”Kristillinen kasvatus on tärkeämpää kuin ikinä” Maarit Laakkonen: Maria Magdalena – uskollinen todistaja. lehti hengellisestä elämästä | jo vuodesta 1929 10 / 2020 | hinta 7 € Haasteena vääristynyt minäkuva Mitä steinerkoulussa opetetaan
Opintopäivät toteutetaan Lohtua läsnäolosta-hankkeen ja Suomen Raamattuopiston yhteistyönä. Toimitko muistisairaan läheisesi apuna ja tarvitset jaksamiseesi lisätukea. Lisäksi huollamme muistiasi musiikin, muisteluiden ja lohdutuksen sanoin. Suomen Raamattuopisto | Helsingintie 10, 02700 Kauniainen | p. 09 512 3910 | info@sro.fi | raamattuopisto.fi Muistisairaan läheisen rinnalla kulkeminen Lohtua läsnäolosta Ihmissuhdeja mielenterveystyön opintopäivät 6.–8.11.2020 Suomen Raamattuopistossa, Kauniaisissa Pelkäätkö sairastuvasi muistisairauteen. Näiltä opintopäiviltä saat ajankohtaista tietoa muistisairauksista, opit tuntemaan ja käyttämään Validaatio-vuorovaikutusmenetelmää muistisairaan elämälaadun parantamiseksi ja kohtaamisenne helpottumiseksi
Lutherin mukaan ”Kristikunnan suurin turmio on välinpitämättömyys lasten kasvatuksesta.” Kirjavaa kasvatusta ” Kristillinen kasvatus on palannut koteihin.” juha.vahasarja@perussanoma.fi Suomen Raamattuopisto | Helsingintie 10, 02700 Kauniainen | p. Steiner näki seuraavansa Goetheä ja imi vaikutteita saksalaisesta idealismista. Hän kehitti magiaa hyödyntävän biodynaamisen viljelyn, antroposofisen lääkinnän, spirituaaliseen kehitykseen tähtäävän harjoituksen eli eurytmian sekä steinerpedagogiikan. Toimitko muistisairaan läheisesi apuna ja tarvitset jaksamiseesi lisätukea. Pysyn hänen luonaan tietäen, että totuus ei sulje sisäänsä kaikkea.” (Ravi Zacharias: Jeesus ja muut jumalat, Perussanoma 2016) Uskonnolliset juuret omaavia kasvatusmenetelmiä käytetään maassamme enenevässä määrin. Näin se ei saanut tuulta purjeisiinsa. Kirkon piirissä harrastetaan ”kristillistä joogaa”. Steinerpedagogiikka on saavuttanut yhteiskunnassamme laajan hyväksynnän. Vasta edesmennyt intialaissyntyinen apologeetta Ravi Zacharias sanoi unohtumattomat sanat liittyen idän uskontoihin ja Jeesuksen löytämiseen: ”Tullessani hänen luokseen olin epävarma tulevaisuudesta. Tosiasia kuitenkin on, että Steinerkoulujen pedagogiikka pohjautuu Rudolf Steinerin antroposofiseen maailmankuvaan. Kristillisen kasvatuksen menettäessä otteensa tulevat tilalle uskonnollissävytteiset vaihtoehdot. Kristillinen kasvatus on palannut koteihin, sillä monet tukipuut ovat kadonneet. Jäin hänen luokseen ja olen varma siitä, mihin olen menossa. Opintopäivät toteutetaan Lohtua läsnäolosta-hankkeen ja Suomen Raamattuopiston yhteistyönä. Lisäksi huollamme muistiasi musiikin, muisteluiden ja lohdutuksen sanoin. Siis enemmän kuin vastaavia kristillisiä. Steinerkoulut ja päiväkodit eivät esiinny uskonnollisina. Steiner edustaa synkretististä, uskontoja sekoittavaa uskonnollista filosofiaa, jossa on käsityksiä muun muassa buddhalaisuudesta, hindulaisuudesta, gnostilaisuudesta ja okkultismista. Kun Transendentaalinen meditaatio (TM) saapui Suomeen, sitä markkinoitiin uskonnollisena liikkeenä. Steinerilaisuus on tänä päivänä eräs merkittävimmistä uususkonnollisista liikkeistä ja sen lippulaivana toimivat steinerkoulut. Tulin keskeltä pauhaavien äänten kulttuuria, jolla on satakolmekymmentä miljoonaa jumalaa. Vahvin rentoutukseksi ja mielen tasapainon tieksi esittäytyvä idän uskonto lienee tällä hetkellä jooga. Jos me emme huolehdi kristillisestä kasvatuksesta kodeissamme ja tuo lapsiamme pienestä pitäen myös jumalanpalveluksiin, ei sitä tee kukaan toinenkaan. Näiltä opintopäiviltä saat ajankohtaista tietoa muistisairauksista, opit tuntemaan ja käyttämään Validaatio-vuorovaikutusmenetelmää muistisairaan elämälaadun parantamiseksi ja kohtaamisenne helpottumiseksi. Saman suuntainen ajatus näyttää olevan lehdessämme haastateltavalla steinerkoulun rehtorilla Jarno Paalasmaalla. Antoropofiseen uskontokuntaan, Suomen Kristiyhteisöön, kuuluu vain kolmisensataa jäsentä, mutta steinerkouluja on Suomessa lähes kolmekymmentä ja päiväkoteja yli neljäkymmentä. On puhuttelevaa, että kristityiksi kääntyneet hindut eivät enää joogaa harrasta, vaan se vaihtuu rukoukseen Jeesuksen nimessä. 09 512 3910 | info@sro.fi | raamattuopisto.fi Muistisairaan läheisen rinnalla kulkeminen Lohtua läsnäolosta Ihmissuhdeja mielenterveystyön opintopäivät 6.–8.11.2020 Suomen Raamattuopistossa, Kauniaisissa Pelkäätkö sairastuvasi muistisairauteen. Pääkirjoitus Pääkirjoitus N uoruuden ystäväpiiriin kuului muutama steinerkoulun käynyt ystävä. Kun julkisuuskuva muutettiin ja uskonnollisuus peitettiin rentoutumisen ja itsensä kehittämisen alle, se levisi kulovalkean tavoin, saavuttaen omien lähteittensä mukaan Suomessa 20 000 harrastajaa. Sitä markkinoidaan kansalaisopistoissa, terveydenhuollossa ja valtalehdissä. Nämä ystävät uskoivat jälleensyntymiseen, joka ei silloin ollut ihan tavallista Suomessa. Enemmän yhteisö korostaa toimintaansa lapsen kasvun herkkyysalueet tunnistavana ja yksilön kehitysvaiheet huomioivana opetusmetodina. Tuskin kovin moni tietää sen uskonnollisesta taustasta, joka kytkeytyy antroposofiaan. Lapsille on tarjolla niin satujoogaa kuin perinteisempää astanga-joogaakin. Päiväkodeissa on testattu 4–5-vuotiaille lapsille zen-buddhalaiset juuret omaavaa Mindfulnesia tai sen viritelmää MindUpia lasten tunneja tietoisuustaitojen vahvistamiseksi
Armon varassa on hyvä rakentaa itsetuntemusta sivu Elämäntaito Elämäntaito 26 sivu 10 sivu KANNESSA KANNESSA 4 | 3 pääkirjoitus Kasvatuksen tukipuut kadonneet 6 lyhyet ja nopeat Kirkon elinehtona lähetystyö 10 haastattelu Steinerpedagogiikan taustat 16 raamatun henkilöt Maria Magdalena 19 sivupersoona Tiedemies Eero Junkkaala 20 henkilö Kristillisen koulun rehtori Maarit Laakkonen 24 maailma nyt Henki vaarassa Bangladeshissa 26 elämäntaito Matka kohti itseksi tulemista 30 samasta perheestä Seppo ja Kylli Niemelä 33 kysymys ja vastaus Mitä psykiatri sanoo Lutherista. 34 raamattuopetus Jeesus oli myös suurin opettaja 38 haastattelu Tapio Puolimatka: ”Uhkaukset eivät enää kosketa” 43 kolumni Miksi seurakuntaa rakennetaan aikuisten ehdoilla. 44 ajankohtaus James Bond ja kristillinen moraali 47 kirja-arvioita Kaksi kulmaa rukoukseen 48 puolenpitoa Solukin on edelleen mysteeri 50 elokuva-arvio Huipputoimintaa älyköille 51 kristikunnan klassikot Kaikista tärkein oppi KANNESSA KANNESSA
Ääniversio: kestotilaus 61 €, 12 kk määräaikainen 65 €. alv 24 %. Hinnat sis. • Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyistä teksteistä ja kuvista • ISSN 1457-8611 Anne ja Aatu Gröhn taistelivat elämästä ja kuolemasta Bangladeshissa M a a il m a n y t M a a il m a n y t Elämä-lehti vieraili steinerkoulussa Armon varassa on hyvä rakentaa itsetuntemusta R e p o r t a a s i R e p o r t a a s i | 5 24 sivu. 09 5123 9154, petri.vahasarja@perussanoma.fi • TOIMITUSKUNTA Sari Savela, Lauri Vartiainen, Juha Vähäsarja, Jouni Lallukka, Marja-Kaarina Marttila • TAITTO Tappajahai • KUSTANTAJA Perussanoma Oy • AIKAKAUSLEHTIEN LIITON JÄSEN • PAINOPAIKKA Painotalo Plus Digital • HINNAT 12 kk:n kestotilaus 60 €, 12 kk määräaikainen tilaus 65 €. Irtonumeron hinta 7 €. VUOSIKERTA vuodesta 1929 • TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET puh. 03 4246 5391, perussanoma@jaicom.com • TOIMITUS PL 15, 02701 Kauniainen • puh. 09 5123 9154, faksi 09 505 2950, elama@perussanoma.fi • etunimi.sukunimi@perussanoma.fi PÄÄTOIMITTAJA Juha Vähäsarja, 09 5123 9150, juha.vahasarja@perussanoma.fi • TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Petri Vähäsarja, puh. 91
Elokuun lopussa 2020 lista näytti tältä. Google.com 2. Youtube.com 3. 18,8 kg koonnut Sari Savela Lokakuun luku S uomen suurin hauki saatiin verkolla 19.5.2009 Oijärvestä Iin kunnasta. Sovellus on suosittu myös Suomessa. YouVersion -sovelluksen suosituin Raamatun jae ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon.” Fil. Maailman suosituimmat verkkosivut 6 | L y h y e t & n o p e a t L y h y e t & n o p e a t. Tieto löytyy ennätyskalarekisteristä, johon on kirjattu 2000-luvun Suomen ennätyskalat. Hauki painoi 18,8 kg. 4:6 1. 4:6. Koko maailmassa eniten jaettu, lainattu tai korostettu raamatunjae YouVersion-sovelluksessa vuonna 2019 oli Fil. www.ahven.net k u va iS to ck Y ouVersion-raamattusovellusta on ladattu eri laitteisiin yli 400 miljoonaa kertaa. Baidu.com A mazonin omistama yhtiö Alexa listaa kaikki maailman verkkosivut järjestykseen sivustojen näyttökertojen perusteella
Taulu on lahjoitettu kirkkoon vuonna 1848. Kirkon keskiajalta peräisin olevia holvija seinämaalauksia on otettu esiin kirkon restaurointien yhteydessä. Harmaakivestä rakennettu kirkko on kalkittu valkoiseksi. km/h Piikkipyrstökiitäjän huippunopeus k u va Sa ri Sa ve la ”S eurakunta, joka ei tee lähetystyötä, on menettänyt uskonsa Kristuksen evankeliumin ehdottomaan totuuteen. Erillinen kellotapuli on rakennettu Intendentinkonttorin piirustusten mukaisesti 1820-luvulla. Ne länsimaiset kirkot, jotka luopuvat lähetystyöstä, ilmaisevat tällä omaa vajoamistaan epäuskon tilaan: ei ole enää varmuutta Jumalan totuudesta, joka pitäisi kiireesti välittää niille, jotka eivät Kristusta tunne. Monissa kansankirkoissa totuusrelativismi yleistyy, usko latistuu, lähetystyö kuihtuu. Tämä kehitys on samansuuntainen näiden kirkkojen alaspäin näyttävien muiden trendien kanssa.” Miikka Ruokanen Oulun hiippakunnan lähetysjuhlassa Kemissä 5.9. Sari Savela: Kirkko keskellä kylää, Perussanoma 2018 | 7 L y h y e t & n o p e a t L y h y e t & n o p e a t. Kirkon länsipääty on keskiaikaisen perinteen mukaisesti runsaammin koristeltu kuin itäpääty. Pyhtään kivikirkko on rakennettu 1460-luvulla ja se on yksi parhaiten alkuperäisessä muodossaan säilyneitä keskiaikaisia kivikirkkoja Suomessa. Kirkkosali on kolmilaivainen, jossa on kapeat ja korkeat pylväät. Miikka Ruokanen: Ilman lähetystyötä ei ole kirkkoa Kirkko keskellä kylää Pyhtään kirkko Pyhtään keskiaikainen kivikirkko on omistettu Pyhälle Henrikille, joka oli keskiajalta periytyvän käsityksen mukaan Suomen ensimmäinen piispa ja jonka kohtaloksi tuli tulla talonpoika Lallin surmaamaksi. Se on vain yksi totuus monien joukossa. Alttaritaulu esittää Kristusta Emmauksen tiellä, ja se on Auguste Joseph Desarnodin maalaama. Katolisella keskiajalla sisätilat oli koristeltu runsailla seinäja holvimaalauksilla, jotka myöhemmissä vaiheissa oli peitetty. Puhe on julkaistu Seurakuntalainen.fi-sivustolla. pitämässään puheessa
Lammas voi helposti eksyä toisista vuorilla, joilla on paljon koleikkoja ja syviä rotkoja. Puolustelet ehkä sillä, että kristillisyytesi on oma asiasi. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. Sen sijaan se menettää ne, jotka kaipaisivat jonkinlaista muuttumattomuutta, jatkuvuutta ja perinteisiä arvoja. Hän jättää ne 99 ja menee etsimään ’kadonnutta’. Kuinka moni lammas – Herran kalliisti ostama lammas – onkaan eksynyt laumasta, niin että sen ja lauman väliin on tullut syvä rotko. Et ajattele heidän laillaan, et elä niin kuin he. Etkö ole milloinkaan huomannut sitä. Tämä sana on elävä sille, joka on matkustanut tuntureille. Herää valvomaan 50 vuotta sitten Paimen etsii ”Paimen etsii. 4:1, 2 Raamatunkohta Lainattua ” Suomen luterilainen kirkko on Jussi Hallaahon mukaan rappiotilassa. Jäsenet vähenevät, ja kirkko pahentaa ongelmaa sillä, että se ”yrittää nuolla kaikkien takapuolta”. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Sinä tunnet hyvin tuon erottavan kuilun. Hän menee ’vuorille’ sanotaan. Et ole niin kuin uskovat. Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Mutta, rakas, on olemassa kuilu, kuilu.” N. Halla-aho ihmettelee, miksi kirkko ei puhu ydinjutustaan: siis siitä, että Jeesus Kristus kuoli ihmisten syntien puolesta ja että häneen uskomalla ihmiset pelastuvat.” Jussi Halla-aho toimittaja Topias Haikalan kirjoittamassa artikkelissa Kirkko ja kaupunki -lehdessä 19.8. P. Sinä tunnet hyvin, että näin on. Madsen Herää valvomaan -lehdessä 10/1970 8 | L y h y e t & n o p e a t L y h y e t & n o p e a t. – Se yrittää pysyä ajan hengessä mukana, mutta ei pysty kilpailemaan trendikkäämpien vaihtoehtojen kanssa. ” ” Joh. Ehkä sinä olet yksi niistä. Heidän ilonsa ja heidän harrastuksensa eivät ole sinun. Tätä ei tarvitse kuvata. Halla-ahon mielestä kirkko muistuttaa keskustapuoluetta
Eläimen ei kuitenkaan tarvitse olla oma tai edes tuttu voidakseen tuottaa mielihyvää. Vieraankin koiran koskettaminen voi lisätä oksitosiinin tuotantoa. Suunnilleen samat aivoalueet aktivoituvat, kun ihminen katselee pienen lapsensa tai lemmikkinsä kuvaa. Kuusanmäki ”Y hdysvalloissa on aivokuvauksilla todettu, että ihminen kiintyy lemmikkiinsä samaan tapaan kuin lapseensa. Koira on pehmeä ja lämmin – sen ruumiinlämpö on korkeampi kuin ihmisen.” Tiede 7/2020 Tassuterapeutti hoitaa mieltä kuva Sari Savela | 9 L y h y e t & n o p e a t L y h y e t & n o p e a t
10 | 10 | teksti Danielle Miettinen kuvat Jani Laukkanen
| 11 Steinerkoulu – antroposofiaa vai luovaa humanismia. Suomen 24 steinerkoululla on yhteiskunnassa arvostettu asema. Elämä-lehti tutustuu vaihtoehtopedagogian taustoihin Vantaan seudun steinerkoulussa.. Metsänreunassa palstojen takana surisee mehiläispesä, jota oppilaat hoitavat yhdessä opettajien kanssa. Lämpimillä, murretuilla väreillä maalatut puurakennukset eivät tuo mieleen koulua, vaan jotain kodinomaisempaa, kenties päiväkodin. R ehtorin musta Volvo pysähtyy Satakielentielle. Koulu on juuri saanut luvan järjestää esiopetusta ja pienimmille on rakennettu komea kota tulisijoineen. Tomerat auringonkukat vilkuttavat meille päärynäpuiden ja marjapensaiden keskellä. Rehtori Jarno Paalasmaa esittelee valtakuntaansa. Rudolf Steiner oli antroposofi, joka uskoi jälleensyntymiseen ja sai tietoa näkymättömästä maailmasta selvänäkemisen avulla. – Kukkapelto on pölyttäjähyönteisiä varten, Paalasmaa kertoo. Mäen alle on raivattu oppilaiden viljelypalstoja. Astumme ulos Vantaan seudun steinerkoulun pihapiiriin
