Mella Haavisto, Edith Hietikko, Meea Kivistö ja Siiri Markko lusikoivat eilen tyytyväisinä soppaansa pallokentän laidalla. 045-678 0926 Meiltä myös osamaksulla! info@tjj-tekniikka.com www.tjj-tekniikka.com KYLMIIN OLOSUHTEISIIN ! TJJ tekniikka PALKITTU TOSHIBA ILMA-VESI ”ILVES” JÄRJESTELMIEN JÄLLEENMYYJÄNÄ SUOMESSA 2013 JA NYT MYÖS 2014 ! Ilma-vesilämpöpumppu. Auranmaan alueella se näkyi Tarvasjoella, koska Liedon kiinteistönhuolto ja koulujen ruokahuolto olivat lakon piirissä. P. Tarvasjoen VPK:n naisten ja yrittäjä Leo Saarisen yhteistyöllä tapahtunut paluu 1960-luvun kouluruokaan johtui JHL:n poliittisesta lakosta. n Lounas hietikolla. • Joustava järjestelmä, jonka voi kytkeä nykyisen rinnalle ja laajentaa myöhemmin. 02 588 8961 sari.kaukoranta@avl.fi Anna-Mari Koskimies p. 92 vsk irtonro. MADE IN JAPAN •Tehokkaastilämpöenergiaapienellävirrankulutuksella. VPK-nuoret vauhdissa Tarvasjoen vapaapalokuntanuoria haastettiin viime viikonloppuna 24h-toimintaleirillä oikein kunnolla. päivänä 2018 www.avl.fi 8 4 Myllykylän pellolta nousi puhdasta jurttia Pitkästä kasvukaudesta hyötyvä sokerijuurikas näyttää tuottaneen vähintään tavanomaisen sadon ainakin Oripään Myllykylässä, jossa juurikasta nostettiin viime viikolla Mika Huhtalan mailla. •ValmistettuJapanissa:korkealaatuisetkomponentit jamateriaalitvaikuttavatkokonaissäästöihinja virrankulutukseen. • Valmistettu Japanissa; korkealaatuiset komponentit ja materiaalit vaikuttavat kokonaissäästöihin ja virrankulutukseen. 1 99 kg 85 kpl ATriA pizzat 200 g (4,25 kg) korpelAn lihapyörykät 350 g (7,69/kg) 2 69 pkT VAlio Oivariini 400 g (6,48 kg) 2 59 rs Klementiini espanja 1 49 rs Tumma rypäle 500 g (2,98 kg) espanja myllyn pArAs Raketti spagetti 350 g (1,14 kg) yksittäin 0,59 ps (1,69 kg) 2 00 5 ps 5 Ps ATriA Nauta-possu jauheliha 700 g (5,70kg) 3 99 rs Ilma-vesilämpöpumppu. Ota yhteyttä:. Tarvasjoen koululaiset söivät eilen ja syövät tänään keittoruokaa. pyhäinpäiväksi Koski Tl puh. Ajanvaraus, myös viikonloppuisin 0400 780 097 Vastaanotto maanantaisin Aurassa, Meijerikuja 1, Auran Fysioterapian tiloissa. •Joustavajärjestelmä,jonkavoikytkeänykyisen rinnallejalaajentaamyöhemmin. AURANMAAN TALOUSALUEEN PAIKALLISLEHTI AURANMAAN TALOUSALUEEN PAIKALLISLEHTI V I I K K O L E H T I NRO 83. Nostokelit olivat mitä mainioimmat. • MYÖS ILMALÄMPÖPUMPUT! asennettuna 150,-/kk UUDET MALLIT SAAPUN EET! KE–LA TUORETTA POSSUA SUORAAN VALLAN MAUKAS OY:N TILATEURASTAMOLTA VEHMAALTA! My ym älä mm e avo inn a ma -pe 9-1 8, la 9-1 3 TAR JOA MM E TI–L A 23.– 27.1 0. • Tehokkaasti lämpöenergiaa pienellä virrankulutuksella. JORMA KAARTO Leevi Anttio, 10, piteli raskasta levitintä ja koitti Timo Rantasen avustamana saada apukuskin puoleista ovea auki. Sammutustehtävien lisäksi oli joku raukka eksynyt yöllä maastoon, toinen uhri jäänyt autoon puristuksiin ja kolmas oli elvytyksen tarpeessa. • Paras järjestelmä, jossa lämmitysvettä ei viedä ulos. •Useitaerivaraajavaihtoehtoja. 16 Kaikki hyvä on lähellä. •Helppokäyttöisinilma-vesilämpöpumppujärjestelmä. Testatusti* energiatehokas ilmavesilämpöpumppu kotitalouksien tilan ja veden lämmitykseen. • Helppokäyttöisin ilma-vesilämpöpumppujärjestelmä. • Useita eri varaajavaihtoehtoja. erä! 6 95 e /kg 5 95 e /kg jättilenkki porsaan talouskyljys tarjoukset myös netissä: auranpalvituote.fi/ajankohtaista 2 95 e /kpl maalaismaksamakkara (n. 5 Tyydyttävää ja välttävää säätä Kouluarvosanoja mukaillen päivälämpötilat ovat nyt tyydyttäviä ja välillä jopa välttäviä. •Parasjärjestelmä,jossalämmitysvettäeiviedäulos. Nostettava ala oli kaikkiaan 21 hehtaaria. Ilmoitusmateriaalit viimeistään ke 24.10. Kylmiin olosuhteisiin. KYLMIIN OLOSUHTEISIIN ! Taatusti* energiatehokas ilmavesilämpöpumppu kotitalouksien tilan ja veden lämmitykseen. TUOMAS HONKASALO LAAJAJAKELU PE 26.10. 2,10 € Tiistaina lokakuun 23. Lue lisää: www.toshibasuomi.fi Maahantuoja: Oy Combi Cool Ab, Ruosilantie 14 E, 00390 Helsinki TESTIMENESTYJÄ * TM Rakennusmaailma 2/2015 MADE IN JAPAN Jälleenmyyjä: Sepäntie 8 TARVASJOKI. Loppuviikoksi lupaillaan jälleen yöpakkasia. munkki Koski Tl • 484 1750 8-20 • 8-18 • 10-15 RiiHiTORi Riihikoski • 486 8505 9-21 • 9-18 • 12-16 pOsTi TAATELi Tarvasjoki • 484 7060 8-21 • 8-18 • 12-18 POSTI Tarjoukset voimassa ti 23.10.– ke 24.10. Sari Kaukoranta p. Nuorten piti siis rientää apuun lavastetuissa tilanteissa. 02 588 8962 anna-mari.koskimies@avl.fi Lehti jaetaan Auranmaan kotitalouksiin sekä osaan Liedon kotitalouksia. (02) 4860 418 Huuskantie 7 Aura ÄLÄ KÄRSI KIVUISTA! Sosiaalija terveysministeriön rekisteröimä, KOULUTETTU OSTEOPAATTI PASI VIRTANEN * Kiropraktiset hoidot * Tehokasta hoitoa * Tekninen hieronta Perusteellinen hoito ja tutkimus selkä-, niskaja nivelkipuihin, päänsärkyyn, käsien puutumiseen ym . 400 g/pötkö, 7,37 €/kg) P. 02-484 1077 Tervetuloa! palvelemme pyhäinpäivänä la 3.11. klo 10-14 su suljettu Runsaasti hautalyhtyjä, laadukkaat hautakynttilät ja muut hautakoristeet PÄIVI PERKIÖ Mika Huhtala kippasi juurikaskuormia aumaan pellonpientareelle
Opettajien lisäksi oli päivän aikana nuoria opastamassa taiteilijat Aila Rantanen ja Martti Vainio. Televisiosta voi valita, seuraako erätarinoita, kuparipannun matkaa huutokaupan kautta uuteen kotiin vai sinkkumaajussin tarinaa emännän saavaksi isännäksi. Totuus on joskus tylsä ja monitahoinen. Viisauden päämäärä on rauha. Pöytyällä vajaakäytössä olevia tai tyhjiä tiloja on kunnan talouden kannalta rasittavan paljon, Tarvasjoen taajaman valtareitin varreltakin niitä löytyy kolme. Kimmo hävisi loppuottelussa Nokian Jani Jutilalle, joka oli viime vuonna SM-kisojen kolmonen. He opastivat nuoria lähinnä saven käsittelyssä. MEDIAKIN hyödyntää tarinankerronnan renessanssia. n Jos vain jätetään ensi kevään eduskuntavaalit pitämättä, tuskin sitä edes kovin moni huomaa, koska muita vaaleja on tulossa ruuhkaksi asti: maakuntavaalit, ammattiliittojen vaalit, eurovaalit, euroviisut, Putous, TTK ja niin edelleen, ehdottelee Jukka Ukkola Suomen Kuvalehden pakinassaan. Jos nyt myynnissä oleville kiinteistöille ei löydy kohtuullisessa ajassa uutta omistajaa, tarvitaan ainakin uusia ideoita tilojen käytölle. Se ei ole joko tai, mustaa tai valkoista, vaan harmaan eri sävyjä. 2 n NIMIPÄIVÄT n AFORISMI n LAINA PÄÄKIRJOITUS 23.10.2018 n ELOSSI n 30 VUOTTA SITTEN n TOIMITUKSEN TAKAOVELTA Tyhjät tilat käyttöön Elävää taajamaa on vaikea markkinoida muuttajille tai pitäjään halutuille yrityksille, jos iso osa keskustan kiinteistöistä on joko puoliksi tai kokonaan tyhjillään. com Niin kiehtovia kuin tarinat ovatkin, aina todellisuutta ei voi pakottaa tarinaan. Työnhakusivuston ohjeiden mukaan oma osaaminen kannattaisi tarinallistaa kuin viini: tehdä siitä kiinnostava ja haluttava tuote. Tarvitaan ainakin uusia ideoita tilojen käytölle. Pertti Raunioinen. Romaanit, elokuvat ja näytelmät ovat sitä varten, että niillä voi sammuttaa sepitteellistä tarinannälkää. Vantaasta olivat mukana myös 10-vuotiaitten 40-kiloisissa Raimo Niitynpää ja 45-kiloisissa Toni Lehtonen. Tarinaan kiinni päästäkseen ei tarvitse välttämättä lukea koko artikkelia. Pohdittavaa riittää Pöytyällä ja Liedossakin. Siihen ei välttämättä kuulu sankareita ja konnia, yllättäviä juonenkäänteitä tai edes onnellista loppua. Aura pyrkii saamaan tyhjillään olevalle entiselle Valintatalolle vuokralaisen, mutta jos sitä ei löydy, tilaan järjestetään kunnan omaa toimintaa. n Päätoimittaja Asko Virtanen, (02) 588 8970, asko.virtanen@avl.fi Tänään Tiistaina: Severi Keskiviikkona: Rasmus, Asmo, YK:n päivä Torstaina: Sointu Perjantaina: Nina, Amanda, Ninni Omatunto on oikeuden alku. Sopii pohtia esimerkiksi sitä, voisiko jotkut kiinteistöistä muuntaa isoiksi perheasunnoiksi. Jokaisella uskottavalla firmalla pitää olla tarina, ja ajan hermolla olevin opettaja on se, joka vääntää kapinat ja kahakat kertomuksen muotoon. Oikeus on viisauden alku. Auran Vantaan Kimmo Rantanen on tullut toiseksi Raisiossa järjestetyssä kansallisessa painiturnauksessa. Aurassa kunnan omistamia tyhjiä kiinteistöjä on vain yksi, mutta se sijaitsee turhan näkyvällä paikalla. Uudet palvelut eivät ole ilmaisia, mutta pitkän päälle kunnalle voi tulla vielä kalliimmaksi, jos keskusta tuo mieleen lähinnä haihtuneiden toiveiden hautausmaan. Niin toimittajien kuin lukijoidenkin on hyvä muistaa todellisuuden tämä puoli, kun tarinanhimo iskee ja vauhtisokeus meinaa ottaa vallan. Talolan koululla riittikin vipinää sillä omien oppilaiden lisäksi myös sivukylien koulujen oppilaat saapuivat keskustaan harjoittelemaan käden taitoja. Varsinkin verkossa otsikot ovat pidentyneet niin, että ne ovat jo itsessään kuin minimittaisia tarinoita. Aurassa aikaisemmin toimineella avoimella päiväkodilla oli runsaasti käyttäjiä eikä palvelun tarve ole mihinkään hävinnyt, vaikka päivähoidosta onkin tullut varhaiskasvatusta. Myös ikäihmisten päivätoiminnalle lienee tarvetta. Päivän aikana syntyikin erilaisia savieläimiä ja muita esineitä runsaasti. Tarinoiden keskellä Mainoksessa kuvaillaan, kuinka viini on valmistettu rypäleistä, jotka ovat kypsyneet erityisessä paikassa neljän kilometrin päässä Tyynestä valtamerestä. Lisäksi osa keskustan liiketiloista on vajaakäytössä. KUNNALLINEN VIIKKOLEHTI 21.10.1988 KOSKEN KOULULAISET PUUHASIVAT KÄSILLÄÄN. Tarinat vyöryvät päälle joka suunnasta. Vaikka tarina olisi kuinka tunteisiin vetoava, siitä ei saisi tulla tarkastettuja faktoja tärkeämpi. Pääministerin lento hallituksen erokirjeen kanssa on esimerkki täydellisestä tapauksesta tarinallisen journalismin avulla kerrottavaksi. Tarinankerrontaperinteen kannalta on sääli, että tietyt tahot koettavat käyttää surutta hyväksi ihmisten ikiaikaista kaipuuta tarinoiden kuulemiseen. kiti@ gmail. Koulun pihalla syntyi myös upea toteemipuisto, jokainen oma yksilönsä. Kunnanvirastoksi rakennus ei sovi, mutta sen sijaan sille on helppo löytää muuta käyttöä. Kirjoittajalla on vastuu pysyä totuudessa, ja lukijan tehtävä on punnita, mihin uskoo, sillä maailmasta löytyy kyllä tarinoita jos jonkinlaisia. Niin kiehtovia kuin tarinat ovatkin, aina todellisuutta ei voi pakottaa tarinaan. Kosken ala-asteilla opiskelevilla nuorilla oli keskiviikkona oma puuhapäivä. Niinpä opittiin piirtämään, tekemään painotöitä ja käyttämään erilaisia materiaaleja hyväksi. Kaikkiaan tapahtumaan liittyi kymmenen erilaista toimintapistettä, joissa kukin ryhmä vieraili noin puolen tunnin ajan. Molemmat olivat sarjoissaan kolmantena. toimituksen avustaja Kiti Salonen salonen. KIMMO PAINI KAKKOSEKSI. n Auranmaan Viikkolehti Perustettu vuonna 1926. Tällä hetkellä yleinen tarina tuntuu olevan henkilöjuttu burnoutin partaalla olleesta uraorientoituneesta, joka viime hetkillä koki valaistuksen: tyhjensi kalenterin ja ymmärsi höllentää. TARINOITA kerrotaan ja halutaan kuulla, koska ne tempaavat mukaansa, koskettavat ja jäävät mieleen. Kimmo painii 14-vuotiaitten 40-kiloisissa. Sellaisiahan kunnista puuttuu, vaikka niille olisi tarvetta
Vuonna 2004 perustettu Auran Vaihtokaluste ehti toimia lähes viisitoista vuotta. Sen työn yhteydessä selviää, halutaanko tontti säilyttää palvelujen ja kaupan alueena vai halutaanko paikalle asumista. Jos kiinteistöön ei löydy vuokralaista, siihen tullaan sijoittamaan kunnan omia toimintoja, kunnanjohtaja Mika Joki kertoo. Ei sovi kunnantaloksi Kokonaisuuteen kuuluu entisen Valintatalon tilan lisäksi pihalla sijaitseva kylmä lato, joka soveltuu lähinnä säilytystilaksi sekä purkukuntoinen huoltamorakennus. Urpontieltä liittymä Myös entinen Salen liiketila on Aurassa tyhjillään. Vuonna 2013 myymälä oli kymmenen kuukauden ajan suljettu, ennen kuin yritykselle löytyi nykyinen toimitila. –Keväällä kiinteistö ei ole enää tyhjillään, Joki sanoo. Käynti entisen Salen kiinteistöön helpottuu, kun parkkipaikalle saadaan uusi liittymä.. Tekninen lautakunta hyväksyi suunnitelman jo kesäkuun kokouksessaan eikä Ely-keskuksellakaan ollut huomautettavaa asiasta. –Ensisijainen tavoite on, että kiinteistöön saataisiin yritystoimintaa. Nyt on hyvä aika lopettaa ja ennakoida tulevaa. –Sen jälkeen käynnistetään keskustan kaavoitus ja maankäytön suunnittelu. Riihikoski Kyrö Oripää Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Aura Vanhalle Valintatalolle käyttöä viimeistään keväällä AURA Asko Virtanen Auran keskustassa sijaitsevaan entiseen Valintatalon kiinteistöön on luvassa eloa viimeistään keväällä, ehkä jo alkuvuonna. Kaikki myydään nyt pois, kertoo yrittäjä Veli-Matti Arvola. Tiistaina lokakuun 23. Vaikka myymälä sulkee ovensa, yrittämistä Arvola ei aio lopettaa. –Uskoisin, että tämän vuoden puolella asiat ratkeavat, Mattila sanoo. Vanhaan Valintatalon kiinteistöön on luvassa toimintaa viimeistään keväällä. –Kaikenlaisia uusiakin suunnitelmia on, uusi myymäläkin saattaa olla mahdollinen, mutta jos sellaisen avaamme, se avataan jollekin suurelle paikkakunnalle. –Taloudessa menee nyt hyvin, mutta kauppa ei silti ole riittävällä