DVD 16,95€ BLU-RAY ALK. 19,95€ DVD 16,95€ BLU-RAY ALK. 16,95€ episodi_A_mars.indd 1 2019-02-22 15:35. @DiscshopFi VUODEN JÄLLEENMYYNTIPISTE 2013 FANTASTIC BEASTS: THE CRIMES OF GRINDELWALD Tylypahkan professori Albus Dumbledore on värvännyt Lisko Scamanderin pysäyttääkseen pimeyden velho Gellert Grindelwaldin, jonka suunnitelma hallita kaikkia ei-taikovia uhkaa jakaa velhomaailman kahtia. 19,95€ ALK. BOHEMIAN RHAPSODY Bohemain Rhapsody on kunnianosoitus Queenille, bändin musiikille ja sen poikkeukselliselle laulajalle Freddie Mercurylle, josta tuli yksi maailman rakastetuimmista viihdyttäjistä
Niin on käynyt, kun rouheiden ja väkivaltaistenkin ranskalaisdraamojen ohjaaja tarttuu mitä amerikkalaisimpaan lajityyppiin apunaan loistonäyttelijät. Toisin kuitenkin kävi, mutta faneja kutkutti ajatus, että uutuudesta vastaisi Disneynsä läpikotaisin tunteva Tim Burton. Perinteisen sirkuksen pelastuminen vaatisi pienen ihmeen... 52 PETER JACKSON Uusiseelantilainen elokuvantekijä tunnetaan valtavan menestyneiden fantasiaspektaakkelien tekijänä. 61 KOTITEATTERI 82 PEKKA LEHTOSAARI Olipa toisenkin kerran... 48 PUUTARHAJUHLAT Eronnut ranskalainen elokuvantekijäpariskunta tekee edelleen yhdessä elokuvia ja käyttäytyy haastatteluissa kuin... no, vanha pariskunta. Shazam! kertoo siitä, miltä se voisi näyttää. Eläkkeestä jo haaveillut korkeimman oikeuden tuomari on kahtia jakautuneen Yhdysvaltojen poliittisessa keskiössä ja siis parinkin leffan kohde. 61 LUKUNURKKAUS Baby Jane; Loistava ystäväni sekä Risto Räppääjä ja pullistelija. Hän on tehnyt rohkean ratkaisun siirtää huomiota norsuvauvalta sitä ympäröiviin ihmisiin, jotka alkuperäisessä loistivat poissaolollaan. 44 OIKEUDEN PUOLESTA Ruth Bader Ginsburg on valokeilassa monin tavoin. Erilainen supersankari on kiinnostavan oloinen poikkeus synkäksi mielletyssä DC:n elokuvauniversumissa. 55 NUMERO 3 / 2019 | WWW.EPISODI.FI Kolme naista A Star Is Born Lapsenuskoa vaaditaan, kun Finley Hobbins ja Nico Parker tekevät valkokangasdebyyttiinsä vuoteen 1919 sijoittuvassa vuoden 2019 elokuvassa, joka kertoo vuonna 1941 syntyneestä piirroshahmosta... Mutta mikä on uuden Lord of the Rings -sarjan tilanne. 34 SISTERSIN VELJEKSET Yllättävät yhdistelmät luovat välillä helmiä. 38 SHAZAM! Kukapa pikkupoika ei olisi haaveillut supervoimista. Tietoisesti taloudellisesti ja mahdollisimman nopeasti toteutettu animaatio ei kuitenkaan ollut pelkkä roiskaus, vaan se on tiivis, sydämellinen helmi, joka on monen Disney-fanin suosikki. 4 ALKUTEKSTI Puu, Oscarit, kuori. 58 TOP 10 Vähemmän ansaitut Oscarit. 62 AIKAKONE Maaliskuu–huhtikuu 1999. 3/2019 EPISODI 3. OLISI MIELENKIINTOISTA NÄHDÄ, MITEN ÄLLÖTTÄVIÄ FRAN JA MINÄ ONNISTUISIMME OLEMAAN VANHOILLA PÄIVILLÄMME VERRATTUNA URAMME ALKUAIKOIHIN. Moni myös kuvitteli, että se olisi turvassa uusintafilmatisoinnilta live-elokuvaksi. >> SISÄLTÖ 24 DUMBO Walt Disneyn neljäs animaatioelokuva Dumbo julkaistiin vuonna 1941 korjaamaan studion taloudellista tilannetta Fantasian heikon vastaanoton jälkeen. 5 YLEISÖN ÄÄNI >> 6 ESIKATSELU Godzilla II: King of the Monsters, Rocketman ja John Wick 3. >> 10 ENSI-ILLAT 22 TOIMITUKSEN SUOSIKIT 24 DUMBO Animaatioklassikon tarina on siirretty vuoteen 1919, kun koko viihdemaailma on muutoksen kourissa suuren sodan jälkeen. – PETER JACKSON, S. Hänellä on kuitenkin likainen menneisyys
Tarpeen mukaan Akatemia on osoittanut, ettei se pelkää muutosta ja aikojen mukaan uudistumista, sanottiin sen jäsenten vanhoillisuudesta mitä tahansa. Siihen nähden gaala onnistui uskomattoman hyvin, sanoivat draamaa ja ristiriitoja väkisin kehittävät tahot mitä tahansa. Tämän sanottuani en voinut vastustaa kiusausta arvostella sen päätöksiä. JOUNI VIKMAN PÄÄTOIMITTAJA Puu, Oscarit, kuori 10 VUOTTA SITTEN MYÖS kymmenen vuotta sitten näihin aikoihin Berliinin elokuvajuhlat olivat juuri päättyneet. Tätä kirjoitettaessa se on kuitenkin vielä tuoreessa muistissa, joten palaan vielä siihen ja sitä edeltäneisiin tapahtumiin. Outoon menoon on yhtä aikaa yksinkertainen ja monimutkainen syy. Kansainvälisen lehdistön ensimmäinen kysymys nimittäin kuului: 'Palkkasitko Clive Owenin pääosaan siksi, että olette niin samannäköisiä?'... Episodi ei vastaa tietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Moni varmaan kiinnitti huomiota edestakaisin vänkäämiseen, jossa Oscar-pystejä jakava Yhdysvaltojen elokuva-akatemia lupaili gaalaan muutoksia vain vetääkseen ne takaisin jonkin ryhmän vastalauseiden vuoksi. Kesto on venähtänyt, kun kategorioita on lisätty välillä suruttakin, vaikka viime aikoina tilannetta on pyritty jäädyttämään huolimatta painostuksesta esimerkiksi stunttien huomioimisesta. Oscar-gaala on tv-ohjelma, jota Elokuva-akatemia tuottaa ABC-kanavalle. Pictures KUN tämä maaliskuun Episodi ilmestyy, vuoden 2019 Oscar-gaalasta on kulunut jo joitakin viikkoja. Tässä vaiheessa peliin astui se tosiasia, että Oscar-gaala ei ole Akatemian päätyö. Akatemian on siis huomioitava kanavan toiveet ohjelman pituudesta ja mainosten määrästä. 4 EPISODI 3/2019. Oli siis tarve lyhentää tilaisuuden kestoa. ”...pressitilaisuus oli ehkä huvittavin mitä festivaaleilla on koskaan nähty. NUMERO WWW.EPISODI.FI facebook.com/episodilehti instagram.com/episodi_lehti twitter.com/episodilehti PÄÄTOIMITTAJA Jouni Vikman TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Jussi Huhtala ULKOASU Markus Paajala KIRJOITTAJAT Joonas Alanne, Marta Ba?aga, Tero Heikkinen, Niina Holm, Jesse Huusari, Niko Ikonen, Johanna Juntunen, Janne Kaakko, Tom Kajaslampi, Esa Karell, Matti Komulainen, Helinä Laajalahti, Pekka Lehtosaari, Hannu Liekso, Maria Lättilä, Heli Metsätähti, Milla Olkkonen, Tarmo Poussu, Jesse Raatikainen, Jani Svensk, Niklas Tirkkonen, Kirpi Uimonen TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Episodi / Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki etunimi.sukunimi@popmedia.fi episodi@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Jaana Halttunen, Erik Kangas, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma–pe 9–16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 1459-7381 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. 16. Kuvamateriaali: 20th Century Fox, Atlantic Film, Filmikamari, Helsinki Filmi, HBO Nordic, MRP Matila Röhr Productions, New Line Cinema, Netflix, Nordisk Film, Paramount Pictures, Scanbox Finland Oy, SF Film Finland Oy, Solar Films, Universal Pictures, Viaplay, The Walt Disney Company Nordic, Warner Bros. Oli myös rohkeuden osoitus järjestää gaala ilman juontajaa. Liikkuvia osia ja osapuolia on vain niin runsaasti. VUOSIKERTA / 151. Eläintaruissa kerrotaan tervaan laskeutuneesta harakasta, jonka nokka takertui kiinni, kun se sai pyrstönsä kiskottua irti ja päinvastoin. Valitettavasti kansainvälinen lehdistö ei ollut aina täysin tehtäviensä tasalla, kuten todettiin Tom Tykwerin The Internationalin (tähtinä Clive Owen ja Naomi Watts) lehdistötilaisuudessa. Siihen verrattuna Yhdysvaltojen elokuva-akatemia on vieläkin useammassa välikädessä, jossa on mahdotonta kumartaa jonnekin pyllistämättä toisaalle. Lopputuloksen voi lukea sivulta 56. Akatemian on siis pohdittava, mitä katsojat haluavat nähdä, joten tuli kiusaus karsia suorasta lähetyksestä palkittavia, jotka ovat oleellisia elokuvien tekemisessä, mutta eivät tunnu maallikosta niin mediaseksikkäiltä. Se on elokuva-alan ammattilaisten yhteenliittymä, ja nämähän eivät hyvällä katso, kun oma järjestö tuntuu kohtelevan osaa väestä vähätellen. 'Elokuvassa on kohtaus, joka kuvattiin kotimaassani Turkin Istanbulissa, millaista oli kuvata siellä?' ...Viimeinen kysymys kruunasi tapahtuman: 'Herra Tykwer, onko teillä jotain tanskalaisia vastaan, kun elokuvan konnan rooliin oli palkattu Ulrich Thomsen?'” Episodi 3/2009: Berliini laman kourissa (Timo Kuismin) ALKUTEKSTI MAALISKUU 2019 MENO ALKOI MUISTUTTAA TÄKÄLÄISTÄ SOTE-TEMPOILUA – PAITSI ETTÄ OSCAR-GAALA SAATIIN VEDETTYÄ KUNNIALLA LÄPI. Sitä tapahtui niin usein, että meno alkoi muistuttaa täkäläistä sote-tempoilua – paitsi että Oscar-gaala saatiin vedettyä kunnialla läpi
krs. Jos puhutaan nimenomaan Suomessa toteutetuista elokuvista, kuten kysymys kuului, niin vastaus on vuoden 2017 Tuntematon sotilas. KÄTYRIT 11. Järjestämme Facebookissa kysymyssessioita noin kerran kuukaudessa ja voit lähettää viestiä myös erikseen. Aku Louhimiehen ohjaama filmatisointi Väinö Linnan klassikkoromaanista tuotettiiin noin 7 miljoonan euron budjetilla, mikä tekee siitä kalleimman suomalaiselokuvan, jossa ei ole muita tuottajamaita. MAD MAX FURY ROAD 2. Facebook.com/episodilehti Twitter: @episodilehti Instagram: @episodi_lehti Sähköposti: episodi@popmedia.fi Voit lähettää kysymyksesi myös kirjeitse osoitteeseen Episodi / Yleisön ääni Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 3. Suomalaisille elokuvien katsojille Resident Evil -sarja ei kuitenkaan ole uponnut riittävän hyvin, joten viimeisimmät osat ovat meillä ilmestyneet suoraan dvd:nä ja blu-rayna. 00100 HELSINKI YLEISÖN ÄÄNI @DiscshopFi VUODEN JÄLLEENMYYNTIPISTE 2013 VUODEN 2015 MYYDYIMMÄT ELOKUVAT 1. Vuonna 2016 ilmestyneen elokuvan budjetti oli noin 65 miljoonaa euroa. Yhdysvaltain ensi-iltapäivämääräksi on vahvistettu perjantai 14.4.2017. INTERSTELLAR 4. Kysy meiltä mitä tahansa elokuvista! Seuraa Episodia sosiaalisessa mediassa äläkä epäröi esittää elokuva-aiheisia kysymyksiä. AMERICAN SNIPER 6. Cosmatosin (Rambo II, Cobra) vedenalaisen kasarijännärin, jonka pääosassa nähtiin Robo Copin Peter Weller. AVENGERS AGE OF ULTRON 12. Kyseessä on siis ilman muuta menestysfranchise. ”Onko vuoden 1989 Leviathanin dvdtai blu-ray-julkaisusta tietoja?” VASTAUS: Hienoa, että joku muistaa tämän George P. The Coming Race maksoi noin 20 miljoonaa euroa, mutta siinä on mukana myös saksalaista rahaa, eli sekin on yhteistuotanto. Toivottavasti elokuvien kansitekstien suunnittelijat lukevat tämän ja tekevät asialle jotain. TÄMÄ PALSTA on omistettu lukijapalautteelle ja elokuva-aiheisille kysymyksille. Mitä se kustansi. Hän kuitenkin pudotti sitä sopimusneuvotteluissa kuuteen miljoonaan dollariin ja sai siitä hyvästä osuuden Batman-leffan ja oheistuotteiden tuloista. Luku on bruttotuotto, mutta eiköhän siitä yli budjetin verran jää tekijöille käteen. Resident Evil -elokuvasarja on kokenut tällaisen kohtalon. Esimerkiksi elokuvasarjan viimeisin osa, vuoden 2017 Resident Evil: The Final Chapter, on tuottanut maailmanlaajuisesti 312 miljoonaa dollaria. Joka tapauksessa hän on tienannut valtavan määrän rahaa elokuvasta, eikä kyseessä ollut edes päärooli. NÄLKÄPELI MATKIJANÄRHI OSA 1 10. FURY 13. Angry Birds -elokuva ei ollut kuitenkaan yksinomaan suomalaista tuotantoa, vaan Rovio teki sen yhteistyössä amerikkalaisen Columbia-yhtiön kanssa. INSIDE OUT 14. ”Miksiköhän kotiteatterijulkaisujen takakansissa on elokuvan kesto nykyään niin usein todella pienellä ja vaikeasti löydettävissä?” VASTAUS: Olemme huomanneet saman asian! Eikä se koske pelkkää kestoa. Resident Evil sisältää kauhuelementtejä, ja kauhuelokuvat menestyvät Suomen teattereissa usein huonommin kuin muualla maailmassa, vaikka sekä kauhuelokuvilla että Resident Evilin kaltaisilla toimintaa ja kauhua yhdistelevillä elokuvilla varmasti onkin paljon faneja. Gary Gray (Straight Outta Compton). Mutta olet oikeassa, tämä on epäkohta, joka pitäisi korjata. Järjestämme Facebookissa kysymyssessioita noin kerran kuukaudessa ja voit lähettää viestiä myös erikseen. Ville Packalén on kuullut huhuja Jack Nicholsonin jättipalkkioista. Joka tapauksessa yksikään muu suomalaiselokuva ei ole päässyt lähellekään, vaikka myös tuore Iron Sky: The Coming Race tehtiin mittavalla budjetilla. Harmi juttu sinänsä. FAST & FURIOUS 7 7. TERMINATOR GENISYS 9. ”Kuinka paljon Jack Nicholson tienasi Jokerin roolistaan Bat man-elokuvassa. 00100 HELSINKI YLEISÖN ÄÄNI TÄMÄ PALSTA on omistettu lukijapalautteelle ja elokuva-aiheisille kysymyksille. Antti Lindström ei saa enää selvää dvdja blu-ray-levyjen takakansista. Siitä on ilmoitettu, että Vin Dieselin lisäksi mukana jatkavat ainakin Jason Statham ja Dwayne Johnson. Suomessa sitä ei tietojemme mukaan ole dvd:nä tai blu-rayna julkaistu. ”Miksei uusinta Resident Evil -leffaa esitetä teattereissa” VASTAUS: Resident Evil -elokuvat ovat menestyneet maailmalla hyvin ja tuottaneet voittoa mukavasti etenkin Yhdysvaltain ulkopuolella. Ohjaajaksi on pestattu F. Tulivatko kulut kuitatuiksi myynnillä?” VASTAUS: Suomalaiseen Angry Birds -peliin perustuva animaatioelokuva on ylivoimaisesti kallein suomalaistuotanto. JURASSIC WORLD 15. Petri Pesonen haluaisi nähdä videopeleihin perustuvia elokuvia valkokankaalla. ”Mikä on kallein Suomessa toteutettu elokuva. Entertainment Weekly arvioi, että Nicholsonin palkkapussi paisui sopimuksen ansiosta 50 miljoonaan dollariin. Mark Eliotin elämäkertakirjan mukaan summa on peräti 60–90 miljoonaa dollaria. Facebook.com/episodilehti Twitter: @episodilehti Instagram: @episodi_lehti Sähköposti: episodi@popmedia.fi Voit lähettää kysymyksesi myös kirjeitse osoitteeseen Episodi / Yleisön ääni Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 3. Seuraava eli kahdeksas osa on jo kovaa vauhtia tekeillä. Kulutkin tulivat katetuksi, sillä Tuntematon sotilas keräsi yli miljoona katsojaa, ja lipputuloja kertyi arviolta 15 miljoonaa. LUOKKAKOKOUS 8. ”Koska tulee uusi Fast and The Furious?” VASTAUS: Edellinen Fast & Furious -leffa osoittautui elokuvasarjan menestyneimmäksi, joten Universal-studio ei halunnut lopettaa tuottoisaa franchisea, vaikka toinen pääosan esittäjä Paul Walker menehtyikin traagisesti. krs. Sitä emme tiedä, saako hän edelleen tuloja. Samaan sarjaan kuuluu myös Jalmari Helanderin ohjaama The Big Game (2014), jonka budjetti oli noin 8,5 miljoonaa euroa. JOHN WICK episodi_top15_film_108x297.indd 1 2015-12-29 10:26 EPISODI 01 2016 JESSE CC 2015.indd 7 15.1.2016 14.43 www.?lmihulluleffakauppa.com 4K UHD, Blur-ray & DVD *09 42891212* Kampinkuja 2 C 00100 Helsinki Illan elokuvahetkiin www.?lmihulluleffakauppa.com 4K UHD, Blur-ray & DVD *09 42891212* Kampinkuja 2 C 00100 Helsinki Illan elokuvahetkiin. Sekin on pääasiassa Suomen ulkopuolella kuvattu yhteistuotanto: muut tuottajamaat olivat Saksa ja Iso-Britannia. Joni Nikkilä on kiinnostunut vuonna 1989 ilmestyneestä Leviathan-elokuvasta, jota ei pidä sekoittaa samannimiseen venäläisdraamaan vuodelta 2014. Rosanna Ollikainen on kiinnostunut elokuvatuotannon finanssipuolesta. Tosin joku irvaili, että tämä voi johtua ikänäöstä eikä tekstin pienenemisestä. Saako hän edelleen tuloja uusimmista viittaritarielokuvista ja niiden oheistuotteista?” VASTAUS: Entertainment Weekly -lehden artikkelin mukaan Nicholsonin normaali taksa oli vuonna 1989 ilmestyneen Batman-leffan aikoihin 10 miljoonaa dollaria. Kysy meiltä mitä tahansa elokuvista! Seuraa Episodia sosiaalisessa mediassa äläkä epäröi esittää elokuva-aiheisia kysymyksiä. Visa Alanko mitä ilmeisimmin rakastaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ulkomaiset verkkokaupat kuten Amazon tai Play näyttävät kauppaavan Leviathanin blu-rayta, jossa on tekstitys vain englanniksi. MIELENSÄPAHOITTAJA 5. Suomi on pieni markkina-alue, ja osa leffoista jää meillä vaille teatterilevitystä, koska potentiaalisia lipunostajia ei uskota löytyvän tarpeeksi. Koko kuuden elokuvan sarja on tuottanut yhteensä 1,2 miljardia dollaria. HOBITTI VIIDEN ARMEIJAN TAISTELU 3
Hänellä on kuitenkin riittänyt Marvel-kiireitä ensin Thor: Ragnarökissa ja sitten Avengers: Infinity Warissa. Kong. Se ei oikein istu länsimaiseen toimintafantasiaan, joten mukaan on kirjoitettu Vera Farmigan esittämä tohtori, joka on kehittänyt samaa tarkoitusta varten hilavitkuttimen. AARON TAYLOR-JOHNSON Godzillan pääosan jälkeen Aaron Taylor-Johnson on nähty muutamassakin elokuvassa, muun muassa vaimonsa Sam Taylor-Johnsonin ohjaamassa A Million Little Pieces -draamassa. • King of the Monstersin on ohjannut Michael Dougherty, jonka edellinen elokuva oli vuoden 2015 jouluinen kauhukomedia Krampus. Japanilaisissa Godzilla-seikkailuissa esiintyi telepaattisia minikaksosia, jotka pystyivät kommunikoimaan hirviöiden kanssa. Todennäköisesti juuri sen vuoksi hänen esittämänsä Emma Russell tulee kaapatuksi yhdessä Millie Bobby Brownin (Stranger Things) esittämän teinityttärensä kanssa. Elokuvassa nähdään kuitenkin myös ensimmäisessä rymistelyssä nähdyt, Monarchin tiedemiehiä esittäneet Ken Watanabe ja Sally Hawkins sekä armeijan edustajaa näytellyt David Strathairn. Erityisesti se pätee elokuvan saralla. Tuotantoyhtiöiden mukaan King of the Monstersin keskiössä onkin – hirviöiden ohella tietysti – kryptoeläintieteellinen tutkimusjärjestö Monarch. Lisäksi huhut kertovat Loki-hahmon omasta tv-sarjasta hamassa tulevaisuudessa. • Vaikka King Ghidorah, Mothra ja Rodan ovat Toho-studion elokuvien vakiohirviöitä, tämä on ensimmäinen kerta, kun mitään niistä nähdään länsimaisessa Godzilla-elokuvassa. Mutta monstereitahan ei koskaan voi olla liikaa! INFO ESIKATSELU TULEVAA OHJELMISTOA MONSTERIVERSUMI NOUSEE HIRVEÄSTI HIRVIÖITÄ COREY HAWKINS Skull Islandin seismologin palveluksia ei lopputekstien jälkeisestä kohtauksesta huolimatta enää tarvittu, mutta se ei Corey Hawkinsia haittaa. Hän pääsi BlacKkKlansmaniin ja sen jälkeenkin hänellä on jo kolme projektia työn alla: Michael Bayn 6 Underground, Georgetown-tosidraama ja In the Heights -musikaali. Niinpä tänä vuonna nähdään Godzilla: King of the Monsters ja mikäli kaikki menee hyvin, ensi vuonna on luvassa Godzilla vs. Sen sijaan Kong: Skull Islandin nuoret tieteilijät tai muutkaan sankarit Tom Hiddleston ja Marvel-pestin Captain Marvelina saanut Brie Larson etunenässä eivät Godzilla II:ssa esiinny. Kun Gareth Edwardsin ohjaama Godzilla ilmestyi vuonna 2014 ja muodostui kansainväliseksi hitiksi, alettiin nopeasti puhua alunperin japanilaisen hirviön omasta trilogiasta ja niiden muodostamasta hirviöleffauniversumista. KUTEN sanotaan, mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Vaikka Jordan VogtRobertsin ohjaus olikin vuonna 2017 ilmestyessään taloudellinen menestys, tuottajia varmaan hirvitti (heh), kun Universalin yritys lanseerata klassisiin hirviöihinsä perustuva yhteinen elokuvauniversumi tyssäsi saman vuoden The Mummy -klönttiin. • Godzilla: King of the Monstersin tuotantobudjetti on noin 200 miljoonaa dollaria. RANNALLE JÄÄNEET • Vuoden 2014 Godzillan tuotantobudjetti oli 160 miljoonaa dollaria, ja se tuotti takaisin lähes 530 miljoonaa dollaria. • Kong: Skull Island maksoi vuonna 2017 185 miljoonaa dollaria ja se tuotti yli 566 miljoonaa dollaria. Saa nähdä, tiputetaanko järjestysnumero jossain vaiheessa pois. Studiovaihdoksen myötä kun tulisi mahdolliseksi yhdistää eri franchiseja. Suomessa King of the Monstersissa on ainakin toistaiseksi vielä etuliite Godzilla II. TOM HIDDLESTON Eipä päässyt Kong-leffan toimintasankarikaan isommaksi osaksi Monsterversea. Skull Island kuitenkin kiusoitteli lopputekstiensä yhteydessä Godzillan seuraavaa tulemista ja sitoi hirviöitä yhteiseen tulevaisuuteen. • Dougherty on myös kirjoittanut X-Men: Apocalypsen. TOUKOKUUTA GODZILLA II: KING OF THE MONSTERS Ilmeestä päätellen Godzilla ei vieläkään ole antanut anteeksi Roland Emmerichin vuoden 1998 näkemystä itsestään. Hyvin pian puheisiin nousi myös periamerikkalainen monsteri, jättimäinen King Kong. Tällä hetkellä hän kuvaa Matthew Vaughnin kanssa uutta Kingsman-elokuvaa The Great Game, jonka on tarkoitus ilmestyä 14. • Elokuvan pääosassa nähtävä Kyle Chandler esiintyi myös Peter Jacksonin vuoden 2005 King Kongissa. Eiköhän hänet Endgamessakin nähdä vaikka vain siksi, että sopimus velvoittaa. Ohjaaja Michael Dougherty on myös vinkannut, että mukana olisi ihan alkuperäisiä, tätä elokuvaa varten luotuja hirviöitä, mutta niitä ei tätä kirjoitettaessa ole vielä ennakkomateriaaleissa nähty. Edes Tom Cruise ei pystynyt pelastamaan franchisea, ja kulisseissa on taatusti pohdittu tarkkaan Monsterversumin seuraavia askeleita. 6 EPISODI 3/2019. Asialla on salaperäinen organisaatio, jolla on omia suunnitelmia hirviöiden suhteen. Niin, ne hirviöt! Godzilla ohella luvassa ovat japanilaisen Toho-studion muista luomuksista ainakin esihistoriallista lentoliskoa muistuttava Rodan, tarujen lohikäärmeet mieleen tuova kolmipäinen King Ghidorah sekä jättiperhonen Mothra. Vuoden 2014 Godzillan pääosanesittäjä Aaron Taylor-Johnson loistaa nyt poissaolollaan uutuuden krediiteistä. helmikuuta 2020. Sitten Edwards lähti tai sai lähteä Godzilla-trilogian jatko-osista, ja radioaktiivisen jättiliskon sijaan aikatauluissa etualalle nousi jättiapinan oma elokuva Kong: Skull Island. ENSI-ILTA 31
ARI Asterin (Hereditary) tuleva kauhuelokuva on nimeltään Midsommar, joka sijoittuu Ruotsiin, kuten nimestäkin voi päätellä. Sitten elokuva juuttui tuotantokoneistoon, ja sen edelle kiilasi Freddie Mercury -elokuva Bohemian Rhapsody. Tälläkin kertaa pääosassa nähdään Petteri Summanen. . Nuoren pariskunnan keskikesään sijoittuva idyllinen matka alkaa saada kammottavia piirteitä. Tekijät lupailevat rehellistä kuvausta tähden ongelmistakin: masennuskausista, päihdeongelmista ja kamppailusta seksuaalisuutensa kanssa. Toisekseen Suomessa ei kamalasti ole hirviöiden ystäviä, ellei oteta lukuun ilmiöiksi laskettavia, tuttuja franchiseja. Ohjauksesta vasta Tiina Lymi. Jos Abban ja Queenin musiikilla saadaan aikaiseksi menestysleffoja, niin vähempää tuskin voi odottaa 1960-luvulta asti hittejä syytäneen Elton Johnin tarinalta. Tuolloin hän näki itseään esittämässä Justin Timberlaken. MONSTERIT SUOMESSA 3/2019 EPISODI 7. Tällä kertaa hän myös saa takuuvarmasti menestyksestä nimensä valkokankaalle. TERVETULOA KELTATIILITIELLE SEURAAVA MUSAHITTILEFFA EDELLISELLÄ sivulla esitellyn Godzilla: King of the Monsters -elokuvan innoittamana tutkimme, miten hirviöleffat on Suomessa otettu vastaan 2000-luvulla. VUONNA 2016 ilmestynyt animaatiohitti Lemmikkien salainen elämä saa jatko-osan, jonka yhtenä ääninäyttelijänä esiintyy itse Harrison Ford. Sen jälkeen Fletcher siirtyi Elton Johnin Rocketman-elokuvan ohjaksiin. . Ensi-illaksi on vahvistettu 16. Oheisessa kuvassa nähdään Jamie Bell Taupinina ja Taron Egerton Johnina. POIMINTOJA TULEVISTA ELOKUVISTA ENSI-ILTA 31. Aiemmin epäröinyt Krasinski on nyt ilmoittanut tekevänsä jatko-osan, jonka on määrä ilmestyä toukokuussa 2020. TOUKOKUUTA ROCKETMAN JO vuoden 2012 alussa Elton John kehitteli elämäkertaelokuvaa. . Mikäli Monsterverse-elokuvien suhteen etsimällä etsii valopilkkuja, niin ainakin kahden ensimmäisen osan suhteen kiinnostus on ollut nousujohteista. JOHN Krasinski ohjasi, käsikirjoitti ja näytteli yhtä pääosaa viime vuoden kauhuhitissä Hiljainen paikka. Ford esittää elokuvassa tiukkapipoista koiraa nimeltä Rooster. marraskuuta 2019. Ensi-ilta on näillä näkymin elokuussa. . Havaintoja oli kaksi: Ensinnäkin jättiläishirviöistä kertovia elokuvia julkaistaan enemmän kuin äkkiä kuvittelisi – listalle päätyneiden, normilevityksessä olleiden nimikkeiden lisäksi festivaaleilla käväisi muutama muu monsteri ja joitakin julkaistiin suoraan kotiteatteriin. Kyseessä on Fordin ensimmäinen kerta ääninäyttelijänä. JÄTTIHITIKSI muodostuneen Aquamanin jatko-osa sai konkreettisen nytkähdyksen eteenpäin, kun vahvistettiin, että käsikirjoitustiimiin palaa ensimmäisessä osassa työskennellyt David Leslie Johnson-McGoldrick. EVE Hietamiehen suosikkiromaaniin perustuva Tarhapäivä on jatkoa Yösyöttö-elokuvalle, joka sai elokuvateattereissa yli 200 000 katsojaa. joulukuuta vuonna 2022. . Dexter Fletcher viimeisteli Bohemian Rhapsodyn, kun Bryan Singer poistui projektista. Myös Emily Blunt ja muut ensimmäisen elokuvan keskeiset näyttelijät ovat mukana. Siinä missä Bohemian Rhapsody oli perinteinen taiteilijakuvaus, Rocketman lupailee maalailevansa Johnin musiikin maagisuutta ja sukeltavansa fantasiamusikaalinkin maailmaan. Elokuvassa nähdään myös Richard Madden Elton Johnin managerina ja Bryce Dallas Howard tähden äitinä. Elokuva tulee ensi-iltaan 15. Seuraavana vuonna tähtidiivan esittäjäksi oli päivittynyt Tom Hardy. Rocketman kertoo Elton Johnin urasta ja erityisesti legendaarisesta yhteistyöstä Bernie Taupinin kanssa
UUSIA TULOKKAITA 29.3. 8 EPISODI 3/2019. Nyt on aikaa käyttää niitä. Jee! Marion Fields @marion_fields Burning. Nyt teattereihin saapuu John Wick: Chapter 3 – Parabellum. Tolkien 10.5. Asterix ja taikajuoman salaisuus; Rivien välissä 3.5. Marian paratiisi 18.10. #minnacanth #elokuva Jaana Parkkola @JaanaPark Alita: Battle Angel koe vaivaannuttavan huono elokuva tärykalvot täräyttävänä IMAXkokemuksena! #AlitaBattleAngel #elokuva Simo K. Jostain syystä se on kuitenkin kadonnut Suomen julkaisulistalta. #leffahommat #elokuva Meri Peltola @mpeltola Sound of Music: alppeja, laulavia nunnia, tirorilaishattuja, jodlausta, natseja, romantiikkaa ja tolkutonta pirteyttä. Voisi toimia hienosti valkokankaallakin. #netflix #elokuva Jukka Jalkanen @jalakane Minna Rytisalon Rouva C oli upea lukukokemus. Episodi 1/2019) Yhdysvaltojen ensi-ilta on edelleen ennallaan, 14. Budapestin auringonlasku; Greta 31.5. Toivotaan, että se löytää pian tiensä takaisin sinne. Olipa pitkästä aikaa oikein hengästyttävän kova ensiilta. Toissavuoden jatko-osa John Wick: Chapter 2 menestyi vieläkin paremmin ja jätti jo loppua auki jatkolle. Äiti 15.5. John Wick -elokuvat kertovat palkkamurhaajien kansoittamasta alamaailmasta, jossa on fantasiatarinoita mieleen tuovia tiukkoja määräyksiä. Jeti ENSI-ILTA 15. Fast & Furious: Hobbs & Shaw 4.10. Rajala @simo_kr PÄIVITYKSIÄ ENSI-ILTATIETOIHIN KEVÄÄN ohjelmisto tarkentuu kovaa vauhtia ja onpa mukana muutama uusi ensi-ilta syksyllekin. ELOKUVIEN MAAILMA TWITTERISSÄ Kahvilassa viereiseen pöytään istui iso ryhmä eläkeläisiä. Kerroin ystävällisesti tekeväni pornoa. Palkkamurhaaja auttaa Wickiä pakenemaan koirineen kotikaupungistaan, joka kuhisee potentiaalisia tappajia. kesäkuuta. Huippujengi Himalajalla 28.6. Erityisesti heidän perässään on tappelumestari Mark Dacacosin esittämä Zero. Miehiä ja poikia 18.4. Kakkososan lopussa Wick on rikkonut niistä yhtä tärkeintä, ja hänestä on annettu kansainvälinen tappokäsky, jota ryyditetään miljoonapalkkiolla. Yesterday 2.8. Laurence Fishburne esittää alamaailman pomoa, Anjelica Huston vielä isompaa sellaista ja Ian McShane rikollisien puolueetonta turvataloa pyörittävää hotellinjohtajaa. Pitäisikin ottaa tavaksi katsoa kerran/kk joku pätkä oldschool, kaikilla mausteilla. Sokeroitu tai ei, ilahduttavaa nähdä noin kovalla kädellä tyyliteltyä elokuvakerrontaa. OHJELMISTOSTA POISTUNEITA Men in Black: International -elokuvan (ks. Vanhempi rouva katsoi minua ja totesi minun olevan jostain hirvittävän tutun näköinen. Aku Hirviniemi @hirviniemi Kävin katsomassa Destroyerelokuvan. John Wick: Chapter 3 – Parabellum 17.5. Itkevän naisen kirous; Red Joan 19.4. Halle Berry esittää palkkamurhaajaa, joka on kuitenkin Wickin ystävä jaluottaa häneen. Suomalaiset elokuvantekijät, anyone. Vuoden 2014 John Wick yllätti rämäkän toiminnan ystävät iloisesti ja oli pienimuotoinen hitti. TOUKOKUUTA JOHN WICK 3 KEANUN ELÄKEKASSA KARTTUU MIES JA KOIRA 54-VUOTIAS Keanu Reeves on muutaman muun Hollywoodin vanhenevan miestähden tavoin onnistunut löytämään itselleen menestyvän toimintafranchisen, joka takaa tekemistä ja särvintä vuosiksi. LISÄMATERIAALIT! Olin kokonaan unohtanut niiden olemassaolon!! Making-of-matskuthan ovat parasta ikinä. Godzilla II: King of the Monsters 7.6. #elokuva Mikael Kailio @miki_disko Katsoinpa viikonloppuna pitkästä aikaa leffan blu-rayna. #destroyer #destroyermovie #elokuva Elina Perälä @perala33 #aurora#elokuva oli ilonpilkahdus! Oikein onnistunut, hauska ja humaani. Onneksi olin syksyllä ostanut leffalippuja. Nicole Kidman teki kyllä oman uransa vaikuttavimman roolisuorituksen ja näytti miltä naisen viha miehen kylki-ja poskiluissa näyttää
Puhelin kolahtaa maahan, kun hän on sujauttanut hirttosilmukan kaulaansa. Näin katsoja on heti sisällä elokuvassa, joka ei tunnu niinkään nauhoitukselta kuin siltä, että se tapahtuu sitä mukaa, kun elokuva etenee. Samalla häneltä kiellettiin elokuvien tekeminen 20 vuodeksi. Usein se tallentaa tapahtumia kuin vaivihkaa, varjojen tai heijastusten kautta. TODENTUNTUA JA TUNNELMAA KUVASSA NÄKYVIEN TODELLISUUTEEN KURKISTAMISESTA LISÄÄ PIENI MUOTOINEN, KÄSIVARALLA TEHTY KUVAUS. Vanhemmat ovat todenneet sen mahdolliseksi, kunhan tyttö suostuu heidän järjestämiinsä kihlajaisiin. Salamyhkäisten, piilotetuilla kameroilla tehtyjen elokuvien myötä Panahille tuntuu kehittyneen omintakeinen tyyli. Jafar Panahin pitkästä aikaa perinteisin elokuva jatkaa lempeän ja rauhallisen tarkkailijan roolia, vaikka taustalla häämöttää tukahduttavan yhteiskunnan uhka. Kasvottomaksi jäävä nainen edustaa kiellettyä menneisyyttä, Jafari nykyhetkeen sopeutumista ja Rezaei uutta sukupolvea, joka vaatii itselleen arvoa ja tunnustusta, vaikka ei ehkä täysin realiteetteja hahmotakaan. Todentuntua ja tunnelmaa kuvassa näkyvien todellisuuteen kurkistamisesta lisää pienimuotoinen, käsivaralla tehty kuvaus, johon kännykkävideo istuu kuin nakutettuna. Näyttelijättärien sukupolvet KOLME NAISTA SE ROKH IRAN 2018 OHJAUS Jafar Panahi KÄSIKIRJOITUS Jafar Panahi, Nader Saeivar PÄÄOSISSA Behnaz Jafari, Jafar Panahi, Marziyeh Rezaei, Maedeh Erteghaei, Narges Delaram GENRE Draama KESTO 1 t 40 min ENSI-ILTA 5. Elokuvan tähden roolissa suosittu Behnaz Jafari esittää käytännössä itseään. INFO • Jafar Panahi syntyi 11. Elokuvan alkuperäinen nimi tarkoittaa kolmea kasvoa, millä nimellä se kulkee myös englanniksi. Kamera viettää pitkiä aikoja paikallaan tarkastellen rauhallisesti ympäristöä ja ihmisiä. Ne tuovat elokuvaan yhtä aikaa realismia että unenomaisuutta – mutta tuskin tekevät verkkaista elokuvaa helpommaksi katsoa selkää tarinaa ja enemmän toimintaa kaipaavalle katsojalle. Tunnetusti Panahilla on sukset pahasti ristissä Irania hallinnon kanssa. Jostain syystä suomalaiseksi nimeksi on valittu huomattavasti rajaavampi Kolme naista. Kun liitto on sovittu, ei tyttö enää saakaan lupaa lähteä. Aiemmat olivat Tämä ei ole elokuva (2011), Closed Curtain (2013) ja Taxi Teheran (2015). Näyttelijätär on yhtä aikaa surullinen tytön ahdingosta, järkyttynyt mahdollisesta tragediasta ja vihainen siitä, että hänet on pakotettu osaksi sitä. • Panahi kannattaa avoimesti Iranin hallituksen oppositiota, minkä takia hän on joutunut useita kertaa pidätetyksi. • Vuonna 2010 Panahi tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankilaan hallituksen vastaisesta propagandasta. Vai onko kyseessä huijaus – matkalaiset väittelevät siitä, onko kyseessä yksi otto vai näkyykö siinä leikkausta – ja miksi kukaan tekisi sellaista. Odotusten vastaisesti elokuva ei koostu videon salaisuuden selvittämisestä, vaan totuus paljastuu melko pian Jafarin ja Panahin päästyä perille. Viimeksi mainittu on islamistista vallankumousta edeltäneen ajan tähti, johon kyläläiset suhtautuvat epäillen ja halveksuen, mutta jättävät sentään rauhaan. • Kolme naista on neljäs elokuva, jonka Panahi on tehnyt tuomioistuimen asettamasta kiellosta huolimatta. huhtikuuta K ÄNNYKKÄKAMERAN kuvassa nuori nainen kertoo epätoivostaan. Näennäisen idyllisen maalaistunnelman alle kätkeytyy vaatimus tiettyjen ehtojen täyttämisestä ja päällisin puolin viattoman oloisia, pienimuotoisia muistutuksia siitä, miten vaikeaa ulospääsy voi olla. Edelleenkään hän ei saa poistua maasta ja hänen salaa tekemänsä elokuvat on jouduttu salakuljettamaan muualla maailmassa katsottaviksi. JOUNI VIKMAN ???. Kun yhteydenottoihin ei ole vastattu, tyttö ei näe kuin yhden ratkaisun. Häntä on pidätetty, pidetty kotiarestissa ja hänen elokuviensa esittäminen on kielletty. Se on vahvasti läsnä nytkin, kun hän on tehnyt uutuutensa huomattavasti perinteisemmän tekemisen ja kuvaamisen keinoin – toki edelleen pienessä piirissä ja kaukana isojen keskusten virkavallan ulottuvilta. Järkyttynyt tähti on jättänyt käynnissä olevat projektinsa kesken tuottajiensa kauhuksi, ja on autossa matkalla viestin lähettäneen tytön kotikylään ystävänsä kyydissä. Ja jos se on, kuka sen on lähettänyt. Alkuperäinen nimi saa pohtimaan, ketkä tarkoitetut kasvot ovat; Jafari, Panahi ja videon Marziyeh Rezaei. Hänen tarkkailijana toimiva kuskinsa on Jafar Panahin elokuvien tapaan ohjaaja itse. Sen jälkeen heidän on mietittävä miten heidän tulisi tilanteessa toimia. Hänen unelmansa on päästä pienestä kotikylästään Iranin maaseudulla Teheraniin opiskelemaan näyttelemistä. heinäkuuta vuonna 1960 Mianehissa, joka sijaitsee Iranin Itä-Azerbaidžanin provinssissa. Sillä kuvaamista hän on jatkanut. Hän kertoo epätoivoissaan yrittäneensä tavoittaa idoliaan, kuuluisaa näyttelijätärtä puhumaan puolestaan. Suomenkielinen nimi kertoo konkreettisesti että kyseessä ovat Jafari, Rezaei ja erakkona kylän laitamilla asuva nainen. • Monia kansainvälisiä palkintoja voittaneen ohjaajan elokuvissa käsitellään usein yhteiskunnallisia aiheita, kuten naisen asemaa Iranissa. ENSI-ILLAT MAALISKUU-HUHTIKUU 10 EPISODI 3/2019. Näkökulma vaihtuu, ja näemme viestissä mainitun näyttelijättären katsovan hänelle lähetettyä videota. Onko video totta
???. ???. ?. ??. ??. >> ENSI-ILLAT 21 19 21 20 14 10 20 15 16 15 18 19 13 12 ALITA, BATTLE ANGEL GLORIA BELL HAPPY DEATH DAY 2U INSTANT FAMILY KAIKKI TIETÄVÄT KOLME NAISTA LASSE VS LASSE LUONTOSINFONIA OIKEUDEN PUOLESTA ONNEN KUKKULOILLA PALUU THE PRODIGY PUUTARHAJUHLAT SISTERSIN VELJEKSET ??. ?. Behnaz Jafari esittää iranilaisnäyttelijätärtä, joka maalaiskylän asukkaille tv:stä tuttuna joutuu ottamaan kantaa muun muassa paikalliseen sähköverkkoon. 3/2019 ENSI-ILLAT 3/2019 EPISODI 11. ??. . ??. ??. ??. . ??
