Samana
vuonna alkoi myös kotimaisten
mäntien valmistus.
?1943 pommi osui toimitiloihin
ja jouduttiin tilapäistiloihin,
joissa oltiin aina vuoteen 1946.
?Sodan päättYmisen jälkeen
kului vuosia korjata suhteet
entisiin päämiehiin.
?1949 Suomi ja Neuvostoliitto
solmivat YYA sopimuksen
1950-60
?1951 Perustetilan Euroopan
unionin edeltäjä, euroopan
hiili- ja teräsyhteisö. ·
?1952 Pojoismaidenneuvosto
perustetaan.
?1950-luvulla asevarutelu
kilpailu alkaa Yhdysvaltojen ja
Neuvostoliiton välillä.
Kylmän sodan aikaa.
?1956 Kekkosen valtakausi
Suomen presidenttinä alkaa
?1958 Yöpakkaset Suomen ja
Neuvostoliiton välinen noottikriisi.
?Pulavuosista, sodasta,tuonti- jahintasäännöstelystä huolimatta
Arwidson oli onnistunut toimimaan menestyksellisesti ja
olimme kiitollisia asiakkaittemme ostouskollisuudesta.
Vuonna 1955 erosi G.A. PERINTEITÄTULEVAISUUTTAPERINTEITÄTUI
1910-20
?1911 Norjalainen napatutkija
Roald Amundsen retkikuntineen
saavuttavat ensimmäisinä ihmisinä
etelänavan.
12.4.191JRuotslmaillalnenkauppias Herma~ Fredrik
Arwidson perusu yntykse~
nlmellil Aktieb~!age~ Arw1d_son
& Co osake)illltö Pliatuotte!n~an,
salaojakaivurit, sepanlattont JB
perämoou on t.
?Ensimmäinen maailmansota
syttyy 1914 Pohjoismaat
pysyttelevät puolueettomina.
?Vuonna 1915 Saksalainen fyysikko
Alberl Einstein esittää yleisen
suhteelllsuusleoria n.
Samoihin aikoihin Gustav Alarik
Rosenqvist yhdessä Jankansa
kanssa perusti Turkuun voneveistamon nhneiUl Andree &
?Esimmäinen maailmansota
päättyy 11. antinkatu).
?1929 Wall Streetin pörssi
romahtaa josta alkaa 1930-luvun
maailmanlaajuinen talouskriisi.
?1923 tehtiin sopimus Diagapumoottoreiden ja kevyt
moottoripyörien tuonnista .
?1924 tuli Ra Ieigh pyörien vuoro.
?1926 hankittiin SIM-mäntien
ja männänrenkaiden edustus.
Samana vuonna perustettiin
perustettiin Arwidsonin toimesta
suomen ensimmäinen moottorikoneistamo.
1930-40
?1932 Suomessa epädemokraattiset
oikeistovoimat eli nk. Rosenqvist toimitusjohtajan virasta ja
seuraajaksi valittiin hänen
poikansa Armas.. itäblokin maista.
?1941 Yhdysvallat perustaa sotilastukikohtia Grönlantiin.
?1944. 11.1918
Rosenqvlst
18.3.1919 Turkulainen Andree
& Rosenqvist osti toimintaansa
laajentaakseen Aktiebolaget
Arwidson & co Osakeyhtiön
?Suomen kansalaissota punaisten
ja valkoisten välillä.
?Suomi julistautuu tasavallaksi
. lapuanliike
yrittävät vallankaappausta.
?1933 Kansallissosialistit nousevat
valtaan Saksassa
?Syyskuussa 1939 sytt)iy toinen
maailmansota.
?1939-1940 Suomen ja Neuvostoliiton välinen talvisota
?Vuosikymmenen alun pulavuosien aikana Arwidsonista
oli kasvanut jo yhtiö jossa oli
selkeästi kaksi tulosyksikköä
auto- ja moottoripyöräosasto.
?1934 Raleigh lopetti moottoripyörä tuotantonsa.
?1934 Saatiin Nortonin edustus
ja siitä lyhyen ajan kuluessa
New lmperial, TWN, Triumph
ja James.
Vuonna 1939 syttynyt sota
tyhjensi moottoripyörävarastot
Autonosaosaston oli hankittava
pääesikunnan kuljetusvälineosastolta lupaleima tavarantoimituksille.
1940-50
?1940-1945 Saksa miehittää Tanskan,
Norjan sekä suurimman osan
ns. t sa1"""lytt"1arw1"dsonm.
?1925 Huippuvuoret tunnustetaan 1920-30 ?Rosenqv1s
Norjan alueeksi.
mmen mutta muutti tom1al_aa
luopumalla maatalouskojelsta.
?1927 Ruotsalainen teollisuusyritys
Volvoaloittaa autojen
?1922 Yhtiö siiryi lönnrotinsarjatuotannon.
kadulle(ent. Suomi solmii aselevon
Neuvostoliiton kanssa.
?1945 Ensimmäinen atomipommi
pudotetaan Hiroshiman ylle.
Toinen maailmansota päättyy
euroopassa Saksan ehdottomaan
antautumiseen.
?Maailmansodan riehuessa
tuonti oli tyrehtynyt lähes
täysin kuitenkin 1940 tehtiin
sopimus saksalaisten BLW:n ja
Goetzen kanssa
_. 1 ?.
J.
1970-80
?Vietnamin sota päättyy 1975
?Hippiliike eli kulta-aikaa
1960- luvun lopulla ja 70-luvun
alussa.
?1972-74 Yhdysvalloissawatergate
skandaali jonka seurauksena
presidentti Nixon joutui eroamaan .
?1970 teimme merkittävän
päätöksen luopua englantilaisen hepolite mannän tuonnista ja toimia vain saksalaisen Mahlen kanssa yhteistyössä, tämä oli päätös jota
emme ole vielä katuneet.
·Moottoripyörien myynnin
huippuvuonna 1973 viranomaiset huomasivatverolähteen ja korottivat veroa
noin 1oo prosenttia.
?Vuonna 1976 ostettiin
15000m2 maa-alue Espoosta
1980-90
?John Lennon murhattiin kotiovensa edustalle 9.12.1980
?Huhtikuussa 1980 valmistui
uusi 33600 m3 toimitila
Espoon Yli-Suomenojalle.
?Presidentti Kekkonen kuoli
31 .8.1986
·1987 toimit ii~Jfmme laajennettiin 1200m jqlhfn sljoitettin konttori- ja Koulutustilat
?1986 Ruotsin pääministeri
Olof Palme murhattin
/
?Tsernobylin ydinvoimala
onnettomuus
?1989 Berliini muuri puretaan
?1990 Latvia ja Liettua julistautuvat
itsenäisiksi tasavalloiksi.
1980-luvun lopun ja 1990 luvun alku
kasinotalouden aikaa Suomessa.
?1988 Käynnistettiin t ietotekniika ryhmä joka keskittyi
Apple tuotteiden markkinoi1
miseen, tavoitteena oli nousta , 1 1.!:~:;..11 1.::;--!ts:;P.
johtavaksi Apple toimittajaksi.
?Ostimme Deponentit Oy:n
joka edusti Pirelli _mp- renkaita.
1990-2000
(
i
*
1
1
*
1*
*
*
-- - -
* *
*1
*
----
-
*
*
*
?1991 Viro itsenäistyy
?1995 Suomi voittaa jääkiekon
maailmanmestaruuden.
?1995 Suomi liittyy euroopan
un tonii n
?1990-luvun puolenvälin jälkeen
talouskasvu kääntyi nousuun
Suomesta tuli maailman kuulu
matkapuhelinmaa Nokian johdolla.
1
..
1990-luvun alun kasinotalouden
laskuja maksettiin useita vuosia .
__ [
?-90 Ostimme Clicman Oy:n
joka edusti autojen varuste ja
tarvikeita tärkein tuote oli
alumiinivanteet.
?Deponentit ja Clioman Oy:n
sulautettiin emoyhtiöön.
. --. . .
~
?
~-
.. ,.:h,
.?
.
?Moottoripyöräpuolella alkoi
japanilaisten voimakas
tuleminen markkinoille.
?Suomessa Kekkosen valtakausi
vahvimmillaan, purkaa mm.
Suomen ja Neuvostoliiton välisen
kriisin 1961.
?1963 Arwidson allekirjoitti
Yamaha-moottoripyörien
edustussopimuksen.
?20.7.1969 Ihmiskunnan historia
suurin tapahtuma; Ensimmäisenä
ihmisenä maailmassa Asronautti
Neil Armstrong astuu kuun pinnale,
hänen ensimmäiset sanansa olivat"
tämä on pieni askel ihmisellemutta
jättiläisen harppaus ihmiskunnalle".
?Toiminnan kehittyessä ja
kasvaessa vanhat toimitilat
jäivät pieniksi ja edessä oli
muutto tarkoitusen mukaisempiin tiloihin.
·'
; ?. .
1'·... ?~.,...
;~
~"f .·~\ . Me haluamme kuitenkin
katsoa asioita jo nyt pitkälle seuraavaan vuosituhanteen.
Ihminen ja ihmiskunta on oleva tästä eteenpäin jatkuvan
kehityksen ja murroksen ajassa ... ·r~
y· . c99 Myönnettiin ISO 14000 ekosertifikaatti
2001 ???
Vuosi 2001 on Arwidsonin 90 v. mihin se johtaakin
sitä me emme osaa ennustaa. ·./ .;
?' . · ~
1960-70
..-..:
. / .·:.- . .
.
. ;
. juhlavuosi joka on meille
toki erityisen merkityksellinen. ?
.,·
-
?
.
~
~
c;l
·IJ
..., . t '
' . ' .
??~ . ·. .. '{- '·~ .
·: .·~ ~~~
l2:.~. ~(.~~~:.. 1AISUUTTAPERINTEITÄTULEVAISUUTTAPER
'
,· .e
~
~ -. l.
4 .
'
'
·.;
"'
·~· .
~~· ·" ~ .....
~
t
.....
, , r' -
\f~
?
,~ ·. -94 Venäjän ja Baltian
maiden voimakas autokaupankasvu oli sysäys konttorin perustamiseen Pietariin ja Moskovaan. ,J-. .. 1997 Perustetaan
Arwidson Balti As.hoitamaan
autovaransakauppaa baltiaan
?-97 Myönnettinn ISO 9002
laatuserifikaatti. Mutta meidän pyrkimyksemme on olla kehityksen ja muutoksen kärkijoukoissa
tulevaisuudessa .. . :,,. : ?
. . .
···:r t
'.' .. ~~.:,;::~.
.
Suomi solmii aselevon Neuvostoliiton kanssa.
?1945 Ensimmäinen atomipommi pudotetaan Hiroshiman ylle. 1930-40
?1933 Kansallissosialistit
nousevat valtaan Saksassa
?Syyskuussa 1939 syttyy
toinen maailmansota.
?1939-1940 Suomen ja
Neuvostoliiton välinen
?Vuosikymmenen alun pulavuosien aikana Arwidsonista
oli kasvanut jo yhtiö jossa oli
selkeästi kaksi tulosyksikköä
auto- ja moottoripyöräosasto.
?1934 Raleigh lopetti moottoripyörä tuotantonsa.
?1934 Saatiin Nortonin edustus ja siitä lyhyen ajan kuluessa New lmperial, TWN,
Triumph ja James.
Vuonna 1939 syttynyt sota
tyhjensi moottoripyörävarastot Autonosaosaston oli hankittava pääesikunnan kuljetusvälineosastolta lupaleima
tavarantoimituksille.
1940-50
?1940-1945 Saksa miehittää
Tanskan, Norjan sekä ison
osan ns. Samana
vuonna alkoi myös kotimaisten mäntien valmistus.
?1943 pommi osui toimitiloihin ja jouduttiin tilapäistiloihin, joissa oltiin aina
vuoteen 1946.
·Sodan päättymisen jälkeen
kului vuosia korjata suhteet
entisiin päämiehiin.. itäblokin maista.
?1941 Yhdysvallat perustaa
sotilastukikohtia Grönlantiin,
?1944. Toinen maailmansota päättyy euroopassa
Saksan ehdottomaan
antautumiseen.
?Maailmansodan riehuessa
tuonti oli tyrehtynyt lähes
täysin kuitenkin 1940 tehtiin
sopimus saksalaisten BLW:n
ja Goetzen kanssa
MOTORCYCLE FASHION
Nyt se olisi täysin perusteltua, koska mopokortti on pakollinen ja mopoissa on nykyään myös jarrut. (Monkeyssa oli sentään vaihteet).
Viime kesänä opetin erästä henkilöä ajamaan enduropyörällä. tapaus on ajanut paljon autolla.
Toisaalta nykyään on saatavana erittäin kor'keaJuokkaisia offroad-mopoja, jollaisilla on kierretty jopa
Päijännettä. Niiden
jälkeen rupulikumiharrastus ei
olekaan enää itsestään selvyys.
Ensinnäkinjos ei ole hajuakaan montulla ajon rie-
8
tain palaamassa tyylillisesti noin 6080-lukujen perusmalleihin. Niin moottoripyöristä kuin asuista ja tarvikkeista.
MP 2001 -NÄYTTELYSSÄ HELMIKUUN
alkupäivinä saamme tilaisuuden tutkailla
moottoripyöräilyn uusimpia trendejä tuoreeltaan Helsingin Messukeskuksessa.
Näyttelyä on joskus kritisoitu turhan
prameaksi ja isoksi näin pieneen maahan,
onhan se nimittäin ollut jo pitkään
Pohjoismaiden suurin näyttely. Itse näen
näyttelyn mahdollisuutena kehittää ja ylläpitää moottoripyöräharrastusta pienessä
maassamme.
MaxEkqvist
muista niin sellaista on vaikea alkaa todenteolla
harrastamaan,ja toiseksi variaattorivetoon tottuminen tuottaa alkuun ongelmia vaihteiden ja kytkimen
kanssa. Vaatetuksessa
sykli on lyhyempi, noin 20 vuotta,
joten siinä elämme uudestaan 70-lukua,
mutta tietysti suuremmissa määrin funktionalismin- toimivuuden- ehdoin.
Rakennuks~ssa ollaan myös selvästi palaamassa takaisin luontoon eli perinteisiin,
luonnon materiaaleihin ja toimivuuteen.
Entä miten moottoripyörissä, moottoripyörävaatteissa ja -tarvikkeissa?
Moottoripyörissä ollaan mielestäni osit-
M
m:u~ilmassa
onen nykyisen motoristin
ura on saanut alkunsa
moposta. Itse asiassa monta
vuotta. 15-vuotiaana allani oli jo
kolmas vai neljäs Monkey,jolla
räppäsin kaupungilla ja edelleen
välillä metsissäkin. Nuo vaihteetto·
matja muovilla katetut mopokiiturit eivät mahdollista edes rotvallin yli hyppäämistä saatikka
metsään menemistä. Itse asiassa
kaikessa muotoilussa kuljetaan sykleissäpidemmissä tai lyhyemmissä aikaväleissä.
Tietysti kulkien kuitenkin koko ajan eteenpäin- parempaan tai huonompaan.
Autoissa ollaan tällä haavaa selvästi hakemassa muotoja ja piirteitä kultaist;lta 30- ja
40-luvulta eli muodot ovat ns "funkkista",
ainakin konseptiaptoissa. Sellaisella aukeaa maastoajon salat
huomattavasti paremmin kuin esim. Mutta nykyään
on yksi "uhkakuva" ilmassa,.etenkin ajatellen offroad-harrastusta:
moposkootterit. e
Konsta Salminen. T
eendir moorroripyörarulevar ja menevät,
sen me tiedämme kaiklci. Mukavan piristäviä roadster uutuuksia tyyliin "Monster"
löytyy myös mukavasti ja osittain ollaan
myös menossa kiivaasti eteenpäin eli supersport -tyyliset pyörät pitävät pintansa,
kuten urheilullisuus moottoripyörissä aina.
Customit näyttävät palanneen jäädäkseen tällä haavaa ja uutena trendinä isot
skootterit, joita nyt on lähes joka valmistajalla. Näin siirtyminen kevariin ja myös crossipyöriin
kävi suhteellisen kivuttomasti.
Näin on tapahtunut varmasti
monelle muullekin. Isojen skoottereiden kohdalla on kuitenkin vielä katsottava hyväksyvätkö matoristit uuden tyylin vai syntyykö sama kahtiajako kuin 60-luvulla, Rockers- Mod.
Matoristit kautta maailman seuraavat
tietysti aikaansa ja harrastuksensa trendejä
siinä missä muidenkin alojen harrastajat.
Messuilla, näyttelyissä ja muissa alan tapaamisissa käydään mielellään ja keskusteluissa
puidaan lähes aina jollain tavalla mielipiteitä menneistä, olemassa olevista tai mahdollisista tulevista malleista. käytännössä
jousittamattomalla Monkeylla. Muna
kutcnmuodi a muutenkin perusasiat ovat itse asiassa kehityksestä ja trendeistä huolimatta varsin vakaat.
Vaatteissa noudatetaan varsin pitkälle samoja peruskaavoja leikkauksissa ja varsinainen ulkonäkö luoc;laan paljolti pienillä silmiä hivelevillä ja ajanmukaisilla konsteilla
ja mahdollisten uusien- tai muotiin uudelleen tulleiden vanhojen- materiaalien
suomilla mahdollisuuksilla.
Talojen, aurojen ja monen muun suunnittelussa periaate on sama; peruskaava on
olemassaan ja muutokset tehdään ajan ja
trendien vaatimusten mukaan. Eivätkä ne kavereiden
Luuranko-Soliferitkaan paljon sen kummoisempia
70-luvulla olleet.
Oli alla sitten skootteri tai isopyöräinen, niin moottoripyöriin siirtymistä helpottaisi kuitenkin jos mopojen lähes naurettavaa kattonopeutta saataisiin nostettua edes viiteen kymppiin. Taas oli todistettavissa, että vaihteiden
ja kytkimen käyttö ovat vaikeimmat asiat ensikert<;~
laiselle, vaikka ko. Niin minunkin.
Kuusivuotiaana räppäsin Monkeylla takapihalla ja mökin
metsissä
Täyden palvelun
MP-talo
Valmiin moottoripyörän kuvasimme viimeijoka on käynyt epätoivoista kamppailua valkoisesta
senä kauniina päivänä lokakuussa, ylhäällä serpenlämP.öpatterista nousevan lämmön kanssa. Miten teen
ulkonäköä ja statusta voi nostaa. Silloin voisin taas
kaivaa vanhan Belstaff -takkini tallin uumenista:
tyylikkään pöydän yksinkertaisesti leikatusta lasilevystä ja Viragon takapyörästä ja haarukasta. Se, että
päätellen myyjä rukka ei ilmeisesti ymmärrä miljoku haluaa päästä eroon Norton Commandosta
laisesta helmestä hän haluaa päästä eroon. vuorovaikutusta. MiOstett. Autoja kulja traktorin takavalolla varustettuna.
kee harvakseen ja hitaasti ikkunan ohi, hiljaa ja
Sehän onkin perusajatus moottoripyörän omistavaimennetusti, kuin koko maailma olisi pakattu
misessa: nuo erikoiset hetket tallissa, nuo mukavan
pumpuliin.
mutkaiset tiet kaukana moottoritien hälystä ja kiiSelitys hahmottuu hiljalleen takaraivossani: on
reestä. Luultavasti epäonnistusivulla löydän yhden täysin ajamattoman. Sielu on synkkä .ja samassa jamassa kuin
della paljon lohtua, valoa ja lämpöä. Tänään täällä,
meisiä tippojaan, posti tuo
JAN LEEK
kaksi moottoripyörälehteä. Miksei
tuo TT 600:nen ole varustettu
loppu ja uusi vuodenaika on
tehnyt virallisen tulon, kevään
alumiinisilla sivulaukuilla, joilla
lähtölaskenta voi alkaa.
projekti saisi tietynlaisen vakavasti otettavan leiman, mutta
Kylmä keittiön lattia, kahvinkeitin porauttelee juuri viiantaisi samalla myös mielikuvitukselle siivet. iimeiset armon hetket ennen kuin heriiryskello
alkaa pärisemään. Moottuntuu vain pahalta ja herättää kateutta.
toreitahanon tarjolla joka puolella ja seuraavalla
Mutta mitäs tämä on. Ja silti Wolfgangin SR on valinta jota
satanut lunta! Talvi on koittaei voi moittia; valinta jossa
nut, oikea talvi. enempää
SR500:n osia, muun muassa 21-litrainen tankki.
kuin ...
Lasken lehden käsistäni ja istun pitkään tuijottaYstäväni Wolfgang on juuri tervehdyttänyt 20
massa laminoitua tiskipöytää. Ulkona on vielä
pimeää, ja vain kapea hopean värinen katuvalon
piirtämä viiva paljastaa ikkunan äärirajat.
On aamu, aamu muiden joukossa, mutta silti
joka cisoo rallissa kiiltävänä pienillä bu!lcc vilkuilla
jokin on erilaista ikkunan ulkopuolella. Ulkona,
tiiniteillä Fuchshofenin ja Reifferscheidin välillä.
kylmässä tallissa kosketan hellästi kahta moottoriVain neljän päivän kuluttua tästä Wolfgangista tuli
pyörääni. Kohta koittaa taas kevät, sen lupaan.
juhlistimme samana iltana oluella ja perunalastuilla. Kahden sadejärki on saanut olla mukana.
viikon jälkeen odotus on nyt
Selaan lehteä eteenpäin. harv. Hiilikuitu on aivan
toinen juttu, sillä se on orgaanista ja näin olimme
taas todistaneet-, että elämästä syntyy elämää ...
Pimeänä
vuodenaikana
rivi-ilmoitus riittää
e
10. Muovin kanssa ihmisen sielu
ei koskaan ole kyennyt luomaan tarkoituksellista ·
ja kehittävää. Johanna oli tapaus, mitä
tavasti. Kbni, WP ja öljyj., ja kaikki muut lyhenteet, joilla 16 vuotta vanhan moottoripyörän
Onko moottoripyörällä X mukavampi piipahtaa
Espanjassa kuin moottoripyörällä Y. Nolla
kilometriä! Ja osat tuon sukupolven yksisylinterisiin
neesta, ehkä ajan puutteesta johtuvasta keskeytetystä (lapsi?) projektista on tarjolla kasapäin
Yamahoihin eivät maksa enempää kuin ... Tai tuossa: tekniikaltaan hyvä SR.
heat hahkapuvut ja loisteliaasti maalatut kypärät.
Mini-vilk. Todellinen löytö! Hinnasta
mies. Engl. RT:IIä i.a
crt'J tämä o.li seiJainen ilra, joJiom vanhae 1d7.u heitetään menemään ja uudet reoriat luodaan Sitä mukaa kun ol utkoria tyhjennetään.
Isä voi nykyään jo hieman paremmin, muua käydessämmc karsomnssa mlua perheenjäsentä on aina
hyvä syy myös kipaista katsomassa si)sriii Yamahaa,
KELLO KÄVI JO SEURAAVAN PÄIVÄN
keksikään uskomaan, että jonain kauniina aamuna
heräisin hurmaavan näköisenä perhosena hehkuvissa väreissä ja kauniina kuin mikä. Syy on joka tapauksessa ajan puute. Tämä ei kuitenkaan saa minua bcc-
V
alkutunteja,
mutta se mitä oikeastaan halusin kertoa ThomakselJe oli, ertä ajan yleensä BM~ R 1100. käyt.
Ei mutta! Mitä tämä on. En ole unohtanut teitä, kuiskaan lohdutisä kolmannen kerran. Vuodevaatteet ovat lämpimät ja pehmeät, olo on kuin perhosel la, korelossaan. Kevyet lumihiutaleet
vuotta vanhan SR500:n ja varustanut sen muuleijailevat taas lyijynharmaalta taivaalta ja ikkunatamilla pikkuosilla, osin jotta se ta;Is toimisi ja
laudalla näkyy viimeiset jäänteet ruukkukasvista,
osin jotta hän kehtaisi myöntää pyörän olevan hänen. Vai onko kyseessä kaksi lasta ja mahdollisella männällä. Keskiyön paikkeilla Thomas ja minä olimme
liikuttavan. ei, se ei voi
olla totta!!! Moottori rikki! Huippujuttu! silloinhan
jäätyneet rappuset, kova, kylmä ja arvaamaton.
Samassa mielialassa hymyilen riemastuneena siitä,
on hyvä syy purkaa koko pyörä ja tehdä siitä todella
hyvä jäykemmillä venttiilijousilla ja suurimmalla
kun naisharrastaja joutuu luopumaan Hondastaan
kolmen lapsen takia. Ja ... Huimalla määrällä muoviakaan ei tee mitään. Siinähän se! Rakenneltu
käli olet saanut postissa vasemman ja oikean puoleiset taustapeilit, mutta väärin päin, ne saa helposti
Yamaha XT jättitankilla, teräspunotuilla jarruletkäännettyä oikein päin, vasen-oikea...
kuilla, avarammalla äänenvaimentajalla ja kaikilla
Huomaan sydämeni jääneen sänkyyn loikoileherkuilla, jotka puhutteleva! sielua, joka kaipaa tomaan. Hymutta huomenna matkalla Tavän 1,1äköisiä värikuvia kesämaisemissa, uudenkarmanrassetiin. yksimielisiä siitä, että yksi sylimeri itse
asi1tssa riitti vallan hyvin
Tämä an luonut Castrolille kiistattoman maineen voiteluainealan kehitys· ja laatujohtajana. Joku oli tullut erikoiskokeita eikä siirtymiä ole
paikalle lähistöllä olevan suolenkin lainkaan. Lisäke oli- lustoa ja -varusteita ihaillaan kakin mainio ja jokainel) metsien mies teellisina, joka kateellisuus peiteinnostuu heti uudella tavalla kun tään rankan huumorin ja huulenedessä avautuu tuntematon ajo ura. Tätä muustakin moottoririmätiedon mukaan käytetyin me- pyöräilystä tunnettua tosiasiaa osaa
nopeli on ollut hevonen ja sen pe- erityisesti arvostaa maastossa ajet~
rässä ollut reki. tuulettamaan sylimeriä ja ajovarusMukana oli useampi KTM, Husq- teita pikkutiepätkillä ja huiluuaikaa
varna, TM ja Yamaha. Castro/ toimii yli
150 maassa ja tuotevalikoimaan kuuluu yli 5000 voiteluainetta. Castro/ on ollut
mukana moottoripyöräilyssä lähes koko sen historian ajan. Tuntuu
kodin piirissä ja Tapanin päi- siltä, että enduromiehillä on edel~n ä on sitten käyty ukuloi- leen tallella kaveria ei jätetä -pemassa ja cunavien luona. Olosuhteet kun tuppaavat
on päästy eteenpäin niin pyryssä joskus olemaan ylivoimaisia sekä
kuin ruiskussakin eivätkä vaikeat ajajalle että myös kalustolle.
maastokohdat ole olleet esteenä.
Kuvaus tuo mieleen enduropyö- EN D U R 0 PYÖRÄ 1 L YLLE
räilyn ja enduron monipuoliset MAASTOAJOKIELTO loi uudet puitominaisuudet. Kumppanien uutta ajokaseen harjoitusspooriin. Castro/ tekee mittavaa
kehitystyötä omissa /aboratarioissaan ja on läheisessä yhteistyössä alan teollisuuden
kanssa. Tällä yhdistelmällä taessa. Moottoriurheilu on aina ollut tärkeä Castroiin toiminnassa. Luonnol- siitä, että edessä on talvi- ja kelisesti näiden käynnistäminen oli vätkuukausina kaikkein nautittakoko joukon mielenkiinnon koh- vin enduropyöräilykausi. Takavuosina päästiin
tajiin sekä heidän menopeleihinsä. Castroiin mootoripyöräöljyjen
ylivoimainen laatu on saanut kilpatallien täyden hyväksymisen. Kehitetty
antamaan optimaalinen voitelu sekii miinnille ettii
laakereille erityisesti kilpailuolosuhteissa.
Luokitus API TC
TARJOUS
1 LITRA TTS
78,·. Pyörän
Throttle Wfo
saaminen reitille edellytti apua ja
J
Castro/ on maailman suurin pelkästään voiteluaineisiin keskittynyt yritys. Perusarvoista ei edelMatkan varrelle oli rakennettu pari leenkään haluta tinkiä!
siltaa ja letka eteni ilman minkäänFyysisesti nykyharrastus on aiemlaisia ongelmia. Pyörät ja miehet tankakautta ja kypärän alta tulevat höyryt taan auton luona ja tarvittaessa vasekä pyörän kuraisuus kertoivat ka- raosatkin ovat käden ulottuvilla.
run totuuden: leuto syksy ja lämpö- Toista oli ennen, jolloin mukana
asteet olivat pitäneet suot ja märät piti olla kaikkea mahdollista Mopaikat sulina eikä kuljettaja pääs- narkin alkuperäisvaraosista (= rausytkään ihailemaan talvisia maise- talanka) lähtien ...
mia.
· Paljon on myös pysynyt entisenTapaninajaelumme suuntautui laisena. Reitillä ajetaan
Tässä enduroporukassa suurin osa pääosin polkua pitkin kivikkoineen
tunsi toisensa. Nyt ajetaan tavallaan
lessä kiukun sulatus. Lumen
teena. Tapaninajelua metsässä
oulua on perinteisesti vietetty sen sainkin välittömästi. .
paa vaativampaa. Castroiin moottoripyörä·
ässät ovat hallinneet kilpailuvoittojen lisäksi myös nopsusennätyksiö.
CASTRO! RS SUPERBIKE
Huippuu~sa viritettyihin 4-tahti moottoreihin.
Parhaat teho· ja kiihtyvyyssominaisuudet sekii
pettiimiitön voitelu. Tämän vaiheen edessähän myötä ajoon tulee vauhtia, loukolemme kaikki muutaman vuoden kaantumisriskit ovat vähäiset ja
maaliskuulla voi harrastella jo iltaisisällä.
Itselleni sattui yksi "mömmö" sinkin päivän pidentyessä.
viistossa rinteessä ja siirryin hetkeksi
Hyviiii talviajokautta kaikille!
kuljettajasta matkustajaksi. Nykyiasiassa ollut ehkä parinkymmenen sin ajetaan kunnallisilla suoritusvuoden tauko mutta nyt oli taas paikoilla ja lenkkien pituudet ovat
mahdollisuus liittyä runsaan kym- muutamasta kilometristä kymmemenen pyörän letkaan.
neen kilometriin.
Kokoontumispaikalla oli hyvänHarrastuksen ja ajon luonne on
tuulista väkeä, jolla selvästi oli mie- muuttunut. Pääosa vielä tuli useita minuutteja.
Parasta Tapaninajelussa on tieto
kaksitahtisia jos kohta nelarit tekevät vankasti tuloaan. Perässä tuleva kaveri pyriherrasmiesmäiseen maastoon. Reza, KH, Minna ja ja kannokkoineen ja kuljettajalle
Juha sekä monet muut olivat kai- tarjoutuu vain muutamien sekunkille tuttuja muttaainanäissä ympy- tien lepohetkiä, märällä kelillä tusröissä tutustuu myös uusiin harras- kin niitäkään. Tarkkaan valittu
lisäaineistus takaa kytkimen ja voimansiirron
toimivuuden kaikissa olosuhteissa.
TARJOUS
1 LITRA RS S'tferbike
10w·S
90,CASTRO! TTS
Tiiyssynteettinen 21-öljy tehokkalsHn, korkea·
virlttefsiln motocross· ja enduropyöriin. Syk- tään edelleen jättämään ja tauolla
syllä pojat olivat tehneet talkoilla pi- sitten kehutaan omaa sekä kaverien
dennyksen jo vuosia käytössä ollee- vauhtia. heiton sisälle. Aiemmin ajettiin pitkiä lenkovatkin palvelleet monia harrasta- kejä ja pyöriä sekä miehiä tankattiin
jia myös Tapanina. Siiilyttiiii viskositeettinsa
iiiirimmiiisessiikin kuumuudessa. Pe- riaate. Niinpä endurot teet. Itselläni on tässä kaukaisillakinhuoltamoilla
Kysy lähin kauppiaasi: puh. Custom, joka ei tyydy pelkkään bulevardilla pyörimiseE
Siitä löytyy luonnetta paljon pidemmälle, sillä Black Widow on suunniteltu myös pitk
matkan ajoon. Sen voit varustaa heti oman tyylisija mieltymystesi mukaan sporttisel. 09-895501
VT750 DC - Black Widow
,\holaiseksi tai custom-perinteitä noudattavaksi katseenkääntäjäksi. Black Widowia ei
is tavitse rakennella erikseen, se on valmiiksi erilainen.
·
ärit: musta ja hopea.
~HONDA
www.honda.brandt.fi
Huhujen
mukaan halutaan
välillä kokeilla jotain
uutta. 09-502 812 ja Bultaco Serco trialpyörien maahantuoja on luettelossa mainittu T:mi Tomi Luhtasalo ,
puh. Kyse ei
todellakaan ole mis·
tään pikkutapahtu·
masta. Toivottavasti
kyseessä on vain
tilapäinen ilmiö ja
sipoolaisyritys nähdään taas ensi
vuonna esittelemässä tuotteitaan.
Raimo Kesseli on
yksi niitä kilpakus·
keista, joille ajohom·
mat maittavat niin
kesällä kuin talvella·
kin. Runko
olisi tehty teräsproflllelsta ja jousitus olisi toteutettu hieman edulllsemmllla osllla. Paino on 43 kg. Matkalla
ollaan tosi tarkoituksella päätellen siitä,
että matkaan liittyvät
asiat on varmisteltu
hyvissä ajoin, tulkkikysymystä myöten .
Helsingin MP -näyttely lieneekin asukaslukuun suhteutettuna aivan
omaa luokkaansa
koko Euroopassa.
Yli 40000 kävijää on
kova luku jo niissäkin maissa, joissa
asukkaita on moninkertainen määrä.
Messukeskuksen
perinteisesti suurin
eli Vene -näyttely
keräsi viime vuonna
10 päivän aikana
88 000 kävijää. Kesäksi on tallissa jo uusi Ducati
asvalttiradoille ja tai-
14
Kawasaki ZRX 600 esitellään syksyllä kuulemma suunnilleen tämän
näköisenä rähinäpyöränä ???
Uusi 600 Kawasakilta
Roadsterit ja alastomat rählnäpyörät tuntuvat olevan aina vain
suosltumpla. Hinta on vain
8500 mk. Mopo on tarkoitettu n.
6-9 -vuotiaille.
Yamaha FJR 1300 hintaan Suomes sa ei kuulu sivulaukkuja.
Bultacoa valmistaa kaksi eri tehdasta: Luettelon
Bultaco Lobito mopon maahantuoja on Sumeko Oy,
puh. 0500-767 359.. Suomen lukuja voi vertailla
myös viime syk·
syiseen Euroopan
päänäyttelyyn
Munchenissä,
jossa tapahtumaan
kävi viikon aikana
tutustumassa noin
150000 ihmistä.
MP -näyttelyssä
Yamahan osastolla
on hienojen pyörien
lisäksi nähtävänä
myös kauniita nai·
sia, huhujen mukaan Miss
Suomesta alkaen.
Cellen MC on yksi
perinteisistä
näytteilleasettajista
MP -näyttelyssä.
Tänä vuonna yritys
loistaa poissaolollaan. Tämän ja kattelden puuttumisesta johtuen hinta
tulisi olemaan todella sopiva.
Ken elää, hän näkee.
Korjauksia Bike Luenelon
tietoihin:
Hintavirhe Beta Mini Trialin kohdalla. Helsingin MP
-näyttely tuntuu
saavan vuosi vuodelta vankemman
suosion myös
Suomen rajojen ulkopuolella. MP
-näyttelyn koosta ja
asemasta kertoo se,
että viime vuonna
näyttelyyn kävi tutustumassa 46 000
vierasta kolmen päivän aikana. Huhujen
mukaan tämän vuoden näyttelyyn on
tulossa ryhmä näyttelyvieraita niinkin
etäältä kuin
Liettuasta. Huhujen mukaan Kawasakl tulee jo loppukesästä esittelemään mallin ZRX 600, eli plkkuslskon mallllle ZRX 1100.
Mallissa tultaisiin käyttämään
ZX-6R:n moottoria, joka olisi tehokkampl keskikierroksilla eikä
tietenkään yhtä hysteerisen te-
hoku hulppuklerroksllla
Pyöristä ensimmäiset ovat tulleet myyntiin jo viime vuoden
lopulla, mutta muutama saattaisi olla vielä jäljellä, mikäli noin 10000
Euron kappalehinta ei hirvitä . Siispä jos tilillä on ylimääräistä painetta, käy
tutustumassa aiheeseen osoitteessa www.huskynox. it
1"ässä yksi tapa voidello ketju.
