ERIKOISLEHTI kuntosalit painonhallinta kehonhuolto terveys kauneus Extrahinta 4,90 ELMERI RANTALAINEN vetää monipuolisia treenejä Linda Sonntagin jalkatreeni Vähemmän sarjoja – enemmän toistoja Rogaining vaatii sisua ja epämukavuuden sietoa Mineraalimeikki kestää kovassakin treenissä Urheiluvammoja voi ja pitää ehkäistä Maalaisjärjellä ja terveillä elämäntavoilla tavoitteisiin Kuntosaleja nousee kuin sieniä sateella RUGBY vaatii kovaa fysiikkaa Puhdas ruoka on kaiken A ja O Rumbita, olé!
Näin on havainnut Herman Pontzer New Yorkin City -yliopistosta. Kahdessa vuodessa sekä yläkoululaisten että alakoulun tyttöjen liikunta on lisääntynyt. 3 Tutkimus: Liikunta parantaa elinikää, muttei pidennä sitä Koululaisiin saatu lisää liikettä L iikkuva koulu -ohjelmalla on saatu koululaisiin hieman lisää liikettä. Uutinen kuullostaa monen mielestä yllättävältä. – Muutokset ovat suhteellisen pieniä, mutta ollaan menossa oikeaan suuntaan, tutkimusjohtaja Tuija Tammelin LIKES-tutkimuskeskuksesta sanoo. Reilu liikunnan lisääminen ei auta painonpudotuksessä Y lipaino on nykypäivän ongelma ja ruokavalion lisäksi liikuntaa suositellaan yleisesti painon pudottajalle. Suosituksen mukaiseen, vähintään tunnin liikuntaan päivässä, on kuitenkin vielä matkaa. Alakouluissa tämän verran päivässä liikkuu puolet lapsista, yläkouluissa viidesosa. Kaikkein eniten liikettä on saatu lisää niihin yläkoululaisiin, jotka ovat aiemmin liikkuneet todella vähän. Yläkouluissa nuoria on saatu myös entistä paremmin ulkoilemaan välitunneilla. Aktiiviliikkujat kuluttivat siis saman verran kaloreita päivässä kuin nekin, jotka liikkuivat vähemmän. Hän kiinnitti huomiota asiaan työskennellessään hadza-heimon parissa Tansaniassa. Ne, joilla on suotuisa geeniperimä, liikkuvat muita enemmän ja he elävät pidempään. Liikkuva koulu -ohjelmassa on mukana runsaat 1200 koulua. Johtopäätös tutkimuksesta oli siis se, että aktiivisuuden reilu lisääminen ei kuluta enemmän energiaa kuin kohtuullinenkaan liikunta. Heidän osuutensa on kahdessa vuodessa pienentynyt. Liikkuva koulu -ohjelma kuuluu tällä hetkellä hallituksen kärkihankkeisiin. Väestötutkimusten mukaan hyvin aktiivista elämää elävien ihmisten energiankulutus ei juuri eroa vähemmän liikkuvista. Liikkuva koulu -ohjelman koululaisilta kysyttiin, kuinka monena päivänä viikossa he liikkuvat vähintään tunnin. Hyvä kunto parantaa kaikenikäisten elämänlaatua.. Liikettä yritetään lisätä koko koulupäivään, ei pelkästään liikuntatunneille. Liikunnan lisäys näkyi kahdessa vuodessa selkeimmin yläkoulun tytöillä. Liikuntabiologian ja terveystieteiden laitosten yhteistutkimuksessa selvisi, että aktiivinen liikunta aikuisiällä ei edistänyt pitkää elinikää ihmisillä eikä koeeläimillä. Jyväskylän yliopistossa selvitettiin, miten geeniperimä ja aikuisiän liikunta-aktiivisuus vaikuttavat elinikään. Se enemmänkin vahvistaa sitä tosiseikkaa, että liikunta on hyvä aloittaa mahdollisimman nuorella iällä ja vanhana kannattaa liikkua kevyemmin. Näin tapahtui vain vähemmän liikkuvilla ihmisillä, kun taas aktiiviliikkujilla näin ei tapahtunut lainkaan. Tutkijat väittävät, että elimistö sopeutuu jatkuvaan liikuntaan eikä polta kaloreita kuin tiettyyn pisteeseen asti. Näin silloinkin kuin harjoitellaan yhä enenevässä määrin. Yläkoulun tytöillä myönteinen muutos näkyy vielä poikia selvemmin. J yväskylän yliopistossa on tehty väitöskirjatutkimus, jonka mukaan aikuisiällä aloitettu liikunnallinen aktiivisuus ei pidennä elinikää, vaikka se vaikuttaakin elämän laadun ja toimintakyvyn parantumiseen. Tutkimus ei siis anna perustetta luopua liikuntasuosituksista. Liikkumisen määrä ja kiinnostus liikkua vapaa-ajalla riippuvat ainakin osaksi perintötekijöistä. Ponzerin mukaan hiilidioksidin avulla voidaan laskea kalorinkulutus, sillä energiaa ei voida polttaa ilman hiildioksidin syntymistä. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Vuonna 2015 he liikkuivat suosituksen mukaisesti keskimäärin neljänä päivänä viikossa. Tutkimuksen tarkoituksena oli jäljittää elimistön hiilidioksidituotantoa. Alakoulun poikien liikunta on kahdessa vuodessa hiukan vähentynyt, mutta he ovat jo aiemmin liikkuneet runsaasti. Pontzer kuitenkin korosti, että liikunta on terveellistä sekä keholle että mielelle, eikä tutkimus poista tätä tosiseikkaa. Pontzer mittasi 300 miehen ja naisen energiankulutusta ja aktiivisuutta viikon verran merkki-isotooppien avulla. Tutkimuksesta ilmeni että fyysinen aktiivisuus lisäsi energiankulutusta vain hieman. Tutkimuksen julkaisi Current Biology. Tutkimusta johtivat professorit Heikki Kainulainen ja Urho Kujala. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että aktiivisesti liikkuvat ihmiset ovat vähän liikkuvia terveempiä ja elävät pidempään. Uudehko tutkimus paljastaa mielenkiintoisia seikkoja siitä, että liikunnan reilu lisääminen ei autakaan painonpudotuksessa. Metsästäjäkeräilijät kävelivät hyvin pitkiä matkoja päivittäin ja tekivät rankkaa fyysistä työtä. Pontzerin mukaan rankkaa työtä tekevät kuluttavat saman verran energiaa kuin keskiverto nykyamerikkalaiset tai eurooppalaiset. Siihen on varattu 21 miljoonaa euroa vuosiksi 2016–2018
75 JOHANNA LOIRIN blogi. Eniten vammoja syntyy palloilulajeissa. 6 RUMBITA on vauhdikas laji. Urheiluseuratoiminta on kansalaistoimintaa parhaimmillaan. Kyselyt rekisteriselosteesta henkilörekisterilain 11 § mukaiset tarkistuspyynnöt kirjallisina ja allekirjoitettuna Karprint Oy/ tilaaja palvelu 03150 Huhmari.. 20 RUMBITAN PYÖRTEISSÄ voi kehittyä tanssijana tai keskittyä lihaskunnon kasvattamiseen. 24 ERILAISIA KUNTOKESKUKSIA on Suomessa noin 850–900 ja uusia harrastuspaikkoja avataan viikoittain. 10 RETKILUISTELU on ihanteellinen tapa liikkua luonnonjäillä ja nauttia talvisten vesistöjemme tarjoamista maisemista 14 ELMERI RANTALAINEN vetää monipuolisia treenejä. Varhain aloitetut ja monipuoliset urheiluharrastukset ovat panostusta lapsen tulevaisuuteen. 50 KERAVAN FITNESSPA on avannut ovensa 75 vuotta täyttäneille naisille. 16 LOUKKAANTUMISET ovat monelle urheilijalle tuttuja. 40 Vastuu virheistä ja huomautukset: Karprint Oy:n suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksesta maksettu hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kultamitaliakin tärkeämpää hänelle on se, että hänellä on lapsena aloitettu harrastus, joka jatkui aikuisiässä. 56 YLI 20 VUODEN TAUON JÄLKEEN 50-vuotias Tanja Parvikoski tähtää jälleen Body fitness -kisoihin. 40 FITNESSKILPAILIJA LINDA SONNTAG on laatinut Bodytreenin lukijoille jalkatreeniohjelman. 09-413 97 390, eija.kiukkonen@karprint.. Vaikka emme päätoimisia urheilijoita olisikaan, Essayahista voi ottaa mallia niin omalla kohdallaan kuin lasten kanssa. Kiireisenäkin päivänä ehtii kävellä rappuset tai työmatkan, vaikka ei salille ehtisikään. Tilaushinnat: määräaikainen 39,00 € kestona 36,00 € Kannen kuvassa: Elmeri Rantalainen Kuva: Juha Tikkanen Sisältö 2/2016 kuntosalit painonhallinta kehonhuolto terveys kauneus 52 VOIMAMIES JARNO LEPPÄMÄKI on kuntoutumassa selkävaivasta kisakuntoon. Karprint Oy:n tilaajarekstereihin tallennettuja tilaajatietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin. Myyntiryhmän päällikkö: Eija Kiukkonen p. 80 ILMAJOOGA on rauhallinen, mutta vaikuttava laji. 64 RUGBYA pelataan fyysisen suorituskyvyn rajoilla. Kuntosalien suosio Suomessa jatkaa kasvuaan ja salit monipuolistuvat, urheiluja liikuntalajeja on tarjolla yllin kyllin. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) vuorokauden kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta lehdessä. Entinen kilpakävelijä, nykyinen kansanedustaja Sari Essayah kehottaa pitämään liikunnan simppelinä. 68 LUONTAISTUOTTEILLA tukija liikuntaelimille terveyttä. Osoite: Karprint Oy/ Bodytreeni-lehti, 03150 Huhmari Puhelin: 09-413 97 300 (keskus) Taitto: Päivi Ahlroth, Mika Kettunen Ilmestyy: 6 kertaa vuodessa Painopaikka: Karprint Oy, Huhmari ISNN-tunnus 2341-9792 Seuraava numero ilmestyy toukokuussa 2016. 70 MOOTTORIKELKKAILUSSA tarvitaan keskittymistä ja kuntoa. Nykyisin Essayahille eivät enää ole tärkeimpiä hänen aktiivivuosiensa hienot saavutukset. Salitreenien ja lajiharrastusten lisäksi meidän jokaisen pitäisi kuitenkin muistaa ihan tavallinen arkiliikunta. Arkiliikunta on tärkeää L iikuntaa voi harrastaa monessa paikassa ja monella tapaa – ja hyvä niin. 36 ROGAINING vaatii kestävyyttä, sisua ja epämukavuuden sietoa. 09-413 97 300 sähköposti: tilaukset@karprint.?, www.bodytreeni.. Jokainen löytää varmasti omansa – jos ei löydä, niin silloin ei ole halukaan liikkua. 76 LIIAN VÄHÄINEN LIIKUNTA on syynä tukija liikuntaelinsairauksiin. Tilaajapalvelu: ma–pe 8–16, puh. 6 ENTINEN KILPAKÄVELIJÄ, KANSANEDUSTAJA SARI ESSAYAH kehottaa pitämään liikunnan simppelinä. 82 JOPA 75 PROSENTTIA NAISISTA haluaisi painaa vähemmän. Karprint Oy ei vastaa ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä tai suunnitellun mukaisesti aineiston teknisten puutteiden tai asiasisältöjen puutteellisuuden vuoksi. 30 JOKAINEN TARVITSEE puhdasta ja monipuolista ruokaa, sanoo Johanna Kautto. 46 PAINIJA RAMI HIETANIEMEN Rion harjoitusvaihe tiivistyy. 86 VETOREMMIT JA KÄMMENSUOJAT pitävät kädet kunnossa. Siksi Essayah toivookin, että mielikuva urheiluseuroista vain kilpaurheiluun panostavina muuttuisi. 26 MINERAALIMEIKKI kestää kauniina kovassakin treenissä. Myyntipäällikkö: Kari Ylönen kari.ylonen@karprint.. 20 4 LINDA Sonntag neuvoo tehokkaan jalkatreenin. Tarja Pitkänen SARI Essyah suosittelee arkiliikuntaa. 4 pääkirjoitus Kustantaja: Karprint Oy, Huhmari Päätoimittaja: Juha Ahola Toimitussihteeri: Tarja Pitkänen tarja.pitkanen@karprint.. 60 TOIMINNALLISET VATSAVAIVAT piinaavat monia – oloa vi helpottaa ruokavaliolla. Hän puhuu urheiluseurojen ja arkiliikunnan puolesta. Urheiluharrastus on mahdollistanut hyvän elämäntavan ja antoi lisäksi hienon kaveripiirin, kokemuksia ja elämyksiä
Joku saattaa kylmällä säällä lössähtää sohvan nurkkaan eikä jaksa tehdä mitään – tällöin energiankulutus pienenee. Juhani Karvonen. 5 Tupakkatietokirja nyt sähkökirjana Mobiilisovellus parantaa treeniä Ruokahalu vaihtelee vuodenajan mukaan Suomalaismies syö suolaa kolme kiloa vuodessa K eskiverto suomalainen myös syö vuodessa yli kolme kiloa suolaa, joka kertyy noin kahdeksan gramman päiväannoksella, vaikka maksimisuositus on viisi grammaa. – Kyseessä on selvästi parannettu käyttöliittymä kuntosalitreenien merkkaukseen Roskilde -tasoisella treenimusiikilla höystettynä, paljastaa Mäntynen. RecoApp ottaa huomioon käyttäjän oman palautteen harjoituksen kokonaiskuormituksesta. Lukijalle annetaan monia käytännön vinkkejä tupakoinnin lopettamiseen aina vieroitushoidosta mielikuvaharjoituksiin ja omien asenteiden muuttamiseen. Ruoka halu ja sen vaihtelu on monimutkainen yhtälö, johon vaikuttaa liuta fyysisiä ja psyykkisiä tekijöitä: esimerkiksi vallitseva lämpötila, elintarvikkeiden saataJyväskyläläinen RecoApp toi pari vuotta sitten markkinoille mobiilisovelluksen, joka optimoi käyttäjänsä hyvinvoinnin. Kylmällä ilmalla kehon oma lämmöntuotanto kuitenkin hieman lisääntyy, mikä kasvattaa ruokahalua. RecoApp ottaa huomioon käyttäjän oman palautteen harjoituksen kokonaiskuormituksesta. versio on saatavilla Applen App Storessa. Jo tavallista viileämpi sisäilma saattaa lisätä vatsan kurnimista. Nykyinen RecoAppin patentoitu ratkaisu eroaa Mäntysen mukaan muista sovelluksista siten, että se ottaa huomioon käyttäjän palautteen harjoituksen kokonaiskuormituksesta. suosikkiharjoituksia. Päinvastoin, tuntemuksillesi voi olla olemassa selitys. RecoAppin nykyinen 1.2. Ajankohtaisena uutuutena teoksessa selvitetään viime aikoina yleistyneen sähkötupakoinnin haittoja. Uusi 2.0 versio tulee kauppoihin syksyllä. Naiset syövät keskimäärin noin kuusi grammaa suolaa, mutta jo neljävuotiaat lapset saattavat syödä maksimimäärän tai jopa ylittää sen. Käyttäjä voi lisäksi analysoida unta, ravintoa, stressiä sekä tarkkailla kehonpainoa, syötyjä kaloreita sekä vuus, loma-aika ja auringonvalon sekä liikunnan määrä. – Se vähentää ylitai alitreenaamisen vaaraa ja mahdollistaa kuntosaliharjoittelun optimisoinnin superkompensaation avulla. T upakan ja syövän yhteys tunnetaan hyvin, mutta miten muuten polttaminen vaikuttaa psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Yksi pahimmista suolan aiheuttamista terveyshaitoista on kohonnut verenpaine, joka lisää sydänsairauksia ja niistä aiheutuvia kuolemia. Erikoislääkäri Hannu Vierolan Tyttöjen ja naisten tupakkatietokirja kokoaa yhteen tupakoinnista tehdyn tutkimuksen tuoreimpia tuloksia ja esittää tupakoinnin vaikutukset yleistajuisesti ja havainnollisesti. Makaen himo saattaa lisääntyä pimeän talven aikana. RecoApp toimii ilman kehoon kytkettäviä lisälaitteita, minkä ansiosta käyttäjän on opittava kuuntelemaan omaa kehoaan. T oimitusjohtaja Markus Mäntysen mukaan uusi parannettu 2.0 versio on työpöydällä. Tapaa on helppo muuttaa, sillä vähemmän suolaiseen makuun tottuu parissa viikossa, Kuluttajaliitto kertoo. Viileässä keho kuluttaa enemmän energiaa, joten nälkä kasvaa. Liiallinen suola haurastuttaa myös luita. J os tuntuu, että tekee mieli syödä enemmän ja tuhdimpaa ruokaa kuin tavallisesti, et ehkä ole aivan hakoteillä. Lämpötila vaikuttaa käyttäytymiseen, energiankulutukseen ja sitä kautta ruokahaluun. Tupakointi vaikuttaa monin tavoin naisen terveyteen eri elämänvaiheissa. Jopa kolmannes suolasta saadaan leivästä ja viljatuotteista. Tupakoinnin seuraukset on kuvattu jäsennellysti elimistön eri alueiden ja niiden sairauksien mukaan
Sari Essayah: Entinen kilpakävelijä ja nykyinen kansanedustaja Sari Essayah kehottaa pitämään liikunnan simppelinä. Liikkeessä kaiken ikää 6 – ASUN Helsingissä tiistaista perjantaihin ja Lapinlahdella perjantaista maanantaihin.. Hän puhuu urheiluseurojen ja arkiliikunnan puolesta
Meidän täytyi siis lähteä kilpailemaan Savosta etelään ja rannikolle. Urheilu antoi minulle hienon kaveripiirin, kokemuksia ja elämyksiä. Lähiössä jonkin yhteisen asian eteen tekeminen on tärkeää, Essayah sanoo. – En ole uhrannut mitään, vaan minulla oli mahdollisuus valita näin. Hän ei kuitenkaan ajattele, että olisi joutunut luopumaan mistään. Aikuisilla asia on hiukan mutkikkaampi. Vaikka kultamitali on upea saavutus, se ei ole Essayahin mielestä merkityksellisintä. Lantio seuraa jalkoja Kävelystä on sanottu, että se on ihmisen luontaisin liikkumismuoto. Moni treenasi itsekseen pitkin maanteitä monen monituista kilometriä. Se on ensimmäinen asia, minkä lapsi oppii. Urheilijoilla oli tietenkin vähän erimittaisia matkoja, mutta tärkeää oli se, että kisoihin reissattiin yhdessä. Ryhmästämme muodostui tiivis ja se koostui Liikkeessä kaiken ikää eri-ikäisistä. – Lähdimme käymään kävelykisoissa. Silloin ihmiset alkavat miettiä, että mitä lantiolla täytyy tehdä. Toinen jalka ottaa samalla vastaan, siksi painopiste nousee ja laskee näyttävästi. Urheiluseuratoiminta on Essayahin mielestä kansalaistoimintaa parhaimmillaan. Valmentajan vaimo ja yksi lapsista harrastivat kilpakävelyä. En olisi voinut kesiäni paremmin viettää! Halusin nimenomaan panostaa urheiluun ja sitouduin treenaamaan pari kertaa päivässä useasti viikossa, hän muistelee. Tällöin seuraan tuli uusi valmentaja, joka toi mukanaan kilpailukävelyn uutena lajina. Siinä vaiheessa aloin harjoitella vieläkin systemaattisemmin eli vähintään kaksi kertaa päivässä. Varsinainen harjoittelu on kestävyyslajeissa aika yksinäistä ja kovaa puuhaa. Liike lähtee nimittäin puhtaasti jaloista. Näin jälkikäteen en ajattele ennätyksiä tai sitä minkälaista menestystä on tullut suurtai arvokisoissa. Vaasassa opiskellessa kuitenkin mietin, että urheilu on se oma juttu. Osa oli Turun seudulla ja myös Espoossa harrastettiin kävelyä enemmän. – Tärkein asia kilpailu-urani aikajaksossa on se, että minulla oli hyvä lapsena aloitettu harrastus, joka jatkui aikuisiässä. – Lasten urheilukouluissa saan yleensä lapset helposti kilpakävelemään yhden harjoitussession jälkeen, ja ainakin perustekniikan he omaksuvat. Kävelyseurat olivat siihen aikaan enimmäkseen rannikolla olevia ruotsinkielisiä seuroja. Se tulee ihan varmasti perässä. Yhteisöllisyyttä kisamatkoilla Essayahin oma urheilulaji valikoitui 13–14 -vuotiaana. Toki vain kilpaurheiluseurojakin on. Oli kaiken maailman huiviviritelmiä, ettei keuhkoihin tulisi niin raakaa ilmaa.. Kun sitten lähdettiin kisamatkoille yhdessä, sosiaalisuus oli mukavaa, Essayah kertoo. Ne eivät loppujen lopuksi ole niitä tärkeimpiä asioita. Se antoi mahdollisuuden nähdä maailmaa ja osallistua isoihin kisoihin. Tärkeät urheiluseurat Essayah toivoo, että mielikuva urheiluseuroista vain kilpaurheiluun keskittyvinä olisi väistymässä. 7 S ari Essayah, 49, on niittänyt kansainvälistäkin mainetta kilpakävelijänä. Kilpakävely on tavallisesta liikkumisesta eteenpäin kehitetty laji. Monilla on se mielikuva, että lantiolla täytyy tehdä jotakin. – Lukion viimeisen luokan aikaan sairastin aika paljon. Pienestä pitäen urheilua Lapsena ja nuorena Sarin kesien viikonloput menivät treeneissä ja kilpailuissa. Pystyyhän sitä opiskelujenkin kanssa harrastamaan ihan hyvin. Saattaa kyllä näyttää siltä, että lantiota heilutetaan, mutta se johtuu siitä, että vartalon painopiste nousee ja laskee, kun jalka tulee maahan kantapää edellä ja varpailla ponnistetaan. Nykyisessä globalisoituvassa nettimaailmassa tällainen toiminta on tarpeellista ja moni kaipaa sitä. Minulle merkityksellistä oli myös se, että sain opiskelujen ohella harrastaa tavoitteellisesti. Urheiluharrastus on mahdollistanut hyvän elämäntavan. Hän kokosi ryhmän, johon otettiin mukaan sellaisia, joilla oli kestävyysjuoksutai hiihtotaustaa. Essayahin mukaan kilpakävely on helppo oppia. – Yhteisöllisyyden rakentajana sillä on iso merkitys. ESSAYAH treenasi lapsena ja nuorena ulkona ja Itä-Suomessa oli kunnon pakkaset. Lantiolla ei tarvitse tehdä mitään, vaan se pitää unohtaa. Tärkeää sen sijaan on, että on saanut tehdä sitä mistä on nauttinut. Essayah on ollut pienestä mukana urheiluseuratoiminnassa ja hän harrasti lajeja monipuolisesti. Silloin käväisi mielessä, että ehkä se urheiluharrastus nyt jää tähän, kun vielä muutan toiselle paikkakunnallekin
Essayah kertoo, että mieskävelijöillä kovempi voima aiheuttaa usein jalan yliojennusta, joka saattaa rasittaa polvia. Huiput, joilla olisi mahdollisuus menestykseen, voivat hävitä. Karseina talvina tuli juostua paljon. Juoksu oli tärkeä osa harjoittelua. Kun populaatio on pieni, niin muutenkin se otos, joka jatkaa on pienempi. Veteraanikisoissa ollaan ehkä hiukan armeliaampia ja katsotaan, mikä on se maksimi minkä henkilö pystyy polvea ojentamaan, Essayah tietää. 8 Peruskävely sopii lähes kaikille Essayah kertoo, että jos henkilöllä on jänteiden kanssa ongelmia, niin esimerkiksi hölkkäharrastus voi olla vaikeaa aloittaa. – Viime kesänä kävin ohjaamassa pienen kävelyklinikan. Kestävyysjuoksussa puhutaan penikkataudista, jossa lihas kasvaa luukalvoon kiinni. Hän olisi päässyt jo MM-kisoihin, mutta päätti, ettei lähde vielä, mikä oli varmastikin ihan viisas ratkaisu. Hän kertoo olevansa sellainen, että söipä hän mitä vain, se ei kerry elimistöön. – Suomessa meillä on ollut ongelmana saada lahjakkaat juniorit jatkamaan lajia aikuisurheiluun saakka ja tavoittelemaan sitten kansainvälistäkin tasoa. Merkitystä on niin aineenvaihdunnalla, mutta myös lihasmuistilla.. Kymmenisen vuotta sitten Essayah valmensi itsekin nuoria urheilijoita. Juostessa kosketus alustaan on nopeampi kuin kävellessä. Sellaiset rasitusvammat menevät ohi, kun vähennetään rasitusta. Hyvällä tekniikalla voi kuitenkin vaikuttaa lajin aiheuttamiin vaurioihin. Helppous puuttuu, kun tekniikka ei ole enää parhaimmilla tasollaan. Kansanedustajan työ ja liikunta Tällä hetkellä Essayah ei käy aktiivisesti kävelemässä, sillä se on tekniikkalaji. Ne ovat hyviä perusliikuntamuotoja, joita harrastin jo kilpaurheiluaikanani. Kansainvälinen menestys näkyy lajin kuin lajin suosiossa heti. Sen vuoksi ikäluokassa ei saisi olla kovin montaa loukkaantumista tai vammakierrettä. – Muistan kuinka liukkaina talvina juoksua tuli melkein 40 prosenttia harjoittelusta. Tällä hetkellä esimerkiksi Taika Nurmi on tyttöjen puolella superlupaus, joka oli tyttöjen EM-kisoissa kuudes. Juosten pysyy paremmin pystyssä. Nuorten SM-kisojen osanottajajoukot vaihtelevat hiukan vuosittain. Nykyään hän käy välillä vetämässä joitakin lasten urheilukouluja. Haukivuori ESSAYAH on samoissa mitoissa kuin nuorempana. Kun Valentin Kononen ja Essayah olivat huipulla, lajiin tuli harrastajabuumi. Hänhän rikkoi jo 17-vuotiaana kaksikymppisten ennätyksiä. Kävely on helpompaa, sillä siinä ei tule pomppivaa liikettä. – Kilpakävelyssä iäkkäämmille ihmisille polven ojennus saattaa olla vähän vaikea, sillä polvi ei enää oikene niin vetreästi ja ryhtikin on heikentynyt. Meillä on ollut tosi hyviä junioritason kävelijöitä. Jos askeltaminen tehdään oikein, se on rauhallista ja rullaavaa. Sari Essayah kristillisdemokraattinen poliitikko, kansanedustaja ja puolueen puheenjohtaja vuodesta 2015, sekä entinen kilpakävelijä. Joiltakin kävelijöiltä on uran jälkeen vaihdettu polvikierukoita. Peruskävely sopii kaikille, mutta kuten kaikissa lajeissa, on tässäkin omat akilleenkantapäänsä. Suosio pysynyt vakiona Essayahin mukaan Suomessa kilpakävelyn suosio on pysynyt melko vakiona. – Mieluummin käyn hölkkälenkeillä ja hiihtämässä
Lisäksi tarvitaan vapaaehtoisia toimijoita, mutta myös sellaisia, jotka saavat palkkansa valmentamisesta. Hän asui Belgiassa viisi vuotta. Lonkkamurtumat ja kaatumiset vähenivät, koska tasapainoaisti kehittyi lihasten vahvistuttua. Kun aloitin taas liikunnan, niin aluksi hengästyin, mutta kohtuullisen nopeasti kunto kuitenkin palautui hyväksi. En hennonut jättää lapsia pitkän hoitopäivän jälkeen, lähteäkseni omiin harrastuksiini. – Itse liikuntatoiminnassa vastuu olisi urheiluseuroilla. Joskus salivuokria ei peritä, etenkään lasten harrastusryhmiltä. Joku voi päivittää kotisivuja, toinen voi leipoa.. Kuinka siis saitaisiin liikkumattomat lapset mukaan harrastamaan, Essayah pohtii. Oli lasten hakemista hoidosta ja lasten syöttäminen ja pukeminen vei oman aikansa. Syynä liikkumattomuuteen Essayah arvelee yhteiskunnan muuttumisen. Koulun jälkeen oli paljon erilaisia liikuntakerhoja. – Liikunnallinen elämäntapa omaksutaan yleensä lapsena, ja sen pitäisi olla osa normaalia elämää. Onneksi kunnat panostavat erilaisiin ikäihmisten liikuntaryhmiin. On joukko lapsia, jotka eivät liiku lainkaan. Hän toivoo kuitenkin valtiovallan pitävän liikuntapaikat kunnossa. Kun lapset kasvoivat, oli mukavaa opettaa heille hiihtoa ja muutenkin ulkoilla yhdessä. – Olen ihmeissäni seurannut lukion liikuntatunteja, niitä on todella vähän. – Ei voi olla niin, että maksat ensin kalliin lisenssin jääkiekkoon, sitten toisen jalkapalloon ja kolmannen yleisurheiluun. On mukavaa, että joku muu teetättää välillä, eikä tarvitse itse miettiä mitä tekisi, Essayah hymyilee. Sitten lapsi joutuu valitsemaan jonkun niistä. Meni monta vuotta, ettei olisi tullut mieleenikään, että olisin jossakin vaiheessa yrittänyt ehtiä lenkille tai vastaavaan. Äitiys ensin Kun Essayahista tuli äiti, liikunta jäi joksikin aikaa. Teksti ja kuvat: Virpi Piippo ESSAYAHIN mielestä jokainen voi laittaa kortensa kekoon menemällä urheiluseuroihin mukaan. Sen sijaan oli hienoa olla lasten kanssa. Myös koulujen liikuntamäärä on vähentynyt. – Lapset ovat nyt 14ja 17-vuotiaat, ja isoja jo. Liikakaloreita on tarjolla joka paikassa, miettii Essayah. Essayah muistelee kokeilua, joka tehtiin vanhusten liikunnan edistämiseksi. On tärkeää, että toimintakyky säilyy pitkään. Toisaalta on heitä, joita liikunta ei voisi vähempää kiinnostaa. Keski-ikäisille liikuntareseptejä Essayah pohtii, että keski-ikäisten ihmisten liikkumisessa on usein kyse siitä, onko omaksunut liikunnallisen elämäntyylin. Vanhusten liikkuminen Liikunnan olisi hyvä olla osa koko ihmisen elämän läpi kestävää toimintaa. Tämän tyyppisiä ratkaisuja voisi olla etenkin pienemmissä kunnissa. Sillä voidaan edistää vanhusten terveyttä. Pitäisi muuttaa liikuntatuntien rytmitys ja tuntimäärä, Essayah sanoo. Liikkumattomien lasten saaminen urheiluseuratoimintaan onkin valtava haaste, sillä urheiluseurat ovat perinteisesti kiinnostuneet niistä jo liikkuvista lapsista. Olen yrittänyt käydä Zumbassa ja Body pumpissa. Tieto liikunnan tärkeydestä ihmisillä yleensä on, mutta se kuinka paljon liikutaan, on pään sisältä kiinni. Essayahin mielestä on harmillista, että kaupungeissa mikä tahansa harrastus alkaa olla jo maksullinen. Vyötärönympäryksestä tai kolesteroliarvoista puhuminen ei onneksi ole enää tabu. Silloin tarvitaan muuta liikuntaa. Ruoasta tiedetään yhä enemmän, mutta se ei oikeastaan vaikuta valintoihin. Maaseudulla toisaalta saattaa olla jonkin verran vielä ilmaisiakin mahdollisuuksia harrastaa. Pitäisi saada systeemi, joka toimisi yli urheiluseurojen raja-aitojen. Nykyään on lapsia, jotka liikkuvat paljon. Ei ole järkevää, että kunnan virkamies huolehtii kuntalaisten liikuttamisesta, vaan enemmänkin se on kansalaisyhteiskunnan toimintaa. Liikuntatunnit eivät sovi jaksosysteemiin lukioissa. Tällainen lisää kynnystä harrastaa liikuntaa. Se oli lähempänä tavallista arkea. – 70-luvulla mentiin hiihtämään tai marjametsälle. Kansanedustaja ei voi ottaa säännöllistä harrastusta. – Kodinhoitaja veti vanhusten luona käydessään pienen jumpan hyvin pienillä painoilla. Lisenssien yhdistämistä Essayah yhdistäisi urheiluseurojen välisiä lisenssejä. Lapinlahdella niitä ei peritty keneltäkään viime vuonna. – Eduskunnassa on kuntosali ja muutenkin hyvät mahdollisuudet liikkua. Ennaltaehkäisevä toiminta on tietenkin tässäkin asiassa tärkeintä, Essayah tietää. Jotta kotona oleminen olisi turvallista, täytyy olla apuvälineitä ja liikuntakyvyn tulisi olla sellainen, ettei kaatumista tarvitsisi koko ajan pelätä. Vaikka koulu oli siellä iso ja ruuhkainen, ja liikuntatunnit olivat koulun ulkopuolella, niin silti liikuntaa oli enemmän kuin Suomessa. Lääkäri saattaa antaa liikuntareseptin, mikä on hyvä asia. Liikuntapaikat kuntoon Päättäjänä Essayah voisi helposti sanoa, että urheilujärjestöille pitää saada lisää rahaa. Jaksosysteemi ei toimi liikunnassa Essayah sanoo, että koulujen liikuntatuntien määrää pitäisi lisätä. Kahdenlaisia lapsia liikkujina Essayahin mielestä kaikki nuoret pitäisi saada liikkumaan. Meillä ei ole enää tällaisia arkiaskareita, vaan täytyy ostaa kalliita kuntosalikortteja. 9 Eduskunnassa työpäivät ovat epäsäännöllisiä ja on vaikeaa pitää kiinni tietystä rytmistä. Hän kuitenkin tietää, että resurssointi ei ole niin yksinkertaista. Jos kunnissa on taloudellisia mahdollisuuksia tukea urheiluseurojen toimintaa, niin se on eri asia. Uskon lihasmuistiin. – Yhteiskunnan rytmi, jossa autolla liikutaan paikasta toiseen, passivoi. Kun he olivat pieniä, kävin töissä ja työmatka oli aika pitkä
Välillä luistellaan sokkeloisia järvireittejä. Suomen Retkiluistelijat yhdistyksen puheenjohtaja Seppo Sihvonen kertoo, että retkiluistelun paras puoli on elämyksellisyys. Luistelemalla pääsee paikkoihin, joihin ei ehkä muutoin voi mennä. 10 R etkiluistelu on kasvattanut viime vuonna suosiotaan ja harrastajamäärä on Suomen Ladun mukaan lähes nelinkertaistunut kymmenessä vuodessa. – Viisiportaisen asteikon toisessa päässä ovat urheilukokemuksia hakevat aktiiviliikkujat. – Hyvä seura, fiilis, myötätuuli, retkimeininki ja mielekäs ympäristö ovat retkiluistelun aineksia. Nautiskelevissa retkissä pääasiassa on kokemuksellisuus, ei niinkään fyysisen kunnon haastaminen. Toisessa päässä ovat hitaammin ja lyhyemmän matkan luistelevat, Sihvonen kertoo. Turvallista retkiluistelu on silloin, kun luistelija tuntee jääolosuhteet aiheuttavathan jäihin putoamiset Suomessa myös hukkumisia joka vuosi. Retkeillä voi myös tuloksellisesti. Aloittelijoille ja edistyneille Suomen Retkiluistelijat ry järjestää retkiä sekä hitaammille aloittelijoille kuin pidemmälle ehtineillekin. Retkiluistelun liikunnallinen intensiteetti riippuu luistelijasta ja luisteltavasta matkasta. Lisäksi luisteleminen on taloudellisin liikkumistapa, joka tapahtuu lihasvoimalla, Sihvonen perustelee. He vetävät parhaimmillaan sata kilometriä yhden päivän aikana. Retkiluistelu on ihanteellinen tapa liikkua luonnonjäillä ja nauttia talvisten vesistöjemme tarjoamista maisemista. Välillä vieraillaan ulkosaaristossa, jota koristavat huurteella kuorrutetut kallionrannat. Luontoa ja liikuntaa retkiluistelulla. Matkaa voi kertyä parikymmentä kilometriä
