Blues News 4/2011 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

N:o 250 (= 4 - 2011) Hinta 6,50 197301-11-04 ISSN 0784-7726
Suuret levy-yhtiöt ulkoistivat lahjonnan 1970-luvun kuluessa järjestelmällisesti "itsenäisille konsulteille", joilla huhuiltiin monissa tapauksissa olevan yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Tämä johti siihen, että lahjonta muuttui yhä kalliimmaksi: siinä missä payola saattoi 1950-luvulla tarkoittaa yksittäiselle tiskijukalle sujautettua viisikymppistä tai kaljakoria, radioasemien tai radioasemaketjujen päälliköiden taivuttelemiseen suosiollisiksi tarvittiin jo huomattavasti laajempaa koneistoa ja ennen kaikkea paljon enemmän rahaa. Brovenin teos on temaattisesta rakenteestaan huolimatta pohjimmiltaan perinteinen nousu ja tuho -historiikki. Musiikillisten linjanvetojen sijasta firmojen sisäiset palaverit käsittelivät yhä useammin sitä, miten monta "yksikköä" kutakin tuotetta oli saatu kaupaksi. Vaikka satunnainen aihepiiriä tuntematon lukija voi kokea Brovenin linjaukset ongelmallisina, näiden yhtiöiden vaiheita on jo aiemmin kartoitettu monissa helposti saatavilla olevissa teoksissa, joihin Brovenilla ei enää olisi ollut kovin oleellista lisättävää. Pidemmällä aikavälillä se muutti kuitenkin tilannetta pienten yhtiöiden kannalta epäedulliseen suuntaan ja murensi edellisen vuosikymmenen aikana kehittynyttä itsenäisten levy-yhtiöiden, paikallisten jakelufirmojen ja näiden välittämiä levyjä soittavien yksittäisten tiskijukkien symbioottista suhdetta. Siinä missä Atlanticista, Chessistä, Sunista ja nykyään myös King-levy-yhtiöstä on olemassa useitakin teoksia, Mercuryn, ABC-Paramountin tai Londonin kaltaiset kasvottomammiksi jääneet firmat ovat herättäneet huomattavasti vähemmän mielenkiintoa. Samalla tämä kehitys tarkoitti sitä, että levy-yhtiöiden toiminnan painopiste siirtyi yhä kauemmas musiikintekijöiden ulottuvilta. Suuryhtiöt olivat maksaneet yksinoikeudestaan musiikin markkinointi- ja jakelukanaviin kalliin hinnan. Indie-levy-yhtiöiden kannalta keskeisen tärkeä jukebox-operaattorien kanssa sidoksissa ollut jakelu- ja markkinointiverkosto alkoi rapistua 1960-luvun kuluessa, kun jukeboxien määrä ja merkitys väheni. 1950- ja 1960-luvuilla koottiin. Payola-skandaalin yhteydessä radioasemia uhkailtiin toimilupien menetyksellä, mikä kannusti niitä lisäämään soitettavan musiikin valintaan kohdistuvaa kontrollia. Sen välittömät vaikutukset eivät lopulta olleet kovin mullistavia: muutama tuhoutunut ura (näkyvimpänä esimerkkinä Alan Freed), paljon negatiivista julkisuutta. Broven on rajannut jo lähtökohtaisesti suuret yhtiöt teoksensa ulkopuolelle - vaikka niidenkin vaiheita valotetaan monilta osin - ja hän sivuuttaa melko lyhyesti monet tunnetuimmista indie-levy-yhtiöistä. Toisaalta tämä ei ehkä ole Brovenin tavoitteiden kannalta ongelma: kaikkien yksittäistapausten kattavan listaamisen sijaan hän käyttää kirjansa temaattisissa luvuissa haastateltaviensa kertomuksia pikemminkin esimerkkeinä laajemmista trendeistä. Ironista kyllä suurin osa myös indie-yhtiöiden omalla kultakaudellaan tuottamasta musiikista oli askel askeleelta ja pala kerrallaan päätynyt näiden suuryhtiöiden hallintaan. Perinteisten Ahmet Ertegunin tai Berry Gordyn kaltaisten "musiikkimiesten" sijaan suuria globaalisti toimivia levy-yhtiöitä dominoivat nyt usein lakimiestaustaiset johtajat, joiden erikoisalaa olivat isot diilit. piskuisen Golden Crestin osakseen saamaa sivumäärää voi selittää silläkin, että Broven on naimisissa yhtiön perustajan Clark Galehousen tyttären kanssa. Muilta osin lähes täydellisen teoksen kohdalla tällainen alkeellinen moka tuntuu vieläkin enemmän anteeksiantamattomalta. · 4 - 2011 - 10 -. Fredric Dannenin kirjasta "Hit Men. Power Brokers and Fast Money Inside the Music Business" (1990), joka kuvaa suurten levy-yhtiöiden ja niiden johtajien keskinäistä kamppailua 1970- ja 1980-luvuilla. Esim. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että vain muutamilla suuryhtiöillä oli varaa saada julkaisujaan massayleisön kuultaviksi, ja niilläkin vain hädin tuskin. Näiden aikanaan menestyksekkäiden ja merkittävien yhtiöiden ja niiden taustahenkilöiden vaiheiden valottaminen on yksi Brovenin teoksen ansioista. Lopulta 1970-luvun alussa päädyttiin siihen, että keskeisetkin indie-yhtiöt (tässä vaiheessa esim. 1990-luvun loppupuolella arvioitiin, että yhden uuden rock-singlen saaminen laajaan radiosoittoon USA:ssa maksoi konsulttipalkkioina ja promootiokuluina jo satojatuhansia dollareita. Vaikka Brovenin teos käsittelee hyvin monipuolisesti erilaisia levybisnekseen kytkeytyneitä ilmiöitä, se ei toisaalta anna aivan tasapuolista kuvaa musiikkibisneksen toimijoista ja näiden voimasuhteista. Käytännössä payola ei kadonnut minnekään, se vain sai uusia muotoja. Motownista ja Staxista hän kirjoittaa vain vähän, kun taas monien pienempien ja vähemmän merkittävien yhtiöiden vaiheita käsitellään huomattavasti yksityiskohtaisemmin. Muutoksella oli selkeä yhteys myös siihen, että levymyynnin painopiste siirtyi 1960-luvun loppua kohden entistä selvemmin singleistä albumeihin, joiden valtakunnallisessa jakelussa ja markkinoinnissa suurilla yhtiöillä oli resurssiensa ansiosta selkeä etulyöntiasema. Tämä etulyöntiasema oli peräisin 1950-luvulta, jolloin etenkin Columbia oli menestynyt jo tuolloin tuottoisilla LP-markkinoilla niin tavattoman hyvin, ettei singlemarkkinoiden karkaaminen rock & rollin myötä suurelta osin kilpailijoiden käsiin liiemmin huolettanut yhtiön johtoa. Billboard, 28.2.1953 Brovenin teos nostaa esiin myös vuosien 1959-60 suuren payola-skandaalin, jonka vaiheita on toki käyty läpi monessa aiemmassakin teoksessa. Jos teoksesta nyt jotain motkotettavaa on pakko keksiä, niin kuvitukseksi haalitut sinänsä komeat ja osin ennennäkemättömät vuosikertafotot on onnistuttu väärällä paperivalinnalla ja liian alhaisella resoluutiolla latistamaan harmaaksi pikselimössöksi. Stax ja Philadelphia International) antoivat jakelunsa valtakunnallisesti suurten levyyhtiöiden käsiin, mikä johti vähitellen koko alueellisista toimijoista muodostuneen jakeluverkoston romahtamiseen. Eloisan kuvan tästä kehityksestä saa esim. Brovenin teos ulottuu siis 1940-luvulta 1960-luvun lopulle, eli nämä musiikkibisneksen myöhemmät vaiheet jäävät siinä suurimmaksi osaksi käsittelemättä.Tämän kultakauden äänilevyistä ja niiden syntytaustasta kiinnostuneille kirja on kuitenkin laajuutensa ja perusteellisuutensa ansiosta lähes ehtymätön aarreaitta: vaikka luin teoksen kannesta kanteen pian sen ilmestymisen jälkeen, olen palannut sen äärelle moneen otteeseen myöhemminkin. Käytännössä monet yhtiöistä selvisivät tilanteesta allekirjoittamalla asiakirjan, jossa ne vakuuttivat jotain sen suuntaista kuin "emme ole tehneet mitään väärää emmekä tee sitä uudestaan", osa taas ignoroi onnistuneesti koko jutun. Haastateltavien saatavuus on luonnollisesti ohjannut aihevalikoimaa monilta osin, sillä joidenkin yhtiöiden vastuuhenkilöitä ei enää vain yksinkertaisesti ole hengissä. Kehitys oli osaltaan kytköksissä radiobisneksen vähittäiseen muutokseen. Tämä selittää osaltaan niiden aluksi omaksumaa aggressiivista siilipuolustusta Internetin tarjoamia uusia markkinointi- ja jakelukanavia kohtaan. Toisaalta monista merkittävistäkin yhtiöistä on aiemmin kirjoitettu yllättävän vähän. Toki esim. Siinä missä vielä 1950-luvulla tiskijukilla oli usein Billboard, 14.12.1959 hyvinkin paljon valtaa soittamiensa levyjen suhteen, 1960-luvulla yleistyneillä Top 40 -asemilla soitettavat levyt valittiin jo keskitetysti soittolistalta, ja vähitellen radiobisneksen julkisen säätelyn höltyessä yhä useammat radioasemat päätyivät osaksi laajempia radioasemaketjuja ja niiden soittolistat sidottiin tiukkoihin formaatteihin
