Paikalliset eläkeläisyhdistykset
saavat siis kotikunnissaan heinäkuun
alusta alkaen uusia seurattavia asioita.
. Se tulee voimaan
1.7. Eläkeläisiä koskevien terveydenhuollon
ja sosiaalipuolen parannuksista on
puhuttu pitkään ja tämä vanhuspalvelulaki on jonkinlainen yhteenveto
näistä asioista, Kansallisen senioriliitto
ry:n puheenjohtaja Tapani Mörttinen
kertoo.
Mörttisellä on hyvä näköalapaikka
myös valtakunnalliselle eläkeläisten
asioiden hoidon tasolle, sillä hän
toimii Eläkeläisliittojen etujärjestö
EETU:n hallituksessa. Tämä on ihan hyvä tilaisuus.
Vähän vaihtelua arkeen, Martti toteaa.
Ohjelmassa naurua
Seniorit ovat kokoontuneet jo kolme
vuotta Kahvila Tähkään laululounaille.
Mutta mistä idea syömisen ja laulamisen yhdistämisestä on tullut?
. Kumpikin asia on nautinnollisia,
kuuluu vastaus yhdestä pöydästä.
. Lauletaanko silloin?, kuuluu
kysymys.
Paikalliset halutaan edunvalvontaan
Kärkölä
Leena Nyysti
Iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalvelujen saanti halutaan turvata
Suomessa lainsäädännöllä, jonka takia
eduskunnassa on laadittu niin sanottu
vanhuspalvelulaki. Seuraavan kerran meillä on laululounas 11.4. Nuotteja
vihkoissa ei ole, vaan säveliä ohjaa
17-vuotiaana soittamisen aloittaneen
hanuristin muisti ja näppärät kädet.
. Lain toteutus on käytännössä kunnan käsissä ja jokaiseen kuntaan on
perustettava vanhusneuvosto. Eläkeläisten
määrä on kasvanut Suomessa ja tulee
vielä kasvamaankin isojen ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. ja vuosikokous on 21.2.,
Kojo kertoo.
. Tämähän on valtavan hyvä asia ja
lakia on toivottu jo vuosikausia. Olisihan niitä hanuristeja täälläkin, mutta montaa ei ole sellaista, jotka
ilman nuotteja osaisi soittaa, Martti
Rauhamaa selittää toimittajalle,
miksei tilaisuudessa ole paikallista
hanuristia.
Martti ja Raija Rauhamaa osallistuivat viime torstaina ensimmäistä
kertaansa Kansallisten Senioreiden
laululounaalle, vaikka Martti mainitsee olleensa jo 60 vuotta kokoomuksen
paikallisosaston toiminnassa mukana.
Politiikkaa ei kuitenkaan haluta sotkea
laululounaisiin.
. Kaukaa
Karstulasta Kärkölään muuttanut
nykyinen puheenjohtaja Anssi Kojo
informoi paikallaolijoita myös tulevista tapahtumista.
. Toimittajan uteluun miksi Saimaa-aiheiset laulut ovat niin suosittuja
Antti Luoto vastaa:
. Tästä syystä
Mörttisen mielestä Suomessa tarvitaan
kokonaisvaltaista vanhuspalvelulakia.
. Seuraavan kerran laulu ja lounas yhdistetään Kirkonkylällä 11.4. Yhdessä tekeminen on myös terveellistä.
Teppola oli keksinyt viime viikon
laululounaalle myös muuta uutta terveellistä ohjelmaa. On mukavaa laulaa yhdessä ja on
mukavaa syödä yhdessä. Kärkölässä eläkeläisten
asioita Kansallisten Senioreiden lisäksi
ajavat muun muassa Eläkeliiton yhdistys, Eläkkeensaajat, Koskisen eläkeläiset ja Kärkölän Invalidien yhdistys.. Pian koko sali
röhöttikin Teppolan kertomille vitseille ja kaikki saivat annoksen aivojen
aktivointia.
Pienen tauon jälkeen oli taas hyvä
laulaa ainakin Vesivehmaan polkka,
Saimaan valssi ja Saimaanrannan
laulu. Torstaina 7.2.2013 n:ro 6
Irtonumero 1,50 euroa
Hausjärven ja Kärkölän paikallislehti
Laulellen ja vähän vitsejäkin kertoillen lounaalla. Koetetaankos säveltää Valkjärven
valssi?
Siinäpä vasta aivot aktivoituisivatkin! Tilaisuus jatkuu kuitenkin valmiiden sävellysten parissa. Hän oli nimittäin
lukenut nauramisen vaikutuksista
aivojen terveyteen. Se oli Kaijan idea, vastaa yksi
viitaten Senioreiden lappilalaiseen
sihteeriin Kaija Teppolaan.
Teppola avaakin ideaansa toteamalla, että tilaisuuteen on nivottu kaksi
hyvää elementtiä:
. Kuva: Leena Nyysti
Laululounas nivoo vähintään
kaksi hyvää elementtiä
Kärkölä
Leena Nyysti
Laulu raikaa komeasti Kirkonkylällä
Kahvila Tähkässä, kun Kärkölän Kansalliset Seniorit tulkitsevat antaumuksella vanhoja tuttuja lauluja.
Lahdesta saapunut hanuristi Antti
Luoto on tuonut mukanaan lauluvihot,
joista paikallaolijat saavat valita mieleisiä lauluja laulettavaksi. Ne ovat
avainasemassa ja niiden toiminnalla on
suuri merkitys lain toiminnan seuraamisessa, Mörttinen painottaa.
Käytännössä tarvitaan myös kunnissa toimivien eläkeläisyhdistysten
yhteistyötä
alkaen kello 9.00
Riihimäellä, Etelä-Hämeen
Eläinlääkäriaseman tiloissa
(Merkoksenkatu 10, 11710
Riihimäki). Yhdistys voi hyvin,
hallitustyöskentely on sujuvaa
ja mukavaa, samoin yhteistyö
kunnan ja yrittäjien kesken,
kiittelee Seppälä.
Kärkölässä on kaikkiaan
noin 180 yritystä, Kärkölän
Yrittäjissä on jäseniä 97.
Kunnan kanssa tehdystä
yhteistyöstä Seppälä sanoo
esimerkiksi mainospylonin
54-tien varressa.
. MM-ralleissa olemme
olleet mukana virkistystoimintana, kun se on täällä kiertänyt,
mainitsee Seppälä.. Perusteluissa
kiitellään sitä, että aktiivisella ja yhteistyöhakuisella
otteella kunnassa edistetään
yrittäjille tärkeitä asioita.
Jäsenilleen Kärkölän Yrittäjät on tarjonnut muun muassa
työturvallisuuskorttikoulutusta.
Kärkölän yrittäjien puheenjohtaja Mikko Seppälä
myhäilee pitäen palkintoa
hienona kunnianosoituksena
yhdistykselle.
. Vuodesta 2006
lähtien tempaukseen osallistuvat kissat on tunnistusmerkitty
mikrosirulla ja tunnistetiedot
on viety valtakunnalliseen
Turvasiru-rekisteriin.
Hausjärven Eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Päivi
Mäki kertoo ajatuksen tempauksen muuttamisesta syntyneen
Etelä-Hämeen Eläinlääkäriaseman uusien tilojen myötä.
Kollitempauksen yhteistyökumppanina ja eläinlääkäripalvelut tarjoavana tahona
toimiva Etelä-Hämeen Eläinlääkäriasema muutti kesällä
2012 tiloihin, jotka on suunniteltu ja rakennettu varta vasten
eläinlääkäriaseman käyttöön.
. Palkitut saivat tuhannen
euron rahapalkinnon.
Parhaat yhdistykset valittiin
jäsenmäärän mukaan kolmessa
sarjassa.
Pienimmistä yhdistyksistä
tällä kertaa parhaaksi arvioitiin Kärkölän Yrittäjät. Vireillä on myös monenlaista yhteistoimintaa, varsinkin
viime aikoina. KIITOKSET
Suurkiitos Syntymäpäivääni muistaneille!
Esko Paajanen
Onnittele!
Kiitä!
pienikin ilmoitus
huomataan
Ilmoitusvaraukset:
ilmoitukset@ehl.fi
Etelä-Hämeen Lehti
Torstaina 7.2.2013
Kollitempaus muuttaa Riihimäelle
Hausjärvi . Kunta esimerkiksi perustaa elinkeinotoimikunnan, missä yrittäjät ovat
edustettuina.
Yrittäjien keskinäistä yhteistoimintaa ovat muun muassa
matkat ja koulutus. Se tekee
tiivistä yhteistyötä Kärkölän
kunnan kanssa kuntamarkkinoinnissa. EHL
Hausjärven Eläinsuojeluyhdistyksen perinteinen kollikissojen
kastrointi- ja sirutustempaus
muuttaa Etelä-Hämeen Eläinlääkäriaseman tiloihin Riihimäelle. Yrittäjillä
on hyvät suhteet kunnan johtoon ja meillä on tekemisen
meininki. Lukijat
2
. Lukijanpalstalle kirjoittaminen ei
maksa mitään, muttaa toisaalta siitä ei myöskään makseta palkkiota.
Kärkölän yrittäjien puheenjohtaja Mikko Seppälä vastaanotti parhaan yrittäjäyhdistyksen palkinnon. KIRJOITA LUKIJANPALSTALLE
Etelä-Hämeen Lehden Lukijan mielipide -palstalla julkaistaan päasiassa levikkialuettamme koskevia ajankohtaisia kirjoituksia. Kirjoittajan yhteys-
tietojen on aina oltava toimituksen tiedossa silloinkin, kun kirjoitus julkaistaan nimimerkillä.
Lukijapalstalle tarkoitetun tekstin voi lähettää sähköpostilla toimitus@ehl.fi tai postitse
osoitteella Etelä-Hämeen Lehti, Keskustie 1, 12101 Oitti. Kirjoitusten suositeltava enimmäismitta on 3 000
merkkiä.
Pääsääntönä kirjoituksissa on se, että kirjoittaja esiintyy omalla nimellään. Seitsemättätoista vuotta
perättäin järjestettävä tempaus
on vuosien varrella kannustanut satoja kissanomistajia
laittamaan pisteen kissojensa
ei-toivotuille mouruille ja
merkkailuille. Juuri on
myös alkanut yrittäjille suunnattu ohjattu liikunta yhteistyössä kunnan kanssa.
. Uusi paikka helpottaa
myös kissanomistajien elämää
parkkipaikkojen ja kunnollisten
odotustilojen myötä.
Seuraava kollikissojen kastrointitempaus järjestetään sunnuntaina 10.3. Vaikka tempaukset Oitin
kissatalolla ovat sujuneet
ongelmitta, nykyaikainen
eläinlääkintään suunniteltu tila
edesauttaa tempauksen sujuvuutta niin eläinten kuin eläinlääkäreidenkin näkökulmasta,
Mäki toteaa.
Maaliskuun kollitempaukseen on nyt mahdollista ottaa
mukaan aiempaa enemmän
kissoja, paikkoja on peräti
viidellekymmenelle mouruajalle. Tosin olen itse ollut tässä
puheenjohtajana vasta vuoden,
joten kiitos menee aiemmillekin puheenjohtajille. Kuva: Heimo Turunen
Kärkölä Vuoden 2012
paras yrittäjäyhdistys
Kärkölä
Sari Mustjoki
Kärkölän, Merikarvian, Mäntsälän ja Uudenkaupungin Yrittäjät palkittiin sunnuntaina
Suomen Yrittäjien vuoden 2012
parhaina paikallisyhdistyksinä.
Palkinnot jaettiin puheenjohtajien neuvottelupäivillä Helsingissä. Tempauksessa
kastroidaan terveitä, yli neljän
kuukauden ikäisiä poikakissoja.
Ilmoittautuminen tempaukseen
on alkanut.
Nyt etsinnässä on ihan oikea työpaikka.
Kuva: Leena Nyysti
Kuurous auttaa
keskittymään olennaiseen
Hausjärvi, Riihimäki
Leena Nyysti
Sanna Toivonen syntyi Hausjärvellä Haminankylässä
asuvaan perheeseen kuurona
vuonna 1981.
Nyt Toivonen on suorittanut
aikuisopiskeluina Riihimäellä Hyrian ravintola ja catering-alan koulutuksen valmistuen viime torstaina kokiksi.
