helmikuuta. Kurkisalin aulassa avautuu maanantaina valokuvanäyttely Killanmäen tanssilavan vaiheista. 2,10 € Perjantaina tammikuun 5. Palon syttymissyy on edelleen epäselvä. 92 vsk irtonro. Tuolloin tarjolla oli 1,5 kilometrin lenkki, mutta viikon edetessä erittäin leudoissa merkeissä latu on kutistunut kilometrin mittaiseksi. PERTTI KANGASNIEMI TUOMAS HONKASALO pe 12.1. Tanssilava tuhoutui tulipalossa maanantai-iltana 25. 02 588 8961 sari.kaukoranta@avl.fi Kari Rinne p. Pelin kehittelijän Tapio Haaviston mukaan pelillä halutaan tuoda maakuntajärveä esiin. Sitä pelaamalla saa mukavasti lisätietoa järven kalaja lintukannoista sekä järven suojelusta ja puhdistustoimenpiteistä. Loukonkulman Lukon hallihankkeen rakennustyöt alkavat olla loppusuoralla. AURANMAAN TALOUSALUEEN PAIKALLISLEHTI AURANMAAN TALOUSALUEEN PAIKALLISLEHTI V I I K K O L E H T I NRO 1. Sunnuntaina mittarit painuvat pikkuisen pakkasen puolelle. palvelemme klo 9-15 kuLta katRIIna kaHvIt 450-500 g (6.00-6,67/kg) Rajoitus 1 erä/talous Yksittäin tai ilman korttia 3,49-4,59/pkt (6,98-10,20/kg 6 99 Kg jääsaLaattI 100 g pussi (9,90/kg) Suomi 99 pS Lukontalolla melkein valmista Vielä soi Lukontalolla sirkkeli, mutta hyvin pian urheiluhallin täyttävät toisenlaiset äänet. Pyhäjärven suojeluyhdistys valmisti lautapelin, joka kantaa nimeä Pyhäjärvipeli. laajajakelu www.avl.fi Sari Kaukoranta p. Hallin valmistuttua vuorossa on Lukontalon vanhan puolen remontointi. MARIKA TIMONEN Loukonkulman Lukon hallihankkeen ahkerat puuhamiehet Ville Arkkila ja Paavo Kallio voivat pian iloita työnsä tuloksista, kun Lukontalon urheiluhalli valmistuu. päivänä 2018 www.avl.fi 12 3 8 10 13 Vetistely loppuu huomenna Tänään sataa vielä reippaasti vettä, mutta huomenna sää muuttuu talvisemmaksi. len positiivisessa kierteessä. Aikoinaan laajalti väkeä vetäneen tanssilavan tuho järkytti pahasti varsinkin niitä, jotka muistavat tanssilavan suuruuden päivät. PLUSSA-KORTILLA -14-34% ETU AURANTORI Savirannankuja 2, Aura (02) 486 6660 pertti.leppakoski@k-market.com ark 7-21 la 7-20 su 11-19 AURANTORI Tarjoukset voimassa pe-su 5.-7.1. Lentokuntoa on pidettävä yllä. Yrittäjä: varaathan ilmoitustilasi viimeistään ti 9.1.. lehdessä uuSi KuoSi -teema Teemasta löydät vinkkejä hyvinvointiin, kauneuteen ja terveyteen. Lukontalon vuorot tulevat pian jakoon. ERÄ 3 pkt 9 00 Kokonainen MERILOHI Norja 1-2 kg Atria uunILEnkkI 400 g (2,47/kg) pKt 99 Loppiaisena 6.1. syyskuuta. Talven ensimmäiset hiihtokisat hiihdettiin Oripään Kangastuvan maastossa sunnuntaina ja Ville Haahdin (kuvassa) hiihtovauhti yltyi sillalla miltei lentämiseksi. Pelissä liikutaan ympäri järveä ja etsitään ravinnekuormituksen syitä sekä keinoja pitää järvi puhtaana. Paavo Kallion mukaan maanantai sekä viikonloput on alustavasti varattu yleisille vuoroille. 02 588 8960 kari.rinne@avl.fi 12.1. Parhaiten se onnistuu töitä tekemällä. 20 SARI HOLAPPA Suojeluyhdistys teki Pyhäjärvestä pelin Luontotietouttaan voi nyt kartuttaa oman tuvan lämmössä istuskellen. n Killanmäen kohtalosta näyttely. O Raimo Nikkanen n Lunta vain ladulla. Avajaispäiväksi on lyöty lukkoon 9
51, pois muutt. Nykymaailmassa, jossa harva nuori, sen enempää kuin aikuinenkaan, saapuu liikuntapaikalle kävellen tai edes polkupyörällä, tähän ei pitäisi olla aihetta. Niin pesäpallo, jalkapallo kuin salibandykin sopivat mainiosti myös kuntoliikunnaksi ilman erityisiä sarjassa menestymisen tavoitteita. Niin kauan ovat tyytyväisiä, kun Wi-Fi:n kantamaa riittää. Näiden lisäksi on lukuisia muita liikuntamuotoja, joissa hallia voidaan hyödyntää. 20, srk:aan muutt. 48, kuoll. 35, srk:aan muutt. 43, pois muutt. 36, kuollut 25, avioliitt. 117, väkiluku väheni 11, väkiluku vuoden lopussa 3422. 139, väkiluku väheni 38, väkiluku vuoden lopussa 3205. Saivat jopa kehuja nokkeluudestaan, kun ratkoivat ravintoloiden suojattujen Wi-Fi-yhteyksien salasanoja. 18, kuoll. 33, kuoll. 31, avioliitt. Pelipaitaan pukeutuminen on taattu tapa saada espanjalaisilta tarjoilijoilta ylimääräistä huomiota. Liki puolen miljoonan euron hintaisen hallin rakentaminen talkootyönä on melkoinen saavutus. 80, väkiluku väheni 57, väkiluku vuoden lopussa 1998. 106, pois muutt. n On kyynistä ajatella, että meillä on aina ollut tipahtaneita, ja vihonviimeistä hyväksyä, ettei kaikilla ole hyvä olla, muistuttaa Loimaan nuorisosihteeri Pirkko Suhonen Loimaan Lehdessä. – Tarvasjoki: synt. Se osoittaa, ettei talkooperinne suinkaan ole henkitoreissaan, vaikka näin joskus epäilläänkin. Vaan kyllä matkailu turistipyydyksissäkin avartaa. 11, srk:aan muutt. 20, kuoll. KUNNALLINEN VIIKKOLEHTI 5.1.1968 VÄESTÖMUUTOSTIETOJA KUNNALISEN VIIKKOLEHDEN LEVIKKIALUEELLA. – Pöytyä: synt. 39, avioliitt. Kyllä minä silti kiellän omaa kahdeksanvuotiasta tytärtäni kiroilemasta, myöntää kiroilusta tohtorin väitöskirjaa tekevä Katariina Kaski Alasatakunnassa. 157, väkiluku vuoden lopussa 4375. 13, srk:aan muutt. Joulupäivänäkin hotellisiivoojat kävivät meitä hätistelemässä, tapanina oli täysi toimi rakennustyömailla. 2 n NIMIPÄIVÄT n LAINAT PÄÄKIRJOITUS 5.1.2018 n ELOSSI n 50 VUOTTA SITTEN n TOIMITUKSEN TAKAOVELTA Lisätilaa pallopeleille Loukonkulman Lukon viime vuoden kevättalvella aloittama hallin rakentaminen on loppusuoralla. – Marttila: synt. 24, srk:aan muutt. 34, pois muutt. 37, avioliitt. 22, srk:aan muutt. 27, srk:aan muuutt. – Mellilä: synt. Sääli, että suomalaiset ovat tottuneet tekemään puhtaista ja maittavista raaka-aineistaan lähinnä ruskeaa kastiketta. 78, pois muutt. 72, väkiluku väh. 52, avioliitt. Kanarian perunoita Vietettiin joulu perheen kanssa Kanarialla, joskin joulusta muistutti lähinnä parvekkeille kiipeilevät joulupukit. – Aura: synt. 34, kuoll. 30, avioliitt. 112, väkiluku väh. 37, avioliitt. 39, kuoll. 19, srk:aan muutt. n Päätoimittaja Asko Virtanen, (02) 588 8970, asko.virtanen@avl.fi Tänään Perjantaina: Lea, Leea Lauantaina: Harri, loppiainen Sunnuntaina: Aku, Aukusti Maanantaina: Titta, Hilppa. 55, väkiluku vuoden lopussa 2385. Urheiluhallin rakentamista taajaman ulkopuolelle on ihmetelty. Paljon muuta kehuttavaa turistirysien ruokatarjonnassa en sitten ole löytänytkään. 65, väkiluku vuoden lopussa 2162. 104, pois muutt. Ja samaan aikaan kun Suomessa kaupunkilaiset risaavat maaseudulle hukattavista rahoista, Kanarialla pystyttävät EU-rahoilla jokaiseen kielekkeen nokkaan pallokentän! Hauskimmat lomamuistomme liittyvät sivumennen sanoen jalkapalloon ja ravintolassa käymiseen. 87, väkiluku lisääntyi 2, väkiluku vuoden lopussa 2727. Eksoottisin lomakokemus lieneekin Nurmeshotelli, jonka rähjäisyys painui ikiajoiksi mieliimme. Lähiaikoina sinne ryhdytään jo varaamaan vuoroja. Nuorisoa maisemien ihailu ei tietenkään kiinnosta, mutta onneksi heille viikko hotellissa lojuilua ei ole mitenkään tylsä tapa matkustaa. Rohkaistuin nimittäin maistamaan kanarian perunoita, joita voi kaikin mokomin jopa kehua hyviksi. Uusi hallihan on kohtuullisen ajomatkan päässä sekä useimmista Auranmaan taajamista että Loimaaltakin. Kiitos miehen uskalluksen ajaa kapeillakin kujilla sekopäisen liikenteen seassa, olemme päässeet reissuillamme näkemään muutakin kuin hotellia lähimpänä olevan rannan ja ravintolat. 22, kuoll. – Koski Tl.: synt. 131, väkiluku väheni 18, väkiluku vuoden lopussa 2477. Olettaisin, että kiertoilmaisuilla ei ole samaa vaikutusta. Ulkomailla ravintolassa syöminen on tällaiselle ennakkoluuloiselle ronkelille aina jännittävä kokemus, mutta tällä kertaa ylitin itsestäni. 99, väkiluku väh. Jos Suomen säkkipimeydessä loskan lapioiminen joskus tuntuu hullun hommalta, kyllä on Suomen metsäteiden veroisten liikenneyhteyksien päässä rotkojen reunalla roikkuvissa kylissä asuminen umpihullua. Vuoristoissa kiemurtelevat kinttupolut ovat olleet riittävän elämyksellisiä. Kiroilu helpottaa stressiä ja kipua ihan tutkitusti. 29, avioliitt. 27, väkiluku vuoden lopussa 1886. Jatkossa on tärkeää osoittaa, että laskelmat sen käyttötarpeesta pitävät paikkansa. n Auranmaan Viikkolehti Perustettu vuonna 1926. Rohkeus ja kielitaito ei riitä omatoimimatkailuun Outokumpua oudommissa paikoissa. 110, pois muutt. Hallin valmistuminen on vasta hankkeen ensimmäinen vaihe. 27, kuoll. Sitä onkin aihetta hyödyntää myös kaikenikäisten aikuisten ryhmäliikuntaan. 59, pois muutt. – Yläne: synt. Eniten uutta hallia ovat tietysti odottaneet pesäpalloilijat, mutta tarvetta sille on myös jalkapallon ja salibandyn pelaajilla. 21, srk:aan muutt. Kuluvan talven kaltaiset liukkaat, märät ja pimeät kelit eivät innosta ulkoliikuntaan. toimittaja Marika Timonen marika.timonen@avl.fi Kyllä on rotkojen reunalla roikkuvissa kylissä asuminen umpihullua. KANARIAN saarten laavamaisemissa vaeltaessa tulee väkisinkin miettineeksi erilaisia tapoja asua. Siksi tasaiset suoritusolosuhteet takaavassa hallissa jäljestettävä liikunta on kaikenikäisille hyvä vaihtoehto. Vähintään oppii arvostamaan arkisen kotoisia asioita kuten suihkua, jossa tulee lämmintä vettä kunnon paineella, tiskiharjaa, omaa sänkyä ja kotimaisia elintarvikkeita. Aina tulee ikävä vähintäänkin kotimaisia leikkeleitä, kasviksia ja karamelleja. Perheemme lomailee turvallisen tutuissa turistikohteissa. – Karinainen: synt. Hallin valmistuminen on kuitenkin vasta hankkeen ensimmäinen vaihe. 109, pois muutt. – Oripää: synt. Sarjatason ja juniorijoukkueiden harjoitusten lisäksi hallille tarvitaan muutakin käyttöä. 24, avioliitt. 179, väkiluku väh
Paavo Kallion mukaan alustavassa suunnitelmassa maanantai sekä viikonloput on varattu yleisille vuoroille, joita yksityisetkin voivat vuokrata. n VUOROJA PIAN JAOSSA Auranmaan löytöeläimet pääosin Turun eläinhoitolaan AURAMAA Pöytyän ja Liedon lisäksi Aurasta ja Marttilasta tavatut löytöeläimet toimitetaan Turun eläinhoitolaan. Matkan varrella on viisastunut, Kallio miettii. Hankehakemus on parhaillaan vetämässä ja keväällä olisi jo tarkoitus työt käynnistää. Tavoitteena on katto-, keittiöja saunaremontin myötä saada aikaan liikuntakeskus, jossa voidaan myös järjestää niin leirejä kuin juhlia. Turussa osoitteessa Vanha Tampereentie 22 toimivassa eläinhoitolassa on tilat muun muassa koirille, kissoille ja muille pienikokoisille seuraja harrastuseläimille. ”Uutta” hanketta porukalla onkin jo vireillä. Ammattirakentajille hallihanke ei kuitenkaan ole tuonut yllätyksiä. Tiistaina ja keskiviikkona liikuntahalli on varattu pesäpallolle, torstaina jalkapallolle ja perjantaina salibandylle. n Koskelta ja Oripäästä löytöeläimet viedään edelleen Pöytyän Korvenkehtoon. Hallin valmistumisen lähetessä hattuni nousee aina vain ylemmäs. Lämpö on jo päällä ja valot valmiina. Loukonkulma Lukon johtokunta vahvistaa vielä vuorot, joiden varaaminen onnistuu aikanaan nettisivujen kautta. –Pitää myös muistaa, että meillä jokaisella on ollut omissa töissäkin kiireinen syksy. Hallin kustannukset ovat noin 450 000 euroa. Uuden hallin valmistuttua tarkoituksena on kunnostaa Lukontalon vanha puoli. Vaan tahdonpa kehun ja kiitoksen sanan osoittaa hallihankkeen eteen uurastavien kotijoukoillekin. Viivästykseen on Kallion mukaan syynä monet muuttujat. Jokivarsikumppaneiden rahoittama Leader-hanke on Kallion mukaan ollut raskas ja iso veto, joka on kuitenkin edennyt hienosti. Ensi viikolla tehdään massalattia, joka Kallion mukaan sopii kaikenlaiseen liikuntaan. Lukontalolla viimeistellään sisäpintoja. Talteen otettua eläintä on säilytettävä vähintään 15 päivän ajan, minkä jälkeen kunnalla on oikeus myydä, luovuttaa tai lopettaa eläin. Paljon olemme täällä olleet, mutta omatkin työt on silti hoidettu, Kallio sanoo ja kiittelee yhteistyökumppaneita, joiden ansiosta hanke on ollut ylipäätään mahdollinen. päivänä 2018 3 n Kommentoi, anna palautetta toimitus@avl.fi, www.avl.fi/palaute Uutiset n Uutisvihjeet ja juttuvinkit n Soita toimitussihteerille: (02) 588 8971 n Laita postia: toimitus@avl.fi n Lähetä uutiskuva: toimitus@avl.fi Yläne kk Mellilä as. Se yllätti tavalliset kaverit, Kallio myöntää ja huomauttaa urheiluhallin isojen pintojen rakentamiseen palavan aikaa. Turun eläinhoitola palvelee nyt Turun lisäksi yhteensä 16 muuta kuntaa. Monet muut yritykset ovat tukeneet hanketta tavarahankinnassa. –Kisariihen vuoroista pesäpalloilijat eivät luovu, mutta koulujen pikkusaleista siirrytään Lukontalolle, Kallio kertoo Pöytyän Urheilijoiden pesäpalloilijoiden suunnitelmista. –Syksyllä kaiken pitäisi olla tiptop-kunnossa, Kallio lupailee. helmikuuta on avajaiset, Loukonkulman Lukon hallihankkeen puuhamies Paavo Kallio kertoo. Vanhakin puoli kuntoon Talkootyötunteja hankkeelle kertyy noin 4 500, mikä on Kallion ja Arkkilan mukaan enemmän kuin alunperin arvioitiin. –Työmäärä on ollut valtava. –Ilmastointikonetta odotellaan vielä. Parhaillaan hallissa viimeistellään sisäpintoja. Auran ja Marttilan sekä Turun kaupungin edustajat allekirjoittivat asiaa koskevan sopimuksen joulukuussa. –Helmikuun alusta alkaa toiminta ja perjantaina 9. Aluksi varaukset hoidetaan manuaalisesti. Hallia ovat olleet rakentamassa muiden muassa Paavo Kallio (keskellä), Valtteri Ruohoniemi, Ville Arkkila, Niko Tuominen ja Joona Paija sekä Matti Kallio ja Simo ja Antti Vähätalo. –Tämä on ollut iso ponnistus Lukolle, jolla ei ole ainoatakaan urheilijaa vaan joka on urheilun tukiyhdistys, Kallio sanoo ja kiittelee rakennushankkeessa mukana olleita. Maalämpökaivoja porattaessa muun muassa osuttiin kahteen otteeseen maanalaiseen järveen. Isona sponsorina hankkeessa on ollut Turun Teollisuuden Rakentajat Oy, jonka työmiehet ovat olleet talkoissa mukana. Urheiluhallin rakennustyöt alkoivat viime maaliskuun lopulla. –Hyvin jätkät ovat jaksaneet, erinomainen saavutus! Puuhamiesten itselleen asettamasta aikataulusta rakennustyöt ovat noin kuukauden jäljessä. Se tulee tammikuun lopussa ja on viimeisin juttu. Tekijäporukkaa hän ei vaihtaisi, mutta kokemuksen myötä ylimääräinen optimismi on karsiutunut. Riihikoski Kyrö Oripää Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Aura Loukonkulman Lukon hallihanke on loppusuoralla n Lukontalolla avajaiset helmikuussa PÖYTYÄ/Kumila Marika Timonen Lukontalon urheiluhalli näyttää sisältä vielä melko keskeneräiseltä, mutta vahvasti voiton puolella jo ollaan. Oripäällä ja Koskella on edelleen voimassa oleva sopimus löytöeläinten toimittamisesta Korvenkehdon eläinhoitolaan Pöytyälle. –Yhdessä päivässä ei tehdä kuin vahinkoa, hän ja Ville Arkkila veistelevät, mutta naurahtavat saaneensa aika huonosti vahinkoa aikaan. Joona Paija lukeutuu hallihankkeen mahdollistaneisiin talkoolaisiin. Olen jo tainnut useampaan otteeseen kiitellä Lukontalon hallihankkeen puuhaihmisten tarmokkuutta ja työskentelyä yhteisen hyvän eteen. Heiltä on taatusti vaadittu kärsivällisyyttä ja joustoa isien puurtaessa omien töiden lisäksi talkootyömaalla. Maalämpö on ollut yksi töiden edistymistä viivästyttäneitä asioita. Eläinsuojelulaki velvoittaa kunnat on huolehtimaan alueellaan irrallaan tavattujen ja talteen otettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seuraja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä. Rakennustöihin on mennyt noin 4500 talkootyötuntia. –Kyllä lähtisin uudelleen vastaavanlaiseen hankkeeseen, mutta en ihan samalla systeemillä. Marika Timonen n KOMMENTTI Lukontalon vuorot tulevat piakkoin jakoon. Perjantaina tammikuun 5. –Paperilla kaikki näyttää paremmalta ja helpommalta
