Hallitus on kiinnittänyt paljon huomiota työn tarjontaan. Jos toiminta on kohtuuttoman kallista, vanhemmat joutuvat vaikean paikan eteen. KALEVAN NUORTEN HENKISET KILPAILUT TARVASJOELLA. Miten koettelemuksesta ollenkaan selvitään. Koskella kerho on edullisin, Marttilassa kallein. Kuinka niin pääseekin käymään. Yhdistysten ei näin tarvitse tehdä. Koskella on erinomainen järjestely, missä Nuorisoseura hoitaa iltapäiväkerhon ja saa itselleen valtion maksamaan korvauksen. –66 pidetäänkin Suurilan koulussa. Iltapäivätoiminnan tärkeys on kasvanut. Mitä isompi kuntayhteisö, sitä suurempi huolenaihe. Miesmuistiin ei ole ollut sellaista säätä kuin nyt, huolestutaan hetken päästä. . Venäjä-huolenaihe kantaa niin monen miesmuistin päähän, ettei kukaan niin kauas osaa laskeakaan. Tai ihan toisessa järjestyksessä. Minun oli ensin allekirjoitettava lappu, jossa lupasin, etten hyppää. VarsinaisSuomen Nuorisoseurojen Keskusseuran taholta on yllemerkittyjen kilpailujen pitopaikaksi tänä vuonna ehdotettu Tarvasjokea. toimittaja Jorma Kaarto jorma.kaarto@ avl.fi Kannetaan huolta Ykköshuolenaihe on talventulo. Sitä on tulossa ainakin Turun Nuorisoseurasta, kenties muistakin. Silloin ensimmäisenä adventtisunnuntaina säästölaatikot palautetaan kirkon kuoriin asetetulle pöydälle. Heidän ohjelmansa tulee olemaan rattoisaa nähtävää kaikenikäisille, sisältäen: laulu-, lausunta, leikki ja tanhuesityksiä. Tähän mahtuu vain jokunen päällimmäinen havainto. Ollaan huolissaan siitä. Myös kunnat ja muut organisaatiot saavat aiheesta huolta kantaa. Risteilylaivoja on tekeillä ja tilauksessa. On pari kuukautta vain perin pimeää, kovin kosteaa ja tavallisen tuulista, vaikka pitäisi olla valkeaa, kuulasta ja tyyntä sekä muuta mukavaa. Eroa tosin selittää sekin, että suomalainen yhteiskunta kuuluu edelleen maailman turvallisimpiin. Sisäänpääsystä hinnoitetaan vain markka. marraskuuta mennessä. Toivomme kaikkien huomioivan tilaisuuden, niin että lähtisitte koko perheen retkelle Suurilan kouluun ensi pyhänä klo 13. Niinpä ne ensi sunnuntaina 30.10. Nyky-yhteiskunta vaatii kuitenkin entistä parempia sosiaalisia taitoja. Miesmuistin pituus on hatarasti noin kolme vuotta. Tietäjät ja laskijat ovat varovaisesti sitä mieltä, että Suomen kansantalouteen saattaa pitkän taantuman jälkeen kohdistua pikkiriikkinen nousukausi. Säästölaatikko haluaa päästä ruokapöydällenne ja anoo ropoanne päivittäin 27. Tarvasjoen varhaisnuoriso onkin erittäin innokkaasti valmistellut ohjelmiaan ja odottaa vertaistaan vastusta muista seuroista. Ilmiöön kannattaa kyllä varautua ja ruveta huolestumaan, jollei varautuminen onnistu. Mitä nyt välissä oli vähän aikaa Neuvostoliitto, jonka toimiin ei myöskään ihan huolettomasti voinut suhtautua. Siihen pitää jo varautua huolella. Ihmetellä täytyy. Tällä erää on huoli siitä, että ehkä uudistus sittenkin jossain härvelimuodossa jopa toteutuu. Ensin piti olla huolissaan siitä, ettei koko uudistuksesta näyttänyt tulevan yhtään mitään. Auranmaan Viikkolehti Perustettu vuonna 1926. Näin kerääntyvät varat käytetään Tansanian pakolaisten hyväksi. Päätoimittaja Asko Virtanen, (02) 588 8970, asko.virtanen@avl.fi Tänään 50 VUOTTA SITTEN PÄÄKIRJOITUS 28.10.2016 ELOSSI (02 Auranmaan iltapäivätoiminnan hinnoissa on sangen suuria eroja. Ikään kuin top-4. 2 l ” ” NIMIPÄIVÄT AFORISMI LAINA Perjantaina: Simo Lauantaina: Alfred, Urmas Sunnuntaina: Eila, kesäaika päättyy Maanantaina: Arto, Arttu, Artturi Saksa on sääntöjen luvattu maa. Jollei tule kumpaakaan, mutta pitäisi tulla, niin se on huolestuttavaa. Kosken Nuortentupaa pitäisi joka tapauksessa lämmittää koko ajan, vaikka siellä ei iltapäiväkerhoa olisikaan. Sellutehdasta rakennetaan. On tärkeää, että niitä voidaan oppia myös kohtuuhintaisessa iltapäivätoiminnassa. Vähäinenkin avustus heidän hyväkseen on tervetullut. Lapset suhtautuvat kilpailuun vähän toisin kuin aikuiset, siksi heille olisi erittäin kannustavaa, että ainakin omat vanhemmat ja muu kotiväki olisivat seuraamassa heidän esityksiään. Miljoonat pakolaiset kärsivät puutetta, josta meillä on vain heikko aavistus. Hidasälyiselle täytyy vääntää ratakiskosta, älykäs oivaltaa heti, nopeaälyinen jopa vähästäkin. h ” ”. Huolenaiheita ei ole vähän. Suomessa on totuttu arvostamaan lasten varhaista itsenäistymistä. Niitä on paljon. Hintaeroa selittää osin se, että kuntataloudessa kiinteistökulut jaetaan kaikkien tilan käyttäjien kesken. TOIMITUKSEN TAKAOVELTA MITUKSEN KAOVELTA . Pertti Raunioinen KUNNALLINEN VIIKKOLEHTI 28.10.1966 TULE JA AUTA PAKOLAINEN -66. Ensi sunnuntaista alkaen jaetaan kaikissa Pöytyän seurakunnan tilaisuuksissa pahvista säästölaatikkoa koteihin. Esimerkiksi Ranskassa, Englannissa tai Yhdysvalloissa alle 10-vuotiaita ei yleensä saa jättää yksin. Jos iltapäivätoimintaa ei ole tai se on kohtuuttoman kallis, vanhemmat joutuvat todella vaikean paikan eteen. Tarjontaan voidaan vaikuttaa paljonkin sillä, että jokin taho pitää hyvää huolta lapsesta sinä aikana kun vanhemmat ovat töissä. Tietysti. Kansalaisten pitää olla huolissaan myös sote-uudistuksesta. Muutama vuosikymmen sitten oli täysin luontevaa jättää ekaluokkalainenkin tuntikausiksi yksin kotiin. Isoimman yllätyksen kokevat kesäkelien jatkuvuuteen luottavat autoilijat, jotka äimistyvät suuresti, kun illalla ei ollut kuuraa maassa, mutta aamulla on sekä ajokin alla hiihtoja pujotteluliiton suosittelemat suvigummit. Toimeliaisuudessa itää uuden huolen siemen, sillä taloushistoria osoittaa, että jokaista nousukautta on seurannut laskukausi. Isot erot iltapäivätoiminnassa Kaikkien alojen asiantuntijat, itämaan tietäjät ja länsimaan tietäjät ovat kertoneet, mistä kaikista asioista kansalaisten pitää olla huolissaan. Enää näin ei ole – ja hyvä niin. Myös järjestämisen tavat eroavat. Ensin tulee pakkasta ja sitten lunta. Erfurtissa halusin aukaista ikkunaani enemmän. VENÄJÄSTÄ Suomen pitää toki olla huolissaan ihan porukalla. Se, minkä ikäisen lapsen voi jättää yksin kotiin, riippuu paljon yksilöstä, mutta myös kulttuurista. Ottakaa naapurikin mukaan, jos autoon sopii tai vaikkapa pyöräilytai kävelykumppaniksi. Tarjoilua järjestetään. TOISEKSEEN TALVI yllättää aina kaikissa ilmenemismuodoissaan. Kosken iltapäivätoiminta on hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeää vireä yhdistystoiminta on kunnalle. Ykköshuolenaihe on talventulo. Riittääkö hitsareita, loppuvatko metsät. Siinä ei sinänsä ole mitään uutta. Sitten vasta sain avaimen ikkunan avaamiseen, Päivi Nummela kirjoittaa Loimaan Lehdessä. Etu on molemminpuolinen, sillä osin sen ansiosta Nuorisoseuran asema Koskella on vahva. Terminen talvi on ovella, jollei jo porstuassa asti
Rauhallisempaa menoa haluavat leikkivät yläkerrassa tai kahviossa. Tuttu ohjaaja ja vuodesta toiseen samanlaisina pysyvät järjestelyt ovat kaikkien etu. Kun valtio ryhtyi vuonna 2004 maksamaan kunnille avustusta 1.ja 2. Pomppimassa ovat Leea Turunen, Valtteri Luhtala, Leo Minerva, Aino Kaleva, Roni Ritanotko ja Juho Lehti. . Pöytyän asukasluku oli syyskuun lopussa 8 531 (-29), Auran 3 998 (+15), Kosken 2 398 (-4), Marttilan 2 031 (+3) ja Oripään 1 369 (-6). Liedon asukasluvun kasvu hiipui jonkin verran syyskuussa. Uutisvihjeet ja juttuvinkit . . Väki on vuodenvaihteesta vähentynyt 21:llä hengellä. Kommentoi, anna palautetta toimitus@avl.fi, www.avl.fi/palaute Uutiset . Alussa mukana oli jopa 50 1.–6. Urmas ja Honkanen järjestävät lapsille myös yhteistä tekemistä. Toista luokkaa käyvät Anna Laine ja Vilma Kontiokoski vetäytyvät välillä kahvioon piirtämään, koska pojista lähtee liikaa melua. KOSKELLA HALVINTA, MARTTILASSA KALLEINTA VARSINAIS-SUOMI Nopeusrajoitukset alennetaan talviaikaan Varsinais-Suomessa viimeistään perjantaina. Nuorisoseuran sihteeri Terhi Pettersson kertoo toiminnan kulujen ja tulojen olevan jokseenkin tasapainossa. Ennen joulua lapset innostuvat yleensä askartelemaan ihan urakalla. Oripäässä maksu on sata euroa kuussa osallistumisajasta riippumatta. Jos toimintaa on 570 tuntia lukuvuodessa (3 tuntia päivässä), maksu on korkeintaan 120 euroa kuukaudessa, 760 tunnin lukuvuotisesta (4 tuntia päivässä) toiminnasta maksu voi nousta 160 euroon kuukaudessa. –Kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Maksua voidaan alentaa, jos sairaus tai muu syy estää toimintaan osallistumisen ainakin kahden viikon ajan. Useimmat kunnat nostivat toiminnasta perittäviä maksuja viime elokuussa, kun valtioneuvosto kaksinkertaisti kohtuullisiksi arvioimansa toimintamaksut. Koskella vanhemmat maksoivat alkuun pelkästään niistä päivistä, jolloin lapsi kävi iltapäivätoiminnassa. Urmaksen kanssa iltapäivätoimintaa on jo kymmenen vuoden ajan ohjannut päivittäin kolmen tunnin ajan Jaana Honkanen. Koululaisten aamuja iltapäivätoiminnan järjestämien on kunnille vapaaehtoista, mutta kaikki Auranmaan kunnat huolehtivat ainakin iltapäivätoiminnasta. 3 Perjantaina lokakuun 28. Parasta on vapaus Tänä vuonna iltapäivätoimintaan on ilmoittautunut noin 40 koululaista. luokkien oppilasta. Laita postia: toimitus@avl.fi . Loimaalla pelkän aamutoiminnan maksu on 40 euroa. –Paitsi tyttöjen leikeistä, Juho täsmentää. Osa lapsista tekee siellä läksyjään ja he saavat siihen tarvittaessa ohjausta. Kumpikin heistä tietää lasten kaipaavan koulupäivän jälkeen lähinnä vapaata leikkiä. Leo Minerva, Roni Ritanotko ja Juho Lehti pitävät kaikenlaisista leikeistä. Väestökato koetteli etenkin Pöytää, jonka väki väheni 29 hengellä. Nykyään 5.–6.-luokkalaiset haluavat tehdä jotakin muuta, mutta 3.ja 4.-luokkalaiset haluavat vielä tänne, kertoo Kosken iltapäiväkerhon ohjaajana sen alusta saakka toiminut Arja Urmas. Aurassa aamuettä iltapäivätoimintaan osallistumisesta peritään 140 euroa, pelkästä aamutoiminnasta 80, yli kolmen tuntia kestävästä iltapäivätoiminasta 100 ja korkeintaan kolmetuntisesta 80 euroa kuukaudessa. –Joskus on kiva leikkiä yhteisiä leikkejä, Karlos Sillari myöntää. Kosken toimintamalli on täkäläisittäin ainutlaatuinen ja myös alueen halvin. Seinäjokelainen mies oli maksanut pöytyäläiselle yli 200 euroa moottorisahasta, mutta ei saanut sahaa itselleen. –Sen perusteella Kosken nuorisoseura hoitaa kerhotoiminnan omissa tiloissaan Nuortentuvalla ja kunta maksaa sille avustuksena valtiolta saatavan kerhoavustuksen, kertoo Kosken vapaa-aikasihteeri Päivi Peuranto. Väkiluku lähti laskuun PÖYTYÄ Pöytyäläisen miehen epäillään huijanneen seinäjokelaista miestä nettikaupoissa. Näin halutaan vähentää onnettomuusriskiä, joka muuten kohoaisi pimeällä kaksinkertaiseksi ja liukkaalla kelillä moninkertaiseksi verrattuna päivänvalossa ja hyvissä keliolosuhteissa ajamiseen. Talven ja pimeän ajan vuoksi nopeusrajoituksia lasketaan jälleen Varsinais-Suomessa noin 504 kilometrillä. 3.–6. Lietolaisia oli 19 319 (+68). . Soita toimitussihteerille: (02) 588 8971 . Mies huijasi nettikaupassa. –Kerhomaksujen suuruutta kuitenkin tarkastellaan joka vuosi, vaikka niitä ei nyt juuri olekaan nostettu, hän kertoo. Koskella 1.–2.-luokkalaisten iltapäivätoimintamaksu on kuukausittaisen 15 euron perusmaksun lisäksi kaksi euroa päivältä. Salissa telmivät pojat vahvistavat asian. Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta muistutetaan, että hankalilla keleillä ajonopeutta on syytä alentaa jopa huomattavasti nopeusrajoitusmerkeillä osoitettua alemmaksi. Riihikoski Kyrö Oripää Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Aura Järjestelmä on toiminut kuin unelma. Heistä vajaa puolet on mukana lähes joka koulupäivä. Moottoriteillä korkein sallittu talvinopeus on 100 km/h ja pääosalla muita maanteitä 80 km/h. Pöytyällä aamutoiminnasta veloitetaan 30 ja iltapäivätoiminnasta 90 euroa kuussa. Heistä on mukavaa, että iltapäiväkerhossa käy myös ylempien luokkien poikia, joiden kanssa voi painia näyttämön vieressä olevan leluhuoneen patjalla. Iltapäiväkerholla on myös omat pikkujoulunsa, halloweeninsa ja muut juhlansa, mutta ne järjestetään eri aikaan kuin koulussa. luokkalaisten osalta perusmaksu on 20 euroa ja päivämaksu neljä euroa. . Sen syötyään he haluavat juosta ja peuhata isossa salissa, Urmas kertoo. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Auranmaan kuntien yhteenlaskettu väkiluku oli syyskuun lopussa 18 323. KOSKI Päivi Perkiö Kaikki Auranmaan kunnat järjestävät pienimmille koululaisille myös mahdollisuuden iltapäivätoimintaan, mutta Koskella toiminta aloitettiin jo vuonna 1998. Liedossa iltapäivätoiminnan maksu on 120 euroa kuukaudessa. päivänä 2016 . Yhteistyöstä on monta hyötyä Kosken ainutlaatuinen iltapäivätoiminta on Auranmaan halvin ” ” Nuortentuvan salissa on tilaa juosta, mutta lelukopissa saa hyppiä patjan päällä. Joskus tytöt harjoittelevat itse keksimiään näytelmiä lavalla. . Tätä pidemmästä toiminnasta kunta voi periä siitä maksun harkintansa mukaan. Loimaan seutukunnan keskuksen Loimaan kaupungin väkiluku oli samaan aikaan 16 355 (-88). Yli 160 euron maksua ei peritä. Peurannon kokemuksen mukaan järjestelmä on ”toiminut kuin unelma”. –Koululaiset saavat välipalan. –Joskus lapset eivät edes halua lähteä kotiin kesken leikin, kun vanhemmat tulevat heitä hakemaan, Honkanen naurahtaa. Osallistumispäiviä ei tarvitse ilmoittaa etukäteen. Nuorisoseura järjestää pelkästään iltapäivätoiminnan, aamutoiminnalle ei ole ollut juuri kysyntää ja sitä tarvitsevat ohjataan päiväkotiin. . –Kerran pojatkin tulivat tanssimaan siihen mukaan, tytöt muistelevat. . Auran väkimäärä oli puolestaan lievässä nousussa. Marttila perii alueen ainoana kuntana valtioneuvoston määrittelemät ylimmät hinnat eli 120 euroa kolmen ja 160 euroa tätä pidemmästä iltapäivätai aamuja iltapäivätoiminasta. luokkalaisten sekä erityisopetuksessa olevien lasten aamuja iltapäiväkerhotoiminnasta, kunta ja nuorisoseura tekivät asiasta sopimuksen. Loimaan poliisi tutkii asiaa lievänä petoksena. Talvinopeudet voimaan AURANMAA Auranmaan väkiluku kääntyi syyskuussa laskuun. Pari vuotta sitten järjestelmää muutettiin niin, että kaikki maksavat 2–4 euron päivämaksun lisäksi 15–20 euron perusmaksun. Aamuja iltapäivätoiminnan tai pelkän iltapäivätoiminnan maksu 80 euroa kuussa. Kosken Nuorisoseura aloitti iltapäivätoiminnan omatoimisesti. Lähetä uutiskuva: toimitus@avl Yläne kk Mellilä as
