Varha tarvitsee Sanna Männyn kaltaisia osaajia Pöytyäläinen Sanna Mänty on kokenut sijaisvanhempi, mutta uusien lasten saapuminen on hänelle joka kerta jännittävä kokemus. Koiraväen keskuudessa koirapuistoa pidetään tuiki tarpeellisena ja ei pelkästään koirien vaan myös ihmisten hyvinvointia edistävänä. Jokunen sadepisarakin saattaa Auranmaalle osua. 98 vsk irtonro. Kunnan suunnitelma sijoittaa koirapuisto Isokuovintielle on kuitenkin koiranomistajien mielestä kehno. 2,70 € Perjantaina toukokuun 24. Kiireettömässä sijoituksessa tulijasta saattaa olla tarjolla hyvät taustatiedot, mutta päivystysluonteisissa tilanteissa tiedot voivat olla heppoiset. päivänä 2024 www.avl.fi 11 Koirapuisto halutaan Koskelle, mutta Isokuovintie saa haukut Saadaanko Koskelle koirapuisto 20 vuoden ”kampanjoimisen” jälkeen. ATRIA POSSUN FILEEPIHVIT Ranch, 320 g (12,47/kg) NAAPURIN MAALAISKANAN PAISTIT 640-670 g (7,45-7,80/kg) POPRILLI GRILLIMAKKARA 400 g (4,23/kg) KOKONAINEN VARHAISKAALI Unkari SATSUMA Etelä-Afrikka ERÄ KALAONNI LÄMMINSAVUKIRJOLOHI n. V I I K K O L E H T I NRO 39. Ja jos saadaan, minne se tulisi sijoittaa. Jätemuovista tehty kollaasikala on esillä Auran Kirkonkulman koululla, jossa koululaiset ovat taiteilleet lukuvuoden aikana syntyneistä muovijätteistä monenlaisia taideteoksia. klo 8.15–15.45) Ota Digilehti nyt käyttöösi! SIELLÄ MISSÄ SINÄKIN PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA AURANTORI Savirannankuja 2, Aura (02) 486 6660 aurantori@gmail.com ma–la 7-22 • su 9–22 AURANTORI PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA Tarjoukset voimassa pe 24.5.– su 26.5. 1 kg, vakuumipakattu, Suomi ATRIA GRILLIPERUNAT JA -KASVIKSET 450-500 g (7,98-8,87/kg) 4 99 RS 1 69 PKT OMAN KYLÄN KAUPPA 3 99 RS 2 99 1 49 KG 9 95 KG 3 99 RS PKT 99 KG KIVIKYLÄN PALVARIN RYYNIMAKKARA ei gluteeniton, 400 g (7,48/kg). 16 AMA RY WWW.AMA-RY.COM Harrasteajoneuvokulttuuria vuodesta 2003 ROMPETORI JA HARRASTEAJONEUVONÄYTTELY mainiolla puffetilla AURAN NUORTENTALO Kirkkotie 254 LA 25.5.2024 klo 8–14 TERVETULOA! Kaikki kesäpuutarhaan Piltiltä! Piimätie 75, 21870 Riihikoski www.piltti.com puh: 050-5570886 piltinpuutarha Avoinna: ma-pe 9-17, la 9-15 • Ruusut uusille ylioppilaille ja valmistuneille • Kesäkukat amppeleissa ja ruukuissa • Yrtit ja vihannesten taimet • Hedelmäpuut • Mullat ja lannoitteet • Lahjakortit • Upeat KS Designin Mystera korvakorut MARIKA TIMONEN Jos Lindalta, Carpolta ja Lilliltä kysyttäisiin, koirapuisto olisi kaverusten mieleen. n Taidetta jätteestä. TIMO KOSKENSALO tilaajapalvelija.fi/plus tai soita 02 770 2626 (ark. 3 8 Aavistus epävakaisuutta ilmassa Viikonvaihteeksi lupaillaan 21–24 asteen päivälämpötiloja. MARIKA TIMONEN Sanna Mänty on ollut perhehoitajana 12 vuotta ja hän myös valmentaa perhehoitajuutta miettiviä
Hiukan ihmettelen sitä, miten sähköpyöräilijät selviävät tuosta tienpätkästä. Heidän kulkupelinsähän painavatkin rutkasti enemmän kuin meikäläisen mummomalli. En vielä ole selvittänyt itselleni mitä tuo kasa kuvastaa. Minäkään en ole lauluaikeissa, vaikka vieressä kuohuva Kuuskoski sille hyvän taustamusiikin antaisi. Voidaan myös kyseenalaistaa, kuinka vastuullista on kaiken aikaa tuottaa maailmaan lisää koiria, joista osa on jo valmiiksi jalostettu sairaiksi. Koirat, kuten kaikki muutkin eläimet, ovat kuitenkin eläviä ja tuntevia yksilöitä kuten ihmisetkin. n Vs. ILMISELVÄSTI jotkut pyörät on todellakin luotu kestämään. Lauantaisin ja sunnuntaisin Marttilan ja Pöytyän poliisimiehet muodostavat sekapartion, jonka toiminta-alueena on ensisijaisesti nämä kaksi piiriä, mutta tarpeen vaatiessa partio toimii koko yhteistoiminta-alueella. Loimaan ja Pöytyän tähänastinen yhteistoiminta on käsittänyt yhteiset yöpartioinnit, eikä tähän yöpartiointiin tule muuta muutosta kuin se, että Marttilan poliisimiehet osallistuvat työvuorolistan mukaisesti tähän vuorollaan Pöytyän ja Loimaan miesten kanssa. n Perjantaina: Tuukka, Touko Lauantaina: Urpo Sunnuntaina: Minna, Vilma, Miina Maanantaina: Ritva Jos näet unta nukkumisesta, olet hereillä. Lisäksi kuuluu Loimaa eri puhelinverkkoryhmään kuin kaksi muuta kumppania. Pyörällä pääsee On siis kevät, kuljen Aurajoen rantaa, voisi näihin aikoihin hiukan muunnellen hyräillä Tavaramarkkinoiden laulua ja aika moni niin on tehnytkin – siis kulkenut Aurajoen rantaa, mutta tuskin hyräillen. Tiedän kyllä, että tuon tienosan kunnostuksen pitäisi tapahtua tänä vuonna, mutta varma asiasta voi olla vasta kun näkee asfalttikoneet työssään. Lääninhallitus on määrännyt Marttilan nimismiespiirin siirtymään Turun itäisestä yhteistoiminta-alueesta Loimaakeskeiseen yhteistoimintaan. Koirapuisto ei lopulta ole kovin iso satsaus, jos vain tahtoa ja yhteistyökumppaneita löytyy kuten esimerkiksi Aurassa on löytynyt. Kun rahasta on tiukkaa, koirapuistot eivät välttämättä näyttäydy kaikille relevanteimpina investointeina. toimittaja evp Päivi Perkiö phperkio@gmail.com Alakouluikäisten poikien pyörissä on itselleni outo ja erityinen vaihde, jota käytetään koulutuntien jälkeen. En pyöräile talvella, kuten ei moni muukaan ikäiseni naisihminen. Arvelen monen pyöräilijän, ainakin meikäläisen ikäisen, päättävän tuosta kohdasta hengissä selvittyään, että unohtumattomia kokemuksia voi etsiä muualtakin, vaikka benjihypystä. Todennäköisesti kasvavan polven syvää pettymystä aikuisten aiheuttamiin ongelmiin, joista ei selviä edes huomattavalla määrällä energiajuomaa. Olen pyöräilemässä ja soratietä kulkiessa se edellyttääkin kunnon keskittymistä varsinkin tähän aikaan vuodesta. Vielä opiskeluaikana 20 asteen pakkanen ja kymmenen sentin lumi eivät olleet mikään este, mutta nykyisessä iässäni se tuntuisi jokseenkin suoralta matkalta traumapolille. Koiran näkökulmasta esimerkiksi remmilenkkeily ilman kontakteja toisiin koiriin ei ole ihanteellisin tapa viettää koiranelämää. Tämä yhteistoiminta koskee yöaikaa ja viikonvaihdetta – lauantaita ja sunnuntaita – jolloin Loimaan poliisiasema päivystää koko alueen puolesta ja tällöin numerosta 923-2138 tavoittaa tarvittaessa poliisin. Onkin kerrassaan mainiota, että tuhansien vuosien yhteiselon jälkeen ihminen on viimein alkanut tarkastella maailmaa myös koiran näkökulmasta. 2 n NIMIPÄIVÄT n AFORISMI n LAINA PÄÄKIRJOITUS 24.5.2024 n ELOSSI n 50 VUOTTA SITTEN n TOIMITUKSEN TAKAOVELTA Koiratkin kaipaavat kavereita Vielä 1990-luvulla koiria pidettiin pihan perällä narussa ja niille tarjottiin syötäväksi päivällispöydästä jääneitä tähteitä. Siitä on tultu pitkälle eteenpäin, mutta edelleen monien mielissä elää ajatus, että ”koira on vain koira”. Se että teemme lisäleikkauksia on valitettavaa mutta olemme pakkotilanteessa. Yhteistyöllä voidaan kuitenkin parantaa niin ihmisten kuin eläinten hyvinvointia. Kuitenkin yhteistoimintaa on pakko harjoittaa, jotta pystytään suorittamaan rikoksia ennalta ehkäisevä partiointi ja säilytetään yöllinen hälytysvalmius. Tämän Loimaa-keskeisen yhteistoiminta-alueen muodostavat Loimaan, Pöytyän ja Marttilan nimismiespiirit, kertoi Marttilan nimismiespiirin nimismies Raimo Valkama Viikkolehdelle. Partioinnin tehokkuus riippuu ratkaisevasti poliisimiehistä itsestään, miten he mieltävät tehtävänsä tärkeyden. Jan Järvinen Se, että sosiaalija terveydenhuollon palvelut ovat noin kolmasosa valtion kokonaiskustannuksista, tarkoittaa että meidänkin pitää siihen osallistua. Yhteistoiminta-alue ei ole alueellisesti, liikenteellisesti eikä taloudellisesti hyvä kokonaisuus. Kaiken lisäksi niissä tuntuu olevan nyt itselleni outo ja erityinen vaihde, jota käytetään koulutuntien jälkeen. Pyörät, jotka pysyvät oppituntien aikana kurinalaisessa järjestyksessä romahtavat koulun jälkeen abstraktiseksi kasaksi kirjaston ovien eteen. KEVÄÄN ensimmäinen pyöräily onkin jo pari vuotta tuntunut jännittävältä ja jos joku olisi silloin kulkuani seurannut, olisi varmasti jättänyt kunnon välimatkan itsensä ja minun väliin. Kaikki joutuvat näihin talkoisiin osallistumaan. Koirakin kaipaa kavereita ja mahdollisuutta liikkua vapaasti ilman narun jatkona roikkuvaa ihmistä. Nämä kaikki vaikeuttavat poliisin työtä ja se heijastuu alueella asuvien ihmisten elämään. Tarkoitan alakouluikäisten poikien käyttämiä pyöriä. Erityisen toivottavaa se olisi Kuuskosken kartanon kohdalla, vähän ennen Pöytyän rajaa. Hälytyskeskuksena yhteistoimintaaikana toimii Loimaan poliisiasema, jossa on ympärivuorokautinen päivystys. Meidän täytyy pystyä säilyttämään meidän hyvinvointiyhteiskuntamme, sosiaalija terveysministeri Kaisa Juuso sanoo Kuntalehdessä. n Auranmaan Viikkolehti Perustettu vuonna 1926. Porukka kun näyttää menneen ongelle. KUNNALLINEN VIIKKOLEHTI 24.5.1974 MARTTILA, PÖYTYÄ JA LOIMAA MUODOSTAVAT NIMISMIESPIIRIEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN. päätoimittaja Timo Koskensalo, (02) 588 8972, timo.koskensalo@avl.fi Tänään MARIKA TIMONEN
Tytti Mäkelä kuitenkin huomauttaa, että koirapuistot yleensä ovat kuntien tarjoamaa palvelua. –Ei se ole koiran liikuntaa, että kulkee narun päässä. –Kesäaikana kuuma asvaltti on koiralle hankala, Laine toteaa. Tytti Mäkelä myös toteaa, ettei puisto syntyisi sinne halvalla, koska metsäaluetta pitäisi raivata, maata tasoittaa ja valot laittaa. Esa Mäkelä on sitä mieltä, että vastustus perustuu vääriin luuloihin sotkusta ja metelistä. TYTTI Mäkelä perustelee koirapuiston tarvetta koirien nykyisellä isolla määrällä sekä niiden oikeudella päästä joskus vapaana juoksemaan. Nyt koirapiireissä ollaan toiveikkaita, että kunnanväen ajatukset koirapuistosta olisivat vihdoin muuttuneet puistolle suotuisammiksi. Puiston tarpeellisuudesta kertoo hänen mukaansa myös se, että toiveen tiimoilta Facebookiin perustettu ryhmä keräsi parissa päivässä 120 seuraajaa. Heillä onkin mielessä toimivampi alue Koskentien varrelta kirkkoa vastapäätä, Itsenäisyydenpuistossa. Unskilla, Pavarotilla, Lillillä, Lindalla ja Carpolla ja oli riemukas tapaaminen, kun ne pääsivät leikkimään Laineen kotipihan aitaukseen. Esa Mäkelä n Koiraväki uskoo koirapuiston lisäävän koirien ja kuntalaisten hyvinvointia sekä kunnan houkuttelevuutta Koirapuistolle nyt osoitettu alue on monessakin mielessä kelvoton. Hevonlinnaan meno edellyttää myös auton omistamista, eikä koiraväki oikein piittaa käärmeistä, joita siellä on nähty. Laine toteaa kunnassa olevan paljon iäkkäitä koiranomistajia, joille Isokuovintie olisi liian kaukana. Käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä, Tuohi kertoo. Niiden pitää päästä leikkimään muiden kanssa, Esa Mäkelä sanoo. –Puiston vanhan puolen aidassa on ollut vähän elämistä ja portista on tullut viestiä, ettei se toimi, mutta muuten ei ole kuulunut mitään negatiivista. –Koirapuistolle nyt osoitettu alue on monessakin mielessä kelvoton. –Olisi aika nolo juttu tehdä aitaus paikkaan, jonne ei ole kulkua, koirapuistoa alusta asti kuntaan ajamassa ollut Virpi Hahko huomauttaa. Siellä olisi heidän mukaansa jo vaaditut valot ja kuiva paikka olemassa, riittäisi kun alueen rajaisi aidalla. Laine puolestaan rauhoittelee naapureita, ettei kukaan koiriaan yöllä puistossa juoksuttaisi. Teknisen johtajan Kari Tuohen mukaan koirapuiston uusi puoli on toiminut hyvin samoin kuin yhteistyö Auranmaan Koiraystävät ry:n kanssa. –Muidenkin kuin koiranomistajien voisi olla kiva katsoa koirien temmeltämistä, Laine pohtii. Koirapuistolle osoitettu paikka Isokuovintiellä ei kuitenkaan tyydytä puistoa aktiivisesti ajavia. Aikanaan koirapuistoa on kyseiselle tontille soviteltukin, mutta hanke kaatui naapureiden vastustukseen. KOSKI Marika Timonen Koskelle on yritetty viimeiset 20 vuotta saada koirapuistoa. Isokuovintien huonoiksi puoliksi Tytti Mäkelä laskee myös sen, ettei sinne mennessä olisi varmuutta, onko siellä muita paikalla. n SAMAAN AIKAAN TOISAALLA. Hahko pitää pentujen kasvulle ja kehitykselle tärkeänä, että ne pääsevät kontaktiin muiden koirien kanssa. Hän näkee, että koirapuisto voisi olla kunnalle vetovoimatekijä, joka houkuttelee uusia asukkaita. –Tuossa Itsenäisyydenpuistossa sen näkisi jo kaukaa. Tytti Mäkelä Eri näköisiä, eri rotuisia, mutta samanmielisiä ystävyksiä. Sinne on myös osoitettu nuorille paikka rellestää autojen ja mopojen kanssa. Kirsi Venäläisen mukaan koirapuisto olisi tervetullut, jotta omistajan vanhat jalat saisivat levätä vaikka koira juoksisikin. Koirapuistolle ei myöskään olisi luontevaa eikä koiraystävällistä kulkua. Niiden pitää päästä leikkimään muiden kanssa. Tuohen mukaan koirapuiston ylläpidosta ei ole koitunut kunnalle kohtuutonta vaivaa. Pitäisi kävellä viiden kilometrin lenkki, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään. Pitäisi kävellä viiden kilometrin lenkki, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään. Kunnan ja yhdistyksen yhteistyö toimii Auran koirapuistossa hyvin AURA Marika Timonen Auranmaan ainoa koirapuisto sijaitsee Aurassa, jossa puistoa kunnostettiin ja laajennettiin reilu vuosi sitten. HEVONLINNALLAKIN voi koirien kanssa