Toisen luokan liitutaululle on piirretty kuva Franciscus Assisilaisesta. Nuorena hän kiinnostui saksalaisesta idealismista. Se ottaa huomioon kasvun ja kehityksen herkkyyskaudet. – Hän riitaantui teosofisen liikkeen johdon kanssa ja perusti antroposofisen liikkeen. Tavoittelemme tahdon, tunne-elämän ja ajattelun tasapainoa. – Nämä aineet solmivat yhteen kaiken opitun. Antiikissa hengen merkittävin ilmenemismuoto oli taide, keskiajalla uskonto ja nykyaikana filosofia. Tarinoiden lumoa Kierros jatkuu. Paalasmaa vastaa perusopetuksesta, lukiolla on oma rehtorinsa. Goethe innosti Steineria kreikkalaisen mytologian, kansantarujen ja väriopin pariin. Asetumme rehtorien työhuoneeseen. Hän kasvoi katolisessa perheessä, joka ei ollut kovin uskonnollinen. Steiner olisi halunnut mukaan enemmän kristillisiä aineksia ja tieteen arvostusta. Seinällä riippuu Mariaa ja Jeesus-lasta esittävä taulu. Hegeliltä Steiner sai vaikutteita maailmanhistorian ymmärtämiseen. Hallinnollisten tehtäviensä lisäksi Paalasmaa opettaa yhteiskuntaoppia, historiaa ja arkkitehtuuria. Parhaillaan hän valmistelee väitöskirjaa Rudolf Steinerin vapauden filosofiasta. Ihminen etenee kohti kypsyyttä jälleensyntymien kautta. Katoliseen perheeseen Niin, Rudolf Steiner. Pienen lapsen maailman on hyvä olla mielikuvituksen ja leikin täyttämää. Jarno Paalasmaa on itsekin käynyt steinerkoulun, ja hänen lapsensa seuraavat isänsä jäljissä. On tärkeää säilyttää tulevaisuus ja toivo, rehtori sanoo. Paalasmaa sanoo olevansa kiinnostunut Steinerista ennen muuta kasvatusfilosofina. Hegel uskoi, että ihmiskunnan tietoisuuden historia on matka erilaisten maailmanselitysten tasojen läpi. Haluamme tarjota mahdollisimman laajan sivistyksen, Paalasmaa sanoo. Savipäät, piirustukset ja rakennusten pienoismallit kertovat koulun keskeisestä arvosta: – Taidelähtöisyys on steinerkouluissa varmasti tärkeämpää kuin missään muualla. – Kertomusperinne on vahvasti mukana opetuksessa. Jos tavoitteet toteutuvat, steinerkoulusta lähtee maailmalle aloitekykyisiä, rohkeita ja luovia yksilöitä. – Sadut ja tarinat ovat tälle ikäkaudelle sopivaa moraalikasvatusta. Teosofian mukaan kaikkien uskontojen taustalla vaikuttaa esoteerinen oppi, joka on täydellisenä olemassa henkisen veljeskunnan hallussa olevissa maanalaisissa kirjastoissa. Kansansadut, antiikin legendat, Vanha testamentti ja Kalevala, Paalasmaa luettelee. Lukion päättöluokkalaiset opiskelevat arkkitehtuurin lisäksi paljon myös filosofiaa. Lopputulosta on luonnehdittu okkultistis-gnostilaiseksi. Kirjailija Friedrich Schiller auttoi näkemään taiteen yhteiskunnallisen voiman. Kurssilla oppilaat rakentavat pienoismallin valitsemastaan rakennuksesta tai suunnittelevat oman. Nimi tuo steinerkoulujen lisäksi mieleen antroposofian, biodynaamisen viljelyn ja kristiyhteisön. Mitä maailman laajimmalle levinneen vaihtoehtoisen kasvatusajattelun ihanteet sitten ovat. Rehtorin kynästä on syntynyt useita steinerkasvatusta käsitteleviä teoksia. Henkistä tiedettä Steiner ei ollut dogmaatikko, vaan sinne tänne rönsyilevä ajattelija. Teosofisen opin luonut H. Paalasmaa ei esimerkiksi pidä lasten numeroarvioinnista. Sisällä rakennuksissa huomio kiinnittyy puisiin huonekaluihin, alakoululaisten peppujen alla lämmittäviin lampaantaljoihin ja kuvataidetöihin. Isompien oppilaiden kanssa tietenkin analysoimme maailman ongelmia. Vuoden 1900 tienoilla Rudolf Steiner liittyi teosofiseen liikkeeseen ja hänen puhetapansa muuttui. Steiner käsitteli luennoissaan ja kirjoituksissaan paljon myös Jumalaa ja Kristusta, mutta teki sen tavalla, joka rajasi antroposofian kristikunnan ulkopuolelle. – Steinerpedagogiikka kasvattaa ihmistä kokonaisuutena. Blavatsky sulatti yhteen elementtejä eri uskonnoista ja filosofioista. Rudolf Steiner syntyi 1800-luvun loppupuolella Itävalta-Unkarissa. Tavoittelemme tahdon, tunne-elämän ja ajattelun tasapainoa.” – Konkreettisten tekojen kautta kasvaa aktiivisia kansalaisia. P. Paalasmaa kertoo, että häneltä on säilynyt 12 |. Opetusta ohjaavat lait ja säädökset eivät aina sovi yksiin steinerkoulun ihanteiden kanssa. Millainen mies steinerkoulujen takana on. Ihmiskunnan ja ihmisen elämä jakaantuu kehityskausiin, joiden taustalla vaikuttavat planetaariset voimat
Niihin ei kuitenkaan pidä suhtautua dogmaattisesti. 40 kirjaa ja 6000 esitelmää. Arvostan kuitenkin Steinerin antroposofista vaihetta, jossa hän rakentaa suuria hypoteeseja. Miten Paalasmaa itse suhtautuu antroposofiaan. Eurytmiassa ihminen puhuttelee näkymättömässä astraalikehossaan asuvia eteerisiä elämänvoimia. Steinerkoulujen sivuilla eurytmia esitellään oppilaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin vaikuttavana liikuntataiteena, mutta eurytmian opettajat, eurytmistit, puhuvat sen vaikutuksista ihmisen ja maapallon tuleviin inkarnaatioihin. Hän uskoi muun muassa jälleensyntymiseen, karmaan, kansansieluun, luonnonhenkiin, enkelikuntiin, Lemuriaan ja Atlantikseen. Hiltusen mielestä tavoite oli lapsen mielen avaaminen henkis-okkultistiselle maailmalle, mutta tämä haluttiin pitää piilossa. Steiner korosti, että hänen oppinsa on henkistä tiedettä, ei uskontoa. Kokonaiskäsityksen saaminen on hankalaa, eikä se ulkopuoliselta Steinerin mukaan edes onnistu. Kohukirja suututti Vedän repustani esiin hovioikeudenneuvos Paavo Hiltusen teoksen Mitä Rudolf Steiner todella opetti (WSOY 1990). Hiltunen kirjoittaa: ”Oppi, jota steinerkoulujen kautta syötetään maahamme, ei juonna juuriaan keskiajalle, vaan vielä kauemmaksi: vanhaan aikaan ja intialaisiin uskontoihin; salaoppiin, joka sai alkunsa jo paratiisissa.” | 13. Yhtä kaikki Steinerin ajatteluun jäi paljon vaikutteita teosofiasta. Kun Steiner ryhtyi viemään ajatteluaan käytäntöön, pedagogiikan lisäksi syntyivät biodynaaminen viljely, antroposofinen lääketiede, goetheläinen arkkitehtuuri, yhteisöpankit ja eurytmia. Hiltunen katsoi tehtäväkseen varoittaa vanhempia, kouluviranomaisia ja kirkkoa steinerkoulun todellisesta tavoitteesta. Rehtori Jarno Paalasmaa kertoo, että Vantaan seudun steinerkoulussa kunnioitetaan oppilaiden kotien katsomuksia. Paalasmaa kertoo, että hänen koulunsa noin 30 opettajasta 5–10 kuuluu Suomen antroposofiseen liittoon. Totuus nimittäin valkenee vain sille, joka päästää irti kriittisestä asenteestaan. Kristiyhteisö perustettiin niitä varten, jotka halusivat Steinerin ajatteluun perustuvan uskonnon. – En ole koskaan kuulunut antroposofiseen liikkeeseen
Päiväkoteja on nelisenkymmentä. Kirkkoon kuuluva ja rippikoulun käynyt pedagogi miettii hetken. Entä tämä: ”Reksi, mitä mulle tapahtuu, kun mä kuolen?” Paalasmaa vaihtaa asentoa tuolillaan. Sitouttaminen kielletty Kerron Paalasmaalle terveisiä Helsingin yliopiston kasvatustieteen asiantuntijalta Eero Salmenkiveltä. Jollain tavalla ihminen ei kokonaan kuole kuollessaan. – Opetusneuvos Veikko Pöyhönen totesi silloin, että steinerkoulun arvot eivät ole ristiriidassa kirkon arvojen kanssa. Paalasmaa huomauttaa, että Steiner korosti lapsen maailmankatsomuksellista vapautta. Hiltunen väitti esimerkiksi, että palvoimme aurinkoa. – Antroposofian opettaminen lapsille olisi ristiriidassa koulun perusarvojen kanssa. Kunnioitamme lapsen vapautta ja heidän kotiensa katsomuksia. Steiner vertasi ihmisen ja Jumalan suhdetta pisaran ja meren suhteeseen. 14 |. Paalasmaa haluaa kertoa vanhan tapauksen. – Millaista tämä elämän kiertokulku on... 1970-luvulla sorvattiin steinerkoululakia ja kirkon kasvatusasiainkeskukselta kysyttiin näkemystä steinerkoulun arvoista. Kieltämättä hiukan tungettelevat kysymykset roikkuvat ilmassa. pidän jälleensyntymistä mahdollisena. Halstraus jatkuu: ”Reksi, mistä ihmiset ovat tulleet maailmaan?” Paalasmaa hypistelee tavaroita pöydällään. Olen avoin niiden suhteen. – Muistan tuon kirjan. Määrä on pysynyt viime vuodet tasaisena. – Ei minulla ole varmuutta tuonpuoleisista asioista. Ihminen ei ole Jumala, mutta ihmisessä on jumaluutta. Tällä hetkellä Suomessa on 24 steinerkoulua, joissa on yhteensä 5000–6000 oppilasta. Paalasmaa muistaa hänet. Olin mielestäni käynyt ok koulun, ja nyt siitä esitettiin mielikuvituksellisia juttuja. Ikuisuuden arvoitus Entä mitä Paalasmaa vastaa, kun oppilas kysyy: ”Hei reksi, uskotko sä Jumalaan?” – Kuusivuotias tyttäreni juuri kysyi tuota minulta ja lisäsi vielä, että jos sä uskot, niin mäkin uskon. Jokaisen lapsen tuli itse rakentaa oma maailmankuvansa ja ihmiskuvansa. Olin Tampereella lukiossa, kun siitä kohuttiin. – Jos on pakko valita, niin uskon. Steinerkoulu ei ole maailmankatsomuskoulu
Mutta se on selvää, että Steinerin ajattelu ei mahdu kristinuskon sisälle. On selvää, että Steinerin ajattelu ei mahdu kristinuskon sisälle.” | 15. Hän on opettanut Helsingin Elias-steinerkoulussa muun muassa evankelis-luterilaista uskontoa ja elämänkatsomustietoa. Osan tästä siirsimme tarinoihin, joita kerroimme lapsille. Itse hän on uskonnoton. – Steiner oli meidän tietoisuutemme tasolla erehtymätön – kuten se silloin ilmaistiin. – Lapset tekevät paljon itse. Taiteet ja kertomusperinne rikastuttavat opetusta. Oppikirjoja käytetään vähän, varsinkin alaluokilla. Hän kuvailee steinerkoulua uskontomyönteiseksi oppimisympäristöksi, vaikka oppilaina on myös vapaa-ajattelijoiden lapsia. Hän kokoaa oppilaat kotaan ja sytyttää heidän kanssaan tulet. Yliopistonlehtori Salmenkivellä on sellainen tuntuma, että steinerkoulujen ilmapiiri on avoimempi uskonnolliselle vakaumukselle kuin tavallinen peruskoulu. Opettajilla on kutsumus työhönsä, ja he kohtaavat oppilaat lämpimästi ja kokonaisvaltaisesti. Salmenkivi on nähnyt kuviot sisältäpäin. Tilat ovat kauniita ja luokissa on hyvä ilmapiiri. – Vanhemmille pitäisi antaa mahdollisuus arvioida, onko antroposofia sellainen maailmankatsomus, jonka vaikutuspiirissä he haluavat lapsensa kasvavan. – Suoraan antroposofiaan perustuva oppiaine on eurytmia, jonka tavoitteena on vaikuttaa oppilaan eetteriruumiseen. Erehtymätön auktoriteetti Toinen entinen steinerkoulun opettaja, joka haluaa pysyä nimettömänä, pitää steinerkoulujen katsomusneutraaliutta näennäisenä. Salmenkivi huomauttaa, että kaikissa kouluissa – myös katsomuksellisissa – on noudatettava opetushallituksen antamia perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita. – Mutta vaikka opetuksessa ei tapahtuisi sitouttamista, koulun katsomuksellinen toimintakulttuuri vaikuttaa oppilaisiin, Salmenkivi huomauttaa. Rehtori Jarno Paalasmaa alkaa valmistautua iltapäivän varhaishistorian tunnille. Siksi hänen tekstejään ei voinut arvioida kriittisesti eikä kyseenalaistaa. Myös eurytmian tarkoitusperä pitäisi avata niin kuin Steiner on sen määritellyt. Se, kuinka syvästi opettaja on sitoutunut Steinerin käsityksiin, vaikuttaa tietenkin paljon luokan ilmapiiriin. Kritiikistä huolimatta anonyymi arvioija näkee steinerpedagogiikassa myös runsaasti hyvää. Steinerkoulujen aineenopettajat valmistuvat yliopistoista, mutta luokanopettajat ja varhaiskasvattajat Helsingin Jollaksessa sijaitsevasta Snellman-korkeakoulusta, jossa annetaan opetusta myös eurytmiasta ja antroposofiasta. – Tässä on koulukohtaista vaihtelua. Entinen opettaja toteaa kuitenkin, että vaikka steinerkouluissa ei opeteta antroposofiaa oppina, Steinerin ihmiskuva ja maailmankäsitys ohjaavat sitä, miten oppimissisällöt tarjotaan oppilaille. Tutkimme Steinerin selvänäkyihin perustuvaa tietoa ihmisen historiasta ja maailmojen kehityksestä. Entisen opettajan mielestä steinerkoulun antroposofinen tausta ja sen vaikutus opetukseen pitäisi kertoa oppilaiden vanhemmille avoimesti. Nuotion ympärillä he koettavat kuvitella, millaisia olivat esihistoriallisen ihmisen suuret kysymykset. Niiden mukaan oppilaita ei saa ”sitouttaa opetuksen taustalla olevaan maailmankatsomukseen tai kasvatusjärjestelmän taustalla olevaan arvotai kasvatusfilosofiseen näkemykseen”. – Opettajainkokouksissa opiskelimme säännöllisesti Steinerin tekstejä. Yhden open huomassa Opettajan vaikutus on suuri, koska opetus tapahtuu pääosin suullisesti ja oppilaalla on sama opettaja kahdeksan vuotta, steinerilaisuuden jättänyt opettaja kertoo
R a a m a t u n h e n k il ö t R a a m a t u n h e n k il ö t 16 |
Hän kuuli ihmisten pilkan ja Jeesuksen sanat. Sitten tuli Jeesus ja vapautti hänet saastaisten henkien vallasta. Ja kun Jeesus sitten kuoli ja vietiin haudattavaksi, käveli Maria mekaanisesti saattueen perässä kalliohaudalle. Luultavasti Maria ei ollut koskaan avioitunut, tai ehkä mies oli jättänyt hänet kestämättömän tilanteen vuoksi. Magdalan Maria ei tehnyt mitään aikakirjoihin merkitsemisen arvoista ennen Jeesuksen viimeistä elinpäivää. Pitkät vuodet hän oli elänyt pahojen henkien armoilla, sillä kokonaista seitsemän demonia oli asunut hänen sydämessään. Jeesus puolestaan osasi osoittaa toiselle sukupuolelle arvonantoa sillä tavalla, ettei kukaan saanut väärää käsitystä. Hänen piti katsoa tarkkaan, missä hauta sijaitsi, koska hän aikoi tulla sinne uudelleen sapatin mentyä ohi. Jokainen heistä rakasti varmaan rabbiaan koko sydämestään. Siinä istuessaan Maria jo mietti, mistä saisi käsiinsä hyvänhajuisia yrttejä ennen sapatin alkua. Vasta silloin tämä huomaamaton nainen näytti oikean luontonsa. Magdalan Marian pahin päivä Magdalan Maria oli yksi matkaseurueen naisista. Totisesti, miksi Jeesus ei tehnyt tästä uskollisesta naisesta apostolia Juudaksen sijaan – hän jos kuka olisi sen ansainnut. Ei koskaan, ei kuolleenakaan! Hän ei totisesti juoksisi piiloon, kuten opetuslapset olivat tehneet. Ei, hän istahti kivelle kuolemanväsyneenä, kalmankalpeana, shokin vallassa, mutta yhtä uskollisena Herralleen kuin aina ennenkin. Magdalan Maria – uskollisista uskollisin teksti Mailis Janatuinen kuva Pekka Rahkonen A janlaskumme alussa juutalaiset rabbit eivät opettaneet naisia. Jeesus toimi tässä asiassa vastoin oman aikansa normeja. Hän koki pimeyden ja maanjäristyksen. Koko hirveän perjantaipäivän hän seisoi Jeesuksen ristin juurella tämän kärsimystä katselemassa. Jeesuksen voitelu oli näet jäänyt keskeneräiseksi, ja Maria päätti tuoda puuttuvat yrtit haudalle heti kun voi. Luukas kertoo, että he avustivat Jeesusta varoillaan (Luuk.8:1-3). Kerrotaan hurskaan miehen vältelleen naisia niin tunnontarkasti, ettei hän tervehtinyt kadulla edes omaa sisartaan. Missä he olivat – ei heitä ainakaan haudalla näkynyt. Mutta haudalla Maria ei jaksanut enää seistä. Jeesustahan kritisoitiin monesta asiasta, mutta ei koskaan naisjutuista. Hänellä oli seurueessaan paitsi 12 opetuslasta, myös naisia, jotka hän oli parantanut taudeista ja vapauttanut pahojen henkien vallasta. Sen jälkeen Maria ei voinut olla missään muualla kuin siellä, missä Jeesuskin oli. | 17 Harva raamatunlukija meidän päivinämme tajuaa, miten vallankumouksellinen oli Jeesuksen asenne naisia kohtaan, kirjoittaa Mailis Janatuinen.. Matkaseurueen naiset kuulivat Jeesukselta samat opetukset kuin miehetkin. Olkoon Jeesus sitten vaikka tehtävässään epäonnistunut messiaantekele, mutta Maria ei aikonut hylätä häntä. Ne jutut on lähetetty liikkeelle vasta satoja vuosia myöhemmin