Hitaat 13.3. He tarvitsevat apua, ja sosiaalitoimen lisäksi apua saa muun muassa seurakunnalta tai toisilta kuntalaisilta. Tango 20.3. ChaCha 3.4. Lindy Hop 3.4. Niissä pystyy auttamaan ihmisiä. Sitä ennen hän teki pätkätöitä. Kosmetologi-meikkaajaksi opiskellut Ramsay on ollut yli vuoden töitä vailla. 486 6551 ma suljettu, ti-pe 10–18, la 10–14 Mirror line koMerot Mittojen Mukaan Meiltä!. Entisillä kasikympin tieosuuksilla korkein sallittu ajonopeus on nyt 70 kilometriä tunnissa. –Työttömyysetuus on pieni. Mutta edelleen pitkäaikaistyöttömiä on paljon. Nyt hän suunnittelee alanvaihtoa. Bugg 30.1. Malttamaton räjäyttelijä oli liikkeellä jo ani varhain aattoaamuna, sillä postilaatikkojen mukana räjähtivät varhaisjakelulehdet. –Juhlassa oli tarjolla riisipuuroa, glögiä ja joulutorttua. Lindy Hop 20.3. Tärkeä yhteistyötaho on myös TE-toimisto, jonka edustajakin pääsi mukaan juhlaan. OP Mellilän puhelinpalvelu 010 258 9151* •Tilit,kortit,ajanvaraukset,maksaminen,säästäminen, lainat, lainopilliset palvelut *) Kotimaan lankapuhelimesta tai matkapuhelinliittymistä soitettaessa 0,0835 €/puhelu + 0,167 €/min (hinta ALV 24%) Valtakunnallinen puhelinpalvelu 0100 0500 •Arkisinklo8-22,arkilauantaisinklo10-16(pvm/mpm) OP Yritysja maksuliikepalvelut 0100 05151 •Arkisinklo8-22(pvm/mpm) OP Vakuutus 0303 0303 •Vakuutuspalvelutarkisinklo8-22,arkilauantaisinklo10-16 •Korvauspalvelutmaklo9-17,ti-peklo9-15 (Kotimaan lankapuhelimesta tai matkapuhelinliittymistä soitettaessa 0,0835 €/puhelu + 0,12 €/min) OP Mellilän puhelinnumerot muuttuvat! Marttila ammensi juhlamieltä työttömille . Hidas Valssi 23.1. Juhla järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, mutta siitä toivotaan perinnettä, jota voidaan suunnitella yhdessä työttömien kanssa. P. Suurin osa kuntouttavasta työtoiminnasta järjestetään kunnan eri työyksiköissä, joissa työttömät pääsevät tutustumaan ”oikeaan” työhön. YLÄNEEN TAKSIEN PÄIVYSTYSVUOROT Arki-iltaisin ja -öisin sekä viikonloppuisin perjantaistaperjantaihin SANKARI 0400 221 955 OJALA 0400 221 513 Marttila P. Bugg 6.2. Auranmaan Viikkolehti 4 Perjantaina tammikuun 5. –Järjestämme myös ryhmämuotoista kuntouttavaa työtoimintaa, jossa on monipuolista ohjelmaa ja oma ohjaajansa Teija Nurmi. 040 779 0641 mäkiäisten työväentalo Turuntie 570, Riihikoski Hinnat jäsen/ei jäsen/kerta 6 € / 10 €. Ne tuntuvat omilta. Ihmiset haluavat auttaa toisiaan. Sekä kiitos sosiaalipalvelujohtajalle Maria Vesalalle, joka mahdollisti juhlien järjestämisen ja antoi myös jo siunauksen ensi vuoden juhlille. Blues 17.4. ChaCha 24.4. . Maakuntaliitossa nähdään tieliikenteen kapasiteetin kasvattamisessa elinkeinoelämän tarpeisiin myös ongelma: se lisää henkilöautoliikenteen sujuvuutta, vaikka henkilöautoilun osuutta pitäisi kansallisten ilmastoja päästötavoitteiden nimissä vähentää tuntuvasti. RIIHIKOSKEN TAKSI 050 379 7979 TAXI VIIKONLOPPUPÄIVYSTYS Pe 5.1. Kehätietä on aikomus nelikaistaistaa, mutta Turun sisääntuloväylillä ei ole tilaa lisäkaistoille. Kädentaidon kursseja on hankittu myös ostopalveluna. Työllisyys on parantunut Marttilassa viimeisen vuoden aikana. Liikenne kasvaa vahvasti Varsinais-Suomessa VARSINAIS-SUOMI Maakunnan pääteiden liikennemäärät ovat viimeisen vuoden aikana kasvaneet merkittävästi. Fusku 6.2. Hänen vierailunsa kruunasi juhlan, toteaa sosiaaliohjaaja Marika Hirvensalo. Teijalle kuuluu nytkin suuri kiitos joulujuhlan järjestelyistä. Hitaat 27.3. Poliisille on tehty ilmoitus ilkivallasta. Kestävien kulkumuotojen osuutta pitäisi sen sijaan lisätä. Postilaatikoita ja vaippoja räjäytettiin PÖYTYÄ/Kyrö Kyrössä räjäyteltiin uudenvuodenaattona postilaatikkoja. Parhaimmat edellytykset kestävien kulkumuotojen edistämiselle nähdään Turun seudulla. Ei tar vit se il moit tau tua en nak koon. Kävelyjenkka 27.2 Fusku 6.3. Yhden postilaatikon mukana räjäytettiin läheisestä roskalaatikosta kaivettuja vauvan vaippoja. ohjaus: Soile Hakanpää 9.1. Sillä ei saa ostettua normiruoan ja muiden menojen jälkeen vaatteita tai kenkiä. Maakuntahallitus uumoilee, että kasvun jatkuessa näin nopeana liikenteen toimivuus heikkenee etenkin Turun Kehätiellä sekä Turun sisääntuloväylillä. Kävelyjenkka 13.3. Postilaatikoita posautettiin ainakin kolme Porakalliontiestä erkanevalla Salokujalla ja pari Radanvarsitien varressa. Kasvu on valtakunnan keskiarvoon verrattuna huomattavasti suurempaa. Bugg 16.1. Bugg 9.1. Rumba/bolero 17.4. Kyröntien nopeuksia alennettiin PÖYTYÄ/Karinainen, LIETO/Tarvasjoki Kyröntien nopeusrajoituksia on alennettu. Hidas Valssi 20.2. toivelaji Maksuvälineinä käyvät käteinen sekä liikuntaja kulttuurisetelit. ChaCha 10.4. Postilaatikoita oli myös potkittu eikä ilkivallanteko jäänyt vielä siihenkään. Uudet nopeusrajoitukset tulivat voimaan tällä viikolla. Masurkka/polkka 20.2. ”Ihmiset haluavat auttaa toisiaan” MARTTILA Jorma Kaarto Marttilan sosiaalitoimi järjesti joulujuhlan kaikille kunnan kuntouttavaan työtoimintaan osallistuville ja yhteistyötahoille. Hidas lavafoksi 23.1. Jokainen sai myös joulupaketin, jotka saimme lahjoituksena. – Ma 8.1. Pitkäaikaistyöttömiä on edelleen paljon. toivelaji 24.4. Pitkään työttömänä olleen taloudellinen tilanne on heikko. Rumba/bolero 10.4. Hidas Valssi 30.1. Rumba/bolero 27.3. Kysy lisää treeneissä! Alle 25-vuotiaille 4.2.2018 asti ilmainen, loppukauden -50 % www.sekahaku.net Alkeet klo 18.00-19.30 Alkeisjatko klo 19.45-21.15 TiisTAisin Ter ve tu loa yk sin, kak sin tai po ru kal la. Kansalaisopiston kautta järjestetyt kurssit ovat olleet tärkeitä työttömille. Alueellisen junaliikenteen kehittämisen katsotaan tulevan ajankohtaiseksi, kunhan maakuntauudistus toteutuu. Olemme saaneet sosiaalitoimeenkin yhteydenottoja kuntalaisilta, jotka haluavat auttaa esimerkiksi vaatelahjoituksilla, Hirvensalo selvittää. Joulupukkikin ehti juhlaväkeä viihdyttämään. Jäsenille treenikortti 25 € / 5 kertaa. Fusku 13.2. SIMO PÄIVÄRINTA Priscilla Ramsay kiitteli joulujuhlan lämmintä tunnelmaa yhdessä Antti Sahlstenin kanssa. Hidas Valssi 13.2. Tango 6.3. Joulujuhlaan osallistunut Priscilla Ramsay kiitteli maukkaita juhla-antimia ja etenkin tilaisuuden lämmintä tunnelmaa. Fusku 27.2. Hirvensalon mukaan Marttilan kuntouttavassa työtoiminnassa oli menneen vuoden aikana mukana 33 työtöntä, joista parisenkymmentä osallistui juhlaan. päivänä 2018 Ajankohtaiset Lisätiedot: Soile Hakanpää, soile.hakanpaa@sekahaku.net, p. Hidas lavafoksi 16.1. ORIPÄÄ KYRÖ TARVASJOKI ORIPÄÄN TAKSIT 050 561 0566 KYRÖN TAKSI 044 981 5688 PÖYTYÄ RIIHIKOSKI AURA PE klo 18 MA klo 06 POUSAR 0400 224 595 484 7191 PE–LA Sunnuntaisin ennakkoon tilatut ajot TIINA KETOLA 0400 946 009 Huuskantie 12, 21380 Aura. Iltaopinnot ovat jo menossa –Sosiaalija terveysala sekä diakoniatyö ovat sellaista, mitä oikeasti haluaisin tehdä. 02 4846 741 Parturi-Kampaamo Anna-Maija LOMALLA 15.–18.1.2018 OP Mellilä 2.1.2018 alkaen voit soittaa uuteen palvelunumeroomme, joka on käytössäsi arkisin klo 8-18
Perävaunu suistui katolleen ojaan Oripään ja Virttaan välisellä osuudella aamulla hieman ennen kuutta. –Tyydyttävintä tässä työssä on se, että kaikessa tekemisessä otetaan oikeasti huomioon seurakuntalaisen näkökulma, se, miten ihmiset saa osallistumaan. Vetoauto jäi pyörilleen osittain tien puolelle. Suntio tulee kirkkoon aina toista tuntia ennen jumalanpalvelusta ja muita kirkollisia toimituksia ja hän on myös se, joka niistä viimeisenä lähtee. –Ajattelin silloin, että jos tämä ei nyt onnistu, pyrin Porin Diakkiin diakonikoulutukseen. Anne Jaakkola-Tuominen Anne JaakkolaTuomiselle kertyi joulunajan jumalanpalveluksien yhteydessä melkoisesti kokemusta kynttilöiden sytyttämisestä. Katso osoitteessa www.avl.fi kuka on viikon henkilö. Sen jälkeen vuorossa oli matkailun ja yrittäjyyden koulutusta sekä työskentelyä muun muassa museooppaana. Nyt, kypsässä keski-iässä Jaakkola-Tuominen opiskelee oppisopimuksella suntioksi eli ammattiin työyhteisössä, johon hän on jo pitkään halunnut. Teoriaoppi konkretisoituu käytännön työssä. Puolenpäivän tienoilla säiliötä tyhjennettiin polttonesteestä, minkä jälkeen vasta päästiin nostamaan säiliötä ojasta. –Siitä on tarkat ohjeet, pitää jopa tietää mitä puulajeja saa käyttää eri tekstiilien kanssa, Jaakkola-Tuominen kertoo. Elisa Hirvensalon lisäksi Pöytyällä on tukena laaja työyhteisö. Koskella Koskentiellä henkilöauto ajautui loivasti kääntyvässä mutkassa ulos tieltä noin kello 16 aikaan. Säiliörekan perävaunu kiepsahti katolleen keskiviikkoaamun onnettomuudessa kantatie 41:llä. Ensimmäinen ammatti metsätalousinsinöörinä vei 27 vuodeksi sahalle vientisihteeriksi. –Työmatkaakin on vain neljä kilometriä, hän myhäilee. Viikonvaihteessa neljä ulosajoa ja yksi kolari KOSKI, MARTTILA, LIETO/Tarvasjoki Viikonvaihteessa sattui Auranmaalla useita ulosajoja ja yksi kolari. Kirkko ei silti jää oman onnensa nojaan, vaan suntio valvoo, että kaikki pysyy kunnossa. KIIA MUHONEN Vuodenvaihteessa jumalanpalvelusten liturginen väri on valkoinen. Silloin sen esti sopivan oppisopimuspaikan puute. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina tammikuun 5. Tie oli onnettomuushetkellä liukas. Kesällä tehtäviin kuluu myös hautausmaan hoito ja kesätyöntekijöiden työnjohto. Aurantiellä, Marttilan ja Tarvasjoen rajalla henkilöauto suistui tieltä puolestaan noin kello 19 aikoihin. Turkuun vievä kaista oli suljettuna useita tunteja. SIMO PÄIVÄRINTA. . Ensimmäisen kerran JaakkolaTuominen harkitsi suntioksi opiskelua kaksi vuotta sitten. Mahdollisesti ohitustilanteessa tapahtunut suistuminen sattui kello 17.09 aikaan. Ollilassa lauantaina kello 12.20 sattuneessa risteyskolarissa henkilöja pakettiauto törmäsivät toisiinsa Härkätiellä Kyröntien ja Simalantien risteyksessä. Olen kotoisin Oripään Juvankoskelta ja siteet Oripäähän ovat edelleen vahvat, hän kertoo. Sen Jaakkola-Tuominen suorittaa Turun kristillisessä opistossa kolmena päivänä kuukaudessa. Myös hautajaisia ja häitä järjestetään tuolloinkin kirkossa. Työnkuvan monipuolisuus sekä mahdollisuus osallistua tilaisuuksien suunnitteluun yhdessä papin, kanttorin ja haudankaivajankin kanssa yllätti myönteisesti. Jaakkola-Tuominen sai tutorikseen jo eläkkeelle siirtyneen Karinaisten entisen suntion Elisa Hivensalon. Arkena suntio huolehtii Karinaisten Kirkkotuvan tilaisuuksien järjestelyistä, kaikkien seurakunnallisten tilaisuuksien tilastoinnista sekä kirkon sen esineistön ja tekstiilien tarvitsemasta huollosta. –Alussa Elisa oli mukanani lähes koko ajan, mutta nykyään jo hiukan harvemmin. Myös kirkon esineistön kunnosta on huolehdittava. PÄIVI PERKIÖ Säiliörekan perävaunu kaatui ojaan katolleen ORIPÄÄ Säiliörekan perävaunun nosto ojasta haittasi liikennettä kantatie 41:llä Oripäässä keskiviikkona. Kirkkovuoteen kuuluvat tekstiilit on sijoitettava paikalleen ja ne on osattava tarvittaessa myös huoltaa. Uuden vuoden aattona aamuyöstä kello 3.35 aikaan henkilöauto ajoi ulos Hämeen Härkätieltä Tarvasjoella Tarvashovin tienoilla. Tässä iässä kolmivuotinen koulutus olisi tietysti ollut aika pitkä, hän huomauttaa. Ensimmäiset ulosajot sattuivat perjantaina. Tyydyttävintä tässä työssä on se, että kaikessa tekemisessä otetaan oikeasti huomioon seurakuntalaisen näkökulma. –Seurakuntaelämä on tullut minulle tutuksi Oripään seurakuntakuorossa. Kirkonkellojen soitto hoituu sakastissa nappia painamalla, mutta muita töitä riittää. Anne JaakkolaTuominen opiskelee suntioksi PÖYTYÄ/Karinainen Päivi Perkiö Kyröläisen Anne Jaakkola-Tuomisen urapolku ei ole niitä tavanomaisimpia. Elämänkokemuksesta on tässä työssä paljon apua esimerkiksi silloin, kun kohdataan surevia, Jaakkola-Tuominen arvioi. Jumalanpalvelusten jälkeen lasketaan kolehti ja siivotaan kirkko. . Sijaistamme toistemme vapaapäivät ja pulmatilanteissa löytyy aina joku, jolta saa apua, hän vakuuttaa. Lauantaina henkilöauto suistui kymppitieltä Merjan Tallin kohdilla Koskella. Turusta päin tulleen rekan säiliö alkoi heittelehtiä ja vei lopulta yhdistelmän vastakkaisen kaistan puoleiseen ojaan. –Meillä on neljä kirkkoaluetta ja olen paljon tekemisissä kaikkien alueiden suntioiden ja muiden työntekijöiden kanssa. Kumpikin auto ruhjoutui törmäyksessä, mutta vakavammilta loukkaantumisilta ilmeisesti vältyttiin. Kirkkovuoden edetessä tulee tietysti koko ajan uusia asioita, joissa hänen asiantuntemustaan tarvitaan taas enemmän, Jaakkola-Tuominen kertoo. Pelastuslaitoksen mukaan onnettomuudessa säästyttiin henkilövahingoilta eikä säiliössä ollutta polttonestettäkään päässyt valumaan maastoon. Seurakodissa on oma talonmiehensä, mutta loppiaisen ja marianpäivän välillä, kun Pöytyän kaikkien kirkkojen jumalanpalvelukset järjestetään seurakuntataloissa, suntionkin työmaa siirtyy suureksi osaksi seurakuntakotiin. Tällä työnkuvalla puolentoista vuoden oppisopimuskoulutuksen teoriaosuudestakin tulee tiivis. Työ Karinaisten kirkossa alkoi viime lokakuussa. päivänä 2018 5 Ajankohtaiset Kuoro innosti kirkolliseen ammattiin . Oppisopimuspaikka Karinaisten kirkkoalueella olikin hänelle kuin lottovoitto. Anne Jaakkola-Tuominen esittelee Karinaisten kirkon luonnonvalkoista alttarivaatetta. Tämän jälkeen hän työskenteli pari vuotta Koskella vanhusja vammaisavustajana, kunnes sai uuden mahdollisuuden pyrkiä suntiokoulutukseen. Elämänkokemuksesta apua Etukäteiskäsitykset suntion työstä osoittautuivat oikeansuuntaisiksi
