synttärit
Juhlan kunniaksi
kahvia ja kakkua 10.4. Torstaina 10.4.2014
n:ro 15
Irtonumero 1,50 euroa
Hausjärven ja Kärkölän paikallislehti
Korun ja Kellon
10 v. Neuvola ja koulu ovat kannaltamme keskeisiä palveluita ja
ne löytyvät läheltä keskitetysti.
n Sivu 3
Kärkölä jatkaa säästöjä
Kärkölä
Sari Mustjoki
Kärkölän kunnan tilikauden tulos vuodelta 2013 oli 1,6 miljoonaa euroa alijäämäinen. Paikalla oli nelisenkymmentä kuntalaista, joista osa luottamusmiehiä.
Vuosi sitten Hyvinkäältä Ryttylään muuttaneet Taina ja Janne
Pelkonen olivat Hausjärven tarjoamiin palveluihin tyytyväisiä.
. klo 10?17
MAHTAVAT SYNTTÄRITARJOUKSET:
Erä
Kaikki
Hopeakorut
kultakorut (ei Kalvevalakorut, lahjaei riipusketjut)
(ei riipusketjut)
tavaraa
-20% -15%
-25%
Tarjoukset voimassa 17.4. saakka.
Kävijöiden kesken arvotaan 1 kpl 100?
ja 2 kpl 50. Siivoamme ihmisten ja koirien jättämiä
jätöksiä, Anna Pienimäki sanoi ja nappasi
pusikosta tupakantumppeja.
Hän huomautti, että ihmisten jättämät
jätteet, lasit ja muut terävät esineet, ovat
vaaraksi koirille. Muutetussa talousarviossa alijäämän
määräksi arvioitiin 2,7 miljoonaa euroa. Tupakantumpit ovat
muuten vain vastenmielisiä jätteitä kenelle
tahansa.
n Sivu 12
Tiistai-iltana Eskon koululla järjestetty kuntalaistilaisuus Hausjärven, Riihimäen ja Lopen kuntarakenneselvityksestä veti
vähän väkeä mutta sentään tuplasti enemmän kuin Riihimäellä
maanantaina pidetty vastaava tilaisuus. Kunnanvaltuuston
vuosi sitten keväällä hyväksymä säästöohjelma vähensi kuluja.
n Sivu 7. lahjakortteja
Koru ja Kello
Päivi Aaltonen
16600 Järvelä, puh 03-765 1800
Aukioloajat: ma-pe 9?17, la 9?13
Vuosi sitten Ryttylään muuttaneet Taina ja Janne Pelkonen ovat kunnan palveluihin tyytyväisiä.
Anu Ylimäki
Palvelut pelaavat
Hausjärvellä
Hausjärvi
Anu Ylimäki
Anna Pienimäki ja kymmenkunta muuta eläinsuojelyhdistysläistä uhmasi tuulta ja keräsi ihmisten roskia Hausjärvellä.
Tuulta päin Hausjärvellä
Hausjärvi
Ulla Jäske
Noin kymmenpäinen eläinsuojeluyhdistyksen porukka uhmasi tempauksellaan puuskaista tuulta, joka oli viedä kerätyt roskat
samantien pullistuvista muovipusseista.
Kadun puolella jylisivät lakaisukoneet,
joten pölyllä oli vapaat mahdollisuudet
lentää silmiin kuin silmiin.
Makkaroita taas meni noin 170.
Tapahtuman aikana olivat
auki myös Kotiseutumuseo ja
Kotiseututalo Koskela.. Terveydenhuollon
alalla Kärkölä on tehnyt perinteisesti yhteistyötä Hollolan ja
Hämeenkosken kanssa. Hyvä mieli jäi. Kirjoitusten suositeltava enimmäismitta on 3 000 merkkiä. Kärkölän Keskusta katsoo, ettei tätä perinteistä hyvää
yhteistyötä ole syytä ryhtyä
murentamaan.
Keskustan Kärkölän kunnallisjärjestön kannanotto 3.4.
Hausjärven seurakunnan Kirkkomarkkinoille osallistui tuulisen kauniissa säässä joitakin satoja ihmisiä. Paitsi Hausjärven seurakunnalle, Kirkkomarkkinat
oli aivan uusi keräystapa myös
Yhteisvastuulle.
. . Sote-ratkaisua on jopa pidetty eräänlaisena
kuntarakenneuudistuksen ?keppihevosena?. Moni kävi kellotapulissa ja
piti sitä hienona kokemuksena,
koska sinne ei usein pääse, Juppala sanoo.
Seurakunta kerää tällä viikolla tietoa ja kokemuksia
markkinoille osallistuneilta
noin 20 myyjältä. Nyt
tähän on löydetty leveämmät
hartiat. Nyt näyttää
tulleen suunnan muutos.
Päijät-Hämeessä on meneillään niin sanottu erityinen
Salpausselän kuntarakenneselvitys, jossa Iitin, Nastolan,
Hollolan, Hämeenkosken ja
Kärkölän kunnat sekä Lahden kaupunki ovat mukana.
Suurta kuntakokoa on pidetty
välttämättömänä muun muassa
sote-asioiden hoitamiseksi. Tapahtuma
oli yhdessä tekemistä ja olemista, jossa kaikki osallistujat kantoivat kortensa kekoon
yhdessä, vs. Lukijat
2
Torstaina 10.4.2014
. Lukijanpalstalle kirjoittaminen ei maksa mitään, muttaa toisaalta siitä ei myöskään makseta palkkiota.
Perinteistä yhtistyötä ei ole syytä murentaa
Maan hallitus ja oppositio ovat
sunnuntaina 23.3.2014 sopineet päälinjoista kansalaisten
sosiaali- ja terveyspalveluiden
turvaamiseksi. Pääsääntönä kirjoituksissa on se, että
kirjoittaja esiintyy omalla nimellään. Saimme paljon positiivista
palautetta ja toiveita siitä, että
tapahtumalle tulisi jatkoa.
Tapahtuman kävijämäärää
on Juppalan mukaan vaikea arvioida mutta 300 hernerokka-annosta oli myyty
ensimmäisen kolmen tunnin
aikana, tosin jotkut ostivat sitä
myös astioissa kotiin. Kumpaakin uudistusta on viety eteenpäin ilman
laajaa parlamentaarista pohjaa
ja noudattamatta asiantuntijoiden näkemystä. Kirjoittajan yhteystietojen on aina oltava toimituksen tiedossa silloinkin, kun kirjoitus julkaistaan nimimerkillä.
Lukijapalstalle tarkoitetun tekstin voi lähettää sähköpostilla toimitus@ehl.fi tai postitse osoitteella Etelä-Hämeen Lehti, Keskustie 1, 12101 Oitti. Monelle
markkinamyyjälle Kirkkomarkkinat oli kauden käynnistävä
ensimmäinen myyntikerta.
. Saavutetun soteratkaisun linjaukset vastaavat
pääosin myös Keskustan uudistukselle asettamia tavoitteita.
Uusi ratkaisumalli vaikuttaisi
sosiaalitoimen ja terveydenhuollon kulujakaumaan myös
Kärkölässä jakamalla kuluja
?leveimmille hartioille?.
Yksi kuntarakenneuudistuksen keskeisistä tavoitteista on
hallituksen mukaan ollut järkevät sote-palvelut. Monelle paristakymmenestä markkinamyyjästä tapahtuma oli kesäkauden avaus.
Anu Ylimäki
Kirkkomarkkinat saanee jatkoa ensi vuonna
Hausjärvi
Anu Ylimäki
Hausjärven seurakunta järjesti
viime lauantaina Kirkkomarkkinat, joilla kerättiin varoja
Yhteisvastuukeräykselle ja
seurakunnan nimikkoläheteille. Lukijan mielipide
Etelä-Hämeen Lehden Lukijan mielipide -palstalla julkaistaan päasiassa levikkialuettamme koskevia ajankohtaisia kirjoituksia. diakoni-lähetyssihteeri Virpi Juppala kertoo.
Markkinat järjestettiin kirkon
parkkipaikalla ja niiden oheen
oli kirkkoon, kirkkopihaan ja
sen lähiympäristöön järjestetty monenlaista oheistapahtumaa kirkkosuunnistuksesta
japanilaiseen teehuoneeseen.
. En ehtinyt puhua kaikkien
myyjien kanssa mutta ne joiden
kanssa ehdin, vaikuttivat tyytyväisiltä myyntiin.
Markkinapaikkojen tuotto
ohjataan kokonaisuudessaan
Yhteisvastuukeräykselle.
Muu tuotto jaetaan keräykselle ja läheteille tasan.
Markkinat päättäneessä konsertissa kerättyä kolehtia ei
ole vielä laskettu mutta muut
toiminnot tuottivat yhteensä
noin 2.300 euroa.
Markkinatyöryhmä ja
muut tapahtuman järjestämiseen osallistuneet kokoontuvat lähiaikoina purkamaan
tapahtuman antia tarkemmin
mutta jo nyt Juppala uskaltaa
arvailla, että markkinoista voi
tulla perinne.
. Ensin
Tiirismaan kansanterveystyön
kuntayhtymä, sittemmin Läntinen perusturvapiiri Oiva on
turvannut alueella sosiaali- ja
terveydenhuollon palvelut
yhdessä muiden Oiva-kuntien
kanssa
Pelastajaa ei kolmikosta löydy,
Majava sanoo.
Kolmisenkymmentä eritasoista
kuntarakenneselvitystä tehnyt Majava
pitää tämän alueen omaleimaisena
piirteenä sitä, että Hausjärven, Riihimäen ja Lopen kolmikko tuntee
toisensa jo hyvin. Maan kosteus on
yksi mahdollinen vaiva.
Kaksi vuotta sitten tutkitut tilat
olivat nyt puhtaita, mutta silloin tutkittiin muovimaton aiheuttamaa hajuongelmaa ja ilmassa olevia kuituja.
Hajuongelma poistui lattiapinnoitteen
vaihdolla.. Kaksi luokkaa, joista oppilaat siirrettän pois, ovat alasiivessä,
osin maan sisällä. kello 17 alkaen.
Ikääntyvää kasvualuetta
Yhteenliittymisen vaikutuksia on
selvityksessä tarkasteltu elinvoimaisen ja toimintakykyisen kunnan
näkökulmista. Edelleen jatkuva kaupungistuminen heijastuu meille metropolialueen kasvun myötä.
Talousjohtaja Markus Peevon (fläpin vas. Kyse on
enemmän mahdollisuuksista, Majava
sanoo.
Toimintaa edellyttävät myös uhkakuvat, joihin ajoissa varautumalla torjutaan niiden haittoja.
Selvitys kertoo, että seutu on kasvualuetta. Myöhemmin suljettavaan luokkatilaan on asennettu Polygonin kolminkertainen sisäilmasuodatin, kertoo
Sallila.
Sisäilmatutkimusten tulos oli siinä
mielessä yllättävä, että sisäilmaa haittaavia löydöksiä ei löytynyt niistä
tiloista, missä ihmiset pääosin ovat
oireilleet. Niillä on yhteinen
pohja, jolle rakentaa.
Sähköistä lähipalvelua
Kuntajaosta keskustellessa keskeinen
termi on lähipalvelut. Käytännön toteutus tullee vaihtelemaan
kunnittain ja olemaan kiinni niiden
omista päätöksistä.