”Jeesus sanoi hänelle: ’Mitä itket, nainen. Se oli jo liikaa! Sitä ei rakas rabbi olisi totisesti enää ansainnut! Maria juoksi opetuslasten kortteeriin ja ilmoitti hengästyneenä heille kauhean uutisen. Haudalla ei ollut silloin enää ketään. Rabbi ei siis ollutkaan kuollut! Hän eli, hän seisoi nousevan auringon valossa Marian edessä, käden ulottuvilla. Ylösnousemuksen todistaja Mariasta kuitenkin tuli koko loppuiäkseen; siihen hän oli saanut Jeesukselta kutsun. Vasta nyt kerrotaan, että Maria itki. Tämän tapaamisen muisto oli Marialle niin kallisarvoinen, ettei hän kertonut sen yksityiskohtia pitkään aikaan muille. Ja olisiko siinä edes ollut mitään pahaa. Se oli Jeesus, mutta Maria ei tunnistanut häntä turvonneilla silmillään. Näin Jeesus suojeli heikompaa astiaa. Pietari ja Johannes ryntäsivät heti matkaan varmistamaan asiaa. Vasta vanhoilla päivillään hän paljasti koko tarinan Johannekselle, joka kirjoitti sen evankeliumiinsa. Niin, miksi Jeesus ei tehnyt Mariasta 12. Jeesus seisoisi joka hetki hänen vierellään ja kutsuisi häntä nimeltä, kuten tuona lumottuna kevätaamuna tyhjän haudan edessä. Minä olen lunastanut sinut. Marian pään täytti yksi ainoa ajatus: hän tahtoi nähdä Jeesuksen runnellun ruumiin vielä kerran, koskea siihen vielä kerran, voidella sen vielä kerran. Minä haen hänet pois.’ Silloin Jeesus sanoi hänelle: ’Maria!’ Maria kääntyi ja sanoi: ’Rabbuuni!’ – se on hepreaa ja merkitsee: opettajani.” (Joh.20:15–16.) Mariam! Järkytys oli totaalinen! Nainen, joka luulee menettäneensä rakkaimpansa ikuisiksi ajoiksi, kuuleekin yhtäkkiä oman nimensä tämän suusta! Itse asiassa Johannes on säilyttänyt pääsiäiskertomuksessaan Marian nimen sen heprealaisessa muodossa: Mariam! Miten paljon rakkautta ja hyviä muistoja sisältyikään tuohon hellästi lausuttuun nimeen! Kahdestaan Jeesus ja Maria eivät ehkä olleet voineet viettää aikaa kolmen yhteisen vuotensa aikana; sopivaisuussäännöt estivät sen. apostoliaan. Hyvä lukijani, Jeesus on kutsunut sinuakin nimeltä jo kasteesi päivänä ja niin hän tekee taas tänään: ”Älä pelkää. Jeesus oli kuollut ja hänen ruumiinsakin oli ryöstetty. Siksi, että hän piti paimenen virkaa vain miehelle kuuluvana. Päinvastoin, hänhän suorastaan vaati opetuslapsiaan koettelemaan käsiään ja kylkeään. Mutta Jeesuksen katse oli seurannut Mariaa hellän huolehtivasti heidän kulkiessaan yhdessä ympäri maata. Minä olen sinut nimeltä kutsunut. Miten hän, Maria, jaksaisi elää tästä eteenpäin. Ketä sinä etsit?’ Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: ’Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Niille ei tullut loppua – mistä lähteestä lienevät pulpunneetkaan. Rakastiko Maria ehkä rabbuuniaan, kuten nainen rakastaa miestä. Kuinka moni Jerusalemin seurakunnan kasteoppilas lie kuullutkaan pääsiäisaamun ilosanoman juuri hänen suustaan. Miten ruumis oli voinut hävitä niiden sisältä, sitä miehet eivät voineet tajuta. Muut naiset tulivat perässä. Mutta voi kauhistus – kivi olikin vieritetty oviaukon edestä, ja hauta ammotti tyhjyyttään! Maria ei voinut keksiä muuta selitystä kuin sen, että viholliset olivat raahanneet Jeesuksen ruumiin muualle häväistäväksi. Maria saa tehtävän Sanoessaan ”Älä minuun koske” Jeesus toimi kuin oikea mies: kieltäytyi ottamasta vastaan naisen tunteenosoituksia, koska niille ei ollut olemassa mitään tulevaisuutta. Sinä olet minun!” (Jes.43:1.) 18 |. Jeesus ei kuitenkaan sallinut sen tapahtua, vaan sanoi: ”Älä koske minuun!” Miksi näin – eihän hän kieltänyt ketään muuta koskemasta ylösnousemusruumiiseensa. Pääsiäisaamu haudalla Sapatin jälkeisenä aamuna Magdalan Maria kiiruhti kaikkein ensimmäisenä puutarhahaudalle. Vasta nyt, kun mitään ei ollut enää tehtävissä, alkoivat hänen kyynelensä vuotaa. Sen jälkeen häntä odottaisi vain suuri tyhjyys. Oliko sitten mikään ihme, että Marian ensimmäinen ajatus oli heittäytyä rakkaan Mestarinsa kaulaan. Totta se oli: hauta oli tyhjä – paitsi että käärinliinat olivat yhä siellä. Miten monesti Maria olikaan kuullut nimensä rabbin suusta: ”Mariam, eikö tämä jo riitä tälle päivälle. Mitä jos menisit nukkumaan.” Tai: ”Kiitos ruuasta, Mariam, se oli tosi hyvää!” Kun Maria nyt kuuli nimensä ”puutarhurin” suusta, hän ymmärsi heti, että se oli Jeesus. Yhtäkkiä itkevä nainen tajusi, että hänen takanaan seisoi joku. Jeesus oli Jumala, mutta hän oli myös ihminen, mies. Sen sijaan hän antoi tälle tehtävän: ”Mene viemään sanaa minun veljilleni.” Ja Mariahan teki, mitä käskettiin. Hän ei tahtonut jättää Marialle pääsiäisaamusta häpeänsekaista muistoa. Siivitetyin askelin hän taas juoksi opetuslasten kortteeriin ja kertoi suuren uutisensa: ”Minä olen nähnyt Herran!” Nyt Maria tiesi, ettei hänen tarvitsisi enää koskaan itkeä yksinäisyyttään. Magdalan Maria ei jaksanut enää juosta, hän käveli huohottaen ja hengästyneenä opetuslasten perässä takaisin puutarhaan. Nämä Jeesuksen sanat tuntuisivat viittaavan siihen suuntaan
Akatemian myötä pääsen jakamaan muille sitä kokemusta, joka minulle on työuran varrella kertynyt. Valitettavasti ei. Hän antoi vahvan raamatullisen pohjan, jonka varaan olen voinut rakentaa. Onko eläkkeelle jäämisen kanssa ollut ongelmia. Ei väsytä. Kerttu Vainikainen opetti minua Helsingin Raamattukoulussa. Unelmoin, että osaisin kirjoittaa runoja. Miten Raamatunopetus akatemialla menee. Ehkä kirjoittamisen ja lukemisen voisi laskea taiteeksi. Väsyttääkö vääntää ”kreationistien” kanssa. Ennenkin on ollut ylämäkiä ja alamäkiä. Tiede on sinulle tärkeää, mutta onko taide. Epäasialliset kommentit ottavat kyllä päähän. Onko juoksemisessa hengellisiä ulottuvuuksia. Toinen merkittävä on ollut Mikko Louhivuori, joka oli minulle inspiraation lähde ja rohkaisija. Palstalla esitellään tunnettuja henkilöitä uudessa valossa. Eero Junkkaala yritti kirjoittaa runoja, mutta siitä ei tullut mitään. En ole päässyt irti kutsumuksestani. Parin viikon päästä alkaa seuraava kurssi, ja sille on ilmoittautunut noin 30 henkeä. Esiinnyt tunnetusti evoluution puolustajana. Ihminen on kokonaisuus, ja sikäli juoksu vaikuttaa myös hengelliseen elämään. En ole! Osaan ottaa myös rennosti. Oletko työnarkomaani. Sivupersoona Sivupersoona | 19 Johdat Raamatunopetus akatemiaa ja kirjoitat kirjoja. Idea Raamatunopetusakatemiasta kyti kauan, mutta vasta eläkkeellä tarjoutui mahdollisuus toteuttaa se. Voiko Suomen kirkon pelastaa. Tiedemies halusi innostua myös taiteesta teksti Petri Vähäsarja kuva Jussi Helttunen. Nyt on alamäki. Kuka on merkittävin hengellinen opettajasi. Juostessa saa kuitenkin myös ideoita puheisiin ja kirjoituksiin. Ilman muuta. Työ tuottaa minulle iloa. Olen kokeillutkin, mutta siitä ei tullut mitään. Jos kalenterissa näkyy monia merkintöjä, ajattelen, että onpa kiva taas lähteä. Uskon, että kirkko pelastuu. Kuuntelen kyllä esimerkiksi hengellistä musiikkia ja klassista, mutta en aktiivisesti. Mielelläni käyn keskustelua, koska haluan kertoa muillekin, miten asiat ovat. Lähinnä se tuottaa nautintoa ja pitää pääkopan kasassa. Opetusta järjestetään Raamattuopistolla, Kansanlähetysopistolla ja Vivamossa – akatemian taustajärjestöjen keskuksissa
Ihmisen arvo ei ole kiinni hänen suorituksistaan tai menestyksestään, vaan ihminen itsessään on arvokas ja tärkeä. Puun juuristossa on kristillisen kasvatuksen perusta eli kristillinen maailmankuva. Toki sosiaalisessa mediassa on myös paljon hyvää. Se on se perustus, joka kestää ja jonka varaan elämän voi perustaa, kun kaikki muu horjuu. Somen tarjoamat mallit ovat usein kaukana todellisuudesta. Moni kokee riittämättömyyttä, kun ei täytä mittaa. – Murrosikäiset viettävät paljon aikaa sosiaalisessa mediassa ja omaksuvat sieltä malleja, millainen ihmisen pitäisi olla. Ihminen ei ole itsensä varassa Maarit Laakkonen muistuttaa, että lasten ja nuorten on tärkeää kuulla, että on olemassa absoluuttinen rakkaus. – Yksilökeskeisyyttä korostetaan aivan liikaa. Laakkonen on tehnyt pitkän uran kristillisen koulukasvatuksen parissa. Helsingin kristillisellä koululla on takana taloudellisesti vaikeita vuosia, mutta tällä hetkellä talous on jokseenkin tasapainossa. – Kristillinen kasvatus on tänään tärkeämpää kuin ikinä. Muu vuorovaikutus, liikunta ja uni voivat jäädä liian vähälle. Armon paradoksi Humanismissa on Laakkosen mukaan paljon samoja ihanteita, mutta se perustuu ihmisen omaan pyrkimykseen, ei Jumalan olemassaoloon ja suunnitelmaan. Sieltä löytyvät käsitteet: Jumalan sana, ihmiskäsitys, armo ja totuus, suhteet ja kohtaaminen ja rakkaus. Reilu kaksi vuotta sitten hänet kutsuttiin nykyiseen kouluun pedagogiseksi rehtoriksi kehittämään koulun toimintakulttuuria ja vahvistamaan kristillistä kasvatusta. Keskinäistä kunnioitusta ja nöyryyttä pyritään juurruttamaan koulun toimintakulttuuriin. Kunnioituksen kulttuuri ei ole mahdollista, ellei tapahdu luonteen kasvua. Kunnioituksen kulttuuri on käsite, joka vilahtaa Laakkosen puheessa tiuhaan. Ennen siirtymistään kristillisten koulujen leipiin Maarit Laakkonen toimi luokanopettajana Helsingissä ja Kirkkonummella. Vaikka perheet tekevät kaikkensa nuorten hyväksi, se ei aina auta, kun muualta tuleva paine on niin kova. – Koulun perustajat ovat tehneet aikoinaan kovasti työtä sen eteen, että Suomessa on tällä hetkellä 17 kristillistä koulua. – Jumala on hyvä. Jos ihminen on kyvytön vuorovaikutukseen, hän jää yksin. Tämä koskee kristillisten koulujen oppilaita siinä missä muitakin. Sieltä haetaan oman identiteetin rakennuspalikoita ja aineksia maailmankuvan muodostamiseen. Samaan aikaan opetamme ja tavoittelemme ihannetta ja hy20 | Kristillistä kasvatusta tarvitaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin, sanoo Helsingin kristillisen koulun rehtori Maarit Laakkonen.. Sosiaalisesta mediasta on tullut nuorille yhä merkittävämpi vaikuttaja. Laakkonen on huolissaan yhteiskunnallisesta ilmapiiristä, joka kehittyy yhä minäkeskeisemmäksi. – Olemme halunneet sanoittaa sitä, miltä kristillisen kasvatuksen pitäisi yhteisössä näyttää, Laakkonen kertoo ja näyttää piirrosta puusta, joka havainnollistaa kristillistä kasvatusta. Koulu perustettiin yli 30 vuotta sitten. – Luonteen kasvu on tullut minulle tärkeäksi. Aikaisemmin Laakkonen työskenteli Espoon kristillisessä koulussa rehtorina ja pedagogisena rehtorina. – Haluan nähdä sellaisen yläkoulun, jossa oppilaat ovat ylpeitä koulustaan. – Kristillisen kasvatuksen perusidea on, että ihminen luotuna, langenneena ja lunastettuna on Jumalan varassa. – Sosiaalisessa mediassa vietetty aika on myös pois jostakin. Se tarkoittaa sitä, että oppii tarvittaessa luopumaan minäkeskeisyydestä ja välittömästä mielihyvästä toisten hyväksi, että osaa asettaa toisen tarpeet ja edun oman edun edelle. – Jumalalla on hyvä suunnitelma. Isossa koulukiinteistössä Helsingin Pukinmäessä toimii Helsingin kristillinen koulu, joka on esikoinen yhteiskristillisten koulujen rintamalla. – Ihmisen hyvinvointi on kuitenkin kiinni siitä, miten hän toimii yhteisössä ja miten hän osaa olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Periaatteessa sanotaan, että olet tärkeä, mutta siihen liittyy kuitenkin ehtolauseke menestymisestä. On ahdistusta ja itsetuhoisuutta. Ihminen ei ole itsensä varassa. – Unelmoin koulun uudesta vahvasta alusta, Maarit Laakkonen sanoo. O ppilaiden päivä on jo päättynyt, mutta rehtori Maarit Laakkosella riittää töitä. Puun runkona on luonteen kasvu. Se on lasten perusoikeus, Laakkonen sanoo. – Tämä viesti on uhattuna tänä päivänä
Liiallinen minäkeskeisyys ei tuo hyvinvointia | 21 H e n k il ö H e n k il ö teksti ja kuvat Sari SAvela
Esimerkiksi demokratian toimivuus edellyttää, että enemmistö ihmisistä osaa asettaa yhteisen edun oman edun edelle. Se huolestuttaa Laakkosta. väksymme oman keskeneräisyytemme. Laakkonen muistuttaa, että toisten ihmisten kanssa toimiminen edellyttää aina luopumista. – Luonteen kasvu on kasvua terveeseen nöyryyteen. Siellä on jo jonkin aikaa jatkunut voimakas pyrkimys maailmankatsomuksellisten koulujen alasajoon. – Se on myös se realiteetti, jonka keskellä joudumme elämään. – Kun sanoitetaan ihmisenä kasvamista, se voi kuulostaa suorittamiselta, mutta kyse ei ole siitä, kuka sinä olet, vaan kuka Jumala on. Hän on luonut meidät omaksi kuvakseen. Kristilliset koulut saavat toimia Suomessa vielä melko vapaasti, toisin kuin Ruotsissa. – Erovaisuus on kasvanut ja kasvaa edelleen. – Kristilliset koulut ja päiväkodit eivät toimi ihanteellisesti, Laakkonen tietää. Ero kristillisten ja tavallisten koulujen välillä ei ollut niin suuri kuin nyt. Onnellisen elämän lähtökohta on, että hyväksyy, ettei ole kaiken keskipiste. Kun Helsingin kristillinen koulu perustettiin reilu 30 vuotta sitten, myös tavallisissa kouluissa oli kristillisiä aamunavauksia, eikä suvivirrestä ja jouluevankeliumista joulujuhlassa käyty samanlaista kädenvääntöä kuin nyt. 22 | Kristillinen kasvatus on lasten perusoikeus.” Yhteiskunnassa pitäisi korostaa voimakkaammin yhteisöllisyyttä, Maarit Laakkonen toteaa.. Tämä armon paradoksi puhuttelee minua. Kun seurakunta tai muu kristillinen yhteisö toimii hyvin, se on kuin evankeliumin elämistä todeksi