ulkoilla, mutta sielläkään koiria ei voi pitää vapaana eikä koiraseura ole taattu. –Kakat kerätään pois ja kuuletko haukuntaa, Mäkelä sanoo viitaten Laineen pihamaalla aidatulla alueella temmeltäviin koiriin. Esa Mäkelä laskee, ettei koirapuisto veisi kuin 8–10 prosenttia alueesta ja loppu tila jäisi muille toiminnoille. –Keskustassa on vähän lenkkimaastoja, siihen tyrtyy kun samoja kulkee, hän sanoo ja huomauttaa, että menee minne vaan, on mentävä asvalttitietä pitkin. Kirsi Venäläinen, Maija Laine, Tytti Mäkelä ja Virpi Hahko koirineen toivovat kovasti Koskelle koirapuistoa. Yhdistys vastaa puiston siivoamisesta. päivänä 2024 3 n Kommentoi, anna palautetta toimitus@avl.fi, www.avl.fi/palaute Uutiset n Uutisvihjeet ja juttuvinkit n Soita tuottajalle (02) 588 8971 n Laita postia: toimitus@avl.fi n Lähetä uutiskuva: toimitus@avl.fi Yläne kk Mellilä as. –Kerran kun olimme Hevonlinnalla, jouduimme korvaamaan frisbeekiekon, Esa Mäkelä lisää. Riihikoski Kyrö Oripää Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Aura Kosken koirapuisto halutaan kaikkien saavutettaville Ei se ole koiran liikuntaa, että kulkee narun päässä. Perjantaina toukokuun 24. Tällä tavoin voidaan hänen mukaansa välttää esimerkiksi remmirähinöitä. Koirapuiston kuntaan saamiseksi koiraväki on perustanut Kosken koirapuisto ry:n, joka on valmis kantamaan kortensa kekoon muun muassa puiston siistinä pitämiseksi. –Ei ne hauku, kun niillä on muuta ohjelmaa. Käyttöaste tulisi olemaan vähäinen, Tytti Mäkelä, Esa Mäkelä ja Maija Laine sanovat. Asutukseenkin jäisi yli 50 metriä. Heidän mukaansa koirapuisto tulee sijoittaa keskustaan, jotta se on kaikkien saavutettavissa. Laine ja Hahko huomauttavat koirien sosiaalistamisen olevan tärkeää ja Tytti Mäkelä toteaa koirapuiston tarjoavan sosiaalista kanssakäymistä myös koirien omistajille. Carpo, Pavarotti ja Unski nauttivat täysin siemauksin, kun ne pääsevät lajitovereiden pariin
Viime vuoden syyskuussa kunnanhallitus päätti, että kunta liputtaa vuosittain Pride-lipulla kunnanviraston pihassa Turun Pride-viikon yhteydessä (AVL 8.9.2023). klo 10-14 Myssy-farmin pihalla lettukoju ja kahvia. Tarkastuslautakunta pyytää kiinnittämään huomiota työntekijöiden jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Aloitteessa toivottiin myös liputuskäytäntöjen yhtenäistämistä (AVL 22.9.2023). Huom. Pohjakartta-aineistoa käytetään varsinkin kaavoituksessa suunnittelun pohjaja lähtöaineistona. Oletettua kalliimman pohjakartan hankita aiotaan jaksottaa AURA Auran kunnalla on tarve uudistaa asemakaavan pohjakarttaa Asemanseudun taajamassa. Tripodi Finland Oy:n tarjous oli 48 400 euroa. Sävytyspalvelu ja maalit vain Loimaan liikkeessä. Esillä myös vanhoja valokuvia kylältä sekä Katri Peltosen ja Leena Mattilan käsitöitä, nahkaa ym. kunnantalolla, WC auki klo 8-13. Äänestyksessä keskustan Jouko Vähä-Rahka ja Liisa-Anneli Holmberg kannattivat Haapasen esitystä. päivänä 2024 Palvelemme kesällä poikkeuksellisesti Loimaalla ti-to 9-17 ja Forssassa ma ja pe 10-17. Lisäksi pohjakartan hyväksymisja viranomaistarkastusprosessiin menee arviolta 6 000 euroa, joten yhteensä määrärahatarve on 55 000 euroa. HEIKINSUON KYLÄYHDISTYS Heikinsuontie 365, 21840 Karinainen. Talkoolaisille tarjolla ruokaa ja juomaa. Samana päivänä on Pöytyää pyöräillen -tapahtuma, jonka aikana voit tutustua pyöräille eri kyliin. Kunnostamme piha-aluetta ulkokuntosali-käyttöön. Järj. Oripäässä selvitetään kunnan henkilöstön työnjakoa ja resursointia ORIPÄÄ Oripään kunnan tarkastuslautakunta on esittänyt kunnanhallitukselle selviteltäväksi, ovatko kunnantoimiston henkilöstön työtehtävien työnjako ja resursointi asianmukaisella ja riittävällä tasolla. Ulkopinnoille. Vuoto ei parane itsestään, tilaa meiltä putkiasentaja! ILMALÄMPÖPUMPPU VIILENNYKSEEN KANNATTAA TILATA NYT! 72 90 149 00 114 90 9 L (8,10€/l) 9 L (16,56€/l) 11,7 L (9,82€/l) Kysy tarjousta! Meiltä saat myös: Utö Akva Kovan sään puuöljy Huoltoväli jopa 5 vuotta! Valtti -puuöljyt Terassiöljyt Kunnanhallituksen esitys kumoaa aiemman Pride-liputuspäätöksen AURA Auran kunnanhallituksessa pohdittiin jälleen kunnan liputuskäytäntöjä, kun kunnanhallitus käsitteli perussuomalaisten valtuustoaloitetta kunnan lipputankojen käytöstä. Valtuustolle päädyttiin esittämään, että muilla kuin Suomen lipulla liputtaminen käy muissa kuin kunnanviraston lippusalossa. Aikataulullisesti pohjakartan päivitys kestää noin puoli vuotta. Tehtyyn päätökseen tyytymättömät perussuomalaiset tekivät valtuustoaloitteen, jossa toivottiin kunnanvaltuuston käyttävän otto-oikeuttaan. Kalliopohja avoinna 10-15. Kunnanhallitus esittääkin, että hankinta jaetaan kahdelle vuodelle ja kunnanvaltuusto myöntää vuoden 2025 talousarvioon 35 000 euron määrärahan pohjakartan hankintaan. Aja rauhassa, muista kypärä ja huomioliivi! Osallistujat voivat ilmoittaa omat ajokilometrit ja samalla osallistua kyläpalkintojen arvontaan. Nyt tehty päätösesitys käytännössä kumoaa aiemman päätöksen Prideliputuksesta. WC käytössä. Yläneen kyläyhdistys Pöytyän kylien neuvottelukunta. Liputusasiasta päättäminen jää kunnanvaltuustolle. Avoimet kylät-tapahtumaa vietetään leikkikentän alueella (Heikinsuontie 329, 21840 Karinainen) kello 11-14, kesäkioski avoinna ja luvassa ohjelmaa lapsille. Vuoden 2024 investointiohjelmaan varattu 20 000 euron määräraha ei kuitenkaan riitä hankintaan. Pohjakartan laajuus on noin 1 300 hehtaaria. Lammikatu 19, Loimaa, p. Letut tehdään paikallisten tuottajien aineksista. Sen sijaan kunnahallitus katsoi, ettei perussuomalaisten helmikuisen valtuustoaloitteen mukaiselle kunnan työntekijöitten tekemän etätyöohjeen päivittämiselle ole tarvetta. 02 762 7996 Hanakat Forssa, Turuntie 26 hanakatloimaa.fi I varisilmaloimaa.fi Pouta Öljypitoinen ja vesiohenteinen ulkomaali uusille ja aikasemmin maalatuille puupinnoille. Puucee myös käytössä. koululle. Avoimet kylät & Pöytyää pyöräillen -tapahtumat lauantaina 8.6.2024 TERVETULOA KYLIIN! Avoimet kylät päivänä eri kylät järjestävät ohjelmaa Heikinsuon kylästä Heinijoen ent. Äänestyksen voitti Jukka Leinon (sd.) esitys, jonka mukaan muulla kuin Suomen lipulla liputtaminen käy muissa kuin kunnanviraston lippusaloissa. MUSTANOJAN KYLÄYHDISTYS Avoimet kylät -päivänä 8.6. www.poytya.fi/ Tapahtumat/ Avoimet kylät ja Pöytyää pyöräillen Pyöräilykartta: www.poytya.fi / Tapahtumat HAVERIN KYLÄYHDISTYS Turuntie 1600, Haveri. Lisätietoja: facebook/heikinsuonkyläyhdistys KYRÖN SEUDUN KYLÄYHDISTYS klo 12-17 avajaiset Kyrön maauimalassa. Kiinteistöstrategiaa kunnanhallitus ei vielä hyväksynyt, vaan strategia päätettiin lähettää jatkovalmisteluun. Pyöräily omalla vastuulla. Auranmaan Viikkolehti 4 Perjantaina toukokuun 24. Maanantaisessa kunnanhallituksen kokouksessa Ari-Pekka Haapanen (ps.) esitti, että kunta liputtaisi vain Suomen lipulla ja että päätös koskisi kaikkia kunnan hallinnassa olevia lipputankoja. Koululla pyöräilijöiden käytössä juomapiste/WC. TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS Kalliopohjalla, Juvankoskentie 819, 21900 Yläne, myytävänä kahvia, pullaa, sämpylöitä, kuumia makkaroita, mehua, vettä. Järj. Omia työvälineitä voi ottaa mukaan. Leinon esitystä kannattivat kokoomuksen Kalle Isotalo ja Laura Alikeskikylä sekä vasemmistoliiton Jenni Päätalo. Virtasen 4 Öljyn Maali Soveltuu sekä vanhan maalin päälle että uudelle puulle. Kunnanhallitus päätti myös pyytää henkilöstöjaston valmistelemaan kokoomuksen valtuustoryhmän huhtikuussa jättämää valtuustoaloitetta taloussihteerin palkkaamisesta Oripään kuntaan. Auran kunnanhallitus on tehnyt ehdollisen päätöksen hankkia pohjakartta halvimman tarjouksen jättäneeltä Tripodi Finland Oy:ltä. Odotettavissa on, että kunnanvaltuustossa asiasta äänestetään uudelleen. Kahvia, mehua ja kioskituotteita myynnissä. Nykyinen vuonna 2013 laadittu digitaalinen pohjakartta on jo monilta osiltaan päivitystä vaativa, koska pohjakartassa on puutteita, taajamaan on tullut useita uusia rakennuksia ja tiedot eivät ole ajan tasalla. Oiva kohde Pöytyä pyöräillen tapahtumaan, ilmainen uinti ja taukopiste. Auran kunnan ilmakuvamateriaalia päivitettiin 2023 ja sitä hyödynnetään pohjakartan päivityksessä. Kyseinen päivä on ilmaistapahtuma, ei sisäänpääsymaksuja. Liputusasiasta päättäminen jää kunnanvaltuustolle. Kunnanhallitus päätti lähettää asian yhteistyöja työsuojelutoimikunnan käsittelyyn. järjestämme talkoot entisen Mustanojan koulun pihalla klo 14-18 (Turuntie 952). Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys www.paimenenmaki.com YLÄNEEN KYLÄYHDISTYS Taukopiste ent. Vinha Puolihimmeä peittävä suoja puupinnoille, säilyttää puun luonnollisen ulkonäön lautaja hirsipinnoilla KYSY TARJOUS ilma-vesilämpöpumpuista ja maalämpöpumpuista! Tiputtaako hana tai wc-istuin
Jovanovic tekee lomituksia noin 10 tilalla. Kotieläintiloja yksikössä on tuhatkunta ja maatalouslomittajia noin 250. Perustyömme on siis kuin palapeliä koostaisi tai kuin olisimme ikäänkuin lennonjohtajia. Juhlavuoden merkeissä järjestettiin Vehmaan lomituspalveluitten alueella keväällä Samassa veneessä -tapahtuma, jossa pyrittiin keräämään kokemusperäistä kehittämispalautetta työn tueksi. Jovanovic kertoo pitävänsä lomittajan työstä ja työn vaihtelevuudesta. . –Koneita ja laitteita on paljon, niiden käyttämisen on oltava tuttua. Lomituspalvelujohtaja Pirjo Mäntynen sanookin, että yksikössä pyöritetään eräänlaista palapelia, kun on voitava vapauttaa yrittäjä sitovasta työstään silloinkin, kun avuntarve iskee yllättäen. –Paitsi lomapäiviä, yrittäjille on järjestettävä lomituspalveluja heidän sairastuessaan tai perhevapaiden ajaksi. Ilman lomitusjärjestelmää eivät lomat tai vanhempainvapaat olisi perhetilalla mahdollisia. Hän toteaa, että heillä on ollut hyviä lomittajia. Viestintäänkin panostetaan, sillä yksikkö lähettää lomituksen yrittäjäkirjeitä kuukausittain. Suvi Ruohonen on tyytyväinen, että lomitusjärjestelmä on olemassa. Enää Ruohosen puoliso ei työskentele tilalla, vaan hänellä on oma rakennusalan firma. Ruohonen soisi, että tilan – yrityksen – paperityöt otettaisiin lomitusajassa huomioon. Suvi Ruohonen arvostaa lomittajia. Osa lomittajista voi pärjätä kaikilla näistä ja osan ammattitaito suuntautuu selvemmin tiettyihin eläinlajeihin. Yrittäjällä on myös oltava Maatalousyrittäjien eläkeläitoksen vakuutus. – Käymme aktiivisesti kouluissa esittelemässä työn mahdollisuuksia, sillä alalla töitä riittää. Vehmaan lomituskeskuksella hän on aloitti runsaat kaksi vuotta sitten. . Toisinaan töitä on kymmenen päivää putkeen, toisinaan vapaita voi olla viisikin peräkkäin. Suvi Ruohosta hämmästyttää, kun lomituskeskuksesta kysytään, voiko heille lähettää lomittajaksi naisen. Vastaava tilaisuus järjestetään kaikissa maan lomitusyksiköissä. Värikäs eläinkanta haastaa ja motivoi tekijöitä Lomitusjärjestelmän pyörittämistä höystää paitsi se, että ennalta suunniteltujen lomien lisäksi pakkaa sekoittavat yllättävät lomitustarpeet, myös se, että tiloilla on hyvin erilaisia eläimiä. – Esimerkiksi kaikkia lomapäiviä vaikkapa heinäkuussa ei mitenkään saada toteutumaan. Yksi on päivän, toinen useamman, yleisimmin ollaan 2–4 päivää kerrallaan. . Pätevyys lomitustyöhön hankitaan joko kokemuksen, oppisopimuskoulutuksen tai alan perusopintojen kautta. –Se ei vaan onnistu. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina toukokuun 24. Tällä erää tilanne on, että noin puolet lomituspalveluista on sijaisapua ja toinen puoli lomatuurausta. Joskus voi jonkun päivän joutua muuttamaan tai pärjäämään sitten ilman lomitusapua. Suvi Ruohonen on ottanut lomittajia oman tilanhoitonsa alusta asti. Vuonna 2008, kun Ruohonen aloitti tilan töissä, tuntui olevan vaikeaa päästä puolison kanssa samaan aikaan lomille, ja se oli pulmallista. Paikkoja tulee lisää koko ajan, koska lomittajia on liian vähän. Se ei haittaa. Tosiasia kun on, että nykyaikana ei ole naapurissa apua entisaikojen talkoitten tapaan, ei löydy taitoa ja tietoa talon töihin. Kehitystyötä tukee myös jatkuva asiakaspalaute, jota kerätään Vehmaan lomituspalveluissa käytössä olevan asiakastyytyväisyyskyselyllä. Ja kun tilanne on se, ettei tekijöitä ole riittävästi, karjatilallinen tekee töitä sairaana tai äitiyslomallakin. . JUHLAN AIKA Lomittaja on maatilalla tärkeä työntekijä AURA Taina Saarinen Aurassa sijaitseva Ruohosen perhetila on osakeyhtiö, jonka osakkaina on kahta sukupolvea. . Nyt tilalla vuorottelee 6–7 lomittajaa. Koulutustarjontaa seudulla on Liviassa, Novidiassa, Kokemäellä ja Brusabyssä. –Tutustun uusiin paikkoihin ja uusiin ihmisiin. Aleksandar Jovanovic. Nyt verkkolomake toimii niin, että kerran valmiiksi klikattua ei pääse enää korjaamaan tai täydentämään. Ensin lomitukset järjestettiin kuntakohtaisesti, mutta nykyisin maa on jaettu 12 alueeseen, joilla toimivat lomitusyksiköt järjestävät lomituspalvelut seudullisesti. . Maatalouslomitus täyttää tänä vuonna 50 vuotta – eläinlajien rikkaus tuo vaihtelua lomittajille Lomituspalvelu täyttää tänä vuonna 50 vuotta . Sellaisesta ei ole apua, jota pitää opastaa ja neuvoa koko ajan. Ammattitaitoinen lomittaja turvaa karjan hyvinvoinnin yhdessä yrittäjien kanssa. Jos osaa ajaa autoa, ei tarkoita, että osaisi ajaa traktoria saati uskaltaisi käyttää kaikkia talon töissä tarvittavia koneita, Suvi Ruohonen sanoo. Sijaisapuhakemus on Ruohosen mukaan selkeä ja helppo tehdä verkossa, mutta aina voi vähän parantaa. –Paikkoja tulee lisää koko ajan, koska lomittajia on liian vähän, Jovanovic sanoo. Ongelma on kuitenkin alalla tuttu eli se, että lomittajia ei ole tarpeeksi. päivänä 2024 5 Ajankohtaiset Lomitusjärjestelmän pyörittäminen on melkoinen ruletti VARSINAIS-SUOMI Taina Tukia Kotieläintilalla eläimet on hoidettava ympäri vuorokauden. Tilan päävastuu on isällä ja tyttärellä, Jouni ja Suvi Ruohosella. –Siihen vastaan, että teenhän minäkin täällä työtä, kaikkia näitä töitä. Lomitusapua saadakseen yrittäjän on oltava päätoiminen, ja tilalla on oltava hoidettavia eläimiä enemmän kuin kuusi. Työ Ruohosen tilalla kestää tällä kerralla kuukauden päivät. Eräänlaiset ”varmuusihmiset”, ammattitaitoiset, mutta osa-aikaiset ja keikkatöihin lomittamaan tulijat olisivat Ruohosen mielestä hyvä käytäntö. Maatalouslomittaja Aleksandar Jovanovic pitää työn vaihtelevuudesta. Lomittajista noin puolet on kuukausipalkkaisia ja loput tekevät erimittaisia määräaikaisia työsuhteita tilanteesta riippuen. Nyt ilahduttavaa on, että uusiakin tekijöitä on saatu esimerkiksi tulevaan kesään, sanoo Pirjo Mäntynen ja vakuuttaa, että kaikkia tiloja pyritään palvelemaan mahdollisimman pienin muutoksin. –Näppärä systeemi. Tänä vuonna on ollut nainen ensimmäisen kerran. – Lisäksi tekijöistä on tietyllä tavalla jatkuvasti pulaa, vaikka tilanne vaihtelee alueellisesti. Työ on sitovaa, sillä eläimet tarvitsevat huolenpitoa viikonpäivästä riippumatta ja toisinaan myös ympäri vuorokauden. Ja jos on tarvetta, lomaja vapaapäiviä voi järjestellä. Lomittajia on liian vähän Aleksandar Jovanovic on toiminut maatalouslomittajana keväästä 2011, jolloin hän aloitti työn Pohjois-Pohjanmaalla. Turkulaisen Jovanovicin maatilat ovat laajalla alueella: Aurassa, Paraisilla, Kaarinassa, Mynämäellä. Myös oman yrittäjyyden lopettaneita kotieläintilayrittäjiä tai tällaisten tilojen nuoria osaajia saattaa päätyä ainakin joksikin aikaa työskentelemään lomittajina. Lomittajien pitää pärjätä sikatilalla, lypsykarjatai lihakarjatilalla, kanaloissa, broilerkasvattamoissa tai vaikka hevostilalla. Korjaukset ratkeavat puhelimitse, tulee siis turhaa soittelua. Kotieläinyrittäjien vapaapäiviä mahdollistamaan synnytettiin 50 vuotta sitten lomitusjärjestelmä, joka nykyään takaa jokaiselle kotieläinyrittäjälle mahdollisuuden pitää 26 lomapäivää vuodessa ja saada tarvitessaan myös sijaisapua. Lomittaja saa lomituskeskuksesta neljän viikon työlistan, ja se toimii Jovanovicin mielestä hyvin. Vehmaan lomituspalveluyksikkö palvelee peräti 41 kunnan alueella: siis esimerkiksi Peimarissa ja Auranmaalla toimivilla kotieläintiloilla. Lomapäivät ovat yrittäjälle maksuttomia, mutta sijaisavusta peritään korvaus, joka määräytyy henkilökohtaisen MYEL-työtulon mukaisesti
Kiittäen ja kaivaten Leila Maarit ja Jari Merja ja Jouni Sisaret Sukulaiset ja Ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Yksipalstainen maksaa 15 euroa/kappale, kaksipalstainen 25 euroa. Sinä ansaitset kiitokset kauneimmat ikilevon pyhän ja rauhaisan. Palsta on maksuton.. n TUTKINTOJA-palstalla julkaistaan tietoja auranmaalaisista tutkinnonsuorittajista. fi tai osoitteessa www.avl. Hyvinvointialueemme luonnos tulevasta palveluverkosta julkistettiin 10.5. Lämmin kiitos osanotosta. 0500 593 006 Kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme PENTTI SAKARI SAAREN ”Vinkon Pentti” muistoa ja otitte osaa suruumme. Omaiset 8 kuolinilmoitusten ristit ja tunnukset 28 Tammenlehvä 32 Aseveliperinneyhdistys 36 Vapaamuurarit 40 Gnostilaisuus 30 Mannerheim-risti 34 Sotilaspoika 38 Kadettikunta 42 Suomen sotaorvot 26 Kansainvälinen metodistikirkko 27 Vapaa katolinen kirkko 31 Vapaussoturin risti 35 Lentomerkki 39 Kaphoornari 29 Miinanraivaajat 33 Kaatuneitten omaiset 37 Sotilaskotisisar 41 Odd Fellow 25 Hindulaisuus/ Buddhalaisuus Rakkaamme Matti Antero LAURINEN * 16.2.1936 Mellilä † 26.4.2024 Pöytyä Et ole ikiunessa, et ole poissa, olet valon välke aallokossa, olet timantti hankien loistossa. Työntekijöiden työmatkat pitenevät, ja työyhteisö hajoaa. Hyvää ja toimivaa työyhteisöä, jossa ei ole ollut rekrytointiongelmia, on kuitenkin vaikea korvata. Kädet ahkerat paljon uurastaneet, nyt lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Suuri kiitos juhlaparille! Rakkaamme Aimo Artturi RAUTÉN * 23.11.1932 Marttila † 29.04.2024 Marttila Lähtösi koskee sydämiin, silmät kostuu kyyneliin. Antti ja Aino Kanasuo Koskelta tarjosi perheelleen lounaan 65-v hääpäivän kunniaksi, toistaiseksi vielä kaikki mahtuivat samaan kuvaan. Hiljennyt on sydän kallis, sammunut on katse hyvä. SULKEMISTA perustellaan ensisijaisesti yksikön koolla: 15-paikkainen, kodikas, laadukas ja paikallinen yksikkö uhrataan yhdenvertaisuuden nimissä. Lähetä tiedot osoitteeseen: toimitus@avl.fi. Maksun voit suorittaa tilillemme Kyrön Seudun Op: FI87 4711 0010 0286 54. Et jättänyt meitä, et ole vaiti, olet lintujen laulu metsässä olet kuiskaus viljapellolla, olet henkäys rakkaasi poskella. Nim.m. n Täyteläinen iltarusko. Muista kertoa myös tutkinnon suorittajan kotipaikkakunta. Ei unohdu muistosi kaunis, hyvä tässä. Kaipauksella muistaen Leena Merja ja Juha Jaana ja Jari Lastenlapset perheineen Raija ja Veijo Siunattu läheisten läsnäollessa. Kysynkin, onko suunnitelmissa järkeä vai voisiko säästöjä etsiä vielä muualta. Loppuuko Auran hoiva todella. Sinä kylvit, niitit ja kynnit, työiloa tuntien, kunnes kultainen viljapelto, valmistui korjuuseen. Me, jotka tanssimme perinteisellä tavalla, toivomme malttia teiltä, jotka tanssitte hyppimällä. Otto Naaranoja Pöytyältä on valmistunut metsätalousinsinööriksi Hämeen ammattikorkeakoulusta. Jenni Päätalo Aura Rakkaamme Ilmari Johannes HAAVISTO * 14.4.1934 Mellilä † 17.4.2024 Tyks Sinä rakastit isänmaata, kotiseutua, luontoa sen. Auran hoivakodin lakkauttamista esitetään, kun Riihikosken vuodeosaston sulkemisesta on juuri ja juuri toivuttu. Yläneeltä kotoisin oleva Jimi Varttinen on kirjoittanut ylioppilaaksi Novidan lukiosta Loimaalta. Omaisten vierailumatkat kasvavat. TERVETULOA KOSKEN LUKION ylioppilasjuhlaan lauantaina 1. Järvinen * 17.3.1925 Aura † 22.4.2024 Aura Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät kullaten muistojen kirkkaimmat päivät. 6 .2024 klo 11 Koulukeskuksen liikuntahalliin Ylioppilaiden lippukulkue Kosken sankarihaudalle juhlan jälkeen Rakkaamme Maire Sylvia VAINIO o.s. Suunnitelmien mukaan hoivakodin asukkaat muutetaan joko yksityisiin tai Varhan muihin hoivayksiköihin. Yhden viestin hinta on 0,95 euroa/160 merkkiä. Auranmaan Viikkolehti 6 6 Perjantaina toukokuun 24. Kiitos myös Kyrön Kotikarpalon henkilökunnalle Ukin hyvästä hoidosta. Päätöksiä verkon suhteen ei ole vielä tehty. Kerro kuka valmistui, mistä oppilaitoksesta ja minkä tutkinnon hän suoritti. LEILA LIIKANEN n NAPUTA: KIITÄ, KEHU, PURNAA! Lähetä mielipiteesi Naputus-palstalle tekstiviestinä. Lämmin kiitos kaikille osanotosta. Toimi näin: tuo tai postita (ilmoitukset@avl.fi) kuva ja lyhyt onnitteluteksti konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä päivänä kello 10. Minne, siitä ei ole tietoa. (Onnittelutekstin maksimimerkkimäärä 140 merkkiä, 4 riviä.) Jos postitat aineiston, liitä kuittijäljennös mukaan. Ilot & surut n TÄTÄ MIELTÄ n Hääpäiviä n Tutkintoja n Naputus n LUKIJAN KUVA n Ulkolavat ovat auenneet. Rakkaudella muistaen Irja, Ilkka Teija perheineen Taina perheineen Lapsenlapset perheineen Sukulaiset ja ystävät Heitämme hiljaa arkulle multaa, siellä on Ukki, siellä on kultaa. Lämmin kiitos osanotosta suureen suruumme. Lämmin kiitos osanotosta Kaikki alaan kuuluva arkut, kuljetukset, kukkasidonta HAUTAUSPALVELU SILTASAARI Koski Tl p. Lapsenlapsenlapset Oliver, Alvar ja Aapo Siunaus toimitettu 18.5.2024. Kaivaten Raija Ilpo perheineen Pekka perheineen Terhi perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kuvia ei palauteta, mutta ne voi noutaa konttoristamme. Auran hoivakodissa pitkään työskennelleille hoitajille ja muille työntekijöille tarjotaan todennäköisesti vaihtoehtoja uusiksi työpaikoiksi. Leila Liikanen kuvasi näkymän Pyhäjärven rannalla Yläneellä 15.5. Hoivan mahdollinen alasajo surettaa minua niin auralaisena kuin superilaisten lähihoitajien pääluottamusmiehenä. fi/palaute (valitse osasto ”mielipidekirjoitus”). Tulisiko yksityiseltä ostettu paikka edullisemmaksi kuin omana tuotettu. Näppäile teksti NAPUTUS välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 17252. Epäilen vahvasti. Hyppijöillä pitäisi olla oma nurkkansa, missä voisivat hyppiä, eivätkä he silloin häiritsisi meitä, jotka tanssimme perinteisellä tavalla, joka on mielestäni tanssimista. Naputuksen voi lähettää myös osoitteeseen toimitus@avl. päivänä 2024 Auranmaan Viikkolehti julkaisee kuvallisia onnitteluja
Matti ja Irja kuuluivat Sporttiklubiin, joka harrasti erilaisia kuntoilulajeja ja kuntomatkoja yhdessä. Seuraavat rivit ovat pääosin hänen omia muisteluksiaan, joita oli kirjattu ylös isoisän muistojen kirjaan. Matti meni katsomaan ja säikähti kun näki vieraan miehen mustanpuhuvat kasvot. Kuvan otti Leila Liikanen. Hän edusti Mellilän Huoveja ainakin Paavo Nurmen kisoissa ja Tampereella kaupunkijuoksussa. Se oli Matin kovin koettelemus elämässä. 1980-luvulla tila erikoistui porkkanan tuotantoon. Kunnanlääkäri oli lähtenyt, kun ei voinut enää auttaa. Irjakin lähti ansiotöihin ompelimoon, kun lapset olivat jo kaikki koulussa. Tilaisuus tutustumiseen tuli, kun suuren lumimyrskyn jälkeen molemmat kahlasivat vyötäisiään myöten lumessa kohti Mellilän asemaa. Tietoja ja palautetta voi antaa Tapio Rastaalle puhelimitse 050 5188 461 tai sähköpostilla tapio.rastas@gmail.com ANSELM LAAKSO n LUKIJOIDEN KUVAT n Lanttuperhosilla oli bileet. Lapista tullessa Vivan katolla komeili poron sarvet. Perhosten suurta määrää selittää se, että Suolinna oli juuri kastellut tekemiään istutuksia, ja perhoset saattoivat siitä intoutua. Ikävä muistisairaus rapautti miehen mainion kunnon. Eläkkeellä vietettiin laatuaikaa lastenlasten kanssa hiihtoladuilla ja Mynäjärven mökillä. Lisäoppia maatöihin kertyi maamieskoulusta Loimaalla. Oman perheen myötä Matti halusi itsenäistyä, ja muutti Sauvoon, jossa Irja-vaimon kanssa alkoi pitää Alitalon tilaa Vartsalan kylässä. Sota-ajan raskaat työt olivat hänen terveydelleen liikaa. Vahvat naiset hoitivat maatyöt sekä lapset miesten ollessa sodassa. Else-Maj Suolinna otti kuvan 20.5. Matti toimi jonkin verran kunnan luottamustoimissa oman kylän äänitorvena ja vähäväkisten uskottuna miehenä. Itsenäisyyspäivänä 6.12.1959 he sanoivat toisilleen tahdon Mellilän pappilassa. Lapsia oli siunaantunut kolme ja he olivat mukana tilan töissä. Matin vanhin muisto on kun isä tuli sodasta kotiin. n Katso osoitteessa www.avl.fi kuva Toivosta, Hugosta, Aunesta sekä kahdesta Helmistä ja Aarnesta. Sauvo oli kuitenkin kaukana sukulaisista ja kotopuolen ystävistä. Urheilutalo Kisariihen rakennustöissä hän oli talkoilla ja myöhemmin järjestysmiehenä nuorison tansseissa. Vuonna 1939 isä Yrjö Laurinen joutui talvisotaan ja äiti Valma Laurinen sairastui tuberkuloosiin ja vietti pitkiä aikoja Paimion parantolassa. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina toukokuun 24. Liikunta säilyi harrastuksena läpi elämän ja siihen hän kannusti myös jälkipolvia. Vauxhal Vivalla ajeltiin ristiin rastiin Suomea ja Pohjoismaita, ja kasettisoittimessa soi Pasi Kauniston Nelostie. Myöhemmin hankittiin nostokone ja rakennettiin moderni varasto ja pakkaamo. n Yläneen Kotiseutuyhdistys toivoo lukijoiden apua tunnistamiseen ja ajoittamiseen. Niin oli helpompi luopua vanhasta. Hän sanoi, että kesällä hän on tuolla taivaissa, ja sinne taivaan kotiin hänet lauantaina 18.5.2024 ystävien ja sukulaisten voimin saatoimme. Kylän tytöt kulkivat polkupyörällä kirittämässä. Ukki viihtyi Kyrön Kotikarpalossa viimeiset kuukaudet hyvässä hoidossa. Isäni Matti Laurisen muistolle n Nätti neiti. Kesätyötä löytyi aina sokerijuurikasmaalta. Matti harrasti urheilua ja ihaili suuria urheilusankareita. Keskikesällä oli aikaa pieneen koko perheen kesälomaan. Havaintoja tehtiin ainakin kolmesta linnusta. MATTI RAIVASI lisää peltomaata ja talvisin kävi metsätöissä tai toimi muun muassa sahalla timpurina. Kattohaikaroita vieraili Riihikoskella viikonvaihteessa. OSMO KULMALA n Ahomansikan kukkii Yläneellä. Hänelle sanottiin, että katsos, Matti kuka tuli. Matti oli itsekin paljon mukana rakennustöissä ja vähitellen uusi koti alkoi tuntua yhä mukavammalta. Sieltä lähdettiin Pöytyän Riihikoskelle Keulan tilaa pitämään. Matti oli 12-vuotias ja muistaa, miten hän tuli perunanistutuksesta ja äiti makasi laudoilla ruokasalissa. Isossa talossa väkeä riitti. Paimion parantolasta tuli sotasairaala ja silloin äitikin tuli kotiin Kärpälle. ELSE-MAJ SUOLINNA n Haikarat visiitilllä. Irja oli menossa Mellilän Osuuuskassalle töihin ja Matti oli menossa junalle. Jotain siinä tapahtui, ja Matti alkoi hakea Irjaa tansseihin. Sunnuntaina kattohaikarahavainto tehtiin puolestaan Riihikoskella Puistokaaren leikkikentällä. 