Lähde punkin, diskon ja hiphopin juurille ulottuvalle huimaavalle matkalle, jossa levy-yhtiön pomo Richie Finestra (Bobby Cannavale) yrittää pitää yhtiönsä ja henkilökohtaisen elämänsä hallinnassa. PAUL FEIG JUHO KUOSMANEN JENNIFER SAUNDERS HINTA 8,90€ | NUMERO 8/2016 UUTTA VERTA SUOMALAI SEEN ELOKUVAA N @DiscshopFi VUODEN JÄLLEENMYYNTIPISTE 2013 RUBRIK! UNDERRUBRIK DVD 34,95€ Blu-ray 39,95€ VINYL Oscar®-palkitun Martin Scorsesen, Mick Jaggerin ja Terence Winterin tekemässä VINYL-sarjassa seurataan huumeiden ja seksin voimalla pyörivää musiikkibisnestä 1970-luvun New Yorkissa. episodi_vinyl_225x269.indd 1 2016-07-12 15:05 EP IS O D I 8 /2 16 B od om | H ym yil ev ä m ie s | To de lla up ee ta | D or ia et sim äs sä | To m H an ks | D vd -o pa s EPISODI 08 2016 KANNET CC 2015.indd 1 5.8.2016 14.11
Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Mark Wahlberg ja Kurt Russell. Peter Bergin elokuvassa nähdään mm. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. SYYSKUUTA. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. LOVE AND FRIENSHIP Epookkielokuvat ovat usein täynnä pakahduttavia mutta tukahdutettuja tunteita. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 89,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 104,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % DEEPWATER HORIZON Vuonna 2010 Meksikonlahdella rytisi, kun valtavalla öljynporauslautalla tapahtui katastrofi. OSTA TAI TILAA! SEURAAVASSA EPISODISSA EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 83 5.8.2016 13.50 SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NE T facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SELAA SUOMEN LISÄKSI MYÖS VIRON, RUOTSIN, SAKSAN JA SVEITSIN KEIKKOJA. Whit Stillmanin näkemys Jane Austenin romaanista on kuitenkin mitä hilpein. 12 numeroa/12kk 89,90 Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.episodi.fi Tilaajapalvelu puh. Tilaa Episodi! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. NEITI PEREGRINEN KOTI ERISKUMMALLISILLE LAPSILLE Moinen möhkäle nimeksi asettaa jo tekijöille haasteita, mutta eiköhän Tim Burton ole yksi parhaista vaihtoehdoista fantasiaseikkailun ohjaajaksi. JA PALJON MUUTA EPISODI 9/2016 ILMESTYY 16. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-episodi Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. UUTTA METELISSÄ! EPISODI 08 2016 KANNET CC 2015.indd 2 5.8.2016 14.12. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.episodi.fi
UUTTA METELISSÄ! Florence. 4 ALKUTEKSTI Hyviä aikoja. Burying the Ex. 58 RAKKAUTTA & ANARKIAA 2016 Pääkaupunkiseudun valloitettuaan eloku vajuhlistamme suurin ja kaunein lähtee kiertueelle. Bodomissa Mustonen sekoitti jälleen ammattinäyttelijöitä ja amatöörejä luodakseen kuvauksiin uudenlaista kemiaa. 62 AIKAKONE Elokuu–syyskuu 1996. 42 TODELLA UPEETA Absolutely Fabulous elokuvasta on pu huttu 1990luvulta lähtien, mutta Jennifer Saunders kirjoitti sen vasta vedonlyönnin vuoksi. 46 DORIA ETSIMÄSSÄ Nemoa etsimässä oli valtava menestys, mutta Pixar väittää nyt pystyvänsä vielä parempaan animointiin – paitsi mitä tu lee lonkeroihin. SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NE T facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SELAA SUOMEN LISÄKSI MYÖS VIRON, RUOTSIN, SAKSAN JA SVEITSIN KEIKKOJA. 32 NUMERO 8 / 2016 | WWW.EPISODI.FI Mimosa Willamo ja Nelly Hirst-Gee aikovat lähteä telttailemaan murhapaikalle – mikä voisi mennä vikaan. 50 FRANK MARSHALL Haastattelussa mies Indiana Jonesin ja Jason Bournen takaa. 38 HYMYILEVÄ MIES Juho Kuosmanen ei miellä itseään Suomen elokuvan uudeksi toivoksi. 54 TOM HANKSIN PARHAAT Top 10:ssä neljällä vuosikymmenellä valkokankailla vakuuttanut mies. >> 61 KOTITEATTERI 82 PEKKA LEHTOSAARI Pokemon Go. Mikä parasta, meillä on nyt elokuvantekijä, joka tuntuu olevan kotonaan lajityypissä kuin lajityypissä. TOIVOTTAVASTI EMME MYÖSKÄÄN TUHOA KOKO GENREÄ TEKEMÄLLÄ HUONON LEFFAN! – TANELI MUSTONEN, S. >> SISÄLTÖ 28 LUOKKAKOKOUKSEN JÄLKEEN Olisi ollut helppo kuvitella, että Taneli Mustonen olisi Luokkakokouksen jättimenestyksen jälkeen keskit tynyt pelkästään suoltamaan sille jatkoosia. 34 GHOSTBUSTERS Paul Feig tiesi, että rakastettuun komedia klassikkoon kajoaminen herättäisi soraääniä Hän ei kuitenkaan ollut valmis tautunut elokuvansa herättämään nörtti raivoon ja suoranaiseen naisvihaan. 5 YLEISÖN ÄÄNI >> 6 ESIKATSELU >> 10 ENSI-ILLAT 26 TOIMITUKSEN SUOSIKIT 28 BODOM Kotimaisittain harvinaisessa kauhu elokuvassa ei ryhdytä 1960luvun murhamysteerin kuvittamiseen vaan tutkaillaan miten tämän hetken nuoret tapahtumat rekonstruoisivat. 8/2016 EPISODI 3 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 3 5.8.2016 21.57. Tokihan sellainenkin on tekeillä, mutta sitä ennen Mustonen teki oman versionsa fanittamistaan teinikauhulef foista – aina ihailtava siirto. Kuka Cannesis sa siis kiljui voiton hetkellä
Festivaalien ohella kesälomien päättyessä isot kesäspektaakkelit ja kevyet helleleffat antavat muutenkin tilaa ohjelmistossa vähän vakavammille elokuville. Keväällä Episodin julkaisuaikataulussa oli painoteknisistä syistä pariin otteeseen viikon siirtymä suuntaan tai toiseen. On hyvin terveellistä, kun pelkkä ”minä pidän tästä” fiilis ei riitä, vaan pitää itselleenkin perustella miksi niin on – vähän kuten Captain Fantasticin (ks s. 13. Kymmenen vuotta sitten siitä tehtiin upea elokuva. Meillä kaikilla on lähipiiris sämme ihmisiä, joilla ei ole halua tai taitoa lukea elokuvia. Tarmo Poussu, Tuomas Riskala, Jani Svensk, Anton Vanha-Majamaa TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Episodi / Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 4422 etunimi.sukunimi@popmedia.fi episodi@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Erik Kangas, Elina Korhonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma–pe 9–16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 1459-7381 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Toki ohjelmistoon saapuu mielenkiin toisia nimikkeitä lähes viikottain, lop puvuosi on isojen fran chiseelokuvien tai sellaisiksi haluavien aikaa ja kesällä on lupa odottaa massiivista tehostemelskettä. Episodi ei vastaa tietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Samalla sillä on symbolinen arvo päivä nä, jolloin pelko astui meidän kaikkien elämään. Kohtauksen feidatessa kuvaan uusis ta ihmisistä he kysyvät saman tien: ”Ketä NÄMÄ sitten ovat?”. Ehkä onkin vain hyvä, että joku kiskaisee hienon elokuvakokemuksen jäl keen pilvissä leijailevan katsojan takaisin maan pinnalle. Tähän lomien jälkeiseen aikaan vuodesta on onneksi helppo taas päästä valtaansa saavan elokuvakokemuksen luomaan nir vanaan. VUOSIKERTA / 121. 18). On tuulet tumisen jälkeen todella mahtavaa mennä teatteriin katsomaan jotain odottamatonta, outoa ja suorastaan käsittämätöntäkin, kuten esimerkiksi The Lobster (ks. Silti alkuvuoden Os carsesongissa on oma viehätyksensä, kun gaa lakauden ansiosta Suo meen saapuvat loputkin edellisen vuoden aikana PohjoisAmerikassa ensiiltansa saaneet si käläiset laatutuotannot. 16) luomuisä vaatii jälkikasvultaan. Asioiden itselleen perusteleminen antaa myös työkaluja käsitellä elokuviin liittyviä makuasioita sellaistenkin ihmisten kanssa, joita ei ole siunattu samanlaisella kyvyllä tunnistaa hyviä leffoja (eli he ovat eri mieltä kanssamme). Paul Greengrass toteaa.” Episodi 7/2006: Paul Greengrass & United 93 (Tuomas Riskala) ALKUTEKSTI ELOKUU 2016 TOISTA FANIN KANNALTA MIELENKIINTOISTA VUOSITTAISTA AJANJAKSOA ELÄMME JUURI NYT. Pictures SUOMALAISEN elokuva fanin ja harrastajan kannalta vuodessa on kaksi erityisen kiintoisaa sesonkia. NUMERO WWW.EPISODI.FI facebook.com/episodilehti instagram.com/episodi_lehti twitter.com/episodilehti PÄÄTOIMITTAJA Jouni Vikman TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Jussi Huhtala ULKOASU Jesse Huusari KIRJOITTAJAT Joonas Alanne, Marta Ba?aga, Tero Heikkinen, Niina Holm, Niko Ikonen, Johanna Juntunen, Janne Kaakko, Tom Kajaslampi, Esa Karell, Inderjit Kaur Khalsa, Matti Komulainen, Päivi Laajalahti, Pekka Lehtosaari, Hannu Liekso, Heli Metsätähti. 4 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 4 5.8.2016 21.57. Hauskaa vuoden jälkipuoliskoa elokuvien parissa! JOUNI VIKMAN PÄÄTOIMITTAJA PS. Näillä näkymin loppuvuodeksi uskaltaa luvata tasaisempaa neljän viikon välein tapahtu vaa julkaisuaikataulua. Mutta kuten sivulta 58 voi lukea, nyt voi olla mahdollista nähdä R&Aeloku via myös muualla. Toista fanin kannalta mielenkiintoista vuosit taista ajanjaksoa elämme juuri nyt. Ja ainoa millä pelon politiikka pystytään voittamaan, on toivon politiik ka... ”Luonnollisesti 9/11 kertoo en sisijaisesti siitä, mitä ihmisille tapahtui tuona päivänä. Kun esimerkiksi on saanut leffoista vähät välittävän paremman puoliskonsa ylipuhuttua katsomaan jotain uutuutta, josta itse intoilee, ja saa sitten kuulla lakonisesti kaiken kattavan analyy sin: ”No, olihan siinä nähty vaivaa”. Monet meistä kieltävät moisen, mutta samalla pelon plitiikka hallitsee. Kuvamateriaali: 20th Century Fox, Atlantic Film, Filmikamari, Helsinki Filmi, MRP Matila Röhr Productions, New Line Cinema, Nordisk Film, Paramount Pictures, Scanbox Finland Oy, SF Film Finland Oy, Solar Films, Universal Pictures, The Walt Disney Company Nordic, Warner Bros. Loppukesästä ja alkusyksystä elokuva festivaalit kuten Espoo Ciné ja Rakkautta & Anarkiaa esittelevät ympäri maailmaa kerättyjä, eri lajityyppejä edustavia uusia nimikkeitä, joita ei välttämättä sen jälkeen täällä enää nähdä – ei ainakaan valkokan kailla. Kukaan meistä ei ole voinut sen jälkeen matkustaa lentokoneella, ju nalla, metrolla tai liikkua väen paljoudessa ilman, että jossain syvällä takaraivossamme eläisi pelon häivähdys. Hyviä aikoja 10 VUOTTA SITTEN TERRORITEKOJEN pelko on nykyisin niin iso osa länsimaista ajattelu maailmaa, että on yllättävää kuin ka vähän aikaa pelon astumisesta arkeen on. s. Tietysti moisesta nauttiminen on aikaisemmin edellyttänyt, että käytännössä asustaa pääkaupunkiseudulla tai sen lähei syydessä
Ymmärräm me kyllä, että osa lukijoista jäi tekijöiden ja näyttelijöiden nimiä kaipaamaan, mutta halu simme selkeyttää osiota ja teh dä siitä luettavamman. VASTAUS: Jätimme nämä tiedot pois Kotiteatteriosiosta, kun lehden ulkoasua uudistettiin pari vuotta sitten. tiedot. Yleensä peruuntuminen joh tuu puhtaasti kaupallisista syistä. Suomessa on tosiaan valitettavasti il mestynyt vain sarjan kaksi ensimmäistä kautta, eikä meillä ole tietoa viimeiseksi jääneen kolmannen kauden julkaisusta. Vain parin klikkauksen päästä löydät kuumimmat leffauutuudet ja parhaat klassikot! Pelipuolelta kätevästi halutuimmat pelit ja pelitarvikkeet. "Mikä on maailman kallein elokuvakohtaus?" VASTAUS: Mitä ilmeisimmin tämän kilpailun voittaa Matrix Reloaded (2003), jonka 17mi nuuttinen toimintajakso tuli maksamaan peräti 40 miljoo naa dollaria. Mikähän mahtaa olla syy, että Kotiteatteriosiossa on julkaisujen tiedoissa jätetty pois elokuvan ohjaaja, käsi kirjoittaja, pääosanäyttelijät. Tinke Kirkkonummelta on lähettänyt perinteisen kirjeen, jossa hän odottelee 80-luvun brittisarjan uusia julkaisuja. Pettymys tä lievittänee kuitenkin se, että elokuva ilmestyy meillä dvd:nä ja blurayna 22. Oikeat tuotteet joka kerta postissa.” ”Jokaisella kerralla kun olen Discshopista jotain tilannut ovat tuotteet saapuneet ajallaan. Löytyy hän tiedot tietysti vaikka IMDb:stä, mutta... Jos jotain kysymyksiä tuli mieleen niin asiakaspalvelu auttaa ja todellakin tekee niin.” H Edulliset hinnat H Suomen suurin elokuvaja pelivalikoima H Suomenkielinen asiakaspalvelu H Nopeat toimitukset H Monipuoliset maksutavat episodi_discshop_eget_augusti.indd 1 2016-07-21 14:35 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 5 5.8.2016 21.57. Toistaiseksi on valitettavasti tyydyttävä brittijulkaisuun. Meillä voit maksaa laskulla, luottokortilla, verkkopankissa tai postiennakkolla. Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo klassikkoromaania parodioiva kauhukomedia oli tulossa Suomen ensiiltaan huhtikuussa, mutta viime hetkellä se tippui listoilta. Ymmär sin, että alunperin oli vissiin tarkoitus. ”Onko Taisteluparista (Dempsey and Makepeace), pääosissa Michael Brandon ja Glynis Barber, tulossa kolmatta kautta dvd:lle?” VASTAUS: Hauskaa että tätä viihdyttävää poliisisarjaa ei ole unohdettu. On totta, että kaikkia keskeisiä tietoja ei joka kerta mainita, mutta valitettavasti tila ei aina riitä kaikkeen. Tervetuloa verkko-ostoksille osoitteeseen www.discshop.fi ”Suomalainen, halpa, hyvä (paras tähän mennessä) mistä olen tilannut leffoja, sarjoja, pelejä, konsoleita. 00100 HELSINKI YLEISÖN ÄÄNI @DiscshopFi VUODEN JÄLLEENMYYNTIPISTE 2013 Ostaminen Discshopista on turvallista ja sujuvaa. Lisäksi nämä tiedot löytyvät usein itse arviotekstistä, joten halusimme välttää turhaa toistoa. Onneksi on sellaisia palveluita kuin IMDb, jota voi käyttää arvion tukena. Tero Halkola on kiinnostunut budjettiasioista. TÄMÄ PALSTA ON omistettu lukijapalautteelle ja eloku vaaiheisille kysymyksille. elo kuuta, ja Episodin arvion voit lukea seuraavan numeron Kotiteatteriosiosta. Arttu Holm on Jane Austenin tai zombien tai ehkä molempien fani. Kyllä ainakin minä haluan tietää ko. krs. VASTAUS: Kaikki isotkaan elokuvatuotannot eivät meil lä pääse teattereihin. Hyvä nopea toimitus. Kohtausta kuvat tiin 27 päivää. Pride and Prejudice and Zombies ei menestynyt Yhdysvalloissa odotetusti, ja arviotkin ovat olleet ristirii taisia, joten sen ei ilmeisesti uskottu saavan meilläkään riittävästi yleisöä. Nyt tekstiosiosiossa saattaa ne tulla esille tai sitten ei. Onko tietoa miksi Pride and Prejudice and Zombies ei sitten lopulta tullutkaan Suomen teatterilevitykseen. IsossaBritan niassa on ilmestynyt myös sarjan kolmas kausi dvd:nä, ja sitä on meilläkin erikois liikkeissä myyty. Facebook.com/episodilehti Twitter: @episodilehti Instagram: @episodi_lehti Sähköposti: episodi@popmedia.fi Voit lähettää kysymyksesi myös kirjeitse osoitteeseen Episodi / Yleisön ääni Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 3. Raimo Rutanen kaipaa lisää tietoja nimikkeisiin
Hän toimii Magikin ja parin vuoden päästä ilmestyvän How the Grinch Stole Christmas elokuvan ää ninäyttelijänä. Toisaalta Marvelfranchi se on vahvasti tuottaja Kevin Feigen käsissä, niin myös Doctor Strange. Two Eyes Staring on mitä ilmeisemmin Hollywoodversio vuoden 2010 belgialaiskauhusta, jossa pikkutyttö ystävystyy äitinsä kuolleen siskon kum mituksen kanssa. LISÄÄ YLILUONNOLLISTA • Ilmeisesti jälleen kerran meillä päästään nauttimaan Marvelmagiasta ennen Yhdysvaltoja. Salaperäisessä KamarTaj’ssa hänelle selviää, että meidän todel lisuutemme ulkopuolella on kokonainen näkymä tön taikuuden maailma. Valitettavasti kyseinen maailma on myös täyn nä hirvittäviä olentoja ja voimia, jotka haluavat meidän maailmamme tuhoa, ja KamarTaj on taistelun keskiössä. INFO ESIKATSELU TULEVAA OHJELMISTOA MARVELIN MAGIAA SHERLOCKINI ON NOITA! KAKSI TUIJOTTAVAA SILMÄÄ Doctor Strangen jälkeen Scott Derricksonin seuraava elokuva on jälleen kau hukertomus. marraskuuta. ÄÄRIRAJOILLA Doctor Strange on Derricksonin ja hänen hyvän ystävänsä C. Elokuvan Pohjois-Amerikan ensi-illaksi on nimittäin ilmoitettu 4. 6 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 6 5.8.2016 21.57. • Elokuvassa nähdään myös Marco Polo -sarjan Benedict Wong, Boardwalk Empiresta tuttu Michael Stuhlbarg ja 24-sarjan Benjamin Pratt, joka on toiminut Supermanin äänenä DC:n Justice League: Gods and Monsters -sarjassa. Strange, jota kaavailtiin tv-sarjan avaukseksi. ANIMOITUA TAIKAA Uusi Sherlock sarjan ohella Benedict Cumberbatchin seuraavat projektit ovat animoituja. Tarkempi aikataulu ei vielä ole tiedossa. Joitakin Marvelfaneja ja elokuvien ystäviä yleensä saattaa huolestuttaa ohjaajavalinta. Hänen hahmollaan on nimittäin hyvin erilainen näkemys maailman suojelemi sesta kuin Swintonin Muinaisella. Sarja ei kuitenkaan toteutunut. Koska nykyään ei voi elokuvaa tehdä ilman somekohua, syntyi sellainen nytkin, kun Strangen muinaiseksi kouluttajaksi kiinni tettiin Tilda Swinton. Kun länsimaisen lääketieteen rajat tulevat vastaan, Strange kääntyy epätoivoissaan itämaisen mystiikan puoleen. Hän etsii parannuskeinoa kaikkialta, koska ei enää voi käyttää käsiään am matissaan. Cumberbatch esittää maailmankuulua neuro kirurgi Stephen Strangea, joka joutuu vakavaan onnettomuuteen. Strangen ohella Muinaisen oppilaisiin kuu luu Karl Mordo, jonka nimi on varmasti tuttu Tohtori Oudon sarjakuvien ystäville. • Doctor Strangesta on tehty elokuva aikaisemminkin: vuonna 1978 ilmestyi sarjakuvaan perustuva tv-elokuva Dr. LOKAKUUTA DOCTOR STRANGE Jos Tom Hiddleston näyttelee Marvel-leffoissa, niin kyllä se onnistuu meikäläiseltäkin, Benedict Cumberbatch pohtii. Lisäksi hän on lupautu nut Andy Serkisin Jungle Bookin Shere Khaniksi. Mordoa esittää Chiwetel Ejiofor, joka on vihjaillut, että hahmojen välistä suhdetta setvitään mahdol lisesti lisää tulevaisuudessa. Lisäksi elokuvassa nähdään Mads Mikkelsen, joka ilmeisesti on ainakin jollakin tavalla tari nan pahiksia. Entiseen elämään Strangea sitoo Rachel McAdamsin esittämä ki rurgikollega ja mahdollinen ihastuksen kohde. He tekivät yhdessä myös Sinisterkauhut, ja parivaljakon työn alla olevia projekteja ovat Deus Ex kyberpunkpelin leffaversio ja elokuva 1960luvun The Outer Limits tvsarjaan perustuen. ENSI-ILTA 28. Scott Derricksonin filmografia sisältää tois taiseksi lähinnä ristiriitaisesti vastaanotettuja kauhukertomuksia, ja hän on vastuussa melko heikosta Päivä jona maailma pysähtyi uudel leenfilmatisoinnista. Protestoijat eivät olleet tyytyväisiä valinnan sukupuoleen ja erityisesti rotuun. Robert Cargillin yhdessä kirjoittama. Strangen on päätettävä halu aako hän palata maineen, kunnian ja mammonan maailmaan juhlittuna kirurgina vai ottaako hän harteilleen aivan toisenlaisen parantajan viitan. E NSI VUODEKSI ilmoitetun Uusi Sherlock kauden kuvausten alla supersuosittu Benedict Cumberbatch ehti sonnustautua Marvelin elokuvauniversumin uusim maksi tulokkaaksi, nyrkkien tai energiala tausten sijaan maagisia voimia käyttäväksi Doctor Strangeksi
Captain America: Civil War Zootropolis – eläinten kaupunki Viidakkokirja Batman v Superman: Dawn of Justice Doria etsimässä Deadpool The Mermaid (Mei ren yu) X-Men: Apocalypse The Revenant Kung Fu Panda 3 1 151, 5 1 023,1 940,7 872,7 833,3 782,6 534,6 533,8 533,0 519,9 miljoonaa dollaria . Ensimmäinen sarjan elokuvista on Rogue One, joka kertoo galaktisen imperiumin perus tamisen jälkeisistä kapinallisista, jotka yrittä vät varastaa suunnitteilla olevan kuoleman tähden suunnitelmat ennen kuin sitä voidaan käyttää galaksin orjuuttamiseen. Listalle otettiin mukaan myös viime vuoden The Revenant, koska Suomessa se sai ensi-iltansa vasta tämän vuoden puolella. Imperiumia edustaa ainakin kuoleman tähtiprojektista intoilevaa sotilasjohtajaa esittävä Ben Mendelsohn (Exodus: Gods and Kings). Kaksi uutta Avengerselokuvaa tehdään joka tapauksessa perä perää, mutta jälkimmäinen on toistai seksi vailla nimeä. Doctor Strangessakin näyttelevä Mads Mikkelsen on Jonesin hahmon isä. . Molempien ohjauksesta vastaa veljeskak sikko Joe ja Anthony Russo. Toiseksi antologiaelokuvaksi on ilmoitet tu Han Solon nuoruudesta kertova tarina, jossa nähdään kuinka hänestä tuli kaikkien tuntema salakuljettaja. Yksi niistä on antologiasarjaksi nimetty nippu itsenäisiä elokuvia. Kapinallisina nähdään ainakin Felicity Jones (Kaiken teoria), joka nähdään pian myös Infernojännärissä, Diego Luna (Elysium) ja Riz Ahmed (Nightcrawler, Jason Bourne). Katusoittaja Jamesin roolissa nähdään Luke Treadaway (Murtumaton). E.T.A. . MARVELIN Avengers: Infinity War tuotantoa ei jaetakaan kahteen eri osaan. Päähenkilö Claraksi on kiinnitetty Mackenzie Foy ja hänen kummisedäkseen Morgan Freeman. Luvassa on ennennäkemättö miä konserttitaltiointeja sekä muisteloita Paul McCartneylta ja Ringo Starrilta. . HYVIN PIAN sen jälkeen, kun Disney oli ostanut Star Wars franchisen oikeudet, studio ilmoitti käynnistävänsä useampia uusia Tähtien sota projekteja. JOULUKUUTA ROGUE ONE: A STAR WARS STORY VUODEN 2016 HITIT KUN VUODEN puoliväli on ohitettu, lienee paikallaan tutkia, mitkä tämän vuoden ensiilloista ovat maailmanlaajuisesti suurimmat hitit lippukassatuloilla mitattuna. Elokuvassa on myös aikaisemmis ta Star Wars tuotannoista tuttu hahmo. Tuottaja Frank Marshall lupailee kuvausten alkavan ensin vuonna. ROGER SPOTTISWOODEN (Turner ja täysteho, Huominen ei koskaan kuole) ohjaustyö A Street Cat Named Bob perustuu James Bowenin suosittuun kirjaan. TÄHTIEN SODAN TARINOITA UUSI VANHA SEIKKAILU ENSI-ILTA 14. Se on aikataulutet tu vuoden 2018 kevääseen. HOFFMANNIN Pähkinänsärkijätarinasta on tekeillä Disneytuotanto oikeilla näytte lijöillä. OSCAR-PALKITTU ohjaaja Ron Howard on koonnut The Beat les aiheisen dokumentin Eight Days a Week – The Touring Years. ATTACK THE BLOCK eloku valla läpimurron tehnyt Joe Cornish on ollut jo pitkään kiinnitettynä Neal Stephensonin Snow Crash tieteisro maaniin perustuvan elokuvan ohjaajaksi. . Tarina tunnetaan myös Pjotr Tšaikovskin säveltämänä balettina. Näin ollen seikkailu sijoittuisi aikaan ennen vuoden 1977 Tähtien sotaa, jossa prinsessa Leian kuljetta mat suunnitelmat päätyvät Luke Skywalkerin käsiin. Niiden idea on, että ne sijoittuvat George Lucasin luo maan Star Wars universumiin, mutta eivät ”sekoitu” vuonna 1977 alkaneeseen saagaan, josta aikaisemmin tänä vuonna nähtiin osa seitsemäs osa, The Force Awakens. 200 400 600 800 1000 1200 POIMINTOJA TULEVISTA ELOKUVISTA 8/2016 EPISODI 7 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 7 5.8.2016 21.57. Sarjan kolmas, vuodelle 2020 kaavailtu elokuva keskittyy huhujen mukaan palkkiometsästäjä Boba Fettiin. Morgan Freeman. Kiinan merkitys uutena, valtavana markkinana näkyy jo siinä, että maailman seitsemänneksi suurin taloudellinen menestys on sikäläinen merenneitofantasia. Ohjauksesta vastaa Lasse Hallström. Forest Whitaker (Southpaw, Taken 3) on nimittäin Saw Gerrera, joka on nähty Star Wars: The Clone Wars animaatiosarjas sa ja mainitaan muutamassa muussakin SWtuotteessa
Toni Erdmann 23.12. Rajan takana Neuvostoliiton valtiollinen poliisi antaa Ketolalle uuden henkilölli syyden, työpaikan kolhoosista ja järjestää jopa uuden vaimonkin. Viisari värähti vain ihan vähän. Olen virallisesti vanha. Annila on kiinnitetty ohjaa jaksi muun muassa We Are What We Are kauhuelokuvan esiosaan sekä Every Good Boy Does Fine trilleriin, jonka näyttelijöiksi palkattiin Famke Janssen ja Michael Nyqvist, mutta kummastakaan projektista ei ole sittemmin kuulunut mitään. Jack Reacher: Paluu päämajaan 11.11. @toukkala NYT SE ON sitten tehty: Fifty Shades of Grey katsottu. Ikitie 8 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 8 5.8.2016 21.57. MUUTOKSIA Alicia Vikanderin ja Michael Fassbenderin romanttinen draama Valo valtameren yllä on siirtynyt syyskuun 23:sta päivästä marraskuun 4:nteen. Arrival 14.12. #elokuva #2016 @jimpetrol “TOOTSIE vai Meetsie?”, kysyi nainen oviaukossa tullessani ko tiseutuvisiitille. Jahka sormet lakkaavat vapisemasta. Inferno; Pete ja lohikäärme Elliott; Tämän jälkeen 21.10. Kansa kutsui näitä retkiä muilutuksiksi kuuluisimpien ihmisrahtaajien Jussi ja Jaakko Muilun mukaan. Niin kova, että järki lähtee. #lyömätönlyyli @anttiholma I KNOW Stan Lee loves making unexpected cameos, but I was pretty surprised to find him in my shower this morning #SDCC @ConanOBrien JADESOTURIN ja Saunan ohjaaja AJ Annila on viime vuosina luonut uraa Hollywoodis sa, missä hänen kykynsä ovat herättäneet kiinnostusta. Viimeinen tango 2.9. AJ ANNILAN UUSI OHJAUSTYÖ TOMMI KORPELA MUILUTETAAN ENSI-ILTA 15. Uusien ni mikkeiden ohella ohjelmistoon mahtuu muutama muukin muutos. Kuka tv/eloku vaalaan kyllästynyt on tänne tullut. Rogue One: A Star Wars Story 16.12. Pikku korppi ja suuri kilpaajo 2.12. Skiptrace 9.9. Passengers 2017 15.9. @markoahonen VARKAUDESSA on #ravintola Panorama Nizza ja sen kyljessä yökerho Cannes. Tommi Korpelan lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Sidse Babett Knudsen, Ville Virtanen, Jonna Järnefelt, Hannu-Pekka Björkman ja Emmi Parviainen. Ikitie oli reitti, jota pitkin Lapuan liik keen miehet kuljettivat vuonna 1930 kommunisteja tai sellaisiksi epäiltyjä Neu vostoliiton rajalle ja rajan yli. Siellä Ketola aiotaan ampua, mutta hän pääsee livah tamaan murhaajiltaan ja juoksee yli rajan Neuvostoliiton puolelle. Jäin henkiin, mutta aika kovasti se sattui. En uskonut sanovani tätä, mutta onhan Tomppa jos kus näyttänyt hyvältä! #leffa @NitaAhola JUMALAUTA, että uusi Star Trek oli mahtava leffa! Huh! #elokuvat #leffa @partakakipahis KAKSI ELOKUVAA mitä odotan: Swiss army man ja I’m not a se rial killer. SYYSKUUTA 2017 IKITIE Saat avana my ös Saat avana my ös Saat avana my ös Saat avana my ös Saat avana my ös KUTEN KESÄLOMIEN alla aavistelimme, loppuvuoden ohjelmisto alkaa tarkentua vauhdilla, kun syksy lähenee. Haikarat 14.10. OHJELMISTOSTA POISTUNEITA Syyskuun loppuun kaavailtu, natsiSak saa vastustamaan ryhtyvistä van hemmista kertova Yksin Berliinissä on poistunut julkaisulistoilta. Ensi vuoden syyskuussa teat tereihin tuleva elokuva on osa Suomi 100 juhlavuoden 2017 ohjelmaa. The Shallows 7.10. #apu lanta #ikä #elokuva #kriisi @parasetamoli #VIHAAJATVIHAA mut uusi #Ghostbusters on hyvä ja haus ka, vuoden piristävin #leffa! Ja tekee sopivasti kunniaa edeltä jilleen. Ikitie sijoittuu 1930luvulle. Tommi Korpelan esittämä Jussi Ketola haetaan yöllä kotoaan ja kuljetetaan mustien autojen kyydissä itärajan pintaan. @EveJohanna1 KATSON #Outsiders leffaa vuodelta 1983 ja voihan Tom Cruise. Annila on nyt palannut kotimaisen elo kuvan pariin ja tehnyt elokuvan Ikitie, joka perustuu Antti Tuurin samannimiseen romaaniin. UUSIA TULOKKAITA 26.8. #elokuva #tv @Tlindstr APULANNASTA tehdään eloku va. Yhdessä vapaaeh toisesti Karjalaan saapuneiden amerikka laisten kanssa Ketola rakentaa työläisten paratiisia. PÄIVITYKSIÄ ENSI-ILTATIETOIHIN ELOKUVIEN MAAILMA TWITTERISSÄ GREEN ROOM nähty, VIHDOIN ja viimein. Ehkä pari twiittiä kohta lisää. Palaa luokseni vielä; Sully – Uroteko Hudsonjoella 30.9
Saat avana my ös Saat avana my ös Saat avana my ös Saat avana my ös Saat avana my ös EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 9 5.8.2016 21.57
Samankaltaisuudet eivät tosin haittaa, sillä perusjuoni on vahva ja toimiva. Dori (originaaliversiossa Ellen DeGeneres, suoma laisena äänenä Ona Kamu) on muistihäiriöinen palet tivälskäri, joka on elänyt vuoden vuokkokala Marlinin ( Albert Brooks / Tom Pöysti) ja tämän pojan Nemon ( Hayden Rolence / Sampo Kovalainen) kanssa eksoottisella koralliriutalla. Kalabaliikin paluu DORIA ETSIMÄSSÄ YHDYSVALLAT 2016 OHJAUS Andrew Stanton SUOMENKIELINEN ÄÄNIOHJAUS Petri Hanttu KÄSIKIRJOITUS Andrew Stanton, Victoria Strouse ÄÄNIOSISSA Ellen DeGeneres / Ona Kamu, Albert Brooks / Tom Pöysti, Ed O’Neill / Pertti Sveholm, Hayden Rolence / Sampo Kovalainen, Diane Keaton / Milka Ahlroth GENRE Animaatio / komedia IKÄRAJA Sallittu KESTO 1 t 37 min ENSI-ILTA 26. • Doria etsimässä on jo kolmas vuoden 2016 Disney-tuotanto, jossa Idris Elba on näytellyt. Lisäksi huimasti edistynyt animaatiotekniikka, oivaltavat kuvakulmat ja upeat maisemat tukevat merellistä seikkailua siihen malliin, että elementtien tuttuus unohtuu nopeasti. Toki sitä on muo kattu aihepiiriin ja kohdeyleisön mukaan lapsikatsojille sopivaksi, mutta jos naisen vitsit eivät ole kat sojan sydäntä lähellä, Dorin hahmo saattaa jopa ärsyttää. Jatkoosaksi siinä on yllättävän virkistävä ote: se vie tutut hahmot uu siin seikkailuihin sulavasti ja tuo perheelokuvaan asteittaista syvällistä särmää. Dorin täytyykin oppia elämään ja hyväksymään muistihäiriönsä osana itseään ym märtäen, että se luo hänen elämäänsä samalla poh jan ja tekee hänestä erityislaatuisen, omintakeisen ja hienon yksilön. Hän esittää kaikissa eläinhahmoja. Vuoden 2003 Nemoa etsimässä huippumenestyksen tarinaa jatkava Doria etsimässä on lapsille ja aikuisille so veltuva draamakomedia, joka keskittyy sekin perheen etsintään korallikalojen värikkäässä maailmassa. JOS NAISEN VITSIT EIVÄT OLE KATSOJAN SYDÄNTÄ LÄHELLÄ, DORIN HAHMO SAATTAA JOPA ÄRSYTTÄÄ. MustekalaHan kin ( Ed O’Neill / Pertti Sveholm) naamioleikki on upeaa katsottavaa mestarillisen animoinnin ansiosta ja laiskottelevien merileijonien, Säkän ja Ruorin ( Idris Elba / Jussi Lampi ja Dominic West / Jani Karvinen) ilkeilyt heikompaa Geraldtoveria kohtaan nauratta vat kohtuuttomuudellaan. Lisäksi yleisön kannattaa odottaa paikoillaan lopputekstien loppuun asti... Tällä kertaa tosin lapsi etsii vanhempiaan esiosan kääntei sen asetelman sijasta. Doria etsimässä onnistuu puhut tamaan, viihdyttämään, kiinnosta maan ja innostamaan katsojaansa. MELINDA SULKAMA ???. • Doria etsimässä piti tulla teattereihin jo marraskuussa 2015, mutta kun Pixarin toinen animaatio Kunnon dinosaurus viivästyi, Doria etsimässä joutui siirtymään. Puhutteleva ja viihdyttävä jatko-osa käsittelee edellisestä osasta tuttujakin elementtejä virkistävällä tavalla. INFO • Elokuvassa nähtävä rekisterinumero CALA113 ei viittaa suomen kielen kalaan, vaan se on huoneen numero kalifornialaisessa taidekoulussa, jota monet Pixar-studion animaattorit kävivät. • Edellisestä elokuvasta on kulunut aikaa 13 vuotta, mutta tapahtumat sijoittuvat vain vuotta myöhemmäksi. elokuuta K ALAKAVERUKSET ovat jälleen eksyneet toisistaan Andrew Stantonin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa DisneyPixarani maatiossa. Ovatko he vielä elossa. Elokuvan kaava ja alkuasetelma ovat hyvin saman kaltaiset kuin esiosassa, jossa Marlin ja Dori etsivät kadoksiin eksynyttä Nemoa, joka puolestaan pyrki ta kaisin Marlinin luokse. Se käsittelee universaaleja perhe ja ystävyyskäsityk siä lapsen silmin, ja rohkaisee hyväksymään omat itsemme vikamme mukaanlukien. Elokuva seuraakin siis toisaalta Dorin pyrkimyksiä löytää vanhempansa sekä Marlinin ja Nemon etsiväntyötä Dorin jäljittämiseksi. Puhelias hahmo kun on kaikkea muuta kuin täydellinen: hän elää elämäänsä omaan tahtiin sa ja kärsii selkeästä vammasta, muististaan, jota ei noin vain paranneta. Eräänä päivä nä Dorin mieleen palautuu muisto vanhemmista, minkä innoittamana sinikeltainen kalaneiti lähtee oitis vanhem piaan jäljittämään. Voisiko hän vielä löytää heidät. Dorin hahmo saattaa kuitenkin olla kova pala nieltäväksi niille katsojille, jotka eivät ole Ellen DeGe neresin komiikan ylimpiä ystäviä. Mielen kiintoiset sivuhahmot onnistuvat myös elävöittämään ja viemään tarinan uusiin syvyyksiin. Psst! Elokuvan yhteydessä näytetään sympaattinen lyhytelokuva Piper, joka on mukava esinäytös eloku valle. Kaksi muuta ovat Viidakkokirja ja Zootropolis – eläinten kaupunki. Kalaparka tosin ajautuu hetimiten erilleen etsinnässä auttavista Marli nista ja Nemosta ja joutuu sel viytymään urakastaan omin voimin. ENSI-ILLAT ELOKUU–SYYSKUU 10 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 10 5.8.2016 21.57. • Dori on Facebookin tykätyin Pixartai Disney-hahmo 25 miljoonalla tykkäyksellä. Kaiken kruunaa kuitenkin itse Dori, joka on posi tiivinen ja epätavallinen valinta perheelokuvan pää henkilöksi. Vaikka kyseessä on DisneyPixarin tuottama ja Stantonin ohjaama ja kynäilemä tarina, Stanton on myön tänyt kirjoittaneensa Dorin osan alun alkaenkin juuri DeGeneresille, joten huumori on veistetty pääosin samasta puusta kuin naisen talk show ohjelmassa