Koska kukaan muu ei uskaltanut koskea ulkomaalaiseen mieheen, kuljettaja raahasi yksin Aatun linja-autonsa lattialle makaamaan ja kuljetti tämän lähimmälle klinikalle. – Oli Jumalan varjelusta, että Aatu selvisi hengissä siitä kyydistä pomppuisilla teillä, Anne sanoo. Klinikan lääkärin mukaan mies oli tajuton, ja hänen nenästään ja korvistaan valui verta. Apua etsimässä Nelikko lähti ajamaan Rajshahiin. Myöhemmin tanskalainen kollega saapui Gröhnien kotiovelle ja kertoi Annelle, että Aatu oli hänen autonsa takapenkillä, ja että tämä oli saatava mahdollisimman nopeasti sairaalaan. Bangladeshilaiselle kyläklinikalle oli tuotu ulkomaalainen mies, joka oli joutunut moottoripyöräkolariin. Tieto Aatun tilanteesta oli kuitenkin kiirinyt, ja ihmiset alkoivat toimia. Oli 13. Paluumatkalla klinikalta linja-auton kuljettaja pysähtyi tanskalaisen lähetysaseman portille ja kertoi tapahtuneesta porttivahdille, joka lähetti autonkuljettajan hakemaan Aatua klinikalta. Gröhnien esiRakas, älä kuole teksti ja kuvat Karoliina Rauhio-Pokka Lähettipariskunta Anne ja Aatu Gröhnin yhteinen matka oli päättyä 23 vuotta sitten, kun Aatu joutui vakavaan moottoripyöräonnettomuuteen Bangladeshin syrjäisellä maaseudulla. M a a il m a n y t M a a il m a n y t A atu Gröhnin muistissa on viikon mittainen musta aukko. Lähin sairaala oli Rajshahissa kolmen tunnin ajomatkan päässä. – Jumala laittoi ihmisiä oikeille paikoille oikealla hetkellä minuuttiaikataulun mukaisesti, Anne kertoo. Mies pyydettiin hakemaan heti pois, ettei hän kuolisi heidän käsiinsä. päivä marraskuuta vuonna 1997. Aamuhartaus oli juuri päättynyt, kun sisään asteli kansallinen johtaja, jolla oli huonoja uutisia. Aatu oli huonossa kunnossa: sen lisäksi, että hän oli ruhjoutunut kolarissa, häneltä oli viety kengät ja muu arvokas omaisuus. – Mie en tiennyt, mitä mie tekisin. Seuraavat muistikuvat ovat Singaporen sairaalasta yli 4 000 kilometrin päässä onnettomuuspaikalta. Jumala lähetti enkeleitä Ensimmäinen Jumalan lähettämä enkeli oli paikallinen linja-auton kuljettaja, joka löysi Aatun kolaripaikalta väkijoukon ympäröimänä. Mietin vain, että miten tästä selvitään ja miten Aatu saadaan pois klinikalta, kun molemmat autot olivat muualla, Anne muistelee. | 23. Se alkoi onnettomuuspäivän aamuna, kun hän polkaisi moottoripyöränsä käyntiin. Anne Gröhn muistaa tuon päivän pienintäkin yksityiskohtaa myöten
Rukoustaistelua Niin alkoi piinallinen odotus. Rukoilin, että Iiville jäisi hyvä muisto isästään.” 24 |. Tutkimusten jälkeen lääkärit totesivat, että Aatu oli saatava pääkaupunkiin Dakhaan ja luultavasti myös siitä eteenpäin. Mutta mie lupasin, että myö tullaan vielä takaisin, Anne sanoo. Mutta sitten putosi pommi niskaan. Dhakasta piti saada lentokone Rajshahiin, ja lopulta sellainen järjestyi kristillisen lähetyslentojärjestön kautta. – Se oli vaikea paikka, kun mie jouduin jättämään Iivin ja kertomaan, että isi on joutunut kolariin. – Lääkäri tutki Aatun pikaisesti käytävällä ja totesi, että ei tässä ole mitään hätää, menkää vain takaisin kotiin. Lähistöllä oli onneksi yhdysvaltalaisten ylläpitämä sairaala, jonne Aatu seuraavaksi kiikutettiin. koinen, Iivi, joka oli tuolloin neljävuotias, jäi työntekijöiden kanssa perheen kotiin. Rajshahi tarjosi lopulta vain laihan lohdun tilanteeseen
Rakkaus laajentaa sydäntä Gröhnit palasivat Bangladeshiin kahdeksan kuukautta onnettomuuden jälkeen. Evakuointilento Suomesta olisi järjestynyt seuraavalle päivälle, mutta lääkärin mukaan Aatu ei selviäisi siihen saakka. Keskiyöllä oli lähdössä matkustajalento Singaporeen. Lääkäri onnistui saamaan lennon kolme viimeistä lippua itselleen, Aatulle ja Annelle. Elinikäiset arvet Aatu oli Singaporessa viikon. – Mie halusin, että Iivi tapaa vielä isänsä, jos Aatu ei selviäisikään. Mie itkin ja sanoin Jumalalle, etten mie kestä tätä, Anne sanoo ääni murtuen. Isän ja tyttären hyvästit Dhakassa lääkärin viesti oli lohduton: mitään ei ollut tehtävissä, vaan Aatu piti evakuoida maasta. Vaikkei Aatu muista onnettomuudesta mitään, fyysiset vammat muistuttavat siitä päivittäin. Kaksi vuotta myöhemmin Gröhneille avautui työmahdollisuus Kaukasiasta. Kaksikymmentäviisi vuotta sitten alkanut lähetyselämä Suomen Raamattuopistolla Kylväjän lähetyskurssilla jatkuu siis edelleen. Kun kapteeni tiedusteli Aatun vointia, tämä pomppasi pystyyn ja kertoi nimensä. – Se voima, joka kohdistui törmäyshetkellä miun niskaan, vastaa kahden metrin korkeudesta päälle tiputettua tuhannen kilon hiekkasäkkiä, Aatu toteaa. Ihailin sen maan kauneutta ja ajattelin, että tähänkö nyt kaikki päättyy. Rukoilin, että Iiville jäisi hyvä muisto isästään. Iivi jäi Linnapuomeille hoitoon, kun vanhemmat lähtivät Singaporeen. Lennon kapteenin kanssa neuvoteltiin radiopuhelimen välityksellä Aatun kohtalosta. Se oli vaikuttava kokemus. Aatun lääkäri vakuutti, että ”ei mies ole tajuton, hän vain lepää”. Dhakan suomalaislähetit Päivi ja Antti Linnapuomi ryhtyivät hoitamaan asioita. He olivat yhteydessä viisumivirastoon, jonka sydämellinen virkailija lupasi tuoda asiakirjat suoraan lentokentälle. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi. – Lentokone ei saanut lähtölupaa Dhakan lentokentältä, joten mitään lentokonetta ei ollut tulossa. Sitten koko perhe palasi Suomeen jatkohoitoihin. Dhakaan oli kiire, sillä lentokoneen piti laskeutua sinne ennen pimeän tuloa. Lähetyslentojärjestön lentäjä oli lähtenyt Dhakasta ilman lupaa, koska hän piti ihmishenkeä arvokkaampana kuin viranomaisten määräyksiä. – Lentokoneessa mie avasin Raamatun ja sain Jumalalta selvän vakuutuksen siitä, että Aatu jää henkiin, koska meillä on vielä työtä tehtävänä. Tarkkaa tietoa onnettomuuteen johtaneista syistä ei ole. Sillä hetkellä Anne kuuli lentokoneen äänen. Aikaa lähtöön oli vain kuusi tuntia, ja sitä ennen heidän piti saada matkustusasiakirjat viisumivirastosta ja Iivi pääkaupunkiin. Nyt Gröhnit ovat lähdössä jo kolmannelle työalueelleen Etu-Aasiaan. Tutkimuksissa todettiin toispuoleinen kasvohalvaus, kallonmurtuma ja pään sisäisiä verenvuotoja. Lisäksi he järjestivät Iiville lennon Dhakaan. He työskentelivät siellä vuoteen 2006 saakka, kunnes pariskunnan nuoremman tyttären, Lian, jatkuva sairastelu pakotti heidät lähtemään maasta. Gröhneillä oli tarvittavat matkustusasiakirjat, mutta Aatua ei haluttu päästää lennolle. – Lentokenttävirkailija totesi, etteivät he voi antaa lupaa näin sairaalle ja vielä tajuttomalle miehelle nousta koneeseen. Kun Iivi sitten astui sairaalahuoneeseen, Aatu nousi istumaan, halasi ja jutteli. Päässä on koko ajan sumina, Aatu kertoo. Anne liikuttuu edelleen muistellessaan tuota matkaa. Mie rukoilin: ”Herra, älä anna Aatun kuolla, mie tarvitsen miestä ja Iivi tarvitsee isää.” Kilpailu aikaa vastaan kääntyi lopulta voitoksi, ja lentokone saapui Dhakaan juuri, kun aurinko oli painumassa mailleen. ”Hän vain lepää” Kello lähestyi puoltayötä. – Oikean korvan kuulo ja oikean silmän näkö eivät ole palautuneet. – Mie katselin vuoroin miestäni ja kaukana siintäviä riisipeltoja. Jälkien perusteella Aatu oli tehnyt äkkijarrutuksen, minkä seurauksena hän oli lentänyt pää edellä betoniseen siltaan. Se oli hirveä uutinen. Mutta heti kun Iivi lähti huoneesta, Aatu meni taas tajuttomaksi. Päätös lähteä ei ollut helppo, sillä pariskunta ei ollut varma, pystyisivätkö he rakastamaan Kaukasiaa yhtä paljon kuin Bangladeshia. – Mitä enemmän rakastaa, sitä enemmän sydän laajenee, Aatu vakuuttaa. | 25. Lupa lähtöön heltyi
Minäkuva rakentuu ihmissuhteissa Meklin kertoo nauttivansa suuresti työstään parija perheterapeuttina, jossa hän kulkee ihmisten kanssa heidän kasvuja toipumispolkujaan. Kaikissa vaiheissa hän on tehnyt työtä ihmisten kanssa. Ja siitä hän pitää. Monilla sisäisten kipujen taustalta löytyy vääristynyt minäkuva. Elli Meklinin omaan perheeseen kuuluu kolme aikuista lasta ja kuusi lastenlasta. Puolisonsa kanssa hän on ollut naimisissa yli 40 vuotta. – Perheemme on ollut avoin ihmisille tulla ja olen saanut olla monille nuorille varaäiti. teksti ja kuvat Sari Savela Terapeutti Elli Meklin: ”Tuomio sulkee ja armo avaa” 26 |. L apsuudenkodista saadut eväät ovat kantaneet terapeutti ja kouluttaja Elli Mekliniä läpi aikuisuuden. Hän osasi olla läsnä ja keskustella. Äitini taas oli enemmän puuhasteleva ja kyllähän isossa perheessä riitti paljon työtä, Meklin kertoo. – Minulla oli äärimmäisen ihana isä. Hänen terapiahuoneessaan tapaamat ihmiset edustavat erilaisia ja eri elämäntilanteessa olevia suoMinäkuva ei synny tyhjästä, vaan rakentuu vähitellen. – Olen kotoisin Torniosta, suuresta yhdeksänlapsisesta perheestä, jossa koti, uskonto ja isänmaa olivat tärkeitä arvoja. Toipuminen on matka kohti omaksi itseksi tulemista. Meklinin urapolku on polveillut luokanopettajan työstä seurakuntatyön kautta terapeutiksi. Armon varassa sille tielle on turvallista lähteä. – Minäkuvani on ollut omasta mielestäni aina aika hyvä. Perhe ja ihmiset olivat hänelle tärkeitä. Perhearvoja liputtavan Meklinin perhe ei kuitenkaan rajoitu vaan biologisiin perheenjäseniin. Hän ei myöskään erotellut tyttöjä ja poikia
E l ä m ä n t a it o E l ä m ä n t a it o | 27
malaisia. Silloin vanhemman on tärkeä saada apua. Uhka ei kutsu luokseen. Ihmiset uskalsivat tulla hänen luokseen ja kertoa asioista, joita pelko on aikaisemmin estänyt kertomasta. Tuomio sulkee ja armo avaa. Ja uhka saa piiloutumaan ja pakenemaan. Valitettavasti armo on monelta hukassa. Ihmisen sisäiset, jo lapsuudesta juontuvat kivut tulevat usein esiin parisuhteessa ja suhteessa omiin lapsiin. Persoonallisuuden kehitys on aina vanhemman tai lasta ensisijaisesti hoitavan ja lapsen välistä. Sitten lähdemme jumppaamaan mieltä, kun hän on riittävästi ymmärtänyt itseään eikä ole itseään vastaan. Meklinin mukaan ihmisen aivot eivät reagoi mihinkään niin nopeasti kuin uhkaan. Meklin kertoo, että havaitut uskomusjärjestelmät kirjoitetaan ylös ja yhdessä asiakkaan kanssa pohditaan, voiko sillä tavoin itsestään ajatteleva ihminen voida hyvin. Näkikö kenties joku sinut toisin. Sitä kautta voi luoda uusia kontakteja, tosin ongelmana on, etteivät suhteet siellä voi korvata fyysisiä kohtaamisia. Ehkä mummo, täti, setä, ystävän vanhemmat tai kerhotäti. – Asiakkaiden kanssa tarkastelemme aina minäkuvan syntyjuuria. – Minäkuva ei tipahda taivaasta, vaan se rakentuu ihmissuhteissa, perheessä, päiväkodissa ja koulussa toisten ihmisten kautta. Tähän kuuluu myös pohdinta, millaisia uskomusjärjestelmiä on itsestään omaksunut ja miten ne näkyvät. Onko kiintymyssuhde omaan äitiin tai ensisijaiseen hoitajaan ollut turvallinen vai turvaton. Näin aivoihin taltioituu kokemuksia, joiden pohjalle itsetunto ja tieto hyväksynnästä ja rakkaudesta rakentuu. Ihminen luotiin suhteisiin ja kehittymään niissä. Itseensä on tärkeää luoda lempeämpi suhde. Perheen arki voi olla hyvinkin rentoa, kunhan on rakkautta, syliä ja rajoja. Siitä on alkanut häpeä ja suorittaminen, Meklin lataa. – Kun avaa sisimpänsä portin ja löytää armolli28 |. Kukaan ei ohjaa lasta tai nuorta siellä, vaan hän jää liian yksin. Meklinin mukaan tänä päivänä minäkuvaa muokkaa paljon myös sosiaalinen media. – Pohdimme myös, mitä voimavaroja asiakkaalla oli. Monilla sisäisten kipujen taustalta löytyy vääristynyt minäkuva. – Tärkeää on myös etsiä motivaatiota, miten toivoisi asioiden olevan. Kysymys on hyvin yksinkertaisesta asiasta, että vanhemmat vastaavat lapsen tarpeisiin ja että lapsi kokee olevansa hyväksytty ja rakastettu. – Jeesus kohtasi ihmisiä aina armon kautta. Uhka saa piiloutumaan Suurin osa Meklinin asiakaskohtaamisista käsittelee sitä, mitä sisimpään on lapsuudessa ja nuoruudessa taltioitunut. – Lapselle voi olla vaikea antaa sellaista, mitä itse ei ole saanut tai käynyt läpi. – Usko ei ole suorittamista, vaan suhdetta. Usein ihminen suostuu matkalle vasta, kun muuttumattomuuteen jääminen on kivuliaampaa kuin muutos. Joku, joka tarjosi hyväksyntää. Ihminen saattaa kertoa, että olen aika sinnikäs. – Onko siellä tietoa siitä, että olen ok, että minusta tykätään ja minua kuunnellaan. Parhaiten matkalle uskaltautuu armon varassa. Somen vaikutus voi myös olla positiivista. On tärkeää, että ihminen ymmärtää, ettei ole vääränlainen, vaan että on tullut väärin kohdelluksi. Miten he saivat sinut tuntemaan. Oma lapsuus ei ole välttämättä antanut eväitä vanhemmuuteen. – Haastan asiakastani miettimään, miten hän voisi ajatella itsestään toisin. Ihminen on kuitenkin epävarma ja varuillaan sosiaalisissa tilanteissa, jos häntä on kohdeltu huonosti kasvuaikoina. Se ei auta, että ladataan käskyjä käskyn päälle tai läksyjä läksyjen päälle. Minäkuvan oikaisuhoitoon Toipuminen on matka kohti itseksi tulemista. – Jos rikkinäisyyttä ei nähdä, ongelmat jatkuvat. Aivot kehittyvät koko lapsuuden ja nuoruuden ajan, mutta varhainen vuorovaikutus muokkaa lapsen aivoja ja hermostoa kaikkein eniten, Meklin kuvaa kirjassaan Nimesi on rakastettu (Aikamedia 2019). – On väärää uskonnollisuutta ja ongelmien peittelyä, kun on opetettu, että usko ratkaisee kaikki ongelmat. Se vaikuttaa. Vai onko kokemus siitä, etten tullut nähdyksi ja kuulluksi omana itsenäni. – Kukaan ei ole syntynyt vääränlaiseksi. Meklin on havainnut, että monilla kristityillä, erityisesti herätyskristillisellä puolella, on ongelmia, koska ei ole sisäistetty armon ja ihmisen oman osuuden suhdetta toipumisessa. Kohtaamisista Jeesuksen kanssa alkoi muutos. Lapsen tarvitsevuus voi tuntua vanhemmasta uuvuttavalta, varsinkin jos itse ei ole lapsena tullut kuulluksi ja nähdyksi. Meklin muistuttaa, että kyse ei ole mistään supervanhemmuudesta. – Sosiaaliseen mediaan kuuluu vertailu ja täydellisyyden tavoittelu