. On syytä muistaa, että suurin osa
hyödyistä ei realisoidu automaattisesti, vaan niiden eteen joudutaan
tekemään töitä ja asiaa koskevia päätöksiä uudessa kunnassa. .
Kahdesta luokasta löytyi rajaarvon ylittävä määrä sädesientä eli
aktinomykeettia. puolella) ja kaavoituspäällikkö Ilkka Korhosen (fläpin oik. Paljonpuhutut palvelut ovat kriteereistä vain yksi. Hyvinkäällä
palvelut on sijoitettu yllättävän hajanaisesti, pariskunta kertoo.
Vuokkoharjun koululta ei löytynyt hometta
Kaksi luokkaa siirtyy varmuuden vuoksi toisiin tiloihin
Kärkölä
Sari Mustjoki
Vuokkoharjun koulun sisäilmatutkimukset ovat valmistuneet. 3
Uutisikkuna
Torstaina 10.4.2014
Lähipalvelut ja lähidemokratia
puhuttivat rakenneillassa
Hausjärvi
Anu Ylimäki
Tiistai-iltana Eskon koululla järjestetty
kuntalaistilaisuus Hausjärven, Riihimäen ja Lopen kuntarakenneselvityksestä veti vähän väkeä mutta sentään
tuplasti enemmän kuin Riihimäellä
maanantaina pidetty vastaava tilaisuus.
Paikalla oli nelisenkymmentä kuntalaista, joista osa luottamusmiehiä.
Selvityksen tuloksia esitteli johtava
konsultti Jarkko Majava FCG Konsultointi Oy:stä Lahdesta. Neuvola ja koulu ovat kannaltamme keskeisiä palveluita ja ne löytyvät läheltä keskitetysti. Mitään ei ole vielä päätetty,
Majava tähdentää.
Majavan 21 dian esityksen jälkeen
tilaisuuden osanottajat jaettiin neljään eri porinaryhmään, joissa mietittiin kunnan virkamiesten johdolla
eri elämänvaiheissa olevien kuntalaisten palveluja, kuntalaisosallistumista sekä kunnan kehittämistä ja
elinvoimaisuutta.
Hausjärven kunnanjohtaja Päivi
Terävä lupaa, että fläppitauluille
kirjatut ideat ja toiveet kirjoitetaan
puhtaaksi ja luovutetaan työryhmien
käyttöön.
Kolmas ja viimeinen alueen kuntalaisilta pidetään Lopella tänään torstaina 10.4. Hausjärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kari
Masalin totesi, että yhteisen näkemyksen puute termin sisällöstä lisää
päätöksenteon hankaluutta.
. Toisessa luokassa arvo oli 13
ja toisessa 43.
??13 mahtuu virhemarginaaliin.
Kummassakin luokassa pitää tehdä
lisätutkimuksia ja terveysvalvontaviranomainen suosittelee luokkien
siirtämistä väistötiloihin.
. Hän korosti
kuulijoille, että selvityksen tarkoituksena on ollut tuottaa päättäjille tietoa,
jonka pohjalta nämä voivat tehdä päätöksen varsinaisten liitossopimusneuvottelujen käynnistämisestä.
. puolella) johdolla pohdittiin uuden kunnan
kehittämisen painopistealueita sekä uusien asukkaiden houkuttelua ja nykyisistä asukkaista kiinnipitämistä.
Anu Ylimäki
Yli 75-vuotiaiden osuus alueen
väestössä tulee tuplaantumaan 15
vuodessa. Tähänastisissa kokeiluissa alueellisille toimikunnille ei ole annettu
riittävästi valtaa, joka on tehnyt niistä
lähinnä kahvinjuontikerhoja, Majava
pahoittelee.
Hausjärven kuntalaistilaisuus veti
lähinnä vanhempaa väkeä mutta oli
mukaan eksynyt yksi lapsiperhekin.
Vuosi sitten Hyvinkäältä Ryttylään
muuttaneet Taina ja Janne Pelkonen
olivat Hausjärven tarjoamiin palveluihin tyytyväisiä.
. Lähipalvelu on eri asia eri ihmisille, Masalin sanoo.
Selvityksessä lähipalvelujen käsitettä on purettu jakamalla se osiin.
Fyysisesti lähellä ja kotiin tarjottavien palveluiden lisäksi lähipalveluksi
katsotaan myös sähköiset ja liikkuvat
palvelut.
Seudullisesti keskitetyiksi palveluiksi selvityksen esimerkissä
ehdotetaan päivystystä, poliklinikkoja,
päiväkirurgiaa, laitos- ja vuodehoitoa,
mielenterveyspalveluja, lastensuojelua, sosiaalihuollon erityispalveluja,
perheneuvoloita, toisen asteen koulutusta, lukiota, pääkirjastoa, ammattiteatteria ja hallinto- ja tukipalveluja
eli virastoja.
. Emme halua ottaa mitään riskejä.
Toinen luokka on jo siirretty liikuntasaliin ja toinen siirretään pois tiloista
15. Lisäksi
mahdollisen liitoksen vaikutuksia on
pohdittu demokratian ja johtamisen,
vetovoiman ja kilpailukyvyn, talouden
ja henkilöstöresurssien sekä yhdyskunnan ja ympäristön kannalta.
. huhtikuuta, kertoo Sallila.
Kunnan sisäilmatyöryhmä perehtyy
tarkemmin tuloksiin tänään torstaina
ja tarvittavista toimista päätetään sen
jälkeen.
. Yksi sen tuomista mahdollisuuksista on kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääntyminen. Se osoittaa usein
kosteusvauriota.
Kunnaninsinööri Pertti Sallilan
mielestä aktinomukeetit ovat osoitus
olemassaolevasta tai huonosti korjatusta kosteusvauriosta.
Sosiaali- ja terveysministeriö on
antanut ohjearvoja haitta-ainepitoisuuksille ja aktinomykeettien kohdalla se on 10 pmy kuutiometrissä
ilmaa. Esimerkiksi täällä Hausjärvellä
voi kyllä olla lukion toimipiste mutta
seudulla olisi vain yksi lukio, Majava
hahmottaa.
Kuntarakenteita viilatessa monelta
on jäänyt huomaamatta, että ensi vuoden alusta tulee voimaan uudistettu
kuntalaki. Koulusta
ei löytynyt hometta ja yhdeksästä
näytteestä seitsemän oli normaaleissa
sisäilmalle annetuissa mikrobiohjearvoissa. Tällä hetkellä heitä on 3700
henkeä.
Työikäisten määrä ei nouse vastaavasti mutta ei vähenekään, kuten
monilla muilla alueilla.
Kriisikunnan kriteerit näyttää
täyttävän ensimmäisenä Riihimäki
mutta niistä kaukana eivät ole kaksi
muutakaan.
Varat
tarvikkeisiin hyväntekeväisyysjärjestö
sai Ekokemiltä, ja työ
tehtiin MoniMarjojen voimin. Esimerkiksi
koulu on usein tässä kohti muutaman vuosikymmenen
jäljessä opetusmetelmissä.
Tekniikkahan on aina vain väline, juuri niin hyvä tai paha
kuin mihin sitä käytetään. Ihmisten tarve viestiä keskenään,
tallentaa tietoa ja nauttia kulttuurin tuotteista ei katoa mihinkään. . 1990-luvun
puolivälissä työkännykkäni maakuntalehdessä
oli todellakin kannettava,
monen kilon painoinen
NMT. Moni haukkuu nuoria siitä, että he vain tuijottelevat
kännykkäänsä eivätkä tee oikeasti mitään. Tuella on ollut selkeä vaikutus nuorten työllistymiseen.
Varsinkin pienyrittäjille tuki
on tärkeä apu. Määräaikaisena ja ulkomaille hinnastomme mukaan.
Mainosilmoitukset on jätettävä konttoriin tiistaina klo 12 mennessä.
Mahdolliset peruutukset on tehtävä sisäänjättöaikojen mukaisesti.
Mikäli ilmoitus on ehditty valmistaa, peritään sen hinnasta 50 %. Nuorilla ei ole
kovin hyviä mahdollisuuksia
saada kesätöitä Hausjärvellä.
Kunta on varmaan suurin kesätyöllistäjä. Seurakunta työllistää todennäköisesti seuraavaksi
eniten.
Onko kunnan kesätöihin
paljon hakijoita?
. . Paikkoja on 25?26.
Suurin osa valittavista on
Kaupan ala on tyypillinen nuorten kesätyöllistäjä.
EHL arkisto
yleensä ensikertalaisia ja
ensimmäisessä kesätyöpaikassaan, noin neljännes tai
kolmannes on edellisenäkin
vuonna töissä olleita. Työnjohdollisia resursseja ei ole
niin paljon, että kaikkiin töihin
voitaisiin ottaa joka vuosi uusi
kesätyöntekijä.
Kunnan tuki on tänä
vuonna 5.200, onko se
riittävä?
. . . 050 371 0790
palvelupaallikko@keski-hame.fi
Myyntikonsultti Sari Tanskanen
Ilmoitus- ja tilausmyynti
puh. Keventää ainakin muuttokuormia kummasti.
Nuoret . Viikon kuva
Pipot päähän vielä! Vaikka aurinko lämmittää etupuolta, pylly saattaa jäätyä.
Hausjärven MoniMarjojen tukityynymarssi
on päättymässä
maanantaina puolen
päivän maissa Oitissa
ja kulkue on menossa
sisään Lehtimajoille.
MoniMarjat lahjoitti
15 tukityynyä ja yli 30
niihin tehtyä tyynynpäällistä. . tarvitsevat kyllä opetusta lähdekritiikissä ja siinä mitä verkkoon voi laittaa ja mitä ei.
Tämän päivän nuoret tulevat kuitenkin taatusti elämään
koko ikänsä konetodellisuudessa. Aluksi tukisumma oli 8.000 euroa.
Sari Mustjoki
. tänään kysymme
Maailma taskussa
Työllistääkö kesätyötuki nuoria?
T
aisin ensimmäisen
kerran koskea tietokoneeseen aloittaessani tiedotusopin opinnot
Tampereella. lähipäivinä luvassa
Torstaina
Perjantaina
+6°
+6°
Ryttylä
Oitti
Hikiä
+6°
Järvelä
Lauantaina
+4°
+3°
Ryttylä
Oitti
Hikiä
Järvelä
+9°
+9°
Ryttylä
Oitti
Hikiä
+4°
Sunnuntaina
+7°
Järvelä
Maanantaina
+9°
+8°
Ryttylä
Oitti
Järvelä
Hikiä
+7°
Palvelevan meteorologin puhelinnumero 0600 1 0600 (3,98 / min + pvm)
+9°
+9°
Ryttylä
Oitti
Hikiä
+8°
Järvelä. avaa maailman köyhille pienemmillä kustannuksilla kuin paperinen aika.
Hausjärvi
Sari Mustjoki
Hausjärvi on ainakin kuusi
vuotta tukenut nuorten kesätyöllistymistä. Joten heitä pitäisikin opettaa hyödyntämään sitä muutenkin kuin viihteenä. Ajankohta
4
Torstaina 10.4.2014
. 10% alv 12 kk 62 ?,
6 kk 34 ?. Valmiina
ostettyina tyynyjen ja
tyynyliinojen arvo olisi
ollut 2.000 euroa.
Lämpö tuntuu keväällä pettävästi, samat
lukemat mittarissa saavat meidät syksyllä
valittamaan kylmyyttä.
