Meikkifriikin haaste: 10 päivää ilman. ANTTI TUISKUN VINKIT HENKISEEN JA FYYSISEEN HYVÄÄN OLOON HUIPPUNAISET PUHUVAT URASTA JA PERHEESTÄ: “PALJON VOI SAADA, MUTTA EI KAIKKEA” HUHTIKUU 2016 / 9,50 e EDESSÄ TYÖHAASTATTELU. NÄIN OPIT TUNNISTAMAAN, MITÄ OSAAT KEVÄÄN IHANIMMAT TAKIT VIHDOIN TÄYDELLINEN PURKKIRUSKETUS MILJARDIBISNESTÄ PYÖRITTÄVÄ JESSICA ALBA ”Haluan olla miesten kanssa samalla viivalla” AVOIN SUHDE – voiko se oikeasti toimia
Bianca Balti for
En ole milloinkaan tanssinut niin hyvin kuin silloin. ALWAYS IN MY BAG. Vihdoinkin tunsin itseni aikuiseksi! Elnett kulkee mukanani kaikkialla: laukussani, kuvauksissa, backstagella. ”Sinä päivänä olin haljeta ylpeydestä... Se on mukanani, kun haen tyttäreni koulusta, kun lähden kaupungille viettämään iltaa tai kun kuljen pitkin punaista mattoa Cannesissa. Rakastan sitä!” Bianca Balti.. ALWAYS ON STYLE. Ensimmäistä kertaa ikinä! Muistan vieläkin, miltä kampaukseni tuoksui ja miten hyvin se pysyi. Sain lainata äidiltä hänen Elnett-hiuskiinnettään. Olin 12-vuotias ja osallistuin ensimmäisiin tanssikilpailuihini
Leffa, jonka uusintaversiossa haluaisin näytellä: Prinsessan ryöstö (The Princess Bride). Käänny oikealle. Sarja, jonka ahmin viimeksi: Narcos. Ei bileitä ilman: Hiphopia ja tequilaa. Kunpa GPSlaitteeni kuulostaisi enemmän: Richard Pryrorilta. Bisnesnainen, jota ihailen yli muiden: Muotisuunnittelija Tory Burch. Asiat, jotka yhdistävät minua ja Cashia: Valkoihoiset äidit ja spontaanit tanssibileet autossa. | cosmo quiz | K uv at TE S H ,M V P H O TO S ,S H U TT ER ST O C K ja VA LM IS TA JA T Lempijälkiruokani: Vaihdan jälkiruuan nachoihin milloin tahansa. 4 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016
Tilaukset ja asiakaspalvelu www.sanomakauppa.fi Puh. Toimituksen sähköposti cosmopolitan@sanoma.com. Suosikkisi kevään takeista. Käyntiosoite Porkkalankatu 20, 00180 Helsinki. Julkaisija Sanoma Media Finland Oy, Hearst Communications, Inc:n (New York, NY, USA) luvalla. Lancômen Juicy Shakerin lanseerausjuhlissa maisteltiin muun muassa rocky roadeja ja hedelmäsmoothieita. kustantaja Taina Hynninen, Magazine Media. Katso hillitön video cosmopolitan.fistä. Vt. BEHIND THESCENES @cosmofinland Paras hetki ikinä: Maria pääsi yhteiskuvaan Ismo Laitelan kanssa. Hearst Magazines International President/CEO: Duncan Edwards Senior Vice President/CFO and General Manager: Simon Horne Senior Vice President/Director of Licensing and Business Development: Gautam Ranji Senior Vice President/International Publishing Director: Jeannette Chang Senior Vice President/Editorial Director: Kim St. Tämä olisi söpö lisä kokoelmaani.” Muotija kauneustoimittaja EMMA VUORINEN @emmavuo ”Haluaisin klassisen beigen trenssin mustan Burberry-trenssini kaveriksi.” Graafinen suunnittelija TONJA GJOLAJ @togjo ”Tykkään rockhenkisistä bikertakeista.” Toimituksen sihteeri TIINA KYLLÖNEN @tiinakyllonen ”Vihreä parkatakki on monipuolinen. Asiakasnumero (9 numeroa) löytyy lehden takakannesta osoitetietojen yhteydestä. *Puhelun hinta on 8,8 snt/min. Tämän lehden sivuilta ei kuitenkaan löydy niitä kuvia, joissa Elias punnertaa ilman paitaa. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 5. Mediamyynti Media-assistentti Jenni Tammimäki. 0203 31010* Asiakaspalvelumme palvelee puhelimitse arkisin klo 9–17. Antti Tuisku pelasi Lindan kanssa Cosmon sananselityspeliä. Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti. Toimituksen yhteystiedot Puhelin (09) 1201 (vaihde) Postiosoite Cosmopolitan, PL 100, 00040 Sanoma. Toimittajien sähköpostit: etunimi.sukunimi@sanoma.com. Päätoimittaja STINA MÄNTYNIEMI @stinamant ”Olen ihastellut Lindan pinkkiä takkia niin pitkään, että haluan jo oman.” Art Director TAINA KORHONEN @korhota ”Minulla on sininen kausi menossa sisustuksessa. Clair Bodden Fashion/Entertainment Director: Kristen Ingersoll International Editions Editor: Jacquelyn Galgey Editor-in-Chief, Cosmopolitan (1965-1997): Helen Gurley Brown Alankomaat: Anne Marije de Vires Lentsch Argentiina: María José Grillo Australia: Bronwyn McCahon Brasilia: Juliana De Mari Editor Bulgaria: Detelina Stamenova Chile: Ignacia Uribe Espanja: Ana Ureña Etelä-Afrikka: Cathy Lund Filippiinit: Myrza Sison Hong Kong: Ruqiyah Law Kam Ying Indonesia: Fira Basuki Intia: Nandini Bhalla Iso-Britannia: Farrah Storr Italia: Francesca Delogu Kazakhstan: Aziza Yesmaganbetova Kiina: Yvonne Liu Korea: Hyun Joo Kim Kreikka: Lydia Papaioannou Kroatia: Marjana Filipovic-Grcic Kypros: Stalo Papanastasiou Latinalainen Amerikka Latvia: Gundega Bicevska Liettua: Violeta Kalikauskiene Lähi-itä: Brooke Sever Mongolia Malesia Portugali: Sandra Mauricio Puola: Hanna Wolska Ranska: Sylvie Overnoy Romania: Diana Colcer Saksa: Anja Delastik Serbia: Nasja Veljkovic Slovenia: Manca ?ampa Pavlin Thaimaa: Pimsiri Jaiya Tsekki: Sabrina Karasova Turkki: Ozlem Kotan Ukraina: Anna Bazdreva Unkari: Johanna Sabján Viro: Kelly Kipper Venäjä: Polina Sokhranova Vietnam: Nguyn Th Diu Minh Yhdysvallat: Joanna Coles. Elias Gould hallitsee poseerauksen. Painopaikka Printall, ISSN 1456-5234. Seuraavaksi myös pukeutumisessa.” Toimituspäällikkö LINDA FORSS @lindahillfish ”Beige villakangastakki, I will hunt you down.” Community Manager MARIA LIETO @marialieto ”Minulla on bomber-takki vain mustana. Se sopii niin ulkoiluun kuin kaupungilla kiertelyynkin.” Tätä numeroa tekemässä Sanna Kekki, Iiris Lagus, Elina Luoma, Lena Nelskylä, Vivian Nieminen, Sisko Savonlahti, Nora Syrjänen, Julia Toivola, Ida Valpas ja Natalie Vilen
Meikki ja hiukset Hiukset Chris McMillan. Sormukset Marie-Hélène de Taillac. 38 Kannessa: Jessica Alba 42 Walk With Me: Laura Seppänen 54 Elias Gould 75 Itsetunto purkista. Manikyyri Stephanie Stone. SUHTEET 46 Vapaa valitsemaan 49 Se on vain numero 52 Miespaneeli BODY LOVE 24 Antti Tuisku 78 Pois pimeydestä 80 20 minuutin kiinteyttävä jooga 81 Kuukauden sporttaaja: Oona Kivelä KAUNEUS 16 Kauneuspalat 19 Alle 20 e: Korjaussarja 69 Ysäriväri 70 Rusketusrajat(on) 74 Cosmo testaa: Eyelinerit MUOTI 15 Afrikan tähti 18 Cosmoklassikko: Levi’s 501 20 3 x slip dress 30 Seitsemän oikein 57 Ruudut kuosissa 58 Happy Folk 66 Peitetehtävä 90 P.S. Huhtikuu 2016 TÄSTÄ PUHUTAAN 11 To-Do List 22 Birdy: ”Tiedän vasta nyt, mitä haluan” 23 Synkkä, synkempi, tv 28 Kyllä sinä osaat! 34 Naisen paikka on... 34 Huippunaiset 40 Jessica Alba 46 Avoin suhde 66 Kevään ihanimmat takit 70 Vihdoin täydellinen purkkirusketus 75 Meikkifriikin haaste: 10 päivää 24 ”Minua ei ainakaan hävetä sanoa, että liikun, koska haluan näyttää hyvältä.” ANTTI TUISKU, 32 Kansilook Mekko Alexandre Vauthier. Meikki Lauren Andersen. Kuva Tesh. KANNESSA 24 Antti Tuisku 28 Edessä työhaastattelu. Korvakorut Jessican omat. Kansikuva Prop stylist Abraham Latham/Art Department. AINA COSMOSSA 4 Cosmo Quiz 10 Päätoimittajalta 14 You said it! 45 Tunnustuksia 82 Cosmotori 83 Julia Toivola 84 Horoskooppi 86 Tiedustelut 87 Vivian Valpurin kolumni 88 Ensi kuussa 89 FFF: Evelina 24 46 66 70 8 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Tuotanto First Shot Productions
IIIdddaaa &&&& Roooooooopppeee N N Noooooorrraaaa & LLLaaaaauuurriii SSSSaaaattttuuuu & & & & M M M Miiiikkkkaaaa Elliinnaa && JJuuhhoo Kestääkö rakkaus vai viekö viettelys. ruutu.fi/TISuomi Temptation IslandSuomi2 ke ja to klo21
Suomessa vanhanaikaista ”valintaa” perheen ja uran välillä ei varsinaisesti tarvitse tehdä, kiitos muun muassa päivähoito-oikeuden. Eihän perheen ja uran yhdistämisessä pitäisi enää tänä päivänä olla mitään ihmeellistä. Silloin kyseessä ei olekaan naistai tasa-arvoasia, vaan ihan peruspohdintaa siitä, kuinka saada oma elämä rullaamaan kohti tavoiteltua tulevaisuutta itselleen mielekkäällä tavalla. Sen sijaan omaan asenteeseen voi vaikuttaa vain ja ainoastaan itse. Lisäksi laadukkaasta päivähoidosta huolimatta alle 3-vuotiaita lapsia hoidetaan Suomessa kotona huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Lisäksi mitä ylipäänsä tarkoitamme, kun puhumme ”menestyksestä” työelämässä tai siitä, että nainen voi saada ”kaiken”. Luulen, että kenestä tahansa meistä olisi vielä enempään, jos unohtaisimme epävarmuudet ja turhan empimisen. Korkeakouluista valmistuneet naiset sijoittuvat työelämässä alempiin asemiin kuin saman tutkinnon suorittaneet miehet, ja myös naisjohtajia on yhä miehiä vähemmän. Voimaannuttavaa kevättä! stina.mantyniemi@sanoma.com ”Uran ja perheen tai uran ja virkeän sosiaalisen elämän voi saada, kaikkea ei.” Tämä pääkirjoitus kirjoitettiin Thaimaan auringon alla. Lue sivuilta 34–37, mitä kolme naista, joiden asenteessa ei ole valittamista, ajattelevat aiheesta (ja kuinka he järjestävät kalenterinsa!). Naisten kannalta kysymyksen tekee kiinnostavaksi se, että moni nainen tuntee yhä huonoa omaatuntoa siitä, ettei työn vuoksi ehdi hoitaa kotiasioita riittävän hyvin. Aluksi mietimme, pitäisikö tätä juttua edes tehdä. Jotta voi tehdä haluamiaan asioita, sitä tukevia käytännön järjestelyjä on pakko tehdä. Uran ja perheen tai uran ja virkeän sosiaalisen elämän voi saada, kaikkea ei. Eihän miehiltäkään kysellä, miten olla sekä isä että yritysjohtaja. Jos haluaa edetä johtaja-asemaan tai vaikka aloittaa oman yrityksen, olla parisuhdeguru, perustaa suurperheen, treenata triathlonille, tavata säännöllisesti ystäviä, matkustaa ja harrastaa, kompromisseja on tehtävä. 10 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Eriarvoistavat yhteiskunnalliset rakenteet, perinteiset sukupuoliroolit ja piilokiintiöt alkavat ainakin Suomessa olla historiaa. | päätoimittajalta | K uv at JU H A SA LM IN EN ,M V P H O TO S ja IN ST A G R A M @stinamant TÄSSÄ COSMOSSA kolme työelämässä hyvin pärjännyttä ja työhönsä intohimoisesti suhtautuvaa naista kertoo, kuinka yhdistetään kunnianhimoinen ura ja toimiva arki kotona läheisten kanssa. Fakta kuitenkin on, että jokaisen vuorokaudessa on vain yhtä paljon tunteja kuin Beyoncélla. Niihin on onneksi voitu ja voidaan edelleen vaikuttaa koko yhteiskunnan tasolla
Elegantti, kaiken kattava opas sisältää muun muassa budjettiystävällisiä vinkkejä baby showereiden, tupaantuliaisten ja häiden järjestämiseen. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 11. It's all easy: Delicious Weekday Recipes for the SuperBusy Home Cook, 17,60 e. Miten pysyt noin hyvässä kunnossa?” Kate Hudson kyllästyi vastaamaan samoihin kysymyksiin, joten hän päätti puristaa parhaat oivalluksensa yksien kansien väliin. GWYNETH PALTROW Gwyneth Paltrow on monelle terveellisten elämäntapojen perikuva. Hinnat ovat amazon.co.ukista. Pretty Happy, 27,10 e. CAMERON DIAZ Cameronin edellinen The Body Book oli menestys, nyt hän on kirjoittanut kirjan Hollywood-tabusta eli naisen ikääntyvästä kropasta. Kaikki kirjat saatavilla toistaiseksi vain englannin kielellä. Hänen uusin ruokakirjansa keskittyy resepteihin, jotka voi loihtia arjen kiireessä alle puolessa tunnissa. Michael Schulman: Her Again, Becoming Meryl Streep, 19,35 e. Ruoka, juomat, koristeet, lahjat, tunnelma – Lauren hallitsee ne kaikki. Celebrate, 16,70 e. LAUREN CONRAD Kuka olisikaan parempi antamaan vinkkejä täydellisten juhlien järjestämiseen kuin LC. Näyttelijä opastaa asiantuntijoiden avulla, miten voi pitää kunnostaan ja terveydestään parempaa huolta, siis ikääntyä upeammin. KATE HUDSON ”Mikä on salaisuutesi. MERYL STREEP Kukapa ei rakastaisi Meryl Streepiä! Kolminkertaisen Oscarvoittajan elämäkerta on inspiroiva tarina naisesta, joka rummutti feminismin puolesta jo 1970-luvulla ja nousi uhrausten kautta Hollywoodin huipulle. Ja tietenkin hän käyttää resepteissään vähän tai ei lainkaan sokeria, rasvaa ja gluteiinia. Kirja tarjoaa virkistäviä mielipiteitä ravinnosta, mindfullnessista, liikunnasta ja suhteesta omaan kroppaan. The Longevity Book, 26 e. | tästä puhutaan | Te ks ti LI N D A FO R S S K uv at M V P H O TO S ja VA LM IS TA JA T Hollywood-naiset neuvovat Paremman elämän avaimet ovat näissä oppaissa
maaliskuuta. Mallisto sisältää mekkoja ja muutaman tarkkaan harkitun takin, jotka ovat saatavilla kokoon 52 asti. Guided by Style ginatricot.comissa 24.3. Ida Sjöstedtin ja Elloksen La Vie En Rosa -mallisto myynnissä huhtikuussa osoitteessa ellos.fi. Mariah Carey Hartwall Arenalla 4. Kuukauden keikat Popdiiva Mariah Carey valtaa huhtikuussa Hartwall Arenan mahtiballadeillaan, mutta sitä ennen kannattaa tsekata ruotsalaisen, nousevan soul-pop-artisti Sabina Ddumban intiimi Tavastia-keikka. Kaiken koon mekkoherkut ”Onnistuneimmat yhteistyömallistot ovat kuin nyyttärit: kumpikin osapuoli tuo pöytään oman erikoisosaamisensa”, kertoo Ruotsin kuumin vaatesuunnittelija Ida Sjöstedt. | tästä puhutaan | Pupukehykset 7,99 e, H&M. 4. MakeUp Eraser -mikrokuituliina tarvitsee kaverikseen vain vettä, joten nyt voi unohtaa jo meikinpoistoaineetkin. 5. Vahvalla, sielukkaalla äänellään ja coolilla tyylillään erottuva Sabina on kiertänyt myös Katy Perryn taustalaulajana. maaliskuuta. Hän on suunnitellut raikkaan tyttömäisen malliston yhdessä Elloksen kanssa. Superman: Dawn of Justice -leffassa ja on jo kiinnitetty myös Wonder Woman -elokuvaan. Ko on nu tL IN D A FO R S S ja EM M A V U O R IN EN K uv at M V P H O TO S ,I M A X TR EE ja VA LM IS TA JA T 7. Laiskan päivän pelastus Meikin poistaminen ei voisi olla enää helpompaa. Not that kind of Gal Israelilaisen Gal Gadotin, 30, nimi on pian kaikkien huulilla. Nappaa parhaat menovinkit ja suosikkipaikat Gina Tricotin uudesta, digitaalisesta Guided by Style -kaupunkioppaasta, jonka asiantuntijoina toimivat tyyli-ikonit ja muoti-bloggaajat. Polyesterikuidut eivät ärsytä ihoa, eikä liinaan ole lisätty lainkaan kemikaaleja. 12 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Batman vs. Stressilelu 2 e, Tiger. Entinen Miss Israel teki jo Hurjapäät-elokuvissa kaikki stunttinsa itse, joten odotamme vielä kovempaa heittäytymistä näissä toimintapläjäyksissä. PUPUMANIA Pääsiäinen, loistava tekosyy innostua pupuista. huhtikuuta. Muista tämä, kun suuntaat kesän festareille! 24,90 e. Vaatteita täydentävät naiselliset asusteet ja romanttiset kodintuotteet. SISÄPIIRINVINKKEJÄ Lähdössä Lontooseen, Pariisiin tai Berliiniin. Sabina Ddumba Helsingin Tavastialla 27. 8 Pilkulliset puputennarit 315 e, Minna Parikka. Superman: Dawn of Justice ensi-illassa 23. Hän näyttelee Ihmenaisen roolin uudessa Batman vs
The Ranch -sarja Netflixissä 1. Happy Together Kiasmassa 22. Jos Rihanna ei ole oikein koskaan kuulunut suosikkiartisteihisi, nyt kannattaa antaa hänelle uusi mahdollisuus. Esimerkiksi vaikuttava, lattiasta kattoon ulottuva Happy Happy -installaatio koostuu pelkästään kodin muovitavarasta. Veljekset vertailussa Huhtikuussa ensi-iltansa saa kaksi Hemsworth-leffaa. Vahvemmin muutos näkyy tulevan syksyn mallistossa, mutta keväälle on jo luvassa verkkokangastuotteita, hihattomia paitapuseroita ja yksinkertaisia, laatikkomaisia mekkoja. huhtikuuta. ELOKUVAT JA SARJAT Herkkä rintakoru 8,45 e, Asos. Laulajan kahdeksas albumi Anti on jotain aivan uutta: uneliaan rauhallinen levy, jossa Rihanna revittelee karhealla soundillaan. Kumpi on sinun suosikkisi: Chris seikkailuleffassa vai Liam draamassa Kate Winsletin rinnalla. huhtikuuta ja The Dressmaker 15. huhtikuuta. Jotain uutuussarjan huumorista voi päätellä myös siitä, että sen takana ovat Miehen puolikkaat -sarjan tuottajat. Mikrotrendi: KAULUSKUKKII Kauluksen koristeleva kukka oli hitti Guccin kevät-kesä-näytöksessä. Metsästäjä ja talvinen taistelu ensi-illassa 22. huhtikuuta. Rihannan uusi suunta. 14 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 13. Miehillä pirteä kukka hakkaa solmion ja rusetin mennen tullen, tsekkaa vaikka Jared Leton Oscar-look. Hiuksiin tarkoitetun kukkakoristeen voi tuunata myös kauluskoruksi. 5 e, New Look. Ashtonin uusi sitcom 70's Show -sarjan kaverukset Kelso ja Hyde ovat nyt veljekset Netflixin uudessa The Ranch -sitcomissa. Ashton Kutcherin näyttelemä entinen jenkkifutari palaa kotiin pyörittämään perheyritystä veljensä (Danny Masterson) kanssa. Kukan voi laskea myös rintapieleen tavallisen rintakorun tapaan. SKANDIMPI KATRI Suunnittelija Katri Niskanen tähtää kansainvälisille markkinoille uudella skandinaavisemmalla tyylillään. HERÄÄ JO! Korealaisen nykytaiteilijan Choi Jeong Hwan Happy Together -näyttely ravistelee kiinnittämään huomiota tavarapaljouteen ja muovin suurkulutukseen
Pilasiko Tinder deittailun. ANNI Voimia vastoinkäymisiin Masentuminen olisi ollut kaiken loppu antoi sekä suhteellisuudentajua että potkua. Jos positiivisella energialla voi selviytyä aivovammasta, enköhän minäkin päihitä omat vastoinkäymiseni samalla reseptillä. Arvomme vastanneiden kesken viisi Stadiumin treenivaatepakettia, jotka sisältävät SOC-tuotteita. Lähetä meille perustelusi 19.4. vin sen, miksi haluan vältellä sovellusta. En koskaan jättäisi elämää elämättä tai mahdollisuuksia käyttämättä kenenkään takia.” VIVIAN VALPURI 14 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Tätä mieltä olitte edellisestä lehdestä. Nostalginen tunne! MONA Kamala Tindertodellisuus Olen ollut sinkkuna jo pidemmän aikaa ja tuntuu, että kaikki yrittävät painostaa minua Tinderiin. LINDA Lauren, vanha tuttu! Lauren Conrad lehden kannessa oli ihana yllätys. #cosmofinland @heidimariea Time for #relaxation #afterwork #bath #wine #cosmofinland @ellarasanen Always remember enjoy the little things #girlythings #cosmofinland ”Mikään ei ole arvokkaampaa kuin olla itsenäinen ja toteuttaa haaveitaan. Yhden palkinnon arvo on 118 euroa. Kun toinen ei syty paransi oloani, sillä asia on vaivannut pitkään minua ja puolisoani. Kasvojeni iho on herkkä talvella, ja sopivia tuotteita on vaikea löytää. KATJA Ko on nu tL IN D A FO R S S ja M A R IA LI ET O K uv at VA LM IS TA JA T Kun ei tee mieli Haluttomuus on ajankohtainen asia elämässäni, joten oli mukava lukea muiden näkemyksiä aiheesta. mennessä osoitteessa cosmopolitan.fi/kilpailut. Se ei vain ole minua varten. Lisäksi juttu Laurenista oli kuin olisin pitkästä aikaa kuullut vanhan NÄYTÄ MEILLE COSMOHETKESI Tägää kuvasi #cosmofinland MITÄMIELTÄOLETCOSMOSTASI. Mikään ei tapahdu yhdessä yössä.” NATALIE VILEN tuttavan kuulumisia. ”Jos jotain olen viime vuosina oppinut, niin sen, että jotkut asiat on vain opittava sen kuuluisan kantapään kautta.” HAPPY VIBES AND GOOD THOUGHTS ”Älä mene virran mukana, vaan löydä oma juttusi ja ala työstää sitä. En ole kuitenkaan sortunut, vaan uskon edelleen ”oikeassa elämässä” kohtaamiseen. Mikä oli lehden paras juttu. Ole rohkea ja kärsivällinen. Entä huonoin. tiivisti hy@ronjamonika Ansaittu breikki Cosmon seurassa siivousprojektin välissä. Testistä oli apua. ANNIKA Testivoittaja Maaliskuun lehden parhaat jutut olivat Tunnustuksia (aina hauskoja!), Kun toinen ei syty ja Cosmo testaa. Kansi oli raikas ja tyttömäinen
59,95 e, Tamaris. Paljeteista muodostuu ananas. Enemmän on enemmän, kuoseissakin. 12,90 e, Indiska. | muoti | Afrikan tähti Sekoita hapsuja ja suuria, värikkäitä kuoseja villiksi heimotyyliksi. Rannerenkaissa on kieputetut kuviot. Hame 35 e, Monki. Kudotussa paidassa on hauskat raakareunat. 49,95 e, Mango. Narusandaaleissa on ronskit nyörit. Rannerengas on tehty yhteistyössä afrikkalaisten artesaanien kanssa. T-paita 14,99 e, H&M. Espradrilloksissa on tänä keväänä batiikkikuosi ja palikkakorko. 29,99 e, H&M. 95 e, & Other Stories. Rantapochon voi ottaa käyttöön jo nyt. Kirjailtu kreppipuuvillamekko 79,99 e, Mango. 32 e, Afroart. Paita 25 e, Monki. Yhdistä tilkkutäkkimäinen kuvio muiden kuosien kanssa. AL BE RT A FE RR ET TI VA LE N TI N O IS A B EL M A RA N T Moderni kaislahame 39,99 e, H&M. Valkoisessa kotelomekossa hymyilee naamio. Heimohenkinen kaulakoru 26,95 e, Vero Moda. 29,99 e, H&M. EMMA VUORINEN Yhdistä ennakkoluulottomasti erilaisia kuoseja. Et voi epäonnistua, kunhan sävyt ovat sukulaisia ja sekoitat isoja ja pieniä kuvioita. Pieni kulmikas kuosi on helppo yhdistää suuriin väripintoihin. K uv at IS TO C K P H O TO ,I M A X TR EE ja VA LM IS TA JA T COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 15. 49,95 e, Bik Bok