1"oisto tapaa voit katsoo jo kokeftlo
MP .:2001 -näyttelyssä
K)(-Center-osa~to C80:ssä."A~~
One-man-operated SuperSportRider- huoltotelineet
www.supersportrider.com
tuuri koteloon
Moduleo -niminen yritys valmistaa Boxitmatkapuhelinkoteloita liikkujan tarpeisiin. Husavarna NOK
Jos olet nopea, saatat ehtiä varaamaan omasi näistä pienen tuotantoerän
herkkupaloista, siis NOX Husseista.
Ne ovat 576-kuutioisia, tankattuna 109-kiloisia ja 60 hevosvoimaa tuottavia täysverisiä Supermotokilpureita. Niitä
tehdään vain kolmesataa kappaletta ja niiden tilaaminen onnistuu vain
internetin kautta. Boxit-sarjaan tulee mukaan
useita erilaisia kiinnikkeitä,joilla kotelon voi kiinnittää joko ajopeliin tai vaikkapa .kuljettajan käsivarteen. Kotelot ovatpintavesi-ja pölytiiviitä
ja iskunkestäviä . Kateloiden
suositushinnat ovat mallista riippuen
179-198 mk ja niitä myyvät matkapuhelin- ja vapaa-ajanliikkeet kautta maan.. Kotelo on pakkasenkestävä, joten myös kelkkailijat
saavat puhelimelleen suojaavan kuljetusmuodon. Läpinäkyvän näppäilypinnan ansiosta puhelinta on helppo
käyttää kotelon läpi. Brembon jarrut edessä ja takana sekä
titaaninen pakoputkisto ovat esimerkkejä pyörien osien hienouksista
0400 837 725
Q VAMAHA
VARAOSAT
AJOVARUSTEFT
TARVII(I(EFT
RENKAAT
VAUHTI ON
VIIHDETTÅ.!
YAMAHALLA
VIIHDYT.
SO"A TAIWtE tiii(KEESEEN
VAL7UU7E17U HUOL70
HONDA, I(AWASAI(I,
SUZUI(I, YAMAHA
~HONDA
r«fJNMIIIJIIJ
-
fJJJ.Jia
-~.. OFFROAD·SHOP
avataan
Viialaan 9.-10.2.2001
Runsaasti avajaistarjouksia
ja tuote-esittelyitä
TERVETUOLOA
TUTUSTUMAAN!
MIVtllltl. fi
Keskuskatu 2, 37930 Viiala
Puh. KA TAFOR
VetokeTju
sisävarressa läpällä peitettynä EVA välipohja.. Materieai ·
vahvaa ja ku tutusta kestävää nahkaa.
Suojaukset edessa, kalllaptlass6 JB jab.
pöydaSSå. nilkassa ja kärjessä. VaihdeHavat kulutuspalat ul)(o.
varressa. Race JJ90,-
Tätä on ky~tty! Raclng-saapas vesitiivllllllj
heng11tilv!illä IJERATEX-kalvoUa. Uutta keväälle 200 l
~ DIADOR
Ja testattavaahan
riittää, kun en omaa mitään
aiempaa kokemusta nelareista! Ensimmäinen MM ajetaan jo maaliskuun 24.- 25.
päivä, joten ei sitä kokemusta
liikaa ehdi kertymäänkään!
Muutaman edun olen kuitenkin jo huomannut, kun tahteja on tuplamäärä: Ylämäkien ajaminen ei ole koskaan
ollut näin helppoa! Ei enää
"risiiniöljyltä" haisevia ajovaatteita!
Nyt alkaa silmäluomet
painaa siihen malliin, että
Aholan äiteen poika lähtee tirsamaahan, sillä aamulla on
luvassa moottoripyöräilyä yhdeksästä alkaen!
* peruskoulussa opittu viisaus
Terveisin,
Z1 Kawasaki
Saimme Amerikasta käsiimme Saksassa tehdyn kirjan
legendaarisesta Kawasaki Z1 koko historiasta .
Saksalaisen Micky Hessen kirjoittamassa kirjassa on
esillä koko Z-mallien kehityskaari aina Z1 :stä tämän
päivän Zephyreihin ja kaikista malleista on tarjolla isot
selkeät kuvat ja tarkat tekniset tiedot. tammikuuta.
Tukholman kanssa
paikasta vuorotte·
lava näyttely tarjoaa
ennakkotietojen
mukaan kattavan
katsauksen tulevan
kauden tuotteisiin.
Muuten näyttely
vastaa meidän MPnäyttelyämme,
mutta ruotsalaisten
versio on pienempi.
18
Hotelli huone,
San Remo,
Italia
09 .01.01. Saavuin sunnuntai- iltana tehtaalle Milanoon vain todetaksen i, että
lumikasat eivät paljon kotopuolelle häviä! Pienen palaverin jälkeen päätimme lähteä
(taas) kohti etelää ja parempia ajokelejä . com
"ON KO CHI SHIN" eli vapaasti käännettynä: Katso
menneisyyteen, sillä siellä on kylvetty tulevaisuutesi
siemen .
Kiitokset
Viime kesänä loukkaantuneet road racing -kuljettajat Jukka Talonpoika ja Jorma Tuominen
kiittävät kaikkia niitä yksityishenkilöltä ja yrityksiä, jotka ovat tukeneet heidän kuntoutumistaan kuntoutusrahaston kautta.
Jukka Talonpojan toipuminen on sujunut hyvin ja hän on jo siirtynyt koti hoitoon. klo
00 .30
Uusi vuosi pärähti käyntiin
ja taas luukutetaan täysillä! Joulukuun "massakausi" on ohi
ja nyt alkaa tutustuminen
uuteen leikkikaluun ja uusiin
leikkikavereihin (*urheiluhan :,
on leikkiä vaan). j/1/Q//~
MikaAhola
ven endurospooreja
varten käynnistettiin
uusi Husaberg, ja
tietysti sähkö·
startilla.
Endurokuskl Mauno
SunUla 57 Ikävuotta
ei tunnu missään.
Huhut kertovat, että
vauhti alkutalven
sa~aendurokisoissa
Mäntsälän suunnalla on ollut sellaista, että muilla
on pitänyt kiirettä
selvitä pois j' aloista
kun Mäntsä än polllslmles on pidellyt
kaksipuolikkaan
Cas Casln kaasuvaijeria kireällä.
Talvirallikokoontuminen
ajetaan
Mäntsälässä
9.-11 .2. Kirjan ISBNnumero on: 3-932104-00-5. Jorma Tuomisen kohdalla kuntoutuminen on ollut
hitaampaa ja hän on vielä salraalahoidossa.
Helena Talonpoika ja Marketta Tuominen haluavat samalla kiittää kaikkia niitä tuttuja ja
tuntemattomia, jotka ovat myötäeläneet heidän kanssaan tämän rankan syksyn.. Vastassa oli aurinko
ja +16C lämpötila . Asian harrastajille
tämä kirja on todella hyvä .
240-sivuinen kirja on kaksikielinen eli kaikki tekstit ovat
sekä englanniksi että saksaksi.
Kirjaa ei tietajemme mukaan ole tarjolla Suomessa,
mutta sen voi halutessaan tilata Amerikasta. Paikkana
toimiiisojärven lelrikeskus, jonne on
opastus.
Moosehead Bikersin
jä~estämän kokkarin osallistumismaksu on 140 mk.
Lisätietoja numerosta 0400-956 355.
Kalastusvälineitä
suositellaan mukaan otettavaksi.
Supermoton
laJiparlamentti
pidetään 10.2.
Hämeenlinnan hotelli Cumuluksessa.
Kalkki jä~estävät
kerhot ja kuljettajat
ovat tervetulleita.
Parlamentissa
käydään läpi mm.
tulevan kauden kisat
ja säännöt ja päälle
hörpätään kahvit.
llmoittautumiset
Sirpa Räsäselle
09-348 12253
Ruotsin suurin
~
pidetään
Göteborgissa 25. Lopulta pyörä
lähetettiin Suomeen ja sainkin soitella vielä muutamaa
päivää ennen joulua tehtaalle, kuinka pyörä pelaa hiekalla!
Tammikuun viides päivä
perjantaina olikin sitten lähtö
etelän lämpöön. 28. Rossi ajaa 250
ksm nelaria , joka pitäisi olla
valmis kuukauden sisällä,
Arpa 400 ksm nelaria, Katrinakki ja minä isoa "!ekaa".
Me Ilot yhdessä kehäkettu
Van Doornin kanssa tykittää
crossin isossa luokassa.
Vielä viimevuonna tehtaan
väreissä ajoivat vain Katrinakki ja Van Doorn , joten tänä
vuonna VOR lähtee leikkiin
mukaan laajemmalla pa.n ostuksella.
Ensiaskeleeni nelitahtisella
otin joulukuussa Suomessa.
Alunperin tarkoitus oli mar-
raskuun lopulla mennä tehtaalle tutustumaan laitteeseen, mutta pohjois- Italian
vesisateet mutavyöryineen ja
tulvineen estivät tehokkaasti
aikeemme. Tarkempia tietoja kirjasta
löytyy internetosoitteesta: www.americanclassix. Rossin
kolmatta vuosikymmentä
käyvä enduroura on jättänyt
muutaman uran myös San
Remon vuorille, polkuja nimittäin riittää! Rossihan on siviiliammatiltaan poliisi, kuten
myös esimerkiksi Fabio Farioli. Leikkikalu
on 503 kuutiainen VOR ja
leikkikavereita Marco Rossi,
Miki Arpa, Jaroslav Katrinak
sekä Belgian crossilupaus
Cedric Mellot. Marco Rossi
asuu San Remossa joten
suuntasimme Slovakiasta
·saapuneen Katrinakin kanssa
sinne. Ajokamat
niskaan ja vuorille. Hän
pystyy liikkumaan ja jopa ajamaan autoa. Miehet ajavat Italian
mestaruuskisoissa Italian poliisin urheilutiimin paidoissa,
käyvät silloin tällöin kääntymässä laitoksella ja saavat
normaalia kuukausipalkkaa .
Toimisikohan vastaava systeemi Suomessa??
Tarkoitus olisi siis kikkailla
täällä muutama päivä ja
palata sitten Milanoon testaamaan
09-148 1525
www.bootfactory.fi
TAMPERE: Rautatienkatu 18 puh. 03·222 3695. klo. Mäkelänkadun
myymälässämme palvelemme
teitä koko näyttelyn aian.
Ja mikä parasta matkahan
on naurettavan lyhyt.
HELSINKI: Mäkelänkatu 62 puh. Pihalla kuin lumiukko ...
/
Avoinna:
Pe 2.2. 10.00-19.00
La 3.2. 10.00-18.00
MP-näyttelyn suosio yllätti
meidät, ia iäimme ilman paikkaa.
Vaan ei syytä huoleen. klo. klo. 10.00-19.00
Su 4.2
Häät
pidettiin joulun pyhinä. Mukaan mahtuu nelisenkymmentä kuskia ilmoittautumisjärjestyksessä,
koko reissu tehdään omakustannushinnalla ja
huolto pelaa niin kuin ennenkin .
Jos olet kiinnostunut, lisätietoa löytyy osoitteesta
www.finnbike .comj allroadtour. Isoille allroad-pyörille on ensi kesäksi
suunniteltu vajaan kahdentuhannen kilometrin
mittainen reittiajo Koillis-Lapin kairoihin. Seitsemään ajopäivään mahtuu pelkistettyä leirielämää luonnon keskellä ja lappilaisten jokivarsisaunojen kipakoita löylyjä luontoäidin muokkaamien hiekkamaanteiden ja metsäteiden lisäksi . Kiireen ja kaasukahvan ääriasennon voitjättää kotiin., niitä ei
reissulla tarvita . Concept -mallin erikoisuutena on
kypärään kiinteästi asennettu, nostettava tumma
visiiri. 09-838
6540. Rallin
jä~estäminen kaatui
kerhon sisäisiin
ongelmiin vuonna
1992. Concept Schuberth toimii kuten tavall inen kypärä tummennetun visi irin ollessa yläasennossaan ja kirkkaalla säällä tumma visiiri
on nopea pudottaa alas häikäisyä estämään .
Schubertia tuo maahan Tokomoto Oy, puh. lUUkka
Saari ajoi Saksan
enduromestarlksi
Husqvamalla Nyt
sama ~örä saakyytill Mika Sirosen
toimesta jääradoilla.
Olisikohan Team
Zupinilla vaikeuksia?
KTMtehtaan
500-kuutioisten
MM-s~aan valmistautuvamotocrosstiimi luottaa
edelleen suomalaisosaamiseen. Tokimaton valikoimaan ja Schubertin uutuuteen voit tutustua vaikkapa MP-2001-näyttelyssä
-Aika vaikea finaali,
mutta silti hyvin opettava.
Itse olisin toivonut vähän
enemmän aikaa tehtävien
ratkaisemiseen ja sitä
mieltä olivat muutkin osanottajat-, olivat Vasaman
kommentit finaalista. Toinen ja kolmas
sija menivät Belgiaan ja Hol.lantiin. Tällä
kertaa jännitin ehkä liikaa,
ainakin jos katsoin täriseviä
käsiäni finaalia odotellessani - .
FUN-kilpailun ensimmäinen osasuoritus ajettiin kartingradalla 1,5 tunnin endurancen muodossa, jossa
Vasama yhdessä ranskalaisen ja belgialaisen asent aj an kanssa sijoittui
toiseksi. Concept näyttää äkkise ltään sanottuna yhdistelmäitä poliisien käyttämää
edestä aukeavaa kypärää ja hävittäj älentäji en
käyttämää mallia, jossa visiiri on kypärän
ulkokuoren sisällä ollessaan ylös nostettuna. loppuun. Hän
oli aiemmin voittanut
Suomen karsintakilpailun,
kuten muutkin finalistit
oman maansa koitokset.
Järjestäjä myönsikin hyvin
avoimesti, että tämän vuotuinen kilpailu oli historiansa vaikein, mutta olivathan osanottajat myös
alansa parhaita.
Voittajaksi selviytyi iloinen
ranskalais-asentaja Jacky
Provent. Toistaiseksi
"Kainuun Treffen" ei
siis ole vaihtanut
omistajaa.
Jussi Vehviläinen
on nykyään
ukkomies.
Siilinjärveläiscrossari
talutti vihille pitkäaikaisen tyttöystävänsä Marin. moottorilohkojen kokoaminen, määräaikaishuollon
kohteiden oikea suoritustapa ja teknillisiin kysymyksiin vastaaminen .
Allroad Tour 2001 Hiekka
Tätä tietoa matkaenduromotoristit ovat odottaneet: All ro ad Tour 1998 Tuntsa, Allroad Tour
1999 Kai ri j a Allroad Tour 2000 Guhtur saavat
jatkoa . FUN-tapahtuma
päättyi mönkijä trial-kilpailuun, j ossa Jari edusti
joukkuettaan ollen toiseksi taitavin. Nuoripari pitää
asemapaikkanaan
Siillnjärveä, silloin
milloin Vehviläinen
crossikiireiltään ennättää.
Mäntyha~un Mika
Sironen aukoo uusia uria. Kaksi kakkossijaa tu ottivat tulokseksi voiton.
Seuraava Hondamoottoripyöräasentaja
kilpailu järjestetään Saksassa vuonna 2002 .. Runkoreitillä on päällystettyjä
teitä vain vajaat 15 prosenttia.
Mukaan tarvitset rentoa asennetta, kykyä
tulla toimeen kenttäolosuhteissa sekä hyväkuntoisilla renkailla varustetun ja luotettavassa
kunnossa olevan matkaenduropyörän, jossa on
polttoainekapasiteettia 250-300 km:n ajoon
ilman tankkaustarvetta. Tiimin koneet
rakentaa A-J
Kemppainen ja jousituksista huolehtii
tämänvuotiseen ta-
20
Honda-asentaiakilpailun Euroopan mestaruus ratkaistiin Englannissa
Jari Vasama teknillisten
kysymysten joukossa
Järjestyksessä kolmas
Honda-moottoripyöräasentajakilpailu järjestettiin tänä
vuonna Lontoossa ja Ykkös-MP:n Jari Vasama oli
yhdentoista finalistin joukossa puolustamassa sinivalkoisia värejä. Moottorikerho
ei pidä
todennäköisenä,
että Kajaanin Moto
Club onnistuisi järjestämään ralliaan
onnistuneesti olipa
nimenä mitä tahansa. Voittoa ei
itse kilpailussa tullut, mutta
sitäkin paremmin sujui finaalin jälkeinen FUN-kilpailu.
Honda oli panostanut
tämän vuotuiseen kilpailuun kokonaisvaltaisesti.
Kilpailu käytiin Englannin
Hondan uudessa koulutusinstituutissa ja asentajat
asuivat yhdessä Lontoon
hienoimmista hotelleista.
Myös palkintojenjako oli
osallistujille mieleenpainuva, se suoritettiin
illallisen yhteydessä jokiristeilyllä London Bridgen
edustalla Thames joella.
Nelituntinen finaali koostui erilaisista tehtävärasteista kuten vian tai vikojen
etsintä, purettujen komponentti en tunnistaminen ,
. Allroad
Tour 2001 Niekka ajetaan 4.-11.8.2001 .
Reissun startti ja päätepiste on Suomussalmella . Kolme parasta julkistettiin ja muille jaettiin
palkinnoksi suorituksistaan
kunniakirjat
-Jos pääsisin osallistumaan toistekin, niin tulos
olisi taatusti parempi. Kajaanin Moto
Club on jjirjestanyt
lo useita Vl.Josla
Relax koko<mtumlsafoa surRaalla menestyksellä.Tänä
talvena Moto Club
on yrittänyt ostaa
Ka1nuun
Moottorikerholla
rallilleen wKainuun
Treffen" -nimeä.
Aikoinaan
Moottorikerho
jä~estl Kainuun
Treffeniä kymmeniä
vuosia kohtuullisella, toisinaan
jopa hyvällä menestyksellä. Tiimin
ykköskuljettajan
· Joel Smetsin mekaanikkona jatkaa
edelleen Petri
Lehto. Mies
osallistuu ensimmäisenä suomalaisajajana Ranskalaiseen
l rophee Andros jääratasa~an mooltoripyöräluokkaan.
Sironen kyytii ranskalaisjäillä Team
Zupimn
Husqvamaa.
Kahdessa enslmmäi!lessä kilpailussa Sironen oli
neljäs ja kolmas vierastaan vielä onnettomia nastoja ja olematonta pitoa.
Mannermaaliakin
käy,tefä1n pyötät
. llmoittautumiset Pekka Heikkiselle
pf.heikki nen@kolumbus.fi tai 0400-293192 .
Schubenh uutuus
Kypärävalmistaja Schuberth tuo markkinoille uutuuden, joka tuo uudenlaista mukavuutta ja turvallisuutta
moottori pyöräilyyn
?. .. .. No
ensinnäkin Roberts
ei enää suostunut
maksamaan matkoja eikä hotelleja.
Lisäksi hän otti aika
lailla kierroksia
kysymyksistä, onko
perheessännejoku
muu joka harrastaa
moottoripyöräilyä ja
onko hänellä mitään
saavutuksia, plus
että mitkä ovat ensi
vuoden tavoitteenne
moottoripyöräilyssä.
MoottoripJölävaini
Derbl ja Plagglo
sopivat teknisestä
yhteistyöstä, jonka
puitteissa ensin mai·
nittu toimittaa alle
50 ksm kaksitahtimoottoreita Italiaan
ja jälkimmäinen 125
ja 250 ksm nelitahtimoottoreita
OMANIMENI
Kestotilauksena hintaan 295 mk.
Kestotilaus jatkuu automaattisesti
vuoden ( 10 nroa) kerrallaan.
LÄHIOSOITE
POSTINUMERO JA TOIMIPAIKKA
Vuositilauksena 10 nroa hintaan 315 mk.
Maksan tilaukseni
YSTÄVÄNI NIMI (LAHJATILAUS)
yhdessä
LÄHIOSOITE
kahdessa erässä
POSTINUMERO JA TOIMIPAIKKA
Tilaus alkaa ensimmäisestä mahdollisesta
numerosta. Race
Motokross
04 / 05.08 ??. . . . . E-1311
25.08 . E-3304
... E-1315
Motokross
16.09 . .. .... Kilpailun
voittajapartio käytti aikaa noin kaksi ja
puoli tuntia.
- Joukkueemme selvisi huonosta kelistä
huolimatta ilman nostelemisia ja työntelemisiä maaliin. .. . . ..... E-1102
Motokross
08.07 ..... . . E-5101
Enduro
261 27.05 . . ... . ... . lmn 680/02Motomatkamine
11.08 ??????. .. .. .. E-1305
Motokross
09.06 .... . Varmasti muunlaisiakin ajatuksia löytyy ainakin heti kilpailun jälkeen, mutta tänä
vuonna jokainen osasi aavistaa mitä tuleman pitää, tuumaili Timonen.
1) SsMK: Heikki Timonent Mikko Tontti, Jarkko Waskinen
2) SsMK: Pentti Nurminen, Juha Nuuttila. .. .. Race
Staadionikross
28.07 ..... Eestiläinen matkapyöräilytoiminta
kasvaa koko ajan ja kilpailurintamalla on todella vilkasta.
Varmaa on, että monet katupyörä- ja kilpakuskit aikovat tä-
KTM/Red Bull
Racing Team
KTM lähtee vahvalla tii·
millä hakemaan USA:n
mestaruuksia sekä stadion- että ulkoradoilta.
Crossiväelle tuttuja
nimiä ovat kaikki teamin
kuljettajat, eli Grant
Langston, David Pingree, Brock Sellards ja
Kelly Smith. , ?. .. E-1307
Motokross
29.06/01.07 ... Rare
20.11 ....... ?. . ...... Ensimmäinen kierros sujui
isompia kiertelemättä, toisella kierroksella
sai oliajo tarkempi "reikien" kanssa.
Perinteisen mäenkin pääsimme ajamalla
ylös, summaili voittajajoukkueessa ajanut
Heikki Timonen.
-Mielestäni Kustaa palvelee hyvin tarkoitustaan niin reitillisesti kuin ajankoh-
Eestiin aJamaan
Naapurimaamme Eesti on
muutamien viime vuosien
aikana noussut suosituksi
moottoripyörämatkojen kohteeksi. Race
Supermoto
25.08 , .. E-1106
Motokross
Ringrajasöit
16.09 . . .. .. E-1101
19 / 20.05 ?. .. .... .. ?. .. ... . Postimaksu on maksettu puolestasi .
Vastauslähetys
Sopimus 04300-23
04300 Tuusula. E-1105
Ringrajasöit
08.09 .. ?. Racerace
Ringrajasöit
01 / 08.07 ..... E-1303
Motokross
05.05 . E8102
07.07 ...... E-1309
Motokross
3.3 New Orleans, lA
10.3 Oaytona, Fl
17.3 Minneapolis, MN
24.3 Houston, TX
31.3 St, Louis, MO
7.4 Pontiac, Ml
21.41rving, TX
28.4 Sali lake City, UT
5.5 LasVegas, NV
Motocross
13.5 Glen Helen Raceway
20,5 Hangtown
27 .5 High Point Raceway
10.6 Motocross 338
17.6 Budds Creek MX Park
1.7 Red Bud Track 'n Trait
15.7 Unadilla Valley Sports Center
22.7 O&D Motocross
29.7Washougal MX Park
19.8 Spring Creek MX Park
Motomatkamine
02 / 05.08 . . .... . E-3309
.... . Race
Motokross
22.07 .. . E-1308
Motokross
Ringrajasöit
01.07 ?. . ?. . . . .. .... ?. . Race
Ringrajasöit
26.08 ..... . Aulangolta startannut,
Hätilän maastoihin suuntautunut joukkuekilpailu oli vaativampi kuin aikoihin, kiitos
todella leudon ja kostean syksyn. .. Race
Off·Road
01.12 ........ . E-1316
Motokross
http:// www.lb.ee/
ealendar_est_2001.htm
26.8 Broome-Tioga Sports Center
12.9 Steel City Raceway
/
paan Ari Skog.
Michelin tekee Nori
Hagalle erikoisrenkaat, joilla pyritään
jäljittelemään mahdollisimman paljon
Dunlopin vastaavia.
-99 Hagalla oli
suuria vaikeuksia
Superbike-sarjassa
Michelineillä, kunnes Jammu sitten
antoi periksi viime
vuonna ja mies ajoi
toiseksi sarjassa
Dunlopeilla.
Kenny Roberts juniorllta menivät välit poikki paikallisen
moottoriliiton AMA:n
kanssa, koska häntä
eikäColin
Edwardsia nimetty
ollenkaan vuoden
parhaiden kuskien
listalle, listalta kyllä
löytyi Dirt-track mestaria, aussi Mladinia
jne. Pekka Viljakaineo
3) HlMK: Petri lautlia.Antti Myllymaa, Mika Rättö
14.04 . .. . ..
Ringrajasöit
23.06 .. E-2103
Staadionikross
29.09 .. .. .. . .. . Teamin
näkin keväänä suunnata Eestiin ja se kannattaakin, sillä
kilpailuja ja kokoontumisia on
paljon katsottavaksi ja ajettavaksi. Race
Staadionikross
10.06 .. , . . ." . E-3305
.... Kaiken
kukkuraksi, palkinto·
juhlaan, joka järjestettiin Kaliforniassa,
piti vahvistaa osallistuminen kyselykirjeen kautta ja maksaa itse hotellit ja
matkat. .. .... E-1312
Motokross
26.08 . ... . . . .. ??.?. .. ??. . lmn 204/ 06 Motokross K-V.
23.06 . Race
Ringrajasöit
27.05 ?. . ?. .. .??????. E-1310
Motokross
19.08 ??. . E-1104
Motokross
Motokross
20.08 . ...... . . E-1302
Motokross
28.04 ... .. ?. Hyvät kulkuyhteydet ja
mukava tiestö ovat hauku·
telleet motoristeja tekemään
ajolenkkejä naapurimaahan ja
kilpa-ajajat ovat vuosien ajan
käyneet hakemassa keväisin
vauhtia sulilta radoilta. .... .. .?. . E-3310
.... .... Race
23.09 .. .... . Keli rankaisi etenkin monia jälkipään joukkueita ,
sillä lähes puolet 44:stä matkaan startanneesta joutui keskeyttämään tai tuli sulje-
tuksi kilpailusta "myöhästymisen", eli aikaisin koittavan pimeyden vuoksi. ....... lmn 204/10
09 / 11.08 . Race
08.09 .. .. E-6201
Off-Road
01.05 .. Rare
Off-Road
Ringrajasöit
07.10 .. . ..... . . E8101
Motomatkamine
30.06 ... .. Oheinen ka lenteri ei ole
täydellinen mutta se antaa osviittaa tulevista tapahtumista
ja alla olevasta internetosoitteesta löytyy koko kalenteri täydellisenä.
03.02
04.02
10,02
11.02
24.02
03.03
24.03
.. ... Kosteita kuulumisia
Kärme Kustaalta
Enduron Kärme Kustaan Kiemura kaasuteltiin perinteikkäästi itsenäisyyspäivänä
Hämeenlinnassa. ?. . .. . .. E-3306
.. .. . E-1313
Motokross
Motokross
02.09 ......... ???. . E-1301
johdossa tulee toimimaan KTM Sportmotorcycle USA:njohtaja Selvaraj "Sel" Narayana.
Hänen apunaan ja
kansainvälisen teamin
johtajana tulee toimimaan crossilegenda
Kurt Nicoll. .. E-2102
Motomatkamine
051 08.07 .... . .. .. . .... . .... . Race
Staadionikross
01.07 ....... .. ... Ohessa
USA:n mestaruussarjojen päivämäärät
Supercross
3.2Anaheim, CA
10.21ndianapolis, IN
24.2Atlanta, GA
Talikross
Talikross
Talikross
Talikross
Talikross
Talikross
Motokross
dallisestikin, koska se kuitenkin koetaan
"seikkailukilpailuksi", Jos, tai usein kun,
sattuu jäämään pehmeään kiinni, niin kyllähän silloin joukkueessa on nostajia . E-1314
Motokross
09.09 .. E-3307
... . .. E-1103
Motokross
25.07 . ???. .... .. . . . E-2101
Staadionikross
02.06 ..... . E-1304
Motokross
Motokross
13.05 . .. E-1306
Motokross
16 / 17.06 . ??
+ postituskulut
Elämä alkaa 200:sta (5-XXL)
koko:_
kpl:_
Elämä on mutkikasta (M-XL)
koko:
kpl:_ _
Tullaksesi vanhaksi ja viisaaksi (5-XXL)
Oma nimi
Lähiosoite
Postinumero ja toimipaikka
Olen tilaaja, saan sen hintaan 40,·
+ postituskulut
En ole vielä tilaa·,a, maksan kotelosta
50,- + ostitusku ut
Olen ti aaja, saan sen hintaan 70,·
+ postituskulut
En ole vielä tilaaja, maksan
-+. ?
?
Biken tilaajana OFFROAD SANOMAT
erikoishintaan 150 mk/vuosi (8 numeroa)
Biken tilaajanumeroni on: - - - - - - - - Kestotilauksena hintaan 176mk/vuosi /8 nroa
Vuositilauksena hintaan 196mk/vuosi /8 nroa
??
Olen tilaaja, saan sen hintaan 11 0,-" + postituskulut
En ole vielä tilaaja, maksan paidasta 130,
Muistuupa mieleeni tiimimääräykset Ferrarilta
ja mihin sinivalkoisin silmin katsova formularahvas ei usko McLarenin syyllistyvän. Eikä viikusta ole tietoakaan,
sillä eihän mikasalokaan käytä sitä. Valitettavasti vain nuo median aikaansaamat antisankarit tekevät muiden
liikkumisesta vaarallista ja stressaavaa.
Nyt kun elellään hyvin ansaittua ajotaukoa onkin aika rauhoittua ja muistella kesäisiä läheltä piti -tilanteita rakentavasti
ja kaavailla keinoja tulevien pulssinnosto
tilanteiden selvittämiseen. Marko Kovalainen
jatkaa uraansa Yamahan sarvissa, mutta tämänvuotinen
Free Time -tiimi vaihtuu. Samaa sovelletaan suomen teillä,joskin motiivina ei
ilmeisestikään ole tiimikaverin karkumatkan avittaminen vaan kotikutoinen kateus.
Lukuisat ovat ne kerrat kun Heinolan ja
Lahden välillä on tullut "itku ja hammasten
kiristys". Hyvinkääläispilotti kyytii nyt saksalaisen Team Mitsui YamahaHallenberger
-tiimin pyörää
alkavassa MMsarjassa.
Sarjan nopeimpiin ajajiin lukeutuva Kovalainen, joka
keulii oheisessa kuvassa
viimevuotista
ajokkiaan on
onnistuessaan
kymmenen parhaan joukossa.
MM-sarjan
lisäksi Kovalainen keskittyy
Saksan sarjoihin.
Jussi
Vehviläinen on
toinen tämän
luokan suoma-
kanssaliikkujien joukossa keskisormen
nostoa ja herjaavia huutoja. Paikallinenmikahäkkinen
tai tommimäkinen on hakenut nopeaa ajolinjaa.
Toinen päivittäisessä liikenteessä havaittava Formula vaikutus näkyy lähestyttäessä risteyksia. Lukemattomat ovat avautuvat
ovet ja tyhjää huitavat lomalaisnyrkit tavoitellessaan motoristin koskemattomuutta.
Onneksi mikahäkkisiä ja tommimäkisiä
ei kuitenkaan ole teillämme pilvin pimein
ja suurin osa kanssaliikkujista osaa pelata
liikenne nimistä peliä aivan tyydyttävällä
tavalla. Ja mikä
parasta, meillä on menestykseen pystyvä ajaja jokaisesSa'
luokassa.
Alle 125-luokan kamppailuun
ottaa osaa hyvinkääJäinen Antti
Pyrhönen. bensat,
voiteluaineet, juomat ja eväät. Syy hiekan
ilmestymiseen siihen missä sitä ei pitäisi
olla on ilmeinen. Hinta sisältää mm. Englantilaisessa CASHonda tiimissä viimekauden
tulokkaan Gordon Crockardin
aisaparina ajava Vehviläinen
kuuluu tulevalla kaudella
luokan ehdottomiin kärkiafajiin.
Siilinjärveläisenkin odotetaan
vakiinnuttavan paikkansa kymmenen parhaan joukossa.
Kotimaan kisatjäävät
Vehviläiseltäkin vähiin, sillä
tiimi velvoittaa miehen ajamaan British Open -sarjaa.
Vapaan luokan suomalaisedustaja on Miska Aaltonen.
Aaltonen, joka komeilee oheisessa kuvassa Husqvarnan päällä kaasutteli
viime kauden sarjassa
kuudenneksi. Espanjassa miehen
on kisaaminen tiimin
sponsoreihin lukeutuvan Telefonican mieliksi.
Motocrossin MM-sarja pärähtää käyntiin 11. Pyrhösen
ajokkina alkavalla kaudella on
Honda.
250-luokassa nähdään kaksi
varteenotettavaa suomalaisajajaa. Jokainen osakilpailu käsittää 20 kierroksisen kilpailun
kaikissa kolmessa luokassa.
Suomessa ei sarjan osakilpailua ajeta. Lucchi,
Harada, Nohles ja
Rolfo. Euroopan mestarina. Aaltosen sopimus
on puhuttu selväksi,
mutta paperisota on
käymättä.
Cinti-KTM tiimi käyttää tulevalla kaudella
itävaltalaistehtaan tuotantopyöriä, joita herkistellään tehtaan tarjoamilla virityspalikoilla.
Mikäli turkulainen
veivaa nimensä sopimuspaperin alle, on
hänen osallistuttava
MM-sarjan lisäksi Italian ja Espanjan sarjoihin. Vai oletteko olleet lähellä menettää pyöränne hallinnan pikkuteillä ajaessanne yllättäen sisämutkassa asfaltin
päällä olevan irtosoran päälle. HyvinkääJäinen lunasti
paikkansa hollantilaistiimissä
ja MM-sarjassa hallitsevana
. Fo!iJartyn mielestä Chns Walkerin
siirtyminen NSR500
pelin selkään jo sovitun Suzuki diilin
jälkeen oli lopullinen
kuolinisku
Superbikeille
saarivaltakunnassa.
Aaron Sllght on
jäämässä näillä näkymin ilman pestiä
kaudella 2001, kun
taas NCR Ducati tii-
mikahäkkisestä
kennvrobensiin
Oletteko muuten panneet merkille, että
Formula ykkösten ja rallin menestyksen
merkitys suomen kansalle on merkittävä.
Eikä sen vaikutukset rajoitu pelkästään
maamme tunnettavuuden parantumiseen.
Mika Häkkisen ja Tommi Mäkisen menestys on tuonut meille motoristeille vaaran
paikkoja. Suurempaan
asennemuutokseen on aihetta, mikäli lukijan peilissä hymyilee mikahäkkisentai
tommimäkisen kuva. Formulakäytöksestä poiketaan vain siinä,
ettei kotoisalla pitlanella ole nopeusrajoituksia ja 10 sekunnin stop ·n go rangaistuksia.
Entäpä sitten ohituskaistatiet. Piikeissä kuskeina esiintyivät
Borsoi ja Sanna.
Carl Fogarty on antanut.tyrmääviä lausuntoja Superbikesarjan jatkumisesta,
yrittäen painostaa
Ducatia tekemään
päätös siirtymisestä
MM-sarjaan nelarilla
2002. Espan]@Sn,
Neuvottelu! jatJ<uval
j&allleena·On fir·
moJei'l yh(!Jstyml·
nen,koSka
molemmat yritykset
kuuluvat tätä nykyä
pääosin investointi·
rahastoille.
Kenny Roberts junior meni naimisiin
Rochelie Beeryn
kanssa
Kaliforniassa ja
häissä nähtiin mm.
Wayne Rainey, Kel
Carruthers ja Randy
Mamola.
Bestmanina toimi
pikkuveli Kurtis.
Nopeusmittari tulee pakollisiksi uusiin mopoihin heinäkuussa 2002. Aaltonen
on ehdolla italialaisen
Cinti-KTM tiimin ajajaksi. Lähin kilpailu
kammoitellaan Ruotsin länsirannikolla Uddevallassa heinäkuussa.
