TOIVEJULISTEISSA A STAR IS BORN, BENJAMIN & 2 × SISUSTUSJULISTE FANIKUVASSA ALEXA & KATIE 2/2019 . MITÄ KESÄTYÖTÄ HAKISIN. 50 IDEAA #DEMITECH Uskalsin vaihtaa unelmaani " " Mmiisasin rakkaat KOIRABESTIS & ERILAISET KAVERIPORUKAT – SINÄ KUULUT YHTEEN NIISTÄ. 6,50 € 60 oivallusta ystävyydestä ”Kun olemme yhdessä, kaikki on hyvin” diy-ekstra Vietä laatuaikaa kullan, kaverin tai itsesi kanssa ota talteen Flirttailulukkari Friends for life Miten tulla toimeen äidin kanssa
Päivi Lehtomurto, päätoimittaja paivi.lehtomurto@a-lehdet.fi VAHVA & IHANA 40 Vietä ihana ystävänpäivä itsesi, kultasi tai kavereidesi mahtavassa seurassa. 46 Herkuttele söpöillä diytikkareilla tai anna niitä lahjaksi kavereille. ?. 3 Olin yläasteella ystävistäni ainoa, joka tykkäsi matematiikasta. 48 Vahva & ihana Veera on oppinut tykkäämään ihonsa läiskistä. Ennen kuin tutustuin tunneilla muihin, tunsin oloni ulkopuoliseksi. 60 Horoskooppi paljastaa, mitä tähdet povaavat merkillesi tänä talvena. Monella muulla oli sama tilanne. Voi kunpa joku olisi kertonut, että myös teknisillä aloilla saa toteuttaa luovuuttaan hauskassa seurassa! Rakastan työtäni, mutta voisin yhtä hyvin olla kehittämässä uusia sovelluksia. Kun muut valitsivat lukiossa lyhyen matematiikan, se tarkoitti, ettei minulla olisi omaa porukkaani pitkän matematiikan tunneilla. Luokkahuone oli täynnä poikaporukoita, ja tyttöjä oli vain muutama. Demi. 63 Salainen palvelu – oudoimmat tavat julki! 65 Megamokat – löydätkö oman kämmisi. Haluatko päivittää mielikuvasi mahdollisesta unelma-ammatistasi. 62 Rakkausstoorit – aina yhtä suloisia. Ehkä tämä ei ole minun juttuni, ajattelin. 58 Psykologin Q&A ujoudesta. Äiti ja tytär pohtivat. 50 Inspiroidu nuorista, jotka muuttavat maailmaa. 67 Fanikuvassa Alexa & Katie.. 52 Roosa löysi yllättävän unelmien alan. rikkoa kaava 48 VEERA ON NYT IHONSA YSTÄVÄ. 66 Mitä seuraava Demi pitää sisällään. Oikeasti se oli ihan yhtä paljon minun juttuni kuin poikien, jotka päätyivät opiskelemaan ympäristötekniikkaa tai tuotantotaloutta. Käännä sivulle 52. 54 Miten lähentyä äidin kanssa. Tyhmät stereotypiat vain estivät minua näkemästä sellaista vaihtoehtoa
Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. Täysin samaa mieltä! Tässä numerossa ulkonäköpaineista puhuu Veera, joka on oppinut pitämään ihonsa läikistä, s. Haastateltavat antoivat hyviä vinkkejä myös muista tavoista, joilla voin tukea eläinten hyvinvointia. demi.fi/kilpailut IHANAN AVOIMET TUBETTAJAT Lempijuttuni oli Miklun ja Sara Karoliinan haastattelu, koska he olivat niin avoimia. Olen jo vähentänyt lihan syömistä ympäristöön liittyvistä syistä, mutta jutun luettuani aion jättää lihan entistäkin useammin ostamatta. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. 4 Demi. Jokin sisälläni liikahti sen lukemisen ansiosta paikoilleen. Oli kiva lukea jonkun kokemuksista ulkonäköpaineista ja niiden yli pääsemisestä. Jutussa kerrottiin hyvin itseensä uskomisen tärkeydestä ja siitä, etteivät epäonnistumiset määritä ihmistä. Virallinen osoitteenmuutos Postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. Meidän kaikkien pitäisi muistaa elää vain itseämme varten, eikä välittää siitä, mitä muut ajattelevat. – RUUSUNMARJA ELETÄÄN ITSEÄMME VARTEN Vahva & ihana -juttu Susannasta kosketti. ”Sain lehdestä uskoa unelmiini” Anna palautetta . Ihastuin myös nachopeltiin, sillä rakastamme parhaan ystäväni kanssa meksikolaista ruokaa. VEGAANIHERKUT TESTIIN Vegaanireseptit olivat koko lehden herkullisin kohta! Olin jo kauan etsinyt vegaanisia herkkuja, mutten ollut tajunnut, että voi tehdä esimerkiksi vegaanista Snickers-tuorepuuroa. – HEIII . 48. – PORKKANA JOKIN SISÄLLÄ LIIKAHTI Samaistuin Omassa tahdissa -juttuun, sillä olen ollut sairauslomalla lukiosta masennuksen takia. demi@a-lehdet.fi . Minun on joskus hankala olla ajattelematta koulujuttuja, joten oli myös mukavaa lukea, että Sara ja Miklu osaavat pitää vapaapäiviä. Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. – SOKERIHIIRI. @demilehti Päätoimittaja Päivi Lehtomurto Art Director Eeva Värtö Konseptisuunnittelija Aino Salonen Tuottajat Mia Frilander Roosa Oksanen Digikonseptisuunnittelija Christina Boman Sometuottaja Essi Rundgren Toimittajaharjoittelija Meri Remes Kustantaja A-lehdet Oy Liiketoimintajohtaja Anni Lintula Myyntipäälliköt mediaopas.a-lehdet.fi Media-assistentti Katja Bruun Kaupallinen tuottaja Sara Nurmilaukas Sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Postiosoite Demi, 00081 A-lehdet Sähköpostit demi@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi Puhelin (09) 759 61 (vaihde) Kotisivut demi.fi Asiakaspalvelu 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Tilaa Demi a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Paino UPC Print Aikakauslehtien liiton jäsen. . – SUILEE LIHA SAA JÄÄDÄ KAUPPAAN Sain Eläinten puolella -jutusta tarpeellisen muistutuksen tuotantoeläinten huonoista oloista. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista. He puhuivat tärkeistä asioista, kuten siitä, ettei kannata vertailla itseään muihin. Minusta tuntui, että olin epäonnistunut ja menettänyt identiteettini. Jouduin sen takia pidentämään opintojani, ja numeroni olivat sairausloman jälkeen hetken huonompia kuin aiemmin. lakko tai tuotannolliset häiriöt)
Koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa alaa! Sen osoittaa myös Roosa, joka kertoo tässä numerossa, miten päätyi opiskelemaan teknologia-alaa, vaikka valitsi ensin aivan toisen suunnan, s. Huultenrajauskynä Suede Matte Lip Liner. 52.. Demi. Äänestä ja osallistu arvontaan osoitteessa demi.fi/kilpailut. Kerro toiveesi ja mielipiteesi kommentoimalla videoitamme. Onnea kilpailuun! @demilehti Ihanat stoorit piristävät päivääsi! Entä mitä pidät uudesta Demistä, missä luet sitä. Mitä muuta palautetta haluaisit antaa Demin toimitukselle. Silmänrajauskynä Epic Ink Liner. Nestemäinen luomiväri Glitter Goals Liquid Eyeshadow. Demi-lehti Demin YouTubekanavalla viihdyt ja saat uutta ajateltavaa. Oli myös helpottavaa kuulla, että alaa voi vaihtaa vielä lukion jälkeenkin! – NOITSBECKY . Ihana kuulla, että juttu rauhoitti mieltäsi. Demi.fi Keskustele kaikesta maan ja taivaan välillä! Voit myös hakea Demin haastatteluun: osallistu.demi.fi/kerro. Minusta oli mahtavaa, että lehdessä käytiin vielä nyt sarjan loppumisen jälkeenkin läpi sen ihanimpia kohtauksia ja tärkeimpiä opetuksia! – PIKKUPANDA PARI TOIVETTA VAIN Tykkäsin lehdestä, mutta olisin toivonut värityskuvia! Lisäksi haluaisin lukea Demistä Mmiisasin ja Tomaksen elämästä. Olin jo pitkään miettinyt, ovatko koeviikot rankkoja ja tuleeko lukiossa liikaa läksyjä. Juttu antoi minulle rohkeutta, ja tajusin, että kaikkeen kyllä tottuu. Osallistu, niin voit voittaa NYX Professional Makeup -meikkisetin. 5 KERRO MIELIPITEESI JA VOITA MEIKKISETTI! Mikä oli tämän lehden paras juttu. Kiitos palautteesta! Toiseen toiveistasi on nyt vastattu: Miisa kertoo tässä numerossa rakkaistaan, joihin kuuluu myös Tomas, s. Pigmenttiväri Foil Play Cream Pigment. UNELMAT TODEKSI Vuoden ensimmäinen Demi saa minulta täydet pisteet! Lehti sai minut tajuamaan, että jonain päivänä unelmistani tulee totta. Huulipuna Suede Matte Lipstick. 12. Kommentoi, käytä hashtagia #demilehti tai tägää meidät Insta-kuvaasi. – SPORTGIRL LISÄTIETOA LUKIOSTA Lempijuttuni oli my day lukiosta. Arvomme neljä palkintoa kaikkien 12. – KAISA_SULO . Ripsiväri Worth the Hype Mascara. Yhden palkinnon arvo on 80 euroa. Palkintoon kuuluvat: Huulilakka Slip Tease Full Color Lip Lacquer. KIITOLLINEN SKAM-FANI Skam on todella aito sarja ja siksi monen suomalaisnuoren sydäntä lähellä. Luomiväri Foil Play Cream Eyeshadow. ?. maaliskuuta palautetta antaneiden kesken
# fil m fr id ay M ai st ui si ko su kl aa . Id en tt is yy tt ä vo i ko ro st aa es im er ki ks i sa m an vä ris el lä hu ul ip un al la . 34 , ja pi an ka ts el et hä nt ä PA LJ O N lä he m pä ä. 31 . K U V A T : A L L O V E R P R E S S , U N IV E R S A L M U S IC , V A L M IS TA J A . Lö yt yi si kö m ol em pi en ka ap ei st a va ik ka yk si vä ris et va at te et ta i fa rk ut . YL LÄ TÄ T YS TÄ VÄ SI , JA VI ES TI SI SA AV AT U U TT A SÄ RM ÄÄ ! Pu ke ud u ka ve ris i ka ns sa tä nä än m ah do lli si m m an sa m an la is iin va at te is iin . (J ep , ty hm ä ky sy m ys !) Ilo uu tin en on , et tä ka up as ta lö yt yy ny t en em m än ve ga an is ia su kl ai ta . 46 . Ih ai le tk o ih as tu st as i ka uk aa . L Ä H D E : P O L A R B E A R E N D A N G E R E D . pi nn al la Jo s so hv an nu rk ka ja ih an a le ff a ho uk ut te le va t si nu a tä nä än , ka ts oi si tk o jo nk in ro m an tt is en kl as si ko n, s. U ut uu sm au ss a Cr un ch y H az el nu t on ro us ku va a ha ss el pä hk in ää . Ta lv ilo m a on pi an tä äl lä ! Tä tä ha lu an ai na ki n te hd ä lo m al la : _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ Ih an aa ys tä vä n pä iv ää ! Ju hl is ta is itk o si tä ka ve re id es i ka ns sa su pe r sö pö ill ä tik ka re ill a, s. VI IK O N EM O JI H AA ST E: ET SI VA KI O EM O JI ES I TI LA LL E VI IS I IH AN U U TT A SU O SI KK IA . M A TI K E TO P E LA S U 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 6 Demi. # tw in ni ng T E K S T I: R O O S A O K S A N E N , A L M A T U U V A , A IN O S A L O N E N . Fa ze r m uu tt i Pu re Da rk -s uk la id en sa re se pt in m ai do tt om ak si . O N N EA , ED SH EE RA N 28 ! O N N EA , M IL LI E BO BB Y BR O W N 15 ! O N N EA , SA RA KA RO LI IN A 20 !. Al oi ta fli rt tibo ot ca m p, s. Li sä pi st ei tä sa at te , jo s et te os ta m itä än uu tt a.
7 25 26 27 28 1. 3. H au sk aa ka ns al lis ta ki el io pp ip äi vä ä! Ku in ka m on ta ki el io pp iv irh et tä lö yd ät yl lä ol ev as ta te ks tis tä ?) N ap pa a ka ve rit la sk ia is tii st ai n ku nn ia ks i m uk aa n pu lk ka m äk ee n, la sk ia is pu lla öv er ei lle – ta i m ol em pi in ! M AA IL M AN KI RJ APÄ IV ÄN M AA G IN EN EN N U ST U S: AV AA LÄ H IN KI RJ A U M PI M ÄH KÄ ÄN . M A TI K E TO P E LA S U 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Demi. 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 H yv ää ka ns ai nv äl is tä jä äk ar hu pä iv ää ! Ti es itk ö, et tä jä äk ar hu n tu rk ki on oi ke as ti vä rit ön . O N N EA , M IK AE L G AB RI EL 29 ! O N N EA , CA M IL A CA BE LL O 22 !. Ko ko a tä nä än le iv än pä äl lis et vo i le iv äl le si vä är in pä in ta i va ih da pu he lim en ta us ta -k uv a uu te en . Se va in nä yt tä ä va lk oi se lta va lo n he ija st um is en ta ki a. ?. O lit pa ab i ta i jo ta in ih an m uu ta , te st aa , m ik ä ha us ka op is ke lu ty yl i so pi i si nu lle , s. Yk si tä rk eä lis äs yy ta is te lla ilm as to nm uu to st a va st aa n! Ka ip aa tk o va ih te lu a M aa na nt ai hi n. K U V A T : A L L O V E R P R E S S , U N IV E R S A L M U S IC , V A L M IS TA J A . T E K S T I: R O O S A O K S A N E N , A L M A T U U V A , A IN O S A L O N E N . Ar kt is te n jä id en su la m in en uh ka a up ei de n jä äk ar hu je n el in ol oj a. L Ä H D E : P O L A R B E A R E N D A N G E R E D . AU KE AM AN TO IN EN VI RK E KE RT O O JO TA IN TU LE VA IS U U DE ST AS I! Ts em pp iä ka ik ill e ab ei lle : ke vä än yl io pp ila sk irj oi tu kse t al ka va t tä nä än . 36 . (P .S
oivalluksia ”Kavereista saa rohkeutta” Yksi parhaita muistojani on, kun näimme kaverini kanssa lumilautailija Enni Rukajärven mäessä ja pyysimme häntä laskemaan – ja hän lähti! Enni on esikuvani, ja ihailen hänen rohkeuttaan. Talvilomilla lasken jopa päivittäin, kouluaikana vaihdellen. Jos ei edes yritä, harmittaa jälkeenpäin. Vähän sen jälkeen kävin Rukalla parkkikoulussa. Girls Go Shred innostaa parkkiin ja vapaalaskuun 14.–17.3. Iso-Syötteellä.. Mäkeen Mimmi Free’kend kutsuu kaikentasoisia vapaalaskijoita 7.–10.3. Kavereiden kannustus auttaa uskaltamaan. Sitten pitää vain yrittää uudelleen. Ohjatuissa parkkikouluissa ja tapahtumissa oppii helpoiten uusia temppuja ja tutustuu laskukavereihin. Lisäksi on kiva nähdä laskukavereitani, jotka asuvat muualla Suomessa. Rakas harrastus saa yrittämään ja kaatumaan yhä uudestaan. Aloitin lumilautailun siskoni kanssa Ylläksen hiihtokoulussa seitsemän vuotta sitten. Mutta jos pelottaa hirveästi, ei kannata yrittää, jotta välttyy turhilta loukkaantumisilta. Metsäja vapaalaskussa oppii tarkkaavaisuutta ja luonnon tulkitsemista. Jos kaatuu, niin kaatuu. Silloin innostuin lautailusta kunnolla. Temppujen opettelu kehittää tasapainoa, josta on hyötyä myös muissa lajeissa. Kun jossain tempussa onnistuu, siitä tulee hyvä fiilis. ”Jos kaatuu, niin kaatuu” Keväällä aloitan Suomi Tour -kisakiertueen. Saariselällä. Reilit ovat metallisia kapeita kaiteita, joiden päälle hypätään sivusta ja joilla liu’utaan erilaisissa asennoissa. Yksityistunneilla taas saa varmasti sopivan tasoista opetusta. Toivon, että jonain päivänä tytöt ja pojat voisivat kilpailla samassa sarjassa. Kisaaminen jännittää, mutta valmistaudun harjoittelemalla ja yrittämällä vielä vähän enemmän. T E K S T I J A K U V A : P A U L II N A T O IV A N E N . Tänä talvena haluan oppia pyörittämään enemmän asteita isoista hyppyreistä. Jos metsässä ei keskity ja tee nopeita päätöksiä, voi laskea päin puuta. on tosi kova. Oli iso askel siirtyä niihin. Leireillä käyn kahdesta neljään kertaa talvessa. Sen jälkeen tempuissa on helpompi onnistua myös mäessä. ”Haluan oppia koko ajan uutta” Viime talvena opin vetämään vaikeampia reilejä. Pihassamme on kesäisin trampoliini, jolla voin treenata lautailutemppuja etukäteen ja kokeilla voltteja. Täällä pääsen laskemaan lokakuusta toukokuuhun. . Pyhätunturilla. Kun muutimme neljä vuotta sitten Oulusta Kuusamoon, liityin Rukan lumilautailijoihin. 8 Demi. Niissä laudan kanssa pyöritään ilmassa esimerkiksi 360 tai 540 astetta. Mindy-tyttösessareissa lasketaan parkkia ja freestylea 30.–31.3. Ikäisissäni tytöissä taso Lumi kutsuu taas Silja Vesala, 13, rakastaa lautailutemppujen opettelua. Haluan saada lisää kisakokemusta
@demilehti Inside BY MAINOS Seuraa Instagramissa ja koukutu!. UUSI SARJA DEMIN TEKIJÖILTÄ YHTEISTYÖSSÄ HUAWEI Sarja alkaa ystävänpäivänä 14. 9 K O O N N U T : X X X X X X X . Demi. ?. helmikuuta
Derry Girlsistä on onneksi tulossa toinen kausi, ja ensimmäisen kauden loppu yllätyksineen povaakin kakkoskaudelle kiinnostavia teemoja.. norjalaissarja Skamin aitoudesta tai takavuosien brittisarjan Skinsin räävittömyydestä. Ajoittaisesta eripurasta huolimatta ystävät pitävät toistensa puolia. 10 Demi. Heidän joukkoonsa ja kouluunsa pamahtaa myös Michellen englantilaisserkku James – katolisen tyttökoulun ensimmäinen poika. Irlannin levottomuuksissa 1960-luvun lopulta 2000-luvun alkuun kuoli tuhansia ihmisiä. Parasta sarjassa on... Porukka ihastuu, sählää ja ajautuu noloihin tilanteisiin. Keskiössä ovat omaa paikkaansa etsivä Erin ja hänen outona pidetty serkkunsa Orla sekä heidän arka ystävänsä Clare ja kovis Michelle. musta ja ronski huumori. Päähenkilöt ovat tavallisia, mutta ehdottomasti persoonallisia. demi suosittelee DERRY GIRLS Netflixin hauska uutuussarja kuvaa tyttökoulua käyviä ystävyksiä 1990-luvun myrskyisässä Irlannissa. Puolituntiset jaksot ja yhteensä kuuden jakson kauden ahmii nopeasti. Se tuntuu raikkaalta, kun moni nykysarja nojaa enemmän murhamysteereihin kuin hauskuttaa. Päähenkilöiden kotikaupunki Londonderry eli tuttavallisesti Derry oli yksi konfliktin polttopisteistä. . Pakkaa sekoittaa etenkin Britanniaa vastaan kamppaileva terroristiryhmä IRA. T E K S T I: A IN O S A L O N E N . Sarja innostaakin googlailemaan historiaa. Sarja sijoittuu 1990-luvun Pohjois-Irlantiin, joten ysärifanit voivat bongailla aikakauden tyyliä ja musiikkia. Tiesitkö, että... Myös heidän hullunkuriset perheensä sotkeutuvat draamaan. Derry Girls on komediaa, mutta tulenarka yhteiskunnallinen tilanne tuo suhdekiemuroiden rinnalle synkempiä sävyjä. K U V A : A L L O V E R P R E S S . Katso, jos tykkäät..
