Stereoperä ja teräsrunko ovat täydellinen vastakohta uusille trendeille,
mutta muuten tyyli on todella ultratrendikäs. keelle. Sen verran pieni pyörivä massa siinä on .
Zealin alustarakenne on hirvittävä yhdistelmä vanhaa tekniikkaa ja futurismia. Yamaha Zeal
POPPIMOPO
Japanilaiset tekevät pyöriä
kaupunkiliikenteeseen uusien trendien mukaisesti.
Yamaha Zeal on yksi pisimmälle kehitetyistä.
MAT OXLEY KUVAT: DAVID GOLDMAN
elkistetyt pyörät ovat taas muotia.
Japanilaisvalmistajat ovat jo raottaneet verhoa ensi vuoden suunnitelmistaan, ja selvää on, ettei tulevai" suudessakaan
suunnitelmissa
ole
montaakaan katettua mallia. Yamaha ilmoittaa tietenkin , että moottori
on luonteeltaan hellempi , jotta pyörällä
olisi mukavampi ajaa kaupungissa,
mutta saattaisi kuvitella , että he valehtelevat tarkistellessaan kierroslukumittaria. Punaraja on vasta 15 000 kohdalla, ja silti tuntuu kuin Zealissä olisi
sähkö- eikä polttomoottori. Yamaha tietää , että ulkönäkö ja
muotoilu ovat ratkaisevia tekijöitä nuoren valitessa pyörää ja vaikka Z~alissä
on vaikutteita V-Maxista ja Fazensta se. Tämä ei ole moottoripyörä ilkeille ihmisille.
Zeal on pyörä pehmeämpien arvojen
kannattåjille, eikä saa adrenaliinia liik. Jotkut tulevat ehkä juuri siksi
tuomitsemaan sen kuollettavan ikävystyttäväksi. Ystävystytäänhän !"
Kahdeksankymmentäluku oli itsekkyyden ja agression aikaa. ennemmin manifesti maailman luonnon puolesta, kuin myyntiä edistävä
esite: "Tunne harmoniasta yhteiskunnallisen elämän ja luonnon välillä , hienostunutta inhimillistä herkkyyttä", ja
r:liin edelleen . Yamahan
" good guy motorcycle", inhimillinen
sporttipyörä. Mutta se on parempi kuin japanissa tehty H-D kopio.
P
VAIN 15 000 KIERROSTA
Nämä edellä olleet mielessä tuntuu
merkilliseltä, että voimanlähteenä on
uskomattoman korkeakierroksinen nelisylinterinen, 16 venttiilinen Genesismoottori, pudotuskaasuttimilla suoraan
Yamahan kisareplikasta FZR 250 R.
FZR-versiossa hysteerinen moottori
2
kiertää aina 19 000 kierrokseen asti
karkoittaen paholaisen kenestä tahpnsa joka uskaltaa koskea kaasu kahvaan .
Mutta Zeal ei ole radalla temppuilemista varten.
Yamaha on tehnyt pyörän kaupunkiliikenteeseen (mikä japanissa on yhtä
kuin lähes jokapaikan pyörä) joten
moottorin luonne on sen mukainen. Pyörän lehdistötiedote on
. Pelkistetty
pyörä on nyt in.
Katteista riisuttu pyörä kuvastaa rehellisyyttä ja avoimmuutta: "Tässä minä olen, eikä minulla ole mitään salattavaa. Ja moottoripyörä oli kisareplika - nopeuden ja tehokkuuden esikuva.
Uusi vuosikymmen on toista maata.
Yhdeksänkymmentäluvun on ajateltu
olevan rauhan, edistykseliisyyden ja aran
ympäristömme säilyttämisen aikaa.
Tähän kuvaan Zeal sopii. Erittäin tasaisen pehmeää, ja silti käyttökelpoista, tehoa aina tyhjäkäynnistä kierrosrajoittimen kytkeytymiseen asti.
Painavampi kampiakseli, toiset nokka-akselit ja pienemmät venttiilit ovat
vaikuttaneet moottorin luonteeseen
rauhoittavasti ja se tuottaakin voimaa
läpi koko rekisterin yllättävän tasaisesti .
Vaikka Yamaha ilmoittaa tehoksi 40
hv/12 000 kierrosta on moottoria turha
kierrättää kuin puoleen väliin tästä.
Mutta vaikka vääntö tuntuu uskomattomalta tällaisessa moottorissa Zeal ei
täysin pysty kätkemään syntyperäänsä.
Jos vetää kytkinkahvasta korkeilla kierroksilla antaen kierrosten laskea nopeasti moottori yleensä sammuu
.. . . .. YAMAHA ZEAL
MOOTlORI . töön. . .. Oy Arwidson & Co Ab
Portti 7
00270 Espoo
Puh: 90-88711
on huomattavasti ystävällisemmän näköinen, eikä siis puhuttele nahkatakkisia koviksia.
On varsin huomionarvoista, että japanilaisessa leal-esitteessä puhutaan
' ensin muotoilusta ja ajoasennosta ja
vasta sen jälkeen puututaan moottorin
luonteeseen (huom, luonteeseen, ei ,
suorituskykyyn) ja pyörän käsiteltävyyteen ,
Tarkistellessaan lealia lähemmin
tuntuu kuin katselisi veistosta ennemmin kuin moottoripyörää, Yksityiskohdat, kuten takavalo, moottorin ylemmät
kiinnikkeet ja moottorin kopat ovat kaikki ihania esimerkkejä yksityiskohtaisesta muotoilusta, Sieltä 'löytyy myös moottori, sama joka FlR 250 R:ssä on kätketty katteiden taakse.
Kaupunkiliikenteessä pyörän pitää olla vakaa ja helposti ohjattava hiljaisis- .
sakin nopeuksissa. .. . . . . Meille on tarjolla malli Diverslon.
Ei ole epäilystäkään etteikö askel
taaksepäin ajassa nyt olisi moottoripyörämaailmassakin paikallaan. .. . Moottori on riittävän väännökäs,
joten normaalissa ajossa ei tarvitse
vaih'taa turhan useasti, mutta päästääksesi ilmoitettuun huippunopeuteen sinun on kierrätettävä punarajan yli. . 6 vaihdetta, O-rengasketju
SYTYTYS . . . Askel takaisin moottori pyöräilyn askeettisuuden
aikakauteen nauttimaan moottoripyöräilystä parhaimmillaan , Mitä leal vielä tarvitsisi on väritys, joka sopisi paremmin
uuteen tyyliin. . . nestejäähd.
PORAUS/ISKU . . . . .. . . . . Levyä
puristaa kaksimäntäinen satula. 4-syl, 4-tahti, DOHC. esijänn.
ETUJARRU .
Levy
TAKAJARRU . . . Yamahalla on tarjolla leal
mustana, turkoosina ja punaisena, mutta Acid House, psykedelia ja Flower
Power sopisi minusta tyyliin paremmin .?
3. .. 735 mm
PAINO
TANKATTUNA . . . . . . . 15 litraa
ETU RENGAS .
110170-17
TAKARENGAS . . . Jarrut
ovat sekä tunnokkaat, että tehokkaat.
Vaikka moottori on kaikkea muuta
kuin väsyneen tuntuinen japanilaiset
tuskin tulevat tuomaan leaiin eurooppaan, sillä euroopassa ajetaan yleensä
pidempiä matkoja ja kovempaa kuin japanissa. . . . 160 kg
HUIPPUNOPEUS. .. Yamaha kutsuu kuudetta vaihdetta ylivaihteeksi ja kertoo, että pääset tankillisella 360 km ajamalla kuutosvaihteella
130 km/h ,
.
Kovissa nopeuksissa pyörä käyttäytyy hyvin ja kallistusvarat riittävät melkoisiin suorituksiin mutkaisilla: teillä.
Jousitus näyttää vanhanaikaiselta, mutta toimii hyvin :' Matka taittuu mukavasti
jousitettuna ja vaimennettuna. . 1 370 mm
ETUJOUSITUS . . Pienet ulkomitat ja keveys ovat olennaisia tekijöitä
ruuhkaliikenteessä ja U-käännöksissä.
Ajoasento on rennon pysty. . 140170-17
AKSELIVÄLI . . Ei myydä Suomessa
MAAHANTUOJA . Ohjaus on
nopea pyörän olematta hermostuneen
tuntuinen ja satula on mahdollisimman
matalalla (735 mm satulakorkeus) niin ,
että mol~mmat jalat saa hädän tullen
tukevasti maahan,
Kaupungin ulkopuolella kaikki käytettävissä olevat kierrokset joutavat käyt'. . ,Jarrut
eivät ole millään lailla antiikkiset. . n. . . 29 kW (40 hv)/12 000 kierr.
VAAN1ÖMOMENTTI 26 Nml9 500 kierr.
PURISTUSSUHDE . .
Teleskooppi
TAKAJOUSITUS . Kärjetön
TANKIN TILAVUUS. Etulevy on sama kuin FlR 1000:ssa. Stereoperä, sääd. .. .. 48134,5 mm
SYLJILAVUUS . 249 cm 3
TEHO . Levy
SATULAKORKEUS . 12:1
VOIMANSIIRTO . leal täyttää molerri-.
mat nämä vaatimukset. .. . 180 km/h
HINTA
Lainataksemme...
Testatut moottoripyörät: BMW K100 RS, HONDA CBR 100F, KAWASAKI ZZR 1100,
TRIUMPH TROPHY 1200, SUZUKI GSX 1100F, YAMAHA FJ 1200.
???
lehteä "Das Motorrad"
Euroopan suurin moottoripyörälehti
Touringpyörien vertailu
SUZUKI GSX 1100F
Ensimmäinen sija
"Se tuntuu olevan loppuun asti ajateltu pyörä.
Suunnittelijat ovat todella onnistuneet luomaan touringpyörän
ripauksella urheilullisuutta. Sen selässä on erinomaisen mukava istua, moottorissa on sitä oikeaa puhtia ~ Jarrut, kate ja
erityisesti upea ajettavuus tekee GSX 1100 F:stä tässä kokoluokassa onnistuneen ja modernin touringpyörän."
Tähän täytyy ilmeisesti yhtyä!
$ SUZUKI
.
!!m~~9M
0 2770 ESPOO
Puh . (90) 85 95 I
SUZUKI GSX 1100 G
- Paljasta pintaa.
MATKAKERTOMUKSET:
VIA BALTIA
- Uusi reitti yhdistyvään Euroo,ipaan.
ESPANJA '
Bike ilmestyi 8 kertaa vuonna 1991
ja Julkaisija on kustannusyhtiö
TLH-Media Oy.
Sulankuja 3, 04300 Hyrylä.
- Hermoloma .
KILPAILUT JA NÄmELYT:
TOKIO MOTORSHOW
Toimituksen sihteeri: Marina Askoiin.
IDI
Taitto: Mats T. USA: John Ulrich .
Japani: Ken Frankel ja Hannu
Kärkkäinen .
..
IEII
Kestotilauksen hinta 230 ,-i~sk
(kahdessa erässä 250 ,-) (8 noa) .
ISSN 0780 - 9883
- Italialaiset esittäytyvät.
ARTIKKELIT:
LEEKNOVELLI,
OSA 2
- Kootut pahvilaatikot.
~ ÖHLlNS DATAVAIMENNIN
~
- Tietokoneistettua jousitus ta.
KANSANKÄRÄJÄT ~ ENDUROVALOT
- Demokratia toteutuu?
~
- Valoa pimeyteen.
HENKILÖKUVAT:
SUHONEN
- Ei vauhti riitä .
Toimituksen postiosoite:
Sulankuja 3, 04300 Hyrylä. Painopaikka : Laakapaino Oy , Porvoo.
Vakituiset avustajat: Matti Leinonen ,
Matti Salo ja Tarmo Jormakka.
Ulkomaiset avustajat: Gunnar
Dackevall , Jan Leek, Gerry Nordström,
Mikael Stillman, Fredrik Lundgren ja
Björn Renvall. . OUTSIDE
lIiII
lIIllII
MINIBIKE
IIDIII
TAVARAMARKKINAT
lIlIII
INSIDE
RACEBIKE
5. Puhelin
90-2731313 , Telefax 90-2731301 .
IImoitusmyyntl: F-Patrol Ky,
Kari Salonen, Puhelin 90-282527,
Telefax 90-282637.
- Järjestyksessä 29.
OSASTOT:
. N:O 8 JOULUKUU 1991
..
ilmi
TESTIT JA KOEAJOT:
.
YAMAHAZEAL
- Kuin kala vedessä.
YAMAHA XJ 600 DIVERSION
- Trendikäs.
SCORPION
- Lintu vai kala?
II&JIII
TAHTIENDUROT
- Hiljainen luokka.
. Johansson ja Markku
Jokinen.
IEII
MILANO
Päätoimittaja: Max Ekqvist.
. Englanti : Mat Oxley.
Italia: Bruno de Prato .
Enhän mlna
voinut olla psyykkisesti täysin' tasapainossa hyväksyessäni tarjouksen eräältä saksalaiselta lehdeltä ajaa GS:llä 5 000 kilometriä, He halusivat kilometrejä, minä
halvan kuljetusmuodon , Vihdoinkin minulle tarjoutui mahdollisuus osoittaa kuinkaidioottimaista on ajaa ympäriinsä pyörällä , jossa on crossitanko ja enduroren. "Minun" GS
näytti yhä vanhemmalta mitä lähemmäs
te·stin 'loppua tultiin.
Eräänä päivänä sain puhelimitse kuulla, että hänet oli paloiteltu ,
Tuskaa ja kyyneleitä ...
Olin juuri tullut itseni kanssa yhteisymmärrykseen siitä, ettemme koskaan
enää kohtaisi kun Munchenissä tajusin,
että vanhuksen kokoaminen maksaisi
enemmän kuin uuden rakentaminen; kyseltiin olisiko joku valmis ostamaan romuläjän siinä kunnossa missä se oli. Toisen kerran pysähdyin juuri
ennen Puttgartenin lauttaa ja kolmannen
kerran, iltapäivällä, tankkasin Laholmissa, Ruotsissa. pyörän ympärillä heittäen aina osuvasti väliin masentaviakommenteja siitä (asia, jonka minä osaan tehdä hyvin) ja kun BMW esitteli saman pyörän sini/valkoisena kuulin itseni , omaksi
hämmästyksekseni , sanovan että mi.nusta
musta/keltainen oli parempi .väriyhdistelmä.
IImeiseSti"GS oli salaa hiipinyt aivosolujen perukoilie: jossa tunteet riehuvat vapaasti, hiomaan hirvittäviäsuunnitel-
6
miaan viattomille sieluille. Moottori osina ja vaih. Yleensä sillä käytiin välimeren tuntumassa matkustaja muassa.
Jokainen naarmu, jokainen likatahra
,tunkeutui yhä syvemmälle .pyörän sielun
syövereihin ja kaikki kolhut kruunasi Roman kaataessaan sillä pienemmän terassikahvilan Trierin lähistöllä. Tartuin
tärisevin käsin luuriin ,
Setä BMW sanoi, että kyllä kait se onnistuisi, mutta ensin olisi arvioitava hinta,
Arviointi ·kesti lähes ikuisuuden ja sen
ajan minun osaseni viettivät ei-kenenkään-maalla, jossa rajat minun ja sinu~
omaisuuden välillä ovathäilyvät (yleensa. '1
Rakkauden raunioilla, osa 2
RAKENNUSSARJA
Kun ei ole varaa ostaa kokonaista moottoripyörää sen
ottaa kiitollisena vastaan myös viiteen pahvilaatikkoon
ja yhteen muovisankoon pq,kattuna.
JAN LEEK
L
aatikko toisensa jälkeen moottoripyörän osia. sekä olennaisia osia sähköjärjestelmästä
ja kaikki oli minun!
Kaikki alkoi rakkaus/viha-suhteesta
kaksi vuotta sitten ja nyt kohta saavutettaisiin tarinan .kohokohta.
Ensimmäisen kerran kun näin musta/keltaisen BMW R 100 GS:n .näin siinä
vain moottoripyörän, joka ei sopinut mihinkään tiettyyn lokeroon. painava, Katukäyttöön se ei myöskään sopinut 21 -tuumaisine etupyörineen ja ihmeellisine renkaineen sekä edessä että
takana ja jousituksella, joka mielestäni .sopisi pehmeille Saharan hiekkadyyneille.
Kaikki tämä sai minut epäilemään, että
pyörällij.oli vain yksi <käyttötarkoitus: se oli
näyttöesine.
Ja minä sentään vihaan jotain mikä
näyttää joitain mitä se ei ole, Ja päinvastoin .
Pyörin pitkään. Alusta, josta puuttui tankki
. 'Maastokäyttöön se oli tarkkaan laskien sata kiloa liian
. Aina vain todetakseni, että taas se
vietiin minulta pois jollekin toiselle koeajajalle. kaat, maantiellä,
Kello kuudelta aamulla lähdin ajamaan
ja pysähdyin ensimmäisen kerran syömään ja tankkaamaan vasta 350 kilometrin jälkeen. teisto .sekä perä siististi rivissälattialla edessäni. Yhdentoista tunnin ajon
jälkeen istuin Kungälvissä toivottomasti
rakastuneena ja ,ihmeellisen pirteänä
1100 kilometrin ja k~.b den lauttamatkan
jälkeen.
Ja nuo keltaiset kuviot mustalla pohjalla
näyttivät yhä paremmilta silmissäni mitä
pidempään niitä katselin.
'
AINA MATKALLA
Sain pyörän käyttööni epämääräisin väliajoin
kiinnitetyt katteet, joissa on sama umpio
kuin K malleissa; ruostumaton pakoputNeljännen päivän aamuna sain käynniskisto ja edessä kelluva jarru levy. Kevyillä,
pienikasvuisilla kuljettajilla oli ongelmia
kaikki releet hävinneet. Yhtä
tä pyörä rullasi omilla pyörillään. Kuukaulukuunottamatta - pakoputkistoa. Turhaan, sillä ylempi
rengas on kovakromattu ja kestää vaikka
kuinka paljon ajoa Ja on oikeastaan ainoa
mikä mäntäsarjassa maksaa.' Vanhat
männät jätin varaosavarastoahi ja ne voisin myydä jollekin lähes uusina.
PakoventtUlit sitävastoin olivat reunoistaan kuluneet veitsenteri;i.~ iksi. Vaikka
mentlllneet, äänenvaimentimen jokaieihän sitä toisaalta tarvitse jeepissäkään
nen hitsaussauma ruostunut ja pitkämoottoritoimista vaijeritaljaa kun ~.äy möjalkaiset kuljettajat olivat hieroneet väkillä kalastamassa.
.
rin tankista. Ehjoka paikassa. Alumiiniosat . ovat tumkäpä sittenkin asiallinen ratkaisu. Pintaden kuluttua kaikki lähitienoon mekaanikot olivat kesälomalla/ylityöllistettyjä/kat" käsittely on arvosteluasteikon alapuolella.
Yhdessä kirkl:JVan etujarrun ja kyseenkaisseet jalkansa. Seetit olivat kunnossa.
.
Yksi selitys tähän on, että venttiilien välys oli ollut liian pieni jollain pikamatkalla
Jugoslaviaan, jolloin kaasukahva oli pidetty sitkeästi pohjassa alusta loppuun.
Venttiilit pyörivät moottmin käydessä ja
kuumat pakokaasut tekevät niiden työn
yhdeksi... Jos simuina, kolhuina ja pinttyneenä likana tävastoin joutuu vaihtamaan pinnoja
säännöllisesti ne ovat erittäin kätevät. Joten. Korkeasta paineesta kampikammiosNykyisen tiestön kunnon ·tietäen tuntuu
kunnon jousituskin hyvältä investoinnilta
sa johtuen kytkinakselin stefa vuosi toisija isoihin kaupunkeihin GS sopii hyvin.
naan öljyä. Mutta kaikki mekaaniset osat
Ja tuo muhkea takarengas, keltaiset
ovat uskomattoman hyvässä kunnosetuhaarukan alaosat ja kaikki tuo viisas
sa. se
tää moottorin napista ja kuunnella kuinka
siitä!
/
kauniisti mittarin mukaan 38 000 kilometPinnapyörät ehkä vaikuttavat Hi-Techilriä kulkenut moottori kehräsi.
tä niin että oksat pois, mutta niiden puhVAURIOITA RIITTÄMIIN
distaminen on todella rankkaa työtä, kosSeikkailuhenkinen alkutaival ' näkyy naar- ka pinnat menevät vanteen sisään. Kulunut keinuvipu
saattaa olla seuraamus liiasta lämmöstä '
samalla matkalla.
7. Vaihteistoon ei vaihdettu kuin tiivisulkonäkö, joka pursuaa mustasta pinnasta
teet.
alkaa, ajan mittaan, näyttää melko asialliMoottori on kärsinyt ainoastaan yhdes.
selta silmissäni.
tä tunnetusta ongelmasta elämänsä aikana. helvetiksi. Männän- sielun syövereihin.
renkaat vaihdettiin kun moottori kerran oli
purettuna. Taas kerran vaihdettiin stefa huomaamatta varsinaista vuodon aiheuttajaa.
Jokainen naarmu,
Tukossa oleva huohotinletku huomattiin
vasta kolmannen stefan vaihdon yhtey- jokainen likatahra oli
dessä.
Moottorin laakereissa ei näkynyt min- tunkeutunut syvälle pyörän
käänlaisia kulumisen merkkejä. Tehdas vaihtoi stefan toisen
malliseen myöhemmissä malleissa ja on- Työkalu, joka näyttää yhtä hyvältä riippumatta siitä, minkätasoisen terassin edesgelma oli sillä hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Vaihtoehtoisessa koralaisen umpion kanssa nämä ovat ainoat
jaamossa lämmitettiin ja koottiin vaihteishuonot puolet rakkaassa moottoripyöräs- \
to.
säni.
Bosse Rindarilla ei ollut mitään tekeVrroden 1991 malleissa on jo runkoon
mistä ja vietti kolme päivää siitä mitä hän '
kutsuu kesälomakseen kooten moottoria. Kun minulle valkeni, että mäntä renkaineen maksoi lähes saman verran
kuin pelkät renkaat vaihdettiin molemmat
männät renkaineen . BMW kokosi karvaromattomasta käsittelystä" kuin Berliidaanin ja kulmavaihteen perässä, niin etnin laadun tarkalleen puutteista. Puristusmittauksissa ennen moottorin
sorvin ääressä korjaamolla) ja missä mopurkamista ei havaittu mitään poikkeavaa
raali käy epätasaista kamppailua vapaan
yritteliäisyyden innokkaiden, pitkien, sor- ja nämä kolme osaa olivatkin ainoat jotka
vaihdettiin.
mien kanssa .
Jo testin kuluessa iskunvaimentimen
Kun minä saavuin paikalle sekki kädessäni oli tankki, sytytyspuolat, akku ja jousi vaihEJettiin pehmeämpään. Suurimman osan
ohjauksen kanssa kovissa nopeuksissa.
sain takaisin uusien osien muodossa,
Valitettavasti pehmeämpi jousi on musta
paitsi tankin, joka löytyi kuukauden veralkuperäinen rakastettavan keltaisen siran myöhemmin erään asiakkaan pyöräsjasta.
tä.
Moottoripyöräsi epäsiisti ulkonäkö johLähitienoon mekaanikot lupasivat koota
tuu enemmän lehden "toimittajakunnan
moottorin kuukaudessa. Valitettavasti ensimmäisen korsä on parkissa.
Kerrankin olen onnistunut hankkimaan
jaajan onnistui tukkia ~ampikammion
itselleni trendipyörän .
?
huohotusletku jättämällä se puristuksiin
ja sfefa vl:Josi öljyä taas 2 000 kilometrin
jälkeen
Olen tullut siihen loppuväitetään olevan käyttötarkoitukseensa
tulokseen , että se matkapyörä, joka sai
ehdoton. Avaimet minulla oli jo kädessäni,
mutta vaihdoin ne toisen koeajopyörän avaimiin: todelliseen matkapyörään, jossa on
korkea pieksi , radio , tupakansytytin ja kartanlukuvalo yöllisiä etappeja silmällä pitäen. Kun koeajaa matmuuta - Suomessa voisisanoa, että jotain
kapyörää tarkistelee erikoisesti löytyykö siiuutta - mutta ne ovat mukavia moottoripyöriä ja uusin sukupolvi yhtä hyvin varustä kello ja tupakansytytin ja viettää tuntikauteltu kuin mikä tahansa. Kukaan ei valitellut pitkän matsen .. Ja todella pieni polttoaineenkulutus.
Tuo viimeksimainittu ratkaisi asian, sillä pysähtymisissä kuluu aikaa ja minun piti
sinä päivänä ajaa 1 200 kilometriä ja matkalla oli vielä kaksi lauttamatkaa. Pensaat ojanpuoles.,sa muistuttivat yhä enemmän pehmeän pyöreitä, sairaan vihreitä, pilviä ja
taivas ei enää ollut sininen vaan ilkeän
hopeanvärinen. Riippumatta siitä haluaako lenminut näin kipeäksi , on suunniteltu erittäin
nättää soraa pikkuteillä tai kuljettaa telttaa
tarkasti nimenomaan matkantekovälineekmoottoriteillä saa siihen nykyään käyttää
mitä hyvänsä moottoripyörää. OUTSIDE
Muotoseikka
Aina moottoripyörästä ei silmämääräisesti voi päätellä onko se käyttökelpoinen .
. Suunnittelijan lähtökohtana on ollut erittäin tarkat mitat keskivertokuljettajasta. Ja olihan
se matkapyörä.
Ohjelmassa oli 1 200 kilometriä perjantaina, 300 sunnuntai-iltana ja 900 maanantaina. Jos kyyristyin
alas tai seisoin , suhina ei vaivannut ollenkaan.
8
Olen maannut pihalla metri mitta käaa sen sijaan , että hankkisi pyörän jonka
dessä ja mittaillut. .
kan ominaisuuksista.
Metrimitta kädessä istuin pitkään iltaRaskaat offroadpyörät ovat ehkäjotain
auringossa miettimässä. Tätä kirjoittaessani on torstai ja olen
ollut kotona kolme päivää. Nilkat vaativat vielä hieman aikaa lepoa.
Viime vuonna ajoin saman matkan niin
kutsutulla raskaalla offroadpyörällä ja ainoa mikä silloin kiusasi oli kestämätön tuulen suhina, koska viima kävi suoraan kypärään matalan pleksin takia. Elämys pesi. " on melkoinen.
Offroadpyörä ei ole mikään matkapyöJolla täytyy olla stereot ajaessaan moottorä joten ei tarvitse välittää tupakansytyttiripyörällä syyllistyy perustavaa laatua olemestä, mutta on vaikea lokeroida tämän vaan virheeseen ja olisi luultavasti onnellityyppinen pyörä johonkin sopivaan ryhsempi postimerkkien keräilijänä. Ofrustuu siihen , että alla on moottoripyörä
froadpyörässä ei sellaisia kriteerejä käytejosta pitää.
tä, sen satulassa voi istua missä parhaimJos ei viihdy korkean pleksin suoj issa
malta tuntuu .
saattaa lomamatka mennä pilalle siksi , että
Siksi suurin osa raskaista offroadpyöalppiteillä ei ole mukava ajaa touringmamristä on mukavia. Sille ei sopivaa lokeroa löydy, koska
vätoimisena ,
euroopasta löytyy harvassa sorateitä, joilla
voisi paahtaa 160 km/h.
-JAN LEEK
Mutta sillähän ei pitäisi olla merkitystä,
koska vanhat pyöräryhmät muutenkin tänä
päivänä ovat hieman epämääräiset. Reidet
ja muutkin lihakset jaloissa toimivat lähes
normaalisti, mutta rappusia yritän välttää .
. Jos koeajossa sattuu olemaan kun- Tuntui kuin joku olisi potkaissut
nollinen käyttöpyörä alistuu mittaamaan
munilIe!
kuinka nopeasti ketju venyy .
Elämys oli ilmeisesti melkoinen .
Ilmeisesti kyse on psykologiasta tai
Jos minun pitää työni puolesta taittaa
oikeastaan ennakkokäsityksistä: Tässä
matkaa ,touringmammutilla ,kiusaus siihen ,
meillä on pyörätyyppi A, joten sen pitääolla
että liimaan siihen lapun tekstillä : "Tämä ei
sellainen ja sellainen .
ole minun moottoripyöräni. Moottoritie virtasi allani harmaan
maton lailla. Oikea käsivarsi
protestoi edelleen, mikäli yritän kääntää
kättä nyt sisäänajetusta asennosta. Kokopäimään . Päivä oli lämmin ja minä
olin istunut satulassa yli kaksitoista tuntia .
Ainoa osa kehosta, joka ei ollut täydellisesti puutunut eikä vielä tuskaisen kipeä,
oli takamus , Kehonosa, joka yleen~ähuu
taa tuskasta heti kun aikakoneisto rekisteröi, että ollaan ylityöajalla kokemassaihanaa tuskaa, jonka pystyy kokemaan vain
pitkämatkalainen .
.
.
Olin juuri ajanut 1 000 .kilometriä ja
mietiskelin ironista tilannetta . Moottoritiellä ei ole niinkään väliä
minkä satulassa istuu.
vuonna kävi yksimukisilla 600-kuutioisilla
Metrimitta tosin paljasti , että minun
ajamassa alppiteillä ajettiin neljällä pyörällä
ensin Ruotsin kautta alpeille ja testin jäl- -'kehoni mitat sopivat paremmin offroadpyökeen muutamalla pyörällä käväistiin samalrän geometriaan , Eihän siinä mitään , mutta
tuulen suhinahan oli kiusannut minua ja silti
la vielä kierfämässä eurooppaa hieman
olin onnistunut unohtamaan sen kärsimykominpäin . Näkökulma ehkä
sia selvitellen mitä kautta tuuli ohittaa suumuuttuu hieman , kuten Björn asian ilmaisi
ren seinän , mistä edellä mainitut kello ja
ajettuaan ensimmäisen kerran takapyörältupakansytytin löytyvät.
lä Super Tenerellä näkemättä eteensä.
Kun koeajajaa urheilullisempaa pyöLeveä tankki , yhdessä katteen kanssa esti
rää miettii kallistusvarojaja renkaiden leve näkemästä mitään.
yksiä. Moni
on yllättäen huomannut kuinka hauskaa on
omistaaja ajaa moottoripyörälläjonka halu-. Viime tingassa olin kieltäytynyt suurestaja kelvollisesta
moottoripyörästä, jossa 1200 kuutiota on
jaettu neljään sylinteriin , sillä olin kuullut
kuinka paljon polttoainetta juuri tämä yksilö
kulutti. Kun testijoukkio viime
mutilla
Mitä korkeammalle
sinä tähtäät. Sinä nautit. Sinä elät. Mitä enemmän sinä vaadit. Monen voittajan
vakiomerkki. Sitä enemmän
Kawasaki sinulle merkitsee. Sinä vaikutat.
Ja omistat osan menestystä.
Yksilöllisyys, tyylikkyys, nykyaikaisuus, korkea teknologia ovat arvoja ja hienoja päämääriä.
Elämässä ja elämisessä myös
itsetietoisuus ja tavoitteet viitoittavat yksilön olemusta, muodostavat persoonallisuuden.
Lisääntynyt vapaa-aika houkut- .
telee sinua moneen täyteläiseen
harrastukseen.
Moottoripyöräilyssä Kawasaki on
paljon tekijä. Kilpailussa tai vapaa-ajan vietossa .
7-,.·:t;/3-r7~'''''';.
7, 7-'.l- 7,L,-7,~ l~ JJ r;~:l·/L'). v 1'0/,;. Pyörän Japanin versiossa
on 97 hevosvoimaa, Mutta Hondan taholta annettiin ymmärtää, että eurooppalaisessa versiossa tulee olemaan reilusti yli
100 hevosvoimaa, Honda on sumeilemat-
ta lainannut muotoja mallistaan CB 1100
R luodakseen kuvan -80 luvun retropyörästä -90 luvulla.
Vaikka The Big One ei vielä ole täysin
valmis tuotantoon on Hondalla laskettu ,
että se tulee painamaan noin 200 kiloa.
Euroopan versioihin tullaan myös tekemään katettu versio, tai myymään siihen
katteet lisävarusteena.
Eniten kiinnostusta Hondan osastolla
herättivät mallit, jotka eivät sittenkään olleet esillä, Ruiskuversio mallista RC 30 oli
joukosta poissa ja väitettiin, ettei sellaista. f;lJJJO)jll}Jv'J)~;l:To
etro on paivän muotisana ja sen
huomasi myös Tokion näyttelyn
osastoilla, Uusien mallien vajaasta
tusinasta olisi seitsemän hyvin. 7, 7-'.l-(:.e·'21:I~m:fiU'l:':·j~JIJ
l 'I!: :t'!LI,IlL'l l '±T T;;'~· ""':':7){,.;;. 0:"- 7 ' ;;... Mutta yllätyksiä oli toki riittämiin , Tässä niistä herkullisimmat:
Hondan, uusien ja todella makoisten
CBR 900 RR ja vihdoin valmiin NR 750
R
10
mallien, nenän edestä huomion vei massiivinen CB 1000 Super Four. .y-p.-7,{';;':'t~U:T
n,",
-l;.y-' wl' T o l,OOO,·,·'!<i;i4 *1 ~'~DOl;lh;I((
,j;
~IJ4 ~\i:7i.:L;'- ;;i ;'-(l)}J
l, ,1:: ~l:..;.,t> l1l
.:/.." t L t~ i§\ lii o c,'t -'c,'t -'0) "-':lV' J">
ir,
-t~," 1'7~ v-Ff~ Xl::\Y o -t"",,'l l: ":J:#h l) ~
Lt~/d,tl:I~. ;/
-1- /;j";I;v) ),;.W Ilt /' ::1 1· { :.- 7,~-7J;.C. Riisutussa Super
Fourissa käytetään vanhaa tuttua CBR
1000 moottoria. 60 · 70 ja 80 ,90"(Jt ) LJfJ " ~ l l1lf~:
t
~~;~i.J,t,JLt:. T -' -tt" 1';.,- ~L"'). Piirretty ja
suunniteltu työnimellä "The Big One" sitä
on kaavailtu Hondan lippulaivaksi retropyörien muskeliluokassa, Pyörä lasketaan euroopan markkinoille ilmeisesti
vasta vuonna 1993. -1'(I)t'l I-)I.:')':L/.: ~~I).l>J1l!. Uusista ja odotetuista malleista vain harva oli esillä, Turhaan
etsimme esimerkiksi RC 30:stä suorasuihkutuksella tai KR-1 V-twiniä. :;f.:t. voinut poi, mia suoraan osastolle 20 tai 30 vuoden
varastoinnin jälkeen
" concept bikes", tavallaan
prototyyppejä, oli tuotu näytille. Olihan siellä tietysti esillä 118
hevosvoimainen GSX 750 R, jossa on uusi runkorakenne ja muodikas väritys, mut-
ta senhän kaikki tiesivät jo ennen näyttelyä. Goose on aivan jotain uutta, kunnon
vanhaan retro-tapaan siis.
Moottori on enduropyörästä DR 350
S:stä tuttu, tosin hieman tehokkaampana.
Pyörä näyttää siltä, että sillä todella voisi
pitää hauskaa. Siinä on tietokoneohjattu
hyd;auiinen j~rjestelmä jolla kaksipyörävedon suhdetta etu- ja takapyörän välillä
voidaan säädellä.
GOOSENECK CORNER
Suzukin Goose 350 oli ehkä kaikista tarkimmin varjeltu salaisuus, joka paljastettiin Tokiossa. Aina muinaismuistoista tulevaisuuteen.
PAT DEVEREUX KUVAT: DAVID GOLDMAN
kista erikoisin. Yksinkertainen , mutta kiinnostava, ehkä jopa kiinnostavin koko
näyttelyssä. Hondan kehittelyosaston mies totesi: "Emme voi
asentaa ruiskua RC 30:seen, sillä se tulisi
liian kalliiksi. Hämähäkin näköinen Mantis oli näistä ehkäpä kai-
Tokyo Motor Showssa nähtiin moottoripyöräilyil koko
skaala. Siihen hintaan kyllä pitääkin olla ruisku!
Kerrottiin myös, ettei kisaversio mallista
NR 750 tule kustannusten,takia kysymykseenkään . Nimi juontaa Goosneck
Cornerista Isle of Man radalta ja korostaakseen sanomaa on sivukoppien muoto
sama kuin legendaarisen mutkan . "Meidän mielestämme kilpailemisen pitäisi olla halvempaa".
Myös ns. Huipputeho on 33 hv/8 000 kierrosta ja pyörä
painaa pelkästään 145 kg.
Mustat viisisakaraiset ja 17 tuuman lä11. VUSSA
koskaan tulla tekemäänkään . Ainoa malli johon tulee ruis'
ku on NR 750"
Vieläkin ohuemmin pehmustettu takasatula ja minimaaliset tapit taakse antaa olettaa, ettei vapaaehtoisia kyyditettäviä tule olemaan mon12
taakaan.
Goose tulee japanin markkinoille jo
tämän vuoden puolella, mutta eurooppaan luultavasti vasta 1993. Vapaaajan vahne Jossa on kompassi , vetokoukku, ongenvavan pidike ja irroitettavat valon heitti met.
..~~~tip.o~~inen XF-425 "Ugly Duck" on
paapllrtelttaln samanlainen, mutta tarkoitettu uimarannalle. telmällä takana.
Muotoilu on ala cafe racer. pimittaiset aluvanteet kannattavat mustaa
runkoa, joka muistuttaa tehtaan Banditmallin runkoa. Piikki
kaikilla herkuilla; upside down, tehoa,
upea väritys. Pyörä, jota saattaisi jopa jäädä odottelemaan.