Joki ei kuitenkaan usko, että kumpikaan keino lisäisi tuloja huomattavasti. Herkullinen lounas arkisin 10.30-14.30. Muutoksella voidaan saavuttaa noin 40 000 euron vuosisäästö. Yleisen kiinteistöveron määrä olisi ehdotuksen mukaan edelleen 1,10, vakituisten asuinrakennusten 0,55 ja muiden kuin vakituisten asuinrakennusten 1,10. alk. Pöytyän tekninen lautakunta päätti antaa tiekunnalle luvan pystyttää asiasta kertovan liikennemerkin suljetun sillan molemmin puolin. Leirien aikaiset opettajien ylityökustannukset vähenevät leirejä lyhentämällä. Joki toteaa laskun perustuvan siihen, että terveyskeskuksen suoritteiden määrä on arvioitu nykyistä pienemmäksi. (02) 588 8960 paivi.varjo@avl.. P. f i ********************************************* ********************************************* ************************* Pe STAM1NA VIIKONLOPPUNA VIIHDERAVINTOLASSA **** * * * * ***** ******** La yökerhossa HALLOWEEN BILEET LA Jade’s Band. Muu vaara -liikennemerkkiin tulee lisäkilpi ”Silta suljettu käytöstä”. Aura ei nosta veroja AURA Päivi Perkiö Auran kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se palauttaa Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän ensi vuoden talousarvion uuteen valmisteluun. Kunnanhallitus edellyttää, että talousarvio valmistellaan jäsenkuntien antamien ohjeiden mukaisesti. Liput 5,Tervetuloa a HALLOWEEN-BILEET Lauantaina 29.10. Halloween partyt johon lippuja rajattu erä, joten osta nopeasti omasi! Lipunhinta 5€ Luvassa pukukilpailu jossa huikea palkinto. mennessä: Heikki 02 484 2833, 044 484 2833, Osmo 050 363 8086. –Lähdimme siitä, että terveyskeskuksen ensi vuoden henkilöstömenojen pitää olla kaksi prosenttia pienemmät kuin mitä ne olivat viime vuoden talousarviossa. Mikäli kuntalaisten sairastavuus ei vähene, suoritemäärää voidaan vähentää vain esimerkiksi hammashoidon jonoja kasvattamalla, Joki arvioi. 486 6551 YLÄNEEN TAKSIEN PÄIVYSTYSVUOROT Arki-iltaisin ja -öisin sekä viikonloppuisin perjantaistaperjantaihin SANKARI 0400 221 955 ESKOLA 0500 323414 Loimijoentie 77, Alastaro Tervetuloa! Ansu on avannut ovensa uusissa tiloissa Loimijoentie 77, Alastaro. aikuiset 25€ lapset (alle 12v.) 10€ ja alle 3v ilmaiseksi! Varmin paikka varaamalla! 045 1876 668 5.11. mennessä. sis.) w w w . teema 1111. Auran osalta suoritteet vähenisivät noin 1400:lla. Tuloja voi saada myös kuntayhtymän ulkopuolella asuvien henkilöiden hoidosta. klo 22 Musiikkia Kilpailuja ym. Ilmoittautumiset 8.11. Näin säästettäisiin uuden koulunkäynninohjaajan palkkauskulut, noin 30 000 euroa. ********************************************* ********************************************* LIPUT: PE 17 € LA 8 € (pukeutujat ilm. kll p JOKIEMME MERKITYS JA NYKYTILA VEERA-hankkeen päätösseminaari ke 2.11.2016 klo 18–20 (kahvit alkaen 17.30) Aurasalissa, Urpontie 2, Aura Tule kuulemaan, mitä sinun lähijoellesi kuuluu ja innostumaan sen olemassaolosta! Luennoitsijoina Janne Suomela ELY-keskuksesta ja Simo Laakkonen Turun yliopistolta Ilmoittautumiset järjestelyjen takia 30.10. Kirkonkulman koulussa on nyt 39 oppilasta, kolme opettajaa ja yksi avustaja. klo 15.00–17.00 Loimaan Kaupunginkirkon yläsalissa. päivänä 2016 AURA Auran kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnan tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit pidetään myös ensi vuonna nykytasollaan. Lähtö Nuortentuvalta klo 12.45. (02) 588 8961 pirjo.suoranta@avl.. KYRÖN TAKSI 044 9815688 ORIPÄÄ KYRÖ ORIPÄÄN TAKSIT 050 561 0566 RIIHIKOSKEN TAKSI 050 3797979 AURA TARVASJOKI Eläkeliiton Kosken Tl yhdistys Menemme teatteriin Valkeakoskelle NISKAVUOREN HETA -esitykseen sunnuntaina 4.12.2016. Yleishyödyllisten yhteisöjen osalta kiinteistöveroprosentti olisi edelleenkin nolla. Myös leirikouluohjeistuksen muutos tuo säästöä. hotel@loimaanseurahuone.. Sitovat ilmoittautumiset 10.11. Auranmaan Viikkolehti 4 Perjantaina lokakuun 28. Tiekunta on todennut, että sillan uusimiskulut olisivat huomattavan suuret, eikä valtionavustuksen saaminenkaan olisi todennäköistä. l o i m a a n s e u r a h u o n e . mennessä: sanna.laanti@aurajoki.net tai 044 775 3740. Tervetuloa! Ravintola Kestikara KOSKI TL p. 1.. Nyt tehdyssä esityksessä ne pikemminkin hiukan kasvavat, kertoo kunnanjohtaja Mika Joki. Terveyskeskus on pyrkinyt lisäämään tulojaan muun muassa myymällä vapaana olevia vuodepaikkoja alueen ulkopuolella asuvien käyttöön. Koulusta vapautuva opettaja on tarkoitus siirtää yhtenäiskouluun. Täydellinen Isänpäivälounas klo 12.-16.00. 1.–2.-luokkalaisten aamutoiminnan lakkauttaminen mahdollistaisi sieltä vapautuvan koulunkäynninohjaajan siirtämisen uuteen erityisopetuksen luokkaan. Maksu 12 € kerätään autossa. Tuloveroprosentti olisi siten 21,75. Pirjo p. 02 484 1139 www.kestikara.. –Budjettikirjasta ei selviä, mihin arvio perustuu. (220,-) 79,VAIN ERÄ RUOKARYHMÄ mäntyä Huuskantie 12, 21380 Aura. 13.11. Ensi syksynä oppilaita ennakoidaan olevan 41. mennessä. Karviontien silta suljetaan PE klo 18–MA klo 06 FRANTTI 0500 523 453 484 7099 LA–SU TAKSIPALVELU KOIVU 0500 879 973 PE–LA Sunnuntaisin ennakkoon tilatut ajot TIINA KETOLA 0400 946 009 PÖYTYÄ RIIHIKOSKI TAXI VIIKONLOPPUPÄIVYSTYS Pe 28.10. PIIRIN JOULUJUHLAAN Auran Nuortentalolle torstaina 24.11.2016 Lähtö Nuortentuvalta klo 10.45. Aura vaatii terveyskeskukselta lisää säästöjä AURA Auran sivistyslautakunnan kunnanhallitukselle tekemä ehdotus siitä, millä tavalla sivistystoimi voi toteuttaa siltä edellytetyt säästöt, pitää sisällään muun muassa Kirkonkulman koulun muuttamisen kaksiopettajaiseksi sekä koululaisten aamutoiminnan lakkauttamisen. Kuntayhtymän valtuuston hyväksymässä talousarviossa kuntien maksuosuuksien arvioidaan laskevan 1,97 prosentilla. Maksu 45 € Op:iin 18.11. Lautakunta esittää Kirkonkulman koulua kaksiopettajaiseksi PÖYTYÄ/Karinainen Karvion yksityistien tiekunta on päättänyt sulkea yksityistien vanhan ja huonokuntoisen sillan puomein. Yrittäjä varaa ilmoitustilasi ajoissa! Äijä 4.11. – Ma 31.10. Lisätietoja: www.aurajoki.net/veera-hankkeen-paatosseminaari Tervetuloa! Aurajokisäätiö Hanke saa rahoitusta Ympäristöministeriön RAKI-ohjelmasta Päivi p. Mukana Tiina Hvitfelt kertomassa kurssitoiminnasta. maaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa ma LAAJAJAKELU KOKO AURANMAALLA Lounais-Suomen Syöpäyhdistys Loimaan seudun paikallisosaston KESKUSTELUPIIRI ma 31.10
Henkilöautoa kuljettanut nainen ja hänen tyttärensä menettivät henkensä 17.6.2014 sattuneessa onnettomuudessa Ysitiellä lähellä Huitinperän liittymää. Lisäksi mies määrättiin maksamaan If-vahinkovakuutusyhtiölle runsaan 42 000 euron korvaukset viivästyskorkoineen. Hovioikeus katsoi kuitenkin käräjäoikeuden tavoin, että miehen olisi pitänyt ymmärtää olevansa väsynyt, koska hänen aamukolmen jälkeen alkanut työvuoronsa oli kestänyt onnettomuushetkellä jo noin 12 tuntia. k ht ” ” PÖYTYÄ/Tilkanen Tilkastentien varrella paloi tiistaina kello 11 jälkeen syttyneessä maastopalossa noin 100 neliön verran maastoa. Nykyisin sosiaalija terveyspuolella valmistetaan ruokaa kolmessa keittiössä: terveyskeskuksessa, Riihikodissa ja Kotikarpalossa. Käräjäoikeus tuomitsi miehen puolentoista vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, johon liitettiin 60 tuntia yhdyskuntapalvelua. Päätös syntyi äänin 15–18. Risujen poltto aiheutti maastopalon AURA Auran ABC aseman pysäköintialueella ollutta henkilöautoa on vahingoitettu 10. Henkilöautoa kuljettanut nainen ja etuistuimella istunut kahdeksanvuotias tyttö kuolivat törmäyksessä. Vastaavasti lisääntyneistä kuljetuksista olisi tullut lisää kuluja arviolta noin 25 000 euroa vuodessa. Hänen on myös maksettava asianomistajien oikeudenkäyntikuluja yhteensä vajaan 9 000 euron verran. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa maanantaina. Käräjäoikeus oli todennut tämän aiheelliseksi, koska kuljettaja ei aiheuttanut onnettomuutta tahallisella menettelyllä ja hänen taloudellinen tilanteensa on heikko. Kuten kunnanhallituksessakin, esityksen siitä, ettei saneerausta toteuteta, teki Ari Hellstén (sd). Se pitää täyttää viimeistään 13. Kuolonkolarin tuomio säilyi hovioikeudessa PÖYTYÄ Asko Virtanen Pöytyän kunnanvaltuusto hylkäsi maanantaisessa kokouksessaan esityksen Pöytyän terveyskeskuksen keittiön saneerauksesta niin sanotuksi sote-keittiöksi. Päivystävän palomestarin mukaan palo oli saanut alkunsa risujen poltosta. Hovioikeus piti voimassa käräjäoikeuden päätöksen, jonka perusteella korvaussumma puolitettiin. Vakuutusyhtiö oli vaatinut kuljettajaa maksamaan kokonaisuudessaan vakuutusyhtiön asianomistajille maksamat runsaan 84 000 euron korvaukset. lokakuuta aamukuuden ja seitsemän välillä. Loimaan poliisi tutkii asiaa vahingontekona. Säästöä puolestaan olisi syntynyt lähinnä siitä, että keskittämisen jälkeen henkilöstön tarve olisi vähentynyt neljällä henkilöllä, mistä arvioitiin kertyvän säästöä 120 000 euroa vuodessa. Käräjäoikeuden määräämä ajokielto päättyi tämän vuoden elokuussa. Kuorma-autoa kuljettanut, onnettomuushetkellä vasta 19-vuotias mies todettiin myös Turun hovioikeudessa syylliseksi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kahteen törkeään kuolemantuottamukseen. Hän sai kannatusta muun muassa Ulla Riitta Arvolalta (kok). Kouluruuan valmistus säilyy soten jälkeenkin kunnan omissa käsissä. Päätös herätti keskustelua jo kunnanhallituksessa. Hanketta mutkisti myös se, että kyseessä on Auran kanssa yhteinen kuntayhtymä eikä Aura ole ollut halukas lähtemään mukaan saneeraukseen. päivänä 2016 5 Uutiset TURKU, PÖYTYÄ Valtatie yhdeksällä Pöytyällä yli kaksi vuotta sitten tapahtuneesta, äidin ja tyttären kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta annettu tuomio säilyi hovioikeudessa käräjäoikeuden antaman tuomion suuruisena. Kiinteistön varsinaisesta päärakennuksesta oli rikottu muun muassa eteisen ikkunoita. Kuivan maaston vuoksi tuli levisi ympäröivään metsään. Se kuitenkin päätyi saneerauksen kannalle äänestyksen jälkeen niukasti 5–4. Mies oli valittanut käräjäoikeuden viime joulukuussa antamasta tuomiosta, koska hän katsoi, etteivät teot olleet törkeitä ja hänet olisi pitänyt vapauttaa vakuutusyhtiölle maksettavaksi määrätyistä korvauksista. Auto ajautui vastaantulijan kaistalle ja törmäsi sitä ajaneeseen henkilöautoon. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 28. –Jos teemme saneerauksen, meille saattaa jäädä ainakin yksi keittiö ja sen työpaikat, Hilkka Lindgren (kesk) totesi. Oikeuden mielestä rattiin nukahtaminen ei tapahdu yllättäen, vaan miehen olisi väsymyksen todettuaan pitänyt ymmärtää pitää lepotaukoja ja virkistää itseään. Pöytyän kunnanvaltuusto hylkäsi sote-keittiön Pöytyän valtuusto päätyi hylkäämään hankkeen saneerata terveyskeskuksen keittiö niin satotuksi sotekeittiöksi. AVL:n arkisto/Simo Päivärinta Tuntuu hullulta investoida kohteeseen, joka on siirtymässä kunnalta pois. marraskuuta. Mökin ikkunoita rikottiin ORIPÄÄ, PÖYTYÄ Oripään ja Pöytyän seurakuntien uuden yhteisen seurakunnan seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa maanantaina. Kuljettaja katsoi noudattaneensa työaikasäännöksiä ja pitäneensä ajon aikana taukoja. Mutkikas kuntayhtymä Vastustajien mukaan on kuitenkin hämärän peitossa, missä tuleva sosiaalija terveysalue päätyy pöytyäläisten sairaiden ja vanhusten ruuat valmistamaan. Auton omistaja oli käynyt myymälässä asioimassa ja takaisin tulleessaan huomannut autossa naarmuja. Onnettomuus tapahtui 17.6.2014, kun vasta vajaa kuukausi aikaisemmin ammattitutkinnon suorittanut mies nukahti kuorma-auto rattiin. Saneerauksen kustannukset olivat olleet 265 000 euroa. –Tuntuu hullulta investoida kohteeseen, joka on siirtymässä kunnalta pois, epäili puolestaan Timo Hämäläinen (kesk). Rakennuksiin ei kuitenkaan oltu päästy sisälle. Paikalle saapunut Karinaisten VPK sai palon nopeasti sammutettua, eikä se ennättänyt levitä lähellä sijainneisiin parakkeihin ja asuntoautoon. Tuomiosta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. Hankkeen kannattajien mukaan valmistuksen keskittäminen yhteen keittiöön ja sen saneeraaminen nykyaikaiseksi edesauttaisi sitä, että Pöytyälle jäisi soten toteutumisen jälkeen ainakin yksi keittiö sosiaalija terveyspuolelle. Terveyskeskuksen keittiön saneeraussuunnitelman takaa löytyy sosiaalija terveydenhuollon uudistus eli sote. Koska hän ei tehnyt näin, oikeus katsoi hänen suhtautuneen ainakin välinpitämättömästi vakavan vaaran mahdollisuuteen. Seurakuntavaalissa äänioikeusikäraja on 16 vuotta. Autoa naarmutettiin PÖYTYÄ/Kyrö Valtatien varrella sijaitsevalla vapaa-ajan kiinteistöllä on tehty pahoja viime viikon aikana Kyrössä. marraskuuta. Myös ulkorakennuksesta oli rikottu ikkuna. Varsinainen vaalipäivä on isänpäivänä, sunnuntaina 13. Viimeinen ennakkoäänestyspäivä on ensi perjantaina