7,90 e. Schwarzkopf Color Refresher on uudenlainen hiusväriä kirkastava vaahto, jota uskaltaa kokeilla, vaikka kotivärjäys ei olisikaan tuttua touhua. Keltainen kurkuma-karpalonsiemennaamio taltuttaa elottoman ja väsyneen ihon. OPERAATIO: VÄRIN PIRISTYS Onko edellisestä kampaamokäynnistä kuukausia ja sait ajan vasta kahden viikon päähän. 34 e. Valmistan ihoni tulevaan viikkoon käyttämällä folionaamiota sunnuntai-iltaisin. 1 Estée Lauderin yksittäispakattu folioirtonaamio on jatkoa muodikkaalle kangasnaamiobuumille. | kauneus | K uv at IM A X TR EE ja VA LM IS TA JA T Emma Vuorinen on Cosmopolitanin kauneustoimittaja, joka esittelee tällä palstalla kuukauden ihanimmat uutuustuotteet. NAAMIOJUHLAT 3 Vihreä korianteriappelsiiniuutenaamio suojaa ihoa ilmansaasteiden vaikutuksilta ja ennaltaehkäisee epäpuhtauksia. Ero ei ole dramaattinen, mutta kampaus on hetkessä huolitellumpi. Samalla juon kamomillateetä ja rentoudun. Ensimmäinen kerros korjaa väsymyksen ja saasteiden vaikutuksia, ja foliokerros imeyttää tehoaineet syvälle ihoon. Se kirkastaa ihon sävyä ja kuorii mekaanisesti huolet pois. Tuotetta voi käyttää päivittäin, jolloin tulos kerrostuu tummemmaksi, tai kerran viikossa sävyä ylläpitämään. 2 Kiehl’s on sekoittanut uutuusnaamionsa jännittäviksi, savipohjaisiksiyrtticocktaileiksi. Advanced Night Repair Concentrated Recovery Powerfoil Mask, 4 kpl, 100 e. Huippumalli Carolyn Murphy 16 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Naamio on paras tapa palauttaa kirkkaus talven samentamalle iholle. 34 e. Suihkussa hiustenpesun jälkeen levitettävä mousse kirkastaa väriä ja lisää kiiltoa. Valitsetko uuden ajan folion vai aromaattisen yrttipommin
Nyt lähennellään täydellisyyttä: wasabia, orvokkia, ruusua, vetiveriä ja santelipuuta. Bioelements-kasvohoidot Spa Esthetique -hoitoloista, alkaen 80 e. Toimii! CK2 EDT 42,30 e/30 ml ja 50 ml 52,90 e. Kätevillä Ecotools Makeup Brush Cleansing Cloth -siveltimien puhdistusliinoilla tarvikkeiden pesusta on vaikea lintsata. Talvi, stressi ja liian lyhyet yöunet ovat saaneet kasvojen ihoni reagoimaan. Kiilto johtuu aktivoituneesta talintuotannosta, kun iho yrittää korjata kuivuutta. Suteihin ja sieniin kertyy meikkiä, bakteereja ja kuollutta ihosolukkoa. KUSTOMOITU KASVOHOITO – Moni hoitaa huomaamattaan ihoaan liikaa, kertoo Spa Esthetique -hoitolan SKY-kosmetologi Janina Kaira levittäessään iholleni laventelilla maustettua, oliivija jojobaöljypohjaista Sensitive Skin Cleanser -kasvojenpuhdistajaa. Syntyi sukupuolivapaa CK2, joka tuoksuu yksinkertaisesti hyvälle. Ne siirtyvät takaisin kasvoille, aiheuttavat epäpuhtauksia ja haurastuttavat lisäksi suosikkivälineitäsi. Omaa ihoani hemmoteltiin hoidon aikana entsymaattisella kuorinnalla, johon oli sekoitettu pehmentävää kaurapuuteria, sekä kirkastavalla, kirsikkaa ja C-vitamiinia sisältävällä detox-savinaamiolla. 9,50 e. TAVOITTEENA KATEMOSSINKASVOT Kate Mossin poskipäät ovat taas askeleen lähempänä, sillä ne voi huiskuttaa paikoilleen Rimmelin Face Sculpting Palette by Kate -kasvojenmuotoilupaletilla. 10,50 e. 13,90 e. 9,50 e. MEIKKIPUSSIN KEVÄTSIIVOUS Moni satsaa meikkisiveltimiin, mutta ei jaksa huolehtia niistä. Sen seurauksena epäpuhtaudet jäävät jumiin kuivan ihosolukon alle. KUUKAUDEN HEMMOTTELU UUDENSUKUPUOLEN TUOKSU Jos pitäisi määritellä, mille jokin vuosikymmen tuoksuu, 1990-luvun kohdalla leijailisi Calvin Kleinin ikoninen CK1. Duroy Brush Wash -silikonipesukintaalla siveltimet on helppo puhdistaa perusteellisesti. Paikan päällä sekoitettavilla tuotteilla tehtävän kasvohoidon jokainen vaihe on yksilöllinen yhdistelmä tiedettä, luonnollisia kasvien ainesosia ja aromaterapeuttisia öljyjä. Hän kehottaa huuhtelemaan kasvot aamuisin ainoastaan vedellä. Tuoksu lanseerattiin vuonna 1994, ja se aloitti koko unisex-muoti-ilmiön. Kaira kertoo, että temppuilevassa ihossani on kyse sen luonnollisesta puolustusmekanismista. Samaan aikaan kuiva mutta helposti kiiltävä ihoni on kerännyt epäpuhtauksia, enkä enää tiedä, miten hoitaa sitä. Nyt yli 20 vuotta myöhemmin meitä puhuttaa se, onko koko sukupuolen määritelmä edes tarpeellinen. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 17. Hinta-laatusuhteeltaan lyömätön apuri sisältää maltillisen sävyiset korostusja varjostusvärit sekä poskipunan. Tee itsellesi palvelus ja pese siveltimet kerran viikossa, meikkisieni joka toinen päivä. Ecotoolsin syväpuhdistava sivellinsampoo pesee pois meikin, öljyn ja bakteerit ja pidentää siveltimien käyttöikää. Suomessa uusi luonnonmukainen hoitolasarja Bioelements tarjoaa räätälöityä hoitoa erilaisille ihotyypeille, kuten haastavalle sekaiholleni
Pari vuotta sitten tyylitaiturit innostuivat leikkaamaan äitiensä vanhoista viisnollaykkösistä farkkusortseja, mutta nyt kaikki metsästävät aitoja ja alkuperäisiä mutsifarkkuja muun muassa vintage-kaupoista. Brasilialaismalli Alessandra Ambrosio luottaa Leviksiin. Unisex-mallisista farkuista tuli osa populaarikulttuuria 1950-luvulla, kun niitä käyttivät niin Marilyn Monroe kuin James Deankin. Vaikka hän onkin puolueellinen, historia maailman vanhimmalla farkkumallilla on ainakin pitkä. John Travolta ja kumppanit pukeutuivat 501:iin 1970luvun kulttielokuvassa Grease. Niiden ensimmäinen prototyyppi valmistui jo 143 vuotta sitten. Poolopaita 11,95 e, New Look/Nelly. Pitkä bleiseri 69,95 e, Zara. 18 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Kylie Jennerin Levi’skuva on kerännyt Instagramissa jo yli miljoona tykkäystä. Levi’s 501 Korosta muotojasi näillä ikonisilla unisex-farkuilla. Lisäksi toisen maailmansodan aikana ikoninen, takataskujen v:n muotoinen arcuate-ommel maalattiin, koska valtio halusi säästää materiaaleissa. YHDISTÄ | muoti | K uv at M V P H O TO S ja VA LM IS TA JA T Levi’s 501-farkut 95 e, Ellos. Platform-kengät 145 e, & Other Stories. Sen jälkeen farkut on nähty muun muassa Miley Cyruksen, Rita Oran ja Jennifer Anistonin yllä. NORA SYRJÄNEN ”LEVI’S 501:t ovat ihmishistorian ikonisin vaatekappale,” Levi’s-merkin pääsuunnittelija Jonathan Cheung on sanonut. Väljyyttä vierastaville on lanseerattu myös päivitetty 501 CT -malli eli hieman kapeammat farkut matalammalla vyötäröllä. Viisnollaykköset tehtiin aluksi vanhoista lappuhaalareista, ja vetoketjun tilalla oli napit. Laulaja Rita Ora yhdisti Levikset sporttitoppiin ja -sandaaleihin
Helpoin mahdollinen ratkaisu kynsikatastrofiin on Sally Hansen Complete Care 7-in-1 Nail Treatment -monitoimituote. Se sisältää myös kynttä hoitavia öljyjä ja E-vitamiinia, jotka antavat kynnelle kiiltoa. Sillä voi myös kirkastaa vanhan lakan sävyä. 4. | kauneus | Korjaussarja Talvi rokottaa käsien kauneutta, ja kynsinauhat huutavat apua. Se vahvistaa, tasoittaa, kiillottaa ja toimii päällysja aluslakkana. 2. Painele villiintyneet kynsinauhat kuosiin Weledan Cuticle Softener -kynsinauhakynällä. On aika tehdä jotain. EMMA VUORINEN Kuva JUHA SALMINEN 1. 5. Ikoninen käsivoide The Body Shopin Hemp Hand Protector on todellinen taika-aine koppurakäsille.15,40 e. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 19. 9,90 e. Sävy 114 Nude Mademoiselle on täydellinen, hieman vaaleanpunainen arkinude. 12 e. Sen sisältämä granaattiomenansiemenöljy pehmentää ja hoitaa. Pipetillä lakkauksen päälle levitettävä Isadora Quick Dry Dropper -pikakuivattaja kuivattaa lakan sekunneissa. L’Oréal Paris Color Riche Le Vernis A L’Huile -kynsilakka sisältää hoitavia öljyjä, joiden ansiosta lakka on hellävarainen ja tuoksuu hyvältä. 12 e. 6. 3. Trind Ridge Filler -aluslakka täyttää ja tasoittaa kynnen epätasaisuudet. 14 e. 8,90 e
| muoti | 3 x slip dress Puhtaanvalkoinen naruolkainmekko on vaatekaapin kameleontti. BA LE N C IA G A 20 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Kun koko asu on valkoinen, yhdisteleminen on helppoa. Valkoiset kerrokset Mekon alle puetaan nyt housut ja 1990-luvun tapaan jopa t-paita. Prässihousut 99,95 e, Selected Femme. Mekko 39,95 e, Vero Moda. Nahkatennarit 69,95 e, Ellos. EMMA VUORINEN Kuvat MIKKO HANNULA 1
Korvakorut 9,99 e, H&M. Pitsipinta ja alusvaatevaikutteet Pitsiset alusvaatteet saavat näkyä mekon alta. Solkimekko 490 e, Toga/Net-a-porter. 3. Tennistähti Mekko muuntautuu sporttiseksi minihameeksi, kun puet sen päälle urheilullisen yläosan. Liituraitamekko 35,99 e, Mango. A LE XA N D ER W A N G C ÉL IN E COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 21. Pitsiliivit 22,95 e, Lindex. Mesh-pintainen bomber-takki 210 e, Adidas Originals. Painijanselkäinen maksimekko 49,95 e, Zara. ”Käyttäisin itsekin slip dressiä arkena tennareiden ja bomber-takin kanssa.” Jutun malli, Cosmopolitanin bloggaaja Didem Özgün 2. Valkoiset tennarit 80 e, Superga
Kun Birdy voitti 12-vuotiaana kykyjenetsintäkilpailun päihittäen 10 000 muuta osallistujaa, hänestä kiinnostuivat myös levy-yhtiöt. Tykkään romanttisesta tyylistä, kuten sametista ja pitsistä. | tästä puhutaan | K uv a W A R N ER M U S IC ”Tiedän vasta nyt, mitä haluan” Brittilaulaja Birdy on kasvanut epävarmasta lapsitähdestä miljoonia myyväksi artistiksi, joka valloittaa myös muotimaailmaa. Birdy sanoo rakastavansa malliston omalaatuisia vaatteita. Silloin vasta 14-vuotias tyttö levytti versionsa indietähti Bon Iverin Skinny Love -hitistä. Sitä voisi kai kutsua albumiksi, jolla kasvan lapsesta aikuiseksi. – Beautiful Lies -levyn sävy on iloisempi kuin aiempien levyjeni. Nyt Birdy, oikealta nimeltään Jasmine van den Bogaerde, on julkaissut kolmannen albuminsa. SISKO SAVONLAHTI BIRDYN PERSOONALLINEN ääni on ihastuttanut kuulijoita ympäri maailmaa vuodesta 2011 lähtien. Tiesin, mitä halusin. – Se oli uskomatonta. Hän nappasi esikoisalbumillaan Brit Awards-ehdokkuuden, Just a Game -biisi soi Nälkäpeli-leffassa ja hänen levyjään on myyty yhteensä yli kolme miljoonaa kappaletta. Voi olla, etten huomenna tee enää lainkaan musiikkia tai että kaikki on vielä isompaa kuin tänään. Aikuistuminen näkyy ja kuuluu Beautiful Lies -levyllä, 19-vuotias brittilaulaja kertoo Cosmolle puhelimessa. Hänet löytää kuitenkin suuremmalla todennäköisyydellä vintage-kaupasta kuin luksusliikkeestä. Uransa hienoimmaksi hetkeksi hän nostaa esiintymisen Lontoon Paralympialaisten avajaisissa neljä vuotta sitten yli 80 000 ihmisen edessä. Olin epävarma. Birdyn uneliaat kasvot, boheemin romanttinen tyyli ja pitkät kiharat ovat inspiroineet myös muotimaailmaa, sillä laulaja nähdään tänä vuonna Valentinon nuorekkaan Red Valentino -malliston keulakuvana. Uudesta aluevaltauksesta huolimatta Birdy ei mieti tulevaisuuttaan tai urahaaveitaan. – Kun tein aiempia levyjäni ja minulta kysyttiin, tykkäänkö jostain ideasta, vastasin, että kyllä kai. – En ole muoti-ihminen, enkä ihaile kenenkään tietyn ihmisen pukeutumista. – En halua tähystää liikaa tulevaisuuteen, koska se voisi olla pelottavaakin. Nuoresta iästään huolimatta Birdy on ehtinyt saavuttaa urallaan 22 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. u viehätys perustuu hänen herkkään ääneensä ja surumieliseen pianoon, hänen uusin Keeping Your Head Up -singlensä liikuttaa ihmisiä tanssilattialla. Heiltä Birdy on saanut lempinimensäkin. Vanhempiensa mukaan tyttö aukoi vauvana ruokaillessaan suutaan pikkulinnun tavoin. Romanttisen tyylin lähettiläs Koska vapaa-aikaa on ollut viime vuosina niin vähän, Birdy on oppinut arvostamaan arkista hengailua. Tällä kertaa minulla oli enemmän itseluottamusta kuin aiemmin. Birdyn äiti on konserttipianisti ja isä näytelmäkirjailija, joten ei ole ihme, että laulaja oppi soittamaan pianoa 5-vuotiaana ja teki ensimmäisen kappaleensa pari vuotta myöhemmin. Birdy halusi tehdä jotain uutta. – Muutin viime vuonna Lontooseen ja asun nyt omillani, mutta aina kun haluan rentoutua, menen vanhempieni luo. Sitä ei voi koskaan tietää. Siinä missä edellisten albumien paljon. Kun olin lavalla, en voinut olla miettimättä, miksi olen täällä
Samanlaista positiivista asennetta ei ole nyt havaittavissa. On suoratoistopalveluja ja teemakanavia naisille. Niitä sarjoja, jotka ovat valoisampia ja viihdyttävämpiä. Selaan Netflixiä ja Viaplayta etsien uutta tv-sarjaa, johon voisin koukuttua. Esimerkiksi Lena Dunhamin Girls sekä Downton Abbey, draamasarja, jossa on vahva komediallinen pohjavire. Joko niitä tai sitten 21-minuuttisia sitcom-jaksoja. Siksi televisio tarjoaa tällä hetkellä vain kieltämättä loistavia mutta varsin ankeita draamasarjoja. – Voidaan puhua jopa tv-sarjojen uudesta kultakaudesta. – Se, että sodan jälkeen tehtiin paljon komediaa, liittyi 50-luvun yleiseen kehitysoptimismiin. – Draamasarjat heijastelevat aina ympäröivää yhteiskuntaa. Toki poikkeuksiakin on. Maailma on sen jälkeen kyynistynyt, ja se näkyy myös tv-tarjonnassa. Televisiosarjoja paljon tutkineen tutkijatohtori Heidi Keinosen mukaan tv-sarjat kulkevat aalloissa. Myös suurten elokuvatähtien joukossa, jotka aiemmin systemaattisesti kieltäytyivät tv-töistä. Osittain nostalgiasyistä, mutta pääasiassa siksi, että ne ovat ihailtavan optimistisia ja hyväntuulisia. Tunnistan sarjat, joista olen lukenut pelkkää ylistystä ja sarjat, joita ystäväni hehkuttavat. u K uv at M V P H O TO S ja N ET FL IX COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 23. | tästä puhutaan | Meistä on tullut kyynisiä ja tulevaisuuspessimistejä. Rakastan vakavia draamasarjoja, mutta tunnustan silti katsoneeni monta kertaa läpi vanhat kunnon O.C:n, Gossip Girlin, Dawson’s Creekin ja Gilmoren tytöt. Kaikki ”törkeän hyviä” ja ”mielettömän laadukkaita.” Varmasti, mutta entä jos en kaipaakaan keskiviikkoiltaani rikoksia, ruumiita, huumeita, miesten valtapelejä, palkkamurhaajia ja jengisotia. Menestyssarjoja, jotka pursuavat ystävyyttä, perhesuhteita, romansseja, toiveikkuutta, huumoria, onnellisia loppuja. Nyt meneillään on Nordic Noirin eli rikosdraamojen ja synkempien sarjojen kausi. – Varmasti tietyllä tavalla myös tosi-tv-sarjat, kuten Kardashianit ja Real Housewivesit ovat tulleet korvaamaan Sinkkuelämää-tyyppistä sarjaa. Huolellista ja hyvin tehtyä Television katsominen ja tarjonta ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana suunnattomasti. Miksi populaarikulttuuri ei tarjoa pakopaikkaa tästä kaikesta. On terrorismia, pakolaiskriisi ja talouskriisi. Menestysdraamoille yhteistä ovat korkeat tuotantoarvot, jotka näkyvät siinä, että ne ovat laadukkaita, hyvin tehtyjä ja huolellisesti käsikirjoitettuja. Keinonen on huomannut, että ennen laatudraamana pidettiin esimerkiksi BBC:n sarjoja, sitten HBO:n, mutta nyt myös Netflixin omaa tuotantoa olevat sarjat ovat liittyneet siihen joukkoon. Laatudraamat ovat suosituimpia kuin koskaan, ja tv-rooleista on tullut Hollywoodissa haluttua tavaraa. Ehkä seuraavaksi on vuorossa komediallisten draamasarjojen uusi aalto. Alkoihan Yhdysvalloissakin 1950-luvulla komedian kultakausi vastapainoksi maailmansotien ankeudelle. LINDA FORSS PERUSILTA . Tuotantokaudet kuluvat kohta puhki, sillä kyseisille sarjoille on lähes mahdotonta löytää tuoretta vastinetta. Arvojen koventuminen ja epätoivoiset tulevaisuudennäkymät näkyvät nyt selkeästi tv-sarjoissa, Keinonen kertoo. Selvä. Vaihtoehtoja ei juurikaan ole. Keinonen kuitenkin romuttaa toiveeni. Narcos, Bloodline, Mad Men, The Walking Dead, Gotham, House of Cards, Breaking Bad, Sons of Anarchy
24 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016
Koen Laulaja Antti Tuisku, 32, esiintyy 23. Vaikka peto on irti, Antti Tuisku on tasapainoisempi, rauhallisempi ja itsevarmempi kuin koskaan. En pidä mitään itsestäänselvyytenä, sillä olen nähnyt ne ajat, kun keikoillani ei ole ketään ja joudun pähkäilemään, kiinnostanko enää ketään, Antti kertoo. Sittemmin albumi on myynyt platinaa ja Antti täyttänyt keikkapaikat ilta toisensa jälkeen. huhtikuuta Helsingin Hartwall Arenalla. Laulajan pitkäaikaisin unelma toteutuu huhtikuun lopulla, kun hän nousee Hartwall Arenan lavalle Peto Show’ssaan, kahtena loppuunmyytynä iltana peräkkäin. Vaikka Antti on tullut kuvauksiin kesken laivakiertueensa, väsymys ei näy missään. | body love | STUDION LATTIA on täynnä höyheniä. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 25. LINDA FORSS Kuvat JUHA SALMINEN – Olen onnellinen siitä, että urani isoimmat asiat tapahtuvat juuri nyt. Tällä hetkellä poppari kiinnostaa kaikkia. Seppälän kanssa yhteistyössä tehty Antti Tuisku by Seppälä -vaatemallisto tulee myyntiin huhtikuussa. Hän on onnistunut voittamaan kriitikot puolelleen ja saanut massoittain uusia faneja. Antista on ollut mahtava huomata, ettei hype ole horjuttanut hänen mielensä tasapainoa. – En ole hyperaktiivisessa tilassa, enkä paukuttele henkseleitä. Osaan arvostaa kaikkea ihan eri levelillä kuin että ne olisivat tapahtuneet urani alkuaikoina. ja 24. Oikeastaan hän on viilettänyt paikasta toiseen viimeisen vuoden ajan, sen jälkeen kun hänen En kommentoi -levynsä ilmestyi toukokuussa ja nousi listaykköseksi. Henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin saavuttaminen on vaatinut Facebooklakon, terapiaa ja toimivan arjen. Höyheniä on liimautunut hänen paljaisiin käsivarsiinsa, osa on jopa hänen suussaan. Niiden keskellä seisoo laulaja Antti Tuisku, 32, parrassaan ja sinisessä tukassaan. Asiat ovat omassa mielessäni yllättävänkin hyvin tasapainossa
NETFLIX-SARJA: Breaking Bad. PAIKKA: Raanujärven mökki. Vaikka minun ei tarvitsisi olla ihan niin hysteerinen syömisistäni ja liikkumisistani, se, mitä pistän alas suustani, kertyy kroppaani ihan eri tavalla kuin kymmenen vuotta sitten. – Välillä haluaisin vain jäädä sohvalle, mutta pusken itseni ylös kovalla työmoraalillani. Olen nyt paremmassa kunnossa kuin ikinä. – Kuvittelin silloin olevani hyvässä kunnossa, mutta kuvista näkee, etten voinut kovin hyvin. Siksi kuntosalitreenaaminen on aina ollut minulle enemmän rasvaa polttavaa kuin lihaksia kasvattavaa. Laitan siellä heti takkaan tulen, rosahdan sohvalle ja juon lasin punaviiniä. olevani tällä hetkellä todella hyvässä paikassa itseni kanssa. MOTTO: Välillä ei pidä välittää vittujakaan. Motivoivinta on liikuntasuorituksen jälkeinen euforinen olo ja se, että liikkumattomuus näkyy kropassa välittömästi. TREENILIIKE: Leuanveto. VAATEKOMBO: Tiukat pillifarkut ja perusneule sopivat tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ty yl iV ES A S IL V ER M ei kk ija hi uk se tH EI D IR EP O N EN 26 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. EMOJI: KEIKKARUTIINI: Ennen keikkaa lämmittelen kropan hyppelemällä ja tanssimalla house-tanssin perusliikkeitä. Mieli ei pysy kasassa, jos hän ei pääse urheilemaan säännöllisesti. | body love | ANTIN 10 PARASTA TREENIBIISI: Party (Papiidipaadi). Antilla mielen hyvinvointi lähtee fyysisestä hyvinvoinnista. Antti käy crossfitissä ja lenkkeilee päivittäin koiransa Viljon kanssa. Jos voisin tehdä tätä työtä kaljamahaisena, kynnys jäädä sohvalle olisi paljon matalampi. – En usko, että maailmassa on ihmistä, joka voisi rehellisesti sanoa haluavansa treenata vain hyvän olon takia. Vitamiinidouppausta Kun Antti katsoo omia kuviaan uransa alkuajoilta, ero nykyiseen tuntuu hurjalta. Antti ei ole koskaan haaveillut isoista lihaksista eli ”stereotyyppisestä, miehisestä ihannevartalosta.” – Tanssiminen, liikkuminen, elastisuus ja joustavuus ovat minulle paljon tärkeämpiä, kuin että bodaisin lihaskimppuna. Peto Show’ta varten hän saattaa treenata tanssijoiden kanssa 2–3 tuntia kuutena päivänä viikossa. Minua ei ainakaan hävetä sanoa, että liikun, koska haluan näyttää hyvältä. SMOOTHIERESEPTI: Ananasta, kiiviä, kurkkua, salaattia, inkivääriä ja omenaa. HEMMOTTELURUOKA: Tom Yam Kung eli thaimaalainen katkarapukeitto. Kulunut vuosi on kasvattanut itseluottamustani ihan hirveästi. Fyysistä terveyttä ylläpitävät lisäksi riittävä uni, veden juominen ja terveellinen ruokavalio. En edes halua tietää, mitä tapahtuisi, jos söisin höllemmin kaikkea epäterveellistä