Tuomo Seppänen. Puhumattakaan kennyrobertsista tai stefanevertsistä.
laistoivo. Ryhmityssäärinöt on uhrattu ajolinjan alttarille ja tien vasempaan
laitaan ryhmittyvä kanssaliikkuja ei välttä-
MM Motocross
Neljä suomalaisajajaa tähyää
hyvin evä.in menestykseen tulevan kauden motocrossin MM-·
sarjassa.
Motocrossin 16-osaisessa
MM-sarjassa nähdään ainakin
neljä suomalaisajajaa. Ensi
vuoden heinäkuusta
alkaen uusien moottoripyörien mittarit
pitää olla e- tai
E-hyväksyttyjä.
Moottoripyörien nopeusmlttarin näyttämä saa olla todellista nopeutta suurempi enintään 10
prosenttia lisättynä
8kmlh.
Pöljänteelle on tänäkin vuonna tarjolla vaivattomaksi
havaittu yhtelshuoHo hintaan
1 800,-. Lisää
asiasta voi tiedustella Örthenlltä, puh:
09- 878 7941.
Robarto Locatelll
on päässyt heti sinuiksi Aprilia RSW
250 pelinsä kanssa,
mies pisti yli kaksi
sekuntia pattiin koko
muuta testiryhmää
Jerezissä! Mukana
olivat mm. Pyrhönen starttaa
uransa ensimmäiseen täyteen
mättä olekaan kääntymässä vasemmalle
vaan hakemassa sujuvaa ajolinjaa tiukkaan oikeaan. Vastustajan ohitusyrityksiä peittelevät
formula-ajajat nimittäin hidastelevat siellä
missä ohittaminen on mahdotonta ja viilettävät neula punaisella paikoissa jossa
olisi saumaa ohitukselle. Kaikkiaan sarjassa ajetaan 16 osakilpailua. Fyysiseksi tieväkivalta käy, jos matoristi "röyhkeyksissään" ajelee ruuhkajonon ohi pitkin keskiviivan viertä. maaliskuuta
Espanjan Bellbuikissa. Eikä vähiten perjantairuuhkissa,
jossa seisovan autojonon ohitus tyhjää
ohituskaistaa pitkin aiheuttaa autollevien
MM-kauteen hollantilaisen
Care-lnnovation tiimin palkkalaisena
Sellaiset
herrat kuin Valentina Rossi ja Marco Melandri ovat
muiden muassa aloittaneet uransa juuri minimotoilla. Supercrosskausi
parhaimmillaan
Siilinjärven Jussi Vehviläinen sijoittui lopulta neljänneksi Supercrossin Saksan
avoimessa mestaruussarjassa. Olisin varmaan kerennyt
työntämälläkin maaliin kolmosena, mutta kun se oli
nyppylän päällä enkä jaksanut
punnertaa ylämäkeen tarpeeksi rivakasti, murehti
Vehviläinen Dortmundissa.
Supercrossin
seitsemänosainen saksansarja päättyi Dortmundin messuhallissa ajettuun
kolmipäiväiseen kilpailuun.
Perjantaina Vehviläinen kaasutteli finaalissa neljänneksi,
lauantai-iltana kuudenneksi ja sunnuntaina sijoitus oli yhdestoista. Koko
Aprilia tilmi olikin jo
yhdentoista miehen
voimin testaamassa
petejään Espanjan
.Jerezissa, missä
myös Tt:ltsuya
Harada nähtiin uudestaan 250 ksm
puikoissa. Myymälä on avoinna ma- pe klo
9.00- 13.00. Olinkin kolmantena, kun
viimeisellä kierroksella katkesi
ke1jut. Kovalainen pääsi hyvään vauhtiin vasta Dortmundin sunnuntaisessa kilpailussa sijoittumalla siinä kolmanneksi. Junnujen lisäksi sarjassa ajetaan totinen
taistelu seniorien mestaruuksista ja Polinin Matteo
Tiraferri osoitti taitonsa voittamalla B-seniorien
mestaruuden.
Harrikkainvvmälät
RR
KILPAILUKALENTERI
Sumeko Oy on ostanut 80% Hoghaus
Oy:n osakekannasta. Robarto
Locatellin todettiinkin jo ajaneen
siellä lujaa tehdas
Aprilialla, mutta
Eros Ramazzottln
maksamassa !iimissä!
Suzukassa ollaan
vastaavasti nähty
Norifuml Abe
Jammun Superbike
nelarin selässä treenaamassa Suzukan
8 tunnin ajoja
varten, kun taas
Nakano ja Jacque
ottivat ensi savut
uusista YZR:stä.
Jacque oli porukan
nopein, hän jäi vain
sekunnilla Robertsin
syksyisestä paalusta, vaikka keli!
olivat huomattavasti
huonommat.
Samaan aikaan radalla nähtiin Haga
samoilla vehkeillä,
muttamies
Jacquesia vielä
reilun sekunnin.
Samoin Nakanolla
oli suuria vaikeuksia
päästä edes kahden
sekunnin päähän
tallikaveristaan, joka
nostaa vielä enemmän tämän vuoden
250 ksm luokan
maailmanmestarin
suoritusten arvoa.
Scott Russell on
25. Kotikaupungin Yamahaa ajava ylpeys teki sen
mitä odotettiin ja voitti 250-kuutioisten finaalin. Roberto Tamburini oli täysin omaa luokkaansa A-junioreissa ja
kovan taistelun jälkeen B-juniorien mestaruus meni
saman teamin Simoni Corsin nimiin. Ottelussa pelasivat Ducati AliStars ja Klaukkalan Gepards (111 div.).
Ali-Stars joukkueessa pelasi tukku mestispelaajia, vanhoja liigapelaajia sekä klaukkalalaisia suuruuksia ja ottelun järjestänyt
M-Starin Niko Kantola.
Ottelu pelattiin 29.12. Ottelu järjestettiin jo toista kertaa, viime
vuonna saatiin lahjoitettua n. KTM:n lippulaiva Grant Langston
epäonnistui ja oli vasta yhdeksästoista.
/
Pitelemätön Polini
Polini Motori Racing Team teki selvää jälkeä Italian
Minimotojen mestaruussarjassa. Perjantaina ja
lauantaina Kovalainen oli kymmenes.
Mestaruuden ja palkintona olleen urheiluauton voitti ranskalaisajaja Thierry
Bethys. -valokuvaa
1966-2000:
http://
wv.w.saunalahli.M<akeh
Nagatino lsland tulee oleman kilparadan nimi, jota aletaan rakentamaan
Moskovan läheisyyteen. 5 2001 JyllandsringTanska SO
26-27.5 2001 Kemora JMU SM
9·10. Hopeaa saalisti uusi-seelantilainen Chad Reed ennen Australian Graig Andersonia.
USA:n supercross-sarjakin pääsi vauhtiin
Edison lnternational Fieldillä Jeremy McGrathin kotikaupungissa Anaheimissa. Projektin
kustannusarvio pyörii 70 ja 80 miljoonan markan välissä ja siinä on mukana ainakin Arrows
-tallin omistaja Tom
Walkinshaw sekä
Moskovan kaupunki.
Radan pitäisi valmistuvan vuoteen
2003 mennessä ja
sen pitäisi täyttää
vaatimukset niin F1
kilpailuilla kuin RR
touhuille.
Regis Laconlata
tuli Troy Coraerln
kumppani Aprlllan
Superblke-tilmlin
tälle kaudelle. Alue-edustajana toimii
Tero Annala, puh. http://www.dlc.fi/
- kakeh/imatra
/galler702.htm
Imatran galleriassa
nyt yli 540 kuvaa.
Yli 1000 TT/RR,
yms. 7 000 mk.
Ottelu päättyi tänä vuonna 11-8 AII-Starsin voittoon. Maahantuojan uusi liike toimii osoitteessa
Vääksyntie 4, 00510 Helsinki.
Sumeko Oy:n ja Vehicletech Trading
Oy:n välinen yhteistyö koskien H-D
myyntiä Vaasassa on päättynyt lokakuussa 2000. Parasta osaamistaan Vehviläinen esitti ennen joulua
ajetussa Muchenin Olumpic hallin tapahtumassa,jossa siilinjärveläinen kaasutteli
ykköseksi ja kakkoseksi.
Saksan mestaruuden kahtena edellis-
vuonna voittan,ut hyvinkääläisajaja Marko
Kovalainen sijoittui sarjassa viidenneksi
häviten Vehviläiselle kolme pistettä. Ja
sekös miestä syletti.- Vaikka
Anderson ajoi sunnuntain
finaalissa voittoon olisi minulle riittänyt kolmastila pronssille. Ennen viimeistä, loppiasviikonlopun sunnuntaina
kaasuteltua osakilpailua siilinjärveläinen
oli vielä kolmantena, mutta ketjujen katkeaminen päätöskilpailun viimeisellä kier-
roksella vei mitalisijan. 6 2001 Våler Norja SO
30.6-1.7 2001 Alastaru TMK SO+SM
7-8.7 2001 Botniaring KuMaMo SM
14-15. Ezra Lusk Hondineen oli toinen ja
Ricky Carmichael Kawasakilla kolmas.
125-luokan West Coast -sarjan avaus
suoritettiin samalla ja sen voitti 250-kuutioista nelitahtista Yamahaa ajava Ernesto
Fonseca. Nämä minimotojen junnusarjat eivät ole ollenkaan niin oravaryhmän hommia kuin voisi kuvitella. Kaupan myötä
1988 perustetusta Hoghausista tuli
toinen virallinen Hartey-Davidson -jälleenmyyjä pääkaupunkiseudulle. 0400-433 164
12-13. 7 2001 Karlskoga Ruotsi SO
11-12.8 2001 Botniaring HäMK SM
18-19.8 2001 Räyskälä RiMPKKSM
1-2.9 2001 Matopark HeiRC SM
2001
SO = Scandinavian
Open
SM= Suomen
Mestaruuskilpailu
Ducati Ali-Stars
Ducatin maahantuoja M-Star lmport Oy osoitti suurta sydäntä
järjestämällä jo toistamiseen jääkiekko-ottelun,jonka tuotto lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen. Kilpailun voittakin oli Kovataisen ulottuvilla, mutta kaatuminen finaalin loppukierroksilla riisti mieheltä reilun johtopaikan. 7 2001 Matopark IMKSM
28-29. Palvelun jatkumiseksi
Sumeko Oy on avannut myyntipisteen
osoitteessa Malmönkatu 7, 65100
Vaasa. Ottelun
tuloksesta sen verran, että Ali-Stars joukkue antoi ehkä hieman
löysää tänä vuonna, sillä viime vuonna ottelu päättyi 12-3.
missä ajavat ensi
kaudella Giovanni
Bussei ja Franco
Battaini.
Imatran-ajojen kuvagallerlaan on nyt
lisätty vuodelle 1970
toinen sivu, 31 kuvaa. Klaukkalan Jäähallissa ja siitä kertyneet tulot, n.10 000 mk, lahjoitettiin Nurmijärven Kehitysvammaisten Tuki Ry:lle.
Mukana ottelua tukemassa oli tukku MP-alan yrityksiä sekä
yrityksiä Klaukkalasta
streetpower2001@hotmail.com ja MP-01-näyttelystä FAW:nj bomber-osastolta. Poutasen ansiosta seutukunnan Ihmiset ovat saaneet tasapuolista tietoa
endurosta ympäri vuoden, eikä alueen endurokuljettajia ole vaivannut korkea uutiskynnys eikä näkyvyyden puuttuminen.. Ei nyt
kauheita kiireitä racingin puolella , mutta joulun, uudenvuoden ja muuton jälkeinen elämä
hieman rassaa vielä. Kyseessä oli inhimillinen ihmisten tekemä virhe ja
pronssimitali on tällä hetkellä
sen oikealla omistajalla, vain
kukatjäivät mulle.
Ni;ihdään hangilla ja MP-näyttelyssä
;J_
Terveisin,
~
:::::::=:----
Voimaa ...
l'OWDl?. Toisaalta
mikäli näin ei jostain syystä
tapahdu, niin olen valmistautunut tulevaan RR-kauteen
huolella, jättämällä uuteen
pyörääni starttimoottorin paikoilleen siltä varalta, etten jaksaisi työntää sitä käymään
ensi kesänä . Taksin mittari raksutti iloisesti pihalla, samaan aikaan,
kun emäntäni viisarit
hakkasivat rajoittajaan .
Hetken kuluttua kävi
käsky! "hae itse pränikkäs, mä en lähe mihinkään" . No, onhan tilanne
ollut tähän vuodenaikaan ennenkin vastaavanlainen ja kun
pohjalta aloittaa, niin huomaa
kehityksen paremmin .
Joulukuun alkupäivinä riitti
vielä road racing asiaa, kun
olimme Suomen moottoriliiton
pal kintojenjakoti Ia isu udessa
Valkoisessa Salissa Helsingissä. ?. Juuri
kun palkintojenjakotilaisuus oli alkanut, asteli
emäntäni sisään saliin .
Kysyin hiljaisella äänellä, että kävitkö naapurista
lainaamassa takin. Tilaisuudessa jaettiin
mitalit MM-sarjasta SM-sarjaan
moottoripyörien ja moottorikeikkojen eri lajeista, joista
suomalaisilla oli paljon poimittavaa.
Joskus lähteminen on vaikeaa ja tämän sai kokea emän-
täni, kun ensin oli huulipuna kateissa ja sitten
ei tahtonut löytyä riittävän pitkää takkia ,joka
olisi peittänyt jakkupuvun liepeet. ,.,a.Jill
??J?Ii?u~ ,IIUJI????
rh.tlilt?lrUluJ. Läpi kasetin kulkeva teema on vetää pillit
punaisena liikenteen seassa, yleensä vielä keulien ja sitten burnata
paikallaan kunnes takakumi on kalju.
Bike-lehti vastustaa hurjastelua ja turhaa riskinottoa mutta niistä
kiinnostuneille voimme suositella kyseistä nauhaa. Olin
hieman yllåttynyt, mutta aJattelin että mennään nyt patsastelemaan, kun on
niin paljon po ru k-
..-=::::
kaakin. Vastaukseksi sain: "En, vaan tungin
puvun liepeet housuihin ja
lähdin tulemaan". Pyörittelen kaikenlaista
krääsää käsissäni ja mietin
mihinkähän tämän laskisin,
usein salaa roskakoriin , josta
se hetkenpäästä löydetään .
Myös lumen ja jään puute
alkaa pikkuhiljaa huolestuitamaan ain.akin meitä Etelä-Suo,
messa keikkaitua ja muita talvisia lajeja harrastavia ihmisiä.
Itse olenkin joutunut viimeaikoina kuntoani parantamaan
sulkapallokentillä ja voin vakuuttaa, etten mennyt sinne
yhtään liian aikaisin, sillä tämänhetkisessä kunnossani ei
voi olla kuin yksi suunta ja sen
on oltava ylöspäin. Kuljemme
emännän kanssa peräkanaa
uudessa asunnossamme ja
siirtelemme huonekaluja mieleisille paikoille, jotka hetkenpäästä eivätjuuri siihen sovikaan. Enää
eivät ainakaan lehden lukijat kysele, että
mikä Ihmeen enduro, eikä alan ihmisten
tarvitse selittää, että "niin kuin Päijänne-
ajo".
Vuodesta -97 Keski-Uusimaa -lehti on
perehtynyt endurourheiluun urheilusivu IlIaan. Itse tulin tilaisuuteen hakemaan SM kultamitalia, mutta kylkiäisenä tarJOttiin myos PM pronssia . uU
,,,,.,"'.,"'?"l"ls"'?
r101U1. 6
tld#U&ttll.
- Power on kooste kesän 2000 hauskanpitohetkistä moottoripyörillä
eli parasta mitä mies voi tehdä housut jalassa! Video on tarkoitettu
vähemmän tosikoille motoristeille piristämään pitkiä talvi-iltoja sekä
nostattamaan poltetta puntissa ensi kesää odotellessa-.
Noilla sanoilla voisi markkinoida varsin sovinnaista motoristivideota,joka käs ittelee perusprätkäilyä parhaimmillaan. At11HU l?ttl?
1111 ..... I(MI'j.lif t~ IHf
,,.t
??????4. Mutta Power
-videolla ei ole mitään valtavirtapöristelyä. Hinta 100 mk +postikulut..
Keski-Uusimaan
Erkki Puutaselle
SML:n ansiolevvke
uomen Moottoriliitto on myöntänyt
Tuusulan Moottorikerhon anomuk-
S
sesta Suomen Moottoriliiton pronssisen
anslolevykkeen mm. Bike-lehteen klrjolttaneelle Keski-Uusimaa -lehden urheilutoimituksen päällikölle Erkki Poutaselle.
Tuusulan Moottorikerhon mukaan Poutaneo ja Keski-Uusimaa -lehti ovat ansioituneet etenkin enduron tunnetuksi
tekemisessä lehden levikkialueella. ??d 1141.. u.,JJfi~IA'-''
llffltiii#I',III'JJJ6 11J
P.AIUIITA ?116 ?JI~ uJ
t-~1.11 ~???~ ,...
t'IJt~. palaamassa vahvasti takaisin, mies
on jo ajanut testejä
Ducatl 996:11a
Daytonassa, HCMtilmlssä. Hyppäsin taksiin
ja kerkesin vielä matkanvarrella ottamaan
yhden huurteisen . Reilun puolen tunnin
nauha on aseoteeilinen kooste muutaman kuskin kaikkia sääntöjä
rikkavasta tulituksesta . Video on myytävänä täl lä hetkellä: Bike-Point Lahti, Riku-Motor Lahti, Kuvan Mp
Jyväskylä, Bomber-illoissa ..
Tilata voi myös osoitteesta . Hänelle
tiedetään kuitenkin
ta~otun myös
Vauxhall Vectraa
BTCC sa~aan;
mutta vielä ei ole
plätöksiå tehty
suuntaan jos toiseen.
Alex Puzar Jatka·
nee sittenkin vielä
vuoden Ja nyt KLtllrnln 125-l<uutfol?
sUla Kawollla, erlkbiS$pOnsorlna Pro
Clrcul1 tamlneet.
Olisikohan HimA
ollut jo peräti miehen neljäs lopullinen
eiAkkeeJie s11rtymlnen ja paluu uudsataan ympyröihin.
?
26
Missä
Kallu
luuraa,
]uhaBerner
tarinoi
Aikamoista hässäkkää on pidellyt viimeaikoina. Toisessa
amerikkalaisessa
Ducati-tiimissä,
Competition
Accessorles, nähtiin
Larry Pegram ja
John Kocinskil
Alex Crlvlllen rlkottua plkkurilllnsa viimeisenä treenipäivänä Jerezlssä alkoivat kaikki hämmästelemään, että
missäs miehen ikuinen tyttöystävä Ana
Nogues on sairaalavuoteen vierestä?
Alkoikin selvitä, että
tyttö olikin alkanut
pistää puuroja ja
vellejä sekaisin jo
kesän aikana yhden
Crivillen tallin mekaanlkon kanssa,
josta sitten seurasi,
että kommunikointi
tallin sisällä ei
toiminut ollenkaan.
Ehkäpä mekatsukin
viritteli pelejä miten
sattui ja mikä pahinta, Crivllle sulkeutuneena ja ujona
kaverina meni henkisesti Ihan sekaisin
josta taas seurasi,
että ajot menivät sitten sen mukaan.
Virallinen meriselityshän oli jo jonkin
aikaa tyttären kadottua kuvioista, että
hän on kovin kiirei nen oman pitsikaupan avajalsprojektelssa
Barcelonassa, mistä
syystä häntä ei enää
varlkollla nähty.
Cerl Fogarty on
slirtymllss4 nellpyörälslln, josta syysta
mies on jo nähty testaamassa Affa
Romeota Donington
Parkissa
Koe parasta .
?
?
?
?
49 cc
nestejäähdtjtteinen 2-tahtikone
nestevaimennettu etuhaarukka
, ?
,
1
1
takana nesteiskunvaimennin ~nr.onPrrn?vmoon
esijiinnittjk,se_llä
. (02) 472 6414. runsaasti säiltjbjstilaa
~
.~",
-":J
Toukokuun lopputm mennessä MBK 2001-ma'llin
ostaneille Boert Trend·k'fpörä erikoisl1intaa11 795, (sh. levqjamtt edessä ja takana
. 1395,-)
V 11 Sport on kaikkea sitä, mistä Moto
Guzzit on tunnettu jo vuodesta 1921:
Vakuyttavia ominaisuuksia, klassisen
tyylikästä muotoilua sekä luotettavaa
ja kestävää tekniikkaa.
Moto Italia lmport Oy
Tampere :
Vaasa:
Tammisilta, 21500 Piikkiö
Puh. polttoainesäifiö 6,3 l
Tarvitsee vain mennä lakki kädessä kysymään.
Lisäksi on luvattomia reittejä, joilla jotkut
ajavat miten sattuu ja näin aiheutetaan tietenkin hallaa koko harrastukselle, etenkin jos temutaan esimerkiksi ulkoilureiteillä tai laduilla.
Mutta kuten tiedät, jos missään ei ole luvallista
reittiä, lliin silloin ajetaan joka paikassa. Tällä tavalla voisimme saada levitettyä tietoa MP-alan
hyvistä sivuista.
AJOPAIKKA?
Ihmettelen, että missä kummassa te Biken
"offroad-toimittajat" oikein ajatte, kun
omassa kotikunnassani ei saa ajaa edes
hylätyillä hiekkamontuilla, koska kaikki valittaa metelistä. Tekstin voi
lähettää myös
sähköpostin välityksellä.
Sähköpostiosoitteet löytyvät lehden "apinalaatikosta".
28
NIMIMERKKI THROTTLE!
Se koira älähtää johonkalikka kalahtaa ...
Näin tässäkin tapauksessa. Eli olisiko teidän mahdollista tehdä sivun kokoisen artikkelin hyvistä netti saiteista ja söhmistä (eli news:iensfnet.harrastus.mp uutisryhmästä). Osaisieka suositella vaikkapa jotain hyvää kirjaa,
josta löytäisi ihan perustietoa. Syy
on siinä, että yleensä testissä on muutenkin
niin paljon kiirettä, ettei valoasiaa ole tainnut
kukaan muistaakaan. sivuja
löytyy niin paljon, ettei meillä tällä hetkellä
ole mahdollisuutta niitä kartoittaa sillä tarkkuudella, jota hyvän artikkelin kirjoittaminen
vaatisi. (Söhmi on kokoontumisajojen jälkeen paras paikka jutella moottoripyöräilystä.) Uskon että teille tulevat kysymykset "miten poistan ku'ristukset" yms.
kysymykset vähenisivät koska kaikki löytyy
kuitenkin netistä, edellyttäen että ihmiset
osaisivat etsiä sitä tietoa.
Tässä muutama saitti alkuun :
http:/ /www.bajal1ill.net/s-h-m- FAQhtml
http:/ /www.compart.fi/bajahill/
mclinks.html
http://www. Ensinnäkin Moottoripyörien Tuontikauppiailla ei ole ollut eikä
ole vieläkään pysyvää organisaatiota, työ
pohjautuu täysin muun työn ohella tehtäviin toimenpiteisiin.
Tämä ei tarkoita etteikö tiedottaminen ole
tärkeää, mutta siihen ei kerta kaikkiaan ole
ollut voimavaroja. Mieltäni
pitkään askarruttanut kysymys liittyy niinikään valoihin. kustom, streetfight, freeriding.
moottoritekniikka, entisöinti, ym, ym. En usko, että monikaan tosin tekee valintaa valojen perusteella ostaessaan pyörää. HYV
alsta on kaikille avoin
foorumi
tuoda julki ajatuksiaan, esittää
kysymyksiä tai
kommentteja.
Tilanpuute on ainainen riesamme,
joten tekstin on
oltava lyhyttä ja
ytimekästä, ei pitkää jaaritusta.
Asiallinen kritiikki
sallitaan, mutta
henkilökohtaiset
loukkaukset ynnä
muut solvaukset,
kohdistuvat ne sitten keneen tahansa, heitetään
suoraan roskikseen.
P
Lukijan kirjeen
julkaisuehtona on
kirjoittajan nimen
ilmolttaminen.
Nimimerkkiä saa
käyttää, mutta
kirjoittajan on silti
ilmoitettava oma
nimensä ja mlelel·
lään osoitteensa.
Se jää vain päätoi·
mlttajan tietoon.
Kirjeitä voi lähettää osoitteella
Bike, Sulankuja 3,
04300 Tuusula.
Kuoreen merkintä Lukijan kirjeet. Lisäksi on saatu joiltakin maanomistajilta lupa
ajaa heidän maillaan. Olisikohan mitenkään mahdollista vertailla, esimerkiksi testien yhteydessä, moottoripyörien valoja. Tässäkin lehdessä on haastattelu jossa annan mielipiteitä
tulevaisuuden näkymistä MP-alalla.
Tänä päivänä tietoa tulee niin_ paljon kuin
jaksaa lukea tai etsiä. MP-Kauppi.aa:t ry on
tehnyt loistavaa tiedottamista ja varmasti
myöskin tulevaisuudessa, sehän on alalle todella loistava asia.
Rekisteröimi-tilastot ovat jokaisen kansalaisen nähtävillä (jos on Imernet) AKE:n sivuilla, niin uusien moottoripyörien rekisteröinti kuin käytettyjen pyörien rekisteröintiluvut.
Kiitoksia paljon kannanotosta, pyrimme
parantamaan tapamme!
Ystävällisin terveisin
Robert Gripenberg
Puheenjohtaja
Moottoripyörien Tuontikauppiaat Suomi Oy
Internetti on täynnä moottoripyörä hulluja
(esim. Moottoripyörien Tuomikauppiaat ovat katsoneet, että kerran vuodessaMoottoripyöränäyttelyssä- on kerrottu
edellisen vuoden luvut ja jutut sekä myöskin
se, mitä seuraavaitai-ilta vuosilta odotetaan,
tämä on ollut tapa toimia. tiedon valtatiellä
MORJENS
Olet kyllä aivan asian ytimessä mutta luulenpa,
että varsinaista artikkelia prätkäaiheisista saiteista ei taida olla tulossa. Mutta luvattomitlakin mailla olisi järjen käyttö suotavaa!
ELÄMÄ ON KURJAA, VALOA El
No, onneksi uskollinen ystävämme Bike tuo
hieman valoa synkkään talveen. Kirjoitit pakinassa Tiedottaa vai ei tiedottaa, että Moottoripyörien Tuontikauppiaat eivät ole oikein
tiedottaneet asioista, olet aivan oikeassa tässä
asiassa, mutta asialla on
myös toinen puoli. Asia ei liene
mahdoton, koska kyllähän autotestienkin
yhteydessä näin tehdään. motorcycle.com/
http://www.motorcyclenews.com/
http:/ /www.motorcycle-world.net/
http://www.superbikeclub.com/
toplOO/index.html
nimim. Olen
kuitenkin vielä aivan amatööri ja haluaisinkin lisätietoja muutamasta asiasta. Asia tuleekin usein
eteen vasta yöllisen syyssateen piiskatessa
huurtunutta visiiriä uudelleen päällystetyllä
tiellä, joka tunnetusti "imee" kaiken valon.
Yritä siinä sitten väistää naaraan perässä
kiimassaan juoksevaa uroshirvien laumaa ...
Siinä asian ydin ehkä hieman liioiteltuna.
Lyhyttä talvea toivoen,
PIMEYDEN 5 YD N
Mo i vaan Jari. Miten siis on mahdollista,
että ajatte jonkun metsissä ja pelloilla,
sillä ne tuntuvat olevan omistajilleen lähes
pyhiä paikkoja, joissa nyt ei ainakaan
moottoripyörillä möyritä.
]ouniH.
TERVE JOUNI!
Et valitettavasti kertonut missä päin amt, mutta
tilanne vaihtelee hyvinkin paljon paikkakunnittain. Söhmi on satojen SUOMALAISTEN motoristien kokoontumispaikka
jossa jutellaan kaikki mahdollinen moottoripyöräilystä ja olisi kiva sa:td:t lisää·asiantuntijoita vastailemaan kinkkisiin kysymyksiin.
öhrniä cl valitctmvnsri jokainen tietokoneen käyttäjä löydä joten kansalais valistus
olisi paikallaan. Mitä tarkoittavat
nuo maagiset numerosarjat
pyörämallien nimissä eli pystyykö niiden
perusteella kenties määrittelemään onko
kyseessä custom vai jokin muu malli. Missä hintaluokissa vakuutukset
Jatkuu sivulle 30 .... Kyllä oikeassa olet, valojen vertaaminen on jäänyt testeissä tekemättä. Esimerkiksi Hämeenlinnan seudulla on
yksi luvallinen lenkki kaupungin mailla {Painokangas), mikä sekin on mielestäni säälittävän
vähän, koska HML:n ympäristöstä on mm.
moni enduron huippukuq'ettaja kotoisin. Etenkin talviaikaan
lupia saa paremmin, koska silloin maasto !Ie aiheutuva haitta on vieläkin minimaalisernpaa.
jollekin pelloLLe Luulisi pääsevän ajamaan puinnin jälkeen ... Syy Oll siinä, että
osoitteita on valtavasti. Mutta koska motoristit ovat ahkeria etsimään omaan lajiinsa liittyviä osoitteita, voisimme jatkossa tehdä siten, että kun joku teistä
lukijoista löytää hyvän sivun ja lähettää osoitteen tänne meille, niin me julkaisemme aina
muutammi osoitteen joka numerossa. Harrastushan ei mihinkään lopu ... allekirjoittanut) ja olisi varsin mukavaa jos saisimme lisää motoristeja riveihimme kertomaan kokemuksistaan. Entäpä mitä
kaikkia kuluja on odotettavissa pyörää hankittaessa. Ei tarkoituksena ole ollut pimittää tietoa. Katsotaan, jos löydämme
sopivan tavan vertailla myös valotehoja, niin
ehkäpä tulevissa testeissä sekin osa-alue on sitten
mukana
TERVE!
Ajoin viime kesänä kortin ja harkitsen vakavasti oman pyörän ostoa ensi keväänä. jo pelkästään yksittäisen
ryhmän, esim. Ensiksikin, olisiko olemassa jotakin "opasta'', josta
löytyisi tätä hienoa sanastoa, jota vilisee
joka puolella (sissybar tms.) vai pitääkö
oppia kantapään kautta
1395,-J
Diilerisi: www.kesmotors.com/mbk
Katso myös www.mbk-europe.com. 29.900,-
Toukokuun loppuun mennessä
MBK 2001-ma//in ostaneil/e Boeri Trend
-kypärä erikoishintaan 795,- (sh. Erlko/skirjakauppa Alfamer Oy
~
Hameenl1e 68
00550 11ELSINKI
Al·o?rJnaark 9-17 1,1 10-14
(09) 714 2810
WI'IW.alfamcr II myos pos/icnnakol/a
1
Elä vauhdikkaammin.
o
o
125 cc vesijäähdytteinen 4-tahtimoottori
8,7 kW tulista voimaa
istuin kahdelle
analoglnen/digitaalinen mittalista
o agressllvlsen tyylikäs
. alumllnllteräs-komposllttirunko
o tehokkaat levyjarrut edessä ja takana
o rakennettu kulkemaan, rakennettu kestämään
o
o
sh
040·704 5822
Jyrki Viitanen, Takajantie 5, 33480 YLÖJÄRVI, p. Varmoja ovat ainakin vakuutukset, jotka
määräytyvät pyörän kuutiotilavuuden
mukaan. Pyöriä ei juurikaan saa
virittää, mikä pitää osaltaan kustannukset kurissa. 03-348 2189,
matkap. Luokkajako
30
129.900,·
OLtHHE HP-NÄYJTELYSSÄ HUKANA
TEKEHÄSSÄ HOOTTORJPYö24KAlJPPAA
2.-4.2. Hyvät varusteet maksavat mut;ta ne saattavat jonain päivänä
pelastaa henkesi.
Vauhdikasta ja turvallista ajo kautta.
Duell Bike Centerin uusi ilme
Uusi vuosi tuo mukanaan aina uutta. Varmaa kuitenkin on, että jos
ajaa vähän, huoltaa hyvin ja käyttää
kohtuudella, pääsee monta tonnia halvemmalla per kausi. Henkilökohtaisesti
olen sitä mieltä, että jokainen markka
joka prätkäilyyn menee, on sen arvoinen.
Pyörää ostaessasi sinun kannattaa ensin
selvittää millaisen haluat. Prätkäilyn
perusjutuista kertovaa kirjaa ei suoraan
tule mieleen mutta Alfamer Oy on
kauppa, josta Löytyy ainakin mahtava
valikoima erilaisia MP-alan kirjoja.
Sinne ehkii ainakin kannattaisi soittaa
ja kysäistä asiasta, numero on 09-774
Heinäkankaantie 5, 37800 TOIJALA, Maarit Miikkulainen,
p. Älä tingi laadusta tässä asiassa. JÅÅRATA
28.01.2001
SM 1Kaikki luokat
Toijalan kaupungin satama·alue
Akaan MK
MK.Ovaali
03.02.2001
Kansallinen
Teivon Ravirata, Ylöjärvi
Hämeen MK
pyörivät ja määräytyvätkö hinnat
kuutioiden mukaan vai onko kaikenkokoisilla pyörillä yhtä kallis vakuutus. Niissä on yhtiökohtaisiakin
eroja, joten kannattaa vertailla eri vakuutuksia. 040·510 2064. Ajovarusteissa ei merkki ole niinkään olennaista mutta laatu on. TEg\/Erl/LOA!
OSASTO g 40
cupissa on 7-14-vuotiaat (A, B ja
C) ja yli 14-vuotiaat (Aja B). ?
TtUKfN TARJOUS 1At<A1ALOlTA 11!
WWW.TAKATALO.FI
JUHA PELTONEN JANI RIUTTALA JOUNI HAUTALA
02-7272402 02-7272403 02-7272401
~YAMAHA. Olen ajatellut Daelimin VT
Evolutionia tai pientä Viragoa, hyvä
ostos. Duell Bike Centerin kohdalla uusi
vuosi tarkoittaa uutta ilmettä ja uutta logoa. Kumpi olisi "kannattavampaa''
käytetyn vai uuden pyörän ostaminen. 03·5421284, Seua Ahola, p. Kilpailuja on tarkoitusjärjestää RR-kilpailujen
yhteydessä sekä erillisinä kilpailuina mikroautoradoillä. Nyt
sen on lyhyt ja ytimekäs - DUELL. Mikä sitten on paljon,
se on jokaisen itsensä mietittävä. Syy logon uudistamiseen
on Duellsln Rune Lillqvistin mukaan se, että "Bike Center" yritysnimessä
on ollut harhaanjohtava, koska valikoima jota Duells markkinoi sisältää
melkein kaikkea myös moottorikelkoille, ATV:IIe, mopoille ja pyörille. 2001. Tuostasanastosta sen verran,
että siihen pääsee kyllä helposti sisälle,
kun käyt ajelemassa muiden motoristien
kanssa, siellä kuulee ja oppii varmasti.
Ei nyt ainakaan tule mieleen mitään
varsinaista viisastenkirjaa, joka avaisi
portit prätkäjuttujen maailmaan. Toisaalta kyllä, ja tämä ei ole pullistelua,
matskarilehtiä lukemalla löytyy paljon
alan sanastoa. Junioreissa pyörän maksimiteho on 4,2
hv ja vanhempien luokassa 6,2 hv.
Kilpailut ajetaan RR-sääntöjen mukaisesti.
Minimatot ovat hyvin pienikokoisia
kilpailukäyttöön valmistettuja moottoripyöriä. Nuo numero- ja
kirjainyhdistelmät pyörämerkkien
perässä kyllä useimmiten kertovat minkä
tyyppisestä pelistä on kyse, tosin sääntö
ei ole aivan poikkeukseton. jos pienet kmtomit ovat mieteisiä (Daelim, Virago)
niin varmasti löydät hyviä käytettyjä.
Uusi 011 aina umi mutta hyväkuntoisella
käytetyllä on todennäköisesti myös paljon
huolettornia kilometrejä edessä. Kulupuolesta moottoripyöräilyn
yhteydessä voi sanoa sen, että niitä varmasti tulee. Ilmoittautuminen 23.01.2001.
040-7411032, 040·517 0355
2810. 03-5421284, Seua Ahola, p. 040-704 5822.
llmoittautumiset 11.01.2001 mennessä.
Maarit Miikkulainen, p. Ja sitten tietysti vielä ajovarusteet, voisitko suositella jotakin tiettyä
merkkiä ja minkä hintaluokan va- ·
rusteita kannattaa yleensäkin ajatella?