K U V A : M A L IN G U S TA F S S O N . SUHTEET OIVALLUKSET ELÄIMET YOUTUBE Jokainen ystävyys on erilainen, ja se on ihanaa! Siksi on niin hauska kuulla, mistä muut ovat löytäneet kavereita ja mitä he tekevät yhdessä. 20. 11. Sanon, että minulle voi purkaa tunteita, vaikken osaisi aina vastata”, sanoo Jenna Ilvespakka (oikealla). ?. Kaverukset Jenna ja Martta sekä sadat muut puhuvat ystävyydestä, s. ”Jos huomaan, että ystävälläni on huono olla, menen yleensä halaamaan häntä. Demi. Seuraavalla sivulla myös huipputubettaja Mmiisas juttelee tärkeistä ihmisistään – ja yhdestä erityisestä koirasta
. ?. TEKSTI LINNEA MANNER KUVAT SANNA LEHTO TYYLI ELINA SARÉN MEIKKI JA HIUKSET ESSI KYLMÄNEN 12 Demi. Rapsuttelua, herkuttelua ja syvällisiä keskusteluja – niistä on Mmiisasin rakkaat tehty! Huipputubettaja Miisa Rotola-Pukkila, 24, vastasi Demin lukijoiden kysymyksiin ystä vistä ja rakkaudesta. . . 12 Demi
Olen valitettavasti se tyyppi, jonka perään pitää huudella, koska olen niin kiireinen. 13. Demi. ”Sellainen, joka lähtisi kanssani vaikka Ed Sheeranin, Jenni Vartiaisen tai Antti Tuiskun keikalle. Marjutilta voin kysyä näkemystä videoihini tai ratkaisua mihin tahansa ongelmaan.” Mitä teette kavereidesi kanssa. ”Luotettavuus. Hänen pitäisi myös tykätä Gossip Girlistä – olen katsonut sarjan läpi kolme kertaa! Hänen täytyisi myös olla eläinrakas ja pitää yhdessä herkuttelemisesta.” Demi. . . Näemme vanhojen ystävieni kanssa vain pari kertaa vuodessa koko porukalla, sillä kaikki asuvat eri puolilla Suomea. Vanhin ja paras ystäväni on lapsuudenystäväni ja -naapurini Marjut. Tarvitsen palautumisaikaa.” Millainen on unelmiesi paras kaveri. Toisaalta tykkään myös olla hiljaa yksin kotona, koska töissä ja koulussa täytyy olla sosiaalinen. 13 Luotettavat Mitkä luonteenpiirteet ovat sinulle tärkeimpiä ystävissä. Olen tuntenut hänet kolmevuotiaasta asti, ja hän on näkynyt myös videoillani. . . Minun pitää pystyä avautumaan ystävilleni kaikesta, enkä halua lukea henkilökohtaisia asioitani Jodelista. Onneksi viestittelemme WhatsAppissa koko ajan. Arvostan myös myönteistä elämänasennetta ja sitä, että osaa intoilla pienistä asioista, kuten tarjouksessa olevasta korvapuustista ja kaakaosta.” Ketkä ovat parhaat ystäväsi. ”Pidämme marttailtoja, joina juomme teetä, syömme poppareita ja dippiä sekä juttelemme. ”Minulla on kaksi ihanaa kaveriporukkaa: viisi lukioaikaista Keuruun-ystävää ja kuusi yliopistoaikaista ystävää
En halunnut esitellä heitä vielä toisilleen. Myöhemmin Tomas kertoi, ettei olisi mennyt katsomaan elokuvaa, ellen olisi ollut siitä niin innoissani. 14 Demi. Juttelimme kuukauden ennen kuin menimme ensitreffeille katsomaan Kesäkaverit-leffan. . . Kaverit kyselivät, voisivatko he jo nähdä Tomaksen. Tutustuimme netissä, kun Tomas oli nähnyt videoni ja lähetti minulle viestin Kik Messengerissä. ”Tapasimme kesällä 2014 Jyväskylässä. Hänen profiilikuvansa näytti kivalta, ja vastasin viestiin. ?. Aloimme seurustella lokakuussa.” Oliko helppoa pitää yllä ystävyyssuhteita, kun aloit seurustella. . Ystäväni onneksi ymmärsivät.” Paras video syntyy… Viimeisin mokani oli… 14 Demi. En kuitenkaan tekisi mitään toisin. Seurustelun alku on tärkeä tutustumisvaihe. 3_ T E K IJ Ä , 3_ T E K IJ Ä . ”Ei, olin ekat kuukaudet paljon kahdestaan Tomaksen kanssa, vaikka ystäväni olisivat halunneet tavata hänet heti. Spesiaali poikaystävä Miten tapasitte Tomaksen kanssa ja kuinka pitkään olitte tunteneet, kun aloitte seurustella. Meillä klikkasi heti, ja meille syntyi nopeasti inside-läppiä. Tomas vaikutti rennolta ja aidolta tyypiltä, jolla on jalat maassa. Tomas tuntui niin spesiaalilta, että halusin ensin tutustua häneen rauhassa. Kavereillakin on silloin hyvä olla tilannetajua, eikä heidän pidä suuttua, vaikka tilanne olisi hetken aikaa erilainen
Miten uskot, että Tomas kuvailisi sinua. Miten helpotatte ikävää. . Mietin usein, mitä joku tarkoitti, kun sanoi asian tietyllä tavalla. ”Katsomme sarjoja ja leffoja, kuten Millenniumtrilogian hiljattain, Riverdalea ja tosi-tv-sarjoja, kuten Love Islandia ja Temptation Islandia. Pidän usein esimerkiksi pipoa tai lippistä päässä.” Onko vaikeaa olla parisuhteessa, kun ei näe toista kuin kerran viikossa. 15 3_ T E K IJ Ä , 3_ T E K IJ Ä . . Olen varmaan hänen mielestään myös murehtivainen. . Olemme tottuneet siihen. Puhumme töistä jatkuvasti, mikä on tosi kuormittavaa. Uskon hänen ajattelevan myös, että olen todella tyylitajuinen ja muodikas, hehe! Minulla on massasta poikkeava tyyli, vähän streetja skeittihenkinen. 15. . Tykkäämme myös käydä ulkona syömässä pitsaa tai intialaista. Niin voin nähdä, miltä hän näyttää silloinkin, kun emme ole tavanneet hetkeen kasvokkain.” Mitä teette yleensä Tomaksen kanssa. ”Toivon, että hän sanoisi minun olevan hauska, koska meillä on omanlainen huumorintajumme. Lähetämme viestejä, soittelemme ja odotamme viikonloppuja. Nyt yritän vähentää sitä.” Demi. ”Tomas asuu Helsingissä, joten olemme olleet koko ajan etäsuhteessa. Demi. Jos on oikein ikävä, menen katsomaan Tomaksen videoita hänen TOMAS-kanavalleen. Tomas on huomauttanut, että otan usein työjutut puheeksi
Kanootti liukui kauemmas, ja Dina vain venyi takajalat edelleen laiturilla, kunnes tipahti veteen. 16 Demi. Se oli kuin meille tehty, koska olimme jo miettineet Dinanimeä.” Mikä on paras muistosi Dinan kanssa. . Se näytti tosi hauskalta! Onneksi Dina tykkää uida ja sukellella.” Tällä hetkellä innostun… 16 Demi. Se sai vain etutassunsa kanoottiin, ja takajalat jäivät laiturille. . Se on ihana! ”Dina on paras kaverini. ”Kerran olimme lähdössä mökillä kanoottiretkelle, kun Dina yritti hypätä kyytiimme laiturin päästä. Dinan ei alun perin pitänyt tulla perheeseemme, sillä olimme jo varanneet pennun toisesta pentueesta. Se on aina niin iloinen! Se on kahdeksanvuotias ja vaalea labradorinnoutaja.” Mistä Dinan nimi tulee. . Tosi huonona päivänä piristän itseäni…. Paras koirakaveri Kuinka vanha ja minkä rotuinen Dina on. ”Taisin keksiä sekä Dinan että jo edesmenneen Donna-koiramme nimen. Tämä pentu kuitenkin sairastui eikä tullutkaan meille. . Soitimme toiseen kenneliin ja saimme sieltä kymmenen viikkoa vanhan koiran, jonka nimi sattui olemaan Diana
Se oli tosi raskasta. Donna kuoli syksyllä 2015 samoihin aikoihin, kun muutin opiskelemaan Tampereelle. Emme ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen rodusta tai koiran nimestä. Vielä emme kuitenkaan voi hankkia koiraa, koska teen paljon töitä ja matkustan usein.” Demi. ”Tuntuu, minulla on ikävä sitä! Mutta näemme muutaman kerran kuussa Keuruulla ja saatamme soittaa Facetime-puheluita. . . Kerroin asiasta somessa vasta reilun vuoden kuluttua. Tuntui kuin olisin menettänyt läheisen ihmisen. 17 Olen ylpeä itsestäni, koska… Tuntuuko koskaan vaikealta olla kaukana Dinasta nyt, kun asut Tampereella. Dina tunnistaa ääneni ja alkaa vinkua. Kun tapaamme, se haastaa minua heti leikkiin.” Miten selvisit ensimmäisen koiranne Donnan kuolemasta. . ”Ajan kanssa. Tarvitsin aikaa suremiseen.” Haluaisitko joskus oman koiran. . Demi. ”Haluaisin! Tomas haluaisi corgin ja minä ison koiran. 17
H U P P A R I, 26 E , A C N E S T U D IO S / S T O C K M A N N . Unelmoin… M E K K O , 12 9 E , H & M . Kehun itseäni… 18 Demi. N A H K A H A M E , 12 9 E , H & M . F A R K U T, 9 9, 9 E , N A N S O . . L E N K K A R IT , 9 9 E , E Y T Y S × H & M . 18 Demi. 3_ T E K IJ Ä , 3_ T E K IJ Ä . TP A IT A , 11 E , A C N E S T U D IO S / S T O C K M A N N . R U S E T T ID O N IT S I, 5 E , G L IT T E R . Salainen taitoni on…. B L E IS E R I, 9 9 E , & O T H E R S T O R IE S . . .
