Järviluonto yhdistää Sanonta ”pitkäperjantaina sataa aina” pitää paikkansa ainakin tänä vuonna. Harrastuksena munakupit Säkylän Pyhäjärven alueen tuoretta luontomatkailuhanketta vetävä iktyonomi Jussi Aaltonen näkee järviseudun luontomatkailussa vielä kääntämättömiä kiviä ja alan toimijoiden yhteistyössä tiivistämisen paikkaa. Pirjo 02 588 8961 pirjo.suoranta@avl.. klo 22.00 LA 26.3. A U R A N M A A N TA L O U S A L U E E N PA I K A L L I S L E H T I V I I K K O L E H T I NRO 24. päivänä 2016 www.avl.. avoinna 15–03 SU 27.3. Kuppeja on kertynyt jo tuhatkunta. Tulossa! Tulossa! Tulossa! MAASEUTU -TEEMA TIISTAINA 12.4. Jorma Kaarto Pitkään jatkunut työttömyys on yleinen syy toimeentulotuen tarpeeseen, mutta pienituloiseksi päädytään montaa tietä. 90 vsk irtonro. Sekin on jäänyt Anttilalle mieleen, kuinka monta ihmistä tarvitaan myymään yksi munakuppi. Varaathan tehokkaan ilmoitustilasi ajoissa: kk Vara t atha hhh n ttehhhhhhokk kk kk kk kk kk kk kk kkk Yrittäjä,. klo 22.00 PE 25.3. Jos monet viime aikoina tehdyt, itselle välttämättömien maksujen korotukset ovat tyhjentäneet tilin, apua on syytä hakea kunnan sosiaalitoimesta. Koskelaisella Maila Anttilalla on kohtuullisen erikoinen, vähän pääsiäisen aikaankin kallellaan oleva harrastus. f i FOTON 254 etukuormaajalla ja kauhalla 17.490 ,+ tk Turuntie AURA ma–to 10.30–14 pe 10.30–03 la 15–03 su 12–19 A-oikeudet PE ja LA ilmaiseksi sisään klo 23.00 mennessä (ei LIVE iltoina). 2 € Torstaina maaliskuun 24. Perjantaina sataa 5 7 3 12 Kokoelmaan kuuluu tuhatkunta kuppia Veeti Nurminen Jussi Aaltosen lempipaikkoja Pyhäjärven alueella on Eurajoen idyllinen Kauttuankoski. 044 256 1421 MA-PE 10-18 LA 10-14 w w w. avoinna 15–03 KARAOKE alk. m o t o a u r a . Monella kupilla on ihan oma tarinansa. Pääsiäisen ohjelma: TO 24.3. Toimeentulotuen tarve kasvaa Edullisesti Myös asennuspalvelu! Autoja konekauppaa T:mi Niini 0500 533 849 Vaskio www.salonvaihtoautot.net/niini KUMHO KESÄRENKAAT KUMHO 175/65-14 260 €/sarja 195/65-15 280 €/sarja 205/55-16 340 €/sarja ZETUM/KUMHO 175/65-14 220 €/sarja 195/65-15 245 €/sarja MOTOAURA Heikinsuontie 827, 21380 AURA Puh. AVOINNA 12–(19) KARAOKE PUPUBILEET klo 22-03 Päivi 02 588 8960 paivi.varjo@avl.. avoinna 18–02 KARAOKE alk. Hän näet kerää munakuppeja, on kerännyt jo 1980-luvulta asti. Hanke ylittää maakuntarajan sulavasti, mutta Pyhäjärvi ja sen ympäristö kaipaavat yhtenäistä ilmettä markkinointiin
Jokaisella on oikeus elää omaa elämäänsä jopa ilman aviosiippaa.” Tällä tasolla on sikäli pysytty, että oikeus elää ilman aviosiippaa on edelleen olemassa, ainakin periaatteessa. Kyläläisten palvelut heikkenevät eikä kunta kuitenkaan saa haluamiaan vuokratuloja. Nyt näitä rajoitteita ei ole, mutta silti iso osa ihmisistä haluaa elää itsekseen. KUNNALLINEN VIIKKOLEHTI 25.3.1966 MARTTILAN KINKERIKILVOITUKSESSA joka tänä talvena kirkkoneuvoston päätöksen mukaan toimitettiin 17. – Palkinnot kolmelle parhaimman kinkeripiirin taloille annetaan entiseen tapaan I Pääsiäispäivänä jumalanpalveluksen yhteydessä. 2 i tä j ” ” NIMIPÄIVÄT LAINA Torstaina: Gabriel, Kaapo, Kaapro, Kaappo Perjantaina: Aija, Aava, pitkäperjantai Lauantaina: Manu, Manne, Immanuel, Immo Sunnuntaina: Sauli, Saul, kesäaika alkaa, pääsiäispäivä Maanantaina: Armas, toinen pääsiäispäivä Tiistaina: Joni, Joonas, Jouni Liedon kulttuurija vapaaaikalautakunta päätti tiistaina, että viranhaltijan tekemä päätös periä Tarvasjoen MLL:lta vuokraa Postilinnassa järjestetyistä lasten syntymäpäiväkutsuista on perusteltu. kerran, tulivat parhaimmiksi kinkeripiireiksi osanotosta kinkeritilaisuuksiin Huovaristo-Ruskolaisten kinkeripiiri, jossa mukana oli 26,63 % kylien väkiluvusta. TAVALLAAN TÄMÄN YMMÄRRÄNKIN. Mihin ihmeeseen se sivistys 30 vuodessa katosi. On varmempaa ihmetellä samanmielisten kanssa sitä, millaisia törkeyksiä jostain lukee kuin vastata niihin asiallisesti ja faktoilla. Me olemme valistuneita, avarakatseisia ja ymmärtäväisiä. TOIMITUKSEN TAKAOVELTA MITUKSEN KAOVELTA . Lehteä tehdään lukijalle, jonka luottamuksen varassa myös meidän tulevaisuutemme on, kirjoittaa Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ville Pernaa lehden juhlanumerossa 24.3. Kilpailijoita oli kaikkiaan 446 henkeä eli 16,28 % seurakunnan väkiluvusta, joka on vähän heikompi viimevuotista tulosta. Päätoimittaja Asko Virtanen, (02) 588 8970, asko.virtanen@avl.fi Tänään 50 VUOTTA SITTEN PÄÄKIRJOITUS 24.3.2016 ELOSSI (02 –No nyt minä tiedän, milloin ne vanhat hyvät ajat olivat, nauroi työkaveri pari päivää sitten melkein vedet silmissä. Säilykööt nämät palkinnot taloissa muistoina seurakunnan henkisistä kilpailuista vuodelta 1966, jossa kaikki ikäluokat olivat mukana ja usein kokonaiset perhekunnatkin. Tosin television lukuisten paritusohjelmien ja netin deittipalstojen perusteella se on ainakin epäilyttävää. Mutta sitten ne muut asiat. Paikalla on ollut aina kaksi leikittäjää, joten vanhemmat ovat voineet luottaa siihen, että lapsille on ollut luvassa sopivasti ohjattua toimintaa. Valtavirran ulkopuolella olevilla oli siten kehnot mahdollisuudet parisuhteen muodostamiseen. Auranmaan Viikkolehti Perustettu vuonna 1926. SEN MUURIN TAKAA on mukava heitellä herjaa sinne sun tänne kun ei tarvitse pelätä, että joku avarakatseisempi lähtisi rapsuttamaan puolustusmuuria rikki. Erikoista tasapuolisuutta Kyläläisten palvelut heikkenevät eikä kunta kuitenkaan saa haluamiaan vuokratuloja. Se asettuu kuitenkin eri valoon, kun hintaa tarkastellaan syntymäpäiväjuhlien järjestäjän ja tilaajien kannalta. Viranhaltija perustelee sitä toiminnan kaupallisuudella ja katsoi, että vuokra on linjassa kunnan muiden vastaavien toimitilavuokrien kanssa. Jos syntymäpäiväjuhlien hintaan joudutaan lisäämään 30 euron tilavuokra, toiminnalle tuskin on enää kysyntää. SK:n levikinnousu ja tuhansien uusien tilaajien tuleminen matkaan on mitä parhain satavuotislahja. 30 euron kertavuokra ei vaikuta suurelta. Lisäksi tilojen kunto todettiin vuokraan nähden vaatimattomaksi. Olemme valistuneita, avarakatseisia ja ymmärtäväisiä. Vanhemmat ovat voineet tilata MLL:ltä lapsilleen paikallisten nuorten järjestämät synttärit 60-90 euron hintaan. Ei kai minnekään, mutta siinä, missä se ennen oli fiksun ihmisen merkki, sitä nyt jo melkein hävetään. Kukahan tästä hyötyy. Olisikohan häntäkään hiljennetty, jos hiljainen enemmistö olisi ollut äänekkäämpi. Voihan sitä joku viidettä aviotai avosuhdettaan aloittava pitää aika omituisena. perkio@ avl.fi Sivistynyttä aikaa Tosin ehkä se ongelma on juuri tässä. Muut kinkeripiirit tulivat seuraavaan järjestykseen: Heikolan piiri 18,10 %, Karvela-Prunkila-Hongiston piiri 17,18 %, Loven-Simalan piiri 16,79 %, Siutilan piiri 14,81 %, Ollilan piiri 12,79 %, Hirvas-Maunulan piiri 12,38 %, KrouviMäntsälä-Purhala-Palaisten piiri 8,15 % ja Pappilan piiri 7,89 %, joten alle keskitason oli kaikkiaan 5 kinkeripiiriä. Mieliala kilpailu-tilaisuuksissa oli välitön ja hilpeä Pyhän kirjan ja katekismuksen kohtien keskusteluissa, joiden välillä entiseen tapaan pidettiin yhteinen laulutunti ja nautittiin kinkeritalojen runsasta kestitystä, josta osanottajien puolesta lausutaan sydämellinen kiitos. Oli löytänyt jokseenkin tasan 30 vuotta sitten kirjoittamani pakinan, jossa väitin seuraavaa: ”Nykyään noitavainot kelpaavat vain esimerkiksi ihmisten typeryydestä. . Se suuri ihmisten enemmistö, joka on edelleen valistunut, avarakatseinen ja ymmärtäväinen säilyttää hermonsa parhaiten välttämällä kontaktia niiden kanssa, joille omien ennakkoluulojen muuri tuo turvaa. toimittaja Päivi Perkiö paivi. Toiseksi tuli Laurilan-Rekoisten kinkeripiiri 20,37 % ja kolmanneksi Juutila-Tiipilä-Vättilän kinkeripiiri 19,07 %. Yhdistyksen toiminnasta saamat tulot ovat jääneet minimaaliksi, mutta tuottoon toiminnalla ei ole pyrittykään. Yhden palvelun poistumisen lisäksi paikallisten nuorten ennestäänkin pienet sivutyömahdollisuudet uhkaavat vähetä. Tarvasjoen MLL perusteli vuokraa koskevaa oikaisuvaatimustaan sillä, ettei syntymäpäiväjuhlien järjestämisellä pyritä voiton saamiseen. Ihan varmasti, kunhan ymmärrämme pysyä poissa erinäisiltä nettisivuilta. Sen sijaan paikalliset lapsiperheet ovat saaneet mahdollisuuden juhlia synttäreitä erillisessä, mutta lähellä olevassa tilassa. ”Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus” sanoi Martin Luther King. tenkaan s ” ”. Tosin ehkä se ongelma on juuri tässä. Samalla leikittäjänä toimiville nuorille mahdollisuus pieniin ansioihin. Ennenhän, jopa noina kultaisina aikoina vuonna 1986, avoliitolla oli vielä hiukan epämääräinen maine ainakin, jos siihen sisältyi lapsia, homoseksuaalisuus oli poistettu sairausluokituksesta vasta viisi vuotta aikaisemmin ja sukupuolenkorjausleikkauksista ei edes puhuttu