Ekaksi omia biisejä ja sitten loppujen lopuksi muutama valssi ja tango... - Jos tässä nyt alkaa ihan keikkaa pukata, niin toki me sitten aletaan tehdä ripeästi uusia biisejä ja rakentaa uusia keikkasettejä, Gustafsson lupaa. Mutta aikaa ja sitoutumista se vaatii silti. - Isoin ongelma koko projektissa taisi olla se, että me haluttiin levyyn ehdottomasti tuplakannet! Levytekijälle ei ollut kai siihen tarvittavaa tekniikkaa ja kallistakin se oli... Kaamoksen demon taso teki tuottajiin vaikutuksen aikana, jolloin bändien oli vaikea saada treenitiloja, saati studioaikaa. Biisit cdversiossakin olivat alkuperäisiä, niitä ei sovitettu, eikä soitettu uudelleen. Gustafsson kertoo tämän konkretisoituvan lähinnä siinä, että cd:n soundit ovat lähempänä sitä, miltä Kaamos kuulosti studiossa levytysvaiheessa. - Oliskohan Soundissa joskus puututtu sanoituksiin tai jotain, mutta ei mulle mitään erityistä lyttäystä tule mieleen. Hän tosin myöntää, että Uusintapainos myytiin heti loppuun Rocket Records julkaisi Deeds And Talksin cd-formaatissa viime vuoden tammikuussa. Demo tehtiin Raision pommisuojassa, Pommarissa, joka on samassa käytössä vielä nykyäänkin. Hän kertoo myös käyttävänsä paljon aikaa kitaran kanssa uusia biisejä rakennellessa. Kyllä ne tuplakannet kuitenkin loppujen lopuksi saatiin. jos esimerkiksi tykkää Hendrixistä tosi paljon, se kyllä kuuluu väkisinkin musiikissa. Miehet arvelevat, että negatiivista palautetta levystä ei ole oikeastaan koskaan tullut, ei ensieikä uudelleenjulkaisun aikaan. suutani, Gustafsson miettii ja intoutuu esittämään, miltä touhun oli ollut pakko näyttää. Väärinkäsityksiä keikkapaikoilla Hauskoja väärinymmärryksiä mahtuu joka bändin historiaan, niin myös Kaamoksen. Aika oli tiukalla ja melkein kaikki pohjat tehtiin yhdellä tai kahdella otolla. - Vähän saa varastaa, vähän saa lainata ja siihen sitten lisätään jotain ihan omaa ja tulee hyvä paketti. Myös yleisö oli olettanut tulevansa kuulemaan perinteistä tanssiorkesteria. Hengissä sieltä selvittiin, hymähtää Murtojärvi. Toki nykytekniikan avulla saatiin esiin sellaistakin, mitä LP-painoksessa ei ollut mahdollista toistaa. Hän on myös sitä mieltä, että vaikutteita otetaan ja saa ottaa biiseistä ja artisteilta, joista pitää. Siellä mä sitten hakkasin rumpuja ja auoin Mukana keikoilla: Lyömäsoittaja Ilari Hongisto on pitkän linja muusikko ja säveltäjä, joka opiskelee Tukholman kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa sävellys pääaineenaan. Sen jälkeen muutamia päällesoittoja ja kitarasooloja. - Siinä tekovaiheessa taisi hankalinta olla se, että siellä studiossa piti olla hiljaa, eikä saanut laulaa. - Silloin kun on juuri saanut levyn valmiiksi, voi tulla sellainen olo, että mielellään vielä soittaisi uusiksi jonkun pohjan tai soolon tai jotain... - Joo... - Me oltiin hetkessä vanhoja pieruja. Pienehkö erä myytiin heti loppuun. Murtojärvi kertoo yhtyeen törmänneen useampaankin otteeseen oletukseen, että kyse on suomalaisia iskelmiä soittavasta kokoonpanosta ja tämän johtuneen siitä, että Lapin leveysasteilla keikkaili ilmeisesti samanniminen bändi, joka näin myös teki. Kosketinsoittaja Kai Stenman on muiden tavoin pitkän uran tehnyt ammattimuusikko, joka tunnetaan mm. (Oheinen artikkeli on julkaistu myös