Meitä suomalaisia, varsinkin juuri 16
täyttäviä, kiinnostava Suzuki uutuus oli
tietenkin uusi RGV 125 Gamma. Eikä hintakaan tule olemaan
hirvittävä, eli kova pala italialaisten purtavaksi!
KA KSIPYÖRÄVETOA
Suzukilla oli peräti kolme kaksipyörävetoista prototyyppiä esillä. Lander XF-4 on
ilmajä.äh?yt~tty 125-kuutioinen ja automaattl~~lht~lnen maastopyörä. Jousitus hoituu upside
, down etuhaarukalla ja Full Floater järjes. Sarja, johon
kuuluu clip-on , taaksepäin siirretyt jalkatapit ja satula, josta saa roikkua sisämutkassa eikä istua kovin pitkään , tulee myös
kuulumaan varusteisiin. XF-5 on sitävastoin
kiinnostavampi. 200-kuutioinen crossi-
Ilmajäähdytetty V-twini, joka näyttää
vielä vanhanaikaisemmalta kuin Honda
GB 500 Clubman. Ja
vielä kaksipyöräohjaus, tietokoneohjattu
passiivinen jousitus, luottokortin tapainen
virta-avain ja katalysaattori. Iso 1100-kuutioinen Zephyr oli
oikeastaan ainoa uutuus KE!.wasakin osastolla.
Yamahan vetonaula oli ultra-retro SRV
250. Kaikki tarvittava mutaisen viikonlopun viettämiseksi.
Missään ei mainittu jos, tai koska, joku
näistä tulee tuotantoon.
Kawasakilla ja Yamahalla ei ollut paljoa
uutta esillä. Myös ergonomiaa on paranneltu.
Satula, sivukopat ja alakatteet nilkkojen
kohdalta on peitetty pehmeällä materiaalilla, jonka on määrä "antaa kuljettajalle
mahdollisuus paremmin sointua moottoripyörään". Samaa pehmeää materiaalia
löytyy myös etu- ja takalokasuojien päältä.
Onko se mahdollisesti jotta varomaton jalankulkija paremmin sointuisi pyörään?
13. Paitsi,
että siinä on säädettävä satula, jalkatapit
ja ohjaustanko, kuten Morpho 1:sessä niin
nyt on lisätty vielä elektroonisesti säädettävä kate sekä polvi että rystysuojat. Tässä vain
muutama esimerkki pienistä teknisistä
muutoksista. moottori, alumiinirunko, kaksipyöräveto ja
paljon muutakin mukavaa. Hyvän näköinen, kuu-
sikymmentälukua, pieni.
R/etrosta fuiuraan: Yamaha Morpho 2
oli / huomattavasti kiinnostavampi
Osittainen uutuus oli eräs uskomattoman hyvän näköinen Yamaha TZR 125 R. Gileran 600-kuutioinen toisissa vaatteissa . Guzzi-klassikko uudessa muodossaan; Daytona 1000. Mahtavan kokoisessa Fiera Milanon halleissa esiteltiin marraskuun loppupuolella mihin italia. ;rodeIlinen namupala. Mallista on tarjolla kolme eri versiota
en.e~män tai vä~emmän kisavarusteltuj~
kaikki , mutta valitettavasti ainoastaan Italiassa. Niissä on käytetty
tekniikkaa, joka on viimeistä huutoa ja silmämääräisesti on jopa vaikea erottaa mopoja moottoripyöristä. TZR 125 R valmistetaan Yamahan
tehtaalla Milanon lähistöllä.
.125-kuutioisten val.mistajista Aprilia ja
Giler.a vB:sta~vat mUista herkku paloista.
Apnlla eSitteli uuden AF1 mallinsa kolmella eri ka~eversi.olla, sekä kokonaan riisu tun version. Glleran osaston vetovoimaisimmat tähdet olivat, paitsi futuristinen
CX 125, Crono ja Freestyle (viimeksi mai-. Todella
upean näköinen 15-kuutioinen; Yamaha TZR
125 R, valitettavasti ainoastaan Italian markkinoille. Biposto on Bimotan 1000-kuutioinen ja
sivistyneempi kahden istuttava versio.
S
e, mikä euroopassa tapahtuu, tapahtuu Milanossa. Deltaboxrunko, taka- ja etuhaarukka näyttivät todella laadukkailta. Gilera Freestyle of(roadmallinen ja matalaprofiilisilla keturenkailla.
I)usi Laverda 650 saatetaan nähdä Suomes- sakin. Toisissa mopoissa
on upside down etuhaarukka, yksipuoli-
14
nen takahaarukka , levyjarrut ja maukkaat
katteet.
Ilmiselvää oli , että rr-trendi , ja offroad ,
herättivät eniten mielenkiintoa Milanossa.
Uusien japanilaisten ympärillä oli toisinaan niin paljon väkeä , ettei itse pyöriä
nähnyt ollenkaan .
Japanista siis ei mitään uutta, mikä ei
olisi ollut esillä jo Tokiossa. lainen moottoripyöräteollisuus pystyy.
Italiassa on kaikesta päätellen melkoiset markkinat mopoille ja 125;kuutioisille.
Siellä myydään merkkejä, joista ei Suomessa ole kuultukaan. Aprilian huippumalli on AF1 Sport
Production. Koko
komeus oli pakattu komeisiin kisakatteisiin . Bimotan luomus on nimeltään Furano, 150 hv
ja 180 kiloa vaatii miehen satulassa
La moto allo
stato puro
nittu on ulkonäöltään offroad ja siinä on
matalaprofiiliset katurenkaat) tummaveriset kaunottaret mukavissa pukimissa.
Jos kokoluokassa kiivetään askeleen
. Bimota Tesi löytyy nyt myös 400-kuutioisena.
Kisaveikot kuolaavat Furanon ym pärillä.
Yamahan. moottori ruiskulla, etuhaarukka
Öhlinsiltä. Biposto (mikä tarkoittaa kahta paikkaa) on tuhatkuutioisen uusi versio. 150-hevosvoimaisella moottorilla
suorituskykyä pitäisi olla riittävästi.
Moni ikääntyneempi herrasmies kiiruhti
katsomaan Moto Guzzi Daytonaa. Isolla osastoll'a tulenpunaiset
Ducatit vetävät eniten katseita puoleensa.
Kahdeksanventtiilinen 851 Strada on nykyään varsin käyttäjäystävällinen kaksin
istuttavalla satulaIla, kypärälukoilla ja
muilla varusteillaan. Yläpuolisten nokka-akselien, neliventtiilikansien ja suorasuihkutuksen turvin Moto
Guzzin twini herää uudestaan henkiin .
Nyt kauniissa tulenpunaisessa pyörässä
on tehoa 90 hevosvoimaa.
Italialaiset eivät todellakaan lepää laakereillaan.
_
15. Ducateissa on voimaa.
Laverdan ystäville ilonaihe oli uusi 650,
jossa on 70 hevosvoimainen twini. Kuivapainoksi ilmoitetaan 180
kiloa. Mootc
toritehot 127.ja 147 hevosvoimaa kertovat
kaiken tarvittavan . Palkkirunko, käännettyetuhaarukka ja silmiä hivelevä kate. Uudet huippumallit
ovat 888 Sport Production ja Corsa. verran ylemmäs niin markkinoita dominoi
Cagiva-ryhmä. Laverda kituu, muttei suostu
kuolemaan.
Bimotan osastolta ei uutukaisia löytynyt. Ryhmään kuuluu Cagiva,
Ducati, Moto-Morini ja Husqvarna moottoripyörät
MENESTYKSEN
TAKAAJAT
FESTO OY
JYVÄSKYLÄN CITYMARKET
BIKE-LEHTI
TEKLAB KY
OUT-DOOT-FUN
OY SUOMEN MICHELIN
MOOTTORIPAJA AHONEN
NAKKILAN PYÖRÄ JA MOPO
Yhteistyöstä kiittäen
TEAM PROMOCO
Juha Kyllönen
Ari Kääriäinen
flrrlO Merentie
RACING
. . . . . Kokoontukaa ystävät, kokontukaa ankarasti. . .
Hinta tullee olemaan 32.500 mk.
DT 200 WR:ssä käytetään YZ 125
runkoa ja jousitusta, joten se on
ilmeisen menevä malli harrastelijaIle. Osallistumismaksu on 50 mk ja siihen sisältyy sisämajoitus
kerhotalon lattialla tai kamiinateltassa, tulokahvit, lauantain ruokailu ja
sunnuntain aamupala. . . . Pisimmän matkan ajaneet palkitaan. . . . . . ????????????????????????????????????????????
YAMAHA -TIETOA
Mikäli Yamaha kiinnostaa eikä'lähimmällä jälleenmyyjällä ole esitteitä havittelemastasi mallista voit
lähettää nimesi ja osoitteesi suo-
raan maahantuojalIe osoitteeseen: Oy Arwidson &Co Ab, Portti 7, 02270 Espoo ja pyytää heitä
lähettämään esitteitä suoraan si-
nulle. . . . Puh. . Vai mitenkä tuo nyt meni?
VII Uudenvuodenajo järjestetään nyt joka tapauksessa hieman
uuden vuoden jälkeen, eli 4-5.1 .1992 JMP:n kerhotalolla "Kotiranta"
Jokioisissa. Kaudelle -92 Tan lähtee
saamiemme tietojen
mukaan uudistunein
eväin yhdessä jälleenmyyjiensä kanssa tarjoamaan tunnettuja ja
hyviä merkkituotteitaan paremman asiakaspalvelun merkeissä yhä tehokkaammin.
. . . . (k)
916-83 803, (t) 916-590 723.
fuusioitui emoyhtiöönsä Oy Otto Brandt
Ab:hen omaksi osastokseen 1.4 -91. Voit tietysti myös soittaa
numeroon 90-88711 tai faxata numeroon 90-8871292.
. Arwidson tuo
nimittäin maahan mallin DT 200
WR. Pyörän akseliväli on 1 450
mm ja satulakorkeus 895 mm ja
painaa kuivana 107 kg. . Uudenvuodenajoon on tietenkin saavuttava moottoripyörällä ja tulostaan ennakkoon ilmoitettava 31 .12.-91 mennessä:
Keijo Lumme,
Roimalanpolku 4,
31600 Jokioinen. . . . . . Ohjelmaan kuuluu : Sauna, kortinpeluuta, kettinginheittoajne. . . ?. Pyörä on yksisylinterinen,
nestejäähdytetty ja kaksitahtinen. ???????????????????????????
FUUSIO
Oy Tan-Products Ab
KOKOONTUKAA!
Hei, vuodenvaihde koittaa ... . . Moottorin
tehoa maahantuoja ei näe tarpeelliseksi ilmoittaa, mutta siiä
löytynee harrastelijaIle riittävästi?
17. . . . . . . . . . ?
KUNTOILEMAAN
Ensi vuodeksi on tiedossa sopiva
enduromallinen kuntopyöräjokaiselle harrastelijaIle. .
.
....... pyörän ru ngon vahvuuslaskeh'nien, etuhaarukan kulman , pituuden ja etujätön tulee
täyttää tietyt normit ja pyörän äänenvoimakkuuden tulee olla asi~ nen,
, ARK:ssa valmistellaan parhaillaan ehdotusta uudeksi sään-
nökseksi muiden pohjoismaiden
säännösten ja omien katsastusvi ranomaistemme ehdotusten pohjalta.
Tulevaisuudessa tulemme
siis mitä todennäköisemmin pystymään rakentelemaan oikeaoppisia choppereita, jotka vieläpä
saa rehellisesti rekisteröityäkin .
·......................'......................
RENGASTIETOA
LEIREILEMÄÄN
Ensi kesänä aloittaa motoristien oma leirintäalue toimintansa Keski - Suomessa, Karstulan kunnassa. , .................... Renkaiden valitsemisesta, asennuksesta, käytöstä ja huollosta
saa kokeneempikin kuluttaja hyviä vinkkejä.
Näitä ilmaisia tiedotteita on saatavilla kaikilta valtuutetuilta Metzeler- kauppiailta ym päri Suomen.
'. Heidän mallinsa HP95 LX on maailman pienin
PC . Ennakkotietoja alueesta saa numerosta 949-453437/Tiittinen .
·.. .
MZ-KERTOMUKSIA
MPPC
Keijo Virtanen on saanut valmiiksi
kirjan "MZ- kertomuksia". Kirja on
täydennetty laitos Helka ja Hansgeorg Meyer'in saksankielisestä
alkuperäisteoksesta "MZ-Geschichten ",
Kirjassa on vauhdikkaita tari noita tehtaan alkuvaiheista 20-luvullaainaMZ :n ensimmäiseen Six
Days voittoon saakka,
120 sivuisessa kirjassa on
tekstien lisäksi yli 20 valokuvaa
sekä vanhoista että aivan uusista
Zschopaulaismoottoripyöristä.
Kirjan hinta on 60 mk ja tilaukset \ioi osoittaa suoraan ; Keijo
Virtanen , Lievestuoreen asema,
41400 Lievestuore, Tai puhelimitSe (t) 941-601296, (k) 941- 862
017, (telefax·) 941-601291 ,
Oletko aito RUB (Rich Urban Biker). Se painaa ainoastaan 300 grammaa ja mahtuu sopivasti vasemman puolen povitaskuun . . ????????????????????????????????????????????
RAKENTELU HELPOTTUU?
Pyörien rakentelu ja customointi
on 'maassamme yleistynyt viime
vuosina siinä määrin, että väki sinkin jouduttiin tilanteeseen kiiltävät napit vastaan rakentelijat.
Tilanne on hiljalleen selkiintymässä ja pyörien rakennemuu tossääntöjä ollaan ARK:n toimesta tarkistamassa hieman rakentajaystävällisempään malliin.
Tilanteeseen jouduttiin lähinnä johtuen vaimentamattomista
äänistä ja ylipitkistä etuhaarukoista, Nyt osapuolet ovat kuitenkin
päässeet neuvottelutilanteeseen,
jossa molemmat joutunevat' tar-
kistamaan kantansa päästäkseen
yhteisymmärryk seen,
ARK:sta kerrotaan, että "kaikki
kiva ei ole tarkoit6s
ki eltää". Alueella on kaikki kolmen tähdenleirialue palvelut, eli
, uimarannat, kaksi saunaa, kioskit, mökkejä ym ,.
Alue on Mp-kerhojen käytössä tapahtumien järjestämiseksi sopimuksen mukaan . Selväkielellä tämä tarkoittanee, ett.i=). HP:lla (Hewlett & Packard)
saat itsesi tasapainoon. .. Oletko epätasapainossa koska kännykkä
painaa oikeanpuoleisessa povitaskussa. Eipäs nyt takerruta pikkuseikkoihin!
,
18
Rengas on moottori pyörässä varsin tärkeä
osatekijä eikä 1ieto 'koskaan ojaan ,kaada.
Helkama Partti Oy on painattanut motoristeille Metzeler-moottoripyörärenkaiden
käyttötiedotteen , joka kertoo kuluttajille paljon hyödyllistä tietoa. Hinta. Aluetta pyörittää
tunnettu Tiittasen matkamotoristi perhe. Kurvailetko kesäisin pyörällä
asuinlähiön ja pörssin välillä. .....
. 957- 20 693.
????????????????????????????????????????
-90
-90
-89
-88
-86
-90
~88
, aj 20700
ajo 25300
aj o25200
aj o
aj.18300
aj.41000
aj o53000
ajo 20000
aj.41000
kone tehty
. . 10 - 14
19. Laman lakkautettua varsinaisen
oman toimen siirtyi Harri Koski kokopäivätoimiseksi moottoripyörien jäHeenmyyjäksi.
Western Bikes edustuksiin kuuluu Aprilia ja
I
Ilman käsirahaa.
Osamaks,ukorko
0%-16,9% maksuajasta riippuen.
Auto vaihdossa.
Harley-Davidson, sekä tietysti niiden varaosat ja tarvikkeet, kuten bootsit ja nahka-asut.
Pyörien huollosta vastaa ammattitaidolla vanha kilpa-ajaja Esko Puputti. . . . 3h4 .850,Honda CR 80
-90
Suzuki LT 50 Noppeli
-90
17100,12.600,15.600,9.200,6.600,11.800,7200,5.800,-
Honda Monkey ja Solifer Suzuki mopot myös meiltä.
AVOINNA: Ark. . . . . . . ?????????. 10 -18. . 59.800,55.000,26.400,26000,26.300,18.300,35.200, 21.800,36.300,-
aj.30800
ajo 13700
aj o~·1300
aj.6100
aj. . . ??. Puh. 5000
MOTOCROSS:
Suzuki RM 250
-91
Suzuki RM 125
-90
Suzuki RM 125
-91
Kawasaki KX 125
-89
Kawasaki KX 80 B
-87
KTM
80 isop.
-90
Malaguti 50 Grizly RCX 12 -91 aj. 36.300,-
64800. 90-259355
SUZUKI, KAWASAKI, YAMAHA,.APRILlA
täyden palvelun moottoripyörätaio
MAANTIEPVÖRÄT:
Suzuki GSX 1100 F
-90
Suzuki GSX-R il00
-89
-87
Suzuki GSX-R 1100
K.Schwantz replica
-84
Suzuki GS 1100 G
-85
Suzuki XN 85 TURBO
Suzuki GSX 750 EF
-85
-82
Suzuki GSX 750 E
Suzuki GSX 600 F
-88
Suzuki GSX 500 ES
-86
-88
Suzuki RG 500
Suzuki RG 500
-87
K.Schwantz replica
-81
Suzuki GS 450 ·,
Kawasaki Voyager 1300 -.89
Kawasaki Z 1300
-83
, Kawasaki GTR 1000
-86
Kawasaki ZXR 750
-90
K.awasaki Zephyr 'ISO
-91
Kawasaki Z 750
-85
Kawasaki GPX 750 R
-88
Kawasakj'.GPX 500 R
-89
-89 '
KawasakiGPz 500 S
Kawasaki AR 125
-90
Yamaha FJ 1200
-90
Yamaha XJ 900
-88
Yamaha XJ 900
-84
Yamaha ' FZ 750
-89
Yamaha XJ 750
-85
-84
Yamaha XJ 750
Yamaha XJ 600
-86
Aprilia AF1 Replica
-90
BMW
K 75
-87
Honda VF 1000 R
-85
-79 .
Honda CB 500 K
. . . . . . .e i . ?
WESTERN BIKES
/
Western Bikes aloitti toimintansa jo keväälläja yritystä pyöritettiin ensin oman toimen
ohessa. 38200
8.600,82.600,37.400,46.800,55.800,42.800,19.800,40.700,37.400,29.700,12.300,68.800,32.300,22000,46.200,23.100,23.100,23.800,23.900,42.300,38500,9.900,-
aj . Tällä uudelleen muotoilulla ja kevlar/cordura yhdistelmällä on saatu aikaan varusteiden käyttömukavuus
ja istuvuus. . . . . . . . -'- team
Puh. ????
TUUSMOTORISTA
YOKO UUDISTAA
MOOTTORIPVÖRÄT
Yoko esittelee kaudelle 1992 täysin uudistuneen malliston enduro- ja motocrossvarusteita.
Varusteet ovat saaneet uuden värityksen ja kuluvien kohtien, kuten polvitaipeiden kohdat
on vahvistettu kevlarilla.
Malliston lippulaivana esitellään enduroon ja off-roadiin tarkoitettu asukokonaisuus jonka
suunnittelusta vastaa 8-kertainen
USA:n enduromestari Dick Burleson.
Materiaalina on käytetty kevlariaja vahvaa nylonia, corduraa.
Munuaisvyö on uudelleen muotoiltu, kuten myös housujen ja takkien foam-pehmusteet. . . Kuvan Italialaismotoristi,
matkalla Nordkapiin,. 9400
ajo18000
ajo13200
aj . . Uudistuneet ~arus
teet näet Yoko Oy:n osastolla
MP-92 näyttelyssä.
?
?
?
lAATUVAIHDOKIT HYRYlÄSTÄ
TUUSMOTOR OY S.K.Y. . . . ?
HUPSISTAJ
iV.LSISdflH
Älkää hyvät ihmiset lähtekö matkalle tarkistamatta onko kaikki pyörässä kohdallaan ja
kunnolla kiinnitetty. 55000
aj.39200
aj. Tämän
jälkeen kuvaajamme joutui vielä lainaamaan
työkalunsa onnettomalle matkaajalle.
CUSTOMIT:
Kawasaki 1100 Spectre ' 83 ·
Yamaha XJ 700 Maxim -90
ENDUROT:
Suzuki TS 250
Kawasaki KMX 125
Kawasaki KMX 125
Yamaha TOR 250
Yamaha DT 125
Apri lia Tuareg Wind
TM
125 Enduro
,
. 65000
ajo19800
27.500,35.200,-
ajo5400
16.500,13.000,13.300,20.900,8.300,22.100,11.800,-
aj 26000
aj.41000
aj .40900
aj. La. . . . 590
ajo57800
ajo 68000
ajo 5000
aj 49800
aj o60400
ajo 30000
ajo 16800
aj. . oli unohtanut kiristää
taka-akselin mutterin Super Tenerestään.
Kuvaajamme ehti onneksi hätiin ennen
kuin tapahtui mitään hirvittävämpää. . . . . . . Western Bikes
löytyy osoitteesta Taitajantie 5, 57210 Savonlinna
... ... .
MP·92 NÄYTTELYYN
ENNÄTYSMÄÄRÄ
NÄYTTEILLE.
ASETTAJIA
Lähiosoite :.. ..... .... Kesäsiivouksen tiimellyksessä löytyi
seen ; Innovation Sports Finland,
vielä laatikollinen Bike T-paitoja. toiminnallisia
tukia ja kaksi muuta ovat sairaala- ja lääkärikäyttöön käytettäväksi kipsin sijaan .
Rakenteiltaan tuet ovat kevyitä, "suoraan- hyllystä-jalkaan" tukia joiden suuret
säätövarat mahdollistavat tuen muokkaamisen käyttäjän jalan mukaan. Voi mahoton sentään. Paitoja löytyy muutama kappale joka väriä
(vihreä, valkoinen, keltainen, sininen , vaaleanpunainen) jommallakummalla selkätekstillä.
Tarjoamme niitä nyt "osta sika säkissä" periaatteella seuraavasti hintaan 30 mk + postikulut:
- Saat valita koon XL.
MESSUKESKU~
- Et saa valita väriä.
- Et saa valita selkätekstiä.
- Myymme paitoja tilausten saapumisjärjestyksessä ja jos koko XL ei sovi sinulle joudut tulemaan toimeen
ilman 30 mk:n T-paitaa.
OSTA SIKA
SAKlSSA!
????????????
-
NO JOO! TILAAN XL-kokoisen PAIDAN
30,- + postikulut
Nimi: .... ..... ........ ... .... .. Niitä, joissa lukee rinnassa
puh . ...... ........ .... .. .. ..... ....... ....... ...... Ominaisuuksiltaan Innovation Sports tuet vastaavat mittatilaustyönä tehtyjä tukia, mutta ovat hinnaltaan huomattavasti edullisempia.
Jos kaipaat tukea kaudelle
-92, niin ota yhteys Matti Tarkko. ... ........ ... ... ... .. .. .
Sujauta tilauslipuke kuoreen , liimaa siihen
2,10 mk postimerkki ja kirjoita osoitteeksi :
J1Jfllli@
Su lankuja 3, 04300 Hyrylä
Yli 90 näytteilleasettajaa tulee
esittelemään tuotteitaan ja palvelujaan ensi tammikuussa järjestettävässä MP-92 näyttelyssä.
Näyttelypäällikkö Kari Salonen kertoi, että edelleen, näyttelyyn ilmoittautumisajan umpeuduttua, näyttelypaikoille olisi haluk-
20
..... Tuet vai "
mistaa yhtiö nimeltä Innovation Sports ine.
ja tämän nimen alla Mattikin toimii : Innovation Sports on erilaisten niveltukien valmistukseen erikoistunut yhtiö ja heidän valikoimastaan Matti on ottanut projektikseen erityisesti polvituet.
Malleja on tällä hetkellä saatavana vii si , joista kolme mallia on ns. ............ 914-43070 .
"Bike" ja selässä "Bike riders are Bike readers" tai "Bike fiders
do it on the road ". .... ... ...... ........... ... ... TUKEA
KAUDELLE
('
1992
Matti Tarkkonen on aloittanut Amerikkalaisten polvitukien maahantuonnin. ... ........ .
Postitoimipaikka: ... ....... .. Tukien käyttäjälle täydelliset liikeradat ovat mahdollisia
kaikissa liikunnallisissa toiminnoissa mukaanlukien vesiurheilulajit, koska tuet ovat
vedenkestäviä ja ruostumattomia.
Materiaaleina on käytetty
pääosin hiilikuitua ja muoviyhdisteitä, joilla on saatu .aikaan keveys ja kestävyys. .. ............ .
Omaa tuojeksitä katupyÖriäkään. Jos näille kaikille
"jälki-ilmoittautuneille" pystytään
hankkimaan lisätilaa liikuttaisiin jo
yli sadan näytteilleasettajan määrässä.
Ensi vuonna On tarjolla paljon uutta, kuten esimerkiksi Karttapalvelu omalla osastolIaan. tustumalla
teatterikorkeakoulur; toisen vuosikurssin näyttelijäopiskelijoiden
suunnittelemaan ja toteuttamaan
Styypit Kavali!aadiin.
Ylipäätään on nähtävissä,
että kiristyvä kilpailu on lisäämässä kaupan aktiivisuutta omien
merkkiensä esiin tuomisessa.
MP-92 näyttely pidetään Helsingin Messukeskuksessa 17 - 19
tammikuuta.
~
flNVtN9
KYSY lISAA,
YOKOKAUPPIAAT:Hamina:Motobox.Helsinki:Storm.Hyvinkää:Mp·Rocing.lmatra:
Bike Center. Sa. Koska tiloja on
uusiin tiloihin Vantaalle. P0 rv0 0:
Motorbike.Riihimäki:WheeIKy.Rovaniemi:PauliPiippola.T urku:Storm. Samoissa tiloissa
Off Road-moottoripyöriin erikoistoimii myös muoviosien korjauktunut Dirttrack Oy on muuttanut
sia tekevä yritys. Vantaa: T. moin mukana on vakuutusyhtiöitä, joilta saat tietoa moottoripyörien vakuutuksista. Kajaa ni :Aimo Ke mppo inen.
Karkkila: Pyörä ja Moottori.Kuopio:Motokari. visäilytystilaa moottoripyörille.
Dirttrackin edustuksiin kuuHelsinki -Vantaan lentoaseman
luu moottoripyöristä Suzuki, Calänsi puolelle, Viinikanmäen teolgiva, Husqvarna ja Husaberg.
lisuusalueelle.
Muista tuotteista mainittakoon:
Tiloja uudessa teollisuushalCastrol , Dunlop, Acerbis, Öhlins,
lissa on reilut 400 neliömetriä. SU9men ensiesittelyn Su-.
zukin uudesta katupiikistä RG 125
miinitankkia ja vahvempia T-kapGamma -92!
paleita. ????????????????????????????
LAAJENEMAAN PÄIN
440:een asti. Myös kilpa-ajoteameja
tulee näkymään useita.
Viihteellistä informaatiota eri
tuotteista voi saada f. ...... Kaivokreilusti , Dirttrack tarjoaa myös tai:
selassa nelisen vuotta sitten toimintansa aloittanut yritys siirtyi nyt . Lahti: Riku·Motor.Lappeenranta:Motsik ka.
Mäntsälä: Moto· Dea ler.Oulu: Toisto Hirvo nen.Pada sjoki: Padasjoen Urheilu. Dirttrack tuo myös maaYrityksen uusi osoite on:
han Suukin DR 350:een suuremViinikankaari 17, 01530 Vantaa.
pia sylinterisarjoja, joilla kuutio(iPuh: 878 60 78, Fax: 878 60 79 .
lavuus voidaan nostaa aina
...... Örthen.
21. ...
'
DICK BURLESON SUUNNITTELI SINULLE PARHAAN
AJOMUKAVUUDEN TAKAAVAN AJOPUVUN
????????????????????????????
kaita vuokraajia. Rob.ert, Gaerne jne.
kaikki tarvittavat työt, kuten kamVaikka Dirttrack onkin erikoistupiakselityöt, iskarihuollot, renkainut off road-pyöriin, ei siellä hylden nastoitukset jne. Dirttrack
tekehittelyäkin on pienessä määrin , kuten RM:ään suurempaa alu- / piti mm . ....... Jae nsuu:Jokikone.Jout sa:Joutsan Konepolvelu. ....... KorSinisalo , Tecnosel , Trelleborg ,
jaamossa kyetään tekemään sySmith , Silkoline, Renthal, Messilinterinporausta lukuunottamatta
co, Api~o, M. Moottoripyörien maahantuojat tulevat tierenkin
kaikki olemaan paikalla, samoin
kuin varuste- ja asustevalmistajat
ja tuojat
Tästä seuraa, että Imukanavat ovat erittäin suorat.
23. tasoon nähden
jarru edessä luo turvallisuudentunnetta .
Diversionissa on yksi 320 mm levy edessä ja yksi 245 mm levy takana.
Ensimmäisen mutkan ajan melkoisen hiljaa ja ynätyn kuinka kiltisti ja kevyesti pyörä
käyttäytyy. .... 58,S/55,7 mm
vät ajo-ominaisuudet. Neljässä-'
tuhannessa se herää ja kuudestatuhannesta alkaa tapahtumaan. Yamaha XJ 600 S on mutkissa ohjaukseltaan nopean neutraali. Kierroslukumittarissa punaraja tulee vastaan 9 500 kohdalla, mutta kierrosherkkä moottori jatkaa
sujuvasti aina 11 000 kierrokseen.
24
SOPIVA HINTA
Tahtomattani vertailen mielessäni YamaMittaristo on, varoitus valoineen keskellä
haa Kawasakin retropyörään Zephyr. ... 1 445 mm
taan pyörällä pitäisi olla kaikki edellytykOHJAl:1S~ULMA ....... He haluavat taltioida aamu-unisen ilme.eni. 17 litraa
kyetä saamaan parempi keskirekisteri .
ETURENGAS .. Siinä istuu mukavasti,
joten puheet mukavuudesta ja leveästä
satulasta vaikuttavat pitävän paikkaansa.
Alppitie hotellista kulkee melko jyrkästi
alaspäin ja jo 300 metrin jälkeen edessäni
on ensimmäinen tiukka mutka. 182 kg
HUIPPUNOPEUS ..... Kiinnostavaa tässä on se, että alkuperäisenä (61 hv)
siinä on 55 Nm vääntö 7000 kierroksella
kun 50 hevosvoimaisissa puolestaan
vääntöä on 49 Nm jo 4000 kierroksella.
Vaihtaminen ei Diversionilla ajettaessa ole
vastenmielistä. ..... Monelle mootETUJOUSITUS/ISKU .. Seuraavissa mutkissa mennään
jo lujempaa ja pyörään oppii luottamaan
melko nopeasti . .... .... Normaalissa
maantieajossa täytyy vaihtaa ainakin kaksi
pykälää alaspäin jos ohituksen haluaa "
suorittaa nopeasti.
.
Suomeen tuotavat XJ 600 S:t ovat 61
hevosvoimaisia, mutta joissain maissa sitä
myydään 50 hevosvoimaisena. 4-syl, 4-tahti, DOHC, ilmajäähd.
kainen pyörä, jossa on hyvä alusta ja hyPORAUS/ISKU .......... rän. 61 hv/8 500 kierr.
VAANTOMOMENTTI .... Saman kokoluokan
haarukka kuin raaserissaFZR 600, mutta
tässä se ei ole säädettävää mallia. 320 mm levy,
.
kaksimäntäpur.
TAKAJARRU ...... 130170-18
la sopivaan hintaan 39.900,-. ... ...... Oy Arwidson & Co Ab
Portti 7
00270 Espoo
Puh: 90-88711. . : ..................... 598 cm'
teknisiä hienouksia, mutta silti onnistunut
T~.HO .. 6005:~'-ja japa~;lai~~n -k~~
vausr'yhmän, joka on ikuistamassa koeajotapahtumaa. Misyksinkertainen ja selkeä. 97 mm
set melkoiseen suosioon. 6 vaihdetta, O-rengasketju
roksia. .... Säätömahdollisuudet rajoittuvat jousen esijännitykseen.
Etuhaarukka on tukeva 38 millimetrisine sisäputkineen. .... .... Iso levy. Jyrkän haarukkakulman , 25 astetta, ja suhteellisen lyhyen etujätön ansiosta, 97 mm, pyörä
on kevyt heitellä puolelta toiselle. ............. Siihen hinAKSELlVÄLI. ........ ..4 kpl Mikuni 28 mm
- vain, että moottori vaatii niin paljon kierVOIMANSIIRTO ... .... Yamaha
viihtyy kuin kala vedessä mutkaiselJa tiellä. Ei tuskallista taivuttamista väkisin.
Katsotaanpa mihin moottorista on. Kärjetön
TANKIN TILAvUUS .. Ylipäätään koko pyörä toimii moitteitta, kunhan
pysyy sopivissa rajoissa.
Etujarrulevy toimittaa virkaansa hyvin.
Hyvä jarrutusteho ja hyvä tuntuma normaalissa maantieajossa.
Vaikka kate ei ole erityisen iso se syrjäyttää ajoviiman eikä kypäräkään heilu .
Minun koeajopyörässäni on matalampi ja
urheilullisempi pieksi .
HELPPO AJAA
Vedän kyp~rän päähän ja käynnistän pyö. 38 mm teleskooppil110 mm
toripyöräilijälIe se on parempi vaihtoehto
TAKAJOUSITUSlISKU New Monocross/110 mm
?
kuin urheilullisempi FZR 600,
ETUJARRU ............... .. Sääli
KAASUTlN .............. Yamaha hyrähtää kiltisti käyntiin ja
huomaan öljyputken, joka kulkee moottorin oikealta puolelta ylös kaasuttir'nille.
.Uudessa Diversionissa on kaasuttimien
esilämmitys toteutettu kuumalla öljyllä
suoraan moottorista.
Vaikka pyörä ei ole tarkoitettu Suomen
talviolosuhteisiin niin esilämmityksen on
määrä olla avuksi suhteellisen kylmissä'.
maissa, missä ajetaan vuoden ympäri ,
kuten Englanti.
Ykkönen pesään ja mp.tkaan . Kiihdytän
nopeasti ensimmäisten kolmen' vaihteen
läpi ja yritän muodostaa itselleni ensivaikutelman pyörästä. 195 km/h
HINTA ............... Kun vauhtia on enemmän osuvat kulutuspiikit jalkatappien päissä ensimmäi"
seksi asfalttiin.
Niin pitkään kun asfaltti on jotensakin
sileä kiinteä jousitus toimii erinomaisesti
sekä mutkissa että jarrutuksissa. ............. Joustoa on takana 110
·millimetriä. Korkeilla kierroksilla moottorissa on puhtia ja pyörä kulkee
oikein mukavasti: Moottorin luonteen takia
joutuu vaihtamaan usein. Se
kehrää mukavan rauhallisesti pienillä
, kierroksilla, mutta tehoa alarekisterissä ei
ole. Pakoputket eivät vai~
sä Kawasaki on pyrkinyt nykyaikaistetnäytä erikoisilta vaan tehtaan mukaan muodoilla
tuun nostalgiar:wörään sopivaan hintaan,
on myös tehoa nostava vaikutus.
muttei täysin onnistunut on Yamaha lähtenyt tekemään täysin nykyaikaista pyörää
käyttäen nykyaikaista ja hyväksi havaittua
tekniikkaa yhdessä kustannuksia säästävien , mutta toimivien ratkaisujen kanssa.
YAMAHA XJ 600 S DIVERSION
Lopputulos on ulkomuodoiltaan nykyaiMOOTTORI .... Tämäntehoiseen pyörään pitäisi
SYTyTYS .. Kiihdyttäminen kahdesta-kolmestatuhannesta kierroksesta osoittautuu mahdottomaksi, mitään ei tapahdu . 25 astetta
ETUJATTO ................ Vaihteisto on sopivan jäykkä ja
tarkka. Erinomainen syy lähteä mitä pikimmin pakoon alppiteille.
HEIKKO ALAREKISTERI
Moottorissa on huomattava tehokynnys,
6 000 kierroksen kohdalla herätyskello soi
ja moottori herää henkiin. 39.900,MAAHANTUOJA .. ÖIjy/kaasutäytteinen iskunvaimennin takana
on monocrosstyyppiä, mutta ei progressiivisesti välitetty, kuten pyörissä tänä päivänä yleensä, vaan se on kiinnitetty suoraan
takahaarukkaan. .. Epämääräisiä välivapaita ei löydy.
Koko päivä kuluu alppiteillä. .... sien parantamiseksi.
Mahdollisimman korkean huipputehon
sijasta Yamaha on keskittynyt vääntömomentin nostatfamiseen pitkien ja suorien
imuputkien, kapeampien imukanavien
kannessa ja suhteellisen pienien kaasuttimien (28 mm) avulla.
.
Pyörässä on teräksinen kehtorunko, siis
kaksi putkea myös moottorin alla. 10:1
;)kaan nykyaikaiselta ja toimii hyvin. Vaikka pyörässä on sekä sivu- että keskiseisontatuki niin kallistusvarat ovat riittävät. 54,9 Nml7 000 kierr.
valmistamaan pyörän, joka tuntuu raikPURISTUSSUHDE .. . Yamaha on karsinut
SYL.TILAVUUS .......... 245 mm levy
SATULAKORKEUS 770 mm
KUivAPAINO ............. Joustoa on edessä 140 mm eli 10 mm enemmän kuin FZR:ssä.