Myös terveydenhoito ja kelakyytimenot selviävät kuittien ja varattujen aikojen perusteella. Neuvottelut on tarkoitus saada päätökseen 29.4. Kommentoi, anna palautetta toimitus@avl.fi, www.avl.fi/palaute Uutiset . sosiaaliohjaaja Merja Johansson ja sosiaalityöntekijä Anna Inkeroinen vakuuttavat, ettei sosiaalitoimiston oven avaamista kannata pelätä. Yhteyttä kannattaa ehdottomasti ottaa ennen kuin maksurästit kasvavat tai esimerkiksi lääkkeet jäävät ostamatta. Työnantajapuolta edustavat Marianne Mäkelän lisäksi kunnan hallintojohtaja Tuija Pihlajamäki sekä sivistyslautakunnan puheenjohtaja Hanna Sieppi. Maksukatto nousi aikaisemmasta 679 eurosta 691 euroon kalenterivuodelta. Luottokanta kasvoi yhdellä prosentilla. Kun tulot ja menot käydään sosiaalityöntekijän kanssa yhdessä läpi, saattaa käydä niinkin, että tämä huomaa hakijan olevan oikeutettu johonkin sellaiseen tukeen, jota hän ei ole osannut itse hakea. mennessä. Talletukset vähenivät kaksi prosenttia matalan korkotason ja viivästyneiden maataloustukien seurauksena. Sivistysjohtaja Marianne Mäkelä toteaa yt-neuvottelujen perustuvan taloudellisiin ja tuotannollisin tekijöihin. Toimeentuloturvan ongelmat on aihetta selvittää ennen kuin ne kasvavat ylivoimaisen suuriksi. Jos tulot riittävät joko asumiseen, ruokaan tai lääkkeisiin, mutta ei niihin kaikkiin, on aihetta ottaa yhteyttä kunnan sosiaalitoimeen. Liedolla on pitkäaikaista lainaa yhteensä 30,3 miljoonaa euroa. AURA Päivi Perkiö Auran kirjaston henkilöstö on saanut kutsun 4. Uutisvihjeet ja juttuvinkit . Esimerkiksi lääkärissä käynnin kolmen ensimmäisen kerran hinta nousi 16,10 eurosta 20,90 euroon, hammaslääkärin asiakasmaksu 10,20 eurosta 13,30 euroon ja lyhytaikaisen laitoshoidon maksu 38,10 eurosta 49,50 euroon. Toimeentulotukea voidaan harkinnan mukaan myöntää myös ennaltaehkäisevästi esimerkiksi suuriin lääkekuluihin. Helmikuussa lyhytaikaisia lainoja eli kuntatodistuksia oli yhteensä 22 miljoonaa euroa. Järjestämättömien luottojen määrä säilyi edelleen vähäisenä. Kunnan taloustilanteen lisäksi perusteena on omatoimikirjastopalvelujen kehittäminen. Näin saattaa Auranmaallakin käydä entistä useammalle, sillä alueemme terveyskeskukset käyttivät täysimääräisesti hyväkseen sosiaalija terveysministeriön antaman mahdollisuuden maksujen korotukseen ainakin yleisimmin käytettyjen terveydenhuollon palveluiden osalta. Yksityislääkäreitä emme korvaa, Inkeroinen muistuttaa. Riihikoski Kyrö Oripää Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Aura AURANMAA Päivi Perkiö Jos koskaan ei kannata olla sekä köyhä että kipeä, tänä vuonna se tulee vielä huomattavasti viime vuotta kalliimmaksi. Auran kirjasto yt-neuvotteluihin Tarve näyttää lisääntyneen LIETO Liedon kunta vaihtaa lainoittajaa. Lainalla on 10 vuoden kiinteä korko. Näitä voivat olla esimerkiksi asumistai hoitotuki. Lähetä uutiskuva: toimitus@avl Yläne kk Mellilä as. Sairauskuluihinkin voi saada toimeentulotukea PÖYTYÄ Pöytyän kunta käyttää Lahja Pellonperän perinnön Riihikoti-palvelukeskuksen hoitajakutsujärjestelmän hankintaan perusturvalautakunnan esityksen mukaisesti. –Jos esimerkiksi pitkäaikaissairaan tulot ovat pienet, voimme antaa maksusitoumuksen apteekkiin siihen saakka, että lääkekulujen maksukatto tulee täyteen, hän kertoo. Tuolloin tapaamiseen otetaan mukaan niin pankin tiliotteet kuin kuitit säännöllisistä pakollisista menoistakin. Kyrön Seudun Osuuspankin tulos kasvoi Vs. Siihen, millä tavalla henkilötyövuosien vähennys tapahtuu, ei oteta neuvottelukutsussa kantaa eikä siinä myöskään määritellä vähennystavoitteen maksimimäärää. Haku ei ole häpeä Auran sosiaalityöntekijä Anna Inkeroinen tietää, että suuret sairaustai lääkekulut voivat heittää muuten juuri ja juuri tuloillaan pärjäävän talouden kassan miinukselle. Maksujen pieni indeksikorotus sai kylkeensä mittavan erilliskorotuksen. Soita toimitussihteerille: (02) 588 8971 . –Terveydenhoitoja hammashoitomenot lasketaan julkisen terveydenhoidon kustannusten mukaan. Kun ne on kerran selvitetty, selvitään vähemmillä kuittisulkeisilla. 3 Torstaina maaliskuun 24. Maksukaton täyttymisen jälkeenkin lyhytaikaisesta laitoshoidosta peritään alennettu vuorokausimaksu. Helpotusta asiaan tulee vasta, kun omavastuuosuudet täyttyvät, mutta useimmilla se tapahtuu vasta kesän tai syksyn aikana. Auran kirjastossa työskentelee kokoaikaisesti kirjastonhoitaja ja kaksi kirjastovirkailijaa, joista toinen on toukokuun loppuun saakka toimivapaalla. Kunta maksaa pois jäljellä olevan 5 miljoonan euron lainansa Nordealle ja ottaa vastaavan summan pitkäaikaista lainaa Kuntarahoitus Oyj:ltä. Kirjastotoimenjohtajan työajasta 40 prosenttia on jyvitetty Auran ja 60 prosenttia Pöytyän kirjastotoimeen. Kirjaston henkilöstö osallistuu neuvotteluihin kokonaisuudessaan. Jos sitä ei saa, ei ole silti menettänyt mitään, hän korostaa. Se nousi 17,90 eurosta 22,80 euroon. Kun näiden maksujen päälle tulee vielä Kela-kyytien omavastuuosuuden nousu yhdensuuntaisen matkan osalta 16:sta 25 euroon sekä lääkekorvausten uusi 50 euron omavastuu, paljon sairastavien eli suurelta osin ikäihmisten ja vammaisten alkuvuoden terveydenhuoltomenot kasvavat huomattavasti. Kirjastossa on kuitenkin jo nyt niin vähän henkilökuntaa, että yhtä henkilötyövuotta suuremmasta vähennyksestä ei oikein voi olla kysymys, toteaa kunnanjohtaja Mika Joki. Kunta on saanut Pellonperän testamentin perusteella 22 690 euron perinnön Pellonperä oli testamentissaan määrännyt omaisuutensa menevän kuolemansa jälkeen puoliksi Pöytyän seurakunnalle ja sille hoitokodille, jossa hän on viimeksi ennen kuolemaansa asunut. Laita postia: toimitus@avl.fi . huhtikuuta alkaviin yt-neuvotteluihin, joiden tavoitteena on kirjaston henkilöstön vähentäminen. Lainoittaja vaihtoon. –Me voimme sitten käydä paperit yhdessä läpi ja täyttää ne, Inkeroinen kertoo. Silloin, kun toimeentulotuen tarvetta selvitetään ensimmäisen kerran, asiakkaan tulot ja menot käydään tarkkaan läpi. päivänä 2016 . –Sanon aina, että toimeentulotukea kannattaa hakea, jos se tuntuu vähänkin aiheelliselta. Kasvua hidasti epävarma yleinen taloustilanne. –Kunnan talousarviovalmistelussa on lähdetty siitä, että koko kunnan henkilöstön supistamistarve on 3-5 henkilöä. Perintövaroilla kutsujärjestelmä PÖYTYÄ/Kyrö Kyrön Seudun Osuuspankin tulos nousi viime vuonna 34 prosenttia 459 000 euroon ja pankin jäsenmäärä kasvoi edelleen. Asiakkaiden rahastoja vakuutussäästöt paisuivat kuitenkin yli 11 prosenttia. Lyhytaikaisen lainan määrän vaihtelee eri ajankohtina. –Pankin vakavaraisuus säilyi edelleen erinomaisella 24 prosentin tasolla, mikä on kolme kertaa enemmän kuin vaadittu kahdeksan prosentin vähimmäistaso, toteaa toimitusjohtaja Mikko Seppänen. –Tiliotteista näkyvät eläkkeen nettomäärä samoin kuin tietysti talletuksetkin.Pakollisiin menoihin kuuluvat vuokra, tai yhtiövastike, kotivakuutus, asuntolainan korko sekä omakotiasujan pakolliset menot kuten kiinteistövero, vesija sähkölasku ja jätehuoltomaksu, Inkeroinen selvittää Jos lääkemenot rasittavat taloutta, niiden määrä näkyy resepteistä
. Tarvasjoen MLL pitää Postilinnasta määrättyä vuokraa kohtuuttomana Liedon määräämä vuokra lopettanee synttärijuhlat Tasapuolisuus ja yhdenvertaisuus ovat kauniita, hyviä ja kannatettavia ajatuksia. Kuukausittain juhlia on pidetty 1–5 kertaa ja yhdistyksen puheenjohtaja Iita Kyyrän mukaan tuotto on ollut aika lailla plus miinus nolla. kello 14. Kyyrän mukaan MLL:lle ei myöskään ole vaihtoehto nostaa omaa hintaansa. Tarvasjoen MLL katsoo, etteivät syntymäpäiväjuhlat ole olleet kaupallista toimintaa. Yhdistyksen näkemys on, että liitteet toimitettiin määräajassa. Hinnannosto ei vaihtoehto Postilinnan vuokraa MLL pitää kohtuuttoman korkeana tilojen kuntoon nähden. Kunnanhallitus päätti muutoksesta sivistyslautakunnan ehdotuksen mukaisesti. Avustajista ohjaajia YLÄNEEN TAKSIEN PÄIVYSTYSVUOROT Arki-iltaisin ja -öisin sekä viikonloppuisin perjantaistaperjantaihin SANKARI 0400 221 955 JURKOLA 0400 222 223 PE–MA TAKSIPALVELU KOIVU 0500 879 973 PE–SU SIUKONEN KARRI 0400 221 191 TO–SU JPK-TAKSIPALVELU JANI PUISTO 045 116 8898 PÖYTYÄ RIIHIKOSKI TAXI PÄÄSIÄISEN PÄIVYSTYKSET PE klo 18–MA klo 06 FRANTTI 0500 523 453 484 7099 SU klo 06–TI klo 06 POUSAR 0400 224 595 484 7191 PE–SU klo 06 AURANMAAN TAKSIPALVELU 040 773 3608 ORIPÄÄ KYRÖ ORIPÄÄN TAKSIT 050 561 0566 PE klo 18–SU SIUKOSEN TAKSIT OY 040 188 2500 AURA TO–LA TIINA KETOLA 0400 946 009 TARVASJOKI ERILAISIA PATJOJA 99,Huuskantie 12, Aura P. ” ” LIETO Lieto kyselee kuntalaisten toiveita avoimista varhaiskasvatuspalveluista. . Kyyrä harmitteleekin MLL:n palkkaamien paikallisten nuorten puolesta, kun he menettävät työnsä. Liedon nuorisoja kulttuurisihteeri Arttu Eteläpellon tekemä ja kulttuurija vapaa-aikalautakunnan vahvistama päätös ryhtyä perimään vuokraa Postilinnan käytöstä kaupalliseen käyttöön tehnee lopun juhlista. –MLL vaati vuokran kohtuullistamista, toivotaan, että lautakunta niin päättää, hän sanoi ennen tiistain kokousta, jossa käsiteltiin MLL:n tekemää oikaisuvaatimusta vuokrasta. Palveluita ovat muun muassa avoin päiväkoti, varhaiskasvatuskerhot ja puistotoiminta. Myöskään Eteläpelto ei pidä tarkoituksenmukaisena tilannetta, jossa kunta tuskin tulee saamaan vuokratulojaan ja tarvasjokelaiset lapsiperheet menettävät yhden palvelun. 02 484 1139 www.kestikara.. Kyselyssä tiedustellaankin lapsiperheiden toiveita ja tarpeita avoimien varhaiskasvatuspalvelujen suhteen. Pelastuslaitos hälytettiin apuun pelastamaan puristuksiin jäänyttä ihmistä. Kyselyyn voi vastata Liedon kunnan nettisivuilla. MLL on perinyt juhlista 60–90 euroa riippuen siitä, sisältyykö juhlaan tarjoilut ja onko juhlien tilaaja MLL:n jäsen. . kello 14. Toki kaikki mitä saadaan, käytetään yhdistyksen pyörittämiseen, Kyyrä sanoo ja muistuttaa yhdistyksen toiminnan perustuvan vapaaehtoistoimintaan. Viikkolehti ilmestyy Viikkolehti ilmestyy ensi viikolla poikkeuksellisesti ensi viikolla poikkeuksellisesti vasta keskiviikkona 30.3. Tilasta on päätetty periä 30 euron kerrosvuokra niiltä kerroilta, kun sitä käytetään kaupalliseen toimintaan. Eteläpelto katsoo päätöksensä korjanneen epäkohdan ja yhdenmukaistaneen käytäntöjä. klo 21 KARAOKE Loimaan Työväentalolla tiistaina 29.3.2016 klo 18.15 Jahti 1000/50 tai alle 5-jahti 470/54 tai alle pelikirjat , kaikki irtoliuska Tervetuloa !. . Työtapaturma Koskella KOSKI Koulunkäyntiavustajan nimike muuttuu Koskellakin koulunkäynninohjaajaksi. Isoin osa hinnasta menee juhlien vetäjinä toimivien nuorten palkkaan. tuttuun tapaan perjantaina 1.4. Palo ei päässyt leviämään kaivurista suoalueelle. Eteläpellon mukaan Liedon linja kuitenkin on, ettei kunnan tiloihin voi mennä ilmaiseksi pitämään kaupallisia tilaisuuksia. alk. Uuden nimikkeen katsotaan vastaavan paremmin tehtävän sisältöä. torstaina 24.3. Auranmaan Viikkolehti 4 Torstaina maaliskuun 24. Onnettomuuden uhri oli tiettävästi jäänyt konehallissa puristuksiin työkoneen alle. Kaivinkone paloi Yläneellä KOSKI Patakoskentiellä sattui tiistaina aamupäivällä työtapaturma. Vastaamalla kyselyyn voi vaikuttaa siihen, millaiseksi oman asuinalueen toiminta muotoutuu. päivänä 2016 Uutiset Pääsiäisen Pääsiäisen aikataulut aikataulut . Nimikemuutoksella ei ole vaikutusta palkkaan eikä muihin työsuhteen ehtoihin. Palokunta sai hälytyksen paikalle vähän kymmenen jälkeen. Viime vuonna yhdistykselle jäi juhlista 480 euroa kulujen jälkeen. –Syntymäpäivät eivät ole olleet meille varainhankintaa. Loppuviikon lehti ilmestyy Loppuviikon lehti ilmestyy tuttuun tapaan perjantaina 1.4. Lisäksi Kyyrä huomauttaa Tarvasjoen MLL:n jääneen viime vuonna kokonaan ilman kunnan avustuksia. Paikalle riensi useita pelastuslaitoksen yksiköitä sekä Finhemsin lääkärihelikopteri. 