Kaasujalkaa saa sentään jo kevään kunniaksi
painaa vähän raskaammin, satasen merkit
ilmestyivät teiden varsille viime viikolla.
Raili Päivärinta
Hausjärven ja Kärkölän puolueeton paikallislehti
Osoite: Keskustie 1, 12100 Oitti
Konttori avoinna: ma-ti 8.30?17, ke-to 8.30?16, pe suljettu.
Internet: www.ehl.fi
ISSN 2243-2493
Liiketoimintajohtaja, päätoimittaja
Juha Reinikainen
Ilmoitusmyynti,
uutistyön johtaminen
puh. Valmiit
pdf-muotoiset ilmoitukset keskiviikkona klo 10 mennessä. 130. 050 534 1070
ilmoitukset@ehl.fi
Media-assistentti Saija Linna
Ilmoitusaineistot
050 588 3876
asiakaspalvelu@ehl.fi
Toimittaja Leena Nyysti
Uutiset
puh. Aikalailla hakijoita on ollut
juuri sen verran kuin varoja on
käytettävissä. Tuki on
harkinnanvaraista.
Onko tuki näkynyt nuorten
työllistymisessä, aluemestari
Jukka Heikkilä?
. 050 360 1170
toimitus@ehl.fi
Toimitusjohtaja Esa Joensuu
0500 237 382
toimitusjohtaja@keski-hame.fi
TILAUSHINNAT 2014 voimassa toistaiseksi sis. 050 5739900
paatoimittaja@ehl.fi
Palvelupäällikkö Pirjo Iivonen
Ilmoitus- ja tilausmyynti
puh. Maalla kaverin kanssa
voi jutella netissä, ei tarvitse pyytää äitiä kuskaamaan kymmentä kilometriä suuntaansa.
Musiikki, elokuvat, uutiset ja jopa kirjat kulkevat nykyään
taskussa. vuosikerta)
Levikki 1.568 kpl 2012 (Levikintarkastus Oy 2012)
Julkaisija: Hämeen Paikallismedia Oy
Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäen paino
. ja muutkin . Tästäkin on leikattu niin
kuin muualtakin. Tällä hetkellä
tuki on 400 euroa ja korkeintaan puolet työnantajan
palkkakustannuksista ilman
sivukuluja.
Tukea voivat hakea hausjärveläiset yhdistykset ja yritykset, jokta työllistävät vuosina
1992?1998 syntyneen koululaisen tai opiskelijan vähintään kolmen viikon ajaksi.
Työllistämisaika on toukokuun
alusta elokuun lppuun. Toimi kuin junan
vessa katvealueillakin.
Ero tähän päivään on
teknisessä kehityksessä
huikea. viikon Väläykset
. toimitukselta
. Lehden suurin
vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen
hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo.
Perustettu: 2004 (11. Jos hakijoita
on enemmän kuin varoja,
priorisoimme esimerkiksi opiskelijat, jotka tarvitsevat harjoittelupaikan valmistuakseen.
Onko tukisumma ollut aina
samansuuruinen?
. Vuosi oli 1987
ja harjoitustoimitukseen oli
juuri saatu ensimmäiset
tietokoneet. Parhaimmillaan ?kapula. Netti on pahan
alku ja juuri monelle vanhemmalle kansalaiselle.
Mutta ajatelkaa nyt: kun kaveri muuttaa äidin kotikulmille
Filippiineille, häneen voi pitää yhteyttä vaikka päivittäin.
Samasta asiasta kiinnostuneet voivat pitää yhteyttä ympäri
maailmaa ja saada kavereita sitä kautta
Hänen ajatuksensa oli
tehdä koululaisten kanssa elokuva, jotta alakoulusta yläkouluun siirtyminen sujuisi helpommin.
Laamasella oli yhteyksiä Vantaan Lähiönäyttämöön, josta
löytyi käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi Kaarina Kollin. Ensin pitää elättää itsensä,
vapaa-ajallaan voi tehdä
taidetta.
Hän on vankasti sitä mieltä,
Jari Välkkysen teos Tupenrapinat vuonna 1939 on alku hänen Suomen itsenäisyyden
100-vuotisnäyttelylle.
Ulla Jäske
että käsityöläisenä elää, jos
osaa ottaa haasteen vastaan.
Välkkysen työfilosofiaan
kuuluu, että kaikki, mitä asiakas
pyytää, pitää osata toteuttaa.
Taiteilijan pitää olla tuottelias.
Hän on tehnyt Riemukaaren
kopion, muovisen tason, joka
näyttää marmorilta, maalatun
viulukotelon...
. Ensimmäisenä
keräyspäivänä varusmiehet ja reserviläiset kiersivät taajamissa
ja toisena päivänä haja-asutusalueella.
Hausjärven eläinsuojeluyhdistys järjesti kaksi koirien tottelevaisuuskurssia, aloittelijoille ja edistyneemmille omansa.
Kurssien ohjaajiksi olivat lupautuneet Tiina Ridvall ja Henna
Pitkänen. Niitä alettiin tehdä tiimeinä ja projekteina. Itse elokuva
antaa hienon mahdollisuuden tutustua koululaisten näkökulmaan ja ajatusmaailmaan. Hausjärvellä
keräys suoritettiin huhtikuun puolessa välissä. Se on historiallinen,
sillä koskaan aiemmin pedagogista osuuskuntaa
eivät ole perustaneet erityisopiskelijat.
Kun jäseniä on vähintään seitsemän, eivät
opiskelijat menetä opintotukiaan tai muita opintososiaalisia etuuksiaan. Opettajasta tuli valmentaja.
Opiskeluaikana kerätyillä rahoilla tehtiin se
maailmanympärimatka, josta Partanen lapussaan mainitsi.
Nykyään Tiimiakatemia ottaa vuosittain 60
tradenomiopiskelijaa, jotka muodostavat kolme
osuuskuntaa. Vantaan
Lähiönäyttämön puheenjohtaja Kari Järvinen kiinnitti huomiota siihen, miten paljon nuorista löytyy luovuutta.
Elokuvan tekemisessä oli mukana kaikkiaan noin 100 henkilöä. historiallinen elokuvailta. Hän kertoi
olleensa koulussa se tyyppi, joka istuu takarivissä
huppu päässä ja napit korvilla.
Tiimiakatemiaan hän meni äitinsä suosituksesta ja oli varautunut jatkamaan huppu- ja nappilinjalla. Yrityksen nimi muuttui Pieneksi
Taulukaupaksi.
Vuoteen 2005 asti Välkkynen maalasi vuosittain vähintään yhden näyttelyrekan. Sitten hän sisuuntui ja lähti asiakkaisiin, vaikka ei vielä edes tiennyt
mitä näille myisi.
Takarivin huppupäästä on kolmessa vuodessa
sukeutunut osuuskuntansa talouspäällikkö ja tiimiyrittäjyyden konsultti, jota liuta Kiipulan opiskelijoita ja opettajia kuunteli henkeä pidätellen.
Tiimiakatemian
innoittamana
Etelä-Hämeen Lehden 12.4. . Ensimmäisen päivän esittäytymisten
jälkeen käytiin seuraava vuoropuhelu:
- No niin, lähdepä asiakkaisiin, valmentaja
kehotti.
- Ööö, miten?
- Selvitäpä se, valmentaja hymyili.
Ensin Martikainen hölmistyi. Hän laittoi
ilmoitustaululle lapun, jossa kysyi opiskelijoilta: ?Haluatko lähteä maailmanympärimatkalle ja oppia siinä sivussa hieman
markkinointia??
Kollegat epäilivät Partasen seonneen lopullisesti. Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Laamanen oli idean äiti. Taiteen tekeminen
ei kuitenkaan ole jäänyt opettamisen jalkoihin.
Yrityksen alkuvuosina
Välkkynen teki töitä milloin
missäkin, jotta perheeseen
saataisiin tuloja. . Hiljaisista nörteistä irtoaa loistoideoita osuuskunnan tuotteiksi.
Opiskelijat näköjään pystyvät mihin vaan, kun
saavat siihen mahdollisuuden.
Anu Ylimäki
Kirjoittaja on hausjärveläinen
vapaa toimittaja .
. Apuraha passivoi ihmistä.
Tällä hetkellä Välkkynen
tekee töitä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlanäyttelyyn.
?
Ensin pitää elättää
itsensä, vapaaajallaan voi tehdä taidetta.
Ensimmäinen työ, Tupenrapinat
vuonna 1939, on jo valmis.
. Jos olisin tehnyt vain sitä,
mitä huvittaa, en olisi päässyt
tälle tasolle, millä nyt olen.
Sana taiteilija tarkoittaa taitaa,
osata.
Välkkysen mielestä Suomessa on vääristynyt käsitys
taiteen tekemisestä.
. Taitoa pitää
olla. Hän
sanoo olevansa ylpeä, että elää
taidealan yrittäjänä.
. Kurssilla opetettiin kouluttamaan koiria motivoinnin kautta. 5
Ajankohta
Torstaina 10.4.2014
. . viikon ruokalistat
Hausjärvi
Maanantai: jauhelihapihvit, perunat, ruskea kastike, porkkanaraaste.
Tiistai: nakkikastike, perunat/perunasose, kiinankaali-ananassalaatti.
Keskiviikko: lohikeitto, tuorepala.
Torstai: chili con carne, täysjyväriisi, kiinankaalisalaatti.
Perjantai: pitkäperjantai.
Kärkölä
Maanantai: kasvispihvi, perunat, kermaviilikastike, kukkakaalisalaatti.
Tiistai: jauhelihakeitto, sekaleipä, sulatejuusto, tuorepala.
Keskiviikko: kalavuoka, vihersalaatti, punajuuri.
Torstai: broilerleike, currykastike, riisi, hedelmäinen salaatti.
Perjantai: pitkäperjantai.. Mielestäni vain taidekoulun käyminen ilman osaamista
ei oikeuta apurahan saamiseen
automaattisesti. Hausjärvellä käynnistyi juhlavuoden valtakunnallinen
keräys kaikkien veteraanijärjestöjen hyväksi. Viikon vaikuttaja
. tietoja.
Etelä-Hämeen Lehti
. Opiskelijat olivat uteliaita ja 24 ilmaantui
kuulemaan lisää.
Kauppaopetuksen maailma oli sillä mullistettu.
Partanen opiskelijoineen hylkäsi lukujärjestykset
ja pulpetit. . tapahtumakalenteri
Tapahtumanjärjestäjä Hausjärvellä ja Kärkölässä
. Olen itseoppinut taiteilija,
mutta olen ennen kaikkea yrittäjä. Tämä on taiteellista yrittämistä, Välkkynen määrittelee.
Tosin viimeiset kymmenen
vuotta hän on opettanut pintakäsittelyä koulutuskeskus
Tavastiassa. Teen jokaista teosta varten
taustatutkimusta ja kirjoitan
blogia siitä, mitä saan selville,
Välkkynen innostuu.
Ilmoita tapahtumastasi Etelä-Hämeen
Lehden ilmaiseen tapahtumakalenteriin!
Uutta iloa opiskeluun
Ylimäki
. Ensiesityksensä sai Kärkölässä tehty
elokuva Kissa pöydällä.