???. ??. ??. ??. ???. ??. ???. BAD MOMS BODOM CAPTAIN FANTASTIC CENTRAL INTELLIGENCE DISORDER DORIA ETSIMÄSSÄ FLORENCE GHOSTBUSTERS HYMYILEVÄ MIES ICE AGE: TÖRMÄYSKURSSILLA JASON BOURNE KOMMUUNI LEMMIKKIEN SALAINEN ELÄMÄ LIGHTS OUT THE LOBSTER THE MAN WHO KNEW INFINITY MIKE JA DAVE HÄÄDEITTEJÄ VAILLA NERVE THE ONES BELOW PALAA VIELÄ LUOKSENI STAR TREK BEYOND SUICIDE SQUAD TARZANIN LEGENDA TODELLA UPEETA -ELOKUVA TULEN MORSIAN >> ENSI-ILLAT 8/2016 EPISODI 11 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 11 5.8.2016 21.57. ????. ??. ???. ???. ?. ??. ??. ??. ?. ?. ?. ??. . 8/2016 ENSI-ILLAT 23 12 16 25 23 10 14 24 15 25 22 19 23 25 18 23 25 21 17 19 22 21 24 21 13 . menestynein elokuva. Vuonna 2003 ilmestynyt Nemoa etsimässä oli valtava hitti, joka on edelleen maailmanlaajuiset lippukassatulot huomioon ottaen maailman 36. Animaatioiden saralla se on sijalla seitsemän. ???. ???. ?. ???. Doria etsimässä ei tämän Episodin ilmestyessä ole vielä päässyt ensi-iltaan kaikilla markkinoilla, mutta jo nyt sen vastaavat sijoitukset ovat 52 ja 12
Roolihahmot eivät onneksi ole niin ennaltaarvattavia kuin voisi aluksi luulla, vaan mu kaan mahtuu useampikin yllätyskäänne. ENSI-ILLAT 8/2016 SUOMI 2016 OHJAUS Taneii Mustonen KÄSIKIRJOITUS Taneli Mustonen, Aleksi Hyvärinen PÄÄOSISSA Nelly Hirst-Gee, Mikael Gabriel, Mimosa Willamo, Santeri Helinheimo Mäntylä GENRE Kauhu IKÄRAJA 16 KESTO 1 t 25 min ENSI-ILTA 19. 1998) on cheerleader-harrastaja, joka on voittanut lajissa SM-kultaa, EM-hopeaa ja MM-pronssia. Sekä Luokkakokouksessa että Bodomissa tapahtuu kauheita – Bodomissa sille vain ei ole tarkoitus nauraa. Laji tyyppiä ei ole Suomessa arvostettu, eikä Elokuvasäätiö ole sitä juuri tukenut. Huuda jos tiedät mitä tein perjantaina 13. Mustonen on kuitenkin kauhuelokuvan tuntija, ja hän on tehnyt jo teiniikäisenä kauhulyhäreitä. Bodom on veriseksi äityvä kauhuelokuva, joka on saanut innoituksensa traagisesta murhatapauksesta. On tatuoitu kova kundi (räppäri Mikael Gabriel) ja rillipäinen nörttihahmo ( Santeri Helinheimo Mäntylä). Ja kun alussa nuoret lähtevät liik keelle rämällä vanhalla Volvolla, niin voi arvata että siitä saa halpaa romutettavaa loppupuolelle. JUSSI HUHTALA ??. 1990) ensimmäinen päärooli elokuvassa. Ilmakuvia käyte tään tehokkaasti. Tarinaa kehitellään melko pitkään ennen kuin nähdään mitään muuta kuin vääräksi hälytykseksi osoittautuvia böösäikytyksiä. Loppupuolella tarina saa kierroksia sitäkin enemmän. • Nelly Hirst-Gee (s. Bodomin esikuviksi voikin laskea sellaiset elokuvat kuten Perjantai 13. Äänestä vastaava Panu Riikonen ja säveltäjä Panu Aaltio ovat tehneet upeaa työtä. Komediahitin lisäksi Mustonen on ohjannut aiemmin vain lastenelokuvan Ella ja kaverit (2012), joten aivan toisenlaiseen genreen hyp pääminen saattaa herättää epäilyksiä. Kuvaaja Daniel Lindholm ei turhia kikkaile, vaan Bodom on hillityn tyylikäs elokuva. Bodom on kiinnostava tapaus, mutta siinä on yksi paha puute: se ei saa aikaan riittävästi väristyksiä. Har vassa suomalaisessa elokuvassa on näin vakuuttava äänimaailma. Slasher-perinteitä kierrättävä elokuva ei ole kovin pelottava, mutta äänimaailma ja visuaalinen ilme vakuuttavat. • Santeri Helinheimo Mäntylä (s. INFO • Bodom on räppäri Mikael Gabrielin (s. elokuuta BODOM 12 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 12 5.8.2016 21.57. päivä, Scream tai Tiedän mitä teit viime kesänä. Myöhemmin syksyllä hänet nähdään myös Antti Jokisen elokuvassa Pahan kukat. Luokkakokous-ohjaaja Taneli Mustonen hyppää uuteen lajityyppiin. • Mimosa Willamo (s. Lajityypin perinteitä – ja kliseitä – kunnioittaen keskushahmoina on joukko teinejä. Mustonen kuitenkin tuntuu tietävän, millainen on suuren yleisön maku. Se ei kuitenkaan kerro vuoden 1960 murhista, vaan tapahtumat on siirretty nykypäivään. Luokkakokoushitin ohjaaja Taneli Mustonen on nyt tarttunut lajityyppiin. Tytöistä tummatukkainen ( Mimosa Willamo) on se rohkea ja hieman tuhma, vaaleatukkainen ( Nelly Hirst-Gee) taas on neitseellisen viaton. Mitä synkemmäksi ilta pimenee, sitä enemmän alkaa näyttää, että metsän kätköistä paljastuu jotain painajaismaista. Komedian on tarkoitus naurattaa ja kauhuelokuvan pelottaa, mutta Bodom ei ole kauhutarinaksi kovin pelottava. Mustosen ja tuottajakäsikirjoittaja Aleksi Hyvärisen Bodom on saanut innoituksen Bodominjärven ve riteosta. 1991) on tamperalaissyntyinen näyttelijä, joka esiintyi teatterissa jo 9-vuotiaana. 1994) muistetaan elokuvasta Päin seinää (2015), josta hän voitti parhaan naissivuosan Jussin. Tai sitten samat ihmiset, jotka nauroivat Luokkakokoukselle, vapisevat kauhusta Bodomin parissa. Bodom on tehty meikäläisittäinkin pienehköllä 1,1 miljoonan budjetilla, mikä näkyy siinä, että tapahtu mat sijoittuvat lähes kokonaan yhteen ja ja samaan metsämaisemaan. päivä KOTIMAINEN kauhuelokuva on harvinainen tapaus. Nelikko lähtee Bodominjärvelle telttailemaan tar koituksenaan rekonstruoida vuoden 1960 murhata paus. Verinen joukkomurha kun on taustalla, niin laji tyyppi on luonnollisesti slasher. Kauhuelokuvia on meilläkin alet tu viime aikoina tehdä, mutta yleensä ne ovat olleet amatöörimäisiä halpiksia Bunny the Killer Thingin tyyliin
Elokuvan budjetti on suoma laisittain suuri, noin 2,8 miljoonaa euroa, ja sille on jouduttu hakemaan tuotantoyhteistyötä Ruotsista, Norjasta ja Latviasta, joista on tullut niin rahaa, te kijöitä, kuvauspaikkoja kuin näyttelijöitäkin. Unnasta ja Nuukista sekä Onneli ja Anneli eloku vista tunnettu Cantell osaa kuljettaa tarinaa eteen päin, mutta elokuva ei tunnu pääsevän koskaan kunnolla käyntiin. Niinpä kidutuskammioissa ja mesta uspaikoilla alkoi olla tunkua. Tekijät ovat tienneet olevansa tärkeän aiheen äärellä, ja se tuntuu aiheuttaneen kankeutta, eikä henkilöihin pääse kiinnittymään kunnolla. Ahvenanmaan 1660-luvun noitavainojen aikaa avaava, historiallisiin tapahtumiin perustuva tarina jää jäykäksi ja asetelmalliseksi elokuvaksi ja sen hahmot etäisiksi. Pohjolan noitavainot ovat harvinainen aihe eloku valle. syyskuuta Nainen on naiselle susi NOITAVAINOT tuovat mieleen pimeän keskiajan ja katolisen kirkon julman inkvisition. Etenkin elämäkertaelokuvat kärsivät usein tästä. Hän oli saanut tehtäväk seen puhdistaa Ahvenanmaa pakanallisista tavoista ja mustasta magiasta. INFO • Tulen morsian on Tuulia Elorannan ensimmäinen elokuvapääosa. Ennen sipsiteollisuutta Ahvenanmaalla valmistettiin korppuja, joilla voitiin kalauttaa ihmisiä tajuttomaksi. Vuonna 1957 valmistunut, Armand Lohikosken ohjaama Risti ja liekki sivusi aihepiiriä. Rahvas käytti hallinnon intoa hyväkseen päästäkseen eroon epämiellyttävistä tai epäilyttävistä naapureistaan. Elias on jo naimisissa Rakelin ( Elin Pettersdottir) kanssa. Psilander tarttui saamaansa toimeen innolla. Aikaisemmin hän on esiintynyt muun muassa elokuvissa Tähtitaivas talon yllä (2012) ja Risto Räppääjä ja polkupyörävaras (2010). Pettynyt Anna on pestautunut piiaksi Psilanderin talouteen ja ilmiantaa Rakelin saa dakseen tämän pois onnensa tieltä. SUOMI / RUOTSI / NORJA / LATVIA 2016 OHJAUS Saara Cantell KÄSIKIRJOITUS Leena Virtanen, Saara Cantell PÄÄOSISSA Tuulia Eloranta, Magnus Krepper, Kaija Pakarinen, Antti Reini GENRE Draama KESTO 1 t 50 min ENSI-ILTA 9. Mutta koska epookin tekeminen on kallista, etenkin Suo messa, jää se väkisinkin pienimuotoiseksi. Saara Cantellin ohjaama ja yhdessä Leena Virtasen kans sa käsikirjoittama elokuva saikin jo tekovaihees saan paljon huomiota. Aihe on historiallinen ja sen henkilöt ovat to dellisia, mikä tuo siihen omat rajauksensa niin hyvässä kuin pahassakin. • Annan intohimon kohdetta, naimisissa olevaa Eliasta esittävä Lauri Tanskanen on nähty muun muassa elokuvissa Viikossa aikuiseksi (2015) ja Tähtitaivas talon yllä (2012). Todelliset dokumentoi dut tapahtumat antavat raamit käsikirjoitukselle, mutta samalla tiettyjen tapahtumien esittämisen välttämättömyys saattaa kangistaa tarinaa. • Noitaoikeudenkäyntejä johtavana tuomari Psilanderina nähdään ruotsalainen Magnus Krepper, joka on näytellyt muun muassa Millennium-trilogian elokuvasovituksissa ja Silta-sarjassa. Noi tuuden saloihin perehtyvän Noitavasarakirjan avulla innokas Psilander saa kohta ympäröivästä yhteisöstä käsiinsä isommankin joukon syytettyjä, kun kylän naiset ilmiantavat toisiaan vanhojen kaunojen ja pik kumaisuuden vuoksi. Anna tulee näin aloittaneeksi jotain, joka riistäytyy täysin käsistä. Suomeen noi tavainot rantautuivat vajaa parisataa vuotta muun Euroopan perässä ja sijoittuivat pääasiassa Ahvenan maalle, kun seudulle saapui kihlakunnantuomari Nils Psilander ( Magnus Krepper). TULEN MORSIAN 8/2016 ENSI-ILLAT 8/2016 EPISODI 13 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 13 5.8.2016 21.57. HANNU LIEKSO ?. Elokuva kertoo ajasta, jolloin valtio ja kirkko halusivat istuttaa hallintoaan takapajuiseen ja vanhojen tapojen sekä uskomusten läpitunkemaan syrjäiseen maailman kolkkaan. Elokuvan tarina sijoittuu vuoteen 1666, kun nuori ja rakkautta janoava Anna ( Tuulia Eloranta) valitsee tunteidensa kohteeksi komean merimiehen Eliaksen ( Lauri Tanskanen). Tulen morsian on huolella tehtyä epookkia. Se jää kokoelmaksi kohtauksia, joilla halutaan tuoda katsojan silmien eteen tapah tumien traagisuus
Esimerkiksi Volcano vs. Sitä on tapahtunut ennenkin ja Hollywoodissa ilmiöllä on nimikin: twin films. Lievästi sanottuna: kokemus ei ole tästä maailmasta. Jenkinsin usko maton tarina, joka on inspiroinut kaksikin suosit tua näytelmää, tuntuu kuin tehdyltä elokuvaa var ten. • Puvustaja Consolata Boylen oli lisättävä toppauksia Meryl Streepin rooliasuihin, jotta hän muistuttaisi enemmän Florence Foster Jenkinsiä. Meryl Streep houkuteltiin Florence-elokuvaan väittämällä, että se on Paholainen pukeutuu Pradaan -jatko-osa. Ikävä kyllä, he tekivät sen yhtä aikaa. Hänen on kuitenkin turha murehtia. On vaikea unohtaa hetkeä, jolloin ensimmäistä kuulee Florence Foster Jenkinsin laulua. Valitettavasti tarina hukkuu ajoittain jatsin aikakauden kliseisiin ja Alexandre Desplatin ylitunteelliseen musiikkiin. Musiikki alkaa, kaikki vaikuttaa normaalilta mutta sitten kasvoille alkaa tapahtua jotain outoa. Kaiken kaik kiaan Marguerite on paljon hienovaraisempi ja koskettavampi teos. Hän on erinomainen St. Ei siis ihme, että parikin elokuvantekijää tart tui siihen. On ironista, että tämä vihaa lööppikulttuuria, josta Grant sai aikoinaan enem män kuin osansa (voi kuinka kaipaammekaan 1990lukua). • Jenkins suunnitteli itse esiintymisasunsa, ja niissä oli vaikutteita meksikolaisten naisten pukeutumisesta. Hänen partnerinsa ja managerinsa ( Hugh Grant) yrittää suojella häntä kylmältä totuudelta: hänen äänensä saa ihmiset reagoimaan kuin hypnotisoidut kanat Werner Herzogin Kaspar Hauserin tapauksessa. Meryl Streep pääsee korkealle Stephen Frearsin viihdyttävässä elämäkertaelokuvassa, mutta siinä ei ole juuri mitään ennenkuulumatonta tai varsinkaan -näkemätöntä. syyskuuta FLORENCE 14 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 14 5.8.2016 21.57. Ei voi olla ajattelemat ta, että erikoinen aihe olisi ansainnut seikkailulli sempaa otetta. ENSI-ILLAT 8/2016 FLORENCE FOSTER JENKINS ISO-BRITANNIA 2016 OHJAUS Stephen Frears KÄSIKIRJOITUS Nicholas Martin PÄÄOSISSA Meryl Streep, Hugh Grant, Simon Helberg, Rebecca Ferguson GENRE Komedia / draama IKÄRAJA Sallittu ENSI-ILTA 2. On vain yksi ongelma: hän ei osaa. Florence Foster Jenkins ( Meryl Streep) on rikas seurapiirirouva, jolla on vain toive – hän haluaa laulaa sydämensä kyllyy destä. Kriitikoista huolimatta kukaan ei estä Florencea tavoittelemasta unelmiaan. Vaikka Streep odotusten mukaan heittäytyy diivan roolin täysillä, Hugh Grant on elokuvan isoin yllätys Florencen elinkumppanina. • Hugh Grantin oli tarkoitus jättää näytteleminen ja siirtyä vähitellen eläkkeelle, mutta mahdollisuus työskennellä Meryl Streepin kanssa käänsi Grantin pään. Uskottoman miehensä tartuttamasta kupasta ja vain rahasta kiinnostuneiden hyväksikäyttäjien ahneudesta kärsinyt nainen sukelsi mielikuvitus maailmaansa. Margueriteen verrattuna Stephen Frearsin eloku va on laveammalla pensselillä maalattu. INFO • Meryl Streep esitti Carnegie Hallissa esiintyvää roolihahmoa myös elokuvassa Sydämen soinnut (1999). Molemmat ovat kuitenkin yhtä nautittavia kuin Jenkinsin unohtumaton tulkinta Adelen naurulaulusta Lepakkooperetissa. Kuten esiintymistä le gendaarisessa Carnegie Hallissa. Ennen kuin tietääkään, nauraa kippurassa. MARTA BA?AGA ??. Florencea katsoessa voi nauraa, mut ta se jättää hieman kitkerän jälkimaun. Silti sii näkin on melankolinen vire. Clair Bayfieldina, epäonnistu neena näyttelijänä. Deep Impact, tai jos ei välitä räjähdyksistä: Capote ja Kunniaton. Dante’s Peak, Armaggedon vs. Nainen ja ääni NEW YORK, vuosi 1944. Marguerite ei ehkä pärjää Florencelle tähtien loistossa, mutta pääosin hänen versionsa voittaa vertailussa. Sillä huolimatta höp söydestään ja asuista, jotka voisivat olla RuPaul’s Drag Race sarjasta, Jenkins oli traaginen hahmo. Episodin 12/2015 haastattelussa korsikalaisohjaaja Xavier Giannoli totesi vähemmän hienovaraisesti, ettei ole sattumaa, että Hollywood ryhtyi tekemään elokuvaa hänen aloitettuaan Jenkinsin elämään löyhästi perustuvan Margueriten tuotannon
• Hymyilevä mies kuvattiin 16-millisellä filmikameralla. Suomalaisten katseet ovat kohdistuneet kokkolalaiseen Mäkeen, joka valmistautuu Helsingissä nyrkkeilyn maailmanmestaruusotteluun ensimmäisenä suomalaisena koskaan. Pokkurointia ja kevyttä jutustelua kammoksuvan Mäen olo alkaa olla tukala. Juho Kuosmasen ensimmäinen pitkä elokuva Hymyilevä mies voitti Cannesin kakkossarjan viime toukokuussa, mutta rakkaudella tehtyä elokuvaa katsoessa tieto menettää merkityksensä. Askin kauhuksi Mäki lähtee Raijan perässä kotiin Kokkolaan. Elokuvia, jotka antavat tilaa olen naisuuksille. Lemmenkipeä nyrkkeilijä katsoo urheilusuoritusta kovin toisenlaisesta vinkkelistä kuin yksin lajilleen elävä urheilija: rakastet tunsa vierellä Mäki tietää jo selviävänsä elämän otte luista voittajana. Voitto takasi Kuosmasen esikoispitkän Hymyilevän miehen pääsyn Cannesiin, missä se voitti Un Certain Regard -palkinnon. Elokuvan edetessä se, että Hymyilevä mies voitti Cannesin kakkossarjan viime touko kuussa, tuntuu yhtäkkiä toissijaiselta tiedolta – tärkeintä on elokuvan ihme, rakkaus lajiin. Vaikka supliikki promoottori haalii suojattinsa tueksi mesenaatteja ja sponsoreita moneen lähtöön, ottaa hän ottelua järjestäessään myös suuria henkilökohtaisia riskejä. John Bosco Jr:n esittämä Olli Mäen vastustaja Davey Moore kuoli yhteenottoa seuraavana vuonna kehässä saamiensa päävammojen vuoksi. Harjoittelukin maistuu taas. Rakastettu, oman kylän tyttö Raija ( Oona Airola) seuraa huvittuneena julkisuusrumbaa. Ahtaaksi käyvä urheilusankarin rooli saa hänet kapinamielelle. Elokuvia, joissa ihminen saa olla ihmisen kokoinen ja näköinen, ja käyttäytyä kuten ihminen käyt täytyy: arvaamattomasti, arvokkaasti ja vapaasti. Rakkaus elokuvaa, nuoruutta ja ihmistä kohtaan. Tärkeintä ei ole mestaruus vaan paras mahdollinen suoritus. Kun rypyt rakkaudessa alkavat Mäen helpotukseksi oieta, nähdään juron miehen kas voilla jo hymyntapainen. Häntä on sanottu Suomen kaikkien aikojen lahjakkaimmaksi nyrkkeilijäksi. Hymyilevä mies hurmaa jo avauskohtauksellaan esitelles sään elokuvan sankarin, vaatimattoman ja vähän varau tuneen työläismiehen, nyrkkeilijä Olli Mäen, jota Jarkko Lahti erinomaisesti tulkitsee. SUOMI / RUOTSI / SAKSA 2016 OHJAUS Juho Kuosmanen KÄSIKIRJOITUS Juho Kuosmanen, Mikko Myllylahti PÄÄOSISSA Jarkko Lahti, Oona Airola, Eero Milonoff GENRE Draama IKÄRAJA 7 KESTO 1 t 33 min ENSI-ILTA 2. Nyt jos koskaan tarvitsemme kipeästi sellaisia elokuvia kuin Hymyilevä mies. Nyrkkeilijöiden kannattaa hymyillä, kun vielä voivat. Niin vapautuneesti ja sydämestään Kuosmanen näyttää elokuvaansa tehneen, että Hymyilevän miehen vertaaminen vaikkapa Martin Scorsesen nyrkkeilyeloku vaklassikkoon Kuin raivo härkä (1982) on turhaa. NIINA HOLM ????. • Olli Mäki on nykyään 79-vuotias ja asuu Kirkkonummella. Nyrkkeilijä Olli Mäestä kertova elokuva ottelee omassa sarjassaan. 60 kilon alittaminen tuntuu väkinäiseltä. HYMYILEVÄ MIES 8/2016 ENSI-ILLAT 8/2016 EPISODI 15 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 15 5.8.2016 21.57. Hymyilevän miehen jokaisesta J-P Passin kameran tallentamasta rosoisesta mustavalkokuvasta lyö läpi rak kaus. Eletään urheilukesää 1962. Mäki ei ole niitä, joka tekisi valintojaan muiden sane lun mukaan. Kuosmasen ohjausjälki on leikkisää, ilmeikästä ja oma äänistä. Ei siis ihme, että Askin ja Mäen välit uhkaavat kiristyä, kun Mäki kesken intensiivisimmän harjoituskauden ot taa ja rakastuu. Hymyilevä mies ottelee omassa sarjassaan. Otteluun valmistautumista ei helpota, että Mäki on pakotettu kisaamaan kevyem mässä sarjassa kuin mihin hänen kuntonsa ja painonsa ohjaisi. Mäkeä valmentaa entinen nyrkkeilysankari Elis Ask ( Eero Milonoff). • Un Certain Regard -palkinnon rahallinen arvo on 30 000 euroa. Mäkeä talutetaan kuvauksista ja cocktailtilaisuuksista toisiin. Kuosmasen ja Mikko Myllylahden käsikirjoittama Hymyilevä mies on urheiluelokuva, joka antaa tilaa tär keimmälle – ja yltää siksi parhaimpaansa. syyskuuta Rakkaudesta lajiin JUHO KUOSMASEN (Kestomerkitsijät, 2007, Taulukauppiaat, 2010) ensimmäisessä pitkässä elokuvassa toimii kaikki. INFO • Juho Kuosmasen lopputyö Taideteollisessa korkeakoulussa oli Taulukauppiaat, joka voitti opiskelijaelokuvien kilpasarjan Cannesissa vuonna 2010. Mäki on nyrkkeili jänä huippulahjakkuus, joka on jo kolme vuotta aiemmin voittanut Euroopan mestaruuden kevytsarjassa
Viggo Mortensenin esittämä isä opettaa lapsilleen kaiken tarvittavan eläinten teurastamisesta ja vuorikiipeilystä musisointiin. elokuuta CAPTAIN FANTASTIC 16 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 16 5.8.2016 21.57. Aina, kun teemat uhkaavat mennä liian vakaviksi, elokuva luistaa ti lanteesta humoristisella keveydellä. Ross selvästi välittää heistä, ja kevennyksistä huoli matta elokuva onnistuu herättämään katsojassa vaka viakin mietteitä. • Matt Ross voitti keväällä Cannesin Un Certain Regard -sarjassa parhaan ohjauksen palkinnon. Kenen näkökulma määrittää missä vaiheessa oikean ja väärän raja muuttuu järkevyyden ja hulluuden vastakkainasette luksi. Vaikka isän päätösten kritisointiin kannustetaan, se ohitetaan, jos lapsi ei omaa tarpeeksi hyvää sanallista valmiutta siihen. Juho Kuosmasen Hymyilevä mies voitti saman sarjan pääpalkinnon. Mutta vaikka terveys alan ammattilaiset ovat perheen näkökulmasta vain kansalaisia turhaan medikalisoivan kasvottoman lääketeollisuuden käsikassaroita, ei luonto tarjoa vas tausta kaikkeen. Missä vaiheessa rakkaudesta ja välittämisestä siirrytään sanelemiseen ja omistushaluun. Kirjaimellinen risuparta VAIKEIDEN PÄÄTÖSTEN tekeminen voi loppujen lopuksi olla helppoa; tarvitaan vain hullunrohkeutta tehdä täydellisen mustavalkoinen kyllä/eiratkaisu ja sitten pitää jääräpäisesti kiinni siitä. Vihamielinen, varakas ja vaikutusvaltainen ap piukko on valmis ottamaan lapset huostaansa oikeus toimin. Varsinkin, kun kyse on perheistä ja lastenkasvatuksesta. Oikeiden päätösten tekeminen sen sijaan on vaikeampaa. Järjestäytyneeseen yhteiskuntaan ja virkavaltaan suhtaudutaan epäluuloisesti. INFO • Captain Fantasticin budjetti oli vain 2,5 miljoonaa dollaria. • Näyttelijänä Ross on esiintynyt muun muassa sarjoissa CSI, Big Love ja Silicon Valley sekä elokuvissa Amerikan psyko, Good Night, and Good Luck ja Lentäjä. Silti elokuva on aloittelevalta ohjaajakäsikirjoitta jalta melko kypsä suoritus; se on huomattavasti ava rakatseisempi ja valmiimpi ymmärtämään erilaisia maailmankatsomuksia kuin suurin osa hahmoistaan. Lopulta kukaan ei tunnu olevan oikeassa. Be nin mielestä pienikin kompromissi tarkoittaa kaikista ideaaleista luopumista, ja Frank Langellan esittämän isoisän välittäminen kumpuaa vihasta. Valistuneesti keskiluokkaisen Harpersiskon ( Kathryn Hahn) per heelämä ei tunnu tarjoavan eväitä jälkikasvulle. • Rossin ensimmäinen pitkä ohjaustyö oli vuonna 2012 valmistunut 28 Hotel Rooms, joka jäi vähälle huomiolle. Perheen äidin on ollut pakko lähteä sivistyksen pariin sairaalahoitoon. JOUNI VIKMAN ???. Perhe kasvattaa tai metsästää itse ruokansa, ja lapset opiskelevat historiaa, filosofiaa, politiikkaa ja kirjalli suutta itsenäisesti isän lukusuunnitelmien mukaan. Viggo Mortensen on Ben, kuusilapsisen perheen isä, joka kasvattaa jälkikasvuaan metsän keskellä. Benin lapset tuntuvat tietävän mitä haluavat, mutta kuinka paljon heidän harkintakykyynsä voi luottaa. Captain Fantastic on siis hyvin mielenkiintoinen ja ristiriitaisuudessaan kiehtova tapaus. Ben saa jonkin verran tukea siskoltaan vaikka on nistuukin horjuttamaan tämän perheelämän mielen rauhaa, mutta vaimon vanhemmilta ei ymmärrystä heru. Yhden perheen kautta äärimmäisiä maailmankatsomuksia vastakkain asetteleva sympaattinen elokuva herättää ajatuksia vaikka haukkaakin hieman liian ison palan. ENSI-ILLAT 8/2016 YHDYSVALLAT 2016 OHJAUS JA KÄSIKIRJOITUS Matt Ross PÄÄOSISSA Viggo Mortensen, George MacKay, Nicholas Hamilton, Samantha Isler GENRE Draama IKÄRAJA 12 KESTO 2 t ENSI-ILTA 26. Pääasiassa tvsarjoissa näytelleen Matt Rossin elokuva haukkaa valtavan palan, eikä hyvistä tarkoituksista huolimat ta saa sitä kunnolla pureskeltua. Se lisää elokuvan sympaattisuutta, mutta toisaalta päästää katsojan välillä hieman liian helpolla. Sillä kuten vanhin poika ( George MacKay) toteaa perheen joutuessa ihmisten ilmoille: he eivät tiedä maailmasta mitään, mikä ei ole suoraan tietyn po liittisen näkökulman sävyttämistä kirjoista peräisin
Kate ( Clémence Poésy) ja Justin ( Stephen Campbell Moore) rakentavat omaa pesää Lontoon laitamilla ja odottavat ensimmäistä lastaan. Tällä samalla sydänalassa epämiellyttävästi puristavalla tunnelmalla Farr jatkaa traagisen illallista paamisen jälkeen ja heittää lopulta myllyyn aimo annok sen onnistunutta vainoharhaisuutta. PÄIVI LAAJALAHTI ???. Jonin ja Theresan hieman oudot tavat huvittavat aluksi yläkerran pariskun taa, mutta naapurisovun vuoksi he alkavat tehdä tutta vuutta alakertalaistensa kanssa. ISO-BRITANNIA 2015 OHJAUS JA KÄSIKIRJOITUS David Farr PÄÄOSISSA Clémence Poésy, David Morrissey, Laura Birn, Stephen Campbell Moore GENRE Jännitys IKÄRAJA 12 KESTO 1 t 33 min ENSI-ILTA 2. Naapureita yhdistäväksi tarkoitettu illallinen päättyy kuitenkin traagisesti ja rikkoo naapurisovun täysin luoden pariskuntien välille ammottavan kuilun. Hän esitti Harry Potter -elokuvissa Flour Delacouria. Aiemmin pääasiallisesti teatterin puolella toimineen ja viimeksi John le Carrén romaaniin pohjautuvan Yövahtitvjännärin käsikirjoittajana tunnetun Farrin itsensä käsikirjoittama esikoisohjaus on ahdistava psykologinen trilleri. Tähän tiivis tunnelmaisen draamatrillerin rakoseen solahtaa myös brittiläisen David Farrin esikoiselokuva The Ones Below – Alakertalaiset. Se pitää tiukasti otteessaan kiemurrellessaan naa puriperheiden välisissä suhteissa, ensiraskauteen liitty vissä peloissa ja hetkissä ennen henkistä romahtamista. Perinteisen brittiläiseltä tuntuva ja näyttävä The Ones Below – Alakertalaiset kasvattaa jännitettä pienin keinoin. Alakertalaisilla ei tunnu ole van täysin puhtaat jauhot pussissa, ja lopulta tilanne kas vaa jokaisen vanhemman painajaisen mittasuhteisiin. syyskuuta Vauvakuumetta NAAPURIT voivat olla mukavia, raivostuttavia tai vaikkapa kamalia kyttääjiä. Poésy räpiköi onnistuneesti tarinan kannalta haastavimmassa roolissa henkisesti rikki menevänä nuorena äitinä, jonka pään sisällä todellisuus ja kuvitel mat sekoittuvat katsojankin mielikuvituksen solmuun pyöräyttäväksi sotkuksi. Brittijännärin keskeisessä roolissa loistaa suomalainen Laura Birn. Pääosanelikko hoitaa roolinsa vaikuttavana koko naisuutena toisiaan häiriinnyttävässä kertomuksessa tukien. • Brittinäyttelijä David Morrissey (s. Etenkin kun näillekin on tulossa perheenlisäystä. Yövahdin käsikirjoittajan esikoisohjaus on häiriinnyttävä, kahden ensiraskauden ympärille kietoutuva psykologinen trilleri. Tarinallisena vedenjakanana toimivan illallistapaamisen muutenkin kankea tunnelma muuttuu jäiseksi siinä vai heessa, kun yläkerran pariskunta leppoisasti mainitsee raskautensa alkaneen helposti ja ongelmitta, kun taas alakerran pariskunta kertoo yrittäneensä saada lasta vuosikausia. Laura Birnin aikomus synnyttää taloyhtiön uima-altaassa hiertää naapuruussuhteita. Suomalaisittain brittijännäristä tekee erityisen mielenkiintoisen Laura Birnin keskeinen rooli henkisesti epästabiilina naisena, jonka näyttelijätär hanskaa vakuuttavan hyytävällä tyylillä. Vai onko kaikki sittenkin vain Katen kuvitelmaa. Heidän alakertaansa muuttaa asumaan David Morrisseyn esittämä kylmäkis koinen liikemies Jon kauniin skandinaavivaimonsa, Laura Birnin esittämän Theresan kanssa. INFO • David Farr on tehnyt pitkän uran teatterissa sekä näytelmäkirjailijana, ohjaajana että teatterinjohtajana. Erityisasemaan nousevat kuitenkin suoranaisen pelottavat naapurit, ja kun pelottavien naapureiden konseptiin sekoitetaan muutenkin hauras ensiraskauden tila, ollaan helposti Roman Polanskin ja Alfred Hitchcockin tunnelmien jäljillä. 1964) nähtiin 90-luvulla usein televisiossa poliisin tai sotilaan roolissa. THE ONES BELOW 8/2016 ENSI-ILLAT 8/2016 EPISODI 17 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 17 5.8.2016 21.57. • Ranskalaisnäyttelijä Clémence Poésy on työskennellyt myös valokuvamallina. Alkaa hermoja raastava kyräily ja suoraviivainen vihanpito, joka uhkaa etenkin herkän Katen henkistä hyvinvointia ja vie kaiken ilon omasta lapsesta. Sittemmin hänet on nähty useissa pitkissä elokuvissa kuten Basic Instinct 2, Kuningattaren sisar ja Centurion. Kiero tarina ei päästä katsojaakaan helpolla leikitelles sään henkilöhahmojensa psyykellä
Dogtoothissa perhe – tai käytännössä sen vanhem mat – on asettanut itselleen oudot säännöt, joiden mukaan heidän on elettävä ja joiden rikkomisesta rangaistaan. • Léa Seydoux ja Ben Whishaw näyttelevät yhdessä myös Bond-seikkailu Spectressä. Elokuva avautuu nautinnollisen hitaasti, kun katsoja törmää yhä uusiin outoihin elementteihin ihmisten käytöksessä. Samalla tulee selväksi, että ne vastaavat tavallisempien elo kuvien vastuksia, joita niiden päähenkilöt joutuvat kohtaamaan lunastaakseen rakkautensa. Jos joku nimittäin ei säädetyssä ajassa löydä itselleen puolisoa, hänet muutetaan eläimeksi. Absurdi satiiri kätkee sisälleen herttaisen rakkaustarinan, kun yksinäiset ihmiset pakotetaan puolison etsintään eläimeksi muuttamisen uhalla. Kaikelle kuitenkin paljas tuu merkitys, mutta The Lobster ei todellakaan sovi sellaisille, joille tarinan käänteet on avattava heti rautalangasta vääntäen. The Lobster on länsimaissa tutumpien näyttelijöiden ansiosta ehkä sitä katsojaystävällisempikin. INFO • Elokuva kuvattiin lähes luonnonvalossa, eikä maskeerausta käytetty. • Colin Farrell lihotti itseään roolia varten lähes 20 kiloa. • Farrellin metsässä laulama laulu on Nick Caven Where the Wild Roses Grow. Välillä käsikirjoitus tuntuu itsetarkoituksellisen oudolta ja hieman liian tyy tyväiseltä itseensä, mutta yllättävän nopeasti eri yhteisöjen käyttäytymissäännöt sisäistää. Ulkopuolisten paineiden uhkaamasta lemmentarinasta välittää samalla kun yhteisöllisen paineen erilaiset ilmenemismuodot oi keasti saavat pohtimaan kuinka itsenäisiä ihmisten motivaatiot ja syyt parisuhteilleen loppujen lopuksi ovat. JOUNI VIKMAN ???. Colin Farrell on keskiikäinen David, joka saa kuulla vaimonsa löytäneen uuden miehen. KREIKKA / ISO-BRITANNIA / IRLANTI / RANSKA / HOLLANTI 2015 OHJAUS Yorgos Lanthimos KÄSIKIRJOITUS Yorgos Lanthimos, Efthimis Filippou PÄÄOSISSA Colin Farrell, Rachel Weisz, Léa Seydoux, Angeliki Papoulia GENRE Draama / komedia IKÄRAJA 12 KESTO 1 t 58 min ENSI-ILTA 19. The Lobsterissa oudot käyttäytymis säännöt ovat vallassa koko yhteiskunnassa ja jäl leen muutama yksilö asettuu vastustamaan niitä oman turvallisuutensa ja terveytensä uhalla. David vaikuttaa mukautuneelta yhteisiin sääntöi hin, mutta ilmeisesti jossain syvällä hänen sisällään asuu pieni kapinallinen. Etsimmekö toista ihmistä vai jonkinlaista ku vajaista itsestämme. Léa Seadoux havaitsee The Lobster -elokuvassa, että miehet voivat olla sikoja – kirjaimellisestikin. Vain öisissä kohtauksissa käytettiin valaistusta. Elo kuvan nimi tuleekin Davidin hotelliin kirjautumisen yhteydessä ilmoittamasta eläimestä, joksi haluaa itsensä muutettavan, mikäli parinmuodostus ei on nistu. Rachel Weisz taas on Bond-näyttelijä Daniel Craigin vaimo. Sen myötä David tutustuu yksinäisten maanalaiseen vastarinta liikkeeseen. Eläimellisiä haluja JOS ON päässyt näkemään kreikkalaisen Yorgos Lanthimosin vuoden 2009 Cannesvoittajan ja Oscarehdokkaan Dogtooth ja pitää siitä, pitää var maan myös hänen mustaa huumoriaan ja absurdia draamaa viljelevästä uutuudestaan. Koska yksin eläminen on kiellettyä, David muuttaa asu maan hotelliin, jonka muista vieraista hänen on 45 päivän sisällä löydettävä uusi kumppani. Se edustaa toista ääripäätä ja kieltää kaikenlaiset inhimilliset kontaktit. Ja vaikka niin olisikin, sulkee ko se muka pois oikean rakkauden. Hän nimittäin kieltäytyy lähtemästä mukaan tunnetason kisailuun ja päät tää turvautua vilppiin, vaikka moisen kitkemiseksi hotellissa on omat keinonsa. Sen tavoitteena on osoittaa yhdessä elävien ihmisten parisuhteiden valheellisuus. Hiljalleen Davidhissukan ja hänen tunneelä mänsä puolesta alkaa jännittää ja hänen tilan teeseensa samastua. elokuuta THE LOBSTER ENSI-ILLAT 8/2016 18 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 18 5.8.2016 21.57. Mukanaan Davidilla on koira, joka aikaisemmin oli hänen vel jensä