Veronmaksaja n Miksi posti ei tule hajaasutusalueelle valoisaan aikaan, vaan kello 17–18 aikaan. Kiitämme lämpimästi Tarvasjoen HVK:n henkilökuntaa Tarmon hyvästä hoidosta. Ilot & surut n Tutkintoja n NAPUTUS n Vielä lumen aurauksista, vaikka sitä ei edes ole. Kansalaisadressiin nimensä kirjoittaneet ovat oikealla asialla. Ilmoittautuminen muistotilaisuuteen 8.1. Palstalla julkaistaan auranmaalaisten itse keksimiä mietelauseita. Lumi Siunaus toimitettu. Lämmin kiitos kaikille Saimaa hoitaneille. 040 551 3370. www.auranmaanviikkolehti.fi = www.avl.fi Rakkaamme Anna-Liisa MERILÄ o.s. 8.1923 Yläne † 17.12.2017 Yläne Oli sulla sydän niin hellä, oli siellä paikka meille jokaiselle, mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit meitä aina muistit ja huolta kannoit. Muistoissa – vaikka nyt luotamme poissa – tulet kanssamme kulkemaan. Rakkaus jää. Kiitos osanotosta suruumme. Näppäile teksti NAPUTUS välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 17252. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata kirjoituksia. Yksi portti vain hiljaa aukes ja se iäksi suljettiin. Lähetä tekstisi osoitteeseen: toimitus@avl.fi n SAA AJATELLA. Kaipauksella muistaen Heljä ja Erkki Tomi, Sanna ja Emma Maarit, Kimmo, Jonna ja Joonas Päivi, Raimo ja Janne Mika, Markus, Mikaela ja Janne Muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Yläneen kirkossa lauantaina 13.1.2018 klo 11, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. Paljon onnea 2-vuotiaalle Idalle! T. mennessä Heljälle puh. Syntyneitäpalsta on ilmainen. n TÄTÄ MIELTÄ -palstalla julkaistaan Auranmaan Viikkolehden lukijoiden mielipiteitä. 4.1949 † 19.12.2017 Ei kipua, ei vaivaa enää, olet saapunut rannalle rauhan maan. 1.1932 Säkylä † 27.12.2017 Oripää Kuolemaakin suurempi voima on rakkaus. Lähetä tiedot osoitteeseen: ilmoitukset@avl.fi. Ilkka Soukka n Pöytyällä tontit riittää, siitä saamme kuntaa kiittää. 02 762 2700, 0500-531814, 050 561 0547 www.loimaanhautaustoimisto.fi Meille niin rakas Aulis Kalevi JAAKKOLA * 3. Lämmin kiitos kaikille äitiämme hoitaneille. Tulevaan jo katsoo kunta, kaikki on kuin toiveunta! Sepeteus Otto Naaranoja Pöytyältä on valmistunut metsäkoneenkuljettajaksi Jämsän ammattiopistosta. Jollei tämä onnistu, ota joku puhdistamaan tien pääsi. Yhden viestin hinta on 0,50 euroa/160 merkkiä. Auranmaan Viikkolehti julkaisee auranmaalaisia aatoksia sivulla 2. Jos käytät nimimerkkiä, nimesi ja yhteystietosi on oltava toimituksen tiedossa. Paljon onnea 4.1.2018 olevan 30-vuotissyntymäpäivän johdosta! T: Äiti ja iskä LOIMAAN HAUTAUSTOIMISTO K.V. fi. Mitähän kunnille tulisi maksamaan, jos teiden kunnossapitäjät alkaisivat kääntelemään auraa jokaisen omakotitalon tien päässä. Lämmin kiitos osanotosta ja myötäelämisestä. Auranmaan Viikkolehti 6 6 Perjantaina tammikuun 5. 050 352 4493 info@hautaustoimistopoytya.fi Avoinna ma ja to 9-12 tai sopimuksen mukaan TYTTÖ 23.12.2017 51 cm 3640 g Minna Halkivaha ja Tuomas Tuominen Loimaa n Onnea n Syntyneitä n NAPUTA: KIITÄ, KEHU, PURNAA! Lähetä mielipiteesi Naputus-palstalle tekstiviestinä. Mutta omalla kustannuksella. Toivonen * 21.6.1927 Koski Tl † 6.12.2017 Koski Tl Päivä kun illaksi vaihtui tuli tyyntä ja hiljaista niin. n TUTKINTOJA-palstalla julkaistaan tietoja auranmaalaisista tutkinnonsuorittajista. Herratahot haluavat romuttaa hyvinvointivaltion. Taajamassa on katuvalot, täällä ei. Muista onnitella! Auranmaan Viikkolehti julkaisee kuvallisia onnitteluja. Kirjoitukset mielellään omalla nimellä. Ylinen * 23. Kuvia ei palauteta, mutta ne voi noutaa konttoristamme. Ihme ja kumma n Työttömien aktivointiin viitaten, kenestäkään ei tule tehdä orjaa eikä pakkotyötä tule sallia Suomessa. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Yksipalstainen maksaa 15 euroa/kappale, kaksipalstainen 25 euroa. Kiittäen ja kaivaten Marketta Jere, Hanna ja Lumi Jonna ja Pekka Sukulaiset ja ystävät Enkelin unia vaarille. Tauno Pekka ja Pirjo Pertti ja Tuija Matti ja Ulla Lastenlapset perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 30.12.2017 läheisten läsnä ollessa. Onnea-ilmoitusten lisäksi on tarjolla myös vihittyjä-, kastettujaja hääpäiviä-ilmoituspalstat. Haapasen seur. (Onnittelutekstin maksimimerkkimäärä 140 merkkiä, 4 riviä.) Jos postitat aineiston, liitä kuittijäljennös mukaan. Veli Reunanen Ky Täydellinen Hautauspalvelu p. Lähetä tiedot osoitteeseen: toimitus@avl. Kehitys se puhkee kukkaan, uudet tuotteet maailmaan pukkaa. Jos haluat oman aatoksesi palstalle, ota yhteyttä Sirpa Virtaseen 02-588 8971 tai sähköpostitse: toimitus@avl.fi Kosken Tl kulttuurilautakunnalle KIITOS! Mimmi Rakkaamme Saima Sofia TienSuu o.s. Palsta on maksuton. Seppeleen sijaan voi laskea yhden muistokukan.. Äiti, iskä ja Torsti-haukku Paljon onnea 3-vuotiaalle, aina hymyilevälle Selmalle! Toivottavat Mumma ja Pappa Koskelta Tl Rakkaamme Tarmo Vilho Allan KALLIO * 7. Naputuksen voi myös lähettää osoitteeseen toimitus@avl.fi ja nettisivujen lomakkeella osoitteessa www.avl.fi/palaute (valitse lomake ”mielipidekirjoitus”). päivänä 2018 n Syntyneitä-ilmoituspalstalla julkaistaan tietoja uusista auranmaalaisista. Toimi näin: tuo tai postita kuva ja lyhyt onnitteluteksti konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä päivänä kello 10. Maksun voit suorittaa tilillemme Kyrön Seudun Op: FI87 4711 0010 0286 54. Kiitollisena muistaen Tuija Hannele ja Timo Sampo ja Maija, Salla ja Mikko Anne ja Jari Tatu, Senni ja Ville Sisar ja veli perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus Oripään kirkossa 6.1.2018 klo 12.30 ja sen jälkeen muistotilaisuus srk-talolla, mikä täten ystävällisenä kutsuna ilmoitetaan. Kaikki alaan kuuluva arkut, kuljetukset, kukkasidonta HAUTAUSPALVELU SILTASAARI Koski Tl (02) 4841 077, 0500 593 006 KOSKEN TL. Jos on lunta, lapiot käteen ja hyötyliikuntaa harrastamaan. Julkaistavien kirjoitusten enimmäispituus on yksi konekirjoitusliuska (2500 kirjainmerkkiä). 050 352 4493 info@hautaustoimistopoytya.fi Rekolantie 1 (pikku-mylly) 21870 Riihikoski Puh. HAUTAUSPALVELU TYYRI PUH: 4841 197 Arkkuvarasto Pitkäläntie 3 Pöytyänseudun Hautauspalvelu Rekolantie 1 (pikku-mylly) 21870 Riihikoski Puh
AURAN JÄRVENOJAN pruukki lakkautettiin vähän paperinvalssaaja Jonaksen kuoleman jälkeen. Markusta voi sanoa: Hän teki töitä kolmen miehen edestä. Tästä avioliitosta syntyi muun muassa nuorena tehdastyöläisenä kuollut Johanna-tytär sekä Jonaksen kuopus Anna Kaisa. Kisa on niukentuvien materiaaliresurssien maailmassa ajankohtainen. Olemme menettäneet työteliään, valoisan ja kaikki huomioivan henkilön. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina tammikuun 5. Riitan kuoltua Jonas nai Kaisa Kustaantyttären, joka pian synnytti Maria-tyttären (1795). Kilpailussa tehtävänä on suunnitella esimerkiksi koululuokassa ryhmätyönä idea, toimintamalli, tuote tai palvelu, jonka avulla voidaan vähentää syntyvän jätteen määrää ja edistää resurssiviisautta kotona, koulussa tai päiväkodissa. Vaan suo minun muistaa silloin tämän hetkeni selkeä usko: – joka auringonlasku illoin on jossakin aamurusko. Ensimmäinen puoliso oli vuonna 1769 syntynyt Riitta Tuomaantytär, jonka kanssa Jonaksella oli lapset Maria Christina (1789), Johan Gustav (1790) ja Brita Stina (1793). Jonas meni sitten kolmannen kerran vihille, tällä kertaa Messukylässä asuneen Anna Stiina Juhontyttären kanssa. Markku oli luonteeltaan iloinen ja elämänmyönteinen, huumoria viljelevä ihminen ollen aina pienimmän ja heikoimman puolella. Hän syntymäkotinsa löytyy nimittäin Bälingen pitäjästä, Ruotsin Upplannista. Paperitehtaan ostivat 1832 Johan ja Frans Frenckell, joiden huomassa siellä käynnistettiin maamme ensimmäinen paperikone vuonna 1842. Voit lähettää kirjoittajalle terveisiä palaute@ varola.fi n ENNEN MUINOIN n MUISTOKIRJOITUS Lukijoilta Valssaaja n Salskeat miehet. Frenckellien paperitehdas jatkoi toimintaansa vuoteen 1928 saakka. Keksinnöt tarvitsevat syntyäkseen luovuutta ja yhteistyötä, joita on kosolti tarjolla koululaisja päiväkotiryhmissä. PARHAILLAAN käynnissä on Suomen Ympäristökasvatuksen Seura FEE Suomen ja muiden toimijoiden järjestämä, kouluille ja päiväkodeille suunnattu valtakunnallinen Jämäkisa-kilpailu. Rakennusmiehenä oppinsa saaneena hän uskalsi perustaa oman yrityksen. Kännykät sisältävät muun muassa arvokkaita jalometalleja: kultaa, hopeaa ja palladiumia. Tosin Häggman oli myynyt tehtaansa jo 1808 maisteri Lars Lefrenille, joten Tampereelle muuttanut Tunström sai palkkansa viimeksi mainitulta herralta Häggmanin jälkeen. LAPSILLE JA nuorille suunnattu kilpailu on oiva esimerkki siitä, miten voimme kaikki olla mukana synnyttämässä uusia innovaatioita. Kilpailu kannustaa myös lasten ja nuorten perheitä uudenlaiseen tulevaisuusajatteluun: mahdottomastakin voi tulla mahdollista! V i n k k a a k u n t a s i kouluille ja päiväkodeille kilpailusta osoitteessa http://jamakisa. Kilpailuaikaa on 15.4.2018 saakka. Juha Vuorela n Kirjoittaja on tarvasjokelainen sukututkija, joka tarkastelee Sukututkijan sukanvarresta -juttusarjassa Auranmaan menneisyyttä ihmisen silmin. päivänä 2018 7 Eräs Aurassa muinoin sijainneen Järvenojan paperitehtaan työntekijöistä oli rippikirjan mukaan vuonna 1759 syntynyt Jonas Tunström, joka ehti olla elämänsä aikana ainakin kaksi kertaa naimisissa. Ojarannan rakennus kohosi lähiseudun suurimmaksi rakentajaksi, laajentaen toimintaansa Turkuun sekä pääkaupunkiseudullekin. Jonas ja Riitta oli vihitty Prunkkalassa (Auran entinen nimi) 10.8.1788. Tampereella hänet työllisti kaupungin teollisuuden uranuurtajaksi tituleeratun Abraham Häggmanin vuonna 1780 perustama paperitehdas Tammerkosken rannalla. Tarvitsemme uudenlaisia ratkaisuja, joiden avulla voimme käyttää luonnonvaroja entistä tehokkaammin ja toisaalta saamme eri vaiheessa jätteeksi päätyviä materiaaleja takaisin hyötykäyttöön. Markku oli äärettömän hyvä laskemaan, lisäksi hänellä oli kyky toiminnan laajentuessa ottaa vierelleen osaavia henkilöitä. Kaisa Kustaantytär oli puolestaan kotoisin naapuripitäjä Liedosta, jossa hänen isänsä oli Sikilän kylän Löyhän eli Mäen talollisena. Markun valoisaa olemusta muistellen tulee mieleen Eila Kivikk’ahon säe: Näen hohtavat taivaanrannat mut pyydän vielä tätä: kun päiväni painua annat, älä yksin yöhön jätä. Tuolloin morsian oli ollut piikomassa paperitehtaan vierellä sijainneessa Käyrän talossa. rastas@gmail. Erkki Nyhä Kirjoittaja on Markku Kosken ystävä Jämäkisassa etsitään ideoita jätteiden vähentämiseksi Monien uusiutumattomien raaka-aineiden, kuten fossiilisten polttoaineiden, useiden metallien ja mineraalien saatavuus vähenee jatkuvasti. Viimeksi mainitun tyttären ja hänen miehensä, räätäli Matti Lindstörmin jälkeläisiä elää tänäkin päivänä laaja joukko. Vinkin laati Jaana Itälä-Laine Valoniasta Vielä 10 vuotta sitten tällaiset kännykät olivat kovassa käytössä, mutta nyt niitä lojuu pöytälaatikoissa kasapäin. n Katso osoitteessa www.avl. Sen toimintavuosien aikana Aurassa tai pikemminkin Prunkkalan kappelissa ehti pistäytyä töissä useampikin vierasmaalainen ammattimies. Pariskunta vihittiin Liedossa 16.11.1794. Koneet purettiin eikä tehtaasta ole jäänyt jäljelle oikeastaan yhtään mitään konkreettista. Silti yli puolet vanhoista, käytöstä poistuneista kännyköistä lojuu unohdettuina pöytälaatikoissa. fi kuva kotitalouskurssilaisista n Yläneen kotiseutuyhdistys toivoo lukijoiden apua kuvien tunnistamiseen ja ajoittamiseen. Kilpailu kannustaa uudenlaisiin oppimisprosesseihin, jotka edistävät opetusja varhaiskasvatussuunnitelmien ilmiölähtöisten oppimiskokonaisuuksien toteutumista. Ammattimiehet olivat kysyttyjä jo tuolloin. Niinpä Jonaksen kolmannen vaimon aiemmasta avioliitosta ollut Henrik-poika käytti isäpuolensa sukunimeä muodossa Thunström. He siirtyivät parempien sopimusten turvin jopa maakunnasta tai maasta toiseen työn perässä. fi/osallistu/. Kierrättämällä metallit saadaan talteen uusien kännyköiden raaka-aineiksi. Osallistujia kannustetaan ideoimaan kestävämpää ja resurssitehokkaampaa tulevaisuutta. com ANSELM LAAKSO n SUKUTUTKIJAN SUKANVARRESTA Talousneuvos Markku Koski Joulukuun alkupuolelle saimme järkyttävän tiedon, Markku Koski oli päässyt maallisen elämänsä päätepisteeseen. Jonas Tunström kuoli rintakuumeeseen eli johonkin keuhkotautiin kesällä 1819. n EKOVINKKI. Moni heistä löysi morsiamen lähiseudulta, mutta sangen harvan jälkeläisiä enää Auranmaalta löytyy. Anselm Laakso kuvasi viime vuosisadan alkupuoliskolla Voitto Ruoholan ja Ernest Laurilan. Hän syntyi siellä joulukuun puolivälissä vuonna 1759 Svartarbon kylässä Jonas Erssonin ja Brita Pehrsdotterin lapsena. Jonaksen ja Riitan Aurassa syntyneen Maria-tyttären vei puolestaan vihille 1822 nahkurikisälli Kalenius, niin ikään Tampereella. Ennen vuoden 1921 sukunimilaki nimiä käytettiin hyvin vapaamuotoisesti. Jonas Tunström oli tullut maahamme ilmeisesti työn perässä ammattimiehenä. Markussa menetimme rakastavan ja kaikesta huolta pitävän puolison, isän ja isoisän sekä iloisen ja rehdin ystävän. Esimerkiksi lähes jokaisen taskussa kulkevien kännyköiden valmistuksessa käytetään jopa 30 eri metallia, joista useiden määrät maaperässämme ovat melko vähäisiä tai vaikeasti esiin louhittavissa. Tietoja ja palautetta voi antaa Tapio Rastaalle puhelimitse 050 5188 461 tai sähköpostilla tapio. AURASTA Tunströmit muuttivat Tampereelle, jonka sisäänmuuttaneiden luettelossa hänet mainitaan ammatiltaan paperinvalssaajaksi. Sukunimeä Tunström on kirjoitettu myös muodossa Thunström. Suunnittelu edellyttää oppiaineet yhdistävää yhteistyötä ja luovien toimintamenetelmien käyttöönottoa. JONAS TUNSTRÖMIN toinen vaimonsa Kaisa oli kuollut pian Tampereelle muuton jälkeen