Elokuva oli tehty 6-7-luokkalaiseten yhteistyönä Kärkölän luovan toiminnan yhdistyksen projektina. nimipäiväänsä viettävät
Tänään: Tero
Perjantai: Verna, Minea
Lauantai: Julia, Julius, Janna, Juliaana
Sunnuntai: Tellervo
Maanantai: Taito
Tiistai: Linda, Tuomi
Keskiviikko: Jalo, Patrik
Torstai: Otto
Kiipulan ammattiopiston aikuiskoulutuksen
datanomiopiskelijat perustivat kolme viikkoa
sitten Kiip-IT-osuuskunnan. Opiskelijat perustivat osuuskunnan,
jolle hommasivat töitä. Elokuva ottaa komediallisin keinoin
vahvasti kantaa pienten koulujen puoelsta.
Kaarina Kollin kehui kärköläläisiä nuoria upeiksi. Muutaman vuoden kuluttua toiminta laajeni
ja Tiina Virtanen-Välkkynen
tuli mukaan yritykseen. Oppimisen pitää olla koiralle hauskaa ja oikein
tehdystä työstä palkitaan heti.
Julkaistavat tiedot valitsee toimitus, ei hinta ym. Viikon kolumni
Nettisivujemme kautta www.ehl.fi tai
sähköpostitse tapahtumakalenteri@ehl.fi
T
ammikuussa 1993 Jyväskylän kauppaoppilaitoksen opettaja Timo Partanen teki hullun tempun. ilmestyneessä numerossa kerrottiin, että Kärkölässä Järvelän Kinossa oli tiistaina 3.4. . Elokuvan musiikki oli myös oman paikkakunnan tuotantoa, sen sävelsi ja esitti kärköläläinen bändi Omaisuusvahinko.
Suomi vietti seitsemän vuotta sitten 90-vuotis juhlavuottaan. Hän toteaa,
että samalla, kun hän maalasi
liukuhihnalla satoja ovia, hän
oppi ruiskumaalaamaan.
. Kolme meistä opettajista, anteeksi valmentajista, lähti mukaan
osuuskuntaan henkiseksi tueksi.
Alkuhämmennyksen jälkeen opiskelijat ovat
todella ottaneet uuden opiskelutavan omakseen.
Tauolle ei malteta lähteä, koska osuuskunnan
nettisivut pitää saada valmiiksi. Kaikki tekevät opiskelujensa päätteeksi edelleen matkan maailman ympäri.
Tapasin keväällä Heikki Martikaisen, joka päättelee opintojaan Tiimiakatemiassa. . 50 vuotta sitten
Taiteellinen yrittäminen kannattaa
Kärkölässä historiallinen
elokuva
Hausjärvi
Ulla Jäske
Jari Välkkysen Pieni Taulukauppa sai alkunsa jo vuonna
1988, kun hän perusti JV-maalaus -nimisen yrityksen.
Aluksi Välkkynen teki autoihin ja moottoripyöriin erikoismaalauksia
2-värikäyttöön
Mustavalkoinen logo mv-töihin
Huoltoasema
M. Pullinen & Kni Ky
Negatiivinen logo mallitettu
mustalle pohjalle
Keskustie 25, 12100 OITTI (019) 782 145
1 VIESTINNÄN
OHJEISTUS
Tunnus ja käyttömuodot
Tunnus muodostuu Seo-tekstityypistä ja pisteestä. Tunnuksen kirjaimien suhteet on
suunniteltu huolellisesti. Muiden esitettyjen
kriteerien painoarvoihin ei ole
huomautettavaa.
Määräytymisperusteiden laskentaperiaatteisiin Kärkölällä ei
ole huomautettavaa.
E s i t e t t y ve r o t u l o i h i n
perustuva valtionosuuden
tasaus on Kärkölän melestä
nykyistä järjestelmää parempi,
koska se kasvattaa tulojen tasauksen painoarvoa. Toisaalta tärkeämpää
on tämän toiminnan tavoite,
eikä osallistuvien lukumäärä
sinänsä, toteaa vanhempaintoimikunnan koollekutsuja
Susanna Pirinen.
. Se auttaisi jo paljon, jos
koulussa olisi kylällä asuva
opettaja, ehkä osallistumiskynnys kokouksiinkin olisi
alhaisempi, Anne Puranen
sanoo.
. Kyllä tänne enemmänkin väkeä mahtuisi, hymähtää
yhdistysaktiivi Anne Puranen
kahvipöydän kattauksen ohessa.
. K-H
kustannuksetkin ovat.
Sairastavuuden painoarvon
lisääminen on oleellista ja sitä
tulisi nostaa vielä esitettyä
enemmän. Tavoitteena on, että uusi
lainsäädäntö tulee voimaan
1.1.2015.
Esitetty valtionosuusuudistus
rakentuu laskennallisista kustannuksista, kuntien omarahoitusosuudesta, lisäosista sekä
verotulojen tasauksesta ja muun
muassa siirtymätasauksista.
Laskennan yleisperiaatteena
on asukasluku kertaa hinta kertaa kerroin. Painoa on laitettu erityisesti niihin ikäluokkiin, joissa kunnan
RGB-logo sähköiseen käyttöön
(esim. Ehkä myös jotkut perusperiaatteet olisi hyvä sopia
koulun sisällä sen suhteen,
mitä vanhempainyhdistykseltä
Valtionosuusuudistus
SAAPUNEET! kelpaa Kärkölälle
KESÄRENKAAT
Tule kysymään edullista
pakettitarjousta
Nokia, Ässä ja
Dunlop renkaista!
Esim.
Dunlop
350?
CMYK-logo 4-värikäyttöön
195/65 x 15
PMS-logo 1 . PowerPoint, Word, www)
/sarja asennettuna
Negatiivinen logo mallitettu
siniselle pohjalle
Kärkölä . Siihen riittää esimerkiksi kahden euron ksylitolipastillien ostaminen, Pirinen
kertoo.
Yhteistyö koulun kanssa on
molempien puuhanaisten mielestä asiallista, mutta joitain
pelisääntöjäkin toivottaisiin.
Kohua herättäneestä kolumnistaan tunnettu ylikonstaapeli Matti Koski valisti monnilaisia huumeiden vaaroista.
Marko Kallionpää
. Kulmilla
6
Torstaina 10.4.2014
Vanhempaintoimikunta tukee koulua k
Monnilaiset kutsuttiin kuulemaan ylikonstaapelin huumevalistusta
Hausjärvi
Marko Kallionpää
Peruskoululain mukaan peruskoulun on tehtäväänsä hoitaessaan pyrittävä läheiseen yhteisymmärrykseen ja yhteistyöhön
kodin kanssa tukemalla kotia
sen kasvatustehtävässä. On parempi
tasata tuloja kuin kustannuksia.
Siirtymätasauksen kesto ja porrastus on sopiva.
Valtionosuusjärjestelmä
uudistetaan osana kuntarakenneuudistusta. Järjestelmää
yksinkertaistetaan ja selkeytetään ja sen kannustettavuutta
parannetaan. Nykyisin kriteerit
ovat osin päällekkäisiä ja niitä
on 50; uudessa esityksessä
kriteerejä on kahdeksan. Joskus roolit voivat kääntyä myös
toisin päin ja kodit voivat täydentää koulun kasvatustehtävää
niiltä osin, kun koulu ei siihen
ehdi tai pysty.
Monnin koulun vanhempaintoimikunta kokoontuu
kylän koululla säännöllisesti.
Vapaaehtoisuuteen perustuvan
yhdistystoiminnan ajatuksena on aktivoida kyläläisiä ja
lisätä yhteisöllisyyttä. Lisäksi
varainkeruulla tarjotaan koulun oppilaille mahdollisuuksia
luokkaretkiin ja vaikkapa liikuntavälineiden hankintaan.
Tällä hetkellä aktiivisia vanhempia on kymmenkunta ja
lisääkin toivottaisiin.
. Tämä on kuitenkin vapaaehtoistoimintaa, emmekä tietenkään odota mitään erityisiä
kiitoksia tästä. Niitä ei saa uudelleen piirtää, asetella eikä muuttaa millään
tavalla.
Kärkölän kunnanhallitus pitää
lausunnossaan ehdotetun valtionosuusuudistuksen kriteerien
vähentämistä ja selkeyttämita
perusteltuna ja tarpeellisena.
Toivottavaa olisi, että laskentatiedot olisivat kuntien saatavilla. Tavoite on saada
sellainen toiminnallinen henki,
että kaikki osallistuvat omalla
tavallaan. Juuri sairauksien
hoidossa sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa ovat kuntien suurimmat kustannukset ja jatkossakin
vahvimmat kustannuspaineiden
kasvut.
Muiden kriteerien painoarvoissa on vain vähäisiä
muutoksia nykyiseen järjestelmään. Erityisesti sairastavuuskriteerin sisältö olisi tarpeen
avata.
Uudistuksen tavoitteena on,
että se olisi jatkossa läpinäkyvä
ja kannustava. Valitettavasti sairastavuuskriteerin osalta näin
ei ole.
Ikäryhmien painoarvot ovat
Kärkölän mielestä sopivat. Ne
ovat ikärakenne, sairastavuus,
työttömyysaste, kaksikielisyys,
vieraskielisyys, asukastiheys,
saaristo ja koulutustausta.. Valtiovarainministeriön asettaman selvitysmiehen tehtäväksi annettiin tarkastella järjestelmän perusteiden
läpinäkyvyyttä, lukumäärää,
päällekkäisyyksiä, korvaustarpeita, ajanmukaisuutta ja
soveltuvuutta kuntarakenteiden
ja palvelutarpeiden muutoksessa
Kunnan talous on
edelleen selvästi alijäämäinen
ja tälle vuodelle on jo tarvetta
kulut yhteensä olivat 30,7 miljoonaa euroa ja tuotot olivat 6,1
miljoonaa euroa. kunnanjohtaja Erja Viitala.
Toukokuussa kokoontuva
kunnanvaltuusto saanee tilinpäätöksen lisäksi käsiteltäväkseen myös uusia säästökeinoja. Luennoitsijaksi oli kutsuttu ylikonstaapeli
Matti Koski Itä-Uudenmaan
poliisilaitokselta.
. huollot
Pesut ja vahaukset
Renkaat ja vanteet
Meiltä myös 4x4
ja SUV autojen
Käytössä
sijaisauto
laadukkaat tarvikkeet ja varaosat
Kilpailukykyisin hinnoin 29
30v.v. Suurimmat
kohteet olivat Marttilan vesihuolto, 300.000 euroa ja vanhainkodin lämmitysjärjestelmän uusiminen, 200.000 euroa.
Toiminnalliset tavoitteet
toteutuivat melko hyvin siitä
huolimatta, että kunta teki
säästöohjelman.
Kärkölän kunnanhallitus
hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen osaltaa ja esittää sitä
valtuustolle hyväksyttäväksi.
Tilikauden alijäämä siirretään
taseeseen edellisten tilikausien
yli-/alijäämätilille.
*
*
*
*
MEILTÄ AUTOOSI
Määräaikais- ym. Mitä aiemmin aloittaa
tupakoinnin, sitä todennäköisempää on myös porttiteoria
kannabiksen käyttöön. Kun kunnan taseessa on
alijäämää, on kunnanhallituksen velvollisuus esittää selonteko talouden tasapainotuksesta
tilikaudella sekä voimassa
olevan taloussuunnitelman
ja erillisen toimenpideohjelman riittävyydestä talouden
tasapainottamiseksi.
Tuloslaskelmassa kunnan
Muista kotitalousvähennys 4800?