On vaikea uskoa, että lähes 20 vuotta sitten Thomas Vinterberg allekirjoitti Dogma 95 manifestin – hänen edellinen elokuvansa, elegantti joskin jäykähkö sovitus Thomas Hardyn romaanista Kaukana maailman menosta, oli jyrkässä ristiriidassa elokuvallisen itsehillinnän julistuksen kanssa. Mutta Annalla on traaginen salaisuus, jota hän ei ole valmis vielä jakamaan. Keskittyessään hyvin koreografioitui hin otoksiin, joiden ainoa tarkoitus on häikäistä hienoudellaan, ja raskaaseen uskonnolliseen kuvastoon hän usein unohtaa tarinan tunnetason. Sitäkin oudompaa, kun kyseessä on loppujen lopuksi yllättävän suoraviivainen ellei jopa yksinkertainen elokuva. 1970luvulle sijoittuvaksi elokuvaksi Kommuuni on yllättävän siveä – vapaan rakkauden ja psykedeelisten huumei den sijaan saamme illallisia. Juliette Binoche on jo osoittanut osaavansa surra valko kankaalla, erityisesti Krzysztof Kieslowskin elokuvassa Kolme väriä: Sininen, mutta raikas Lou de Laâge suorastaan hypnotisoi. L'ATTESA ITALIA / RANSKA 2015 OHJAUS Piero Messina KÄSIKIRJOITUS Giacomo Bendotti, Ilaria Macchia, Andrea Paolo Massara, Piero Messina, perustuu Luigi Pirandellon näytelmään PÄÄOSISSA Juliette Binoche, Lou de Laâge, Giorgio Colangeli GENRE Draama IKÄRAJA Sallittu KESTO 1 t 40 min ENSI-ILTA 9. Nuori nainen on huolissaan poikaystävänsä radiohil jaisuudesta. Isänsä kuollessa Erik ( Urlich Thomsen) perii lapsuudenkotinsa. Kaikki eivät heidän motivaatioitaan ehkä ymmärrä, mutta yksi asia on varmaa – ainakin he jatkavat yrittämistä. Harmi, ettei esikoisohjaaja malta pysyä taka-alalla ja antaa tilaa tarinalle. MARTA BA?AGA ??. Siinä on kuitenkin ongelma: vaikka Erikin vaimo Anna (upea Trine Dyrholm) on tunnettu tvkasvo, heillä ei ole varaa asua siellä. Oikeastaan Piero Messinan ohjausdebyytin voisi summata pätkällä Samuel Beckettin näytelmää: “Mitään ei tapahdu. Vinterberg kuvaakin idealisteja, joille virheen myöntäminen tarkoittaisi omien äänekkäästi ilmais tujen ideaalien pettämistä. Turha kai sanoakaan, ettei hän ole kaikista hienovaraisin elokuvantekijä. Murenemista on kiinnostavaa joskaan ei kovin hauska katsoa. Silti elokuva pääsee ihon sisään. MARTA BA?AGA ???. On vaikea ymmärtää miksi näennäisesti normaalit aikuiset ryhtyisi vät yritykseen, joka on selvästi tuomittu epäonnistumaan. syyskuuta PALAA LUOKSENI VIELÄ 8/2016 ENSI-ILLAT 8/2016 EPISODI 19 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 19 5.8.2016 21.57. Silti Kommuuni ei ole synkkä kuvaus menneistä tahdittomuuksista. Siinä ei edelleenkään ole järkeä, mutta kaksi keskushenkilöä pitää sen pääosin kasassa. Ja elokuvan jälkeen taatusti arvostaa omaa yksiötäänkin pal jon enemmän. Uuden kommuunin luomisyritys johtaa toisen tuhoon ja innolla asetetut säännöt tun tuvat olevan voimassa vain tiettyyn pis teeseen asti. Elämän yksitoikkoisuuteen kyllästynyt Anna saa erikoisen idean: mikseivät he perustaisi kommuunia. Ku kaan ei tule, kukaan ei lähde. Messina sai oppinsa Paolo Sorrentinon Suuressa kauneudessa, jossa hän työskenteli apulaisohjaajana, ja hän lainaa reilulla kädellä expomoltaan. Jäämme odotta maan. Kommuunia katsoessa voi hyvinkin puistella päätään epäuskoisena – logii kan tai tieteen lait eivät selitä hahmojen käytöstä. KOLLEKTIVET TANSKA / RUOTSI / HOLLANTI 2016 OHJAUS Thomas Vinterberg KÄSIKIRJOITUS Tobias Lindholm, Thomas Vinterberg PÄÄOSISSA Urlich Thomsen, Trine Dyrholm, Fares Fares, Julie Agnete Vang GENRE Draama IKÄRAJA 12 KESTO 1 t 52 min ENSI-ILTA 26. Thomas Vinterberg muistelee erikoista lapsuuttaan Tanskassa ja näyttää utopian pimeän puolen – eikä tarkoita sillä vain yhteisessä käytössä olevia kylpyhuoneita. Ainakin kunnes paikalle saapuu hänen poikan sa tyttöystävä Jeanne. KÖÖPENHAMINA vuonna 1975. Kun ottaa huomioon kehu tut osat Mélanie Laurentin Respiressä ja Anne Fontainen Les Innocentsissa, hän on nopeasti nouseva uusi kyky. Vaikka Vinterberg kertoo tällä kertaa omista kokemuksis taan – tanskalaisohjaaja kasvoi hyvin kuvatunlaisessa kommuunissa – ja työskentelee suosikkikäsikirjoittajansa Tobias Lindholmin sekä läpimurrostaan Juhlat tuttujen näyttelijöiden kanssa, hän ei edelleenkään katso taakseen. Vaikka se tarkoittai si valtavan tuskan tuottamista muille. Kunhan Messina vain lakkaa kerskailemasta elokuvakoulussa oppimillaan asioil la, hänessä on potentiaalia uudistaa italialaista elokuvaa. Kaksi naista linnoittautuu sisilialaishuvilaan Piero Messinan elegantissa vastineessa Huomenna hän tulee -näytelmälle. elokuuta KOMMUUNI RANSKALAINEN Anna, jonka italialai nen mies on jättänyt hänelle huvilan Sisiliassa, on surun murtama. Jotenkin se pysyy keveänä silloinkin, kun on itsestään selvää, ettei kunnianhimoi nen kokeilu voi mitenkään onnistua. Kama laa”. Italialaisen Luigi Pirandellon kah teen näytelmään löyhästi perustuvaa elokuvaa on ollut kirjoittamassa neljä käsikirjoittajaa. Miestä odotellessa Anna ja Jeanne lähentyvät hiljalleen. Silti Palaa luokseni vielä on lopulta palkitseva kokemus, kunhan hyväksyy sen sellaisena kuin se on – art house elokuva, joka etenee hitaammin kuin turisti tuhdin pasta al pomodoron jäl keen
Muutama vitsi onnistuu kyllä naurattamaan, mutta suurin osa toistaa samaa alusta asti nähtyä kaavaa: ”kyllä, me ollaan vanhoja, eikä me olla oikein tajuttu muuttua muun maailman myötä, mutta kattokaa nyt kuinka tämä sama vitsi tehdään nyt hieman eri lailla”. • Mandie Fletcher ohjasi kaikki alkuperäisen sarjan viimeisen kauden jaksot. Pako matkalla törmätään moniin muoti ja tvmaailmaan kasvoihin niin menneisyydestä kuin nykyisyydestä. Todella upeeta -elokuva on karua katsottavaa kaikille nuoruuteensa juuttuneille pissaliisoille ja perteille, jotka edelleenkin haaveilevat lukioaikaisesta ihas tuksestaan ja tahtovat bailata uusimmassa sedulassa joka viikonloppu silläkin uhalla, että krapulat ovat jo niin pahoja, että viikonlopun bailaamisesta selviää vasta seuraavan viikon torstaina. Elokuva ei ymmärrä nauraa itselleen, eikä Saunders ole tajunnut käsikirjoitusta tehdessään, että jotain uuttakin pitäisi varmaan tuo da mukana. Yhdet transgenderhäätkin päädytään järjestämään rahan toivossa. Heistä on tullut vanhoja. Kun vielä miltei kaikki vanhat naamat tekevät paluun rooleihinsa, tuntuu leffa vain kalliilta tekosyyltä järjestää näyttelijöiden jälleennäkeminen. ABSOLUTELY FABOLOUS: THE MOVIE ISO-BRITANNIA / YHDYSVALLAT 2016 OHJAUS Mandie Fletcher KÄSIKIRJOITUS Jennifer Saunders PÄÄOSISSA Jennifer Saunders, Joanna Lumley, Jane Horrocks, Julia Sawalha GENRE Komedia IKÄRAJA 12 KESTO 1 t 31 min ENSI-ILTA 17. Kun Kate Mossin huhuillaan jättäneen agenttinsa, päättävät Edina ja Patsy hoitaa koko mallimaailman kuumimman diilin Edinan firmalle. Totuus on kuitenkin hieman karumpi, sillä vuodet ovat vierineet ja viinaa ja huumeita ylenpalttisesti vieläkin vetävä kaksikko on kuin varjo entisestään. Ensimmäinen oli Zoolander 2. elokuuta TODELLA UPEETA -ELOKUVA AIKAISEMMIN ILMESTYNEET 8/2016 20 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 20 5.8.2016 21.58. Joanna Lumleyn ja Jennifer Saundersin juhlatunnelmaa pilaa sopimaton huomautus siitä, että he ovat kohta eläneet yhteensä jo 130 vuotta. • Elokuva teki Isossa-Britanniassa parhaan avaustuloksen sitten Spectren. Glamourin ja ikuisen nuoruuden perässä juoksemiselle nauraneen tv-sarjan liian kauan odottanut elokuvaversio ei tunnu enää raikkaalta. Brittiläisestä komediasarjasta tuli kohtalaisen suosittu tapaus ja sitä tehtiin useita kausia, viimeisimmät vielä 2000luvulla. Oli miten oli, mutta Ab Fab on kuollut, kauan elä köön Ab Fab! NIKO IKONEN ??. Lumley ja Saunders ovat hauskoja persoonia, mutta kun käsikirjoitus ja vitsiaihiot ovat ohuempia kuin Victoria’s Secretin alusasuihin käytetty materiaali, on lopputuloksena väljähtynyttä edellisillan samppanjaa ja pitkin poskia levinnyttä huulipunaa – sekä erityisen paha laskuhumala. Aikuiseksi ei tarvitse ikinä kasvaa, mutta ei sitä kannata teinivuosiinkaan jymähtää. Elokuva tuntuu vain ylipitkältä erikoisosal ta, jonka vitsit ovat löytyneet jostain hylättyjen brit tisarjojen kaatopaikalta. Ikävä kyllä Todella upeeta -elokuvan kantava vitsi onkin juuri siinä: teho duo on jymähtänyt menneeseen, vaikka maailma heidän ympärillään on muuttunut radikaalisti. • Jennifer Saunders on vain kymmenen vuotta vanhempi kuin hänen tytärtään esittävä Julia Sawalha. Todella upeeta sarja nähtiin ensimmäistä kertaa Suomessa vuonna 1995. Se on kuulkaa koru tonta kertomaa se. INFO • Jo toinen elokuva tänä vuonna, jossa Kate Moss esittää itseään. Bailates sa kuitenkin tapahtuu kaikenlaista, jopa niin paljon, että tutkaparin on jätettävä maa Edinan tyttärentyt tären ( Indeyarna Donaldson-Holness) kanssa. • Alkuperäisen sarjan pohjalta tehtiin Ranskassa pitkä elokuva jo vuonna 2001. Pitkää elokuvaa hän ei ole ohjannut 24 vuoteen. Sopimus on elin ehto mikäli bestikset aikovat jatkaa ylenpalttista elä määnsä jatkossakin, koska rahaa ei enää ole. Melkein parin vuosikymmenen tauko on kuitenkin jättänyt jälkensä, eikä filmatisointi osaa murtautua sarjan kahleista. Vintagea valkokankaalla PATSY ( Joanna Lumley) ja Edina ( Jennifer Saunders) ovat edelleenkin muotimaailman huipulla ja elävät vähintäänkin yhtä glamouria elämää kuin Johanna Tukiainen – ainakin omasta mielestään
JOUNI VIKMAN 8/2016 EPISODI 21 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 21 5.8.2016 21.58. JOUNI VIKMAN ta puolivälissä tapahtuu jotain outoa: juuri kun elokuva onnistuu olemaan lähes sietämättömän jännittävä, se muuttuu vain sietämättömäksi. Nöyryytetty Vee ilmoit tautuu pelaajaksi netin Nervepeliin, jossa haasteiden toteuttaminen tuo koko ajan kasvavia rahapalkintoja, mikäli pelaaja saa katsojiksi ilmoittau tuneista Nerven seuraajista itselleen tukijoita. ?. Kun elokuvan juoni perustuu siihen, ettei sitä olisi olemassa ilman keinotekoista lähtökohtaansa, on ko konaisuus pelkästään cooliksi väitetyn, lapsille sopivaksi leikatun sadismin leikkikenttää. Vain yhdellä on suunnitelma: Viola Davisin Amanda Waller haluaa koota muun muassa superkonnista salaisen iskujoukon. Kaksikko onnis tuu silti olemaan inhimillisempi kuin ”hyviksiä” edustava Waller ja hänen ryhmäänsä valvova ammattisotilas ( Joel Kinnaman), jotka syyllistyvät vankejaan suurempiin julmuuksiin. Toinen pää osakonnista on Will Smith, joka jollain tavalla kidnappaa koko hoidon, vaikka hänen ei missään nimessä pitäisi olla tarinan päähenkilö nyt eikä mahdollisia jatkoosia ajatellen. Itsensä haastaminen osoittautuu ad renaliiniryöpyissään addiktiiviseksi, ja pian Nerven käyttäjät ovat äänestäneet Veen Dave Francon esittämän Ianin pa rivaljakoksi. SUICIDE SQUAD OHJAUS David Ayer PÄÄOSISSA Will Smith, Margot Robbie, Joel Kinnaman OHJAUS Henry Joost, Ariel Schulman PÄÄOSISSA Emma Roberts, Dave Franco, Emily Meade NERVE Tästä suurimman taakan saa kantaakseen järjettömästi Jokeriin rakastunut Harley Quinn, jonka mie lipuolisuudesta Margot Robbie onnis tuu rakentamaan edes jonkinlaisen kokonaisen ihmisroolin. Jos ei välitä siitä, että ku kaan ei piittaa jatkuvuudesta tai siitä, kuka superolennoista pystyy mihinkin tai miten heitä tuhotaan, niin kyseessä on pari tuntia aavistuksen Supermanin ja/tai Batmanin viimeisimpiä seikkailu ja siedettävämpää DCtoimintaa. 8/2016 AIKAISEMMIN ILMESTYNEET KILTTI KOULUTYTTÖ Vee ( Emma Roberts) ei saa kerrottua äidilleen halua vansa jatkoopiskelemaan kauemmas kotoa. Aikuisilta salatun sometodellisuuden tutkielman muuttuessa lekalla päähän moralisoinniksi voi vain epätoivoise na seurata, kuinka kaikki alkupuolella rakennettu kiinnostava materiaali murenee tuhkaksi aivan muutamassa silmänräpäyksessä. Kun hän ei saa sanottua koulun sporttikörmylle olevansa ihastunut tä hän, hänen eläväisempi kaverinsa Syd ney ( Emily Meade) tekee sen hänen puolestaan. Jos mielipuolet ja rikolliset onnistuvat teh tävissään, hyvä niin – jos eivät, heitä voi syyttää sotkusta. Tekijät tuntuvat hukkaavan kokonaan otteensa materiaaliin olivat kyseessä sitten sen ihmissuhteet, pelin toimintamekanismit tai motivaatiot sen takana. Turhau tuminen on niin suurta, että vain alun lupauksien väkisin ajatteleminen estää antamasta elokuvalle yhtä tähteä. Valitettavasti eloku van laahautuminen sekavaan ja väkisin väännetyn epäuskottavaan lopetuk seensa kestää vielä ikuisuuden. Konsepti on valmiiksi hieman hölmö – tuhansien nuorten jo parin vuoden ajan pelaama peliilmiö, joka on välttänyt median tai virkavallan huomion – mutta sen on antanut anteeksi, koska se toimii muuten. Aivottoman tehostetoiminnan saralla se sukeltaa sujuvasti massaan. Puuttuu enää, että harrastelijateininörttien hakkeroin ti saisi puhelinten näytöt kipinöimään kuten vuosikymmenten takaisissa tie teisjännäreissä. ??. Mut SUICIDE SQUAD on hienoinen pettymys – mutta lähinnä siinä mielessä, että edelleenkään DC ei ole onnistunut tuot tamaan elokuvaa, joka saisi kiinnos tumaan odotettavissa olevasta Justice Leaguesta. Kun Nerve pääsee käyntiin, se osoit tautuu yllättävän toimivaksi, hauskaksi ja jännittäväksi seikkailuksi – vähän samaan tapaan kuin Unfriended yllättäen osoitti netin ja somettamisen soveltuvan onnistuneen kauhuleffan aiheeksi. Vain muutamalle rikolliselle on vaivauduttu luomaan taustatarinaa, ja kun hyviksetkin syyl listyvät todella törkeällä tavalla kyseen alaistamattomiin vääryyksiin, on selvää, ettei tarkoitus ole kertoa tarinaa vaan vain yrittää kiinnittää huomiota kaikin puolin moraalittomaan ulkokuoreen. Osa ryhmän jäsenistä on pelkkiä nopeasti tapettavia täkyjä, osa taas päähenkilöiksi aiottuja hahmoja, loput pelkkiä statisteja. DC:n ”olemme Marvelia synkempiä” strategiaan Suicide Squad sopii erin omaisesti. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun silmäätekevät pähkäilevät mitä olisi tehtävissä, jos uusi Superman ei jakaisi kaan amerikkalaisia arvoja. Mutta kun tehtävät alkavat muuttua liian haastaviksi, vaarallisiksi ja henkilökohtaisiksi, ei pelistä enää voi irrottautua. Yhtäkkiä kaikki on mahdollis ta, koska tietotekniikka
Uusien toimin tatapojen myötä Jason Bourne esittelee kiehtovan, painostavan vainoharhaisen maailman, jossa yksilö ei ole enää vain vakoojasatelliittien ja valvontakame roiden tähtäimessä vaan myös surutta somettavien sivullistenkin myötä altis jatkuvalle tarkkailulle. Uusi tekijätiimi tuo mukanaan paljon kaivattua vauhtia ja alkuperäis sarjasta tuttua nörttimäistä pöhköyttä. Lin tuo mukanaan Fast & Furiousin äärimmäisen vauhdikkaat kameraajot. Muistinsa menettänyt Bourne on rakentanut itseään uudelleen ja vuo sien mittaan hän on selvittänyt kuka hän on ja mitä hän on tehnyt. Jason Bournessa tarina saakin uutta suuntaa. Paul Greengrassin mestarillinen ohjausote, iholle menevä kuvaus ja napakka leikkaus tekevät Jason Bournesta jännittävää katsottavaa oli kyse sitten edellä mainituista valvontakoh tauksista, toinen toistaan seuraavista takaaajo ja väijytyskohtauksista – tai vain hetkistä, joissa hahmot kävelevät käytävillä. Uusien tietojen perusteella hänellä voisi olla STAR TREKIN uudelleenlämmittely kaipasi pientä piristysruisketta Into Darknessin jälkeen. Matkalla muistetaan nostaa Jack Danielsit Chekovia näyttelevälle Anton Yelchinille, joka menehtyi traa gisesti vain hieman ennen elokuvan ensiiltaa. Toinen uusi hahmo on Tommy Lee Jonesin mainio vanhan kaartin CIApomo, jolla ei riitä luotta musta kenellekään. ???. Hän elättää itseään kiertämällä epämääräisissä nyrkkitappeluissa, mutta vuodet tappajana ovat jättäneet jälkensä miehen psyykeen. Vaikka Bourne ei itse olisikaan akti voitunut, ovat Parsonsin hakkeroinnit hälyttäneet CIA:n uuden kyberker beroksen, Heather Leen. Käsikirjoittajan pallille istui meganörtti Simon Pegg, joka myös näyttelee konemestari Scot tya, kaverinaan tvkäsikirjoittaja Doug Young. Vaikka se toi Bournen kertomuksen selkeään päätöspisteeseen, agentin matkalle toivoi jatkoa. Beyondissa on myös toinen haikea kohtaus. Kaikesta näkee ja kuulee, että koko tekijätiimillä on ollut hauskaa. Kun menneisyyden salat ovat isojen kuvioiden suhteen selvinneet, on uutuus tarinallisesti sarjan suoraviivaisin. AIKAISEMMIN ILMESTYNEET 8/2016 YHDYSVALTOJEN tiedustelupalvelun luoma tappokone Jason Bourne nähtiin edellisen kerran vuoden 2007 maail manlaajuiseksi ilmiöksi nousseessa Medusan sinetissä. Paljastettuaan CIA:n tappajaohjel man Jason Bourne on viettänyt hiljais eloa. Ohjaajaksi napattiin taiwanilai nen Fast & Furious miekkonen Justin Lin. Jo pelkästään Tähtiliiton uusi avaruusasema, Yorktown, on leffalipun arvoinen. Toisaalla Nicky Parsons ( Julia Stiles) on jatka nut CIA:n toimien tarkkailua ja uusia tietoja saatuaan ottaa yhteyttä Bour neen. Beyond ei ota itseään liian vakavasti. Aluksen saavuttua mää ränpäähänsä pyydys laukeaa, ja vauh dikkaat tapahtumat vyöryvät katsojan päälle toinen toistaan villimpinä kame raajoina ja taistelukohtauksina. ???. Alkuperäisestä sarjasta tuttu, hie man pöljä dialogi on läsnä koko elo STAR TREK BEYOND OHJAUS Justin Lin PÄÄOSISSA Chris Pine, Zachary Quinto, Idris Elba OHJAUS Paul Greengrass PÄÄOSISSA Matt Damon, Alicia Vikander, Tommy Lee Jones JASON BOURNE kuvan ajan ja tuo mukanaan hauskaa nostalgiaa. Pegg on todellakin trekkin sä nähnyt. Juuri tällaisia yk sityiskohtia ovat uudet Star Trekit tar vinneet. Enterprisen miehistö joutuu uransa vaarallisimman uhan eteen, kun heidät lähetetään pelastustehtävälle avaruu den kartoittamattomalle alueelle tappa van tähtisumun taakse. Alicia Vikander osoittaa Leenä jälleen muuntautumis kykynsä ja rakentaa hyvän roolihah mon, jonka kirjoittaminen on jäänyt hieman kesken. JOUNI VIKMAN 22 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 22 5.8.2016 21.58. Siksi se voi fanien silmissä tuntua turhankin kevyeltä, vaikka sen suurin puute lienee, ettei se ole uusi Medusan sinetti. Star Trek Beyondin juonikuviot ovat tuttuakin tutummat, mutta elokuva onnistuu viehättämään omalla haus kalla tavallaan eikä puuduta missään vaiheessa. Krall ( Idris Elba) on punonut koko Tähtiliitolle kuoletta van ansan, jonka ensimmäinen osanen Kapteeni Kirkin ( Chris Pine) luotsaama Enterprise on. Leen motivaatioiksi tuppaa jäämään itsetarkoituksellinen salaperäisyys. Odottakaahan japani laisesta Macrossanimesta lainattua avaruustaistelua, jonka taustalla soi klassista musiikkia Beastie Boysin Sabotagen muodossa. Elokuva loppuu uu den Spockin ( Zachary Quinto) herkän tunteelliseen Leonard Nimoy muis teloon. NIKO IKONEN mahdollisuus selvittää myös miksi hän on ryhtynyt tappajaksi – millainen ih minen hän oikeasti on. Se on nimittäin aivan uskomaton rakennelma
Komedian epäon nistuminen on spektaakkelimainen. Katie haluaa koirien antavan toisilleen seuraa, mutta Max pitää Dukea uhkana. 8/2016 AIKAISEMMIN ILMESTYNEET SLUMMIEN MILJONÄÄRISTÄ tuttu Dev Patel esittää intialaista matematiikka neroa tositapahtumiin perustuvassa brittidraamassa. The Man Who Knew Infinity kuvaa tiede maailmaa vakuuttavasti, ja Ramanujanin elämäntarina on aivan uskomaton. Taistelu omasta reviiristä kuitenkin jää takaalalle, kun koirat joutuvat jännittä vään seikkailuun muiden talon lemmik kien kanssa. Trillerin ainekset syn tyvät pikemminkin psykologisesti kuin ulkopuolisen uhan kautta. JUSSI HUHTALA LEMMIKKIEN SALATTU ELÄMÄ OHJAUS Yarrow Cheney, Chris Renaud GENRE Animaatio OHJAUS Matt Brown PÄÄOSISSA Dev Patel, Jeremy Irons THE MAN WHO KNEW INFINITY ROSOISEN ranskalaistrillerin pääosassa nähdään Matthias Schoenaerts, joka esittää Afganistanista paluun tehnyttä sotilasta, traumaperäistä stressihäi riötä potevaa Vincentiä. Ohjaa jakäsikirjoittaja Matthew Brown ei kui tenkaan saa tarinasta tarpeeksi irti. ??. Jengin johtaja on valkoinen pupu nimeltä Lumipallo, jonka söpön ulkokuoren alla on varsinainen Bunny the Killer Thing. ???. ??. Lemmikkien salainen elämä on visuaalisesti upea heti ensimmäisistä kaupunkikuvista alkaen. Ramanujan ja Jeremy Ironsin esittämä Cambrid gen professori G.H. Elokuvan ikäraja on 7, mutta aivan pienille lapsille se ei välttämättä sovi, sillä mukana on todella jännittäviä ja pelottaviakin kohtauksia. Vincentin päänsi säinen kaaos onnistuu ravistelemaan myös katsojaa. Manhattanin kaduilla he kohtaavat hylätyistä lemmikeistä koos tuvan rikollisjengin. Kun osien summat eivät aivan kohtaa, jää katso jalle saaliiksi hiukan kädenlämpöistä kuvaa. Hardy muodostivat eriparisen tutkijakaksikon, jota ei ensin otettu vakavasti. . HANNU LIEKSO OHJAUS Jon Lucas, Scott Moore PÄÄOSISSA Mila Kunis, Christina Applegate BAD MOMS 8/2016 EPISODI 23 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 23 5.8.2016 21.58. Diane Krugerin esittämän vaimon ja Vincentin välille syntyy vähitellen yhteys. Mukana ollut 11vuotias apukriitikko kui tenkin nautti elokuvasta valtavasti. Lukuisat erilaiset eläinhahmot on toteutettu kekseliäästi, ja tarina kaappaa vastustamattomasti mukaansa. Vincent pal kataan libanonilaisen bisnesmiehen vaimon ja heidän poikansa henki vartijaksi. NIKO IKONEN OHJAUS Alice Winocour PÄÄOSISSA Matthias Schoenaerts, Diane Kruger DISORDER BAD MOMS yrittää hauskuuttaa yleisöä vanhanaikaisella asenteellisella käsityk sellä kotiäitiydestä, kun kolme heistä heittäytyy aivan hulvattomiksi, amerik kalaisella mittapuulla. JUSSI HUHTALA TERRIERI nimeltä Max viettää omistajan sa Katien kanssa mukavaa elämää New Yorkissa. Srinivasa Ramanujan oli köyhä itseoppinut matemaatikko, joka luotti enemmän intuitioon kuin tieteellisiin todisteluihin. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Katie tuo eräänä päivänä kotiin valtavan karvaturrin nimeltä Duke. Ramanujanin kehittelemät teoriat osoittautuivat kuitenkin oikeiksi, ja hänestä tuli sensaatio matemaatikkopiireissä sata vuotta sitten. Patel ja Irons ovat loistavia valintoja pääroolei hin ja elokuva on kaikin puolin tyylikkääs ti toteutettu, mutta kokonaisuudesta tulee silti hieman paperinmakuinen
Romin pysäyttämiseksi amerikka lainen sisällissodan upseeri ja poliitikko George Washington Williams ( Samuel L. Mutta kuudennen kohdalla tajuaa, ettei oikeastaan koskaan ole pitänyt Dan Aykroydista ja vain toivoo, että naiset pääsisivät jälleen takaisin hommiin. Selvin esimerkki on Twilight, jota on uskol lisesta fanimassasta huolimatta aina katsottu nenänvartta pitkin: se on pelk kä tyttöjen juttu. Mut ta vain, jos he eivät ole tyttöjä. Se on hyvä vertauskuva koko Ghostbustersin netissä kohtaamalle vastarinnalle, sillä elokuva ei missään nimessä ole huono. Näistä tutuista lähtökohdista on eng lantilainen ohjaaja David Yates lähtenyt rakentamaan uudenlaista legendaa. Se ei miellytä hänen lapsuudenystäväänsä Abby Yatesia ( Melissa McCarthy). Tarina saa alkusysäyksen, kun Britannia ja Belgia jakavat Kongon alueen keske nään. HANNU LIEKSO dessa uskottavuuden loisteessa. Lordi Greystoke kaivaa sielunsa syövereistään esiin jo hautaamaksi luulleensa Tarzanpersoonansa ja lähtee taistelupolulle läpi viidakon. Ja sitten ne viittaukset alkuperäiseen elokuvaan. Hyvistä aikomuksistaan sekä näyttävistä tehos teistaan huolimatta uusin Tarzanelo kuva ei täysin osu maaliinsa. AIKAISEMMIN ILMESTYNEET 8/2016 ERIN GILBERT ( Kristen Wiig) on joskus uskonut kummituksiin – hän on jopa nähnyt sellaisen. Siihen on ympätty liian paljon tarinaa, mikä tekee dramaturgiasta sekä raskaan että sekavahkon seurata. Jackson) saa suostuteltua apuun Tarzanik si tunnistamansa lordi Greystoken. Inside Outissa on kohtaus, jossa pojan tunteet joutuvat sekasortoon, kun hän kohtaa toisen sukupuolen edustajan. Vaikka franchiset kuten Star Wars tai sarjaku vafilmatisoinnit ovat löytäneet tiensä yleisesti hyväksytyn viihteen joukkoon, kaikki eivät voi paistatella samassa uu TARZANIN TARINA on tuttu: lapsena van hempansa menettänyt, gorillojen kas vattama yläluokkainen englantilainen John Clayton, lordi Greystoke ( Alexander Skarsgård) tapaa viidakossa amerik kalaisen Jane Porterin ( Margot Robbie). Eloku van lähtökohta perustuu todellisiin ta pahtumiin 1800luvun lopun Afrikasta. Ohjaaja Yates on brittiläisen koulu kunnan mukaisesti hyvä näyttelijöiden ohjaaja, ja se näkyy tässäkin. ??. Toinen – ihan kiva. Tarzan ja Jane tekevät tunteikkaan paluun vanhoille kotisijoilleen niin TARZANIN LEGENDA OHJAUS David Yates PÄÄOSISSA Alexander Skarsgård, Margot Robbie OHJAUS Paul Feig PÄÄOSISSA Kristen Wiig, Melissa McCartrhy, Kate McKinnon GHOSTBUSTERS tuttujen ihmisten kuin eläintenkin luo. Yksi cameo on hauska. Teoriassa fanittaminen on yhteen kuuluvuutta; turvallinen satama jossa muualla ulkopuoliset voivat löytää lohtua samanhenkisten joukosta. Suunnitel maansa toteuttamaan kuningas lähettää tarinan konnan Léon Romin ( Christoph Waltz). Myös elokuvan konna on unohdet tavin tapaus sen jälkeen, kun se yksi tyyppi Quantum of Solacessa oli jostain syystä vihainen jollekin. He eivät tiedä, että heidän paluunsa on vain osa Romin orkestroimaa suunni telmaa. Apunaan ydinfyysikko Jil lian Holtzman ( Kate McKinnon), metro työntekijä Patty Tolan ( Leslie Jones) sekä vastaanottovirkailija Kevin ( Chris Hemsworth, joka meidän puolestam me voisi keskittyä näyttelemään vain hieman vähäälyisiä sivuhenkilöitä) he valmistautuvat iskemään takaisin niin että ektoplasma tummuu. ??. Jones ja McKinnon ovat kumpikin päteviä komedienneja, mutta he vaikut tavat jäykiltä. Nörttivyöhyke tuntuu eksklusiivisemmalta kuin Metgaala, ja hekin päästivät lopulta Kardashianit sisään. Niin tarinan konna Rom kuin Tarzanin apulainen Williams ovat olleet todellisia henkilöitä, joten täysin sarjakuvamaail massa ei liikuta. MARTA BA?AGA 24 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 24 5.8.2016 21.58. Tarzanin legenda on näyttävä ja täynnä tehosteita oleva kesäelokuva, mutta se yrittää erottautua nostamalla esille historiasta todellisia tapahtumia ja kä sittelemällä moraalisia teemoja. Kun kaupunkia alkavat vaivata oudot tapahtumat, kaksikon on pakko taas yhdistää voimansa asiaa tutkiakseen. Samaan hengenvetoon on todettava, et tä se on kaukana Paul Feigin parhaim mistosta. Moisen menneisyyden uhatessa hänen asemaansa Columbian yliopistossa hän luopuu haaveistaan tut kia yliluonnollista. Dialogi ei sinkoile vaan lentää kuin raivokohtauksessa seinään heitellyt pastaklimpit: osa tarttuu, osa ei. Mukana kulkevat takaumajaksot ovat sinänsä tärkeitä tarinan kannalta mutta sirpaloivat ker rontaa. Belgian kuningas Leopold II saa henkilökohtaiseen omistukseensa Kongon vapaavaltion, jonka luonnonvaroja hän al kaa häikäilemättömästi riistää
Pikkusiskon suunnitellessa häitään veljeksiltä vaaditaan asialli sempaa käyttäytymistä ja seuralaisia. Sandberg PÄÄOSISSA Teresa Palmer, Gabriel Bateman, Maria Bello LIGHTS OUT KIKKELIVITSEJÄ! Pieruvitsejä! Lounas keskustelussa selitettäviä juonikuvioita! Koulussa huippusuosittu ja todennäköi simmäksi menestyjäksi nimetty Calvin on jämähtänyt mihinkään johtamat tomaan työhön. 8/2016 AIKAISEMMIN ILMESTYNEET KUN LÄHTÖKOHTANA on YouTuben kauhu lyhytelokuva, ei kokopitkältä voi hirveitä odottaa. Kun alaarvoiseen ta rinan liittyy hapuileva suomidubbaus, on Törmäyskurssilla todella upean nä köinen animaatio vailla minkäänlaista kiinnostavaa sisältöä. NIKO IKONEN OHJAUS Jon Lucas, Scott Moore PÄÄOSISSA Mila Kunis, Christina Applegate ICE AGE: TÖRMÄYSKURSSILLA 8/2016 EPISODI 25 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 25 5.8.2016 21.58. Lights Out ei nouse kulttikau huleffojen tasolle, eikä se muutenkaan ole erityisen hyvä elokuva, mutta kun ilmapiiri onnistutaan jäähdyttämään näinkin kylmääväksi, niin kyllä tällaisen valtavirtapopparikauhuilun katselee ihan mieluusti kesäkuumalla. Lights Out on samaa sarjaa, mutta onnistuu rakenta maan ihan oivallisen pelon ilmapiirin. Lights Out on kuin kaikki jenkkiläiset jämäkauhut sekoitettuna alkuperäiseen lyhäriin, josta on oksennettu hieman edukseen erottuva pätkä verrattuna surkeaan Ouijaan, ärsyttävään The Boyhin ja kliseiseen Hirsipuuhun. Sarjoja suoltanut Jake Szymanski ei hallitse kuvakomediallista rytmiä. Kun elokuvaa kuvaillaan ”toimintako mediaksi”, sen pitäisi olla hauska. MARTA BA?AGA OHJAUS Rawson Marshall Thurber PÄÄOSISSA Kevin Hart, Dwayne Johnson CENTRAL INTELLIGENCE ICE AGEN viides osa on valitettavas ti vain turhanpäiväinen rahastus. NIKO IKONEN SUVUN VIHKIJUHLISSA vieraat ovat saaneet nauttia Stanglesin veljesten kujeista. Heikoimmistakin asetelmista voi daan saada aikaan pätevää jälkeä, mut ta tässä valmiudet ovat huonot. ?. . Lopulta joutuu hieman häpeillen myöntämään pitäneensä sen surkeasta sisällöstä. ESA KARELL MIKE JA DAVE HÄÄDEITTEJÄ VAILLA OHJAUS Jake Szymanski PÄÄOSISSA Zac Effron, Adam DeVine, Aubrey Plaza, Anna Kendrick OHJAUS David F. Vaikka Naapureissa kunnostautunut tiimi ei nyt aivan osukaan maaliin, niin ainakin edes yritetään jotain muutakin kuin pelkkää perinteistä räkähuumoria. Veljekset päätyvät kaveruksiin, jotka työskentelevät tarjoilijoina. Tietenkin mimmit esittävät jotain muuta, jotta salonkikelpoisuus voitaisiin lunastaa. Tarinasta ei sen kummempia voi kertoa ilman, että spoilaa koko lef fan. Ikävä kyllä riemukkaaksi tarkoitettu farssi hymyilyttää liian harvoin. Kun Calvin tapaa yli painoisesta ja koulukiusatusta pojasta yksisarvisista pitäväksi agentiksi muut tuneen Bobin, asiat voivat vain piristyä. Mutta ainakin sekä lyhärin että leffan ohjannut ruotsalainen David F. ?. Tietyn valmistajan laitteita pyörii tiuhaan kuvissa. Kohel luksen ja juoksentelun lomassa poh ditaan ummehtuneita perhearvoja ja lopuksi yhdistetään voimat, jotta päivä pelastuisi. Juuri sopivasta luokkakokouksen alla. Sandberg yrittää parhaansa. Näyttelijöi den Asarjasta paikkaansa hakeva Aubrey Plaza on elokuvan ainoa positiivi nen puoli. Kosminen uhka pilaa tutun mam muttipariskunnan tyttären ja tämän poikaystävän suunnitelmat. ??
Taulukon tarkoitus on antaa laajempaa kuvaa yksittäisen elokuvan arvioijan yleisestä elokuvamausta ja auttaa löytämään omaa makua vastaava arvioija. Mitä muuta pirskahtelevan kevyeltä romanttiselta viihteeltä voi haluta. . ??. . ??. . KERRO MINULLE JOTAIN HYVÄÄ Game of Thronesin lohikäärmeiden äiti hoitaa vaihteeksi katkeroitunutta pyörätuolipotilasta. ??. ???. TOIMITUKSEN SUOSIKIT TOIMITUKSEN SUOSIKIT -taulukon avulla voit tutkia lehdessä uutuuselokuvia arvostelleiden toimittajien tähdityksiä uusille ja ajankohtaisille elokuville. ???. ???. ??. ?. ???. PUUTTEELLINEN . ???. ??. ??. ??. ???. ?. ?. ?. ?. ?. ???. ???. ?. ERINOMAINEN ??. ??. ???. ??. MESTARITEOS ???. . ???. ???. ???. . . ?. ???. 4,17 4,00 4,00 3,75 3,75 3,75 3,67 3,60 3,50 3,25 3,20 3,17 2,75 2,67 2,67 2,60 2,50 2,40 2,33 2,33 2,25 2,00 2,00 2,00 1,50 1,33 1,00 1,00 K ES K IA R V O ????. ??. ?. ????. ???. ???. ??. ???. ??. MARTA BA?AGA NIINA HOLM HANNU LIEKSO JUSSI HUHTALA PÄIVI LAAJALAHTI NIKO IKONEN JOUNI VIKMAN episodi_helsida.indd 1 2016-07-28 15:56 26 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 26 5.8.2016 21.58. ??. ???. ??. . ??. ??. TANNA Vanuatulla kuvattu ja sikäläisiä amatöörinäyttelijöitä hyödyntävä elokuva osoittaa, että tuttuun Romeo & Julia -kuvioon on edelleen mahdollista saada tuoreita sävyjä. ?. ?. ??. ??. ???. POIMINTOJA OHJELMISTOSTA: CHOCOLAT Ranskalaiselokuva kertoo karanneesta orjasta suosituksi viihdyttäjäksi nousseen Rafael Padillan kiehtovan mutta traagisen tarinan 1800ja 1900-lukujen vaihteesta. ??. ?. ???. ???. ???. ??. ???. ???. ??. ?. ???. ??. . ??. ???. ?. ?. . ???. ???. ??. ???. ??. ???. ?. ???. ?. ????. . ??. ???. ??. ??. ?. ??. . SURKEA PUNAISELLA MERKITYT ELOKUVAT ON ARVOSTELTU TÄSSÄ NUMEROSSA. ?. ?. ??. KELPO ?. ?. ???. HYMYILEVÄ MIES CAPTAIN FANTASTIC SPOTLIGHT THE LOBSTER LEMMIKKIEN SALAINEN ELÄMÄ ISO KILTTI JÄTTI STAR TREK BEYOND JASON BOURNE KOMMUUNI DISORDER JULIETA GHOSTBUSTERS KERRO MINULLE JOTAIN HYVÄÄ LIGHTS OUT THE MAN WHO KNEW INFINITY SUFFRAGETTE THE ONES BELOW – ALAKERTALAISET SUICIDE SQUAD INDEPENDENCE DAY: UUSI UHKA WARCRAFT: THE BEGINNING TARZANIN LEGENDA BODOM NERVE ICE AGE: TÖRMÄYSKURSSILLA TODELLA UPEETA -ELOKUVA CENTRAL INTELLIGENCE MIKE JA DAVE HÄÄDEITTEJÄ VAILLA BAD MOMS ???. ??. ?. ??. ??. ??. JULIETA Julieta ei ole yhtä kevyen räiskyvä kuin Matkarakastajat tai yhtä melodramaattinen kuin Iho jossa elän, mutta yhtä kaikki Pedro Almodóvarin tyylikkäimpiä aikoihin. ??. ??