80*200 runkopatja PUOLEEN HINTAAN Ravintola Kestikara KOSKI TL p. LIETO/Tarvasjoki Marika Timonen Tarvasjoen MLL joutuu miettimään, luopuuko se lasten syntymäpäiväjuhlien järjestämisestä. PÖYTYÄ/Yläne Kaivinkone tuhoutui tulipalossa Yläneellä keskiviikkona aamupäivällä. Yhdistykset saavat käyttää Postilinnaa korvauksetta esimerkiksi kokouksiinsa. Lieto kyselee varhaiskasvatuksesta Tarvasjoen MLL vaatii Postilinnan vuokran kohtuullistamista. Viime vuodet juhlia on pidetty Postilinnan yhdistystilassa. Eteläpelto ei itse ollut kokouksessa paikalla eikä kukaan esittänyt muutosta toimialajohtaja Laila Mäkelän tekemään esitykseen. MLL on useiden vuosien ajan palvellut tarvasjokelaisia lapsiperheitä järjestämällä tilauksesta ja korvausta vastaan syntymäpäiväjuhlia. Ilmoitusten jättöaika Ilmoitusten jättöaika keskiviikon lehteen päättyy keskiviikon lehteen päättyy torstaina 24.3. Mäkelä esityksen mukaan lautakunta päätti, että päätös vuokrasta on kunnan linjan mukainen eikä perusteita päätöksen muuttamiselle ole. Avoimet varhaiskasvatuspalvelut tarjoavat lietolaisille lapsille ja heidän vanhemmilleen yhdessäoloa leikin, laulun, askartelun ja ohjatun toiminnan parissa. Turvetuotantoalueella Oripääntien varressa ollut kaivinkone tuhoutui palossa perusteellisesti. VarsinaisSuomen kunnista jo valtaosa on jo päättänyt nimikemuutoksesta. Hän epäilee hinnan tulevan liian kalliiksi suhteessa juhlapaikkaan. Marika Timonen KOMMENTTI Syntymäpäivät eivät ole olleet meille varainhankintaa. vasta keskiviikkona 30.3. Tervetuloa Pääsiäislauantaina 26.3. . Tavoitteena on laajentaa avoimet varhaiskasvatuspalvelut taajamiin. Yhdistys jäi ilman avustusta kunnan vaatimien hakemusliitteiden puuttumisen vuoksi. 486 6551 esim. Paitsi silloin, kun niiden nimissä tehdään typeriä päätöksiä, joista ei kukaan hyödy mitään vaan päinvastoin joku menettää jotain
–Nyt on aika vaikea löytää ja ulkomailta varsinkin, hän toteaa. Kymmenien vuosien aikana Mailalle on kertynyt myös paljon harrastukseen liittyvää tietämystä ja kokemusta. Näytelmään mukaan haluavien toivotaan ottavan järjestäviin tahoihin pikaisesti yhteyttä. Mutta millä ihmeellä muistaa, minkälaista munakuppia ei vielä omista. Uhri kuljetettiin sairaalahoitoon Tyksiin. Sekä kulkueeseen että näytelmään etsitään nyt kiireellä esiintyjiä. Juhlatoimikunta suunnittelee lähinnä kotiseutujuhlan ohjelmaa kulkueineen ja näytelmineen sekä juhlan muita järjestelyjä. Kulkueen käsikirjoituksen roolihahmoineen on laatinut kotiseutuneuvos Kalervo Mäkinen. Keräilijän itsensä mukaan muistaminen onkin välillä vaikeaa, mutta tietyt yksilöt painuvat mieleen. Tuohimaa jäi Punkalaitumella toiseksi LIETO/Liedonperä Kotibileissä sattunut kärhämä johti pahoinpitelyyn Liedonperässä sunnuntaina aamuyöllä kello neljän aikoihin. –Jos jossain matkoilla olen, katson aina, että kupissa on sen maan nimi, Maila kertoo. Hänen kotonaan onkin tuhatpäinen kokoelma munakuppeja, joista yli kahdeksansataa eroaa toisistaan. Eri materiaalejakin on lukuisia, savea, muovia, puuta ja posliinia. Näinä päivinä kuppien saanti on Mailan mukaan haastavaa. Juuri Arabian kupit ovat hänen suosikkejaan. Aivan tavallisesta keräilystä ei ole kyse, sillä Anttilan tiedossa on vain yksi vastaavan harrastuksen omaava henkilö. Vanhimmat Mailan omistamat munakupit ovat 1930-luvulta. Kulkue kulkee myöhemmin sovittavasta paikasta juhlan pitopaikalle urheilukentälle. Tarinoiden kupit Maila osoittaa yhtä Virosta hankittua munakuppia ja muistaa siihen liittyvän tarinan. Hän nimittäin keräilee myös munakuppikortteja, munakuppiserviettejä, leipomiskortteja sekä nukkeja. Munakuppihuone Maila on varannut munakupeilleen kokonaisen huoneen, jonka hyllyt notkuvat erivärisiä ja -kokoisia kuppeja. Myös avustajakuntaa näytelmään etsitään. Sitten hän antoi sen toiselle kauppiaalle, joka vei sen pakkaamoon. 17-vuotias turkulaispoika löi ilmeisesti kyynärsauvalla vuotta vanhempaa tarvasjokelaispoikaa, jonka päähän tuli vertavuotava haava. Kulkueeseen osallistuminen ei juuri muuta vaadi kuin pukeutumista roolihahmon vaatteisiin ja kulkueen marssiin osallistumista. Mikäli ajankohta ei itselle sovi, mukaan pääsee myös ilmoittautumalla Nautelankosken museoon. Kulkueeseen ilmoittautumista ja roolinjakoa varten pidetäänkin parin viikon päästä Hyvinvointikeskuksessa ”rekrytointitilaisuus”. –Tämä on siitä kiva harrastus, että munakupit ovat niin pieniä, Maila toteaa ja mainitsee, että esimerkiksi kahvikuppien kerääjät tarvitsevat isommat tilat. Lasse Litjon ohjaama näytelmä esitetään vain kotiseutujuhlassa heinäkuussa, joten kyseessä on ainutkertainen tilaisuus. Rooleihin on tähän mennessä ilmoittautunut nelisenkymmentä henkilöä mutta saman verran tarvittaisiin vielä lisää. –Pistän aina kupin alle päivämäärän ja keneltä olen sen saanut. päivänä 2016 5 LIETO/Tarvasjoki Marika Timonen Tarvasjoella juhlitaan tänä vuonna asutuksen 700-vuotisjuhlaa. KOSKI Veeti Nurminen Koskelainen, eläkepäiviään viettävä Maila Anttila omaa hieman erikoisemman keräilykohteen, nimittäin munakupit. Varsinaisen heinäkuussa pidettävän kotiseutujuhlan lisäksi juhlavuoteen mahtuu muitakin tapahtumia. Näyttelijäjoukkoon kaivataan edelleen etenkin nuoria näyttelijöitä. Osa kupeista on tuliaisia, osa taas on tuotu itse ulkomailta. . Poliisi tutkii asiaa törkeänä pahoinpitelynä. Suosikit löytyvät kuitenkin Arabialta. Joukkoon mahtuu niin noituudesta syytettyjä ja aatelisia kuin tavallisia kylänmiehiä ja -naisia. kello 18. Hän asuu Paimiossa. Puheosuuksia ei kulkueessa ole, joten vuorosanojen unohtamista ei tarvitse jännittää. Vaalissa Moilanen sai 18, Tuohimaa kaksi ja Ursula Lumme yhden äänen. –Näytelmässä on viisi historiallista kohtausta, käsikirjoittaja Kännö paljastaa ja kertoo juonta vievän eteenpäin kaksi kaikissa kohtauksissa mukana olevaa evakkomiestä. Kotiseutujuhlaa suunnitellaan tarvasjokelaisten yhdistysten yhteisvoimin ja varsinaiseksi 700-vuotisjuhlapäiväksi on päätetty 24. –Unkarissa oli tapana, että ei ollut pelkkää munakuppia, vaan myös koristemuna. Anttilan kokoelmassa tuhat munakuppia Maila Anttila osoittaa 30-luvulta olevia Arabian munakuppeja, jotka ovat hänen kokoelmansa vanhimpia. 700-vuotisjuhlapäivän kohokohtia tulevat olemaan historiallinen kulkue ja sekä Sakari Kännön kirjoittama Tarvasjoen historiaan pohjautuva näytelmä Härkätietä Eurooppaan. Ilmoittautuminen mukaan historialliseen kulkueeseen ja roolijako Tarvasjoen Hyvinvointikeskuksessa 6.4. –Sain äidiltä ja isältä Arabian sarjaa 1980-luvulla ja rupesin niitä hakemaan. Historiallinen kulkue on tarkoitus toteuttaa kuten 50 vuotta sitten Tarvasjoen asutuksen 650-vuotisjuhlassa. Nuorukaista lyötiin kyynärsauvalla. Armfelt-juhlaan puvut tehnyt Sanna Järvinen on lupautunut myös olemaan mukana puvustuksessa. Rooliasut kulkueeseen saadaan Tammelan nuorisoseura Auralta sekä Tarvasjoen nuorisoseuran säilyttämistä Armfelt-juhlan puvuista. Auranmaan Viikkolehti Torstaina maaliskuun 24. –Roolit ovat Tarvasjoen historiaan liittyviä kivikautisista ajoista alkaen nykypäivään, Mäkinen kertoo. Ne olivat enemmänkin heidän uskontoonsa liittyvää, Maila tietää kertoa. Tilaisuuteen toivotaan saapuvan kaikkien jo mukaan ilmoittautuneiden sekä mukaan vielä haluavien. Kun katselin munakuppeja kirpputoreilla, ajattelin, että miksi en alkaisi niitä keräämään, Maila selvittää harrastuksensa alkutaipaletta. Paljon on ostettu myös kirpputoreilta. heinäkuuta. Juhlasta on tulossa perinteikäs ja menneitä aikoja kunnioittava. Hyllyltä löytyy niin suomalaisia kuin ulkomaisiakin kuppeja. Ne jäi sinne kirjan väleihin, mutta kun myöhemmin pistin kirjoja pois, katsoin mitä siellä on ja sieltä tippui näitä leipomiskortteja. tuudesta ” ” Tarvasjoen 700-vuotisjuhlaa suunnitellaan yhdistysten voimin. –Opiskeluaikana mulla oli kirjanmerkkinä leipomiseen liittyviä kortteja. Siellä oli kolmas ihminen, joka pakkasi sen ja siirsi sen kassalle. Mailan kokoelmasta löytyy Pentikiä, viiriäisen munille tarkoitettuja kuppeja sekä itse virkkaamalla ja tärkkäämällä valmistettuja että savestakin tehtyjä munakuppeja. Pelkkiin munakuppeihin Mailan keräilyinto ei ole jäänyt. Tarvasjoella 700-vuotisjuhlat Kotiseutujuhlaan etsitään näyttelijöitä kulkueeseen ja näytelmään Joukkoon mahtuu niin noituudesta syytettyjä ja aatelisia kuin tavallisia kylänmiehiä ja -naisia. Siitä tulee oikein pieni tarina, että millainen tapaus se on ollut, kun sen on ostanut, Maila kertoo. Kunnanvaltuusto valitsi virkaan DI Jyrki Moilasen Kuusamosta. PUNKALAIDUN Oripään entinen kunnanjohtaja, turkulainen KTM Marja Tuohimaa jäi kakkoseksi Punkalaitumen kunnanjohtajavaalissa. Mieleen painamisessa auttaa huolellinen merkitseminen. Härkätietä Eurooppaan Härkätietä Eurooppaan -näytelmän ensimmäiset lukuharjoitukset pidettiin maanantaina. Puvustuksen onnistuminen edellyttää kulkueeseen osallistuvan väen pikaista kokoon saamista. –Kauppias antoi tämän, kun näytin että sen otan. Siten työllistettäisiin Suomessakin, hän naurahtaa. Siitä rupesin keräämään, Maila kertoo tiestään leipomiskorttikeräilyyn