• John C. Eli ja Charlie Sisters ( John C. Audiard ei täysin kykene tasapainottelemaan molempia, vaan hyppii maanisesti tragikoomisen farssin ja scorsese-maisen trillerin välillä. Veljekset metsästävät Hermann Warmia, joka on varastanut veljesten työnantajalta, pahamaineiselta Kommodorilta. Audiardin ohjauksen alla molempien miesten vahvuudet pääsevät näytille ja miehet myös onnistuneesti peittelevät toistensa heikkouksia. MARIA LÄTTILÄ ??. Reilly hankki elokuvan pohjana olevan Patrick DeWittin romaanin oikeudet vuonna 2011. Reilly ja Phoenix ovat pohjimmiltaan hyvin erilaisia näyttelijöitä; Reilly tunnetaan komedioistaan ja lupsakasta olemuksestaan, Phoenix taas on Hollywoodin pelätty mutta juhlittu outolintu. Veljesten jatkuva kinastelu on mainiota seurattavaa, ja taitavat näyttelijät pistävät haisemaan valkokankaalla. Veri ja veljet RANSKALAISOHJAAJA Jacques Audiard on jo vuosien ajan tehnyt erittäin hyviä elokuvia. Phoenix uhkaa ajoittain lipsua automaattivaihteelle, mutta Reillyn energia antaa kohtauksiin tarpeeksi potkua, ettei se haittaa. Dheepan voitti Cannesin pääpalkinnon vuonna 2015 ja Profeetta (2009) sai siellä Jury-palkinnon. Phoenix tuo myös kaivattua vakavuutta ja uhan tuntua väkivaltaisempiin kohtauksiin, joissa Reilly jää harmillisesti alakynteen. Sistersin veljekset alkaa vakuuttavana joskin yllätyksettömänä lännenelokuvana, mutta paljastuukin syväluotaavaksi hahmotutkielmaksi kahdesta veljeksestä, väkivaltaisuuksia unohtamatta. Sistersin veljekset on kovin miesvoittoinen elokuva, naisille ei ole riittänyt tilaa Rebecca Rootin Mayfieldia lukuun ottamatta. Se on sävyltään ajoittain koominen, mutta väkivallan purskahdukset ja elokuvan loppuratkaisu tekevät elokuvasta vakavamielisen. Audiardin elokuva on länkkärien komea paluu, mutta se on kaukana genren klassikoiden tyylistä. Sekä John C. 38 miljoonan dollarin budjetilla varustettu tuotanto keräsi vain 7 miljoonan dollarin lipputulot. Sistersin veljekset on Audiardin ensimmäinen englanninkielinen elokuva, mikä on päällisin puolin hyvin erikoinen veto ranskalaiselta ohjaajalta. Vaikka Sistersin veljekset onkin mukiinmenevä ja kunnianhimoinen elokuva, se kompastelee matkan varrella. Reilly, Joaquin Phoenix, Jake Gyllenhaal, Riz Ahmed GENRE Western IKÄRAJA 16 KESTO 2 t 1 min ENSI-ILTA 29. Sistersin veljekset toimii tutkielmana maskuliinisuudesta, mutta se olisi voinut olla hienovaraisempi ja monipuolisempi mikäli elokuvassa olisi nähty hieman naisenergiaa tuomassa vivahteita ja vertailukohteita valkokankaan miehisyyteen. Patrick DeWittin palkittuun romaaniin perustuva elokuva on päällisin puolin peruskauraa, mutta Audiardin käsissä siitä tulee jotain uutta ja erilaista. • Hyvistä arvosteluista huolimatta elokuva ei menestynyt taloudellisesti. Mikäli halajaa tavanomaista westerniä John Waynen jalanjäljissä, Sistersin veljekset ei ole oikea elokuva. John C. Kultakuumeen iskiessä veljeksiin heidän seikkailunsa saa yllättäviä käänteitä. Reilly ja Joaquin Phoenix ovat mielenkiintoinen pari valkokankaalla, mutta elokuva ei koskaan osaa päättää mitä se haluaa olla. Reilly että Joaquin Phoenix ovat kovassa vedossa. • Elokuva palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla parhaasta ohjauksesta. Genre-elokuvat tekevät paluuta, kuten La La Land ja The Greatest Showman jo todistivat musikaalien suhteen. THE SISTERS BROTHERS YHDYSVALLAT / RANSKA / BELGIA / ROMANIA / ESPANJA 2018 OHJAUS Jacques Audiard KÄSIKIRJOITUS Jacques Audiard, Thomas Bidegain, perustuu Patrick DeWittin romaaniin PÄÄOSISSA John C. 12 EPISODI 3/2019 ENSI-ILLAT 3/2019. Reilly ja Joaquin Phoenix) ovat palkkamurhaajia villissä lännessä Kalifornian kultakuumeen aikaan. INFO • Vaikka elokuva sijoittuu villiin länteen, yhtään kohtausta ei kuvattu Yhdysvalloissa, vaan elokuvan kuvauspaikkoja olivat Ranska, Espanja ja Romania. maaliskuuta SISTERSIN VELJEKSET ”Joskus sikari on vain sikari.” Joaquin Phoenixin roolisuoritus saa freudilaisia sävyjä. Kunnianhimoinen kummajainen ranskalaisohjaaja Jacques Audiardilta. Audiard on erityisen kiinnostunut väkivallasta, miehistä ja rikkinäisistä kehoista. Elokuvissa Luihin ja ytimiin sekä Read My Lips päähahmot kärsivät jonkinasteisesta vammasta ja joutuvat tulemaan sen kanssa toimeen. Lopputulos on mielenkiintoinen mutta ajoittain pitkäveteinen sekametelisoppa
Tietyssä vaiheessa elämää on parempi tietää mihin leiriin kuuluu. Jos ei ole nelikymppisenä konservatiivi, on aivoton”, summaa yksi hahmoista. maaliskuuta SISTERSIN VELJEKSET PUUTARHAJUHLAT Jean-Pierre Bacri ja Agnés Joaui suunnittelevat tekevänsä seuraavaksi ranskalaisen version Men in Black -elokuvasta. Hän on paitsi ohjaajan ja naispääosan esittäjän Agnes Jaouin pitkäaikainen yhteistyökumppani myös hänen entinen aviomiehensä. Veri ja veljet Politikointia pusikoissa NÄYTTELIJÄT Agnès Jaoui ja Jean-Pierre Bacri ovat kirjoittaneet yhdessä yhdeksän käsikirjoitusta, joista Jaoui on ohjannut viisi. Vaikka syvälle ei ehkä porauduta, ainakin tarjolla on tiettyä hauskuutta, erityisesti Jaouin ja Bacrin saapuessa paikalle. Entinen pariskunta esittää entistä pariskuntaa, joka ei niinkään ole ajautunut erilleen kuin muuttuneet niin etäisiksi toisilleen, että heidän kohtaamisensa ovat häkeltyneitä. 3/2019 EPISODI 13 3/2019 ENSI-ILLAT. Huolimatta puheista uusista haasteista ärsyttävän Biggistar-tubettajan edustamassa maailmassa, joka ei koskaan kytkeydy verkosta, hahmot ovat yhtä tuttuja kuin heidän keskustelunsa. Agnès Jaouin ja Jean-Pierre Bacrin viides yhteinen elokuva ei ehkä nouse heidän parhaimpiensa joukkoon, mutta se herää eloon aina, kun he jakavat valkokangasaikaa. Sellaisesta kertoo Castron tyttären uusi romaani, joka tuntuu kirjoitetulta vain potkimaan vanhempia persuuksille. Tarina on häpeilemättömän poliittinen eri (tulo) luokista tulevien ihmisten navigoidessa aina hieman onnekkaampien joukossa tai yrittäessä selvittää paikkaansa nokkimisjärjestyksessä – vaikka pitäisi kysyä jokaiselta vieraalta tämän ajamasta autosta. Huomio ja seuraajat ovat uutta valuuttaa halusi sitä tai ei, ja Castrokin on joutumassa nuoremman ja hotimman syrjäyttämäksi. • Puutarhajuhlien miespääosaa esittävä Jean-Pierre Bacri on elokuvan toinen käsikirjoittaja. Ensimmäinen oli vuoden 2000 Kukin makunsa mukaan, joka on edelleen heidän isoin menestyksensä. Kuinka ollakaan: Jaoui on nimennyt Manhattanin kaikkien aikojen suosikkielokuvakseen. Lopputuloksena on mukavaa vaikkakin hieman unohdettavaa viihdettä etuoikeutettujen ihmisten, kuten tätä nykyä vähemmän suositun tv-juontaja Castron (Bacri) ja hänen ex-puolisonsa Hélènen (Jaoui), tavatessa miehen tuottajan ja naisen siskon tupaantuliaisissa ylellisessä maalaiskartanossa. Heidän muuten täysin mainion uutuutensa ongelma on, että se tuntuu liian tutulta. Puutarhajuhlat jakaa sen dna:n: taipumuksen dialogipainotteisille kohtaamisille, älyköt pulassa ja eriasteisesti onnistuvat romanttiset kiemurat, jotka ansaitsivat vertailuja Woody Alleniin jo kauan sitten. Maineensa menettäneen amerikkalaisauteurin tavoin kaksikon viimeisimmät teokset ovat alkaneet osoittaa väsymisen merkkejä – vaikka he eivät Woodyn tavoin ole koskaan uskaltautuneet yrittämäänkään elokuvaa vuodessa. Toinen on kyyninen, toinen idealistinen, mutta molemmat teeskentelevät – kuten kaikki muutkin. PLACE PUBLIQUE RANSKA 2018 OHJAUS Agnès Jaoui KÄSIKIRJOITUS Jean-Pierre Bacri, Agnès Jaoui PÄÄOSISSA Agnès Jaoui, Jean-Pierre Bacri, Léa Drucker, Kévin Azaïs GENRE Draama / komedia IKÄRAJA 12 KESTO 1 t 38 min ENSI-ILTA 22. ”Jos ei ole parikymppisenä liberaali, on sydämetön. Syyt ovat moninaiset, mutta paljastumisen pelko on kouriintuntuvaa, vaikka kyseessä olisi vain vetäytyvä hiusraja. Siksi onkin sääli, että huolimatta upeista puitteista Jaouin ja Bacrin tarjoilema kattaus on hieman haalea. INFO • Elokuva esitettiin viime syksynä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla. Ironista sinänsä, sillä miehellä ei ole aikomustakaan tapailla itsensä ikäisiä naisia. • Jaouin ja Bacrin aikaisempia elokuvia ovat muun muassa Huomaa minut (2004), Provence – Sateen aikaan ja Under the Rainbow (2013). Hahmot ovat ajautuneet tilaan, jossa yksityisyyttä ei enää ole tai sitä ei kaivatakaan. Ranskalaisen porvariston hillitty charmi yrittää sopeutua uusiin, nuoriin tulokkaisiin, jotka ovat hip ja hop – ja epäonnistuu surkeasti. MARTA BA?AGA ??. Sille satoi Césareita ja se sai Oscar-ehdokkuuden. Heidän elokuvansa käsittelevät usein ranskalaista nyky-yhteiskuntaa komediallisella otteella
Kun yhteistyön uutuudenviehätys on kadonnut, olisi toivonut edes tarinaa, jota ei olisi varastettu kioskikirjallisuudesta, mutta ei. Asghar Farhadin Kaikki tietävät on kieltämättä tyylikäs, ja Pedro Almodóvarin vanha suosikki, kuvaaja José Luis Alcaine on valaissut sen täydellisesti. Se on monelle viimeinen pisara ja pitkään haudatut salaisuudet ja ennakkoluulot nousevat pintaan joka puolella, eikä kukaan jää osattomaksi. Alcaine tavoittaa hyvin jatkuva tukahtuneisuuden tunteen, jossa valvovat silmät seuraavat jokaista liikettä – puoliksi uteliaina, puoliksi tylsistyneinä mutta koko ajan tuomiten. 14 EPISODI 3/2019 ENSI-ILLAT 3/2019. Cruz ja Bardem tuntuvat tekevän yhteisiä elokuvia koko ajan: muutamina esimerkkeinä mainittakoon vuoden 1992 elokuva Kinkkua, kinkkua, jossa he tapasivat, Cruzin Oscar-elokuva Vicky Cristina Barcelona ja toissavuoden katastrofi nimeltä Rakastin Pabloa, vihasin Escobaria. TODOS LO SABEN ESPANJA / RANSKA / ITALIA 2018 OHJAUS JA KÄSIKIRJOITUS Asghar Farhadi PÄÄOSISSA Penélope Cruz, Javier Bardem, Ricardo Darín, Eduard Fernández GENRE Rikos / draama IKÄRAJA 12 KESTO 2 t 13 min ENSI-ILTA 29. Vuonna 2012 palkinnon voitti Nader ja Simin: ero. Mutta vaikka panokset ovat korkeat ja tunteet jylläävät täysillä, kokonaisuus on saippuaoopperan kyllästämää. Mutta edes tosielämän aviopari Penélope Cruz ja Javier Bardem ei voi muuttaa sitä tosiasiaa, ettei elokuvassa ole päätä eikä häntää. Kirjaimellisessa ja huonossa mielessä. INFO • Kaksi iranialisen Asghar Farhadin elokuvaa on palkittu vieraskielisen elokuvan Oscarilla. Asiat kehittyvät koko ajan mutkikkaammiksi ja mutkikkaammiksi mutta eivät kiinnostavammiksi. • Kaikki tietävät on toinen Iranin ulkopuolella kuvattu Farhadin elokuva. Kyyneliin ei usko hetkeäkään, vaikka ne valuvat mitä kauneimmista silmistä. maaliskuuta KAIKKI TIETÄVÄT Penélope Cruz sai Episodin arvion etukäteen luettavakseen. Kaksinkertainen Oscar-voittaja – vuoden 2011 elokuvasta Nader ja Simin: Ero sekä The Salesmanista vuodelta 2016 – ei puhu espanjaa, ja hänen englantinsakin on korkeintaan välttävää, joten ehkä osa hänen alunperin farsinkielisestä käsikirjoituksestaan on kadonnut jonnekin käännöksessä. Se vain antaa tekosyyn puhua suunsa puhtaaksi. Ensimmäinen oli vuoden 2013 ohjaustyö Menneisyys. Argentiinalaisen, uudelleensyntyneen aviomiehen ( Ricardo Darin) saapuessa kuvioihin avaamaan vanhoja haavoja on vain yksi selitys sille, miksi Farhadin kaliiberin ohjaaja tarttuisi tällaiseen tarinaan. Oli miten oli, Farhadi on selvästi ollut vakuuttunut materiaalinsa toimivuudesta, ja hän on lisännyt ja lisännyt siihen uusia asioita. Esityspaikalla on viime aikoina nähty valtavan tähtivoiman sekasotkuja ja korkean profiilin kompasteluja kuten Grace of Monaco ja elokuva, jota kukaan ei ymmärtänyt eikä halunnutkaan ymmärtää: Arnaud Deslechinin Ismael's Ghosts. Eivät etenkään Laura ja Paco, joiden eeppinen romanssi päättyi, kun nainen lähti kotikylästä ja sitten maasta särkien miehen sydämen – minkä ”kaikki tietävät” siinä missä muutkin paikalliset mysteerit. Entiset rakastavaiset Laura ja Paco tapaavat näyttävissä häissä espanjalaisessa kotikylässään, kun Lauran teini-ikäinen tytär Irene ( Carla Campra) kidnapataan ennen kakun leikkaamista. Tarinan opetus on, ettei tragedia yhdistä ihmisiä. Asghar Farhadi kohtaa Lost in Translationin. Vaikka moni asia viittaa vuosia vanhaan tapahtumaan, syypää on todennäköisesti joku päähenkilöille tuttu. MARTA BA?AGA ?. • Kaikki tietävät -elokuvan tuotantoa jouduttiin siirtämään, koska Farhadi halusi palata Iraniin ja kuvata ensin elokuvan The Salesman (2016). Hän ei ilmeisestikään ole tiennyt mitä on tekemässä. Toinen pysti tuli vuoden 2016 elokuvasta The Salesman. Oscar-tason saippuaoopperaa CANNESIN elokuvajuhlien avajaiselokuvan paikka on edelleen arvostettu, vaikka siitä on viime vuosina tullutkin hienoinen vitsi, ja hyvästä syystä. Viime vuosi ei ollut poikkeus
maaliskuuta LUONTOSINFONIA 3/2019 EPISODI 15 3/2019 ENSI-ILLAT. Koko ajan on hänellä kulkenut mukana luonnon kuvaaminen. Niin ovat kaikessa viisaudessaan elokuvan ohjaajan ja käsikirjoittajan Staffan Lindbergin aivoitukset päättäneet. No ei sentään, onneksi. Täysin epäonnistunut ruotsalainen romanttinen draamakomedia kertoo vaivaannuttavan kankean tarinan viiden pariskunnan riutumisesta rakkauden ohdakkeisella tiellä. Kuvauksesta päävastuun kantaa mestarillinen luonnon kuvaaja Teemu Liakka, vaikka toki muidenkin kuvaajien kädenjälki vuosien varrelta näkyy. Romanttinen draamakomedia ei voi olla erityisen onnistunut, jos henkilöistä ei jaksa välittää, sen romantiikka on yhdentekevää, draama epäkiinnostavaa ja komedialliset osat vaivaannuttavia. Sitten kärsitään ja riudutaan, kunnes asiantila ratkeaa näppärästi kuin itsestään. HANNU LIEKSO ??. Tuolta ajalta ovat peräisin mestariohjaaja Pekka Parikan Pohjanmaa (1988) ja Talvisota (1989). Ajat ovat muuttuneet, ja myös luonnossa muutosta on tapahtunut varsinkin aivan viime vuosina. Äänitunnelmaa luo laulaja Johanna Kurkela Grex Musicus -kuoron tukemana. Materiaalin venyminen 12 vuodelle näkyy siten, että vanhempien kuvien resoluutio ei enää vastaa nykystandardeja. Kaikkien näiden ihmisten tarinat ja kohtalot limittyvät jollain tapaa. Nimensä mukaisesti Luontosinfonia on sinfoniamusiikilla säestettyä luontokuvausta. Luontosinfonia on kaunis ja jopa meditatiivinen kunnianosoitus maamme kauniille luonnolle, jota on syytä varjella. Sukeltajana etenkin vedenalainen kuvaus on lähellä hänen sydäntään. Jatkoa seurasi vuonna 2016, kun Järven tarina sai ensi-iltansa. Esimerkkinä tästä muutoksesta ja lajikirjon uudistumisesta voidaan todeta, että viime kesänä meillä todettiin yli kolmekymmentä uutta perhoslajia. Elokuvassa ei ihmisen jättämä jälki näy lainkaan, mikä käy raikkaasta tuulahduksesta luonnon vapaudesta ja omaehtoisuudesta. Viimeistään Metsän tarina (2012) osoitti nuo sanat vääriksi. Mutta se istuu elokuvaan hyvin, kuin muistutuksena ajan kulumisesta ja muuttumisesta. Sitä paitsi jokainen niin Ruotsissa kuin Suomessa tietää, ettei jääkiekon MM-kisoja pelata alkukesästä vaan keväällä ja että Frölunda on göteborgilainen eikä tukholmalainen joukkue. Pankin Röhr niin sanotusti räjäytti Olli Saarelan ohjaamalla Rukajärven tiellä (1999). Vaikka maa tunnetaan vankkana ja perinteisenä elokuvamaana, niin välillä karahtaa heilläkin karille oikein lahjakkaasti. Alkusysäyksenä on usein tunne, jota ei kehtaa sanoa ääneen, vaan henkilö ryhtyy suoltamaan valkoisia valheita huonoin seurauksin. Marko Röhr on tuottanut elokuvia jo 1980-luvun lopulta saakka. On katsojasta kiinni, ovatko hänen ratkaisunsa neronleimauksia vai keinotekoisen pakotettuja. LYCKLIGARE KAN INGEN VARA RUOTSI 2018 OHJAUS JA KÄSIKIRJOITUS Staffan Lindberg PÄÄOSISSA David Hellenius, Helena Af Sandeberg, Sanna Sundqvist, Kjell Bergqvist GENRE Draama / komedia IKÄRAJA 7 KESTO 1 t 53 min ENSI-ILTA 15. HANNU LIEKSO . Tarkoituksena on esittää tähänastista työtä ikään kuin retrospektiivisenä välitilinpäätöksenä. Yleisö todella löysi tiensä luontodokumenttielokuvaa esittäviin saleihin. Lindberg luo parien välisen draaman kuin tyhjästä. Kuinka ollakaan, taksikuskiksi osuu yksi elokuvan päähenkilöistä: Robert ( David Hellenius), joka haikailee urasta valokuvaajana sekä sattumalta tielle osuneen entisen heilan, nykyään New Yorkissa uraa tekevän näyttelijän Sofian ( Helena Af Sandeberg) perään. Romanttinen draamakomedia kertoo viidestä eri-ikäisestä pariskunnasta, jotka kompastelevat romantiikan salakavalassa maailmassa alkukesäisessä Tukholmassa. maaliskuuta ONNEN KUKKULOILLA ”KETÄÄN ei kiinnosta kotimaiselle yleisölle suunnattu kotimainen luontodokumentti”, sanoivat rahoittajat Marko Röhrille, kun hän päätti ruveta niitä tekemään. Ebba ( Dilan Gwyn) on juuri saamassa lapsen, mutta jääkiekon Ruotsin mestaruus on katkolla ja matsi pitäisi katsoa viimeiseen saakka, koska hänen miehensä Patrik ( Filip Berg) pelaa ottelussa. Lopulta ei auta kuin lähteä kohti sairaalaa Rickard-veljen ( Adam Lundgren) saattelemana. Musiikin siihen on säveltänyt elokuvamusiikin säveltäjä Panu Aaltio, ja sitä tulkitsee Vantaa viihdeorkesteri kapellimestarinaan Erkki Lasonpalo. Jylhä sinfoniamusiikki tukee hienosti kaunista retrospektiiviä ohjaaja/tuottaja Marko Röhrin pitkään tehdyistä luontodokumenteista. Mukana on muun muassa koiraansa taluttava eläkeläismies Ulf ( Kjell Bergqvist), Robertin poliisivaimo Josefin ( Sanna Sundqvist), kätilö Maria ( Celie Sparre) ja niin edelleen. RUOTSALAISTENHAN pitäisi onnistua aina kaikessa. Sinne upposi Onnen kukkuloilla Tukholman saariston syvyyksiin oikein kunnolla. Nyt hän tuo kankaille teoksen, johon on leikattu materiaalia hänen luontoelokuvistaan kahdentoista viime vuoden ajalta painottuen Metsän ja Järven tarinoiden materiaaliin, joista esitetään sekä jo nähtyjä että ennennäkemättömiä kohtauksia. Siksi on hyvä esittää luonto sellaisena kuin se on ollut ja olemme tottuneet sen tuntemaan. Itse kallistun vahvasti jälkimmäiseen vaihtoehtoon. SUOMI 2019 OHJAUS JA KÄSIKIRJOITUS Marko Röhr GENRE Dokumentti / musiikki IKÄRAJA Sallittu KESTO 1 t 15 min ENSI-ILTA 22
SUSANNA KARHAPÄÄ ??. Felicity Jonesin kiinnittäminen päärooliin on elokuvan kantava voima. maaliskuuta Ruth Bader Ginsburg (Felicity Jones) tajuaa tasaarvovaatimustensa menneen perille, kun kukaan ei enää pidä hänelle ovea auki. ON THE BASIS OF SEX YHDYSVALLAT 2018 OHJAUS Mimi Leder KÄSIKIRJOITUS Daniel Stiepleman PÄÄOSISSA Felicity Jones, Justin Theroux, Armie Hammer, Kathy Bates GENRE Draama PITUUS 2 t IKÄRAJA Sallittu ENSI-ILTA 15. Tällaisenaankin se on ihan viihdyttävä, suhteellisen toimiva ja kiinnostava. Mimi Lederin ohjaaman elämäkertaelokuvan alussa Ruth ( Felicity Jones) on jo naimisissa Martin Ginsburgin ( Armie Hammer) kanssa ja heillä on pieni tytär. Kun Ruthin niin ikään lakia opiskeleva mies sairastuu syöpään, käy Ruth hänenkin kurssiensa luennoilla. INFO • Felicity Jonesin esittämä Ruth Bader Ginsburg on elokuvan käsikirjoittaja Daniel Stieplemanin täti. Ruth päätyy opettajaksi Rutgers Law Schooliin. OIKEUDEN PUOLESTA 16 EPISODI 3/2019 ENSI-ILLAT 3/2019. Ruth aloittaa opinnot Harvardin oikeustieteellisessä tiedekunnassa yhdeksän muun naisen kanssa 500 miehen joukossa. Mutta RBG:n kiinnostava henkilöhistoria olisi tarjonnut ainekset enempäänkin. Eräässä työhaastattelussa tuore lakinainen saa kuulla, että ”naiset ovat liian tunteellisia asianajajiksi”. Oikeuden puolesta kertoo legendaarisen lakinaisen uran alkuvaiheista. Elokuvan vahvuus on rajattu näkökulma Ruth Bader Ginsburgin elämään. Vaikka kyse ei ole edes kovin kaukaisesta historiasta, mieleen nousee kutsumattakin Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaanin dystooppisen maailman alkuvaiheet, jolloin naisten oikeuksia aletaan ottaa pois ja naisia alistaa jälleen miesten hallittaviksi. Nainen, joka ei luovuttanut PRESIDENTTI Bill Clinton nimitti sukupuolten välisen tasa-arvon puolustajana tunnetun Ruth Bader Ginsburgin Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomariksi vuonna 1993. Esimerkiksi: ”naiset eivät saa tehdä ylitöitä” tai ”luottokortti on hankittava miehen nimissä”. • Ohjaaja Mimi Leder tunnetaan myös katastrofielokuvasta Deep Impact (1999) sekä toimintaelokuvasta The Peacemaker (1997), jossa näyttelivät George Clooney ja Nicole Kidman. Elokuva on kuitenkin hieman liikaa tv-sarjamainen oikeussalidraama. Se antaa melko yksiulotteisen kuvan kiinnostavasta ja vahvasta naisesta, joka on tehnyt tärkeää työtä sukupuolten välisen tasa-arvon parantamiseksi. Ilahduttavaa on sekin, että elokuvan sivuroolissa vilahtaa loistava Kathy Bates. Aihe on tärkeä ja Felicity Jones tekee hienon roolityön nuorena Ruthina, samoin Armie Hammer aviomies-Martinina. Kiinnostuttuaan jutusta Ruth alkaa käydä läpi lakeja ja huomaa, että Yhdysvalloissa on voimassa 178 lakia, jotka syrjivät ihmisiä sukupuolen perusteella. 1970-luvulla Ruthin verojuristina työskentelevä aviomies Martin tuo vaimonsa nähtäväksi verokeissin, jonka arvelee kiinnostavan Ruthia. Martinin parannuttua pariskunta muuttaa New Yorkiin, jolloin Ruth siirtyy opiskelijaksi Columbian yliopiston oikeustieteelliseen. Elokuvassa tuodaan esille 1950-luvun oikeustieteellisen sovinismi ja alentuva suhtautuminen naisiin. Illallisilla tiedekunnan dekaani kysyy naisilta, miksi he ovat päättäneet opiskella lakia ja viedä paikan mieheltä. Naimaton mies ei saa verovähennyksiä hoitajan palkkaamisesta äidilleen sukupuolensa vuoksi. Oikeuden puolesta on elokuva, josta haluaisi pitää enemmän. Rajattukin näkökulma olisi kaivannut toteutukselta enemmän kekseliäisyyttä ja syvyyttä. Oikeuden puolesta kuljettaa feministisen laki-ikonin uran alkujuurille ja käännekohtaan. Ginsburg oli järjestyksessä toinen kyseiseen virkaan nimitetty nainen. The Black List -kyselyyn listataan kunkin vuoden parhaat vielä filmaamattomat käsikirjoitukset. Vaikka Ruth valmistuu luokkansa parhaana, hän ei saa töitä. Tärkeästä aiheesta tehty elokuva jää viihdyttävän oikeussalidraaman tasolle, vaikka aineksia olisi ollut enempäänkin. • Natalie Portman oli pitkään kiinnitettynä päärooliin, mutta projektin venyttyä hän jättäytyi pois ja tilalle valittiin Felicity Jones. • Elokuvan käsikirjoitus pääsi arvostetulle Hollywoodin ”mustalle listalle”. Tapauksen mukaan äitinsä omaishoitajana työskentelevää miestä on syrjitty verotuksessa sukupuolensa perusteella, sillä laki olettaa omaishoitajan olevan nainen
+KYMMENIÄ MUITA!. 6 . f i 6 . 8 . 2 1 9 H e l s i n k i , N o r d i s NAS US KURT VILE & THE VIOLATORS US DANNY BROWN US EMPRESS OF US s i d e w a y s h e l s i n k i .f i 1PV 79 € 2PV 119 € 3PV 139 € HOT CHIP UK UNCLE ACID & THE DEADBEATS UK STEPHEN MALKMUS & THE JICKS US MAGMA FR SNAIL MAIL US CHISU VESTA ISMO ALANKO RUUSUT WASTE OF SPACE ORCHESTRA OLAVI UUSIVIRTA PÄÄ KII D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. SUEDE UK LOW US IDLES UK KATE TEMPEST UK LET’S EAT GRANDMA UK CAUTIOUS CLAY US CASS MCCOMBS US RIVAL CONSOLES UK HOT SNAKES US HUUN-HUUR-TU RU LIPUT JA LISÄTIEDOT @ s i d e w a y s h e l s i d e w a y s h e l s i n k i
INFO • Beniä esittävä Lucas Hedges on ohjaaja Peter Hedgesin poika. NIKO IKONEN ???. Perheen koira katoaa murron yhteydessä. Välillä lipsutaan hieman myös epäuskottavan puolelle, mutta kokonaisuudessaan elokuva kulkee uskottavasti myös inhorealistisemmilla poluilla. Hollywood-diiva ei niinkään pelkää tämän karkaavan huumeiden perään kuin saavan erikoiskohtelua isältään, elokuvan ohjaajakäsikirjoittaja Peter Hedgesiltä. Vuorokauden aikana ehtii tosiaan tapahtua paljon ja kaikenlaista. Paluu on myös hurja kertomus siitä, miten kaikki voi kääntyä päälaelleen järjettömän nopeassa tahdissa, kaoottisesti, ilman kontrollia. Narkomaanitkin ovat koko ajan nuorempia ja nuorempia. Hän tekee todella vahvan paluun valkokankaiden draamakuningattareksi. Tarina on ikävän yleinen opioidiepidemiasta kärsivässä nykypäivän USA:ssa. • Lucas Hedges ja Kathryn Newton näyttelivät yhdessä myös elokuvissa Lady Bird (2017) ja Three Billboards Outside Ebbing, Missouri (2017). Julia Roberts vetää uransa yhden katu-uskottavimmista rooleista uusioperheen Holly-äitinä. Elokuvat ovat myös kaavamaisia ja ilkeämielisemmät voisivatkin kutsua niitä Oscar-baiteiksi. Ben uskoo tietävänsä, kuka koiran on vienyt ja karkaa hakureissulle. Roberts on uskottava ja jopa pelottavan tunteellinen murskaavaa surua kantavana paljon nähneenä äitinä. Kun hänen poikansa Ben (Oscar-ehdokas Lucas Hedges) ilmestyy yllättäen kotiin jouluksi, tietävät sekä Holly että hänen miehensä Neal ( Courtney B. 18 EPISODI 3/2019 ENSI-ILLAT 3/2019. Se on hyvin samanlainen kuin vain hetki sitten ensi-iltansa saanut Beautiful Boy. Siinäpä sitä oikeaa inhorealismia. Kummassakin addiktiotarinassa perheet seuraavat aivan liian läheltä teinipoikiensa huumeidenkäyttöä. Nuorukainen saa jäädä vierailulle vain sillä ehdolla, että Holly vahtii jokaista pojan liikettä kuin haukka. Raa’asti koskettava ja tunteellinen elokuva kertoo kaunistelemattoman intiimin tarinan erään keskiluokkaisen perheen huumehelvetistä. Vance) myös vaikeuksien asettuneen samalla taloon. Koko perheen kujanjuoksu VUOROKAUDESSA ehtii tapahtua paljon. maaliskuuta PALUU Julia Roberts vahtii silmä kovana Lucas Hedgesiä. Lucasin isän Peter Hedgesin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva ei ole mikään hyvänmielenraina. Tavallinen perhe kohtaa yhden vuorokauden aikana amerikkalaisen opioidiepidemian katu-uskottavasti ja jopa inhorealistisesti. Tällaista Robertsia ei ole vielä nähtykään. Beautiful Boy on kuitenkin hieman perinteisempi ja silotellumpi draama. Varsinkin kun oma poika on narkomaani ja jatkuvasti vaikeuksissa. Sekä Roberts että Hedges ovat erinomaisia rooleissaan. Yö tuo Hollyn eteen vaikeita ja pelottavia tilanteita loppumattomalla syötöllä. Holly lähtee tietenkin perään, koska ei luota poikansa pysyvän kuivilla – tai edes lain oikealla puolella. Elokuvan parrasvalon varastaa kuitenkin veteraaninäyttelijätär Roberts. BEN IS BACK YHDYSVALLAT 2018 OHJAUS JA KÄSIKIRJOITUS Peter Hedges PÄÄOSISSA Julia Roberts, Lucas Hedges, Courtney B. Eikä aikaakaan, kun menneisyys iskee koko porukan kanveesiin. Roberts oli vaikuttunut Lucas Hedgesin Oscar-ehdokkuudella huomioidusta roolityöstä elokuvassa Manchester by the Sea ja halusi hänet esittämään Beniä. Paluu iskee suoraan addiktion karumpiin lieveilmiöihin kuten rikollisuuteen ja väkivaltaan, se on enemminkin katuelokuva kuin perhedraama. • Julia Roberts ei halunnut tehdä muutoksia käsikirjoitukseen, mutta hänellä oli toivomus roolivalinnasta. Perheen kaksi pienempää lasta ovat innoissaan nuorukaisen vierailusta. Mahtava suoritus jo hieman sivuraiteille ajautuneelta näyttelijättäreltä. Paluu on vaikea elokuva sulattaa, ja monelle se voi olla jopa liian paha pala kokonaisuudessaan. Vance GENRE Draama IKÄRAJA 12 KESTO 1 t 45 min ENSI-ILTA 15. Paluu on rankka elokuva perhesiteistä, äidinrakkaudesta, addiktioista, valheista ja salaisuuksista. Erään uutisen mukaan Yhdysvaltain kansalainen kuolee suuremmalla todennäköisyydellä opioidiyliannostukseen kuin auto-onnettomuudessa. Ben on kuitenkin huumeaddikti
Paikoin dialogi todella piristää yllättävyydellään, vaikka siihen liittyvät tilanteet hölmöjä olisivatkin. Mikä pahinta, paikoin siihen sekaantuu epäilys, että kyseessä on Moorelle jonkinlainen egoprojekti, varsinkin kun näyttelijätär jatkuvasti esittelee estottomasti upeaa kroppaansa. Elokuvan tarina on kirjoitettu täyteen yksityiskohtia, jotka loppujen lopuksi ovat täysin merkityksettömiä. Se ei koskaan ole hyvä asia kauhuelokuvaa katsottaessa. Uskonnolliset piirteet on vain korvattu new age -höpötyksellä, mutta se on tehty niin kömpelösti ja ryppyotsaisesti, että se alkaa hihityttää. maaliskuuta GLORIA BELL KUTEN yleensä kauhuelokuvissa, alkuasetelma on kiinnostava The Prodigyssakin. Lupaavan alun jälkeen vanhempien peloilla pelaava kauhu taantuu hölmöksi Ennustus-rip-offiksi ennen ennustettavan tylsää vakioloppua. Jälkimmäistä leiriä edustavalle suotaneen anteeksi, jos hänen takaraivossaan kytee jatkuva ihmetys uusintaversion tarpeellisuudesta. CHILELÄINEN Sebástian Lelio tuli tunnetuksi Suomessakin viimeistään vuonna 2013, kun hänen ohjaamansa Gloria toi nimihahmoa esittävälle Paulina Garcíalle parhaan naisnäyttelijän palkinnon Berliinin elokuvajuhlilla. Ei-englanninkielisen elokuvan Oscarin voittaneella Fantastisella naisella ja Tottelemattomuudella Leliosta tuli nopeasti hieno tulkki naiseudelle ja naiselliselle seksuaalisuudelle, eikä hän ole epäröinyt ajoittain sekoittaa kuvioon myös uskonnollisuuden asennetta niihin. The Prodigy on nimittäin täysin häpeämätön vuoden 1976 Ennustus-klassikon väsynyt kopio. Chileläisohjaajan läpimurtoteos tuntuu mainioista näyttelijöistä huolimatta menettävän palan identiteettiään, kun se on tehty uudelleen englanniksi. Tarina on edelleen kiehtova ja näyttelijät loistavia, silti kokonaisuudesta haluaisi pitää vielä aavistuksen enemmän. Inhan murhaajan kohtalo rinnastuu pariskunnan ensimmäisen lapsen syntymän iloon. Kauhufani on toki tottunut pettymään, mutta samalla hänelle on tyypillistä, että seuraavaa pelottelua odottelee aina yhtä suurin toivein. On täysin mahdollista, että katsoja, jolle alkuperäinen chileläiselokuva ei ole tuttu, saa Gloria Bellistä irti enemmän kuin sellainen katsoja, jonka silmissä uutuudenviehätys puuttuu. Varsinkin John Turturro epämääräisenä lemmenkohteena saa jollain tavalla ajattelemaan hahmoa huvittavana tyyppinä. Ehkä ongelma on länsimaisittain tutummissa näyttelijöistä, jotka tuovat tarinaan enemmän humoristista virettä, vaikka se varmaan ei ole ollut tarkoitus. JOUNI VIKMAN ??. Ei Gloria Bell missään nimessä huono ole. YHDYSVALLAT / CHILE 2018 OHJAUS JA KÄSIKIRJOITUS Sebástian Lelio PÄÄOSISSA Julianne Moore, John Turturro, Michael Cera, Alanna Ubach GENRE Draama IKÄRAJA 12 KESTO 1 t 42 min ENSI-ILTA 8. Valitettavasti tarina on niin tylsä, että böö-töräyksiäkin alkaa jo kaivata. Pientä plussaa The Prodigy saa siitä, että Se-elokuvan pieni Georgie-poika, Jackson Robert Scott, laitetaan tilanteisiin, joita salonkikelpoisuuteen pyrkivissä tarinoissa harvoin näkee. Muutamia keskinkertaisia mutta sentään jotain omaperäisyyden aavistusta sisältäviä kauhutarinoita ohjannut Nicholas McCarthy selvästi pyrkii kasvattamaan jännitystä turvautumatta pelkkiin äkkisäikytyksiin. Edes aina upea Julianne Moore ei auta, vaikka onkin tapansa mukaan hyvä keski-ikäisenä vakuutusvirkailijana, joka iltaisin vapautuu kypsemmälle iälle tarkoitettujen diskojen tanssilattialla. KANADA / YHDYSVALLAT 2019 OHJAUS Nicholas McCarthy KÄSIKIRJOITUS Jeff Buhler PÄÄOSISSA Taylor Schilling, Jackson Robert Scott, Peter Mooney, Colm Feore GENRE Kauhu IKÄRAJA 16 KESTO 1 t 32 min ENSI-ILTA 1. Se tuo sinänsä vakavaan tarinaan outoa epätasapainoa. On kuin Alice Johnson Boherin Yhdysvaltoihin sovittama käsikirjoitus muuttaisi Lelion tarinan yleismaailmallisemmaksi angstin kuvaukseksi eikä yhden kiehtovan naisen vapautumisen tarinaksi – siitäkin huolimatta, että uudelleenfilmatisointi toistaa alkuperäistä lähes kuva kuvalta. Ikävintä on, että periaatteessa kiinnostavan alun ja pettymykseksi jo etukäteen tiedetyn lopun välissä on paljon tyhjää ja tylsää. maaliskuuta THE PRODIGY 3/2019 EPISODI 19 3/2019 AIKAISEMMIN ILMESTYNEET. Vuodet vierivät ja vanhemmat alkavat epäillä, että heidän pikku pojassaan on jotain outoa – muutakin kuin poikkeukselliset älynlahjat. Siksi tuntuu oudolta, että kun hän on tehnyt Glorian uusiksi englanninkielellä, lopputulos tuntuu sisäänpäin käpertyneeltä jopa tukahduttavuuteen asti. Näin myös The Prodigyssä, joka silti jollain tasolla onnistuu huijaamaan katsojaa odottamaan, että sen lopetuksessa olisi mielenkiintoinen rakkauden ja moraalin rajoja koetteleva tvisti. Valitettavasti (nyky)kauhuelokuvissa on vaikea keksiä lopetusta, joka tarjoaisi mahdolliset yliluonnollisuudet tyydyttävästi kuittaavan, katsojaa vaivannäöstä ja jännittämisestä palkitsevan ja moraalisesti kiinnostavan täyttymyksen tarinalle. JOUNI VIKMAN ?. Siksi onkin huolestuttavaa, että The Prodigyn löperöstä käsikirjoituksesta vastannut Jeff Buhler on myös Stephen Kingin Uinu, uinu lemmikkini -uusintafilmatisoinnin kynäilijä
