Etenkin Keski-Euroopan festarit ja klubit kivoine ihmisineen tulivat tutuiksi. Rumpalina Catwalkissa oli vannoutunut Billy Cobhamin ihailija Matti Takala ja basistina Mikko Löytty. Mahdollisimman hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi on levyä tehtäessä studiotyöskentelyn teknisestä kokemuksesta ollut etua, toisaalta optimaalista soundimaailmaa hakiessa tietty rosoisuus voi jäädä puuttumaan. Keikkamyyjä Pennasen taholta tuli ehdotus bändistä, jossa olisi mukana H. Koetko jonkinmoisen sielun veljeyden vallitsevan välillänne. Historian näkökulmastahan ne ovat todituskappaleita H. Pepen kanssa päätimme kuitenkin jatkaa SF-Bluesia vierailevien solistien kanssa, mukana ovat olleet Jukka Tolonen, Erja Lyytinen ja Mikko Kuustonen sekä viimeisimmässä kokoonpanossa Jukka Gustavson ja Eero Raittinen, Rajalan Jannen ja Auvisen Janin vastatessa tanakasta
kompista. Kuustosen Mikon kanssa olet tehnyt paljon yhteistyötä Q.Stonen jälkeenkin. Kaikki levyni ovat kuitenkin juuri sellaisia kuin olen niistä halunnutkin, mitään en tekisi uudestaan eri tavalla. Q.Stonen neljäs levy ("No Substitute", 1993) tehtiin ilman Mikkoa ja siitä tulikin muusta tuotannosta poikkeava levy, ei mikään arvostelumenestys, mutta tekemisen arvoinen kuitenkin. Keikkamatkoilta ja muilta muusikoilta kuulluista jutuistahan osa Kummelinkin sketseistä on lähtöisin. Onhan tuo jo itselle muotoutunut eräänlaiseksi traditioksi tehdä SF-Blues -levy parin-kolmen vuoden välein. Mitä hengellisyys merkitsee sinulle. Löytyn veljekset, Sakari ja Mikko, toimivat komppiryhmänä kaksi levyä ("A New Kind Of Day", 1981 ja "Final Awakening", 1982) tehneessä Frendzissä. Millaista on ollut olla sooloartistina. Uskon kaikkien maailman samasta Jumalasta erilaisin käsittein puhuvien uskontojen olevan tasavertaisia keskenään. Tosin kyllähän mukanani kulkee toinenkin Matin tekemä Flying Finn ja avoimessa D-vireessä oleva Fernandesin stratokopio sekä akustinen Martin. Mikko Kuustonen on kaiken kaikkiaan hieno kaveri. Pari merkittävämpää bändiä oli 1980-luvun alkuvuosina. Vahvistimena on 1980-luvun alkuvuosista lähtien käytössäni ollut Marshallin JCM 800-nuppi, jolla ajetaan Celestionin elementit sisällään pitävää Marshallin kaiutinkaappia. Kerran sitten Kuustosen Mikko tuli paikalle ja laitoimme hänet oitis lauluhommiin. - Se on lapsuudesta asti mukana kulkenut elämänkatsomus, joka on aina vaikuttanut ja tuleva vaikuttamaan kaikkiin tekemisiini. Sen jälkeen tuli Catwalk, jossa soitettiin sellaista Creamin tyyppistä kamaa, jammailua ja pitkiä sooloja. Ensimmäinen niistä oli Frendz, jossa olivat mukana Juice Leskisen bändissä soittanut, sittemmin edesmennyt kitaristi Petteri Salminen ja nykyisin Radion Sinfoniaorkesterissa vaikuttava Jokke Laivuori, joka on äärimmäisen kova funk- ja bluesurkuri/pianisti. Soittaminen kuitenkin on minulle se ykkösjuttu, johon suhtaudun vakavammin. Bluesia soittavien keikkailevien muusikoiden määrä Suomessa on sen verran pieni, että melkeinpä kaikki tuntee toisensa. Lisäksi mulla on vm.1968 Fender Super Reverb sekä Raudaskosken Harrin ja Tolosen Villen tekemä mainio vahvistin, jota mahonkikotelostaan johtuen kutsun nimellä "Woody Woodpecker". nuorisomusiikkia, Hendrixin diggaaminen oli suotavaa vaihtaa humppaan viimeistään keski-iän