Laji ei kuormita niveliä, kuten esimerkiksi juoksu. Retkiluistelussa käytetään kuitenkin pitkäteräisiä luistimia, sillä ne sietävät parhaiten jään epätasaisuutta. Vauhdikas hiihto ylämäkineen on luultavasti kuitenkin retkiluistelua rankempaa. Pidemmille retkille ja haastaviin olosuhteisiin tarvitaan kuitenkin hyvä peruskunto ja luistelutaito. Kuva: Suomen Retkiluistelijat ry. Vaatii kuitenkin vuosien kokemuksen, jotta osaa lukea jäätä turvallisesti. Sihvosen mukaan turvallinen yhteisretki jäälle vaatii ensin jääalueen tutkimisen. Kokeneen oppaan seurassa luistelu onnistuu turvallisesti. – Ihmiset hiihtävät myös retkikengillä. Tehoa tarvitaan vastatuulessa ja pitkillä matkoilla. Lantiovyöllä varustettu reppu kelluttaa jäihin pudottaessa. – Periaatteessa jäälle voi mennä myös tavallisilla luistimilla tai hokkareilla. Lisäksi tarvitaan metallikärkinen jääsauva jään paksuuden kokeilemiseen, vesitiiviisti pakatut vaihtovaatteet sekä heittoköysi pelastustilanteisiin. Sileällä jäällä luistelu myötätuuleen on kevyttä. Kuva on Espoosta, Nuuksion pikkujärviltä, jotka jäätyvät ensimmäisten joukossa Uudellamaalla.. – Itse harrastan myös luisteluhiihtoa ja hiihtovaellusta, joten käytän luisteluhiihtomonoja ja välillä tukevia lämpimiä kenkiä ja niihin sopivia luistimia. Perinteinen malli on kuitenkin sellainen, jossa kantapää on kiinni, selvittää Sihvonen. Hiihto kuormittaa enemmän yläkroppaa, mutta retkiluistelullakin voi saada timmit jalkaja vatsalihakset, vastaa Seppo Sihvonen. Retkiluistelijan turvallisuusvarusteisiin kuuluvat kaulassa roikkuvat jäänaskalit, jossa roikkuu myös pilli. Retkiluistelun välineet Retkiluistelussa käytetään pitkäteräisiä luistimia, joissa kenkänä on hiihtomono kärkisiteellä tai vaelluskenkä remmisiteellä. Timmit jalkalihakset Retkiluistelu sopii lähes kaikille. Seuralla onkin tehokas tiedonantoverkosto jäätietojen välittämiseksi. – Retkiluistelun fyysiset vaikutukset kohdistuvat enemmän alaraajoihin, sillä voimantuotto lähtee jaloista. SUOMEN Retkiluistelijat yhdistyksen puheenjohtaja Seppo Sihvonen kertoo, että retkiluistelun paras puoli on elämyksellisyys. – Vauhdin voi luistelija päättää itse, ja siitä riippuu liikunnallinen tehokkuus. Itse pidän parhaana vaihtoehtona tukevaa hiihtokenkää tukevilla siteillä, joissa on kantapää vapaa. Kuinka tehokasta retkiluisteluliikunta on. Siksi seuramme kouluttaa oppaita retkille vetäjiksi. Erilaisiin jalkineisiin löytyy myös vaihtoehtoja. Niillä on myös helppo pitää vauhtia yllä. 11 – Meitä kaikkia opetetaan jo lapsena karttamaan jäälle menemistä; silti jääkentissä meitä jokin vetää. Luontoa ja liikuntaa retkiluistelulla RETKELLÄ kuurankukkien kattamalla Tehinselällä, Päijänteellä tammikuussa
Retkiluistelijat ovat yleensä kokeneita luontoliikkujia ja jaettavaa riittää. Palmen käy luistelemassa aina ryhmän kanssa. Luistellessa tulee juteltua muiden kanssa ja vaihdettua kuulumisia. – Olen minäkin käynyt suunnittelemattomasti ”uimassa” talvella. Tyypillisimmillään liikutaan kuitenkin rauhallisemmin, jolloin retkiluistelun voisi rinnastaa sauvakävelyyn, rauhalliseen hiihtoon, reippaaseen kävelyyn. Jos luistelija on ryhmän jäsen, hyvin varustautunut ja harjoitellut pelastautumista, veteen putoaminen ei henkeä uhkaa, vaikkei se mukavaa olekaan. Hiihto ja retkiluistelu ovat talvisia lajejani. Henkilön varovaisuustasosta riippuen toisille niin käy useammin ja toisille harvemmin. – Merialueista suosikkini on Espoon ja Porkkalan väli. Pysähtelykin voi olla aika vähäistä intensiivisillä retkillä. Lopulta rajana on mielikuvitus, ja mennä voi periaatteessa minne tahansa, Palmén sanoo. – Usein etelän talvet ovat sellaisia, että välillä tulee vettä. Syketasot eivät tällöin nouse korkealle. – Repun sisältö riippuu paljon retken luonteesta. Joka kerta uusi taideteos Palmén pitää retkiluistelusta siksi, että se on Liikunnallinen hyöty Retkiluistelun liikunnallinen teho riippuu tasosta (1–5 tasot). Rauhallisimmilla retkillä mukana on yleensä voileipää ja joskus keittoakin termarissa. – Nykyisin kesällä suunnistan, melon ja juoksen poluilla. Hyvällä jäällä keskinopeus nousee jopa yli 20 km tunnissa, joten matka taittuu pitkälle jo muutamassa tunnissa. Paras luistelukeli tulee vesisateiden jälkeen pakastuessa. Liikuntaa elämän läpi Perusasioihin kuuluu varustautua retkelle hyvillä välineillä ja varmistaa turvallisuutta jääolosuhteet tuntemalla. Ykkösluokkaan kuuluvat vauhdikkaimmat retket. Järvialueista pidän Nuuksion järven ylänköalueesta. Jos haluan ajaa autolla pidemmälle, saatan mennä Hämeenjärven ylänköalueille, vaikkapa Liesjärvelle. RETKILUISTELUSSA käytetään pitkäteräisiä luistimia: kenkänä on hiihtomono kärkisiteellä tai vaelluskenkä remmisiteellä.. Niitä voi molempia harrastaa luonnossa ja maasto-olosuhteissa. – Tässä liikuntalajissa myös sosiaalisuus on tärkeä tekijä. 1 luokan retkillä mukana saattaa olla energiapatukoita ja juotavaa. Palmén on myös yksi Suomen retkiluistelijoiden vetäjistä, mieluiten hän vetää 1–2 luokan intensiivisiä retkiä. Olosuhteet muuttuvat jatkuvasti eikä samanlaista luistelukertaa ole, vaikka luistelisi samoilla alueilla. Hän luistelee enimmäkseen lähellä kotikaupunkiaan, joten tavallisin luistelualue on pääkaupunkiseudun rannikkoalueet. Lumisilla keleillä onnistuu hiihto ja jäisillä keleillä luistelu, joten ne hyvin täydentävät toisiaan. Raikas ilma ja ympäristö ovat fantastista koettavaa, hän sanoo. – Jokainen kerta on ainutkertainen ja maisema kuin uusi taideteos. Vesisateita on alkuvuodesta riittänyt. – TÄSSÄ liikuntalajissa myös sosiaalisuus on tärkeä tekijä, Henrik Palmén sanoo. Matkalla pysähdytään välillä. – Itse lähden toisinaan tarkoituksellisesti luistelemaan sellaisiin olosuhteisiin, joissa tiedän liikunnallisen hyödyn olevan optimaalinen. Itse olen parhaimmillaan luistellut yli sata kilometriä kerrallaan, sanoo Palmén. Sen jälkeen saadaankin retkiluistelijan kannalta huippuolosuhteet, kun sää pakastuu ja jäät kirkastuvat. – Pääsääntöisesti pidämme ainakin yhden pidemmän tauon, onhan kyse kuitenkin samalla retkeilystä, johon kuuluvat myös eväät. Retkiluistelu – luontoliikkujan talviharrastus luontoliikuntaa parhaimmillaan. Matkallakin on merkitystä. Henrik Palmén on koko elämänsä harrastanut liikuntaa ja hakeutui jo pikku poikana liikunnan pariin. 12 E spoolainen Henrik Palmén (47) on harrastanut aktiivisesti retkiluistelua vuoden 2000 alusta. Mitä eväitä löytyy retkiluistelijan repusta
Teksti: Merja Kiviluoma Viitekuvat: Matton Images Ohjattuja retkiä S uomen Retkiluistelijat järjestää talvikaudella jääja lumitilanteen salliessa eri tasoisia retkiä viikonloppuisin ja usein myös keskellä viikkoa. Itse olen ollut mukana 2003 alkaen, sanoo puheenjohtaja Seppo Sihvonen. Retkiluistelua harrastetaan yleensä järvien tai meren jäällä. Toisinaan seura järjestää tilausbussikuljetuksen, joka mahdollistaa niin sanotun myötätuuliretken. Lisätietoja retkistä, vakiokokoontumispaikoista ja bussikuljetuksista saat jäsensivuilta. – Olemme 90 luvulla perustettu retkeilyja liikuntaseura, jossa on 3000 jäsentä. Retkien kokoontumispaikat pyritään valitsemaan niin, että perille pääsee paitsi omalla autolla myös julkisilla kulkuneuvoilla. Kattojärjestömme on Suomen Latu. Suomen retkiluistelijat (skrinnari.fi) toimii pääosin pääkaupunkiseudulla, mutta esimerkiksi myös Tampereella, Jyväskylässä, Turussa, Kuopiossa, jopa Oulussa, Saimaalla ja Vaasassa. Paras tapa retkiluistella on ryhmässä.. Hoidettuja retkiluisteluratoja on mm. Jokainen osallistuja on kuitenkin itse vastuussa retkensä onnistumisesta ja turvallisuudestaan opastetuillakin retkillä. Retkien luokitus Retkiluistelu sopii kaikenikäisille ja –kuntoisille ihmisille, mutta hauskinta ja turvallisinta on, kun osallistut vain omalle taitoja kuntotasollesi tarkoitetuille retkille. Luokituksen voi tarkistaa skinnari.fi -verkkosivuilta. Suomen pisin hoidettu rata on Saimaalla Rantasalmen ja Oravin välillä (35 km). Ratoja aurataan tavallisesti myös Tuusulanjärvellä. Päivämatkan pituus perustuu oletukseen, että luistellaan hyvillä jäillä heikkotuulisessa säässä koko päivän, noin 6 tuntia. 13 Aurattu rata on turvallinen Suomessa retkiluistelu onnistuu parhaiten merellä tai Salpausselän eteläpuolisilla sisävesillä, joilla lumipeite jää useina talvina ohueksi. Pyöräilykypärä on suositeltava turvavaruste. Aurattu rata on myös turvallinen, kunhan muistaa sen, että radalla voi olla halkeamia, huomauttaa Seppo Sihvonen. Alla on annettu suuntaa-antavia kokopäiväretken pituuksia. Retkiluisteluun sopivia ratojakin aurataan; niissä on mielekästä kokeilla harrastusta. Jos olet epävarma kunnostasi tai osaamisestasi, valitse varmuuden vuoksi alempi taso kuin liian vaativa. Lyhytkestoisemmilla retkillä tai haastavissa jääja sääolosuhteissa retken pituus on vastaavasti lyhyempi. Tampereella (Näsijärvi), Lohjalla, Hämeenlinnassa (Alasjärvi), Kangasalla (Roine) ja Muuramessa. Luokituksen tarkoituksena on auttaa retkeläistä valitsemaan omalle kiinnostukselleen, kunnolleen, kestävyydelleen ja taidoilleen soveltuva retki. Retkiluistelun suosio on Suomessa kasvanut nopeasti ja harrastajia arvioidaan olevan useita tuhansia. Retkiluokitus perustuu keskimääräiseen luistelunopeuteen retkellä. Retkien vetäjinä toimivat kokeneet luistelijat, jotka ovat saaneet retkenjohtajakoulutuksen. – Suuria maisemallisia elämyksiä ei radalla luistelu aina tarjoa, mutta radallakin saa ulkoilmaa, hyvää liikuntaa sekä tuntumaa harrastukseen. RETKILUISTELU on luistelua luonnonjäillä
Elmeri Rantalainen vetää monipuolisia treenejä jos mielii saada sikspäkin kesäksi kuntoon. – Ihmisiähän me kaikki ollaan. Personal trainerina toimiva Elmeri haluaa antaa kuitenkin kaikille vinkin, joka kannattaa muistaa. Kaikilla vain ei toimi samat jutut. Jos treenaa kovaa, niin pitää muistaa levätäkin. – Valehtelisin, jos väittäisin muuta. Monipuolisuus treenissä sekä terveellinen ruokavalio ovat avainsanat kunnossa pysymiseen, vaikka välillä tulee vedettyä huolella pizzaa ja hampurilaisiakin. Riittävä hyvien rasvojen määrä on turvattava. Tosin on hyvin yksilöllistä, miten herkuttelu sitten näkyy vartalossa. Oman kehon kuuntelu on aina tärkeää, jo palautumisenkin kannalta. Tv-tuotannot kiinnostavat Potkunyrkkeilyliiton musical forms -sarjasta MMja EM-kultaa, extreme martial artsia, kehonrakennusta, akrobatiaa, trikkausta, valokuvamallin töitä, tv-esiintymisiä, musiikkivideoissa esiintymistä ja niiden päälle normaalit punttisalija työ-kuviot. Toisilla epäterveellisesti syöminen voi näkyä saman tien. Vauhtia pitää 26-vuo14 S yödään tämä herkutteluosuus pois heti haastattelun alussa. ja erilaiset pähkinät, Elmeri Rantalainen kertoo. Kyllä viikonloppuisin voi hyvin pitää herkkupäivän. – Jos joku asia toimii jollakin, niin ei se välttämättä toimi toisella samalla lailla. Elmeri Rantalainen ei ole enää vuosiin syönyt mitään makeaa tai karkkeja, mutta viikonloppuisin hän saattaa tankata pizzoja ja hampurilaisia ihan kunnolla. – OMAN kehon hallinta ja kehonpainoharjoittelu on tärkeää, sanoo Elmeri Rantalainen.. Itse treenaan pitkin viikkoa ja vaikka söisin viikonloppuisin vähän vapaammin, niin ei se heti näy, Elmeri kertoo. Jokaisen pitäisi löytää oma treenitapa ja -muoto sekä se, miten syö eikä lukea liikaa netistä niitä juttuja. Koukussa riisikakkuihin Elmeri Rantalainen vetää treenejä kuutena päivänä viikossa. Sen kyllä näkeekin hyväkroppaisen nuoren miehen olemuksesta
– Törmäsin vähän aikaa sitten ituihin ja innostuin niistä. Lämpimiä aterioita syön kolme päivässä. Jos painotetaan pelkkään punttien nosteluun, niin siinä menee pian jäykkään kuntoon, Elmeri muistuttaa. – Kaverit, jotka kilpailevat sillä puolella, houkuttelevat, että minun pitäisi ehdottomasti mennä kisoihin. Pidä vanhat säännöt mielessä Lopuksi on vielä saatava hyvä vinkki, miten ehtii timmiin kesäkuntoon. Asiakaspalaute pysäyttää Elmeri Rantalainen työskentelee päivittäin Forever Variston kuntosalilla. – Yleensä elän tässä hetkessä, jossa on ihan hyvä olla. Facebookissa, Instragramissa ja Twitterissä toimiva Tikis haluaa lisätä yleistä hyvinvointia ja auttaa ihmisiä pääsemään tavoitteisiinsa. 15 tiaalla liikuntaneuvojalla ja personal trainerilla. – Street workoutissa harjoittelen käsilläseisontaa, käsilläseisontapunnerruksia tai leuanvetoja vähän haastavimpina variaatioina. Oman kehon hallinta tärkeää Kehonrakennusta treenaava Elmeri ei ole toistaiseksi vielä kilpaillut lajissa, vaikka kaverit ovat jatkuvasti houkutelleet häntä kisaamaan. Siinäpä ne ohjeet oikeastaan ovat. Riittävän rasvan saanti on ruokavaliossa tärkeää muun muassa aivojen toiminnan kannalta. Täytyy syödä tasaisesti koko ajan. On tärkeää tehdä muutakin, kuin vain kuntosaliohjelmaa ja punttien nostelua. Sen ohella hän treenaa street workout -tyyppistä harjoittelua aina, kun löytää aikaa. Kaikki tehdään asiantuntevasti, mutta rennolla ja helposti ymmärrettävällä otteella, Elmeri kertoo. Sitä pyrin toitottamaan myös omille asiakkailleni. Ja metrossa mut tunnistaa siitä, että syön siellä rahkaa tai kylmää kanaa ja riisiä, Elmeri nauraa. Ja vatsoja pitää muistaa treenata paljon niin sikspäkki tulee esiin. Eivät ne minnekään katoa, on mun mielipiteeni, Elmeri Rantalainen toteaa. Silloin tällöin, ehkä noin kerran viikossa, tulee harjoiteltua myös taistelulajeja. Valmentajalle paras kiitos tulee asiakaspalautteena. – ON palkitsevinta, kun asiakas kertoo, kuinka hänen oma elämänsä on treenauksen myötä muuttunut paremmaksi, toteaa Elmeri Rantalainen.. – Ihmisten aineenvaihdunta on hyvin yksilöllinen. Aamun vitamiiniannokseen kuuluvat monivitamiini, cja d-vitamiinit, magnesium, sinkki, omega3-rasvat. Uskon, että se on tulossa takaisin muotiinkin. – Oman kehon hallinta ja kehonpainoharjoittelu on tärkeää. – Ja vanhat, perinteiset jutut pitää muistaa. Vaikka treeni ja syömiset kehittyvätkin, niin joitain vanhoja sääntöjä kannattaa noudattaa. Riittävä rasvan saanti turvattava Elmerin viikon treeniohjelma on kuusijakoinen. – Jos kuntosaliohjelma on jo hallussa, niin sitten pitää puuttua ravintoon. Toinen lempilaji on trikkaus, mitä Elmeri on harrastanut jo 17-vuotiaasta lähtien. – On palkitsevinta, kun asiakas kertoo, kuinka hänen oma elämänsä on treenauksen myötä muuttunut paremmaksi. Toivoisin voivani tehdä niitä enemmänkin. Rasvoissa omiin suosikkilähteisiini kuuluu avokado sekä erilaiset pähkinät. Harjoittelussa on valttia juuri monipuolisuus. Ja mitä näyttävämpää, sen parempi, Elmeri nauraa. Mutta tuleehan sitä ajatella välillä pidemmällekin, Uniikin Tikis-musiikkivideollakin hauiksia pullisteleva Elmeri kertoo. Tulossa on muun muassa musiikkivideossa esiintyminen sekä mahdollisesti jokin tvprojektikin. Toistaiseksi se on kuitenkin vielä jäänyt. Tarkkasilmäiset muistavat Elmerin Talent Suomi -ohjelman lisäksi viime vuoden Voitolla yöhön -ohjelmasta, jossa hän valmensi Viivi Pumppasta ja Juuso Mäkilähdettä extreme martial arts -esitykseen. Aika ei ole siihen vielä kypsä, Elmeri nauraa. – Elokuvapuoli kieltämättä kiinnostaisi. Joillain kaikki on kunnossa kuukaudessa, mutta toisella voi samaan mennä aikaa kolme tai neljäkin kuukautta. Elmeri muistuttaa kuitenkin, että nyt alkaa olla jo kiire, jos haluaa kesäkuntoon. Ikä ei Elmerin mukaan ole este treenaamiselle. Ne, jotka tuntevat minut, niin tietävät, että olen aika kova esiintymään muiden seurassa ja aina suuna päänä. Peruspunttien nostelua kuuluu ohjelmaan kuusi kertaa viikossa. Esimerkkinä, jos haluaa kasvattaa lihasta, niin toistot ovat olleet 8–10. – Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä ja tehdä proggiksia, missä on live-esityksiä. – Siellä jaetaan vinkkejä treeneihin ja lisätään motivaatiota muun muassa videopätkillä. Ongelmana on vain se, että olen aina niin voitonhaluinen kaikessa, että lähden yleensä voittamaan. Niissä on yllättävän paljon proteiinia. Teksti: Soili Kaivosoja Kuvat: Juha Tikkanen Tikis.fi Elmeri Rantalainen on mukana uudessa treenimediassa, Tikis.fi:ssä. Kananmuniakin miehellä kuluu päivässä 8–10 kappaletta. Eivät ne siitä yhtäkkiä mihinkään muutu niin, että ne olisivat nyt 15. Oli sitten kysymys ikäihmisestä tai ylipainoisesta henkilöstä. Hiilarit tulee laskea vähemmälle ja ravintoa tiukemmaksi. – Hiilareita tankkaan tasaisesti ja rahkojakin menee muutamia kappaleita päivässä. Jos annan itsestäni 110 prosenttia, niin asiakkaatkin antavat saman. Kun tulen töihin, niin puolet kassista on pelkkiä eväsrasioita. Yllättävän usein näkee, että jollain on hyvä vire mennä eteenpäin, mutta sitten unohdetaan vanhat periaatteet ja tavat. Ravintovinkiksi Elmeri mainitsee suosikkinsa riisikakut sekä idut. Ehkä innostun joskus vielä kilpailemaan. Ravinnolla on tärkeä osa treenaamisessa. Elmeri myöntääkin, että joutuu tekemään ruokaa aika paljon päivittäin. – Kaikkien kanssa pystyy treenaamaan kovaakin, kun treeni sovelletaan jokaiselle itselleen sopivaksi. Nuoren personal trainerin asiakkaat ovat 16 vuodesta aina 80 ikävuoteen asti. Silloin sitä miettii, olenko oikeasti saanut jollekin noin hyvän fiiliksen. Joskus joku on jopa purskahtanut itkuun
Pasanen toimii tutkimusja kehittämispäällikkönä UKK-instituutissa sekä sen koordinoimassa Terve Urheilija -hankkeessa. Monesti loukkaantumiset liitetään kamppailulajeihin, eikä se ole ihan pelkkä myytti. Peleissä tulee paljon suunnanmuutoksia, jarrutuksia, äkkikäännöksiä, nopeita ja ennalta aavistamattomia tilanteita sekä kontakteja toisten pelaajien kanssa, sanoo urheiluvammoja tutkinut Kati Pasanen. Mutta huomattava osa vammoista olisi ehkäistävissä, jos harjoittelussa kiinnitettäisiin huomiota vammojen riskitekijöiden kontrollointiin. 16 L oukkaantumiset ja pienet vammat ovat osa urheilua. Vammojen määrä riippuu usein lajivalinnasta. Absoluuttiset vammamäärät voivat johtaa kuitenkin harhaan ”Urheilija ei tervettä päivää näe” Loukkaantumiset ovat monelle urheilijalle tuttuja. Ja oikeanlainen kuntoutus on tärkeää ja nopeuttaa paluuta urheilukentille. Kun iso porukka harrastaa juoksuja kävelylenkkeilyä, niin siellä on myös paljon loukkaantumisia. Urheiluvammoja voi ja pitää ehkäistä – PALLOILULAJIT ovat vammariskien osalta aivan kärkipäässä kansainvälisten tutkimusten mukaan, sanoo Kati Pasanen. – Palloilulajit ovat vammariskien osalta aivan kärkipäässä kansainvälisten tutkimusten mukaan. – Määrällisesti vammoja tulee eniten lajeissa, joita harrastetaan paljon. Hänen väitöskirjansa käsitteli vammojen ehkäisyä salibandyssä. Eniten vammoja syntyy palloilulajeissa. Yleisimmät urheiluvammat ovat nilkan nyrjähdykset, polven nivelsidevammat ja selkään kohdistuvat vammat.. Niitä ei voi kokonaan välttää. Vammojakin voi ennaltaehkäistä. Mitä enemmän lajissa esiintyy vartalokontakteja, sitä suurempi on myös vammariski. Palloilulajit ovat sen luonteisia, että vammoja syntyy helposti. Jokainen pitkään urheilua harrastanut tietää, että murtumia, venähdyksiä ja nyrjähdyksiä tulee. Tutkimusten mukaan eniten vammoja syntyy palloilulajeissa, kuten jalkapallossa, salibandyssa ja jääkiekossa
Vamma-alttius toki riippuu harjoiteltavasta lajista. Silloin palloilulajit nousevat kärkipäähän ja voimailu-ja kamppailulajit tulevat siellä keskikastissa. Kati Pasasen mukaan ne ovat kolme yleisintä vammaa. – SELKÄVAMMOJA esiintyy tyypillisesti muun muassa voimistelussa ja taitoluistelussa, joissa tehdään voimakkaita selän taivutusliikkeitä ja sitä kautta selkärankaan tulee kuormitusta.. 17 ja tästä syystä tutkimuksissa vammojen esiintyvyyttä tarkastellaan suhteessa urheiluun käytettyyn aikaan. Jokainen laji kuormittaa kehoa eri tavoin, ja luonnollisesti vammat kohdistuvat kehon osiin, joissa kuormitus on suurin. Eri lajeissa eri vammat Yleisimmät urheiluvammat ovat nilkan nyrjähdykset, polven nivelsidevammat ja selkään kohdistuvat vammat. Niissä vammariskit ovat paljon korkeammat kuin vaikkapa lenkkeilyssä tai murtomaahiihdossa, Pasanen toteaa
Pasasen mukaan on tehty tutkimuksia, joiden mukaan liikehallintaa kehittävällä harjoittelulla on saatu polven ja nilkan nivelsidevammoja vähenemään huomattavasti. Uinnissa puolestaan tehdään isoja toistuvia ääriliikkeitä olkapäillä, joten olkapäävammat ovat uimareilla aika yleisiä. – Jääkiekossa on tehty sääntömuutoksia päähän kohdistuvien taklausten poiskitkemiseksi. – Lämmittelyn pitäisi olla sellaista, että se valmistaa tulevaan suoritukseen. Selkävammoja lajissa kuin lajissa Selkävammoja esiintyy lähes lajissa kuin lajissa. Lämmittelyssä on hyvä tehdä liikehallintaan ja liikeratoihin keskittyvää verryttelyä, jotta saadaan kroppa hereille ja valmiiksi tulevaa harjoitusta varten. Viime vuosina esimerkiksi jääkiekossa on puhututtanut paljon päähän kohdistuvat taklaukset ja kaukaloiden pleksit, jotka eivät ole joustaneet tarpeeksi taklaustilanteissa. – Niitä tulee monissa kovavauhtisissa lajeissa, kuten pyöräilyssä, alppihiihdossa tai mäkihypyssä. Polveen kohdistuvat vammat ovat Pasasen osaamisen ydinaluetta. Eri lajeissa selkään kohdistuva kuormitus voi olla erilaista ja syyt selkävammoihin erilaisia, mutta selkä on kautta linjan yleinen vamma-alue. Yleisimmin polvivammoja esiintyy palloilulajeissa, kuten salibandyssa, koripallossa ja käsipallossa. – Liikehallinnan ja kehonhallinnan harjoittelua haluan korostaa. Myös jalkapallossa on pyritty kitkemään päähän kohdistuvia iskuja sääntömuutoksin. Jotkut kiekkoilijat ovat joutuneet lopettamaan jopa koko uransa monien aivotärähdysten jälkeen. Päävammat otettava aina vakavasti Päävammat voivat olla hyvinkin vakavia ja ne pitää aina ottaa vakavasti. Jos oma laji on salibandy, niin liiketaitoharjoittelun tulisi noudattaa pelissä eteen tulevia liikeratoja ja -suuntia. – Selkävammoja esiintyy tyypillisesti muun muassa voimistelussa ja taitoluistelussa, joissa tehdään voimakkaita selän taivutusliikkeitä ja sitä kautta selkärankaan tulee kuormitusta, Pasanen kertoo. Vamma tulee usein ilman kontaktia. Hän on tutkinut aihetta paljon. Liikehallintaa ja turvallista suoritustekniikkaa harjoittelemalla polvija nilkkavammat ovat vähentyneet. Muutama vuosi sitten tuli tiukka kielto korkean kyynärpään käyttöön. Alastuloissa tulee iskutusta polviin ja nilkkoihin, ja niihin kohdistuvat vammat ovatkin tyypillisimpiä koripallossa. Etenkin silloin, jos tekniikka ja keskivartalon hallinta eivät ole täysin kunnossa. – Sisäpalloilulajeissa alustan ja jalkineen väliset kitkat voivat olla suuria. Olennaista on saada lämmittelyssä verenkierto käyntiin ja elastisuutta paremmaksi. – Jää on armollisempi kuin muovilattia, koska se luistaa luistimen alla. Jos suorituksessa on nopeita spurtteja tai käännöksiä, niin lämmitellyssäkin pitää harjoitella näitä liikesuorituksia; hieman maltillisimmalla intensiteetillä ja oikeaan suoritustekniikkaan keskittyen. Rytmittäminen tarkoittaa muun muassa sitä, että harjoitteluohjelmassa on sopivassa suhteessa palauttavia ja kehittäviä harjoituksia. Palloilulajien lisäksi päävammoja esiintyy muissakin lajeissa. Pyöräilysuoritus kestää pitkään ja myös harjoittelussa ollaan samassa asennossa. En halua demonisoida pallopelejä, mutta niissä vaan sattuu ja tapahtuu ja päävammojakin esiintyy, Pasanen sanoo. – Harjoittelun pitää olla monipuolista ja vaihtelevaa. Yleensä ne ovat rasitusvammoja, jotka syntyvät pikkuhiljaa. Liikehallinta pettää suunnanmuutoksessa ja polvi vääntyy ikävään asentoon ja sen seurauksena tulee nivelsiteisiin vauriota. – Pyöräilyssä selkävammat johtuvat staattisesta asennosta. Pasasen mukaan selkävammat ovat melko yleisiä myös kestävyyslajeissa, kuten maastohiihdossa ja pyöräilyssä. Sillä tavalla on saatu päähän kohdistuvia osumia pois, Pasanen tietää. Peräkkäisinä päivinä ei kannata toistaa samaa harjoitusta, vaan vaihtelemalla harjoitussisältöjä palautuminen nopeutuu ja LIIKEHALLINTAA kehittävällä harjoittelulla on saatu polven ja nilkan nivelsidevammoja vähenemään huomattavasti.. Pasasen oma väitöskirja käsitteli juuri tätä asiaa, salibandyn näkökulmasta. Pasasen mukaan vammojen ennaltaehkäisyssä avainasemassa on järkevä ja oikein rytmitetty harjoittelu. Esimerkiksi salibandyä pelataan synteettisellä muovialustalla, ja siinä kun tossu tarraa lattiaan kiinni ja tulee nopea käännös, niin polven voi helposti loukata. Palloilulajeissa, joissa tehdään toistuvia suunnanmuutoksia tai hyppyjä, voi alastulo aiheuttaa liiallista iskutusta selkään. Jääkiekossa polvivammat ovat erilaisia. Parhaimmillaan vammat ovat vähentyneet jopa 80 prosenttia. Vaikka kypärää käytetäänkin, niin silti päähän voi tulla kovia iskuja. Pasanen neuvoo pitämään tämän mielessä myös lämmittelyssä. Jääkiekossa polvivammat syntyy yleensä kontaktin seurauksena, kun esimerkiksi törmää toiseen pelaajaan. Selkä on koko ajan pyöreänä ja sellainen yksitoikkoinen kuormitus altistaa selkäoireille. Lämmittele lajin mukaan Vammoja voi ennaltaehkäistä monella tapaa. – Päävammoja esiintyy luonnollisesti lajeissa, joissa tulee kontakteja toisten pelaajien tai joidenkin muiden kohteiden kanssa. 18 – Esimerkiksi koripallossa hyppyjen määrä on aika suuri. Niissä on iso terveysriski ja ne voivat jättää pysyvän vamman urheilijalle
Suomessa ollaan viemässä urheiluakatemioihin nuorille säännölliset terveystarkastukset, joissa otetaan sydänfilmit ja urheiluun erikoistunut lääkäri katsoo, että urheilijanuori on kunnossa. Ottelun jälkeen hän menehtyi. Boxbergin todettiin sairastaneen sydänvikaa. Eurassa jalkapalloilija menehtyi kesken ottelun 2000-luvun alussa. – Esimerkiksi päävammojen osalta ei pidä tehdä hätiköityjä ratkaisuja ilman lääkärin arviointia. Osa vammoista taas vaatii viikkojen ja kuukausien parantumisen. On riski saada sydänlihaksen tulehdus ja jälkitauteja, jotka voivat olla hyvin vaarallisia. Usein syynä on huonosti hoidettu vamman kuntoutus ja liian aikainen paluu täysipainoiseen harjoitteluun. Kerran loukattu polvi on herkempi uudelle vammalle kuin terve polvi. Pauli Jokinen Vammojen ennaltaehkäisyssä avainasemassa on järkevä ja oikein rytmitetty harjoittelu.. 19 Piilevä sydänvaiva voi viedä hengen kunto kasvaa. Joissakin urheiluakatemioissa terveystarkastukset ovat jo rutiinia, mutta vielä on matkaa siihen, että kaikki huipulle tähtäävät nuoret tarkistuttaisivat terveytensä säännöllisesti. Vastakkain olivat Hyvinkään Palloseuran B-juniorit sekä Parolan Visan ja Hämeenlinnan Jalkapalloseuran yhteisjoukkue. Usein syynä on huonosti hoidettu vamman kuntoutus ja liian aikainen paluu täysipainoiseen harjoitteluun. Joidenkin tutkimusten mukaan nyrjähtämistä seuraavana vuotena on kymmenkertainen riski nyrjäyttää sama nilkka uudestaan. Myös kansainvälisillä kentillä on nähty sekä junioreiden että ammattipelaajien menehtymisiä. Malttia kuntoutukseen Osa vammoista on hyvin lieviä ja takaisin kentälle pääsee parin minuutin huilin jälkeen. Etenkin nuorilla urheilijoilla puhtaiden ja turvallisten suoritustekniikoiden harjoitteluun tulee pistää paljon paukkuja. – Mutta sairaana ei pidä urheilla. Usein kyseessä on piilevä sydänongelma, jota ei olla huomattu. – Nilkan nyrjähdystä usein vähätellään. Medioissa on spekuloitu sairaskohtauksella sekä maalivahdin ja kenttäpelaajan yhteentörmäyksellä. – Nämä ovat ikäviä tapahtumia. Jos menee sairaana urheilemaan, niin voi tulla komplikaatioita. Esimerkiksi Italiassa esiintyy perinnöllistä sydänsairautta, ja siellä ei saa kilpailulisenssiä, jos ei ole käynyt perusteellisessa sydäntarkastuksessa, Kati Pasanen tietää. päivänä Hyvinkään Villa Parkilla pelattiin juniorien jalkapallo-ottelu. U rheilussa tulee eriasteisia vammoja. Vammojen uusiutuminen on hyvin yleistä. Polvien osalta vamman uusiutumisriski on 2–5-kertainen, Pasanen sanoo. Suurin uusiutumisriski on nilkan nyrjähdyksissä. 1960-luvulla Hangö IK:n Ralf Boxberg törmäsi toiseen pelaajaan, mutta jatkoi peliä ja valittiin jopa kentän parhaaksi pelaajaksi. Sunnuntaina helmikuun 7. Kaikkein pahimmassa tapauksessa loukkaantuminen voi johtaa jopa urheilijan kuolemaan. Se on hurjan herkkä uusiutumaan. VAMMOJEN uusiutuminen on hyvin yleistä. Hyvinkään tragedia ei ole kuitenkaan ensimmäinen laatuaan Suomessa. Sillä voi olla katastrofaaliset seuraukset, Pasanen toteaa. Perusterveellä ihmisellä ei pitäisi olla mitään ongelmia urheilun kanssa. Tapahtumien kulkua ei ole täsmällisemmin tuotu julkisuuteen. Sillä säästytään monelta murheelta. Peli päättyi traagisesti hämeenlinnalaisten maalivahdin kuolemaan