Elokuva perustuukin pitkälti ohjaaja-käsikirjoittaja Sean Andersin omiin kokemuksiin. Uusi poika on omimassa Lasselta etunimen lisäksi ihastuksen, kaverit ja luokan hauskuuttajan roolin. Etenkin kun taustalla on biologisen äidin rankka huumetausta. Perheen ja koulun arkea käsittelevä draamakomedia huokuu paikoin myös Solsidan-sarjasta tuttua tunnelmaa; Anderssonin perheen isä on koomisen vakava hahmo, joka rakastaa veroilmoituksia sekä ammatillisista että henkilökohtaisista syistä, ja äiti yrittää pestä naapurin rouvan kuvitteellisilla hybridiautoja luomuruokahankinnoilla. helmikuuta LASSE VS LASSE 20 EPISODI 3/2019 AIKAISEMMIN ILMESTYNEET 3/2019. He saavat kuulla, että Lyzzylla on kaksi nuorempaa sisarusta, eikä lasten erottaminen toisistaan ole hyvä ajatus. Omatunto putkahtaa piinaamaan Lassea mitä yllättävimmissä paikoissa. Samalla he haluavat tehdä hyvää ja päättävät turvautua adoptioon. Niinpä Wagnerit saavat varoitusten siivittäminä yhden sijaan kolme lasta. PETE ( Mark Wahlberg) ja Ellie Wagneria ( Rose Byrne) on aina pidetty sellaisina, jotka eivät lapsia tule hankkimaan. HELI METSÄTÄHTI ??. Anders tunnetaan enimmäkseen puolivillaisten komedioiden kirjoittajana ja ohjaajana. SUNE RUOTSI 2018 OHJAUS Jon Holmberg KÄSIKIRJOITUS Jon Holmberg, Daniella MendelEnk, Sara Young, perustuu Anders Jacobssonin ja Sören Olssonin kirjaan PÄÄOSISSA Elis Gerdt, Lily Wahlsteen, John Österlund GENRE Lasten IKÄRAJA 7 KESTO 1 t 29 min ENSI-ILTA 22. YHDYSVALLAT 2018 OHJAUS Sean Anders KÄSIKIRJOITUS Sean Anders, John Morris PÄÄOSISSA Mark Wahlberg, Rose Byrne, Isabela Moner, Gustavo Quiroz, Julianna Gamiz GENRE Draama / komedia IKÄRAJA 7 KESTO 1 t 58 min ENSI-ILTA 1. maaliskuuta INSTANT FAMILY SÖREN Olssonin ja Anders Jacobssonin Lasse-kirjat ovat Ruotsissa todella suosittuja. He huomaavat, että kaikki haluavat hoteisiinsa vain pieniä lapsia teini-ikäisten jäädessä käytännössä huutolaisiksi. Lasse vs Lasse keskittyy perhedynamiikan sijaan kaverisuhteisiin koulussa. Kirjoista on tehtailtu useita elokuvia hieman samaan tapaan kuin meillä Risto Räppääjästä. Sekä kirjat että elokuvat ovat kevyitä perhekomedioita, jotka luotaavat alakouluikäisen Lassen sielunelämää. Ydinperheeseen kuuluvat Lassen lisäksi keski-iän perikuvat Rudolf-isä ja Karin-äiti, arvaamaton teinisisko Anna sekä kaoottinen pikkuveli Håkan. Taistelu ykkös-Lassen paikasta alkaa miltei välittömästi, sillä alkuperäinen Lasse tuntee olonsa uhatuksi. Mark Wahlbergin kanssa hän on tehnyt kaksi Daddy’s Home -elokuvaa (2015, 2017). Lyhyt kohtaaminen sanavalmiin ja fiksunoloisen Lizzyn ( Isabela Moner) kanssa muuttaa Wagnereiden mielen. Se kuitenkin yllättää positiivisesti käsitellen monisyistä aihettaan jopa epäamerikkalaisen maltillisesti ilman kouhotusta, vouhkaamista ja päätöntä hössötystä huumorintapaisten sattumusten ryydittäminä. Mutta ajatus pienistä jaloista talossa alkaa houkuttaa. Uusien vanhempien sitoutumista testataan, pelko hylätyksi tulemisesta kun voi vaivata adoptoituja lapsia vielä vuosienkin ajan. Vaikka sählinki hipoo farssia, elokuvan tuotantoarvot ovat kohtalaisen korkealla ja prososiaalisten taitojen tukeminen tarinan keskiössä. Ennakko-odotukset Instant Familyn suhteen eivät olleet korkeat. Lasse vs Lasse edustaa tyypillistä ruotsalaista 2000-luvun lastenelokuvaa. Omantuntonsa mukaan Lassen pitäisi hylätä ennakkoasenteensa ja kateutensa ja antaa uudelle oppilaalle mahdollisuus. Sama porukka muodostaa vertaistukiryhmän, jossa asioista käsitellään hyvin suorasukaiseen ja hirtehiseen tyyliin. Wagnerit ovat mielestään vielä vähän katselemassa ilman sitoumuksia, kun järjestetään lastenkotilasten ja adoptiovanhempien yhteinen piknik-tapahtuma. Yli 20 Lasse-kirjaa on myös käännetty suomeksi. Yllättävän monisyinen ja kohkaamaton elokuva pariskunnan adoptioaikeista yllättää positiivisesti vaikka hiottavaa jää. Sympaattisen hauskat, erikoistehosteita vaatineet leikkija mielikuvitusjaksot ovat pohjoismaisen lastenelokuvan mittakaavassa sangen päteviä. Pariskunta päätyy adoptiovanhemmille järjestettävälle kurssille, jonka aikana osallistujat sekä sosiaalityöntekijät Karen ( Octavia Spencer) ja Sharon ( Tig Notaro) ystävystyvät. Jopa kivikasvoinen Mark Wahlberg istuu rooliinsa. SUNE VS. Elokuvan hauskin hahmo on Lassen omatunto, joka ilmaantuu paikalle, kun lapset harjoittelevat Shakespearen näytelmää koulun innokkaan musiikinopettajan johdolla. Esimerkiksi Lasse Kreikassa (2013) ja Lasse autolomalla (2014) on nähty valkokankailla Suomessakin. Hieman Anders olisi saanut saksia lopullista teatteriversiota, jotta tuotos olisi ollut vielä jäntevämpi. Tyypillinen ruotsalainen lastenelokuva on farssia hipova draamakomedia perheen ja koulun arjesta. Komedia ei ole herra Wahlbergin ominta alaa, mutta onneksi sille ei ole tässä niin suurta tarvetta. Kesäloma päättyy, ja Lassen luokalla aloittaa uusi oppilas – nimeltään Lasse. HANNU LIEKSO ??. Hän on osannut käsitellä aihetta sitä kunnioittaen ja nähden myös sen välillä tummiakin sävyjä saavan huumorin
Ykkösen viehko suoraviivaisuus hukkuu kakkosessa pseudorationaaliseen sanahelinään. Hän omaksuu Idon isähahmokseen ja mutustelee hellyttävästi itselleen uusia makuelämyksiä. Niitä on liian vähän ja ne ovat aivan liian laimeita. Vähäisempi tapahtumien määrä ja tarkempi syventyminen hahmoon olisi ollut hedelmällisempää tuoreen naissankarin esittelyssä. Tällä kertaa viiteleffoista mainitaan Inception ja Paluu tulevaisuuteen 2, mutta ei niistäkään mitään kyetä poimimaan. Upea ulkoinen ilme sekä vauhdikas toimintamäiske viihdyttävät ja onnistuvat hämäämään ajatukset pois tarinasta, jossa ei ole mitään uutta. ELETÄÄN 2560-lukua, ja suuri sota on jakanut kansan kahtia. helmikuuta HAPPY DEATH DAY 2U 3/2019 EPISODI 21 3/2019 AIKAISEMMIN ILMESTYNEET. Ohjaajana molemmissa on toiminut Christopher Landon, joka uudessa on päättänyt hoitaa käsikirjoituksenkin. Päiväni murmelina näpsästi puettuna moderniin kauhukuosiin. Parempi olisi ollut suoraan 18, niin alaikäisiä olisi paremmin suojeltu tämän mömmön vaikutukselta. Aivoja raastavien lifestyle-tuokioiden lomassa joku lienee maininnut, että kai tässä kauhuelementtejäkin pitäisi olla mukana. Kuollaan ja herätään aina samaan päivään. Moni korruptoituneen Rautakaupungin asukkaista haaveilee pääsevänsä keinolla millä hyvänsä ylös Zalemiin, jossa vain rikkaimmat elelevät herroiksi. Taistelukohtaukset soljuvat Robert Rodriguezille ominaisesti pirteän kaoottisesti, vaikka häiriintynyttä huumoria kaipaisikin enemmän. Esimerkiksi seikkailun yhdeksi huippuhetkeksi nouseva vauhtipläjäys, kisailu armottoman moottoripallon parissa, tuntuu yhdentekevältä tarinan kannalta. Söpöisen teinirakkaustarinan edetessä Alita alkaa nähdä välähdyksiä menneisyydestään. Kekseliään kauhukomedian puuromainen jatko-osa korvaa kauhun huuhaa-tieteellä ja hauskuuden saippuaoopperalla. Leffalle on silti lätkäisty 16 vuoden ikäraja. Kadulla Alita tutustuu yksipyöräisellä kruisailevaan Hugoon ( Keean Johnson), joka auttaa Alitaa luomaan identiteettiään ja kokeilemaan hurjaa urheilulajia moottoripalloa. Kuolemat tapahtuvat tällä kertaa useimmin itsareina. Loppu lävähtää valkokankaalle jopa hiukan yllättäen ja lupailee jatkoa Alitan seikkailulle. Se oli hauska, kekseliäskin ja sisälsi toistokuvia mukavasti tehostavaa musaa. Nyt kaiken yllä leijuu oksettava pullamössön lemu. Positiivisena voi mainita Jessica Rothen, joka edelleen saa hauskoja ilmeitä sekä eleitä aikaan räjähtäneessä ulkomuodossaan. Itse tarina ei tarjoa mitään uutta, lienevätkö syynä elokuvan tuottaneen James Cameronin Avatar-kiireet. MILLA OLKKONEN ??. Toisaalta elokuva on suunnattu myös nuoremmille katsojille, vaikka ajoittain verinenkin väkivalta voisi nostaa ikärajaa. Tyhjälle popparilootalle olisi ollut käyttöä. Pian kaikki ihmisistä kyborgeihin, lonkeroilla ja ilman, alkavat jahdata palautuviin voimiinsa totuttelevaa Alitaa. Tällä toteutusrimalla parempi niin. helmikuuta ALITA: BATTLE ANGEL PUOLISENTOISTA vuotta sitten ilmestynyt Happy Death Day oli ilahduttava julkaisu Blumhouse-studion katalogissa. Alita ei muista menneisyydestään mitään ja opettelee elämään Rautakaupungin vilskeen ja vaarojen keskellä. KANADA / ARGENTIINA / YHDYSVALLAT 2019 OHJAUS Robert Rodriguez KÄSIKIRJOITUS James Cameron, Laeta Kalogridis PÄÄOSISSA Rosa Salazar, Christoph Waltz, Jennifer Connelly, Keean Johnson GENRE Seikkailu / toiminta IKÄRAJA 12 KESTO 2 t 2 min ENSI-ILTA 14. Sekaan vispataan kahden sentin huuhaa-fysiikkaa sekä kiduttavan karmeaa ”mikä elämässä on tärkeintä” -saippuasoopaa. Omaperäisyys – mennyttä, yllätyksellisyys – poissa, kauhu – siis mikä. Parempia rooleja hänelle, kiitos. Ido vie kyborgin kotiklinikalleen ja antaa sille kauniisti kuvioidun vartalon sekä nimen Alita ( Rosa Salazar). Suurilla silmillä varustetun sankarin juuret ovat Yukito Kishiron vuonna 1990 luomassa mangasarjassa. Kyberneetikko Ido ( Christoph Waltz) sen sijaan viihtyy jalat tukevasti maan pinnalla ja löytää kaatopaikalta tajuttoman kyborgin. ESA KARELL . Jäljellä ei ole muuta kuin hataraa yliopistosekoilua, joka ei kaikissa miellyttämispyrkimyksissään osaa päättää, mitä se haluaisi olla. Kakkososassa suunta on pahasti kateissa. Erityisesti Salazarin Alita ja koko elokuvan visuaalinen ilme ovat upeita ja onnistuvat viihdyttämään niin, että parituntinen vierähtää nopeasti. Kauas tulevaisuuteen sijoittuva seikkailu esittelee mangaan perustuvan naissankarin. Jos sarjalle haluttiin luoda 2.0 rebuutti, niin tuloksena saatiin lähinnä 0.1 bugikavalkadi. Futuristisen maailman ulkoasu ja tunnelma tuovat mieleen myös Mamoru Oshiin Ghost In the Shellin. Satiirina ja huomattavasti anarkisemmin toteutettuna tämä olisi voinut toimia. Ei olisi kannattanut. Samalla kaavalla jatketaan. Alusta lähtien tyrmistyttää tarinan puuromainen kerronta, joka epätoivoisesti yrittää yliselittää kaiken tarkoitusta. YHDYSVALLAT 2019 OHJAUS JA KÄSIKIRJOITUS Christopher Landon PÄÄOSISSA Jessica Rothe, Israel Broussard, Ruby Modine, Rachel Matthews GENRE Komedia / kauhu IKÄRAJA 16 KESTO 1 t 40 min ENSI-ILTA 15
???. KYLMÄ KOSTO Norjalaisen Hans Petter Molandin englanninkielinen versio omasta vuoden 2014 komediallisestakin toimintaelokuvastaan Lumiauramiehestään osoittaa, että hyvä tarina kannattaa kertoa toistekin. ??. ???. ???. ??. ??. ??. ?. ???. ??. ???. ??. . ???. ???. ???. ???. ??. ??. ??. ???. ?. ???. ???. ??. Samalla se on kuitenkin myös erilainen kuvaus mielen murenemisesta. 4,50 4,33 4,00 4,00 3,80 3,75 3,67 3,60 3,60 3,60 3,50 3,50 3,43 3,33 3,33 3,33 3,33 3,29 3,25 3,25 3,00 3,00 3,00 2,80 2,67 2,50 2,29 2,00 ????. ??. ???. ????. ??. ??. ????. ??. ??. ????. Taulukon tarkoitus on antaa laajempaa kuvaa yksittäisen elokuvan arvioijan yleisestä elokuvamausta ja auttaa löytämään omaa makua vastaava arvioija. ???. ???. Eikä kukaan sovi kostotarinan pääosaan kuin Liam Neeson. ???. ??. ??. HELI METSÄTÄHTI SUSANNA KARHAPÄÄ HANNU LIEKSO MARIA LÄTTILÄ NIKO IKONEN MARTA BA?AGA JOUNI VIKMAN SPIDER-MAN: KOHTI HÄMÄHÄKKIVERSUMIA THE FAVOURITE LEGO ELOKUVA 2 KYLMÄ KOSTO KAPERNAUM – KAAOKSEN LAPSET SISTERSIN VELJEKSET IF BEALE STREET COULD TALK PALUU AURORA NÄIN KOULUTAT LOHIKÄÄRMEESI 3 VICE – VALLAN OIKEAT KASVOT THE HOUSE THAT JACK BUILT STAN & OLLIE KOLME NAISTA LUONTOSINFONIA BEAUTIFUL BOY BURNING MAIJA POPPASEN PALUU GLORIA BELL MINÄ, KUSAMA HAPPY DEATH DAY 2U OIKEUDEN PUOLESTA RÄYHÄ-RALF VALLOITTAA INTERNETIN VAN GOGH – IKUISUUDEN PORTEILLA INSTANT FAMILY PUUTARHAJUHLAT ALITA, BATTLE ANGEL THE PRODIGY ????. ??. ??. ??. ??. ??. ??. ???. ???. ???. ??. ?. ???. ???. ???. ???. ??. ??. ???. ?. ??. ???. ??. ???. ???. ???. ?. ???. ???. Lopputulos koskettaakin syvästi. ??. ???. ???. KELPO ?. ??. ??. ???. ?. SURKEA PUNAISELLA MERKITYT ELOKUVAT ON ARVOSTELTU TÄSSÄ NUMEROSSA. ??. ?. ??. ??. ?. KAPERNAUM – KAAOKSEN LAPSET Nadine Labaki keräsi materiaalia elokuvaansa haastattelemalla libanonilaisia lapsia ja muita selviytymisrajalla eläviä ja otti heitä mukaan pääosiinkin. ??. ???. ??. ???. ??. ERINOMAINEN ??. ???. ??. ?. ?. ???. ??. ???. ??. ?. ???. TOIMITUKSEN SUOSIKIT TOIMITUKSEN SUOSIKIT -taulukon avulla voit tutkia lehdessä uutuuselokuvia arvostelleiden toimittajien tähdityksiä uusille ja ajankohtaisille elokuville. ???. ????. ??. ???. ?. ???. ???. VAN GOGH – IKUISUUDEN PORTEILLA Julian Schnabelin taiteilijakuvaus ei ehkä ole yhtä helposti lähestyttävissä kuin Loving Vincent -animaatio, mutta Oscar-ehdokkuudenkin saanut Willem Dafoe saa välillä unohtamaan, ettei kyseessä ole Van Gogh itse. ??. ???. ??. ???. ??. ??. Hänen sarjamurhaajan kehityskertomukseensa on helppo hermostua sen arveluttavan kuvaston vuoksi. ?. ??. ??. ???. ??. ?. ??. ???. ?. ??. ???. ???. ???. MESTARITEOS ???. KE SK IA RV O POIMINTOJA OHJELMISTOSTA THE HOUSE THAT JACK BUILT Lars von Trier taitaa provosoimisen. ???. ???. ??. ??. ??. ??. 22 EPISODI 3/2019. ??. ??. ???. ??. ?. PUUTTEELLINEN . ???. ???. ??
Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi
TEKSTI KIRPI UIMONEN, LONTOO KUVAT WALT DISNEY STUDIOS MOTION PICTURES FINLAND Episodi pääsi käymään Lontoon Pinewood-studioilla, missä kuvattiin Tim Burtonin liveversiota Disneyn rakastetusta Dumbo-animaatiosta. 24 EPISODI 3/2019. Massiivisissa lavasteissa elokuvasta kertoivat tuottajat Derek Frey ja Justin Springer, käsikirjoittaja Ehren Kruger sekä sirkustirehtööriä esittävä Danny DeVito
3/2019 EPISODI 25. • Alkuperäinen Dumbo kestää 64 minuuttia, uutuus 2 h 10 min. • Uuden Dumbon budjetti on noin 100 miljoonaa dollaria. INFO • Alkuperäinen Dumbo toteutettiin 950 000 dollarilla vuonna 1941
Yleensähän päähenkilöt siirtyvät meidän maailmastamme johonkin taikauniversumiin. P ÄIVITYS sai alkunsa käsikirjoittaja Ehren Krugerin oma-alotteisuudesta. – Otin yhteyttä Disney-studiolle ja kysyin, että kun olette viime aikoina tehneet näytelmäversioita klassikoistanne, niin oletteko ajatelleet Dumboa, Kruger kertoo. On ollut vaikea saada mittakaavat ja yksityiskohdat juuri sopiviksi, mutta uskomme juuri sen nostavan elokuvamme massasta. – Niin Tim [ Burton] halusi tämän toteuttaa, ja suurin haasteemme oli tehdä maailmasta kouriintuntuva, tuottaja Derek Frey jatkaa. Tiesin, että teknologia mahdollistaa fotorealististen eläinten luomisen, ja minua kiehtoi ajatus ihmiskohtaloiden tarinasta, jota alkuperäisessä ei ole. – Kuten näette, rakennamme todellisia ympäristöjä, joihin täydennetään horisontti, taivas ja joitakin muita taustakuvia kuten kaupunkimaisemia. Miten oikea lentävä elefantti vaikuttaisi sirkuksen ihmisiin eikä vain muihin eläimiin. – Se on aina ollut suosikkianimaationi, yksinkertaisuudessaan kaunis faabeli, joka kertoo ihmisten kansoittamasta sirkuksesta täysin eläinten näkökulmasta. – Meitä kiinnosti maaginen olento oikeassa maailmassa. – En halua tulla tunnetuksi tyyppinä, joka kirjoitti Dumbolle ensimmäisen repliikin, Kruger nauraa. Mutta näyttelijät työskentelevät pääosin oikeissa, yksityiskohtaisissa lavasteissa. Tämä oli uusi tapa kertoa satu. Meillä on oikeaa nurmikkoa, oikeita telttoja ja avustajia aikakauden vaatteissa. Hän sanoi, ettei Dumbo puhunut alkuperäisessäkään, Springer kertoo. 26 EPISODI 3/2019. Emme siis poikkea alkuperäisestä, mutta olemme lähempänä oikeaa norsuvauvaa. Maagiseen realismiin kuuluu, ettei nimihahmo puhu. Satumme tausta on realistinen, Springer jatkaa. – Tim sukelsi alkuperäisen ulkoasuun ja toi sen live-ympäristöön. – Toivottavasti huomaatte, että vaikka kuvaamme lavasteissa, niiden on tarkoitus näyttää realistisilta eikä miltään ihmemaalta. – Nimenomaan, komppaa tuottaja Justin Springer. – Kysyin Ehrenilta asiasta, kun istuimme ensi kertaa lounaalla keskustelemassa Dumbosta. Halusimme elokuvan kuvastavan vuotta 1919 sellaisena kuin se oikeasti oli. Tim ajatteli sen auttavan näyttelijöitä, kun tarinaan tulee tietokoneella luotuja elefantteja. Elefanttivauvat ovat todella söpöjä ja ihastuttavia, ne ovat lähes animaatiohahmoja. SIRKUS KALTEVALLA POHJALLA Yksinkertaistettuna elokuva kertoo vaikeuksiin ajautuneesta pikkusirkuksesta Alkuperäisen animaation ystävät muistanevat höyhenen merkityksen
Radio ja elokuvat ovat alkaneet viedä sirkusten paikkaa Yhdysvaltojen ykkösviihdyttäjinä. Hänelle ei ole sirkuksessa paikkaa, mutta hänen lapsensa ovat yhä siellä. Ehkä kyseessä on vain yhteensattuma ajoituksessa. – Colin Farrellin näyttelemä Holt Farrier on pikkusirkuksen alkuperäinen tähti, loistava ratsastaja. Frey ei silti usko sirkuselokuvien buumiin. – Barnham ja Baileys lopettivat hieman aikaisemmin, ehkä se on lisännyt kiinnostusta sirkukseen. He toivovat pikkuelefantin syntyvän sopivasti esityskaudeksi, mutta se onkin kummajainen eikä mitään mitä he odottivat. Kuten miten nykyään katsomme sirkusta ja eläimiä viihdyttäjinä niin elokuvantekijöinä kuin yleisönä, käsikirjoittaja toteaa. Niinpä hän pyytää omistajalta mitä tahansa työtä ja päätyy elefanttien kouluttajaksi. Minusta on kiinnostavaa, että nyt kun sirkukset kituuttavat ja elefantit ovat uhanalaisia, me kerromme sadan vuoden takaisen tarinan siitä miten ne viihdyttivät ihmisiä silloin. ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1919. Puheeksi nousee toinen sirkusaihetta sivuava menestys, It-kauhuelokuva Pennywise-klovneineen. Jopa kaikki hänen hevosensa on myyty sillä välillä. Sitten puhkeaa ensimmäinen maailmansota, ja kun hän palaa ratsuväestä, hän ei pysty enää esiintymään samalla tavalla. Freyn mukaan aikakauden todellisuutta ei peitellä, mutta toisaalta on asioita, joita ei haluta sisällyttää lastenelokuvaan. – En halua tehdä juonipaljastuksia, mutta sirkuksessa on hahmoja, jotka ovat hyviä eläimille ja hahmoja, joilla on niiden suhteen pahoja tarkoitusperiä. Se muuttaa niin hänen kuin hänen lastensa elämän, käsikirjoittaja avaa elokuvan lähtökohtia. SIRKUSVILLITYS Samaan aikaan tuotannossa oli ensin valkokankaille ehtinyt The Greatest Showman. Tekijät innostuvat. 3/2019 EPISODI 27. – Emme siis piehtaroi epäkohdissa, vaan meillä on sankari, joka nousee niiden yläpuolelle. Danny DeVito pyörittää sirkusta. Näemme erilaisia näkökulmia esiintyvien eläinten kohtelusta. Mutta juuri ne asiat, jotka tekevät norsuvauvasta ainutlaatuisen, koskettavat positiivisella tavalla kaikkia sirkuksen jäseniä, joiden kanssa se on tekemisissä, Kruger maalailee. – Olen sitä mieltä, että uudelleenfilmatisointi tai -käynnistys kannattaa tehdä vasta, kun on tapahtunut jonkinlainen sukupolvellinen muutos, joka saa alkuperäiset teemat tuntumaan erilaisilta tai ne kertovat jotain meidän ajastamme. Tim Burton rakennutti elokuvaa varten massiiviset lavasteet. – Sirkus kaipaa onnenpotkua ja saa sen yllätysvauvan muodossa. Tim sanoo, että aina kun hän päättää mistä tekee seuraavan elokuvansa, hän huomaa tekeillä olevan pari kolme samaa aihepiiriä käsittelevää projektia
– Oikeita eläimiä on kourallinen, lähinnä hevosia, koiria, joitakin matelijoita, yleensä pienempiä eläimiä, joiden kanssa on helpompi työskennellä studiossa, Springer muistelee. Varsinkin mitä tulee eläintähtiin. Monesti sama kohtaus toteutettiin useammalla eri tavalla, Springer avaa kuvauksia. – Ihmiset tuntuvat epäilevän, että Tim tekee tästä alkuperäistä synkemmän. – Olemme samassa linjassa. Onneksi vaihtoehtoja oli useampiakin. Krugerin mukaan se heijastuu elokuvassakin. Siinä on jotakin jokaiselle perheenjäsenelle, ja he voivat nauttia siitä yhdessä. – Joo, lisää punaisia ilmapalloja! Frey nauraa. Timin lähestymistapa on hyvin lähellä alkuperäistä mutta samalla myös aurinkoisempi ja lämpimämpi. Sen perusteella mitä olen nähnyt, asia on oikeastaan päinvastoin. – Meillä saattoi olla karkea, vihreä tai harmaa mallinukke tai lähes fotorealistinen Dumbo, joka ei näy elokuvassa, mutta jota käytettiin valon käyttäytymisen tutkimisessa. – Ne ovat aikakauden mukaisia. Yritämmekö suunnitella kuva-alaa, onko kyseessä näyttelijöiden vuorovaikutusta vai haluammeko tosi hyvän referenssin valon heijastumisesta ihosta ja korvista. Kaikki ovat linssejä, joiden kautta yleisön eri jäsenet voivat kokea tarinan. Vaihtoehdoista valittiin kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopiva. Lisäksi olisi tullut erinäisiä haasteita, rajoituksia ja ongelmia, jos olisimme halunneet kuvata cgi-hahmoa oikeiden eläinten joukossa. Ne eivät ole keskiössä tarinassa, jossa on kitkuttava sirkus, jolla ei ole varaa niihin ja myöhemmin enemmän Cirque du Soleil -tyyppinen sirkus. Meillä oli pallo kepin nenässä tai tyyppi vihreässä puvussa. OIKEITA JA OLEMATTOMIA ELÄIMIÄ Vaikka lavasteissa pyritään realismiin, myös tietokoneet raksuttavat täysillä. Kun yhtä päähenkilöistä ei oikeasti ole olemassa, se luo haasteita asian esittämiselle näyttelijöille. – Tyyppi puvussa varsinkin näytti todella oudolta, mutta kun seurasi miten hän toimi lasten kanssa, se toi kohtauksiin Tim Burtonin Batman, Michael Keaton, on nyt konna tarinan taustalla. – Farrellin ja Eva Greenin hahmot käyvät läpi oman kehityskaarensa, lapsilla on oma tarinansa, samoin Dumbolla oma kasvutarinansa. Moni on nähnyt Dumbon lapsena ja arvostaa sitä aikuisenakin, Springer linjaa. – Klovnimme ovat värikkäitä ja iloisia. Hauskuus tai pelottavuus tulee sitten katsojan omista kokemuksista, Kruger pohtii. Tunnen niin monia aikuisia, joille se merkitsee paljon, Kruger toteaa. Monet elementit palautuivat heti mieleen ja tuntuu kuin ne olisivat jääneet osaksi minua. Lapset voivat pitää siitä siinä missä aikuisetkin, mutta kummatkin saavat siitä irti eri asioita. – En koskaan ole ajatellut Dumbo-animaatiota lastenelokuvana. – Kaikki perinteiset sirkuseläimet on luotu tietokoneella. Emme halunneet tietokoneella luodun Dumbon kilpailevan oikeiden eläinten kanssa. En osaa sanoa onko se tietoinen muutos vai ei, mutta lähin vertailukohde lienee hänen Big Fish -elokuvansa, Frey vertaa. Käsikirjoittajan mukaan haasteena oli kaksi ennakkoasennetta: animaatioiden pitäminen lastenelokuvina ja käsitys Burtonista synkistelijänä. Uskon, että uutuus toimii samalla tavalla. – En itse muistanut siitä paljonkaan, kun katsoin sen uudelleen tämän tekemistä aloittaessamme. – Niillä oli niin hyviä hetkiä animaatiossa, että oli hauska keksiä tapoja toistaa jotain niistä meidän tarinaamme sopivalla tavalla, Springer palauttaa keskustelun raiteilleen. 28 EPISODI 3/2019
On sinänsä hauskaa, että mukana on Michael Keaton, joka oli myös Batmaneissa. Uusioperhe vuosimallia 1919. Kamera pysyy paikoillaan, mutta samaa kohtausta kuvataan kuusi, seitsemän kertaa eri tarkoituksia varten, eikä siihen edes lasketa ottoja, joissa näyttelijä sekoaa sanoissaan, näyttelijä nauraa. DeVito on kotoisin New Jerseystä ja muistelee, kuinka joka vuosi sirkusväki löysi sieltä jonkin tontin, jolle pystyttää telttansa. – Eva on harjoitellut kuukausia ja kuukausia ja tekee uskomattomia ilmalentotemppuja. Meillä taisi olla pari koiranpentua ja käärme, mutta muuten eläimet, varsinkin elefantit, lisättiin jälkituotannossa. Se on kaunis ja mestarillinen, mutta uskon Timin vision olevan vähintään sen tasolla. Colin ratsastaa, lassoaa ja tekee paljon klassisen elokuvasankarin tyyppisiä juttuja, Springer kehuu. Samoin kuin elokuvamme. Alkuperäinen animaatio oli tähdelle myös tuttu. Sitten muistelin häntä näytellessäni tyhjälle ilmalle efektejä varten. Siinä luki ”Nimeni on Jimmy, mutta minua kutsutaan kamalaksi pingviinipojaksi” Se oli Oswald-hahmoni lapsena! Sitten tein hänen kanssaan toisen sirkusleffan, Big Fish, joten tämä täydentää Timin ja Dannyn sirkustrilogian. Oswald oli silloin pahis ja Batman hyvis, mutta nyt roolit ovat toisin päin, DeVito hykertelee. 3/2019 EPISODI 29. – Kukaan ei ole varma kuka kanuunasta lentää. Se oli mielenkiintoinen oppitunti tilanteeseen uppoamisessa alkuhätkähdyksen jälkeen, Frey vahvistaa. lisää tunnetta. Yhteisissä kohtauksissani Dumbon kanssa oli ensin joku antamassa minulle viitekehystä. Minulla on kolme lasta, joiden kanssa olen katsonut sen vuosia sitten, ja roolin saatuani katsoin sen uudelleen. Luulen teidän pitävän lopputuloksesta, se ei ole vain Dumbon tarina, siinä on paljon muutakin sisältöä. – Kohtaus sijoittuu aikaan, jolloin sirkuksella ei enää ole Dumboa, joten heillä on tavallaan kunnianosoitusnumero, jossa klovnit korvaavat lentävän elefantin, Kruger kuvailee, mutta ei halua kertoa, mitä Dumbolle on tapahtunut. – Se oli aina kiehtovaa ja vähän pelottavaa. Se on mystinen mutta lämmin – onhan se sentään Dumbo. Kyseessä on DeViton jo neljäs yhteistyö Tim Burtonin kanssa, jos mukaan lasketaan näyttäytyminen vuoden 1996 Mars hyökkää! -tieteishulluttelussa. Niiden tilalla oli pehmoleluja, tyyppejä vihreissä asuissa... Kun tapasin hänet Batman Returns -elokuvaa varten, näin kuvan, jossa oli pieni poika sirkuksessa. – En tiedä näittekö, kun kuvasimme elävää kanuunankuulaa, DeVito intoilee. KOLMAS KERTA TODEN SANOO Pikkusirkuksen omistavaa Max Medicia näyttelevä Danny DeVito vahvistaa, että elokuvan tekeminen on muuttunut ”vanhoista hyvistä ajoista”. – Medici-hahmollani on pieni sirkus, joka on menossa nurin. – Olen alussa menettänyt sirkukseni hallinnan, mutta se oli väärä ratkaisu ja nyt olemme kulkeneet täyden ympyrän takaisin perhesirkukseksi. Dumbo-vauva herättää sirkuksen taas eloon. Studiovierailumme aikana kuvataan elokuvan loppupuolelle sijoittuvaa kohtausta. – Ja kaikki yhdellä kädellä! Kruger heittää vielä lopuksi. – Tim on erittäin, erittäin visuaalinen ja hänen kanssaan tuntee olevansa osa maalausta. – Kuvaaminen on tosiaan muuttunut. Aluksi Dumbolla on vaikeaa, mutta sitten se tajuaa, että sitä on mitä on ja sen kanssa on pystyttävä elämään. – Se on tunnin mittainen tiivis, kaunis helmi. Vähintään. Sitten ostan rouva Jumbon, joka on raskaana. – Kohtauksen on tarkoitus olla yllätys yleisölle, Frey vihjaa
Dumbo on Colin Farrellin ja Eva Greenin ensimmäinen yhteinen elokuva. 30 EPISODI 3/2019. Molemmat opettelivat sirkustemppuja esittääkseen temppuratsastajaa ja trapetsitaiteilijaa
en tuomitse ketään, olen itsekin tehnyt varmaan 20 toimintaelokuvaa putkeen, mutta on hauskaa tehdä eri lajityyppejä omalla tavallaan esteettisten ohjaajien kanssa, joilla on selkeä maali mielessään. Hän on niin tohkeissaan elokuvan tekemisestä. Miten toivo ja ilo ja jännitys limittyvät yksinäisyyteen, suruun ja eristyneisyyteen. – Menestys ei ole tehnyt hänestä ylimielistä, hän on edelleen kuin lapsi, jonka joka solu kihisee luovaa energiaa. – Aina ei pidä uskoa kaikkea mitä netissä lukee, mutta näin kuvan 10–12-vuotiaasta Timistä ilmeisesti kotipihallaan. Kuinka kuumeisesti hän liikkuu, kuinka kärsimätön hänestä tulee, kun asiat eivät ole valmiita, kuinka hän heittäytyy maahan kieriskelemään, jos hahmojen pitäisi seuraavaksi tehdä niin. Timillä on kyky katsoa vanhempana kohtaamiamme vastoinkäymisiä muistaen millaista on ollut olla lapsi. Kuullessani hänen olevan työstämässä Dumboa lähetin hänelle sähköpostia. V IIME vuosina Colin Farrell on nähty muun muassa Yorgos Lanthimosin ja Steve McQueenin elokuvissa, ja nyt häntä ohjaa Tim Burton. – Hän on lutuinen! Olisin voinut istua kulisseissa ja katsella häntä kuvauspaikalla koko päivän. – Olen ollut onnekas ja saanut tehdä tätä 20 vuotta. Kun Steve McQueen tekee keikkaleffan, hän lisää lajityyppiin jotain omaansa. – Ei hän oleta niitä toistettavan samalla tavalla, hän vain antaa mallia hahmon energiatilasta. Miettikää miten kaunis ajatus on, että hahmo ja sen tarina ovat olleet hänen sisällään vuosia ennen kuin hän loi monille niin upeita muistoja. Timin kohdalla sama juttu. – Olen aina pitänyt Burtonin elokuvista, ja jo vuosia olen halunnut työskennellä hänen kanssaan. Hän on pukeutunut pahvipaketeista rakennettuun asuun, joka on kuin varhainen prototyyppi Jack Skellingtonista. Ajatus saman hahmon tai lajityypin tekemisestä on... TEKSTI KIRPI UIMONEN, LOS ANGELES KUVAT WALT DISNEY STUDIOS MOTION PICTURES FINLAND 3/2019 EPISODI 31. Ihoni nousee kananlihalle. – On hauska tehdä mahdollisimman erilaisia juttuja. Näyttelijä ei kuitenkaan tunnusta etsivänsä visionäärejä. – Hän saattaa opastaa repliikkien näyttelemisessä, mutta on niin huono, ettei siitä voi loukkaantua, Farrell nauraa. Tiedän kuinka etuoikeutettu olen, ja meillä kaikilla on velvoitteemme ja perhettä elätettävänä, joten on otettava huomioon taloudelliset tosiasiat ja muuta paskaa, mutta en voi vastustaa mahdollisuutta kokeilla ja kokea kasvua, haasteita ja yhteisöllisyyttä. Etukäteen näyttelijä ei odottanut ohjaajalta mitään erityistä, mutta ihastui tämän heittäytymiseen. – Luotan vain siihen, että ihmiset joihin liitän itseni tietävät mitä tekevät, Farrell nauraa. Tavoilleen uskollisesti hän ei hymistele elokuvansa kuvaamaa maailmaa ja uskaltaa tunnustaa, ettei muista nähneensä alkuperäistä Dumboa. Juttelimme aikamme ja siinä se, minua onnisti, Farrell tiivistää. Esimerkiksi Yorgosin elokuvat ovat kaikki erilaisia, mutta ne kuuluvat vireeltään samaan maailmaan. Jep, suosikkini on Saksikäsi-Edward, Farrell paljastaa. MAAGINEN LAPSIAIKUINEN Farrell uskoo, että Tim Burtonin suosion takana on miehen pysyminen yhteydessä sisäiseen lapseensa. Kohellus tuntui täysin Colin Farrell ei ollut läsnä studiovierailulla Lontoossa, mutta Episodi tavoitti hänet myöhemmin Los Angelesissa