kynnyksellä. Vuorovaikutus toimii myöskin musiikkihommissa, Mikko on tehnyt sanoituksia "Miehet Kaatuu" -levylleni ja minä taas vastaavasti olen vieraillut hänen levyillään soittajana. Muutenkin olemme saman henkisiä, maailmankatsomuksemme ovat saman suuntaisia ja kemiat synkkaa. Kuustosen Mikko lähti kolmannen ("Q.Stone III", 1992, kaksi ensimäistä olivat "Q.Stone", 1988 ja "Pink On Blue", 1990) levyn jälkeen rakentamaan menestyksekästä soolouraansa, me muut jäimme vielä joksikin aikaa jatkamaan bändiä. - Omissa nimissä on tekeillä levy, jonka yritän saada nyt kevään aikana valmiiksi. Kummelin tekeminen lähti aikoinaan kaveri- ja harrastuspohjalta ja sitä jatketaan niin kauan kun homma tuntuu mielekkäältä. Humppatarjontaa tässä maassa on runsaasti jollei suorastaan liikaa bluesia ja rockia soisin olevan tarjolla enemmän. Mitä muuta tulevaisuus tuo tullessaan. Gustavsonin tapaaminen. Kaksi levyä ("Catwalk", 1984 ja "Love Is On The Line", 1986) tehtiin tuollakin ryhmällä. Silvennoinen, Pepe Ahlqvist ja Dave Lindholm. Joten käykää, hyvät ihmiset, kuuntelemassa bändejä keikoilla, joiden soisin alkavan mieluummin reilusti ennen puolta yötä kuin lähempänä ravintoloiden sulkemisaikaa. SF-Bluesin merkeissä tehtiin kesällä 2002 noin seitsemänkymmentä keikkaa ja homma tuntui keikka keikan jälkeen vain paranevan. Onhan se upeata, että uudetkin sukupolvet ovat Kummelista kiinnostuneita. Huumorintajumme käyvät myöskin hyvin yksiin. Bändikokemuksena Q.Stone oli intensiivinen ja erittäin antoisa, tehtiin hienoja levyjä ja tavattiin muusikoita ympäri maailman. Aikaa vievää ja haasteellistahan se on ollut, mutta on antanut vastapainoksi hienoja muistoja. Pepe ja minä olimme lopettaneet viinan juonnin jo ennen SFprojektia, joten Dave teki myös reilun päätöksen olla nauttimatta alkoholia keikkojen yhteydessä. Minusta se on hienoa, että Suomesta löytyy nuoria kavereita, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään uutta kitara- ja vahvistinteknologian saralla. Nykyään keikoilla näkee yhä enenevässä määrin viisi-kuusikymppisiä, jotka uskaltautuvat musiikin vietäviksi ja myöntävät avoimesti pitävänsä rock-musiikista eri tyylisuuntineen. Nopeassa tahdissa tulivat ensimmäiset keikat. Lavalla soittaessani pyrin olemaan näyttelemättä, musiikki puhukoon puolestaan. Aktiivisella osallistumisella pidetään musiikkitarjonta laajempana ja blues elinvoimaisena.
· 2 - 2009
Sivu 8. TV:ssäkin on yhteistyötä tehty, olen vieraillut Mikon ohjelmissa ja nyrkkeilymatsikin otettiin jossain produktiossa. Hommassa oli ammattimaisen tekemisen meininki. - Aika pitkältihän nuo kaikki mun bändiprojektit, Q.Stonea lukuun ottamatta, ovat olleet eräänlaisia sooloprojekteja, koska biisien teko ja muukin vastuu on ollut suurimmaksi osaksi harteillani. Tuon kesän jälkeen Dave halusi sitten tuttuun tyyliinsä lähteä kohti uusia musiikillisia seikkailuja. Alkuaikoina teimme keikkoja enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Soittokuntoa yritän pitää yllä vaikka välillä sohvalla maaten. Kuten muusikkojen välistä huumoria yleensäkin, keskinäisiä juttujamme on ulkopuolisen vaikea sisäistää. Ennen blues ja rock olivat ns. - Yhteistyö Matti Nevalaisen kanssa alkoi viisitoista vuotta sitten, tuo käyttämäni Flying Finn -kitara on ensimmäisiä hänen tuolla nimellä