– Olen elänyt vaiheen, kun olen hölmöillyt ja minulla on mennyt lujaa. Palautuminen yhdestä viiniannoksesta on kuitenkin hitaampaa kuin nuorena. Kotona hän ei ajattele muiden mielipiteitä, Instagram-tykkäyksiä tai myyntilukuja. Se pitää sisällään muun muassa sporttihenkisiä t-paitoja ja collegehousuja, jotka sopivat sekä naisille että miehille. Vuosi sitten hän karsi hiilareita ruokavaliostaan ja on lopettanut leivän syömisen. Antti on onnellinen siitä, että otti kaiken irti bilettämisestä, kun muutti Rovaniemeltä Helsinkiin parikymppisenä. – Olen tullut bilettämisen suhteen aikuiseksi – eli tylsäksi. jon enemmän aikaa kysellä muiden kuulumisia puhelimitse. Voin tehdä musiikillani mitä vaan, ei väliä, vaikka kaikki menisi perseelleen. Hän on huono delegoimaan, vaikka on koittanut viime aikoina opetella sitä. Pään kasassa pitämiseen ja elämänhallinnantunteen lisääntymiseen on auttanut myös se, ettei Antti ole ollut puoleen vuoteen Facebookissa. Staramoodi ja perus-Antti Ennen Antti erotti selvemmin siviiliminänsä julkkisminästään, sillä raja oli pakko vetää johonkin. Hän muistaa yhä pusikon Johanneksen kirkon kulmalla, jonne jätti aina piilopullon. Syksyllä silti ajattelin, että ympärilläni on nyt kaikki ainekset siihen, että pääni voi lähteä pois raiteiltaan. Yksi tai kaksi lasia viiniä tuntuvat kropassani seuraavana päivänä. Aina silloin tällöin hän antaa itselleen luvan käydä hampurilaisella tai juoda alkoholia. Ikäkin tuo lisää rauhaa. Jenni Vartiainen, VilleGalle, Nikke Ankara... MINULLAKIN ON LUPA LEPOON JA LUPA OTTAA IISIMMIN.” COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 27. Haluan uskoa, että menestykseni on kovan työn tulosta ja ihmiset ovat viimein nähneet sen, etten ota elämää liian vakavasti, laitan itseni likoon ja nauran itselleni. – Ne määrät, mitä vedän vitamiineja, ovat ihan omalla tasollaan. Hän kävi kavereiden kanssa ulkona joka viikko, joskus monta kertaa viikossa. – Minulla on suuri tarve olla aina oikeassa, mutta tiedostan myös, kun olen väärässä. Halusin keskittyä itseeni, arkeeni ja minulle jäi heti palKATSO VIDEO! Antti testaa Cosmon sananselityspeliä. Jos voin bilettää kerran kolmessa kuukaudessa, juoda silloin niin paljon kuin haluan ja nähdä kavereitani, se auttaa minua jaksamaan. Se on maailma, johon hän on hurahtanut. – En voi ottaa keikan jälkeen alkoholia, se harmittaa joskus. Pitkään Antti liitti työntekoon ajatuksen siitä, että kohta suosio loppuu eikä hän osaa tehdä elämässään mitään muuta. Minun pitäisi olla armollisempi itseäni kohtaan. Sen illan tapahtumilla Antti on jaksanut porskuttaa eteenpäin monta kuukautta. Ne asiat ovat all-time favorittejani. Antin onkin vaikea keksiä mitään parempaa kuin perusasioiden pyörittäminen tavallisena arkena. Mitään merkkejä ei ollut, mutta kävin silti terapiassa summaamassa kaikkea, mitä minulle oli tapahtunut. Se tappoi kaiken luovuuden. Vuosien tauon jälkeen Antti marssi terapeutin luo uudestaan viime syksynä, Vain Elämää -hypen aikoihin. – Aika helposti sitä alkaa leijailla, kun oma profiili on täynnä ylistystä siitä, miten mieletön ja ainutkertainen tyyppi olen. cosmopolitan.fi ”MINUN PITÄISI OLLA ARMOLLISEMPI ITSEÄNI KOHTAAN. Laulaja tekee keväällä uuden aluevaltauksen ja julkaisee Seppälän kanssa oman Antti Tuisku by Seppälä -vapaa-ajan mallistonsa. Kilometrin matkaa baarista Antin kotiin jatkoille ei voinut yksinkertaisesti kulkea ilman välipysähdystä. – Olen onnellinen siitä, että arki tuo elämääni niin suurta sisältöä, etteivät työasiat pyöri mielessäni. Facebook on liian intensiivinen ja hektinen paikka. Paljon enemmän Anttia kiinnostavat pesukoneessa pyörivät pyykit ja niiden ripustaminen. Aamu starttaa usein smoothiella, ja lautanen täyttyy vihreästä kaikilla aterioilla. En ole se tyyppi, joka jää tyhjän päälle. Viimeksi tapaninpäivänä Antti järjesti kotibileet, joissa oli parikymmentä ihmistä. Olemme juosseet kavereiden kanssa alasti Punavuoressa kaatosateessa. u Siksi Antti on vetänyt makeansyömisen ja mässäilyn minimiin. Antti on omien sanojensa mukaan päällepäsmäriluonne. Joku voisi kutsua sitä douppaamiseksi. Olen rauhaa rakastava arki-ihminen. Eihän kukaan kestäisi katsoa minua, jos eläisin samalla superstara-mentaliteetillä omaa elämääni. Tehdä pitkä kauppalista, käydä kaupassa, siivota, pestä pyykkiä, tuijottaa lempisarjaa ja lenkkeillä Viljon kanssa. Vieläkin on olemassa ”staramoodi ja perus-Antti.” – Totta kai lavalle astuessa päässä olevat asetukset pitää muuttaa ja kytkeä taas pois siviilissä. – Minulla on ollut pitkään hyvä, seesteinen meininki elämässäni. – Olen lähtökohtaisesti verkkarityyppi ja pukeudun mukaviin ja väljiin vaatteisiin aina kun vain mahdollista. Ensimmäisen kerran vuonna 2008, kun hän huomasi rakentaneensa identiteettinsä uran, julkisuuden ja suosion varaan. Tykkään myöntää virheeni ja pohtia jälkeenpäin, mitä niistä opin. Facebook-lakossa Koska mielen hyvinvointi on Antille yhtä tärkeää kuin kropankin, hän on käynyt terapiassa puhumassa elämästään. Enää en kaipaa yökerhobilettämistä. Tauko on tehnyt minulle hyvää, en kaipaa sinne takaisin. Juhlimisesta on tullut suunnitelmallisempaa ja rauhallisempaa. Parasta on tulla kotiin sunnuntaiaamuna keikalta, pistää hikiset vaatteet pesukoneeseen, katsoa hiihtoa televisiosta ja lähteä sen jälkeen metsään. Minullakin on lupa lepoon ja lupa ottaa iisimmin. En kuitenkaan pysty saamaan tämän hetkisessä henkisessä ja fyysisessä rasitustilassa ruuasta niin paljon vitamiineja kuin tarvitsisin. Tarvittavat vitamiinit hän saa purkista. – Sitten oivalsin, että olen pärjännyt elämässäni hyvin tähänkin asti
– Tämä on yksi 2000-luvun motivaatiotutkimuksen keskeisimmistä löydöksistä. | ura | K uv a IM A X TR EE KYLLÄ MINÄ OSAAN! Työhaastatteluun valmistautuessa iskee paniikki. – Mutta niin kaikki muutkin tulevat! ystäväni parahtaa. Myös pitkään työelämässä olleet miettivät, mitä he osaavat, sanoo psykologi Annamari Heikkilä. Todellisuudessa tutkimusten mukaan ihminen on hyvä siinä, missä hän uskoo olevansa hyvä. Vahvuuksien ja erityispiirteiden muotoileminen, oman osaamisen tunnistaminen, ei ole helppoa. En tiedä, mitä osaan, hän tuskailee. Monilla on itsestään negatiivisia käsityksiä, jotka eivät pidä paikkaansa. Kaikki meistä ovat hyviä jossain. Hän on tehnyt hakemuksen huolellisesti ja saa kutsun haastatteluun. Ilmiö on tuttu työelämän asiantuntijoille. – Se ei ole vain nuorten ongelma. Kavereiden kannustuksella löydät parhaat puolesi. – Mitä oikein sanon siellä. OLE N ERIT TÄIN HYV Ä,E LLE N TÄ YDE LLI NEN 28 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Käsitykset tulevat usein ulkopuolelta. IIRIS LAGUS Y STÄVÄNI ON hakenut unelmiensa työpaikkaa. Uskosta omaan pystyvyyteen tulee itseään toteuttava ennuste, Heikkilä sanoo. Perhe on voinut sanoa, että ”meidän suvussa ei ole matikkapäätä”. Ja tulet toimeen kaikkien kanssa. Olet ahkera, sanon. Missä minä olen hyvä, mitä minä muka osaan. Jotta voi tunnistaa omat vahvuutensa ja pukea ne sanoiksi, Heikkilä muistuttaa, että ensin pitää luopua uskomuksista. Päätämme keksiä hänelle vahvuuksia yhdessä. Onnittelen häntä, mutta ystäväni on innostuneen sijaan ahdistunut
Parpala selvittää usein asiakkaidensa kanssa, mistä työtehtävistä he tykkäävät, mutta myös kenen kanssa he niistä nauttivat. Nauhoita puhettasi, kuuntele ja kehity. ONNISTUMISTARINA Tee tämä harjoitus kaveriporukalla. Soittavatko ystäväsi sinulle, jos heillä on sydänsuruja. Kysy ystävältäsi, mitä hän sinussa ihailee ja kadehtii. Palautetta voi pyytää vaikka äidiltä, työnantajalta ja parhaalta ystävältä. Jotkut asiat toistuvat, mutta alat löytää myös uusia juttuja. Hyviltä verkostoilta oppii aina lisää. Olet varmasti myötätuntoinen kuuntelija. uraneuvoja Arja Parpala vinkkaa. Parpalan mielestä osaamista ovat niin tiedot, taidot kuin verkostot ja luonteenpiirteetkin. JÄRJESTÄ HARJOITUSHAASTATTELU Työhaastattelukysymykset eivät ole helppoja. Mikä sinua kiinnostaa. – Jos tunnet ihmisiä eri aloilta, pystyt luomaan osaamiskokonaisuuksia ja tarjoamaan asiakkaille paketteja, jotka ovat tosi arvokkaita. Asiantuntijoina psykologi Annamari Heikkilä ja uraneuvoja Arja Parpala. – Voit kääntää vahvuudeksi vaikka sen, että olet aluksi tarkkailija ja introvertti. Sinun ei tarvitse sanoa, että olet jossain hyvä, jos voit kertoa siitä esimerkin. Ihmisen, jolla on hyvät verkostot, ei tarvitse osata kaikkea. Nykypäivänä osaamista ovat myös verkostot, Parpala muistuttaa. Heikkiläkin kehottaa miettimään tunteita. Löydät vahvuutesi, kun mietit, missä asioissa sinun puoleesi käännytään. Kun vahvuudet ovat selvillä, ne pitäisi vielä pystyä kertomaan uskottavasti. – Voit olla hyvä, vaikka olet vasta matkalla, Parpala sanoo. Omien vahvuuksien kertomista pitää harjoitella. Luonteenpiirteet ovat niin ikään vahvuuksia. Tee luonteenpiirteistä vahvuuksiasi Tutkinnosta, kielitaidosta ja tietyn ohjelmiston hallitsemista on helppo puhua, mutta osaaminen on paljon mutkikkaampi asia. u COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 29. Parpala ehdottaa valitsemaan joukon ihmisiä, jotka tuntevat sinut eri yhteyksistä. – Ulkopuoliset tunnistavat nopeasti ydinosaamisesi. Tiedot ovat koulutuksen ja lukemisen kautta omaksuttua nformaatiota. Pyydä kehuja ja kerro esimerkkejä Paras tapa oman osaamisen tunnistamiseen on hakea palautetta ulkopuolelta. Järjestä ystäväsi kanssa harjoitushaastattelu. Mutta sen seurauksena olet huomannut, että osaat ottaa kaikkien mielipiteet huomioon. Se auttaa ryhmätöissä hyviin lopputuloksiin. Ihmiset pitävät asioista, joissa ovat hyviä. Tarinat ja esimerkit toimivat hyvin. Mielekkään tekemisen tunnistamalla pääset osaamisesi jäljille. Se kannattaa sanoa ääneen. Muut kirjoittavat ylös, mitä osaamista ja taitoja tarinastasi välittyi. Ihmiset sokeutuvat omille vahvuuksilleen, koska niistä tulee heille arkipäivää. Sen sijaan, että kerrot olevasi sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, kerro, että olet teidän tiimistä se, joka tarttuu ensimmäisenä puhelimeen, kun pitää soittaa asiakkaalle. MILLOIN PUOLEESI KÄÄNNYTÄÄN. Taidot viittaavat kokemukseen ja kykyyn soveltaa opittua. OPETTELE LÖYTÄMÄÄN VAHVUUTESI MITÄ SINUSSA IHAILLAAN. Kaikessa ei tarvitse olla hyvä heti, sillä tehdessä oppii. Se on hyvä neuvo, kun omien vahvuuksien esiintuominen jännittää. – Sitä kautta ihmisen sosiaaliset taidot tulevat esiin. Vaikka ajatus kaverista tenttaamassa sinua tuntuu vaivaannuttavalta, se kannattaa silti. Otetaanko sinuun yhteyttä, kun halutaan järjestää hyvät bileet. Oletko iloisimmillasi tanssitunnilla vai kun pitchaat uusia ideoitasi. Tietoa saa esimerkiksi koulusta ja kursseilta, taidot syntyvät harjoituksen kautta. Kukin kertoo vuorollaan esimerkin siitä, miten ja missä on onnistunut. – Hyvä harjoitus on ajatella, että mitä tekisin, vaikka siitä ei maksettaisi mitään. Taidat olla taitava laittamaan asioita ja ihmisiä liikkeelle. Jos tykkäät tehdä vaikkapa pienessä tiimissä itsenäisesti töitä, olet todennäköisesti tunnollinen vastuunkantaja, joka osaa antaa työrauhan. Ihmiset kadehtivat tyypillisesti taitoja, joita heillä ei ole itsellään. Myös ihmisiltä, jotka eivät tunne sinua erityisen hyvin, voi saada kirkkaan ajatuksen. Heikkilä on samaa mieltä siitä, ettei omaa persoonaa pidä väheksyä. Sen sijaan, että ajattelisit, mitä osaat tai et osaa, kannattaa miettiä, mistä olet kiinnostunut. Kun jatkat harjoitusta kahden viikon ajan, aivosi joutuvat pinnistelemään. Niin tärkeää kuin onkin tietää omat vahvuutensa, on myös tärkeää muistaa, että niitä täytyy aina päivittää. KEHU ITSEÄSI ÄÄNEEN Itsensä kehuminen tuntuu usein kiusalliselta. KIRJOITA VAHVUUTESI YLÖS Kirjoita joka aamu muistiin kolme asiaa, joissa olet hyvä
Korkealle nousevat trumpettihousut kaventavat vyötäröä ja pidentävät sääriä platform-korkkareihin yhdistettyinä. T-paitojen klassikko 69 e, Hunkydory. LAULAJA Ellie Goulding todistaa, että 1970-luvun tyyli on edelleen in. Duffelitakki 99,99 e, Mango. 30 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Rintaliivit 22,99 e, KappAhl. | muoti | K uv at M V P H O TO S ja VA LM IS TA JA T SEITSEMÄN OIKEIN Inspiroidu tyyli-ikonien asuvalinnoista ja luo itsellesi uusi kevätlook. Trumpettihousut 49,95 e, Lindex. NORA SYRJÄNEN Käärmeennahkakuvioidut platform-kengät 47,09 e, Asos. Ylisuuri kelsitakki korostaa hartialinjaa, kun asetat sen rennosti olkapäille
Mokkanilkkurit 38,42 e, Boohoo. Neule 19,95 e, Zara. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 31. Kun yhdistät ylipitkät hihat, liehuvan midihameen ja säärikorkuiset nilkkurit, yksinkertaisesta asusta tulee mielenkiintoinen. Palazzohousut 39,95 e, Zara. TUMMIA JA MAANLÄHEISIÄ sävyjä suosiva muotisuunnittelija Victoria Beckham nähtiin Nykin muotiviikoilla vaihteeksi kirkkaankeltaisessa neuleessa. Tarratennarit 79,95 e, Zign/ Zalando. Trenssitakki 49,95 e, Gina Tricot. Punainen huulipuna pääsee oikeuksiinsa, kun pidät asun väripaletin neutraalina. Unohda korkokengät ja valitse sen sijaan mukavat tennarit ja anna lahkeiden laahata maata. HUIPPUMALLI Karlie Kloss näyttää upealta veistoksellisen laskeutuvissa linjoissa. Eriparikorvikset 7,95 e, Pieces. Aurinkolasit 99 e, Karl Lagerfeld/ Specsavers. Epäsymmetrinen neule 39,99 e, Mango. Raitahame 19,95 e, Zara. Sormus 7 e, Topshop
Biker-takki 59,95 e, Cubus. Kapea nahkavyö 29 e, & Other Stories. Kun väripaletti on yhtenäinen ja meikki simppeli, hame saa rauhassa varastaa kaiken huomion. Kukkapilotti 19,95 e, New Yorker. 32 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Kiiltonahkanilkkurit 46,46 e, Asos. Tyllihame 52 e, Topshop. 19-VUOTIAS näyttelijälahjakkuus Chloë Moretz piristi rokkaavaa tyyliään söpöllä printtihameella. Glittersukat 4,95 e, Vero Moda/ Nelly. | muoti | Kaulakoru 89 e, Kalevala Koru. Korolliset sandaalit 60 e, Miss Selfridge. Kauluspaita 29,99 e, KappAhl. Sporttivaikutteinen pusero 20 e, Bik Bok. NÄYTTELIJÄ Blake Lively karsi tyttömäisyyttä hempeän vaaleanpunaisesta lookistaan yhdistämällä asuun baseball-takin. Kuvioitu hame 79 e, Cos
NÄYTTELIJÄ Saoirse Ronanin kaksiosainen sortsipuku sopii hyvin keväiseen työpäivään. Trikoohousut kultaisilla vetoketjuilla 99,95 e, Close by Denim/ Ellos. Mokkasandaletit 34,90 e, Dinsko. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 33. Romanttinen paitapusero 40 e, Monki. Sido rusetti kaulaan tai koristele hiuksesi pannalla, niin saat asuun ripauksen naisellisuutta. LAULAJA Tori Kelly nousi tähteyteen ladattuaan musiikkiaan Youtubeen. Värikäs reppu 35,21 e, Asos. Cowboy -henkiset nilkkurit 89,99 e, Mango. Meleerattu t-paita 14 e, H&M. Hiuspanta 9,95 e, Nelly. Farkkutakki 59,95 e, Topshop/ Nelly. Lätsän on tarkoitus herättää huomiota, joten valitse kaupasta se kaikkein räiskyvin. Hän sekoittaa tyylissään ysärivaikutteita ja streetstyleä ja kesyttää villit luonnonkiharansa värikkäällä lippiksellä. . Tartanjakku 59,95 e, Zara. Kukonaskelkuvioidut sortsit 19,95 e, Zara. Kukkalippis 29,95 e, Junkyard
Kaikkea ei voi saada, mutta paljon kuitenkin – jos oppii organisoimaan ja sietämään epätäydellisyyttä. | ura | … siellä, missä hän itse haluaa. Naisen valinta uran ja perheen välillä tehdään edelleen usein jälkimmäisen ehdoilla, vaikka ei tarvitsisi. LENA NELSKYLÄ Kuvat JUHA SALMINEN K uv at H A A ST AT EL TA V IE N K U VA -A R K IS TO T 34 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Kolme menestynyttä naista kertoo, ettei mielekäs ura ja toimiva arki kotona ole mahdoton yhtälö. Vuonna 2016 silti vielä liian harvoin huipulla
Illalla laitan ruokaa ja touhuan heidän kanssaan. Tarjous houkutteli, sillä isossa jätealan yrityksessä pääsisin edistämään kierrätystä eli tekemään töitä minulle tärkeiden ympäristöasioiden eteen. Ajattelen kuitenkin, että se kannattaa. MARI PUOSKARI, 36 . Saan siitä elämänhallinnan tunteen. Koska haluan viettää illat perheeni kanssa, sanon kyllä vain tärkeille iltamenoille, kuten Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksille. DI, Uusien liiketoimintojen johtaja Ekokemillä. Kaikkea ei ehkä voi saada, mutta jos miettii omia arvojaan, niistä ainakin kaksi tärkeintä voi saada. Tee rohkeasti sitä, mikä itsestäsi tuntuu oikealta. Moni konservatiivisempi työpaikka ei varmastikaan olisi valinnut johtajaksi raskaana olevaa naista. Jotta arkemme olisi toimivaa, sen on oltava tarkkaan aikataulutettu. Mielestäni naiset syyllistävät toisiaan liikaa, jokainen nainen tuntee varmasti syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita muutenkin. Kun lapset ovat menneet nukkumaan, teen vielä tunnin tai pari töitä, jos minulla on paljon keskeneräisiä asioita. Mieheni on myös johtaja-asemassa, joten ymmärrämme toistemme työhön liittyvät vastuut ja velvollisuudet. . Olisihan se mukavaa, ettei aina tarvitsisi suunnitella ja ennakoida. Ihan varmasti jotkut puhuivat selkäni takana siitä, miten saatoin lähteä töihin lapseni ollessa niin pieni. Sosiaalinen piiri on kiireisen elämänvaiheen myötä pienentynyt ja tapaisin mieluusti enemmän ystäviäni, mutta ehkä sekin aika koittaa vielä. Palkinto on se, että saan tehdä mielenkiintoisia asioita, eikä minun ole tarvinnut luopua siitä ajatuksesta, että minulla on lapsia. Terveiset 20-vuotiaalle itselleni: ”Yritä olla välittämättä, mitä muut ajattelevat. Lapset haen tarhasta ennen viittä. Sillä tavalla löydät sen juuri sinulle merkityksellisen tien.” COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 35. Mieheni huolehtii lapset päiväkotiin. Johtajan työssä tavallisesta poikkeavia päiviä, kuten matkoja, on paljon. Naiset ovat turhan ankaria itselleen. Naiset, jotka kertoivat, että heillä on ura, olivat tutkimuksen mukaan tyytyväisempiä työhönsä ja elämäänsä kuin naiset, jotka kertoivat, että heillä on vain työ. Koko vanhempainvapainjärjestelmä pitäisi muuttaa tasa-arvoisemmaksi niin, ettei nuoren naisen palkkaaminen olisi automaattisesti riski. Nukkumaan menen jo kymmeneltä, jotta saisin ainakin seitsemän tunnin yöunet. Se kummalla on menossa kiireisempi vaihe töissä, saa kotona enemmän pelivaraa. Aviomies sekä 5-vuotias poika ja 2-vuotias tyttö. Oikeasti kyse on rohkeudesta. Vaikka päivä olisi täynnä palavereja ja muita menoja, yritän käydä tunnin ajan läpi sähköpostejani. Treenaamisen ansiosta olen hyvällä tuulella ja energinen. Töitä teen kahdeksasta neljään. Monesti ajattelemme, että pitäisi olla varma siitä, että kaikki menee täydellisesti ennen kuin uskaltaa edes yrittää. Päätin, että on ihan turha vaivata päätään sillä, mitä muut ajattelevat. Haluan rohkaista nuoria naisia tarttumaan haasteisiin. Normaalina työpäivänäni herään kuuden aikaan ja suuntaan salille. Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (vihreät). Töissä en voi tehdä kaikkea, vaan minun on luotettava johdettavieni kykyihin, annettava heille vastuuta ja vapauksia. Suvi Heikkinen (2015) (In) Significant Others: The Role of the Spouse in Women and Men Managers’ Careers in Finland. Kotimme ei myöskään ole koskaan täydellisen siisti, syömme toisinaan eineksiä, en silitä vaatteitani ja lasteni hiusten leikkuuväli taisi venähtää viimeksi liian pitkäksi. Mieheni ja isovanhemmat hoitivat lasta vuoroviikoin. Kun hyppää veteen, oppii varmasti uimaan. Paineensietokyky ja taito organisoida kasvavat siinä samalla. Se oli meidän perheelle toimiva ratkaisu. Hinta kalenterin orjuudesta on siis aika pieni.” SANON KYLLÄ VAIN TÄRKEILLE ILTAMENOILLE” Naisjohtajat eivät koe aina saavansa puolisoltaan sellaista tukea, jota johtamisura vaatii. Tyttäreni oli viisikuinen, kun aloitin työt. The Working Mother Median toteuttama yhdysvaltalaistutkimus, johon vastasi 4600 henkilöä vuonna 2011. . ”OLIN VIIMEISILLÄNI raskaana, kun headhunter soitti ja tiedusteli, että olisinko kiinnostunut Ekokemin strategiajohtajan työpaikasta. Nostan hattua työnantajalleni siitä, ettei raskaus ollut este valituksi tulemiselle. Minun on ollut pakko luopua perfektionismistani ja oppia priorisoimaan, mikä oikeasti on tärkeintä. Siskojen pitäisi olla enemmän toistensa puolella
KTM, Marketing & Communications Director peliyhtiö Super Evil Megacorpilla. Tuore suomalaistutkimus, jossa selvitettiin ruotsalaisyritysten johtoryhmien jäsenten ominaisuuksia. Terveiset 20-vuotiaalle itselleni: ”Miksi ajattelet, että jos jokin asia ei ole tarpeeksi iso haaste, se ei myöskään voi olla arvokasta. Naisjohtajista 59 % on naimisissa tai avoliitossa. Keskity enemmän siihen, mitä jo osaat ja stressaa vähemmän asioista, joihin et voi vaikuttaa.” | ura | 45 % naisista potee jatkuvasti huonoa omaatuntoa siitä, etteivät he ehdi työnsä takia hoitaa kotiasioita kunnolla. Lapsettomienkin naisten keskuudessa noin kolmannes koki jatkuvasti huonoa omaatuntoa kotiasioiden hoidosta tai hoitamattomuudesta. Kiireinen arkemme toimii, sillä meillä on hyvä rutiini. Avioliitossa. Olen kuullut sanottavan, että on kahdenlaisia ihmisiä. Kaikkea ei aina tarvitse tehdä itse, apua saa pyytää ja siivoojat sekä ruokakauppojen kotitoimitukset on keksitty käytettäviksi.” KIIREINEN ARKEMME TOIMII, SILLÄ MEILLÄ ON HYVÄ RUTIINI” HEINI VESANDER, 29 . ”MINUA ON aina jotenkin häirinnyt kysymys siitä, että voiko nainen saada kaiken. Niitä, jotka tekevät töitä rahoittaakseen elämänsä ja niitä, joiden elämä on työ. Se ei pidä paikkansa. Kuulun sukupolveen, jolle ura ei ole enää itseisarvo. 36 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Tärkeintä olisi olla ajankäyttönsä suhteen realisti ja keskittyä prioriteetteihin. . Uskon, että voi tehdä menestyksekkäästi paljon töitä ja nauttia samalla elämästä. Omalla kohdallani ajattelen, että kaikki riippuu asenteesta ja toki myös siitä, että valitsee oikean kumppanin. Haluamme kumpikin saada paljon aikaan ja pärjätä töissämme. Naisten tulisi vaatia itseltään vähemmän täydellisyyttä. Monet kokevat syyllisyyttä täysin turhista asioista. Kauppatieteellisen korkeakoulututkinnon suorittaneiden keskijohtoon sijoittuvien naisten näkymyksiä selvittänyt kysely vuodelta 2005. Jos haluaa olla samaan aikaan uraohjus ja parisuhdeguru, on hyvä muistaa, ettei kaikkea voi tehdä 100-prosenttisella laadulla. Olen aina ajatellut, että menen työelämässä niin pitkälle kuin pystyn. Tapasin myöskin pelialalla työskentelevän aviomieheni Miskan kolmisen vuotta sitten ja menimme viime kesänä naimisiin. Kummankin työ edellyttää jonkin verran iltatöitä ja matkustamista, joten yritämme pihistää itsellemme aina silloin tällöin yhteistä aikaa pitkien viikonloppureissujen muodossa. Syömme yhdessä aamiaista, ennen kuin suuntaamme kumpikin työpaikoillemme. Asumme San Franciscossa, jonne muutimme töiden perässä toissa vuonna. Mielestäni kysymyksenasettelu heijastaa sitä, että kaikella tarkoitetaan jokaisen kohdalla samaa ja että sen saavuttaminen olisi jotenkin ongelmallista. Miesjohtajista 71 %. Jaan mieheni kanssa intohimon liikkumiseen, joten treenaamme yhdessä salilla aina töiden jälkeen. Parisuhteen tulee kestää erossa oloa ja toisen tarjota tukea silloin, kun puolisolla on töissä tiukka vaihe. Kuulumme molemmat jälkimmäiseen, joten alusta alkaen oli selvää, että työllä tulee olemaan suuri rooli yhteisessä elämässämme