1970-luvulla aloitettiin sikatalous ja leipä alkoi levetä. KÄRPÄN MAISTA suuri osa oli myyty evakoille. Siellä oli työtä ympäri vuoden vaimolle, pojalle ja vielä myöhemmin lapsenlapsillekin. Kerran hän ajoi läpi yön niin, että oli vähällä nukahtaa rattiin. Sieltä hänellä riitti aina meheviä muisteluksia. LEILA LIIKANEN. Niistä otettiin mallia ja Matti menestyi muun muassa pitkän matkan juoksussa. Anselm Laakso otti viime vuosisadan alkupuoliskolla kuvan Anja Kaiunpäästä. Vihkimisen jälkeen nuori pari kävi Irjan kotona kahvilla ja sitten kävelivät sieltä kovassa pakkasessa kotiin Kärpälle. Alhon nuorisoseurassa he harrastivat tanhua ja kulkivat pitkin Suomea nuorisoseuran juhlissa. Osmo Kulmala kuvasi linnun lauantaina kello 21. ISÄ OPETTI Matille peltotöitä. 2000-LUVULLE tultaessa oli aika jättää maatyöt ja rakennutettiin talo Riihikoskelle. Häävalssi tanssittiin, kun radiosta tuli itsenäisyyspäivän vastaanotto ja presidentinlinnassa soi Tonava kaunoinen. Traktori kiinnosti ja kylälle tulleita evakoita hän auttoi traktorilla. Isomamma, joka oli pitokokki, helli pieniä ja antoi heille joskus pakarituvassa hyvyyksiä, kuten kakun nokareen tai palan uunituoretta leipää. Mummi ja ukki olivat myös korvaamaton apu lastenhoitajina ja kuljettajina. Matti Laurinen syntyi 16.2.1936 Kärpän taloon Mellilän Hurstinkulmalla. Puholla. Yksi heistä oli naapurissa asuva Irja, joka oli Mattiin vähän ihastunut. Marraskuussa oli aikaa hiukan hengähtää etelänmatkalla ja kevättalvesta hiihdeltiin Lapissa. Kiitollisena isää muistaen Taina Jaakkola Tilaisuus tutustumiseen tuli, kun suuren lumimyrskyn jälkeen molemmat kahlasivat vyötäisiään myöten lumessa kohti Mellilän asemaa. päivänä 2024 7 n MUISTOKIRJOITUS n ENNEN MUINOIN Lukijoilta Matti Laurinen menehtyi 26.4.2024 Alzheimerin taudin seurauksena 88 vuoden ikäisenä
LUKIJOIDEN KUVAT ?. JORMA LEHVONEN LEILA LIIKANEN TERTTU HONKARANTA ?. Simo Päivärinta kuvasi marttilalaisessa metsässä hölmistyneen näköisen valkohäntäpeuran maanantaina. Tällä hetkellä Männyillä on neljä pitkäaikaisesti sijoitettua lasta ja kaksi tukilasta. Lasten lisäksi Männyn kotiin on ollut sijoitettuna lyhyeksi aikaa kokonaisia perheitä, esimerkiksi vanhemmat ja vauva. Arkiset onnistumiset palkitsevat Sijaisvanhempana olemista Sanna Mänty kuvaa vaativaksi työksi, jossa tuntee väistämättä riittämättömyyttä ja keskeneräisyyttä. ?. Entä mitkä ovat parhaita hetkiä. Tuomi kukkii Riihikoskella. Jokainen tulija on erilainen, eikä Männyllä ole varmaa kikkaa, jolla jännittyneen tunnelman saa laukaistua. Jorma Lehvonen kuvasi kukat 18.5. päivänä 2024 Ihmiset & ilmiöt Alku on usein vaikea eikä luopuminenkaan ole helppoa PÖYTYÄ/Kyrö Timo Koskensalo Iän karttuessa Sanna Mänty ryhtyi tarkastelemaan turvattomalta tuntunutta lapsuuttaan, mikä sai hänet ryhtymään perhehoitajaksi 12 vuotta sitten. – Hän on puolustusvoimien palveluksessa ja hänellä on luontaista auktoriteettia. Auranmaan Viikkolehti 8 Perjantaina toukokuun 24. Kiireettömässä sijoituksessa tulijasta saattaa olla tarjolla hyvät taustatiedot, mutta päivystysluonteisissa tilanteissa tiedot voivat olla heppoiset. – Ajattelin voivani ammentaa raskaista kokemuksistani jotakin sellaista, josta on apua muille, hän kertoo. Monesti kyseessä on ollut nuori pariskunta vailla tukiverkkoa. Kuvan otti Leila Liikanen. . – Kerran pieni lapsi istui todella pitkään sylissäni ja oli vaiti, kunnes yksi kissamme tuli näkyviin. SIMO PÄIVÄRINTA EEVA-LIISA JOKELA . Sanna Mänty on ollut sijaisäiti lähes 40 lapselle Perhehoitaja Sanna Mänty ja Varhan perhehoidon sosiaaliohjaaja Jaana Ojuri vaihtavat kuulumisia päiväkahvilla Männyn kotona. . Kukas se siellä tuijottelee. Toisinaan saattamassa on lapsen vanhempi, joka kertoo tärkeitä asioita lapsen tarpeista ja mielenkiinnon kohteista. Läsnäololle on varattava aikaa Uusien lasten saapuminen on Sanna Männyn mukaan joka kerta jännittävä kokemus. Ne kuuluvat arkeen, ja samoja tunteita hän muistaa kokeneensa hoitaessaan neljää biologista lastaan, joista nuorin kirjoitti tänä keväänä ylioppilaaksi. Männyt ovat harjoitelleet heidän kanssaan tavanomaisia perhearjessa tarvittavia taitoja. Otitko hyvän kuvan. Näytetään se muillekin! Lukijoiden kuvat -palstalla julkaistaan onnistuneita otoksia. – En ole hoitaja, vaan äiti! Yleensä meille tuleva lapsi alkaa kutsua minua äidiksi, kun muutkin meillä tekevät niin. Tukilapset käyvät Mäntyjen luona keskimäärin kerran kuussa viettämässä viikonloppua ja loma-aikoina he viipyvät pidempään. Kerro mistä ja koska kuva on otettu ja kuka kuvan otti. ?. ?. Saattavat olla karvaorvokkeja, tuumailee kukkien nimiä googlettanut Terttu Honkaranta. Orvokit kukkivat tien pientareella Riihikoskella. Helpotusta sijaisvanhempien elämään tarjoavat kaksi vapaapäivää kuukaudessa, jolloin he voivat pyytää kotiinsa lomittajan tai lapset voivat mennä tukiperheen luo. Ensi alkuun Mänty ilmoittautui puolisonsa kanssa päivystysperheeksi, joka tarjoaa kodin kiireellisesti sijoitettaville lapsille. Tilanteeseen on varattava reilusti aikaa ja mahdollisuus olla lapselle läsnä. Verkossa Lukijoiden kuvat -palsta ilmestyy aina lauantaipäivisin, ja sieltä kuvia löytyy enemmän kuin lehdestä. Tuleminen on iso asia lapselle itselleen, hänen vanhemmilleen ja meille, Mänty sanoo. Lähetä kuva tietoineen osoitteeseen: toimitus@avl.fi. Herkkää ja kaunista. Kärsivällisyyttä koettelevia tilanteita tulee silti eteen ja kun ”kuppi meinaa mennä nurin”, Mänty lähtee kävelylle ja pyytää puolisoaan pyörittämään kotia hetken aikaa. Eeva-Liisa Jokela kuvasi heleän helluntain vihreät ja kukkeat näkymät. ?. Kissa, hän sanoi ja siitä hän lähti avautumaan. Auranmaan Viikkolehti julkaisee lukijoiden ottamia kuvia sekä lehdessä että osoitteessa www.avl.fi. Nuo sijoitukset kestävät tavallisesti 30 päivää ja samalla sosiaalityöntekijät selvittävät, voiko lapsi palata kotiinsa vai onko tarpeen valmistella huostaanottoa. Kuusen kukinto hehkuu värikylläisesti Liedossa. – Siinä ollaan valtavan muutoksen ja suurten tunteiden äärellä. Perhehoitajan sijaan Mänty kutsuu itseään mieluummin sijaisvanhemmaksi, mikä kiteyttää osuvasti hänen tehtävänsä. ?. Männyn mukaan asiat lähtivät etenemään omalla painollaan ja pian päivystysluontoisesti sijoitetuista lapsista tulikin pitkäaikaisesti sijoitettuja
044 491 5692, p. n Katso osoitteessa www.avl.fi kuka on Viikon henkilö. –Toivoisin, että pääsisin kuntaan töihin niin kuin vaari ja vaarin isikin. päivänä 2024 9 Ihmiset & ilmiöt Alku on usein vaikea eikä luopuminenkaan ole helppoa Kyröläisen Sanna Männyn perheeseen kuuluu kolme leikkisää tassuttelijaa, jotka hoitavat välillä terapiakissan tehtäviä. –Olin itse kotona pidempään kuntalisän vuoksi. Hän kertoi harrastavansa uintia. Tunteikkaimmaksi kokemukseksi Mänty kertoo tilanteen, jossa hän luovutti synnytyslaitokselta tulleen pikkuvauvan uusille adoptiovanhemmille. Riveroa askarruttaa muun muassa, ovatko kunnan lapsiin ja nuoriin kohdistuvat palvelut kohdillaan ja miten palveluja voitaisiin kehittää. Isojakin teemoja olemme käsitelleet, ulkokuntolaitteita, skeittiramppia, pyöräilyä, frisbeegolfia, minigolfia ja parkouria kokeilemaan viety kunnanjohtaja Källi totesi päivän annista. . Jokunen oppilaista rohkeni päivän päätteeksi kunnanjohtajan juttusille. n Tavallisesti lapsen vanhempi tai vanhemmat osallistuvat sijoitusprosessiin ja he tutustuvat ehdotettuihin perheisiin. Toisinaan se on hyvin vaikeaa ja joskus, kovien aikojen jälkeen, taas helpotus. On haaste keksiä, mikä heitä kiinnostaa, Rivero mietti. Mikäli sitä ei tee, seuraavan tulijan kanssa kuormittuu helposti. –Molemmilla on kouluikäisiä lapsia, joten meillä on ollut paljon juteltavaa muun muassa kasvatuksesta ja kunnan roolista. Pesäpuu-sivustolta löytyy myös muuta materiaalia sijaisvanhemmuudesta. Sanna Mänty osallistuu siihen valmentajan ominaisuudessa. Hyppyvuorossa ollut Annamari Rivero on toivonut, että kunta järjestäisi lapsille ja nuorille parkourkurssin. n Mikäli lapsi ei sovellu perhehoitoon, hänelle etsitään laitospaikka. –Parkour on siitä kiva laji, että sen pariin ovat kaikki tervetulleita ja sääntöihin kuuluu, ettei kenellekään saa nauraa. n Yleensä Varhan avohuollon yksikkö tekee lapsesta sijoituspyynnön perhehoidon yksikölle. Oppilaat osallistuivat Parkour akatemian ja Parkour oppimiskeskuksen Jouni Kivijärven ohjaamaan kokeiluun innolla. n Ennen lapsen huostaanottoa ja sijoitusta hänen perheelleen tarjotaan avohuollon palveluja, kuten perhetyötä ja -kuntoutusta. Kunnanjohtan arvonnassa voittaneelle Annamari Riverolle oli heti selvää, että käyttäisi ajan lasten ja nuorten asioihin ja harrastusmahdollisuuksiin perehtymiseen.. Kotihoidontuen kuntalisästä kunta on jo ilmoittanut harkitsevansa luopua. –Ei tarvitse olla omakotitaloa, kultaistanoutajaa ja farmariautoa, hän sanoo. n Ensisijaisesti lapsi pyritään sijoittamaan lähipiiriin, esimerkiksi isovanhemman, sedän, tädin tai kummin luo. Häntä huolestuttaa esimerkiksi huhu, jonka mukaan kunta olisi hakemassa säästöjä opetuksen pienryhmistä. pdf. Vaihtoehtona olisi voinut olla vaikkapa lapsiperheen kodin siivousta tai lapsenvahtihommia, mutta Rivero halusi kuntalaisen ja viranhaltijan välistä keskustelua. n Kunnanjohtajan päiväksi käyttöönsä voittanut Annamari Rivero halusi keskustelua lasten ja nuorten asioista Kunnanjohtaja Terhi Källi vei ensimmäisen erän parkourtyyliin pelatusta ristinollasta. Ei meistä kukaan säästynyt itkuilta. Oli luopumisprosessi helppo tai vaikea, sille on Männyn mukaan osattava antaa aikaa. n TAUSTA Kunnanjohtaja pääsi kokeilemaan parkouria AURA Marika Timonen Auran markkinoilta kunnanjohtaja Terhi Källin päiväksi käyttöönsä voittaneelle Annamari Riverolle oli heti selvää, millä tavoin hän kunnanjohtajan ohjelmoisi. n Sijaisvanhemmuuteen voi tutustua lukemalla Sanna Männyn kirjoittaman tekstin osoitteessa https://pesapuu.fi/ wp-content/uploads/2023/02/ Sijaisvanhemman-saappaissa. –Olen meripeto, Eelis sanoi ja arvioi kunnanjohtajan vaikuttavan kivalta. Vaikka asiat olisivat vaikeita, hyvä yhteishenki on mahdollista, Rivero sanoi ja toivoi kunnalta avoimempaa, ymmärrystä lisäävää viestintää. 200 euroa oli hyvä porkkana olla kotona, sanoi Rivero, jonka kuopus on nyt reilun kahden vuoden ikäinen. Kunnanjohtaja Terhi Källi heittäytyi yhdeksi päiväksi kuntalaisen käyttöön. Valmennus ei sido mihinkään, vaan se on osa harkintaprosessia. . . On haaste keksiä, mikä heitä kiinnostaa. n Kiireetön sijoitusprosessi kestää vähintään kuukauden, toisinaan useita kuukausia. –Valmennus on intensiivinen, se sisältää tehtäviä ja siinä mennään niin sanotusti syviin vesiin, Ojuri kertoo. . Nuorten maailma on erilainen kuin omassa nuoruudessani. Parkourissa saa noudattaa omaa tyyliään, lastensa kautta lajiin tutustunut Rivero kertoi. Kunnanjohtajan esittämiin kysymyksiin harrastuksista ja koulun päättymisestä nuorimies vastaili myös reippaasti. Iloa tuottaa myös hyvä yhteistyö biologisten vanhempien kanssa ja se, että hekin ovat kuin yhtä perhettä. –Itse uskon ystävälliseen viestintään. 040 196 1867. Perjantaina toukokuun 24. Päivään rohkeasti heittäytynyt Källi piti kokemusta kivana. n Yleensä tarjolla on 2–3 sijaisperhettä, joista valitaan lapselle sopivin. . Sairaanhoitajana ja ihmisten hyvinvoinnin parissa työskentelevänä Rivero pitää myös kuntalisää tärkeänä, eikä hän haluaisi leikkauksia sen enempää lapsiperheiden tukeen kuin opetukseenkaan. . Maanantaina sitä pääsivät kokeilemaan yhtenäiskoulun 3.–4.-yhdysluokan oppilaat. – Hän sai lapsettomasta pariskunnasta vanhemmat, jotka olivat odottaneet jo vuosia omaa lasta. Hän kuitenkin arveli, että kuntalaiset saattavat kyllästyä, jos joka vuosi arvotaan kunnanjohtaja päiväksi kuntalaisen käyttöön. n Lisätietoa PRIDE-koulutuksista saa Varhan perhehoidon sosiaalityöntekijöiltä lähettämällä sähköpostia osoitteisiin hannele.vaara@varha.fi, maarja. Vaatimuksena on, että lapselle on osoitettavissa oma ikkunallinen tila. Monenlaisia luopumisia Iso prosessi sijaisvanhemmalle on sijoituksen päättyminen ja lapsista luopuminen, eikä siihenkään Männyn mukaan totu. Se oli tunteikas kokemus meille, sosiaalityöntekijöille ja uusille vanhemmille. Auranmaan Viikkolehti – Ne ovat arkisia onnistumisia ja tilanteita, joissa on aitoja kohtaamisia ja sielujen sympatiaa. . Annamari Rivero . –Auran kunnassa on kivasti kaikenlaista nuorille, mutta luulen, että nuorten maailma on erilainen kuin omassa nuoruudessani. Luopumisen tuskaa Mänty lievittää ajattelemalla, että hänen tehtävänään on olla läsnä lapsen elämässä tietyn ajan, antaa silloin kaikkensa ja sen jälkeen joku toinen jatkaa. Keskustelu kunnanjohtajan kanssa avasi hänelle kunnallista päätöksentekoa, joka ei kokonaisuutta tietämättömille kuntalaisille aina näyttäydy reiluna tai järkevänä. meri@varha.fi tai soittamalla numeroihin p. –Minun vaarinikin on ollut kunnan töissä, Eelis Sinisalo tomerana kertoi. RIVERON toive lapsille ja nuorille järjestettävästä parkour-kurssista on kunnassa otettu työn alle ja Rivero on sen toteutumisen suhteen toiveikas. Maanantaina koittanut päivä vietettiin liikunnallisissa merkeissä lasten ja nuorten asioita pohtien. n SIJOITUS Perhehoitajista on pulaa Varhan perhehoidon sosiaaliohjaaja Jaana Ojuri kannustaa perhehoitajuutta miettiviä lähtemään PRIDE-valmennukseen. Muilta lapsilta tuli kunnanjohtajalle toiveita leikkipaikoista, mutta Eeliksellä oli hieman toisenlainen toive. Mukaan voivat tulla niin pariskunnat kuin yksittäiset ihmiset. Ojuri painottaa, että mukaan tarvitaan monenlaisia perheitä