Blues-Finland.comissa) · 4 - 2011 - 26 -. - Kyllähän me se keikka vedettiin, vaikka järjestysmiehet oli tosi tiukkoina, että ei saa soittaa ainakaan lujaa... Sopimuksessa kuitenkin oli maininta, että "bändi soittaa omaa ohjelmistoa". no, paikka oli tupaten täynnä rockabilly-yleisöä... Muiden bändien vaikutteista Gustafsson kertoo pyrkineensä pysymään tarkoituksellisesti irrallaan levyn teon ja viimeistelyn aikaan. (Topi) Sorsakosken kitaristi (Esa) Pulliainen oli siellä myös ja muistaa kai aina mun hätäpäissäni keksimäni alkuspiikin "...ja seuraavaksi soitamme James Deanin lempikappaleen Suit Case..." - Hengissä selvittiin, sieltäkin, Murtojärvi virnistää. Ilpo Murtojärvi ja Johnny Gustafsson (© Piia Leino) teella on ollut tehdä vielä uusi levykin. Basisti Jakke Leivo on tehnyt uraa keikoilla kiertämisen lisäksi arvostettuna musiikkipedagogina. Bogart-yhtyeestä. Gustafsson muistuttaa, että ei alkuperäistäkään albumia turhan kauan viilattu. Vertailut aikalaiseensa Wigwamiin eivät yhtyettä häirinneet ja keikoilla saatettiin jopa soittaa Wigwamin biisi silloin tällöin. Gustafsson ja Murtojärvi ovat yhtä mieltä siitä, että muutoshaluja ei oikein ollutkaan, varsinkin kun cd oli mahdollista tehdä suoraan alkuperäiseltä masternauhalta, eikä vinyyliltä. Jo kolmas versio jäi lopulliseksi. - Ja proge on kuin blues: elämäntapa. Hän muistelee, miten eräälläkin keikalla Oulaisissa tuntui olevan täysi yllätys tanssien järjestäjälle se, millainen bändi paikalle ilmestyi. Tai sitten ne on vaan autuaasti unohtanut, Murtojärvi naurahtaa. Kaamos tänään Kitaristi Ilpo Murtojärvi työskentelee päätoimisesti Turun konservatoriossa lehtorina. Mutta meillä oli kauhea nälkä tehdä jotain hyvää ja hienoa, lisää Gustafsson. Murtojärvi toteaa Matin ja Tepon tehneen kulttuuriteon aikoinaan tuottaessaan Kaamoksen esikoisalbumin, mutta että jos julkaisun kanssa olisi odoteltu vielä vähänkin, progekausi olisi ollut auttamatta ohi. Murtojärvikin sanoo olevansa tyytyväinen lopputulokseen ja kiittelee masterointia. Jokainen nykyisen Kaamoksen jäsen on tahoillaan kiinni opetustyössä, joten Murtojärvi ja Gustafsson eivät rakentele comebackista pilvilinnoja, hiljalleen katsellaan, mitä tuleman pitää. Gustafsson muistaa samantapaisen tilanteen Kalannin urheilutalolta, jonne Kaamosta oli mainostettu ravintoloitsijan toimesta sanoin "turkulainen kohuyhtye". Rumpali-laulaja Johnny Gustafsson on Turun nuorisotoimessa ohjaajan vakanssilla ja antaa jonkun verran myös soittotunteja. Kosketinsoittaja Kyösti Laihin nimi muistetaan Kaamoksen varhaisvuosien ohella parhaiten Euroviisuissakin kisanneen Boulevardyhtyeen riveistä. Hän tekee keikkaa myös kesäteattereissa ja silloin tällöin häntä voi kuulla Svenska Teaternin esityksissä. Hän toimii nykyään yliopettajana Metropolian Pop/Jazz-linjalla Helsingissä. Pommisuojassa tuotettu demo teki vaikutuksen Mikä sitten oli syynä siihen, että laadukas ja arvosteluissa paljon kehuja kerännyt albumi jäi Kaamoksen ainoaksi. Oli lähellä, etteivät ravintoloitsija ja järjestysmiehet antaneet heidän soittaa ollenkaan. Taustalaulajat Saana Murtojärvi ja Sanna Vartiainen ovat laulun ammattilaisia, jotka ovat työskennelleet paljon yhdessä ja erikseen, mm. Se antoi onneksi aika vapaat kädet. Kai me soiteltiin keikkoja vähän liikaa kaikenlaisissa tanssiliitereissä levy-yhtiöiden makuun siihen aikaan, eikä meillä ollut manageria. Pori Jazzeillakin esiintyneessä Wonder Girls:issä (Saana, Sanna ja Hanna-Mari Riihimäki). Sitä sitten muistelee viikon tai kaksi, mutta sitten se on siinä. Sitä tehdään siksi, että halutaan tehdä, ei siksi, että siitä saisi rahaa. Hongisto työskentelee rehtorina Varsinais-Suomen kansanopistossa