Vaikka hänen itsetuntonsa on ollut hyvä, sisimpään tallentui vauvaikäisenä pelkoa. Turvattomuus nousi pintaan vahvana, mutta tunteen syntyjuurille oli vaikea päästä, koska turvattomuuden kokemus on ajalta, jota ei pysty muistamaan. sempaa asennetta itseä kohtaan, oppii vastaanottamaan myös korvaavia kokemuksia muilta. – Jumala on ollut minulle turvapaikka. ” | 29. – Synnyin hyvin kiireiseen aikaan. – Itkin usein pitkään, eikä kukaan ehtinyt paikalle. On kuitenkin ymmärretty, ettei kukaan parane vellomalla vanhaa, vaan tarvitaan uudelleen suuntautumista. Uhrista tulee selviytyjä ja selviytyjästä voi tulla vielä kukoistaja. Rakensimme taloa tuohon aikaan. Minua on lohduttanut se, että Jumala on ollut läsnä niissä hetkissä, joissa olen lapsena kokenut turvattomuutta. – Kun aivot lähtevät suuntautumaan kohti uutta, siellä muodostuu uusia synapsiratoja. Turvattomuuden tunteet nousivat pintaan Palataan vielä terapeutti Elli Meklinin omaan minäkuvaan. – Ahdistus, masennus ja unettomuus ovat minulle tuttuja. Elli oli aina tiennyt, että hänet oli vauvana jätetty liian pitkiksi ajoiksi yksin, kun vanhemmilla oli ollut kädet täynnä työtä ja navetta oli juuri rakenteilla. Ahdistus, masennus ja unettomuus ovat minulle tuttuja. Vanhempani olivat vastuullisia vanhempia, mutta silloin ei ollut ymmärrystä siitä, ettei vauvaa saa jättää yksin itkemään. – Kun kolmas lapsemme syntyi, mieheni putosi katolta ja oli pitkään sairaana. Minä uuvahdin täysin. Jokin sisäinen turvattomuus aktivoitui minussa. Meklin muistuttaa, että alitajunnassa on paljon tallentuneita juttuja. Uudet, korvaavat kokemukset ja muistitieto myös vanhempien rakkaudesta ovat auttaneet turvallisuuden rakentumisessa
Sitten kohdataan uudestaan ja jaetaan, mitä mielessä oli. ”Ihmistutkimus ja ihmissuhteet kiinnostavat meitä”. S a m a s t a p e r h e e s t ä S a m a s t a p e r h e e s t ä Seppo ja Kylli Niemelä 30 | teksti Ulla-Maija Lammi-Ketoja kuva Sini Niemelä Isä ja tytär, Seppo ja Kylli Niemelä, Airut-lehden päätoimittaja ja toimitussihteeri, tunnistavat, jos kohtaaminen jää ohueksi
Kylli oli mukana järjestelyissä lapsen tavoin. Silloin tällöin puramme patoutumia sekä sanallisesti että sanattomasti. Lapset olivat toiminnassa mukana yleensä aina, kun se oli mahdollista. Itse olen laiska liikkumaan kaupunkiympäristössä. Siskoksilla oli hauska osajako, sillä kun toinen oli kiireinen ja hänellä oli jokin ongelma, Kylli riensi rauhallisesti apuun ja totesi: ”Kyllä tästä selvitään.” Kylli oli kiinnostunut sosiaalisesta elämästä. seppo kertoo: Arvostan sitä, miten Kylli hoitaa hengellistä elämäänsä K e it ä . Kylli muistutti asiasta kertomalla omasta muistojakeestaan. Olemme seuranneet toisiamme elämän vaiheiden ja työn tuomissa haasteissa, oppineet luottamaan Jumalaan ja tukemaan toisiamme. Hän samaistui meihin vanhempiin ja kuvitti jo varhain lähettäjäpiirikirjeitämme. Sitten sitä vain mennään toisen luo tai soitetaan ja jaetaan, mitä mielessä oli. Eräässä opiskelijaillassa Kylli tuli sanomaan, että tuolla seinän vieressä istuu alakuloinen opiskelija, jota tarvis jonkun jututtaa. Olemme myös ”monialaihmisiä”, joille aika on haaste. Seppo Niemelä • KM, päätoimittaja, avioliittotutkija, kouluttaja • Perhe: Puoliso, 7 lasta ja 12 lastenlasta • Harrastaa isoisäilyä, luontoretkeilyä puolison kanssa, avioliittotyötä ja tutkimusta, koristeja hyötypuutarhurointia Kylli Niemelä • Mediaviestinnän tradenomi, YTK, soveltava psykologia, kouluttaja, toimitussihteeri • Perhe: Laajennettu perhe, 12 tätilasta • Harrastaa liikuntaa eri muodoissaan, seikkailua, tarinointia ja hassuttelu tätilasten kanssa, kansainvälistä nuorisotyötä ja yhdistystoimintaa | 31. Armo kasvattaa meitä. Muistutamme toisiamme toistemme tehtävistä. Kylli oli ja on hyvä kuntoilun malli ja haastaja. Hankimme myös pyöreän pöydän, jonka ympärillä oli helpompi tutkia lasten ehdoilla Sanaa. Aistimme molemmat herkästi toisten tarpeita ja mielialoja. Porukkamme perhehartaudesta kiinni pitäminen vaati lujuutta. Hänen ollessaan pieni olimme Kansan Raamattuseuran palveluksessa opiskelijatyön vetäjinä Tampereella. SYNTYESSÄÄN KYLLI SAI vain kaksi pistettä, mutta selvisi sinnikkäästi elämään. Liikkuminen oli hänen juttunsa, varsinkin hiihtäminen. Vähän varttuneempana Finlandia-hiihto äidin suvun Hekkala-tiimissä oli tärkeä. Selvittely vaatii sitten keskinäistä nöyrtymistä. Tunnemme itsessämme, kun kohtaaminen on jäänyt ohueksi. Kesälomat äidin kotitalolla Penttilän vaaralla Kuusamossa olivat täyttä erämaan elämää. Siitä juttelusta lähtikin tälle nuorelle avautumaan yhteys toisten kanssa. Oli etuoikeus esimerkiksi perheja lastenleirien järjestäjinä olla yhdessä. K e it ä . Kumpikin olemme verrattain vahvahermoisia, mutta myös joskus helposti ärsyyntyviä. Suhteemme on luottavainen
Yhteinen ilo syntyy siitä, kun joku lukija kertoo Jeesuksen antamasta avusta. Oli mukava oppia kaikki oikopolut sen sokkeloissa eri rakennusten välillä ja tavata opiskelijoita. Suhteeni isän kanssa on kasvanut aikuisuuteen, työtoveruuteen ja tasapainoon. Samalla tutustuimme historiaan, erilaisiin maisemiin ja sukujuuriin. Piirsimme yhdessä maailmankarttaa ja keskustelimme. Toimin hallituksen puheenjohtajana, valitsen ja toimitan opetusmateriaaleja, kirjoitan rukousopetuspalstaa ja pääkirjoituksia, toimin esimiehenä. Ihmistutkimus ja ihmissuhteet kiinnostavat meitä. Hän luki meille iltaisin englanninkielisiä lasten kertomuksia elävästä elämästä, joissa oli jännittävä juoni. Kerran, kun äiti oli jäänyt töihin, ajoimme isän kanssa pohjoiseen. Se on avoin ja vuorovaikutteinen. 32 |. Ehkä molemmat olemme aika pitkäjänteisiä ja kärsivällisiä tyyppejä. Kommentoin ja korjaan sisältöä, aikataulutan ja olen yhteyksissä painotalon kanssa, annan ohjeita kääntäjille ja avustajille. Siellä oli paljon tutkittavaa ja opittavaa. Olen oppinut isältä, että Jumalan huolenpito kantaa ja Hän pitää kaiken koossa, vaikeuksissakin. Isä suomensi lukiessaan ja hänen äänestään kuului liikutus, jos tarina kosketti myös häntä. Isä on minulle esikuva viisaasta, aidosta, avoimesta, luottavaisesta ja Jumalaan turvaavasta ihmisestä. Joskus kävimme myös yhdessä uimassa. Samoin yliopistolla oli hauska käydä. Merkittäviin muistoihin liittyy myös se, kun pääsin isän mukaan töihin tai yliopistolle. Kyllissä näen, miten toisten auttamisen kautta ihminen saa myös itselleen iloa ja voimaa. Jos koulussa oli jokin mennyt niin sanotusti metsään, isä osasi lohduttaa ja rohkaista: Oppia voi myös virheistä ja numero ei ratkaise sitä kuka olen. Eniten meitä yhdistää suku, usko, sen tuomat tehtävät ja haasteet, tutkimus ja työ. Se vahvistaa työssä jaksamista. Yliopistolla pääsin myös syömään isän kanssa opiskelijoiden lounaspaikkaan. Airuessa, hengellisessä opetuslehdessä, meillä on erilliset vastuut. Kun olin hiljattain tekonivelleikkauksessa, Kylli muisti aina kysyä, onko toipumisen liikesarjat tehty, ja antoi iloisen katseen ja palautteen. kylli kertoo: Isä osasi lohduttaa ja rohkaista Yleensä erimielisyyteni olivat äidin kanssa ja isä tasapainotti niitä.” ISÄSTÄ ON MONENLAISIA kivoja muistoja. Yleensä erimielisyyteni olivat äidin kanssa ja isä tasapainotti niitä. Rakennus, jossa opiskelijatyön isot tilat ja toimisto olivat, oli vanha ja sokkeloinen. Teemme hyvin erilaisia asioita ja hoidamme ne itsenäisesti. Joskus kysyn neuvoa johonkin. Meillä kummallakin on uteliaisuus uutta kohtaan ja tutkimukseen. Päätoimittajana vastaan lehden linjasta ja muista päätoimittajan vastuista. Elämä, tieto ja käytäntö kohtasivat sykkivässä yliopistomaailmassa. Metsäretket ja leirit ovat myös jääneet mieleeni. Pidän yhteyttä yhteistyötahoihin kotimaassa ja ulkomailla, toimitan radio-ohjelmaa, hoidan hallintoa ja lehden taiton ja ulkoasun. Aikatauluista keskustelemme usein yhdessä. Arvostan hänen luotettavuuttaan, kekseliäisyyttään, pitkäjänteisyyttään, lempeyttään ja myös sitä, miten hän hoitaa hengellistä elämäänsä. Olen oppinut Kylliltä paljon varsinkin it-asioissa. Yhteistyömme Airut-lehdessä sujuu hyvin. Hän valitsi maisemareittejä, pysähdyimme, haimme kaupasta ruokaa ja vietimme piknikkiä tien poskessa. Ihailen isän keskustelutaitoa, kuuntelua, tietoa ja ihmisten kohtaamista
Meillä ei ole tietoa, että Lutherilla olisi ollut aivosairaus. Vastaamme joka lehdessä 1-2 kysymykseen. Vastaajana on tällä kertaa psykiatrian erikoislääkäri ja teologian maisteri Topi Jääskeläinen. Ne voivat psykiatrian näkökulmasta olla kolmenlaisia: 1) elimellisperäisiä, 2) psykoottisia harhoja, tai 3) ahdistukseen liittyviä dissosiatiivisia oireita. | 33. Näköhallusinaatiot ovat aistimuksia, joilla ei ole yhteyttä todellisuuteen. Luther ei myöskään ollut psykoottinen. Teologisesti on mahdollista, että sekä Jumalan enkelit että Saatanan enkelit voivat ilmestyä. Ensimmäisten taustalla voi olla aivokasvain tai huumausaineiden käyttö. Toisissa on kyse psykoottisen mielen tuottamasta mielensisällöstä. Legendan mukaan hän heitti tätä mustepullolla. . Näissä kokemuksissa ei lähtökohtaisesti ole kyse yllä mainituista lääketieteellisistä tiloista. k u va Lä äk är ik es k u s A av a Kysymys ja vastaus Kysymys ja vastaus Ahdistunut Luther varmasti oli.” k u va iS to ck Luther kertoo taisteluistaan paholaisen kanssa. Lähetä kysymyksesi meille osoitteeseen elama@perussanoma.fi. Kolmansissa aistikokemus on vääristynyt, koska ahdistus on suurta. Todennäköisimmältä vaikuttaa, että Lutherin kokemuksessa on ollut kyse hengellisestä kokemuksesta ilman lääketieteellistä selitystä. MIK Ä ASK ARRUTTA A. . Ahdistunut Luther varmasti oli, mutta dissosiatiiviset aistivääristymät ovat varsin harvinaisia suhteessa ahdistuneiden ihmisten määrään. Mitä tästä pitäisi ajatella nykyaikaisen mielenterveystiedon valossa
34 |
K olme vuotta Jeesus toimi kiertävänä opettajana. Mutta Jeesus salli myös naisten kuunnella opetusta. Jeesus todella välitti ei-toivotuista ihmisistä. Ja millä tavalla Jeesus lähestyi tuota naista, jonka jokainen kunnon juutalainen olisi kiertänyt kaukaa. Jeesus välitti eitoivotuista Jeesuksen suhtautuminen ihmisiin oli jatkuva hämmästyksen ja suuttumuksen aihe sen ajan hyvien kansalaisten ja jopa Jeesuksen opetuslasten silmissä. Jotain Jeesuksen suhtautumisesta naiseen osoittaa myös se, että Jeesuksen vertausten aiheet ovat sekä miesten että naisten elämästä, koska hänen sanomansa oli tarkoitettu molemmille. Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. (Mark.1: 22.) Jeesus ei tehnyt mitään eroa omien sanojensa ja Jumalan sanojen välillä. Jeesus vastaanotti ihmisiä, joita kukaan ei halunnut vastaanottaa. Hän opetti heitä niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat. Yhdessä ateriointi merkitsi tuolloin ihmisen hyväksymistä, ihmisen vastaanottamista ystävänä. Ei tullut kuuloonkaan, että hän olisi opettanut naisia. Jeesus opetti paitsi sanoillaan myös teoillaan, asenteillaan, koko elämällään. Jeesus hyväksyi naisia jopa seuraamaan itseään matkoilla. Jeesus ei epäröinyt mennä ruokailemaan niiden kanssa, joita sen ajan hurskaat karttoivat. teksti Pirkko Valkama kuva iStock R a a m a t t u o p e t u s R a a m a t t u o p e t u s | 35. Jeesus korosti, että hän on tullut etsimään kadonneita; pelastus kuuluu kaikille, jotka sen haluavat vastaanottaa. Jeesus ei tuominnut. Jeesuksen suhtautuminen niihin, joita yhteiskunnassa halveksittiin, oli varauksetonta, kirjoittaa Pirkko Valkama. Jeesus hyväksyi seuraansa kaikki, jotka tahtoivat tulla, riippumatta heidän syntyperästään, taustastaan tai sukupuolestaan. Hän armahti. Jeesuksen elämä oli kokonaan Jumalan puhetta, Jumalan opetusta. Jeesuksen suhtautuminen niihin, joita yhteiskunnassa halveksittiin, oli varauksetonta. Jeesusta halveksittiin sen tähden, että ”hän oli syntisten ja publikaanien ystävä”. Itse asiassa hän väitti, että hänen sanansa ovat Jumalan sanoja: ”Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Keskustelu johti siihen, että nainen juoksi kaupunkiin ja kutsui ihmiset katsomaan, olisiko kaivolla oleva mies messias. Jeesuksen mielenlaatu ihmisiä kohtaan näkyy myös siinä, että hän kosketti ihmisiä, joita kukaan ei halunOpettaja, Jumala ja syntisten ystävä Jeesus vastaanotti ihmisiä, joita kukaan ei halunnut vastaanottaa. Johanneksen evankeliumin luvussa neljä on kerrottu Jeesuksen kohtaamisesta samarialaisen naisen kanssa. Ja hän antoi meille mallin tehdä samoin. Hän jopa puolusti heidän oikeuttaan siihen. Jeesus avasi keskustelun pyytämällä naiselta apua. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.” (Joh.14:10–11.) Jeesuksessa Jumala tuli lihaksi. Hän opetti tavalla, joka hämmästytti ihmisiä: Ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Naisen todistuksen perusteella monet samarialaiset menivät Jeesuksen luo ja uskoivat häneen. Naiselle, joka oli juutalaisten halveksima samarialainen, Jeesus ensimmäiseksi ilmaisi suoraan, että hän on messias. Jeesuksen ajan juutalaisessa yhteiskunnassa arvostettu opettaja ei yleensä keskustellut julkisella paikalla edes oman vaimonsa kanssa
Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Emme tiedä varmuudella, miksi Jeesus teki tämän, mutta Luukas kertoo, että opetuslapset aterian yhteydessä kiistelivät siitä, kuka heistä oli suurin. 5:43–47.) Jeesus ei ainoastaan sanonut tätä, vaan hän näytti konkreettisesti, miten meidän tulisi toimia ihmisten parissa. Näin isäntänä toimiva henkilö erottautui tehtävää varten. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt. Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. Ilmeisesti Jeesus tuossa tilanteessa nousi ja alkoi pestä opetuslasten jalkoja. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. (Luuk. 13:2–5: ”Ja ehtoollisella oltaessa, kun perkele jo oli pannut Juudas Iskariotin, Simonin pojan, sydämeen, että hän kavaltaisi Jeesuksen, niin Jeesus, tietäen, että Isä oli antanut kaikki hänen käsiinsä ja että hän oli lähtenyt Jumalan tyköä ja oli menevä Jumalan tykö, nousi ehtoolliselta ja riisui vaippansa, otti liinavaatteen ja vyötti sillä itsensä. Miksi Jeesus pesi opetuslasten jalat?” nut koskettaa: Hän kosketti spitaalisia ja muita sairautensa tähden saastaisina pidettyjä ihmisiä. Johannes korostaa, että Jeesus teki tämän tietoisena siitä, kuka hän on, ja millaisen vallan hän omistaa. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette. Joh. Eivätkö pakanatkin tee niin. Jalkojen pesu oli halvimman palvelijan tehtävä. 22:24–26.) Olisiko kiistan aiheena ollut istumajärjestys tai se, kenen heistä olisi pitänyt hoitaa jalkojen pesu, kun he tulivat sisään. Sitten hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhkimään niitä liinavaatteella, jolla oli vyöttäytynyt.” Pääsiäisaterian alkupuolella oli tapana, että isäntä nousi ja pesi kätensä. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on. Eivätkö publikaanitkin tee niin. Jeesus palveli opetuslapsiaan Joh. Jopa naulittuna ristille, hirveissä tuskissa, hän rukoili anteeksiantoa vihamiehilleen. 13:12–16: ”Kun hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, sanoi hän heille: ’Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt. Hän järkytti uskonnollisia, mallikelpoisia kansalaisia, sallimalla huonomaineisen naisen kastella kyynelillään jalkansa, kuivata ne hiuksillaan, suudella jalkojaan (Luuk.7:36–50). Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.’” 36 |. Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen
Saatanan lainaamassa Raamatun kohdassa Jumala lupaa varjelusta sille, joka turvautuu häneen. Saatana yritti saada Jeesuksen vaatimaan Jumalalta ihmettä uskon merkiksi. Hän tekeytyy jopa valon enkeliksi (2 Kor.11:14) voidakseen erottaa meidät Jeesuksesta ja Raamatun totuudesta. Jeesus opetti myös, miten sana on apunamme kiusauksissa ja Saatanan hyökkäyksissä. Hän sanoi Jeesukselle: ’Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas. Nuo kaksi eivät tunnistaneet Jeesusta. Jos emme ole juurtuneet Jumalan sanaan, eksymme helposti pois totuudesta.” Jeesus halusi esimerkillään tehdä opetuslapsista itsensä kaltaisia. Jeesus näytti, että kaikki se oli toteutunut, mitä Mooseksen laissa, profeetoissa ja kirjoituksissa eli koko Vanhassa testamentissa oli hänestä kirjoitettu (44–48). Hän, joka on meidän herramme ja opettajamme, alensi itsensä orjan, palvelijan asemaan. 5:17–18.) Luukkaan evankeliumin lopussa on kaksi kohtaa, jotka kuvaavat hyvin sitä, miten Jeesus suhtautui Vanhaan testamenttiin. 24:36–48). En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Jeesus oli edellä sanonut, että hän turvautuu Jumalaan kaikissa tilanteissa. Hän halusi osoittaa teille, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo.” Jumala ei antanut israelilaisille heti ruokaa, jotta he nöyrästi turvautuisivat Jumalaan. He kertoivat Jeesuksen kuolemasta ja hämmentävistä uutisista liittyen siihen, että hauta oli tyhjä ja Jeesuksen väitettiin nousseen kuolleista. Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: ’Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.’ Mutta Jeesus vastasi: ’On kirjoitettu: ’Ei ihmikirjoittaja on eläkkeellä oleva lähetystyöntekijä ja raamatun opettaja. Vastauksessaan Jeesus lainasi toista sanan kohtaa, joka sekin liittyy erämaavaellukseen. Matt. Jeesus antoi meille mallin, miten meidän tulee suhtautua toinen toisiimme. Jeesus sitoi uskon Raamattuun Jeesus perusteli kaiken toimintansa Raamatun sanalla. Jos Saatana ei saa eksytettyä meitä epäuskoon ja luopumaan Jeesuksesta, hän yrittää eksyttää meidät vääränlaiseen uskoon. 4:5–7: ”Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle. nen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.’” Jeesus lainasi viidennen Mooseksen kirjan kohtaa, jossa Mooses sanoi israelilaisille: ”Tehdäkseen teidät nöyriksi hän (Jumala) piti teitä nälässä ja ruokki teitä sitten mannalla, jota ette olleet ennen maistaneet, eivät myöskään teidän isänne. Hän nuhteli usein ihmisiä siitä, että he olivat muuttaneet Jumalan sanaa, kehitelleet siitä omia oppejaan. | 37. Sen sijaan, että Jeesus olisi näyttänyt kätensä ja kylkensä ja vakuuttanut heille, että hän siinä oli, Jeesus alkoi selittää heille, mitä Vanhassa testamentissa oli hänestä sanottu (Luuk. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.” (Matt. Jeesus odottaa, että emme ainoastaan ihaile hänen esimerkkiään vaan noudatamme sitä. Tuohon tilanteeseen viitaten Mooses sanoi: ”Älkää kiusatko Herraa, teidän Jumalaanne, niin kuin kiusasitte häntä Massassa, vaan noudattakaa Herran, teidän Jumalanne, käskyjä ja niitä todistuksia ja säädöksiä, jotka hän on sinulle antanut” (5. 4:2–4: ”Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’’ Jeesus vastasi hänelle: ’On myös kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.’” Saatana yritti Jumalan Sanan avulla eksyttää Jeesuksen. Jeesus halusi sitoa heidän uskonsa Raamattuun. Jeesus aloitti keskustelun kysymällä, mistä he puhuivat. Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn. Jos emme ole juurtuneet Jumalan sanaan, eksymme helposti pois totuudesta. 6:16–17). Jeesus halusi heidän näkevän, miten Jumalan sana on toteutunut hänessä. Saatana tekee kaikkensa eksyttääkseen meidät. Jeesus toimi samalla tavalla myös, kun hän myöhemmin yöllä ilmestyi koko opetuslapsijoukolle (Luuk. Jeesus halusi heidän todistavan, miten kaikki tapahtui Jumalan sanan lupausten mukaisesti. 24:25–27). Kansa vaati Massa-nimisessä paikassa vettä osoitukseksi, että Jumala todella oli heidän kanssaan. Samalla hän korosti, että hän pitäytyi kaikessa Vanhan testamentin kirjoituksiin: ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. Moos. Saatana vaati häntä osoittamaan, että hän todella luotti Jumalan apuun. Matt. Toinen on kohta, jossa Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen ilmestyi kahdelle opetuslapselle
– Ootas hetki, mä mietin. Tyypillinen työpäivä… – No, se menee kausittain! Nyt ovat graduseminaarit juuri alkaneet. Näyttää siltä, että hän kilpailee Päivi Räsäsen kanssa kansakunnan vihatuimman ihmisen tittelistä. Elokuussa 2018 Puolimatka joutui napit vastakkain Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan kanssa Oikea Mediassa julkaistusta kirjoituksestaan ”Kampanja pedofilian laillistamiseksi”, jossa professori kirjoitti, että ”mielikuvat seksuaalisen suuntautumisen synnynnäisyydestä luovat perustan pedofilian laillistamiselle”. teksti Petri Vähäsarja kuvat Taneli Törölä ”Lapsille pitää opettaa, että Jumala on olemassa” Kun filosofit Timo Airaksinen ja Tapio Puolimatka katsoivat Jerusalemissa Öljymäelle, Airaksinen sanoi Puolimatkalle: ”sinusta tulee kasvatusfilosofi”. Talvella siirryn järvestä uimahalliin, Puolimatka kertoo. – Vapaalla voin paneutua kysymyksiin, jotka eivät ole työpaikan määrittelemiä, puolimatka muotoilee. Hänet kuitenkin tunnetaan parhaiten sukupuolikysymyksiin liittyvästä keskustelusta. Autan opiskelijoita saamaan gradunsa alkuun. ”Kaverini aikovat tappaa sinut” Puolimatkan mielipiteet ovat monelle myrkyllisiä. Filosofi on aina filosofi. – Vapaalle yritän mahduttaa kyllä liikuntaa. Hän vastustaa sitä sukupuoli-ideologiaa, jota Pride-tapahtumissa juhlitaan. T apio Puolimatka on filosofi ja kasvatuksen teorian sekä tradition professori Jyväskylän yliopistossa. Rehtori Keijo Hämäläinen edellytti ”konkreettisia toimen38 |. Käyn joka päivä uimassa. Puolimatkalle ei ole ihan yksinkertaista kuvailla tyypillistä työpäiväänsä. Vapaapäivä ei juuri eroa työpäivästä. Räsänen taitaa viedä voiton, koska Puolimatka ei ole vielä joutunut mielipiteistään poliisiasemalle
Kahakka ei kuitenkaan johtanut mihinkään. Puolimatka istuu haastatteluhetkellä yliopistolla omassa työhuoneessaan. Yleensä uhkaukset tulevat ystävälliseen sävyyn.” | 39. Lähestymistapa on sellainen, että ”minä olen ystäväsi ja ymmärrän sinua, mutta kaverit – he aikovat tappaa sinut”, Puolimatka kertoo. Puolimatka tietenkin vastusti lakia. Välillä kritiikkiä on tuotu kotiovelle asti. Yrityksestä huolimatta uusi laki tuli voimaan vuonna 2017. – Yleensä uhkaukset tulevat ystävälliseen sävyyn. – Kun otin kantaa sukupuolineutraaliin avioliittolakiin, aggressio alkoi nousta, Puolimatka muistaa. Varsinaisesti Puolimatka päätyi julkiseen keskusteluun, kun eduskunnan lakivaliokunta pyysi häneltä asiantuntijalausuntoa sukupuolineutraaliin avioliittolakiin liittyen. piteitä” Puolimatkan kirjoittelun vuoksi
– Riippuu mitä tarkoitat todistamisella. American Journal of Psychiatry -lehdessä julkaistiin vuonna 2019 artikkeli, jossa väitettiin, että sukupuolenkorjausleikkaukset vähentävät potilaiden tarvetta mielenterveyshoitoihin. Olen sopinut, että menet tutkijaksi kasvatustieteen laitokselle.” Niin tapahtui. – Jumalan olemassaolon opettaminen ei ole indoktrinaatiota. ”Info neutralisoituu” Kouluissa annetaan professorin mielestä kristillistä kasvatusta ”yhä vähemmän”. Ei harmita, koska sukupuoli-ideologiaan – kuten Puolimatka Priden tyyppisiä pyrkimyksiä kuvaa – sisältyy ”valtava ihmisoikeusloukkaus”. Se sopii kristilliseen maailmankuvaan. Kaksikko käveli Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Kun he katsoivat ylös Öljymäelle, Airaksinen sanoi Puolimatkalle: ”Sinusta tulee kasvatusfilosofi. – Lapsillekin pitää opettaa, että Jumala on olemassa, koska se on rationaalisesti kestävä kanta, Puolimatka sanoo. Puolimatka sanoo, että sukupuolineutraali ideologia on myöhemmin voittanut kaikki maailman suurimmat organisaatiot puolelleen. ”He lipsuivat tieteellisestä tarkkuudesta mukautuessaan aktivistiryhmien näkemyksiin, jotka haluavat normalisoida pysyvästi vaurioittavat leikkaukset”, Regnerus kirjoitti blogissaan. En tiedä, kuka hän on. Olemme jutelleet tuntikausia myös puhelimessa. Teksasin yliopiston professori Mark Regnerus kuvaili, että tutkijat olivat turmelleet tietoaineiston vääristelevällä tulkinnalla. – Minua vastaan on kaikki mahdolliset solvaukset käytetty. Työtä ohjasi professori Timo Airaksinen, joka saapui Jerusalemiin konferenssia varten. Sellainen on ideologiaa eikä tiedettä. Mutta eihän Jumalaa oikeastaan voida todistaa. Sen sijaan ”aito opetus” auttaa oppilasta saamaan kriittistä tarkastelua kestävää tietoa. – Terveystiedon seksuaalikasvatus on räikeää nuorten harhaanjohtamista. – YK:n naisten konferenssissa Pekingissä ajettiin vuonna 1995 läpi ajatus, jonka mukaan sukupuoli on itsemäärittelyyn perustuva asia. Se voidaan hyvin perustella ja se kestää kriittisen tarkastelun, Puolimatka väittää. Maailmanlaajuisissa organisaatioissa alettiin 1990-luvulla lobbaamaan sukupuolineutraalia ideologiaa. Puolimatka on sittemmin tutkinut esimerkiksi indoktrinaatiota opetuksen filosofiassa. Aluksi otin ne tunteella, mutta siinä tapahtui pidemmän päälle muutos. Tyypillinen indoktrinaatioon liittyvä kysymys on se, voiko opettaa, että Jumala on olemassa. En saa ottaa kuvaa, eikä häntä saa äänittää. Tällainen opetus johtuu Puolimatkan mukaan pitkästä kehityksestä. Indoktrinaatio tarkoittaa kansankielellä sanottuna manipulointia. Hän oli filosofi, joka valmisteli väitöskirjaansa Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa. – Siihen loukkaukseen puuttuminen on vaikeaa esimerkiksi psykiatreille ja muille lääkäreille. Niissä ei ole enää mitään kiinnostavaa tai uutta, eivätkä ne enää edes kosketa, Puolimatka sanoo. Siitä tuli normaalia arkea. Näitä ovat esimerkiksi YK, Unesco ja WHO. Hän varjelee omaa identiteettiään. Häntä ei harmita se, että hänen uransa on värittynyt sukupuolikysymyksen kautta. Siksi se on tietoa, Puolimatka vastaa. Puolimatka ei enää säikähdä uhkauksia. Suomen Seta on vain pieni ratas maailmanlaajassa koneessa. Tutkimuksen kohteena oli 2679 ruotsalaispotilasta, jotka olivat saaneet sukupuoliristiriidan diagnoosin. 40 |. Sen sijaan terveystiedossa indoktrinaatio vallitsee. Mutta kristillinen näkemys on johdonmukainen. ”On järkevää uskoa” Puolimatkasta ei pitänyt tulla kasvatustieteilijää. Heistä yli 1000 kävi läpi sukupuolenkorjausleikkauksen. – Totuus kristinuskosta on pohjimmiltaan Jumalan oman todistuksen varassa. Mutta siihen on järkevää uskoa. Vuonna 2020 lehti julkaisi korjaavan artikkelin: alkuperäinen väite hoitojen hyödyistä oli virheellinen. – Tämä on kestänyt vuosikymmeniä. – Aineistoja tulkitaan ideologisesti. Vaikeampaa on, jos lähdetään todistelemaan ilman Jumalaa. – Luonnontieteiden opetus on edelleen kristillishenkistä siinä mielessä, että keskitytään havaittaviin tosiasioihin, joita voidaan järjellisesti analysoida. – Tällainen tyyppi on tosiaan tullut ovelleni. En voi edes todistaa, että tajunnan ulkopuolella on esineitä olemassa. Virka ja ura ovat vaarassa. Aina voidaan kysyä, mistä Jumala on tullut. Hän erittelee, että kristinuskon totuudet ovat ”rationaalisia”, mutta ihminen ei voi todistaa niitä ”absoluuttisesti”. Sukupuolesta annetaan sellainen kuva, että vaihtaminen on ihan mahdollista. Häntä vähän naurattaa. Hän tapasi Puolimatkan. Oppilasta manipuloidaan omaksumaan käsityksiä, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Siihen on tärkeää puuttua, Puolimatka sanoo
| 41 Totuus kristinuskosta on pohjimmiltaan Jumalan oman todistuksen varassa, Tapio Puolimatka sanoo.