Kello vhdeksältä aamulla taoa;:!n t;:!;:!s
Yamaha' XJ . 110/80-17
Yamahaa myydään jo Suomessa todelTAKARENGAS .. n
921 -81.1033
1 KM RAISION KESKUSTASTA NAANTALIIN PÄIN. 50 KPL MUlTA HYVÄKUNTOISIA MOOTTORIPYÖRIÄ.
KAIKKI TÄMÄ JA PALJON MUUTA
VARPPEENKATU 24 * 21200 RAISIO * PUH. ..
MUTTA SENHAN TE JO TIESIT.TEKIN
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI.
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
KAWASAKI
VN 1500
RX 1000
Z 1300
Z 1300
GPz 1100
GPz 1100
GPz 1100
GPz 1100
Z 1000 R
ZX-10
ZX-10
ZX-10
ZX-10
Z 1000
Z 1000
GPz 900 R
ZXR 750
ZXR 750
ZXR 750
GPX 750
GPz 750
GPz 750 R
GPz 750
GPz 750
Z 750 L
Z 650
KLR 600
GPz 500 R
EX 500
AR 125
KDX 125
KX 250
HONDA CBR 1000
-91
HONDA
-85
HONDA
-85
HONDA
HONDA
-82
HONDA
-83
-83
HONDA
HONDA
' 82
-81
HONDA
HONDA
-83
-88
HONDA
-88
HONDA
-88
HONDA
-88
HONDA
-78
HONDA
-77
HONDA
HONDA
-84
-91
-90
SUZUKI
-90
SUZUKI
-87
SUZUKI
-90
SUZUKI
-85
SUZUKI
-84
SUZUKI
-85
,SUZUKI
-82 " SUZUKI
-82
SUZUKI
-86 , SUZUKI
,-87
SUZUKI
' -87
SUZUKI
-90
SUZUKI
SUZUKI
-90
-90
SUZUKI
SUZUKI
-88
SUZUKI
CBR 1000
CBR 1000
VF 1000 F
VF 1000 R
CB 1100 F
CB 1100 F
CB 1100 F
CBX 750
CX 500 C
CB 750 F
CB 750 F
CB 750
CB 750
CB 750
CBR 600
NSR 125
-87
-87
-85
-84
-84
-83
-85
-85
-82
-82
-81
-80
-80.
-80
-90
-89
GSX 1100 R
GSX 1100 R
GSX 1100 R
GSX 1100 EF
GSX 1100 EF
GSX 1100 EF
GSX 1100
GSX 1100
GS 1100 G
GS 1100
GS 1000 G
GSX 750 R
GSX750 E
GSX 750
GSX 750
GSX 750 ES
GSX 750 ES
-89
-86
-88
-85
-85
-84
-82
-81
-84
-82
-81
-88
-82
-81
-80
-88
-83
SUZUKI SAVAGE 650
SUZUKI GS 650 GT
SUZUKI DR 650 RS
SUZUKI DR 600
SUZUKIRG 500
SUZUKI RG 500
SUZUKI GS 500
SUZUKI GS 500
SUZUKI GS 500
SUZUKI GS 500
SUZUKI GS 450
SUZUKI RG 250
SUZUKI RG 125
-88
-83
-90
-85
-89
-87
-89
-83
-82
-82
-81
-86
-85
YAMAHA XVZ 12
YAMAHA XV 1000
YAMAHA FJ 1100
YAMAHA FJ 1100
YAMAHA XS 1100
YAMAHA FZR 1000
YAMAHA FZR 1000 "
YAMAHA FZR 1000
YAMAHA XJ 900
YAMAHA FZ 750 '
YAMAHA FZR 600
YAMAHA TZR 250
YAMAHA RD 500
YAMAHA RD 350
YAMAHA RD 350
YAMAHA RD 350
YAMAHA RD 350
YAMAHA RD 250
MOTO G,UZZI V 750
GILERA RC 600
-84
-87
-86
-84
-83
-88
-87
-87
-85
-87
-90
-88
-84
-84
-84
-84
-83
-84
-88
-90
"
LISÄKSI N
Tutkin vakuutuslapun tarkkaan ja huomaan minulle käyneen samoin kuin UntolIe. ja kenen viulut?
Helmikuinen lauantai-ilta .
.Olen tullut saunastaja
valmistaudim katsomaan lottoa,
kun puhelin soi.
Siellä .on ystäväni Unto.
KEIJO LUMME
U
nto ei oikeasti ole Unto, mutta kutsutaan nyt tässä vaikka sillä nimellä.
?
- Terve, tääll' on Unto, mulletuli
eilenvakuutusmaksulappu , mikä vittu ·näissä'oikein maksaa?
Kerron Untolle, että Vakuutusyhtiöiden
Tiedotuskeskus ilmoitti jo joulukuun alussa
moottoripyörien vakuutusmaksujen i.1ousevan keskimäärin yksitoista prosenttia.
Untoa ei selitys tyydytä.
- Mä sain kalkulaattorillaihan eri prosentit, vuosimaksu oli kato ennen neljä ja
puoli tonnia ja nyt kuustonnia, siitä tulee yli
kolkyt prossaa!
Tiedustelin Untolta varovasti , että onko
tullut viime aikoina ajetuksi pahoja lippoja
tai muuten hölmöiltyä, siis jos vaikka olisi
bonukset tippuneet..
- Viime kuprusta on neljätoista vuotta,
sanoo Unto ja kuulen miten hän koputtaa
rystysiään puhelinpöytään.
Koska oma vakuutuslappuni ei ole vielä tullut, lupaan soitella Untolle heti kun
tiedän asiasta enemmän.
26
KORKEAMPAA
MATEMATIIKKAA?
Huhtikuussa saan vakuutusyhtiöltäni postia. Vakuutusasia nousee
päivän ykkösaiheeksi , kun ilmenee, että
pelin henki on kaikissa tapauksissa sama.
' ''Hyvät toverit, meitä on kustu silmään" toteaa joku ja saa taputukset hyvälle puheelle.
Päätämme järjestää Kansankäräjät, ja
paikaksi sovitaan Kokko-Treffen.
Koska länsimaalaisen oikeuskäytännön kuuluu myös se, että syytetylläkin on. "Asiat selviää kysymällä" ajattelen , ja
menen yhtiön paikalliskonttoriinvaatimaan
selvitystä.
Toimistopäällikkö pyörittelee maksulappuäkäsissään ja latelee vanhoja .fraaseja "kasvaneesta riskistä" ja "synkästä maksukehityksestä". Hän kehoittaa minua soittamaan pääkonttoriin.
Viikonloppuna ajan Turkuun, SMOTO:n
vuosikokoukseen
Tai sitten
pelkkä numeroleikki. t s'fil 1- 'ö~r:1-en
/ §
,,:tJbto:r:ist~utUSyh:~~ It00tto~J:ten ?8-
§§
_
§
§
1 iikenne'J !(\8!lett~~~:e~nne'J~uu ti i 'J~uu
§
11-1-r-.
'a 'Jaa eIt0an
§
, lliseen
p1- . ,
Tai vielä pidemmälle vietynä: jos määrätään kaikki varkaat ja murhaajat itseraportoimaan tekemänsä rikokset. Oikeus on toteutunut, vaikka se
luultavasti eijohdakaan minkäänlaisiiin konkreettisiin toimenpiteisiin
Vakuutusyhtiöt puhuvat eri kieltä kuin
me asiakkaat. Tapaus on selvä. Lähiviik~oina ratkeaa
eduskunnan asiamiehan kanta ...
TOISET KÄRÄJÄT
Kortittomat kuljettajat, rekisteröimättömät pyörät, alkoholi...
Yksi tapaus, vaikutus surmansa
saaneiden kokonaismäärään
kuitenkin lähes 10 prosenttia...
oikeus sanoa sanottavansa, lähetän Vakuutusyhtiöiden Tiedotuskeskukselle ja
omalle vakuutusyhtiölleni selvityspyynnöt.
Tuttavani Repe, joka ralleissa on muutenkin koko ajan äänessä, lupautuu puolustusasianajajaksi. Salainen paperi siis. Vastaus tuli, sen oli allekirjoittanut silloinen valtiovarainministeri Ulla
Puolanne ; ja se oli asiallemme kielteinen.
Mutta se, mikä vastauksessa pisti silmään, oli faktatiedon täydellinen puuttumi. Jury teki taas yksimielisen päätöksen:
syyllinen,
Veromuutosasian suhteen olen optimistinen - ovathan kyselyn tehneet kansanedustajat nyt hallituksessa.
§§§§§§§§§~§§§§§§§t
;~
/
§§§§§§§§
,·'t
.
§
tcP~~'t\-
.
§§§§§§§§§§§§§
.'
on
"§'§ §§§§§
_~'käraJa l' sikS1- , .
§
,
kanSö.l"'~ .. Moottoripvörätur~assa \
kuolleet kouluPolat ~~o:
olivat humalassa
~?
van tehtaan itse valvoa omia 'päästöjään. Ei voida toimittaa, oli ·vastaus. hinnannousua (ent vuosimaksu plus
20 miinusbonusta, ny/pelkkä vuosimaksu) .
Me puolestamme vertailimme viime- ja tämän vuoden vuosimaksuja keskenään ja
pääsimme noihin päätähuimaaviin prosenttilukuihin.
Korkeampaa matematiikkaa. S1y10TO pyysi kopiota sosiaali- ja terveysministeriöitä. , "äteisten . Ilmoittaessaan 11 % korotoksista yhtiöt tarkoittavat UUDEN vakuutuksen. Arvaahan sen,
miten tällainen systeemi toimisi.
Mutta se "tilastollinen tutkimus". Sama paperi vuodesta toiseen, vain
päivämäärä ja prosenttiluku muutettu.
Hinnankorotukset vahvistaa tuon vakuutusyhtiöiden oman yhdistyksen laatiman
"tilastollisen tutkimuksen" perusteella sosiaali- ja terveysministeriö . laskut
§
:r:iJni.se~~.~ tä 'Jäl1-tt o:r:itetut
§§§§§
§
tuSyht1-01- :r:ustein sU'
§§§§§§§§§§§§
§
'Jäärin pe
§§§§§§§§
§
§
§
§
§§§§§§§
§ §§§§§§§§§§§§
§§§
.
27. Vastaus perustui asiaa valmistelleen
.virkamiehen "käsitykseen" ja "olettamukseen':.siitä, että iso moottori pyörä onpaha ja
vaarallinen.
Koska tämä ei meitä tyydyttänyt, päätimme järjestää myös tästä Kansankäräjät
Paikaksi sovittiin Rottaralli, johon aavistelimme saapuvan runsaasti porukkaa.
"Motoristit vastaan verottaja" tuli jutulle .
nimeksi, syytettynä valtiovarainministeriö.
Puolustusasianajaja Repe käytti hyväkseen
ministeriön toimittamaa vastausta, mutta
tämäkin juttu oli selvä. Tuomari löytyy Turusta, itse
toimin syyttäjänä ja Jury päätetään valita
paikan päältä. Syyttäjälläoli numerotietoa asioiden todellisesta laidasta, puolustuksella vain .-"käsityksiä" ja "olettamuksia". Juryn yksimielinen päätös on "syyllinen!" ja Käräjätuomari lukee
tuomion. nen. Vakuutusyhtiöiden selitykset eivätvakuutaJuryä (eikä
varsinkaan yleisöä) ja homma ratkeaa siinä
vaiheessa kun vedän esiin tähtitodistajan.
Se on ystäväni Unto, mukanaan kahden
vuoden maksukuitit. 1991 r . Tilanne on mielestäni vähän samanlainen, kuin jos annetaan pahoja ympäristöongelmia aiheutta-
SMOTO:n ykkösprojekti on maahantuontiveron muuttaminen.Maaliskuussa -89teim c
me valtiovarainmisteriölle perustellun vaati~ .
muksen maahantuontiveron ' muuttamisesta niin, että se olisi alle 130 cm 3 pyörillä
nykyinen 20% ja isommilla pyörillä 35%
(haarukka nykyään 30 - 70%) .
Kun vastausta ei kuulunut, saimme 18
kansanedustajaa laatimaan asiasta hallitukselle kyselyn. Silti en ole oikein vakuuttunut siitä, että kantamme olisi väärä .
Vuosimaksustahanne bonuksetkin aina on
laskettu, eikä mistään "uudesta vakuutuksesta",
SALAISET PAPERIT
Muuan mielenkiintoinen yksityiskohta liittyy
vielä näihin vakuutusmaksujen hintoihin.
"Maksujen tarkistukset p.erustuvat tilastolliseen tutkimukseen" lukee lehdistötiedotteessa. ~ ikais
ukset" §
lak1-Sa "'JUonn~ a-@.st1- o
Aina ei edes silloin .
. Opetteleeko ennakoimaan tilanteet.
Yksilöllisyys toisi mukanaan turvallisuutta, mikäli liikennevakuutuksissa siirryttäisiin
ajoneuvokohtaisesta vakuuttamisesta kul jettajakohtaiseen. Ja ovat oikeas'sa, paljon enemmän kuin tarkoittavatkaan.
Liikenteessä kuolleiden motoristien kokonaismäärä on sittenkin niin pieni, että ,
yksikin tapaus vaikuttaa prosentuaalisesti
kohtuuttoman paljon.
Tapahtuu kahden pyörän törmäys ja
tulee kaksi kuollutta - vaikutus kokonaismäärään kertaheitolla liki kymmenen prosenttia, ' ''Riski on nyt kasvanut" sanovat
28
vakuutusyhtiöt ja nostavat hintojaan, "Kolarikesästä tulossa synkin vuosikausiin" otsikoivat päivälehdet.
Jos esimerkkinä ollutta tapausta ei olisi
sattunut, olisi ehkä jouduttu otsikoimaan
"Motoristien liikenneturvallisuus kasvanut".
Näin pienestä seon kiinni ...
Käsiini kulkeutui raportit vuoden-89
moottori pyöräon nettom UUksista,n iistä joissa oli kuollut mp:n kuljettaja tai matkustaja.
Ystäväni Unton kanssa tutkimme papereita, ja huomasimme eräitä 'mielenkiintoisia
yksityiskohtia,
- Vain puolella kuljettajista oli ajokortti , loput ajoivat harjoitusluvalla tai ilman minkäänlaisia lupia,
- Joka neljäs kuljettaja oli alkoholin
vaikutuksen alainen.
- Alle 16-vuotiaita kuljettajia (eihän
sellaisia ole olemassakaan , epäilee Unto)
kuoli enemmän 'kuin nelikymppisiä,
Ja tätä rataa,
"Moottoripyöra on tappo kone" väittävät
kylänämmät. "Yksikin kuollut on liikaa" sanovat kaik, ki, hurskas ilme kasvoillaan . "
RlSKI.KASVAA?
"Motoristien kolari kesästä tulossa synkin
vuosikausiin - kuolonkolareiden määrä
lähenee viime vuosikymmenen ennätystä".
Näin otsikoi , Helsingin Sanomat mp. Niillä, joihin olennaisena osana kuuluvat salailu ja moralisointi. "Kekkosen säännöillä",
sanoo ystäväni Unto, ... Joku
virkamies otti ne pilakuvat tosissaan japani
hommat vireille, Meille tarjottiin ajopukustandardin nimellä yhdenmukaista toppahaalaria, mutta me hakkasimme esityksen suohon, Vaan eihän se s inne kokonaan uponnut, juuri tälläkin hetkellä saavat muutamat
byrokraatit palkkansa turvapukustandardin
ke'hittelystä,
On 'myös kuulunut huhuja yleiseuroopalaisista turvalaitesuunnitelmista, Tankin
päälle sijoitettavista, automaattisesti laukeavista ilmatyynyistä ja jopa turvavöistä.
"Enää puuttuisi etuveto jakattoluukku"
sanoo ystäväni Unto.
Itse .uskon yksilövapauteen . Suurin osa
lehden lukijoista näkee vain otsikon , ja siitä
syntyy mielikuva. Mutta nykyisillä kompuuttereilla ei luulisi olevan isokaantemppu
laskea kuljettajakohtainen riski, ja kirjoittaa
lasku sen mukaan.
Se maksaa joka mokaa ... Näin meille on kerrottu, ja näinhän
sen kai kuuluukin olla. ja kun oikein
usein mokaa, sylkee vakuutusyhtiön tietokone sisuksistaan sellaisen laskun, että kannattaa harkita siirtymistä julkisiin kulkuneu voihin. Jokainen
päättää itse, miten pukeutuu ja millaisella
härvelillä ajaa. aineisen juttunsa 18.8.-91. TULEVAISUUS?
Ystäväni Unto, joka aina epäilee kaikkeaja kaikkia, tosin huomautti minulle tässä
yhtenä päivänä, että "helppohan se on siel tä oppositiosta huudella ... He eivät puhu mitään niistä
, sadoista tee-se,itse miehistä, jotka kuolevat kotonaan tehdessään sähköasennuksia, Huojuvia keittiöjakkaroitakaan ei nimitetä tappokoneiksi, vaikka joka päiväkymmenet perheenemännät katkovat niiden
takia luitaan, ..
Yksi uskoo moottoripyörien tehorajoituksiin , toinen nopeusrajoitusten kiristämi seen. Opetteleekohallitsemaan pyöränsä
kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa. "Vakuutus maksu on riskin olemassaolosta etukäteen suoritettava
maksu". Ja ennenkaikkea MITEN
ajaa. Toistaiseksi joudumme kuitenkin
pelaamaan näillä vanhoilla säännöillä. Asian koko totuus paljastuu vasta kun lukee artikkelin alusta loppuun. Kolmas suunnittelee turvalaitteita,
lO-luvulla oli alan lehdissä pilakuvia
näistä moottoripyörien "turvalaitteista". Muuten varsin
asiallisessa artikkelissa sorruttiin vanhaan
lehtitoimittajientehokeinoon
1983: KAWASAKI GPZ 750
Aikamme klassikoita
K
un perinteinen Kawa 750 vaihtoi
vaatteensa vuodeksi 1983 muuttui
muukin kuin pelkkä ulkonäkö.
Moottori esiteltiin perusmuodossaan jo
kuusi vuotta aiemmin 650-kuutioisena,
mutta kasvoi nopeasti 750-kuutioiseksi.
Vuonna 1983 siihen tehtiin uusi kansi, jossa venttiilien välinen kulma oli pienempi.
Kaksi venttiiliä per sylinteri asetti tietyt rajat kehitystyölle, mutta tehdas päätti työstää ne tarkemmin; kaikki kannet työstettiin
käsin . Jotenkin kopiointi kuitenkin
epäonnistui ja ensimmäisessä versiossa
nopeusmittari oli isompi. Matala satulakorkeus, jalkatapit
kaukana takana ja kapea clip-on ohjaustanko johtivat kaikki osaltaan etukenoiseen ajoasentoon. Jälkeenpäin asia korjattiin ,
_
29. Ennen sitä Kawasakin maine
oli sen suhteen hyvinkin heikko.
ja ja mittareita vähän sinne sun tänne.
Kawasaki käytti uuden tekniikan suomia
mahdollisuuksia hyväkseen kaikki eniten.
Digitaalinen näyttö tankin (!) päällä osoitti
polttoainemäärän ja jotain muutakin , jonka olemme jo unohtaneet. Tankkilaukun
kiinnittäminen oli hankalaa ja se peitti alleen kaiken muun paitsi mittarit katteessao Kun italialaiset (Guzzi ensimmäisenä)
alkoivat käyttämään isokokoista kierroslukumittaria keskellä näkökenttää ja olemat-.
toman pientä nopeusmittaria', jossain sivussa niin Kawasaki oli ensimmäisenä jäljittelemässä, . Nopeus- ja kierroslukumittarit
ovat. .kiinni katteessa , Kierroslukumittarissa: oli myös voitti mittari. Tämä pidensi akseliväliä 15 millimetrillä ja vanha takahaarukka korvattiin
jykevällä alumiinihaarukalla, jossa oli
epäkeskoinen ketjunkiristys. slvuselsontatuesta, öljynpaineesta ja latauksesta. Tällä tavalla jokaiseen uuteen vuosimalliin saatiin lisää tehoa ja vuonna
1983 kaikki mahdollinen oli puserrettu irti
- 85 hevosvoimaa 9500 kierroksella.
Etummaiset moottorikiinnikkeet olivat
kumiripustetut eikä tässä mallissa tärinöitä huomannut. Kawasakissa oli tehoa_ja
vääntöä jo keskirekisterissä ja koska juuri
näiltä kierroksilta lähdetään kiihdyttämään kuljettaja myös huomasi korkean
tehon . ja keskellä. Ajoasento oli
ensimmäinen, josta asian pystyi päättelemään. Jarrulevyt kasvoivat
myös tarpeen mukaan, sillä nyt Kawasaki
oli ottanut askeleen kuumaan, uuteen urheilulliseen 750-luokkaan. Pyörä kiihtyi nopeasti 180 km/h ja
todellinen huippunopeus oli siinä 200
km/h luokkaa, kertoivat koeajajat.
Olennaisinta oli kuitenkin huomattavasti pienempi paino, varsinkin verrattuna lähimpään kilpailijaan HOflda V-4:seen .
Se mikä puolestaan vaikutti ihmeelliseltä oli Kawasakin mittareiden sijoittelu .
Elettiin digitaalimittareiden aikaa ja jopa
yksinkertaisimpiin moottoripyörämalleihin
lisättiin kaiken maailman varoitus lamppu-
Kawasaki GPZ .
käsin työstetyllä
kannella oli
suosittu pyörä.
I
Viimeistely taso parani vuonna 1983 huomat·
tavissa määrin. Tämä oli jotain aivan uutta ja mullistavaa.
Takahaarukan laakerointi · hoidettiin
kahdella neulalaakerilla ja yhdellä kuulalaakerilla.
Etuhaarukan vaimennus ei ollut säädettävissä, mutta jousivoimaa voitiin lisätä ilmanpaineella. Se kulkee kuin piru, totesi aikoinaan eräs koekuljettaja.
Runko oli täysin uusi , niin että siihen
mahtuisi yksi takaiskunvaimennin pystyyn . Sulavamuotoisen katteen takana tuli nopeasti vauhtisokeaksi.
6 500 kierroksella pyörä alkoi kiihtymään yhä nopeammin ja sen jälkeen saikin jo varoa, ettei moottori ryntäisi punarajan yli. Kaksi varoituslamppua ' virtalukon molemmin puolin ,
suunnilleen siinä kohti missä ohjaustanko
y!eens~ on kiinni yläkolmiossa, hälyyttää
Siivekkeitä on tämän jälkeen .kasvatettu , jotta
etupää pysyisi paremmin radan pinnassa.
.Scorpion on vakaa , vaikka rattia kääntelisi kuin krapulainen Saddam Hussein
ikään . Hymy
oli herkässä.
Tästä kaikki moottoripyöräilijät uneksivat: pyörähtää satLittamatta itseään ja vieläpä nauttien siitä!
Scorpion on erikoinen. Englantilainen F-3 kuljettaja Hob Moore on sitä mieltä, että hänen Toyota Chev- .'
ron tuntuu onnettoman laiskalta Scorpioniin verrattuna. FZR 1000:sta puretaan keula pyörineen' ja tilalle tulee ohjaamo ja F-3:sen
eturipustus. FZR 1000 kierroslukumittari
formula-auton ratin takana, eteen- ja taaksepäin liikkuva vaihdekeppi , jauhesammuttimen katkaisija ' ja jarrutussuhteen
säätö. Ohjaus on yhtä nopea
kuin mikroautossa ja reagoi pienimpään
ratin liikkeeseen .
Mutkiin voi tulla miten sattuu , mutta
niistä lähteminen on hieman vaikeampaa,
varsinkin kun takana on (lähes) slicksi.
Etupää ei juurikaan kallistele sivusuun- .
nassa ja kaasun pitäminen pohjassa onkin lähes liian suuri kiusaus ; siksipä naama onkin pienessä virneessä koko ajan.
HERKKÄÄ YHTEISTYÖTÄ
Jos mutkaan tulee liian lujaa takapyörä
pyrkii rinnalle, mutta (yleensä) tilanteen
saa korjattua ohjaamalla hienoisesti vastaan . Muutoksen on tehnyt brittiläinen yritys, joka
yleensä keskittyy F-1 ja C-ryhmän autoihin. Poissa ovat tietysti myös
T
30
....... Koeajossa Snettertoninin
radalla hän saavutti 230 km/h nopeuden ,
mutta silloin keula oli jo liian kevyt. Se on melkein liian
yksinkertainen rakennelma vakio
FZR 1000 moottori alustoineen josta on
taiottu kolmipyöräinen kilpa-auto, jossain
vaiheessa jopa tarkoitettu tieliikenteeseen.
~a silti muodonmuutos superbikestä
Ayrton Senna-vehkeeksi on tehty uskomattoman yksinkertaisella tavalla. Vaihteensiirtomekanismi ja
kytkin ovat ilmeisesti pahoillaan siitä, että
ovat joutuneet niin kauas entisestä sijainnistaan; ykkönen kytkeytyy äänekkäästi
kolisten ja kytkin on tunnoton.
Jos kytkimen nostaa liian nopeasti ta-
kapyörä jauhaa tyhjää, jopa vielä kakkosella ja kolmosella. Scorpion
LINTU
VAI
KALA?
Luokituksesta ei ole
tarkkaa"tietoa, mutta
'ajamisen ilosta tässä
epäilemättä on kyse.
MAT OXLEY
tankki , satula ja katteet , mitkä on korvattu
siivellä ja korin takaosalla.
Lopputulos on nykyaikainen versio
legendaarisesta Morganista, jolla aikoinaan kiihtyvyydessä päihitettiin silloiset
Porschet ja Ferrarit, ajettiin mutkat lujempaa kuin moottoripyörillä ja jotka
muutenkin herättivät huomiota huomattavasti enemmän kuin mitkään muut ajdlaitteet.
AHTAAN PAIKAN KAMMO
Scorpionilla ajaminen on var~in erikoine'n
kokemus, kunhan ensin on onnistunut pujottautumaan ohjaamoon. ori varottava polkemasta kahta poljinta yhtaikaa. Tämä on ehdottomasti
nopein laite, jossa on enemmän kuin kaksi pyörää, millä minä olen ajanut.
Painoa ei ole kuin 60 kiloa enemmän
kuin FZR:ssä (210 kg) . FZR 1000 moottori hyrähtää tutun
kuuloisesti käyntiin startti nappulasta.
Polkimet ovat samassa järjestyksessä
kuin autossa, mutta todella lähellä toisiaan . Se on tehty
maassa, joka on tunnettu erikoisen luonteisista ihmisistä. Nopeuden ja kiihtyvyyden aistii " huomattavasti voimakkaammin koska istuu lähes radan pinnassa. Mutkat sujuvat parhaiten kovassa
nopeudessa, jolloin siivekkeet painavat
keulaa eniten alas. Tämä on takapyörällä ohjaamista ilman , että joutuu käymään läpi sen tuskaisen
opettelemisen
ajaakseen kuin
Schwantz ja muut huiput.
Kolmipyörällä ajaminen vaatii hieman
ullessa sateen .kastamasta chikaanista suoralie kestää hetken, ennen
kuin takar.engas saa otteen liukkaasta asfaltista, Akkiä kierrokset nousevat,
takapyörä lähtee luisuun ja ajot ajettu vähäksi aikaa.
Enkä edes satuttanut itseäni.
Sen sijaan , että olisin pyörinyt asfaltilla
ja laskeutunut avuttomana heinäpaalien
keskelle, istuin nyt katselemassa suuntaan mistä äsken vielä olin tulossa. Pitää olla kahlekuningas käännetyssä järjestyksessä.
On kuin istuisi putkessa, mukavassa
sellaisessa, mutta ahtaan paikan kammosta kärsiville tämä ei ole sopiva paikka.
Suunnittelija Dennis Alfred väittää, että
tässä on tilaa yllin kyllin verrattuna
F-1 :seen.
Kunhan kuusipistevyö on kiinnitetty voi
ihastella ohjaamon sisustusta, jossa on
sekä moottoripyörien että kilpa-autojen
varusteita
... 1 727 mm
AKSELlVÄLI ............ .. ...... 230 km/h
VALMiSTAJA ... Scorpion siis ei ole sopiva ajopeli aloittelijalle tai sellaiselle, jolla on tunnoton oikea jalka.
Kierrosaikojen perusteella voimme kuitenkin todeta, että kyseessä on menopeli.
Snettertonilla Moore ajoi tasaisen varmasti kaksi sekuntia alle kaksipyöräisten
ennätyksen vaikka Scorpionissa oli välikelin renkaat,. Jäähdytintä on vain siirretty alemmas ja sille johdetaan ilma ohjaamon molemmin puolin
sijaitsevien kanavien kautta. 270 kg
HUIPPUNOPEUS ... .... Alkuperäinen FZR 1000
RENKAAT ..... Myös jäähdy:'
tysjärjestelmä on alkuperäinen . .... TriSport, Springfield,
Bradford Street, Bolton,
Lancashire BL2 1HZ,
England.
Puh: 99044-204398436
Fax: 99044-204384576
31. Takana alkup. ........ Kahdeksantoistalitrainen polttoainesäiliö on kuljetta-
jan takapuolella.
Vaikka luojien, Aldred ja George Holt,
tarkoituksena alkuun oli vain tehdä halpa
kilpalaite (he uskovat edelleen erikoisluokkaan GSX-R, FZR ja ZZR moottoreilla) niin ainakin puolet ostajaehdokkaista
haluaisivat ajaa tällä hirmuIla maantiellä.
- Jopa halvimmat formulat ovat nykyään todella kalliita, sanoo Aldred. Formula Fordin alusta maksaa 13.000 puntaa,
moottorit vielä enemmän ja vaativat jatk'uvaa - ja kallista - huoltamista. 965 mm
PAINO .... rata oli osittain märkä ja nämä kierrosajat kellotettiin jo kuuden kierroksen jälkeen . ... .... 3 708 mm
KORKEUS .............. Se on täysin
alkuperäiskunnossa, ilmansuodatinta ja_
äänenvaimentimia myöten. n. .......... Lokasuojat,
valot ja suurempi maavara ovat suunnitteilla, mutta rekisteröinti saattaa olla melkoisen mahdotonta.
Alustasarja maksaa noio 27.000 Suomen markkaa. Uudet
moottoripyörien moottorit ovat uskomattoman tehokkaita kokoonsa nähden ja tämä
tuntui järkevältä tavalta hyödyntää niitä.
Katuversio on jo työn alla. Itse hän oli sitä mieltä, että harjoittelun jälkeen Scorpionilla voisi
ajaa kolme sekuntia nopeampia kierrosaikoja kuin F-3:sella.
On olemassa oikoteitä parempiin kierrosaikoihin, kuten leveämpi takarengas,
mutta TriSport on tehnyt Scorpionin käyttäen niin paljon FZR 1000 alkuperäisosia
kuin mahdollista.
FZR:n alusta on täysin alkuperäinen ja
kolmipyörän etuosa on pultattu Yamahaan viidestä kohtaa: alempiin etumaisiin
ja taaempiin moottorikiinnikkeisiin sekä
ohjauskruunuun läpi vedet yllä akseliIla.
Jousituksen vipuvarsia takana on lyhennetty niin, että moottori runkoineen on
alempana. FZR.
LEVEyS ..... .. Jos vielä löytää halvan kolaroidun FZR:n jostakin saa pienellä rahalla lähes Ferrarin.
?
SCORPION
MOOnORI. Takapyörä (14 x 5,5 tuumaa)
sopii suoraan takahaarukkaan ja alkuperäistä jarrusatulaakin voi k~yttää .
TriSport valmistaa alustoja, eikä näinollen ole koskenut moottoriin . Edessä 200 mm valurautalevyt ja FZR nelimäntäpur. ......... :.......... 13 x 5,5 edessä,
14 x 6 takana
JARRUT .... . ... enemmän tuntumaa kuin nelipyöräisellä
ja kaasun sekä jarrun kanssa täytyy olla
ta.rkkana. .. 2 514 mm
KOKONAISPITUUS .. n
"
UAI
I
I
pyrähdyksiä luontoon. Tämä saattaa johtaa
kin , 249 kuutioinen ja nestejäähdytetty. Asioita, jotka näin laskusuhtapahtuisi . Täytyy myöntää, että keskus- '
telua siita ovatko nämä pienet offroadpyörät mukavia käytiin jo huomattavasti ennen itse koeajolle lähtemistä. NX 250 runko on upean
yksisylinterinen nelitahtimoottori.
ffroad ja mahtavan kokoiset yksiSuzuki DR 350 S' on ollut mukana tes- , jäykkä ja jarrut Hondamaiseen tapaan lä.
mukiset ovat käsitteitä, jotka ovat
käyneet käsi kädessä jo 10-luvulta tissä jo Bike numerossa 4/91, jossa se kä- hes ylimitoitetun tehokkaat. Kuten Yamaha
yksityiskohdista, kuten esimerkiksi kahsekin 'I'1 äyttää hieman vanhanaikaiselta.
Myös Kawasaki viihtyy näillä teillä. Nyt elämme 90-lukua ja pienemmät
jousitus, satula korkealla ja tiivis kokonai- tuneen tuntuinen. Nautimme olos.'
tamme!
Valehtelisimme, i.tsellemmeja teille, mi- ,
käli' hiemankin korostaisimme näiden pyö- .
rien suorituskykyjä, mutta siihen tottuu
nopeasti ja kohta toteaa, että aina' ei ole
ajettava kolmattasataa hermostuneesti
jarrukahvaa sormeilten. Pyö- suhteellisen lyhyt jousitus ja se tuntuu
ty todella huolella. Näillä on
~':-:-~~~==l1 mukava tehdä lyhyitä . yhä tiukkenevisovat tämän kokoluokan pyörissä omaa 1 000 kierrokseen jotta jotain ylipäätään
ta melu- ja päästömääräyksistä. Pyörän heitvi kaksintaistoa Honda XR 250 vastaan. ri," joksi sitä myös kutsutaan, on luonteelMatkaan otimme seuraavat pyörät: 11,5 taan hyvin saman tapainen kuin isosis- jolla mutkista pääsisi suoralle nopeammin. tää leikiten kaikkein hankalimpiinkin mut"
asti. Jousitus, seuraa hyvin
pyörät ovat jälleen nousemassa suosioon.
suus. Honajaminen luistaisi. Yksinkertaisesti liian
dassa on näistä ainoana 19 tuumainen
250 ja Kawasaki KLR 250, joita ei kylläetu pyörä. NX 250 ' on
kään Suomessa myydä.
asiallinen ja puhdaspiirteinen moottoriXT 35.0 on Suomeen tuotavasta Yama- kehittää 26 hevosvoimaa. Kysymyksiä, johon voi
mahdollisuuksia ei ole.
Honda NX 250, tai "Pikkudominaattovastata vasta kunnollisen koeajon jälkeen
Jää ainoastaan kaipaamaan tehoa ,'
ajattelimme me ja suuntasimme korpeen . Lähemmin tarkistellessaan toIKÄ LOPPU?
tä paremmasta ja laadukkaammasta
teaa, että konstruktio on varsin vanha.
päästä.
Viimeisenä esittelyvuorossa on Kawasaki
Pyörä,
jonka
peruskonstruktio
on
KLR 250, jota on euroopassa myyty jo
80-luvun puolivälistä. Mieli rauhoittuu ,
hermot lepäävät ja on aikaa katsella ymP, SAHLIN: KUVAT: P KARLSSON
päriinsä ja nauttia sekä näkemästään että
tuoksuista. Suzukissa on levyjarru sekä edessä ja se on sopivaksi säädetty sekä· edessä
Löytyykö näille 250 - 350 kuutioisille
että takana, mikä, onkin hyvä, sillä säätöettä takana.
käyttöä ja käyttäjiä. Lähdimme retkelle neljällä
pienellä ojjroadpyörällä, jotka eivät turhaa meteliä
itsestään pidä.
Q
33. Hermoja säästävä,
sekä kaupungissa että
maantiellä.
pyöräily. saisuudet tiessä erinomaisesti ja kuten jo
pyörän hieman rauhattomaan käyttäytyHuipputehoksi ilmoitetaan 23 hevosvoi- sanottu niin pyörä käyttäytyy rauhallisen
miseen eteenkin maantiellä.
maa.
Tämän vuoden pyörät on, kuten jo totevakaasti. Lienee
lämpötilamittari .
turha edes huomauttaa, että kyseessä on
sa, varsinkin kun kyseessä on moottori-
Pienten nelitahtimoottoreiden puksutuksen säestäminä
koemme ulottuvuuksia mahtipontisuuden ja suorituskyvyn tuolla puolen. Tukeva teräksinen neliöprofiilirunhevosvoimaiseksi kuristettu Yamaha XT
rättämään melkoisen railakkaasti, jotta
350 ja Suzuki DR 350, ~ekä Honda NX
ko ja muodinmukaisia yksityiskohtia. Enduromainen runko, pitkä
täillä. "enduromaiseksi, josneliskulmainen sekä rungoltaan että
dassa, mutta se ei ole pahasta, lähinnä
sa painopiste on korkealla suhteellisen
muutenkin. Runja ketterä kuin 125-kuutioinen ja erittäin
havaitsee samantien. Sen sekä näkee ulPIENI JA KETTERÄ
komuodoista, että huomaa muutamista vuodesta 1984 lähtien . Pinnoitetulla tiellä toteamme,
että Honda on kuin räätäJöity mutkaisille .
ja kapeille teille. Pyörällä ajamisen pitää myös olla hauskaa. Moottoripyöriä joilla pröysohjausliikkeeseen' olematta silti hermosalustaltaan. KLR :n jousitus nielee epätapitkällä jous.ituksella. Pidemmät seikkailiJluontoiset vaellukset voi unohtaa. Hondan
danteen aikaan ovat ,ajattelemisen arvoivosvoimat on helppo palauttaa vaihtamalvaroituslampun sijasta Kawassa on veden
sia asioita. Moottori on nestejäähdytetty ja nuhainen keskjrekisterissä. Siksipä mekin päätimme lähteä matkaan aikaisin eräänä sunnuntaiaamuna: Etsiydymme maalaismaisemiin vielä herääväsfä kaupungista.