Kuvia ei palauteta, mutta ne voi noutaa konttoristamme.mutta ne voi noutaa konttoristamme. Osaselittäjänä lienee juuri Suomelle ominainen pienten kuntien lukioiden ja peruskoulujen saumaton yhteistyö. Kyläkoulun käynyt vanhempi . Yhdistyksessä on tällä hetkellä 161 jäsenlukiota, kirjaimellisesti Hangosta Utsjoelle ja Vaasasta Ilomantsiin. Joutsenet päivällisellä. Kiitos myös yhdistykselle kirkkokahvista ja ohjelmasta jumalanpalveluksen jälkeen. Meillähän lukiotason opettajat opettavat yleisesti myös peruskoulussa, jonka päättövaiheesta PISA-mittaus suoritetaan. Lämmin kiitos osanotosta. Hyvää syksyä kaikille. Tänä syksynä käyttöönotetut uudet opetussuunnitelmat korostavat yhteistyötä entisestään. (Onnittelutekstin maksimimerkkimäärä 140 merkkiä, 4 riviä.) Jos postitat aineiston, liitä kuittijäljennös mukaan. Pienissä ryhmissä ja hyvin ohjattuina kouluyhteisön jäsenet kantavat yhdessä vastuuta tulosten saavuttamisesta. Kotiseutuyhdistyksen kirkkopyhä Aurassa oli todella juhlava Jumalanpalvelus, kiitos Turun opiston rehtori Tapani Rantala ja vaimonsa Jaana sekä kanttori Nikke. Näppäile teksti NAPUTUS välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 17252.Yhden viestin hinta on 0,50 euroa/160 merkkiä. Jukka O. Tärkeää on pitää huoli, ettei kaivoon pääse mitään ylimääräistä pilaamaan veden laatua. Kirsi Ahonen Valoniasta Tarkista kaivon kunto syksyn sateita varten Muista onnitella! Yksipalstainen onnitteluilmoitus maksaa 15 euroa/kappale, kaksipalstainen 25 euroa. Miten Pöytyän järjettömiä koulusuunnitelmia tehneiltä päättäjiltä voidaankaan odottaa matematiikan taitoja, kun nytkin on päätetty jo säästää muun muassa kakkosluokkalaisten matematiikan tunneista ottamalla viikkotunteja pois. Tarmo Toivola Rakkaamme Oiva Kalevi SAARINEN * 27.6.1935 Sysmä † 2.10.2016 Oripää Rakkaudella kaivaten Raija Lapset perheineen Soile Sukulaiset ja ystävät Mun sydämeni tänne jää kun aika on mun mennä pois. Anneli Auranen Rakkaamme Matti Sakari SUHONEN * 31.5.1958 Vilppula † 20.9.2016 Aura Kaivaten Anne Olli-Pekka, Virpi, Niilo ja Aarne Eeva, Jussi, Anni ja Aatos Sami Isä Muut sukulaiset ja ystävät Jokainen lähtö voi olla viimeinen, jokainen hyvästijättö ikuinen. Katso, että kaivon kansi on hyvässä kunnossa, tiivis ja kunnolla paikoillaan. Suomen Lähilukioyhdistykseen kuuluvat käytännössä kaikki alle 150 opiskelijan lukiot. Pienistä lukioista on muodostunut varteenotettavia yhteistyökumppaneita muille paikallisille toimijoille, kuten esimerkiksi Kuhmossa ja Kaustisella musiikin ja Sulkavalla soututapahtuman merkeissä. Syystoimien avulla voit varmistaa, että kaivo pysyy kunnossa läpi syysmyrskyjen ja tulevan talven. Suomi on PISA-koulusaavutusmittauksissa niittänyt mainetta erityisesti oppimistulosten tasaisuudella kautta koko maan. Koulun jatkaminen lähellä omaa kotia merkitsee nuorelle ja hänen perheelleen huomattavaa kustannusten ja päivittäisen ajan säästöä. Aina ei tulla ajatelleeksi, että paikallisen oppilaitoksen valinnalla on myös laajempia seurausvaikutuksia: se on ääni oman paikkakunnan menestymisen puolesta. Monet pienet kunnat ovatkin jo vuosia nähneet koulutuksen kokonaisuutena järjestämällä nuorille yhtenäisen opintopolun samoissa tiloissa alakoulusta lukioon saakka. En juhli merkkipäivääni. Vuoden 2019 kuntauudistus turvaa toiminnan jatkuvuutta niin lukioille kuin niiden opiskelijoillekin. Sini, Nanna ja Veeti Mila, Mico, Milena ja Milja Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. Suomen tiheä lukioverkko tarjoaa lähes kaikille peruskoulunsa päättäville mahdollisuuden jatkaa opintojaan kotoa käsin aina korkeakoulujen kynnykselle saakka. Järjestelyt olivat upeat ja ohjelma hyvä. Kaivon tuuletusaukko on syytä varustaa tiheällä metalliverkolla, jotta oravat tai hiiret eivät pääse sitä kautta kiipeämään kaivoon. Opettajat tuntevat yleensä nimeltä nekin nuoret, joita eivät itse opeta. TÄTÄ MIELTÄ -palstalla julkaistavien kirjoitusten enimmäispituus on 2500 kirjainmerkkiä. Iso kiitos niille Pöytyän valtuutetuille jotka äänestivät kuntayhtymän keittiötä varten myönnettävää investointirahaa vastaan. Muutos tulee nostamaan koulutuksen kuntien toiminnan keskiöön. . Auranmaan Viikkolehti Monissa peruskoulun päättöluokan oppilaiden kodeissa pohditaan jo nyt ensi kevään jatkovalintoja. Suuri osa jäsenlukioista on saanut valtiovallalta merkittävää tukea uuden teknologian käytön edistämiseen. Puhutaan sivistyskunnista. Kaivon hyvät tiivisteet sekä riittävä pengerrys kaivon ympärillä suojaavat tulvavesiltä. Simo Päivärinta Toistaiseksi syksy on ollut kuiva ja vähäsateinen, joten vielä on hyvää aikaa varmistaa esimerkiksi mökkipihan kaivon kunto ennen syysmyrskyjen tuloa. Lähetä tekstisi osoitteeseen: toimitus@avl.fi . Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata kirjoituksia. NAPUTA: KIITÄ, KEHU, PURNAA! Lähetä mielipiteesi Naputuspalstalle tekstiviestinä. Täytän vuosia, en ole tavattavissa. Talvella on vaarana, että huonokuntoinen kansi putoaa kaivoon painavan lumen takia ja vuotava kansi päästää helposti myös likaavia sadeja sulamisvesiä kaivoon. Enkeli papan ohi kulki hiljaa papan silmät sulki. Mattila puheenjohtaja, Suomen Lähilukioyhdistys Perjantaina lokakuun 28. Joutsenet poikkesivat ruokailemassa Kosken Sorvastolla keskiviikkona alkuillasta. Toimi näin: tuo tai postita kuva ja lyhyt onnitteluteksti konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä päivänä kello 10. Muista myös aina vettä käyttäessäsi tarkkailla laatua: hajuja makumuutokset kertovat helposti häiriöistä. päivänä 2016 Ilot & surut TÄTÄ MIELTÄ NAPUTUS 6 EKOVINKKI . Vaik’ itse sain vain viivähtää syysaamuun viimeiseen. Kuntien suurimmaksi tehtäväkokonaisuudeksi jäävät siitä lähtien koulutusasiat. Tämä kertoo sekä koulutuksen arvostuksesta että maamme alueellisesta ja koulutuksellisesta tasa-arvosta. Syksyllä pienet eläimet hakeutuvat mielellään lämpimiin paikkoihin, kuten kaivoihin. Heli Kuismanen LUKIJAN KUVA Kuntien suurimmaksi tehtäväkokonaisuudeksi jäävät koulutusasiat. He tietävät, että esimerkiksi paikkakunnalle muuttoa harkitsevat yrittäjät pitävät tärkeänä saada lapsilleen lukiokoulutuksen omasta kunnasta. Hetken ikuisti Simo Päivärinta. Pienissä lukioissa toiminta on välitöntä ja mutkatonta. Syksyllä 2017 lukionsa aloittavien opiskeluaikana tulee kuntarakenteessa tapahtumaan merkittävä muutos sosiaalija terveyspalvelujen siirtyessä 1.1.2019 maakunnille. Kun parin viime vuosikymmenen aikana kyläkouluista on lakkautettu yli 60 prosenttia, pieniä lukioita on lakkautettu koko maassa keskimäärin alle kaksi vuodessa. Maksun voit suorittaa tilillemme Kyrön Seudun Op: FI87 4711 0010 0286 54. Kerro juttuvinkkisi Viikkolehdelle Soita: (02) 588 8970 tai (02) 588 8971. Näin Pöytyällä. Näin ei ole muissa maissa. Kaikki muutokset eivät kuitenkaan muuta veden hajua tai makua ja siksi kaivoveden laatu tulisi tarkistuttaa säännöllisesti. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Opetusryhmät ovat pienehköt ja opintojen ohjaus ylenpalttista. Pienten lukioiden verkosta onkin tullut alan valtakunnallinen esimerkki. Varmista myös, ettei puiden juuristo vahingoita kaivon rakenteita ja harjaa maatuva aines pois kaivon kannelta. Pienen kuntien päättäjille oma lukio on paljon enemmän kuin pelkkä oppilaitos. Betoninen tai metallinen kansi kestää käytössä usein pidempään kuin puinen. Kirjoitukset mielellään omalla nimellä. Lämmin kiitos osanotosta.. Kiitos, mukana olleet . Noin puolet ikäluokasta suuntaa lukioon, toinen puoli ammatillisiin opintoihin. Peruskoululaiset pohtivat jo lukiovalintojaan h ä äk ” ” . Tämä on yli 40 prosenttia maan päivälukioiden kokonaismäärästä. Kiinnitimme huomiota myös kuuluvuuteen: äänentoisto oli erinomainen tällä kertaa. Pohjavesivarantojen tilanne vaihtelee luonnollisesti vuoden aikana ja syyssateet täyttävät kesällä huvenneita varoja. Ylioppilastutkinnon edellyttämä kurssivalikoima on kautta maan pienissä ja suurissa lukioissa sama. Uusi opetussuunnitelmahan pitää tärkeänä ja arvossa juuri matematiikan taitoja
päivänä 2016 7 www.maskukoti.. AURA Huuskantie 17, puh. Kokolattiamatot, matot, huonekalujen ja auton verhoilu (199,00). pinkki, lime (3,50) 5 € 22 90 18 90 16 50 25 90 Aromipesä haudutusastia, musta 35 50 Uunivuoka keraaminen, 20 cm, musta, valkoinen (6,95) Keittokasari 1,5 L Lasikansi, kuparinvärinen (19,50) Kattila 4,8 L Lasikansi kuparinvärinen (24,50) Paistinpannu 26 cm Kuparinvärinen (16,90) Paistokasari 24 cm Lasikansi, kuparinvärinen (26,50) Metallilyhty Lydia Värilajitelma 17x17x34/39cm (13,50) LedHautakynttilä paristolla, n.40vrk (3,90/kpl) 2 95 5 95 Atom Heijastinliivi s-xl lajitelma (6,50) 39 € Naisten jokasääntakki S/M/L musta, valkoinen (49,00) Lasten Sadeasu värilajitelma 90-130cm (39,00) 29 € 3 20 Lotus Emilia Design fun 4rll, talouspyyhe Lotus Fresh Wc-paperi 8rll & Kostea wc-paperi 42kpl/pkt 5 € yhteensä WC-Duck Fresh discs 36ml raikastaa ja huuhtelee 3 20 Lotus Easy clean siivousliinat 30kpl/pkt (5,90) MIRJA KESKILATTIAMATTO 149 € 69 € 160x230cm (99,00) 200x290cm (199,00) Värija kuosilajitelma isoon tilaan! ERISAN 1 L PYYKINPESUNESTE (6,20) kpl kpl kkplll 2 95 195 € PUHDISTUSLAITE Spotclean 3698 sis.pesuaineet. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 28. Löydät meidät nyt myös Facebookista h innat! P IMEÄT Tarjoukset voimassa 3.11.2016 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää tarjousaikana. 020 761 6430 su suljettu MAHTAVA VALIKOIMA JOULUN ASKARTELUTUOTTEITA! KAIKKEA SISUSTAJALLE, RAKENTAJALLE, KALASTAJALLE, LEIKKIVÄLLE, TEKEVÄLLE… -50 % 12 90 6 90 3 50 Öljyhautakynttilä 2kpl/pkt 60h (1,90) 8 90 Metallilyhty +varsi 14,5x22cm, harmaa (9,95) ERÄ! PUUHAKIRJOJA, VÄRITYSKIRJOJA, PELEJÄ 2 pakettia 2 kpl 4 90 Heijastinliivi lasten, värikäs koko 6-12v
Oripään Metsästysseura sai tänä vuonna luvat kahteen aikuiseen hirveen ja kahteen vasaan. Erlandin ikäännyttyä otti isännyyden vastaan hänen vanhin poikansa Alexander, joka haki vaimonsa Anna Liisa Antintyttären Kosken Patakosken Ali-Simolasta. Sisaruksilla oli ikäeroa peräti 11 vuotta. Isä Erland oli asunut vaimonsa Helena Kustaantyttären kanssa Porin Viasvedellä, mutta tullut Vättilään vuonna 1842 perheensä kera. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tarpeeksi käyntikertoja ampumaradalla ja tietyn pisterajan ylittämistä. Molempien rangaistukset tulivat laittomasta viinanmyynnistä. Metsällä on tänä vuonna jo käyty, mutta saaliiksi on toistaiseksi saatu vain yksi vasa. Lisäksi sonneista ammutaan ainoastaan nuoria ja vanhoja, parhaassa lisääntymisiässä olevat jätetään rauhaan. Koko 16 miehen joukko on tällä kertaa saatu metsälle, normaalisti paikalla on kerrallaan ehkä 12 metsästäjää. Se on Hepokarin mukaan hirvikantaan nähden sopiva määrä ja tyypillinen seuralle näinä päivinä. Jooseppi löysi vaimon naapurimökistä. Juho Kustaa oli lampuodin poika Koski Tl:n IsoSorvaston Ali-Hyhköltä. Ehkäpä Hanelius ja Waden olivat tavanneet Satakunnan vuosinaan jossain päin Poria. tä t i ” ”. Puoli yhdeksään mennessä hän on saanut sijoitettua metsästäjät. Vaikka miehillä alkaakin olla ikää, pidetään seurassa tarkkaan huolta siitä, että kaikki ovat metsästyskunnossa. Hepokarin hommana on pitää koko paletti kasassa. Kun Jooseppi ja Maria Vilhelmina tulivat Keskitaloon, oli sinne jäänyt asumaan vanha isäntä Erland Waden. –Jos ehdot eivät täyty, niin ei ole asiaa jahtiin. Hirvi ei silloin kuule niin hyvin. Molemmat saivat nimensä niin sanottuun rikoskirjaan, johon seurakunta merkitsi pitäjäläisten oikeusistuimissa saamat tuomiot. Sisko Edla meni 1884 naimisiin Juho Kustaa Juhonpojan kanssa, josta tuli Keskitalon uusi isäntä. –Kauden alussa puissa on yleensä vielä paljon näkyvyyttä haittaavia lehtiä, ja metsässä paljon marjastajia. Olosuhteista riippuen startti saattaa vaihdella viikolla suuntaan tai toiseen. LESKIVAIMO MARIA Vilhelminan ja hänen aikuisen poikansa Joosepin elo ei sujunut kovin rauhallisissa merkeissä. i ” ” Viime viikonvaihteen hirvijahti tuotti tulosta. Vaikka lauma voi toki metsästääkin hirven, on suurempi vaikutus luultavasti sillä, että eläimet eivät jää alueelle susien läsnäolon vuoksi. Joosepin perheeseen syntyi esikoispoika Jooseppi Viktorin lisäksi tytär Edla Vilhelmina. UUDEKSI RUSTHOLLARIKSI tuli Jooseppi Juhonpoika Muurlan Järven kylästä. Harjoittelu on olennainen osa metsästystä, Hepokari painottaa. Mitään kilpajuoksua metsälle ei siis mennä. Vaikka kausi alkaa jo syyskuun lopulla, oli Hepokarin mukaan tänä vuonna seurojen yleisin kaudenaloituspäivä 15. –Miehet ja koirat ovat vielä vähän kesäterässä, seuran hirvipomo Janne Hepokari nauraa. Peuralupia oripääläiset saivat sata, mutta hirvimetsällä ammutaan ainoastaan kohde-eläintä. –Usein suurin osa ajasta menee puhelimessa, hän kertoo ja näyttää radiopuhelinta ja paria kännykkää. Ensimmäisen lapsensa syntymän aikaan Maria Vilhelmina oli 18-vuotias. Tosin Joosepin syntymän aikaan perhe asui Salon rippikirjan mukaan Järven Mölkärillä. lokakuuta. Maria Vilhelminan, jonka etunimet ovat muodossa Maija Miina 1880-luvun lopun rippikirjasta alkaen, veti päälleen 100 markan saKeskitalon rusthollarit Jooseppi löysi vaimon naapurimökistä. Isä Jooseppi kuoli keväällä 1874 ja äiti jäi kahden lapsensa kanssa yksin. Se on ihan turvallisuuskysymys, Hepokari selvittää. Roppakaupalla kokemusta Oripään Metsästysseuran hirviporukan keski-ikä on korkea. Tämä nimittäin oli ulvilalainen Johan Henrik Hanelius, joka toimi Marttilan pitäjänapulaisena vuosina 1837–41 muuttaen sitten Somerniemelle perheineen. –Tämä on hyvä sää, kun tuulee. Alunperin Kuusamon suunnalta kotoisin oleva Pulkkinen on kokenut erämies, ja hukista jutut polveilevat kanalintujen kautta Lapin rautupilkille. Yksi syy sille, miksi Keskitalon sai isännän juuri Porista, voi löytyä talon erään entisen asukkaan syntyperästä. Hän oli kotoisin Järven Pajarin talosta, jota isännöi hänen isänsä Juho Abraminpoika. Poika Jooseppi otti 1870-luvun lopulla käyttöön sukunimen Lehtonen. Tämä ei ollut mikään puhtoinen pulmunen, sillä jo 1843 hänen oli tuomittu juopottelusta sakkoihin. Metsälle ei lähdetä ilman harjoittelua Hirvimetsällä ei pääse joka vuosi Leo Pulkkinen on metsästänyt yli 50 vuotta, ja on sinä aikana kaatanut 44 hirveä. Jos ehdot eivät täyty, niin jahtiin ei ole asiaa. Järven Mannin talon torppari Erik Johan Ragnellilla oli tytär Maria Vilhelmina, joka oli tulevaa miestään 17 vuotta nuorempi. päivänä 2016 SUKUTUTKIJAN SUKANVARRESTA ORIPÄÄ Mikko Perttunen Aamu alkaa vasta valjeta, kun Oripään Metsästysseuran hirviporukka on jo koolla käskynjakoa varten. Ikä tuo myös kokemusta, ja yli 50 vuotta metsästäneen Leo Pulkkisen kanssa on mukava asettua passiin, vaikka keskustelu kääntyykin pelottavan nopeasti susiin. Auranmaan Viikkolehti Ihmiset & ilmiöt 8 Perjantaina lokakuun 28. Waden lähti vasta vuonna 1862 takaisin Ulvilaan. Alexander Waden ei ehtinyt kauaa vanheta isäntä, sillä jo 1853 hän lähti vaimonsa ja tyttären Maria Karolinan kanssa takaisin Poriin. Sudet ovat vaikuttaneet kantaan. Pariskunta vihittiin 11.1.1849 morsiamen täyttäessä 17 vuotta reilua viikkoa myöhemmin. Marttilan Vättilän Keskitalon rusthollarina piipahti 1840ja 1850-lukujen tienoilla porilainen Wadenin perhe