. Ilman heitä en olisi tässä.”. MEIKKIVOIDE TOTAL CONTROL DROP FOUNDATION, SÄVY 05 LIGHT. Yhdellä videolla esimerkiksi puhuin joulukuusta, vaikka oli marraskuu. Silloin haluaisin kulkea huppu päässä ja katsoa maahan. Videoilla saatan vaikuttaa ulospäin suuntautuneelta ekstrovertilta, mutta olen oikeasti omasta rauhasta pitävä introvertti. ”Miisa-yhteisö, jolla on omat läppänsä. KULMAKYNÄ PRECISION BROW PENCIL, SÄVY 05 ESPRESSO. Demi. Saan seuraajiltani vertaistukea ja uskon myös antavani sitä. KULMAGEELI CONTROL FREAK EYEBROW GEL, SÄVY 01 KIRKAS. MEIKKI NYX PROFESSIONAL MAKEUP POHJUSTUSVOIDE HIGH DEFINITION PRIMER. SILMÄNRAJAUSTUSSI EPIC INK LINER, SÄVY 01 MUSTA. YLEISMEIKKIKYNÄ WONDER PENCIL, SÄVY 01 LIGHT. Olen heidän seurassaan samanlainen kuin muidenkin ihmisten kanssa. . Tilanteesta on jäänyt kammo, josta yritän päästä eroon. VIIMEISTELYPUUTERI STUDIO FINISHING POWDER. Toivon, että seuraajilleni välittyy se, että olen hyvä kuuntelija.” Ahdistaako sinua koskaan liikkua julkisilla paikoilla. ”Seuraajani ovat vähän kuin kavereitani. 19. He myös tykkäävät monista samoista jutuista kuin minä, kuten eläimistä ja musiikista. Demi. LUOMIVÄRIPALETTI AWAY WE GLOW SHADOW PALETTE, SÄVY 01 LOVEBEAM. On mukavaa, kun ihmiset tulevat juttelemaan minulle, mutta en tykkää kuiskuttelusta ja osoittelusta.” Olet sanonut, että seuraajasi ovat oma yhteisönsä. Käsistäni ja jaloistani lähti tunto, ja olin todella ahdistunut. Sadat seuraajat ahdistivat minut pieneen nurkkaan ja repivät vaatteitani, koska he halusivat nimmareita ja yhteiskuvia. HUULILAKKA SLIP TEASE FULL COLOR LIP LACQUER, SÄVY 21 CARDIO BUNNY. Superit Mitä seuraajasi merkitsevät sinulle. Seuraajani tietävät, että saatan sanoa jotain hauskaa tai mokailla. 19 3_ T E K IJ Ä , 3_ T E K IJ Ä . Haluan tietää, millaisia seuraajani ovat nimimerkkien takana. ”Joo, etenkin ruuhka-aikaan vältän esimerkiksi kaupassa käymistä. HUULTENRAJAUSKYNÄ SUEDE MATTE LIP LINER, SÄVY 46 CABO. PEITEVOIDE HD PHOTOGENIC CONCEALER WAND, SÄVY 01 PORCELAIN. . Kun avauduin paniikkihäiriöstäni videolla, sain Instagramissa paljon yksityisviestejä ja kävin monen kanssa syvällisiä keskusteluja aiheesta. He ovat minulle ihan valtavan tärkeitä. . Olen saanut paniikkikohtauksen miitissä Rovaniemellä joitain vuosia sitten. Millainen yhteisö on. Tykkään herättää keskustelua eri aiheista ja kuulla heidän mielipiteitään vaikka riitelemisestä, mielenterveydestä, identiteetin muodostumisesta tai opiskelusta. ’Voi meidän Miisa’, seuraajani kommentoivat. . RIPSIVÄRI WORTH THE HYPE, SÄVY 01 MUSTA. He myös tietävät, että sanon ’hyvvää’ aina, kun maistan jotain. KOROSTUSJA VARJOSTUSPUIKKO WONDER STICK, SÄVY 01 LIGHT
?. Jos joku on allapäin, hän menee aina auttamaan.” 63 % SANOO, ETTÄ YSTÄVIÄ ON SOPIVA MÄÄRÄ. 20 Demi. . JUTTU POHJAUTUU DEMIN KYSELYYN, JOHON VASTASI 708 ALLE 20-VUOTIASTA. JÄTTIGALLUP PALJASTAA PARHAAT TAVAT SAADA YSTÄVIÄ JA HAUSKIMMAT JUTUT, JOITA TEHDÄ KAVERIEN KANSSA. TEKSTI MERI REMES, ROOSA OKSANEN KUVAT MALIN GUSTAFSSON Martta Huhmarniemi, 14 HARRASTUKSET: RATSASTUS, PIIRTÄMINEN, MAALAAMINEN Linnea Martasta: ”Martta on ymmärtäväinen. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE! ISO HALAU S . MUIST A, ETTÄ OLET SILTI IHANA SELLA ISENA KUIN OLET. MONTAKO YSTÄVÄÄ SINULLA ON. 31 % 1–5 25 % 6–9 24 % 10–15 12 % YLI 20 6 % 16–20 2 % EI YHTÄÄN YSTÄVÄÄ. . SEURAAVILLA SIVUILLA PÄÄSET SUKELTAMAAN YSTÄVYYDEN ERI PUOLIIN – JA TUTUSTUMAAN SAMALLA PAULINAN, LINNEAN, MARTAN JA JENNAN MAHTAVAAN KAVERIPORUKKAAN. . 22 % HALUAISI LISÄÄ YSTÄVIÄ. 20 Demi. #friendshiprules YSTÄVÄT TUOVAT ELÄMÄÄN NAURUA JA TUKEVAT, KUN ON VAIKEAA
. Hänen kanssaan on hauska ja helppo puhua.” Jenna Ilvespakka, 14 HARRASTUKSET: TEATTERI, KARATE Martta Jennasta: ”Jennan seurassa on hyvä ja turvallinen olo. 21 Paulina Mäkeläinen, 14 HARRASTUKSET: RATSASTUS, KIELET, PIIRTÄMINEN Jenna Paulinasta: ”Paulina on intohimoinen. Demi. . Hän esimerkiksi leikkasi juuri pitkät hiuksensa ihan lyhyiksi.” % SANOO, ETTÄ ITSELLÄ ON YKSI BESTIS.. Hän ottaa kaikki ihmiset huomioon.” Linnea Paloheimo, 14 HARRASTUKSET: RATSASTUS, KRAV MAGA, MUSIIKKI, PIIRTÄMINEN Paulina Linneasta: ”Linnea on rohkea ja tekee, mitä haluaa
Vaihdamme usein jutellessa kielestä toiseen. MISTÄ OLET LÖYTÄNYT YSTÄVIÄ. Snapchatista. Koulusta. 22 Demi. 6. Ole se tyyppi, joka sanoo ääneen hassun icebreakerin!” INSTA ON PARAS SOMEKANAVA YSTÄVIEN SAAMISEEN! 51 % VASTAAJISTA PITÄÄ TÄRKEÄNÄ, ETTÄ YSTÄVÄ ON SUUNNILLEEN SAMANIKÄINEN.. 4. Jos katselet joka kerta sivuun, vaikutat siltä, ettet halua tutustua.” ”Ole oma itsesi. ”Moikkaa rohkeasti, kun kävelet kiinnostavan ihmisen ohi. Muutin Kirkkonummelle ja istuin yhtenä päivänä talomme portailla. LINNEA: Huolehdimme toisistamme! Emme painosta toisiamme esimerkiksi hakemaan ammattiapua, mutta voimme suoraan suositella kaverille vaikka ammattilaiselle juttelemista. Meitä yhdistävät samanlaiset harrastukset ja kiinnostuksen kohteet. Kun sain yhtenä päivänä koulussa ahdistuskohtauksen, Linnea huomasi sen ja vei minut ulos hengittelemään. PAULINA: Meillä on joko mustaa huumoria tai sellaista kolmevuotiaiden läppää. 9. 1. 7. 2. Olemme kaikki aika taiteellisia. Feikkaamalla saat vain kavereita, joista et pidä.” ”Netistä tai Instagramista löytyy samanhenkisiä ihmisiä. Moni meistä harrastaa ratsastusta ja tykkää muutenkin eläimistä. Että en minä voi hengailla noin coolien tyyppien kanssa! Tulitte myöhemmin juttelemaan minulle, ja jossain vaiheessa tajusin, että ahaa, me ollaan nyt kavereita. 8. JENNA: Ja minä tapasin teidät kaikki yläasteen tutustumispäivänä. Myös LGBT-jutut yhdistävät meitä. 5. Yhteisten tuttujen kautta. Linnea on asunut pienenä Belgiassa. . PAULINA: Huomaamme aina vaikkapa kesken tunnin, jos yhdellä meistä on jokin huonosti. JENNA: Minulla on ollut viime aikoina ongelmia mielialani kanssa. Harrastuksesta. Meitä yhdistää myös samanlainen huumori. PARHAAT VINKIT YSTÄVIEN LÖYTÄMISEEN Meidän jengi MARTTA: Tutustuimme Paulinan kanssa melkein kymmenen vuotta sitten. Naapurista. Pyydä mukaan myös muita lähellä olevia.” ”Jos aloitat juttelun jonkun yksinäiseltä näyttävän ihmisen kanssa, voit löytää pitkäaikaisen ystävän.” ”Suhtaudu avoimesti koulun ryhmätöihin tai keskusteluihin. WhatsAppista. PAULINA: Meillä on erilaiset taustat: minun äitini on venäläinen, Jennalla taas on sekä Yhdysvaltojen että Suomen kansalaisuus. Voimme puhua kaikesta. LINNEA: Minä taas tutustuin teihin kahteen ala-asteella, kun olimme rinnakkaisluokilla. Bileistä. Instagramista. MARTTA: Parasta porukassamme on ymmärtäväinen ilmapiiri. Päiväkodista tai esikoulusta. JENNA: Joo, olemme tosi avoimia toistemme seurassa. Emme kaikki kuulu seksuaalitai sukupuolivähemmistöihin, mutta jokainen meistä tukee niitä. . Ajattelin, että näytätte tosi siisteiltä. ”Leiriltä.” ”Ryhmäterapiasta.” ”Amino-sovelluksesta.” 56?% VASTAAJISTA PITÄÄ TÄRKEÄNÄ, ETTÄ YSTÄVÄ ON SAMANHENKINEN KUIN ITSE ON. 3. Muista kuitenkin olla valppaana, sillä ruudun takana voi olla kuka vain.” ”Mene ja kysy, voitko istua viereen tai mennä mukaan peliin. Jos kaveria tuntuu vaivaavan jokin asia, muut kysyvät, ahdistaako ja haluatko puhua siitä. Paulina tuli portille ja pyysi minua leikkimään. Oli kivaa saada ystäviä uudelta luokalta. Hän oli tilanteessa tosi lempeä, ja se auttoi oloani. LINNEA: Nykyään kuulumme kaikki isoon, noin kymmenen hengen kaveriporukkaan
. 56 % LUOTETTAVUUS 11 % HUUMORINTAJU 11 % REHELLISYYS 9 % YMMÄRTÄVÄISYYS 4 % AVOIMUUS 2 % SUVAITSEVAISUUS %:LLA ON ERI SUKUPUOLTA OLEVIA YSTÄVIÄ. . 23 TÄRKEIN OMINAISUUS YSTÄVÄSSÄ. Demi. 7 % JOKIN MUU
PAULINA: Suutuin Linnealle, koska mielestäni hän vain hylkäsi meidät, vaikkei hän tarkoittanut sitä. Kannoin silloin koulussa jäätynyttä vesipulloa, koska sen koskeminen auttoi ahdistukseeni. Lopulta tuntui, ettei ystäväni kaipaa seuraani.” ”Ystäväni pääsi lempiartistini keikalle, mutta otti mukaansa toisen kaverin. LINNEA: Näin sinut siinä käytävällä, mutta en vielä silloinkaan halunnut antaa sinulle anteeksi syytöksiäsi. Ojensin pulloni Paulinalle ja sanoin: ”Hei pitele tätä, minua se ainakin auttaa.” PAULINA: Auttoi, kun sain hetkeksi muuta ajateltavaa. Minun piti vain hyväksyä tilanne, ja kateus haihtui ajan kanssa.” ”Petin ystäväni luottamuksen väärin käsityksen takia. Riita oli kestänyt silloin jo kaksi viikkoa, ja se ärsytti ja ahdisti minua. PAULINA: Sinulla on onneksi tosi rauhoittava olemus. Istuin koulun käytävällä itkemässä, ja ohitseni kulki muita oppilaita. MARTTA: Silloin meistä muista tuntui, että te katositte yhtäkkiä porukastamme. . % ON MENETTÄNYT YSTÄVÄN.. Tiedän kuitenkin, että voin aina kirjoittaa heille.” ”Ystävälläni oli marsuja, ja halusin itsekin marsun. LINNEA: Opimme, että meidän pitää kommunikoida enemmän! PAULINA: Nykyään puolustamme onneksi aina toisiamme. Se tuntui kamalalta, enkä halunnut uusia ystäviä, jotten satuttaisi heitäkin. Mielestäni olin vain yrittänyt olla kaikkien kaveri. PAULINA: Riitamme meni niin pitkälle, että sain koulussa paniikkikohtauksen. Se yksi riita LINNEA: Emme onneksi riitele usein, mutta seiskan alussa meillä oli ihan hirveä riita! Yksi tyyppi tunsi olonsa yksinäiseksi isossa kaveriporukassamme, joten aloin viettää hänen kanssaan vähän enemmän aikaa kahdestaan. . JENNA: Silloin seiskan alussa en vielä tuntenut teitä niin hyvin, mutta meillä oli koulun käytävällä Paulinan kanssa tärkeä bondaushetki. Sen jälkeen kaikki oli taas ok. Olemme onneksi jo sopineet.” % ON OLLUT JOSKUS KATEELLINEN YSTÄVÄLLE. Jos esimerkiksi koulussa joku sanoo seksuaalitai sukupuolivähemmistöistä jotain loukkaavaa, kaikki porukassamme puolustavat muita sitä tyyppiä vastaan. Minun pitää silloin lepytellä ja kysyä, voidaanko keskustella tästä rauhallisesti. 24 Demi. JENNA: Vaikka kesken äidinkielentunnin! MARTTA: Joskus teillä kyllä saattaa mennä vähän yli. MARTTA: Tilanne karkasi käsistä! Ajattelimme kaikki, että porukkamme pitää nyt vain halkaista kahtia. ”Olen menettänyt ystäviä välimatkan takia, koska olen surkea pitämään yhteyttä. Olen opetellut olemaan kiitollinen siitä, mitä minulla on.” ”Ystäväni poikaystävä meni aina edelleni, enkä osannut tunkea väliin. Lopulta joku tyrkkäsi minut ja Linnean toisiamme päin siinä käytävällä, ja itkimme yhdessä. Käyttäydyin normaalisti häntä kohtaan, mutta pyysin äidiltä marsua.” ”Ystäväni perhe on rikkaampi kuin minun perheeni. Lopulta minä ja Linnea emme suostuneet puhumaan toisillemme
25 Nykyään Linnea ja Paulina puolustavat toisiaan kaikissa tilanteissa. . ”Sellaisina hetkinä on ihanaa ymmärtää, että joku oikeasti välittää minusta. Siitä tulee kiva olo”, Linnea sanoo.. Demi.
Emme kestä toisiamme enää! MARTTA: Hauskin yhteinen muistomme on kuitenkin koulun ulkopuolelta, kun kaverimme piti seiskalla halloween-bileet keskellä viikkoa. Sellaisia, että kaikki bondaavat ja puhuvat huolistaan. Olimme molemmat hänen fanejaan.” ENITEN KÄYTETYT EMOJIT YSTÄVIEN KESKEN. Osasimme ottaa virheet huumorilla.” ”Sain ystäviltäni videon, jossa he muistelivat yhteisiä kokemuksiamme ja kehuivat minua.” ”Telttaretki ystävien kanssa metsään. PAULINA: Teimme illalla erilaisia meikkejä ja valvoimme tosi myöhään. Sovimme kuitenkin juuri Martan kanssa, että meidän pitää alkaa nähdä useammin koko porukalla myös koulun ulkopuolella. MARTTA: Koulun ulkopuolella näkeminen on hankalaa, kun kaikilla on harrastukset eri aikoihin. MIKÄ ON OLLUT HIENOIN HETKENNE YHDESSÄ. MARTTA: Tärkeimmät yhteiset kokemuksemme ovat kuitenkin ihan tavallisia pieniä hetkiä koulussa. PAULINA: Haluamme lomaa myös toisistamme. Kenenkään ei tarvitse avautua murheistaan, koska kaikilla on kaikki hyvin – juuri sen takia, että olemme siinä yhdessä.. MARTTA: Se oli meidän uudenvuodenlupaus kaikkien muidenkin puolesta! LINNEA: Voisimme alkaa käydä yhdessä vaikka ulkona syömässä. PAULINA: Tai sitten sellaisia, että kaikki ovat iloisia. . MARTTA: Niin, koska emme saaneet unta niiden kauhutarinoiden jälkeen! PAULINA: Joo, kerroimme kauhutarinoita ja kuvittelimme, että joku tulee parvekkeelle oven taakse. Tunneilla voimme supatella kaikesta, ja välitunneilla löhöilemme yhdessä. 26 Demi. ”KOKKAAMME YHDESSÄ.” ”KÄYMME FRISBEE GOLFAAMASSA.” ”LAULESKELEMME JA KÄYMME HAMPURILAISILLA.” ”PELAAMME LAUTAJA VIDEOPELEJÄ.” ”LENKITÄMME KOIRAA.” ”SEIKKAILEMME BUSSILLA.” ”NUKUMME PÄIVÄUNIA.” ”Yleisesti tunne ystävistäni: on joku ihminen, joka tykkää minusta juuri tällaisena.” ”Kun olin todella surullinen, paras ystäväni sanoi, että olen kuin perheenjäsen ja ettei hän kestäisi, jos menettäisi minut. KERRO YSTÄVÄSI IHANIN SANA TAI TEKO! Parhaat hetket LINNEA: Näemme joka arkipäivä, mutta hengailemme lähinnä koulussa. Uimme ja pidimme hauskaa.” ”Ystäväni toi tuliaisia reissusta, vaikka olimme riidelleet ennen reissua.” ”Cheekin viimeinen keikka. LINNEA: Onneksi olemme samalla luokalla, ja meillä on sama lukkari. . MITÄ TEET YLEENSÄ YSTÄVÄN KANSSA. LINNEA: Otimme yövaatteet mukaan kouluun ja menimme suoraan koulusta kaverimme luo. LINNEA: Koulu alkoi seuraavana päivänä jo kahdeksalta ja kesti johonkin neljään asti. Se on ihaninta, mitä minulle on sanottu!” ”Kuoromatka Wienissä: saimme laulaa sydämemme kyllyydestä! Ystävän kainaloon oli reissussa hyvä nukahtaa, kun tiesin olevani turvassa.” ”Ystäväni on tuonut evästä kouluun, kun minulla on ollut iltapäivällä nälkä.” ”Vanhojentanssit, jotka tanssin ystäväni kanssa. Sinä päivänä peruin ratsastustuntini. Lomilla emme ole kauheasti yhteyksissä
”Tässä porukassa tuntuu siltä, että voin olla juuri sellainen kuin haluan”, Martta sanoo.. . . Martta, Jenna, Paulina ja Linnea kannustavat jokaista olemaan oma itsensä. 27 3_ T E K IJ Ä , 3_ T E K IJ Ä . Demi
TEKSTI AAVA LIEVONEN KUVA SANNA LEHTO. 28 Demi. tositarina SYÖPÄ MULLISTI ELÄMÄMME Joacim Viljamaa, 16, sairastui ja parani, mutta koko perhe toipuu syövästä vieläkin. . Sisko Debora, 17, tajusi, että myös hän tarvitsee tukea.