Rauhalliseen tahtiin siirrymme pikkuteifä
pitkin luonnon helmaan. Moottoria täytyy kierrättää aina
Tämä johtuu maailmallq. Jousitus on pehmeämpi kuin Hongon voisi luokitella. 500-kuutioiset ja sitäkin isommat
kiin, eikä renkaissa ole pidosta puutetta.
pyörät ovat olleet suosittuja allround- ja Suzuki on hyvin läheistä sukua "kunnon"
Honda reagoi pienimpäänkin kuljettajan
enduropyörille, sekä moottoriltaan että
offroadpyöriä. Pyörässä on
pyörä, jossa yksityiskohdat on viimeistelhan XT-mallistosta halvin vaihtoehto. Kuristus
luokkaansa. Näillä tehoilla moottoria joutuu kier"
konsa. Jos haluaa, niin etuhaarukkaan
Näillä pyörillä on halpa liikkua. Mwtta raha ei ole kaikki kaikesla, tai itse avartamalla imukurkut. Pyörä on varusteltu
rä, joka on rakenteeltaan hyvin tavan- maantiellä mukavammalta kuin muut.
kuin mikä tahansa maantiepyörä; mittarisomainen ; koettua ja hyväksi havaittua tekPoljin on korvattu sähköstartilla.
to, kahvat ja katkaisijat ovat nimittäin sielniikkaa. Tässäkin pyörässä hallintalait
on toteutettu imupuolella ja puuttuvat heteet ja mittaristo ovat kohdallaan. Pieni
Sukwf'aissuhteet muihin KLR-malleihin
voista, katkaisijoista ja mittaristosta. Hankin- voi lisätä ilmanpaineita ja jousta takana kisimme, kuristettu 11,5 hevosvoimaisiksi.
tahinta , vakuutus ja polttoaineen kulutus
ristää. . Moottori on, kuten Hondassapäinvastoin . Suoraviivainen ja vakaa
Yamaha näyttää täällä allraundluonteensa parhaat puolet sopi malla hyvin myös kaupunkikuvaan . Innostus hiipuu ja jatkamme matkaa samassa tahdissa kuin
aamulla lähtiessämme. Pysähdymme
syömään eväitä ja toteamme Suzukin olevan ylivoimainen . Varsinkin XT 350 kärsii kuristuksesta sillä se
kuolee pois kierrosrekisterin puolivälissä.
Kawasakia joutuu piiskaamaan vielä
enemmän kuin asfalttitiellä. Pyörää ei myydä
Suomessa.
gas. .
Kawasakin jarrut ovat todella alimittaiset.
Vaikka kahvasta puristaisi kuinka niin pyörä ei tuppaa pysähtymään . Ne tallustelevat tien yli
kaikessa rauhassa. Se on käyttökustannuksiltaan halpa ja kestävä pyörä vuodenaikaan ja sää hän katsomatta.
Etujarru kerää kuitenkin melkoisesti miinuspisteitä. käynnistys ja eturenkaan lähelle
kiinnitetty etulokasuoja ovat ominaispiirteitä. Jousitus on
paras tässä seurueessa ; seuraisa ja toimii erinomaisesti näissä olosuhteissa .
Etuhaarukan sekä jousen esijännitys että
vaimennus on säädettävissä. Korkea painopiste ja pitkä jousitus johtavat hieman
huteloon mielikuvaan pyörästä asfaltilla.
Suzukissa on toiseksi parhaimmat jarrut.
DR :ssä härriä,ä merkillisesti vedetty jarruletku , joka peittää alleen osan mittaristosta.
Vajaan tunnin mittaisen asfalttipätkän
jälkeen käännymme soratielle. Se on ohjaukseltaan nopea ja sitä on helppo hallita.
Suzuki on näistä neljästä offroadkunin34
Kawasakin muotoilu on isosiskoista tuttu. Me muut seuraamme
kykyjemme mukaan. Yamaha on kuten sanottu runkonsa, ja hyvän' jousituksensa,
puolesta oikeassa ympäristössä, mutta
Suzuki on teknisesti noin seitsemän vuotta " nuorempi ".
Joku joukosta huomauttaa, että nämä
eivät ole .soraraasereita, lukuunottamatta
DR:ää, koska moottoritehot eivät yksin-
kertaisesti riitä. Jarrujen ilmaaminenkaan ei paljoa auttanut.
Peuroja on laumallinen, mutta ne eivät
meitä säikähdä. Pyörää ei enää
myydä Suomessa.
Tielle ilmestyy peura. Sama pätee
takapäähän, jossa vaimennus on säädettävissä kätevästi esill.ä olevasta kaasusäi liöstä.
KOHDALLAAN
Yamahan ja Kawasakin alustarakenne sopii sorateille, mutta niistä puuttuu moottori
joka sopisi ;ämän tyyppiseen ajoon. Tyylikkäästi ja ketterästi mutkittelemme eteenpäin jonojen ohi kaduilla .
Honda valitaan yksimielisesti kaupunkimopoksi numero yksi. Sekä Suzuki että Yamaha toimivat hyvin maantiellä, mutta niissä offroad/endura-ominaisuudet korostuvat. Tääll ä
Bosse ryntää Suzukilla ensimmäiseksi villisti sivuluisussa. Että se sitäpaitsi on
hyvän näköinen ei tietenkään pahenna
asiaa. Jokaisessa pyörässä on jokin
ominaispiirre, joka tekee siitä ti.ettyyn tarkoitukseen sopivamman.
Yamaha olisi ihanteellinen allraundpyörä, mikäli se ei olisi kuristettu. Pyörä on rakenteeltaan uudenaikainen ja osoittaa olevansa erinomainen
vaihtoehto jos haluaa ajaa soratiellä tai
maastossa. Tehokkaasti äänivaimennetusta pienestä nelitahtisesta ei paljoa äänitehosteeksi ole.
. DR 350 on jo osoittautunut hyväksi metsässä ja kyllä se tuntuu sorallakin mukavalta. Hondan
moottori on näitä asiallisempi, mutta soraila pieni 19-tuumainen etupyörä tekee
pyörästä hieman levottoman . Kaupungissa on
vilskettä. Hondamaisen tehokas etujarru. Honda NX 250 on pieni ja siisti. On vaikea
pysyä valitussa ajolinjassa. Sitä voisi käyttää vaikkapa työmatkojen taittamiseen. Kawasaki KLR 250:ssä on myös kaupunkiliikenteeseen vaadittavia ominaisuuksia . Runko on jäykkä ja
moottori pirteä. Hyvin suunniteltu pyörä, jossa on kekseli?itä yksityiskohtia, kuten
nostokahvat satulan takana. Käynnistyy
helposti ja varustettuna pienellä tavaratelineellä se on varsinainen työmuurahainen . Satulakorkeudeltaan matala ja hallintalaitteet ov?,t kevyttoimiset. Nämä ovat pyöriä
rau halliseen nautiskeluun eivätkä räyhäämiseen .
On aika suunnata kotiinpäin ja olemmekin kiinnostuneita kokeilemaan pyöriä
kaupunkiliikenteessä. Soratiellä Suzuki
, näyttää parhaimmat puolensa . Sähkö. Mutta se. DR 350 toimii
myös kaupungissa, mutta pienet yksityiskohdat kuten esimerkiksi monimutkainen
käynnistämisprasessi
käsikäyttöisine
puolipuristimineen , joka on jäänne
50-luvun brittipyöristä. Moottori on kaiken
lisäksi vieläkin vaikeampi käynnistää lämpimänä .
Palapelin palat alkavat asettumaan
kohdalleen . Kawasakin kuljet- ·
taja, joka havaitsee eläimen ensimmäise- .
nä saa pyörän pysähdyksiin viimeisenä. Suzukin
moottori on näistä ehdottomasti mukavin.
Kolmellakymmenellä hevosvoimallaan se
on paitsi tehokkain, myös tehorekisteril- ,
tään käyttökelpoisin
.....
17 kW(23 hv)/
8000 kierr.
VÄÄNTÖMOMENTTI 22,5 Nm/7 000 kierr.
PURISTUSSUHDE. 90/100-19
TAKARENGAS ... Kuristus on helposti poistetta.
vissa~
KAWASAKI
KlR 250
SUZUKI DR 35'1} S
YAMAHA
Xl 350
l-syl, 4-tahti,
DOHC, nestejäähd.
74/58 mm
249 cm 3
17 kW(23 hv)/
9000 kierr.
20 Nm/7 500 kierr.
l-sy/, 4-tahti,
OHC, i/majäähd.
79/71,2 mm
349 cm 3
22 kW(30 'hv)/
7600 kierr.
29 Nm/6 200 kierr.
l-sy/, 4-tahti,
'CHC, ilmajäähd.
86/59,6 mm
9:1
346
C(11 3'
13 kW(I7,5 hv)/
6500 ·kierr.
24 Nm/3 000 kierr.
11:1
9,5:1
Keihin 34 mm
6 vaihdetta,
O-rengasketju
Kärjetön
11 litraa
3.00-21
4.60-17
1416 mm
28' astetta
113 mm
36/230 mm
Uni-Trak/230 mm
Mikuni 33 mm
. Pieni ja mitäänsanomaton, kevyt ja ketterä. ..... 110 km/h
28.800,-
Oy Ekström
Oy Arwidson & Co Ab
Power Ab
Nimismiehenpello 6 Portti 7
02770 Espoo
00270 Espoo
Puh: 90-85951
Puh: 90-88711
Halvat hankkia ja ylläpitää.
35. Helppo ajaa ja " basic" voisi
sanoa. Rumpu
SATULAKORKEUS .. .. Espoo
Puh : 90·502812
Levy
Rumpu
855 mm
131 kg
n. 820 mm
PAINO TANKATTUNA 128 kg
HUIPPUNOPEUS ... .. Sora teillä
muilla-pyörillä ei pysy Suzukin tahdissa . Oy Brandt Ab
Tuupakantie 4
01740' Vantaa
Puh: 90-89()100
Yamaha XT 350 on XT-perheen talousmalli. Se on
puhdas offroadpyörä ja muistuttaa pitkälti
enduropyörää. .... Pyörä taloudellisesti
ajattelevalle. ....
1350 mm
OHJAUSKUlMA ... Suzuki DR 350 ei oikeastaan kuulu tähän joukkoon.. 120/fJO-16
AKSELIVÄLI .. korjattavissa., Ainoastaan
muutama pikkuseikka pyörän hallintalaitteissa häiritsi meitä. l-syl, 4-tahti,
DOHC, nestejäähd.
PORAUS/lSKU ....... Kärjetön
TANKIN TILAVUUS 9 litraa
ETURENGAS ... Suzuki DR 350 S on tästä joukosta
parhaiten metsäpoluille sopiva.
Pienten muutosten jälkeen sillä voi
hyvin kohottaa kuntoaan. Hyvin suunniteltu kokonaisuus. Honda NX 250 on
meidän perheessämm'e ikuinen riidan aihe. Tämä sekä moottorista että
alustasta' johtuen.
asiahan on. .. ......... Moottoriltaan ehdottomasti mukavin ja pyörä suorastaan yllyttää
räppäämään.
Kaikille neljälle löytyy takuulla oma
käyttäjäkuntansa: Suzuki, on mukavin offroadkäyttöön . Val itettavasti liian
vaatimattomat jarrut. 135 km/h
HINTA
Ei enää myydä
Suomessa
MAAHANTUOJA ... Myydään' Suomessa kuristettuna . Kawasaki on arkisen
harmaa käyttö pyörä. . · Keihin 32 mm
VOIMANSIIRTO ..... 89 mm
ETUJOUSITUS/lSKU 37/220 mm
TAKAJOUSITUSI/SKU Della Pro-Link/
200 mm
ETUjARRU .... n. ...... XT 350:n ostaja poistaakuristuksen ja on halvan ja käytännöllisen
moottoripyörän tyytyväinen omistaja.
Kawasaki rullaa elinkilometrinsä kodin ja
isäntänsä työpaikan välillä vaimon riistettyä itselleen auton . Honda on kuten jo mainittu kaupunkipyörä parhaina ominaisuuksinaan
ketteryys, hyvä viimeistely · ja mukavan
leppoisa moottori . Teikei
6 vaihdetta,
6 vaihdetta,
O-rengasketju
O-rengasketju
Kärjetön
Kärjetön
9 litraa
12 litraa
801100-21
3.00-21
110/90-18
110/80-18
1435 mm
1420 mm
27 astetta
27 astetta
115 mm
107 mm
43/280 mm
36/255 mm
'Full F;oater/280 mm Monocross/255 mm
Levy
Rumpu
855 mm
130 kg
n. Tyttöystäväni kun pitää sitä täydellisenä verukkeena olla hankkimatta autokorttia ja ennenkaikkea syynä miksei matkus?
taa linja-autolla.
HONDA
NX 250 ·
MOOTTORI. : '11:1
KAASUTlN ......... Levy
TAISAJARRU ........... Pyörällä voi toki hieman reippai llakin kunhan moottoria raaskii kierrättää. Sopii satulakorkeutensa puolesta
hyvin myös naisille. ....... 130 km/h
Ei koskaan myyty
Suomessa
Sumeko Oy
Levy '
Levy'
890 mm
127 kg
n. 140 km/h
33.300,-
Nihtisillankuja 6
02630. 70,0/64,4 mm
Syl.TILAVUUS ........ 239 cm 3
TEHO .... .. Moottori
on selvästi tehokkain, mutta pyörä
on joukosta myös kallein. ...... 25,5 astetta
ETUJÄTTÖ ........ 17,5 hevosvoimaiseksi
johtuen maailmalla tiukentuvista
määräyksistä, Alkuperäisessä kunnossa moottori on 31 hevosvoimainen. . 6 vaihdetta,
O-rengasketju
SyTyTYS .............. .
Koska rajanylityspaikkojen
valmius myöntää viisumeita on kuiten'kin
rajallinen, ongelmien ja kohtuuttoman jonotuksen välttämiseksi viisumi kannattaa hankkiaennen matkalle lähtöä. Esimerkiksi viikonlopun pituiset
moottOiipyörämatkat tuntuisivat m ielenkii ntoisilta, koska etäisyydet ovat lyhyitä, matkat edullisia japalvelut halpoja. Viron viisumilla pääsee myös muiden Baltian maiden läpi transitona. .
Kaiken kaikkiaan rajan ylitys vei kaksi
tuntia, mutta matka-aikataulua suunnitellessaan kannattaa ottaa huomioon, että
odotus voi .kestää kauemminkin. Ehkä tämän takia ra'janylityksessäpassia kysyttiin kuudessa eri
tarkastuspisteessä, joistajokaisesta sai pienen leimalla varustetun paperilapun , joka
oikeutti siirtymään seuraavaan tarkastuspisteeseen . Koska vitosen seteleitä ei ole
enää saatavana, voit vaihtaa esimerkiksi
500 markan setelin 10 markan seteleiksi.
Näillä pärjää jo pitkään bensiinin , ruuan ja
muun elämisen suhteen. Ylimielisyys kannattaa kuitenkin
jättää kotiin , sillä rajamiehet näyttivät varsin
yrmeiltä. Teoriassa jokaise!~a rajanylityspaikalta voi ostaa viisumin. Jokainenhan
voi tietysti kokeilla onneaan ajamalla jonon
kärkeen . Viimeiset kymmenet metrit odotimme vuoroamme, sillä emme halunneet ärsyttää rajavartijoita. Toisaalta on selvää,
että vuosikymmeniä "ryssän ikeen alla" eläneet Baltian maat eivät voi hetkessä mukautua muuttuneeseen tilanteeseen ja tarjota turisteille länsimaista palvelutasoa.
Ajoimme Puolasta Suomeen syyskuun.
1991 lopussa eli muutama viikko Baltian
maiden itsenäistymisjulistuksen jälkeen. Viisumit lyötiin kui tenkin odottaessa passeihin eikä veljeskansalta edes peritty maksua. Yö Mossen takapenkillä, kiitos ystä-. Mikäli lauttayhteydet sattuvat, matka Puolaan yhdessä
päivässä ei kuitenkaan ole mahdottomuus.
Ainakin toistaiseksi viisumi on pakollinen Suomesta Baltiaan matkustaville. '
Olemme keränneet tähän artikkeliin koke~
muksiamme avuksi niille, jotka suunnittelevat matkaa Keski-Eurooppaan kesän 1992
aikana. Matkaa Suomesta Puolaan suunnittelevia ilahduttaa tieto, että näiden jonojen_ohittaminen länsimaisella moottoripyörärlä pitäisi onnistua ja esitetyt kysymykset
liikkuivat lähinnä tasolla "paljonko kulkee,
paljonko maksaa."
Kaiken kaikkiaan rajanylitys Puolasta
Liettuaan päin sujuu huomattavasti kivuttomammin kuin päinvastoin, sillä Puolasta
Liettuaan päin on vähemmän halukkaita
rajanylittäjiä kuin Liettuasta Puolaan. Vuorokaudessa keski-eurooppaan ?
.
onihan meistä on jo kokenut tylsistyttävän Ruotsin läpiajon, sikahintaisen Finnjetin tai Puolan lautan kuuluisan saun~n. Nykyisten
liikenne- ja rajaolosuhteiden vallitessa tästä on kuitenkin turha uneksia. Jos
mahdollista, Baltian läpiajo kannattaa ehkä
suunnitella mieluummin tulomatkan varrelle.
Mielenkiintoista oli se, että rajamiehet
olivat vielä neuvostoliittolaisia, mutta tullimiehet liettualaisia. Me emme tarvinneet muuta matkavaluuttaa Baltiassa.
Ainoa mahdollinen rajanylityspaikka
sijaitsi Sejnyn kylän vieressä noin 300 kilometriä Varsovasta koilliseen. Esimerkiksi lauttayhtiöt eivät päästä sinua lautalle ilman
viisumia muutoin kuin erittäin pakottavista
syistä. Suomen markka
käy jokapaikassa ja sitä otetaan mielellään
vastaan . Lauttamatka kestää 3---4 tuntia laivasta riippuen.
36
/
Ensi 'kesän lomareissua
suunnitteleville on tarjolla
uusi ennenkokematon
vaihtoehto -
VIA BALTIA,
joka vie sinut mielenkiintoiselle matkalle Viron, Latvilln
ja Liettuan läpi Puolaan ja
pidemmällekin Eurooppaan.
TEKSTI: L PARVIAINEN
KUVAT : V. soveltuvaa alusta, M/S Georg Ots (15 autopaikkaa), M/S Tallink (150 autopaikkaa), Ml
S Corbiere (250 autopaikkaa). Kansipaikka maksaa
50-120 markkaa/henkilö ja moottoripyörät
50-150 markkaa/suunta. Lauttojen
hinnat ovat kohtuullisia, mutta vaihtelevat
laivoittain paljon . Byrokratia vie aikaa ja siitä on
turha tuskastua.
Liettuasta Puolaan päin pyrkivät kansoittivatkoko lähitienoon ja jonot olivatuseita
kilometrejä pitkiä. Rajanylityspaikka sijaitsee reitillä Kaunas-Alytus- Lazdijai- Augustow (Liettuan puolelta lukien) .
Puolan puolella jonot olivat vain muutamia satoja metrejä pitkiä, jotka ohitimme
lähes kokonaan. Huhujen mukaan rajanylitys kesti odotuksineen useita päiviä. Yöllinen
rajanylitys moottoripyörälläei ollut sallittua,
sillä rajalla tapasimme italialaisen moottoripyöräilijän, jolta ylitys oli evätty edellisenä
iltana. Toisaalta on todettava, että lokakuun loppupuolella Liettuan valtio kielsi nykyisten Neuvostoliiton kansalaisten rajanylityksen tältä
rajalta, joka tulee lyhentämään jonoja merkittävästi. Tietyt perusasetelmat säilyvät kuitenkin samana ja luettuasi tämän artikkelin olet jo paljon pidemmällä
matkan suunnittelussa.
Haltia.avaa uusia mahdollisuuksia turismille . Vasta viimeisellä tarkastuspisteellä, joka osoittautui Liettuan tulliksi, meiltä kysyttiin viisumia, jota me emme olleet
etukäteen hankkineet. Nytniille on
tarjolla vaihtoehto .
Erityisen kiinnostavaksi Via Baltian tekee reitin nopeus, pienet matkakustannukset sekämahdollisuus tehdä Euroopan "kiertomatka" eli palataeTi puolelta Eurooppaa
takaisi!') kuin on mennyt. Baltian avautuessa laivayhtiöt ovat
kuitenkin nopeasti vastanneetkysyntään ja
kesällä 1992 Helsingin ja Tallinnan välillä
liikennöi jo kblme auto/mp kuljetukseen
. Tämä käy vaikkapa
R-Kioskilla. Olosuhteet saattavat muuttua ensi
kesään mennessä jonkinverran , kuten lehdistä on saattanut lukea. PARVIAINEN, MAX EKQVIST
Tallinnasta Puolan rajalle matkaa ker-
tyy noin 700 km. Ja lisäksi luvassa
on varmasti uusia jännittäviä kokemuksia.
Entisessä Neuvostoliitos;sa moottoripyörällä matkustaminen oli lähes kiellettyä
hupia (länsimaista hapatusta) ja kokemusten puuttuessa ennakkoasenteet Neuvostoliittoa kohtaan värittävät myös suhtautumistamme Neuvostoliitosta irtautuneita
Baltian maita kohtaan . Tässä artikkelissakäsittelemme kuitenkin Baltiaa vain
transitotienä Suomesta Keski-Eurooppaan
ja päinvastoin.
LAUTAT JA
MUODOLLISUUDET
I
Tähän saakka Helsinginja Tallinnan väliset
lautat ovat palvelleet pääasiassa henkilöliikennettä. Puolaanhan viisumia ei enää tarvita ,
Rahan vaihto on syytä tehdä kotimaassa jo ennen lähtöä. Teoriassa
matka Helsingistä Wieniin olisi siis mahdollista taittaa alle vuorokaudessa. puolan rajalta esimerkiksi
Itävaltaan (Wien) matkaa tulee noin 900 km
Näin ollen matka Helsingistä Wieniin on
Baltian kautta noin 1600 km
o
G
II
L
Toisaalta Baltian läpiajo ei varmasti ole yhtä tylsää
kuin Ruotsin läpi jyystäminen ja Baltian hinnatkin ovat jo eurotasolla. Palveluiden parantuessa reitti tullee saavuttamaan suuren
suosion motoristien keskuudessa. Koska tällä hetkellä matkan
taittumiseen sisältyy kuitenkin
epävarmuustekijöitä, saattaa olla
varmempaa yöpyä matkalla. Parasta siis varata
hieman eväitä mukaan.
Periaatteessa on mahdollista ajaa Puolaan yhdessä päivässä. Leirintäaluekarttoja kannattaa kysellä esimerkiksi
Suomi-Neuvostoliitto-seurasta tai konsu!aateista, sikäli kuin niitä talven aikana avataan . Tankkaustapahtuma
on erikoinen. Syyskuun lopussa molemmat alueet
olivat jo suljettu , joten palvelutasosta ja hinnoista emme päässeet selvyyteen. Meillä ei
ollut vaikeuksia bensiinin saannissa, emmekä olisi tarvinneet Puolasta hankkimiam-
38
me bensakanistereita. Koska kaupungin karttoja ei tunnu
löytyvän ja ystävällisiä neuvoja ei ymmärrä
on yksinkertaisinta tilata taksi ja ajaa sen
perässä hotelliin.
Itse emme varanneet yöpaikkaa etukäteen jajouduimme etsimään yöpaikkaa useita tunteja. Esimerkiksi Riikassa,
Latvian pääkaupungissa, ei ole kuin kolme
hotellia. Kannattaa varoa !!
Opasteet kaupungeissa ovat ala-a,rvoisia, mutta pääteiltä on vaikea eksyä. Heilläkin tutkia! Vastaantulijat väläyttelevät tosin
valoja jo hyvän aikaa ennen tutkaa. M 12
pitkin Puolan rajalta Kaunas Riika - Tallinna. Ravintoloita näimme
kaupungeissa, mutta mitään kahvilakulttuuria tien varsilla eI ole. Mikäli aikoo yöpyä hotellissa, se on
varattava etukäteen. Yllätyksiin voit kuitenkin varautua,
vaikka niitä meille ei sattunutkaan. Voit
kuitenkin varautua siihen, että "ratsiassa"
saatetaan pysäyttää pelkästään pyöriin kohdistuvan mielenkiinnon perusteella.
Use saimme kahdet sakot, toisista selVisimme kertomalla Africa Twinin kuutiotilav'uuden, painon ja muita teknisiä yksityiskohtia, mutta toinen sakko lähenteli taloudellista katastrofia, sillä jouduimme lunastamaan vapautemme kymmenen markan
setelillä, jonka käsitimme olevan lahjus.
Lahjuksia ei ole Syy1ä tyrkyttää, mutta tupakkatopat ja pienet setelit tuntuivat tasoittavan tietä.
Bensiini on halpaa ja matalaoktaanista. YlipääRsä
paikallisilla asukkailla ei tunnu olevan järkevää käsitystä rahan arvosta.
__ Leirintäalueita näimme matkalla kaksi.
Toinen sijaitsi Riikan pohjoispuolella Suomenlahden rannalla luonnonkauniilla paikalla ja toinen ~iettuassa ennen Puolan
rajaa. Nopeusrajoitukset olivat samantapaisia kuin Suomessa, taajamissa 50 km
tunnissa ja maanteillä 80-1 00 km tunnissa.
60 km rajoituksia oli kuitenkin huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Edes passien esittäminen ei ollut tarpeellista. Sen jälkeen
onkin jo maksun vuoro. Hintaneuvottelut alkoivat pilvistä ja päättyivät koko illan kyyteineen pariin sataan. Puolalainen leipä eväänämme selvisimme Riikalaiseen valuuttabaariin, jossa
nautimme "Special Hamburger" erikoisuuden, joka nimestään huolimatta oli silliä.
TÄRKE/TÄ PUHELINNUMERO/TA
Laivayhliöl:
Esionia New Line (ivi/S Corbiere)
Tallink Finland Oy (M/S Tallink)
Saimaa Lines Ltd (Georg Ots)
90-6802499
90-602822
90-858733
Matkatoimistot ja muu informa'alio:
SNS-Matkat
90-6938750
Karttakeskus
90-1543167, 1543168
Viron kulttuurikeskus
90-633548, 633951
Suomi-Neuvostoliitto Seura
90-693831
MatkaMaailma
90-6938751
Majoitusmahdollisuuksia
leirintäalueilla/hotelleissa:
Viro: Motelli ja Camping "Peoleo" 10 km
Tallinnasta Riikaan .
Latvia: Motelli "Brencis" 35 km Riiasta
. Ensin ajetaan jonotusjärjestyksessä bensiinipumpulle ja sitten laitetaan pistooli täyttöaukkoon. Liikenne sujuu
lähes länsimaisittain ja ainoastaan hitaita ajoneuvoja on teillä
enemmän kuin mihin olemme
tottuneet. Rajatkin olivat keskelle peltoa rakennettuja puomiviritelmiä, joten ainakaan näillä rajoilla vaikeuksia ei esiinny.
Via 5a1tia
LIIKENTEESSÄ
Pääosin tiet ovat kohtuullisen
hyvässä kunnossa ja niitä voi
verrata Suomen vastaavan kokoisiin teihin . Maksaminen
onnistui joka paikassa Suomen markoilla.
Vaikka dieselöljyn hinta ei meitä moottoripyöräilijöitä kiinnosta, se oli häkellyttävät
kahdeksan penniä litralta.
EVÄÄT JA YÖPYMISET
Ruokailusta kokemuksemme ovat minimaaliset. Karttoja saa esimerkiksi Karttakeskuksesta ja ki.rjakaupoista. Varsinkin jos matka
on tarkoitus suunnata jonnekin ItävaltaUnkari suuntaan. Ystävällinen, mutta ahne taksikuski järjesti meille loppujen lopuksi yöpaikan kotonaan. Reitti on ennenkokematon, edullinen ja kohtuullisen nopea jo nykyisin. Varaamisen
voi tehdä miltä tahansa matkoja
Suomesta Baltiaan välittävältä
matkatoimistolta, esimerkiksi
SNS-matkoilta.
Paikan päältä hotellin saaminen on lähes mahdotonta, sillä
hotelleja on hyvin vähän ja ne
ovat matkaseurueilIe etukäteen
varattuja. Telttailuun soveltuvia kuivia mäntykankaita oli toisaalta riittämiin.
Kaiken kaikkiaan Via Baltia on erittäin
varteenotettava vaihtoehto Euroopan matkaajalle jo ensi kesänä. Jonot bensiiniasemilla olivat yleensä noin
10-50 m pitkiä ja etenivät nopeasti. Matkanopeutena pidimme noin 100-150 km tunnissa,
mikä vilkkaampana kesäaikana saattaa olla
liikaa.
Sateella tiet ovat paikoittain erityisen
liukkaita. Koska bensiinin
hinta oli vain noin 50 penniä litralta, ei hirveästi harmittanut, vaikka viimeinen liraus
ei tankkiin mahtunutkaan. vällisen kohtalotoverin, oli Carlon mukaan
erikoinen kokemus.
Rajanylitykset Baltian maiden sisäisillä
rajoilla olivat muodollisia ja tarkastus rajoittui siihen, että tullimiehet säntäsivät kopistaan ulos ihmettelemään moottoripyöriämme. Via Baltian avautumisella luulisi olevan myös vaikutuksia Suomeen ja Nordkappiin suuntautuvaan motomatkailuun.
*. Luultavasti näitä alueita on enemmänkin. Mikä sekin on paikallisen mittapuun mukaan apeeton ryöstö. Vilnilan.
Liettua: Sekä Vilnassa että Kaunasissa
hotellimajoitus.
Motellihuoneet, 2 henkeä: 250 - 280 Fmk.
Hotellihuoneet, 2 henkeä: 250 - 500 Fmk.
Seuraavan aterian söimme Tallinnan Viru
hotellissa, joten Baltiaa kulinaristin näkökulmasta katsovalle emme osaa suositella
mitään erikoisuuksia. Jonotuskuri tuntuu olevan tiukka, eikä etuilijoita suvaita. Matkareittimme
kulki Via Baltia päätietä no. Normaalit tiekartat alueelta ovat
sen verran ajastaan jäljessä, että esimerkiksi
nykyisiä rajanylityspaikkoja entisen Neuvostoliiton ja Puolan välille ei ole merkitty.
Kuten tunnettua, myös Baltiassa on
poliiseja, joita kutsutaan miliiseiksi. Kassalla maksetaan haluttu bensiinimäärä, jonka jälkeen
palataan tankkaamaan. Pyörä saattaa lähteä luistoon hyvilläkin renkailla alle kahdeksankympin
vauhdista. Näimme
myös täysin jonottomia asemia sekä asemia, joista korkeaoktaaninen 92 oli lopussa.
96-oktaaninen bensiini oli loppu kaikkialta.
Uutiskuvista tutun kilometrien pituisen
jonon näimme vain kerran Tallinnassa. Muutamien tienvarsimotellien lisäksi
muunlaisia majoitusvaihtoehtoja ei ole olemassa. Mikäli jonot ovat kohtuullisen pituiset, etuilua
ei kannata yrittää
I ~::-:-:-_-:--___________
Kansi + 12 värikästä sivua, koko 30x42 cm'l Lähiosoite
Puhelinpalvelumme 24 h/vrk
I - -______,-______
Postitoimipaikka
Postinumero
90 - 222 1223
Ovh.
:
50,- (sis Ivv) : - t-ila-a-n__- ___- _- kP-I-(S- O- m- k -kP- I- +- PO-s-ti-kU- I-ut-) -
Vastaus lähetys
Sopimus 27500/10. 1,
Osallistut samalla
lO.OOO.mk
arvontaan
Arvontasuoritetaan 5.2.92 .
Voittaja julkaistaan Bike 2/92.
RR-tuki
. maksaa
postimaksun
RR-tuki
PL 7, 27S01 Kauttua
Tilaa vauhdikas Road Racing -92 vuosika- I
lenteri suomalaisista huippu kuljettajista
Rahahan on
se mikä ratkaisee. Loppu-
kesästä alkoi kuulua pitkin maailman rr-ratoja juoruja uudesta
Maailman Sarjasta (World Series) , joka tulisi syrjäyttämään
Kansainvälisen Moottoriliiton
(FIM) organisoiman MM-sarjan .
Uuden kilpailusarjan takana oli
tallien ja ajajien etuja ajava IRTA.
Heidän suunnitelmansa olivat jo
var$in pitkällä, ja näkyvimpänä
ulkoisena muutoksena olisi ollut
sivuvaunujen jättäminen oman
onnensa nojaan.
F.IM :in lokakuisesta kokouKsesta odotettiin varsin myrskyisää tapahtumaa, mutta hyvin
aikais·essa vaiheessa ilmoittivat
japanilaiset moottoripyöräteh- kesän MM- kilpailuihin . Kuluneena kemisessä. Lähinnä
taat yksikantaan olevansa
Suomea ajettava osakilpC!i.lu ajeFIM :intakanaeikä IRTA:n. ?
40
Road racing kausi 1991
on takanapäin ja uusia
kisoja odotellessa on kiva
muistella pikku tapahtumia, joihin meikäläinen
eksyi tai joutui jotenkin
jopa osalliseksi.
A
loitetaan silti rehellisiUä
uutisilla ennen varsi -
_
- naista sekoi!ua. Ensinnäkin
äänet pyörissä ovat sellaisia,
että venttiilejä vipajuttaa ja tunnelma on kuin pommikoneet lentäisivät ylitse , kiitos Ducatien
massiivisille pakoäänille , jotka
pistävät ilman väräjämään .
Kevään lehtitietojen mu kaan sarjassa jylläävät Ferrarinpunaiset italialaiset pyörät olisivat olleet varsin ylivoimaisia,
mutta kahden katsotun kisan
jälkeen voin vain todeta Ducatien kulkevan ja kiihtyvän , mutta
silti ne ovat yhtä kuolevaisia kuin
muutkin. Suomalaisittain
ta. Paljon purnausta aiheuttanut syrjäinen varikko on nyt lopäätös oli ok, sillä muuten emme
olisi nähneet Euroopan mesta- pulta samassa paikassa kuin
reitamme Jukka Lauslehtoa ja . Sekään ei
kun on ikävä kyllä politi ikkaa, ja
ole pois suljettu , että ensi vuonne radat jotka olivat pokkuroineet IRTA:an päin , on nytjulisna ajettaisiin jopa kaksi erillistä
MM -sarjaa. Luulisi FIM :n tajusänä meikäläinen kävi seuraaavan vihdoin epävarman ase- massa kahteen eri otteeseen
mansa ja paneutuvan road ra- Superbiken MM-sarjan kisoja,
toinen kerroista oli naapurissamcingin kehittämiseen , eikä vain
me Ruotsissa. lähtökin . Aikansa kutakin , voittajamerkkejä tulee ja menee.
Kuluneella kaudella oli Superbikessä yksi yli muiden, Doug
Polen. Palataan asiaan
tettu boikottiin FIM:n toimesta.
vielä tulevissa numeroissa.
Tämän vuoden kapina irroitautua FIM :stä ei ollut ensimmäinen kerta, kun ajajat, tallit, WAGGA-WAGGA MIES
järjestäjät jne eivät ole tyytyväisiä FIM:n työskentelyyn ja saIkään kuin aasinsiltaa pitkin meinelupolitiikkaah. Tosin varikko on vanSakari Palojärveä taistelemashalla paikalla, mutta rataa pisa MM -pisteistä ensi kesänä. Tulipa
mieleen entisajan itäblokin urheilijat, jotka eivät osanneet
edes voiton hetkellä nauttia olostaan vapautuneesti , vaan aina
ensimmäisenä oli muistettava
,,. Käytöksen kultainen koulu
on käyty kiitettävin arvosanoin ,
jokainen ele ja annettu lausunto
on opeteltu etukäteen . Muutama vuo- käläinen pääsikin siirtymään
si sitten epäonnistui Kenny Ro- edellisessä kappaleessa Anderberts vastaavan sarjan järjestä- storpin radalle . Näin
taan vuoden tauon jälkeen Ruotputosi pohja pois uudelta Maailsissa, Anderstorpissa, 9 elokuuman sarjalta. Moottoriurheilu
moottoripyöristä. Ihan jees ukko, mutta
niin perusjenkki kuin jenkki voi
olla. dennetään ja lähtö/maalisuoran
IRTA:n suunnitelmat sivuvaunupaikka muutetaan varikon eteen.
jen jättämisestä sarjan ulkopuoAnderstorpin rata ei onneksi
lelle johtuivat amerikkalaisista
kuulu niiden ratojen joukkoon,
päätukijoista, jotka eivät olleet jotka olivat tehneet esisopimuksen IRTA:n kanssa World Sekiinnostuneet kolmipyöräisistä
ries-kilpailuista. Saatu kokemus
omien etujensa varjelemiseen.
oli hyvin antoisa, paljon paremSe siitä ja mennään ensi
pi mitä olin ennakoinut eli jälleen pääsivät maailmankuvat
laajenemaan.