Sulata pannulla voi ja nypi salvianlehdet joukkoon. –Välillä ulkomailla syön vain nälkääni, mutta en saa makuelämyksiä. Siihen vielä hyvä juusto, niin mikäs sen parempaa. Olen oppinut syömään laadukasta, mutta yksinkertaista ruokaa, jossa on autenttisia makuja. Mutta toki välillä teen terveellisempääkin ruokaa. Laseissa on punaviiniä. Niina Pettersson on kasvissyöjä. Ihmisen seksuaalisiin haluihin sanotaan joillakin ruuilla olevan vaikutusta. Ruuan reseptin antaminen onkin vaikeampi juttu. – Kun aloitin työt Finnairilla, laihduin viisi kiloa, koska lensin paljon Kiinaan. –Tykätään käyttää ruokajuomana viiniä, aina kun vain voidaan. –Se mitä syö vaikuttaa seksuaalisuuteen, koska ruuasta lähtee terveys. Kun salviapastat on somerolaiskodissa nautittu, siivotaan kauniisti remontoidun vanhan talon pöytä. MONI LUULEE, että kasvissyöjät nauttivat tosi terveellistä ravintoa, mutta Niina Pettersson tunnustaa, että ei se välttämättä niin ole. Tosi hyvä arkiruoka, mutta toimii illallisenakin, kertoo Niina laittaessaan pannulle kimpaleen voita ja nyppiessään joukkoon tuoretta salviaa. –Itsestäni ajattelin ennen, että en ole hyvä ruuanlaittaja, mutta joka kerta kun teen ruokaa, niin mun mielestä se on hyvää. päivänä 2024 Ruoka n Salviapasta Ainekset: pastaa, voita, salviaa, parmesaania ja sitruunaa Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Samoin Lähi-idässä ja Thaimaassa. Tykkään ostaa kaiken ruuan mitä voin omasta kotikunnasta, kertoo Niina Pettersson alkaessaan kokata salviapastaa. Pari lentää kaukoreittejä, minkä johdosta on pidempiä vapaita. EINEKSILLE, maustesekoituksille tai marinoinneille Niina sanoo ei. Silloin saa balanssia arkiruokaan. –Tuoreista yrteistä tykkään tosi paljon ja niitä käytän ympäri vuoden. Niina käyttää niitä opiskeluun ja myös muihin töihin. n ARKIRUOKAA. Niina Pettersson kokkaa mielellään kasvisruokaa, jossa voita, kermaa, suolaa ja juustoa. Kerran löysin ravintolan, jota mainostettiin kasvisravintolana. –Pakastepizzakin maistuu, kunhan laittaa päälle parmesaania ja yrttejä. Sitten Dallasin lentokentällä Niina tuli sinne samalla koneella, jolla itse lähdin sieltä pois. Petterssonien koko perhe ja lähes koko sukukin on ollut kasvissyöjiä. –Olen niin silmämääräinen ihminen, etten pysty antamaan mitään määriä. Vaikka olisikin käytössä joskus joku resepti, niin en jaksaisi sitä noudattaa, Niina naurahtaa. Ajattelen nyt enimmäkseen laatua. Niina Pettersson n Niina Pettersson on maailmalla reissaava kasvissyöjä Salviapasta maistuu valkosipuliöljyllä voidellun leivän ja hyvän punaviinin kera. Amerikassa jos ostaa vaikka perusboksin salaattia, niin tomaatitkaan eivät maistu tomaatilta. Lisää pasta kastikkeeseen. Niina Pettersson ja Matti Väyrynen arvostavat arjen yhteisiä hetkiä. –Äidille ruuanlaitto on ollut aina rakkaudenosoitus. Myös Niinan poika Daniel on oppinut syömään äitinsä kanssa kasvisruokaa. Ehkä sitä jää jostakin paitsi, mutta kun ei tiedä että mistä. –Nyt teen lopputyötä sairaanhoitajaopinnoissani ja käyn heittämässä keikkaa Tyksissä akuuttipsykiatrialla lähihoitajana. Lisukkeeksi sopii maalaisleipä, joka on voideltu valkosipuliöljyllä. –Miksi kasvisruuan pitää maistua, näyttää ja haista makkaralle. –Ei mulla mitään eettistä periaatetta ole, olen kasvanut kasvissyöjäksi. –En osaa kokkailla kevyesti, laitan kaikkeen voita, kermaa ja suolaa. Niinan puoliso, lentäjä Matti Väyrynen kattaa pöytään rapeakuorista leipää, valkosipuliöljyä ja parmesaania. n Haluatko jakaa hyvän, helpon ja nopean arkiruokareseptisi lukijoiden kanssa. Sitä hän ihmettelee, että kasvisruuista pyritään saamaan mahdollisimman lihamaisia. Lisäksi toimin omalla toiminimellä seksuaaliterapeuttina sekä teen myös hierontatöitä. –Suomessa ja muualla Euroopassa, kuten Italiassa ja Kreikassa, on aivan ihanaa ruokaa. –Perillä huomasin, että siinä on ihminen, jonka kanssa olen täysin samalla aaltopituudella, kertoo Matti. En saanut sieltä oikein mitään ruokaa. Nykyään Niinalla on joillakin matkoilla omia eväitä, puuropussukoita ja energiapatukoita. n RESEPTI Salviapasta tarttui matkaan Saksasta KEITTIÖ Sari Merilä –Olen varmaan ainoa lentoemäntä, joka ei raijaa mitään toiselta puolen maapalloa. Niina pitää siitä, että arkena nautitaan simppeliä ja edullista perusruokaa, kuten perunaa. Auranmaan Viikkolehti 10 Perjantaina toukokuun 24. Kastikeainekset ovat yksinkertaiset: voita ja salviaa. Äiti keräsi esimerkiksi raaka-aineita luonnosta. Kun ihmettelin saamaani annosta, niin tarjoilija kertoi auliisti, että se on porsasta. –Kerrankin oli pitkä aika, että emme nähneet. Auranmaan Viikkolehden ja muiden TS-yhtymän lehtien yhteisessä Arkiruokaa-juttusarjassa vieraillaan ruokapöydissä eri puolilla Varsinais-Suomea ja vinkataan ratkaisuja arjen ruokapulmiin. Työlistat eivät tosin ole aina synkassa. Jos ruuasta tulee liian vahva assosiaatio lihaan, niin ei se maistu. Siinä vain vilkuttelimme toisillemme lasin läpi. Laita viestiä osoitteeseen lukijalta@avl.fi Miksi kasvisruuan pitää maistua, näyttää ja haista makkaralle. Naisilla esimerkiksi mielialaan vaikuttaa Niinan mukaan se, että B-vitamiinia saadaan riittävästi. Kasviksia ei saa valmistaa yhdessä lihojen kanssa. En tuo eksoottisia mausteita tai yhtään mitään. –En ole koskaan elämässäni syönyt lihaa, eli en edes tiedä miltä se maistuu. n Mitä hyvää, helppoa ja nopeaa arkiruokaa teillä syödään. –Olisihan se niin paljon helpompaa, jos olisi kaikkiruokainen. –Arvostan isosti sitä, että mulla on ihana mies, joka vie huippuravintoloihin. Myös sen, miten ruoka on valmistettu. Mulle opetettiin kotona, että kaikkea ruokaa pitää arvostaa ja kunnioittaa. Pari löysi toisensa yhteiseltä työvuorolta. Raasta parmesaania ja purista sitruunamehua päälle. Niina Pettersson haluaa tietää mitä syö. Välillä taas satsataan kunnolla. Eikö se riitä. –Olin nuorempana Saksassa au pairina, ja siellä tämän opin
Bocciaa Kisariihessä pe 24.5. Ti 28.5. Yläneen Eläkkeensaajat OP:lla ti 28.5. . Pe 31.5. La 25.5. Eläkeliiton Yläneen yhdistys. Ulkoilupäivä Haukkavuoressa to 30.5. yhteislaulutilaisuus EL:n laulukerhon kanssa Auraamossa, kaikille laulusta pitäville. –Oli hauskaa, he sanovat. . Pöytyän Sotaveteraanit ry. Kyrön vertaisryhmä Kotikarpalossa klo 13. Ke 29.5. klo 20. järjestelyvuorossa VPK. –Minunkin roskiksessa on aika paljon muovia, kolmasluokkalainen Kerttu Leinonen huomasi lukuvuoden aikana. mennessä, yhdistys maksaa bussit. klo 19. ELÄKELÄISET Eläkeliiton Auran yhdistys. Mennään Pöytyän kesäteatteriin Kyntäjäntuvalle katsomaan musiikkinäytelmää Se on salaisuus ti 11.6. –Lapset eivät voi vaikuttaa pakkauksiin, mutta sen huomasi, että muovikasseja ei tullut koululle kovin paljon, hän miettii ja arvioi, että keräys sai perheet siirtymään kangaskassien käyttöön. viimeistään ti 4.6. Kesämatka jäsenille Porvooseen 11.6., maksu 45 e 30.5. Ti 28.5. Ke 29.5. kivaa yhdessäoloa. Kolmasluokkalaiset Verna Pelander, Alvar Nieminen, Juho Laine, Benjamin Martinmäki ja Kerttu Leinonen pääsivät esittelemään koko koulun voimin tehtyä ulkoilmanäyttelyä, jossa pääosassa on kotitalouksinen jätemuovi. Lähtö kimppakyydein torilta klo 9 Lisätietoja ja ilmoittautumiset Eeva puh. Loimaan Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. Riihikosken viihdekuoro esiintyy klo 17. Loimaan Seudun Sydänyhdistys. Sitovat ilmoittautumiset 31.5. Palsta on maksuton.. klo 19 alkavaan näytökseen. Kirkonkulman koululla laitettiin lukuvuoden muovit talteen ja annettiin luovuuden kukkia ?. alkaen klo 13 Välimäen montulla. klo 15 vierailemme Riihikoskella Riihipuodissa, ilmot. ?. Matka-aikataulu kotisivuilla. Ke 29.5. myöhemmin. Viili-, vanukasja margariinipurkeista syntyi veikeä hahmo. Jäsenilleen yhdistys tukee myös pääsylipun hintaa. –Paitsi se ei ollut hauskaa, että poltin sormeni monta kertaa, Alvar Nieminen huomauttaa. Näyttelyä esittelemään päässeet kolmasluokkalaiset vahvistavat Manner-Holman tuntuman. . Joitain teoksia oppilaat myös maalasivat, mutta muutoin teokset ovat syntyneet lähes pelkästään muovista. Ti 28.5. Tiistain lehteen tulevat tiedot tulee jättää aina edeltävään perjantaihin kello 15:een mennessä ja perjantain lehteen tulevat tiedot keskiviikkoon kello 15:een mennessä. klo 11 pelikerho Nuokkarissa. 050 583 0297 tai Jorma puh. SEURATOIMINTA Muovijätteestä syntyi herättelevä näyttely AURA/Kirkonkulma Marika Timonen Kuinka paljon lukuvuoden aikana syntyy muovijätettä ja mitä kaikkea muovijätteestä voi tehdä. Pe 31.5. 040 775 6370 tai s-postilla timo.kalla@gmail.com. Luovuus ja mielikuvitus pääsevät koulaisten jätemuovinäyttelyssa valloilleen. URHEILUSEURAT Oripään Vesa. boccia klo 15–17 monitoimikentällä. klo 9.30 Kurttuset, klo 11 Köhäkurkut, ei tuolijumppaa. klo 11 kuulemme kokemustarinan syöpäsairaan läheisenä Olohuoneella (Heimolinnankatu 3, Loimaa). Seuratoiminta-ohjeet ?. klo 13 Riihikosken kerhon tapaaminen seurakuntatalolla. Opettaja Anu Manner-Holma kertoo, että kotitalouksien muovijätettä kerättiin oppilaiden ja opettajien voimin syksystä asti. Muoviset taideteokset liimattiin haluttuun muotoon kuumaliimalla. Cooperin testi urheilukentällä ti 28.5. klo 9–10 Kyrön terveysasemalla. Linjaauton reitti ja aikataulu ilm. klo 12–15 olemme Loimaan torilla kesänavauksessa. ?. Auran Kirkonkulman koululla luovuus kukki ja koululaiset taiteilivat lukuvuoden aikana syntyneistä muovijätteistä monenlaisia taideteoksia. To 30.5. 040 702 4713. klo 11 ulkoilupäivä Kekkosplassilla, kimppakyydit: kokoonnumme torille. klo 12, jumppatuokio, pihapelejä, arvontaa, makkaranpaistoa ym. Eläkeliiton Pöytyän yhdistys. Jätä seuratoimintatiedot osoitteessa www.avl.fi/menot ?. Ulkoilupäivä Vampulan ulkoilumajalla / näköalalaavulla 30.5. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina toukokuun 24. Iltatori jatkuu Kisariihen piha-alueella klo 16–19, pe 24.5. Eläkeliiton Karinaisten yhdistyksen toukokuun kerho on pe 31.5. ?. 050 559 8718. . Reposaaren retken maksut tilille FI3050140520083901, viite 2985. Viime viikolla koulussa vietettiin Jätemuovista taidetta -viikkoa, jolloin muoveista työstettiin ryhmissä taideteoksia. . Koulun pihalle pystytetty taidenäyttely herättää runsaudessaan huomaamaan muovijätteen määrän. päivänä 2024 11 Menot Loimaan Seudun kuulolähipalvelu ke 29.5. –Muovia oli monta jätesäkillistä ja laatikollista, opettajainhuonekin oli ihan piukassa, Manner-Holma sanoo ja kertoo saaneensa idean jätemuovi-teemasta Madeiran matkalla. Visbyn retken viimeinen ilmoittautumispäivä on 27.5. Manner-Holma toteaa keräyksen ja muoveista taiteilun tuoneen mukavaa vaihtelua koulutyöhön. Timolle puh. Viikon päätteeksi tuotoksista pystytettiin näyttely, jota voi käydä ihastelemassa ja hämmästelemässä ainakin toukokuun loppuun asti. Opettajilta tällaisen organisoiminen toki vaatii paljon suunnittelua, mutta oppilaat hänen mukaansa pääosin tykkäsivät. Iltamat 8.8. Seuratoiminta on tarkoitettu yhdistysten jäsentoimintaa palvelevien, lyhyiden toimintatiedotteiden julkaisemiseen. Outille 044 986 3458. klo 15. Kesäteatterimatka Ypäjän musiikkiteatteriin Myrskyluodon Maija esitykseen ti 18.6. ?. mennessä Martille, puh. Ilm. Lauluryhmät la torilla ja ma OP:lla. Ilmoittaudu Eija Heinoselle. Yhdistyksen sotaveteraaneille, puolisolle ja leskijäsenille esitys on maksuton. Manner-Holman mukaan oppilaiden kanssa puhuttiin jo etukäteen, että jätettä tulee paljon. klo 15 mölkky yhtenäiskoulun kentällä. Manner-Holman mukaan lukuvuoden aikana kertyi eniten jogurttija viilipurkkeja sekä viinirypälerasioita, joita toisaalta oli myös helppo pestä ja toimittaa koululle. –Siellä oli pieni kylä, johon oli tehty vastaavanlainen näyttely merestä tulleesta muovista. Valasrannassa, merkkaa kalenteriin. ?. Näyttelyssä on useita hienoja yksityiskohtia kuten maatilan traktori. .
