?
Auranmaan Viikkolehti
Perustettu vuonna 1926.
. to.
?
ELOSSI
NIMIPÄIVÄT
Tiistaina: Ursula
Keskiviikkona: Anja, Anita,
Anniina, Anitta, Anette
Torstaina: Severi
Perjantaina: Rasmus, Asmo,
YK:n päivä
JA
NÄILLÄ
EVÄILLÄ sitten
lähdetään äänestämään. Missähän seurakunnassa uskallettaisiin nostaa esille
muutama oman seurakunnan kipein
tai ajankohtaisin puheenaihe ja järjestää
siitä ehdokkaiden välinen väittely. Oripäässä
voida loputtomiin
pannaan toivo kaajatkaa niin, että käytännön toi- vailtuun seurakuntayhtymälamintaa pyöritetään takavuosina kiin, joka takaisi seurakunnan
hankittua omaisuutta myyitsenäisyyden ja oman identimällä. Äänestä ryhtiä valtuustoihin. Niitä ei
enää erota siitä, että lähettäjä olisi joku Nigerian prinssi,
joka kirjoittaa puuta heinää,
tietoturva-asiantuntija AriMatti Husa varoittaa Salon
Seudun Sanomissa.
30 VUOTTA SITTEN
KUNNALLINEN VIIKKOLEHTI
19.10.1984
TYÖLLISYYSTILANNE ENNALLAAN.
Kun työttömiä oli syyskuun alussa kaikkiaan 237, oli tilanne kuun lopussa
yhtä työtöntä pienempi luvun ollessa
tuolloin 236. Töihin on tarkoitus päästä käsiksi vuodenvaihteen jälkeen.
Seurakunnan rahatilanne on
huonontunut nopeasti. Saattaa
olla jopa todennäköistä, että
Oripään uusi kirkkovaltuusto
harkitsee vakavalla mielellä
talon laittamista myyntiin, kun-
han remontti tulee valmiiksi.
Julkistaloudessa tarvitaan palOn selvää, ettei varoja kannata
jon puhuttuja rakenteellisia uuehdoin tahdoin pitää kiinni
distuksia, joilla tulot ja menot
omaisuudessa, jolla ei ole seura- punnerretaan tasapainoon.
kunnan perustehtävän kannalta
Oripään seurakunta ei taoleellista merkitystä. Keskustapuolue varmistaa tämän kehityksen tulevaisuudessakin. Vähemmänhän se omaan elämään
vaikuttaa, mutta on paljon hauskempaa.
Hiukan kiire tulee, mutta vielä olisi
aikaa pistää paremmaksi. Lahjomaton uudistaja. Avustus
määräytyy lopullisesti toteutuneiden korjauskustannusten
mukaan, mutta tällä tietoa se on
55 900 euroa. Alueemme työttömyysprosentiksi tuli 2,5.
Vaikeimpana tilanne jatkui edelleen
Yläneellä, jossa työttömien määrä nousi
edellisestä kuukaudesta kolmella ollen
58 eli 4,9 prosenttia työvoimasta.
Toiseksi vaikein tilanne oli Oripäässä, jossa työttömyysprosentti oli 3,5.
Työttömiä työnhakijoita oli syyskuun
lopussa 22 ja heistä oli naisia 17.
KUNNALLISVAALIMAINOKSIA.
Riihikoskelainen, tiedä ketä äänestät!
Vihreä brosyyri ja 9 kuvaa ovat vain
vaalisyötti. Kirkon
käydään
monissa
k
d
Missään yhteiiso laiva kääntyy
seurakunnissa.
sössä ei kuitenkaan
hitaasti. Tosin se tilanne
veroa, 1,85, ei myöskään voi
on Oripään osalta ollut tähän
ratkaisevasti korottaa ilman,
asti vain teoreettinen vaihtoehettä se heijastuu jäsenmäärään. Enää ani
lousongelmineen ole tietenkään
harvat kirkkoherrat
yksin. Kiinnostaisikohan ketään?
Perinteinen seurakuntavaalien riemastuksen aihe eli se, että puoluepohjaiset
listat piiloutuvat taustansa häivyttävään
nimeen, on onneksi jo osittain, mutta
vain osittain historiaa.
MIKSI TÄMÄ salamyhkäisyys. (SMP)
Kokoomuksen päämäärä on kaikkien
osa-alueiden tasapuolinen kehittäminen ja taloudellinen toiminta. Olkaa fiksumpia kuin osa
kuntien luottamushenkilöistä ja pitäkää
huoli siitä, että puhelinnumeronne tai
edes sähköpostiosoitteenne on helppo
löytää, kaikkein mieluiten
suoraan seurakunnan
sivuilta. Veroäyrin hinta on pysynyt
kurissa ja kunnan talous vakaana. Luottamushenkilö, joka piilottelee äänestäjiltään salaisen numeron takana, ei anna itsestään
kovin uskottavaa kuvaa.
toimittaja
Päivi
Perkiö
paivi.perkio@
avl.fi
AFORISMI
Asun monissa kaapeissa.
Vielä yhdestäkään en ole
uskaltanut tulla ulos.
Pertti Kyröstä
LAINA
Huijauksia tehdään tulevaisuudessa yhä taitavammin
ja vakuuttavammin hyvällä
suomen kielellä. Ei
ihme, että valtaosa seurakuntalaisista unohtaa
koko pippalot
ja keskittyy mieluummin pohtimaan,
kannattaisiko Kaj Kunnas äänestää vielä
kerran Tanssii tähtien kanssa -kisan jatkoon. Otetaan esimerkiksi
vaikka pian alkavat seurakuntavaalit.
Tarvasjokelaiset äänestävät tulevan seurakuntansa Liedon kirkkovaltuuston ehdokkaita. Päätoimittaja Asko Virtanen,
(02) 588 8970, asko.virtanen@avl.fi
(02
Tänään
2
TOIMITUKSEN
MITUKSEN
TAKAOVELTA
KAOVELTA
Vaikuttajaksi
ilman julkisuutta
Kun katsoo kaiken maailman haluatko
julkkiseksi -formaatteja televisiosta, ei
arvaa, kuinka julkisuutta kaihtavia valtaosa ihmisistä on. Samoja pohSamoja
asuvat seurakundintoja käydään
pohnan omistamassa
muissakin seuradintoja
pappilassa.
kunnissa. Vaikka
meikäläisten seurakuntien kirkkovaltuustoissa ei juurikaan äänestetä puolueen mukaan edes silloin harvoin kun
äänestetään, tieto puoluetaustasta antaisi
edes pientä osviittaa siitä, minkä tyyppisiä asioita ehdokas pitää tärkeinä. (Pöytyäläinen)
SMP . Turha
sanoa, ettei aiheita löytyisi, kun pikkuisen mietitään. On listoilla tarvasjokelaisiakin,
mutta edes ehdokasesittelyissä tarvasjokelaiseksi ei tunnustauduta. (Keskustapuolue Karinainen). Kokoo-
muksen ehdokaslista on kattava ikä, sukupuoli, ammatti. Muutenhan kannanotot ovat enimmäkseen
tyyliä ?kaiken hyvän puolesta, kaikkea
pahaa vastaan lapsia, nuoria, vanhuksia
ja avuntarvitsijoita etenkään unohtamatta!?
Pientä vinkkiä mielipiteistä saa vaalikoneesta, johon osa seurakunnista on
lähtenyt mukaan, mutta valtakunnallisesta koneesta puuttuvat kaikki paikalliset, eli juuri ne kiinnostavimmat aiheet.
?
Hiukan
kiire
tulee,
mutta vielä olisi
aikaa pistää
paremmaksi.
PÄÄKIRJOITUS 21.10.2014
Korjausliikkeen kynnyksellä
Tiukan talouden kanssa kamppaileva Oripään seurakunta sai
menneellä viikolla iloisia uutisia, kun Kirkkohallitus päätti
myöntää tuntuvan avustuksen
seurakuntakeskuksen virkatalon peruskorjausta varten.
Peruskorjauksen arvioidaan
maksavan 82 000 euroa. (Kosken Kokoomus)
Karinaisten kunnan kehitys on ollut
tasapuolista, rakentavaa ja taloudellisesti hallittua. Oripään seurakunnan
teetin säilymisen jopa kuntaliijo valmiiksi korkeaa kirkollistostilanteessa. Ei vaali-into siitä ainakaan
enää voisi heikentyä.
VIELÄ PIENI toive kaikille, jotka tulevat valituiksi
Ylitarkastaja Kimmo
Pakarinen Varsinais-Suomen Ely-
keskuksesta kertoo, että seuraavaksi maaperän tutkimista.
otetaan näytteet alueen maaperästä.
Pakarisen mukaan olettamuksena
Näytteistä pystytään päättele- on, että kyllästämötoiminnasta on
mään mahdollisia
aiheutunut jotain
vaikutuksia alueen
haittaa maaperälle.
Kemikaalit
pohjavesiin. Pakarinen pitää mahdollisuutta
periä kuluja konkurssipesältä pienenä. Sinkon mukaan näin
laaja puhdistussavotta on kunnassa
harvinainen.
Kosken valtuusto on hyväksynyt kunnan ja Varsinais-Suomen
Ely-keskuksen välisen sopimuksen
akuuteista siivoustoimista tontilla.
Kunnalle toimenpide maksoi 20 000
euroa, jota varten valtuusto hyväksyi lisämäärärahan tämän vuoden
budjettiin. Tekoa
tutkitaankin liikennetuhotyönä. Pakarinen
voitteena, että saamme ennen korostaa, että toiminta oli luvanvatalven tuloa näytteenotot tehtyä. Kommentoi,
anna palautetta
toimitus@avl.fi,
www.avl.fi/palaute
Uutiset
Tiistaina lokakuun 21. päivänä 2014
3
. Laita postia: toimitus@avl.fi . Viime viikon maanantain
ja tiistain välisenä yönä lato paloi
Pöytyän Auvaisissa Puhontiellä.
Sitä ennen Aurassa yritettiin reilun
viikon aikana polttaa kolme eri
ulkorakennusta sekä pahvinkeräyslaatikko.
vuoksi.
Rikosylikonstaapeli Lassi Harala
Loimaan poliisista toteaa ilkityön
olleen varsin vakavan, sillä pahimmillaan se olisi saattanut johtaa
junan suistumiseen raiteilta. Tontin putsaaminen ympäristölle vaarallisista kemikaaleista ja jätteistä on ensisijaisesti
yrityksen itsensä vastuulla, mutta
konkurssipesä ei voi varattomuuden
takia puhdistaa tonttia.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus
asetti Kylläspuu Oy:n konkurssiin
toukokuussa. Tontti sijaitsee vedenhankinnalle tärkeän pohjavesialueen pohjaveden
muodostumisalueella. Lähetä uutiskuva: toimitus@avl
Konkurssista jäi jätteet
Kunta on kattanut kyllästämötoiminnassa käytetyt kemikaalisäiliöt,
jotta sadevesi
ei enää pääse
niihin.
Kunta ja valtio
hätiin Kylläspuu
Oy:n tontin
puhdistamisessa
KOSKI
Heidi Pelander
Konkurssiin menneen koskelaisen
Kylläspuu Oy:n tontin puhdistaminen on kaatunut Kosken kunnan ja
valtion niskaan. Sähköjohtojen syttyminen ei
ennättänyt aiheuttaa mainittavia
vaurioita.. Sen
maksimirangaistus on neljä vuotta
vankeutta.
Poliisi toivoo asiaan mahdollisesti liittyviä havaintoja tehneiden
soittavan numeroon 029 541 7337.
Onnettomuusjunaa edeltänyt, Kyrön ongelmitta ohittanut juna lähti
Loimaalta kello 20.13.
Viljavaraston sähköjohdot
syttyivät palamaan
MARTTILA
Marttilan, Riitsuontien varrella oleva viljavaraston ulkoseinällä syttyi
palonalku perjantaina kello 17 jälkeen. Kun konkurssipesä
todettiin varattomaksi, kunta ja Elykeskus tulivat hätiin. Viranomaiset selvittävät nyt, pitääkö puhdistustoimia jatkaa pohjaveden suojelemiseksi. Yläne kk
Oripää
Pöytyä
Riihikoski
Kyrö
Aura
Tarvasjoki
Mellilä as.
Koski
Marttila
. Romut on ilmeisesti kannettu radalle alle tunnin
kuluessa törmäyksestä.
Karinaisten VPK ja poliisit raivasivat romun raiteilta, mutta seuraava henkilöjuna ilmeisesti myöhästyi
jonkin verran aikataulustaan asian
Tuhotyöt jatkuvat Aurassa
AURA
Karviaistentien ja Matinkoskentien
risteyksessä Aurassa paloi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä
lato maan tasalle. tyksen toiminnassa
taan pohjavesiin.
?Meillä on taollut. Soita toimitussihteerille: (02) 588 8971 . Kesän aikana
akuuttia vaaraa ympäristölle aiheuttavat, kyllästämötoiminnassa käytetyt kemikaalit ja vaaralliset jätteet on
siivottu tontilta, jotta haitta-aineita
ei kulkeudu alueen pohjaveteen.
Kosken tekninen johtaja Jouko
Sinkko kertoo, että alueen kemikaalisäiliöt on katettu muoveilla,
jotta sadevesi ei pääse tyhjennettyihin säiliöihin. TarTodennäköistä kuija vaarallipeen tullen tutkitenkin on, että laiset jätteet
musta laajenneminlyöntejä ei yrion siivottu
ii t tontilta. Uutisvihjeet ja juttuvinkit . Palo oli ehtinyt
jo pitkälle, kun siitä tuli kello 3.45
aikaan ilmoitus hätäkeskukseen.
Loimaan poliisi pyytää kaikilta
Karviaistentiellä aamuyöllä liikkuneilta ihmisiltä havaintoja numeroon 0295417336.
Tulipalo on nyt kuudes Auran
ja Pöytyän alueella parin viikon
sisällä. Viime kädessä kunta ja valtio
maksavat viulut.
Simo Päivärinta
Lato paloi
maan tasalle Matinkoskentien
varrella sunnuntain ja
maanantain
välisenä yönä.
Juna törmäsi raiteille
tuotuun romuun
PÖYTYÄ/Kyrö
Henkilöjuna törmäsi radalle kannettuihin, betonituella varustettuihin liikennemerkkeihin Kyrössä.
Torstai-iltana kello 21.20 Kyrön
kohdalla ajanut juna pysyi raiteilla ja pystyi jatkamaan törmäyksen
jälkeen matkaansa. raista ja Ely-keskuksen valvomaa.
Joulu-tammikuussa ollaan varmaan
Mikäli maaperä on pilaantunut,
viisaampia, Pakarinen kommentoi yleisin toimenpide vastaavissa ta-
?
pauksissa on Pakarisen mukaan
pilaantuneen maan kuljettaminen
käsittelylaitokseen ja puhtaan maan
tuominen tilalle.