Tiedostin, että vahvuuteni ja intohimoni ovat markkinoinnissa. On tärkeää tehdä yhdessä jotain sellaista, mikä ei liity töihin tai kotiin. Alle 3-vuotiaiden lasten äitien työllisyysaste on Suomessa suhteellisen alhainen eli vain reilut 50 %. Olen kiitollinen isovanhemmille, joiden ansiosta minun ei ole tarvinnut jäädä töistä kotiin lapsen sairastuttua. Haluan, että koti on siisti, mutta käytän siivoamiseen kuluvan ajan mieluummin asioihin, joista saan iloa ja voimaa. Syömme joka ilta yhdessä perheen kanssa. Usein tilaamme ruoka-aineet resepteineen netistä. Toivon välillä, että vuorokaudessa olisi ekstratunteja, jotta voisin olla enemmän lasteni kanssa, saisin enemmän aikaan töissä, ehtisin lukea kirjoja ja ratsastaa useammin. Helpottaa paljon, kun tajuaa, ettei elämän tarvitse olla täydellistä Kiireessä itsestään huolehtiminen unohtuu helposti, kun ei muka ehdi. Mietin, miksi kehittäisin heikkouksiani, jos voisin tehdä jotakin sellaista, missä olen luontaisesti hyvä. Ei kannata huolehtia pienistä asioista, monesti riittää, kun vie asioita oikeaan suuntaan.” u COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 37. ”EN OLE KOSKAAN ajatellut rakentavani tietoisesti itselleni uraa. Jatkuva riittämättömyydentunne ja marttyyrius eivät auta ketään. KMT, Yoogaianettipalvelun Chief Communication Officer. Muutimme viime elokuussa Lontooseen, sillä tavoitteenamme on saada yritys menestymään maailmalla. Tiesimme jo silloin, että olemme kummatkin kunnianhimoisia ja haluamme tukea toistemme menestystä. Terveiset 20-vuotiaalle itselleni : ”Älä stressaa liikaa, kaikki järjestyy. Emme tee kotona kaikkea itse. Ihan joka viikko emme saa sitä järjestettyä, mutta silloin kun saamme, nautimme yhdessä vaikkapa Lontoon mahtavasta kulttuuritarjonnasta. Kun tulin äidiksi 27-vuotiaana, ymmärsin, että kova konsulttimaailma olisi vaatinut minulta liikaa kompromisseja niin ajankäytön kuin työn sisällönkin suhteen. . Naimisiin menimme 1999. Kalenterissa lukee joka viikko myös date night, joka on minun ja mieheni kahdenkeskistä aikaa. Jo silloin kun sain pienen palkkion gradustani, palkkasin siivoojan. Elämästä pitää nauttia ja välillä kannattaa ottaa se viinilasillinenkin. Kouluttauduin joogaohjaajaksi, kun olin äitiyslomalla kolmannen lapseni kanssa. Aloitin urani liikkeenjohdon konsulttina McKinseyllä. Yleensä siitä on avautunut jokin uusi polku. Ilman joogaa olisin sietämätön niin puolisona kuin työkaverinakin, joten olen onnellinen, jos löydän sille päivässä vain vartinkin.” ANU PETÄJÄ, 40 . Sunnuntaisin päivitämme mieheni kanssa perheen sähköisen kalenterin, johon listaamme seuraavan viikon ruuat, harrastukset, työmatkat ja muut menot. Aviomies ja 13-, 9ja 5-vuotiaat pojat. En ole ajatellut, että perhe olisi ollut este työlleni, mutta ilman muiden apua en olisi selvinnyt. Mutta jos ei pidä itsestään huolta, ei myöskään pysty tekemään mitään muutakaan kovin hyvin. Tällä hetkellä pyöritän mieheni Mikon kanssa joogatunteja tarjoavaa nettipalvelua Yoogaiaa. Tapasimme teini-ikäisinä rautakaupassa, jossa olimme kummatkin kesätöissä. Elinkeinoelämän keskusliiton Naiset ja miehet työelämässä -selvitys vuodelta 2013. Laadukkaiden lastenhoitopalvelujen saatavuudesta huolimatta alle 3-vuotiaita lapsia hoidetaan Suomessa selvästi useammin kotona kuin muissa Pohjoismaissa. Olen vain aina keskittynyt hoitamaan meneillään olevan projektin mahdollisimman hyvin. Ennen Yoogaiaa työskentelin pitkään strategina ja asiakasjohtajana Suomen johtavissa mainosja viestintätoimistoissa. Päätin, etten aio kinastella yhtenäkään lauantaina mieheni kanssa siitä, kumpi siivoaa vessan. Toisesta lapsesta lähtien perheessämme on myös ollut HELPOTTAA KUN TAJUAA, ETTEI ELÄMÄN TARVITSE OLLA TÄYDELLISTÄ” au paireja auttamassa arjen pyörittämisessä. Siirsimme ruokailua seitsemäksi, jotta ehdimme laittaa hyvää ruokaa ja nauttia ajasta perheen kanssa ilman kiirettä harrastuksiin. Nykyisessä työssäni pääsen hyödyntämään kaikkea sitä, mitä osaan ja rakastan. Olemme olleet 18-vuotiaasta lähtien yhdessä
| cosmotähti | Te ks ti M A R G A R ET W A P P LE R To im itt an ut ID A VA LP A S K uv at TE S H Ty yl iJ A M ES W O R TH IN G TO N D EM O LE T B I L L I O N D O L L A R B A B Y Miljardibisnestä pyörittävä Jessica Alba kiilasi viime vuonna tienesteillään Jennifer Lawrencen ja Beyoncén ohi. 38 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Näyttelijästä yrittäjäguruksi muuntautunut tähti paljasti menestyksensä salaisuuden
Kun hänen keuhkokuumeensa uusiutui ja kurkkunsa kuroutui umpeen, hänen äitinsä nukkui hetekalla sairaalasängyn vieressä. Vertailun vuoksi: kotimaisen Lumenen liikevaihto oli siitä noin kolmasosan. Viime vuonna yhtiön arvo oli yli puolitoista miljardia euroa, ja se työllisti 500 ihmistä. Talouslehti Forbes arvioi liikevaihdon nousseen 235 miljoonaan euroon. Hän kauhistui tajutessaan, että tuleva lapsi voisi päätyä samaan sairauskierteeseen kuin hän aikanaan. J ESSICA ALBA, 34, vietti suuren osan lapsuudestaan sairaalassa. Jessica pyykkäsi lahjaksi saamiaan vauvanvaatteita, kun hänelle puhkesi äkäinen ihottuma. Jessica ei ollut ainoa, joka halusi tehdä kylppäristään turvallisemman. Viime syksynä Honest lanseerasi erillisen Honest Beauty -kosmetiikkasarjan, jonka tuotteissa ei ole käytetty lainkaan parabeeneja tai keinotekoisia hajusteita. Toinen tytär Haven syntyi vuonna 2011. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 39. Menestys toi roolit muun muassa Honey-tanssielokuvassa, Sin Cityssä ja Fantastic Four -elokuvien supersankarina. Lapsuusmuistot palasivat kuitenkin Jessican mieleen vuonna 2008, kun hän odotti esikoistaan Honoria puolisonsa, tvja elokuvatuottaja Cash Wannerin, 37, kanssa. Jessican uran tunteville menestys ei ole tullut yllätyksenä. – Halusin aina olla tunnettu leffatähti ja miesten kanssa samalla viivalla. Parikymppinen Jessica paiski 86-tuntisia viikkoja kuvauksissa Kanadassa ja nappasi roolistaan Golden Globe -ehdokkuuden. Jessica ryhtyi googlaamaan käyttämäänsä pesuainetta ja tajusi pian, kuinka paljon myrkyllisiä ainesosia moni turvalliseksi luokiteltu puhdistusaine todellisuudessa sisältää. On aika kuulla ihmenaisen opit. Nykyään Jessica nauttii roolistaan yritysjohtajana ja kahden lapsen äitinä. Neljä vuotta myöhemmin Honest Company näki päivänvalon. Minulla oli selkeä päämäärä enkä piilotellut sitä, Jessica kertoo. Näyttelijä teki läpimurtonsa vuonna 2000 tulevaisuuteen sijoittuvassa Dark Angel -sarjassa, jossa hän esitti tiedemiesten luomaa supersotilasta. Ajan myötä oireet lievenivät. Lopulta selvisi, että Jessica kärsi pahasta astmasta ja allergiasta, mutta lääkärit eivät keksineet syytä toistuville reaktioille. Jatkuva sairastelu oli perheelle rankkaa, sillä Jessican isä työskenteli ilmavoimissa ja oli usein komennuksella. Syntyi ajatus yrityksestä, joka tekisi ympäristöystävällisiä ja myrkyttömiä tuotteita. Tuotteiden nimiin vannovat jo muun muassa malli Hailey Baldwin ja vaatesuunnittelija Nicole Richie
40 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016
Olen aina ajatellut, että tytöillä pitäisi olla yhdenvertainen asema. Honest kompuroi kolme vuotta, ja ihmiset hokivat, että olen hullu. Aina kun tapaan jonkun kiinnostavan ja fiksun tyypin, kysyn häneltä uravinkkejä. Autamme toisiamme näkemään asiat uudesta näkökulmasta. Epätasa-arvoisuus näkyy joka alalla. On kiva mennä kahville ja kuulla, miten erilaiset ihmiset ovat ratkaisseet ongelmat ja asiat, joita minäkin olen pohtinut.” VARAUDU ISOIHIN EGOIHIN ”Jotkut julkkikset ovat niin tunnettuja, että heidän ympärillään pyörii jatkuva show. Olin riidanhaluinen ja hyvin miehekäs etenkin parikymppisenä. Olin tyttö, jonka lasi oli puoliksi tyhjä. Siksi minulla on etulyöntiasema. En tiennyt, miten reagoida siihen. Elämä on monimutkaista, etenkin sen jälkeen kun saimme lapset. Nykyään en jaksa välittää siitä, mitä muut ajattelevat. Rintani kasvoivat aikaisin ja kuukautiseni alkoivat, kun yli 11-vuotias. Tärkeintä on haalia ympärilleen itseään fiksumpia ihmisiä.” LUOTA TIETÄMYKSEESI ”Miehet hallitsevat liikemaailmaa, mutta tiedän heitä paremmin sen, mitä naiset todella haluavat. Yhteisen ajan täytyy olla ykkösenä tärkeyslistalla, ja toisen kanssa on säilytettävä yhteys. Elän miesten maailmassa. Yritämme pysyä kartalla toistemme tekemisistä mahdollisimman paljon. Näyttelijänä olen vähän outo ja herkkä, mutta pohjimmiltani kuitenkin looginen tyyppi. Jennifer Lawrence esimerkiksi vetää yleisöä elokuviin siinä missä kuka tahansa mies, ja hänen kuuluisi saada siitä kunnon korvaus. Se on avain toimivaan parisuhteeseen.” TYTÖISSÄ ON VOIMAA ”Olen tuntenut itseni aika maskuliiniseksi suurimman osan elämästäni. Olin riippuvainen aviomiehestäni ja hänen yrittäjäluonteestaan. TUHLAA UNELMIISI ”Olen aina ollut todella tarkka rahoistani. Ei riittänyt, että pärjäsin yhtä hyvin kuin tytöt. Kukaan tuntemistani ihmisistä ei tiennyt mitään liikesuunnitelman laatimisesta, siitä miten kannattaa edetä tai kuinka valmistaa tuotteita. Tulin sinuiksi naisellisuuteni kanssa vasta päälle kolmekymppisenä, kun tajusin, että olen aistillinen nainen eikä siinä ole mitään anteeksipyydeltävää. Nykyään tienaan mukavasti ja olen siitä kiitollinen, mutta en koskaan törsää yli varojeni. Cash on minua johdonmukaisempi. Jo pienenä halusin olla vahvempi kuin pojat. Samanlaisia tähtiä on myös liike-elämässä, ja tuntuu hullulta istua sellaisten tyyppien kanssa samassa illallispöydässä. Puskin silti eteenpäin.” LÖYDÄ OIKEAT TYYPIT ”En saanut keneltäkään apua Hollywoodissa. Olen kuitenkin tottunut siihen, sillä olen markkinoinut itsestäni näyttelijänä 12-vuotiaasta saakka. Vanhempani ovat olleet naimisissa 35 vuotta, ja he puhuvat keskenään kaikesta. Miehet hallitsevat niin montaa osa-aluetta elämässä. Hyvien yhteistyökumppaneiden löytämiseen meni paljon aikaa. Jos miespuolinen kollegani kyseenalaistaa sanomiseni esimerkiksi palaverissa, käsken hänen mennä kotiinsa kysymään asiaa vaimoltaan. Emme kinastele, mutta saatamme silti olla eri mieltä monista asioista.” ”Jo pienenä halusin olla vahvempi kuin pojat. Vähän aikaa sitten puhuimme pakkausten suunnittelusta ja tokaisin: Aiotko oikeasti neuvoa minua siinä, miten kuukautissuojat kannattaa pakata?” MIETI JOKA KANTILTA ”Olen luova, joten näen asiat hieman eri vinkkelistä kuin muut. Vastuuttomin temppuni oli sijoittaa rahaa yritykseen, joka oli jämähtänyt paikoilleen. En ollut koskaan se tyttö, jolla elokuvia markkinoitiin. Cash esitteli minut liikekumppanilleni Christopher Gaviganille, joka rankensi liiketoimintamallin ideani pohjalta. Luulen, että sen avulla pääsin eroon jatkuvasta negatiivisuudestani. On tärkeää viettää aikaa yhdessä, vaikka se tarkoittaisi vain telkkarin katselua tai noutoruokaa. Ei riittänyt, että pärjäsin yhtä hyvin kuin tytöt. Vertailin itseäni aina poikiin.” PUHU RAHASTA ”Naiset eivät saa samaa palkkaa kuin miehet, eikä naisia ole tarpeeksi hallituksissa ja talouselämässä. Nyt se on puoliksi täynnä.” u COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 41. Vertailin itseäni aina poikiin ja olin hyvin kilpailuhenkinen. Halusin kasvaa ihmiseksi, joka päättää itse asioistaan eikä vastaa niistä miehille.” PANOSTA PERHEESEEN ”Yleensä minä ja Cash emme tee töitä iltaisin. Ennen nolostelin sitä ja ajattelin, että minua pidetään varmasti vain häiriköivänä idioottina. Olen oppinut, mihin soppaan lusikkani työnnän
Hän saa Instagram-tilinsä kautta jatkuvasti uusia asiakkaita. NAISET, JOITA IHAILEE: ”Sisustusarkkitehti Joanna Laajisto on erittäin pikkutarkka, ja hänen jokainen projektinsa on aina viimeistelty. | walk with me | ”Teen työtä, josta en tarvitse lomaa” CV Sisustussuunnittelija ja yrittäjä Laura Seppänen, 27. TÄRKEIMMÄT TYÖVÄLINEET: 3D-visualisointiohjelmat ja lasermitta. KOULUTUS: Sisustaja, toisen asteen koulutus. Suunnittelija ja stylisti Susanna Vento taas on taitava rakentamaan kuvaa ja tekemään omaperäisiä, rohkeita asetelmia. KIELITAITO: Englanti. LINDA FORSS Kuvat JUHA SALMINEN Laura selaa joka päivä katalogeja, somekanavia, blogeja ja ulkomaalaisia sisustuslehtiä. TYÖPÄIVÄN PITUUS: 8–14 tuntia. PERHE: Rhodesiankoira Joda. MOTTO: Jos teet kaiken niin hyvin kuin osaat ja rehellisesti, voit tehdä ihan mitä vaan. Molemmat naiset ovat luoneet itselleen merkittävän uran.” Sisustussuunnittelija Laura Seppänen on opetellut olemaan ylpeä työnsä jäljestä. Teen tätä työtä 24/7.” 42 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. ”On tärkeää pysyä kärryillä siitä, mitä alalla tapahtuu
15.00 Laura piipahtaa asiakkaan asunnossa hyväksymässä juuri valmistuneen pintaremontin. 18.00 Iittalan ja Issey Miyaken yhteistyömalliston lanseeraustilaisuus. ”Yhteistyö on ainutlaatuinen juttu koko Suomelle. Onneksi pidin pääni, sillä juuri ne osoittautuivat suurimmiksi vahvuuksiini. Koska sivusto oli englanninkielinen, siitä muodostui Lauralle luonteva työkieli. – Luen asiakkaan persoonasta, pukeutumisesta, työnkuvasta ja harrastuksista, millaisessa kodissa hän haluaa asua. On itsestä kiinni, kuinka paljon kokemuksesta saa irti. – Koulutus antoi hyvän pohjan kehittymiselle, mutta suurin merkitys on uteliaisuudella ja luontaisella kiinnostuksella. Oikean tutkintonimikkeen tuijottaminen on vain ahdasmielistä. Hän on ollut lavastamassa elokuvaa, perehtymässä kalustemuotoiluun Tebianilla ja auttanut kuvausjärjestelyissä Deko-lehdessä. Lauran kädenjälki on skandinaavisen minimalistista. Laura hyödyntää some-kanavia henkilöbrändäykseen ja saa sitä kautta jatkuvasti yhteydenottoja. Saija Vihervaara Formverkista esittelee Lauralle asiakkaalle tulevan sohvan verhoilukangasvaihtoehtoja. Vaikka yrittäjyys tuo rutkasti vapauksia, se tuo myös tuplasti vastuuta ja haasteita. ”Palaverissa käytiin läpi sosiaalisen median lisäksi konseptuaalisempaa muutosta, tulevaisuuden kuvioita ja aikataulua.” 13.00 Laura pyytää tarjousta kalusteista kolmelta eri sisustusliikkeeltä ja suunnittelee assistenttinsa kanssa kylpyhuoneen viimeistelyn. TYÖKOKEMUS Ennen kuin Laura perusti oman yrityksensä viime keväänä, hän työskenteli Otava Medialla sosiaalisen median koordinaattorina ja verkkotoimittajana. Minua myös varoiteltiin kehittämästä omaleimaista tyyliä, etten menettäisi keikkoja. Se vie kaiken huomioni ja energiani. Sisustajan koulutuksen hän löysi kartoittamalla opiskelumahdollisuuksiaan. – Toteuttamissani sisustuksissa on tietynlainen punainen lanka. Hän tekee oman suunnittelutoimistonsa kautta sisustussuunnittelua yksityisja julkitiloihin, kirjoittaa lehtiartikkeleita, stailaa sisustuskuvia, kouluttaa ja konsultoi sosiaalista mediaa sekä tuottaa kuvasisältöä nettiin ja someen. Käyn alan tapahtumissa aina, kun aikataulut antavat periksi.” – Kun tein omatkin nettisivuni englanniksi, monen mielestä suljin pois suomalaisia asiakkaita. KOULUTUS Visuaalisuus ja estetiikka ovat kiehtoneet Lauraa aina. – Aina kun lisään kuvan uudesta työstäni, saan 1–3 asiakaspyyntöä. Kun uusi asiakas palkkaa Lauran suunnittelemaan kotinsa sisustuksen, Lauran tärkein tehtävä on hahmottaa, mitä asiakas haluaa, kun hän ei itse osaa pukea sitä sanoiksi. Laura on myös huomannut, että kun yrittäjäksi ryhtyy nuorena, pitää hyväksyä, että oma oppimisprosessi on vielä kesken eikä kaikkea voi osata täydellisesti. – Oma yritys on repäissyt minut vuodessa aikuiseksi. – Työharjoitteluun mennään oppimaan, ei näyttämään, mitä jo osaa. Hän vastasi Scandinavian Deko -sivuston sisällöstä ja sen some-kanavista. Ajan käyttö ja aikatauluttaminen ovat vaatineet yrittäjänä eniten totuttelemista. TYÖNKUVA – Olen osittain psykologi, osittain taikuri ja loput ajasta sisustussuunnittelija, Laura Seppänen tiivistää työnkuvansa. Laura liputtaa myös työharjoittelujen puolesta. LAURAN TYÖPÄIVÄ 7.00 Laura aloittaa päivänsä kotitoimistollaan vastaamalla meileihin, lähettämällä laskuja ja käymällä läpi päivän aikataulun. ”Yrityksen pyörittämiseen kuluva aika on pois siitä, missä olen paras eli luovasta työstä. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 43. Menen harvoin nukkumaan niin, etten mieti työasioita. Jos asiakas haluaa esimerkiksi romanttisen sisustuksen, sanon suoraan, etten ole paras siihen tehtävään. Siihen oli aluksi vaikea tottua.” 10.00 Asiantuntijapalaveri sisustusliikkeen kanssa
URAHAAVEET Koska Lauran työ on usein yksinäistä, hän kaipaa ideoiden pallottelua tiimiläisten kanssa. Tärkeintä on henkinen pääoma ja tuki, joka näkyy asiakkaan ajallisena ja rahallisena säästönä. Haaveissa olisi palkata edes yksi vakituinen työntekijä. Olen onnistunut rakentamaan itselleni elämän, josta en tarvitse lomaa. Suunnittelutyö oli poikkeuksellinen, sillä siinä kuultiin myös käyttäjiä eli opiskelijoita.” | walk with me | Lauran stailaama koti Deko-lehteen ja Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan tilat, jotka hän suunnitteli yhdessä Suvi-Maria Silvolan kanssa. – Loppupeleissä raha on minulle toissijainen asia. Työmme noteerattiin jopa brittiläisessä Wallpaper-lehdessä.” LAPIN YLIOPISTON TAITEIDEN TIEDEKUNNAN TILOJEN SUUNNITTELU, 2015 ”Teimme Suvi-Marian kanssa projektin parissa töitä puolitoista vuotta. Lauraa motivoi se, että hän voi luoda ihmisille tilan, jossa he viihtyvät. Laura on aina pyrkinyt suhteuttamaan palkkionsa osaamiseensa. – Säästän asiakkaani mielipahalta palkkaamalla hyvät tekijät ja kilpailuttamalla hintoja. PALKKA Laura veloittaa yksityiskodin suunnittelusta projektikohtaisesti asunnon pinta-alan ja muutosten mukaan. u MITÄ JÄI MIELEEN. Vaikka tällä hetkellä hänen työpäivänsä venyvät helposti 14-tuntisiksi, eikä hän ole lomaillut vuoteen, Laura on tyytyväinen arkeensa. Hän ei myöskään pelkää sanoa ääneen, että on hyvä työssään. PARASTATYÖSSÄ Sisustussuunnittelijalta vaaditaan ennen kaikkea stressinsietokykyä ja hyviä asiakaspalvelutaitoja. Tulevaisuudessa Laura haluaisi myös työskennellä yrityksessä, joka puskee suomalaista designia ulkomaille. – Sitten päätin, ettei ole kusipäistä olla ylpeä omista töistään. Sisustin hänen apunaan ravintoloita, toimistoja ja hotelleja.” TYÖHARJOITTELU DEKO-LEHDESSÄ, 2012 ”Harjoittelu oli ainutlaatuinen tilaisuus päästä näkemään, miten iso lehtitalo toimii sekä oppimaan kokeneilta toimittajilta ja stylisteilta, miten lehteä tehdään.” OMAN SUUNNITTELUTOIMISTON PERUSTAMINEN, 2015 ”Sain paljon kyselyjä niin suunnitteluprojekteihin kuin somekonsultointeihinkin liittyen, joten päätin perustaa oman toimistoni. Teen tätä työtä intohimo edellä. Piiloudumme aivan liian helposti turhan nöyristelyn taakse.” LINDA FORSS 7 kuppia kahvia 120 min luovaa työskentelyä 22 työpuhelua 9 meneillään olevaa projektia URAN KÄÄNNEKOHDAT SISUSTUSSUUNNITTELIJA SUVI-MARIA SILVOLAN ASSISTENTTINA, 2011–2013 ”Aloitin Suvi-Marian assistenttina, vaikka en ollut vielä edes aloittanut opintojani. PA U LI IN A SA LO N EN TU O M AS U U SH EI M O 44 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. ”Laura ei ole antanut kielteisten neuvojen lannistaa häntä tai titteleiden jarrutella. Laura epäröi uransa alussa, voiko sanoa ääneen, että on tyytyväinen työnsä jälkeen. – Kun eräs muusikko näki ensimmäistä kertaa uuden kotinsa, hän itki ja halasi minua: ”En ole ikinä ennen viihtynyt kotonani, mutta sä teit mulle vihdoin kodin.” Se oli paras palkinto. – Minulla ei ole tarvetta vapautua työstäni. Halusin myös olla itsenäinen.” BLOCK BY DYLAN -RAVINTOLAN SISUSTUKSEN SUUNNITTELU, 2015 ”Sisustimme helsinkiläisravintolan yhdessä Suvi-Marian kanssa. Suomalaisten pitäisi olla enemmän ylpeitä tekemisistään, mutta myös kollegoiden, ystävien ja kilpailijoidenkin tekemisistä