3. Ennen sairautta riitelimme Deboran kanssa, mutta sairastuttuani se loppui. Myös sinulla on lupa tarvita apua, vaikka et itse ole sairastunut. . Toisaalta jatkoimme tavallista nahistelua, kaverini vain varoivat letkujani. Vaikka itse ei olisi se, jolla on syöpä, ei saa unohtaa, että on myös tärkeä.” ?. Se tuntuu hyvältä. Kun sairastuin, yksi kaverini kysyi, mitä olin tehnyt saadakseni syövän. Välttelin asian ajattelemista ja keskityin kouluun ja harrastuksiin. Olisin kaivannut jo Joacimin sairausaikana vertaistukea: ikäistäni nuorta, jonka sisarus sairastaa syöpää. Halusin pitää yllä hyvää mieltä. Välttelemäni tunteet nousivat pintaan. Biisi nolotti minua, mutta äiti kannusti minua julkaisemaan sen. Minulla todettiin syöpä alavatsassa. Moni ei myöskään tiedä, että hoidoista voi jäädä vakaviakin sivuvaikutuksia. Pelleilimme sisarusteni kanssa sairaalassa. Sairaudessa yllätti, ettei se ollut niin kauheaa kuin elokuvista voisi luulla. Sairauden aikana pelasimme Joacimin kanssa lapsuudenaikaisia pelejämme, pompimme trampoliinilla ja katselimme leffoja. Olen päässyt myös vetämään keikkoja. Tiedän kyllä, ettei ole minulle hyväksi ajatella niin. Ja minä paranin. Olin ennen pinnallisempi ja minua ärsytti, jos en saanut, mitä halusin. Debora alkoi kantaa minusta enemmän huolta ja tekee sitä edelleen. Moni luulee, että syöpään sairastumiseen on aina selkeä syy, mutta se ei ole totta. Olen onnekas ja koen päässeeni helpolla. Joacimin sairauden myötä aloin kantaa huolta läheisistäni ja pelätä heidän menettämistään. Mielessäni ei käynyt, että niin voisi olla oikeasti. Pelkojeni vuoksi minun on ollut vaikea päästää muita lähelleni. Onneksi poikaystäväni Niklas oli tukenani. Kaverinikaan eivät osanneet oikein puhua asiasta kanssani, vaikka he tiesivät tilanteen. Asia pyöri päässäni, vaikkei enää ollut mitään pelättävää. 29 Joacim: ”Kaksi ja puoli vuotta sitten alavatsastani löytyi patti. Nuorempana halusin olla pä tarttuu, mutta halusi silti olla koko ajan kanssani. Kirjoitin sairauden alkuaikojen fiiliksistä Puoli vuotta helvettii -biisin. Puhu huolistasi vanhemmillesi, kouluterveyden hoitajalle tai muulle luotettavalle aikuiselle. Joacimin sairaus muutti minua. Välttely voi tuntua sillä hetkellä helpoimmalta, mutta tunteet pitää kohdata jossain vaiheessa. Kertoessani syövästä huomasin yhden kavereistani pidättelevän itkua. Sylva järjestää myös vertaistukitapahtumia. Muistuttelen heitä turvallisuudesta. Elämässä tärkeintä on läheiset ja nykyhetken arvostaminen. Minun oli vaikea nukkua, ja minua ahdisti ja masensi. Tanssiessa unohdan kaiken muun, ja sen jälkeen on iloisempi olo. 1. Joacim parani puolen vuoden hoitojen jälkeen. Äiti soitti minulle, enkä ollut uskoa häntä. Kirjoitin kaiken, mitä tunnen. En halua elämääni lisää sellaisia ihmisiä, joiden menettämistä pelkään. Kyselin, mistä ne muka tietävät varmasti, että se on syöpä. Sylva ry tukee syöpään sairastuneita lapsia, nuoria ja heidän läheisiään. Pidin asiat itselläni, koska en halunnut rasittaa vanhempiani. Tärkeintä on, ettei luovu toivosta.” vain omien kavereideni kanssa, mutta nykyään tykkään viettää aikaa yhdessä. Haluan tsempata muita biiseilläni ja juttelemalla aiheesta somessa. . Purin tunteitani musiikin tekemiseen. Minusta tuli kotona kiltti ja huomaamaton. Hoidot kestivät puoli vuotta. Vitsailimme siskoni Deboran kanssa, että minulla on syöpä. En muista tuosta ajasta paljon mitään. Yhteyttä voi ottaa chatissa, puhelimitse tai sähköpostilla. Äiti varasi minulle vaikeuksieni takia ajan terapiaan. Mielessä on vain tyhjä aukko. Paluu arkeen tuntui oudolta. Muutin seuraavana syksynä yksin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Se sai elämän tuntumaan hoidoista huolimatta normaalilta. Sairauden aikana oivalsin, että minulla on aitoja ystäviä. Tajusin vasta silloin väsymykseni, jota en ehtinyt miettiä hoitojen aikana. 10-vuotias pikkuveljeni Jetro oli ihmeellinen: hän luuli, että syöMISTÄ TUKEA, JOS LÄHEINEN SAIRASTUU SYÖPÄÄN. Syöpäjärjestöt tarjoavat neuvontaa kaikille, joita syöpä mietityttää. Nyt biisejäni löytyy esimerkiksi Spotifysta nimellä Joacim. Nykyään ajattelen, että tavarat katoavat jossain vaiheessa. Debora: ”Olin kesäleirillä, kun sain tietää Joacimin sairaudesta. Sen jälkeen oli aina helpottunut fiilis, vähän samanlainen kuin silloin, kun on itkenyt. Sain purettua tuntemuksiani myös katutanssiharrastuksessani. Hoidot eivät olleet minulle niin vaikeita kuin monelle, ja niistä jääneet sivuvaikutukset eivät häiritse enää elämääni. Esimerkiksi auton kyydissä huomaan välillä seuraavani nopeusmittaria ja pyydän kuskia usein hidastamaan. En saanut mennä ihmisten keskelle kouluun, kauppaan tai nuorisotalolle, sillä tavallisen flunssan saaminen olisi ollut hengenvaarallista. Yksi lainasi pyöräänsä, kun en itse jaksanut kävellä. Lisää tietoa: sylva.fi, kaikkisyovasta.fi/neuvontapalvelut. 2. Demi. He jättivät nuorisotalolla hengailun ja tulivat pitämään minulle seuraa pihallemme. Ajattelen nyt, ettei vaikeita fiiliksiä kannata pitää sisällään. Olen saanut palautetta, että musiikkini on antanut muille syöpälapsille voimaa. Suhtauduin siihen varautuneesti, mutta terapia helpotti oloani ja pystyin taas nukkumaan
Evelina 24.2. Reino Nordin 17.2. & 21.2.. Tuberisteily 19.2. Ellinoora 18.2., 21.2. Younghearted, Tuure Boelius 27.2. Mikael Gabriel 19.2. 17.2., 20.2. Benjamin Päivä Tukholmassa -risteilyllä Helsingistä 23 h -risteilyllä Turusta Varaa talvilomaelämyksiä koko perheelle: Silja.fi Talviloma tähtiä täynnä Mikael Gabriel 18.2
Huvin vuoksi Jee, kohta pääsee talvilomalle! Saat käyttää päivät niin höpsöihin tai fiksuihin juttuihin kuin haluat. . TESTIT TEHTÄVÄT LISTAT IDEAT KUN HARRY TAPASI SALLYN NOTTING HILL BRIDGET JONES – ELÄMÄNI SINKKUNA RAKKAUTTA VAIN CLUELESS 10 THINGS I HATE ABOUT YOU (500) DAYS OF SUMMER AMÉLIE MOONRISE KINGDOM Hempeilytuulella . Onko lomasi teemana leffamaratonit, kesätyöhaku vai flirttailu. Anna arvosana romanttisten komedioiden klassikoille ja katso leffat, joita et vielä ole nähnyt.. K U V A T : A L L O V E R P R E S S . . 31 T E K S T I: M IA F R IL A N D E R . Demi
Päivä hiihto keskuksessa! Suurin jännitysnäytelmä on se, kuka tippuu ekana hissistä. Lumisota on tänäkin vuonna kielletty, höh. . On niin pimeää, ettet erota kavereita toisistaan. Otat selfien huurtuneista ripsistäsi. KUINKA NOPEASTI SAAT BINGON TALVEN LIIKUNTATUNNEILLA. Joku oppii tekemään piruetin. LUISTIMET MUKAAN! T E K S T I: A L M A T U U V A .. Tunnet varpaissasi enää vain villasukkien puutteen. ”Ai, onko tänään ulkoliikuntaa?” Päädyt hytisemään ladulle ohuissa joogatrikoissa. IHANAA REIPPAILUA ULKOILMASSA, HEHKUTTAA OPE. Kaadut sukset jalassa etkä pääse naurultasi ylös. . On niin kirkas auringonpaiste ja hanki, että tarvitsisit aurinkolasit. Huomaat muiden lainaavan välineet koulun varastosta. Räntäsade, ja yhtäkkiä puolella luokasta on ”flunssa”. Kouluruoka ei ole maistunut koskaan näin hyvältä! Liikuntatunti talviaamuna. Haloo, on vuosi 2019! Enää ei pitäisi olla tyttöjen ja poikien lajeja. VAI SITTENKIN KOHMEISTA KOMPUROINTIA. Pojat pelaavat jääkiekkoa, tytöt ringetteä. Pakkassäällä toivot, että ohjelmassa olisi hot joogaa. Palaat hauskoihin lapsuusmuistoihin pulkkamäessä. Kokeilet ekaa kertaa kaunoluistimia tai hokkareita, ja olosi on kuin Bambilla. Kauhea nälkä tunnin jälkeen. Raahaat omat sukset, sauvat ja monot hirveällä vaivalla kouluun. 32 Demi
Ympyröi ne pestit, joita voisit hakea! KESÄTYÖ T E K S T I: P O L IN A G U T S O L .. Demi. . . 33 LEIRIOHJAAJA someapulainen au pair kahvilatyöntekijä JÄÄTELÖNMYYJÄ varastotyöntekijä chatasiakaspalvelija huvipuistotyöntekijä VIDEOKUVAAJA hotellisiivooja puistotyöntekijä TORIMYYJÄ ruohonleikkaaja FEISSARI lastenvahti mansikanpoimija toimistoapulainen kerhonvetäjä vanhusten seuralainen PYÖRÄLÄHETTI pakkaaja kesäteatterin näyttelijä uimavalvoja TURISTIOPAS puutarhan hoitaja isonen palveluneuvoja MARJAMYYJÄ keittiöapulainen SUP-LAUDAN VUOKRAAJA kukkien kastelija hyllyttäjä atk-harjoittelija rantatuolien vuokraaja 4H-YRITTÄJÄ KOIRANULKOILUTTAJA mainostenjakaja METSÄNISTUTTAJA arkistoija SOMISTAJA myyntineuvottelija hevostenhoitaja LEIRISIHTEERI pesulatyöntekijä hautausmaatyöntekijä laitosapulainen lipunmyyjä PULLONKERÄÄJÄ TUUTORI kirpputorimyyjä 50 × Haluatko tienata kesäloma lla
Tuijotat kuola valuen ihastustasi, ja yhtäkkiä hän katsoo takaisin. PARHAAT REPLIIKIT Flirttailu on taito, jota voi harjoitell a! Demin flirtti-bo otcampin avulla nappaat kiinnosta van tyypin huomion . NÄIN ONNISTUIN Aina kun näet livenä tai somessa ihanan näköisen tyypin, haasta itsesi keksimään päässäsi mahdollisimman nopeasti jokin avausrepliikki. Millainen on vangitseva ”olen kiinnostunut sinusta” -katseesi. . Ensimmäinen reaktio on katsoa pois salamannopeasti, mutta anna hänen tänään huomata, että katsot häntä. Voit myös haastaa kaverisi treeniin. Treenaa vain spontaanien iskurepliikkien keksimistä. . Hymyile hieman ja katso vasta sitten pois. Mitä teet. Jos haluat palautetta, lähetä treenistäsi video kaverille ja anna hänen arvioida, mikä katseistasi sulattaa jäävuoria. Sinun ei siis tarvitse oikeasti jutella hottikselle. . Harjoittele tätä kotona esimerkiksi siskon kanssa, jotta saat tönäisystä aidon tuntuisen. KUUMIA POSEERAAJIA ma ti ke 34 Demi. Sano ihastuksellesi ”hei” ja hymyile. Kuka on nopein. 34 Demi. Voit hakea inspiraatiota vaikka tubettajien tai artistien IG-kuvista. ?. Vaikkette olisi ennen jutelleet, tänään on hyvä päivä moikata koulun käytävällä tai kommentoida hänen kuvaansa Instassa. Varma tapa päästä ihastuksen kanssa juttusille: törmää häneen ”vahingossa” käytävällä (hups!) ja pysähdy pyytämään anteeksi. Niin kuumaa! NÄIN ONNISTUIN Harjoittele silmäpeliä peilin edessä. Näin saat hänet huomaamaan sinut. U can do it! NÄIN ONNISTUIN LUKKARISSA T E K S T I: M IA F R IL A N D E R
KAUHUSKENAARIOT Tee tänään jotain hullua: juokse ostoskeskuksen läpi niin kovaa kuin jaloistasi pääset tai ilmoittaudu vaikka improvisaatioteatterikurssille. Siinä tapauksessa teitä ei vain ollut tarkoitettu yhteen. Grrr! KUUMIMMAT BIISIT Panosta tänään asuusi tai meikkiisi. Kehu itseäsi – siitä saat itsevarmuutta flirttailuun. Listaa pahimmat pelkosi ja tulet huomaamaan, etteivät ne olekaan niin katastrofaalisia. 35 Tee soittolista, johon keräät vain flirttailevaa ja viettelevää musiikkia. Flirttailuviikon viimeinen tulikoe: Päätä, että tänään teet suoran aloitteen. Kohta marssit suoraan söpön tyypin luo ja pyydät häntä kahville, koska miksi ei. 35 FLIRTTAILUA. . Demi. Minkälaisessa lookissa haluat ottaa selfien. . Jos olette kasvokkain, paina häneen käteensä lappu, johon olet kirjoittanut esimerkiksi numerosi ja sanat: ”Olet söpö, laita mulle viestiä.” Katso häntä silmiin ja kävele pois. Voit saada pakit, mutta mitä siitä. Missä outfitissa tunnet itsesi erityisen itsevarmaksi. Kävele ihastuksesi luo tai snäppää hänelle. ITSEVARMIN LOOK Jännittääkö lähestyä ihastusta. Se vahvistaa villiä puoltasi, jota tarvitset flirttailussa. . . Pallo on heitetty, senkin flirttihirmu! NÄIN ONNISTUIN to pe la su Demi. Kysy itseltäsi, mikä on pahinta, mitä voi tapahtua
C Lavastaja. A Ohjaaja. C Kuvia. T E K S T I: M E R I R E M E S . D Maskeeraaja. C Tietoa tulee liian nopeasti, enkä ehdi piirrellä vihkooni. MITEN OPIT HAUSKEMMIN. . TESTAA. JOS OLISIN ELOKUVAALALLA, OLISIN... D Tunneilla kuunnellaan passiivisesti opettajaa. A Opettajan epäselvä käsiala. MITÄ KATSELET MIELUITEN TUNNEILLA. A Taulukoita. vinjetti 1 3 2 JOS KOKEISIIN LUKEMINEN PUUDUTTAA, KOKEILE UUSIA TAPOJA OPPIA. B Vanhanaikaisuus: luetaan vain kirjoista. TESTI KERTOO, MILLAINEN OPISKELUTEKNIIKKA SOPII JUURI SINULLE. MIKÄ ÄRSYTTÄÄ ENITEN TUNNEILLA. B Kuvaaja. . B Videoita. 36 Demi. D En mitään – kuuntelen mieluummin
A Hajuaisti. MAAILMASSA ON LIIKAA… A Epäselvää tietotulvaa. . C Uusista muistiinpanovälineistä. D Lukemalla hiljaa kirjastossa. B YouTube-videoista, joita ehdin katsoa taas kokeen jälkeen. LEMPISOMESI. D Yksinäistä puurtamista. . JOS SINUN PITÄISI PÄRJÄTÄ VAIN YHDELLÄ AISTILLA, MIKÄ SE OLISI. D Tuntoaisti. A Instagram Stories. Demi. C Unicorn-kakku. vinjetti 8 5 9 4 7 6 MISTÄ SAAT MOTIVAATIOTA. D Irtokarkit. D Koulukavereista. B Jäätelö. SUOSIKKIJÄLKKÄRISI. B Kuuloaisti. A Hyvistä arvosanoista. B Kirjoittamalla sivukaupalla muistiinpanoja. B YouTube. B Pitkiä tekstejä. C Instagram-feed. A Metrilaku. C Kuuntelemalla. NÄIN EN JAKSA OPISKELLA: A Ryhmätöitä tekemällä. 37. C Näköaisti. C Rumia koulukirjoja. D Snapchat
38 Demi. ENITEN C-VASTAUKSIA: VISUAALISET ESITYKSET Kenelläkään ei ole niin paljon piirustuksia ja värejä muistiinpanoissa kuin sinulla. . Jos pystyt opettamaan toiselle, tiedät ymmärtäväsi asian. b d a c UUSI OPISKELUTYYLISI ENITEN A-VASTAUKSIA: BUJOILU Sotkuiset muistiinpanot tuskastuttavat sinua, ja sinulla on opiskelussa selkeät tavoitteet. Lähettelet kavereille videoita ja ääniviestejä – ehkä sinulla on oma YouTube-kanavakin. Selkeät kaaviot ja kuviot ovat lempisivujasi koulukirjoissa. Kokeile tätä: Bullet journal -menetelmä sopii kaltaisellesi järjestystä rakastavalle ihmiselle. Se auttaa tiivistämään muistiinpanot selkeään muotoon, jota on helppo lukea, kun kertaat kokeisiin. Kokeile tätä: Kokoa opiskelupiiri, ja tehkää yhdessä tunneilta tuttuja Kahoot-kyselyjä. Ja kun olet kerran selittänyt asian ääneen, se jää paremmin mieleesi. . Sinusta tuntuu, että ajatuksia vaihtamalla kaikki tuntuu helpommalta ymmärtää. Hae inspiraatiota Instagramista hashtagilla #bulletjournalnotes ja tee koealueista ihanan selkeitä listoja. Koulussa kaipaat vaihtelua pitkiin lukumaratoneihin. LÖYDÄT IDEOITA SIVULTA 33.. Luvatkaa voittajatiimille palkinto, kuten irtokarkkipussi tai rentouttava hartiahieronta! MILLAINEN KESÄTYÖ SOPISI SINULLE. Kun saat käyttää luovuuttasi, opiskelukin tuntuu niin kivalta, että saatat kadottaa ajantajun. . Sovelluksessa voit tehdä myös inspiroivia ja kauniita lukujärjestyksiä ja to do -listoja. Kokeile tätä: Tee video, jossa selität jonkin hankalan asian niin kuin selittäisit sen kaverille. ENITEN D-VASTAUKSIA: TIETOVISAT Olet puhelias tyyppi ja viittaat tunnilla tuon tuosta kommentoidaksesi tai kysyäksesi jotakin. . ENITEN B-VASTAUKSIA: TUTORIAL-VIDEO Saat usein kuulla, että olet loistava teknisten laitteiden kanssa. Kokeile tätä: Canva on ilmainen sovellus, josta löydät helppoja ja kivannäköisiä kuvapohjia muistiinpanojen tiivistämiseen ja esitelmiin. . Vuorotelkaa, kuka kokoaa kyselyn, ja jakautukaa pareihin.
helmikuuta saat loistavan tekosyyn juhlistaa oman elämäsi rakkaimpia ihmissuhteita! Laita söpöilyvaihde päälle ja poimi seuraavilta sivuilta ideoita, joilla saat itsesi, kultasi tai kaverisi hymyilemään. ?. 54. Demissä jokainen päivä on ystävänpäivä – mutta 14. Olemme molemmat lukeneet esimerkiksi Soturikissatkirjasarjaa”, Aino sanoo. 39 Aino ja hänen äitinsä Terhi puhuvat läheisistä väleistään, s. ”Meillä on samanlainen kirjamaku. ?. Demi. #loveyouall #metime DIY ITSETUNTO PERHE OPISKELU Vahva& ihana Demi. 39 K U V A : M IL K A A L A N E N .