. Samalle
ajalle kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi valittiin Jarmo
Nummela ja hänen varajäsenekseen valittiin Anneli
Mörttinen.
Kirkkoneuvoston jäseniksi
valittiin Marjatta Aho, Matti
Airola, Katja Jokela, Sirpa
Kinnari, Jorma Kinnunen, Matti
Torkkel ja Katja Uustalo.
Somea ja
maalausta
kursseilla
Uudet taidot
saaneet kiitosta
EHL . Onneksi nuori
nainen on jo kymmenen vuotta
ollut kiinnostunut juuri kokin
ammatista, jossa toimimiselle
kuurous ei ole este. valita puheenjohtajakseen
Päivi Aaltosen ja varapuheenjohtajaksi Liisa Korpelan
vuosiksi 2013-2014. Siinä sen Sannan asenteen
näkee, Lapinoja kehuu itse
Sanna Toivonen haluaa kannustaa omalla esimerkillään muitakin kuuroja kokeilemaan
rohkeasti siipiään opiskelun ja työelämän parissa. Toivonen
ei olekaan tuntenut itseään
hetkeäkään ulkopuoliseksi
opiskeluympäristössä, jossa
kaikki muut ovat kuulevia.
. Olen niin iloinen, tämä
on ihanaa, Toivonen selittää
viittomakielellä hänen
tulkkinsa kertoessa tuoreen
kokin kommentit ääneen.
Tähän positiiviseen kommenttiin tuntuu tiivistyvän
Toivosen asenne opiskelua ja
elämää kohtaan. Uutisikkuna
Torstaina 7.2.2013?
3
Neljä vangittu
törkeästä
ryöstöstä
Hausjärvi . Eskon koulun ryhmä
lienee useimmille ensisijainen
vaihtoehto.. alkaen.
Kiinnostuneiden kannattaa
ilmoittautua lähiaikoina, jos
kurssit halutaan toteuttaa.
Painetun ohjelman valmistumisen jälkeen kursseihin
on tullut pari muutosta. Tätä mieltä on
ainakin matkailu-, ravitsemisja talousalan opettaja Marjo
Lapinoja, joka uskoo, että
Toivonen oli luokallaan positiivinen keskushahmo.
. Tekijöistä
miehet ovat viime aikoina olleet
poliisin huostassa useamman
kerran väkivalta- ja omaisuusrikoksista. EHL
Hausjärven Oitissa ryöstettiin
29.12. Sanna Toivonen kokkasi viime viikolla viimeisen kerran Riihimäellä Hyrian opetteluravintolassa. Siitä voi
olla jopa hyötyä:
. Häneltä anastettiin myös
lompakko pankkikortteineen.
Uhri ilmoitti tapahtuneesta
4.1., jonka jälkeen tapausta on
tutkittu. Paavolantiellä asunnossa vähän yli kolmekymppinen mies. Minua ei ole jätetty yksin
ja koulun käytävillä riittää
moikkailijoita, joita en edes
tunne kaikkia, Toivonen paljastaa ja selittää heidän olevan
hänen pikkusiskonsa kavereita.
Valintoja
Kärkölä . Kaikki epäillyt asuvat
Riihimäen ja Oitin seudulla.
Viimeinen villisika. Sanna on sopeutunut hyvin
alusta lähtien ja uskon, että tällaiselle aikuiskoulutusryhmälle
tekee vain hyvää, kun mukana
on ollut yksi kuuro.
Vaikka Toivosen luokka oli
aivan tavallinen opiskeluryhmä,
hän suoriutui opiskeluista ja
työharjoittelujaksoista siinä
missä muutkin. Hän on
tulkannut Toivoselle opettajan
puheita, mutta työharjoittelut
ovat sujuneet alun jälkeen jopa
ilman tulkin apua.
Opiskeluihin kuuluu viisi
työharjoittelujaksoa, jotka
Toivonen on suorittanut muun
muassa Järvelän Nesteen
lounas-kahviolla ja Lahden
Rossossa. Teosta on vangittu
Hyvinkään käräjäoikeudessa
35-vuotias mies, 26-vuotias
nainen sekä 18-vuotias mies ja
20-vuotias nainen.
Uhri ja tekijät ovat entuudestaan tuttuja. Kuuroutensa
vuoksi Toivonen ei ole myöskään vaatinut mitään erityiskohtelua, vaan päin vastoin
menee edellä ja näyttää muille
mallia.
. Uhria lyötiin nyrkeillä, potkittiin ja lyötiin jollain vielä kovemmalla päähän.
Uhrin tajunta hävisi hetkeksi
ja hän joutui myös vammojen
takia leikkausta vaativaan hoitoon. kello 10-16.30
sekä tietotekniikkakurssit
Sosiaalinen media ja Oma
kannettava tutuksi jatkokurssi
keskiviikkona 27.2. Hausjärvi
Toivonen tuntee elävänsä aivan
normaalia elämää yhden aistin puuttumisesta huolimatta.
Kuurous vaikuttaa tietenkin
joihinkin elämänvalintoihin,
kuten ammattiin. Koulukin alkoi ilman
virallista tulkkia, mutta Toivosen pikkusisko oli tuolloin
apuna.
Ilman tulkkia pärjääminen
perustuu Toivosen hyvään
huulilta lukemisen taitoon,
tuntoaistiin ja muiden kommunikointivälineiden käyttöön.
. Näissä tulkki on
ollut mukana tarpeen mukaan
kahdesta viikosta muutamaan
päivään. EHL
Kärkölän seurakunnan kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan
31.1. Epäiltyjen kertomukset
vaihtelevat vielä melkoisesti,
joten tutkinta jatkuu.
Kaikki epäillyt vangittiin
todennäköisin syin epäiltynä
törkeään ryöstöön. Lapset ovat vähän kyselleet, että kuinka äiti on oppinut
tekemään kaikkia uusia hyviä
ruokia, Toivonen virnistää.
Hausjärven kansalaisopiston
kevätkausi etenee vauhdikkaasti, mutta helmikuussa tarjolla oleville lyhytkursseille on
toistaiseksi melko vähän ilmoittautuneita. Kun ei kuule ympäristön
ääniä, voi keskittyä täysin siihen asiaan mitä on tekemässä,
Toivonen kertoo ja kannustaa
muitakin kuuroja opiskelujen
pariin.
Kokin opinnoista on ollut
Toivoselle hyötyä myös kotona,
missä hänen vuoden opiskelun
aikana kehittyneet taidot on
pistetty merkille.
. Muistojen tekstiilityö jouduttiin jo perumaankin.
Muita helmikuun kursseja
ovat Akryylimaalaus viikonlopulla 8.-10.2. Luokkakavereiden kanssa
olemme esimerkiksi jutelleet
kirjoittamalla kännykän näytölle ajatuksia, Toivonen kertoo.
Hyvinä yhteydenpitovälineinä toimivat myös tekstiviestit, sähköposti ja Facebook.
Koulussa luokkakaverit ovat
huomioineet kuuroa toveriaan
esimerkiksi koskettamalla
olalle, jos jokin asia on vaatinut
tarkkaavaisuutta. Monnin koulu on käyttökiellossa,
joten jumppaajien on valitettavasti siirryttävä muihin
ryhmin. Kuva: Leena Nyysti
aktiivisesti asioista selvää
ottavaa oppilastaan.
Kommunikoida voi
ilman ääntäkin
Aivan pelkän hyvän asenteen
avulla Toivonen ei ole koulusta selvinnyt, vaan apuna on
ollut henkilökohtainen tulkki
Johanna Savulahti
Vähän
samalla tavalla suhtaudun
jopa yrittäjien etujärjestöjen kantoihin, joiden tavoite
on yleensä kärjistää asioita
omien jäsenten eduksi.
Keskustelu ja pohdinta
ehkä ovat kasvavien tehokkuusvaatimusten syövereihin katoavaa kansanhuvia,
mutta silti minua pohdituttaa, kuinka ihmeessä kolmen
päivän koulutuksista on saatu aikaan loppumattomalta
tuntuva näytelmä.
Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen on tänään torstaina määrä käsitellä palkansaajien keskusjärjestöjen esitystä
koulutusriidan ratkaisemiseksi. Ehdottomiin totuuksiin
en tässäkään asiassa usko ja neuvottelujen pitkittyminen
näyttää vain turhalta arvovaltakiistalta, joka ei lisää aidon
yhteistoiminnan edellytyksiä myöskään yksittäisillä toimialoilla tai työpaikoilla. Firma hoiti
koululais-, palvelu-, asiointi-,
vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisia kuljetuksia.
Sama tilanne koski myös
Hollolaa, joka tuottaa Kärkölän kunnalle sivistystoimialan
palvelut tukipalvelut mukaan
lukien.
Miksei kyseinen yritys enää tuota esimerkiksi
kuljetuspalveluita?
. Se oli käytännön sanelema juttu.
. Valmiit pdfmuotoiset ilmoitukset keskiviikkona klo 10.00 mennessä. Viime syksynä lokakuun
alussa jouduttiin lopettamaan
yhteistyö. vuosikerta)
Levikki 1.531 kpl 2010 (Levikintarkastus Oy 2011)
Julkaisija: Hämeen Paikallismedia Oy
Painopaikka: Satakunnan Painotuote Oy
Torstaina
Perjantaina
-2
-2
Ryttylä
Oitti
Hikiä
Järvelä
-6
-7
Ryttylä
Oitti
Hikiä
-1
Lauantaina
Järvelä
-4
-5
Ryttylä
Oitti
Hikiä
-6
Sunnuntaina
Järvelä
Maanantaina
-5
-5
Ryttylä
Oitti
Järvelä
Hikiä
-5
-8
-8
Ryttylä
Oitti
Hikiä
-5
Palvelevan meteorologin puhelinnumero 0600 1 0600 (3,98 / min + pvm)
-8
Järvelä. sis. 4???Torstaina
7.2.2013
Ajankohta
. LÄHIPÄIVINÄ LUVASSA
Toimitusjohtaja Esa Joensuu
puh. Kuva: Leena Nyysti
. VIIKON VÄLÄYKSET
1
2
3
Virallista tilastoa asiasta ei ehkä ole olemassa,
mutta tuntuu, että Hausjärvellä asuu vähintäänkin kansallisesti keskiverto määrä kulttuurivaikuttajia. Jos oltaisiin kilpailutettu,
homma olisi mennyt vähintään loppuvuoteen ja se olisi
ollut haasteellista kuljetusyrittäjän vaihtuessa mahdollisesti
moneen kertaan.
. 050 371 0790
puh. 050 534 1070
ilmoitukset@ehl.fi
Nyysti
. Hollolalainen Inter Kuljetus
Oy, jonka kanssa tehtiin
määräaikainen sopimus. 0500 237 382
toimitusjohtaja@keski-hame.fi
Media-assistentti Jessica Tuominen
puh. 53 ?/12 kk maksujakso ja 29 ?/6 kk
maksujakso.
Mainosilmoitukset on jätettävä konttoriin tiistaina klo 12 mennessä.
Mahdolliset peruutukset on tehtävä sisäänjättöaikojen mukaisesti. Lehden suurin
vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen
hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo.
Perustettu: 14.9.1956 (55. Palkansaajat haluaisivat, että
työntekijällä olisi vuosittain oikeus käyttää kolme päivää
osaamisensa kehittämiseen työnantajan kustannuksella.
Uskon, että koulutuksen antama lisämotivaatio lisäisi työntekijöiden intoa hoitaa tehtävänsä hyvin ja varsinkin aloilla
joissa sijaisten hankkiminen on vaikeaa, koulutusjärjestelyjen
pohtiminen voisi olla yhteishenkeä kohottava tapahtuma
joka saattaisi jopa lisätä työntekijöiden tietämystä yrityksen
pyörittämisen realiteeteista.
Missä on halu, siellä on keinot. . . 10% alv. 050 573 9900 paatoimittaja@ehl.fi
Palvelupäällikkö Pirjo Iivonen
Toimittaja Leena Nyysti
puh. VIIKON KUVA
Kunnan kulttuuripalkinnon 2012 pokkasi
ensimmäistä kunnanvaltuuston kokousta
ennen Hausjärven yläkoulun ja lukion tuki ry.
Yhdistys teki valtavan työn Matka-musikaalin
onnistumiseksi ja on tunnustuksensa ansainnut.