tasolla. Arvolan mukaan syy lopettamiseen löytyy kaupan alan murroksesta. päivänä 2018 3 n Kommentoi, anna palautetta toimitus@avl.fi, www.avl.fi/palaute Uutiset n Uutisvihjeet ja juttuvinkit n Soita tuottajalle (02) 588 8971 n Laita postia: toimitus@avl.fi n Lähetä uutiskuva: toimitus@avl.fi Yläne kk Mellilä as. Tila on kooltaan 530 neliötä ja se kattaa rakennuksen alakerrasta noin puolet. Töitä on paljon ja se on sitovaa. Se, mitä alueelle halutaan pitkällä aikavälillä, alkaa hahmottua vuodenvaihteen jälkeen, kun uusi aluearkkitehti aloittaa toimintansa. Kauko Mattila kertoo arvelevansa, että liittymää päästään rakentamaan jo syksyn aikana. Vanhan Valintatalon rakennus on tyhjillään lukuun ottamatta rakennuksen toisessa päässä sijaitsevaa ravintolaa eli siitä osasta kunnalla on jo vuokratuloja. n Auran keskustan suunnittelu käynnistyy alkuvuonna Auran Vaihtokaluste sulkee myymälänsä n Ovet kiinni viimeistään tammikuussa Myymälän pitäminen on vähän niin kuin navetanpito. Joen mukaan 600 neliön kokoiseen kiinteistöön voisi sopia esimerkiksi työpajatoiminta, varhaiskasvatuksen avomallin tila tai vaikkapa kuntalaisten kohtaamispaikka. Kiinteistölle on myös suunnitteilla suora yhteys Urpontieltä suoraan pihaan, minkä jälkeen rakennuksen saavutettavuus paranee selvästi. Yrityksen liikevaihdosta tulee jo nyt valtaosa muualta kuin myymälästä. AURA Asko Virtanen Auran Vaihtokaluste lopettaa myymälänsä. Nykyisinkin liikevaihdosta valtaosa tulee muualta kuin myymälästä, muun muassa sisustusremonteista ja asennuksista. –Myymälä suljetaan heti kun tavarat saadaan myytyä, todennäköisesti joulun aikoihin tai viimeistään tammikuussa. Se, mitä kiinteistöön tulee, ratkeaa lähikuukausina. Myymälän pitäminen on vähän niin kuin navetanpito. Rakennuksen omistavan Paraisten Reimari Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kauko Mattila kertoo, että tila on herättänyt kiinnostusta ja keskusteluja sen tulevasta käytöstä on käyty. Auran kunnantalo on sekin kärsinyt sisäilmaongelmista, mutta kunnanviraston sijoittaminen kiinteistöön ei Joen mukaan ole mietinnässä. –Kaupan tilan muuttaminen toimistotilaksi vaatisi suuren remontin eikä kiinteistö ole koko kunnantalolle edes tarpeeksi suuri, Joki sanoo. Kivijalkaliikkeet ovat vaikeuksissa netin ja suurten liikkeiden puristuksessa. Auraan emme uutta myymälää tule avaamaan, se on ihan varma, Arvola painottaa. Siitä on käyty jo neuvotteluja. –Maaseudun palvelevat vähenevät, se on valitettava tosiasia, Arvola huokaa. Vaikka tuottoa pikkaisen tuleekin, työmäärään nähden tuotto ei ole järkevällä tasolla, Arvola vertaa. Veli-Matti Arvola Auran Vaihtokaluste sulkee ovensa viimeistään tammikuussa, mutta yrittäjä Veli-Matti Arvola ei aio jäädä kiikkustuoliin keinumaan. Loppuunmyynti on menossa
kello 0.00 alkaviin vuorolistan mukaisiin työvuoroihin asti. Auranmaan Viikkolehti 4 Tiistaina lokakuun 23. Koski Tl Kaikille avoimet Tervetuloa! SADONKORJUUN KIITOSJUHLA Marttilassa su 28.10.2018 klo 10.00 Pyhän Martin kirkossa. Taustalla Niilo Hallberg. Lauantaina hän haki Turun tukuista jauhelihaa, maitoa, keittokippoja ja muita tarvikkeita ja maanantaiaamuna puoli seitsemältä VPK:n naiset aloittivat sopankeiton yhdessä soppatykin lämmityksestä huolehtineen Jari Puukan kanssa. Pojat eivät vilusta välittäneet, vaan väittivät, että ulkoruokinta hakkaa ruokasalin, vaikka vähän sataisikin. Edith Hietikko Teräspaaluttajat osti hallitontin Tiipilästä MARTTILA Marttilan kunta myy Tiipilän teollisuusalueelta 14 500 neliön suuruisen tontin Auranmaan Teräspaaluttajat Oy:lle. Teollisuusliiton mukaan poliittinen mielenilmaus alkaa torstaina 25.10. Vielä aamulla niin keittäjät kuin Saarinenkin joutuivat jännittämään sitä, lusikoidaanko soppa sateessa, mutta sää kääntyi jo ennen ensimmäisten ruokailijoiden saapumista ihanteelliseksi piknik-keliksi. talousarviovalmistelu ja kunnan vuoden 2019 investoinnit sekä Kosken Tl kunnan 150-vuotisjuhlavuoden kampanjan edut yrittäjille. –Kun kuulin, että koulussa ei ole ruokailua maanantaina ja tiistaina, ajattelin ensin hakea tyttäreni luokan meille huoltamon kahvioon syömään, mutta sitten muistin, että VPK muonitti aikanaan onnistuneesti palokuntaleiriläisiä. Lisäksi rakennukseen tulee paja huoltoja metallitöitä varten sekä tarvittavat sosiaalitilat. Lämpimästi tervetuloa! Maataloustuottajain Marttilan yhdistys Marttilan seurakunta Marttilan Maamiesseura Marttilan Maatalousnaiset Tykkää meistä Facebookissa APUN BINGO Jahti 1250:/54 palloa tai alle Pelikirjat 7/6/3:, irtoliuskat 3: Kahvio avoinna bingon ajan. Juhlapuhujana kansanedustaja Olavi-Ala-Nissilä. kunnanjohtaja, yritysneuvoja sekä yrittäjien pj. klo 18.30 5-bingo 1100e KIRJAN HINTA 7/6/3/3 e Jahtiliuska 3 e JAHTI 2500 e Työryhmät: Miehet: Jääkiekko -07 Naiset: Ryhmä 6 YRITTÄJÄKAHVIT TO 25.10.2018 klo 8:00 Kunnantalolla Härkätie 5, 31500 Koski Tl. n Tarvasjoen uimahalli toimii lakkopäivinäkin normaalisti JHL:ään kuulumattomien työntekijöiden voimin. Metsä Fibre Oy:n Kyrön saha ja Westas Raunio Oy:n Kosken saha ovat lakon piirissä. n Ainekset paikalliselta huoltamoyrittäjältä ja maanviljelijältä, soppatykki ja keittotaito VPK:lta Ulkona syöminen on hauskaa. Ruokatarvikkeet saatiin koko idean isältä, huoltamoyrittäjä Leo Saariselta sekä valtaosan herneistä lahjoittaneelta maanviljelijä Esa Heinoselta. –Ulkona syöminen on hauskaa, kehui Mella Haavisto. Yritys aikoo rakentaa tontille noin 1 100 neliön suuruisen hallin kuorma-autoille. VPK tarjosi soppatykin ja työvoiman. n Maanantaina ja tiistaina toteutuva JHL:n poliittinen lakko vaikuttaa Auranmaalla vain Tarvasjoella. Auranmaan Teräspaaluttajat Oy on teräspaaluttamiseen ja perustusten tuentaan erikoistunut marttilalainen yritys, jonka päätoimialuetta on Varsinais-Suomi. Paikalla mm. Tavanomaisesta poikkeava ruokailuympäristö tuntui sopivan kaikille. Jumalanpalveluksen jälkeen juhla seurakuntatalolla. klo 18.30 Bingossa REIPAS TONTTU jaossa ja se voi olla just sun! Tule ajoissa paikalle niin opastamme sinut Bingouran alkuun! Koululaiset siirtyivät lakkopäiviksi ulkoruokintaan LIETO/Tarvasjoki Päivi Perkiö Noin 300 Tarvasjoen koulun ja esikoulun oppilasta sekä heidän opettajaansa nauttivat maanantaina retkilounasta urheilukentän kulmalla JHL:n poliittisen lakon vuoksi. Westaksen Kosken sahan henkilöstövahvuus on yli 50. Puuroja kahvitarjoilu. Maanantaina tarjolla oli VPK:n naisosaston keittämää hernekeittoa maidon ja näkkileivän kera ja tiistaiksi on luvassa jauhelihasoppaa. Tervetuloa Osallistumalla tuet APU:n toimintaa 5-bingossa rahapalkinto 140 € ! Auran Nuortentalolla keskiviikkona 24.10. Metsä Fibren Kyrön sahan henkilöstömäärä on noin 70. päivänä 2018 Ajankohtaiset BINGO TARVASHOVISSA To 25.10. Soppa maistui myös tytöille, joskin heistä osa heistä kertoi pitävänsä enemmän jauhelihakeitosta. –Joo, mutta vähän on kylmää, lisäsi Edith Hietikko. Auranmaan sahoilla lakkoillaan loppuviikosta KOSKI, PÖYTYÄ/Kyrö Teollisuusliiton julistama poliittinen lakko yltää torstaista alkaen Kosken ja Kyrön sahoille. Alaluokkien oppilaat lusikoivat soppaa ja hyvällä ruokahalulla. n Perjantaisin: Viikon kuvat. Mella Haavisto Joo, mutta vähän on kylmää. n Maanantaisin: Viikon henkilö -palsta. Rakentaminen pitää aloittaa vuoden kuluttua kauppakirjan allekirjoituksesta. –5 120 000 peukkua, Roope Uusitupa kehui syömäänsä hernekeittoa ja muut hänen vieressään hietikolla istuneet pojat olivat samaa mieltä. Soitin Tenhusen Pertille ja kysyin, onko heillä vielä soppatykkiä ja kun se oli käytettävissä, soitin VPK:n naisosastoon kuuluvalle Anneli Puukalle ja koulun rehtorille ja kaikki pitivät ajatuksesta, Saarinen kertoo. kello 0.00 ja kestää sunnuntaihin 28.10. n Ja napakoita uutisia niiden välissä.. . Kauppahinnaksi on sovittu 14 000 euroa. n Keskiviikkoisin: Ennen muinoin -palsta. Valmista pitää olla kahden vuoden kuluttua. Fransi Anttila ja Justus Muurinen saivat soppakipponsa VPK:n muonitusvastaava Karoliina Koivistolta. Kunnan ja yrittäjien ajankohtaiset asiat, mm. Lakon piirissä ovat Liedon koulut sekä kunnan kiinteistönhuolto
Ensimmäiseksi hirvi osui Turun suunnasta tulleen henkilöauton keulaan. Sokerijuurikkaan keskisato on tavallisesti 40 tonnin paikkeilla. –Toki viljan tuottajahinta on sittemmin noussut, muttei nousu satomenetyksiä kata, miehet puntaroivat. Heikkoja satovuosia ei ole kohdalle vielä osunut, vaikka vuodet ovat olleet kovin erilaisia. Mika Nieminen Urakoitsija Mika Nieminen luonnehti keskiviikkoista nostokeliä Myllykylässä loistavaksi. Pitkää kasvukautta hyödyntävän kasvin satotaso on viljaan verrattuna hyvä. Oripäässä sokerijuurikkaan viljelijöitä on puolisen tusinaa. Poutainen syyssää on suosinut nostotöitä Satoa voi kuvailla ihan hyväksi. Molemmat autot suistuivat ojaan. Siinä mielessä tämä on helppoa viljelyä, Nieminen sanoo. Kissa yritettiin saada puusta alas nostolava-autonkin avulla, mutta eläin pakeni pelastajaansa niin korkealle puuhun, ettei sitä saatu sieltä pois. –Nostettavaa on vielä viitisen hehtaaria. Sokerijuurikkaan viljelyala on nykyään noin 12 000 hehtaaria. Tavoitteena on sadan miljoonan sokerikilon tuotanto. Retket ulottuvat syksyn ja ensi kevään mittaan lähes koko vesistöalueelle. Hirvikolari vaati ihmishengen Koskella KOSKI Yksi ihminen kuoli Koskella valtatie kymmenellä sunnuntai-iltana kello 19 jälkeen sattuneessa hirvikolarissa, jossa sama hirvi osui kahteen henkilöautoon. Hän arvioi hehtaarisadon asettuvani 40–50 tonnin välimaastoon. –Satoa voi kuvailla ihan hyväksi. Autossa olleet matkustajat kuljetettiin sairaalaan tutkimuksiin. Valmista pitäisi tulla tänään. Tehtaalle toimitetut juurikaskuormat ovat tähän asti olleet varsin puhtaita. –Tehdas toimittaa siemenet ja torjunta-aineet. Niemisellä oli itsellä kasvamassa 20 hehtaarin juurikasala. Kelpo nostokeliä Maatalouskoneurakointia tekevä viljelijä Mika Nieminen kuvailee maatalouden urakointikautta kaikkiaan kiireiseksi, sillä rehukausi venyi pitkäksi. Yksipuolinen viljely ei ole maan rakenteelle eduksi. Käytännössä Paimionjokiyhdistys järjestää yhteistyössä Valonian kanssa sekä pienvesistöjen kunnostustoimia että asiantuntijavetoisia vesistöretkiä, joiden motiivina on tarjota ihmisille ajantasaista asiantuntijatietoa vesistökohteiden merkityksestä, innostaa ihmisiä paikallistalkoisiin ja luoda kontakteja paikallisiin yhteisöihin ja ihmisiin. päivänä 2018 5 ORIPÄÄ/Myllykylä Jorma Kaarto Varsinais-Suomen viljavainioilta korjattiin syksyllä heikko sato, mutta sokerijuurikas selätti kasvukauden haasteet selvästi paremmin. –Juurikkaan nosto-olosuhteet ovat helpot, jopa loistavat, kun viime syksyyn vertaa. Sokerijuurikas selätti kasvukauden haasteet . Sitten se osui Hämeenlinnan suunnasta tulleeseen henkilöautoon. – Alku näytti aika hurjalta, koska oli niin kuumaa ja kuivaa. Lisäksi hän tekee urakointia noin sadan hehtaarin alalla. Työt aloitettiin pari päivää sitten, Huhtala sanoi keskiviikkona, jolloin olosuhteet olivat mitä mainioimmat. Hämeenlinnan suunnasta tullut henkilöauto romuttui onnettomuudessa täysin. Tänä vuonna juurikkaalla oli 21 hehtaaria pääosin hietasavipelloilla. Sucros on pyrkinyt hankkimaan lisää viljelijöitä. Huhtala huomauttaa sokerijuurikkaan olevan hyvä kasvi myös viljelykierron kannalta. Autoa kuljettanut, vuonna 1951 syntynyt mies menehtyi tapahtumapaikalle. Viljasato jäi Huhtalan mukaan Myllykylän tienoilla varsin vaatimattomaksi. Sokeritehtaan mukaan juurikkaan puhtaus on ollut tehtaan alkukäynnin aikana todella korkea, 92 prosenttia. Juurikas on siihen nähden pärjännyt oikein hyvin. Sokerijuurikkaan viljely on useamman vuoden sopimukseen perustuvaa viljelyä, jolloin tuotteesta saatava hinta on tiedossa jo talvella. Kolari sattui jonkin matkan päässä Koskentien risteyksestä Hämeenlinnaan päin olevalla tieosuudella. Varsinais-Suomen ELYkeskus myönsi yhdistykselle avustusta kalataloudelliseen toimintaan kalatalouden edistämiseen tarkoitetuista varoista ja Rapala Rahasto myönsi avustusta käytännön toimenpiteisiin. Viidettä vuotta juurikasta viljelevä Huhtala on kasvattanut viljelyalaa vuosittain jonkin verran. Auranmaan Viikkolehti Tiistaina lokakuun 23. Säkylän sokeritehtaan käyntikausi alkoi parisen viikkoa sitten eli hieman myöhemmin kuin tavallisesti. Uutiset Paimionjoen kalataloutta edistetään PAIMIONJOKI Paimionjoki-yhdistykselle on myönnetty kahdesta eri lähteestä avustusta kalataloudellisiin kehittämisja kunnostustoimiin. Kissa karttoi pelastajia Karinaisissa PÖYTYÄ/Karinainen Pelastuslaitos sai sunnuntai-illalla tehtäväkseen pelastaa puussa kolme vuorokautta olleen kissan Karinaisten Peltalahdentien varrelta. . Vettä on näillä paikkeilla kuitenkin ajoittain satanut sen verran, että normaali sato näyttäisi olevan tulossa, arvioi Mika Huhtala, joka viljelee sokerijuurikasta Oripään Myllykylässä. Sokerijuurikkaat siirtyivät Mika Niemisen nostokoneen säiliöstä Mika Huhtalan traktorin perävaunuun.