/ Näin emme saa lakata iloitsemasta, Jeesus pelasti meidät kuolemasta. / Hän oli Jumalan uhri salainen, joka haki paholaiselta kuoleman avaimen. Järjestäkää Kosken hanuriyhtyeen soittamana yhteislaulutilaisuus,vielä kun ovat olemassa. Taas me tehdään hullun työtä, tään viisareitten siirron myötä, ei asiassa mitään järkee, pelkkä ajatuskin päätä särkee. T: Mamma ja pappa Lämmin kiitos teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Mauri Rantasen muistoa ja otitte osaa suruumme. Omaiset. Vaik suuren suuri ei oo hätä, on ujo mummo mieltä tätä. / Pääsiäinen on ilon suurta juhlaa, emme saa sitä maailmaan tuhlaa. Katseli aikaa elämän Herra kutsui pois väsyneen. Pentti Mäkitalo Kerro juttuvinkkisi! Soita: (02) 588 8970 tai (02) 588 8971. / Sillä Juudas hänet kavalsi,tullessaan näytellen Jeesusta suuteli. Kiitokset myös Koivukujan ja Riihelän henkilökunnalle. Onneksi myös kuluttajat voivat itse reiluuttaa. Jään odottamaan . Pääsiäisenäkin on oivallinen hetki miettiä, mistä ruoka on lautaselle ihan oikeasti tullut. Ne kertovat siitä, kenellä on ruokatuotannossa määräävä markkinaasema ja mikä osa ruokaketjusta on kannattavaa. Samalla laadukkaan ruuan tuottaja saa työstään oikeudenmukaisen osuuden. / Hän kärsinyt oli getsemanin yön,hiki karpalot verisinä maahan lyö. Anselm Laakson ottamassa kuvassa Paavo Anttila, Konrad Haveri, Aarne Hannula, Yrjö Hannula, Uuno Kulmala ja Eero Nurmi, Hannulan kelloja pyöräliikkeen edustalla Yläneen kirkonkylässä. Mihin hävisivät hanuristit. Essi ja Petri olivat hyviä. Uutiset kauppaketjujen isoista osingoista sekä pääjohtajien miljoonapalkoista ovat karua luettavaa. Miksi pitää olla esilaulajat. Kotimaisen puhtaan ja turvallisen ruuan tuottamisen pitäisi tietenkin olla myös taloudellisesti kannattavaa. Ota yhteyttä Asko Virtaseen asko.virtanen@avl.fi tai 044 0414 414. Laskevat tuottajahinnat, häiriöt markkinoilla, tukien leikkaukset ja viimeisenä pisarana maaseutuviraston kyvyttömyys tehtäviensä hoitamisessa ovat ajaneet monet tilat kriisiin ja jopa konkurssin partaalle. Hän voitti kaikki kärsimyksellään,siis häntä kunnioittaen kiitellään. / On Jeesus noussut haudastaan,meidät ihmis raukat pelastamaan. Tietoja ja palautetta voi lähettää osoitteella Tapio Rastas, Suorannantie 146, 21930 Uusikartano tai puhelimitse 050 5188 461 tai sähköpostilla tapio.rastas@gmail.com. / Jumala oman poikansa uhriksi antoi,hän meidän kaikkien syntimme kantoi. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Hänen verensä kestää ainiaan, jos häneen vain me luotetaan. / Rukous huoneissamme virret raikukoon, Pääsiäis ylistys sieluissamme kaikukoon. Käy katsomassa Anselm Laakson kuva Savitiilen teosta Kärrilän tilalla Vainionperässä osoitteessa www. Kiitos Kosken TL Lions Club konsertista. Kaiken tämän Jeesus jo tiesi,joka iskun, lyönnin, ja minne he veisi. / Vaikka oli synnitön ,viaton niin,ei voinut luottaa edes ystäviin. Kotimaisen tuottajan tukemisesta puhumattakaan. Parhaillaan on näin pienlampurin näkökulmasta käsillä vuoden ehdoton myyntipiikki. Rakkaamme Jaakko Lauri Johannes KNAAPI * 10.8.1926 Karinainen † 19.2.2016 Pöytyä Kaivaten Pentti Sisar Muut sukulaiset ja ystävät Soitteli tuuli jo kauan meille surun viestiä hiljalleen. Tuottajan osuus kaupassa myytävän ruuan hinnasta on pieni. avl.fi Viikkolehti julkaisee Ennen muinoin -palstalla myös muita lukijoitten vanhoja valokuvia. Todellisuudessa näilläkin kampanjoilla kilpaillaan vain kuluttajien euroista. Pentti Mäkitalo kuvasi väsyneitä matkalaisia Alikulman pellolla Tarvasjoella 21.3.2016. / Tuli uhriksi meille ihmisille näin, että me kaikki pääsisimme synneistäin. Oikeudenmukaisuus on kaukana kun se joka tekee eniten, saa kuitenkin vähiten. Onko sinulla arkistoissasi mielenkiintoisia kuvia mustavalkokuvien aikakaudelta. / Luovutetaan hälle itsemme kokonaan, Niin silloin elän ikuisesti hänen luonaan. Kerttu J:vuori Pääsiäisen ilo Traktorimarssi toi julkiseen tietoisuuteen ne suuret talousvaikeudet, joissa viljelijät tällä hetkellä ovat. / Tiesi mikä häntä kohtaava on,kohta kärsii hän ihmisten tuomion. Lämpöiset keväiset onnittelut Metalle 28.3.2016. Kiitos osanotosta. . / Jos uskomme häneen ,emme kuolemaa nää,vaan nousemme luoksensa uuteen elämään. / Hänen uhri verensä minkä vuodatti, meidän sairautemme myös paransi. Kiitos Riihikosken vuodeosaston henkilökunnalle Maurin hoidosta. On halpuuttamista, reiluuttamista ja tuottajan tukemista. päivänä 2016 Ilot & surut TÄTÄ MIELTÄ NAPUTUS 6 LUKIJAN KUVA LUKIJAN KYNÄSTÄ ONNEA ENNEN MUINOIN . / Jeesuksen uhrin kautta on elämä uus, meillä jokaisella on siihen mahdollisuus. Heikki Mäkinen varatuomari, lampuri, Oripää Kauppaketju kannattaa . / Ei riittänyt eläinten uhri veri, se vain hetkeksi synnit pesi. . Auranmaan Viikkolehti Torstaina maaliskuun 24. Teollisuus ja kauppa vievät leijonanosan. Iloista kesän odotusta. Anselm Laakso Nousi kirkkaana Pääsiäisen aamun koi,nyt kiitos virret kauniina soi. / Hän kärsi niin paljon ja kesti sen, näytti sen suuren rakkauden/ Minkä näin kärsi osoittaen, siellä ristillä tuskissaan riippuen./ Näin uhrillaan voitti myös kuoleman, Pääsiäinen tuo meille ilo sanoman. Viljelijöiden saama myötätunto ja kannustus on tuiki tärkeää ja antaa edes hiukan voimia jaksamiseen todella tukalassa tilanteessa. Kauppaketjut käyvät näyttäviä kampanjoita yrittäessään maalata ruusuisempaa kuvaa toiminnastaan. Kun Keskon hypermarketketju nyt mainostaa uusiseelantilaista pakastettua karitsan luutonta paistia alle kympin kilo, on siitä reiluus kaukana. Tarkkuutta sanoihin ja äänen kovuuteen. / Ruoskan iskun jokaisen, kivun tuskan, sylkemiset, pilkkaamiset, vihan mustan. Näin ei kuitenkaan nyt ole, vaan koko ajan pahenevat talousongelmat ovat arkipäivää kaikissa tuotantosuunnissa. Monilla tiloilla on suoramyyntiä ja esimerkiksi koko ajan suosiotaan lisäävät REKO-lähiruokapiirit ovat helppo tapa ostaa ruokaa tuottajilta ilman välikäsiä
Tekstimassan sijasta historiasta pyritään kertomaan kuvin. Nähtävää, koettavaa ja hyviä alan yrittäjiä. Museon uusilla nettisivuilla molemmat museot esitellään erikseen, mutta sivujen tarjonta on paljon muutakin. Aaltonen tuntee useimmat lounaissuomalaiset joet kuin omat taskunsa. Kalastaja tuntee joet Turkulaislähtöinen Aaltonen on itse intohimoinen kalamies. päivänä 2016 7 EURA,PÖYTYÄ/Yläne Jorma Kaarto Säkylän Pyhäjärven alueen luontomatkailuhanketta vetävä iktyonomi Jussi Aaltonen arvioi, että Euran ja Säkylän yhteistyötä Yläneen suuntaan on hyvä tiivistää. Kyse on tuotteistamisesta. Yläneen Luontokapinetissä järjestetään ke 30.3. Kaksivuotisen hankkeen piiriin koetetaan saada mahdollisimman monta yrittäjää, yhdistystä ja yksityistä ihmistä. Alueen markkinointiin tarvitaan yhtenäinen ilme, Aaltonen sanoo. –Alan toimijoiden yhteistyössä ja verkostoitumisessa on kehittämisen varaa. Olen kutsumusammatissani. . –Tämä on yksi ja sama alue, mutta Yläneen yhteys järven eteläpäässä unohtuu herkästi, kun asioita katsotaan Satakunnan puolelta. Harjulta laskeva Pyhäjoki on kuitenkin eri maailmaa. On nähtävää, koettavaa ja hyviä alan yrittäjiä. Yläneen Elijärven kalastollisena spesialiteettina Aaltonen pitää järveen istutettua ankeriasta, jota ei oikeastaan muualta tältä alueelta löydy. Uudenlaista ajattelua museon nettisivuilla edustaa etenkin bongarit-osio, jonne kuntalaiset voivat lähettää ottamiaan kuvia. –Suomen luonnossa voi marjastaa ja sienestää vapaasti. Kalastaa voi pääsääntöisesti yhdellä luvalla. Sivustolla esitellään Liedon kaikki 86 kylää, eikä museolla ole ollut näistä kaikista käytettävissään kuvia. Ihan Pyhäjärven ja sen lähialueen lisäksi hankkeen piirissä ovat muun muassa Harjureitti ja osittain myös Kurjenrahkan kansallispuisto. Museon uudet nettisivut esiteltiin keskiviikkona avoimessa yleisötilaisuudessa. Joet eivät yleisesti ottaen ole kalastollisesti kovin hyvässä tilassa, vaikka positiivisia tapauksiakin löytyy. Lohikalat eivät yleensä menesty kovin lämpimissä ja voimakkaasti rehevöityneissä vesissä. Eurajoessa kalastusmatkailun mahdollisuuksia kaventavat esimerkiksi joen pienet vesivoimalat patoineen. Sivut toimivat myös vuorovaikutteisesti ja tarjoavat kuntalaisille mahdollisuuden osallistua sivujen ylläpitoon sekä kartuttaa nettisivujen aineistoa. Ilmoittautumiset jussi.aaltonen@ pyhajarviseutu.fi. Kuvakokoelmien toivotaan yleisön avulla karttuvan lisää. Museonjohtaja Leena Viskarin suunnittelemien ja toteuttamien nettisivujen ajatuksena on, että ne kehittyisivät ja eläisivät jatkuvasti lietolaisten arjessa mukana. –Toisaalta olisi hyvä pitää mielessä, että maamme lounaiskulman eteläiset, lämpimät ja rehevät savikkojoet ovat luontaisilta ominaisuuksiltaan enemmän särkikalavoittoisia jokia kuin varsinaisia lohijokia. Hän tienasi leipänsä aiemmin kirvesmiehenä, mutta ajatukset tahtoivat aina vain pyöriä mieliharrastuksen parissa. –Linturetkiä, kalastusmatkoja, melontaja polkupyöräretkiä, Aaltonen luettelee useita luontomatkailuun liittyviä aktiviteetteja, joita alan toimijoiden yhteistyöllä voidaan tuotteistaa. mija ” ” Liedon museon uudet nettisivut ovat monipuoliset ja lukijaa aktivoivat. Luonnon aineettomia arvoja ovat esimerkiksi revontulet, joita nähdäkseen ei suinkaan tarvitse matkustaa Lappiin asti. –En ole kyllä alan vaihtamista katunut. Kansainvälistä ulottuvuutta hankkeelle tuovat Suomen laajat jokamiehenoikeudet, jotka eivät monessakaan muussa maassa ole ollenkaan itsestäänselvyyksiä. Yläneellä kelpaa meloa Yläneenjoki soveltuisi Aaltosen mielestä kokonsa puolesta esimerkiksi melontareitiksi melkein joen latvoilta Pyhäjärveen asti. Historiaosuutta Viskari luonnehtii aikamoiseksi tietopaketiksi, joka on kuitenkin annosteltu aihepiireittäin sopiviksi annospaloiksi. Tutuksi tulevat paitsi museot, Nautelankoski-säätiö, näyttelyt ja tutkimustyö myös Liedon ja Tarvasjoen kulttuuriympäristöt, luonto ja historia. Viidennes hankkeen rahoituksesta koostuu yksityisestä rahasta. ruutukaappaus/ Marika Timonen. Tarvasjoen historia nivoutuu museon nettisivuilla osaksi Liedon historiaa. –Tarvasjoella ja Liedolla on yllättävän paljon samantyyppinen historia, Viskari sanoo ja toteaa yhtäläisyyksien johtuvan kummankin sijoittumisesta jokivarteen. klo 17 hankkeeseen liittyvä luontomatkailuilta. Matkailuaineksia löytyy Tammikuussa alkaneen luontomatkailuhankkeen tavoitteena on kehittää Pyhäjärven alueen vetovoimaa merkittävänä luontomatkailukohteena. Liedon museo toimii kattoterminä Nautelankoski-säätiön hoitamille Nautalankosken museolle ja Tarvasjoen kotiseutumuseolle. Iktyonomi Aaltonen vetää luontomatkailuhanketta Matkailu madaltaa maakuntarajaa Jussi Aaltosen lempipaikkoja Pyhäjärven alueella on Eurajoen idyllinen Kauttuankoski. Siellä joki saa lähteistä ympäri vuoden viileää pohjavesisyöttöä, joka laimentaa valuma-alueelta tulevaa kuormitusta ja tasoittaa virtaamia erityisesti sateettomina kausina. i ji ” ” LIETO Marika Timonen Liedon museon uudet nettisivut muuttavat ajatusta siitä, mitä museon nettisivut voivat olla. Niinpä mies vaihtoi alaa ja opiskeli ammattikorkeakoulussa iktyonomiksi, kalatalousja ympäristöalan asiantuntijaksi. Alueen luonnonvaraiset taimenkannatkin lisääntyvät paremmin savikkojokien sivupuroissa kuin jokien pääuomissa. Aaltonen näkee seudulla paljon matkailullista potentiaalia. Auranmaan Viikkolehti Torstaina maaliskuun 24. –Kuvat voivat olla mitä vaan ympäristöstä löytyy, kasveja, eläimiä, maisemia, maisemamuutoksia, kulttuuria, Viskari kannustaa. Suojainen järvi tarjoaa mahdollisuuksia myös melonnan harrastamiseen. Entisaikojen lohija raakkujoessa on silti vielä tunnistamattomia matkailumahdollisuuksia. Kysyntä ja tarjonta pitäisi vain saada kohtaamaan entistä paremmin. –Taimenen menestymiselle esimerkiksi Yläneenjoessa on jonkinlaiset mahdollisuudet olemassa, mutta en asettaisi sille kovin suuria odotuksia. –Toivomme, että kaikki tieto on mahdollisimman saavutettavissa ja mukavassa muodossa. Maakuntarajaa ei pitäisi nähdä esteenä, sillä alue on matkailullisesti yhtenäinen kokonaisuus. Luonto tarjoaa mahdollisuuksia liiketoimintaan. Sivuilta löytyy tietoa paitsi Nautelankosken museosta ja Tarvasjoen kotiseutumuseosta myös Liedon kylistä sekä kulttuuriympäristöstä. Esimerkiksi vanhat kuvat kylistä ovat tervetulleita. Vesivoiman tuotanto ja vaelluskalojen luontaisesta lisääntymisestä riippuvainen kalastusmatkailu ovat hankala yhtälö sovittaa yhteen. –Nettisivujen filosofia on, että lukiessa lukijasta tulisi toimija, Viskari kertoo. Sivut avautuvat noin viikon kuluttua ja jatkossa ne löytää osoitteesta liedonmuseo.fi Liedon museon nettisivut tekevät kotiseutua tutuksi Lukiessa lukijasta tulisi toimija