Kannaksen kehittämä opetusmetodi takaa sen, että kuka tahansa pystyy tanssimaan Rumbitaa. Perinteisellä espanjalaisella tanssilla on vakaat perinteet ja vankka kannattajakunta, joka uskoo paitsi tuliseen tunteeseen, myös hiottuun ja esteettiseen lopputulokseen. Dance Rumbitan luova johtaja Kirsi Kannas on opettanut flamencotanssia sekä espanjan kieltä ja kulttuuria yli 20 vuoden ajan. Rumbitan pyörteissä voi kehittyä tanssijana tai keskittyä lihaskunnon kasvattamiseen. Lattarirytmien pyörteissä hiki virtaa ja hymyilyttää. Rumbita, olé!. Ohjaajat panevat itsensä likoon Rumbita-tunneilla liikutaan flamencon maailmassa mutta vapaammin ja luovemmin. – Flamenco on taiteenlajina huippu-upeaa ja ikivanhaa, mutta myös todella vaativaa. Keskiössä ei ole tekninen suoritus vaan kehollinen tunneilmaisu: – Aloittelijalle on tärkeää, ettei tunneilla käytetä teknistä tanssiterminologiaa tai tehdä liian vaikeita juttuja. Rumbitaa kehittäessäni olen jalostanut flamencon helpommin lähestyttäväksi, ikään kuin popularisoinut perinteisen tanssi-ilmaisumuodon. F lamenco tunnetaan kurinalaisena ja teknisesti haastavana tanssitaiteen lajina. Sen sijaan, että puhuttaisiin esimerkiksi diagonaalista, ohjaajat neuvovat poimimaan kuvitteellisia tähtiä tai heiluttamaan olematonta jojoa: kielikuvien avulla jokainen 20 Flamencorytmejä rennolla otteella Tanssillisessa Rumbitassa tunneilmaisu on tiukkaa flamencotekniikkaa tärkeämpää. Rumbita-tanssitunnilla lisensoidut ohjaajat kannustavat kurssilaisia paitsi esimerkin, myös konkreettisten kielikuvien turvin. Flamencossa häntä puhuttelee ilmaisun voima ja tunne sekä musiikin kiehtova, mukaansa tempaava rytmi. Rumbitassa aloitetaan pehmeistä ja täyteläisistä mutta kuitenkin näyttävistä liikkeistä, jotka lisäävät tanssijoiden itsevarmuutta ja onnistumisen iloa, Kannas kertoo
21 Syke nousee parhaiten fyysisellä Rumbita Fuerte-tunnilla, jonka aikana kehosta palaa jopa 700 kilokaloria. KIRSI Kannas (keskellä) on kehittänyt hauskan ja värikkään flamencotanssimuunnos Rumbitan. Rumbita, olé!. Heli Huhanantti (vas.) opettaa Rumbitaa Rovaniemellä
Rumbitan rytmit eivät nekään ole hutaisten tehtyjä, vaan tunneilla soitetaan vain laadukasta ja tarkkaan valittua musiikkia. Rauhallisempi Señores-tunti sopii erityisesti varttuneille tanssin ystäville. Mitään ei hutaista sinnepäin, mutta se mitä tehdään, pyritään tekemään mahdollisimman helposti, Kannas lisää. Teksti: Kaisa-Liisa Ikonen Kuvat: Rumbita® Rumbitassa aloitetaan pehmeistä ja täyteläisistä mutta kuitenkin näyttävistä liikkeistä, jotka lisäävät tanssijoiden itsevarmuutta ja onnistumisen iloa.. Rumbita-tunteja järjestään jo kymmenillä paikkakunnilla Hangosta Rovaniemelle. Varta vasten Rumbita-tunteja varten sävelletyllä Esencia de Rumbita -levyllä musisoivat muun muassa Joonas Widenius, Mari Rantasila ja Ira Kaspi. Se on valtava onnistumisen elämys, jota seuraa mahtava adrenaliinija endorfiinimysky! ENNEN Rumbita-harrastuksen aloittamista Katja Holländerilla oli vain vähän kokemusta salsatanssista. Kannas kehitti Fuerten alun perin lihaskunnon tukitreeniksi tanssiopiskelijoille, mutta pidetty ja tehokas tunti eriytyi pian omaksi Rumbitan alalajikseen. Se on erittäin tehokasta! Kannas kuvailee. 22 Omaa ihanaa tanssiaikaa Lohjalainen Katja Holländer on harrastanut Rumbitaa viisi vuotta. Koko ajan kiinnitetään huomio asentoon ja ryhtiin ja liikkeet tehdään perusteellisesti. Koulutettuja lisenssiohjaajia työskentelee lajin parissa jo nelisenkymmentä. Tanssin lisäksi lihaskuntotreeniä Rumbita jakautuu seitsemään erilaiseen tyylilajiin, joista löytyy kaikille reippaasta tanssiliikunnasta kiinnostuneille jotakin. Katjan mielestä Rumbitassa parasta on se, että liikunta seuraa lajissa ikään kuin hauskan tekemisen kylkiäisenä. Rumbita Oriental ammentaa vaikutteita itämaisista tansseista ja Street katutanssista ja hiphopista. Kuva: Katja Holländerin kotialbumi pääsee mukaan rytmiin. Nykyään harrastan paitsi Rumbitan tanssillista puolta, myös Fuertea ja uutuutena Streetiä, Holländer kertoo. – Rumbita toimii missä ja kenelle tahansa! Ihmiset tykkäävät tehdä jotain kaunista ja taiteellista helpolla tavalla, Kannas toteaa. Alkuun pääseminen oli helppoa ja laji on imaissut täysillä mukaansa. Fuerte-tunneilla ei noudateta koreografioita, vaan 13 reippaan lattaribiisin aikana treenataan vuorollaan kaikki kehon lihakset selkeiden liikkeiden avulla oman kehon painoa hyödyntäen. Kyseessä ei ole hysteerinen jumppatunti, vaan liikkeet tehdään kauniisti ja hitaasti. Kansainvälistä kiinnostusta Kannas kertoo, että muutamia vuosia tarjolla ollut Rumbita on otettu Suomessa erinomaisesti vastaan. Myös toinen Rumbita-levy on tekeillä. Hän eksyi tanssitunnille alkujaan vahingossa, mutta tykästyi touhuun aivan täysillä: – Kuvittelin meneväni Fuerte-lihaskuntotunnille, mutta päädyinkin vahingossa koreografiatunnille. – Stressaavaa työtä tai muita huolia ei voi miettiä tanssiessa. Syke nousee parhaiten fyysisellä Rumbita Fuerte-tunnilla, jonka aikana kehosta palaa jopa 700 kilokaloria. Rumbita on lanseerattu myös ulkomailla, hyvää palautetta on saatu muun muassa Madridista, Virosta ja Yhdysvalloista. Lihaskunnon lisäksi Fuerte kehittää notkeutta ja tasapainoa. – On kuitenkin tärkeää, että liikkeet tehdään puhtaasti ja oikein. Tanssin lomassa voimat kasvavat, kroppa kiinteytyy ja koordinaatio paranee. Iloinen Fiesta-tunti sopii aloitteleville, Flamencaja Show-tunnit taas edistyneemmille tanssijoille. Tämä on todellista pään nollausta ja ennen kaikkea hauskaa, ei mitään hampaat irvessä puurtamista! Höllander iloitsee myös Rumbita-porukan hyvästä yhteishengestä ja mahdollisuudesta kehittyä lajin parissa: – Joka syysja kevätkauden päätteeksi esiinnytään näytöksessä. – Lihaskuntomuokkaustunti sopii kaikille, mutta Fuertessakin tavoitellaan liikkeiden puhtautta
23 Piristysruiske tanssinopettajan uralle Rovaniemeläinen Heli Huhanantti on harrastanut tanssia pikkutytöstä lähtien. Rumbita osui kohdallani oikeaan saumaan: nyt on suuri into kehittää lajia ja houkutella sen pariin yhä uusia liikkujia! TUNNILLA hiki lentää ja nauru raikaa! Ammattitaitoiset ohjaajat paitsi liikkuvat itse, myös opastavat kurssilaisia sanallisesti Rumbitan saloihin. RUMBITAN ohjaajat käyvät lisenssikoulutuksen, joka takaa opetuksen laadun pysyvän korkeana kaikissa Rumbita®-tanssikouluissa.. Huhanantti opettaa Anusiskonsa kanssa Rumbitaa Lapin Tanssiopistossa. Heli kertoo, että Rumbita on saanut Tanssiopiston tunneille aivan uudenlaista väkeä: – Ajattelimme aluksi, että Rumbita-tunneille osallistuu varmaan flamencosta kiinnostuneita, mutta mukaan on tullut oikeastaan kaikkia muita! Rumbitan iloinen meininki sopii hyväksi vastapainoksi suomalaiselle melankolialle ja on ihana huomata, kuinka se ruokkii ihmisten halua ilmaista itseään ilon kautta! Rumbita on tuonut myös piristysruiskeen Huhanantin omaan uraan: – Olen tanssinut ja opettanut tanssia niin pitkään, että kaipasin jo jotain vaihtelua. Laji oli minulle uusi ja aluksi suhtauduin hieman varauksella, mutta äkkiä huomasin, että touhu oli tosi kivaa! Rumbita on kuin kepeämpi ja iloisempi versio kurinalaisesta flamencosta. Muutama vuosi sitten hän oli esiintymässä flamencoryhmänsä kanssa festareilla, kun Kirsi Kannas nykäisi tanssitaituria hihasta: – Kirsi pyysi minua Rumbitan ohjaajakoulutukseen
Lisäksi yksityisyrittäjiä piisaa runsaasti, toteaa SKY:n puheenjohtaja Jutta Österberg-Hurme. SKY:N puheenjohtaja Jutta Österberg-Hurme on iloinen siitä, että kuntosalit kiinnostavat yhä enenevissä määrin niin yrittäjiä kuin harrastajiakin.. Yrittäminen on yksi varteen otettava vaihtoehto: halutaan ryhtyä kuntosaliketjun paikallisyrittäjiksi tai perustaa oma kuntosali tai johonkin kuntoilumuotoon erikoistunut sali. On tyypillistä, että yksityiset salit tarjoavat perinteisten kuntosalipalveluiden lisäksi personal trainer -ohjausta tai jotain ohjattua liikuntamuotoa kuten joogaa, pilatesta tai vaikka tanssia. Useimmat studiotyyppiset salit houkuttelevatkin asiakkaita jonkin alan erikoisosaamisella tai tietyllä miljööllä. Ammattilaisia valmistuu paljon Österberg-Hurme arvelee, että trendille löytyy useita syitä: – Liikunnan ammattilaisiksi valmistuu yhä enemmän ihmisiä ja alalle tulevat tarvitsevat työpaikkoja. Erilaisia kuntokeskuksia on maassamme Suomen kuntoja terveysliikuntakeskusten yhdistys SKY:n arvion mukaan noin 850– 900 ja uusia harrastuspaikkoja avataan viikoittain: – Pelkästään kylmäsaliketjujen toimipisteitä avataan kymmeniä tämän vuoden aikana. 24 Kuntosalibuumi koskee niin harrastajia kuin yrittäjiäkin Kuntosaleja nousee kuin sieniä sateella K untosaliharrastus ei enää ole sopivan salin löytymisestä kiinni
Koska miellyttävää ja tarpeeksi hyvin huollettua salia ei tahtonut kaupungista löytyä, päätimme perustaa oman, kertoo Gym Ironian yrittäjä Jiri Sjöman. Miehet turvautuivat lopulta henkilökohtaiseen pankkilainaan ja homma saatiin pyörimään. – Kuntosaliharrastuksen suosiota voidaan mitata jäsenmäärissä ja toimipisteiden määrissä, ja molemmissa on tasaista kasvua. Homma tuntui sujuvan mallikkaasti, mutta rahoitus aiheutti päänvaivaa. Meillä käy sekä aloittelijoita että ammattilaisia ja kaikki mahtuvat mukaan, sulassa sovussa treenataan. KELLARISALI Gym Ironia avattiin vuoden 2015 alussa. Yritys suunnittelee myös laajentamista joko isompiin tiloihin Jyväskylässä tai toiselle paikkakunnalle samalla konseptilla. Se on Jyväskylän ensimmäinen sali, jossa voi treenata ympärivuorokautisesti. JIRI Sjöman (vas.) ja Roope Naukkarinen perustivat oman kellarisalin, kun omalle punttiharrastukselle ei tahtonut löytyä Jyväskylästä kyllin hyvin varusteltua ja viihtyisää paikkaa. – Onneksemme tiloissa oli valmiina pukuhuoneet ja suihkut, niiden remontoiminen olisi ollut lainarahalla hirveän kallista. – Meillä ei esimerkiksi ole lukollisia kaappeja ollenkaan, vaan lompakot ja kännykät uskalletaan jättää pukuhuoneeseen. Siksi on vain hyvä asia, että kaupunkien tyhjät liiketilat täyttyvät kuntokeskuksista ja supermarkettien yhteyteen avataan kuntosaleja. Salin varusteluun kuuluu muun muassa taljoja, räkkejä, penkkejä, tankoja ja levypainoja, mutta superteknisiä hilavitkuttimia tai trendikkäitä ryhmäliikuntatunteja saa hakea: – Halusimme treenata perinteisellä kellarisalilla, jossa keskitytään painonnostoon. – Otetaan vastuu omasta tervey destä! Mitä helpompi liikuntaa on harrastaa, sitä enemmän sitä harrastetaan.. – Emme saaneet minkäänlaista rahallista tukea mistään. Sjöman ryhtyi liikekumppaninsa Roope Naukkarisen kanssa hiomaan liiketoimintasuunnitelmaa ja etsiskelemään sopivia varusteita. Österberg-Hurme muistuttaa, että yhteiskunnallisessa mielessä on järkevää ennaltaehkäistä terveydellisiä ongelmia ja liikunta on silloin avainasemassa: – Otetaan vastuu omasta terveydestä! Mitä helpompi liikuntaa on harrastaa, sitä enemmän sitä harrastetaan. Teksti: Kaisa-Liisa Ikonen Kuvat: Gym Ironia Suomen kuntoja terveysliikuntakeskusten yhdistys SKY on ainoa Suomessa toimiva kuntoja terveysliikuntakeskusten toimialajärjestö. 25 J yväskylässä vuoden 2015 alusta toiminut kuntosali Gym Ironia houkuttelee asiakkaikseen treenaajia, jotka haluavat nostella puntteja tosissaan. ELY-keskuksessa idea tyrmättiin täysin emmekä saaneet starttirahaakaan. Se jo kertoo jotain. Liikuntaa harrastetaan yhä enemmän ja varsinkin väestön ikääntyessä tarvitaan lisää ammattitaitoista ohjausta ja paikkoja, joissa saa hyvää palvelua. Starttirahaa ei herunut Harrastus kannusti perustamaan salin Jäsenja toimipistemäärät kasvussa Jutta Österberg-Hurme uskoo, että saleilla riittää asiakkaita ja yrittäminen kannattaa. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia elinkeinoja toimialapoliittisena etujärjestönä, turvata ja edistää alan yrittäjyyttä toimimalla edunvalvonta-, palveluja koulutusjärjestönä sekä edustaa asiantuntijana alan yrityksiä ja yrittäjiä. – Yritystä täytyy aina kehittää – homma loppuu, jos tuudittautuu tyytyväisyyden tunteeseen, Sjöman kuittaa. Teksti: Kaisa-Liisa Ikonen Kuva: SKY ry. Tukia ei herunut Sopiva tila löytyi helposti. Laajentaminen jo mielessä Asiakkaat ovat löytäneet Gym Ironian hyvin ja salin henki on Sjömanin mukaan vertaansa vailla. Ideamme ei muka ollut tarpeeksi omaperäinen, vaikka olimme ensimmäinen Jyväskylässä toimiva 24/7-sali ja asiakasprofiilimme oli tarkkaan mietitty. Yrittäjien tulee kuitenkin olla tietoisia riskeistä ja kyetä toimimaan ammattimaisesti
Täyteläiset kulmat tuovat kasvoihin ryhtiä. Mineraalimeikki kestää kovassakin treenissä MEIKIN tehtävä ei ole ainoastaan kaunistaa. Kevään luonnollisen heleä look syntyy hoitavilla mineraalimeikeillä Fitnessurheilija Nora Vuorio haluaa olla tyylikäs treenatessaankin. Hoitavilla Silk-mineraalituotteilla syntyy kaunis, mutta raikkaan kevyt meikki joka kestää siistinä myös hikoillessa. – Mineraalimeikeillä syntyy peittävä, mutta luonnollinen jälki. 26 S porttimimmikin saa olla huoliteltu. Itse pidän kevyen raikkaasta lopputuloksesta, joka ei näytä tunkkaiselta, vaikka meikki olisi vahvakin. Huippumeikkaaja Netta-Maria Purhonen loihti Noralle kevään upeimman sporttimeikin Australialaisen Silk Oil of Morocco -kosmetiikkasarjan mineraalituotteilla. Fitnessurheilija, personal trainer Nora Vuoriolle urheilullisessa meikissä tärkeintä on peittävä, mutta raikkaan luonnollinen pohja, joka hengittää ja kestää hikoilua. Erityisen tärkeää on meikkituotteen hyvä levittyvyys, jonka ansiosta siisti, huoliteltu meikki syntyy nopeastikin, Netta-Maria sanoo. Nora suosiikin mineraalimeikkiä, joka häivyttää ihon virheet, mutta on silti ilmava ja kevyen näköinen. Keväällä silmiin haetaan pehmeän ruskeaa syvyyttä ja huulet hehkuvat maukkaan korallisina. Mineraalimeikit suojaavat ihoa ulkoisilta rasituksilta ja myös hoitavat ihoa.
Kun Noran iho oli tasoitettu, meikkipohja viimeisteltiin aurinkopuuterilla ja poskipunalla. Poskipunan paikka sijoittuu puolestaan poskipäiden korkeimman kohdan ja varjostuksen väliin. Poskipunaa kannattaisi ehdottomasti käyttää arkenakin, koska sillä saadaan kasvoihin lämpöä ja pehmeyttä, Netta-Maria sanoo. 27 Noran meikissä pohja tehtiin Argan Cream Compact Foundationmineraalimeikkipohjan avulla. LUOMILLE levitettiin ensin väripaletin vaaleinta sävyä tuomaan raikkautta katseeseen. – Mica-kiillettä sisältävää mineraaliaurinkopuuteria sipaistaan poskille varjokohtiin tuomaan kasvoille lisää ilmettä ja muotoa. Vaikka, perinteisesti hohdemeikki on mielletty juhlaan, voi tällä salaisella aseella korostaa parhaita puoliaan ja tuoda hieman hohtoa myös arjen sporttimeikkiin. Terve hehku sopii erinomaisesti arkeen ja liikunnalliseen lookkiin, Netta-Maria muistuttaa. Kulmat saavat nyt olla täyteläiset ja näyttävät, mutta tavoitteena on silti kaunis ja luonnollinen ilme ilman piirrettyä jälkeä. Silkin mineraaliluomiväreissä on hyvä levittyvyys ja niin runsaasti pigmenttiä, että ne soveltuvat myös ammattikäyttöön. –Tuotteiden värisävyt näyttävät pakkauksessa voimakkailta, mutta iholla lopputulos on hienojakoisen mineraalipunan ansiosta raikas ja upean hehkuva. Noralle valittiin urheilumeikkiin mineraalikuitukulmavärin sävy Light. KULMAT pysyvät ojennuksessa, kun niihin sipaisee kuitukulmavärin jälkeen väritöntä kulmakarvageeliä. NETTA-MARIA korosti Noran silmien muotoa levittämällä pehmeää ruskeaa silmän ulkoreunalle ja luomivakoon.. – Urheilullisessa meikissä mineraalimeikkipuuterin päälle ei välttämättä tarvitse laittaa puuteria. Mineraaliposkipunilla on helppo saada aikaan kevyt tai voimakkaampi lopputulos. Kulmakarvavärissä on satoja, pieniä kuituja äärimmäisen hienojakoisessa puuterissa. KAUNIISTI muotoillut kulmakarvat luovat silmille raamit ja avartavat katseen. Poskipunaa arastellaan edelleen, mutta mielestäni aivan turhaan. NORAN luomimeikkiin käytettiin Silk Oil of Moroccomineraaliluomivärin pehmeän ruskeaa väripalettia Cappucino Twist. SILK Fibre Brow Enhancer -kuitukulmavärillä kulmiin saa luonnollista paksuutta ja intensiivisyyttä
Myös ylähuulen reunaan lisättiin hiukan hohtoa, sillä se tuo täyteläisyyttä huuliin.. Pehmeämpää ilmettä on haettu puolestaan puuterimaisilla kulmaväreillä. Kuitukulmaväreissä on runsaasti väripigmenttejä. SPORTTISEEN meikkiin sopii pehmeän kynämäisellä, tummanruskealla eyelinerilla tehty rajaus, joka häivytetään hieman kissamaiseksi ohuen siveltimen avulla. Kulmakarvojen korostaminen on hyvä aloittaa aina niiden keskiosasta, ei suinkaan tyvestä. Noralle sipaistiin poskiin Silk-mineraaliposkipunaa. Silk Oil of Morocco -eyeliner sisältää hoitavaa, orgaanista arganöljyä. POSKIPUNAA kannattaa käyttää arkenakin, koska sillä saadaan kasvoihin lämpöä ja pehmeyttä. – Luomia on hyvä kuitenkin tasoittaa ennen silmämeikin tekoa sipaisemalla niille mineraalimeikkipohjaa, Netta neuvoo. Netta-Maria Purhonen korosti Noran poskipäitä Silk Oil of Morocco Shimmer -mineraalipuuterilla. Aurinkopuuteria, joka tuo kasvoille muotoa ja lämmintä hehkua sipaistaan poskille, varjokohtiin. Kuitukulmaväriä voi levittää tuotteen omalla applikaattorilla, mutta Netta suosii itse sivellintä tuotteen levityksessä. Kulmakarvoja ei myöskään tarvitse värittää kauttaaltaan, vaan värillä voi paikkailla ainoastaan kohtia, joissa karva kasvaa harvemmassa. – Parhaiten tämän kevään upeat kulmat onnistuvat uudenlaisella Silkin mineraali-kuitukulmavärillä, joka luo piirteisiin luonnollista intensiivisyyttä. Vaikka Nora on piirteiltään tumma, Netta-Maria valitsi hänen kulmiinsa Lightsävyn. Nettan mukaan silmämeikki kannattaa tehdä aina ennen meikkipohjaa. – Jos väriä tulee aluksi liikaa, sitä on helpompi häivyttää kulmien keskeltä. Meikki viimeisteltiin Mica-kiillettä sisältävällä aurinkopuuterilla. Kulmien korostamiseen on perinteisesti käytetty kulmakynää. Kuitukulmaväri antaa kulmiin paksuutta ja täyttää puuttuvien kulmakarvojen paikkoja. Ryhtiä kulmakarvoihin Kauniin ja kevyen meikkipohjan ohella katse kiinnittyy nyt ryhdikkäästi muotoiltuihin, viimeisteltyihin kulmakarvoihin, jotka luovat silmille raamit ja avartavat katseen. 28 – Korostin Noran piirteitä Silk Oil of Morocco Shimmer mineraalipuuterilla, jolla poskipäät nousevat kauniisti esiin. Kulmat saavat nyt olla täyteläiset ja näyttävät, mutta tavoitteena on silti kaunis ja luonnollinen ilme ilman piirrettyä jälkeä. URHEILULLISESSA arkimeikissäkin saa olla hivenen hehkua. Kulmat pysyvät ojennuksessa, kun niihin sipaisee kuitukulmavärin jälkeen väritöntä kulmakarvageeliä, Netta-Maria opastaa. Lisäsin hieman hohtoa myös ylähuulen, sillä se tuo täyteläisyyttä huuliin, Netta-Maria vinkkaa. NORAN sporttimeikin pohja tehtiin Argan Cream Compact Foundation -mineraalimeikkipuuterilla. Kuitukulmaväri sopii arkeen ja juhlaan ja kestää siistinä jopa hikisimmissä treeneissä, NettaMaria kertoo
– Kuituripsiväriä käytettäessä kannattaa meikata silmä kerrallaan. Kuituripsivärin levitys aloitetaan ensin yhden silmän yläripsiin. Ennen kuin ripsiväri ehtii kuivua, Silk Fibre Lash -kuitupuikosta levitetään kuituja ripsien keskiosasta reunoille. Silk Oil of Morocco -tuotteet sisältävät orgaanisia, sertifioituja raaka-aineita, eikä niissä ole muun muassa sulfaatteja, parabeenejä, alkoholia, keinotekoisia hajusteita, mineraaliöljyjä, eikä niitä ole testattu eläimillä. Pieni määrä huulilakkaa riittää. Noran silmät rajattiin Silkin ruskealla eyelinerilla, jolla syntyy pehmeä, mutta kestävä lopputulos. – Huulilakan koostumus on kevyt, mutta erittäin runsaspigmenttinen, minkä ansiosta pieni määrä riittää luomaan kauniin, mutta fressin meikin, Netta-Maria kertoo. – Valitsin Noralle Silkin mineraaliluomiväreistä pehmeän ruskean väripaletin Cappucino Twist. HUULILAKALLA syntyy helposti näyttävä huulimeikki. – Silk Oil of Morocco pyrkii käyttämään innovatiivisia, luonnonmukaisia raaka-aineita ja esimerkiksi kierrätyskelpoisia pakkauksia. Hoitavasta sarjasta on riisuttu ylimääräiset kemikaalit, mutta tuotteiden ammattimainen toimivuus ja luksuslaatu on silti säilytetty, Nina Riikonen kertoo. – Arganöljyn ihoa hoitavat ominaisuudet on tunnettu jo tuhansia vuosien ajan. Kyseessä ei silti ole ekosarja, vaan tuotteet sijoittuvat luomutuotteiden ja perinteisen laatukosmetiikan välimaastoon yhdistellen näiden molempien parhaat ominaisuudet. Keväiseen arkimeikkiin on hyvä valita pehmeitä ja luonnollisia luomivärisävyjä. – Käytin Noran sporttimeikkiin kirkkaana hehkuvaa ja runsaspigmenttistä huulilakkaa, jolla syntyy kestävä huulimeikki helposti ja nopeasti. Ripsivärillä saadaan hetkessä miltei ripsipidennyksen omaiset ripset. Öljy muun muassa kosteuttaa, pehmentää, elvyttää ja tasapainottaa ihoa. Pitkät, tuuheat ripset syntyvät kuituripsivärin avulla. Norankin silmämeikki tehtiin neutraaleilla ruskean vivahteilla. Australialaisen Silk Oil of Morocco -kosmetiikkasarjan kaikki mineraalimeikit sisältävät sertifioitua, orgaanista arganöljyä, jota saadaan argan puun hedelmän siemenestä. Värisävyksi Noran huuliin valittiin maukas sävy Orange Fizz, jota siveltiin huulille ohuelti. – Kuitupuikko sisältää palmuvahaa ja luonnollisia kuituja, jotka luovat pitkät, mutta luonnollisen näköiset ripset. Päivän päätteeksi ripsiväri lähtee lämpöisellä vedellä pois, joten erillistä puhdistusainetta ei tarvita, Netta-Maria neuvoo. Ripset viimeistellään vielä lopuksi ripsivärillä, joka syventää värin ja sinetöi kuidut ripsiin. Mineraalimeikki hoitaa ja suojaa M eikin tehtävä ei ole ainoastaan kaunistaa. Silkhuulilakan intensiivinen värisävy kestää huulilla tunnista toiseen. 29 Pehmeänruskea katse Hyvin levittyvillä, runsaspigmenttisillä mineraaliluomiväreillä syntyy kaunis ja näyttävä silmämeikki, joka ei ole kuitenkaan lainkaan tunkkainen tai raskas. Huulet hehkuvat korallisina Keväällä huuliin valitaan raikkaita ja herkullisen lämpimiä sävyjä. Mineraalimeikit suojaavat ja myös hoitavat ihoa. Tämä orgaaninen kuitu on helppo harjata ripsiin. Tuotteita ei löydä marketeista vaan niitä voi hankkia parturi-kampaamoista, kauneushoitoloista, kauneuden alan erikoisliikkeistä sekä apteekeista. Silk Oil of Morocco tuoteperheessä on mineraalimeikkien ohella ammattitason hiustenhoitoon ja ihonhoitoon tarkoitettuja tuotteita. Huulilakka sisältää arganöljyä, jojobaöljyä ja risiiniöljyä, jotka hoitavat huulia, Netta-Maria kertoo. Huulilakan kanssa voi myös käyttää huultenrajauskynää, mikä estää väriä karkaamasta juonteisiin.. Mineraalimeikit soveltuvat myös kuivalle ja herkälle iholle, sillä niissä ei ole käytetty ihoa kuivattavaa talkkia, Silk Oil of Morocco sarjaa Suomeen jo parin vuoden ajan tuonut, Nina Riikonen kertoo. Teksti ja kuvat: Tuula Kolehmainen Kuvauspaikka: GP GYM Lisätietoja: www.silkfinland.fi KIRKKAANA hehkuva, uuden sukupolven huulilakka sisältää runsaasti pigmenttejä ja hoitavia arganöljyä, jojobaöljyä ja risiiniöljyä. Tuotteet ovat mahdollisimman luonnollisia, mutta samalla toimivia ja laadultaan ylellisiä. Vaaleaa sävyä levitetään liikkuvalle luomelle ja silmien muotoa korostetaan sivelemällä silmän ulkonurkkaan kevyesti pehmeää ruskeaa, Netta-Maria neuvoo. Hoitavaa arganöljyä sisältävä kuituripsiväri on ihanteellinen meikkituote niille, jotka ovat haaveilleet pitkistä, näyttävistä silmäripsistä, mutta jotka eivät halua laitattaa ripsipidennyksiä, NettaMaria sanoo. Huulet voi meikata pehmeästi huulikiillolla, klassisen kauniisti huulipunalla tai korostaa piirteitään uuden sukupolven huulilakalla. Silmän ulkonurkasta rajausta häivytettiin kissamaiseksi silveltimellä
Puhdas ruoka on liikkujallekin A ja O JOHANNA Kautto on neljän lapsen urhelullinen äiti, joka suuntaa salille säännöllisesti.. 30 Ä änekoskelainen Johanna Kautto, 48, tunnustaa, että nuo kaksi määrettä eivät hyvällä tahdollakaan aina toteudu arjessa. Niistä olen etsinyt mahdollisimman luonnolliset vaihtoehdot, mutta Dja B-vitamiinia otan puristeina, Kautto kertoo. Apuna voi käyttää kirjaa, jossa luetellaan vitamiinien ja hivenaineiden saantilähteet ja niiden mahdolliset puutosoireet. Bvitamiinia käytän puristeina kuuriluontoisesti. Aina toisinaan olisikin hyvä käydä ajatuksen kanssa läpi ruokarutiininsa ja pohtia, onko vitamiinienja kivennäisaineiden saanti mallillaan. Jos olo on flunssainen, käytän lisäksi kuivaJohanna Kautto: Ihminen ei välttämättä tarvitse liikunnan tueksi siihen erityisesti suunnattuja lisäravinteita, mutta jokainen tarvitsee puhdasta ja monipuolista ruokaa. Vitamiineja marjoista ja puristeista Kautto luettelee vitamiinien saantilähteitään. Tätä mieltä on Johanna Kautto, joka on perehtynyt ravintoasioihin ja toteuttaa oppimaansa arjessa joka päivä. Monipuolinen ruokavalio on kaiken perusta, mutta kaapista löytyy myös vitamiinipurnukoita. – Vaikka meillä käytetään paljon itsekasvatettuja ja luonnosta kerättyjä raaka-aineita sekä hapatetaan ja idätetään, niin varmistelen joidenkin perusvitamiinien ja kivennäisaineiden saantia ravintolisillä. C-vitamiinin saannin takaavat kotimaiset marjat: kesällä tuoreena, talvella pakasteena. – A-vitamiinia saan vehnänorasjauheesta, jota otan pienen lusikallisen päivittäin
E-vitamiinin luonnollinen lähde on vehnänalkioöljy, jota otan lusikallisen päivittäin. – Kaikki nämä ovat vain omia kokemuksiani ja oman kehoni kertomaa. Luonnollinen lisälähde on parapähkinä, joita kannattaa nauttia yhdestä kolmeen kappaletta päivittäin, sanoo Kautto. Kiitollisuus kehosta Kautto muistaa kiittää kehoaan esimerkiksi siitä, että se jaksaa kymmenen tunnin sienestysretket. Liikunnan ilo säilytettävä Kautto harrasti tanssimista monen vuoden ajan, mutta hän huomasi, että pyrkimys kehittyä vei harrastuksesta ilon. En ollenkaan kyseenalaista ihan toisenlaisiakaan ruokarutiineja. Jos se tuntuu jollekulle kertakaikkisen mahdottomalta, niin kompromissina toimivat kalatai krilliöljykapselit, Kautto kertoo. Itselle sopiva ravinto ja liikunta tekevät kehosta terveen, jotta sen avulla voi toteuttaa niitä asioita, joista saa iloa, ja jotka ovat itselle tärkeitä. Seleeniä tarpeeksi Seleeniä lisätään viljelylannotteisiin varmistamaan suomalaisten seleenin saanti. D-vitamiinia käytän noin 50–100 mikrogrammaa läpi vuoden. Sisäelimille voikukkaa Usein näemme vain pinnan ja unohdamme, mitä ihon alla on. Hento hoikkuus voi olla yhtä tervettä kuin rehevä pyöreys tai se ”normaalipaino”. – Olen myös kiitollinen siitä, että vatsa toimii. Kautto muistuttaa, että terve keho ei kumartele ”virallisia” painosuosituksia. 31 tuista marjajauheista tehtyä juomaa. mustikkaämpärin marjastuspäivää. Tämä mammanpehmeä vatsa ei kestäisi vertailuja fitnesslavoilla, mutta eipä kestäisi monen kisailijan selkä sen neljän JOHANNAN treenit sujuvat myös kotona. Minulla kestää, Kautto hymyilee. – Jos viljojen ja lihan käyttöä vähentää radikaalisti, voi olla aiheellista pohtia omaa seleenin saantiaan. – Vaikka – tai koska – syön käytännössä vain kasvisruokaa, otan päivittäin kalaöljyä pullosta. Suolistoa hoidan hapankaalilla ja maksaa voikukalla, josta kannattaa käyttää tuoreita lehtiä kesällä ja voikukanjuuriteetä talvella. Virpi Piippo. Tein kuitenkin siitäkin touhusta jotenkin suorituskeskeistä. Tiibetiläisiin venytyksiin hän taipuu notkeasti. Kannustan jokaista etsimään ja kokeilemaan itselle omimpia tapoja syödä ja liikkua, Johanna Kautto sanoo. – Kuntosalilla olen treenannut välillä hyvinkin järjestelmällisesti. Jokaisen omalle keholle ja aineenvaihdunnalle sopiva ruoka näkyy ja tuntuu. – Nostaisin ykkösiksi suoliston ja maksan. Kauton mielestä sisäelimillekin kannattaa suoda silloin tällöin ajatus. Nyt elämäntilanne on tuonut mukanaan mahdollisuuden marjastaa ja sienestää, ja samalla on löytynyt se omin tapa liikkua. – Oma keho on minulle ”työja harrastusväline”, ja parasta on, että se palvelee minua ja tuottaa minulle iloa. – Talvisin lenkkeilen, tiibetiläiset riitit ja vanha kunnon kasarijumppa, Callanetics, pitävät yllä liikkuvuutta ja lihaskuntoa
Myös E-vitamiinia on runsaasti. Tämä kattaa jo lähes puolet päivittäisestä C-vitamiinitarpeesta. Hapankaalin C-vitamiinipitoisuus on iso, sillä sitä on 20 milligrammaa sadassa grammassa. – Hapattamisen vitamiinit säilyttävä vaikutus on tunnettu jo 1700-luvulta lähtien, vaikkei vitamiineja osattu vielä silloin edes nimetä. Johannan suosikit ITIKOISTA ja hirvikärpäsistä ei tarvitse kärsiä, kun suojautuu hyvin. Maaja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimukset viittaavat hapankaalin vähentävän syöpäriskiä. KOTIKONNUILTA kerätään talteen villiyrtit, marjat ja sienet. 32 Hapankaali on suoliston ystävä Hapankaali on laihduttajan unelmaruokaa, sillä se sisältää vain 18 kcal/100 g ja kiihdyttää aineenvaihduntaa. Lisäksi se sisältää runsaasti erilaisia entsyymejä, B12 vitamiinia, koliinia ja asetyylikoliinia. Hän ei kuitenkaan arvostele heitä, jotka eivät ole asuinpaikan suhteen yhtä onnekkaita. Saksassa, jossa hapankaalilla on pitkät perinteet, sitä käytettiin hoitamaan ummetusta, haavoja, kihtiä ja sokeritautia