Saunahetki Jos olen yksin kotona, menen kissani seuraksi saunaan ja juttelen sille. Ehkä otan kaikki, ettei kenellekään tule paha mieli.” PÄIVÄNKAKKARA Whitney, Mariah ja minä Yksin ollessani pukeudun hienosti, laitan korkkarit jalkaan ja laulan karaokea. SATSUMA Puhdistaumisriitti Puhdistaudun itkemällä. Saatan puhua kynttilälle: ”Pitäiskö sinut laittaa tuonne vai tuonne?” Tai tyynyille: ”Minkäköhän teistä ottaisin tähän nyt. En tajua miksi, asiani ovat oikeasti todella hyvin. mennessä. Esitän, että olen maailmankuulu laulaja. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 45. Usein omat juttuni ovat niin hauskoja, että nauran niille itsekin. Kyllä, juuri sen, joka tuntui silloin maailmanlopulta. Niitä en jaksa millään tehdä itse. ELLU ELINA Parasta seuraa Puhun aina itsekseni ja pidän yksin dialogeja, yleensä englanniksi tai ruotsiksi. Kissani nimittäin viihtyy saunan ylälauteilla. Ko on nu tL IN D A FO R S S K uv at IS TO C K P H O TO Mikä on oudoin asia, jota teet yksin ollessasi. NIINA Et voi olla tosissasi! Aina kun olen vessassa, lasken sekunneissa, kuinka kauan pissani kestää. JEPUNA Kalorit palamaan Kävelen yksin ollessani sisällä niin paljon kun vaan mahdollista, että saan lisäliikuntaa. Ajattelen kaikkea aivan kamalaa ja itken kunnolla. Orkesterin johtaja Laitan Vivaldin Neljä vuoden aikaa soimaan ja leikin alusvaatteisillani kapellimestaria. LIISU Sori, en ehdi treffata. Vietän Jokke-kissani syntymäpäiviä. Nypin sohvasta nukkaa minuuttikaupalla, hinkkaan jokaisen kaapin ja hyllynpäällisen puhtaaksi ja järjestelen jopa avomieheni työpöydän laatikoita. Kun mieheni tulee kotiin, passitan hänet tiskaamaan ja pesemään pyykkiä. NADJA Siivousfriikkailua Yksin ollessani piilottelemani siivousfriikki astuu esiin. Hauskaa ja vapauttavaa! NOORA Tyynyilläkin on tunteet Olen todella kova puhumaan itsekseni ja mielestäni kaikki tavarat ovat eläviä. Kaverini nauravat tyhmälle tavalleni. Tunnusta nettisivuillamme cosmopolitan.fi/kilpailut 19.4. PSSH Seuraavaksi haluamme tietää noloimman muistosi teiniajoilta
AL ITSEMA 46 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. | suhteet | K uv at JO N PA TE R S O N /S TU D IO D ja IS TO C K P H O TO VAPAA VAL ITSEMA Miksi tyytyä vain yhteen
Siksi Anna oli puolisolleen alusta asti rehellinen. Oikeastaan Anna on seurustellut aina. Anna koki, että ei saanut olla täysin oma itsensä. Sen takia Anna, 30, ja hänen avomiehensä Joonas, 32, elävät avoimessa suhteessa. Hän on pussaillut ja harrastanut seksiä useamman COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 47. – Minulle ei ole ollut koskaan tyypillistä, että olen ihastunut tai rakastunut vain yhteen mieheen kerralla, muotoilijana työskentelevä Anna kertoo. – Se oli kuin astuminen uuteen maailmaan. Sellaista on Annan ja hänen miehensä elämä avoimessa suhteessa. Ensimmäisen kerran Anna kuuli avoimesta suhteesta, kun hänen opiskelukaverinsa kertoi elävänsä sellaisessa. Yhteisten vuosien aikana Annalla ja Joonaksella on ollut kummallakin suhteen ulkopuolisia kumppaneita, mutta Anna on ollut aktiivisempi. Anna ajatteli pitkään, että hänessä on jotain vikaa, koska perinteiseen parisuhteeseen asettuminen tuntui ahdistavalta. Suhteet päättyivät kuitenkin lähes aina samaan ongelmaan. Aloin tosissani miettiä, onko näin. He olivat ensin kavereita, mutta kummankin erottua silloisista suhteistaan, heistä tuli nopeasti pari. Anna ei myöskään halunnut satuttaa Joonasta esimerkiksi pettämällä. Jos jonkun kanssa on sutinaa tai ilmassa ihastumista, toiselle kerrotaan, mitä on meneillään. Tärkeintä oli löytää itselleen paras tapa olla parisuhteessa. Ajatus tuntui mielenkiintoiselta, joten Anna alkoi etsiä tietoa kirjoista ja netistä. Kaikki olivat Annan mielestä söpöjä ja kivoja, joten hän tykkäsi jokaisesta. – Ensimmäistä kertaa tunsin, että olen suhteessa, jossa saatoin hengittää. Siihen asti minulle oli opetettu, että vain kahden ihmisen välinen suljettu suhde oli hyvä. He ovat seurustelleet viisi vuotta ja asuneet lähes koko sen ajan yhdessä. Sen jälkeen pisin sinkkuaika oli muutamia kuukausia. Anna ja Joonas sopivat suhteensa säännöistä. Erityisen vaikutuksen häneen teki kahden naiskirjailijan teos Ethical Slut. Siinä, että ihastuksen kohteita oli viisi, ei ollut hänen mielestään mitään ihmeellistä. KUN ANNA OLI PIENI, hän piti koulupäiviensä jälkeen päiväkirjaa. Joonas suhtautui Annan pohdintoihin hyvin. SANNA KEKKI Rehellisyys on tärkeintä Anna ja Joonas tapasivat aikanaan yhteisten ystäviensä kautta. – Oli vapauttavaa tajuta, etten ollut ajatusteni kanssa yksin. Heidän kaveriporukkansa on ollut aina avoin ja täynnä erilaisia parisuhdemalleja. Parisuhdemalleja oli erilaisia. Joonas kuunteli ja tuki Annaa tavalla, johon hän ei ollut tottunut. Eikä ole vieläkään. Hän kertoi ajatuksistaan ja siitä, ettei uskonut, että haluaa enää elää parisuhteessa vain yhden ihmisen kanssa. Alakoulun viidennellä luokalla hän kirjoitti olevansa ihastunut viiteen poikaan. Parisuhteen ulkopuolisiin henkilöihin voi ihastua, ja heidän kanssaan saa viettää aikaa, pussailla ja harrastaa seksiä. AL ITSEMAAN Flirttailua, rakkautta, mustasukkaisuutta ja yhteisiä sääntöjä. Aivan kuin hän olisi joutunut peittelemään joitain puoliaan. Kirjaa lukiessaan Anna oivalsi, että minkä tahansa suhteen voi hoitaa hyvin tai huonosti. Ensimmäinen vakava suhde hänellä oli 14-vuotiaana, ja se kesti neljä vuotta
Vai niin, kuten vanhempamme, ystävämme tai kumppanimme toivovat. Hän kokee löytäneensä sitä kautta uusia juttuja, joista nauttii. Lopulta kyse on vain yhdestä kysymyksestä. En halua, että ne menevät hukkaan keneltäkään. – Olen joutunut tulemaan aika paljon vastaan. Mustasukkaisuus on kuitenkin tunne, joka seuraa usein mukana. Jos vastaus on jotain muuta, kannattaa toimia. Annakin on välillä mustasukkainen, mutta hän on opetellut hallitsemaan sitä. Pohdinta voi tuntua pelottavalta, mutta sitä ei kannatta jättää tekemättä. Tärkeintä on olla oma itsensä ja ylpeä siitä. En haluaisi, että joku soittaisi lastensuojeluvirastoon. Siksi pari teki päätöksen, ettei toistaiseksi harrasta seksiä muiden kanssa. Se on vapauttavaa. Anna haluaisi yhä elää avoimessa suhteessa. Mutta miksi Anna haluaa avoimen suhteen. Ehkä hän oli oikeassa. – Äitini totesi kerran, että taidat olla tuollainen vapaa sielu. Tilanne ei ole Annan mielestä ideaali, mutta hän on päättänyt hyväksyä sen. Joonasta oli alkanut mietityttää, halusiko hän enää olla avoimessa suhteessa. Jos vastaus on kyllä, kaikki on hyvin. Hän haaveilee myös lapsista, mutta toteaa, että siinä vaiheessa pohdinta parisuhdemallista asettuisi uuteen valoon. Siitä, oletko sellainen henkilö sellaisessa suhteessa, jossa haluat olla. u Annan ja Joonaksen nimet on muutettu. Pussailu ja ihastumiset eivät haitanneet Joonasta, mutta jostain syystä ajatus Annasta sängyssä toisen kanssa oli alkanut ahdistaa. – Pistän niille fiiliksille vastaan, koska ihastuminen ja rakastuminen ovat hienoja tunteita. Se ei ole pois Joonakselta. Uudet ystävät ovat avoimesta suhteesta usein kiinnostuneita, ja Anna uskoo, että hänen vanhempansakin aavistavat, ettei tytär elä perinteisimmän kaavan mukaan. Pussailu ja ihastumiset eivät haitanneet Joonasta, mutta jostain syystä ajatus Annasta sängyssä toisen kanssa oli alkanut ahdistaa. Voitaisiinko olla vain ihan kahdestaan. – Vain niin voi elää rehellisesti. – Avoin suhde herättää paljon tunteita, eivätkä ne ole aina myönteisiä. Hän uskoo, että kyse on lopulta vain erilaisten tunteiden, kuten menettämisen pelon ja riittämättömyyden, yhdistelmästä. Rakkautta monelle Viime kesänä Anna ja Joonas istuivat miettimään suhteensa tilaa ja sitä, mihin olivat menossa. Anna haluaa puhua avoimesta suhteesta, koska toivoo, että pohtisimme edes joskus sitä, elämmekö niin kuin haluamme. Kun hän on juhlimassa ja tapaa kiinnostavan miehen, hän ei näe siinä mitään väärää, että flirttailisi, pussailisi tai harrastaisi seksiä tämän kanssa. Rakastan kuitenkin Joonasta, siksi suostun tähän. | suhteet | Ei mikään salaisuus Tulevaisuudesta Joonaksen kanssa Anna ei osaa sanoa, mutta hän toivoo, että he löytäisivät keinon jatkaa. 48 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Hän sanoi sen aiheuttavan stressiä. Avoimessa suhteessa ei tarvitse miettiä, meneekö juttu jossain vaiheessa liian pitkälle. kanssa. Sen on kuitenkin tapahduttava niin, ettei kumpikaan koe toimivansa itseään vastaan. Hän sanoo olevansa tunteikas ja fyysinen. Nykyisin Anna ei toitota parisuhdemalliaan, mutta ei myöskään salaile sitä. He eivät kuitenkaan ole sanoneet mitään ikävää tai tuomitsevaa. – Maailma on täynnä hauskoja ja kiehtovia tyyppejä. Jos minulla olisi lapsia, kertoisin parisuhteestani varovaisemmin. Pussailu on yhä sallittua. Annan mielestä ei ole kummallista olla kiintynyt, jopa rakastunut, samaan aikaan useampaan ihmiseen
SEHÄN ON VAIN NUMERO Näin sanotaan ikäkriisin kynnyksellä, mutta myös silloin, kun parisuhteessa on huomattava ikäero. SISKO SAVONLAHTI | suhteet | COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 49
Pari kuitenkin todisti epäilyt vääriksi menemällä naimisiin marraskuussa. Kahdentoista vuoden ikäerosta huolimatta pariskunta asuu nykyään onnellisesti yhdessä, eikä kumpikaan ole kuullut suhteestaan negatiivisia kommentteja. Hänen mielestään Nelli on aina ollut ”pikkuvanha”. Mathias kantaa vastuunsa, huomioi minua ja ymmärtää minua. Ikäero herättää Satussa ja Mathiaksessa pelkästään lämpimiä ajatuksia. Taitavampia puhumaan tunteistaan Nelli ja Antti tutustuivat festareilla Jyväskylässä kaksi vuotta sitten. Nellin äitikään ei ollut pariskunnan ikäerosta moksiskaan. Olen huomannut, että nuoret miehet ovat muuTEREOTYPIAN mukaan nainen, joka deittailee itseään reilusti vanhempaa miestä on gold digger, joka on suhteessa vain rahan ja statuksen takia. Kun Satu oli muuttamassa Mathiaksen kanssa yhteen, hän mietti, miten oman talouden pyörittäminen Mathiakselta sujuisi. Hän puhuu myös hyvin avoimesti tunteistaan. Muutamaa kuukautta myöhemmin Mathias muutti saman katon alle Sadun kanssa, eikä kukaan parin tunteva ole ihmetellyt heidän suhdettaan. Tämä kun oli siihen asti asunut vanhemmillaan. Hän on ”vanha sielu”. – Ehkä yhteiskunnassa on totuttu siihen, että mies voi olla naista vanhempi. Eihän se tietenkään normi ole, että nainen on miestään kymmenen vuotta vanhempi. Riitoja heille syntyy samanlaisista asioista kuin kaikille pariskunnille, esimerkiksi siitä, kumpi siivoaa useammin. – Yleensä Mathias on se, joka rauhoittelee minua. Arki lähti kuitenkin rullaamaan hyvin. Hän tapasi Mathiaksen, 25, ystävänsä kotibileissä vajaa viisi vuotta sitten. Sitten Satu päätti, että voi joko pelätä tai katsoa, kuinka käy. Näyttelijä Richard Gere, 66, deittailee itseään 34 vuotta nuorempaa espanjalaista Alejandra Silvaa. – Halusin tasavertaisen suhteen, johon lähdetään samoista pisteistä. Se on kuitenkin vain sellaista lempeää vitsailua. Satu, 35, on välttynyt puumakommenteilta, vaikka hän on suhteessa itseään kymmenen vuotta nuoremman miehen kanssa. – Mathiaksella on muutenkin paljon eri ikäisiä ystäviä. Kun ensimmäiset paparazzikuvat Mary-Kate Olsenista, 29, ja Olivier Sarkozysta, 46, näkivät päivänvalon, moni ihmetteli ääneen, mikä yhdistää vaatesuunnittelijaa ja pankkiiria. Hänen mukaansa tavallista suurempi ikäero ei ole riski parisuhteen kestävyydelle. Voisin kuvitella, että ihmiset kiinnittäisivät minun ja Antin suhteeseen enemmän huomiota, jos minä olisin Anttia 12 vuotta vanhempi eikä toisin päin. Mathias nikkaroi ja remontoi yhteistä asuntoa mielellään ja on opettanut Satun arkistoimaan paperinsa. – Saatan jonkun kappaleen kuullessani sanoa Mathiakselle, että ai niin, olit niin pieni silloin, kun tämä ilmestyi. Suhteen alkuvaiheessa Satu myöntää kuitenkin jarrutelleensa. Aluksi ikäerolla ei ollut mitään väliä, sillä heidän oli tarkoitus olla vain festariheiloja. Ikää tärkeämpää on se, mitä kaikkea ihminen on ehtinyt käydä elämässään läpi ja kuinka hän on asiat käsitellyt. – Useimmissa parisuhteissa mies on naista vanhempi. Itseään nuorempia miehiä deittaileva nainen taas on puuma. Nuoren naisen ja vanhemman miehen suhdetta katsotaan yleisesti suopeammin kuin vanhemman naisen ja nuoren miehen. – Suhteen ulkopuolisten ihmisten ei kannata antaa vaikuttaa oman elämän ratkaisuihin. Pelkäsin, että ikäeron takia minun ja Mathiaksen täytyisi tehdä entistä enemmän töitä suhteen eteen. – Parisuhteessa voi ilman ikäeroakin ajautua äitihahmoksi. Jay-Z:llä ja Beyoncélla on kahdentoista vuoden ikäero. Psykologi ja pariterapeutti Pirjo Kiiskilä Tampereen Mehiläisestä on samoilla linjoilla. Seksuaalinen vetovoima ei katso ikää, Kiiskilä korostaa. Nelli oli silloin 23, Antti 35. Vaikka yleensä välitän siitä, mitä muut minusta ajattelevat, sillä mitä meidän suhteestamme ajatellaan, ei ole ollut minulle mitään merkitystä. Merkittävin asia on kumppaneiden yhteensopivuus. Vaikka Satu on Mathiasta vanhempi, hän ei koe, että olisi suhteessa kypsempi ja aikuisempi, pikemminkin päinvastoin. Ihan ensimmäisenä Satu haluaa tehdä selväksi, ettei ole Mathiakselle mikään äitihahmo. | suhteet | 50 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Nelli ei edes uskonut, että Antti soittaisi tai haluaisi tavata hänet uudestaan
Olemme Mathiaksen kanssa samalla aaltopituudella siinäkin. Kun pariskunta suunnittelee lomamatkoja, Antilla on 38 lomapäivää vuodessa. – Haaveenamme on saada joskus yhteinen perhe, mutta ajattelen, että se tapahtuu, jos ja kun se tapahtuu. Nellistä tuntuu, että Anttia tulevaisuus stressaa vähemmän. – Voi olla hassua, että hän on yhtäkkiä kotona kaiket päivät ja minun pitää silti herätä töihin. Ajatus herättää vähän kateutta, vaikka olisihan Antti siinä vaiheessa eläkepäivänsä ansainnut. Epävarmuus ärsyttää. Satu on onnellinen, että lopetti ikäeron stressaamisen jo suhteen alkuvaiheessa. Jos hänellä olisi vaaleanpunaiset lasit, huolestuisin. Romanttinen ajattelu ei kanna vaikeiden aikojen yli. Nelli joutuu tekemään töissä ekstravuoroja ja ottamaan osan lomapäivistään palkattomina päästäkseen tasoihin. – Ajattelin, että mitä enemmän rypistyn, sitä todennäköisemmin Mathias vaihtaa minut nuorempaan naiseen. – Olisi outoa, jos olisin koko ajan kertomassa hänelle viisauksia elämästä. 18 vuoden ikäero ei haittaa Jennifer Lopezia ja tanssija Casper Smartia.. – Arvostan laadukkaita ja eettisesti tuotettuja vaatteita. – Välillä kysyn Mathiakselta, onhan hän ottanut yhteisen talouden huomioon rahankäytössään. Vaikka Nelli ei katso kauas tulevaisuuteen, hän miettii toisinaan sitä, että Antti pääsee eläkkeelle paljon ennen häntä. Tietysti avaudun joskus hänellekin, mutta sitten hän sanoo, että ethän sinä ole vanha. Satun ja Mathiaksen arkeen kuuluu sulkapallon pelaamista, leffojen ja tv-sarjojen katsomista, matkustelua ja ystävien tapaamista. Satulla on kokemusta penninvenyttämisestä opiskeluajoiltaan, Mathiaksella ei. Töitä löytyy varmasti aina miehelle, jolle on kertynyt pitkä työkokemus ja paljon kontakteja. Myös Nelli on joutunut kuluneen vuoden aikana pohtimaan, mistä saisi töitä. Niinpä Satu ei hoe Mathiakselle tietävänsä tunteen, kun mies pohdiskelee, mitä haluaisi tulevaisuudessa tehdä. Sittemmin Nelli on huomannut, että Antti suhtautuu rahankäyttöön eri tavalla kuin nuoremmat miehet, joita hän on tapaillut. Kun he tutustuivat, Nelli oli vielä opiskelija. Se on kuitenkin sama kuin kysyisin häneltä, näytänkö jossain mekossa lihavalta, Satu nauraa. – Vanhemman miehen kanssa seurustelussa parasta on se, että Antti on saavuttanut sellaisen pisteen elämässään, että voimme esimerkiksi matkustella yhdessä. u ”Nuoret miehet ovat taitavampia puhumaan tunteistaan kuin aiemmat sukupolvet.” Supermalli Kate Moss, 42, on tapaillut valokuvaaja kreivi Nikolai von Bismarckia, 28, jo useamman kuukauden ajan. Pitää luottaa siihen, että elämä kantaa. Tulevaisuudenpelkoa ja rahaongelmia Nelli ja Antti reissaavat paljon, käyvät ulkona syömässä, tapaavat ystäviä baareissa ja vierailevat taidenäyttelyiden avajaisissa. Satu ei silti halua paapoa tai neuvoa Mathiasta. Nykyinen työsopimus on voimassa vuoden loppuun, eikä jatkosta ole tietoa. Hän on minua impulsiivisempi rahojen kanssa, mutta niin oli eksänikin, joka oli saman ikäinen kuin minä. Tulevaisuuden töitä täytyy kuitenkin miettiä, sillä Nelli ja Antti ovat suunnitelleet yhteisen asunnon ostamista. – Mathias on paras ystäväni, mutta tätä asiaa en voi jakaa hänen kanssaan. Antti ymmärtää sen, eikä hämmästele, että saatan maksaa ihanasta neuleesta 200 euroa. Vaihdetaanko minut nuorempaan. Antilla on vakituinen työpaikka luovalla alalla, Nelli taas työskentelee hoitoalalla. Satu purkaa ikääntymisen tuomia ajatuksia samassa elämänvaiheessa olevien ystäviensä kanssa. Satu puolestaan pohti etenkin suhteen alussa ikääntymistään ja sitä, miten se vaikuttaa Mathiakseen. Sekä Satu että Mathias käyvät töissä, joskin Mathias on alkanut hiljattain opiskella töiden ohella. Nik on Katen ystävän, Debbie von Bismarckin poika. Hän kiinnitti huomiota siihen, että Antilla oli ”elämä hallussa”. Sitä Satu pysähtyy välillä itsekin miettimään. – Mathias ei ole sinisilmäinen, vaikka on minua nuorempi. tenkin taitavampia puhumaan kuin heitä vanhemmat sukupolvet. Pariskunta on puhunut alusta asti avoimesti siitä, mitä he suhteelta haluavat. Kaikkea voi pelätä, mutta kaikkea ei voi varmistella. Mathias on opettanut hänet suhtautumaan elämään optimistisemmin
Voiko perheen mielipide kumppanistasi vaikuttaa omaan mielipiteeseesi. SOVELLUSKEHITTÄJÄ JEREMIAS, 26 hurmasi tyttöystävänsä äidin noin vuosi sitten kevyellä mielistelyllä sekä tuliaisjuustoilla ja viikunahillokkeella. JEREMIAS: Puolen vuoden seurustelun jälkeen aletaan olla jo niin virallisella pohjalla, että perheen esittely tuntuu luontevalta. SASU: Riippuu, mistä he kommentoivat. TIMO: Heti kun tuntuu, ettei kyseessä ole vain ohimenevä ihastus. 52 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Milloin on sopiva aika esitellä uusi kumppani perheelle. Nuorempana otin herkemmin itseeni, jos vanhempani kommentoivat tyttöystäviäni. Te ks ti V IV IA N N IE M IN EN K uv at V IE N A K Y TÖ JO K I, K AT IL A U K K A N EN ja TE R H IY LI M Ä IN EN TULKIKSI OPISKELEVA SASU, 27 voitti ex-anoppinsa puolelleen pelastamalla pohjaan palaneen hollandaisekastikkeen. Sasu on seurustellut nykyisen tyttöystävänsä kanssa seitsemän kuukautta. TIMO: Ei, sillä vain omat tunteeni ratkaisevat. On vain luonnollista tutustua toisen lähipiiriin. SASU: Perheen tapaaminen ei ole iso asia. Luotan silti perheenjäseniini ja siihen, että 10 KYSYMYSTÄ MIEHILLE (joitaoletainamiettinyt) perheestä | miespaneeli | GRAAFIKKO TIMO, 30 on nauttinut anoppinsa uunivoileivistä jo puolentoista vuoden ajan. Itse esittelisin muutaman kuukauden deittailun jälkeen, kun hullaantumisvaihe on jo laantunut. Kannattaa olla mieluummin se mieleenpainuva tyyppi kuin hajuton ja mauton. Oma persoona on hyvä heittää peliin heti kättelyssä
Aikaisemmat, helsinkiläiset ”appivanhempani” tenttasivat minua koulutuksestani ja taustastani. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 53. TIMO: 12 Tapaan heitä keskimäärin kerran kuussa. JEREMIAS: Vakavammat asiat, kuten riitojen syyt eivät kuulu perheelle. SASU: Sen, ettei kotona valehdella. On tärkeää näyttää tunteensa ja kertoa, että rakastaa. En ole niistä ylpeä. TIMO: Kyllä. Onko ok kommentoida negatiivisesti puolison perhettä tai sukulaisia. Silloin ymmärtäisin, millaista taakkaa toinen kantaa. Silloin emme viettäneet lainkaan aikaa perheeni kanssa pariskuntana. JEREMIAS: Jos menneisyydessä on tapahtunut jotain vakavaa, on ymmärrettävää, etteivät välit ole kunnossa. u KUINKA MONTA KERTAA VUODESSA TAPAAT PUOLISOSI PERHETTÄ. Eivät edes kavereille. TIMO: Kaikesta voi sanoa, jos sen osaa tehdä diplomaattisesti ja toisen tunteita kunnioittaen. SASU: En ole vielä tavannut tämän hetkisen tyttöystäväni perhettä. JEREMIAS: Se on jopa toivottavaa. Heidän lappilainen, leppoisa asenteensa on hurmannut minut täysin. Onko perheesi joskus inhonnut puolisoasi. Mökkeilemme ja katsomme lätkää. TIMO: Suhtaudun varauksella kaikkiin, jotka eivät ole väleissä perheensä kanssa. Nykyisen puolisoni perhe taas on kourallinen maailman valoisimpia ja lämminhenkisimpiä ihmisiä, joiden seurassa olen aina kuin kotonani. Mikä kumppanisi perheessä ärsyttää. SASU: Kyllä, jos esimerkiksi tuntuu, että puolisoa kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, eikä hän itse tajua sitä. Suhteeni heihin on neutraali ja arvostava, sillä he tekevät tyttöystäväni onnelliseksi. Mitkä asiat ovat tabuja perheen seurassa. Se oli ahdistavaa. JEREMIAS: Kumppanini perheenjäsenissä ei ole ärsyttäviä piirteitä, päinvastoin. TIMO: En puhu arkaluontoisista asioista, kuten seksielämästäni, oman tai puolisoni perheen kanssa. Ei omien sotkujen saa antaa vaikuttaa muiden ystävyyssuhteisiin. JEREMIAS: Luotettavuus ja hyvät käytöstavat ovat kaiken a ja o. Yrittäisin silti sanoa asiasta positiivisen kautta. SASU: En ole jaksanut kiinnostua kumppanieni vanhemmista, enkä ole viettänyt heidän kanssaan pitkiä aikoja. Olen aina tervetullut heille sellaisena kuin olen. he haluavat minulle vain parasta. Toivon, että minut kutsutaan joskus vaikka sunnuntaipäivälliselle. Haluaisin kuulla, mistä välirikko johtuu ja kenen takia suhde on ajautunut karille. Ehkä sen takia ex-miniät ovat jääneet osaksi perhettä. Se, mitä itse tuntee, on tärkeintä. TIMO: Haluaisin opettaa lapsilleni, että kateus on myrkkyä ja kaikkeen pystyy, jos vain yrittää. JEREMIAS: Perheeni mielipide on tärkeä, mutta ei se vaikuta parisuhteeseeni. SASU: Ei ainakaan niin, että olisin tiennyt asiasta. En myöskään halua heidän korviinsa tarinoita rankimmilta ajanjaksoiltani. SASU: Olisi kiusallista, jos tyttöystäväni perhe tietäisi yksityiskohtia seksielämästämme, tai jos ärsyttävimmät piirteeni olisivat pöytäkeskustelujen aiheena silloin, kun en ole itse paikalla. SASU: Kunnioittaisin naisen menneisyyttä ja hänen oikeuttaan katkoa välit keneen tahansa. Haluaisin myös olla lapsilleni kannustavampi, se puuttui omasta lapsuudestani. Törmätessä on toki mukava vaihtaa kuulumisia. SASU: Niin on tapahtunut, enkä näe siinä mitään pahaa. JEREMIAS: 2–5 Syömme päivällistä ja juttelemme mukavia. Ei se, mitä muut ajattelevat. Mitä ajattelet naisesta, joka ei ole väleissä perheensä kanssa. Toisen puolia täytyy pitää, vaikka kyse olisikin omasta perheestä. Muuten ei pärjää elämässä. En tekisi arkaluontoisesta asiasta omia johtopäätöksiäni. Ajan kanssa kaikki oppivat elämään sovussa, muuten suhteessa on pakko olla jotain mätää. TIMO: Totta kai! Ei välejä tarvitse katkaista, mutta en myöskään näe syytä, miksi päiväkahveillakaan pitäisi käydä. Kun suhde kariutui, ymmärsin, miksi perheeni oli ollut niin skeptinen. Aivan sama, kuinka pahasti on mokannut, kotiin saa aina tulla juuri sellaisena kuin on. JEREMIAS: Ei, sillä valitsen kumppanini niin huolella, ja perheelläni on samanlainen käsitys ihannetyttöystävästä kuin minullakin. En esimerkiksi koskaan sanoisi ääneen, etten pidä anoppini tyylistä tai rumasta naurusta. TIMO: Eksäni perheessä ei osattu näyttää tunteita, ja he töksäyttelivät usein ajattelemattomasti. Voiko eron jälkeen pysyä ystävänä eksän perheen kanssa. Jos syynä on vain oma oikuttelu, sellainen henkilö tuskin pystyy terveeseen ihmissuhteeseen kenenkään kanssa. Tärkein oppi, jonka haluat välittää tulevaisuudessa omille lapsillesi. Eroni eivät ole olleet riitaisia. JEREMIAS: Tietysti on! Ongelmat vain kasvavat, jos niistä ei puhu