Vuoden ensimmäinen kilpailu tiistaina Teivossa oli täysosuma: kuusivuotias tamma otti Hannu Torvisen ohjastuksessa voiton kilometriajalla 15,5a. Turun Takseja edustanut Henriksson voitti yli 45-vuotiaiden sarjan 5 kilometrin vapaan hiihtotyylin kisan ajalla 9.42,7. Marika Toivonen Tulokset Oripään Vesan yleisurheilun hallikilpailuista 21.3.2016 T13 30m: 1) Roosa Jälkö 5,2, 2) Mirabelle Mikkola 5,5 korkeus: 1) Roosa Jälkö 1,20, 2) Mirabelle Mikkola 1,10 kuula: 1) Mirabelle Mikkola 6,71 T11 30m: 1) Susanna Tamminen 5,5, 2) Karoliina Övrebö 6,2, 3) Jeanette Mikkola 7,1, 4) Anniina Markula 15,0 korkeus: 1) Susanna Tamminen 0,95, 2) Karoliina Övrebö ja Jeanette Mikkola 0,80, 4) Anniina Markula 0,65 kuula: 1) Susanna Tamminen 9,40, 2) Karoliina Övrebö 5,04, 3) Jeanette Mikkola 4,88, 4) Anniina Markula 3,00 T9 30m: 1) Helmi Kuusela 5,9, 2) Teea Valtanen 6,3, 3) Elena Mikkola 6,9 korkeus: 1) Teea Valtanen 0,90, 2) Helmi Kuusela 0,85, 3) Elena Mikkola 0,75 pallo: 1) Teea Valtanen 12,46, 2) Elena Mikkola 9,68, 3) Helmi Kuusela 9,12 T7 30m: 1) Liina Jälkö 6,6 korkeus: 1) Liina Jälkö 0,75 pallo: 1) Liina Jälkö 14,47 P9 30m: 1) Touko Arola 6,3 korkeus: 1) Touko Arola 0,75 pallo: 1) Touko Arola 12,70 P7 30m: 1) Kristian Övrebö 6,3, 2) Elmeri Markula 9,2 korkeus: 1) Kristian Övrebö 0,75, 2) Elmeri Markula 0,60 pallo: 1) Kristian Övrebö 9,88, 2) Elmeri Markula 8,77 KUUSAMO Yläneläinen taksimies Seppo Henriksson voitti kultaa Suomen Taksiliiton SM-hiihdoissa Kuusamossa. Kun seurojen välinen kisayhteistyö lähti näin hyvin käyntiin, heiteltiin ilmoille jo 2-tason esteratsastuskilpailuiden järjestämistä vielä tänä vuonna. Toiseksi tullut Espoo Pentti Leinonen hävisi Henrikssonille yli 58 sekuntia. Myös muut kilpailijat kiittelivät sujuvia järjestelyitä ja kertoivat tulevansa mielellään uudestaankin. Vaskiolaiselle kouluratsastajalle ja valmentajalle Karoliina NieminenPoutaselle jäi kisoista hyvä fiilis, vaikkei menestystä tällä kertaa tullutkaan. Henrikssonin perheeseen tuli myös toinen SM-mitali, sillä Sepon poika Kalle Henriksson hiihti yleisen sarjan vitosella toiseksi ajalla 10.30,7. Moonlight Love kotihevosena voittoon Teivon raveissa Ellinoora Laurila ja Raoul Grif ovat hyvässä vedossa. kummankin seuran historian ensimmäiset 2-tason kouluratsastuskilpailut Punkin tallilla Loimaalla. 1-tason luokan toiseksi sijoittui auralainen Carolina Saarinen Sanelma Unelmalla ja neljänneksi marttilalainen Emilia Lahti ja Landi´s Memory koskelaisseura MT-Teamistä. Kakkoseksi ravannut Markku Niemisen Buck Boko hävisi kolme kymmenystä. päivänä 2016 TULOSPÖRSSI Urheilu AURANMAA,LOIMAA Paula Avellán Auranmaan Ratsastajien ja Loimaan Ratsastajien johtokunnat ovat kuluneina vuosina pohtineet tahoillaan hieman isompien kilpailuiden järjestämistä. Kolmevuotias tamma paransi ennätystään reippaasti ja kellotti nyt kolmannessa kisassaan kilometriajan 16,4a. Kisa oli kova, sillä kaksi ensimmäistä, Le Blixten ja Wild Dust, olivat vain kymmenyksen edellä. Kuva 1-tason palkintojenjaosta. Nyt Teivossa sama valjakko sijoittui mailin ryhmässä kolmanneksi kuusivuotiaan tamman ennätyksellä 14,8a. Auranmaalaisille sijoituksia Auranmaan Ratsastajia edustava kumilalainen Terhi Kaurila aloitti kilpailukautensa hienosti ratsastamalla Legend Romadour -ruunallaan päivän vaativimman luokan kolmanneksi. Unikuva (TSR) 341/63,148, 6) Karoliina Nieminen-Poutanen / Etoscha (SRS) 337,5/62,500, 7) Titta Vikman / Ville Vintiö (PARA) 337/62,407, 8) Marjaana Ilola / Knuutilan Hertta (VARSA) 331,5/61,389, 9) Olivia Hukkanen / Edenwoods Cassiopeia Cashel 24 (SRS) 330/61,111, 10) Liisa Tiitola / Pikku-Tarkka (HämR) 324/60,000, 11) Fredrika Blomqvist / Rosenblume (YR) 319/59,074, 12) Kirsi Rantapuu-Nevgi / Linjalan Esikko (NuR) 317/58,704, 13) Vilma-Lotta Ketola / Solstice Imka (VARSA) 314,5/58,241, 14) Essi Salminen / Sonnenschein (KHR) 310/57,407, 15) Laura Piirainen / Der Clown (JAZZ) 308,5/57,130, 16) Jenni Jusi / Cavy’s Fandango (AURA) 302/55,926, 17) Saara Tiainen / Cayojaa (K-HR) 301,5/55,833, 18) Iiris Lehtonen / C’s Shakira (KYR) 294/54,444, 19) Oona Lähteenmaa / Irish Pride (AR) 275/50,926 Koulu, Luokka 2, , Kategoria 2 + 1 + H 1) Veera Paloheimo / Backwoods Zahara (HyvUra) 320,5/64,100, 2) Iiris Lehtonen / C’s Shakira (KYR) 314,5/62,900, 3) Roosa Hietala / Freixenet (KKR) 310,5/62,100, 4) Olivia Hukkanen / Edenwoods Cassiopeia Cashel 24 (SRS) 310/62,000, 5) Vilma-Lotta Ketola / Solstice Imka (VARSA) 309/61,800, 6) Saara Tiainen / Cayojaa (K-HR) 301,5/60,300, 7) Emmi Alahonko / Robi IV (PRRC) 300,5/60,100, 8) Liisa Tiitola / Pikku-Tarkka (HämR) 299,5/59,900, 9) Anne Määttänen / Jaimi (VESRA) 299/59,800, 10) Tuula Mattila / Hemina (PHR) 296,5/59,300, 11) Jenni Mattila / Österskov’s Caspian (SIRU) 292/58,400, 12) Mia-Mari Puustinen / Calalagos (STeam) 285/57,000, 13) Oona Lähteenmaa / Irish Pride (AR) 275/55,000, 14) Karoliina NieminenPoutanen / Birkhill Black Rose (SRS) 0/ Koulu, Luokka 1, , Kategoria 2 + 1 + H 1) Anne Määttänen / Tytön Vilaus (VESRA) 129/64,500, 2) Carolina Saarinen / Sanelma Unelma (TS Ratu) 128/64,000, 3) Tatjana Ilola / Funny Starlet (STeam) 126/63,000, 4) Emilia Lahti / Landi’s Memory (MT-TEAM) 125,5/62,750, 4) Isadora Ahola / Pin Rock’s Magical Moment (KAKE) 125,5/62,750, 6) Minna Niemikorpi / Opmar (ELRA) 124,5/62,250, 6) Esti Laaksonen / Prime Berta (TS Ratu) 124,5/62,250, 8) Moona Hietala / Sweet One’s Beauty 577 NF (KKR) 123/61,500, 8) Nelli Kesti / Inga van de Leeuwerkhoeve (KAKE) 123/61,500, 10) Liisa Saarinen / Funny Starlet (STeam) 122/61,000, 11) Paula Avellan / Vanags (AuRaMa) 120/60,000, 12) Monica Grönberg / Oscar (SUORA) 118,5/59,250, 13) Peppilotta Keinänen / Magical Queen (KAKE) 116/58,000, 14) Eveliina Onnela / Hillside Nessa (LOIRA) 115/57,500, 15) Terhi Lehtonen / Saaren Neito (AHH) 114/57,000, 16) Laura Holappa / Lady Arwén (AuRaMa) 94,5/47,250 Onnistuneet kisat seurojen yhteistyöllä Seurayhteistyöllä kisojen järjestäminen sujuu paremmin. Hänen mielestään kisajärjestelyt sujuivat vaivattomasti ja toimivasti, tulospalvelu toimi kisaajan näkökulmasta erittäin hyvin, toimihenkilöt olivat iloisia ja kisatunnelma oli rento ja mukava. Ykköspalkinto toi Moonlight Loven kohtalaisen isolle tilille täydennystä 1.200 euroa. Lisäksi kilpailuissa ratsastettiin yksi 1-tason luokka. Sitä ennen Auranmaan Ratsastajat kuitenkin järjestävät seuraavaksi 1-tason vappukoulukisat Trollen tallilla Kyrössä. Auranmaalaisten hieno Tampereen reissu täydentyi oripääläisen Ylitalo Oy Kauppapuutarhan nimissä olevan Meritin voittoon valmentajansa Harri Koivusen ajamana. Tuloksia: Koulu, Luokka 1, , Kategoria 2 + 1 + H 1) Antonia Stadigh / Romario (PRIMUS) 365/67,593, 2) Riina Vihanto / Lelun Legenda (PARA) 348/64,444, 3) Terhi Kaurila / Legend Romadour (AuRaMa) 343/63,519, 4) Fredrika Blomqvist / Danny Dancer (YR) 342,5/63,426, 5) Heidi Haila / A.T. Auranmaan Viikkolehti 8 Torstaina maaliskuun 24. Kummatkin seurat ovat kuitenkin sen verran pieniä, että riittävän toimihenkilömäärän värvääminen omista jäsenistä tuottaa omat haasteensa. Raili Mäki-Jaakkolan valmentama Raoul Grif otti edellisessä startissaan Turussa voiton Ellinoora Laurilan komean ohjastuksen jälkeen. Turun voittoa seurasi Teivon kolmossija Yläneen italialaistamman uudella ennätyksellä 14,8a.. Näin ollen seurat päättivät yhdistää voimansa ja järjestivät sunnuntaina 20.3. Henrikssonit vauhdissa Taksiliiton SM-kisoissa AURANMAA Viime vuodenvaihteeseen saakka uusikaupunkilaisen Olli Lähtisen liisaamana Kasvattajakruunun voittoja ravannut Moonlight Love palasi yläneläisen kasvattajansa Raili Mäki-Jaakkolan nimiin ja siirtyi samalla Tom Erikssonin valmennukseen Ypäjälle