Työnantajan vaihdos ei olisi voinut alkaa terävämmin kuin suureksi kansansuosikiksi nousseella Mårtenson-duetolla "Mä Lähden Stadiin" (Jackson). "Rakkauden Jälkeen Kaikki Levytykset 1963-1988" (Warner Music/WEA 5052498493128) -paketin kahdeksan cd:tä kattavat nimensä mukaisesti artistin koko virallisen äänitetuotannon sisältäen myös runsaasti mm. Vuoden 1966 vaikuttavimpia tuotoksia olivat puolestaan Miriam Makeban levytyksestä "Forbidden Games" muokattu kohtalokas "Kielletyt Leikit" sekä musikaalista "Viulunsoittaja katolla" poimittu big Carola (© Norman Nichols) band -sovitteinen "Nousee Päivä, Laskee Päivä" (Sunrise, Sunset). Yleisradion kantanauhaarkistoista pelastettuja tallenneharvinaisuuksia. Heikki Laurilan rokahtavien kitarasoolojen piristämä twist-italoiskelmä "Kuinkas Käy Nyt?" (1963), Billy Grammerin kantrihitin "Gotta Travel On" suomennos "Nyt Nostan Kytkimen" (1964) sekä nancysinatramaiseen tyyliin groovaileva "Mä Tahdon Pojan", jonka (taustalla urkuja soittava) Lasse Mårtenson oli säveltänyt alunperin ruotsin kielellä Euroviisu-kappaleeksi nimeltä "Ge Mig En Grabb". 1970-luvun alussa Carola solmi seuraavan levytyssopimuksensa EMI:n kanssa. Syystä tai toisesta ei Discophon-johtaja Johan "Mosse" Vikstedt, vaikka vannoutunut "alan mies" olikin, päästänyt nuorta suojattiaan äänittämään tämän suuresti ihannoimaa jazzia vaan valikoi pöytälaatikostaan hänen levytettäväkseen lähinnä kansanlauluja, lattareita ja käännösiskelmiä. Jazzin puutteesta huolimatta Carolan debytanttilevytysvuosien saldoksi kertyi joka tapauksessa useita kelpo esityksiä, mm. Vuonna 1967 Carola jatkoi uraansa Scandialla, nyt vakituisina yhteistyökumppaneinaan, orkesterinjohtajinaan ja sovittajinaan Jaakko Salo sekä Esko Linnavalli. Vuosina 1971-72 laulamiset jatkuivat Finnlevy Oy:n palveluksessa Decca- ja Polydor-merkeillä ja vuonna 1973 Finnsoundilla. Yksi laulajan merkittävimmistä kaupallisista menestyksistä oli kuitenkin jotain aivan muuta: saksalaisartisti Udo Jürgensin kaihoisa balladi "Was Ich Dir Sagen Will" kääntyi suomeksi muotoon "Rakkauden Jälkeen" Kari Tuomisaaren sanoin ja Esko Linnavallin suuren jousi- ja puhallinorkesterin sovituksin. Vuonna 1965 suomalaisnuorten levylautasilla viihtyivät eritoten The Boys -yhtyeen kanssa tehdyt "Jo Riittää" (The Last Time), "Hunajainen" (A Taste Of Honey) ja "Maailmain" (The End Of The World). Esa Pethmanin yhtyeen solistina vuonna 1962 julkisuuteen ponkaissut Carola teki "Hava Nagila" -ensilevytyksenä Discophon-yhtiölle (RCA:lle) tammikuussa 1963. Kuuntelun kestävää materiaalia syntyi myös elokuvaa "Vaaksa Vaaraa" varten, jonka "soundtrackin" kohokohtiin lukeutui Pentti Lasasen käsialaa oleva jatsahtava slovari "Vastakohdat". Pete Hoppula Suomi-nostalgiaa uusintajulkaisuina ja kirjoina M itä isommat edellä, sitä piskuinen Suomi perässä: erityisen korkealaatuiset, definitiiviset ja usein myös jykevän kovakantisen kirjan sisältävät cd-boksit ovat saapuneet keskuuteemme ja toivottavasti jäädäkseen! Ensisijaisesti teeman parissa on viime vuosina puuhastellut Warner-yhtiö, joka jatkaa nyt Tapio Rautavaara- ja Laila Kinnunen -antologioillaan liikkeelle polkaisemaansa sarjaa osoittamalla vastaavanlaista kunniaa maamme valovoimaisimpiin naislaulajattariin lukeutuneelle Carola Standertskjöldille (1941-1997). Ensimmäisen Scandia-singlen kääntöpuolella kuultiin Jaakko Salon orkesterin taustoittama jylhä James Bond -sävelmä "Ei Aina Käy Niin Kuin Haaveillaan" (You Only Live Twice).Vuonna 1968 ilmestyneen, edellisen tavoin paatuneimmankin juurimusiikkiharrastajan mieltä lämmittävän kakkossinkun "Tyttöjen Iskijä Mohair Sam" (Mohair Sam) / "Kesäkuume" jälkeen Carolan studio-ohjelmisto