. . . Iltakirkko ja pyhiinvaelluskahvit Kertun tuvalla Tervetuloa sunnuntaina klo 18 Tarvasjoen kirkkoon lyhyeen ehtoollishartauteen, jonka jälkeen vaellamme kukin omalla tyylillämme Kertun tuvalle (Hämeen Härkätie 639). -hanketta. Tapahtumaa on ideoitu yhteistyössä alueen kirjastojen kesken osana Kestävä kehitys LounaisSuomen kirjastoissa – Missä ollaan, minne mennään. Yritysten aamukahvit Tervetuloa yritysten aamukahveille keskiviikkona 29.5. Kylvönsiunaus Kylvönsiunaus Marttilassa perjantaina klo 18.30 Olli Kylänpään tilalla (Tiipiläntie 188). Tilaisuus on kaikille avoin ja kahviakin on tarjolla. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. ?. Tule mukaan ja osallistu oman kuntotasosi mukaan. Varaukset kirjaston numerosta: 040 127 2951. ?. Ilmoittaudu mukaan www.aura.fi/ajankohtaista/ vierailujatevedenpuhdistamolle/ . . Ohjaamassa hyli-ohjaaja Janiika Toivoniemi. Yhteislaulutilaisuus Keskiviikkona 29.5. . Näyttelyyn on ilmoittautunut lähes 500 koiraa. . Maanantai . . Kahviaitan toimikausi kestää 25.8. . Aikaisemmin pääsevät mukaan tapahtumat, joihin on ennakkoilmoittautuminen tai -lipunmyynti. Kotiseutuyhdistys Tarvaiset keittää kahvit. Paikalla myös Mari Sääksi. Palsta on tarkoitettu ensisijaisesti yleishyödyllisille yhteisöille, eikä palstalla julkaista tietoja tapahtumista, jotka ovat liiketaloudellista toimintaa. Tarkemmat tiedot www.suurila.fi. Tuo oma taimi tai pistokas tullessasi ja valitse tilalle uusi. Kahviaitta avautuu Kosken Tl Maaseutunaisten ylläpitämä Kahviaitta avaa kautensa virallisesti sunnuntaina. TERVEMENOA ?. . Tuo kolme, vie yksi tai osta pikkurahalla. Suurilan Kyläyhdistys ry. Monipuoliset arpajaiset. Viherkasvit ja taimet vaihtoon Torstaina 30.5. Piltin puutarha esittelee ja myy yrttejä ja VPK:n naiset pitävät buffettia. klo 16.30 tällä kertaa runojen merkeissä. Yläneen kirjastossa tapahtuma-aika on klo 16.30–18.30. Tulevia tapahtumia . Suvivirsi soi lauantaina. Yläneen kirkkokuoro järjestää Suvivirsi soi -tapahtuman lauantaina 25.5. Turun seudun puhdistamo Oy on 14 kunnan ja Turku Energian omistama palveluntuottaja, joka tarjoaa omistajilleen laadukasta jätevedenpuhdistuspalvelua ja lämmöntalteenottopalvelua kustannustehokkaasti. Riihikosken kirjastossa vaihtopäivää vietetään klo 10–14. Riihikosken kirjapiiriin Riihikosken kirjapiiri kokoontuu tiistaina 28.5. Vaihdetaan ajankohtaisia kuulumisia kunnan ja yrittäjien kesken. Tapahtuman järjestää Eläkeliiton Auran yhdistys. Tämä 45 minuutin treeni vahvistaa alakroppaa, parantaa kehonhallintaa sekä kehittää kestävyyttä. Näyttelyn teema on Maaseudun juhlat. klo 8.30–9.30 Yläneellä. . . klo 13–15 Auraamossa järjestetään yhteislaulutilaisuus (Turuntie 1, Aura). Yrittäjien aamukahvitilaisuudet ovat avoimia kaikille alueen yrittäjille, yritysten edustajille, yrittäjyyden sidosryhmille sekä yrittäjyydestä kiinnostuneille. Vohvelikahvilassa suolaisia ja makeita herkkuja. Merkitse itsellesi kuuluvat esineet ja tekstiilit. Siivouspäivän kirppis Marttilassa Samoihin aikoihin lauantaina Marttilan Maaseutunaisten puutarhapäivän kanssa Marttilan kirjasto järjestää klo 9–13 mahdollisuuden osallistua valtakunnalliseen Siivouspäivään tarjoamalla tilaa kirppispaikoille kirjaston tapahtumapihalla. . Puutarhapäivässä Katjan taimipihan kesäkukkia, koneita, lähituotteita, Lounais-Suomen jätehuolto ja paljon muuta mukavaa. . Yritysten tilaisuudet Aurassa ovat avoimia kaikille alueen yrittäjille, yritysten edustajille, yrittäjyyden sidosryhmille sekä yrittäjyydestä kiinnostuneille. Puhdistamovierailu on avoin myös kaikille aiheesta kiinnostuneille. Ämpärija essunäyttely esillä. . . Kirjastossa kahvitarjoilu ja poistokirjamyyntiä sekä puutarhakirjanäyttely. . Kitaraa soittaa Kari Nieminen. entisajan naisten töistä. Tervetuloa ihastelemaan kauniita koiria. Rompetori ja harrasteajoneuvoja Auranmaan mopedija ajoneuvoharrastajat (Ama ry) järjestää lauantaina klo 8–14 jo perinteeksi muodostuneen rompetorin ja harrasteajoneuvopäivän Auran nuortentalolla. Tapahtuman järjestää Kotiseutuyhdistys Tarvaiset. Näyttely antaa kuvan ns. Palsta on maksuton.. Kirjasto järjestää kasvivärjäysnäytöksen ja poistokirjamyyntiä. . . Tapahtumassa esiintyvät muun muassa Yläneen Eläkeliiton laulajat, Hivelit-lapsiryhmä, Musamartat, Ville Mäkimattila, Typykät ja Yläneen kirkkokuoro. VEIKKO NIITTYMAA ?. TUOMAS HONKASALO Tervemenoa-ohjeet ?. Kuoro täytti viime vuonna 100 vuotta. . Näyttely on avoinna 8.6. Porrastreenit Oripäässä Kevään viimeiset Oripään kunnan avoimet porrastreenit maanantaina klo 18.30 vapaa-aikakeskuksen kuntoportailla. Tervemenoa-tiedot voi jättää osoitteessa www.avl.fi/menot tai sähköpostittaa osoitteeseen tervemenoa@avl.fi (ei liitetiedostoja). Voit halutessasi kirjoittaa niistä myös pienen tekstin, missä sitä on käytetty. Tiistain lehteen tulevat tiedot tulee jättää aina edeltävään perjantaihin kello 15:een mennessä ja perjantain lehteen tulevat tiedot keskiviikkoon kello 15:een mennessä. Puutarhapäivä Marttilassa Marttilan Maaseutunaisten järjestämässä puutarhapäivässä Marttilassa kirjaston pihalla lauantaina klo 9–12 luvassa leppoinen meininki. Tapahtuman järjestävät MTK-Marttila ja Salon seurakunta. Lintujen pönttötarpeesta ja erilaisista linnunpöntöistä tulee kertoilemaan Harri Tuomi (toinenluonto.fi) ja tilaisuudessa on myös mahdollisuus ostaa häneltä linnunpönttöjä, ruokinta-automaatteja ym. ?. Tule viihtymään kanssamme. Ilmoittaudu aamupalaa varten viimeistään 27.5. Tarjolla on herkullisia leivonnaisia – mm. Pyhiinvaellusta voi jatkaa luontopolulla, joka alkaa Kertun tuvalta. Mustanojan kyläyhdistyksen kevätkokous Tervetuloa keskustelemaan menneestä vuodesta ja tutustumaan Mustanojan kyläyhdistyksen tämän vuoden toimintaan perjantaina klo 18 Riihikosken virastotalolle. . Tule kuuntelemaan ja nauttimaan musiikista ja lauluista, samalla voit tehdä toriostoksia ja tavata tuttuja. Kentällä voit nähdä terrierejä, mäyräkoiria, pystykorvia, ajavia koiria sekä noutajia. . Paikalla lisäksi ainakin Kivilän puutarha ja Auran Omakotiyhdistys. Avajaispäivänä on mahdollista tuoda myös esineistöä ja tekstiilejä Kahviaitan yläkerran näyttelyä varten. Yläneen torilla. klo 8.30. Paikalla kahvitarjoilu. klo 13–15 Kosken Muistikahvilaan kuuntelemaan ja laulamaan Saara Helenan kanssa. Linnunpönttöilta Keskiviikkona 29.5. Paikkana on Yläraudan ja Ommel ja Ilon yhteinen liiketila (Haverintie 1a). Kahviaitta on avoinna klo 11–18. Kerää siis turhat tavarat kokoon ja valmistaudu laittamaan ne kiertoon. ?. Myynnissä myös muurinpohjalettuja. Järjestelyvuorossa Pöytyän VPK. Auranmaan Viikkolehti 12 Perjantaina toukokuun 24. . . Samaan aikaan pihalla myös Siivouspäivän kirppis. pullaa ja juustokakkua. . Maksuton, ei tarvitse ilmoittautua. Esillä on muun muassa perinteistäkin perinteisempiä ruutukuosiessuja, joita on löytynyt joka kodista – ja löytyy monesta edelleenkin – sekä tietenkin ämpäreitä ja muuta mielenkiintoista rekvisiittaa. osoitteeseen annukka.tolkki@poytya.fi. saakka lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10–13, tiistaisin ja torstaisin klo 18–20 sekä keskiviikkoisin 9–13. Sunnuntai . Kertun tuvan makasiinissa on avautunut ämpärija essunäyttely (Härkätie 639, Tarvasjoki). . Tervemenoa-palstalla julkaistaan auranmaalaisille tarkoitettuja menovinkkejä kaikille avoimista tilaisuuksista. Kylvönsiunauksen toimittaa Tero Vaarna. Ohjelmassa myös kahvitarjoilu ja arvontaa. Lisäksi heillä on Museopuutarhasta kertova näyttely ja taimimyyntiä. Riihikosken ja Yläneen kirjastoissa on mahdollisuus perennojen ja viherkasvipistokkaiden kierrättämiseen. päivänä 2024 Menot Perjantai . Mukana puutarhapäivässä ovat myös Keihäskosken Martat ja Yläneen kyläyhdistys. Paikalla myös puffetti, jätskin myyjä ja koiranruoka myyjä. . Koiranäyttely Lounais-Suomen ajokoirayhdistys järjestää sunnuntaina Riihikosken urheilukentällä koiranäyttelyt klo 9 alkaen. Lauantai . . Taimienvaihtopäivä Auran Marttojen perinteinen taimienvaihtopäivä pidetään Auraamon pihalla lauantaina klo 10–13. . asti. . ?. Lauletaan EL:n laulukerhon kanssa ja hörpätään iltapäiväkahvit (2e). Kosken Muistikahvila Tervetuloa tiistaina 28.5. Digiopastusta Aurassa Digiopastusta Auran kirjastolla ajanvarauksella poikkeuksellisesti perjantaina klo 10–16. Tervemenoissa julkaistaan tiedot tapahtumista, jotka ovat viikon sisällä lehden ilmestymisestä. Tervetuloa Kakolanmäen jätevedenpuhdistamon opastetulle kierrokselle. Yläneen Museopuutarha pitää tietoiskun pionien kasvatuksesta klo 17 ja 18. Viime vuonna otetussa kuvassa Yläneen kirkkokuoro esiintyy Yläneen torilla johtajanaan Alberto Peltonen Galindo. Järjestäjänä Digitaitoja maaseutukuntiin -hanke. . Museopuutarhan perinnepelargoniat ovat esillä ja niiden pistokkaita saa nyt ostaa. Esillä on ainutlaatuisia ajoneuvoja menneiltä vuosikymmeniltä sekä vilkas rompetori, jossa voi tehdä löytöjä. Jätevedenpuhdistamolle kylään Auran kunta järjestää yrittäjien vierailun Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolle perjantaina 31.5. Laulut alkavat soida noin kello 9.30. Lisätietoja www.koski.fi/digitaitoja . . Tilaisuus huipentuu yhteiseen Suvivirteen, joka raikaa kello 11. Riihikosken iltatori Perjantaina klo 16–19 Riihikosken iltatorilla esiintyy Riihikosken viihdekuoro. . Tilaisuus pidetään Koskella POP-pankin auditoriossa (Hämeentie 14). . Osoite on Hämeentie 45, Koski. järjestää linnunpönttöillan Pullerilla kevätkokouksen yhteydessä, alkaen noin klo 18.30
Pihtiotteen aihepiiri ei ainakaan siihen kysymykseen vastausta anna. Härkösen teosten vetovoimaa ei oikein selitä päähenkilö, lapsuudessaan traumatisoitunut ja yhteyksiä alamaailmaan omaava rikostoimittaja Suuna Waltakaan. ja paljon muuta! Mitä saisimme laittaa teidän mainokseen. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina toukokuun 24. Luokka 3 – 50 cm | Taitoarvostelu: 9 lähtijää ja 3 sijoittuu: 1) Kira Jämsen, Auranmaan Ratsastajat ry – Heva 8.6/61.00, 2) Adelia Löija, Salo Riding Club ry – RockBolly 8.3/78.83, 3) Ville-Markus Viljala, Ratsastusseura MT-Team ry – Noble Barock 8.2/70.51, 4) Mette Mettala, Salon Ratsastusseura ry – Rock House Honey 7.8/58.12, 5) Emmi Reittonen, Myrkyn Yksityisratsastajat ry – Torgel 7.7/70.96, 6) Ville-Markus Viljala, Ratsastusseura MTTeam ry – Rustika Valentino 7.5/70.09, 7) Viivi Nurmikko, Loimaan Urheiluratsastajat ry – Trevor 7.3/119.39, 8) Linnea Kuusisto, Kuusiston Ratsastajat ry – Pancho 6.3/114.13, 9) Kerttu Heikkilä, Loimaan Urheiluratsastajat ry – Larkhill’s Monet Hyl. Kuten Prinsessamekossakin kaikki liittyy lopulta jotenkin yhteen. Härkönen kuvailee toimittajan työtä kohtuullisen kiinnostavasti ja uskottavastikin, vaikka kuvitteellisten Iltauutisten ja Wallan arki onkin ihan jotain muuta kuin oma työni Auranmaan Viikkolehdessä. Perinteinen ilmestyy pe 7.6. Vaikka en erityisemmin pitänyt sen enempää Prinsessamekosta kuin Pihtiotteestakaan, oletettavasti luen myös Hyväntekijät. Kuvatunlaisia julmia rikoksia ei oikeasti ole tapahtunut, mutta yhteiskunnalliset ilmiöt tarinoiden taustalla ovat oikeita. Lukija melkein jopa voisi uskoa tarinat todeksi. Kaikkiaan kirjasta jää olo, että sillä pohjustetaan tulevia tarinoita. Jengirikollisuus, liivijengien huumesekoilut ja silmitön väkivalta ovat aika kaukana kiinnostukseni kohteista. Pihtiotteessa Walta ryhtyy selvittämään kuolonuhreja vaatinutta yliajoa ja nyljetyn suoruumiin mysteeriä. 0504434100 ilkka.pankinaho@avl.fi Varaa oma ilmoitustilasi kesälehteen pikimmin!. Walta-sarjan seuraava osa Hyväntekijät julkaistaankin syyskuussa. Silti tartuin Pihtiotteeseen, joka jatkaa Prinsessamekon väkivaltaisen verisellä linjalla. Luokka 4 – 70 cm | Taitoarvostelu: 5 lähtijää ja 2 sijoittuu: 1) Emmi Reittonen, Myrkyn Yksityisratsastajat ry – Torgel 8.5/67.10, 2) Erica Knuutila, Loimaan Ratsastajat ry – Profita de Miira 8.4/57.27, 3) Ville-Markus Viljala, Ratsastusseura MT-Team ry – Noble Barock 8.1/67.36, 4) Kira Jämsen, Auranmaan Ratsastajat ry – Heva 7.7/63.46, 5) Matilda Kankare, Kaarinan Kenttäratsastajat Kake ry – Lilly Marleen 7.5/76.08 Luokka 5 – 80 cm | Taitoarvostelu: 1 lähtijää ja 1 sijoittuu 1) Lilli Reittonen, Ypäjän Ratsastajat ry – Bondiro 7.3/73.11 Luokka 6 – 90 cm | Taitoarvostelu: 1 lähtijää ja 1 sijoittuu: 1) Josefiina Kallio, Loimaan Urheiluratsastajat ry – Roleksa 7.2/61.31 Pihtiote pitää raakuuksista huolimatta otteessaan Rebekka Härkönen: Pihtiote Kustantaja: Bazar, 2023 Sivumäärä: 399 Rikosto imittajana meritoituneen Rebekka Härkösen Walta-dekkarisarjan ensimmäinen teos Prinsessamekko oli paloittelumurhineen aivan liian raaka makuuni. Näitä selvittäessään hän törmää entisten jengirikollisten avuksi tarkoitettuun viranomaisten exit-hankkeeseen. Luokka 1 – Puomiluokka | A.1.0: 1) Eemeli Truhponen Over Be’s Glory Bianca 19, Loimaan Urheiluratsastajat ry, 219.01, 1) Minna Juusti Victory Day 15, Auranmaan Ratsastajat ry, 89.82, 1) Alisa Raunio Primula 14, Ratsastusseura MT-Team ry, 99.89, 4) Siiri Kuttila Rock House Honey 9, Ratsastusseura MTTeam ry, 4 82.46, Liina Manni Lillis Liina 18, Ratsastusseura MT-Team ry, Hyl., Linnea Kuusisto Pancho 6, Kuusiston Ratsastajat ry, Hyl., Luokka 2 – Ristikkoluokka | max. päivänä 2024 13 n TULOSPÖRSSI n KIRJAVINKKI n Harjoitusja seuratason esteratsastuskilpailut kisattiin keskiviikkona 22.5. Ehkä vastaus löytyy koukuttavasta ja ruumiinpalasista huolimatta tyylikkäästä kerronnasta. Mutta ehkä mielenkiintoani kuitenkin ruokkiikin se, että rikoksia ratkoo toimittaja. Härkönen on mestari harhauttamaan lukijaa eikä kirjasta puutu yllättäviä juonenkäänteitä. Walta-sarjan tarinoiden myös markkinoidaan kumpuavan tosielämästä, mikä tietysti lisää kirjojen kiinnostavuutta. Kenties näen seuraavalla kirjalla jotain odotusarvoa ja jostain itselleni edelleen epäselvästä syystä haluan tietää, kuinka Wallan matka jatkuu ja miten kirjasarja kehittyy. Mitä kaikkea kesääsi tarvitsetkaan, sen löydät Auranmaan Viikkolehden kesälehdestä! Sari Kaukoranta p. 02 588 8961 sari.kaukoranta@avl.fi Kesäisin terveisin: Ilkka Pankinaho p. Toisaalta sellaista sekametelisopasta selviytymistä elämä oikeastikin on. Tarjouksia, menovinkkejä, palveluja, tapahtumia, kesäherkkuja... 