Vähitellen heräsi ajatus siitä, että pitäisi saada aikaan näyttely Killanmäen vaiheista. Killanmäellä nähtiin oman aikansa suurimmat tähdet. n TULEVAISUUS ON AVOIN ASKO VIRTANEN. Vaikka tanssikulttuuri alkoi jo 1970-luvun kuluessa hiipua, Killanmäellä tanssittiin vielä melkein joka viikko, siitä piti huolen Auraviihteen kanssa tehty yhteistyö. päivänä 2018 PÖYTYÄ/Kyrö Asko Virtanen Auranmaata järkytti syyskuussa uutinen Killanmäen tanssilavan palosta. Rakennuksesta jäi pystyyn joitakin hiiltyneitä seiniä ja vähän kattoa. Paikalle mahtui 400 tanssijaa ja usein liput myytiin loppuun. n Näyttely Killanmäestä aukeaa Kurkisalin aulassa tulevana maanantaina 8.1. –Menneitten sukupolvien työ meni hukkaan jonkun pölkkypään vuoksi, Kari Sävelkoski tiivistää viitaten kylillä kiertäneisiin puheisiin, että kyseessä olisi ollut tuhopoltto. Rakennuksen ravintolaosa tuhoutui täysin. Jotakin, joka dokumentoisi tanssilavan eteen tehtyjä talkootunteja, Marjatta Sävelkoski kertoo. ja on auki tammikuun ajan. Kari ja Marjatta Sävelkosken nuoruuteen kuului olennaisesti talkootyö Killanmäellä. PERTTI KANGASNIEMI Kari Sävelkoski, Pertti Kangasniemi ja Marjatta Sävelkoski halusivat, että monien elämään keskeisesti vaikuttanut Killanmäki saa valokuvanäyttelyn. Koska vanhojen Killanmäen kultakauden historiasta kertovien kuvien löytäminen osoittautui hankalaksi, näyttelyssä on paljon kuvia Killanmäen venetsialaisista sekä palon aiheuttamasta tuhosta. Auranmaan Viikkolehti 8 Perjantaina tammikuun 5. –En usko, että paikalle tulee uutta tanssilavaa. Mukaan näyttelyprojektiin lähti myös pöytyäläinen ammattikuvaaja Pertti Kangasniemi. 1940-luvun loppupuolella valmistunut Killanmäen tanssilava oli tärkeä tulonlähde sitä ylläpitäneelle Karinaisten Kunnolle. Killanmäen tanssikausi kesti yleensä kolme kesäkuukautta. –Kyllä siinä itku tuli ja mieleen kysymys ”Miksi”. Mitään varmuutta puoleen tai toiseen ei kuitenkaan ole syttymissyystä vieläkään saatu. Killamäen tulevaisuus on avoin. Killanmäki oli maankuulu tanssipaikka varsinkin 1950–1970-luvuilla. Myös sillä oli tärkeä merkitys, mitä tapahtui lavan ulkopuolella. Ihmiset & ilmiöt Killanmäen vaiheista valokuvanäyttely . Mitä useammin miehet autoilla kävivät, sitä enemmän juovuksissa olivat. n Maineikkaan tanssipaikan tuho toi kyyneleet silmään Menneitten sukupolvien työ meni hukkaan jonkun pölkkypään vuoksi. –Olin usein järjestysmiehenä ja kyllähän siellä autojen takaluukut olivat aina auki. Palokunta oli paikalla muutamassa minuutissa, mutta kuiva puinen rakennus oli jo silloin täyden palamisen vaiheessa eikä sen pelastamiseksi ollut mitään tehtävissä. Mukana on myös Simo Päivärinnan kuvia varsinaisesta palosta. Isompia tappeluita en kuitenkaan muista koskaan olleen vaikka kyllähän sieltä joskus jouduttiin viemään porukkaa Loimaan putkaan rauhoittumaan, Kari Sävelkoski muistelee. Suurin osa näyttelyn kuvista on Kangasniemen ottamia. Kari Sävelkoski Killanmäen venetsialaiset ehtivät viime vuosina tulla tutuiksi sankoille ihmisjoukoille. Tanssikulttuurin hiivuttua paikalla järjestettiin muun muassa venetsialaisia. Jonkinlainen laavu voisi olla mahdollinen, miettii Kari Sävelkoski Karinaisten Kunnosta. Syyskuussa palaneen Killanmäen tanssilavan syttymissyy ei ole vielä selvinnyt. Paikalla on tanssittu niin Olavi Virran, Katri Helenan kuin Martti ”HuuHaa” Innasenkin tahtiin. PERTTI KANGASNIEMI Killanmäen tanssilava tuhoutui tulipalossa maan tasalle. Hetkessä maan tasalle palanut tanssipaikka oli tärkeä paikka varsinkin niille, joiden nuoruuteen Killanmäen tanssit kuuluivat. Parhaimmillaan tansseja oli kolmenakin päivänä viikossa. SIMO PÄIVÄRINTA Killanmäki oli kultakaudellaan valtakunnallisesti tunnettu tanssipaikka. Uutinen palosta järkytti pariskuntaa perinpohjin. Talkoolaisia tarvittiin niin järjestysmiehiksi, kahvilaan kuin lipunmyyntiinkin
Auranmaan Viikkolehti Perjantaina tammikuun 5. päivänä 2018 9 AURA Huuskantie 17, puh. M-xl Lasinpesuneste 4L -20c (4,50) pkt kpl pkt kpl Pipo Led-valolla harmaa, 4xled 120L 3 eri voimakkuutta 5 95 24 90 3 95 OPAL Pakkasvahti 200w liitosjohto Huomioliivi aikuisten s-xl kevyt, musta (6,50) Maantiesuola 5kg (5,50) Kestopeite 8x12m sid.naruilla (89,00) 4 50 5 90 1 € 6 95 44 90 4 95 ULKOLYHDYT HuippuALE OLEMME AVOINNA MYÖS LOPPIAISENA 9-16! TERVETULOA! Pähkinänpuolikkaat 5kg maapähkinä 8 90 9 95 JOULUALE! Jouluvalot, koristeet, jouluaskartelu, tonttuvaatteet, jouluiset korit, kukat ja kuuset -40 % CAILAP kauneudenhoitovälineitä, koruja, hiustarvikkeita Erä! -50 % 10L 3 95 25L 6 95 Leca Hiekoitusmurske ERÄ! 65 € OPAL Öljytäytelämmitin 1000w 9 lamellia 1500w 7 lamellia 2000w 9 lamellia 34 90 52 90 64 90 Lasten Heijastinliivi tekstillä, 45x50cm koko 4-10v laj. PIPOT, HUIVIT & HANSKAT NOVITA VAATTEET -30 % -40 % -30 % (Alennukset normaalihinnoista.) (Alennukset normaalihinnoista, ei koske hautalyhtyjä eikä myrskylyhtyjä) (Alennus ei koske sukkia, sukkahousuja eikä alusvaatteita.) Liukueste kenkiin laj. 020 761 6430 • ark 10—20 • la 9—16 Löydät meidät Facebookista Tervetuloa ostoksille!! Tarjoukset voimassa 11.1.2018 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää tarjousaikana. (4,95) Heijastinnauha ranteeseen 2kpl/pkt Käsivarsiheijastin säädettävä Heijastinnauha ranteeseen 2kpl/pkt lapset 11 90 Auringonkukansiemen 8kg, kantokassi 13 50 Talipallo 6x90g /pkt CARLAKE Jäähdytinneste 3L (12,90) Sisätilalämmitin 1400w, ohut malli
Mutkien kautta maaliin Pieniä karikoitakin matkaan tietenkin aina mahtuu. Sitten meillä oli pelaajaporukka, joiden kanssa testasimme toimivuutta, kertoo Haavisto, joka on aiemminkin kehitellyt pelin, vaikkei kylläkään näin suuritöistä. . –Tässä pelissä tarvitaan ainoastaan yksi pelinappula, sen olimme käyneet valitsemassa Pyhäjärven rannalta – tietenkin. Kulkupelikorteilla saattaa päästä liikkumaan useampiakin ruutuja yhdellä kertaa. . Haavisto valottaa myös, että rahoituksen peliin huolehti idean alun perin ilmoille heittänyt Veli-Matti Vuori, joka toimii Sataedussa kehitysjohtajana. Henkilöjäseneksi pääsee kymmenen euron vuosimaksulla. Auranmaan Viikkolehti 10 Perjantaina tammikuun 5. Olisimme halunneet samankaltaisen nappulan peliimme, mutta se ei käynyt. päivänä 2018 Ihmiset & ilmiöt Pyhäjärvi tutuksi lautapeliä pelaamalla PÖYTYÄ/Yläne Sari Holappa Moni meistä tuntee jo entuudestaan ainakin jossain määrin lounaisen Suomen suurimman järven, Pyhäjärven. Uudenlaisen pelinappulan hyväksyttäminen olisi ollut liian monimutkaista, sillä nappulat olisi pitänyt viedä hankalan ja kalliin tarkastuksen läpi. Yhteistyöllä ideasta peliksi Tapio Haaviston lisäksi pelityöryhmään on kuulunut lukuisa joukko asiantuntijoita, jotka ovat tarkastaneet tekstejä ja koepelanneet peliä. Yhteistyötä on tehty myös Sataedu-koulutuslaitoksen kanssa. Näin tutkimusalus liikkuu pelilaudalla, kunnes jokin pelaajista saa kerättyä riittävän määrän voittopisteitä. Tutkimuksen ja suojelutoimien avulla onkin menestyksekkäästi saatu Pyhäjärven rehevöityminen kuriin. Lautapelin kehittäminen on yksi keino tuoda järveä taas esiin, joitakin vuosia yhdistyksen puheenjohtajana toiminut Haavisto kuvailee. Esimerkiksi pelinappulat meinasivat tuottaa hankaluutta, mutta siihenkin löytyi lopulta Haaviston mukaan luova ratkaisu. Sieltä ovat löytyneet pelilaudan ja -paketin sekä kulkupelikorttien kuvittajat. –Pojan kanssa olemme pohtineet tilastoja ja todennäköisyyksiä, miten saada peli toimimaan. –Niinpä lopulta päädyimme kirPelin saa omakseen jokainen yhdistyksen jäsen. Lisäksi pelissä on tietokortteja, joissa kerrotaan esimerkiksi, miten järven rehevöitymistä voidaan estää tai mistä veden sameutuminen johtuu. Suurimman työn ovat kuitenkin tehneet Haavisto ja hänen poikansa Mikko. Nyt siihen pääsee tutustumaan entistäkin syvällisemmin, kun Pyhäjärven suojeluyhdistys kehitti tammikuussa julkaistavan uuden Pyhäjärvipelin. Minä lähdin jatkojalostamaan ajatusta, kertoo Pyhäjärven suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Tapio Haavisto, innokas lautapelien pelaaja. Hauskimpia ovat lajikorttien eläimet, joita tunnistamalla kerätty kalansaalis antaa myöskin mahdollisuuden voittaa pelin. –Pyhäjärven suojeluyhdistyksen nykyinen tarkoitus on tukea suojelutyötä. Sääkortit kuitenkin vaikuttavat kulkupelien käyttöön. Se on Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntajärvi, lisäksi se on tunnettu runsaasta pesimälinnustostaan ja kalaisuudestaan. Pelin avulla saa rutkasti uutta tietoa Pyhäjärvestä, sillä siinä olevien lajikorttien avulla oppii tunnistamaan sekä lintuettä kalalajeja. PYHÄJÄRVIPELIN IDEA JA KULKU. Tapio Haavisto Pyhäjärvipeli tekee Pyhäjärveä ja sen suojelutoimia tutuiksi. Sen jälkeen yhteistä pelinappulaa aletaan siirtää kohti maalia. Kukin vuorollaan siirtää tutkimusalusta ruudun kerrallaan ja ottaa pelikiekon, joka määrää millaisen kortin pelaaja saa nostaa. Kalaja lintukorttien kuvituksesta vastasivat Haaviston tytär Ilona Kauramaa yhdessä ystävänsä Pinja Bergmanin kanssa. Voittaa voi joko se, jolla on suurin määrä voittopisteitä tai se, joka on onnistunut tunnistamaan eniten kalakortteja, eli kalastamaan suurimman saaliin. Pyhäjärven suojeluyhdistys teki lautapelin, joka kartuttaa niin järven, kalojen kuin lintujenkin tuntemusta Pelissä toimitaan yhdessä tutkijaryhmänä, joka tutkimusaluksella eli pelaajien yhteisellä pelinappulalla, liikkuu ympäri järveä etsien ravinnekuormituksen syitä sekä keinoja pitää järvi puhtaana. Tietokorteista kerätään Pyhäjärvellä näkyviä tähtikuvioita voittopisteiksi. –Idean lautapelin tekemisestä heitti ensimmäisenä ilmoille yhdistyksemme jäsen Veli-Matti Vuori. . –Saimme Veli-Matin onnistuneen hakemuksen avulla Leader Pyhäjärviseutu -kehittämisyhdistykseltä tukea, josta painokustannuksiin menee suurin osa, reilut 8000 euroa
Aiemmin hän kertoo tehneensä piparitaikinasta niin linnan, traktorin, junan kuin lumihiutaleitakin. Ensimmäisen kerran ”kuusenpolttajaiset” järjestettiin vuonna 2004 eli samana loppiaisena kun Härkätie-yhdistys innosti tienvarren asukkaita ensimmäisen kerran sytyttämään omia Härkätuliaan tien varrelle. Lisäksi kirkon portaissa ja tornissa on sokerimassaa ja ikkunalaseina toimivat liivatelehdet. Alunperin joulukuusenpolttajaisiksi kutsuttu tapahtuma ei ole mitenkään virallinen tai suunniteltu, mutta nuorisoseura on tuonut sinne polttopuuta nuotiota varten ja joskus joku on tuonut sinne umpikuivaneen kuusensakin, kertoo nuorisoseuran puheenjohtaja Karri Rannikko. Kovin pieni pienoismalli ei ole kyseessä: kirkolla on pituutta 78 senttiä, leveyttä 60 senttiä ja korkeuttakin kirkontornin ristin kärkeen mitattuna 54 senttiä. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina tammikuun 5. MARI-ANNE VANHANEN-SANDORHAZI. Henkilöjäseneksi pääsee kymmenen euron vuosimaksulla, puheenjohtaja vinkkaa ja kertoo peliä olevan 500 kappaleen erästä vielä runsaasti jäljellä. Vaikka kirkon rakentaminen oli iso prosessi, on se kuitenkin Vanhanen-Sandorhazin mukaan tehty syötäväksi. Ihan ensimmäistä kertaa Vanhanen-Sandorhazi ei ollut ”rakennushommissa”. Näytetään se muillekin! Lukijan kuva -palstalla julkaistaan onnistuneita otoksia. Lauantaina poltettavat noin sata jätkänkynttilää Leijonat sahasivat valmiiksi viime lauantaina Westaksen sahalla sahan lahjoittamasta puutavarasta. Kyröläinen Mari-Anne Vanhanen-Sandorhazi uurasti joulun alla ja loihti piparitaikinasta pienoismallin kotikirkostaan. Ihan hetkessä kirkko ei syntynyt. –Jouduimme asettamaan pelin ikärajaksi 15+, mutta ikäraja kertoo lähinnä siitä, että pelin pelaamisessa on eduksi vähintään yksi 15 vuotta täyttänyt, pelinkehittelijä sanoo. –Loppiaisiltana nuorisoseurantalon viereen kokoontuu kylän porukkaa nuotion ääreen paistamaan makkaraa ja juttelemaan. Lähetä kuva tietoineen Viikkolehden toimitukseen: toimitus@ avl.fi Ihmiset & ilmiöt n LUKIJAN KUVA Pyhäjärvi tutuksi lautapeliä pelaamalla Pyhäjärvipeliä kokoontuivat Haavistojen pöydän ääreen pelaamaan Tapio Haavisto, Pinja Bergman, Ilona Kauramaa ja Julia Stenman. Tulia poltetaan pääosin taajamaalueen ulkopuolella pellon reunalla ja liittymien läheisyydessä, ei kuitenkaan metsäosuuksilla eikä rakennusten lähellä. –Pelin kaupallinen hyödyntäminen ei ole tarkoituksena, eikä mahdollistakaan, koska olemme saaneet siihen EU-rahoituksen. Karinaisten kirkko on kirkoksi harvinaisen herkullinen n Mari-Anne VanhanenSandorhazi loihti kotikirkkonsa piparitaikinasta PÖYTYÄ/Karinainen Sirpa Virtanen Harvemmin kirkkoja tulee kutsuttua herkullisiksi, mutta nyt siihen on aihetta. Valoilmiön ikuisti Aino Leiva. Ollilassa paistetaan makkaraa Marttilan nuorisoseuralle on vuosien mittaan syntynyt oma loppiaisperinteensä, josta ei oikeastaan pitänyt tulla perinne lainkaan. AINO LEIVA Härkätulet palavat Koskella ja Marttilassa KOSKI, MARTTILA Päivi Perkiö Kosken Lions-klubi sytyttää loppiaisena Härkätulet Härkätien varrelle. n Piparikirkon ”loppusijoituksesta” kiinnostuneet voivat ottaa MariAnne Vanhanen-Sandorhaziin yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen malmi.marianne@gmail.com Mari-Anne Vanhanen-Sandorhazi ei raaski syödä rakentamaansa kirkkoa, vaan on valmis lahjoittamaan sen eteenpäin. päivänä 2018 11 n OTITKO HYVÄN KUVAN. Haavisto kertoo myös, että pelin ilmestymisen jälkeen on herännyt joitakin kysymyksiä, jotka eivät selviä ohjeista. Pelin saa kuitenkin omakseen jokainen yhdistyksen jäsen. Vanhanen-Sandorhazi ei laskenut työtunteja, mutta parin viikon ajan hän kertoo rakentaneensa sitä vaihtelevia aikoja lähes päivittäin. Itse hän ei kuitenkaan raaski taittaa siitä palaakaan, joten hän antaisi sen mielellään eteenpäin. Tänä vuonna syntyi Karinaisten kirkko, koska kotikirkko on Vanhanen-Sandorhazin mukaan yksinkertaisesti kirkoista se kaikkein kaunein. Tarkastusongelma tuli vastaan myös, kun pelin ikärajaa pohdittiin. Klubin sihteeri Jyrki Anttila kertoo leijonien sytyttävän Härkätulet nyt toista kertaa. n Turkoosi taivas. Jotain isommanpuoleista on luvassa jälleen ensi jouluksi. Piparitaikinaa työhön kului noin 5,5 kiloa ja kuorrutetta eli pikeeriä noin kolme litraa. –Lahjoittaisin tämän mielelläni esimerkiksi seurakunnalle tai muulle halukkaalle taholle, jossa siitä voisi olla iloa useammalle ihmiselle. –Meillä on tulossa kotisivuillemme kattava esittely pelistä, ja lisäksi laitamme sinne kysymys-vastaus -osion, josta saa lisätietoa peliin liittyvistä seikoista. –Ainoat syötäväksi kelpaamattomat osat ovat ristit ja porraskaiteiden pystytolpat, jotka on tehty hammastikuista, Vanhanen-Sandorhazi kertoo. joittamaan peliohjeisiin pelin alkavan sillä, että pelaajat poimivat Pyhäjärven rannasta noin vadelman kokoisen kiven tai puupalasen, Haavisto kertoo. Jos pelin hankinta kiinnostaa, Tapio Haavisto lupaa sen edullisesti tietyllä ehdolla. Kävi nimittäin ilmi, että jos peli suunnataan lapsille, se pitää tarkastaa leludirektiivin mukaisesti, mikä puolestaan maksaisi lähes neljänneksen pelin painokustannuksista. Auran keskustan yllä pilvet repeilivät viime lauantaina. Tulet syttyvät lauantaina iltakuudelta. Varsinkin Salontieltä Marttilan keskustaan päin olevalla tieosuudella on sytytetty useiden vuosien ajan loppiaisiltana erilaisia pieniä tulia. Marttilassa Härkätulia polttavat monet Härkätien varrella asuvat yksityishenkilöt. Kerro mistä ja koska kuva on otettu ja kuka kuvan otti