lehdessä. Ilmoittautuminen ja maksu kirjastoon 29.3. klo 18 Mustanojan koululle, jonka jälkeen tarjolla itsepuolutustunti (n. Mietittyään kaikkea, mitä hänelle Kyröstä tulee mieleen, artisti naurahti vielä loppuun: –Turun murre. Artisti Musta barbaari tuli puhumaan suvaitsevaisuudesta ja rasismista Elisenvaaran yläkoulun oppilaille kaverinsa Prinssi Jusufin kanssa helmikuun alkupuolella. Luetaan satuja ja leikitään. klo 16 mennessä. Palsta on maksuton. Eläkeliiton Yläneen yhdistys to 31.3. Yläneen Eläkkeensaajat tiistaikerhot OP:n kerhohuoneella 29.3. . Esitys alkaa klo 19. 15.3.). Ohjelmassa keittoa, raamattunäytelmä, pyhäkoululaiset laulavat ja puuhakerholaiset piilottavat suklaamunia. Elämänohjeeksi nuorille Musta Barbaari haluaa sanoa: –Käyttäkää paljon aikaa siihen, että perehdytte minkälaisia olette ja vaihtoehtoihin, mihin haluatte viedä itsenne. klo 18.30 alkaen. . Musikaali perustuu Marilyn Monroen tähdittämään elokuvaan Piukat paikat. Outi Niiniaho on pappina ja musiikista vastaa Lauluyhtye Valo ja Hannu Ilola. . Paikalla myös lintuopas kertomassa linnuista sekä kahvimyyntiä. Palsta on maksuton. Pieniä hoitoja ja mahdollisuus tutustua tuotteisiin. pääsiäispäivänä maanantaina klo 18 vietetään Kosken kirkossa Hiljaisuuden messua, jonka laulujen sanat ovat Anna-Mari Kaskisen ja musiikki Pekka Simojoen. Jätä seuratoimintatiedot nettisivuiltamme löytyvällä lomakkeella (www.avl.fi) Löydät lomakkeen MENOTsivulta! . Tietojen jättöaika siihen päättyy torstaina 24.3. Osallistumismaksu. Barbaari kertoo, että rasismi on muuttanut häntä ja auttanut ymmärtämään sen, että asioille voi ja pitää tehdä jotain. Retkiin ja kokouksiin voidaan viitata tarkemmin ”muistutuksena” mikäli ilmoitus on julkaistu lehdessä aikaisemmin. Mennään Logomoon to 31.3. klo 18. Tulevia tapahtumia . klo 18.30). Lähtö Nuortentuvan pihalta klo 16.45. Porin Prikaatin Kilta ry:n Loimaan alueosasto tutustuminen Vilakone Oy:n toimintaan 6.4. . Lari Halme, Risto Korhonen ja Ritva Jalonen. klo 9 sauvakävelyä kokoonnutaan urheilukentällä. Barbaaria jäi kuitenkin harmittamaan, että tällä kertaa ehti tutustua vain kouluun eikä muualle Kyröön. Hyvän mielen pönttötalkoot Lauantaina klo 13–16 Paimenenmäessä (Tourulantie 466, Yläne) rakennetaan linnunpönttöjä koko perheen voimin. klo 19–21. Seuratoiminnan pääsiäisaikataulu . Raakasuklaakurssi Aurassa Auran Martat järjestävät kaikille avoimen raakasuklaakurssin ke 6.4. Seuratoiminta on tarkoitettu vapaaehtoista kansalaistoimintaa harjoittavien yhdistysten, aatteellisten järjestöjen ja seurojen sisäistä toimintaa, jäsentoimintaa palvelevien, lyhyiden toimintatiedotteiden julkaisemiseen. . päivänä 2016 9 Tervemenon pääsiäisaikataulu . Palstalla ei julkaista maksullisten tilaisuuksien eikä yleisötilaisuuksien ilmoituksia. Yhteisesti lauletaan Siionin kannelta. Järj. kello 14. pääsiäisen ilojuhlaan Kyrön srk-kodille klo 11. Elokuvaesitys lapsille Kurkisalissa Kevään viimeinen perjantaiaamun elokuva Kurkisalissa pe 1.4. klo 14 vietetään ristinjuhlaa Kumilan 100-vuotiaalla rukoushuoneella. klo 13 E-L:ton Tarvasjoen yhd. E-Liiton Tarvasjoen yhdistyksen kirkkopyhä. (Ilm.18.3.). Su 3.4. klo 18 alk. Messun jälkeen ohjelmallinen tilaisuus SRKT:lla. maaliskuuta klo 13–15 SPR:n toimitilassa Turuntie 2 (Osuuspankin talo). Kumilan rukoushuoneen ristinjuhla Pitkäperjantaina 25.3. Pöntöissä tarvikemaksu. Tätä keinoa Barbaari suosittelee nuoria käyttämään, jos kohtaa rasismia. Tervemenoa-tiedot voi jättää osoitteessa www.avl.fi MENOT-sivulta löytyvällä lomakkeella tai sähköpostittaa osoitteeseen tervemenoa@avl.fi (ei liitetiedostoja). . 60-vuotisjuhlavuoden toimintaakin tarkoitus suunnitella kokouksen jälkeen n. . Toivomme runsasta osanottoa kyläkokoukseen. klo 9.30. Puhumassa on Ville Auvinen ja musiikista huolehtii Hannu Ilola. Pääsiäisen jälkeen Seuratoiminta ilmestyy keskiviikon 30.3. klo 12 Laulavat eläkeläiset poikkeuksellisesti SRKT:lla. Ella Hiltunen, Anni Nivala ja Pyry Aittamäki Suvaitsevaisuus lähtee ymmärtämisestä Elisenvaarassa vieraillut Musta Barbaari olisi halunnut nähdä Kyröä enemmänkin. ei ohjattua jumppaa koululla, vaan bocciaa klo 15.30–18.00. klo 9.30 alk. . Lisäksi hän kokee, että nuorilla on hyvä meininki ja että hän on itse vielä samalla aaltopituudella. (Ilm. Palsta ilmestyy sekä tiistain että perjantain lehdessä ja Viikkolehden nettisivuilla osoitteessa: www.avl.fi. . Kaikenikäiset tervetuloa tutustumaan ja keskustelemaan kahvikupin ääressä. . klo 9–11 pelataan Bocciaa Nuortentuvalla, klo 14 vapaaehtoiset ja senioriinat Niittykukkaan. Mustanojan kyläyhdistys kokoontuu keskustelemaan to 7.4. Mustaa Barbaaria innostaa suvaitsevaisuudesta puhuminen nuorille, koska hän diggaa nuorten asenteista, joihin voi vielä vaikuttaa puheilla tai mallilla. Ke 30.3. . Musta Barbaari kertoi, että jokaisesta paikasta tulee tietynlainen fiilis. klo 12–14. Vapaa pääsy ja lisätietoja Pöytyän kulttuurisihteeriltä. Klo 15 kuntosali ja klo 17 vesijumppa. Torilta lähtö klo 17.15. To 31.3. Hiljaisuuden messu kutsuu 2. klo 13 vanhustentalon kerhohuone. Maj-Len Heikan luona, Turuntie 8 as. Hyvää oloa Hyvän olon ilta keskiviikkona 30.3. 3. Näytelmässä esiintyvät mm. Hän myös uskoo ajatukseen ”se, mikä ei tapa, vahvistaa”. Esitys oli mukaansatempaava. Soittaja paikalla. Kokouksen jälkeen Tarinatupa. . . Tampereelle Sugar-musikaaliin Kosken kulttuurilautakunta järjestää teatterimatkan Tampereelle Sugar-musikaaliin 29.4. . PARTIOLAISET Tarvan Tapiot kevätkokous Partiomajalla to 31.3. Pääsiäisen jälkeen Tervemenoa ilmestyy keskiviikon 30.3. ELÄKELÄISET Auran Ketterät Eläkeläiset kerho ti 29.3. . LUKIJAN KYNÄSTÄ. Pe 8.4. Hän sanoo, että huomiotta jättäminen on yksi parhaista vaihtoehdoista suhtautua rasismiin, koska rasismissa ei ole mitään arvoa. Tärkeiden asioiden lisäksi huumoria riitti ja oppilaat todella oppivat, miten erilaisuus on rikkautta. Tietojen jättöaika siihen päättyy torstaina 24.3. Katrin Tislar kertoo eteeristen öljyjen vaikutuksista. Haitaria soittaa Sinna Saksi. Kaikki ovat tervetulleita. kello 14. Tervemenoa-palstalla julkaistaan auranmaalaisille tarkoitettuja menovinkkejä kaikille avoimista tilaisuuksista. Ollilan seudun kyläkokous Kyläkokous Ollilan Seurantalolla ke 30.3. klo 11 terveysjumppa ja klo 12 Napakat tanssiharjoitus Nuortentuvalla. suunniteltu matka Lehmirantaan siirretään myöhempään ajankohtaan. Ilmoittautumiset Maj-Lenille 1.4. Kahvitarjoilu. Piirretyssä elokuvassa seikkailevat kuningas Arthur ja tietäjä Merlin. Musta Barbaari kertoi, että ennen kuin tiesi, miten elämässä pitää toimia, hän käytti kyseenalaisia keinoja kohdatessaan rasismia, esimerkiksi junnuna tappelemalla. Lauantai . Palsta on tarkoitettu ensisijaisesti yleishyödyllisille yhteisöille, eikä palstalla julkaista tietoja tapahtumista, jotka ovat liiketaloudellista toimintaa. 040 702 4402. Eläkeliiton Kosken Tl yhdistys ti 29.3. Auranmaan Viikkolehti Menot Torstaina maaliskuun 24. Kahvitarjoilua sekä arvontaa. lehdessä. klo 18. . Hän sanoi, että haluaisi viettää pidempään aikaa täällä ja totesi lopuksi: –Olisi siistii, jos ois jotkut Kyrö-päivät, jotka kestäisi sellaset kolme päivää ja vois tutustuu Kyröön ja olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa ja hengailla. Viihdyttävän esityksen jälkeen jokainen luokka pääsi vielä kuvauttamaan itsensä vierailijoiden kanssa. 050-337 6551. Kyseessä on Disney klassikko, jonka kesto on 76 min. klo 11–15 ja su 27.3. Toivotaan mukaan myös aiempina vuosina toiminnassa mukana olleita. Eläkeliiton Tarvasjoen yhdistys ke 30.3. Maanantai . Kaikki ovat tervetulleita. klo 18.30 Yläneen OP:n kerhohuoneella, Haverintie 6, Yläne. Sunnuntaina koko perheen ”jäljestys”rata ja koiramaisia kilpailuja. Lopuksi hän vielä sanoi, että itseensä tutustuminen on välttämätöntä. mennessä, puh. Kyröstä hän totesi: –Wow, täälhän on ihan maagista, tunnelmallista, rentoa ja lämmin henki. klo 19 alkaen. Keihäskosken Martat. Perjantai . Barbaarin ollessa nuori häntä painostettiin kouluun, töihin ja kaikkialle, vaikka oikeasti olisi pitänyt olla aikaa tutkia ja keskittyä itseensä. Kevätkokous OP:n kerhohuoneella. 040-543 8455 tai Petri Mustajärvi p. To 31.3. Tarvittaessa lisätietoja Seppo YliNissilä p. Avoimet Kylät-tapahtuman ohjelmasta sekä suunnittelemme uutta Leader-hakemusta Ollilan Seurantalon ja luontopolun kunnostamiseksi. Artisti itse on vuosien mittaan joutunut rasismin kohteeksi ja suhtautunut eri elämänvaiheissa monin eri tavoin rasismiin. Rasismi on lisäksi auttanut häntä suhtautumaan omiin ajatuksiinsa ja olemaan parempi ihmisenä. Pelastettujen Koirien Turvakoti ry mukana Lankalauantain ja Sukkasunnuntain tapahtumissa Wanhassa Kanalassa la 26.3. Auran Terho-kerho Auran Terho-kerho kokoontuu keskiviikkona 30. Kokouksessa keskustellaan jatkosuunnitelmista mm. TERVEMENOA SEURATOIMINTA Laurilan PVOS tupailta Salolla ma 28.3. Ilojuhla Tervetuloa kaikki pääsiäismaanantaina 28.3
Kuollut: Toivo Valtter Säteri 85 v., Taisto Olavi Pöllänen 84 v., Tarmo Ilmari Isotalo 76 v. Pääsiäissunnuntaina klo 12 messu, Koivunen, Pihlajamaa, Kirkkokuoro. klo 12 ja 17 Esikoislestadiolaiset kokoukset Karinaisten kirkossa Ke 30.3. klo 10 Messu kirkossa. klo 10 Pääsiäispäivän messu kirkossa. klo 18–20.30 Ekokäsityöiltama Punainen lanka kokoontuu srk-talon nuortentilassa. fi Facebook: koskentlseurakunta To 24.3. klo 10 Kohtauskulma Kyrön OP:n kerhohuoneella klo 13 Vanhemmanväen kerho Kyrön srk-kodissa Pe 1.4. Pe 25.3. klo 9.30 Perhekahvila Riihikosken srk-talolla klo 18 Sanan äärellä Riihikosken srk-talolla, miesten raamattupiiri Pe 1.4. klo 13 Messu Kyrön srkkodissa, Thurén, Heimola To 24.3. Äärelä, Kähkönen. Klo 13 Pysäkki srk-talolla. Pe 25.3. klo 13 raamattupiiri Veturinpuistossa. To 24.3. To 24.3. 4. Vapaa pääsy. klo 10 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus kirkossa. Diakoniatyö: Puhelinpäivystykset klo 9–11, tiistaina diakonissa Pauliina Soikkeli-Viitamäki puh. 29.4. 484 7120, Liedon kirkkoherranvirasto avoinna ma–pe 9–13, p. Tuija Leeste. klo 18 Kiirastorstain messu kirkossa Thurén, Seppälä ja Perko sekä Sanna Kiertonen, laulu. Klo 10 Messu kirkossa, Tuija Leeste, Hannu Ilola ja Sekametelikuoro. klo 10 Pitkäperjantain jumalanpalvelus Yläneen kirkossa, Kaipainen, Peltonen, kirkkokuoro La 26.3. klo 9 Työttömien aamukahvit Riihikosken srk-talolla Su 3.4. Mellilän kirkko Kiirastorstaina klo 17 messu, Rauhala, Pihlajamaa, Naisten lauluryhmä. Lisätietoja Marja Seppälä p. Haudanhoitosopimuksia käsitellään 8.3.–7.7. 222. Retken hinta 25 e kerätään bussissa. alk. klo 14 Hartaus ristin äärellä -rukoushetki ja teetarjoilu srk-talolla. To 31.3. Virasto ma 9–12 ja to 13–16. Ylösnousseen todistajia. 02-484 320. Pitkäperjantaina klo 12 sanapalvelus, Koivunen, Huhtanen, Kirkkokuoro. klo 13–14.30 Kultaisen iän kerho srk-talolla. klo 16 Oi katso, mikä aamukonsertti Pöytyän srktalolla, Helena Heimola, mezzosopraano; Alberto Peltonen, piano. Viraston ollessa suljettuna voi kiireellisiin toimituksiin (kasteet, vihkimiset, hautaan siunaamiset) liittyvissä asioissa olla yhteydessä Pöytyän kirkkoherranvirastoon ma-pe klo 9–12 ja 13–15 p. Tapahtumat Pe 1.4. Ti 29.3. Ke 30.3. Ma 28.3. klo 10 Pääsiäispäivän messu kirkossa, Jouni Pölönen ja Minna Mäkinen sekä Juho Markko, laulu To 31.3. Jp:n jälkeen Ristinjuhla (SLEY) Kyrön srk-kodissa, mukana Ville Auvinen. ilm. To 31.3. Su 27.3. Tervetuloa! Karinainen Pöytyä Yläne Aura Koski Marttila Mellilä Oripää Tarvasjoki PÖYTYÄN SEURAKUNTA SEURAKUNNISTA. Matkan hinta 25e kerätään bussissa. ja Mauri Juhani Rantanen 70 v. Su 3.4. Su 27.3. klo 18 Kiirastorstain messu. virasto SULJETTU. Kuollut: Rauno Mikael Mäntsälä 80v. Lähtö Yläneen srk-talolta klo 7.20, Oripään srk-talo klo 7.45, Pöytyän srk-talo klo 8.00, Auran srk-talo klo 8.15, Särkisalon kirkko klo 9.30. klo 10 Lattarimessu ”Salvador-sunnuntai”, Laukkanen, Huhtanen, kirkkokuoro, soitinyhtye. Klo 14 Ehtoollishartaus Niittykukassa. klo 11 Pääsiäisen ilojuhla Kyrön srk-kodissa. klo 18 Ristinjuhla srktalossa, Olli Koskenniemi. 