40 Demi. VINKIT TOIMIVAT YMPÄRI VUODEN! TEKSTI AINO SALONEN KUVAT JOHANNA KINNARI 3× suloinen ystävänpäivä 40 Demi. P.S. POIMI TALTEEN IDEAT IKIMUISTOISEEN YSTÄVÄNPÄIVÄÄN ITSESI, KULLAN TAI YSTÄVIEN SEURASSA. . VUODEN VAALEANPUNAISIN PÄIVÄ ON KÄSILLÄ. ?
Kirjoita itsellesi rakkauskirje, jossa kerrot, mikä on parasta sinussa. . Laadi Spotifytai YouTube-soittolista, jolle keräät biisejä, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi vahvaksi. Hankitko mietteitäsi varten söpön muistikirjan. Rakas minä Demi. Unimaski, 7 e, Glitter. Vaahtokylpy kynttilänvalossa, kävely luonnossa lempimusasi tahtiin vai purkki jäätelöä peiton alla. Demi. . Kirjaa ylös kolme unelmaasi, kolme saavutustasi ja kolme asiaa, jotka tekevät sinut onnelliseksi. ?. ?. ”Olet supersankari!” . . Maista kolmea uutta herkkua ja anna niille kulta-, hopeaja pronssisijat. iPhonen suojakuori, 4 e, ja muistikirja, 4 e, Flying Tiger Copenhagen. . Ota päiväunet. Mitä enemmän kehuja, sen parempi! . 41 Ole vuoden jokaisena päivänä itsesi paras ystävä Ystävänpäivä on täydellinen aika helliä itseään. 41. Juo kuumaa kaakaota kermavaahdon sekä nonparellien tai vaahtokarkkien kera. . Kuulostele, mitä kehosi kaipaa, ja anna se sille. Aseta puhelimeen muistutuksia, joilla tsemppaat tai piristät tulevaisuuden itseäsi. Ruksi ideat, jotka kutsuvat sinua: . Lompakko, 12 e, Monki
42 Demi. Jenni Vartiainen: Minä sinua vaan . Kirjat ja musiikki ripottelevat elämään romantiikkaa, oli sinulla joku erityinen mielessä tai ei. John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe . . Shawn Mendes: Imagination . Mini Unikko -tarjotin, 39,50 e, Marimekko. Nicola Yoon: Kaikki kaikessa . ?. Marcus & Martinus: Heartbeat . Pete Parkkonen: Ei kaltaistasi . Robin & Brädi: Puuttuva palanen . Sujauta ihastuksellesi lappu tai lähetä hänelle viesti. Jos se on vielä liikaa, aloita hymyllä ja pitkällä katseella. Kilpikonnarasia, 7 e, Flying Tiger Copenhagen. Ida Paul & Kalle Lindroth: Planeetat . Harry Styles: Sweet Creature . @demilehti PARHAAT BIISIT RAKKAUDESTA ” Vestan Ota varovasti, koska se on todella kaunis ja lyriikat ovat ihanat.” ” Mikael Gabrielin Älä herätä mua unesta kertoo minusta rakkaudesta tätä maailmaa ja onnellisuutta kohtaan: älkää herättäkö minua unesta, vaikka joskus haluaisinkin täältä pois.” ” Ed Sheeranin Perfect on kuin tehty minulle ja poikaystävälleni.” . Kuule, söpöliini... 42 Demi. Estelle Maskame: DIMILY-sarja Ystävänpäivänä ilmassa on rakkautta, joten silloin(kin) kannattaa tehdä aloite. Clean Bandit & Zara Larsson: Symphony . BTS: I Need U @demilehti ROMANTTISET KIRJAT . Celine Dion: My Heart Will Go On
43. Demi. Lähettäi sitkö hänelle faniposti a tai kivan yksityisv iestin. Paperiteippi, 3 e / 3 kpl, ja eväspussit, 2 e / 2 kpl, Flying Tiger Copenhagen. Demi. Loppuun keräsin tsemppilauseita huonojen päivien varalle.” ”Annoin purkin täynnä värikkäitä lappuja, joissa oli syitä, miksi rakastan häntä.” ”Tein tyttöystävälleni kirjan, johon kokosin lempimuistojamme.” ”Annoin hänelle vietän kanssasi päivän ilman puhelimia -lahjakortin” Vakoile, mitkä ovat kultasi tai ihastuksesi lempikarkkeja, ja kerää niitä kivaan pussiin. ?. Ihastus voi olla myös idolisi. ?. 43 @demilehti SULOISET DIY-LAHJAT RAKKAALLE ”Kirjoitin vihkoon tarinan siitä, miten tapasimme, tutustuimme ja aloimme seurustella
Pyyhe, 17 e, Ivana Helsinki / Jokipiin Pellava. HBO Nordic: Vampyyripäiväkirjat, Valehtelevat viettelijät . Moomin × Lumene heleyttävä käsija kynsivoide, 9,90 e. Netflix: Gossip Girl, Frendit, Alexa & Katie, Riverdale, Stranger Things . It’S SKIN Macaron Lip Balm -huulirasva, 7,90 e. horoskooppien luku ääneen / lautapeli / leffailta / musavideoraati . ?. It’S SKIN The Fresh Avocado High Nutrition Sheet Mask -kasvonaamio, 2,20 e. 44 Demi. Valitse jokaisesta kategoriasta yksi vaihtoehto, ja ohjelma on valmis. . kasvonaamiot / jalkakylvyt / päähieronnat / kynsien lakkaus . 44 Demi. Yle Areena: Lauran elämää, Sekasin, Skam Psst! Valehtel evista viettelijö istä ilmestyy tänä vuonna spinoffsarja Pretty Little Liars: The Perfecti onists, jossa nähdään Alison ja Mona. karkkibuffet / överit herkkupirtelöt / kaikkien lempisipsit ja -dipit / teekutsut SARJAMARATONIN AIKA! NÄMÄ SUOSIKKISARJAT SOPIVAT YSTÄVYYDEN JUHLAAN: . Luvassa on murham ysteeri. . Paras squad Spa-ilta kaverien kanssa
. Kaikilla oli hienot juhlavaatteet, ja illastimme kynttilänvalossa.” ”Viettäisin päivää parhaan ystäväni kanssa. ?. Tägää hänet hauskaan meemiin. Kun olin antanut kortin, halasim me lämpimä sti.” Psst! Pian saat lisää ystäviä, sillä Demin uusi Instagramdraamasarja Inside alkaa @demilehtitilillä 14. 45. Demi. Tee valokuvakollaasi teidän yhteisistä hetkistänne ja postaa se Instaan tai lähetä kaverille. . JOS ET NÄE KAVERIASI YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ, ILAHDUTA HÄNTÄ SOMESSA: . Muovimuki ja pilli, 5 e, Clas Ohlson. Kokkasimme yhdessä alkuja pääruuat. GlamGlow Glowpowder -korostuspaletti, 34,90 e. ?. Oikeastaan ihan sama, kunhan ruokaa on tarpeeksi.” TAI ASKART ELE IHAN OIKEA KORTTI! ”Tein ystävän päiväko rtit, joihin liimasin lehdistä ystävyy teen liittyviä sanoja, kauniita kuvia ja sarjakuv ia. Jaa my storyssa kuva tai video kaveristasi ja kerro, miksi olet ylpeä hänestä. . Eräässä kortissa oli lause ’minun tekisi mieli halata sinua’. Demi. helmikuuta. Siskoni on maailman tärkein ihminen ja paras ystäväni.” ”Menimme kavereiden kanssa mökille, jossa teimme överin romanttisen illallisen. Olen porukkamme leipuri, joten tein etukäteen sydämen muotoisen suklaakakun. Korvikset, 17 e, Glitter. Kerro WhatsApp-ääniviestillä, miksi hän on ihana ystävä. Siitä on tullut perinne, josta en halua luopua. Nauraisimme ja katsoisimme hyvää sarjaa tai leffaa jättihupparit yllämme. Lähetä hänelle quote, joka kiteyttää ystävyytenne. Kommentoi hänen kuvaansa kivasti. Nautiskelisimme texmexruualla, poppareilla ja tietysti jäätelöllä. 45 @demilehti UNELMIEN YSTÄVÄNPÄIVÄ ”Minä ja siskoni kumpikin seurustelemme, mutta haluamme silti viettää ystävänpäivää kaksin. .
. ?. TEKSTI JA KUVAT NINA KARLSSON Löydät koristelu inspiraa tiota Pinteres tistä hakusan oilla ”marshm allow pops” ja ”Oreo pops”. . 46 Demi. 46 Demi. TIKKUKESTIT Kaikki koolle! Söpöt diy-tikkarit ovat ihana lahja tai tarjottava ystäville.
2. Paina keksin kansi varovasti takaisin päälle. Kirjoita ystäväs i nimi koristelu geelillä keksitik kareihin niin, että jokaises sa tikkariss a on yksi kirjain. 47. Dippaa keksitikkarit kokonaan tai puoliksi kevyesti valkosuklaaseen ja asettele leivinpaperille kuivumaan. Anna tikkarien kovettua jääkaapissa vähintään 5 minuuttia. Asettele ne pystyyn sokerilla täytettyyn astiaan. Aseta keksipuolikkaat leivinpaperille odottamaan. Jos kuorrutat tikkarit kokonaan suklaalla, anna niiden kuivua pystyssä sokerilla täytetyssä astiassa. Jaa suklaa kahteen kulhoon ja sekoita toiseen huolellisesti elintarvikeväri. 4. Oetker) kimaltavaa koristelugeeliä (Dr. . Ripottele heti koristeet valkosuklaan päälle ja viimeistele koristelugeelillä. Clas Ohlson) Koristeluun esimerkiksi: nonparelleja noin 3 rkl pakastekuivattua vadelmaa (Dr. K-kaupat ja Flying Tiger Copenhagen) 100 g valkosuklaata noin ½–1 tl punaista nestemäistä elintarvikeväriä Koristeluun esimerkiksi: 1 dl kookoslastuja nonparelleja 1 dl minivaahtokarkkeja ½ dl pieniä punaisia karkkeja 1. Anna tikkarien kovettua jääkaapissa vielä 5 minuuttia. Oetker) 1. Demi. Sekoita väleissä. Koristele tikkarit kookoslastuilla, nonparelleilla ja karkeilla. K-kaupat ja Flying Tiger Copenhagen) tai jäätelötikkua (esim. Voit dipata vaahtokarkit joko puoliksi tai kokonaan. Kasta pillin tai jäätelötikun toinen pää kevyesti sulaan valkosuklaaseen ja työnnä keksin täytteeseen. VAAHTOKARKKITIKKARIT 20 isoa vaahtokarkkia 20 ohutta pilliä (esim. Voit pakata jähmett yneet tikkarit sellofaa niin ja antaa ne ystävän päivälah jaksi! Jos haluat lisää vaalean punaista , kokeile Oreo Strawbe rry Cheesec ake -keksejä . 3. Työnnä pilli pituussuunnassa jokaiseen vaahtokarkkiin niin, että karkki jää pillin päähän. Demi. 4. Dippaa osa vaahtokarkeista valkoiseen suklaaseen ja osa vaaleanpunaiseen suklaaseen. Pilko suklaa paloiksi ja sulata syvällä lautasella mikrossa noin 10 sekunnin pätkissä. . . Irrota varovasti keksien kannet ja pohjat toisistaan kääntämällä niitä vastakkaisiin suuntiin. 3. Anna keksien kovettua 5 minuuttia jääkaapissa. Sekoita väleissä. 2. Pilko suklaa paloiksi ja sulata syvällä lautasella mikrossa noin 10 sekunnin pätkissä. 47 IHANA MAKEAN JA SUOLAISEN YHDISTELMÄ SYNTYY, KUN VAIHDAT PILLIT SUOLATIKKUIHIN! OREO POPS -KEKSITIKKARIT 10 Oreo-keksiä 100 g valkosuklaata 10 ohutta pilliä (esim.
Siksi en ole ikinä viihtynyt uimahallissa tai bikineissä rannalla. 48 Demi. ”Ihoni läiskät ovat söpöjä” VEERA KOIVU, 19, HÄPESI PITKÄÄN SAIRAUDEN JÄTTÄMIÄ JÄLKIÄ KEHOSSAAN. Minulla todettiin alle vuoden ikäisenä harvinainen perinnöllinen sairaus neurofibromatoosi, johon aivosairaus chiarikin liittyy. Hän tuskin tarkoitti mitään pahaa, mutta ei se tuntunut kivalta. Aloin laihduttaa. . En ollut yhtään aiempaa tyytyväisempi hoikempaan kroppaan, joten päätin muuttaa asennettani. En ollut ajatellut, että arpeni voisi olla jonkun mielestä ruma. Monilla meistä on erilaisia jälkiä kehossaan: luomia, pisamia tai arpia. ”‘MIKÄ RUMA KANJONI sinulla on niskassa?’ töksäytti uusi tuttavuus riparilla. Harva on. Käyn vuosittain magneettikuvauksissa pahanlaatuisten kasvainten varalta. . Moni pitää vaikkapa dalmatialaisten pilkkuja hienoina, mutta ajattelee, että ihmisen pitäisi olla kokonaan yksivärinen. Kehossani on läiskiä vähän joka puolella. Jäljet keräävät katseita, jos joudun riisuutumaan. Ne näyttävät ihan pisamilta, ja pisamat ovat söpöjä.” . Ajattelin, että jos kehoni pienenee, myös jäljet pienenevät. Jäljet pysyivät, ja oloni huononi. Jäljet lisääntyvät usein iän myötä. Olen alkanut ajatella, että ihoni läiskät ovat kehoni tuottamia tatuointeja. Olen onnekas, sillä joillakuilla samat sairaudet aiheuttavat vielä pahempia oireita. Minua pelotti, että kehoni on pian kokonaan niiden peitossa. LOPULTA HÄN PÄÄTTI SOLMIA RAUHAN IHONSA KANSSA. Arpi johtuu leikkauksista, joita minulle on tehty aivojeni sairauden vuoksi. Tajusin, ettei kukaan katso minua niin kriittisesti kuin minä. Olen oppinut tykkäämään etenkin hartioideni jäljistä. Ei se mennyt niin. Tarkkailin ihoani jatkuvasti ja kuvittelin pisteiden lisääntyneen. Vaatteet peittävät suurimman osan niistä. Jotkut täyttävät ihonsa tatuoinneilla. Tajusin lopettaa laihduttamisen, kun olin jatkuvasti uupunut ja vihainen. TEKSTI JENNI UUSILEHTO KUVAT SANNA LEHTO vahva ja ihana. Jos ihoni jäljet eivät ole ongelma kenellekään muulle, miksi ne olisivat minulle. Lukion toisella luokalla aloin stressata sairauttani. Sairauteni aiheuttaa ihooni ruskeita läiskiä ja kasvaimia
49 ”Nuorempana ajattelin, ettei minusta voi ikinä tulla jälkieni takia mallia. . Demi. . Olin väärässä: viime aikoina mediassa on näkynyt monia malleja, joilla on pigmenttihäiriö.”