Niissä on myös prebiootteja, DNA-vaurioita korjaavia antioksidantteja ja hyödyllisiä kasvihormoneja. Papujen sisältämä proteiini muuntuu idätyksessä helposti sulavaksi. Kelp on edullinen ravinnelisä. Iduissa on muun muassa A-, B-, E-, C-, ja D-vitamiinia yhdistyneinä kivennäisja hivenaineisiin sekä entsyymeihin. – Lisään usein ruokien sekaan hyppysellisen arkkilevää. Jos pavut aiheuttavat ilmavaivoja, idätettyinä ne yleensä kuitenkin sopivat lähes kaikille. Maitohappobakteereja on luonnostaan ruuansulatuskanavassa. Suomalaiset ovat siirtyneet enenevässä RAKKAIN harrastus on marjastus ja sienestys sekä ”hortoilu”. Itse en välitä valkaistun pöytäsuolan mausta, enkä usko, että sitä kannattaisi edes sen jodin takia käyttää. Tämä auttaa vatsaongelmiin, jopa mahaja suolistohaavoihin. – Idätyskipon saa alle parillakympillä, mutta kirppareilta idätysastioita löytyy eurolla tai parilla. Kunhan päivä kirkastuu, idut voi laittaa vielä muutamaksi tunniksi ikkunalle vihertymään, jolloin niiden Cvitamiinipitoisuus kasvaa. Niitä saadaan hapankaalin lisäksi tuoreista kasviksista, juustoista, piimästä ja muista hapatetuista maitotuotteista. Maitohappobakteereilla on paljon positiivisia terveysvaikutuksia. Itse idättäen idut ovat edullista, vitamiinija kivennäispitoista, monikäyttöistä ja lähes kaloritonta ravintoa. Chlorellaa ja spirulinaa olen käyttänyt vuosia. Tästä seuraa ruoansulatuksen paraneminen ja ärtyneen vatsan rauhoittuminen. Lisäksi hapot tasaantuvat. Jodia kelpistä Kautto heräsi pohdiskelemaan jodin riittävää saantia jokunen aika sitten. Jodinpuutos-riskiryhmässä ovat erityisesti vegaanit, lapset, nuoret, imettävät äidit sekä tupakoitsijat. Kelpin kohdalla kuitenkin nöyrryn suosittelemaan leväjauheisiin tutustumattomalle kelpiä aluksi kapseleina tai puristeina. Minulla idätyspiste on yhdellä keittiön kaappihyllyllä tiskialtaan vieressä. Se onkin ainut tapa idättää muun muassa tattaria. Muistilappu osoitettu jokaiselle jääkaapilla kävijälle – samalla voi huuhtaista itukipon. Levän maku peittyy erityisesti mausteisiin wokkeihin. Jodi on mukana rasva-aineenvaihdunnassa, ja liian vähäinen jodin saanti tekee ihmisen viluiseksi ja lihomisherkäksi, jolloin paino nousee tavallista helpommin. Vaikutus perustuu terveen bakteerikannan lisääntymiseen ja suoliston oman bakteerikannan vahvistumiseen. – Jos palkotai papukasvit aiheuttavat ilmavaivoja, luultavimmin samat kasvit idätettyinä sopivat kuitenkin mainiosti. Se helpottaa vatsan turvotusta. Hommasin vahvasti jodipitoista kelp-levää, jotta saan tarvittavan jodiannoksen. Hapankaalia käytetään haavaumien, tulehdusten, sienitautien sekä ruoansulatushäiriöiden hoidossa. Ruokalusikallinen kelp-jauhetta ei ylitä jodin saantisuosituksen ylärajaa, vaikka on monikertainen Suomen virallisiin saantisuosituksiin nähden. Hapankaalin maitohappobakteerikanta syntyy spontaanin käymisen tuloksena, toisin kuin hapatettavien maitovalmisteiden, joihin meijereissä lisätään kullekin ominaista tiettyä bakteerikantaa. Maitohappokäymisen avulla ruoasta tulee helpommin sulavaa. Vaikka niistä puuttuu lisätty jodi, on niissä keholle välttämätön suola kuitenkin alkuperäisessä ja keholle täydellisemmin hyödynnettävässä muodossa kuin kemiallisin prosessein puhdistetussa valkoisessa suolassa. Liottamisen ja idättämisen seurauksena siementen sisältämien vitamiinien määrä kohoaa ja niiden ravintoaineet muuntuvat helpommin sulaviksi. Sarviapila-retiisinsiemen sekoitusta on mukavan aromikas ituina. Kasvissyöjien paljon käyttämä soijapapu sekä ristikukkaiset kasvit eli kaalit saattavat myös häiritä jodin toimintaa elimistössä. Makean veden levinä ne eivät kuitenkaan sisällä jodia, vaikka muuten ovatkin superruokaa omalla tavallaan. Iduissa on itua Etenkin talvella tuoreet idut ovat niin ykköstavaraa, ettei niiden puolesta voi liikaa puhua. Maitohappokäyminen lisää ruoan säilyvyyttä ja se tuo myös esiin kaalissa piilevät aromit, jotka ovat hapankaalille ominaisia. Arkea helpottaa, jos nappaan leväannoksen muiden ravintolisien tapaan. Iduissa on paljon kuitua. – Levätuotteissakin puhdas jauhe on aina parempi vaihtoehto kuin täyteaineiden avulla valmistetut puristeet.. Elimistön on helppo käyttää hyväkseen itujen kivennäisaineita, koska niitä liukenemattomaan muotoon sitova fytiini hajoaa idätyksessä. Jos etsit lisätietoa kelpistä, latinalainen nimi on Ascophyllum Nodosum – Monella on käsitys, että jodipitoinen suola on paras ja jopa ainut jodinlähde. Jodin puutosoireita ovat muun muassa väsymys, masennus, hitaus, painonnousu ja hiusten lähtö. Idätystä voi harrastaa myös pienisilmäisellä verkkosihdillä. – Itusuosikkejani ovat myös helppo sinimailanen ja ruokaisa mungpapu. Levän maku ei Kauttoa houkuttele ja kelpjauheen aromi on erityisen haasteellinen. Epäillään, että suuri osa suomalaisista saakin tällä hetkellä jodia alle saantisuositusten – eli yllä mainitut ihan tavalliset keski-ikäisen naisen harmitukset voisivat joissain tapauksissa olla yksinkertaisesti jodin puutetta. Keskimäärin saamme tällä hetkellä einesten, leivän ja muun jatkojalostetun ruuan mukana liiaksikin suolaa, mutta jodin saantia suola ei turvaa – elintarviketeollisuuden käyttämä suola kun ei sisällä lisättyä jodia. Suomen maaperässä ei ole jodia, joten sitä on lisätty muun muassa pöytäsuolaan ja viljelymaahan. 33 määrin ”hifistelysuolaan” – itsekin käyttämääni ruususuolaan tai puhdistamattomaan merisuolaan. – Levätuotteissakin puhdas jauhe on aina parempi vaihtoehto kuin täyteaineiden avulla valmistetut puristeet. – Teelusikallinen kelp-jauhetta sisältää jo pyöreät pari milligrammaa jodia, ja sen otan ihan turvallisin mielin, koska pelkään viime vuosien hiuskadon johtuneen osaltaan jodin puutteesta
34 Hamppu on rasvahappojen lähde Jopa yli kolmannes hampun siemenestä on ravitsemuksellisesti erittäin arvokasta öljyä. Niissä on hieno pähkinäinen aromi, jolla voidaan helposti täydentää päivittäistä ruokavaliota. Vähentää monia rappeuttavia sairauksia ennaltaehkäisevästi. Ne ovat gluteenittomia, kasvimyrkyttömiä ja torjunta-aineetonta sekä pähkinävapaata kasvisruokaa. Hamppuöljyn rasvahappokoostumus on monipuolisempi kuin tavallisimmin käytettyjen kasviöljyjen. Hamppuproteiini on erinomaista kasvivalkuaisainetta, koska se sisältää kaikki elimistölle välttämättömät aminohapot. Sadassa grammassa lehtikaalia on A-vitamiinia 765,0 µg, kun parsakaalissa on 85.9 µg, K-vitamiinia 618 µg (parsakaali 110 µg), C-vitamiinia 110 µg (120 µg) ja karotenoideja 41700 µg (2858.2 µg). Virpi Piippo – OMA keho on minulle ”työja harrastusväline”, ja parasta on, että se palvelee minua ja tuottaa minulle iloa.. Hampun avulla voidaan eräissä leivonnaisissa korvata kananmunan käyttö. Vähentää tulehduksia ja niveltulehduksen oireita. Se edistää vastustuskykyä ja aineenvaihduntaa ja kuukautisten oireita (PMS) ja kouristuksia. – Se alentaa veren LDL-kolesterolitasoa ja verenpainetta. Sen proteiini on helpommin imeytyvää kuin soijaproteiini, koska hamppuproteiini koostuu edestiinistä ja kananmunan valkuaisestakin löytyvästä albumiinista. Lehtikaali on nokkosen jälkeen ravintorikkain kotimainen vihannes, jos on lähelläkään totuutta tämä väite on, niin se riittää vakuuttamaan minut. Aika uskomatonta, että näin helpolla saa itse kasvatettua näinkin hyvää ja ravintorikasta vihannesta. Lehtikaalin vertailuarvo parsakaaliin antaa viitteet sen terveellisyydestä. Hamppuöljyssä on yli 80 prosenttia monityydyttymättömiä rasvahappoja, joista pääosa on ihmiselle välttämättömiä omega-3 – ja omega-6 -rasvahappoja. Hoitaa kuivaa ihoa ja edistää hiusten hyvinvointia. Parantaa lihasten toipumista rasituksen jälkeen. Parantaa verenkiertoa sydämessä ja verisuonissa. Lehtikaalista moneksi En ymmärrä miten minullakin meni näin kauan, että oikein ymmärsinkään lehtikaalin arvon. Sen viljelyssä ei tarvita tuholaiseikä rikkakasvihävitteitä
Käsittelyä koko keholle Rollfit laitteella voi käydä läpi periaatteessa mitkä tahansa kehon osat: jalkapohjat, pohkeet, sääret, etuja takareidet, reisien sivuosat, takapuolen, kyljet, vatsan, selän hartiat ja käsivarret. Istumatyö saa monen takapuolen ja reidet huonoon kuntoon. Imunestekierto häiriintyy ja kuonat kertyvät selluliitiksi. Rollfit sopii erinomaisesti kuntosalille. Jaloissa se toimii kuin vyöhyketerapiahierontakone. Vaikutuksia vahvistaa laitteessa oleva infrapunavalo, joka tuottaa lämpöä. Jalkojen kautta käsittely vaikuttaa myös muihin vartalon osiin. Rollfit hieroo tehokkaasti kaikkia kehon osia käyttäjän valitseman ohjelman mukaan. Rollfitin puiset osat pyörivät mekaanisesti hieroen ja samalla akupainannan perustekniikoita soveltaen. Vatsalihasten hieronta auttaa lisäämään vyötärön alueen verenkiertoa. R ollfit on erinomainen laite, jota harvemmin näkee kuntosaleilla. Rollfitin ansiosta iho kiinteytyy, selluliitti vähenee, imunestekierto aktivoituu ja paikallisverenkierto kiihtyy. Monet käyttävät sitä treeninsä lopuksi, sanoo Anton Kettunen Fox Centeristä Järvenpäästä. Käytön jälkeen leviää mukava lämmön tunne käsitellyille alueille. Kun Rollfitin käyttö yhdistetään terveelliseen ja tasapainoiseen dieettiin, saadaan paras lopputulos, Kettunen sanoo. Hierova paine kohdistuu useisiin kehon pisteisiin, joiden kautta stimuloidaan koko kehoa kokonaisvaltaisesti. – Roll t vaikuttaa sekä ihoon että ihon alaiseen kudokseen kiihdyttäen solujen ja kudosten aineenvaihduntaa. Ohjelman valinta onnistuu kätevästi näytön avulla. – Vatsan alueella rasvasolut muuttuvat usein huonosti energiaksi. Rollfit löytyy ainakin Järvenpäästä Fox Centerin kuntosalilta. 35 luun ja lihasrentoutukseen. Käsivarsia, ja erityisesti käsivarsien sisäosia kainalon seudulta on helppo hieroa Rollfitilla asettamalla koko käsivarsi lepotilaan pyörän päälle. Rollfitilla saa mukavasti kiinteytettyä peppua tai reisiä. Laite sopii vartalonmuotoija takapuolen hieronta elvyttää tehokkaasti näitä alueita häätäen selluliittia ja kuona-aineita. Vyötärön hieronta Rollfitilla sopii erityisesti omenavartaloiselle, joka kaipaa enemmän kapeutta vyötärölle. Apua keskivartalolle Vatsan ja selän alueet ovat pakaroiden lisäksi selkä ja vatsa tarvitsevat muokkausta ja sitäkin voi mainiosti tehdä Rollfitillä. Pohjehieronta edistää myös hapekkaamman veren virtaamista sydämeen. Pyörimissuunta on tällöin oikeaoppisesti sydämeen päin. Rollfitillä saa siis eri vartalotyypeille erilaisia ja eri pituisia ohjelmia muutamista minuuteista tuntiin. Teksti: Merja Kiviluoma Kuvat: Valmistaja ROLLFITIN ansiosta iho kiinteytyy, selluliitti vähenee, imunestekierto aktivoituu ja paikallisverenkierto kiihtyy.. Reisien 35 Hierontaa ja akupainantaa Rollfitilla Roll t on vartalon muotoilukone, joka hieroo vartalon eri osia. Kettusen mukaan Rollfitin käyttö korvaa myös osan treeniä sen stimuloivan vaikutuksen ansiosta
Jos joukkue ei ole maalissa määrättyyn aikaan, se menettää yhden pisteen jokaista 36 R ogaining on Suomeen muutaman viime vuoden aikana rantautunut suunnistuksen muoto. Pään on pelattava, mutta jalatkaan eivät saa hyytyä. Kokenut harrastaja tietää, miten maastoon pitää varustautua. Kahdeksan tuntia metsässä on pukeutumiskysymys. Kahdeksan tunnin koitoksen jälkeen villasukat ovat kantapäitä ja päkiöitä lukuun ottamatta ehjät. Niissä oli jalat kastua. Suurimman pistemäärän säädetyssä ajassa kerännyt joukkue voittaa. Rogaining on joukkuelaji, jossa joukkueeseen voi kuulua 2-5 jäsentä. – Villasukka kengän päällä lämmittää enemmän kuin villasukka kengässä. Vaikka pakkasta oli paljon, olivat suo-ojien jää paikoin pettävä. Alunperin Australiasta lähtöisin olevassa lajissa ideana on etsiä tietty määrä rasteja vapaavalintaisessa järjestyksessä joko 8, 12, tai 24 tunnin sisällä. Rogaining vaatii kestävyyttä, sisua ja epämukavuuden sietoa Pakkasmittari näyttää 26 astetta. – Näitä voi käyttää vielä toisenkin kerran. Muutaman sadan rogainingharrastajan joukko ei anna pakkasen tai olosuhteiden hetkauttaa itseään. – Viime vuonna vastaavassa kisassa oli pakkasta 24 astetta, naurahtavat leppävirtalaiset Tarja ja Kari Törmikoski. Lajissa rastit on pisteytetty
– Ennen lähtöä jokainen joukkue keskittyy miettimään reittivalintoja eli miten seuraavien RASTEJA ei ole piilotettu, vaan ne sijaitsevat yleensä teiden, polkujen tai linjojen läheisyydessä. Rastit pitää leimata 20 sekunnin välein eli kummankin joukkueen jäsenen on käytävä rastipisteellä. EMja MM-kisoissa käy säännöllisesti parikymmentä kilpailijaa. Joukkueen kannattaa siis kerätä niitä rasteja, jotka on pisteytetty korkeimmalle, mutta toisaalta ne yleensä sijaitsevat kauimpana kisakeskuksesta. – Kun aloitin vuonna 2003, lajia harrasti Suomessa kymmenkunta ihmistä. Pitkissä kisoissa nousee esiin kestävyys. Lyhyillä matkoilla menestyvät suunnistajat, koska kisa on lähinnä juoksemista. MIIA Hovi toi rogainingin Suomeen kymmenisen vuotta sitten. Aika moni harrastaja kilpailee lähinnä itsensä kanssa. – Rogainingissa rastipisteet ovat helpompia kuin tavallisessa suunnistuksessa, sillä kartan mittakaava on suurempi. – Jos joukkue ei ole maalissa määrättyyn aikaan, se menettää yhden pisteen jokaista alkavaa minuuttia kohden. Suurimman pistemäärän säädetyssä ajassa kerännyt joukkue voittaa. Puolen tunnin myöhästyminen merkitsee hylkäystä. Hovi toi lajin maahan runsaat 10 vuotta sitten. Ikä voi olla valttikin Arvokisoissa aika on aina 24 tuntia, mutta pienemmissä epävirallisissa kisoissa aika vaihtelee parista tunnista 12 tuntiin. Suomessa on vuodessa vain yksi 24 tunnin kisa, mutta lyhyempiä on useita. Talvella järjestetään vain yksi epävirallinen kisa, jossa palkinnotkin arvotaan. Puolen tunnin myöhästyminen merkitsee hylkäystä. Virallisissa kisoissa matkaa taitetaan aina jalan, tosin viime aikoina maastopyöräily on saanut jalansijaa. Pariskunta on kiertänyt maailmaa rogainingin arvokisoissa.. Suunnittelu on puoli kisaa Rogainingissa suunnittelu on jo puoli suoritusta. Joukkueen kannattaa siis kerätä niitä rasteja, jotka on pisteytetty korkeimmalle, mutta toisaalta ne yleensä sijaitsevat kauimpana kisakeskuksesta. 37 alkavaa minuuttia kohden. Rasteja ei ole piilotettu ja ne sijaitsevat yleensä teiden, polkujen tai linjojen läheisyydessä, sanoo Miia Hovi. PEKKA ja Hillevi Syväterä eivät ole antaneet iälle periksi. – Muutaman tunnin kisat ovat luonteeltaan aivan erilaisia kuin pitkä 24 tai 12 tunnin kisat. Kahdeksan tunnin kisassa hyvä joukkue etenee 55–60 kilometriä, 24 tunnin kisoissa huippujoukkueet etenevät jopa 150 kilometriä. Suomessa rogainingin harrastajia on 200–300. Niissä kisoissa menestyvät yleensä seikkailu-urheilijat ja monesti myös yli 40-vuotiaat ovat vahvoja yleisessäkin sarjassa
Esimerkiksi talvirogainingissa rastit olivat noin 70 neliökilometrin alueella ja pisimmillään rastien väli saattoi olla vajaat 10 kilometriä. – Olennaista on, että kilpailija tuntee oman kehonsa. Säännöt eivät salli ulkopuolista apua tai teknisiä laitteita. RIKU Tiusanen suunnittelee reittiään loppiaisrogainingissa.. Kun nälkä yllättää on joka tapauksessa liian myöhäistä syödä. TARJA ja Kari Törmikoski miettivät kartalta parasta reittivaihtoehtoa. Jokaisen joukkueen pitää miettiä oma vauhtinsa. Hovi on itse saavuttanut lajissa kaksi kertaa EM-hopeaa. Peruskartan tunteminen on edellytys lajin harrastukselle. Myös naisten ja miesten erot tasaantuvat. Mukaan kannattaa varata välipalaa, vaihtovaatteet ja otsalamppu. 38 tuntien aikana löytyisi mahdollisimman monta rastia. Rogainingin aloittamiselle on matala kynnys, kun kilpailija lähtee ensimmäisiin kisoihinsa vailla mittavia tulostavoitteita. Kaikkia 40 rastia ei edes kannata välttämättä tavoitella, vaan valita järkevä reitti. Virallisissa kisoissa maailmalla pilli, ensiapulaukku ja sinetöity kännykkä ovat mukana hätätilanteiden varata. Pitkillä matkoilla menestyvät monesti yli nelikymppiset. Jotkut ovat selvinneet viidellä suklaapatukalla 24 tuntia, mutta myös noutaja on joskus tullut. REITTISUUNNITTELU alkaa 1–2 tuntia ennen kisaa, jolloin kisapaikalla on suoranainen tungos. Etenkin pitkissä kisoissa tankkaus on tärkeää. Laitan muistiin mitä ja miten paljon syön, koska 12 tunnin jälkeen en enää muista, mitä olen tullut suuhuni pistäneeksi. – Pidän omaa energiatasoani tasaisesti yllä. Kokemusten myötä ole laatinut itselleni tiukan aikataulun, jossa syön 50 minuutin välein. Kokemus, kestävyys ovat iän tuomia valtteja. Ravinto on jokaiselle henkilökohtainen asia, ja omat rajansa oppii tuntemaan vain kokemuksen kautta. – Itse aloitin kahdella kahdeksan tunnin rogainingilla ja sen jälkeen siirryin suoraan 24 tunnin kisaan. Ulkopuolinen apu on kielletty myös suunnitteluvaiheessa
Kanadassa maastot ovat jylhät. Suunnistuksessa koukuttaa lajin älyllisyys. Aivot saavat voimistelua samoin kuin koko keho. Nyt seitsemänkymppisiä on tullut muualtakin mutta ei meitä kovin paljon ole. ei kisoissa ollut. Voitimme aika monta Euroopan mestaruutta, kun muita pareja SUUNNISTUS ja rogaining ovat vieneet Syväterät ympäri maailmaa. Kartta oli oudolla tavalla piirretty. Laji löytyi vahingossa Syväterät löysivät lajin vahingossa kymmenisen vuotta sitten Uudessa-Seelannissa, missä Syväterät olivat suunnistamassa veteraanien MM-kisoissa. MM-kisoissa saattaa olla puolentusinaa tässä sarjassa osallistujaa. Rogaining on on vienyt Syväterät Uuden-Seelannin ohella Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Venäjälle, Tsekkeihin sekä Baltian maihin. – Kun ikä alkaa painaa, perinteisessä suunnistuksessa ei enää juoksemalla jaksa. Rogainingissa olennaista on hyvä reittisuunnittelu ja yhdenkin rastin löytäminen pitää joukkueen kisassa mukana. Jalat menivät rakoille. Kilpailukeskuksessa saa käydä tankkaamassa ja vaikka nukkumassa. KAHDEKSAN tuntia noin 24 asteen pakkasessa veti Riku Tiusasen ”hieman huuruun”. Tosin perinteinenkään suunnistus ei pariskunnalta täysin loppunut. Lajin voi ottaa ikään kuin retkeilyn kannalta ilman suuria tulostavoitteita. Lammasaidat tuottivat ongelmia ja kokemus oli hurja. Säännöt sanovat nimittäin, että kaikkien joukkueen jäsenten on kuuluttava samaan ikäluokkaan. Yöllä pimeässä rasti löytämiseen voi kulua parikin tuntia tai rasti jää löytymättä, sanovat Syväterät. Paristot loppuivat yöllä ja olimme pilkkopimeässä nelisen tuntia. Riihimäkeläiset seitsemänkymppiset Pekka ja Hillevi Syväterä harrastivat kilpasuunnistusta aktiivisesti yli kuusikymppisiksi, mutta löysivät uuden lajin rogainingin, joka vei mennessään. Ruotsissa laji ei ole jostain syystä saanut jalansijaa. Rogaining-kisoihin voi lähteä iltarastikokemuksella. Sen jälkeen Syväterät ovat kiertäneet rogaining-kisoja kolmessa eri maanosassa. – Satuin kuulemaan rogaining-kisasta ja päätimme osallistua mielijohteesta. – Aloimme olla liian vanhoja siihen sarjaan, mutta suomalaisen lajiliiton kautta perustettiin kansainvälisiin kisoihin uusi sarja yli 65-vuotiaat ikään kuin meitä varten. Varusteita ei tietenkään ollut, joten ostimme otsalamput. Suunnistusharrastus on pitänyt Syväterät hyvässä kunnossa vielä yli seitsemänkymppisinäkin. Juhani Karvonen. Aikaisemmin lajin kisoissa oli vanhin sarja yli 55-vuotiaat. Laaksot olivat syviä ja yöllä iski pimeyden lisäksi kova sumu. Lajin aloittamiselle on matala kynnys myös varttuneemmassa iässä. VILLASUKKA on kestänut kengän päällä kahdeksan tuntia yllättävän hyvin. Varsinkin pitkissä kisoissa etukäteissuunnittelu on olennaista. Esimerkiksi loppiaisena Syväterät suunnistivat rogaining-kisassa kahdeksan tuntia 24 pakkasessa. VILLASUKKA kengän päällä lämmittää enemmän kuin kengän sisällä. 39 Lajin älyllisyys koukuttaa Ikä ei ole este suunnistukselle, mutta jonkinasteisesta hidaste ikä lajin harrastamiselle on. Päätimme, ettemme koskaan enää lähde rogainingiin, mutta kaksi viikkoa myöhemmin olimme taas mukana
Jalkojen isot lihakset liikuttavat ja kannattelevat meitä päivittäin useita tunteja ja sitä suuremmalla syyllä jalkojen lihaksista ja lihasten hyvinvoinnistakin tulisi huolehtia. – Energiatasoja voi toki hieman buustata erilaisilla ennen treeniä nautittavilla energiaja latausjuoReiden ojennus (etureisilaite) 1. X tarkoittaa siis 6-8 sekunnin staattista pitoa täysin ojennetuilla jaloilla. Painoa alussa n. Laadukas treeni vaatii luonnollisesti myös paljon virtaa, ja hyvän treenin läpivienti onkin melko mahdotonta, jos kehossa ei ole riittävästi ja säännöllisesti ravinnosta saatua energiaa. Tee 20 tavallista toistoa, jonka jälkeen ojenna jalat täysin suoraksi ja pidä 6-8 sek. J alkatreeni on fyysisesti yksi kovimmista ponnistuksista viikoittaisessa treenikierrossa. 10 sekuntiin jos esimerkkitreeni tuntuu liian lepsulta.. 40 Linda Sonntagin jalkatreeni Vähemmän sarjoja enemmän toistoja Fitnesskilpailija Linda Sonntag on laatinut jälleen Bodytreenin lukijoille harjoitteluohjlman. – Hyvän syömisen merkitys korostuu ainakin omassa tekemisessäni erityisesti jalkapäivän kohdalla, vaikka onkin tärkeä tekijä yhtälailla kaikkien lihasryhmien kohdalla. 60% omasta maksimista. sarja, jossa toistot: 20 X 14 X 10 X 6 X 3 X 2 X 12. palauta hitaasti ja tee 14 tavallista toistoa ja taas pito yläasennossa. Toki päivittäiseen liikkumiseen osallistuu myös iso määrä muita tukilihaksia. Muista myös että painot eivät saa kolista, eli pakka pysyy ilmassa koko sarjan ajan ja koko sarja tehdään alusta loppuun ilman taukoja! Halutessasi voit pidentää staattisen pidon kestoa esim. Tällä kertaa vuorossa on jalkatreeni. Etureisilaitteessa on hyvä muistaa, että nilkat pysyisivät koko ajan mahdollisimman rentoina ja takapuoli tiukasti istuimessa
Laske ala-asennossa reidet vaakatasoon ja nouse terävästi ylös. Pidä polvet elastisina ja liike jatkuvana koko sarjan ajan, eli älä pysähdy yläasennossa. Pidä tanko olkapäiden takaosan päällä, ettei se pääse painamaan niskanikamia.. X tarkoittaa siis tässäkin 6-8 sekunnin staattista pitoa liikkeen raskaimmassa kohdassa. 90 asteen kulmaan ja pidä 6-8 sekuntia staattisessa pidossa. Jalat hartioiden leveydelle ja jalkaterät suoraan eteen. Prässissä on aina syytä muistaa, että lonkka, polvi, nilkka ja jalkaterä kulkevat koko liikkeen ajan samassa linjassa ja että kelkkaa ei tulisi laskea niin alas, että lanneranka alkaa taipumaan. Ojenna jalat hitaasti ja tee 16 tavallista toistoa jne. hartioiden leveydelle toisistaan. Aseta jalat keskelle jalkalevyä, jalkaterät suorina ja n. Katse reilusti ylös ja keskivartalo tiukaksi. Tee 20 tavallista toistoa, jonka jälkeen laske hitaasti jalat n. Jos liike tuntuu osuvan takareisiin, siirrä jalkoja hieman alaspäin levyllä. Etureisikyykky Smith-laitteessa 3 x 12 Painoa niin, että pystyt pumppaamaan kyykyt hyvällä tempolla Palautus 45 sekuntia. 41 Etureidet jalkaprässissä 1 sarja, jossa toistot: 20 X 16 X 12 X 8 X 4 X 2 X 12 Painoa max. 40% omasta maksimista. Etureisilaitteella tehdyn esiväsytyksen jälkeen tässä sarjassa joutuu siis käyttämään väkisinkin aika pieniä painoja, joten valitse suosiolla riittävän vähän rautaa, ettei kesken sarjan tarvitse nousta pienentämään
10-15kg käsipainot Palautus 45 sekuntia. Pidä ryhti hyvänä ja keskivartalo tiukkana. Vältä jalkaterien ja polvien kiertoa. Tee 5 tavallista toistoa, jonka jälkeen 1 erittäin hidas, 4 tavallista ja 2 hidasta jne. Takareidet laitteessa 3 x 5 – 1 – 4 – 2 – 3 – 3 – 5. Hidas toisto kestää n. Alleviivatut toistot ovat siis superhitaita toistoja. 15 sek. 42 Askelkyykky lyhyellä askeleella 40 + 40 Painoa esim. Paino n. Viimeiset mehut etureisistä saa puristettua mukavasti lyhyellä askelkyykyllä, eli astu lyhyt askel eteen ja kyykisty niin että takajalan polvi laskeutuu lattiaan etujalan kantapään viereen ja nouse takaisin ylös. Pyri pitämään nilkat rentoina ja vältä lantion koukistumista, eli pidä paine vain takareisillä.. 50% omasta maksimista Palautus 60 sekuntia
Maastaveto suorin jaloin 3 x 12 Paino 60% maksimista Palautus 45 sekuntia Ota tangosta hieman hartioita leveämpi myötäote ja aseta jalat hieman hartialinjaa kapeammalle. Huomioi, että jalat eivät ojennu yläasennossa täysin suoriksi. 40% omasta maksimista Aseta jalat jalkalevyn yläreunaan hartioiden leveydelle. Nouse rauhallisesti ylös jännittämällä takareisiä ja pakaroita ja tuo lonkka reilusti eteen liikkeen yläasennossa aktivoidaksesi pakaran maksimaalisen tehokkaasti. Tee 20 tavallista toistoa ja laske jalat 90 asteen kulmaan ja pidä 6-8 sekuntia, jonka jälkeen tee 16 tavallista toistoa jne. Paino koko liikkeen ajan selkeästi kantapäällä. Pidä keskivartalo tiukkana ja katse ylhäällä ja laske tanko reittä pitkin alas noin puoleen sääreen. X tarkoittaa siis taas 6-8 sekunnin staattista pitoa. Ole tarkkana, että keskivartalossa säilyy hyvä hallinta läpi liikkeen.. 43 Takareidet prässissä 1 sarja, jossa toistot: 20 X 16 X 12 X 8 X 4 X 2 X 12 Painoa n
alataljassa.. Pakaralaite 3 x 15 + 15 + supersarja Painoa n. Palautus ennen seuraavaa pakaralaitesarjaa 45 sekuntia. Pidä paine lihaksissa koko sarjan ajan, eli painopakka ei laskeudu alas kesken sarjan. 44 Supersarja: Loitontajalaite etukenossa 15 x Istu loitontajalaitteeseen penkin etureunalle ja nojaa reilusti eteen ja tee 15 toistoa. Tällä tavalla saat liikkeen kohdistumaan pakaralihaksen yläosaan. Jos salillasi ei ole kuvan kaltaista pakaralaitetta, niin liikkeen voi toteuttaa myös nilkkaremmejä hyödyntäen esim. 50-60% omasta maksimista Tee 15 pumppaavaa liikettä ja vaihda jalkaa
Ja tämä puhtaasti siitä syystä, että oma harjoitteluni tähtää ensisijaisesti fitness kilpailuihin, eikä voimatai painonnostoon. Pyri tekemään pohjeliike pitkällä liikkeellä ja pidä jalkaterät suorina koko liikkeen ajan. – Suosittelenkin ottamaan yhteyttä oman salisi personal traineriin tai muuhun fysiikkavalmennuksesta vastaavaan tahoon, jotta osaat varmasti oikeat suoritustekniikat ja sen myötä tekeminen on turvallista ja tehokasta. viivästynyttä lihasarkuutta seuraavien päivien aikana ja se on täysin normaalia ja kuten eräs räppärikin asian osuvasti esitti: ”ei kipuu, ei hyötyy”. 3 x 6-8 tai jopa lyhyempinäkin sarjoina tehtävät puhtaasti maksimivoimahakuiset harjoitteet. Mukavan euforinen tunne hyvän treenin jälkeen ja keitetyltä spagetilta tuntuvat jalat kertovat, että tekemisessä on päästy asian ytimeen, Sonntag sanoo. – Ihan kuten muidenkin lihasryhmien kohdalla, jalkatreenin jälkeen alaraajoissa saattaa ilmetä ns. Eristäviä ja moninivelliikkeitä Omissa jalkatreeneissään Linda tekee usein alkuun eristäviä liikkeitä, kuten reiden ojennuksia ja koukistuksia laitteessa. Tässä esitelty treeni poikkeaa normaalista siinä, että liikekohtaisia sarjoja on vähemmän, mutta toistoja puolestaan merkittävästi enemmän. eikä niinkään rakentamaan kehon voimatasoja. Kuten edellisessä numerossa esitelty käsitreeni, nyt vuorossa oleva jalkatreeni on vain yksi tapa toteuttaa kokonaisvaltaista fyysistä harjoittelua ja tapojahan tekemiseen on tunnetusti lukemattomia. – Avoimin mielin siis kokeilemaan, jos oheisen tyyppinen treeni ei ole entuudestaan tuttua! Äläkä häkelly, kun huomaat että pitkät sarjat saavat puuskuttamaan ihan kunnolla. Jälkimmäisessä sarjassa 35 toistoa voi jäädä haaveksi, mutta tee niin monta kuin pystyt. Hyvä polte lihaksiin Vaikka jalkapäivä voi aiheuttaa monilla aktiivisesti ja tavoitteellisesti treenaavilla jopa pelonsekaisia tuntemuksia kovuutensa takia, ei kuntoliikkujan kannata missään tapauksessa jalkapäivää pelätä. Lienee kuitenkin selvää, että tälläkin tavalla kehoon voimaa tarttuu, mutta on hyvä huomioida, että kyse on kuitenkin täysin erityyppisestä treenistä, kuin esim. Kipu nivelissä ei kuitenkaan kuulu asiaan, eli suoritustekniikkaan on syytä kiinnittää huomiota heti alkumetreiltä alkaen. Punttitreenilläkin voi nimittäin olla aerobinen vaikutus, sanoo Linda Sonntag. – Yhdistävänä tekijänä kaikille on kuitenkin parempi fysiikka ja kannustankin rohkeasti kokeilemaan erilaisia treenimuotoja parhaiden tulosten saavuttamiseksi. – Hyvä polte lihaksiin toki tulisi aikaansaada. 45 milla (pre-workout), mutta valtaosalle meistä riittää laadukas ja säännöllinen ravinto, kertoo Linda Sonntag. Mikäli Linda aloittaa treenin kyykyillä, tankoon saa pakata merkittävästi enemmän painoa. Pohkeissa on tunnetusti poikkeuksellisen sitkeää lihaskalvoa, joten sen muokkaamiseen tarvitaankin kovat keinot. Pohkeet laitteessa 2 x 35 Painoa 60% omasta maksimista palautus 60 sekuntia Jalkatreeni viimeistellään kiusaamalla pohkeita parilla pitkällä sarjalla. Lindan vaatteet: Gazoz, Scitec Nutrition & Taffer. – Oheisella treenillä pyritään ensisijaisesti muokkaamaan kehoa. Niissä hän kuluttaa lihaksista enimmät energiat ja treenin loppupuolella vuorossa ovat moninivelliikkeet, kuten kyykyt. – Näin saa tai oikeastaan joutuu tekemään väkisinkin hieman pienemmillä painoilla suhteessa omiin maksimiin