Seksuaalisen vapauden vaatimus edellyttää myös vapaata aborttia, jota Puolimatka on paljon käsitellyt kirjoituksissaan. Voiko lapset viedä kirkkoon. Tämä on hirveän tehokasta. – Jotkut ihmiset voivat kokea, että heidän tehtävänsä on voittaa kirkko takaisin sisältä päin. Kirkkoon kuulumista kannattaa Puolimatkan mukaan ajatella nykyään lasten kannalta. Sitä monet pelkäävät, ja info neutralisoituu. – Jokaisen oma määritelmä itsestään on totuus, Puolimatka kuvailee. En veisi lapsiani sellaiseen jumalanpalvelukseen, jossa julistetaan seksuaalista holtittomuutta tai muuten kyseenalaistetaan Jeesuksen avioliitto-opetus. Puolimatka ihmettelee, miten Suomessa piispat irrottautuvat suurten kirkkojen opetuksesta ”postmoderneilla heitoilla”. Vaikka sanoisin mitä, ihmiset lukevat sen imagoni läpi, Puolimatka toteaa. Hän tarkoittaa esimerkiksi Espoon piispan Kaisamari Hintikan puheenvuoroa elokuun kirkolliskokouksessa. Puolimatka uskookin, että Suomen jakaantuneen kirkon voi pelastaa, mutta se vaatii rohkeita ihmisiä. Ihmisarvo perustuu siihen, että ihminen on tyytyväinen omaan identiteettiinsä. Ihminen on hyvä, eikä hänellä ole Luojaa, joten hän saa luoda itsensä sellaiseksi kuin haluaa. Kristinuskossa ”totuus tekee vapaaksi”, mutta Pride julistaa, että vapaus johtaa totuuteen. Tapio Puolimatka kuvailee olevansa kristitty, joka uskoo Raamatun erehtymättömyyteen ja historialliseen luotettavuuteen. – Ja sitä, että Jumala puuttuisi asioihin. Hänen mielestään Pride on kääntänyt kristillisen vapauskäsityksen ylösalaisin. Sitten sitä kutsutaan fobiaksi. – Taustalla on maallistuminen ja sen tuoma vapauskäsitys, jossa vapaus on sitä, että ihmisellä on oikeus määritellä itsensä. Jos muut eivät hyväksy sitä, he ikään kuin kieltävät häntä olemasta olemassa. Pride on kääntänyt kristillisen vapauskäsityksen ylösalaisin.” 42 |. – Jos kirkko opettaa väärää avioliittokäsitystä, lapsia pitää varjella siltä. – Valtion pitää siksi pakottaa kaikki hyväksymään eri seksuaaliset identiteetit ja juhlimaan niitä, ja tästä syntyy Pride, Puolimatka analysoi. – Tietoja sensuroidaan, ja jos kertoo sellaisia asioita kuin minä kerron, annetaan negatiivinen leima. Onhan kirkko välillä mennyt syvään luopumukseen. Piispa sanoi, ettei Espoossa ole enää tilaa sille, että homoseksuaalisuutta kutsuttaisiin synniksi. – Ihmiset eivät ymmärrä, että tässäkin asiassa tapahtuu valtava ihmisoikeuksien loukkaus, koska asiasta puhuvat puolimatkat ja räsäset, joiden imago on mitä on
Heitä on lukumääräisesti vähemmän, he tulevat erilaisista etnisistä taustoista ja heidän ympärillään on vähän tunnustavia kristittyjä ikätovereita. Nuorten omat porukat järkyttäkööt edelleen meitä läsnäolollaan. Yhä useammin he asuvat Suomen suurimmissa kaupungeissa. Hengellisissä tilaisuuksissa kuullaan toivottavasti jatkossakin vauvojen itkua ja pikkulasten kiljahduksia, vaikka muualla yhteiskunnassa nämä äänet vähenevät. Samassa talossa kaksi naapurinrouvaa piti vuorotellen pyhäkoulua, jossa kävin siskojeni ja talon muiden lasten kanssa. Kaupungistumisen myötä tarve yhteisöllisyydelle ja sen uusille muodoille on kasvanut. teksti Sonja Falk E nsimmäinen kotini oli 70-luvun lähiössä, tuolloin uudessa kerrostalokaksiossa, jossa viisihenkinen perheemme asui. Kun yhteiskunta kärsii lapsikadosta ja nuori väestö vähenee, on pidettävä huolta, että väheneminen ei koske kristittyjen yhteisöjä. Kristillisiltä yhteisöiltä kaivataan hengellisen sisällön lisäksi myös arjen jakamista. Seurakuntayhteyden ja samanikäisten kristittyjen kavereiden merkitys korostuu, ja edelleen kristillisten yhteisöjen rooli kristillisen kasvatuksen antajana. Ilmeisesti oli tavallista, että lähes jokaisesta talosta löytyivät sekä pyhäkoulun pitäjät että innokkaat pyhäkoululaiset. Siinä, missä aiemmat sukupolvet ovat voineet saada tukea kristilliselle vakaumukselle ympäröivästä yhteiskunnasta, tämän päivän lapsilta se tuki puuttuu. Missä lapseni tutustuu muihin samanikäisiin kristittyihin. Tämä tarve vetää kristillisiin yhteisöihin mukaan myös uusia ihmisiä, mikäli olemme sille avoimia. kirjoittaja on lahtelainen kolmen lapsen äiti ja lapsija perhepolitiikan erityisasiantuntija K o l u m n i K o l u m n i. Lapsella ei välttämättä ole luokallaan muita tunnustavia kristittyjä. Missä lapseni oppii rukoillen luottamaan Taivaan Isään. Lapsi tuo luokkatoverinsa mukanaan seurakuntayhteyteen, mikäli hänellä on hengellinen koti, jonne kaverin kehtaa tuoda. Voi jopa olla, että uskosta kiusataan. Jeesus sanoi: ”Antakaa lasten tulla minun tyköni.” Lapset tulevat, jos annamme heidän tulla. Tulevaisuuden sukupolvi kasvaa erilaisessa yhteiskunnassa kuin sinä tai minä kasvoimme. Mikäli he itse ovat tunnustavia kristittyjä, todennäköisesti perheen usko ja arvopohja haastetaan heidän arjessaan toistuvasti. Miksi tästä huolimatta herätyskristillistä toimintaa rakennetaan pitkälti yhä aikuisten ehdoilla. Moniarvoisuuden myönteisenä kääntöpuolena on, että moni kuulee Jeesuksesta nyt ensimmäistä kertaa ja ilman ennakkoluuloja. | 43 Keneltä kuulit ensimmäistä kertaa Jeesuksesta. Lapset kasvavat teini-ikään ja kristillisyys voi näyttäytyä ”boomereiden” juttuna, ellei tuttavapiiriin kuulu muita samanikäisiä kristittyjä. Kristillisen uskon säilyminen tuleville sukupolville ei ole itsestään selvää. Niin, mistä sinä kuulit ensimmäistä kertaa Jeesuksesta. Nuorten perheiden kysymys on: mikä on se yhteisö, jossa voin kasvattaa lapseni kristityiksi. Eri puolilla maata on syntynyt jumalanpalvelusyhteisöjä, joissa eri ikäiset otetaan ohjelmassa huomioon. Mistä tämän päivän lapset voisivat kuulla ensimmäistä kertaa Jeesuksesta
Bond-leffat käsittelevät elämän suuria kysymyksiä – juuri niitä, joiden kohdalla jälkikristillinen maailma tuntuu nykyään ajelehtivan ilman suuntaa. Raamatun suuret ja yksinkertaiset rakkauden määritelmät tuottavat ihmisille tukea antavan ja turvallisen elämänpiirin. Vielä Kalevi Sorsan jälkeenkin linkit kyseiseen internationaaliin ja viiteryhmät suurvaltapolitiikassa ovat olleet pitkälti samanlaiset kuin Ruotsissa. Kesän rituaaleihin kuuluu , että katsotaan kaikki James Bond -leffat uusintoina. Salaliitot kyllä ovat todellisia, ja niistä Bond varoittaa. Voisin sanoa, että suuren osan siitä, mitä tiedän moraalista, olen oppinut Bond-leffoista. Guilloun dekkarissa ruotsalainen Hamilton hyökkää palestiinalaisten kanssa Israelia ja USA:n tukijoukkoja vastaan. Tämä savotta on nyt tehty ja täytyy sanoa, että nämä rainat kutittavat harmaita aivosoluja todella mukavasti. Jonkin sortin Spectre uhkaa niin eurooppalaista hyvinvointia kuin vanhaa luterilaista perinnettä Pohjoismaissa. Kyllä kirjailija tietää. Olen oppinut toisaalta, dekkaristi Jan Guilloun Madame Terror -dekkarista, että kylmän sodan jakolinjat ovat Pohjolassa kulkeneet aivan toisaalla kuin talvisodan koulimat suomalaiset ovat kuvitelleet. Kirjallisuus tietää muutenkin parhaiten. Naisen esineellistäminen ajaa kyseessä olevat ihmiset kriisiin, eikä Bond kykene kantavaan rakkaussuhteeseen, vaikka yrittää sitä lähes jokaisessa elokuvassa. Bondin maailmankuva on elokuvasta toiseen kylmän sodan aikainen, vaikka asiaa pyritään uudemmissa leffoissa tietoisesti väheksymään. Vapaa seksi, jota elokuvat ovat tietenkin pullollaan, ei kannata sekään. Ei se muuri teksti Timo Eskola kuvat iStock, Jonathan Brinkhorst / unsplash Bond ei kykene kantavaan rakkaussuhteeseen vaikka yrittää sitä jokaisessa elokuvassa.” Kirkko välissä james bondin ja hamiltonin 44 |. Jäljelle jää vain hyväksikäyttö – ja kuka sitä haluaisi. Suomessa tilanne on tietenkin ollut samankaltainen. Elokuvateollisuus on tehnyt meille suuren palveluksen pitämällä tätä totuutta yllä vuodesta toiseen. Bond ajautuu aina vaikeuksiin ja hänen lähipiirinsä joutuu kärsimään hänen itsekkään ja väkivaltaisen toimintansa johdosta. Bond johtaa meidät näin ollen kristillisen moraalin äärelle. Paras salaliitto on tosi salaliitto. Palmen ja Sosialistisen internationaalin huippukaudella Ruotsi identifioitui itäblokkiin ja tuki samoja kohteita kuin Neuvostoliitto ja sosialistiset arabivaltiot. Elokuva toisensa jälkeen osoittaa, että väkivalta ei kannata. Meillä tosin ”Tiitisen listasta” on uskaltanut kirjoittaa Alpo Rusin lisäksi vain Taavi Soininvaara. Vain A ja n k o h t a u s A ja n k o h t a u s ihmisten mielistä ole mihinkään kadonnut.
Kirkko on jakautunut jo aikoja sitten myös poliittisesti, ja kylmän sodan aatteet vaikuttavat kirkon ylärakenteessa yhä tänä päivänä. Mitä tästä seurasi. Moni pastori elää kymmenien kilometrien päässä seurakunnistaan ja käy niissä mahdollisimman vähän. Kirkon politisoituminen on vanhaa perua. Suomessa tilanne muuttui historiallisista syistä jo tsaarin aikaan. Asunto-osoitteiden osalta Ruotsin kirkon matrikkeli on pelottavaa luettavaa. Hän kiinnitti ensinnäkin huomiota siihen, että Ruotsin kirkko on pitkään ollut poliittisen ohjauksen alla. Ehkä hankalimpana seikkana Brogren pitää sitä, että Ruotsin kirkosta on tullut ”virkamieskirkko” eli nykykielellä virkahenkilökirkko – siis leipäpappien yhteisö. Keski-RuotKirkko on jakautunut aikoja sitten myös poliittisesti.” | 45. . Nyt keskushallinto nimittää piispat. Poliitikot ovat voineet suoraan vaikuttaa kirkon päätöksiin sisältäpäin. On pulaa papeista. Radikaalit vasemmistolaiset kirkon johtajat, piispat ja päälliköt asemoivat itsensä sekä sisäpolitiikassa että Lähi-idän politiikassa samoin kuin Palme ja Sorsa. Sieltä voi panna merkille, että monet Skånen papeista asuvat Lundissa tai Malmössä. Pappien vaalit ovat poliittisia ja valintoja ohjaa usein ajalle tyypillinen identiteettipolitiikka. Lisäuudistusten avulla tuotiin puoluepoliittinen rakenne myös tuomiokapituleihin ja hiippakuntahallintoon.” Kun vielä todetaan, että vuonna 2000 papeista tuli paikallisia työntekijöitä ja piispoilta oli muutenkin siirretty päätäntävaltaa kirkolliskokoukselle, kirkon poliittinen ohjaus on vahvistunut vuosi vuodelta. Haastattelimme keväällä STI:n hankkeita varten ruotsalaista teologia Anders Brogrenia. Monet haluavat erityisviran, jossa sunnuntait ovat vapaat. Brogren kirjoittaa, että vanha hallintomuoto korvattiin 1974 uudella, jonka mukaan ”Ruotsin kaikki julkinen valta on kansalla”. Brogren kirjoittaa: ”Jumalanpalveluselämä on suurelta osalta eläkepappien varassa, ja he pyörittävät sitä. Valtiokirkkojärjestelmää on purettu Ruotsissa vain vähitellen. Vuonna 1982 perustettiin keskushallinto, demarivetoinen kirkkohallitus. Lähes kaikki pappilat ja palvelupisteet ovat kiinni. Rekrytointi on heikkoa. Hallituksesta tuli kirkon korkein kaitsija. Tämä koskee myös valtionkirkkoa. Myös seurakunnan palveluksessa olevista papeista tulee eksperttejä vapaa-ajan rajojen laajentamisessa. Tällä kaikella on merkitystä siksi, että meillä kirkossakin kylmän sodan perinne on vaikuttanut pitkään. ”Poliittisten puolueiden valvoessa nimityksiä olivat niin vaalit kuin nimitykset turvallisissa käsissä
Ilmeisesti myös pastoreiden sitoutumisessa ollaan etenkin etelässä kulkemassa kohti Ruotsin linjaa. Neljä ehdokkaista ei kyennyt vastaamaan. Nykyään noin kolmasosa neuvostojen jäsenistä valitaan puolueiden listoilta. Palmen perintö on vahva Ruotsin kirkossa. Sen keskeisenä tarkoituksena on järjestää Israelin vastaisia boikotteja ja saada kansainvälistä tukea pakotteille. Kun minut vihittiin papiksi, sellaista kysymystä ei voinut edes asettaa”, Hamberg kertoi Kyrkans Tidning -lehdessä. Piispat eivät saa kriitikoilta hyviä pisteitä. Professori ja kirkolliskokouksen jäsen, sittemmin piispakandidaatti Raija Sollamo totesi jo 1993, että ”hyvän kristityn, hyvän muslimin ja hyvän juutalaisen välillä on hyvin vähän eroa, jos vertaillaan niinsanottua tavallisen ihmisen uskoa ja sen ilmenemistä jokapäiväisessä elämässä” (Helsingin Sanomat). Suomessa siitä on kiistelty jo kauan. . Silloin tehtäisiin väkivaltaa suurelle määrälle olemassa olevaa tietoa ja kokemusta.” Huutomerkiksi Ruotsissa nousi oppikomission jäsen, teologian tohtori ja professori Eva Hamberg. Olennaista on vain se, miten ihminen toteuttaa moraalista ihannetta elämässään. Miten maaottelussa on sitten hoidettu lehdistön kaipaamat ajankohtaiset kiistat. Sosiaalidemokraattinen kirkkopolitiikka on meilläkin Lähi-idän konflikteissa Ruotsin linjoilla. ”Jo se riittää, että heiltä kysytään, antaako Jeesus totuudellisemman kuvan Jumalasta kuin Muhammad – eivätkä he kykene vastaamaan kysymykseen selvästi, vaan ovat epävarmoja! Tällä tavalla Ruotsin kirkko etääntyy maailmanlaajuisesta kirkosta. Viimeisiä arkkipiispan vaaleja edelsi haastattelutilaisuus, jossa viideltä ehdokkaalta kysyttiin, antaako Jeesus oikeamman kuvan Jumalasta kuin Muhammad. Ilmeisesti tästä syystä myös Suomen kirkosta löytyy Ruotsin tilannetta vastaava kahtiajako Israel-kysymyksessä. sin maalaisseurakunnan papit saattavat asua Uppsalassa tai Tukholmassa.” Vaikka politiikka näyttää vaikuttaneen Ruotsissa kirkon toimintaan Suomea selvemmin, on syytä muistaa, että myös täällä eri puolueilla on ollut pitkään vahvat kirkolliset ohjelmansa. Hamiltonin henki elää. Meillä poliittiset puolueet aktivoituivat kirkollisissa vaaleissa jo vuonna 1970, kun suhteellinen vaalitapa otettiin käyttöön (näin tri Virpi Siitonen). Piispa Wille Riekkinen teki seuraa samassa lehdessä 2002: ”Koko Eurooppa islamisoituu, se on selvä [...] Voisimme oppia tutustumaan toisiimme, kunnioittamaan toistemme uskonnollista vakaumusta ja näkemään, että sama Jumala kummassakin uskossa toimii.” Entä se Sosialistinen internationaali. Samalla hän ilmoitti, että jättää Ruotsin kirkon. Nykyinen arkkipiispa Jackelén on saanut kritiikkiä siitä, että hän tukee palestiinalaista BDS-järjestöä ”The Boycott, Divestment and Sanctions”. Onko spekulointi islamin pelastavasta luonteesta vain Ruotsille tyypillinen aihe. 46 |. Antje Jackelén selitti epäröintiään seuraavasti: ”Ei ole mahdollista kaventaa koko uskontoteologiaa, toisin sanoen kysymystä siitä mikä on eri uskontojen suhde toisiinsa, kyllä tai ei -kysymykseen