Kun maaperätutkimus saadaan
valmiiksi, kunta, Ely-keskus ja
konkurssipesä neuvottelevat, mitä
tontilla pitää tehdä ja kuka maksaa.
Ensisijaisesti vastuussa on pilaantumisen aiheuttaja, sitten maanomistaja. Työn kustannusarvio
on 40 000 euroa, josta Ely-keskus
maksaa puolet.
Näytteet maaperästä
Tontin puhdistamisen lopullisia
kustannuksia ei vielä tiedetä
02 4873 7525
Tarvasjoki
puh. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
Perjantaiyönä kahden jälkeen poliisipartio pysäytti
liikenteessä olleen henkilö-
auton Salontiellä Tarvasjoella. Mistä voisi löytää
sopivan kohteen ja kuinka perehtyä kohteeseen. 4
Uutiset
Auranmaan Viikkolehti
Tiistaina lokakuun 21. 15.00
www.leiskunbingo.?
Tervetuloa!
BINGO TARVASHOVISSA
To 23.10. Miten muuttaa vaatimukset
uusiksi mahdollisuuksiksi?
Joni Väisänen, ATAO Oy
Energian hinta nousee tulevaisuudessa.
Sakari Lehtinen, Energianeuvoja EETU-hanke
Varaa ½ tunnin aika asiantuntijalle viim. VRVLDDOL MD WHUYH\VWRLPHVVD W\|VNHQWHOHYlW
. päivänä 2014
Pellon tukikohtelu muuttuu
Asko Virtanen
SEUTUKUNTA
Viljelyspellon tukikohtelu muuttuu ensi keväänä.
Muutos koskee myös maanomistajia, jotka ovat vuokranneet peltonsa muiden
viljeltäväksi.
Tukioikeusjärjestelmä ja
tukioikeudet vahvistettiin
kahdeksan vuotta sitten.
Jos maanomistaja ei tuolloin itse viljellyt peltojaan,
tukioikeudet vahvistettiin
vuokralaisen omistukseen.
Jos vuokrasuhde on jatkunut saman sisältöisenä,
asialle ei ole ollut tarvetta
tehdä mitään. klo 10.15 . DSWHHNNLKHQNLO|VW|
. / 47 tai alle,
Viitosjahti 410?/ 54 tai alle. 17.30
27.11. 19.30
Kyrön kunnantalolla, Kehityksentie 6
Standardien mukaiset järjestelmät . Siirrosta on
ilmoitettava määrämuotoi-
BINGO
Loimaan Työväentalolla
ti 21.10.2014 klo 18.45
Jahti 500. VDLUDXWHQVD WDL KRLWRQVD YXRNVL ULVNLU\KPLLQ NXXOXYDW
. pe 24.10 klo 14.45
(puh. klo 10.00 . klo 12 . YDNDYDOOH LQÁXHQVVDOOH DOWWLLGHQ KHQNLO|LGHQ OlKLSLLUL
5RNRWH HKNlLVHH LQÁXHQVVDWDUWXQWRMD MRWHQ URNRWWD
PLQHQ VXRMDD URNRWHWXQ OLVlNVL KlQHQ SHUKHHQMlVHQL
ään ja muita läheisiään. 02 4873 7535
ASIANTUNTIJAT JA KLINIKOIDEN AIHEET:
silla lomakkeilla paikalliselle maaseutuviranomaiselle. UDVNDDQD ROHYDW MD KHLGlQ OlKLSLLULQVl
. YDUXVPLHVSDOYHOXNVHHQ DVWXYDW PLHKHW MD YDSDD
ehtoiseen asepalvelukseen astuvat naiset
. 02 4873 7530
Marttila
puh. 040 732 9404
Ilmoitus Viikkolehdessä huomataan!
Miten voin varautua muutoksiin ja varmistaa yritystoiminnan
tulevaisuuden?
Harri Mäkinen, Incoserv Oy
Palokunta purki aumasta lähes 300 kuutiota käryävää turvetta.
TARVASJOKI
+lUNlWLHQ VRVLDDOL MD WHUYH\VSDOYHOXW
Milloin on oikea aika omistajanvaihdokselle?
JP Asuinmaa, Suomen yrityskaupat Oy
tukioikeudet nyt jo hänen
omistuksessaan.
Simo Päivärinta
.DXVL LQÁXHQVVDURNRWWHLOOH YRL YDUDWD DMDQ
WHUYH\VDVHPLOWD
Liedon pääterveysasema puh. 040 6623 382 / terhi.lehtonen@aura.fi)
Tilaisuudet ovat maksuttomia. Työt saatiin valmiiksi
puolilta päivin ja jälkivartiointi jäi turvetuotantoalueen henkilöstölle.
Rattijuoppoja
jäi kiikkiin
AURANMAA
Poliisipartio tavoitti rattijuopumuksesta epäiltyjä
loppuviikosta niin Koskelta,
Tarvasjoelta kuin Pöytyälläkin.
Torstaina iltapäivältä poliisi pysäytti liikenteessä olleen henkilöauton Hämeentieltä Koskelta. Yrityksen arvon
määrittäminen myyjän ja ostajan näkökulmasta. pe 24.10
klo 14.45 (puh. klo 17 . NDLNNL NXXNDXGHQ LNlLVHW ODSVHW
. Raskaana olevan läheisten
rokottaminen suojaa tulevaa vauvaa.
JAHTI
2600?
5-bingojahti 350?
KIRJAN HINTA 7/6/3/3 ?
Jahtiliuska 3 ?
Työryhmät: Miehet: Jääkiekko F2-06/07
Naiset: Ryhmä 6
Ti Nakkikastike ja
keitetyt perunat
Ke Broilerkiusaus
To Lohikeitto
Pe Maksakastike ja muusi
Lounas MA-PE 10.30-13.30
sis. 15.00
.RVNL 7O
28.11. klo 10.15 . klo 10.00 . Autoa kuljettanut koskelaismies puhalsi
alkometriin 1.22 promillen
lukemat. klo 10.00 . Nyt säädökset
ovat muuttumassa: vaikka
vuokrasopimuksessa vuokralainen lupaisikin palauttaa
tukioikeudet vuokrasuhteen
päätyttyä, se ei enää vuonna
2015 ole mahdollista.
Maanomistajan onkin tämän vuoden puolella syytä
pitää huolta siitä, että tukioikeudet siirretään maanomistajan omistukseen.
INFLUENSSAROKOTUKSET HÄRKÄTIEN
TERVEYSKESKUKSESSA 2014
Maanomistajan on tämän vuoden puolella syytä pitää huolta siitä, että tukioikeudet siirretään maanomistajan omistukseen
Kun siirto tehdään tämän
vuoden puolella, se onnistuu mainiosti. Auma kyti noin aarin
alueella, mutta Tarvasjoen
Kyröntie 31, 21800 Kyrö
p. 02 4873 7231
Liedon asema
puh.02 4873 7490
Koski Tl
puh. Tervetuloa!
LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISKLINIKKA
Resurssitehokkuuskävelyllä säästökohteet selville.
Anna Hillgren, Gaia Group Oy
Turveauma kärysi
Tarvasjoella
Tarvasjoen Kivitien varrella
olevan turvetuotantoalueen
auma syttyi tuleen perjantaiaamuna ennen kahdeksaa. salaattipöydän, ruokajuomat, leivän
sekä kahvi, tee tai kaakao
OMISTAJANVAIHDOSSEMINAARI
tiistaina 28.10. 16
Kyrön kunnantalolla, Kehityksentie 6
tiistaina 28.10. 17.30
0DUWWLODQ WHUYH\VDVHPD
26.11. Maanomistajalle on
tärkeintä tarkistaa, ovatko
Miten voin ryhtyä yrittäjäksi yrityskaupan kautta. 040 6623 382 /
terhi.lehtonen@aura.fi)
ja Marttilan VPK:t purkivat
aumaa paloa sammuttaessaan lähes 300 kuution verran. Pääkierros 170?
Pelit 6/3 ?
,OPDQ DMDQYDUDXVWD MlUMHVWHWWlYlW URNRWXVSlLYlW
/LHGRQ SllWHUYH\VDVHPD
24.11. NDLNNL YXRWWD Wl\WWlQHHW MD KHLGlQ OlKLSLLULQVl
. Maskulaisella naisella
ei ollut voimassaolevaa ajokorttia ja huumepikatesti
osoitti positiivista tulosta.
Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena ja kulkuneuvon
kuljettamisena oikeudetta.
Sunnuntai-iltapäivällä
poliisipartio pysäytti tarkastusta varten henkilöauton
Turuntiellä Riihikoskella.
Kuljettajana ollut paikkakuntalainen mieshenkilö
puhalsi alkometriin 2.1
promillen lukemat. 15.00
7DUYDVMRNL
1.12. Yrityskaupan
sudenkuopat ja kuinka niiltä voi välttyä.
Kahvitarjoilu
Mistä uusia liiketoimintamahdollisuuksia?
Harri Mäkinen, Incoserv Oy
Yrittäjäksi yrityskaupan kautta
Juha-Pekka Asuinmaa, Suomen Yrityskaupat
Ennakkoilmoittautuminen
tilaisuuteen kahvitarjoilun
järjestämiseksi viim. Miestä
epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.. klo 18.30
KOSKEN TL
TORILLA
keskiviikkona 22.10.
klo 9?11.30
VAALIKAHVIT
tarjoaa
YHTEISÖLLISYYDEN
SEURAKUNTAEHDOKKAAT
Tervetuloa!
0DNVXWWRPDQ LQÁXHQVVDURNRWXNVHQ VDD \Kl
XVHDPSL RLNHXWHWWXMD RYDW PXXQ PXDVVD
Kosken seurakuntavaalien kaksi muuta ehdokaslistaa ovat taustaltaan keskustalainen Yhteisöllisyyden seurakunta
ja kokoomustaustainen Koti ja uskonto -ehdokaslista.
?Ajatus omasta listasta sai alkunsa
seurakunnan Majataloillassa, jossa
toimimme aktiivisesti, Liisa Kaskinen kertoo.
Vapaaehtoisten ja Kosken kanttorin muutamia vuosia sitten aloittamat Majataloillat ovat kaikenikäisille tarkoitettuja matalan kynnyksen
tapaamisia, joissa keskustelua herättelevät kutsutut vierailijat. Vapaamuotoisen tapaamisen päättää
yhteinen teehetki.
?Seurakunnassa tarvitaan jumalanpalvelusten lisäksi tällaista hengellistä yhteisöä, jossa eri-ikäiset
ihmiset voivat ihan epämuodollisesti keskustella hengellisistä asioista
Minna-Mari Boman vakuuttaa.
Viljo Mattilaa lukuunottamatta
kaikki muut uuden ehdokaslistan
jäsenet ovat asuneet ainakin osan
elämästään muualla kuin Koskella.
Heistä kaikilla on runsaasti kokemusta vapaaehtoistyöstä jo ajalta
ennen Koskelle muuttoa. Nykysäännön mukaan päätökset tekee
yhtymävaltuusto.
Valtuustossa Jouko Anttila (kok)
epäili muutoksen laillisuutta ja
Anne Ketolan (kok) varajäsenenä
kokoukseen osallistunut, samaan
vaaliliittoon kuuluva Jari Järvelä
(kd) esittikin, että pykälä jätettäisiin kyseenalaiseksi osoittautuneen
Kunnanjohtaja Kari Jokela kertoi
kuulleensa muutoksen laillisuutta
koskeneista epäilyistä niin myöhään, ettei asiaa voitu enää selvittää
ennen kokousta. Tarkoituksena
oli siirtää molemmista päättäminen
omistajakuntien valtuustoille. Pöytyän valtuusto hyväksyi maanantaina terveyskeskuksen
perussääntöä koskevan muutoksen.
Hyväksyminen tosin jäi puolinaiseksi, sillä puolet halutusta muutoksesta jouduttiin jättämään vielä
tekemättä, koska sen lainmukaisuutta epäillään. Kun joukko oli laaja, tehtävä ei
käynyt kenellekään liian raskaaksi, pohtii
hän huomauttaa.
Ryhmä toteaakin, että Kosken
Kaikkien ehdokkaiden toiveena seurakunnassa on toiminut jo piton saada seurakään monipuokunnan toiminlinen vapaaehOlisi hienoa,
taan mukaan litoisten joukko.
jos nuoretkin
sää kaikenikäisiä,
Omien kokemusnäkisivät, että tensa pohjalta he
mutta varsinkin
toimik
isos- ja eläke- seurakunnassa
haluavat rohkaista muitakin
iän väliin jäävää minen on iloinen asia.
laajaa nuorten
seurakunnan eri
aikuisten ja keski-ikäisten kaartia.
vapaaehtoistehtäviin ja saamaan sitä
?Olisi hienoa, jos nuoretkin nä- kautta myös lisää ystäviä.
kisivät, että seurakunnassa toimiViljo Mattila on listan ehdokkaisminen on iloinen asia, Aila Niinistö ta ainoa, joka on ollut diakoniatyön
?
johtokunnan jäsenenä jo tavallaan
mukanakin Kosken seurakunnan
hallinnossa. Tiistaina lokakuun 21. Viisi kirkkovaltuustoon
pyrkivää seurakunnan vapaaehtoistehtävissä toimivaa koskelaista on
muodostanut Seurakunta sydämellä
-ehdokaslistan.
Vapaaehtoistyön myötä sen ehdokkailla on herännyt halu vaikuttaa myös seurakunnan hallintoon,
mutta kaikki toivoivat voivansa
tehdä sen sitoutumatta mihinkään
puolueryhmittymään. Esimerkiksi Raija Kangasniemi ennätti
toimia Salon seurakunnan ystäväpalvelussa ja mielenterveyskuntoutujien kuuntelijana 26 vuotta. Pitkähköksi venyneen tauon jälkeen
valtuusto sai äänestettäväkseen kaksi esitystä, sillä Mirjami Flemmich
(vas) esitti Reijo Viirin varajäsenen
Laura Hahkon (vas) kannattamana
pykälän jättämistä pöydälle.
Ensimmäisessä, asian käsittelyn
jatkamista koskeneessa äänestyksessä sen jatkamisen kannalla oli
24 ja asiaa vastaan 11 valtuutettua.
Vasemmistoliiton ja demareiden
lisäksi asian käsittelyn jatkamista
vastustivat keskustasta Ilkka AliRontti ja Hilkka Lindgren sekä kokoomuksesta Ulla-Riitta Arvola,
Reijo Kullanmäki ja Teemu Vappulan varajäsen Tiina Säylä.
Toisessa äänestyksessä vastakkain
olivat valtuuston puheenjohtaja
Markku Aution (kesk) uudelleen
muotoilema Järvelän esitys ja Flemmichin esitys.