Vielä tällä hetkellä naaras, jolla on alle vuoden ikäinen jälkeläinen, on rauhoitettu. Hirvieläinnaaraiden vasasuoja poistuu. kuva Yläneen kirkonkylästä 1930-luvun loppupuolella. Miehet ja koirat ovat vielä vähän kesäterässä. Voit lähettää kirjoittajalle terveisiä: palaute@varola.fi Leo Pulkkinen käyttää .30-06-kaliiperin patruunoita. Morsian oli puolisoaan 32 vuotta nuorempi. Angelniemen Kokkilassa asuessaan Joose löysi vihdoin vaimon, joka oli muurlalainen Anna Elsa Matilda Lindfors. . Helmisaari toivoo, että seurakunta voisi kunnostuttaa hautausmaan muutamat rapistuneet metalliristit, jotka vielä ovat kunnostettavissa. ähä k ” ” . Vuonna 1899 hän muuttaa Angelniemelle. Kirjoittaja on tarvasjokelainen sukututkija, joka tarkastelee Sukututkijan sukanvarresta -juttusarjassa Auranmaan menneisyyttä ihmisen silmin. Ensi vuodesta lähtien hirvenmetsästystä koskevaan lakiin tulee muutamia muutoksia. Hautausmaan portin ulkopuolella seisoi ruumiinavaushuone. Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Arimo Helmisaari ja sihteeri Tapio Rastas ovat kiinnostuneita kuulemaan, jos jollain on olettamuksia tai aavistuksia siitä, mihin kivi liittyy. Tytär Edla Miinan (nimi on hieman suomalaistunut) ja miehensä Juho Kustaan kohdalta ei merkintöjä rötöksistä löydy. Viimeisin Ristinummelle pystytetty hautakivi on vuodelta 1982. Aluksi Ristinummi oli tavallinen hautausmaa, mutta myöhemmin siitä muodostui paikka, jonne haudattiin muun muassa ”toisuskoisia”, kirkosta eronneita ja itsemurhan tehneitä. Ristinummen hautausmaa Bergqvistin nummella vihittiin käyttöön juuri vuonna 1893. i ampumaan Liikkeeseen se kyllä reagoi, Pulkkinen selittää. 44 hirveä elämänsä aikana kaatanut Pulkkinen kuitenkin lohduttaa, ettei se ole aivan tavatonta. Keskitalossa oli yleensä yksi renki ja yksi vuosipalveluksessa. Anselm Laakson viime vuosisadan alkupuoliskolla ottamassa kuvassa ollaan Kuralan kartanon pihamaalla Yläneellä. ja luku 1893. Muualla kuin Lapissa kausi alkaa vasta lokakuun toisena lauantaina, eikä siis syyskuun viimeisenä, joka on vielä hirven kiimahuipun aikaa. Kuvan lapsi on Airi Majuri. Tietoja ja palautetta voi antaa Tapio Rastaalle puhelimitse 050 5188 461 tai sähköpostilla tapio.rastas@gmail.com Anselm Laakso. Meidän passipaikallemme ei tosin yhtään eläintä ainakaan aamusta eksy. Kahden naapuriseuran samanaikaisen jahdin lisäksi Oripään ja Pöytyän alueella pidetyt puolustusvoimien harjoitukset tuovat vielä omat laukauksensa mukaan soppaan, joten jännitys pysyy yllä koko ajan. . Radioliikenne on aktiivista, eikä ensimmäistä tapahtumaa tarvitsekaan odottaa kauaa. Jos äiti Maija Miina meni naimisiin hyvin nuorena, oli Joose hänen täydellinen vastakohtansa. Juha Vuorela . Ristinummelle haudattujen määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta vähintäänkin kymmenistä puhutaan. Äiti ja poika mainitaan syytinkiläisinä 1890-luvulla, mutta he toki asuvat edelleen Keskitalossa. Hautausmaa on edelleen virallinen, vaikkakaan ei enää käytössä. . Joosepin nimeksi rippikirjoissa vakiintuu lopulta Joose. Jo heti yhdeksän jälkeen toisella passipaikalla kaadetaan vasa. –Voi mennä monta vuotta, ettei edes näe hirveä, ja yhtenä vuonna saattaa päästä ampumaan useampia. Yläneen kotiseutuyhdistys toivoo lukijoiden apua kuvien tunnistamiseen ja ajoittamiseen. Katso osoitteessa www.avl.. päivänä 2016 PÖYTYÄ/Yläne Jorma Kaarto Vesakoituneen Ristinummen hautausmaan siistimistöiden yhteydessä nostettiin pystyyn kalmiston eteläpäädyssä lojunut hautakivi, muistopaasi, jonka alkuperästä Yläneen kotiseutuyhdistys on kiinnostunut. Kuralassa kauan sitten. Auranmaan Viikkolehti Ihmiset & ilmiöt ENNEN MUINOIN 8 9 Perjantaina lokakuun 28. Tällä muutoksella on tarkoitus kasvattaa urosten määrää hirvikannassa ja keventää seurauksia tilanteissa, joissa emo kaadetaan vahingossa. Yhdistyksen pyrkimyksenä on laajemminkin selvittää koko hautausmaa-alueen historiaa. Paasi ei kaiverrustenkaan perusteella ole ihan tavallinen hautakivi. Timo Alennon ja Heikki Salmen paikoilleen vinssaamaan harmaaseen kiveen on kaiverrettu risti, kirjaimet M.K. Muistomerkki saattaa olla kytköksissä hautausmaan perustamiseen. Harmaan hautakiven arvoitus Timo Alento ja Heikki Salmi nostivat pystyyn Ristinummen hautausmaalla lojuneen muistopaaden, jonka tarina kiinnostaa Yläneen kotiseutuyhdistystä. Kun pariskunnan ensimmäinen lapsi Ensi Eine Matilda syntyi kesällä 1900, oli äiti vain 18 vuoden ikäinen. LAKI MUUTTUU kot talvikäräjillä 1876. Nykyään lehtomainen alue on pitkälti luonnontilassa, Hautausmaan puinen portti uusittiin viime talvena. Muutaman minuutin päästä toinen ammutaan Pöytyän puolella paikallisen seuran toimesta. Lapsia syntyy Keskitalossa ajan mittaan yhdeksän, joista kaksi kuoli hyvin pienenä. Työvoimaa löytyi Marttilan alueelta hyvin, mutta tulipa yksi renki Loimaalta ja pari aina Somerolta saakka. Pihalla ovat Alli Malmivaara ja Kerttu Majuri
Nuva teki aloitteen Yläneen yhtenäiskoulun kaukalon asvaltista, mutta se ei toteutunut, sillä kunnan rahatilanne ei sitä sallinut. Tällä kaudella jäseniä ei ollut muista lukioista tai kouluista, Vilma kertoo. –Tällä kaudella ei ehditty suunnittelemaan mitään reissuja, mutta yleensä ollaan järjestetty muun muassa lasketteluja konserttireissuja. –Käytimme resursseja muun muassa Mustan Barbaarin rasismia ja eriarvoisuutta käsittelevään luentoon, joka oli Elisenvaaran koulun oppilaskunnan järjestämä, Vilma kertoo. Kannattaa maistaa ?. –Ei voi kauheasti pelätä omia ideoita kokoustilanteissa. Kokouksia pidetään kerran kuussa. 3) En usko, että tulen koskaan hakemaan. Nuorisovaltuusto valvoo ja edistää nuorisotilojen viihtyvyyttä ja toimivuutta. . Kokouksia on kerran kuukaudessa ja ne kestävät noin puolitoista tuntia. (I.M.) Vilma Toivonen lähti nuorisovaltuustoon ihan uteliaisuuttaan eikä joutunut pettymään Nuvassa pääsee vaikuttamaan Smash arvostelee . Kerro ihmeessä meille! Huom: laita juttuvinkkisi tulemaan tekstiviestinä tai sähköpostilla! 10. Hyvä ??. Olin itsekin alussa vähän ujo, koska en tuntenut ihmisiä, mutta ajan kuluessa heihin tutustuu, ja kun pääsee vähän mukaan niin rohkaistuu, Vilma muistelee. Eveliina Pursimaa, 14, Koski 1) Ei mitään, en tiedä mitään siitä. . (E.P.) Gallup 1) Mitä alueesi nuorisovaltuusto merkitsee sinulle. Kokouksissa oppii tuntemaan koko Pöytyää. Vilma Toivonen on toiminut nuvan jäsenenä yhden vaalikauden eli kaksi vuotta. 4) En osaa sanoa. –Nuva valvoo nuorten etuja, edistää osallistumisja vaikuttamismahdollisuuksia sekä mahdollistaa vaikuttamisen nuorten asioihin, Vilma kertoo. Suklaa ei tunnu raskaalta, kun makuna on mansikka. En tiennyt myöskään paljon Yläneestä ennen kuin kokoukset alkoivat ja niissä käsiteltiin Yläneen yhtenäiskoulun asioita, Vilma kertoo. Auranmaan Viikkolehti Nämä ympäristöystävälliset suklaat herättivät huomion makeishyllyllä epänormaalin, mutta näppärän koon ja mielenkiintoisten valintamahdollisuuksien vuoksi. Marsipaanitäytesuklaa Marsipaani itsessään tuo mieleen kamalan ylimakeuden tunteen, mutta koska suklaan täytteissä maku on poikkeava, miksi antaa ennakkoluulojen pilata ehkä jopa hyvää makuhetkeä. 2) Ainakin minulla on mahdollisuus vaikuttaa. –Myös vaikuttaminen ja politiikka yleensäkin kiinnostaa minua, Vilma kertoo. ???. Tietysti sosiaalisuus ja toimeen tarttuminen on tärkeää. 4) Emmä tiiä, ei tule äkkiseltään mieleen. Mansikkajogurtti -täytesuklaa Tutusta ja turvallisesta on hyvä aloittaa. Sain sieltä myös monta uutta ystävää, Vilma hehkuttaa. Meidän järjestäminä reissut ovat tavallista halvempia nuorille, Vilma kertoo. ??. Nuorisovaltuusto sopii ihmisille, jotka haluavat muuttaa asioita tai ovat muuten vaan kiinnostuneita vaikuttamisesta. Tällä kertaa ennakkoluulot olivat oikeassa ja marsipaanin maku pursuaa liikaa suklaan ohitse. –Opin kokoustamisesta paljon, enhän mä tiennyt aiemmin puheenjohtajuudesta tai sihteeriydestä. Nuvasta saa kauden jälkeen stipendin, joka on suuruudeltaan sata euroa, mutta summa pienenee poissaolojen mukaan. Mahtava ???. 045 3929 415 Heidi Myllymäki mylly.heidi@ gmail.com 044 9185 911 Auranm m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m maa aa a aa aa aa aa aa aa aa aa aa a aa aa aa aa aa aa aa aa a aa an n n n n n n n n n n n n n n n n n n n n Vi V V V V V V V V V ikkolehti Nuorten palsta SMASH ilmestyy kaksi kertaa kuukaudessa. Jenni Veijalainen, 13, Mellilä 1) En osaa sanoa. Matka esimerkiksi Kyröstä Yläneelle kestää melkein tunnin, mutta tänä kautena nuva on järjestänyt taksikyydin tai muun kuljetuksen jäsenilleen, jos he eivät ole päässeet muuten kulkemaan. 3) En ole hakenut enkä varmaan hakisi. . . –Tällä kaudella nuvassa oli 11 jäsentä: Elisenvaaran koulusta neljä, Yläneeltä kaksi ja Elisenvaaran lukiosta kaksi. Nuva suunnittelee ja valmistaa erilaisia projekteja ja aloitteita sekä käsittelee pinnalla olevia asioita. lokakuuta. Viimeinen ehdokkaaksi ilmoittautumispäivä on tänään 28. ???. Mistä tai kenestä sinä haluaisit lukea jutun. Ei kannata maistaa, vaikka olisi kamala makeannälkä Ritter Sport -suklaat Nuva eli nuorisovaltuusto aloitti Pöytyällä toimintansa vuonna 2013. Ei ole kiinnostusta. 2) Mitä hyötyä koet itsellesi olevan nuorisovaltuustosta. Raskas, mutta täyteläinen nougat ei vedä vertoja raikkaalle mansikalle. . 4) Haluaisin, että olisi vapaampaa ja että ei olisi kotiintuloaikoja. Perjantaina lokakuun 28. Pirteä, vahvan makuinen mansikka erottuu suklaan joukosta hyvin ja suklaa rouskuu hieman hampaissa, mikä antaa mukavaa tuntua. Renja Alijoki, 16, Kuusjoki 1) Se pyrkii järjestämään toimintaa nuorille ja pitää huolta yhteisistä nuorisopaikoista. 3) En, ei se huvita. 3) Voisitko itse hakea nuorisovaltuustoon. (E.P.) ????. ??. Pehmeä suklaa täyteläisine täytteineen on aina hyvä vaihtoehto ottaa kaupasta mukaan. Tortillasipsisuklaa Tortillasipsin palasien täyttämä suklaa oli pelkästään positiivinen yllätys. 2) Emmä tiedä. Kannattaa maistaa jos on kamala makeannälkä . Arvosteluasteikko ????. Lopullisen ostopäätöksen aiheutti kuitenkin mielestäni outo makuvalikoima, joka on näihin käteviin 100 gramman suklaapakkauksiin päätynyt. 3) En kai. Pöytyä tuli tutuksi Vilma kertoo lähteneensä nuvaan mukaan ihan uteliaisuuttaan. Tänä vuonna nuorisovaltuuston vaalit pidetään marraskuun lopulla. Makeassa suklaassa on runsaasti hieman suolaisia rouskuvia paloja. Nuorisovaltuustossa mukana oleminen on opettanut Vilma Toivoselle muun muassa kokoustekniikkaa – ja myös Yläne on tullut tutuksi. 2) En koe siitä olevan mitään hyötyä. 4) En osaa sanoa. . Anniina Saari, 13, Koski 1) Ei kai mitään, en kiinnitä asiaan huomiota. Toista kertaa ei tule tätä suklaata ostettua. –Meillä oli tällä kaudella ihan sairaan mukava porukka! Nuoria oli ympäri Pöytyää, joten heillä oli erilaisia kiinnostuksen kohteita ja he puhuvat eri asioista. Mitä enempää voi suklaalta toivoa. . Nougattäytesuklaa Todella makean ja suussa sulavan pähkinäisen nougatin kanssa makean nälkä loittonee hetkessä, jollei jopa liian nopeasti. ????. Muista poiketen marsipaanisuklaan suklaa onkin maitosuklaan sijaan tummaa suklaata. 4) Jos saisit muuttaa jonkun nuoria koskevan asian, mikä se olisi. Tämän kauden suurin projekti oli Antimonumentalist-yhteisön taideteos, joka kuvasi nuorten liikkumismahdollisuuksia. 2) He tekevät nuorille enemmän asioita. Lisäksi varajäseniä on kolme. päivänä 2016 Iina Mäkelä iina.inkku.imk@ gmail.com 044 2708 808 Elina Pihkonen e.pihkonen99@ gmail.com 040 5226 299 Veeti Nurminen veeti.nurminen@suomi24.. Tortillan palaset ovat sanoinkuvaamattoman nerokas ratkaisu suklaan täytteeksi. Nuva ry eli nuorisovaltuustojen liitto järjestää koulutustapahtumia.