Ja varmasti Jumala kuulee myös joogamatolla lausutut rukoukset. Ei tarvitse olla taitava puhuja tai rukoilija voidakseen rikastuttaa rukouselämäänsä ja oppiakseen vuorovaikutusta Jumalan kanssa. Joukossa on myös Olli Seppälän kirjoittamia rukousaforismeja: ”Rukouksen talon lattia on tehty Sanasta, seinät sanoista ja katto hiljaisuudesta.” P astori Jukka Jämsén on noin kahdenkymmenen vuoden ajan opettanut kuuntelevaa rukousta. Hänen käytännönläheiset harjoituksensa ovat auttaneet lukuisia ihmisiä löytämään ilon ja syvyyden rukouselämäänsä. Joogan juuret ovat hindulaisuudessa, eikä sillä ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. K ir ja -a r v io it a K ir ja -a r v io it a Kaksi kirjaa rukouksesta tekstit Sari Savela Olli Seppälä (toim.): Lepään joogamatollani ja rukoilen Kirjapaja, 2020, nid. Näin kerrotaan kirjan takakannessa. Lukijan avuksi on myös koottu lista rukoukseen rohkaisevia psalmeja ja muita raamatunkohtia. 222 s. 168 s. Kirjan nimellä kosiskellaan luultavasti yleisöä, joka ei tavalliseen rukouskirjaan tarttuisi. Lepään joogamatollani ja rukoilen ei ole oppikirja rukouksesta, vaan se koostuu 14 kirjoittajan, joista useimmat pappeja, rukouksista. | 47. Siihen hän kannustaa myös lukijoitaan. Pelkkänä korvana -kirjan lopussa neuvotaan yksityiskohtaisesti, miten kuunteleva rukous toimii käytännössä. Hän kertoo omaksi rukoustavakseen katekismusmeditaation, mikä tarkoittaa, että hän käy joka päivä rukoillen ja mietiskellen läpi Isä meidän -rukouksen, 10 käskyä ja uskontunnustuksen. Jämsén pohjaa opetuksensa vahvasti Raamattuun ja pohtii kirjassaan kuuntelevan rukouksen paikkaa osana tasapainoista seurakuntaelämää. Ehkä on mahdollista harjoittaa joogaa puhtaasti liikuntana – en tiedä. Henkilökohtaisesti näen ristiriidan joogan ja rukouksen linkittämisessä toisiinsa. Nyt opetukset on koottu kirjaksi. Rukoukset ovat kuin runoja. Aiheen käsittelyä elävöittävät useat arkielämän esimerkit. Lisäksi hänen päivittäisiin rutiineihinsa kuuluu Raamatun luku. Jukka Jämsén: Pelkkänä korvana Karas-Sana, 2018, sid. Jokainen voi oppia kuuntelevaa rukousta tai profetoimista, joksi Jämsén kuuntelevaa rukousta myös nimittää. Lisäksi Jämsén antaa hyviä vinkkejä henkilökohtaisen hiljentymisen ja rukouselämän vaalimiseen. Kirja on jaettu neljään eri aiheosioon: mieli, keho, henki ja matkalla. K otimaa-lehden pitkäaikainen toimittaja Olli Seppälä sanoittaa uusimmassa kirjassaan ajassamme olevaa henkistä etsimistä ja löytämistä. Monet sanoituksista ovat oivaltavia ja hengellisesti osuvia, mutta syvällistä teologiaa ei teksteistä löydy
Sen olennaista rakennusainetta, riboosia, ei synny riittäviä määriä, ja kaikkien emäskirjainten syntymiseen tarvittaisiin yhtä aikaa sekä kuumat että kylmät olosuhteet. …mutta oliko muna vai kana ensin. Rakennuspalikat muodostivat ensin DNA:ta ja sitten sen ohjeiden mukaisesti rakentuneita proteiineja. 1900-luvulla tieteellinen kiinnostus heräsi uudelleen, kun uudet oletukset varhaisen Maan olosuhteista lupailivat, että kemikaaleista syntyi alkeellista elämää. Sen alkuperä jäi arvoitukseksi. Avaruudesta rakennuspalikat tuskin tulivat, sillä meteoroidit, komeetat ja avaruuspöly sisältävät vain harvoja tärkeitä yhdisteitä ja Maahan päätyvä määrä on häviävän pieni. UV-säteily ja vesi olisivat muuttaneet metaanin ja häkäkaasun hiilidioksidiksi; kevyt vety olisi karannut avaruuteen. Eliöt käyttävät vain vasenElottomasta ei synny elämää 48 |. UV-säteily tuhoaa elämän molekyylejä nopeammin kuin syntetisoi niitä, hapettavat tulivuorenpurkaukset ovat yksiselitteisen haitallisia ja sähköpurkausten energia oli riittämätön. Jopa kirkkoisä Augustinus katsoi, että Jumala oli varustanut maan ja meren ”tuottamaan” jatkuvasti uusia kasveja ja eläimiä. RNA:n arveltiin muodostuneen alkumeressä savimineraalien pinnalle ja alkaneen sittemmin kopioitua ja kilpailla itsenäisesti. Yksittäinen solukin on niin monimutkainen, ettei tiede osaa sitä kokonaan selittää, kirjoittaa J. J. Louis Pasteur osoitti kuitenkin vuonna 1862, että vain elämä tuotti lisää elämää. Yksinkertaisinkin elävä solu sisältää sekä ohjelman että sitä lukevan laitteiston. Perimäaines (RNA tai DNA) ohjaa ribosomitehtaita valmistamaan toimivia valkuaisaineita solun tarpeisiin. Lukion biologian kirja Bios 1 kuvaa elämän alkuperää hyvin suppeasti. ”Alkuliemessä” siis muodostuivat elämän rakennuspalikat, monimutkaisemmat yhdisteet ja lopulta ensimmäinen itseään ja ohjeitaan kopioiva olio. Lupaava ratkaisu tuntui löytyvän RNA:sta – informaatiomolekyylistä, joka osaa myös katalysoida eli helpottaa proteiinien rakentumista. Päälle päätteeksi myös ribosomien rakennusohjeet on kirjoitettu perimäainekseen. Nämä aineet muuttuivat yksinkertaisiksi orgaanisiksi yhdisteiksi voimakkaan UV-säteilyn, vulkaanisen energian, sähköpurkausten ja meteoripommituksen avulla. J. RNA:n muodostuminen alkumaata vastaavissa olosuhteissa on kuitenkin vaikeaa. Niin ainakin haaveillaan. Sen sijaan kallioperän varhaisimmat hiilikerrokset sisältävät isotooppeja, jotka todistavat, että elämä ilmestyi lähes välittömästi, kun Maan pinta oli jäähtynyt. Aleksi Markkanen. Kysymys siitä, kumpi niistä ilmaantui ensin, on piinannut elämän alkuperän tutkijoita vuosikymmeniä. Aleksi Markkanen kuva iStock J o antiikissa uskottiin laajalti, että elollisia olentoja syntyi itsekseen sopivista elottomista materiaaleista. Yhdellä kädellä ja hosumatta Yksi vaikeimmista arvoituksista on elämän molekyylien kiraalisuus eli kätisyys. Pasteurin tuloksia pidettiin epäolennaisina, sillä nyt tapahtuma-aika oli suunnattoman pitkä eikä kilpailevia eliöitä vielä ollut. Todellisuudessa on käynyt ilmi, ettei ammoniakkia esiintynyt vapaana Maassa. Alkuilmakehän väitetään sisältäneen häkää, typpeä, metaania, ammoniakkia, vetyä ja vesihöyryä. Lientä ei löydy… Merkittävä ongelma on, ettei toistaiseksi ole saatu mitään geokemiallisia todisteita alkuliemen olemassaolosta. Ilman ohjelmaa laitteisto on hyödytön, ilman laitteistoa puolestaan ohjelma. Olihan nähtävissä, että raatoihin ilmaantui toukkia ja kosteasta mullasta putkahteli hiiriä. teksti J. Meteoripommitus puolestaan pyyhki alkuilmakehän tiehensä ja steriloi koko planeetan
Ei ole järkevää olettaa, että pelkät sokeat prosessit olisivat tuottaneet vielä huikeammat tulokset kaikkialla ympärillämme. Analoginen päättely viittaa siihen, että solu on suunniteltu. | 49. Näin ei kuitenkaan synny hyödyllistä tekstiä, sillä toistuvan siansaksan kopiointi on helpointa. Kun RNA-ketju on hyödyllisen pituinen, se tarttuu liian tiukasti mineraaleihin. Peilikuvamolekyyli aiheuttaisi kriittisen häiriön sekä RNA:n valmistuksessa että proteiinin laskostumisessa toimivaan muotoon. Sopiva savi on harvinaista eikä sen pinta toimi ilman jatkuvaa puhdistusta. Lisäksi paras tieteellinen tietomme on osoittanut, ettei yksikään ehdotetuista naturalistisista mekanismeista kykene selittämään yksinkertaisimmankaan solun sisältä löytyvää monimutkaisuutta. Palstalla käsitellään uskon, tieteen ja filosofian välisiä keskusteluja. pelkästä kopiointinopeudesta. Vieläkin vaikeampi pulma on proteiineja koodaavan informaation alkuperä. Malleissa kilpailun voittaa RNA-ketju, joka kopioituu nopeimmin. Johtava elämän alkuperätutkija Leslie Orgel ei suotta kutsunut RNA:n ilmestymistä ”ihmeeksi”. Huipputekniikkaa tyhjästä Solun järjestelmät muistuttavat karmivasti ihmiskunnan teknologisia huippusuorituksia – sillä erotuksella, että yleensä ne voittavat tekeleemme ylivoimaisesti. Kuuluisassa Spiegelmanin kokeessa viruksen RNA-molekyylit menettivät 95 % alkuperäisestä informaatiostaan, kun kilpailtiin P u o l e n p it o a P u o l e n p it o a kästä suunnittelua – syvää biokemiallista tietoa, ovelia strategioita suotuisien olosuhteiden luomiseen ja taitavaa toteutusta niiden ylläpitämiseen. Elämän luomisyrityksiin laboratoriossa on jatkuvasti tarvittu älykätisiä aminohappoja ja oikeakätisiä sokereita
Käsit t ääk seni lähellekään vastaavanlaista elokuvaa ei ole tehty aiemmin. Toimintaja scifielokuvaksi elokuva on harvinaisen syvällinen ja monikerroksinen. Aikaa teemana on käsitelty useammassa elokuvassa aiemmin lähinnä aikamatkustamisen näkökulmasta. Tiedän, jos kukaan ei kysy sitä minulta.” Yleisesti aika käsitetään peräkkäisinä hetkinä, mikä johtaa useisiin ajattelun vääristymiin. Musiikki ja tehosteet tukevat ja rytmittävät kerrontaa onnistuneesti. Christopher Nolan on käsikirjoittanut ja ohjannut poikkeuksellisen kuvallisen esittämisen perinteisiä rajoja rikkovan elokuvan, jossa käytetään nerokkaalla tavalla juuri taidelajille ominaisia keinoja. Sitä voi suositella erityisesti fysiikasta ja filosofiasta kiinnostuneille. Vaikea juoni on aina suuri haaste elokuvassa, mutta lähes mahdottomalta tuntuva ei osoittaudu epäonnistuneeksi kokeiluksi. Päinvastoin koko kahden ja puolen tunnin ajan katsojaa kuljetetaan yhä syvemmälle ja uusiin käänteisiin. ErityiTENET Käsikirjoitus ja ohjaus: Christopher Nolan, 2020 sen ansiokasta ovat erilaiset tavat kuvata ajan merkitystä tilassa. Näyttelijät onnistuvat roolisuorituksissaan. Juoni edellyttää katsojalta keskittymistä ja oivaltamista. Nolan on ottanut rohkeita askeleita laajentaen tarinankerronnan ulottuvuuksia uusiin sfääreihin. Riskinotto on tuottanut hyvää hedelmää. Vaikea ja monipolvinen rakenne punoutuu kokonaisuudeksi, joka kantaa loppuun saakka. Elokuvassa on monia eri kerroksia klassisesta tragediasta, jossa sukulaissuhteet uhkaavat mielenterveyttä ja henkeä, aina uskonnonfilosofisiin pohdintoihin. Teeman käsittely onnistuu sekä juonen että teknisen toteutuksen osalta saumattomasti. ON MUKANA SEURAKUNTALAINEN.FI -UUTISPALVELUSSA Käsittääkseni lähellekään vastaavanlaista elokuvaa ei ole tehty aiemmin.” E l o k u va -a r v io E l o k u va -a r v io Haastava Tenet on poikkeuksellinen elokuva teksti Vesa Pirttimaa K irkkoisä Augustinus kirjoittaa teoksessa Tunnustukset: ”Mitä on aika. 50 |. Juoni onkin elokuvan parasta antia: poikkeuksellisella tavalla elokuva kykenee haastamaan katsojaa älyllisesti. Aristoteleen draamateorian mukaan juoni ei saa olla koskaan ennalta-arvattava, mistä elokuvaa ei voi todellakaan moittia
Tämä kerta kaikkiaan lyö maahan sen väärän mielipiteen, jolla sielunvihollinen kerran jos toisenkin on eksyttänyt ihmisiä, että meidät vanhurskautettaisiin siten, että meidät itsessämme tehtäisiin synnittömiksi. teksti C. O. Tätä Jumala kaikkialla julistaa. K r is t ik u n n a n k l a s s ik o t K r is t ik u n n a n k l a s s ik o t Elämä-lehden seuraava numero ilmestyy 4.11.2020 k u va T er h o P el k o n en I hminen voi olla vanhurskas Jumalan edessä, vaikka hänessä vielä on syntiä. Jumala lukee ihmiselle vanhurskauden, jota hänessä ei ole, ja anteeksi antaa ja peittää ne synnit, jotka hänessä ovat. Kun Jumala vanhurskauttaa ihmisen, se ei tapahdu siten, että hän hävittäisi synnin tämän olemuksesta ja tekisi hänet itsessään synnistä puhtaaksi, vaan se tapahtuu ainoastaan lukemisen kautta. Rosenius kuva Unsplash / Saad Chaudhry Raamatun suuri pääoppi | 51. Tämä on nyt totisesti koko Raamatun suuri pääoppi
Kauniit ja herkät kuvat täydentävät sanojen viestiä. Kalenterissa on myös nimipäivät ja kirkkovuoden pyhäpäivien tekstit. Kirja pitää lukijansa koko ajan suurten kysymysten äärellä. Koko A4, avattuna A3. Kuvat: Sari Savela. Sanoja, jotka rikastuttavat arkea ja juhlaa. Sari Savela TOIVONI ON Sanoja sinulle toivosta, turvasta ja täyttymyksestä. Toimituskulut alkaen 6 €. Tilaa YouTube kanavamme. perussanoma.. Liisa Kosonen MARJA-TERTTU TOLAMO Taiteilija ja taistelija Teos kuvaa Suomen Raamattuopiston ”Grand Old ladyn” Marja-Terttu Tolamon (1915–2000) merkittävää vaikutusta opiston toimintaan. Riitta Lemmetyinen PIENIÄ IHMEITÄ Riitta Lemmetyisen oivaltavat tuokiokuvat vievät lukijansa elämän keskelle, joskus kipeittenkin kysymysten ääreen, joskus taas kutkuttavan humorististen sattumusten todistajaksi, mutta aina uskon ja toivon puhuteltavaksi. 75 sivua. Kirjan huolella valitut säkeet ja sitaatit ovat Raamatusta, tunnetuilta ajattelijoilta ja runoilijoilta. 342 sivua. Noin 60 sivua. 17€ 25€ 34€ 15€ kpl 40€ 3 kpl K I R JO JA SY K S YN L UKUH ET KI I N PL 15, 02701 KAUNIAINEN. SEINÄKALENTERI 2021 Upea kierreselkäinen seinäkalenteri, jossa kukka-aiheinen kuva ja osuva raamatunlause jokaiselle kuukaudelle. | NYT MYÖS E-KIRJOJA! Katso valikoimamme. Kirjat kotiovelle toimitettuna á 14 €. | 09 5123 9120 (klo 9–15) tilauspalvelu@perussanoma.