LINDA FORSS Kuvat JUSSI SÄRKILAHTI | henkilö | GOULD 54 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. ELIAS Laulaja-lauluntekijä on taitava tekemään överijälkiruokia ja ihailee naisia, joissa on vähän punk-asennetta
Petetyksi tuleminen suhteessa on fundamentaalinen vääryys. Sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ei voi kokea missään muualla. Usein kuulee jo kaukaa, että olen paikalla. Olen huono myymään arkisia asioitani ihmisille niin, että ne olisivat hienoja juttuja. OLEN HUONO muistamaan asioita ja peittelemään ärsytystäni. Olin niin zonessa. Kaikki tuntevat aina yhden sellaisen tyypin. Näytän tunteeni ja kehun. Haluaisin myös rakentaa veneitä. ”Rakastuneena olen realisti, mutta myös intohimoinen. En ole kuitenkaan romantikko.” COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 55. VIIMEISIN HYVÄ TEKONI oli, kun järjestin ystävälleni työpaikan. En tee arjessa isoja, romanttisia tekoja, vaan yritän tehdä arjesta sellaisen, että toisella on koko ajan fiilis, että tässä on hyvä meininki. Nuorempana kesti monta tuntia, ennen kuin olin taas keskustelukunnossa. Kaikki, mikä siellä on uutta ja siistiä, kiinnostaa meitä. PAHIN PELKONI ON , etten pääse toteuttamaan itseäni tai viemään uraani sille tasolle, mille haluan. Silloin ei voi kelata, miltä näyttää tai miten sanoo repliikkinsä. TOIVOTTAVASI VIELÄ JOSKUS voisin asua muualla kuin länsimaisessa maassa. Haluan nähdä sateenkaaren kaikki värit, koko skaalan. En yritä koskaan esittää, että minulla on kivempaa kuin oikeasti onkaan. Käsin tehdessä näkee konkreettisesti työnsä jäljen ja kehittyy koko ajan. Tein Kansallisteatterissa lavasteita, ja puunkäsittely tuntui silloin mahtavalta. SOMESSA olen kömpelö. Olen asunut joskus Sambiassa, ja kun on elänyt täysin erilaisessa kulttuurissa, on taas hullua palata Suomeen. BRAVUUREJANI KEITTIÖSSÄ OVAT kaikki todella röyhkeät jälkiruuat. TUHLAAN AIVAN LIIKAA rahaa kaikkeen typerään ja liikaa aikaa tulevaisuuden pohtimiseen. u Elias Gould, 24, on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä. Aina julkisilla liikkuessa tai venaillessa käytän aikani somettamiseen. Se on täyttänyt tuijottelun ja ajattelun jättämän aukon. KUN NÄEN YSTÄVIÄNI , lähdemme kapakkaan. IHAILEN NAISIA, JOTKA ovat rohkeita, intohimoisia ja joilla on pokkaa tehdä asiat eri tavalla. RAKASTUNEENA olen realisti, mutta myös intohimoinen. Olen tehnyt ekat punnerrukseni, kun moni vielä torkuttaa. Pelkään, että minulta jää kokematta siistejä asioita. MINUT TUNNISTAA kiharasta tukasta, rakkaudestani kaikukitaraan ja siitä, että olen aika äänekäs. Poistin sovelluksen, kun tajusin, että haluan tutustua ihmisiin mieluummin kasvokkain. JOS EN OLISI MUUSIKKO , hakeutuisin enemmän näyttelijän hommiin. Olemme viihtyneet samassa jengissä pitkään, meitä on kaiken kaikkiaan parikymmentä. Jos esimerkiksi odotan vastausta joltain, saatan spekuloida kaikki mahdolliset vaihtoehdot. On mahtava tunne, kun on saanut yhdeksään mennessä ihan sikana aikaan. Pitää unohtaa kaikki, olla vaan. NÄYTTELEMISESSÄ VAIKEINTA ON hetkessä oleminen. Silti haluan kehittyä siinä, sillä some on tärkeä osa duuniani. Hänen EP:nsä ilmestyi helmikuussa. NOLOA MYÖNTÄÄ, MUTTA olen ollut töissä sushiravintolassa kenenkään tietämättä, että inhoan sushia. Parisuhteessa en analysoi turhia, vaan yritän mennä eteenpäin pelkäämättä. EN VOI SIETÄÄ itsekkäitä ihmisiä. RENTOUTTAVINTA ON tulla valmiiseen ruokapöytään ja ottaa lasi viiniä rankan työpäivän jälkeen. Tykkään, jos naisessa on vähän punkkia ja fuck you -meininkiä. Olen yrittänyt ottaa vastapainoksi haltuun myös itämaistyylistä kasvissafkaa. Parasta on tavallinen arki, jossa aivan kaikkea ei tarvitse tehdä itse, vaan vierellä on joku, joka jeesaa. Ennen heräsin kymmeneltä, nykyään kuudelta. Elias tunnetaan Huvilakatu ja Kylmää vai kuumaa -biiseistään sekä roolistaan vuonna 2012 ilmestyneessä Miss Farkku-Suomi -elokuvassa. Keikan jälkeen on outo, tyhjä fiilis, kun valtava määrä adrenaliinia purkautuu kehosta. Näytän tunteeni ja kehun. Myös se, ettei osaa myöntää, että on väärässä, on raivostuttava luonteenpiirre. Jos joku tai jokin ärsyttää, haluan heti keskustella asiasta. Se oli aika hyvä roolisuoritus. Faijani on amerikkalainen, joten juureni näkyvät esimerkiksi kerrostetussa brownie-porkkanakakussa. LEMPIHETKENI ON viisi minuuttia ennen keikkaa. TINDER tuli tutuksi parin kuukauden aikana, mutta en käynyt koskaan Tinder-treffeillä. Sellaiset, joista ei jää välttämättä henkiin. Heitämme bändin kanssa yläfemmat, halaamme, pidämme puheita tai laulamme. PARISUHTEESSA TÄRKEINTÄ ON luottamus. Haluan valmistautua hyvin, sillä en pidä yllätyksistä. Jos ei sen vertaa pysty hillitsemään itseään, koko tyypin voi skipata. En ole kuitenkaan romantikko. Minulle tarjottiin töitä, mutta tiesin, että kaverini on työttömänä, joten ohjasin hänet duuniin. Sen noudattaminen on helppoa keikalla, mutta näytellessä itsetietoisuus kasvaa. Pyörimme lähinnä Helsingin Kalliossa. OLEN KOUKUSSA superaikaisiin aamuherätyksiin
Käytä sitä runsaalla kädellä, levitä paksu kerros, älä säästele. Gloria.fi/ihastu M AA LIS KU U 20 16 MAALISKUU 2016 / 10,90 € VÄRIKOULU: OPAS TÄYDELLISIIN ASUIHIN upeasti uudistunut! KUTSUVA LUKSUS KOHTI TASAPAINOA ELÄMÄ KUNTOON OMAN VALMENTAJAN AVULLA kirjailija MERETE MAZZARELLA, 71 “Tunnen itseni nyt nuoremmaksi kuin 40-vuotiaana” hollywoodin glamourtyyli huipputuotteet iholle nopeat laineet & kiharat TAITEILIJA SANNA SAASTAMOINEN-BARROIS SUOMI LUMOSI PARIISIN-VUOSIEN JÄLKEEN SE ON SITTENKIN SIJOITUS! NÄILLÄ MUOTIHANKINNOILLA TIENAAT ”Jos Gloria olisi ihminen, se ei olisi koppava k***pää, vaan kuplivan lämmin.” SAILA-MARI KOHTALA, PÄÄTOIMITTAJA, UUSI GLORIA. Sen sekoitti Glorialle taiteilija Rauha Mäkilä. Tämä väri on nimeltään Joie de Vivre, elämänilo. Joie de Vivre sisältää 20 % eleganssia, 20 % itsevarmuutta, 20 % seikkailunhalua, 20 % nokkeluutta ja 20 % särmää
COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 57. K uv at IM A X TR EE JA VA LM IS TA JA T Ruudut kuosissa Klassikkokuosi yllättää kevätmuodissa. 29,95 e, Zara. Täydellinen malli koostuu hieman levenevistä lahkeista ja vajaasta mitasta. Lisää vain geometrinen toppi ja korvarenkaat. Pikantti väripiste vai ehkä sittenkin mustaa. Toppi paljastaa olkapäät. 125 e, Cos. 40 e, Weekday. Korvarengassetti 9,95 e, Zara. EMMA VUORINEN C ÉL IN E Sesongin muodikkaimmissa kengissä on mummomainen muotoilu
Mekko Essentiel. YHDISTÄ ERILAISIA KUKKAKUOSEJA JA PEHMEÄN PÖRRÖISIÄ PINTOJA ROMANTTISEKSI SEKAMELSKAKSI. 58 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Rakkauden festarikesä on askeleen lähempänä. Ty yl iD EB O R A TR A IT E K uv at V LA D IM IR M A R TI M ei kk ija hi uk se tE G O N C R IV IL LE R S M al liM A R TA A G U IL A R / U N O M O D EL S B A R C EL O N A . Aurinkolasit Jimmy Choo. Pörrötakki Elisabetta Franchi. | muoti | HAPPY FOLK Hipahtavan kevätmekon voi ottaa käyttöön jo nyt, kun sen yhdistää boheemiin kelsiulsteriin tai pehmeään tekoturkistakkiin
COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 59. Laukku Essential. Kengät & Other Stories. TEKOTURKISLIIVI JA HAPSULAUKKU KOROSTAVAT MEKON HIPPIHENKISYYTTÄ. Liivi Marella. Käsikoru Aristocrazy. Mekko Diesel
60 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. PUE MEKON ALLE PITKÄVARTISET SAAPPAAT. EDESTÄ NAPITETTAVAN MAKSIMEKON ALIMMAT NAPIT VOI AVATA NÄYTTÄVÄKSI HALKIOKSI. Mekko Menchen Tomas. Laukku Essentiel
Pitkävartiset saappaat Robert Clergerie. Mekko Antik Batik. LUONNONVALKOINEN VÄRI TEKEE AFGAANITAKISTA KEVÄISEN. Takki Essentiel. Etninen olkalaukku Dsquared2. 62 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016
Mekko Mango. VIOLETTI ON KLASSINEN JALOKIVIVÄRI, JOKA SAA TEKOTURKISTAKINKIN LOISTAMAAN AURINGOSSA AMETISTIN LAILLA. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 63. Korvakorut Giorgio Armani. Hattu Santa Casilda. Takki Wolflamb
Käärmeennahkakuvioiset nyörisaappaat Chie Mihara. 64 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. KOROSTA VIKTORIAANISIA VAIKUTTEITA POHJEPITUISILLA NYÖRISAAPPAILLA. MAKSIPITUUS TEKEE KEVÄÄLLÄ PALUUN. Maksimekko Just Cavalli
Kaulakoru & Other Stories. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 65. Puuvillapaita Antik Batik. KULTAISET KETJUKORUT KARSIVAT ETNISESTÄ PUUVILLAPAIDASTA TURHAN RENTOUDEN
Biker vyöllä 99,95 e, Nelly. 3. 2. 1. 3. 2. Pastellinvaaleanpunainen pilotti 269 e, Lexington. 3. 1. B O TT EG A VE N ET A C H LO É H ER M ÈS O R LA K IE LY 1. 3. 1. Klassinen beige toimii aina, mutta lisää särmikkyyttä saat valitsemalla statementvärin, kuten räväkän sähkönsinisen. Yhdistä takki boyfriend-farkkuihin ja valkoiseen t-paitaan. Marjapuuronvärinen bomber-takki 34,99 e, New Look. 3. B O M B E R Värikäs, kuvioitu tai muuten vain leikkisä pilotti piristää arkista lookia. 2. | muoti | K uv at IM A X TR EE ja VA LM IS TA JA T PEITETEHTÄVÄ T R E N S S I Trenssissä yhdistyvät kaikki, mitä takilta voi vain toivoa: käytännöllisyys, juhlallisuus ja ajaton tyylikkyys. B I K E R Biker on monelle vaatekaapin luottotakki, ja sen laatuun kannattaakin panostaa. 66 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. 265 e, Miss Selfridge. Vaalea trenssi 49,95 e, Vero Moda. Vaikka musta on varma valinta, nyt kannattaa repäistä murretuilla sävyillä. 269,95 e, Selected Femme. 2. 3. Hiekanvaalea on väreistä klassisin. Kiiltäväpintainen biker-takki 59,95 e, Cubus. B U R B ER RY PR O R SU M C O AC H 1. 1. Rento bomber-takki 45 e, Monki. 2. 2. Sähäkänsininen trenssi 135 e, Cos. Murrettu roosa saa räväkkyyttä vetoketjuista
2. Satsaa hattaranpinkkiin. Yhdistä se Saint Laurentin tavoin pitkiin kumppareihin ja minimekkoon. 3. 2. 59,99 e, Mango. Kirkkaanpunainen herättää huomiota. V I L L A K A N G A S T A K K I Kirpeältä kevättuulelta on ihana suojautua suoralinjaisella villakangastakilla. 129,95 e, Selected Femme. 2. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 67. 49,95 e, Cubus. EM IL IO PU C C I A LE XA N D ER W A N G PR A D A B A LE N C IA G A 1. 99,95 e, Zara. 2. Takuuvarma harmaa. 3. Hienostunut, lyhyt laatikkomalli 145 e, & Other Stories. 190 e, Cos. P A R K A Armeijahenkinen parkatakki on monikäyttöinen, sillä se täydentää loistavasti myös keskikesän festarilookia. 3. Lyhyempi malli sopii sporttityyliin, pidempi takki iltaan korkkareiden kanssa. 1. 1. 75 e, Monki. 2. 1. SA IN T LA U R EN T VE TE M EN TS 1. 3. 69,95 e, Zara. Tummanvihreä parkatakki 80 e, Topshop. Parkatakki ilahduttaa yksinkertaisuudellaan. Muodin edelläkävijät hakevat tänä keväänä suojaa bombereista ja retrohenkisistä laatikkotakeista. 2. Kokeile vihreän sijaan beigeä. Kamelinvärinen takki on sopivan ryhdikäs. NORA SYRJÄNEN L A A T I K K O M A L L I Kauden tyylikkäin takki on ryhdikäs ja selkeälinjainen laatikko, joka on saanut vaikutteita 1960-luvulta. 3. 1. Värikkäät napit luovat kontrastia. 3. Karkkimaiset pastellit ja maanläheiset neutraalit ovat kevään suosituimmat sävyt
Puhutaan siis. Sinulle, jonka uteliaisuus ja puheliaisuus tekevät elämästä hauskempaa ja antoisampaa. Ei vois enempää kiinnostaa. Hyvä esimerkki kaiken kiinnostavuudesta on talk show’mme #evek, jota voit katsoa osoitteessa menaiset.?/evek Eikö mikään kiinnosta tai edes kiinnostele. Vuodatetaan ja vatvotaan, ihmetellään ja ihastellaan, nauretaan ja vollotetaan, se sujuu mainiosti meidän naisten ja Me Naisten seurassa. Vihersmoothiet, elämän tarkoitus, partakarvat ja kevään kuumimmat muotivärit – kaikista löytyy jutun juurta. Sitten kannattaa lopettaa lukeminen tähän, sillä nämä sanat on omistettu sinulle, joka olet kiinnostunut vähän kaikesta
KAUNEUS Aloita ruskean sävyn kokeilu huulia hoitavalla Sensai Silky Design Rouge -huulipunakynällä. EMMA VUORINEN EM PO R IO A R M A N I Masters Colors -mineraalihuulipunat levittyvät läpikuultavan pehmeästi ja jättävät huulet kevyen mattamaisiksi. Uskallatko kokeilla. 25,60 e. K uv at JU H A SA LM IN EN ,I M A X TR EE ja VA LM IS TA JA T Ysäriväriä Kylie Jennerinkin suosima ruskea huulipuna on yllättävän imarteleva sävy lähes jokaiselle. Suklaanruskea sävy 92 ja tumma nudesävy 53. Sen jälki on läpikuultava, joten sävyä voi kerrostaa tummemmaksi. Sävy 05 Beniukon, 36 e. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 69
MARIA LIETO RUSKETUSRAIDAT(ON) 70 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Näihin mokiin ei tarvitse sortua enää koskaan. | kauneus | K uv at IM A X TR EE ja VA LM IS TA JA T Tasainen rusketus purkista koko vartalolle ei ole mahdoton tehtävä
Kuori ihosi etukäteen. Sitten väri alkaa varista pois jättäen iholle rumia laikkuja. Ylläpidä rusketustasi kosteuttamalla ihoasi päivittäin. Muista kosteuttaa ihosi heti käsittelyn jälkeen. Välttele kuitenkin öljypohjaisia kuorintavoiteita, sillä ne saattavat jättää iholle kalvon ja siten estää tuotetta imeytymästä kunnolla. Jos itseruskettava on jättänyt ihollesi tummia laikkuja, voit yrittää häivyttää niitä hieromalla alueelle vanulapulla sitruunan mehua tai valkaisevaa hammastahnaa. Jos keinorusketuksesta tehdään liian paksu, se ei lähde vartalolta tasaisesti. Älä innostu itseruskettavan levittämisessä ja kerrosta sitä liikaa iholle. Purkkirusketus tekee ihostani oranssin, ja päivetyksen keinotekoisuus paistaa kauas. Voit ylläpitää rusketustasi käyttämällä esimerkiksi kevyesti päivettävää kosteusvoidetta. Fake Bake 5 Minute Mousse kuivuu alle viidessä minuutissa ja ruskettaa ihon hetkessä. Itseruskettava pysyy iholla kauniina vain muutaman päivän. Huonosti levitetty rusketus pilaa juhlalookin – ja fiiliksen. Mikäli haluat kuitenkin pelata varman päälle ja minimoida epäonnistumisen riskit, voit aloittaa käyttämällä asteittain ruskettavaa tuotetta. Kosteuta sen kuivimmat kohdat, käytä levityshanskaa ja anna tuotteen kuivua rauhassa. Kiire bileisiin. Yleensä se vie muutaman piävän. 6,80 e. Shiseido Daily Bronze Moisturizing Emulsion kosteuttaa ihoa ja antaa kasvoille ja vartalolle luonnollisen päivetyksen. Koska ihoa ei kannata kosteuttaa juuri ennen itseruskettavan levittämistä, kuori vartalo mieluiten jo edellisenä iltana. Täydellistä! 29,80 e. Muista, että myös sheivaus tulee hoitaa ennen ruskettamisen aloittamista. Sensai Silky Bronze Self Tanning For Body on koostumukseltaan geelimäinen ja sopii loistavasti myös kuivaihoiselle. Ensinnäkin: kuori, kuori ja kuori! Rusketus kehittyy ihon pintakerroksessa ja kuoriutuu pois ihon uusiutuessa. Älä koskaan jätä itseruskettavan käyttöä edelliselle illalle, jos haluat jättää pelivaraa mahdollisten mokien haalistumiselle. Myöhemmin, kun ihollasi on jäljellä enää rusketuksen jäänteitä, voit kuoria ne pois hellävaraisesti esimerkiksi kuorintahanskan avulla. Mikäli haluat käydä sokeroinnissa tai vahauksessa, tee se päivää ennen itseruskettavan levittämistä. Voit käyttää asteittain ruskettavaa voidetta kosteusvoiteen tavoin, kunnes haluttu päivetysaste on saavutettu. Hankkiudu siis eroon kuolleesta ihosolukosta ennen itseruskettavan levittämistä. Itseruskettavien käyttö ei ole tähtitiedettä, mutta vaatii onnistuakseen hieman aikaa ja paneutumista. Niiden DHA-pitoisuus on tavallisia itseruskettavia pienempi ja luonnoton lopputulos siten epätodennäköinen. Fake Baken pehmeän Professional Mitt -levityshanskan avulla itseruskettavan levittäminen vartalolle on helppoa kuin mikä. Sen jälkeen tuotteen käyttämistä kannattaa jatkaa 2–3 päivän välein rusketuksen ylläpitämiseksi. 44,50 e. Sen välttämiseksi itseruskettava kannattaakin levittää kaksi päivää ennen tärkeää päivää. Vältä kuumia kylpyjä, saunomista ja ihon hinkkaamista pyyhkeellä. 80,60 e. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 71
Dior Bronze Self-Tanner Natural Glow Face, 45,89 e. Muista kuitenkin hieroa se ihoon huolellisin, pyörivin liikkein seepraefektin välttämiseksi. Pyyhi kämmenesi ja ranteesi vielä lopuksi kosteuspyyhkeellä. Kyynärpäät, polvet, rystyset ja kainalot tummuvat aina luonnottoman näköisiksi. Voit levittää niihin myös kosteusvoidetta, jotta itseruskettava imeytyisi ihoon hillitymmin. DHA on vaarallista ainoastaan sisäänhengitettynä. Itseruskettavaa on täysin mahdotonta levittää selkään. Tutkimusten mukaan DHA ei ole iholle haitallista. Ranteeseen jää joka kerta selvä rusketusraja käsien pesemisen takia. Voit halutessasi lisätä niin esimerkiksi vaseliinia. Käy ne läpi esimerkiksi kuorintakintaan avulla. Itseruskettavissa tuotteissa käytettävä vaikuttava aine on nimeltään DHA eli dihydroksiasetoni. Siksi ne imaisevat itseensä helposti turhan paljon itseruskettavaa tuotetta ja tummuvat epätasaisesti. Parasta tietysti on, jos ystävä tai poikaystävä voi auttaa, mutta yksin ollessasi voit sujauttaa rusketushanskan esimerkiksi paistinlastan tai kuivaharjan ympärille ja sitoa sen kiinni ponnarilla. Mikäli levität itseruskettavaa ilman hansikasta, pese käsiäsi parin minuutin välein. Kyseiset alueet ovat yleensä huomattavasti muuta ihoa kuivempia. Kun kuorit ihosi ennen itseruskettavan levittämistä, kiinnitä erityishuomiota kuiviin kohtiin, kuten kyynärpäihin, polviin, kainaloihin, rystysiin ja nilkkoihin. Kun tuote on väriltään tumma, levitysvaiheessa huomaa helposti, jos jokin kohta ihossa on jäänyt käsittelemättä. 30 e. Asiantuntijat suosittelevatkin tarttumaan mieluummin purkkiin kuin grillaamaan itseään auringossa. Keskity erityisesti rystysiin ja kynsinauhoihin, jotka tummuvat helposti. 72 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Biotherm Aqua-Serum Autobronzante -seerumi antaa kasvoille heleän päivetyksen. 29,50 e. Voilà – kotitekoinen rusketuksenlevittäjä on valmis! Kannattaa kuitenkin valita sellainen itseruskettava tuote, johon on lisätty niin sanottu karttaväri. Kasvoille tarkoitettu geelimäinen itseruskettava voide antaa iholle upean värin. | kauneus | Voit painella itseruskettavaa tuotetta vartalolle kätevästi myös sienen avulla. Älä kuitenkaan unohda kämmenselkiäsi, vaan hiero aivan lopuksi pieni määrä itseruskettavaa niihin joko sormella tai toisen käden kämmenselällä. Bodyblender-meikkisieni 29,90 e. Annostele alueille myös normaalia niukemmin itseruskettavaa. Vita Liberatan itsruskettava vaahto on sävytetty, joten se on helppo levittää tasaisesti koko vartalolle. Itseruskettavien terveysvaikutuksista tiedetään aivan liian vähän. Hiero käsiisi kosteusvoidetta aina ennen kuin alat levittää itseruskettavaa vartalollesi. DHA on sokeri, joka toimii yhdessä aminohappojen kanssa ihon sarveiskerroksessa aiheuttaen värimuutoksen