Marraskuun alusta lähtien Sanna Vesa toimii Paimionjoki-yhdistyksen toiminnanjohtajan, taloudenhoitajan ja sihteerin tehtävissä osaaikaisella työsopimuksella. Henna Takatalo Varsinais-Suomen Keskustanuorten puheenjohtaja, Lieto n Syntyneitä -ilmoituspalstalla julkaistaan tietoja uusista auranmaalaisista. marraskuuta kokoontuva keskustan piirihallitus. Rahat saatte sen pitämiseen vaikka koiraja kissaverolla. Pellon laidassa ylpeä peuraemo jo itsenäisen vasansa kanssa. Sitä olisi syytä miettiä vakavasti. Anna meille oikeaa mieltä ja uusi suunta, jota kohti kuljemme. Katson puitua viljapeltoa, maanviljelijän viimeisiä hiljaisia toimia pellolla. Aamen. Sanna Vesa on työskennellyt aikaisemmin Aurajokisäätiön ja Paimionjoki-yhdistyksen yhteishankkeissa ja vesienhoidon teemat ovat Vesalle entuudestaan tuttuja. Raamatussa sanotaan: ”Meillä on vain yksi Jumala, Isä. Yhdessä pohdiskellen Annika Kivilahti diakoniaopiskelija Kaarina Saarenpää diakoni, Marttilan seurakunta Islannissa astui vuodenvaihteessa voimaan laki, jonka mukaan kaikkien yli 25 henkilöä työllistävien yritysten ja julkishallinnollisten yksiköiden on hankittava virallinen todistus tasa-arvoisesta palkkapolitiikasta. Rakastan aamun valoa, joka herättää minut aikaisin, kertoo uudesta päivästä, lahjasta. MIETIN viimeaikaisia keskusteluja ja kauhuskenaarioita lähitulevaisuuden ja jo tässä hetkessä tapahtuvista ilmastonmuutoksista, hyönteisten ja lintujen vähenemisestä, metsien järjettömästä hävittämisestä. Maan on aika levätä. Vähitellen huomaan mieleni taipuvan syksyyn. Näen sinut valossa, vihreässä maassa, juurissa ja sen voimassa. Yhden viestin hinta on 0,50 euroa/160 merkkiä. Olemme osa luomakuntaa POIKA 11.10.2018 50 cm 3830 g Marjo ja Juho-Pekka Puputti Virttaa Selittämätön palkkaero n LUKIJAN KUVA TYTTÖ 10.10.2018 48,5 cm 3120 g Terhi ja Antti Autere Kyrö n Tässä on nyt kyllä vaikea pähkinä purtavaksi. Taidot riittävät enempään kuin pienimuotoiseen sairaanhoitoon! Arvostan! MR n Pöytyän kunnan päättäjät: älkää lopettako Yläneen terveyskeskusta. Se kuiskii lehdissä tuulien mukana ja laulaa. Laulaa elämän suurta ihmettä, aina vain uudestaan joka kesä. Yritysten olisi syytä ottaa asia vakavasti ja tarkastaa oma tilanteensa. Hän ei asettanut ihmistä Herraksi luomakuntansa ylle. Katson muuttoa suunnittelevia lintuja, niiden haparoivaa harjoituslentoa, parvien juoruhetkiä langoilla, suunnitelmia tulevaan matkaan. Me pyydämme; Anna meille luoduillesi sitä viisautta, jota juuri nyt tarvitsemme tämän tehtävän äärellä. Kristittyinä meillä on ikään kuin etuoikeutettu velvollisuus olla viemässä luomakunnan varjeluksen tehtävää eteenpäin. Malli on korottanut naisten palkkoja jopa 10 prosenttia. Suuremmille koirille suurempi vero. Vesa tuntee hyvin myös maatalouden arjen hänen pyörittäessä yhdessä puolisonsa kanssa maatilaa Salon Kiikalassa. Hän tarkoitti ihmisen elämään yhteydessään luomakuntansa kautta. Jos porkkana ei auta tässä asiassa niin kyllä pitäisi sitten antaa keppiä, kuten Islannissa, esimerkiksi sakkojen muodossa. Lähetä tekstisi osoitteeseen: toimitus@avl.fi Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka olette kunnioittaneet rakkaamme Raimo Olavi Koskisen muistoa ja ottaneet osaa suruumme. n TÄTÄ MIELTÄ -kirjoitusten enimmäispituus on 2500 kirjainmerkkiä. Tunnen kiitollisuutta, että minulla on mahdollisuus olla luonnon äärellä, mahdollisuus kokea eri vuodenajat ja tuntea yhteyttä luontoon, sillä ihminen on irrallaan ja kadoksissa ilman luontoyhteyttä. Suomessa naisten ja miesten väliset palkkaerot koko työmarkkinoilla ovat noin 17 prosenttia. Linnun laulua, kerrontaa uudesta elämästä Jumalan luomistyössä. Jumala loi ihmisen osaksi luomakuntaansa. Se vaatii selkärankaa, mutta sitähän meiltä suomalaisilta naisilta kyllä löytyy! Toimisiko myös Suomessa tämä Islannin malli. Kesän taipuessa kohti syksyä suren enkä osaa heti hyvästellä. Hänestä kaikki on lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Pitäisiköhän ensin syödä vai leikata nenäkarvat, tuumailee Aurassa tavattu närhi Jorma Peltoniemen mukaan. Sateita, jotka puhdistavat ja antavat jälleen tilaa hengittää. Naisten on rohkaistuttava ja vaadittava samanarvoista palkkaa! Näihin talkoisiin tarvitaan niin naisia, miehiä, esimiehiä kuin yritysten johtoakin. Meidän tehtävämme on kerätä kaikki se voima yhteen, minkä olemme Jumalalta saaneet, sillä myös ihmisen viisaus ja ymmärrys luontoa kohtaan on Jumalalta. Lähetä kuva osoitteeseen toimitus@avl.fi n TÄTÄ MIELTÄ n Syntyneitä n NAPUTUS n VIIKON SANA n Yläneen terveysasemalla työskentelee vuoropäivinä kolme lämä-kouluttautunutta sairaanhoitajaa. Jos käytät nimimerkkiä, nimesi ja yhteystietosi on oltava toimituksen tiedossa. Järki käteen n Olis kiva, jos joku kyröläinen vois taas laittaa tsemppiviestin yläneläisille, jotka aina saa kaiken. Auranmaan Viikkolehti 6 6 Tiistaina lokakuun 23. Varsinais-Suomen ehdokasvalinnoista päättää 17. Koirat eivät syö heinäsirkkoja vaan kallista ruokaa. päivänä 2018 Olen kesän lapsi. Kannan huolta, tunnen surua ja pelkoa, voimattomuuttakin. Puiden kirjavat lehdet tuulien muodostamissa kasoissa, kaikissa väreissä. Syntyneitäpalsta on ilmainen. Ilot & surut n Otitko hyvän kuvan. Palkkatasa-arvolle on luotu työmarkkinajärjestöjen kanssa yhteisesti sopima malli, jonka rikkomisesta joutuu maksamaan sakkoja. Lähetä tiedot osoitteeseen: ilmoitukset@avl.fi. Rakastan valoa, aurinkoa, säteiden tanssia kaiken elävän yllä. Paimionjoki-yhdistyksen toiminnanjohtaja vaihtuu PAIMIONJOKI Paimionjoki-yhdistyksen uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu maatalousja metsätieteiden maisteri Sanna Vesa nykyisen toiminnanjohtajan Elina Tuomarilan siirtyessä uusien haasteiden pariin. Saman arvoisesta työstä pitää saada samanarvoista palkkaa. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Kirjoitukset mielellään omalla nimellä. Hän huokaa suuren työ jälkeen. Siunaa työmme luomakuntasi hyväksi. Näppäile teksti NAPUTUS välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 17252. MIELESTÄNI ON kummallista että vielä vuonna 2018 voi naisen palkka olla huomattavasti pienempi kuin miehen. Elämä sykkii ympärillä kaikessa; perhosen lennossa, kukissa ja vihreässä niityssä. Omaiset. Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan maata. fi/palaute (valitse osasto ”mielipidekirjoitus”). JORMA PELTONIEMI Olli-Pekka Aalto ehdolla ehdokkaaksi MARTTILA Keskustan Marttilan paikallisyhdistys esittää yhdistyksen puheenjohtaja OlliPekka Aaltoa ehdokkaaksi tuleviin eduskuntavaaleihin. Jos on varaa pitää suuria koiria, on varaa maksaa myös koiraveroa. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät.” (1.Kor.8:6). Siirto tehdään joustavasti siten, että Vesa aloitti keskiviikkona varatoiminnanjohtajana ja hän työskentelee kahden viikon ajan rinnakkain Tuomarilan kanssa. SELITTÄMÄTÖN palkkaero tarkoittaa miesten ja naisten palkoissa olevia eroja, kun verrataan samanlaisia tehtäviä ja samanlaisilla ominaisuuksilla olevia miehiä ja naisia. Jumala, Sinulla on viisaus, kaikki voima ja valta. Sukupuoleen perustuva syrjintä palkkauksessa on Suomessa lailla kielletty. Myös työmarkkinajärjestöjen olisi nyt korkea aika ottaa tähän asiaan kantaa. n NAPUTA! Lähetä mielipiteesi Naputus-palstalle tekstiviestinä. On myös tutkittu, että naiset hakeutuvat matalapalkkaisemmille aloille, joka osittain kasvattaa palkkaeroja. Naisten on rohkeasti pyrittävä ylennyksiin ja vaadittava osaamista vastaavaa palkkaa. Minä katson ja tunnen haikeutta, en halua vielä hyvästellä. ”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.” (1 Moos. Naputuksen voi lähettää myös osoitteeseen toimitus@avl.fi tai osoitteessa www.avl. Miehet sen sijaan sijoittuvat naisia useammin vaativampiin ja paremmin palkattuihin tehtäviin. Anna meidän ymmärtää, että olemme kaikki vastuunkantajina. Palkkaeroille voi kuitenkin olla hyväksyttäviä syitä, jotka voivat olla esimerkiksi henkilön koulutus, osaaminen ja aloitteellisuus. Kaikessa minä näen sinut, sillä Sinä olet kaikki. Kerro pienokaisesta seuraavat tiedot: sukupuoli, syntymäpäivä, syntymäpituus sentteinä, paino grammoina sekä vanhempien nimet ja kotipaikkakunta. 2:15) VOIMME RUKOILLA: Rakas Jumala minä näen sinut. Onko ympäristömme tila jo niin haastava, että haluamme laittaa mieluummin silmät kiinni kuin tarttua toimeen. Jumala on luonut kaiken ja Hän tarkoitti ihmisen luomakunnan yhteyteen pitämään siitä kaikin tavoin huolta, jolloin luonnon antimet, kaikki minkä se ihmiselle tuottaa, on siunaus huolenpidosta. Sukupuoli ei saisi vaikuttaa siihen. Olemmeko unohtaneet varjelemisen tehtävän
515 e ) HYVITYS TOImIVASTA SAHASTA TäHäN mALLIIN 100€ 399 e (norm. Sievin jalkineen, Leijona-vaatteen ja Echo-maahantuojan edustajat paikalla klo 10-14 Pullakahvit klo 10-15. 450 e ) uuTuuSmALLI ILmAHuuHTELuTEKNIIKALLA 29 90 (ovh 39,90 e ) 12 95 (ovh 18,90 e ) 14 95 (ovh 17,80 e ) 1690 e (ovh 2070 e ) 1990 e ENNAKKOmYYNTI! 14 90 (ovh 22,90 e ) 89 e (ovh 129 e ) 89 e (ovh 136 e ) 259 e (ovh329 e ) 69 e (ovh 119 e ) 69 e (ovh 99 e ) 5 e /2 pr (ovh 5,90 e /pr) Syysmarkkinat ke 24.10. Auranmaan Viikkolehti Tiistaina lokakuun 23. päivänä 2018 7 Leijona Softshell Hi-Vis keltainen koot XS-3XL kevyt ja laadukas materiaali Työkäsine Patron SH00811T nahkaa, turvaranneke koot 10, 11 ja 12 Led-valonheitin liiketunnistimella 10W / 230V Aneto Infrapunalämmitin WAN-175 teho 17kw Prohall Autoteltta 2,7 x 5,1m -väri harmaa -peite 500 g Leijona näkyvä takki Hi-Vis koot 48-60 vettä hylkivä viimeistely Leijona näkyvä housu Hi-Vis koot 46-60 vettä hylkivä viimeistely polvisuojataskut IKH Perävaunu BPV5040TA 2-akselinen jarruton perävaunu lava 400*150*40cm valmiiksi rekisteröity TULE TESTAAMAAN JALKASI SIEVIN UUDELLA JALKASKANNERILLA Paikalla Sievin edustaja Petri Paukkunenw Sievi talvikenkien ostajalle Sievi-pipo ja talvisukat kaupanpäälle ! Oregon Yukon metsurintakki Oregon Yukon metsurinhousut Pora/Ruuvinväännin Hitachi DS10DAL 10,8V / 1,5AH 2 akkua ja laturi takuu 3-vuotta Tarjoukset voimassa loppuviikon tai niin kauan kuin varatut erät riittävät 69 90 89 90 Echo CS-490ES moottorisaha 50,2ccm / 2,14kw Echo CS-4510ES moottorisaha 45ccm /2,3kw Pienkonebensa Ekosata 2T 5L Oregon 13” terälaippa + 2 ketjua Wiima teräketjuöljy 10L valmistettu uudesta mineraaliöljystä 399 e (norm