Tulisin luultavasti ajelemaan
päivittäin.
Kiitos erittäin paljon jo etukäteen!!!
Terveisin Leena
TERVE LEENA
Kiperiä kysymyksiä mutta yritetdän
auttaa. Sitten tulevat bensat, öljyt,
huollot, varaosat, tarvikkeet ja varusteet.
Näihin kuluihin vaikuttavat monet
seikat. Uusien pyörien
hinnat ovat 10 OOO:n molemmin
puolin. Duelsin laaja valikoima on edustettuna
mp-näyttelyssä aika monella uudella tuotteella, löydät ne osastolta C73.
Minimato
CUP 2001
Minimotoille kaavaillaan noin seitsemän osakilpailua käsittävää sarjaa
ensi RR-kaudeksi
Aron sopimus HVA:n kanssa
on yksivuotinen ja allekirjoitetaan
MM-sarjan kynnyksellä. Markan ja Mikon tavoitteena on
ajaa koko MM-sarja. Siellä saavat päättää tuleeko
minusta lentosotamies vai ei, Petteri
sanoo. tammikuuta Espanjaan. Tiainen ajaa
vielä tänä vuonna pitkät rallit Espanjassa, Australiassa, Egyptissä ja
Dubaissa, mutta vain ensiksi mainittu kiilaa enduron MM-sarjan väliin.
Välipäiviä ennen Vantaan kisaa tulee
viisi,joten Tiainen pystyy ajamaan
koko endurosarjan. Pentti Tarkka Ia ja Vesa Pihlajavesi lähtevät huoltamaan, etenkin Pentillä on rutiinia
kaluston kuljettamisesta Euroopan
halki. Sipoossa on tiiviisti odoteltu Jammun uutta 250-nelaria.
Jos se istuu Markan käteen, jakaa
hän sillä SM-sarjassa. Polvioperaation ta~ia Sixi elokuun lopuilla Ranskassa jää Jämsän
äijäitä väliin.
Heinolan Tuukka Saaren, 23, viime
kausi meni alakanttiin pääasiassa
sen takia, että mies ajoi Saksan mestaruussarjaa 250-kuuticiisella ja MMsarjaa piikillä. lokakuuta. Jälkimmäinen ratkeaa Markan mukaan
helmikuun alkuun mennessä. Vuoden 1998 MM-kolmonen jatkaa kaksipuolikkaissa
enää Saksan mestaruusosakisoissa. Pihlajavesi ajoi syksyn
Kari Tiainen on
kuulunut enduron
kärkinimiin jo
vuosikymmenen
ajan. EM-sarjaa ajetaan Italiassa,
Ranskassa, Tshekissä ja Unkarissa.
Porvoolaisen Riku Rilhelälsen, 20,
polvi leikattiin marraskuun lopussa.
TM:n kaksipuolikkaall a kaiketi jatkavalta Riiheläiseltä repeytyi Hämeenlinnan MM-osakilpailussa eturistiside
ja kierukka. Mies on ajanut autolla
rallikisoja, mutta nyt Juhanin tiedetään vetäneen fysiikkatreeniä siihen
malliin, että Päitsi kutsuu. Samulin tukikohta Italiassa
vaihtuu samalla Firenzestä Milanoon,
jonne Aro matkusti tammikuun puolivälissä. Tiaisen mottona onkin, että
enduro ja kiire pitää vanhankin
vetreänä. maaliskuuta
ja viimeinen Zschopaussa 21. Petteri
lähtee ehtana tavoittelemaan kolmatta-MM-kultaa, nyt 125-luokassa,
mutta ei tiedä vielä ketä muita
huippuja luokassa ajaa. Ensimmäinen niistä Uelsenissä 4. maaliskuuta mittariinsa 40
vuotta. tammikuuta GasGasin tukikohtaan Espanjan Gironaan yhdessä Hämeenlinnan
Petri Pohjamon (125 ksm) kanssa,
Kaksikko ajaa Argentiinassa 10. Jos
hanke onnistuu, ajaa hän MM-sarjaa.
Peruskuviona on SM-sarja. helmikuuta ja ennen maaliskuun lopussa käynnistyvää MM-sarjaa kolme
Saksan mestaruuskisaa.
Janin serkku Marko Laaksonen,
33, voitti toissa vuonna Päijänneajon
Yamahan 400-luokan nelarilla ja
viime syksynä ensimmäisen Suomen
mestaruutensa, avoimessa nelitahtiluokassa. Nivelpinnat ovat luutuneet
"lättänäksi" ja pikisten käveleminenkin on myrkkyä nilkalle. Silvan matkusti jo tammikuun alkupuo)ella
tyttöystävänsä kanssa Italiaan
Hussen tukikohtaan Vareseen Milanon pohjoispuolelle ja sieltä Espanjaan Kari Tiaisen naapuriin yhteiselle :
leirille. Juha harjoittelee Tiaisen ja muiden suomalaisten
kanssa Espanjassa, ajelee sikäläisiä
mestaruusosakilpailuja ja MM-sarjaa.
Suomeen Salminen tulee seuraavan
kerran vasta, kun MM-karavaani
saapuu Juhan kotitanhuvilla Vantaalle 9.-10. Jälkimmäinen korjattiin
heti. Haaveissa
on myös MM-sarjan ajaminen. Molempia on luvassa.
Kaksinkertainen enduron piikkiluokan maailmanmestari ja viime
vuoden yleismestari Juha Salminen,
24, testaili joulukuussa Dakarin aattopäivinä renkaita Kari Tiaisen seurana Tunisiassa. Ei veteraani- vaan A-luokassa. Laaksonen lähti 20. MM-sarjaan Jani saa
alleen neilsatasen nelarin. Myös Ahonen
on suunnitellut etelä än lähtöä. kesäkuuta.
Samuli Aro, 25, on syksyn mittaan
tehnyt kauden 2001 ohjelmaansa
kaksikin radikaalia muutosta. Lupaukset lähtevät heti Mpnäyttelyn jälkeen helmikuun alussa
Espanjan etelärannikolle treenaamaan MM-sarjaa varten. Tallin kånssa on
puhuttu Saksasta. Nykyinen
sopimus kattaa myös vuoden
2002. Salminen loukkasi vuonna -95 motocrossin nuorten SM-kilpailussa Sipoossa
nilkkansa tavalla, josta jäivät pysyvät
vauriot. Mies haluaisi jatkaa
125-kuutioisella Husqvarnalla, mutta
arvelee töitä tulevan puolikkaalla.
Kahta luokkaa luukka ei halua enää
ajaa rinnakkain. Viime vuonna Juha kirjoitti
11 kertaa kuulumisia ja kommentteja, pääasiassa MM-<>sakilpailujen
jälkeen.
Erkki Poutanen
31. Koska Italiassa on satanut pari-kolme kuukautta, jatkui Aronkin matka Etelä-Espanjaan. Hänen opissaan ovat
maailmanmes' taruuteen yltäneet myös Petteri
Silvan ja Juha
Salminen.
Sixillä vielä Jammun
piikkiä, mutta nyt merkki
vaihtuu KTM:ään, luokka
edelleen 125 ksm. Juhani voitti Päitsin vuosina
1988 ja 1991. Polvileikkaus Silvanilla on edessä heti, kun MM-sarja
päättyy juhannuksen alla Luulajassa.
Heinäkuussa Petteri astuu myös
varusmiespalvelukseen Kuoreveden
Hallilla. Mika
Ahola on kiusoitellut tulollaan Isolla
VORin nelitahtisella Päitsille. Joulukuussa kuitenkin paljastui, että Aro vaihtaa Husqvarnalle.
MM-sarjassa Aro ajaa viime kaudelta
tutussa isommassa kaksitahtiluokassa. MM-sarjan lisäksi Silvan ajaa
joko Espanjan, ItaliantaJ Saksan
mestaruuskisoja. Kisoja on kahdeksan, kolme
keväällä ja loput syksyllä, ei päällekkäisyyksiä MM-tapahtumien kanssa.
Husqvarna haastaa MM-sarjaa hallinneen KTM:n tänä vuonna vahvasti,
sillä joka luokkaan löytyy kova
luu; kaksitahtisiin
Silvan ja Aro, nelareihin Australian
Merriman ja Ruotsin Eriksson. Mies pärjäsi hyvin
uuden pyöränsä kanssa mikä ei
ollut kenellekään yllätys. Ohjelmaan
mahtuu vielä seitsemän Espanjan
mestaruuskisaa sekä Ranskan Sixi
kolmisen viikkoa Australian kisan
jälkeen. Mikon
mielestä Kotari on ainakin
Karkkilan treeneissä kulkenut mukavasti.
Vuosien 1995 (HVA 125
ksm) ja 1999 (GasGas
250 ksm) maailmanmestari Petteri Silvan, 28,
palasi vuosi sitten takaisin Husqvarnan sarviin.
Jämsäläisen polven ristisidettä ei ole
leikattu, mutta olkapäästä ja ranteesta otettiin naulat pois. Parin kuukauden kokeilujen perusteella se sopii
Markan mukaan kookkaalle kaverille
paremmin. Myös
Ruotsin pitkät enskakisat kiinnostavat.
Markan veli Juhani Laaksonen
saa 15. Nyt Juhani
käskisi ei kaksitahtista, vaan joko
250- tai 400-luokan Yamahaa. Yhtään espanjalaistehtaan uutta piikkiä ei Suomessa
vielä ole, mutta Ah onen on kokeillut
Pohjamon ajopeliä. Saari lähtee helmikuussa Chemnitziin ja ajaa Jani Laaksosen kanssa viime kauden tapaan
Saksan mestaruuskisoja. Salminen palasi jouluksi kotiin, mutta lähti Jokke-isän
kanssa jo 16. Kotimaanjaksollaan Juha testaili uuden kilpailukauden KTM:n kaksipuolikasta pyöräänsä kymmenisen tuntia Pipon radalla Lahdessa. Operaation jälkeen Riku pääsee
ajamaan vasta toukokuussa, joten
hän ehtii mukaan vasta kahteen viimeiseen MM-osakilpailuun eli Vantaalle ja Luulajaan.
Wiikin veljekset Simon, 23,ja
Alexander, 25, jatkavat kotimaassa.
Etenkin 250-luokan SM-pronssimiehelle Simonllle yritetää n pedata tietä
MM-sarjaan, mutta työ maanrakennusalan perheyrityksessä pitää veljekset Sipoossa. Armeijan taisteluesteradoille Salmisesta ei ainakaan koskaan ole. PMsarjaan alkavalla kaudella kuuluu
kaksi kilpailupäivää Nummelassa ja
Skellefteåssa, Norjan mukaantulo kariutui. Olisi mennyt jo aiemminkin,
mutta miehen piti käydä vuotuisessa
palvelusluokkatarkastuksessa. Laaksosille tarjoavat kovan haasteen ainakin lahtelaiset Heikki Timonen ja
Mikko Tontti sekä Jämsän Janne
Suominen.
MM-endurossa voi pärjätä vain harjoittelemalla talvellakin kovissa eurooppalaisissa vuoristomaisemissa,
ei Pohjolan lumessa. Alunperin järvenpääiätsen piti vain siirtyä
Yamahalla kaksipuolikkaista 250-nelareihin. Koko Suomen endurokärki
harjoittelee Kari Tiaisen kanssa maaliskuussa alkavaan MM-sarjaan Gala-
S
hondan tienoilla.
Toinen Tuusulan Moottorikerhon enduroässä Jani Laaksonen, 26, aloittaa viidennen
kauden GasGasilla. Tarkka Ia jatkaa
Husqvarnalla, mutta piikki vaihtuu
kaksipuolikkaaseen. Syksyn vahva
tulokas niin SM-sarjassa kuin Espanjan Sixillä, Hyvinkään 18-vuotias
Marko Tarkkala sekä Vantaan Mikko
Pihlajavesl, 23, tarttuvat härkää sarvista. Suomalaiset ovat runkona molemmissa
tall eissa, sillä
Juha Salminen
(250 ksm) ja Kari
Tiainen (+500/4)
ovat Kotarin
ykköstykkejä.
Petri Pohjamon
j a Marko Tarkkalan kanssa kerhojo kkueiden Slxlä
viimeksi voittamassa ollut Padasjoen
"superman" Tuomas 1\honen, 24,
harkitsee Husqvarnan piikin vaihtamista GasGasiin. Endurokuulumisia
eitsemän henkilökohtaista
maailmanmestaruutta voittanut 34-vuotias Kari Tiainen
ei vieläkään onnistunut Pariisi-Dakar
-aavikkorallissa omien ja muidenkaan
odotusten mukaisesti. Molemmatjatkavat
SM-sarjassa KTM:IIä, mutta Alexander vaihtaa piikkiluokkaan.
Juha Salminen tekee hyvää pr-työtä
lajilleen muutenkin kuin ajamalla.
Salminen jatkaa Keski-Uusimaa -lehdessä endurokolumni stina myös tänä
vuonna
Suurempi tilavuus ja puristussuhde
antavat 7250 kierroksella 95 hevosvoiman
tehon aiemman 90 sijasta, samoin vääntömomentti on parantunut 5 Nm:llä, ollen 100 Nm
5500 kierroksella. Tämä yhdessä katalysaattorin kanssa pitää pakokaasupäästöt todella
pieninä. Pitkille matkoille mukavuutta lisäämään on kuutosvaihde välitetty pitkäksi, toimimaan ns. Palnatuksien aiheena kulkee tänä vuonna Jarno
Saarinen. Eturengaskoko on sama kuin muissa 1150 -malleissa, eli
3.50 x 17 mutta taakse koko on pienempi ja
leveämpi kuin ennen olleen nyt 5.00 x 17 .
BMW integral ABS -jarrujärjestelmä helpottaa
nopean ja turvallisen pysähtymisen suorittamista
varsinkin vaaratilanteissa. Polinin minicross-malleia Suomeen
Italialaisen Pollnin valmistamia minicross-pyöriä on nyt saatavana Suomessa . Näin kierrokset matka-ajossa pysyvät matalina kovemmassakin vauhdissa. Tämän
legendaarisen nuoren miehen ura
päättyi myöhään huhtikuussa 1973
kolarissa Monzan radalla, Milanon
lähellä. ylivaihteena. Menoa taas
hidastetaan mekaanisilla levyjarruilla. Onnettomuudessa kuoli
myös Italialainen Renzo Passolini.. BikeHouse Pirttilä tuo maahan
Rolmea eri Kokoista mallia. Uudistukset eivät rajoitu
pelkästään moottoriin, vaan myös jarrut tarjoavat
uutta . Uusi R 1150 RT tulee syrjäyttämään jo vuosia maJlistassa olleen R 1100 RT:n.
Kuten tehtaan jo aiemmin esitellyt 1150 -mallit,
myös RT on varustettu suuremmalla ja tehokkaammalla moottorilla, kuusilovisella vaihteistolla ja katalysaattorilla. Autoista tuttu ABS -järjestelmä yhdessä integroitujen jarrujen kanssa on turvallisuutta isolla T:llä .
BMW
:n mallistoon tulee tälle
vuodelle uutuutena
matka-ajoon suunniteltu huippumalli. Pienimmässä mallissa on tehoa 5,5 hv, painoa 36 kg ja istuinkorkeutta 610
mm. Mallissa vakiona oleva
jarrujärjestelmä siirtää jarrutehoa sekä eteen
että taakse vaikka vain toista jarrua käytettäisiin.
Näin estyy tyypillinen takapyörän lukkiutuminen
jarrutuksessa ja samalla etupyörä jarruttaa maksimiteholla. Kun kasvaneisiin teholukemiin lisätään entistä pehmeämpi tehokäyrä,
moottoripyöräilijöiden Pratka -vaatemallistoon, mikä käsitti keveitä
vapaa-ajan yläosan vaatteita.
Vuoden 2000 malliston keulahahmona komelll Giacomo Agostini.
Tänä vuonna mallisto saa jatkoa,
mikä esitellään MP-näyttelyn yhteydessä. Ajettavuuteen on haettu vakautta
ja käsittelyketteryyttä mm. Jarno vei mestaruuden vuonna 1972, 250 ksm:n
luokassa, ratkaisun tapahduttua
Suomen GP:ssä Imatralla. Moottorit ovat kaksitahtisia . Pyörien hinnat ovat 10980 ja 18190
markan välissä.
Pirttiiän edustamaan Polini-mallistoon kuuluvat myös minimotot,jotka ovat tarkoitettu niin lapsille kuin
aiKuisillekin asfaltti kurvailuun.
Lisätietoja: BikeHouse Pirttilä Oy, Hämeensaarentie 4, 13100 Hämeenlinna, puh: 03-682 8621 tai jälleenmyyjiltä.
BMW: Itä
on ajomukavuutta jälleen hiukan enemmän kuin
edellisissä malleissa. Ainakin kypsässä iässä
olevat matoristit muistavat Jarnon
yhtenä suurimmista nimistä
70-luvun RR-ajoissa. Puristussuhdetta on nostettu ja moottorin toimintaa valvoo digitaalinen Motronic
MA -järjestelmä. jousituksen uudistuksilla ja uudella rengaskoolla takana . 1150 RT:ssä käytetään vakiona BMW:n
integroitua ABS -jarrujärjestelmää.
Vuosi sitten saimme tutustua
32
Moottori on nyt 1130-kuutioinen, eli 45 kuutiota suurempi kuin ai emmat tämän sarjan
mallit. Seuraava koko on nestejäähdytteinen 5,8 hevosvoimainen, 43 -kiloinen menijä 730 millin istuinkorkeudella.
lsoimmassa mallissa on 9,5 hv, nestejäähdytys, painoa myös 43 kiloaja istuinkorkeutta 750 mm .
.Kaikki mallit ovat varustettu variaattorilla, eli vain kaasua kääntämällä pääsee vauhtiin . Uuden
malliston päävärlksl on valittu
tumman sininen. Uusi mallisto koostuu
hyvin pitkälle samoista hyviksi koe-
tuista paltojen malleista
PfRff.ILf-MPN-NASTO 2001
RENGASHI
~
ILMESTYNYT
Hae oma PIRELLI-hinnasto
paikkakunlasi rengasliikkeestä,
mp-kauppiaalta tai Oy Arwidson Ab:n
osastolta D 100 M P-näyttelyssä
2. 2.2001.
IJARWIDSON
PUH. (09) 88 711, FAX (09) 8871330
www.arwidson.fi. - 4
Sidi -saappaat, Pro Grip -varusteet, Scot -lasit, Metzeler- ja Michelin -renkaat, Agv -kypärät, Gaerne
-saappaat, Shell-öljyt, Acerbis -muovit, sekä Renthal, Atam, Boyesen,
Sbsja monta muuta huippumerkkiä. Rekisteröinnin kärkisijoja pi·
tävät alle 600-kuutioiset edullisen
hintaiset peruspyörät.
Tanskan kokonaisrekisteröinti
vuonna 2000 oli 3311kpl,jossa pudotusta vuoteen 1999 (4216kpl)
oli lähes 900 yksikköä. Mallikohtaisesti. Asukaslukuunkin
suhteutettuna Ruotsissa myydään
eniten pyöriä. Jos tämä määrä
lisätään kokonaisrekisteröintiin, niin
Suomi nouseekin jo Pohjoismaiden
ykköseksi asukaslukuun suhteutettuna. Sitä myytiin yhteensä
1611kpl eli kasvua oli 10%
edellisestä vuodesta. Yrityksen
Internet-sivut löytyvät osoitteesta www.katatori.fi ja puhelinnumero on
0400 837 725. Vuonna
1999 rekisteröinti oli 13930,joten
kasvua oli 7,2%. Parhaiten
myyty sporttipyörä on Yamaha R1
(248kpl). Normaalisti myynti on liikkunut 3000- 3400 kappaleen välillä
vuosittain :,
Ylivoimainen markkinajohtaja
Tanskassa on Yamaha (1131kpl) .
Toisena tulee Suzuki (984kpl).
Honda on Tanskassa yllättävän
vaisu (254 kpl) ja sen niskaan
hengittävät H-D (210 kpl) ja BMW
(195kpl).
Mallikohtaiset kärkisijat menevät
seuraavasti: Yamaha XJ600,
Suzuki GSX600, Yamaha XV535,
Suzuki VZ800, Suzuki GS500,
Suzuki SV650
Norjassa kokonaisrekisteröinti
vuonna 2000 oli 6262 pyörää,
joista alle 125-kuutioisia oli 1406
kpl. Merkkikohtaista markkinajohtajuutta pitää Norjassa Yamaha,
Katatori avaa mvvmälän
Viialaan
Vuodesta 1998 kilpailupaikoilla toiminut Tmi Katatori avaa offroadmyymälän Viialaan helmikuun alussa. Vuoteen 1999 verrattuna
myynti laski 10%.
Selvä markkinajohtaja oli Yamaha
lähes 30% markkinaosuudella, kakkosena oli Honda runsaan 20%
osuudellaan. Crossi- ja enduropyörät
ovat Norjassa olleet kovassa nousussa viime vuonna.
Norjassa myydyimmät mallit ovat:
Yamaha R6, Honda VFR800, Suzuki
GSX-R750, Yamaha R1, Yamaha
650 Drag Star
Suomessa vuoden 2000 kokonaismyynti oli 5190 kpl,josta alle
125-kuutioisten osuus oli reilut
1000 kpl. Mielenkiintoista Rubtsin kohdalla on se, että kolmeneljä vuotta sitten lopullisesti ohi
menneeltä näyttänyt custom -buumi
tuntuu heränneen uudelleen.
Mallikohtaisen rekisteröintitilaston kärkisljoja pitävät Yamaha 1100
Drag Star (806 kpl) Suzuki 1400
lntruder (587 kpl), Yamaha 1600
Wild Star (425 kpl) ja Yamaha 650
Drag Star (366 kpl).
Myös H-D:n myynti on kasvanut
tuntuvasti. Seuraavana on
HondaCBR900 (202kpl).
Asukasmäärillä mitattuna Tanska,
Norja ja Suomi ovat saman kokoluokan maita, mutta moottoripyörien
myyntiluvuissa ja mallikohtaisissa
mieltymyksissä erot ovat selkeitä.
Tanskassa, jossa verotus on vähintään samaa luokkaa kuin Suomessa ellei vielä vähän kovempaa,
sen vaikutus näkyy sekä rekisteröintiluvuissa että suosituimmissa malleissa. '
34
aivan kannoilla on Honda, kolmantena Suzuki, neljäntenä H-D ja viides
on BMW. Vuoteen 1999 verrattuna
laskua oli reilut 11%. Toisaalta
vuosi 1999 oli Tanskassa ennätyksellinen. Seuraavina tulivat Kawasaki, Suzuki, BMW ja HD.
Mallikohtaisen rekisteritilaston
kärkisijat menevät seuraavasti:
Yamaha XV535, Yamaha YZF600R,
Honda CBR1000F, Honda NSR125R,
Yamaha YZF1000R
Sekä uusien että käytettyjen pyörien kohdalla niin sanottua yksittäismaahantuontia 1 rinnakkaistuontia tapahtuu kaikissa maissa.
Viime vuonna Suomeen tuotiin tällä
tavoin, ja lähinnä käytettyjä pyöriä,
jopa enemmän (5306 kpl) kuin
uusia rekisteröitiin. Moonoripvörien rekisteröioli Pohjoismaissa
vuonna 2000
Kun
tarkastellaan
moottoripyörien
rekisteröintiä
eri Pohjoismaissa, voidaan havaita
yllättävänkin suuria eroja pyörämallien ja mieltymysten välillä.
Uusien moottoripyörien rekisteröinnissä Ruotsi on ylivoimaisesti
suurin Pohjoismaa 15199 kpl rekisteröinnillä. Kilpailuviikonloppuina lauantait on suljettu. norjalaisten mieltymys tuntuu
olevan aika lähellä suomalaista eli
sporttiset pyörät ovat heidänkin makuunsa. Sivutuotteina myydään myös TM,
Gas Gas ja Husqvarna -pyöriä.
Katatorin myymälä sijaitsee Viialassa osoitteessa Keskuskatu 2 ja on
avajaisista eteenpäin avoinna arkisin kello 11:00- 17:30 ja lauantaisin
10:00- 13:00. Ruotsissa rinnakkaistuonti
oli erittäin suurta muutama vuosi
sitten, mutta tällä hetkellä siellä rekisteröidään uusia tai käytettyjä rinnakkaistuontipyöriä enää vain reilut
1500 kappaletta vuodessa.. Tästä luvusta reilut 10%
on uusia tai käytettyjä yksittäis
1 rinnakkaistuotuja pyöriä. Myymälän avajaiset pidetään
9.-10.2.2001, jolloin tuote-esittelyssä ovat mm. Liike toimii pääasiallisesti
varuste- ja tarvikeliikkeenä tuotteinaan mm. Gas Gas ja Husqvarna
-pyörät, sekä Sidi, Pro Grip ja Shell-öljyt
BIKERS- TUOTTEET
1\ '
·~ J l. 3000.-/sarja
. elinikäinen takuu
. sak.salaiset laa
ja tuplaseinämät laukuissa . 2.4 mm paksu visiiii sulkeutuu tiiviisti, on
optisesti korketasoinen, kestävä ja OIKEASTI
huurtumaton.
SCHUBERTH-KAUPPIAAT:
' HÄMEENLINNA: REIJO MYLLYMAA 03-6741059
IMATRA: MOTO-IMATRA 05-4734355
JOENSUU: JOKIKONE KY 013-221411
JYVÄSKYLÄ: BIKE FORUM OY 014-611963
KARHULA: MOTOBOX OY 05-2266950
KUOPIO: MOTOKATTI OY 017-2624900
LAHTI: RIKU MOTOR OY 03-7515 133
LAPPEENRANTA: MOTSIKKA KY 05-4150394
MIKKELI: RANTAKONE KY 03-211767
OULU: TAISTO HIRVONEN OY 08-3117149
TURKU: TURUN MP-MYYNTI JA VUOKRAUS 02-2547070
VAASA: AJ-BIKE OY 06-3222991
Ja laadun takeena 3 vuoden takuu!
. PROGRIP- TUOTTEET . 2 vuoden takuu
. XENA-HÄLYTTIMET . tukevaa laatua . hinnat: 2690.- tai 3190.-
JA TIETYSTI MYÖS:
. n. \.' ·., 1 '~·'\
.\ \
')
(
/
i >1 '
'1
1 i_
Maahantuonti- Myynti- Neuvonta:
,
?
..
,
?
'
1
1
,.
~
·~
. 't:'
\.
1 ;
f
\:'
~
:1
1
,?
1
?
'
i
'.. kysy eri sovellutukset
. SIDI-SAAPPAAT . alk. 1r ; .
1
1
i
·,, :
'
TOKIMOTO OY Puh. SHELL-ÖLJYT . tehoa, vääntöä ja näköä
. WISECO-MÄNNÄT
. '.._
,
Email: myynti@tokimoto.fi. Schuber A
Helma \:7
Saksalainen laatukypärä on palannut Suomeenja parempana kuin koskaan.
Yhteistä kaikille malleille on ainutlaatuisen huolellinen
tuuli-ja äänitunnelitestaus: tuloksena paras mahdollinen
vakaus eli kypärä ei vatkaa päässä missään nopeudessa.
Harkittu muotoilu estää kypärän taakse muodostumasta
turbulenssia ja kun pinnat ovat erittäin sileät, kypärä
on myös erittäin hiljainen.
Saksalainen mitoitus sopii suomalaiseen päähän kuin
ajatus. 09-8386540
~ · \ ( ) .) ~ ,- 1 ', -~
f \ j
''. MAGURA- TUOTTEET . Biken vertailun huippua
. ,'
r-;
1 '\
l, t_ 4 / ) ~~
1
J J'
/
j
1
,
~
{?
·:
L
RAISIO: Tuotekaru 4, p (02)434 9777
ESTONIA: Pere1·bu11 tee 46, 11415 Tall~rm . WWW.bikeWOt"ld.fi. ~
HONDA
~
HONDA
onda
sen olla pitää
VANTAA: Tuupabnue 4, p (09)6154 1400
Monile'lf,mårkå
_...;;;=- 6
4110kie".
O·rengaskeiju
Alupalkkirunko, alum,takah.
==;;:;;;;;;: 1410 mm
24 astetta
96mm
Upside down teleskoopplh
43mm
120mm
säädettävä
Kayaba pi~ack monovaim,
:::...-~~~~~Täysin
~i!;;;:~====.130mm
Täj>in säädettävä
'=======-Kaksi 320mm le'iyå,6-mänt.ip.
220 mm le'iy, 2·mänt.ip.
darnaiscn kliinisen lineaarisesd.
U OnaOSSa Moonori on tehokas, erittäin
. Onhan
laj~tvelrä, jQssn ]9hnny
siinä välintöä j:). toukoku ussa 1997 ja ens-immäiset sarjavalm isteiset
yksilö t rullaavat !'th~
hihnaha nyt jsmes.~ani
ki rjoitrrunassa tätä.
N imi on ~ct.iisin, k11tcn kai kaikki ciet'.ivät,
Utahin tunnetulla suo-
muotoilUSSaJ'a seen miuaris!OOI~ k~uJu,) ~eno
tuöttuu ras;;usC$0, lähes rionlk .. Nuoren seuraajan satulassa huo- ja toisilla suuuimilla saadaan kymmenen limaa pian, että se on huomattavasti mal- sähevosvoimaa alkuperäisten 62 hevosvoiriJlisempaa <tekoa.
man lisäksi. "Nimi on sama ja konsepti myös",
huomauttaa pressimateriaali. jossa oli viri6 ~
man vaihle<:P. Me tiesimme sen, te tiesitte sen, Triumph tiesi sen. (Tätä tarkemmin en pysty
asiaa kuvailemaan, sillä kierroslukumittaria ei siistin sää5 teliää-
Bonnevillen
maan.Bo~ncvil~tm.
PrOJclktl alk.o. "Väännökä5
moottori, kevyesti kä5iteltävä runko ja puhtaat, klassiset piirteet... Vakiona Bonneville kiihtyy
Vanha BSA/Triumph tehdas tuli asen- varsin nopeasti sataan, mutta 160 km/h
taneeksi sähkökäynnistyksen vasta lä- nopeuteen pää5eminen kestää ikuisuuden.
hemmä5 50 vuotta tvinin ensiesittelyn Suurimmalla vaihteella pyörä ei tunnu kojälkcen, mutta uusi Bonneville käyn- vinkaan innokkaalta lähtemään ohituksiin.
oistyy niin helposti, että on vaikea uskoa että sähkövoima pyörittää kahta VANHASTA BONNEVILLESTÄ OLI PALJON
395-kuutioista sylimeriä neliventtiili- erilaisia muunnoksia 29 vuoden aikana.
aiemmista
luonteisista
h ?t
n um p ets a
puuttunut.. Oikeastaan se ei
tuJUlu tvjniJtii lain kaan. .. ·z
helpp~ aj;ta. (Triumph ei ole rn ?
Osinain tukehtunut tunnelma syntyy äänenvaimennukainoa, joka käyttää tä5tä .1
ajosta nimio/s~ä "' maai l_
sesta.l:sot,ilmajäähqy.tc!tyt mootOla~ennä,tys", Vaikka en- On
torit Q.VUttätä·nykyä,harvinaisia,
nät)<$ajaa ~ikoskaan ltysillä nestejäähd)rtctyr moottorit
väksytty, sillä paluuajoa toiseen suuntaan vaimeatavat mekaanista melua paremmin.
ei tehty sallitun ajan puitteissa.) Aivan Triumphin mukaan sallittujen melumääräensimmäinen T 120 Bonneville ei ollut ysten täyttäminen ei ollut erikoisen vaikeaa,
lainkaan hullumpi ja sitä mainostettiin mutta äänenvaimentimien piti autenttisuumaailman nopeimpana vakiomoottori- den takia olla todella pienet ja siksi ne ovat
pyöränä sen esittelytilaisuudessa vuonna rodelia tukkoiset. Nj;ta, se on kyllii hieman
liioirelrua ...
34.4 km/h jo vuo nna
1956. Oli
vain kyse ajankohdasta. Uuden vuosituhannen Triumph
Bonneville on täällä!
MAC MCDIARMID
mmen en kolme- ja nelisylineristen Daytona, Trophy ja Tier, nimien joita klassiset tvinit
aikoinaan kantoivat, -mallien tuotantovuoden aikana Triumph Hinckleyssä on
pitäytynyt Bonneville nimen käytöstä.
Ilmeisesti se nimi oli jo alkuun varattu
tvinille, sillä yritys "ei halunnut käyttää
nimeä moduulimoottoreiden aikana",
kuten lehdistöpäällikkö Ross Clifford
sanoo.
-Mutta me olemme
aina tienneet, että tulisimme kerran rakenta-
kansin. Lisävarustevaimentimilla
1959. loivat ulkonäön uudelleen, tunnelman ja hengen tunnetuimmassa tvinissämme."
Mutta yksi tunnelma puuttuu, sillä tämä
moottori360-asteenkampiakselillaja parilla
tasapainotusakselilla käy silkinpehmeä5ti. Mutta väännörc rtyTriumph moo.~rorj,
käs. Mut.ta viiirt<:i$tii
pn ee koko- huolimaua, crrli siitä ollsi tiewi scsrj tehty hiem,an är,Cän Juonnaisuus, joka tojncn siltä puuttuu luonne lä-
hcs tyystin . jp 30 km/h
Allen ajoivirtaviivrusclla
nostal~sne peudessa voi kytkca suurimsik.;\rilla. .. Nyt on aika koittanut, 41 vuotta ensiesittelyn jälkeen
yksi legendaarisimmista nimistä on palannut. Se
on lähestulkoon täysin tärinätön aina siihen asti kun kierroslukurajoitin astuu peliin. BiKE koeajaa
H BONNEVILLE
YLÖSNOUSSUT
Se oli tapahtuva
Ehkä sopii odotT!llähelk~läSUomessatoimiikolmeTriumph
taa Thruxton-mallia ensi vuodeksi?
jålleenJII)Yjåå yhdessä jälleenJII)Yjinä.ja ikään
Joka tapauksessa tehtaan on
ryhdyttävä joihinkin toimenpiteisiin myydäkseen tätä pyörää yhtä
paljon kuin esikuvaansa. Tosin nekin jotka yrittivät ajaa tätä
nopeutta pidempiä matkoja olivat pian tärinästä johtuen hampaanomia. Osassa sen suuntaisia
asioita Hinckleyn toteutus on ehkä hieman
väkinäinen, mutta kokonaisuutena uudessa
Bonnevillessä on muotoilua ja karismaa,
joka on puuttunut nostalgisluonteisista kolmikoista ja nelikoista. Suomessa se maksaa
81990 markkaa eli on samassa hintaluokkassa kuin Harley 883 Sportster ja (tästä
pitää puhua kuiskaten) Kawasaki W 650.
Roolissaan toiminnallisena moottoripyöränä uskallan väittää, että Triumph on näitä
kahta parempi. Sitä kun
valmistettiin eri versioina yli 300
000 kappaletta. Jarrut, yksi jarrulevy
edessä ja toinen takana, selviävät tehtävästään erinomaisesti.
Mutta pyörän todellinen sanoma on
imago, ei toiminta. Öljyn
paluuputki moottorin etupuolella on yksi
esimerkeistä: se on muotoiltu siten, että
se muistuttaa työntötankoputkea vanhasta
kansiventtiilitvinistä. Se, minkä he ovat luoneet on erittäin
helposti käsiteltävä kokonaisuus, jolla jopa
mummo voisi ajella ympäriinsä. Pyörää on
käsiteltävä todella raa' asti ennen kuin takapää lähtee heilumaan. Sitä
paitsi tämä on ensimmäinen nykyaikainen
Triumph jonka tankista saa hyvän polviotteen, vaikka olisikin hieman kirahvia lyhyempi ihminen.
Ja sitten on hinta. Jopa
kytkin on mukavampi ja myös kevyempi
käsitellä kuin vanhan mallin valokatkaisija.
Entä suuremmissa nopeuksissa. Jopa moottorin kop-
pien esikuvat ovat otettu vanhasta erillismoottorista, mutta venttiilikopat muistuttavat enemmänAJS:ää kuin Triumphia. Mikäli siinä olisi ollut hieman enemmän tehoa ja jyrinää se olisi luultavasti ollut yhtä hyvä kuin mitä
1 - MAAHANTUOJA:
valmistaja väittää. Se on kunnianhimoinen tavoite, vai?