Harjoitteluun voi liittää myös pyöräilyä, rullaluistelua tai hiihtoa, toteaa Hietaniemi. Viikon harjoitusohjelmaan peruskuntokaudella yhdistetään voimanhankintaa ja aerobista treeniä. Nyt 33-vuotias Hietaniemi on raavaan miehen iässä ja tähtää menestykseen Rio de Janeiron olympialaisissa. Paini on myös tekniikkalaji HIETANIEMI korostaa painin olevan myös tekniikkalaji, jossa tarvitaan reaktionopeutta ja hyvää heittoja otetekniikkaa. Helmikuun lopussa hän haki tuntumaa leirityksellä Tanskasta. 46 O lympiapaikan varmistanut painija Rami Hietaniemi on tiivistänyt peruskuntotreenejä. – Aamuisin on 1–2 tunnin aerobinen lenkki suolla juosten tai sauvakävelynä metsässä. – Peruskuntoa vielä rakennetaan. Kuva: Mari Mäkinen. Rami Hietaniemen Rion harjoitusvaihe tiivistyy MMja EM-mitalisti Rami Hietaniemi aloitti painin vasta 17-vuotiaana, kun lajia alettiin harjoittaa Perhossa paikkakunnalle opiskelemaan tulleen virolaismiehen aloitteesta
Myös ylävetotalja ja hauiskääntö kuuluvat harjoitteluohjelmaan. Kuva: Mari Mäkinen. Saavutus oli kova, sillä hän oli loukkaantunut kahdeksan kuukautta aiemmin hoitovirheen seurauksena. – Sarjat teen yleensä pyramidityyppisinä eli 20,18,16,14,12,10,8,6,4,2,2, ja jokaisella kierroksella on tavoite lisätä painoa, jotta viimeiset raudat olisivat lähellä maksimia. – Harjoitteluun kuuluvat erilaiset hypyt korokkeelle, tempaus tai rinnalleveto sekä nopeusvoima, juoksuvedot ja reaktiostartit. Kuva: Mari Mäkinen ISTANBULIN MM-kisojen (2011) voitollinen neljännesväliottelu italialaista olympiavoittajaa Andrea Minguzzia vastaan. RAMI Hietaniemi oli Budapestin 2013 kisoissa viides. 47 Aerobisen harjoittelun päälle on yleensä punttia. Reaktioharjoitteet tärkeitä Hietaniemi korostaa painin olevan myös tekniikkalaji, jossa tarvitaan reaktionopeutta ja hyvää heittoja otetekniikkaa. Pääliikkeet ovat penkki, rinnalleveto tempauksena, kyykky ja penkkiveto eli vastaveto
Rami oli elämäänsä kunnossa, mutta Istanbulin ihme – painin kultamitali Suomeen – jäi tuomarien tunaroinnin vuoksi pronssiin. Joidenkin analyysien mukaan Budapestin MMvitossija on Hietaniemen urakaarella kovempi suoritus kuin hänen MMtai EM-mitalinsa. Unkarin Viktor Lörincz oli niukasti pistein 0–2 parempi, ja kahdeksan kuukautta aiemmin pahasti hoitovirheen vuoksi loukkaantunut Hietaniemi oli lopulta viides. Selimau voitti loppuottelun ja sai uransa toisen MMkultamitalin. Neljännellä kierroksella Hietaniemen vastustaja oli Pekingin olympiavoittaja, Italian Andrea Minguzzi, jonka hän voitti jaksoin 2–0. Istanbulin kisoissa Hietaniemi voitti kolmella ensimmäisellä kierroksella 2–0-tuloksilla moldovalais-, serbialaisja itävaltalaispainijat. 48 Hietaniemen vahvoja painiliikkeitä ovat mattonosto, takavyönosto, ilmajokinen taaksemenona ja käden alta sylillemeno. Hietaniemi selviytyi suoraan pronssiotteluun, jossa hänen vastustajakseen piti asettua azerbaidzhanilainen Saman Tahmasebi. – Tällä hetkellä Suomessa ei ole oman sarjan kansainvälisen tason sparria, joten olen matkustanut ulkomaan leireille sekä kutsunut Nurmoon kovan tason sparreja. Hyvistä sparreista pulaa Oltuaan kymmenen vuotta 96-kiloisten sarjassa Hietaniemi päätti pudottaa sarjaa alemmaksi, 84/85 kilon sarjaan. Tahmasebi joutui kuitenkin antamaan loukkaantumisensa vuoksi luovutusvoiton, ja Hietaniemi palkittiin uransa ensimmäisellä suurella arvokisamitalilla, joka oli viiteen vuoteen ensimmäinen suomalaisen voittama MM-painimitali. Tämä loi uskoa. Lontoossa 2012 hän joutui pettymään, mutta syyskuussa 2013 Budapestin Laszlo Papp -areenalla hän taisteli upeasti MM-kisojen pronssikamppailuun. – Normaalipainosta eli 94–95 kilosta pudotettava kilomäärä on suuri, ja kehon reaktio on joka kerta ollut hieman erilainen. – Tällä hetkellä Suomessa ei ole oman sarjan kansainvälisen tason sparria.. Välierässä Hietaniemeä vastaan paini valkovenäläinen Alim Selimau, joka eteni finaaliin jaksoin 1–2. Vasemmalla unkarilainen Victor Lörincz, kaksinkertainen MM-kolmonen ja MM-viitonen vuodelta 2016. Oikealla saksalainen Ramsin Azizsir MM-viitonen 2015. Hietaniemen mukaan toinen haaste on ollut se, ettei Suomesta aina löydy tarpeeksi hyviä sparreja. Istanbulin kisa taittui tuomaripelillä pronssiin Syyskuussa Istanbulin MM-kilpailuissa 2011 Hietaniemi kilpaili 84 kg:n sarjassa. KS HIETANIEMEN kilpakumppaneita. – Rion olympialaisten valmistelussa kesälle on suunniteltu leirejä Armeniaan ja ValkoVenäjälle. Painonpudotus alempaan sarjaan on onnistunut vaihtelevasti. Vaikeuksia ollut tankkaamisen kanssa eli imeytymisongelmia on kyllä ajoittain ollut. Kotimaan harjoittelua yritetään parantaa ulkomaisilla sparraajilla. – Myöhäinen painiharrastuksen aloittaminen kuitenkin vaikutti siten, että en menestynyt vielä parikymppisten nuorten kisoissa. Melkoinen saavutus siis. Pettymyksiä ja onnistumisia Vuoden 2011 MM-pronssimiehenä Hietaniemi lähti suurin odotuksin Lontoon olympiakisoihin. Hietaniemen tekniikka on aikuisiällä hioutunut hyvään terään, vaikka hän ei aikoinaan kilpaillut nuorten arvokisaturnauksissa: – Aloitin kansainvälisen arvokisaurani suoraan yleisestä sarjasta vuonna 2002, jolloin saavutin pronssia 96 kilon sarjassa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. Mutta kun sain ensimmäisen miesten SM-mitalin, loi se uskoa että minusta voisi vielä tulla kultamitalisti
Lounaaseen voi kuulua kanaa, vähän pastaa, salaattia ja vettä. En aluksi ymmärtänyt, miten isoja hermovammani olivat! Henkinen voima kasvaa treenin kautta Harmittavista haasteista huolimatta Rami Hietaniemi ei käytä psykologeja tai muita henkisen puolen valmentajia. Rami Hietaniemen kritiikki ei kuulosta valitukselta tai edes vuodatukselta, hän vain tiesi olleensa huippukunnossa. 49 Gainomaxia, riistaa ja marjoja Ramin ruokavalio peruskuntokaudella aika normaalia: puuroa, marjoja, lihaa, riistaa, kalaa, perunaa ,riisiä, pastaa, isoja määriä salaattia ja juureksia, ja rahkaa. Operaation jälkeen Rami Hietaniemen käden tunto ei palannut takaisin; pysyvästi puoli kättä oli tunnoton. Mutta onneksi olen pysynyt vielä maailman kärjen mukana kaikesta huolimatta. Iltapalaksi hän syö rahkaa ja ananasta gainomax-proteiinin kera. Kun treenaa hyvin, on mukava astua matolle. Se tuo todella paljon haasteita ja kipua. KS Rami Hietaniemi Puristusvoima puolittui Vuoden Budapestin 2013 MM-kisan viides sija oli puolestaan ”ihan oma numeronsa”. Iltaruokana on yleensä nautaa, riistaa tai kanaa plus salaatti. – Harjoittelusta tulee henkinen voimani. Rami Hietaniemen mukaan Suomen painin taso voisi olla parempi: – Juniorit tosin ovat menestyneet hyvin viimeaikoina. – En etukäteen uskonut, että tällaista hoitovirhettä voi edes tapahtua. Kuvassa hanhijahtia Virossa. – Oikean käden puristusvoima 50 prosenttia huonompi kuin ennen operaatiota. Maailmanmestari Marko Yli-Hannuksela on Ramin valmentaja. Kyynärpääleikkauksessa kyynärhermo katkesi – siis kokonainen hermorata. – Tämän valossa Istanbulin semifinaali 2011 oli tuomarifiasko!. En antanut vastustajalle pistettäkään ja sain joka ottelussa pisteen vastustajasta. Mutta tuomarit eivät olleet samaa mieltä, se on jäänyt harmittamaan siinä pronssissa. Heidän tasonsa on hyvä, mutta miehiin tarvittaisiin lisää uutta verta. – Olin Istanbulin kisoissa mielestäni maailman paras. Kevään 2014 kotikisoissa Vantaalla EMhopean myötä tuli lähes jättipotti – vaikka sen ei pitänyt olla mahdollista mainitun hoitovirheen vuoksi. Kyllähän mitali on aina mitali, mutta erityisesti vuoden 2011 pronssi jäi kismittämään. Kymmenen viikkoa ennen arvokisoja alkaa tiukempi dieetti. Pronssimitalin sijaan olisi suorituksellani pitänyt tulla kultaa tai hopeaa. Välipalaksi voi olla maustamaton jugurtti, rahkaa, lisäproteiinia ja marjoja. Klaus Susiluoto RAMIN suuri intohimo on metsästys. – Taistelin todella isojen asioiden kanssa. Penkkiurheilija ei välttämättä tiedä, mitä on olla huippu-urheilija hermovaurioisen käden kanssa. Iltatreenin jälkeen on gainomaxin rooli. Naispaini näyttää olevan nousussa, ja hyvä niin. – Olen ollut niin monesti leikkuupöydällä ja aina kaikki oli mennyt niin hyvin, että hoitovirhettä ei osannut odottaa. Kilpapainissa voisi Hietaniemen mielestä olla enemmän kaupallista yhteistyötä: sponsorointia ei ole tarpeeksi. – Ei nyt ihan niinkään. – Pääosin suunnittelen kaikki itse mutta Marko auttaa erilaisten tekniikkojen hiomisissa ja on maajoukkue leirillä apuna. Esimerkiksi aamulla rahkaa, marjoja, ananasta ja vihreätä teetä tai kahvia. Miia-vaimoni on ammatiltaan fysioterapeutti, joten hän ymmärsi välittömästi, mistä on kysymys. Kipu leikkauskohdassa yltyi jatkuvasti, ja kyynärpää oli turvonnut muodottomaksi
Halusimme omalta osaltamme kannustaa näitä naisia niin, että he rohkaistuisivat pitämään huolta jaksamisestaan ja fyysisestä kunnostaan. Toki omat jäsenemme tietävät asiasta. – Monille eläkeläisille päivän kuntoiluannoksesta on tullut myös sosiaalinen tapahtuma, jossa he tapaavat toisiaan ja jäävät usein juttelemaan treenin jälkeen. – Olemme halunneet muistaa ikäihmisiä ja tehdä jotakin hyödyllistä vanhempien naisten hyväksi, sanoo Annuski Arban FitnesSpasta. – Emme ole toistaiseksi vielä mainostaneet asiaa muualla kuin omilla verkkosivuillamme ja Facebook-sivuilla. Salilla odotetaan tämän määrän lisääntyvän, vaikka toistaiseksi ryntäystä ei ole syntynyt. Asiakkaat kokevat olevansa jopa ylpeitä salistaan. FITNESSPASSA saavat 75 vuotta täyttäneet treenata ilmaiseksi.. Yli 75-vuotiaita on vain kymmenkunta. Kuntoilua ja yhdessäoloa Keravan FitnesSpassa yli 60-vuotiaita naisia käy ainakin satakunta, kokonaiskävijämäärä on noin 1400 henkilöä. F itnesSpa -kuntosali on 1989 perustettu naisia liikkeelle saava liikuntakeskus. Saman katon alla satsataan sekä kehon että mielen hyvinvointiin. He saavat treenata mielensä mukaan salilla täysin maksutta. He myöskin auttavat toisiaan mie50 Aina avoimet ovet kunnioituksesta vanhempia naisia kohtaan Yli 75-vuotiaat ilmaiseksi salille Keravan FitnesSpa on naisten oma liikuntaklubi, joka on avannut ovensa 75 vuotta täyttäneille naisille. He pääsevät treenaamaan salille maksutta. – Monella vanhuksella on pieni eläke. Jotkut naiset hoitavat kenties sairasta miestä eivätkä pääse salille niin usein kuin haluaisivat. FitnesSpa on halunnut muistaa ikäihmisiä ja avasi tämän vuoden alusta ovensa yli 75-vuotiaille naisille. FitnesSpata on rohkaissut asiakkaiden palaute ylipäänsä
51 Voimaharjoittelu lisää ikääntyneen terveyttä Lihasvoimaharjoittelu vahvistaa merkittävästi lihaksia ja luustoa sekä vähentää kehon rasvakudoksen määrää myös iäkkäillä ihmisillä. Ikäihmiset eivät myöskään enää niinkään juokse juoksumatolla, sen sijaan nivelystävällinen pienryhmässä tapahtuva, videoohjattu sisäpyöräily on pidetty tapa harrastaa aerobista kuntoilua. Teksti: Merja Kiviluoma USEIMMILLA iäkkäillä yleiset sairaudet eivät yleensä ole syy lopettaa liikuntaa, vaan nimenomaan syy jatkaa liikunnan harrastamista. Liikunnalla näyttää olevan vaikutusta myös lonkan nivelrikkoon liittyvän kivun hoidossa. – Nykyisin liikkuminen tapahtuu enemmän tasaisella kuin vaihtelevassa maastossa ja sekin vaikuttaa tasapainon heikkenemiseen. Terveitä eläkeläisiä FitnesSpassa käy myös erittäin hyväkuntoisia ja terveitä eläkeläisiä ja kuntosaliharjoittelu on oiva keino pitää yllä terveyttä. Kun on maksuton kuntosali, ei kyse ole enää edes taloudellisesta investoinnista. Sillä saa sykettä sopivasti kohoamaan. Lihasvoiman säilyminen onkin tarpeen, jotta vanhus selviytyy päivittäisistä askareistaan itsenäisesti. Liikunta vaikuttaa edullisesti myös aivotoimintoihin kuten muistiin, ja sillä on todettu olevan edullisia vaikutuksia sekä terveillä että aivotoimintojen heikkenemisestä kärsivillä iäkkäillä. Lihasmassan ylläpitoa Salitreeni on ikäihmisellekin tärkeä. – Nuoret istuvat paljon tietokoneiden äärellä, kun taas eläkeläiset ovat sitä sukupolvea, jotka ovat tottuneet hyötyliikuntaan. Runsaasti liikkuvilla iäkkäillä naisilla esiintyy vähemmän virtsankarkailua kuin vähän liikkuvilla. Liikunta vaikuttaa aivotoimintaan Useimmilla iäkkäillä yleiset sairaudet eivät yleensä ole syy lopettaa liikuntaa, vaan nimenomaan syy jatkaa liikunnan harrastamista. Käymme läpi henkilön terveydentilan ja teemme henkilökohtaisen harjoitusohjelman sen mukaisesti. Kun ikäihmisen liikuntaohjelma on mukautettu hänen toimintakykynsä mukaan ja hänen rajoitteitaan vastaavaksi, sen harrastaminen on sekä mukavaa että hyödyllistä. Ikä, tasapaino ja terveydentila otetaan kuntosalilla huomioon. Pitkittyneissä alaselkäkivuissa liikunta voi parantaa toimintakykyä ja vähentää kipuilua. FITNESSPASSA käy myös erittäin hyväkuntoisia ja terveitä eläkeläisiä ja kuntosaliharjoittelu on oiva keino pitää yllä terveyttä.. – Joku saattaa soittaa toiselle ja kysyä miksei henkilöä ole näkynyt salilla. – Jos polvissa on kulumia, ei enää pysty nousemaan lattianrajasta ylös. Salilla saa erillisestä maksusta myös ravintovalmennusta. Maailma on muuttunut kovasti, ja Arbanin mielestä ei voi enää sanoa, että eläkeläiset olisivat huonommassa kunnossa kuin nuoremmat. Lähde: Käypä hoito -suositus lellään. Liikunta vähentää jonkin verran kipua ja parantaa polven toimintaa polven lievää tai kohtalaista nivelrikkoa (kulumaa) sairastavilla. Lihasmassa hupenee iän myötä ja kotona olisi hyvä selvitä mahdollisimman pitkään. Iäkkäillä henkilöillä portaiden tai tuolilta nousu vaatii jopa 80 % mitatusta reisilihasvoimamaksimista, kun taas nuorilla aikuisilla vastaava luku on 40–50 %. Olemme tosin huomanneet että monet mummot pysyvät paremmin pystyssä kuin nuoremmat. Lihasvoima on suurimmillaan noin 30 vuoden iässä, jonka jälkeen siinä tapahtuu hiljaista vähenemistä vauhdin kiihtyessä myöhäisessä keski-iässä. Iäkkäille ei satu tapaturmia liikunnan yhteydessä sen enempää kuin nuoremmillekaan. Nivelreumassa liikunta parantaa kestävyyskuntoa, lihasvoimaa ja lisää nivelten liikelaajuutta ja selkärankareumankin hoidossa siitä on apua. Samanlaista ilmiötä ei niinkään ole havaittavissa nuorissa tai keski-ikäisissä, toteaa Annuski Arban. Säännöllinen liikunta hidastaa lihasja luukatoa sekä tasapainon, notkeuden ja kävelykyvyn huononemista. Liikunnasta apua ja tules-sairauksiin Osteoporoosia eli luukatoa voidaan ehkäistä ja hidastaa liikkumalla: luun lujuutta edistävää liikuntaa ovat erityisesti hyppely, juokseminen, portaiden nousu, sauvakävely tai kävely maastossa. Ikäihmisten kohdalla korostuu usein proteiinin saannin tärkeys. Fibromyalgian hoidossa kestävyystyyppinen liikunta kohentaa kestävyyskuntoa sekä yleistä hyvinvointia, saattaa vähentää kehon kipupisteiden paineluarkuutta ja vähentää ylävartalon kipua. Valtakunnallisen liikunnan Käypä hoito -ohjeet suosittelevat kaikille aikuisille kestävyysliikunnan ohella myös lihasvoimaharjoittelua vähintään kahtena päivänä viikossa. Tasapaino on eräs asia, johon kiinnitetään huomiota. – Ikä tuo toki kulumia ja muita sairauksia. Liikunnan suorasta vaikutuksesta niskakipuihin tarvitaan vielä lisää tutkimuksia, mutta niskakipuja käsittelevän Käypä hoito -suosituksen mukaan tavallisten päivittäisten toimien jatkaminen kivun sallimissa rajoissa on suositeltavaa. Moni heistä kävelee salille kotoaan, kun taas nuoremmat hurauttavat paikalle autoilla ja treenaavat usein vähemmän aikaa. Liikunta saattaa pienentää myös dementian ja Alzheimerin taudin vaaraa. – Eläkeläiset käyttävät usein aikaa treenaukseen parikin tuntia. Äkillisten alaselkäkipujen osalta liikunnasta ei ole todettu olevan apua hoidon alkuvaiheessa, mutta kevyttä liikkumista, esimerkiksi kävelyä, suositellaan. Lantionpohjan lihasten ohjattu harjoitteluohjelma auttaa virtsankarkailuun. Monet jokapäiväiset toiminnot, kuten nouseminen, kävely ja tavaroiden nostelu edellyttävät lihasvoimaa
penkkipunnerruksessa ja voimanostossa sekä kuusinkertainen Suomen mestari maksimivoimapunnerruksessa. Voimamies ja voimapunnertaja Jarno Leppämäki kuuluu superlahjakkaiden harvalukuiseen joukkoon. 2013, GPA MM-2. 52 Jarno Leppämäki on kuntoutumassa selkävaivasta kisakuntoon Voimamieskisoissa on hyvä ilmapiiri Jarno Leppämäki Ikä: 30 vuotta Kotipaikka: Kuikka Pituus: 172 senttiä Paino: 105 kiloa Suosikkiruoka: riistaruoka Suosikkijuoma: maito Harrastukset: metsästys ja kalastus Parhaat saavutukset: Kuikan Wahvamieskisan 1. JARNO Leppämäki voimaili voittoon Kuikassa vuonna 2013.. Nyt hän on kuntoutumassa selkävaivan jäljiltä takaisin kohti voimamieskilpailuja. Voimailussa, kuten muussakin urheilussa, on lahjakkaita ja superlahjakkaita kilpailijoita
Kokonaiskilpailu oli erittäin tasainen ja voittoon yltänyt Jarno Leppämäki piti Juha Keskisen ja Jarkko Pennasen takanaan vain puolen pisteen erolla. Tuolloin kilpailu käytiin uuvuttavassa hellesäässä. JARNO Leppämäki kannattelemassa kahvakuulia. Kilpailun ensimmäisessä lajissa nostettiin 105 kilon tukkia maasta ylös suorille käsille niin monta kertaa kuin mahdollista. Muut lajit Kuikassa olivat tuolloin maastaveto toistoina, luonnonkiven kantaminen, krusifiksi ja voimakivet. Jarno Leppämäki oli vienyt perille hankalan säiliön ja tukin, mutta säkin hän jaksoi uupuneena työntää vain pystystä maahan. Viimeisenä lajina olleesta lastauksesta muodostui erityisen rankka urakka. Rinnallenostot syvän kyykyn kautta ja helpoilla vauhtipunnerruksilla ylös. – Näin säkin kolmena, totesi Leppämäki kisan jälkeen. Muista tuloksista mainittakoon hurja 210 kilon tukkipunnerrus vinopenkiltä. VOIMAKIVI nousee kevyesti. Ensimmäisen voimamieskilpailun Leppämäki kävi Saarijärvellä vuonna 2009. – Voitin Juha-Matti Järven, kun punnersin 17 toistoa 132 kilon tukilla vinopenkiltä, eikä hän ole tainnut muille punnerruslajeissa Suomessa hävitä, Leppämäki tuumii. Penkistä on mennyt viisi toistoa 200 kilolla ja maasta on noussut kolme toistoa 270 kilolla. Jarno Leppämäki nosteli tukkia erittäin kevyen näköisesti. Jarno Leppämäen palkintokaapista löytyvät myös GPA-liiton MM-hopeamitalit penkkipunnerruksesta ja voimanostosta sekä kuusi Suomen mestaruutta maksimivoimapunnerruksesta. – Aloin treenaamaan Jarmo Hirven salilla ja samaan aikaan myös Peiposen Henri teki voimamieshommia. Voimailu alkoi kiinnostaa entistä enemmän, ja kun tulokset kasvoivat nopeasti, oli ensimmäiselle kilpailulle jatkoa luvassa. Myös voimanostolajeissa Leppämäki on tehnyt kovaa jälkeä. Parhaat salitulokset ovat 290 kiloa jalkakyykyssä, 230 kiloa penkkipunnerruksessa ja 300 kiloa maastavedossa. Kuikan kilpailu oli tuolloin osa 105-kiloisten Suomen Cupia. 53 V oimamieskilpailija ja voimapunnertaja Jarno Leppämäki pelasi nuorena jääkiekkoa useita vuosia, jonka lisäksi kilpailuohjelmassa oli hiihtoa sekä yleisurheilun heittolajeista kuula ja keihäs. Tämän lisäksi mukana on apuliikkeitä vaihtelevasti. Siellä kisaajat tsemppaavat toisiaan, eivätkä vaan mökötä jossain nurkassa.. – Kyllä paras saavutus on Kuikan Wahvamieskisan voitto vuonna 2013, kun monta kovaa kisaaja pystyin tuolloin voittamaan. Seuraavana vuonna Saarijärvellä Leppämäki sijoittui jo kolmannelle sijalle. Riistaruoka ja maito energianlähteinä Jarno Leppämäki harjoittelee kolmesta neljään kertaan viikossa pääliikkeitä rinnalle, jaloille ja selälle. Mikäli ohjelmassa on voimamieskisoja, JARNO Leppämäki ensimmäisessä voimamieskilpailussaan. Lisäksi hänet valittiin vuoden 2014 miesurheilijaksi Suomen Työväen Urheiluliiton toimesta. Kovia tuloksia ja saavutuksia Jarno leppämäki on nostanut salilla 150-kioisen tukin suorille käsille ja neljä voimakiveä 100 kilosta 155 kiloon on noussut kilpailussa ajassa 9,31 sekuntia. Hienosta tuloksesta huolimatta Leppämäki lopetti penkkipunnerruksen, mutta innostui voimailusta uudelleen 22-vuotiaana. Yläasteen yhdeksännellä luokalla mukaan tuli penkkipunnerrus, jossa hän nosti jo 15-vuotiaana 150 kiloa. – Voimamieskisat ovat kaikki olleet ilmapiiriltään parhaita kisoja. Kovien tuloksien myötä Jarno Leppämäelle on kertynyt hienoja kilpailusaavutuksia. Siitä se pikkuhiljaa lähti, Jarno Leppämäki kertaa voimailuinnostuksen uudelleen syttymistä
Tämän lisäksi ohjelmassa on koko kropan hieronta viiden viiva kahdeksan viikon välein. niin lähellä kilpailukautta voimamieslajien harjoittelu lisääntyy. 54 MERIMIESKÄVELYÄ perinteisenä ketjuversiona perinteisessä Kuikan kisassa. Salilla pääsee tekemään merimieskävelyä sekä kiinteällä telineellä että perinteisenä vanhan ajan ketjuversiona. – Koko ukko oli tuolloin koko– Maitoa menee useita litroja päivässä ja riistaruoka on ihan ykköstä.. Myös Jarno Leppämäen harrastukset liittyvät metsään ja luontoon. Tikkakosken Murkula Clubin salilta löytyvät muun muassa 300 kilon ja 430 kilon renkaat, farmipainoja 150 kiloon asti, kolme erikokoista tukkia, voimakivet 115 kilosta 181 kiloon asti sekä eripainoisia hiekkasäkkejä. Loukkaantuminen riesana Jarno Leppämäki tekee nykyisin kaksi kertaa viikossa venyttelyä koko kropalle. ERILAISET nostolajit eivät tuota Leppämäelle ongelmia. Murkula Clubin tavallisista kuntosalilaitteista mainittakoon pari ylätaljaa ja takareisikone. Isoja kisoja kohti mentäessä ruokavalio tarkentuu, jotta riittävä proteiinien ja vitamiinien saanti olisi varmasti taattu. Leppämäki arvelee loukkaantumisen syyksi venyttelyn laiminlyönnin. Vuoden 2014 marraskuussa Leppämäki loukkasi selkänsä, kun selästä meni välilevy. RUTISTUSTA farmarikävelyssä. Ammatikseen metsäkoneenkuljettajan työtä tekevä Leppämäki pystyy sovittamaan harjoittelunsa hyvin vuorotöiden mukaan tehden treenit joko aamuisin tai iltaisin. – Ohjelmassa on lintuja jänisjahtia kuusi kuukautta vuodessa ja kesäisin harrastan vetouistelua, Leppämäki kertoo. Selkävaivat ovat varsin tyypillisiä voimamiesten keskuudessa. – Meillä on kaveriporukalla iso sali Tikkakoskella, jossa on paljon voimamiesvälineitä. Salilta löytyy tietenkin myös tankoja ja painoja – reilusti. Voimamiesvälineet ovat joko itse tehtyjä tai muualta ostettuja, Leppämäki kertoo lajiharjoitteluolosuhteistaan. – Maitoa menee useita litroja päivässä ja riistaruoka on ihan ykköstä, Leppämäki kuvaa ruokailutottumuksiaan. Kovat treenit kulkevat normaalilla kotiruoalla
55 VOITTAJA saa palkintonsa. Teksti: Kirmo Varvikko Kuvat: www.voimalaitos.ws ja Jarno Leppämäen arkisto. Tavoitteena Antidopingtoimikunnan alaiset SM-kisat Loukkaantumisien välttäminen on avainasemassa kaikessa urheilussa. Ei koko aikaa isoilla romuilla ja tekniikat kuntoon ennen isoja painoja, Leppämäki neuvoo nuoria. PROTEIINIA voimamiehen ruokapöytään haetaan metsästä. Pikkuhiljaa laitan painoja isommiksi, Leppämäki kertoo kuntoutumisestaan. Jarno Leppämäki tähtää itse kohti tulevan kauden koitoksia. Siellä kisaajat tsemppaavat toisiaan, eivätkä vaan mökötä jossain nurkassa, Leppämäki kehuu voimamiestapahtumien ilmapiiriä. Jarno Leppämäki korostaakin, että nuorten voimailusta innostuneiden olisi hyvä ottaa ohjelmaansa mukaan venyttelyä ja hierontaa. Lääkäri epäili, että sukkia tai kenkiä laittaessa vaiva lopulta tuli, Leppämäki kertaa vaivaan johtaneita syitä. VETOUISTELU kuuluu Jarno Leppämäen harrastuksiin. Vuonna 2015 Leppämäki ei käynyt muita kilpailuita kuin penkkipunnerruskisoja. ajan ihan jumissa. Mikäli selkä kestää, tavoitteena ovat Suomen Voimalajiliiton järjestämät Vahvin Mies SM-kilpailut, jotka mitellään Suomen Antidopingtoimikunnan valvonnan alaisuudessa. – Malttia treeneihin. – Maastavedon ja jalkakyykyn aloitin uudestaan vuoden 2015 marraskuussa ja ainakin vielä selkä on antanut treenata. – Voimamieskisat ovat kaikki olleet ilmapiiriltään parhaita kisoja
50-vuotias Tanja Parvikoski tähtää jälleen Body fitness -kisoihin Tänä vuonna tulee kuluneeksi 26 vuotta, kun Tanja Parvikoski astui edellisen kerran fitnesslavalle. Suosittelisin, että tietoja kyseltäisiin useammaltakin asiantuntijalta, Tanja Parvikoski sanoo. Mutta jos SM-tasolla saa palkinnoksi yhden proteiinipurkin ja yhden pokaalin, niin silloin en hormonien käyttöä ymmärrä. Tanja itse toivoo pärjäävänsä terveellä maalaisjärjellä. Häneltä kysyttiin tankkausohjeita ja ne olivat niin järjenvastaisia, että niitä oli tosi vaikea edes uskoa. Tanja on päättänyt jälleen haastaa itsensä ja valmistautuu parhaillaan Body fitnessin SM-kisoihin. Monet nuorista tuntuvat olevan liian sinisilmäisiä. Paino on lähtenyt rasvasta niin kuin pitääkin, Body fitneksen SM-kisoihin tähtäävä Tanja Parvikoski kertoo.. Tanja ymmärtää tai voi myös hyväksyä hormonien käytön, jos sillä elättää itsensä. Silloin ymmärrän, että oma kroppa riskeerataan. – Olen nähnyt kaikenlaisia hörhöjä voimailulajien harrastajissa ja muun muassa äänenmurrosta niin miehillä kuin naisilla. Maalaisjärjellä ja terveillä elämäntavoilla tavoitteisiin – OLEN säännöllisesti käynyt mittaamassa kehon rasvaprosentin ja hyvin on mennyt. Tai oikeammin tuolloin kilpailtiin ainoastaan kehonrakennuksessa. 56 T untuu ihan päättömälle, kun kuuntelin viime syksynä erästä nuorta tyttöä, joka oli Body Fitness -kisojen viides. – Jenkeissä huippubodarit tienaavat miljoonia
Samoin naisilla ei haeta ”revityn kireää kuntoa”, vaan korostetaan naisellisuutta ja kauneutta kokonaisuutena. Naiset alkoivat kasvaa todella isoiksi. – Rehellisesti sanottuna, siinä vaiheessa huomasin, että pelkällä kaurapuurolla ei oikein enää pärjää. 57 30 vuotta ensimmäisistä kisoista Tanjan vahvat mielipiteet syntyneet lajin vuosikymmeniä kestäneen seuraamisen ja harrastamisen pohjalta. Tanja myöntää, että laji on mennyt viime vuosina järkevämpään suuntaan. Naisilla luokka onkin yli 45-vuotiaat, joten olisin voinut osallistua siihen jo paljon aikaisemmin, helmikuussa 50 vuotta täyttänyt Tanja kertoo. Samana vuonna Tanja ja Esa Rikala saivat paribodauksen SM-hopeaa.. VUONNA 1987 kehonrakennuksen SM-kisoista alle 52-kiloisten sarjasta tuli hopeaa. Kilpailukokemusta syntyi vuoden 1986 nuorten kisoista aina vuoteen 1990 asti. Vuonna 1985 liikunnanohjaajaksi valmistunut Tanja muutti Kotkasta Helsinkiin ja innostui kehonrakennuksesta. Silloin mulle riitti, ajattelin, että kyllä elämässä on muutakin kuin kehonrakennus. Ihon kollageeni häviää iän myötä Viime keväänä Tanja alkoi miettiä osallistumistaan taas kisoihin, kun huomasi, että Body fitnessissä on myös masters-luokka. Siinä on menty järkevämpään suuntaan. – Nykyisin on Body fitness sekä naisten fysiikka, joka on ikään kuin kehonrakennuksen ja Body fitnessin välimuoto. – Luulin, että se menee samalla lailla kuin miehilläkin, että se on yli 40-vuotiaat ja yli 50-vuotiaat. Enää ei naisilla haeta sitä, että lihakset olisivat yhtä suuret kuin miehillä