Autio muokkasi Järvelän osittaista pöydällepanoesitystä toteamalla,
että se tarkoittaa käytännössä tilinpäätöksen jättämistä toistaiseksi
yhtymävaltuuston vahvistettavaksi.
Tätä muutosta ei nyt vastustanut
kukaan, mutta Flemmich, Hellstén,
Lindgren, Miinalainen ja Hahko
eivät ottaneet asiaan kantaa.. päivänä 2014
Uutiset
Auranmaan Viikkolehti
5
Seurakunta sydämellä haastaa
tutut vaalilistat Koskella
Raija Kangasniemi, Viljo
Mattila, Liisa
Kaskinen,
Aila Niinistö
ja MinnaMari Boman
uskovat, että
seurakunnassa, kuten
haravoinnissakin, isolla
vapaaehtoisjoukolla saadaan paljon
aikaan.
Sitoutumattomille oma lista
KOSKI
Päivi Perkiö
Koskelaisilla on seurakuntavaaleissa
tarjolla ehdokkaita yhteensä kolmelta listalta. Boman puolestaan huomasi Halikon
päivätoiminnan ohjaajana, kuinka
tärkeä vapaaehtoisten työpanos on.
?Vapaaehtoisia oli siellä yhteensä
150. Tämä ei
vakuuttanut Järvelää.
?Kyse voi olla pelkästään siitä, ettei asian laillisuuteen ole kiinnitetty
siellä huomiota, hän huomautti.
Sen jälkeen, kun Pentti Wärri
(kok) oli kannattanut pöydällepanoesitystä, keskustan Veikko Niittymaa esitti neuvottelutaukoa. Hän näkeekin diakoniatyön tärkeäksi ja kehittämisen
arvoiseksi työalaksi.
Liisa Kaskisella on puolestaan 12
vuoden kokemus luottamushenkilönä toimimisesta Turun Mikaelin
seurakunnassa.
Yhteistä kaikille ehdokkaille on
vahva käsitys siitä, että seurakunnan pitää olla mukana koskelaisten
arjessa, sillä jumalanpalvelukset
tavoittavat nykymaailmassa vain
pienen osa seurakuntaväestä.
Pöytyän terveyskeskuksen rahoitus
menossa tiukemmin kuntien syyniin
Sääntömuutoksen lainmukaisuus vaatii vielä
selvitystä
tilinpäätöksen hyväksymisen osalta
pöydälle.
Paimio-Sauvolle kelpasi
PÖYTYÄ
Päivi Perkiö
Pöytyän ja Auran yhdessä omistaman Pöytyän kansanterveystyön
kuntayhtymän talousasiat halutaan
tiukemmin omistajakuntien valvontaan. Hän huomautti
kuitenkin, että vastaavanlainen perussääntö on ollut jo vuosia käytössä Paimion-Sauvon kansanterveystyön kuntayhtymässä. Lisäksi Aura ei ole
vielä käsitellyt muutosesitystä edes
kunnanhallituksessa.
Pöytyän kunnanhallitus esitti valtuustolle, että kuntayhtymän perus-
Kysymys kuntayhtymän perussäännön muuttamisesta osoittautui kinkkiseksi, joten neuvottelutaukokin venyi sovitusta
viidesta minuutista varttiin.
sääntöä muutettaisiin talousarvion
ja tilinpäätöksen hyväksyntää koskevan pykälän osalta
Rahat
tulivat viimekeväisestä haravoinnista.
Saavuttuamme elokuvista takaisin
Haukkavuoreen menimme saunaan.
Silloin 3.?4.-luokkalaiset olivat jo saunoneet ja olivat syömässä iltapalaa.
Saunan jälkeen me 5.?6.-luokkalaiset
söimme iltapalaa, hoidimme iltatoimet
ja menimme nukkumaan.
Perjantaiaamuna söimme aamupalaa
ja hoidimme aamutoimet. Yleisen kiinteistöveron alaraja nousee peräti neljänneksellä
0,60 prosentista 0,80 prosenttiin. 6
Ilot & surut
Auranmaan Viikkolehti
TÄTÄ MIELTÄ
Rakkaamme
Saimi Johanna
Kiinteistöverot nousevat, valtio leikkaamassa tuoton
NIEMELÄ
o.s. Kiitos sinulle päätoimittaja
Asko Virtanen. Teknisesti leikkaus
Nykyinen pääministeri on kehunut
tapahtuisi valtionosuuksien perusteiden muutoksella, jota koskeva päätös hallitustaan toteuttajahallitukseksi. NAPUTA: KIITÄ, KEHU, PURNAA! Lähetä mielipiteesi
Naputus-palstalle tekstiviestinä. Jos en sattuisi olemaan valmiiksi hyvällä
tuulella, toisen sivun kirjoitukseksesi ja lisäksi kuvasi
alareunassa saa iloisemmaksi päiväni. Lounaan jälkeen
ruvettiin lähtemään hyvin mielin kotia
kohti.
Elisa Alakoski, Talvikki
Laukkanen, Akseli Peltola
ja Severi Nissilä
Mustanojan koulun 5.?6. luokka
VIIKON SANA
Uskotko sinä Jumalan Poikaan?
Teen tässä sinulle saman kysymyksen,
minkä Jeesus teki eräälle sokeana syntyneelle miehelle, jolle hän vain vähän
aiemmin oli antanut näkökyvyn. Lähetä tiedot
osoitteeseen: ilmoitukset@avl.fi. Vaon tehty viime keväänä hallituksessa. Muussa tasyttiin eduskunnassa niukasti äänin pauksessa tilanne todellakin on, entisen
94?81. Lakimuutosta kannattivat hal- ympäristöministerin sanoja mukaillen,
lituspuolueiden edustajat sekä halli- ennennäkemätön.
tuksesta äskettäin eronneen vihreän
eduskuntaryhmän edustajat yhtä edusHeikki Mäkinen
tajaa lukuun ottamatta. Jos
ette osaa vaihtaa polttimoita
autoonne, menkää korjaamolle! Pitkät taas saa pois
siitä samasta vivusta, josta ne
päälle laitetaan.
Ärsyyntynyt
. Näppää kummajaisestasi kuva.
Kerro mistä ja koska se löytyi ja kuka sen löysi. päivänä 2014
. Tämä siis siitä huolimatta, että kiinteistöverolain esitöiden mukaan veron tuotto
kuuluu kunnille. Luontopolulla
kiersimme rasteja, joissa oli paperilappuja ja kyniä. Hän on uhrannut itsensä, henkensä ja verensä sinun pelastukseksesi.
Ensi sunnuntain evankeliumissa esiintyvä mies vastasi: ?Herra, minä uskon?.
Mitä sinä vastaat?
Seppo Salo
Suomen evankelisluterilainen
seurakuntaliitto. Pakkausaikaa oli puolitoista tuntia. Kunkin
kunnan valtuusto on lain säätämisen
jälkeen vuosittain vahvistanut perittävän kiinteistöveron suuruuden.
Nyt hyväksytty lakimuutos on varsin
poikkeuksellinen, sillä valtio on leikkaamassa itselleen verotuoton kasvun. syyskuuta.
Saavuimme leirikouluun kello 18,
jolloin laitoimme nukkumapaikat valmiiksi. Lain
Valtionosuusuudishallitukesitöistä ilmenee, että
tusta koskeva hallituksen toteu63 kuntaa joutuisi nossen esitys on parhailjäävät kun- laan eduskunnan käsik
jä
tamaan veroprosentteja tukset
ainakin uusiin alarajoi- tien kontolle.
teltävänä. antanut näkökyvyn ja aivan jokaiselle
lukuisia muita lahjoja aina elämän lahjasta alkaen.
Nyt sinulta kysytään: ?Uskotko sinä
Jumalan Poikaan. tai kuten uusin Kirkkoraamattu sanoo ?Ihmisen Poikaan??
Jeesus teki miehelle selväksi, että juuri
hän itse on tuo juutalaisten odottama
messiaaninen Ihmisen Poika eli ihmiseksi syntynyt Jumala. Kaikesta päätellen
mies kyllä tiesi, että odotetun Messiaan oli määrä hankkia ihmisille sovitus
synneistä ja iankaikkisen elämän lahja.
Mutta nyt eivät periaatteet ja teoreettiset
uskonopin kysymykset riittäneet, kun
Jeesus kohdisti sanansa juuri hänelle.
Ystävä! Uskotko sinä Jumalan Poikaan. Tuo
mies oli saanut valtavan suuren lahjan,
jopa sitä lainkaan edes pyytämättä.
Nyt lahjan antaja kysyi häneltä: ?Uskotko sinä Jumalan Poikaan?. klo 10.00,
POIKA
13.10.2014
49 cm 3360 g
Taru Kanerva ja
Sauli Aaltonen
Aura
Tiistaina lokakuun 21. Kiitos.
Näin on
Eduskunta on hyväksynyt lakimuutoksen, jonka perusteella kiinteistöveron
alarajat nousevat. Jos käytät nimimerkkiä, nimesi ja yhteystietosi on oltava toimituksen tiedossa. Pelaillakin sai.
Lounaaksi ennen kotiin lähtöä oli
broileri-juustokeittoa. Pidimme pienen tauon.
Seuraavaksi oli frisbeegolfia, jota
opetti koulumme avustaja Maarit Alakoski ja erityisopettaja Johanna Kuisma.
Opettelimme rysty- ja kämmenheittoa
sekä puttausta. Ruokana oli makkarakeittoa.
Illalla 3.?4.-luokkalaiset pääsivät
hiihtokouluun, jota veti Pöytyän Urheilijat. Lähetä kuva
tietoineen Viikkolehden toimitukseen: toimitus@avl.fi
Alkusammutusta
harjoiteltiin
Pöytyän
VPK:n johdolla.
Leirikoulussa
Haukkavuoressa
Mustanojan koulun 3.?6.-luokkalaiset
olivat leirikoulussa Haukkavuoressa
10.?12. Vaikka miehen sydän varmasti
oli täynnä kiitollisuutta tuota profeetaksi arvioimaansa Jeesusta kohtaan
joutui hän vähintäänkin epävarmana
toteamaan: ?Herra, kuka hän on, että
minä häneen uskoisin??
Juuri tuo sama Jeesus on meistäkin useimmille . Sen jälkeen pidimme informaatiotilaisuuden, jossa kerrottiin leirikoulusta ja kerättiin puhelimet pois. Sen vuoksi jo
lakia koskevassa hallituksen esityksessä todettiin, että kiinteistövero menee
kiinteistön sijaintikunnalle. Toivottavasti
hin ja että muutosten
eduskunnan perustusarvioidaan lisäävän kiinteistöverotuloja lakivaliokunta torppaa hallituksen
48 miljoonalla eurolla.
suunnitelmat leikata kunnallisen veKiinteistöverolain muutos hyväk- ron tuotosta osa valtiolle. En ole yksin tätä
mieltä. (Joh.
9:35). 24.9.2014 Oripää
Kiitollisuudella muistaen
Ritva ja Pekka
Arto
Antero
Pauli
Heli, Arto ja Anton
Alexandra ja Joni
Anna-sisko
Sukulaiset ja ystävät
Saapui ilta, syttyi taivaalle tähti.
Rakas Äiti ja Mamma enkelin
matkaan lähti.
Sinut taivaalla tähtenä näämme,
niin kovin kaipaamaan jäämme.
(Alexandra)
Siunaus toimitettu 18.10.2014 Oripään kirkossa
läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos myötäelämisestä ja osanotosta.
SADONKORJUUN
KIITOSJUHLA
jonka jälkeen seurakuntatalolla
puuro- ja kahvitarjoilu.
Juhlapuhujana maanviljelijä Jaakko Suominen.
Tervetuloa
Auran MTK, Auran Maamiesseura ja
Auran Seurakunta
SYNTYNEITÄ
. Kirjoitukset mielellään
omalla nimellä. TÄTÄ MIELTÄ -palstalla julkaistavien kirjoitusten enimmäispituus on 2500 kirjainmerkkiä. Harjoittelimme paineluja puhalluselvytystä, alkusammutusta
peitteellä sekä jauhesammuttimella
sammuttamista.
Toimintapisteiden päätyttyä oli päivällisen aika. Lähdimme luontopolulle, jossa meitä opasti Pöytyän
Pöllöjen Teija Haakana. Sillä korvattiin muun
muassa kunnallinen katumaksu sekä
muita veroja ja maksuja, joiden tuotosta
valtaosa kertyi kunnille. Muu oppositio varatuomari, Oripään kunnanhallituksen puheenjohtaja (kesk.)
äänesti lakimuutosta vastaan.
?
LUKIJAN KYNÄSTÄ
Auran kirkossa sunnuntaina 26.10. Niihin piti
vastata paperilapuille ja sen jälkeen
ne liimattiin isoille kartongeille. Syntyneitäpalsta on ilmainen.
NAPUTUS
. Samaan aikaan 5.?6.-luokkalaiset lähtivät elokuviin Turkuun. litettavaa vain on, että monet hallitukValtionosuusleikkaukset on vieläpä tar- sen toteutukset jäävät kuntien kontolle.
koitettu pysyviksi eli ne jäisivät kunnan Tällaisia ovat muun muassa jatkuvat
valtionosuuspohjaan.
valtionosuuksien leikkaukset sekä kunLakimuutoksen myötä valtio käy- tien tehtävien ja kustannusten jatkuvat
tännössä pakottaa molisäykset päinvastaisista
net kunnat nostamaan
lupauksista huolimatta.
Monet
kiinteistöveroa. Maanantaiaamuna Mellilä?Kyrö välillä tuli vastaan
neljä yksisilmäistä autoa ja
kaksi autoa pitkät päällä. Löytyikö linnunpesästä vihkisormus. Syntyneitä-ilmoituspalstalla julkaistaan tietoja uusista auranmaalaisista. Sen
jälkeen mietimme yhteisesti mitä ne
tarkoittavat.
Luontopolun loputtua menimme
syömään sisälle silakkapihvejä ja perunamuusia. Markula
* 5.8.1930 Oripää
. Auranmaan Viikkolehden Katos kummaa -palstalla
julkaistaan kummajaisia. KATOS KUMMAA!
Puhkesiko saniaisesi kukkaan. Näppäile teksti NAPUTUS
välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja
lähetä se numeroon 17252.
Yhden viestin hinta on 0,50 euroa/160 merkkiä.
. Vakituiseen asumiseen käytettävän kiinteistön osalta alaraja nousee puolestaan
0,32 prosentista 0,37 prosenttiin.
Kiinteistövero otettiin käyttöön
vuonna 1993. Rasteissa oli kysymyksiä
esimerkiksi ystävyydestä. Kiersimme pienemmissä ryhmissä neljä väylää.
Päivän viimeinen toimintapiste oli
VPK:n piste. Lähdimme kävellen laavulle paistamaan
koko porukalla makkaraa.