?
klaln11))61f~n~UiojiM.M91o·Sel·
TEKN ISET TIEDOT
TRIUMPH BONNEVILLE
YLEISTIEDOT
8199{):-
IlOjoki ~ni~la , Speedbike Helsili~ ja VT
kts.eriUinenruutu!
2w<>tta
Musta, punainen, kettainen
Nopeus
TJadingMustasaaressaloimivalkaikl<ik!)lmeyil·
desså maahanlUoden niin Triumph mobltoripjiiliä, varaosia ja larvikleila suoraan lehlaalla Eng.
<1-~~~tahtlo.l~.
eroaa perinteisestä maahantuonnista siten, että
kaikki maahantuodut pyörät myydään suoraan ku-
DOHC,4 venl/syl
86/68 mm
l[ Jullajille eli tavallaan yksi pomis maahaniUon·
nlssa on poissa tehtaan ja kulunajan Välillä.
HUIPPtflfHO
HUIPPINMNTO
POLTTOAINESYOTTO
790cm'
9,2:1
61 hv (45 'rii/)/T 400 klerr.
60 Nm/3500 kierr.
Polnoainesyiinö 36 mm
VENTlliNINSMTÖVÄU,~=== I2 000 km
KAYNNISl'ISJÄRJ.
Sähkökäynn
VOIMANSIIRTO
Klassinen
tankki,
klassinen
tankkilogo
ja klassinen
moottori.
Sinistymilneil johtuu
siitä, eHä
palamaHomat kaasut
KYJl(JN
Monile~.märkä
VAIIIIBTA
5
KIERROKSfl/100 KM/H (5:NEN)
TOISIOVETO.
4060k~rr.
X·rengaskelju
RUNKO
KONSiliUKllO
AKSELNÄU
OHJAUSJ<UlMA
ETIJJÅTTÖ
Teräsputkirunko
1493mm
29il5letta
117 mm
JOUSITUS
EDESSÄ
I»>MmA
JOIJSTON ISIIUNPfJUUS
SÄÄTÖ
TAKANA
JOUSTON ISIWNPtl\JUS
sMTO
Perinteinen teleskooppihaarukka
41mm
120mm
Puuttuu
Stereoperä
Puuttuu
Jousenesijannrtys
310 mm lel'j, 2-mänl.åp
255 mm leyt, 2-mintåp,
imukanavaan.
RENKAATI VANTEET
EllESSÄ
TAKANA
100/90·19; pinnavanno 2,5"
130{8().11; pinnavanne 3,5'
MITAT/ PAINO
KOKONAISPfJUUS
ISTUINKORKEUS
BENSAlANliKI
ILMOrrETllJ KUIVAPAJNO
2250 mm
775mm
16J~raa
205kiloa
45. Pyörä on todella hyvän näköinen ja jopa hieman haastavan näköinen, ehkä juuri siksi että muotoilu on
niin pidättyväinen. Pienissä nopeuksissa pyörä tuntuu erinäin helpolta hallita ja jopa huomattavasti kevyemmältä kuin ne todelliset 205
kiloa, jonka se todellisuudessa painaa. En usko, että
uusi Bonneville on paljoakaan nopeampi,
muna sitä vastoin siinä on joka tilanteessa
käytettävissä olevaa tehoa.
Triumph on varmaan toista mieltä siitä,
ja ehkä oikeutetusti, että uuden mallin tulee
olla suorituskykyinen ja tuottaa julmetusti
tehoa. Satula, iso
kuin tenniskenttä, on 775 millimetrin korkeudella eli itse asiassa matalammalla kuin
esikuvassa. Eikä tuo tehokeino häviä vaikka katsoisi hieman lähempää. Etenkin
ajatellen, että ainoa jousituksen säätömahdollisuus rajoittuu takaiskunvaimemimien
jousien esijännitykseen. Minimalismi
on suosittu
sisustustrendi Englannissa.
Jos sinulla
on tällainen moot·
tori kylpyhuoneessa
et tarvitse
peiliä.
Useimpien huippunopeus oli 177 km/h eli
huomattavasti vähemmän kuin mallimerkintä 120 (mph) antoi ymmärtää - 193
km/h. Ensinäkemältä saattaisi kuvitella, että ajo-ominaisuudet eivät ole kovinkaan hyvät. Huomioiden klassinen kaksipuolineo takahaarukka
tämä on yksi mukavimmista tämän tyyppisistä vaihtoehdoista markkinoilla, ja silti
hyvä ajaa ja täysin hallittavissa. Mikään superspomi
tämä ei ole, mutta jäykän rungon, klassisen
19-tuumaisen etupyörän ja hyvin suunnitellun ohjausgeometrian ansiosta ajo-ominaisuuksissa ei ole moiuimisen varaa
Ainoa osa pyörästä, joka vaikuttaa ·viihtyvän todella hyvin kovassa
vauhdissa on kaasutinsyöttöinen ja ilmajäähdytteinen Twin Cam 88-moottori,
joka paukuttaa huolettomasti menemään
"korotetulla tyhjäkäynnillä".
, .
/
KUMIRIPUSTETTU MOOTTORI EI MISSÄÄN v~eessa tärise häiritsevässä mää-
rin. Lisäämällä pyörään joukon käteviä yksityiskohtia on syntynyt FXDXT
Dyna Super Glide T-sport. Kuten tavataan sanoa: tilaisuus
tekee varkaan. Hintaan kuuluvat nailoniset sivulaukut ovat sivuisia vahvistettu ja ne ovat suhteellisen helposti sekä
asennettavissa että irrotettavissa. Haarukkaputkiin kiinnittyvä pleksi
on säädettävissä korkeussuunnassa ja
myös kulmaltaan. Vaihteiston kanssa
tulen hyvin toimeen, eikä muillakaan
liene ongelmia löytää sopivaa pykälää.
Kaasutellessani menemään mukavilla
pikkuteillä pyörä tuntuu hieman kankealta eikä ominaisuuksiltaan välttämättä
tällaiseen ajoon parhaalta mahdolliselta.
Sitä vastoin kestää hieman pidempään
kuin yleensä tämäntyylisissä pyörissä ennen kuin jalkatapit ja muut vastaavat osat
osuvat asfalttiin. Laukut ,pitävät
pienen sateen, mutta varmuuden vuoksi
mukana seuraa pari sadesuojaa'.
Pieni hankala yksityiskohta on osamatkamittarin nollaus. Tunnen istuvani rennosti ja
mukavasti leveässä satulassa jalat huolettomasti eteenpäin isojen kumipäällysteisten jalkacappien päällä. Leveä ohjaustanko tuntuu mukavalta käsissä, eikä selkä väsy sen
enempää kuin kädet tunnu venyvän.
ITSE ASIASSA VIIHDYN TODELLA HYVIN T-sportin kyydissä, kunhan vauhtia
ei ole liikaa. Takana on
yksi nelimäntäinen jarrusatuJa puristamassa 292 millimetristä jarrulevyä.
Moottoritiellä alkaa tapahtumaan asioita, mitkä
muistuttavat minua useaan
otteeseen siitä millaisella
pyörällä olen liikenteessä.
Nopeuden noustessa laissa
säädetyn yli pyörä ei enää
tunnu kovin mukavalta.
Rungon osalta voisi tunnelmaa hieman liioitellen
verrata viritetyllä mopolla
ajamiseen, mutta uhmatakseni kaikkia voimia väännän kaasun pohjaan asti,
ja pidän sen siellä kunnes
olen täysin tyytyväinen. Se, etten oikein pääse
Mutkainen pikkutie, auringonpaiste. Takana on perinteinen stereoperä ja kahdessa vaimentajassa on säätämahdollisuus niin paluuvaimennukselle
kuin jousen esijännitykselle. Myös
pitkäkyntisten on ikävä kyllä yhtä helppp
varastaa laukut, sillä niitä ei ole luki~fu
paikoilleen. Jarruja saa käyttää tiiviiseen tahtiin tällä tiellä ja jarrutehoa onkin riittävästi, mutta etujarru on raskaskäyttöinen ja konttorityöhön tottuneet
sormeni ovat kovilla. Takamus ei
puudu satulassa pitkälläkään välillä eikä
minulla ole kertaakaan tarvetta pysähtyä
verryttelemään. Okei,
tiedän että ne ovat nailoniset, mutta
silti. Molemmat
yksiköt toimivat hyvin perussäädöissään,
kunhan eivät joudu kohtuuttoman kovan rasituksen alaisiksi. Nopeusmittarin
oikealla puolella on kierroslukumittari,
ja 18,6 litran veroisen polttoainetankin
päältä löytyy polttoainemittari. Plussaa "haitariominaisuudesta", jonka ansiosta laukkujen tilavuus
on helposti säädettävissä joko pieneksi tai
uskomattoman tilavaksi. Tätä parempaa nautintoa ei ole olemassakaan.. "Nollausnappula'' on
piilotettu pyöreän analoginäyrtöisen nopeusmittarin taakse ja ainoa tapa päästä
siihen käsiksi on säätää pieksi etumaiseen asentoonsa. Ainoat kerrat, jolloin moottori tärisee sanan varsinaisessa merkityksessä on
silloin, kun se käy tyhjäkäynnillä.
Riippumatta nopeudesta istun suhteellisen koskemattomana pleksin suojassa.
Pleksin huono puoli on kuitenkin se, että
sateella, ja silloin etenkin pimeällä, se luo
jännittäviä heijastuksia heikentäen näkyvyyttä huomattavasti.
Ajoasennosta on muuten annettava pal-
Puksutfaa
mene....
maan
täysillä
hieman
tyhjäkäyntiä
korkeammillakierroksilla.
"Kävin tuossa pyörällä kurvailemassa ja
pysähdyin satamassa jäätelölle".
jon kehuja. Custornina kaupungissa ja
matkapyöränä maantiellä se toimii erittäin hyvin.
Sen sijaan en oikein ymmärrä mitä mallimerkintä "sport" tarkoittaa, miksi osamatkamittarin nollausnappi on sijoitettu
todella tyhmään paikkaan ja miksi laukkuja ei saa lukittua paikoilleen. Taustapeileistä näkee todella hyvin taakseen.
Pyörän märkäpainoksi ilmoitetaan 310
kiloa, mutta suhteellisen matalan painopisteen ja "urheilullisten" runkomittojen ansiosta pyörä on silti uskomattoman helppo käsitellä pienissä nopeuksissa
mikä helpottaa elämääni madellessani
kaupungin ruuhkassa. Edessä on kaksi nelimäntäistä jarrusatulaa ja 292 millimet-
1299
48
riset jarrulevyt. Silloin ne .eivät
enää pysy vauhdissa mukana ja läpilyönnit seuraavat toisiaan.
Jousituksen lisäksi myös pieksi ja s.ivulaukut voidaan sopeuttaa tarpeen mukaan. koeajaa
e irelriin
FXDX Dyna
Super
Glide
Spon.
Nyt
1:-Iar ey-Davidson on kehittänyt mallia
edelleen. Tähän on lisättävä,
että säädin aika lailla jousitusta koeajon
aikana, mutta ilman suurempaa muutosta .... Malli, joka
lyhyen ytimekkäästi tuntee nimen "Tsport" on varustettu pleksillä, sivulaukuilla ja säädettävällä jousituksella.
Etuhaarukka on perinteistä mallia 39
millimetrisillä sisäputkilla ja se on täysin
säädettävä. Tukeva teräsrunko itsessään on Näin lähelle Screamin Eagle-putkia
riittävän jäykkä, mutta jou- kuvaaja uskaltau ???
situs ei enää näissä nopeuksissa tahdo pysyä ajan tasalla ja pyörä
kiemurtelee ikävästi. Vielä tällöinkin on ahdasta, eikä isokätinen saa mittaria nollattua edes ilman hanskoja
Ja kyllä
todella kuuluu!
Tämä pyörä ei mielestäni sovi ihmisille,
jotka haluavat ajaa urheilullisesti ja lujaa,
mikäli nyt joku sitä alkujaankaan kuvitteli. 2 venVS)1, drev
................. Sen sijaan pyörä on suhteellisen ketterä ja helposti ajettava Harley, joka sopii
myös matka-ajoon. Sen tiedän sanoa varmuudella.
·
e
183000:SGN·Bikes
NihlisHiankuja 6. 02630 Espoo
TAIWUAIKA
VAAIVAIHT...,
OEH
"'O""O'
T i===~
\\ IITARISTO
l'llh: 09·502 812
fax:00-520091
2wotta
Useita
Nopeus, kierros, polttoaine
2·5)1.4-tahtia,ilmajä!hd.
OHV. 95,3/101,6
mm
Kuulostaa aika maukkaalta!
VOIMANSIIRTO
-------5
Vuoden 2001
mallien
ilmansuodatin on
KYIKIN
eli sama, jota on
käytetty jo
pidempään
amerikan
malleissa.
~~~~~~~~;~TeräspuUUrunko
Mooile'l)'.mäft<ä
2690kieo.
Hammasflihna
1603mm
2Basletta
1Q.4mm
· ~EDi;iESSÅ~=======Kaksi292 mm le.y.i,4-måniäp.
TAJ(ANA
Mikäli havittelee
runsaasti
kromiplntaa
uskallan väittää,
että T-sport on
tyystin väärä
valinta.
292 mm le.y, 4-minläp.
_,m~ESSÄ
...,....,.==---=== 100/91H9; 2,15"valuvanne
TAJ(ANA
MT 90·16; 3,0" valuvanne
MITAT PAINO
~~:;:.:~'--:::;==-==2313mm
755mm
18,61itraa
49. Nelimäntäiset
jarrusatulat
ympäriinsä ovat
harvinainen näky
H-D:ssa.
Jarruteho on
todella hyvä.
yhteisymmärrykseen elektronisen varkaussuojan kanssa, tai imobiliser kuten
sitä myös kutsutaan, ei paranna asiaa.
Parantavatko vai huonontavatko Screamin Eagle äänenvaimentajat moottorin
luonnetta ei sittenkään ole niin merkityksellistä. Olennaisempaa on että kuuluu, ainakin joidenkin mielestä
~ogff)
SUMEKO
J
""'
?
(
Joillakin on parempi taito kuin toisilla. UNDSTRANDS J()f,iAfflit1
R.M. Mo1:omarke1: Ky (02) 2748 300, TURKU. Ompelemme esim. Wasa Au1:o Rapld Oy (06) 312 ~793, VAASA.
,'
i.J
B
.l!J
.z,
lifj
i~
~~
\:
\_
Q
'>
~
"j
~
sotrlerhinq di-1'./'erenr. Holno Oy (03) 3-6 619, TAMPERE. kaikki nahkapuvut kolmoissaumoilla. Bike World Oy (02) 4349 777, RAISIO. Mo1:o·Rauma Oy (02) 8224 ~.RAUMA.
Bike World Oy (09) 6154 1400, VANTAA. Turvallisuuden vuoksi.
Vaatteet löydät jälleenmyyjiltämme tai uudesta luettelostamme.
Halvarsson.:~
Tässä on keskitytty tyyliin, aerodynamiikkaan ja toimivuuteen. Pyöräkoko on kasvanut kuuteentoista tuumaan ja vanteilla pyörivät matalaprofiilirenkaat.
Aprilian vastaus BMW Cl:lle on vielä tässä
~~~-Y~RNURR~~UI~~. Seitsemäs päivä joulukuuta avattiin
Bolognan messut, joka oli viimeinen syksyn
suurista moottoripyörämessuista. Aprilia esitteli nimmam myös trendin mukaisen ison
skootterin täysin uudella moottorilla-Atlantic 500. Kaksi 260-millimetristä jarrulevyä
edessä ja yksi 220-millimetrinen levy takana toimivat integroidun jarrujärjestelmän kautta. Lisävarustevalikoimasta
löytyy muun muassa CD-soitin ja sisäänrakennettu puhelin.
Aprilia esitteli myös 200-kuutioisen Scarabeon eli nelitahtisen skootterin, joka on
edelleen kehitettyversio 125- ja 150-kuutioisista malleista. Pisteenä I:n päälle löytyy
myös erikoisversio lukkiintumattomilla
jarruilla (ABS). Uudessa Scarabeossa on
kuitenkin uusi 200-kuutioinen nelitahtimoottori ja täysin uusi runko. Esillä on paljon makupal~ja
Aprilialta, Hondalta ja Gileralta.
GERRY NORDSTRÖM
KUVAT: GIUSEPPE GORI
uurin uutuus Bologna Motor
Showssa esiteltiin ehdottomastiAprilian osastolla. Merkillepantavaa on hydraulinen etuhaarukka
ja säädettävä takaiskunvaimennus. Täällä
valmistajilla on tapana esitellä paikallisille
Italialaisilla markkinoille tarkoitettuja
malleja. Toisin
sanoen iso kate, mukava satula ja 47litran
vetoinen tavaratila matkatavaroita varten.
Voimanlähde on polttoaineen suihkutuksella varustettu yksisylimerinen nelitahtinen 500-kuutioinen.
Muiden valmistajien suurskoonereiden
tapaan myös Aprilia on tehnyt mallista
Atlantic 500 enemmän moottoripyörää
kuin perinteistä skootteria muistuttavan.
Tästä johtuen Atlanticissa on hydraulinen
etuhaarukka, kahdella iskunvaimentajalla
varustettu takahaarukka sekä kunnon jar-
S
52
rut
Honda esitteli muun muassa erikoisväritetyn Rossi-replikan uudesta CBR600 F
Sportista. Kaiken erikoisen ulkonäön alta löytyy myös
paljon kiinnostavia teknisiä ratkaisuja, kuten (Gileran mukaan) 400 prosenttia
jäykempi "Axe frame" -runko, tehokas
levyjarru edessä ja ympärisröysrävällinen, ilmajäähdytetty kaksirahrimoortori. Väritys on erittäin kaunis, joten
Rossin ihailijat ovat varmasti otettuja tästä
mallista. Mallit
ovat tarkoitettu ihmisille, jotka asettavat
mukavuuden ja säänsuojan futuristisen
ulkonäön edelle. Ja heitä on Italiassa paljon ...
Honda hyödyntää Rossia myös hyvän
näköisessä kaksitahtiskootterissa X8R-S.
Aggressiivinen ulkonäkö ja kisamaisuus
saavat varmasti nuoremman sukupolven
Rossi-ihailijat ihastumaan.
Vamuneemmalle väelle Hondalla on
tarjolla mallit @125 ja @150ES. Perinteinen skootteri, jonka kuoren alla on monia ylellisyyksillä, kuten
Hondan yhdistelmäjarrut.
Kaikki Honda-mallit ovat ensikädessä
tarkoitettu eteläisemmän Euroopan markkinoille, eikä niitä siis tulla näkemään
meidän leveyspiireillä, ainakaan tänä
vuonna.
Kaikista radikaalein uutuus Bologna
Motor Showssa oli uusi Gilera Iee, joka on
korkeateknologinen 50-kuutioinen skootteri vähintäänkin radikaalilla ulkonäöllä.
Tämä skootteri on tiukasti suunnattu tekniikkajanoisille nuorille, jotka voivat tämän satulassa loistaa koulun pihalla. Mittaristo on täysin digitaalinen,
kuten ajan kuvaan sopii.
?
Italialainen Valentina Rossi on Hondan vetonaula näillä messuilla.
Honda @125 ja @150 ovat suunniteltu ihmisille, joille toimivuus on olennaisempaa
kuin ulkonäkö.
Atlantlclua o.n
myös stereot.
?
Honda SH 125 ja SH 150 ovat perinteisen näköisiä skooHereita
suurella määrällä hienouksia .. Kuten esimerkiksi yhdistelmäjarrut, katalysaattori ja automaattinen moottorin sammutus liikennevaloissa.
Heti kun kuljettaja kääntää kaasusta moottori käynnistyy jälleen ja matka jatkuu.
Honda esitteli vielä tämän lisäksi kaksi
nelitahtiskootteria Bolognassa: SH 125 ja
SH 150. Molemmissa malleissa
on useita yksityiskohtia, jotka varmasti
puhuttelevar asioihin perehtyneitä skootterikuljettajia
~----
Oikean kypärän valinta on
elintärkeä asia.
Seuraavassa kolmentoista
suositun kypärän testi.
Tässä ensimmäisessä
osassa keskitymme
mukavuuteen ja
toimivuuteen ja
seuraavassa numerossa
kerromme faktat
turvallisuudesta.
BIKEN TESTIJOUKKUE
KUVAT : NIKLAS CARLE JA JOHAN AHLBERG
L!..'J.\!. ~ L!..L
t.:;l~L ~~~ tlut.::La~ ~IIlla.
W~J8~., l~~Uti~~
l
$liLUa ("' Sli~L:L.
Melussa väsyy nopeammin ja
liian korkea melutaso saattaa jopa vahingoittaakuuloa.
käytetään periaatteessa kahta eri materiaalia -laminaattia tai muovia. Eri valmistajilla on melkoisia
eroja valmistusvaiheessa ja kaikki ovat tietysti sitä mieltä, että juuri he tekevät sen oikein. Laminaattikypärässä,
eli yleisemmin ilmaistuna laskuitukypärässä,
on kovempi kuori, joka jakaa iskun voiman
suuremmalle alueelle. Iskua
vaimentava sisus (polystyreeni) on yleensä
jaettu kerroksiin eri tiheyksien mukaan.
Tämä siksi, että kypärään kohdistuva isku
onnettomuustilanteessa vaimentuisi tehokkaammin. Toimiiko remmin
lukitus kunnolla. Lähtökohta
on, että kypärän olisi oltava mahdollisimman kevyt. Näissä kypärissä saattaa joissain tapauksissa olla kaksikerroksinen, tai jopa kolmikerroksinen kuori. T ulemme myös kertomaan kuinka olemme
arvioineet kypärien ominaisuuksia. Visiirissä voi
käyttää Tear-offs:eja (=repäisysarjoja). Huonosti toimiva
tuuletus visiirin huurtumisen muodossa on
asia, minkä yleensä huomaa vasta ajossa ja
silloinkin vain tietyissä sääolosuhteissa.
Kypärän paino on tekijä, joka painaa paljon tuvallisuuden vaakakupissa. Sen
on oltava riittävän laaja, jotta kuolleita
kulmia ei juurikaan pääse syntymään.
Osan näistä yksityiskohdista voit tarkis56
taa jo kaupassa, mutta osan vikojen tai puutteiden havaitsemiseen saattaa kestää monia
kymmeniä kilometrejä. Valitettavan moni valitsee kuitenkin kypärän hinnan perusteella. Lisäksi
mittaamme myös melutason. Seuraavassa numerossa saamme asiasta
mustaa valkoisella...
e
Elintärkeitä turvalllsuustekljöltä:
. Visiirin vaihtaminen on
suhteellisen helppoa. Tämä artikkeli on
ensimmäinen osa kaksiosaisesta kypärätestistä. Mikäli ei halua näyttää Rossilta voi valita itselleen toisen värityksen.
Paino: 1 410 grammaa
Värivaihtoehdot: New Rossi ja McCoy kuosit
Kuori: Lasikuitu, Kevlar ja synteettisiä kuituja
Kokovaihtoehdot: XXS-XXI
Hinta: 3 660 ja 3 990 markkaa
Lisä varusteet: Erikokoisia poskitoppauksia, peilivisiiri hopean, kullan, sinisen värisinä ja myös savunvärisenä. Meidän yksilössämme visiiri ei kuitenkaan sulkeutunut täysin tiiviiksi alareunastaan
ja veto silmissä häiritsi hieman näkemistä. Seuraavassa osassa panemme kypärät tiukemmalle ja katsomme kuinka hyvin ne
todellisuudessa suojaavat päätäsi. Tämän lisäksi näissä kypärissä käytetään yhä
KYPÄRfEN PINTAMATERIAALINA
Minkä
.
arootnen
elämäsi
on?
yleisemmin erilaisia komposiittimateriaaleja
kuten kevlaria, hiilikuitua tai vastaavia vielä
jäykentämässä kypärän kuorta lisää. Markkinoilla on sekä pikalukituksia että nk.
D-rengaskiinnityksiä. Hyvä kypärä
pienentää pysyvien vammojen syntymisen mahdollisuuden ja jo pelkästään se
on todella merkittävä asia.
Myynnissä olevien moottoripyöräkypärien on oltava testattuja ja hyväksyttyjä euronormin mukaan. Kilpailuissa pikakiinnityksiä ei saa käyttää eli vain leukahihnat D-rengaskiinnityksillä ovat hyväksytty kisakäyttöön.
Leukahihnan on oltava mukavan tuntuinen eikä se saa missään nimessä hangata tai kuristaa. Pidä sekä kuori että sisusta
puhtaana.
e
Älä muokkaa kypärää. Sen pukeminen
tai riisuminen ei saa olla tuskallista, ja sisustan tulee tuntua mukavalta eikä se saa
kutittaa tai hangata.
Kypärissä on suurempia eroja kuin uskoisi. Onko kuoressa
halkeamia. Kuoren paksuudessa, kuten myös
iskua vaimentavan sisustan tiheydessä, on
suuria eroja eri kypärissä. Tässä osassa esittelemme lyhyesti
kaikki testatut kypärät ja kerromme niistä
hinnan ja muuta kiinnostavaa tietoa. Kuusi tuuletusaukkoa, joista neljä säädettävää, huolehtii riittävästä ilmanvaihdosta kypärässä_ Sisusmateriaali on erittäin mukava, ilmava ja helppo irrottaa pesua varten. Mutta
kuinka iso ero kalliissa ja edullisessa
kypärässä loppujen lopuksi on, ja mikä
tekee kypärästä hyvän. Kypärä istuu testikuljettajiemme päihin kuin "hanska käteen", eli kypärä on helppo sekä pukea
eti:ä riisua ja lukuun ottamatta visiirin alareunan ilmavuotoa tässä nimenomaisessa yksilössä kypärämalli
ei haali montaakaan miinuspistettä. Tämä kuitenkin edellyttää, että
kypärä on keveydestään huolimatta turvallinen. Remmin kiristys tapahtuu D-renkailla. Jos kuitenkin haluat maalata kypäräsi nlln ole
ensin yhteydessä kypärän valmistajaan tai sen maahantuojaan saadaksesi neuvoja tässä asiassa.
e Tarkista kypärän yleiskunto aika-ajoin. Tear-off
sarja (5-kalvoa) kuuluu hintaan.
Maahantuoja: Duell Bike Center, puh. Toinen tärkeä yksityiskohta on leukahihnan lukko.
Sen täytyy pitää kaikissa tilanteissa, eikä
se saa olla liian hankala käyttää. 06-322 7500. Liuotinaine voi vahingoittaa kypärän kuorta huomattavissa
määrin. Sovita mahdollisimman montaa
mallia. Markkinoilla on laaja valikoima kypärämerkkejä ja vielä isompi määrä eri malleja,
mutta saadaksemme testistä havainnollisemman olemme valinneet mukaan suosittuja, hieman kalliimpia kypäriä.
Mikään kypärä ei pysty suojamaan
päätä kaikelta mahdolliselta onnettomuustilanteessa, mutta siitä ei ole epäilystäkään, etteikö kypärä olisi yksi olennaisimmista suojavarusteista. Onko leukahihna kulunut. Puhtauden kannalta irrotettavå sisusta on tietysti eduksi,
mutta se on myös saatava takaisin paikoilleen helposti pesun jälkeen. Muista, että kypärän tulee istua
päähäsi mahdollisimman tiukasti puristamatta tai painamatta. Aja aina naarmuttomalla ja puhtaalla visiirillä. Pääsääntöisesti
kuitenkin hyvälaminaattikypärä on parempi
kuin hyvä muovikypärä. ,Näiden
mittausten tulokset julkaistaan seuraavassa numerossa.
Kypärän valinnassa A ja 0 on se, että
sen on istuttava kuin valettu juuri sinun
päähäsi. Visiiriä ja mahdollista
tuuletusta on pystyttävä hallitsemaan
myös ajon aikana hauskat käsissä. Tiheys saattaa
myös vaihdella eri puolilla kypärää eli polystyreenin tiheys otsassa saattaa olla suurempi
tai pienempi kuin vastaavasti takaraivossa ja
niin edelleen.
Tietysti on olemassa hyviä ja huonoja
muovikypäriä aivan samoin kuin hyviä ja
huonoja laminaattikypäriä. Mutta se ei välttämättä tarkoita, että kaikki laminaattikypärät ovat hyviä. Toinen olennainen asia on, että kypärä
on hiljainen. Osassa kypäriä on vaihdettavat poskipalat ja/tai muita osia istuvuuden maksimoimiseksi. BiKE testaa
inkä arvoinen sinun pääsi on?
Se on rahassa mitattuna luultavasti korvaamaton asia. Toiset ovat soikeampia ja toiset taas
pyöreämpiä. Esimerkiksi reiän poraaminen
kuoreen saattaa heikentää kuorta huomattavasti.
. Visiiri on nostettavissa ja laskettavissa
pykälittäin ja pienenä ylellisyytenä löytyy lukitus, jolla halutessaan saa visiirin pysymän hienoisella raolla.
Visiiri on karkaistu kestääkseen paremmin naarmuuntumatta ja huurtumatta. Säästä
silmiäsi, aja aina visiiri alhaalla.
. Älä maalaa tai kiinnitä tarroja (muovi)kypärään. Muovikuoret ovat taipuisia ja sitkeitä ja näissä kypärissä sisus on
kovempaa materiaalia (polystyreeniä) kuin
kuitukypärissä. Käytä vain hyväksyttyä kypärää.
e Kypärän on istuttava tiukasti päähäsi, se ei saa olla
väljä.
e Vedä leukahihna riittävän tiukalle.
e Kypärä on tehty kestämään YHDEN tällin.
Hanki uusi
kun kypärä on pelastanut pääsi kerran.
e
Pidä huolta kypärästäsi. Huono puoli tässä rakenteessa on se, että iskun vaimennus on hitaampaa, mikä ei tietysti ole hyvä asia turvallisuusnäkökannalta. Yksi pakkaus kuuluu hintaan. Lisävarusteina löytyy runsaasti erivärisiä ja "huurtumattomia"
visiirejä. Tästä huolimatta tulemme testaamaan ne vielä
kertaalleen Ruotsissa - Sveriges provnings- och forskningsinstitutissa. Jos ei, vaihda kypärä uuteen!
e
AGV,X-Vent
Lasikuitukypärää ei pidä käyttää viittä vuotta pidempään, muovikypärä on vaihdettava uuteen useammin
(koska se ei siedä UV-säteilyä yhtä hyvin).
X-vent on lasikuitukypärä, tai ACF - Advanced Composite Fibres, kuten AGV sitä kutsuu. Ja vielä
yksi olennainen asia on näköaukko
Sl:olchlite
3M-heijaslimet siSÖJX!Oiella keli)'!
m llyHAva SISilvuon Foam-SOOjeukset
Vantaa: +358961541400
Raisio: +35824349777
www.bikeworld.fi
Ajamisen iloa.
rystysissä. Touring WP 265,BlkeWorld
Veden- ja viimanpitävä- sekä hengittävä
jokesfl!!n hanslkas. Schoeller-kelilaNuoraus.
Sofm1ssa JB kllmmense illssa jousIavai kumtsuojal Tarranauh!lsuljenna1
ranteessa ja
varressa
. Uutta keväälle 2001
. Salk8:lsa ja varsi
vahvaa taipuisaa Corcfura nylonia
k~mmeopuoi
aitoa vahvaa nahkaa
Schoeller-kevlalvuoraus. TOITanauhastJ!enta varressa,
veiOnauhasuieflta varressa.. Roar GP 465,Par11a1sta matenaaleiSta ammattita..dolta
7
va~mstelul hanSikkaa( kisa- ja katu-
kayiiOön, MuoiOon lam1noitu fibersuoj
ryslysllle
Mikäli näin ei kuitenkaan olisi, niin visiirin kiinnityskohdasta
tiiviyttä voi säädellä mukana seuraavalla
työkalulla. Olemme kuitenkin testanneet sen ainoastaan integraalikypäränä. N111isao)us
(hencttJbtoö)aln) 99:~1 111utte1Rthenttllll
kypifll pillit (F0111ala a(lct) 180:Maahantuoja: Oy Brandt D, puh. Ennen kaikkea se on tavallinen integraalikypärä, mutta
se on muunnettavissa myös avokypäräksi
tai "crossi-integraaliksi". Maalipinta ja
viimeistely ovat huipputasoa. Se,
että kypärä on käsin tehty nostaa varmasti
hieman hintaa. Tuuletusaukkojen vipuja on suhteellisen helppo
hallita myös hanskat puettuina. Tämä on todella
käytännöllinen toiminta, siitä ei ole epäilystäkään. Visiiri sulkeutuu ja avautuu pykälittäin ja se sulkeutuu erittäin tiiviisti. Arain tapaan visiiri on lukittavissa kiinni-asentoon,
jolloin äänitaso ja häiritsevä veto silmissä
vähenevät melkoisesti. Miinusta myös ei irrotettavasta sisustasta.
Paino: 1 750 grammaa
Värivaihtoehdot: Valkoinen, punainen, met. Slvup1llt lvekypiriili
229:Maahantuoja: BMW-Suomi Or, puh. Visiiri
avautuu ja sulkeutuu askelmitta. 09·895 501
lasikuitukypärä
Kokovaihtoehdot XS·XXL
Hinta: Ei myynnissä Suomessa
Lisä varusteet: Kirkas, savunvärinen ja tumma
visiiri, poskipehmusteet, sisusta ja visllrin
kiinnitys.
Maahantuoja: Raclng Bike Sidacar Oy, puh.
09·3741133
Vetoa ei ole nimeksikään
58
U~6varusteet: VIsiiri, -lrkas 37&:- tu11111 500:-.
VIsiiri, llaurtumlten/karkalsta slsl/ulkoJuoll
415:-.AtokJfirlvlsRr1319:-. harmaa,
musta, sininen, hopea, "RS" keltainen, "LTw kalkki
värit
Kuori: Laslkultu, kevlar, hllllkultu
Kokovaihtoehdot 50·65
Hinta: 2870-3800 markkaa
Numata 2, Numata 3, Quart 1, Scrlpt blacK/sllver
Kuori: Superkultu
Kokovaihtoehdot XS·XXL
Hinta: 2 750 - 3 750 markkaa
Lisävarusteet Vlsllrlt: kirkas, tumma savu, vaalea
savu, keltainen 295:-. Suhteellisen ohut visiiri on
helppo vaihtaa vajaassa minuutissa. Kypärä tuntuu hyvin suunnitellulta ja ylelliseltä, joten RRS
selviää kriittisestä tarkastuksestamme hy.
.
vm arvosanom.
Paino: 1 455 grammaa (punnittu)
Värivaihtoehdot: 15 eri vaihtoehtoa
Kuori: Kevlar· ja hillikuituvahvistettu
BMW:n System 4 kypärä ei ole mikään tavallinen moottoripyöräkypärä. Tuuletus otsassa ja leukaosassa ovat säädettävissä. Tuuletusaukko löytyy myös takaraivosta. Se on itse
asiassa kolme kypärää yhdessä. Näköaukko
on hyvä ja kuolleita kulmia ei huomattu.
Huurtuneesta visiiristä ei myöskään tarvitse kantaa huolta, sillä kypärässä on
ilmanottoaukot suun edessä, otsassa ja
poistoaukko kypärän takaosassa. Sisus on ylellinen ja
tuntuu mukavalta. Kaikkiaan kunnollinen kypärä, joka ei kuitenkaan
saanut turvallisuuden kannalta testijoukkuetta vakuuttuneeksi nostettavan leukaosan
ja suhteellisen suuren painonsa vuoksi. Sitä vastoin on kyseenalaisempaa
miten tämä vaikuttaa turvallisuuteen. Irrotettava sisusta olisi kuitenkin suotavaa tämän hintaluokan kypärässä.
Paino: 1430 grammaa
Värivaihtoehdot: Musta, tummanpunainen, hopea,
RRS on lasikuitukypärä vahvistettuna
kevlarilla ja hiilikuidulla. Kypärä tuntuu kauttaaltaan kunnolliselta ja viimeistely on erittäin korkealuokkaista. Sisusta ei kuitenkaan ole
irrotettavissa eli kypärän puhtaanapito vaikeutuu. UpJ11180:-. Pelllvlsllrl810:-.
Mlknfoa!QI'ja avokypirlin 748:-. Visiiri nousee ja laskee pykälittäin ja
on helposti vallidetravissa ilman työkaluja.
Mukava remmi kiinnittyy pikalukituksella.