ajalla 1.52.20. Leger, josta menestystä haluavat muun muassa yläneläisen Raili Mäki-Jaakkolan kasvattama ja omistama Moonlight Love sekä pyötyäläisen Kalle Savon kasvattama Bosses Lily. päivänä 2016 11 RAVIRADAT Viime viikolla Teivossa alkanut hyvä jakso sai jatkoa keskiviikkona maan pääradalla Vermossa, jossa oripääläisen Ylitalo Oy Kauppapuutarhan omistama kolmevuotias lämminveritamma Merit meni valmentajansa Harri Koivusen ajamana kakkoseksi kilometriajalla 16,1a. D70-sarjassa kilpaileva Rahkasuo kirkasti tämän kauden aikaisempien SM-kisojen neljännet sijat kullaksi suunnistuskauden viimeisissä SM-kisoissa. REMONTTIMYYNTI Yläneen Siwassa! Myymme vanhan valikoiman pois uuden alta edullisesti. klo 10. -30% Alennukset su 30.10. klo 9-13 Yhdessä työtä seurakuntalaisten hyväksi. Huomenna lauantaina juostaan Porissa lämminveristen St. Pekka Rahkasuo 10 luokanopettaja Kangas Sirpa Ehdokkaat tavattavissa Kyrön torilla keskiviikkona 9.11. Rahkasuo suunnisti 5,1 kilometrin mittaisella radalla voittoon ajalla 1.09.10. Rasti 88:n suunnistajista toiseksi parhaaseen suoritukseen erikoispitkänmatkan SMkisoissa ylsi D16-sarjan Anu Saarinen, joka oli 10,2 kilometrin radalla 11. Suljemme kaupan ma 31.10. Porissa ratkotaan myös divisioonafinaalit. klo 9-12 Riihikosken Pikkumyllyssä lauantaina 12.11. -50% Alennukset pe 28.10. Rasti 88:n Pirkko Eskolan sijoitus oli 17. Ennakkoäänestys 31.10.-4.11.2016 Varsinaisena vaalipäivänä 13.11.2016 klo 11.00-13.00 Oripää kirkko klo 14.00-20.00 Pöytyän seurakuntatalo Äänestämällä päätät ketkä päättävät! Yhdessä seurakunnan hyväksi ehdokaslista n:ot 5–26 Äänestä ja vaikuta! 5 maanviljelijä 7 hammaslääkäri 9 everstiluutnantti, maatalousyrittäjä 6 yrittäjä 8 toimitusjohtaja 12 kanttori Arkkila Ville Arvola Lassi Halinen Marjaana Järvelä Jari Kallio Reino 11 myynti-insinööri, maanviljelijä Kaurila Matti Keloniemi Katri 13 rakennusinsinööri 20 opettaja, eläkeläinen 16 opiskelija 18 yrittäjä, vestonomi, AMK 14 yrittäjä 15 projektityöntekijä, yrittäjä 17 sihteeri 19 agronomi, maanviljelijä Sävelkoski Marjatta Rantasalo Heikki Pitkänen Sanna Mäkilä Sari Meltovaara Eero Lehtonen Miia Kulmala Jari Kiertonen Timo 22 opiskelija 24 perhepäivähoitaja 26 FM (Oripää) 21 tradenomi, kosmetologiyrittäjä 23 yrittäjä 25 maatalousyrittäjä Ylijoki Markus Yli-Jaakkola Kalle Virtanen Minna Toivonen Aarno Tenhami Sari Säylä Elina Äänestää saa, kun täyttää 16 vuotta viimeistään 13.11.2016. Kylmäveristen Tähtija Valiodivisioonan loppukilpailussa hyvää sijoitusta hakee yläneläisen Oksasen Tilan Ruutu-Viesker. Äänestäminen seurakuntavaaleissa on oikeutesi – älä jätä sitä käyttämättä Ei ole yhdentekevää, kuka edustaa sinua seurakunnan päätöksenteossa ! Ei alennuksia äidinmaidonkorvikkeista, tupakka-, alkoholitai nikotiinikorvaustuotteista eikä Matkahuollon ja Veikkauksen tuotteista. Kaarina Rahkasuolle SM-kultaa Pinsiöstä Kaarina Rahkasuo nousi korkeimmalle korokkeelle Pinsiön SM-kisojen palkintojenjaossa. ajalla 1.31.37. -50-70%. Äänioikeus edellyttää Pöytyän tai Oripään seurakunnan jäsenyyttä 4.9.2016. Tasoitusajona ratkaistavassa kisassa on mukana 16 valjakkoa, joista paras palkitaan 37 500 eurolla. viimeistään klo 18 ja avaamme K-Marketina to 3.11. Hopeaa sai Navin Rauni Muikku, 1.10.45 ja pronssia Helsingin Suunnistajien Tuulikki Karvinen, 1.11.37. Kolmaskin saa vielä yli kymppitonnin. Voiton vei selvällä kaulalla Ari Moilasen Sun Capitano (15,8a), mutta Meritin ja muun sakin parhaan väliin venyikin eroa sitten lähemmäs sekunti. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 28. Merit jatkoi kärkisijoilla PÖYTYÄ/Kyrö, PINSIÖ Rasti 88:n Kaarina Rahkasuo suunnisti SM-kultaa erikoispitkänmatkan kisassa Pinsiössä lokakuun puolivälissä. Tervetuloa! YLÄNE Haverintie 2 B, Yläne Palvelemme ma-la 8-22, su 9-22 Alennukset la 29.10
viim. Karjalaisten kirkkopyhä: Messun jälkeen kirkkokahvit srk-talolla. Voit myös soittaa, p. Klo 18 Pyhäinpäivän iltakirkko. 050 5969 441. mennessä Outi Hacklinille, p. klo 18 Siunauskappeli, ”Lohdutuksen säveliä”, srk:n kanttorit, Teija Venäläinen viulu. klo 10 Pyhäinpäivän messu, Hannele Tenhu. klo 9.30–11.00 Avoin perhekerho srk-talolla. kirkolla. Klo 14.30 Ehtoollishartaus Niittykukassa. Kaikki tänä vuonna 10 v täyttävät saavat vielä henkilökohtaisen kutsun yhteiseen juhlaan. Oletko patjaa vailla. Pe 4.11. Pe 4.11. klo 16 alk. klo 9.30 Perhekahvila Riihikosken srk-talolla klo 13 Diakoniakerho Riihikosken srk-talolla klo 13 Hartaus ja HPE vuodeosastolla Pe 4.11. Ilm. kirkolla. klo 18 Metsämaan kirkko, Lutuset & Kimpasa. tap.kalenteriin. Loimaan seurakunta www.loimaanseurakunta.fi Mellilän kirkko Su 30.10. klo 10 Pyhäinpäivän messu Karinaisten kirkossa, Dubbe, Kalli. Messussa muistetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleita Pöytyän seurakuntalaisia ja pois nukkuneita rakkaitamme. klo 18 Iltamusiikkia Pöytyän srk-talolla Pe 28.10. klo 18 Pyhäinpäivän illan hartaus srk-talolla. 02 7764 500. Su 30.10. Klo 13 Pysäkki srk-talolla, ehtoollishartaus. Äärelä ja Kähkönen. Klo 13 Ehtoollishartaus palvelukeskuksessa. Lionsit järjestävät kyydin sitä tarvitseville, ilmoittaudu pe 4.11. klo 13 Keva-kerho Riihikosken srk-talolla To 3.11. päivänä 2016 12 Karinainen Pöytyä Yläne Aura Koski Marttila Mellilä PÖYTYÄN SEURAKUNTA SEURAKUNNISTA. klo 10 Sanajumalanpalvelus Yläneen kirkossa, Kaipainen, Kalli Ma 31.10. Suuret kiitokset ahkeralle haravointiporukalle ja traktorimiehille hautausmaan ja kirkon ympäristön siistimisestä sekä keittiönaisille maukkaasta keitosta! Diakoni Päivi Rönnbladin viikkovastaanotto tiistaisin klo 12–14 diakoniatoimistossa Mahdollisuus keskusteluun ja muuhun apuun. Messun jälkeen kirkkokahvit srk-kodissa. Kuluneen vuoden aikana poisnukkuneiden muistaminen. To 10.11. 02 7764 500. To 3.11. Liput 15/10 e. Muina aikoina mahdollisuuksien mukaan. klo 10 Messu kirkossa. mennessä Päivi-diakonille, p. Ilm. 040 5258 875, keskiviikkona Sari Tenhami puh. Lippuja ennakkoon diakoniatyön aluetyöryhmäläisiltä, Pöytyän kirkkoherranvirastolta ja mahdollisesti vielä ovelta (paikkoja rajoitetusti). 040 6562 976, torstaina Minna Majuri-Kiiski puh. Riihikoti Palvelukeskus, Koskitie 4, Riihikoski, klo 13–13.45, terveyskeskuksen vuodeosasto, Yläneentie 1, Riihikoski, klo 14–14.45 ja Hoivakoti Riihelä, Kiviaidantie 4, Riihikoski, klo 15–15.45, 4) keskiviikkona 2.11. klo 18 Iltakirkko Karinaisten kirkossa, Dubbe, Kalli Ke 2.11. Klo 10 Messu kirkossa, sadonkorjuun kiitosjumalanpalvelus. Vietämme kohtauskulman 20-vuotis juhlaa. klo 13–13.45 8) Oripään Palvelutalo, Turuntie 8, Oripää, torstaina 3.11. klo 13 Sanajumalanpalvelus Pöytyän kirkossa, Fagerström, Kalli Ti 1.11. Sadonkorjuun kiitosjumalanpalvelus. Ke 2.11. Tervetuloa laulamaan yhdessä! Ke 2.11. Outi Niiniaho, Hannu Ilola ja kirkkokuoro. Kirkkokyyti 3e omavastuu-osuudella. Aikuiset 12 eur, lapset (5-12 v.) 5 eur, alle 5-v. Kuolleet: Tenho Lasse Vehanen 83 v. Messun jälkeen Lions Ladyt tarjoavat kirkkokaffeet srk-talolla. Auranmaan Viikkolehti Pe 28.10. Puhelimitse voi ottaa yhteyttä arkipäivisin klo 9–12 ja 13–15 puh. Messun jälkeen musiikillinen pyhäinpäivälounas srk-talolla Yhteisvastuun hyväksi. klo 18 Suomalainen messu, Tuija Leeste. Su 6.11. Äärelä ja Kähkönen. La 5.11. Klo 10 Messu kirkossa, näkövammaisten kirkkopyhä. Pe 4.11. 6) Kyrön kirjaston aula, Kyröntie 16, Kyrö, torstaina 3.11. Sanapalvelus, Hannele Tenhu. klo 14 Kaup. Koko perheen retki Vivamon Raamattukylään ke 14.12., jouluvaellus ja lounas. Karoliina Aaltonen ja Senioriinat. Tervetuloa! Pe 4.11. Kirkkoherranvirasto: Virastot avoinna klo 9–12, ma ja to Pöytyä, ti Yläne, ke Kyrö. klo 13 Tilkkupiiri Kanttorilassa klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset Yläneen srk-talolla La 5.11. klo 19 Gospelkuoron harjoitus srk-talolla. Su 30.10. 8e. klo 10 Kohtauskulma Kyrön OP:n kerhohuoneella. Lisätied. klo 10 Messu kirkossa. vaihtunut vaalean ruskea pitkä toppatakki (taskussa myös avaimet) saman väriseen lyhyeen takkiin. Tied. 040 544 8124. Outi Niiniaho. ja Ahti Juha Ilmari Manninen 67 v. Ma 31.10. Seurakuntavaalin ennakkoäänestys Pöytyän ja Oripään seurakunnissa järjestetään seuraavissa ennakkoäänestyspaikoissa: Pöytyän kirkkoherranvirasto, Turuntie 1187, Pöytyä, 31.10.–4.11.2016 klo 9–18 Oripään kirkkoherranvirasto, Kertuntie 5, Oripää, 31.10.–4.11.2016 klo 9–18 1) Kyrön seurakuntakoti, Kyröntie 67, Kyrö, maanantaina 31.10. Lapset La 29.10. Eevalle eeva-maria.vainikainen@evl.fi Ti 1.11. 02 484 320. viim. Kirkkokuoro klo 17.30 srk-talolla. Armi Haatanen. Maksuton. klo 18 Toivon ilta (yht.kristill.) Alastaron srk-talolla. Messussa muistetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleita Pöytyän seurakuntalaisia ja pois nukkuneita rakkaitamme. Su 30.10. klo 18 Siionin Kanteleen lauluseurat Pirjo ja Heikki Harstisella Kapantie 49, mukana Olli Koskenniemi. klo 10. Kastettu: Milla Eerika Toivonen Avioliittoon vihitty: Petri Kristian Penttilä ja Janina Tatjaana Hirvonen Kuollut: Vappu Elisabet Kurki 92v, Sinikka Sanelma Kaarina Simola 91v, Kauko Kalevi Metsänperä 89v, Matti Henrikki Syrjälä 80v, Martti Juhani Heikkinen 72v, Lauri Tapani Levonpää 63v Perjantaina lokakuun 28. klo 10 Pyhäinpäivän messu Yläneen kirkossa, Fagerström, Peltonen. Tulossa: 10-juhlia vietetään ke 9.11. klo 18 Mellilän kirkko, Valo-kuoro, joht. Ilm. klo 11–14 Lasten Lauantai alakoululaisille Kaup. Kirkkoherranvirasto on avoinna ti 9–14 ja to 9–12, puh. Su 6.11. Ma 31.10. klo 9.30 Perhekerho Kyrön srk-kodissa klo 18 Raamattuilta Jeesuksen vertauksista Kyrön srk-kodissa, Matti Aaltonen. Kantonen, Kähkönen. Kirkkoherranvirasto auki ma 9–12 ja to 13–16. Urkuviikon konsertit Su 30.10. 02 484 340, www. Kirkkokyyti 3e omavastuu-osuudella. Mukana Jarmo Mäki-Mikola, Kylväjä. Ti 1.11. 040 741 9736. ke 7.12. klo 10 Pyhäinpäivän messu Pöytyän kirkossa, Kaipainen, Heimola. Messussa muistetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleita Pöytyän seurakuntalaisia ja pois nukkuneita rakkaitamme. Outi Niiniaho, Karoliina Aaltonen ja Minna Hokka (kantele). Ruokaliput 12e, lapset alle 10v. klo 13 Hartaushetki Ryhmäkodissa klo 14 Hartaushetki Kartanokodissa Su 30.10. klo 18 KantaLoimaan kirkko, Takuya Takashima oboe, Kalevi Kiviniemi urut. Sateella kirkossa. klo 9.30 Perhekerho Kyrön srk-kodissa La 5.11. ja perjantaina 4.11. Su 6.11. Ilm. 8.11. klo 18 Alastaron kirkko, Loimaan Laulajat ja Loimaan Naislaulajat, joht. klo 16.30 10–synttärit Kaup.kirkolla. Su 30.10. To 3.11. Äärelä ja Kähkönen. Lähetystyö mielessä! To 3.11. Kumilan 100-vuotisjuhlissa 16.10. Kartanokoti, Haverintie 27, Yläne, klo 13–13.45 ja Yläneen ryhmäkoti, Koulutie 2, Yläne klo 14– 14.45 5) Riihikosken seurakuntatalo, Kauppakuja 2, Riihikoski, keskiviikkona 2.11. To 10.11. maksutta. HUOM! poikkeuksellisesti pe. Kirkkokyydin varaus 0400-946 009/Tiina Ketola. klo 15–20. Ma 31.10. Tapahtumat Pe 28.10. klo 17.30–18.30 Päiväkerholaisten ja isien yhteinen ilta srk-talolla. klo 13–14.30 Diakoniatyön ja Eläkeliiton Auran osaston yhteinen tilaisuus pyhäinpäivän hengessä srk-talolla. klo 18–20.30 Punainen lanka srk-talon nuortentilassa. tap.kalenteriin. klo 9 Aamukahvit Riihikosken srk-talolla La 5.11. To 3.11. Oma raamattu mukaan, kahvitarjoilu. klo 10 Messu Kyrön srk-kodissa, Dubbe, Kalli, saarnaa Olli Koskenniemi. Facebook: koskentlseurakunta. klo 14 lähetyspiiri srk-kodilla. kirkko, yksiääniset kuorot ”Syksynlehtiä”. Hannu Ilola. 