Auranmaan Viikkolehti 8 Tiistaina lokakuun 23. Leevi Martiskaisen, 12, mielestä leirillä oli todella mukavaa. Leevi Martiskainen, 12, oli leiristä innoissaan. Melkein 20-päinen junioripelastajien joukko sammutti kiinteistöpaloa, silpoi kolarissa jumiintuneita auton ovia auki hallitusti levittimillä, paikallisti hukkuneen ja loukkaantuneen henkilön öisessä maastoetsinnässä ja harjoitteli ensiapua tekoverta säästelemättä. Jos sitten joskus joutuisi oikeaan onnettomuustilanteeseen, niin takuulla on helpompi toimia, kun on jotain kokemusta, Anttio selvitti. Jotkut leiriläiset ovat olleet jopa vähän liiankin rohkeita. –Jännintä on varmasti ollut se, että olen saanut olla yksikönjohtaja kolmessa hälytyksessä; tulipalossa, auto-onnettomuudessa ja yöllisessä ihmisen etsinnässä. . päivänä 2018 LIETO/Tarvasjoki Tuomas Honkasalo Tarvasjoen paloasemalla kävi viikonloppuna poikkeuksellinen vilinä, kun Tarvasjoen VPK:n nuorisoosasto järjesti vuorokauden kestävän toimintaleirin. Toimintaleiriläiset olivat päässeet Tarvasjoen metallija teräsromun pihalle harjoittelemaan. Tuntee, että osaa jotain. Harjoitustilanteissa muun muassa auto-onnetomuus oli lavastettu huolellisesti. –Teoriaa on tärkeää harjoitella, mutta kyllä tällainen käytännön käsillä tekeminen on varmasti paras tapa oppia asioita. Täällä on myös hauskaa. Ilona Veijo, 9, suosittelee palokuntaharrastusta kaikille. Tarvasjoen VPK:n nuoriso-osasto kasvanut voimakkaasti. –Täällä on opeteltu myös ryhmäkäyttäytymistä eli miten tuollainen VPK:n pelastusyksikkö toimii. Ilonasta leirillä parasta on ollut sammutushälytystehtävät. Anttion mukaan harjoittelu oli leirillä sujunut mallikkaasti. Leevi Martiskainen Ilona Veijo, 9, ja Leevi Martiskainen, 12, pitävät palokuntaharrastusta erittäin hyvänä harrastuksena, sillä siellä oppii paljon käytännön taitoja. 7–13-vuotiaiden leiriläisten yöunetkin taisivat jäädä vähän vähille. Kun on harjoitellut taitoja, niin on kiva tulla näille 24h-leireille käyttämään niitä ja harjoittelemaan lisää. . Seitsemänvuotiaskin oli saanut palon sammutettua. Kolme pientä leiriläistä tuijotteli auto-onnettomuuden harjoitusmateriaalikasaa. Ihmiset & ilmiöt VPK-nuorilla 24 tuntia täyttä toimintaa VPK:n kautta on oppinut paljon, esimerkiksi kylkiasennon ja elvytyksen. Meillä on ollut apuna Jokivarren VPK, jolla on käytössä nimenomaan nuorisokäyttöön tarkoitettuja pelastusautoja, joiden kalusto ei kalpene aikuisten pelastajien vastaavalle. Onnettomuudessa olivat autolta renkaatkin irronneet. Minun piti käskyttää yksikkö toimimaan ja katsoa, että kaikki tekevät omat hommansa. Matti Anttio valvoi auto-onnettomuusharjoituksen kulkua. Leirillä harjoiteltiin vapaapalokuntalaisten perustaitoja eli useita eri käytännön taitoja ja tarjolla oli myös teoriaa. Haastattelusta Ilona siirtyi suoraan irrottamaan auton etuovea, sillä päätön verryttelyasuhahmo oli autossa leikisti jumissa. –Täällä oppii paljon käytännön asioita. Siinä on ollut hyvä paikka puhua työturvallisuudesta, joka on merkittävässä roolissa vapaapalokuntatoiminnassa. VPK:n kautta on oppinut paljon, esimerkiksi kylkiasennon ja elvytyksen, Leevi kertoi. Ensiavun harjoittelukin voi olla hauskaa. Saku Rouvalin johdolla ryhmä kiertää nuorten vapaapalokuntatapahtumissa auttamassa ja lainaamassa kalustoa, Anttio kiitteli. –Tässä vähän ajatus katkeilee hetkellisesti, kun on nukkunut ehkä kaksi tuntia viime yönä, virnisteli Matti Anttio, Tarvasjoen VPK:n nuoriso-osaston johtaja
Onnettomuudessa olivat autolta renkaatkin irronneet. Toimintaleiriläiset olivat päässeet Tarvasjoen metallija teräsromun pihalle harjoittelemaan. Sitä on tähän mennessä saanut puolen tusinaa lasta tai nuorta ja yksittäiset tukisummat ovat vaihdelleet muutamista kympeistä yli sataan euroon, hän kertoo. –Olin edellistalvena Ylläksellä töissä ja työkaverilla oli fatbike. Siinä menikin koko päivä, ja meillä oli eväät mukana, hän naurahtaa ja haluaa korostaa, että yhteislenkeillä mennään aina hitaimman mukaan. Tästä ehti kuitenkin kulua noin sata vuotta ennen kuin päästiin sarjatuotantoon saakka, ja fatbiken varsinainen maailmanvalloitus pääsi alkamaan. Sain kokeilla hänen pyöräänsä ja teimme vuokrapyörillä myös ruskaretken. . –Viimeksi oli viisi henkeä mukana ja ajoimme noin 50 kilometrin reissun Kyröstä Riihikosken ja Haukkavuoren kautta Kurjenrahkalle ja samaa reittiä takaisin. Sillä ei pääse talvikeleillä kuin kovia polkuja pitkin, nainen selvittää ja sanookin lajin sopivan erityisen hyvin Etelä-Suomeen, jossa ei koskaan tiedä, millainen talvi tulee. –Mukaan pääsee ottamalla vaikka minuun yhteyttä, Anttio vinkkaa. Fatbiken juju piilee rengaspaineissa PÖYTYÄ/Kyrö Sari Holappa Fatbiken, eli tuttavallisemmin läskipyörän, historia ulottuu peräti 1900-luvun alkupuolelle, jolloin tehtiin ensimmäiset paksuilla renkailla varustetut pyörät. Vähävaraisten nuorten liikuntaan tukea PÖYTYÄ Päivi Perkiö Vähävaraisten perheiden lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus saada liikuntaharrastukseensa taloudellista tukea Pöytyän perusturvan kautta. Pöytyän sosiaalityön johtaja Susanna Ikola kertoo kunnan saamasta 1 700 euron keräyspotista olevan vielä jäljellä lähes tuhat euroa. –Nuorten liikuntaharrastusta voidaan tukea täydentävän toimeentulotuenkin kautta, mutta tätä Punainen Sulka -avustusta voi saada, vaikka ei olisikaan toimeentulotukiasiakas, Ikola korostaa. Yksi lajiin hurahtanut on kyröläinen Annika Suomi, joka sanoo aloittaneensa harrastuksen pari vuotta sitten. –Tukea on myönnetty paikallisten seurojen kausitai lisenssimaksuihin sekä urheiluvälineiden hankintaan. –Se on tosi koukuttavaa, kun näkee oman kehityksensä. Ei se kova vauhti, vaan hyvä tekniikka Läskipyörällä ei kannata haaveilla kellottavansa huimia keskituntinopeuksia, vaan siinä endorfiinit haetaan tekniikasta ja taidosta. –Meillä oli tuossa vuosi sitten vain kahdeksan nuorta harrastuspiirissä, mutta määrä on kasvanut räjähdysmäisesti ja nyt ollaan melkein kahdessakymmenessä, Anttio kehaisi tyytyväisenä. Monipuolisesti liikuntaa harrastava sekä Auranmaan latu ja polun johtokunnassa vaikuttava Annika kertoo käyneensä myös Suomen Ladun järjestämällä fatbike-alkeisohjaajakoulutuksessa, jossa esimerkiksi harjoiteltiin juuri tekniikkaa ja tasapainoa. Joka viikolle on oma ohjelmansa. Pyörän etuna on myös se, että taitoja pääsee hiomaan ympäri vuoden ja erilaisissa keliolosuhteissa. Avustuksen saaminen edellyttää perheen taloudellisen tilan selvittämistä, mutta kriteerit eivät ole samat kuin toimeentulotuen myöntämisessä. –Maastopyörään verrattuna tällä voi ajaa aina, eli myös talvikeleillä, kun taas jos maastopyörällä haluaa ajaa talvella, niin pitää valita reitit tarkkaan. Pöytyän alueen kolme Lions clubia ovat luovuttaneet Punainen Sulka keräyksestä niille palautuneen 25 prosentin osuuden kunnan sosiaalitoimelle jaettavaksi. Hän kertoo ihastuneensa sen monipuolisuuteen, koska sillä pystyy maastopyörästä poiketen ajamaan myös talvikeleillä. Pitkällä tähtäimellä Tarvasjoen VPK:lla on mahdollisuus saada nuorista pelastusyksikköön tulevaisuuden tekijöitä.. . Hän innostui lajista jopa niin paljon, että kävi maastopyöräilyn alkeisohjaajakoulutuksen, ja vetääkin nyt Auranmaan latu ja polussa yhteislenkkejä fatbikeja maastopyöräilijöille. Sitten yhteisretkillä huomaakin, että viimeksi ei pysynyt kunnolla jonkun vauhdissa ja nyt sitten jo pysyykin, nainen selostaa ja kertoo lajin kasvattavan erityisesti tasapainoa. . Fatbike, eli läskipyörä on nimensä veroinen, sillä sen rengas on noin kaksi kertaa leveämpi kuin tavallisen hybridi-pyörän rengas. Noin 150 prosentin kasvu Vapaapalokuntalaisten viikottaisessa toiminnassa harjoitellaan samanlaisia pelastustaitoja kuin leirillä. Sitten kun lähdetään metsään, painetta vähennetään, jotta saadaan enemmän joustavuutta ajoon. Annika Suomi sanoo jääneensä lajiin koukkuun juuri sen teknisten haasteiden takia. Tai muistaa laittaa polkimen alas juuri oikeassa kohdassa, ettei se tartu kiveen tai kantoon. päivänä 2018 9 Ihmiset & ilmiöt Fatbikella pääsee kelillä kuin kelillä . Sitä huomaa, että onkin yhtäkkiä oppinut tulemaan alas liukasta kallionrinnettä juuri oikeassa kulmassa. Seuraa yhteislenkkien ilmoittelua Facebookissa: facebook.com/ auranmaanlatu/ Mitä kovemmalla pohjalla ajetaan, sitä enemmän painetta renkaassa pidetään. Hän sanoo ihastuneensa erityisesti pyörän monipuolisuuteen, sillä läskipyörällä voi ajaa maastossa kuin maastossa ja kelillä kuin kelillä. –Tämä ei todellakaan ole mitään pro-meininkiä, vaan haluamme saada kaiken tasoiset maastoja fatbike-pyöräilijät osallistumaan, hän vielä lisää. Auranmaan Viikkolehti Tiistaina lokakuun 23. Toisin sanoen, kun ajetaan hiekkatiellä tai asvaltilla, rengas saa olla kovempi, ja kun vaihdetaan metsäpolulle, renkaasta päästetään ilmaa pois, jotta saadaan lisää joustavuutta. Hiekkatiellä tai asvaltilla fatbiken renkaissa pidetään enemmän painetta. Sitten kun niitä kauden lopussa myytiin pois, ostin itselleni oman pyörän, Annika kertoo fatbike-harrastuksensa alkutaivalta. . Pöytyän Punaisen Sulan keräysvaroista jäljellä vielä liki tonni VPK-nuorilla 24 tuntia täyttä toimintaa Tero Antikainen opasti palokuntatyttöjä pelastuslevittimien käytössä ja sitten tytöt pääsivät itse kokeilemaan. Teoriaa ja käytäntöä tarjoava vapaapalokuntaharrastus on Tarvasjoella nyt kovassa huudossa. Koulutuksen jälkeen hän onkin alkanut organisoida yhdessä kurssikaverinsa kanssa yhteislenkkejä, joita he ovat tehneet Auranmaan latu ja polun porukalla tänä syksynä muutamia. Talouden kireys voi johtua esimerkiksi yksinhuoltajuudesta, työttömyydestä tai sairaudesta. Muutamia vuosia sitten läskipyöriä alkoi näkyä myös Suomessa. Annika Suomi osti fatbiken pari vuotta sitten. Mitä kovemmalla pohjalla ajetaan, sitä enemmän painetta renkaassa pidetään. Lions club haluaa suunnata tuen taloudellisesti heikossa asemassa olevien nuorten liikuntamahdollisuuksien parantamiseen. Annikan fatbikessä renkaan leveys on 4,7 tuumaa. Hän halusi saada koulutuksesta varmuutta pyöräilyynsä ja lisäksi pätevyyden vetää yhteislenkkejä. Fatbiken juju piilee rengaspaineissa, sillä renkaan paineita säätämällä saadaan lisää joustoa
(02) 762 5100 edustajia perjantaina paikalla KaiKKia taRJouStuotteita RaJoitettu eRÄ! taRJouKSet VoimaSSa 26.-27.10. Auranmaan Viikkolehti 10 Tiistaina lokakuun 23. alKaen Klo 10 Perjantaina hernekeittoa 295,95,839,(norm. päivänä 2018 Serlan pop-up myymälä perjantaina K-Raudan SyySmaRKKinat 10,00 YHTEENSÄ SERLA WC-PAPERI 24 rl keltainen säkki + SERLA TALOUS 8 rl valoinen 0,59 / m SISÄPANEELI 14x120 valkolakattu talouslaadun kuusi STP 17520023 1,49 / kpl KEVYTPEITE 2X3 m 501836125 12,90 / pkt PIENKONEBENSA 2-T + TERÄKETJUÖLJY 1L 501507080 kpl 26.-27.10. 375e) PRESSUTALLI 6X3, 2m harmaa 500g 501966008 VARASTOHYLLY PROF 400 kg 500949233 PERÄVAUNU MUULI 1250 XL 500678049 LECA SORA KS 410/50 4-10mm 50l 500722728 KOIRANRUOKA DOC&CO KANA JA KALKKUNA 1,25 kg 502017073 JEPPE KANA-RIISI 15 kg 501086446 1 90 prk kpl SÄILYTYSLAATIKKO PROF 14 l 39x29x18 cm kannellinen 501990063 25 90 sk 9 90 ps 6 95 MÄRKÄKUIVAIMURI KÄRCHER NT 22/1 AP 501944846 199,KYLPYTYNNYRI KIRAMI CELLO 501932180 249,1590,AKKUPORAKONE MAKITA DDF484RMJ 18V 2X4,0H hiiliharjaton 501778993 AKKU MAKITA 4,0AH 18V RAJOITETTU ERÄ 50 kpl 501497975 INFRAPUNALÄMMITIN ANETO WAN-095 502008546 49,kpl 5,90 kpl 9 90 kpl LINTULAUTA Harjakatto Suomi 502011328 AKKUPORAKONE RYOBI R18DD3-113S 501825521 99,1490,SÄHKÖKIUAS MONDEX BALANCE RST 6,6KW asennettuna (Loimaan talousaluella) 500611090 350,pkt ILMALÄMPÖPUMPPU PANASONIC CZ9SKE CS-CU asennuttuna (Loimaan talousalueella) 501783686 1500,pkt 99,pkt TYÖKALU JA TARVIKESARJA MAKITA 118-OSAA 501988138 LED-VALONHEITIN 10 W 501914446 LED-VALAISIN OSRAM SPYLUX hämärä-/liiketunnistimella 500204438 9,90 / kpl www.k-rauta.fi Ma-pe 8:00-17:30 La 8:30-14:00 Aleksis Kivenkatu 9 32200 Loimaa Puh. 1,99 / pkt JUHLAMOKKA KAHVI 500g rajoitettu erä. 1 pkt / asiakas VAIN LAUANTAINA