palautui jälleen tunnelmallisten, useimmiten mustalais- tai chansonhenkisiksi sovitettujen iskelmien ja kansanlaulujen pariin. Laila Kinnusen tavoin myös Carolan koko osaamisen kirjosta ja etenkin hänen henkilökohtaisista musiikillisista intresseistään saakin realistisen kuvan vasta tutustumalla artistin taiteilijanuran eri kausilta säilyneisiin radio- ja tv-nauhoitteisiin. Komeuden sitoo yhteen tyylitajulla ja hartaudella toteutettu 100-sivuinen opus, jossa kahlataan erillisissä osioissaan läpi sekä Carolan musiikillinen perintö että hänen yksityiselämänsä keskeisimmät käänteet. Sama meno jatkui Carolan uran myöhemmissäkin vaiheissa, eivätkä edes yhtiönvaihdokset suuremmille ja/tai avarakatseisimmille merkeille juurikaan muuttaneet asetelmia hänen kannaltaan edullisempaan suuntaan. Samalla hän aloitti vakituisen yhteistyöhön Aarno Ranisen ja hieman - 27 - 4 - 2011 ·
"Rakkauden Sävel" nostaa oivallisesti esiin myös useiden suomalaisartistien varhaisia yrityksiä luoda kansainvälistä uraa (mm. Erko). Biisin alkuperäinen nimi on "I Want You To Be My Baby", jonka ensiksi suomeksi levytti Wiola Talvikki (Nikkanen) vuonna 1956 Reino Helismaan (Orvokki Itä) sanoittamana nimellä "Armaani sä silloin oisit". Loppuvuonna 2010 ilmestyneen teoksen varsin nopeaan viimeistelyaikatauluun nähden (artistihaastattelut on laadittu välillä 8.6.-27.7.2010) on lopptuloksesta saatu aikaan erinomaisen houkutteleva ja lämpimästi suositeltava tuote, jonka pitäisi ilman muuta lunastaa paikkansa jokaisen vähääkään (tai miksei vähän enemmänkin) aiheesta kiinnostuneen "koti-rockologin" käsikirjastossa siellä Pirkon, Lailan, Seijan ja Tamaran elämänkertojen vierellä. Levytys tehtiin Tukholmassa samassa yhteydessä kuin "Tähti ja meripoika".Vuotta myöhemmin sen taltioi Henry Theel. mutta mitäpä noista. Tätä levytystä eivät Herää kysymys oliko kysymys tästä? Musiikkikaupoista tai suoraan kustantajalta ilman postikuluja. Sittemmin sävelmän ideasta jalostui vuonna 1959 Toivo Kärjen ja Helismaan sävelpajassa Vesa Ennen levyttämä "Nuori rytmi" vuonna 1959. Arvelenpa vakavasti, että VW taitaa tarkoittaakin sävelmää "Armaani sä silloin oot" Nummisen lp:ltä "Swingin kutsu (-70). Erola on tehnyt kaiken kaikkiaan verratonta työtä taustahaastattelujen ja muun lähdeaineiston kartoittamisessa, eikä ole pyrkinytkään sisällyttämään kirjaansa kaikkea mahdollista tarjolla olevaa detaljitietoa. Itseäni viehättävät kirjassa etenkin artistien läpimurtoja edeltäneitä vaiheita, ensilevytysten syntyperiä ja studiotyöskentelyä sekä miesvaltaisen äänitealan raadollisuutta eikä aina niin nuorten laulajatulokkaiden kannalta oikeudenmukaista toimintaa taustoittavat muistelemaosuudet. vuonna -70.Vaikka kuinka kaivelin kaikki mahdolliset arkistot, niin on valitettavasti todettava, ettei MAN ole sitä ainakaan lähelläkään kerrottua vuotta levyttänyt, tuskin koskaan myöhemminkään. Lailan vanavedessä on kirjasta lohkaisu oma kappaleensa myös levytystuotannossaan sekä määrällisesti että myynnillisesti (alkukimmokkeen tarjonnutta "Milord" -ykköshittiä sekä myöhempiä siskonsa kanssa tekemiään duettoja lukuun ottamatta) lopulta varsin vaatimattomiin saavutuksiin yltäneelle Ritva Kinnuselle. Muita suomalaisia levytyksiä siitä tietenkin on tehty. (Jos erehdyn niin sori, Vesa!). (PH) tiedostot jostain syystä välttämättä tunne, lisäksi artistin nimeksi annetaan eräässä yhteydessä virheellisesti myös Pauli. Yhteensä 17 esitellyn laulajattaren joukossa saavat suunvuoronsa niin suuret koko kansan kestosuosikit kuin nopeasti unohdetut tai itsensä tarkoituksella julkisuuden valokeilasta ajan myötä häivyttäneet tähdenlennotkin jo levylaulajan uriensa ensiaskelista lähtien