040 544 8124. Muistoja rippikoulusta, Outi Niiniaho ja Hannu Ilola. Vapaaehtoinen kahviraha Yhteisvastuukeräykselle. Kyydin varaus 0400-946 009/Tiina Ketola. Pe 1.4. Klo 18 II pääsiäispäivän hiljaisuuden messu kirkossa, Outi Niiniaho, Hannu Ilola, Lauluyhtye Valo, tekstinlukijana Aku-Pekka Väinölä. klo 10 Pitkäperjantain jumalanpalvelus Karinaisten kirkossa, Dubbe, Kalli, Ville Auvinen, kirkkokuoro. klo 17.30 Hartaushetki Heinijoen koululla Su 3.4. Kirkkoherranvirasto on avoinna ti ja to klo 9–13, puh. Kastettu: Isla Tuulikki Anneli Hänninen, Noel Markku Mikael Laitinen ja Robertino Roger Richard Nikkinen Torstaina maaliskuun 24. Su 27.3. Klo 18 Gospelkonsertti kirkossa. Sit. Mukana Gospelkuoro. Kirkkokyyti (omavastuu 3 e). Hautaan siunattu: Pentti Pellervo Antikainen 88v Virasto avoinna: ma ja ke klo 9–12, to klo 12–15. Virastot avoinna klo 9–12: Pöytyä ma ja to puh. Äärelä, Kähkönen. HUOM! Kiirastorstaina 24.3. anja.a.uusitalo@evl.fi 050 544 2984. Ma 28.3. klo 10 Pääsiäispäivän messu Karinaisten kirkossa, Dubbe, Kalli, kirkkokuoro klo 13 ja 17 Esikoislestadiolaiset kokoukset Kyrön srk-kodissa Ma 28.3. Su 27.3. klo 10 Lattarimessun jälkeen Salvador-juhla ja kahvi K-L srk-talolla. klo 18 2. Puhujana Seppo Salo. 02-776 4520, Yläne ti puh. Retki Särkisaloon. 040-525 8875, keskiviikkona diakoni Katja Laaksonen puh. Kastettu: Verneri Petja Otava Lehtola, Milja Tuula Matilda Salonen. klo 10 II Pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus srktalolla. Pääsiäispäivän jumis svengaavan musiikin äärellä kirkossa Thurén ja Perko. Muina aikoina mahdollisuuksien mukaan. Virastot suljettu. päivänä 2016 10 RISTINJUHLA pitkäperjantaina 25.3. klo 13 Hartaus ja HPE vuodeosastolla klo 19 Kiirastorstain messu Pöytyän kirkossa, Kaipainen, Heimola, Elina Keloniemi-Hurttila, sopraano; Esa Moilanen, urut Pe 25.3. To 24.3. klo 10 Sanajumalanpalvelus Pöytyän kirkossa, Fagerström, Heimola To 24.3. Klo 18 Kiirastorstain iltaehtoollinen kirkossa. To 31.3. 040 740 6709. Kirkkoherranvirasto avoinna keskiviikkoisin klo 9–12. klo 8.30 Aamulenkki Yläneen srk-talolta klo 12–14 Tilkkupiiri Kanttorilassa klo 19 Kiirastorstain messu Yläneen kirkossa, Fagerström, Peltonen, kirkkokuoro Pe 25.3. klo 13 lähetyspiiri Veturinpuistossa. Klo 13 Ehtoollishartaus Palvelukeskuksessa. Äärelä, Kähkönen ja Söderlund. Tarjolla keittolounas, mukana Kyrön puuhakerholaiset ja pyhäkoululaiset. Alttarin pukeminen mustaan. Outi Niiniaho, Hannu Ilola ja Kirkkokuoro, tekstinlukijana Marja Nummela. klo 9.30–11.00 avoin perhekerho srk-talolla. klo 8 Kelttiläinen messu Pöytyän kirkossa, Thurén, Heimola, kirkkokuoro. 050-596 9441. Kuolleet: Lea Tellervo Tuomola 86 v., Helmi Kyllikki Heikkilä 85 v., Taimi Orvokki Viitake 83 v. Ohjelma 5e, tuotto Pöytyän seurakunnan musiikkirahastolle. klo 11 Mellilän Mustajärvellä. Kuollut: Aune Elisabet Heinonen 83v, Kerttu Regina Lilja 83v, Lauri Pekka Niemi 83v, Maarit Tamara Suomäki 50v. Halosenniemi, Ainola, Tuusulan kko. klo 23 Pääsiäisyön messu Yläneen kirkossa, Fagerström, Peltonen, kirkkokuoro Ti 29.3. Tervetuloa! Su 3.4. Ma 28.3. To 7.4. Suurten mestareiden jalanjäljillä –rov. Ma 4.4. klo 10 Messu ja Eläkeliiton kirkkopyhä kirkossa, Outi Tukia-Takala ja Kaisa Takkula, Laulavat eläkeläiset, messun jälkeen Eläkeliiton tarjoamat kirkkokahvit srktalolla Kappelitoimisto avoinna ti 9–12 p. Ke 6.4. klo 15 HUOM AIKA! Nuorten ja perheiden kirkko, nuoren seurakunnan lauluja. klo 18 Kiirastorstain messu kirkossa, Outi Tukia-Takala ja Kaisa Takkula Pe 25.3. To 24.3. Klo 18 II pääsiäispäivän hiljaisuuden messu kirkossa, Outi Niiniaho, Hannu Ilola, Lauluyhtye Valo, tekstinlukijana Aku-Pekka Väinölä. klo 10 Messu kirkossa Thurén ja Perko. p. 65 e, sis. Kyydin varaus 0400-946 009/Tiina Ketola. puh. Terveystiistai peruutettu. Pääsiäispäivän messu kirkossa Thurén, Perko ja seurakuntakuoro. 02-776 4500. klo 10 Messu Yläneen kirkossa, Leppäkari-Lindberg, Peltonen Su 3.4. klo 10 perhekerho srktalolla, klo 14 diakonian juttuhetki HVK:ssa Su 3.4. Ti 31.5. klo 17 Suurella sydämellä sukkapiiri srk-talolla, Seppälä. klo 10 Pääsiäisen messu. 02-776 4530. Messun jälkeen brunssi srk-talolla. – Klo 18 Toivon ilta Alastaron srk-talolla, Koivunen. Su 3.4. fi Kanta-Loimaan kirkko Su 4.3. klo 10 Perhekerho Kyrön srk-kodissa Su 3.4. klo 19 Kiirastorstain messu kirkossa. klo 9.30 Perhekahvila Kanttorilassa To 31.3. klo 12. Auranmaan Viikkolehti To 24.3. Kantonen ja Kähkönen. klo 12 Vanhemman väen lauluryhmä srk-talolla. klo 14 (Huom.) Miestenilta Timberwisessä Juvant. Klo 10 Pääsiäisaamun messu kirkossa, Outi Niiniaho, Hannu Ilola ja Kirkkokuoro, tekstinlukijana Martti Mäkitalo. Ma 28.3. Klo 10 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus kirkossa, Outi Niiniaho, Hannu Ilola ja Yhden kerran kuoro, tekstinlukijana Minna Toivonen ja Heikki Vesanen. Su 27.3. ti ja to klo 13–15, p. klo 10 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus kirkossa Thurén, Perko ja seurakuntakuoro. klo 10. Tuija Niemi, Virve ja Anssi Leppänen musiikissa sekä lapsikuoro. klo 7.45 Lähtö Särkisalon retkelle Oripään srk-talolta. klo 13 Kaffeekerho Itsenäisyydenk. Pe 25.3. Puhelimitse voi ottaa yhteyttä arkipäivisin klo 9-12 ja 13–15. Kyyrö, Kähkönen. Klo 9 Talolan koulun pääsiäiskirkko. Diakoni ei vastaanottoa viikoilla 13 ja 14. klo 19 Kiirastorstain messu vanhan kaavan mukaan Karinaisten kirkossa, Dubbe, Kalli Pe 25.3. Kirkkokyyti (omavastuu 3 e). klo 18 Runon ja musiikin ilta srk-talolla Tellervo Heikkinen, Seppälä ja Perko. Su 3.4. To 31.3. 040-656 2976 ja torstaina diakoni Minna Majuri-Kiiski puh. Ma 28.3. klo 15 Kristuksen kuolinhetken palvelus kirkossa, Outi Tukia-Takala ja Kaisa Takkula sekä lauluryhmä Su 27.3. Su 3.4. klo 14 Ilonpiiri Kartanokodilla Ke 30.3. Pitkäperjantain virsikirkko. klo 10 Pitkäperjantain jumalanpalvelus Pöytyän kirkossa, Leppäkari-Lindberg, Heimola, kirkkokuoro, Irma Sandrén, sello klo 14 Ristinjuhla (SLEY) Kumilan rukoushuoneella, mukana Ville Auvinen Su 27.3. Pe 25.3. lähetystyön opastettu retki Tuusulanjärven Taiteilijayhteisöön, mm. 02776 4500, Kyrö ke puh. menn. Äärelä, Kähkönen. Loimaan seurakunta www.loimaanseurakunta. 044-525 2527. 050 413 7108. klo 10 1. klo 12.30–14 Kevakerho srk-talolla. matka, opas, sisäänpääsyt, lounas, ipkahvi. Ma 28.3. 02 484 340 www.koskenseurakunta
. Edellytämme, että hakijalla on vähintään B-luokan ajo-oikeus. 91.00 € 12 kk määräaikainen . . . . . . Työtehtävien onnistunut hoitaminen edellyttää tekijältään kohtuullista fyysistä kuntoa ja suomalaista kesäsäätä pelkäämätöntä luonnetta. Norri, p. . Osallistumisoikeus osuuskunnan kokoukseen on jokaisella pankin jäsenellä. Työn aloitusajankohta ja viikkotuntimäärä sovitaan erikseen. 155 €/hlö Ilm. . tai paperisina osoitteeseen: Auran seurakunta, Sillankorvantie 5, 21380 AURA OKT-tontti Liedossa metsärinteessä, rakennuslupa on, sähkö rajalla. . Mielipiteensä asiasta voi esittää myös muu kuin asianosainen, kuten asukasyhdistys, kansalaisjärjestö tai kunnan asukas. Puhelinvaihde: (02) 588 8950 . . Työsuorituksia . . Kahvitarjoilu ennen kokousta alkaen klo 17.30. Kuulutuksia Rauno Nikander 0440 12 17 15 Kirjastolantie 84, 24240 Salo . 60.00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10%. Loimaan seutu, Kyrö, Aura Yöp. . . TILAUSHINNAT KOTIMAASSA: Etutilaus 12 kk . Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneessa virheessä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Hakemusasiakirjat, jotka sisältävät selvityksen toiminnan todennäköisistä vaikutuksista ympäristöön, ovat kuulutusajan 24.3.–22.4.2016 nähtävillä Marttilan kunnanvirastolla osoitteessa Härkätie 773, Marttila sekä Kosken Tl kunnan kunnanvirastolla osoitteessa Härkätie 5, Koski Tl Ympäristönsuojelulain 43 §:n mukaisesti niillä, joiden etua ja oikeutta lupa-asia saattaa koskea (asianosaisilla), on oikeus tehdä muistutuksia lupahakemuksen johdosta. 1.75 € määräpaikkakorotus. . . . . 1.96 € tekstin edellä . Toimitussihteeri Sirpa Virtanen (02) 588 8971 Toimittaja Päivi Perkiö (02) 588 8973 Toimittaja Jorma Kaarto (02) 588 8972 Asiakaspalvelu henkilöasiakkaat Päivi Alm-Huhti (02) 588 8952 . 98.00 € Digilehti 12 kk etutilaus . Hallituksen muodostavat jatkossa hallintoneuvoston valitsemat vähintään 4 ja enintään 6 muuta jäsentä. . Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä lehdelle 8 vuorokauden kuluessa ilmestymispäivästä. 5.4. 0400-327 515 Kantatie 638, 21870 Riihikoski Autojen korjaukset Katsastuspalvelut Moottorisahat, ruohonleikkurit ym Valtuutettu huolto: STIGA, JONSERED, PARTNER, HUSQVARNA ja KLIPPO. . . Muistutukset ja mielipiteen ilmaisut on toimitettava kirjallisina tai sähköisesti kuulutusaikana osoitteeseen Kosken Tl kunnan ympäristönsuojelulautakunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl tai ymparisto@koski.?. . . . . KESÄKUUTA M/s Baltic Princess Turku-Tukholma, B-lk 4 hh 80 €/hlö sis. Lisätietoja antaa talouspäällikkö Kalle S. Kokouksia Huuskantie 12, Aura P. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. . . Muistutukset ja mielipiteet tulee toimittaa viimeistään 22.4.2016. . . . 040 544 8233 tai kalle.norri@evl.?. . Toimitusjohtaja ei ole pankin hallituksen jäsen. www.avl.fi ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 14. . . 8-17 KOSKEN TL KUNTA KUULUTUS YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSIEN VIREILLÄOLOSTA MTY Riitamo Olavi, Tarja ja Viljo hakee ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamista 30 000 broilerin kasvattamolle Pöytyän kunnan tilalle Isoniittu 636-437-2-156, osoitteessa Rinnetie, 21840 Pöytyä. . viim. . Eläinsuojassa tulee olemaan 100 lypsylehmä-, 70 (12-24 kk) hieholle, 45 (6-12 kk) vasikkaja 45 (<6 kk) nuorkarjapaikkaa. . . Myytävänä . . 