Kuka tahansa voi keksiä idean, joka auttaa tekemään maailmasta paremman paikan. Heureka!. Hän teki nopean luonnoksen hijab-emojista. Kun inspiraatio iskee, luota itseesi ja ryhdy sanoista tekoihin kuten nämä rohkeat nuoret. Rayouf iloitsee saamastaan kiitollisesta palautteesta. Hän toivoo, että emojin myötä suvaitsevaisuus lisääntyy: kun kuva huivipäisestä naisesta tulee jatkuvasti puhelimessa vastaan, ihmiset tajuavat, että hän on ihan samanlainen kuin muutkin. . Tuolloin Berliinissä asunut Rayouf kuuli, että emojeista vastaavalle Unicodelle voi itse ehdottaa uusia emojeita. Yhdessä he perustivat The Hijab Emoji Projectin, ja vuonna 2017 muun muassa Apple otti uuden emojin valikkoonsa. . Pian eräs Unicoden työntekijä innostui ehdotuksesta. TEKSTI IDA VALPAS KUVITUS JOLANDA JOKINEN TEKSTI IDA VALPAS KUVITUS JOLANDA JOKINEN ”Halusin emojin, joka kuvastaa minua” Kun Rayouf Alhumedhi oli perustamassa pari vuotta sitten Whats App-ryhmää kavereilleen, hän olisi halunnut sen nimeksi jokaista kuvaavat emojit. 50 Demi. Yhdelläkään emojilla ei kuitenkaan ollut musmilinaisten hijab-huivia, vaikka maailmassa on Rayoufin, 17, lisäksi yli 500 miljoonaa hijabia käyttävää naista
Hän oli kiinnostunut astrofysiikasta ja jäi pohtimaan, mitä avaruudessa tapahtuu, jos ilmakehään ”Teknologian avulla ratkaisen ongelmia” Emma Yang oli ala-asteella, kun hänen isoäitinsä alkoi unohdella asioita – muun muassa Emman iän ja syntymäpäivän. Hän alkoi etsiä lisää tietoa nettikursseilta ja YouTubevideoista, joissa syvennyttiin eri aiheisiin. Seer Tracking -ohjelman avulla esimerkiksi satelliitit ja avaruusalukset pystyvät väistämään valtavalla nopeudella lähestyvää romua. Tiimi kehitti puhelinsovelluksen, joka ”Haluamme pelastaa ihmishenkiä teknologian avulla” auttaa tunnistamaan lääkeväärennökset skannaamalla paketin viivakoodin. 51 ”Netissä voi oppia mitä vain” Amber Yang katsoi yhdeksännellä luokalla Gravity-elokuvan ja alkoi nähdä painajaisia. Ongelma on tavallinen Nigeriassa. Amberista tuntui, että koulussa vain opeteltiin asioita ulkoa. Emma kasvoi Hong Kongissa ja oli jo 6-vuotiaana innostunut koodaamisesta. Yksi tytöistä oli menettänyt veljensä, koska tämä oli käyttänyt väärennettyjä lääkkeitä. Heidän Save-A-Soul-niminen tiiminsä voitti viime syksynä alle 14-vuotiaiden kategorian Technovation World Pitch Summit -kilpailussa, johon osallistui lähes 20 000 tyttöä yli sadasta maasta. Nyt 15-vuotias Emma asuu New Yorkissa, opettaa koodaamista ja kiertää puhujana teknologiatapahtumissa. L Ä H T E E T : C N N , F O R B E S , A M Y S M A R T G IR L S .C O M , F A S T C O M P A N Y, B B C , E D U C A T IO N W E E K , K W H S .W H A R T O N .U P E N N .E D U . Palkittu sovellus on nyt testivaiheessa. Se on tarkempi kuin Nasan omat laskukaavat. Hänellä on muitakin projekteja, joihin voi tutustua osoitteessa emmayang.com. Elokuvassa seuraukset ovat tuhoisat, ja Floridassa kasvanut Amber päätti tehdä jotain asialle oikeassa elämässä. Ajattele, jos ostaisit apteekista lääkkeen tietämättä varmasti, mitä paketti todella sisältää. Nyt 20-vuotias Amber opiskelee yliopistossa ja johtaa omaa yritystään.. Kun hän osallistui innovaatiokilpailuun, hän tajusi, että teknologian avulla voi vaikuttaa maailmaan ratkaisemalla melkein minkä tahansa pulman. . Samaa koulua käyvät Promise Nnalue, Jessica Osita, Nwabuaku Ossai, Adaeze Onuigbo ja Vivian Okoye alkoivat pohtia, miten huijaukset voisi lopettaa teknologian avulla. Sovellus hyödyntää kasvojentunnistusta ja kertoo, onko kuvassa esimerkiksi oma tytär vai ystävä. Timeless-sovellus auttaa Alzheimeria sairastavat tunnistamaan läheisensä. Keksintö on voittanut lukuisia kansainvälisiä tiedepalkintoja. . Lukion toisella luokalla Amber alkoi kehittää järjestelmää, joka pystyy tekoälyn avulla jäljittämään avaruudessa kulkevaa romua ja ennustamaan sen liikkeitä. Emma päätti luoda sovelluksen, joka auttaisi isoäitiä. Isoäidillä diagnosoitiin Alzheimerin tauti. Suunnitteilla on yhteistyö Nigerian lääkeviranomaisten kanssa, ja tytöt ovat askeleen lähempänä unelmaansa maasta, jossa kukaan ei kuole väärien lääkkeiden vuoksi.?. päätyy liikaa romua, kuten hajonneita satelliitteja ja astronauteilta jäänyttä roskaa. Siihen voi myös lisätä muistutuksia ja hälytyksiä. Demi
52 Demi. . ?
Siellä näin teknologian uusin silmin: en tylsinä tietokonetaitoina, vaan maailmaa muuttavina ideoina. Minä ja kaverini päätimme puuttua seksuaaliseen häirintään musiikkifestareilla. ITSE TEKEMÄLLÄ OLEN oivaltanut, että kaikki teknologiaan liittyvä on jonkun keksimää. Ensinnäkin on stereotypia nörttipojista. Ei ole sattumaa, mitä biisiä Spotify suosittelee tai mitä hakutuloksia Googlessa näkee. Kun sain 19-vuotiaana kesätyön sanomalehdessä, juoksin kirkuen ympäri olohuonetta. Käytävät ovat täynnä mahtavia tyyppejä, joihin on helppo tutustua. Jos haluaa estää ilmastonmuutoksen, insinöörinä voi vaikuttaa maapallon tulevaisuuteen. Kun tunti loppuu, lukittaudun vessaan itkemään. Ja töitä riittää ympäri maailmaa. Ihan kuin piirtämisen, lumilautailun tai tubettamisen, myös teknologiaa oppii kokeilemalla ja erehtymällä. AJAUDUIN VAPAAEHTOISEKSI startup-yritystapahtuma Slushiin. Sinua tarvitaan Tylsää ja vaikeaa. Moni ihmetteli, miksi halusin opiskella jotain niin tylsää. . Kun kirjoitin kolumnin rasismista tai paljastusjutun syrjinnästä koulussa, tiesin tekeväni tärkeää työtä. Emme osanneet mitään ennestään, mutta YouTube-tutoriaalien ja ilmaisten sovellusten avulla loimme pienen chatbotin. Nyt haluan kertoa kaikille, että koodaaminen on hauska, luova ja yllättävän helppo tapa vaikuttaa maapallon tulevaisuuteen. Ei ole reilua, että näitä valintoja tekevät vain keski-ikäiset miehet. Jos on taiteellinen, voi suunnitella sovelluksia ja nettisivuja. Vähitellen aloin silti unelmoida muusta. Ajattelin, että ne alat sopivat fiksuille, mutta sosiaalisesti kömpelöille pojille. Kouluni on löytänyt kolme syytä siihen, miksi tytöt hakevat it-opintoihin poikia harvemmin. Etsimme keskustelupalstoilta ohjeita ja saimme nettisivut kasaan. Liian pitkään luulin, että se on tosi vaikeaa. Leikkasin ensimmäisen oman lehtijuttuni talteen 15-vuotiaana. Paiskin töitä unelmani eteen. Perheeni ja opettajani hokivat, että Roosa kirjoittaa vielä kirjan. Joku on päättänyt, miltä TikTok, Demi.fi tai iPhone näyttää ja miten se toimii. Toimittajan työ oli luovaa ja jännittävää. Professori piirtää taululle kaaviota, josta en saa mitään tolkkua. Päädyin silti osin sattumalta opiskelemaan alaa. Siksi toivon, että mahdollisimman moni tyttö antaisi teknologialle mahdollisuuden. Keksimme, että ihmisten voi olla helpompaa kertoa chatbotille eli keskustelusovellukselle. Onneksi hyppäsin tuntemattomaan. Epätodennäköistä ja tylsää. Ala-asteella kaverini keksi, että voisimme tehdä hevostallin nettiin. Kolmas syy on, että tytöillä on vähemmän koodauskokemusta kuin pojilla. Työkseen voi johtaa ympäristöasioita, luoda pelejä, ohjelmoida robotteja tai olla yrittäjä. Uudessa koulussani tajusin, että nörttiklisee on aikansa elänyt. En halunnut vain kirjoittaa siitä, mitä muut tekevät, vaan tehdä jotain itse. Kymmenvuotiaana ilmoitin, että minusta tulee Helsingin Sanomien päätoimittaja. En ikinä opi. Paras tapa ennustaa tulevaisuutta on keksiä se itse, tietotekniikkaguru Alan Kay on sanonut. Teknologia-alalla voin parantaa maailmaa, toteuttaa itseäni ja pitää hauskaa. Toisekseen moni kuvittelee, että pojat ovat luonnostaan parempia teknisissä asioissa. Entä jos he olisivat sanoneet, että Roosa on loistava yhtälöissä ja kehittää vielä laitteen, joka poistaa muovin meristä. 53 SYDÄMENI HAKKAA. Netissä voi opiskella itse esimerkiksi Codecademy-sivustolla tai katsomalla videoita. Jos olisin tiennyt sen, ehkä olisin löytänyt koodauksen aiemmin. Jos joku olisi kertonut minulle yläasteella, että opiskelen vielä teknologiaalaa ulkomailla, olisin nauranut makeasti. Demi. Puppua! Minulla oli koulussa kaksi lempiainetta: äidinkieli ja matematiikka. Teknologia-alalla tarvitaan kaikenlaisia ihmisiä. It-yliopiston maisteriohjelma vaikutti kiinnostavalta, ja yllättäen pääsin sisään. Ääni päässäni hokee, että tämä on mahdotonta. Niin ajattelin teknologiasta, kunnes aloin opiskella alaa. . On ensimmäinen päiväni it-yliopistossa. Näin opettaja ohjeisti meitä tekoälykurssilla. Kaikki syyt ovat huonoja. Rakastan Kööpenhaminaa, joten etsin kouluja sieltä. En lukiossa edes vilkaissut teknisten alojen koulujen esitteitä. . Olin valtavan innoissani – toisin kuin tuttuni. TEKSTI ROOSA MURTO KUVITUS ANNU KILPELÄINEN PARAS TAPA ENNUSTAA TULEVAISUUTTA ON KEKSIÄ SE ITSE.. Minulla oli suunnitelma: halusin toimittajaksi. Onnistumisen tunne oli huumaava! Kurssilla ymmärsin, ettei ideoiden toteuttaminen vaadi koulutusta tai vuosikausien harjoittelua. Yhtenä päivänä haastattelin poikaa, joka oli kuolemassa syöpään. Liian moni kohtaa kourimista ja huutelua, muttei puhu siitä. Vasta vuosikausien päästä tajusin, että mehän koodasimme. PÄÄTÄ YKSI ONGELMA, jonka haluaisit ratkaista maailmassa. Ehkä olisin unelmoinut eri asioista. Ennen opiskeluja tai edes niiden aikana ei tarvitse tietää, mitä haluaa tehdä. Toisena kiirehdin paloautojen sekaan tulipalopaikalle
suoraa puhetta paremmat välit ÄITIIN MITEN TULLA PAREMMAKSI KAVERIKSI ÄIDIN KANSSA. ENTÄ JOS HALUAA ITSENÄISTYÄ JA SAADA OMAA TILAA. Aino Kettunen, 17, käy lukion toista luokkaa.. TEKSTI MERI REMES KUVAT MILKA ALANEN Terhi Kettunen, 49, on sairaalakemisti. . 54 Demi. Meri Remes on Demin toimittaja. JUURI OMAAN KOTIIN MUUTTANUT AINO JA HÄNEN ÄITINSÄ TERHI KERTOVAT LÄHEISESTÄ SUHTEESTAAN JA VINKKAAVAT, MITEN TULLA HYVIN TOIMEEN
terhi Ainolla oli tarkka näkemys siitä, millaisen tatuoinnin hän halusi. Olemme perheessämme pyrkineet siihen, että jokaisella on omaa tilaa ja päätäntävaltaa. Nyt kun asun itsekseni, satsaan kotitöihin enemmän. Miten sellaisen yhteyden voi löytää. terhi Ainon huone oli kotonamme ihan huiskin haiskin. Hänellä on myös rauhoittava vaikutus ympäristöönsä: Aino ja hänen kaksi sisarustaan eivät tappele koskaan! terhi Suhteemme on aina ollut läheinen. ?. terhi Meillä on ollut yhteistä aikaa, kun äiti on vienyt minua harrastuksiin. Nyt kun Aino asuu opiskelijaasunnossa, hänen huoneensa on siisti! Muuten emme ole riidelleet tai huutaneet toisillemme. Hän on avoin ja puhuu minulle myös omista asioistaan. 55 Miten kuvailisitte suhdettanne. ”Äiti on avoin ja puhuu minulle myös omista jutuistaan.” – AINO ”Tajusin, että tatuointi sopii Ainon tyyliin.” – TERHI Demi. Ajattelin, että tatuoinnin voi ottaa vasta täysi-ikäisenä. demin meri Onko teillä joskus erimielisyyksiä. Silloin olemme keskustelleet ilman muita perheenjäseniä. Meillä on mutkaton suhde. aino Puhutte ihanan avoimesti toisillenne. Minusta on tuntunut, että äiti luottaa minuun. Ristiriitatilanteessa on hyvä pysyä rauhallisena, koska huutaminen ja suuttuminen eivät auta mitään. Minua ei koskaan jännitä kertoa hänelle jutuistani. aino Olen välillä sotkuinen. demin meri Joo, yhteiset keskustelut lähentävät. Kun Aino sai perusteltua, että hän tietää, mitä haluaa, ja ymmärtää, että tatuointi pysyy koko elämän, mieleni muuttui. Se on ollut tärkeää. Meille on joskus tullut kränää siitä, etten ole siivonnut tarpeeksi. Voin tehdä päätöksiä itse, ja äitini arvostaa niitä. aino Äiti on tosi helposti lähestyttävä. Muutin kotoani Pälkäneeltä Tampereelle opiskelija-asuntoon muutama kuukausi sitten ja seurustelen vakavasti. Hän tietää, mitä haluaa, ja pyrkii kohti tavoitteitaan. Yhteinen harrastuskin voi murtaa jäätä. Voin luottaa Ainoon, sillä tiedän, ettei hän tee mitään arvaamatonta. aino Sain kuitenkin lopulta sen tatuoinnin. Ensin vastustin esimerkiksi sitä, että Aino halusi ottaa tatuoinnin 15-vuotiaana. Tajusin myös, että tatuointi sopii Ainon tyyliin. Kerroin perusteellisesti tatuoinnin haittapuolista ja riskeistä. Aino harrasti aiemmin ratsastusta, ja tallimatkoilla minulla oli aikaa jutella hänen kanssaan. aino. Vaikka asun omillani, viestittelemme äidin kanssa päivittäin. demin meri Joo. demin meri Entä miten kuvailisitte toisianne. Olemme päässeet erimielisyyksistä yli puhumalla. terhi Aino on taiteellinen luonnonlapsi, sellainen oman tiensä kulkija