Erilaiset valinnat aiheuttavat välillä turhaakin
kiukuttelua ja spekulointia. Mikäli
ilmoitus on ehditty valmistaa, peritään sen hinnasta 50 %. Ei. Haluttiin rauhoittaa tämä
viime vuoden loppu ja alkanut
kevätlukukausi. Yksi ylpeydenaihe on edessä huhtikuun
ensimmäisellä viikolla, kun Mari Kaasisen Värttinä aloittaa 30-vuotisjuhlakiertueensa Suomessa Hämeenlinnan verkatehtaalla.
Kärkölässä luovuttiin kesken
lukukauden viime syyskuun
lopussa Etelä-Suomen Tilausliikenteen palveluista. Nyt
keväällä, helmi?maaliskuun
aikana Kärkölän kuljetukset
kilpailutetaan ja sopimuskausi
tullee olemaan suurin piirtein
kolme vuotta sekä mahdolliset
optiovuodet.
Erityisesti koulukuljetukset ovat olleet Kärkölässä kiivaankin keskustelun aiheena tämän
lukuvuoden aikana. . Järjen käytöstä ei voi määrätä lailla.
Kärkölä
Leena Nyysti
T
Juha Reinikainen
. . Se ei ole aivan varmaa,
koska tarjouspyyntöä ei ole
vielä tehty valmiiksi.
Kilpailutettiinko tehtävät
Etelä-Suomen Tilausliikenteen irtisanomisen jälkeen?
. 050 588 3876
asiakaspalvelu@ehl.fi
TILAUSHINNAT: Kotimaahan ja Pohjoismaihin kestotilauksena
1.1.2013 alk. Aina, jos kuljetussysteemejä joudutaan muuttamaan
ja etenkin kesken vuotta, niin
riskit kasvavat sille, että tiedotus ei toimi, aikataulut heittävät, lapset eivät pääse ajallaan
kouluun tai muuta sellaista.
Siksi olisi tärkeää, että syystä
tai toisesta johtuvia muutoksia
tulisi mahdollisimman vähän
lukuvuoden aikana.
. TOIMITUKSELTA
. 050 360 1170
asiakaspalvelu@keski-hame.fi
toimitus@ehl.fi
Myyntikonsultti Sari Tanskanen
puh. Kuva: Leena
Hausjärven ja Kärkölän puolueeton paikallislehti
Osoite: Keskustie 1, 12100 Oitti
Konttori avoinna: ma-ti 8.30?17, ke-to 8.30?16, pe 8.30?15
Internet: www.ehl.fi
Fax: 019-734 801
ISSN 2243-2493
Päätoimittaja: Juha Reinikainen puh. TÄNÄÄN KYSYMME
Kolmen päivän
koulutusaika
Kuka kuljettaa lapset kouluun?
oimitustyössä pääsee
kurkistamaan sen verran monen yrityksen
elämään, että ehdottomien
totuuksien laukominen ja
erityisesti yleistäminen on
saanut mielessäni epäilyttävän leiman. . Varmaa on, että
sekä kirkkaat maailmantähdet että nuorisokulttuurin parissa uurastajat tekevät omalla
sarallaan hyvää työtä kunnan maineen eteen.
Etelä-Hämeen Lehti
Lumikasat houkuttavat leikkeihin
Oitissa. Me ei pystytty tekemään sopimuksia, sillä heiltä
jäi tietyt yhteiskunnalliset
sopimusvelvoitteet hoitamatta.
Yhteistyöedellytyksiä ei enää
ollut, kertoo Hollolan Sivistystoimen talouspäällikkö Seppo
Tiainen.
Kuka tuottaa kuljetuspalvelut nyt?
Tiistai:
lihakeitto, pehmyt leipä, tuorepala, jälkiruoka. Varsinaisen vesialueen lisäksi alueeseen sisältyivät
myös kaislikot ja kosteikot.
Miinan Montun ja Hausjärven kansalaisopiston seuraavan
kesän teatteriharjoitukset olivat käynnistyneet. . Ajankohta
Torstaina 7.2.2013?
. . Olen kuullut monien olevan tuota
mieltä, mutta on paljon niitä, jotka ajattelevat ratsastuksen positiivisemmin,
kuten minä.
Haluaisin, että kaikki, jotka pitävät
ratsastusta helppona ja ajanhukkana
kokeilisivat joskus ratsastusta, jotta he
saisivat tietää, mikä tekee siitä urheilua.
Muutenkin ratsastus on hyvin rentouttavaa ja terapeuttista, koska hevoset
ovat hyvin herkkiä ja sympaattisia, jos
niitä kohtelee lempeästi mutta vahvasti.
Eli arvostaa niiden herkkää luonnetta.
Ratsastus on urheilua, koska hevosen
tahtia ja liikkeitä pidetään mieleisenä
koko vartalon lihaksia apuna käyttäen.
Jos haluat hevosen menevän hiljempaa,
niin jännität vatsa- ja reisilihaksia niin
vahvasti, että hevonen reagoi siihen.
Jotkut erittäin taitavat kouluratsastajat
pystyvät tekemään kaiken tuon niin
eleettömästi, että ratsastaja näyttäisi
vain istuvan selässä tekemättä mitään
erikoista.
Ratsastus on myös hyödyllinen harrastus muuta elämää ajatellen, koska se
vahvistaa selkälihaksia, parantaa tasapainoa ja ryhtiä. TAPAHTUMAKALENTERI
Hausjärvi
Kärkölä
TI 12.2. 7 vuotta sitten
Marko
Hietala on
ylpeä siitä,
että hän
ja hänen
vaimonsa,
Katja
Jokela,
pääsivät
kumpikin
Kärkölän
valtuustoon. Ohjelmassa
mm. Lisäksi
he eivät pidä ratsastusta
urheilulajina, vaikka se onkin olympialaji. Keskiviikko:
kalapuikot, perunat, kasvikset, kiinankaalisalaatti. Kokoontumisia oli kerran viikossa Ryttylän esikoulun tiloissa, ainakin
kylmimmän talven ajan. Lisäksi
asuntojen halvempi hintataso ja
maaseudun rauha houkuttelivat.
Kunnallispolitiikka on Hietalalle uutta. Puolue on ainoa, joka on
pitänyt vaalilupauksensa.
Hän toteaa, että hän ei ole
antanut muuta vaalilupausta
kuin sen, että aikoo toimia
perussuomalaisten linjan
mukaan.
. Kyllästyin valtaa pitävien
valheellisiin lupauksiin.
Hietala liittyi vaimonsa
kanssa puolueeseen vuoden
2011 alussa. Minulla oli naiivi käsitys,
että valtuustossa on joukko
?
Kyllästyin
valtaa pitävien
valheellisiin lupauksiin.
ihmisiä, jotka yhdessä ajavat
kärköläläisten asiaa, mutta ei
se niin tunnu olevankaan.
Hietala sanoo, että äänestystilanteissa hän aikoo aina
painaa jaa-ääntä palveluiden
säilyttämisen puolesta. Näin sinulla vähenee
selkäkivut ja elämä sujuu paremmin.
Ja oletko koskaan ajatellut, kuinka
kauniisti kevyt ihminen saa ison, kuusisataakiloisen hevosen menemään?
Hevonenhan voisi vain päättää lähteä
johonkin tai tehdä jotain vaarallista niin,
että ihmisellä ei ole mahdollisuutta
tehdä mitään. Kolme vieraista oli kunnanvaltuutettuja, eli maanviljelijä Kazuo Suzuki, maanviljelijä Shigeo
Mori ja maidontuottaja Matsuo Hori. Seurakuntatalo
oli ääriään myöden täynnä, talon väki oli loihtinut istumapaikat 155 juhlavieraalle. . pulkkamäki, hevosajelua, avantouintia saunan kera,
napakelkka ja luontokirkko, tietenkin hernekeittoa. seurakuntatalossa juhlavissa ja isänmaallisissa tunnelmissa. Hän sanoo olevansa itsekin sananmukaisesti
perussuomalainen, joten puoluevalinta oli selvä.
. Kuva:
Ulla Jäske
Tuntemattomuudesta valtuustoon
Kärkölä
Ulla Jäske
Marko Hietala (ps.) pääsi ensi
yrittämällä Kärkölän valtuustoon. . Torstai: ohrarouhepuuro, marjakeitto, makkarasiivu. Siihen tarvitaan kärsivällisyyttä, vahvuutta, luottamusta ja
hempeyttä. Palveluita pitää olla tarjolla kaikille
kuntalaisille, varallisuudesta
riippumatta.
. Juhlasta välittyi henkeä, jonka turvin sotaveteraanit ovat tehtävistään, vastuistaan ja kokemuksistaan
selvinneet niin sodan kuin rauhankin aikana. Oli hienoa ja aika erikoista,
että pääsimme vaimoni kanssa
kumpikin valtuustoon, Hietala
kehaisee.
Hän arvelee, että he pääsivät läpi yksinkertaisesti siksi,
koska ovat perussuomalaisia.
Syy kunnallispolitiikkaan
mukaan lähtöön oli valtakunnan
politiikassa.
. . Järjestäjät
toivottavat mukaan suurin joukoin.
. Päiväkodit: jauhelihaperunasoselaatikko,
tuoresalaatti Perjantai: makkarakastike, perunat, porkkanaraaste. Tiistai:
hernekeitto, juusto, tuorepala. Harvoin on Oitissa törmännyt paikoitusongelmiin, nyt niitä oli, kuka oli pakotettu jättämään
autonsa kaupan, kuka kunnanviraston pihalle, lehti raportoi.
HPV:n naisten joukkue oli kohdannut kotisalissaan Salpiksen Hollolasta. . klo 16?20. Pisteet menivät vieraille erin 1?3.
. Hän kävi ensimmäisen kerran valtuuston kokouksessa viime vuoden lopulla.
Hän sanoo, että yksi asia tuli
selväksi heti alkuunsa: Kärkölässä on hänen mukaansa kolme
isoa puoluetta ja valtuustossa
on kolme perussuomalaista ja
24 ei-perussuomalaista.
. leirikeskus Kalliopirtillä Kärkölän seurakunta ja Teuronjoen Latu järjestävät laskiaisillan. He muuttivat
Kärkölään, koska sijainti on
pariskunnan suurkeittiöhuoltoyritykselle hyvä. Harjoitukset tähtäävät alussa joukkueen luomiseen, urheilutermiä
lainaten, tutustumiseen, toisten ja itsensä tuntemiseen,
yhteishengen sekä luottamuksen synnyttämiseen.
Hausjärven Sotaveteraanit ry:n 40-vuotisjuhlaa oli vietetty
maanantaina 6.2. ViiKON VAIKUTTAJA
. Torstai:
mannapuuro, marjakastike, pehmyt leipä, leikkele, tuorepala.
Perjantai: uunimakkara, perunasose, kasvikset, salaatti... Viikon kolumni
Sanomalehtiviikolla
5
Ratsastus ei ole
pelkkää istumista
M
onet mieltävät ratsastuksen
helpoksi ja vain hevosen
selässä istumiseksi. Lisäksi joka päivä kasvisruokavaihtoehto.
Kärkölä
Maanantai: kalkkunakastike, perunat, vihersalaatti. NIMIPÄIVÄÄNSÄ VIETTÄVÄT
Tänään: Riku, Rikhard
Perjantaina: Laina
Lauantaina: Raija, Raisa
Sunnuntaina: Elina, Ella, Ellen, Elna
Maanantaina: Talvikki
Tiistaina: Elma, Elmi
Keskiviikkona: Sulo, Sulho
Torstaina: Voitto, Valentin, Tino
. Keskiviikko: broilericappelipaistos, kurkkuviipaleet. Ja kun hevosen ja ihmisen
yhteistyön palaset alkavat loksahdella
yhteen syntyy ratsastajalle mahtava
onnistumisen tunne, jonka jokaisen
ihmisen pitäisi mielestäni kokea ainakin kerran elämässään.
Laura Kylmälä
Kirjoittaja on Hausjärven yläasteen
oppilas.
Japanilaisvieraita
Naiesta Hausjärvellä
Naiesta Hausjärven japanilaisesta ystävyyskunnasta saapui
maanantaina nelihenkinen ryhmä Hausjärvelle, kertoi Etelä-Hämeen Lehti 9.2.2006. Ohjaajana oli Risto Autio. VIIKON RUOKALISTAT
Hausjärvi
Maanantai: burgundinpata, perunat, kaalisalaatti. Tässä taloustilanteessa
pitää katsoa, laitetaanko rahat
suomalaisiin vai pakolaisiin.