Makkaranpaiston jälkeen leikimme
leikkiä, jossa selvitettiin seuraavan päivän toimintaryhmät.
Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen menimme pihalle, jossa kokosimme toimintaryhmät. ja ihan pyytämättä
. Toimituksella on oikeus
lyhentää ja muokata kirjoituksia.
Lähetä tekstisi osoitteeseen: toimitus@avl.fi
02-762 5100
fax 02-763 2222 ark. 8?17.30, la 8.30?14. tai niin kauan kuin varatut erät riittävät!!
Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa, puh. ja 25.10. alk. päivänä 2014
Auranmaan Viikkolehti
7
SYYSMARKKINAT
RAUTIASSA
A
ARVONTA
lkintoja)
(paljon hyviä pa
KLO 14.00
Asiakkaillemme
tarjoamme
H E R N E KE ITTOA
PERJANTAINA 24.10. Tiistaina lokakuun 21. klo 10.00
Juontajana
E IJA TALVITIE
!
KAHVITARJOILU
TALVITAKKI
HARMAJA
Varaava vuolukivipintainen
kiertoilmatakka.
Lämmitysala
20?40m²,
paino 930 kg
HiViss
1333?6658
69,-
RAJ.
ERÄ Ovh. 21,83/m²
SÄVYTETTY
(ebenholz)
28 X 145
HLL/päätypontattu
mänty II-laatu
89,-
STV/KUUSI
14 X 95
TALOUSLAATU
0,39/jm
= 4,60/m²
MARKKINATARJOUKSET SUORAAN EDUSTAJILTA!!
Esa Eroma 10?15
...........................................10?16
-jalkineet
-sähkötyövälineet
-käsityövälineet
Jari Johansson 11?16
Riitta Santikko 10?14
Mika Juurakko ja
Hannu Kyntölä 10?15
Jari Pehkonen 10?15
MUKANA MYÖS
Jarmo Palviainen 11?15
Tommi Österberg 10?15
Antti Lindvall 11?15
-jätevesi
järjestelmät
Ari Mielonen 10?16
-ilmanvaihtolaitteet
Arto Satumäki 10?16
Ari Salonen 10?15
Anette Rintala 10?15
Mika Jokimäki 10?16
Samu Majala 12?16
Janne Ekström 10?17
Jani Virtanen 10?16
Tuomo Ojala 10?16
-työsukat
Hannu Nurmi 10?17
Talomyynti mukana markkinoilla
LOIMAA
SYYSMARKKINATARJOUKSET VOIMASSA PE?LA
24. 149,-
1890,-
NÄPPYLÄ SORMIKAS
PIIPUNHATUT
SUORAAN
EDUSTAJALTA!
12 pr/nippu
5,90
Ota mitat mukaasi!
si!
KAASUSOPIMUKSET
MARKKINAHINTAAN!
Tule tutustumaan
vuokrakalustoomme
ja kokeilemaan henkilönostintamme!
PUUOSASTON
MARKKINATARJOUKSET
LAUDEELEMENTTI
140 X 600 X 2100
TERVALEPPÄ
LATTIALAUTA
2,95/m
= n
itsensä.
Haapaloiden kieltäytyminen verkkopankkipalveluista ei ole taitojen
puutetta, vaan enemmänkin periaatekysymys. Hän kertoo, että 99 prosenttia hänen kaveripiiristään on ?laitteistanut. Sahlströmin yhden miehen
rakennusalan yritys toimii täysin
ilman tietotekniikkaa.
??Monet kysyvät, onko vaimo kirjoittanut laskut, kun on niin kaunis
käsiala, hän naurahtaa.
Sahlströmin mielestä nykyihmisen
suhde tietokoneeseen ja varsinkin
internettiin on orjuuttava: hänestä
aikansa voi käyttää paremminkin
kuin somessa tai sähköpostissa roikkuen. Entistä hankalammaksi tilanteen tekee se, että koko kylässä ei ole
pankkiautomaattia.
Laskut pankkiin
Haapalat maksavat laskut suoraan
pankkiin. päivänä 2014
?Kyllä raha on aina rahhaa!
Haapalat elävät
ilman pankkikortteja, mutta
surffaavat netissä
LOIMAA/Mellilä
Heidi Pelander
Melliläläiset Airi ja Olavi Haapala
ovat oman tiensä kulkijoita: lähipiirin suositteluista huolimatta heillä
ei ole pankkikortteja, verkkopankkitunnuksista puhumattakaan. Visiittejä tulee useamman
kerran kuussa. Olavi Haapala mai-
Puhelimen räplääminen kesken keskustelun on hänestä jutteluseuran aliarvioimista ja väheksymistä. Sahlströmillä
ei ole palkollisia, mutta harjoittelijaa
hän on joutunut asiasta ojentamaan.
Tietotekniikan ylivalta näkyy myös
Sahlströmin lähipiirissä. Hän korostaa olevansa
perheen ainoa oman tien kulkija: vaimo ja lapset ovat kyllä tietotekniikan
aallonharjalla.
??Jos minä olen jäärä niin se koskee vain minua. Verkkopankkia käyttää
kaikista asiakkaista 59 ja eläkeläisistä
32 prosenttia.
Toimitusjohtaja Aarre Anttilan
mukaan palveluihin opastetaan mielellään. Alansa kehitystä hän seuraa
kirjoja ja lehtiä lukemalla ja käymällä
Turun aikuiskoulutuskeskuksen koulutuksissa.
??Suurilla tuotevalmistajilla on
omat tuoteneuvontapuhelimet, joihin voi soittaa.
Yrittäjä Jouni Sahlströmin mukaan tietotekniikkaan siirtymiseen
ei näillä näkymin ole mitään tarvetta. Olavi Haapala syynää
joka kuukausi tiliotteet tarkasti.
Pankkipalvelut ovat Haapaloiden
mielestä menossa huonompaan päin.
Aukioloaikoja supistetaan, konttoreita menee kiinni ja joka pankista ei
edes saa käteistä. Kun laskun vie maksupalveluun ennen eräpäivää, toimitus on halvempi kuin eräpäivänä.
Palvelumaksuja he eivät pidä mahdottomina. Palvelupäällikkö
Taru Kunnaksen mukaan pankin
Kosken ja Salon konttoreiden asiakaskunnissa on selvä ero.
??Koskella on totuttu käymään
pankissa ja asutaan usein pankin
lähellä.
Eroja on pikkupaikkakuntienkin
välillä. Mellilän Osuuspankin asiakkaista 76 prosentilla on automaatti-,
pankki- tai maksukortti. Asiasta päästiin
kuitenkin johtajan kanssa sopuun:
luottoa löytyi sen verran, että Haapala lähti kaupasta ostokset ja lasku
kourassaan.
Pariskunta tuumaa, että useammin ongelmia tuntuu olevan niillä,
jotka luottavat vain korttiin. Esimerkiksi Kosken
Osuuspankin eläkeikäisistä asiakkaista vain 20 prosentilla on pankkikortti, kun 18?64-vuotiaista asiakkaista
kortti löytyy 80 prosentilta. Laskutuksen hän tekee
käsityönä.
Työmailla hän on pistänyt merkille,
että työntekijät käyttävät liikaa työaikaa puhelimiensa räpläämiseen ja
netissä roikkumiseen. Verkkopankkiasiakkuudet vaihtelevat
samassa suhteessa. Olavi
Haapala toteaa, että riihikuivalla on
tullut oikein hyvin toimeen.
??Kyllä raha on aina rahhaa, hän
naurahtaa perusteluksi.
Olavi Haapala muistelee, että kerran eräässä LVI-alan kaupassa meinasi jäädä kaupat tekemättä, kun
kassapoika sanoi, ettei käteismyyntiä ole ollenkaan. Aika nopeasti lapset
ovat huomanneet, että olen toivoton
tapaus, hän naurahtaa.
Pankkikortin Sahlström taipui ot-
?. 8
Auranmaan Viikkolehti
Ihmiset & ilmiöt
Tiistaina lokakuun 21. Puskaradio
sen
on hänen mukaankuin
monit
sa firman tärkein
markkinointiväline. Jos pankki ei olisi
lähellä, Haapalatkin joutuisivat miettimään rahapolitiikkansa uudelleen
. Mellilän
Ostarilla säännöllisesti päivystävälle
Airi Haapalalle tulee usein tilanteita,
jolloin asiakkaalla on tarjota vain
kortti. ehkä jopa ottamaan pankkikortit.
Ainoa poikkeus Haapaloiden kortittomassa politiikassa on S-ryhmän
maksukortti, jolla Airi Haapala tekee
ruokaostoksia Loimaan Prismasta.
Haapalat eivät ole kortittomuudessaan yksin. Omasta
netittömyydestään hän on saanut
pääasiassa positiivisia kommentteja.
??Moni on sanonut, että on tosi
hienoa, että pystyt olemaan ilman
näitä härpäkkeitä.
Epäileväisiä kommentteja on tullut siitä, miten Sahlström voi pyörittää
Mi
yritystä ilman netasi
tisivuja. Joku on ollut huolissaan Sahlströmin lapsista. Lopulta kyse on kuitenkin
asiakkaan omasta valinnasta, mitkä
palvelut hän kokee sopivimmiksi.
Surffaus onnistuu
Airi ja Olavi Haapala tykkäävät hoitaa raha-asiansa kasvotusten
Mellilän Osuuspankin palveluneuvojan Leena Ala-Nissilän kanssa.
Raksayrittäjä
kauniilla käsialalla
Jouni Sahlström pyörittää rakennusalan yritystä ilman tietokonetta
AURA
Heidi Pelander
Kun valtaosa yrittäjistä naputtelee
laskunsa laskutusohjelmaan, auralainen Jouni Sahlström ottaa käteen
kynän ja kirjoittaa kaupan yksityiskohdat laskupohjaan siistillä käsialalla. Eläkeläisistä asiakkaistakin kortti löytyy 50
prosentilta
-tarinasta, Kaukinen
kertoi.
Osa perheistä jäi tapaamisen jälkeenkin kiertelemään kirjastoon ja
etsimään luettavaa niin taaperoille,
heidän sisaruksilleen kuin vanhemmille itselleenkin. Airi-vaimoakin hän patistaa tutustumaan internettiin ja etsimään vaikka reseptejä.
Olavi Haapalan uusin taito on kuvien pistäminen facebookiin, joka
on osoittautunut vähän hankalaksi.
??Sitä tarttis niin usein tehdä, ei
meinaa muistaa muuten, Haapala
tuumaa.
tamaan 15 vuotta sitten perustettuaan yrityksen: käteisellä pelaaminen
kun olisi ollut kirjanpidollisesti hankalaa. Tarvittaessa huolehdimme myös osien asennuksesta,
Jaakko Lehtiniemi kertoo.
Koska maanrakennuskoneiden
merkkikohtaiset varaosavarastot
sijaitsevat usein kaukana Suomesta, nopea toimitus ja alhaisemmat
kuljetuskulut ovat yritykselle hyvä
kilpailuvaltti.
Tyytyväiset asiakkaat ovat toiminnan paras tae.
?Meillä on nyt yli 3?000 asiakasta
ja useimmat heistä ovat tilanneet
meiltä jo kymmeniä kertoja, Arto
Lehtiniemi kehaisee.
Arto ja Jaakko Lehtiniemi esittelevät eri kokoisia Auraosan valmistamia teräksisiä liukulaakereita.
n Viikkolehti esittelee Palkittu yrittäjä -juttusarjassa kaikki VarsinaisSuomen yrittäjägaalassa palkitut
auranmaalaiset yrittäjät.. Tätä ennen se on
käytetty koulussa järjestettyihin kirjailijavierailuihin, mutta nyt kirjastovirkailijamme Annamari Koski
esitti, että ottaisimme kohteeksi
pikkulapsen perheet, kertoo kirjastonhoitaja Sini-Päivi Aho.
Tarvasjoella on tänä vuonna syntynyt kymmenen vauvaa. Isä
Arton ja poika Jaakon lisäksi tytär
Laura työskentelee yrityksessä osaaikaisesti. Saipa kirjasto päivän ansiosta pari kokonaan uuttakin
asiakasta.
PALKITTU YRITTÄJÄ
Auraosa kilpailee joustavuudella
AURA
Päivi Perkiö
Auran Vuoden yritys on lähinnä
konekauppiaita ja -korjaamoita sekä
keskikokoisia ja pieniä maanrakennusliikkeitä ja -yrittäjiä palveleva,
tänä vuonna 20 vuotta täyttävä Auraosa. Meillä
on hyvät tiedot eri konetyypeistä
ja -merkeistä, joten useimmiten
FAKTA
n Yrityksen nimi: Auraosa
n Perustamisvuosi: 1994
n Toimiala: maanrakennuskoneiden varaosien myynti
ja korjaus
n Henkilökunta: runsaat 4
henkeä
n Minkä palkinnon sai:
vuoden yritys Aurassa
n Miksi palkittiin: menestyneen liiketoiminnan
ansiosta.
pystymme toimittamaan tilauksen
perille päivässä. Äitiyspakkauksen satukirjan kuvia, mutta häntäkin
mukana tullut kirja ei innosta yhtä enemmän kirjasta kiinnostui kakpaljon, koska sen kovat pahvikan- sivuotias isoveli Topias.
net kopsahtavat ikävästi otsaan, äiti
?Topias tykkää hirveästi saduis-
ta, ja nyt varsinkin tietystä ?Minä
ja pikkuveli. Tuotanto siirtyi
kesällä omaan, puolitoista kertaa aikaisempaa vuokratilaa suurempaan
halliin Kuovin teollisuusalueella. Laskunsa hän maksaa Auran
Osuuspankin konttorissa. päivänä 2014
8
!?
Ihmiset & ilmiöt
Auranmaan Viikkolehti
9
Kirjasto kiinnostaa vauvojakin
Pankkikortittomille Olavi ja
Airi Haapalalle
tulee visiittejä
Mellilän Osuuspankkiin useamman kerran
kuussa.
nitsee lukevansa kyllä lehtiä netissä,
käyttävänsä sähköpostia ja olevansa
facebookissakin.
??Juuri viime yönä pistin nettiin videon, kun kuvattiin autosta ruskaa.
Facebookin avulla hän sai vanhalta
kaverilta tiedon siitäkin, milloin Mellilän asemapäällikön talo maalattiin.
Kaveria hän ei ole nähnyt moneen
kymmeneen vuoteen. Lähetä vinkki: toimitus@avl.fi
TARVASJOKI
Päivi Perkiö
Ei tarvitse osata itse lukea, jotta
voisi nauttia kirjoista. Arto Lehtiniemen kaivinkoneeseen kehittelemästä ruoppauspuomista alkunsa saaneella yrityksellä on nykyään asiakkaita Suomen
lisäksi myös Virosta ja Venäjältä.