Hän on mieltänyt itsensä vain hevosmieheksi, joka tarvitsee molempia käsiään köysien ja aseiden käsittelyyn, ja hän tuntee itsensä avuttomaksi sirkusmaailmaan palatessaan. – Sirkus oli ja on edelleen jotain hyvin eksoottista minulle, tuttua lähinnä amerikkalaisten elokuvien kuvastosta. Muiden hahmojen tapaan kyseessä on herääminen mahdollisuuksiin, joita lentävän elefanttivauvan järjenvastaisuus tuo tullessaan. Sotavammasta kärsivää miestä esittääkseen Farrell vietti aikaa kätensä onnettomuudessa menettäneen miehen kanssa. Silti jokaisella on oma suhtautumisensa traumaattiseen kokemukseen, joten turvauduin käytännössä käsikirjoitukseen. Oli sitten kyse nuorista urheilijoista, laulajista tai kenestä hyvänsä. – Dumbo-elokuva sivuaa myös hyväksikäyttöä. – Sodan aikana hän on menettänyt vaimonsa ja hänen lapsensa ovat kasvaneet sirkuksessa. – Onneksi materiaali ei ole niin synkkää kuin annan ymmärtää, mutta hahmon ongelmia ja kamppailuja voi ymmärtää. Farrellilla ei myöskään ole taianomaisia sirkusmuistoja siitä yksinkertaisesta syystä, että hän kasvoi Irlannissa, jossa ei ole koskaan ollut samanlaista sirkusperinnettä kuin Manner-Euroopassa. Ne tuntuvat romanttisilta ja varmaan ovatkin, etenkin kaukaa katsottuna. Se laajentaa animaatiota tuomalla mukaan Dumbon rinnalla kulkevan ihmisten tarinan. MIEHEN HÄPEÄ Farrellin esittämä Holt Farrier palaa suuresta sodasta henkisesti ja fyysisesti varjona entisestä itsestään. Päinvastoin: eläimet ovat loputtoman rehellisiä ja lapset saavat ajan kulumaan siivillä. Menetyksen ja yksinäisyyden, katumuksen ja syyllisyyden tunteiden joukossa kädettömyys on vain yksi osa hahmon tuntemaa häpeää, jonka yli hänen on päästävä. Mutta kun kuulin Timin Dumbosta, tiesin toki mistä on kyse, sillä hahmo on niin ikoninen. järkeenkäyvältä hänen elokuvansa nähtyäni. 32 EPISODI 3/2019. Uskon meidän elokuvamme kunnioittavan sitä. – Hän pystyi valaisemaan yleisiä fyysisiä kokemuksia kuten haamusärkyä sun muuta. – En muista olenko vienyt Henryä, mutta ainakin Jamesin vein ikuisuus sitten Sea World -vesipuistoon. VASTAVIRTAAN Farrell tunnustaa, ettei muista Dumboa lapsuudestaan. Näyttelijällä ei kuitenkaan ole mitään eläinten kanssa työskentelemistä vastaan. Sittemmin Blackfish [2013] on saanut ajattelemaan asioita tarkemmin. Läheltä näkee kulissien takaisia epäkohtia ja ongelmia. Ennen sotaa Holt ja hänen vaimonsa esiintyivät hevosten kanssa. Nyt piti opetella lassoamaan, ja se oli hauskaa. – Hevoset ovat upeita, tässäkin elokuvassa. Nyt sirkus on ahdingossa eikä Holt tunne uutta maailmaa ympärillään. Sanonnan mukaan ei pitäisi työskennellä lasten ja eläinten kanssa. – Muistan kyllä elävästi Kaunottaren ja Kulkurin sekä 101 dalmatialaista. Vammautuneena hän ei ole niin pystyvä ja hyödyllinen kuin ennen, eikä hän kuolemaa silmästä silmään katsottuaan tiedä miten suhtautua lapsiin, jotka eivät tunne häntä, Farrell maalailee. ohitti sen. Hän on maaginen tyyppi, joka taikoo tunnelmaa ja tuntuu vetävän asioita tyhjästä ilmasta. Olen saanut ratsastaa ainakin Alexanderissa ja Talvisessa tarinassa. Elämme maailmassa, jossa toisen ihmisen hyvinvointi tulee joillekin etäisenä kakkosena, jos vain on mahdollisuus tehdä vähänkin rahaa. Katsoin sen, ja se on ylenpalttisen suloinen ja synkkä ja surullinen ja kieroutunut ja pikkaisen makaaberi. Viidakkokirja oli suosikkini, kunnes E.T. Dokumentit eläinten kohtelusta ovat vaikuttaneet siihen, ettei Farrell ole vienyt lapsiaankaan sirkukseen. Sen ytimessä on mies, joka yrittää palata lastensa isäksi. Olen kyllä tekopyhä, sillä kun menemme nuorimmaiseni kanssa New Yorkiin tiedän meidän päätyvän Keskuspuiston eläintarhaan, vaikka en niitä kannatakaan
Jokaisessa kokemuksessa on hyvät puolensa. – Minussa on myös itsekäs puoli, joka nauttii matkustamisesta. – Minulle oli jo käsikirjoituksesta selvää, että tässä elokuvassa on valtavasti sydäntä, ja se on oikeassa paikassa. Voin kolme kuukautta keskittyä käsikirjoitukseen ja hahmooni. ????. ??????????. Siellä pyöri 600 avustajaa, kahdeksan T-Fordia ja 15 hevosta. Kun teimme täällä True Detective -sarjaa, se oli hienoa, koska kuvaukset kestivät kahdeksan kuukautta. ???????. Se oli hemmetin outo ja kaunis ympäristö, Farrell kuvailee. – Elokuvissa, joissa ei ole ollut samanlaista magiaa, minua on vetänyt puoleensa tarinoiden kömpelyyskin. ????. Ainakin puolet elokuvasta tapahtuu päivätai ilta-aikaan auringon noustessa tai laskiessa. Mutta sitten ajattelin, että hitto soikoon, minun on vedettävä tarkka raja työn ja kodin välille, sillä en halunnut Ray Velcoroa kotiimme. Vaikka työni on etuoikeutettua, se myös haisee välillä.. Elämme suurten muutosten aikaa, mikä on sekä hyvä asia että koettelemus kuten muutos yleensäkin. Kun olen jossain, minulla on siihen syy. – Nyt olen erilaisessa elämäntilanteessa ja toivon, että elokuvani tehtäisiin Hollywoodissa. ???????. Minulla ei silti ole mitään halua matkustaa kuukausiksi tuhansien kilometrien päähän lapsistani. Esimerkiksi Lobster sukeltaa syvälle ja kysyy kysymyksiä. Sirkuslaisen tavoin näyttelijä viettää kiertävää elämää. – Kun olin parikymppinen ja koko ajan sekaisin, se oli hauskaa, 42-vuotias tähti tunnustaa. – En tiedä missä olisin ikinä rentoutunut, enkä välttämättä tiedä hauskuudestakaan, mutta draama kiehtoo. – Meidän Dumbomme käy malliesimerkistä sosiaalisessa tiedostamisessa! No ei, asioita ei voi jälkikäteen muuttaa, mutta on mahdollista katsoa taaksepäin ja tehdä sosiaalisia ja eettisiä korjausliikkeitä. En ole tapaamassa tuttuja, en tutustumassa paikkaan. Silti emme kuvanneet hetkeäkään ulkona. Tässä ne olivat maagiset kuvausympäristöt. ????????. Hän ei kuitenkaan osaa sanoa, minkä lajityypin tuntisi omimmakseen. – Pitää vain yrittää ottaa tilanteesta irti paras mahdollinen, enkä aio itkeä kuinka joudun asumaan mukavissa hotelleissa. ?. Se on ehkä elokuva, jossa minulla on ollut hauskinta, sillä se oli niin tuskallista. Kaikki ovat nykyään paskajäykkinä ja pelkäävät mitä voivat tai eivät voi sanoa, mikä on oikein, mikä on väärin. Farrell purskahtaa nauruun, kun puheeksi tulee, kuinka alkuperäistä Dumboa pidetään nykyään poliittisesti epäkorrektina. Se käsittelee asioita, joiden kanssa moni tässä maailmassa, tässä huoneessakin, kamppailee: yksinäisyys, ero, kyvyttömyyden tunne vanhempana, lapsuuden traumat, vanhemman ja puolison menetys. Draamat ovat haastavimpia ja samalla palkitsevimpia, mutta toisaalta niistä puuttuu tällaisten elokuvien taika. – Dumboa varten rakennettiin puinen bulevardi, jonka varrella oli huvipuiston rakennusten julkisivuja ja sen päässä jättimäinen teltta. Se viehättää vuosien vieriessä yhä vähemmän. KIERTOLAISELÄMÄÄ Komediasta toimintaan, draamasta kauhuun, Farrell on tehnyt vähän kaikkea. Kukkoilijoissa, Lobsterissa, Ondinessa ja vielä pienemmissä indie-elokuvissa pääsee syvemmälle inhimilliseen kokemukseen vaikka kuinka eriskummallisella tavalla. Luulin, että tämäkin piti tehdä täällä, mutta Kalifornian verohelpotuslait eivät ole kovin fiksuja. En halua painottaa niitä liikaa, sillä se tekee elokuvasta jotain muuta kuin mitä se on, mutta noita asioista siinä käydään läpi lempeällä kädellä ja sydämellä
– Yksi suurimmista vapauksista, jonka otimme kirjan sovittamisessa elokuvaksi, oli Warmin ja Morrisin hahmojen laajentaminen. Sistersin veljekset (The Sisters Brothers) on Audiardin ensimmäinen englanninkielinen elokuva. Normaalisti tällaiset keskustelut tapahtuisivat olohuoneen sohvalla, mutta tässä ajatustenvaihtoa käydään hevosen selässä. S ISTERSIN veljekset Eli ( John C. Hevoset ovat muuten hyvin arvaamattomia eläimiä, Reilly naurahtaa. Tarina oli myös viihdyttävä, ja hahmojen emotionaalinen puoli tuli esiin toisin kuin yleensä lännenelokuvissa, joissa miehet kuvataan kivikoviksi machotyypeiksi, perustelee Reilly kiinnostustaan. – Laajemmassa mielessä The Sisters Brothers kertoo Amerikan perustamisesta ja yhteiskuntarakenteen kivijalan muuraamisesta. Reilly ja Dickey hankkivat kirjan elokuvaoikeudet, sillä tarina vetosi heihin molempiin. Audiard ei ollut suunnitellut myöskään westernin ohjaamista, mutta innostui romaanista saatuaan sen Reillylta ja tämän tuottajavaimolta Alison Dickeylta. Mutta inhimillisemmällä tasolla siinä on kyse ihmissuhteista, lisää Reilly. Eli on pikkuveljeään vakavamielisempi, ja hän alkaa epäillä pitkän tähtäimen mahdollisuuksia säilyä hengissä ammatissaan, etenkin kuin Warmilla saattaa olla parempi tarjous uralla etenemistä ajatellen. Kuvittelin aiemmin, että en voisi tehdä elokuvaa Yhdysvalloissa logistisista ja muista järjestelyihin liittyvistä syistä, Audiard kertoo Toronton elokuvajuhlilla tulkin ja kanssaan käsikirjoituksen kirjoittaneen Thomas Bidegainin välityksellä. Elokuvassa heidän moderni ja utopistinen maailmankatsomuksensa edustaa vastavoimaa veljesten ajattelutavalle ja julmuudelle. John C. Menestys romaaniin perustuvassa elokuvassa näyttelevät myös Jake Gyllenhaal ja Riz Ahmed. Muun muassa Cannesin ja Venetsian elokuvajuhlilla palkitun Jacques Audiardin (Luihin ja ytimiin, Profeetta) ohjaama toimintakomedia perustuu Patrick DeWittin romaaniin, jossa tarkastellaan miehuuden ydintä. – Luin sen päivässä. Tunsin heti yhteenkuuluvuutta hahmoihin, etenkin Eliin. Suhtauduin veljeksiin kuin 12-vuotiaisiin lapsiin, jotka ovat enemmän satumaailmassa kuin länkkärissä, ohjaaja paljastaa. Elokuvan toisen parivaljakon muodostavat idealisti Warm ja kouluja käynyt keikarimainen tiedustelija John Morris ( Jake Gyllenhaal), jotka hekin ovat toistensa vastakohdat. VELJEKSET KUIN ILVEKSET Reilly tunsi DeWittin entuudestaan, sillä hän on näyttelijän tähdittämän Terri -komedian (2011) käsikirjoittaja. VILLIN LÄNNEN TUNNELMISSA NYRKIT JA AJATUKSET LENTÄVÄT Ranskalaisen Jacques Audiardin ohjaamassa komediallisessa Sistersin veljekset -seikkailussa haetaan inhimillisyyttä julmien tappajien sisimmästä. Matkan aikana veljessuhde joutuu syystäkin koetukselle. – Tämä oli hyvin haastava elokuva, joten jokainen kuvauspäivä oli täynnä yllätyksiä ja vaaroja. Hänen ja Charlien dynamiikka tuntui tutulta, sillä minulla on kolme veljeä. Audiard näki heidät tarinan nykymaailmaan sitovina visionääreinä. Reilly) ja Charlie ( Joaquin Phoenix) ovat työmatkalla Oregonista kohti Kaliforniaa tappaakseen kullankaivaja Hermann Kermit Warmin ( Riz Ahmed), jota syytetään varkaudesta. – Olin halunnut jo pitkään työskennellä amerikkalaisten näyttelijöiden kanssa. TEKSTI JOHANNA JUNTUNEN, TORONTO KUVAT MAGALI BRAGARD & SHANNA BESSON 34 EPISODI 3/2019. Reilly ja Joaquin Phoenix osoittavat, että villissä lännessä pohdittiin myös syvällisiä tappelemisen vastapainona. Veljekset tunnetaan 1850-luvun villin lännen pahamaineisina palkkatappajina, jotka eivät tiedä muunlaisesta elämästä. – Tämä on western ennen Freudin psykoanalyysin syntyä; veljekset puhuvat ja puhuvat, kunnes lopulta sanovat sellaisia asioita, joita eivät ole koskaan aiemmin lausuneet ääneen. Viskiin mieltynyt huoleton Charlie hoitelee kaksikon toimeksiannot, eikä näe silmästä silmään veljensä kanssa. Törmäyskurssilla eivät ole pelkästään ideologiat, vaan länkkärissä nähdään myös paljon aseellisia yhteenottoja ja baaritappeluita. He ovat kirjassa yksioikoisia mutta hauskoja
3/2019 EPISODI 35. VILLIN LÄNNEN TUNNELMISSA NYRKIT JA AJATUKSET LENTÄVÄT Joaquin Phoenix kiinnittää huomiota hänestä kertovaan kuvatekstiin
Riz Ahmed, Jake Gyllenhaal ja Nightcrawler 2.. John C. Reilly kiven ja kovan paikan välissä, kuten Jenkeissä tavataan sanoa
Äänetön reippailu tuotti toivotun lopputuloksen. Hän haluaa yllättäviä tulkintoja ja pyytää näyttelijöitä hakemaan uusia tapoja sanoa vuorosanat. Näimme hienoja kuvauspaikkoja Kaliforniassa ja Albertassa, Kanadassa, missä kuvattiin Deadwood-sarjaa. – Pidin Kermitia optimistina, joka halusi parantaa maailmaa. Arvostan hänet hyvin korkealle näyttelijänä. Hän myöntää katsoneensa Nightcrawlerin vasta muiden kerrottua hänelle näyttelijöiden aiemmasta elokuvasta. Tunsin, että meidän piti olla kekseliäämpiä, Audiard perustelee. – Vaikka veljekset ovat verenhimoisia tappajia, he ovat myös jokseenkin koulutettuja. Kampanja oli menestys, sillä Audiard oli samalla aaltopituudella ja Phoenix otti tarjouksen vastaan. – Vitsailimme Jaken kanssa, että tämä on kuin Nightcrawlerin jatko-osa. Kukaan ei ole johtaja tai seuraaja, asiat vain loksahtavat paikoilleen, vakuuttaa Reilly. Olen itse taipuvainen kyynisyyteen tai olen brittien tapaan skeptinen kaiken suhteen. Ja dynamiikkamme oli vastakkainen Nightcrawleriin verrattuna tai ainakaan ei ollut selvä, kuka oli johtaja. Sen takia he pystyvät käymään älykkäitäkin keskusteluja ja käyttävät ihmisten saamaa virheellistä ensivaikutelmaa hyväkseen. Ranskalaiseen tyyliin kaikki päätösvalta oli ohjaajalla näyttelijävalinnat mukaan lukien. Kaliforniassa on nykyään meneillään moderni kultaryntäys Piilaakson teknologiafirmojen toimesta, jotka uskovat voivansa parantaa maailmaa innovaatioidensa avulla. – Joaquinin kanssa oli mahtavaa näytellä. Tuttujen ihmisten kanssa työskenteleminen on mielenkiintoista, kun tutustumisen voi viedä syvemmälle tasolle, Ahmed pohtii. Siellä on kaikki valmiina kuvauksia varten, mutta olemme nähneet nämä paikat monia kertoja. Näyttelijä, joka on myös yksi elokuvan monista tuottajista, kiittää Audiardia hyvästä yhteishengestä ja improvisointiin kannustamisesta kuvauksissa. – Se ei johtunut pelkästään budjetista. Reilly kuitenkin puhui aktiivisesti Phoenixin puolesta, sillä hän halusi intensiivisen näyttelijän elokuvaan. Hän on hyvin vaistonvarainen, joten jos tekee oletuksen jostakin, hän heittää pallon heti takaisin. Siinä mielessä tarina tuntui ajankohtaiselta, Ahmed kertoo. UNELMAROOLITUS Kirjassa kuvattujen tapahtumapaikkojen sijaan elokuva kuvattiin Espanjassa, Ranskassa ja Romaniassa. YHTEYS NYKYPÄIVÄÄN Ohjaajan tavoin myöskään Riz Ahmed (Nightcrawler, The Night Of -sarja) ei ollut koskaan ajatellut westernin osuvan kohdalleen. Maahan tulvi paljon ihmisiä 1800-luvun puolivälissä, ja he halusivat perustaa idealistisia tai utopistisia yhteisöjä länteen. Opin Kermitin kautta, että maailmaa voi katsoa positiivisesti ja nähdä mahdollisuudet ennakkoluulottomasti. Näyttelijä kuitenkin myöntää tunteneensa roolin omakseen. – Jacquesilla on uskomaton vainu. Mutta emme keskustelleet siitä, minkälaisia veljekset olisivat, hengailimme vain yhdessä. 3/2019 EPISODI 37. – Tiesin, että hänen oli pakko näytellä Charlieta. On hyväksyttävä, mitä hetki tuo tullessaan ja oltava läsnä. Länkkäreiden pyssysankarit ovat aina hyvin kivikasvoisia, mutta näissä tyypeissä oli virtaa ja eloisuutta, Phoenix toteaa. Hän katsoo suoritusta kameran takaa ja näkee heti, jos aitous puuttuu tai otossa on ylinäyttelemistä. Phoenix otti haasteen vastaan, sillä hän sattui olemaan vapaana ja erilainen western koukutti hänet. Audiard ei tiennyt näyttelijöitä valitessaan että Ahmed ja Gyllenhaal (Nightcrawler, Yön eläimet, Spider-Man: Far From Home) olivat toisilleen tuttuja. – Opin myös paljon Amerikan historiasta elokuvan kautta. Olimme jälleen yhdessä tien päällä, vaikkakin auton sijaan hevosten selässä. Reilly muistuttaa, että veljesten väliseen dynamiikkaan kuului myös korkealentoisempaa ajatusten vaihtoa. Totuttelimme vain toistemme läsnäoloon, olemaan samassa vireessä ja tuntemaan toisen energian ja tarpeet. – Tunsin, että hahmoissa oli ainutlaatuisia piirteitä. Kuvauksiin valmistautumisen aikana kävelimme kukkulan laelle Espanjassa. Matkaa oli kolmisen kilometriä, mutta emme sanoneet sanaakaan toisillemme. Yritän oppia olemaan enemmän hänen kaltaisensa näiden piirteiden osalta
2017 Johnsonin ilmoitetaan tekevän Shazam-konnan sooloelokuvan. 2018 Kuvaukset alkavat. 2008 Shazam!-elokuvan tuotanto alkaa ohjaajana Peter Segal. Sitten hänelle selviää, että yhdellä sanalla hän voi muuttua aikuiseksi supersankariksi. – Houkutin oli nimenomaan Shazamin alkuperä, se on täydellinen supersankaritarina. 38-vuotias Sandberg toteaa vielä, että kyseessä on tarina, jollaisesta hän olisi itse lapsena pitänyt. 1953 Sarja päättyy osittain DC:n oikeustoimien vuoksi, koska hahmo muistutti liikaa Teräsmiestä 1972 DC lisensoi hahmon itselleen, mutta luopuu Captain Marvel -nimestä Marvel-kustantamon samannimisen hahmon vuoksi. 3/2019 EPISODI 39. Hän haluaa äitinsä takaisin.” Elokuvan aikana näemme M IKÄ ihme saa kauhun ja tieteiselokuvan henkilökohtaisiksi suosikeikseen julistaneen ohjaajan tarttumaan yhdistelmään teinikomediaa ja supersankariseikkailua, ja nimenomaan meillä tuntemattomamman Shazamin alkuperätarinaan. Olin sarjisfani ja halusin olla Teräsmies. Haluan hänen vain olevan... – Hän sanoi: ”En halua, että olet kuten sarjakuvan Billy, joka ei ole mukavin mahdollinen tyyppi. David F. Ohjaaja Sandberg ei halunnut Angelin olevan suoraan hahmon päivittäneiden DC-sarjakuvien Billyn kaltainen. Shazam-nimisenä sankarina poika saa aikuisen miehen hahmon. Pieni poika saa mahdollisuuden tulla aikuiseksi supersankariksi. KUMMALLINEN KASVUTARINA Elokuvan idea on, että muinainen velho valitsee teini-ikäisen Billyn myyttisten hahmojen voimia saavaksi hädänalaisten puolustajaksi. INFO 1939 Shazamin ensiesiintyminen sarjakuvassa Captain Marvel -nimellä. Sandbergin mukaan vastaus löytyy kysymyksestä. – Jokainen voi samastua supersankarifantasioihin. Levi kiinnitetään ohjaajaksi. Laitoksesta ja kasvattiperheestä toiseen kuljetetulle teinille se on vain yksi vastoinkäyminen lisää. – Billy on myös laitoskasvatti, joten häntä kohtaan tuntee sympatiaa. – Billy on äidistään erilleen joutunut poika, joka elää pääasiassa kaduilla yksin ilman perhettä. Tästä skidistä tulee käytännössä Teräsmies. Asher Angel avaa hahmonsa dilemmaa. Hän yrittää pitää kiinni toivosta ja löytää perheensä, Sandberg jatkaa. Hän etsii edelleen äitiään, vaikka kaikki muut ajattelevat tämän hylänneen hänet. 2014 Dwayne Johnsonin ilmoitetaan esittävän joko elokuvan sankaria tai konnaa. surullinen. Sellainen vaikuttaisi kenen tahansa mieleen, ja tulee päätöksen aika: mitä tehdä voimilla. Se on mitä loistavin konsepti, koska se on äärimmäistä toiveiden toteutumista yhdistettynä voimien tutkimisen iloon, Los Angelesiin asettunut ruotsalaisohjaaja perustelee. Onko hyvis vai pahis
– Etsimme oikeaa tyyppiä pitkään ja hartaasti, ja koekuvaukset olivat oleellisia. Monet tekevät sen virheen, että kuvittelevat lasten olevan vain tyhmempiä aikuisia. Kun hän saa supervoimat ja on iloinen teinipoika, hän alkaa avautua ja todellinen Billy alkaa tulla pintaan. Yritän itse kävellä elämässäni selkä mahdollisimman suorassa ja tehdä hyvää silloin kuin pystyn. Kauhuelokuvatkin käyttävät tehosteita, mutta supersankarielokuvissa käytetään laajasti green screen -tekniikkaa, jolloin kaikkien, ei vain näyttelijöiden, on kuviteltava mitä ympärillä on ja tapahtuu. – Pelkkä kameran asettelu on haaste, kun näyttelijä on käytännössä tyhjässä tilassa. – Oli hauskaa tehdä isompaa. Efektikankaita käytettiin lähinnä lentokohtauksissa. Samalla Billy on 14-vuotias ja on hölmö ja nuori. Joten kehittelin vain kaikkea hauskaa ja luotin siihen, että efektitiimimme luo haluamani maailman editointipöydän ääressä. Hän ymmärtää, että loppujen lopuksi perhe ei synny vain verisiteistä, vaan se voi perustua tärkeämpiinkin asioihin, Sandberg jatkaa. Vuosien varrella oli muutamia rooleja, joihin koe-esiinnyin ja saatoin päästä loppumetreillekin, mutta en koskaan maaliin asti. – Billy joutuu kasvamaan ja ymmärtää mikä elämässä on tärkeää. Tämä on toteutunut unelma. Ihmisiä pitäisi inspiroida olemaan vähemmän itsekkäitä ja ajattelemaan enemmän kanssaihmisiä. Billy, jonka me kaikki haluamme nähdä, Angel kertoo. Sellaiset hahmot ovat mahtavia, heitä tarvittaisiin lisää. Siihen tietysti päälle kaikki supersankarijutut, supervoimat, nopeus, lentäminen ja sähkön sinkoaminen käsistä! KAUHUA JA SUPERBUDJETTEJA Onko supersankarileffan tekeminen sitten loppujen lopuksi niin erilaista kauhuun verrattuna. Asher Angel ja Jack Dylan Grazer. Zac on toista maata, hän näyttelee uteliasta ja innokasta teiniä. – Olen aina rakastanut supersankareita, sarjakuvia ja tietokonepelejä ja unelmoinut: ”Ehkä jonain päivänä esitän ihan oikeaa supersankaria.” Sitten olen yhtäkkiä 37-vuotias ja ajattelen mahdollisuuksieni menneen. – Kyllä, varsinkin kokonaan cgi:llä toteutetuissa ympäristöissä, Sandberg vahvistaa. Levin mukaan hahmon salaisuus ei ole Shazamin supervoimissa vaan Billyn sisimmässä. Rooli on mielenkiintoinen, sillä aikuisen miehen on esitettävä lasta. Onneksi suurin osa kuvauksista tapahtui kuitenkin oikeissa ympäristöissä tai rakennetuissa lavasteissa. Aikuista Shazam-hahmoa esittää paljon tv-sarjoja ja äänirooleja tehnyt Zachary Levi (Chuck). – Velho valitsi Billy Batsonin Maan voimakkaimmaksi kuolevaiseksi, Shazamiksi, koska tämän sydän on niin vahva ja puhdas ja syvä, vaikka Billy itse ei sitä edes tiedä. Tämän kaltaisissa elokuvissa voi kehitellä päässään vaikka mitä, ja se voidaan toteuttaa, ohjaaja hykertelee. – Elokuva kertoo toiveiden täyttymisestä lähes omaelämäkerrallisesti, Levi intoilee. Mittakaavalla Sandberg viittaa siihen, että esimerkiksi Lights Out tuotettiin alle 5 miljoonalla dollarilla, kun Shazam!-elokuvan tuotantobudjetti on liki 90 miljoonaa dollaria. – Tosi paljon! Mutta pidän kaikenlaisista elokuvista ja tosiaan tunnen useita lajityyppejä. – Zac on hyvä Shazam, koska hän on kuin iso lapsi! Sandberg nauraa. 40 EPISODI 3/2019. Billyn kehittyvän. Sitten sain roolin, jossa näyttelen sisäistä 14-vuotiastani! Tuntuu, että kyseessä on Kohtalo, sillä olen monin tavoin iso mieslapsi. Kaikkea ei siis toteutettu vain tietokoneella, vaan Shazam! edellytti perinteistä lavastamistakin. Oli myös mukava kokemus päästä tekemään näin ison mittakaavan elokuvaa. Tässä on tosi paljon huumoria, vaikka olen yrittänyt sisällyttää sitä myös aikaisempiin elokuviini
Teimme toisillemme nauhoja itsestämme. Hän tietää kaiken, hän pystyy latomaan faktat Teräsmiehestä milloin vain. Tapasimme pari kertaa, kävimme lounaalla, tutustuimme ja harjoittelimme Davidin kanssa. Sitten Asher taas palasi sarjansa pariin emmekä juuri viettäneet yhdessä aikaa kuvauspaikalla. Angel kertoo, että yhteisen sävelen löytämistä haittasivat Disney-kanavan Andi Mack -tv-sarjan kuvaukset. Yritimme löytää pieniä hetkiä, joilla loimme siltoja sen kuilun yli. – Valtavimmat lavasteet rakensimme tietäjän luolaa, huvipuistoa, kasvattikotia ja ostoskeskuksen lelukauppaa varten. – Hän on supersankari-intoilija ja tuntee kaikki ja kaikkien voimat. Hän työskenteli silti Levin ja Angelin kanssa luodakseen jatkuvuutta hahmon esittämiseen. Yhdessä he tutkivat Billyn voimien rajoja, Sandberg vahvistaa. – Tässä se kuitenkin toimii. Lisäksi supersankarielokuvat vaativat kauhua enemmän stunttitemppuja. Käytännössä meidän oli vain luotettava toisiimme ja Davidiin, 16-vuotias Angel kertoo. Se ei kuitenkaan mielestäni ollut riski tässä elokuvassa. Ash ja Jack olivat mahtavia pentuja, oli hienoa työskennellä aidosti hyvien ja lahjakkaiden nuorten kanssa, Levi hehkuttaa. – Meillä ei ollut paljon yhteistä aikaa Zacin kanssa, koska kuvasin show’ta. Tarina sijoittuu Philadelphiaan, joka on hauska paikka kopioida leffakaupungiksi. –… ja mentori ja sensei, Jack Dylan Grazer jatkaa. Meillä oli jo samoja eleitä ja ilmeitä, mutta napsimme toisiltamme muutamia ominaisuuksia, joita lisäsimme omaan suoritukseemme. Uskon, että homma toimii eri tavalla kuin muissa DC-elokuvissa. – He muistuttavat jo hieman toisiaan ulkoisesti, mutta yritimme löytää muita yhteisiä tekijöitä, joita he voisivat hyödyntää suorituksissaan. Billy on onnekas, kun hänellä on ystävänä supervoimia saaneelle pojalle täydellinen apuri. Tietysti huoletti, että jos yleisö samastuu yhteen näyttelijään, niin toimiiko se toista vastaan. Oli vain luotettava, että ohjaaja on yhdistävä tekijä, joka tietää mitä kaikkea kummaltakin tarvitaan. Me vain tuomme mukaan sen mitä meiltä kullakin hetkellä vaaditaan. Silti Freddy iloitsee ystävyydestä supersankarin kanssa. – Freddy on kaikkien aikojen intoilija alalla. (Zachary Levi ja Mark Strong) 3/2019 EPISODI 41. Angelin tv-sarjavelvoitteiden vuoksi Levikin kertoo käyneensä asiaa läpi pääasiassa Sandbergin kanssa. – Kyllä, ja Freddy suorastaan rakastaa supersankareita. Se on hauskaa, sillä yleensä näissä jutuissa supersankariekspertti saa voimia ja kykyjä, mutta ei tässä tarinassa. Se tuntuu niin kokonaisvaltaiselta, tarinan kannalta on vain yksi Shazam, ohjaaja vakuuttaa. Halusin kokea saman kuin mitä pyydän näyttelijöitäni tekemään, Sandberg paljastaa. – Hän on minulle kuin oma pieni Yoda, Zachary Levi nauraa. Toisaalta se on juuri ohjaajan tehtävä, sillä hän pitelee kaikkia palasia käsissään. Se kiehtoo häntä, kun taas Billynä motivaationi on löytää vanhempani, löytää vanhempani, löytää – Miten muka voit olla leffan pahis, sinähän olet Kingsman-elokuvien Merlin! – Unohdat, että olin myös Green Lanternissa. Testasin sitä muuten itsekin. Sandberg myöntää, että on epätavallista aloittaa kasvutarina yhden näyttelijän kanssa ja jatkaa toisella. – Ainakin paljon lentämistä. YKSI HAHMO, KAKSI NÄYTTELIJÄÄ Shazam eroaa muista supersankareista erityisesti kahtiajakoisen luonteensa johdosta. TÄYDELLINEN SIDEKICK Levin mainitsema Jack on Jack Dylan Grazer, joka näyttelee liikuntavammaista Freddyä. Se oli itse asiassa haastavaa, sillä alussa Billy ei ole iloisimmasta päästä, mutta kun hänestä tulee Shazam, hän on iloinen ja dynaaminen. – Asher oli vielä kiinni tv-sarjansa kuvauksissa, kun aloimme tuotannon. Elokuvassa sankarin toteuttamisen haasteeksi muodostui se, että rooliin tarvittiin kaksi näyttelijää
Tuntuu ihan järjenvastaiselta ajatella, että olen nyt osa sitä. – Eikä vain huumorin vuoksi, ohjaaja toteaa. Nuorukaisen on välillä vaikea uskoa, että hän on päässyt osaksi niin Stephen King -maailmaa kuin DC-universumia. Hän vertailee millaista on olla osa tiivistä lapsijoukkoa siinä ja Shazamissa. – Levin kaltaisen näyttelijän rinnalla on hyvä työskennellä. Kävimme pakohuoneissa ja söimme ulkona yhdessä lähes joka ilta. Kaikki olivat mainioita näyttelijöitä ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Se on myös syy miksi Freddy kiinnostuu Billystä tämän saapuessa samaan sijaisperheeseen. En osaa kuvitella mitä muuta tekisin, sillä tätä olen aina halunnut. Hän ei usko, että Billy/Shazam olisi selvinnyt ilman Freddyä. Hän on hyvä ystävä, todella hauska tyyppi. Hänellä ja Grazerilla on eniten yhteisiä kohtauksia, ja nuori näyttelijä kehuu dynamiikka Freddyn ja Shazamin välillä. Olen onnekas, ja varsinkin DC-puoli on huippua, koska olen aina fanittanut DC-universumia. Esimerkiksi Se-leffassa olimme huolissamme, koska emme osanneet ennakoida mitä tarinan fanit ajattelevat uudesta sovituksesta. Billy ei seuraa supersankarimaailmaa Freddyn tavoin, joten Freddystä tulee valmentaja, oman nurkan tuki, joka opastaa käytännön asioissa ja kertoo mitä muut supersankarit osaavat tehdä. Hänellä ei ole niitä paljon... Hänellä oli todella hyvä soittolista, ja hän sai kaikki hymyilemään, tanssimaan ja nauramaan. (Jack Dylan Grazer ja Zachary Levi) 42 EPISODI 3/2019. Shazamissa olemme enemmän kuin iso perhe. itse asiassa ei yhtään. Hän tulee aina studioon musiikkia soittaen. Hengailimme yhdessä hotellilla ja vain pidimme hauskaa. – Kyllä, Freddy on kuin valmentaja, joka hokee: ”Sinne sekaan vaan!” Olen se tyyppi nyrkkeilykehän laidalla, joka antaa vettä murjotulle ottelijalle. Zac on ilmiömäinen, paras valinta, koska hän on 14-vuotias kuinka vanha hän ikinä onkaan -kropassa, Grazer hehkuttaa aikuista vastanäyttelijäänsä ja analysoi sitten omaa hahmoaan: – Freddyllä ei ole paljon, joten luulen hänen elävän mielikuvitusmaailmassa kaikkien näiden supersankareiden kautta. – Fred on innoissaan uudesta mahdollisesta ystävästä. Grazerilla oli hauska yllyttää häntä törmäilemään. – Kaikki on tapahtunut niin nopeasti. – Se-leffan Häviäjien klubi yhdistyy yhteisten vaikeuksien ja voittojen kautta. Hän oli kuvauspaikan ilonpilkku, viehättävä persoona. Mutta vaikka kirja on karmivaa luettavaa ja minisarja oli monien pelottava lapsuuden suosikki, uutuus otettiin hyvin vastaan. – Joskus on vaikea vastata odotuksiin. Kun hänelle selviää, että Billy on supersankari, hän on ällikällä lyöty ja ilmoittautuu: ”Haluan olla mukana tässä ja auttaa sinua pähkäilemään tämä asia.” Levi tekee Shazamina paljon stuntteja Freddien opastuksella. Paitsi että olen hyödyllisempi. vanhempani ja selvitä hengissä kadulla. – Ei, hän olisi todellakin seonnut! KASARISANKARI Grazer on tuttu myös vuoden 2017 kauhuhitin Se Eddie Kaspbrakina. – Roolitus ei olisi voinut olla parempi. Halusin siihen kasarivibaa Arkajalkojen ja Paluu tulevaisuuteen -leffan tyyliin. Hänellä on aavistus, että Billyllä on tarina kerrottavanaan. Mielestäni osuimme ainakin lähelle, sillä moni trailerin nähnyt on todennut, että: ”Sehän tuntuu vähän John Hughesin leffalta.” Minun kirjoissani se tarkoittaa onnistumista! Yleensä kehotamme juoksemaan, kun tiukkoihin trikoisiin pukeutunut aikuinen pyytää koskettamaan itseään, mutta tässä tapauksessa teemme poikkeuksen. Ne ovat suosikkihetkeni koko elokuvassa. Huhujen mukaan kuvausten isoin lapsi oli niiden isoin tyyppi: Zachary Levi. Sandberg toivoo yleisön saavan elokuvasta irti hauskan kokemuksen. Shazam! on hauska, vanhanaikainen elokuvakokemus. Grazer uskoo elokuvan olevan tajunnan räjäyttävä kokemus faneille. Eri voimieni tutkimisessa oli niin paljon komediaa, että sitä oli huippuhauskaa tehdä. Uskon, että Shazam! saa samanlaisen vastaanoton. Olen 15-vuotias kundi, joka elää unelmaelämäänsä, joten menen vain virran mukana