Supereiden MM -taistossa
olikin sitä jotain mistä meikäläinen alkoi lämmetä
Road racing on vauh- sanomalehtien road racing- jutilaji jos mikään, mutta valitetta- tuista. Vai mitä mieltä olette hänen vessakulttuuristaan ; hän liimaa pisuaariin oman tarransa ja lorottelee sen päälle vihellellen. Lisäksi
hän omaa luontaisen huumorintajun joka näkyy kaikkialla. Hänessä on sitä maalaispoikaa pidoimmillaan , joka ei edes tahdo opetella yhtään käyttäytymisen kultaista sääntöä. Rob
erottuu myös muista kuskeista
siinä, että hänellä riittää aikaa
jutella niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa ympäri varikkoa. Hän haluaa vain
olla oma itsensä. Ensimmäinen ongelmavasti Suomesta ei löydy moottohan on toimittajien tietämättörirataa missä voisi nauttia vauh- myys koko rakkaasta lajistamdin hurmasta. Phillis on noussut kesän aikana yleisön suu-
reksi suosikiksi monestakin
syystä: Hän on ollut ainoa joka
on pystynyt pistämään Ducateille kampoihin , ja hänen ajotyylinsä puree suureen yleisöön
agressi ivisuudellaan. WaggaWagga, ihan totta.
maailman ladoilla parhaimmillaan sataaneljääkymppiä. maailmantähtiä, jotka taistelisitaakse, joissa ajetaan kaiken
41. Tasan toista maata on sitten Kawasakin australialainen
tehdaskuski Rob Phillis. Kolmas murheen
kyseeseen tulevat myös pitkät
loivat peräkkäiset kaarteet joi- kryyni on kisakuskit itse.
Jotta road racingiin uhratden läpi ajetaan täydellä kaasulla.
taisiin enemmän palstamillimetMikki Hiiri-ratojen puolus- rejä, meillä pitäisi olla kirkkaita
tajat pakenevat autokilpailujen . Ajetaanko maailmalla ladoilla mestaruuksista?
Suuressa maailmassa ra-'
dat on tehty niin , että kun pelit
kulkee, ajetaan pitkää nopeaa
lenkkiä ja kun on tehottomat
vehkeet pelissä niin radasta käytetään vain mutkaiset osuudet.
Totuus tällä hetkellä Suomen
radoista on karua todettavaa:
Yhdestäkään näistä baånoista
ei ole MM-tason suorituspaikaksi.
MIKKI HIIRET
mitä ideologia oli opettanut.
. Mutta mikä onkaan tämän austraalialaisen huuliveikon syntymäpaikka. On
hän sitten palkintopallilla, lehdistötilaisuudessa taikka WC :ssä!
Kierrettyäni niin kotimaisia kuin
ulkomaalaisia kisoja on todettaKELL ONNI ON, SE ...
va suomalaisten ratojen olevan
varsin hitaita syheröjä, eli kuten
Kovin imartelevia lausuntoja en
Harri Maikola sanoo : "Mikki Hiipääse antamaan suomalaisten
ri - ratoja". Tällä en tarkoita
me, toinen on SML, joka ei osaa!
tahdo tehdä mitään pr:ää road
pelkästään pitkiä suoria, vaan
racingin eteen
korkealla, kun Egyptiin lähti muka voitti Sorolan Reijo . +43.44.
niksen 100.000 dollarin kilpai- jossa Tiainen poikkesi niin
4. Gilles Picard , Yamaha , ................. 26.44.55.
Rahusen Aki karsiutunut ten- dempi prologi (n . Egyptissä
ajettiin toinen , hieman pi". Siis turha voitto, ei glooFAARAO-RALLlN TULOKSET:
riaa ReiskalIe , ei pr:ää lajille ...
1989) jälkeen . .. + 1.53 .
sen ja me moottoripyöräurheilinen, sillä olivathan he aja8. Jospa Reiska olisi soittasen ajo jäi lyhyeksi . Oi jospa joku olisi joskus
edes muistanut kortilla. Kiitos heidän aktiiviselle liitolleen.
FAARAO-RALLI
Kuskit itsekin voisivat tehdä lajinsa eteen huomattavasti
Ensimmäisellä varsinaiselenemmän , kuin mitä ovat vuosiLokakuussa Egyptissä ajettu
en varrella tehneet. 1-s 1. Road rala aavikko-osuudella Tiaisen
Faarao-ralli päättyi moottoripyöpyörä syttyi vauhdissa tuleen.
cing on muutakin kuin ajamista,
räluokan osalta USA :laisen
se on liiketoimintaa joka pyörii
Kiireisen pysäytyksen seuraukmotocrossin ex-maailmansena mestarilta murtui vasemympäri vuoden kaksikymmenmestarin Danny Laporten voitman käden ranteesta veneluu ,
täneljä tuntia vuorokaudessa. Jotkut osaavat tiedottami7. .. Ai jaa, kaan enduron kaksinkertainen
Tuloksista todettakoon, että
etkö tiennyt. +2.26.
9. Yleisin
Endurokilpailuihin osallistuvien kilpailijoiden määrä on lisääntynyt
kontakti on ollut vuoden lopusvuosi vuodelta. Tosin huhut kertovat
RATOJA VUOKRALLA EUROOPASSA
HeIRC:n kaavailevan Superbikersin järjestämisestä keväällä
huhtikuussa ja vieläpä melkein
Enduron ja crossin harki -euroopassa, jossa vihHelsingin keskustassa. ... Danny Laporte , Cagiva,.
..... + 1.01 .
emmaksi kärjestä. Thierry Magnaldi, Yamaha, ...... Tammikuussa Paris-DakaYhtenä osana tässä toiminnas- rissa loukkaantunut Laporte
joka aiheuttaa reilun kuukauden
sa on tiedottaminen, joka suunvaihtoi Yamahalta Cagivalle ja
tauon ajamiseen.
tautuu niin lehdistöön kuin sponnyt Dannyn voitto Afrikan rallisFaarao-raalin järjestelyjä ja
soreihinkin päin .
sa tuo ilmeisesti lisää julkisuutta
organisaatiota Tiainen kehui .
Otetaanpa esimerkiksi Pär- jenkkilässäkin .
Esim.lääkäreitäkin organisaatinussa, Eestissä, ajettu kansain Suomen odotukset olivat
ossa oli 60.
välinen Superbike-kilpailu, jon- . +2.37 .
jat emme.
neet pätkän edell isenä
10. Rahuset ja
ja radan reunalta,
Tällaiselta näyttää siis ensi
kumppanit rypevät pohjasakasVoitto Hem
sa maailman huippuihin verrattuna, mutta silti heidän suorituksiinsa uhrataan metritolkulla tilaa lehdissä. 6
Kemora,
vat maailman mestaruudesta.
kesän kilpailurulianssi ; positiiviSM - osakilpailu/JMU .
Näin saataisiin toimittajien kiinsena piirteenä voidaan todeta,
25-26.7 Botnia,
nostus heräämään, mutta kun
että jokainen SM-osakilpailu ajeSM- osakilpailui lMK.
ei ole tähtiä, niin kattojärjestömtaan eri radalla.
8-9.8
Räyskälä,
me SML:n pitäisi tehdä lajin
SM - osakilpailu/RiMPKK.
29-30.8 Alastaro,
eteen pr :ää, kuten on tehnyt esiKirjoituspöydän takaa
SM- osakilpailufTMK.
merkiksi Tennisliitto. 6-7. Samana viikonloppuna oli
1. Eddy Orioli , Cagiva, ................... ???????????????????????????
KASVUA!
. Marc Morales, Stalaven-Cagiva, ... Euroopaspein 1988, -89 ja 1991 ! Neljänneksi tullut Orioli Dakarin voittanut tulokset Suomen Tietotoi- sa ajetun lyhyen prologin jälja 1988 ja 1990.
mistoon, olisi tieto mahdollisesti
keen suomalainen oli hienosti
ollut nähtävissä sanomalehdistoisena ranskalaisen Giles
Lalayn (Dakarin voitto
sämme . '.
?
. MandelJi, Gilera, 1. Karia itla, ja tähäh oli uhratt~ neljä paIs6. toon . Tässä
rastajien on yhä hankareä ajattelutapa ei suosi
alustava kilpailukalenteri :
vapaata moottoripyöräilampaa löytää kelvollisia
23-24.5 Alastaro,
lyä maastossa. Davide Trolli , Stalaven-Cagiva, .... Vastaava
na tuplapanoksin.
kasvu on jatkunut jo useita vuosia!
1992
Alustava kilpailu kalenteri näyttää supistuneen jonkin verran,
HelRC ja RiMPKK ovat mukana
vain kilpailu per kerho ja Kokkolalaiset eivät järjestäisi lainkaan
kisoja . ???????????????????????????
42. .
Meikäläinen ansaitsee leipäivänä maasturilla läpi.
pänsä firmassa , joka tukee
moottoripyöräurheilua, ja vuosien kokemuksella voisin kertoa
monia huimia tarinoita maailman
turuilta suomalaisista moottoriurheilijoista ja heidän käyttäytyENDUROSSA JATKUVAA
misestään sponsoreitaan kohden . Tilanne
ratoja käyttöönsä.
SM- osakilpailufTMK.
Tilanne
on
tuttu
näyttää
kääntyvän sellaiSuo28-3 1.5 Alastaro , Nuorten
seksi , että vastaisuudesmessakin , mutta erinSM·osakilpailu ja kansainomaisen hankalaksi tilan- sa ajajat joutuvat käyttävälinen 8 tuntia! HeIRC.
mään vuokrattavia ratone on muuttumassa kes-
·........................ 25 km) ,
2. Carlos Mas, Yamaha, .................. Alain Olivier, Yamaha , ................ +55.44.
paljon reitiltä, että jäi kaulussa ensimmäisellä kierroksel5. Tänä vuonna näyttää siltä, että 600 kilpailuun
sa , että kiitos menneestä ja jat- osallistuvan lisenssinhaltijan määrä rikkoutuu kauden päättyessä.
ketaanhan me myös ensi vuonKasvua edellisvuodesta on yli kymmenen prosenttia. + 1.16.
seäänkin nauratti eksymitaa. Stephane Peterhansel , Yamaha, +18.55 .
3. En minäkään entoiseksi tullut Peterhanselon Damaailmanmestari Kari Tiainen.
nen kuin kuulin sankarilta itsel- Hyvästä alusta huolimatta Tiaikarin voittaja 1991 ja "Sixin" notään
9.00-13.00
43. 90-607 454
HYVÄÄ JOULUA JA
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!
CROSS I
* PYÖRÄ
Puh. Myös vuok raus '
SALAINEN AGENTTI OY
FREDA 31, P. Sen
voi vuokrata testi- ja harjoittelukäyttöön, ja kuten Mefo Sport
Centerin kaupallinen johtaja Willi
Liebel sanoi, on radan vuokra
varsin kohtuullinen , koska Mefo
Sport ei pyri tekemään vuokrauksesta bisnestä.
Radan vuokrauksesta voi
kysellä herra Liebeliltä, fax :
0342/98213 , 02/6919320 tai
puhelimitse: 02/6919445-6 .
. 90·840677
Iloista joulua ja
vauhdikasta uutta vuotta.
Toivottaa asiakkailleen
ja muuten tutuille:
l ·· t~~~!:,mp
MYLLYTlE 6 . 952-608095, Fax 952-608245
PU LTIIKATU 10,48770 KAR HULA
~-
MOPOJEN &
MOOTTORIPYÖRIEN
SYLlNTERIN PORAUKSET
- MOPOT 69,- + MÄNNÄN HINTA.
- MOOTTORI PYÖRÄT 85,+ MÄNTÄSARJAN HINTA.
- VANHA MÄNTÄ MUKAAN .
KAMPIAKSELlN
KORJAUKSET:
- MOPOT 74,- + KIERTOKANKIEN HINTA.
- MOOTTORIPYÖRÄT 115,+ KIERTOKANKISARJAN HINTA.
- PUHDISTA JA PAKKAA OSAT HUOLELLA
JA LÄHETÄ NE OSOITTEELLA:
Pelikonlie 22
01720 Vanlaa
Puh. ja, joita Euroopassa on tällä
hetkellä vasta muutama.
Uusin niistä on Tsekkoslovakian Jininissä, lähellä Strakonicen kaupunkia.
Radan omistaa saksalaisen
urheilusponsorointiin erikoistuneen Mefo Sportin Tsekkoslovakialainen tytäryhtiö Mefo Sport
Center, joka tukee emoyhtiön
yhteistyötä tsekkoslovakialaisen
yritysten Motokovin ja Tsekkoslovakian Autoklubin kanssa.
Mefo Sport käyttää Jininin
rataa omiin testauksiinsa, mm .
yhteisiin testeihin Barumin kanssa, mutta muuna aikana Jininin
radalla voi ajaa milloin vain . 04400 JÄRVENPÄÅ
Avoifllla Ark. 11 .00-18.00 La. Aidot ZIPPO-sytkärit, Metrohousut ,
.' MA-1 pilotit ja paljon muuta'
Tule ja tsekkaa
?. . . . . Vesa Kantonen ,
KTM , 19 p.. Jukka Jääskeläinen,
Husqvarna 510, 54 p.
3. . Kauden aikana cup-osakilpailuihin osallistui yhteensä 37
tahti kuskia.
Hämeenlinnalaiset Jukka
Jääskeläinen ja Erkki Pietola
menettivät mahdollisuutensa
cup-voittoon vaihtaessaan pyöriään kesken kilpailun viimeisessä osakilpailussa Sysmässä.
MM-sarjassa hyvin menestynyt
Esa Vento oli nopein kahdessa
viimeisessä osakilpailussa. . Artsin kädes. . VMK (Sami Paakkinen,
Pekka Vehkanen , Petteri Kytölä)
2. Esa Vento ,
Husqvarna 350, 40 p.
5. Pahinta uhkaajaa, Vantaan Pekka Vehkosta, vaivasi
tekninen epäonni ja hän keskeytti. Erkki Pietola,
Suzuki 350, 44 p.
4. . . tä oli poistettu kipsi vasta vähän
ennen kilpailua ja näin ollen
myös ajoharjoittelu oli jäänyt
väliin .
Viime vuoden . Kolmimiehiset joukkueet
(125 , 250 ja 500 cc) karsivat
pääsystä loppukilpailuun sekä
metsästämään viime vuotisen
voittajan Vantaan Moottorikerhon päänahkaa.
Loppukilpailuun pääsi 13
joukkuetta ja niistä parhaat mahdollisuudet arveltiin olevan Helsingin Moottorikerholla, joka jo
viime vuonna näytti vauhtinsa.
HMK:lta tosin oli paras terä poissa, kun Arto Panttila joutui aja. ?
????????????????????????????
JOUKKUECROSSIRUSKEASANNALLA
Syksyinen Ruskeasanta kokosi
melkoisen joukon crossareita
kerhojoukkueiden SM-kilpailuihin. HyMK (Marko Kovalainen ,
Mika Vainio, Ari Nevala)
44
ENDURON NELARI-CUP KARRI LAHTISELLE!
Enduron viimeisen nelitahticupin voitti viimevuoden junnumestari, nurmijärveläinen Karri Lahtinen. Ensi
vuonna nelitahtiset ajavatkin
SM-arvosta.
NELITAHTICUPIN
LOPPUTILANNE:
1.
Karri Lahtinen ,
Husqvarna 350, 56 pistettä.
2. ??????????????????????
. ??. Niko Pahlberg,
Husqvarna 350,26 p.
8. Jukka Jokinen,
Honda 250, 21 p.
10. hopeajoukkue Mäntsälän Moottorikerho ei
ollut mukana lainkaan, koska
heille ei ollut löytynyt kuskia
500-luokkaan.
Ensimmäisessä erässä HMK:n
Kurt Ljungqvist syöksyi lähdöstä kärkeen . . Takana peesasi pitkä ·I.etka kuskeja, mutta Kurren
vauhti oli kuitenkin useimmille
liikaa. . Mika Kaipanen ,
Husaberg , 23 p.
9. Kurren jälkeen maaliin
tulivat omana ryppäänään Turun Miska Aaltonen, Sami Paakkin (VMK), Tony Broberg (HMK)
ja Arto Panttila (HMK).
Toinen erä oli kuin ensimmäisen toisto. . HMK (Arto Panttila, Tony
Broberg, Kurt Ljungqvist)
3. Kurre ampaisi jälleen lähdössä kärkeen ja sai
peesaajakseen Vehkosen , Aaltosen , Sami Paakkisen , Petteri
Kytölän ja Tony Brobergin. A-J Kemppainen ,
Husaberg , 30 p.
6. Heikki Ristolainen ,
Husqvarna, 28 p.
7. maan ranne vahvasti teipattuna
125 kuutioistaan . Lahtinen ajoi kauden neljässä osakilpailussa sijat 4-35-2. ??. Hän ei antanut
KurrelIe tai Pehulle mahdollisuutta ohitukseen ja kuittasi erän
itselleen .
TULOKSET:
1 . Kärkiryhmä pysyi koossa loppuun
saakka Vehkosta lukuunottamatta, hän keskeytti kaaduttuaan .
Kolmannessa erässä sen
sijaan kestivät sekä Pekka että
pyörä, mutta Miska Aaltonen oli
pitelemätön
. 11 .. 20 .. Terry Rymer (GB) ....... 204
..... 161
....... 9 ..... ... 7 ..
...... 6 ..... 7 ..... .. 9 ....... 73 .... 20 ·.. 7 ...... 10 ....... .. 10 .... 20 ",.
... Yamaha
7. 13 ..... 17 ..... .... 7 .. . ... - .... 15 ..... 9 ..... 11
..... :.20 ..... - .... 13
10
.. .. .. 8 ....... ... Ducati ..
.. 11 ..... 15 ..... 10 .... .. 9 .. 8
.... 17 .. 111 .. 6 .. 20 .... ..11
6. 9
..... "MCE Six
Days" on ns. MWimmer ........ 15 ..... ... 9 ..... .. ..... 4 ...... 17 ..... .. ..... 15 ..... 7 ....... .. 8 ....... 9
10. .. 20 ..... ')
YHT
NTO
...... P F Chili ......... 10 ..... 7 .... 96
.... . , ...... 13 ...... 10 ....... . - .... 15
.... 9 ..... . 126
..... JKochinski .......... 228
..... ... N Ueda ................ 6 ....... 8 .. 20 .... 13
..... 11 ..... 107
......... 128
..... 9 ....... C Cardus ............. 17 ..... 20 .... 20 ..... 8 ....... ,.. ~)
....... 10 .... 11 ....... . 108
RRGP
??????
KULLAT
JAETTU
Kisat on käyty ja
mestaruudet road
racing GP sarjassa
r.atkenneet:
Luokassa 125
kuutiota Loris
Capirossi,ltalia,
Honda.
Luca Cadalora,
hänkin Italiasta ja
Hondalla luokassa
250 kuutiota.
500 kuutioisissa .
Wayne Rainey,
USA, Yamaha ja
sivuvaunuluokassa
Steve Webster/
Gavin Simmons.
?. ... 17 .. 200
............. 11 ..... 13 ..... .. 233
....... 10
.... 17 .... .. .. 9 .. 4. 6 .... 20 . 8 ..... ... 17 .... . 8
.... . 15 .... 13 ....... 158
..... 20 .... Doug Polen (USA) .. ... 17 .... 11 ..... 15 ..... )
.... 10 ....... 11 ..... 9 ...... .. 9 ..... .. 90 .... ..... 96
....... 11 .... 195
.. 17 .... .. 17 .... 13 .. . 7 .. FIM-hyväksytty .
?????????????????????. .. 105
......... 85
....... 240
.. " ...... 17 ..... 126
...... 20
.... 17
.... 15 ..... .. 17 .... Honda .......... ... .. 17 .... 13 .... 13 .... 262
3. 10 ....... 15.
.... .. A Gramigni
.. ...... 15 .... - .... L .Capirossi .......... 9 ....... 8 ....... ..... .. 111
... 7 ..... . .. .. 10 .. W Zeelenberg ..... L Cadalora .......... . .. 15 .. .... ?. 10 ..... 8
...... Raymond Roche (F) .. 15 ... 15 .... 13 .. 7 .... 146
8. 15 .... D .de Radigues ...... R Waldmann ......... ..... .... . ???????????????????????
DUCATI SUPER-MESTARUUTEEN
VÄLIKOKO
Jos pieni tuntuu liian pieneltä ja
iso liian isolta on syytä kokeilla
välikokoa. J Garriga ............... 4 ....... 20 .... 17 ..... ... .. 10 .. 5 ........ 20 .. 17
6.E Lawson .... .. ........... 10
YHT
..... .. - ..... 15 ...... 6 ..... 161
...... 9 ..... 17 ..... US
E
D
A
EU
NL
F
GB
SM
CS
F MAL
1. ..... 8 ....... METZE'LEREILLÄ MENESTYKSEEN
Enduron henkilökohtaisessa
MM-sarjassa ajettiin Metzeler
renkailla neljä maailmanmestaruutta. 6 .. 15 ...... 107
....... 73
250 MM 1991
E
F
US
F MAL
J AUS
I
D
A
EU
NL
GB
SM
CS
1. - .... . Puhelimella tavoitat Kellen numerosta 90- 2948602.
Kaikki 13 osakilpaiIua ja 26 erillistä lähtöä ajettuna on Superbikekausi -91 takanapäin ja mestaruus ratkennut. ?
125 MM 1991
E
J AUS
1. 13 ..... - .. 20 . 11 ..... ..... Enduropyörien raken telijana ehkä paremmin tunnettu Kelle Ström tekee HonCJan
mallista CR 80 välikokoa. .. 7 .. .. 17 .... 7 ....... 20 ..... ... 20 ..... 15
2. 17 .... .. 9 .. 1·3 .... 13 ..... 4
9. 161
..... 13
5. Ducati ................. 237
........220
....... 5
...... 121
....... .. 6 .... 20 .... - ....... .. 13 .... G Debbia
..... 15 ..... 8
.... . 9 .. .... . - .... 224
....... 8 ...... 20 .... ... ... 3 ....... 20 ..... 20
2. 11 ..... 8
.... ... ') Tiedot puuttuvat.
Jokaisen kuljettajan yhteispisteistä vähennetään kaksi huonointa sijoitusta. 6 ..... ... 6 .. Ja jos ei
sittenkään ota sopiakseen, niin
satulaa voi vielä korottaa. 17 ..... 124
9. ... 11
.... .. 8 .. 8 .... 13 ..... J P Ruggia ........... 11
.... 17 .... 10 ..... - ...... 89
NTO
....... J Martinez
... 20 .. . 20 ..... .. 15 ..... M Doohan ........ Honda ... .. 8 .. 141 .. 4 .... ... 11 ...... 10 ...... 10 ..... 17 .... 13 .... 20 ..... .. 128
....... ... 13 .. 20 ..... ..... .432
2. .... 20
7. 17 .: ... 10 ..... 158
.... - ....... .. 5 ....... ... . 11 ..... 9 .... 11 ....... Davide Tardozzi (I) ... 225 ....... 5 ...... .. 217
5. W Rainey ............ 10 ..... 13 ...... .7 ..... 13 ..... 17
3. 1.13
10. 15 . 15 .... . . - .. 3 .... Metzelereillä saavutettiin myös Six Days kilpailussa
Trophyn ja Junior Trophyn kaksi ensimmäistä mitalisijaa ja
kaikkiaan Metzeler-kuskit voittivat "Sixissä" 43 kultaista, 48.hopeista ja 21 pronssista mitalia.
Kaikki nämä saavutukset
ajettiin "MCE Six Days" renkail la, jotka on kehitetty nimenomaan kisakäyttöön . D Chandler .... Ducati ........ 13 ..... 11 ..... 11 ..... 10 .. . 225
. .. .. 17 ... 99 ': ....... ... ... 89
500 MM 1991
J AUS. )
.. 9
'4. 9 ...... W Gardner .......... .. 17
.. 17
...... 20 .. 8 .. - .. 9 .. 9 ....... - ....... 2 .... .. . 17 .. 8 ....... . ..... 10 .. Yamaha ............. ... 8 ..... Fabrizio ·Pirovano (I) .. .. 17 ...... D Raudies
I
D
A
.... 10 ..
.... 1 ..... 20 .... L Reggiani ............. 9 ...... 97
""".
..... F Gresini ............. 20 ..... 13 ..... ... 8 .. 13 . Etupyörä on 19" ja takapyörä 16".
Pyörän etu- ja takahaarukkaa
on hieman pidennetty. ..... 10 ..... .. 282
.... 15
.. 17 .. 15
3. 5 ..... 20 .... .. 6 ...... 10
.... 15 .. 126
..... 17 ..... .. .. 15 ..... 20 .... Kawasaki
4. /'.6 ... 13
5. ... 13
.... 20 .. 90
.............. 11
...... - .. 15 ..... 10 .. 17 ..... . 6 .. 78
NTO
....... 7
8. 8 ....... 10 .. 15 .... .. 8
.. 13 ..... 13
., 8. .. ... .... 15 ...... 13 .. . 6 .. .. 13 .... 17 .... 204
.... .. 15 ...... .. 20 .... 11 ..... .. 11 .. ... ... .......... )
..... 15
.... 9 .... 17 .... ..... .. 11
.... 11 ..... ... 11
6. ..... 11 .. - .. 10 .... 9 ..... 13
.... 15 ..... .. 85
.... 20 ..... 15 .. 17 ..... ... 20 .. 1~
.... 11 ..... 15 .... 13 ..... . . 20 ..
.. .. ..... 11 ....... .. 205
....... 17 .. 13 ..... 10 ... .. .. 17
4. Fred Merkel (USA) ..... M Shimizu
..... 15
3. 181
....., ....... 13
.. 13
EU
NL
F GB
SM
CS MAL
.. 96
......... 133
.. 2 ...... . . K Schwantz ......... 5 ....... 8
8.J Schmid ............... ... 6 ... 11
7. 259
...... . ... Rob Phillis (AUS) ....... .. 142
.. . ...10 ..... 11 ..... 11 ..... . 142
..... . 10 .... 20 .. 20 ..., . 167
..... 2
.. Stephane Merte ns (B) Ducati
...... 11 .... 15 .... Giancarlo Falappa (I) . /..... . .. . 7. 191 .. 10 ..... 15 .... 11
.... 11 ..... 10 ....... 13 .. 78
45. 107
... 239
..... Ducati ..... 15 ..
2. - ..... 15 .. . . . 17 .... Katso NTO.
YHT
.. . . 17 ...... - .... MestaruUS'meni, niinkuin
jo aiemmin kaudella
arvata saattoi, Doug
Polenille.
Superbike MM loppupisteet 1991:
1. 9 ...... ... 20
5. ..8 ..... 20
...... Carl Fogarty (GB) ....... 13 ..... . .. 17 .... 13 .. 8
9. 5 .... 17 ..... - ....... 11 ..... . 96
.. H Bra dl ....
....... 15 .. 17 .... :.... . 162
6. 20 ....
Staffan Flosell , SuomiIEMK, Yamaha, 6k - 3.31 .27 ,
3. ............ - 1.42.30.
·.... Peter Hanssonja Dick
Luokka 1 = alle 125 cc:
1, Mikael Nilsson, Ruotsi, Yamaha, 6 kierrosta - 3.18,24.
Wicksell keskeyttivätteknisten ongelmi2. Pertti Laaksonen , SuomilHyMK, Suzuki ,
12. Timo Sävenius, SuomilVMK, Yam'aha, 6k - 3.38.50.
15. Mauri Penttilä , Suomi/HyMK, Husqvarna,
62. Pitkille kuljettajille
löytyy' korkeampi satula.. Jerry Wathen, Suomi/HyMK, Suzuki, 6k - 3.32,,28.
4. Joachim Hedendahl, Ruotsi, Suzuki, 6 kierrosta - 3.07.50.
tyksekkäästi ' Keski-Suomen MK:n Mai2, Mikael Björklund, Ruotsi, Yamaha, 6k - 3.11.53.
re Hyvärinen, joka voitti epävirallisen
3. .. Tom Silander, Suomi/HRC,.Suzuki , 5k - 3.24.40.
Luokka 4 = harrastelijat alle 35 v_:
1. Tässä .hie.man informaatiota muutoksista
125 ja 250 kuutioisissa Kawasakin motocrosspyörissä. ' Ensimmäisenä vakiocrossipyöränä siinä on kelluva etujarrulevy. Harrastelijat ja veteraani luokkalaiset lähtivät tällä kertaa 1,5 tuntia
ennen varsinaisia kilpasarjalaisia.
Parhaat ehtivät kolmen tunnin kilpailussa kiertääreitin kuusi kertaaja yleiskilpailun voittajaksituli MMGOTLAND GRAND NATIONAL -TULOKSIA:
sarjan (250cc)
hopeamies Joachim Hedendahl. Reijo Heurlin, SuomilVMK, KTM , 5k - 3.58.11,
121. Marko Paju, Suomi/Siuntion MK, Kawasaki , 6k - 3.35.54.
tuksen ajoi Jukka Jääskeläinen sijoittu12. ..
'
,
'-
KAWASAKI
CROSSIT-92
Vuoden 1992 mallit ovat tietysti
muuttuneet.jonkin verran viimevuotisiin verrattl1na. Stefan Arwidsson, Ruotsi, Suzuki, 6 kierrosta - 3.26.55.
17. Muuttuva pakoaukkG , kolmivaiheinen KIPS, on
suunniteltu uudestaan . ..
~
-
ARWIDSON RACING 1992
Oy ArWidson & Co Ab tulee sponsGroimaan
kuljettpjia ensi kaudella seuraavasti.
'
Jäärata: Hannu Kallio.
Motocross: Mikko Nykänen ja Pekka Vehkonen .
Enduro: Juhani Laaksonen ja Hannu 'Koskinen.
Road racing: Jari Suhonen.
. Juha-Pekka Leino, SuomilTMK, Kawasaki, 5k - 3.01.47.
en lopultamukavasti kuudenneksi. ... Seppo Väisänen, SuomilVMK, KTM , 3k - 2.41.33.
79. Kawa. Stefan Karlsson, Ruotsi, Yamaha, 6k - 3.20.22.
luokassa Suomen Mauri Penttilä johti
5. Suomalaismainetta puolusti myös menseLuokka 2 = yli 125 cc :
1. Uno Palm, Ruotsi, Honda, 6 kierrosta - 3.25.33.
9. ja pac
luuvaimennukselle) on molempia vahvistettu , kuten myös 250
kuutioisessa. ????
46
......'...'...
RR GP 1992
'Epävirallinen ro-ad race kalenteri ensi vuodeksi :
29.3 JapanilSuzuka.
12.4 Malesia/Shah Alam.
2604 USAlLaguna Seca.
10.5 Espanja/Barcelona.
24.5 Italia/Mugello.
31.5 Saksa/Nurnburgring.
14.6 Itävalta/Salzburg.
27:6 Hollanti/Assen .
5.7 Belgia/Francorchamps.
19.7 Ranska/Magny Corse.
2.8 Englanti/Donington.
9.8 Ruotsi/Anderstorp.
23.8 Tsekkoslovakia/Brno.
13.9 Brasilia/(rataepävarma) .
27.9 Andorra/(rataepävarma}.
o Honda. Suomalaisista parhaan sijoi10. .. saki KX 250: Moottorin isku. Huippukuskeista mm. Ilppo,Wäisänen , SuomilVMK, Honda, 2k - 2.00.00.
83. .
'
MAAILMAN SUURIN ENDUROKISA
- GOTLAND GRAND NATIONAL
Gotlannin saarella Ruotsissa
vuosittain järjestettävä massiivinen stadionenduro "Gotland
Grand National" keräsi tänä
vuonna lähes 1.700 kuljettajaa.
Mukana oli myös runsaasti suomalaisia kaikissa luokissa. ?????????????????. Alan Jaatinen, SuomilHIMK, KTM,
8. ·....................... Racing Corporation (HRC) ilmoittaa lehdistötiedotteessaan, että Loris Capirossi ensi vuonna ajaa 250-luokassa Team AGV- Pilerissä. Lars Engman, Ruotsi, KTM, 5 kierrosta - 3.00.57.
5. .... Sune Carlsson; Ruotsi , Monark, 1 kierr. Pär-Anders Ullevåtser, Ruotsi, Suzuki, 6k - 3.24.33.
en vuoksi . Isom-man ilmansuodatinkotelon ja ilmansuodattimen ansiosta moot
tori vastaa kaasuun paremmin .
Pyörässä on kapeamrnat sivukopat, satula _ja tankki. Jouko Peltoniemi , SuomilTMK, Yamaha, 6k - 3.36'.33.
10. Rolf Wicksell , Ruotsi , KTM, 6 'kierrosta - 3.21.11'.
2. Svenerik Jönsson, Ruotsi, Husqvarna, 6k - 3.13,11.
naisten luokan. Kil. Reijo Myllymaa, Su'omilHIMK, Suzuki, 6k - 3.45.11.
119. Jotta
pyörä olisi vakaampi on objaus'kulmaa lisätty puolella asteella.
, KX 125: Vibreään 125 kuutioiseen on periaatteessa tehty
samat parannukset kuin isosiskoon . pailijoiden määrän ylitettyä tu-
hannen kilpailujan määrän pari vuotta
sitten, on kilpailijat lähetetty kahdessa
erässä ("aallossa").
. Timo Siren , Suomi/V.MK, Yamaha, 6k - 3.44.21.
16. on
pidempi ja poraus pienempi.
Tehtaan mukaan tämä johtaa
tehGnlisäykseen keski- ja ylärekisterissä. IskuRpituus on tässäkiR
pyörässä pidentynyt, joten KOkonaan uudessa piikkisessa '
moottorissa on nyt lähes' samat
mitat iskulla ja porauksella.
Käännetty etul:laarukka· Uossa
on 43 mmsisäputket) ja Uni-Trak·
takajousitus Uossa on 16 säätöasentoa vaimennukselle. Juha Tirinen, SuomilHMK, Honda, 4k - 2.15,21.
Luokka 6 = yli, 50 vuotiaat:
1. Ilkka Heinäaho, SuomilKonneveden MK, KTM, 6k3.36.33.
12. Mauri Mäkinen, Suomi/P-KMK, Kawasaki'; 6k - 3.32.29.
Luokka .5- = yli 35 vuotiaat :
1. Luca
Cadaloraja Michael Doohan tietenkin jatkavat luokissa 250sekä500- kuutiota.
o Suzuki Teamlucky Strike
puolestaan ilmoittaa, että Wilco
Zeelenberg ajaa ensi vuonna
Suzukilla luokassa 250 kuutiota.
o Randy Mamola on huhujen mukaan ehdolla Yamaha
YZR 500:sen satulaan.
..'..... Anders Eriksson, Ruotsi : Kawasaki, 6k - 3.22.26.
luokkaansa neljä kierrosta, mutta tekni6, Jukka.Jääskeläinen, SuomilHIMK, Husqvarna, 6k - 3.23.15.
set häiriöt viimeisellä kierroksella pudotLuokka 3': = nelitahtiset:
tivat Maukan 12:ksi.
1. Veteraanien (yli 50-v .)
4
100/90-19 ", ",,, ,, ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, ,, 110/90-19 """""""",,,,,,, , ,,,,,,,,,, ,,,, 100/90-19 / 110/90-19
AKSELIVÄLI ."""""""". ............ .. . SUZUKI RM 125/250
KAWASAKI KX 125/250
KTM 125/250 MX
. " ................ ..... Levy 220 mm
SATULAKORKEUS " " ".960/960 mm "
.""" ...... "" ..... " ... ..... 940/945 mm
."" ........ Kärjetön P.E.I
"""""."""" " ". 105/108 mm ....... Rakenteen jäykistämiseksi edelleen 125- kuutioisessa on ' nyt 17 millimetrinen
taka- akseli.
?. "" " ...... 125- .. .
..... """"" .. """ ..... 124/249 cm 3
... " 27/27,7 asteita
."" ... . 80/100-21
TAKARENGAS """". 27 ,5/27,5 asteita ...... " .............. 124/248 cm 3
TEHO/KIERR . . " ....... .. .... 1-syl, 2-tahti, nestejäähd .
PORAUS/ISKU .. 111 /108 mm
... Levy "250 mm . " ...... 54/54 ,5 / 66,4/72 mm ... - 1ETUJÄTTÖ
ETUJOUSITUS/ISKU ",, - /310 mm "" .. 18 eri
asentoay aimennukselle ja myös
18 paluuvaimennukseen. 1 435/1 467 mm
.. Levy .
" ...... 80/100-21
ETURENGAS """. "" .... 1-syl, 2-tahti , nestejäähd ................. " .... .. ......... " """ " ,, - 1KAASUTIN " . 25.900,-/27.900 ,- . """ 24.000,-/28.000 ,-
KTM -92
KTM on yksi harvoista, jonka on
onnistunut läpäisemään Suomen tiukat määräykset kilpaenduropyörien suhteen. 124/249 cm 3 . " .. Kärjetön CDI """ ." """""". ". " ............. 86 ,5/96 ,5 kg ." .... ". White Power/ - mm
TAKAJOUSITUS/ ISKU " Full Floater/324mm
............ ..... """ .... ............ " .. ", " .... 950/945 mm
KUIVAPAINO
. .. .. . 88/98 kg """ ", ,, ,,,, ,, .. " ."" .. 1-syl, 2-tahti, nestejäähd ............. ......... White Power/- mm
ETUJARRU .. Uni-Trak/330 mm """,,, "",,,,,,, , " .... """ .... " "". ". Mikuni 35/38 mm
""''''' '' ''''' .. "" .. " .... Runko on suunnitelMolemmissa -92 malleissa
on uusi ja isompi kytkin , joka tu uuden F.EM (Finite Method
tehtaan mukaan on sekä kestä- Element) tietokoneohjelman
vämpi että helppotoimisempi.
avulla ja on peräti 25% jäykempi
.Kytkimeen on lisätty yksi levy. Ensi vuoden malleja,
sekä motocross että enduro , on
tietenkin kehitelty vielä tästä
edelleen .