30 cm | A.1.0: 1) Minna Juusti Victory Day 15, Auranmaan Ratsastajat ry, 82.50, 1) Alisa Raunio Primula 14, Ratsastusseura MT-Team ry, 90.48, 1) Ville-Markus Viljala Rustika Valentino 11, Ratsastusseura MT-Team ry, 69.66, 4) Linnea Kuusisto Pancho 6, Kuusiston Ratsastajat ry 4, 124.10, 4) Emilia Truhponen Over Be’s Glory Bianca 19, Loimaan Urheiluratsastajat ry, 4 128.80, 4) Emilia Uutela Chinnor 20, Someron Ratsastajat ry, 4 90.29, Siiri Kuttila Rock House Honey 9, Ratsastusseura MT-Team ry, Hyl. Juonen kannalta häiritsevää on vain se, ettei Härkönen malta keskittyä vain yhteen tai kahteen asiaan kerrallaan. Loppuratkaisu on kuitenkin turhan hätäisesti kyhätyn oloinen. Teoksen luettuani jäin miettimään kuten räiskintä ja kauhuelokuvien jälkeen, että mihin tällaista viihdettä tarvitaan. Lisäksi kesälehti on otettavissa eri pisteistä alueella ja luettavissa veloituksetta netissä. Paikoin Härkönen sortuu valistamaan ja opettamaan lukijaa, minkä toisaalta ymmärrän, koska harhaluulot toimittajista ja toimittajan työstä suorastaan huutavat oikaisua. Mikä saa tarttumaan saman kirjoittajan toiseen teokseen, jos on vilpittömästi inhonnut kirjoittajan ensimmäistäkin teosta. Samaan aikaan Helsingissä tapahtuu rikollisjengien verisiä välienselvittelyjä. Vaikka Prinsessamekon ja Pihtiotteen tapahtumat ja henkilöt ovatkin mielikuvituksen tuotetta, asiantuntemuksensa avulla Härkönen on onnistunut pureutumaan yhteiskunnan epäkohtiin ja kirjoittamaan suorastaan inhottavan realistisesti. Merjan Tallilla / With Hevoset Oy. Wallan ja rikoskonstaapeli Jens Jäämeren välitkin lähinnä hiertävät puolin ja toisin. Marika Timonen n Mitä tulikaan luettua ja kannattiko. n AVL:n toimitus antaa arvioita viimeksi lukemistaan teoksista Härkönen on mestari harhauttamaan lukijaa Kesälehti jaetaan: Auran, Kosken,Marttilan, Pöytyän, Oripään, Mellilän ja Tarvasjoen kotitalouksiin sekä Liedon asemanseudun, keskustan ja Yliskulman talouksiin
Tuotanto on suurinta valoisina kevään ja kesän kuukausina, jolloin energiankulutuksessa on paljon kiinteistökohtaisia eroja. 40m: 1) Jari Jurmula 3.24, 2) Hannes Simola 3.40, 3) Petri Jurmula 4.12.. Käytä rivinvaihtoa vain silloin kun sarja tai laji vaihtuu. Klo 12 Messu Mellilän kirkossa (Koivunen-Sätilä, Pihlajamaa). n LOIMAAN SEURAKUNTA PÖYTYÄN SEURAKUNTA le.peltonengalindo@evl.fi. klo 8.00 Alastaron Bistro – 8.20 K-L srk-talo – 8.35 Kaupunginkirkko. Vinkin laati Salli Ojala Valoniasta n. Ke 29.5. klo 9 Yläneen yhtenäiskoulun kevätkirkko Yläneen kirkossa (luokat 1–5), Liukkonen, A Peltonen Galindo, Harinen Su 2.6. klo 9 Yläneen yhtenäiskoulun kevätkirkko Yläneen kirkossa (luokat 6–9), Liukkonen, A Peltonen Galindo, Harinen klo 9.30 Riihikosken yhtenäiskoulun kevätkirkko Oripään kirkossa (luokat 6–9), M Peltonen Galindo, Heimola klo 11.30 Riihikosken yhtenäiskoulun kevätkirkko Oripään kirkossa (luokat 1–5), M Peltonen Galindo, Heimola La 1.6. Messun jälkeen pyhiinvaellus Kertun tuvalle. Valitettavasti verkko täyttyy myös epäilyttävistä sivustoista, jotka keräävät kuluttajien henkilötietoja naamioituneena puolueettomiksi neuvontasivustoiksi. Ke 29.5. Hölkönkölköttelyt Haukkavuoressa 29.8. klo 10 messu kirkossa, Tukia-Takala, Kähkönen. klo 13.30 Viikon virkistys -eläkeläisten kerho srk-talolla. klo 10–14 ja ke 5.6. retkelle ma 27.5. Ei aikaa: Korpela Markku, Tirkkonen Ilpo Rata 6,2 km: 1) Sipponen Jere 48.25, 2) Sinkkonen Juha 1.07.40, 3) Piha Mika 1.07.59, 4) Puro Antti 1.08.41, 5) Laaksonen Eemeli 1.09.55, 6) Mäki Juho 1.10.05, 7) Merta Vesa 1.13.38, 8) Välke Olli 1.20.18, 9) Nappu Juha 1.32.48, 10) Julkunen Timo 1.34.49, 11) Viikari Pekka 1.41.53. klo 16.30 Naisten raamattupiiri Kanta-Loimaan srktalolla. Motivan aurinkosähköyrityksille tekemästä kyselystä selviää, että järjestelmien hintataso on laskenut ja toimitusajat parantuneet edellisvuosiin verrattuna. Ma 27.5. Tervetuloa mukaan! klo 14 Esikoiset ry:n Pyhäseurat Kyrön srk-kodissa. Klo 12.30 Suvivirsi sairaalalla, lyhyt kaikille avoin lauluhetki sairaalan pääovilla. klo 18 iltamessu kirkossa, Pietilä, Kähkönen. Kuolleet: Paavo Sakari Ylitalo 93 v. klo 18 Kylvöjen siunaaminen Yläneellä Otsolan kylässä (Aki Lähteenmäen tila, Niitunpääntie 58). Messu kirkossa klo 10, Evankeliumijuhla Rukoushuoneella, Härkätie 418. Hinta 35 e. Auto ke 5.6. ja ilm.: liedonseurakunta.fi/kesäleirit Kastetut: Sylvi Sesilia Anttila, Vilho Armas Ilmarinen. Lisäksi varmista, että saat sähköja rakennekuvat sekä käyttöohjeet kotimaisilla kielillä. klo 13 Hiljaisuuden päivä Rantapappilassa (Jokisuuntie 11, Yläne). AURINKOSÄHKÖÄ koskeviin neuvoihin ja suosituksiin on helppo hukkua. Kuolleet: Tarja Marjatta Warinowski 79v.; Moa Therése Franzén 68v. Klo 11 Ruokakassien jako Kaupunginkirkolla. klo 12 Mustajärven leirikeskuksessa Parravahantie 331, Loimaa. Lapsiparkki klo 14–17 srktalossa, ilmoittautumiset viestillä 044 744 3220. To 30.5. Kastetut: Aatos Petri Olavi Rasimus Kuolleet: Lauri Juho Antti Heikkilä 66 v . Marttila Pe 24.5. Aura Su 26.5. klo 10 Murkinakahvit pienellä pyhiinvaelluksella Alastaron srk-talolla, sateella kirkossa. Ei aikaa: Kuosa Harri, Virtala Arto, Virtanen Juhani Rata 4,3 km: 1) Jalonen Rauli 42.40, 2) Paasikivi Mikko 48.10, 3) Rasilainen Paavo 52.38, 4) Kuusisto Kimmo 54.05, 5) Kuivala Hannu 54.33, 6) Seppänen Minna 55.37, 7) Raatikainen Mika 55.49, 8) Ojaniemi Jyrki 56.23, 9) Mäki Jarkko 56.51, 10) Tytykoski Martti 57.08, 11) Viili Osmo 1.00.15, 12) Hirvilammi Ella 1.00.31, 13) Nummi Esko 1.00.46, 14) Leppänen Pekka 1.00.49, 15) Lainio Saija 1.00.51, 16) Yli-Sipilä Kati 1.02.46, 17) Karhilahti Ari 1.04.20, 18) Kuivala Juha 1.05.44, 19) Savo Simo 1.06.04, 20) Liljeström Åge 1.06.59, 21) Leppämäki Tuija 1.07.01, 22) Markula Kaisa 1.10.13, 23) Lipasti Anni 1.12.01, 24) Isotalo AnnaKaisa 1.13.35, 25) Juva Jaakko 1.21.04, 26) Auvinen Katja 1.22.27, 27) Nokka Katja 1.26.13, 28) Huhtala Ismo 1.30.19, 29) Tarmo Heikkilä 1.33.28, 30) Saarinen Virve 1.36.17, 31) Levonen Juhani 1.36.29, 32) Levonen Teppo 1.37.00, 33) Kesti Timo 1.40.32. . Näiden lisäksi tärkeä osa asennusta on käyttöönottotarkastus ja siitä saatava pöytäkirja. Korkealla huidelleet sähkönhinnat ovat heijastuneet siihen, että kuluttajat hankkivat varautuakseen turhan suuria järjestelmiä. Ei aikaa: Hongisto Osmo, Saario Pentti n. Radiointi Järviradio 92,8 MHz (Joronen, Eklund, Lehtola). Tarkista, että yrityksellä tai aliurakoitsijalla on sähkötöihin tarvittava pätevyys. HARKITESSASI aurinkosähköä tutustu palveluntarjoajiin huolella. (Oripää), Erja Tellervo Suomi 66 v. Kahvia ja teetä saa paikan päältä. Motivan, Omakotiliiton ja Kiinteistöliiton kampanja kokoaa luotettavaa tietoa aurinkosähköstä kaikille kiinnostuneille: aurinkosahkoakotiin.fi -sivulla on tietoa järjestelmän soveltuvuudesta ja mitoituksesta, vinkkejä kilpailutukseen sekä hakutoiminnon varmennetuille luotetuille toimittajille. Puhujana pastori Daniel Salo. Ilmoittautumiset ja lisätietoja merelMellilä www.loimaanseurakunta.fi Su 26.5. klo 18 Liedon srk-talolla. Hautausmaapäivä klo 8–12: kukkakauppias, istutusapua, kahvila, hartaus klo 9. Eläkeläisten retket Valkeakoskelle: Ti 4.6. ja ke 5.6. . Päivä alkaa yhteisellä laskeutumisella hiljaisuuteen. klo 12.30 Keva-kerho Riihikosken srk-talolla Ti 28.5. (Yläne), Matti Antero Laurinen 88 v. Muista välttää tabulaattorin käyttöä! Käytä isoja kirjaimia lähinnä nimien alussa: älä kirjoita sanoja ISOIN KIRJAIMIN. Päivän päätteeksi mahdollisuus saunoa ja uida. Torstaituokio diakonin kanssa klo 13 srk-talossa. klo 10 Messu Yläneen kirkossa, Liukkonen, A Peltonen Galindo klo 10 Messu Riihikosken srk-talolla, M Peltonen Galindo, Heimola Musiikki: La 1.6. klo 10 Messu Kaupunginkirkossa: Pyhän Kolminaisuuden päivä. Uudet isoset siunataan tehtäviinsä. klo 8.10 Mellilän kirjasto – 8.30 Kaupunginkirkko – 8.50 Metsämaan kirkko. ja ilm. klo 10 Messu Oripään kirkossa, Dubbe, A Peltonen Galindo klo 13 Messu Kyrön srkkodissa, Dubbe, A Peltonen Galindo klo 14 Jumalanpalvelus Yläneen Rantapappilassa, Thurén, Välimäki, mukana rippikoululaisia Pe 31.5. Seurakunnasta mukana Merelle ja Alberto sekä kirkkokuoro. Pyydä asentajalta tietokortti, joka sisältää järjestelmän perustiedot huollon ja turvallisuuden osalta. klo 10–14 p. keräsi yli 80 osallistujaa. Turvallisen asennustyön varmistamiseksi on muutamia helppoja peukalosääntöjä. Nämä virheet voivat vaikuttaa järjestelmän toimintaan ja pahimmillaan aiheuttaa tulipalon vaaran. Su 2.6. Oman kulutuksen tunteminen on avain oikeaoppiseen mitoitukseen. Perhekerho klo 10–11.30 liikennepuistossa Marttilassa, Marttilantie 18. Hankkiessasi aurinkosähköä aloita selvittämällä kiinteistökohtaiset tarpeet ja varmista ammattitaitoinen asennus. Tiedot löydät Tukesin toiminnanharjoittajarekisteristä. Tied. Auto ti 4.6. Aurinkosähköjärjestelmät ovat kustannustehokkaita sijoituksia, jotka ovat pitkäikäisiä ja luotettavia. Kylvönsiunaus klo 18.30 Olli Kylänpään tilalla, Tiipiläntie 188; Vaarna. Tarvasjoki Pe 24.5. Tukesin tarkastusten mukaan osassa aurinkosähkön asennuksia ei ole noudatettu asianmukaisia ohjeita ja käyttöönoton testaukset ovat olleet puutteellisia. Kuolleet: Ulla Maria Järvenpää 93 v, Ilmari Johannes Haavisto 90 v, Matti Pekka Mäkilä 84 v, Ilkka Ilmari Karlsson 82 v, Raimo Johannes Vahtera 80 v, Jorma Kalevi Huvila 78 v, Kalle Elias Savioja 77 v, Kirsti Helmi Kaarina Tetri 73 v, Arto Juhani Ensio Pietilä 72 v, Erja Ester Koski 64 v. Viikkorastit Pöytyän Niittykulmalla 20.5. Kahvitarjoilu. 040 039 7468 tai sirpa.laaksonen@evl.fi. Iltapäivä sisältää hiljaisuutta paikallaan, mutta myös liikkeessä (kävellen). Kaikille avoin tilaisuus. Luotettava asentaja vastaa kysymyksiisi ja dokumentoi työt huolella. (Pöytyä), Mirja Elleni Huhtala 84 v. Muuta Ma 27.5. retkelle pe 24.5. Voipaalan kartano, Sääksmäen kirkko ja Valkeakosken tori. Tervetuloa! Aurinkosähkö innostaa – huomioi oikea mitoitus Aurinkosähkö kiinnostaa kuluttajia yhä enemmän, eikä ihme. klo 10.30 Tuolijumppa Kanta-Loimaan srk-talolla. Su 26.5. Mukana Miia Lehtonen. päivänä 2024 n TULOSPÖRSSI n EKOVINKKI www.salonseurakunta.fi Koski Su 26.5. klo 18 Lauluyhtye Kaikuvan konsertti Kotoa, Karjalasta Kyrön srk-kodissa Muut tilaisuudet: Pe 24.5. klo 10 Kohtauskulma Pöytyän kunnanviraston Kyrön toimipisteessä To 30.5. klo 18.30 keskusteleva raamattupiiri srk-talolla. Rata 3,1 km: 1) Jälkö Elisa 41.00, 2) Toivo Marko 43.07, 3) Jälkö Toni 47.39, 4) Malmivirta Paavo 47.40, 5) Pullinen Juha 49.31, 6) Hongisto Keijo 53.54, 7) Seppä juha 54.29, 8) Hirvilammi Maarit 56.05, 9) Prusila Katri 1.05.22, 10) Syrjälä Raimo 1.09.56, 11) Kohijoki Liisa 1.13.03, 12) Kohijoki Sakari 1.13.04, 13) Hakala Heikki 1.13.42, 14) Vaha Marianne ja Juha-Pekka 1.13.46, 15) Isotalo Erkki 1.17.58, 16) Tirkkonen Leena 1.18.48, 17) Leinikka Antti 1.19.00, 18) Alikärri Kristiina ja Raunio Erja 1.31.13. (Oripää), Taina Elvi Sanelma Aalto 91 v. Urheilutulokset päätyvät parhaiten Viikkolehteen, kun lähetät ne osoitteeseen: toimitus@ avl.fi. ti 4.6. Kulutustietoja on hyvä tarkastella eri vuodenajoilta. Messu klo 10; Airaksinen, Haapalainen. Hartaus, keskustelua ja päiväkahvi. (Pöytyä) ja Taito Juhani Suovanen 66 v. Salattu Jumala. Rata 1,8 km: 1) Velema Signe 35.14, 2) Vainikkala Juho 37.49, 3) Rahkasuo Kaarina 39.49, 4) Eskola Pirkko 40.08, 5) Mikkola Untamo 43.14, 6) Vähätalo Simo ja Vilho, Toivonen Tuire 53.26, 7) Isotalo Matti 54.20, 8) Saari Elina 55.27, 9) Saari Juho 55.32, 10) Torikka Jemina 56.17, 11) Laurinen Markku 56.26, 12) Nurmi UllaMaija 1.06.47, 13) Soro Riitta 1.07.24. Pe 31.5. Auranmaan Viikkolehti 14 Perjantaina toukokuun 24. Tulospörssin ohjeet. (Pöytyä) Jumalanpalvelus sunnuntaina 26.5. klo 17.30 Raamattupiiri Riihikosken srk-talolla Ke 29.5. Kohteina mm. Alakouluikäisille Loiskistelttaleiri 23.–26.7. Liedon seurakunnassa Kirkkovaltuuston kokous to 30.5. Tied. Ke 29.5. Tulokset: Pojat 7v. Jennyntuvan kirpputori klo 9–12 Maijankujalla. Kesällä sähköä kuluu esimerkiksi talon viilennykseen tai käyttöveden lämmitykseen. n LIEDON SEURAKUNTA www.poytyanseurakunta.fi Jumalanpalvelukset: Su 26.5. Suosittelemme seuraavaa tulosten kirjoittamistapaa. virkistysalue Kalikassa, Loimaalla. To 30.5. Ti 28.5. To 6.6. n SALON SEURAKUNTA Jumalanpalvelukset Youtubessa kanavilla Liedon seurakunta ja Seurakunta Tarvasjoella. Otathan mukaasi sään mukaisen varustuksen ja omat eväät. klo 9 Aamukahvit Riihikosken srk-talolla Su 2.6. Perhekerho klo 10–12 liikennepuistossa, Marttilantie 18. (Yläne), Terttu Inkeri Matintalo 80 v