Rikkoontuvat ja helposti tippuvat osat, kuten valoumpiot, poistetaan kisa-autoista. Tuloksissa mukana kunkin sarjan kolme parasta sekä KySUAn kuskit. Kisa kuuluu Suomen suurimpiin jokamiesluokan kisoihin. –Siinä oli Golfin perässä selkeä kolo. Jokamiesluokan kisoissa jokainen auto on kisojen jälkeen myynnissä ja kaikilla on autosta riippumatta sama hinta, 1450 euroa. Kisoissa oli tietenkin myös kaikille avoin yleinen sarja. Auranmaan Viikkolehti Tiistaina lokakuun 23. C-finaalista ei menty enää eteenpäin. Kelikin oli ihan kohdallaan. TULOKSET. Markku Kaunismäki ajoi Ari Kulmalan Volvolla seniorisarjassa. Hänen autostaan tarjottiin 17 arpaa. Kukaan ei tietenkään estä auton omistajaa houkuttelemasta muita ostamaan arpoja hänen. 17) Matti Varjus, Honda, KySUA Nuoret, osallistujia 26: 1) Roope Rinta, Ford, PokyUA, 2) Henri Pohtola, Opel, SuonUA, 3) Aleksi Walden, Civikki, KokeUA . Se ei kuitenkaan ole tarkoitus. KySUA:n puheenjohtaja Santtu Miinalainen pohti kiivaasti rata-alueella ja Harri Laine odotti vastausta. Sitten kävi niin kuin kävi, Kulmala manaa törmäystään, joka johti viimeiseksi liputtamiseen. Reiskan Rähinöissä kisailivat nuoret, naiset, etuvetoiset/kardaaniautot ja seniorit. Kisojen jälkeinen shoppailuhetki tasoittaa selvästi kisoissa käytettävien autojen tasoa. päivänä 2018 11 Urheilu Reiskan Rähinät keräsi tuhatpäisen yleisön . Suomen suurimpia kisoja KySUA:n puheenjohtaja Santtu Miinalainen oli mielissään kaksipäiväisen kisan kulusta. Jokainen autosta kiinnostunut ostaa autokohtaisen arvan, jolla voi auton itselleen lunastaa. Kilpailut järjesti Kyrön Seudun Urheiluautoilijat. Kukaan tuskin haluaa tulla voittamaan kisoja uudenkarhealla Ferrarilla, sillä sen menettäisi miltei takuuvarmasti kisan jälkeen jollekin toiselle tuolla vakiohinnalla. –Ostin kolme suoja-arpaa itse, mutta niin vaan minun pitkäaikainen ratsuni lähti laukkaamaan Jalasjärvelle päin. Autoista riisutaan yleensä kaikki turha pois. Voittoautonkin voi menettää jokamieskisojen jälkeen LOIMAA/Alastaro Tuomas Honkasalo Perusmaantienteuvoille Alastaro tarkoittaa leveää kantatien tieosuutta, johon lentokoneetkin voivat laskeutua. Volvo Jalasjärvelle Kulmalan päivä musteni vielä lisää nimenomaan autokauppojen osalta. Autot myynnissä kisan jälkeen Kyrön Seudun Urheiluautoilijoiden Ari Kulmala onnistui lauantaina jo hyvin ollen etuvetoisten finaalissa viides. Kahdeksan vuotta on tämä Volvo minulla jo ollut. Kulmalan näppärä vanha Volvo 740 numerolla 111 ei päässyt Markku Kaunismäen ajamana seniorifinaaliinkaan. Pieniä korjauksia tehtiin nopealla aikataululla, kun rata jo taas kutsui. Volvon menetys sapettaa, sillä auto oli ehjä ja siihen oli työmäärässä panostettu. Yleinen, osallistujia 100: 1) Mikko Ruohonen, Ford, KauhUA, 2) Jesse Kallio, Siisti Civikki, HyUA, 3) Tomi Suomela, Opel, SäkUA... ?. Alun reilun kahden kierroksen sijaan ajettiin finaaleissa reilu kolme kierrosta. Automiehille Alastaro on yhtä kuin moottoriurheilun Varsinais-Suomen mekka. 5) Ari Kulmala, Volvo, KySUA Naiset, osallistujia 29: 1) Minna Palojärvi, Honda, PunMK/UA, 2) Emilia Hongisto, Starlet, KokeUA, 3) Sari Luoto, Honda, KySUA Pappa, osallistujia 51: 1) Rauno Väyrynen, Opel, NokUA, 2 ) Esko Suominen, Golf, V-SUA, 3) VeliMatti Ollonqvist, Ford, SäkUA... Kisoissa toisia tönivät autot liputetaan eränsä viimeiseksi, Miinalainen selitti moottoreiden pärinän keskeltä. Varikkopilttuissa kävi koko ajan kuhina. Renkaat sauhusivat lähdössä, kun jokainen koitti päästä kärkeen. Olen tähän asti onnistunut sen itselläni pitämään, enkä saanut nyt edes uutta ostettua tilalle, vaikka toisesta Volvosta tarjosinkin, manasi Kulmala. 20) Ari Kulmala, Volvo, KySUA Etuveto/kardaani, osallistujia 121: 1) Mikko Ruohonen, Ford, KauhUA, 2) Jesse Kallio, Siisti Civikki, HyUA 3) Niko Mattila, Volvo, NokUA... Tiputusperiaatteella autoja alkoi kisan edetessä karsiutua, kunnes oli enää finaalillinen autoja jäljellä. Aikamoista peliä varikolla käydään ja tunteet ovat tietenkin suuria. Kovimmat ostohalut herätti musta vanha Anglia-runkoinen kiituri, josta myytiin 80 arpaa. –Tässä on vähän tällainen ristiriita, että me toivomme tietenkin, että radalla ei satu mitään ja kaatoja ei tule. Ruutulippu heilui maaliintulon merkiksi kaikille kuskeille, jotta menohalut siirrettiin hetkeksi tai lopullisesti varikolle. Taskusta täytyy löytyä käteisellä tuo puolitoista tonnia ja tietenkin rahaa arpoihin. . Töniminen ei siis kannata. Yleisö tietenkin on kaadoista enemmän innoissaan, kun se tuo lajiin näyttävyyttä. Omaa autoaan voi koittaa suojella ostamalla maksimissaan kolme suoja-arpaa. Mikko Ruohosen vanhaan Ford Angliaan värkätty jokamiesauto nousi suosituimmaksi ostokohteeksi kisojen jälkeen. Tai sitten se tarkoittaa jotain aivan muuta. Reiskan Rähinät ajettiin Alastarolla 20.–21.10. Kyrön Seudun Urheiluautoilijoiden Reiskan Rähinät järjestettiin tuliterällä asfaltilla ja juuri tuo hyvä pinnoite oli houkutellut paikalle peräti 409 ilmoittautunutta rattirähisijää. Sunnuntai oli sitten hieman mustempi päivä. Häneltä on mennyt jokamieskisoissa myyntiin jo kolme autoa. Pyhiinvaellusmatkalle olivat viikonloppuna lähteneet jokamiesluokan vanhat valottomat Volvot, Fordit ja Fiatit. Ehkä siksi yhden auton perässä lukikin ”Ei kiusita”
klo 18. . Ti 23.10. Everstiluutnantti Tuomo Hirvonen luennoi Vapaa pääsy! . SPR:n Auran osaston Nettiparkki osaston toimitilassa Turuntie 2, keskiviikkoisin klo 9–13. Tarkoitus on kiertää maastopyöräreitti Lieto MTB XCO kahteen kertaan rauhalliseen tahtiin. SEURATOIMINTA . 040 521 1022. Eversti evp. Luentosarja uskosta Tiistaina klo 18 alkaa Oripään seurakuntatalolla luentosarja ”Suomalaisten usko ennen ja nyt”. klo 17.30. ?. Pe 26.10. V-S Sydänpiirin pj. . Luvassa on ilta parisuhdekomiikkaa musiikilla höystettynä. Kirjastopäivässä vieraana Tommi Kinnunen Riihikosken kirjastossa järjestetään tiistaina kirjastopäivää, jolloin opastetaan omatoimikirjastossa selviämistä sekä e-aineiston saloja. Hyvinkään orkesteri, kaksi kuoroa ja neljä solistia (mm. . Luento Aksel Fredrit Airosta Auranlaakson kansalaisopiston ja Auran kulttuuritoimen luento Aksel Fredrit Airo – päämajan aivot Aurassa, Aurasalissa (Urpontie 2) keskiviikkona 24.10. Vielä neljä kertaa ennen joulua parittomina viikkoina, paitsi viimeinen kerta 13.12. 040 5677 961. . . URHEILUSEURAT Rasti88, YlKi, AuVa Yörastit Pöytyän Niittykulmalla pe 26.10. Loimaan Seudun Omaishoitajat ja Läheiset yhdistys ry maanantaisin Kosken Tl Nuortentuvalla zumbaa klo 18–19! Ti 23.10. Kokonaismatkaksi tulee n. ?. Aiheena yhdistyksen tulevaisuus. ?. Tapahtuman järjestää Keihäskosken Martat. Ilmoittautumiset Teija Lehtonen 040 7600708. Haravoidaan ja valmistellaan Lystmettää talvikuntoon. Ruokailemaan voi tulla klo 13 asti. . Puhujina Ansku Pihajoki ja Karoliina Laakso. Matkasta ja kahvista peritään maksu, perillä vapaaehtoinen ohjelmamaksu. Vapaa pääsy. ?. Krekilän Myllyn kabaree Krekilän Myllyn kesäteatteri esittää kabareen Halipula perjantaina 26.10. . Omissa nimissään 82 lämminveristä kasvattanut eläinlääkäri on tämän vuoden kasvattajatilastossa voittojen määrässä kakkosena 29 ykkösellä ja 33 muulla totosijalla. Lounaan hinta viisi euroa, työttömiltä ja kotiäideiltä lounas on euron. bocciaa klo 15–17. Opastus Piimätien ja Niittykulmantien risteyksestä. . Bussi kulkee reittiä Kyrön tori – Auran Shell. Kahvibuffet ja arpajaiset perinteiseen tapaan. Esko Ahon verkkoluento Auranlaakson kansalaisopistonn verkkoluento ”Teknologia, turvallisuus ja tulevaisuus” Kyrössä Opistotalossa (Kehityksentie 2) keskiviikkona 24.10. Turussa perjantaina kolmannelle sijalle tuomittiin auralaisen Miia Kellarin omistama Tiago Paxx. Lähtö klo 18 alkaen Metsästysmajalta (Ketunhautaintie 261). Lukupiiri kokoontuu klo 16.30 Toivo Anttila-salissa. Tilaisuuden järjestää Pöytyän seurakunnan diakoniatyö. Railille p. ?. Aiheesta luennoi Tellervo Heikkinen. com tai auramaa.ville@gmail.com . klo 18–19.30 Tanssiseura Sekahaku ry salsa 1 perusteet Mäkiäisten työväentalolla Pöytyällä. Parhaat palkitaan ja saunakin on lämpimänä. Buffet paikalla! Elokuvat Martintalolla järjestää Marttilan kunnan nuorisotoimi ja Kinotour. Ilm. Ari Rautala on kirjoittanut aiheesta kirjan, jota hän esittelee tänään tiistaina klo 18 alkaen Loimaan veteraanituvassa. . Keskiviikko . Tule mukaan iloiseen porukkaan, jos vain lauluintoa on! . . . . Tiistain lehteen tulevat tiedot tulee jättää aina edeltävään perjantaihin kello 15:een mennessä ja perjantain lehteen tulevat tiedot keskiviikkoon kello 15:een mennessä. ?. Kasvattien tänä vuonna juoksemissa palkintorahoissa Savo on neljäntenä 207 796 eurolla. Paikallista arkija juhlavaatetta esittelevät Loukonkulman Marttojen mannekiinit. . Härkätien Sydänyhdistys ry 25.10. Pöytyän sotaveteraanit ry tarinatuokio tänään ti 23.10. Käsittelyssä Arto Paasilinnan Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija. FM, rehtori Outi Jalonen luennoi. klo 14. ?. klo 19 Wanhassa Kanalassa (Oripääntie 1120, Loimaa). Tuomaristo muutti maaliintulojärjestystä ja langetti Lindemanille sakkoja sekä 20 päivän ajokiellon. 7 km. Vaatetus kelin mukaan. Tiistain lehteen tulevat tiedot tulee jättää aina edeltävään perjantaihin kello 15:een mennessä ja perjantain lehteen tulevat tiedot keskiviikkoon kello 15:een mennessä. . . . SF-Caravan Loimaan Seutu Siivoustalkoot Krapurannassa la 27.10. Vapaa pääsy! . To 25.10. Villen Jotos Kerää 3–5 hengen joukkue ja osallistu Villen Jotokselle Oripäässä perjantaina 26.10. Kahvakuulailua Tule mukaan Yläneen Maa ja kotitalousnaisten järjestämään keskiviikon kahvakuulajumppaan Yläneen entiselle kunnantalolle kello 18. nallesatu, puuvisa ja haitarin soittoa. . klo 18.30 Kaulanperän koululla, Kumilantie 62, muotinäytöksen merkeissä. . Seuratoiminta-ohjeet ?. Osallistu kilpailuun ja voita kirja. Ilmoittautuminen: suvi.lahteenmaki@hotmail. klo 12. . Hyvät kahvitarjoilut lisukkeineen. Mihin suomalaiset uskoivat ennen ja nyt. Eläkeliiton Karinaisten yhdistys ry Kerho Pop-pankin kerhohuoneella pe 26.10. Mausteesittelijä vierailee. Huutokauppa ja arpajaiset. . Olohuone avoinna klo 10–13 Heimolinnankatu 3. klo 19 os. Musiikkimatka Tarvasjoen kappeliseurakunta järjestää matkan Saloon Uskelan kirkkoon pyhäinpäivän jälkeisenä sunnuntaina 4.11. Olohuoneen pannu kuumana klo 10–13. Elokuviin Koskella Kosken Nuortentuvalla pääsee torstaina 25.10 katsomaan klo 17.30 Pikkujalka-elokuvan (K7/4) ja klo 19.30 Hölmö nuori sydän -elokuvan (K12/9). Kalle Savon kasvattajatähti tuikkii korkealla taivaankannella. Siellä sodittiin kenraali Hjalmar Siilasvuon johdolla III armeijakunnan voimin 1941–1944. Kahvitarjoilu. Risteilyllä mukana diabeteshoitaja. Tervemenoa-palstalla julkaistaan auranmaalaisille tarkoitettuja menovinkkejä kaikille avoimista tilaisuuksista. . Maatalousnaisten kokous Karinaisten maaja kotitalousnaisten syyskokous Pop-pankin kerhohuoneella torstaina klo 18. Paikanpäällä on lainattavia kahvakuulia jos sinulla ei ole omaa. Aihetta valotetaan kertomuksin, valokuvin ja muisteluin. Tapahtuman järjestää Isopalo-Keskikylän kulma. Karttamaksu. Tarvasjoen kanttori Kaisa Takkula) johtajanaan Heikki Seppänen. Luvassa asiaa niin liikunnasta, ruokavalioista, hyvän mielen olosta ja metsän vaikutuksesta mielenterveyteen. Maksullinen tapahtuma. Pöytyän Osuuspankin kerhohuoneella klo 13. Torstai . Tunnin kahvakuulajumpan meille ohjaa personal trainer Maria Tyyster. Lippuvaraukset ja tiedustelut p. . Uusi toivo -lounas Tiistaina klo 11–12.30 on tarjolla Uusi toivo -lounas Oripään seurakuntatalolla. . Kuljetus Yläneen torilta klo 18. p. Tervemenoa-ohjeet ?. Iltojen jo pimettyä heijastinliivi ja otsalamppu ovat välttämättömät. Tilaisuuden järjestää Pöytyän seurakunnan diakoniatyö. Yleisöltä kaivataan koulumuistoja ja koulukuvia etenkin 1960-luvulta Paimenenmäen koulun loppumiseen 1992 asti. . Jätä seuratoimintatiedot nettisivuiltamme löytyvällä lomakkeella (www.avl.fi/menot). Muotinäytös Kimppamarttojen perinteinen syksyn