21.3.2016 Kosken Tl ympäristönsuojelulautakunta Ympäristönsuojelu Tarvasjoen Maataloustuottajanaisten VUOSIKOKOUS pe 1.4.2016 klo 19.30 HVK lukusalissa. . päivänä 2016 11 . . Ehdotus sääntömuutoksesta, muutetut säännöt, sekä pankin tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ovat jäsenten nähtävinä viikkoa ennen kokousta pankin kaikissa konttoreissa. kulj. . Hakemusasiakirjat, jotka sisältävät selvityksen toiminnan todennäköisistä vaikutuksista ympäristöön, ovat kuulutusajan 24.3.–22.4.2016 nähtävillä Pöytyän kunnan Kyrön toimipisteessä osoitteessa Kehityksentie 6, 21800 KYRÖ sekä Kosken Tl kunnan kunnanvirastolla osoitteessa Härkätie 5, Koski Tl Jouko Laiholahti hakee ympäristölupaa lypsykarjanavetalle Marttilan kunnan Siutilan kylän tiloille Siutila 480-420-12-0 ja Soinila II 480-420-3-36 osoitteeseen Hämeentie 4743 C, Ollila. . Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Haetaan kesätyöntekijää Auran seurakunta hakee kesätyöntekijää puutarhanhoitotehtäviin hautausmaalla. 486 6551 ma suljettu, ti-pe 10–18, la 10–14 -50%! MALLIKALUSTOJEN POISTOJA Kosken Osuuspankki Koski -Salo Vaskio KUTSU OSUUSKUNNAN KOKOUKSEEN Kosken Osuuspankin jäsenet kutsutaan osuuspankin varsinaiseen osuuskunnan kokoukseen keskiviikkona 27. 486 6551 ma suljettu, ti-pe 10–18, la 10–14 -70%! -10% -30% -50% JOPA ALE H UL IN A T Huuskantie 12, Aura P. Kokouksessa käsitellään varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle säännöissä määrättyjen asioiden lisäksi ehdotus sääntöjen muuttamisesta. . Ilm. . . Kosken Osuuspankin hallitus ehdottaa, että pankin sääntöjen 17 ja 20 §:ää muutetaan. Lehti ei vastaa ilmoituksen poisjäämisen aiheuttamasta vahingosta. teksti ja takasivu 400 mm, väri-ilmoitukset, lisähinta 0.07 €/pmm/väri sis.alv Myyntineuvottelija yritysasiakkaat Pirjo Suoranta (02) 588 8961 . Pääasiallisina sisällöllisinä sääntömuutoksina ehdotetaan, että: Hallintoneuvoston enimmäisjäsenmäärä on 45 jäsentä. . 1.69 € tekstin jälkeen . Sääntömääräiset asiat. Osoite: Kehityksentie 3 21800 Kyrö . maaliskuuta 2016 Kosken Osuuspankin hallitus. . Auranmaan Viikkolehti Torstaina maaliskuun 24. Hakemukset tulee lähettää viimeistään 15.4.2016 sähköpostitse osoitteeseen aura.virasto@evl.. Johtokunta klo 19. Hakemus koskee olemassa olevan toiminnan laajentamista. Paikkoja avoinna . . Muistutuksesta ja mielipiteestä tulee ilmetä tekijän yhteystiedot ja nimi. P. Varhaisjakelun jakelupäivystys, Lounais-Suomen Tietojakelu puh: 02 269 3434 klo 06.00–16.30 ma–pe ja klo 07.00–12.00 la–su Toimittaja Marika Timonen (02) 588 8974 Päätoimittaja Asko Virtanen (02) 588 8970 0440 414 414 TOIMITUS ILMOITUSMYYNTI ASIAKASPALVELU Myyntijohtaja SSS-konsernin paikallislehdet Sari Kuusinen, 040 5390 969, sari.kuusinen@sss.fi toimitus@avl.fi etunimi.sukunimi@avl.fi ilmoitukset@avl.fi Päiväpostin jakelumuistutukset: Postin asiakaspalvelu 0200 71000 ISSN 1455-920X SIVUNVALMISTUS: Priimus Media Oy PAINATUS: Lehtitehdas, Salo 2016 Ilmoitus Viikkolehdessä huomataan! . . . Konttori avoinna arkisin klo 9–15. . 0500-226 505/ Artonmatkat Autoja pienkonekorjaamo J. . Koski Tl, 21. . . . . . 0.07 € Pienin koko 20 mm, teksti-ilm. 0400 307 742 . . Kustantaja Priimus Media Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen VASTUU ILMOITUKSISTA: Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin mahdollisesti tulevista virheistä ei lehti vastaa. . 200 mm ja määräpaikkailm. Lupaa haetaan ympäristönsuojelulain 27 ja 29 §:n, lain liitteen 1 taulukon 2 kohdan 11 a perusteella. 1.64 € tekstissä . 0500-226 505/ Artonmatkat TÜRIN KUKKAMARKKINAT 21.-22.05. puh. . . . . huhtikuuta 2016 alkaen klo 18.00 pankin pääkonttorin kokoustiloihin, osoite Hämeentie 14, 31500 Koski Tl. 1.64 € takasivu . Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin. . . . . . . Myös varaosat Avoinna ark. . la-su kulj. . . Perjantain lehteen viimeistään keskiviikkona klo 14 Myyntineuvottelija yritysasiakkaat Päivi Varjo (02) 588 8960 ILMOITUSHINNAT palstamillimetriltä: etusivu. . . Hakemus koskee olemassa olevan toiminnan laajentamista. . Sekalaisia ROBIN LAIVALLA !!! 06.-07. Vihulan kartano alk. Tilaajapalvelu/ paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@avl.fi www.tilaajapalvelija.fi Eikö lehti tullut. . . . . . . . Lupaa haetaan ympäristönsuojelulain (527/2014) 27 § ja 71 § perusteella. . ja B-lk hytti. puh. . VIRTA P. . .
Vain Aura on ponnistanut pienoiseen kasvuun. Liedon asukasluvun tasainen kasvu osoitti hyytymisen merkkejä helmikuussa. Le Coq PREMIUM OLUT 4,5% 0,33l 2,91/l A. Valitusprosessin takia hänet on valittu samaan virkaan jo kolme kertaa. 484 1077 Tervetuloa! Palvelemme paikkakuntasi parhaaksi!. Kokonaislainamäärä oli vuoden lopussa 47,2 miljoonaa euroa eli 2 442 euroa asukasta kohden. Tämän jälkeen Liedon kunnan taseessa olevan ylijäämän määrä on 5,2 miljoonaa euroa. Le Coq LONKERO 4,7% 0,33 l tlk 6-pack 4,94/l Hinta ilman plussakorttia 3,99/pkt ETU K-Plussa-kortilla – 20 % 3 pkt Hinta ilman plussakorttia 3,19/pl ETU K-Plussa-kortilla – 60 % KABANOSSI GRILLIMAKKARA 400 g 4,98/kg 1 99 pkt Norjan RUODOTON LOHIFILEE Rajoitus 2 pak./tal Snellman MAATIAISPOSSUN ULKOFILEE 1,5 kg Hartwall JAFFA 1,5 l KYMPPI MÄMMI 700 g 2,84/kg Etelä-Afrikka TUMMA RYPÄLE 500 g rasia 3,38/kg 11 95 kg 5 95 kg PORSAAN FILEEPIHVI PO PO P KATSO NETISTÄ AUKIOLOAJAT Hyvää Pääsiäistä! A KKKKKKKKKAAA KKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKAA KKKKKKKKKKKKKKKKKKKKAAAAAAAAAAAAAAAAAAAATTT 00 g g 00 g g 4,98/kg 4, 4,98/ 8/kkgg 9 95 kg 1 69 rs 1 99 rs 10 98 6-pack sis.pantit ll 2 pl 3 00 2 pl sis.pantitt tit titt 99 kg TUORE MAKEA ANANAS 9 50 3 pkt JUHLAMOKKA 500 g Rajoitus 1 erä/tal Kauniit pääsiäisen kukat Narsissit Tulppaanit Kimput Asetelmat Pääsiäisenä palvelemme: TO 9–18, PE 10–14, LA 9–16 1. Väkeä on 32 henkeä vähemmän kuin joulukuun lopussa. Kokonaisuutena tuloslaskelman mukainen toimintakate oli 87,6 miljoonaa euroa. Väkikato jatkui Auranmaalla Ilmoitus Viikkolehdessä huomataan! KODINKONEET AURAN KODINPISTE P. Kujala viittaa oikaisuvaatimuksessaan hallintooikeuden aikaisempiin päätöksiin. Kaleva aloitti Kosken rakennustarkastajana joulukuun alussa 2014. Näistä 8,9 miljoonaa euroa muodostuu erikoissairaanhoidon läpilaskutuksesta. Väestörekisterikeskuksen tilaston mukaan alueen kuntien yhteenlaskettu väkiluku oli helmikuun lopussa 18 311. Loimaan seutukunnan keskuksen Loimaan kaupungin väkiluku notkahti sekin. Loimaan väkiluku oli 16 451 (-17). Hallinto-oikeus on todennut, etteivät kunnanhallituksen valituksenalaiset päätöksen ole lainvastaisia sillä perusteella, ettei hakumenettelyä ole aloitettu alusta. Kunnanhallituksen mielestä Kujalan uusinkaan vaatimus ei anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Lietolaisia oli 19 258 (+7). Auranmaan Viikkolehti Torstaina maaliskuun 24. Perustelut on toimitettu oikeudelle. 0400 224 455 Savirannankuja 5, AURA, K-Marketin takana Avoinna arkisin 10-17, la 10-13 Huuskantie 12, Aura P. Tämä johtui suurelta osin kuntaalan maltillisesta palkkaratkaisusta. Kunnanhallitus pitää valintapäätöstä laillisena ja tarkoituksenmukaisena. Pöytyän väkimäärä oli helmikuun lopussa 8 546 (-13), Auran 3 982 (+3), Kosken 2 390 (-12), Marttilan 2 020 (-8) ja Oripään 1 373 (-2). Kunnan investointimenot olivat 7,3 miljoonaa euroa Lainakanta ei kasvanut vuoden aikana. päivänä 2016 12 Tänään Yläne kk Oripää Mellilä as. Liedon vesi nosti tilinpäätöksen plussalle KOSKI Kosken rakennustarkastajan valintaa koskeva valitusruljanssi jatkuu. Toimintatuotoissa on mukana kertaluontoisiksi laskettavia eriä kuten kuntien yhdistymisavustus, jota saatiin 0,9 miljoonaa euroa, sekä noin 0,6 miljoonaan euron suuruinen korvaus kuntaliitoksesta johtuvasta valtionosuuden vähenemisestä. Liedon Asunnoille myydyistä asunto-osakkeista saatiin noin 400 000 euroa ja tontinmyynnistä kertyi myyntivoittoa 1,5 miljoonaa euroa. Verotuloja Liedolle kertyi 72,6 miljoonaa euroa. Sen sijaan oikeus vaati kunnanhallitus perustelemaan Kalevan valinnan tarkemmin. 486 6551 MEILTÄ HUIPPULAADUKKAAT TEMPURIT ALEHINTAAN! Kauppias hoitaa homman Koski Tl 484 1750 MUNKKI Aura 486 6660 AURANTORI Tarvasjoki 484 7060 PO STI TAATELI Riihikoski 486 8505 PO STI RIIHITORI ERÄ TARJOUKSET VOIMASSA TO–LA 19 98 18-pack sis.pantit A. Kujala vaatii, että rakennustarkastajan viranhaku käynnistetään uudelleen. pyhä 10-14 KOSKI TL P. Riihikoski Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Kyrö Aura ?0 +2 ?0 +2 ?1 +2 ?1 +2 ?0 +2 3 Sademääräennuste 5 10 15 mm Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa Lämpötilat iltapäivällä ja edellisenä yönä 6:16 18:55 5:33 19:38 Perjantaina +4 / 5 +5 / 1 +7 / 7 +7 / 6 ?0 +0 ?1 +0 Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 6:13 18:57 5:30 19:40 Lauantaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 6:10 19:00 5:27 19:43 Sunnuntaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 7:07 20:02 6:23 20:46 Maanantaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 7:03 20:05 6:20 20:48 To Pe La Su Ma LIETO Liedon veden tulos nosti viime vuonna Liedon tilinpäätöksen noin 0,5 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Asukkaita Liedossa oli vuoden lopussa 19 337. Kunnan tulos oli noin 400 000 euroa alijäämäinen ja Liedon veden 913 000 euroa ylijäämäinen. Ulkoiset toimintamenot olivat yhteensä noin 118 miljoonaa euroa ja toimintatuotot yhteensä 30 miljoonaa euroa. Tilikauden ylijäämä esitetään kirjattavaksi oman pääoman muutoksena taseeseen ylijäämäksi. Liedon veden ylijäämällä on tarkoitus rahoittaa Liedon vesitornin saneeraus. Kujala vaatii uutta viranhakua AURANMAA Auranmaan väkiluku on lasketellut liukumäkeä vuodenvaihteen jälkeen. pyhä 10–14, 2. Pertti Kujala on jättänyt oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen tuoreimmastakin päätöksestä valita rakennustarkastajaksi Saija Kaleva. Hänen mielestään tehtävään tulee valita viransijainen, kunnes uusi henkilö on valittu. Vuosikate oli 6 miljoonaa euroa. Henkilöstökulut olivat 52,6 miljoonaa euroa ja alittivat alkuperäisen talousarvion noin miljoonalla eurolla