73–vuotias Nikkanen ajaa edelleen paljon itse, muun muassa konepajojen teräsajoja. Nikkasen isä oli kotoisin Karjalasta Uudeltakirkolta. Raviurheilun lisäksi Laurila on menestynyt muissakin lajeissa: vihreä vyö karatessa ja kolme Suomen mestaruutta sekä 15-vuotiaana saavutettu painonnoston SM-pronssi. Pieni asutustila Marttilassa oli täynnä elämää, kun samassa taloudessa asuivat vanhemmat, yhdeksän lasta ja vielä sukulaisiakin. Efraim-poni on jo ehtinyt arvokkaaseen eläkeikään. Auranmaan Viikkolehti 12 Perjantaina tammikuun 5. Yrittäjänä Nikkanen on luonnollisesti markkinatalouden kannattaja, mutta siinä riittäisi kehitettävää. –Kilpailulainsäädännön tarkoitus on, että hinnan lisäksi myös laatu vaikuttaisi. Hevosen kehittyminen palkitsee enemmän kuin ravien voittosumma, Laurila myhäilee. Oman työuransa jatkumista jo kymmenen vuotta yli eläkeiän Nikkanen perustelee muun muassa 45 vuotta jatkuneella lentoharrastuksellaan muun muassa Arctic Eagles taitolentoryhmässä. Villiä menoa Kuljetusalalla oman ongelmansa muodostaa epäreilu kilpailu. . –Yhteistyö LSO:n ja kuljetusyrittäjien välillä toimi hyvin. Kuva on Kauhavan Wanhan ajan lentonäytöksestä lentosotakoulun entisellä kentällä heinäkuun puolivälissä. Moneen ehtii, kun tekemiset suunnittelee huolella etukäteen. Arctic Eagles vauhdissa. On vaikea kilpailla Itä-Euroopasta tulevan rekan kanssa, jonka kuljettajan palkkakustannus on murto-osa suomalaisesta ja tankki täynnä halpaa polttoainetta. Parhaiten se onnistuu töitä tekemällä. Ennen suuren yrityksen toimitusjohtajan puheille pääsi helposti, nykyisin se ei onnistu. Taitolentonäytösessä koneiden välimatka on vain muutamia metrejä. Matkoilla karttui sekä oppia hevosten valmentamisesta että kielitaitoa. Vuosittain palkitaan korkeintaan kaksi 14-25-vuotiasta entisen Yläneen kunnan alueella asuvaa nuorta. Hän on viikot töissä Tampereen kupeessa valmentamassa ja kasvattamassa nuorta ravihevostaan. Raimo Nikkasen lentokunto pysyy yllä töitä tekemällä . Ravinainen Ellinoora Laurila sai Ryhtipalkinnon PÖYTYÄ/Yläne Jorma Kaarto Yläneen Lions Clubin vuosittain jakaman Ryhtipalkinnon sai tällä kertaa muun muassa raviohjastajana ja -valmentajana ansioitunut Ellinoora Laurila, 20, Tourulasta. Myös johtaminen on mennyt suuntaan, josta kannattaisi ottaa takapakkia. LSO takasi lainat ja toimintaa kehitettiin yhteistuumin, Nikkanen muistelee. Kisaan haki yli 30 nuorta, joista 15 valittiin. Yrittäjyys alkoi vuonna 1966, kun LSO ulkoisti kuljetukset. Ajoja lepoaikasäädösten kanssa on vaikea toimia ja vaatimus säännöllisin väliajoin käytävistä ammattipätevyyskoulutuksista vaikeuttaa sijaisten löytymistä. Nikkanen meni 19–vuotiaana LSO:lle (nykyisin HK) töihin ja sai presidentin erikoisluvalla ammattimaisen ajokortin. –Kyllä tällainen muistaminen tsemppaa kivasti, Laurila kommentoi Ryhtipalkintoa, jonka saajan pitää palkintosääntöjen mukaan olla elintavoiltaan esimerkillinen sekä työssään, opinnoissaan tai harrastuksissaan menestyvä Palkinnon tarkoituksena on korostaa henkisesti ja fyysisesti rikkaan elämän merkitystä. Yläneen Lions Club jakoi Ryhtipalkinnon ensimmäisen kerran vuonna 1984, jolloin palkinnonsaajia oli kaksi: Riitta Sahla ja Tomi Hartman. Lions Clubin stipendikomitean vetäjä Juha Nummela ja klubin presidentti Veijo Lehtonen ojensivat Ryhtipalkinnon Ellinoora Laurilalle. Sittemmin reissut pitenivät kuukauden mittaisiksi. Tuoreimpana meriittinä on osallistuminen alle 25-vuotiaiden amatööriohjastajien Salamakypärä-kisaan, jossa hän sijoittui neljänneksi. –Konepajoilla näkee selvästi, että maahanmuuttajien panos suomalaisessa talouselämässä on jo nyt tärkeä ja tulee vain kasvamaan. Näin ei kuitenkaan ole. –Olen positiivisessa kierteessä. Nikkanen sanoo. Tuijotetaan pelkkiä lukuja. Hän on aina valmis auttamaan, palkitsemisperusteluissa sanotaan. Yhteistyö loppui 39 vuotta myöhemmin, kun LSO keskitti kuljetukset yhdelle yhtiölle. Laurilan suojattina on keväällä kaksi vuotta täyttävä lämminverivarsa Moonlight Velvet, jota hän valmentaa ja ohjastaa. Valmennusoppia Kanadasta Hevosista Laurila innostui jo vuosikymmen sitten äitinsä Raili MäkiJaakkolan vanavedessä ja ponikurssin kautta. Nikkasen yrittäjänura on kestänyt puoli vuosisataa TUOMO SALONEN ASKO VIRTANEN Timanttiristillä 50 vuoden yrittäjänurasta palkittu Raimo Nikkanen nyt. Lentokuntoa on pidettävä yllä. Plakkarissa on myös turvallisuusalan perustutkinto. –Tervehenkinen nuori nainen, suosittu ystävä ja pidetty nuori. Hän on osallistunut aktiivisesti Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistyksen toimiin ja kylän nuorten jalkapalloharrastuksen edistämiseen. –Varsa pitäisi saada kulkemaan mahdollisimman hyvin. Ihmiset. Nikkaselle myönnettiin itsenäisyyspäivänä Suomen yrittäjien timanttiristi viidenkymmenen vuoden yrittäjyydestä. Sahla oli kunnostautunut seurakuntanuorten ohjaajana ja Hartman maajoukkuetason lentopalloilijana. Raimo Nikkanen yrittäjänuransa alussa 50 vuotta sitten. Tervehenkinen nuori nainen, suosittu ystävä ja pidetty nuori. Laurilan tie vei ensimmäisen kerran Kanadaan hevosoppiin jo 13-vuotiaana kahdeksi viikoksi. Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa, Nikkanen sanoo. Perustelujen mukaan Ellinoora Laurila on urheilullinen ja eläinrakas nuori nainen, joka jaksaa innostua lajista kuin lajista. Kokonaisuus häviää, kun pelkkä hinta ratkaisee, Nikkanen miettii. Ulkomaisten rekkojen ajamista Suomessa rajoitetaan kabotaasisäädöksillä, mutta niitä ei valvo kukaan. Myös byrokratiaviidakkoa pitäisi karsia. päivänä 2018 MARTTILA Asko Virtanen –Suomi täytti juuri sata vuotta. –Tiemaksu olisi siihen hyvä ratkaisu. Ei sata vuotta kovin pitkä aika ole, puolet siitä olen ollut yrittäjänä, Raimo Nikkanen miettii. Kekkosen luvalla tien päälle Koulunkäyntiin ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta, sillä siihen aikaan kouluttautuminen maksoi. Nikkasen yrittäjyysja elinaikana Suomi on kuitenkin muuttunut paljon. –Elämä oli niukkaa, mutta niin se oli muillakin, Nikkanen sanoo
Kisoihin mennään niin pitkälle, kun isä jaksaa kuskata. Hän oli käynyt Pöytyän Urheilijoiden lumileirillä Lapissa joulukuun alussa ja yksi perinteisen kisa on jo takana. Oripäässä oli kisaamassa 45 hiihtäjää. Usko kisojen tulevaisuuteen on silti kova eli Oripäässä kisataan ensi vuonna aika varmasti 21. –Ihmiset eivät oikein suostuneet uskomaan, että meillä on täällä hiihdettävät ladut, Ville Auramaa harmitteli. –Onhan tämä hassua, että muuten on ihan syksyinen keli ja lunta on vain ladulla, Olli hymyili. Säästöpankkihiihtojen maisemakuva on kuin kuvankäsittelyn aikaansaannos. Kun sunnuntaina latua riitti 1,5 kilometrin verran, oli eilen aamulla tarjolla Ville Auramaan mukaan enää noin kilometrin pätkä hiihdettävää – ja sekin hupenee kokoajan. Urheilu n TULOSPÖRSSI n Säästöpankkihiihdot hiihdettiin Oripään Kangastuvalla 31.12.2017 Tulokset: N8 1km: 1) Mette Häkkinen PunKu 05:38, 2) Martta Uusipaikka PöUrh 05:55 M8 1km: 1) Santeri Mäkelä LaLuja 03:56, 2) Eetu Puisto AU 06:34 N10 1,5km: 1) Elma Uusipaikka PöUrh 05:31, 2) Jatta Haltsonen PöUrh 05:45, 3) Milja Kaapu PunKu 07:21, 4) Linda Hemling PöUrh 07:27, 5) Lotta Lehtilä AU 08:57 M10 1,5km: 1) Onni Vuorinen PeUrh 04:59, 2) Sakari Mäkelä LaLuja 05:45, 3) Veeti Häkkinen PunKu 12:50 N12 1,5km: 1) Siiri Mäkelä LaLuja 05:04, 2) Karoliina Olli PöUrh 05:09, 3) Nea Laamo RaiKu 05:12 M12 1,5km: 1) Teemu Lehtilä AU 04:28, 2) Otso Rokka PeUrh 04:39, 2) Otto Multamäki PöUrh 04:39, 4) Väinö Rantala AU 05:23, 5) Lauri Onnela AU 05:53 N14 3km: 1) Emma Vahtola PIF 09:23, 2) Aino Uusipaikka PöUrh 09:25, 3) Ada Jokinen LieLu 09:45, 4) Milla Kavander PöUrh 10:22 M14 3km: 1) Juhana Siivonen RasLu 09:46, 2) Aleksi Tattinen AU 11:44, 3) Topias Kaapu PunKu 13:54, 4) Akseli Olli PöUrh 15:25 N16 4,5km: 1) Sara Lauren PIF 13:38, 2) Sini Saarinen PöUrh 14:48, 3) Jill Lauren PIF 14:53 M16 4,5km: 1) Viktor Johansson PIF 11:51 N18 4,5km: 1) Milla Alikeskikylä PöUrh 14:02 N40 4,5km: 1) Anna-Liisa Häkkinen PunKu 12:22 M50 4,5km: 1) Seppo Kauppinen PöUrh 11:23, 2) Bo Johansson PIF 12:28, 3) Timo Lehtonen KöLal 13:12, 4) Juha Juhanoja PaiUrh 13:33 M60 4,5km: 1) Rauno Tuomi NaVi 12:07, 2) Yrjö Teräväinen SomEsa 13:15 M40 7,5km: 1) Heikki Sorvoja PöUrh 19:11 2) Pasi Saastamoinen PeUrh 19:40 M40 7,5km: 1) Matti Piha SkiTeam 105 17:52, 2) Ville Haahti PaUrh 20:04 3) Juho Mäki KarKu 20:39 Oripäässä kisattiin talkoolumella n Talven ensimmäisissä hiihtokilpailuissa lunta oli vain ladulla Sari Alikeskikylä riensi huoltopuuhiin, kun hänen tyttärensä Milla saapui maaliin raskaan hiihtouran päätteeksi. Lapin lumileirillä myös ollut Milla Alikeskikylä, 16, Pöytyän Urheilijoista saapui maaliin voipuneena ja jäi suurten kisojen malliin hetkeksi maahan keräämään voimia. –Jos mennään tästä 15–20 kilometriä Virttaalle, niin siellä on nytkin hyvät hiihto-olosuhteet, Auramaa selvensi tulevaisuudenuskoaan. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina tammikuun 5. Ei ollut kova, liukas eikä liian pehmeäkään, analysoi Karoliina Olli, 11, Pöytyän Urheilijoista. Ilman heitä ei kisoja olisi saatu järjestettyä, Auramaa kiitti. Myöskin Paimion putkessa kuntoa kohottanut Paimion Urheilijoiden Ville Haahti oli saapunut kauden ensimmäiseen kisaansa kuntoilumielessä. Kisailijat olivat vain tyytyväisiä, että pääsivät kisaladulle; monet ensimmäistä kertaa tällä hiihtokaudella. Lumettomassa talvessa treenivälineinä toimivat rullasukset, ja välillä Alikeskikylä harjoittelee sauvajuostentai kävellen. Latu taisi kuitenkin olla oikein hiihdettävässä kunnossa, sillä valituksia ladun kunnosta ei kuulunut. Karoliina Olli oli yhtä hymyä, kun pääsi kisaamaan mielestään hyvälle ladulle. –Kaikista vaativin osuus tässä lumettamisessa oli tuo harjun päällä oleva pätkä, johon jouduttiin viemään lunta mönkijällä ja auton peräkärryllä. Olli kisaa hiihdon vapaan ja perinteisen hiihdon lisäksi myös ampumahiihtoa. –Mun mielestä ladussa oli ihan hyvä tuntu. Eipä ole sitten sellaista nuoskaa ylämäessäkään. –Vähän se vaatii viitseliäisyyttä, kun autolla pitää ajaa lumen luokse, Haahti aprikoi. Koska täksi päiväksi on luvassa reipasta vesisadetta, ei Auramaa arvaa käydä arpomaan, paljonko latua enää lauantaina on jäljellä. Suksimiset olisivat jääneet sikseen, jos tuo talkooväki ei olisi pistänyt hartiapankkiin useita kymmeniä talkootunteja. Hieman koomiseksi kisanäkymän teki se, että ladun vieressä oli täysin vihreää metsää ja lumi teki ikään kuin lumisillan maastoon, jota pitkin hiihtäjät sitten kisasivat. n LATU SEN KUN KUTISTUU. Aika ihmeellinen talvi tämä on ollut, Auramaa puuskahtaa. Lumen vähyyden takia hän on käynyt hiihtämässä muun muassa Paimion hiihtoputkessa. –Rata oli hieman raskas, mutta ihan hyvä, hän pohti lumen laatua. Säästöpankkihiihdot. –Latu on hyväksi tehty, vaikka lunta ei paljon olekaan. –Pitäisi olla enemmän lunta, polviin asti, Olli toivoi loppukauden ajaksi. Sellainen 25–30 lumikuormaa tänne traktoreilla lopulta tuotiin, Ville Auramaa Oripään Urheilijoista selvitti lumen maagista ilmaantumista Kangastuvan maastoon. Sunnuntain hiihtokilpailujen jälkeen Kangastuvan latu on päässyt jonkun verran kutistumaan lauhan sään ja vesisateen vuoksi. –Pahalta näyttää. Paimion putkessa on riittänyt porukkaa Milla Alikeskikylä jaksoi yrittää miltei täysillä, vaikka ladulla ei suhistellut hänen sarjassaan muita kisailijoita. Kisanjohtaja Ville Auramaa seisoo lumen puolella, kun vieressä vihertää. Kisaajien määrä oli selvästi edellistä vuotta pienempi. Suuri kiitos kuuluu talkooporukalle. päivänä 2018 13 ORIPÄÄ Tuomas Honkasalo Vaikka lauha sää ja niukka lumitilanne yrittivät pistää kampoihin, nähtiin Oripään Säästöpankkihiihdoissa sunnuntaina reipasta sivakointia, talkooväkeä ja urheiluhenkeä. –Keskiviikkona ja perjantaina ajettiin lumikuormia Oripään lentokentältä ja vettä tuli