Hietala ja Jokela menivät
naimisiin viime syksynä, mutta
he ovat tunteneet toisensa hiekkalaatikolta asti. Hän toteaa, että valinta oli
pienoinen yllätys, sillä kärköläläiset eivät vielä tunne häntä.
Hietala ja hänen vaimonsa
Katja Jokela (ps) muuttivat
Kärkölään nelisen vuotta sitten
Hollolasta.
. Matkan tarkoituksena
oli perehtyä kuntien yhteistoimintaan seutu- ja aluetasolla.
Ohjelmassa oli varattu myös mahdollisuus perehtyä maa- ja
metsätalouteen eri tiloilla Hausjärvellä.
Hämeen ympäristökeskus oli aikeissa rauhoittaa Ansionjärven linnustonsuojelualueeksi vielä tämän vuoden aikana.
Suunniteltu luonnonsuojelualue käsittäisi Haminan, Oitin ja
Pursijärven osakaskuntien yhteiset alueet, yhteiseensä 94
hehtaaria
Tuntuu turvalliselta laitokselta, varsinkin kun ongelmajätteen polttaminen on vähentynyt
puoleen, Salonen arvelee.
Tavallisen jätteen polttamista
ja energiaksi muuttamista Salonen pitää hyvänä asiana.
Olipa kiertokäynnillä tullut puheeksi sekin, että jos
maailmasta alkaa käydä öljy
tulevaisuudessa vähiin, voidaan
vanhoja kaatopaikkoja alkaa
kaivella poltettavan aineksen
toivossa.. Ilman Ekokemia tuokin
jäte päätyisi kaatopaikalle.
Hyötykäyttö
miellyttää asukkaita
Jätteenpoltosta syntyvä kuona
käsitellään Ekokemin Hausjärven puolella olevalla käsittelyalueella. Keskimäärin kotitalouden
jäteastiallisesta syntyy ämpärillinen kuonaa, josta taas pystytään erottelemaan kupillinen
metalleja, viestintä- ja yhteiskuntasuhteiden päällikkö Auli
Westerholm havainnollistaa.
Lähiseudun asukkaana VeliMatti Salonen Hausjärven Apiliston asuinalueelta sai postissa
Veli-Matti
Salonen
Apilistosta
kehui
kiertokäynnin antia
Ekokemin
viestintäpäällikkö
Auli Westerholmille.
Kuva: Anu Ylimäki
kutsun tulla katsomaan uutta
voimalaa. 6???Torstaina
7.2.2013
Uutiset
Ekokemin voimala 2 puskee jo
kaukolämpöä verkkoon
Hausjärvi, Riihimäki
Anu Ylimäki
Ekokemin voimala 2 Hausjärven kupeessa on ollut täydessä
käytössä nyt kuukauden päivät.
Käyttöönotto on sujunut
ongelmitta ja niin Ekokemilla
olikin aihetta kakkukahveihin.
Oman väen lisäksi mukaan oli
kutsuttu lähiympäristön asukkaita ja mediaa.
Kaatopaikkajätteen
määrä vähenee
Uusi voimala on kolminkertaistanut Ekokemin sähköntuotannon 120 gigawattituntiin ja
lisännyt kaukolämmön tuotantoa vajaalla viidenneksellä noin
500 gigawattituntiin vuodessa.
Sähkön suhteen Ekokem
on nyt omavarainen ja myy
ylijäävän sähkön valtakunnan
verkkoon.
Riihimäen kaukolämpötarpeesta Ekokem tuottaa yli 90
prosenttia ja Hyvinkäänkin
tarpeesta runsaat 70 prosenttia.
Voimala 2 polttaa jätettä
energiaksi noin 120.000 tonnia
vuodessa.
Tavallisen kotitalouksissa
syntyvän sekajätteen osuus tästä
määrästä on kolmannes.
Loput polttoaineesta tulee
teollisuudesta ja rakentamisesta. Kuonaa käytetään esimerkiksi teiden parannukseen,
tehdaspäällikkö ja voimalan 2
Uuden voimalan projektipäällikkö Janne Huovinen esittelee jätteen roihuamista 1.000 asteen lämpötilassa. Loppukaan kuonasta ei mene hukkaan.
. Voimalaan syötettävän
jätteen kokonaismäärästä noin
10 prosenttia päätyy kuonaksi.
Kuonasta seulotaan talteen erilaisia metalleja, jotka otetaan
hyötykäyttöön. Kuva: Anu Ylimäki
projektipäällikkö Janne Huovinen sanoo.
. Ekokem naapurina
ei häntä huoleta.
Pitkien lomien ja viikonloppujen aiheuttamat tauot
koetaan erityisen vaikeina, koulua haluttaisiin käydä vaikka
joka päivä.
Satu auttaa
lasta puhumaan
Muu aika vastaanottokeskuksen
oloissa on lapsille usein työntäyteistä. /jm
44x55cm
8,90. kodinkoneet, elintarvikkeet, talous- ja kemikaliotavarat sekä asusteet ym.ym
Myymälämme myös Vantaan Tikkurilassa Osmankäämintie 7, puh. 010 420 3020
TUULILASIT
* Myynti/asennus
* Laadukkaat tuotteet
* 3 vuoden takuu asennettuna
Saatavana myös
- sivulasit
- takalasit
- pyyhkijän urat
- pyyhkijän sulat
- iskemäkorjaus
* Autonlasiasennukset autotekniikan asiantuntijalta *
Meiltä myös
Peitto
kodinkoneet kilpailu- 135x200cm
kykyiseen hintaan! 9,90?
Puutavara
Tyyny
63x200 2,60. Ei kaikki apu ole kiinni
rahasta vaan kyse on myös toimintatapojen muuttamisesta,
Minna Lähteenmäki muistuttaa.
Tehtaankatu 6, Riihimäki
p. Tappaa- ja kuolla-verbien
eri johdannaiset olivat kahdeksanneksi yleisimmät teonsanat
lasten saduissa, Lähteenmäki
kuvaa.
Yhden piirroksen Lähteenmäki tallensi tietokoneensa
taustakuvaksi, koska piti sitä
niin hienona. 050 529 3753
ILMOITA
TAPAHTUMASTA!
Paikallislehdestä
pienikin ilmoitus
luetaan!
Ilmoitusvaraukset
ilmoitukset@ehl.fi
Turvapaikkaa hakevia lapsia ei huomioida riittävästi
Since
1991
Kärkölä
Anu Ylimäki
Kärköläläinen Minna Lähteenmäki väitteli viime viikolla
tohtoriksi Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä
tiedekunnassa. Taustatarinaa hän
ei siinä vaiheessa ollut vielä
kuullut.
. Turvapaikan tai
oleskeluluvan täältä sai heistä
vain 277.
Koulu lapsille
hyvin tärkeä
Lähteenmäki sai väitöksessään tukea havainnoille, joita
on tehnyt työskennellessään
maahanmuuttajien kanssa: lasta
ei kuulla turvapaikanhaussa
riittävästi.
Lasten vanhemmat voivat
usein huonosti tänne tullessaan, eikä heiltä riitä jaksamista lapsista huolehtimiseen.
Lapset jäävät usein taustalle
myös viranomaisten silmissä
vaikka laissa sanotaan, että lasten kokemuksia ja huolia tulisi
selvittää lapsikohtaisesti.
. Tarkkailutilanteista tehtyjen muistiinpanojen sekä lasten ja aikuisten haastattelujen
lisäksi Lähteenmäki kirjoitti
muistiin 59 lasten itsensä keksimää satua ja kokosi 38 näiden
piirrosta.
Satujen ja piirrosten kautta
lapset pystyvät käymään läpi
myös vaikeita kokemuksia.
. Vietin lasten kanssa aikaa
koulussa, iltapäiväkerhossa ja
perheiden asunnoissa, Lähteenmäki kertoo.
Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu merkitsee sitä, että
perheiden mukana myös Suomeen saapuu entistä enemmän
lapsia.
Esimerkiksi vuonna 2011
alaikäisiä lapsia saapui maahamme 733. Valikoimiimme kuuluvat
mm. Avun lykkääminen vaikeuttaa myöhemmin annettavaa hoitoa ja tukea
ja tekee sen myös kalliimmaksi.
. Kuva: Anu Ylimäki
www.ehl.fi. Hyvin tavallista on, että
lapset tulkkaavat työntekijöiden
ja äitien keskusteluja, Lähteenmäki valottaa lasten kantamaa
vastuuta.
Minna Lähteenmäen tutkimukseen osallistui 18
turvapaikanhakijalasta, jotka
edustivat seitsemää eri kansalaisuutta ja kahdeksaa eri kieliryhmää. Aikuisen puute näkyy
lapsissa esimerkiksi vahvana
opettajaan ja kerho-ohjaajaan
kiinnittymisenä, Lähteenmäki
toteaa.
Koulu ja kerho ovat turvapaikanhakijalapselle äärettömän
tärkeitä. Torstaina 7.2.2013?
7
Uutiset
Leikkiä, huumoria ja
hauskanpitoa
TORIHERKKUJA PERJANTAISIN
Oitti 8.30?11, Lappilan Kylätuvan luona klo 11.15?11.45,
Järvelä klo 12?13
VIIALAN LEIPOMO
runsaat valikoimat
limpusta kakkuihin.
puh. Laitumella ei ollutkaan
lampaita vaan kuolleita lapsia,
jotka näiden isovanhemmat olivat sadun mukaan vahingossa
tappaneet keittämällä, Minna
Lähteenmäki kertoo.
Elämässä on
myös iloa
Vaikka lasten tarinat ja kokemukset olivat hurjia, haluaa
Lähteenmäki painottaa sitä,
ettei näiden arki näyttäydy vain
kurjuutena
. /jm
75x200 3. 010 422 4760
Avoinna:
ma-pe 10?19,
la 10?16, su 12?16
Myymme eri vakuutusyhtiöiden lunastamia vahinkoeriä. 2kpl/pkt
Muista ystävää 14.2.
Meillä paljon
kivoja Ystävänpäivä
ideoita!
Urheilukaupan talvivaatteita
ja lenkkareita TASARAHAHINTAAN
Alennus jopa -65?75%
alkuperäisestä hinnasta
Suut makiaksi!
Makeissekoitus Sitä sun tätä
Cola-laku 0,80?/170g
Duudsonit 2?/150g
Kukka ja
viherkasvimulta
1,40. Iältään lapset olivat
4?12-vuotiaita.
Kenttätyötä tehtäessä lapset
olivat olleet Suomessa yhdestä
kuukaudesta liki kolmeen vuoteen. 010 422 4770
Kärköläläinen Minna Lähteenmäki tutki väitöskirjassaan turvapaikkaa hakevien lasten elämää vastaanottokeskuksissa.
Aineistona hän käytti muun muassa lasten kertomia satuja ja piirtämiä kuvia, joista yksi näkyy näytöltä. Hänen väitöskirjansa käsittelee lapsen asemaa
turvapaikanhakijana.
Lähteenmäki tarkastelee väitöksessään turvapaikanhakijalasten arjen sujumista kahdessa
suomalaisessa vastaanottokeskuksessa ja yhdellä perusopetuksen valmistavalla luokalla.
Lähestymistapa aiheeseen
on etnografinen, joka tarkoittaa tutkimuskohteen kokonaisvaltaista ja osallistuvaa
havainnointia.
. Alle 10-vuotias saattaa huolehtia uupuneen äidin
sijaisena neljästä nuoremmasta
sisaruksestaan.
. /12l
1,50?/400g
Kapten
Ananaspalat
140/230g
0,50?
RIIHIMÄEN
VAHINKOTAVARAKESKUS
Tienhaarantie 8, 11310 Riihimäki
puh. Eivät suinkaan kaikki lapset tarvitse massiivisia mielenterveyspalveluja, Lähteenmäki
korostaa.
Lasten kuuntelun lisääminen
vaikkapa tutkimuksessa käytetyn sadutuksen avulla ja lasten
puhumattomuuden murtaminen sitä kautta olisi Lähteenmäen mielestä keskeistä.
Oleskeluluvan saaminen voi
kestää kolme vuotta. Myös turvapaikanhakijalasten elämässä on leikkiä,
hauskanpitoa ja huumoria, Lähteenmäki sanoo.