Ikäluokat ovat vain Body fitnessissä sekä Bikini fitnessissä. Voi olla, että huhtikuun kisojen jälkeen lähden voimannostopuolelle. Sen lisäksi pyöräilen, juoksen ja harrastan uintia. – Nuoremmilla näkee erilaista vauhkoilua. Tällä hetkellä Tanja treenaa viikon jokaisena päivänä. – Olen käynyt sähköpostiviestittelyä kisan päätuomarin kanssa, sillä mielestäni en ole tasavertainen kilpailija, jos sinne tulee minua 25–30 vuotta nuorempia kilpailijoita. Tanja ehti vaihtaa välillä jo lajiakin. Eihän siinä ole mitään järkeä, että ollaan vaikka kuukausi hiilarittomalla dieetillä vain, että nähdään miten rasva palaa, vaikka kisat ovat vasta syksyllä. Itse tunnen jo oman kehon ja sen mitkä proteiinit ja mitkä hiilarit tai mikä treeni sopii minulle. Voi olla, että huhtikuun kisojen jälkeen lähden voimannostopuolelle.. Sen kun menee maitokauppaan, niin siellä on useampi rivi kaikkea mahdollista. Kuntosali on tukenut aina muuta liikuntaa. Maalaisjärki auttaa näissä asioissa. Kuntosalitreenejä on viikossa viisi, muut päivät kuluvat aerobisten treenien parissa. Tuollainenhan sekoittaa naisten aineenvaihdunnan. Kyllä se kroppa sitten kertoo, miten se pelaa. – Kävin voimannostopuolella ja penkkikisoissakin. Kun olen katsellut SM-tuloksia, niin tällä ikäja painoryhmällä Suomen mestaruus voisi tulla helpostikin. Ulkopuolista treenausapua Tanja ei tarvitse, vaikka ei ole toiminutkaan liikunnanohjaajana enää 25 vuoteen. Se tosin on jäänyt vähemmälle, kun hallitilanne on hieman vaikea, Nummelassa asuva Tanja kertoo. – Yhden kaverini kanssa tsekataan ajoittain kuntoa, mutta ruokavaliot ja ohjelmat osaan kyllä itsekin. – Olen lisännyt myös kuntosalitreenin yhteyteen puolesta tunnista 40 minuutin kestävän aerobisen osuuden, että saan tehostettua aineenvaihduntaa ja rasvanpolttoa. puurollakin pärjää. Naisten fysiikassa, johon Tanja ensisijaisesti haluaa tähdätä, luokkia ei ole. Ja ravintopuoli on muuttunut niin yksinkertaiseksi ja helpoksi. Tanja on huomannut muutosta myös huonompaan. Viidenkympin iästä hyötyäkin Ei ole ihme, että tuntee omat vahvuutensa ja heikkoutensa, kun on ollut 30 vuotta punttien kanssa tekemisissä. Tällä hetkellä teen kyykyssä ja maastovetona 8–10 kertaan sata kiloa ja penkissä 8 – 10 kertaa 70 kiloa. – Nyt kun vihdoin on hiihtokausi, on aivan mahtavaa käydä hiihtämässä. 58 – Toisaalta ei se viisi vuotta minua minnekään kaada, Tanja nauraa. – 1980-luvulla ei ollut tietoa samalla lailla kuin nykyisin. Tytöt, jotka ovat lähdössä syksyllä kisoihin, aloittavat dieetit jo kymmenenkin kuukautta aiemmin. On tästä viidenkympin iästä jotain hyötyä, Tanja nauraa. Treeniä viikon jokaisena päivänä Tanjalla on ollut urheilu aina veressä ja monipuolinen liikunta on elämäntapa. Kroppa kertoo miten se pelaa Muutostakin vuosikymmenten aikana on toki tapahtunut. Tanja Parvikoski, os. Mutta se vaatii pitkän uran. Jalkanen urheilua ja voimailulajeja harrastava aviomies Pohjolan Grand Prix kultaa. Ihon kollageeni häviää iän myötä ja vaikka en koskaan ole ollut lihava, niin iho ei enää vain vetäydy samalla tavalla kuin nuorena. Dieetille lähdetään, kun lähdetään. 80-luvulla oli Itäkeskuksessa yksi ainoa myymälä, josta pystyi ostamaan proteiinijauhoa, Tanja muistelee. Tunteja liikuntaan ja urheiluun kuluu tällä hetkellä viikossa noin 14
Minulla on tunne, että kilpailijoita tulisi enemmän, jos ikäryhmät olisi otettu siinäkin sarjassa huomioon. – Maalaisjärki asioihin. Soili Kaivosoja – Olen lisännyt kuntosalitreenin yhteyteen aerobisen osuuden, että saan tehostettua aineenvaihduntaa ja rasvanpolttoa. – Naisten fysiikassa on kuusi kilpailijaa. Ei kannata päättömästi uskoa kaikkea, vaan luottaa omiin kykyihin, Tanja Parvikoski korostaa ja kannustaa kaikkia terveelliseen elämäntapaan. Hyvältä siis näyttää tällä hetkellä, kyllä se iho siitä muokkautuu. 59 Ennen seuraavaa lajia ja seuraavia SMmitaleita Tanja kiipeää kuitenkin ainakin vielä kaksi kertaa fitnesslavalle. Oma kritiikkini on kuitenkin niin korkealla, että jos nahkani ei vetäytyisi, niin en kehtaisi kyllä lavalle astua. Entä minkä neuvon haluaisit antaa kilpailuihin tähtääville nuorille naisille. Ensimmäisen SM-mitalin väri oli kultainen.. TANJAN ensimmäiset kisat olivat nuorten luokassa vuonna 1986
60
Oireisiin ei ole lääkitystä, mutta oloa voi helpottaa ruokavaliovalinnoilla. Toiminnalliset vatsavaivat ovat todella yleisiä ja satunnaisesti niistä kärsii elämänsä aikana lähes jokainen. Hoitoa vaativasta turvotuksesta, vatsakivuista, ummetuksesta tai ripulista kärsii noin 5–10 prosenttia väestöstä. Vastaanotolla keskustellaan paitsi ruokavaliosta, myös päivärytmistä yleisemmin: millainen ruokailurytmi asiakkaalla on, kuinka paljon hän nukkuu, Salaatit, vihreät lehtikasvikset, kiinankaali, lehtikaali ja kohtuullisissa määrin myös parsakaali ja ruusukaali ovat vatsaystävällisiä valintoja. Kuulostaako tutulta. R avitsemusterapeutti Nea Kurvinen kertoo, että toiminnalliset vatsavaivat ovat hyvin yleinen syy hakeutua ravitsemusterapeutin vastaanotolle. 61 Toiminnalliset vatsavaivat piinaavat monia Oireet kuriin ruokavaliolla Turvottaa, sattuu, vatsassa kiertää. Tällaisia aineita voivat olla esimerkiksi maitotuotteet, gluteenipitoiset viljat tai tietyt kasvikset. Kun asiakas hakeutuu ravitsemusterapeutin vastaanotolle, ensimmäisenä täytyykin varmistua siitä, että vatsavaiva on hyvälaatuinen. Syy vaivoihin voi ratketa helposti Ravitsemusterapeutin vastaanotolle tullessaan asiakkaat ovat usein jo etsineet mahdollisia syitä vatsavaivoilleen. Yleisimpiä toiminnallisia vatsavaivoja ovat ärtyvän suolen oireyhtymä, ylävatsassa oireileva toiminnallinen dyspepsia, toiminnallinen ummetus ja ripuli. Monesti vatsakivut pahenevat stressaavassa elämäntilanteessa, mutta mikään tietty väestöryhmä ei kärsi niistä enemmän kuin toinen.. Kiusallisten vatsavaivojen takia hakeudutaan hoitoon yleensä silloin, kun vaivat ovat kestäneet viikkoja tai kuukausia. – Taustalla on usein yksittäistä ruoka-ainetta isompi vyyhti, jota haarukoimalla pyritään selvittämään oireita aiheuttavia tekijöitä. Tyypillisesti vältellään tiettyjä ruoka-aineita, jotka voivat aiheuttaa huonoa oloa. Ravitsemusterapeutin vastaanotolle voi päästä myös lääkärin lähetteellä, jos oireet ovat pahoja. Nämä vaihtoehdot saadaan suljettua pois verikokeilla, mittauksilla ja tarvittaessa koepalalla, ravitsemusterapeutti Kurvinen kertoo. – Vatsavaivat voivat johtua myös tulehduksellisista suolistosairauksista, keliakiasta tai ikävimmissä tapauksissa syövästä. Suoli ei toimi säännöllisesti tai se toimii turhan reippaasti. Muut sairaudet seulotaan pois Toiminnalliset vatsavaivat ovat hyvänlaatuisia ruoansulatuskanavan oireita, joille ei ole osoitettavissa elimellistä syytä. Pitkittyessään vaivat voivat rajoittaa ja hankaloittaa elämää merkittävästikin. – Vaivoja on kaikenikäisillä ihmisillä
FODMAP-hiilihydraatit aiheuttavat vaivoja Jos asiakkaan vatsakipujen syy ei selviä silkalla keskustelulla, aletaan rukata ruokavaliota. – Rauhallinen syöminen ja kunnollinen pureskelu on myös hyvin tärkeää vatsavaivojen välttämiseksi, ravintoterapeutti Nea Kurvinen tähdentää. – Ongelma on, että FODMAPhiilihydraatteja sisältävät ruoat olisivat taas suoliston bakteerikannalle hyviä. Ruokavaliomuutokset helpottavat nopeasti Ruokavalion rukkaus tepsii vatsavaivoihin yleensä nopeasti: usein asiakas huomaa olonsa kohentuvan jo muutamassa päivässä. – Myös turvotus tukee diagnoosia. Ateriarytmi, vedenjuonti ja liikunta tärkeää Syötyjen ruokien lisäksi täytyy muistaa pitää huoli ateriarytmistä. Leikkauksesta ei ole apua. milloin oireet ilmenevät ja niin edelleen. Myös vähintään kolme seuraavista kohdista tulee täyttyä: – Olo helpottaa ulostamisen jälkeen. Parhaimmillaan laadukkaat probiootit voivat helpottaa oloa paljonkin. On myös tärkeää, että ruokavalio on kokonaisuudessaan tasapainossa. Tutkittuja tuotteita saa apteekeista ja luontaistuotekaupoista, minkä lisäksi jotkut ruuat hoitavat tutkitusti ärtyvää suolta: – Tutkittuja probiootteja ovat esimerkiksi Lactobacillus rhamnosus GG, jota on muun muassa Gefilustuotteissa. Ravitsemusterapeutin mukaan useimmille ihmisille sopiva ruoGluteeniton kaura on hyvin siedetty viljatuote. Myös Activia-jogurtin probioottia, Valion Olo-jogurtin probioottiyhdistelmää sekä Vivomixx-probioottiyhdistelmää on tutkittu. IBS on toiminnallinen suolistovaiva, jonka pääoireita ovat vatsakipu, turvotus, ilmavaivat sekä ummetus tai ripuli. Diagnoosi tehdään oirekuvan perusteella, jos vatsavaivaa tai -kipua on esiintynyt vähintään kolmena päivänä viikossa viimeisen kolmen kuukauden ajan. – Uloste muuttuu kovaksi tai löysäksi vaivan pahentuessa. Yksi tärkeä kartoitettava asia on stressi, sillä kuormittavat elämäntilanteet lisäävät merkittävästi vatsavaivoja. Kurvinen kertoo, että esimerkiksi omena, sipuli, kaali ja palkokasvit ovat yleisiä vatsaoireita aiheuttavia kasveja. Mutta jos oireet ovat lievempiä tai niihin ei löydetä selkeää syytä, aikaa voi toki mennä pitempään. Kurvinen kertoo, että vatsavaivojen taustalla saattaa olla hyvinkin arkisia asioita, joihin ei tule vain kiinnittäneeksi huomiota: – Liian pitkät ateriavälit ovat tyypillinen vatsakipujen lähde. Niin herkullinen ja terveellinen kuin raikas omena voikin olla, herkkävatsaisille se voi aiheuttaa ikäviä oireita. Lääkkeistä ei juuri hyötyä Ärtyvän suolen oireyhtymän tarkkaa syntymekanismia ei tunneta, mutta tiedetään, että mahasuolikanavan kipuaistimuksen muuttuminen, matala-asteinen tulehdus suolen pinnalla, lisääntynyt kaasun muodostus, suolistobakteerien epätasapaino ja toimintahäiriöt sekä mahalaukun kyvyttömyys laajentua normaalisti ruokaillessa altistavat vaivalle. – Koska syömme joka päivä, niin helpotus voi tulla nopeastikin. Bakteerija mikrobiepätasapainoa voi helpottaa maitohappobakteerivalmisteilla. Myös kireät vaatteet ja istumatyö on monelle tuttu yhdistelmä, joka estää tehokkaasti suoliston toimintaa. Chili ja cayennepippuri voivat aiheuttaa vatsavaivoja. Vaivaan ei ole olemassa lääkkeellistä hoitoa, joskin kipua, ummetusta ja ripulia voidaan väliaikaisesti pyrkiä hillitsemään lääkkein. Esimerkiksi vehnän vaihtaminen kauraan tai omenoiden poisjättäminen ruokavaliosta voi toimia nopeastikin. Kurvinen toteaa, että jos vatsavaivojen syy piilee suoliston bakteerien ja mikrobien epätasapainossa, muutos voi ottaa paljon aikaa. Naisilla ärtyvän suolen oireyhtymä (irritable bowel syndrome, IBS) on noin kaksi kertaa yleisempi kuin miehillä. 62 Ruokavaliosta paras apu Ärtyvän suolen oireyhtymä kiusaa joka kymmenettä suomalaista Ä rtyvän suolen oireyhtymä on yleinen vaiva, jota esiintyy noin kymmenellä prosentilla suomalaisista. Tulisten mausteiden sijaan kannattaa suosia yrttejä.. Myös säännöllinen liikunta, pienet säännölliset ateriat, erittäin rasvaisen ruuan välttäminen, hiilihapollisten ja kofeiinia sisältävien juomien vähentäminen ja alkoholin käytön rajoittaminen sekä säännölliset yöunet tukevat vaivan helpottamista. – Vältettävien FODMAP-hiilihydraattien listalle on kerätty paksusuolessa fermentoituvia eli käymistä aiheuttavia oligosakkarideja, disakkarideja, monosakkarideja ja polyoleja sisältäviä kasviksia ja viljoja. – Ulostamiskerrat vähenevät tai tihenevät vaivan pahentuessa. Ravitsemusterapeutti Kurvinen kertoo, että toiminnallisia vatsavaivoja pyritään helpottamaan välttämällä niin sanottuja FODMAP-hiilihydraatteja sisältäviä ruokia. Suurin osa ihmisistä kestää näitä hiilihydraatteja hyvin, mutta joillekin niistä tulee hankalia oireita. Proteiinit kuten liha eivät itsessään aiheuta vatsavaivoja, mutta jos ruokavalio on liian proteiinipitoinen, ummetusta voi olla luvassa. Tarkoitus ei kuitenkaan ole typistää ruokavaliota, vaan tilalle annetaan aina paremmin siedettyjä vaihtoehtoja: esimerkiksi päärynälle tai persikalle yliherkkä voi kokeilla syödä niiden sijaan sitrushedelmiä ja ananasta. – Listaa tutkimalla selviää, mitä ruoka-aineita asiakas voi pyrkiä välttelemään. Oireyhtymästä kärsivä voi parhaiten helpottaa oloaan ruokavalion avulla. Vehnä, ruis ja ohra sisältävät runsaasti FODMAP-hiilihydraatteja. Ruokavaliossa kannattaa suosia liukenevia kuituja ja probiootteja sekä välttää FODMAPhiilihydraatteja. Kurvinen neuvoo valitsemaan sellaisen maitohappobakteerituotteen, joka vaikuttaa juuri vatsavaivoihin. ”Sallittujen” ruokien lista on paljon pidempi kuin ”kiellettyjen”! Kurvinen huomauttaa
Ravintoterapeutti Nea Kurvinen neuvoo kuitenkin kokeilemaan FODMAPruokavalioa tunnustellen: – Älä turhaan vältä ruokia, jotka eivät aiheuta sinulle oireita! Runsaasti FODMAP-hiilihydraatteja sisältäviä ruokia ovat esimerkiksi: hedelmät ja kuivatut hedelmät soija, kookos, pistaasija cashewpähkinät myös laktoosi-intoleranssista) Mausteet: Chili, cayennepippuri FODMAP-ruokavalioon sopivia tuotteita: raparperi, ananas, mansikka, mustikka, puolukka tomaatti, kurkku, paprika, maissi, kurpitsat, avokado siemenet, tofu kailurytmi on noin viisi kertaa päivässä. Bakteerien fermentoidessa näitä hiilihydraatteja syntyy kaasuja, suoleen kulkeutuu vettä ja suolen liikkeet voimistuvat, mikä aiheuttaa oireita herkkävatsaisille potilaille. FODMAP-hiilihydraattien välttäminen ja korvaaminen muilla ravintoaineilla voi auttaa vatsavaivojen parantumisessa. Ravitsemusterapeutin mukaan vettä tulisi juoda noin puolitoista litraa päivässä, hikoillessa hieman enemmän. 63 Närästääkö. Liikunta auttaa suoliston toiminnassa. Kuva: Kaisa-Liisa Ikonen Riisillä tai vaikkapa speltillä tai tattarilla sekä iduilla ja linsseillä täytetyt paprikat sopivat hyvin FODMAP-ruokavalioon.. ja Wikipedia Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balansista kertoo, että ruokavaliolla voidaan hoitaa suuri osa toiminnallisista vatsavaivoista. Suolistoperäisten vatsavaivojen lisäksi hyvin yleinen vatsaoire on närästys. – Liikunta myös vähentää stressiä ja parantaa unen laatua, millä on suoraan vaikutusta myös suoliston hyvinvointiin, Kurvinen muistuttaa. – Pelkkä aamiainen, lounas ja päivällinen ei useimmille ole hyvä, vaan tarvitaan ainakin pari välipalaa: yksi mandariinikin lasketaan syömiseksi, välipalan ei siis tarvitse olla kokonainen ateria. Närästys on polttavaa kipua rintalastan takana ja se johtuu ruokatorven ja mahalaukun välissäolevan sulkijalihaksen löystymisestä, minkä vuoksi mahahapot pääsevät nousemaan ylös ruokatorvea pitkin. – Varsinkin kuitupitoinen ruoka turpoaa suolistossa ja tarvitsee nestettä päästäkseen etenemään. Närästystä pahentavat: Vältä FODMAP-hiilihydraatteja Vatsavaivojen takana piilee usein huonosti imeytyvä ravinto. Siitä kärsii viikoittain yli kymmenen prosenttia suomalaisista. Jos närästys on usein toistuvaa, kyseessä voi olla refluksitauti. Myös ateriavälit pitää huomioida, ei ole hyväksi syödä koko ajan. Teksti: Kaisa-Liisa Ikonen Kuvat: Kotimaiset Kasvikset ry. Oireina voi olla myös turvotusta, ilmavaivoja ja ummetusta. Myös riittävä veden juominen on ruuansulatukselle tärkeää. Niin sanotut FODMAP-hiilihydraatit (Fermentable Oligo-, Diand Mono-saccharides And Polyols) imeytyvät huonosti ohutsuolesta, jolloin ne kulkeutuvat paksusuoleen bakteerien ravinnoksi. Ravitsemusterapeutin mukaan ei ole olemassa tutkittua tietoa siitä, millainen liikunta on vatsalle erityisen hyvää, mutta vapaa liikehdintä kuten jooga, tanssi tai kävely lienee tiukkoja voimaharjoituksia ja rutistuksia parempi vaihtoehto silloin, kun vatsa on kipeä
64 Rugby on kovaotteinen laji Fyysisen suorituskyvyn rajoilla
Hallitseva Suomen mestari Warriors Rugby Club harjoittelee talvisin Talin palloiluhallissa. Rugbya pelataan jalkapallokentän kokoisella nurmikentällä ja se muistuttaa amerikkalaista jalkapalloa. JUOKSUTREENIT kuuluvat olennaisena osana rugbyn talviharjoittelua.. Rugbyssa palaajilla ei ole lainkaan suojia. Fyysisen suorituskyvyn rajoilla THOMAS Finell on ollut mukana maajoukkuetoiminnassa vuodesta 2004 lähtien. Yritetään pitää palloa mukana, jotta treenit näyttäisi enemmän lajiharjoittelulta, hymähtää Warriors Rugby Clubin päävalmentaja Thomas Finell. Rugby vaatii äärimmäisen kovaa fysiikkaa. Kentällä on molemmista joukkueista 15 pelaajaa ja pisteitä saa kuljettamalla soikea pallo vastustajan maalialueelle tai potkaisemalla se maalihaarukkaan. 65 T alin palloiluhallissa Helsingissä soikea pallo lentää korkeuksissa ja kymmenet pelaajat yrittävät saada palloa haltuun. Pelaajan pitää jaksaa juosta 80 minuuttia. Rugby on tunnettu kovaotteisena lajina, jossa kontakteja ei kaihdeta, mutta talviharjoitukset vedetään läpi ilman kovia yhteenottoja. Käynnissä on Warriors Rugby Clubin harjoitukset. – Kauteen on sen verran pitkä matka, että nyt vaan juostaan, juostaan ja juostaan
Viime vuonna Suomen mestaruudesta kamppaili kymmenen joukkuet ta. 66 Rugby vaatii kovaa fysiikkaa Thomas Finell korostaa rugbyssa fysiikan merkitystä. Huipputason pelaajat ovat kuin koneita. – Välillä ollaan käyty portaitakin juoksemassa. Suomen kesä on hirveän lyhyt ja ihmiset lomailevat myös kesällä. Pohjoisin joukkue viime kaudella oli Vaasa Rugby Club. Peli ratkesi viime sekunneilla tehtyyn juoksumaaliin. Joukkueet tulevat maamme suurimmista kaupungeista, kuten Helsingistä, Tampereelta, Turusta ja Jyväskylästä. Kausi päättyy finaaliotteluun. – Rugby on joukkuepeli, jossa kaikki tekee kaikkea. Harjoituksia on kaksi kertaa viikossa. Ja kaikki tekee omaa voimaharjoittelua välissä, Finell sanoo. SM-sarjan alkutaipaleella mestaruus meni pari kertaa Tampereella ja Jyväskylään, kunnes vuonna 2008 alkoi Warriorsin valtakausi. Sen jälkeen Warriors on ollut joka kerta vähintään finaalissa, mestaruuksia on viimeisen kahdeksan kauden aikana kertynyt kuusi. Fyysisten ominaisuuksien lisäksi pelaajien tulee ymmärtää pelin taktisia hienouksia. Se kertoo, että kärkijoukkueiden välillä tasoerot ovat pieniä, Finell kertoo. Warriors Rugby Clubin harjoituksista noin puolet on fysiikkaharjoittelua. – Rugby on joukkuepeli, jossa kaikki tekee kaikkea. Kärkijoukkueiden välillä erot eivät ole niin suuria ja usein pelit ratkeavat hyvin pieniin asioihin. Ottelut kestävät 80 minuuttia ja loppuvihellykseen saakka pitää jaksaa. Kuuden mestaruuden joukkue Warriors Rugby Club on hallinnut suomalaista rugbya viime vuosina. Sarjaohjelmaa pitää rukata hieman sen mukaan, sanoo Finell. Sarjaan on osallistunut vuosien varrella vaihteleva määrä joukkueita. Viime kaudella suurimmat voitot olivat noin sata pistettä, joka tarkoittaisi jalkapallossa 10–0-voittoa. WARRIOS Rugby Club harjoittelee talvisin Talin hallissa. Tasoerot sarjassa ovat erittäin suuret. Pelissä 80 minuuttia täytyy juosta, välillä otetaan pitkiä spurtteja ja juoksemisen välissä painitaan. SM-sarja pelataan yksikertaisena sarjana, jossa puolet peleistä on vieraskentillä ja puolet kotona. THOMAS Finell on pelannut rugbya myös Hollannissa ja Englannissa. SM-sarjan ohella kilpailua käydään myös ykkösdivisioonassa. Viime vuonna voitimme finaalin kahdella pisteellä. – Kärjen ja häntäpään välillä erot ovat hyvin suuret. Lajissa ei ole supertähdistä samalla tavalla hyötyä kuin vaikkapa koripallossa tai jääkiekossa. Lajissa ei ole supertähdistä samalla tavalla hyötyä kuin vaikkapa koripallossa tai jääkiekossa.. Mitä paremmin pelaajat ymmärtävät peliä, sitä paremmin joukkue menestyy, Finell tuumaa. – Kyllä tässä ihan kunnon pelireissuja tulee. Viime kaudella finaalissa kaatui toinen helsinkiläisjoukkue Helsinki RUFC. – Siellä pelaa SM-joukkueiden kakkosjoukkueita sekä tuoreita ja aloittelevia joukkueita, joiden toiminta ei vielä ole vakiintunut. Siihen joukkueen harjoituksetkin tähtäävät. He jaksavat painaa sen täydet 80 minuuttia, vauhti ei pysähdy missään kohtaa. Rugbypelit saattavat näyttää maallikon silmissä päättömältä juoksemiselta ja painilta, mutta taktiikka on pelissä isossa roolissa. Kärjessä pienet erot Suomessa rugbyn SM-sarjaa on pelattu nykymuodossaan vuodesta 2002 lähtien. Se asettaa kovat vaatimukset pelaajille. – Fysiikka on äärimmäisen tärkeää. – Hävityissä finaaleissa vastustaja on voittanut vain muutamalla pisteellä
Toki uusia jätkiä tulee silloin tällöin mukaan, mutta jos 10–15 runkopelaajaa pysyy mukana, niin se on iso etu muihin joukkueihin nähden. Sitä kautta muutama uusi pelaaja liittyi mukaan harjoittelurinkiin. Kentällä tilanteisiin mennään kovaa. – Tällä hetkellä olemme lohkossa kolmantena. Viiden joukkueen lohkosta paras nousee ylöspäin ja viimeinen tippuu sarjaporrasta alaspäin. – Olen pelannut lähes kaikkia pallopelejä, mutta tässä sosiaalinen puoli on ollut erityisen hyvää. – Uusien nuorien pelaajien lisäksi joukkueessa on yli nelikymppisiä pelaajia myös. Pauli Jokinen Haluatko kokeilla rugbya. – Viimeiseen kahdeksaan vuoteen ei ole ihan hirveästi ollut joukkueessa vaihtuvuutta. Maaotteluita Euroopassa Suomi ei ole rugbyn suurvalta, vaan European Nations Cupissa maajoukkue pelaa toiseksi alimmalla tasolla. – Loukkaantumisia tulee jonkin verran. Pelejä on ollut Myllypuron ja Puistolan nurmikentillä. Hämeenlinna puolestaan on toinen ääripää. Seura järjesti talvella muutaman avoimen harjoittelun, jossa lajista kiinnostuneet saivat tulla kokeilemaan pelaamista ja harjoittelua. – Kun riittävästi treenaa ja toistaa taklauksia ja törmäyksiä, niin huomaa ettei se niin paha laji olekaan. Vähemmän tulee loukkaantumisia, mitä peliä katsoessa voisi kuvitella. Sponsorituki on yksi tapa rahoittaa seuran toimintaa. Warriorsin riveissä pelaa sähkömiestä ja itfirman toimitusjohtajaa. Kesällä siirrytään viereiselle ulkonurmelle. – Hämeenlinnassa ei taida olla muita pääsarjatason seuroja kilpailemassa samoista nurmivuoroista, joten siellä rugbyjoukkue on kaupungin silmissä hyvässä asemassa, Finell kertoo. Tutustu lajiin: playrugby.fi RUGBY vaatii kovaa fysiikkaa. Warriors Rugby Clubin pelaajien keski-ikä on noin 30 vuotta. Sen huomaa heti tasossa, jos tietyt avainpelaajat ovat pois, Finell tuumaa. Rugby kun on Australiassa suosittu ja iso laji, Finell tietää. Hammassuojat ovat pelin ainoa pakollinen suoja. RUGBYN pallo muistuttaa amerikkalaisen jalkapallon palloa.. Finell on melko tyytyväinen seuransa harjoitteluolosuhteisiin, mutta tietää ettei kaikkialla tilanne ole yhtä hyvä. Säännöt määräävät tarkkaan, miten saa taklata. Meillä on myös melko iso pelaajarinki, Finell perustelee. Olkapäät ja solisluut ovat kovilla. – Maajoukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa. Pelin jälkeen on mustelmia siellä ja nirhaumia täällä. Warriorsin yhteishengestä kertoo se, että pelaajat viettävät myös paljon vapaa-aikaa keskenään. He tuovat ryhtiä tekemiseen, Finell sanoo. Mutta kovat otteet ja fyysisyys ovat Finellin mielestä juuri se juttu, miksi rugbya jaksaa harrastaa. 67 Sosiaalinen laji Warriorsin menestys perustuu Finellin mukaan siihen, että joukkueen pelaajarunko on pysynyt hyvin kasassa vuodesta toiseen. Maajoukkue kokoontuu leireilemään Eerikkilän urheiluopistoon noin kerran kuukaudessa. Meillä on varmaan sarjan vanhin joukkue, viime kaudella finaalissa oli kentällä pari yli nelikymppistä ukkoa, Finell kertoo. Vaikka rugby on hurjan näköistä, niin silti tilanteet ovat usein kontrolloituja. Finellin mukaan kaikilla uusilla pelaajilla on yhteistä tietynlainen urheilullisuus ja rämäpäisyys. Pelaajat tuntevat toisensa ja kehittyvät. Seinäjoella ei kuulemma joukkueella ole yhtään tekonurmitreeniä talvella, vaan joukkue harjoittelee koulun liikuntasalissa. Pelejä on neljä kertaa vuodessa ja viime aikoina vastassa ovat olleet muun muassa Turkki, Bosnia ja Bulgaria. Rugby on Suomessa pieni laji, eikä monilla paikkakunnilla seuroille tule juurikaan julkista tukea. Aina voi juosta lujempaa. Loukkaantumisilta ei voi välttyä Rugbyn pariin hakeutuu monenlaisia pelaajia. Rajat eivät tule vastaan. – Silloin tällöin mukaan tulee ulkomaalaisia pelaajia, jotka ovat pelanneet rugbya kotimaassaan. Olosuhteet vaihtelevat Warriors Rugby Club harjoittelee talvisin kaksi kertaa viikossa Talin palloiluhallin tekonurmella. – Aussie Bar sponsoroi joukkuetta monilla paikkakunnilla, jossa sillä on toimintaa. – Rugbyssa voi aina pelata kovempaa. Tarkoitus oli nousta, mutta eipä nyt ainakaan tiputa, kertoo vuodesta 2004 maajoukkuetoiminnassa mukana ollut Finell
Rikki myös ehkäisee lihasja niveltulehdusta ja auttaa lihaksia palautumaan rasituksesta. Kurkumaja inFYTONOMILÄHIHOITAJA Satu Paananen Jyväskylän Luontaistuntijat-liikkeestä kertoo, että OptiMSMrikkivalmiste tukee monipuolisesti tukija liikuntaelinten terveyttä. Luontaista glukosamiinia nivelille Välilevyjen kulumiin ja pullistumiin sekä nivelrikkoon Paananen suosittelee hainrusto-vihersimpukkavalmistetta. – Kurkuma on maailman vahvin tulehduskipulääkkeen sijaan nautittava aine. Kurkumaa ja inkivääriä kipuihin Nivelrikkoon, reumaan ja muuten pahoihin nivelten kiputiloihin sopivat Paanasen mukaan erinomaisesti kurkuma ja inkivääri. Jos purkin kyljessä lukee ainoastaan MSM, tuote voi sisältää erilaisia epäpuhtauksia kuten torjunta-ainejäämiä. Paananen kehottaa varmistamaan, että valittu rikkituote on mahdollisimman puhdasta, niin sanottua Opti MSM-valmistetta. Treenistä palautumiseen ja lieviin kiputiloihin ja lihasten kireyteen useimmille sopivin luontaistuote on magnesium, mutta myös kaliumin saannista kannattaa huolehtia. – Rikki on koko elimistön rakennusaine ja tukikudosten ja nivelten tärkeä hoitaja. LuontaistuotteiIla tukija liikuntaelimille terveyttä E rilaiset luontaistuotteet voivat tukea tukija liikuntaelinten terveyttä ja auttaa toipumaan rasitusvammoista. kiväärikapseleihin ja -jauheisiin on uutettu valtava määrä kasvien vaikuttavia aineita: saadakseen saman vaikutuksen pitäisi syödä tuoretta inkivääriä ämpärillinen päivässä. Lihakset, luut, nivelet rustoineen ja jänteineen sekä elimiä tukeva kudos ylirasittuvat ja vaurioituvat herkästi: aktiiviliikkujalle tuttuja vaivoja ovat muun muassa välilevypullistuma, penikkatauti ja tenniskyynärpää. Rikki helpottaa kipuja ja särkyjä sekä lievittää reippaasti annosteltuna todettuja tulehduksia, nivelrikkoa, reumaa ja fibromyalgiaa. Yleinen käsitys on, että luusto-ongelmat ratkeavat kalkilla, mutta asia ei ole ollenkaan niin.. Paananen vinkkaa nauttimaan kurkumavalmisteen yhdessä mustapippurin kanssa, sillä pippurin sisältämä piperiini tehostaa kurkuman vaikutusta. Sydämen jaksamista voi tukea Ubikinon-valmisteilla. 68 Lihakset, luut, nivelet ja tukikudokset kaipaavat vahvistusta Urheilijan tukija liikuntaelimet (TULE) joutuvat koville. Rikkiä on saatavana sekä jauheena että tablettina. Lähihoitaja-fytonomi, luontaistuotekauppias Satu Paananen kertoo, että kaikkein suosituin luontaistuote TULE-vaivoihin on orgaaninen rikki eli MSM
Kun elimistö saa tarvitsemansa mineraalit ravinnosta, sen ei tarvitse lainata niitä luilta. Nivelten hyvinvointiin on tarjolla muitakin tehokkaita valmisteita. Maitotuotteita ei kalsiumin saantiin tarvita. Dvitamiinia tulisi nauttia vähintään 50 mikrogrammaa päivässä. Joissakin nivelvalmisteissa on tehoaineena myös inkivääriä, rikkiä, C-vitamiinia ja kuparia, jotka kaikki tukevat nivelten hyvinvointia. VIHERJAUHEET sisältävät kivennäisaineita, jotka tukevat kalsiumin imeytymistä ja auttavat näin luustoa voimaan hyvin. Mutta luontaista vihersimpukka-hainrustovalmistetta voi syödä jatkuvasti, Paananen huomauttaa. Yleinen käsitys on, että luusto-ongelmat ratkeavat kalkilla, mutta asia ei ole ollenkaan niin. MAGNESIUMIA saa myös suoraan kipeään kohtaan suihkutettavana sprayna.. – Maitoallergisilla on mittausten mukaan vahvin luusto. Niitä saadaan etenkin vihreistä kasviksista, mutta myös viherjauheet ja muun muassa Pascoen kivennäisjauheet ovat hyvä lisä. Myös D-vitamiini on tärkeä aine osteoporoosin ehkäisemisessä. Vihersimpukka sisältää glukosamiinia, jota on nivelnesteessä runsaasti. 69 – Kulumat johtuvat siitä, että nivelpusseihin ei muodostu nestettä, joten ne kuivuvat. – En suosittele vahvaa glukosamiinia jatkuvaan käyttöön, sillä se voi nostaa maksa-arvoja. Happamoituminen johtuu Paanasen mukaan stressistä, liian kovasta urheilusta, unen puutteesta ja ennen kaikkea ravinnosta. – Saamme kyllä tarpeeksi kalsiumia, mutta se ei imeydy elimistöön ilman emäksisiä kivennäisaineita. Tällä valmisteella saadaan kosteutettua nivelpussia ulkoisesti, mikä lisää liikkuvuutta ja jopa korjaa kulumaa. Mikäli kalsiumin saanti kuitenkin epäilyttää, Paananen neuvoo varmistamaan sen saannin syömällä seesaminsiemeniä ja pähkinöitä. RUUSUNMARJA auttaa ylläpitämään nivelten liikkuvuutta. Hainrusto sisältää runsaasti kondroitiinia, joka on myös ihmisen nivelruston keskeinen rakennusaine. Luusto kaipaa kivennäisaineita Luusto-ongelmiin kuten osteoporoosiin Paananen ei yllättäen suosittele kalkkia: – Yleinen käsitys on, että luusto-ongelmat ratkeavat kalkilla, mutta asia ei ole ollenkaan niin. Paananen suosittelee nauttimaan tehon varmistamiseksi myös rasvahappoja, erityisesti Omega3-valmisteita. Monet ovat välttyneet jopa leikkauksilta hainrusto-vihersimpukan ansiosta. Valmisteiden teho alkaa yleensä näkyä noin 3–6 kuukauden jatkuvan käytön jälkeen, mutta vaikutuksia voi huomata nopeamminkin. Luusto-ongelmat johtuvat elimistön happo-emäs-tasapainon järkkymisestä; siitä, että kehomme ovat liian happamia. Reseptilääkkeenäkin myytävää glukosamiinia saa myös luontaistuotekaupoista. Teksti ja kuvat: Kaisa-Liisa Ikonen HAINRUSTO-VIHERSIMPUKKA-KAPSELEIDEN raaka-aineet saadaan vastuullisesti pyydettyjen, ei-uhanalaisten hailajien tukirangasta sekä UudenSeelannin vesillä viljellyn vihersimpukan lihasta. Monet ovat välttyneet jopa leikkauksilta hainrusto-vihersimpukan ansiosta
Kiinnostuksen lajiin hän imi äidinmaidosta. Moottorikelkkailu vaatii keskittymistä ja kuntoa 70 Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Viitasaarelainen Tapani Nurmiranta, 56, aloitti moottorikelkkailun vuonna 1984. Lajissa kiehtovat vauhti ja vaaralliset tilanteet, mutta myös yhdessäolo kavereiden kanssa, unohtamatta hurttia huumoria.