Syksyllä 2016 ensi-iltaan tuleva Bodom ammentaa yhdestä Suomen rikoshistorian kuuluisimmista tapauksista, Espoon Bodominjärvellä tapahtuneista murhista vuonna 1960. Episodi vieraili Bodomin kuvauksissa Tallinnassa ja otti selvää mistä on kyse. TEKSTI LAURI VUOTILA KUVAT FUTURE FILM KO T I M A I S TA KAUHUA – BODOMINJÄRVELLÄ TAPAHTUU KAUHEITA 28 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 28 6.8.2016 0.26. Luokkakokous-ohjaaja Taneli Mustonen on tehnyt jotain harvinaista suomalaisella elokuvakentällä – nimittäin ohjannut kauhuelokuvan
Vuoden ensi-iltojen kisassa se hävisi katsojamäärissä vain elokuville Star Wars: The Force Awakens ja 007 Spectre. Vuoden 1970 jälkeen ilmestyneistä kotimaisista elokuvista se on 12. 8/2016 EPISODI 29 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 29 6.8.2016 0.26. katsotuin. Taneli Mustosen edellinen elokuva, Luokkakokous, keräsi vuonna 2015 Suomessa huikeat 505 376 katsojaa teattereissa
ENITEN KUVAMATERIAALISTA TULEE MIELEEN PERJANTAI 13. Olen vilukinttu ja minulle tulee helposti kylmä. Bodom vaikuttaa perinteiseltä 1980-luvun slasher-elokuvalta: joukko nuoria lähtee karmivan oloiseen metsään pitämään hauskaa ja kummallisia asioita alkaa tapahtua. 30 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 30 6.8.2016 0.26. päivä -elokuvat. RÄPPÄRISTÄ NÄYTTELIJÄKSI Bodomin pääosassa nähdään parhaiten räppärinä tunnettu Mikael Gabriel, joka on tekemässä uutta aluevaltausta näyttelemisen puolella. Pääosia esittävät Mikael Gabriel, Mimosa Willamo, Nelly Hirst-Gee ja Santeri Mäntylä. Sain siitä sellaisen kipinän siihen mitä näytteleminen oikeasti on, eikä tarvinnut tulla ihan tyhjillään Bo domin kuvauksiin. päivä. Bodom on Gabrielin ensimmäinen pääosa elokuvassa. Antti Jokisen syyskuussa ensi-iltaan tulevassa Pahan kukat -elokuvassa räppäri teki kuitenkin sivuroolin juuri ennen Bodomin kuvauksia. Mikael Gabriel nähdään tämän vuoden puolella vielä elokuvassa Pahan kukat, joka saapuu teattereihin 30. N YKYAIKAAN sijoittuva Bodom kertoo neljästä nuoresta, jotka lähtevät yhdessä Bodominjärvelle rekonstruoimaan vuonna 1960 tapahtuneet murhat. PÄIVÄ -ELOKUVAT. Duunilta tämä on tuntunut, ei ole ollut pelkästään mitään naureskelua. Reissu ei kuitenkaan mene putkeen, ja pian nuorisolla on tiukat paikat synkässä metsässä järven rannalla. Eniten kuvamateriaalista tulee mieleen Perjantai 13. Pitkistä ja rankoista kuvauksista huolimatta Mustonen ja elokuvan tähdet ovat erinomaisella tuulella ja selvästi innostuneita Bodomista. – Oli hauska juttu, kun viikkoa ennen Bodomin kuvauksia alkoivat Pahan kukkien kuvaukset. Isoja määriä gorea näytetyistä kohtauksista ei löytynyt. Syvällisemmin Bodomia on näytetyn kuvamateriaalin perusteella vaikea analysoida, mutta elokuva vaikuttaa lupaavalta. Kuvauspaikat vaikuttavat hyvin valituilta ja erittäin sopivilta kauhuelokuvalle. Elokuvan juonesta ei kuitenkaan suostuta paljastamaan lisätietoja, mutta siitä näytetään kuvamateriaalia, josta saa hyvin käsityksen siitä minkä tyylinen kauhuelokuva Bodomista tulee. Antti Jokinen palkittiin siitä parhaana ohjaajana Shanghain kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Kuvattavat kohtaukset sijoittuvat elokuvan alkuun ennen nuorten kohtalokasta retkeä Bodominjärvelle. Sattumaako – kuvauspaikkavierailun ajankohtakin oli perjantai 13. Kokemus on ollut tosi siisti, ja tämä on taas ihan erilainen elokuva kuin Pahan kukat, kertoo Gabriel. – On ollut tosi vaikeata – en ole ennen ollut näin vaikeissa kuvauksissa. Kuvamateriaali näyttää varsin pätevältä ja näytetyissä kohtauksissa on onnistuttu saavuttamaan karmiva ja odottava tunnelma. Kuvaukset ovat kuitenkin olleet rankat. Olemme tehneet paljon hommia ulkona öisin, ja se nyt on vähän sellaista, kun ei ole kesäkään. Episodin vierailun aikana Bodomin kuvaukset olivat loppusuoralla Tallinnassa sijaitsevalla omakotialueella. syyskuuta
Ajatus suomalaisesta kauhuelokuvasta kuulosti kummalliselta hänenkin korvissaan. – Koulussa joku kertoi niistä. Mieluusti jäisin tänne jatkamaan tämän tekemistä näiden tyyppien kanssa. – Mikä se oli. Tätä elokuvaa on tekemässä Euroopan parhaita tekijöitä. Vuorosanojen muistaminen on varmaan kaikkein haastavin asia. Jos vertailukohde on oliko se nyt Salkkareiden Nightmare-leffa vai mikä, niin veikkaan että tästä tulee siihen verrattuna jotain Steven Spielberg -kamaa! Kaikki näkemäni kuvat ovat olleet ihan uskomatonta kamaa. Kun ne lukee ja sanoo pari kertaa, niin ne on aika helppo muistaa. – Todennäköisesti vain jokin eläin. – En halua jinxata tätä liikaa, etten joudu pettymään. En ole ennen tehnyt kauhuleffaa, enkä tiedä niistä kauheasti, joten yritin vain pitää mielen avoimena. Veikkaisin, että musiikin tekeminen on samalla tavalla vaikeaa kuin elokuvan ohjaaminen. Gabriel yrittää kuitenkin olla ylihypettämästä elokuvaa. Willamo lähti Bodomiin mukaan avoimin mielin ja kuvaukset ovat olleet varsin hauska kokemus. Veikkaan, että meille räppäreille ja biisien kirjoittajille sekään ei ole niin vaikeaa. Minulla on tosi kova luotto Taneliin ja Aleksiin [ Hyvärinen, tuottaja ja elokuvan toinen käsikirjoittaja], koko Bodom-ideaan ja kässäriin. Idea suomalaisen kauhuelokuvan tekemisestä ei heti ensi alkuun herättänyt Gabrielissa vahvoja tunteita. Nuori näyttelijätär voitti siitä Jussi-palkinnon parhaasta naissivuosasta. – En osaa sanoa miltä kauhuleffa-ajatus kuulosti, mutta nyt minulla on todella isot odotukset tästä elokuvasta. Gabrielin ensimmäinen kosketus Bodominjärven murhiin tuli kouluikäisenä. Tämä on oikeastaan enemmänkin psykologinen elokuva. Onhan se aina ollut Suomen kauhein juttu, jota ei ikinä ole selvitetty. Tästä voi tulla ihan mitä vaan, mutta täytyy sanoa, että minulle tulee ikävä. (Nelly Hirst-Gee, Mimosa Willamo ja Santeri Helinheimo Mäntylä) 8/2016 EPISODI 31 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 31 6.8.2016 0.26. – ai kauhuleffojakin tehdään!” Mutta se olikin jännittävää, koska itse pelkään kauhuelokuvia. Siellä ekaa kertaa käytiin hommaa läpi. – On ollut siistejä stuntteja ja maskeerauksia ja kaikkea sellaista. Näytteleminen ei taas ole itse asiassa niin hirveän vaikeaa, kyse on vain siitä minkälaiseen moodiin itsensä laittaa. – Rehellisesti olin silleen, että ”täh. Tämän Anneli Auerin homman ohella. On vähän tippa linssissä nyt, kun on tokavika päivä. – Olihan se hurjaa, kun miettii et mehän ollaan itsekin siellä samassa rantsusMEHÄN OLLAAN ITSEKIN SIELLÄ SAMASSA RANTSUSSA POLSKITTU. – Siinä on kaksi niin erilaista hommaa. Gabriel vertailee näyttelemistä ja musiikin tekemistä keskenään. Tämä on ollut ihan hurjaa, huh huh! Näyttelijätär oli espoolaisena kuullut Bodominjärven murhista jo melko nuorena. Katsoja joutuu todennäköisesti monta kertaa miettimään ”mitä vittuu”, kuka on kuka ja mitä tässä tapahtuu! PÄIN BODOMIA Yhtä Bodomin pääosista esittää Mimosa Willamo, joka teki läpimurtonsa Päin sei nää -elokuvassa
Mustonen ei koe haastavaksi tehdä oikeista rikoksista ammentavaa fiktiivistä elokuvaa. Koska Nelly Hirst-Gee on tarinan kiltti tyttö, hän on vielä toistaiseksi hengissä. – Me teemme viihteellistä kauhuelokuvaa aika tarkasti rajatussa genressä. Tiesin, että Antti [Jokinen] harkitsi Mikael Gabrielia Pahan kukkiin, ja hänen musiikkivideoistaan näin, että hän diggaa näytellä. Luokkakokouksen roolivalinnoista nousi aikoinaan kohu, mutta se ei Mustosta häirinnyt Bodomia roolittaessa. Jo teininä omia kauhuleffoja tehnyt Mustonen on kauhufani ja kiinnostunut Bodominjärven rikoksista. Mitenkäs minä tuollaisen sain! Todella absurdia, mutta hauskaa! LUOKKAKOKOUKSESTA BODOMINJÄRVELLE Viimeistään Luokkakokouksella suomalaisten elokuvafanien ja suuren yleisön tietoisuuteen noussut Taneli Mustonen puhkuu intoa puhuessaan Bodomista. Mustonen kertoo, miten hän päätyi taas valitsemaan amatöörinäyttelijöitä. sa polskittu, ja se on ihan pyöräilymatkan päässä kotoa. Varmaan juuri sen takia, että kauhuelokuvia tehdään Suomessa niin vähän. Luokkakokouksen tavoin iso osa Bodomin pääosanesittäjistä ei ole ammattinäyttelijöitä. – Lähtökohta Bodomin kanssa oli kiinnostus kahteen asiaan: kauhuelokuvaan ja Bodominjärven tapaukseen. Uskon, että se tuo elokuvaan tiettyä omaa aitoutta, kuten tässäkin tapauksessa minusta on tapahtunut. Kohtauksiin syntyy jännitteitä, kun kaikki ei ole ihan samasta puusta tehty. – Me ollaan varmaan kaikki oltu sellaisissa fiiliksissä, että ollaan ainutkertaisen jutun äärellä. Täytyy tietää etukäteen kaikki, mitä tulee näyttelijävalintoihin. Se innosti ohjaajaa tekemään rikosten inspiroiman kauhuelokuvan. Kun saan varmuuden siitä, että pystyn pärjäämään ihmisen kanssa vaikeimpinakin hetkinä, se riittää minulle. Tämä ei ole dokumentti. – Ei se oikeastaan pelottanut. Elokuvaa ei voi lähteä tekemään sillä tavalla, että vähän katsoo ja kokeilee. Vieläkin tuntuu välillä absurdilta, kun menen kotiin ja katson, että siinä se Jussi-patsas on. Emme mene alkuperäisiin rikoksiin, vaan kyse on nimenomaan siitä miten nämä nuoret käsittelevät oikeata tapahtumaa. Tässä on kyse neljästä nuoresta, jotka lähtevät rekonstruoimaan rikosta. Tykkään siitä, koska siinä on jotain mielenkiintoista. – Kirjoitusvaiheessa yritän vain löytää parhaat mahdolliset ihmiset esittämään rooleja. On muiden ihmisten ja oikeusjärjestelmän VIELÄKIN TUNTUU VÄLILLÄ ABSURDILTA, KUN MENEN KOTIIN JA KATSON, ETTÄ SIINÄ SE JUSSI-PATSAS ON. Hänellä on sellaista presenssiä, jolla pystyy liidaa tätä roolia, ja se tuntui hirveän luontevalta. Olihan se järkyttävää silloin pienenä kuulla näitä juttuja! Willamolla on vielä sulateltavaa Päin seinää -elokuvasta saaduista kehuista, Jussi-palkinnosta ja Bodomin pääosasta. Jos yhtään tuntee taustaani, niin kaikissa jutuissani jo koulusta lähtien on ollut amatöörija ammattinäyttelijöitä sekaisin. Kun ekan kerran tapasimme, niin kävimme läpi, että tätä se sitten tulisi olemaan – pystymmekö siihen. Mikael Gabriel on räppäri ja Nelly Hirst-Gee tunnetaan parhaiten cheerleaderina, vaikka hänellä oli pieni rooli jo Jos rakastat -elokuvassa. Bodomin tekeminen on tuntunut Mustoselle ainutlaatuiselta. On ihan oma juttunsa, kun ruvetaan miettimään mistä pelko syntyy. 32 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 32 6.8.2016 0.26. – Jos on kaksikymppinen ja sitten yhtäkkiä sanotaan, että on ”helvetin hyvä” ja annetaan vielä julkinen tunnustus palkinnon muodossa, niin kyllähän siinä menee pasmat aivan sekaisin! Minusta tuntuu, että saattaa mennä pari vuotta, kun sulattelen ja ymmärrän mitä on oikeasti tapahtunut. Minulle roolitus on niin tärkeä juttu
– Tietysti paineet on aina ohjaajalla kovat, tässä on hirveästi rahaa kiinni ja jokainen leffa on aika paineinen sitä kautta. – Slasher-genre on mielestäni sellainen, jota tämä on enimmäkseen. Sehän nyt olisi kaikista hienointa, että teattereista löytyisi – jos ei viikottain niin kuukausittain – suomalaisia kauhuelokuvia. Mustonen puhuu suomalaisen kauhuelokuvatarjonnan vähyydestä. – En tahdo jäljitellä ketään, ja haluamme tehdä omannäköistä juttua ja elokuvaa. Kun slashereista puhutaan, niin Halloweenit ovat tietysti hyvä esimerkki. Bodom on herättänyt kiinnostusta jopa kansainvälisestikin. Bodomia ei ole vielä leikattu metriäkään, joten emme vielä ei ihan tarkkaan tiedä lopputulosta. Mutta esikuvia on paljon. Variety-lehti valitsi Mustosen kymmenen lupaavimman pohjoismaisen lahjakkuuden listalleen, ja samassa yhteydessä Bodomia kutsuttiin tyylikkääksi ja erittäin odotetuksi. Lisäsikö Varietyn artikkeli paineita Bodomin tekemisessä. Kauhua ei Suomessa paljon tehdä. Artikkeli oli hieno juttu, ja olen tosi iloinen siitä, mutta ei se sillä lailla minua hirveästi hetkauta. – Wolf Creek on varmaan viime vuosilta sellainen hengenheimolainen. Mustonen toivoo, että Bodomin jälkeen Suomessa tehtäisiin enemmänkin kauhuelokuvia. Täytyy vain pitää pää selvänä ja muistaa mitä on tekemässä, ja keskittyä siihen. Tiedän, että Suomessahan tehdään kauhuelokuvia, mutta ne ei välttämättä pääse valkokankaille. Eniten inspiraatioksi ja esikuvaksi nousee vuonna 2005 ilmestynyt Wolf Creek, jossa kolme reppureissaajaa joutuu sarjamurhaajan vainoamaksi autoreissulla läpi Australian. Se on hyvä esimerkki painostavasta elokuvasta, josta pidän tosi paljon. VERISET ESIKUVAT Mustonen kertoo Bodomin vaikutteista ja esikuvista, joita hänellä kauhufanina on paljon. Ohjaajana yritän palvella yleisön kiinnostuksen kohteita ja tarjota sellaisen elokuvan, että katsoja saa 90 minuuttia kauhuhubaa. Siihen kysyntään pyrimme tässä vastaamaan. 8/2016 EPISODI 33 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 33 6.8.2016 0.26. MONIPUOLINEN ELOKUVAKULTTUURI ON HYVÄ ELOKUVAKULTTUURI, JOTEN MINUSTA KAUHULLE ON TILAUSTA. Nykynuoret ovat nähneet sen verran kauhuelokuvia, että heidän pitäisi jo tietää milloin matkaa ei kannata jatkaa. Se on pieni toivo itsellä. Toivottavasti emme myöskään tuhoa koko genreä tekemällä huonon leffan! Mustonen nauraa. Minusta tuntuu, että kun on ollut sellaisia sinällään hienoja elokuvia, jotka eivät ole löytäneet sitä, niin sitten ollaan oltu varovaisia. – Haluan uskoa, että on ihmisiä jotka haluavat nähdä näiden ainaisten komedioiden ja draamojen lisäksi kauhuelokuvia, ja pystytäänkö niitä Suomessa tekemään. Se on nimenomaan se veitsen odotus, mikä on kaikkein kiinnostavinta. Olen ollut sitä mieltä, että monipuolinen elokuvakulttuuri on hyvä elokuvakulttuuri, joten minusta kauhulle on tilausta. Mustonen on optimistinen, että Bodom löytää yleisön. päivä. Teen omaa juttua ja toivon, että yleisö löytää sen. Mustonen kuitenkin painottaa, että Bodom on oma juttunsa ja esikuvien mainitseminen on melko vaikeaa. – Luulen, että meidän elokuvatai genrekentässä on ollut aukko. tehtävä etsiä oikeat tekijät. Tarjoamme tässä tietyllä lailla Bodomin myyttiä ja käsittelemme tapausta sitä kautta. – Suomessa on paljon tekijöitä, jotka eivät ole vielä koko kansan tiedossa. Kaikki campsite-horrorit, kuten Perjantai 13
Hämmästyin kuinka hyväksi improvisoijaksi Chris Hemsworth osoittautui. En oikeastaan harjoittele, sanon vaan, että seiskää siinä, kamera alkaa kohta käydä. – En puhu ihmisistä, jotka eivät pidä uudelleenkäynnistyksistä, sen vielä ymmärrän. Olin kuullut sellaista ennenkin, mutta silti mikään ei ollut valmistanut minua moiseen myrkyllisyyteen. Hänen nerokas tv-sarjadebyyttinsä Freaks and Geeks aloitti koko Judd Apatow -vallankumouksen. Jopa kuvauksissa. Kuvasitteko ollenkaan varsinaista käsikirjoitusta. [Toinen käsikirjoittaja] Katie Dippold kirjoitti vitsejä, minä kirjoitin vitsejä ja näyttelijät keksivät niitä. Elokuvassa lähetät kummitukset Michiganiin. Kyllä, tämä on kostoni! Itse asiassa se oli yksi Kate McKinnonin monista heitoista. 34 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 34 6.8.2016 0.26. Mutta on tärkeää, että näyttelijät myös elävät hetkessä, sillä jutut ovat hauskimillaan, kun ne sanotaan ensimmäisen kerran. Seurasimme sitä koko ajan, koska on hyvä välttää tilanteita, joissa joku lähtee aivan omille teilleen improvisoimalla koko ajan. Että olinkin väärässä, Feig nauraa kohdatessamme juuri ennen ensi-iltaa. Siltikin on vaikea listata miten paljon pidettävää Paul Feigissä on. He olivat kaikki loistavia lonkalta heittäjiä. Tai toistuva rooli Sabrina, teininoidassa (älkää tuomitko, se oli iso juttu 1990-luvulla). Me pidämme lähes kaikesta – paitsi ehkä Adam Sandlerista ja jatko-osista, jotka menevät ”synkempään suuntaan”. Puhumattakaan hänen halustaan pukeutua kuin 1800-luvun brittidandy. Mutta kaikki tämä naisvihamielisyys yllätti. Koko kissa-keskustelu alkoi hänen HAUSKAT NAISET VERKON AAVEET VS Episodi ei diskriminoi. Tavoitteena oli luoda mahdollisimman monta hauskaa tilannetta. Eli paljon. Leikkaushuoneessa sitten voi päättää mikä toimii ja mikä ei. TEKSTI MARTA BA?AGA KUVAT THE WALT DISNEY COMPANY NORDIC Y LLÄ LUETELLUSTA huolimatta Paul Feig on saanut enemmän vihapostia kuin asekontrollin kannattajat. – Ajattelin viattomasti, että ihmiset ovat kaivanneet uutta Ghostbustersia vuosia – kukapa ei ilahtuisi tästä. Mitä useamman saan samaan kuvaan sitä aidompia reaktiot ovat. Eikö se ole mistä olet kotoisin
Kuten Kate ja Leslie Jones, koska Melissa ja Kristen Wiig jo tiedettiin hauskoiksi. Mutta nyt aina todetaan, että trailerimme oli YouTuben historian vihatuin, vaikka kyseessä oli organisoitu kampanja. Sitten totesimme, että sanotaan asia kerran ja jatketaan normaalisti. Melissa McCarthy vastasi olevansa allerginen ja Chris totesi: ”Mutta se ei ole kissa, se on koira”. Oliko naisista koostuva ryhmä sinun ideasi. Hän tiesi siitä alusta alkaen ja heittäytyi siihen. Hauskat ihmiset aidossa uhkaja vaaratilanteessa ovat hyvän komedian lähtökohta. Tajusin, että olen komediatyyppi; en halua lietsoa ristiriitoja, haluan vain naurattaa. Mutta pitäisi pystyä laittamaan asioita perspektiiviin ja tajuta, että jos ei halua nähdä jotain, sitä ei ole pakko katsoa. Aikaisemmin hän on joutunut puhumaan amerikkalaisittain tai Thor-aksentillaan. Se hajoittaisi elokuvan, koska pyytäisin katsojia ottamaan itseni vakavammin kuin mihin itse pystyn. Halusimme vain tehdä hauskan elokuvan kummituksista, emme mitään poliittista julistusta. Katella ja Lesliellä ei aikaisemmin ole ollut isoja leffaosia, Chris tosin oli hysteerinen Lomassa. Fanimaailmassa näihin elokuviin suhtaudutaan vakavasti kuin holokaustidokumentteihin. Ensimmäisten, nyt jo surullisenkuuluisien twiittieni aikaan pari ensimmäistä päivää ihmiset iloitsivat. Aluksi olimme suorasukaisempia, yhden hahmoista oli tarkoitus ampua yhtä valittajista takapuoleen. Ivan Reitman soitti, kun olin tekemässä Spy – Vakoojan asussa -elokuvaa Budapestissa. En halua lisää seikkailua, se vähentää hauskuuden osuutta, ja tämä on kesäkomedia. Toki on aidosti uudelleenkäynnistyksiä vihaavia mutta enemmistö vain toteaa: ”Ai, uusi Ghostbusters – ne olivatkin hauskoja”. Ehkä niin – ihmiset muistavat alkuperäisestä hauskuuden. Mietin miten siitä saisi minua kiinnostavan ja lopulta vastaus tuntui helpolta. Sitten hän rapsuttaa silmäänsä kehyksen läpi! Miten hän reagoi, kun pyysit häntä tekemään lopputekstien tanssikohtauksen. Vastailee puhelimeen kummistusten metsästäjien respassa (Chris Hemsworth). Pyysin häntä olemaan oma itsensä. Silloinen Sony Picturesin pomo Amy Pascal valitti lounaalla, että hieno franchise vain lojuu koskemattomana. Sama juttu lasien kanssa. En sano, että kyseessä oli vain viisi tyyppiä, mutta se oli hyvin organisoitu juttu. He halusivat tehdä jatko-osan ja minä en. Ei niin, että hän olisi tyhmä kuten Kevin, mutta hän oli leikkisämpi niin. Oli. Arvostan tiedettä ja Ghostbustersissa pidin ajatuksesta kohMitä Thor tekee silloin, kun ei heiluttele Mjolnir-vasaraansa. Minusta mahtavinta oli hänen Australian aksenttinsa. Versiosi on alkuperäistä enemmän komedia. Ei Ghostbusters-maailma ole tarpeeksi dramaattinen hardcore-toiminnalle. Mutta netissä on aina se toinen aalto. Elokuvassasi pahis on mies, ei kummitus. Pelottavinta on, etteivät nämä ihmiset välitä elokuvasta, he ovat hyvin pelottavalla asialla. Hän on yksi elokuvan löydöistä. Omani on moderni komedia, pyrin isompaan naurumäärään. Yhdessä kohtauksessa sitä kommentoidaan suoraan. Kyseessä on kuitenkin mikrovähemmistö. Hän vastasi: ”Paras idea ikinä!” Et siis odottanut fanien reaktiota. Sitten viha ryöpsähtikin. En vain usko yliluonnollisuuksiin, olen ennemmin skeptikko. Hän harjoitteli viikkoja upean koreografimme kanssa. En halunnut antaa sille liikaa arvoa, mutta meidän oli annettava pari näpäystä. Soitin Amylle ja sanoin haluavani käynnistää sen uudelleen naisryhmällä. Kyllä, elokuvalla on iso merkitys monille ja arvostan sitä, koska olen itsekin intohimoinen rakastamieni asioiden suhteen. No en! Tiesin, että klassikkoon kajoamista karsastettaisiin – sain vihapostia jo käsikirjoittamisen aikana. Kun Huffington Post aloitti, kirjoitin poliittista satiiria ja sain vihapostia. Valitettavasti internet voimistaa heidän äänensä. Niinpä panostan vitseihin ja hahmoihin. Mutta ei järjettömyys myöskään vähennä juonen panoksia ja vaaroja. Aluksi ne heijastivat kaiken, joten käskin poistaa linssit, koska kukaan ei kuitenkaan huomaisi sitä. Siksi tämä on niin ironista. En tiedä välittyykö se, mutta haluan huumorin kumpuavan hahmoista ja heidän suhtautumisestaan tilanteisiin ja toisiinsa. Silloin tunteet laukkaavat ja siksi olen aina pitänyt alkuperäisestä. Heidän elämänsä ei pyöri niiden ympärillä. kysyessään voisiko hän tuoda kissansa töihin. 8/2016 EPISODI 35 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 35 6.8.2016 0.26
On vain numero, jossa vastaa automaatti. Minä soitin siihen helvetinkoneeseen enkä kuullut hänestä mitään. Oli mahtava hetki, kun hän käveli kuvauspaikalle. Sekin on kertomisen arvoinen tarina, mutta jossain vaiheessa ei tehty mitään muuta. Se johtuu kaikesta mitä ihmiset ajattelevat kuullessaan sanan ”ghostbusters”. En tosin ollut teatterissa heidän kanssaan, sillä sydämeni ei olisi kestänyt jännitystä. Näytin elokuvan heille joitakin viikkoja sitten ja Bill kehui sen taivaisiin ja kertoi kuinka huolestunut hän oli ollut 30 vuoden ajan. Jos se on feminismiä... Silti niin oli jo klassisissa screwball-komedioissa. Limahirviön. Niissä miehet ja naiset ottavat yhteen tasa-arvoisina. Niin myös tämä. Mutta jos elokuvassa on vahvoja, hauskoja naisia, he tulevat paikalle. Ainoastaan Rick Moranis kieltäytyi, mutta hän ei ole esiintynyt ikuisuuksiin. En sanoisi sitä feministiseksi elokuvaksi. En tiennyt olisiko heille pitänyt antaa isommat roolit – he ovat supertähtiä! Mutta sitten katsoin mukavammaksi, että he vain piipahtavat kuvassa ja poistuvat. Aikaisemmin niissä ei ollut nykyistä kypsymättömyyttä. Puolivälissä viestiä se katkaisee yhteyden! Mutta tiesin hänen olevan elokuvan puolella. Joka luo älyllään jotain, joka voi oikeasti saada tuhoa aikaan. Ensimmäisen tiedotteeni jälkeen hän ilmoitti julkisesti, että ajatus on hyvä ja meidän pitäisi palkata Melissa ja Kristen. Sen on pakko johtua heidän äideistään, jotka eivät antaneet heidän pitää hauskaa, ja vaimoista, jotka eivät päästäneet heitä ulos iltaisin. Minulle ajatus maailmallemme vihaisesta jumalolennosta on vähemmän pelottava kuin ihminen, joka keksii jotain hirvittävää. olkoon. Aloimme miettiä pitäisikö meidän palkata rooliin joku muu – mutta kuinka sanot niminäyttelijälle: ”Odottele tässä siltä varalta, ettei Bill Murray tule ja mene sitten kotiin”. Elokuvat eivät antaneet naisten olla hauskoja ja se vakuutti miehet heidän tylsyydestään – se on itseään toteuttava ennustus. Ja tavoitteeni on tehdä ihmiset iloisiksi. Elokuvasi saavat ihmiset ihmettelemään, kun naiset ovatkin hauskoja. www. Kuuluisat nalkuttavat tyttöystävät. Häntä on pahamaineisen vaikea tavoittaa. data tuntematon tieteen keinoin. Sanoisin sitä elokuvaksi, jossa naiset näyttelevät todellisia, kolmiulotteisia hahmoja. 1970-luvulla miehet valtasivat komediat. Sitten tajusimme, että faneina haluaisimme nähdä Ecto-1:n. Ernie Hudson taisi epäröidä hetken, mutta oli sitten mukana. Ärsyttää, kun miehet sanovat olevansa feministejä, joten totean olevani mies, joka syvästi kannattaa feminististä aatetta ja naisia yleensä. En usko hänenkään olleen meitä vastaan. Melissa oli tehnyt St. Halusin ensin antaa oman porukkani ottavan homman haltuun uusina ghostbusterseina, jopa siihen pisteeseen, että aikaisemmat elokuvat lähes unohtaa. Heille pitäisi antaa mahtavia rooleja – erityisesti komedioissa. Miksi viljelit niin paljon viittauksia aikaisempiin elokuviin. Minä ja muu tiimi huokasimme helpotuksesta. Sillä hyvät elokuvat ovat hyviä elokuvia. Niin ei ole ollut vuosiin, koska aina löytyy esimerkkejä joiden mukaan naisten tähdittämiä elokuvia ei käydä katsomassa – erityisesti ulkomaisilla markkinoilla. Se sama tyyppi, jota emme huomaa ja joka vihaa meitä. Tapasin hänet Saturday Night Liven 40-vuotisjuhlissa ja hän oli niin mukava, että sanoin: ”Jos milloin tahansa haluat tulla ja osallistua...” Ja hän juoksi karkuun! Monilla tuotannon ihmisillä oli linkkejä häneen. Aluksi halusimme muuttaa kaiken. Emme teeskentele, etteivätkö ne olisi olemassa. espooc ine.fi fb.com/ espooc ine twitter : @Espoo CineIFF INSTA: @Espoo Cine EC16_Episodi_225x297 1 26/07/2016 15:33 Chris Hemsworth on yhden tissivitsin päässä Karen Mckinnonin, Leslie Jonesin, Kristen Wiigin ja Melissa McCarthyn murjomaksi tulemisesta. Haluan muuttaa asian, sillä naiset ovat hauskoja, kunnes joutuvat elokuvaan – kuten Sarah Silverman School of Rockissa. Kuinka suostuttelit Bill Murrayn. Olivatko muut yhtään vastahakoisia. Mutta joka näytöksessä ihmiset ilahtuvat cameoista. Rakastan 1930ja 40-lukujen screwball-komedioita. 36 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 36 6.8.2016 0.26. Protonireput. Vincentin hänen kanssaan ja Kristen tunsi hänet Saturday Night Livesta. Hieno elokuva, mutta jossain vaiheessa alkaa miettiä: ”Hetkinen, mitä täällä tapahtuu – milloin Sarah tekee jotain hauskaa?” Naisista kertovat elokuvat leimataan feministisiksi. Jos tehdään elokuvia naisista, jotka etsivät poikaystäviä ja ostavat mekkoja, niin kyllä – miehet eivät niitä katso. Tiedän, se on hullua. Kaikki soittivat ja pyysivät häntä mukaan. Niinpä päätimme tiputella elokuvaan pieniä silmäniskuja, jotka eivät vaikuta itse tarinaan – huomasit varmaan, että maltoin odottaa niitä elokuvan toiseen puoliskoon asti. Luojan kiitos hän saapui
www. espooc ine.fi fb.com/ espooc ine twitter : @Espoo CineIFF INSTA: @Espoo Cine EC16_Episodi_225x297 1 26/07/2016 15:33 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 37 6.8.2016 0.26
Kuvasimme Kodakin 16-millisellä mustavalkoisella Tri-X-filmillä, jota ei ole helppo löytää. Kuvasimme joitakin kohtauksia väreissä ja muutimme ne jälkituotannossa, mutta niistä puuttui tietty tunnelma. Joku on aina ”suomalaisen elokuvan uusi toivo”. Onneksi Olli ja Raija lähtivät mielellään mukaan. Mutta on hyvä, ettei Hymyilevä mies kerro kuvaamisesta – asiat näkee tällä tavalla selkeämmin. Hymyilevä mies tuntuu 1960-luvulla tehdyltä. En halunnut edes tehdä nyrkkeilyelokuvaa. Hymyilevän miehen jälkeen vuorossa on ensi vuoden syksyllä ensi-iltansa saava uusi Tuntematon sotilas. Osallistuivatko he jotenkin projektiin. Koin jotain saman tyyppistä Taulu kauppiaiden jälkeen. Siinä ei ole mitään vikaa, vaikka se vähän ärsyttääkin. Mutta kuten sanoit, lopputulos näyttää 60-luvulta kotoisin olevalta. Olli kärsii vakavasta Alzheimerin taudista, joten hän elää pitkälti vain tässä hetkessä. Silti hän yritti jakaa muistojaan kanssamme ja hänen persoonallisuutensa oli tallella. Ollikin saa uskomattoman tilaisuuden, eikä sitten halua sitä. Ajattelin, että se voisi olla hauska tapa käsitellä tunteitani ja saada ne vihdoinkin pois mielestäni. Nauroimme, että kyseessä oli henkilökohtainen tragediani, jonka Mikko [ Myllylahti] kirjoitti komediaksi. Sitä voi halutessaan pitää elokuvan tekemisen vertauskuvana yleensäkin. Valtavien paineiden vuoksi. 8/2016 EPISODI 39 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 39 6.8.2016 0.26. Taulukaup piaiden jälkeen kesti vuosia keksiä mitä halusin tehdä. En halunnut tehdä historiallista elokuvaa. Lisäksi tarvitsin heidän apuaan. Varoitus, spoilaamme yhtä niistä pahasti. Tai ne eivät olleet tarpeeksi hyviä. Vaikka halusin tehdä hauskan elokuvan, kohtasin ongelmia, joita syntyi ainutlaatuisesta tilaisuudesta näyttää se Cannesissa. Eikö ole vaikeaa avata uutta kappaletta urallaan menneisyyteen sijoittuvalla elokuvalla. Jotkut mustavalkoisina kuvatut modernit elokuvat, kuten Steven Soderberghin Jaettu Berliini, tuntuvat keinotekoisilta. Pelottaako, kun Cannesin jälkeen pieni elokuvasi on julistettu ”parhaaksi kotimaiseksi vuosiin”. Siinä on paljon rakeisuutta, mikä luo erilaisia sävyjä – ihmiset eivät enää käytä sitä. Jarkko Lahti on aikaisemmin nähty lähinnä tv-tuotannoissa. Sellaisen, joka saisi ihmiset hymyilemään. Koska ikinä ei tiedä mitä seuraavan elokuvan kanssa käy. Tiesin vain haluavani tehdä hauskan elokuvan. Olli Mäki ei voinut keskittyä elämänsä otteluun, koska oli rakastunut. Oli mahdollista nähdä millainen ihminen hän oli ja tutustuttuamme oli helppo kuvitella hänet näihin tilanteisiin. Sitten törmäsin tarinaan, jonka ajattelin pystyväni kertomaan. Halusit kertoa tositarinan ihmisistä, jotka ovat edelleen elossa. Se alkoi mahdollisuuden sijaan tuntua uhkalta. Selma Vilhunen koki sen, sitten Hamy Ramezan. Olemme Olli Mäen kanssa kotoisin samasta kaupungista, ja hän kävi läpi samalaisia asioita. Loppujen lopuksihan oli hölmöä tehdä siitä ongelmaa. En halunnut ajatella Cannesia ja yritin olla miettimättä sitä, mutta se on mahdotonta. Pyysin heidän lupaansa tehdä elokuvan. Eihän moista voi ottaa täysin vakavasti. Minulla oli ideoita, mutta ne tuntuivat heti vanhoilta. On ironista kuinka se peilaa omia kokemuksiasi. Miksi esikoistasi saatiin odottaa niin kauan. P UHUIMME Juho Kuosmasen henkilökohtaisesta tragediasta, josta tulikin komedia sekä oudoista puolalaiselokuvista 1960-luvulta. Tällä alalla aloittaa aina nollasta, vastaanottoa ei voi ennakoida. Halusin keveyttä, koska tunsin itsekin tarvitsevani sitä. Olen tyytyväinen valintaamme, vaikka jouduimme odottaJOKU ON AINA ”SUOMALAISEN ELOKUVAN UUSI TOIVO”. Kaikessa tuntuu olevan ajan patinaa. Sitä tapahtuu joka vuosi