Ilonhetket liittyvät usein
juuri muiden lasten seuraan
koulussa, iltapäiväkerhossa
ja vastaanottokeskuksen
käytävillä.
Avun lykkääminen
vaikeuttaa
Lähteenmäki näkeekin juuri
lapset selviytyjinä, joihin
yhteiskunnan kannattaisi panostaa siitäkin huolimatta, etteivät
he kaikki välttämättä saa myönteistä turvapaikkapäätöstä.
Niinpä, en minä esimerkiksi tiedä näitten ammattia
tai poliittista kantaa, Hildén
havahtuu.
Hämeen maakuntahallitus
totesi lausunnossaan kuntarakennelakiluonnoksesta, että
Kanta-Hämeessä on kolme
selkeää seutukuntaa ja että
järkevän kuntarakenteen
aikaansaamista edistää sen
pohjautuminen mahdollisimman luonteviin asiointi- ja
työssäkäyntialueisiin sekä
luontaiseen aluerakenteeseen.
Kunta- ja palvelurakenteiden
uudistaminen on Hämeen liiton mielestä välttämätöntä, jotta
selviydymme muun muassa
väestön ikääntymisestä johtuvista kasvavista palvelutarpeista niukkenevilla työvoimaja taloudellisilla resursseilla.
Uudistusten tavoitteena tulee
olla palvelujen laadun ja saatavuuden turvaaminen yhdenvertaisesti ja kustannustehokkaasti.
Kuntarakennelain sekä
muiden uudistusta koskevien
linjausten on myös huomioitava kuntien ja alueiden erityispiirteitä. Flyygelin ääressä kuoronjohtaja Klaus
Hildén. Pelkkänä
kuorolaisena on helppo olla.
. Mitäpä olisi itsenäisyyspäivän juhla ilman mieskuoroa,
kuoron jäsen Hannu Mäkelä
toteaa.
Usein osa kuulijoista myös
odottaa kuulevansa tietyt laulut.
Tulevassa juhlakonsertissaan
Hausjärven Mieskuoro laulaa
varmasti osin tuttuja lauluja
mutta myös hiukan tavallisuudesta poikkeavaa on ohjelmistoon jo suunniteltu. ennen 1950-lukua
tehtyä musiikkia.
. 8???Torstaina
7.2.2013
Kulmilla
Mieskuoro kaipaa lisää
laulajia ja esiintymisiä
Hausjärvi
Anu Ylimäki
Jos olisin mies ja osaisin laulaa, tietäisin kyllä missä olisin
maanantai-iltaisin: Hausjärven
Mieskuoron laulutreeneissä.
Ken täyttää kaksi mainittua
ehtoa, on erittäin tervetullut
kuorolaiseksi . E. Kolminapaisena
ja kompaktina maakuntana
Kanta-Häme on palveluiden
järjestämisen ja tuottamisen
sekä päätöksenteon ja aluekehittämisen kannalta toimiva
ja tasapainoinen kokonaisuus.
Yhdyskuntarakenteellista
eheyttä tukee maakuntaa halkovien kehittämiskäytävien
vahvistaminen.. Kaikkia
harjoituksia saa tulla vapaasti
seuraamaan.
Miehet eivät kavahda edes
julkista harjoittelua vaikkapa
Hikiässä, Ryttylässä, Turkhaudalla, Mommilassa tai
Monnissa.
. Lauluääntä tarvitaan sen
verran, että melodioissa pysyy.
Nuotteja ei tarvitse osata lukea,
kuoronjohtaja Klaus Hildén
sanoo.
Hausjärven Mieskuoro ei
olekaan mikä tahansa kuoro.
Hildénin selvitystyö on osoittanut, että ensi vuonna sata vuotta
täyttävä kuoro on maamme
vanhimpia edelleen laulavia
mieskuoroja.
. Tätä vanhempia toimivia
mieskuoroja on ilmeisesti alle
kymmenen.
Varaa kuoro kylän
tapahtumaan
Sataa laulun vuotta aiotaan tietenkin juhlia ja valmistelut ovat
jo pitkällä. KH
Kasvuväylä-palvelu hakee
tämän vuoden aikana 80 uutta
yritystä kansainvälistymään.
Kasvuväylä on tarkoitettu
nopeaa kasvua ja kansainvälistymistä tavoitteleville
pk-yrityksille.
Palveluun valitut yritykset
voivat hyödyntää omaan kasvusuunnitelmaansa parhaiten
soveltuvia julkisia asiantuntijaja rahoituspalveluja.
Vuodesta 2011 lähtien käynnissä olleen palvelun piirissä on
jo noin 120 yritystä.
Kasvuväylä tarjoaa yrityksille palvelua, neuvontaa ja
rahoitusta.
Jokaiselle Kasvuväylään
Hausjärvilaulu tuo ohjelmistoon aikahyppyä. Sen uusi sovitus tulee saamaan konsertissa
ensiesityksensä.
Hausjärven Mieskuoro on
toiminut viime syksystä lähtien
kansalaisopiston opintopiirinä.
Mikä sitten saa miehen laulamaan kuorossa?
. Haluamme esiintyä enemmän ja eri paikoissa, Hildén
selventää.
Kuoro on valmis tarjoamaan
pienen ohjelmanumeron erilaisiin tilaisuuksiin, joita kylillä
järjestetään. Kuva: Anu Ylimäki
kevyeen osaan.
Kurulaissäveltäjän
Serenaadi
Niin minä neitonen ja Ilta
Kannaksella saavat seurakseen
Hämelaulun ja viihdemusiikin puolelta kappaleen Kuun
sillalla.
Kiinnostavaa ja osin hämärän
peitossa olevaa paikallishistoriaa edustaa Serenaadi, jonka
on Hausjärven Mieskuorolle
kirjoittanut Kurussa 16.3.1922
J. Ensimmäinen työ on
saada vahvistusta riveihin, sillä
15 laulajaa on kuoronjohtajan
mukaan vaatimaton määrä.
Lisävoimia tarvitaan kaikkiin
ääniin, sillä osa ohjelmistosta
esitetään neliäänisesti.
Kuoron tunnetuksi tekemiseksi ja jäsenmäärän lisäämiseksi on päätetty jalkautua.
. Alustavasti on ajateltu, että konsertti
tulee jakautumaan vakavaan ja
Puolet Hausjärven Mieskuorosta harjoituksissa yläkoulun musiikkiluokassa: Mauri Numminen (vas.), Jussi Pietilä, Heikki
Torvinen, Hannu Mäkelä, Erkki Ojanen, Reijo Silmukari, Matti Anttila ja Mauri Selin. Koukuttava harrastus, kun
Kuntauudistusten
pohjaksi luontainen
aluerakenne
Hämeenlinna . Olemme kiitollisia, jos
saamme lainaksi hallussanne
olevia lehtileikkeitä, kuvamateriaalia tai esineistöä, joka liittyy
kuoromme toimintaan, Hildén
vetoaa.
Mieskuorojen ohjelmistoon
kuuluu isänmaallisten laulujen lisäksi tyypillisesti usein
marsseja, maakuntalauluja ja
serenadeja . K-H
valitulle yritykselle nimetään oma asiakasvastaava.
Vastaava on nimetty Kasvuluotsiksi, joka etsii työ- ja
elinkeinoministeriön (TEM)
toimijoiden tarjoamasta yritykselle sopivimmat palvelut
ja rahoitusmahdollisuudet.
Palvelussa rahoitushakemusten käsittely nopeutuu ja kasvun vaatima kokonaisrahoitus
on helpommin saatavilla.
Edellytykset
menestyksen polulle
Kasvuväylän avulla yritys voi
suunnitella ja toteuttaa kasvustrategiaansa pitkäjänteisesti ja entistä vaivattomammin julkisia yrityspalveluja
hyödyntäen.
Kasvuväylään valittavilla
pk-yrityksillä tulee olla taloudellisesti kannattavaa liiketoimintaa kotimaassa ja niiden
täytyy pyrkiä vahvaan kasvuun
kansainvälisillä markkinoilla.
Kilpailukykyinen kotimainen liiketoiminta antaa pohjan
kansainvälistymiselle.
Valittavat yritykset työllistävät yleensä yli 10 henkeä ja
niiden liikevaihto on vähintään
0,5 miljoonaa euroa.
Toiminta käyntiin
avausprojektilla
Yritykset valitaan Kasvuväylään kahden vuoden määräajaksi. Myös yhteislaulutilaisuuksia on suunniteltu
osaksi toimintaa.
Kuoron harjoitukset on perinteisesti järjestetty Kirkonkylällä
Vanhassa Pappilassa mutta nyt
näkyvyyttä haetaan myös vaihtelevilla harjoituspaikoilla.
. oikeastaan
riittää, että on mies.
. Ehrström.
. Parillisilla viikoilla meidät löytää Oitista yläkoulun
musiikkiluokasta. Meillä ei ole mitään tarkempaa tietoa siitä, kuka hän
oli, Mäkelä sanoo.
Kari Kuuvan 1970luvun puolivälissä säveltämä
Kasvuväylä hakee Hämeestä uusia
menestyjiä kansainvälistymään
Häme . Kun vain sopiva paikka
joksikin maanantai-illaksi löytyy, Hildén sanoo.
Apua historiikintekoon
Hausjärven Mieskuoron juhlakonsertti tullaan järjestämään
vuoden kuluttua keväällä.
Kuoro on perustanut juhlatoimikunnan, joka miettii
konsertin ohjelmistoa ja laatii
historiikkia.
Historiatiedon kokoamiseen
kuoro toivoo apua kuntalaisilta.
. Uusien yritysten kanssa
käydään läpi kansainvälistymisen tilanne ja tarvittavat
etenemisaskeleet.
Tämän jälkeen toiminta
alkaa avausprojektilla, jossa
konkreettisesti käynnistetään
yrityksen kansainvälistymiseen
liittyviä tehtäviä.
Haku alkanut
maanantaina
Vuoden 2013 ensimmäinen
haku avattiin viime maanantaina 4.2.
Kasvuväylä on TEM-toimijoiden (Tekes, ELY-keskukset,
Finnvera, Finpro, PRH ja Suomen Teollisuussijoitus) palvelu.
Lisätietoja osoitteesta: www.
yrityssuomi.fi
siihen pääsee sisään, yhdistyksen puheenjohtaja Mauri Selin
sanoo.
Mäkelän mukaan kuorossa
saa olla oma itsensä. Kanta-Hämeessä
on kolme selkeää seutukuntaa:
Forssan, Hämeenlinnan ja Riihimäen seudut
Olemme kehittyneet
pelaajina ja joukkueena todella
paljon tällä kaudella. Tavoitteenamme on tänä
ensimmäisenä vuonna ollut
ottaa yksi voitto ja opetella
systeemit kuntoon ensikautta
ajatellen, Törmänen kertoo.
. - Minulle tuli ihan hiki siellä, sai tarkkana olla, hän totesi tauolla. Aktiivisesti Jari ohjasikin painijoita molskin reunalla ja hoiti
pistetaulukkoa.
Rantala oli erityisen
iloinen kuntopainijoiden
mukana olosta.
. Nyt kun
kilpaillaan ja pyritään vetämään
täysillä, kropassa tuntuu kipua.
Paini on koukuttava ja mukava
sosiaalinen harrastus, Markku
Lammi huohotti ottelun jälkeen
molskilla maaten.
Lahden Ahkeran valmentaja
ja huoltaja Tommi Rintala
oli myös tyytyväinen päivän
paineihin.
. Mukana on pelaajia,
jotka eivät ole pitkään aikaan
pelanneet varusteet päällä.
Peliaika on 2 x 20 minuuttia
ja ottelut pelataan veteraanisäännöillä. Paini on kivaa, olen harrastanut sitä jo kaksi vuotta.
Kaveritkin harrastavat painia.
Eskarissa olen kiltisti ja rauhassa, mutta harjoituksiin on
kiva tulla painimaan, Noora
kertoi ottelun jälkeen.
Painiharrastus
koukuttaa
Aleksi Vakkila yrittää heittää käsivarresta Marko Lammia. Lappilan Nousun
painiryhmä järjesti Lahden
Ahkeran painijoiden kanssa
nassikkapainikisat. Sarja on käynnistynyt
syyskuussa ja 17.2. Nämä oli
ekat kisat, ihan kivaa oli painia,
Tomi kertoi.