?Sen ruoppauspuomin jälkeen
tuli kaikenlaisia muita kaivinkoneisiin liittyviä varaosia ja toiminnan
kasvaessa myös jonkin verran tuontia, kertoo Arto Lehtiniemi.
Nykyään yleisimmät yrityksen
valmistamat varaosat ovat maanrakennuskoneiden niveltapit ja
liukulaakeriholkit. Ulkopuolisia, kokoaikaisia työntekijöitä Auraosalla on kaksi.
Talouden taantuma on tänä vuonna näkynyt maanrakennuskoneiden
varaosakaupassakin, mutta vielä viime vuonna tuotanto kasvoi.
?Emme pysty pitämään kovinkaan laajaa varastoa, joten käytännössä teemme tilaustyötä. Isoveli Arttu 4v, kiinnostui myös
kirjasta.
?
Kirsi Veijon viiselvitti tytön enKovat pahden kuukauden
simmäisiä kirjalvikannet
ikäinen tytär Emikopsahtavat lisuuskokemuksia.
lia on jo tutustuMarika Kaukiikävästi otsaan.
nut kirjoihin.
sen puolivuotias
?Pehmokirjat
Aatu-poika katseli
ovat suosikkeja. Hän kantaa huolta siitä, miten verkkopankin
yleistyminen johtaa pankkihenkilökunnan irtisanomisiin.
??Mieluummin asioin ihmisen
kanssa kuin moniieluummin torin.
Sahlströmin kohioin ihmidalla elämä ilman
n kanssa
tietotekniikkaa on
torin.
periaatteellinen valinta. Tiedätkö sinä jonkun
auranmaalaisen, joka tekee asioita
valtavirrasta poiketen ja omalla tyylillään. Tätä kirjaston ilosanomaa jaettiin Tarvasjoella
tänä vuonna syntyneille vauvoille ja
varsinkin heidän vanhemmilleen.
Jokaisen tänä vuonna syntyneen
vauvan vanhemmat saivat yhteisessä
tapaamisessa mukaansa kirjastokassin, jossa oli Hanna Heikinojan
suunnittelema t-paita, satukirja ja
informaatiota Tarvasjoen kirjaston
pikkulapsille ja heidän vanhemmilleen tarjolla olevasta materiaalista.
Mukana kangaskassissa oli myös
kirjastossa tet-viikkoaan viettäneiden koululaisten tekemä kirjanmerkki.
Tapahtuma toteutettiin aluehallintovirastolta saadulla avustuksella
?Olemme jo aikaisemminkin hakeneet ja saaneet avin lukemiseen
kannustusrahaa. 16 vuotta sitten hän opiskeli media-assistentiksi,
mutta totesi, että hänen juttunsa on
käsillä tekeminen.
n Viikkolehti esitteli tässä lehdessä
oman tiensä kulkijoita Aurasta ja
Mellilästä. Heidän
vanhemmistaan runsas puolet pääsi
mukaan kirjastossa järjestettyyn tilaisuuteen, mutta loputkin vauvaperheet saavat kassinsa kirjastosta.
Osa tulevista kirjastonkäyttäjistä
tutustui lahjaansa jo saman tien ja
muidenkin vanhemmat lupasivat,
että niin satukirja kuin t-paitakin
tulevat kulumaan käytössä.
Saara Mäkisen tytär Nelli 4kk, halusi heti tutustua lahjakirjaansa. Tiistaina
lokakuun 21
Kun tekniikka tuli tutuksi, innostuivat he lasiputkiaskartelusta
niin, että aikoivat jatkaa sitä
vielä kotonakin.
Tulevien viikkojen aikana
Mäkisten aikomuksena on
askarrella myös joulukortit.
?Nyt kun emme lähetä
enää yhteisiä kortteja, meillä on kilpailu, kumpi tekee
hienompia.. päivänä 2014
Äänestä Kesän kohokohta
?valokuvauskilpailun voittaja
ja olet mukana
Baltic Princess DeLuxe ?luokan
2 hengen risteilyn arvonnassa!
Käytä oheista kuponkia tai käy netissä osoitteessa avl.fi
ja äänestä oma suosikkisi. Äänestysaikaa 31.10.2014 asti.
1
2
5
4
8
3
6
7
9
Kiitos kaikille kesän kohokohta ?valokuvauskilpailuun osallistujille!
Kisaan lähetettiin yli 70 valokuvaa, joista raati valitsi 9 yleisöäänestykseen.
Äänestän kuvaa numero
Osallistun myös arvontaan.
Auranmaan
viikkolehti
maksaa
postimaksun
Nimi
Lähiosoite
Puh.
Postinumero ja -toimipaikka
Sopimus 5006782
00003 Vastauslähetys
Näiden sääntöjen lukeminen ja hyväksyminen ovat edellytys Kesäkuva 2014-kilpailuun osallistumiselle. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja heidän nimensä julkaistaan
Salon Seudun Sanomat konsernin lehdissä, lehtien www-sivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. 5. 8. Kilpailu päättyy 31.10.2014. 1. Kukin kilpailija voi osallistua kilpailuun vain kerran. Toisiinsa lasiputket
yhdistetään metallilangalla.
Sikiön mukaan lasiputkista himmelin tekeminen voi
olla jopa helpompaa kuin
oljista, sillä lasiputket eivät
katkea yhtä helposti.
?Tällä kurssilla yhtään lasiputkea ei ole mennyt vielä
rikki.
Halutessaan putket saa
kyllä poikki, mutta samankokoisia niistä on hankala
tehdä. Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa äänestämällä parasta kesäkuvaa. Kilpailun osallistujilta kerätään yhteystiedot ja osallistumalla kilpailuun annat Salon Seudun Sanomat konsernille luvan käyttää niitä markkinoinnissaan. Tietoja ei
luovuteta ulkopuolisille. Kilpailuun osallistuminen on ilmaista eikä edellytä minkään tuotteen tai
palvelun ostamista. Järjestäjä pidättää oikeuden vaihtaa ilmoitetut palkinnot toisiin vastaavan arvoisiin. 7. Saman henkilön useammat osallistumiset poistetaan. 10
Auranmaan Viikkolehti
Touhut & puuhat
Tiistaina lokakuun 21. Tänne
maalle trendit tulevat aina
vähän hitaammin, kurssin
opettaja Minna Sikiö totesi.
Lasiputkia myydään erivärisinä sekä kierteisinä että
suorina. Joululahjoja hän kertoi näperrelleensä kesästä asti sen minkä
töiltä ehtii.
Himmelikurssille kansalaisopistossa tuntiopettajana
työskentelevä Lehtonen oli
tullut oppiakseen uutta ja
rentoutuakseen.
?Olen näpertelijä, joten
tämä on tosi mukavaa.
Loimaalainen
Taina
Mäkinen oli soittanut tyttärelleen Mirka Mäkiselle
Piia Lehtonen on askarrellut joululahjoja kesästä
asti. Kilpailun palkintoja ei
voi muuttaa rahaksi. Himmelikurssilla tytär ja äiti
innostuivat lasiputkiaskartelusta niin, että aikoivat
jatkaa sitä vielä kotonakin.
Ikkunan
välissä
tähti on
tturvassa kissanpennuilta.
?
Himmeleiden lisäksi lasiputkista voi tehdä tähtiä tai vaikka timantteja.
heti, kun oli huomannut
kurssi-ilmoituksen opiston
lehdestä.
?Meillä on aina jokin askarteluprojekti menossa,
Mirka Mäkinen selvitti.
Äiti ja tytär epäilivät kurssin aluksi, mahtaako valmista tulla ollenkaan. Salon Seudun Sanomat konsernin työntekijät eivät voi osallistua
kilpailuun. 3. Siksi kurssilla sovellettiin himmelimalleja valmiiksi leikatuille lasiputkille
sopiviksi.
Himmeleiden lisäksi kurssilla syntyi monen muotoisia
tähtiä ja timantteja ikkunan
väliin ripustettaviksi.
?Ikkunan välissä tähti on
turvassa kissanpennuilta,
oripääläinen Piia Lehtonen
hymyili.
Muut kurssilla tekemänsä tuotokset Lehtonen aikoi
antaa joululahjoiksi. Salon Seudun Sanomat konserni ei vastaa mahdollisista kilpailuun
vaikuttavista teknisistä ongelmista tai muista olosuhteista. 4. Osallistujan tulee ilmoittaa kaikki osallistumislomakkeessa pyydetyt tiedot. Näiden sääntöjen lukeminen ja hyväksyminen ovat edellytys kilpailuun osallistumiselle.
Kurssin opettajan Minna Sikiön mielestä lasiputkihimmeleissä ja -tähdissä
yhdistyy hienosti vanha tekniikka ja uusi materiaali.
Muotihimmeli
on nyt lasinen
ORIPÄÄ
Kiti Salonen
Auranlaakson kansalaisopiston himmelikurssilla askarreltiin perinteisiä joulukoristeita uusista aineksista:
himmeleitä ja tähtiä tehtiin
muodikkaasti lasiputkista.
?Käsityömessuilla lasihimmeleitä on ollut esillä
jo pari vuotta sitten. Salon Seudun
Sanomat konserni varaa oikeuden muuttaa sääntöjä tai tarvittaessa keskeyttää kilpailun perustellusta syystä. 2. Osa lasiputkitöistäkin päätyy pakettiin.
Mirka ja Taina Mäkisellä on aina jokin askarteluprojekti käynnissä. 9. 6. Tällaisista muutoksista tiedotetaan konsernin verkkosivujen kautta
Määrää Aalto
pitää kantaan nähden sopivana.
?Kanta on viime vuosina ehkä
hiukan kasvanut, mutta se on silti
alhainen. Ukkoutuneeseen harrastukseen kaivattaisiin
mukaan lisää nuoria.
?Seuran vajalla on laserpyssy,
jolla nuoret ovat innostuneet
ampumaan, mutta kaikki vanhemmat eivät suhtaudu harrastukseen myönteisesti.
Aallon mukaan suuren eläimen ampumisessa on oma
viehätyksensä, muttei ampuminen suinkaan ole harrastuksen
pääasia.
?Metsällä ollessa nautitaan
myös luonnon rauhasta ja istutaan nuotiolla juomassa kahvia
ja paistamassa makkaraa. Tänä vuonna Erämiehillä on
120 peuralupaa, mikä on parikymmentä enemmän kuin vuosi sitten.
Ei vielä saalista
Erämiesten lauantainen jahti päättyi
saaliitta. Hirvijahdeissa
mies on ollut mukana 30 vuot-
ta ja on ehtinyt ampua sinä
aikana yli 80 hirveä.
52-vuotias Aalto laskee olevansa yhä hirviporukan nuorimmasta päästä. Metsästäjien keskuudessa on hyvä
porukkahenki.
TULOSPÖRSSI
. Eilen
näin hirven riistapellolla ja pari
viikkoa aikaa kotipellolla oli seitsemän?kahdeksan hirveä.
Peurojen määrä on alueella yhä
runsas. Joskus tällä samalla alueella on ollut 120 hirvilupaa.
Kannan koosta kertoo jotain sekin, että Aallon tietoon on tullut
tänä vuonna vain yksi alueella sattunut hirvikolari.
?Mutta kyllä hirviä silti on. Metsästäjät tekivät näköhavainnon hirvilehmästä ja vasikasta,
mutta kukaan ei päässyt ampumaan.
Seura jatkaa hirvijahtia ensi sunnuntaihin asti, yhteensä yhdeksän
päivän ajan.
?Päivistä sovitaan hyvissä ajoin
keväällä, jotta miehet pääsevät varamaan loman jahdin ajaksi, Aalto
kertoi.
Yläneen Erämiehillä on lupa kahdeksaan aikuiseen hirveen ja kymmeneen vasikkaan. 40m: 1) Jari
Jurmula 3.24, 2) Hannes Simola
3.40, 3) Petri Jurmula 4.12.. Jahdin aloitusta on odotettu vuosi, jahtipäällikkö Hannu
Aalto totesi.
Erämiehet aloittaa hirvijahdin
perinteisesti aina lokakuun puolen
välin aikaan. Anu Saarinen voitti 15-vuotiaitten tyttöjen
kisan, Anna-Kaisa Isotalo sijoittui
13-vuotiaitten tyttöjen sarjassa toiseksi ja Sini Saarinen oli saman sarjan
neljäs. Aalto on ampunut jo yli 80 hirveä.
ylipuhuminen. Nyt hirvijahdin aloitus osui sopivasti pakkasaamuun:
pakkasella koirat saavat hajuista paremmin kiinni ja lihojen säilytyskin
on helpompaa, mikäli saalista sattuu
tulemaan.
Aallon odotukset ensimmäisen
jahtipäivän suhteen olivat maltilliset.
?Jos näkisimme hirven, sekin olisi
jo paljon.
Sopivasti kaatolupia
Seuralla on tänä vuonna lupa kahdeksaan aikuiseen hirveen ja kymmeneen vasikkaan. Muutaman vuoden
päästä pojalle saatetaan hankkia rinnakkaislupa isän aseeseen.
?Kun innostus on kerran olemassa, ei sitä kannata tappaa,
Hannu Aalto pohti.
Hannu Aalto sai itse ensimmäisen aseen 14-vuotiaana.
Aselupaan tarvittiin kahdeksan
todistajan lausunto ja äidin
30 vuotta hirvijahdeissa mukana olleen Hannu Aallon tähtäin
on ollut tarkka. Heinijoki?Kolvaantien alueella käytyyn jahtiin osallistui nelisenkymmentä metsästäjää
. Aleksi on kulkenut isän mukana metsällä kolmevuotiaasta saakka.
ISÄN MUKANA METSÄLLÄ
Lauantaisessa hirvijahdissa jahtipäällikkö Hannu Aalto asettui passiin poikansa Aleksin,
10, kanssa.
Aleksi osallistui peurajahtiin
ensimmäisen kerran kolmevuotiaana ja on siitä pitäen kulkenut metsällä isän mukana.
Jahdissa Aleksin aika kuluu
puukeppejä veistellen ja puihin
kiipeillen. Kisat järjesti Liedon Luja.
T9, 1,0km: 1) Mariella Laakso,
SalVil, 4.24,8, 2) Camilla Silen,
SalVil, 4.39,1, 3) Felicia Ayelbassa,
LTU, 5.00,0, 4) Emilia Ayelbassa,
LTU, 5.01,0, 5) Aada Elomaa,
LiedLu, 5.24,0, 6) Iida Jalavikko,
ViNo, 5.53,0.
P9, 1,0km: 1) Tero Korpi, KU-58,
4.03,8, 2) Aatu Valtonen, LiedLu,
4.45,1, 3) Jami Väisänen, ViNo,
4.54,9, 4) Oskari Pohjalainen, ViNo, 5.08,7, 5) Onni Honkanen,
KaarUra, 5.12,8, 6) Elias Jalavikko,
ViNo, 6.12,5.