Meiltä myös rahoituksella. pääsiäispäivänä 21.4.
uutisia joita muut eivät kerro. kasvatustyössä
OITIN
TAKSIASEMA
019 782 550
kuin mahdollisuus. teille se kuuluu, hyvät vanhemmat, Koski päätti esityksensä hievahtamatta istuneille
monnilaisille.
Kärkölässä etsitään vielä lisää säästökohteita keväällä
lisätalousarvioon. Valtionosuuksia
KEVÄT
SYKSY SAAPUU...
SAAPUU...
Saavu sinäkin Ryttylään
pennut tekevät, Koski toteaa
yksiselitteisesti.
. Säästöjen lisäksi sotemenot olivat viime vuonna
kohtuullisia, toteaa vs. Kylän lapset siirtyvät yläkouluun pääasiassa Hyvinkään
puolelle ja maailma on karu
paikka Monnin ulkopuolella.
Kutsuimme Kosken nimenomaan kohua herättäneen
kolumninsa takia, Anne Puranen kertoo.
Ylikonstaapeli Koski herätti
valtakunnallisesti huomiota
herättäneen kolumninsa alkuvuodesta. On esimerkiksi ollut tilanteita, joissa
Päivystys 24h
HORMIT KUNTOON!
Ilmainen piipun kuntoarvio!
- Piippujen kunnostukset ja muuraukset
- Hormien pinnoitukset ja putkitukset
- Takkojen kunnostukset ja muuraukset
- Piipunhatut alk. Kirjoituksessa todettiin varsin suorasanaisesti, että
huumeita käyttävistä ?tytöistä
tulee narkkihuoria ja pojat
kokevat tasaisin väliajoin puukkojen ja puntareiden vaikutukset kropassaan.?
?Huoltajan homma
katsoa, mitä pennut
tekevät?
toivotaan. Ehkä myös
koulu kasvanut niin nopeasti,
ettei oikein tiedetä, mikä vanhempainyhdistyksen rooli voisi
olla, Susanna Pirinen toteaa.
Huhtikuisen tiistai-illan
kokoontumisen teemana oli
huumevalistus ja pääasiallisena kohderyhmänä Monnin
koulun kuudesluokkalaiset
vanhempineen. Korko jopa 0%
Teemme ilmapallomenetelmällä ilman työaukkoja
Säästöt vähensivät alijäämää
Kärkölä
Sari Mustjoki
7
Kulmilla
Torstaina 10.4.2014
kertyi 8,9 miljoonaa euroa.
Siitä 620.00 euroa on harkinnanvaraista valtionosuuden
korotusta.
Investointeja tehtiin 1,4 miljoonalla eurolla. Toimintakate
oli 24,6 miljoonaa euroa. Toivottavasti olemme
kuitenkin vähemmän taakka
Monnin koululle kokoontuneet
kyläläiset kuuntelivat hiirenhiljaa Kosken suorasukaista
ja kaunistelematonta esitystä
huumeisiin sekaantuneiden
elämästä.
. kokemuksella
HUOLTAA JA VARUSTAA
AUTOHUOLTO
Ipefix.fi
RYTTYLÄ 0500 539 950
Pääsiäinen on ovella...
Viikolla 16
Etelä-Hämeen
Lehti ilmestyy
jo ke 16.4.
Ilmoitusaineistot
maanantaina 14.4.
klo 12 mennessä.
Ilmoitusvaraukset:
p. Kunnanvaltuuston vuosi sitten keväällä
hyväksymä säästöohjelma
vähensi kuluja.
. 89?
- Saunan kiukaat asennettuina
- Kattoturvatuotteet ja sadevesijärjestelmät
- Pellitykset
enen
Kymm takuu!
n
vuode
Tmi Juho Haimila
Puh: 045 263 9147
E-mail: juho.haimila@hormitkuntoon.?
www.hormitkuntoon.?
Monnin koulun vanhempaintoimikunnan koollekutsuja
Susanna Pirinen korostaa toiminnan yhteisöllisyyttä lisäävää luonnetta.
Marko Kallionpää
lapsen adhd-lääkkeet ovat
päätyneet päihdevanhemman
kautta katukauppaan.
Paikalla olleille vanhemmille Koski korosti, kenellä
on pääasiallinen vastuu omasta
jälkikasvustaan.
. Suurin ylitys oli varhaiskasvatuksessa,
lähes 130.000 euroa.
Verotuloja kertyi 15,4 miljoonaa euroa, mikä on 0,8 miljoonaa euroa edellisvuotista
vähemmän. Myös lääkkeiden väärinkäyttö on yleistynyt. Se homma ei kuulu poliisille, opettajille tai sossuille
. Kyllä se on huoltajan homma katsoa, mitä
Kärkölän kunnan tilikauden
tulos vuodelta 2013 oli 1,6
miljoonaa euroa alijäämäinen.
Muutetussa talousarviossa alijäämän määräksi arvioitiin 2,7
miljoonaa euroa. Netistä
saa hetkessä yksityiskohtaiset
ohjeet kyseisen aineen kasvatukseen, Koski valistaa.
. Sote-menot
ovat taas tällä hetkellä suurempia kuin talousarviossa
arvioitiin.
Viitala toteaa, että Kärkölä
ei ole ahdingossaan yksin ja
helpotusta ei ole luvassa tulevasta valtionosuusuudistuksestakaan, Kärkölä on ilmeisesti
siinä häviäjä.
Kunnan alijäämä taseessa on
yhteensä 4.252.590,35 euroa.
Tämä on 894,90 euroa asukasta
kohti. 050-5341070,
ilmoitukset@ehl.fi
Toimistomme on suljettuna
pitkäperjantaina 18.4.
sekä 2. Tillikauden toimintakate oli lähes
sama kuin edellisvuonna, kasvua oli vain 0,2 prosenttia.
Tuottoja kertyi ennakoitua
enemmän sosiaali- ja perusterveydenhuollon vastuualueella,
noin 104.000 euroa.
Suurimmat säästöt kuluissa
tulivat erikoissairaanhoidossa,
noin 136.000 euroa, yleissivistävässä koulutuksessa, noin
312.000 euroa ja kiinteistöissä,
noin 94.000 euroa
Jokaisen pitäisi tietää, mitä historiassa on tapahtunut, jotta tätä
päivää voisi ymmärtää.
. Isomummelini oli syntynyt vuonna 1916. Vaikka nuorelle on tärkeää,
että saa päättää omista asioista
itse ja tuntea olevansa riippumaton omista vanhemmistaan
ja isovanhemmistaan, niin silti
nuoret ja isovanhemmat tarvitsevat toisiaan.
Hän totesi, että maailma
muuttuu, mutta eri ikäpolvet
voivat kertoa omia näkemyksiään toisilleen ja ymmärtää eri
ajattelutapoja.
. Virren ajankohtaisuus ei
ole hävinnyt. Juhlassa on veteraaneja,
joilla on vielä voimaa olla
mukana, mutta juhlasta puuttuvat ne, jotka antoivat henkensä.
Seppelpartiot lähetetään heidän
muistokseen.
Ennen seppelten lähettämistä
Kauranne puhui muun muassa
huolesta ja ahdistuksesta.
Rovastin valitsemassa virressä Siunaa ja varjele meitä,
kuuluu hänen mukaansa
1930-luvun huoli, mutta myös
huoli nykypäivän maailman
tulevaisuudesta.
. Hän totesi, että puheen
pitäminen sotaveteraanijuhlassa
on nimenomaan kunniatehtävä.
Arpaltio pohti asiaa yleiseltä
ja henkilökohtaiselta kannalta.
. Harjavallassa asuvan pappani isä, Kauko Verner Collin,
kaatui talvisodassa jouluaattona
vuonna 1939. Musiikista vastasi
Kaartin soittokunta.. Innostuin aikanaan miettimään, miksi edelleen soditaan.
Onko ihminen
oppinut mitään
Aropaltion mukaan omaa menneisyyttään ei voi paeta. Tunne on
molemminpuolista.
Menneisyys siirtyy
sukupolvelta toiselle
Sota-aika on Aropaltiolle tuttu
juuri isovanhempien ja isoisovanhempien tarinoista.
. Kulmilla
8
Torstaina 10.4.2014
Tapio Aropaltio ja Esko Niittylä kohtasivat sotaveteraanien piirijuhlassa.
Ulla Jäske
Sotaveteraanijuhlassa nuori
kohtasi vanhan
Ulkoisen uhan pelko on vaihtunut tasapuolisuuden vähenemisen pelkoon
Hausjärvi
Ulla Jäske
Rovasti Jussi Kauranne lähetti
seppelpartiot Hausjärven ja
Mommilan sankarihaudoille
Uudenmaan Sotaveteraanipiirin piirijuhlassa.
. Koen, että voin
jakaa hänen kanssaan onnistumiset ja murheet. Soittelen Harjavallassa
asuvan mammani kanssa joka
sunnuntai. Hän uskoo ennemminkin energiakriisiin, jos Venäjä
sulkee kaasuhanansa.
. Hän sai
valkolakin ilman ylioppilaskirjoituksia, koska talvisodan
aikaan kirjoitukset peruttiin,
ensi syksyn ylioppilaskirjoituksiin tähtäävä Aropaltio kertoi.
Hänen äidin puolen isovanhempansa ovat 71- ja 77-vuotiaita. Itse asiassa aihe kiinnostaa
häntä jo niin paljon, että hän
haluaa siitä ammatin.
. Kauranne totesi,
että mukana on myös sotaa
kokemattomia kunnioittamassa
sotiemme veteraaneja.
Ulla Jäske
Eri ajattelutapoja voi
ymmärtää
Yksi sotaa kokematon, Hausjärven lukion opiskelija Tapio
Aropaltio, puhui veteraaneille
itsenäisyyden merkityksestä
nuorelle. Ulkoisen uhan
määrä on pienentynyt, mutta
samalla hyvinvoinnin tasapuolinen jakaantuminen on vähentynyt, Kauranne sanoi.
Yläasteen juhlasaliin
oli kokoontunut noin 250
Seppelpartiot
veivät viestiä
sankarihaudoille.
sotaveteraania. Olemme puhuneet koulussa paljon Ukrainan ja Krimin
tapahtumista. Nuorille ne ovat
isoja asioita. Venäjä haluaa näyttää asemansa maailmassa, mikä ei ole
hyväksyttävää, Aropaltio mietti.
Juhlassa puhui myös
Hausjärven Sotaveteraanien
puheenjohtaja Olli Pihlflyckt,
Uudenmaan Sotaveteraanipiirin
puheenjohtaja Heikki Lindroos
ja Suomen marsalkka Timo
Närhinsalo. Isän puolen 80 ja 81.
. Tilanne
on lähinnä uhkailua ja kiristystä. Pappani on lahjoittanut minulle muun muassa
Kauko Vernerin sotilaspassin ja
kaatumisilmoituksen.
Historia on kiinnostanut
lukiolaista 6-luokan keväästä
asti. Olemme miettineet, ovatko ihmiset oppineet
mitään menneisyydestään.
Aropaltio uskoo kuitenkin
siihen, että sodan aloittamiskynnys on liian korkea
Kerta kerralta kehittymistä kiittää myös Alatalo.
. kello 14.
Kaverit ylipuhuvat
Kuoroon tullaan usein jonkun
tutun yllyttämänä. Puheäänen perusteella ykkösbasso, arveli
Mieskuoro kuoromatkalla Sortavalan laulujuhlilla 1926.