• Vuoden 2019 aikana ilmestyy tositarinapohjainen seikkailudraama The Aeronauts, jossa Jones kohtaa jälleen yhdessä Kaiken teoria -elokuvan vastanäyttelijänsä Eddie Redmaynen. 44 EPISODI 3/2019. Hänen roolihahmonsa nimi oli Felicia Hardy, minkä perusteella hänestä olisi saattanut tulla superrikollinen Musta Kissa, ellei elokuvasarjaa olisi käynnistetty uusiksi eri näyttelijöillä. • Jones sai Kaiken teoriasta muun muassa Oscarja Golden Globe -ehdokkuudet parhaasta naispääosasta. INFO • Vuonna 2014 Felicity Jones näytteli The Amazing Spider-Man 2 -elokuvassa
Elokuva sijoittuu tasa-arvotaistelun alkuvaiheisiin vuonna 1970, jolloin Ginsburg ( Felicity Jones) keskittyi sukupuoleen perustuvien lakien kumoamiseen. Ginsburg oli vasta toinen naispuolinen lakimies, joka nousi huippuvirkaan yhdeksän tuomarin joukkoon. – Heidän suhteensa antaa meille kaikille paljon toivoa. Se ei ollut egojen taistelua tai kilpailua toisen kanssa, vaan he puhalsivat yhteiseen hiileen. OIKEUS ON VOITTANUT TAAS TEKSTI JOHANNA JUNTUNEN, LOS ANGELES KUVAT JONATHAN WENK / FOCUS FEATURES 3/2019 EPISODI 45. Vero-oikeuden spesialistiksi opiskellut Marty oli vaimonsa tasa-arvoinen kumppani, ja parin suhde kukoisti niin yksityiskuin työelämässäkin. Järjestö antaa lakiapua tapauksissa, joissa se katsoo kansalaisoikeuksien olevan vaarassa. Loppujen lopuksi oli onni onnettomuudessa, että kukaan ei palkannut vastavalmistunutta Ginsburgia hänen sukupuolensa takia, sillä hän alkoi sen vuoksi työskennellä vapaaehtoisena America Civil Liberties -liitossa (ACLU). Ainoastaan tekemällä yhteistyötä voimme saavuttaa jotain parempaa ja suurempaa elämässä, Jones lisää. Uranuurtaja Ginsburg tapasi tulevan aviomiehensä Martinin, ”Martyn” ( Armie Hammer) 17-vuotiaana, kun molemmat opiskelivat Cornellin yliopistossa ennen siirtymistään Harvardiin. Uskon, että Ruth antaa Martinille niin paljon kiitosta menestyksestään johtuen juuri heidän symbioottisesta suhteestaan. He eivät olisi voineet kasvattaa kahta lasta ja rakentaa useampaa uraa, jos he eivät olisi auttaneet toisiaan kaikessa, Hammer sanoo Beverly Hillsissa. Presidentti Bill Clinton nimitti Ginsburgin korkeimman oikeuden tuomariksi vuonna 1993. Kathy Bates (Piina, American Horror Story -sarja) esittää juristi Dorothy Kenyonia, ACLU:n perustajajäsentä ja kuuluisaa feminismiä. E LOKUVASTA Deep Impact (1998) ja The Leftovers -tv-sarjasta tunnetun Mimi Lederin ohjaama draama Oikeuden puolesta kertoo nuoresta äidistä, opiskelijasta ja asianajajasta miesten hallitsemassa maailmassa. Justin Theroux (Nainen junassa, The Leftovers -sarja) näyttelee ACLU:n lakiasiainjohtajaa. – He olivat hyvä tiimi. Yhdysvaltojen poliittisen myllerryksen keskiössä parhaillaan olevan Ruth Bader Ginsburgin, 85, tie huipulle oli hyvin kivinen. Draamassa seurataan oikeuden ja tasa-arvon periksiantamattomasta puolustajasta pop-ikoniksi nousseen lakimiehen taistelua paikastaan opiskeluja työelämässä ennen kuin tasa-arvo alkoi saada jalansijaa amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Oikeuden puolesta on tositapahtumiin perustuva elokuva Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden tuomari Ruth Bader Ginsburgista, jota esittää Felicity Jones. Aika ACLU:ssa sementöi juristin tien tasa-arvotaistelijana
Jones (Rogue One: A Star Wars Story, Kaiken teoria) oli onnensa kukkuloilla saatuaan roolin. – Oli upeaa näytellä Ginsburgia. Näyttelijä kuuluu Ginsburgin suuriin ihailijoihin. Hän antaa meille kaikille toivoa, että voimme olla mukana muuttamassa maailmaa, jos emme pidä siitä, miten asioita hoidetaan. Kyse on myös ajattomasta tarinasta, muistuttaa Hammer (Call Me by Your Name). Viime vuosina liberaalista Ginsburgista on tullut kulttuuri-ikoni, jonka lempinimi on Notorious R.B.G. -räppärin mukaan. Mutta mietin pitkään, miten toisin sen esille niin, että muutkin näkisivät saman tarinan, jonka itse tunsin ja jota olin seurannut niin läheltä. Suurin haaste oli oppia kuuden sivun verran vuorosanoja, jotka olivat käytännössä pelkkää lakitekstiä. edesmenneen Notorious B.I.G. Kun Yhdysvalloissa naiset olivat vielä tuolloin ”nyrkin ja hellan välissä”, länsinaapurissamme naiset kävivät töissä raskausaikansa loppuun asti ja olivat hyvin edustettuina yliopistoissa, kuten myös kanssasisarensa Suomessa. Draaman on käsikirjoittanut Martyn sisarenpoika Daniel Stiepleman, jonka työskentelyn etenemistä Ginsburg itse seurasi tiiviisti. Pääsin tämän projektin myötä tutustumaan Ruthiin vielä paremmin, ja nyt olemme läheisiä ystäviä, mistä olen hyvin kiitollinen, Stiepleman kertoo. Hän palasi työpaikalleen helmikuun puolivälissä keuhkosyöpäleikkauksen jälkeen. Myös näyttelijävalinnat hyväksytettiin tuomarilla. Teräsmummo ei haikaile eläkepäivistä ja käy edelleen punttisalilla. – On aina tärkeää kunnioittaa tarinoita ihmisistä, jotka työskentelevät paremman maailman puolesta. Treenipaidan rintamuksessa lukee Super Diva. KUNNIOITUSTA HERÄTTÄVÄ SUPERTÄHTI Ginsburg oli mukana kirjoittamassa kirjaa Ruotsin siviilioikeuskäytännöistä, mitä varten hän opetteli kielen ja teki taustatutkimusta Lundin yliopistossa 1960-luvun alkupuoliskolla. Hän luki jokaisen version huolellisesti ja tarkisti, että etenkin kohtaukset oikeussaleissa eivät poikenneet todellisuudesta. Minulle hän on Ruth-täti, jonka suhteesta Marty-enooni tuli käsikirjoituksen ydin. Ginsburg on äärettömän vahva, vaikka hän ei tullut etuoikeutetusta perheestä. Olin pitkään hakenut roolia työhönsä näin kunnianhimoisesti suhtautuvana henkilönä. – Joillekin ihmisille Ruth on mielipiteitä jakava persoona, joillekin supersankari. Ruotsissa vietetty aika vaikutti suuresti hänen näkemyksiinsä tasa-arvosta. – Ruotsin malli antoi hänelle toivoa samanlaisen tasa-arvopolitiikan toteuttaJos Felicity Jonesin esittämän Ruth Bader Ginsburgin opiskeluajoista etsimällä etsii hyviä puolia, niin ainakin hänen ympärillään oli paljon miehiä valmiina selittämään asiat hänelle. 46 EPISODI 3/2019. Se oli pelottavaa, Jones myöntää. NOTORIOUS R.B.G. – Ovet sulkeutuivat hänen edessään jatkuvasti, mutta hän oli peräänantamaton. Sen takia elokuva olisi ollut yhtä merkittävä, vaikka se olisi tehty pari vuotta aikaisemmin, Hammer vakuuttaa viitaten Trumpin presidenttiyden mukanaan tuomaan huomioon Yhdysvaltojen korkeinta oikeutta kohtaan
– Olen toivoton ruoanlaittaja. Sen sijaan Hammerilla pysyy kauha kädessä. Pohja Ginsburgin ideologialle on todellakin peräisin Ruotsista, toteaa Jones. – Menimme Armien, Mimin, tuottajamme ja lavastussuunnittelijamme kanssa Washingtoniin pariksi päiväksi, jotta pääsimme tutustumaan tuomariin henkilökohtaisella tasolla. Inhimillisyyttä Ginsburgin elämää suurempaan persoonaan tuo tieto, että hän ei sentään ole mestari kaikessa. Muut tekivät sen puolestani, joten kyseessä oli unelmarooli, Hammer nauraa. – Hän oli hyvin usein tilanteissa, joissa hänet jätettiin huomioimatta. Jessica Tandy (oik.) näyttelee feminististä esikuvaa. 3/2019 EPISODI 47. Etenkään vihaa ei sopinut ilmaista, toteaa Jones. Armie Hammer, Cailee Spaeny ja Felicity Jones. Jones oli syystäkin hermostunut tapaamisessa, sillä tähti arvostaa Ginsburgin tinkimättömyyttä ja korkeaa moraalia. Sain pilkkoa vihanneksia tuntikausia, enkä joutunut siivoamaan jälkiäni. Daniel lähetti meille itselleen todella tärkeitä kaitafilmejä hänen nuoruudestaan. Samoin kuin roolihahmonsa, Jonesin kokkailutaidot rajoittuvat teeveden keittämiseen. KAIKKEA EI VOI OPPIA Yhdysvaltojen nykypolitiikkaa seuraaville Ginsburg on tuttu henkilö, mutta matka hänen nykyiseen asemaansa valokeilassa on ollut pitkä. misesta Yhdysvalloissa. Hän katsoi Armieta päästä varpaisiin ja näin hänen rakkautensa Martyyn. Ymmärsin heidän suhteensa syvyyden sillä hetkellä. Ruth joutui sopeutumaan 1950-luvun patriarkaaliseen ajatukseen siitä, miten naisten piti esiintyä. Ne auttoivat ymmärtämään, kuka tämä nainen oli 20–30-vuotiaana ja miten hänestä tuli se idoli, joka hän on tänä päivänä. Hän on tunnetusti onneton keittiössä. – Hän on uskomaton ihminen, joten olimme kaikki aluksi sanattomia. – Hän on yksi aikamme rakastetuimmista naisista, joten en suinkaan ottanut tehtävääni kevyesti. – Kaikki tuntevat 85-vuotiaan Ruthin, mutta hän ei tullut maailmaan sellaisena kuin tapasin hänet. Vierailimme Ginsburgin työhuoneessa ja heti, kun hän astui sisään ja näki Armien, hän oli myyty. Elokuvantekijät tapasivat Ginsburgin tämän työpaikallaan Washington D.C:ssa. Maailmassa ei ole enää kovin monta valta-asemassa olevaa henkilöä, jotka pitävät kiinni periaatteistaan. Painopiste oli hienostuneessa käyttäytymisessä, eikä ulospäin sopinut näyttää miltä oikeasti tuntui. Huippuälykäs ja pitkäjänteinen nainen oppi olemaan kylmän rauhallinen tilanteesta huolimatta. Justin Theroux, pornoviikset ja Felicity Jones. Niinpä hän kehitti kovan ulkokuoren ja panssarin, joka suojeli häntä miesten maailmassa. Ruth ei halunnut korottaa ääntään, jotta häntä ei olisi leimattu ”hysteeriseksi naiseksi”. Niin pysyi myös Martinilla, joka oli haka keittiössä. – Teen paljon ruokaa kotona ja pidän kokkaamisesta, joten siinäkin mielessä tämä oli hyvä rooli. Stiepleman sai vapaat kädet penkoa ja käyttää taustamateriaalia, josta Jones sai apua Ginsburgin kohtaamien haasteiden ja persoonan kanavoimiseksi opiskeluvuosien aikana
Minä olin. Kaunis seikkailu, Bacri mumisee ranskaksi, ja joutuu nopeasti Jaouin läksyttämäksi tulkin katsellessa hienotunteisesti muualle. Huonosti. AJ: Ja lakataksemme odottamasta jonkun löytävän meidät, odottamasta elämän muuttavaa puhelua. Näin kävi tavatessani Agnès Jaouin ja Jean-Pierre Bacrin Pariisissa heidän esitellessään elokuvaansa, jossa entinen pariskunta esittää entistä pariskuntaa; leipiintynyttä tv-ankkuria ja maailmaa tai ainakin muutamia afgaanipakolaisia pelastavaa naista. Kappas vain. Jaamme tietyn näkökulman, ja on helpompi testata näitä asioita yhdessä, niin menestyksiä kuin mokiakin. Aloitte työskennellä yhdessä pariskuntana, sitten olosuhteenne muuttuivat. Nuorena uskoo hyvään ja pahaan, mustaan ja valkeaan. Miten tällainen työsuhde ikinä alkoi. Vanhemmiten alkaa ymmärtää, etteivät asiat ole niin yksinkertaisia. Mutta en ole oppinut mitään uutta. – Oscarit. Mutta hulluista hahmoistanne silti välittää. AJ: Elokuvaa tehdessä työskentelee muiden kanssa. Jos se vain vahvistaa sen mitä jo tiesin, että tämä on paha tyyppi ja tämä kiltti tyttö, niin hyvä niinkin. No, kukaan ei ole täydellinen elokuvissanne. Keskusteluita työstämme viime tippaan asti. Pidän siitä, että elokuvan loppua kohti ymmärrän enemmän sen hahmoista kuin alussa. Kukaan ei välittänyt elokuvasta, kukaan ei nähnyt sitä, se oli inhottavaa, Jaoui sähisee, ja toteaa sitten kohteliaasti englanniksi: – Pelkästään pääseminen mukaan Oscareihin oli tietysti imartelevaa. Niinpä aloimme kirjoittaa näytelmää On hyvä osata vieraita kieliä, monestakin syystä. Kaikkien yhteisten vuosien jälkeen se ei liene olisi vaikeaa Agnès Jaoui: Emme oikeastaan, vaikka jotkut kohtaukset varmaan tuntuvat siltä ja improvisoimmekin vähän. Kuulemma laulan hyvin myös Charles Aznavouria huonosti, joten sitä käytämme varmaan ensi kerralla. – Mitä höpötät?! Et sinä siellä ollut. Olimme molemmat vihaisia ja halusimme ilmaista sitä. Panostamme rakenteeseen, ja tämä tulee meille helposti. Mutta emme tee sitä. Mutta yritän ymmärtää ja olla rehellinen sen suhteen – ainakin kirjoittajana. Se toi heille Oscar-ehdokkuuden. – Mistä, kokemuksistani siellä. Haluan, että minulle esitellään erilaisia näkökulmia, vaikka ne olisivatkin kieroutuneita. VALTATAISTELU TEKSTI MARTA BA?AGA, PARIISI KUVAT CINEMA MONDO 48 EPISODI 3/2019. Voimme olla hyviä yhdessä tilanteessa ja täysmulkkuja toisessa. Kukaan ei synny ajatellen: ”Minusta tulee nuija. U UTUUSELOKUVA Puutarhajuhlat on jo viides Agnès Jaouin ja Jean-Pierre Bacrin yhteistyö, joka alkoi vuoden 2000 romanttisesta draamakomediasta Kukin makunsa mukaan. Juuri se tekee elämästä monimutkaista. Se oli parasta mihin pystyin, sillä se on ainut asia mihin pystyn – olemaan huono jossain. Seuraamme yleensä käsikirjoitusta niin tarkkaan kuin mahdollista ja lopputulos vastaa aina paperiversiota. Mutta on tärkeä ymmärtää miksi hän ylipäätään on sellainen. Olin työskennellyt jo kymmenen vuotta, mutta Agnès vasta aloitteli, eikä se sujunut. Niin, on hyvä osata vieraita kieliä. AJ: [ranskaksi: Sanoisitko, että aika on parantanut haavoja. Jopa Jean-Pierren kaltaista paskiaista. AJ: Hänen Castronsa on hahmo, josta ei pidä ollenkaan. – Ihan sama, kerro sinä sitten hänelle. Päätimme kirjoittaa ihan vain tehdäksemme jotain. Eli vaikka kirjoittaisimme Hitleristä, ehkä pohtisimme miksi hänestä oikeastaan tuli Hitler. Muutatteko koskaan käsikirjoitusta, jos keskustelu lähtee virtaamaan vapaasti. Ei todellakaan!] Hengessä emme koskaan eronneet. Teemme samaa kuin muutkin sillä erotuksella, että olemme tehneet sitä jo ikuisuuksia. Onko silti kiinnostavampaa, että toinen ihminen on mukana kuviossa alusta asti, jolloin ideoista voi keskustella. Jean-Pierre Bacri: Kuten myös Yves Montandin laulaminen. JPB: [Tuo oli hyvä, pidän siitä.] Mielemme rakastavat toisiaan ikuisesti. Harvemmin käsikirjoitus on yhden ainoan ihmisen käsialaa alusta loppuun. AJ: Ihmiset muuttuvat koko ajan. Ja sitten masentuu. JPB: Se ei tarkoita, että on samaa mieltä tai yrittää oikeuttaa jonkun käytöstä. JPB: Minä olen nuija ja hänen hahmonsa yrittää pelastaa maailman. Emme saaneet töitä. Tarkoitan siis hänen elokuvahahmoaan (naurua). Huijatuksi tulemisen riski pienenee, ansioluettelo kohenee ja ennen kaikkea voi salakuunnella keskusteluja, kun puhujat olettavat ettet ymmärrä heitä, etkä ehdi korjata harhaluuloa. JPB: Olimme tavallisia näyttelijöitä, eikä kukaan halunnut palkata meitä, niin yksinkertaista se oikeasti oli. Emme voisi kirjoittaa henkilöstä, jota emme tunne, ja kun ihmisen tuntee, häntä ymmärtää vähän paremmin. Se on meille lomaa, suosikkihommaamme. Täydennämme toisiamme, olen oikeasti sitä mieltä. AJ: Yritämme aina ymmärtää hahmojamme. Tapan kuusi miljoonaa juutalaista”. Upea muisto. Puutarhajuhlissa on kohtauksia, joissa vain seisotte juttelemassa
Léa Drucker.. Agnès Jaouin ja Jean-Pierre Bacrin erilaiset tavat irrotella ehkä selittävät, miksi he ovat ex-pari valkokankaalla ja kameran takana
Usein minulle sanotaan, etten ole mukava. Hänen tavassaan vaatia haluamaansa on jotain samaa. Sitten tuli Macron, ja sitten Le Pen palasi. Eikä kukaan noteerannut. Elokuvamme hahmo on vähän kuin keltaliivimielenosoittaja. ja se menestyi tarpeeksi. Uskomatonta. Se oli mukana alusta asti, sillä kirjoittaessamme Marine Le Penin kannatusluvut olivat korkealla. Hän oli musertua! Se oli saatava elokuvaan. Julkisuus on nykyajan valtaa. Emme vastusta edistystä ja uskomme yhä demokratiaan, vaikka tuntuu, ettei politiikalla ole väliä – isot yritykset ja pankit hallitsevat nykymaailmaa. Siitä haluamme puhua elokuvissamme. Ihmiset oikeasti uskovat, että selfie jonkun vähänkin tunnistettavan kanssa tekee heidän elämästään arvokkaampaa. On paljon ihmisiä, jotka eivät tee mitään, tai tekevät ja sanovat täysin vääriä asioita, ja heillä on silti valtaa. Halusimme puhua tästä valtavasta yhteiskunnallisesta kuilusta. Yksi elokuvan sivujuonteista kuvaa sitä hyvin: kahden eri maailmasta tulevan naapurin jatkuva kiistelu ilman mitään yhteisymmärrystä. Ehkä se on elokuvamme ydin. Kirjailija Yann Moix sanoi vastikään, että yli 50-vuotias nainen on liian vanha rakastettavaksi. 50 EPISODI 3/2019. Mitä he voivat tehdä. Kuten kun Jean-Pierren hahmo ajaa viiksensä Kukin makunsa mukaan -elokuvassa... He vain eivät kuuntele. Yhteiskunta muuttuu; ennen se oli kuninkaallinen perhe, nyt Internet, mutta samaa huttua se on. Se viha ei haihdu itsestään pois. AJ: Kyllä, halusimme katsojan aistivan sen uhan. Hänen isällään oli aina ollut viikset, ja niiden ajeleminen oli tälle valtava juttu. Iso osa yhteiskunnastamme kokee, ettei media kuvasta sen maailmaa. Meidän on keksittävä miten tilannetta saisi korjattua, sillä muuten meillä voi pian olla käsissämme pienoinen ongelma. Minusta he olivat oikeassa vaatimuksissaan – kukaan ei kuunnellut heitä. Hahmosi sanoo lähes saman asian, mitä halusit kommentoida. Meitä pelottaa ja huvittaa, mitä sen tajuaminen tekee ihmisille. Emme silti halua pilkata. Ennen meiltä haluttiin nimmareita, nyt kaikki haluavat kuvan. On kuvaavaa, että ihmiset puhuvat ja puhuvat mutta harvemmin kommunikoivat. AJ: [Juurihan sanoin, sinä et vain kuuntele!] Ihmisten sopulimaisuudesta, ennakkoluuloista tai jatkuvista valtataisteluista. JPB: [Oi, sano hänelle, että olemme edelleen vihaisia samoista syistä]. Ei pelkästään Ranskassa vaan koko läntisessä maailmassa. eikä kukaan huomaa. He räjähtävät. JPB: Tätä ajattelen sellaisista miehistä [tekee oksennusääniä]. Hassua kyllä, olemme edelleen vihaisia ja pääasiassa samoista syistä. Meitä ovat aina kiinnostaneet ne, joilla on kaikki valta, ja ne, jotka ovat täysin avuttomia, sekä valtarakenteiden liikkeet. JPB: Itse tapaan sanoa ei. Niin tapahtui ystävälleni. JPB: Näemme sitä nyt niin monissa maissa, kaikkialla missä eliittiä vihataan ja ihmiset etsivät syntipukkeja. AJ: Saamme inspiraatiota tositapahtumista. Jonain päivänä vielä keksitään tapa hallinnoida somettamista, mutta elokuvamme ei käsittele vain sitä. Olet oikeassa, kohtauksissa kukaan ei kuuntele, se on kuin kuurot yrittäisivät keskustella
www.pelaajalehti.com twitter.com/pelaaja instagram.com/pelaajalehti facebook.com/pelaaja Resident Evil 2 Arvostelussa Metro Exodus Bandersnatch Black Mirror:
Esteenä ei ole ainakaan Mortal Engines, sillä katsojien torppaama elokuva tuskin saa jatkoa. Spektaakkeli kuvattiin Uudessa-Seelannissa, jonne kuvausryhmä rakensi yli 120 lavastetta. Joulukuun alussa ensi-iltaan tullut Mortal Engines oli kuitenkin paha virhearvio. Futuristinen seikkailu perustui Philip Reeven Kävelevät koneet -kirjasarjan ensimmäiseen osaan. Tintti-tarinat jatkuvat näillä näkymin ainakin kahden elokuvan verran, ja projektit ovat lähestymässä esituotantovaihetta. Legendaarinen elokuvantekijä Peter Jackson ei ole unohtanut Keski-Maata. Ihastuin Hester Shaw’n ( Hera Hilmar) hahmoon ja hänen omaperäisyyteensä. Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu voitti kaikkiaan 11 Oscar-palkintoa. Uuden-Seelannin ylpeys on niittänyt menestystä myös tuottamillaan elokuvilla kuten District 9 ja Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus, joiden ohjaajina toimivat Neill Blomkamp ja Steven Spielberg. En ollut koskaan ennen kohdannut maailmaa, jossa telaketjujen päällä olevat motorisoidut kaupungit liikkuivat ja taistelivat toisia kaupunkeja vastaan, Jackson kertoi Universal-studioilla Los Angelesissa. 52 EPISODI 3/2019. Sen ohjasi Jacksonin pitkäaikainen yhteistyökumppani Christian Rivers, joka sai Oscarin King Kongin visuaalisista efekteistä. Vielä ei tiedetä, tuleeko hän olemaan mukana Amazon Studiosin jättituotannossa, sillä Jacksonilla on kädet täynnä töitä. Näyttävän mutta tarinaltaan sekavan filmin tyrmäsivät niin kriitikot kuin nuori elokuvayleisö, jolle seikkailu oli suunnattu. TEKSTI JOHANNA JUNTUNEN TÖRKYÄ TOLKIENIN SIJAAN. Vielä ennen ensi-iltaa Jackson oli toiveikas sarjan kolmen muun romaanin valkokangassovituksista, jotka hän kenties ohjaisi. K UKAAN ei ole erehtymätön, ei edes menestyselokuvien mestarillinen tekijä Peter Jackson. Mortal Engines oli vuoden 2018 suurin floppi, ja sen on arvioitu tuottaneen yli sata miljoonaa euroa tappiota. Visuaaliefekteistä vastasi Jacksonin perustama Weta Digital. – Luin kirjat vuonna 2007. Taru sormusten herrasta -trilogia (2001–2003) sekä sitä seuranneet kolme Hobitti-elokuvaa (2012–2014) nostivat ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottajan omiin korkeuksiinsa. Niistä osa, kuten lentävä kaupunki, roikkui ilmassa
3/2019 EPISODI 53. 20 18 GE TT Y IM A GE S Peter Jackson vuoden 2018 lokakuussa Lontoossa arkistomateriaaleista rakentamansa, ensimmäisestä maailmansodasta kertovan 3D-dokumentin They Shall Not Grow Old punaisella matolla
Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu.. Mortal Engines. King Kong
Pidin jo lapsena elokuvien tarjoamasta eskapismista ja magiikasta. Amazon studioiden televisiotuotantojen yksikköä johtava Jennifer Salke valotti tilannetta televisiokriitikkojen TCA-liiton uusien sarjojen esittelytilaisuudessa helmikuun puolivälissä Pasadenassa. Elokuvat kokevat samanlaisen visuaalisen kasvojenkohotuksen kuin Jacksonin ensimmäisen maailmansodan aikana kuvatusta arkistomateriaalista työstämä 3D-dokumentti They Shall Not Grow Old (2018). Moni ihminen ei ole näin onnekas, Jackson perusteli Episodille viisi vuotta sitten. Sarjan kuvausten arvellaan tapahtuvan Uudessa-Seelannissa. Emme tiedä tässä vaiheessa, osallistuuko hän sarjan tekemiseen tai mikä hänen roolinsa voisi olla, Salke pyöritteli. Tarjosin apuani, jos sitä tarvitaan jossain vaiheessa, mutta en halua olla vastuussa sellaisesta projektista, jota en ole tehnyt aiemmin. Jos olen kuluttanut 20 vuotta tehden Tolkien-elokuvia, se tarkoittaa, että olen saanut 20 vuotta tehdä sitä, mistä olen unelmoinut 9–10-vuotiaana. Tolkienin kirjoihin perustuvan tv-sarjan yli 650 miljoonan euron tuotantobudjetin turvin, mikä tekee siitä kaikkien aikojen kalleimman sarjan. Boyens liittyi porukkaan ennen ensimmäistä Taru sormusten herrasta -seikkailua. Mortal Engines. – Amazonilta soitettiin minulle, mutta minulla ei ole kokemusta televisiotuotannoista. Tässä vaiheessa Jackson ei ole mukana mammuttiprojektissa, mutta häntä pidetään ajan tasalla sen etenemisen suhteen. Lontoo metsästää pienempiä kaupunkeja aavikoituneella Great Hunting Ground -tasangolla, joka kuvaa Eurooppaa. – He ovat ottaneet suuria edistyaskeleita tiiminsä kanssa, vihjasi Salke. Kauhukomediat olivat Jacksonin ensimmäinen rakkaus, ja hän suunnittelee päivittävänsä uransa alkupuolen lätistelyelokuvat Bad Taste (1987), Aivokuollut ja Meet the Fables (1989) sekä indiedraaman Taivaalliset olennot (Heavenly Creatures, 1994) 4k-versioiksi, jotka tulevat saataville dvd-pakettina. Siinä mielessä saattaisimme nostaa kuvotuksen aivan uudelle tasolle, nauraa Jackson. – Pidän siitä, että sarjaan halutaan luoda samaa tunnelmaa, niin että se tapahtuisi samassa maailmassa kuin elokuvat. Maisel -sarja) voitti tarjouskilpailun ja tuottaa J.R.R. EI TARU SORMUSTEN HERRASTA -SARJALLE Menneisyys ”vainoaa” Jacksonia myös Taru sormusten herrasta -tuotantoon liittyen. Visionääri kirjoitti käsikirjoituksen vakiopartneriensa Fran Walshin ja Philippa Boyensin kanssa. Se on näissä tarinoissa käytetty kikka. Toimintaseikkailussa sivutaan ilmastonmuutosta, kapitalismia, Brexitia ja muita ajankohtaisia aiheita. Payne ja Patrick McKay (Star Trek Beyond, Flash Gordon), jotka toimivat myös showrunnereina pyörittäen kuvauksia. Hän ei ajattele Tolkienin vieneen 20 vuotta elämästään, vaan on onnellinen saadessaan tehdä unelmatyötään. Se on aina viehättänyt minua, ja haluan myös tehdä sellaisia elokuvia. VANHA SUOLA JANOTTAA Jacksonin vaimo Fran Walsh on kuulunut käsikirjoitustiimiin Aivokuollut-kauhukomediasta (Braindead tai Dead Alive, 1992) lähtien. 3/2019 EPISODI 55. Futurististen elokuvien pitää olla ajattomia ja käsitellä asioita, jotka ymmärrämme. King Kong. Lisäksi elokuvien ääni miksataan uudelleen. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten ällöttäviä Fran ja minä onnistuisimme olemaan vanhoilla päivillämme verrattuna uramme alkuaikoihin. – Kyse ei ole pelkästään Tolkienista. Jackson pallottelee mielessään palaamista kauhukomedioiden pariin. Alkuperäinen King Kong on yksi suosikkielokuvistani. Tämä saattaa tarkoittaa neuvonantajan roolia, mutta Jackson ei selvästikään ole kiinnostunut sarjan tuottamisesta. – Minusta olisi nautinnollista olla jälleen kuvottava, jos sopiva projekti löytyy. Sen keskiössä ovat ennemmin universaalit asiat, kuten vallanhimo ja ahneus, mutta myös rohkeus ja sankarillisuus. Jackson kertoo Amazonin ottaneen yhteyttä Weta Digitaliin, mutta itse hän odottaa käsikirjoitusten valmistumista. Amazon paljasti Twitter-tilillään @LOTRonPrime Keski-Maasta uuden kartan, johon odotetaan lisäyksiä ja interaktiivisia elementtejä seuraavien kuukausien aikana. Amazon Studios (Beautiful Boy, Manchester by the Sea, The Marvelous Mrs. Elokuvantekijä toivottaa saagan jatkumon tervetulleeksi eikä ole sulkenut ovea yhteistyölle Amazonin kanssa. Jos koulussa tai kotoa on kurjaa, elokuvat vievät fantastiseen paikkaan eroon kaikesta arkipäiväisestä. ESKAPISMIN LUMOISSA On toki ymmärrettävää, jos Jackson haluaa jättää Tolkienin maailman taakseen, sillä hän aloitti Taru sormusten herrasta -romaanien filmatisointiurakan suunnittelun jo 1995. – Meillä ei ole uutisia Peter Jacksoniin liittyen. Viiden kauden mittaiseksi suunnitellun sarjan odotetaan alkavan vuonna 2020. Tämän kaltaisen sarjan johdossa pitää olla kokenut showrunner, Jackson selittää. Hilmarin, Robert Sheehanin ja muiden tulokkaiden lisäksi näyttelijäkaartiin kuuluvat veteraanit Hugo Weaving (Hobittija Taru sormusten herrasta -elokuvat) ja Stephen Lang (Avatar). – Käsikirjoitusta ei voi tehdä uutisotsikoiden mukaan, sillä kestää kolme vuotta ennen kuin elokuva päätyy valkokankaalle. Olemme oppineet muutaman tempun matkan varrella. Huhujen mukaan tarinassa seurattaisiin elokuvissa Viggo Mortensenin (Green Book) näyttelemän Aragornin elämää ennen kuin hän liittyi Sormusten ritareihin. Maksullisessa Amazon Prime -palvelussa esitettäväksi tulevaa sarjaa käsikirjoittavat John D. Elokuvan keskiössä on Lontoo, joka on suurin liikkuva kaupunki monen tuhannen vuoden päähän tulevaisuuteen sijoittuvassa apokalyptisessa maailmassa
OSCARIT VÄÄRÄÄN OSOITTEESEEN 1976 Ohjaus: John G. Rocky on ihan sympaattinen altavastaajaleffa, eikä sen arvostus minua suoranaisesti häiritse. Ei välttämättä, vaikka itse jännitinkin The Favouriten puolesta – vaikka sen turhaksi tiesinkin. Huomasin, etten ollut nähnyt läheskään kaikkia yleisesti mollattuja valintoja, ja osan olin nähnyt niin kauan sitten, etten enää luottanut muistikuviini niiden herättämistä tunteista. Päinvastoin, se on vielä 35 vuotta myöhemminkin kevytklassikko, joka saattaa pompahtaa korvamatona päähän soimaan. The Lord of the Rings: The Return of the King, 2003 Ohjaus: Peter Jackson 8 STEVIE WONDER TEHDÄÄN yksi asia selväksi: Stevie Wonder on loistava muusikko, joka on tehnyt upeita kappaleita ja levyjä. Kun sitten puhutaan siitä, olisiko lopullinen voitto kuulunut sille tai jollekin muulle, mennään mielipidekysymyksiin. Mikä pahinta, rannalle jäivät Kenny Logginsin Footloose, Phil Collinsin Against All Odds ja Ray Parker Jr:n Ghostbusters! Unelmien nainen (The Woman in Red, 1984) Ohjaus: Gene Wilder YLILYÖDYIN 56 EPISODI 3/2019. Silti mietin ansaitsiko se oikeasti kymmenen ehdokkuuttaan, joista se lopulta voitti parhaan elokuvan, ohjauksen ja leikkauksen. Naisen ulkomuoto sanelee hänen luonteensa ja miehen oikeus on vongata seksiä. Tietty löytyi vuoden 1988 kaltaisia tapauksia, joista mietin oliko hyvän mielen Kuuhullut oikeasti kolmen voiton ja kolmen muun ehdokkuuden (eikä yksikään Nicolas Cagelle!) arvoinen – mutta eipä paljon vaihtoehtojakaan ollut. Tuhkimotarina ja pienten resurssien luovan käytön tuoma rosoisuus tekivät vaikutuksen myös Akatemiaan. O LIKO Green Book väärä valinta parhaaksi elokuvaksi vuoden 2019 Oscar-gaalassa. Ja mitä järkeä on päätoimittaa lehteä, jos ei voi käyttää sitä omien traumojensa tuulettamiseen. Tässäkin vaikutti tosin myös se, että monessa kategoriassa vaihtoehdot olivat heikkoja. Miljoonan dollarin minibudjetilla tehdystä nyrkkeilydraamasta tuli vuoden 1976 suurin hitti, ja se teki Sylvester Stallonesta tähden ja varteenotettavan elokuvantekijän. Varsinkin, kun se löi muun muassa sellaiset elokuvat kuin Alan J. Varsinkin, kun edellisenä vuonna perustettu parhaan animaation kategoria tehokkaasti esti Nemoa etsimästä -hittiä nousemasta ehdokkaaksi, eikä Gus Van Santin aavemaista Elephantia (ehkä ihan ymmärrettävästi) edes nominoitu. TEKSTI JOUNI VIKMAN 9 ROCKY NYKYÄÄN jättihitit voivat saada myönnytysehdokkuuksia, mutta vanhoina hyvinä aikoina yleisönsuosikit saattoivat nousta Oscar-voittajiksi jopa ”isoissakin” kategorioissa. Aloin kaivella vanhoja kipupisteitä, ja usein tutkimusmatka johti yhdeltä lantakasalta toiselle kuin itsestään. Vaikka hänen Oscarin voittanut I Just Called to Say I Love You -kappaleensa on artistin hömpemmän pään tuotantoa, se ei tee siitä huonoa. Wonder voitti parhaan laulun Oscarin Gene Wilderin Unelmien nainen -komediasta, joka tasapainoilee hyvin epätasaisesti vakavasti otettavan miehisen keski-iän kriisin kuvauksen ja varsinkin tämän päivän näkökulmasta ahdistavan seksistalkkerifarssin välillä. Ongelmana on kaikki sen ympärillä. Avildsen 10 TARU SORMUSTEN HERRASTA: KUNINKAAN PALUU ENSIMMÄINEN valinta menee vähän kiukutteluksi, sillä A) Kuninkaan paluu on hyvin viihdyttävä elokuva, jonka voi katsoa uudestaan ja uudestaan, ja B) vuosi 2003 oli todella surkea leffavuosi, josta sille on vaikea keksiä korvaajaa. Niinpä kaivelin Oscar-voittajien historiasta tapauksia, joissa omasta mielestäni oli tapahtunut oikeusmurhia. Todella ärsyttäneet. Minusta Green Book oli vallan ymmärrettävä valinta kahdeksan lopullisen ehdokkaan joukkoon, eikä se muutu huonoksi siksi, että joku halusi jonkin muun elokuvan voittavan. Se tarkoittaa sitä, että joko kyseessä on ollut mielestäni jo alkujaan onneton valinta voittajaksi, tai jokin huomattavasti parempi tapaus on vähemmän ansiokkaan elokuvan vuoksi jäänyt nuolemaan näppejään. Silti, kun elokuva alkoi napsia voittoja yksi toisensa jälkeen, kunnes kaikki 11 ehdokkuutta olivat realisoituneet, alkoi myös miettiä onko se oikeasti ansainnut ne kaikki, vai oliko kyseessä vain Elokuvaakatemian patoutunut tarve palkita Peter Jacksonin elokuva-alaa muokannut LotR-trilogia takautuvasti. Asiaa pohtiessani tajusin, että on monia voittajia, jotka ovat ärsyttäneet minua huomattavasti enemmän. Pakulan Presidentin miehet, Sidney Lumet’n Kasvot kuvaruudussa (Network) ja Martin Scorsesen Taksikuski..