aino Kokeilkaa tehdä sopimus: yhden kerran saa esimerkiksi itse päättää oman kotiintuloajan, kun on kavereiden kanssa. 56 Demi. demin meri Ainon isoveli oli jo muuttanut kotoa lukioikäisenä, joten Ainon muutto ei ollut minulle enää niin iso juttu. Tuntui, että Aino alkoi jo silloin irtautua kodista. Hän oli jo käynyt lukiota vuoden, joten koulu oli tuttu ja kaveritkin valmiina. Aino taas vierailee vanhassa kodissaan melkein joka viikonloppu. Silloin vanhempikin muistaa, millaista on olla nuori. demin meri Kun olemme kaikki tutustuneet toisiimme, uusi tilanne tuntuu luonnolliselta. On ollut kiva huomata, että Ainolla on edelleen muita kavereita ja juttuja elämässä ja ettei hän uppoudu vain seurusteluun. aino. demin meri Mitä voi tehdä, jos tuntuu, etteivät vanhemmat anna tilaa olla itsenäinen. terhi Sain välillä olla veljen luona yksin ja harjoitella, mitä omillaan asuminen on. Joskus vanhemman voi olla vaikeaa antaa nuorelle tilaa, jos hän huolehtii liikaa. Hän suhtautuu perheeseen samalla tavalla kuin ennenkin. Onko jokin jännittänyt teitä Ainon omilleen muuttamisessa. Niin voi näyttää, että pystyy elämään ilman jatkuvaa ohjausta. Itsenäistyminen oli luontevaa aloittaa niin. Vanhemmat ovat varmasti kokeneet samoja juttuja, kuten ensimmäisiä ihastuksia. Kun nuori on osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen, vanhemmat voivat antaa lisää vapautta. Silloin käymme syömässä ja kahvilla tai vietämme aikaa Ainon asunnolla. Välitän kuitenkin perheestäni ihan yhtä paljon kuin aiemminkin. Ensimmäisenä lukiovuotenaan Aino oli veljensä luona yötä kerran viikossa tanssiharrastuksensa takia. terhi Niinpä. . Keskustelemalla voi olla helpompi löytää yhteisymmärrys ja antaa tilaa nuorelle. Monelle lapselle omat vanhemmat ovat niitä tärkeimpiä ihmisiä, mutta kun alkaa seurustella, seurustelukumppanista tulee usein se tärkein tyyppi. terhi Se on ollut iso juttu. terhi Käyn Ainon luona yökylässä kerran kuukaudessa. Sellaisessa tilanteessa voi vaikkapa jutella vanhemman kanssa tämän omasta nuoruudesta. Aino muutti lukion takia, ja hän oli mielestäni täysin valmis siihen. aino TERHIN LEMPIPUUHAA AINON KANSSA ”Kampaajaja kosmetologikäynnit.” ”Kulttuurijutut, kuten teatterissa käyminen.” ”Kävelylenkit ja muu liikunta.” AINON LEMPIPUUHAA ÄIDIN KANSSA ”Elokuvien ja sarjojen, kuten Riverdalen, katsominen.” ”Yhteinen harrastus, kuten kuntosalilla käyminen.” ”Shoppailu ja kahvilla käyminen.” Onko Ainon seurustelu muuttanut suhdettanne
Vertaile laitteita ja jaa parhaat linkit ja vinkit muiden kanssa. 28 Onko suhteissa säätöä. Kerro, mitä sinulla on mielessä! oma planeetta Demi.fi KEHTAAT KYSYÄ MITÄ VAIN!. netti ja tekniikka Mitä hauskaa on luvassa. vapaa-aika Vinkkejä opiskeluun, kyllä kiitos! Keskustelu käy kuumana niin koulun arjesta kuin työnhaustakin. Avaudu ihastuksista, ystävistä, perheestä tai mistä vain suhdekiemuroista! ihmissuhteet Some, demitys, pelit, puhelimet... mieli Vastaa gallupeihin ja väittele lempisarjojen paremmuudesta. 17 4 Eka kerta pian edessä, kertokaa omista ekoista kerroistanne 24 5 Nolointa, mitä vanhemmat ovat löytäneet huoneestasi 77 6 Sheivaatteko alapään. opiskelu ja työ Mieli maassa vai onnellinen olo. Vertaistukea stressiin ja tsemppiä unelmien saavuttamiseen. KUUMIMMAT KESKUSTELUT 1 Huonoja vitsejä/ juttuja, joille olette nauraneet ihan hirveästi 294 2 Lyhyitä kauhutarinoita joista tulee kylmät väreet 29 3 Miten nukahdatte, jos ette vaan saa unta. Kysele ideoita omaan tyyliisi! tyyli ja kauneus Oma planeetta on paikka, jossa sana on vapaa ja jokainen viesti yllättää. Juttele harrastuksista ja fiilistele seuraavaa joulua tai lomamatkaa. Jaa myös hauskimmat vitsit ja meemit! viihde Tuntuuko oma keho joskus mysteeriltä. keho Tyyli-inspiraatiota, keskustelua kauneudesta, parhaat nettikaupat... Et ole ainoa! Suoraa puhetta niin menkoista kuin aknesta
Haluaisit tietää, mitä ihastuksesi päässä liikkuu. Lähetä oma kysymyksesi psykologi ja psykoterapeutti Riitta Ylikomille osoitteessa demi.fi/kysysuhteista . – NIMETÖN kysy suhteista. Kerroin kesälomalla viestillä ihastukselleni, että tykkään hänestä. Jotain voit päätellä siitä, hakeutuuko hänkin sinun lähellesi. Silloin hän tuskin lähtee karkuun, vaan vastaa jotenkin. Jos hän sanoo, ettei ole kiinnostunut, se tuntuu ensin pahalta, mutta helpottaa ajan myötä. Jos teillä on yhteisiä tuttuja tai kavereita, voit hakeutua samaan seuraan. En viitsi kysyä. Hän on katsellut sinua. Q & A Q & A Q & A Hyvä tapa lähestyä riippuu siitä, missä ja milloin tapaatte. Toisinaan tunteet ja ajatukset vaihtelevat päivästä ja viikosta toiseen paljonkin. Toisen ajatuksia on mahdoton tietää, ellei hän kerro niistä tai muuten osoita niitä selvästi. . Ihastuminen voi tuntua imartelevalta, vaikka se ei olisi molemminpuolista. Silloin jäät epävarmuuteen, mikä saattaa olla piinaavaa. Ehkä hän kuitenkin piti viestistäsi. Pettymyksen voi surra ja sitten siirtyä eteenpäin. Näin saat rauhassa sulatella tapahtunutta. En tehnyt mitään, vaikka halusin. . Samalla tutustut paremmin ihastukseesi ja näet, onko hän sellainen kuin ajattelet. Haluaisin tietää, mitä hänen päässään liikkuu. Mitäpä jos aloittaisit puhtaalta pöydältä. Sitten tyyppi vaihtoi koulua, enkä nähnyt häntä enää. Voisit lähestyä häntä uudelleen ja katsoa, miten hän vastaa vai vastaako. Muista, että tunteesi ovat hyviä ja kauniita riippumatta siitä, vastaako toinen niihin. Mitä voisin nyt tehdä. Viime vuonna minulla oli samanlainen ongelma eri tyypin kanssa. Ihastuksesi ei välttämättä nyt tunne samalla tavalla kuin kesällä, kun sai viestisi. Suojaa tärkeä hetkesi muiden huomiolta ja juttele asiasta kaksin. MIETITYTTÄÄKÖ MIELENTERVEYS TAI IHMISSUHTEET. Yrittäminen kannattaa – jos kukaan ei koskaan ottaisi riskejä, ei seuraisi romansseja. Voit tehdä samoin ja seurata, vastaako hän pitkiin katseisiisi. Ei ehkä kannata lähettää viestiä. Se, ettei ihastuksesi vastannut, ei välttämättä ole huono asia. Mikäli ihastuksesi ei tee oma-aloitteisesti selväksi, onko kiinnostunut, sinun ei auta kuin kertoa hänelle uudelleen tunteistasi ja kysyä hänen mietteitään. Tämä tekee ihastumisesta kihelmöivän jännittävää. Näin saat selville lisää. Kenties hän hämmentyi viestistäsi eikä tiennyt, mitä vastata, ja jätti siksi vastaamatta. Melkein jokainen joutuu silloin pähkäilemään, tunteeko toinen samoin kuin itse. Sen jälkeen hän on tuijottanut minua koulussa. Voit mennä juttelemaan ihastuksellesi ja kysyä, mitä hän ajatteli viestistäsi. 58 Demi. Ota siis rohkeasti askel eteenpäin. Jos rohkeutesi riittää, hankkiudu juttusille. Jos hän ei vastannut viestiisi viimeksi, voi taas käydä samoin
Kun esitelmä on ohi, älä mieti mahdollisia kömmähdyksiä, vaan ole ylpeä itsestäsi. Miten voisin olla sosiaalisempi. Toiset ovat perusluonteeltaan ulospäin suuntautuneita ja rohkeita, toiset ujompia ja arempia. Keskity miettimään itsesi sijaan muita: Kukahan tuo on. On tärkeää, että pystyt toteuttamaan itseäsi ja uskallat osallistua kivaan tekemiseen. Kysy keskustelussa jatkokysymys. Voit myös katsoa kuulijoiden päiden yli takaseinään. Juuri ujous saattaa olla jonkun mielestä erityisen ihastuttavaa, ja jotkut arastelevat tosi sosiaalisia ihmisiä. . Miten saisin kavereita. Esitelmän aikana kuvittele, että huoneessa olette vain te kaksi. Jos mahdollista, valitse aihe, josta olet oikeasti kiinnostunut. Kaikissa persoonallisuuden piirteissä on hyvät ja huonot puolensa. Tunnen itseni yksinäiseksi. Käänny vaikkapa kouluterveydenhoitajan puoleen. Olennaista on, että sinulla on ystäviä ja että tunnet olevasi hyvä sellaisena kuin olet. Olen tosi ujo. Kun katselet ympärillesi avoimin silmin, huomaat muitakin, jotka ovat yksin tai vaikuttavat ujoilta. Vastaa, kun joku kysyy sinulta jotain. Psst! Jos sinua askarruttaa terveys, kuten akne, ehkäisy tai menkat, lähetä kysymyksesi nuorisolääkäri ja seksuaalineuvoja Miila Haloselle osoitteessa demi.fi/kysyterveydestä. Mitä hän ajattelee ja tuntee. Hengitä siis pari kertaa rauhallisesti ja syvään juuri ennen esitelmää ja sen aikana. Hakeudu ihmisten seuraan harrastuksissa, tapahtumissa, netissä ja somessa. Kysy kaverilta, voitko katsoa puhuessasi häntä. Jännitän esiintymistä. Lääkäri ja psykologi vuorottelevat tällä palstalla.. Hyväksy, että sydän pamppailee, kädet tärisevät ja ääni värisee. Niin voit keskittyä siihen. Luota siihen, että sinulla on keinot päästä yksinäisyydestäsi. Mistä hän on kiinnostunut. Treenaa esitelmää kuvitteellisen yleisön tai perheen edessä. Se voisi ilahduttaa heitäkin. Haasta itsesi tekemään pieniä aloitteita, vaikka se tuntuisi alkuun epämukavalta. 59 UJ O U S UJ O U S UJ O U S K O O N N U T : A IN O S A L O N E N . Esitelmän aikana etsi yleisöstä ystävälliset silmät. Ja mitä väliä vaikka huomaisi – esiintyminen jännittää lähes kaikkia. Luultavasti kukaan ei edes huomaa. Myönteinen lähestyminen tuottaa parhaan tuloksen, eli kommentoi positiiviseen sävyyn. Demi. Jos ujous haittaa merkittävästi kaverisuhteitasi tai aiheuttaa yksinäisyyttä, eristäytymistä ja vetäytymistä esimerkiksi harrastuksista, hae apua. Jännittyneenä hengitys muuttuu usein pinnalliseksi, mikä voi pahentaa oloa. Mene muiden seuraan, vaikka se ujostuttaisi. Miten selviän esitelmästä. Ota kontaktia: voit vaikkapa kysyä toisen kuulumisia tai kommentoida jotain hänen tekemistään. Voisitko lähestyä heitä. . Hän osaa ohjata sinut tarvittaessa eteenpäin
SUHTEET Sinusta tuntuu, ettei ole kiire mihinkään. Aurinko siirtyy merkkiisi helmikuun puolivälissä ja saa sinut hehkumaan entistä voimakkaammin. Nautit rennoista hetkistä parhaan kaverisi kanssa. Mikä kuva tulee ensimmäisenä vastaan lehdestä, kun avaat sen. Saat tärkeitä oivalluksia itsestäsi ja muista. Talven ihanin hetki on aivan kulman takana, kun Mars siirtyy merkkiisi maaliskuun alussa. . Se kertoo salaisen yksityiskohdan ihastuksestasi. Löydät kauneutta kaikkialta ja tartutat fiiliksesi kavereihinkin. Kuunvaihteessa Uranus siirtyy merkkiisi ja tekee sinusta kaveriporukkasi hauskuuttajan. Tunnet olosi kepeäksi. Sisälläsi on voimakas tarve huumoriin. OINAS 21.3.–19.4. HÄRKÄ 20.4.–20.5. Fiiliksesi on niin vapautunut, että mielesi tekee kokeilla kaikkea uutta ja jännittävää. LÄMMITTÄVIMMÄT PÄIVÄT 4.–5.3. Talvi tuo mukanaan uutuudenviehätyksen erästä harrastusta kohtaan. LÄMMITTÄVIMMÄT PÄIVÄT 6.–7.2. Auringon säteet hangella, hyvä biisi kuulokkeista juuri oikealla hetkellä… Helmikuussa huomaat pienet asiat. Ehkä voisit antaa hänelle mahdollisuuden. 60 Demi. 60 Demi. Kirpeä talvi valmistaa sinua ihaniin yllätyksiin, joiden seurauksista sinulla ei ole vielä aavistustakaan. SUHTEET Venuksen vaikutuksesta luot helposti uusia yhteyksiä ihmisiin. Saat ihastumisesta lisää energiaa. Saatat löytää uuden ystävän, jonka kanssa naurunpurskahduksista ei tule loppua! LÄMMITTÄVIMMÄT PÄIVÄT 8.–9.3. RAPU 22.6.–22.7. Sinua pitkään vaivannut asia ratkeaa. LÄMMITTÄVIMMÄT PÄIVÄT 16.–17.2. KAKSOSET 21.5.–21.6. Yrität saavuttaa jonkin tavoitteen härkämäisellä voimalla. Päivä tulee olemaan täynnä loistavia ideoita ja yllättäviä hymyjä. Jos pysähdyt nauttimaan kirpeästä talvipäivästä rauhalliseen paikkaan, kuulet yllättävän äänen. ?. Katsele myös ympärillesi, sillä joku tarvitsee sinua. Mene rohkeasti illanviettoihin myös silloin, kun paras kaverisi ei pääse mukaan. Jos haluat voimistaa planeetan vaikutusta, pukeudu yksiväriseen asukokonaisuuteen. Jos haluat selvittää, mihin suuntaan sinun kannattaa edetä, pukeudu jonain päivänä valkoiseen paitaan. Onnesi saavuttaa huippunsa ihmisen kanssa, joka on tuonut sinulle kutkuttavaa energiaa jo pidemmän aikaa. Oli kyseessä sitten ystävän rakkaushuoli tai kakkuresepti, sinulta eivät hyvät neuvot lopu! Olet täydellinen apu kaverille, joka tarvitsee rehellisen mielipiteen erääseen pulmaan. Valitse esineistäsi talvinen onnenamuletti. LÄMMITTÄVIMMÄT PÄIVÄT 2.–3.3. Se kertoo jotain tulevasta kuukaudesta. SUHTEET Löydät itsestäsi kyvyn olla vahvasti läsnä. Se antaa sinulle rauhaa ja tarkkaavaisuutta. Mars siirtyy merkkiisi helmikuun lopulla ja vahvistaa säihkettäsi. SUHTEET Unelmoit ihmisestä, joka vaikuttaa saavuttamattomalta. 3_ T E K IJ Ä , 3_ T E K IJ Ä . SUHTEET Nyt on aika viettää päivä, jona teet vain asioita, joista pidät! Kuuntele lempimusiikkiasi täysillä tai tee kasvonaamio hunajasta. Zen-energiasi kiinnittää myös erään kiinnostavan pohdiskelijan huomion. Sinusta tuntuu, että kohta tapahtuu jotain suurta ja jännittävää – ja olet oikeassa. Nyt on hyvä hetki lähteä kavereiden tai ihastuksen kanssa luistelemaan, pulkkamäkeen tai laskettelemaan. KALAT 20.2.–20.3. horoskooppi talvihoroskooppi VESIMIES 21.1.–19.2. Eräänä viikonloppuna pääsetkin nauttimaan täysillä huomiosta ja vitsiniekkana olosta. Odotat jo kevättä, mutta muista elää hetkessä. SUHTEET Olet silmäillyt erästä tyyppiä jo kauan, mutta et saa sanaa suustasi hänen lähellään. Kannattaa kääntyä ystävien puoleen, sillä heilläkin on yllättäviä ihastushuolia. Tsempatkaa toisianne – se tekee hyvää myös kaverisuhteellenne! LÄMMITTÄVIMMÄT PÄIVÄT 10.–11.2