Lauri Joukas palkittiin myös Kirin vuoden 2017 parhaana urheilijana.. B-lohkossa pelaavan Suomen on yllettävä alkulohkon ensimmäiseksi tai toiseksi, jotta se olisi mukana pudotuspelivaiheessa. Pudotuspeleissä B-lohkon kaksi parasta pelaa A-lohkon kahta heikointa vastaan. Taustaväelle riittää puuhaa niin kisakansliassa kuin keittiössäkin, sanoo Kaiun pöytätennisajoston puheenjohtaja Tero Naumi. kerran pelattava Kosken Malja isketään loppiaisviikonloppuna Kosken liikuntahallilla. Maantiekävelyn SM-kilpailuissa Joukas nappasi SM-hopeaa M17-sarjan 10 kilometrin kävelyssä ja voitti piirinmestaruuskultaa maastohiihdossa. SM-menestyksestä palkittiin stipendein Lauri Joukas, Eero Joukas ja Kari Heikkilä. päivänä 2018 Urheilu www.avl.fi VUODEN 2017 VAUVAT Auranmaan Viikkolehti julkaisee PERJANTAINA 19.1.2018 vuonna 2017 syntyneiden vauvojen kuvat ja tiedot Lähetä oman vauvasi, sukulaisvauvan tai kummilapsen kuva lehteen PERJANTAIhIN 12.1.2018 mennessä. Venäjän Dmitrovissa. Yläneen Kirin vuoden voimailijaksi nimettiin Kari Heikkilä ja vuoden suunnistajaksi Milla Kavander. Liitä mukaan myös laskutusosoite. Yleisurheilun A-luokan tuloksen tekemisestä palkittiin Karoliina Olli, Eetu Salmi, Lauri Joukas ja Eero Joukas Yleisurheilun aktiivisuuspalkinnon saivat Eevi Palomäki, Ilona Rekola, Saana Salmi, Milla Salmi, Julia Huhtala, Aino Teinilä, Kalle Eskola, Lotta Uotila, Veikko Teinilä, Anna Teinilä, Elmeri Puljujärvi, Milla Kavander, Laura Kavander, Eero Pikkarainen ja Veikka Kulju Yleisurheilun kannustuspalkinto annettiin Tommi Kajalalle ja Hilla Pikkaraiselle. Heidän joukossaan on kuusi kilpailu-uransa aloittavaa pingiskoululaista. Aktiivisuuspalkinnon saivat Konsta Reunanen, Lassi Ahola, Oskari Suonpää, Eetu Salmi, Justus Teinilä ja Jarno Heikkilä. Kari Heikkilä puolestaan sijoittui viidenneksi Suomen Vahvin Mies -kilpailussa. Suomen suurimpiin pöytätenniskilpailuihin kuuluva kisa houkuttelee paikalle 150 pelaajaa ympäri Suomea. A-lohkon kaksi parasta etenee suoraan välieriin. Suomen kisat alkavat ottelulla Saksaa vastaan. Aktiivisuuspalkinnon saivat Arttu Maanpää, Veeti Ahola, Miro Lehtola, Severi Reko ja Arttu Virtanen. Espoon Mika Räsänen puolustaa miesten kaksinpelin voittoa, mutta saa kovan vastuksen ainakin TIP70:n venäläisvahvistuksesta Sergei Saveljevista, seuratoveristaan Toni Soineesta sekä ikinuoresta Pasi Valastista. Palkintojen makuun pääsivät myös jalkapalloilijat. Etunimi Sukunimi xx.xx.2017 xxxx g xx cm Vanhempien nimet Kotipaikkakunta Etunimi Sukunimi xx.xx.2017 xxxx g xx cm Vanhempien nimet Kotipaikkakunta Lauri Joukas on Yläneen Kirin vuoden urheilija PÖYTYÄ/Yläne Yläneen Kiri on palkinnut viime vuoden menestyneimmät urheilijansa. –Kilpailukokemusta hankitaan, mutta samalla Kosken Malja on vuoden tärkein varainhankintaprojektimme. Vuoden 2017 urheilijaksi nimettiin monipuolinen Lauri Joukas. n Lisätietoja ja tarkemmat aikataulut kisasta: http:// koskenkaiku.fi/poytatennis/ kosken-malja/ Anni Timonen pelaa MM-kisoissa LIETO/Tarvasjoki Tarvasjokelainen jääkiekkoilija Anni Timonen, 15, pelaa alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa. Isäntäseuran pelaajia on tulessa peräti 23. 09–10-joukkueen vuoden pelaaja on Oliver Rosendahl, vuoden kehittyjä Antero Rouvali ja vuoden tsemppari Markus Poutanen. Eero Joukas niitti menestystä kauden aikana niin kävelyssä, hiihdossa kuin ampumahiihdossakin. Kosken Maljasta isketään viikonloppuna KOSKI Esko Heikkinen Jo 13. MARKO AALTONEN Yläneen Kirillä riitti puurojuhlassa palkittavia. Liitä mukaan lapsen tiedot (nimi ja syntymäaika – halutessasi myös syntymäpaino ja pituus, vanhempien nimet ja kotipaikkakunta). Auranmaan Viikkolehti 14 Perjantaina tammikuun 5. Varmista vauvan vanhemmilta lupa julkaisuun. 07–08-joukkueen pelaajista vuoden pelaajana palkittiin Kalle Eskola. SM-menestyksestä palkittiin stipendein Laurin lisäksi Eero Joukas ja Kari Heikkilä. Myös isäntäseura Kaiun Alex Naumi on väläytellyt syksyn aikana siihen malliin, että maljahistorian ensimmäinen koskelaisvoitto ei ole lainkaan mahdottomuus. Sinnikkyyspalkinnon pokkasi Santeri Reko. Julkaisun hinta on 18 euroa (sis.alv). 04–06-joukkueen pelaajista palkittiin vuoden pelaajana Atte Nyman, kehittyjänä Ville Vaarala, joukkuepelaajana Eero Pikkarainen ja taistelijana Jonna Heikkilä. Tyttöleijonat pelaavat samassa alkulohkossa Tsekin, Sveitsin ja Saksan kanssa. Kisat pelataan 6.–13.1. Lähetä kuva, tiedot ja laskutustiedot sähköpostilla ilmoitukset@avl.fi tai tuo ne konttoriin, Kehityksentie 3, 21800 Kyrö Kuvien tulee olla perillä pe 12.1. Joukas menestyi mainiosti niin hiihto-, juoksukuin kävelykilpailuissakin
. Hyönteisruuat tutuiksi Keihäskosken Martat Yläneeltä edelläkävijöinä tutustuttaa teidät hyönteisruokien maailmaan maanantaina 15. Lähetä kuva tietoineen Viikkolehden toimitukseen: toimitus@ avl.fi . ELÄKELÄISET Auranmaan seniorit ry aloittaa kevätkauden toiminnan ti 9.1. ?. Tervemenoa-palstalla julkaistaan auranmaalaisille tarkoitettuja menovinkkejä kaikille avoimista tilaisuuksista. Palsta on tarkoitettu ensisijaisesti yleishyödyllisille yhteisöille, eikä palstalla julkaista tietoja tapahtumista, jotka ovat liiketaloudellista toimintaa. Näyttelyitä . Bocciapelit alkavat ma 15.1. Vieraana kanttori Helena Heimola ja Eeva Kojola. klo 14.30–16.30 Liikuntahalli. . To 11.1. Sylville viim. klo 9.30 alkaen tiistaikerhot Op:lla. P. Boccia ke 10.1. klo 13 OP:n kerhohuoneessa. Maarit Laakkonen nappasi kuvan Kyrön torilla uudenvuodenaattona järjestetystä koko perheen ilotulituksesta. Boccia alkaa to 11.1. klo 14 pelikerho Kuokalla. . Voittosumman mukaisessa tilastossa Savo on 14. Auran eläkeläiset ja Auran Eläkeliitto tekevät miniristeilyn ti 6.2.–ke 7.2. Tiistain lehteen tulevat tiedot tulee jättää aina edeltävään perjantaihin kello 15:een mennessä ja perjantain lehteen tulevat tiedot keskiviikkoon kello 15:een mennessä. ?. Ilmoittaudu siis ennakkoluulottomasti mukaan valmistamaan ja maistelemaan suolaisia ja makeita ruokia, joita teemme yhdessä Paimenenmäessä (Tourulantie 466) Päivi Lehtosen johdolla. Tuokaa kuntoja vapaaehtoiskortit kerhoon. Kuntalaisfoorumi Tarvasjoella Tarvasjoen hyvinvointikeskuksella kaikille avoin kuntalaisfoorumi ke 10.1. klo 11 Op. Vuoden ensimmäinen kerho ke 17.1. Eläkeliiton Pöytyän yhdistys aamulenkki Pöytyän srk-talolta ti 9.1. Eläkeliiton Kosken Tl yhdistys ma 8.1. klo 12. To 11.1. . Ohjattu kuntosaliryhmä Kyrössä Ti 9.1. Auranmaan Latu ry. ?. Eläkeliiton Tarvasjoen yhdistys ma 8.1. . Kaffeet tarjoaa musiikkityön tiimi. Porissa Kalle Savon kasvatti Celebration Song (15,0) hallitsi kolmen tonnin arvoista tasoitusajoa Ari Moilasen ohjastuksessa. Kokoonnumme Tanjan Herkkunurkkaan tiistaisin kello 13 alkaen 9.1. ?. Matkavastaava Ensi Kulta ilmoittaa kevätkauden menovinkit. Joululaulut vielä kerran Loppiaisena on Tarvasjoen kirkossa klo 10 messu, jonka jälkeen srk-talolla lauletaan vielä kerran joululauluja Tarvasjoki Ensemblen säestyksellä. lähdemme Uudenkaupungin Teatteriin katsomaan näytelmää ”Housut pois”. Pe 12.1. ?. Kaikki innolla mukaan kuntoilemaan hyvässä seurassa. Palsta on maksuton. Palsta on maksuton. klo 16.30 Kyrön ala-asteen liikuntasalissa. alkaen ohjattu kuntosaliryhmä Kyrön Fysioterapian tiloissa klo 18–19 ja toinen ryhmä klo 19–20. Jätä seuratoimintatiedot nettisivuiltamme löytyvällä lomakkeella (www.avl.fi/menot). klo 15.30 pelataan bocciaa koululla. Maksullinen, yhteensä 11 kertaa. Valoilmiö Kyrössä. Välipäivinä Lahdessa Costello voitti kymppitonnin ykköspalkinnon Tähtija Valiodivisioonan finaalissa Risto Tupamäen ajamana ajalla 23,6. 040 521 1022. ja ke 10.1. Tervemenoa-tiedot voi jättää osoitteessa www.avl.fi/menot tai sähköpostittaa osoitteeseen tervemenoa@avl.fi ?. 29.1. Eläkeliiton Marttilan yhdistys ke 10.1. klo 13 hallitus Maija Rokalla. Eläkeliiton Karinaisten yhdistys ma 8.1. . Kerro mistä ja koska kuva on otettu ja kuka kuvan otti. Kuntosali alkaa Elisenvaaran koululla Kyrössä klo 16. . Viking Amorellalla. ?. Nettiparkki Nettiparkki SPR:n Auran osaston tiloissa Auran Osuuspankin talossa jatkuu taas 10. . 2018 jäsenmaksun voi maksaa tammikuun ajan. Mukana mm. Lähtö Valtasen tallilta klo 7.15. klo 11 terveysjumppaa Nuortentuvalla. Tiistain lehteen tulevat tiedot tulee jättää aina edeltävään perjantaihin kello 15:een mennessä ja perjantain lehteen tulevat tiedot keskiviikkoon kello 15:een mennessä. Olavi Ala-Nissilä ja paikallisia keskustavaltuutettuja. päivään mennessä Sari Lehtinen 050 592 7828. . To klo 14 hallitus yhdistystalolla isäntänä Toivo Hurskainen. klo 14.3017. To 11.1. OTITKO HYVÄN KUVAN. klo 14 POP-pankin kerhohuoneella. Ti 9.1. . Esko Aarre-Ahtion valokuvanäyttely Esko Aarre-Ahtion valokuvanäyttely on avautunut Auran kirjaston näyttelysalissa. Torstaikerhon 11.1. klo 9–11 pelataan bocciaa Nuortentalolla. . klo 18 Ollilassa. URHEILU Kuvat & menot. tammikuuta alkaen. Vanhat ja uudet jäsenet kaikki mukaan. . Tulkaa mukaan vanhat ja nuoret käsityön ystävät! . klo 18–21 seniorikaraoke ravintola Kestikarassa. klo 12 päiväkerho Op:llä vetäjänä Aino Salminen. SEURATOIMINTA Tervemenoa-ohjeet ?. Palauta kuntoja vapaaehtoistyökortit! Yläneen Eläkkeensaajat ti 9.1. Kyrön Sydänkerho ti 9.1. ke 17.1. Mukavaa yhdessäoloa pelin merkeissä. La 13.1. klo 11 Puikkoset Op:lla. 040 507 9609. Seuratoiminta-ohjeet ?. Järj. Käsityökerho Joulu on ohi ja vuosi vaihtunut, joten on aika uusien käsitöiden. klo 13 hallitus Herrasmannilla. päivä. Ilm. Eläkeliiton Oripään yhdistys hallitus kokoontuu ke 10.1. mennessä Railille p. klo 13 aloitamme elokuvalla Luontokapinetissa ym. Paikalle on kutsuttu myös kunnanvaltuutetut. Eläkeliiton Auran yhdistys ry ma 8.1. . Vieraana Jäsenkorjaaja Hannu Hirvensalo ja murrekirjailija Eino Ruohonen esittelee uusimman kirjansa. Kehitys oli noususuunnassa. Ohjelmassa on niin uusia kuin vanhoja, suomalaisia kuin ulkolaisiakin lauluja, lumesta tai sen puutteestakin lauletaan. Eläkeliiton Yläneen yhdistys lauluryhmät kokoontuvat ma 8.1. TERVEMENOA . Tähtisädettä Rahkiolla. ?. Vanhanen itse ei ole mukana bussissa, mutta tule sinä mukaan puhumaan Matin puolesta ja juttelemaan ajankohtaisista asioista. Näyttely on esillä tammikuun ajan. Huom! aika Riihikosken srk-talo ”Uusi vuosi ja uudet kujeet”. Vapaaehtoistyön ja liikuntakorttien palautus. Liikuntaja vapaaehtoistyön korttien palautukset sihteerille tammikuun aikana. NUORISOSEURAT Marttilan Nuorisoseuran zumpat ja jumpat alkavat ti 9.1. . Presidenttipeliä Kyrössä Matti Vanhasen vaalikiertuebussi pysähtyy Kyrön torilla keskiviikkona klo 11.15–12. klo 9 sauvakävelyä kokoonnutaan urheilukentällä. klo 13 Torstaikerho HVK:ssa. sijalla. klo 13 Palvelutalon Päiväkeskus. ?. LUKIJOIDEN KUVAT . klo 10. Tilaisuus alkaa 17.30 kahvilla ja keskustelu klo 18. NINA ISOTALO MAARIT LAAKKONEN Kalle Savo vuoden toiseksi voitokkain ravurien kasvattaja RAVIRADAT Pöytyäläisen Kalle Savon kasvattamat ravihevoset keräisivät päättyneenä ravivuotena 2017 voittoja kaviourilta 34 kappaletta, mikä nosti Savon voitokkaimpien kasvattajien listalla kakkoseksi Hanna ja Hannu Härmälän (42 ykkössija) jälkeen. Seuratoiminta on tarkoitettu yhdistysten jäsentoimintaa palvelevien, lyhyiden toimintatiedotteiden julkaisemiseen. Oripääläisen Arvo Ylitalon ja Kari Lähdekorven omistama voitokas lämminverinen Jeppas Pointer oli telonut jalkansa niin pahasti, että se piti välittömästi lopettaa. klo 13 seurakuntatalolla Kauneimmat joululaulut vielä kerran. Keskiviikkoisin kello 10–14 on tarjolla apua ja vertaistukea erilaisissa kannettavan tietokoneen, tabletin ja älypuhelimen käyttöön liittyvissä pulmissa. La 3.2. Lisätiedot ja ilmoittautuminen 8. päivänä 2018 15 Lauantai . ?. Tulevia tapahtumia . Näytetään se muillekin! Lukijoiden kuvat -palstalla julkaistaan onnistuneita otoksia. Ei ennakkoilmoittautumista. Tuossa vertailussa seitsemäntenä 190 000 eurolla ovat yläneläiset Heli ja Matti Säteri, joiden kasvattama Costello ravasi viime vuonna reippaasti rahaa. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina tammikuun 5. Sana on vapaa! . Hevosen piti kilpailla lauantaina Lahdessa Pronssidivisioonan finaalin kahdeksan tonnin ykköspalkinnosta. Pe 12.1. Nina Isotalo nappasi kuvan tähtisädetikkujen tuikkeesta omalla pihalla Pöytyän Rahkiolla. Ilm. Savon kasvatit ravasivat omistajilleen 139 000 euroa. Lauantaina tuli murheellinen viesti Turusta lietolaisen Harri Koivusen ravitallilta. ?. . . Viisivuotias ruuna juoksi viime vuonna 11 voittoa putkeen ja hankki urallaan yli 60 000 euroa. Lisätietoja 0440 665 664. Palstalla ei julkaista maksullisten tilaisuuksien eikä yleisötilaisuuksien tietoja
Auranmaan Viikkolehti 16 Perjantaina tammikuun 5. /hlö 5 € KEVÄÄN RISTEILYT SILJAN TALVIMARKKINOILTA Varaa hetki juhlah umua uudes ta matka myym älästä mme! Tervetu loa tutustu maan uuteen myymä läämm e Turun keskus taan. 0600 157 00 (1,75 €/vastattu puhelu + aina pvm/ mpm) tai Turun matkamyymälästä Yliopistonkatu 27. Varaukset myös p. TALVEN PARHAAT MUISTOT VARATAAN NYT: silja.fi/markkinat 23 H -RISTEILY TURUSTA alk. päivänä 2018 Tarjoushinta on voimassa poimituilla lähdöillä 22.1.asti. Uuden myymä län myötä palvele mme myös lauanta isin klo 10–14 kävelyk adulla, osoitte essa Yliopis tonkatu 27.. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Paikkoja rajoitetusti
Auranmaan Viikkolehti Perjantaina tammikuun 5. Klo 12 messu Mellilän kirkossa (Pääkkönen, Lehtola) Muut tapahtumat Pe 5.1. To 11.1. Kirkkokyyti 3e omavastuuosuudella. Pyydettyjen kalojen mukana järvestä poistuu myös kaloihin sitoutuneita ravinteita. klo 12 Esikoislestadiolaiset kokoukset klo 12 ja klo 17 Pöytyän srk-talolla Ti 9.1. Järvikalatuotteiden osuus suomalaisten kalapöydässä on kuitenkin pieni. Kutsumme vuoden 2017 aikana kastetut lapset perheineen jumalanpalvelukseen. Su 7.1. Diakonin vastaanotto 9.1. klo 10 Kauneimmat joululaulut vielä kerran Kyrön srk-kodissa, Dubbe, Vähäpassi Su 7.1. Diakonin vastaanotto seuraavan kerran ti 16.1. klo 10 Aamulenkki Pöytyän srk-talolta Ke 10.1. . klo 12 Vanhemman väen lauluryhmä srk-talolla. klo 12 Kosken Tl kirkossa Afrikkalainen messu ja klo 13.30 Kosken seurakuntatalossa Gospelkonsertti. Klo 13 Niinijoen-Pappisten päiväpiiri pankilla. Eläinplankton puolestaan syö kasviplanktonia eli leviä. PYHÄJÄRVEN PUOLESTA. klo 10 Sanajumalanpalvelus srk-talolla. To 11.1. Kalastuksen vedenlaatuvaikutus perustuu muun muassa siihen, että kalastuksella vaikutetaan ravintoketjuun. klo 13 Jumalanpalvelus Kyrön srk-kodissa, Kaipainen, Vähäpassi klo 14 Esikoiset ry:n seurat Kyrön srk-kodissa PÖYTYÄ La 6.1. Musiikkityöntiimi tarjoaa kahvit. Ke 10.1. klo 9–11 p. KOSKI Kuollut: Saima Sofia Tiensuu, 90 v. Haasteita koko potentiaalin hyödyntämiseen tuo muun muassa ammattikalastajien ja kalastusinfran puute muualla kuin Pyhäjärvellä. Kappelitoimisto avoinna to 9–12, Liedon kirkkoherranvirasto ma, ti ja pe 9–13, p. suunnittelija Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti AURA La 6.1. La 6.1. Kirkkoherranvirasto: Virastot avoinna klo 9–12, ma ja to Pöytyä, ke Kyrö, Oripää ja Yläne. Su 7.1. Pe 12.1. 050 413 7108. Äärelä, Kähkönen. PÖYTYÄN SEURAKUNTA Juhlapöytäpotentiaalia. klo 13 eläkel. klo 13 Kastekirkko Oripään srk-talolla, Dubbe, Vähäpassi. Klo 10 Messu kappelissa, Tapsa-pappi, kanttorina Tapio Laurila. Muina aikoina mahdollisuuksien mukaan. koskenseurakunta.fi MARTTILA La 6.1. Kaupallisen järvikalastuksen kautta yhdistyvät vesiensuojelun ja elinkeinotoiminnan hyödyt. ILMASTONMUUTOKSEN hillitseminen edellyttää sitä, että pitää löytää vähähiilisiä käytäntöjä. Ke 10.1. Lauletaan virsiä kanttori Helena Heimolan johdolla. Kantonen. klo 13.15 Lauluhetki hoivakoti Riihelässä. klo 9.30 Perhekerho Kyrön srk-kodissa Su 14.1. Kantonen. 