Sisältää kabukisiveltimen. Luonnollisen lopputuloksen saat hieromalla tuotteen iholle suuren meikkisudin avulla. En halua näyttäytyä kalpeana bikineissä, mutta pelkään, että tekorusketus estää minua päivettymästä auringossa. Voit häivyttää rusketusrajaa myöhemmin esimerkiksi meikkivoiteen tai aurinkopuuterin avulla. Kun tuote on imeytynyt pue päällesi aamutakki tai löysät, tummat kotivaatteet. Itseruskettavien käyttö ei vaikuta ruskettumiseen auringossa. Itseruskettavien käyttö vaatii hieman kärsivällisyyttä. Saatavana kahdessa eri sävyssä. Pysyttele nakuna. Tarjolla on onneksi öljyjä, joiden avulla voi loihtia kauniin päivetyksen lisäämällä vain muutaman tipan normaalin kasvovoiteen joukkoon. Jos olet kärsimätön luonne, voit kuivata ihoasi varovasti föönin avulla. Silloin, kun odotat itseruskettavan kuivumista, sinun on yksinkertaisesti välteltävä sänkyyn menemistä. Kolme tippaa Clarinsin Radiance-Plus Golden Glow Radiance Booster -tiivistettä mihin tahansa kasvovoiteeseen sekoitettuna riittää ruskettamaan kasvot kauniisti. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 73. Purkista tuleva rusketus kehittyy pintakerroksessa ihon omien aminohappojen kanssa. Itseruskettava tahraa aina lakanani. Auringon tuoma rusketus taas vaikuttaa syvemmällä, joten se vain tehostaa olemassa olevaa väriäsi. Muista kuitenkin, että tekorusketuksesi ei suojaa sinua auringon UVAja UBV-säteiltä. Monet välttelevät itseruskettavien levittämistä kasvoille juuri finnien pelossa. Kasvoille levitettävä itseruskettava jättää rajat kaulaan ja saa kasvot kukkimaan. 11 e. Unelmatuote! 31,50 e. Levitä siis kunnon kerros aurinkovoidetta aina, kun suuntaat rannalle. Muista myös päivittää meikkipussisi tuotteet oikean sävyisiksi. Jos kuitenkin haluat käyttää itseruskettavia tuotteita ainoastaan vartalollesi, levitä ne aina huolella myös dekolteellesi ja kaulallesi aina leukaan saakka. Jotta rusketuksesi pysyisi hyvänä koko lomasi ajan, muista kosteuttaa ihoasi ahkerasti, esimerkiksi aloe veraa sisältävillä tuotteilla. 43,90 e. Älä koske mihinkään. Kuuntele musiikkia, imuroi, soita mummollesi… Älä pue päällesi, ennen kuin tuote on imeytynyt kunnolla. Lopullinen väri alkaa näkyä vasta muutama tunti levityksen jälkeen, tuotteesta riippuen. Vita Liberata Trystal Minerals -asteittain ruskettavaa mineraaliaurinkopuuteria voi levittää koko kasvoille tai varjostusalueille tavallisen aurinkopuuterin tapaan. Sävyttävä Aco Soft Bronze Day Cream -päivävoide antaa kasvoille välittömästi terveen värin. Talveksi ostettu, vaalensävyinen meikkivoide ei välttämättä sovi enää ruskettuneille kasvoillesi
Yhdellä vedolla sai rajattua jopa koko silmäluomen. 4/5 Monipuolinen kärki TÄTÄ LUVATTIIN: Silmänrajaustussin litteää ja pyöreää kärkeä voi käyttää kahdella eri tavalla. Siksi rajauskynä sopii erinomaisesti esimerkiksi irtoripsien kanssa käytettäväksi. Ei sovi kiireisiin aamuihin! E.L.F Essential Liquid Eyeliner Black -nestemäinen rajausväri 3,50 e. Vaativalle käyttäjälle TÄTÄ LUVATTIIN: Meikkitaiteilijoiden suosikilla saa loihdittua monenlaiset eri rajaukset. 3/5 Todellinen yllättäjä TÄTÄ LUVATTIIN: Pitkäkestoinen lopputulos. Sopii myös tiukkaan budjettiin. Natalie Vilen Cosmopolitanin bloggaaja | kauneus | ku va tV A LM IS TA JA T 74 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. 3/5 Kestävä lopputulos TÄTÄ LUVATTIIN: Vedenkestävä ja tahraamaton. NÄIN SE TOIMI: Paksu sivellin sopii erinomaisesti dramaattisiin rajauksiin ja on oiva valinta esimerkiksi smokey eye -meikin tekoon. Näyttävämpään tulokseen sitä piti sivellä useaan otteeseen luomelle. IsaDora Twin Tip -eyeliner 18,90 e. Tämän rajaussiveltimen haluan omaan meikkipussiini! Estée Lauder Little Black Liner -eyeliner 35 e. Miinusta vain hyvin nestemäisestä koostumuksesta, joka pidensi kuivumisaikaa. Lancôme Artliner -eyeliner 39,50 e. NÄIN SE TOIMI: Joustavalla päällä sai tehtyä hyvin pikkutarkkaa jälkeä. Kolme eri tyyliä yhdellä rajaustussilla. Väri pysyi jopa yli 12 tuntia luomella. Väriä tuli hyvin ja vain yksi kerros riitti. 4/5 Irtoripsien kaveriksi TÄTÄ LUVATTIIN: Ainutlaatuinen huopakärki tekee rajausten piirtämisestä vaivattomampaa. Lumene True Mystic Precise Tip -silmänrajaustussi 12,90 e. NÄIN SE TOIMI: Rajaussilveltimellä sai piirrettyä hyvin ohuet rajaukset aivan ripsien tyveen. Makiash Perfection Liner -nestemäinen rajauskynä 16,90 e. Tuote vaatii vedenkestävälle meikille tarkoitetun meikinpoistoaineen. 5/5 Natalien meikkipussi ei vielä sisällä eyelineria, mutta hän on innostunut rajaustrendistä ja ihailee näyttäviä, Hollywood-tyylisiä kissarajauksia. 2/5 Kiireisen aamun pelastaja TÄTÄ LUVATTIIN: Taianomaisen intensiivinen ja viettelevän tarkka rajaus. NÄIN SE TOIMI: Kaksipäinen eyeliner oli todella kätevä. Väri pysyi hyvin koko päivän, ainoa miinus hieman vetisestä koostumuksesta. Kapealla ultra-fine-päällä sai tehtyä ohuet rajaukset aivan ripsien tyveen. Väri pysyi luomilla koko päivän, se kesti jopa kovan salitreenin. Se sopii niin ohuisiin kuin paksuihinkin rajauksiin. Säilytän tuotetta kaapissani näyttävän juhlameikin varalta. Jouduin korjailemaan rajausta päivän aikana muutamaan otteeseen. Täydellinen ratkaisu koko päivän kestävään virheettömään meikkiin. NÄIN SE TOIMI: Pitkä ja pehmeä sivellin loihti todella tarkat rajaukset. Thin/thick -päällä taas syntyivät näyttävät ja graafiset rajaukset. NÄIN SE TOIMI: Pidin ohuesta siveltimestä ja sen helppokäyttöisyydestä. Tuote kuivui todella nopeasti, mutta päivän aikana väri oli levinnyt hieman luomelle. Ei sovi sateisiin päiviin. Piirtopää on tarkka ja helppokäyttöinen. Koska sivellin ei ollut kovin jykevä, vedot vaativat useamman päivän harjoittelua
VIVIAN NIEMINEN Kuva JUHA SALMINEN POHJUSTUSVOIDE, kuultovoide, viisi mattaruskeaa luomiväriä ja eyeliner. Suurin osa ystävistäni ei ole koskaan nähnyt minua meikittä, ja poistun kotoa ilman paklausta vain lenkille. | vain cosmossa | PURKISTA. Rakastan sitä, miten kosmetiikka taianomaisesti kadottaa kasvoiltani väsmyksen ja miten huonoimpanakin päivänä meikki kohottaa mielialaani ja itsetuntoani. Lukeudun niihin ihmisiin, joille meikkaaminen ei ole pakollinen velvollisuus, vaan päivän parhaat 45 minuuttia. Olen kosmetiikan suurkuluttaja, parantumaton huulipuna-addikti, enkä vie edes roskia ilman täydellistä kissarajausta. Tartuin huulikiiltotuubeihin 13-vuotiaana, ja siitä lähtien olen lähes joka päivä lähtenyt kotoani huolellisesti meikattuna. Miltä peilistä katsova meikitön naama tuntuu. Ajatus kymmenen päivän meikkilakosta herättää minussa kauhua, mutta myös uteliaisuutta. Kymmenen päivän meikkilakko kuljetti minut kauas mukavuusalueeltani ja paljasti muutakin kuin meikkaamattomat kasvoni. Kehtaanko lähteä illalliselle saunanraikkaana. Nämä ja viisitoista muuta purnukkaa muodostavat jokaaamuisen rutiinini. Kohtelevatko COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 75
Laiska vai rohkea. Hän tuntuu tarkoittavan sitä, mutta olen silti epäluuloinen. Ennen olisin vain lisännyt valokynää.” K uv at V IV IA N N IE M IN EN ,S TU D IO D ja IS TO C K P H O TO 76 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Määrä tuntuu minimaaliselta. Matkalla ravintolaan huomaan pälyileväni peilikuvaani näyteikkunoista ja autojen peileistä. Livboxin viime vuonna tekemän tutkimuksen mukaan naiset käyttävät viikossa noin kahtakymmentä kosmetiikkatuotetta. Ilta jatkuu ystävien luona viinillä. Pidetäänkö minua laiskana ja mukavuudenhaluisena vai rohkeana, ehkäpä juuri salilta tulleena. Ystäväni, jolle en ole etukäteen kertonut lakostani, kehuu minun näyttävän upealta. Meikattuina päivinä en katso peilikuvaani oikeastaan koskaan, sillä tiedän sotamaalini pysyvän paikallaan. Lopputulos ei ole yhtä tasainen kuin normaalin pohjustusrutiinini jälkeen, mutta iho hehkuu ja tuntuu pehmeältä. MTV3:n teettämän kyselyn mukaan 12% suomalaisnaisista ei meikkaa ollenkaan. Lakon aikana sallittuja kosmetiikkatuotteita ovat perushygieniatuotteet, kuten deodorantti, pesuaineet ja kosteusvoide. Olen kaukana keskiarvosta. Vuonna 2011 tehdyn Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan suomalaisnainen käyttää meikkaamiseen keskimäärin 13 minuuttia päivittäin. Aivan kuin jotain puuttuisi. Silti aina päivän päätteeksi taideteokseni valuu viemäristä beigenä norona. Kun ihoa ei automaattisesti peitä, häivytä ja korosta, tunnen pääseväni lähemmäs sen oikeaa hyvinvointia. Puolitoista tuntia lisää aikaa Meikkilakkoni ensimmäinen positiivinen oivallus tulee seuraavana päivänä, kun huomaan olevani miltei myöhässä lounastreffeiltäni. ihmiset minua eri tavalla. Syiksi meikkaamattomuudelle mainitaan huoli kemikaalien vaikutuksista ihoon sekä mukavuudenhalu. Minä meikkaan siksi, että näyttäisin joka päivä mahdollisimman täydelliseltä, parhaalta versiolta itsestäni. Lakon aikana toistan joka aamu rutiinini eli pesen, kuorin ja rasvaan kasvoni huolella. Olen valinnut asuni tarkasti, mutta kasvoni ovat kuin saunasta tulleella. Huomaan kosteusvoiteen tärkeyden heti meikkilakon ensimmäisenä aamuna, kun peilistä katsoo huonosti nukkunut ja punoittava naama. Moni haluaa myös näyttää luonnolliselta. Nuorten naisten parissa työskentelevä psykologi Eliina Niemi kertoo, että meikkaamista pidetään sosiaalisten tapojen noudattamisena. Ilman meikkaamista lähden ulos minuuteissa. En ole koskaan aikaisemmin jaksanut levittää silmänympärysvoidetta kahdesti päivässä, nyt teen sen innoissani. Tavallisen päivämeikkini loihtimiseen menee 23 meikkituotetta, ja puhdistusaineet ja voiteet mukaan luettuna vielä kaksitoista tuotetta enemmän. Myös illat tuntuvat ihanan rennoilta, kun minun ei tarvitse murehtia ripsivärin leviämistä, kun torkahdan telkkarin eteen, eikä vartin meikinpoistorumba viivästytä enää nukkumaanmenoa. Putsareiden kanssa läträäminen näyttelee paljon suurempaa roolia nyt, kun muut tuotteet ovat poissa pelistä. Koska pakkeli on pannassa, taputtelen kosteusvoidetta ja silmänympärysvoidetta kasvoilleni pikkutarkasti viiden minuutin ajan. Meikkaamattomien naisten näkeminen julkisuudessa muuttaisi naiskuvamme hyväksyvämmäksi, Niemi arvioi. Median tarjoama naiskuva ihannoi nuorekkuutta ja virheettömyyttä, ja se luo naisille paineita ehostautua. Ennen ulos lähtemistä harjaan kulmakarvani hammasharjalla ja mietin uhmaako se lakkoni sääntöjä. Nyt tarkkailen itseäni maanisesti ja mietin, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Neljän seinän sisällä oloni on rennom| vain cosmossa | pi, mutta kun joku kaivaa kameran esiin, kieltäydyn yhteiskuvista. Erilaisuus koetaan repäiseväksi, ja joukosta erottuminen vaatii rohkeutta. Kun vertaan lukua omiin tapoihini, tuntuu hullulta, että ennen lakkoa olen käyttänyt joka päivä puolitoista tuntia kasvojeni pesemiseen ja puunaamiseen. – Meikkaaminen on normi, ja meikkaamattomat naiset selkeä vähemmistö. Kasvojeni iho on aina ollut sileä ja näpytön, mutta olen silti aina tuntenut oloni kauniiksi vasta meikkivoidekäsittelyn jälkeen. Ehkä pieni kosmetiikkarehab onkin paikallaan. Jos ihoni näyt”Jos ihoni näyttää aamulla nuutuneelta, menen aikaisemmin nukkumaan
Niemen mukaan etenkin nuorilla naisilla itsetunnon kehittyminen on vielä kasvuvaiheessa, ja se näkyy ulkonäön korostamisena ja meikkaamisen tärkeytenä. Niemi kannustaa jokaista kokeilemaan meikittömyyttä. Stereotyyppisestä näkökulmasta meikattu nainen vaikuttaa uskottavalta ja itsevarmalta, meikkaamaton kiireiseltä tai huolimattomalta. Tai ehkä pikemminkin muutti muotoaan. Siskoni kommentoi minun näyttävän helpommin lähestyttävältä ja lämpimämmältä ihmiseltä. Jännittävät tilanteetkin on helpompi kohdata ehostautuneena. Meikittä näyttäytyminen tuntuu oikeastaan aika voimaannuttavalta: tunnen oloni rohkeaksi ja vähän ylpeäksi. Kun vihdoin meikkasin ensimmäisen kertaa, koko prosessi tuntui kestävän ikuisuuden. Olen meikannut 13 vuotta sen takia, että tuntisin itseni kauniiksi ja hyväksytyksi. Naamion taakse on myös helppo kätkeä väsymys, sydänsurut ja epävarmuus. ”Useimmat meistä ehostautuvat päivittäin rutiinin takia kyseenalaistamatta sitä, miksi teemme niin?” COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 77. En vain ulkoisesti, vaan myös persoonana. Silloin meikkaaminen palvelee tehtäväänsä, Niemi sanoo. Voimakkaan naisen virheetön maski ei lohkeile tai levähdä, vaikka mitä tapahtuisi. Samanlaisia ajatuksia lakkonikin herättää. Miksi koen tarpeelliseksi selitellä meikittömyyttäni ihmisille, aivan kuin pyytäisin anteeksi sitä, miltä oikeasti näytän. Tärkeintä on, että jokainen hyväksyy itsensä myös meikittä. Lakon aikana en huomannut, että kukaan olisi suhtautunut meikittömään ulkomuotooni negatiivisesti tai edes oudoksuvasti. Mikä ennen olisi aiheuttanut vähintäänkin maailmanlopun, tuntui nyt todella hyvältä. Ei paluuta entiseen Viimeisen illan tulikokeena lähdin uuden trendikuppilan kutsuvierasavajaisiin. Naamion takaa paljastuu... Se tuli minulle yllätyksenä. Itsetuntoni kasvoi kohisten. Kuvittelin aina, että ilman meikkiä olen haavoittuvainen. – Muutaman päivän tauko meikkaamisesta tekisi monelle hyvää. Tyttöjen drinkki-illan aikana viereisen pöydän miesseurue jakoi imartelujaan auliisti. Itseltään olisi hyvä kysyä, mikä merkitys meikillä on esimerkiksi urheillessa, ja miksi aidon itsensä näyttäminen pelottaa. Päivittäistä ehostautumista pidetään usein kohteliaisuutena muita kohtaan. Oli ihanaa, etten tarvinnut enää tuntia peilin edessä lähteäkseni ulos. Miksi meikkaamattomuus on uskaliasta ja repäisevää, jokapäiväinen silmärajaus taas yleinen normi. Samalla on typerää, että meikkaamattomuus tuntuu näin mullistavalta asiasta – aivan kuin perusolettamus olisi, että jokainen nainen kulkee kaikkialla aina meikattuna. Niemi on havainnostani innoissaan. Ne ovat osa minua, aito ja korjailematon ulkomuotoni. . Ympärillä oli toinen toistaan upeammin laittautuneita kanssajuhlijoita – ja minä meikittömänä farkuissani. Ehkä meikkaamattomuus antoi tilaa persoonalleni. Useimmat meistä ehostautuvat päivittäin rutiinin takia kyseenalaistamatta sitä, miksi teemme niin. Päivä päivältä olen ajatellut meikittömyyttäni vähemmän, enkä enää murehdi läpinäkyviä ripsiäni tai pakkasen punottamia poskiani. Meikkaaminen ei saisi tuntua pakolta. – Ongelmallista se on silloin, jos ehostaminen hallitsee jokapäiväistä elämää. Sen vastapainoksi viihdyn kuitenkin erinomaisesti myös suihkunraikkaana ihmisten ilmoilla, eikä itsetuntoni tule enää purnukoista. Nautin toki edelleen punaisen huulipunan piristävästä vaikutuksesta ja siitä, miten rentouttavaa on uppoutua välillä meikkileikkeihin. Meikkivoiteen läträäminen sai ihoni näyttämään epäluonnolliselta, ja viiden eri luomivärin levittäminen tuntui vähän liioittelulta. Kun lakon myötä lopetin meikkaamisen ja ulkonäköni ajattelemisen, aloin ensimmäistä kertaa tuntea itseni kauniiksi ja riittäväksi juuri sellaisena kuin olin. Huomasin meikkilakon aikana hymyileväni enemmän ja vitsien olevan herkemmässä. Tällainen olen oikeasti Puolessa välissä lakkoa olen jo ehtinyt tottua meikittömään itseeni, ja peilistä katsoo oikeastaan ihan kivannäköinen tyyppi. tää aamulla nuutuneelta, menen aikaisemmin nukkumaan. Kun lakkoni kymmenen päivän jälkeen päättyi, en rynnännytkään heti peilikaapille, vaan vietin kolme ylimääräistä päivää meikkaamatta. – Meikkaaminen ei ole paha asia, ja moni nauttii siitä ikään kuin harrastuksena ja persoonallisuutensa ilmaisemisen muotona, Niemi selittää. Ennen olisin vain lisännyt valokynää. Lakon jälkeen olen meikannut huomattavasti vähemmän ja paljon harvemmin. – Moni hakee meikkaamalla yhteenkuuluvuuden tunnetta ja hyväksyntää. Moni saakin kosmetiikasta lisää itseluottamusta vaikka treffeille tai työhaastatteluun. Lakon aikainen itsetutkiskeluni kertoo aivan muuta
Pian sen jälkeen oikeanpuoleisessa ohimossa alkaa jyskyttää askelten tahdissa, aivan kuin joku takoisi sitä lekalla. | body love | K uv at IS TO C K P H O TO Krooninen migreeni on hallinnut Juliana Heikkisen elämää lapsesta asti. Se lukitsi hänet pahimmillaan pimeään makuuhuoneeseen 25 kertaa kuukaudessa. Ne veivät hänet lapsena sairaalaan tiputukseen useita kertoja vuodessa. 5-vuotias tyttö tarttuu tiukasti mailaan ja vilkaisee pöllyävää hiekkakenttää. Koulussa hän saattoi oksentaa luokan lattialle tai luokkaretkellä bussiin. Tarkoitus on kotiuttaa ainakin yksi pelaaja. Ennen kuin hän huomaakaan, hän on kentän reunalla oksentamassa pää valmentajan sylissä. – Kohtauksen alkaessa nappaan lääkecocktailini eli särkylääkkeen, pahoinvointilääkkeen sekä 78 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Nykyään Julianan migreeni alkaa haukottelulla, makeanhimolla ja palelulla. Juliana, 34, on kärsinyt kovista migreenikohtauksista 4-vuotiaasta POIS PIMEYDESTÄ lähtien. Kun lukkari heittää pallon ilmaan, Juliana nostaa katseensa ylös kirkkaaseen aurinkoon. Valot, äänet ja hajutkin alkavat tehdä pahaa. Jos Juliana ei ota silloin nopeasti lääkkeitään, tiedossa on sairaalareissu. ELINA LUOMA N JULIANA HEIKKISEN lyöntivuoro pesäpallotreeneissä
Vaikka hermostosairaudesta ja sen aiheuttajista ei tiedetä vieläkään kaikkea, on tutkittu, että migreeni on perinnöllinen, suvussa kulkeva riesa. Jatkuva migreenin estolääkitys aloitetaan silloin, jos kohtauksia esiintyy yli kolme kertaa kuussa. – Nykyään voin tehdä kaikkea: nähdä ystäviä, lukea, katsoa leffoja, ulkoilla ja ennen kaikkea sopia tapaamisia. – Perinnöllisyydellä on osuutta sairauden ilmaantumisessa, sillä tutkimuksissa on löydetty migreenille altistavia geenejä. Migreeni alkaa tavallisesti kouluiässä, ja sen oireet helpottavat usein iän myötä. . Kävin silloin ensimmäistä kertaa pitkillä lenkeillä, vaikka tavallisesti lenkkeily aiheuttaa minulle migreeniä. Botox-pistokset olivat yksi syy, miksi Julianan päänsäryt alkoivat lieventyä. Sitten menen nukkumaan jäämyssy päässäni pimeään ja hiljaiseen huoneeseen, hän kertoo. Koska migreeni on hyvin yksilöllinen vaiva, laukaisevia tekijöitä on monia. Juliana kokeili kymmenen vuoden aikana useita eri estolääkkeitä, mutta mikään niistä ei vähentänyt migreenikohtausten määrää, vaan aiheuttivat lähinnä ikäviä sivuoireita. Se on yleisempää naisilla kuin miehillä, sillä naisista 15 prosenttia sairastaa migreeniä, miehistä vain 5 prosenttia. Tulevaisuuskin näyttää valoisalta, sillä vaikka yliopisto-opiskeluihin tuli taukoa migreenin takia, Juliana viimeistelee nyt graduaan. Juliana saa migreenin alkoholin ja syömättömyyden lisäksi sokerista, voimakkaista mausteista, tummasta suklaasta ja kuumuudesta. . Tällä hetkellä Julianan migreenikohtaukset ovat toimivan lääkityksen ansiosta harvinaisia. – Se tuntui uskomattoman ihanalta. Se oli ihmelääke, sillä siitä alkoi viidentoista päivän särytön putki. migreenikohtaukseen tarkoitetun täsmälääkkeen. – Suoritin yliopistoaikoinani kymmentuntisia päiviä ja vietin illat suihkun lattialla valuttaen kipeään päähäni vuoroin kylmää ja vuoroin lämmintä vettä, Juliana muistelee. Opiskelijarientoihin hän ei jaksanut osallistua, ja jos Juliana joskus eksyi baariin, hän ei juonut lainkaan alkoholia, sillä juomisesta seurasi seuraavana päivänä raju oksennusmigreeni. Elämäni on valoisampaa, värikkäämpää, iloisempaa ja vapaampaa. Julianankin vanhemmat ja sisarukset kärsivät kaikki migreenistä. Juliana on kokeillut migreeniin myös akupunktiota, joka auttoi jonkin verran, mutta vuosi sitten hänelle pistettiin ensimmäisen kerran Botoxia purentalihakseen. Lievästä migreenistä kärsii mahdollisesti jopa 80 prosenttia väestöstä. Myös Julianan migreenikohtaukset harvenivat murrosiässä, mutta palasivat ylioppilaskirjoitusten alla kovan stressin seurauksena. – Estolääkevaihtoehtoja ovat esimerkiksi beetasalpaajat, verenpainelääkkeet tai epilepsialääkkeet. Perinnöllisyydellä on todettu olevan osuutta migreenin ilmaantumisessa, eikä sairauteen ole olemassa ehkäisykeinoa. Siellä neurologi ehdotti, että Juliana voisi kokeilla Amlodipinia. Hän kävi koulun ohella töissä ja yritti suorittaa lukiota huipputuloksin. u Lievästä migreenistä kärsii mahdollisesti jopa 80 prosenttia väestöstä. Siihen on myös olemassa täsmälääkkeitä. Tavanomaisesti migreeni alkaa kouluiässä mutta helpottaa iän karttuessa, neurologian erikoislääkäri Marge Kartau kertoo. Juliana joutui perumaan jatkuvasti ystävien kanssa sovittuja tapaamisia migreenin takia. Lähteet: Neurologian erikoislääkärin Marge Kartaun haastattelu ja Terveyskirjasto. Migreenikohtaukohtauksia hoidetaan aluksi levon ja särkylääkkeiden avulla. Suurin osa migreeniä sairastavista pärjää hyvin välttelemällä migreenikohtaukselle altistavia tekijöitä, kuten vilkkuvia valoja ja kovia ääniä, sekä syömällä kohtaukseen tulehduskipulääkkeitä. Apua Botoxista Julianan migreeni kroonistui yliopiston ensimmäisenä vuonna, ja kohtauksia alkoi tulla päivittäin, pahimmillaan 25 kertaa kuukaudessa. Koska Juliana puri öisin hampaitaan yhteen, purentalihakset olivat kipeät ja kipu aiheutti migreeniä. Näiden lääkkeiden sivuoireet ovat hyvin yksilöllisiä, mutta yleisiä ovat huimaus, pahoinvointi ja väsymys, Kartau sanoo. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 79. PERINNÖLLINEN JA PARANTUMATON . Migreeni on voimakasta päänsärkyä aiheuttava sairaus, joka johtuu häiriöstä aivorungon hermotumakkeissa. Jos hän ei ehtinyt syödä päivän aikana lämmintä ruokaa, migreeni iski. Migreenin aiheuttamia voimakkaita päänsärkykohtauksia esiintyy lähes joka viidennellä suomalaisella. Erään estolääkkeen vuoksi Juliana sai sydänvaivoja ja hakeutui päivystykseen.