muotinäytös on tänään tiistaina klo 18.30 Kaulanperän koululla (Kumilantie 62, Kumila). Diabetesyhdistyksen risteilylle 20.11. . Palsta on maksuton. Siellä esitetään Verdin Requiem eli Sielunmessu klo 16. Lisäksi kannattaa varata juomavettä ja pientä energiatäydennystä. . Kahvitarjoilu. Tilaisuus on kaikille avoin, tervetuloa! Tapahtuman järjestää Loukonkulman Martat. Palsta on maksuton. . . Tarjolla myös iltapalaa ja lähiruokamaistiaisia. Muista ottaa mukaan vesipullo, alusta ja kengät. Elokuvat Koskella järjestää Kosken kunta ja Kinotour. Maksullinen tapahtuma. Töiden jako klo 9 Kulkurituvassa. . liikuntasalissa. Kerho ke 24.10. Edellä oli viime sunnuntain tilanteessa vain West Breedig Oy, jonka kasvateilla on voittoja saman verran, mutta kakkosia ja kolmosia hieman Savoa enemmän. MARTAT Kimppamartat (Karinainen, Kyrö ja Loukonkulma) kokoontuu tänään ti 23.10. klo 13 Palvelutalon Päiväkeskuksessa. Lystmetän syystalkoot Lystmetän syystalkoot lauantaina klo 9 alkaen. Paikallista arkija syysmuotia. Luento ensimmäisen maailmansodan rauhasta Auranlaakson kansalaisopiston luento ”Ensimmäisen maailmansodan rauha” Kyrössä Opistotalossa (Kehityksentie 2) torstaina 25.10. Kuvia voi tuoda mukana, niitä skannataan tuntia ennen tilaisuuden alkua. Hanna Järvinen esittelee sydäniskurin, eli defin käyttöä harjoitusnuken avulla, klo 14 Koskella, Tanjan Herkkunurkan edessä ja klo 16.30 Marttilassa Osuuspankin pihalla. Ti 23.10. Tilaisuudessa kuivakakkuarpajaiset. Laivana Viking Grace ja musiikista vastaa Yölintu. Reitin pituus on 5–7 km sisältäen erilaisia tehtävärasteja, jotka eivät kuitenkaan vaadi erityistaitoja. Sata vuotta koulunkäyntiä Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys järjestää historiaillan Paimenenmäellä keskiviikkona 24.10. päivänä 2018 Menot & urheilu Tiistai . Talo tarjoaa perinteiset talkoopurtavat. TERVEMENOA. Tervetuloa! Tulevia tapahtumia . Kokoontuminen Lieto-hallin edustalla klo 18. Hyvinvointi-ilta Tourula-Keihäskosken kylätalolla Paimenenmäessä vietetään rentouttavaa iltaa torstaina 25.10. Ohjelmassa mm. . klo 13, paikalla kansalaisopiston suunnitteluopettaja Heli Koivulahti sekä Jarkko Salmi, pelimanni-iltapäivä. Vapaa pääsy! . Kirjailijavieras Tommi Kinnunen kello 18. Illan teemana on koulunkäynti kiertokoulussa, Tourulan kartanon koulussa ja Paimenenmäen koulussa. Pe 26.10. Lisätiedot: www.uudenkartanonkylayhdistys.fi . 0440479945 tai paikan päältä. 0400 541 093. Tarkemmat tiedot yhdistyksen jäsentiedotteessa. Vienan Karjalan sotatoimi-ilta Jatkosodan aikainen Vienan Karjala oli poikkeuksellinen sotatoimialue erityisen haastavan maastonsa takia. Lippuja myynnissä myös Wanhassa Kanalassa ja ovelta. Liput 10 euroa. Lähes koko matkan johtanut nelivuotias ori tuli maaliin kakkosena, muta tuomaristo katsoi ohjastaja Jari T. 12.10.). Näe, Huomaa, Kuule -seminaari Turussa ilmoittautuneille. Lippuja voi varata ennakkoon www.kinotour.fi, puh. Tervetuloa. . . Kiertotie3/Sairanen. Auranmaan Viikkolehti 12 Tiistaina lokakuun 23. Kakkosina tässä tilastossa ovat yläneläiset Heli ja Matti Säteri 281 490 eurolla, josta suurimman osan on tuonut ravikuningas Costello. Leffailta Marttilassa Martintalon salissa pääsee tiistaina katsomaan klo 17.30 Pikkujalkalastenelokuvan (K7/4) ja klo 19.30 Olavi Virta -elokuvan (K12/9). Jumppa on maksullinen. Lindemanin ajolinjojen maalisuoralla olleen sellaisia, että ne estivät Hannu Torvisen ajaman Moira Maguiren vapaan etenemisen. Lenkillä pärjää normaaleilla juoksukengillä, joissa on hyvä pito. . . . klo 14, ilm. . ELÄKELÄISET Eläkeliiton Auran yhdistys ke 24.10. . mennessä 0400 840025. Eläkeliiton Kosken Tl yhdistys syyskokous Op:llä kerhohuone ke 24.10. Ma 29.10. Auranmaan Riihiharmonikkojen konsertti Pöytyän Kisariihessä su 4.11. . (Ilm. Matkat: 1,6 km, 2,9 km ja 4,7 km. heti Jumalanpalveluksen päätyttyä on lähetyslounas Yläneen seurakuntatalolla. MLL-YHDISTYKSET MLL Aura harrastelentopalloa torstaisin klo 19–21 Auran as. Tupailta Heinijoella Tupailta Heinijoen koululla perjantai-iltana klo 18.30. . . Helsinkiläisen tiimin omistamaa hevosta ohjasti Olli Koivunen. Ti 23.10. klo 18 alkaen. Lähetyslounas Sunnuntaina 28.10. Esityksen jälkeen tunti tanssia. Lähtö Tarvasjoen srk-talolta klo 14.15 (Koskelta 13.45 ja Marttilasta 14.00 pääsee myös kyytiin). Eläkeliiton Oripään yhdistys hallitus kokoontuu tänään ti klo 10 Op:lla. klo 13 kokoonnumme seurakuntatalolla. Aiheena mm. iltalähdölle vielä paikkoja jäljellä. osaston tupailta pe 26.10. . Lähdöt klo 19–19.30. Paikalla on myös buffetti. Palstalla ei julkaista maksullisten tilaisuuksien eikä yleisötilaisuuksien ilmoituksia. Seuratoiminta on tarkoitettu vapaaehtoista kansalaistoimintaa harjoittavien yhdistysten, aatteellisten järjestöjen ja seurojen sisäistä toimintaa, jäsentoimintaa palvelevien, lyhyiden toimintatiedotteiden julkaisemiseen. Laulukerho senioreille Anun laulukerho senioreille torstaina klo 12.30 Nuorisotila Kasissa Riihikoskella. Tervemenoa-tiedot voi jättää osoitteessa www.avl.fi/menot tai sähköpostittaa osoitteeseen tervemenoa@avl.fi (ei liitetiedostoja). Ex-pääministeri Esko Aho luennoi. riista-asiat Reino Kallion kokemuksin. klo 19.45–21.15 Tanssiseura Sekahaku ry bugg 1 keskitaso Mäkiäisten työväentalolla Pöytyällä. Laurilan Pv. Ilmoittautumiset Minnalle 28.10. klo 17.30. . Olohuoneella yhdistyksen kokoontuminen klo 18. . Polkujuoksua Härkätien Vaeltajat järjestää kaikille avoimen polkujuoksun tiistaina. Savon kasvatti alkuerän kolmas RAVIRADAT Pöytyäläisen Kalle Savon kasvattama ruuna Quite A Boy ravasi perjantaina Turussa nelivuotiaiden Kasvattajakruunun alkuerässä kolmanneksi ajalla 14,9a. Retkiin ja kokouksiin voidaan viitata tarkemmin ”muistutuksena” mikäli ilmoitus on julkaistu lehdessä aikaisemmin
TR kippikärryt tosi edullisesti. n Vaihtolava nosturilla, vaihtolava rautainen, siipilumikauha Stark, nivelaura Rote, maansiirtokärry Tempo P. MARKKU PÖNNI. TarUn ja UJK:n kohtaaminen oli tahtojen taisto, joka ratkesi TarUn hyväksi vasta viimeisillä minuuteille. 0400 531 244. H. Pieni oikohöylä 25 cm. 050 321 9057. Hirvilauma kukisti UJK:n viimeisillä minuuteilla UUSIKAUPUNKI, LIETO/Tarvasjoki Jere Hellsten TarU Hockeyn edustusjoukkue kohtasi sunnuntaina Uudessakaupungissa paikallisen Jääkotkat-joukkueen. 97x127cm. P. n Antiikkia hevoskiesit. Eril. H. Kuljetus mahdollisuus. P. Puoli minuuttia myöhemmin verkko soi jälleen, kun Matti Virtanen toimitti maalivahdin patjoista pompanneen irtokiekon maaliin. Pöytä ja lattiamalli. kello 19.15 Tarvasjoen jäähallissa, kun vastaan luistelee Salon Kiekkohait. P. tummaa puuta, 82 x 87 x 35 cm toinen hyll. H. n Siirret. SEKALAISIA n Lahjoitetaan puurunkoinen traktorin peräkärry. n Halutaan vuokrata okt tai mummonmökki Loimaa / lähialueet maaseudulta. 350 e. n Halutaan vuokrata edullinen yksiö opiskelijalle, Loimaan keskustasta. 3500 e. Ei kippiä. Loimaa. Kulj. 150 e. Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! ilmoitukset löytölaariin tekstiviestinä! 7,50€ / 160 merkkiä SEuRAAvA LÖYTÖLAARI ensi tiistaina Materiaalit tulee toimittaa viimeistään edeltävänä torstaina klo 13.00. 40-luvun keinutuoli, uusi päällinen. Siistiä Koivuklapia. 050 339 2656. 040 523 0105. MYYDÄÄN n Kuivaa laadukasta koivuklapia 50 e / heittokuutio. ikk. n Tupla potku/rollaattori vähän käytetty. (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 Yhden viestin hinta on 7,50 e / 160 merkkiä (sis alv.). OSTETAAN n Henkilötai pakettiauto sekä as.vaunu/auto, mönkijä, mp, kaiken kuntoinen käy. eri tavoin per. 220 tkm. P. 040 869 7516. 045 854 7928 / Matti. Kaksi minuuttia myöhemmin Hirvilauma juhli uudelleen maalia, kun pitkä avaussyöttö lähetti Ivan Khonchevin läpiajoon ja tämä nosti kiekon rystyltä maalin kattoon. H. alv. H. P. 050 516 7473. 0400 533 442. Voi yhd. 5300 e. P. vain 4000 e. Joukkue loi hyviä maalintekopaikkoja, mutta se ei näkynyt tulostaululla. TEKSTIvIESTINÄ Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. 150e. H. 045 130 6087. Asialla oli tällä kertaa Hirvilauman nuoriso-osasto, kun Volter Timonen avasi maalitilinsä miesten peleissä ohjaamalla ylivoimalla maalin edustalta Atte Raitaluoman kovan lämärisyötön maaliin. 040 259 6525. lämpöeristetty rakennus 8 x 2,5 m, vl-kiskoilla, sähköistetty, ei vuotoja, verstaaksi, varastoksi, työtilaksi ym. tai pääll. Ottelun loppuminuuteilla UJK ja ottelun tuomaristo antoivat vielä Hirvilaumalle mahdollisuuden pelin voittoon, kun joukkue pääsi pyörittämään peliä kahden miehen ylivoimalla. Moottorisahoja. 040 558 8676. P. Honda polttomoottori käyttöinen maatäry. H. n Audi A4 avant vm. n Levikepyörät 13.6/12 -38 vanteilla. n Asuntovaunu/-auto, korjattavakin käy. Myös pikkusäkkejä 40l. n Uusi bensakäyttöinen agrekaatti Lamborghini 2 kw, h. Valk. H. P. päivänä 2018 13 Urheilu n Defa Termini 1850 sisätilanlämmitin, käyttämätön, 40 e. Ensin Ivan Khonchev lähetti vihaisen rannelaukauksen aivan maalin yläkulmaan oikeasta aloitusympyrästä ajassa 58.10. n Säilytyskal. Tuoleja. P. 250 e. SOITTAMALLA: 02-588 8952 Auranmaan viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 Loimaan Lehti, ma-pe 9-13 02-588 8552 Somero-lehti, ma, ke, to, pe 8.30-13 1. Ottelun toinenkin periodi oli melko tasainen, mutta peli alkoi pikkuhiljaa kääntyä enemmän Hirvilauman hyväksi. Yht. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. Puukiuas. 250 e. 60 e. Rakennussirkkeli, käsityökaluja. n 1000 L farmarisäiliö. P. Ottelun maalihanat aukaisi TarU ajassa 13.57, kun Matias Kilpinen laittoi kiekon verkkoon pelattuaan ensin hienon syöttökuvion Matt Andersin kanssa. 044 253 4181. 0400 756 667. UJK teki nopeasti kaksi maalia ja nousi tasoihin 4–4:ään ja vaikutti saavan vahvan otteen pelistä, mutta Miikka Ranki nosti Hirvilauman takaisin johtoon ajassa 45.45. Kylpyamme, hopeajalat. 040 509 0510. P. n Koivuklapia 50 e, sekaklapi 40 e heittokuutio kotiintuotuna Auranmaan alueelle. kuljetus. avust. Kärsivällinen uurastus kuitenkin palkittiin minuutti ennen erätaukoa, kun Matti Virtanen laukoi kiekon maalin edustalta verkkoon ja TarU:n 2–3-johtoon. Mitat 400x200. 100 e. n Henkilöauton peräkärryt. 0400 126 250. Palvelut ja liikuntamahdollisuudet lähellä. 041 443 2763. P. Päätöserän alkupuoli oli täynnä tapahtumia, kolmen minuutin sisään nähtiin kolme täysosamaa ja samaan aikaväliin mahtui myös kotijoukkueen maalivahdin ikävä loukkaantuminen. P. 040 709 2482. 050 342 6666. 040 748 7413. Männynkuorikatetta 4-18 kuution kuormissa. Tätä tarjousta TarU ei jättänyt käyttämättä, vaan takoi molemmista ylivoimista maalit ja siirtyi 5–7-johtoon. 2004 1.9 TDi 96 kw 6 vaiht. Ruohonleikkurit. 044 204 7676 Somerolla. kaappia+2 hyl. Näin voitto ja kaksi arvokasta sarjapistettä lähtivät Tarvasjoelle. Toisen erän alussa UJK onnistui tasoituksessa, kun joukkue pelasi kahden miehen ylivoimalla. n 2-veto pyöräalut. Markus Salmensuu onnistui Volter Timosen tavoin tekemään ensimmäisen osumansa miesten sarjoissa. Johtomaalin jälkeen TarU hallitsi ottelua varmalla peruspelillä, mutta UJK nousi jälleen tasoihin, kun puolustuspään purkukiekko vapautti hyökkääjän läpiajoon, jonka seurauksena lätkä ohitti maalivahdin. 40 e. Loimaa. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) Tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. n Vuokralle tarjotaan siisti, juuri remontoitu kolmio 76,5 m 2 Pesäkujalla 4. Vaarallisimmat maalipaikat osuivat kotijoukkueelle, joka onnistui myllyttämään muutaman pidemmän painostuksen hyökkäysalueella, Hirvilauma kuitenkin puolusti onnistuneesti. Auranmaan Viikkolehti Tiistaina lokakuun 23. 