käytännössä valmiina ja määrätietoisina paketteina studioon tepastelleista Helena Siltalasta, Tuula Siponiuksesta, Seija Karpiomaasta, Irmeli Mäkelästä tai Maynie Sirénistä alkumetreillään vielä ujoihin, taitojensa riittävyyden ja joskus jopa uravalintansakin suhteen yllättävän epävarmoihin Annikki Tähteen, Eila Pelliseen tai naapurintyttömäiseen Eila Pienimäkeen, musikaaliseen mutta pitkään lauluharrastukseensa lähinnä huvittuneesti suhtautuneeseen Rauni Pekkalaan tai teini-iässä aloittaneisiin ja siten sinisilmäisyydestään omat karvaat musiikkielämän oppituntinsa läpikäyneisiin Seija Lampilaan ja Tuula-Anneli Rantaseen. Visuaalisesti korkeaprofiilinen ja raikas taittojälki runsaine nelivärisine valokuvineen, lehtileikkeineen ja levynkansiskannauksineen tukee esimerkillisesti Erolan kirjallista osuutta (toki kuvien kohteetkin ovat omiaan lisäämään kirjan esteettistä vaikuttavuutta). ediside@luukku.com Jokaisen kitaristin nuottihyllyyn kuuluu teos "Skaaloja Sähkökitaralle erilaisin sormituksin". - 31 - 4 - 2011 ·. Luontevasti soljuvalla, ajoittain miltei proosanomaisella tavalla suomenkieltä käyttävän, mutta silti tiukan asiapainotteisena tyylinsä säilyttävän Erolan aikaansaannosta kelpaa kehua. Pakollisen lukunsa teoksessa ansaitsee ilman muuta iki-sirpsakka Pirkko Mannola, ja totta kai myös muut pitkän linjan viihdyttäjätähdet Brita Koivunen, Vieno Kekkonen, Tamara Lund sekä Laila Kinnunen. laisten 1950-luvun ja 1960-luvun alun iskelmäkuningattarien elämiin. Tai kai niissä sen verran eroa sävelkuluissa on, ettei aivan plagiaatista kehtaa puhua vaikka mieli tekisikin. Hannu Nyberg M.A. Ovh 24 euro. Asia koskee sävelmää "Sua lemmin kuin järjetön mä oisin" (ei "Suo Lemmin, Kuin Järjetön Mä Oisin"), jonka Vesa muistelee M.A. Numminen -kommentti Mitenkä sattuikaaan, että edellisessä numerossa tasan samalla sivulla, jolla Vesa Walamies kommentoi Honey Aaltosen Dallapé-kirjan esittelyä, Vesa itse antaa aihetta Listahittejä-artikkelinsa kommentoimiseen. Häntä vertailukohteena pitäen olisi toki joukon jatkeeksi soveltunut muutama muukin 1950- ja 60-lukujen taitteessa pinnalle ja levyttämään päässyt, mutta jälkipolville persoonana etäiseksi jäänyt nainen, kuten vaikkapa iloisesti svengaavan Boyd Bennett -coverin "Seitsemäntoista" vuonna 1956 tehnyt (ja kirjassakin ohimennen mainitussa Sing Song Sisters -tyttötriossa laulanut) Leila Sjöström tai aivan 1960-luvun alkuvuosina reipasta teinipoppia Blue Master -merkille levyttänyt Marketta Joutsi... Myös artistien levytystuotannot käsitellään varsin ylimalkaisesti, jota voidaan kuitenkin pitää tässä tapauksessa järkevänä päätöksenä. Ensimmäiseksi asialla oli Olavi Virta vuonna 1947, hän on myös sen sanoittanut. Seuraavan kerran se pääsi levylle vasta 1966 uudella nimellä (sanat Sauvo Puhtila) "En voi peittää tunteitani" esittäjänä Paula Suhonen (oik. varsinkin Manner-Euroopassa huomiota saaneet Lampila, Mannola ja Sirén). Nummisen levyttäneen n. Oman kiitoksensa ansaitsee myös Susanna Appellin käsialaa oleva kirjan graafinen asu
Tunnelma kohosi tallatessa joukon jatkona kohti konserttialueen porttia ja festivaali kansan jo hyvissä ajoin ennen puolta päivää kansoittamaa nurmikenttää. Mayallilla on aina ollut hyviä bändejä ja muusikoita. Freddie Kingin Woman Across The River, sekä omaa tuotantoa, kuten second line rytmisen kappaleen, joka toimi hyvin. Kuusimiehinen bändi svengaili 60luvun tyyliin Atlantic ja Motown levymerkkien äänimaisemissa. Bändi esitti erityy lisiä kappaleita, mm. Bileet aloitti varsin vauhdikkaasti Jo Stance. Britti Matt Schofield Trio erosi muista bändeistä bassottomuudellaan. Buddy Guyn, Syl Johnsonin, Eric Claptonin ja B.B. Kahdeksan