MIKÄLI Oscar ei irtoa keskitysleirileffalla, kannattaa kokeilla ”rasismi paha” -korttia. Edes ohjaaja Paul Haggis ei pitänyt sitä voiton arvoisena! Erityisen paha mieli vuonna 2005 tuli hyvän elokuvan ystäville. Clint Eastwood, Denzel Washington, Robert Downey Jr. Moinen on onneksi viime vuosina vähentynyt. Itse asiassa hän oli vuoden 1993 gaalassa ehdokkaana myös Glengarry Glen Rossin sivuosasta. Se puolestaan johti muun muassa siihen, että tuolloin ilman tunnustusta jäivät esimerkiksi Fred Zinnemannin Sheriffi ja John Fordin Vaitelias mies. Miten juoksijoista kertovasta elokuvasta on voinut saada näin hitaasti etenevän tapauksen?! Tylsyys korostuu, kun ehdolla olisi ollut paljon hauskempia ja parempia elokuvia. Vuoden 1956 voittaja oli huonoin sovitus Jules Vernen klassikkoseikkailusta, kunnes vuonna 2004 ilmestyi samat virheet mutta vielä ärsyttävämmin toistava Jackie Chan -versio. Periaatteessahan siinä ei ole mitään vikaa. Pidän Tom Hanksista, elokuva on sujuvasti kirjoitettu, ohjattu – Robert Zemeckis on tehnyt monia suosikkileffojani – ja se on vielä toteutettu vinkerolla tavalla. DeMillen huikean Kymmenen käskyä -spektaakkelin, joka olisi ollut oikeudenmukainen voittaja. 1994 Ohjaus: Robert Zemeckis JO aikaisemmin oli puhetta Oscar-äänestäjien taipumuksesta palkita tekijöitä suorituksista, jotka eivät olisi kultapystiä ansainneet, korvauksena siitä, että paremmat työt eivät ole saaneet ansaitsemaansa alan tunnustusta. ja Steven Spielbergin München – paljon parempia elokuvia joka ikinen! Onneksi niiden tekijöitä sentään palkittiin muissa kategorioissa. Around the World in 80 Days, 1956 Ohjaus: Michael Anderson Chariots of Fire, 1981 Ohjaus: Hugh Hudson 2004 Ohjaus: Paul Haggis 3 FORREST GUMP VIHASTANI Forrest Gumpia kohtaan on tullut Episodi-toimituksessa jo vitsi, mutta elokuva yksinkertaisesti silittää minua vastakarvaan. Al Pacino oli ollut ehdolla näyttelijäsuorituksistaan elokuvissa Kummisetä, Serpico, Kummisetä, osa 2, Hikinen iltapäivä, Ja oikeutta kaikille sekä Dick Tracy. Malliesimerkki siitä on vuoden 1924 olympialaisiin pyrkivistä urheilijoista kertova Tulivaunut. Oscar olisi voinut mennä Krzysztof Kieslowskille (Kolme väriä: punainen), Robert Redfordille (Quiz Show), Woody Allenille (Luotisade Broadwaylla) tai ennen kaikkea Quentin Tarantinolle, jonka Pulp Fiction olisi Frank Darabontin The Shawshank Redemptionin ohella ollut ansioituneempi voittaja. Jos Green Bookia on moitittu hyvän mielen elokuvaksi rasismista, niin vuoden 2005 kammottava voittaja Crash (ei saa sekoittaa viime numerossa käsiteltyyn David Cronenbergin loistavaan Crashiin) on pahan mielen elokuva kaikissa sen merkityksissä. Akatemian valinnat ihmetyttivät muutenkin, kun esimerkiksi Fordin Etsijät ja moni muu hieno elokuva ei edes päässyt ehdolle. ja Stephen Rea olisivat kaikki olleet parempia valintoja. VIHATTAVIN UNETTAVIN 3/2019 EPISODI 57. Jossain vaiheessa Forrest Gumpin lässyttävyys vain alkaa raapia aivoja. 4 CRASH 6 TULIVAUNUT PYHÄ kuorsausjuhla! Yhteen aikaan oli muotia palkita pitkiä ja yleviä historiallisia draamoja (ok, niin on edelleenkin), vaikka monen tapauksessa Akatemia on sekoittanut vakavan ja tylsän käsitteet. Siitäkin hänelle olisi suonut voiton ennemmin kuin Naisen tuoksun toksisesta maskuliinisuudesta. Tosin sitten seuraa sellaisia tragedioita kuin upean Glenn Closen jääminen jälleen kerran ilman Oscaria viimeisimmässä gaalassa. Toisaalta DeMillelle oli käytännössä aikaisempien meriittien vuoksi luovutettu vuonna 1953 parhaan elokuvan palkinto Suuri maailmansirkus -jäykistelystä (The Greatest Show on Earth). Crash nimittäin jätti varjoonsa sellaiset elokuvat kuin Ang Leen Brokeback Mountain, Bennett Millerin Capote, George Clooneyn Good Night, and Good Luck. Steven Spielberg olisi voitu palkita Oscarilla jo Kadonneen aarteen metsästäjistä, mutta se jäi nuolemaan näppejään muutamaa teknistä myönnytystä lukuun ottamatta. Mistä päästäänkin seuraavaan valituksen aiheen: olisin voinut olla valmis myöntämään Tulivaunuille musiikki-Oscarin Vangeliksen soundtrackista – ellei sitä vastassa olisi ollut John Williams! 5 AL PACINO Naisen tuoksu (Scent of a Woman, 1992) Ohjaus: Martin Brest 7 MAAILMAN YMPÄRI 80 PÄIVÄSSÄ KAS tässäpä pienoinen huonojen valintojen ketju! Maailman ympäri 80 päivässä voitti vuoden 1957 Oscar-gaalassa Cecil B
Sen jälkeen ohjaaja Blake Edwards jätti elokuvien teon ja säveltäjä Henry Mancini kuoli. Tuolloin nimittäin suurin ennakkosuosikki oli ansaitusti Steven Spielbergin Saving Private Ryan. Joo, pitäisi nähdä tragedia komedian takana, mutta oikeasti! Miespääosissa ohitetuiksi tulivat American History X:n Edward Norton, Gods and Monstersin Ian McKellen, Affliction – Verijäljet -elokuvan Nick Nolte ja jopa Saving Private Ryanin Tom Hanks! 2 KAUNIS ELÄMÄ La vita è bella, 1997 Ohjaus: Roberto Benigni KERTOO jotain Yhdysvaltain elokuva-akatemian mielenlaadusta vuoden 1999 gaalan alla, kun yllä esitellyn Kaunis elämä -elokuvan ohella yksi isoja voittajia oli John Maddenin Rakastunut Shakespeare. Tätä nykyähän elokuvan arvostus etenkin Oscar-kaliiberissa on kokenut sellaisen inflaation, että sen nostaminen tällaisen negatiivisuuslistan kärkeen on vähän kuin avutonta vanhusta potkisi. 1 RAKASTUNUT SHAKESPEARE Shakespeare in Love, 1998 Ohjaus: John Madden ALHAISIN 58 EPISODI 3/2019. En ole nähnyt Argentiinan ehdokasta Tango, Brasilian Central do Brasilia, Espanjan El abueloa tai Iranin Taivaan lapsia, koska ne eivät ole tulleet normilevitykseen meillä ja mahdolliset festivaalivierailut olen missannut. KOHELTAVAN lapsen imagoa ylläpitävä Roberto Benigni muistuttaa tosielämän Forrest Gumpia, eikä hän ole koskaan tehnyt yhtään hyvää elokuvaa. Mutta jos jotain olen elokuvista oppinut niin sen, että avuton vanhuskin voi olla Saatanan kätyri. Spielbergin ohella ohitetuiksi tulivat Shekhar Kapurin Elizabeth ja Terrence Malickin Veteen piirretty viiva. Siitä huolimatta Benigni sai vuoden 1999 gaalassa Oscarin ei vain parhaasta ei-englanninkielisestä elokuvasta vaan myös parhaasta miespääosasta. Sanonpahan vaan. Sitten äänestäjien korviin alkoi kuiskia käärme: ”Saving Private Ryanissa ei ole muuta erityistä kuin alkukohtaus.” Mustamaalaus oli Oscaria himoitsevan Harvey Weinsteinin määrätietoista kampanjointia, ja valitettavasti mudanheitto on siitä lähtien jäänyt oleelliseksi osaksi Oscareita. Itse asiassa häneltä olisi pitänyt viedä oikeus tehdä elokuvia viimeistään vuoden 1993 Vaaleanpunaisen pantterin poika -hirvityksen jälkeen. On silti vaikea kuvitella niiden olevan epämääräisellä tavalla epämiellyttävämpiä kuin siirappinen keskitysleirikuvaus Kaunis elämä. Ei romanttinen draama täysin huono ole, ja Weinstein on tehnyt paljon hyvien pikkuleffojen nostamiseksi yleiseen tietoisuuteen, mutta Rakastunut Shakespeare tuotteistettiin öykkärin egoprojektina koeyleisöjen avulla Oscar-syötiksi. Jos tämän vuoden Oscar-ehdokkaista puhuttaessa törmäsi vähättelyyn pyrkiviin ilmaisuihin kuten ”Green Book on valkoisen miehen hyvän mielen leffa rasismista”, sen juuret saattavat olla Rakastuneen Shakespearen perua
Liitteessä ohjaaja Katja Gauriloff ja joukko muita elokuvan tekemisessä mukana olleita ammattilaisia kertoo elokuvan valmistumisprosessista ja Baby Janen maailman heissä herättämistä ajatuksista. Romaani kuvaa henkisen vallankäytön tummia sävyjä ja toisaalta taas niitä tiedostamattomia voimia, joita läheinen parisuhde sysää liikkeelle. Se sisältää alun perin vuonna 2005 ilmestyneen romaanin lisäksi elokuvaliitteen. Christel Rönnsin tunnistettava, hauska ja yksityiskohtainen kuvitus kruunaa lukuelämyksen. Elena on tytöistä syrjäänvetäytyvämpi, hän tarkkailee maailmaa etäisyyden päästä. Kaikista riemukkain hahmo on Rauha Räppääjä, joka on kirjassa täysin pitelemätön katastrofitaifuuni, varsinkin silloin kun hän oikein innostuu. LOISTAVA YSTÄVÄNI Kirjoittanut Elena Ferrante Suomentanut Helinä Kangas Kustantaja WSOY ???. SUSANNA KARHAPÄÄ RISTO RÄPPÄÄJÄ JA PULLISTELIJA Kirjoittanut Sinikka ja Tiina Nopola Kustantaja Tammi ???. Baby Jane kuvaa monitahoisia valta-asetelmia ja mustasukkaisuuden eri muotoja parisuhteessa. Oksanen kuvaa taidolla valon ja varjon vaihtelua, kun raja suhteessa toiseen hämärtyy ja irrottautuminen tekee siksi kipeää. Kirjasarjan ensimmäinen osa keskittyy tyttöjen lapsuuteen ja varhaisnuoruuteen. Kirjassa hahmot ovat elokuvaa monipuolisempia, ja tilannekomiikka on hillittömämpää. Asuinalue on levoton, ja naapurien väliset konfliktit ratkaistaan tyypillisesti nyrkein. PSEUDONYYMI Elena Ferranten menestysromaani Loistava ystäväni tutustuttaa Lilaan ja Elenaan, jotka kasvavat 1950-luvun Napolissa. Sinikka ja Tiina Nopolan alun perin vuonna 2016 ilmestynyt nuortenkirja on vieläkin hauskempi kuin Markus Lehmusruusun elokuva. 3/2019 EPISODI 59. SUSANNA KARHAPÄÄ TOIMITTANUT SUSANNA KARHAPÄÄ LUKUNURKKAUS Raadollinen rakkaustarina PIKKUKAUPUNGIN tyttö Jonna ja Helsingin lesbopiirien coolein tyyppi Piki kohtaavat Helsingin yössä 1990-luvulla. Tarina kerrotaan Jonnan näkökulmasta ja se kulkee kahdella eri aikatasolla. Oksanen käyttää kirkkaita, maailmaa avartavia metaforia. Lila on kiehtova ja lahjakas mutta aina ikään kuin vaaran reunalla. Elokuvan ilmestymisen kunniaksi Baby Janesta on nyt julkaistu elokuvapainos. Risto Räppääjä ja pullistelija -elokuvan fanien iloksi uudessa painoksessa on värikäs elokuvaliite, joka kuljettaa keskelle kesäisten kuvausten iloisia tunnelmia. RISTO Räppääjä ja pullistelija on saanut uuden painoksen samannimisen elokuvan ilmestymisen kunniaksi. Heidän välilleen syttyy repivä ja kiihkeä suhde. SUSANNA KARHAPÄÄ BABY JANE Kirjoittanut Sofi Oksanen Kustantaja Silberfeldt ???. Henkilöhahmot ovat kompleksisia ja monitahoisia. Sofi Oksasen kieli on hienoa, kuvaus soljuvaa ja kerronta etenee kuin musiikki, joka vie mukanaan. Päähenkilöhahmo ei aina ymmärrä edes omia mielenliikkeitään, ja se tekee kertojan tajunnanvirrasta uskottavaa. Baby Jane kuvaa todenmukaisesti tuon ajan lesbopiirejä, Kaisaniemen naistenbileiden kuppikuntia ja ahtaita lesboille mahdollisia rooleja. Erilaisuudestaan huolimatta Elenasta ja Lilasta tulee parhaat ystävät. Lila ja Elena seikkailevat nyt myös HBO:n tv-sarjassa My Brilliant Friend. Baby Janen tapahtumat sijoittuvat vuosien 1995–2005 välille. Enimmäkseen romaanissa liikutaan Kallion seudulla. He vetävät toisiaan pimeydestä valoon, mutta samalla suhteen pohjavireenä voi aistia väkivallan läheisyyden. Tyttöjen välille kehittyy koulun alkamisen myötä kilpailusuhde, joka ulottuu myöhemmin koskemaan muitakin elämän osa-alueita
OHJELMISTOSSA MYÖS: • Masato Harada: Ko-Gals – menolippu (Baunsu ko gaurusu) 19.3.1999 • Ron Underwood: Kaverini, mahtava Joe (Mighty Joe Young) 19.3.1999 • Fridrik Thór Fridriksson: Cold Fever (Á köldum klaka) 26.3.1999 • Paddy Breathnach: I Went Down – pohjaan asti 26.3.1999 • Jarmo Lampela: Rakastin epätoivoista naista 26.3.1999 • Norton Virgien, Igor Kovalyov: The Rugrats Movie – Ipanat elokuva 26.3.1999 • Marita Hällfors: Elämää itsemurhan jälkeen 28.3.1999 • John Maybury: Rakkaus on paholainen (Love Is the Devil) 2.4.1999 • Luis Mandoki: Viesti mereltä (Message in a Bottle) 2.4.1999 • Peter Chelsom: Ystävykset (The Mighty) 2.4.1999 • Mark Christopher: 54 9.4.1999 • Marshall Herskovitz: Venetsian kurtisaani (Dangerous Beauty) 9.4.1999 • Peter Lichtefeld: Junalinnut (Zugvögel... Kauhuelokuvien ystäville tarjolla oli puolestaan Jamie Blanksin ohjaama Urban Legend – kauhutarinoita. Tuohon aikaan vielä verraten verkkaiseen tahtiin elokuvia tehneen Terrence Malickin ohjaama sotaelokuva Veteen piirretty viiva (The Thin Red Line) oli ohjaajan ensimmäinen elokuva kahteenkymmeneen vuoteen. MAALISKUUTA – 11. Vahvasti kotimaisella rock-musiikilla höystetyssä elokuvassa Jimi Pääkallo -nimisen pojan roolissa nähtiin Konsta Hiekkanen, joka elokuvan menestyksen jälkeen jatkoi musiikkiuraansa elokuvan roolinimellään. Terrence Malick vauhdissa 20 VUODEN TAUKO OHI TEKSTI HELINÄ LAAJALAHTI KUUKAUTTA aikaisemmin Helsingin uusien monisaliteattereiden myötä alkanut elokuvan ystävien hemmottelu jatkui maaliskuussa 1999 ja viitoitti näin suuntaa tulevaisuuden monipuoliselle elokuvatarjonnalle. maaliskuuta ensi-iltaan tullut Veteen piirretty viiva keräsi kaikkiaan seitsemän Oscar-ehdokkuutta, mutta yhtään se ei niistä voittanut. Suomessa 19. Malickin edellinen elokuva, Onnellisten aika (Days of Heaven), nimittäin julkaistiin vuonna 1978. Pitkän kuuman kesän lisäksi samana päivänä elokuvateattereihin tuli Stephen Frearsin ohjaama romanttinen draama Minne tuuli kuljettaa (The Hi-Lo Country), jonka keskeisissä rooleissa nähtiin Billy Crudup, Woody Harrelson ja Patricia Arquette. Maaliskuun 26. 60 EPISODI 3/2019. HUHTIKUUTA 1999 Hetkinen, eikös Adrien Brody ollut tässä ihan hetki sitten. Sen pääosaa esittää uransa vasta alkuvaiheessa oleva Jared Leto, jolla oli pieni rooli myös pari viikkoa aiemmin ensi-iltansa saaneessa Veteen piirretyssä viivassa. einmal nach Inari) 9.4.1999 AIKAKONE 15. Toiminnan ystäville tarjolla oli puolestaan Mel Gibsonia Brian Helgelandin ohjaamassa paketissa nimeltä Payback – tilinteko. Mustavalkoisuuden ja värien avulla leikittelevän elokuvan keskeisissä rooleissa esiintyivät muun muassa Tobey Maguire ja Reese Witherspoon. Malick on tunnettu rohkeasta editointityylistään, minkä kuitenkin kerrotaan yllättäneen elokuvassa esiintyneen Adrien Brodyn. 20 vuoden takaiselle seurantajaksollemme yltää nimittäin jälleen 24 Suomessa ensi-illan saanutta julkaisua. Gary Rossin käsikirjoittamassa ja esikoisenaan myös ohjaamassa komediassa Pleasantville – Onnellisten kaupunki kaksi 1990-luvun teiniä vetäistään mukaan 1950-luvun sitcom-sarjaan. Ranskalaiselle toimintakomedialle tehtiin sittemmin neljä jatko-osaa sekä vuonna 2004 amerikkalaistettu elokuvaversio ja vielä New Yorkiin sijoittuva tv-sarja Taxi Brooklyn vuonna 2014. päivänä annettiin vuoro onnellisuuden utopialle. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa hänen hahmonsa oli yksi keskeisimpiä, mutta lopullisessa elokuvassa hahmo nähdään vain pienessä roolissa. huhtikuuta julkaistu elokuva on kolmas Star Trek -elokuva, jossa nähdään Star Trek: The Next Generation -tv-sarjasta tuttu näyttelijäkaarti, jota johtaa kapteeni Picardin ominaisuudessa Patrick Stewart. Huhtikuun suomalaisissa elokuvateattereissa avasi Jonathan Frakesin ohjaama Star Trek – kapina (Star Trek: Insurrection). Mustavalkoista elokuvaa edusti myös toinen huhtikuun ensi-ilta, Hiroyuki Nakanon ohjaama omalaatuinen seikkailukomedia Samurai Fiction. Samaan päivään mahtui myös Luc Bessonin käsikirjoittama ja Gérard Pirèsin ohjaama Taxi. päivä saamansa ensi-illan jälkeen se keräsi elokuvateattereihin 90 000 katsojaa. George Clooney ihmettelee Terrence Malickin tapaa leikata elokuviensa tarinaa uusiksi lennosta. Huhtikuun 9. Perttu Lepän esikoiselokuvanaan ohjaama Pitkä kuuma kesä on lämminhenkinen ja aito kuvaus 1980-luvun rock-nuoruudesta. 2. Malickin mestariteoksen rinnalla julkaistiin myös tanskalaisen Thomas Vinterbergin kansainvälisenä läpimurtoelokuvana pidetty, Dogma 95 -tyylillä kuvattu Juhlat (Festen) sekä seitsemän Oscarin ehdokas, Shekhar Kapurin ohjaama ja Cate Blanchettin tähdittämä henkilödraama Elisabeth (Elizabeth)
BRADLEY COOPER JA LADY GAGA VAKUUTTAVAT A STAR IS BORN DVD BLU-RAY VOD AJANKOHTAISET JULKAISUT ARVOSTELUSSA ALPHA BAD TIMES AT THE EL ROYALE BOHEMIAN RHAPSODY BOOK CLUB BREXIT DJANGO ENSIMMÄISENÄ KUUSSA GAME OF THRONES HALLOWEEN HUKKAPUTKI INSTRUMENT OF WAR JOHNNY ENGLISH ISKEE JÄLLEEN THE MATRIX TRILOGY OMA MAA PADDLETON PEPPERMINT PIERCING RISTO REIPAS JA NALLE PUH SEARCHING THE SPY WHO DUMPED ME STIEG LARSSON – MIES JOKA LEIKKI TULELLA TOINEN KIERROS TUNTEMATON SOTILAS UMBRELLA ACADEMY UPGRADE VALKOHAMMAS KOTITEATTERI
Näyttelijänä, tuottajana sekä käsikirjoittajana Cooper sai henkilökohtaiset ehdokkuudet, ja vaikka hän on kirjoittanut myös osan leffan lukuisista kappaleista, niin Oscarin voittanut Shallow ei ole hänen kynästään, vaan palkinnon kävivät noutamassa kappaleen tekijät Lady Gaga, Mark Ronson, Andrew Wyatt ja Anthony Rossomando. Lippuluukuilla se tuotti pitkälti yli 400 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti, ja vaikka melkeinpä kaikki elokuva-alan killat kuvaajista tuottajiin noteerasivat elokuvan. Ehdokkuuksia sillä oli silti peräti kahdeksan, mutta hieman yllättäen ehdokkuutta ei tullut parhaasta ohjauksesta, vaikka usein Hollywoodissa arvostetaan näyttelijää, joka kokeilee siipiään myös kameran toisella puolella. EKSTRAT ??. DRAAMA ELOKUVA ???. niin se ei silti lopulta voittanut Oscaria kuin parhaasta laulusta. YHDYSVALLAT 2018 A Star Is Born KOTITEATTERI 3/2019 TOIMITTANUT JUSSI HUHTALA Alpha Bad Times at the El Royale Bohemian Rhapsody Book Club Brexit Django Elokuvan mestarit Ensimmäisenä Kuussa Game of Thrones Halloween Hukkaputki Instrument Of War Johnny English iskee jälleen Kaiken teoria Matrix-trilogia 4K Nunna 4K Oma maa Paddleton Peppermint Piercing Pikkujalka 3D Risto Reipas ja Nalle puh Searching The Spy Who Dumped Me A Star is Born Stieg Larsson Mies joka leikki tulella Striimeri Toinen kierros Tuntematon sotilas Umbrella Academy Upgrade Valkohammas Venom 3D Venom 4K 64 68 64 64 74 78 75 78 66 76 80 68 79 81 79 69 77 70 68 76 69 78 77 74 62 79 72 80 74 73 76 78 69 69 SISÄLTÖ Yksinkertainen juoni, kiinnostava toteutus 62 EPISODI 3/2019. SPEKULAATIOT suuresta Oscareiden ennakkosuosikista nousivat ilmoille viime vuoden lokakuussa, kun näyttelijänä paremmin tunnetun Bradley Cooperin esikoisohjaus A Star Is Born saapui teattereihin ja siitä tuli nopeasti suurmenestys
Tero Heikkinen MELKEINPÄ KAIKKI ELOKUVA-ALAN KILLAT KUVAAJISTA TUOTTAJIIN NOTEERASIVAT ELOKUVAN, MUTTA SE EI LOPULTA VOITTANUT OSCARIA KUIN PARHAASTA LAULUSTA. Gaga on johtanut laulunkirjoittajien ryhmää, ja albumi onkin silkkaa kultaa. Pitkän elokuvauran tehnyt Sam Elliott nähdään Jacksonin isoveljen roolissa, ja se on kaikessa lyhykäisyydessäänkin versio Elliottista, jollaista emme ole aiemmin nähneet. Tietenkin biisien kannattaa olla myös hyviä tai homma ei toimi. Gagan täytyy yllättää katsoja näyttelijänä, ja hän uppoutuu rooliinsa niin upeasti että häneltä toivoisi seuraavaksi jotain muuta karaktääriä kuin omaa minäänsä osittain muistuttavaa poptähteä. Muissa ekstroissa jammaillaan vaihtoehtoisia biisejä ja nähdään musiikkivideoita, ja nämä keskittyvät luonnollisesti enemmän Gagaan. Sen enempää kelaamatta leffan biiseihin voi hypätä myös suoraan hakutoiminnolla. Aika oli kypsä uusintaversiolle, sillä edellisestä oli jo kulunut yli neljä vuosikymmentä, eikä Barbra Streisandin ja Kris Kristoffersonin tähdittämä versio vuodelta 1976 ole edes kovin hyvä elokuva. Niin kuin traagisissa musiikkielokuvissa ja musikaaleissakin on usein tapana, juonen täytyy olla mahdollisimman yksinkertainen, kliseinen jopa, mutta se tulee toteuttaa monimutkaisella tavalla. Lisämateriaaleissa tarjoillaan mielenkiintoinen puolen tunnin dokkari elokuvan tekemisestä, ja se keskittyy enemmän Cooperin valtavaan työsarkaan. Cooper esittää Jackson Mainea, alkoholinkäytön kanssa kamppailevaa suosittua rocktähteä, joka tapaa sattumalta drag-baarissa omaksi huvikseen esiintyvän Allyn (Gaga), josta on Jacksonin avulla pian tuleva iso tähti. 3/2019 EPISODI 63 3/2019 KOTITEATTERI. Hän sai ansaitusti elokuvan kolmannen näyttelijäehdokkuuden Oscareissa. Cooper yllättää laulutaidoillaan, kun Gagan ei tarvitse sitä edes tehdä. Cooperin ohjaus on kaikin puolin onnistuneempi kokonaisuus. Gaga halusi ennen musiikin supertähteyttään olla näyttelijä, ja tähän Cooper antoi hänelle täydellisen mahdollisuuden, sillä tämä A Star Is Born on laskentatavasta riippuen jo joko neljäs tai viides versio samasta yleisöä kiinnostaneesta tarinasta. Vaikka tarina on sama, niin käsikirjoitus on dialogia myöden uskottavaa
64 EPISODI 3/2019 KOTITEATTERI 3/2019. EKSTRAT ??. Keskeisin kysymys tuntuu olevan se, mitä vaginalle tapahtuu 18 vuoden selibaatin jälkeen. Elokuva esittää Mercuryn menestyvänä mutta yksinäisenä, itsensä kadottavana, jopa faustilaisena hahmona. Hän tekee jopa cameoroolin. Teatteriversiossa tärkeä toimintakohtaus on leikattu heti leffan alkuun ja lopussa on sudenpentuja. Bohemian Rhapsodyssä on muutenkin kosolti asiavirheitä ja draaman tieltä oikaistuja mutkia. Lapsekas ja sievistelevä elokuva viihdyttää Queenin musiikin sekä Mercuryna nähtävän Rami Malekin ansiosta. BLU-RAY-EKSTRAT ??. Hän saa kaiken paitsi todellista rakkautta. Mercury oli lahjakas muusikko, joka rakasti rockia ja oopperaa. Elokuva huipentuu Live Aid -potpuriin, joka on niin taitavasti toteutettu, että raja alkuperäisen ja rekonstruoidun esityksen välillä hälvenee hetkittäin. Blu-raylla on elokuvasta myös ohjaajan leikkaus, joka on aavistuksen teatteriversiota parempi. Taustalla on kiistämättä ollut hyvä tarkoitus. Niina Holm Bohemian Rhapsody Book Club – Väreileviä lukunautintoja KOMEDIA ELOKUVA . Kodi Smit-McPhee on tapansa mukaan loistava omaa paikkaansa etsivänä ja vaelluksellaan kasvavana Keda-nuorukaisena. Jouni Vikman Vaateja hiusmuotia 1970-luvulta. Kypsään ikään päässeiden naisten seksielämästä pitää tehdä elokuvia. Samalla hän löytää itselleen kaverin, joka mullistaa koko ihmiskunnan tulevaisuuden. Malik ruumiillistaa Mercuryn vastaansanomattoman tarkasti. Hänen äänialansa oli hämmentävän laaja poikkeuksellisten äänihuulten vuoksi. YHDYSVALLAT 2018 BOOK Club kertoo menestyneistä kuusikymppisistä naisista, jotka kallista viiniä lipitellessään löytävät kammottavat Fifty Shades of Grey -kirjat, joten elokuvan on pakko olla huono. Lisänä lyhentämätön Live Aid -esitys sekä kolme taustakoostetta. Blu-raylla niitä on useampia sekä ohjaajan kommentein varustettuja poistettuja ja vaihtoehtoisia kohtauksia. Ei siis ulkonevien hampaiden täyttämän suun takia, kuten elämäkertaelokuvassa Bohemian Rhapsody väitetään. Silti Book Club onnistuu jopa hieman yllättämään, mikä johtuu lähinnä nimekkäästä näyttelijäkaartista ( Diane Keaton, Jane Fonda, Mary Steenburgen ja Candice Bergen). Ne kuorruttaa Morgan Freemanin kertojaääni. Myös Kedan ja Alphan välien kehittyminen on kiinnostavaa seurata. Dvd:llä on lisämateriaalina vain pari lyhyttä making of -koostetta. Siitäkin huolimatta, että innoituksena on naurettavan typerä kirja. DVD-EKSTRAT . Mutta vaikka tähtiloistoa riittää, menestystuottaja Bill Holdermanin esikoisohjaus on yhtä huono kuin julisteen huonosti käsitellyt kuvat: eikö tästä parempaa saatu irti. Kävelyttäessään koiraa. Harmi, että kaikki sen ympärillä on selviytymisseikkailuksi ja kasvutarinaksi aika tylsää ja etenkin ryppyotsaista. Holderman on kuitenkin kiinnostuneempi esittelemään koskemattomaksi jääviä herkullisia ruokia kuin ottamaan kantaa. Sille kalliille viinille olisi nyt käyttöä. DRAAMA ELOKUVA ??. Ehkä kaikki on E.L. ISO-BRITANNIA / YHDYSVALLAT 2018 ROCK-KUKOISTA suurieleisin ja -äänisin, Queen-yhtyeen Freddie Mercury (1946–1991), venytti esityksillään hyvän maun rajoja. Veljensä Allenin kanssa kiinnostavia elokuvia tehnyt Albert Hughes vääntää eeppistä niin väkisin, että se kääntyy jo itseään vastaan. Jamesin syytä. YHDYSVALLAT 2018 JÄÄKAUTISEN metsästäjäheimon päällikön pasifistihipsteripoika joutuu yksin ja loukkaantuneena vaeltamaan läpi erämaan löytääkseen tiensä kotiin. Marta Ba?aga Alpha SEIKKAILU ELOKUVA ?