Painoluokassa 50 kiloa lahtelainen Otto Suontama, joka
kuitenkin edustaa Lappilan
Nousua, esitti päivän komeimman niskalenkkiheiton.
Suontama käy säännöllisesti joka viikko Väre-Vintillä
harjoituksissa.
. Noora yritti aktiivisesti viedä Neaa mattoon,
kuitenkaan siinä onnistumatta.
. Melkein joka
viikonloppu on painijoita kisaamassa eri puolilla Suomea.
?Tämä kausi on mennyt opetellessa?
Jääkiekkoharrastus on herännyt henkiin Järvelässä
Kärkölä
Jarkko Tapola
Järvelän Jäppärän miesten
jääkiekkojoukkue herätettiin
henkiin tälle kaudelle. Kuntopainijat herättivät
kunnioitusta katsojissa, kaikki hiljenivät katsomaan kun vääntö alkoi. Ottelut
pelataan lauantaisin ja sunnuntaisin. Pelasimme ehdottomasti kauden
parasta peliä. Kuva: Jarkko Tapola
Poikien 30 kilon sarjassa Nousun Tomi Orre näytti aktiivista
painia. Se oli todella
erilaista, harjoituksissa ei niin
ehkä täysillä painita. Hän on aloittanut painiharrastuksen viime
syksynä. Painijat kuuntelivat ohjeitani hyvin ja kukaan
nuorista ei loukkaantunut, ei
henkisesti eikä fyysisesti.
Kaiken kaikkiaan painiotteluita oli 16, viidessä eri luokassa. Paini on mukava harrastus,
ensin hieman pelkäsin loukkaantumisriskiä, mutta harjoituksissa se on turhaa. Kuva:
Jarkko Tapola
tasaväkisesti isosta kokoerosta
huolimatta. Eskarissa on kova lattia,
ei siellä voi painia. Ottelut olivat yllättävän
tasaväkisiä ja siellä syntyi hienoja tilanteita. Nyt otettiin ukosta kaikki irti, kertoi
Nevalainen hikisenä.
Nassikoiden painit
sujuivat mainiosti
Tyttöjen luokassa Nousun
Noora Pöllänen ja Ahkeran
Nea Rintala painivat varsin
Petri Vuorimies toimi mattotuomarina viime viikonlopun painikilpailuissa Järvelässä. Finaaliviikonloppu on 23.3.
Pelit ovat parantuneet
kauden edetessä
Viime viikonloppuna Jäppärä
pelasi Kins HC:ta vastaan. Tea-äiti kertoi pojan
odottavan joka viikko harjoituksia innolla.
. Tekniikka on tärkeää hallita, olen harjoitellut heittoja
paljon. Poikien luontainen taipumus painin vääntöihin näkyi
Tomin otteissa. Nousun puuhamies Jari
Rantala oli varsin tyytyväinen
ensimmäisiin kisoihin. Meillä on varsin aktiivista
painitoimintaa Ahkerassa. Painia olen harrastanut
pienestä pitäen, Otto kertoi.
Lauantain otteluita oli saapunut katsomaan yli 60 henkilöä. alkavat
playoff-pelit. Urheilu
Torstaina 7.2.2013?
9
Väre-Vintillä vyöryi
Kärkölä
Jarkko Tapola
Viime lauantaina Järvelässä
oteltiin pitkästä aikaa painimolskilla. Tämä oli ensimmäinen
kerta kisaamassa. Näyttävimmät painit olivat kuntopainijoiden luokassa.
Kun Lappilan Nousun kuntopainijaryhmä, Marko Lammi,
Jukka Laine, Aleksi Vakkila
ja Jyrki Nevalainen ähelsivät
molskilla, kaikki hiljenivät katselemaan heidän painiaan.
. Toinen Nousun valmentajista Petri Vuorimies toimi
mattotuomarina.
. Kins
HC on sarjan hallitseva mestari
Hollolasta, ja tällä hetkellä
sarjassa toisena. Taklata ei saa ja
lyöntilaukaukset on kielletty,
eli lämärit, valottaa kulunutta
kautta Törmänen.
Liigassa Jäppärällä on kuitenkin kolme peliä vielä jäljellä
tänä keväänä. Oma sarjansa oli myös kuntopainijoilla. Ottelu päättyi
Kins HC:n 5?3-voittoon. Jäppärän tehopelaajina häärivät Jari
Julkunen 1+1, Jari Korvenranta 0+2, Tommi Rautiainen 1+0, Timo Lehtinen 1+0
ja Jyrki Törmänen 0+1.
. Peli olisi kuitenkin voinut päättyä vaikka meidän
voittoon. Jäppärän sijoitus
on tällä hetkellä viimeinen.
. Harjoituksissa
olemme harjoitelleet tekniikkaa ja vasta lopuksi olemme
pelanneet 10?15 minuuttia,
kertoi Törmänen.
Vanhat perinteet ja muistot ovat innoittaneet miesten
joukkueen pelisuoritusta, jääkiekko on taas herännyt henkiin
Järvelässä.. Useamman vuoden hiljaiselon jälkeen
Jyrki Törmänen ja Jari Keyriläinen keräsivät innokkaimmat jääkiekkomiehet mukaan
pelaamaan.
Joukkue harjoittelee kerran viikossa Hollolan hallissa
tiistai-iltaisin kello 22?23.
Jäppärän joukkue osallistuu
Asikkala Hockey Liigaan,
jonka pelit pelataan Vääksyn
jäähallissa.
Liiga on 16 joukkueen turnausmuotoinen sarja. Nassikkapaini on ollut jo vuosia
hyvin suosittua, lisäksi meillä
on eritasoisia ryhmiä aina aktiiviharrastajiin asti
Tervetuloa, myös
lapset! Muista vuosikokous
25.2. Järjestäjät toivottavat mukaan
suurin joukoin.
Kerro juttuvinkki
toimituksellemme: toimitus@ehl.fi
. Tervetuloa. ja 29.5. Lappilan koululta
lähtevät Lappilan perinteiset
ladut käsittäen yhteensä 15
km latua. Terveyshaitta- ja hissiavustushakemuksia otetaan vastaan jatkuvasti.
Korjausavustukset:
- vanhusväestön ja vammaisten sekä rintamaveteraanien
asuntojen korjaustoimintaan sosiaalisin perustein
- suunnitelmallisen korjaustoiminnan edistämiseksi
kuntoarvion laadintaan kuntotutkimuksiin sekä huoltokirjan laadintaan
- uuden hissin rakentamiseen sekä liikuntaesteen poistamiseen (jatkuva haku)
- terveyshaitan poistamiseen sosiaalisin perustein (jatkuva haku)
Energia-avustukset:
- tarveharkintaiset energia-avustukset enintään kaksi
asuntoa käsittäville pientaloille sosiaalisin perustein
- muut energia-avustukset vähintään 3-asuntoisille
rakennuksille
Korjaustöitä ei saa aloittaa ennen kuin avustuspäätös on
tehty tai korjaustoimenpiteiden tekninen ja taloudellinen
tarkoituksenmukaisuus on hyväksytty.
Lisätietoja ja hakulomakkeita saa:
Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskuksen sivuilta www.ara.fi.
Hausjärven kunnanvirastolta rakennustarkastaja Matti Riihelä matti.riihela@hausjarvi.fi 019 758 6860.
Hakemukset toimitetaan rakennusvalvontaan Hausjärven
kunta Keskustie 2-4, 12100 OITTI. PAIKKOJA AVOINNA
Työpaikka ilmoitus
Hausjärven seurakunnassa on avoinna diakoni- lähetyssihteerin
viransijaisuus 1.3.2013. . Lappilan ladut. Kimppakyydit, kysele
Antilta! Talvisodan taistelupaikkoihin tutustuminen
Kuhmossa ja Suomussalmella 11.?14.6. Keskuksen os. 15 min
ennen alkua. ja
4.2. ja 8.2.
Hyötykasviyhdistys: Vanhan ajan ompeluseura ke klo
17 Joulu-Puodissa. ?
11.3.2013 Kärkölän kunnassa.
Päätös on lisäksi luettavissa osoitteessa www.avi.fi/etela
Päätökseen saa hakea valittamalla
muutosta valitusosoituksen mukaisesti Vaasan hallinto-oikeudelta.
Valitusaika päättyy 11.3.2013.
Hausjärven kunnan kesätyöpaikat vuodelle 2013 ovat
haettavissa.
Kunta palkkaa koululaisia ja opiskelijoita puistojen
hoitoon ja liikuntakerhojen vetäjiksi liittyviin tehtäviin.
Hakijoiden on täytettävä tänä vuonna 16 vuotta.
Työsuhteet ovat 3-5 viikon pituisia.
Täytä sähköinen hakemuslomake kunnan kotisivuilta.
( www.hausjarvi.fi ) kohdasta ajankohtaista.
Hakemuslomakkeita saa myös hausjärven kunnanviraston
palvelupisteestä.
Hakemukset tulee jättää 06.03.2013 mennessä.
Lisätiedot: Jukka Heikkilä 019 758 6816 puistojen hoito
Jari Kovanen 019 758 6780 liikuntakerhojen
vetäjä
Hausjärvellä 07.02.2013
Tekninen lautakunta
HAUSJÄRVEN KUNTA KUULUTTAA
PÄÄTÖKSIÄ KAAVA-ASIOISSA
Lisätietoja antaa
Ympäristöneuvos Harri Majander,
puh. Kaikki sarjat alkaen
4v. Kalliopirtintie 20, Oriharojärven
rannalla. Tämän alkuvuoden päivämäärät ovat
30.1., 27.3., 24.4. klo 11 mäenlaskua ja makkaranpaistoa
Oitissa Umpistentien laavulla. Vaahteratie 10, Oitti.
Kärkölän eteläiset kylät:
Marttilan Majakalla torstaina 7.2. nassikoilla ja 70 ?
kuntopainissa. Tervetuloa kaikenikäiset jumppaajat!
Mukaan jumppapatja ja vesipullo. klo 17. vuokratalon perusparantamiseen
. klo
10?13. Kuukauden viimeisenä keskiviikkona
avautuu Koivupirtillä kaikille
avoin ikäpiste. Syyskauden maksu on 50 . tytöt ja pojat) ti klo 18?19
Seikkailijat (10?12 v. asunto-osakeyhtiömuotoisen vuokratalon rakentamiseen vuokra-asuntojen omaksilunastamista varten
. sähly ja klo 18.
pienoismallikerho. Liitä tiedotteen mukaan yhteystietosi. Sunnuntait, pyhät ja
välipäivät suljettu. Seuraavalla viikolla sähly, kokkikerho ja
itämainen tanssi. hakemus toimitettava hankkeen sijaintikuntaan
Asunto-osakeyhtiötalon perusparantaminen
. Sadulla, Lemminkatu 15 Partylite esittelyn
merkeissä. 22.4. Perhekahvila ke klo 10?12. klo 11-13.
Ryttylän Martat: Marttailta
ma 11.2. Teijalla, Apilistonkuja 1.
Teuronjoen Latu: Kärkölän
avantouinti seurakunnan
leirikeskus Kalliopirtillä maanantaisin saunan kera klo
16?20. hakemus toimitettava hankkeen sijaintikuntaan
Takauslainat vuokrataloille
. Lopen valtuustosalissa. Latu kulkee vanhaa reittiä. KUNTIEN ILMOITUKSET
HAUSJÄRVEN KUNNAN KESÄTYÖPAIKAT
ILMOITUS PÄÄTÖKSEN
ANTAMISESTA
Päätös nro 28/2013/1
Antopäivä 7.2.2013
Hakija
Esko Salomaa
Asia
Eläinsuojan ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamista koskeva
hakemus, jonka käsittelyyn sisältyy
myös eläinsuojan eläinmäärän
lisääminen, Kärkölä
Päätös on nähtävänä 7.2. diakoni- lähetyssihteerin viransijaisuus?.
Lisätietoja em. 2013 klo 13 mennessä.
Kirjalliset hakemukset tulee osoittaa Hausjärven seurakunnan
kirkkoneuvostolle osoitteeseen Hikiäntie 51 12210 Hausjärvi. Toriautot pe klo 11.15?11.45. Muina aikoina avanto käytössä ilman saunaa ja
pukuhuonetta, ellei pirtillä
ole mitään tapahtumaa. Jari Rantala, 040?5112353 tai jari.rantala@sak.fi.