Leukaosan ollessa alhaalla suhteellisen tehokas tiivistys pitää viiman ulkopuolella. 09·813 741. aiHEtestaa
IIIBIIllliRDilla 0181181 llJDilil
-----------------------
ARAI, NR-5
AXO,RRS
BMW, System 4
NR-5 on suhteellisen yksinkertaisesti toteutettu lasikuitukypärä, mikä kuitenkaan ei
tarkoita että se olisi jollain tavalla huono.
Leuan tuuletusaukon lisäksi visiirin yläreunassa on kaksi huurteen tehokkaasti poissa
pitävää aukkoa. TII'I'Dirtoll
97-122:-. Remmissä on
pikalukitus ja pieni silmukka, joka pitää
remmin pään aloillaan. Visiirin vaihto onnistuu leikiten ilman työkaluja. Lisävarustevalikoimasta löytyy eri asteisia tummia visiirejä.
Plussaa irrotettavasta sisustasta, joka on
vieläpä suhteellisen helppo asentaa pesun
jälkeen takaisin kypärään. Kypärä eroaa muista "tavallisista"
integraalikypäristä siinä suhteessa, että leukaosa on nostettavissa ylös. Remmi kiristetään D-renkailla
Miten on turvallisuuden
laita selviää seuraavassa numerossa ...
Paino: 1570 grammaa
Värivaihtoehdot: Yksitoista eri vaihtoehtoa
Kuori: Laslkultu/komposilttl
Kokovaihtoehdot XS·XL
Hinta: Ei myynnissä Suomessa
Lisa varusteet: Karkalstut vlsilrlt: kirkas/
savuftumma/keltalnen. Sisustakuitenkin irtosi otsan kohdalta testiyksilössärnme jo ensimmäisellä koeajolenkillä. T uuletusaukot vasemmalla ja oikealla puolella
leukaosaa, suun edessä ja otsassa. Se istuu hyvin päässä, ja näköaukko
on erittäin hyvä. Sisusta on DuPont
Cool max ja tuntuu pehmeältä ja mukavalta.
Kypärä ei ole erikoisen mukava pukea tai riisua, mutta päässä se istuu erittäin mukavasti.
Visiiri sulkeutuu suhteellisen tiiviisti. Kokonaiskuvaa heikentää hieman "halvalla" toteutetut tuuletuksen säätönupit.
Paino: 1 450 grammaa (punnittu)
Värivaihtoehdot: Hopea, musta ja useita kuviollisia
kuoseja
Kuori: Kevlar, Dyneema ja Spectra
Kokovaihtoehdot 54-62 (XS-XL)
Hinta: 1 980 - 2 450 markkaa
Lisävarusteet Vlslirit: kirkas, tumma, keltainen
225:-, peilivisiiri 335:-, kaksikerrosvisiiri 295:-.
Pieni hengitysllmaohjain ja leukasuoja kuuluvat
hintaan.
Maahantuoja: Ali Right Finland Oy, puh.
09-8710500
Tämä on Lazerin toimesta hyvin suunniteltu
komposiittikypärä. Visiiri
on haluttaessa lukittavissa ala-asentoon. Maalipinta ja muut yksityiskohdat ovat toteutettu
laadukkaasti. Visiiri sulkeutuu erittäin
tiiviisti ja toteamme myös, että tässä käytetään erityyppistä tiivistelistaa kuin normaalisti. Näköaukko on toinen
hyvä yksityiskohta. Visiiri sulkeutuu hyvin tiiviisti ja sen isruvuutta ori myös mahdollista
hienosäätää. sDcE 111111
markkinoilla olerat kiDiitiit
--~~~---
BOERI,
Bad Wasp
/
Bad Wasp on lasikuitukypärä. Leukaosan
tuuletusaukkojen säätönupit ovat mukavasti
muotoiltu. Ilmanottoaukko suun edessä ja otsassa ovat
avattavissa ja suljettavissa. Kuten
huomaatte Bad Wasp on kypärä, joka ei oikein ollut testaajiemme mieleen. Se ei ehkä näytä kovin
pramealta, mutta se teki melkoisen vaikutuksen meihin. Ainakin
näin on tarkoitus. Emme tarkoita nyt oikean kokoista päätä, vaan kypärä istui hyvin vain todella harvalla ihmisellä. 010-5311/ Ari Pajari
HJC, AC-10
Lazer, Tornado
Kevlarista, Dyneemasta ja Spectrasta valmistettu komposiittikypärä. Visiirin vaihto onnistuu helposti
ilman työkaluja. Kokonaisuutena kypärä
tuntuu hyvältä ja hintansa arvoisena. Sisusta tuntuu mukavalta, mutta
se ei valitettavasti ole irrotettavissa. Visiirin vaihtamiseen tarvitaan
työkaluja. Pinlock~visiirillä eli visiirillä,
jossa on kaksikerroslasi. Kypärän istuvuus päähän on toinen seikka johon suhtaudumme
kriittisesti. Olisimme
odottaneet parempaa näinkin tunnetulta
kypärävalmistajalta.
Paino: 1 475 grammaa
Värivaihtoehdot: Katso kuva
Kuori: Laslkultu/komposllttl
Kokovaihtoehdot X5-XL
Hinta: 1 895 markkaa
Lisävarusteet Vlsllrlt kirkas Ja tumma
Maahantuoja: Kesko, puh. Kypärä ei koskaan
tuntunut vetoisalta. Tämä kypärä oli kaikkien testaajien
mieleen. Ylimääräisenä hienoutena "toinen" lasi on halutessa helppo
irrottaa. Näiden lisäksi takana on aukko, jota ei saa suljettua. Meillä oli nimittäin melkoisia
ongelmia löytää pää, johon kypärä olisi istunut todella hyvin. Pelilvisiiri (sininen,
kulta',hopeaeloksoituh posklpehmusteet.
Maahantuoja: Duell Bike Center, puh. Lukitus ei kuitenkaan ole parasta mahdollista
tekoa, joten visiiri jää silti lukitsematta. Säätömekanismi
toimii hyvin ja on hallittavissa myös kömpelöt hanskat k.'isi sä. Sama ei kuitenkaan päde otsan
säätömekanismiin, joka hirttää helposti ja
tuntuu hieman halvalta toteutukselta. 06-322 7500
Veto silmissä ärsyttää
60. Remmi tuntuu mukavalta ja se on varustettu pikakiinnityksellä.
Tuuletus toimii hyvin, mutta sen tehokkuudessa on hieman toivomisen varaa. Meidän yksilömme oli
varustettu ns. Tuuletus on tehokas ja huurre on
helppo pitää poissa riippumatta siitä käyttikö kypärähuppua vai ei. Suun edessä /
ja otsassa on säädettävä! ilmanonoaukor.
Kypärän laella on myös kaksi ilma-aukkoa,
joita ei voi säätää. Kypärä istuu hyvin päässä,
ja sisusta on helppo irrottaa ja kiinnittää takaisin pesua ajatellen
Pinlock·
valmius 158:-. Kirkas tai
tumma pinlock·visiiri 110:Maahantuoja: Storm, puh. Tuuletus on toteutettu seuraavasti: suun edessä on paino nappi,
jolla avataan tai suljetaan tuuletus leukaosassa. Visiiri sulkeutuu tiiviisti ja
halutessaan sen voi vielä lukita kaksitoimisella vivulla. Visiirin
yläreunassa on kaksi tuuletusaukkoa pitämässähuurteen tehokkaasti poissa. Jokunen testikuljettaja valitti kuitenkin siitä, että tuuletusaukkojen avaaminen tai sulkeminen oli hankalaa
ajon aikana hanskat kädessä. Sisusta on kiinteä pesua varten irrotettavia poskipehmusteita lukuun ottamatta.
Remmi tuntuu toisinaan epämukavalta ja
joskus myös pikalukituksen kanssa saattaa
olla ongelmia. Plussaa vaihdettavista erikokoisista poskipehmusteista. NZI Spyder on todella kevyt kypärä ilman huomiota herättäviä yksityiskohtia. Askeleet ovat kuiten....
kin melkoiset. Remmin lukitus on hoidettu
pikalukituksella. 02·276 4500
SHARK,RSF
RSF on Sharkin valikoimasta testattavaksi
valitsemamme malli. Visiirin vaihtaminen onnistuu helposti
ilman työkaluja. RSF on komposiittikypärä, jonka kehittynyt kuitutekniikka tekee
siitä valmistajan mukaan erittäin kestävän.
Sisusta tuntuu mukavalta eikä kypärä ha:n~
kaa tai tunnu päässä muuten epämukavalta.
Visiiri sulkeutuu tiiviisti ja tarpeen vaatiessa
visiirin kiinnitys on hienosäädettävissä. Kypärä pärjää hyvin, ainakin näin pitkälle, testin ainoana muovi-kypäränä.
Paino: 1 590 grammaa
Värivaihtoehdot: Neljä eri kuosia
Kuori: Polycarbonaatti
Kokovaihtoehdot XS·XXL
Hinta: 1050- 1350 markkaa
Lisävarusteet Visiirit: karkaistu, savu. Sisustus on mukavan pehmeä, mutta ikävä kyllä se ei ole
irrotettavissa pesua varten. Lisäksi on saatavissa
myös kovemmat poskipehmusteet niille,
jotka pitävät kovemmasta menosta. markkinoilla olerat klllliitiil
BZKEtestaa
--------
NZI, Spyder
Spyderin kuori on valmistettu materiaalista,
joka tunnetaan nimellä Aerospace carbon,
joka valmistajan mukaan on kevyempi ja
kestävämpi materiaali kuin tavallinen hiilikuitu. Visiiri on
myös varustettu lukituksella, joka pitää sen
tiiviisti suljettuna ala-asennossa. Kypärässä on ilmanottoaukot suun kohdalla ja takaraivossa.
Visiiri on karkaistu kestääkseen paremmin
naarmuuntumatta ja huurtumatta. Visiiri nousee ja laskee askelittain. Tämän lisäksi
kypärä saa miinuspisteitä tehonomasta tuuletuksesta ja siitä, että sisusta ei ole irrorettavissa pesua varten. Kypärä on saatavissa eri värityksillä,
joista yksi on Borja-replika. Otsassa on kaksi säädettävää ilmanottoaukkoa oikealla ja vase.;mmalla puolella.
Myös nämä aukot ovat säädettävissä, mutta
vivustot ovat niin pienet, että niiden käyttäminen hanskat käsissä saattaa olla vaikeaa.
Kypärän päällä on vielä yksi tuuletusaukko,
joka on suljettavissa/avattavissa. Säädettävät tuuletusaukot löytyvät suun edestä,
otsasta ja takaraivosta. Jos haluaa pitää visiirin hieman
raollaan se onnistuu käyttämällä samaa vipua. Miinusta hieman huonosta viimeistelystä.
Paino: 1135 grammaa
Värivaihtoehdot: Musta, tummanpunainen, musta ja
valkoinen kuvlolnnllla
Kuori: Aerospace carbon - SekoHus hllllkuHdi.,
kevlarla Ja lasikoHua
Kokovaihtoehdot XXS·XL
Hinta: 3 695 - 3 995 SEK
Lisävarusteet VIsiiri: savu/kirkas karkalstu/
huurtumaton, VIsiiri tltanlum korkeakontrastl,
posklpehmusteet
Maahantuoja: (Ruotsissa) Nordlc, puh: 990·46
(0)54·53 46 39
·NOLAN,N81
Tämän kypärän kuori on polykarbonaattia
eli muovia. Kypärä istuu mukavasti päässä,
mutta leuan ja kypärän leukaosan väli on
hieman ahdas, eli jos sinulla on pitkä nenä
tai tukeva leuka se saattaa olla jopa ongelma. Tumma visiiri 83:-. Muutoin tämä on erittäin hyvää viimeistelytasoa oleva kypärä, eikä
meillä ole toistaiseksi muuta huomautettavaa...
Paino: 1 520 grammaa
Värivaihtoehdot: Musta Ja useita repllka-kuoseja
Kuori: Kultu/ epoxy
Kokovaihtoehdot: XS·XL
Hinta: 1 950 -2 600 SEK
Lisävarusteet VIsiiri
kirkas/ sävytetty/tumma/keHalnen/ slnleloksoltu,
eri kekolsla posklpehmustelta
Maahantuoja: (Ruotsissa) Vartex, puh: 990·46
(0)340-850 80
Muusta tri ole sanomista, ainakaan toistaiseksi ...
62. Lisäpisteitä siitä, että visiirissä on valmius huurteen hyvin poissa pitävälle "Pinlock-visiirille"
H yvä yksicyiskoh ta on pieni "vipu" vasem malla puolella,
jolla voi estää visiirin sulkeutumisen kokona~ . Plussaa pienestä painosta, hyvistä
yksityiskohdi raja yldlisestä vii meistelysrä.
Paino: 1345 grammaa (punnittu)
Värivaihtoehdot: Musta, vlinlnpunainen,
metalllharmaa, sininen. Remmi kiristetään Drenkailla. BZKEtestaa
markkinoilla olerar kJDätäl
-----------------
SHOEI, Z-One
'-
X-Lite, X-901
YES, Silentium
X-Lite on Nolanin valmistama kypärä. Kuori on nk. Hengltysilmaohjain ja
leukasuoja kuuluvat hintaan.
Maahantuoja: Ali Rlght F1nland Oy, puh.
09·8770500
Kypärä sinulle, joka et halua kuulla melua, vain kännykkäsi heleän äänen ...
64. Lisävarusteista mai nittakoon kai uttimet, mikrofo ni ja joh tosarja, jolla edellä
mainirttr voi krrkeli kaikenlaisiin .yh lc:yd~m
pitolaitteisiin, ja tietysti myös stereoihin.
Paino: 1 400 grammaa (+· 50 gr)
Värivaihtoehdot: Musta ja hopea
Kuori: LaslkultujkomposliHI
Kokovaihtoehdot XS·XL
Hinta: 3190 markkaa (kuulosuojaimin)
Lisävarusteet VIsiiri (3mm).
Maahantuoja: Euro Raclng, puh. Tuulerus on erieräin tehokas yksinkertaisen näköisesrä muotoilu raa n
huolimatta ja säärö onnistuu helposti myös
banskar kädessä. Hyvä, jos haluaa enemmän ruulerusta
avaamatta silti visiiriä liikaa. Se että
kypärässä on kuulosuojaimer a.uraa paljon
pisreirä. Testattavaksi valittu kypärä on yksi valmistajan
hienoimmista eli Carlos Checa-replika. Hyvä, koska näin se toimii myös huurteen ehkäisijänä. Tähän kypärään ( heca-versio) kuuluu myös repäi ysarja (rear-offs) ja uk. Sisusta on mukava ja
kypärän pukeminen ja riisuminen ei tuota
tuskaa. "Pinlock-visiiri'', joka
pitää huurreen tehokkaasti loitolla. Kirkas tai tumma plnlock·visllri
128:Maahantuoja: Storm, puh. Silloin visiiri nousee hieman, eikä
sitä saa kiinni takaisin ennen kuin sen on
avannut kokonaan. Suun
edessä on kaksi ilmanottoaukkoa, joita hallitaan yhdellä napilla. Takana on neljä aina
avoinna olevaa tuuletusaukkoa. 02·276 4500
Oletko kyllästynyt korvatulppiin. Kyse
on korkeateknologiasta. Punainen ja sininen
monivärinen
Kuori: MonikuHulnen (Kevlar· ja
hlllikultuvahvistelnen kultukypärä).
Kokovaihtoehdot 54·62 (XS·XL)
Hinta: 3 590- 4490 markkaa
Lisävarusteet Kirkas, punainen, savu 298:-, peili
550:-, kultapeili 550:-. Tämä kypärä on varustettu kuulosuojaimin eli se on erittäin hiljainen. Toisin sanoen ~evlad lla, ja hiilikuidulla vahvistettu,
lasikuitukypärä. Myös näköaukko on
erittäi n hyvä, eikä kypärästä juurikaan ole
muutenkaan mitään negatiivista sanottavaa.
Paino: 1 595 grammaa
Värivaihtoehdot: Kolme eri kuosia
Kuori: Kevlar 1 Hillikuitu
Kokovaihtoehdot: XS·XXL
Hinta: 2 595 - 2 795 markkaa
Lisävarusteet Visiirit: karkaistu, savu. Kypärän laella on neljä ilmanottoaukkoa, joita
hallitaan yhdestä ja samasta napista. 09·2744460
/
Z-One on ylellinen kypärä vaati{,ille ihmisille. Visiiri
nousee ja laskee kiintein askelmin, tosin hyvin kankeasti. Suun
edessä on ilmanottoaukko, joka on avattavissa hivenen, hieman enemmän ja tietysti
suljettavissa kokonaan. Visiirin avaamiseksi on ensin painettava suurta nappia leukaosassa. Visiiri sulkeutuu tiiviisti ja se
on myös lukittavissa kiinni-asentoon. Sisusta on esimerkillisen helppo
irrottaa pesua varten. Pinlock·
valmius 195:-. Visiiri täysin
suljettuna ve toa i ole ja kypärä vaiku navan
hiljainen. Visiiri on tavallista paksumpi (3
millimetriä) ja sen vaihtamiseen tarvitaan
työkaluja. Pahansuovat ovat
tietysti huolissaan suuresta määrästä mahdollisesti rikki meneviä osia. Visiiri on helppo vaihtaa ilman
työkaluja. Otsassa on kolmeen
asentoon säädettävät tuuletusaukot molemmin puolin kypärää. Remmi kiinnitetään pikalukolla. Tutkiessaan tarkemmin yksityiskohtia huomaa kokolailla paljon kiinnostavia ratkaisuja. Kokonaisuutena tämä on hyvin viimeistelty kypärä, joka
toimii hyvin rcsraaj iemme mielestä. monikuituinen. Poskipalat ja vetoesteet alareunassa
ovat irrotettavissa pesua varten. Ajoviima ja muu melu ei enää haittaa. Kylmästä i1n1asta ja hitaasta
ajotavasta huolimatta huurr,e on hd ppo pitää poissa visiirin Binnasta. Silloin
ehkä tämä kypärä sopii sinulle. Kuori on
valmistettu lasikuidusta, joka on vahvistettu
kevyemmällä komposiittimateriaalilla- carbonmix. Ky,päl'ä istuu hyvin päässä.
Se on helppo saada päähän , mucta vaikearnpj Ottaa· pois
KELLER
N
äin sanoo Moo[[oripyörien Tuontikauppiaat y:nnykyinen nokkamies
Roben Gripenberg ja viittaa käyi"crtyjen moottoripyörien räjähdysmäisesti
kasvaneisiin maahantuontilukemiin.
Samalla Gripenberg myöntää, että asia
on syytä ottaa vakavasti.
Viime vuoden myynti tilasto-' todistaa,
ettei käytettyjen pyörien rinnakkaistuonnista ole kohistu turhaan. Se osoittaa, millaista
noususuhdannetta moottoripyöräily tänä
päivänä elää, Gripenberg sanoo.
Kauppamiehenä Gripenbergiä riemastuttaa tietysti sekin, että kaikki nämä tuhannet enemmän tai vähemmän uudet
matoristit ovat tulevia jälkimarkkinoinnin asiakkaita.
JOUKKOON
MAHTUU MONTA
KAUHUTARINAA.
Leipätöikseen Sumekon myyntipäällikkönä työskentelevä Gripenberg huomauttaa, että rinnakkaistuonnilla on
myös nurja puolensa.
- Varmaan kaksi
kolmesta käytettynä tuodusta pyörästä on kaikin puolin
OK. Vastaavia numeroita joudutaan hakemaan
1970-luvun alusta. Valitettavasti
jäljelle jäävään kolmannekseen mahtuu melkoinen määrä kauhutarinoita.
Sieltä löytyy suoranaistahuijausta väärennetyistä mittarilukemista lähtien.
Tilanne on Gripenbergin mukaan
kiusallinen
siksi,
että Sumekon kaltaiset viralliset maahantuojat joutuvat
helposti huonoon
valoon.
Esimerkkejä on
66. Robert Gripenberg ei huolestu
??
aa an UOJ en
tu evaisuudesta
'.'Jonkun, nämäkin hommat pitää tehdä"
Muutos on merkittävä ja mitä ilmeisimmin ohimenevä - ja lopulta siitä on koko
~oottoripyöräalalle enemmän hyötyä kuin haittaa.
A.C. Summa on yli
kolme kertaa suurempi kuin tammi-marraskuussa 1999.
Samaan aikaan uusia pyöriä rekisteröitiin 5 179 kappaletta eli lähes kymmenen
prosenttia vähemmän kuin toissa vuonna.
- Pitää kuitenkin huomata, että yhteenlaskettuina uusien ja käytettyinä tuotujen ensirekisteröinnit nousivat pitkälti
yli kymmenentuhannen kappaleen. Yksin kappalein ulkomailta rahdattuja menopelejä oli
'/
rekisteröity marraskuun loppuun mennessä 5 194 kappaletta
Kasvulukema oli korskeat 20 prosenttia.
Tänä vuonna Lillk-visr uskoo kasvun jatkuvan jossakin 1S prosentin tasolla.
.
-Meidän etumme on siinä, että suuri osa ravarancoimirrajisramme tulee EU :n sisältä. Mihin jokin maakunnassa toimiva jälleenmyyjä tarvitsee maahantuojan tapaista
välivouhkaa, jos hän pystyytilaamaan asianmukaisesti varustellut pyörät suoraan
tehtaalta tai vaikka joltakin megaluokan
myyjältä Keski-Euroopasta?
-Jonkun nämä hommat on kuitenkin
hoidettava, Gripenberg sanoo.
-Kun laki määrää, että suomalaisen asiakkaan on saatava ostamastaan tuotteesta suomenkielinen käyttöohjekirja, niin
kuka sen painatuksen maksaa. Kysynnän ja tarjonnan laki pitää
huolen siitä, että hinnat lähtevät tulemaan alas. Nykyään asiakkaat käyvät netistä katsomassa, mitä tuotteet maksavat Keski-Euroopassa .
Jos me haluamme olla kilpailukykyisiä, meidän on osurrava eurooppalaiseen hintatae
soon viiden prosentin tarkkuudella.
Jatkuu seuraavalle sivulle ...
67. Mutta ei
sekään vielä poista maakohtaisten yhtiöiden tarvetta. Nyt kysytään varttikatetta ja erikoisvilkkuja ja kaikkea sell~sta, jolla kuski saa muutettua pyöränsä hivenen
omaleimaisemmaksi.
Lillkvist sanoo, että asiakkaat hakevat omaleimaisuutta ajovarusteita myöten.
Esimerkiksi kypärähyllystä etsitään nykyään perinteisten avo- ja integral-mallien
lisäksi tyyliin sopivaa erikoispottaa- esimerkiksi sellaista, jota ilman ei puhtaaksiviljelty streetfighter suostu yleiselle paikalle menemään.
Rinnakkaistuonnin vaikutukset näkyvät Lillkvistin mukaan lähinnä lisääntyneenä
varaosarnyyntiä. Ne ovat pelkistettyjä, ja siksi niissä on tilaa mitä erilaisemmille varusteille. Kuka hoitaa jälkimarkkinoinnin ja ylipäänsäkin
markkinoinnin. Niin kauan kun me teemme työmme hyvin, meitä tarvitaan varmasti.
PUREEKO KYSYNNÄN JA TARJONNAN
Mutta mitä Gripenherg tarkoittikaan sillä, että rinnakkaistuonti olisi ohimenevä ilmiö?
- Niin kuin hyvin tiedetään, verotuksen takia Suomeen kannattaa ostaa käytettynä vain ikääntyvää, 1990-luvun alkupuoliskon malli:stoa.
- Suomessa ei niiden vuosikertojen
pyöriä myyty laman takia käytännöllisesti katsoen ollenkaan. Meillä ei ole samanlaista riesaa kuin niillä jorka joutuvat painimaan doliarin ja
jenin valuurrakur sien kanssa.
-Toisaalta meidän omien hintojenkin on noudatelrava eurooppalaista linjaa. Kun yhtiön toimialaan kuuluu varaosien, tarvikkeiden ja ajovarusteiden tukkumyynti, niin sanottujen naku- ja retropyörien suosio.Qkasvu- puhumattakaan rinnakkaistuonnin räjähdyksestä- on ollut duellilaisten kannalta kuin toteutunutta roiveunta.
-Täytyy myöntää, että viime aikoina kauppa on käynyt hyvin, Duellin ostoista ja
markkinoinnista vastaava Rune Lillkvist sanoo.
- Nakuissa ja varsinkin retroissa on mukailtu 1970-luvun pyöriä. On vain jokaisesta pyörämallista yksi euroversio, joka varustellaan
yhtenäisin tilpehöörein kaikissa unionin
m;ussa.
Silloin voidaan tietysti ruveta kyselemään sitäkin, että mihin näitä maakohtaisia maahantuojia oikein tarvitaan. Se tekee täkäläiset vaihtopyörät kilpailukykyisiksi, ja sen seurauksenakiinnostus rinnakkaistuotuihin pyöriin laimenee.
LAKI!
?
Rune Lillkvist, Duell:
ASIAKKAAT HAKEVAT OMALEIMAISUUTTA
Moottoripyöräilyn viimeaikaiset virtaukset ovat sataneet suoraan vaasalaisen Duellin
laariin. Kun käytettynä ruotuun pyörään ei Suomesta löydykään varaosia, syntipukiksi joutuu maahantuoja, vaikkei
tällä ole ongelmaan osaa eikä arpaa.
Tosin maakohtaisista säännöksistä johtuvat pyörien erot ovat pikku hiljaa poistumassa.
Viimeistään vuonna 2006 kaikki EU:n
alueella myytävät pyörät ovat myyntipaikasta riippumatta samanlaisia. Paperilla Pohjoismaat voivat näyttää samanlaisilta, mutta käytännössä tilanne on toinen.
- En minä ole suomalaisten maahantuojien asemasta millään muotoa huolissani. Asiakas on myös saattanut saada menopelinsä edullisesti, ja siksi hän
on valmis-sijoittamaan ravallisra topakamman summan ajovarustci iin.
Kuuden kilometrin päästä Vaasan keskustasta sijair eva Dudl on vuonna L983 perustettu yritys, josta yhden kolmanneksen omistaa ruotsalainen rarvikeli.ike Duell ja
loput kaksi kolmannesra Nylundin veljekset Tom ja Stefan.
Yhriö teki päättyneellä tilikaudellaan noin 39 miljoonan markan liikevaihdon. nähty jo. Sen jälkeen ei kaupata erikseen Saksan eikä
Ranskan eikä minkään muunkaan maan
versioita. Se johti vaihtopyöräpulaan, ja siitä on vuorostaan seurannut se, että Suomessa käytettyjen pyörien
hinnat ovat jääneet suhteettoman korkealle.
-Nyt vaihtopyöriä alkaa olla taas tarjolla. Kuka järjestää asiakkaiden koeajokalustot ja uusien mallien esittelyt?
-Se on hyvinkin mahdollista, että tehtaat alkavat katsella Pohjoismaita ikään
kuin yhtenä markkina-alueena
Kun asiakas päättää hankkia itselleen turvallisen ajovarusteen, hän ottaa monesta turvallisesta vaihtoehdosta mukavimman. Silloin ainoa oikea vaihtoehto on Malisen mukaan Rukka.
Malinen korostaa, ettei hän puhu pelkästään virkansa puolesta. Lukema on
melkein tuplasti suurempi kuin tilikaudella 1999.
·
Reilut puolet liikevaihdosta syntyi uusien pyörien maahantuonnista. Yhtä lailla valmistajan pitää tuntea trendit, jotta tavara saadaan mätsäämään
pyörän kanssa mahdollisimman hyvin.
Malisen edustama Rukka kuuluu L-Fashion Groupiin, joka on puolestaan Luhtasten kokonaan omistama perheyritys. Turvallisuusajattelu nostaa asemiaan jatkuvasti, ja se tarkoittaa,
että kohta ei kukaan lähde ajamaan kesäkuumallakaan pelkkään t-paitaan sonnustautuneena. Enduropyörien
menekki lisääntyy suomalaiskuskien menestyksen ansiosta.
.
Motocrosspyörien puolella myynti pysyy nykyisellä tasolla siihen saakka, kunnes jatkuvasti
nouseva minicross-innostus alkaa tuottaa tulosta.
Penttilän pitäisi olla aika hyvä ennustamaan- päätellen siitä vauhdista, jolla MP-Racing on viime aikoina kasvanut.
Husqvarnan ja MV-Agustan maahantuojana tunnettu yhtiö teki viime vuonna runsaan kymmenen miljoonan markan liikevaihdon. Rukan vuosiliikevaihto pyörii
160 miljoonassa markassa, ja siitä moottoripyöräilijöille tarkoitettujen varusteiden osuus on runsaat 40 miljoonaa markkaa.
Rukka suunnittelee tuotteet Lahdessa ja valmistaa näytekappaleet Kokkolassa. Kokonaismyynti Suomessa laskee, ja
se johtuu siitä, että japanilaismerkit ovat vahvan jenin takia niin kalliita. iilien Suomen markkinat ovat liian pienet.
Suomessa tehtailla on oltava jonkinlainen paikallinen koordinnattori, sanornan sitä nyt sitten maahanlllojaksi tai vaikkapa agentiksi.
e
1
Hannu Malinen, ·Rukka:
AJOVARUSTEIDEN OLTAVA TURVALLISIA JA M,UKAVIA
Rukan moottoripyörätamineiden tuotepäälliköllä Hannu Malisella ei ole mitään sitä vastaan, että matoristit ovat alkaneet kiinnittää yhä enemmän
huomiota omaan turvallisuute~nsa.
Päinvastoin Maliselle tuollainen suuntauspassaa mainiosti. Lilara pyörän lChtaalra ilman minkäänlaista välikättä. Loput tuli varaosien, tarvikkeiden ja ajovarusteiden myynnistä.
Rinnakkaistuonnista Penttilä sanoo, että on se ainakin kova haaste.
-Se pitää mielen virkeänä, Pcnrrilä nauraa ja lisää perään, eträ jarkossaM.J>-RaciJlgin tapaiseen maahantuojien rooli muuttuu väismmänä.
-Rooli muuttuu niin, että- tehtaalta rilatut pyörät eivät pysähdy meille vaan matkaavat suoraan jälleenmyyjien liikkeisiin.
-Se ei kuitenkaan tarkoita, errä jälleenmyyjä voisi. Meidän valttimme
on se, että teemme eurooppalaiselle kuluttajalle laatutuotteita Euroopassa. Silloin kysytään tuotetta, joka toimii kaikissa olosuhteissa,
Malinen sanoo.
Toinen ajovarusteen valintaan vaikuttava tekijä on Malisen mukaan se, miten hyvin tuote istuu asiakkaan muuhun tyyliin, eritoten pyörään.
- Varusteiden valmistajan on tiedettävä materiaalin käytöstä kaikki. Rukan joka paikassa hokema Defence and Comfort, suojaus ja mukavuus, ei ole
Malisen mukaan mikään tekstinikkarien hengentuote vaan koko toiminnan punainen lanka.
-Se on ollut punainen lanka tähän saakka, ja sitä se on yhä enemmän tulevaisuudessa. Sarjatuotanto tapahtuu kokonaisuudessaan Portugalissa, jossa L-Fashion Groupilta on ollut oma
tehdas 1960-luvun lopulta lähtien.
Malinen sanoo, ettei Rukalle tulisi mieleenkään siirtää tuotantoaan halvempien kustannusten innoittamana Kaukoitään.
- Siellä tällaisten systeemien rakentaminen
ei yksinkertaisesti onnistu. Se on ainoa tapa
varmistaa, että pystymme kehittämään mallistoamme tarpeeksi nopeasti asiakkaiden mieltymysten tahdissa.
Malinen korostaa, että ajovarusteiden kehittelystä on turha yrittää selviytyä kilpailijan
tuotteita matkimalla.
- Mieluummin me kuuntelemme käyttäjiä
kuin blokkaamme oman tuotekehityksemme
toisten tuotteita kopioimalla.
e
68. Sauli Penttilä,
MP-Racing:
EUROOPPALAISTEN NOUSU JATKUU
Hyvinkääläisen MP-Racingin myyntipäällikkö Sauli Penttilä tonkii varaosahyllyjään ja luettelee alkaneen vuoden näkymiä kuin kristallipallosta luntaten.
- Eurooppalaisten pyörien suosio kasvaa,
sillä ne ovat nykyään erittäin laadukkaita ja
kaiken lisäksi valuuttakurssimuutosten takia
edullisia
RAISIO: Tuotekoru 4. (09)61 54 1400. p. VANTAA: Tuupoi<Jnue 4. p (02)434 9777
www.bikeworld.fi
Se on tosin naapurilaitoksen, mutta yhteistyö tietysti toimi.
MUMMONKAATOSIMULAATTORISTA
MOTORISTIN KAATOON. Siis todella
1111
ajokamat?
Tekstiilipukujen kehitys viime
aikoina on ollut s~ngen nc;.peaa.
Uudet materiaalit haastoivat
perinteisen nahan jo vuosia
·sitten. Antti
Kortesuon tietämystä on hyö-
dynnetty myös standardien kehitystyössä. Täällä on kehitetty suojaimia muun muassa vanhuksien lonkkamurtumien ehkäisyyn. Aluksi pyrimme vain standardiehdotusten täyttämiseen, mutta koska standardien valmistelussa näytti olevan pal-
70. Antti on myös
viimeistelemässä lisensiaatintyötään motoristin kypärärnelusta.
- Kaikki alkoi oikeastaan harrastuksen
ja työn yhdistämisestä. Antti on pitkän linjan motoristi ja toiminut myös MP69:ssä, hallituksessa, puheenjohtajana ja jatkaa edelleen Motoris-
ti Survival -kouluttajana. Pukujen kehityksen
myötä myös niiden
testaamiseen on tullut
standardeja, joiden
tarkoituksena on s_.ojata
kuluttajaa. Suojata sekä, /
ostotilanteessa ~ttä etenkin sen
jälkeen, jos jotain sattuu.
/
RISTO KAIVOLA
Henkilö kuvassa on AnHi Kortesuo ja isoa vasaraa kutsutaan "mummosimulaaHoriksi".
T
ampereen teknillisen korkeakoulun koneensuunnittelun
laitos on ollut monessa ajoasuprojektissa mukana. TTKK:lla oli ja on
hyvät mahdollisuudet mitata esimerkiksi
iskuja ja melua. Siihen oli kehitetty testilaite, joka tilanne vastasi suurin
piirtein ihmisen kaatumista suoriita jaloilta lonkan varaan. Alkuperäinen
laite muutettiin hiukan paremmin
moottoripyöräonnettomuuksien tilannetta vastaavaksi: iskunopeutta kasvatettiin ja iskevää massaa vastaavasti pienennettiin. Alkuperäisestä kaatumisesta tultiin lähemmäs tilannetta, jossa raaja iskeytyy esimerkiksi rotvallin reunaan tai
pyörään osaan.
- Olemme tehneet näitä iskutestejä jo
vuosia kotimaisille ajoasujen valmistajille
Myös puvun hankauskestolle, hanskoille ja saappaille sekä käyttöominaisuuksille kehitellään standardia.
STANDARDOINTI
ON
POLITIIKKAA. Sitten pi- ja osin ristiriitainen, sillä tässä tapauksessa asun olisi toteutettava montää vielä punnita standardin hyödyllisyys, tavoiteltava taso.
ta ristiriitaista tehtävää. Suojaava ja
-Näissä standardeissa tavoitteena mukava, lämmin ja viileä tarpeen
mukaan, helppo pukea, hyvännäon ollut sen verran mukavat suojat,
että niitä myös käytetään. jonkin parantamisen varaa, lähdimme siihenkin mukaan, nimenomaan
kotimaisen alan teollisuuden kanssa
ja pyynnöstä.
Iskutestilaitteisto on myös kehittynyt vuosien myötä: heilahtavasta
vasarasta on siirrytty johteiden varassa putoavaan. Niiden kesken joudutaan tuotekehitys ja laatu ovat itse asiassitten tekemään kompromisseja, ää- sa kaikkein olennaisimmat asiat
nestämäänkin. Kehityksen kuluessa standardien ala on laajentunut.
Iskutestit tehtiin alunperin vain nivelille, nyt myös selälle on tulossa
oma standardi. Siitä listasta tulee pitkä
netta ja todellista tarvetta. Asiaan ovat vaikuttamas- tässä pelkkää tyyliä vaan pukemista
sa kaikki eri osapuolet, valmistajat, ja vedenpitoa ja muuta sellaista.
testilaitokset ja myös käyttäjät. Kaikki . Eri Tämä tutkimustyö tuottaa siihen
osia,
kyllä valmistajan
tahoilla on erilaisia vaatimuksia ja vain
toiveita. köinen ja hyvin näkyvä sekä paljon
mittaukset ja määrittelyt pitää miet- muuta.