Työssäni rekkakuskina huomaan nelostiellä, että kun Lappiin alkaa tulla lunta, niin umpikärryt alkavat kummallisesti lisääntymään. – Se on tietynlainen ralli sitten näin alkuvuodesta, hymyilee Nurmiranta. – Me kelkkailijat olemme sillä lailla uskonnollisia ihmisiä, että kun vuori ei tule Mooseksen luokse, niin Mooses menee vuorelle. HARRASTUKSIA on monenlaisia ja minulla on tällainen, Nurmiranta sanoo. SE on makuasia, sanoi koira kun muniaan nuoli, mutta minun mielestäni liian silotellut ladut eivät ole makuuni. Kiinnostus kelkkailuun lisääntyi. Puolen vartalon kokoisia mustelmia on tosin tullut, mutta ei vakavampaa, Nurmiranta sanoo. Eletään 70-luvun alkua Viitasaarella Kymönkoskella. Kun Nurmiranta pääsi armeijan jälkeen töihin, hän osti oman moottorikelkan. Lappiin päin menee paljon EteläSuomesta harrastajia. Mukavaa huulenheittoa riittää narrien kesken. Nuorihan saattaa vetää herneen nenään, jos sille opettaa tapoja, mutta Siperia opettaa, Nurmiranta nauraa leveästi. Moottorikelkkailu vaatii keskittymistä ja kuntoa 71 P ieni punatukkainen poika selailee lehtiä ja etsii sieltä moottorikelkkojen kuvia. Kavereilla on tapana soitella, että ovat menossa Leville tai muualle. Mitä enemmän lajia harrastaa, sitä tärkeämmäksi tulee huulenheitto. Jos etelään ei tule lunta, niin me menemme sinne missä lunta on. Hän on harrastanut kelkkailua kauan ja tuttuja on tullut ympäri ympäri Suomea. Mooses menee vuorelle Tänä vuonna Nurmiranta on käynyt kolme kertaa pohjoisessa kelkkailemassa, sillä Viitasaarella ei ole ollut tarpeeksi lunta. – Pohjanmaan miehetkin kun tulevat niin leveästi, että Juha Mietokin kalpenee siinä. Tittelit pois ja läpänheittoa Nuoria miehiä moottorikelkkailussa kiinnostaa niin vauhti kuin vaaralliset tilanteetkin Nurmirannan mukaan vanhemmalla iällä vauhdin ja vaarallisten tilanteiden tärkeänä asiana tulee lisäksi kaverit. – Mietin, että jospa joskus saisin tuollaisen laitteen ostettua, Tapani Nurmiranta sanoo, siniset silmät edelleenkin innostuksesta tuikkien. Onneksi naapurissa oli moottorikelkka, ja sillä Nurmirantakin pääsi ajamaan tukkia metsästä muiden poikien kanssa. Herroja ei siellä ole, sillä tittelit eivät paljoa paina. Kaikki luuni ovat pysyneet toistaiseksi ehjinä. Nurmiranta tykkää ajaa etenkin Itä-Lapissa.. Iän myötä kaveruussuhteiden merkitys on lisääntynyt. – Minua pidettiin vähän kylähulluna ja pidetään varmaan vieläkin, sillä joskus olen päässyt sillä liiankin lujaa
Lapissakin saa yleensä jo hyvin palveluja, Nurmiranta veistelee. 72 Sata kilometriä ja tankille Moottorikelkan ajomatkoihin vaikuttavat kelit. Se oli aika hyvin sanottu. Jos hän ajaa 15 000 euron moottorikelkalla, niin jotenkin tuntuisi oudolta, ettei olisi varaa ostaa muutaman tuhannen varusteita. Eväät ostetaan yleensä matkan varrelta. Kelkat ovat kehittyneet ajan saatossa. Kelkkamiehen on pysähdyttävä sadan kilometrin välein, koska polttoaine ei muuten riitä. Ei joka pojan laji Vaikka raha on Nurmirannan mielestä suhteellinen käsitys, niin laji ei ole halvimmasta päästä. Kovalla pakkasella ajomatkat ovat lyhyempiä. He ovat vuosimallia –91 ja -86. – Nuorimmalle tyttärelle ostin ihan panssarit ja polvisuojat. Kelkka maksaa 10 000 – 15 000 euroa. Molemmalle tyttärelle isä on ostanut moottorikelkkailuvarusteet. Kelkkamiehen nakkisämpylässä kahden luottokortin välissä on Visa-kortti. – Tänäkin talvena yksi kaveri ajoi 300 kilometriä yhtenä päivänä. Nurmiranta suosittelee, että kunnon varusteisiin kannattaa satsata, ajomukavuus on toista luokkaa, sillä polvia voi lyödä kelkan kylkeen, ja saada siinä jo mustelmia. Nykykelkkoihin saa varatankkeja, mutta niitä ei juuri ole käytössä. Jos jalka tai käsi sattuisi katkeamaan, niin ketuttaisi, että miksi niitä polvisuojia tai panssaria ei tullut ostettua, puistelee mies päätään. Sillä lailla se on helppo laskea. Se on jatkuvaa vääntämistä ja kääntämistä. Itsekin ajoin 250 kilometriä. Yhdeltä maanomistajalta kun kysyttiin, että saako sen maiden läpi ajaa erään safarilenkin, hän vastasi, että hänen on vaikea mennä lupaamaan, kun hän ei omista tuota lunta. On tapahtunut sama kehitys kuin autopuolellakin: koko ajan mennään ja vihreämpään suuntaan.. Erityisen kovilla on selkä, vaikka nykykelkan istuma-asento säästää sitä ja ajoasento on moottoripyöMOOTTORIKELKKAILU on parempi harrastus kuin mummun potkiminen kylällä, Nurmiranta mainostaa. Reitit ja matkat suunnitellaan siten, että päästään tankkaamaan. Aika mestari täytyy olla, jos näkee kelkanjäljen juhannusviikolla. Vastustajiakin on Nurmiranta toteaa kysyttäessä, että Suomessa ei voi tehdä mitään, etteikö joku asiaa vastustaisi, niin moottorikelkkailussakin. – Jos ajaa kilpaa, niin kyllä tämä aika arvokasta touhua on. Ennen ne söivät polttoainetta rajusti, mutta uuden moottoriteknologian ansiosta eivät enää niin paljoa. Ei ole koskaan tullut laskettua yhden kauden kuluja, mutta kaikki rahat sinne on mennyt. Mutta ainahan jokaista lajia vastustetaan. On tullut nelitahtimoottorit ja tapahtunut sama kehitys kuin autopuolellakin: koko ajan mennään vihreämpään ja vihreämpään suuntaan. Harrastuksena se on varmasti kalleimmasta päästä, ynnää mies. Jos ajaa kilpaa, niin koko ajan täytyy olla laittamassa iskareita ja kytkimiä, koska kelkka ei ole koskaan valmis. – Hangen päällähän siellä liikutaan ja ne sulavat pois. Tyttäretkin kelkkailevat Nurmirannan tyttäret kelkkailevat myös. Lähdimme iltapäivällä retkelle, eväitä emme ottaneet, sillä kelkkamies käyttää yleensä vain nakkisämpylää. – No tietenkin kelkkailijat sanovat, että se on urheilua, mutta kaikki muut sanovat, ettei se voi olla, koska konevoima vie. Ei tämä ihan joka pojan laji ole. Argumenteiksi vastustajat mainitsevat ensisijaisesti melun. Välillä sattuu yllätyksiä ja bensa loppuu, mutta se kuuluu lajin luonteeseen. Urheilua moottorista huolimatta Moni miettii, onko moottorikelkkailu urheilua. Kelkkailu ottaa sellaisiin lihaksiin, joita ei ole olemassakaan. Siinä käy kokonaisvaltaisesti kipeäksi. Se nyt on ihan luonnollista
Koskaan ei siis kannata luovuttaa, vaikka sattuisi mitä, myhäilee Nurmiranta tyytyväisenä. 73 rämäisempi. Mutta ei niillä suurta merkitystä ole. – Se oli normaali endurokilpailu. – Se kiihtyy nollasta sataan viidessä sekunnissa. Käsimerkit tiedetään, ja jos tielle jäänyt äijä näyttää ok, niin uskaltaa ajaa ohi. että ketux meni. Se onkin kelkkailijan tavaramerkki.. Monen on ollut vaikea nousta kelkkailun jälkeen pakettiauton kyytiin, koska lihakset ovat niin kipeät, Nurmiranta perustelee. Kiihtyvyydet on aika rajuja, eikä autoilla sellaisiin ylletä. Nurmiranta on kylällään tunnettu, koska oli ensimmäisiä, jotka lähtivät harrastamaan kelkkaenduroa. – Kun ajetaan viisisataa kilometriä kelkalla kilpaa ja sen sattuu voittamaankin, niin kyllähän se ihan hyvältä tietenkin tuntuu. Myös hänellä on alkanut veri vetää lajin suuntaan, vaikka hän ei vielä ole päässyt kokeilemaan kelkkailua. Reitti oli aika lailla pattinen ja latu jäätynyt. Kisamenestystä piisaa Nurmirannalla on hallussaan veteraanien Euroopan mestaruus, joka ajettiin muutama vuosi sitten Karstulassa. Moottorikelkkailijan tunnistaa käsistä, joita koristavat isot rakot. Ne jotka osasivat säätää kelkkansa parhaiten, pärjäsivät hyvin. Moni on ihmetellyt, miten se voi olla stressiä poistavaa, kun kädet tulevat täyteen rakkoja ja rynkytys on kova. Portaiden käveleminen on kelkkailun jälkeen etenkin kokemattomalle vaikeaa. Se kuuluu kelkkailuun. Se onkin kelkkailijan tavaramerkki. Aina siinä yleensä jonkinlaisia kommentteja vaihdetaan. Kukaan ei ole osannut sanoa, sillä ajamiseen on pitänyt keskittyä täysillä. Porukka keksii piikittelyn aiheita hyvin äkkiä jos mennään leuhkilla eväillä. Järjestäjä hyvittää auttamisajan. Jos kelkkaporukoissa alkaa Tyttöystävälle kanssa Noora Komppa, 42, on kuunnellut miesystävänsä Tapanin puhetta hiljaa. Tosin se oli aika raju kilpailu, koska Karstulassa ajettiin SM-osakilpailut aikaisempana viikonloppuna. Minä vedin kymmenen kilometriä ennen maalia hirveät lipat siellä ja horisontti katosi vähäksi aikaa. Kisakumppania ei saa jättää pulaan. – Kerran mies jäi oman kelkkansa alle, eikä päässyt pois sieltä ilman ulkopuolisen apua. Teksti ja kuvat: Virpi Piippo NOORA ei tunnustaudu olevansa peruspirkko, vaan vauhti ja vaaralliset tilanteet kiehtovat häntä. Kun pakkanen tuppaa puremaan naamaan. – Kelkkakilpiluissa jätkät lyö teippiä sormiin kuin lentopalloilijat, ettei tulisi rakkoja. – Kaikki kelkkamiehet väittävät, ettei kilpailu ole tärkeintä, mutta kyllä se kaikille sitä on. Ilmastointiteippi päihittää pakkasvoiteet, sillä sitä löytyy joka jätkän pakista. Iltaa kohden läpänheitto vain lisääntyy. Jos se oli kuskille kova jenkka, niin kyllä se oli sitä kelkallekin. Olen pyytänyt kelkkaa lainaksi Tapanilta, mutta hän on vastannut, että akat ja kakarat eivät koske hänen kelkkaansa, Noora nauraa. Mieli tyhjenee muista asioista. Ajattelin, että siinä meni Euroopan mestaruus ja kun tulin maaliin, niin luulin elvistelemään, lunta tulee hyvin äkkiä tupaan. Ajatus katkeaa välittömästi, eikä työasiat ja muut maalliset ajatukset tule mieleen. Sillä suojataan nenänpää ja posket. Kyse ei ole siitä etteikö sitä voisi lainata. – Kun olen kuunnellut Tapanin kelkkajuttuja kavereidensa kanssa, minulle on tullut hyvin selväksi se, että kyseessä on hirmuisen tiivis porukka. Sen tietää kyllä mikä on ollut miehen ajatuksissa, jos kapsahtaa Karjalan mäntyyn, Nurmiranta virnuilee. Moottorikelkkailijan tunnistaa käsistä, joita koristavat isot rakot. Järki onkin oltava päässä kun lähtee moottorikelkkailemaan. Kelkkaa ei kaikille lainata. Stressinpoistoa kelkan kyydissä Nurmiranta mainostaa kelkkailun olevan hyvä stressinpoistolääke. Se on tapa elää. Se on kallis ja omille mitoille ja tarpeille muokattu. Jätkät teippaa naamaan ilmastointiteippiä niin, että silmät vain näkyvät. Kilpailuvietti on hyvin vahva, mutta tavallaan se on rentoa ja letkeää puuhaa. Ylös päästään, mutta alaspäin tuleminen on jo vaikeampaa. Sääntöjä noudatetaan ja metsässä kelkkaillessa on tietenkin auttamisvelvollinen. Kisaan sata lasissa Kun kilpailuissa lippu heilahtaa mennään täysillä. – Olen kysynyt kelkkailun jälkeen, että mitäs mietit kelkkailun aikana. Kelkkailu on enemmän kuin harrastus. Omalla kisaurallani olen pysähtynyt pari kertaa ja auttanut. Sen sijaan hän harrastaa moottoripyöräilyä. Armoa ei anneta, eikä sitä pyydetä! Mutta kun kelkkailijat ovat päässeet maaliviivan ohi, alkaa normaali huulenheitto. Kilpakaveri oli kuitenkin vetänyt samanlaiset lipat, joten voitin mestaruuden. Rumanlainen letkautus kyllä liikkuu kelkkamiesten mielessä. Mestaruuksia tulee ja menee, kaikkia vuosia ei edes muisteta eikä mestaruuksista kannata kauheata melua pitää. Kelkan lainaaminen ei oikeastaan kuulu asiaan, sillä kun sitä on viilattu ja höylätty itselle viimeisen päälle mieluiseksi, niin jos joku sen särkee niin sitä alkaa virtaamaan krokotiilin kyyneleitä, Nurmiranta puolustautuu. Kelkkamiehen tunnistaa myös laikkukasvoista
www.hevosmaailma.. 8 nroa vuodessa 60€ ja taide NYT 6,90 Mika Törösen Helsinki: Raitiovaunujen elävä kuvaus saa kuulemaan niiden kolinan Jo 1600-luvulla Suomessa oli huippuluokan hopeaseppiä Värikkäistä emaliastioista välittyy sodanjälkeinen elämänhalu Antiikki ja taide Lehti kuvaa laaja-alaisesti koko antiikin ja taiteen kenttän. Kehonrakentajien, kuntosalikävijöiden ja kuntoilijoiden tietopaketti. Peruskorjaus energia kiinteistöhallinnan tietotekniikka katot julkisivut pihat – asuinympäristö. www.kissafani.. www.antiikkijataide.. www.meidankoira.. Herra Peetu on ihmistä viisaampi Reipas Aamu Suomen ensimmäinen poliisikissa Rotuesittelyssä letkeän rennot ja komeat ragdollit Kissafani Kissafani on asiantunteva harrastelehti kaikenikäisille kissaihmisille. 7 nroa vuodessa 29€ Tilaa omaksi iloksesi tai lahjaksi korkeatasoinen aikakauslehti! Tilaa ja nauti! Lehden internetosoitteessa, tilaukset@karprint.. www.asejaera-lehti.. Keräily arjen historia entisöinti kädentaito suomalaiset taidearteet. 8 nroa vuodessa 60€ ERIKOISLEHTI kuntosalit painonhallinta kehonhuolto terveys kauneus Extrahinta 5,90 Hyvinvointianalyysi auttaa harjoittelussa Viidennes väestöstä ei liiku lainkaan Linda Sonntagin treenillä VAHVAT KÄDET Terveyttä ja hyvinvointia tuorepuristetuista mehuista Fat bikella hankien halki ja liukasta uhmaten Bodytreeni Uudistunut Bodytreeni on jokaisen omatoimisesta terveyden vaalimisesta kiinnostuneen ikioma lehti. www.sielunpeili-lehti.. RO TU ES ITTE LYSSÄ SUOMEN LA PIN KO IR A 6/2015 6,30 KOIRA Meidän 4,90 ERIKOISHINTA Näin ompelet koiralle puvun! Mitä koiralle lahjapakettiin. www.bodytreeni.. 6 nroa vuodessa 36€ ja isännöinti Nro 12/2015 6,50 Kiinteistö Toimitilojen vajaakäyttö haittaa kaupunkikehitystä Kattojen tarkastus käy kätevästi kopterikameralla Raiteilla Itäkeskuksesta Keilaniemeen – rahoitus jäissä Kiinteistöala hakee parempaa imagoa kouluttautumisesta Kiinteistö ja Isännöinti Asiantunteva ammattilehti joka käsittelee kiinteistöhoitoa monipuolisesti. 6 nroa vuodessa 39€ Luonnonmukaisesti Ekologisesti Puhtaasti Aidosti Kotoillen 1/2016 6,90 Maukas SILMUSALAATTI valtaa markkinoita Puolita hiilijalanjälkesi! Kuusenpihkavoide on ihmeaine Siivouksessa ei tarvita paljon kemiaa Luomutontilla pärjää entisajan Mieli virkistyy hevosen Ekoelo 4,90 Ekoelo Ekoelo esittelee vaihtoehtoja, miten ihminen voi tuoda jokapäiväiseen arkeensa arvovalintoja, jotka tukevat elämäntapaa Luonnonmukaisesti Ekologisesti Puhtaasti Aidosti. Eroahdistus helpottuu harjoittelulla Neljänsuoran keikkakoira ELLI kiertää Suomea Meidän Koira Lehti jossa asiaja viihdettä koko perheelle. 09 413 97 300. Aihealueina ovat yksilön sisäinen kasvu, ajatuksenvoima, myönteinen ajattelu, tunteiden kohtaaminen, antautuminen rakkaudelle. 8 nroa vuodessa 57€ Seniori TERVEYS 4,90 1/2016 6,70 voi tuoda sydänveritulpan Eläkesuunnittelu kannattaa! Kulttuuri pitää virkeänä ja nupin kunnossa aina kun yläpaine nousee 20 KULTTUURIMATKAT ja AKTIIVILOMAT kiinnostavat eläkeläisiä Vaikkei ELÄKE enää kerrykään, ei Tapiolla ole kiire pois töistä Pääosa syöpää sairastavista uskoo vakaasti paranemiseen Hoitamaton diabetes Aivohalvausriski kolminkertaiseksi Senioriterveys Aihealueita ovat fyysisen terveyden koko laaja alue: ihmisen koko keho suuta ja silmiä myöden unohtamatta psyykkistä tai sosiaalista terveyttä sekä seksualisuutta. Uudet tekniset välineet, teräaseet ja tekstiilit. www.kiinteistojaisannointi.. Kertoo metsästyskoiraroduista ja niiden hoidosta sekä metsästysmatkoista. 6 nroa vuodessa 39€ Sielun peili Henkisen hyvinvoinnin erikoislehti 1/2016 7,30 U k , k s t v Ayurvedan tuella kohti onnellista elämää Oivaltava, yllättävä satu Hämäränkärriäinen Pyh rm n Deittileikeissä koskettaminen on sallittu Arjen kiihkeää peliä JO PIENILLÄ LAPSILLA RIIPPUVUUKSIA Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen: Koskettava kehitystarina anteeksiannosta Olen elänyt synnissä, nyt on valoa näkyvissä, mutta jäljet entisestä jäävät Sielunpeili Tarjoaa työkaluja juuri Sinun sisäisen kasvusi tueksi. Luontaisterveydestä saat tietää, miten pysyä luonnollisesti terveenä fyysisesti ja henkisesti. www.luontaisterveys-lehti.. www.ekoelo.. www.senioriterveys.. Koira ja ihminen Hyvä pentu on iloinen pentu Koiran hoito, rakenne, sairaudet, koulutus, koiraongelmat. 8 nroa vuodessa 51€ 1 – 2016 7,50 Ruotsissa latvalinnustus toimii, Suomen kielto ihmetyttää Laukaalla taisteltu jo 20 vuotta ampumaradasta Kuutamokytis antoi hyvän peurasaaliin Alastarossa Helsinkiin uusi ampumaurheilukeskus Koirasudet levittäytyneet susilaumoihin Uusi sarja alkaa: 6,90 Ase&Erä Esittelee uusimmat aseet, jouset ja ampumatarvikkeet. www.talomestari-lehti.. * Kilpirauhasen toimintahäiriö * Liian vähäinen yöuni TERVEYSPOLIITIKKO IRENE ÄYRÄVÄINEN: Täydentävät hoidot virallisiksi soteen Rakasta talvea Kiitollisuus valtava voima Suoliston bakteeristo säätelee rasvojen aineenvaihduntaa Liiku ntav inkk inä Kun dalin ijoo ga Luontaisterveys Kertoo asiantuntevasti nykyaikaisista ja vanhan ajan luontaishoidoista ja luonnon vitamiineista. Löydät uusimmat asiat kissan terveydestä ja kasvatuksesta, rotuesittelyjä, sekä upeita värikuvia julisteineen. 8 nroa vuodessa 58€ PIENTALOASUJAN PIENTALOASUJAN HYÖTYLEHTI NRO 7/2015 IRTONUMERO 6,60 ¤ 4, 90 ERIKOISHINTA Kierrättäjän jätemaksut minimissä Kun rakentaja kierrättää, eurojakin säästyy Kierrätys on IN kalustamisessakin Lumilapiolle käyttöä etelässäkin Maatilan 1700-luvun päärakennukselle Katriina ei pelkää poraa Talomestari Talomestari-lehti on pientalorakentajan, taloissaan asuvien ja niitä korjaavien lehti. 6 nroa vuodessa 41€ HOITO – RAVINTO – UUTUUDET – NEUVOT – VINKIT 1/2016 6,60 5,90 ERIKOISHINTA Löytökissa Roosa perheelle rakas Pidä kissa Lihaa ja liikuntaa Muutosahdistus voi ilmetä merkkailuna Kenellä Suomen söpöin kissa. 6 nroa vuodessa 35€ ravinto terapiat lääketiede hyvä mieli 1/2016 7,30 Ota talteen! Kurssija tapahtumakalenteri D-vitamiiniterveiset IDUT ja VERSOT sisältävät jopa 40 kertaa enemmän ravintoaineita kuin aikuinen kasvi Ylipainon syynä. 6 nroa vuodessa 38€ 1/16 6,40 5,50 ERIKOISHINTA Kesäallergiaan valmistautuminen alkaa hyvissä ajoin! POLARALLE juoksu aina ollut helppoa Pahansuopa nimetön arvostelu netissä harmittaa Hevonen kertoo kivusta ilmeellään Suomen vaunuhistoriallinen seura vaalii ajoperinteitä Hevosmaailma Sinulle hevosen omistaja, kasvattaja, raviharrastaja, ratsastaja tai omasta hevosesta haaveileva
Ihailtavaa, mutta minulle liian tasaista ja rauhallista menoa. Astuin kynnyksen yli hiljaiseen huoneeseen, jossa roikkui katosta kangaslenkkejä. Balettikoulut olivat suuria venyttely-pyhättöjä, missä hyväryhtiset pikkutytöt tekivät kiltisti samaan tahtiin tunnista toiseen venytysliikkeitä. Aerial Yoga opetti myös sen, että jopa minä kaikessa aktiivisuudessani pystyn keskittymään ja nauttimaan ilmajoogan kaltaisesta hiljaisesta ja rauhallisesta tunnista. Ihan jokaisen uuden lajin kokeilussa näin ei käy. Itseäni laji on kiehtonut ajatuksen tasolla jo pidemmän aikaa, mutta vasta äskettäin päätin testata sitä. Tosin tunnille mennessäni kelailin vielä työasioita päässäni superkiireisen päivän jälkeen ja mielessäni pyörivät tulevan viikonlopun keikkakiireet ja siihen liittyvät valmistelut. Aerial Yoga eli suomalaisemmin ilmajooga on kuntoharjoitusmuoto jossa koko keho saa kyytiä. Heti siihen päästyäni tuli vapauttava ja hyvä olo. Paitsi että tykkään vapauttavista lajeista, joissa saa roikkua pää alaspäin, tämä sytytti myös muutenkin kaikessa kauniissa akrobaattisuudessaan. 75 75 V auhdikkaita lajeja rakastavana olen aina ajatellut, etteivät mitkään bodybalancetyyppiset rauhalliset liikuntatunnit ole minua varten. Ohjaaja otti minut erittäin miellyttävällä tavalla vastaan ja siinä oli jo se ensimmäinen positiivinen tunne. Samalla tuntui kuin olisi tehnyt rankan treenin koko vartalolle ja toisaalta taas tunne oli niin rauhallinen ja rento, että uni olisi maistunut vaikka samantien. Johanna Loiri Ilmajoogan voima JOHANNA LOIRI on yrittäjä, esiintymistaidon kouluttaja, Fitness Cover Girl -kilpailun tuottaja, juontaja ja toimittaja Oma henkinen hetki oli tunnilla niin voimakas, että se jo pelkästään pakotti unohtamaan kaiken kiireen ja stressin.. Oma henkinen hetki oli tunnilla niin voimakas, että se jo pelkästään pakotti unohtamaan kaiken kiireen ja stressin. Olen aina jollain tapaa vältellyt syvävenyttelyihin ja erilaisiin hengitystekniikoihin perustuvia lajeja kuten pilatesta, balettia tai erilaisia stretching-tunteja. Eikä ainoastaan sen takia, että yritin vääntäytyä huippunotkean opettajan näyttämiin asentoihin, vaan siksi että hän teki tunnelmasta helpon ja rentouttavan. Tunti voi sisältää rentoutumista, voimanlisäystä tai venymistä. Koko sen reilun tunnin ajan leijuimme silkkiliinan avulla eri asennoissa ja joka hetki oppi jotain uutta. Meidän tunti sisälsi näitä kaikkia ja vieläpä hurjan vaikuttavasti. Olo ja tunne vartalossa oli uskomaton tunnin jälkeen. Kunnes kokeilin ilmajoogaa. Eikä turhaan sanota, että jokainen aerial-tunti on aina opettajansa näköinen. Ehkä lapsena sain yliannostuksen, kun rytmisen voimistelun opettajan mielestä kaikki onnistuminen ja taitavuus perustuu pitkäjänteiseen ja äärimmäisen rauhalliseen ja hiljaiseen harjoitteluun, joissa kikattelun takia joutui poistumaan kerta toisensa jälkeen pukuhuoneeseen. Tykkäänkin yli kaiken räjähtävistä ja nopeatempoisista lajeista, joissa saa purkaa ylimääräistä energiaa mielin määrin. Silkkikankaat ovat itsessään houkuttelevan keinun näköisiä, joihin on mukava kammeta kiikkumaan. Samalla tapahtui jotain muutakin. Se oli rakkautta ensituntumalla. Aluksi ajattelin että notkeus ei tule riittämään tähän lajiin, mutta ammattitaitoinen opettaja sai jokaisen paikalla olijan ajattelemaan itsensä onnistujana. Tosin ystäväni ovat vieläkin useasti kehottaneet minua kokeilemaan ”rauhoittavia lajeja” vastapainoksi hektiselle työtahdilla ja vilkkaalle luonteelle. Siinä tämän lajin ainoa rekvisiitta oman kropan lisäksi. Mielestäni se kertoo jo kuinka hienosti itselleni meni perille se, mistä lajissa oikeasti on kyse
Jopa kahdeksalla kymmenestä esiintyy selkävaivoja jossain vaiheessa elämää.. 76 Liian vähäinen liikunta syynä tukija liikuntaelinsairauksiin Vahvat lihakset tukevat rankaa ja niveliä SELKÄVAIVAT ovat hyvin yleisiä
Ne tukevat kehoa ja mahdollistavat liikkumisen ja jokapäiväisen elämässä selviytymisen. Pitkäaikainen selkäoireyhtymä on joka kymmenellä miehellä ja joka yhdeksännellä naisella. Nivelrikko, eli ruston rappeumasairaus on perinteisesti vaivannut ikääntyvää väestöä, mutta sitä esiintyy myös nuoremmilla. 77 Erilaisia tukija liikuntaelinten vaivoja ilmenee joka kolmannella suomalaisella. Selkävaivat kiusaavat monia Tulesairauksista selkävaivat ja erilaiset niska-hartiaseudun vaivat ovat nivelrikon ohella erittäin yleisiä. Jopa alle 30-vuotiaat voivat sairastua nivelrikkoon, jolloin sairauden aiheuttaa yleisimmin nivelen rakennevirhe tai tapaturma. Nivelrikon varsinainen aiheuttaja on vielä toistaiseksi tuntematon! Sairaus voi siis kehittyä täysin ilman tiedossa olevaa perussyytä, mutta hyvin usein myös esimerkiksi tapaturman tai vaikean niveltulehduksen seurauksena. Pitkäaikaisesta oireyhtymästä kärsii % prosenttia yli 30 vuotiaista miehistä ja 7 prosenttia naisista.. Tulevaivoista kärsii joka kuukausi joka kolmas suomalainen. Ylipaino korostaa liikunnan puutteesta aiheutuneita vaivoja. – Ihminen on luotu liikkumaan, ei viettämään nykyisenkaltaista, fyysisesti passiivista elämää. Nivelrikko yleisin tule-sairaus Tulesairauksien kirjo vaihtelee sen mukaan, minkä ikäryhmän ihmiset ovat kyseessä. Jopa kahdeksalla kymmenestä esiintyy selkävaivoja jossakin vaiheessa elämää. Pahimmillaan nivelrikko hankaloittaa monin tavoin arjen elämää ja heikentää siten elämänlaatua. Tulesairaudet ovatkin yleisin syy siihen, miksi suomalaiset suuntaavat lääkäriin. Kivun tai tulehduksen hoitoon käytetty lääkitys voi myös tuottaa erilaisia haittavaikutuksia. – Nivelrikossa päivittäinen kipu aiheuttaa yleisesti toimintahäiriöitä ja toimintavajausta. NISKA-HARTIASEUDUN vaivat kiusaavat usein staattisen istumatyön tekijöitä. T ukija liikuntaelimet, eli lihakset, luut, nivelet, nivelsiteet ja jänteet muodostavat kehon kantavat rakenteet. Nivelrikon kivut voivat kiusata öisinkin, mikä luonnollisesti häiritsee nukkumista ja rasittaa myös siten elimistöämme. Ylipaino-ongelma korostaa liikunnan vähyydestä koituvia vaivoja entisestään. Koska liikunnan puute tai sen vähyys ovat suurin syypää kaikkien ikäryhmien tukija liikuntaelinten sairauksiin, paras keino ennaltaehkäistä ja hoitaa vaivoja, on laittaa kehonsa liikkeelle. Pitkäaikainen niskaoireyhtymä on tutkimusten mukaan 5 prosentilla yli 30-vuotiaista miehistä ja 7 prosentilla naisista. Liikunnan puute tai sen vähäisyys ovat ehdottomasti suurin syy siihen, että tukija liikuntaelinten vaivoja ja sairauksia kehittyy niin runsaasti. Yli miljoonalla suomalaisella, työikäisistä joka viidennellä ja eläkeläisistä joka kolmannella, on puolestaan jokin pitkäaikainen tulesairaus. Tulesairauksia esiintyy nykyisin kaikissa ikäluokissa, lapsista nuoriin, työikäisiin ja vanhuksiin, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Esko Kaartinen sanoo. Tupakointi supistaa mikroverenkiertoa, jolloin selän ORTOPEDIAN ja traumatologian erikoislääkäri Esko Kaartinen muistuttaa, että ihminen on tarkoitettu liikkumaan. Nivelreuma ja jotkut muutkin tulehdukselliset nivelsairaudet voivat myös olla oireiltaan vakavia, mutta niiden esiintyvyys on huomattavasti vähäisempää kuin nivelrikon Kaartinen sanoo. Eri asteisia tukija liikuntaelinsairauksia ilmenee yhä useammalla, kansanterveydelliseksi ongelmaksi asti. Naisilla tulesairaudet ovat miehiä yleisempiä. Pahentuessaan alaraajanivelien nivelrikko alkaa vääjäämättä rajoittaa myös liikkumista, Kaartinen sanoo. Niskakipuja kokee kuukausittain yli kolmannes naisista ja neljännes miehistä. – Liian vähäinen liikunta edesauttaa tukija liikuntaelinten sairauksien syntyä. Jostakin pitkäaikaisesta tule-sairaudesta kärsii jo miljoona ihmistä maassamme. – Moniin selän kiputuntemuksiin liittyy myös selkärangan pikkunivelien nivelrikko, mutta vaivojen synnyn taustalla voi olla ryhtivirheitä, nikamasiirtymiä, välilevyrappeumia tai -tyriä, ylenpalttinen istumisrasitus tai toisaalta myös selkää aivan liiaksi kuormittava työ, sekä myös perimäpohjaisia tekijöitä. – Vähäinen liikunta ja huono lihaskunto kuitenkin altistavat nivelrikolle ja myös pahentavat sen oireita, Kaartinen kertoo. – Nivelrikko on tulesairauksista yleisin, toiminnallista häiriötä tuottava sairaus
Tupakointikin voi siis altistaa selkäsairauksille, Kaartinen sanoo. Kävele tai pyöräile töihin, kulje rappusia pitkin hissin sijaan.. – Tärkeää on vaivojen ilmettyä ja pitempään jatkuessa tutkituttaa ne lääkärissä, jotta voidaan löytää oikeat hoitomenetelmät, ja siten toivottavasti välttää ongelmien paheneminen. Liikuntaa harrastetaan sairauden sisällöstä riippuen, mutta pääsääntöisesti kaikenlainen lihasvoimaharjoittelu ja liikeharjoittelu ovat hyväksi. Lihasvoimaharjoittelun täytyy tuntua lihaksissa, mutta ei välttämättä ylenpalttisena rääkkinä silloin kun tavallisesta kuntoilijasta on kyse. – Niin alaselän kuin niska-hartiaseudun ongelmienkin taustalta löytyy usein lihasheikkoutta ja erilaisia kireyksiä. – Liikuntapiirakan suositukset ovat yleisohjeita ja ihannetavoite, mutta kaikki liikunta, vaikka ei ohjeiden mukaisia liikuntamääriä saavuttaisikaan, on kotiinpäin. HYÖTYLIIKUNTAA ei kannata unohtaa. Niska-hartiaseudun vaivoissa voivat taustalla olla rakenteelliset syyt, yksipuolinen kuormitus virheellisine asentoja liiketottumuksineen sekä kipuherkkyyttä lisäävä stressi, joka altistaa helposti myös alaselän kipuihin. – Ihannetilanteessa painoharjoitteluun yhdistetään toiminnallista rasitusta, esimerkiksi reisilihaksen painoharjoittelun ohella kävellään ja poljetaan kuntopyörällä. SÄÄNNÖLLINEN liikunta ennaltaehkäisee tukija liikuntaelinten vaivoja ja sairauksia ja hidastaa sairauden pahenemista. Alaselän sairaudet eivät johdu niinkään tyypillisesti pelkästään istumatyöstä, mutta mikäli selässä jo on ongelmaa, voi paikallaan istuminen korostaa vaivoja. Mikäli jokin nivel tai selkärangan osa on sairas, ihminen voi silti pärjätä ilman vaivoja, mikäli ongelmakohtaa ympäröivä lihaksisto on vahva. Kaartisen mukaan lepo on hoitomuodoista yleisesti ottaen huonoin, vaikka se onkin ehdottomasti tarpeen tietyissä tilanteissa, joissa oireiluun liittyy esimerkiksi reilua tulehduksellisuutta. UKK-instituutin terveysliikunnan suositusten, eli Liikuntapiirakan mukaan 18–64-vuotiaiden tulisi parantaa kestävyyskuntoa liikkumalla useana päivänä viikossa reippaasti, yhtensä ainakin 2,5 tuntia tai rasittavasti 1 tunti 15 minuuttia. Lisäksi lihaskuntoa ja liikehallintaa tulisi harjoittaa ainakin kaksi kertaa viikossa. Niska-hartiaseudun vaivat sen sijaan juontavat usein juurensa staattiseen istumatyöhön, Kaartinen kertoo. 78 Niin selän kuin niska-hartiaseudun ongelmienkin taustalta löytyy usein lihasheikkoutta ja erilaisia kireyksiä. Tiivistetysti ilmaisten selkäsairauksia ja nivelrikkoa hoidetaan liikunnalla, lihasharjoitteilla, painonpudotuksella, lääkärin määräämällä lääkityksellä, fysioterapian avulla, sekä toisinaan tarvittavilla leikkaushoidoillakin, Kaartinen sanoo. välilevyt rappeutuvat helpommin. Minuuttimäärien laskemisen sijaan oleellisinta on tehdä jotakin, jolla voi pitää itseään paremmassa kunnossa, Kaartinen muistuttaa. Leppoisa löhöily ei kuitenkaan paranna lihaskuntoa. Kuitenkin pelkkä punttitreenikin on parempi kuin ei harjoittelua lainkaan, Kaartinen sanoo. Niska-hartiaseudun vaivoissa, jotka ovat lihasperäisiä, voidaan saavuttaa hyviä tuloksia oikeasisältöisen itsehoidon ja voimistelun avulla. – Liikunta on parasta ennaltaehkäisyä ja hoitoa tulesairauksiin. Lihasvoima vähentää ongelman häiritsevyyttä ja jopa poistaa kipuja, Kaartinen sanoo. Liikunta parasta lääkettä Tukija liikuntaelintenvaivoista tai sairauksista kärsivä saattaa ajatella, että lepo auttaisi vaivoihin
79 – Lihasvoimaharjoittelussa kuuluu tulla hiki, pieni rasituksen tunne ja kokemus siitä, että lihakset väsyvät. Luentokiertue tukija liikuntaelinsairauksista, Luentotiivistelmät ja muistiinpanot. Rasitusvammoja voi syntyä etenkin kokemattomalle liikkujalle, joka aloittaa kuntoilun tai painoharjoittelun liian suurina annoksina. Itse koen, ettei näillä annostuksilla ole vielä riskiä liiallisesta D-vitamiinin saannista, saammehan ymmärtääkseni kesällä muutaman tunnin aikana auringosta vastaavan tai jopa paljon suuremmankin annoksen D-vitamiinia, Kaartinen muistuttaa. Toki kuntosalille voi mennä myös vain lueskelemaan lehtiä, mikäli salille on viiden kilometrin kävelymatka, Kaartinen naurahtaa. Teksti: Tuula Kolehmainen Lähde: Vastaisku vaivoille. Kotimaiset D-vitamiinin saantisuositukset, 10–20 mikrogrammaa/vrk, ovat Kaartisen mielestä maailmanlaajuisessa vertailussakin melko niukkoja. Voimaharjoittelussa vastuksia lisätään maltilliseen tahtiin lihasten vahvistuessa. Liian varhainen aktiiviurheilu voi nimittäin johtaa jo murrosiässä nivelvaurioihin kuten esimerkiksi lonkkaongelmiin ja niiden seurauksena pahimmillaan ennenaikaiseen nivelrikkoonkin, Kaartinen varoittaa. Kokemattoman liikkujan ei kannata suin päin sännätä 30 kilometrin kävelylenkille, sillä seurauksena voi olla hankalakin rasitusvaurio, Kaartinen muistuttaa. Keho verrytellään ensin kevyemmillä painoilla, ennen kuin siirrytään maksimikuormitukseen. – Mikäli on menossa tekemään rankkaa lihasvoimatreeniä, lämmittely on syytä muistaa. KAIKKEA KUNTOILUUN. Riittävällä D-vitamiinin saannilla voitaneenkin ainakin jossakin määrin ennaltaehkäistä myös tukija liikuntaelinten sairauksia ja kiputiloja. Aktiivisinkin liikkuja voi saada vaurioita kehoonsa, mikäli suoritukseen lähdetään kylmiltään tai harjoittelu on liian yksipuolista. – Ortopedinä näen valitettavan usein potilaita, joiden kohdalla niveliä rankasti kuormittava yksipuolinen urheilu on aloitettu liian varhaisessa ikävaiheessa, jopa jo 6–7-vuotiaana!! En myöskään suosittele, että vielä kymmenvuotiaat alkavat kasvattaa lihaksia. – D-vitamiini on meille erittäin tärkeä, kenties jopa tärkein vitamiini, jota tarvitaan myös luuston ja rustojen hyvinvointiin. D-vitamiinin liian vähäinen saanti puolestaan heikentää kalsiumin imeytymistä, mikä edesauttaa luukatosairauden eli osteoporoosin kehittymistä. – Itse nautin D-vitamiinia 50 mikrogrammaa päivässä, mutta tiedän, että moni syö enemmän, jopa 100 mikrogramman päivittäisen annoksen. Lisätietoja: www.suomentule.fi www.niveltieto.net www.selkaliitto.fi D-vitamiini edistää luuston ja ruston hyvinvointia K aartinen painottaa, että hän ei suinkaan ole ravintotieteilijä, mutta hänen ymmärtääkseen terveellisen monipuolisesta ravinnosta saa tukija liikuntaelimistön tarvitsemat ravintoaineet, kuten esimerkiksi luustolle kalkkia ja fosforia ja C-vitamiinia sidekudosrakenteille ja tukirangalle. Liikuntaa lisätään maltillisesti Vaikka liikkumattomuus on suurin syypää tukija liikuntaelinten vaivoihin ja sairauksiin, voi vaivoja syntyä myös vääränlaisesta liikunnasta. Vaikka liikunta on hyvästä, liian nuorena aloitettu aktiivitreeni voi kostautua myöhemmällä iällä. Sen sijaan näissä pohjoisen pimeissä olosuhteissa ei D-vitamiinia saa riittävästi auringosta vuoden ympäri, eikä päivittäinen tarve täyty myöskään yksinomaan normaaliravinnon kautta
– Hakeuduin Satu Tuomelan joogaopettajakoulutukseen, jotta 80 I lmajoogatunnit voivat voivat olla joko lempeitä yin-tunteja tai dynaamisia yang-tunteja. ILMAJOOGA voi näyttää hiukan hurjaltakin.. ILMAJOOGA vaikuttaa syvälle lihaskalvoihin ja sidekudokseen. – Ilmajoogassa huomaa jo ensimmäisen kerran jälkeen, että ranka on pidentynyt ja ryhti parantanut, sanoo kouvolalainen joogaopettaja Pinja Sakara, 28. Tunnilla käytetään tukena katosta roikkuvaa silkkikangasta, joka kannattelee kehoa ja antaa harjoitukselle uudet ulottuvuudet. Hänellä on Kouvolassa joogastudio Jooga Galleria. Ilmajooga yhdistää joogan ja akrobatian Ilmajooga eli aerial yoga sitoo yhteen ilma-akrobatian ja joogan. Niistä syntyy kehoa palveleva ja rentouttava harjoitus. Harrastuksesta ammatti Pinja on harrastanut joogaa kahdeksan vuotta, ensin omaksi ilokseen, mutta nykyisin opettajana
– Monet asanat, jotka olisivat lattialla vaikeita, voidaan tehdä tuetusti silkin avulla. Pinjan studiossa voi harjoittaa myös vinyasa flow -joogaa ja yinjoogaa. Muissa joogamuodoissa on kuitenkin varttuneempia enemmän kuin ilmajoogassa. . Olen myös käynyt ilmajoogakoulutuksen. Suuri osa Pinjan asiakkaista on nuoria tai nuoria aikuisia, mutta mukana on myös varttuneempaa väkeä. – Täytyy koko ajan kehitellä kaikkea uutta. – Monet asanat, jotka olisivat lattialla vaikeita, voidaan tehdä tuetusti ja turvallisesti silkin avulla, Pinja sanoo. Flow-jooga kehittää voimaa, kestävyyttä ja lisää liikkuvuutta. Tarja Pitkänen JOOGA Gallerian ilmajoogatunneille on riittänyt asiakkaita. Kiinnostus lajia kohtaan on kuitenkin suurta ja lisääntymään päin. Silkki kannattelee kehoa Ilmajoogassa käytetään ilmaakrobatiassakin käytettävää trapetsisilkkiä harjoituksen tukena. – Asiakkaita on riittänyt. – Kun silkki kannattelee kehon painon tai osan siitä, se tekee jossain mielessä harjoituksesta helpomman. J se on ollut mukava yllätys, että myös miehet ovat löytäneet jooga. Vinyasa flow on dynaaminen harjoitus, jossa liikutaan hengityksen tahdissa sulavasti asanasta toiseen. Pinjalla on erikseen tunteja useille varttuneempien ryhmille. Kiinnostaako OMA TUOTESARJA. – Esimerkiksi nyt viikonloppuna minulla on käsitasapainoworkshop, siellä opetellaan muun muassa käsilläseisontaa. Se on kuitenkin tosi intensiivistä ja kehoa avaavaa. treenijuomat, palautumisjuomat, aminohapposekoitukset jne. – Joskus vanhemmat ihmiset pitävät esimerkiksi ilmajoogaa vähän hurjan näköisenä, ja sen aloittamiseen on kynnys. 81 voisin jakaa joogan tuomaa hyvää oloa eteenpäin. Mutta sitten, kun ovat kokeilleet, he ovatkin huomanneet, että se sopii hyvin. Silkin avulla asanoita voidaan tehdä kohotetusti, painovoimaa vastaan. Toteutamme pienetkin tuote-erät haluamallasi reseptillä! VALMISTAMME TILAUKSESTA monipuolisen valikoiman erilaisia tuotteita, esim. – Senioreiden kanssa keskitytään huoltavampaan puoleen. Jokainen tunti on aina erilainen, riippuen ohjaajasta sekä tunnin mahdollisesta teemasta Yin on passiivinen, rauhallinen ja ennen kaikkea venyttävä harjoitus. Studiotuntien lisäksi Jooga Galleria järjestää erilaisia retriittejä ja workshopeja viikonloppuisin. Oppilaita riittää Pinja on tyytyväinen siitä, että hänen studionsa on Kouvolassa otettu hyvin vastaan. Silkki luo poikittaisen paineen, eli se menee syvälle, lihaskalvoihin ja sidekudokseen tosi voimakkaasti, Pinja sanoo. Joogahan on aivan erinomaista esimerkiksi selkävaivoihin. SILKKIKANGAS kannattelee kehoa. Ota yhteyttä jani@sf-protein.com ja kysy mahdollisuuksia! ?