2. n Pylväsporakoneet. P. Miesten musta puku 56 nro. 040 558 8676. P. n Hirvilauman seuraava kotiottelu on vuorossa keskiviikkona 24.10. (vain sähköpostilla) LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTu YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAvILLE. 040 519 1397. lev. n Kuivaa polttopuuta. pöytiä. Kaar. Ottelun alkuminuutit olivat tasaista vääntöä. SÄHKÖpOSTILLA: ilmoitukset@avl.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi ilmoitus@somerolehti.fi 3. Hyvä ja rauhallinen sijainti. 2 löytölaariilmoitusta veloituksetta /vuosi Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. n Savupiipun hattuja. 050 522 4175. Siistit lastenvaunut. n Vanha pöytä 160 x 120, 2 klahvia 2 laatikkoa. P. Hiottu peili 70 x 80 tehtaan pakkauksessa. krs. 50 cm. Eläimet salliva. Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. Jaloilla, 10 e. 5-os., 3 2-ov. P. H. n Kalvopais.-astia 150dm3IPX. kaivuri johon iso kynsikauha, kaapelikauha, kantohara ja uusi letkutus letkulle ja kouralle, varmakuntoinen. P. Etolan muovituoli, alum. Kahden pikaosuman jälkeen kotijoukkueen tunteet kuumenivat, he sortuivat jäähyilyyn ja rangaistusaition ovi kävi kiivaaseen tahtiin. Soita ja tarjoa p. 050 537 8458. n Uutta vastaava ruskea pöytä + 8 tuolia, väri tummanruskea. 0500 902 690. KuvALLINEN ILMOITuS – 20 € kuva ja teksti 160 merkkiä. 70 e mol. 0500 534 440. UJK onnistui kaventamaan vielä ennen erän loppua ja taukoa vietettiin lukemissa 1–2. 041 445 8146. P. Sis. Iso seinäpeili 160x150cm+kiin.listat. manuaali. P. n. P. Huoltokirja 2-renkaat, aj. n Mankeli. RIvI-ILMOITuKSET – 7,50 € / 160 merkkiä. Haapaja kuusihalkoa pieni erä. Otetaan vastaan romuautot ja muu rautaromu. P. TarU kaunisteli vielä ylivoimalla ottelun loppulukemiksi 5–8, kun Markus Salmensuu onnistui Timosen tavoin tekemään ensimmäisen osumansa miesten sarjoissa. ym. Kolmannen erän avausminuutilla vierasjoukkue lisäsi johtoaan. LöYtöLAAri Ilmoita KOLMESSA lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoitukset tiistain Löytölaariin viimeistään torstaina kello 13: Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. P. P. P
486 1818 0400 526 430. KAUKINEN Riihikoski, p. 050 5277 986 Porakaivohuoltoa Korkeapainepesut, pintavesivuoto ja pumppukorjaukset Koski Tl. P. 5 p. JAANA MURTO 21370 Aura kk p. AURANMAAN AUTO p. P. 0400 531 810 www. Autoja Konekorjaamo AJO Oy Alikuja 3 Aura. P. P. 4862 277 Peräkärrymyyntiä Juhta peräkärryt ja venetrailerit. www.koskenhuolto.fi p.0400 783170 /M.Hakamäki TARVAS RENGAS Tarvasjoki p. (02) 256 3203, Yläne www.kuralankartanotila.fi MELLILÄN LOUNASPAIKKA JA PITOPALVELU Sahant. 040 743 6573, Pasi p. 4862277 Kosmetologeja Susanna Santavuori Kyröntie 31, Kyrö, p. Veljekset Salonen Oy, Matti 0500 741050 Kantojyrsintää JAMA-POWER OY 040 526 4281 Kelloja kultasepän liikkeet Kyrön Kulta-Kello p. (02) 486 2812, Kyrö ANU Liikekeskus Aura p.486 6210 SONJA p. 050 5149540 Savojärven Kukka p. 040 5865 724 Face Nice, Tarvasjoki p. 0400 864 414 Koulutettu hieroja Petri Setälä Riihikoski. iskuvasara, kauhat ym. 050 592 4448 Urheiluhieroja Toni Viiri, Sunsali Aura, 040 965 1002 Jyrki p. 050 514 0796 www.pohjavesiporaus.com Rakennussuunnittelua Rak.suunnittelu H. AUTO-PELTOLA OY Lieto As. 0400 741 046, 0500 741 046 AURANMAAN VESI JA LÄMPÖ OY Riihikoski p. kuljet. 0400 608 369 AURANMAAN AUTO Riihikoski p. 02-4860 406 www.serpens.fi Painotyöt Kaikki painoalan työt LOIMIPAINO P. 0400 780 210 VALLAN SÄHKÖ Sähköasennukset ja tarvikkeet. Liikennetraktori maaym. 0400 531 810 www.auto-laakso.fi Automaalaamoja AUTO-PELTOLA OY Lieto as. 0400 325 477 Rakennustyöt Rakennushuolto Piiru rakennusja remonttityöt p. www.aakh.fi p. (02) 486 2726, Kyrö KRISSE p. 0400 608 369. Kosken Autokatsastus, Koskentie 372, KOSKI TL, Myös kuorma-autot, 044 244 5658, www.koskenautokatsastus.fi Autokierrätystä Valtuutettu vastaanottopiste, virall. 0400 608 369 Paineja lämpömittareiden kalibroinnit Serpens Oy p. 6-18, La 8-13, Su suljettu lounasruokailu ark. 044 9896 124 poytyantaksi.fi Tilitoimistoja YLÄNEEN TILI JA KIINTEISTÖ OY Haverintie 13, Yläne. 4862 277 Verhoilua www.vermetjokela.fi 0500 530 615, Riihikoski VERHOOMO TOPPATUOLI, Koski Tl 045 129 9123 www.toppatuoli.fi KRAAPAN VERHOOMO, Marttila 044 300 7487 www.kraapanverhoomo.fi Vätin verstas ja verhoomo P. Antiikki ja taide Antiikki -Taide ja Kierrätys VILLA VOITTOLA Härkätie 1548, Ollila p. vallansahko@gmail.com Taksipalvelut Pöytyän Taksi Oy p. P. katsastukset. 486 2873 ELINA p. 02 721 8979 www.wanhakanala.f Sinun juhlaja lomapaikkasi. 040 532 7406 HUOLTOASEMA PAJULA & SALMI p. 486 450, info@kyrsa.fi ORIPÄÄN SÄHKÖ KY p. p. alv). 5 riviä. p. P. Ota yhteyttä Sari Kaukoranta (02) 588 8961 tai sari.kaukoranta@avl.fi Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 tai anna-mari.koskimies@avl.fi Palvelu hakemisto Fysioterapeutteja Jyrki 0400 846 624, Aura Hautauspalveluita Pöytyän seudun Hautauspalvelu p. 050 352 4493 Härkätien Hautauspalvelu P. Sijaisautopalvelu, vakuutusyhtiöiden vahinkotarkastukset Autonpesua ja -puhdistusta R.Räihä Oy, Yrittäjäntie 11, Riihikoski, p. 0400 566 604 JES Remonttipalvelut Aura Jouni Sahlström p.050 545 9968 Rengasliikkeitä T:MI VALTA J-P Kumit kaikkiin vehkeisiin. 045 1306 087, 044 9109 912 ATK, tietokone BITTISEPPÄ ISMO LERTO Soita ensin 0500 785 471 bittiseppa.com Autoja konekorjaamoja Auranmaan Autoja Konehuolto Täyden palvelun autohuoltotalo Tarvasjoella, Marttilassa ja Riihikoskella. 044 9881 999. 0500 783 443, orisahko@elisanet.fi Asennukset, tarvikkeet. Saarinen puh. KNUUTILA Härkävuorentie 11, Kyrö hlönostimet, p. 045 630 1160 www.tilitoimistoaittamaki.fi T urvallisuuskoulutus TURVAKARTIO p. 484 6038 Ark. 0500 765 848 Sähköpalvelua KYRÖN SÄHKÖ OY Sähköasennukset, tarvikemyynti Sahantie 3, 21800 Kyrö. 040 775 8989 HoviSalonki BS-Geelikynnet Tarvasjoki. 0500 741 139, myös teroitusta Pihatyöt Puunkaadot, kuusija pensasaidat, omenapuut ym. 02 488 6529, 0440 260 471 Hierontapalvelua Koulutettu hieroja TUULA HIRVENSALO Tarvasjoki (myös kotikäyntejä). 02 486 0686/050 351 5195 Autokatsastuksia Auranmaan Katsastus Oy, Rekolant.8, Riihikoski, p.02 436 5400.Hlöja pakettiaut. 0440 122 121 Isännöintipalvelut RH-Isännöinti Oy Turuntie 2, Aura ja Kehityksentie 5, Kyrö. P. P. 02 251 3031 NEMO Aura p. 0400 531 810, 040 701 0071 AUTO-PELTOLA OY Lieto as. 0500 729 262, Oripää Riihikosken Sähkö Oy Pekka Koho p. 4862 277 Kirpputoreja www.kirpputorikyro.fi Kopiopalvelua Kyrön Kulta-Kello p. (02) 486 6633, Aura SOFIELLA, Kyrö p. 040 558 2118 riihikosken.sahko@gmail.com SÄHKÖ KAUNISMÄKI asennukset, tarvikkeet. 256 6208 ELINA p. auto-laakso.fi OILI JALONEN OY 24 h päivystys p. 0504080873 Info@njr.fi Lämmitysöljy POLTTOÖLJYN myynti ja kuljetus Kuljetus T&H Kuusela P. (02) 486 1419 Parturikampaamo HiuSanni Turuntie 633 21870 Riihikoski P. 040 5868 389, Aura Pienkone/polkupyörä myynti & korjaamo VEKSIN KONE Koski Tl P. 040 7491830 Hoitavat Kädet, Aura. Ajoneuvohuoltoa ja -kunnostusta SEO-HUOLTAMO TARVASJOKI L. Ilmalämpöpumput asennettuna. rekisteristä poisto. Auranmaan Viikkolehti 14 Tiistaina lokakuun 23. 040 867 9281 Sanni Eko p. P. P. SALMENOJA asennukset ja tarvikkeet p. 02 4860 770 Tilipalvelu H. 0400 741 046 Öljysäiliöhuollot Säiliöön kuin säiliöön p. 045 126 3170 www.mellilantili.fi Auran Tili ja Kiinteistö Oy Turuntie 2, Aura. Maanrak. • max. 0400 818 638, 0400 741 599 Metsäasiat MATTI JOKINEN metsäpalvelut p. 0500 720 058 Koski Tl Nostolaitteet Vuokrataan hinattava hlönostin k. 13m. Piha-Aura. 040 5865 724 Juhlatilat-, majoitus-, kokousja pitopalvelua PITORIIHI Riihikoski p. 0e. 0400 293 576 www.neliopinnoitus.fi Lvi-palvelua LVI-Asennus Toivonen Oy, Kyrö p. ILKKA RANTALA Kyrö p. P. Kylmäkonehuoltoa Kylmä-&kodinkonehuolto Mitsubishi Electric ilmal.pumput p. 040 532 3244 Betonityöt Betonilattioiden valuutyöt RIIHIKOSKEN RAKENNUSPALVELU JL OY p. 0207 459 500. P. Jalkahoitoa Hoitavat Kädet, Aura. P. 0400 272 302 toimitus Yläneelle alk. P. 040 180 2766, Aura TIITARI Uusikartano p. (02) 486 6633, Aura Pellava, Aura P. 0400 530 898 Kallioja maa-ainekset KALLIOMURSKEET Kumilasta noudettuna ja toimitettuna. (02) 486 9210 JASMIN p. 0400 822 080 www.sahkourakointiknuutila.fi J. 050 305 7442, Pöytyä www.vatin.fi Öljypoltinhuollot LVI-Toivonen Oy, Miika p. Vanteet ja mp-tarvikkeet. 0400 846 624, Aura Hinauspalvelua AUTO-LAAKSO lähin hinauspalvelu 24 h/vrk. 0400 324 625, 0400 824 802 NJR Oy Urakointi, huollot, lämpöpumput P. 040 535 0576, ateriap.kotiin/töihin JUHLAPAIKKA MELLILÄN KUNNANTALO p. 767 3903, 0500 594468 TSR-TEKNIIKKA OY T. Karri Räikkä Oy 050 438 1732 Kaiverrukset ja Lasermerkkaus Kyrön Kulta-Kello p. P. 044 362 6160 Autokorjaamo Aura, Huuskantie 8 Aura 0400 442 622. 040-8486923, lakia@lakia.fi www.lakia.fi. päivänä 2018 Varaa paikkasi palveluhakemistosta! Kuukauden alusta pääset mukaan, ilmoitukset vähintään kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan. P. 02 763 1997 Parturi-kampaamoja ANNA-MAIJA Marttila 02 4846741 HIUSSOPUKKA Aura p.486 0416 Parturi-Kamp. 045 136 4876 www. 040 535 0576 Jätehuoltoa Likakaivojen tyhjennykset, vaihtolavat. 040 7344 462 www.niceface.fi Kukkakauppoja Kyrön KukkaVainio Kyröntie 30 p. turvakartio.fi Valokuvausta Passikuvat, digi/kuvien kehitys Kyrön Kulta-Kello p. Siren Kylätalkkareita Kylätalkkari Janne Korkka 044 5590393 www.talkkarisi.fi Lakitoimistoja Lakitoimisto LAKIA Oy Turuntie 2, 21380 Aura. 050 563 1202 / Väinölä Mellilän Tili ja Isännöinti Pekka Salonen p. Lämpötilasäädelty kuljetus KESTIHOVIN PITOPALVELU kaikki samasta numerosta 050 378 1030 WANHA KANALA p. SÄHKÖ AURA OY Mikko Lehtimäki 050 5053 179, Ville Ojanen 0400 541449 Sähköurakointi T. P. 10.30-13. 045 136 4876 www.rakennushuoltopiiru.fi Uudisja korjaustyöt, Rakennusja puutyöt Vanhanen p. AUTO-LAAKSO Pöytyä p. 0440 228919 Kosken Rengashuolto Oy Auton-, mpja mopon renkaat. Aittamäki Aura. 0500 833 679. 1 rivi=28 merkkiä. 040 4193 622 Kaivinkoneurakointia Telakaivink., kauhan pyörittäjä, hydr. savojärvenkukka.fi. 0400 531 810, 040 701 0071 Autopeltikorjaamoja Vakuutusyhtiöiden korjaukset, myös vahinkotarkastukset. • hinta 3,22 e /rivi/julkaisukerta (sis. • julkaistaan kerran viikossa, yleensä tiistaisin. Pitoja juhlapalvelua, ateriakulj.kotiin ja työpaik. Marttila p