tekemiään. Entäpä käytössäsi oleva kalusto. Uutta SF-levyä ei ole viime aikoina ehditty suunnittelemaan, mutta tulevaisuudessa se on kyllä uusine vierailijoineen luvassa. - Meitä yhdistää savolaisuus, Mikon juuret ovat Leppävirran Oravikoskella ja minun taas Savonlinnan liepeillä. Näytteleminen on myöskin sinulle tuttu taiteenlaji. Oli hienoa ja haasteellista päästä esiintymään sellaisille areenoille, joista oli aina unelmoinut. Komppiryhmäksi tuohon tuli ennestään tuttu Löytyn Mikko bassoon ja uutena kasvona Auvisen Jani rumpuihin, mikä olikin mulle vaihtelua tehtyäni kymmenen vuotta töitä sinänsä ansiokkaiden Rantasen Harrin ja Nykäsen Anssin kanssa. - Ahlqvistin Pepen olen tuntenut jo kauan, tutustuttiin 1970-luvulla perinteiseen muusikkotyyliin jammailun ja ryypiskelyn merkeissä. Q.Stonen jälkeen aloit tehdä levyjä omissa nimissäsi. Näytteleminen on haastavaa työtä, mutta olen yrittänyt olla ottamatta siitä stressiä. Pepekin oli tullut jo tutuksi armoitettuna harpistina. Jossain vaiheessa lapsuutta haaveilin näyttelijän työstä, joka sitten toteutuikin hieman myöhemmin noin nelikymppisenä. Pepen H.A.R.P-bändi olikin tuttu yhteistyökumppani 1980-luvulla. Uusia biisejä tulee myöskin, tosin iän myötä tuosta prosessista on tullut hitaampaa kuin nuorempana. Pari vuotta asiaa pähkäiltyämme teimme sitten levyn ("SF-Blues", 2002) ja kiertueen SF-Bluesin nimellä. Viimeisin projekti oli Mikon senioriohjelman ("Saimi ja Jalmari") tiimoilta tehty ikääntyvien ihmisten laivaristeily. Silvennoisen sen hetkisestä soittokunnosta ja mielialasta. - Keikoilla on ollut hienoa havaita, että yleisön ikärakenne on laajentunut. Uskonnollisesti ja hengellisesti en ole koskaan ollut mitenkään julistava vaan noissa gospelhommissakin olen aina pyrkinyt olemaan pelkästään säestävänä rivisoittajana. Oletko näyttelevä muusikko vai musisoiva näyttelijä. Olin jo aiempina vuosina työskennellessäni Daven kanssa tykästynyt hänen tyyliinsä ja meillä on ollut välillämme sellainen syvä kunnioitus toisiamme kohtaan. Soololevyjen ("Mature And Cool", 1992, "Bobcat", 1997, "Sweet Surrender", 1999, "Blues Blue Sky", 2000 ja "Miehet Kaatuu", 2003) tekeminen viime ja tällä vuosikymmenellä on ollut Kummelitouhujen ohessa sellaista muusikkouden ylläpitämistä rakkaudesta musiikkiin olen niitä halunnut tehdä.Yritän jakaa aikani vuoden periodilla tasaisesti musiikin tekemisen ja noiden muiden töiden kesken. Sitä voisi kuvata isoksi tammeksi, jonka varjossa on saanut kasvaa ja olla. Keikkoja teen kevään ja kesän 2009 aikana sekä SF-Bluesin että oman bändin kanssa. Se on hyvin paljon Fender Stratocasterin tyyppinen soitin, meillä on jo niin pitkäaikainen työsuhde takana, että on vaikea kuvitella soittavansa jollain muulla kitaralla. - Kyllä minä olen näyttelevä muusikko. Viime aikoina Pölösen Markun ohjauksessa olen oppinut paljon tuoltakin saralta. Q.Stone syntyi ikäänkuin sattumalta, kun jammailtiin noiden edellisistä projekteista tutuksi tulleiden Löytyn veljesten kanssa Sakarin luona Järvenpäässä. Tulevana kesänä tehdään vielä Jukan ja Eeron kanssa muutama keikka. Siinä bändissä laulusolistina vaikutti Heikki Vihinen, jonka kanssa yhteistyö on jatkunut Kummelin merkeissä. Terveisesi Blues Newsin lukijoille. Kysymys on perimmältään siitä elätkö sopusoinnussa itsesi kanssa.