Marko Kallionpää
kuoronjohtaja ja sitä minä laulan, Alatalo kertoo.
Anttila kertoo kuuluvansa
aistiviallisiin kakkostenoreihin, jotka laulavat melkein koko
ajan väärin.
. Minulla on joskus toiveita oppia laulamaan, Alatalo
vitsailee.
Kuoron moottoriturpa
Hausjärven Mieskuoron juhlakonsertti järjestetään tulevana sunnuntaina Oitin alakoulun juhlasalissa kello 14.
Marko Kallionpää
Kytösaari kertoo, että porukassa
pysyminen on hänelle helppoa.
. Me emme juuri koskaan
laula melodiaa vaan väli- eli
sointuääniä, hän sanoo.
. Kuorossa ei puhuta politiikkaa ja olet sitten tuomari tai
viemäri, niin olet samanvertainen, hän sanoo.
Esiintyminen on suola
Esiintyminen on kuorolaulun
suola, joka saa kuorolaiset suhtautumaan harjoitteluun tavoitteellisesti. Kuorossa on hyvä henki,
joka saa hyvälle tuulelle, Selin
kiteyttää.
Silmukari kertoo oppivansa
aina uutta. Vuonna 1984 kuoron
nimi vaihtui jälleen Hausjärven
Mieskuoroksi. Huomasin kapellimestari
Osmo Vänskän kesken kaiken kassajonossa. Mieleen on jäänyt
esiintyminen Riihimäellä Vuorisen kaupassa.
. Sekuntiakaan en ole katunut, että lähdin ennen kuin
tulivat hakemaan, Kytösaari
vahvistaa.
Me-henki pitää mukana
Hausjärven Mieskuoron historiikin kirjoittanut Hannu
Mäkelä on ollut kuorossa
kahteen eri kertaan. Torvisen mukaan
esiintyminen on arvokas asia.
. Tule mies mieskuoroon, jos
osaat edes puhua. Tämän kuoron
alusta saakka mukana on laulanut Heikki Torvinen.
. Hän näytti
kuuntelevan lauluamme tosi
tarkkaan ja tuli esiintymisen
jälkeen sanomaan meille, että
hyvin meni, Anttila muistelee.
Karaokea laulanut Alatalo
pitää kuorolaulua huomattavasti
sitä haastavampana. Naapurissa asui laulajaveljiä, jotka saivat puhuttua
ympäri. Kuorossa tutustuu uusiin kavereihin
ja lähialueiden kuoroihin, hän
luonnehtii.
Myös Matti Anttila on ollut
mukana 30 vuotta. En ole katunut lähtöä,
Selin kertoo.
Selin itse puhui kuoroon
tämän vuoden alussa työn
kautta tutuksi tulleen Keijo
Alatalon. Onnistunut esiintyminen loistaa kuoronjohtajan
Hausjärven Mieskuoro matkalla Sortavalan laulujuhlilla 1920- tai 1930-luvulla, kuva majoitustiloista.
Marko Kallionpää
kasvoilla, se on meille kiitos.
Anttilan mukaan rivistön
muodostaminen kulissien
takana on aina sekamelskaa,
josta huolimatta parvelle aina
on päästy. 9
Kulmilla
Torstaina 10.4.2014
Hausjärven Mieskuoron sadan vuoden
matka huipentuu juhlakonserttiin
Hausjärvi
Anu Ylimäki
Hausjärven Mieskuoro täyttää
tänä vuonna sata vuotta. Musiikki on
kuoroharrastuksen myötä auennut hänelle aivan eri tavalla, esimerkiksi konserteissa pystyy
aivan toisella tavalla poimimaan
kuulemastaan helmiä.
. Se on yleisesti tunnettu
asia. Vaikka
laulajien määrä on viime vuosikymmeninä ollut vähentymään
päin, on kuoro juhlakonserttinsa
kynnyksellä saanut uusia jäseniä ja heidän myötään uutta
puhtia.
Sotavuodet uuvuttivat alkuperäisen mieskuoron, jonka
toimintaa jatkoivat lähes 40
vuoden ajan Ryttylän Mieslaulajat. Johtajapula on vaivannut
meitä viimeiset viisi vuotta.
Nyt kun olemme saaneet johtajaksi Klaus Hildénin, on taas
kertakaikkisen mukavaa olla
kuorossa, Anttila kiittää.
Hausjärven Mieskuoron juhlakonsertti järjestetään Oitin
alakoulun juhlasalissa ensi
sunnuntaina 13.4. Sen lisäksi
häntä on motivoinut pysymään
joukossa mukana kuoron hyvä
me-henki.
Henkeä kiittävät myös
Selin ja kuoron tämänhetkinen puheenjohtaja Reijo Silmukari, joka on ollut mukana
pari vuotta.
. Kuorolaulu on hyvä harrastus, johon jää koukkuun. Omasta
mielestään hänellä ei ole ollut
riittävästi aikaa harrastukseen.
. Olen laulanut karaokea,
eikä minulla ole lainkaan kuorotaustaa. Mietin, että miten
kaverit suhtautuvat mutta
porukka ja vastaanotto on ollut
tosi hyvä, Alatalo kertoo.
Lauri Kytösaari sai oman
hiostuksensa arvovaltaiselta
taholta. Tytär työllistyi Patastenmäen kouluun, jonka rehtorina oli silloinen Hausjärven
mieskuoron taiteellinen johtaja
Erkki Ojanen.
. Kuorossa olen pysynyt
hyvän harrastuksen ja hyvien
kavereiden takia, Mäkelä sanoo.
Torvinen kiittää kuoron
hyvää tuuria hyvien johtajien
ohjauksen suhteen. Karaokessa
yksin voi tarvittaessa hiukan
säveltää mutta kuorossa on
pysyttävä omassa äänessä ja
sovitettava voima ja tempo
toisten lauluun.
Mieskuorossa on 1- ja
2-tenoreita sekä 1- ja 2-bassoja.
Alatalolla ei ollut kuoroon tullessaan hajuakaan siitä, mitä
ääntä hän laulaa.
. Näin kävi
aikanaan Mauri Selinille.
. Ensimmäisiin harjoituksiin tullessaan Alatalo yritti
esittää tulevansa vain kuuntelemaan mutta saikin heti nuotit
käteensä.
. Sinut kyllä
opetetaan laulamaan, eikä ole
mitään pääsykokeita, Kytösaari
kehottaa.
Oitti 8.45.
Iltapäiväkerho 16.4. Ilm.
näihin tilaisuuksiin viim. Leksa
p. Maakuntahallitus pitää
tärkeänä, että Humppilan lentokentän ja logistiikka-alueen
toteuttamisen mahdollisuuksia
tulevaisuudessa ei suljeta pois.
Vanhempien juttukahvila Nuokulla
Kärkölä . 2014 klo 14.00
Oitin alakoulun juhlasalissa
oa!
Koulunraitti 5, Oitti
l
u
t
e
v
Liput 15?
Ter
TOISTO TUO TEHOA!
Ilmoitussarjat
nyt edullisesti!
ILMOITUSMYYNTI: ilmoitukset@ehl.fi
. Sotahistoria ja Kulttuurimatkan
Karjalan Kannakselle. 0400-840166.. Kokouksia
Teuro-Mäenpään
yksityistien
vuosikokous
24.4.2014 klo 19.30
Hannu Mäenpäällä.
Hoitokunta
SAHAKYLÄN YKSITYISTIE
Vuosikokous pidetään
perjantaina 25.04.2014
klo 19.00 Mommilan
seurojentalolla.
Sääntömääräisten asioiden
lisäksi päätetään uudesta
yksikköjaosta.
Tiehoitokunta
. Muut
vuorot päättyvät toukokuun
aikana. Vesivoimistelu ma klo 14?14.45,
ke 16?17 ja su 12?13 Uimahalli. Kiri osallistuu kylän
yhteiseen vapputapahtumaan 1.5. Lentokentän aluevarauksen vahvistamatta jättäminen
kuvastaa toisaalta myös ympäristöministeriön vaikeutta tehdä
päätöksiä isoista ja vaikuttavista hankkeista, Hämeen liitosta todetaan.
Hämeen liitossa tutustutaan
nyt tarkemmin ympäristöministeriön päätökseen ja sen
perusteluihin. 30.4.
mennessä Jukka Uola 0400635366 tai etela-hame@elakeliitto.fi
Hausjärven 4H-yhdistys:
Ilmoittautuminen kesän päiväleireille on alkanut. Se on selkeä tunnustus
tälle maakunnan kehittämisen
kulmakivelle, toteaa Hämeen
maakuntahallituksen puheenjohtaja Johannes Koskinen.
. Parittoman viikon la
avoinna 11?14. EHL
Järvelän Nuokulla on jo pari
kertaa järjestetty lähinnä teinien
vanhemmille tarkoitettu EVEK
(Ei Voisi Enempää Kiinnostaa)
-café . klo 11 alk.
Riihimäen ABC:llä. Päätöskahvit 28.4. Riihimäen uimalan vesijumppa
altaalla.
Riihimäen seudun hengitysyhdistys: Vesijumpat To
klo 15.45?16.30. Katso kyläyhdistyksen facebooksivu tai käy Tuvalla!
Lappilan Nousu: Painiharjoitukset Väre-Vintillä (Kauppatie 7-9, Järvelä). 0408366503. Lainalle p. klo 12
Kärkölän kunnantalon aula,
klo 14 kerho. Laulut
tahdittaa Sirkka ja Markku.
Kahvia ym. aika) Kahvila
Tähkässä. klo 13
kunnantalolla Järvelässä. ja
Viestirykmentissä 25.4. . kello 17?19 (tarjolla on täytekakkukahvit!) ja
myös 19.5. Ti 14?18, ke?pe
11?15. Ympäristöministeriö jätti vahvistamatta
Humppilaan sijoittuvan lentoliikenteen ja logistiikka-alueen
sekä eräitä kaupan aluevarauksia. Bocciaa Vuokkoharjun koulun liikuntasalissa
ti klo 17-18. Vertaistuki-ilta yllätyksen kera. Tervetuloa!
Teuronjoen Latu: Kärkölän
seurakunnan ja Teuronjoen
ladun järjestämä kylmävesiuinti maanantaisin seurakunnan leirikeskus Kalliopirtillä
huhtikuun loppuun saakka.
Uinti aika saunan kera klo
16?20. Kirmalassa, Kirkkotie
2. JÄRJESTÖPALSTA
Järjestöpalstalla julkaistaan veloituksetta järjestöjen omille jäsenille tarkoitettuja lyhyitä tiedotteita. kuukauden viimeisenä sunnuntaina 27.4. ja
kesäretki Somerolle teemalla astrologiaa ja kartanoita
12.6. vaihemaakuntakaavan. Tervetuloa.
Kärkölän Karjala-seura ry:
Tarinatuokio su 13.4. Molemmat kehityskäytävät: Helsinki?Hämeenlinna?Tampere
ja Helsinki?Forssa?Pori vahvistuivat. Tiedotteet lähetetään sähköpostilla
seurapalsta@ehl.fi tai postitse osoitteella Etelä-Hämeen Lehti, PL 6, 12101 OITTI. sekä mukavaa yhdessä oloa.
Riihimäen seudun diabeetikot: Vesijumpat: ti klo 17.15?