Sekin auttoi, koska joskus on helppo eksyä, jos vaihtoehtoja on rajattomasti Yllättikö Cannes-voitto. Yksi tuottajista osasi ranskaa, ja hän oli ensimmäinen, joka käsitti missä mennään. Mieleeni tulivat puolalaisohjaaja Jerzy Skolimowskin elokuvat. Alempaan painoluokkaan on vaikea päästä paino sydämellä. Sitten katsoimme loput Skolimowskit ja paljon itäeurooppalaisia elokuvia samalta aikakaudelta. Olin paikalla ja kiljuitte hillittömästi. Mutta pystyimme leikittelemään sen rajoissa. Kerromme sen vain humoristiseen sävyyn. En tiedä eroaako tämä muista Suomessa tuotetuista elokuvista. Lisäksi minuun kolahti Jirí Menzelin huumorintaju, sillä Hymyilevässä miehessäkin on tragediaa. En tiedä miten muut tekevät leffojaan. Niihin oli jotenkin helpompi päästä sisälle kuin esimerkiksi Ranskan uuteen aaltoon. Halusimme leikitellä lajityypillä, tämä on minun nyrkkeilyelokuvani. Voit kuvitella, että se oli stressaavaa. Pilasin oman allegoriani! 167 // Elokuu 2016 // 8,90 € www.pelaajalehti.com twitter.com/pelaaja facebook.com/pelaaja valloitti maailman Tekken 7 iskee täysillä Pokémon GO Testissä PlayStation VR Olli ja Raija ne yhteen soppii... Mutta en koskaan ajatellut tekeväni suomalaista elokuvaa. En se minä ollut! Se oli takanamme istuneet ihmiset – saksalainen tuottajamme ja näyttelijämme. Lähestymistapa auttoi valtavasti, koska meidän ei tarvinnut karsinoida itseämme. Joten hän huusi: ”He puhuvat meidän elokuvastamme!” Olimme kaikki ällistyneitä. Tiedän – tämän piti olla katastrofi! Tein kaiken väärin. maan kaksi viikkoa ennen kuin näimme päivän mittaan kuvatun materiaalin. 40 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 40 6.8.2016 0.27. Siinä on oma tunnistettava tyylinsä, joka ei tuntunut tähän sopivalta. Walk overkin on loppujen lopuksi hyvin outo nyrkkeilyleffa – Skolimowski rakentaa tunnelmaa ja sitten vastustaja ei tulekaan paikalle (naurua). Toki kyseessä on tositapahtuma, joten emme voineet tehdä mitä vain. Luulisi, että menestyksen jälkeen kohtaat niitä uudelleen. Ehkä juuri se puhuttelee ihmisiä. Nyrkkeilyelokuviin liittyy niin vahva lopun menestyshetken klisee, että monet oikeasti muistelevat Rockyn voittavan ensimmäisessä elokuvassa. Kuvat 1960-luvun Suomesta tuovat haastattelijalle mieleen Puolan. Elämä ei aina suju niin kuin haluaisi, ja epäonnistuminen olisi ollut täydellinen lopetus tällaiselle tarinalle. Puhuit paineista elokuvaa tehtäessä. Se on hauskaa, sillä kun olimme projektia käynnistäessämme yhteydessä Torinon filmilaboratorioon, taiteellinen johtaja Matthie Darras totesi: ”Aiotte siis kuvata uusiksi Skolimowskin Walkoverin?” Minun piti etsiä se käsiini ja yhtäläisyyksiä kyllä löytyy. (Jarkko Lahti ja Oona Airola). Hän oli myös nyrkkeilijä ja teki kokemuksistaan kolme elokuvaa 60-luvulla
167 // Elokuu 2016 // 8,90 € www.pelaajalehti.com twitter.com/pelaaja facebook.com/pelaaja valloitti maailman Tekken 7 iskee täysillä Pokémon GO Testissä PlayStation VR EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 41 6.8.2016 0.27
60 viimeiselle sivulle hän kirjoitti ”blaa, blaa, blaa” toivoen ettei French huomaisi. Kun Eddyn pyrkimykset johtavat niin Kate Mossin kuin Bubble-sihteerin ( Jane Horrocks) katoamiseen, on kaksikon aika lähteä pakoon Ranskan Rivieralle, jossa heidän tuntemansa glamour-maailma vielä vetää viimeisiä henkäyksiään. French tivasi radioaalloilla Saundersin uudenvuodenlupausta ja tämä vastasi aikovansa vihdoinkin kirjoittaa AbFabin elokuvaversion. – Äänityksen jälkeen hän sanoi: ”Tämä ei ole mikään käsikirjoitus”, Saunders nauraa nyt. T ODELLA UPEAT ystävykset Patsy ( Joanna Lumley) ja Eddy ( Jennifer Saunders) ovat entisellään, maailma heidän ympärillään vain on muuttunut huonompaan suuntaan. Vuotta myöhemmin kaksikon piti nauhoittaa vuoden 2014 lopun show’nsa ja Saunders tajusi, ettei ollut tehnyt mitään asialle. French tarttui tilaisuuteen ja ystävykset löivät kättä päälle. VÄKISIN VÄÄNNETTY Saunders on hauska nainen, mutta välillä häneen iskee valkean paperin kammo, eikä koskaan pahemmin kuin Todella upeeta -elokuvan tapauksessa. Nauhoituksissa hän ojensi nivaskan ystävälleen pelosta hikoillen. Itseään edelleen 49-vuotiaaksi väittävä Eddy ei ole syleillyt mummoutta perinteiseen tapaan, mutta lapsenlapsi Lola ( Indeyarna Donaldson-Holness) saattaa olla juuri oikea asuste, kun tarkoituksena on napata huippumalli asiakaskadosta kärsivään pr-firmaan. Todella upeeta -sarjan kaudet ja erikoisjaksot tuottanut Jon Plowman kertoo: – Yleensä käsikirjoitus lähtee etsimään rahaa. Kun tieto Jenniferin aikeista kirjoittaa AbFab-elokuva, tarjouksia rahoittajilta alkoi tulvia ovista ja ikkunoista. Muuten me kaikki ehdimme kuolla tekemättä sitä.” Joannan ja muiden tyyppien kanssa on mahtava hengailla, joten tiesin, että meillä voisi olla hauskaa. Hän oli sulkenut vaikean tehtävän mielestään. Paniikissa hän naputteli 30 sivua 90-sivuisesta käsikirjoituksesta. Tässä tapauksessa raha haki käsikirjoitusta. 8/2016 EPISODI 43 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 43 6.8.2016 0.27. Seuraavat pari viikkoa Saunders laajensi ja hioi käsikirjoitusta ja lähetti sen Frenchin sähköpostiin tietäen hyvin, ettei tämä koskaan lue mailejaan. – Lopulta Joanna Lumley pakotti minut siihen, Saunders kertoo. Jennifer Saunders viittaa Lumleyn The Wolf of Wall Street -rooliin. – Totesin, että vetomme tarkoitti kalenterivuotta. – Hän sanoi: ”Kulta, sinun pitää kirjoittaa se. Koska joulu oli vasta tulossa, minulla olisi aikaa viimeistellä se, ja se olisi hänelle uutena vuotena. Siinä vaiheessa elokuvasuunnitelma oli joka tapauksessa julkista tietoa. Ja ainakin Eddylla ja Lolalla on yhteinen vihollinen, Lolan Saffy-äiti ( Julia Sawalha), Eddyn kaiken kokenut ja kärsinyt tytär. Hänellä ei kuitenkaan ollut aikomustakaan kokea häviämisen häpeää – saati menettää kymppitonnia. Samoihin aikoihin Saunders äänitti jouluohjelmaa vanhan ystävänsä ja yhteistyökumppaninsa Dawn Frenchin kanssa. – Olin ihan varma, että saisin sen tehtyä kesäksi. – Kultaseni, luuletko, että Martin Scorsese olisi vilkaissutkaan sinuun, jos en olisi ottanut sinua Todella upeeta -sarjaan. – Hän sanoi, että jos en seuraavan vuoden aikana kirjoita käsikirjoitusta, olen hänelle 10 000 puntaa velkaa, Saunders muistelee
Elokuva olikin hyvin erikoinen kokemus näyttelijävalinnoista vastanneelle Alex Johnsonille. Kate Moss oli näyttäytynyt jo French & Saunders -sarjassa ja esiintyi Absolutely Fabu lousin Olympia-spesiaalissa. Kate Moss – todella upea jokeen pudonneenakin. Ja kukapa olisi voimakkaampi vastasymboli ajallemme kuin Kate Moss. – Tv-sarja oli tekosyy kirjoittaa puolen tunnin edestä vitsejä. Ja mitä tahansa heille tapahtuu, he uskovat selviävänsä, että asiat kääntyvät heidän kannaltaan parhain päin. Elokuvan pitäisi olla jotain isompaa. Patsy ja Eddy eivät ajattele niin. lista tv-sarjan cameoesiintyjistä on loputon. – Patsyn ja Eddyn myötä naiset kaikkialla maailmassa tunsivat saaneensa luvan olla paskiaisia ja nauraa sille. Hän oli jälleen valmis nauramaan itselleen. He olivat raikas tuulahdus, nerokkaan hauskoja ja vapauttavia. – Ihmiset ovat väsyneitä ja elämä tuntuu tylsältä. Ja kaikki tietävät, ettei se olisi voinut mennä hyvin. Siksi Patsy ja Eddy rakastavat häntä. – Kukaan meistä ei taida nykyään tietää miten vanhennutaan, Eddy ja Patsy kaikkein vähiten. – Ei tunnu sopivalta kutsua sitä työksi, koska se oli niin hauskaa, Colfer kertoo kuvauksista. Niinpä 2000-luku trendikkäine twiitteineen on hänestä kypsä pottuilulle. – Eräänä päivänä kuvasimme yhtä punaisen maton kohtausta, muistelee ohjaaja Mandie Fletcher. Oli mahtavaa katsella Jenniferiä ja Joannaa, koska he melkein kilpailivat siitä kumpi saa toisen repeämään enemmän. Ajankohtaista. Saunders on itsekin isoäiti, ja häntä kiinnosti käsitellä ikääntymistä modernissa maailmassa. Ainakaan kuvauspaikalla. Hän ei haalistu ajan mukana, hän leiskuu kapinallisesti ja mitä tyylikkäimmin vähät välittää mitä muut ajattelevat, Saunders hehkuttaa. – Katselin ympärilleni ja ajattelin: ”Onko Britanniassa ketään kuuluisuutta, joka ei ole täällä tänään. On kuin olisimme menettäneet kyvyn lakata käyttämästä lenkkareita. Kate Moss uhmaa kaikkea modernia ja siksi häntä rakastetaan. 44 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 44 6.8.2016 0.27. Sarjassakin esiintyneet Emma Bunton ja Lulu eivät epäröineet nytkään lähteä mukaan, ja luvassa on liuta uusia tunnettuja nimiä. – Totta puhuen elämme synkkiä aikoja, Joanna Lumley jatkaa. Sääntöjen rikkominen on ollut myös Absolutely Fabulousin menestyksen salaisuus. Yli 180 000 käyttäjää, 90 000 projektia, 185 000 kappaletta ja satoja tuhansia kommentteja. – Hän on tipahtanut kyydistä, eivätkä hän ja Patsy ole tarpeeksi fiksuja kavutakseen takaisin. Game of Thrones -sarjan ja Star Wars: The Force Awakens -elokuvan Gwendoline Christiellekin mahdollisuus päästä AbFab-elokuvaan oli unelmien täyttymys. – Niinpä Eddyn ja Patsyn unelma on vetäytyä menneisyyteen. Ja kyllä, hän on edelleen hemmetin upea. – Joten minä sanon, että yritetään nauttia joka hemmetin minuutista niin paljon kuin pystymme, niin kauan kuin voimme! Julia Sawalha. Emme tiedä miten vanhetaan arvokkaasti. Ei, hän ei anna haastatteluita. – Jonain päivänä olemme kaikki kuolleet, jatkaa Saunders Eddya kanavoiden. Saunders tunnustaa nykymaailman hämmentävän häntä ja toteaa Facebookien, Instagramien ja Twittereiden kanssa pelaamisen olevan täysipäiväistä työtä. – Kun AbFab alkoi, olin vielä urani alussa, ja oli mahtava saada nauraa sen uskomattomalle näkemykselle muotimaailmasta, koska oikeasti se ei aina ollut hauskaa. Glee-sarjan Chris Colfer oli pikkupoikana katsellut sarjaa ja haaveillut pääsevänsä tekemään mitä tahansa Saundersin kanssa. www.mikseri.net Mikseri_225x297mm.indd 1 3.2.2015 15.02 VÄHEMMÄN KULTAISET VUODET Vaikka projekti nyt oli vauhdissa, Saundersin ongelmat eivät olleet ohi. Christie tapasi Saundersin Elle Style Awards -muotitilaisuudessa vuonna 2015 ja sai tämän vakuutettua siitä, että cameorooli olisi paikallaan. – AbFabissa on jotain perustavanlaatuisen englantilaista, toteaa tuottaja Damian Jones. He ovat jotain positiivista, elinvoimaista, hauskaa. – En tiedä miten välttyisin muiden ihmisten lapsilta, kuolleilta ystäviltä ja koiravideoilta yrittäessäni saada yhteyttä johonkin, jonka oikeasti tunnen. TUNGOSTA OVILLA Debbie Harry, Twiggy, Elton John, Marianne Faithfull... Sen piti kertoa siitä, miten Patsyn ja Eddyn elämä oli edennyt. – Se käsittelee kulttuuriamme joka kantilta mutta ennen kaikkea taipumustamme olla ottamatta itseämme liian vakavasti. – Yleensä aina joutuu kerjäämään jotakin haluamaansa ihmistä mukaan. Nyt puhelimet soivat taukoamatta ja saimme suorastaan hätistellä halukkaita. – Olen aina ollut Jenniferin fani ja Todella upeeta oli malliesimerkki esiintymisestä hienoimmillaan. Luolamiesten aikaan olisimme kupsahtaneet kolmikymmpisinä. Ei, hän ei ole somessa. – Ensimmäistä kertaa naiset käyttäytyivät huonosti kuvaruudussa, toteaa Jane Horrocks, joka alun perin koe-esiintyi Saffy-tyttären rooliin ennen kuin loi itse kuplivan Bubble-hahmon. Rehellisesti sanoen, he eivät koskaan ole olleet tarpeeksi fiksuja. – Hän edustaa vanhoja sieluja. Nyt roikumme täällä 70, 80, jopa 90 vuotta tietämättä mitä tehdä, koska biologisesti meidän pitäisi olla haudassa. – En muista ikinä nauraneeni näin paljon. He ystävystyivät, ja vuosia myöhemin Colfer oli räjähtää Saundersin kertoessa kirjoittaneensa hänelle roolin Edinan kampaajana. Vuonna 2011 Glee-kiertue kävi Lontoossa ja Colfer lähetti Saundersille liput show’hun. – Eddy on aina ollut innostunut kaikesta uudesta, mutta sosiaalisen median aikakaudella kaikki tietävät asioista ennen häntä, Saunders jatkaa. Tai ollenkaan. Heille se tarkoittaa Etelä-Ranskaa, jossa heidän ymmärtämänsä loistokkuus vielä viipyilee. He haluisivat hänen tapaansa pitää hauskaa, olla noudattamatta sääntöjä ja vain kaunistua päivä päivältä. Edellä mainittujen lisäksi leffassa nähdään ainakin Joan Collins, Sadie Frost, Jerry Hall, Perez Hilton, Jean Paul Gaultier, Stella McCarthy ja Jon Hamm esittämässä itseään
Yli 180 000 käyttäjää, 90 000 projektia, 185 000 kappaletta ja satoja tuhansia kommentteja. www.mikseri.net Mikseri_225x297mm.indd 1 3.2.2015 15.02 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 45 6.8.2016 0.27
Kaikki kuitenkin muuttui vuonna 2011, kun elokuvan 3D-versio julkaistiin ja Stanton näki elokuvansa seitsemän vuoden tauon jälkeen. Vanhat hahmot jatkavat pääasiallisesti seikkailujaan kakkososassa, jossa kouluavustajana toimiva Dori muistaa luokkaretken lomassa vanhempansa. – Nemo-vitsini loppui sitten siihen, nyt minulla ei ole enää vitsejä. – Jatko-osasta tuli oikeastaan vain sisältöä keskusteluohjelmaani, DeGeneres myöntää. DeGeneresin jatko-osakampanja tuotti osittain tulosta sillä jatko-osakeskustelu kantautui myös ohjaaja-Stantonin korviin. TEKSTI MELINDA SULKAMA, LONTOO KUVAT THE WALT DISNEY COMPANY NORDIC NEMO LÖYTYI, DORI KATOSI ETSINTÄSEIKKAILU AALTOJEN ALLA JATKUU Disney-Pixarin uutuuselokuva Doria etsimässä jatkaa Nemoa etsimässä -menestyselokuvan tarinaa tutuissa merellisissä maisemissa. Elokuva seurasi nuoren vuokkokala Nemon eksymistä kalastajan haaviin sekä Nemon ylihuolehtivan Marlin-isän ja sinikeltaisen palettivälskäri Dorin etsintäyrityksiä. KALOJA JA TILANNEKOMEDIAA Vaikka ensimmäisen elokuvan julkaisusta on kulunut jo kolmetoista vuotta, jatko-osan tapahtumat sijoittuvat vain vuoden päähän Nemon eksymisestä. Episodi pääsi osallistumaan elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Lontoossa, jonka yhteydessä Ellen DeGeneres, Andrew Stanton, Dominic West, Angus MacLane ja Lindsey Collins kertoivat elokuvan tekemisestä ja taustoista. Yleisö rakasti häntä, mutta käsikirjoittajana häpesin sitä kuinka avoimeen tilanteeseen jätin hänet, Stanton kertoo. Doria etsimässä (Finding Dory) sai maailman ensi-iltansa kesäkuussa 2016 Yhdysvalloissa. Hulvattoman Dorin englanninkielisenä äänenä toiminut, omasta keskusteluohjelmastaan tuttu Ellen DeGeneres nosti jatko-osan yhdeksi Ellen DeGeneres Show -ohjelmansa kestovitseistä. Ja vihdoin jatko-osan aika tuli. Energisen ja puheliaan Dori-hahmon inspiraatio löytyi alunperin osittain kalamaailmasta, osittain eräästä DeGeneresin kirjoittamasta ja esittämästä sketsistä. – Jatko-osia muille elokuville julkaistiin tiuhaan tahtiin ja ajattelin vain että herrajumala, tuleeko tällekin jatkoa. Huhut jatko-osasta alkoivat velloa pian hittielokuvan julkaisun jälkeen. Hän ei löytänyt omaa perhettään, hän saattoi menettää löytäneensä ystävät ja hän pyyteli vieläkin anteeksi lyhytkestoista muistiaan. – Dorin tilanne oli oikeastaan suurin innoittajani jatko-osaa varten. Pelastusoperaatiota sekä vaikeutti että hidasti Dorin muistisairaus, sillä kalapoloinen unohti säännönmukaisesti edellisen kymmenen sekunnin tapahtumat. V UONNA 2003 ilmestynyt Nemoa etsimässä (Finding Nemo) oli Disney/Pixarin jättimenestys, joka onnistui miellyttämään niin katsojia kuin arvostelijoitakin. Ne nousivat esiin, painautuvat unholaan ja nousivat jälleen pinnalle. Stanton oli hyvin pitkään sitä mieltä, että Nemon tarina loppui Nemoa etsi mässä -elokuvan loppuun eikä jatko-osalle ollut tarvetta. 46 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 46 6.8.2016 0.27. – Lähdin elokuvateatterista ja huomasin, että olin todella huolissani Dorista. Dori päättääkin hatarien muistikuviensa avittamana lähteä etsimään heitä. Keväällä 2013, kymmenen vuotta alkuperäisen elokuvan julkaisun jälkeen, DeGeneres sai vihdoin julkistaa tiedon jatko-osan tuotannosta ohjelmassaan. Andrew Stantonin (WallE, John Carter) käsikirjoittama ja ohjaama elokuva sijoittui eksoottiselle koralliriutalle, jonka värikäs kalakanta pääsi upean tietokoneanimaation pääosaan. Samalla hän joutuu erilleen Marlinista ja Nemosta, joten elokuva keskittyy toisaalta Dorin perheen etsintään, toisaalta Marlinin ja Nemon pyrkimyksiin löytää Dori
– Meillä jokaisella on jokin piirre, esimerkiksi jotain niinkin selkeää kuin Ellen DeGeneres on ensimmäinen näyttelijä, joka on voittanut scifi-, fantasiaja kauhuelokuville annettavan Saturn Award -palkinnon ääniroolista. – Olin alunperin tilanteessa, jossa olin luonut huolehtivan isäkalan, joka oli lähdössä meren toiselle puolen poikaansa etsimään, ja tuo isä tarvitsi oppaan. – Ellenillä oli tuolloin oma sitcom-sarja nimeltä The Ellen Show. – Välillä ulvonnan lomassa en voinut kuin miettiä, että mitä hemmettiä olin oikein tekemässä, West hymyilee. – No, minulla ei ollut muita työtarjouksia silloin, DeGeneres myöntää. – Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kirjoitin roolin tietylle näyttelijälle. Näyttelijä oli tuttu Stantonille ennestään, sillä he työstivät John Carter -elokuvaa yhdessä vuonna 2012. Soitin Ellenille ja kysyin olisiko hän kiinnostunut roolista. – Ajattelin että Idris tulee onnistumaan siinä tosi hyvin ja että minä epäonnistun täysin, mutta Idris oli vielä huonompi ulvomaan kuin minä, West muistelee. – Olin laiska jo ennenkuin minusta tuli Ruori, eivätkä asiat ole roolin jälkeen kovinkaan paljon muuttuneet, West pohtii. – Stanton varmaan ajatteli, että: ”Sinä olet se mutiseva idiootti pääni sisällä”. Hän sai sivuosapalkinnon Nemoa etsimässä -elokuvasta. Niin yksinkertainen keskustelu se oli. – En saanut päästäni mielikuvaa, että kirjoittamani kaksi merileijonaa olisivat lontoolaisia katu-huligaaneja. Ellenillä oli sketsi, jossa hän vaihtoi keskustelun aihetta viisi kertaa yhden lauseen aikana. Valitettavasti kaikki mitä kirjoitin ajatuksen perusteella oli kuitenkin tylsää ja huumoritonta. En uskonut että minulle tarjottaisiin mitään, saatikka roolia Pixarin animaatioelokuvasta! DeGeneresiä viihdytti ajatus myös Stantonin muusana olemisesta. ITSEHYVÄKSYNNÄN JA PERHESUHTEIDEN ASIALLA Muiden menestyksekkäiden perhe-elokuvien tapaan käsikirjoittajat pyrkivät sisällyttämään Doriin tärkeän viestin. – Niin no, kaikki elokuvaan päätynyt ulvonta on Dominicin suusta lähtöisin, Stanton myöntää nauraen. – Ellen vastasi että ”siinä tapauksessa minun lienee parasta ottaa rooli vastaan”. – En ollut tehnyt töitä kolmeen vuoteen ja olin innoissani, että joku edes soitti minulle töitä tarjoten. UUDET HAHMOT VANHOJA TÄYDENTÄMÄSSÄ Jatko-osassa nähdään myös uusia hahmoja, joista merkittävimpiä ovat Doria auttava mustekala Hank sekä laiskotteleva merileijonapari, Ruori ja Säkä (englanniksi Rudder ja Fluke), joka itsekkäästi omii laakean kiven laiskottelualustakseen kiusaten hölmöä Gerald-kumppaniaan. – Dominic on hauska ja vähän ilkikurinen tyyppi, Stanton nauraa. Ehkä sen takia tulinkin Andrew’n mieleen roolitusvaiheessa, hahmoni kun vaan istuskelee ja laiskottelee kivellä koko ajan... – Ajattelin että mitä jos kirjoittaisin hahmon, jolla olisi ongelma lyhytaikaisen muistinsa kanssa. – Sovin mielestäni aika hyvin rooliin jo valmiiksi. 8/2016 EPISODI 47 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 47 6.8.2016 0.27. Luin jostakin, että kultakalalla on kymmenen sekunnin muisti, ja ajatus oli mielestäni hillittömän hauska, Stanton kertoo. Ruorin ”pois, pois, pois” -huuto (englanniksi ”off, off off”) jäänee parhaiten katsojien mieleen, mutta West kertoo hulvattomimpien hetkien keskittyneen merileijonan ulvonnan nauhotukseen. Maineeni näyttelijänä kasvoi ainakin kotosalla. Se oli siinä – en saanut hänen ääntään pois mielestäni. Ja yhtäkkiä kirjoittaminen alkoikin taas luonnistua sujuvasti. Katsoin sitä sivusilmällä, kun kirjoitin Nemoa etsimässä -elokuvaa ja kärsin kirjoittajan blokista. Englantilaisnäyttelijä Dominic West päätyi merileijona-Ruorin ääneksi osittain roolitaustansa ja luonteensa takia. – Tyttäreni, jonka nimi on sopivasti Dora, oli tosi ylpeä minusta, kun päädyin tähän elokuvaan. Sanoin että olisin hukassa, jollei hän suostuisi, Stanton muistelee. Olin jopa miettinyt töiden hakemista Olive Garden -ravintolaketjulta. West myöntää, että hänellä ja hänen roolihahmollaan on muutakin yhteistä kuin ilkikurisuus. – Tarkoituksenamme oli keskittyä oman itsensä hyväksyntään, Stanton kertoo. Ajatus nauratti minua ja ajattelin, että Dominic ja Idris Elba kuulostaisivat tosi hyvältä yhdessä! – Se oli tosi hyvä idea, West toteaa hymyillen
– Koin että Dorin tuli kokea tuollainen oman itsensä hyväksyntä, jotta hän voisi olla itsevarma hahmo, Stanton muotoilee. Se on mielestäni hyvin inspiroivaa, Stanton pohtii. Olisi hankala tehdä elokuvaa käyttäen vain vuoden 2003 teknologiaa. – Minusta ihmiset samaistuvat Doriin hänen optimistisuutensa ansiosta. Muistivammansa takia hän ei huolehdi menneistä tai analysoi tulevaa eikä hän jämähdä paikoilleen tekemään päätöksiä. Mutta voisiko menestyksekäs elokuvasarja saada vielä jatkoa. Kameran kuvakulman valinta oli periaatteessa vapaasti päätettävissä. – Kenties siitä voisi tulla Pixarin ensimmäinen kauhuelokuva, Stanton naurahtaa. – Perheen voi määritellä niin monella erilaisella tavalla. Nuo tekniikkaan liittyvät rajoitteet olivat periaatteessa poistuneet jatko-osaa tehdessä. – Dori tavallaan luo perheen mihin tahansa meneekin. – Jatko-osasta tulisi luonnollisesti Seitsemättä lonkeroa etsimässä, DeGeneres vitsailee. – Se yksinkertainen fakta, että yhdessä Hankin lonkerossa on monta mahdollista taitekohtaa ja imukuppia, on oikeastaan syy siihen että vähensimme lonkerot kuuteen. Esimerkiksi vesi näyttää nyt paljon paremmalta. JATKO-OSAN JATKO-OSA. TEKNIIKAN LONKEROT Animaatioteknologia on edistynyt huimasti viimeisen kolmentoista vuoden aikana. Perheellä ja sen merkityksellä on myös tärkeä sija elokuvan viestin kannalta. Hän on spontaani eikä hän arvostele muita, DeGeneres jatkaa. Tuottaja Lindsey Collins jatkaa, että teknologian kehityksellä oli myös vaikutuksia tapahtumapaikkojen visualisointiin. – Sitä ei olisi edes niin hankalaa tehdä, kyseessä olisi vain yksi lonkero. – Monet ovat kyselleet sekä Hankia etsi mässä että Geraldia etsimässä -jatko-osien perään – jälkimmäisestä Dominic varmaan pitäisi erityisesti – mutta luulen, että minun tulisi ensin tehdä Andrew’ta etsimässä, Stanton naurahtaa. – Ensimmäisen osan hokema ”jatka uimista” on ikään kuin Dorin mantra, jonka viestin monet varmaan pystyvät ymmärtämään. vamma tai ajatustapa, jonka itse näemme heikkoutena, mutta joka oikeasti tekee meistä erityislaatuisen. Nyt hänellä on kolme perhettä: yksi Marlinin ja Nemon kanssa, toista hän etsii ja kolmas koostuu kaikista muista matkalla tavatuista eläimistä. Mustekala-Hankin hahmon luominen ei olisi ollut edes mahdollista 2000-luvun alussa! Punahipiäinen Hank onkin osittain osoitus tekniikan kehityksestä ja animaation mahdollisuuksista, mutta hahmon animoinnissa jouduttin kuitenkin tekemään kompromisseja ja leikkauksia budjettija aikataulusyistä. – Dori muistuttaa minua viestistä, jota hoen ohjelmassani: olkaa toisillenne kilttejä. – Nemoa etsimässä -elokuvassa emme juuri koskaan riko veden pintaa, eli kamera ei nouse vedestä pinnalle. Hyvään tarinaan lähtisin mukaan. Monet jatko-osan ratkaisut olisivat olleet mahdottomia 2000-luvun alussa. – Olen juuri viettänyt neljä vuotta kalamaailmassa, ja jatko-osa tietäisi taas neljää vuotta kalojen parissa, joten kolmannen osan tekoon saattaa mennä vähän aikaa. Dorin uuden ystävän, Hank-mustekalan, äänenä kuullaan alkuperäisellä ääniraidalla Pulmusten Ed O'Neill. Pitää vaan jatkaa eteenpäin. Dori etsii mitä kuka tahansa lapsi etsisi, eli isää ja äitiään. – Tarina tietenkin keskittyy Dorin vanhempiin ja siihen mitä heille ja Dorille tapahtui. Tosin olen oppinut, että minun ei koskaan tulisi sanoa ”ei koskaan”. Se on mielestäni mitä perhe on – se on se ryhmä, joka tukee sinua, DeGeneres virkkoo. Mutta elokuva ei kerro äideistä, isistä tai verisukulaisuudesta, vaan siitä kenen kanssa on hyvä olla, kuka ymmärtää sinua, kuka tukee sinua ja kuka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Se oli halvempaa, MacLane toteaa. Suomeksi roolin vetää Pertti Sveholm. 48 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 48 6.8.2016 0.27. Elokuvan apulaisohjaajana, kirjoittajana ja ääninäyttelijänä toiminut Angus MacLane kertoo, että erot ovat olleet merkittäviä. Löydämme jonkinlaisen sisäisen rauhan, kun hyväksymme mitä me olemme. – Mieti mihin tietokoneemme ja puhelimemme pystyvät nyt ja vertaa sitä vuoteen 2003
EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 49 6.8.2016 0.27
Hänet palkittiin vuosikymmenen tuottajana CinemaCon-tapahtumassa aiemmin tänä vuonna. Tuoreen Jason Bournen takaa löytyvä Marshall on täydessä työn touhussa, sillä hän valmistelee seuraavaa Indiana Jones-seikkailua, Jurassic Parkia ja monia muita elokuvia. J. AINOA INDIANA JONES Marshall palkittiin lounastilaisuudessa Las Vegasin CinemaConissa vuosikymmenen kansainvälisenä elokuvatuottajana. Steven Spielbergin ohjaama elokuva voitti neljä Oscar-palkintoa. Marshallin viimeisin kassamagneetti oli viime kesän Jurassic World, joka nousi kaikkien aikojen kolmanneksi tuottoisimmaksi elokuvaksi. T UOTTAJA-OHJAAJA Frank Marshallin huippumenestyksiä sisältävä ura alkoi kassamagneetiksi nousseella Kadonneen aarteen metsästäjät -seikkailulla vuonna 1981. Abramsin ja Bryan Burkin tuottama Star Wars: The Force Awakens (2015) peittosi dino-leffan vuodenvaihteessa. Amblinin tuottamiin menestyksiin kuuluvat muun muassa E.T. Kennedy, joka nousi Lucasfilmin johtajaksi, tuottaa myös joulukuussa ensi-iltaan tulevan Tähtien sota -elokuvan Rogue One: A Star Wars Story. Huima debyytti siivitti Marshallin perustamaan Amblin Entertainment -tuotantoyhtiön Spielbergin ja tulevan vaimonsa, Kathleen Kennedyn kanssa. Terveen kilpailuhengen säilyttämiseksi tuottajaparilla on myös omia projekteja. 50 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 50 6.8.2016 0.27. – The Extra Terrestrial, Cape Fear, Jurassic Park -elokuvat ja Takaisin tulevaisuuteen -trilogia. Yhtiön puitteissa Marshall ohjasi Congo-toimintaseikkailun ja tuotti Kennedyn kanssa muun muassa elokuvat Seabiscuit, Benjamin Buttonin uskomaton elämä ja Kuudes aisti. Kennedyn, J. Vuonna 1991 superpari Marshall ja Kennedy perustivat oman yhtiönsä The Kennedy/Marshall. TEKSTI JOHANNA JUNTUNEN, SAN DIEGO Frank Marshall, Julia Stiles ja Matt Damon Jason Bournen ensi-illassa. Pitkä odotus palkitaan, kun Marshall ja Kennedy yhdistävät voimansa viidennessä Indiana Jones HITTIEN S U O L T A J A Legendaarinen tuottaja Frank Marshall täyttää 70-vuotta syyskuun 13. Variety-lehden toimittaja Brent Lang jututti häntä elokuvateatterialalla työskentelevistä koostuvan yleisön edessä. Se avasi Indiana Jones -filmien sarjan, jonka päätähtenä on Harrison Fordin esittämä arkeologi-seikkailija. päivä
Uuden seikkailun osalta projekti on vasta alkuvaiheessa. Emme lähde Bond-elokuvien linjalle, vaan meidän on löydettävä joku muu keino kuin näyttelijöiden kierrättäminen sarjojen jatkamiseksi. Ilman Frank Marshallia meillä ei olisi Kadonneen aarteen metsästäjiä. Hän ei kuvaa turhan montaa ottoa, joten näyttelivät ovat varpaillaan koko ajan. Monet kokemattomat ohjaajat haluavat ohjata ilman tarkkaa kuvaussuunnitelmaa, mikä on väärä tapa tehdä elokuvia, Marshall vakuuttaa. Syyskuun 9. – Kaikki lähtee kuitenkin aina tarinasta. Tiedämme, että tarina jatkuu siitä, mihin Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta (2008) päättyi. – Sekä Spielberg että Eastwood ovat ohjaajia, jota tietävät tasan tarkkaan mitä haluavat. Pilotti teki vuonna 2009 onnistuneen hätälaskun Hudson-jokeen New Yorkissa pelastaen kaikkien koneessa olleiden 155:n ihmisen hengen. Indiana Jones 5, joka on vasta työnimi, tulee ensi-iltaa heinäkuussa 2019. 8/2016 EPISODI 51 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 51 6.8.2016 0.27. Myös hahmot ovat tuttuja, eikä tuottaja pidä mahdollisena, että kukaan muu näyttelijä voisi korvata Harrison Fordia. Mitään esiosaa emme tee, vakuuttaa Marshall. Elokuvan on ohjannut Clint Eastwood. päivänä ensi-iltaan tulee Sully – Uroteko Hudsonjoella, jossa Tom Hanks (Vakoojien silta) näyttelee sankarilentäjä Chesley "Sully" Sullenbergeria. Koska teemme elokuvan aivan uuden tarinan pohjalta, tässä kestää kauemmin kuin jos käyttäisimme kirjaa tai artikkelia käsikirjoituksen pohjana. Eastwood oli varannut kaksi päivää kahdeksan sivun kohtauksen kuvaamiseen, jossa Sullenbergia tentattiin laskeutumisesta veteen vaurioituneella koneella. – Tämän parissa kuluu pari-kolme vuotta. -seikkailussa, jonka ohjaa sarjan muiden filmien tavoin Spielberg. Se on tärkeää tuottajan roolia ajatellen, sillä ennakkosuunnitteleminen ja -tuotanto ovat kaikki kaikessa menestystä ajatellen. Kaikki riippuu siitä, miten nopeasti pääsemme etenemään. Mielestäni sekä Jason Bournen ja Indiana Jonesin hahmot ovat ikonisia, eivätkä heitä voi näytellä ketkään muut kuin Matt Damon ja Harrison Ford. Toisaalta meillä ei myöskään olisi Indiana Jones ja kristallikallon valtakuntaakaan... Seuraava elokuva tulee ensi-iltaan kesällä 2018, Marshall paljastaa. EASTWOODIN VAUHTI YLLÄTTI Tuottajan työnäytteisiin kuuluvat myös kesällä ensi-iltaan tullut Jason Bourne, jossa Matt Damon ja ohjaaja Paul Greengrass työskentelivät jälleen yhdessä, sekä Spielbergin ohjaama Iso kiltti jätti. Marshall oli hämmästynyt, miten nopeasti 86-vuotias Eastwood työskenteli Sullyn kanssa. Voin myös vakuuttaa, että Fordin ikä ei ole ongelma. – Eastwood sai kuvaukset sujumaan niin nopeasti, että koko kuulustelukohtaus kuvattiin yhdessä päivässä Atlantassa. – Myös Jurassic Park jatkuu. – Palaamme juurillemme, sillä me kaikki kolme tapasimme ensimmäisen Indy-leffan puitteissa, Marshall muistelee. Tavallisesti kuvausvauhti Hollywoodissa on sivu tai kaksi per päivä, joten tuotantotiimillä oli melkoiset paineet