- Tietysti myös hiljainen kypärä
tiä tarkkaan, jotta tulokset olisivat
sekä hanskatjasaappaat sopivat yhkaikkialla samanlaisia.
- Standardointi tapahtuu EU:n teen puvun kanssa, enkä tarkoita
puitteissa. Oleellista on olla
?
Johteilla alas putoava vasara on standardin mukainen iskutestilaite.. Silti se kannattaa, sillä standardin jälkeen kaikkien valmistajien tuotteet ovat samalla viivalla, ja tarjoavat ainakin samat vähimmäisominaisuudet. -Eri hintaiset tuotteetovat tietenkin laadultaan
erilaisia - ajatelkaa vaikka kypäriä.
Mutta kun kaikki ajoasuina myytävät täyttävät standardin vähimmäisvaateet, voi ostaja olla varma ainakin jostain tasosta.
standardia tehtäessä on sen tarpeel- SIIS TODELLA HYVÄ. - todella
lisuus, vastaako se todellista tilan- hyvä ajoasu. Ensimmäinen asia
mukana kehitystyössä: omilla mittauksillamme ja testeillämme olemme saaneet ajettua montaa meille
hyvää asiaa: esimerkiksi iskutestien
tekoa eri lämpötiloissa ja kosteana.
Standardien kehitys on lisäksi hidasta puuhaa
Boeri 2001
bad wasp
?t·!3
Uutuus
+>
1995,-
2195,-
~
1
#ii;l#l=ii
1 395 _
tren <
J
#J;:I#i#i!
MBK:n ostaja, kysy erikoistarjousta
495 ,-
-1-o
r.
j
esa;I#J#i?
rnercu ry
t
g old
iii:l#j::;
~
1350, - Uutuus
t
t
?
l
corsa
#Jii:l§l§lli
950, cru iser
CITY
myös kokomusta Mercury Basic
~
+<>
?
450inte g ral y f u ng -}
4·1=~:311·~~
BOERI LASTEN KVPÄRÄT
Valmistetaan omaan runkoonsa.
avt;t;alta~; yleiset liikennevaatimukset, E-hyväksyttyjä
tutustumaan MP2001·näyttelyyn
HS, osasto 841-42.
Tämän vuoden alusta Suomen mestaruudesta voi kilpailla vain ja
ainoastaan pyörällä, jossa on yksisylimerinen voimalähde jonka kuutiotilavuus
on vapaa riippumatta moottorin toimintatavasta. Viissatasiin mukaan huolittavat nelitahtiset pyörät saavat olla kuutiotilavuudeltaan 650 ksm.
Sivuvaunuluokka kokee mullistavan
Jääradat täyttyvät kilpailijoista tammikuun lopulta alkaen, mikäli luonto suo. Suomen mestarien nimien selville saamiseen käytetään näillä
jäillä kaikkiaan kuusi osakilpailua, joista kukin kilpailija saa lukea edukseen viisi parasta suoritusta. Unohtamatta tietenkään Mäntyharjun Lasse Kurvista ja Hyvinkään Marko Lainetta.
125-kuutioisten ennakkosuosikiksi arvellaan Soitialaa ja Heinäahoa. Kilpailukauden avauskisa on ltetl
SM-osakilpailu ja tapahtumapaikkana Toijala.
uudistuksen. Kahden suurimman luokan SM-kilpailuihin osallistuvatkaverukset saanevat kovimman vastuksen Konneveden Kari Vehniäisestä ja Tuukka Heinäahosta, joka huhujen mukaan ajaa jokaisessa soololuokassa ajokkinaan KTM.
Myös Aki Ajon jäärata-tiimin Antti Soieiala ja Varkaus Racingin Timo Immonen kuuluvat suosikkeihin. Tiedetään, että
ainakin Kuopiolaiset Ari Korhonen ja
Mikko Huttunen ovat valmiina alkavaan kauteen. Jo senkin seikan vuoksi, että kuka ajaa ja millä on viimeiseen asti epävarmaa. Myös jääratakonkari Aki Ajo nähdään tosi toimissa, sillä Aki vuorottelee tiiminsä kakkospyörän sarvissa Mika Kallion ja Mat- ·
ti Kiiverin kanssa.
?. Mestari leivotaan
kolmessa soololuokassa ja sivuvaunuissa.
·soololuokkien kuutiorajat ovat totutut,
alle 125, alle 250 ja 500. nnakkotunnelmia
-
1111 1111
Säänhaltija ei näytä olevan jäärata-ajajien puolella ja alan harrastajat ovatkin
joutuneet olosuh~eiden uhriksi. Lämmin syystalvi ja pakkasten ilmaantuminen
vasta joulun kynnyksellä ovat pakottaneet peruuttamaan alkutalven kilpailut.
Myös kilpailukaluston testaus ja ajoharjoittelu pääsi todenteolla käyntiin vasta
loppiaisen tienoilla.
TUOMO SEPPÄNEN
.
J
äär:uaväki saaaloittaa kilpailukautensa suoraan SM-osakilpailulla.
Ja sekin edellyttää mm mi kuulra lukuisia pakkaspäiviä, jorta jäätvahvistuisivat tarpeeksi. Va,nhoilla nelisylinterisillä laitteilla voi vielä näillä jäillä osallistua kilpailuihin, mutta SM-pisteet jäävät haaveeksi.
SM-osakilpailujen ohessa ajetaan kussakin kilpailussa alle 125-kuutioisten,
250-kuutioisten ja vapaan B-luokan lähdöt sekä veteraani-luokan startti.
Toijalassa alkava kilpailukausi jatkuu
tiiviinä koko helmikuun ja kaavailujen
mukaan mestarien nimet on selvillä viimeistään kauden päätöskilpailussa Kennevedellä maaliskuun 11 pnä.
Sivuvaunuluokka koki suuren sääntömuutoksen. Varsinkin etelään
kaavaillut kilpailut saattavat olla vaarassa, mikäli ilmat pysyvät lauhoina.
Jos luonto suo, niin tämänvuotinen
jääradan kilpailukausi pärähtääkäyntiin
Toijalassa tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Toki nelisylinterisiä "monstereita" vielä radoilla nähdään, mutta SM-pisteitä niillä ei voi kahmia.
74
KUTEN TODETTU, TESTIKILPAILUJA
ei tänä vuonna nähdä, joten mestarien
ennustaminen on vaikeaa. Alkavalla kaudella voi SM-pisteistä taistella vain ykslsyJinterisellä moottorilla varoatetulla pyörällä
Erittäin hauskaksi ajamisen teki se, että ajopinta antaa anteeksi
isotkin ajovirheet Etupyöräkin saa lipsua
alta, eikä ole vaikeuksia pitää pyörä siitä
huolimatta hanskassa. Harmi
vain, kun en vielä uskaltanut kantala pidon
. rajoille, mutta siitä huolimatta menemisessä
oli vauhdin tuntu. Korhosta kyytii viissatasissa pari vuotta sitten rakennettu peli,
jossa 500-kuutioinen moottori on ympätty
250-kuutioisen alupalkki runkoon. ja mullistavaa.
miltä sitten jääradan erikoispyörät tuntuvat
keskivertomotoristin käsissä joka on ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Molemmat
pyörät ovat sitä, mitä kilpailukykyinen jääTatapyörä parhaimmillaan edustaa. Pyörät ovat
250-luokassa identtiset, poiketen toisistaan
ainoastaan kuskikohtaisien jousitus- ja kaasarisäätöjen osalta .
Viissataset ovatkin sitten luku erikseen. Tehoa oli tarjolla riittävästi
ja varsin laajalla alueella. Huttusen isopyssy on muutaman vuoden takainen "vanha sotaratsu"- vakiokuntoinen
motocrosspyörä. Kävimme kuitenkin kurkistamassa kulisseissa, josko Korhonen onkin
keksinyt jotain uutta.
Valtakunnasta löytyi tammikuun alkupäivinä
vain yksi kunnon rata ja sekin sijaitsi kahden
lassimatkan takana Vehmersalmella, Kuopion kupeessa. Moottoripuoli on molempien viissatasissa vehkeissä vakiokuntoinen. Ei ihme, että kyläläisten yhteisten ponnistelujen avulla syntynyt rata
veti savolaispitäjään ennennäkemättömän
joukon moottoripyöräilijöitä. Temppu parantaa
jääratapyörän ajettavuutta.. Huttusen palkintokaappia koristaa yksi Suomenmestaruus,
joka tuli jääradan 500-luokasta vuonna
1997. Sitä oli todella
hauska ajaa. Kuopiossa
ei siis ole keksitty mitään uutta. Huhuttuun 200 hevosvoimaiseen haki tuntumaa paitsi allekirjoittanut, myös Apulanta
yhtyeen rumpalina mainetta niittänyt Sipe
Santapukki.
"200" hevosvoimaisen omistaja Ari Korhonen ajaa alkavalla kaudella Team Brandtin väreissä tiimikaverinaan Vehmersalmella
asuva Mikko Huttunen, joka on uransa aikana kerännyt SM-mitaleita sekä jäiltä, että
kesäisiltä asfalttiradoilta. Myös me olimme paikalla tutustumassa Kuopiolaisten Ari
Korhosen ja Mikko Huttusen kalustoon. Varsinkin kaksipuolikas oli hieno peli. Korhonen ei ole vielä mestaruuteen
yltänyt mutta himmeämpiä mitaleita on kaapissa useampi.
Savolaiskaverukset keskittyvät alkavalla jääratakaudella sekä 250-kuutioisten, että
viissatasten mestaruusjahtiin. Jokainen moottoripyörien kanssa tekemisissä oleva arvaa kyseisen arvion olevan yläkantissa. Viissatanen oli mielestäni jo
aika jyrä ja raskas ajaa kaiken kaikkiaan.
lisäksi se on tehoiltaan raaka ja vie miestä
riittämiin. Sa·
malla selviää, että
Korhosen Hondan ta·
kajousitusta on ma·
dallettu lähes 10 sent·
tiä. 200 hevosvoimainen
jäärata pyörä?
Nettilehti Offroad-sanomien keskustelupalstalla
esiintyi huhu, jonka mukaan kuopiolaisen Ari
Korhosen 500-kuutioinen jääratapyörä kirnuaa
200 hevosvoiman tehon. Ja samalla voimme leikata huhulta siivet. Kuopion pojatjä~esti meitsille
ikimuistoisen päivän ja
hyvät fiilikset kruunasi
isäntien ystävällisyys.
Siitä heille suurkiitos,
hehkutti rokkirumpali
naama leveässä
hymyssä .
?
Ari Korhonen kertoo
keskivertomatoristi
Sipelle, ettei jääradan
nastasääntö ole muut·
tunut miksikään muutamaan vuoteen. Kaksipuolikkaissa konetta on hieman sormeiltu,
eikä yksityiskohtia kuulemma voi paljastaa.
vertailumielessä suoritettu lyhyt koeajo Korhosen ja Huttusen viissatasten Hondien kesken ei paljastanut huimia eroavaisuuksia.
Ainakaan pyörien tehoissa ja kulkevuudessa. Korhosen viissatanen on moottoriltaan vakio ja
kehittää vain 67 hevosvoiman tehon.
Team Brandtin pyörät on modifioitu jääradoille totutun kaavan mukaan madaltamalla
jousitusta. Sen seikan
kertoo Sipe, joka siviilissä istuu Suzuki Hayabusan sarvissa.- Oli tosi hieno kokemus
ajaa jäällä noin kovaa, ihan raakaa peliä.
Pito noilla nastarenkailla oli mahtava. Korhosen pyörä on hieman ketterämpi
taittumaan mutkiin, mutta loivemmalla keulakulmalla varustettu Huttusen pyörä käyttäytyy mutkissa rauhallisemmin
p (02)434 9777
ESTONIA: Pctc1 bu11 tee 46. YkslttälstiJodut
, m'alllt
eivät
tuota
1
ongelmaa.
VANTAA: fuupJbnt1e ·1. RAISIO: Tuotebtll 4. WWW.bikeWOrld.fi. EBC
.BRÄKES
'·
EBC:n 'c valikoimaan
Suomessa l' kuuluvat
jarru- Ja kytkinosat niin
a a s 1 a 1 a' i s i i n ,
eurooppalaisiin kuin
a me rikka 1a ls i i n ki n
pyöriin. p (09)61 'J4 1400. 11415 T:1 llllln
Ensimmäistä kertaa oli palkittavien joukossa liiton puheenjohtajistoon kuuluva henkilö. Moottoriliitto palkitsi parhaansa
Moottoriliiton vuotuisessa
palkintojenjakotilaisuudessa
tehtiin historiaa. Louhlo puolestaan kuu·
lui maamme trialparhaimmlstoon 50-60 luvu.illa.
Suomen moottoriliiton puheenjohtaja ja varapuheenjoh·
taja joutuvat kättelemään toisiaan varsin usein erilaisissa tilanteissa. Pyrhönen puolestaan astuu ammattilaisen arkeen hollantilaisen Care·lnnovation tiimin ajajana
tarkoituksenaan pistemetsästys motocrossin MM-sarjassa 125-luokassa.
78
Kuvassa isojen pyssyjen kesyttäjät. Juha Salmiselle olisi ollut palkintopöydällä
useampikin lätkä. Molemmat ovat aikanaan kuulu·
neet palkittavlln. Joulukoineo kättely Helsingin Valkoisessa
salissa oli kuitenkin historiallinen. Ja puhtaasti urheilullisilla ansioilla.
Varapuheenjohtajan lisäksi
Moottoriliiton puheenjohtaja
Juhani Halme sai palkintoja
jakaessaan kätellä lukuisan
joukon menestyneitä
moottoripyöräilijöitä vaikkei
Valkoisessa salissa palkittu
kuin Suomen mestarit sekä
PM, EM ja MM tasolla mitaleille yltäneet urheilijat.
Vastikään miehen ikään (SOvi ehtinyt likka Heinäaho
ja Suomen moottoriliiton pitkäaikainen toiminnanjohtaja
Eino Louhio olivat tällä kertaa palkintojenjakotilaisuudessa yleisön joukossa. Hymy oli herkässä.
TUOMO SEPPÄNEN
Rivillinen palkittuja enduroajajia. Heinäaho on uransa aikana pokkaillut
kultaisia mitaleja roppakaupalla. Mika Kallio kaasuttelee RR:n EM-sarjaa Aki Ajon luotsaamassa tiimissä. Vasemmalla
myhäilee RR:n superbike·luokan Suomen mestari
Juha Berner vierellään motocrossin vapaan luokan
MM·kuutonen ja Turun MK:n joukkueessa Suomen
mestariksi kruunattu Miska Aaltonen.. Vantaalainen voitti enduron MM·kul·
tien ohella Suomen
mestaruuden trialin
joukkuekilpailussa.
Kirkkaimpien mitali·
en lisäksi, ja osoi·
tukseksi monilahjak·
kuudesta Salminen
saalisti myös prons·
sia motocrossin
joukkuekilpailussa.
RR:n 125-luo·
kan mestari
Mika Kallio
(vas.) ja mo·
tocrossin pik·
kuluokan mes·
tari Antti Pyrhönen puheen·
johtajan tentis·
sä. Molemmat henkllökohtai·
seen Maailmanmestaruuteen yltäneet ajajat, Karl n.
ainen ja Juha Salminen olivat poissa työkiireiden
vuoksi. Moottoriliiton vuo·
toisessa mestarien palkitsemistllaisuudessa palkintojen
jakajana toiminut liiton puheenjohtaja Juhani Halme kät·
teli varapuheenjohtaja Reijo Kivelää onnitellen pohjois·
maiden mestaria. Molemmat
ajajat pyrkivät
maailman hui·
pulle alkavalla
kaudella. Vain kirkkaimmat tähdet loistivat poissaolollaan
Lisätietoa BMW:stä
www.bike.bmw.com
Ajamisen iloa
Tämän nöyryyden seuraus on se, että mitä
vaikeammaksi vastustaja ja
Okalla on paljon antoisia muistoja niin jääkiekosta kuin
kanssakilpailija tunnetaan,
mooHoripyöräilystäkin.
sitä suurempi on myös hänen kunnioituksensa kilpa-areenalla, vertailee Oka
kahta lempiharrastustaan.
Yhtenä molempien harrastusten hyvänä puolena
Oka pitää niiden edellyttämää 100 %:sta keskittymistä. Toinen kausi Tamopeteltava nöyrästi ja kummassakin la- pereen kaupunginvaltuustossa on hyvä
jissa edistyminen on hidasta. Menossa on
Tampereen Ajo vuonna 1971 Hakametsän alueen katuradalla.
nikki, Laukaa, Imatra, Savonlinna ja nyt- nestä pitäen" raasereilla"-: teini-ikäisen katemmin myös Veteli ja Virtasalmi. Molempia lajeja on kunnallisvaaleissa. Brittipyöriin
sen toteuttamiseksi tarvitaan vauhdikas osia on saatu Englannista milloin postitse
moottori pyörä, aprikoi Okalajimme har- tilaamalla ja milloin lomamatkojen tulirastajia jääkiekkoilijan ja huippu-urheili- atstna.
Jääkiekkoilun numero 14 ei ole lakanjan lähtökohdista.
-Sekä jääkiekkoilussa että kilpamoot- nut kilpailemasta. Kaikki harrastajat elävät samassa,
yhteisessä ilmapiirissä ja jokaisesta tapaamastani moottoripyöräilijästä voisi
kirjoittaa erilaisen kirjan, toteaa Lasse
"Oka'' Oksanen.
Jääkiekkoilijana paremmin tunnetun
Okan kilpamoottoripyöräily alkoi 1969,
jolloin hän osti tamperelaiselta Veikko
Väriseitä Taneli Levon vuonna 1961
hankkiman täysiverisen 350-kuutioisen
AJS 7R -kilpapyörän. Työelämän vastapainona
tällainen "irrottelu" tekee
hyvää. Ruot- lustona ovat olleet vesijäähdytteinen Yasissa hän on kilpaillut Linköpingissä ja maha 125, Suzuki T20 ja tuoreimpana
Honda 350. Taneli "Taf1tta"
Lepo voitti pyörällä Suomen mestaruuden vuonna 1962, 1963, 1964 ja
hänen jälkeensä pyörää ajoi Esko Puputti, jolta pyörä sitten tuli Väriselle.
Jääkiekkoilmaisua käyttääkse~ , hän teki
hattutempun.
Oka on osallistunut 7R:llä kolmenkymmenen vuoden aikana keskimäärin
viiteen näytös- ja kilvanajoon vuosittain.
Kaikki alkoi Ahveniston moottoriradalta
ja sen ohella tutuiksi ovat tulleet Ruissalo, Keimola, Väinölänniemi, Pori, Pyy-
,Lasse Oksanen, AIS
7R ja Tampereen jäähalli. Kisaan tu- paikka osallistua vaikuttajana kunnallee koko ajan mukaan entistä nuorem- liseen peliin.
pia, parempia ja nopeampia harrastajia
ja pärjätäkseen täytyy olla sinnikäs. ??
ne mapyora:
Lasse Oksanen ja AJS 7R vuodelta 1961
AU
KUVAT: LASSE OKSASEN KOKOELMA JA AU
- Moottoripyöräilijät ovat rämäkkää porukkaa. Kaikki nämä ovat olleet kilKnutstorpissa.
- Moottoripyöräilijät muodostavat ih- papyöräreplicoita erikoisrunkoineen.
Näistä kaikista Okan tallin pyöristä
misten värisuoran; he ovat kokeneet paljon elämässään ja tuntuu siltä, että jo- on huolehtinut tamperelainen mekaanikkainen haluaa kokea vielä enemmän ja kovelho Markku Hansen. ?. Tässä joukossa ei arvomerkkejä
kysytä. Okan
poika Lauri on ajanut pie-
80. Tuoreimman voittontoripyöräilyssä yritetään päästä toisen sa hän saavutti numerolla 452 syksyn
ohitse koko ajan. Harjoituksissa tai kilpailussa rikkoutunut pyörä
saadaan uskomattoman nopeasti takaisin ajokuntoon
ja tässä ovat apuna muut
pyörämiehet pahimmat kilpaveikot mukaan lukien.
Eihän kilpailua synny, jos
kaveri ei pääse ajamaan!
?
OKAN
PYÖRÄTALLIIN
KUULUVAT MYÖS Ante
Koivuniemen
kuuluisa
Seeley vuodelta 1971 sekä
yksisylinterinen 500-kuutioinen Hansen-Jawa. Lisäksi hän on huomannut, että moottoripyöräilijät suhtautuvat kohdattaviin ongelmiin positiivisesti
Mutta ykkösajajan ja kaksinkertaisen maailmanmestari Hans-Georg Anscheidtin pyynnöstä Suzuki antoi
hänelle RK67:n käyttöön vielä seuraavaksi kaudeksi, jolloin hän otti sillä kolmannen maailmanmestaruutensa. Osittain ratkaisut olivat sellaisia tekoisiä hienouksia, jotka ehkä kalleutensa ja monimutkaisuutensa vuoksi
eivät "siviilikäyttöön" soveltuneet. Vuonna 1964
siinä oli 12.5 hv 14 000 kierroksella/min.
Tuona vuonna kävi selväksi, että nopeampaa laitetta tarvitaan kilpailemaan Hondan
kanssa, jolla oli nyt tässä luokassa kaksisylinterinen nelitahtinen kilpakone. Kone oli kaksisylinterinen, vesijäähdytteinen ja edelleen luistiohjattu. Korkeita kierroslukuja ja
kapeita vääntöalueita
apa.nilaiset moottoripyörävalmisrajar
pyrkivär 1950-luvun lopulta alkaen
ottamaan vahvan osuuden maailman
moottoripyörämarkkipoista. Suurimmat tehtaat
käynnistivät laajan tutkimus- ja kilpailutoiminnan, minkä tuloksena syntyi paljon
uutta moottoripyörätekniikkaa sekä erittäin mielenkiintoista ja nopeaa ajokalustoa.
Vahva boomi jatkui vuosiin 1966/67, jolloin ne sitten lopettivat kilpatallinsa aikaisemmassa laajassa mielessä. 1966 ja 1967 50-kuutioisten mestaruus
tuli taas Suzukin tehdastallille. Mekaanikkoa tai muuta tehdastukea hän
ei käyttöönsä saanut, joten hänen oli
itse ylläpidettävä ja huollettava pyörää.
Hän oli kuitenkin taitava tekijä myös kilpakonetekniikan miehenä. Talli lopetettiin,
ja lopulta este~ksi tulivat myös FIM:in
asettamat rajoitukset. Se ei
enää ollut RK67:n jatkokehitelmä, vaan
täysin uusi pyörä, tyyppi RP68. Samantyyppistä edistystä tapahtui tietenkin suuremmissakin luokissa. Moottori oli
sijoitettu hyvin ylhäälle runkoon otsa'pinnan saami·
seksi mahdollisimman pieneksi. Suzukin uusi 50-kuutioinen valmistuikin kilpailukauden 1964lopulla. Pyörä pysyi perusrakenteeltaan entisen kaltaisena, mutta tekniikka kehitettiin jatkuvasti. Renkaat olivat sen
verran pientä kokoa, etteivät nykyisen kaltaiset kaarrekallistukset olleet niillä mahdollisia.
Edellisessä kirjoittajan artikkelissa tarkasteltiin Ernst Degnerin siirtymistä Itä-Saksan puolelta länteen v. Vastaavasti kehittyivät niiden muutkin ominaisuudet. Samalla vaihteella
ei voinut ajaa kuin lyhyen hetken. Kuvasta' näkyy selvästi pyörän
eräänlainen "sirous". Kilpailtaessa oli tietenkin lisäksi tarkoin seu-
rattava taktiikkaa, muiden ajoa, pyörän
kuntoa, tallin merkinantoja, radan kuntoa jne, joten tehtävää ajajalla riitti.
KUN SUZUKIN TALLI VUODEN 1967
lopussa kilpailutoiminnasta luopui, tehtaalla oli valmiina 50-kuutiosen kilpakoneen seuraavakin kehitysversio. Se oli alkuun epäluotettava, mutta tilanne parani
loppukautta kohti. Ensimmäisessä versiossa RK65 oli 14.5 hv 16 500
kierroksella/min. Hänen mukanaan Suzuki, joka hänet palvelukseensa
kiinnitti, sai sen ajan huipputietouden nopeiden kaksitahtimoottoreiden tekniikasta.
Asiat etenivät sitten Suzukilla niin, että
tehdas saavutti 1960-luvulla lukuisia rrmaailmanmestaruuksia sekä 50-kuutioisten että 125-kuutioisten luokassa.
SYTYTYSPUIKKO
Hondan talli. Niin kuin hyvin tie- ··
detään, tämän vaiheen ajajina suomalaiset
sitten kunnostautuivat hienolla tavalla.
?. Ne ilmeisesti
katsoivat saaneensa riittävän mä:trän hake- ·
maansa julkisuutta, minkä lisäksi suoritetut laajat panostukset vaativat valtavasti rahaa.
Suzuki ja Degner voittivat jo v. Tuloksena
oli paljon sellaista uutta tekniikkaa, jota
pystyttiin soveltamaan tavallisissa käyttöpyörissäkin . Käyttökelpoinen kierroslukualue oli vielä kapeampi
kuin RK67:ssä. Anscheidt, joka testasi
pyörää vuoden 1968lopulla, oli sitä mieltä, että vaiheita tarvitaan vähintään 16,
mieluummin 18. Vuonna 1965 mestaruus
meni kuitenkin ensimmäistä kertaa tässä
luokassa pääkilpailija Hondalle. Siinä oli
14-vaihteinen vaihdelaatikko, mikä tarkoitti sitä, että vaihteistossa oli kaikkiaan 30 hammaspyörää. Tehoa oli 10 hv 10 500 kierroksella/ min. Vauhdikkaan suoran päätteeksi esim. Tällöin
tehdastalli lopetti toimintansa kuten myös
82
J
Suzuki-tehtaan
ajajat Hans-Georg
Anscheidt (edellä!
ja Yoshimi Katayama 50-kuutioisilla Ranskan GP:ssä
vuo\Jna 1967. HansGeorg Anscheidt on kertonut, että pyörällä kisaa ajettaessa oli vaihdettava keskimäärin kerran sekunnissa. Laajaa kokemusta tältä alueelta hänelle oli kertynyt
1960-luvun alkupuolen Kreidler-kaudelta.
RK67 OLI TEKNIIKALTAAN JA ETENKIN
ajettavuudeltaan erikoinen laite. 1961. Tehoa alkoi hiukan
tulla 16 OOO:ssa, mutta parhaimmillaan
se oli 17 OOO:ssa, minkä jälkeen se nopeasti loppui.
Tällaisella pyörällä ajaminen on ollut
epäilemättä hyvin vaativa tehtävä. Vaihteita tarvittiin paljon, koska moottorin tehokas
kierroslukualue oli hyvin kapea, vain
800-1 000 kierosta. Koeteltuoa keinona runnerruuden lisäämiseksi ja korkean laadun osoittamiseksi oli
hyvä kilpailumenestys. RK65 tarvitsi parempaa luotettavuutta ja enemmän
voimaa.
v. Se oli
kolmisylinterinen, ja tehoa oli 20 hv
20 000 kierroksella/min. Tämän 1960-luvun nopean kehitysvaiheen
jälkeen tuli sitten hiukan tasaisempi jakso, johon tuotantokilpakoneet olennaisena osana kuuluivat. Pyörässä, tyyppi RM62, oli yksisylin'terinen il- ·
majäädytteinen luistiohjattu moottori. Mielessä täytyi siis koko ajan pitää se, mikä
vaihdealue kulloinkin on käytössä. Kahtena seuraavana vuonna luokan mestaruus
tuli edelleen Suzukille. Myös suorilla, joilla nopeus oli kiihtyvä, oli jatkuvasti pidettävä huolta siitä, että kierrosluku
pysyi oikealla alueella. Kierroslukumittaria oli pidettävä tauotta silmällä. Jälkimmäisen vuoden mallissa RK67 oli tehoa 17.5
hv 17 300 kierroksella/min ja huippunopeus pitkällä välityksellä 180 km/t. 1962
50-kuutiosten maailmanmestaruuden. Varustukseen ei tuolloin vielä kuulunut elektronista näyttöä, joka olisi ilmaissut, millä vaihteella mennään. 50-kuutioisissa kilpakoneissa sylimerien lukumäärä rajoittettiin yhteen ja vaihteiden lukumäärä
kuuteen.
1960-luvun alkupuolen mittava panostus kilpailutoi!Jlintaan sai aikaan hyvin
nopean kilpakoneiden kehitysvaiheen.
50-kuutioisissa se näkyi siten, että pyörien teho pystyttiin kaksinkertaistamaan
kuudessa vuodessa. Tällä tyypillä ei kuitenkaan koskaan kilpailtu. hitaaseen
kaarteeseen tultaessa oli vaihdettava yli
10 kertaa pienemmälle vaihteelle
Kaikilla Honda-lisävarusteilla on kahden vuoden
takuu.
\
'apt!nissa käsityönä tehty. 09·895 501
www.honda.brandt.fi. Maverlck Titanium Grey
lisiiri.
~rike iskarkaistu, ilmastoitu, nopea ~aihtaa,
'aaja näkijkmttä, portaaton avaus, tuuli/ukko.
rurv illlisuus.
Quantum/f Racing Red
Vlittiiä kaikki moottol'ipyöräilJII
-u,.v, llisuus- ja hyväksymisnmmit.
J
)
.aatu.
Jos haluat, että pyöräsi pysyy aitona Hondana, käytä alkuperäisiä
lisävarusteita. Viisi kuorikokoa.
Hondan laajasta valikomasta voit valita juuri omaan pyörääsi
tarkoitetut alkuperäiset lisävarusteet. Optimi' · 1opiste pään mukaan. SutmwiAism pään m11kaan valmistettu.
~
'
1 -
iisilvuoraus.
'lma toitu. '11/S. Kun tuotteessa on Honda
Genuine Accessories -tunnus, olet aina varma sen täsmällisestä
sopivuudesta.
Freeway Black
i1 ,ilkuori.
W.arkkinoiden pehmein. GENUINE ACCESSORIES
'ra'·kypärän ansiosta myös aivosi
Jysyvät parhaiten suojassa.
Honda-lisävarusteilla maustat pyöräsi mielesi ja tyylisi mukaan.
Jlkokuori.
~~ dwiskova ja vahva rakemu. joka koossa sama
'ah. Viiden vuoden takuu.
?aina se päähäsl.
l
Quantumjf Nakano GP
Kysy lähin kauppiaasi: puh. Kestävä, pestävä ja tehokkaasti
'iäntii vaimentava.
Tämäkin työvaihe on suoritettava todella tarkasti. Tässä voidaan käyttää joko
paineilmaa, pinsettejä tai rasvattua puikkoa.
Mikäli kaikki työvaiheet on tehty oikein, reiässä on nyt erittäin kestävät kierteet.
?
Jos kier1eet ovat rikki, tee uudet.
Asenna kier1eenkorjaussarja.
Kun mutteri on asennettu rlhlatulle
puikolle ruuvin voi irrottaa.
lske asennustappi poikki kierresarjan
mukana seuraavalla siihen tarkoite·
tulla erikoistyökalulla.
l11ke va
saralla rihlattu
.
PUlkkopa·"
'"olfleen Po
rattuun re,·L ....
"aan.. Tässä tapauksessa käytän ryökalusarjaa, johon kuuluu
rihlattuja puikkoja, paria ja erikokoisia
"muttereita". Vahingoittuneet kierteet korjataan yleensä nk.
Helicoilkierteellä. Ole
huoleti, autamme
sinua ratkaisemaan
ongelman.
ELI TUON VERRAN TARVITAAN TYÖKALUJA. Tässä työvaiheessa käytetään
kuuden millim etrin läpimittaista poraa
M6-kierteelle, kahdeksan millin poraa
M8-kierreelle ja niin edelleen.
Kun reikä on siis- titty vanhoista kierteistä, niin siihen
tehdään uudet kier-
PAHIMMASSA TAPAUKSESSAKIERTEET
teet erikoiskierretapilla (joka kuuluu Helicoilsarjaan) . Tämä siksi, että pora saadaan
keskitettyä. Jos ruuvi on todella tiukassa tai
lukitru ruuvilukitteeHa, lämmittäminen
helporraa irrottamista. Niin kutsuttu vääntö- tai asennustappi spi raalin
pohjalla isketään poikki kierresarjan mukana seuraavalla siihen tarkoitetulla erikoistyökalulla. Sen jälkeen on vielä varmistettava, että katkennut pää saadaan
pois reiästä. Läm-
ovat vahingoittuneet, mutta tämäkin voidaan korjata oikeilla työkaluilla. Kun
nk. Ensin katkenneen rutiVin ympärys on puhdistettava huolellisesti . Seuraavaksi otetaan porakone ja porataan ruuviiri sopivan kokoinen reikä. Kun se on tehty,
isketään ruurnalla katkenneen ruuvin
keskelle. Nyt perehdymme siihen, kuinka
PETER SKÖLD
työ suoritetaan käytännössä. arkenneer ruuvir ra.i rikkouruneer kierrcer eivät juurikaan ilahdum, mucraovatsilti
asioitajoihin moottoripyörän
omistajana on varauduttava. Helicoil on kierteiden
korjauskeino, jossa rikkinäisen kierteen
tilalle
laitetaan
ruostumattomasta
teräksestä valmistettu spiraali. Markkinoilla on kaikenlaisia halpoja kikkoja ja välineitä tähän
ongelmaan,' mutta neuvoisin olemaan
käyttämättä halpoja työkaluja, sillä ne
ovat yleensä huonolaatuisia ja aiheuttavat enemmän ongelmia kuin ratkovat
niitä. KaikenAja 0
tässäkin on hyvät työkalut. Seuraavassa
kerron kuinka nämä ongelmat saadaan
hoidettua pois päiväjärjestyksestä.
Aloitetaan ratkaisemaHa katkenneen
pultin tai ruuvin arvoitus. Nyt meillä on
kierteet, mutta ne ovat aivan liian suuret.
Tässä astuukin kuvaan korvaava kierre
eli Helicoil "spiraali", kuten se myös
tunnetaan. Muista porata suoraan ja keskelle
ruuvia!
/
Kun reikä on porattu, siihen isketään
rihlattu puikko huolellisesti paikoilleen
vasaralla. "mutteri" on kiinnitetty rihlattuun
puikkoon, katkennut ruuvi lähtee raivon
mukaan kiertämällä irti, jonka jälkeen
katkenneen tilalle voidaan asentaa uusi ja
ehjä ruuvi.
Katkesiko ruuvi vai
menikö kierteet. Sopivalla koolla tarkoitan
ruuvia pienempää poraa, jonka reikään
kuitenkin rihlattu puikko tarttuu tanakasti. Tämä siksi, että kierrespiraali ei olisi tasopinnan yläpuolella,
jolloin se saattaa vahingoittua. Ensin on
vanha vaurioitunut kierre porattava pois
kokonaan. Muita tarvittavia työkaluja ovat porakone, vasara ja tuurna.
K
mitä alue varovasti "puhalluslampulla"
tai kuumailmapuhaltimella. Varo sulattamasta muovi- tai kumiosia, tai jopa
sytyttämästä jotain helposti syttyvää. Korjaussarjan mukana seuraavalla spiraalin kiinnitystyökalulla helicoilkierre asetetaan yksinkertaisesti ja
helposti paikoilleen.
Muista, että kierrespiraalin pitää alkaa
vähintään puoli kierrosta "toisen" kierteen alapuolelta
8) Lasse
Ahlgren 25.40, 9) Heikki Ronni 30.20. TAI(ATALO.FI
02-7272402 02-7272403 02-72724Dl
El VAIN TAUSTATEKIJÄI
Vihdoinkin Suomessakin maailmankuuluisa
Ermax:in sisälokarit ("undertrays") ja taka·
lokasuojat ("huggers") integroidulla ketju·
suojilla. Sisälokarit alkuperäisväreissä, sis·
ältää minivilkut. Takalokarit Carbon-look.