PIDÄ asento viiden sisäänja uloshengityksen ajan, palaa sitten seisoma-asentoon ja toista liike niin, että vasen jalka astuu eteen. KYYKISTY ja tuo molemmat kädet eteen yhteen. Soturi 1. 80 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Puolikuu 1. Pidä jalka mahdollisimman suorana. 2. Käännä varpaat ulospäin. 2. 2. Nosta sitten oikea käsi suoraan pääsi yläpuolelle. NOUSE seisoma-asentoon kahden sisäänja uloshengityksen ajaksi. PIDÄ asento viiden sisäänja uloshengityksen ajan. Pidä lantio, rintakehä ja olkapäät samassa linjassa. ASETU lattialle istuma-asentoon. Kyykky 1. Tuo jalkapohjat yhteen ja laske polvet mahdollisimman lähelle lattiaa. PIDÄ selkäranka suorana ja nojaa sitten eteenpäin. TOISTA liike vielä kerran molemmille puolille. Toista tämä viisi kertaa. Toista sama toiselle puolelle. Sen on tarkoituskin olla vaikeaa ja tuntua keskivartalon lihaksissa. Tuo kädet yhteen eteen, avaa ne sitten sivuille ja tuo takaisin yhteen. 2. Pysy asennossa kahden minuutin ajan ja hengitä syvään ja rauhallisesti koko liikkeen ajan. 3. Pidä asento viiden sisäänja uloshengityksen ajan. ASTU oikealla jalalla pitkälle eteen. Jousta polvista ja laskeudu mahdollisimman alas. Elinvoiman ympyrä 1. Pidä keskivartalo tiukkana. Sidottu enkeli 1. Kosketa vasemmalla kädellä lattiaa ja nosta oikea jalka niin korkealle kuin saat. ASETU seisomaan leveään haara-asentoon ja käännä varpaat ulospäin. Palaa sitten ryhdikkääseen seisoma-asentoon kahden sisäänja uloshengityksen ajaksi. Kyykisty sitten uudestaan ja hengitä sisään ja ulos hitaasti viisi kertaa. Nosta molemmat kädet suoraksi ylös aivan korviesi vierestä. | body love | Te ks ti JU LI E M O N TA G U To im itt an ut LI N D A FO R S S K uv at LI ZZ Y TH O M A S 20 minuutin KIINTEYTTÄVÄ JOOGA Viiden liikkeen joogasarja poistaa stressiä, vähentää turvotusta ja vahvistaa vatsalihaksia. 3. TOISTA liike uudestaan. 2. NOSTA kädet ylös kämmenet ylöspäin, kosketa niillä polvia ja tuo takaisin yhteen eteen. NOJAA eteenpäin
Oona on innostunut helpoista aamusmoothieista. Yin jooga tekee hyvää myös mielelle. Jos olen nukkunut vähänkin huonosti, minusta tulee itkupilli enkä jaksa lähteä treeneihin. On liian helppoa | kuukauden sporttaaja | K uv at IS TO C K P H O TO ja IN ST A G R A M Tankotanssija on oppinut kuuntelemaan kroppaansa ja löytämään omat rajansa. Itse haluan valittaa aina silloin, kun voimani loppuvat. Droppi oli ihan jäätävä. Suuri apu on myös siitä, että treenaa jonkun kanssa yhdessä. Liikkumisessa kaikkein tärkeintä ovat rutiinit. Silloin verensokeri pysyy tasaisena.” Oona treenaa Ådån Unsympathy-biisin tahtiin. Sitten lopetin kuin seinään. huhtikuuta alkaen. Nukkuminen on lempijuttuni, mutta en ole vielä onnistunut päättämään kumpi on elämässä parempaa: nukkuminen vai syöminen. LINDA FORSS OONAKIVELÄ LEPÄÄN ”Lepo on yhtä tärkeää kuin treenaaminen. Vaikka testistä on aikaa, olen vieläkin koukussa sokeriin. En ole koskaan ennen huomannut, kuinka järjetön vaikutus lisätyllä sokerilla ja lisäaineilla on. Aivan liian usein suoritamme liikkeitä robottimaisesti, unohdamme rentouden, emmekä mieti, miltä kehossa oikeasti tuntuu. Hänet nähdään Fitnesspäiväkirjat-ohjelmassa AVAlla 14. Silloin kun ei huvita, en mieti turhia, vaan teen. Mikä tuntuu hyvältä, mikä ei. Se tarkoittaa kuitenkin vain sitä, että olen tullut jaksamiseni reunalle ja juuri silloin pitää puskea entistä kovempaa.” Oona Kivelä, 32, on yrittäjä ja hallitseva tankotanssin maailman mestari. Mikään ei pidä nälkää tai imeydy aamulla yhtä hyvin.” ”Aussimerkki Black Milk Clothesin nettikaupasta saa törkeän makeita legginssejä.” olla kyselemättä ja tehdä vaan. Olin huonolla tuulella, en pystynyt keskittymään ja havannoin jopa numeroita väärin. Silti on hyvä oppia kuuntelemaan itseään: milloin ei oikeasti jaksa ja milloin jaksamattomuus on vain tekosyy. ”En suostu tällä hetkellä kuuntelemaan mitään muuta.” ”Voisin syödä kananmunia koko ajan, en saa niistä tarpeekseni. Paras keino taistella sokerinhimoa vastaan on syödä säännöllisesti ja liikkua. Treenaan lisäksi 3–4 pidempää tankotreeniä viikossa, käyn Yin joogassa, teen kehonhuoltoa ja keskivartalopainotteista redcord-harjoittelua. Taistelua sokeririippuvuutta vastaan hän ei ole kuitenkaan vielä voittanut. ”Sekoitan avokadoa, limeä, pinaattia, kookosvettä ja mustikoita.” COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 81. LIIKUN ”Ohjaan päivätyönäni lasten ja nuorten liikuntaa, joten olen koko päivän liikkeessä. Missä kiristää. Vapaapäivänäni saatan nukkua kymmenen tunnin yöunet ja sitten vielä päikkärit.” SYÖN ”Juon smoothien ennen aamutreeniä, mutta syön sen jälkeen toisen, tuhdimman aamiaisen, esimerkiksi kanamunia tai banaanilettuja. Tein taannoin testin ja söin kolmen viikon ajan pizzaa, pastaa, keksejä ja karkkia niin paljon kuin halusin
Yhden palkinnon arvo on noin 42 euroa. Yhden palkinnon arvo on 11 euroa. Yksi palkinto sisältää kosteuttavia voiteita vartalolle, käsille ja jaloille. VOIT VOITTAA: .fi LIITY MUKAAN YHTEISÖÖMME! @cosmofinland cosmopolitan.fi @cosmopolitan.fi Cosmopolitan Finland Cosmo_Finland 82 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Tuotteet sisältävät lummeuutetta, joka hoitaa ja raikastaa ihoa. Mistä haluaisit lukea seuraavaksi. Yksi palkinto sisältää vaalean ja pehmeän Nescafé Kulta Lempeä -pikakahvin sekä vahvan ja pehmeän Nescafé Kulta -pikakahvin. NESCAFÉPIKAKAHVIA Arvomme kymmenen Nescafétuotepakettia. OSALLISTU 19.4.MENNESSÄ OSOITTEESSA COSMOPOLITAN.FI/ KILPAILUT Osallistu arvontaan! AISTI-SARJAN TUOTTEITA Arvomme kaksitoista Erioilin Aisti-sarjan tuotepakettia
Paahda samaan aikaan uunin alatasolla parmankinkkuviipaleita kymmenen minuutin ajan. K uv a JU LI A TO IV O LA COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 83. Ota pohja uunista, levitä päälle kastike, mozzarellajuusto ja viikunat. Ripottele valmiin pizzan päälle tuoretta rucolaa, parmankinkkua ja viimeistele pizza pienellä määrällä balsamikastiketta. Murskaa sitten jäähtyneet viipaleet palasiksi käsin. JULIA TOIVOLA Parmankinkkukukkakaalipizza POHJA: 1 pieni kukkakaali 100 g parmesanjuustoa 1 kananmuna TÄYTTEET: 1 dl tomaatimurskaa 125 g mozzarellajuustoa 2–3 viikunaa 70 g parmankinkkua rouhittua mustapippuria PÄÄLLE: rucolaa tummaa balsamikastiketta Julia Toivola Tällä palstalla Cosmopolitanin bloggaaja Julia Toivola jakaa suosikkireseptinsä. Painele kukkakaalisekoitus tiiviiksi pohjaksi leivinpaperoidulle uunipellille. Mausta ripauksella pippuria. Esipaista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä. Raasta parmesanjuusto ja sekoita se jäähtyneiden kukkakaalimurujen joukkoon. Laita takaisin uuniin ja jatka paistamista noin kymmenen minuuttia. | bloggaajalta | Se jauhoton pizza Pizza kukkakaalipohjalla ansaitsee paikkansa viikonlopun leffaseurana. Raasta kukkakaali muruiksi raastimella tai blenderissä. Paahda muruja kuivalla pannulla, kunnes ylimääräinen neste on haihtunut ja murut ovat saaneet hieman väriä
TÄYDELLISILLÄ TREFFEILLÄ: Teette jotain vauhdikasta ja toiminnallista. TÄSSÄ KUUSSA: Älä anna negatiivisten asioiden tai ihmisten luikerrella elämääsi. OINAAN SIELUNSUKULAISET VAAKA Ihailet hänen karismaattisuuttaan, ja teillä on samanlainen huumorintaju. HÄRKÄ 21.4.–21.5. KUUKAUDEN VINKKI: Usko itseesi. TYYLISI AVAIMET: Rakastat sporttisia vaatteita. VESIMIES Ette jäykistele turhia. HURMAA HÄNET: Pitkillä ja syvällisillä keskusteluilla ja jättämällä jotain myös arvailujen varaan. Haluat jonkun rinnallesi marraskuussa, kun ahkeruutesi töissä palkitaan. Rakkaus astuu kuvioihin syyskuussa, joten säilytä avoin mieli. Rosie HuntingtonWhiteley 18.4.1987 Michael Fassbender 2.4.1977 84 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. SOKEAT PISTEESI: Uppoudut välillä omaan maailmaasi niin, että läheisesi tuntevat itsensä ulkopuolisiksi tai laiminlyödyiksi. Voit olla oma itsesi hänen seurassaan. Kuun lopussa viettelytaitosi ovat jo huipussaan. Et pelkää tehdä aloitetta ja olet hyvä small talkissa. MIEHEN MIELESSÄ: Hän tarvitsee tilaa ja aikaa itselleen, joten keskity ystäviisi ja asioihin, jotka tuovat iloa elämääsi. PARHAAT PUOLESI: Olet energinen ja peloton. Inspiroidutte toistenne luovuudesta ja seikkailumielisyydestä. SEKSIKKYYTESI SALAISUUS: Olet itsenäinen ja voimakastahtoinen, mutta kun sinulla klikkaa jonkun kanssa, heittäydyt suhteeseen täysillä. Jos olet vielä hieman epävarma unelmistasi, pidä matalaa profiilia ja raivaa tiesi huipulle kaikessa hiljaisuudessa. Pistä rutiinit uusiksi heti kuun alussa. KUUKAUDEN VINKKI: Kuuntele sydäntäsi, mutta ole silti strateginen ja johdonmukainen. SALAISET NAUTINTOSI: Kirpputorit ja kauppahallit herättävät luovuutesi. Myös seksielämäsi kaipaa piristystä. TÄNÄ VUONNA: Suuri elämänmuutos kolkuttelee, joten ei kannata tuhlata aikaa pikkuasioista murehtimiseen. Niiden saavuttaminen on lähempänä kuin luuletkaan. Te ks ti A U R O R A TO W ER To im itt an ut LI N D A FO R S S K uv at M V P H O TO S OINAS 21.3.–20.4. Kulje töihin tai kouluun eri reittiä. Mikään ei silti voita rankan treenin jälkeistä euforista oloa. Suuntaa katse loppukuusta tavoitteisiisi. Pieni etäisyys tekee teille vain hyvää. MIEHEN HOROSKOOPPI: OINAS RAKASTAA: Hauskoja ja hieman mystisiä naisia. Tutki uusia alueita kotikaupungissasi ja kokeile uutta harrastusta ystäviesi kanssa. INHOAA: Ihmisiä, jotka komentelevat häntä ja asettuvat hänen yläpuolelleen. Määrätietoisuutesi ja päättäväisyytesi inspiroivat muita. Katkaise myös kaikki sellaiset ihmissuhteet, jotka vain syövät energiaasi
MIEHEN MIELESSÄ: Hän on kiireisempi kuin koskaan, mutta pienetkin yhteiset hetket lievittävät hänen stressiään. Tsemppaa häntä muistuttamalla, kuinka lahjakas ja mahtava hän on. Keskity työntekoon, mutta kaiva sosiaalinen puolesi esiin kuun lopussa. Pikkutarkkuutesi ja perfektionismisi kääntyvät eduksesi kuun lopussa. MIEHEN MIELESSÄ: Teette molemmat pitkää päivää. NEITSYT 23.8.–22.9. KUUKAUDEN VINKKI: Solmi uusia kontakteja. MIEHEN MIELESSÄ: Hän tuntee itsensä maailman valtiaaksi. Töissä menee nyt kovaa. JOUSIMIES 22.11.–21.12. Ehkä juuri siksi rakkaus kukoistaa kuun lopulla. Astu epämukavuusalueellesi ja irrottele hieman. 12. päivä rakkauselämässäsi tapahtuu mullistava käänne. Kuun puolessa välissä töissä tapahtuu suuria ja huomaat, kuka on oikeasti tukenasi ja turvanasi. Raivaa aikaa kuun puolessa välissä elämäsi tärkeimmille henkilöille ja tehkää jotain, mistä olette puhuneet jo kauan. Kun paineet töissä hellittävät, viettäkää romanttinen viikonloppu. VESIMIES 20.1.–18.2. Vaikka sinusta tuntuu, että hukut töihin, hallitset kaaosta paremmin kuin luuletkaan. Pidä kova tahti yllä kuun loppuun asti, sitten voit rentoutua sinulle rakkaiden ihmisten seurassa. KUUKAUDEN VINKKI: Solmi uusia kontakteja töissä. u COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 85. KALAT 19.2.–20.3. MIEHEN MIELESSÄ: Hän saa kuulla isoja uutisia, joten ole hänen tukenaan. Katkaise välit ihmisiin, jotka eivät kannusta sinua eteenpäin ja usko unelmiisi. 22. KUUKAUDEN VINKKI: Osta täydellinen bilemekko, jossa tunnet olosi itsevarmaksi. Nyt ei kannata stressata turhista! Jos olet sinkku, huomaat kuun alussa haikailevasi jotain pysyvämpää. Muutos, jota olet odottanut, tapahtuu vihdoin kuun alussa. KUUKAUDEN VINKKI: Luota vaistoosi. päivä on kuukauden romanttisin päivä. Muista, että yhden loppu on aina jonkin uuden alku. Järjestäkää deitti-ilta, jolloin kännykät ja työasioista puhuminen ovat kiellettyjä. KUUKAUDEN VINKKI: Käännä elämänrytmisi iltavirkusta aamuvirkuksi. Taloudellinen tilanteesi näyttää valoisalta. VAAKA 23.9.–22.10. Suuntaa katse kohti tulevaa ja tee sovinto menneisyytesi kanssa. Olet ansainnut menestyksesi, joten juhli sitä rakkaittesi kanssa. KAURIS 22.12.–19.1. KUUKAUDEN VINKKI: Kaiva esiin sensuelli puolesi. Anna hänen selittää omaa käytöstään, mutta tee selväksi, että sinua pitää kohdella kunnioittavasti. Muuten et tunnista aitoa rakkautta, kun se osuu kohdallesi kuun lopussa. MIEHEN MIELESSÄ: Hän saa mahdollisuuden, josta on haaveillut jo pitkään. Koskaan ei voi tietää, kenestä on hyötyä urallasi. On aika asettaa uusi suunta elämällesi. MIEHEN MIELESSÄ: Hän on lähellä suurta läpimurtoaan. LEIJONA 23.7.–22.8. päivä on onnenpäiväsi töissä. MIEHEN MIELESSÄ: Ruokkikaa seikkailunnälkäänne matkustamalla jonnekin lämpimään, missä voitte nauttia toistenne seurasta. Silloin elämääsi astuu uusi ystävä. Älä mene virran mukana, vaan kulje omaa reittiäsi. Pomosi innostuvat ideastasi kuun puolessa välissä. SKORPIONI 23.10.–21.11. Pomosi vaikuttuvat taidoistasi, joten kuun puolessa välissä on hyvä hetki pyytää palkankorotusta. MIEHEN MIELESSÄ: Olet niin kiireinen, että teidän on vaikeaa löytää yhteistä aikaa. KUUKAUDEN VINKKI: Vastaa kaikkiin meileihin ja viesteihin heti, muuten unohdat ne. MIEHEN MIELESSÄ: Hänen ailahtelevaisuutensa saa sinut raivon partaalle. Muista myös kiinnittää huomiota rakkauselämääsi. Sinun tukesi on hänelle tärkeintä. Vaikka haluat yleensä pitää matalaa profiilia, nyt kannattaa astua esiin ja ottaa kaikki kunnia itsellesi. KUUKAUDEN VINKKI: Pysy erossa turhasta draamasta. RAPU 21.6.–22.7. 29. MIEHEN MIELESSÄ: Jos hän kysyy mielipidettäsi, anna hänelle rehellinen vastaus. Yrittäkää viettää edes kerran viikossa yhteinen illallishetki, kokatkaa terveellistä ruokaa ja jakakaa työhuolenne. KAKSOSET 22.5.–20.6. KUUKAUDEN VINKKI: Ota vastaan rakentavaa palautetta. 17. Jos taas olet parisuhteessa, otatte vihdoin askeleen eteenpäin. Ota kaikki irti hänen hyväntuulisuudestaan ja itsevarmuudestaan. päivä on sinun tähtihetkesi töissä. KUUKAUDEN VINKKI: Kehu itseäsi ääneen ja pidä meteliä saavutuksistasi. Olet tässä kuussa erityisen luova ja idearikas töissä ja onnistut voittamaan kaikki puolellesi
Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan uudelleenjulkaisun, yleisölle välittämisen tai muun käytön yhteydessä toteutusja jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. & Other Stories stories.com A ADIDAS ORIGINALS 030 6477 030, adidas.fi AFROART afroart.se ASOS asos.com B BIK BOK 020 123 2554 BLOOMINGVILLE ellos.fi BOHOO boohoo.com C CHEZ MARIUS chezmarius.fi CLOSE BY DENIM ellos.fi COS 09 4780 4100 CUBUS 040 547 5796, cubus.com D DINSKO dinsko.fi E ELLOS 010 191 313, ellos.fi G GANT 020 754 5030, gant.com GINA TRICOT ginatricot.com GUCCI mytheresa.com H H&M 09 343 4950 HILFIGER DENIM 09 2522 62600 HUNKYDORY 040 552 6580, Tintarella I IDA SJÖSTEDT X ELLOS ellos.fi INDISKA 09 727 9600 J JUNKYARD junkyard.fi K KALEVALA KORU 020 761 1311, kalevalakoru.fi KAPPAHL 09 2522 6200 KARL LAGERFELD specsavers.fi KATRI NISKANEN katriniskanen.com KUITUKUU kuitukuu.fi L LEVI’S ellos.fi LEXINGTON 0400 569 091 LINDEX 020 142 2400 LONGCHAMP 010 470 6620 M MANGO mango.com MARIMEKKO 09 75871 MINIMUM minimum.dk MINNA PARIKKA 09 667 554, minnaparikka.com MISS SELFRIDGE misselfridge.com MONKI 09 542 28801 N NEW LOOK newlook.com NEW YORKER 09 2600 014 P PIECES 020 747 4600, Bestseller PRIMEBOOTS 09 750 023, Griffin & Co Oy R ROYAL DESIGN royaldesign.fi ROOM21 room21.com S SAMUJI samuji.com SELECTED FEMME 020 747 4600, Bestseller STOCKMANN stockmann.com STUDIO LISA BENGTSSON ellos.fi SUPERGA 09 750 023, Griffin & Co T TAMARIS tamaris.eu TERHI PÖLKKI terhipolkki.com TIGER tiger-stores.fi TIGER OF SWEDEN 09 674 554 TOGA net-a-porter.com TOMMY HILFIGER 09 2522 6200 TOPSHOP topshop.com V VERO MODA 020 142 2400, Bestseller W WEEKDAY 09 4789 5153 Z ZIGN zalando.fi ZARA zara.com ZARA Home zarahome.com Tiedustelut Cosmopolitan ilmestyy vuonna 2016 yksitoista kertaa. Lehti ei vastaa tilaamattoman materiaalin säilyttämisestä eikä palauttamisesta. Kahdeksastoista vuosikerta. Lehti ei vastaa taloudellisesti niistä vahingoista, jotka aiheutuvat ruokaja muissa ohjeissa olevista painotai muista virheistä. Lehden tilaajat ovat Sanoma Media Finland Oy:n asiakasrekisterissä. 86 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Rekisteriseloste on nähtävissä verkkosivuillamme osoitteessa www.sanomamagazines.fi/rekisteriseloste.html sekä toimipaikassamme osoitteessa Sanoma Media Finland Oy, Lapinmäentie 1, 00350 Helsinki
Tai ehkä hän on vain liian ujo tai liian kiireinen työjuttujensa kanssa. Todellisuudessa olisi vain kannattanut jatkaa eteenpäin. SEURAA VIVIANIA COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 87. Älä kangistu kolmen päivän sääntöön ja pahoita mieltäsi, jos radiohiljaisuus kestää yli 48 tuntia. Miesten ja naisten ero on tässäkin asiassa yllättävän kapea, ehkä jopa olematon. Jos treffikumppanini kiinnosti minua aidosti, leivoin banaanikakkua vielä aamuyölläkin brunssideittejämme varten, enkä odottanut sekuntiakaan vastatessani hänen viesteihinsä. Kun emme ole kiinnostuneita, keksimme tekosyitä, koska emme kehtaa sanoa suoraan ei. Välttyisimme turhautumiselta ja pahalta mieleltä, jos muistaisimme asettaa itsemme toisen kenkiin. Luota siis ensi kerralla siihen, että jos toinen on aidosti kiinnostunut, hän ottaa kyllä yhteyttä. Yksinkertaistettuna vastaus kuuluu näin: et voi olla huomaamatta sitä. Treffien jälkeen kuulet hänestä varmasti. Vivian Valpuri Vivianin poikaystävä hurmasi hänet herrasmiesmäisellä charmillaan ja viemällä treffeille luonnonpuistoon katsomaan auringonlaskua. cosmopolitan.fi/vivianvalpuri @vivianvalpuri vivianvalpuri OLEN OLLUT COSMON kolumnistina nyt tasan kaksi vuotta. En siis ollut kiinnostunut hänestä. Ihastunut ei jätä koskaan ilmoittamatta itsestään. u | kolumni | K uv a PÄ IV IR IS TE LL Mistä tietää, että mies on kiinnostunut. Whatsappia ei tarvitse kytätä pakkomielteisesti. Oivalsin sen, kun tarkkailin kriittisesti omaa käytöstäni. Väitän, ettei yksikään onnellinen parisuhde ala kahden viikon katoamistempulla. Unohdin vastata toisen viesteihin, eikä mieleeni edes juolahtanut lähettää hänelle hauskaa kissavideota päivän piristykseksi. Meillä on aina aikaa ihmisille, jotka merkitsevät meille paljon. Näin siis teoriassa. Ihastunut mies laittaa viestiä, soittelee, meilaa, lähettää Linkedin-viestejä, kommentoi blogiisi – mitä tahansa, kunhan saa sinuun yhteyttä. Olen itsekin pohtinut satoja kertoja salaliittoteorioiden avulla, miksei lupaavalta vaikuttaneesta deitistä kuulunutkaan mitään. ”Ihan kivan” tyypin kohdalla saatoin siirtää treffipäivää kolmesti vedoten lähestyvään deadlineen tai äitini nimipäivään. Siksi aion vastata tämän vuoden aikana ihmissuhteiden suuriin kysymyksiin ja aloittaa sarjan mahtipontisesti sillä kaikkein suurimmalla ja mahdollisesti tärkeimmällä kysymyksellä: mistä tietää, että mies on kiinnostunut. Kuulostaa kyyniseltä, mutta jokaisella on aikaa vastata tekstariin tai raivata kalenterista tilaa lounastreffeille, jos niin haluaa. Hän ehdottaa sinnikkäästi seuraavaa tapaamista ja järjestää yhteistä aikaa, vaikka se tarkoittaisikin poikien saunaillan perumista. Laita itse viestiä, sillä elämä on liian lyhyt ja rakkaus liian kaunista pelaamiseen. Hän lähettää viestin jo ennen kuin ennätät kotiin tai viimeistään kahden päivän kuluttua. Kun iskemme silmämme mielenkiintoiseen ihmiseen, olemme valmiita uhraamaan toisen takia harrastuksemme ja yöunemme. Käytännössä spekuloimme vaaleanpunaiset lasit silmillämme, miten äkillisesti kadonnut kundi on joutunut varmasti ufojen kidnappaamaksi. Tarinantäyteiset vuodet ovat tehneet minusta epävirallisen ihmissuhdeterapeutin, jolta tutut ja tuntemattomat hakevat vastauksia deittielämänsä kiemuroihin
| ensi kuussa | K uv a IM A X TR EE ÄLÄ JÄNNITÄ! Näin loistat esiintymistilanteissa TOUKOKUUN LEHTI ILMESTYY 20.4. T Ä Y D E L L I N E N O P A S KEVÄÄN JUHLAMUOTIIN K o r u t , m e k o t j a h e l p o t k a m p a u k s e t 88 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Tee hyvästä parisuhteesta vieläkin parempi ONKO JUOKSEMINEN SITTENKIN SINUN LAJISI
Epävarmuus seurasi minua pitkään kaikessa tekemisessäni, mutta kun musiikkihommat alkoivat rullata, tunsin itseni arvostetuksi. Olen ollut elämäni aikana tekemisissä myrkyllisten ihmisten kanssa. Haluan menestyä, nähdä maailmaa, kokea mahdollisimman paljon ja rakastaa paljon.” u ”Aina pitää arvostaa itseään sen verran, että tietää, mitä ansaitsee.” LINDA FORSS (Tällä palstalla jaetaan hauskoja ja rohkeita oivalluksia!) FUNFEARLESSFEMALE K uv a PA U LI SI U RU A IN EN Evelina, 20, on turkulainen laulaja. Nyt olen vihdoin se, kuka oikeasti olen. maaliskuuta. En tietenkään ole! Koko elämän pointti on kasvaa ja kehittyä. Hän jaksaa muistuttaa minua jatkuvasti: ’olet tarpeeksi juuri tuollaisena kuin olet, rakasta itseäsi, älä koskaan muutu.’ Kun hän sanoi niin minulle tarpeeksi usein, aloin ajatella, että ehkä siinä on jotain perää. Se on ehkä klisee, mutta olen ymmärtänyt sen vasta viimeisen puolen vuoden sisällä. Evelina julkaisee uuden sinkun 31. COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016 89. Nyt kun olen oppinut arvostamaan itseäni tarpeeksi, tiedän, etten ole enää sen paskan arvoinen. Minusta tuli varmempi ja määrätietoisempi. | fff | EVELINA ”MINULLA ON LUPA olla oma itseni. Päädyin katsomaan itseäni vääristyneestä näkökulmasta, ja sellaiset ystävyyssuhteet veivät kaiken energiani. Voin valita, kenen kanssa haluan olla tekemisissä. Aina pitää arvostaa itseään sen verran, että tietää, mitä ansaitsee. Hakeuduin myös ihmisten seuraan, jotka toivat niitä piirteitä esiin minussa. Hänen Honeysinglensä on myynyt jo platinaa. Joskus kuulen myös, etten ole enää sama ihminen kuin kaksi kolme vuotta sitten. Tutustuin viime vuonna ihmiseen, joka rohkaisi minua siihen, ettei minun tarvitse pyydellä anteeksi mitään
Ainakin yritit parhaasi. 90 COSMOPOLITAN HUHTIKUU 2016. Pikkukattila 37,95 e, Ellos. Tiskirätti 3,80 e, Kuitukuu. Kissamuki 13 e, Topshop. Es su ku in m ek ko .2 2, 95 e, Za ra H om e. Herkullinen muotti 3,90 e, Confetti. Jalopähkinäpuinen leikkuulauta 36 e, Room21. Pirteää vatkaushetkeä! Kolmen litran kulho 25 e, Stockmann. | p.s. Säilytä sokerit ja jauhot lasipurkeissa. Kärähtivätkö pullat. Sydämenmuotoiset muffinivuoat 6 e/12 kpl, Royal Design. LINDA FORSS K uv at IS TO C K P H O TO ja VA LM IS TA JA T Tikattu patakinnas 9,95 e, Zara Home. M ita tm ill ill ee n oi ke in !M itt al us ik ka se tt i1 4, 95 e, B lo om in gv ill e/ El lo s. | Mestarileipuri Kyllä, tämäkin on välinelaji. Ajastin muistuttaa, milloin lopputulos on täydellinen. Siisteys on puoli ruokaa. Termarimuki 19,72 e, Asos. Sä hk öv atk ain 84 e, Bo sc h. 2 e, Tiger. 15,90 e, Chez Marius
www.vagisan.. Ku vaa käy tet ää nv ain esi me rkk inä .K uv an he nk ilö on val ok uv am all i.. Asetintaeitarvita. Vagisan Maitohapon avulla voit ehkäistä tulehduksia emättimen alueella. Helppoa ja huomaamatonta Ota tämä kuponki mukaan apteekkiin ja anna apteekkihenkilökunnalle. hyvien bakteerien uusiutumista ja estää samalla tulehduksen aiheuttajien kasvua. Emättimen happamoituminen maitohapon avulla edesauttaa emättimelle tyypillisten ns. Vagisan Maitohappo palauttaa emättimen luonnollisen pH-arvon nopeasti. KG Arzneimittel Toistuvien emätintulehdusten ehkäisyyn: Vagisan® Maitohappo Sisältää 7 emätinpuikkoa Emätintulehduksia. Näin helppoa emätintulehdusten ehkäiseminen voi olla. Näin voi tapahtua usein esimerkiksi yhdynnän tai kuukautisten jälkeen sekä raskauden aikana. 09 41553329 Valmistaja: August Wol. Vagisan ® OtaavuksiVagisan Maitohappo Tulehduksen aiheuttajat voivat käyttää tilaisuutta hyväkseen, jos emättimen luonnollinen pH-tasapaino häiriintyy. GmbH & Co. Ilmoitus Vagisan® Maitohappo Emätinpuikkojaon helppokäyttää. Jos kärsit toistuvista emätintulehduksista, keskustele asiasta lääkärin kanssa. Maahantuoja: Sirowa Helsinki puh. www.vagisan.