Laihuuden ohella nykyiset ihan82 L aajan FinnTwin 16 -tutkimuksen mukaan valtaosa, jopa 75 prosenttia nuorista aikuisista naisista ja 45 prosenttia nuorista miehistä haluaisi painaa nykyistä vähemmän. Hätkähdyttävää on se, että tutkimuksessa painoonsa tyytyväiset 25-vuotiaat naiset, olivat painoindeksin mukaan miltei alipainoisia. Jopa 75 prosenttia naisista haluaisi painaa vähemmän. Selkeä vähemmistö suomalaisista nuorista aikuisista on tyytyväisiä painoonsa. Laihuuden ihannoinnissa ongelmalista on se, että se sotii ihmisen perusfysiologiaa ja biologiaa vastaan. Nykyinen laihuuden ihannointi on kuitenkin verrattain tuore, 1960-luvulla esiin noussut ilmiö, tutkija, ravitsemusterapeutti Ulla Kärkkäinen kertoo. – Toki on myös ihmisiä, jotka ovat luonnostaan hyvin siroja ja hoikkia, mutta valtaosa ihmisistä ei luonnostaan istu tähän pieneen, ihailtuun muottiin, vaan ihannepainoon joudutaan pyrkimään tai siinä yritetään pysyä väkisin, Ulla sanoo. massa kautta historian. Täysin normaalipainoisetkin kokevat nykyään olevansa liian pulskia. Vinoutunut tilanne voivat johtaa epäterveeseen painonhallintaan ja erilaisiin syömishäiriöihin. – Erilaisia kauneusihanteita rintavasta muodokkuudesta, hoikkuuteen on esiintynyt maailTyytymättömyys omaan kehoon asettaa liikunnan ja ruoan epäterveelle jalustalle Hoikan ja treenatun kropan ihannointi voi kannustaa terveempiin elämäntapoihin, mutta se myös aiheuttaa yhä useammissa ristiriitoja ja tyytymättömyyttä omaa vartaloa kohtaan. Terveellinen paino ja kulttuurin asettama ihannevartalo ovat nykyisin kaukana toisistaan
– Tällaista kroppaa ei kenelläkään ole synnyinlahjana, vaan treenattu ulkonäkö vaatii työtä ja valintoja. Monilla hämärtyy kuva todellisuudesta, eikä välttämättä ymmärretä, että kyseessä ei ole normaalitila. Kuva: Tiina Haring. Tyytymättömyys ei riipu todellisesta painosta – Koska tyytymättömyys omaan kroppaan, laihduttaminen, liikku– FINNTWIN 16 -tutkimuksen tulokset osoittavat, että selkeä vähemmistö suomalaisista nuorista aikuisista on tyytyväisiä painoonsa. 83 Jopa 75 prosenttia naisista haluaisi painaa vähemmän – Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa julkaistuissa treenikuvissa ja poseerauksissa ollaan yleensä aina kisakunnossa. SYÖMISHÄIRIÖIDEN kehittymiseen vaikuttavat monet tekijät temperamentista perinnöllisiin taipumuksiin. Ristiriita oman kehon ja ihanteiden välillä synnyttää tyytymättömyyttä omaan vartaloon ja voi johtaa monenlaisiin ongelmiin, Ulla sanoo. Nykymaailmassa yksilön arvoa mitataan usein paitsi ulkonäön myös erilaisten suoritusten perusteella. Vaikka tyytymättömyys omaan painoon ja vartaloon on yleistä, ei se ole harmitonta, tutkija, ravitsemusterapeutti Ulla Kärkkäinen sanoo. Treeniboomi, joka näkyy voimallisesti mediassa, voi altistaa huonommuuden tunteille ja saada asettamaan itselleen epäterveitä tavoitteita hoikkuuden tai lihaksikkuuden suhteen. Ulkoiset ärsykkeet kuten treenivillitys voivat kuitenkin altistaa tietyt ihmiset syömishäiriöille.. Osaltaan juuri tässä piilee tiukan kehon tavoiteltavuuden salaisuus. teet korostavat treenattua, lihaksikasta ja vähärasvaista kehoa
Monilla ihmisillä kuluu valtavasti aikaa, energiaa ja voimavaroja oman kehonsa ja painonsa pohtimiseen ja murehtimiseen. – Normaalipainoisista naisista ainoastaan 13 prosenttia ja miehistä 12 prosenttia on tyytyväisiä kehoonsa 25-vuotiaana. Nuoruuden kehonkuva näyttää jatkuvan aikuisuuteen asti, Ulla sanoo. Tärkeää olisi löytää hyväksyntä ja arvostus itsestään sisältäpäin, Ulla pohtii. Kova kuntoiluvillitys voi saada sellaiset ihmiset oirehtimaan, joille ei välttämättä muuten kehittyisi syömishäiriötä, Ulla sanoo. Ihannekropan tavoittelu vie ajatukset Säännöllinen liikunta ja terveellinen syöminen ovat osa hyvää elämää. – Ajatuksista jopa 80–90 prosenttia saattaa pyöriä oman painon ja ulkonäön ympärillä. – Oma paino ja ulkonäköihanteet, laihduttaminen, treeni ja ravinto voivat viedä ajatuksista suurimman osan, jolloin elämä alkaa pyöriä hoikkuuden ja ihannekropan ympärillä. Hälyttävää on se, että normaalipainoisista miehistä ja naisista vain murto-osa on tyytyväinen vartaloonsa. – Helposti ajatellaan, ettei kehotyytymättömyydestä ja laihduttamisesta ole mitään haittaa. Epärealistiset painoihanteet ja laihduttaminen voivat johtaa myös syömishäiriöihin, Ulla sanoo. Ilmiö koskettaa myös miehiä. On hyvä kysyä itseltään, saako liikunnasta yhä aidosti iloa ja syökö liikkuakseen, vai liikkuuko syödäkseen, Ulla sanoo. 84 misen, ravitsemuksen ja erilaisten ruokavalioiden pohtiminen ovat niin valtavan yleisiä, tilannetta pidetään täysin normaalina. Tyytymättömyys omaan kehoon voi kuitenkin asettaa liikunnan ja ravitsemuksen suurennuslasin alle ja nostaa ne elämässä epäterveelle jalustalle. Ulkonäkökeskeinen maailma ja jatkuva kuvatulva ihannevartaloista ja määrätty tyytymättömyys omaan tilanteeseen voivat toki motivoida ylipainosta kärsiviä liikkumaan ja kannustaa onnistuneeseen, turvalliseen painonhallintaan ja terveyttä ja hyvinvointia edistäviin elämäntapoihin. FinnTwin16 -tutkimuksen mukaan tyytymättömyys omaan painoon lisää laihduttamista, mutta ei auta ihmisiä laihtumaan, sillä se itse asiassa altistaa lihomiselle, pitkällä aikavälillä. – Miehet ovat kuitenkin naisia realistisempia painoihanteissaan. – Tärkeää on kuitenkin muistaa, että terveyden kannalta edulliset painoihanteet eroavat suuresti kulttuurin määrittämistä ihanteista. – Jatkuva tyytymättömyys ja kipuilu oman kehon kanssa yhdistyy huonoon itsetuntoon, masennukseen ja kokonaisvaltaiseen tyytymättömyyteen elämässä. Sen sijaan, että liikunnasta saisi hyvää oloa ja ruosta energiaa ja terveyttä, ne alkavat haitata ja tuhota hyvinvointia. Länsimaisen kulttuurin rajat ihannepainolle ovat huomattavasti tiukemmat kuin terveyden sanelemat. Ullan mukaan fitness-villitystä ei voi kuitenkaan syyttää syömishäiriöiden kehittymisestä, onhan esimerkiksi anoreksiaa esiintynyt jo TYYTYMÄTTÖMYYS omaan painoon on yhteydessä laihduttamiseen, epäterveelliseen painonhallintaan ja syömishäiriöihin. Amerikkalaistutkimuksen mukaan viisivuotiaista tytöistä jopa 21 prosenttia on tyytymättömiä kehoonsa. Moni nuori nainen on tyytymätön omaan vartaloonsa ja arvioi olevansa liian lihava, usein täysin riippumatta todellisesta painosta. – Toisille laji kisakuntoineen sopii erinomaisesti, ammatiksi asti, mutta toisille fitnessja treeniboomissa piilee vakavia vaaroja. – Mikäli kehonmuokkauksella ja laihduttamisella hakee pääasiassa ihailua ja hyväksyntää, voi moni asia mennä pieleen. Huolestuttavaa on se, että yhä nuoremmat arvottavat itseään ulkomuodon kautta. Suomessa normaalipainoisista tytöistä jopa 34 prosenttia kokee itsensä ylipainoisiksi. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, Ulla muistuttaa. Biologinen normaalipaino ei todellisuudessa koskaan ole tarkka yksittäinen lukema, vaan laajempi alue, jota erityisesti perimä määrittää.. Paljon on kiinni siitä, mitkä ovat henkilön motiivit treenaamisen ja ruokavaliomuutosten taustalla. Kuinka paljon hyvää saavutettaisiinkaan, jos itsensä kritisoimiseen kulutettu energia vapautettaisiin johonkin mieluisaan tekemiseen, Ulla pohtii. Tyytymättömyys omaan kehoon näkyy miehillä tyypillisimmin lihastyytymättömyytenä, joka voi johtaa liialliseen treenaamiseen ja syömisen tarkkailuun, Ulla kertoo. Vaarana syömishäiriö Fitness vaatii urheilulajina paljon työtä ja kurinalaisuutta, jopa niin, että Ullan mukaan lajissa täyttyvät jossain määrin syömishäiriön kriteerit. Melkein puolet miehistä haluaisi painaa vähemmän, osa puolestaan enemmän
Ulkoiset ärsykkeet ja yllykkeet voivat toimia kuitenkin syömishäiriölle altistavana tekijänä. Illuusio elämänhallinnasta Syömiseen liittyvät säännöt ja toiminnot voivat Ullan mukaan muodostaa ”oman pienen maailman”, jossa voi kokea olevansa elämänsä kuningas tai kuningatar. Syömishäiriöön sairastuneen elämässä ruokaan ja syömiseen liittyy arvoja ja määreitä, joilla mitataan onnistumista ja epäonnistumista – viime kädessä ihmisarvoa. Aivan turhaan valtavan moni kipuilee asioiden kanssa. Tyytymättömyys omaan kehoon voi kuitenkin nostaa liikunnan ja ravitsemuksen epäterveelle jalustalle, jolloin suurin osa ajatuksista suuntautuu näihin asioihin. – Syömishäiriöiden kehittymisen taustalla vaikuttavat monet tekijät kuten temperamentti, henkilökohtaiset alttiudet ja perinnölliset taipumukset. Myös esimerkiksi sillä, kuinka oma äiti tai muu läheinen on suhtautunut ruokaan, on vaikutuksensa. Turvallisuus ja elämänhallinta olisi kuitenkin hyvä löytää itsestään sisältäpäin, ei niinkään tiukan suorittamisen myötä, Ulla sanoo. Merkittävä osa syömishäiriötä sairastavista ja syömisen kautta oireilevista on normaalipainoisia, eikä ilmiö siten suoranaisesti liity painoluokkaan tai rasvaprosenttiin. Teksti: Tuula Kolehmainen LIIKUNTA ja hyvä ravinto kuuluvat terveelliseen elämään. Huolestuttavia merkkejä ovat ilon häviäminen tekemisestä ja sosiaalisen piirin pienentyminen. Anoreksia ei välttämättä edes aina yhdisty liikkumiseen. Syntyy tunne maailmasta, jossa voi kontrolloida kroppaansa ja elämäänsä täysin. Kaikilla syömiseen liittyvä oireilu ei suinkaan lipsahda todella vakavalle tasolle, mutta silti se vaikuttaa elämään ja esimerkiksi sosiaalisiin suhteisiin haitallisesti. Se, että joku huomaa ja on huolissaan, voi jossain vaiheessa auttaa tilanteen myöntämisessä ja hoitoon hakeutumisessa. – Valitettavasti kyseessä on illuusio. Hyvin monille syömiseen liittyvät ongelmat ovat yhteydessä juurikin illuusioon elämänhallinnasta ja turvallisuudentunteesta. Voi tuntua, että kun syöminen ja liikunta ovat hallinnassa, on turvassa. Lievissä tapauksissa jo pelkkä ystävän huolestuminen ja keskustelu voivat auttaa toista havahtumaan tilanteeseen ja muuttamaan toimintaa terveempään suuntaan, Ulla muistuttaa. Näiden asioiden kanssa kamppaileville se, että joku huomaa, on Ullan mukaan samaan aikaan valtavan suuri toive että pelko. – Vaikka ensireaktio olisi täysi kieltäminen ja jopa suuttuminen, voi asioihin puuttuminen olla silti äärimmäisen tärkeää. NYKYMAAILMASSA yksilön arvoa mitataan usein ulkonäön perusteella. Erikoisruokavaliot ja dieetit ovat tänä päivänä niin yleisiä, että jopa normaalisti syövä, kehoonsa tyytyväinen henkilö voi kriiseillä ja kokea olevansa ulkopuolinen, koska ei noudata mitään varsinaista ruokavaliota, Ulla sanoo. – Jos treenaamiseen tai syömiseen liittyviin suunnitelmiin tulevat yllättävät muutokset ahdistavat ja saavat ihmisen pois tolaltaan, on hyvä pysähtyä miettimään, missä mennään. 85 kauan. Ristiriita sosiokulttuurisen ja bio logisen ihannepainon välillä aiheuttaa tyytymättömyyttä omaan vartaloon normaalipainoisillakin.. Yhtälailla ylipainoiset, jotka kärsivät ahmimisesta, voivat liikkua valtavia määriä. – Jos huomaa oman tai esimerkiksi ystävän suhtautumisen ruokaan ja liikuntaan päässeen vinksahtamaan, kannattaa rohkeasti puhua asiasta eikä jäädä itsekseen murehtimaan
86 Yksinkertainen tuote edellyttää korkeaa laatua Vetoremmit ja kripperit pitävät kädet kunnossa
Paloja moni käyttää pehmikkeenä, mutta ne keräävät bakteereita. Tuotteet on saatu myyntiin reilut vuosi sitten ja niiden suosio on yllättänyt, hyvä maine kulkee tänä päivänä nopeasti. Valmistuserien suuruudet ovat aika pieniä, joten eri versioita on ollut helppo kokeilla. Olin aina haaveillut yrittäjyydestä Jyväskyläinen Taffer aloitti vetoremmien ja kämmensuojien valmistuksen puolisentoista vuotta sitten. Maailmalla laatu on kuitenkin kirjavaa. Sinänsä yksinkertaiset tuotteet eivät ole teknisesti kovin vaativia. – Vetoremmeillä on nostettu reilusti yli 300 kiloa maasta. Materiaali ei kulu puhki. – Me panostamme kestäviin materiaaleihin, missä myös pitää näkyä suomalainen laatutyö. Kaikkea on kehitetty palautteen mukaisesti. Tuotteet ovat koko ajan kehittyneet asiakaspalautteen perusteella. OTTO Rostin perusajatuksena on teknisesti yksinkertainen tuote, johon halutaan oman suunnittelun kautta tuoda jotain omaa ideaa. Kun tarpeeksi hyviä ei löytynyt, päätin tehdä ne itse. Ensimmäiset remmit äidin ompelukoneella Rosti sai idean Tafferista pari vuotta sitten. Meidän vetoremmeissämme rasitus kohdistuu suuremmalle alueelle. Remmi on ikään kuin pehmeä tyyny ranteen ympärillä. – Meidän valttejamme ovat korkea laatu ja kotimaisuus. Suojilla on kova pito, joten tankoa ei tarvitse puristaa kovaa. Nykyiset remmit ovat järjestyksessään 19. Vastaavia tuotteita valmistavat maailmalla kymmenet eri merkit. Salikaverit kiinnittivät niihin huomiota ja alkoivat kysellä, mistä niitä saisi. Rosti korostaa myös suojan käyttömukavuutta hansikkaaseen verrattuna. – Harrastan voimailua ja etsin kovasti sopivia vetoremmejä. – Sitä kautta olemme saaneet sekä kiitosta että kritiikkiä. – Jokainen voimailija tietää, miten hankalaa ja ikävää hikisen. Synteettisestä kumista valmistettuja vetoremmejä on vain yhtä kokoa, mutta portaattoman tarranauhasäädön ansiosta remmit sopivat jokaiseen käteen lapsen kädestä kirvesmiehen kouraan. Vaikka tuote olisi teknisesti yksinkertainen, haluamme tuoda siihen aina jotain omaa ideaa, sanoo yrityksen perustaja Otto Rosti. Olen valinnut testiryhmään henkilöitä, jotka varmasti uskaltavat valittaa, jopa turhankin pienestä. Ensimmäisiin remmeihin käytin äidin ompelukonetta sekä opastusta. Suoja on pehmeää kumia ja se mukautuu hyvin kämmenen muotoon. – Perinteinen vetoremmi on neljä senttiä leveä nauha, joka painaa ikävästi ranteita raskaita painoja nostaessa. Jos remmejä valmistettaisiin käden kokojen mukaan, valikoimaa pitäisi olla erittäin laajasti. ja huomasin tässä mahdollisuuden. Kämmeniin ei synny känsiä, rakkoja tai hankaumia ja kämmenet pysyvät hyvässä kunnossa. Vetoremmin vaikutusta nostoon on vaikea mitata numeroilla. Kämmensuoja on eräänlainen hansikkaan ja vaahtomuovinpalan välimuoto. Kripperit pitävät kämmenet kunnossa Samoihin aikoihin vetoremmien kanssa Taffer toi markkinoille kämmensuojat eli kripperit. Ihmisillä kun on hyvin eri paksuisia ranteita, kertoo Rosti. 87 T afferin nimi tulee englanninkielen sanasta ”tougher”, joka tarkoittaa vahvempaa ja kestävämpää. versio. Vetoremmit ovat sataprosenttisesti suomalaista valmistusta ja Tafferin omaa suunnittelua. Alkuperäisistä remmeistä ovat muuttuneet käytännössä kaikki, niin langat kuin ompeleetkin. – Remmien kestävyyttä on koko ajan paranneltu erilaisilla materiaalikoostumuksilla. TOPIN kangas on teknistä polyesteria, jonka kuidut ovat kehitetty nimenomaan urheiluun. Näin voimme seisoa ylpeänä valmiiden tuotteiden takana. Sosiaalinen media on ollut suurena apuna. – Itse asiassa ensimmäinen julkaistu tuotteemme olikin kripperit puolitoista vuotta sitten. Sinänsä yksinkertaisessa tuotteessa ei ole paljon teknistä parannettavaa. Lukuisia eri voimailulajien Suomen mestareita löytyy testiryhmästä
Paidan mallia on hierottu yksityiskohtaisesti. Hoitosuositus: Pään-, niskanja hartiaseudun jäykkyyden ja kiputilojen hoitoon, parantamaan unenlaatua ja lievittämään stressiä. Magneettihoito voi vähentää kipua ja turvotusta, parantaa mikroverenkiertoa ja aineenvaihduntaa edistäen vammojen itseparanemisprosessia ja poistaen nestekertymiä (lymfakierron lisääntyminen), nopeuttaa kuonaaineiden poistumista lihaksissa sekä valmistaa lihaksistoa ja jänteitä rasitukseen. Säännöllinen puhdistus vedellä säilyttää kämmensuojien pidon. Myydään kappaleittain. Näin tuote sopii sekä pieniin että suuriin kämmeniin. Biomedin terapeuttisen tippasarjan ravintolisät sopivat erityisen hyvin niille, joilla on imeytymishäiriöitä tai joilla on nielemisvaikeuksia. Kämmensuojien materiaalina on synteettinen kumi. Tuote on käsinpestävä. Pullossa 544 päivän annos. TAFFERILLA on myös valikoimissaan rannetuet. Magneettiterapiatuotteita voidaan käyttää esimerkiksi parantamaan lihasten notkeutta ja nivelten liikkuvuutta, vähentämään kipua ja turvotusta ongelma-alueilla sekä vähentämään vamman riskiä. Kämmensuojat ovat suojattu mallisuojalla. Jodi-tipat Jodi tukee kilpirauhasen normaalia toimintaa. Lisätietoja: Medimagnet -magneettiterapiatuotteet/Helover Oy asiakaspalvelu@medimagnet.fi. T-paidan ei tarvitse haista hielle Taffer tuo markkinoille myös paitoja. Kaikissa tuotteissa on sisäänommellut kestomagneetit. Juhani Karvonen KÄMMENSUOJA on eräänlainen hansikkaan ja vaahtomuovinpalan välimuoto. Pullossa 30 päivän annos. Yksi tippa päivässä /150 mcg jodia. Muistin tueksi, hermosärkyihin, väsymykseen. 88 hansikkaan riisuminen sekä takaisin laitto on. – Kämmensuoja on valmistettu äärimmäisen pitävästä ja kestävästä materiaalista, joka kestää karheimmatkin painonnostotangot. Kuusi tippaa/500 mcg B12-vitamiinia. – Kankaassa käytetyt hopeaionit estävät bakteerien kasvua materiaalissa. – Käyttöiän pidentämiseksi tarrat on suljettava käytön jälkeen. Kämmensuojaa käytetään kevyesti kiinnitettynä joko keskellä kämmentä tai siten, että kiinnitysosa tulee rystysten yläpuolelle. Käytetään tyynyn ja tyynyliinan välissä. Koot: Yksi koko (33 x 45 cm). 15 tippaa päivässä/ 6 mg rautaa. – Kumimateriaalien valinnat ja kehittäminen on vienyt aikaa ja käytettävät materiaalit on erikseen tehty juuri yrityksen omien toiveiden mukaan. Pullossa 77 päivän annos. Tuotteen magneetit on sijoitettu rauhoittava ja rentouttava North napa kehoa kohti. TAFFERIN vetoremmeissä rasitus kohdistuu suuremmalle alueelle kuin perinteisissä remmeissä. Kangas on teknistä polyesteria, jonka kuidut ovat kehitetty nimenomaan urheiluun. Tuotteet ovat allergiatestatut. Kärsitkö imeytymishäiriöistä. Sopii erityisesti kasvissyöjille, ikääntyville ja suolisto-ongelmista kärsiville. Jatkuva väsymys ja saamattomuus, alakulo, viluinen olo ja kylmät väreet sekä hiusten lähtö voivat olla oireita kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Auki jätettyinä tarrat keräävät helposti nukkaa, mikä heikentää tarran pitovoimaa. Jodin puutetta esiintyy suurella osalla suomalaisia. Magneettinen tyynyalusta on valkoinen 100-prosenttisesta puuvillasta valmistettu tuote, joka sisältää 40 kappaletta Magneettinen tyynyalusta unta parantamaan 800 gaussin magneettia. Rauta-tipat Raudan riittävän saannin turvaaminen on tärkeää erityisesti odottavilla ja imettävillä äideillä, iäkkäillä ihmisillä, himourheilijoilla, kasvissyöjillä sekä erilaisista suolistosairauksista kärsivillä. – En siinäkään suhteessa halunnut mitään ihan tavallista paitaa, koska niitä on paljon tarjolla. Paidat ovat meidän omaa suunnitteluamme. Synteettinen kumi on öljypohjainen tuote, eikä se aiheuta luonnonkumin tavoin allergiaa. Kämmensuojissa on samanlainen portaaton tarranauhasäätö kuin vetoremmeissäkin. Hikistä hansikasta on vaikeaa, jopa mahdotonta, saada takaisin käteen ilman isompia ponnisteluja. B12-tipat Aktiivinen B12-vitamiini on tärkeä aivoille ja hermostolle. Biomedin Terapeuttinen tippasarja on saanut kolme uutta jäsentä. Kangas neulotaan Orivedellä ja valmistetaan loppuun Jyväskylässä. Esimerkiksi helmaa on pidennetty suomalaisille sopivammaksi. Näin neulos estää hien hajun muodostumista ja pysyy pidempään raikkaan tuoksuisena, sanoo Rosti. – Niitä saa vain verkkokaupastamme tai noin pariltakymmeneltä jälleenmyyjältä
Raija Kivimetsän uutuuskirja Villiinny villivihanneksiin – Energiaa ja elinvoimaa luonnosta kannustaa liikkumaan luonnossa ja nauttimaan sen moninaisuudesta kaikin aistein. Ei lisättyjä hajusteita. Kirja kannustaa myös perheitä luonnon pariin. Luonnon magnesiumia tehostavat talvikkiöljy, glukosamiini ja mentholi. Detria Relaxant ® Magnesium nopeuttaa särkevien lihasten rentoutumista, vilkastuttaa lihasten aineenvaihduntaa, ehkäisee lihaskramppeja sekä lihasten jäykkyyttä. 89 KEIKKATIEDUSTELUT 040-549 0051 Rasituksesta kipeytyneiden lihasten palautumiseen Avuksi lihaskramppeihin ja suonenvetoihin Nordic Health Kipu-nivel -magnesiumsuihke on ulkoisesti käytettävä vahva luonnon magnesium-öljysuihke. Heli Pukin kuvittamat ihastuttavat hortahahmot inpsiroivat lapsiakin innostumaan luonnon ihanista superfoodeista villivihanneksista. Kirjan myötä luonto näyttäytyy aarreaittana, jonka maukkaat ja terveelliset villivihannekset odottavat löytäjäänsä. Luonto tarjoaa meille kaikille energiaa ja elinvoimaa: metsissä, niityillä ja rannoilla liikkuminen rentouttaa, rauhoittaa ja vähentää stressiä. Mukana on monipuolista tietoa kasveista ja herkullisia reseptejä, jotka innostavat kokkaamaan ja liikkumaan luonnossa uusin silmin. Kirja tutustuttaa yleisimpiin villivihanneksiimme ja antaa hyödyllisiä vinkkejä niiden löytämiseen keräämiseen ja valmistamiseen. Sopii myös lapsille ja raskaana oleville. Parabeeniton. Vaikuttavina aineina magnesiumin lisäksi turve-, mesiangervo-, katajaja väinönputkiuute. Kustajantaja Kirjapaja, kirja ilmestyy maaliskuussa. Avuksi lihaskramppeihin ja suonenvetoihin. Luonto on ehtymätön voimavara aivojen hyvinvoinnille. Villiinny vihanneksiin. Valmisteen testauksessa ei ole käytetty eläinkokeita
tilaukset@karprint.. kohdan mukaan (peruuttamisoikeuden puuttuminen). 09 413 97 300. Kustantajalla on kuitenkin oikeus veloittaa tilaajalta jo saadut lehdet KSL:n 6 luvun 16§:n 6. Tilaa Bodytreeni www.bodytreeni.. Määräaikaistilaus 39€ www.lehtiluukku.. Tilaukset, peruutukset ja osoitteenmuutokset tulevat voimaan 1-2 viikon kuluessa ilmoituksen saapumisesta. Lehdessä on esillä myös kehonrakennusta ja voimailua. Tilauksen voi irtisanoa milloin tahansa, mieluiten kuukautta ennen uuden laskutusjakson alkua. Tilaus voidaan irtisanoa koska tahansa. Kestotilaus laskutusjakso 12 kk 36€ Kestotilaus jatkuu automaattisesti valitun laskutusjakson mukaisesti voimassaolevaan kestotilaushintaan. Tilaushinnat TILAUSKORTTI Ka rp rin t Oy Van ha Tur un tie 37 1 03 15 HU HM AR I ERIKOISLEHTI kuntosalit painonhallinta kehonhuolto terveys kauneus Extrahinta 5,90 Hyvinvointianalyysi auttaa harjoittelussa Viidennes väestöstä ei liiku lainkaan Linda Sonntagin treenillä VAHVAT KÄDET ”Ilon ja riemun kautta liikkumaan!” Terveyttä ja hyvinvointia tuorepuristetuista mehuista Kansanedustaja Touko Aalto: Fat bikella hankien halki ja liukasta uhmaten Käytä palvelukorttia, kun ERIKOISLEHTI kuntosalit painonhallinta kehonhuolto terveys kauneus Extrahinta 5,90 Linda Sonntagin selkätreenillä LIHAKSET KUNTOON Tiian elämäntaparemontti karisti kilot ja toi hyvän olon Hyvä treenivaate on kuin toinen iho Itsensä ylittäminen parasta fitnessissä Nyrkkeily on rohkeiden miesten kestovoimalaji Rasvapolttoon ei ole oikotietä Mailapeli Padel tekee tuloaan Suomeenkin Bodytreeni käsittelee monipuolisesti terveyttä, liikuntaa, kuntoilua, ravitsemusta ja kehonhuoltoa sekä kauneutta. Kyselyt rekisteriselosteesta henkilörekisterilain 11§ mukaiset tarkistuspyynnöt kirjallisina ja allekirjoitettuna Karprint Oy/tilaajapalvelu, 03150 Huhmari. Puh. Karprint Oy:n tilaajarekstereihin tallennettuja tilaajatietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin
Hevosten ruokinta ja terveydenhoito ovat keskeisiä teemoja ja ne kiinnostavat aina lukijoita. Tilaushinnat: Kestotilaus 39€, määräaikainen tilaus 49€ Tilaa lehti www.hevosmaailma.?, tilaukset@karprint.. varusteiden hankinnasta ja talliturvallisuudesta. Ekoelo jalkautuu harrastus-, kurssija koulutustoiminnan pariin sekä kertoo ekologisista ja luontoa lähellä olevista vapaa-ajanviettomahdollisuuksista. Kissafani on siihen pieni korvike. Tilaushinnat: Kestotilaus 39€, määräaikainen tilaus 45€ Tilaa lehti www.kissafani.?, tilaukset@karprint.. 09-413 97 300 KOIRA Meidän 5,90 ERIKOISHINTA RO TU ESIT TELYSSÄ COCKE RS PA NI EL I Kouluttaja neuvoo: Koira tarvitsee hyvän pomon Yhä useampi koira kuntoilee uimahallissa Löytökoira Romulus Ilmari saapui Roomasta Supertaitava koiratanssivalio Bordercollie Flow Dalmatialainen sai jättipentueen Canmoy´svillakoiria jo kuudella mantereella Sudet vievät koiria pihoilta 1/2016 6,50 Ekoelo Uutuuslehti Ekoelo esittelee vaihtoehtoja, miten nykyajan ihminen voi tuoda jokapäiväiseen arkeensa arvovalintoja, jotka tukevat elämäntapaa: Luonnonmukaisesti Ekologisesti Puhtaasti Aidosti. tai puh. Lisäksi lehti antaa neuvoja mm. Tilaushinnat: Kestotilaus 38€, määräaikainen tilaus 40€ Tilaa lehti www.meidankoira.?, tilaukset@karprint.. tai puh. Ihmisen läheisimmästä ystävästä koirasta esittelemme jokaisessa numerossa rotuja, kasvatusta ja hoitoa. Osallistu kisaan! Herra Peetu on ihmistä viisaampi Reipas Aamu Suomen ensimmäinen poliisikissa Rotuesittelyssä letkeän rennot ja komeat ragdollit Helli, elä ja harrasta! Tilaa ja nauti!. 09-413 97 300 Kissafani Kissafani on kissan ystävien ikioma lehti. Meidän Koira on niin kotikuin harrastuskoiriensa hyvinvoinnista huolehtivien omistajien lehti. Meidän Koira Meidän Koira on erinomainen asiaja viihdelehti koko perheelle. Keskiössä ovat kotoilu ja kotona toteutettavat arvovalinnat ihmisen elämänkaaren eri vaiheissa. Rakkaus kissaan on monen kohdalla sammumaton, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta omaan kissaan. 09-413 97 300 1/16 6,40 5,50 ERIKOISHINTA Kesäallergiaan valmistautuminen alkaa hyvissä ajoin! POLARALLE juoksu aina ollut helppoa Pahansuopa nimetön arvostelu netissä harmittaa Hevonen kertoo kivusta ilmeellään Suomen vaunuhistoriallinen seura vaalii ajoperinteitä Unelmien hevoskesä ratsastusleirillä lähestyy! Luonnonmukaisesti Ekologisesti Puhtaasti Aidosti Kotoillen 1/2016 6,90 Maukas SILMUSALAATTI valtaa markkinoita Puolita hiilijalanjälkesi! Kuusenpihkavoide on ihmeaine Chilit ja paprikat nyt multaan Siivouksessa ei tarvita paljon kemiaa Avantouinti karkottaa stressin ja flunssat Luomutontilla pärjää entisajan työkaluilla Mieli virkistyy hevosen selässä Ekoelo 4,90 HOITO – RAVINTO – UUTUUDET – NEUVOT – VINKIT 1/2016 6,60 5,90 ERIKOISHINTA Löytökissa Roosa perheelle rakas Michael Monroe Kissojen suuri ystävä Pidä kissa hoikkana Lihaa ja liikuntaa Muutosahdistus voi ilmetä merkkailuna Kenellä Suomen söpöin kissa. tai puh. Hevosmaailma kertoo kuulumisia raviradoilta, ratsastuskisoista ja hevostaloudesta. Kissafani välittää tietoa kissan hyvästä hoidosta monipuolisesti ja kattavasti. Kissafani on kissanomistajien äänenkannattaja. Hevosmaailma ilmestyy 6 kertaa vuodessa tuhtina lukupakettina. Meidän Koiraa lukevat mielellään kaikki korista pitävät! Lehti on laaja-alainen, täysin nelivärinen ja lähes satasivuinen aikakauslehti, joka ilmestyy 6 kertaa vuodessa! Meidän Koira ilmestyy kolmatta vuottaan. Kissafani ilmestyy 6 kertaa vuodessa aina yhtä odotettuna lukijoidensa iloksi. Tilaushinnat: Kestotilaus 41€, määräaikainen tilaus 47€ Tilaa lehti www.ekoelo.?, tilaukset@karprint.. Lehti esittelee myös erilaisia kissoja ja kissarotuja ja on mukana kissanäyttelyissä. tai puh. 09-413 97 300 Hevosmaailma Hevosmaailma on hevosen omistajille ja kasvattajille suunnattu harrastelehti, jossa aina on runsaasti monipuolista ja ajankohtaista luettavaa kaikille hevosista kiinnostuneille