SUZUKI RM -92
Suzukin värikkään vauhdikkaassa lehdistöesitteessä kerrotaan ,
että Suzuki on parantanut pyöriään sen verran , että oikeastaan
Suzukit ovat jo ennen 'kauden
alkua lyöneet vastustajansa laudalta.
Moottoritehoa on varsinkin
sa valmistettu magneesiumista
painon säästämiseksi ja rakenkeskirekisterissä nostettu sekä
125- että 250-kuutioisessa. Ensi vuonna lennetään siis spoorissa yhä
useammin Kotkan selässä. Levy 220 mm .
.. "" ". ... "" ...... " . 7 ,8/8,5 litraa
,,, ,,,,, 80/100-21 "" ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, """". ..........
. Levy ...... Keihin 36/38 mm " " " ." """."""". .. "" ..... " . """. kuin viime vuoden pyörissä .
Kytkinkoppa on 125-kuutioises- Myös 250-kuutioisen runkoa on
paranneltu samalla. "."" .. Molemmissa malleissa on myös
uusi ja entistä jäykempi takahaarukka. " " . MOOTTORI
.... "". .. "" "
... ",, 43/310 mm "" .. Dell'Orto 37mm/Keihin 38 mm
VOIMANSIIRTO "". ....... "" ..... Säätömahdollisuuksia
on enemmän kuin paljon . .... " ... . ... """ ... tietokoneohjelmalla. li- teen jäykistämiseksi.
Tehon lisääntymisen takia
säksi moottorit vastaavat nyt
paremmin kaasuun nimen - vaihteistoakin on vahvistettu ja
omaan keskirekisterissä. ". ". ". " " " ". """.615 vaLhdetta "
.""""". . 2,65 kgm/9 500 / 4 ,65 kgm/7 500 " " 25 Nm /11 000 / 49 Nm /7 500
,, - 1PURISTUSSUHDE
"" 9,1-11,2:1 / 8,7-10 ,8 :1
.""". 54/54,5 / 67/70 ,8 mm ............ Motoplat CDI/KTM DCIIII
,,,,, ,, 8,5 litraa " " " "", ,, ,,,,,,,,,,, ,, ,, ,
,,, 9/9,8 litraa
TANKIN TILAVUUS . """" " """. .. " " ""."" 6/5 vaihdetta
""." 6/5 vaihdetta
SYTYTYS "" "."" ". "" ....... """". 1 470/1 490 mm ..
"""" .. -92 malleissa jalkatapit ovat ulompana ja niitä 01')
vahvistettu.
Etuhaarukoiden vaimen nusta on paranneltu ja haarukat
pairiavat nyt 650 grammaa vähemmän. 39 ,5/11 000 / 53 ,6/8500 hv . 1 435/1 485 mm
OHJAUSKULMA " ... "" ........ 90/98 ,5 kg
HINTA """ ..... 24 .800 ,-/28 ,800 ,- .... "" .25,5/26 asteita
" ... Luvuista
päätellen pyörä oli jo tänä vuonna erittäin kilpailukykyinen ja luotettava. "" .. 39 ,5/ 11 000 / 53 ,2/9000 "
........ 8,1-9:1 1 9,7-11,3:1 " . " ....... " ........ vaihteistontoiminnan tulisi muukuutioisen vesipumpun kotelo - tenkin nyt olla vieläkin parempi.
125-kuutioisen runko on
on myös pienempi.
täysin uusi. Tämän vuoden Sixissä KTM:llä
saavutettiin 31 kultaista, 34 hopeista ja 23 pronssista mitalia.
Keskeyttäneitä KTM- kuljettajia
oli 19% ja muita 22,5. Levy 260 mm
TAKAJARRU " ............... ......... .... """ .. 54,25/54 / 67 ,5/69 ,5 mm
SYL.TILAVUUS ............. """""" .......... ...... . " ..... " .". ""."". .... .. "" . ",," ... - 1VÄÄNTÖ/KIERR .
nuksiltaan' kallis , idea ei tule tuotantoon .
Kaikessa yksinkertaisuudessaan koko
Ideoita, Jotka ovat vaikuttaneet kertakaikkisen loistaviita., mutta silti kompastuidea on siinä, että tavalliseen vaimentineet johonkin pikkuseikkaan tai uhrattu
meen lisätään mäntä, jolla pystytään sääkustannusten: alentamisen alttarilla.
tämään öljyn läpivirtausta, ja sille säätöTämä ei päde ainoastaanmoottoripyö- järjestelmä. Anturi mittaa takahaarukan
rämaailmassa; jossa edistysaskeleet piiliikkeitä ja käskyt männälle ja sen elektrorustuspöydällä vieläpä monasti vastaavat
niselle magneetille iskunvaimentimessa
heikosti kuljettajien toiveita käytännön
välittyvät pienen tietokoneen kautta.
Tekniikka on yksinkertainen, mutta tu,
testeissä.
,.
Moottoripyörä on siinä rajalla, että olisi
los - ainakin paperilla - sitä mullistaperäti fyysinen esine. Olisiko tämäkin
yksi niistä ideoista, jotka katoavat jonnekin matkalla menestykseen?
Itse järjestelmän perusidean keksi Tommy Malm. järjestelmällä parannettu isihmiskeholle, jonka dynaamiset ominai- kunvaimennin vaimentaa jousitusta tarsuudet ovat niin moninaiset, että ne pys- kalleen niin paljon kuin pitääkin eri tilanteissa.
_
tyy tietokoneella laskemaan vain hyvin
Ilman niitä, kompromisseja tai rajoitukepämääräisesti - vaikka koneessa olisi
kuinka mahtavat laskentaohjelmat. patentit haettiin jo
na jousitusliikkeissä. Eräänlainen jatke vampi: C.E,S. ??
HLIN
.E.
?
Wayne Rainey voitti MM:n pyörässään/ Öhlinsin uusi
C.E.S.-iskunvaimennin. Ainoastaan varmemmin.
GUNNAR DACKEVALL KUVAT: MAC MCDlARMID
onikohan erinomaisen hyvä idea
märtää että valmistaa, Tämä viimeksimaion joutunut romukoppaan matkal- nittu on yksi yleisimmistä syistä miksi hy, , .la piirustuspöydältä todelliseen . Ruotsalainen insinööri , joka
Husqvarnan lakkauttamisen jälkeen työskenteli Öhlinsillä, Tämä idea oli alku järjestelmälle, jota nyt kutsutaan nimellä
C.E.S, (Computerized Electronic Suspension) .
'
M
,
YKSINKERTAINEN YMMÄRTÄÄ
JA VALMISTAA
Kuten kaikki nerokkaat ideat on myös
C.E.S. .
kokemus.
Kun Kent Öhlin muutama vuosi sitten
Ensimmäiset käytännön kokeet kilpaesitteli minulle iskunvaimentajan, joka
pyörissä suoritettiin keväällä 1990 Japapystyi itsestään säätämään vaimennuks~n sopivaksi kaikissa ajo-olosuhteissa
olin tietysti sitä mieltä, että idea oli vallan
loistava, vaikkakin hieman epäilin sen toimivuutta käytännössä. Se lienee yksi suu- vuonna 1984 ja nämä valtti kortit hihasrimmista edistysaskelista moottoripyörän saan Öhlins myi 65 prosenttia osakekankehityksessä viimeisten kymmenen vuonastaan YamahalIe neljä vuotta sitten ,
den aikana - ainakin piirustuspöydällä.
Yamahan ostettua osake-enemmistön
Käytännössä napaohjaus on tähän asti
rahaa riitti uuden vaimennusjärjestelmän
kehittämiseen ja testaamiseen suurem, kuljettajien mielestä ollut epämiellyttävä
massa mittakaavassa kuin aiemmin . jotka .tavallisessa iskunvaimentimesNapaohjauksen avulla ohjaus- ja runko,
sa on .
geometrian suhde pysyy muuttumattomaEnsimmäiset C.E.S. '
sia,. varsin yksinkertainen, sekä ym48
Öhlinsin tietokoneohjattu iskunvaimennin Raineyn GP-pyörässä . Hyvien kokemusten innoittamana
vaimenninjärjestelmää tullaan kokeilemaan myös kilpa-autoissa.. vä, mutta monimutkainen ja siksi kustanelämään?
. Vielä hän ei kuitenkaan ole
todistanut, että tietokoneistetun iskunvaimennuksen
avulla, voi ajaa lujempaa
Tämä varsinkin siksi, että jousitusta kokeiltiin kovaäänisessä ja tärisevässä YZR 500 kisapyörässä.
HELPPO SÄÄTÄÄ
Öhlinsin mekaanikot
ja huoltobussit ovat
mukana kaikissa
MM-tason GP-kilpailuissa. nissa eikä niiden perusteella voitu puhua
mistään sensaatiosta; jousitus toimi, mutta koeajajat eivät myöskään huomanneet
minkäänlaisia parannuksia tavalliseen
jousitukseen verrattuna.
Mutta tämän ei annettu vaikuttaa lamauttavasti vaan päinvastoin iloittiin siitä,
että järjestelmässä ei havaittu mitään perustavaa laatua olevia su.unnitteluvirheitä.
Suurin osa loppuvuodesta kului jousituksen hienosäätöön ja käytännön testien
jatkamiseen. Ylimääräiset vivustot jousituksen progressiivisuuden aikaansaamiseksi joutivat pois
koska vaimennin säätää vaimennusta itse
tarpeen mukaan .
Kenny Roberts Yamaha-Team kokeili
elektronista jousitusta talven testeissä ja
tämän vuoden ensimmäisessä kilpailussa
Japanissa. järjestelmää.
He eivät olleet muita nopeampia harjoituksissa, mutta Raineyn mielestä pyörä
oli helpompi hallita Suzukan paikoittain
hyvin epätasaisella radalla.
Kilpailujen jälkeen, kun sekä Kevin
Schwantz että Michael Doohan olivat nopeampia, hän ei enää ollut yhtä varma järjestelmän paremmuudesta.
- En tunne miten takapyörä kulkee
epätasaisuuksien yli, totesi Wayne. Miksei
Rainey sitten pitänyt pyörästä?
- Iskunvaimennin ei reagoinut vaimennuksen hienosäätöön - ja kun se
reagoi, se reagoi liikaa, ainakin vaimennuspuolella.
Takasaki vei C.E.S.:n mukaansa Ruotsiin, jossa otsat pistettiin syvään kurttuun,
jotta ongelmaan löydettäisiin ratkaisu. Kysymykset kasaantuivat:
- Tietokoneen mukaan takapyörä absorboi liikkeillään epätasaisuuksia vallan
mainiosti C.E.S.:n avustamana. Sekä Wayne Rainey että John
Kochinski kokeil~vat C.E.S. :llä, mietti päänsä puhki
Japanin Grand Prixin jälkeen . Tässä meneillään Raineyn pyörän
tarkistus juuri ennen
lähtöä.
Johtuen tietokoneen kyvystä varastoida
tietoja ajotapahtuman aikana jousituksen
sovittaminen ja vaimennuksen säätäminen kohdalleen irroittamatta iskunvaimennin rungosta on yksinkertaista. :n kimpussa.
Vaikka Japanissa keskitytätfn C.E.S. Tavallisessa iskunvaimentimessa on parempi
tuntuma, "feedback".
Hisazumi Takasaki, joka työskentelee
Ruotsissa ja vastaa testeistä ja kilpailutoiminnasta C.E.S. Pieni tietokone piti koteloida
ja eristää kunnolla, jotta se voitaisi asentaa esille runkoon kiinnitettynä. saa"
miseksi massatuotantoon, löytyy riittävät
resurssit myös kiireellisiä tapauksia varten .
Todettiin, että anturi, jota käytettiin takahaarukan liikkeiden mittaamiseen oli epätarkka ja Yamaha valmisti uuuden, huo-
Team' Robertsin voittaessa Maailmanmestaruuden se tarkoittaa myös voittoa
Öhlinsille.. Nykyään yli 20 ihmistä 'Japanissa ja kuusi
Ruotsissa puurtaa C.E.S
Itse haluaisin, että
saisimme rauhassa jatkaa vaimentimen
kehittelemistä kaikessa rauhassa . tekniikkaa.. Järjestelmä on vielä lastenkengissä ja haluamme kokeilla sitä enemmillä tunnistimilla
varustettuna (G-voimat, kiihdytys jne.),
jotta pyörä olisi vielä paremmin käsiteltävissä ja sitä kautta edetä C.E .S.-etuhaarukkaan , joka olisi kytketty yhteen takajousituksen tietokoneen kanssa.
Mikään näistä edellä olleista asioista ei ,
Takasakin mukaan, ole __ vaikeasti toteutettavissa. On vain kysymys järjestelmien
edelleen kehittämisestä ja testaamisesta.
- Ja sitten pitäisi ehtiä kokeilemaal] iskunvaimentimia crossi- ja maantiepyöriin.
Samalla kehittelemme vaimentimia autoihin , joissa C.E.S.: n tuomat edut tulevat
parhaiten esille.
- Ajattele jos joskus saisi työskennellä
jossain F-1 luokan huipputeamissä, miettii Takasaki haikeasti. Siten, ja tehostamalla öljyn virtausta vaimentimen sisällä ,
ratkaistiin säädön herkkyysongelmat. Jousituksen toimintaa analysoidaan näyttöpäätteeltä
ajon jälkeen. Erot ovat ilmeiset vasta kun
ajon aikana esiintyy ongelmia, kuten k'unnon sivuluisu , joka normaalisti saattaisi
päättyä nk. Toivottavasti unelma käy toteen lähitulevaisuudessa... _
Alahuomautus: Öhlinsin alaosasto Jönköpingissä tekee jo tiiviisti yhteistyötä vähintään kahden
autovalmistajan kanssa (Volvo ja GM ?) kehittääkseen paremman jousituksen tulevaisuuden
autoihin, joihin tullaan asettamaan aivan toisenlaiset vaateet iskunvaimennuksen suhteen johtuen vierintä- ja ilmanvastuksesta, jotka puolestaan j()htavat alennettuun energian kulutukseen. Tavanomainen vaimennin ei pysty reagoimaan riittävän nopeasti kolmi-nelinertaisiin mäntänopeuksiin, mikä on normaalia tällaisessa
tilanteessa, mutta C.E.S. Pyörässä olevalla tietokoneella suoritetaan myös kaikki säädöt paikan päällä.
mattavasti tarkemman. pystyy siihen
huomattavasti paremmin .
Ranskan jälkeen järjestelmä on ollut
käytössä joka kisassa, eivätkä Rainey tai
Kochinski enää paljoa "vanhalla" jousituksella edes harjoittele.
TUOTANTOON KOHTAPUOLIN
Raineyn maailmanmestaruuden myötä tie
massatuotannon aloittamiseen ja järjestelmän yleistymiseen on taattu.
- Yamaha painaa niskan päälle ja haluaa, että tuotanto aloitetaan mitä pikim-
50
min , kertoo Takasaki. OLI LIIAN HYVÄ
Se, että kuljettaja kokee hyvin absorboivan jousituksen epämääräisenä ja tunnottomana, vaivasi yhä Takasakia.
- Vasta kun ryhdyimme testaamaan
euroopassa, huippukuljettajilla, löysimme
sopivan herkkyyden , kertoo Hisazumi .
Jouduimme tekemään kompromissin parhaimman vaimennuksen ja sen, miten
kuljettaja kokee pyörän käyttäytyvän radalla, välillä.
Ennen Ranskan osakilpailua järjestelmään oltiin tyytyväisiä ja Rainey voitti ensimmäisen kisan C.E.S.: n avustamana.
- Emme vieläkään pysty mittaamaan
merkittäviä eroja kierrosajoissa, sanoo
Takasaki. " high-sideriin". Ohlinsin nykyinen yhteistyö Lamborghinin
F-1 teamin kanssa ei pidä sisällään C.E.S. vaimenninavustaja. Lars 'isaksson Öhlinsiltä on Raineyn henkilökohtainen C.E.S. Samalla vaimennuksen aluetta vähennettiin
niin, ' että pystyttiin tekemään tarkempia
säätöjä sillä alueella, missä niitä todella
tarvittiin.
C.E.5. Pieni laatikko välittää tiedot jousituksesta PC:n ja pyörän pienen tietokoneen
välillä
Mitä muuten pärinäpojalle voisi antaa joululahjaksi?
Hanskat, kypärän, saappaat, nahkapuvun, uuden takarenkaan, tavaratelineen, tankkilaukun,
lahjakortin keväthuoltoon .. Pärinäpoikaa on helppo ilahduttaa.
I
"I ""
????
HYVAA
JOULUA!
"'
I
~
m
«
POHJOLA
(J)
VIATEK
~
LEE
:«
~
I
MOTUL
1-
I ~
I ;2
I :«
I
SUMEKO-'
I
.
I
FRANK NYMAN I
S I N I S A LOI
ARAI
I
NGK
I
~
I
Z
W
L "en
MICHELIN
PS. . Benin
kilpailupyörä
nyt myynnissä
I
I
~
TUPLAMESTARI
I
Enduron kaksinkertainen maailmanmestari Kari.Iiainen on
esimerkki siitä, että koskaan ei saa luovuttaa, vaikka elämä
välillä kaltoin kohtelisikin.
TARMO JORMAKKA
Tiaisen kohdalla kaikki kääntyi menestykseksi kun motocross vaihtui enduroon. Ensimmäiseen motocrosspyöräänsäkin Kari laittoi taskulamput
valoiksi ja enduroharjoittelu kävi "Riksulaisten" kanssa mahdollliseksi.
Ajokortti-iän saavutettuaan Kari ajoi
ensimmäisenä viikonloppuna sekä enduroettä motocrosskilpailun.
Nousu A-Iuokkaan molemmissa lajeissa kävi suoraviivaisesti ja nopeasti. Motocrossin MM-sarja vaati kuitenkin jättämään
52
enduron vähemmälle ja niin Karilta meni
nuoruusvuodet maailmaalla asuntovaunuissa ja -autoissa. Jämsässä ajettu EM-osakilpailu päättyi myös voittoon. Kari piilotti kuulat autotallin
katolle, josta ne löytyivätmyöhemmin vasta
talon purkauksen yhteydessä. KARI TIAINEN
". Menestys jatkui: Enduron
Suomen mestaruus ja nuorten joukkue-MM
Saksan Sixiltä 1989.
Siellä Kari oli valmis lyömään suurestakin summasta vetoa seuraavan vuoden
MM-sarjasta ja mestarin nimestä - Se olisi
Kari Tiainen! Vain mies itse oli varma asiasta ja vetojakin lyötiin.. Siihen mennessä oli jo tuhottu monta polkupyörää ja
mopoa, joilla kaikilla oli tietenkin yritetty
hyppyennätyksiä. Loukkaantumiset seurasivat toisiaan ja mies oli "paketissa" liian
usein. Reilun kuuden vuoden päätoimisen
motocross-kauden päätteeksi Karille kertyi
luunmurtumia 22 kpL Yritystä taisi olla liikaa.
Sponsoritkin alkoivat vetäytymään,
kunnes Karille ehdotettiin siirtymistä vanhan lajinsa enduron pariin.
ENDUROSTA PELKKÄÄ
MENESTYSTÄ
Endurokauden avaukseksi muodostui Päijänteen Ympäriajo 1989, jonka Kari Tiainen
voitti. Isän vahva painitausta ei saanut
Karia syttymään sen enempää painiin, kun
kuulantyöntöönkään, johon isä yritti poikaansa ohjata. Enduro ei kuitenkaan ollut Tiaiselle uusi laji,
vaan ennemminkin kyseessä oli paluu vanhan harrastuksen pariin, josta tulikin sitten
menestystä, mestaruuksia ja ammatti.
Karin isä Erkki Tiainen on itse urheilumjehiä ja Riihimäen urheiluelämän kantavia voimia
Suuri kansainvälinen
kilpailu , Saksassa ajettu Onkel Toms Huette, oli alusta alkaen Tiaisen näytöstä. Edellisen vuoden Euroopan mestari DiclsWickc
sell oli henkisesti lyöty jo ennen MM-sarjan
alkua! MM-sarjassa Kari otti h{;lti johtopaikan ja piti sen loppuun asti. SM-sarja ja Päijänneajo .saivat jäädä.
Joennen toisen perättäisen maailmanmestaruuden ratkeamista Karin kaukainen
haave toteutui ja Husqvarnanomistava
Cagiva-tehdas tarjosipaikkaatehtaan joukkueessa Egyptissä ajettavaan Faarao-ralliin.
Jo talvella 1986 Kari Tiainen kertoi olevansa vakavasti kiinnostunut Paris-Dakar- tyyppisistäkisoista. Kesken kautta
. Marathon-ralleissa raha liikkuu aivan eri
lailla kun endurossa tai motocrossissa.
Menestyessään Kari Tiainen nousee aivan
uuteen luokkaan, vaikka uskottavasti mies
pysyy samana Kari Tiaisena kuin ennenkin .
Ensi kaudesta Tiaisella on HusqvarnaEI Campero-teamin kanssa sopimus enduran MM-sarjasta ja samassa 250-kuutioisten luokassa. Suomessa
Kari Tiainen nähdään vuonna 1992 ainakin
Suomen 'M M-osakilpailussa heinäkuussa.
' 53. MM-johto .
. italialaistallit olivat valmiit tekemään sopimuksen Tiaisen kanssa, joka varsinkin Italiassa oli suosittu r.äväkan ajotyylinsä ja
erityisesti näyttävien hyppyjensä vuoksi.
Myös Karin välitön ja ystävällinen käyttäytyminen teki miehestä suositun . Nyt 25-vuotias Kari 'Tia,inen
on astumassa uuteen maailmaan, jossa
autopuolella Ari Vatanen on viitoittanut tietä. heti kauden alusta. Päijänneajoon mies haluaisi tulla, mutta talli määrää kuljettajansa
kilpailut. Toiseksi asuinpciikaksi
. Kuulemme varmasti talvella Kari
Tiaisen kilpailusuunnitelman. piti kuitenkin ottaa Italia, sillä talli edellytti
Italian kansalliser'l mestaruussarjan ajamista. Päijänneajon voitto tuli nyt suorastaan ylivoimaisesti . Historian ensimmäinen MaailmanmeStaruus luokassa
2S0-kuutiota ratkesi viimeisessä osakilpailusda Tsekkoslovakiassa ja voittojuhlissa
olivat mukana kovimmat kilpakumppanitkino Shamppanjaa oli 75 pulloa - se kun
loppui kaupasta kesken! Suomen mestaruutta ei siften enää tarvinnutkaan juhlia niin
reilusti , vaikka tulihan sekin .
Ensimmäisenmestaruusvuotensapääfteeksi Kari Tiainen allekirjoitti Husqvarna-tehtaan
kanssa tallisopimuksen ja Tiaisesta tuli ensimmäinen suomalainen tehtaalta palkkaa
saava enduron ammattikuljettaja. .,.
MENESTYS JATKUU
- RALLIT OHJELMAAN
Yritystä löytyi jo
16 vuotiaana.
Seuraava kevät alkoi Kari Tiaisen tahdissa. Tahti jatkui samanlaisena kuin ennenkin
Sieltä saattaa irrota ilmaiset iltapalat, mutta rahan
määrä on mitätön. Tottakai, jos
vaivumme apatiaan . Tilanne ei helpotu tippaakaan sillä, että varmuuden vuoksi kadehditaan hirvittävästi neI
lipyöräosastoa, joka rohmuaa suurimmat
sponssirahat. uutiosentein laukkaavatratsut vetelevät nyt talviLmia. Niinpä kaksi maailmaa eivät kohdanneet, eikä
sinulle herunut sosiaaliapua harrastukseen.
Mutta tilanne ei ole näin toivoton , markkinointijohtaja ostaa, kunhan hänelle osataan myydä. Lisäksi kylän kioskin
myynti tuskin kasvaa, vaikka voittaisit maailmanmestaruuden . Vähän ruokaa , juomaa sekä
"oman tallin" kuljettajien tapaaminen kuuluvat luonnollisesti kuvioon . Niiden ohjastajat
puolestaan ihmettelevät, mistä rahat seuråavaan kauteen . Kaiken ohella tiedotusvälineet on valjastettu herra Lamasen
ohjaksiin. Niillähän on kiva kehuskella kavereille. Hän
kiihkeästi kulkeva peli.
puolestaan naputtelee hetken laskinta, ennen kuin toteaa: - Kallista
on eikä hyödytä lainkaan. Nyt tarvitaan markkinointitaitoa, mikä on vähintäin yhtä tärkeää kuin
nopea kuski ja kiihkeästi kulkeva
peli.
Nyt tarvitaan markkiSuurin osa kilpailijoista kuvitte.nointitaitoa, mikä on \
lee, että lupaamalla kohtuuhinnalla
vähintäin yhtä tärkeää
mainostilaa tyydyttää sponssin vuodeksi. Canon hyödyntää sopimusta siten, että jokaiseen kilpailuun kutsutaan kunniavieraiksi konttoripäälliköitä, jotka päättävätfirmojensa kopiokoneidenhankinnoista . Pomokin tulee samalla haukuttua tyhmäksi" oven paiskauksen yhteydessä. Rasvakourainen motoristi ei
5.6
ole tyrkyttämässä tarran paikkaa vaan yhteistyötä . Siis, iske kiinni isoihin
yhtiöihin. Pankkilainaja tarraton
peli näyttää ainoalta mahdollisuudelta. Akkiä
vilkaistuna kopiokone ja Nigel Mansel ovat
eri oopperoista, mutta Canon osaa hyödyntää s.9pimusta.
Alä masennu, vaikka nyt puhunkin isommista ympyröistä. Niitäon aika paljon Suomessakin.
Yhtiön toiminnalla ja moottoriurheilulla ei
tarvitse olla mitään tekemistä keskenään.
Tyttökuski ja mäntysuopa toimii siinä m.issä
raitis poika sekä tupakkitehdaskin . Räntääkin roiskii ja markkinointiraha ei käy pyydyksiin .
Voisiko mennä synkemmin. Näet 16 kilpailua ja
monta konttori päällikköä on hyvä rysä kauderi aikana.
Älä sano vielä, ettei tämä toimi Suo-. Kotiinviemisiksi
tyrkätään vaikkapa Canon-pusakkaa tai Tpaitaa, nimikirjoituksin höystettynä. ??
MISTA $PONSSI?
K
··
.
Hannu Kärkkäinen
. Näinhän sopimusta usein tarkuin nopea kuski ja
jotaan markkinointijohtajalIe. Harvat ostajat !?juavat tämän, joten se täytyy taivuttaa tieille rautalangasta .
Eli meillä on tarvetta sponssien käyttöohjeille.
Aluksi, kohteeksi ei kannata valita Nappisen nakkikioskia Juupajoelta. Taidat
arvata, että uusia kopio koneita hankittaessa Canon on vahvoilla. Mutta se pomo oli täysin
oikeassa, näet tarra mopon kyljessä ei nosta Kutvosen Koneen myyntiä yhtään. On työttömyyttä. Kunnonmotoristi
kiroaa tässä vaiheessa
Samalla.teille
molemmille saattaa avautua Suomea avarammat markkinat.
Ensi askeleita ottaessa siisti pukeutuminen ja ammattilaisen käyttö neuvotteluissa ei haittaa lainkaan, jos tunnet epävarmuutta. silla pitää olla mahdollisuus laajentaa omaa
bisnestään juuri sinun avulla. Naulatehtailijakin on aivan mainio ajatus.
Hän puolestaan kutsuu paikalle rautakauppiaita sekä rakennusfirmoja, kunhan potkit
ajatuksen käyntiin . Taivuta hänelle rautalangasta : - Kuri kutsut mukaan
monta kauppiasta seuraamaan kilpailujasi
he tilaavat juuri hänen silakoitaan hyllyyn.
Muistuta, että hyvät maistiaiset lisäävät mahdollisuutta. Eihän sinun tarvitse osata kaikkea.
Riittää, kunhan olet nopea ja sponssin käytettävissä monipuolisemmin kuin hän osasi
aavistaa. Mahdollisuuksia on rajattomasti jopa kotimaassakin . Hänhän uskoi ,
että olet myymässä kallista paikkaa tarralIe
etkä yhteistyötä.
Keksikää kuitenkin muitakin kohteita
kuin silakkaukot, sillä niitähän ei riitä kaikille. Kerro
vaikkapa maustesilakoiden valmistajalle ,
että hän saavuttaa samat edut sinun avuilasi kuin Canon Manselin turvin. Perusteemana on kuitenkin , että sinun spons. messa, koska kuviot ovat liian pieniä. Ajattele: kondomien valmistaja- kioskinpitäjät.tai lenkkitossun tekijä- urheiluvälinekauppiaat. Tätähän silakkaukko ei tiennyt,
ennen kuin juttu oli selvitetty. Selitä tämä hänelle.
Hätäisesti ajatellen Cup
Noodle-yhtiöllii ei ole mitään
syytä sponssata.
Mutta instant- nuudeleiden
valmistaja vakuuttaa, että suhde
on nostanut myyntiä.
57
Jari Suhonen on todellinen monitoimimies. Pakkasukko menetti kuitenkin
kasvattinsa kymmenen vuotta sitten, kun
Jari päätti siirtyä asfaltille. Kanssakilpailijoiden harmiksi hän keräsi jääradoilta viisi
Suomenmestaruutta.
Kuten hyvin tiedetään , sattumalla on
monasti suuri osuus tapahtumiin . Kymmenen
ensimmäistä niistä hupeni koleassa ajoviimassa, koska 34-vuotias Jari aloitti ajamalla jäärataa. Tästä
minä en ole nähnyt todisteita, mutta muusta
tiedän jotain. Hän
on veturikuski , vaikka viime vuosien työrupeamat valtiolle ovat olleet vain parin kuukauden mittaisia. No,
sivusta katsoneena voin todistaa, että Jarin
takalisto siirtyy nykyisin satulassa muiden
tapaan. Tee
sieki sillee, ku se näyttää paremmalta." Jarikin oli tuuminut samaa asiaa, muttei silloin
tiennyt, että se voisi parantaa vauhtia. JARI SUHONEN
J
Jarin pitkii kilpailu-ura sisältää niin nousuja kuin
laskujakin, mutta siviilissä tie on paljon tasaisempi.
TEKSTI JA KUVAT: HANNU KÄRKKÄINEN
Nimittäin Jarilla on toinenkin ammatti. Kisan jälkeen isän
ehjänä säilynyt Suzuki sai kannettavakseen
kullan värisen pokaalin ja liikenteessä vaadittavat vempaimet ruuvattiin pyörään kiinni.
Kun pariskunta saapui takaisin kotitorpalle tallin pomo, Terhi , kertoi voittajalle :
"Ne muut liikuttivat peffaa kurveissa. Kaverit yllyttivät
ruvaamaan peilit irti sekä pudottamaan
muuta ylimääräistä tilpehööriä varikolle ja
ottamaan osaa kisaan . Samaa todistelee pokaalikaappi::-kin , missä on viisi pyttyä kertomassa asfalttiratojen Suomenmestaruuksista.. Asfattisankareiden tyyleistä Jarilla ei ollut mahdollisuutta
opiskella, sillä kukaan ei kurvaillut edellä
oppituntia antamassa. Lintojassa - jossain Kouvolan takamailla - hän kohentaa kuntoaan
hiihtämällä ja kantamalla vettä torppaan .
Siinä ohessa on rakenneltu iskukykyyn
monta pyörää ja kasvatettu kaksoset yhdeksän vuotiaiksi.
Kulunut kausi oli Jarin 20. Terhi-vaimo väittää, että
Jarissa on ainesta kirvesmieheksi. Jarin sattumaksi koitui lomamatka Räyskälään kymmenen vuotta sitten isän Suzukilla. Kilpailuvietiliä ryyditettyä Jaria tuskin tarvitsi paljon innostaa,
ennen kuin hän oli valmiina lähtöviivalla.
Kansa katseli kummissaan , kun jääratojen
mestari paineli kärjessä työntäen ajosaapasta maahan kurveissa. Vaimo
matkasi takapaksilla, niin kuin Kouvolassa
päin sanotaan , ja pariskunta meni katsele-
58
maan supereiden kisaa
Kyllähän
Jari osaa pyöränsä laittaa, mutta suuriin
muutoksiin ei ole aikaa ilman pätevää mekatsua.
Kauden päätyttyä Jari katselee tulevaisuuteen epäröiden, sillä menneen kauden
kaltaisella budjetilla kilpaileminen on lähes
mahdotonta. Jarin onneksi Kanadan kisaa
boikotoivat Superbike-sarjan vakituiset heput, joten Jari hyvitti kantajengiä kolmella
kisaIla.
Köyhyyden tiliin menee myös San Ma-
rinon huono menestys. mukana edullisissa olosuhteissa .'· Tänä
vuonna tiimiä on vaivannut huono tuuri ja
rahapula.
Huonoa tuuria oli kauden alussa, jolloin
käden loukkaantuminen esti pinnojen tavoittelun . Jari laskeskeli, että puolisen miljoonaa markkaa -yhdestä tai useammasta
paikasta- riittäisi pitämään suomalaisen taistelemassa Supereiden maailmanmestaruudesta. Ensimmäinen kausi meni
totutellessa ja pisteitä ynnättäessä ne oikeuttivat sijaluvulle 17. Mutta valintamyymälässä niitä ei kelpuuteta rahasta,
vaikka olisi mainettakin. Kehnompaan sijoituKseen ei ole
syynä Jarin hiipunut vauhti. Vuotta myöhemmin
hän kiersi paria kisaa lukuun ottamatta koko
sirkuksen ja hankki pyöräänsä numeron 9
kaudeksi 1990, jonka jälkeen kilpuriin teipattiin pykälää suurempi numero, vaikka
takana oli kaikki osakilpailut.
Kulunut kausi meni edellistä kehnommin ja sijaluvuksi tuli 15 p;! :n pinnan
saaliilla. Rahapula puolestaan esti kilpailemisen uudella mantereella, Malesiassa ja
Australiassa. nousukunnossa, muna
varanomuus
'D"'''''~ID vauhtia.
suomalainen
lehdistö huomaa,
että Superbikesarja on kova
mm-tason juttu.
MAAILMALLE
Jari huomasi saman kuin monet muutkin ;
kotimaassa menestymisellä irtoaa pyttyä,
pokaalia ja kirkasta lautasta. Siksipä Iintajalainen tuumiskeli , että mukayin sijoituksin TT
F-1-luokka tuottaa elämiseen tarvittavat
nappulat Maailman kiertäminen alkoi vuonna 1986 Saksasta, F-1 :n paras kausi oli
1989, jolloin hän oli lopputuloksissa kuudes.
Vuodeksi 1988 synnytetty Superbikeluokka vei Jarinkin . Kaiken tämän ohella vapaaehtoiset Q-Iuokan mekaanikot eivät varmasti
ole olleet parhaita pistämään kilpuria iskuun
ulkona nukuttujen öiden jatkoksi. Sääli, jollei rahaa ilmaannu, koska
silloin tämän hetken parhaiten menestyvä
suomalainen road racing-kuski joutuu supistamaan kilpailutoimintaansa.
Tuttu näky
varikoita .
Jari hoitaa ?
pyörää ja Terhi
konttoritöitä.
x
59. Vaikka sijoitus 15parhaanjoukkoon merkitsee järjestäjän maksamia matkoja, rahaa palaa pyörän palikoihin ja paljon
muuhun . Renkaiden lämmittimetkin
olisivat auttaneet, muttei niihinkään löytynyt
pää0ll!?a. Näet siellä oli niin
kuumaa, että keittämistä ehkäisemiseen tarvittiin todella isot syylärit, joita Suhosen
tiimillä ei ollut. Hän taistelee
edelleen Ducatien pakokaasuissa muiden
Riisutun
pyörän avut ovat lähinnä esteettiset;
moottorin näkee ja ajoviiman tuntee.
Haittapuolet ovat samat; moottorin
näkee, ja se on sileitä katteita vaikeampi
pitää puhtaana. Koko_ naan katettujen pyörien trendi tuntuu kärsivän laskusuhdanteesta. Nykyajan tekniikka ja klassisen kaunis m'uotoilu on ilmeisesti ollut
suunnittelijoiden mottona.
Näkee ja tuntee heti, että tämä on pyorä
ihmiselle, jonka mielestä Yamahan V-Max
on liian karkea ja Kawasakin Zephyr liian
"vanha".
Istun kaupungin laitamilla sinapinsotkuisen pöydän ääressä baarin ulkopuolella;
Y
J
Kiihdytyksissä suurin
osa sekä kaksi- että
nelipyöräisistä jää
jalkoihin!. Viiman tuntee, jopa niin
hyvin, että se saattaa käydä rasittavaksi
kovassa vauhdissa.
Suzukin katteeton vaihtoehto hänelle,
joka haluaa kunnon muskelipyörän, on,
GSX 1100 G. Suzuki GSX 1100 G
- Muskelipyörä, joka
ulkonäöltään on raa 'an
voimakas ja joka vetää
katseet puoleensa.
/
FREDRIK LUNDGREN
KUVAT: IMRE PAULOVITS
hä useampi moottoripyöräilijä haluaa riisutun moottoripyörän
32 astetta
ETUJÄTTÖ .. Täällä ruuhka on entistä enem"
män. Ratsuni kohtaa muiltakin ihailevia katseita. Erityisesti moottoria. 295 mm levy
SATULAKORKEUS .... .