Opiskelin 1960-luvulla valtio-oppia Los Angelesin yliopistossa, ja olin myös muutamalla elokuvakurssilla. 52 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 52 6.8.2016 0.27. – Niinpä tunnistinkin heti John Waynen, Henry Fondan ja myös herra Ford oli kotonaan pitämissään pippaloissa. Olimme molemmat Peterin kanssa kuvauksissa, kun Welles ohjasi elokuvan. Tapasin siellä myös 27-vuotiaan Peter Bogdanovichin, joka oli tuolloin elokuvakriitikko ja teki dokumenttia Fordista. Isäni oli musiikkibisneksessä ja tunsi paljon merkittäviä elokuva-alan vaikuttajia. Hänellä oli hyvin moderni ote elokuvan ohjaamiseen ja leikkaamiseen jo 1970-luvun alussa, ihailee Marshall. OIKEAAN AIKAAN OIKEASSA PAIKASSA Marshallin nousu huipputuottajaksi ei tapahtunut elokuvakoulun kautta. Bogdanovich tarjosi Marshallille lisää töitä kolme vuotta myöhemmin Teksasissa kuvatussa Viimeinen eloku va -draamassa (The Last Picture Show, 1971), jossa hän toimi kuvauspaikkajärjestäjänä. Beringin merellä tapahtuneessa operaatiossa pelastettiin uponneesta kalastaja-aluksesta hyytävän meren armoille joutuneet 45 ihmistä yhdessä yössä. Se on tärkeää, sillä tämän päivän elokuvayleisö on aivan erilainen kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Tuottajana pystyn myös työskentelemään monen elokuvan parissa yhtä aikaa. Marshall aikoo kuitenkin myös ohjata muutaman elokuvan lähitulevaisuudessa. Tapahtumat kerrotaan hänen juhlissaan olleiden paparazzien ja muiden vieraiden näkökulmasta. Sen lisäksi elokuva tulee myös valkokankaalle. Työ tuntui heti luontevalta ja rakastuin elokuvien tekemiseen kokemuksen myötä. PITKÄN URAN SALAISUUS Vaikka Marshall on ohjannut useita elokuvia, hän myöntää pitävänsä enemmän tuottamisesta. – Emme voi tarjota yleisölle vain suuria blockbuster-elokuvia, vaan myös pienemmille draamoille kuten Seabisquitille ja Sullylle on tehtävä tilaa ohjelmistoon. Taustalla on ohjaajan kuvaama elokuva, joka on kuin kehys tarinalle. Niistä ensimmäinen on The Longest Night, joka kertoo kaikkien aikojen suurimmasta merivartioston pelastusoperaatiosta. Kesti kuusi vuotta ennen kuin saimme tuotannon käyntiin, kun Eastwood oli nähnyt elokuvan arvon. Kaiken kaikkiaan tuottaja pitää elokuvan tulevaisuutta valoisana. Näyttelin elokuvassa, löysin kuvauspaikkoja ja rakensin joitakin lavasteita. Se oli maailman paras elokuvakoulu, sillä meillä ei ollut rahaa ja opimme tekemällä. – Minulla on ollut paljon onnea. Hän kertoi alkavansa pian kuvata ensimmäistä elokuvaansa Targets, ja tarjosi minulle töitä. Se kertoo viimeisestä illasta John Hustonin esittämän elokuvaohjaajan elämässä. Marshall oli juuri suorittanut elokuvahistorian kurssin, joten hän oli innokas tapaamaan juhlissa olevia Hollywood-tähtiä. WWW.ROOMESCAPE.FI H E L S I N K I ON NYT AVATTU ISO ROBALLE! VARAA HUONE OSOITTEESTA HELSINKI TAMPERE LAHTI ROVANIEMI RoomEscape_HKI_225x297mm.indd 1 4.3.2016 8.54 Vuonna 1993 Jurassic Park ällistytti elokuvayleisöjä. Meillä on käsikirjoitus ja hänen muistiinpanonsa, jonka pohjalta leikkaamme elokuvan loppuun. – Jostain syystä olen viehättynyt tositarinoista, joissa tavalliset ihmiset joutuvat epätavallisiin tilanteisiin, naurahtaa Marshall. Marshallia huolettaa ainoastaan elokuvatarjonnan yksipuolistuminen. – Neuvottelemme Netflixin kanssa elokuvan levittämisestä. Dinosauruspuistojen pyörittäjät eivät sen koommin ole oppineet mitään, joten on ironista, että J.A Bayona sai vuonna 2018 ensi-iltansa saavan uuden Jurassic World -elokuvan ohjaushomman elokuvalla Selviytyminen. Marshall pitää tärkeänä, että hän oppi tuottamista elokuvan luovan puolen eikä bisnespuolen kautta. – Opin joustavuutta ja monia eri tapoja päästä maaliin budjetista riippuen, mutta aina ohjaajan näkemystä noudattaen. Yhteistyö Bogdanovichin kanssa jatkuu Orson Wellesin (Citizen Kane) ohjaaman, keskeneräiseksi jääneen The Other Side of the Wind -elokuvan viimeistelyssä. Kun olin 20-vuotias, vanhempani kutsuivat minut ohjaaja John Fordi Barbara-tyttären syntypäiväjuhliin. Jopa minun oli vaikea saada Sully rahoitettua. – Viihdyn taustalla auttamassa muita tuomaan visionsa valkokankaalle. – Meidän on sopeuduttava teknologian mukanaan tuomiin muutoksiin, kuten digitaaliseen projisointiin. Olen aina ollut kiinnostunut näkemään, mitä muutoksia tulevaisuus tuo tullessaan, mikä on kenties yksi pitkän urani salaisuuksista
WWW.ROOMESCAPE.FI H E L S I N K I ON NYT AVATTU ISO ROBALLE! VARAA HUONE OSOITTEESTA HELSINKI TAMPERE LAHTI ROVANIEMI RoomEscape_HKI_225x297mm.indd 1 4.3.2016 8.54 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 53 6.8.2016 0.27
Hän kohtelee vankeja määrätietoisen lempeästi ja toimii järjen äänenä, kun tunteet käyvät kuumina henkilökunnankin joukossa. TEKSTI JOUNI VIKMAN 9 FORREST GUMP BEN STILLERIN vuoden 2008 Tropic Thun derissa käytiin poliittisesti epäkorrekti (ja siksi myös somekohun aiheuttanut) keskustelu Oscarin arvoisen näyttelijäsuorituksen saloista. Se on samalla jo viides yhteinen elokuva Hanksille ja ohjaaja Ron Howardille. Silti hänen mielensä on avoin myös uskomattomilta tuntuville asioille. Clint Eastwoodin ohjaama Sully kertoo tositarinan vuonna 2009 tapahtuneesta lentokoneen pakkolaskusta, joka nosti otsikoihin kapteeni Chesley Sullenbergin. Mutta oli elokuvasta mitä mieltä hyvänsä, ei voi kieltää etteikö Hanks olisi täydellinen Forrest, joka alhaisesta älykkyysosamäärästään huolimatta tai sen ansiosta kompuroi läpi Yhdysvaltojen ja koko maailman historian merkkitapahtumia. Splashista (josta parhaillaan suunnitellaan uudelleenfilmatisointia) tuli jättihitti ja merenneitoon ( Daryl Hannah) rakastuva Hanks nousi kertaheitolla kaikkien tuntemaksi suosikkinäyttelijäksi. Aluksi Hanksia kaavailtiin Allenin seksistiseksi veljeksi, mutta onneksi järki voitti. Forrest Gumpista tuli yksi kiistanalaisimmista Oscar-voittajista ikinä. 1984 Ohjaus: Ron Howard 8 VIHREÄ MAILI JOS SATTUISI joutumaan selliin odottamaan kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa muiden vastaavalla tavalla tuomittujen rinnalla, voisi vain toivoa Tom Hanksin näyttelemän Paul Edgecombin kaltaista vartijaa. Lopulta oli keskityttävä elokuviin, joita nimenomaan Hanksin roolisuoritus kantaa, sekä hänen uransa kannalta merkittävät roolit, jotka esittelevät suositun näyttelijän eri puolia. Aluksi tehtävä tuntui helpolta, vaikka jo neljällä vuosikymmenellä työskennelleen Hanksin filmografiasta löytyi peräti noin 80 nimikettä. Mutta kun niistä karsi pois lyhytelokuvat, tv-sarjat kuten Hanksille ensimmäistä kertaa suurempaa näkyvyyttä tuoneen Bosom Buddiesin tai useat vierailut hittisarjoissa Onnen päivät ja Perhe on paras tai ääniroolit, joista tunnetuin lienee Toy Story -animaatioiden Woody-cowboy, jäi jäljelle puolen sataa roolisuoritusta kokoillan valkokangaselokuvissa. Varsinkin, jos osastolla alkaisi tapahtua asioita, joita voisi pitää jopa yliluonnollisina. lokakuuta on vuorossa Inferno. 9. Saving Private Ryan, 1998 Ohjaus: Steven Spielberg 54 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 54 6.8.2016 0.27. Romanttinen fantasiakomedia Splash oli monen onnellisen yhteensattuman summa, ja pohjusti Hanksin asemaa sankarina 1990-luvun romanttisissa komediahiteissä kuten Uneton Seattlessa. Siinä käytettiin esimerkkinä Tom Hanksin roolisuoritusta Forrest Gumpina, jonka henkinen kehitysvamma ilmenee hitauden ja asioiden kirjaimellisesti käsittämisen ohella kanssaihmisiin vaikutuksen tekevänä rehellisyytenä ja hyväntahtoisuutena. Ron Howard joutui tappelemaan kilpailevaa merenneitoelokuvasuunnitelmaa vastaan ja Allen Bauerin rooliin kaavailtiin monia jo asemansa vakiinnuttaneita näyttelijöitä. T ÄMÄN SYKSYN aikana Suomessakin saa ensi-iltansa peräti kaksi uutta elokuvaa, joiden pääosassa on Tom Hanks. Howard kuitenkin muisti Hanksin Onnen päivät -sarjasta ja otti häneen yhteyttä. Päätimme uutuuksien kunniaksi listata heinäkuussa pyöreät 60 vuotta täyttäneen Tom Hanksin parhaat elokuvat. Hanks lataa Frank Darabontin toiseen Stephen King -filmatisointiin koko ”Amerikan jokamiehen” pidettävyytensä ja uskottavuutensa. Inferno puolestaan on kolmas Dan Brownin romaaneihin perustuva Robert Langdon -jännäri. Paul saattaa tuomitut sähkötuoliin, mutta karu velvollisuus ei hänestä ole syy julmuudelle. Lopulta rannalle jäivät silti esimerkiksi niin miehelle Oscarin tuonut aids-draama Philadelphia kuin Da Vinci koodi / Enkelit ja demonit -hömppä, vaikka älykkösankari Langdonin rooliin ei ketään muuta voisi enää kuvitellakaan. TOM HANKSIN PARHAAT 1994 Ohjaus: Robert Zemeckis RISTIRIITAISIN 10 SPLASH TOM HANKSIN uran alkuaikoina 1980-luvulla hänelle yritettiin sovittaa teinihömppäsankarinkin viittaa, mutta paremmin hänelle sopi kiltin, romanttisen amerikkalaispojan rooli. syyskuuta teattereihin saapuu Sully – Uroteko Hudsonjoella ja 14. Jos on lukenut sen taustalla olevan ironisen kirjan, on elokuva kieltämättä melko vesitettyä hyvän mielen kolonialismia. Hän onkin yksi tekijöistä, joiden ansiosta yli kolmituntinen tarina tuntuu lentävän siivillä
Sitten teattereihin saapui Jason Bournen seikkailuilla ja muutamalla muulla sähäkällä elokuvalla toimintaohjaajien ykköskastiin nousseen Paul Greengrassin tositapahtumapohjainen moderni merirosvoseikkailu. Kaikkea neljää hän toteutti musiikin täytteisessä draamakomediassaan That Thing You Do! Elokuva kertoo joukosta nuoria, joiden popbändi nousee 1960-luvulla kuuluisuuteen yhdellä hittikappaleella. Roolissa toistui Hanksille ominainen älyllinen, kaikki osapuolet huomioon ottava toimintasankari. Hanks on elokuvassa levy-yhtiön edustaja, herra White, joka yrittää luotsata bändiä, josta osalla on kunnianhimoa osan vain nauttiessa hetkellisestä huomiosta. 4 CAPTAIN PHILLIPS 6 THAT THING YOU DO! NÄYTTELEMISEN ohella Tom Hanks osaa myös käsikirjoittaa, ohjata ja tehdä musiikkia. Ryan on yksi tähän asti neljästä Hanksin ja Spielbergin yhteisestä elokuvasta, joissa Spielberg on toiminut ohjaajana. Samalla isän ja pojan välille syntyy uudenlainen yhteys, jota Sullivanin pyrkimykset suojella lapsiaan toimiensa todellisuudelta ovat aikaisemmin ehkä varjostaneet. Jälleen Hanks on mielenmaltin lähde sodan hulluuden keskellä ja hahmon siviiliammatin arvailusta tulee joukon miesten ajanvietettä. Saving Mr. Sillähän ei sitten ollut väliä, ettei kaksoismerkitys kääntynyt muille kielille. 2013 Ohjaus: John Lee Hancock 7 PELASTAKAA SOTAMIES RYAN VIHREÄN MAILIN tapaista kykyä tasapainoilla ristiriitaisessa roolissa tarvittiin myös Steven Spielbergin sotakuvauksessa Pe lastakaa sotamies Ryan, jota on syytetty niin sodan kauhuilla mässäilystä kuin toisen maailmansodan palvonnasta ja yltiöamerikkalaisesta patriotismista. Hanks esitti hahmoa tavalla, joka sai jotkut katsojat arvailemaan tämän seksuaalista suuntautumista, jota poistetuissa kohtauksissa avattiin enemmänkin. 1960-luvulle sijoittuvassa kehystarinassa Walt Disney yrittää ylipuhua kirjailijaa luovuttamaan teoksensa filmausoikeudet, mutta hinnasta uhkaa tulla liiankin kova. Travers vahti luomustaan mustasukkaisesti ja suhtautui epäluuloisesti Walt Disneyn motivaatioihin. Saving Private Ryan, 1998 Ohjaus: Steven Spielberg 1996 Ohjaus: Tom Hanks 2013 Ohjaus: Paul Greengrass 3 MATKALLA PERDITIONIIN PERIMÄTIEDON mukaan kömpelön suomenkielisen nimen takana on ohjaaja Sam Mendes, joka halusi säilyttää kaikkialla Perdition-nimistä paikkaa tarkoittavan sanan, koska se merkitsee myös kadotusta. Tämän tarkasta olinpaikasta vain ei ole tietoa. Miller, jonka johtama joukko saa erikoistehtävän. Todettakoon tässä yhteydessä, ettei Hankskaan ole erehtymätön. Banks tutkii Traversin lapsuudentraumoja ja spekuloi miksi kirja ja sen hahmo oli tälle niin tärkeä. Menestyksen ristiriidat alkavat kuitenkin saman tien repiä yhtyettä ja sen lähipiiriä. Disneyn vuoden 1964 megamenestys Maija Poppanen vaati erityistä työtä ja tuskaa, sillä kirjailija P.L. Road to Perdition, 2002 Ohjaus: Sam Memdes HERKULLISIN SURUMIELISIN 8/2016 EPISODI 55 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 55 6.8.2016 0.27. Hän ohjasi myös vuoden 2011 Larry Crowne: Uusi mah dollisuus -elokuvan, joka on kaikessa sympaattisuudessaankin melko heikko tapaus. VAIKKA HANKS on paiskinut töitä tasaiseen tahtiin, 2000-luvulle tultaessa alkoi tuntua siltä kuin hän ei olisi niinkään kiinnostunut projektien valinnasta näyttelijänä kuin tuottajana. Hän on ollut mukana tuottajana useammassakin Hanksin projektissa. Kaksikko lähtee karkumatkalle, jonka aikana Sullivan yrittää keksiä keinon päästä pinteestä. Hanks on Michael Sullivan, 1930-luvulla toimiva mafian fiksu mutta kovaotteinen operoija, joka joutuu itse tähtäimeen, kun hänen poikansa todistaa mafiapomon tekemän murhan. Koska kolme neljästä Ryanin veljessarjasta on kaatunut, on viimeinen heistä pelastettava hinnalla millä hyvänsä. Hanks on kapteeni John H. Hänen elokuvansa tai ainakin roolisuorituksensa niissä olivat turvallisen ammattitaitoisia, mutta juuri mikään ei oikein säväyttänyt. Emma Thompson on tapansa mukaan hyvä Traversina, mutta Hanks erityisesti tekee uskomattoman herkullisen suorituksen Walt Disneyna. BANKS ELOKUVIA katsellessa ei välttämättä tule ajatelleeksi millaisia vaikeuksia niiden valkokankaalle saaminen on voinut sisältää. 5 SAVING MR. Rutiinilla valtavaa rahtialusta kipparoiva kapteeni Richard Phillips joutuu improvisoimaan lennosta, kun somalialaiset merirosvot ottavat laivan tähtäimeensä. Se on vain osin näköispainos kuuluisasta hahmosta, pääasiassa se on uskottava kuva intohimoisesta taiteilijasta ja liikemiehestä
Aika myös kuluu eri tavalla saarella ja muualla: Chuck pysyy hengissä ja järjissään ajattelemalla kaikkea, mikä häneltä jäi kesken. Seuraavana aamuna Josh herää sisäisesti edelleen lapsena mutta ulkoisesti Tom Hanksia muistuttavana nuorena miehenä. Lähes yksin esiintyvän Hanksin hahmon samastuttava inhimillisyys ja toisaalta loputon kekseliäisyys vaikeuksien edessä kiehtoo. Kotoaan pakenemaan joutuva Josh alkaa pärjätä suuressa maailmassa lapsenmielisyytensä vuoksi, mutta samalla hän alkaa unohtaa miltä lapsuus tuntuu. CHUCK NOLAND kokee ironisen kohtalon. Alk. Lasten ja aikuisten maailman yhteentörmäyksistä syntyy hauskaa huumoria ja tilannekomiikkaa. The Strain & Limitless Kausi 1 34,95€ episodi_eddie_the_eagle_augusti.indd 1 2016-07-13 15:32 56 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 56 6.8.2016 0.27. Monen muun ohjaajan tavoin Penny Marshall työskenteli Hanksin kanssa uudemmankin kerran. Cast Away ei kuitenkaan ole hyvä elokuva vain Hanksin fyysisen muuntautumisen ansiosta. Vuonna 1992 hän ohjasi tätä baseball-komediassa Omaa luokkaansa. Koko elokuvan sydän on silti Hanksin roolisuoritus, jossa yhdistyy lapsen kömpelyys aikuisen ruumiissa ja toisaalta aikuisessa hätkähdyttävä suorasukainen lapsenmielisyys, joka myöhemmin toistui Forrest Gumpin roolissakin. Se on erittäin hyvin rakennettu ja rytmitetty elokuva, joka tempaisee mukaansa yhä uudelleen, vaikka sen olisi nähnyt monta kertaa. Kapinallisen, karismaattisen valmentajansa (Jackman) avustuksella rakastettava altavastaaja valloittaa fanien sydämet kautta maailman tarjoamalla uskomattoman esityksen Calgaryn talviolympialaisissa. Mies, jonka elämäntehtävä on hoitaa kansainvälisen lähettifirman logistiikkaa yhä virtaviivaisemmaksi ja nopeammaksi, saa havaita, ettei hänellä ole kuin aikaa käytettävissään. 16,95€ Uudet TVsarjat! 3 KPL 20€ Tarjous voimassa elokuun loppuun asti. Siinä 12-vuotias Josh-poika esittää toiveen aikuiseksi kasvamisesta, ja maagisesti toive toteutuu. 2 CAST AWAY – TUULIAJOLLA 2000 Ohjaus: Robert Zemeckis YKSI PARHAISTA – ellei edelleen paras – esimerkki Tom Hanksin näyttelijäntaitojen ja viehätysvoiman venyvyydestä on yksi hänen alku-uransa suurimmista hiteistä, Big (joka Suomessa on tunnettu myös nimenjatkeella Isoksi yhdessä yössä). Hanksin tarttuva energia ja charmi ovat kokonaisuudessankin hauskan ja sympaattisen elokuvan kulmakivi, ja hän selvästi nauttii roolista sukeltaen täydestä sydämestään sen useampiin tasoihin. Elokuvaa kuvattiin muutaman vuoden aikana, jotta Hanks ehti lihottaa itseään mukavasta elämästä nauttivaksi keski-ikäiseksi Chuckiksi ja jälleen laihduttaa risupartaiseksi haaksirikkoiseksi. 1 BIG 1988 Ohjaus: Penny Marshall VIEHÄTYSVOIMAISIN @DiscshopFi VUODEN JÄLLEENMYYNTIPISTE 2013 EDDIE THE EAGLE Taron Egerton ja Hugh Jackman tähdittävät inspiroivaa tositarinaa Eddie the Eaglesta, epätodennäköisestä brittiläisestä mäkihyppääjästä, joka ei koskaan lakannut uskomasta itseensä edes silloin, kun kokonainen kansakunta menetti uskonsa häneen. Toisaalla Chuckin läheiset olettavat hänen kuolleen ja jatkavat elämäänsä. Chuckin lentäessä ratkaisemaan jälleen yhtä ongelmaa hänen koneensa tuhoutuu myrskyssä, ja ainoastaan Chuck selviää turmasta autiolle saarelle
@DiscshopFi VUODEN JÄLLEENMYYNTIPISTE 2013 EDDIE THE EAGLE Taron Egerton ja Hugh Jackman tähdittävät inspiroivaa tositarinaa Eddie the Eaglesta, epätodennäköisestä brittiläisestä mäkihyppääjästä, joka ei koskaan lakannut uskomasta itseensä edes silloin, kun kokonainen kansakunta menetti uskonsa häneen. Kapinallisen, karismaattisen valmentajansa (Jackman) avustuksella rakastettava altavastaaja valloittaa fanien sydämet kautta maailman tarjoamalla uskomattoman esityksen Calgaryn talviolympialaisissa. The Strain & Limitless Kausi 1 34,95€ episodi_eddie_the_eagle_augusti.indd 1 2016-07-13 15:32 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 57 6.8.2016 0.27. 16,95€ Uudet TVsarjat! 3 KPL 20€ Tarjous voimassa elokuun loppuun asti. Alk
Kotimaisuuden lisäksi R&A:ssa ovat tänä vuonna tärkeässä roolissa musiikkiin ja eri taiteisiin liittyvät elokuvat. Jokisen Shanghain elokuvafestivaaleilla palkittu jengidraama Pahan kukat. Ohjelmistossa nähdään muun muassa Jim Jarmuschin ohjaama Iggy Pop -dokumentti Gimme Danger, Hank Williams -filmatisointi I Saw The Light pääosassaan Tom Hiddleston, Don Cheadlen esikoisohjaus, Miles Davisista kertova Miles Ahead, Frank Zappa -dokumentti Eat That Question – Frank Zappa in His Own Words sekä Madonnan taustatanssijoista kertova Strike a Pose. F ESTIVAALIN taiteellinen johtaja Pekka Lanerva on vaikuttunut suomalaisen elokuvan laadusta vuoden mittaan, ja kotimaisuus näkyy myös R&A:n ohjelmistossa vahvana. syyskuuta pääkaupunkiseudun elokuvateatterit täyttyvät jälleen suurten kassamagneettien sijaan pienemmistä ja erikoisemmista elokuvista. Ohjelmistoon ovat jo varmistuneet Cannesin ohjelmistosta Paul Verhoevenin Elle, Christian Mungiun Graduation ja Ken Loachin Kultaisen palmun voittanut I, Daniel Blake sekä Berliinin voittaja, Gianfranco Rosin ohjaama Fire at Sea. Festivaalin ohjelmistoa voivat tilata näytöksiinsä muun muassa maakuntateatterit, elokuvakerhot ja kuntien kulttuuripalvelut. Festivaalin koko ohjelmisto julkis tetaan 2. TÄNÄ VUONNA R&A PYRKII MYÖS MURTAMAAN PÄÄKAUPUNKISEUDUN ASEMAA ELOKUVAFESTIVAALIEN KESKUKSENA. Luvassa on festivaalivoittajia sekä musiikkiin kallellaan olevia elokuvia, animaatioita ja runsaasti kotimaista elokuvaa. Muita keskeisiä elokuvia ovat muun muassa Colm McCarthyn dystopiajännäri The Girl With All the Gifts, Oliver Stonen Snowden sekä Woody Allenin Café Society. syyskuuta ja näytöskohtaiset liput tulevat myyntiin torstaina 8.9. Eikä R&A tietenkään unohda eurooppalaisilla elokuvajuhlilla menestyneitä laatuelokuvia. Rakkautta & Anarkiaa järjestetään 15.– 25.9.2016. kerran ja 15.– 25. Tänä vuonna R&A myös suuntaa katseensa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle! TEKSTI PÄIVI LAAJALAHTI Rakkautta & Anarkiaa L Ä H T E E K I E R T U E E L L E Everybody Wants Some!! 58 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 58 6.8.2016 0.27. – Episodin lukijoita saattaisivat kiinnostaa myös Ali Abbasin ohjaama ruotsalainen kauhuelokuva Shelley sekä Lucile Hadzihalilovicin mystinen Évolution, Lanerva vinkkaa. R&A:ssakin kotimaiseen elokuvaan on haluttu panostaa: festivaalin kotimaista elokuvaa esittelevän sarjan avajaiselokuvana nähdään Selma Vilhusen ohjaama Tyttö nimeltä Varpu ja Kotimaisen gaalan avajaisnäytöksenä puolestaan Antti J. Tänä vuonna R&A pyrkii myös murtamaan pääkaupunkiseudun asemaa elokuvafestivaalien keskuksena lanseeraamalla R&A-kiertueen, joka mahdollistaa festivaaliohjelmiston näkemisen syyskuun jälkeen myös muualla Suomessa. Suomen suurin elokuvafestivaali Rakkautta & Anarkiaa järjestetään tänä vuonna 29. Ensiesityksensä R&A:ssa saa myös porilainen samuraielokuva, Mika Rätön ohjaama Samurai Rauni Reposaarelainen. – Tämä vuosi on ollut suomalaiselle elokuvalle ihan spesiaali vuosi, sillä julkaistut elokuvat ovat olleet poikkeuksellisen korkealaatuisia, Lanerva sanoo ja viittaa muun muassa Hymyilevän miehen Cannes-menestykseen
Elokuvan nähtyään haluaa oluen. Sveitsiläisohjaaja Jan Gassmannin kunnianhimoisessa dokumenttielokuvassa tavataan neljä nuorta, heteroseksuaalista pariskuntaa keskellä arkeaan jokapäiväisten mutta kipeiden kysymysten äärellä. Kuten yleensäkin. Lähinnä vain seksuaalisuuden yhdistämä suhde ajautuu usein kohti väkivaltaa. Williams oli todellinen ikoni, jonka sisäiset demonit ja päihteiden väärinkäyttö veivät ennenaikaiseen hautaan vuonna 1953. Äidin siskokin yrittää etsiä kaksikkoa, koska tietää heidän olevan pulassa. Dialogi on hieman paperinmakuista eikä tuntemattomien näyttelijöiden viiksivarustusten takana piileskele uutta Matthew McConaugheyta. Millaista on elää, rakastaa ja unelmoida tämän päivän Euroopassa. MARTA BA?AGA THE CHILDHOOD OF A LEADER IsoBritannia / Ranska / Unkari 2016 Ohjaus Brady Corbet ?. Elokuva sortuu tavanomaisuuteen ja jopa kiltteyteen, vaikka aiheesta olisi voinut revitellä vaikka kuinka paljon. Jo mystisellä Innocence – viattomuus -elokuvallaan säväyttänyt ja hämmentänyt Lucile Hadzihalilovic ei edelleenkään päästä katsojaa helpolla. Eikä haluaisikaan; omaksi parhaakseen aivan liian kunnianhimoinen sekoitus arkistomateriaalia, aikakauden asuja ja Scott Walkerin raivostuttavaa musiikkia joko tyrmää tai ajaa karkuun. Pienten draamojen kautta piirtyy kuva epävakaasta Euroopasta. Ruotsissa syntynyt ja Puolassa opiskellut Magnus Von Horn käsittelee kunnianhimoisessa, yhtä tehokkaassa kuin hyytävässä esikoisessaan menetystä. Girlhoodin Céline Sciamman kanssa kirjoitettu ja Téchinén oman Villi kaislat-elokuvan mieleen tuova Being 17 kertoo kahden Ranskan Pyreneillä asuvan teinipojan orastavasta romanssista. Tai sitä. Ruotsalaisen Suzanne Ostenin elokuva on karu tirkistys psykoottisen äidin ja hänen tyttärensä elämään. Richard Linklater tekee sen minkä osaa parhaiten: ei mitään. Kuusi vuotta aiemmin on tapahtunut perhemurha, josta jäi henkiin tytär, joka ei tunnu muistavan tapauksesta mitään. NIINA HOLM ÉVOLUTION Ranska / Belgia / Espanja 2015 Ohjaus Lucile Hadzihalilovic ???. Ranskalaisohjaaja André Téchiné voi olla 70-vuotias, mutta se ei ole estänyt häntä tekemästä uransa nuorekkainta elokuvaa. NIKO IKONEN EUROPE, SHE LOVES Sveitsi / Saksa 2016 Ohjaus Jan Gassmann ???. Hänen vuoteen 1918 sijoittuva ja Jean-Paul Sartren novellin löyhästi inspiroima esikoisohjauksensa on jotain mitä ei näe joka päivä. MARTA BA?AGA Everybody wants some!! 8/2016 EPISODI 59 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 59 6.8.2016 0.27. Hänen tällä kertaa 1980-luvulle sijoittuva uutuutensa on hahmoteltu yhtä heppoisesti kuin sen naishahmot. Vaikka teos ei ole yhtä kypsä kuin Rakkautta ennen -trilogia (eikä sitä odotakaan elokuvalta, joka lainaa nimensä Van Halenin kappaleesta) tai yhtä kunnianhimoinen kuin 12 vuotta työstetty Boyhood, siitä tulee mieleen Linklaterin läpimurto Surutta. Anteeksi antamisesta puhumattakaan. MARTA BA?AGA I SAW THE LIGHT Yhdysvallat 2015 Ohjaus Marc Abraham ?. NIKO IKONEN THE HERE AFTER Ruotsi / Puola / Ranska 2015 Ohjaus Magnus von Horn ???. JOUNI VIKMAN THE GIRL, THE MOTHER AND THE DEMONS Ruotsi 2016 Ohjaus Suzanne Osten ?. Sekaisin: se ei etene minnekään, mutta hitsi että se on hauska. karjankasvatuksesta. Yllätysliikkeessä, joka saattaa selittää viimeaikaisia lööppejä (hakekaa itse, tämä on vakava elokuvalehti), Tom Hiddleston – brittiläisempi kuin Wellington-saappaat – vaihtaa syvän etelän aksenttiin ja yrittää hypätä legendaarisen kantrilaulaja Hank Williamsin bootseihin. Ohjaaja Kiyoshi Kurosawa yrittää parhaansa mutta ei kuitenkaan onnistu luomaan näinkin synkän tarinan vaatimaa ilmapiiriä. MARTA BA?AGA Yhdysvallat 2016 Ohjaus Richard Linklater ????. Oscar-voittaja Idan kuvaajan ?ukasz Zalin kauniisti taltioima elokuva kertoo nuoresta miehestä, joka on valmis siirtymään eteenpäin. Robert Pattinson näyttäytyy parrakkaana ja hämillään. Entinen poliisin etsivä kietoutuu keskelle mysteerien verkostoa, kun hänen entinen kollegansa pyytää apua tutkimuksiin. Hänen yhteisönsä ei kuitenkaan ole yhtä valmis unohtamaan. Being 17 kertoo salatuista haluista, syrjäsilmin heitetyistä katseista ja... Pariskuntien avoimuus kuvaaja Ramon Gigerin kameran edessä kiehtoo ja hämmentää. Vallan ja sukupuolisuuden teemoja käsittelevä elokuva rakentaa kauhun kanssa flirttailevaa painostavaa tunnelmaa nautiskelevasti viivytellen. Vähitellen he kuitenkin oppivat kohtaamaan uudenlaiset tunteensa. Laulaja Ulrik Munther karistaa harteiltaan ”Ruotsin Justin Bieber” -leiman Johnina, joka palaa kotiin kärsittyään rangaistuksensa käytännössä lapsena tehdystä rikoksesta. Amerikkalaisnäyttelijä Brady Corbet eli 24-sarjan Derek Huxley leikittelee historiallisten elämäkertojen kliseillä. 8-vuotias Ti yrittää parhaansa mukaan elää hullun äitinsä kanssa, vaikka joutuukin välillä virtsaamaan lasipurkkeihin ja tappelemaan näkymättömiä demoneita vastaan. Silti joukon energia on tarttuvaa – samoin kuin ohjaajan lempi aikakauteen, jolloin Rapper’s Delight oli vielä cool. MARTA BA?AGA CREEPY Japani 2016 Ohjaus Kiyoshi Kurosawa ?. Harmittavaa, sillä tarinassa on hyvää potentiaalia. BEING 17 Ranska 2016 Ohjaus André Téchiné ???. Verkkaisesti etenevä ja ennalta-arvattava trilleri aiheuttaa pikemminkin väsymystä kuin mysteerin tuntua. Pieni poika alkaa kyseenalaistaa elämäänsä vain pojista ja nuorista naisista koostuvassa yhteisössä karulla meren rannalla. Hillitty suoritus ankkuroi koko elokuvan. Onneksi tarina jossain päin Teksasia baseball-stipendin varassa opiskelevista komistuksista on riittävän charmikas, jotta sen antaa anteeksi. Vaikka tarina on tuttu ja näyttelijävalinnat kauniisti ilmaistuna hieman oudot, laulut (joita näyttelijät kuten Elizabeth Olsen yllättävän taidokkaasti esittävät) kannattelevat ohutta elämäkertaa. Dublinissa, Sevillassa, Tallinnassa ja Thessalonikissa kuvattu elokuva on intiimiydessään väkevä
MARTA BA?AGA MISS IMPOSSIBLE (JAMAIS CONTENTE) Ranska 2016 Ohjaus Emilie Deleuze ??. Vaikka näyttelijät ohjaaja mukaan lukien ovat mainioita, John Turturro varastaa elokuvan parhaalla ”osaan italiaa” vedolla sitten Brad Pittin suunvuoron Kunniattomissa paskiaisissa. Hän yrittää sopeutua asumaan isänsä kanssa, vaikka on kasvanut tästä erilleen, mutta ei aivan onnistu. Jay-Z muistelee legendaarista freestyleään edesmenneen Big L:n kanssa, Nas puolestaan toivoo voivansa palata päiväksi takaisin aikaan, jolloin hip hop oli löytämässä paikkansa historiassa. Jumiin jääneen elämän saa käyntiin kolmen söpön pojan kanssa muodostettu bändi. Sen parempaa kehua ei kielihuumorille voi antaa. MARTA BA?AGA STRETCH AND BOBBITO: RADIO THAT CHANGED LIVES Yhdysvallat 2015 Ohjaus Bobbito Garcia ???. Kunpa se olisikin niin helppoa. Pääkaupunkiseudun elokuvafestivaalit tarjoavat suhteellisen harvinaisen tilaisuuden nähdä eurooppalaista nuortenelokuvaa Suomessa. Ongelmallisen elokuvan ja äitinsä terveydentilan kanssa painiskelevan ohjaajan ( Margherita Buy) tarinassa on niin paljon lämpöä, että Morettin uutuutta voisi erehtyä pitämään komediana. Évolution. MARTA BA?AGA MILES AHEAD Yhdysvallat 2015 Ohjaus Don Cheadle ??. Puoliksi elämäkerta, puoliksi kaverikomedia tuhlaa hienon konseptinsa epäsuhtaiseen parivaljakkoon (haloo Ewan McGregor!) ja heidän niin älyttömään missioonsa, että unohdimme sen jo. Vanhemmat ovat kilttejä mutta tuskallisen pihalla. Bobbiton itsensä ohjaama dokumentti tuo kameran eteen Eminemin ja Busta Rhymesin kaltaisia supertähtiä, jotka ovat ansainneet kannuksensa vierailemalla lähetyksessä. Berliinissä Hopeakarhun voittanut United States of Love on puolalaisohjaaja Tomasz Wasilewskin kunnianhimoisin elokuva tähän mennessä. The Stretch Armstrong and Bobbito Show aloitti kampusradiossa 1990-luvun alussa ja nosti hip hopin yhdysvaltalaisille radioaalloille. Niin elokuvistaan kuin äänekkäästä halveksunnastaan Berlusconia kohtaan tunnettu Nanni Moretti unohtaa modernin maailman murheet ja palaa parhaiten tuntemaansa: tutkimaan Italian älykköjen pelkoja ja epävarmuuksia. James Brown oli oikeassa – tämä on edelleen miesten maailma. Mikä sopii kuvaan, sillä Davis esitti parittajaa yhdessa jaksossa. Marie Desplechinin romaaniin perustuva Miss Impossible kuvaa realistisen vaatimattomasti teini-ikäisen Auroren mustavalkoista elämää ja ihmissuhteita. Hänen äänensä on hiljainen, mutta hän pitää huolen, että tulee kuulluksi. Tältä 50 Shades of Grey siis näyttäisi tosielämässä. Kykynsä osoittaneet sisarukset Delphine ja Muriel Coulin palasivat Cannesiin kiinnostavalla joskin hieman epätasaisella draamalla kahdesta naissotilaasta, jotka kamppailevat posttraumaattisen stressin kanssa. Vähemmän on enemmän: islantilainen ohjaaja ja innokas kalamies Rúnar Rúnarsson osoittaa, että kuluneessa kasvutarinassakin on vielä voimaa. Kaukaa haetulta scifi-idealta kuulostavasti mutta ilmeisesti armeijapsykologien standarditoimien mukaisesti Ariane Labelin (muistakaa katsoa myös hänen The Lobsterinsa) ja Sokon esittämät hahmot kärrätään viiden tähden hotelliin Kyproksella toipumaan Afghanistanin koettelemuksista. Jokainen näyttelijä tuntuu kuvittelevan olevansa eri elokuvassa paitsi Michael Stuhlbarg, joka on varmaan hortoillut paikalle suoraan Miami Vicen kuvauspaikalta. MIA MADRE Italia / Ranska / Saksa 2015 Ohjaus Nanni Moretti ???. ANTON VANHA-MAJAMAA UNITED STATES OF LOVE Puola / Ruotsi 2016 Ohjaus Tomasz Wasilewski ??. HELI METSÄTÄHTI-KOISTINEN SEIKKAILU JÄÄMERELLE (LONG WAY NORTH) Ranska / Tanska 2015 Ohjaus Rémi Chayé ??. Muusikoiden mukaan jazz ei tunne armoa. 60 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 60 6.8.2016 0.27. Etenkin Ranskan armeijassa. Magdalena Cieleckan, Julia Kijowskan, Being 17. JOUNI VIKMAN SPARROWS Islanti / Tanska / Kroatia 2015 Ohjaus Rúnar Rúnarsson ???. Ei myöskään Don Cheadle – hänen Miles Davisin vuoden 1957 levyn mukaan nimetty esikoisohjauksensa on arvaamaton kuin improvisoitu trumpettisoolo. Arin ( Atli Oskar Fjalarsson) on äitinsä Afrikan matkan vuoksi muutettava Reykjavikista pikkukylään Westfjordin niemellä. Vain silkkipaitojen kohtalo jää auki. Vieraat ja uskomaton arkistomateriaali oikeuttavat sen, että elokuva nostelee omaa häntäänsä vähän liian hanakasti. Tutkimusmatkailijaisoisäänsä etsimään lähtevästä venäläisestä aristokraattitytöstä kertova animaatioseikkailu on tyylittelyssään niin kaunista katsottavaa, että sille antaa anteeksi kertomuksen kuluneisuuden ja kaikkien aloitettujen teemojen loppuun asti käsittelemättä jättämisen. Vaikka Rúnarssonin toinen kokopitkä on hitaanlainen, sen loppu särkee sydämen. Cheadlen rakkaus musiikkineroa kohtaan paistaa silti läpi. Osuva draamakomedia ei yritä mielistellä kohdeyleisöään – ainakaan vaivalloisen alun jälkeen. Vaikka vahvasti tyylitelty draama ei täysin vie mukanaan tunnetasolla, se jää pyörimään mieleen pitkäksi aikaa. MARTA BA?AGA THE STOPOVER Ranska / Kreikka 2016 Ohjaus Delphine Coulin, Muriel Coulin ?