T11, 1,0km: 1) Eveliina Rosvall,
KaarUra, 4.04,6, 2) Sini Salmi,
KaarUra, 4.18,2, 3) Emmi-Juulia
Lähteenmäki, KaarUra, 4.18,9, 4)
Taika Vuorinen, PiKe, 4.23,1, 5)
Tilda Vuorinen, PiKe, 4.31,8, 6) Ida
Valtonen, LiedLu, 4.38,5, 7) Milla
Rantala, LoimLeisku, 4.39,8, 8) Alina Toropainen, LoimLeisku, 4.47,0,
9) Alina Lindfors, LiedLu, 6.05,1.
P11, 1,0km: 1) Anton Kyläheikkilä, ViNo, 3.52,6, 2) Eemeli Marttia,
KaarUra, 4.22,1, 3) Luka Korpialho,
KaarUra, 4.29,3, 4) Sampo Lindgren, LiedLu, 4.33,3, 5) Santeri
Pirttimäki, ViNo, 4.55,5.
T13, 2,2km: 1) Janina Kautto,
SalVil, 9.14,5, 2) Anna-Kaisa Isotalo, OripVesa, 9.47,6, 3) Salla
Lindgren, LiedLu, 10.09,3, 4) Sini
Saarinen, OripVesa, 10.17,2, 5) Julia
Matchenkova, SalVil, 10.28,6, 6)
Emmi Pohjalainen, ViNo, 10.31,6,
7) Helena Slama, LiedLu, 10.36,8,
8) Siiri Rautio, LiedLu, 11.13,9.
P13, 2,2km: 1) Juho Koistinen,
RK-V, 8.51,4, 2) Akseli Lindgren,
LiedLu, 9.15,2.
T15, 3,2km: 1) Anu Saarinen,
OripVesa, 14.15,5.
P15, 3,2km: 1) Jonne Leppäniemi,
RK-V, 11.55,3, 2) Juho Salonen,
RK-V, 13.44,1.
M19, 4,4km: 1) Eero Lapila, LiedLu, 18.05,4.
N, 4,4km: 1) Annastina Hievanen,
LiedLu, 19.17,0, 2) Marjo Härkönen, SalVil, 21.22,2, 3) Minna
Suuronen, LiedLu, 25.19,1.
N45, 4,4km: 1) Sari Koivu, LiedLu,
19.48,1.
N65, 4,4km: 1) Sirpa Lahtinen,
Meriseura Tku, 31.58,2.
M55, 4,4km: 1) Mikko Rämö,
LiedLu, 17.54,8, 2) Mauri Mikkola,
LiedLu, 18.17,8, 3) Hannu Rahikka,
LiedLu, 18.52,7.
M65, 4,4km: 1) Ilkka Niemi, ViNo, 22.21,5, 2) Jarkko Jalavikko,
ViNo, 26.13,1, 3) Aulis Salo, ViNo,
26.34,9, 4) Risto Huhtanen, ViNo,
32.28,3.
M35, 8,8km: 1) Kimmo Höijer,
Meriseura Tku, 38.54,1, 2) Ville
Virenius, LiedLu, 43.25,0, 3) Ari
Jalavikko, ViNo, 43.36,2.
M45, 8,8km: 1) Janne Salmi,
KaarUra, 33.48,2, 2) Mikko Koivu,
TuTo, 40.09,5, 3) Karri Elomaa,
LiedLu, 43.25,6, 4) Timo Pohjalainen, KaarUra, 47.40,2.
. Tiistaina lokakuun 21. Esimerkki:
Pöytyän maastojuoksukilpailut
Haukkavuoressa 21.8.
Tulokset: Pojat 7v. vain yksi seuran hirvimiehistä oli
malttanut jättää jahdin väliin.
?Porukka on sitoutunutta ja innostunutta. Jahtipäällikkö Hannu Aalto vietti ensimmäisen
jahtipäivän passissa poikansa Aleksin kanssa. Muista
välttää tabulaattorin käyttöä!
Käytä isoja kirjaimia lähinnä nimien alussa: älä kirjoita sanoja ISOIN
KIRJAIMIN. päivänä 2014
Metsästys & urheilu
Auranmaan Viikkolehti
11
Hirvijahti käyntiin Yläneellä
PÖYTYÄ/Yläne
Kiti Salonen
Yläneen Erämiehet aloitti hirvijahdin lauantaina. Oripään Vesan tytöt kävivät
napsimassa hyviä sijoituksia TUL:n
avoimista maastomestaruuskilpailuista lauantaina 18.10. TULOSPÖRSSIN OHJEET
Urheilutulokset päätyvät parhaiten
Viikkolehteen, kun lähetät ne osoitteeseen: toimitus@avl.fi
Tervetuloa kaikki mukaan haravoimaan
. Mukana Juha Simola, Torsti Hellström ja
Elina Ukkonen sekä trio Accod. säävaraus:huonon
sään sattuessa yritämme uudestaan 8.11.
Muutoksista tiedotetaan Facebookissa ja
kyläyhdistyksen sivuilla www.uudenkartanonkylayhdistys.fi.
. yhden vuoden. Sen kunniaksi Pääskynpesässä on avoimet ovet ti 21.10. Tapahtuman järjestää Härkätien Sydänyhdistys ry.
LUKIJOITTEN KUVAT
Simo Päivärinta
ja siistimään aluetta talvikuntoon! Omat
välineet mukaan. klo 13. Tapahtuma on maksuton.
Muista myös nettisivut poytya.mll.fi
. Wanha
Kanala sijaitsee osoitteessa Oripääntie 1120,
Niinijoki.
. Huom. klo 10 peli, klo 13 kerho.
Marttilan Oikeutta Eläkeläiset, käsityöpiiri kokoontuu kunnantalon alakerrassa
ti 21.10. klo 18.30-20.45. The International Café
MLL Karinainen järjestää kansainvälisen perhekahvilan Kyrön koululla torstaina 23.10.
klo 17.30?19.30. Kahvitarjoilu ja arvontaa.
Vapaa pääsy. Tied.
ja ilm. päivänä 2014
SEURATOIMINTA
Härkätien Sydänyhdistys kerho kokoontuu to 23.10. Vaateapua Ukrainaan
Itä-Ukrainaan ja Krimin evakoille sekä Ukrainan sodan takia kotinsa menettäneille
kerätään ehjiä puhtaita talvivaatteita, kenkiä, taloustavaroita ja lasten leluja. Vesijumppaa Loimaalla Vesihovissa to 23.10. Noudosta ja vastaanotosta voi sopia Matti Penttilän kanssa, puh.
041 756 2367. Tilaisuus on diabetesyhdistyksen
järjestämä, mutta alustus sopii muillekin
pitkäaikaissairaiden asioista kiinnostuneille.
Tervemenoa-ohjeet
. Kuin maisemamaalaus.
Urpo Lehtimäki
ikuisti Auran
Kuuskosken
maiseman viime
viikolla lukuisissa
vihreän ja ruskean sävyissään.
. klo 15.30 alk. Kotiin viemiseksi voi vielä voittaa kakun arpajaisissa. 1 km Forssan suunt.
tie 284
Seuratoiminta-ohjeet
. Simo Päivärinta kuvasi joutsenkolmikon Marttilan Riitsuontien vieressä perjantaina.
Urpo Lehtimäki
. URHEILUSEURAT
AuVa, Rasti-88, YlKi, avoin yösuunnistusharjoitus Urjalassa pe 24.10 klo 19?20.
Op. Otitko hyvän
kuvan. Pöytyän MLL
tarjoaa grillimakkaraa ja mehua päivään
osallistuville. klo 11
eli jumalanpalveluksen jälkeen. Perheliikuntapäivä
MLL Pöytyä järjestää perheliikuntapäivän
Haukkavuoressa 26.10 klo 14. Palsta on tarkoitettu ensisijaisesti yleishyödyllisille yhteisöille, eikä palstalla
julkaista tietoja tapahtumista, jotka ovat
liiketaloudellista toimintaa.
. Välineitä saa lainaksi. klo 12
päiväkerho srk-talolla, vet. Lapin lumoissa
Loimaan seudun Lapinpuremat järjestää
sunnuntaina 26.10. Joutsenet lounastauolla. Urjalan asemalta n. MARTAT
Kimppamarttojen muotinäytös tänään
ti 21.10. Tiistain lehteen tulevat tiedot tulee jättää
aina edeltävään perjantaihin kello 15:een
mennessä ja perjantain lehteen tulevat tiedot keskiviikkoon kello 15:een mennessä.
. Jälkiruuaksi kahvia
ja piirakkaa. Näytetään se muillekin! Lähetä otoksesi osoitteeseen
toimitus@avl.fi
. Kahvitarjoilu.
. klo 17.
. POLIITTISET
Pöytyän Vesaiset peli-ilta perjantaisin klo
18?19.30 Auvaisten koululla.
. 040-8499646.
. from 17.30?19.30. p. Tervemenoa-palstalla julkaistaan auranmaalaisille tarkoitettuja menovinkkejä kaikille avoimista tilaisuuksista.
. Auranmaan Riihiharmonikat
Auranmaan Riihiharmonikat juhlii viisivuotiskonsertilla Mäkiäisten talolla Riihikoskella
sunnuntaina 26.10. Keräyksen järjestää SuomiUkraina-seura.
Tiistaina lokakuun 21. Tällä kertaa
tutustutaan Eeva Heilalan tuotantoon. tiedosta naiseutesi
Tarvasjoen Martat ja Pro Mama -yhdistys
järjestävät Tarvasjoen koululla to 23.10.
klo 18 rintojen omatarkkailun opastuksen.
Lisäksi keskustellaan suhteesta itseen, naiseuteen ja kehonkuvaan. kysele
paikkoja Heikiltä puh 4842833, 044 4842
833, Osmolta puh 050 363 8086.
Eläkeliiton Pöytyän yhdistys, tänään
ti sketsikerho Op-kerhohuoneella klo 13
ja tänään ti yhdistyksen syyskokous klo 13
Riihikosken seurakuntatalolla. klo 13.30, vieraana rikosylikomisario
Lassi Harala, aiheena mm. muuttunut viikonpäivä!).
Torstai
. Jätä seuratoimintatiedot nettisivuiltamme löytyvällä lomakkeella (www.avl.fi) Löydät lomakkeen MENOT-sivulta!. klo 16.30 Kyrössä POP Pankin kerhohuoneella. Loimaan seudun Lapinpuremissa on
mukana aitoja lappilaisia tai ainakin Lapissa
syntymässä käyneitä, Lapissa vihittyjä ja
Lappiin muuten vihkiytyneitä . Pe 24.10. Kuntosalivuoro
Elisenvaaran koulun kuntosalissa ke 22.10.
klo 16?17. ELÄKELÄISET
Eläkeliiton Kosken Tl yhdistys, ke 22.10.
klo 13 yhdistyksen syyskokous Op:n auditoriossa (ilm. Pelimannisoitot
Lehmirannassa 6.11. klo
14.30?17, tervetuloa tuolloin tutustumaan
Pääskynpesään.
. Luvassa on
frisbeegolfia uudella radalla sekä perheen
pienimmillekin sopiva rastirata. klo 14 (huom. 12
Auranmaan Viikkolehti
Menot & kuvat
TERVEMENOA
Tiistai
. 14.10.). Malleina Loukonkulman Martat ja pikku-martat. Lukontalolla.
Kahvilla aloitetaan klo 18 ja muotinäytös alkaa klo 18.30. For more information Miia Merikivi-Daban 046 552 6563 .
. Keräys
päättyy 3.11. Tiistain lehteen tulevat tiedot tulee jättää aina edeltävään perjantaihin kello
15:een mennessä ja perjantain lehteen tulevat tiedot keskiviikkoon kello 15:een
mennessä.
. Kaikki ovat
tervetulleita katsomaan syksyn muotia!
. klo 13 Marttilan kunnan valtuustosalissa. Tunne rintasi . klo 12 Vahto-Ruskon Iloinen iltapäivä Ruskotalolla Talkootie 3. klo 19. Klo 14.15
alkaa opastus frisbeegolfiin lajin harrastajien
avulla. Lokakuun kerho
Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa ti
28.10. Olet sitä mitä syöt!
Sairaanhoitaja TtM Merike Ojala VarsinaisSuomen sydänpiiristä kertoo sydänystävällisestä ravinnosta Marttilan valtuustosalissa
to 23.10. Tuulan kammariin
Tuulan kammari Auran Rovastinkuja 27:ssä
keskiviikkona 22.10. Lystmettän syystalkoot
Syystalkoot Lystmettässä la 25.10. klo 17, boccia pelataan Yhtenäiskoulun juhlasalissa 24.10. Lounaan järjestää Oripään seurakunnan diakoniatyö.
Keskiviikko
. Lastentarvikekirppis
MLL Tarvasjoki ja MLL Marttila järjestävät
yhteisen lastentarvikekirppiksen su 26.10.
klo 15?17 Tarvasjoen koululla.
Jatkuvia tapahtumia
. MLL-YHDISTYKSET
Auran MLL:n harrastelentopalloa to klo
18.30?20 Auran as.koulun liikuntasalissa.
MLL Pöytyä, Perhekahvila Ilona tänään
9.30?12, paikalla esittelijä. Henkinen hyvinvointi
Sairaanhoitaja Anne Kovanen kertoo pitkäaikaissairaan henkisestä jaksamisesta ma
27.10. Perinteistä ja
rempseetä menoa uusilla ja vanhoilla peleillä. klo 10?14 Lappi-aiheisen tapahtuman Wanhassa Kanalassa.
Ajatuksena on saattaa Loimaan seudun ja
lähialueiden Lapin Puremat yhteen, palata
tarinoiden, valokuvien, taiteen, musiikin,
elämysten ja makujen kautta Lapin tunnelmiin. Tuotto lähetystyölle.
. Muotinäytös Kumilassa
Kimppamarttojen perinteinen syksyn muotinäytös pidetään ti 21.10. Lisätietoja Miia MerikiviDaban 046 552 6563.
MLL Karinainen organizes the International
familycafé at the Kyrö?s school on Thursday
23.10. Seuratoiminta on tarkoitettu yhdistysten
jäsentoimintaa palvelevien, lyhyiden toimintatiedotteiden julkaisemiseen.
. klo 9 alkaen. Mukana sairaanhoitaja Merike
Ojala, aiheena terveellinen ravinto.
Karinaisten VPK-naisten kerhoilta ke
22.10 klo 19.
Loimaan Seudun Diabetesyhdistys
Kokoontuminen ma 27.10. Ruokalippuja saa ostaa ovelta.
Välty siis ensi sunnuntaina ruuanlaitolta ja
tule keitolle. klo 14?16.