18., pe klo 13.45?14.30. Kaava oli ympäristöministeriön käsittelyssä varsin
pitkään, yli puolitoista vuotta.
Kaavasta tehdyistä 15 valituksesta hyväksyttiin yksi eli
Humppilan lentokenttä- ja
logisttiikka-aluetta koskeva
valitus.
Kaikki muut valitukset
hylättiin.
Ympäristöministeriön päätöksessä on Hämeen liiton
mukaan paljon myönteistä.
. klo
18 Teijalla Oriflamen Jaana
Sinisalo tulee puhumaan kasvojen puhdistuksesta. Matkan hinta n. 040-747
4122, Timolle 0400-713370
tai Ollille p. Vanhat ja uudet palloilijat
joukolla mukaan!
Lappilan Eläkkeensaajat
ry: Neulekerho 16.4. Liitä tiedotteen mukaan yhteystietosi.
Muuten tiedotetta ei voida julkaista. Tervetuloa.
Oitin kyläyhdistys ry: Laulajaiset jatkuvat Koivumäen
ruokalassa (ent. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
Kärkölän Kansalliset Seniorit ry: Laululounas to 24.4.
klo 12 (huom. Lisätietoa seuran
nettisivuilta, www.hausjarvenurheilijat.com ja p. Hikiä 8.25. Vahvistamatta jätetyt hankkeet ja aluevaraukset otetaan
uudelleen arvioitaviksi kuntien
kanssa ja sen jälkeen päätetään
jatkotoimenpiteistä, Koskinen
sanoo.
Oleellisin asia vahvistamispäätöksessä on ehkä se, että
ykköskaavassa osoitettu kuntien taajamien maankäytön
tulevaisuuden linjaukset vahvistettiin, niin asumisen kuin
elinkeinojenkin osalta.
Ympäristöministeriö jätti
vahvistamatta Humppilan lentokenttä- ja logistiikka-aluetta
koskevan aluevarauksen. Heinolan kesäteatteri Ilmasta rahaa 13.7. Saman viikon lehteen ehtivät tiedotteet, jotka ovat toimituksessa viimeistään maanantaina kello 17. Ota
mukaasi hiuspanta, käsipeili
ja kasvopyyhe. Ryttylä klo 8. Päätös vahvistaa kaavan ja
maakunnan kehittämisen strategiset päälinjaukset. seurojentalolla.
Talkooväkeä tarvitaan, joten
kaikki rohkeasti mukaan. Lehdellä on oikeus tarvittaessa lyhentää ja muokata tekstejä.
Eläkeliiton Hausjärven yhdistys: Uintikauden päätösmatkan aikataulu 22.4. kello 18.
Sokkalan-Salo-Kekkilän-Mansikkalan koulupiirit: Kevättapaaminen la 12.4. Uinti myös toisena
pääsiäispäivänä. Bocciaharjoitukset to
klo 16.30?18 Eteläinen koulu
ja su klo 9?12 Uimalan yläsali.
Saunomista ja avantouintia la
klo 13?18 Inra-maja, Ryttylä.
Ryttylän Kiri: Perhesählyä
koululla viimeisen kerran
13.4. Arpajaiset. klo 17?19, paikka
Järvelän Nuokku, Virkatie 5.
. makkaran myynnillä ja kisailuilla.
Ryttylän Martat: Ti 22.4. ennakkoon
Teijalle viim. Yleisötapahtumien ilmoituksia, virallisia kokouskutsuja tai hintatietoja ei julkaista. tänään 10.4. vanhainkoti)
klo 14. Tervetuloa mukaan
uudet ja vanhat liikkujat.
Hausjärven Sotaveteraanit
ry: Veteraanipäivän lounaat
Panssariprikaatissa 24.4. klo 18-20
Hämeenlinnassa, Näkövammaisten toimitilassa, Parolantie 22 (käynti Brahenkadun
puolelta). . ilm. Pienet
nassikat harjoittelevat ti klo
17.30?18.30. 15.4.
Ryttylän Työväenyhdistys
ry: Kuukausikokous Koivupirtillä 14.4. pe 14.30?
15.15 Riihimäen uimalan vesijumppa-altaalla.
RinvaKlubi: Inkilänhovi. Humppilan lentokentän
ja logistiikka-alueen jättäminen vahvistuspäätöksen ulkopuolelle on eittämättä isoin
pettymys maakunnalle ja sen
selkeälle tahdolle arvioi maakuntajohtaja Timo Reina.
Kaavan valmistelussa tehtiin
laajat selvitykset mutta ne eivät
ympäristöministeriön mukaan
kuitenkaan olleet riittäviä.
. Jari Rantala p.
040-5112353 tai jari.rantala@
sak.fi
Mommilan erämiehet: seuran välinen riistapolku järjestetään järvelässä mertien
järjestämässä kilpailussa 21.4.
Mommilan maa- ja kotitalousseura sekä Mommilan Jymy: Iltamapalaveri pe
11.4. Tapahtumia
ieskuoron
HausjärvenvuM
100- otis
Juhlakonsertti
Sunnuntaina 13.4. Isot nassikat
harjoittelevat ti 18.45?19.45
sekä to 18.00?19.30 Kuntopainijoiden harjoitukset
ovat to klo 18.30?20.00 ja la
17.30?19. Maakuntakaavaprosessin etenemisestä neuvotellaan
lähiaikoina myös kuntien ja
ympäristöministeriön kanssa.
Kanta-Hämeen maakuntahallituksen päätti maanantaina
valittaa vaihemaakuntakaavan
vahvistuspäätöksestä korkeimpaan hallintoikeuteen. Maakuntahallitus saa asiasta selonteon maanantaina ja maakuntahallitus
linjaa myös sitä miten jatkossa
edetään. Tervetuloa!
Kärkölän Kirkonkylän Martat: Marttailta torstaina 10.4.
klo 18. Kahvit keittelee Irja ja Sirpa.
Kärkölän Kisa-Veikot: Kuntolentopallo ti klo 19.30 Kirkonkylän koulun liikuntasalissa. . K-H
Ympäristöministeriö on viime
viikolla vahvistanut KantaHämeen 1. Vaahteratie
10, Oitti
Kanta-Hämeen Meniereyhdistys ry: Kuukausitapaaminen ti 22.4. Myös nuoriso
tervetullut! Ilm. . klo 13
Oitin Seurakuntalo, yhteislaulua.
Eläkeliiton Etelä-Hämeen
piiri järjestää 1?4.9. Leirikeskuksen osoite
Kalliopirtintie 20. Ruokailun jälkeen lauletaan Raino Rauhalan säestyksellä. Tied. Pääosa kauppaa koskevista aluevarauksista, eräitä yksittäisiä
kohteita lukuun ottamatta,
vahvistettiin.
Huomion arvoista on myös,
että Forssan seudulle pitkään
valmistellun tuulivoimapuiston
aluevaraus vahvistettiin.
. klo 19. Katso lisätiedot www.4h.fi/hausjarvi.
Monnin 4H-kerho ti 17?18.30,
Hikiän 4H-kerho to 17-18.30,
Oitin liikuntakerho to 17?
18.30 ja Oitin Pienoismallikerho joka toinen ti, parittomina
viikkoina 17?18.30.
Hausjärven Urheilijat: Lasten ryhmät liikkuu ke ja to
iltaisin. 050-5539404.
Hausjärven Sydänyhdistys:
Kuntosalivuoro keskiviikkoisin klo 13?14.
Hausjärven Tennisseura:
Juniorien tennisvalmennusta Oitin yläkoulun salissa to
klo 17.
Hyötykasviyhdistys: Vanhan
ajan ompeluseura ke klo 17.
Joulu-Puodissa. Kulmilla
10
Torstaina 10.4.2014
Kanta-Hämeen kehittämisen
päälinjat vahvistettiin kaavassa
Vaihemaakuntakaava ei tuonut juurikaan uutta Hausjärvelle tai
Kärkölään
Kanta-Häme . Kuntien ilmoituksia
ULKOKENTTÄVUOROT
HAETTAVINA
Hausjärven liikuntatoimi julistaa
haettavaksi kunnan omistamien
ulkoliikuntapaikkojen harjoitusja pelivuorot 25.4.2014 mennessä.
Haku ei koske massatenniskenttiä.
Hakemus on vapaamuotoinen ja se tulee
palauttaa osoitteella Hausjärven liikuntatoimi,
Keskustie 2-4, 12100 Oitti tai
jari.kovanen@hausjarvi.fi.
Lisätietoja: 040 330 6780.
. Tied. Marja-Leenalle 0407751890. Bocciaa ei pelata
15.4 ja 29.4.
Lappilan kyläyhdistys ry:
Lappilan kylätupa vko 15.
Ma suljettu. Vierailija, proviisoriopiskelija Otto Kari Kärkölän
Apteekista kertoo ikääntyvi-
en ihmisten lääkkeiden käytöstä ja mitä on huomioitava
reseptilääkkeiden mukaan
ottamisessa ulkomaanmatkalle. Sunnuntait,
pyhät ja välipäivät suljettu.
Perhekahvilassa ke klo 10?12
munien maalausta. Leipomoauto pe klo 11.15?11.45. Lasten ja nuorten asioista kiinnostuneita vanhempia mahtuu vielä mukaan, joten
poikkea kahville, tutustumaan
taloon ja toisiin vanhempiin
sekä vaihtamaan ajatuksia teinien ihmeellisestä maailmasta!
EVEK -café on avoinna maanantaina 14.4. Lasten liikuntakerho
viimeisen kerran 24.4. 480 e, ilm. paikka, joka tarjoaa
lasten ja nuorten vanhemmille
tilaisuuden tavata toisia vanhempia sekä myös nuorisotyön ammattilaisia kahvittelun
ja vapaamuotoisen jutustelun
merkeissä.
Paikalla on edustajia nuorisopalveluista ja seurakunnasta,
sekä kouluilla työskenteleviä
henkilöitä peruspalvelukeskus
Oivasta. Kuntosali ma klo 13?14
uimahalli, to klo 15?16.30
Inkilänhovi ja la 10?12 Urheilutalo
050-5167 329
Lasercoat Oy
Aseliike Matti Kauppi
Aseet ja ampumatarvikkeet
Keskustie 23, Oitti
P. Putkityöt
3 kk:n mainospaikat jaossa nyt!
PALVELUHAKEMISTO
- ALANSA AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI
TOISTOLLA TEHOA MAINONTAAN!
ILMOITUSVARAUKSET: 050 534 1070. 050 582 56 39
www.elisanet.fi/hausfysio
Satu Laine
Hoitoa tuki- ja liikuntaelimistöjen vaivoihin.
Kuusitie 15 A 3, 12100 OITTI
puh. perukirjat
. 041 507 5881
www.jalkahoitola.com
ASEET JA ATK
ATK-laitteet ja tarvikkeet
Posti ja Matkahuolto
KIINTEISTÖPALVELUJA
HAUSJÄRVEN
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
. 0400 101 185
SELKÄPRAKTIKKO® D.C.B.P. Arola Oy
Lanteen Korpi
Talonmiespalvelut
Lvi- ja remontointityöt
Metallin koneistukset
044-5954579 Oitti
www.lanteenkorpi.fi
Lakiasiat nopeasti ja
edullisesti.
Tapaamiset ja kotikäynnit
joustavasti.