Mother´s Day DVD & Blu-ray 22.8. Tanskalaisen Tobias Lindholmin kolmas ohjaus alkaa tutusti, mutta seilaa jälkipuoliskollaan uusille vesille vuorotellen Afghanistanin ja sotilasoikeudenkäynnin välillä. Batmanin ja Supermanin sotiessa keskenään, nousee ilmoille uusi uhka, joka saattaa ihmiskunnan suurempaan vaaraan kuin koskaan aiemmin. EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 61 6.8.2016 0.27. Elokuvan on ohjannut Ilya Naishuller, luova voima Bad Motherfucker -viraalihitin takana. Löydä lähin leffoja vuokraava kioski osoitteessa www.r-kioski.fi BATMAN V SUPERMAN: DAWN OF JUSTICE Peläten mihin jumalana pidetyn supersankarin teot saattavat johtaa Gotham Cityn pelonsekaista kunnioitusta herättävä omankädenoikeuden harjoittaja haastaa Metropoliksen arvostetuimman modernin ajan pelastajan. Vai elääkö. DVD ja Blu-ray Leffat ja herkut mökille ja kotiin, saman katon alta. Viime aikojen yllättävin Oscar-ehdokas ui salaa sekoittamaan muuten ennalta-arvattavaa palkintosesonkia. Elokuvan maailmankuvalle voi irvistellä, mutta lopulta sille hurraa. HELI METSÄTÄHTI-KOISTINEN A WAR Tanska 2015 Ohjaus Tobias Lindholm ??. MARTA BA?AGA My Kaywa QR-Code www.r-kioski.fi/mobiili http://kaywa.me/HuY9L Download the Kaywa QR Code Reader (App Store &Android Market) and scan your code! JOKA KUUDES VUOKRAUS VELOITUKSETTA ÄRRÄN MOBIILIAPPSILLA! LOMALEFFAT ÄRRÄLTÄ Brothers Grimsby DVD & Blu-ray Äkkilähtö DVD & Blu-ray Ratchet & Clank DVD & Blu-ray HARDCORE Hardcore on videopelien henkeen kuvattu POV-elokuva: kerrottu ja kuvattu yksinomaan päähenkilön näkökulmasta. Rutiiniretkellä tehdystä sotarikoksesta syytettyä komentajaa ja hänen vaimoaan, joka yrittää pitää elämää kasassa, esittävien Pilou Asbæckin (GoT:n Euron Greyjoyn) ja Tuva Novotnyn tekevät vahvat roolisuoritukset. Arkistomateriaali varhaisista, aikaa sitten puffatuista tägeistä kutkuttaa: dokumentti peruuttaa 1960-luvulle asti. Metsästäjä ja talvinen taistelu DVD & Blu-ray 22.8. DVD ja Blu-ray Yli 150 elokuvavuokrauspistettä R-kioskeilla kautta maan. Midnight Special DVD & Blu-ray Wall Writers – Graffiti in it's innocence. MARTA BA?AGA WALL WRITERS – GRAFFITI IN IT’S INNOCENCE USA / Bermuda 2016 Ohjaus Roger Gastman ???. Soppalinnan salaseura DVD 29.8. Pääosissa nähdään Haley Bennett, Sharlto Copley ja Danila Kozlovsky. Jykevä sotadraama on kiinnostuneempi ihmisistä kuin sanomasta. Dorota Kolakin ja Marta Nieradkiewiczin hienosti näyttelemien, kommunismin jälkeisen Puolan klaustrofobiseen todellisuuteen jämähtäneiden naisten tarinoita yhdistelemällä Wasilewski tutkii kaipauksen arvaamattomuutta. MUISTA MYÖS NÄMÄ: 5 € kpl/vrk Vuokraus TULOSSA: 22.8. Samaan aikaan ihmiskunta yrittää selvittää, millaisen sankarin he oikeasti tarvitsevat. Wall Writers esittelee graffitikulttuurin syntyhetkiä New Yorkissa ja Philadelphiassa. Pride and Prejudice and Zombies DVD 24.8. Se on vaikeaa, kun Motown-laulun mukaan: ”love don’t live here anymore”. Käytännössä yhden hinnalla saa kaksi elokuvaa. Täydellisen NYC-nostalgian kruunaa mehukas soundtrack. Ohjaaja Roger Gastman on onnistunut kaivamaan esiin kunnioitusta herättävän joukon aitoja pioneereja, jotka kertovat lennokkaasti viattomista muistoistaan tussien ja maalien parissa
Gorrisin draamakomedialle kisassa hävinnyt, italialaisen Giuseppe Tornatoren Tähdentekijä (L´uomo delle stelle) kertoo puolestaan monenlaisia kuuluisuuksia tapaavasta valokuvaajasta. Las Vegasissa Mike Tysonin nyrkkeilyottelun jälkeen autoonsa ammutun 25-vuotiaan Shakurin murhaajia ei koskaan saatu kiinni. Syntyneiden ja kuolleiden osastolla näyttelijänäkin tunnettu räppäri Tupac Shakur (mm. Parhaillaan hän työstää Matt Damonin kanssa yhteistyössä Kiinan muurin rakentamisesta kertovaa suurelokuvaa The Great Wall. ensi-iltansa sai Timo Koivusalon neljäs Pekko Aikamiespoika -elokuva. Cannesin nuorisopalkinnolla palkitun Julio Medemin ohjaama Punainen orava (La ardilla roja) on draamakomedia onnettomuudessa muistinsa menettäneestä naisesta ja hänet pelastaneesta, itsemurhaa hautovasta ja valheita sepittävästä miehestä. Ensimmäisen Mission: Impossible -elokuvan ohjasi Brian De Palma ja pääosaan Ethan Huntiksi valittiin Tom Cruise. Aiheen ulkopuolisena kuriositeettina voi puolestaan mainita, että 20 vuotta sitten syyskuussa ruotsalainen huonekalujätti Ikea avasi palapelien ystäville ensimmäisen myymälänsä Suomessa. Syyskuun 13. Nykypäivänäkin ajankohtaista rasismiaihetta käsitellyttä Pekko ja muukalainen -elokuvaa pidettiin aikoinaan Pekko-sarjan kehittyneimpänä elokuvana. Atom Egoyanin ohjaaman ja Bruce Greenwoodin tähdittämän FIPRESCI-voittaja Exotican lisäksi ensi-iltansa sai Bernardo Bertoluccin Kos kematon kauneus (Stealing Beauty), joka oli Liv Tylerin uran ensimmäisiä elokuvia. Elokuva koostuu erillisistä, hotelliin sijoittuvista kokonaisuuksista, joita yhdistää Tim Rothin esittämä hotellipoika. Samana päivänä Suomen ensi-iltansa saivat myös Harold Ramis -komedia Mi nusta on moneksi (Multiplicity), pääosissaan Michael Keaton ja Andie MacDowell, sekä teatterikierroksellaan marginaalisen yleisön tavoittanut, Arto Lehkamon toinen pitkä elokuva Yöjuna. SYYSKUUTA 1996 Kristin Scott Thomas vaipui Tom Cruisen skientologiajaaritusten johdosta koomaan kesken ensimmäisen Mission: Impossible -elokuvan kuvausten. Poetic Justice) murhattiin 13. Palkinnon voittanut, hollantilainen Antonian maailma (Antonia) on Marleen Gorrisin ohjaama feministinen elokuva, jossa suvun ikääntynyt matriarkka pohtii elämää. Elokuun 23. Tom Cruisen vaarallinen tehtävä 20 VUOTTA SAMASSA ROOLISSA TEKSTI PÄIVI LAAJALAHTI ALKUSYKSYN 1996 ohjelmisto suomalaisissa elokuvateattereissa täyttyi Euroopan elokuvafestivaaleilla ja Oscareissa menestyneistä elokuvista. 62 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 62 6.8.2016 0.27. ELOKUUTA – 15. 20 vuotta myöhemmin elokuvia on hitaaseen mutta varmaan tahtiin valmistunut kaikkiaan viisi. Vuosina 1966–1973 ja myöhemmin uudestaan vuosina 1988–1990 televisiossa pyörinyt agenttisarja Vaarallinen tehtävä siirtyi vuonna 1996 elokuvamuotoon valkokankaille. Elokuvateattereiden syyskuu aloitettiin sinivalkoisissa merkeissä, sillä 6.9. Nyt jo 54-vuotias Cruise jatkaa roolissa edelleen ja tekee itse suuren osan elokuviensa vaarallisista stunteista. Kolmantena ensi-iltana nähtiin neljän ohjaaja-käsikirjoittajan – Allison Anders, Alexandre Rockwell, Robert Rodriguez ja Quentin Tarantino – yhteistyönä syntynyt Neljä huonetta (Four Rooms). Kuudes Mission: Impossible on tätä kirjoitettaessa esituotannossa. päivänä elokuvateattereissa nähtiin kolme ensi-iltaa, joista Cannes-menestyjiä oli kaksi. Mira Sorvinolle naissivuosa-Oscarin tuonut Woody Allen -komedia Rakkauden jumalatar (Mighty Aphrodite) kietoutuu puolestaan lapsen ympärille adoptiovanhempien alkaessa selvittää älykkään lapsensa biologisia sukujuuria. päivä elokuvateattereihin tuli kaksi vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokasta. Se houkutteli elokuvateattereihin hieman vajaat 90 000 katsojaa ja kilpaili ensi-iltaviikonloppunaan katsojista Cannesissa teknisen palkinnon voittaneen kiinalaisen rikosdraaman kanssa. Zhang Yimoun ohjaama Shanghai Triad (Yao a yao yao dao waipo qiao) kertoo nuoresta pojasta, joka rekrytoidaan rikollispomon rakastajattaren palvelijaksi. Sittemmin Zhang ohjasi muun muassa Jet Li -vetoisen Heron sekä Christian Balen tähdittämän sotadraaman Flowers of War: Taistelu vapaudesta. syyskuuta. AIKAKONE 19. Myös elokuun viimeisenä viikonloppuna suomalaisille tarjoiltiin Cannesja Oscarvoittajia. Taiteellisen laadun lisäksi syksyä leimasi erään, nyt jo 20-vuotiaaksi toimintaelokuvan instituutioksi ehtineen sarjan alku
KOTITEATTERI NUMERO 8/2016 | WWW.EPISODI.FI DVD BLU-RAY AJANKOHTAISET JULKAISUT ARVOSTELUSSA BURYING THE EX HAASTATTELUSSA ANTON YELCHIN (1979–2016) 10 CLOVERFIELD LANE BATMAN V SUPERMAN: DAWN OF JUSTICE BONE TOMAHAWK BROOKLYN CAROL CRIMINAL ACTIVITIES HAIL, CAESAR! HARDCORE HOW TO BE SINGLE JANE THE VIRGIN THE MAGICIANS NUORI ZLATAN ROOM SAINTS AND SOLDIERS – THE VOID TRUMBO VAIHDOKKAAT VICTOR FRANKENSTEIN ZOO ZOOLANDER 2 ZOOTROPOLIS – ELÄINTEN KAUPUNKI EPISODI 08 2016 JESSE CC 2015.indd 63 6.8.2016 0.27
EKSTRAT ??. Tekojäseniä Henryn kroppaan kiinnittäessään Estelle kertoo olevansa miehen vaimo. Akanin ja Estellen etsimisestä muodostuu vauhdikas Hardcore Henry TOIMINTA ELOKUVA ???. Mutta ennen kuin tilannetta ehditään sen kummemmin selventää, laboratorioon hyökätään. Telekineettisiä voimiakin hallitseva Akan haluaa Henryyn istutetun teknologian omaan käyttöönsä ja kaappaa Estellen. VENÄJÄ / YHDYSVALLAT 2015 What You See Is What You Get Hardcore KOTITEATTERI 8/2016 TOIMITTANUT JUSSI HUHTALA 10 Cloverfield Lane Batman v Superman: Dawn of Justice Bone Tomahawk Brooklyn Burying the Ex Carol Criminal Activities Elokuvan mestarit: Don Siegel Hail, Caesar! Hardcore How to Be Single Ijäs-kokoelma Jane the Virgin Kaiken teoria Leffahylly The Magicians Nuori Zlatan Room Saints and Soldiers The Void Striimeri Trumbo Tulio-kokoelma Vaihdokkaat Victor Frankenstein Zoo: kausi 1 Zoolander 2 Zootropolis – Eläinten kaupunki 74 76 74 78 68 78 80 75 66 64 78 77 79 81 70 73 76 74 80 72 66 77 79 76 80 66 77 SISÄLTÖ 64 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 64 5.8.2016 19.52. Vuoden 2005 Doom on siitä surullisenkuuluisa esimerkki. Henry havahtuu laboratoriossa raajoja menettäneenä ja muutenkin pahasti murjottuna. Vuonna 2013 venäläinen Ilya Naishuller kuvasi bändilleen fps-musiikkivideon uusia GoPro-kameroita hyödyntäen. Henry saa avukseen salaperäisen Jimmyn, joka ehtii loputtomilta tuntuvin inkarnaatioin avaamaan mysteerin saloja, vaikka hänellä on paha tapa kuolla pian kuvaan astumisensa jälkeen. Elokuvien puolella sitä on yritetty vain satunnaisesti, usein heikoin tuloksin. Videon nettimenestys innotti Naishulleria aloittamaan kokoillan elokuvan teon, johon hän sai tuottajaksi Hollywoodin edellisen venäläisvahvistuksen, Timur Bekmambetovin. E NSIMMÄISEN persoonan näkökulmasta kuvattu fps-toiminta (first person shooter) on ollut pelimaailmassa valtavirtaa jo pari vuosikymmentä. Muistinsakin kadottanutta miestä hoivaa kaunis Estelle
videopeli, jossa Henry pitkissä, yhtäjaksoisilta tuntuvissa kohtauksissa kerää esineitä ja aseita hyödyntäen niitä loputtomana armeijana kohti laukkaavia konnia vastaan. Jouni Vikman VAIKKA ELOKUVASTA EI MUUTEN PERUSTAISIKAAN, SITÄ ON PAKKO ARVOSTAA PUHTAANA TEKNISENÄ TAIDONNÄYTTEENÄ. Monet stuntit ovat suorastaan päätähuimaavia. Sen onnistumisen salaisuus on Naishullerin tarttuva adhd-energia sekä loputon kekseliäisyys vauhdin ja vaarallisten tilanteiden suhteen. Se ei kuitenkaan edes pyri sellaiseen vaan keskittyy läkähdyttävään toimintaviihteeseen – ja sen se toteuttaa erinomaisesti. Ja vaikka elokuvasta ei muuten perustaisikaan, sitä on pakko arvostaa puhtaana teknisenä taidonnäytteenä. Elokuvan rytmitys toimii antaen juuri sopivasti aikaa hengähtää ennen kuin uusi yllätys kohottaa panoksia juuri, kun katsoja uhkaa kyllästyä. Arsenaaliaan, kroppaansa ja tietämystään täydentäessään Henry suorittaa pelimäisiä tasoloikkia. YouTube-videoiden menestyksestä huolimatta toisen pelaamisen seuraaminen olkapään yli on tylsää puuhaa. Sharlto Coplayn hillitön irrottelu Jimmynä tekee katsojalle näkymättömästä tappokoneesta leffan normaaleimman päähenkilön. Silti Hardcore, no... pelittää. Kun elokuvan viimeinenkin adrenaliinipiikki (jopa se kirjaimellinen) on haihtunut, on helppo sanoa, ettei Hard core vauhdikkuudestaan ja taidokkuudestaan huolimatta availe mitään uusia uria elokuvan saralla. 8/2016 EPISODI 65 8/2016 KOTITEATTERI EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 65 5.8.2016 19.52. Sekä dvd:llä että blu-raylla on samat ekstrat: ohjaajan sekä näyttelijä-tuottaja Coplayn kommenttiraidat, muutama poistettu kohtaus sekä Naishullerin chat, jossa hän vastaa fanien kysymyksiin. Kommentoinnit ovat hieman itseään toistavia, mutta jos haluaa viihtymisen sijaan tietää häkellyttävien kohtausten toteutuksesta, ne avaavat hyvin elokuvan teknistä puolta. Ottaen huomioon, että Henryä ei nähdä ja hahmoa esittää ohjaajan lisäksi pari näyttelijää ja joukko stuntmiehiä, on hänen missionsa yllättävän samastuttava
Trumbosta ja elokuvan taustoista olisi kuullut mielellään enemmänkin. Meno notkahtelee mutta päätön loppukiri pelastaa paljon. Sting yhtenä avainhahmona ja Justin Bieber pyssynruokana sekoittavat pakkaa Penélope Cruzin agenttisankarin sekä Will Ferrellin, Milla Jovovichin ja Kristen Wiigin pahiskolmikon rinnalla. 29,95 €) episodi_xbox_one_augusti.indd 1 2016-07-12 14:22 66 EPISODI 8/2016 KOTITEATTERI 8/2016 EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 66 5.8.2016 19.52. EKSTRAT ?. Hail, Caesar! KOMEDIA ELOKUVA ???. Elokuvafanien iloksi siinä on myös valtavasti hauskoja ja tyylikkäästi toteutettuja viittauksia klassisiin Hollywood-elokuviin. Matti Komulainen ”Älä välitä Bryan, kyllä se Oscar vielä sinullekin tulee jonain päivänä”, Helen Mirren lohduttaa. Vaikka kotikonnuilla teos tyrmättiin, tuttuudesta ammentava sekoelma toimii. Jussi Huhtala DRAAMA ELOKUVA ???. Hail, Caesar! sisältää kaikkia hyviä asioita, joista Coen-veljekset tunnetaan. Siinä on kekseliästä dialogia, hupaisia roolihahmoja ja upea visuaalinen ilme. Trumbo @DiscshopFi VUODEN JÄLLEENMYYNTIPISTE 2013 ASTU 4KAIKAAN Elokuussa julkaistaan uusi Xbox One S –konsoli. YHDYSVALLAT 2015 BRUCE COOKIN elämäkertakirjaan perustuva Trumbo ei Suomessa tullut lainkaan teatterilevitykseen, mikä oli sääli, sillä se on kiintoisa kuvaus Hollywoodin kääntöpuolesta. Stiller maustaa aiempaa keitostaan agenttileffoilla, Da Vinci -koodilla ja Eyes Wi de Shutin -kaltaisilla suorilla lainoilla. Niin sanotulla puupää-trilogialla ei tosin ole muuta yhteistä kuin George Clooneyn hölmö roolihahmo. YHDYSVALLAT / ISO-BRITANNIA 2015 JOEL ja Ethan Coenin Hail, Caesaria on sanottu kolmanneksi osaksi löyhää trilogiaa, jonka aiemmat osat olivat Voi veljet, missä lienet. Zoolander 2 nollaa lähtötilanteen heittämällä päähenkilöt tuuliajolle, josta heidät kutsutaan jälleen catwalkille. Lisämateriaalina neljä lyhyttä taustakoostetta, joiden yhteiskesto on puolisen tuntia. EKSTRAT ??. Elämäkertaelokuva on vaikea laji, mutta tyylikkäästä ajankuvasta ja kiehtovasta tositarinasta on syntynyt sujuva kokonaisuus. Oli vain ajan kysymys, milloin sille tehdään jatko-osa. Xbox One S 2TB 399 € Xbox One S 1TB 349 € Xbox One S 500GB 299 € Osta Xbox One S Saat 4K Ultra HDjulkaisut erikoishintaan! Kun tilaat minkä tahansa Xbox One S –konsolin saat valita Suomen laajimmasta 4K Ultra HD –elokuvavalikoimasta max. Dalton Trumbo (1905–1976) oli huippulahjakas käsikirjoittaja, joka joutui mustalle listalle poliittisten mielipiteittensä ja kommunistisen puolueen jäsenkirjan takia. 10 kpl 4K-julkaisua erikoishintaan 19,95 €/kpl (norm. Clooney esittää historiallisen suurelokuvan näyttelijätähteä, joka kidnapataan mystisesti. (2000) ja Sietämätöntä jul muutta (2003). Josh Brolinin esittämä studiopomo joutuu tiukan paikan eteen. Pinnallisen muotimaailman satiiri tiukkui cameoita ja kahjoja käänteitä tuoden ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja-päätähti Ben Stillerille kulttistatusta. Lisämateriaalina kaksi valitettavan lyhyttä taustakoostetta. Pintakiillon alta paljastuu kuitenkin salaliitto, joka uhkaa koko maailmaa. Hail, Cae sar! ei ehkä ole yhtä nerokas kuin veljesten parhaat työt, mutta kaiken pöljyydenkin keskeltä nousee esiin älyllinen pohjavire. Breaking Bad -sarjasta tuttu Bryan Cranston esittää nimihahmoa upealla intensiteetillä, ja olisi melkein toivonut hänen voittavan siitä Oscarin, joka lopulta meni Leonardo DiCapriolle. Konsoli toistaa entistä rikkaammat ja kirkkaammat värit peleissä ja videoissa High Dynamic Range (HDR) –tekniikan ansiosta ja sillä voi katsoa UHD 4K –elokuvia upealla 4K Ultra HD –laadulla! Juuri nyt voit ostaa 2TB kiintolevyllä ja pystytuella varustetun Xbox One S –konsolin Discshopista! 2TB-mallia saadaan rajoitettu erä. YHDYSVALLAT 2016 ZOOLANDER oli vuoden 2001 hittejä. Jussi Huhtala Zoolander 2 KOMEDIA ELOKUVA ???. Trumbo jatkoi työtään salanimellä B-tuotannoissa ja menestyikin mutta jäi vaille kunnon tunnustusta. EKSTRAT ??. Hail, Caesar! sijoittuu Hollywoodin kulta-aikaan 1950-luvulle. Komediaohjaajana maineensa luonut Jay Roach (Austin Powers -sarja, Perhe on painajainen) osoittaa hallitsevansa vakavan draaman. 500GB ja 1TB –mallit julkaistaan myöhemmin, arviolta syyskuussa. Taustat perataan tarkkaan vielä mainoshenkisissä ekstroissa, jotka korostavat Zoolanderin asemaa. hinta 29,95 €/kpl)! TARTU TARJOUKSEEN OSOITTEESSA www.discshop.fi/4k 19,95€ /kpl (norm
Xbox One S 2TB 399 € Xbox One S 1TB 349 € Xbox One S 500GB 299 € Osta Xbox One S Saat 4K Ultra HDjulkaisut erikoishintaan! Kun tilaat minkä tahansa Xbox One S –konsolin saat valita Suomen laajimmasta 4K Ultra HD –elokuvavalikoimasta max. 10 kpl 4K-julkaisua erikoishintaan 19,95 €/kpl (norm. 29,95 €) episodi_xbox_one_augusti.indd 1 2016-07-12 14:22 EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 67 5.8.2016 19.52. hinta 29,95 €/kpl)! TARTU TARJOUKSEEN OSOITTEESSA www.discshop.fi/4k 19,95€ /kpl (norm. @DiscshopFi VUODEN JÄLLEENMYYNTIPISTE 2013 ASTU 4KAIKAAN Elokuussa julkaistaan uusi Xbox One S –konsoli. 500GB ja 1TB –mallit julkaistaan myöhemmin, arviolta syyskuussa. Konsoli toistaa entistä rikkaammat ja kirkkaammat värit peleissä ja videoissa High Dynamic Range (HDR) –tekniikan ansiosta ja sillä voi katsoa UHD 4K –elokuvia upealla 4K Ultra HD –laadulla! Juuri nyt voit ostaa 2TB kiintolevyllä ja pystytuella varustetun Xbox One S –konsolin Discshopista! 2TB-mallia saadaan rajoitettu erä
Tein Venäjällä elokuvan [You and I] Roland Joffen kanssa, kun olin 18-vuotias. Burying the Ex on osittain kauhuelokuva ja osittain romanttinen komedia. kesäkuuta vain 27-vuotiaana. Olet kuulemma myös Joe Danten fani. Olet tehnyt niitä paljon. Kaikkea pitää yrittää Mitkä olivat hauskimmat kohtaukset elokuvassa. Niitä oli hauska tehdä, koska se oli niin selkeän komediallinen tilanne. Kyllä. Ja koska ne ovat genre-elokuvia, ne esittävät maailman, joka on rakennettu meitä varten. Olen vain onnekas, koska vanhempani kasvattivat minut enemmän eurooppalaisten kuin amerikkalaisten perinteiden mukaan. En usko että katson niitä eri tavalla juurieni takia, vaan sen takia, että olin ensin tottunut katsomaan tietyntyyppisiä elokuvia ja sitten löysin jotain toisenlaista. Tämä on niitä elokuvia, josta tulee sitä syvällisempiä, mitä enemmän niitä miettii. Suosikkikohtauksiani ovat ne, joissa Ashley [Greene] tulee takaisin ja Alexandra [Daddario] on yhä mukana. Ja hänestä tuli legenda juuri tällaisilla elokuvilla kuin Burying the Ex. Tämä on se B-elokuvien kohtaus, jossa viranomaiset eivät usko, että pian tapahtuu jotain kauheata. Pidätkö genre-elokuvista. Myös Oliver Cooperin kanssa oli hauskaa: pojat hengailevat ja heittelevät typeriä sovinistisia juttuja. Jäämme kaipaamaan häntä. En näe niitä eri tavalla. Olen oppinut paljon ihmisiltä, joilla ei ole mitään tekemistä venäläisyyden kanssa. Hän osaa kertoa tarinoita älyllisesti ilman että siitä tulee piinapenkki. Puhutko itse venäjää. Voisin yrittää analysoida elokuvaa filosofisesti, mutta mielestäni sen perimmäinen tarkoitus on saada katsoja nauramaan. Hän on legenda. Kaikki oli Joen ansiota. Synnyit Leningradissa. Roolihahmot ja tekijät ovat tärkeämpiä. Katsotko amerikkalaisia elokuvia erilaisin silmin syntyperäsi takia. Joe oli 1980-luvulla vastakohta elokuvantekijöille, jotka pakottivat ajattelemaan ja tuntemaan tietyllä tavalla. Hän kuoli tapaturmaisesti 19. Se on niin campia, että näytteleminen menee yli. Hänen elokuvansa ovat hyvin tietoisia itsestään. Olen ollut siellä myös lehdistötilaisuuksissa Star Trekiin liittyen. E PISODI keskusteli Star Trek -elokuvistakin tunnetun Yelchinin kanssa Venetsian elokuvajuhlilla, missä Joe Danten (Piraija, Ulvonta, Gremlins) ohjaama Burying the Ex sai ensi-iltansa. Siitä Joen elokuvissa on kyse. Olen elokuvahullu, mutta minulla on vielä paljon opittavaa, kun taas Joe on kävelevä tietosanakirja. Muutimme sieltä pois, kun olin kuusivuotias. Joe muistutti, että nyt katsotaan elokuvaa ja ollaan subjekteja eikä objekteja. Epätäydelliset elokuvat ovat hienoja, koska niissä näkyy inhimillinen kädenjälki. Kun saa käsikirjoituksen, jossa ohjaajaksi on merkitty Joe Dante, niin sehän on pakko ottaa vastaan. Se ei kuitenkaan välttämättä vaikuta roolivalintoihini. Minut opetettiin ymmärtämään eurooppalaisia mestariteoksia, mutta sitten kiinnostuin amerikkalaisista elokuvista, ja ne ovat myös upeita. Olen hulluna genre-elokuviin ja Universalin B-tuotantoihin. TEKSTI MARTA BA?AGA 68 EPISODI 8/2016 KOTITEATTERI 8/2016 EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 68 5.8.2016 19.52. Burying the Ex -elokuvan pääosaa esittävästä Anton Yelchinistä oli kasvamassa yksi sukupolvensa kiinnostavimpia – ja hauskimpia – näyttelijöitä. Jos hän roiskuttaa verta joka paikkaan, se sopii minulle. Euroopassa on tehty paljon mestarillisia elokuvia, ja minä olen varttunut niiden parissa. En halua lokeroida. Jos ohjaajalla on sanoma, joka on mielestäni tärkeä, olen mukana. Toinen haastattelutilaisuus tuli Cannesissa. Jos elokuva on todella vakava, sekin sopii minulle
Kännissä ja kihloissa on kiva olla. Käsikirjoittaja Alan Trezza tuntuu oman lyhärinsä pitkäksi elokuvaksi sovittaessaan ampuneen ohi vinkeron lähtökohdan hauskimmista mahdollisuuksista. On paljon ohjaajia, joiden kanssa haluaisin työskennellä. Lisänä vain trailereita. Monia hienoja elokuvia ohjannut Joe Dantekin saa selvästi halvalla toteutettuun kauhukomediaan aikaisempien vuosikymmenten lentoa vain satunnaisesti. Se on ollut mahtavaa. Joskus elokuvan voi tehdä hyvinkin halvalla, joten olen onnekas, kun voin liikkua erilaisissa maailmoissa. Ajattelutapaani kuuluu, että kaikkea pitää yrittää. Anton Yelchin sopii hyvin Ashley Greenen elämäntapapirttihirmun seurassa sulkeutuvaksi ja Alexandra Daddarion näyttelemän kauhufanin kanssa henkiin herääväksi Maxiksi. EKSTRAT . KOMEDIA / KAUHU ELOKUVA ?. He eivät kuitenkaan painostaneet minua mihinkään. Tai etenkin huonoja juttuja! Vanhempasi olivat tunnettuja taitoluistelijoita. Haluan tehdä kaikenlaista. Todella pitkä lista kiinnostavia ja inspiroivia ajattelijoita. Tein Portugalissa pienen elokuvan [Porto], joka tuotettiin tuhannesosalla Star Trekin budjetista. Kun palaan tekemään jotain pienimuotoisempaa kuten vaikkapa Green Roomin, niin pääsen todistamaan toisenlaista lahjakkuutta. Abramsin kaltaisen huippuammattilaisen työskentelevän valtavan mittakaavan tuotannossa. Jos saisin valita, haluaisin itselleni samanlaisen uran kuin Willem Dafoella. Ehkä siksi olen valmis kokeilemaan uusia asioita. Erityisen ikävää se on, kun nuorukainen oli ollut aikeissa erota raskassoutuisesta morsiamestaan ja on nyt löytänyt uuden, itselleen paremmin sopivan oloisen ihastuksen. Kaikilta oppii jotain. Siinä on uskomatonta teknistä taituruutta, jossa käytetään massiivisia lavasteita. Vielä pahemmaksi tilanne muuttuu, kun ex päättää antaa myös poikaystävälleen ikuisen elämän vaikka väkisin. He yrittivät tehdä minusta luistelijaa, mutta kun siitä ei tullut mitään, keskityin opiskeluun. KANADA / YHDYSVALLAT 2015 SALAPERÄISEN demonipatsaan vierellä jälkihekuman pauloissa lausuttu varomaton toive auvon ikuisesta jatkumisesta johtaa pelottaviin seurauksiin. Ei, mutta luulen että heitä se vaivasi. Nuori mies havaitsee, ettei hänen pian toiveen esittämisen jälkeen menehtynyt tyttöystävänsä pysy haudan levossa. Vaivasiko sinua se, ettei sinusta tullut yhtä urheilullinen. Minulla ei ole ennakkoluuloja minkäänlaista elokuvaa kohtaan, jos materiaali on kiinnostavaa. Huonojakin juttuja. Jouni Vikman Burying the Ex Miten tärkeä Star Trek on sinulle. On hienoa nähdä J.J. 8/2016 EPISODI 69 8/2016 KOTITEATTERI EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 69 5.8.2016 19.52. On huvittavaa, että jos minun pitää näytellä urheilullista tyyppiä, hallitsen sen, mutta jos ryhdyn urheilemaan oikeasti, olen tosi huono. Toivottavasti se onnistuu. Olen ollut tosi onnekas päästessäni osaksi sitä
Ystäväni Nalle Virolainen nauhoitti minulle kokoelmani ensimmäiset vhs-kasetit, muiden muassa roskaklassikot Valuva kuolema, The Creeping Terror sekä Plan 9 from Outer Space.” KOKOELMASTANI UUPUU: ”Kokosin Yle Teemalle yhdeksän vuoden ajan Kino Into -nimistä kulttielokuvaohjelmistoa, johon sain vapaat kädet valita, mitä tahansa ikinä halusin. Rakastan roskaa: se on rehellisempää kuin laskelmoitu massaviihde ja eurooppalainen tekotaide. Viihdyn turkkilaisten supersankareiden, saksalaisen jynkkypornon sekä meksikolaisten Santo-painijaelokuvien parissa.” KOKOELMANI HARVINAISUUDET: ”Pjongjangista hankkimani pohjoiskorealaiset agenttiremellykset sekä lasten aivopesuun tarkoitetut eläinanimaatiot, joissa disneymäisen söpöt oravat puolustavat tuliasein kotimetsäänsä imperialistisilta tunkeutujapedoilta. Järjestelmän romahdettua hämärän vakoilutarinan löytäminen on haasteellista.” ELOKUVA, JOHON LIITTYY HAUSKA TARINA: ”Pohjois-Korean leffahullu diktaattori Kim Jong-il halusi nostaa maansa elokuvatuotannon kansainväliselle tasolle. Lopputulos on vuonna 1984 valmistunut Korean niemimaan historiaan sijoittuva stalinistinen hirviöspektaakkeli Pulgasari, jossa rautaa syövä kumihirviö karkottaa japanilaiset valloittajat.” ”Rakastan roskaa!” LEFFAHYLLY Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin aasialaisen ohjelmiston ekspertti, dokumenttiohjaaja Jouni Hokkanen täydentää leffakokoelmaansa Pjongjangin ja Hongkongin hämärillä takakujilla. Kun pohjoinen pimeys alkaa ahdistaa (ja tätä tapahtuu usein) työnnän kasetin nauhuriin ja kyynelehdin kaipausta, kun leffan iki-ihana tunnari, The Mamas & The Papasin kuolematon klassikko California Dreamin’, alkaa soida.” KOKOELMAN KALKKUNA: ”Huomattava osa kokoelmastani on kalkkunoita. MILLAINEN ON KOKOELMANI: ”Olen haalinut japanilaisten superhirviöiden vartioimaan työhuoneeseeni hämärän tavaravuoren, josta poimin fiiliksen mukaan ekspressionistista mykkäkauhua, hongkongilaista väkivaltaa, pohjoiskorealaisia agenttiseikkailuita, eteläkorealaista pehmopornoa, tai vaikkapa Kenneth Angerin okkultistia homolyhäreitä, Pekka Siitoimen kotielokuvista puhumattakaan. TEKSTI MARTTA KAUKONEN KUVA MARKUS PAAJALA Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi 70 EPISODI 8/2016 KOTITEATTERI 8/2016 EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 70 5.8.2016 19.52. Japanista Kim lennätti Godzilla-elokuvien tehostetiimin. Aasiaan keskittyvää elokuvakirjallisuuttakin lienee jokunen hyllymetri. Kaupat jäivät syntymättä reikäpäisestä romanialaisesta scifileffasta Sa aurat a bomba vuodelta 1961. Statisteina toimi tuhansia Korean vallankumousarmeijan sotilaita. Hän kidnappasi Etelä-Korean Orson Wellesiksi kutsutun Shin Shang-okin ja tämän näyttelijäpuolison Choi Eun-heen. Säläosastolta löytyy Godzilla-käsinukke, Michael Jackson -avaimenperä sekä dokumentaariselle elämäntyölleni myönnetty bangladeshilainen elokuvapalkinto.” ELOKUVA, JOTA KATSON YHÄ UUDELLEEN: ”Chungking Mansions on Hongkongissa sijaitseva pahamaineinen diilereitten, prostituoitujen ja reikäpäisten reppumatkaajien kansoittama sokkeloinen torakkalinna, jossa olen asunut elämäni aikana yhteensä varmaankin useita vuosia. Rakastan niljakkaita propagandadokumentteja, kuten Leni Riefenstahlin Tahdon riemuvoittoa tai Pjongjangin neljää vuodenaikaa. Kylmäävää ja ainutlaatuista propagandaa!” VIIMEISIN HANKINTANI: ”Natsien rahoilla Ranskassa väsätty vapaamuurareiden kansainvälisen salaliiton paljastava antisemitistinen ja äärimmäisen vainoharhainen propagandadraama Forces Occultes, joka on valmistunut vuonna 1943.” VARHAISIN HANKINTANI: ”Joskus 1980-luvun alkupuolella pääkaupunkiseudulla näkyi taivaskanava Sky Channel, jonka lauantaiyön ohjelmistoon kuuluivat Deadly Earnest Horror Show -nimiset kauhuleffaesitykset. Wong Kar-wai ohjasi ja jumalainen nappoveikko Chris Doyle kuvasi neonvalojen välkkeessä eksistentiaalidraaman Chungking Express
Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 71 5.8.2016 19.52
STRIIMERI V ANKILAKOMEDIA Orange is the New Black on yksi Netflixin uudelleenkatsotuimpia alkuperäissarjoja. Netflix teetti ennen uutta kautta myös kyselyn sarjan faneille. Kohta amerikkalainen viihde muuttaa ajatusmaailmaasi myös siis jääkaapilla tai saunassa. Ilmankos Venäjän päättäjät moittivat Netflixiä Yhdysvaltojen aivopesukoneistoksi palvelun tunkeutuessa ihmisten koteihin televisioiden kautta. Kesällä ruudulla kävivät vuorotellen HBO Nordicin The Ma gicians, Netflixin Jane the Virgin ja Viaplayn Vaihdokkaat. Eli noin viisinkertaiseksi siitä, mitä tilanne oli pari vuotta sitten. Tiedän, mitä katsoin viime kesänä, mutta katsoinko sitä sittenkään vapaaehtoisesti. Jopa hienomman kuin The Raid 2:ssa (Netflix) nähtiin. Härskiä ajankäyttöä ja muun viihteen unohtamista! Varovaisten arvioiden mukaan maailman verkkoon kytkettyjen laitteiden määrän ennustetaan nousevan peräti 40-50 miljardiin vuoteen 2020 mennessä. Netflixin syksyn keskeisin ajankohta on 30. syyskuuta, kun Marvelin Luke Cage julkaistaan. SYKSYLLÄ RYTISEE Netflixin heinäkuun kiinnostavin lisäys oli pienemmän budjetin jännityselokuva Rebirth, jossa perheenisä erehtyy kokeilemaan uutta henkisen kasvun leiriä ja löytää itsensä keskeltä kulttia, josta saat toki lähteä milloin haluat, jos vain uskallat. C Moren oli tyytyminen esittämään erinomaisia elokuvia, kuten fantastisen arkinen kauhuelokuva It Follows ja agenttipätkä Kingsman: Salainen palvelu, jossa Colin Firth (!) tekee yhden näyttävimmistä joukkotappelukohtauksista ikinä. Nykyajan onlinemoodiin liimattu teini tuskin huomaa eroa. Siinä vaiheessa, kun ruoka jäähtyy jo lautasella, eikä uudesta ohjelmasta ole päästy yhteisymmärrykseen edellisen sarjan päätyttyä, valinta osuu aina hyväksi todettuihin, lukuisia kertoja läpi koluttuihin komediasuosikkeihin, kuten Ensisilmäyksellä, Frendit ja Modern Family. Netflixin seurantatilastojen mukaan yli puolet sarjan katsojista on katsonut vähintään yhden Orange is the New Blackin tuotantokauden myös uudelleen. Uusinnat ovat nousussa erityisesti aina ennen uuden kauden julkaisua, eli aiemmin tänäkin kesänä neljännen kauden osalta. Kaikki löytyvät Netflixin katalogista. 72 EPISODI 8/2016 KOTITEATTERI 8/2016 EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 72 5.8.2016 19.52. Cagen kohdalle osunut viivästys lienee luvassa muillekin supersankarisarjoille, sillä Netflix valmistelee parhaillaan omaa sarjaa myös The Punisherille, rikollisia luodein siivoavalle antisankarille, joka Tieteissarja Westworld kertoo futuristisesta villin lännen teemapuistosta. 1613:sta haastatellusta fanista, jotka olivat kaikki aikeissa katsoa neljännen kauden, viidesosa aikoi katsella edeltävän kauden uudelleen ja peräti yli 40 % vastaajista aikoi katsoa koko sarjan eli kaikki 36 jaksoa uudelleen ennen neljättä kautta. Vapaaehtoista vai ei Kesäohjelmistossa uusintoja ja saippuahömppää Uusinnat ovat kovassa huudossa myös omalla kotisohvalla, tosin eri syystä. Japanissa nuorisolle on jo unohdettu kertoa, mitä tekstiviesti tai fyysinen verkkojohto aikoinaan tarkoittivat
Sarjasta hypetetään HBO:n uutta Game of Thronesia, joten menestyspaineita on. Kymmenosaiseen sarjaan on naarattu muun muassa Anthony Hopkins, Ed Harris ja Evan Rachel Wood. Harmillisesti taso laskee tasaisesti alun jälkeen ja koko kaudelle tarkoituksen tuova pääjuoni avataan vasta finaalia varten. Sarjassa yhdistyvät Mat rix-henkisen tulevaisuuden villin lännen huvipuisto ja perverssit fantasiat, joita ihmiset menevät sinne kokemaan. Uusimmassa täydennyserässä yksi masentunut erakko on ylitse muiden ja samalla tietysti koulua kiusaavan pahuuden päähänpinttymä. jaksossa on ideaa. Erityisesti sen jälkeen, kun HBO vastikään lopetti 100 miljoonaa dollaria maksaneen Vinyl-sarjan yhteen kauteen. ja 4. Potentiaali huokuu peileistä asti ja erityisesti 1. Nyt kun sarjaformaatti on todettu hyväksi alustaksi supervoimien koululle, ontoksi jääneen The Magiciansin jatkon sijaan odotan, milloin Matthew Vaughn lanseeraa X-Men: The Series -tuotannon. Sarjojen ristisiitos jatkuu muutenkin, kun Jessica Jonesin vastahakoisena apurina ensiesiintymisensä tehnyt juristi, Carrie-Anne Moss nähdään myös Iron Fistin tulevassa sarjassa. Pääjuonta odotellessa The Magicians on tarkoituksellisen roisi köyriessään kaikkien karvaisten kanssa, jotta aikuisten sarja varmasti erottuisi Harry Potterin Tylypahkasta. Jani Svensk The Magicians Kausi 1 ihastutti Daredevilin toisella kaudella. Abrams. Mike Colter esittää Luke Cage -sarjan nimihahmoa. Taustavoimista vastaavat niinikään tunnetut nimet, kuten Jonathan Nolan ja J.J. Loppuvuoden kenties odotetuin ensi-ilta nähdään kuitenkin vasta lokakuussa, kun alkuvuodesta parin kuukauden tauon tuotannossaan pitänyt Westworld-tieteissarja julkaistaan. Tämä on hyvä, tätä lisää. 8/2016 EPISODI 73 8/2016 KOTITEATTERI EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 73 5.8.2016 19.52. YHDYSVALLAT 2015 LAHJAKKAITA NUORIA värvätään joka vuosi salaiseen taikurikouluun, jossa heitä opetetaan hallitsemaan taikuutta ennen kuin kömpelyys vie hengen tavallisten ihmisten tai koulun keskeyttäneiden anarkistinoitien joukossa. Stella Maeve esittää yhtä taikuriopiskelijoista. JANI SVENSK Tällä palstalla seurataan verkossa elokuvia ja sarjoja kuukausimaksua vastaan tarjoavia palveluita. TELEVISIO / FANTASIA SARJA ??. Yliluonnollinen sisäoppilaitos on erinomainen ympäristö kauhuaineksia sisältävälle fantasiasarjalle. Sarjarajat ylittävä yhtenäinen maailma on Marvelin vahvuus – ja helposti kompastuskivi, jos kortteli lanataan, eikä kukaan ihmettele, missä flengailee Manhattanin oma Hämähäkkimies. Westworld pohjautuu Michael Crichtonin vuonna 1973 käsikirjoittamaan ja ohjaamaan samannimiseen elokuvaan, joka Suomessa tunnetaan nimellä Tappokone. Sitä ennen chillaillaan sinne tänne yksittäisissä jaksoissa pinnallisten hahmojen mukana