Yläneen Eläkkeensaajat, Viikkokerhot
Op:lla tänään klo 9.30 alkaen, atk-kerho Leppäkertut Yhtenäiskoulun tietokoneluokassa
22.10. Tuula Rautoma.
Su 26.10. klo 16.30 Kyrön
POP Pankin kerhohuoneella, sairaanhoitaja
Anne Kovasen aiheena on pitkäaikainen sairaus ja henkinen jaksaminen. turvallisuusasiat.
Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry:n Pöytyän käsityökeskus, Valotalovalaisinkurssi 28.10. Keiton valmistavat lähetystyön väki, ja tarjolla on
myös kasvisvaihtoehto. klo 16?18.
. Runon lumoissa
Tarvasjoen seurakuntatalolla ollaan runon
lumoissa tiistaina 21.10. Tavarat pakattuna mielellään
pahvilaatikoihin. Pullakahvit
kuuluvat lipun hintaan.
Tulevia tapahtumia
. klo 15.
Loimaan Seudun Kuulo Kuulopalveluvastaanotto Tarvasjoen Hyvinvointikeskuksessa tänään klo 15-16. Lukontalolla, Lukontie 22, Kumila.
Loukonkulman Martat ja pikkumartat esittelevät syysmuotia naisille ja lapsille.
Kurkijoen Marttayhdistys ry, hallitus
kokoontuu Eevi Kemppisen luona Pirttikujalla
ti 28.10. Työttömät ja lapset ruokailevat alennushintaan. Tervemenoa-tiedot voi jättää osoitteessa
www.avl.fi MENOT-sivulta löytyvällä lomakkeella tai sähköpostittaa osoitteeseen
tervemenoa@avl.fi (ei liitetiedostoja).
. Illalla Ilta-Ilona ja
elokuvahetki.
. Uusi Toivo
Oripään seurakuntatalolla järjestetään
tiistaina 21.10 klo 11?12.30 Uusi Toivo
-arkilounas. kello 14. Keittolounas
Maittavaa jauhelihakeittoa on tarjolla Yläneen seurakuntatalolla su 26.10. Avoimet ovet Pääskynpesässä
Auran päiväkoti Pääskynpesä täyttää tänä syksynä 30 vuotta ja uusi laajennettu
?pesä. (Ilm.14.10.)
El.Marttila, lauluryhmä Huvilassa to.
23.10 klo 10.30.
Eläkeliiton Oripään yhdistys, Nosessa
ke 22.10. yhteisenä
nimittäjänä rakkaus Lappiin ja Lapin moninaisiin tunnelmiin.
Ohjelmassa on muun muassa shamaanien ennustuksia, nokipannukahvit sekä
Veikko Hulkon lappiaiheisten valokuvien ja
Loimaan Perinnesuksien näyttelyt. Myös
omia runoja voitte ottaa toisille kuultavaksi.
Tapahtuman järjestää Tarvasjoen seurakunta, vetäjänä toimii Raija Isotalo-Aaltonen.
Samansävyinen suomalainen
plyysimatto koko 2x3m.
Yhteensä 350 e/tarj. Puh. Lähettäisitkö viestin numeroon 045 . P. P. Halutaan vuokrata Someron alueelta asuntoa vuok845 1135.
ralle. Vuokra 500
e/kk + sähkö + vesi. 0500 822 386.
OSTETAAN
. 100
m² rauhallisella paikalla Loimaalla. P. P. Escort, Mondeo jako 75mm x4 P. 0400 612 285.
. Autotalliin kertynyttä
tavaraa LV ja jotain sähkötarv. Vuokrattavana Vesikoskenkatu 1h+kk+s+parv. P. 0400 597
489.
. . Transit käyttämättömät
nastarenkaat vanteilla 14?.
P. P. Vuokrattavana rauhalliHeti vapaa. Högfors puuliesi H. Traktorin takarenkaat
12.4x24, 6x16. Peilipöytä valkoinen, H. Kirjat Poh. Sain vain pari tanssia Vuokratak. Nettotteho 26,4 kW
1500 r/min. P. 40 e. Löytölaarissa voivat
ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä
ei ole YTJ-rekisterissä.
Ilmoitukset tiistain Löytölaariin
viimeistään TORSTAINA KELLO 16:
1. pyörät.
vierellä, bussipys. Kuivaa koivuklapia 50 e/
heittokuutio, kotiinkuljetettuna. 850 e/
tarjous/vaihto pieneen traktoriin. Rengas 7.50-20 H.
40 e. Traktori McCormick
B-275 vm. 0400 705 940.
. päivänä 2014
?
13
Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä
ja Somero-lehdessä. KUPONGILLA
Löytölaari, Loimaan Lehti,
Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa
3. 4,5
e/kpl, sekä veistettyjä perustuskiviä H. Jätä sanojen väliin tyhjää.
Ohje: näppäile teksti
LAARI välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi.
(M myy, O ostaa tai S sekalaiset)
Lähetä viesti numeroon 17252.
Yhden viestin hinta on 7,50e/160 merkkiä.
SEKALAISTA
LÖYTÖLAARI
Loimaan Lehti
Käsityöläiskatu 10
32200 Loimaa. 40 e/metri.
P. Palv. 2kk. Pitkiä hirsiä 9 m, 5 kpl. Lähdit. Kulutus 2 l/h ilman kuormaa!
Voi koekäyttää. Vuokrattavana Somerol. pienkoneille. 40 e heittokuutio. Natikka 956 -84 4-veto.
P. P. . 0400 821 217.
. Oripää P. Palkkio. Kuivaa koivu- ja sekaklapia, Koski Tl. Toyota Hilux 2.4D -94. Valmet 6300 v.1996.
H. Vuokra 360 e/kk,
sähkö ja vesi kul. Siistit vähän käytetyt 2
ja 3 istuttavat sohvat kangas mokkajäljitelmää. TEKSTIVIESTINÄ
Näppäile teksti LAARI, välilyönti,
osasto ja oma ilmoituksesi.
(Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset)
Lähetä viesti numeroon 17252.
Yhden viestin hinta on 7,50 . P. Luottotiedot tarkistetaan. 044
318 6927 Pöytyä.
. Jutut jäi kes- 7158
ken. 135.000 e.
Soita niin kerron lisää. Takuuvuokra
2kk. Sirpa
P. huoltohistoria, kats. Etsitään toistaiseksi tallille la KT-kaksio 59m². Vuokrataan ok-talo Hirvikoskella. Talviaur. H.
alk. -61, takalanaketjut, vaihdossa lumilinkoon.
P. voim. P. P.
050 329 8703 Loimaa.
. Vuokrataan lämmintä, kuivaa talvisäilytystilaa esim.
ajoneuvot, veneet. Ni- Kt 2h + k + p 62 m² os. Siemens jääviileäkaappi
3v. Liitä mukaan ilmoitushinta 7,50 e (sis. Ulko-ovi käytetty, parvekeovi, erikokoisia ikkunoita. 370 e/kk+v+s. 230
e. 041 5441 541.
. 0400 604 906
. 045 887 7555.
. Valmet 20
-58 hyväkuntoinen. 045 132 8177.
. 30.7.2015
asti. Laskutuslisä 2,50 e (sis. H. Auranmaan Viikkolehti
Tiistaina lokakuun 21. Vuokra
henkilöä Oripäähän. 044 968 653.
. 0400 464 764.
. Iso keittiö, puuhella ja sähköliesi
uunilla, kamari, wc ja suihku
57 m², kesäh. 045 858
0158.
. alv.) Ilmoitukset viimeistään
torstaina klo 16.
Ilmoitusosasto
MYYDÄÄN
OSTETAAN
Julkaisupäivä
Ilmoittaja
Osoite
Puh.
Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. mies, ei tupakoi.
. 041 443 2763.
. Vuokratakuu 2
kk. 0400 487 210.
SEKALAISET
. International 674 -77,
hyväkuntoinen, jääketjut,
kippikärryt ja kuivia klapeja
kotiin tuotuna. P. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000.
Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla!
MYYDÄÄN
. vaarintupa. 046 450 e. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan.
Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä.
Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin tai soita 02-588 8952 AVL,
02-588 8021 Loimaan Lehti, 02-588 8552 Somero-lehti.
Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. aluvant. kunnossa oleva valoisa asunto loistavalla paikalla. vanha juuri huollettu H.
350 e. 16.800 e. 050
306 6152.
. Valokuitukaapeliyhteys johon kuuluu tv ja internet. Lauhdutusnesteen voi
käyttää keskuslämmityksessä. P. Dieselgeneraattori 35
kWA vaativaan käyttöön.
Volvon valmistama Bolinder-meridiesel Haglundin
synkrongeneraattorin kanssa täydellisenä ja koeajettuna. 040 411
. H. muk..
P. 050 528 8508.
. 0400 921 848.
. 040 755 6741.
. Vuokrattavana Marttilan
keskustassa hyväkunt. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile
-liittymällä) Tekstiviestimaksua ei palauteta,
mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen.
2. vintillä, kellari.
Pihasauna, oma kaivo, kaup.
vesi ja viemäri. 90 e.
Ajokuntoisia miesten polkupyöriä,18-21 vaihteisia, H.
10 e/kpl. P. Käteeni sopivat.
ensuuntie 35. Kangaspuut vanhat ,lev.
80, H. Lasik. SÄHKÖPOSTILLA:
ilmoitukset@avl.?
ilmoitukset@loimaanlehti.?
ilmoitukset@somerolehti.fi
4. Sekahalkoa H. Halutaan ostaa varastokoppi, siirtolava kiskoilla tai
ilman. 0400 205 066 Somero.
. Ei lemmikkieläimiä.
666 0370.
P. Tied. lähellä.
Edull. Hopeakutrinen nainen Loi- to vapautuu 15.11.2014.
maalta. 3 m.) Pöytyän Auvaisissa esim. 040 528
4347.
. lavakate, täyd. 552 4510.
P. N. Seija Karpiomaan, Seija
Simolan ja Veikko Tuomen
musiikkia -50/60 luvulta
Ei LP. 2 H+
K+ KPH + S+ erillinen WC
sekä tilava VH. polkupyörä 3 vaih.
Kaukoputki tal-1 10cm. 1.11.
alk. Uusia asukkaita etsii 60m²
RT-kaksio Sällinrinteellä
Miilumäentiellä Jokioisilla.
Uudenver., erinom. sis. 050
yksiö Oripään keskustassa. Verstas- tilaa, voimavirta, pieni autotalli. Vuokrattavana Somerolla
Jätä yht.tietosi. Kuivaa seka- ja koivuklapia, myös 50cm savusauna
leppää ja pannupuuta. Vuokrataan remontoitu Esim. 60v. 044 534 2721. Suoraan 1 omistajalta.
P. P. Marttila
P. Vesi ja sähkö kulutuksen mukaan. 0500 741 576.
. Kotiin
toimitettuna Someron alue.
P. Ha-peräkärry edullinen
rek.on. SOITTAMALLA:
02-588 8952 Auranmaan Viikkolehti
02-588 8021 Loimaan Lehti
02-588 8552 Somero-lehti
7e
viisi
riviä
vain
50
Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme
laskutuslisän 2,50. Vapaa heti. Riikinkukkokyyhkyjä ja
halkoja. Fiat 312R.
P. Vanha entisöintiä kaipaava
antiikki senkki. Vuokrataan 4 h + k n. 046 897
8740.
. Ostan vanhan traktorin.
P. Koivuklapia kuivaa kuljetus
mahd. Hyvät tieyhteydet.
Tied. Betonimylly, valovirta, Sälinkään konepaja. 25 e. 0440 739 029.
. nen kolmio 73 m² Alastaron
keskustassa. Marttilassa P. 0400 527 336.
. H. / 160 merkkiä
(sis alv.). Jomim. Pienkerrostalo, oma
viihtyisä omakotitalomainen
piha. 2. 040-500 2566
Seuraava
LÖYTÖLAARI
julkaistaan
tiistaina 28.10.
Materiaalit
tulee
toimittaa
viimeistään
to 23.10.
klo 16.00
RIVI-ILMOITUKSET LÖYTÖLAARIIN!
Ilmoita KOLMESSA lehdessä
yhden ilmoituksen hinnalla
7,50 ?/ 160 merkkiä!
LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTU YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA
HARJOITTAVILLE. P. Harmaa
Fergu 48 + aurat. 0500 821 048.
. Talvikitkat 205 55 16 yht.
80 e. Autokatos,
ulkovar., ositt. alv.
Ilmoitukset Löytölaariin
myös tekstiviestinä!
7,50e / 160 merkkiä
Ilmoituskuponki
Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta
tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. Vuokrattavana OK-talo 0240
Loimaalla. Kaukolämpö.
. katettu iso
terassi. 25e
kuutio. 0400
530 926 Loimaa.
. asuntoautoille ja
-vaunuille, moottoripyörille,
autoille, veneille yms. Vähän käytetty
laivan varavoimalaitos. Vuokrataan edullisesti
lämmintä varastotilaa (korkeus n. P. Jatketaanko. Vakuus.
P. 040 733 2283.
. Asun. P. 0440 483 591.
. asumista. Kuljetus sopimuksen mukaan. P. RTkoti (1h+k+sauna) 36 m², autokatospaikka. 040 748
to 9.10. 0400 365 572
käsineet Prismasta 7.-8.10.
Palautatko käsineet infoon. alv). Ikkunan pokia ja karmeja sekä pystymuuri purkutalosta tai koko
talo itse purkaen. Sähkömankeli.
Tarvasjoki. Poliisi Kertoo -8294-98-99-00. Uusia eristettyjä Luja valuharkkoja 300mm H. 0400
485 468/Kari.
. Sinä, joka löysit nahka- P
486 1696, 0400 531 810
www. 14
Auranmaan Viikkolehti
Tiistaina lokakuun 21. 044
530 8174
Pihatyöt
Part.Kamp. 02 767 1564
TIITARI Uusikartano 256 6208
Rakentaminen, remontointi
OripCon Oy, Oripää
P. 0400 525 671
Kylmäkonehuoltoa
KYLMÄK. 050 433 7128
Lasitusliikkeitä
RIIHIKOSKEN LASI JA PEILI
P. KAUKINEN
Rakennuslupapiirustukset
Riihikoski, p. 766 1187
Likakaivojen tyhjennykset,
vaihtolavat ym. SIEPPI Aura p. 044 484
8754 vak. T.Laikko
P. 4862 277
Kodinkonehuoltoa
PERHEJUHLAT, KOKOUKSET ym.
P. 040 8232 823
www.karriräikkä.fi
Kallio- ja maa-ainekset
Kalliomurskeet
TARVASJOEN KULJETUS OY
Markku 050 555 7108
MUSTAA MULTAA p. 040 772 9184
Katariina Aarnio
Juhlatilat-, majoitus-,
kokous- ja pitopalvelua
AUTO-PELTOLA OY Lieto as.
P. traktori- ja
kaivinkoneurakoinnit.