Heikki Silvennoinen, Jani Auvinen, Janne Rajala ja Okke Komulainen Kunka SF-Blues -projekti alkoi. Tosin otsa kurtussa ei sitäkään sovi tehdä vaan hauskaahan sekin on. Tapaamistemme tai muiden kontaktien välillä saattaa
joskus olla ajallisesti pitkäkin jakso, mutta juttu jatkuu aina siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin
Tällaisessa tekniikassa soitetaan tavallaan kahta kitaraa yhtä aikaa. Aluksi Maybelle soitti mm. haiten oikeuksiinsa, kun muita soittimia ei ollut. kaulan sisään asennettu rauta, jolla kaulan kaarevuutta pystyi säätelemään sekä talla, jonka korkeutta oli mahdollista muuttaa. Tämä Lloyd Allayre Loarin (1886-1943) suunnittelema kitara tuli markkinoille vuonna 1922 (joidenkin lähteiden mukaan 1923) ja sisälsi useita uusia rakenteellisia parannuksia. Tässä yhteydessä nonball Blues", Joan Baezin coveroima "Little täytyy ottaa huomioon, että tuona aikana 50 Darling Pal Of Mine" ja Bob Dylanin coveroima dollaria vastasi suurin piirtein työmiehen kahden "Wayworn Traveller" nimellä "Paths Of Victory" kuukauden palkkaa. Kokoonpanossa Sara soitti autoharppua (ks. Suuren kiitoksen Maybellelle on velkaa esimerkiksi Chet Atkins, jonka ohjelmistoon "Wildwood Flower" Muusikkoelämää ennen Tavastian takahuonetta (-jr)
ja ilman häntä nykyisiä kitarasankareita tuskin olisi olemassa. Carterin nimiin, mutta ainakin osa niistä on Be Unbroken". Kolmen wood Flowerin" lisäksi tunnettuja Cartereiden seuraavan vuoden aikana äänitteitä myytiin kappaleita ovat mm. Gibson L-5 hallitsi kitaramarkkinoita yli vuosikymmenen, kunnes Super 400 -malli tuli markkinoille 1934 sinänsä huonoon aikaan, koska vallitsi lama ja kitaran
· 2 - 2009
Sivu 10. L-7- ja L-10-kitaroilla. Chet Atkins soitti tänä vuonna juhlitaan sadannetta vuotta kyseistä kappaletta, joka lienee Carter Familyn hänen syntymästään. Gibson L-5 on niin sanottu arch-top-kitara ja kaikkein merkittävin sellainen eli kansi on viulun tapaan hieman pullukka, kun vastaavasti flat-top-kitaroissa kansi on tasainen. Kitarassa oli mm. Joskus melodian mennessä yläkielille myös etusormi ottaa melodiaääniä näin esimerkiksi Tennesseen epäviralliseksi kansallislauluksi muodostuneessa "Wildwood Flowerissa". Vaikka Maybelle Carteria pidetään edellä kuvatun tyylin keksijänä, hän sai vaikutteita jo aiemmin mainitulta Lesley Riddle -nimiseltä kitaristilta. Nämä levyt, kuten myöhemmätkin, -riffillä kitaran matalilla kielillä. Hänellä oli yliopistotutkinto musiikissa, hän soitti taitavasti mandoliinia (upea Gibson F-5 -mandoliini, jossa on "korvapuusti"-koriste yläsarvessa oli Loarin suunnittelema) ja alttoviulua sekä ymmärsi kaikenlaista tekniikkaa insinöörin tavoin. soitti viulua ja lauloi bassoa, Maybelle lauloi kuunnellessaan esim. Maybelle soitti aluksi Gibson L-1 -mallista kitaraa, mutta se kuuluisa soitin, jonka hän osti vuonna 1929 oli Gibson L-5. Jos kehittyneellä omintakeisella tyylillään. Carter suurta kiinnostusta musiikkia kohtaan ja oppi Family esitti sitä Bb-duurissa, jolloin Maybelle soittamaan autoharppua, banjoa sekä ennen käytti capoa kolmannella nauhalla ja soitti sen kaikkea kitaraa. Edellä mainitun "Wildosa levyjen ja nuottien myyntituloista. "I Walk The en tiedä, ne ovat CD-levyille siirrettyinä teknisesti Line" -kappale, kuten monet muutkin Cashin parempia äänityksiä kuin Robert Johnsonin aikoiesitykset, alkaa tyypillisellä Maybelle Carter naan tekemät. L-viitosessa oli myös pyöreä ääniaukko korvattu niin ikään perinteisillä viulun f-aukoilla. tämän vävypojan Johnalttoa ja soitti kitaraa yhtyeen tunnusmerkiksi ny Cashin kappaletta "I Walk The Line". Erona on se, olivat menestyksiä ennen kaikkea Victor-levyettä Maybelle soittaa sekä soolon/basson