050 5969 441. klo 12–14, p. Klo 12 sanapalvelus Metsämaan kirkossa (Szarek, Lehtola). Su 14.1. klo 10 Loppiaisen messu kirkossa. klo 13 Kauneimmat joululaulut vielä kerran -tilaisuus srk-talolla. klo 9 Aamukahvit Riihikosken srk-talolla Su 14.1. Rippikoululaiset tervetuloa! Su 7.1. Jos kalastuksella vähennetään eläinplanktonia syöviä kaloja, eläinplanktonin määrä kasvaa ja levien määrä vähenee. klo 14 Kansanlähetyksen seurat Kaup.kirkolla. klo 18 Iltamessu Riihikosken srk-talolla, Kaipainen, Heimola YLÄNE Pe 5.1. klo 10 Loppiaisen Kauneimmat joululaulut -messu Marttilan kirkossa. Lähetysjuhla ja kirkkokahvit srk-talolla. klo 10 messu K-L:n kirkossa (Pääkkönen, Lehtola) ja sanapalvelus Alastaron srk-talolla (Koivunen, Huhtanen). seurakunta@evl.fi, www. . Puhelimitse voi ottaa yhteyttä arkipäivisin klo 9–12 ja 13–15 puh. Jopa 75 prosenttia kalatuotteista on tuontikalaa. Su 14.1. Kutsumme vuoden 2017 aikana kastetut lapset perheineen jumalanpalvelukseen. Pöyhinnällä ne vapauttavat samalla pohjaan sitoutuneita ravinteita levien käyttöön. klo 15 Iltapäivän hartaus kirkossa. Monien kalojen poikasvaiheet sekä tietyt kalalajit kuten muikku, siika ja kuore ovat planktivoreja eli eläinplanktonia ravinnokseen käyttäviä kaloja. Lähetysilta Eeva Anttilan luona. Vähähiilisen ja ekologisen talouden keinoihin keskittyvä Pyhäjärvi-instituutin Järvikalaa NAM! -hanke nostaa esiin järvikalastuksen. Puh. täyttäville, johon henkilökohtainen kutsu. 040 544 8124. Ohjeita järvikalan hyödyntämiseen löydät youtubesta asiasanalla JärvikalaaNAM ja järvikala. klo 10 Kohtauskulma Kyrön OP:n kerhohuoneella klo 18 Karinaisten kirkkokuoron kevätkausi alkaa Kyrön srk-kodissa. klo 13-14.30 Kultaisen iän kerhon kevätkausi alkaa. klo 10 messu K-L:n kirkossa (Szarek, Lehtola). Virasto avoinna: ma ja ke klo 9–12, to klo 12–15. Yhteistyössä Eläkeliitto Auran osaston kanssa. Joskus sieltä saattaa löytyä maustesillejä tai graavia siikaa ja on siellä nähty haukimurekettakin. Arkiruokiin eksyy kuitenkin pääasiassa norjalainen lohi kuten aika monella muullakin suomalaisella. klo 10 Messu. Järvikalan syönti hoitaa parhaimmillaan sekä vesistöä, että ilmastoa! Käy tutustumassa youtubesta vaikka särkichevichen ohjeeseen ja tee frittikuoreet loppiaisen herkutteluun. klo 13 Tilkkupiiri Yläneen srk-talolla Su 14.1. Päiväkerhon kevätkausi alkaa. klo 9.30 Perhekahvila Riihikosken srk-talolla klo 13 Diakoniakerho Riihikoti Palvelukeskuksessa Pe 12.1. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. (Yläne) . fi Jumalanpalvelukset Loppiaisena 6.1. Kantonen. klo 14 Ehtoollishartaus HVK:ssa. Klo 10 Messu kirkossa, Kylväjän lähetyspyhä. Hongistolta La 6.1. Su 7.1. . Sisävesikalastuksessa on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. . 02 7764 500. Melko monipuolisen kuuloista näin kirjoitettuna. Ravitsemussuositusten mukaan kalaa tulisi syödä 2–3 kertaa viikossa. klo 10 Jumalanpalvelus Kyrön srk-kodissa, Dubbe, Vähäpassi Ke 10.1. Niiniaho, Takkula, Tarvasjoki Ensemble. klo 9.30 Perhekahvila Yläneen srk-talolla To 11.1. Tervetuloa entiset ja uudet laulajat! Pe 12.1. Lääninrovasti Timo Hukka, Söderlund. Esimerkiksi Pyhäjärvessä vuosittain jopa 26 prosenttia fosforikuormituksesta poistuu kalansaaliin mukana. päiväpiiri Tuulensuussa. klo 18. Paikallinen esimerkki Pyhäjärviseudulla on Pyhäjärvellä toimivien kalastajien kalastaman järvikalan massaus Kolvaan Kalan toimesta ja massan hyödyntäminen suurtalouskeittiöille myytävissä järvikalapihveissä, joiden valmistusta Apetit Oyj on tehnyt nyt muutaman vuoden ajan. Järvikala on raaka-aineena resurssitehokas ja oikein toteutettuna kalastus parantaa vesistöjen tilaa. Messun jälkeen Kauneimmat joululaulut vielä kerran srktalolla. Kuollut: Leo Johannes Hämeenoja 77 v., Raija Kyllikki Pirttimäki 79 v. Ei perhekerhoa. Klo 13.30 Prosef-yhtyeen konsertti kirkossa. klo 16 Kauneimmat joululaulut messu Yläneen srk-talolla, Fagerström, Peltonen Su 7.1. klo 10 Loppiaisen messu kirkossa. 044 474 3414, koskentl. päiväpiiri Kojonkulman koululla. klo 14 Hartaushetki Kartanokodissa La 6.1. Järvikalapihvi on ekologisesti kestävä tuote, jossa toistaiseksi vähemmän hyödynnetty kala tuodaan suomalaisiin pöytiin ja samalla parannetaan veden laatua. Tervetuloa! Su 7.1. SEURAKUNNISTA KARINAINEN La 6.1. Kirkkokyydin varaus 0400 946 009/Tiina Ketola. Tuotteistamalla järvikalatuotteita saadaan kotimaisesta luonnonkalasta maistuvia ja helppokäyttöisiä, kuluttajia kiinnostavia tuotteita. Ma 8.1. Päihittäähän suomalainen järvikalajoukkueemme norjalaisen lohen ihan 6–0! Lähijärvestä pyydetty järvikala on ekologista ja herkullista. Su 14.1. TARVASJOKI La 6.1. 044 744 3210. Kastettu: Venla Erika Sofia Leppikoski Kuollut: Hilda Ilona Koskinen 92 v, Aino Elina Jakonen 91 v, Raimo Johannes Tuomola 84 v, Rauno Juhani Granholm 73 v, Ari Kauko Juhani Koivisto 58 v 28.1.2018 klo 10 srk järjestää yhteisen juhlan 80 v. Kun järvessä on paljon ravinteita levien kasvuun ja runsas planktivorikanta, ei eläinplanktonkanta riitä kontrolloimaan levämäärää. Järvikala on myös ekologisesti kestävä raaka-aine. Klo 18.30 lähetysilta Heikkilässä Majanojantie 6. Kolmantena vedenlaatuvaikutus perustuu myös siihen, että kalastamalla pohjan läheisyydessä eläviä ja ruokailevia kaloja, kuten särkeä ja lahnaa, poistetaan pohjaa pöyhiviä kaloja. klo 14 Esikoislestadiolaiset kokoukset klo 14 ja klo 18 Pöytyän srk-talolla Su 7.1. klo 10 Kastekirkko Pöytyän srk-talolla, Fagerström, Peltonen. Tervetuloa kaikenikäiset laulamaan! To 11.1. Ke 17.1. To 11.1. MELLILÄ Loimaan seurakunta www.loimaanseurakunta. päivänä 2018 17 Kala kuuluu meidän monen juhlapöytään. 044 5220 088, keskiviikkona Pauliina Soikkeli-Viitamäki puh. Laskelmamme osoittivat, että yhteensä järvistä olisi saatavissa noin parin miljoonan kilon kalasaalis vuodessa, mikäli halutaan parantaa vedenlaatua. klo 9.30 Perhekerho Oripään srk-talolla Su 14.1. Perinteisesti omasta juhlapöydästäni löytyy muikun mätiä, sillikaviaaria, graavia lohta ja savusiikaa. Virasto avoinna ti klo 9–14 ja to klo 12–16, p. Tällä hetkellä kalastus kohdistuu Pyhäjärveä lukuun ottamatta kuhaan ja haukeen. Paula Hartman, Söderlund. Su 14.1. JÄRVIKALAA NAM! -hankkeessa selvitettiin myös satakuntalaisten järvien kalastuksen tilannetta ja potentiaalisia saalismääriä. Kiinnostusta kalastuksen tuomiin vesistövaikutuksiin, kalan hyödyntämiseen ja syömiseen tuntuu kuitenkin olevan. Ke 10.1. klo 10 Jumalanpalvelus Yläneen srk-talolla, Fagerström, Peltonen ORIPÄÄ Su 7.1. Puhelinvaihde suljettu ke 10.1.2018. klo 12 Loppiaisen lähetyslounas srk-talolla. Kuollut: Hille Mielikki Partala 95 v. 044 474 3413. EI jumalanpalvelusta Ma 8.1. klo 14 eläkel. Käy tutustumassa ja kokeile. Suomalainen järvikala on nyt kuitenkin nosteessa ja on ollut ilo huomata eri tahojen kehittämiä järvikalatuotteita ja niiden yleistymistä kotitalouksien ja laitoskeittiöiden valikoimissa. Ti 9.1. puh. Klo 16 raamattupiiri Kaup.kirkolla. klo 18 Naisten Ruttupohdinta Yläneen seurakuntatoimistolla Ke 10.1. Koski Goes Gospel –päivä: klo 12 Afrikkalainen gospelmessu kirkossa, Tapsapappi, Prosef-yhtye. 044 744 3212 Kirkkoherranvirasto avoinna arkisin maanantaisin klo 9–12, keskiviikkoisin (Huom!) 13–16. 040 5258 875, torstaina Minna Majuri-Kiiski puh. klo 10 Messu srk-talolla. klo 14 perinnepiiri Nahuntuvalla. klo 10 Messu Oripään srktalolla, Thurén, Vähäpassi Diakoniatyö: Puhelinpäivystykset klo 9–11, tiistaina Marja Seppälä puh
P. 044 533 6668 www.kotonas.fi Kukkakauppoja Kyrön KukkaVainio Kyröntie 30 p. 045 630 1160 www.tilitoimistoaittamaki.fi Auran Tili ja Kiinteistö Oy Turuntie 2, Aura P. alv). 0400 293 576 www.neliopinnoitus.fi ELINA p. 0400 824 802, 0400 324 625 LVI-ASENNUS KIMMO KESTI Kyrö, p. Kosken Rengashuolto Oy Auton-,mpja mopon renkaat. P. 0400741046, 0500741046 Kyrö AURANMAAN VESI JA LÄMPÖ OY Riihikoski puh. 02 721 8979 www.wanhakanala.f Ravintola Kuokantalo Marttila Myös pitopalvelu 02 484 5220 Sinun juhlaja lomapaikkasi. 044 3626160 Autokorjaamo Aura, Huuskantie 8 Aura 0400 442622. (02) 486 1419 Pienkone/polkupyörä myynti & korjaamo VEKSIN KONE Koski Tl P. p. Saarinen puh. 050 5277 986 Porakaivohuoltoa Korkeapainepesut, pintavesivuoto ja pumppukorjaukset Koski Tl. 4862277 Kosmetologeja Susanna Santavuori Kyröntie 31 Kyrö, puh. P. päivänä 2018 Varaa paikkasi palveluhakemistosta! Kuukauden alusta pääset mukaan, ilmoitukset vähintään kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan. 050 592 4448 Urheiluhieroja Toni Viiri, Sunsali Aura, 040 965 1002. 6-18, La 8-13, Su suljettu lounasruokailu ark. SALMENOJA asennukset ja tarvikkeet p. Tarvasjoki P. iskuvasara, kauhat ym. terät + luistimet Pihatyöt Puunkaadot, kuusija pensasaidat, omenapuut ym. 0500 720 058 Koski Tl Nostolaitteet Vuokrataan hinattava hlönostin k. • max. 040-8486923, lakia@lakia.fi www.lakia.fi. 040 5726 169 Kirpputori viikonloppuisin LA-SU klo 10-16. Piha-Aura. 1 rivi=28 merkkiä. 0400 608 369. 0500 833 679 Hautauspalveluita Pöytyänseudun Hautauspalvelu p.050 352 4493 Härkätien Hautauspalvelu P. ILKKA RANTALA Kyrö p. 040 5350576 Jätehuoltoa Likakaivojen tyhjennykset, vaihtolavat. Sijaisautopalvelu, vakuutusyhtiöiden vahinkotarkastukset Autonpesua ja -puhdistusta R.Räihä Oy, Yrittäjäntie 11, Riihikoski, p. 10.30-13. Veljekset Salonen Oy, Matti 0500 741050 Kattoasennuksia Rakennuspelti Oy, Koski Tl, Konesaumatut peltikatot, 040 5755764 Kantojyrsintää JAMA-POWER OY 040 526 4281 Keittiökalusteet Puustellista markkinajohtajan keittiökalusteet edullisesti 30 v. KAUKINEN Riihikoski, p. 050 563 1202 / Väinölä Mellilän Tili ja Isännöinti Pekka Salonen p. 040 748 4416 Rakennushuolto Piiru rakennusja remonttityöt 045-1364876 www.rakennushuoltopiiru.fi Uudisja korjaustyöt, Rakennusja puutyöt Vanhanen p.0400 566 604 JES Remonttipalvelut Aura Jouni Sahlström 050 5459968 Rengasliikkeitä T:MI VALTA J-P Kumit kaikkiin vehkeisiin. P. AUTO-LAAKSO Pöytyä p. 767 3903, 0500 594468 TSR-TEKNIIKKA OY T. koskenhuolto.fi p.0400 783170 /M.Hakamäki TARVAS RENGAS Tarvasjoki p. Reunanen 040 5921559 Lvi-palvelua LVI-Asennus Toivonen OY p. 0400 608 369 AURANMAAN AUTO Riihikoski p. (02) 256 3203, Yläne www.kuralankartanotila.fi MELLILÄN LOUNASPAIKKA JA PITOPALVELU Sahant.5 p. 045 126 3170 www.mellilantili.fi Tilivaliot Oy Huuskantie 11 Aura, p. Tmi T. Lämpötilasäädelty kuljetus KESTIHOVIN PITOPALVELU kaikki samasta numerosta 050 3781030 Kahvila-Ravintola Lallintupa/ Juhlat ammattitaidolla 4861 552, 050 5120 853 WANHA KANALA p. Liikennetraktori maaym. 0400 741 356. Maanrak. (02) 486 6633, Aura SOFIELLA, Kyrö p. 0500 741 139, myös teroitusta: puuntyöstöym. (02) 486 6633, Aura Pellava, Aura P. 0500 765848 Lakitoimistoja Lakitoimisto LAKIA Oy Turuntie 2, 21380 Aura. 0400 530 898 Sähköpalvelua KYRÖN SÄHKÖ OY Sähköasennukset, tarvikemyynti Sahantie 3, 21800 Kyrö. 0400 818 638, 0400 741 599 Metsäasiat MATTI JOKINEN metsäpalvelut p. auto-laakso.fi OILI JALONEN OY 24 h päivystys 0440 122 121 Isännöintipalvelut UNIKO ISÄNNÖINTIPALVELUT OY Jari Nieminen p. P. 0500 783 443, orisahko@elisanet.fi Asennukset, tarvikkeet SÄHKÖ AURA OY Mikko Lehtimäki 050 5053 179, Ville Ojanen 0400 541449 Sähköurakointi T. Ostamme kuolinpesät ja muuttoylijäämät. Tilivaliot Oy Huuskantie 11, Aura, p. AURANMAAN AUTO p. 040 5350576, ateriap.kotiin/töihin JUHLAPAIKKA MELLILÄN KUNNANTALO p. Marttila p. p.050 514 0796 www.pohjavesiporaus.com Rakennussuunnittelua Rak.suunnittelu H. 050 585 6775 www.tilivaliot.fi Tilipalvelu H. 0207 459 500. Ilmalämpöpumput asennettuna. Siren Kylätalkkareita Kylätalkkari Janne Korkka 044 5590393 www.talkkarisi.fi Ajoneuvohuoltoa ja -kunnostusta SEO-HUOLTAMO TARVASJOKI L. 0400 531 810 www. takuulla. (02)7631997 Parturi-kampaamoja ANNA-MAIJA Marttila 024846741 HIUSSOPUKKA Aura p.4860416 Part.Kamp. Louhintaa Poraus-, louhintaja räjäytystöitä. 02 251 3031 NEMO Aura 040 775 8989 NONSTOP & Ajanvaraus HoviSalonki BS-Geelikynnet ja ripsien pidennykset. 13m. www.aakh.fi p. 02 4860 770 T urvallisuuskoulutus TURVAKARTIO p.045 136 4876 www. 0400 325 477 Rakennustyöt SVR-TIIMI OY rakennusja saneerauspalvelu vtt:n sertifioitu vedeneristäjä p. 040 532 7406 HUOLTOASEMA PAJULA & SALMI p. Painotyöt Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet LOIMIPAINO p. turvakartio.fi Valokuvausta Passikuvat, digi/kuvien kehitys Kyrön Kulta-Kello p. 0400 531810 www.auto-laakso.fi Automaalaamoja AUTO-PELTOLA OY Lieto as. 040 5323244 Betonityöt Betonilattioiden valuutyöt RIIHIKOSKEN RAKENNUSPALVELU JL OY p. rekisteristä poisto. 484 6038 Ark. P. 040 7491830 Kotipalvelua Pärjäätkö Kotonas Oy p. Autoja Konekorjaamo AJO Oy Alikuja 3 Aura 02 486 0686/050 351 5195 Autokatsastuksia Auranmaan Katsastus Oy, Rekolant.8, Riihikoski, p.024365400.Hlöja pakettiaut. Soita 0400 860828/ PUUSTELLI Turku Kelloja kultasepän liikkeet Kyrön Kulta-Kello p. Karri Räikkä Oy 0504381732 Kaiverrukset ja Lasermerkkaus Kyrön Kulta-Kello p. P. 0400 780 210 Tilitoimistoja YLÄNEEN TILI JA KIINTEISTÖ OY Haverintie 13, Yläne P. P. 4862 277 Kirpputoreja Kirpputori Kyrö Kyröntie 18, p. 4862 277 Kaivinkoneurakointia Telakaivink., kauhan pyörittäjä, hydr. 0400 608 369. Kirkkotie 133, Pöytyä. 4862 277 Verhoilua www.vermetjokela.fi 0500 530 615, Riihikoski VERHOOMO TOPPATUOLI, Koski Tl 045 1299123 www.toppatuoli.fi KRAAPAN VERHOOMO, Marttila 044 3007487 www.kraapanverhoomo.fi Öljypoltinhuollot LVI-Toivonen Oy, Miika 0407436573, Pasi 0400 -741046 Öljysäiliöhuollot Säiliöön kuin säiliöön p. KNUUTILA Härkävuorentie 11, Kyrö hlönostimet, 0400 822080 www.sahkourakointiknuutila.fi J. (02) 486 2812, Kyrö ANU Liikekeskus Aura 4866210 SONJA 040 180 2766, Aura TIITARI Uusikartano 256 6208 Kallioja maa-ainekset Kalliomurskeet TARVASJOEN KULJETUS OY Markku 050 555 7108 KALLIOMURSKEET Kumilasta noudettuna ja toimitettuna. 486 450, info@kyrsa.fi ORIPÄÄN SÄHKÖ KY p. 050 5149540 Kuljetusliike Vaihtolavakuljetukset, metalliromunoudot, kappaletavarakulj. 486 2873 ELINA p. 050 5610 125 Lämmitysöljy POLTTOÖLJYN myynti ja kuljetus Kuljetus T&H Kuusela P. Pitoja juhlapalvelua, ateriakulj.kotiin ja työpaik. 0404117103.www.uniko.fi RH-Isännöinti Oy Turuntie 2, Aura ja Kehityksentie 5, Kyrö. kuljet. Aittamäki Aura. 0400 531 810, 040 7010071 AUTO-PELTOLA OY Lieto as. P. 0500 729 262, Oripää Riihikosken Sähkö Oy Pekka Koho P. p. AUTO-PELTOLA OY Lieto As. • hinta 3,22 e /rivi/julkaisukerta (sis. katsastukset. 5 riviä. 040 558 2118 riihikosken.sahko@gmail.com SÄHKÖ KAUNISMÄKI asennukset, tarvikkeet. p. Auranmaan Viikkolehti 18 Perjantaina tammikuun 5. www. 02 488 6529, 0440 2604 71 Hierontapalvelua Koulutettu hieroja TUULA HIRVENSALO Tarvasjoki (myös kotikäyntejä) 0400 864 414 Koulutettu hieroja Petri Setälä Riihikoski. 486 2726, Kyrö KRISSE puh. ATK, tietokone BITTISEPPÄ ISMO LERTO Soita ensin 0500 785471 bittiseppa.com Autoja konekorjaamoja Auranmaan Autoja Konehuolto Täyden palvelun autohuoltotalo Tarvasjoella, Marttilassa ja Riihikoskella. 040 867 9281 Sanni Eko p. Vanteet ja mp-tarvikkeet. 0440 228919. • julkaistaan kerran viikossa, yleensä tiistaisin. 050 585 6775 www.tilivaliot.fi Juhlatilat-, majoitus-, kokousja pitopalvelua PITORIIHI Riihikoski p.4861818 0400526430. TARVASKULJETUS OY 050 555 7108 Kylmäkonehuoltoa Kylmä-&kodinkonehuolto Mitsubishi Electric ilmal.pumput p. Kopiopalvelua Kyrön Kulta-Kello p. JAANA MURTO 21370 Aura kk puh.(02)4869210 JASMIN puh. Ota yhteyttä Kari Rinne (02) 588 8960 tai kari.rinne@avl.fi Sari Kaukoranta (02) 588 8961 tai sari.kaukoranta@avl.fi Palvelu hakemisto Hinauspalvelua AUTO-LAAKSO lähin hinauspalvelu 24 h/vrk. 0400 531810, 040 7010071 Autopeltikorjaamoja Vakuutusyhtiöiden korjaukset, myös vahinkotarkastukset. Autokierrätystä Valtuutettu vastaanottopiste, virall
