliöt eivät täyty liian nopeasti eikä niissä kuljeteta turhan takia ilmaa