Pentti Räikkä 0400 123 258
Karri Räikkä 040 8232 823
Kaiverrukset ja
Lasermerkkaus
Kyrön Kulta-Kello p. Härkätien varrella Koski Tl pitopal050 592 4448
velu 040 1906564, 0400 686917
Koulutettu hieroja KATJA JUHLATILAT KYRÖSSÄ
VALTONEN Koski Tl p. ILKKA RANTALA Kyrö p. auto-laakso.fi
Autopeltikorjaamoja
Vakuutusyhtiöiden korjaukset,
myös vahinkotarkastukset.
AURANMAAN AUTO
puh. 0400 821 122
Huoltoautokalusteet
Kaivinkoneurakointia
Telakaivink., kauhan pyörittäjä,
hydr. www.
koskenhuolto.fi p.0400 783170
/M.Hakamäki
TARVAS RENGAS
Tarvasjoki p. 02 251 3031
PYHÄJÄRVISEUDUN PUTKITYÖ
OY Yläne, Kimmo Virtanen p. 0400 805 242 Yläne
Maalämpöä
Nereus Maalämpöpumput ja lattialämmitysjärjestelmät, 040
520 9692 www.turunlvitiimi.fi
Maatalouslomitusta
T:mi Antti Paltta 0407095707
anttipaltta@gmail.com
Mainonta ja
markkinointi
MAINOSTOIMISTO LEISKAAMO
050 4876439 www.leiskaamo.fi
Metalliromua
Auran Metalli ja Kuljetus Oy
Hakalant 90 b,Aura 0405232871
Metsäasiat
MATTI JOKINEN metsäpalvelut
p. 486 2812, Kyrö
ANU Liikekeskus Aura 4866210
SONJA 02-486 0799, Aura
VS OTERAKENTAJAT OY Uudisja korjausrakentaminen. rekisteristä poisto.
llmainen nouto Auranmaalla.
AUTO-LAAKSO Pöytyä
4861696 www.auto-laakso.fi
Automaalaamoja
AUTO-PELTOLA OY
Lieto as. KÄRHÄ Mellilä p. 486 0664. 4876 441 tai 0400 608 369
Sijaisautopalvelu, vakuutusyhtiöiden vahinkotarkastukset
PITOPALVELU MAILIS SIEPPI
Aura p.4860359, 0400526910
TTH-MAALAUS puh. 0500 720 058 Koski Tl
Ompelutyöt
OMPELUPALVELU TUIJA LUSTRE
yksityisille ja yrityksille
p.0400 761430
Painotyöt
Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet
LOIMIPAINO p. 0400 820861, 0400 820862
Rakennuslaitevuokraamoja
AURAN AUTO- JA KONEKORJAAMO p. 050 5610 125
PK-Putkistosaneeraus
045 8892406 Marttila
Talotekniikka M.Merisaari
P. 0400 818 638, 0400 741 599
Pihatyöt,puunkaadot,hoitoleikkaukset ym. 02 486 0686
Rakennussuunnittelua
Rak.suunnittelu H. Aaltonen
p. 040 703 7534
VVA-Service Oy p.040 584 7627
Kiinteistöpörssi Oy /
AURANMAAN AUTO Riihikoski
puh. 040 867 9281
MIREILLE Kyrö p. 0400 325 477
Rakennustyöt
SVR-TIIMI OY
rakennus- ja saneerauspalvelu
vtt:n sertifioitu vedeneristäjä
p. 0400
741356 Antti Sihvonen, Yläneentie
Kantojyrsintää
JAMA-POWER OY 040 526 4281
Keittiökalusteet
Puustellista markkinajohtajan
keittiökalusteet edullisesti
30 v. www.piha-aura.fi
P.050 527 7986
Puun kaadot
Ammattitaidolla 050 3602597
Puutavaran myynti
Sahayhtymä Velj. päivänä 2014
Palvelu
Ajoneuvohuoltoa
ja -kunnostusta
Koulutettu hieroja/kuntohoitaja
Mari Melamies,
Tarvasjoki 050 302 6625
SEO-HUOLTAMO TARVASJOKI
L. rakennustyöt.
www.kstrakennus.fi
p. 4862 277
OILI JALONEN OY
24 h päivystys 0440 122 121
JARMO KUUSISTO 24 h
puh. p. 050 3415288
M. 020 7353030 tai
www.loimaanlaakaritalo.fi
Lämmitysöljy
POLTTOÖLJYN myynti ja kuljetus
Kuljetus T&H Kuusela
P. 044 2849 088
Lakiasiat
Lakiasiaintoimisto Ismo
Salminen Oy Satakunnantie 11
Loimaa P. 484 6038 Elohiiri Riihikoski 0400 359164
Ark. 4876 441
Hinauspalvelua
AUTO-LAAKSO
lähin hinauspalvelu 24 h/vrk.
P. 040 748 4416
Rakennushuolto Piiru rakennusja remonttityöt 045-1364876
www.rakennushuoltopiiru.fi
JA-KOTIAPU Kiinteistöjen sisäja ulkoremontit, pihatyöt.
p. 0440 228919.
ELINA p. 040 820 4349
Auran Hiuspalvelu 045 2631000
Hiussalonki Piia, Riihikoski
p. JAANA MURTO
21370 Aura kk puh.(02)4869210
MERJA SAURA p. iskuvasara, kauhat ym.
Liikennetraktori maa- ym. 0400 824468 Ikkunalasit ja lasitustyöt sekä alan tarvikkeet.
Louhintaa
Poraus-, louhinta- ja räjäytystöitä.
Tmi T.Reunanen 040 592 1559
Keräily ja taide
Taide- ja kierrätyskauppa
Villa Voittola,Härkätie 1548
Marttila,p. 10.30-13.
Koulutettu hieroja ja PT, Kyrö
Jesse Frantti 0406644838
ATK, tietokone
BITTISEPPÄ ISMO LERTO
Sillankorvantie 16 A, Aura
palvelunumero 0500 785471
Auto- ja konekorjaamoja
AURAN AUTOPALVELU
- peltityöt, maalaukset
- asennukset, katsastukset
p. 4862277
Kosmetologeja
Susanna Santavuori Kyröntie 31
Kyrö, puh. 02-4861696, 0400531810 Osmo Huhtala 044 519 5508
TTH-MAALAUS puh. 0400 818 638, 0400 741 599
LVI-Asennus Toivonen OY p.
0400741046, 0500741046 Kyrö
Kiinteistöjen välitys
Fysikaalista Hoitoa
Vaihtolavakuljetukset, romunoudot, kappaletavarakulj. Saarinen puh. 050 5618187
JASMIN puh. 0456780926.
Kylätalkkareita
Kylätalkkari Janne Korkka
044 5590393 www.talkkarisi.fi
MARTTILAN KYLÄTALKKARI, Sami
Vainikainen p. 024860359, 0500526910
Kylmä-&kodinkonehuolto Panasonic ja Mitsubishi ilmal.pumput p. 767 3903, 0500 594468
TSR-TEKNIIKKA OY T. (02) 486 6633, Aura
SOFIELLA, Kyrö p. 0400 530 898
Kaivinkonetyöt, maansiirrot, täytemaa p.0500833679 RIIHIKOSKEN RAKENNUSPALVELU JL OY
Ikkunat ja ulko-ovet
RIIHIKOSKEN LASI JA PEILI
P. 6-18, La 8-18, Su 10-18
- lounasruokailu ark. 040 9362696.
Keskiviikkoisin nonstop.
Pesulapalvelut
Pesula,siivous,muutot yms.
Auranmaan Pesula, 040 5230 940
Kosken Rengashuolto Oy
Auton-,mp- ja mopon renkaat.
Vanteet ja mp-tarvikkeet. TARVASKULJETUS OY 050 555 7108
Kello- ja kultasepän
liikkeet
Kiinteistöjen arviointi
Betonilattioiden valuutyöt
RIIHIKOSKEN RAKENNUSPALVELU JL OY p. yhtiöiden/yksityisten PITORIIHI Riihikoski p.4861818
työt www.tth-maalaus.fi
0400526430. 050 0443282038 helahovi@gmail.com
www.helahovi.com
557 6421, myös kotikäynnit
Nostinkorjaamo Risto Mäkilä
P. 0500 833 679
Kuljetusliike
Tarvasjoella p. takuulla. 486 2873
ELINA p. 040 524 7336
KST-RAKENNUS OY katto/julkisivuremontit ym. 4868635, 0400 531 810
hakemisto
Jätehuoltoa
sAMMATTINAJËTEHUOLTOs
JÄTEHUOLTO MÄKIÖ OY
Oripää puh. (02) 486 6633, Aura
Face Nice Pihlajat. P. 040 502 3604
JT VÄISÄNEN vtt:n sertifioitu vedeneristäjä p. 4860249, 0400 527 825
AURAN AUTO- JA KONEKORJAAMO puh.02-4860686
- kaikki alan työt
- meiltä myös autorenkaat
MARTTILANAUTOHUOLTO.FI
huollot,korjaukset,vahaukset
&fixaukset,p.045-151 0600
Autokierrätystä
Valtuutettu vastaanottopiste,
virall. 0400 525 671
Hierontapalvelua
Kahvila-Ravintola Lallintupa/
Juhlat ammattitaidolla
4861 552, 050 5120 853
Koulutettu hieroja TUULA
HIRVENSALO Tarvasjoki (myös
Ravintola Kuokantalo Marttila
kotikäyntejä) 0400 864 414
Myös pitopalvelu 02 484 5220
HELPOTUSTA LIHASJÄNNITYKSIIN Koulutettu hieroja Petri JUHLATILA Peltopäärni-talo,
Setälä Naavatie 2, Riihikoski. 486 0250
Kyrön Kulta-Kello p. p. (02) 256 3203, Yläne
www.kuralankartanotila.fi
Vaihtolavakuljetukset, sorat ja
mullat Kuljetus T&H Kuusela
P. Soita
400 860828/ PUUSTELLI
Turku ja Raisio
KESTIHOVIN PITOPALVELU
kaikki samasta numerosta
050 3781030
SPR:n Auran osaston
kuntoutusasema
P. 0500 765848
Siivouspalvelua
Siivouspalvelut kotitalouksille ja
yrityksille. Tuulentie 3.
Henkilönostimien
tarkastukset ja korjaukset
Nostinkorjaamo Risto Mäkilä
P. 050 3026624
Jaanan PUTSPLANK yritykset
ja kotitaloudet 045 8483684
RIVAKKASIIVOUS, koti- ja
toimistosiivous 050 521 3769
Varaa paikkasi palveluhakemistosta!
Kuukauden alusta pääset mukaan,
ilmoitukset vähintään kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan.
sJULKAISTAANJOKATIISTAI
sHINTA E RIVI JULKAISUKERTA SIS ALV RIVI MERKKIÊ
sMAX RIVIÊ
/TAYHTEYTTÊ(ELI TAIHELI LAINE AVL FI
0ÊIVI TAIPAIVI VARJO AVL FI. 045 1387753
P-K Liisan Letti Tarvasjoki
p. Luotettava ja
ammattitaitoinen pitopalvelu.
Lämpötilasäädelty kulj.auto.
Betonityöt
Traktori- ja kaivinkoneurakointia, Karri Räikkä Oy
p. 040 593 0187
Rengasliikkeitä
CACATU?A Marttila
Mirka Laakso 046 899 0975
T:MI VALTA J-P
Kumit kaikkiin vehkeisiin.
Marttila p. kuljet.
Maanrak. 5 Tarvasjoki
040 734 4462 www.niceface.fi
Henna Karjalainen 0449876822
Myllypellontie 1 Marttila
T:mi RAULI JÄÄOJA
p. 040 532 7406
HUOLTOASEMA PAJULA &
SALMI p. (02)7631997
Parturi-kampaamoja
ANNA-MAIJA Marttila 024846741
HIUSSOPUKKA Aura p.4860416
Lvi-palvelua
LVI-ASENNUS KIMMO KESTI
Kyrö, p. 044 550 1067 / Järvelä
Jalkahoitoa
Hoitola Harakanvarvas, Aura
Paula Kares p 050 517 8797
KOTIKÄYNNIT Aura ja
Pöytyä p. 044
484 8754 www.tth-maalaus.fi
Maalaus/
tapetointipalvelu
NEMO Aura 040 775 8989
NONSTOP & Ajanvaraus
HoviSalonki BS-Geelikynnet
ja ripsien pidennykset.
Tarvasjoki P. HUOLTO V. 02-486 1419
Kallionporaukset ja räjäytykset.
P 0400 741 356.
AURANMAAN
VESI
JA
LÄMPÖ OY Riihikoski puh.
0400 824 802, 0400 324 625
Kopiopalvelua
MELLILÄN LOUNASPAIKKA JA
PITOPALVELU Sahant.5 p.02
7671524,lounas ma-pe 11-14,
ateriap.kotiin/töihin, juhlap.
myös valitsemassanne paikassa
Kuormanostureiden
tarkastukset ja korjaukset
Kyrön Kulta-Kello p. p. 045 130 6087
Kiinteistöpörssi Oy 0207459500
Kiinteistöpörssi Oy 0207459500
AURAN KODINPISTE p. Skaala ikkunat
ja ovet asennettuna.
Isännöintipalvelua
NORDICIUM OY Kyrö
P. Sini Salminen
p. 0400 824468. 0400 748 992.
www.oterakentajat.fi
Muuraus- ja rakennustyö Kuusisto p. 0400 797710
Lääkäripalvelut
LOIMAAN LÄÄKÄRITALO
ajanvar. Siren
ILMALÄMPÖPUMPUT asennus
/Tukesin hyv. 486 2726, Kyrö
Uudis- ja korjaustyöt,
Rakennus- ja puutyöt
Vanhanen p.0400 566 604
KRISSE puh
0400 775 477,
Pekka Koho P. 040 558 2118
. 044 291 0678
Sähköpalvelua
SÄHKÖ AURA OY Kuovinkj 15,
Aura Mikko Lehtimäki 050 5053
179, Ville Ojanen 0400 541449
Sähköurakointi T. 0500 729 262, Oripää
Riihikosken Sähkö Oy
Markku Koho P. KNUUTILA
Härkävuorentie 11, Kyrö,
myös henkilönostinvuokraus.
P. SALMENOJA
asennukset ja tarvikkeet
p. Kokouksia
Ilmanvaihdon puhdistus-,
säätö-, ja asennuspalvelut
www.ilmataito.fi 040-5040986
Soodapuhallus
AURANMAAN SOODAPUHALLUS sooda-, hiekka- ja lasikuulapuhallukset p. 0400 822 080
J. Palvelut
Kosken Tl Maaseutunaiset ry
SYYSKOKOUS
* ! +/$ *//2
2*2!/ , 1 %77. päivänä 2014
14
Sisäilmapalvelut
. Tiistaina
lokakuun 21