levyä tehneellä ja Grammypalkintoja saa neella Jonnyllä on vielä aikaa kypsyä. Loppujen lopuksi meitä kuulijoita oli järjestäjien mukaan noin 10 000. Jo Stancen laulu oli loistavaa nyansseilla leikittelyä, raikasta, kome aa tulkintaa, josta paistoi läpi soulin sisäistäminen. Esikoisalbumilta tutut kappaleet kuten Changes, Hey Girl! ja No More Tears, vokaaliakrobatia sekä bändin hillitty, mutta svengaava groove saivat yleisön hyvälle tuulelle. Love, Another Man Done Gone soolona harpulla, So Many Roads ja California. Lähipiirissä tehdyn gal lupin mukaan Johanna Förstin esiin tyminen, hänen lavakarismansa ja upea lauluäänensä kuuluivat konsertin parhaaseen antiin. Langilla on hyvä soulahtava lauluääni ja hän osaa käyttää sitä. heinäkuuta. Tämän keikan perusteella oma tyyli on vielä hakusessa. Scofield itse osoit tautui päteväksi kitaristilaulajaksi. Jo Stance aloitti konsertin soulil la. Kesä festareilla Bändin puvut ja solistin punamusta asu toivat tyylikkyydellään mieleen 60luvun vaatemuodin. Kitaristi Jonny Lang on kasva nut 90luvun lapsitähdestä aikuisek si. John Mayallin tuttu tavaramerkki korkea lauluääni on säilynyt hämmäs tyttävän hyvin, ja kuten tavaramerkkiin kuuluu, hän soitti setissä myös huuliharppua ja koskettimia omalla tyylillään. Kitaristin kykyjään hän esitteli niin akustisesti kuin bluesrock tyylisinä rytistelyinä. Bändi (koskettimet, Matt Schofield & Kevin Hayes (Photo © Pertti Ñurmi) · 4 - 2011 - 32 -. Kuulimme setissä monta 60luvun kappaletta kuten All Your Jo Stance (Photo © Pirjo Salminen) John Mayall (Photo © Pertti Ñurmi Kari Kempas (teksti), Pertti Ñurmi & Pirjo Salminen (kuvaus) H yvä ennakkomyynti, heltei nen sää ja ääriään myöten täynnä ollut juna Helsingistä Järvenpäähän lupailivat onnistunutta pääkonserttia Vanhankylänniemellä lauantaina 2. Basisti Greg Rzab pääsi myös sooloilemaan muutamaan otteeseen. Kävi myös ilmi, että hänen Don "Sugar Cane" Harrisin ja Freddie Robinsonin kanssa tekemänsä Jazz Blues Fusion levy oli hänelle mieleen uusia uria aukovana. Matkalle ovat mahtuneet vierailut mm. Urkuri soitti bassokuviot Hammondil laan. Tyylilli sesti liikuttiin bluesin, bluesrockin ja funkin maisemissa. Nyt kitaristi Rocky Atlas jatkaa edeltäjiensä viitoittamalla tiellä tyylikkäästi ja monipuolisesti. Soittajat saivat omat soolospottinsa ja tenorifonin jazzsävyt sopivat hyvin kokonaisuuteen kuten baritonin matalat tuuttauksetkin. Mayallin vaikutus euroop palaiseen bluesharrastukseen on kai kiistaton, joten hänen esiintymisensä Puistobluesissa oli monelle diggarille iso asia. Ennen konsertin alkua järjes tetyssä lyhyessä lehdistötilaisuudessa hän muisteli hetken yhteistyötään Paul Butterfieldin kanssa 60luvulla, jolloin molemmat olivat omassa maassaan valkoisen bluesin kärkinimiä ja esi kuvia lukuisille seuraajilleen. Kolmi miehisen torvisektion (tenorifoni, baritonifoni ja trumpetti) kuviot olivat tarkkaan sovitettuja ja istuivat koko naisuuteen hyvin. Levyillään enemmän R&B, hiphop ja nusoul/ neosoul tyylejä viljellyt Angie toi livenä niemelle soul, R&B ja jopa gospelsävyjä. Monelle paikalla olleelle Jo Stance oli uusi tuttavuus, jota tulee varmasti pidettyä jatkossa silmällä niin levyjulkaisulistoilla kuin keikkakalentereissakin. 77vuotias ikinuori John Mayall oli myös hyvällä soitto ja esiintymis tuulella. Bändissä oli Robert Crayn kans sa soittanut rumpali Kevin Hayes, joka groovaili tiukasti. Eniten bluesdiggareiden mielipiteitä jakanut Angie Stone päätti helteisen päivän soultunnelmiin. Kingin sessioissa ja keikoilla sekä piipahdus Blues Brot hers 2000 elokuvassa
· 4 - 2011 - 40 -
- 41 - 4 - 2011 ·
· 4 - 2011 - 42 -
- 59 - 4 - 2011 ·
CD-tutkailut - 77 - 4 - 2011 ·