Osh. 6) Mikko Holopainen
25.21 , 7) Esko Jyske 25.27. a' 1190,· fim
TUTUSTU MP-MESSUILLA, OSASTO C73 1. ENDURO
Hämeenlinna Kärme Kustaan
Kiemura Jukka Rastas 06.12.2000
Luokka 1: Heikki Timonen, Mikko Tontti,
Jarkko Waskinen SsMK 2.20,49, 2) Pekka
Viljakainen, Juha Nuuttila, Pentti Nurminen
SsMK2.31 ,21, 3) MikaRättö, Petri Lauttia,
Antti Myllymaa HIMK 2.39,41, 4) Alexander
Wiik, Jonathan Wiik, Simon Wiik SiMK
2.41,41, 5) Niko Kalatie, Jyrki Lahti,
Petteri Gustafsson KarkMK 2.52,57, 6)
Mikael Sparf, Esa Kalliomäki, Mikael
Broman E·PMMK, J-PMK 2.55,53, 7) Kari
Wallenius, Antti Koskela, Jarno Koskela
Ori MK 3.03,40.
Luokka II: Jani Nurminen, Juha Auvinen,
Mika Kaipainen SaMK, HyMK 2.28,35,
2) Juhani Himmanen, Raimo Taulanne,
Markku Nieminen HMK, VMK 2.52,31, 3)
Kari Tuominen , Petri Töyry, Torsti Kettula
RCK3.04,26, 4) Tommi Tuuliluoto, Markku
Ronkainen, Riku Ruokolahti HMK, EMK
3.23,22, 5) Samppa Saatamoinen, Hanne
Kämäri, Henri Petman HauMK 3.41 ,11,
6) Sami Kärkkäinen, Sami Tuppurainen,
Jarkko Töyry RCK 3.42,42, 7) Kimmo
Sipura, Ossi Mertsalmi, Mika Ahma-Aho
PadMU 4.00,50, 8) Janne Nieminen,
Jani Juurikka, Marko Leponiemi J·SMK,
MSMK 4.22,50, 9) Henrik Hällbäck, Mats
Kronholm, Tor Eric Wi ss J-PMK 5.06,23,
10) Jouko Rintaneva, Ismo Rintaneva, Yrjö
Jokinen HIMK 5.15,07.
Luokka Business Class: 1) Joachim
Hindren, Tomi Luhtasuo, Staffan Floessel
Cellen MC 1.36,11, 2) Teemu Niemitalo,
Leif Holm, Tarmo MälkkiTeam Matopalvelu
2.33,30.
Ohkola Propaganda-ajo TuMK
09.12.2000
LuokkaA: 1) Jani.Laaksonen 32.50, 2)
Sami Laaksonen 34.10, 3) Jari Mattila
37.10.
Kuntoluokka: 1) Kimmo Laakso 22.30,
2) Jukka Pahkamaki 22.42, 3) Jarl Kukkola
22.51 , 4) Jani Eronen 23.52, 5) Harri
Aa ltonen 24.17. 10)
Timo Koski 31 .04, 11 ) Juha Ahola 32.22,
12) Tomi Paavola 32.35, 13) Pekka Heija
32.49, 14) Janne Tervola 33.20, 15) Pekka
Lahti 34.03, 16) Kari Luoto 34.45, 17)
Janne Fyhrqvist 36.15, 18) Eerik Niemi
37 .49, 19) Marko Kyyhkynen 44.56, 20)
Sampsa Niemelä 2 kierr.
Veteraaniluokka: 1) Karri Tikkanen
25.22, 2) Timo Remes 26.04, 3) Teuvo
Heinonen 28.19, 4) Jouko Boman 30.07,
5) Auvo Seppä-Murto 31.48, 6) Veikko
Laakso 32.04, 7) Kalle Salonen 35.14, 8)
Pekka Manninen 3 kierr.
Luokka 80 ksm: 1) Eero Remes 15.45,
2) Olli Kuhanen 17.09, 3) Tuomas Jokinen
17.45, 4) Sami Ruuskanen 19.52, 5)
Kimmo Honkaluoto 20.58, 6) Jaana
Oinonen 22.38.
Miniluokka: 1) Jere Luoto 06.25 , 2)
Patri Hämäläinen 06.31 , 3) Miika Oinonen
06.41, 4) Tomi Hämäläinen 06.44, 5) Pyry
Nikkanen 07.55, 6) Tomi Seppänen 08.06,
7) Roni Mäkinen 08.24, 8) Toni Holopainen
08.42, 9) Justus Kulmala 09.20, 10) Joni
Paananen 15.43.
MOOTTORIPYÖRÄT MYY
Tltl(ltTALO
t''-e
OLEHHE
TEKEHÄSSÄ
2.-4.2- 2001.
OSA~O
1?.R.\ICTULOA t
E4-0
TfUKfN TA~JOUS TAKATALOLTA !1!
T~l(~l~~,g SAev
WWW
Teknisettiedot http:J/
www.honda.brandtfi/index2.html. 91, aj. Kuvalliset ilmoimkset 244 mk si , alv.
Ilmoituksen ono!tava toimituksessa vimeistään 4 viikkoa ennen lehden ilmestymistä. 040-5014860.
Ilmoita ilm.aiseksi teksti- ilmoitu.ks~na . 040-5362311 (HKI).
HondaCB 750
vm. 72.000 mk. Maantiellä ajaminen on yhtä miellyttävää kuin
kaupungissa tai mutkaisilla teillä. 44000 km, Power
Bronze lampunsuojat (neonkelt), hp.65tkmjsaa tinkiä, vaihto halpaan enduroonjmoottorikelkkaan huomioidaan. Hopea. Ajettu 52 000 mailia. Hyvä pyörä.
Kysy lisää! Puh. Huoltoki~a, ajonesto. Lisäksi laitetaan kardaaniveto, pikasäädettävä takajousitus sekä hyvät jarrut, niin palapeli
on koossa. Nähtävänä MP-messuilla. 0400-409183 (Espoo).
Honda NT 659 V Deauvllle
vm. Puh. Punakilplenduro, käyt ot. -98. Puh.
09-325 4819.
Honda CBR 1000 F
vm. Kaikin puolin todella
siisti. 20 000 km. 050-524 8950 email:
harri.simola@rautewood.com
Kawasaki ZX6R
vm. Hinta 99 500 mk/
vaihto esim. 040-5512636.
Honda CBR 600 F
rek. Puh. 25.000- 38.000'mk.
Puh. Bike-lehti arvioi
Deauvillen otsakkeella Järkisyistä urbaani kaupunkipyörä. Lea Kiviniemi, 050-3731801.
Honda CBR 600
vm. Hinta 74.000
mk. Hinta
varustein 77.000 mk. Puh.
0400-437 060.
Kawasaki KX 250
vm. Puh.
040-756 6734.
HondaCR2&0
vm. Alkuperäinen visiiri ja vaimentimet mukaan, sekä Givin-peräteline ja käyttämätön laukku.
Kuin uusi mutta sisäänajettu! Hp. KTM Adventure. Puh. Ilmoituksia ei vastaanoteta puhelimitse.
Posti ta ilmoitus osoitteeseen: Bike, Sulankuja 3, 04300 Tuusula, faksaa numeroon: 09-273 1301 tai lähetä sähköpostina osoitteeseen: max.ekqvist@bike.sh
0
Myydään
NIMI & PUHELIN
TEKSTI
86
'
0
Ostetaan
0
Vaihdetaan
0
Henk.koht.. Huippuhieno, Benetton väritys, uusi Laser
tehoputki, ajettu 59 000 km. 2000. Ajoasennon arvioinnissa luki Sika mukava
myös maantiellä. 050-5465482 tai 09-7283831.
Honda XL 1000 V Varadero
vm. 77.889 mk. Tiedustelut numerosta 0500-409 499.
Honda CBR 929RR Fireblade
vm. Puh.
040-5122347.
Honda VTR 1000 F
Vm. 3xKappa lauk(\usa~a, täydellinen. H-kl~a, kuin uusi. Tosi siisti. -90. H. 25 000 km, teline+ laukut3 x, ke~uvoitelu,
lämpökahvat, katteen lasi, karttateline, hp 35.000
mk, puh. 2000, uusi,vielä rekisteröimätön peli. 3xomat laukut, scottoiler,
erittäin siisti, kunnon matkapyörä. Ajettu 10000 km, virheetön tehopakkaus. -98, harmaa. -96, kawan vihreä, aj. musta.Tässä kaupassa ei häviä kuin myyjä, varmasti suomen halvin uusi ZRX H. 06-484 7639.
Honda Gold Wlng
vm -76. Hinta 75.000 mk. Hinta 30.000 mk. Ajettu 6000 km, kuin uusi, Hinta 130.000
mk/vaihto. -00.Ajettu alle 15 tuntia! Mukana varaosa paketti.
Pyörä uudenverninen. -99 ajettu 18500 km. -98.Aj. -98, punainen, kaatumaraudat, sissybar, ajettu
13 500 km. 4/00, ajettu 7500 km, virheetön. 79.000 mk, puh. -91, ajettu 53 000 km, huoltoki~a. Hp. Deauville verhoutuu kookkaaseen puolikatteeseen ja takaa löytyy kiinteät 161itran sivulaukut
sekä 451itran irrotettava takalaukku. Juuri tehty
iso huolto,vilfleetön peli. Puh. -99, ajettu 15000 km. 9/2000,ajettu 1200km,väri
tricolor,virheetön,ensihuolto tehty. 040-508 5864.
Honda NX 650 Dominator
vm. -73, mr-katsastettu, alkuperäinen Suomi-pyörä,
uudet ke~ut +rattaat yms. Hinta 74.000 mk. Upea, vaihtoehto uudelle?! Tehtaan täystakuu 07/2001 asti. 0500-919931.
KAWASAKI:
Kawasaki ER-5
Vm.-98, ajettu 22 000 km, tummansininen, 25ja 35-kW -osat, siisti, huoltoki ~a, uudet ke~utja
rattaat, hp. 09-3442515.
Honda CBR 600 F
vm. Puh. Hp.84.000 mk.
Puh. Hinta 33.000 mk. Hp
23.000 mk. ?
znat
HONDA:
Honda CBR 600
vm. Takuut toimii. 040-752 0033 tai
03-2656163.
Kawasaki ZRX 1100
vm. -98, ajettu 27 000 km, lämpökahvat, perälaukku,
hp. Puh. 85.000 mkl ! Puh.
0400-583 030 (Turku).
Kawasaki ZX7·R
vm. Puh.
050-5121091.
Honda Rebel125
vm. P.yh. Ajettu 22 000 km. 040-51?2642 tai 09-85183688.
Honda ST 1100 Pan European
vm. Runko ja ohjaus
ovat vakaat. Hp.
29.000 mk. -99. -99. 33.000 mk. Sivulaukut ja katteet +tavarateline löytyy.
Erittäin hyväkuntoinen. Tuplakupla-visiiri,
hlillkuitu-takalokari,Vance &Hlnes
-racevaimentimet(äänekkäät, mutta toimivat),
Factory-jetkit
-99.Ajettu.12 000 km. Puh. 31000 km. Puna 1Musta. Puh
il40-525 7590.
Mawasaki ZX·12R
~m. 14 000 km. Hinta 112
000 mk. Puh
0400-402681 Berner. Soita nopeasti. 22 000 km. -99, ajettu 18000 km. 2000, punainen, virheetön, 10 000 km. 08·530 30015
070-753 0015
MP · PURKAAMO
KAKSITUHATTAVIISISATAA
SuzukiRM
125, vm. Vaihdossa voi tadota vähän ajettua
Africa Twinlä tai Transalp XLV650, CBR Hondaa saa
myös tarjota. Puh.
03-730 6730.
Yamaha FZS 600
vm. -87. Puh. Hp. Ajettu. Hinta 39.700
mk. 60.000
mk. Hp.
40.000 mk/ta~ous. 2xnahkalaukut,
sissy+laukku, 90 cm tanko, siirtosarja + alkup. Suomen hienoin!!! aj. 250, vm. 00, aj. -90 Aj 32 000 km. 06-875585 (Kari) tai
työ 08-463033 1Himanka.
Kawasaki ZL 600 Elimlnator
vm. Puh. Kuva email: hasalmi@saunalahti.fi
NELIÖMETRIÄ
Suzuki VZ 800 Marauder
vm. Sopivan kokoinen ensimmäiseksi
'isoksi 'pyöräksi.Renkaat ym. 0400-671200.
Yamaha RD 250 LC
vm. Ajettu
n. Ajettu 6000 km. -99, ajettu 10000 km. 75.000 mk. 03-7589971.
Suzuki VX 800
V2 naked bike 1990 ajettu 32 000 km. Miesten pyörä!
Hinta: 74.500:- Skr. Puh. -98.Ajettu noin 6500 km. 0400-783 273 (Raisio).
Suzuki TL 1000 R
vm. 'Kallu is nothing without control'
Kawasakl GPz 400 R
25 KW! Tosi siisti kuristettu pikkusportti. Kuin
uusi. Puna/musta/valkoinen,
huollettu. 040-7520 033.
YAMAHA:
Ya..,aha YZF R6
vm. Puh.
040-7412889.
Kawasaki ZX-6R
vm.-98, rr-pyörä. Hp. 040-7520033.
Suzuki GSX 750 R
vm 89, aj 16 000 km, sini-valkoinen, täysin virheetön
suomi-pyörä, hp 45.000 mk, puh. Hp. Super siisti, voi vaikka viedä
näyttelyyn.lso ja tehokas Custom. Uudet
Michelinit. On vielo mahdollista
hakea osia SOP.imuksen mukaan.
Puh. Hinta 76.000 mk. Kauden 2000
Suomenmestaruuspyörä. -98- 2000. Hp. Hinta 25 900/ta~ . Erittäin harvia' nisen siisti yksilö hyvillä kulutus osllla. 89.500 mk.
Puh. 89.500 mk. Rahottusmahdollisuus. Erittäin harvianisen siisti yksilö hyvillä kulutus osilla. 4.500
mk tai vaihto saman hintaiseen autoon. Huippunopeus 308 km/1. Puh.
0400-7277201 Marko Reinikainen.
Suzuki VL 1500 LC
vm. Puh.040-5122347.
87. 040-5463585.
Meillä on myös todella
uusia Kawasakiosia,
jotka myymme 30·70%
alennuksella!
Pääasiassa 70·80 luvun
alkupuolelta olevia pyöriä.
\
,.
1
0
o..-
/
r.~ 150, 'bnbo, RUOlSI.
Vain·-~ soillalcoa
siiOI'GOn- puhiMIIIe Mlliallti
050-5532 404
'-
/ 1
FAX nro:
990?.46--8--5303 11<15'
HUOMI
SPINNIN'
WHEEL
Ol.10.99löhtien
ainoostoon postiennokko·
myyntio. 93.000 mk, puh 040-552 6124.
Suzuki QSX 750 R
vm.-99, ajettu noin 18000 km, takuu voimassa, huollettu. 98.000 mk.
Huollettu, erittäin hieno keltajvalkoinen kustom. sälää. 89.000 mk. Puh. -98, aj. Kaikkiin varaosia mukaan. Mukaan haluttaessa Muzzyn kokoputki (hiilikuitu) ja/tai MR:n jalkatapit. -98. Todella siisti. 040-504 5196.
Suzukllntruder 750
vm. -00,
hinta 20.000 mk. extra kromia, suorat putket. sateella. Puh. Pyörä
on Kokkolassa. Kilpailukykyinen
paketti nytsikahalvalla 50.000 mk. Puh. -00, hinta 18.000 mk. Kuvia E-maililla, hinta 59.000 mk.
Puh. Sähkön sininen, merkkihuollettu, virheetön Suomi pyörä. Huollettu. Puh.
050-380 0490.
Suzuki GSX·R 750 Superblke
Nopea 1/2 kit mootton (+146 hvjtakareng.) WPjousitus, kit-swingi, +paljon muuta eksoottista.
Ajettu 5 kisaa täyshuollon jälkeen. Saksan
malli (vahvempi kytkin, tehokkaammat jarrut), 181
hv. Toista samanlaista ei ole. Kustom putket
(Laser)+ suutinsa~a. 83-89, teho 15 kW. Kuva email hasalmi@saunalahti.fi
Suzuki GZ 125 Marauder
vm. -98, pieksi, ajettu 14000 km, hieno. OK.Väri musta-harmaa.
:<annattaa tutustua. -99, ajettu vain kesä -99, hinta 16.000
mk. -99, metalllnv1hreå, pikku pieksi ja Kappan iso
laukku mukaan. 1500 km, punainen, vaimo vaihtoi isompaan, hp. 040-5431766.
Kawasaki AR 125
viininpunainen, vm. Kone: Siukola, varakone, 2xvanteet,
Akrapovic, Termignioni, Öhlins, katteita yms. hp. Tämä
on nähtävä. Ajettu 14 000 km ja huollot suoritettu
ajallaan. 7/2000, ajettu 2 800km, vihreä. Puh. Tule katsomaan, et pety! Teen vuorotyötä
jotenka aina en vastaa puhelimeen, lähetä silloin tekstiviesti. H. Luotettava nopea laite. Marko puh.
050-543 2212.
SUZUKI:
Suzuki GSX·R 750
vm. Täysin virheetön ! Upea 1 H. Erittäin siisti. 125, vm. Huolialettu v.
2000 jouluk. Puh.
050-598 3438 (Lahti).
Kawasaki ZX.·7 RR Superbike
vm. 20 000 ml, met
musta, säädettävä! kaasu Kybit takana, sissy, uusilla
renkailla .Tehokas 4-pyttynen kiitäjä.A-malli n 80hv,
alkuperäinen maalaus. Huoltoki~a, kuin uusi. 29.000 mk. Hp. Hinta: 100.000
mk tuplavanteilla ja pikku varaosapaketilla. Naisen
käyt. Kuvia E-mail. Hinta
66.500 mk. hinta 38.700 mk. Puh.
0400-627 642 tai 03-3433178.
Suzuki lntruder 1400
vm. +46-707-580341 tai
finnishninja@hotmail.com
Kawasaki ZX-6R
rek. -82. Puh.
040- 7412889.
Kawasaki ZX-6R
vm. Usätty paljon kromiosia, ym. Säilytetty lämpimässä, ei aj. tehokas perus
'naku' moneen käyttöön. Yoshimura, Dynojet. Hinta 39.700 mk. 040-5414573.
Yamaha YZF R1
Puna/musta valkea. Hp.39.500 mk. Uutta
kireetä palikkaa moottori täys. hinta 38.700 mk. Täysinläplkäyty, 25 kW, tadoa. tehokas perus
'naku' moneen käyttöön. Puh: 0400-931339.
Suzuki VX 800
V2 naked bike 1990 aj 32 000 km. Hp. 21000 mk, puh. Suora tanko(90
cm), siirtosa~a. -92.Aj 24000 ml. ilman lisäkilkkeitä 85.000 mk. -00, ajettu 10000 km. Puh.
040-5463585 (Hämeenlinna)
Suzuki GR 650
vm.-89, ajettu 42 000 km, sinjvalk., eteen siirretyt
jalkatapit (alkup.mukaan), takalaukku. Sini valkoinen t~della siisti,
teräspunotutjarruletkut, yoshimuran putket+ ruisku
säädöt, vakio osat tallessa, HUOM ei rääkätty! Hyvät
renkaat ja rattaat Huoltoki~a+käsiki~a, ja takuu voimassa. 040-502 7515.
Kawasaki ZX·9R
vm. Hp. Kawasaki ER-5
vm
19 000 km, Akrapovic-titanium
kokoputkisto, Factory-suutinsa~a. Puh. 300 mk. Tämä yksilö vain 58.000 mk. Tee ta~ous. 0500-919 931.
Husqvarna 250 WR
vm. -99. 72.000 mk. Hinta: 8.000 mk. -99, 27 000 km. rekisterin aikana. Puh. sissy, visiiri, tavarateline, on kuin pakasta vedetty. -00. Hinta 58.000 mk. .
Muut testatut
Bridgestone BT020, Pirelli Dragan GTS, Michelin Macadam, Continental C'force,
Dunlop 0207, Metzeler MEZ4
Testipyörät:
Honda VFR 800, Triumph Sprint ST
Testikuljettajat: Keith Farr ja Mike Potter
Testipaikka:
Bruntingthorpe Proving Ground
Maksimipisteet 400 (2 x 100 + 2 x 100)
VOITTAJA:
AYON Azaro AY35fAY 36 394p
Muitten pisteet 351-377
Keith Farr VFRfAV 35/36 "No complaints at all about grip,
stability, tum-in Iime, or corner speed, BRILLIANT'
180/55ZR 17 AV36 1.275,-, 120/70ZR 17 AV35 950,-
uu
ensiesittelyssä
MP-näyttelyssä os. Uudet ketju!, rattaat,
akku ja takarengas. AVON Azaro II Motor Cycle News testivoittaja!
.A,JF.; N
ltW. 3 000 km. Takuu 6/01 asti, täyd huoltok.
Dynojet, K&N, laser, H&B ja Diopa erik.osin
aateloitu.Soita info, kuvia sähköpostitse. Hinta 49.000 mk. 019-233473 tai 0400-424240.
Yamaha .YZF R6
vm. 050-5213977.
88
koottavat puiset
1
Yamaha Drag Star XVS 1100
vm. uudet Mez Z3 RS
2 renkaat ja SBS jarrupalat, täysin virheetön! Hp.
90.000 mk. Puh. -00. Käytiöönotto 7/99, ajettu 10000 km.
Huollettu. Hinta 11.500 mk. -99. Savuplexi CBR 1000 -91 H. Hinta 27.000
mk. -94 .Ajettu todellakin vain 8000 km. Sissy 6ar, kaatumaraudatja leveämpi
ohjaustanko. Hinta vain 42.000 mk.
Puh. Puh.
03-342 8002 tai 040-5106899.
Husqvarna WR 250
vm. 050-5743914 (Porvoo).
TARVIKKEET:
Honda CBR Roinaa
Hepco &Becker laukkusa~a (telineellä) CBR 1000 -91
H800 mk. Putkistoja säätöpoksi myydään asennettuna
ja säädettynä hintaan 12.000 mkjkysy tarjous.
Tällä ko.hinnalla et saa edes seuraavaa vastaavaa
ruiskunsäätöyksikköä, saati XX:ssä toimivaa ohjelmaa. Koneremppa tehty viime talven sen jälkeen
ajettu tosivähän. 09-872 6732 tai
0400-813194.
Aprilia RX 50
vm. -91, ajettu 143 000 km, pun. 200 mk.
Spoileriplexi (uusi) CBR 600-97 H. Puh. Battlax
BT57180/55 ZR17 rengas aj. Hinta 83.000 mk. Tämän ja muutaman muun epäkohdan kodaamiseksi olisi myynnissä
seuraavat palikat. Paljon customosia ja kromia. Heikki Taskinen, puh.
0400-797 7611 heikki.taskinen@mbnet.fi
KTMGS125
vm 75, rekisteröity, hp 5.000 mk, puh. Sissybar,laukkusa~a (uusi,
ei kiinni). Motocross pyörä vm.-821/2, iskutilavuus
488, ilmajäähdytys, väri hopea, yhdellä omistajalla.
Pyörä valmis museoitavaksi, myös nopea veteraanipyörien luokkaan. Hinta 77.000 mk. Puh. Puh.
02-4 72 6788.
BMWR1100R
vähän ajettu, matkavarustein. Tuntuuko ruisku HONDA CBR
1100 XX vm. Kuin uusi. Hp.
46.000 mk. Hinta 85.000 mk. Virheetön, uutta
vastaava. n. Hinta 39.000
mk. -99. Puh. Ajettu 13 000 km. 99-00 pikkuisen tukkoiselta lue.( ei keuli
kaasulla kuin ykkösellä hätäsesti). 050-5416204.
uuvekotin..inet.
1
Husqvarna 240 WR
vm. A14
Jutako Oy
PUUVEKOTIN
puh: o4oonos 518 fax 09/2943 018
personal.inet.fi/yritysfavon.bagster
P. Hyvä pyörä aloittelijalle. 0400-717 850 (koti) tai 020-482 7401 (työ) 1
Mäntsälä.
Yamaha XT 600 E
vm. 041-4413363 tai sähköposti:
mika_lukkarinen@hotmail.com (Kouvola).
/
Yamaha Virago 750
vm. 041-523 0789 (HKI).
Yamaha YZF 600 R Thundercat
rek. 0500-673189.
Ducati 600 Monster Dark
6/99. 0500-808 846.
Yamaha YZ 426 F
vm. 7/96, ajettu 34000 km, punajvalkoinen,441 takaboksi, Yoshimura + vakioputki. 040-513 7222.
Yamaha XJ 900 Diversion
vm. -99, 1500 km ajettu, siisti katutalvirenkailla. puh.014-645055,
040-5688921 (Jyväskylä).
TM125Enduro
vm. Uudempi malli, pehmeät nahkalaukut, siirtosa~a. Huoltokirja
kunnossa. Eli lähes uutta
vastaava eikä mikään alumiinikuorinen, joita on lähes
jokaisella. Ehdottomasti Customien aatelia Hinta 49.800
mk. Aj 7300 km vain kuivalla. Renkaita mukaan. -00, ajettu 29 tuntia.Vähän ajettu, supersiisti
nelitahticrossi lopettamisen vuoksi. Ajettu 6
500 km. -92. 040-5015950/Suominen.
Monark 175 ksm
Steve TeiiiSDE-replica, ajamaton harvinaisuus 70-luvun puolivälistä, hp 16.000 mk, puh. -00, ajettu ainoastaan 7800 km, vän punainen,
huollot on tehty merkkiliikkeessä joten pyörä on aivan
uudenveroinen.Talvisäilytyson järkätty koko talveksi.
Vastaavan pyörän hinta uutena on 89.900 mk. Valkokilpi enduro, täysitehoinen, a1 paperit.
3.000 mk. 3 000 km 400 mk.
Soita 040-560 5087 1Jore.
Myytävänä lisää voimaa
Honda CBR 1100 XX:n. Puh.
0400-725106.
MUUT MERKIT:
Aprilia Pegaso 650
vm. Soita
ja tee tarjous! puh. Ahti Kaskela,
erkki.kaskela@pp.inet.fi Puh. Ajettu alle 10 000 km. Puh. 0500-919 931.
KTM LC4-E 400
vm. Musta-kelt.,l.om.
Säilytetty aina sisällä. Uusi vast
n. siisti, 2 renkaat,
soitin, ajotietokone hp 73.000 mk. -93.Ajettu 19 000 km. Huolto-kirja
löytyy. Lisäksi putkiston vaihdon yhteydessä ensiarvoisen tärkeä POWERCOMMANDER 2 ruiskutuksen
säätöyksikkö. 040-7 46 2698
(Helsinki).
Yamaha YZF600R Thundercat
vm. Metallinmusta kaunotar nyt 20.000 mk alle
uuden ovh:n. Tämän säätöpoksin oikean säätämisen XX: IIe
osaa tällä hetkellä Oulussa toimiva yritys nimeltä
BIKEFOX,joka on myöskin tehnyttämän
ko.säätöboksin ohjelman. siitä että moottori
saa oikean määrän bensaa koko rpm. Puh. Siisti, vähän ajettu. 0500-919931.
Opel Callbra 2.0i Bv coupe
vm. 82, rekisteröity, kilpailematon, täydellinen "classic-peli", hp 11.000 mk, puh. Puh. Siisti, vähän ajettu punakilpineo enduro.
Myydään YK-joukkoihin menon vuoksi. Täydellinen varustus:
Huippulaadukas Öhlins-jousitus, Givi-laukut (3 x40
litraa, pyörän väreihin maalatut), varashälytin, sylinlerin suojaraudat, lähes uudet renkaat. YOSHIMURA RS-3 rosterijhiilikuitu
4-2-1 putkisto ajettu n. -98. 040-5414573.
Yamaha YZF·R6
vm.2000, sininen, aj. 03-780 3887, 040-517 9914
tiina.sirvo
Yamaha XV 535 Virago
vm. Joka huolehtii mm. Mukaan myös täydellinen varustepaketti:
noin 1,5 kk käytetyt kypärä, Arai, puku, MP-Ciassic,
2:et lasit ja 2:et hanskat. Takuu vielä voimassa. Saat lisääntyneen voiman. Puh. 91, käyttöönotettu 93, rekisteröity, kilpailematon,
nastarenkaat mukaan, hp 11.000 mk, puh.
0500-919 931.
Keräilyharvinaisuusl
Husqvarna. Hinta 33.000 mk.
Puh
Pehmeät
sivulaukut, materiaali nailon, tilavuus 2x20 litraa, väri
musta, uudenveroiset, käyttämättömä~ 350 mk. 040-545 6635.
Yoshimura Rs-3 Race putkisto
Kawasaki ZX- 9R:ään, Vm. Sopii
Honda CBR 1100 XX vm. 040-540 5637 tai
014-677 623.
Suzuki GSX-R:n
Mikuni RS 36-40 Fiatit tai alipainekaasuttimet
Puh. 25.000 mk. Puh.
02-5331280/Rauma. Nivala 040-562 7987.
Yoshimura
täydellinen pakoputkisto Zyclone vaimentimella,
600/750 GSXF 98-, 750 GSXR 89- yhteensopiva, hytätsoundit... Puh.
040-508 5864.
Valuvanteet
Erittäin hyväkuntoiset 7-sakaraisetYamaha XS 650
alumiiniset valuvanteet (19x1.85 ja 16x3 rumpujarrulla). 03-7589971.
Suzuki RG 125 F
Uudempaa mallia vm. -99--00 yläkate, pieksi, peilit ja etulokasuoja.
Puh. Puh. Puh. Paino alle 140 kg. Ovaali hiilikuituvaimennin +Dyno Jet Tehoa !!! Kuin uusia. Renkaissa vielä runsaasti pintaa, takana
5,5 mm ja edessä 3,5 mm. A1-tehoissa ainakin
papereissa. Puh.
050-572 3232.
HondaCX500
Bensatankki, hinta 200 mk. -80.
Keskiseisontatuki ja takahaarukka kuuluvat kauppaan. Puh. H. 050-569 0324.
Tt~.IJEJLILOA!
2.-4.2. Puh. Puh.
050-523 5572.
lsoenduro
Ostan.rahalla 500-650 ksm rekisteröidyn hyväkuntoisen nelitahtienduron. -73, uusia osia. Runsaasti yli 100.000 mar!<alla.
Hp. 040-776 6181/Minna.
Honda 750
vm. 98-99. Hp. Usäksi uusi kiertokankisa~a, mäntä ym.
osaa. 040-5540512.
Ajovarusteita
.·~opukuYoko Evolution Gore-Tex,väri musta/oranssi/
1alkea,koko 54. Hinta alle 10.000 mk. -80--83, 35 mm sisäputkilla. 99-2001. 040-54566 35 ·
Yamaha XS &50 kaasuttimet
uudet, 34 mm. Puh. Paketin
hinta 9.800 mk. 040-566 03 77.
Kuljetusauto
1
TAI(ATALO MYY
HONDAT
OLEMME MP-NÄYITELYSSÄ MUKANA
TEt<EHÄSSÄ HOOTTO~tPVÖ~t<AliPPAA
OSASTO g 40
Yoshlmura RS3 Stainless Race
putkisto + Powercommander2 säätöpoksi. Puh. 050-5410068 (Himanka).
Yoko Evolution
ajoasu musta koko M, (50-52), (176-182 cm) housut
lähes käyttämättömät. 2000. Erittäin hyväkuntoinen haarukka! 1.000 mk. 040-512 2642 tai 09-85183688.
Tavaratelineelle sopiva
?;uurehko musta perälaukku kiinnikkeineen. Hinta 3.500 mkfta~ous
(uusi 5.000 mk). 040-545 6635.
Sisu/ Ajokki 1+9 henk., sähkölstetty, tavaratila
1,8x3,0, nukkumatilat 6-10 henk. Paino alle 140 kg. Puh. -99 vakio äänenvaimennin.lähes käyttämätön.
Hinta 999 mk. 92-96. 5000,Puh.040-7412889.
Yamaha YZ 250
vm. Hyväkuntoisia ja
:edenpitäviä Puh. Virheetön Spes putki + äänäri 1.2000 mk,
sädettävä T-pal, mahdollisuus myös ylikoko tankoihinl
1.000 mk. Hinta max.
10.000 mk. Puh. 0400-452 906 tai
pulliaiset.nummenk~a@kolumbus.fi.
89. epi_fome@hotmail.com
Yamaha XS650 runko
paperiton kustom mallin runko vm. -77- -79. 050-5051903.
lsoenduro
Ostan rahalla 500-650 ksm rekisteröidyn, Valkokilpisen, hyväkuntoisen ja täysin toimivan nelitahtienduron. 040-502 8954.
Yamaha FZX 750/700 Fazer
mitta.risto, ajovalo, pakoputkisto, kaatumaraudatja
sissybar. Puh.
040-545 6635.
Yamaha XS 650 etuhaarukka
vm. 2001.
RR 142.
TtUKIN TA2JOUS TAKATALOLTA !!!
r~r4~JZ
~g SAe'
WWW.TAI(ATALO.FI
02-7272402 02-7Z7Z403 02-7Z7Z401
Husqvama CR tai WR 250
vm. 02-4 72 6788.
Honda CBR 600 F
vm. Kysy lisää. Hinta 600 mk. Puh. Helsinki. 0400-802123.
Edge Light
hiilikuituinen polvituki, oikea jalka, koko M. 050-3284311.
Dalnese Scratch nahkapuku
koko 52, sinivalk., vähän käytetty. 0400-87 4523.
Yamaha YZ 125
vm. Puh. Puh.
0400-876678.
Lasten MP-ajovarusteet
IXSTigertakki ja housut, 140 cm, BMW versio 3
kypärä, Falco saappaat 38. --
lisäksi mm. puh.
050-524 8950.
Honda CBR 600 F
vm. Puh. Hinta 1.500 mk. Puh. Molemmat vanteet renkaineen 1.500 mk, erikseen 1.000 mk/kpl. pienentyneen bensan syönnin
keskirekisterissä sekä putkiston vaihdon myötä
n.10 kg keveämmän painon retkipyörääsi. Hinta 10-50.000
mlt Taqoukset puh. Siisti ja kulkee.
Huom! Unja-auto (dsl vero 0 mk). Mukaan myös uudet imukurl<ut.l.OOO
mk. Puh.
040-5471164.
Moposkootterl
vm. Sulo Nurminen, Vartiamäki, 19920 Pappinen.
Prätkärotsi
perinteisen mallinen, musta, koko noin 50-52. SaappaatWheels
lmper-Tex,koko 45(44) Hp.450 mk. Hinta
10-50.000 mk. Soittele numeroon 050-377 7891 kello
16:00 jälkeen.
Tarvikkeita VF:ään
O~tetaan Honda VF 750 F:ään sopivat laukut, tavarateline, korotettu tuulisuoja ja tankkilaukku yhdessä tai
erikseen. Kuin uusi.
Ollutsalibandykäytössä 4 kk. -00. Vähän käytetty. Ajokuntoinen, hinta alle 5.000 mk.
Trajoa. Ta~oukset puh. Mieluiten kunnossa olevia. Puh. Puh. 0400-452 906 tai
pulliaiset.nummenkyla@kolumbus.fi.
Sivulaukut ja sissybar
Yamaha 'IN 750 Viragoon. -99 sylinteri. Yhteensä
1.950 mk. Puh.
0400-727 7201 Marko Reinikainen.
Tarvikkeita
tankkilaukku, magneetti kiinnitys, 2-osainen, koko 29
litraa, uuden veroinen, käyttämätön, 250 mk. Näitä
säätäpalikoita voit kysellä nro:stä 040-508 5864.
Ps.jos körötteletetkä käytä niitä entisläkaän HP/Nm
varoja, niin ei kannata vaivautua kyselemään. takilla ajettu n.1.5 kesää myyn
koska asu on minulle iso myös vaihto yoko gt-pro
tai evolutio kokoon S(ehkä joku hyvä rukkakin) Hp.
3.100 mk. Puh. 3.500 mk. 09-454 4054 tai 0400-413 008.
OSTETAAN:
Crossi tai Enduro
moottoripyörä 50- 500 ksm, edullinen, saa olla viallinenkin kaikki kiinnostaa
9950,K&N 1 Dynojet
PowerCommander
Oy DvdlB~~c (rnlrr llb
.,, 06 Jll/500
lldo'Iduellbike(l. IMITE
DITION
Käsintaitetut Raceputkistot Tri-Ovai
vaimentimilla!
Jos haluat jotain tosi
eksoottista ...
Hyvin rajoitetusti
saatavilla seuraaviin
pyöriin:
CBR 900
ZX12R
GSXR600
GSXR750
GSXR1 000
GSX1300R
VZF-R1
00-01
00-01
2001
00-01
2001
00-01
00-01
Osh