Ilmoittautumiset viimeistään ma 3.6. Lähtö klo 17.45 Auran kirjaston edestä. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Kiinteistöön kuuluu sähköja vesiliittymät, sekä pieniä varastorakennuksia. 02 822 4405 p. Kirjalliset huomautukset tulee jättää 7.6.2024 klo 15.00 mennessä. 0,7 ha määräalana, metsäinen maasto, tie perille. 15.000 € SALO, Vaskio 8,5 ha Vaskion alueella, Korpinojantien varressa sijaitseva kiinteistö. 0400 477721. Tervetuloa Järj. Paikkoja rajoitetusti. 0400 631589, sähköposti: reijo.kullanmaki@luukku.com MAALLA VÄLITETÄÄN www.maaseudunnotariaatti.fi OMAKOTITALOJA RAKENNUSPAIKKOJA PELTOJA METSÄMAATA KOSKI TL Tuimalantie 6 oh+tupak+3mh+s+ph+2wc+khh, er at+var. klo 9.30 Pöytyä kk, ajetaan Kumilan, Kyrön ja Auran kautta. Krs-ala n. MYYDÄÄN TARJOUSTEN PERUSTEELLA: Tarjoukset pyydetään toimittamaan Maaseudun Notariaatti Oy:lle 7.6.2024 mennessä, kirjallisesti tai sähköpostitse. 2000 m2 Rak. Emit-kortin laina 1€. 6,71 ha tukikelpoista peltoa, ja n. Naapureille ja muille, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa varataan tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen MRL 173 §:n ja MRA 65 §:n mukaisesti. Hp. n Osoite: Kehityksentie 3 21800 Kyrö n Puhelinvaihde: (02) 588 8950 n Sähköpostit: toimitus@avl.fi, tilaukset@ avl.fi, ilmoitukset@avl.fi, etunimi.sukunimi@avl.fi n Toimitus: Vs. Aurinkovoimalan pinta-ala on noin 106,46 ha. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä lehdelle 8 vuorokauden kuluessa ilmestymispäivästä. Tervetuloa! Johtokunta VARHAISPERUNAA Lajike Annabelle Liedonperäntie 1152 Tarvasjoki P. 050 590 6720 (Ma-To) ja Aluearkkitehti Olli-Pekka Hannu 040 198 0801 Muuttuiko osoite. Kansainvälinen yritys, pitkä vuokrasopimus. Somero, Koski TL, Ypäjä, Jokioinen, Loimaa. Lehti ei vastaa ilmoituksen poisjäämisen aiheuttamasta vahingosta. Hp. P. Huomautukset jätetään osoitteella: Pöytyän kunta, Rakennusvalvonta, Yläneentie 11b, 21870 Riihikoski, tai sähköpostitse osoitteeseen kunta@poytya.fi. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina toukokuun 24. Asiakirjat liitteineen ovat nähtävillä 24.5-7.6.2024 välisenä aikana Pöytyän kunnan teknisessä toimistossa osoitteessa Yläneentie 11b, 21870 Riihikoski ja sähköisellä ilmoitustaululla osoitteessa www.poytya.fi/ajankohtaista. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. 040 701 1622/Vuorio MTK Pöytyä ry:n KESÄRETKI TO 13.6. Ilmastointiasennukset ja ilmastointikanavien puhdistukset Puh. Varhaisjakelun jakelupäivystys: LounaisSuomen Tietojakelu puh: 02 269 3434 klo 06.00–16.30 ma–pe ja klo 07.00–11.00 la–su n Kustantaja Priimus Media Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen ISSN 1455-920X (painettu lehti) ISSN 2243-0814 (verkkojulkaisu) SIVUNVALMISTUS: Priimus Media Oy PAINATUS: Lehtitehdas, Salo 2024 n Lähetä uutisvihje tai juttuvinkki: toimitus@avl.fi tai www.avl.fi/palaute www.avl.fi TANSSIT LAURILAN LAVALLA Lauantaina 25.5. Huomautusten on oltava perillä määräaikaan mennessä. 045-678 7936 www.romukuljetus.fi Autoista romutustodistus. Lähtö n. päätoimittaja: Timo Koskensalo (02) 588 8972 Tuottaja: Sirpa Virtanen (02) 588 8971 Toimittajat: Marika Timonen (02) 588 8974, Taina Saarinen 050 563 7120 (Päätoimittaja Asko Virtanen opintovapaalla 30.9.saakka.) n Ilmoitusmyynti: Sari Kaukoranta (02) 588 8961 Ilkka Pankinaho 050 443 4100 n Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 14. Hämeentie 14 31500 Koski Tl petteri.urmas@maaseudunnotariaatti.fi Petteri Urmas 044 484 3314 Auranmaan Viikkolehden VIIKKORASTIT Maanantaina 27.5.2024 MARTTILASSA Lähdöt klo 17.00–18.30 Maali sulkeutuu klo 20.00 Kartta: Pappilanmäki Matkat: 1,8 km, 3,3 km, 5,0 km Opastus: Härkätien (2264) ja Heikolantien risteys TERVETULOA! Karttamaksu 7€, lapset alle 16v ilmaiseksi. Tarkemmat tiedot ilmoittautuneille. lippu, väliaikakahvit ja matka). 0440 790 752 S ahantien S aneerauspalvelu Mellilä Asiakkaamme etsii vuokrattavaksi n. Sitovat ilmoittautumiset 20.6.2024 mennessä sirpa.siren1@gmail.com, p. 1000 m², esim. Suomal. Tervetuloa! Reijo Kullanmäki, selvitysmies Mahdolliset ennakkotiedustelut: p. Pääkohteet YARA Uusikaupunki (lounas, lannoitusasiaa, laaja tehdaskierros) ja Laitilan Virvoitusjuomatehdas (tehdasesittely ja päivällinen). osasto RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. päivänä 2024 15 n Kokouksia n Kuulutuksia n Myytävänä n Halutaan vuokrata n Tapahtumat n Torilla n Halutaan ostaa n Myytävänä n Tapahtumat n Palvelut n Konttorimme on avoinna keskiviikkoisin klo 9–13. Muina aikoina asiakaspalvelu palvelee sähköpostitse sekä numerossa (02) 588 8961 ma–pe klo 8.30–16. klo 19 Orkesterina EKI JANTUNEN JA MUTKATTOMAT Liput 12 € . Hyväkuntoinen tie perille. toimija. Soita: (02) 7702 626 www.tilaajapalvelija.fi ERÄ NOJATUOLEJA ALK. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneessa virheessä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. 169,Kyröntie 23A Kyrö 0504078372 SOITTO MEILLE JA HUONEKALUT KASATTUNA KOTIIN TEILLE! Kyröntie 23A Kyrö 0504078372. Myydään n. koko ohjelman) omilta jäseniltä 25€/hlö ja muilta 70€/hlö. 135.000 € PÖYTYÄ, Elijärvi Äyrästie Elijärven rannalla, kaava-alueella sijaitseva rantatontti. Rantaviivaa n. Hinta (sis. Hp. 0400 858577 tai Unto Kytö p. 040 752 6943 HEIKINSUON VESIOSUUSKUNTA KUTSU VARSINAISEEN OSUUSKUNNAN KOKOUKSEEN Heikinsuon koululle, Heikinsuontie 365, 21840 Karinainen, perjantaina 31.05.2024 klo 14.00. Tervetuloa! Hallitus Oripään Vesa ry:n VUOSIKOKOUS Merja Markulan kotona ke 5.6.2024 klo 19, johtokunta kokoontuu klo 18.30. Kahvitarjoilu. 59.000 € KOSKI TL Hankaantie 300 d Viihtyisä ja rauhallinen 0,55 ha rakennuspaikka haja-asutusalueella. Perjantain lehteen viimeistään keskiviikkona klo 14 VASTUU ILMOITUKSISTA: Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin mahdollisesti tulevista virheistä ei lehti vastaa. Merenrantaa, tilaa kartat 1000-2000-5000-10000-35000 € Olli Lehti 0400 828699 olli.lehti@kiinteistokolmio.fi Yhteydenotot: Olli Lehti 0400 828699 olli.lehti@kiinteistokolmio.fi Parhaat valikoimat, tutustu sivuillamme www.kiinteistokolmio.fi Haluamme vuokrata RÄYSTÄSKOURUT YLÄNEEN TORILLA LA 10-12 räystäskourut pyöreät ja kantikkaat syöksytorvet savupiipun sisätorvet piipunhatut jatkettavat alumiinitikkaat palotikkaat ja pelastautumistikkaat ojalankouru.fi | p. Ostokin voi tulla kysymykseen. Kohteena olevat kiinteistöt ovat 636-437-1-13, 636-437-1-56, 636-437-1-97, 636-437-1-99, 636-438-2-13, 636-438-3-19 & 636-438-3-5. ja lisätiedot Marika / 040 5070 815 Finlanders-musikaali Oikeesti Auran Omakotiyhdistys ry järjestää jäsenilleen teatterimatkan Paimion Kesäteatteriin 3.7.2024 klo 19.00 Matkan hinta 32€ (sis. Laurilan pv. Lisätiedot tilattavissa. 2011 Uudehko, kodikas ja käytännöllinen okt Kosken keskustassa. PÖYTYÄN KUNTA Kuulutus ja tiedoksianto suunnittelutarveratkaisun vireille tulosta Pöytyän kunnan rakennusvalvontaan on jätetty MRL 137 § mukainen suunnittelutarveratkaisuhakemus aurinkovoimalan rakentamiselle. Käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat. Paluu illalla. Aurinkovoimalan teho on 91,2 MWp. Hankkeen sijainti on Karinaisten kirkonkylän saunojanrahkan alueella. 60 m. Maksutavat: Rastilippu, korttimaksu, käteinen sekä työnantajaedut (maksun saaja: Auranmaan Viikkorastit) ePassi, Edenred ja Smartum. Ilm. Maanomistaja pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. Autoista romutuspoistot. 113 m2, tontti n. n Kaikki tilausasiat ma–pe klo 8.15–15.45 (02) 770 2626, tilaukset@avl.fi www.tilaajapalvelija.fi n Tilaushinnat Paperija digilehti (yhdistelmätilaus), jatkuva tilaus 12kk 158€ n Eikö lehti tullut. Lisätietoja antaa: Johtava rakennustarkastaja Aki Vuorinen p. 1,4 ha metsämaata. Kokouksessa käsitellään osuuskunnan sääntöjen 15 §:ssä määrätyt asiat, sekä osuuskunnan selvitystilan päättäminen. Tervetuloa! Omakotiliitto Auran Omakotiyhdistys ry sääntömääräinen VUOSIKOKOUS ke 29.5.2024 klo 18 Auran vanhustentalon kerhohuoneella
päivänä 2024 Uutiset Runsas valikoima: • kesäkukkia • istutuksia • hyötykasvien taimia Liedonperäntie 616 TARVASJOKI (LIETO) P. AURANMAAN 7,6 prosentin työttömyysaste on edelleen reippaasti alhaisempi kuin maakunnan tai koko maan. Päällystykset ovat pääosin vanhojen päällysteiden paikkauksia ja korjauksia. Asfaltointeja on suunniteltu Kyröön Vanhatuvantielle, Aaponkujalle ja Suolakorventielle/Rasintielle, Riihikoskelle Riihikodin parkkipaikalle ja asuntojen edustalle, Manttaalintielle sekä K-kaupan risteykseen ja Yläneelle jäteasemalle, Kuntolantielle, Hovirinnantielle ja Koivistontielle. SU 2.6. Ainoastaan Koskella oli huhtikuussa pikkiriikkistä kasvua. Eniten lukemat pienenivät Marttilassa ja Pöytyällä, joissa molemmissa lukemat putosivat yli yhdellä prosenttiyksiköllä. Hankkeessa kartoitetaan tien varteen sijoittuvat kansallista ja paikallista historiaa ammentavat tapahtumat ja todenperäiset tarinat ja mahdollisuuksien mukaan kerätään myös ”kylien vanhimpien” kertomia myyttejä. 050 4011 822 K aidanojan Kartano p. klo 12–15 25 €, lapset 4-11v. Seurojen tehtävänä on muun muassa majoituksen järjestäminen, ja yhteistyösopimuksia on jo solmittu Loimaan kaupungin sekä Humppilan, Pöytyän ja Ypäjän kuntien kanssa. Myös Oripään koulun tiloista keskusteltiin, mutta lautakunta päätti jättää ne sopimuksen ulkopuolelle. Jankko Loimaa ja Hurrikaani Loimaa toimivat nelipäiväisen tapahtuman järjestäjinä Suomen Lentopalloliiton ohella. Etenkin biokaasulaitokselle suuntautuva raskas liikenne vaatii kantatien länsipuolelle rakennettavaa uutta risteystä, jonka sijainti ja tarvittavat liittymäjärjestelyt ovat myös ympäristövaikutusten arvioinnissa selvitettäviä asioita. Siinä todetaan, että kallion louhinnan ja maatäyttöjen vaikutukset on selvitettävä hankkeen ympäristövaikutuksia arvioitaessa ja arviointi tulee ulottaa myös rakennusvaiheen jälkeistä aikaa koskevaksi. SU 30.6. Varsinais-Suomen Elykeskuksen Työllisyyskatsauksen mukaan huhtikuun aikana työttömien määrä laskee normaalivuosina maaliskuuhun verrattuna, kuten kävi nytkin. n Viikon henkilö maanantaisin. Marttilan työttömyysaste nousi vuoden aikana 6,4 prosentista 7,7:ään ja Oripään puolestaan 6,9 prosentista 8,9:ään. Vuoden takaisiin lukemiin verrattuna työttömyys on kuitenkin lisääntynyt kaikissa Auranmaan alueen kunnissa. 10 € Tervetuloa herkuttelemaan! Kabinettitiloja varattavissa. 113 70 67 52 300 602 578 650 21 887 4/2024 5,9 % 7,5 % 7,7 % 8,9 % 8,2 % 7,6 % 5,7 % 9,9 % 9,3 % 3/2024 6,6 % 7,3 % 8,9 % 8,9 % 9,5 % 8,4 % 5,7 % 10,2 % 9,7 % Kunta Aura Koski Marttila Oripää Pöytyä Auranmaa Lieto Loimaa V-Suomi n TYÖTTÖMYYSTILASTO Aura laittaa matkailutien hankekoordinaattorin hakuun AURA Auran kunnanhallitus on myöntänyt täyttöluvan Aurajoentien tarinat heräävät eloon -hankkeen hankekoordinaattorin tehtävään. 0400-753378 MYYNTI PUUTARHALTA MA SU 9 20 Pito palvelua juhlaan ja arkeen! www.kulhuanpaakari.fi Vanhainkodintie 12, UUSIKARTANO, PÖYTYÄ Tervetuloa! Paakarin laajaan menutarjontaan voi tutustua osoitteessa kulhuanpaakari.fi/pitopalvelu Kartanolta täyden palvelun juhlat, tilaisuudet, tapahtumat ympäri vuoden. Hankekoordinaattori palkataan 1.9.2024–31.8.2025 väliseksi ajaksi. Oripään työttömyysaste on nyt Auranmaan korkein. Kunnanhallitus myönsi luvan myös erityisluokanopettajan, kielten lehtorin, varhaiskasvatuksen opettajan opintovapaan sijaisen, määräaikaisen laitosapulaisen, määräaikaisen lastenhoitajan sekä vakituisen ja määräaikaisen koulunkäynninohjaajan palkkaamiseen. Kunnanhallitus esittää lausunnossaan, että liikenteeseen liittyviä vaikutuksia on selvitettävä esitettyä laajemmalta alueelta kantatiellä 41. Yli vuoden työttömänä olleita oli vuosi sitten 76 kun heidän lukumääränsä on parhaillaan 110, mikä on yli kolmannes Pöytyän työttömistä. Eniten lukemat ovat kohonneet vuoden kuluessa Oripäässä ja Marttilassa. Auranmaan alueella on parhaillaan 602 työtöntä työnhakijaa, joista puolet on pöytyäläisiä. 040 1244 302 Makuhermoja kutkuttava laaja lounas SU 26.5. Asvaltointeja tehdään joka taajamassa PÖYTYÄ Pöytyän kuluvan vuoden talousarviossa on varattu 100 000 euron määräraha kaavateiden päällystystöihin. Alueen työttömyysaste putosi kuukauden kuluessa 8,4 prosentista 7,6:een. Varsinais-Suomen korkein työttömyysaste on Turun 12,0 prosenttia ja pienin Ruskon 4,2 prosenttia. Kaikki kiinnostava puetaan lyhyiden tarinoiden muotoon sekä tekstiksi, äänitteiksi että mahdollisuuksien mukaan videoiksi (AVL 30.4.) Hankekoordinaattorin tehtävänä on koordinoida hankkeen toteutusta ja vastata hankkeen etenemisestä aikataulussa. Mahdollisuuksien mukaan myös Yläneen Teollisuustie asvaltoidaan. Tervetuloa viihtymään! p. SU 7.7. Päällystystyöt tekee Superasfaltti Oy. Power Cup tuo majoittujia liikuntahalliin ORIPÄÄ Maailman suurin lasten ja nuorten lentopallotapahtuma Power Cup tuo kesäkuussa 2025 satoja lentopallojoukkueita Loimaan seudulle. Päällystystöitä tehdään määrärahojen puitteissa. Yhteensä asvaltointeja on noin 5 800 neliötä. n Ja rutkasti uutisia niiden välissä. Pienin on puolestaan Auran 5,9 prosenttia. n Katso laajemmat grafiikat jutun verkkoversiosta osoitteesta avl.fi . SU 9.6. Pitkäaikaistyöttömien määrä on noussut vuoden mittaan melkoisesti varsinkin Pöytyällä. n Ennen muinoin keskiviikkoisin. Tehtäviin kuuluu hankkeen operatiivinen toiminta, tiedottaminen sekä yhteydenpito hankkeen sidosryhmiin. n Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvussa 4/2023 5,2 % 7,0 % 6,4 % 6,9 % 7,4 % 6,7 % 4,4 % 7,1 % 8,4 % Yht. Oripään hyvinvointilautakunta päätti myöntää liikuntahallin tilat veloituksetta tapahtuman majoituskäyttöön ajalla 5.–8.6.2025. Auranmaan korkein työttömyysaste on nyt Oripäässä AURANMAA Sirpa Virtanen Auranmaan työttömyys lähti huhtikuussa hienoiseen laskuun. n avl.fi ERÄ RUNKOSÄNKY 120x200 VAIN 299 ,(599,-) Kyröntie 23A Kyrö 0504078372 -50 %. Muutkin kunnat ovat myöntäneet tilojaan tapahtuman käyttöön veloituksetta. Riihikoski Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Kyrö Aura +12 +23 +12 +23 +12 +24 +12 +25 +11 +24 6 Sademääräennuste 5 10 15 mm Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa Lämpötilat iltapäivällä ja edellisenä yönä 4:24 22:28 3:04 23:49 Lauantaina +21 / 2 +24 / 2 +23 / 4 +27 / 5 +12 +12 +12 +13 Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 4:22 22:30 3:00 23:52 Sunnuntaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 4:20 22:32 2:57 23:56 Maanantaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 4:18 22:34 2:53 0:00 Tiistaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 4:16 22:36 2:49 0:04 Pe La Su Ma Ti Perjantaina toukokuun 24. Pitkäaikaistyöttömien määrä nousi Auraa lukuun ottamatta kaikissa muissakin Auranmaan kunnissa. Varsinais-Suomen työttömyysaste oli Työllisyyskatsauksen mukaan huhtikuun lopussa 9,3 prosenttia ja koko maan 10,3. Auranmaan Viikkolehti 16 16 äöå Auranmaan sää Tänään Yläne kk Oripää Mellilä as. SU 16.6. Kunnalta lausunto biokaasulaitoksesta PÖYTYÄ Pöytyn kunnanhallitus on antanut lausunnon Pöytyän biokaasuja e-metaanilaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta Varsinais-Suomen ELY-keskukselle. Yhteensä Auranmaan alueella on 196 pitkäaikaistyötöntä