Retken hinta 30 €, sisältää matkat, liput sekä opastuksen Lähtö klo 8.00 Lieto-opiston pihalta. 0440 790 752 S ahantien S aneerauspalvelu Mellilä Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7B10, 32200 Loimaa p. 320,Cordiant 195/65-15 H. Kosken Tl hyvinvointilautakunta julistaa jaettavaksi VUODEN 2018 LIIKUNTAJA NUORISOTOIMEN KOHDEAVUSTUKSET KOULUTUKSEEN (liikuntatoimi 1.600 € ja nuorisotoimi 1.000 €). Tervetuloa! Kosken Hyvinvointilautakunta ilmoittaa: VUODEN SEURATYÖNTEKIJÄ 2018 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry on kuntien kanssa yhdessä palkinnut 21 viimeisenä vuotena kuntakohtaisesti vuoden seuratyöntekijän. Marttila, 56 000km, 28,10km/as. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä lehdelle 8 vuorokauden kuluessa ilmestymispäivästä. 050 516 7473 n Koulutusta n Kuulutuksia n Huutokauppoja n Halutaan ostaa n Kokouksia n Torilla n Palvelut Ilmoitus Viikkolehdessä huomataan! sääntömääräinen SYYSkokouS Auran keitaalla ma 5.11.2018 klo 19. Hakulomakkeita saa vapaa-aikatoimistosta, hakemuksen liitteeksi ehdottomasti kopiot kuiteista! Hakemukset hyvinvointilautakunnalle pe 23.11.2018 mennessä. Hallitus Auran Palokunnan Urheilijat ry Sukututkija Juha Vuorelan luento ”Poimintoja Tarvasjoen kirkkomaalta”. MLL Pöytyän yhdistys Sääntömääräinen SyySKOKOUS ti 30.10.2018 Riihikosken Pitoriihessä klo 18.00. Asennus/takuu. Tarvasjoen seurakuntatalo ke 24.10. Taideretki Helsinkiin uuteen Amos Rex -taidemuseoon la 24.11. Hallitus PERUNAA JA OMENAA KYRÖN TORILLA KE 8-12 0400 222 820 JAAKKOLA Vesikourut, tikkaat, lumiesteet. 02 822 4405 EDULLISESTI TORILLA: KE Kyrö klo 10-12, LA Yläne klo 10-12 Palvelemme Kyrössä ja Yläneellä kaikissa kirjanpitoon ja isännöintiin liittyvissä asioissa. 0400 728 685/Jussi Isotalo Ikkunat ja ovet ” Ikkunat ja ovet asennettuna ” PEKKA RÄTY 050 542 3820 Ikkunat ja ovet asennettuna 20 vuoden kokemuksella PEKKA RÄTY 050 542 3820 TALVIRENKAAT EDULLISESTI Myös asennuspalvelu T:mi Niini 0500 533 849 Vaskio Kumho 175/65-14 H. Simalantie 610, Marttila. Koski Tl, 101 650km, 43,20km/asukas !! 2. Lehti ei vastaa ilmoituksen poisjäämisen aiheuttamasta vahingosta. 6. klo 18.30-20.00 Luentosarja jatkuu Jokilaakson koululla ke 14.11. n Kustantaja Priimus Media Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen ISSN 1455-920X SIVUNVALMISTUS: Priimus Media Oy PAINATUS: Lehtitehdas, Salo 2018 n Varhaisjakelun jakelupäivystys: LounaisSuomen Tietojakelu puh: 02 269 3434 klo 06.00–16.30 ma–pe ja klo 07.00–12.00 la–su Päiväpostin jakelumuistutukset: Postin asiakaspalvelu 0200 71000 n Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 14. Perjantain lehteen viimeistään keskiviikkona klo 14 räystäskourut syöksytorvet savupiipun sisätorvet piipunhatut jatkettavat alumiinitikkaat palotikkaat ja pelastautumistikkaat OJALAN KOURU Ky p. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa p. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 p. Saviseutu Liikkuu -pyöräilykampanjan tulokset 2018: 1. Naisten liikunta ke klo 19.00-20.00, Tarvashovi Zumba ke klo 18.00-18.45, Tarvashovi Kansantanssi su 18.45-20.15, Tarvashovi Puutyöpiiri ti klo 18.00-20.30, Tarvasjoen koulu Tasapainojumppa eläkeläisille ti 15.30-16.15, Hyvinvointikeskus Tuolijumppa to 15.30-16.15, Hyvinvointikeskus kaikissa ryhmissä on vielä tilaa. Auranmaan Viikkolehti Tiistaina lokakuun 23. Ehdotukset vuoden seuratyöntekijäksi pyydetään toimittamaan 30.10.2018 klo 15.45 mennessä, paivi.peuranto(at)koski.fi. Pöytyä, 39 980km, 4,75km/as. Tervetuloa opiskelemaan Lieto-opistoon http://www.lieto.fi/kansalaisopisto Hirvenliha HUUTOKAUPPA KoE:n metsästysmajalla, Ruonantie 176,Koski Tl sunnuntaina 28.12.2018 alkaen klo 12 Huutokaupan tuotto käytetään kokonaisuudessaan seuran kiinteistöjen ja harrastusratojen kunnostukseen sekä ylläpitoon. 290,Esim. Mikä on kirkkomaan vanhin hautakivi. 380,Cordiant 205/55-16 H. Ehdokaslistojen yhdistelmiä on saatavana Kosken Tl kirkkoherranvirastosta ti klo 9–14 ja to klo 12–16 ja Marttilan virastosta ma klo 9–12 ja ke klo 13–16. Koskella Tl 1.10.2018 Martinkosken seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Puheenjohtaja Essi Pietilä n Myytävänä n Sekalaisia n Työsuorituksia ostetaan ReHUVILJaa IsoFaRMI oY Puh. Tervetuloa. 3. 5. Kirjalliset esitykset perusteluineen pyydetään toimittamaan hyvinvointilautakunnalle pe 23.11.2018 mennessä. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi SEURAKUNTAVAALIEN EHDOKASLISTOJEN YHDISTELMÄ Martinkosken seurakunnassa 18.11.2018 toimitettavien seurakuntavaalien ehdokaslistojen yhdistelmä on nähtävänä 23.10.–18.11.2018 Kosken Tl (Maijankuja 6) ja Marttilan (Kirkkotie 3) kirkkoherranvirastojen ilmoitustauluilla. Kiinnostaako, miten voisimme olla hyödyksi juuri teille. Loimaa, 87 080km, 5,41km/as. Paluu n. 4. Lisätietoja löytyy myös vaalien verkkosivuilta seurakuntavaalit.fi. TERVETULOA HUUTAMAAN LUONNONMUKAISTA RIISTALIHAA! https://www.koskenerankavijat.fi Marttilan Maatalousnaisten SYYSKOKOUS torstaina 1.11.2018 klo 18.30 Eräveikkojen uudella majalla os. paivi.peuranto(at) koski.fi Kosken Tl hyvinvointilautakunta pyytää esityksiä URHEILIJAJA VALMENTAJASTIPENDIEN saajista, VUODEN NUORISOVAIKUTTAJA KIERTOPALKINNON saajasta VUODEN KUNNON KUNTALAINEN KIERTOPALKINNON saajasta ja NIPAALI -KIERTOPALKINNON saajasta vuonna 2018. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneessa virheessä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. p. +358 40 848 2135 www.ylaneentilikeskus.fi Y L Ä N E E N T I L I K E S K U S Ilmastointiasennukset ja ilmastointikanavien puhdistukset Puh. klo 17.00. Mitä uskomuksia ja tapoja liittyi hautaamiseen. Tervetuloa! Johtokunta Partiolippukunta Tarvan Tapiot syyskokous 5.11.2018 klo 19 Partiomajalla. paivi.peuranto(at)koski.fi Kaikista lisätietoja kunnan kotisivuilta www.koski.fi sekä vapaa-aikatoimistosta. Osallistujien kesken on arvottu palkintoja ja voittajille on ilmoitettu kirjeellä henkilökohtaisesti!. Aura, 21 800km, 5,46km/as. n Osoite: Kehityksentie 3 21800 Kyrö n Puhelinvaihde: (02) 588 8950 n www.avl.fi sähköpostit: toimitus@avl.fi, tilaukset@ avl.fi, ilmoitukset@avl.fi, etunimi.sukunimi@avl.fi n Toimitus: Päätoimittaja: Asko Virtanen (02) 588 8970 Tuottaja: Sirpa Virtanen 588 8971 Toimittajat: Jorma Kaarto 588 8972, Päivi Perkiö 588 8973, Marika Timonen opintovapaalla n Ilmoitusmyynti, yritysasiakkaat: Sari Kaukoranta (02) 588 8961, Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Myyntijohtaja SSSkonsernin paikallislehdet Sari Kuusinen 040 5390 969 sari.kuusinen@sss.fi n Asiakaspalvelu, henkilöasiakkaat: Päivi Alm-Huhti (02) 588 8952 n Tilaajapalvelu ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626, tilaukset@avl.fi www.tilaajapalvelija.fi n Vastuu ilmoituksista Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin mahdollisesti tulevista virheistä ei lehti vastaa. 270,Kumho 205/55-16 H. 040 701 1622/Vuorio SYKSYN VIIMEISEN KERRAN p. päivänä 2018 15 n Asiakaspalvelu avoinna keskiviikkoisin klo 9–15 ja muina arkipäivinä klo 9–13. 290,Cordiant 175/65-14 H. Mitä tarinoita kätkeytyy hautakivien nimien taakse. Young Living eteeristen öljyjen tuote-esittely ja kahvitarjoilu. 240,Kumho 195/65-15 H. Oripää, 14 540km, 10,57km/as. PIDÄMME KUNNOSSA TILIT JA TALOT tel
Asiakkaat ovat ottaneet hyvin vastaan. päivänä 2018 Ajankohtaiset Oripääläiset toivottivat uuden kauppiaan tervetulleeksi ORIPÄÄ Asko Virtanen Oripään K-marketissa oli perjantaina paikalla kaksikin kauppiasta, kun väistyvä K-kauppias Saku Vätti ja uusi kauppias Jussi Uusitalo tarjosivat asiakkaille munkkikahvit. Voit syödä myös paikan päällä! 23 cm pizza 7,00 €, 30 cm pizza 12,00 € IsänPäIväLounAs 11.11. klo 8.00 – 16.00) Miten voimme auttaa. Kaupasta, joka palvelee mahdollisimman hyvin niin valikoiman kuin palvelunkin puolesta, Uusitalo sanoi. n Jussit paiskasivat kättä Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 (ark. avl.fi kuka on Viikon henkilö. Yhtenäiskoulun pihalle sijoitettavaa alustaa ja kaukaloa voisivat palloilijoiden lisäksi käyttää myös koululaiset ja päiväkotilapset. Lähtökohdat kauppojen kehittämiseen ovat uuden kauppiaan mukaan kohdallaan. . klo 9-14 Lankkistentie 3, Riihikoski /auto 20 ,. tilauksia otetaan vastaan klo 19.00 asti. 050 4011 822 Pe 26.10. klo 12-15 aikuiset 25€ ja lapset 15€. Päivän aikana 600 asiakasta kävi tervehtimässä uutta ja vanhaa kauppiasta. Jussi Uusitalo Jussi Kairus toivotti kaimamiehensä Jussi Uusitalon tervetulleeksi Oripään K-Marketin peräsimeen. Tervetuloa! www.auranmaanviikkolehti.fi = www.avl.fi FC KyPS pojat 05/06 + ilmanpaineiden tarkistus ja pesu Puffetti TALVIRENKAIDEN VAIHTO lauantaina 27.10. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. –On hienoa päästä toteuttamaan omaa visiota hyvästä ruokakaupasta. Aloitteentekijänä on toiminut Pöytyän Urheilijoiden salibandyjaosto. –Saku on tehnyt täällä hyvää työtä, mistä moni asiakaskin on muistuttanut. tilaajapalvelija.fi Avustusta työväentalolle ja vanhempainyhdistykselle PÖYTYÄ/Kyrö Pöytyän yhteisöllisyyslautakunta myönsi 2 000 euron avustuksen Kyrön työväentalon kunnostuksen aloittamiseen. Tervetuloa! p. Tästä on hyvä jatkaa, Uusitalo sanoi. On hienoa päästä toteuttamaan omaa visiota hyvästä ruokakaupasta. Yökkömäentiellä oleva Kyrön työväentalo on rakennettu 110 vuotta sitten. avoinna tilauksesta. Salibandya halutaan pelata myös ulkona PÖYTYÄ/Riihikoski Riihikosken rakenteilla olevan yhtenäiskoulun pihalle puuhataan ulkosalibandyalustaa ja -kaukaloa. Raisiolainen Uusitalo työskenteli ennen kauppiaaksi ryhtymistään Mynämäen K-supermarketin lihaja kalaosaston vastaavana. Pöytyän Urheilijoiden salibandyjaosto vastaisi kaukalon kokoamisesta, käyttökauden aikaisesta huollosta ja kaukalon purkamisesta. klo 11-14 lounas aikuiset 10€ ja lapset 4-11 v 8€. Riihikoski Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Kyrö Aura +3 +6 +3 +6 +3 +6 +3 +5 +3 +6 4 Sademääräennuste 10 20 30 mm Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa Lämpötilat iltapäivällä ja edellisenä yönä 8:29 17:56 7:44 18:40 Keskiviikkona +5 / 4 +6 / 1 +5 / 1 +3 / 4 +3 ?0 ?2 +0 Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 8:31 17:53 7:47 18:37 Torstaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 8:34 17:50 7:49 18:35 Perjantaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 8:37 17:47 7:52 18:32 Lauantaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 8:39 17:44 7:54 18:29 Ti Ke To Pe La Tiistaina lokakuun 23. Pito palvelua juhlaan ja arkeen! www.kulhuanpaakari.fi K aidanojan Kartano p. Nyt hankittavaksi suunniteltu laite voi olla esimerkiksi keinumislaite tai muu innostava leikkiväline. Yksi paikalle saapuneista oli kauppiaan kaimamies Jussi Kairus, joka suostui kuvaan, kunhan juttuun saadaan mukaan yksi tärkeä asia: –Laita siihen, että kaksi Jussia vastaa kymmentä tavallista miestä, Jussi Kairus painotti ja toivotti kaimansa lämpimästi tervetulleeksi Oripäähän. n Katso osoitteesta www. Pöytyän yhteisöllisyyslautakunta esittää kunnan talousarvioon 10 000 euron kalustomäärärahaa ulkomonitoimialustan hankkimiseen. Uusi kauppias on ehtinyt totutella Auranmaan asioihin pari viikkoa. paakarin uunituoretta pizzaa kartanosta klo 15.00-19.00. Oripään K-marketissa vietettiin perjantaina vahdinvaihtopäivää, kun väistyvä kauppias Saku Vätti ja uusi kauppias Jussi Uusitalo tarjosivat vaihdoksen kunniaksi munkkikahvit ja kuuntelivat asiakkaiden kuulumisia. Menu www.kulhuanpaakari.fi, 22/10 €. Avustusta oli hakenut Kyrön työväentalon kannatusyhdistys, jonka toimenkuvaan kuuluu työväentalon kunnossapito, kehittäminen ja korjaus. –Tunnelmat ovat hyvät. Kentän koko on 15x30 metriä. Muutama tuotetoivekin päivän aikana kuultiin ja ne on jo toteutettukin. Oripään Kmarketin ruoriin hän tarttui seitsemäs päivä kuluvaa kuuta, Yläneen ja Alastaron kaupat olivat vuorossa viikkoa myöhemmin. LA 27.10. Kyrön koulun vanhempainyhdistys sai 1 200 euron avustuksen jonkin innostavan laitteen hankkimiseksi Kyrön koulun pihalle. 040 1244 302 Vanhainkodintie 12, UUsikartano, PÖYtYÄ Joulupöytä katettuna 30.11.-9.12. Auranmaan Viikkolehti 16 16 äöå Auranmaan sää Tänään Yläne kk Oripää Mellilä as. Vanhempainyhdistyksen tavoitteisiin kuuluu oppilaiden, vanhempien ja koulun välisen yhteistyön edistäminen. Menu www.kulhuanpaakari.fi varaukset 040 1244 302. Mukavia ihmisiä täällä tuntuu olevan, Uusitalo kertoi ensitunnelmistaan