Auran yleinen ennakkoäänestyspaikka on auran pääkirjasto toivo anttila –sali, os. Pöytyä, 2.1.2018 Pöytyän kunnan keskusvaalilautakunta PÖYTYÄN kuNTa kuuLuTuS Pihlavanniemen ranta-asemakaava Maankäyttöja rakennuslain 63 §:n mukaisesti ilmoitetaan, että asemakaavahanke on tullut vireille Pöytyän kunnassa. vaali Aukioloajat: ke-pe 17.1.19.1.2018 klo 9.00 – 15.00 la-su 20.1.21.1.2018 klo 10.00 – 13.00 ma 22.1.2018 klo 9.00 – 15.00 ti 23.1.2018 klo 9.00 – 17.00 mahdollinen 2. Aurassa 5. vaali Aukioloajat: ke-pe 31.1.2.2.2018 klo 13.00 – 19.00 la-su 3.2.4.2.2018 klo 10.00 – 13.00 ma-ti 5.2.6.2.2018 klo 13.00 – 19.00 kyrön toimipiste Yläneen toimipiste Kehityksentie 6, Kuntolantie 4, 21800 Kyrö 21900 Yläne 1. Vaalipäivänä äänioikeutettu saa äänestää vain siinä äänestysalueessa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kohdalleen ja joka mainitaan äänestäjälle postitetussa ilmoituskortissa. Auran kunta toimii vaaleissa yhtenä äänestysalueena ja äänestyspaikkana on kunnanvirasto os. Nikkarinkuja 8, Aura. Vaalihuone on avoinna vaalipäivänä klo 9.00-20.00. Kaavaaineistoa on myös internetissä osoitteessa www.poytya.fi. 050 336 8023. Pöytyä 4.1.2018 KUNNANHALLITUS auraN kuNta PrESIDENtINVaaLI 2018 Tasavallan presidentin vaalin ensimmäinen vaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2018 ja mahdollinen toinen vaali sunnuntaina 11.2.2018. tammikuuta 2018 AURAN KUNNAN KESKUSVAALILAUTAKUNTA n Huutokauppoja HUUTOKAUPPA Virttaan Työväentalolla (Virttaanraitti 144) su 7.1. klo 13, näyttö klo12. Kirjallinen ilmoitus voidaan tehdä joko vapaamuotoisesti tai käyttäen oikeusministeriön vahvistamaa kotiäänestyslomaketta. Tervetuloa! Ts. 050 336 8023. Ilmoituksen voi tehdä myös kunnanviraston keskukseen, puh. päivänä 2018 19 n Asiakaspalvelu avoinna keskiviikkoisin klo 9–15 ja muina arkipäivinä klo 9–13. Jokaiselle jotakin! MAKSU VAIN KÄT. ENNakkOÄÄNEStYS Jokainen äänioikeutettu saa äänestää ennakolta kotimaan yleisissä ennakkoäänestyspaikoissa. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä lehdelle 8 vuorokauden kuluessa ilmestymispäivästä. Myös kotiäänestykseen oikeutetun henkilön omaishoitaja voi äänestää kotiäänestyksessä samalla kertaa kuin hoidettava. Vaalit toimitetaan klo 9.00 – 20.00 äänestysalueittain seuraavasti: Äänestysalue Äänestyspaikka 001 Riihikoski Kisariihi, Yläneentie 14, 21870 Riihikoski 002 Kyrö Kyrön toimipiste, Kehityksentie 6, 21800 Kyrö 003 Yläne Yläneen toimipiste, Kuntolantie 4, 21900 Yläne ENNakkOÄÄNESTYS Vaaleissa voi äänestää ennakkoon kotimaassa 17.1.23.1.2018 ja mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestysjakso on 31.1.6.2.2018. vanhaa keräilytavaraa. Huuskantie 12, Aura P. Pöytyän kunnan keskusvaalilautakunnan osoite on Yläneentie 11b, B-rappu, 21870 Riihikoski ja puh. R.SILENIUS n Kuulutuksia palveleva huonekalukauppias Huuskantie 12, 21380 Aura. Ennakkoäänestyspaikan aukioloajat ovat seuraavat: Ensimmäisessä vaalissa: 17.–18.1.2018 (ke-to) klo 10.00–19.00 19.1.2018 (pe) klo 10.00–16.00 20.–21.1.2018 (la-su)) klo 10.00–14.00 22.–23.1.2018 (ma-ti) klo 10.00–20.00 Mahdollisessa toisessa vaalissa: 31.1.– 1.2.2018 (ke-to) klo 10.00–19.00 2.2.2018 (pe) klo 10.00–16.00 3.–4.2.2018 (la-su) klo 10.00–14.00 5.–6.2.2018 (ma-ti) klo 10.00–20.00 kOtIÄÄNEStYS Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. 5.1.2018 KUNNANHALLITUS Yläneen taajaman koillisosan asemakaavan muutos ja laajennus Pöytyän kunnanvaltuuston 13.11.2017 §:ssä 87 hyväksymä Yläneen taajaman koillisosan asemakaavan muutos ja laajennus on lainvoimainen ja tulee voimaan tämän kuulutuksen julkaisemisesta lukien. Asemakaavoituksen tavoitteena on sijoittaa alueelle loma-asutusta. Asemakaavahankkeen osallistumisja arviointisuunnitelma on nähtävillä 5.1.-5.2.2018 ajan virastotalolla, osoitteessa Yläneentie 11. Huonekaluja, lamppuja, Arabiaa, kristallia ym. Perjantain lehteen viimeistään keskiviikkona klo 14 VASTUU ILMOITUKSISTA: Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin mahdollisesti tulevista virheistä ei lehti vastaa. Asemakaavoitettava alue sijaitsee Elijärven koillisrannalla. Lisätietoja vaaleihin liittyvistä asioista saa tarvittaessa keskusvaalilautakunnan sihteeriltä, Tuija Pellosmaalta, puh. Varhaisjakelun jakelupäivystys: LounaisSuomen Tietojakelu puh: 02 269 3434 klo 06.00–16.30 ma–pe ja klo 07.00–12.00 la–su Päiväpostin jakelumuistutukset: Postin asiakaspalvelu 0200 71000 n ILMOITUSHINNAT (hinnat sisältävät alv:n) palstamillimetriltä: etusivu tekstin edellä tekstissä tekstin jälkeen takasivu määräpaikkakorotus ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 14. 040 198 0801. Lehti ei vastaa ilmoituksen poisjäämisen aiheuttamasta vahingosta. 2.06 € 1.74 € 1.79 € 1.74 € 1.85 € 0.07 € n TILAUSHINNAT KOTIMAASSA: Etutilaus 12 kk 99.90 € 12 kk määräaikainen tilaus 106.70 € Digilehti etutilaus 12 kk 60.00 € . urpontie 2, 21380 aura. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. YHtEYStIEDOt Auran keskusvaalilautakunnan osoite on Nikkarinkuja 8, PL 24, 21381 AURA. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen. Lisätietoja antaa aluearkkitehti Olli-Pekka Hannu, puh. Monipuolista hyvää jäämistön koti-irtainta runsaasti. Laitoksissa saavat äänestää vain niissä hoidettavina olevat henkilöt. RAHA! Kahvio. Kotiäänestykseen tulee ilmoittautua kirjallisesti tai puhelimitse kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 16.1.2018 ennen klo 16.00 ja mahdollisessa toisessa vaalissa viimeistään tiistaina 30.1.2018 ennen kello 16.00. Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on ilmoitettava siitä kirjallisesti tai puhelimitse keskusvaalilautakunnalle ensimmäisessä vaalissa viimeistään tiistaina 16.1.2018 ennen klo 16 ja mahdollisessa toisessa vaalissa viimeistään tiistaina 30.1.2018 ennen klo 16. 486 6551 MEILTÄ LAATUTUOTTEET Tempur • Familon • Laulumaa... Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneessa virheessä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja ovat Kisariihi, Kyrön toimipiste ja Yläneen toimipiste, joissa voi äänestää seuraavasti: kisariihi Yläneentie 14, 21870 Riihikoski 1. n Osoite: Kehityksentie 3 21800 Kyrö n Puhelinvaihde: (02) 588 8950 n www.avl.fi sähköpostit: toimitus@avl.fi ilmoitukset@avl.fi, tilaukset@avl.fi etunimi.sukunimi@avl.fi n Toimitus: Päätoimittaja: Asko Virtanen (02) 588 8970 Toimitussihteeri: Sirpa Virtanen 588 8971 toimittajat: Päivi Perkiö 588 8973, Jorma Kaarto 588 8972, Marika Timonen 588 8974 n Ilmoitusmyynti, yritysasiakkaat: Kari Rinne (02) 588 8960, Sari Kaukoranta 588 8961 Myyntijohtaja SSSkonsernin paikallislehdet Sari Kuusinen 040 5390 969 sari.kuusinen@sss.fi n Asiakaspalvelu, henkilöasiakkaat: Päivi Alm-Huhti (02) 588 8952 n Tilaajapalvelu ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626, tilaukset@avl.fi www.tilaajapalvelija.fi n Eikö lehti tullut. Vaalitoimikunta ilmoittaa erikseen äänestysajat laitoksille. Auranmaan Viikkolehti Perjantaina tammikuun 5. Laitoksissa järjestetään ennakkoäänestys vaalitoimikunnan määrääminä aikoina. 040 672 2978. P. alk. vaali Aukioloajat: ke-pe 31.1.2.2.2018 klo 9.00 – 15.00 la-su 3.2.4.2.2018 klo 10.00 – 13.00 ma 5.2.2018 klo 9.00 – 15.00 ti 6.2.2018 klo 9.00 – 17.00 kotiäänestys Kotiäänestykseen on oikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. (02) 486 430. Ennakkoäänestys toimitetaan ensimmäisessä vaalissa 17.1.–23.1.2018 sekä mahdollisessa toisessa vaalissa 31.1.–6.2.2018. vaali Aukioloajat: ke-pe 17.1.19.1.2018 klo 13.00 – 19.00 la-su 20.1.21.1.2018 klo 10.00 – 13.00 ma-ti 22.1.23.1.2018 klo 13.00 – 19.00 mahdollinen 2. 486 6551. Ilmoittautumisia kotiäänestykseen vastaanottaa kunnanvirastossa viraston normaalina aukioloaikana keskusvaalilautakunnan sihteeri Tuija Pellosmaa, puh. n Kustantaja Priimus Media Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen ISSN 1455-920X SIVUNVALMISTUS: Priimus Media Oy PAINATUS: Lehtitehdas, Salo 2018 PÖYTYÄN kuNTa PRESIDENTINVaaLI 2018 Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2018 ja mahdollinen toinen vaali sunnuntaina 11.2.2018
Marttilan nuorisolle ohjaaja antaa hyvän arvosanan. Pitää olla auktoriteettia, mutta samalla on mentävä vähän samalle tasolle nuorten kanssa. 486 6551. Sami Korvenrinne Vihreän veran äärellä. (02) 777 8600 www.niinisto-niemi.fi Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa p. Turun Halisissa kasvanut Korvenrinne pelasi nuorempana jalkapalloa Åbo IFK:n riveissä. Olin puoli vuotta Runosmäen nuorisotalolla töissä. Palkitsevinta on varmaan se, kun huomaa, että joskus pitkänkin vääntämisen jälkeen saa ohjattua nuorta oikeaan suuntaan, Korvenrinne arvioi. –Pääsin uraohjauksen kautta Turkuun nuorten vapaa-aikapuolelle ja tykästyin nuorisotyöhön. 1 erä/tal. mennessä! 17.3. Kookkaan nuorukaisen mieluisin pelipaikka löytyi maalitolppien välistä. Kävin aiemmin myös juoksemassa. mennessä! Kosken Op 12.10 – Mellilä 12.40 – Huittinen – Pori. Kuuden kilometrin lenkki taittui 40 minuutissa, mutta juoksu piti jättää, kun polvi rupesi oireilemaan. Opiskelupaikka löytyi Kanneljärven opistolta Lohjalta. päivänä 2018 Ihmiset 044 0203 117/Pasi Heino matkaheino@gmail.com 10.2. 10.3. Korvenrinteellä on kotona Piikkiön Harvaluodossa kaksi tulevaa teiniä, kuusija kahdeksanvuotiaat pojat. Marttilan nuoriso-ohjaaja Sami Korvenrinne ottaa tuntumaa Huvilan biljardipöytään. MYRSKYLUODON MAIJA HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERISSA 103 € Kosken Op 16.00 – Somero 16.30 – Salon Matatoimisto 17.00. Sieltä tie johti vielä muutamaksi vuodeksi autofiksariksi, mutta sitten työ autojen parissa sai jäädä. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 p. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi 2 50 1 Koski Tl 484 1750 8-20 • 8-18 • 10-15 MUNKKI Tarvasjoki 484 7060 8-21 • 8-18 • 12-18 TAATELI POS TI Riihikoski 486 8505 9-21 • 9-18 • 12-16 RIIHITORI POS TI TarjoukseT voimassa Pe 5.1.–su 7.1. Someron tori 8.30 – Pitkäjärvi 8.45 – Kosken Op 9.00 – Turku, Messukeskus. Matkoista tarkemmat tiedot kotisivuilla www.matkaheino.fi Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7B10, 32200 Loimaa p. Liikunta on elämässä läsnä edelleen kuntoilumielessä. ”Tango d`Amore” PORI, PROMENADISALI 65 € Musikaali Eino Grönin elämästä. n Tiistain lehteen viimeistään perjantaina kello 14. Perjantai-iltaisin nuorisoohjaajan apuna on toinen valvoja paikallisten yhdistysten riveistä. Nuorisoohjaajan työ on eräänlaista trapetsitaiteilua. Korvenrinne työskentelee Marttilan kunnan osa-aikaisena nuoriso-ohjaajana. –Kivaa hommaa. Kosken Seo 8.15 – Marttila, kunnantalo 8.35 – Salon Matkatoimisto 9.10 (Hämeentie 37) – Messukeskus, H:ki. Automaalariksi vuonna 2003 valmistunut Korvenrinne kyllästyi maalaushommiin ja hakeutui ensiksi taideopintojen pariin Kankaanpäähän. –Nuoriso-ohjaajan työ on eräänlaista trapetsitaiteilua. Kerro juttuvinkkisi! Soita: (02) 588 8970 tai (02) 588 8971. Sitova ilmoittautuminen 11.2. Tilassa on myös TV, pingispöytä, futispeli ja muita pelejä. MP-MESSUT HELSINGISSÄ 25-38 € Lippu+matka 38 €. Marttilan nuokkarilla käy keskimäärin 15-25 nuorta illassa. Sitova ilmoittautuminen 10.1. Riihikoski Pöytyä Koski Marttila Tarvasjoki Kyrö Aura +1 +2 +1 +3 +2 +3 +2 +3 +1 +3 4 Sademääräennuste 5 10 15 mm Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa Lämpötilat iltapäivällä ja edellisenä yönä 9:35 15:33 8:37 16:31 Lauantaina ?0 / 5 ?1 / 5 ?3 / 4 ?3 / 3 +2 ?3 ?4 ?3 Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 9:34 15:35 8:36 16:33 Sunnuntaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 9:33 15:37 8:36 16:34 Maanantaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 9:32 15:39 8:35 16:36 Tiistaina Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 9:31 15:41 8:34 16:38 Pe La Su Ma Ti Perjantaina tammikuun 5. Pelkkä bussikuljetus 25 €. 31.1. –Käyn punttisalilla. toimitus@auranmaanviikkolehti.fi = toimitus@avl.fi ERÄ ma suljettu, ti-pe 10–18, la 10–14 runkopatjoja 99,vain Huuskantie 12, Aura P. Kuluvan vuoden loppuun asti yltävä pesti alkoi parisen kuukautta sitten. VIKING PÄIVÄRISTEILY TALLINNAAN 45 € Kosken Op 7.30 – Someron tori 8.00 – Salon Matkatoimisto 8.35 3.2. Nyt lotto Munkilla! Ilman korttia tai yksittäin 4,59/pkt (9,18 kg) ETU K-Plussa-kortilla – 34 % Hyvä RUOKAKAUPPA on lähellä ERÄ 13 95 kg Norjalainen ruodoton LOHIFILEE 1 99 pkt Valio Pingviini MAUSTETUT KERMAJÄÄTELÖT 1 l ei laktoositon eikä vanilja 99 rs KIIWI Kreikka 500 g (1,98/kg) VIHREÄ RYPÄLE Brasilia 500 g (5,38/kg) 2 69 rs 9 00 3 pkt Kulta Katriina jauhetut KAHVIT 500 g (6,00 kg) Raj. Auranmaan Viikkolehti 20 20 äöå Auranmaan sää Tänään Yläne kk Oripää Mellilä as. Isommat pelaavat pleikkaria. Viimeinen vuosi nuorisoja vapaa-ajan ohjaajan koulutuksessa on menossa työn ohessa. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto NIINISTÖ & NIEMI OY AA Jari Niinistö, AA Kerttu Niemi Turuntie 7, 24100 Salo p. Isoille on tarjolla kolme iltaa viikossa ja pienemmille yksi. KÄDENTAITOMESSUT TURUSSA 28 € Hinta sisältää kuljetuksen + lipun. Herätys kello 14! Sami Korvenrinne vaihtoi automaalauksen nuorisotyöhön MARTTILA Jorma Kaarto Sami Korvenrinne, 36, vaihtoi automaalarin ja -fiksarin hommat nuorisotyöhön. –Nuoret juttelevat keskenään, kuuntelevat musiikkia ja pelaavat biljardia. Mies päätti hankkia alan koulutuksen. Nuokkarilla, Huvilalla, käyvä väki on melko rauhallista ja mukavaa joukkoa. n Perjantain lehteen viimeistään keskiviikkona kello 14. Se oli aika tiukka testi, kun nuoret kokeilivat tulokkaan pinnaa. 3 pkt Suomalaiset BROILERIN OHUTLEIKKEET 420 g (9,50/kg) 3 99 rs n Sekalaisia n Palvelut n Ilmoittaja, muistithan ilmoitusten jättöaikamme