Jo alkumetreillä käy ilmi, että noin 25-vuotias Joy ( Brie Larson) asuu 5-vuotiaan poikansa Jackin ( Jacob Tremblay) kanssa pienessä huoneessa vailla kontaktia ulkomaailmaan. Jesse Huusari Alkuperäisessä Cloverfieldissä oli valtava hirviö. Joy Bone Tomahawk WESTERN / KAUHU ELOKUVA ???. Lisänä kommenttiraita ja nippu lyhyitä koosteita. Tosin genrerajojen ei pidä antaa hämärtää liikaa ennakkokäsityksiä, sillä tämä rikkoo niitäkin mennen tullen. IRLANTI / KANADA / YHDYSVALLAT 2015 IRLANTILAISSYNTYISEN ohjaaja Lenny Abrahamsonin ansiokkaasta Roomista puhuttaessa täytyy varoa spoilereita. Blu-raylla lisänä kolme pätevää minidokkaria sekä ohjaajan, kuvaajan, leikkaajan ja lavastajan yhteinen kommenttiraita, joka on kovin tekninen. Teet itsellesi palveluksen, kun katsot leffan ilman ennakkotietoja. Michelle ajaa kolarin ja herää sidottuna omituisesta kellarista, jossa Howardiksi esittäytyvä henkilö ruokkii hänet. 10 Cloverfield Lane Room DRAAMA ELOKUVA ???. Bunkkerissa asuu toinenkin eloonjäänyt nimeltä Emmett, joka Michellen kanssa huomaa, että Howardissa kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää. Esa Karell 74 EPISODI 8/2016 KOTITEATTERI 8/2016 EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 74 5.8.2016 19.52. EKSTRAT ??. Loistavan Whiplashin ohjannut ja käsikirjoittanut Damien Chazelle otettiin tuotantoon mukaan hiomaan käsikirjoitus kuntoon, ja lopputuloksena on jännittävä post-apokalyptinen visio. BLU-RAY EKSTRAT ??. Dvd:llä vain osa lisämateriaalista. Loistava avaus Steven Zahlerilta, joka on sekä ohjannut että tarinoinut jäntevän, yllätyksellisen ja levottoman filkan. Skandien kansissa tätä rinnastetaan tympeään agathachristiemäiseen kamarihaukotukseen (Hateful Eight), kun brittiversio vertaa leffaa oikeutetusti Armottomaan. Brittijulkaisun kansi on jotakuinkin alkuperäisen julisteen kaltainen, joka skandeissa on pitänyt korvata versiolla, joka tehokkaasti tärvelee oleellisen yllätyksellisen käänteen. Ja jos kuvat eivät aukene riittävän selvästi, niin ei hätää, kannen tekstiosuudessa juoni on rautalangallakin spoilattu. Siinä missä alkuperäinen elokuva oli suurta tuhoa pienellä budjetilla, on Dan Trachtenbergin ohjaama 10 Cloverfield Lane yllättävän minimalistinen pienen tilan trilleri. Äidissä on sinnikkyyttä kaiken epätoivon keskellä ja hän pyrkii tarjoamaan pojalleen edes jonkinlaista elämää. JÄNNITYS / SCIFI ELOKUVA ??. Äidin ja pojan suhdetta kuvataan Roomissa ainutlaatuisella tavalla. Jälkimmäinen on selvästi pääosassa, mutta lapsena (kuvausten aikaan vasta 8-vuotias) hänet olisi noteerattu miessivuosakategoriassa. YHDYSVALLAT 2015 VIHDOINKIN joku onnistuu luomaan modernin tyylikkään länkkärin. on seitsemän vuotta aiemmin kidnapattu, mutta Jackille huone on koko maailma. Ekstrat vain blu-raylla. Howard kertoo, että maahan on hyökätty ja ainut turva löytyy bunkkerista. Uudessa elokuvassa on John Goodman. Larson palkittiin odotetusti ja täysin ansaitusti Oscarilla parhaasta naispääosasta, mutta Tremblay olisi aivan yhtä hyvin voinut olla edes ehdokkaana. Jatko-osaa on saatu odottaa yllättävän kauan. YHDYSVALLAT 2016 VUONNA 2008 ensi-iltansa saanut kauhuelokuva Clo verfield oli valtava hitti. Yllättävin kääntein kehittyvä tarina ei tahdo alkuun oikein pitää otteessaan, ja kun viimein käänteet alkavat oikeasti kiinnostaa, on elokuva jo aivan liian pitkällä. Elokuvan jälkimmäisellä puoliskolla tarina muuttaa suuntaa radikaalisti. 10 Clover field Lane ei ole suoraa jatkoa edellisen elokuvan tarinalle eikä varsinaisesti spin offikaan. Tero Heikkinen Sen sijaan kotitallenteiden skandinaavinen markkinointi on täysin luokatonta ja potentiaalisia asiakkaita tökerösti aliarvioivaa verrattuna vaikkapa brittiläiseen vastaavaan
Kovaotteinen poliisijännäri Rautainen Coogan (1968) käynnisti Siegelin ja Clint Eastwoodin hedelmällisen ja kummankin uraan ratkaisevasti vaikuttaneen yhteistyön. Sen kylmäävään tarinaan palkkamurhaajista ja ammattirikollisista tiivistyy hänen elokuviensa toistuva näkemys väkivallan ja petoksen hallitsemasta maailmasta, jossa kukaan ei selviä voittajana. syyskuuta. Steve McQueenin tähdittämä Hell Is for Heros (1962) on poikkeuksellisen pessimistinen ja illuusioton sotaelokuva. Hänen kädenjälkensä on nähtävissä sellaisissa klassikoissa kuin Casablanca, Kuohuva 20luku ja He ajavat öisin. Oppi-isänsä tavoin myös heidän elokuviaan on toisinaan syytetty naisvihamielisiksi. montaasijaksoja eli nopearytmisiä, usein ajan kulkua tai henkilöhahmon vaiheita ilmaisevia välikkeitä. Vuonna 1945 Siegel ohjasi kaksi Oscarilla palkittua lyhytelokuvaa. Varastetut ihmiset (Invasion of the Body Snatchers) esitetään Yle Teemalta sunnuntain klassikkona 11. ELOKUVAN MESTARIT LIKAISEN HARRYN VÄKIVALTAISUUS HÄTKÄHDYTTI AIKALAISYLEISÖÄ JA HERÄTTI SYYTÖKSIÄ JOPA FASISMISTA. Jo 1930-luvun lopulla hän ohjasi, kuvasi ja leikkasi elokuviin ns. Siegel aloitti uransa leikkaajana Warner Bros. Parivaljakon maineikkain yhteistyö on omavaltaisesta poliisista ja tämän jahtaamasta sarjamurhaajasta kertova Likainen Harry (1971). Rasismia rohkeasti käsittelevässä länkkärissä Puoliverinen (1960) Siegel siivitti Elvis Presleyn uransa parhaaseen roolityöhön. Siegelin huippukauden päättivät rikosjännäri Tappakaa Charley Varrick (1973), John Waynen jäähyväisleffaksi räätälöity eleginen western Revolverimies (1976) sekä Eastwoodin jälleen tähdittämä vähäeleinen vankiladraama Pako Alcatrazista (1979). Hän sai ohjattavakseen lähinnä halpoja rikosleffoja, joiden parissa hän kuitenkin kehitti oman, viileätä ja vähäeleisen lakonista kerrontaa suosivan tyylinsä. Hän on arvioinut elokuvia myös TV1:n Aamu-tv:n Tähtihetki-ohjelmassa. 8/2016 EPISODI 75 8/2016 KOTITEATTERI EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 75 5.8.2016 19.52. Don Siegel Modernin toimintaelokuvan isä AMERIKKALAISEN elokuvan aliarvostetuimpiin mestareihin lukeutuvaa Don Siegeliä (1912–91) on joskus kutsuttu modernin toimintaelokuvan isäksi. -studiolla. Useita uusintaversioita poikinut klassikko on vaikuttanut lukemattomiin myöhempiin tieteisja kauhuelokuviin. Nimitys voi olla oikeutettu, mutta hänen merkityksestään se antaa vain aavistuksen. Siegelin huipputöitä on Ernest Hemingwayn novelliin löyhästi pohjautuva Tappajat (1964). Siegelin läpimurtotyö oli Folsomin vankilassa kuvattu ja oikeita vankeja sivuosissa käyttävä rikosdraama Kapina vankilassa (1954). Useita jatko-osia poikineen menestysleffan väkivaltaisuus hätkähdytti aikalaisyleisöä ja herätti syytöksiä jopa fasismista. Korostuneen maskuliinisia elokuvia ohjanneen Siegelin opetuslapsiksi ovat tunnustautuneet ainakin Eastwood ja Sam Peckinpah. TARMO POUSSU Kirjoittaja on Ilta-Sanomien ja Apu-lehden elokuvakriitikko. Lupaavan alun jälkeen hänen uransa juuttui amerikkalaisen elokuvan rehevään aluskasvillisuuteen. Sitäkin kovempi näyttö oli paranoidia kauhua tihkuva scifi-jännäri Varastetut ihmiset (1956). Hän menetti sydämensä elokuvalle 12-vuotiaana, ja kaikesta voi syyttää Alfred Hitchcockin Psykoa. Sitä seurasivat länkkäri Kourallinen dynamiittia (1970) sekä psykoseksuaalinen sisällisotadraama Korpraali McB (1971), jota sekä Siegel että Eastwood ovat kutsuneet uransa suosikkielokuvaksi
Väliin heitetään pakollisia toimintakohtauksia, mutta muuten kaksi ensimmäistä tuntia on pelkkää tyhjäkäyntiä. Sen näkökulma on kuitenkin Frankensteinin sirkuksesta itselleen apulaiseksi ja Igoriksi nimeämän lääketieteellisesti valveutuneen kyttyräselän. Tarina ei lähde Daniel Radcliffen muotoiseksi seurapiirikomistukseksi kuoriutuva mies avustaa hyväntekijäänsä, vaikka alkaa lopulta kyseenalaistaa tämän motivaatioita ja menetelmiä. Se ei lunasta odotuksia, eivätkä sen karut ja goreisetkin hetket ole tasapainossa kevyempien elementtien kanssa. Batman v Superman Dawn of Justice TOIMINTA ELOKUVA ?. KANADA / YHDYSVALLAT / ISO-BRITANNIA 2015 ON YMMÄRRETTÄVÄÄ, että elokuvan nimihahmo on James McAvoyn esittämä tiedemies. EKSTRAT ???. Julkisuuskuvaansa tarkkaan varjelevasta supertähdestä ei ole saatu mukaan uutta materiaalia, vaan hänen myöhemmästä urastaan kertovat lähinnä joukkuetoverit ja valmentajat. Epäonnistumisenakin se on kuitenkin hyvin kunnianhimoinen sellainen. YHDYSVALLAT 2015 ZACK SNYDER on ohjannut visuaalisesti tyylikkäitä sarjakuvafilmatisointeja kuten 300 ja Watchmen, mutta häneltä puuttuu Yön ritari -trilogian tehneen Christopher Nolanin älyllinen ote. Hänestä syntyy silti hyvin inhimillinen kuva. Lisämateriaalina toistakymmentä taustakoostetta, joissa on parisen tuntia katsottavaa. EKSTRAT ??. Levyllä on lisäksi nippu elokuvan tekemisestä ja valmisteluista kertovia koosteita ja poistettuja kohtauksia. Jouni Vikman missään vaiheessa kunnolla käyntiin. 76 EPISODI 8/2016 KOTITEATTERI 8/2016 EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 76 5.8.2016 19.52. Ben Affleck on Batmanina yllättävän hyvä – elokuvan ongelmat ovat aivan muualla. Dawn of Justice on pelkkä ylipitkä ja tylsä pohjustus kahdelle tulevalle Justice League -elokuvalle, jotka Snyder myös ohjaa. Taitavasti rakennettu dokumentti sopii rinnakkaisteokseksi Ibrahimovicin elämäkertakirjalle. Yksi haastateltavista on Jari Litmanen, jonka kanssa Zlatan pelasi Ajaxissa. Dokumentti perustuu suurilta osin materiaaliin, jota ohjaajaveljekset Magnus ja Fredrik Gertten kuvasivat 1990-luvun lopulla, jolloin Ibrahimovic oli vasta lupaava junioripelaaja Malmössä. Aiheet vaihtelevat batmobiilin rakentamisesta lepakoiden suojeluun. Nuori Zlatan keskittyy nimensä mukaisesti hänen uransa alkuvaiheisiin. Ylinäyttelevän McAvoyn ja hillitymmän Radcliffen välillä on buddy-kemiaa, ja ennen kaikkea elokuva onnistuu tuomaan tuttuun ja kuluneeseenkin legendaan jotain uutta – odotettu hirviö on tarinassa sivuosassa ja nähdään vasta loppumetreillä. RUOTSI 2015 RUOTSALAINEN Zlatan Ibrahimovic on yksi maailman lahjakkaimpia ja samalla parhaiten palkattuja jalkapalloilijoita. Elokuvasta on blu-rayna ilmestynyt myös pidennetty erikoisversio, mutta sitä ei ole mukana normijulkaisulla. On myös helppo ymmärtää, miksi jossain vaiheessa hypetetty elokuva lopulta katosi vähin äänin. Viimeinen puolituntinen uhrataan tylsälle ja kliseiselle lopputaistelulle digiörkkeineen. Jussi Huhtala Zlatan pelasi Ajaxissa yhdessä Jari Litmasen kanssa. Jussi Huhtala Nuori Zlatan Victor Frankenstein JÄNNITYS / FANTASIA ELOKUVA ??. Wonder Womanin hahmo ilmestyy näyttämölle täysin selittämättä. Ei lisämateriaalia. Moneen kertaan toistuu, että Zlatan ei ole helppo ihminen. Den unge Zlatan DOKUMENTTI ELOKUVA ???. Huonona päivänä hän käyttäytyy pelikentällä itsekkäästi ja epäurheilijamaisesti
TUULIKAAPPIMAA ???. Molemmissa niistä on mukana Juha Lehtolan dokumentti pitkän linjan ohjaaja-käsikirjoittajasta, joka avaa omien vaiheidensa ohella teostensa taustoja. Mutta koska alkuteoskaan ei ole niinkään hauska kuin vain pirullisen tyylikäs, on Tulion versio lähinnä uskomaton taidonnäyte tyylitellyn sarjakuvan elementtien siirrosta elokuvalliseen muotoon. Suosittuun sarjakuvaan perustuva varhainen Vihtori ja Klaara on paljon onnistuneempi komedia. Toistuvassa peruskuviossa lapsenomainen kaunis nuori nainen uskoo miesten lupauksiin ja itsensä häväistyään ajautuu prostituioiduksi. Niistä on Matti Ijäksen elokuvat tehty. UNELMA KARJAMAJALLA (1940) ???. VIHTORI JA KLAARA (1939) ??. Menneisyyden maisemia, osa 10 Teuvo Tulio -kokoelma DRAAMA / KOMEDIA LAULU TULIPUNAISESTA KUKASTA (1938) ???. Tulio loi tunnelmaa lisäämällä ulkokuviin studiossa kuvattuja lähikuvia. Kaikki nämä teemat yhdistyvät Tulion viimeiseksi jääneessä, hysteerisessä Suomi-eksploitaatiossa Sensuela. Se kuvastaa hyvin Teuvo Tulion elokuvia, joissa tunteet ovat hahmojen motivaattorien sijaan niiden juoni. RIKOLLINEN NAINEN (1952) ??. Jouni Vikman 8/2016 EPISODI 77 8/2016 KOTITEATTERI EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 77 5.8.2016 19.52. SENSUELA (1972) ???. Hänen töistään voi nauttia myös postmodernisti tahattomalla komiikalle naureskellen. INTOHIMON VALLASSA (1947) ???. Samalla se leikittelee eläinten ja ihmisten rinnastuksilla ja kaiken kokoisten olentojen maailman kokoristiriidoilla. Se kuvaa hyvin, miten Tulio elokuva elokuvalta menetti tyylitajuaan ulkoisten elementtien painottamiselle. LEVOTON VERI (1946) ???. BLU-RAY EKSTRAT ?. Vastaavia totuuden hetkiä kohtaavat muutkin avainhenkilöt – Tuulikaappimaan Kauko haluaisi kovasti miehistyä mutta lapsenmielinen janttara ei saa vastakaikua oikein mistään. SELLAISENA KUIN SINÄ MINUT HALUSIT (1944) ??. Zootropolis on jälleen yksi Disney-tallin riemuvoitto. Tavallaan myös Rikollinen nainen sisältää moisia jännitysdraaman aineksia, mutta toisaalta se on myös erittäin musta komedia. MUSTASUKKAISUUS (1953) ??. Paketti sisältää myös omana juhlapainoksena julkaistun kulttileffan Katsastus. PAINIJA ???. Tulion käytettävissä olleista rajallisista resursseista ja ajan hampaan kaltoin kohtelemista lähdemateriaaleista (osa Tulion elokuvista on kadonnut kokonaan) johtuen vuosien vieriminen näkyy elokuvissa teknisessä tasossa paikoin. Zootropolis Eläinten kaupunki ANIMAATIO ELOKUVA ????. EKSTRAT ???. Toinen Tulio-vakio on triangelidraama, jossa nainen lupautuu ”väärälle” miehelle antauduttuaan ensin ”oikealle” (Into himon vallassa, Hornankoski), tai jossa mustasukkainen nainen piinaa miestään ja siskoaan (Levoton veri, Mustasukkaisuus). Samalla hän huoletta toisti materiaalia omista ja muiden elokuvista ja käytti klassista ja pateettista perinnemusiikkia. RAKKAUDEN RISTI (1946) ??. Lisät on varustettu Suomi-tekstein. Laulu tulipunaisesta kukasta -elokuvassa se nähdään vielä miehen näkökulmasta, kun talonpoika lähtee naisia riiaamaan, kun ei saa naida rakastamaansa piikaa. KATSASTUS ???. Jänöetsivän on voitettava omat ennakkoluulonsa ja liittouduttava lain rajamailla liikkuvan ketun kanssa pelastaakseen yhteisön. Ijäksen töissä viehättää omaehtoinen, akikaurismäkimäinen ja lokerointi ole kadonneet juurikaan pintaa syvemmälle. Mutta kun idealistinen, poliisiksi kouluttautunut puputyttö saapuu metropoliin, hän havaitsee etteivät ennakkoluulot Matti Ijäs 4 elokuvan kokoelma KOMEDIA / DRAAMA VIIMEINEN KEIKKA ??. Lähes kaikkien nyt ilmestyneen Tulio-kokoelman elokuvien keskiössä on nainen, ja erityisesti näyttelijätär Regina Linnanheimo oli Tuliolle tärkeä kumppani myös luovassa mielessä. Sen ohella kotimaisittain ikimuistettavinta camp-dialogia tarjoavassa Olet mennyt minun vereeni -elokuvassa naisen vie pohjalle alkoholi. Silti tuotannosta paistaa ongelmallinen suhde naisiin. Siksi hänelle on helppo naureskella, mutta toisaalta se tekee hänestä Suomen elokuvakentässä kiinnostavan poikkeuksen, intohimon ajaman auteurin. Se yhdistää moderneja teemoja ikiaikaisiin eläintarinoihin. OLET MENNYT MINUN VEREENI (1956) ???. Elokuvissa Sellaisena kuin sinä minut halusit ja Rakkauden risti alamäessä ollaan naispääosan mukana. Katsas tuksen Viltteri panikoi tullessaan isäksi, kun taas vanhan remmin Öövini pitää kiinni kynsin hampain menneistä, vaikka ikä painaakin. Dvd on ilmeisesti ekstraton, mutta blu-ray-julkaisuissa mukana on koosteita elokuvan tekemisestä ja poistettuja kohtauksia. SUOMI 1984–2003 ELÄMÄNMAKUISET hahmot, arjen pirstoutuminen ja piilofilosofiset kiteytykset. Lisämateriaaleihin on panostettu suomalaisittain kiitettävästi ja silti kotikutoisesti. Vain hienossa Unelma karjamajassa -maalaisromanssissa päähän potkittu nainen pystyy säilyttämään arvokkuutensa. Neljän elokuvan boksiin on poimittu kimara Ijäksen töitä, mukana harvemmin nähty Tuulikaappimaa, joka pohjautuu Jari Tervon tekstiin. SUOMI 1938–1972 SANAKIRJAN mukaan melodramaattinen tarkoittaa ”teennäisen dramaattista, tunteellista tai mahtipontista”. Vankila/mielisairaaladraama, jännitys ja ihmissuhdekomedia lyövät toisiaan iloisesti korville. HORNANKOSKI (1949) ??. Sen jännittävä ja värikäs seikkailu suorastaan tempaisee mukaansa. Matti Komulainen Bill Murraykin tietää, että punaiset housut ovat cool. YHDYSVALLAT 2016 ZOOTROPOLIS on eläinten kaupunki, jossa isot ja pienet, saalistajat ja saaliseläimet elävät rinnakkain sulassa sovussa. Kun jotkut petojen sukua olevat eläimet vajoavat esi-isiensä käyttäytymismalleihin, ottavat vanhat pelot ja vihat vallan. Se tekee elokuvista välillä jopa psykedelisiä kokemuksia varsinkin putkeen katsottuna. Joka tapauksessa ne ovat hyvin mielenkiintoinen luku suomalaisen elokuvan historiassa. Jokaisen elokuvan yhteydessä on julkaisun esittely, lisäksi mukana on Tulion ja hänen tuotantojensa esittelyjä ja joidenkin nimikkeiden yhteydessä Tulion samaan aikaan kuvaama ruotsinkielinen versio elokuvasta. Jouni Vikman retrotodellisuus, johon tarinat sijoittuvat, ja jossa rakkaus tai sen saavuttamattomuus kalvaa niin miehiä kuin naisia. Valon ja varjon käytön esikuvat löytyivät romanttisista mykkädraamoista varhaisiin noir-jännäreihin. Jos pitää suomalaisesta maalaistai tukkilaisromantiikasta, Tulion elokuvista löytää paljon nautittavia elementtejä, joita isompien studiotekijöiden liukuhihnatuotteet eivät tavoita
Erinomaisesti näytelty elokuva nousee Patricia Highsmith -filmatisointien parhaimmistoon. DRAAMA ELOKUVA ???. Carolin taustalla oleva yhä suomentamaton romaani The Price of Salt (1952) oli Highsmithin ensimmäisiä. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta komediana sen ongelma on, etteivät sen pikkutuhmat oivallukset ole kovin hauskoja. Colm Tóibínin menestysromaaniin perustuvassa elokuvassa nuori Mann), joka kalkkiviivoilla päättää ryhtyä yh-äidiksi keinosiemennyksellä. EKSTRAT ??. Highsmith työskenteli sesonkiapulaisena tavaratalon leluosastolla, kun naisasiakas minkkiturkissa teki häneen syvän vaikutuksen. Tero Heikkinen Carol 78 EPISODI 8/2016 KOTITEATTERI 8/2016 EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 78 5.8.2016 19.52. Niina Holm Therese ja Carol ottavat osaa tapahtumaan, jossa palkitaan illan hassuin hattu. Lisämateriaalina joukko elokuvan tekemiseen liittyviä koosteita ja erityisesti ikiliikkujamaisen Wilsonin ympärillä pyöriviä poistettuja kohtauksia ja ottoja. EKSTRAT ?. Parisuhteessa edettiin 50-luvulla huomattavasti hitaammin kuin nykyään. Uusi maailma osoittautuu alkukankeuksien jälkeen olevan juuri sitä, josta hän on pitkään haaveillut. Huolimatta naisten ja joidenkin miesten kokemista valaistumisen hetkistä How to Be Single ei yritäkään sanoa mitään syvällistä ihmissuhteista. Oppaanaan hänellä on bilehirmu työkaveri ( Rebel Wilson) ja ankkurinaan kaikin puolin aikuinen lääkärisisko ( Leslie Brooklyn DRAAMA ELOKUVA ???. Häneen ihastuu nuori valokuvaaja Therese ( Rooney Mara). YHDYSVALLAT 2015 MUKAVAN MIEHEN tavattuaan Dakota Johnsonin esittämä Alice päättääkin hetken kokeilla yksin elämistä ja tulee vedetyksi New Yorkin limaiseen sinkkudeittailukuiluun. How to Be Single KOMEDIA ELOKUVA ?. EKSTRAT ??. Ekstroissa kooste tekijöiden mietteistä sekä kurkistus elokuvan kulisseihin. Alfred Hitchcockin Muukalaisia junas sa (1951) perustui Highsmithin samannimiseen romaaniin. Elokuvassa vaaleaa mysteerinaista näyttelee kissamaisen upea Cate Blanchett. ISO-BRITANNIA / KANADA / IRLANTI 2015 PARHAAN ELOKUVAN Oscar-ehdokas Brooklyn on teknisesti viime vuoden onnistuneimpia romanttisia elokuvia. Kansilehden takakannessa mainitaan lisämateriaaleiksi kuvagalleria sekä poistettuja vaihtoehtoisten ohjaajakommenttien kera. 50-luku on vangittu pieteetillä, oltiin sitten irlantilaisessa pikkukylässä tai amerikkalaisessa suurkaupungissa. Jouni Vikman Eilis ( Saoirse Ronan) päättää jättää Irlannin ja muuttaa New Yorkiin paremman elämän toivossa. Irlantilaisten massamuutto Yhdysvaltoihin on vähemmän filmatisoitu aihe, vaikka draaman aineksia riittäisi. Se sai alkunsa samantapaisesta kohtaamisesta kuin millä elokuvakin alkaa. YHDYSVALLAT 2015 TODD HAYNESIN Carol on tyylikäs ja emotionaalisesti tarkka tarina kielletystä rakkaudesta. Lisäksi ekstroista löytyy trailer sekä kuusi minidokkaria. Miehet jäävät statisteiksi hyvien naisnäyttelijöiden rinnalla, mutta nämäkin ovat välillä hukassa tarinassa, joka tuntuu julistavan, että vaikka sinkkuus on välivaihe, siitä ei pidä ottaa ongelmaa, kunhan jostain tulee rahaa bailata tai yleensä tehdä mitä haluaa milloin haluaa. Brooklyn nimettiin Oscar-ehdokkaaksi myös parhaasta naispääosasta sekä käsikirjoituksesta, mutta ansioiksi on laskettava myös puvustus, lavastus ja kuvaus. Hän jopa löytää miehen, ja tätä suhdetta ohjaaja John Crowley kuvaakin rehellisesti. Highsmith muistetaan psykologisen trillerin mestarina, jonka romaaneista moni on taipunut elokuvaksi. Rene Clementin Kuuma aurinko (1960) on Tom Ripley -elokuvista ehdottomasti paras
Vaihdokkaat Switched at Birth TELEVISIO / DRAAMA KAUSI 1 ???. Jatkuvasti cliffhangereilla koukuttavan ykköskauden kohokohtia ovat kiihkeät viittomakieliset keskustelut, kun koko ääniraita on mykkä, mutta tunnekipinät sinkoilevat. Vaihdokkaat ei kokonaan vältä perhesarjojen helmasyntiä, että ongelmat ratkeaisivat nopeammin, jos nuoret vain puhuisivat vanhemmilleen, eivätkä yrittäisi ratkoa pulmiaan yksin. Jane the Virgin on, kuten sarja itse jokaisessa jaksossa muistuttaa, tupaten täyteen ahdettu kaikkia latinalaisen saippuaoopperan, telenovelan, tuotemerkkejä. Jo alkutilanne olisi tarpeeksi kutkuttava, mutta sen lisäksi sarjaan on ladattu vielä pari mielenkiintoista lisäkerrosta: toinen perheistä on vanhan urheilutähden yläluokkainen kokoonpano ja toista ylläpitää entinen alkoholisti ja yksinhuoltaja – jonka kasvattama nuori tyttö on kuuro. Ylimääräiset draaman aiheet ovat onneksi sopivan arkisia ja mietoja. Jani Svensk Jane the Virgin Kausi 1 TELEVISIO / KOMEDIA SARJA ??. Toisella kaudella viittomien uutuudenviehätys on jo laimennut. Viaplay esittää tällä hetkellä sarjan neljää ensimmäistä tuotantokautta. YHDYSVALLAT 2014 JOS PIDÄT saippuaoopperan päättömistä käänteistä, aurinkoisesta glitter-kuvastosta ja väsyneemmätkin katsojat aina juonikuvioissa mukana pitävästä viihteestä, rakastat Jane the Virgin -sarjaa. Virhe selviää 16 vuotta myöhemmin. Kaikki tapaukseen liittyvät henkilöt on punottu juonikuvioissa herkullisesti ristiin. KAUSI 2 ??. YHDYSVALLAT 2011 KAKSI SAMANIKÄISTÄ tyttöä vaihtuu synnytysosastolla väärän perheen huomaan. Onneksi mistään ei tarvitse olla perillä, sillä sarjan kertojaääni muistuttaa aina hupaisasti, mitä on aiemmin tapahtunut, kuka on kukin, kuka on sukua kellekin tai miksi on tärkeää, että tämä joku nyt sattui näkemään jotain. Joku tuntee aina jonkun. Yleisön naisväki antaisi vähintään kaksi tähteä lisää. Siinäpä vasta syy kapinoida! Kun tyttärien vaihtuminen selviää, kaksi hyvin erilaista perhettä muuttaa samaan pihapiiriin ja nivoo arkeaan yhteen. Jani Svensk EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 79 5.8.2016 19.52. Sivullisetkin, kunhan sarja pääsee vauhtiin. On käsittämätöntä, miten monta risteävää juonikuviota saadaan aikaan, kun sitä oikeaa ja avioliittoa odottava neitsyt vahingossa keinohedelmöitetään. Pinnallista ja kevyttä, mutta samalla niin älytöntä viihdettä, että pakkohan siitä on jonkin verran pitää
Matti Komulainen Zoo Kausi 1 TELEVISIO / TRILLERI SARJA ?. PRIDE AND PREJUDICE AND ZOMBIES Dvd & blu-ray 22.8. Yritelmää yritetään lisäksi vääntää väkisin tarantinomaisen rentoon kuosiin sekopäistä huumoria viljelemällä mutta siinä onnistumatta. Lisukkeissa esitellään toteutusta eri näkökulmista peittelemättä sitä, että digimagia on nytkin mahdollistanut tolkuttomimmatkin kohtaamiset. NUOTIN VIERESTÄ Dvd & blu-ray 9.9. Koomaisen oloinen John Travolta tuntuu soveltavan roistossaan Get Shortyn (1995) ja sen jatko-osan Be Coolin (2005) Chili Palmerin velmuja maneereja huonolla menestyksellä. Näyttelijänä meritoituneen Jackie Earle Haleyn esikoisohjaus on tuskastuttavaa poukkoilua. The Void on kolmas, itsenäinen osa kanadalaisohjaaja Ryan Littlen teossarjassa Saints and Soldiers (2003, 2012). Virhearvion vuoksi jenkit saavatkin niskaansa ylivoiman. Pieni tutkijaryhmä käy selvittämään painajaista, mutta vastassa on faunan lisäksi valtiotason vehkeilijöitä. YHDYSVALLAT 2015 NELJÄ OPISKELUAJOILTA tuttua kaverusta sijoittaa hankkeeseen, jonka takaa paljastuu ammattirikollisen suuret suunnitelmat. Päämäärättömyys heittää hahmot toinen toistaan epäuskottavampiin tilanteisiin. Lisäksi kökkäreessä häiritsee kliinisyys. Huterasti toteutettu sarja hukkaa samalla potentiaalinsa uskottavaan ekologiseen kritiikkiin. NAAPURIT 2 Dvd & blu-ray 3.10. Matti Komulainen 80 EPISODI 8/2016 KOTITEATTERI 8/2016 EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 80 5.8.2016 19.52. WARCRAFT: THE BEGINNING Dvd & blu-ray 10.10. Eikä tullut teräväpiirtojulkaisua vaan pelkkä dvd. Natalie Portmanin lännenelokuva Jane Got a Gun ei päässyt meillä teattereihin. Roolityö on rutiinisaippuaa ja ulkoisestikin elokuva on tv-sarjamaista halpistelua: tehosteet on lisätty usein jälkituotannossa, kun panssareita on pitänyt kohdella silkkihansikkain. Nyt ihmisen erityisaseman horjuminen eliökunnan huipulla alistetaan osaksi Mission Impossible -kaavaa, jossa toimintaa generoivat geenimanipulaation vaarat, bisnesmaailman kähmintä ja ylimmälle huipulle ulottuva salaliitto. Kalustosta ja univormuista aseisiin kaikki on kuin suoraan pakkauksesta. Myös vaikkapa sarjassa Boardwalk Empire loistanut Michael Pitt on täysin eksyksissä Zachina. Criminal Activities vaihtaa lajityyppiä trilleristä kostodraamaksi ja kompastelee toistuvasti tahattomaan tragikomiikkaan. X-MEN: APOCALYPSE Dvd, blu-ray & 3D blu-ray 17.10. Edeltäjiensä tavoin The Void on toteutettu minibudjetilla, mikä näkyy vaatimattomuutena niin näyttelijäsuorituksissa kuin varsinaisessa tuotannossa. James Pattersonin ja Michael Ledwidgen romaaniin perustuva sarja jatkaa Api noiden planeetan asetelmaa. Nelikko ajautuu itsekin väärille poluille, kun se näyttää ainoalta mahdolliselta tieltä ulos painajaisesta. Näyttelijät ovat yhtä pihalla. Leijonat eivät syö tappamiaan ihmisiä, lepakot lentävät arktiselle vyöhykkeelle ja linnut nousevat korkeuksiin, joita mannertenväliset lennot käyttävät. EKSTRAT ?. TULEVIA JULKAISUJA Saints and Soldiers The Void SOTA ELOKUVA . KIRSIKKAPUIDEN ALLA Dvd 14.9. Matti Komulainen Criminal Activities TRILLERI ELOKUVA . HURMAAVA PETTURI Dvd & blu-ray 19.9. THE NICE GUYS Dvd & blu-ray 21.9. Tilanteen outoutta korostaa se, että ne toimivat myös lajityypillisiä vaistojaan vastaan. YHDYSVALLAT 2014 SAKSALAISET tekevät epätoivoista mutta sinnikästä vastarintaa toukokuussa 1945. JANE GOT A GUN Dvd 29.8. Amerikkalainen panssarintorjuntavaunukaksikko lähetetään siivoamaan viholliset rintaman katvealueelta. ANGRY BIRDS -ELOKUVA Dvd, blu-ray & 3D blu-ray 26.9. YHDYSVALLAT 2015 ELÄIMET ALOITTAVAT selittämättömät hyökkäykset ihmisiä vastaan. Toimintajaksot taas tuovat mieleen harrastekerhojen järjestämät ennallistamistapahtumat, joissa historialliset hetket näytellään todellisuutta jäljitellen
Suomessa nimikkeitä on 2 131, mikä on hyvää keskitasoa: Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on saman verran sisältöä. Oli Bright sitten hyvä tai huono, Netflixin panostaessa omaan tuotantoon muu sisältö näyttää jäävän jalkoihin. Se ei kuitenkaan näköjään pysty pitämään yllä suurta määrää nimikkeitä sekä tuottamaan omaa laajaa katalogia. Viimevuotinen Beasts of No Nation oli hieno sotadraama, mutta neljän elokuvan diili Adam Sandlerin kanssa ei kuulostanut kovin houkuttelevalta. Miksi pitäisi maksaa enemmän, jos sisältö vähenee. Suomen Netflixissä tilanne ei välttämättä ole yhtä paha, koska meillä aloitettiin tavallaan nollasta neljä vuotta sitten, kun yhtiö tuli Suomeen. Ottaisitko itse puolet koko Seinfeld-katalogista vai yhden Will Smith -leffan, jos saisit valita. Indiedraama Tallulah on Netflixin alkuperäistuotanto, jonka pääosassa näyttelee Ellen Page. Miksi maksaa enemmän, jos sisältö vähenee. 8/2016 EPISODI 81 8/2016 KOTITEATTERI EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 81 5.8.2016 19.52. Ehkä yhden dollarin tai euron korotus olisi hyväksyttävämpää, jos nimikkeitä tulisi lisää vähintään samassa suhteessa. Suomessa peruspakettia nostettiin eurolla 7,99 eurosta 8,99 euroon. Exstreamistin artikkelissa pohditaan, kannattaako pistää 90 miljoonaa dollaria yhteen ainoaan Will Smith -tuotantoon nimeltä Bright, jonka ohjaa David Ayer (Suicide Squad). Yhdysvalloissa on edelleen eniten nimikkeitä, mutta ymmärrettävästi sisällön väheneminen harmittaa amerikkalaisia. Siellä katalogi on ollut perinteisesti Netflix-alueista laajin, koska se on toiminut siellä pisimpään. Sillä sai sarjan oikeudet viideksi vuodeksi ja 72 tuntia sisältöä. Suomessa sisältö on lisääntynyt vähitellen, mutta Yhdysvalloissa tilanne on päinvastainen. Netflix on halunnut panostaa omaan sisältöön ja luoda omia sarjoja ja elokuvia. Vaikka striimipalvelun tilaajamäärä oli edelleen kasvanut, kasvuvauhti oli yhtiön historian huonoin. Sarjojen kohdalla se on onnistunutkin erinomaisesti. Netflix keskittyy omaan tuotantoon JOKIN AIKA sitten Netflix ilmoitti huonoja uutisia. Netflix piti syynä kasvun hidastumiseen sitä, että palvelun hintaa oli nostettu. Yhdysvalloissa nimikkeiden määrä on pudonnut 40 prosenttia viimeisen neljän vuoden aikana. Netflixin omat sarjat kuten Orange is the New Black, House of Cards tai Daredevil ovat olleet menestyksiä. Siksi olisikin hyvä, jos Suomenkin markkinoille tulisi lisää kilpailijoita ja haastajia Netflixille. Exstreamist-sivuston artikkelin mukaan tilaajakannan kasvun hidastuminen johtuu siitä, että Netflixin sisältöä on nykyään vähemmän. Suomalainen Ville Salminen ylläpitää Cordcutting-sivustoa, jonka mukaan heinäkuussa 2016 Netflixissä oli Yhdysvalloissa tarjolla 5 087 nimikettä. Visioita kotisohvalta. Vertailuesimerkkinä Netflixin kilpailija Hulu maksoi kaksi kertaa enemmän eli 180 miljoonaa dollaria Seinfeld-sarjan kaikista jaksoista. On hyvä asia, että Netflix satsaa omaan sisältöön. Fantasiaelementtejä sisältävä poliisijännäri voi olla iso hitti, ja sille kaavaillaan jo jatko-osiakin, mutta aivan yhtä hyvin siitä voi tulla Wild Wild Westin tai After Earthin kaltainen Will Smith -kalkkuna. Netflix on satsannut elokuviin valtavasti, mutta onko se välttämättä järkevää. Hinnannousu on luonnollinen selitys, mutta se ei välttämättä ole todellinen syy kasvun hidastumiselle. Tällä palstalla tarkastellaan kotiteatterijulkaisuja ja niihin liittyviä ilmiöitä. Muutama kuukausi sitten striimipalvelun perushinta nousi Yhdysvalloissa dollarilla kuussa. Listan häntäpäässä olevilla mailla on alle tuhat nimikettä. JUSSI HUHTALA KAIKEN TEORIA OTTAISITKO ITSE PUOLET KOKO SEINFELDKATALOGISTA VAI YHDEN WILL SMITH -LEFFAN, JOS SAISIT VALITA. Elokuvien kohdalla tilanne ei ole yhtä selkeä – eikä kuluttajan kannalta paras mahdollinen
Sellaisia, jotka eivät voi olla tyytyväisiä ennen kuin kaikki muut käyttäytyvät juuri niin kuin heistä on sopivaa. Pokemoneista on myös korttipeli, useita sarjakuvia ja oheistuotteita. Valittajien viesti on selvä: älkää tehkö mitä haluatte vaan mitä minä haluan. Monet tekstit päätyivät lauseeseen: ”menisitte ulos, raittiiseen ulkoilmaan”. Hän on lainannut ääntään useille piirroshahmoille, mm. Baloo, Totoro, kapteeni Haddock, Thomas O’Malley, Optimus Prime ja Batman. Eri pituisia, eri painoisia, erivärisiä, uskomme eri jumaliin, omaamme erilaisia seksuaalisia suuntauksia ja leikimme eri leikkejä. Nyt valitetaan siitä millä lailla he ulkoilevat. Pokestopit sijaitsevat kulttuurillisesti tärkeissä kohteissa, joten pelaajat pääsevät samalla tutustumaan kotikaupunkinsa merkittäviin rakennuksiin. Kehittymättömät yksilöt luulevat olevansa aikuisia kieltämällä kaiken leikkimisen. Se oli helppoa, sillä pelaajat olivat suurimmaksi osaksi lapsia, jotka eivät osanneet puolustautua lööppilehtien mielipidekirjoituksia vastaan. Nämä valittajat eivät kirjoita kommenttejaan raikkaassa ulkoilmassa tai rantakahvilasta käsin, vaan nököttävät kotona koneen ääressä naputtamassa. Pyydystettyjä hirviöitä kasvatetaan, kunnes ne kehittyvät seuraavalle tasolle. Tällaista arvostamista kutsutaan elämän rikkaudeksi. Pelistä valmistettua televisiosarjaa on nähty jo 19 tuotantokautta, yli 30 erikoisjaksoa ja 18 pitkää elokuvaa. 90-luvun pelien tapaan on Pokemon Go niin ikään saanut kritiikkiä. Lapsena teimme asioita samalla tavalla, yhdessä. Nyt ongelma ei ole, että nuoret istuvat sisällä. Miten me saisimme nämä henkiseltä kehitykseltään lapsen tasolle jääneet aikuiset myös kehittymään seuraavalle tasolle. Itsenäiseksi kasvaneet yksilöt ymmärtävät leikin tärkeyden ja jatkavat leikkimistä. Valittajat ovat edelleen yhdellä tasolla lapsia ja kokevat kaiken erilaisuuden uhaksi itselleen. Pekka on ollut mukana kirjoittamassa useita tv-sarjoja, kuten Alamaailma ja Kylmäverisesti sinun. Näin tehdessämme opimme sosiaalisia taitoja ja yhteenkuuluvuutta. Pokemon Go:ssa pyydystetään kuvitteellisia hirviöitä. Siksi kaikissa päiväkodeissa on edelleenkin rivi sinisiä ja vaaleanpunaisia kurahaalareita. Peli ei toimi sisätiloissa, vaan pakottaa pelaajansa ulkoilmaan pokemoneja metsästämään. Kun arvostamme erilaisuutta itsessämme, arvostamme sitä myös muissa ihmisissä. Pekka on myös toiminut dubbausohjaajana lähes kahdeksassakymmenessä piirroselokuvassa, mm. Sillä me ihmiset olemme erilaisia. Kun ei ole ikinä päässyt kokonaan itsenäistymään, on hyvin vaikea suvaita niitä jotka ovat. Valittajista välittyy hyvin mittava tuska ja ahdistus asian tiimoilta. Lapset eivät miellä itseään erillisiksi olennoiksi. Lapsena meillä on kaikilla tapana tehdä kaikki niin kuin muutkin. Todellisuudessakin on hirviöitä. Yleisin argumentti oli, että pelaajat passivoituvat, eivätkä saa tarpeeksi liikuntaa nököttäessään koneen äärellä. Jotta tämä onnistuisi, meidän oli kaikkien pukeuduttava samankaltaisesti ja leikittävä samoja leikkejä. Pokemoneja on olemassa vain leikisti, ei oikeasti. Eli on pyrittävä korottamaan itsensä alentamalla muita. Heinäkuussa 2016 julkaistu Pokemon Go -peli on ensimmäisenä maailmassa pystynyt kaupallistamaan geokätkennän periaatteet. Henkilöt, jotka eivät voi olla rauhassa, koska muut eivät elä elämäänsä heidän näkemyksensä mukaan, eivät voi olla koskaan tyytyväisiä. Viesteistä on ymmärrettävissä, että Pokemon Gota pelaavat nuoret pilaavat toiminnallaan valittajan mahdollisuuden viettää rauhallista elämää. Pokemon Go PEKKA LEHTOSAARI 82 EPISODI 8/2016 EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 82 5.8.2016 19.53. Eikä pelaajaa hyödytä jäädä norkoilemaan lähimmän pokestopin nurkille, sillä löydetyt pokemunat voidaan hautoa ainoastaan kävelemällä useita kilometrejä. Kasvettuamme tästä irti siirrymme itsenäistymisvaiheeseen, jossa opimme että olemme erilaisia kuin kaikki muut ja opimme myös rakastamaan erilaisuuttamme. POKEMON (pocket monsters) on alkujaan Nintendon Game Boy -pelikonsolille 1996 suunnittelema peli. Useat heistä ovat avautuneet somessa ja mielipidepalstoilla. tällä hetkellä pyörivässä animaatioelokuvassa Pikku prinssi. Pekka Lehtosaari on vastannut käsikirjoituksista elokuviin Pahat oojat, Vares, Dark Floors, Syvälle salattu, Rendel ja Röllin sydän, jonka hän myös ohjasi. 1990-luvulla videopelaamista kritisoitiin rankasti. Vaikka valittaja ei näkisi pelaajia lähistöllään, hän ei pysty rauhoittumaan niin kauan kuin on tietoinen siitä, että jotkut nuoret jossain ulkosalla oikeasti pelaavat tätä peliä. Jotta he kokisivat itsensä arvokkaaksi, heidän on mitätöitävä erilaisuus. VALITTAJISTA VÄLITTYY HYVIN MITTAVA TUSKA JA AHDISTUS ASIAN TIIMOILTA
Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.episodi.fi. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-episodi Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. UUTTA METELISSÄ! EPISODI 08 2016 KANNET CC 2015.indd 2 5.8.2016 14.12. Tilaa Episodi! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. NEITI PEREGRINEN KOTI ERISKUMMALLISILLE LAPSILLE Moinen möhkäle nimeksi asettaa jo tekijöille haasteita, mutta eiköhän Tim Burton ole yksi parhaista vaihtoehdoista fantasiaseikkailun ohjaajaksi. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Whit Stillmanin näkemys Jane Austenin romaanista on kuitenkin mitä hilpein. Peter Bergin elokuvassa nähdään mm. JA PALJON MUUTA EPISODI 9/2016 ILMESTYY 16. 12 numeroa/12kk 89,90 Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.episodi.fi Tilaajapalvelu puh. OSTA TAI TILAA! SEURAAVASSA EPISODISSA EPISODI 08 2016 KOTITEATTERI.indd 83 5.8.2016 13.50 SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NE T facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SELAA SUOMEN LISÄKSI MYÖS VIRON, RUOTSIN, SAKSAN JA SVEITSIN KEIKKOJA. LOVE AND FRIENSHIP Epookkielokuvat ovat usein täynnä pakahduttavia mutta tukahdutettuja tunteita. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 89,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 104,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % DEEPWATER HORIZON Vuonna 2010 Meksikonlahdella rytisi, kun valtavalla öljynporauslautalla tapahtui katastrofi. SYYSKUUTA. Mark Wahlberg ja Kurt Russell
Lähde punkin, diskon ja hiphopin juurille ulottuvalle huimaavalle matkalle, jossa levy-yhtiön pomo Richie Finestra (Bobby Cannavale) yrittää pitää yhtiönsä ja henkilökohtaisen elämänsä hallinnassa. PAUL FEIG JUHO KUOSMANEN JENNIFER SAUNDERS HINTA 8,90€ | NUMERO 8/2016 UUTTA VERTA SUOMALAI SEEN ELOKUVAA N @DiscshopFi VUODEN JÄLLEENMYYNTIPISTE 2013 RUBRIK! UNDERRUBRIK DVD 34,95€ Blu-ray 39,95€ VINYL Oscar®-palkitun Martin Scorsesen, Mick Jaggerin ja Terence Winterin tekemässä VINYL-sarjassa seurataan huumeiden ja seksin voimalla pyörivää musiikkibisnestä 1970-luvun New Yorkissa. episodi_vinyl_225x269.indd 1 2016-07-12 15:05 EP IS O D I 8 /2 16 B od om | H ym yil ev ä m ie s | To de lla up ee ta | D or ia et sim äs sä | To m H an ks | D vd -o pa s EPISODI 08 2016 KANNET CC 2015.indd 1 5.8.2016 14.11