että yhtiölle, mutta eivät Carteritkaan puille paljaille kompin, kun Cashin levytyksillä soolokitaristi jääneet. Hän oli 1920- ja 1930-luvulla yksi ensimmäisistä kitarasankareista (tai sankarittarista) ja myös se kitaristi, jonka tyyliä eniten kopioitiin ja kopioidaan vieläkin. Menetys ei järin Gibsonia hetkauttanut, vaikka Loar olikin poikkeuksellisen lahjakas ihminen. Itse asiassa sävellaji on kunsa Saran kanssa. L.A. Vuosien varrella Maybelle kustomoi kitaraansa vielä vaihtamalla siihen virityskoneiston, plektrasuojuksen ja kielten pidikkeen. ja ajan myötä perustettiin A- ja Bb-duurin välissä, kitara ja autoharppu yhtye The Carter Family, jolla on ollut merkittävä eivät olleet täysin 442 mukaan viritettyjä, mikä vaikutus niin bluegrassin, countryn kuin pop- ja voi olla vahinko tai tarkoitus. Mahdollisesti Virginian ja Tennesseen takametsissä on kitaraa soitettu näin jo ennen Riddlenkin aikaa. Hän tunsi jo lapsena säkeistö säkeistöltä erilaisia variaatioita. tunnetuin, C-duurissa ja instrumentaaliversiona Maybelle Addington syntyi Copper Creekissä aloittaen kuten Maybelle, mutta kehittäen sitten Virginiassa 10.5.1909. serkG-duurin sormituksin. Gibson jatkoi L-sarjan tekemistä myös Loarin lähdön jälkeen mm. Yhtye aloitti levytykset vuonna uransa aloittaneen June Carterin laulua sekä 1927 (Maybellen ollessa raskaana), ja syystä jota tietenkin anoppinsa kitaransoittoa. "Worried Man Blues", "Canreilut 300 000 kappaletta. Tässä ensimmäisessä moderniksi orkesterikitaraksi luokitellussa soittimessa oli uusia ratkaisuja myös kopan sisällä, jotka paransivat äänen laatua ja volyymiä. keräsi joko itsekseen Maybelle Carter oli ensimmäinen muusikko, tai myöhemmin Lesley Riddlen kanssa. Carter Familyn musiikkiin perehtymätönkin voi BN 233 sivu 24) ja kitaraa sekä lauloi melodiaa, hyvin kuvitella, miltä Maybellen tyyli kuulostaa A.P. Sävellykset on merkitty sekä monen muukin esittämä "Will The Circle A.P. Maybelle esitti Villikukkaa tyttäriensä kanssa Carter Family oli ensimmäinen countrymyös muista sävellajeista laulajista riippuen, yhtye, jonka jäsenistä tuli tähtiä sanan nykyisessä ja silloin myös hänen soittotapansa pääsi parmerkityksessä. Basistin uskomme Cashin elämänkerta-elokuvaa ja virkaa hoiti Maybellen peukalo - ja on kai tarpeemiksi emme uskoisi niin nuori Johnny kuunteli tonta mainita, että stemmalaulu oli kirkollisissa radiosta usein tulevan vaimonsa, 10-vuotiaana piireissä opittua. Aluksi he saivat nauhoituksesta 50 soittaa vain soolon tai unisonoa basson kanssa ja dollaria per jäsen, myöhemmin heille luvattiin komppikitaristi komppaa. Joka tapauksessa kaikkien countrykitaristien äidin tekniikkaa on myöhemmin matkittu ja kehitetty edelleen. Myöhemmin Mother rockmusiikinkin kehitykseen. joka teki kitarasta soolosoittimen (sitä ennen Maybelle siis soitti kitaraa tyylillä, jossa kitaraa oli pidetty vain säestyssoittimena ja usein soolo-osuuksissa peukalo soittaa peukaloplektyhtyeissä banjo oli kitaran tilalla, myös mandoraa käyttäen melodiaa basso- ja keskikielillä, liini oli monesti kitaraa tärkeämmässä roolissa) lähinnä etu- ja joskus myös keskisormen hoitaessa komppia diskanttikielillä. Loar otti lähtöpassit Gibsonilta vuonna 1924, tänä päivänä aika uskomattomalta kuulostavasta syystä, Gibson nähkääs ei suostunut rakentamaan hänen suunnittelemiaan sähkökitaroita. kansansävelmiä, jotka A.P. : Eija Jauhiainen
V
100 vuotta Maybelle Carterin syntymästä
iime vuoden marraskuussa tuli kuluneeksi kuului, ja joka oli myös ensimmäinen kappale, 30 vuotta Maybelle Carterin kuolemasta ja jonka hän oppi soittamaan. Kompatessa peukalo näppäilee bassoa ja etusormi komppaa alaspäisin iskuin tai edestakaisin diskanttikieliä