32, tuulikaapin ilmoitustaululta muovitaskusta. klo 18 srktalolla. koskenseurakunta.fi. Kirkkokuoro ja Tarvasjoki Ensemble Minna Mäkisen johdolla. Ke 2.11. Luetaan kuluneen vuoden aikana hautaan siunattujen nimet. 02 7764 500. Sirpa Laaksonen, 0400 397468. Su 30.10. Su 30.10. klo 13 Suvirannan ehtoollishartaus. Kiitos kaikille hautausmaiden siivoustalkoisiin osallistuneille! Diakoniatyö: Puhelinpäivystykset klo 9–11, tiistaina Pauliina Soikkeli-Viitamäki puh. klo 12 Sunday school, eng.kielinen pyhäkoulu Kaup. Ma 31.10. Vaaleissa saavat äänestää kaikki seurakunnan jäsenet, jotka viimeistään 13.11.2016 täyttävät 16 vuotta sekä ovat 4.9.2016 merkitty Pöytyän tai Oripään seurakuntien läsnä olevaksi jäseneksi. klo 13 Kaffeekerho Hulmilla. La 5.11. Messun jälkeen uutispuuro ja kaffeet srk-talolla. klo 9.30–11.00 Avoin perhekerho srk-talolla. ja ilm. klo 11–12 Kotiäänestystä voi pyytää Pöytyän kirkkoherranvirastosta perjantaihin 28.10.2016 mennessä puh. , keskiviikkona 2.11. La 5.11. To 17.11. klo 9–18, 3) maanantaina 31.10. klo 12.30–14 Kevakerho srk-talolla. klo 16.00 Sunnuntain raamattuja keskustelupiiri srk-talon nuortentilassa. klo 17.30–19 marttilalaisten 6v. puh. Kiitos haravointitalkoihin osallistuneille! Pe 28.10. ja ilm. Ti 8.11. synttärit srk-talolla. klo 14.30–16 Arkki-askartelukerho kehitysvammaisille srk-talon kahviossa. 2.11. Ei diakonin vastaanottoa. Vuoden aikana kuolleille läheisille sytytetään rukouskynttilät. Kirkkokyydin varaus 0400-946 009/Tiina Ketola. Yhteydenotot Pöytyän kirkkoherranvirastoon puh. Yhteydenotot Minna Majuri-Kiiski puh. klo 10 Pyhäinpäivän sanajumalanpalvelus kirkossa. 044 474 3413. klo 14 Nuorten sunnuntaiolkkari srk-talon nuortentilassa. Virasto avoinna: ma ja ke klo 9–12, to klo 12–15. klo 11–14 7) Palvelutalo Kotikarpalo, Talvitie 1, Kyrö, torstaina 3.11. klo 12 sanapalvelus, Laukkanen, Lehtola. P. klo 10 Perhekerho. Omat sakset mukaan. To 3.11. Messun jälkeen kirkkokahvit ja Siionin Kanteleen lauluhetki srk-kodissa. 050 5969 441. Klo 12 Pyhäinpäivän lähetyslounas srk-talolla. sururyhmä (5 kert.) Kaup.kirkolla. klo 9–18, 2) Yläneen seurakuntatoimisto, Kirkkokuja 2, Yläne, tiistaina 1.11., torstaina 3.11. klo 18 Diakoniatoimikunnan kokous Yläneen srktalolla klo 18 Naisten Ruttupohdinta Kanttorilassa Ke 2.11. klo 9.30 Perhekahvila Kanttorilassa, pyhäinpäiväaskartelua To 3.11. Aiheena pyhäinpäivä. Tervetuloa! Su 6.11. Eevalle eeva-maria.vainikainen@ evl.fi viim 4.11. Klo 12 Poppanakuteiden leikkuu alkaa Leila Sintosen luona, Vinarintie 5 B. 044 474 3413. Su 6.11. Kutsut lähetetty. Jouluavustushakemuslomakkeita vähävaraisille haettavissa diakoniatyöntekijöiltä tai Kaup.kirkon, Turunt. Lippuja kukkakaupasta, postista ja kirkkoherranvirastosta sekä lounaspäivänä ovelta. klo 13–14.30 Lähetyspiiri srk-talolla. klo 15 Rukoushetki Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä. Diakoniatyö saanut lahjoituksena 2 kpl joustinpatjoja/petauspatjoja (koot 80x200, 80–100 kg ja 60–80 kg). ja perjantaina 4.11. Messun jälkeen kirkkokahvit srk-talolla
Heikin suunnistus la 5.11. TERVEMENOA SEURATOIMINTA . Ma 31.10. Eläkeliiton Tarvasjoen yhdistys ke 2.10. 21.10.). V-S muistiyhdistys Auran muistikahvila ti 1.11. Simo Päivärinta. Ilmoittautuminen Leena Mattila p. To 3.11. klo 17 Suurella sydämellä –sukkapiiri srk-talolla, Seppälä. 02 7764 500. Loimaan Seudun Omakotiyhdistys. klo 15 kirkolla Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä (sateella kirkossa) ja siunatut hautakynttilät viedään nyt täällä lepäävien omaisten haudoille. Kyrön Sydänkerho ti 1.11. Ti 1.11. Ero kärkeen oli 1:15,1. klo 15.30–17.30. maanantaina 31.10. klo 18. Messun jälkeen kirkkokahvit srk-talolla. Vihdoinkin eläkkeellä Riihikosken kirjastossa kokoontuu Vihdoinkin eläkkeellä ryhmä perjantaina klo 10–12. Kokoonnutaan pääsääntöisesti perjantaisin klo 18–21. risteilylle viikonlopun aikana. To klo 12 Senioriinat harjoitus Yhdistystalolla. Kartanokoti, Haverintie 27, Yläne, klo 13–13.45 ja Yläneen ryhmäkoti, Koulutie 2, Yläne klo 14– 14.45 5. Tehdään tärkeitä valintoja, lauletaan Syntisen virsikirjasta. mennessä Heikki Pelli 040 8430 601. Tapahtuman järjestää Keihäskosken Martat . Kyrön seurakuntakoti, Kyröntie 67, Kyrö, maanantaina 31.10. Pankinjohtaja Nuolemo esittää myös tervehdyksensä. Jäsenilta Loimaan Seudun Osuuspankilla Väinämöisenkatu 6 B, 2. klo 14 Auran Osuuspankin kerhohuoneella yläkerrassa, jonne käynti pankin sisäpihalta. klo 14. klo 14 (hallitus jo klo 13) Auran Osuuspankin kerhohuoneella, jonne sisäänkäynti pihan puolelta, suunnittelemaan tulevaa vuotta kahvin ja arvonnan voimalla. Ke 2.11. klo 11-12 Kotiäänestystä voi pyytää Pöytyän kirkkoherranvirastosta perjantaihin 28.10.2016 mennessä puh. Ke 2.11. Pe 28.10. Poikkea illan aikana juttelemaan, leikkimään ja paistamaan itsellesi foffeli. Palvelutalo Kotikarpalo, Talvitie 1, Kyrö, torstaina 3.11. ja ilm. klo 10 Pyhäinpäivän messu kirkossa, Thurèn, Seppälä, Perko ja seurakuntakuoro. krs, ma 31.10. Mukana Outi Tukia-Takala. Sunnuntai . Lohta oman ruisleivän päälle sekä kahv. Kisa oli KySUA:n parille yksi kauden parhaimmista. klo 18 Miesten ilta srk-talolla. Opastus tie 204 Turku–Säkylä, Yläneeltä Säkylän suuntaan noin 3 km. 6. V1 500 ja Trophy -luokan enintään 1 400-kuutioisissa KySUA:n Esa Sancbacka ajoi Lada Samaralla neljänneksi kartanlukijanaan PaiUA:n Pasi Valli. . 14.10.). Kahvitarjoilun hoitaa lukion ykkösluokka, kahvimaksu on omaehtoinen. Yläneen Kalikassa klo 10–11. 040-135 4900. klo 9–18, 3. URHEILUSEURAT Yläneen Kiri/Alastaron reserviläiset. . Käsityö/askartelu ke 2.11. Kilpailun suojelijana toimi vuoden 1971 kisan voittaja, rallilegenda Markku Alén. klo 12 Messu kirkossa, Marith Leppäkari-Lindberg ja Johannes Perko. päivänä 2016 13 Menot Su 30.10. klo 18 Seurakuntakuoron harjoitus srk-talolla. Ti klo 10 vapaaehtoiset mennään palvelukeskukseen. Nostalgiset iltamat Kosken lukion kakkosten matkakurssilaiset järjestävät Kosken työväentalossa perjantaina 4.11. Ville Auvinen: Lähetystyö. klo 13 Kultaisen iän kerho srk-talolla. klo 10. Tiistain lehteen tulevat tiedot tulee jättää aina edeltävään perjantaihin kello 15:een mennessä ja perjantain lehteen tulevat tiedot keskiviikkoon kello 15:een mennessä. ja perjantaina 4.11. klo 11–14 7. klo 15–20. Konsertti Matti Heinosen sävellyksistä Lauantaina kello 15 on Kosken koulukeskuksessa konsertti, jossa kaikki kappaleet ovat Matti Heinosen sävellyksiä. Jyrki Anttila, Turku Konserttitalo, linja-auto lähtee klo 14.30 Ollila, Härkätietä kirkolle (14.40) ja siitä Marttilantien kautta 10-tielle. Tapahtuman järjestää Auran Karjalaseura. Eroa piikkipaikkaan oli 1:48,3. Ma ja ke klo 9–11 pelataan bocciaa Nuortentuvalla. Katsellaan Poppankin auditoriossa vanhoja kuvia, juodaan kahvit ja jalkaudutaan päätteeksi kylälle. Pääsymaksu menee matkakurssimatkan hyväksi. Saviseudun munuaisja maksakerhon keilavuoro Loimaan Keilahallissa ke 2.11. Luvassa myös kahvittelua ja arvontaa. klo 18 Pyhäinpäivän iltakirkko. Muistellaan vanhaa Vakoa talleineen ja Osuuskassaa. , keskiviikkona 2.11. klo 13 Lavatuvalla. Kuollut: Oiva Kalevi Saarinen 81v Kirkkoherranvirasto avoinna ke klo 9–12, puh. Su 30.10. Eläkeliiton Marttilan yhdistys la 29.10. La 5.11. klo 15–17 Yhtenäiskoulun Op-areenalla pelataan bocciaa. Tulevia tapahtumia . Kirkkokahvit klo 16 vanhustentalon kerhohuoneella. . (Ilm. (Ilm. klo 11 terveysjumppaa, klo 12 Napakat senioritanssijat harjoitus Nuortentuvalla. klo 18. Yläneen Eläkkeensaajat tiistaikerhot kokoontuvat Op:n kerhohuoneella 1.11. Kyrön kirjaston aula, Kyröntie 16, Kyrö, torstaina 3.11. . Illan aiheina digitaaliset pankkiasiat ja kodin turvallisuus Kaikki joukolla jäseniltaan. Puhumassa Miika Hukka, kahvit klo 15.30 alkaen. Tervemenoa-tiedot voi jättää osoitteessa www.avl.fi MENOTsivulta löytyvällä lomakkeella tai sähköpostittaa osoitteeseen tervemenoa@avl.fi Auranmaan Latu ry:n kokous su 30.10. Rohdosten käyttö Kyrön Marttojen kaikille avoimessa marttaillassa tiistaina 1.11. Bocciaa pelataan koulun juhlasalissa 4.11. . Tehdään mukavia jouluisia tonttuja, enkeleitä... Ke 2.11. klo 18 Liedonperän lähetyspiiri Ilmi ja Hannu Rönnemaan kotona Liedonperäntie 836. klo 9.45 Virsivartti kirkossa. klo 17.30– 19 Aurassa Mikonpolun palveluasuntolan kerhohuoneessa, Mikonpolku 1, Aura. klo 10 Messu (Sadon siunaus)kirkossa,Tukia-Takala, Takkula ja Tarvasjoki Ensemble. Sadonkorjuun kiitosjuhla srk-talolla. Historic-luokan yli 1 600-kuutioisissa KySUA:n kaksikko Reijo Hartikka–Kari Mäkelä kiirehti niin ikään kolmanneksi Opel Kadett C Rallye 2.0E:llä. Muistathan ”teurastamon”, vanhan kunnanviraston, kirjaston ja myllyt. Patikointi kokouksen jälkeen. Ma 31.10. Yläneen seurakuntatoimisto, Kirkkokuja 2, Yläne, tiistaina 1.11., torstaina 3.11. Maija Nummiselle p. . 050 4486 563. klo 13 huovutusta Paimenenmäessä VillaKärpäsen johdolla, Leena Mattila emännöi. Osallistumismaksu. Eläkeliiton Auran yhdistys ry. klo 14 POP-pankin kerhohuoneella. Vakka-Suomen teillä lauantaina ajettu Rantaralli oli järjestyksessä jo 40. To klo 9 sauvakävelyä kokoonnutaan urheilukentällä. Kyläkävely Tuimalan raitilla Koskelaisseura tekee sunnuntaina syyskokouksen (klo 13) jälkeen kyläkävelyn toisen osan, nyt suuntaamme pankilta kohti kappelia. klo 13 Kerho kokoontuu Seurakuntatalolla. 045 264 5554. Eläkeliiton Kosken Tl yhdistys ma 31.10. La 5.11. ja ilm. Narikkamaksu sisältää pullakahvit. ELÄKELÄISET Auranmaan seniorit kokoontuvat ti 1.11. . Jouluista huovutusta Sunnuntaina 30.10. Niitä esittää Kosken Hanuriyhtye, Kosken ja Someron Mieskuoro, Senioriinat, Äijät ja Pentti Koskimaa. 050 413 7108. Pääsymaksu. 02-776 4500. klo 17.30–19 Perheiden foffelikahvila srk-talolla. Kirjasto tarjoaa kahvit. klo 13 käsityökerho, klo 15 runokerho Pappilan tien kerhohuoneella. klo 18 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Thurèn ja Perko. Lehmirantaan vielä tilaa, tied. Riihikoti Palvelukeskus, Koskitie 4, Riihikoski, klo 13–13.45, terveyskeskuksen vuodeosasto, Yläneentie 1, Riihikoski, klo 14–14.45 ja Hoivakoti Riihelä, Kiviaidantie 4, Riihikoski, klo 15–15.45, 4. klo 13.30 Eläkekerho srktalolla. Tervetuloa! . klo 18 Pop-pankin kerhohuoneella apteekkari Eija Mäkipää kertoo rohdosten käytöstä. Luvassa on lukiolaisten esittämää musiikkia ja näytelmää, yhteislaulua, arpoja, buffetin herkkuja. keskiviikkona 2.11. 484 7120, Liedon kirkkoherranvirasto avoinna ma–pe 9–13, p. Eija Mäkipää kertoo rohdosten käytöstä. Ti 1.11. Lopuksi pääsee tanssimaan. klo 18.30 Keskusteleva Raamattupiiri srk-talolla. Hallitus kokoontuu tilaisuuden jälkeen. Eroa luokan kärkipariin, Reijo Mattila–Mikko Vaahtio, tuli 1:14,3. . Vielä voi ilm. kello 19–23 nostalgiset iltamat. Lauantai . Laurilan pvo. Palstan ohjeet: www.avl.fi/menot VAKKA-SUOMI Kyrön Seudun Urheiluautoilijoiden kaksikko Jari Piirainen–Veijo Tapanainen ajoi kolmanneksi BMW M3:lla Rantarallin yli 2 000-kuutioisten autojen luokassa. Riihikosken seurakuntatalo, Kauppakuja 2, Riihikoski, keskiviikkona 2.11. klo 13–13.45 8. Syntisten virsikirja ja seniorit Auranmaan seniorit kokoontuvat ti 1.11. Seurakuntavaalin ennakkoäänestys Pöytyän ja Oripään seurakunnissa järjestetään seuraavissa ennakkoäänestyspaikoissa: Pöytyän kirkkoherranvirasto, Turuntie 1187, Pöytyä, 31.10.– 4.11.2016 klo 9–18 Oripään kirkkoherranvirasto, Kertuntie 5, Oripää, 31.10.-4.11.2016 klo 9–18 1. Ilmoittautuminen 1.11. klo 17.30 Tarvasjoen uimahalli vesijumppaa. Kotiseurat Kotiseurat Sirpa ja Reijo Rynkällä (Välitie 4, Kyrö) lauantaina klo 16. Konserttimatka Lehmirantaan 18.11. Kyrön avantouimarit Kakarlammella avantouinti alkanut. vielä muutama paikka jäljellä, tied. Tarvasjoen Maataloustuottajat sadonkorjuun kiitosjuhla Tarvasjoella su 30.10. Kiireellisissä asioissa yhteys Pöytyän virastoon ma–pe klo 9–12 ja 13–15 p. Pitkät matkat, sauna. kuntosali klo 15– 16. SEURAKUNNISTA Oripää Tarvasjoki Perjantai . Pirjo 044 270 9320. klo 11 Marttilassa Eräveikkojen kodalla Ruskolaistentie 703. ja perjantaina 4.11. MARTAT Kyrön Marttojen marttailta 1.11. Karjalaiset haudoilla Auran Karjalaseura viettää rukoushetken lauantaina 5.11. Minna Mäkinen laulattaa Syntisten virsikirjasta. Ke klo 13 frisbeegolfia urheilukentän maastossa. Su 6.11. . Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 28. Karaoketanssit Kisariihessä Sunnuntaina klo 15–18 Riihikoskella Kisariihessä lauletaan karaokea Jaakko Koskilehdon johdolla, kuunnellaan lauluja ja tanssitaan. klo 9.30 Kirkkovartti kirkossa ja sen jälkeen Perhekerho srk-talolla. Vaaleissa saavat äänestää kaikki seurakunnan jäsenet, jotka viimeistään 13.11.2016 täyttävät 16 vuotta sekä ovat 4.9.2016 merkitty Pöytyän tai Oripään seurakuntien läsnä olevaksi jäseneksi. klo 9–18, 2. Oripään Palvelutalo, Turuntie 8, Oripää, torstaina 3.11. Kappelitoimisto avoinna to 9–12, p. Piirainen piti kiirettä Rantarallissa Kyrön Seudun Urheiluautoilijoiden rallikaksikko Jari Piirainen–Veijo Tapanainen oli hyvässä vauhdissa Vakka-Suomen mutkateillä. klo 9.30 alkaen. Pelien merkeissä. klo 16 Lasten lauluryhmä 1–3 luokkalaisille srk-talolla. Pe 4.11. Matkan varrelta pääsee kyytiin