MTK Hausjärvi/ maaseutunuoret: Lentopallovuoro pe
klo 19?21 Oitin yläkoululla.
Puujaan maa- ja kotitalousnaiset: La 9.2. 019 758 6562, etunimi.sukunimi@hausjarvi.fi.
Käyntiosoite
Postiosoite
Ratapihantie 9,
00520 Helsinki
PL 110,
00521 Helsinki
029 501 6000
4.2.2013
HAUSJÄRVEN KUNNANHALLITUS
. 040 330 6013 tai ARAn
verkkosivuilta www.ara.fi kohdasta ohjeet ja lomakkeet.
Avustuksia myönnetään ympärivuotisessa asuinkäytössä oleville rakennuksille.
Kunnan kautta haettavien avustusten hakuaika päättyy 27.3.2013 klo 15.00. klo 18?21.
www.phkylat.fi/kekry
Kärkölän Kansalliset Seniorit ry: Järjestöpäivä 7.2.
Lahdessa, Vanhassa Herrassa.
Päivästä kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä
sihteeriin p. Hiihtolatu
Marttilan kylästä Järvelän
ampumaradalle valmis. Urheilu
10
Torstaina 7.2.2013
. klo 11-12.30
kokemaan laskiaisen ennakkotunnelmaa hernesopan ja
laskiaispullien kera. Vieraaksi tulee Hämeenmaan
piirin toiminnanjohtaja Ulla Harala kertomaan uuden
suuremman piirimme kuulumiset ja sen tarjoamat edut.
Laskiaiskahvit ja arpajaiset.
Hausjärven Tennisseura:
Juniorien tennisvalmennusta
Oitin yläasteen salissa ti klo
17.30.
Hausjärven Urheilijat: Järjestää sarjahiihdot Oitissa ja
Hikiässä. www.4h.fi/
hausjarvi.
Hausjärven Kurun ja Nyryn kyläyhdistys: Seurantalo Maisalassa kuntojumppaa
torstaisin klo 17?18. Limudisko pe 22.2. Ilmoittautuminen
paikan päällä viim. klo 18. Hikiässä urheilukentän
maastossa klo 18.30 perjantaisin, 25.1., 1.2. Latu kiertelee myös
Luutasuon Natura alueella.
Lähde nauttimaan sinäkin
puhtaasta luonnosta. on Muistelemispäiväntapahtuma synttärikakkuineen. Laskiaistapahtuma Ykslammella ja lähimaastossa 10.2. vuokra-, asumisoikeus- ja osaomistustalojen rakentamiseen
. Tiedotteet lähetetään sähköpostilla seurapalsta@ehl.fi tai postitse osoitteella Etelä-Hämeen Lehti, PL 6, 12101 OITTI. korkotukilainan määrä enintään 40 % tai 50 %
. Parhaimmisto palkitaan ti 12.2.
hiihtojen jälkeen. Virkaan on vaatimuksena diakoniatyöntekijän pätevyys, mutta koska kyseessä on viransijaisuus otetaan
myös muodollisesti epäpätevät hakijat huomioon.
Sijaisuuden haku aika on 8.-20.2. Katso
www.lappila.fi tai käy Tuvalla!
Lappilan Nousu: Painitreenit
jatkuvat jälleen ensi viikolla
Väre-Vintillä, Kauppatie 7?9,
Järvelässä. leirikeskus Kal-
Kerro kki!
juttuvin
. tytöt ja pojat)
Lisät. KUULUTUKSIA
liopirtillä. Asemakaavalla
ja asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelit 355-382
sekä niihin liittyvät puisto-, lähivirkistys-, suojaviher-, katu- ja
tiealueet sekä urheilu- ja virkistyspalvelujen alue.
Lisätietoja antavat kaavoituspäällikkö Ilkka Korhonen puh.
019 758 6560 ja kaavasuunnittelija Paula Sidoroff-Eskelinen
puh. Parittoman viikon la klo
11?15. Tervetuloa tutustumaan myös uudet kerholaiset! Lisätied. vuokratalon hankkimiseen
. mennessä.
Antti 040?5896387.
Hausjärven 4H-yhdistys:
Kevään kerhotoiminta käynnistynyt Monnissa, Hikiässä,
Mommilan asemanseudulla
ja Oitissa. klo 14.
Op:n yläkerrassa Oitissa. Tarkemmat tiedot sekä ilm. hakemukset jätetään suoraan Asumisen rahoitus- ja
kehittämiskeskukselle (ARA), osoite: Vesijärvenkatu
11 A, PL 30, 15141 LAHTI
Akordit
. Marianne Hymylän vastaanotto on klo
12?15 välisen ajan. Oitissa urheilutalon maastossa klo 18.
maanantaisin 21.1., 28.1. Muuten
tiedotetta ei voida julkaista. Katso tarkemmin
rev.fi! Tervetuloa!
Ryttylän Kiri ry: Sarjahiihdot
tiistaisin klo 18 Kisalassa. Hiihtotyyli vapaa. Oitissa on aloittanut uusi askartelukerho
keskiviikkoisin
17?18.30
Paavolassa. Saman viikon lehteen ehtivät tiedotteet, jotka ovat toimituksessa viimeistään maanantaina kello 17. erityisen energiatehokkaiden omakotitalojen rakentamiseen
. Omat liukurit, pulkat sekä
makkarat ja juomat mukaan!
Ryttylän Eläkkeensaajat
ry: Tervetuloa kaikki Koivupirtille la 9.2. 029 501 6420
Onko alkoholi ongelmasi?
Tule ratkaistaan se yhdessä.
Järvelän AA Ryhmä
Virkatie 1 A, Perjantaisin klo 19
Nimettömyytesi on suojattu.
Toisto
tuo tehoa!
ILMOITUSMYYNTI:
ilmoitukset@ehl.fi
. Tervetuloa tutustumaan.
Ryttylän Eräveikot ry:
Hiihtolomaviikolla vko 8 ei
ole partiokokouksia, mutta pe 22.2. 050?5949321.
Kärkölän Kärpät Ry: Koukussa partioon! Ryhmät kokoontuvat seurakuntakeskuksella seuraavasti: ma klo
17.45?19.15 Tarpojat (12?15
v. tehtävästä antavat työalapastori
Hans Grönholm 050-3218330 tai hans.gronholm@evl.fi tai
rovasti Jussi Kauranne 050-575 9150 tai jussi.kauranne@evl.fi.
Puhelin
Sähköposti ymparistoluvat.etela@avi.fi
Kirjaamon aukioloaika
klo 8.00?16.15
Hausjärven kunnanvaltuusto on 29.1.2013 § 35
hyväksynyt Hausjärven kunnan Oitin kylän tiloja Rn:o 1:58,
1:59, 1:61, 1:62, 1:63, 1:86, 1:85, 1:84, 1:66, 1:68, 1:295, 1:284,
1:286, 1:300 ja osia tiloista 1:105, 1:174, 1:260, 1:295 sekä
osia katu ja lähivirkistysalueesta koskevan Manassenpellon
asemakaavan ja asemakaavan muutoksen. Pakkasraja -15 C. Ohjelmassa mm.
pulkkamäki, hevosajelua,
avantouintia saunan kera,
napakelkka ja luontokirkko,
tietenkin hernekeittoa. Yleisötapahtumien ilmoituksia, virallisia kokouskutsuja tai hintatietoja ei julkaista. Kärkölän seurakunta ja Teuronjoen Latu
järjestävät laskiaisillan ti 12.2.
klo 16?20. Hallitus
. klo 18. JÄRJESTÖPALSTA
Järjestöpalstalla julkaistaan veloituksetta järjestöjen omille jäsenille tarkoitettuja lyhyitä tiedotteita. KUNTIEN ILMOITUKSET
KORJAUS- JA ENERGIA-AVUSTUKSET 2013
VUODEN 2013 ASUMISEN RAHOITUS- JA
KEHITTÄMISKESKUKSEN KORKOTUKILAINAT, TAKAUSLAINAT JA AKORDIT
Hausjärven kunnan välityksellä voidaan ilman erityistä hakuaikaa hakea seuraavia Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARAn) tukia:
Korkotukilainat
. erityisryhmille tarkoitetun palveluasumiskohteen
rakentamiseen ilman investointiavustusta
. Nassikkatreenit
ovat ti klo 17.30?18.30 pikkunassikat 4?5v ja klo 18.45?
19.45 isot nassikat 7?16v.
Kuntopainitreenit ovat to klo
18?19.30. Maksu paikan päällä.
Hausjärven sydänkerho:
Kokoontuu ti 12.2. tytöt ja
pojat) ke klo 18?19 Sudenpennut (7?9 v. tai aloittaminen mahdollisimman
nopeasti sopimuksen mukaan. Tied. hakemukset jätetään suoraan ARAan
Lisätietoja asuntosihteeriltä puh. Lehdellä on oikeus tarvittaessa lyhentää ja muokata tekstejä.
Eläkeliiton Hausjärven yhdistys: Vapaaehtoistoiminnan koulutusta ke 13.2. Tervetuloa mukaan.
Lappilan kylätupa: Ma suljettu, ti klo 11?15., ke klo
10?15., to klo 11?15, pe 11?
15. 8.1.2014. KOKOUKSIA
Kärkölän Kärpät Ry:n vuosikokous
21.2.2013 klo 18.30 seurakuntakeskuksella.
Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Kahvitarjoilu. Tied.
Teuronjoen Latu, Leksa p.
0400?840166. Siiriltä 044?5795076.
Lappilan Eläkkeensaajat:
Bocciaa lauantaisin klo 10?12
Vuokkoharjun koululla liikuntasalissa. Kuoreen
on liitettävä merkintä:
040 500 5727
Hammaslääkäriasema
Tarjoamme kattavasti
yksilölliset hammaslääkäri
ja suuhygienisti palvelut
uusissa viihtyisissä tiloissa.
Keskustie 11
12100 OITTI
puh. ikkunanpesut
. 050 582 56 39
www.elisanet.fi/hausfysio
SELKÄPRAKTIKKO® D.C.B.P. 040 170 6173
Avoinna: ti 10-18 ja ke 10-16.30
www.säästöpankki.fi/lamminsp
Toistolla tehoa!
3 kk:n
mainospaikat jaossa nyt!
Hämeenkatu 24-26, 3. pienyritysten siivoukset
Seija Kuussaari
puh. 03-687 6425
gsm 050-540 1127
OSSI VALLEMAA
(Vaahteratie 13, Oitti)
UNNITTELU
TARKASTUS JA SU
ON
MAKSUT
AJANVARAUS
010 2715 100
050 5533 050
PALVELUHAKEMISTO
- ALANSA AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI
TOISTOLLA TEHOA MAINONTAAN!
ILMOITUSVARAUKSET: 050 534 1070. 722 989, 724 529
LAKIPALVELUJA
Lakiasiaintoimisto
M. 040-529 1820
www.lakiarola.fi
TOISTOLLA TEHOA!
LAKIASIAINTOIMISTO
Jyrki Miettunen ay (OTK)
Koirakoski, 12100 Oitti
0500-695 985
3 kk:n mainospaikat
jaossa nyt!
perunkirjoitukset, pesänselvitykset,
perinnönjaot, ositukset, kauppakirjat,
kaupanvahvistukset, sopimukset
velkajärjestelyhakemukset, rikosasiat
LASIPALVELUJA
TILIPALVELUJA
PANKKIPALVELUJA
TOISTOLLA
TEHOA!
Varaa
3 kk:n
mainospaikka
nyt!
Kalliontie 758, 12240 Hikiä
p. Fysikaaliset hoidot . 0400 210 867
HAUSJÄRVEN
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
. /
koulutettu hieroja
Satu Laine
Hoitoa tuki- ja liikuntaelimistöjen vaivoihin.
Täyden palvelun
hautaustoimisto
ja kukkakauppa
p. krs
11100 Riihimäki
puh. Putkityöt
Karoliinankatu 9, 11100 Riihimäki
Riihimäen
Riihimäen hammaspalvelu
Temppelikatu 10 A 6
11100 RIIHIMÄKI
(019) 779 080
www.riihilinna.com
010 666 7910
010 666 7910
puh. 0400-713 370, 050-461 7304
Keskustie 6 C, Oitti | Puh. (019) 784 583, 782 307
ELÄINLÄÄKÄREITÄ
ELÄINLÄÄKÄRI
PIRJO PIRJOLA
Tuotantoeläinten, hevosten
ja lemmikkieläinten hoitoa.