Colette (2018) dvd & blu-ray Tuntematon sotilas TV dvd & blu-ray Free Solo (2018) dvd & blu-ray Halloween (2018) 4K UHD, blu-ray, steelbook & dvd Searching (2018) dvd & blu-ray The Girl in the Spider's Web 4K UHD, blu-ray & dvd Aasia, World-Cinema & Classics
Näyttelijäkaartin kokoontuminen Lontoon lehdistötilaisuuteen tuntuukin kiireistä huolimatta isolta jälleennäkemiseltä. Jaime Lannister (Nikolaj Coster-Waldau). H UHTIKUUSSA viimeisen kautensa aloittavan Game of Thrones -sarjan naisritari Brienne on erikoinen ja näyttävä tapaus fantasiamaailmassaan. – Ehkä he olivat pettyneitä, toteaa Coster-Waldau ja Christie räjähtää nauruun. 66 EPISODI 3/2019 KOTITEATTERI 3/2019. Se lienee kaiken takana, se ja hahmon lannistumattomuus. Vakuutan, että kyseessä on puhtaasti positiivinen reaktio. Kaikki, yhteiskuntakin tuntuu olevan häntä vastaan. Vilkaisu kanssanäyttelijään laukaisee uuden naurunrymäkän. Upea ilmestys tuntuu täydelliseltä vastakohdalta kolholle, suurimman osan ajasta likaiselle Briennelle, jonka perusilme on joko vihainen tai epätoivoinen. Hän on valinnut Neito nauraa lopun lähestyessä Hittisarja Game of Thronesin viimeisen kauden kuvaukset päättyivät Gwendoline Christien ja Nikolaj Coster-Waldaun osalta jo viime vuoden toukoja kesäkuussa. Kerron millainen reaktio oli Episodin toimistolla, kun esittelin haastateltavien näyttelijöiden listaa: ”Vau, Jamie! Vau, Arya! Voih, Brienne!” – Mitä se voi tarkoittaa, en ymmärrä. Silti hätkähdyttää, kun hahmoa näyttelevä, muutama sentti mittavaa Nikolaj Coster-Waldautakin pidempi Gwendoline Christie astuu Corinthean-loistohotellin huoneeseen haastattelua varten. – Ihmiset samastuvat niihin haavoittuvuuden hetkiin. TEKSTI JOUNI VIKMAN, LONTOO KUVAT HBO NORDIC Brienne Tarth (Gwendoline Christie). Sitä haavoittuvuutta tutkaillaan, ja usein sen tuo kivuliaastikin pintaan Jamie Lannister. – Vaikka Brienne on ulkoisesti hyvin vahva, hän on myös herkkä ja hauras. ”Niin, aina on se mahdollisuus”, näyttelijä virnuilee samalla, kun juonipaljastuksia vartioivat tuotantoyhtiön edustajat vetävät terävästi henkeä. Coster-Waldau toteaa: ”On mukava tavata ihmisiä, joita ei ole nähnyt sen jälkeen.” ”...kun he kuolivat?”, yritän hämäystä. Moni pohtii, saisiko siitä taatusti herättävän hälytysäänen. – Ihmisillä on vahva tunnetason yhteys hahmoon, Christie analysoi. Se nauru kaikuu päivän mittaan hotellin käytävillä, sillä käytännössä jokainen toimittaja joutuu tarkistamaan, ettei helisevän murskaava äänivalli ole käräyttänyt nauhurin virtapiirejä
Se tuntuu maailman oudoimmalta huhulta. – Olisihan se hienoa, että kuvittelisin nähneeni sarjan lopetuksen eikä se olisikaan niin! On viimeisen kysymyksen aika. Jon Snow ja Daenerys Targaryen (Kit Harington ja Emilia Clarke). En todellakaan tiedä, ovatko he kuvanneet useita erilaisia lopetuksia. Jamie Lannisterin hahmo aloitti yhtenä sarjan vihatuimmista, mutta hän on muuttunut. Koko ajan sai muistella, että hetkinen, kukas tämä hahmo olikaan. Jo alussa hän sanoo Catelyn Starkille: ”Sinussa on rohkeutta. Sitä nähdään ehdottomasti lisää uudella kaudella. Hän jopa yrittää pelastaa tämän naisen. HBO käyttää jo nyt valtavasti rahaa, tuntuisi oudolta, että he käyttäisivät vielä ylimääräiset satatuhatta puntaa väärien lopetusten kuvaamiseen, Coster-Waldau pohtii. 3/2019 EPISODI 67 3/2019 KOTITEATTERI. Ei ehkä taistelurohkeutta, mutta naisen rohkeutta.” Se on jotain mitä hän ei ole nähnyt aiemmin. Aluksi Jamie nähdään vain tekojensa kautta ilman asiayhteyttä. Kysyn, mikä olisi yksi neuvo, jonka he antaisivat itselleen, jos voisivat matkata takaisin vuoteen 2010 ennen sarjan alkamista. – Ajattelin, että vau, hullu maailma ja hieno hahmo. Sitten mietin, että miten ihmiset ikinä navigoivat tässä maailmassa. – Tuo oli hyvä! Coster-Waldau innostuu. – Oikeasti. – Se ei ole hyväksi ruoansulatukselle! Iloinen remakka saa ajattelemaan, että vaikka kahdeksannen kauden salat eivät paljastuneet, täytyy toivoa, että Brienne saa tilaisuuden räjähtää valloittavaan nauruun vaikka varman kuoleman edessä. – Hänellä on vahva moraalinen kompassi. tiensä sen ulkopuolella. – Sitä luulisi, että kun hahmoa esittää pitkään, siitä tulisi helpompaa. Vaikka hän ei suoranaisesti voita, hän ei pysähdy. Se aiheuttaa päänvaivaa, kunnes Gwendoline Christie pamauttaa: – Et tarvitse proteiinipirtelöitä lihaksien kasvattamiseksi. Varman nettitiedon mukaan näyttelijätkään eivät tiedä kuinka sarja päättyy. Arya Stark (Maisie Williams). Coster-Waldau äimistyy, ja Christie räjähtää räkätykseen kuin parvi kolmisilmäisiä korppeja. Cersei Lannister (Lena Headey). Ja kun Jamie tapaa..., Coster-Waldau viittaa peukalolla vierustoveriinsa –... Ehkä se on vain Briennen alitajunnassa, mutta hän on suuremman voiman palveluksessa, naisen voiman, joka voi olla aivan yhtä suuri kuin miehen voima. – Tai voisi sanoa, että minun hahmoni muuttaa sinun hahmosi! Tuttuus ei helpottanut valmistautumista viimeiseen kauteen. – Ai tarkoitat sitä juttua. Briennelle on luontaista, että paljon hänen itsetunnostaan riippuu siitä, kuinka hyvin hän toimii muiden palveluksessa. havaitaan, ettei hän olekaan täysin itsekäs. – Ehkä he tekivät niin, ja olet nyt sanonut sen julkisesti..., Christie henkäisee muka kauhuissaan. Sitä ajatteli, että onpa mulkku jätkä. Sansa Stark (Sophie Turner). Nyt tiedämme. Minusta ainakin tuntuu, että joka vuosi aloitan alusta. Sen sanoisin itselleni. Kun Ned Stark menetti päänsä, ajattelin että tähänkö tämä päättyi. Teen kirjoittajat hulluiksi kysymyksilläni, koska en ymmärrä mitään, Coster-Waldau tunnustaa. Kauden kuvaaminen tuntui kestävän ikuisuuden. – Näin pitkässä sarjassa on hienoa, kun voi käyttää aikaa hahmon kehittämiseen. Hän teki kamalia tekoja, mutta hei, hän pelasti miljoona ihmistä polttokuolemalta, sehän on melko kilttiä. Sittemmin se on ollut loputon sarja upeita yllätyksiä. – Kun hän tapaa Jamie Lannisterin, hänessä herää jotain. Hän alkaa olla enemmän sinut roolissaan, ja hän osallistuu neuvotteluihin aktiivisesti. Coster-Waldau muistelee ensiaskeleitaan sarjassa. Mielenkiintoisena monimuotoisuuden osoituksena alkaneesta hahmosta aletaan nähdä lisää puolia ihmisenä. Tyrion Lannister (Peter Dinklage). – Kuvaukset kyllä kestivät pitempään
YHDYSVALLAT 2018 BAD Times at the El Royale on mielenkiintoinen tapaus. Joukkoon mahtuu pykäläntarkka saksalaisupseeri kuin omantunnon kiduttama pommittaja, joka on nähnyt työnsä tuottamat siviiliuhrit. Siellä on selviydyttävä uudenlaisista haasteista: pelko, epävarmuus, tylsistyminen ja masennus osoittautuvat hengenvaarallisiksi piikkilangan takana. EKSTRAT ?. Vigilante-kierteen aiheuttavasta puolison ja lapsen teloituksesta oikeusprosessiin ja edelleen pahisten napsimiseen jokainen käänne tuntuu epäuskottavalta. 68 EPISODI 3/2019 KOTITEATTERI 3/2019. Oudossa ja häpeilemättömän retrohenkisessä elokuvassa ei hyödynnetä nykytrendejä käytännössä lainkaan, mikä saattaa selittää elokuvan epäonnistumisen lippukassoilla. Matti Komulainen Peppermint TOIMINTA ELOKUVA ?. Epäloogisuuksia vilisevän ja tapahtumajatkumoltaan huteran käsikirjoituksen lisäksi ohjaus laahaa. Dakota Johnsonin pitäisi muuten näytellä vain 1960-luvulle sijoittuvissa elokuvissa. Vaikka Pierre Morel on saanut aiemmin aikaiseksi Takenin (2008) ja The Gunmanin (2015) kaltaisia sujuvia toimintaleffoja, Peppermint ei kulje saati iske. Kaikkineen sairaasta asetelmasta jää vastenmielinen olotila, sillä Peppermintissä kosto ei ole suloista saati palkitse puhdistumisella. Matti Komulainen JÄNNITYS ELOKUVA ??. Haavojen nuolemisen sijaan nainen palaa kostamaan rikoksen vuosipäivänä. YHDYSVALLAT 2017 AMERIKKALAINEN pommikone ammutaan alas Saksassa helmikuussa 1944 toisen maailmansodan lopulla. Instrument of War SOTA ELOKUVA ???. Myötätuntoinen näkökulma nostaa esiin humaaniuden, joka versoo ankarimmissakin olosuhteissa jos sille suo sijan. Ohjaaja Drew Goddard on kirjoittanut Lost-sarjaa, joten ei ihme että hän paljastaa kaikki korttinsa vasta hyvin myöhään. Miehistön eloonjääneet viedään vankileirille. Jon Hamm palaa Mad Men -juurilleen, Jeff Bridges hymyilee viisaasti, Broadway-tähti Cynthia Erivo laulaa, Chris Hemsworth strippaa ja Xavier Dolan on pelkästään ärsyttävä roolissa, joka onneksi jää lyhytaikaiseksi. Kun joukkio kokoontuu ränsistyneelle motellille, tunnelma on pahaenteinen. Ongelma vain on siinä, että sitä ennen katsoja saattaa menettää kiinnostuksensa. Teos valaa myös uskoa idealismiin, että odottamattomassa yhteydessä musiikki eheyttää sielun ja yhdistää ihmiset. Marta Ba?aga Bad Times at the El Royale Chris Hemsworthilla vielä tässä vaiheessa yläruumis peitettynä. ”Tämä ei ole sopiva paikka kirkonmiehelle”, kuten eräs motellin työntekijä sanoo. Osaksi syy on roolituksessa. Harrastajaviulisti alkaa valmistaa soitinta niukoista materiaaleista saatavilla olevin välinein. YHDYSVALLAT 2018 NAISEN perhe listitään näytösluonteisesti ja syylliset vapautetaan juridisen kikkailun ja viranomaisten korruption johdosta. Peppermint hukkaa potentiaalinsa ylilyönneillä. Lentäjä Clair Clinen (1918– 2010) kokemuksiin perustuva elokuva näyttää sodasta epätavallisen puolen. Hän on kuin luotu käyttämään leveälahkeisia housuja. Kasvoillaan vaikuttavasti eläytyvä Jennifer Garner tuntuu enemmän uhrilta kuin uhkalta ladellessaan tapettavilleen paperinmakuisia monologejaan. Vaikka mukana on tunnettuja tähtiä, heidän roolihahmonsa tuntuvat hieman liian tutuilta. Instrument of War näyttää vangit ja vangitsijat yhtäläisinä ihmisinä. Uurastus valaa uskoa selviytymiseen niin vankitovereihin kuin saksalaisiin
Jälleen kerran täysin käsittämätön ratkaisu julkaisijalta; aivan kuin Atmosta ei olisi voinut laittaa myös muihin kuin UHD-versioon! TÄHDET 4K-KOKEMUKSELLE: NUNNA: ??. Käännös 2D-materiaalista on upeasti toteutettu virheiden loistaessa poissaolollaan. Äänipuolella Nunna säikyttelee kotiteatterin yleisöä objektipohjaisella Dolby Atmoksella. KIROTTU-saagaa jatkava Nunna on synkkä kauhuelokuva, jonka tummasävytteinen kuvaus saa hyvää lisäpuhtia UHD:lle tallennetusta HDR:stä. Pääosin pimeässä tapahtuvan leffan mustat pinnat eivät UHD:llä halkeile, eikä tavallista blu-rayta vaivannut hiuksenhieno kohina häiritse tässä laisinkaan. Kuva on skaalattu 4K-resoluutioon, ja sen näkee jo kaukaa. Tom Kajaslampi Nunna, Pikkujalka ja Venom kävelivät baariin ja iskivät lasinalusiksi viimeisimmät 4Kja 3D-kiekot. Tavis-blu-rayhin verrattuna UHD:n ruudulle lykkäämä HDR-/Dolby Vision-kuva on väreiltään herkullinen kontrastin ollessa ihan omaa luokkaansa. Valitettavasti ne on jätetty kuitenkin hieman puolitiehen. Puolivälin moottoripyöräkaahailu ja lopun kaksintaistelu nousevat kohokohdiksi, sillä näissä kohtauksissa 3D:tä pumpataan muuta elokuvaa tehokkaammin. Mikään mestariteos Nunnan UHD-tallenne ei kuitenkaan ole. Kuinkas kävikään. Äänen suhteen Venom lykkää myrkkyä normija 3D-blurayn omistajien korviin. Leikkaustahti on paikoitellen ripeää, mutta silmät pysyvät hyvin kyydissä loistavan kuvasommittelun ansiosta. TÄHDET 3D-KOKEMUKSELLE: PIKKUJALKA: ???. Skaalaus on keskivahvaa tasoa terävyyden ollessa tyydyttävästi normi-blu-rayta parempaa – aitoon 4K-elämykseen olisi kuitenkin vielä monen monta askelta otettavana. Hienoja 4K-synkistelyjä ja onnistuneita 3D-elämyksiä 3D& 4K-KOKEMUKSET ”Tämän tyypin kanssa en ala väittelemään kumpi on parempi: 3D vai 4K." 3/2019 EPISODI 69 3/2019 KOTITEATTERI. Väreillä leikittelevän filkan syvyysefekti on huisan luonnollista. 3D blu-ray luottaa sen sijaan erinomaiseen konversioon. SYNKÄN SARJISSANKARIN KAHDET KASVOT Venom on tuima Marvel-toimintapläjäys, joka rakentaa efektipaljoudessaan komeat raamit visuaaliselle herkuttelulle. Elokuvan 4Kja 3D-julkaisut eivät myöskään tällä saralla petä! Leffa kuvattiin useilla eri kameroilla ja pääosin alle 4K-tarkkuudella. Baarimikko totesi, että nyt on pöytä katettava mitä terävimmillä ja syvällisimmillä antimilla. Kuvaus on paikoin hieman liian vauhdikasta, mutta muutoin 3D-versio on todella onnistunut tapaus. Normi-blu-rayn tyylisesti UHD kuitenkin käynnistyy kuusikanavaisella DTS-HD MA:lla, joten Atmos on valittava menusta käsin. Loppu tulos onkin erinomaisen kaunis joskin parhaan mahdollisen teränsä missaava kolmiuloseikkailu koko perheelle. VENOM: ???. Lisämateriaalien suhteen UHD ei tarjoa mitään; kaikki ekstrat on tallennettu vain blu-raylle. Leffan kerrontatyyli tarjoaa monia mahdollisuuksia räiskyville pop out -tehosteille. VENOM: ???. Kiekoille on tallennettu vain kuusikanavainen DTS-HD MA, kun taas UHD tarjoaa olohuoneen täyttävän Dolby Atmoksen. Mukana on kohtauksia, joissa hupaisat efektit kutittelevat katsojan nenänpäätä, mutta jotenkin sitä olisi toivonut tällaisen elokuvan kohdalla tehosteiden yltyvän vieläkin riehakkaammiksi. PIENI SUURI 3D-SEIKKAILU Pikkujalka on Warner Brosin tuottama hupaisa tietokoneanimaatio, jonka kolmiulotteisuus tekee katsomisesta entistäkin riemukkaampaa. Filmin väripaletti on tarkoituksellisesti kapea, mutta ulkokohtauksissa pensseli heiluu enemmän HDR:n silotellessa ruudulle huomattavasti blu-rayta syvällisempiä sävyjä. 4K-masterista toteutettu UHD on ulkoisesti yllättävän näköinen: se ei edes halua olla ultratarkka, vaan luontevan ”pehmeä” ja naturaalin filmimäinen. Valitettavasti tämä typerä ratkaisu alkaa olla jo standardi Warner Brosin julkaisuissa
MD: Nämä kaksi elokuvaa on alikirjoitettu tarkoituksella. Sehän on talo, jossa on toimisto ullakolla, mutta se on oikeasti viihtyisämpi kuin miltä se kuulostaa. MD: Tein elokuvan Blue Jay Alex Lehmannin kanssa samalla tavalla. Haluamme, että kuvauspaikalla tulee yllätyksiä, koska ei työskennellä tavalliseen tapaan käsikirjoituksen pohjalta vaan improvisoidaan. Unohdetaan kaikki muu ja keskitytään ihmissuhteeseen. Kaikki rakastavat Paddletonia Paddleton on ensimmäinen tuotanto Duplassin veljesten neljän elokuvan sopimuksesta Netflixin kanssa. En muista, kuka sanoi kenelle mitä, mutta ehkä Kumail esitteli meidät. Nähtyäni The Big Sickin tajusin millainen elokuvamme voisi olla, jos Ray lähtisi mukaan. Meillä oli tavoitteena tarkastella erityislaatuista suhdetta, jossa on vaikea löytää yhteyttä toiseen. Sanoit, että meidän pitäisi tehdä jotain yhdessä, ja sinulla oli siihen sopivaa materiaalia. HAASTATTELUT NETFLIX TOIMITTANUT JUSSI HUHTALA KUVAT PATRICK WYMORE Michaelin ja Andyn keksimässä Paddleton-pelissä pallo pitää saada pomputettua seinän kautta tynnyriin. Komedia kahdesta ystävyksestä. Sitten näin sinut The Bick Sickin ensi-iltajuhlissa. Surullinen, hauska ja outo ystävyys. Tapaamisemme jälkeen käsikirjoitus hieman laajeni. Keksimme tapoja, joilla he osoittavat kiintymystä toisilleen, kuten vanhat kungfu-elokuvat tai mailapeli, jonka he ovat itse keksineet. Romano tunnetaan muun muassa televisiosarjasta Kaikki rakastavat Raymondia, ja hänellä on pitkä ura takanaan myös elokuvista. Alex Lehmannin ohjaamassa Duplass-tuotannossa Mark Duplass ja Ray Romano esittävät erikoislaatuisia naapuruksia, joiden ystävyys saa traagisen käänteen. RR: Ja sitten tapasin teidät sinun ullakollasi. RR: Teitkö. Jos hyvin käy, syntyy luontevampaa dialogia ja parempaa kemiaa näyttelijöiden välille. Tiesin, että olet se hipsteri, joka tekee indieleffoja, ja ehkä minua hieman jännitti. M ARK ja Jay Duplass ovat näyttelijöitä, ohjaajia ja tuottajia, jotka tunnetaan muun muassa indie-elokuvista Safety Not Guaranteed ja The Skeleton Twins sekä televisiosarjasta Togetherness. Sitten näin The Bick Sickin ja ajattelin, että tämähän on dynamiittia. Blue Jay antoi mallin sille, miten tehdään intiimi ja rauhallinen elokuva kahdesta ihmisestä. Se esitteli aivan uudenlaisen puolen sinusta. Mark Duplass: Aloin fanittaa sinua, kun katsoin Samaa sukua -sarjaa. MD: Minä tein aloitteen. Ja sitten otit yhteyttä. Sympaattinen draamakomedia syntyi pitkälti improvisoimalla. Tätä elokuvaa varten meillä oli alustava luonnos siitä, mitä halusimme. Vastasin, etten minä häviä minnekään. Lopuksi sitä oli noin 20 sivua. 70 EPISODI 3/2019 KOTITEATTERI 3/2019. Romanolle Paddleton oli kuitenkin aivan uudenlainen tapa tehdä elokuvaa. RR: Ensimmäinen luonnos oli ehkä 15-sivuinen. Soitin toiveikkaana Alexille ja ehdotin, että tehdään tästä pitchaus ja esitetään se Raylle. Siinä vaiheessa minulla oli tekstistä luonnos, mikä tarkoitti että minulla oli käsikirjoitus (naurua). Ray Romano: Minä taas olin koukussa Togetherness-sarjaan ja kuulin, että [The Bick Sick – elokuvan pääosan esittäjä ja käsikirjoittaja] Kumail Nanjiani tuntee sinut
Olen yleensä ankara itselleni, kun katson omaa suoritustani. Mutta kun kuvaukset lähenivät, realiteetit tulivat mukaan. Usein improvisointia käytetään komedioissa, joissa yritetään saada aikaan hauskoja vitsejä. Nyt toivoisin ihmisten ajattelevan, että kyseessä on varmaan ujo ihminen, jonka on vaikea pärjätä tässä maailmassa, mutta hänen täytyy olla mukavalla tavalla erikoinen persoona. RR: Kuvausten jälkeen kesti kuukausia, enkä kuullut mitään. Tarina oli kiehtova, mutta olin samalla hermostunut. Andyn ja Michaelin välillä on poikkeuksellinen suhde, jonka jännite syntyy siitä, että he eivät osaa näyttää tunteitaan suoraan. Meillä siinä on mukana hakemista ja hapuilua, joka on lähellä oikeaa elämää. Oli jännittävää työskennellä pelkän luonnoksen perusteella ja pitää teksti avoimena. Tällä kertaa olin täysin ällistynyt siitä, mitä olitte saaneet aikaan. Olen aiemmin improvisoinut yksittäisiä kohtauksia, mutta en ole koskaan tehnyt sillä menetelmällä kokonaista elokuvaa. Andy ja Michael viettävät aikaa katsoen kungfu-elokuvia, kooten palapelejä, syöden mikropizzaa ja pelaten itse keksimäänsä mailapeliä, joka on antanut elokuvalle nimen. Tuleeko tästä jotain kamalaa?” Luulen, että olit vähän huolissasi. MD: Minulla on ihannekuva siitä, mitä ihmiset ajattelevat katsottuaan tämän elokuvan ja näkevät sen jälkeen miehen, joka näyttää Michaelilta tai Andyltä. ”Voi ei, joudun improvisoimaan vuorosanoja. Lähetin Alexille viestejä ja kerroin, että on pahaenteistä, kun ei kuulu mitään. Mutta se oli hermostumista hyvällä tavalla. MD: Sitä luokkaa. Elämä koostuu yksinkertaisista pienistä asioista. Olit muistaakseni jo alussa innostunut tästä elokuvasta. Rumat viikset, verryttelytakki, haahuilee kadulla välttäen katsekontaktia. Vaikka Paddletonin alkuasetelma kuulostaa raskaalta, eikä katsojalle anneta toivoa Michaelin parantumisesta, elokuvan tunnelmassa on jotain nostattavaa. MD: Joskus se onnistuu, joskus ei. YHDYSVALLAT 2019 RAY Romano on Andy, keski-ikäinen mies, jonka paras ystävä on naapurissa asuva Michael ( Mark Duplass). Olin innostunut ja huolestunut yhtä aikaa. Mitä se tarkoittaa. RR: Kyllä. Siinä kuvataan miesten välistä ystävyyttä tavattoman tarkkanäköisesti ja oivaltavasti. MD: Kun tekee improvisoidun elokuvan, ensimmäinen leikkausversio ei ole yleensä kovin hyvä. Jussi Huhtala Paddleton 3/2019 EPISODI 71 3/2019 KOTITEATTERI. Hän vain toppuutteli, että saan kopion heti kun on mahdollista, ja taas piti odotella kuukausi. Katsoin itse tuollaisia tyyppejä ajatellen, että ihme hyypiö. Alex Lehmannin ohjaustyön visuaalinen ilme on toteutettu vailla kikkailua, mikä sopiikin sympaattiseen pikku elokuvaan, jossa tärkeintä on oivaltava dialogi ja rooleihinsa luontevasti sujahtaneet näyttelijät. Kaikki olisi ystävyksillä muuten hyvin, mutta heti elokuvan alussa selviää, että Michael sairastaa vatsasyöpää. Kun tekee elokuvan käsikirjoituksen perusteella, tietää ainakin suurin piirtein, mitä on tulossa. Tällainen elokuva on eri juttu. Ensireaktio on, että vihaan sitä. RR: Kun lopulta näin elokuvan, ajattelin että olette neroja! En tajua, miten saitte sen koottua yhteen. DRAAMA / KOMEDIA ELOKUVA ???
MUUN kuin englanninkielisenä elokuvana Roma kilpaili luonnollisesti myös parhaan vieraskielisen elokuvan finaalissa, jota voisi jo itsessään pitää saavutuksena julkaisulle, jota on elokuvateattereiden parin viikon ennakkojakson jälkeen esitetty ainoastaan verkon suoratoistopalvelussa. Vuoden parhaan elokuvan palkinto lipsui Green Bookille, mutta kymmenestä ehdokkuudestaan Roma realisoi kolme: paras ohjaus, kuvaus ja vieraskielinen elokuva. Mielenkiintoisesti Netflix mainitsikin alkuvuoden tulosjulkistuksessaan pahimmaksi kilpailijakseen ilmaisen YouTuben. The New York Timesin mukaan paikallisia toiSTRIIMERI Netflixin draamaelokuva Roma sai yhdessä The Favourite -elokuvan kanssa eniten Oscar-ehdokkuuksia vuoden 2019 palkintogaalassa. Kaikkiaan kymmenen ehdokkuutta molemmilla, mukaan lukien parhaan elokuvan finaalisarja. Samalla se jatkaa Hollywoodin ja elokuvateattereiden kokonaisvaltaista ravistelua. Oscar-äänestäjien erillisiin näytöksiin Netflix hankki paikalle jopa ylimääräisiä Hollywood-tähtiä, kuten Angelina Jolien ja Charlize Theronin, jotta viesti menisi perille. 72 EPISODI 3/2019 KOTITEATTERI 3/2019. Lobbausta oli tekemässä yksi alansa parhaista, aiempia Oscar-voittajia, kuten Kuninkaan puhe ja The Artist, puffaamassa ollut Lisa Taback. Rakenna Roma päivässä Netflix ryminällä Oscar-kartalle mittajia kyyditettiin erilaisiin ylellisiin Roma-teematapahtumiin ja kestitettiin, kuten tapana on. Roman menestyksellä Netflix luo uudenlaista laadullista hypeä oman brändinsä ympärille ennen tänä vuonna nilkkaan iskeviä uusia kilpailevia suoratoistotahoja. SATEENVARJO MUKAAN YÖLENNOLLE Netflixin helmikuun kuumimmat sarjauutuudet olivat Game of Thrones -kirjailija George R.R. Martinin teksteihin perustuva tieNightflyers. Netflix on aiemmin pokannut täyspitkien elokuvien puolella parhaan dokumenttielokuvan Oscarin, kun maailmanlaajuisesti tärkeä Icarus-elokuva päihitti viime vuonna kilpailijansa. Kilpaurheilun dopingia ja suurvaltojen korruptiota käsittelevä Icarus on hyvä suurennuslasi myös vuoden 2019 Oscareihin ja Roman menestykseen, huolimatta voitettujen pystien lopullisesta määrästä. Netflix ei ollut huolissaan muista maksullisista palveluista, vaan käyttäjiensä ajautumisesta YouTubesta löytyviin Fortnite-videopelin tallenteisiin. Kuukausien mittaiset valkokangaskierrokset voivat lähitulevaisuudessa olla historiaa, jos Netflix kerran menestyy nopeasta suoratoistosaatavuudesta huolimatta. Gravity-elokuvasta tunnetun Alfonso Cuarónin ohjaama ja käsikirjoittama Roma valmistui vain 15 miljoonalla dollarilla, mutta sen markkinointiin ja Oscar-lobbaukseen käytettiin arvioiden mukaan jopa 30 miljoonaa dollaria
Sama epätasaisuus vaivaa Dark Horse -kustantamon sarjakuvaan perustuvaa Netflixin The Umbrella Academy -sarjaa. Kausi 1 TELEVISIO / TOIMINTA SARJA ??. Toisaalla poliisi törmää käsittämättömään rituaalimurhaan. Perhekokous nostaa esiin lapsuuden kaunat, jotka meinaavat peittää alleen viitteet tulevasta maailmanlopusta. Samalla romanttiselle juonikuviolle on varattu ruutuaikaa, vaikka koko ennalta-arvattava ja täten ärsyttävä kuvio käy kaaliin heti alkuunsa. RUOTSISSA KASVANUT Nordic Noirin kulmakunnilla paikallinen fantasiaviihde on aina tapaus, näin myös Viaplayn helmikuussa aloittanut viikoittainen alkuperäissarja, Hidden – Esikoinen. JANI SVENSK Tällä palstalla seurataan verkossa elokuvia ja sarjoja kuukausimaksua vastaan tarjoavia palveluita. Ellen Page saa sarjassa supervoimat. Hahmot ja perhedynamiikka vievät kyllä mennessään, mutta silti kokonaisuus taantuu joka jaksossa. Päädyin aina välissä ajattelemaan, että haluaisin pitää tästä enemmän kuin pidän, kunnes sarja taas hetkittäin yllätti, jotta seuraavaa jaksoa jopa odotti. Jani Svensk The Umbrella Academy teiskauhusarja Nightflyers, jossa ihmiskunta yrittää epätoivoisesti tavata vieraan elämänmuodon ja sen mahdollisesti tarjoaman pelastuksen. Pikakelaus aikuisiin, jotka kokoontuvat vain pakon edessä, kun adoptioisukki löydetään kuolleena. Hidden – Esikoinen. NIGHTFLYERS KAUSI 1 ?. Sarja tekee terävän huomion myös mielenhallintavoimaisen äidin ja lapsenkasvatuksen moraalivalinnoista. THE UMBRELLA ACADEMY KAUSI 1 ??. Muutamat tyylikkäät kohtaukset jäävät kokonaisuudessa alakynteen. Valoherkille katsojille varoitus: sarja sisältää runsaasti voimakkaasti vilkkuvia välähdyksiä. Huumori toimii ja jopa draamaosuudet ovat mainiot. Toisistaan tietämättömien henkilöiden ja tapahtumien esittely sarjan alussa muistuttaa positiivisella tavalla Silta-rikossarjan vyyhtiä. Näin teoriassa. Roma. Filip Alexandersonin romaaniin perustuva sarja esittelee Tukholman työmaaduunarin, joka ensimmäisessä jaksossa yllättyy itsekin, mihin on kykenevä. Erityisesti alun toimintaosuudet tuntuvat venytetyiltä ja turhilta, koska katsojaa ei ole valaistu niiden merkityksestä yhdellekään osapuolelle. HIDDEN – ESIKOINEN KAUSI 1 ??. Eritoten kuolleiden ääniä huumeisiin peittävä alakuloisuus, väsyneen palkkamurhaajan arjen oravanpyörä ja aikajatkumoon kadonneen veljen yksinäisyys vievät mennessään. Sarjan hahmoilla on hauskoja voimia ja perhedynamiikka on kiehtovan tunnistettava. 3/2019 EPISODI 73 3/2019 KOTITEATTERI. Näistä hyvistä osista huolimatta sarja uinahtaa joka jaksossa. YHDYSVALLAT 2019 POHATTA kouluttaa adoptoiduista erikoislapsista sankarijoukon, The Umbrella Academyn. Kaikki hyvät vaikutteet Event Horizonista, Hohdosta ja B-luokan tieteisviihteestä menetetään vähän väliä katsojaa aliarvioivilla hahmoilla. Sama lause todellisuudessa: Ihmiskunta yrittää epätoivoisesti estää vieraan elämänmuodon tapaamisen ja lähettää matkaan joukon typerimpiä löytämiään yksilöitä
Tero Heikkinen Tuntematon sotilas Brexit DRAAMA ELOKUVA ???. Kerran. Tyhjät lupaukset on paljastettu ja Ei-kampanjaa johtaneet henkilöt eronneet vähin äänin. ISO-BRITANNIA 2019 ISO-BRITANNIA äänesti EU:sta eron puolesta kesäkuussa 2016. Kunis ja McKinnon ovat sinänsä hyviä valintoja rooleihinsa, mutta heillä ei ole elokuvassa mitään järkevää tekemistä. Kolme vuotta on sen verran lyhyt aika, että luulisi näiden opetusten vielä hetken aikaa pysyvän äänestysikäisten mielissä. Eero Aho tekee yhden parhaimmista suomalaisista roolitöistä vuosiin. EKSTRAT ?. Tarina keskittyy eroliikettä johtaneen Dominic Cummingsin (oiva Benedict Cumberbatch) ympärille. Kampanjakalkkisten äimistellessä nettidatan arvoa, analytiikkatiimin datamankeli löytää tehokkaasti äänilampaita, joita Kyllä-puoli ei huomioi. The Spy Who Dumped Me KOMEDIA ELOKUVA . Esa Karell Rokan ja Koskelan suhde saa syvemmän käsittelyn. Ei tarvitse välttämättä nauraa koko ajan ääneen, mutta sen pitäisi vähintään hymyilyttää. Harmi juttu, sillä alkuasetelma on lupaava hölmölle komedialle. Surkuhupaisuus korostuu, kun Ei-puolellakin vallitsee ristivetoa ja Cummingista halutaan eroon, koska hän ei ymmärrä realiteetteja. Nimenomaan sokea aikaisempaan äänestyskäyttäytymiseen luottaminen todennäköisesti upotti Kyllä-puolen. Ekstroissa vain kaksi lyhyttä dokkaria. Televisioversio TELEVISIO / SOTA SARJA ???. Loppukaneetti on lohduton. Marta Ba?aga 74 EPISODI 3/2019 KOTITEATTERI 3/2019. Kuinka helppoa onkaan edelleen tivolisoida demokratia halutuksi keppihevoseksi. Keskiössä on aiempien filmatisointien tapaan jälleen tarinan persoonalliset hahmot, vaikka sota on alati läsnä. Silläkin se on kaikkien aikojen kallein suomenkielinen elokuva. SUOMI 2018 VUODEN 2017 suurin hitti Suomen teattereissa oli miljoonayleisön kerännyt Tuntemattoman sotilaan kolmas filmatisointi. Aku Louhimiehen ohjaama sotadraama näyttää ja kuuluu kaikilla osa-alueilla niin eeppiseltä, että se vaikuttaa paljon kalliimmalta kuin mitä sen todellinen reilun seitsemän miljoonan euron budjetti oli. YHDYSVALLAT 2018 HÖLMÖLTÄ komedialta odottaa yhtä, ja vain yhtä asiaa: sen pitää olla hauska. Suomessa nimellä 007 rakastettuni esitetty Bond-leffa on elokuvasarjan parhaita, ja tekisi mieli katsoa sitä mieluummin. Parasta Susanna Fogelin elokuvassa on nimi. Siitä julkaistiin myös viisiosainen televisiosarja, joka syventää hahmojen taustoja aika lailla. Kyllä tässä elokuvassa tulee hymy huulille. Audreyn ystävää esittävä Kate McKinnon ei onnistu saamaan esiin edes murto-osaa komediallisesta osaamisestaan, jota hän on esittänyt Saturday Night Live -ohjelmassa. Muissa rooleissa nähdään lukematon määrä niin ikään loistavia suorituksia, joista Aku Hirviniemi ja Jussi Vatanen saivat Jussi-ehdokkuudet. The Spy Who Loved Me on vääntynyt hauskaan muotoon. Tässäkin uroteossa oli kyseenalaista mainetta niittänyt Cambridge Analytica mukana. No, myönnetään. Äijän neronleimaus on kääntää negatiivinen alkuasetelma päälaelleen fiksujen datanörttien avulla. Aho voitti Jussin pääosasta, ja elokuva palkittiin myös leikkauksesta, maskeerauksesta ja äänisuunnittelusta. Paitsi se, kun he tajuavat etteivät osaa käyttää manuaalivaihteita, vaikka auto onkin jo liikkeessä. The Spy Who Dumped Me ei ole sellainen elokuva. Siitä lähtien on farssimaisia piirteitä saaneessa prosessissa edetty tuskaisesti. Huolella toteutettu elokuva murheellisesta aiheesta. Mila Kunisin esittämä ujo nuori nainen nimeltä Audrey huomaa, että hänen sulavakäytöksinen ex-poikaystävänsä ( Justin Theroux) onkin vakooja. Uutta materiaalia on peräti puolentoista tunnin edestä, kun teatteriversiokin oli jo kolmen tunnin mittainen