72.720 € Vh. 1 ha määräala. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 28. puheenjohtajan ja johtokunnan erovuoroisten jäsenten vaali. ei e-tod*. 541314 Pöytyä, Yläne okt 170/190 m 2 Sähkötie 1. ei etod*. Veroma (Aurajoki), A, Koskelin (Aurajoki), A. Lasitettu parveke. Kosonen, H. Rainio 050 3424 207 Mh. 100m. 29.500 € Vh. ei e-tod*. Myytävänä . Viihtyisä pihapiiri ja useita ulkorakennuksia. Wirkkala, K. Kodikas 3-kerroksinen täystiilitalo Tarvasjoen keskustan tuntumassa. ei e-tod*. Heti vapaa. Lisäksi hyväksytään vuoden 2017 budjetti ja toimintasuunnitelma ja päätetään seuran ohjelmassa olevissa lajeista. Remontoitu tilava kaksio hissitalon ylimmässä kerroksessa. 575938 Kerrostalot Pöytyä, Yläne kt 64 m 2 Haverintie 7 A. Lisätietoja vapaa-aikatoimistosta, puh. 4844 9410. 4h,k,2wc,kph/s,khh. 53.000 €. ei etod*. Tilaisuuden alussa terveysluennon pitää Fysioterapeutti Asta Keskitalo aiheesta Hyvä lihaskunto – liikkumisen perusta. 1985. Vapaa-aikatoimi toivoo runsasta osallistumista parhaillaan käytävässä Saviseutu käveleekampanjassa. 2h,k,kuisti. Syrjämä, N.Lehto, A. musiikin ja kädentaidon alalla menestyneet. Tervetuloa! Auran Nuorisoseuran sääntömääräinen SYYSKOKOUS sunnuntaina 6.11.2016 klo 15.00 Auran Nuortentalolla. ei e-tod*. 23.791 € Vh. 574885 Lieto, Tarvasjoki kt 63 m 2 Kirkkotie 6. 572190 Vapaa-ajan asunnot Lieto, Tarvasjoki vapaa-ajan asunto 60/63 m 2 Kyröntie 390. Tämä vuosi on jo 20. Rainio 050 3424 207 Mh. Toimiva rivitalokolmio loistavalla sijainnilla lähellä Riihikosken palveluja. Yläneen parhaalla paikalla, iso koti, pienet kulut. Saavutukset em. ei e-tod*. Niemi 0400 780860 Mh. Autotalli ja lämmin varasto. Niemi 0400 780860 Mh. Tervetuloa. Hyvin hoidettu ja säännöllisesti huollettu koti hurmaavalla puutarhatontilla 2120 m 2 . 3-osainen kahvisetti, aterimia, kynttiläjalkoja ym. 53.000 €. Niemi 0400 780860 Mh. Niemi 0400 780860 Mh. 573990 Pöytyä, Yläne rt 52 m 2 Vakkatie 9. Seuratyöntekijä voi olla seuran puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja, nuorisovetäjä/-ohjaaja, talkooaktiivi, lipunmyyjä, järjestysmies, huoltaja jne. Ihastuttava hirsirunkoinen koti Kuhankuonon retkeilyalueen lähimaastossa. Rainio 050 3424 207 Mh. Yli ha:n tontilla, -50 luvun tilava talo ja iso varasto. 2h,k,s,kph/wc,vh. Marttilalaiset keräsivät tänä kesänä 7 591 suoritusta, 75 910 kilometriä. Niemi 0400 780860 Mh. Edullista asumista hyvinhoidetussa maalämpötalossa. 139.900 €. päivänä 2016 14 Yhdessä hyvä tulee. 568567 Aura okt 120/142 m 2 Tuulentie 4. Aktiiviurheilijat eli kilpatai huippu-urheilijat eivät tule kysymykseen. Käsitellään sääntömääräiset asiat! Johtokunta. Huutokauppoja . VAPAA-AIKATOIMI . 79.500 €. ei e-tod*. Rainio 050 3424 207 Mh. Rainio 050 3424 207 Mh. Savojärven rantaan n. Hallitus Pöytyän kotiseutuyhdistys ry:n SYYSKOKOUS Kyntäjäntuvalla ma 14.11.2016 klo 18.30 Sääntömääräiset asiat. Hakemuslomakkeita ja lisätietoja vapaaaikatoimistosta. Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Johtokunta MARTTILAN KUNTA VAPAA-AIKATOIMEN KOHDEAVUSTUKSET julistetaan haettaviksi to 10.11.2016 klo 17.00 mennessä. TAIDELASIA: T. Hämeentie 14, maanantaina 7.11.2016 klo 18. 45.000 €. Kohdetta remontoitu sisältä ja ulkoa v. 33.200 €. 35.000 €. Niemi 0400 780860 Mh. 189.000 €. Kokouksia . Auranmaan OP-Kiinteistökeskus Turuntie 2 21380 AURA Perttu Niemi Kiinteistönvälittäjä, LKV, YKV 0400 780 860 Myyntineuvottelija, KiAT 050 3424207 Omakotitalot Oripää okt 270/296 m 2 Salamäentie 177. Halutaan vuokrata . Heti vapaa. 2011. ei e-tod*. Tervetuloa Johtokunta Härkätien Sydänyhdistys ry:n SYYSKOKOUS 8.11.2016 klo 17 OP:n kerhohuone Marttila Kirkkotie 2, 21490 Marttila. 2h,k. Franck, useita O. Rainio 050 3424 207 Mh. 572452 Marttila rt 80 m 2 Riiheläntie 4. Meklari P.V. Kokouksessa mukana Jaakko Mikkola MELAsta. 547060 Pöytyä, Kyrö rt 57 m 2 Laurinkuja 4. 6h,k,2 kph,s, 2 wc, khh, parvi. VUODEN 2016 NUORISOTYÖNTEKIJÄ Lautakunta palkitsee vuoden aikana ansiokkaasti nuorisotyön hyväksi toimineen marttilalaisen. Reilusti tilaa vaikka yritystoimintaan. D*. Tervetuloa. 0500 535 406 ERÄ Huuskantie 12, Aura P. Muiden, pikkupalkintoja voittaneiden nimet, nähtävillä Marttilan kunnan www-sivuilla sekä seuraavassa Marttila-tiedotteessa. ym. 129.000 €. 556252 Lieto, Tarvasjoki okt 158,2/244,6 m 2 Alasinpolku 7. Pinnat kaipaavat päivitystä. 4h.kk, s, kph, at. Taloyhtiössä sauna, kylmäkellari, häkkivarasto ja maalämpö. Taloyhtiössä maalämpö. D2007*. Hyvin tehty ja hoidettu koti Auran keskeisimmältä paikalta. Rainio 050 3424 207 Mh. Remontoitava rivitaloasunto viehättävällä jokimaisemalla lähellä Marttilan keskustaa. Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry palkitsee vuosittain Vuoden Seuratyöntekijän yhteistyössä kuntien liikuntatoimien kanssa. ym. Peruskuntoinen kerrostalokaksio maalämpötalossa Yläneellä. Edullinen saunallinen kaksio viihtyisässä ympäristössä. Okkolin ym. 575173 MLL -Pöytyän yhdistys Sääntömääräinen SYYSKOKOUS to 10.11.2016 klo 18.00 Kahvilaravintola Lallintuvalla Riihikoskella. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja valitaan yhdistyksen liittokokousedustaja. Kodikas mummonmökki, joka vaatii täydellisen remontin. 572757 Pöytyä rt 74,5 m 2 Kauppakuja 4. 2h, k, s. 2h,k,kph. Kohdeavustukset ovat tarkoitettu nuorisoja urheilujärjestöjen koulutuksen tukemiseen. Toikan lintuja, T. Tervetuloa! Puffetti Pankkikortit, kät. SAVISEUTU PYÖRÄILEE Haastekampanja on päättynyt. MENESTYNEIDEN MARTTILALAISTEN URHEILIJOIDEN JA KULTTUURIALAN SAAVUTUKSET Vapaa-aikalautakunta pyytää marttilalaisia urheilijoita, jotka ovat vuoden aikana sijoittuneet SM-kilpailuissa tai nuorten sarjojen osalta piiritason kilpailuissa 3. ei e-tod*. Tervetuloa! Maataloustuottajain Marttilan yhdistyksen SYYSKOKOUS to 3.11.2016 klo 18.00 Marttilan Op:n kokoustilassa. 45.000 €. Lisäksi autokatos kahdelle autolle/ulkovarasto. 2h,k,s. Lampisuo, E. Vapaa-aikatoimi palkitsee nuoria (9-29-vuotiaita) kulttuurialalla menestyneitä. C*. Maatilan talouskeskus, jossa useita hyväkuntoisia ulkorakennuksia. VUODEN 2016 SEURATYÖNTEKIJÄ Seuratyöntekijäksi voidaan valita henkilö, joka on tehnyt tai tekee edelleen merkittävää liikunnan taustatyötä paikkakunnalla. 7h+2k+2kph+2vh +var. 3h,k,s. vuosi. Kokouksia Kosken Kaiku ry:n SYYSKOKOUS Pidetään Kosken Osuuspankin auditoriossa, os. Tähän ryhmään kuuluvat esim. 2h,k,kph,vh,parveke. 94.000 €. Iso 3780 m 2 tontti. Kuulutuksia . 219.000 €. Myydään purkukuntoisena. 3-4h, k, khh, s, kph. 2h,k,s,kph. 577127 Aura okt 132/153 m 2 Akinkuja 6. 050 383 4948 VILJELYSMAATA Koski Tl+muut kunnat Kari Mutkala, p. Kylpyhuoneremontti tehty. 59.000 €. TODELLA PALJON Arabiaa, Iittalaa, Nuutajärveä, myrkkylasia, koruja, leluja, nukkeja ja soittimia, puukkoja, ryijyjä, iso määrä postikortteja ja merkkejä ym. Vapautuu nopeasti Niemi 0400 780860 Mh. Munsterhjelm (Aurajoki), P. Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle määrätyt asiat. Pintaremonttia vaativa viihtyisä saunallinen kaksio lähellä Kyrön keskustaa. 3h,k,s,kph,wc. Rainio 050 3424 207 Mh. Aloitamme kahvitarjoilulla klo 18. Härkätie 773, 21490 MARTTILA. Hakemukset osoitetaan Marttilan kunnan vapaa-aikalautakunnalle, os. ryhmistä pyydetään toimittamaan kirjallisina vapaa-aikatoimistoon to 10.11.2016 klo 17.00 mennessä. 572627 Loimaa, Mellilä rt 56 m 2 Vihtontie 17. Siististi asuttu koti vain muutaman portaan nousulla, siis ekassa kerroksessa. ei e-tod*. 52.500 €. 486 6551 ma suljettu, ti-pe 10–18, la 10–14 RUNKOSÄNKYJÄ 80x200 (sis petarin ja jalat) 179,Marttilan Oikeutta Eläkeläiset ry Sääntömääräinen SYYSKOKOUS ke 9.11.2016 klo12.00 Op:n kerhohuoneella. 572429 Marttila kt 53,5 m 2 Kisatie 3. Myydään vuokrattuna, irtisanomisaika 6kk. Palkitsemissääntö luettavissa kunnan www-sivuilta. E*. Puutarhassa vierasmökki, jossa kesähuone. Kannattaa tutustua. Kaikki keskustan palvelut vieressä. Esillä sääntömääräiset asiat, mm. ei e-tod*. Rv. 564220 Rivitalot Pöytyä, Yläne rt 91,3 m 2 Kievarintie 1. Ehdotukset kirjallisina to 10.11.2016 klo 17.00 mennessä vapaa-aikatoimistoon. ei etod*. Stén ym. Kirjalliset ehdotukset tulee toimittaa vapaa-aikalautakunnalle to 10.11.2016 klo 17.00 mennessä. Edullinen saunallinen pikkukoti lähellä Auran palveluja. Kannattaa tulla kauempaakin! (paljon istumapaikkoja sekä parkkitilaa) ÖLJYVÄRITAULUJA: V. Aurinkoinen terassi. Kph, s ja wc uusittu v.2005. Autokatos. Rainio 050 3424 207 Mh. Arvonnassa polkupyörän voitti Tuomo Aalto. 37.894 € Vh. ISO MÄÄRÄ HOPEAA: esim. Kylpyhuone ja erill.wc remontoitu v. Sarpaneva, A. joukkoon, toimittamaan tiedot kirjallisina lautakunnalle. Autolle lukitttava talli. Hallitus HUUTOKAUPPA Pöytyällä kyntäjäntuvalla su 30.10.2016 klo 12.00 Turuntie 1047 21880 Pöytyä Todella paljon hyvää tavaraa. Rainio 050 3424 207 Mh. 19992015. 518377 Pöytyä okt 85/130 m 2 Kuhankuonontie 65. Johtokunta klo 18.00. Viehättävä 1510 m 2 rinnetontti. N. 198.000 €. tauluja. Takapihalla hallitsevat näyttävät kalliot. 39.500 €. 69.000 €. Valokuituyhteys. Avustukset maksetaan vain toteutuneista koulutuksista, tositteiden mukaisesti. 546421 Aura rt 49 m 2 Toininkuja 7. 2h, tupak,kph, wc,et,kuisti