Kuka tulee silloin ensimmäisenä mieleesi. Älä ylianalysoi: universumi on puolellasi, ja tulet kyllä vielä törmäämään tyyppiin. LÄMMITTÄVIMMÄT PÄIVÄT 18.–19.2. Samalla lataat akkuja: uusi tyyppi ilmestyy elämääsi maaliskuun alussa. ?. SKORPIONI 24.10.–22.11. Kylvä odotellessasi arkeesi pientä ihanaa luksusta. Onneksi universumi on valmiina auttamaan sinua. Maaginen tunne jatkuu pitkälle maaliskuuhun saakka. LÄMMITTÄVIMMÄT PÄIVÄT 26.–27.2. Talvi herättää sinussa haaveilijan. NEITSYT 23.8.–22.9. Demi. Hän on suuressa roolissa tulevaisuudessasi. Kokeile sitä esimerkiksi tuoksussa tai kaakaossa. VAAKA 23.9.–23.10. LÄMMITTÄVIMMÄT PÄIVÄT 12.–13.2. SUHTEET Piparminttu vahvistaa ihania puoliasi. LÄMMITTÄVIMMÄT PÄIVÄT 11.–12.3. Palaa luomuksiisi keväällä, kun tarvitset voimaa. SUHTEET Olet nyt erityisen nauruherkkä. Jos haluat tyypistä etäisyyttä, kerro se hänelle. Instagramkuvaasi tulee eräänä päivänä tykkäys yllättävältä ihmiseltä. JOUSIMIES 23.11.–21.12. KAURIS 22.12.–20.1. Ripusta jotain ranteeseen, niin kiinnität ihastuksesi huomion. Vaikka hän olisi täysin erilainen kuin sinä, hänellä voi olla mielenkiintoinen ratkaisu yhteen pulmaasi. LÄMMITTÄVIMMÄT PÄIVÄT 14.–15.2. Kaipaat elämältä tuttua ja turvallista. Helmikuun ennustus piilee kuviossa, joka muodostuu eräänä iltapäivänä lumeen. Huomaat ihastuvasi kaveriisi. T E K S T I: K IA L Ö F B E R G . Nauti hihityskohtauksista antaumuksella, vaikka naurunpurskahdus tulisikin joskus huonossa paikassa. Olet kekseliäällä tuulella, sillä Uranus saa mielikuvituksesi laukkaamaan. 61. Olet luonut ympärillesi varsinaisen talven ihmemaan! Nautit lämpimistä lapasista, muhkeista kaulahuiveista ja kaikenlaisesta talvitekemisestä. LÄMMITTÄVIMMÄT PÄIVÄT 20.–21.2. Saat helmikuussa erityisen paljon energiaa musiikista, joten menisitkö keikalle. Nyt on täydellinen aika uppoutua johonkin harrastukseen, jota olet halunnut kokeilla jo pitkään. Olet maaliskuun alussa täynnä energiaa, kun Instagram-feediin pamahtaa yllätys, jota et osannut odottaa. Saatat kokea siellä ihanan yllätyksen. LEIJONA 23.7.–22.8. SUHTEET Uranus merkissäsi saa sinut kyseenalaistamaan erästä ihmissuhdetta. SUHTEET Aloitteen tekeminen ei ole aina helppoa, vaikka valloittavuus onkin vahvuutesi. Hanki kaunis muistikirja unelmiasi varten, nuku päiväunet ja syö paahtoleipiä suklaalevitteellä. Sinulla on kutkuttava fiilis, että jotain mahtavaa on tapahtumassa. Millä mielin otat uutisen vastaan. Hurmaat tutut ja tuntemattomat aitoudellasi ja nautit pitkistä keskusteluista. Mausta arkeasi pienillä yksityiskohdilla, jotka tekevät elämästäsi ihanaa: käy talvisella kävelyllä ystäväsi kanssa ja tanssi lumisateessa. Kannattaa siis olla tarkkana, kun kävelet koulusta kotiin. ?. Nyt kannattaa kokeilla vaikka jääkiekkoa tai kaunoluistelua kaveriporukan kanssa! Kun heräät pitkästä aikaa aamuaurinkoon, jokin mielessäsi liikahtaa. Katsekontakti tärkeän ihmisen kanssa saa sinut kulkemaan pää pilvissä. Pian huomaat, että säteilevä hymysi kiinnittää kiinnostavan tyypin huomion. 61 3_ T E K IJ Ä , 3_ T E K IJ Ä . Demi. SUHTEET Olet nyt mielelläsi ihmisten seurassa. Ehkä hänkin tuntee samalla tavalla. Olet omissa maailmoissasi, joten keskity helmikuussa luovuuteen. Vaistosi on oikeassa: kuunvaihteessa tapahtuu jotain jännittävää, joka vaikuttaa tulevaisuuteesi. SUHTEET Helmikuussa huomaat, miten vapauttavaa ja inspiroivaa oma seura voi parhaimmillaan olla. Olosi on seesteinen, ja talvi tekee sinut onnelliseksi. Piirrä, maalaa, videoi – sinussa on ainesta taiteilijaksi! Jos annat intuitiosi viedä, saat aikaan vaikka minkälaisia taideteoksia
– PÖPÖNEN KERRO IHASTUMISESTASI TAI JAA SULOINEN RAKKAUSTARINASI. Olen ihastunut parhaaseen ystävääni. Olin jutellut erään pojan kanssa monta kuukautta Snapchatissa, ja olin tosi ihastunut häneen. Samalla hän pussasi minua nopeasti poskelle. Se hetki pelasti kaiken. Olin poikaystäväni luona ja istuin hänen sylissään. Sitten hän sanoi: ”Pitäisikö minun sittenkin tarjota takkiani, eikö se olisi hotimpaa?” Sen jälkeen hän hymyili söpösti. Eräänä iltana olin hänen ja yhteisen kaverimme kanssa. . – HIIDEN OMA PEIKKO . – NIMETÖN. Minulla oli tosi rakastunut olo. Hän suukotteli kaulaani. LÄHETÄ LYHYT TOSIKERTOMUKSESI OSOITTEESSA osallistu.demi.fi/rakkaus . Hän kumartui puoleeni ja kuiskasi korvaani: ”Mä rakastan sua.” Se oli ensimmäinen kerta, kun hän kertoi rakastavansa minua. Juttelin kolmelta yöllä ihastukseni kanssa. Kysyin, haluaako hän tietää, keneen olen ihastunut, ja hän halusi. Hän koettaa olla huomaamatta minua, mutta näen, että hänen katseensa harhailee koko ajan suuntaani. ”Sydämeni pomppasi kurkkuun” . Minä ja ihastukseni kuljemme samalla koulukyydillä. Kun sovitin erästä paitaa, ihastukseni katsoi minua päästä varpaisiin ja sanoi: ”Herranen aika sä oot kaunis.” Punastuin ja sanoin hänelle samat sanat. 62 Demi. – ONNETONIHASTUJA . . Kaverimme ei huomannut pusua, ja sen jälkeen hymyilimme molemmat salaa. Olimme kertoneet toisillemme, että kummallakin oli salainen ihastus. Olin ihastukseni kanssa vaatekaupassa, ja menimme samaan sovituskoppiin kokeilemaan vaatteita. Hän huomasi, että minulla on kylmä, ja tarjosi minulle hanskojaan. – PERHOSIA VATSASSA . – IHMEOLENTO . Hän vastasi vain ”...”, joten kirjoitin: ”Sinä.” Hän kertoi olevansa myös ihastunut minuun. rakkausstoorit K O O N N U T : R O O S A O K S A N E N . Punastuin ja silitin poikaystäväni hiuksia. . Kukaan ei ollut kehunut minua aiemmin, ja itsetuntoni oli muutenkin huono. Ihastukseni tulee aina istumaan siihen. Nyt olemme olleet kaksi viikkoa onnellisesti yhdessä. Aamuisin kyyti on niin täynnä, että usein vain minun vieressäni on tyhjä paikka. Tapahtuneesta on jo kauan, mutta tuntuu, että välillämme on yhä jotain. Se kutitti, ja aloin nauraa. – EDWARD CULLEN . Olin aiemmin kehunut hänen hiuksiaan, joten kerroin, että ihastukseni on kouluamme käyvä poika, jolla on kivat hiukset. Illan päätteeksi ihastukseni halasi minua. Kävelin ihastukseni kanssa kotiin kavereideni luota. Olen aina tosi iloinen, kun näen hänet. Yhtäkkiä ihastukseni sanoi: ”Oot muuten todella kaunis.” Sydämeni pomppasi kurkkuun
– IHANPERUS . Katson ennen sukan pukemista, kummalle puolelle sukkaa on muotoutunut ”isovarvas”. Pöydälläni on pinossa kaikki koulukirjani. Tähdellä merkkaan ne kohdat, joita haluaisin kokeilla. Aina kun olen porukassa, vertaan pituuttani mielessäni muihin. Samalla liikuttelen huuliani musiikin tahtiin ja poseeraan peilille. Pidän sänkyni molemmilla puolilla herätyskelloa, jotta minun ei tarvitse kääntää päätäni, kun katson kelloa. – ILOINEN MERKITSIJÄ . Kuuntelen aina musiikkia, kun pesen hampaita iltaisin. 63 K O O N N U T : M E R I R E M E S . Aina kun kavereideni kanssa tulee kiusallinen hiljaisuus, alan automaattisesti hyräillä. – KULMATKUNTOON Tykkään syödä ranskalaisia vaalean leivän päällä. Aina kun peilaan itseäni, minun täytyy poseerata samalla tavalla kuin yhtyeen jäsenet julisteessa. – LUSIKKATRAUMAT . – VÄSYNYTNUKKUJA . – VEGLA . Kun lataan uuden sovelluksen, en laita sitä suoraan kansioon, vaan annan sen olla koeajalla. – LIPTONYELLOWLABEL . – HAMMASKEIJU . Treenaan koordinaatiokykyäni flossaamalla samalla kun pesen hampaita. – IHMEOLENTO . Olen oikeakätinen, joten kannan kauppakassit aina vasemmalla kädellä. Kun menen suihkuun ja hiuksissani on kiharat, pyydän kiharoilta anteeksi, että joudun pesemään ne pois. Valitsen aina päällimmäiseksi hienoimman kannen, ja se on yleensä joko saksan tai fysiikan kirjassa. Haluan kehittää vasemman käden lihaksia. Ennen nukkumaanmenoa katson sänkyni alle ja kaappeihin. – HULLUNKURINEN . Minulla on myös eri harjat puhtaille ja likaisille hiuksille. – NIMETÖN . Lähetä lyhyt avautumistarinasi osoitteessa osallistu.demi.fi/salainen. Vaatekaappini ovessa on Demistä tullut BTS-juliste. – TYTTÖ14 . En voi juoda maitoa, jos en sen jälkeen syö jotain. ?. Tarkastan, ettei siellä ole ketään. Nuolaisen aina lusikan takaosaa ennen kuin käytän lusikkaa. – KURKKIJA . Sitten päätän, ansaitseeko se paikan sovelluskansiossani. Pumppaan polkupyörän renkaisiin ilmaa aina seitsemällä jaollisen määrän pumppauksia, sillä uskon sen tuovan onnea. Minulla on puhelimessa kansio kaikille sovelluksille. Nukun niin, että lapaluideni kärjet ovat tyynyni päällä. – NIMETÖN . – NISKAKIPUJA . Demi. – VAALEETRANSKALAISET. – SOPULIS24 . – GINNY . – JUAIME . – PERFEKTIONISTI . – PYÖRÄILIJÄ . Salainen palvelu . Tykkään juoda kaakaota niin, että laitan sen sekaan cashewpähkinöitä. Käytän yleensä vain sellaisia mukeja, joissa on jokin lempiväreistäni. Jos olen porukan pisin, olen voittanut kisan. Kun kävelen lyhyen matkan, otan aina parillisen määrän askelia, esimerkiksi 20 tai 36 askelta. Merkitsen aina pienellä sydämellä Salaisen palvelun paljastukset, joihin samaistun. – PALAPELINPALA Harjaan aina ennen hampaiden pesua kulmakarvani hammasharjalla. Kun minulla on paha mieli, menen Instagramiin kommentoimaan jollekin jotain mukavaa. Minun on pakko valita, kumpi puoli tyynyliinasta on puhtaille ja kumpi likaisille hiuksille. – MITTANAUHA . – PÄHKINÄKAAKAO Demin Salaiselle palvelulle voit paljastaa omituisimmatkin tapasi. Minun on aina saatava viimeisen maitohörpyn jälkeen ainakin haarukallinen ruokaa. – SOOLOILIJA . Minun on aina pakko tarkistaa, kumpaan jalkaan sukka kuuluu. Käännän kauppojen nimet aina espanjaksi
Nimi K U V A : X X X X X X . Demi-lehti Haasteet Q&A:t Reaktiovideot Ekat kerrat Tositarinat ”Miten joku voi olla noin viisas. ”. Hyvä video! ?” ”Mun lempihenkilöt samassa videossa!” ”Ihana ja silmiä avaava video! . TILAA NYT! Uusi lempikanavasi YouTubessa?
. – NÄRHISULKA RINTSIKAT ESIIN Halailin kultaani koulun käytävällä. Riuhtaisin sovituskopin oven auki, mutta sen sisällä ei ollut kaverini, vaan tuntematon nainen alusvaatteisillaan. – NIMETÖN MUSTIKKAHYÖKKÄYS YLÄILMOISSA Olin lentokoneessa, ja siellä tarjoiltiin mustikkamehua. Ajatuksissani lähetinkin linkin kaverini ihastukselle! Yritin nolona selitellä hänelle, että linkki meni väärälle henkilölle. 65 MEGAMOK AT K O O N N U T : R O O S A O K S A N E N . Sain kuulla siitä moitteita opettajaltani. Silloin kaverini sanoi, että ei se ollutkaan äitini. Hän otti vasaran kädestäni ja koputti minua sillä hellästi päähän. Onneksi pariani ei kuulemma sattunut. Iso ruiskaus hajuvettä lensi suoraan vieressäni seisovan naisen kasvoille. Ohitsemme kulki paljon ihmisiä, ja kaverini sanoi, että näkee äitini. Huusin ”äiti” ja vilkutin. – SÄÄTÄJÄ HUOLIMATON STALKKAAJA Kaverini oli ihastunut erääseen poikaan, ja kuulimme huhua, että pojalla on tyttöystävä. Etsimme vihkoa kaikkialta. Jatkoin juttua, kunnes huomasin, ettei vieressäni ollutkaan kaverini, vaan rinnakkaisluokan poika. Join mehua ja luin rauhassa lehteä, kun yhtäkkiä sähläsin jotenkin, ja mustikkamehu kaatui vieressäni istuvan tuntemattoman miehen housuille. Demi. Eräässä pyörähdyksessä löin vahingossa pariani otsaan. Katsoimme toisiamme syvälle silmiin, kunnes opettaja sanoi meille kovaan ääneen: "Tulkaahan rakastavaiset istumaan, voitte pussailla tunnin jälkeen." Se oli tosi noloa! – EDELLEEN NOLOSTUNUT TYTTÖ KESKISORMI PYSTYSSÄ Koulussa oli ruokana kalaa ja kastiketta. Lopulta kurkistin reppuuni ja löysin kadonneen vihkon sieltä. Kaaduin ja samalla kaadoin vieressäni olevan pöydän, jonka päällä oli paljon pieniä tavaroita. Kaverini oli vaihtanut jonoa ja viiletti jo kaukana tarjottimensa kanssa. ALAN LIIAN LÄHELLÄ! Kysyin kaveriltani, missä eräs ystävämme on. Kaverini pyysi, että etsin tyttöystävän Facebookista ja lähetän kaverilleni linkin tämän profiiliin. – NOLO LIUKASTELIJA VÄHÄN RAJUMPI TANGO Tanssimme koulun liikunta salissa tangoa. Kun söin, keskisormeni osui kastikkeeseen. – STALKKERI ÄITI, EI KUN... Onneksi en törmännyt häneen enää tavaratalossa! – TUOKSUTTELIJA Ulos kaapista, sählärit! Kerro noloin kämmisi reilusti muillekin. Huomaamattani nostin sormen pystyyn ja nuolaisin siitä kastikkeen. Nolotti! – LÖRPÖTTELIJÄ SALAKAVALA VIHKOVARAS Eräs luokkalaiseni oli kadottanut vihkonsa ruotsintunnilla. Yritin suihkauttaa yhtä hajuvettä ylleni, mutta pullon sumutin osoittikin väärään suuntaan. Onneksi ystäväni toivat kenkäni ja sukkani takaisin minulle. Olin siitä niin harmissani, että kun olin sulkemassa radiota, suustani lipsahti kirosana. Kuulutus ei mennyt ihan putkeen, vaan sekoilin koko ajan sanoissani. – MR. Sopersin anteeksipyynnön ja poistuin nopeasti paikalta. . – VÄÄRÄKOPPI KYYHKYLÄISET VASARAKAAPILLA Olin puukäsityöntunnilla. Olin parhaan kaverini kanssa ulkona. Juoksin vapaaseen koppiin, ja kaverini nauroi minulle. Luokkatoverini muistuttavat minua edelleen tapahtuneesta. Annoin sen nolona takaisin luokkakaverilleni. Samalla huomasin, että kyseinen tyyppi istuikin toisella puolellani. Laitoin vasaroita kaappiin, ja ihastukseni tuli samalle kaapille. Kun potkaisin palloa, kumisaappaani ja villasukkani lensivät hienossa kaaressa pallon perässä. Yhtäkkiä tajusin, että paitani kaula-aukko oli valahtanut, ja rintsikkani näkyivät kaikille. Pyysin nolona anteeksi, ja lopputanssi meni ihan pieleen. JALKAPALLOILIJAN TAIDONNÄYTE Pelasin jalkapalloa koulun välitunnilla. Hän luuli, että näytin hänelle keskaria! Häpesin koko loppupäivän. – IHMEOLENTO PUHERIPULI RUOKAJONOSSA Olin koulun ruokajonossa ja juttelin kaverilleni. Hän kääntyi katsomaan minua hämmentyneenä. – ADA HALUAT VARMAAN TESTATA HAJUVETTÄ. Loppupäivän olin ihan nolona. Minua vastapäätä istunut tyyppi katsoi minua hämmentyneenä, ja silloin tajusin, mitä olin tehnyt. Olin tavaratalossa ja päätin mennä kokeilemaan hajuvesiä. – MERIMAKKARA <3 LIUKASTELUSHOW KOULUSSA Olin poistumassa koulun ruokalasta, kun liukastuin. Lähetä lyhyt tarinasi osoitteessa osallistu.demi.fi/moka.. Pyysin anteeksi ja tarjouduin hakemaan hänelle paperia, mutta loppumatka sujui kiusallisissa tunnelmissa. – NIMETÖN TIRKISTELIJÄ VAATEKAUPASSA Olin sovittamassa vaatteita kaverini kanssa. – VILAUTTELIJA KIROILUA KESKUSRADIOSSA Minun piti kuuluttaa koulumme keskusradiosta liikuntapäivään liittyvä tiedotus. Nousin ylös ja siivosin sotkun
Toivejulisteet . Rakkausstoorit . Horoskooppi . DIY Megamokat ??10 sarjaa, jotka jokaisen pitäisi katsoa ??Lukiolainen testaa, miten saa nukuttua tarpeeksi ??Sisusta huoneesi suosikkielokuvien tyyliin ??Tähtien koskettavat kiusaamistarinat 3/2019 ilmestyy 13.3. Tositarinat . JOKO SINULLE TULEE DEMI. 66 Demi.fi K U V A : X X X X X X X X X X . Ensi numerossa. LUE.DEMI.FI/TILAA Demin lukijana saat vertaistukea, tekemistä ja yllätyksiä! joka numerossa
vinjetti K U V A : N E T F L IX . Alexa?&?Katie
Säväytä uudella tai ylläpidä sitä oikeaa – valinta on sinun! 9 ihanaa sävyä! Kun inspiraatio iskee... HOITAVA SÄVYTE. ...en malta odottaa sen toteuttamista! Biozell Color Mask -hiussävytteiden avulla vaihdat tai ylläpidät hiussävyäsi helposti ja nopeasti