Visualisti sadun ja kauhun rajamailla Guillermo del Toro 3/2019 EPISODI 75 3/2019 KOTITEATTERI. Kirjoitettuaan ja ohjattuaan muutaman jakson meksikolaiseen tv-sarjaan del Toro sai tehdä ensimmäisen pitkän elokuvansa: ikuisen elämän kirouksesta kertovan kauhufantasian Cronos (1993). ELOKUVAN MESTARIT ESPANJASSA VALMISTUNUT PAN’S LABYRINTH (2006) NOSTI DEL TORON AIKAMME HUIPPUOHJAAJIEN HARVALUKUISEEN JOUKKOON. Menestystään del Toro hyödynsi ohjaamalla Hollywoodissa kaksi megabudjetin toimintafantasiaa. Espanjassa valmistunut Pan’s Labyrinth (2006) nosti del Toron aikamme huippuohjaajien harvalukuiseen joukkoon. MEKSIKOSSA 1964 syntynyt Guillermo del Toro on Peter Jacksonin ja Tim Burtonin ohella aikamme johtavia fantasiaelokuvien ohjaajia. Parhaat niistä lunastavat paikkansa fantasiaelokuvan klassikkoina. Kaunis, pelottava ja hypnoottisen vangitseva elokuva voitti kolme Oscaria ja kymmeniä muita palkintoja. Hän on arvioinut elokuvia myös TV1:n Aamu-tv:n Tähtihetki-ohjelmassa. Del Toron ohjaustöissä kohtaavat vaikutteet saduista ja sarjakuvista, kauhukertomuksista ja tieteistarinoista. Niitä heikommin menestyi kauhuromanttinen Crimson Peak (2015), jonka visuaalinen loistokkuus ei peitä tarinan kliseisyyttä ja ihmiskuvauksen onttoutta. Katoliseen perheeseen Guadalajaran kaupungissa syntynyt del Toro alkoi tehdä kotielokuvia isänsä kameralla jo kahdeksanvuotiaana. Sittemmin se on sijoittunut useissa kriitikkoäänestyksissä 2000-luvun parhaiden elokuvien joukkoon. Hän menetti sydämensä elokuvalle 12-vuotiaana, ja kaikesta voi syyttää Alfred Hitchcockin Psykoa. Espanjan sisällissodan aikaiseen orpokotiin sijoittuvassa leffassa psykologinen draama ja yliluonnollinen kauhu sulautuvat saumatta tarinan poliittis-historialliseen kehykseen. Hollywoodissa del Toro ohjasi kaksi sarjakuvapohjaista toimintafantasiaa: ultraväkivaltaisen Blade 2:n (2002) sekä kristillisellä symboliikalla kuorrutetun hirviöseikkailun Hellboy (2004). Opiskeltuaan elokuvaa kotikaupunkinsa yliopistossa ja erikoistehosteita alan amerikkalaisen mestarin, Dick Smithin (Manaaja, Pieni suuri mies) johdolla hän perusti meksikolaista elokuvaja tv-teollisuutta palvelevan erikoistehostefirman. Hellboy II: The Golden Army (2008) ja Pacific Rim (2013) toivat esiin ohjaajan lapsenomaisen puolen täysimääräisesti. Yhdysvalloissa valmistunut The Shape of Water (2018) yhdistää ohjaajan aiempien huipputöiden tavoin sadunomaista kauhua ja historiallista todellisuutta – lisäten keitokseen vielä kutkuttavan annoksen eroottista latausta. Sitä seurasi Hollywoodissa valmistunut scifi-kauhuleffa Mimic – ääretön vaara (1997), jonka riitaista tuotantoa hän on kutsunut uransa pahimmaksi kokemukseksi. Harharetkensä jälkeen del Toro osui taas napakymppiin. Guillermo del Toron luoma animaatiosarja Peikkojahti: Tarinoita Arkadiasta on katsottavissa Netflixissä. Del Toron todelliset lahjat paljasti Espanjassa valmistunut The Devil’s Backbone (2001). Mykän siivoojanaisen ja laboratorioon vangitun mystisen vesiolennon kehittyvästä suhteesta kertova elokuva toi del Torolle tupla-Oscarit parhaasta elokuvasta ja ohjauksesta. Parhaillaan del Toro valmistelee pitkään hautomaansa animaatioelokuvaa Pinokkion tarinasta. Ystäviensä Alfonso Cuarónin ja Alejandro Gonzalez Inárritun ohella hän on myös Hollywoodin menestyneimpiä meksikolaisohjaajia. TARMO POUSSU Kirjoittaja on Ilta-Sanomien ja Apu-lehden elokuvakriitikko. Realistista draamaa ja omaleimaista kauhufantasiaa yhdistävä elokuva peilaa The Devil’s Backbonen tavoin Espanjan sisällissodan veristä perintöä. Fantasia-aiheistaan huolimatta hänen elokuvansa on suunnattu enimmäkseen aikuiselle yleisölle ja toisinaan niissä on vahvasti poliittinen piilosisältö. Myöhemmin hän leikkasi elokuvasta blu-raylla julkaistun ohjaajan version
Keinoälynero tarjoaa miehelle mahdollisuutta saada takaisin liikuntakykynsä. Ekstroissa poistettuja kohtauksia sekä joukko minidokkareita. Ihmisen tekninen parantelu, keinoäly, nanobotit ja virtuaalitodellisuus näytetään Upgradessa mahdollisuuksien lisäksi uhkana. Australialainen hahmottelee kirjoittamassaan ja niin ikään ohjaamassaan kyberpunk-variaatiossa kiinnostavia asetelmia. Kutkuttavien ideoiden potentiaali kanavoidaan toiminnaksi, joka lipeää kuitenkin usein tahattoman koomiseksi kömpelön selostuksen vuoksi. Mitä jos meihin istutettu keinoäly pystyisi lisäämään taitojamme. Jouni Vikman KAUHU ELOKUVA ???. Ehkä se on sairas fantasia, ehkä hän on sarjamurhaaja, ehkä hän ”vain” tunnistaa kateutensa vauvaa kohtaan ja haluaa projisoida pelottavat tunteet muualle. Kymmenen miljoonan dollarin budjetilla tuotettu elokuva keräsi silti 250 miljoonan lipputulot, ja jatko-osa alkaa näyttää todennäköiseltä. Raakoja murhia on moninkertainen määrä alkuperäiseen nähden, mutta katsojaa se ei onnistu pelottamaan, mikä on ollut monelle pettymys. Kieroutuneen tunnelman täydentää ihastuttavan keinotekoinen kuvamaailma ja italokauhuklassikkojen ääniraita. Upgrade SCIFI / TOIMINTA ELOKUVA ?. Joka tapauksessa mies teeskentelee lähtevänsä työmatkalle samalla, kun hän käy läpi prostituoidun teurastamiseen tähtäävää ajastettua suunnitelmaansa. Meno ei ole koko ajan veristä, mutta kun se on, paatunutkin fani kärvistelee. Piercing KAUHU / JÄNNITYS ELOKUVA ???. EKSTRAT ?. YHDYSVALLAT 2018 JAMIE Lee Curtis on näytellyt Halloween -elokuvissa sarjan synnystä lähtien jokaisella vuosikymmenellä (1978, 1981, 1998, 2002, 2018), mutta tämä David Gordon Greenin ohjaama retrohenkinen Halloween unohtaa kaikki jatko-osat ja rebootit. YHDYSVALLAT 2018 TUORE perheenisä harkitsee murhaa. Neljäkymmentä vuotta sitten sarjamurhaaja Michael Myers vangittiin ja on sittemmin virunut vankimielisairaalassa. Matrix Reloaded) ja näyttelijä-käsikirjoittajana (Sawja Insidious-leffat). Kun Mia Wasikowskan esittämä ilotyttö osoittautuu odotettua ennakoimattomammaksi, Christopher Abbottin näyttelemä potentiaalinen murhaaja joutuu yhä syvemmälle psykedeeliseen syöksykierteeseen, jossa kaikki tai ei mikään voi olla totta. Leigh Whannell on pätevöitynyt aiemmin näyttelijänä (mm. Matti Komulainen 76 EPISODI 3/2019 KOTITEATTERI 3/2019. Vallankumouksellinen mikropiiri avaa yllättäen myös aivan uusia mahdollisuuksia toipilaalle. EKSTRAT . Lisämateriaalina vain trailereita. Night Visions -festivaaleilla nähdyn The Eyes of My Mother -elokuvan ohjaaja on tehnyt Audition-ihmissuhdekauhun taustalla olleen romaanin kynäilleen kirjailijan toisesta kirjasta ihastuttavan splatterpastissin, joka ilahduttanee giallo-elokuvien ystäviä. ”Lastenvahtimurhista” eloonjäänyt, henkisesti kärsinyt Laurie Strode (Curtis) on tämän ajan varustautunut siihen mahdollisuuteen, että Myers joskus karkaisi. Sellaisiakin, joista ei tulisi mieleenkään laverrella ulkopuolisille – ei edes luomuksen isälle. Tero Heikkinen Halloween Jamie Lee Curtis on elokuvassa jo isoäiti. Entä mitä tapahtuisi, jos se ottaisi ylivallan. Uusi Halloween ei ole kauhuelokuva sanan tiukimmassa merkityksessä, vaan se on ehkä yllättäenkin elokuva traumasta ja terapiasta, joka on mahdollista saada päätökseen vain fyysisesti kohtaamalla menneisyytensä. AUSTRALIA / YHDYSVALLAT 2018 RIKOLLISJOUKKO teloo miehen neliraajainvalidiksi ja tappaa hänen vaimonsa ryöstön yhteydessä. Judy Greer esittää hänen tytärtään
Serbio Corbuccin ohjaama spagettiwestern kertoo ruumisarkkua perässään Porvariperheen tytär ( Oona Airola) tapaa veljensä kanssa rintamalla palvelleen työmiehen ( Konsta Laakso), ja erilaisista taustoista huolimatta romanssi leimahtaa. TRILLERI ELOKUVA ??. EKSTRAT ?. Djangossa on silti nostalginen tunnelma ja räjähtävän väkivaltaisia kohtauksia, jotka hätkähdyttävät edelleen. Tarantino ei ole ainoa elokuvantekijä, joka on saanut elokuvasta innoituksen. Pölönen on käsikirjoittanut elokuvan Antti Heikkisen kanssa, minkä lisäksi Paula Vesala on toiminut elokuvassa dramaturgina. On kuitenkin pakko ihailla Pölösen visuaalista tyylitajua ja kykyä kuljettaa tarinaa sujuvasti. SUOMI 2018 SUOMALAISKANSALLISISTA aiheista suosittuja filmatisointeja tehnyt Markku Pölönen (Kivenpyörittäjän kylä, Koirankynnen leikkaaja) palasi pitkän tauon jälkeen elokuvien pariin. ITALIA / ESPANJA 1966 QUENTIN Tarantinon Django Unchained -elokuvalle innoituksen antanut alkuperäinen Django ilmestyi jo muutama vuosi sitten dvd:nä. Nyt elokuva on saatavana myös uudelleenmasteroituna blu-rayja 4K-tallenteina. Tarantinon elokuvassakin cameoroolissa vilahtanut Franco Nero teki elokuvassa läpimurtonsa. Tero Heikkinen Searching John Chon (keskellä) esittämä isä etsii tytärtään. YHDYSVALLAT / VENÄJÄ 2018 ON helppo kuvitella kihelmöivän jännittävän ja yllätyksellisen Searchingin toimivan teatteria paremmin kotisohvalla. Isä ryhtyy kyselemään tyttären Facebook-kavereilta mahdollisia johtolankoja ja huomaa pian, ettei ole välttämättä tuntenut omaa tytärtään. Oma maa DRAAMA ELOKUVA ??. Lisänä making of -kooste, traileri sekä Suvi Teräsniskan esittämän Auringon lapset -kappaleen musiikkivideo. Klassikkoelokuvan uuteen julkaisuun olisi toivonut lisämateriaalia mukaan, mutta kaikki tallenneversiot ovat ekstrattomia. Django WESTERN ELOKUVA ??. Syy on puhtaasti tekninen, sillä elokuvan tapahtumat esitetään kauttaaltaan internetin ihmeellistä maailmaa apuna käyttäen. Jussi Huhtala vetävästä mystisestä revolverisankarista, joka haluaa kostaa vaimonsa kuoleman. Corbucci sen sijaan ei ole yhtä lahjakas kuin Sergio Leone, jonka spagettiwesternit ovat kestäneet paremmin aikaa. Kun teini-ikäinen tytär jättää epäilyttävän pitkällä aikavälillä vastaamatta isän viesteihin, niin on pakko ottaa yhteyttä viranomaisiin ja ilmoittaa kadonneesta henkilöstä. Jussi Huhtala 3/2019 EPISODI 77 3/2019 KOTITEATTERI. Oma maa on vanhanaikainen melodraama, jossa pateettisuusnappulaa on väännetty vähän liiankin isolle. Oikeastaan läppäriltä tai tabletilta katsottuna leffa on aidoimmillaan, kun silmissä vilisevät Facebook, Google, Instagram, Facetime, Tumblr, Gmail, Reddit, useat online-uutiskanavat ja niin edelleen. Ekstroissa tekijöiden kommenttiraita sekä kolme lyhyttä dokkaria. Teknotrilleriksi Searching on poikkeuksellisen sydämellinen, ja pääosassa koomikkona paremmin tunnettu John Cho on ilmiömäinen dramaattisessa roolissa. Karismaattinen näyttelijä onkin loistava Django. Oma maa on Pölösen tyylille ominainen elokuva, joka sijoittuu maalaismaisemiin 1940ja 1950-luvuille. EKSTRA: ??. Djangon vanavedessä on ilmestynyt lukuisia epävirallisia jatko-osia. Nuoripari haluaa raivata oman tilan valtion myöntämälle tyhjälle tontille
Lisänä lyhyitä taustakoosteita. Harmillisesti elokuva sivuutettiin täysin Oscar-kisan arvostetuimmissa kategorioissa, mutta lohdutuspalkintona tuli ehdokkuudet lavasteista, tehosteista ja äänistä. Jälkimmäisen on ohjannut Pekka Lehtosaari. Gosling tekee Armstrongista henkilökuvan miehenä, joka ei välitä julkisuudesta ja käsittelee asioita insinöörin logiikalla. Suomenkielisellä ääniraidalla saman roolin esittää Jarmo Koski. Risto Reipas ja Nalle Puh Christopher Robin DRAAMA ELOKUVA ???. Kaikki tietävät, että tehtävä lopulta onnistui, mutta se ei vähennä elokuvan tehoa. Myös Riston vaimoa esittävä Hayley Atwel suorittaa roolinsa toimivasti. Katsojat tallenteen ääreen vetävä voima ei kuitenkaan ole ihmishahmojen mainiot roolisuoritukset, vaan pehmolelumaiset metsän asukkaat. YHDYSVALLAT 2018 NUORESTA jazzrumpalista kertovan Whiplashin ja Oscar-palkitun La La Land -musikaalin jälkeen ohjaaja Damien Chazelle lähti kurkottelemaan aivan toisenlaisiin ulottuvuuksiin. Alkupuoliskolla nähdään silmiähivelevän kauniita Alaskan kesyttämättömiä maisemia kaikkine vaarallisine luontokappaleineen. Ewan McGregor tekee loistavan roolityön elämää nähneenä Ristona. Jussi Huhtala Ensimmäisenä Kuussa Kuulento vaati harjoittelua, eikä se aina mennyt ihan putkeen. Lisäksi leffan traileri suomeksi. Ensimmäisenä Kuussa perustuu Amstrongin muistelmakirjaan, ja kilpajuoksu avaruuteen esitetään hänen näkökulmastaan. Eräänä päivänä Risto kuitenkin tapaa suloisen nallekarhun Lontoossa. RANSKA / LUXEMBURG / YHDYSVALLAT 2018 JACK Londonin vuonna 1906 ilmestyneeseen klassikkoromaaniin perustuva Valkohammas on filmattu useasti aiemminkin, mutta animaationa harvemmin. Herkemmille katsojille kannattaa varata siis nenäliinoja. EKSTRAT ???. La La Landissa pääosaa esittänyt Ryan Gosling esittää astronautti Neil Armstrongia elokuvassa, joka kertoo vuoden 1969 kuulennosta. Jälkimmäinen osuus keskittyy ihmishahmoihin. Levyllä elokuvasta tarjotaan englanninja suomenkieliset versiot. Perhettä varjostaa jo yksi tragedia, eikä kuulennolta välttämättä palata takaisin. Siitä alkaakin varsinainen nostalgiamatka Puolen hehtaarin metsään. Myös elokuvan lapsinäyttelijät ovat vallan mainioita. EKSTRAT ??. Ajankuva on rakennettu huolella, ja paikoin elokuva tuntuu suorastaan dokumentaarisen realistiselta. Alkuperäisversion ääninäyttelijät vetävät roolit tunteella, kuten ääninäyttelijöiltä usein vaaditaan. YHDYSVALLAT 2018 RISTO Reipas on aikuistunut ja lähes unohtanut Nalle Puhin ystävineen. Valkohammas Croc-Blanc ANIMAATIO ELOKUVA ??. Samalla hän käy valtavaa sisäistä kamppailua. Lyhyessä ekstrassa suomalaisnäyttelijät kuten Antti Reini ja Jukka-Pekka Palo kertovat äänityskokemuksistaan. Hekin tuntuvat arvostavan Londonin alkuperäistarinaa, josta animaatio jättää ison osan pois tehden siitä samalla perheystävällisemmän. Nalle Puhin äänenä esiintyy aito ja alkuperäinen Jim Cummings, joten laatu on taattua. EKSTRAT . Nalle Puh, Nasu, Tiikeri ja muut kumppanit heräävät henkiin fantastisen cgi-grafiikan ansiosta, ja elokuva on täyttä iloa silmille. Tero Heikkinen 78 EPISODI 3/2019 KOTITEATTERI 3/2019. Lisänä reilusti taustakoosteita, kommenttiraita ja poistettuja kohtauksia. Pääosin ranskalaistuotantona toteutettu animaatio miellyttänee katsojia kaikissa ikäluokissa. Kokonaisuudessaan elokuva on todella loistokasta ja liikuttavaa viihdettä koko perheelle. Kirjassakin tarina on kerrottu suurelta osin Valkohampaan – suden ja koiran hybridin – näkökulmasta, ja se toimii onnistuneesti piirrettynä elokuvana. Niklas Tirkkonen First Man DRAAMA ELOKUVA ???. Näistäkin iso osa näyttäytyy nelijalkaiselle ilkeinä, kun Valkohammas astuu pakotettuna koiratappeluiden raakaan maailmaan
Ekstrat ovat samat kuin aiemmin julkaistuilla erillisillä sinisädelevyillä. Matrix on lajityypin klassikoita mutta jatko-osat tuntuvat kohtuuttoman venytetyiltä. Fyysisen komedian mestari Rowan Atkinson tuntuu olevan terässään, eikä käsikirjoituskaan ole huono. Matti Komulainen toonsa. Osa niistä saa vahvistuksen dokumentista, joka perustuu hänen omaan arkiskampittavaa militaristista pullistelua. Mukana seuraa blu-ray-editiot sekä lisämateriaalein ladatut kakkos-blurayt. Aatteelle elämänsä uhrannut luuseri. Aika on himmentänyt filmitrilogian hohtoa. Dvd ja blu-ray sisältävät mukavan määrän kevyttä ekstramateriaalia, aivan kuten ennen vanhaan. YHDYSVALLAT 1999–2003 MATRIX profetoi ilmestyessään tulevaisuutta, joka on monin osin nykytodellisuutta online-visioista ja keinoälystä digitaalisesti laajennettuihin kokemuksiin. Jesse Raatikainen Johnny English iskee jälleen Rowan Atkinson sopii rooliinsa kuin sateenvarjo nenään. Samoin se, millainen hän oli siviilissä. Stieg Larssonista on monta totuutta. ISO-BRITANNIA / RANSKA / YHDYSVALLAT 2018 HETI James Bondin jälkeen kuuluisin brittiagentti Johnny English tekee näköisensä paluun sarjan kolmannessa osassa. Meitä suomalaisia eniten tietysti kiehtoo se, että English tanssii lääkepäissään Daruden Sandstormin tahtiin yökerhossa. The Matrix Trilogy SCIFI / TOIMINTA ELOKUVAT ??. Ehkä Larsson luovutti sittenkin lopulta: kirjojensa vakavaraisten eminenssien sijaan oli helpompi keskittyä sopivan kokoiseen viholliseen. Matti Komulainen Johnny English Strikes Again KOMEDIA ELOKUVA ??. EKSTRAT ??. Sisäoppilaitokseen maantiedon opettajaksi vetäytynyt English palaa eläkkeeltä pelastamaan maailman, jota uhkaa kyberuhka ja internetin tuho. RUOTSI 2018 PAKKOMIELTEINEN jyrä. Saksia kaipaa etenkin agenttien ja eeppisiksi tarkoitettujen taistelujaksojen tiivistämiseen – aikanaan vallankumoukselliset kuvausja tehostekikat näyttävät nyt toistuvasti tahattoman koomisilta. Oheinen jukebox on bonuksista hauskimpia, viehän se soonisena aikakoneena Matrixin syntyajan musiikkiympäristöön. Ensimmäisenä Kuussa 3/2019 EPISODI 79 3/2019 KOTITEATTERI. Mikä sai toimittaja-kirjailijan ryhtymään kansankodin vahtikoiraksi, jää kuitenkin selvittämättä. Mukaan on saatu toimivia nykyaikaan sijoittuvia vitsejä, vaikka elokuva tuntuu paikoin mainion ensimmäisen osan toisinnolta. Ehdotankin, että Tuntematon sotilas jätetään itsenäisyyspäivänä syrjään ja korvataan Johnny English iskee jälleen -elokuvalla. Miksi, jää sekin vastauksetta. Lisbeth Salanderin esikuva. EKSTRAT ??. English ei ole aivan perillä eteenpäin harpanneesta teknologiasta, mutta virtuaalitodellisuus ja kaikki muu tulee seikkailun aikana tutuksi. Vaikeisiin haasteisiin pureutumisen sijaan dokumentti kuvittaa Larssonin vaiheita kömpelöin dramatisoinnein, joiden lähestymistavasta viestii kökkö otsikkokin. Oheen leikataan uutismateriaalia, joka korostaa Larssonin näkökulman kapeutta. Sen sijaan että journalisti olisi aloittanut äärioikeistojahtinsa Ruotsin valtaeliitin ja natsi-Saksan läheisistä suhteista, hän purki vimmansa nuoriin skinheadeihin ja muihin marginaaliryhmiin kysymättä, miksi ne olivat niin suosittuja. Samalla se sysi katsojaa pohtimaan inhimillisen olemassaolon ulottuvuuksia, joskin tarina uhkui myös kapinallista ideologiaa Stieg Larsson – Mies joka leikki tulella Stieg Larsson – Mannen som lekte med elden DOKUMENTTI ELOKUVA ?. Yhdeksänlevyinen uhd-paketti sisältää kunkin elokuvan omalla 4k-kiekollaan
Paavo Väyryselle naurettiin jo vuosikymmeniä sitten. SE MIKÄ EI TAPA Dvd & blu-ray 25.3. IHMEOTUKSET: GRINDELWALDIN RIKOKSET Dvd & blu-ray 1.4. Osansa saavat tosin tasapuolisesti kaikkien puolueiden edustajat, kuten myös tavan tallaajatkin – sarjassa ei säästellä ketään, eikä silloin oltu poliittisesti korrekteja. MORTAL ENGINES Dvd & blu-ray 22.4. RUOTSI 2018 TUKHOLMALAISPERHE muuttaa Pohjois-Ruotsiin hoitamaan pientä tunturihotellia, kun vanhempi polvi jättäytyy eläkkeelle. Siinä missä temperamentikasta mutta lämminhenkistä kesäidylliä katsoo ilokseen, väkinäinen Toinen kierros vääntää naaman norssarille. ROBIN HOOD Dvd & blu-ray 15.4. COLD WAR Dvd & blu-ray 15.4. JUICE Dvd & blu-ray 18.4. Laadultaan Hukkaputki on epätasainen. Solsidanin luojan uusi sarja mättää alkukuvien katsojan kosiskelusta lähtien. Parhaimmillaan sarja antaa myös nykykatsojalle jotakin, kun aiheena on vaikka sananvapaus, rasismi ja suomalaisuus. 80 EPISODI 3/2019 KOTITEATTERI 3/2019. SUSPIRIA Dvd & blu-ray1.4. Matti Komulainen Hukkaputki Kaudet 1–2 TELEVISIO / KOMEDIA SARJA ??. TULEVIA JULKAISUJA Toinen kierros Andra åket TELEVISIO / KOMEDIA SARJA . SWINGERS Dvd & blu-ray 1.4. Politiikkakaan ei sinänsä ole muuttunut. Toiset sketseistä toimivat huomattavasti paremmin kuin toiset, ja syynä on lähinnä paikoin ontuva käsikirjoitus. WIDOWS Dvd & blu-ray 8.4. THE QUAKE Dvd & blu-ray 29.3. Lumilakeudet ovat joka suhteessa kaukana saaristoidyllistä: huumori on sukupuoliroolistereotypioiden vääntelyä, ilkeilyä ja kiroilua, tunnelma taas pahasti pakkasella, kun kaikki nyppivät lähinnä omaa napanöyhtäänsä. CREED II Dvd & blu-ray 8.4. Jesse Raatikainen Netflix-tuotanto Annihilation ilmestyy fyysisenä julkaisuna huhtikuussa. COLETTE Dvd & blu-ray 18.3. DARIO ARGENTO COLLECTION Dvd & blu-ray 1.4. Ei lisämateriaalia. Maisemat sentään viestivät, että kuvausryhmää on onnistanut ainakin kelien suhteen: sinitaivasta ja hohtavia hankia riittää. Ympäristö asukkaineen verottaa hyvää tahtoa, kun sekä oma suku että perheenäidin kouluaikaiset paikalliset tutut paljastavat todellisen karvansa. Myös musiikki on sarjassa suuressa roolissa. SUOMI 1981–1982 VAHVASTI aikansa tuote, sketsisarja Hukkaputki tarjosi suurilta osin aikaansa peilaavaa poliittista satiiria. Kaudet 1 ja 2 on julkaistu erillisinä dvd-tallenteina. BLAZE Dvd & blu-ray 8.4. Aivan kuin ideoita ei olisi aivan riittänyt kokonaiseen tuotantokauteen. KING OF THIEVES Dvd & blu-ray 25.3. Hukkaputken näyttelijäjoukosta löytyy muun muassa komedian mestari Leena Uotila, vaikka sarja tuntuukin olevan hillittömän, aivan liian varhain menehtyneen Tuija Ahvosen show. Kontrasti on valtava vaikkapa yhtä tuoreeseen Sjölyckaniin, jossa Klingin suku puhuu, pussaa ja pitää yhtä, vaikka aina ei heidänkään kuistilleen aurinko helota. ANNIHILATION Dvd & blu-ray 8.4
Aiemmin alalla arveltiin, että päätös koskee pelkästään 4K-laitteita, mutta samalla yhtiö lopettaa myös tavallisten blu-ray-soittimien valmistuksen. Tallenteiden myynti on ollut vuosikausia jyrkässä laskussa, eikä käännettä ole näköpiirissä. Tällä palstalla tarkastellaan kotiteatterijulkaisuja ja niihin liittyviä ilmiöitä. Lisäksi koskaan ei voi olla varma, milloin suosikkielokuva katoaa suoratoistopalvelusta. Maailman suurin elektroniikkatuotteiden valmistaja luopuu blu-ray-soittimien valmistamisesta. Asia ei välttämättä ole suuri yllätys. Markkinat tulevaisuudessa pienenevät entisestään, ja yhä pienempi osa nimikkeistä julkaistaan tallenteina. Monista Nordiskin Hollywood-nimikkeestä tosin löytyy verkkokaupoista pohjoismainen versio, jossa on suomenkieliset tekstit, mutta virallisesti niitä ei meillä levyinä julkaista. Blu-rayn kehittyneempi versio, 4K Ultra HD kasvattaa koko ajan suosiotaan ja valikoima kasvaa, mutta siitä ei taida olla tilanteen pelastajaksi. Ja jos on kysyntää, niin aina on myös ainakin jonkinlaista tarjontaa. Blu-ray ei kuitenkaan koskaan saavuttanut samanlaista massojen suosiota kuin dvd, sillä suoratoisto ehti tulla väliin. Samsung luopuu blu-ray-soittimien valmistamisesta Katoavatko fyysiset elokuvatallenteet kokonaan. Elokuvia ei voi nähdä fyysisenä tuotteena, eikä niitä saa pistettyä hyllyyn ihailtavaksi. Tallenne sen sijaan nimensä mukaisesti pysyy tallessa – ellei sitten kaveri jätä lainaamansa levyä palauttamatta. Mutta kuten vaikkapa vinyylilevyjen suosio osoittaa, aina on olemassa aktiivisia harrastajia, jotka haluavat kerätä suosikkejaan hyllyyn. Tallennemyynti oli pitkään merkittävä asia elokuvantekijöille. Vain Nordiskin suomalaisia elokuvia julkaistaan myös tallenteina. Useimmat palvelut ovat helppoja käyttää, valikoima riittää peruskuluttajalle ja hintakin yleensä kohtuullinen. Monet tavalliset katsojat eivät välitä levyjen keräilystä. Dvd:n kokoinen ja muotoinen mutta paremmalla kuvalla varustettu blu-ray tuli kuluttajamarkkinoille vuonna 2006. Suomeksi tekstitetty pohjoismainen tallennejulkaisu on kuitenkin myynnissä verkkokaupoissa. Muilta isoilta valmistajilta ei tiettävästi ole tulossa samanlaisia ratkaisuja. Suomessakin dvd-myynti saattoi tuoda 30 prosenttia pitkän elokuvan tuotosta, kertoo Elokuvauutiset-sivusto. Ovathan suoratoistopalvelut lyöneet läpi jo ajat sitten ja pitkälti korvanneet monissa kodeissa perinteisten tallenteiden katsomisen. Suoratoistopalveluillahan on yksi selkeä puute, joka on monille harrastajille kynnyskysymys. Esimerkiksi Sony ja Panasonic markkinoivat aktiivisesti uusia blu-ray-laitteitaan. Samsungin päätös lopettaa blu-ray-soittimien valmistus tuskin kuitenkaan tarkoittaa sitä, että elokuvatallenteet olisivat kokonaan katoamassa markkinoilta. SAMSUNG ilmoitti helmikuun puolivälissä päätöksestä, joka sai monet elokuvaharrastajat ymmälleen. Norjalainen katastrofielokuva The Quake ilmestyy maaliskuun lopussa virallisesti vain suoratoistona. Suuri osa kuluttajista on siirtynyt katsomaan suoratoistoa, ja se on ymmärrettävää. 3/2019 EPISODI 81 3/2019 KOTITEATTERI. NYKYÄÄN TUOTOT OVAT MARGINAALISIA. Esimerkiksi Nordisk Filmin elokuvajulkaisut on Suomen kotiteatterissa nähty jo pitkään vain suoratoistona. Visioita kotisohvalta. Päätös kuulostaa mullistavalta, mutta se koskee ainakin toistaiseksi vain Yhdysvaltain markkinoita. JUSSI HUHTALA KAIKEN TEORIA DVD-MYYNTI SAATTOI TUODA 30 PROSENTTIA ELOKUVAN TUOTOSTA. Nykyään tuotot ovat marginaalisia, ja monet elokuvien levittäjät ovat lopettaneet fyysisten tallenteiden julkaisemisen
Pekka Lehtosaari on vastannut käsikirjoituksista elokuviin Pahat pojat, Vares, Dark Floors, Syvälle salattu, ensimmäinen suomalainen supersankarielokuva Rendel ja Suomen ensimmäinen kokoillan teatterianimaatio Röllin sydän, jonka hän myös ohjasi. Samalla Disney saa lisää sisältöä tulossa olevaa omaa ”netflixiään” varten, jonka kautta se saa yhtä aikaa rahat kuluttajilta ilman välikäsiä ja samalla pääsee harjoittamaan suoramainontaa tismalleen oikealle kohderyhmälle. Miksi Disney, joka koko historiansa ajan on ollut sekä teknologinen että tarinankerronnallinen edelläkävijä, uskoo että vanhassa aihiossa on vara parempi. Kaikista vuoden elokuvista se tienasi kuudenneksi eniten. Ainoa keino estää Disneyn kannalta pahin painajainen on tehdä uusintaversio itse ennen muita, sellaisella digiloistolla, ettei mikään muu tuotantoyhtiö pysty päihittämään heitä ainakaan näyttävyydessä. Suurin syy on tämänhetkinen digitaalinen teknologia, joka mahdollistaa näyttävyydessään ennennäkemättömien maailmojen luomisen – ja se, että Leijonakuningasta lukuun ottamatta yksikään edellä mainituista elokuvista ei perustu Disneyn omaan alkuperäisideaan. Ihmettely päättyi, kun dalmatialaisten live-versio päätyi vuoden eniten rahaa tuottaneeksi lastenelokuvaksi päihittäen jopa Disneyn oman senvuotisen piirrosklassikon, Notre Damen kellonsoittajan. Kumman sinä katsoisit tänään mieluummin, alkuperäisen 101 dalmatialaista -piirrosklassikon vai Glenn Closen tähdittämän uusintaversion. Miksi Disney tekee näin. Televisiolle Pekka on kirjoittanut mm sarjoja Alamaailma ja Kylmäverisesti sinun. Olipa toisenkin kerran… PEKKA LEHTOSAARI 82 EPISODI 3/2019. Lapsiperheille tämä on loistava asia, sillä he saavat visuaalisesti yltäkylläisiä tarinoita, jotka ovat vanhemmille jo valmiiksi tuttuja. Näin studio suojaa selustaansa ja takoo samalla rahaa. VANHEMMAT MAKSAVAT PÄÄSYLIPUT, EIKÄ KUKAAN HALUA LAITTAA RAHAA MIHINKÄÄN SELLAISEEN, MITÄ EI YMMÄRRÄ. Viidakkokirjan uusi versio tienasi lähes kaksi kertaa enemmän kuin sitä edeltänyt Tuhkimon tarina päätyen karvan verran vajaaseen miljardiin dollariin. Ihmeteltiin, ovatko Disneyllä ideat niin vähissä, että on kuvattava vanhoja tarinoita uudestaan. Näissä kaikissa pyrittiin vielä löytämään uusi näkökulma vanhaan tarinaan. Disney on ilmoittanut tekevänsä live-versiot ainakin seuraavista: Dumbo, Aladdin, Mulan, Leijonakuningas, Pieni merenneito, Lumikki, Pinocchio, Miekka kivessä, Peter Pan ja Kaunotar ja Kulkuri. Tämän jälkeen tahti on kiihtynyt, Noidan oppipoika (2010) sai innoituksensa Fantasiasta, Maleficent (2014) Prinsessa Ruususesta ja Tuhkimon tarina (2015) Tuhkimosta. Jon Favreaun Viidakkokirja (2016) muutti pelin sääntöjä ja päätyi filmaamaan saman vanhan tarinan lauluineen päivineen, mutta uusilla yltäkylläisillä visuaalisilla efekteillä. Miltä tämä näyttää Disneyn historiikissa kymmenien vuosien kuluttua ja jäävätkö uudelleenlämmittelyt elämään originaaliteosten tavoin, on taas sitten sen ajan asia. KUN Disney vuonna 1996 julkaisi Glenn Closen tähdittämän uusintaversion piirrosklassikostaan 101 dalmatialaista, moni alan ammattilainen kohotti kulmakarvojaan. Vanhemmat maksavat pääsyliput, eikä kukaan halua laittaa rahaa mihinkään sellaiseen, mitä ei ymmärrä. Kun jokaisen lapsen vanhemmat olivat itse nähneet pienenä piirretyn version, oli heille helppo myydä sama tarina uudessa paketissa. Toisin sanoen, mikä tahansa kilpaileva studio voisi milloin vain tehtailla oman menestyselokuvansa tuotemerkistä, jota Disney on pitänyt ihmisten mielissä parhaimmillaan yli yhdeksänkymmentä vuotta. Hän on myös ohjannut suomenkielisen ääneen yli 80 pitkään piirroselokuvaan. Nyt uusintafilmatisointeja on tulossa enemmän kuin koskaan. Vuoden 2017 uusi versio elokuvasta Kaunotar ja Hirviö ylitti miljardin jo reippaasti. Dalmatialaiset jäivät yksittäistapaukseksi yli kymmeneksi vuodeksi, kunnes Tim Burtonin uusi tulkinta Disneyn piirrosklassikosta Liisa Ihmemaassa sijoittui vuoden toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi päihittäen jopa viimeisimmän Harry Potterin, Inceptionin ja Iron Man 2:n
03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 98,80 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 117,60 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % 12 numeroa/12kk 98,80. TOLKIEN Torilla tavataan! Dome Karukoski on lopullisen kansainvälisen läpimurtonsa kynnyksellä Taru sormusten herrasta -kirjailijan nuoruudenkuvauksellaan, jonka pääosassa nähdään Nicholas Hoult. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-episodi Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. HUHTIKUUTA. OSTA TAI TILAA! SEURAAVASSA EPISODISSA Tilaa Episodi! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.episodi.fi Tilaajapalvelu puh. UNDER THE SILVER LAKE It Follows -kauhuhitin ohjannut David Robert Mitchell johdattaa Andrew Garfieldin psykedeeliselle tripille unelmakaupunki Los Angelesin salaliittoja kuhiseviin kulisseihin. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. JA PALJON MUUTA EPISODI 4/2019 ILMESTYY 12. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. RIVIEN VÄLISSÄ Haastattelimme romanttisen ranskalaiskomedian tekijöitä ja ymmärsimme vihdoin, kuinka Guillaume Canet on onnistunut valloittamaan Marion Cotillardin. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.episodi.fi
3 . K A I K K I T I E TÄVÄT E L O K U VA A S G H A R FA R H A D I E L O K U VAT E AT T E R E I S S A 2 9 . P E N É L O P E C R U Z J AV I E R B A R D E M R I C A R D O D A R Í N J A