Sovi esittely. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneessa virheessä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. . Sovi esittely. . Lähtöh. . MAALLA VÄLITETÄÄN RIVITALOHUONEISTOJA KOSKI TL Pehkutie 1 A 1 2h+k+s 60 m 2 . Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Valokuituyhteys. . Myös varaosat Avoinna ark. . 041 444 3000 . Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän talousarvio 2017 11. 119.000 € LIIKEHUONEISTO MARTTILA Kirkkotie 2 Ent. Talousarviomuutokset ateriaja puhtauspalvelujen osalta vuoden 2016 talousarvioon 4. Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 9. Ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimuksen päivitys 10. . Konttori avoinna arkisin klo 9–15. 15.11. Osoite: Kehityksentie 3 21800 Kyrö . 72 m 2 pihavarasto + saunamökki. Lähtöh. Kosken Tl kunnan omistama huoneisto. . www.avl.fi ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 14. VIRTA P. . Salo, Kiikala, Metsäkrapenpyöli 7:22, metsätila 14,8 ha Puusto 883 m³. Hp. . päivänä 2016 15 . Marttila, Laurila, Vuorela 3:35, m-ala metsää 2,6 ha Puusto 460 m³. 0400-327 515 Kantatie 638, 21870 Riihikoski Autojen korjaukset Katsastuspalvelut Moottorisahat, ruohonleikkurit ym Valtuutettu huolto: STIGA, JONSERED, PARTNER, HUSQVARNA ja KLIPPO. Pintaremontin tarpeessa. 200 mm ja määräpaikkailm. Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 8. Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaalija terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi sekä niihin liittyviksi laeiksi 13. . . Hp. 3.11. Myyjä pid.oik hyväksyä tai hylätä tarjoukset. 14 000 €. . menn. mennessä. Myydään tarjousten perusteella: kirjalliset tarjoukset jätettävä Maaseudun Notariaatti Oy:lle 21.11. Siisti rintamamiestalo maantien varressa. Tarj. 42 000 €. . Tilaajapalvelu/ paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@avl.fi www.tilaajapalvelija.fi Eikö lehti tullut. . KOSKI TL Hämeentie 29 A 4 2h+k+s, 60,5 m 2 . . Erittäin siisti. Mökki. Tarj. . Tarj. . . . 2.11. . Salo, Kiskon Kajala, Iso-Kiskon rantakaavatontteja Hp:t 39 000-99 000 €. Varhaisjakelun jakelupäivystys, Lounais-Suomen Tietojakelu puh: 02 269 3434 klo 06.00–16.30 ma–pe ja klo 07.00–12.00 la–su Toimittaja Marika Timonen (02) 588 8974 Päätoimittaja Asko Virtanen (02) 588 8970 0440 414 414 TOIMITUS ILMOITUSMYYNTI ASIAKASPALVELU Myyntijohtaja SSS-konsernin paikallislehdet Sari Kuusinen, 040 5390 969, sari.kuusinen@sss.fi toimitus@avl.fi etunimi.sukunimi@avl.fi ilmoitukset@avl.fi Päiväpostin jakelumuistutukset: Postin asiakaspalvelu 0200 71000 ISSN 1455-920X SIVUNVALMISTUS: Priimus Media Oy PAINATUS: Lehtitehdas, Salo 2016 Autoja pienkonekorjaamo J. Lähtöh. Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 7. . Perjantain lehteen viimeistään keskiviikkona klo 14 Myyntineuvottelija yritysasiakkaat Päivi Varjo (02) 588 8960 ILMOITUSHINNAT palstamillimetriltä: etusivu. Sekalaisia Yläneellä Onninlinnassa 1 h + k + wc, 37 m 2 , 280 €/kk + sähkö 2 h + k + wc, 46 m 2 , 350 €/kk + sähkö Heikki Eskola 050-520 3934 Edullisesti Myös asennuspalvelu! Autoja konekauppaa T:mi Niini 0500 533 849 Vaskio www.salonvaihtoautot.net/niini KUMHO TALVIRENKAAT Länsi-Suomen Metsätilat Oy LKV Turuntie 22 B 19, 24240 Salo Rauno Hakala, LKV, p. Aura 26. Toimitussihteeri Sirpa Virtanen (02) 588 8971 Toimittaja Päivi Perkiö (02) 588 8973 Toimittaja Jorma Kaarto (02) 588 8972 Asiakaspalvelu henkilöasiakkaat Päivi Alm-Huhti (02) 588 8952 . . . . . . 1.64 € takasivu . . . Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä lehdelle 8 vuorokauden kuluessa ilmestymispäivästä. Kelan toimitila, 204 m 2 . Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin. 30 000 €. mennessä. 75 000 €. . . Viihtyisä! Vh. . sop. Ryhdikäs, kesäasuntona oleva talo, korkeat huoneet, myös yläkerrassa. . . 38.500 € Hämeentie 14 31500 Koski Tl maaseudun.notariaatti@koski.fi AURAN KUNTA AURAN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään kunnanvirastossa, kunnanvaltuuston pidetään kunnanvirastossa, kunnanvaltuuston istuntosalissa maanantaina 7. mennessä. 0.07 € Pienin koko 20 mm, teksti-ilm. Työsuorituksia . 91.00 € 12 kk määräaikainen . 040 529 0668 Johtava maaseutukohteiden välittäjä yhteistyössä Metsänhoitoyhdistysten kanssa Salo, Suomusjärvi, Häntelä, Suorinne 2:41, metsätila 5 ha Puusto 428 m³. marraskuuta 2016 klo 9.00–12.00. . 8.11. . . . . Tarj. . . 72.000 € KOSKI TL Kaunisvaarantie 7 B 5 3h+k+s, 78 m 2 Rivitalon päätyasunto, rak. . . Kuulutuksia . Lehti ei vastaa ilmoituksen poisjäämisen aiheuttamasta vahingosta. 1.75 € määräpaikkakorotus. . . . . Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. . . . lokakuuta 2016 HEIKKI ISOTALO kunnanvaltuuston puheenjohtaja . Sisältää www.maaseudunnotariaatti.fi Petteri Urmas 044 484 3314 ison liiketilan, 5 toimistohuonetta, sosiaalitilat, sekä varastot ja tekniset tilat. teksti ja takasivu 400 mm, väri-ilmoitukset, lisähinta 0.07 €/pmm/väri sis.alv Myyntineuvottelija yritysasiakkaat Pirjo Suoranta (02) 588 8961 . . . TILAUSHINNAT KOTIMAASSA: Etutilaus 12 kk . 80.000 € OMAKOTITALOJA KOSKI TL Tapalantie 184 tupak+3h+s+ph+et+kuisti, n. Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiöjärjestyksen päivittäminen ja yhtiösopimuksen hyväksyminen 6. mennessä. 1.64 € tekstissä . . 12 500 €. . Lähtöh. Muut mahdollisesti esille tulevat asiat Kokouksen tarkastettu pöytäkirja valitusosoituksineen pidetään yleisesti nähtävänä kunnanvirastossa perjantaina 11. 1.69 € tekstin jälkeen . Salo, Halikon Yttelä, Nummila 4:19, metsätila 13,5 ha Puusto 1768 m³. Vuokrattavana . . . Lähtöh. . . . . Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 28. Es sop mukaan. . marraskuuta 2016 alkaen klo 18.00. Tarj.8.11. Tarj. At + var. . . Hp. Somero, Härjenlahti, loma-asunto, Lep-Hakalantie 293 Tontti 0,98 ha, venevalkama. Tontti 2.337 m 2 . Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. . 69 000 €. . Hp. . 4.11. Somero, Somerniemi, Oinasjärvi, Omakotitalo 5h+k+s Helsingintie 1957. . . 38 500 €. Erittäin siisti! Vh. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. . Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän johtajan valinta 12. Lisät. Somero, Häntälä, Mäenala 2:89, m-ala metsää 4,9 ha Puusto 1058 m³. . . Hp. . . . Salo, Rekijoki, Nummela 9:52, m-ala metsää 3,6 ha Lampi+rak.lupa. Myytävänä. . mennessä. . 60.00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10%. . 72 m 2 . 98.00 € Digilehti 12 kk etutilaus . . . Sovi esittely. Lähtöh. Siisti yleiskunto. . 49.500 € KOSKI TL Sorvastontie 244 4h+tupak n. . 1.96 € tekstin edellä . Puhelinvaihde: (02) 588 8950 . mukaan. Es. . . 10 000 €. Pintaremontoitu asunto. 8-17 Huuskantie 12, 21380 Aura Kun tarvitset huonekaluja, mitä tahansa, me autamme! Vuokrattavana, Turku Opisk./ muut YKSIÖ 34 m 2 Olohuone pienoiskeittiö makuualkovi Hyvät yhteydet 1 km torille /rauhallinen sijainti. . Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän vuodeosaston saneeraussuunnitelma 5. . -99. . . Osa myyty. mennessä. 0400 124 832 Antti Rantanen, LKV, p. Kustantaja Priimus Media Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen VASTUU ILMOITUKSISTA: Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin mahdollisesti tulevista virheistä ei lehti vastaa
Viime kaudella kovaksi osoittautunut AA–sarja on kasvattanut joukkuetta henkisesti ja taidollisesti. 11. TarU Hockeylla voitokas viikonloppu . Riihikoski Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Kyrö Aura +4 +7 +3 +7 +2 +8 +2 +8 +2 +8 4 Sademääräennuste 5 10 15 mm Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa Lämpötilat iltapäivällä ja edellisenä yönä 8:44 17:39 7:59 18:24 Lauantaina +6 / 4 +4 / 5 +3 / 3 +4 / 5 +3 +1 +1 ?1 Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 8:47 17:36 8:01 18:22 Sunnuntaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 7:50 16:33 7:04 17:19 Maanantaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 7:52 16:30 7:06 17:17 Tiistaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 7:55 16:28 7:09 17:14 Pe La Su Ma Ti LIETO/Tarvasjoki Lauri Isotalo TarU Hockeyn junioreiden pelit viikonloppuna sujuivat myötätuulessa, kun voitto napsahti vuosien 2003 ja 2004 ikäluokalle sekä tasapeli 2006 ikäluokalle TukV:tä vastaan. fi. Yläneentie 11 b, 21870 Riihikoski. TULOSPÖRSSIN OHJEET. päivänä 2016 16 äöå Auranmaan sää Tänään Yläne kk Oripää Mellilä as. Le Coq PREMIUM OLUT 4,5% 0,33l 2,91/l 18-pack sis.pantit 19 88 MUISTA EDULLISET PIRKKA MAIDOT MEILTÄ VIRVOITUSJUOMAT 1,5 l 0,90/l 2 plo Atria PIZZAT 200 g 3,95/kg Valio JOGURTTI 1 kg Hinta ilman plussakorttia 2,19/rs ETU K-Plussa-kortilla – 18 % Hinta ilman plussakorttia 3,19/rs ETU K-Plussa-kortilla – 37 % 1 99 kpl 1 79 rs Atria KINKKULEIKKELEET 350 g 5,69/kg FLORA & VOI 400 g 4,48/kg 2 25 ps Vaasan TAIKARUIS TÄYSJYVÄRUISVIIPALEET 550 g 4,09/kg Suomalainen LOBO OMENA Suomalainen LANTTU, PORKKANA, PUNAJUURI 1 kg ps 2 plo sis.pantit 3 50 RUODOTON KIRJOLOHIFILEE HÖRPPY MEHUJUOMAT 1L sokeroimaton tlk 99 1 99 prk HK VILJAPORSAAN HERKKUPAISTI n. Huikeat 56 tehtyä ja 10 päästettyä maalia kuudessa pelissä on varsin mukavaa luettavaa. Joukkueen maalisuhde kauden peleistä kertoo omaa kieltään. Urheilutulokset päätyvät parhaiten Viikkolehteen, kun lähetät ne osoitteeseen: toimitus@avl. L AUKKANEN OY varaosat ja huolto CASTROL ÖLJYN myynti DEEREN Tarjouksia mitä et voi ohittaa Koski Tl 484 1750 MUNKKI Aura 486 6660 AURANTORI Tarvasjoki 484 7060 PO STI TAATELI Riihikoski 486 8505 PO STI RIIHITORI TARJOUKSET VOIMASSA PE–LA A. Myös sairastuvalta palannut maalivahti Ilmari Melamies oli otteluissa mies paikallaan. Muista välttää tabulaattorin käyttöä! Käytä isoja kirjaimia lähinnä nimien alussa: älä kirjoita sanoja ISOIN KIRJAIMIN. Seuraava koitos on jo torstaina, kun arki-illan hegemoniaotteluun vastaan asettuu TPS Numpat Turusta. D1-04 ikäluokka purjehtii vahvassa myötätuulessa. Molemmat kunnostautuivat eritoten maalinteossa. Pöytyällä 28.10.2016 Tekninen lautakunta PÖYTYÄN KUNTA. Tarulla on joukkue molemmissa ikäluokissa. Jani Suolahti oli ottelun hahmo Forssassa ja kotona pelatussa ottelussa Niko Wahlsten. Tälle kaudella valittu alempi sarja on saanut joukkueen varsinaiseen lentoon. Viikonloppuna vastaan tullut Harjavallan Kuparikiekko oli joukkueelle vain suupala ottelun päätyttyä 8–2 kotijoukkueen voittoon. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina lokakuun 28. K ONEHUOLTO T . Viikonloppuna seuran kaikki joukkueet pääsevät tositoimiin, kun pikkuisten hirvivasojen leijonaliiga käynnistyy länsirannikolla. D1-03 joukkue pelasi loppuviikosta hienoa kiekkoa voittaen torstaina Forssan Fopsin vieraissa 2–7 ja jatkoi samaa putkea kaataen lauantaina K-67:n kotona 12–2. 1,5 kg yksittäin 1,79 g g /kg /kg kg 4 00 2 rs Snellman MAATIAISPOSSUN LIHASUIKALE 400 g 5,00/kg 3 99 kg Atria PERHETILAN BROILERIN FILESUIKALEET 250-300 g 6,67-8,00/kg 4 00 2 rs 2 rs 11 95 kg 2 rs 89 ps 1 49 kg 79 kpl Myy mäl ämm e avo inna mape 9-18 , la 9-13 TAR JOA MM E PE–K E 28.1 0.–2. Ottelun isäntä oli Ossi Salmela, joka kirjautti itselleen kuusi maalia. 486 6551 ma suljettu, ti-pe 10–18, la 10–14 EDEN PATJAMALLISTO -30 % KYRÖN KEHITYKSENTIEN KATUSUUNNITELMAT Kehityksentien katusuunnitelmat ovat nähtävillä Mra 43 §:n mukaisesti 28.10.–11.11.2016 Suunnitelmat ovat nähtävillä Pöytyän kunnan Riihikosken virastotalolla, Yläneentie 11 b, C-rappu sekä Kyrön toimipisteessä, Kehityksentie 6. €/kg AURAN LEIKE SIKA-NAUTA JAUHELIHA Tarjoukset myös netissä: auranpalvituote.fi/ajankohtaista LUONNONSUOLINAKIT Huuskantie 12, Aura P. (02) 4860 418 Huuskantie 7 Aura ma ERÄ! €/kg 9 95 9 95 €/kg 4 95 €/kg siiv. Ikäluokkien 2007 ja 2008 vauhdikkaita pelejä ja aitoa innostunutta lätkää on seurattavissa jäähallissa lähes jokaisena viikonloppuna. P. Suunnitelmia koskevat muistutukset on osoitettava Pöytyän kunnan tekniselle lautakunnalle ennen nähtävillä oloajan päättymistä os. Käytä rivinvaihtoa vain silloin kun sarja tai laji vaihtuu