Asemantaustantie 121, 12100 OITTI
0400-306 005
Olen sairaslomalla toistaiseksi.
Sijaisena Lopen eläinlääkäriasema Oy
p. 040 5817 147
Likakaivojen
tyhjennykset
H AUS J Ä RVE N
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
- viemäreiden
huuhtelu ja aukaisu
VASTAANOTTO APTEEKIN TALOSSA
PESULOITA
SÄHKÖURAKOINTEJA
puh. Arola Oy
Lakiasiat nopeasti ja
edullisesti.
Tapaamiset ja kotikäynnit
joustavasti.
Soita ja sovi tapaaminen
puh. Lahjakortti
Vaahteratie 13, OITTI, puh. (019) 768 131
Hikiäntie 40, Hausjärvi kk
HAMMASLÄÄKÄREITÄ
KAIKKI HAMMASHOIDON PALVELUT
Jäte- ja lokakuljetukset
puh. 050 - 435 6380
. Etelä-Hämeen Lehti
Torstaina 7.2.2013?
Torstaina 08.01.2009
11
PALVELUHAKEMISTO - ALANSA AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI - PALVELUHAKEMISTO
ANTENNIASENNUSTA
HAMMASTEKNIKOITA
Antenniasennus
Jouko Vesanen Oy
Hausjärvi
0400 481 819
AUTOKOULUJA
OITIN AUTOKOULU OY
Vaahteratie 13, Oitti
Riihimäen Ajo-Opetus
Laatusertifioitua ajo-opetusta
Keskuskatu 15 A, Riihimäki
019-725 646 www.ajo-opetus.fi
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
20 vuoden kokemuksella
HOITOA JA HOIVAA
HAUSJÄRVEN
JÄTEHUOLTO
KESKUSKATU 8, 15870 HOLLOLA
Puh. 010 219 0950 · www.doredent.fi
HAMMASTEKNIKOITA
. Verenpainemittaus
. kotisiivoukset . 0400 101 185
Kuusitie 15 A 3, 12100 OITTI
HAUTAUSTOIMISTOJA
Kukkahaus
ja Hautaus Oy
TILAUSAJOA
OITIN
LVI-ASENNUS OY
MARTTI PYHÄLÄ
ASEET JA ATK
ATK-laitteet ja tarvikkeet
Posti ja Matkahuolto
KIINTEISTÖPALVELUJA
Kanta-Hämeen
Isännöinti
ja Tilipalvelu Ky
KIINTEISTÖPALVELUJA
SK Saneeraus ja siivous Oy
OSTO- JA MYYNTILIIKKEITÄ
PL 22
(kauppatie 4)
16600 Järvelä
puh. 041 507 5881
www.jalkahoitola.com
Lasercoat Oy
Aseliike Matti Kauppi
Aseet ja ampumatarvikkeet
Keskustie 23, Oitti
P. Hieronnat . 050-5167 329
JALKOJEN HOITO
LEHTIMAJAT/KOTIKÄYNTI
TMI Auli Kuusinen
OITTI, puh
050 534 1070 tai ilmoitukset@ehl.fi,
niin kerromme lisää!. hausjärven seurakunta
erityisen työryhmän. klo
18 junnujen toimintailta Oitin
srk-talossa.
Rippikoulutyö:
To 7.2. Maalivahti Ari Laurilan tilanne ei ollut kovin häävi.
Pelaajat eivät pelanneet kovin
hyvin joukkueena, kertoi Henri
Halme.
Lopulta Jäppärä hävisi ottelun 8?6, yrittäen vimmatusti
tasoitusta viimeisessä erässä
jopa ilman maalivahtia, kuitenkaan siinä onnistumatta. Kauden ensimmäinen kohtaaminen
oli päätynyt Heartbreakersin
selkeään voittoon. EHL
Hausjärven uusi kunnanhallitus
kokoontui tiistaina ensimmäistä
. . Hänen puolustuspelinsä
toi varmuutta järveläläisten
peliin Heartbreakersiä vastaan.
. Messun jälkeen ohjelmaa Vanhassa Pappilassa. Klo 10 messu Hausjärven kirkossa, liturgi ja saarna
Kauranne, Reelo.
Varhaisnuorisotyö:
To 7.2. Klo 10 perhemessu
Hausjärven kirkossa, liturgi ja
saarna Pirjetä, avustava työntekijä Vehmas, Reelo, kirkkokuoro. klo 17 Siionin Kanteleen
lauluilta ja vuosikokous Oitin
srk-talossa.
Musiikki:
Kirkkokuoron harjoitus to 7.2.
klo 18.30 Ryttylän kirkossa ja
to 14.2. ja 14.2. Klo
18 iltamessu Oitin srk-talossa,
liturgi ja saarna Grönholm,
Reelo.
Su 17.2. klo 17 kokkikerho Oitin srk-talossa. kello 18.30.
Pojat 4v: 1) Noel Toivonen
1.01, 2) Patrik Kuronen 1.15
Tytöt 4 v: 1) Venla Liljegren
1.30
järv
uun
i halt
Haus
2012
012
4/13/2
dd 1
12.in
n_20
altuu
järvi_h
haus
4 PM
2:25:5
ILMOITTAJA JA TAPAHTUMAJÄRJESTÄJÄ!
Hausjärven kunnan julkaisema Hausjärvi haltuun 2013
-palveluesite jaetaan huhtikuun lopussa kaikkiin hausjärveläisiin talouksiin sekä kesäasukkaiden kotiosoitteisiin.
Tämä hakemisto palvelee koko vuoden, varaa edullinen
ilmoituspaikkasi helmikuun aikana!
Ilmoitusmyynnin hoitaa Etelä-Hämeen Lehti, ota yhteyttä
Sari Tanskaseen puh. klo 18.30 Hausjärven
kirkossa. klo 18 hengellisten laulujen toivelaulut
Ryttylän kirkossa.
ILMOITA TAPAHTUMASTA!
Paikallislehdestä pienikin
ilmoitus luetaan!
Ilmoitusvaraukset
ilmoitukset@ehl.fi
Etelä-Hämeen Lehti
Pitkänhuiskea Jukka Lahti ehti viimeiseen peliin mukaan ja
toi kovuutta ja varmuutta puolustukseen. Kaksi ensimmäistä erää
pelasimme todella tasaisesti,
viimeisessä erässä pelasimme
kauden parasta peliä ja voitimme erän puhtaasti 6?0.
Eemeli Kilpinen pelasi maalilla hyvin, Halme kertoi.
Puolustaja Jukka Lahti
pääsi turnaukseen mukaan vasta
viimeisen pelin jo ollessa käynnissä. Su 10.2. . 12???Torstaina
7.2.2013
Takaikkuna
Jäppärän pistetili karttui
taas mukavasti
Kärkölä
Jarkko Tapola
Jäppärän miesten salibandyjoukkue pelasi mainiot pelit
viime viikonloppuna. TULOSPÖRSSI
HIIHTOA
Hikiän toinen hiihtokisa sivakoitiin luistavassa kelissä perjantaina 1.2. Joutsenohallissa
Lappeenrannassa. Turnaus
pelattiin Iitin Ravilinnassa.
Ensimmäinen ottelu oli mikkeliläistä Löysätempoa vastaan.
Edellinen kohtaaminen oli päättynyt Löysätempon voittoon.
Tällä kertaa Jäppärä sinnitteli
mukana ensimmäisen erän,
joka päättyi tasan 3?3. Sekä
vuosi 2013 että 2014 on
arvioitu tappiollisiksi.
Hausjärvi haltuun 2013
Hallitus valitsi edustajan lautakuntiin
Kärkölä . EHL
Kärkölän kunnanhallitus valitsi
maanantaina edustajat ja heille
varaedustajat lautakuntiin vuosiksi 2013-2014. Toinen peli oli lappeenrantalaista
Heartbreakersiä vastaan. Seuraava kisa
hiihdetään pe 8.2. Kuva: Jarkko Tapola
Kunnan taloutta tasapainoon
Hausjärvi . klo 18 T1 Vanhempainilta Oitin srk-talossa.
Aikuistyö:
Ma 11.2. Toisessa
erässä mikkeliläiset lisäsivät
tempoa ja erän lopussa tulostaululla oli karut lukemat 8?3
Löysätempolle. EHL
Kuten edelliselläkin valtuustokaudella Kärkölän kunnanhallitus päätti perustaa sivistystoimikunnan valvomaan
Kärkölän etua Hollolan sivistyslautakunnassa, jossa on
kolme kärköläläistä jäsentä.
Kunnanhallitus valitsi toimikuntaan viisi jäsentä ja heille
henkilökohtaiset varajäsenet,
jotka ovat: Timo Naapuri
(Katja Uustalo), Matti Airola
(Tiina Malm), Sirpa Kinnari
(Reijo Päivärinta), Jari Eronen
(Aila Nykänen) ja Katja Jokela
(Matti Mäntylä).
Hallitus päätti myös, että
toimikunnan sihteerinä toimii
kunnansihteeri Anja Vitie.
Kunnanhallitus vahvistaa toimikunnan työsuunnitelman
erikseen toimikunnan esityksestä 31.3.2013 mennessä.
Pojat 6v: 1) Lyly Saarinen
2.11, 2) Mico Toivonen 3.05
Tytöt 6v: 1) Tähkä Koskela
1.18
Pojat 8v: 1) Veeti Liljegren
3.28
Tytöt 8v: 1) Hetta Saarinen
2.17, 2) Vilja Koskela 2.41, 3)
Karla Kuronen 3.28
Pojat 10v: 1) Anselmi Koskela
6.43
Tytöt 12v: 1) Mimmi Salonen
7.19 2) Silva Saarinen 7.20 3)
Terhi Jyväkunnas 11.42
Tytöt 14v: 1) Janina Parkkinen
12.19
Miehet: 1) Arttu Salonen
13.06
. Yksimieliset
valinnat tehtiin seuraavasti:
tekniseen lautakuntaan valittiin varsinaiseksi jäseneksi
Leena Reiman ja varalle Tuija
Nummela, ympäristölautakuntaan Reijo Päivärinta ja varalle
Jari Eronen, Lahden seudun
rakennuslautakuntaan Veikko
Salomaa ja varalle Risto Salonen sekä Lahden seudun joukkoliikennelautakuntaan Matti
Mäntylä ja varalle Marko
Hietala.
Kärkölään perustettiin sivistystoimikunta
Kärkölä . klo 17.30 ?Elämän
kysymyksiä raamatun äärellä?
Oitin srk-talossa/alakerta. Su
17.2. Hän on tehnyt 22
maalia ja syöttänyt 11 pistettä.
Jäppärän seuraava turnaus
pelataan 16.2. Nyt pitää kerätä pisteitä.
Taitaa jokaisen pelaajan ajatuksissa pyöriä nousukarsinnat,
Henri Halme suunnitteli.
kertaa.
Kokouksessaan
kunnanhallitus päätti nimetä
talouden tasapainottamiseksi
Kastetut: Lina Sylvia Sandell,
Olli Heikki Sakari Kaartinen
(Helsingistä)
Kuolleet: Hilkka Kaarina Rämö
89v., Timo Kassinen 78v., Ilona
Pirkko Anita Liimatainen 77v.,
Riitta Helinä Laakso 74v.
Jumalanpalvelukset:
Su 10.2. Ilman muuta maalivahti
Eemeli Kilpisen ja hyökkääjän
Tomi Seppäsen panos oli myös
hyvä viikonlopun ansaittuihin
pisteisiin, Henri Halme kertoi.
Koko sarjan pistepörssiä
johtaa Jäppärän Jani Kuronen
33 pisteellä. Pe 15.2. Jäppärä yritti
herätellä pelaajia vaihtamalla
maalivahtia toisessa erässä.
. Karu tapa vaihtaa veskari,
mutta yritimme keskustella
ja herättää kaikki tajuamaan
tilanne. Tällä kertaa
Jäppärä sai käännettyä tiukan
ottelun 8?2-voittoon.
. To 14.2.
klo 16 Monnin kokkikerho Paukunharjun majalla. 3.-divisioonan Kaakkois-Suomen lohkon
runkosarja päättyy Hämeenkoskella Koskihallissa 9.3.