PORAUS/ISKU .. Baarin kirkkaat neonvalot häviävät
yhä epäselvemmistä taustapeileistä.
Moottori vetää tasaisen sitkeästi protestoimatta heti tyhjäkäynniitä aina reiluun
10000 kierrokseen . 261 kg
HUIPPUNOPEUS ... Eroina, paitsi väri, alhaisempi
huipputeho ja tasapainoakseli, jonka on
m<\iärä häivyttää kaikki tärinät. Ykkönen kolahtaa sopivan raasti
pesään. ............. ... Tuttu juttu
Intruderista. ....... ... ..... ....... ... ... .. .... Tehosteet on sitäpaitsi minimoitu pitkällä kardaaniakselilla.
Sekoitettuani levän hajun salmessa
tuoreen tanskalaisen wienerleivoksen
tuoksuun on koittanut Autobahnin aika.
Ruuhkaantunut liikenne, kova tempo.
Kaasu auki, jarruta ja taas kaasu pohjan.
Suzzun julma, mutta samalla joustava, '
moottori viihtyy kovassa liikennerytmissä.
200 kilometriä myöhemmin väsyn moottoritiehen ja siirryn pikkuteille Uineburger
Heidessa. 4-syl, 4-tahti, DOHC,
ilma/öljyjäähd . Oy Ekström Power Ab
Nimismiehenpelto 6
02770 Espoo
Puh: 90-85951
61. . Tämä ei
ole moottori, joka on kuristettu' 100 hevosvoimaiseksi - vaan se on tehty 100 hevosvoimaiseksi . 230 km/h
HINTA .... Vilkaisu
kelloon tekee tiettäväksi, että on vain
muutama tunti aikaa lautan lähtöön.
Moottori hyrähtää käyntiin lähes äänettömästi. On saksalaisten teollisuustyöntekijöiden viimeinen kesälomavii'konloppu.
Jatkuvasti ohituksia. 74 .kW (100 hv)/8 000
kierr.
VÅÄNTÖMOMENTTI .. . 1 585 mm
OHJAUSKULMA ... Aikatauluni pettää . Takaisin Autobahnille.
Pistäessäni Strammer Maxia parempiin
suihin teen ensimmäisen arvioni G:stä
SUZUKI GSX 1100 G
MOOTTORI ..... Yhteisöjä , puuskuttavia Romanialaisia rekkoja, mutkia ja
rautatien tasoristhksiä .. ........ Se on esillä, se on keskipiste, ilmentäen voimaa. ..Kärjetön
TANKIN TlLAVUUS .... ........ ..160/70-VBI7
AKSELIVÄLI ..... .......... Tarkastelen
Suzukia yksityiskohtaisesti ja pitkään. Aina nuorimmasta mopon virittäjästä
vanhimpaan
minullakin-on-ollut-useitapyöriä-silloin-nuorempana-ukkoon.
Ei, tässä ei sovi istua koko iltaa. .........2 kpl310 mm levyä
TAKAJARRU ...... ...... l0:l
KAASUTIN·....... Ihmettelijät siirtyvät vaistomaisesti syrjään pyörän edestä ja minä ajan
smoolannin loppu kesän lämpimään yöhön. Nautin jäätelöpuikosta
jäähdytysripojen natinan säestämänä.
Jäähdytysripojen natina on rauhoittava
ääni, joka kuitenkin on jäämässä historiaan nestejäähdytteisten moottorien myötä.
Mustaa, suurta, kromia .. Alkuun kiltisti ia
4 000 kierroksella ,tietoisesti luovuttaen
kaikkensa 6000 kierroksesta huipputehoon asti 8 000 kierroksella. Ei ehosteita, vain raakaa voimaa! Myös mitta risto on yksinkertaisen siisti.
Merkillepantavaa on, että huipputeho on
2 000 kierrosta ennen punarajaa.
daanin hissi- ja niiaustehosteet ovat tallella, mutta niitä ei tule ajatelleeksi. 156 mm
ETUJOUSITUSIISKU .43 mm/150 mm
TAKAJOUSITUS/lSKUFul1 Floater/133 mm
ETUJARRU ... ............. 98,1 Nm/7 000' kierr.
PURISTUSSUHDE ..... Silloin punarajaan on vielä 2 000 kierrosta! Pysty,
mutta hieman ahdas, ajoasento tehostaa
kiihtyvyyden tunnetta.
EI MIKÄÄN NUHANENÄ!
,t
..
I
Voimanlähteenä on periaatteessa GSX-R
moottori. ..... .. .. SYTYTYS ................. 20 litraa
ETURENGAS ... . .... .... luonnollinen kohtaamispaikka kaksipyöräväelle kesäisin. 110/80-VI8
TAKÅflENGAS ...... .805 mm
KUIVAPAINO ..... ...... Helmiäisen säkenöintiä kotpin mustassa maalipinnassa
säestää matta alumiini ja kirkas kromi.
Sävyisää, ajatonta ja kaunista.
Eikä minun tarvitse yksin katsella pyörää. Minulle
yksi jäätelöpuikko saa luvan riittää, mutta
pyörä sen sijaan saa nauttia monesta monesta sadasta kilometristä. Voima siirtyy pehmeästi ja
siististi moottorista asfalttiin. ..... .... n. 5 vaihdetta, kardaani
. Sen huomaa heti moottorin luonteestakin, sillä kuristettu moottori
tuntuu aina nuhaiselta .
Merkittävä ero R-moottoriin on moottorin ja takapyörän välinen voimansiirtoketju; ei ketjua vaan kardaani . 78159 mm
SYL.TILAVUUS ....... 72.900,MAAHANTUOJA ........ ......... ... ... ....4 kpl Mikuni 36 mm
VOIMANSIIRTO ...... l 127 cm 3
.
TEHO ... Kaikki kar-
Koko pyörä, moottori mukaanlukien, on puhdaspiirteinen
Takajousitus
on helppo säätää. Kiitos lyhyen välityssuhteen (mikä
osittain selittää korkeat kulutuslukemat)
sillä päihittää myös tehokkaammat pyörät. Sillä vaikka tämä
pyörä painaa tankattuna 279 kiloa sillä on
suhteellisen helppo ajaa. Pahimmillaan tärinä on 6 000 kierroksen paikkeilla, joka vastaa 120-130 km/h viitosvaihteella. Jopa todella kovaa ajettaessa
mutkaisella ja paikka paikoin sekä kuoppaisella että muuten huonokuntoisella
tiellä' pyörä on erittäin vakaa. Kun mukana oli sekä matkatavarat että matkustaja oli kulutus, melkoisen hiljaisessa vauhdissa, 8,1 ja 8,7 litran
Alkuperäisvarusteina pyörään löytyy kokokate ja "kunnolliset" sivu laukut - jamarkan hintaan. Mukavaa moottori , tasapainoakseli, kardaani ja rento ajoasento
kuullostaa ihanneyhdistelmäitä pitkille
matkoille. Ohjaus on neutraali , eikä aiheuta yllätyksiä . Positiivinen asia on
myös hinta; - n;larkkaa.
Se ei ole kisapeli, mutta rähinäpyörä
hyvinkin .. Ja
tasapainoakseli saattaa ehkä säätämisen
jälkeen paremmin toimittaa virkaansa.
Mutta minä en halua tehdä siitä matkapyörää, vaan pitää se muskelipyöränä.
Muskelipyörä on minusta pyörä, joka
herättää kunnioitusta missä tahans.a. Jos ajaa
lujaa ajoviima repii niin, että olo sarvissa
on kuin orangilla. Moni motoristi
haluaa' nykyään
mieluum'min kattelsta
riisutun pyörän.
välillä. tai ei.
LISÄVARUSTEET
matkapyöränä. Ainoastaan
jos ajaa kadunkulman liian hiljaa pyörällä
on taipumuksia kaatua sisäänpäin kaarteeseen. Otan kulauksen pilsneriä, yritän
istua mahdollisimman mukavasti tunnottomalIa takamuksellani ja ravistelen päätäni; pitkille matkoille siitä ei minusta ole!
Tasapainoakselista huolimatta moottori
tärisee varsin epämiellyttävästi juuri niillä
kierroksilla, joilla yleensä ajetaan. Näillä varusteilla pyörä
varmastikin on matkapyöränä parempi. Ohjaustanko on paremmin vaimennettu.
Hieman ahdas ajoasento, jalkatapit varsin ed~ssä, yhdessä ei niinkään mukavan
satulan kanssa tekee selkeästi tiettäväksi
minkä kehon OSan päällä istuu . Ja kaiken tämän lisäksi
moottori vielä hörppää polttoainetta kuin
auto konsaoaan! Kulutus vaihteli 7,6 (suht
normaali vauhti) ja 9,4 (kenkää) litran välillä. Yksi mukava puoli pyörässä on , että sillä voi vaikkapa ajaa mutkat sivuluisussa soratiellä! Tämä johtuen.
matalasta painopisteestä, mukavasta
moottorista ja sopivasta painojakaumasta
etu- ja takapyörän välillä .
Ehkäpä hän on kehonrakentaja matkalla kaupungista uimarannalle - näyttääkseen sekä itseään että pyöräänsä. Huvin
vuoksi hän poikkeaa keskustan kautta.
Tai ehkäpä hän onkin naispuolinen. Oikeastaan kuka tahansa, joka ha- .
luaa voimakkaan , nelisylinterisen moottorin rungossa, joka sopii lähes minkälaiseen ajoon tahansa. Suzuki GSX 1100 G täyttää minusta nämä
kriteerit! Voimakas moottori jättää kiihtyvyydessä melkein minkä tahansa taakseen . Se sijoittuu siihen keskivaiheille.
Se on todellinen muskelipyörä!
?
--------------------------------~------------------------------------------------------------------~ .
I
I
I
I
I I
I
I I
III
I
I
I I
I
I
I I
I
III
I
III
I
I
I
III
I
I I
I
On varaa vielä tinkiä vähän!
Totesin näin kun neljäs hirvi kaatui~ nyt lihaa riittää ja anoppi tuo perunat,
suolarahat tulevatkin sitten moottoripyöräkaupasta.
rY.~.·
$
SUZUKI
Ta~oan sinulle: Kaikki -91 Suzuki
mallit lama-hinnoin.
Samalla haluan kiittää kaikkia vanhoja ja
uusia asiakkaitani menneestä vuodesta ja
toivottaa hyvää vuotta 1992.
Hyvää joulua myös kauppiaskoll~oille.
Terveisin, Kalle.
~
Kallas Halal'
68700 TEERIJARVI
62
968-75168
I. Ja keskituelle nostaminen käy
leikiten!
Matkapyörä se ei ole, ei myöskään custom . Nämä lukemat mitattiin pyörä matkavarusteissa. Jousen esijännityksessä on seitsemän eri asentoa ja vaimennuksessa on neljä, paluuvaimennuksessa
peräti 20 asentoa. Tyttö, joka on kyllästynyt pelleilemään
500-600 kuutioisella. Takamus puutuu, taustapeilit
ovat epäselvät ja jalkatapit värisevät (varsinkin takajalkatapit). Tästä, ja 20 litran tankista, johtue.n
saa pysähtyä leputtelemaan jalkojaan 200
kilometrin välein . kunnon muskelipyörä!
Entä kuka sitten hankkii 1100 G:n itselleen. Ajoasento kylläkin
on hieman rasittava, mikäli kuljettajalla on
mittaa yli 190 cm. Tahtoi. Jarrut ovat täysin riittävät moottoritehoon nähden. Siitä on kiittäminen "järkevää" ajoasentoa, matalaa satulakorkeutta ja siitä johtuvaa matalaa painopistettä. . Ne haukkaavat tehokkaasti , mutta silti niissä on tuntumaa! Eritoten
takajarrussa on todella hyvä tuntuma.
Pyörä usuttaa kuljettajansa laittomuuksiin! Sen ymmärsi jopa tuo mukava tanskalainen poliisi, joka !3nsin uhkaili sakoilla, mutta tyytyi sittenkin pelkästään toivottamaan hyvää matkaa
"'
11 /91 12/91 13/91 14/91 15/9116/9117/91 18/ 91 1
r -------------- ---------- - --~---·
-
,
~
~
~
~
~
~
~
Tilaan Bike no:
Tilaan vuosikerran kansioineen:
o
1/84 -- 8/86 240,1/87 -- 8/87 170 ,1/88 -- 8 /88 170,-
o
o
o
-------------
1/89 -- 8/89 170 ,1/90 -- 8/90 200,1/91--7/91 250,-
I, o
I -0
I,
Tilaan Biken, jossa on seuraava artikkeli:
I,
/
I
I
~---
Vastaan'ottaja
maksaa
postimaksun
?
~
~
~
~
~
~
~
~
~
~
~
~
~
~
Sulankuja 3
.04300 Hyrylä
~
Osoite: _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __
- ~ VASTAUSLÄHETYS
Postinumero: _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __
Sopimus 04300/23
Postitoimipaikka: _ _ _ _ _ __ _ _ _ __
~
~
.~
~
~
~
~. Tai vajaa vuosikerta 1/88 -- 8/88 + kansio
yhteishintaan 170 mk (+ posti kulut).
. SOita meille tai postlta kirjallmen tilaus niin
tOlmitamme sinulle haluamasi lehdet ja
.
~~il:!~~~f~~ttelo
1/84 -- 8/88
numerossa1/89.
"
'
-
~-~
. Tai vajaa vuosikerta 1/87 -- 8/87 + kansio
yhteishintaan 170 mk (+ postikulut).
. Tai vajaat vuosikerrat 1/84 -- 8/86 + kansio
yhteishintaan 240 mk (+ postikulut).
. HALUATKO LUKEA
TESTIN "HÄVITTELEMASTASI PYÖRÄSTÄ?
JOSTAKIN MATKAKOHTEESTA?
PEREHTYÄ TEKNIIKKAAN. VANHOJA BIKE-LEHTIÄ VUOSIEN
VARRELTA SEURAAVIN HINNOIN:
VUOSIEN 1984 --1989
Ii 20,- (+ POSTIKULUT).
. Tai vajaa 'vuosikerta 1/89 -- 8/89 + kansio
yhteishintaan 170 mk (+ postikulut) .
VUOSI 1990
å 25 mk (+ POSTIKULUT).
Tai vajaa vuosikerta 1/90 -- 8/90 + kansio
yhteishintaan 200 mk (+ postikulut).
VUOSI 1991
Ii 30 mk (+ POSTIKULUT).
Tai vajaa vuosikerta 1/91 -- 7/91 + kansIo
yhtelshmtaan 250 mk (+ postikulut)
KANSIOT Ii 60 mk (+ POSTIKULUT).
Bike
I
,
. JAI MUUTEN
VAIN 'MUISTELLA'MENNEITÄ. Slsållysluettelo 1/89 -- 8/89
numerossa1/90
. Slsallysluettelo 1/90 -- 8/90
numerossa1/91.
fl
?
.
-
,
~~
'.
..
~
,
SAATAVISSA OLEVAT NUMEROT:
20
25 m k/k pl (+ po stikulut):
?
2/90 13/90 14/90 15/90 16/9017/90 18/90 1
30 ,...,k/kpl (+postikulut) :
MITÄ ALALLA'TAPAHTUI VUONNA -84
TAI ~ 8S, -86, -87, -88, -89, -90 TAI
TÄNÄ VUONNA
(918) 515 133, (918) 518026
IBe:n
VAIHTOPVÖRÄUST A
SUZUKI
GSX-R 1100
FZR 600
XT 600 E
NX 250
VN 750
FJ 1100
XJ 900
GS 500 E
KAWASAKI
Z 1000 MK II
SUZUKI
YAMAHA
YAMAHA
HONDA
KAWASAKI
.Runkojen tarkastukset;
oikomiset, korjaukset
Tupa täynnä hienoja käytettyjä
SOITELLAAN!
64
YAMAHA
. YAMAHA
-9 1
-90
-90
-91
-86
-84
-83
-82
-80
JOULUA SEKA VAUHDIKASTA
VUOnA -92.
-87
-82
-91 uusi
-91 uusi
-90
-89
-90
-89
Suzuki GSX 750
Suzuki Gs 450 T
Yamaha YZ 250
Yamaha XV 535
Jawa TS 350
Honda CR 125-250
Kawasaki KX 125
KTM MX 600
Meiltä YAMAHA moottorikelkat
Honda * Yamaha *Aprilia
:iE.TEO~~~~~E,*O
MVVINKAA
a
S14 - B5900
".
.
Avoinna: Ark.9 - 17.30 La 10- 13.00. Huippuvaihdokit
Myös autot
cfiu.tocJ3il<e 6Jl
n.
KUNINKAALANT .19 KEHÄ 111 8571077
+e
K~~ä~ätkPI.
Ajovarusteet
~~
REIJ_O__
~_Y_L
__
LY_~
__A_A
__K.Y
/
.-'
"-
917-161548,949-218622, Fax 917- 16151 6
n/~/freO~t(),,/f
Harley..·Davidson, Härmä
Muistakaa kysyä iloisia
JOULUTARJOUKSIAMMEI
. '
Kisällinkatu 5, 15170 Lahti
Puh. 964 . IlnUKlI1I
2
HONDA
Mönkijät
Mopot
COME RIDE WITH US!
KAIKKI
.......' ... ~- Vaikka joululahjaksi sopivasti;
. ~,~~
~~~
Puh. OIltyat
NASTARENKAISTA.
..... 846 700
YLIBÄRMÄ, RANNANJÄRVI_
~Kawasaki
KIITÄMME ASIAKKAITAMME
KULUNEESTA VUODESTA -91
SEKÄ TOIVOTAMME HYVÄÄ
.
aitoja Toledo-miekkoja.
Etualalla jo 900-luvulla rakennettu Alcantarasilta.
,La Cuacaracha
Hän oli aikojen saatossa kokenut kaikenlaista.
Nyt hän halusi palata takaisin alkulähteille. Hän uneksi
moottoripyörämatkasta Espanjan vuoristoseuduille.
Ja halvoista hotelleista.
. Nykyään museo, jossa esillä mm. To/edo oli keskiajalla tyyllkils suurkaupunki.
Kaikkein korkeimmalla hohdokas linnake
Alcazar; joka nilytteli yhtä kaikkein sankariHIsimmista osista sisällissodassa. GERRY NORDSTRÖM
66
Ofee Shop Triangolo oli auki vuorokauden ympäri. Musisointi kuului kolmelta esityslavalta pääkadun
varrella. Peilien ~autta pystyi
salaa tarkkailemaan myös muita asiakkaita sopivasta kulmasta.
Hän oli tehnyt ja kokenut paljon aikojen
saatossa. Hän oli matkustellut ympäri .
maailmaa, tavannut erilaisia naisia. Hän sammutti töllöttimen ja katseli ikkunasta ulos. Jotka eivät syttyneet tulisiin flamencorytmeihin saivat kulttuurinjanansa
sammutettua raatihuoneen toisella puolella, torilla, jossa esiintyi teatteriryhmä .
Kolmen tuhannen pesetan huone oli uskomattoman siisti. .
Syksyllä hän täyttäisi 45.
Jo pelkkä ajatus siitä oli karmiva.
Liikemiehenä hän yleensä majaili loistoluokan hotelleissa. Yhä
67. Punainen
TDM sulautui täydellisesti katukuvaan vetäen puoleensa ohikulkijoiden katseita.
Eteläeurooppalaiseen tapaan ihmiset kävelivät edes takaisin pitkin pääkatua. Ilma väreili Espanjalaisen musiikin sävelten tahdissa. Puheensorinan seasta erottui lasin kilinä baari mestarin asetellessa, punaisessa pikkutakissaan, laseja paikoilleen. Hän oli ylpeänä esitellyt t:>ariisin
loisteliaimman hotellin sviittiä naiselleen.
Nainen oli kuunnellut kohteliaasti ja julistanut päätteeksi juhlallisesti; " Haluan ·
asua torakkahotellissal."
Silloin jo pelkkä ajatus oli ollut selkäpiitä karmiva..
Nyt hän halusi asua sellaisessa itsekin .
C
.KADUN TANSSI
r\HTIVllr'KIJI'IJIJIJH kukoistaa Madridissa, aivan
kuten muuallakin Espanjassa. Sadat peilit loivat
lähes epätodellisen, steriilin, kuvan paikasta. Hän tukahdutti reaktionomaisen impulssin vilkuttaa näille kopioilIe. Nyt hän istui yksin viisitähtisen Hotel Princesa Plazan baarissa
Madridin keskustassa. Väri-TV:stä näki kaikki
sateliittikanavat. Nyt he katselivat jo suoraan hänen
·suuntaansa.
Hän käänsi katseensa pois .
. Perus~
tanut perheen - ja läpikäynyt avioeron. Hän näytti rikkaalta
ja menestyväitä ja molemmat neidot baaritiskillä olivatkin jo arvioineet hänet katseillaan. Väsyneenä olemaan naisten saaliina loistokkaissa baareissa, väsyneenä
leijailemaan todellisuuden yläpuolella viisitähtisessä elämässä, joka aina oli samanlaista riippumatta siitä lJlitä lentolipussa sattui lukemaan.
Hän kaipasi takaisin vanhoihin hyviin
aikoihin, vaikkei .oikein ollut varma mitä
tämä piti sisällään . Hän tuijotti peiliviidakon äärettömyyteen ja antoi mielikuvituksen, muutaman
GinTqnicin siivittämänä, laukata.
" Mitä enemmän ' hän mietti, sitä enemmän töykeä tarjoilija kävi hänen hermoilleen . Hän halusi jälleen
seistä jalat maassa. Lukematon määrä kopioita hänestä
itsestään silmäilivät takaisinpäin . Muistikuva piirtyi
mieleen : Pariisi , kaksikymmentä vuotta
sitten. Toiset antavat
samalla kiillottaa kenkänsä kun nauttivat
kupillisesta kahvia.
Kolmitähtinen Hotel Real , eräänä torstaiiltana Lleidassa
Hän ymmärsi sen enteenä ja
jatkoi eteenpäin. uudestaan ja uudestaan. Rankkasade piiskasi rinnettä pellon toisella puo-
leila, mutta hänen päälleen ei tippunut pisaraakaan. Hän heitti sadan pesetan lantin ilmaan, kruunu vai klaava?
Lantti sai päättää; Alcaniz. Tuntui
kuin koko kaupungin väki olisi ollut liikkeellä. Ilmeisesti eräänlainen "show down", sekä näyttääkseen
itseään muille, että tarkkaillaakseen tilanrietta.
Pukeutuneena farkkuihin ja kuluneeseen nahkatakkiin hän erottui massasta.
Liituraitatyyli ei sopinut uuteen imagoon.
Hän laahusteli pitkin liikenteeltä suljettua
katua keskellä tanssivia pareja. Hän oli kyllästynyt moottoriteihin ja
lähtnyt vuoristoteille. Raskaat
ukkospilvet pyyhkäisivät likeeltä. Varjopuolena
oli, että oli vailla seuraa iltaisin baareissa
ja ravintoloissa. Itsetunto vahvistettuna eräälläkin
oluella, monesta kadun varrella olevasta
myyntipaikasta, hän leikitteli ajatuksella,
että pyytäisi jonkun hymyilevistä tummista kaunottarista tanssiin kanssaan. Viisiventtiilisessä moottorissa oli voimaa kaikilla kierroksilla ja tuhdisti tehoa ylärekisterissä. Hän ei pysähtynyt kuin
tankkaamaan .
Sadevaatteita hänellä ei ollut. Toistaan kauniimpia maisemia peräjälkeen. Mutta
johtuen isien ja veljien synkistä katseista
hän jätti sen pelkästään ajatusasteelle.
Moottoripyörällä yksin matkustaminen
oli upeaa, niin kauan kun pyörä toimi
moitteettomasti. Ei ketään kenen kanssa
riidellä reittivalinnoista tai määränpäistä.
Hän sai rauhassa ajaa päivässä niin pitkälle kuin halusi, jos silti tuntui. Tokihan pyörällä pystyi pitämään 180 Autopistalla, mutta silloin piti roikkua sarvissa peläten, että pää irtoaa. Hänen mielestään tämä oli täydellinen pyörä Aragonien
vuoristoteille. Tähän aikaan vuodesta turisteja ei juurikaan maisemissa ollut ja ystävyyden solmiminen espanjalaisten kanssa ei ollut kaikkein yksinkertaisinta, varsinkin kun hänen kielitaitonsakin ontui.
Alcaniziin vai Escatroniin. Ranskan Fun-Bikes
tyylin mukaisesti pyörä oli offroadin näköinen, vaikka tehty nimenomaan kestopäälIysteisille teille. Se ei kavahtanut huonokun-. Periaatteensa mukaisesti; Jos sataa, niin kastuu.
Näillä teillä "FDM oli kuin kotonaan.
Moottoritiehen hän oli kyllästynyt Bujaralozissa ja kääntynyt Caspen suuntaan. Hänen suunnitelmansa eivät olleet mitään suunnitelmia
Kastilian kuninkaan mukaan. Taistelutanner aina maurien ja länsigoottien ajalta sisällissodan päiviin asti.
Itse kaupunki sijaitsi ahtaalla, korkealla,
korokkeella ja maateitse sinne pääsi vain
pohjoisesta, muista suunnista kaupunki oli
Lissabonin ja atlantin suuntaan virtaavan
Tajo-joen ympäröimä. Hän leikitteli mielessään silläkin
ajatuksella muistellen erästä kesäyötä Jugoslavian vuoristossa. Temppelin nurkilla oli rauhallista.
Puistikon puiden suojista kuului kuitenkin
sipinää ja supinaa. Päästyään vihdoinMikäli alavat seudut käyvät liian kuumiksi voi
hakeutua korkeatasangol/e. Vain kivenheiton verran
Toledoon, keskiajan upeaan suurkaupunkiin . Mahtavan kokoinen temppeli seisoi keskellä taloviidakkoa. Useat vuoren
huiput ovat ikuisen lumen peitossa.
kin keskustaan asti hän ajoi pääkatua pitkin huipulle asti, hotelli Alfonso VI :seen,
joka on nimetty. Kolot olivat peräisin vuoden 1936
piirityksestä, jolloin tuhat miestä urheasti
piti puoliaan 68 päivää republikaaneja vastaan.
.
Nuoriso tungeksi kaduilla. Kuningas nautti lisänimestä "Viisas", koska opetti maurit, juutalaiset ja
kristityt elämään rinnan sovussa. Hän oli
Road racing on uskomattomassa suosiossa.
Kilpailuissa katsomot ovat täynnä. Tupakka loimusi pimeydessä. Vastahakoisesti hän
otti esille kartan. Soliseva naisen nauru . Burguillojärven vieressä sijaitsevan kahvilan vastapifisestä seinästä löytyi kuva Schw~nts;sta.. Hän etsiytyi ravintoloihin Barrio Reyn varrelle ja ihmetteli mennessään luotien jättämiä koloja
seinissä. toisiakaan teitä, niin pitkään kun ne vain
olivat kestopäällysteisiä.
KESKIAJAN SUURKAUPUNKI
Aurinko oli laskeutunut vuorten taa ja hän
tiesi , että oli tehtävä päätös ennen iltaa ellei halunnut nukkua yötään pyörän vieressä. Turistit ja korkea-arvoiset
kirkon miehet tungeksivat suitsukkeille,
parfyymilIe ja hielle haisevalla aukealla.
Toledossa oli tarjolla maurien takorautaa
aina paperiveitsistä miekkoihin. Se oli kuin kauppakuja, ihanan
viileä kuumina kesäpäivinä, täynnä aarteita mitä ihastella. Sen rakennustyöt oli aloitettu
1266 ja se oli valmistunut 200 vuotta myöhemmin. Suosituimpien baarien ja discojen ulkopuolella oli
tungosta
Raskaat tummat pilvet roikkuvat taivaalla. Juuri
silloin aurinko ilmestyy pilvien taa ja hän säästyy sateelta kuin ihmeen kaupalla.
Segovia (ei pidä sekoittaa kitaristiin) tunnetaan
728 metriä pitkästä, maailman vanhimmasta
vielä käytössä olevasta, akveduktista.
Road racing elää viinasta ja tupakasta, on joku väittänyt. Espanjalainen Ducados sponsoroi useita espanjalaisia kuljettajia.
Valtava määrä juhlakansaa ja keskellä morsian puettuna valkoiseen. Kello seitsemältä
aamulla kun hän viimein lähti tallustelemaan kotiinpäin tunnelma oli yhtä katossa
kuin alkuillasta. Hän lämmitteli käsiään ku-
pillisella cafe con lechellä, ennen kun jatkoi matkaansa Segoviaan. Kaupunki on ehkä parhaiten
tunnettu 728 metrin pituisesta akveduktistaan, jossa on 163 graniittikaarta. Turistipyydys,
linna EI Escorial (" Kuonakasa") puolestaan kuvasi kuinka parempiosaiset elivät.
Sinne vetäytyi myös epäluuloinen, vallankipeä ja vihattu kuningas Felipe II maailmasta, joka näytti sortuvan hänen ympärillään. Täällä käy bussilasteittan nostalgikkoja.
Navacerradan solassa lasketeltiin vielä
toukokuussa. Tol~do oli tyylikäs
ja varakas kaupunki ja Majerits puolestaan maurien kolo asuttamattomalla tasangolla, jonka taustalla näkyy aina lumen peitossa olevat Sierra Guadaramaksen huiput. Tänään Madridissa asuu 3,2 miljoonaa ihmistä ja tarjolla on kaikkea mistä
turisti saattaa uneksia.
Madridin hienoimman ravintolan; Zalacain, hän tiesi jo entuudestaan. Jukeboksista ku,ului Chris Isak ja hän kaipasi kotiin. Sulhasta ei näkynyt mailla halmeilla. Tapasi Pamelan , jolla ei negatiivista sanomista Ballentinista ollut (se oli hänen työnsä) ja suositteli lämpimästi discoja Oh!, Madrid tai
Four Roses. Runsaat
kaksituhatta pesetaa. Mutta vieläkään ei
yhtään torakkaa. Roomalaisten
perustamaan kaupunkiin yli 1 000 metrin
korkeudessa. Entinen Majerits korvattiin uudella pääkaupungilla vielä korkeammalle
tasangoIle vallan merkiksi, ilman mitään
luonnollista kytkentää ympäröivän maailmaan. Discoihin ihmiset
tulivat vasta joskus kahden jälkeen yöllä.
Vastapainoksi juhlittiinkin sitten aina pikkutunneille asti. Yksi insinööritaidon mestarinäytteistä, joka muuten
edelleen on käytössä.
Hän istui baarissa torin laidalla juomassa kahvia konjakin kera. Hän puolestaan heittäytyi huteraan puusänkyyn ja tuijotti haljenneeseen kattoon. Hän
söi hyvin Casa Albertossa ja nautti lasillisen Vieja Madridissa. Aikojen saatossa
osat olivat vaihtuneet. Kesken
kaiken hääseurue. Ehkä he viettivät iltaa ennen vihkimistä, polttarit espanjalaisittain?
Hotelli oli vain kahden tähden ja hänen
mielestään uskomattoman halpa. Espanjassa ja kielletyt hedelmät maistuivat parhaimmilta puistossa kirkkaan tähtitaivaan alla.
Hän pysähtyi nauttimaan aamiaista burguilljärven rannalle; teetä ja bocadillos con
queso e jamon Ouusto- ja kinkkuvoileipä).
Aamiaisen tarjoili hgllantilaineii, joka oli
muuttanut tänne pari vuotta sitten.
- Kahdessa vuodessa olen oppinut puhumaan espanjaa niin hyvin, että englannin kieli on päässyt ruostumaan, hän valitteli.
- Suurin osa turisteista tulee Madridista, ulkomaalaisia tapaa harvoin.
Muutama kyläläinen saapui paikalle ja
heidän kanssaan hollantilainen jutteli sujuvasti, kuin omalla äidinkielellään.
LAMPAANPAIMEN
Matkalla Segoviaan hän pysähtyi lampaanpaimenen paimentaessa, täydessä
yhteisymmärryksessä koiriensa kanssa,
laumaansa tien yli. Nyt hän
sen sijaan pistäytyi baareissa Plaza Santa
Analla. Hän päätyi lopulta H-D-kansan suosimaan Mala Fammaan kaikkein
rähjäisimmällä kadulla. Yksi koirista oli johtaja,
toiset paimensivat. Joku ehdotti, että mentäisiin paikkaan, joka aukeaisi yhdeksältä ...
Hänen sytyttäessään alastoman heh.
kulampun yöpöydällä kuului lattialta ääniä. Täältä kymmenen kilometriä pohjoiseen on haudattu Espanjan diktaattori
Franco "Sankareiden laaksoon" 42 metriä
korkean kupolin alle. Salaman nopeasti mustat eliöt heittäytyivät turvaan. Plazan vieressä sijaitsi Huertas,
jossa soittoruokaloita oli tiheässä. Hän jätti Artichyksen ja
Marques de Riscalin väliin . Sängyn tolppien sisältä
kuului rouskuttavia ääniä.
?
Hän hymyili.. Paikka oli siisti ja puhdas.
Hän oli hieman pettynyt. Hän ajoi Madridiin. Hieno esitys. Kaikki paimenen ohjeiden mukaan
916-6.07.01.
SuzukiSolifer Sl -9.0. 975 -23277/Mika.
Honda Gold Wing GL 15.0.0. Puh . Ei kil pailtu. Käte ishinta: 45 ..0.0.0 '
mk. Mukaan hiilikuitukatteet muotteineen,
toinen pleksi , tankki , 2-1 putkiketjut + rattaat, 2
öljyrisuodatinta ym. Tee tarjous.
Puh. 972 -161763.
Tosi siisti , matka-ajossa ollut, Honda CBR
1.0.0.0 F -87. Hp. Ajettu
9.0.0.0 km. 9.0 -2969588.
. 921 -471773.
\
Suzuki GSX 75.0 F vm . 9.08.056784 .
-91 ZXR 75.0, vihreä, kuin uusi. Myydään laitettujen osien hinnalla 9.5.0.0
mk. 941-822769/Kati tai 941 676171/Minna.
Suzuki GSX 75D-R vm. ilt. 96.0-2.0785.
Honda CB 5.0.0 -78. Hp. 968-13246.
SUZUKI:
Suzuki RG 25.0 Gamma -84. Vähän ajettu , tosi
siisti . 971-124576.
MYYDÄÄN MOOTTORIPYÖRIÄ:
CAGIVA:
RR -Honda RS 25.0 -91 Nopea ja hyvä. Puh . Ajettu n. Ajettu 7.0
.0.0.0 km, tosi siisti , hyvin pidetty . 952-89595.
Tavaramarkkinat
Suzuki GSX 11.0.0 EFE vm . Puh. Puh. Ajettu n. Puh. 949-1213581
Vesa.
Cagiva Tamanako 125 cm' (katettu enduro) .
Pyörä on vähän ajettu (n . 915 -123288, jätä soittopyyntö.
paperille. Uutta
vastaava, ajettu vain 4 .0.0.0 km. Puh. Uudet ketjut +
rattaat. Soita ihmeessä ja kysy!
Puh. Ajettu 13 '.0.0.0 km .
Hinta 4.0 ..0.0.0 mk. Ajettu
2kkjäärataa. Takuu voimas sa 15'.5 .-92 saakka. Puh . aamup.).
Kawasaki Z 13.0.0 vm . IlmoiOsina tai kokonaan Honda XL 5.0.0 S -82. 981 -573;'.0.0.
KAWASAKI:
Huippuhyvä! Kawa 13.0.0 Voyager. Tekstaa selvästi! Huom! Ilmoituksia ei vastaan oteta puhelimitse.
Sujauta ilmoitusteksti ja kymmenen markkaa samaan kirjekuoreen japostita
osoitteeseen: Bike-lehtifTavaramarkkinat, Sulankuja 3, 04300 Hyrylä. Hp. Puh . Rahapulan takia hinta vain
35 ..0.0.0 mk. Puh . 9.0-8768575.
Suzuki GSX 11.0.0 R vm . 7.5.0.0 mk. vilkut ja kokokatteet. Kawasaki ZZR 6.0.0 -91. Hp. osaa. .-
ILMOITAKVMPILLÄ
BIKENTAVARAMARKKINOILLA
Bikessä voit yksityishenkilönä ilmoittaa melkeinpä ilmaiseksi. Hp .·40.DDD mk.
Puh . Myös vaihto mahdollinen.
Edullisesti Kawasaki ZR 75.0 Zephyr -91 . Ajettu 7.0.0.0 km. Puh .
971- 233 ~ .
DUCATI:
Nopeat Superbike ja BoTT kilpurit Thome Ducati 888 Racing Special -91 ja Thome Ducati
888 Roche Replica -9.0. Alkup. 9.0 -233531 .
Virheettömät Honda Africa Twin XRV 65.0 -89 ,
ajettu 28 .0.0.0 km . Ei
kilpailtu . Puh.
ark. Ajettu 42.0.0.0 km. 48 ..0.0.0 mk. Myydään maasta
muuton takia 5.0 ..0.0.0 mk.tai paras tarjous. Ajettu vain
14.0.0.0 km . -86. -87. Voit käyttää
oheista kuponkia, tai ellet halua tärvellä lehteäsi kirjoita teksti t,avalliselle
Ducati 75.0 Sport vm . Myydään edullisesti . Sekä NX 25.0 -91 , ajettu 4 .0.0.0 km .
Hinta 2.0 ..0.0.0 mk. Myös
vaihto halvempaan autoon mahdollinen. Tosi siisti ja hyväkuntoinen. -89. 931 -672935 .
..
tusten on oltava toimituksessa viimeistään 4 viikkoa ennen ilmestymispäivää.
o
'0
.lulkaisuotsake
Myydään moottoripyöriä
Myydään tarvikkeita
Ilmoitusteksti
0
0
Halutaan ostaa
'Henkilökohtaista
.'
Honda CR 25.0 cc vm . ilt. 9.0-8736642.
Suzuki GSX 75.0 FM -9.0, valkolpunainen , ajettu vain 1.0 8.0.0 km , kuin uusi. -91. Honda CR 25.0 -89. 21.0.0.0 km. Puh. 1.0 ..0.0.0 mk),
'
Fiat Uno , Micra yms . 22 ..0.0.0 mk. Pyörät
on rakennettu "Roche Replica" osista Saksalaisen 'Moto Thome virityspajan tietotaidolla.
Tiedustelut: 941 -732D84/JuhaKyllönen tai
958-47545/Ari Kääriäinen. menopeli . 957-389551/Mika.
Cagiva Freccia C12R -9.0. 954.28524.
2 kplHonda RS 125 vm . -88. 931 -231222.
HONDA:
RR-moottoripyörä Honda 125 -9.0/91. Punainen , virheetön , hyväkuntoinen , nopea. -84. ilt. Ajettu 12.0.0.0 km . 38'.5.0.0 mk. Huippukuntoinen , aivan
'kuin uusi , halvalla. Hp. Löytö , erittäin hyvä kunto ,
mm. Hp. Puh . Vaihdossa.käy Flipper 575 HT + n.
7.0 hv:n kone ja/tai pieni auto (n. Trial -pyörä. Hp. -91 , ajettu 1 5.0.0
km.Nahkaiset sivu laukut. Ajettu 12
5.0.0 km. Puh.
951-493415 (parh. Puh . Puh. 915-171.722".
Möhkö Kawasaki Z 13.0.0 -84 " ruisku. Kuin.uusi, takuu . alkuperäiset putket. 12.5.0.0 mk/tarjous.
Puh. Ei
rekisteröity. Uudet ketjut, rattaat ja pako putki. 964-846168/Antti.
Honda Shadow 6.0.0 vm. Ajettu 25 .0.0.0 km . 12 .0.0.0
km. 921 -356766 ta i
921 -363349.
Honda CB 45.0 -71 . Ajettu 37 .0.0.0
km. 30.0.0 km .
Puh. Hp. 9.31-461698.
Suzuki GSX-R 75.0 vin . -91 ja -9.0. Vähän ajettu , halvalla.
Puh. Ajettu 1 .0.0.0 km ,
virheetön . SM II
-91. 964 -122316/Timo.
FANTlC:
Fantic Trial Mp 3.03 vm. -9.0 , hieno. Puh . Puh . Tummanpunainen, siisti. Ajettu 37 .0.0.0 km. Hieno käyttöentisöity jytäpyörä, kone ja vaihteisto ·laitettu. 9698-31488.
Kawasaki Z XR 75.0 vm . klo 16
jälk.931 -533765.
Cagiva Freccia C12R -9.0 , valkoinen. Hieno Fantic 3.03 vm. Krauserin sivu - ja perälaukut. Puh. 22.5.0.0
mk. 8.0 ..0.0.0 mk.
Puh. Ajettu 3D .0.0.0 km .
Tod. "tuonti pyörä". Puh. Hp. Hinta
39 ..0.0.0 mk. Puh . Puh. Puh .
972 -16487.0.
. Puh . 48 ..0.0.0 mk. -88. 9.0-862982.
Kawasaki KX 8.0 iso pyörä vm . 4.0 ..0.0.0 mk. Krauserin
varttikate , Shuh teline + 3 laukkua ym, ym .
Syyshinta. Siisti ja varma
kunto. Ajettu n. Honda Africa Twin XRV 75.0
- 9.0, ajettu 22 .0.0.0 km. Erittäin hyvä ja
nopea. -9.0, puna/musta. -88 , ei kilpailtu . Puh .. Hp. 9.0 283965 tai 9.0-283926.
Nimi ja puhelin:
73. 5.0 ..0.0.0 mk, pikaisesti. 945 -57148.
Kawasaki LTD 45.0 -89. -84.Hintaa harkitaan,
riippuen osittain siitä mitä maailmalta saa tilalle. Runsaat varaosa- ja
tarvikevalikoimat molemmille pyörille. 5 .0.0.0 km) ja virhee tön.YksilÖllinen ja tosi kaunis pyörä edullisesti.
Puh . 44 ..0.0.0 mk.
Myös vaihto Honda ST llDD :een . -9.0. ilt. 37 ..0.0.0 mk. Hp.
7 ..0.0.0 mk tai tarjousten perusteella. Puh . Puh .
921-377156.
Kawasaki Zephyr -91, punainen , ajettu 13.0.0.0
km , hieno, varttikate (Iisävar.). 964-847639.
.-
Kawasaki KX 125 -9.0. -9.0. Molemmat Five Star
telinein + Givi sivu- ja perälaukuin tai ilman .
Puh . Nopeat ja
vähän ajetut. 949-2.0257,5, ilt. (t) 949 -526726 , ilt. 11.DDDmk.Puh . Puh .
921-806935 .
Vanhahko, mutta siisti ja erittäin vähän ajettu
alkuperäinen (omat peilitkin on) yksilö: Honda
GL 12.0.0 Gold Wing vm . 931 -231222 .
Trial mp Fantic 2.05 ,89. Juuri
huollettu. Hp.
9.5.0.0 mk. Jet Ski Kawasaki 55.0
-88. H. klo 19 ..0.0 jälkeen tai vk!. Hp
Grafiitti/hopea,
ajettu. Puh .. Tosi -siisti, vähän
ajettu. -84/85. Hinta25 ..oDD mk. Virheetön alkuperäiskunto. 6 ..0.0.0 mk. Hp. Ajettu 6.0
.0.0.0 km matka-ajoa. Uudet osat, valko/
punaJmusta.'Ajettu noin 25 .0.0.0 km . käteisellä57.DDD
mk (rahoitusmahdollisuus on) . Näe' ja
koe parhaat palal Euroopan ja USA:n 25.0 _
ja !I.o.o ee GP:n 'kisoisla, Bes! Bike GP's on --kooste vuosikymmenen jännittävimm istä
ja vauhdikkaimmista
RR-kisoisla.
Kesto: 9.0 min.
Tilaus n:o: 148.0
Hinta: 15.0,--
3.900,18.800,11.500.25.800, 14.900,10.500,-
1-9JXlO,-
Nim i:
Honkajuurentie 2, Rauma
Puh. Huippusiisti. 977 17831.
Yamaha TZR 25Dvm . Suzuki In1ruder 14.0.0 vm . 45 ..0.0.0
·mk. 220 uusi
Suzuki 4 -pyör.
Kawasaki Jel-Ski 550
RaisSport 60 hv Yamaha
Yamaha· uusi BigWheel
Terhi + 60hv-Suzuki
Suzuki RG 125 Gamma -87 . Sopii Suzuki GSX-R
]5.0 vm . Giwi Monokey
sivu laukut + telineet. -83. iltaisin '
935 -3267 1/11kka.
Laser 4-1 putki 12.0.0 Yamahaan , 4.0.0 mk. 16.5.0.0 mk. Hienompi kuin
uusi!!!
Yamaha RD 250 vm . 65.0 ee bokseri + sivuvaunu. Puh . Edullises1i maastamuuton vuoksi . Puh . 971-124576.
Bike-lehtiä 1/84·- 8/89 yhteensä 45 'kp l hintaan
45.0 mk. Pitkä ja
korkea malli. ilt. 5.0.0 mk. Hp. Ollut pyörässä 2
viikkoa. -89. Hp. Puh . Lasikuitukate (kaksoislamppu), sopii .esim. 92 1-716142ffimo.
Yamaha TZR 125:n Arrow teho putki. Alakate 25.0 mk. -91 Ajettu 13 0.0.0
km. -82. 800 ,Kawasaki KX 80
-88 ip.
8.800, Kawasaki· KX -80
-89 2 kpl 8.800 ,Kawasaki KX 80
-88
7.900 ,9 .900 ,Suzuki RM 125
-89
15,800,Honda
CR 500
-89
Honda
CR 125
-89
12.900,Honda
CR 80
-89
8.900,Honda
CR 80
-88
7 .900,Yamaha YZ 80
-88
6.900 ,Yamaha PW80
-89
5.500,-89 vesijäähd. Puh. Puh.
(t) 931 -65954.0, (k) 931 -616152.
Dnepr MT9 vm . Ajettu 2 9.0.0 km. '
Ensimmäinen
kun non video päästä mukaan HD taikaan.
Kesto: 55 min.
Tilaus n:o: 15.02
Hinta: 15.0,-
BEST BIKE GP'S OF)THEDEDACE
Kaikki hu ippu miehet
tositoim innassa
yhdellä kase!illa. Hp. 938-224444, Fax 938-227844
Öhlins -Raeing takaiskari. Lasiku itukatteita,
etu- takapää, 2 täydellistä sarjaa. RR,
Motocross, Tria l, Paris-D akar ra ll y ym.
Havocissa on monia
tapahtumia
missä
joudut -nauramaan,
hymyilemään ja jopa .
kauhist umaan hurjista lennoista, mutta ei
hätää si llä vain harva
loukkaantuu
vähäsen.
Kesto: 55 min.
Tilaus n:o : 526.0
Hinta : 23.0,-
JTHMOTORSPORT
MAKSAA
POSTI MAKSUN
VASTAUSLÄHETYS
Sopimus 00120/305
MOTORCROSS REVI EW 1990
1990 motocrossin Gp·
kaus i oli täynnä vauhl ia, yl lätyksiä sekä toimintaa. Piehler kokokate, sivu- ja
takalaukut (BMW) , hä1ävilkut. Puh. Hp. Hp. -85, ajettu 36 .00.0 km . -74. 953-73134ffimo.
Yamaha FJ 12.0.0 virheetön tankki +·takasivupalat. 917-166..075 viikon loppuisin .
Kuljetusauto VW LT 28 Diesel -85 . 9.0 -546473 .
Osoite:
Postj n:o ja pajkka:
Tapahlumia
löytyy
kaikista moottoripyörälajeis1a. Ajettu 13 DDD ·km .
-Tytöllä ollut. 2 kpl
10.900,-90 ip.
9.900 ,Kawasaki KX 80
Kawasaki KX 80
-90
8'. Hp.
2.0.8.0.0 mk. Tupla H:n .Iasikuitukatteet.
Kasa käytettyjäs lieksejä. Hyvässä '
.kunnossa. +tuulisuoja. Takavanne 5,5x17 ja
etu,vanne 3,5x17 Ievyineen . 9.0 . Puh . Hp. PUh .. Puh . 918-784252/Mika. Hinta 5.5DD ·mk.,Puh . 5.900,Italjet 50 LC
KTM
-88
80 ip.
7.900,' KTM
-90
80
10_800,LEM
-90 uusi
50
5.800,SCR
50 autom.
6.900 ,AUTOT,
Kawasaki RX 1000
Kawasaki GTA 1.00-0
Seat Ibiza 1,5 GLX
MOPOT,
Honda Z 50
MU U T,
Kawasaki 4-pyör. Puh . -88 -91. 46 ..0.0.0 mk.
Soita 964-17125.0 tai 949-666844.
MAANTI EPVÖRÄT,
Kawasaki ZZR 1100
-90
69.800 ,-86
49 .900,-90
, 66.500,Kawasaki GTA 1000
-66
47 .800,·
-64
KawasaRi GPz 900
30.800,Kawasaki "GPX 750 -68.NinjaRacing 47 ,800 ,'
-87
Kawasaki GPz 500 S
24:900 ,Kawasaki ZZR 500
-91 2 kpl .39.900 ,-88
Honda
GL 1500
98.800,. Sekä RR ~ moottoripyörä Honda 125 -9.0/91 . korjaamokäsikirja + pikkuosia. 921 -716142 . Puh . Sopii vm .
-88-9.0. Hp. 928-343.02.
KTM 25.0 GS -85 .. "
-8~
~G)\i'G)QQl~QJ~~
TARVIKKEITA:
Yksiosainen nahkapuku ,-koko 52, sadepuku ja
hanskat, yht. Puh . 1.0 ..0.0.0 mk. 954-28524.
Suzuki RGV 25.0 -89, musta, ajettu '6 .0.0.0 km,
todellasiisti .. ·Ajettu 2 8.0.0
km . Mukana mm.
maailmanmestari Dave Thorpe, joka suurista ongelmista huolimatta ajoi koko sarjan .
Rautainen kasetti mikä kaikkien alan harrastajien on koettava
ja nähtävä.
Kesto: 60 min.
Tilaus n:o: 2324
Hinta: 23.0,-
JHT -MOTORSPORT
Johanneksentie 6
00120 H:ki 12
Puhelintilaukset
90 - 669 002
Tilaan kasetin N:o
0 1502
o 5260
0 1480
o 2324
75
,. Hinta·50.o mk (uusi 98.0, -). Puh. Puh . Puh . ,945-22463.
RR-moottoripyörä MBA 125 -87. Hyväkuntoinen, ei kilpai ltu,
edullinen. Puh. Puh. Puh. -84. -85
Honda
VF 1000
44.900,-87
Honda _CSR 1000
51 .800 ,Honda
VFR 750 F
-88
48.900 ,-Honda CSX 750
- 85
24 .900,Honda · .CSR 1000
-89 2.kpl 59:800 ,Suzuki GSXR 1100
Marlboro' Racing
-87
49 .000 ,Suzuki GSXR 1100
-89
59.800 ,Suzuki GS 1000
-81
17.800,-88
~uzuk i
GSX' 750 E
37.900 ,Suzuki GSX 750 R
Pepsi Racing
-88
44.800 ,Suzuki GS 500
-89
29.900 ,-85
Suzuki GS 500
26.800 ,Yamaha FZ 750
-90
49.800 ,Yamaha FZ750
-87
43 .8<JO, Yamaha FZ 750
KM -Racing
-86
.39 .000,Yamaha RD 3.50 LC
-83
16.800,Yamaha TZR 250
Kuin uusi
24 .900,Yamaha TZ 250 ·88 Patjon osia 34.700,CUSTOMIT ,
Honda
GL 1100
-80
38.800,Kawasaki EN 500
-90
32 .900,MAANT I EP II K I T,
Honda
-91
NSR 125
22 .800 ,Honda
NSR 125
12.900,' 86
Suzuki RG 125
-90
16.800,-90
22 .800 ,Aprilia AFl125
-89
18.900,Aprilia AF1125
'Yamaha ' TZR 125
-90
16.800,Suzuki RG 125
-86
9.800 ,Yamaha RD 125
HOO, ENDUROT,
Honda
Transalp
-88
32.900, Honda
Africa Twin
-89
47 .500 ,22 .800, Honda
NX 250
-89
Honda
XL 250
-82
11 .900. BMW System kypä rään nahkainen leukaosa, 5.0 mk. 93 1-672935.
Yamaha XV 535 Sissybar. 971 -431625.
,B IKE HAVOC 1
HARL:EY MAGIC
Malkaamme HD-harrastajien
kanssa
USA:han (GaliforniaFlorida) legendaariseen Day10na SpeedHarley-Dabowlii n,
vidsonien kokoontumispaikkaan. P.S. Giwi
-tankkilaukku : kirjallisuus. Bensiinitankki, etujarrulevyt, takavanne 4x18 (GSX-R
85-87). 964123389 tai 949.662298.
Kokopunainen Yamaha XJ 75.0 -85. Puh . 9t 2-4289.0,
949-3.05823.
MUUT MERKIT:
Harley-DavidsonTrike -65. Puh . Yhden ·kesänkäytössä olleet. 66 5.0.0 km. Esim. 941 -822769/Kati tai 941676171 /Minna.
Airtex pukuja 2 kpL Koot 5.0 ja 42 .'Mustapunai set. Täyde llinen ehoppaus-sarja, arvo n. Erittäin siis1it. 973' 127165.
Suzuki DR 6.0.0 vm . se~ä
muuta' Kyse le! Puh. ' 89
KTM
-90
36.900, GS 250
KTM
GS 125
-90
9.800 ,Yamaha TT 350
-89
24.900 ,Yamaha VZ 125
-86
11.800, MOTOCROSS,
Kawasaki KX 80
-91 ip .. Evo-moottori. Puh. Puh . Husqvarna WR 250
-86
.15.800,Husqvarna WRK 250
18:900. Korjaus:
kirja, suojapeite . 921 -8.06935.
Yamaha PW 5.0 -88. Yhdet uudet sadekelin Miehelin slieksit. Puh .
952-52693/Jätä soittopyyntö.
Suzuki RGV 25.0 käyttämättömät tehtaan Kit,
virityssarja. Puh. Sopii75.o ee,Vanteille. Hyväkuntoinen ja
luotettava enduro. 9.0-'2969588.
Yamaha TT 35.0 -89 . Naisten ajosaappaita 2 kpl a' 15.0 mk. ilt.ja vkL 914-19.079 ta, ·
914-28198/Mauri.
Givi laukkusarja, musta,.2 kpl laukkuja + asennussarja, uutta vastaavat. 2 kypärää. 9.0- 261331 .
Erittäin siisti BMW K 1.0.0 84. Kokokate ja
Givi - laukut- Hinta vain 25 ..0.0.0 mk. 955 - 172623.
Suzuki RG 5.0.0 sopivia osia. tee tarjous. 6.0.0
mk. ·Kahdet v"nteet + r.unsaasti varaosia. Mukana myös uskomattomat V-Twin .moottorise1 HD:I sekä HD
alan huippumiehet.
Harley'Davidson, legenda, elämäntapa. Ajettu 27 .0.0.0 km.
' Hp ..9.5DD mk. iltaisin ja
vi ikon loppuisin 914-19.079 tai914-28 198/Mauri.
YAMAHA:
MYYDÄÄN
Yamaha IT 25.0 vm . (k) 9388248 1 tai (t) 938-2311.o.o/Souri. Puh . 9.o-742847.
Yamaha XJ 9.0.0 vm . Suzuki GSX-R 11.0.0 -91:n 36 mm Mikunin kaasuttimet + airbox ilmansuodattimineen
sekä alkuperäinen pakoputkistotäystehoiseen.
Huom !Suzukin osat ovat käyttämättömät. 96.o-7323.o2 .
Suzuki GS 125 vm. Honda 75.0/9.0.0 , hinta 35.0
mk. Puh .
953-735.08,28829 .
Suzuki GSX 750 R:n lasikuitukatteet. 2225463.
Suzuki Intruder 75.0 -88. Ajettu 65 0.0.0 km.
Sivulaukuilla Krauser 4.0 L Puh. Hp. .
BMW K 1.0.0 -84 ·osia(hopea). Puh .
klo 17 ..0.0 jälkeen 952 -57725.
RR ' Yamaha .TZ 25.0 N vaihdelaatikko.. Puh . 8.2.0.0 mk. ilt. Ajovalo ja sitä
ympäröivä muovikotelo vilkkuineen, peilit ja
jäähdyttimen ympäri llä 'oleva suojus. 18 ..0.0.0 mk. Kuin uusi. 9.0 -8736642 .
Kawa ZXR:n kisaosia: putkisto, tramppisarja,
,tankki , katteet, renkaita , sekä uusi vaihdelaatikko. 1.5.0.0
mklkpl: Soittele iltaisin puh
kytkinjouset + Bamett kev lar' kytkin levyt,
Ontario ·tehoputki , hp. 912- 22999,
Rukan smipunainen Gore-Tex ajoasu kokoa
50. 2 kpl18 tuuman
nastoitettua mantsarengasta, 500 mk/kpl. 977-49254 .
. Tarvikkeet
. Tyrkytä muitakin kolmislipisten osia
numeroon: 981 -344985.
BMW R-mallin RS kate. Puh . Koko 52, uusi , pun a/vai·
ko/ musta väritys. 90-5621767/
Kouta Räsänen.
Krauserin 261 sivulaukut te lineineen. Puh . 957- 20
519.
Honda CB 750 vm. ilt. Kawan paperillista
runkoa. Puh . klo 19.00 jälkeen tai vkl.
915-171722.
SammonkatU 64, 33540 Tampere
Puh: (931) 557444, ilt. Joko 4-4 tai
4-2. Korotettu pieksi.
Ohjekirja tai korjaamokäsikirja. Myyn-myös Kawasaki Jet Ski 440 vesiskootterin edullikkaasti syyshintaan. Puh. Kypärä BMW Sys·
tem 2, harmaa, koko 56-57. Huollot, korjaukset.
Kaikki merkit.
. Puh.
915· 123288/jätä soittopyyntö .
Honda Transalpin keskiseisontatuki, uusi . 950 mk. Hinta: 1.500 mk. Ei tu le keväällä kii re.
. Puh . - pe. GSX· R
750 vm. päivällä 90-5121563', sekäilt. Talvisäilytys
Huom! Tule keskustelemaan/soita
edullisista talviajan remonteista.
P.S. Kawa GPz
.900 R, RX 1000, ZX-10. Suzuki GSX 1000 R 89 ketju/rataspaketti, 600 mk. Suzuki GSX -81 sopiva kOkokate·, tankki laukku
ja tarakkalaukku (kaikki huomioidaan) , laukut
mielellään lukittavia. Yleismal li, ollutXJ 900 Jammussa. ark. 918 -589265.
Kawasaki 900 - 1000 vuodelta 73 -80. Jottei kytkin luistaisi. Ajosaappaat 42/43 (hyvät), 2-osainen ajoasu 50152. Housut ja takki kokoa
52 -54 , 175 senttiselle.· Puh . Hp. Korjaamokäsikirja samaan pyörään.
Puh . Kysele, puh.
973-553?93fTimo .
Sivu-, perä-, tankki laukkuja. 112226
Kauppapuisti kko 33, 65100 Vaasa
Puh. -88·90 lasikuitukatteet. Hinta: 2.200 mk. CLASSIC
-91
MOTOGUZZI I 1000 CAUFORN IA 111
-88
MOTOGUZZI
1000 MILLE GT
-90
MOTOGUZZI
750NTX
-90
\
MOTO GUZZI
750
-86
MOTO GUZZI
350
-89
GILERA
500 SATURNO
-91
HARLEY-DAVI DSON 883 SPORTSTER DLX
-89
BENELLI
-89
125 JARNO
Mato Italia Import Oy
PIIKKIÖ, PUH . Puh. Puh. 800 mk. (t) 97931234, (k) 31091, (a) 949'441013/ Esa.
Kaivataan 350 cc 3 syl. Koneistukset
. 9ÖÖ mk.
Soita ia tingi. -72 pakoputket. Kunnol la
ei ole väliä, hinnalla kyllä. Nahkahousut, lahkeet narutettu , koko n. Puh . 924-352485.
Tankkilaukku BMW (K 100). -82 moottorin osia, tai
koko kone . Vance & Hines
jäyk. Vaijerilukko, n. Puku on siisti ja hinta 1.000 mk. 953-251327.
Muzzy kisa/katu putki 4-1 Kawasaki ZZR 600
vm . 90-245310.
Spoilerplexi XJ 900 :een, sekä täyskatteeksi
tekeväkatteen alaosa. hyvä
laat., Anja Heinolan tekemä. 9698-789133.
Halpa kunnostuske lpoinen , noin 1000 cm ' mp.
. Puh. -90/91 sopiva malli. (t) 911 -83328, (k)
911-81401.
Yamaha FJ 1100 -85 osia: Täyskatteeksi tekevä alaosa. Uudenveroisten pöksyjen hinta '400
mk. Puh.
949-654223/ Raimo.
Krauser sivu laukut, perälaukku , telineetia kiinnikkeet Honda CBR 1OOO:een . 921 -43 1601/Wilen tai921-445549.
Kawasaki ZZR 500 -90 huolto-ohjekirja, myös
kopiointikin käy. Kiire! Puh. 50 , 1.000
mk. (931) 762670
PURKAA
MOOTTORIPYÖRIÄ
TANKIT, KEULAT, MOOTTORIT YM. FZR 600 uudet
Pire lliu MP7 renkaat. Etulokasuoja,
siisti tarakka, etuvilkut 2 kpl, skuuppi ja ko rjaamokäsiki rja. 4-1 pakoputkisto. Hp.
300 mk. 10 -14
76
Kalu:
H-D
H-D
Kawa
Kawa
Kawa
Kawa
Kawa
Honda
Honda
Suzuki
Suzuki
Suzuki
Yamaha
Yamaha
1340 Softail Springer -90
Electra Glide Classic -B9
-B3
Z 1300
-B1
GPz 1100 ruisku
GPz 900 R
-B6
VN 750
-B9
KR-150
uusi
-B2
CB 750 F
-B1
CB 125 T
-B2
GSX 1100 Katana
GSX 750 ES
-B3
-BO
GS 450
-B7
FZR 1000
XV 535
-B9
Crossit:
Kawa
Kawa
Kawa
Kawa
Kawa
KTM
Yamaha
Suzuki
Honda
Honda
KX 125
KX 125
KX BO isop.
KX BO
KX BO isop.
MX BO isop.
YZ 250
RM BO
CR 500
CR 250
-B9
-B7
-90
-B9
-B6
-B7
-90
-B9
-B9
-91
Manlsa:
Suzuki
KTM
HVA
Yamaha
Yamaha
RMX 250
GS 250
WR 125
WR 250 (360)
WR 125
-91
-89
-83
-90
-90
Mönkijät:
Yamaha Banshee
Kawa
KLF 4x4 350
Kawa
250 Texate 3-pyörä
Honda 250 R
Polaris 4x4300
-90
-90
-B7
-90
-91
Kelkat:
Polaris
Polaris
Polaris
Polaris
Polaris
Polaris
Polaris
Polaris
Yamaha
Yamaha
Skidoo
-91
-90
-90
-91
-B9
-91
-91
-90
-91
-B6
-91
Indy 650 RXL
Indy 650
Indy 500 SKS
Indy 500 C Clasic
Indy 650
Indy Trail dlx 500
Indy 400
Indy 500 Classic
EX 570 TT
ET 340
Mach I
Veneet:
Elan
GT 495
uusi
Elan
GT 439
uusi
Kawa vesiskootteri 650 X2 Special
WheellGy
Herajoki, 11710 RMK
Puh . (t) 986-130236/Jenni .
WHEEL VAIHDOKIT
MOTO GUZZI
1000 CAUF. Eritt. Tarjoukset numeroon' 90-8743656 .
Yamaha XJ 900:n alkuperäiskate, mieluiten
mustE!. Putkistoja 4x1:
Honda VFR 750" 8, CBR 1000 F. ja vkl.
914-19079 tai 914-28198/Mauri.
Arai Ultra Vent, musta/hopea/valkoinen , koko
M, kuin uusi, 1.000 mk. 100 cm. Muita erikoisosia. Saappaat, Mustang ,
koko 41. Renkaat
Ö:hön
VAASAN Mp· PAJA
~
Kauppap. Nahkapuku , 2-os ..
musta, lämpövuori, koko.n. PURKUOSAT
Mikuni HS 40 litteäluistinen
kaasutinsetti Harley-Davidson
Evolutio - moottor~ihin (883 1340). Sin.isalon Gore textiili , sininen , koko 52. Puh. 10 -18, la. 971 -2336 16.
HALUTAAN OSTAA:
Honda CR 250 R vm. Varaosat
. 982-226363.
GSX-R 750 vm. Sadeasu , täyd.
Rukka metallic oranssi/harmaa, koko 48. 33 P. 95 1- 123080 .
Yamaha TZ 350/250 vm. 921-726414, 896414
avoinnama. Hp. Enduro housut + takki +
saappaat kokoa 42-43. 1.200 mk. -85 Protlex takaiskari. ilt. Hanskat, Lookwell, koko S. Puh. MP-huoUoa A:sta
Putiikin puolelta "Pajan puo,lelta"
. 914-731844. 931·134872.
Sinisalo nahkapuku, hyväkuntoinen , musta,
koko 160 - 170 cm. Täydel linen sarja ilmansuodattimineen
ja muine tarpeineen. Mustat
vyötärönpituiset moottori pyöräily nahkahousut
kokoa 58. Iso kasa vähän käytettyjä
renkaita eri kokoja. Pieksi CBR:ään.
Puh. 961-172226
961-78 1690 korj .
Talven jäille 1 Kaksiosainen tu rkisvuorella varustettu nahkapuku. Ajovarusteet
. Puh. Puh. Hp. Puh . Puh. Suzuki
GSX 1100 R 86·88 sopiva hyvä takaiskari , hp.
800 mk. -80 tai uudemman
moottorin osia tai koko moottori. 175/75
921 - 422022
Helsinki: Viides linja 2, puh. 90 - 715730
SEKÄ JÄLLEEN MYYJÄT KAUTTA MAAN.
S T Ii R M
\
POSTIMYYNTI:
Postitse:
PL 52,20761 Piispanristi
Puhelimitse: 921 - 422022
Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta!
Toivotamme hyvää joulua ja onnellista vuotta -92! Storm
I. MOTORISTI, SINULLA ON VAIN YKSI PÄÄ -
SUOJAA SE KUNNOLLA!
N44GP 1539,HUIPPUUNSA VIIMEISTELTY LASIKUITUKYPÄRÄ
N25JSW 656,EDULLINEN KUNNOLLA ILMASTOITU KYPÄRA.
I
I
I
NOLAN N37 CLASSIC 946,UUTUUS - NOLANILTA
I
MYYMÄLÄT:
Turku : Piispanristintie 1, puh
Hihnat eivät män jälkeen ei käsijarru lIe tarvitsisi
nyt -juuri tarvitsekaan jättää ~ahjoja hankaa rumpuihin, mutta ovat jo osit- tehdä mitään kymmeneen vuoteen.
hankkimatta, sillä nythän ostaminen . sä se vika piilee.
nulle 700 mk. Tekemällä autooni oman viritelmän, keintaan 100 mk.
taas on silkkaa säästämistä.
Jossain välissä otan selvän siitä onIsot pojat Helsingissä pisti O:n eli aivan normaalin vaijereiden kirispäälle ja tallas lämän tiskiin, kuten tysjärjestelmän saisin käsijarrun toi- ko vika ratkaistu uudemmissa vuosieräs tuttavani asian kuvaili. Pahimassa
vaan siitä, etten koskaan käytä käsi- tiukalle kiristetty käsijarru .
tapauksessa en siis ehkä voittaisiVoin kiristää ja löysätä vaijereita, kaan mitään.
, jarrua, · koska minulla on automaattivaihteinen auto. Jälkihoito
Mikä muuten todellisuudessa on on sittenkin laiskalIe helpompi ratkaitamatta tätä.
Eikä oikean puolen käsijarru pidä. syytä puuttua todelliseen vikaan täs- Pysyn tässä tiukan ja löysän käsijarpäräytän paikalle iloisin mielin muis- sä käsijarrussa.
run säätelypolitiikassani. Olisin
pitäisi autoani teknisesti hyvässä kun- yli kireälle ja saan leiman rekisteriot- kääri nyt 400 mk puhdasta voittoa,
nossa. Olen kuitenkin tenkin helpompi kerran, ei vaan kaksi
nyt saanut mielenrauhan, sillä aikai- kertaa, vuodessa ryömiä auton alle
seen sävyyn.
Selvisimmekö todellakin näin hel- sempina vuosina olen kehdannut hie- säätelemään vaijerien kireyttä korjaapolla niin vaikealta tuntuvasta tilan- man epäillä omaa osaamistani ja ym- matta itse vikaa.
teesta, kuin koira veräjästä. Jälkihoitona sitten löysätään miinus inflaatioprosentti. Sama pätee autoihin.
Silti olen jotenkin mieltyny.t amerikSodassa ja rakkaudessa
kalaiseen
tapaan tehdä auto.
kaikki keinot ovåt hyväksytOlettehan tekin nähneet sen monta
täviä. Niin se aika kuluu ja päi- saan kyllä käsijarrun toimimaan njin nimittäin olisi mikään vaikea tehtävä,
kuin sen katastusviranomaisen mie- täytyisi vain katkaista toinen vaijeri, Ii-vän polttava puheenaihe vaihtuu.
Lama '~äistyi juuri sopivasti ennen lestä pitääkin, mutta silloin se auton sätä kaksi pikanippeliä ja toisen vaijejoulua. Ja joka herran vuosi mutta jossain vaiheessa olisi ehkä
Olkoot sittenkin minun puolestani.
kun sitten koittaa katsastuksen aikQ. JA YHTEEN TULLAAN?
E
78
Inside. Silloin is- minulla olisi noin tonni rahaa tilillä
. Taidan ennen ensi vuoden katsas- Macke
ristää käsijarrun vaijeria.
YMPÄRI MENNÄÄN.!.
. Asias- ni vastaisuudessakin olla siinä uskosJospa tekisinkin niin, että uhraan
tp lamaantuneena lopetankin lama- sa, että autoni käsijarrun todella saa vian korjaamiseen satasen ja talletan
toimimaan kunnolla ilman vilppiä.
aiheen käsittelyn tähän.
pankkiin ne tavallaan säästämäni 600
Minulla menee siis hyvin kunnes mk, niin viiden prosentin vuosikorolla
Minä lamaannun henkilökohtaisesti
kerran Vuodessa. Mutta myöskö(iukan kertaa elokuvateatterissa ja TV:ssä
kun joku konna on poikkaissut jarrukäsijarrun politiikassa?
ietkut, niin ei siinä tiianteessa uhri käsijarrulla edes yritä pysäyttää autoa.
Se kun ei tietenkään lukitsisi kuin toi..
nsin meni hyvin, sitten tuli lama sen takapyörän. Pah~n .Iaman keskellä kamp- . Kiristän käsijarrun kymmenen vuoden kuluttua. Enää puhutaan Ei auttanut tippaakaan, käsijarru piti sin ja muistan. Oliko la- märtämystäni tekniikan suhteen. Ja se taas johtuu siitä, että auton
valmistajalla aikoinaan on ollut omat
,.
näkemyksensä siitä miten käsijarrun
vaijereiden kiristys viritetään.
/
Nimenomaan viritetään.
Te kun olette moottoripyöräilijöitä
niin tiedätte varmasti kuinka teknisesti kehittymätön H-D on verrattuna/ japanilaiseen tai eurooppalaiseen. Varsinkin vielä vanha H-D verrattuna uuteen· japanilaiseen tai eurooppalaiseen. valmistajan, ja minunkin, mielestä on rin pituudensäätönamiskuukkeli . pitää katsastaa auto. Nyt
Kun joka vuosi käyn näyttämässä
sain kalliilla rahalla todistettua itselle- auton uudestaan käsijarru tulee kym. Ei suinkaan, ei se siitä johdu, teeseen. Ja itse ku'~ mimaan.
malleissa. _
tusta rakentaa paremman version vaiEli palataakseni itse ongelmaan; jereiden kiristysjärjestelmästä. ma sittenkin vain psykologinen?
Minäkin olin kirjoittanut niin upean ni, että vaijereiden säätöjärjestelmäs- menessä vuodessa maksamaan mitekstin lamasta ja sen torjumisesta. Mikäli ei muistini parane
Katsastusmies voi minun puolesta- ja katsastuksen hinta pysyy samana.
Nyt piti sitten devalvaation jälkeen kirjoittaa uudelleen tämäkin sivu. Nimittäin silloin kun koittaa, katsastuksen aika. Se ei
.ja nyt puhutaan enää jälki hoidosta. Sillä onhan minun sitvain jälkihoidosta hyvinkin varovai- sittenkin ylikiristää. Täpaileva[l yhteiskunnan yksilöiden ei liian· kireälle säädetty. Tiedoitusvälinei- sani taakse kaikki jarruosat, kilvet ja ",viidakko on turhan monimutkainen ja
tä kuunnellessaan, katsellessaan ja rummut mukaanlukien, ennen kuin ilmeisesti juuri siksi yksinkertaistettu.
lukiessaan tuntuu kuin lama olisi nyt menin näyttämään autoa uudestaan.
Jos nyt sitten ensi kesänä enää viitjotenkin takanapäin. Ei siksi, ettenkö kee lamaannus. Sen jo nimittäin tiedän, että
Tänä vuonna uusin hermostuksis- vanhemmissa vuosimalleissa vaijeriukin säästää taas sen verran, että ta- '
kuulla ylivelkaantuu. seisontajarru, eli P-asento vaihdelaa- sumalli.
Johtuen siitä, etten ole muistanut ki- tikossa. tain virittyneet.
Itse vian korjaaminen maksaisi kor
Alustan kaksivaiheinen jousitus ja uusi
takapyörän Monocross-ratkaisu takaavat rauhallisen käyttäytymisen tiukassakin kaarteessa.
Pyörän saa rohkean punaisena tai hillitympänä
tummansinisenä. NYT SUOMESSA!
J
Tutustu XJ600S:ään piirimyyjäsi luona. Voimanlähteenä on 598 kuutioinen 61 D1N hevosvoiman
Yamahan Genesis-konseptiin pohjautuva ratkaisu,
joka on sitkeä, värinätön ja hiljainen. (90) 88 711, Fax (90) 8871292. Kallistettu
Genesis-ratkaisu mahdollistaa alhaisen painopisteen ja entistä paremman ilman sisäänoton.
Rungon kehittelyssä on lähtök'ohtana ollut optio
maalinen ajoasento - sekä kuskille että kyytiläiselle. Yamaha XJ600S Diversion
-moottoripyörien uusi suuntaus esittäytyy.
YAMAHA
'l'lt-l-l, J'Vm1' I
t-) ;11
Maahantuoja Oy Arwidson & Co Ab
Portti 7, 02270 ESPOO
Puh