Soita ja sovi tapaaminen
puh. Fysikaaliset hoidot . lahjakirjat
perunkirjoitukset, pesänselvitykset,
perinnönjaot, ositukset, kauppakirjat,
kaupanvahvistukset, sopimukset
velkajärjestelyhakemukset, rikosasiat
Kallentie 20, 12240 Hikiä
019 768 463, 040 581 6041
esko.ihalainen@kolumbus.fi
Kanta-Hämeen
Isännöinti
ja Tilipalvelu Ky
Lakiasiaintoimisto
M. 0400-713 370, 050-461 7304
JALKOJEN HOITO
TERVEYSASEMA/KOTIKÄYNTI
TMI Auli Kuusinen
OITTI, puh. 050 - 435 6380
LASIPALVELUJA
HAUTAUSTOIMISTOJA
Kukkahaus
ja Hautaus Oy
Täyden palvelun
hautaustoimisto
ja kukkakauppa
Varaa
paikkasi tästä!
Karoliinankatu 9, 11100 Riihimäki
p. (019) 784 583, 782 307
ELÄINLÄÄKÄREITÄ
ELÄINLÄÄKÄRI
PIRJO PIRJOLA
Tuotantoeläinten, hevosten
ja lemmikkieläinten hoitoa.
Asemantaustantie 121, 12100 OITTI
0400-306 005
Ajanvaraus varmimmin
klo 8.15-9.00
HAMMASTEKNIKOITA
Likakaivojen
tyhjennykset
H AU S J Ä RV E N
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
TILAUSAJOA
OSSI VALLEMAA
- viemäreiden
huuhtelu ja aukaisu
VASTAANOTTO APTEEKIN TALOSSA
(Vaahteratie 13, Oitti)
UNNITTELU
TARKASTUS JA SU
ON
MAKSUTAJANVARAUS
puh. krs
11100 Riihimäki
puh. 050 534 1070
T:MI JUKKA MÄKELÄINEN
Oitti, Vaahteratie 12
(019) 783 390, 0400 686 253
TOISTOLLA TEHOA!
010 666 7910
010 666 7910
. perinnönjaot . 040 500 5727
timo.silvan@haustilintarkastus.fi
LAKIPALVELUJA
OITIN
LVI-ASENNUS OY
20 vuoden kokemuksella
Keskustie 11
12100 OITTI
puh. Etelä-HämeenIlmoitukset
Lehti
Torstaina 08.01.2009
Torstaina 10.4.2014
PALVELUHAKEMISTO - ALANSA AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI - PALVELUHAKEMISTO
ANTENNIASENNUSTA
HAMMASTEKNIKOITA
Antenniasennus
Jouko Vesanen Oy
Hausjärvi
0400 481 819
AUTOKOULUJA
OITIN AUTOKOULU OY
Vaahteratie 13, Oitti
Riihimäen Ajo-Opetus
Laatusertifioitua ajo-opetusta
Keskuskatu 15 A, Riihimäki
0400 618 033 www.ajo-opetus.fi
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
MARTTI PYHÄLÄ
KESKUSKATU 8, 15870 HOLLOLA
Puh. /
koulutettu hieroja
LAKIASIAINTOIMISTO
Jyrki Miettunen ay (OTK)
Koirakoski, 12100 Oitti
0500-695 985
Tmi Ihalainen Esko
Hikiä
. (019) 768 131
Hikiäntie 40, Hausjärvi kk
HAMMASLÄÄKÄREITÄ
KAIKKI HAMMASHOIDON PALVELUT
Riihimäen
Hammaslääkäriasema
Hämeenkatu 24-26, 3. kauppakirjat . 722 989, 724 529
OSTO- JA MYYNTILIIKKEITÄ
SÄHKÖURAKOINTEJA
KODINKONEET, PIENKONEET
JA ILMALÄMPÖPUMPUT
· KORJAA · HUOLTAA
· MYY · ASENTAA
KODINKONEHUOLTO
JA MYYNTI
Ilmoitusvaraukset:
Sari Tanskanen
p. 03-687 6425
gsm 050-540 1127
päivystys 0500-102 127
TILIPALVELUJA
010 2715 100
050 5533 050
HOITOA JA HOIVAA
Kalliontie 758, 12240 Hikiä
p. Hieronnat . 010 219 0950 · www.doredent.fi
Tarjoamme kattavasti
yksilölliset hammaslääkäri
ja suuhygienisti palvelut
uusissa viihtyisissä tiloissa.
Riihimäen hammaspalvelu
Temppelikatu 10 A 6
11100 RIIHIMÄKI
(019) 779 080
www.riihilinna.com
11
KIINTEISTÖPALVELUJA
HAUSJÄRVEN
JÄTEHUOLTO
Jäte- ja lokakuljetukset
puh. 040-529 1820
www.lakiarola.fi
PL 22
(kauppatie 4)
16600 Järvelä
puh. Lahjakortti
Vaahteratie 13, OITTI, puh. Verenpainemittaus
klo 10 konfirmaatiomessu Hausjärven kirkossa,
liturgi ja saarna Grönholm,
avustavat työntekijät Kauranne ja Kantonen, Reelo.
To 17.4. luovaa ilmaisua, saunomista, askartelua,
yhdessäoloa ja ehtoollishartaus. päivästä lähtien klo
16.30?18.30. Pääsiäispäivä klo
10 messu Mommilan kirkossa, Kauranne, Saraneva.
Varhaisnuorisotyö:
Ti 15.4 klo 18 varkkarikerho
Hikiän toimitilassa
Aikuistyö:
To 10.4. mennessä: Virpi Juppala
p. klo 13 Hikiän aikuisten päiväpiiri Hikiän toimitilassa. Joinakin päivinä
olemme laittaneet jopa 150
sirua kissoille ja monirotuisille
koirille, Pienimäki kertoi.
Sirun ansiosta löytöeläinkotiin päätynyt eläin pääsee takaisin kotiin jopa 15 minuuttia
löytymisen jälkeen.
. Löydät
sieltä mm. huhtikuuta. Pitkäperjantai klo 10
Siionin kanteleen sanajumalanpalvelus Oitin srk-talossa,
Grönholm, Järvinen, Reelo,
Kirkkokuoro.
Su 20.4. Opastus
rastipaikalle on maantieltä 295
Järvelä?Levanto väliltä.
Alkavalla iltarastikaudella
etsitään rasteja kaikkiaan 22
kertaa Kärkölän, Hollolan,
Hämeenkosken ja Orimattilan
kuntien alueilla.
Metsään voi lähteä kello
17?19 välisenä aikana, elokuun 14. Päivä
on tarkoitettu koko Janakkalan rovastikunnan omaishoitajille. Ensimmäisellä
kerralla rasteja etsitään Sirkkovierun kartalla. Näille ei tarvitse sanoa
muuta kuin että he ovat töissä,
niin ne rauhoittuvat, Toivonen
kehaisi koiriaan.
Jaakko on kuulemma tottunut kärrynvetäjä, mutta Carmen
oli vetotouhussa ensimmäistä
kertaa.
Noin kymmenpäinen eläinsuojeluyhdistyksen porukka
uhmasi tempauksellaan puuskaista tuulta, joka oli viedä
kerätyt roskat samantien pullistuvista muovipusseista.
Kadun puolella jylisivät
lakaisukoneet, joten pölyllä oli
vapaat mahdollisuudet lentää
silmiin kuin silmiin.
. Eläimet, jotka päätyvät
löytöeläinkotiin, sirutetaan, jos
niillä ei jo ole sirua.
Heli Grip jakoi
vastaantuleville
Koirankakkaroskis-tarroja.
Lisätietoja koirankakkaroskis.fi
-sivulta.
Ulla Jäske
Kastetut: Lilli Aada Joanna Rantamäki, Väinö Valtteri
Suonsyrjä
Kuolleet: Marja-Terttu Kare,
89 v (Lahdesta)
Jumalanpalvelukset:
Su 13.4. Lisätiedot ja ilmoittautumiset
10.4. Pääsiäispäivä klo 10
messu ja ylösnousemusjuhla
Hausjärven kirkossa, Grönholm, Juppala, Pirjetä, Reelo,
Kirkkokuoro.
Ma 21.4. 2. luovaa ilmaisua, saunomista, askartelua, yhdessäoloa ja ehtoollishartaus. Ma 14.4. hausjärven seurakunta
Hissu Toivosen Jaakko ja Carmen sekä Päivi Mäen Aku-koira olivat valmiina siivoustalkoisiin.
Ulla Jäske
Tuuli teki roskien
siivoamisen haastavaksi
Hausjärvi
Ulla Jäske
Leonberginkoira Aku sekä
pyrenneittenkoirat Jaakko ja
Carmen odottelivat rauhallisesti, kun Hausjärven Eläinsuojeluyhdistyksen porukka
valmistautui lähtemään kohti
yläastetta ja kunnantaloa roskapihtien ja lapioiden kanssa.
. käsin kirjailtuja
kasteliinoja ja kastekenkiä,
hartiahuiveja, pipoja ja kaikkea muuta mukavaa. 050 591 3762. Siivoamme ihmisten ja
koirien jättämiä jätöksiä, Pienimäki sanoi ja nappasi pusikosta
tupakantumppeja.
Hän huomautti, että ihmisten
jättämät jätteet, lasit ja muut
terävät esineet, ovat vaaraksi
koirille.
Tupakantumpit ovat muuten vain vastenmielisiä jätteitä
kenelle tahansa.
Siivoustempaus on
ensimmäinen laatuaan.
. . Ma 14.4. Kiirastorstai klo 18
ehtoollishartaus Hausjärven
kirkossa, Kauranne, Grönholm, Honkakoski, Kantonen, Reelo, Kirkkokuoro, klo
18 ehtoollishartaus Ryttylän
kirkossa, Pirjetä, Sarkkinen,
Saraneva.
Pe 18.4. 050 5913762. Toki
metsään voi lähteä myös ilman
ajanottoa ja emit-korttia.
Lisätietoa kesän iltarasteista voi lukea Kisaveikkojen
nettisivuilta.. Eiköhän itse kukin halua, että
elinympäristö olisi turvallinen.
Olisi hyvä, jos muutkin aktivoituisivat siivoamaan. Ratavaihtoehtoina ovat joka kerta helppo
noin 1,5 kilometriä, helpohko
2 kilometriä, keskivaikea 4 kilometriä ja vaativa 6 kilometriä.
Karttamaksu on aikuisilta edelleen viisi euroa ja kaikki alle
19-vuotiaat pääsevät suunnistamaan ilmaiseksi. Yhden päivän
aikana leikattavaksi tuodaan
jopa yli 30 kissaa.
. 050
5913762.
Musiikki:
Kirkkokuoron harjoitus to
10.4. Yhteiskyydit Hausjärveltä. 019-783 390, 0400-686 253
Avoinna arkisin 9?17
Iltarastit alkavat taas
Kärkölä ??K-H
Heli Grip ja Anna Pienimäki uhmasivat tuulta eläinsuojeluyhdistyksen siivoustalkoissa.
Ulla Jäske
Kärkölän Kisa-Veikkojen
iltarastit, torstairastit, alkavat
tulevan kesän osalta torstaina
17. Tuotteita
löydät myös seurakuntamme
nettisivuilta: www.hausjarvenseurakunta.fi/lahetys.
KESÄ TULEE...
Huollata ilmalämpöpumput
nyt ennen sesonkia!!
- Kylmäaineiden
tarkastus/ lisäys
- Suodattimien puhdistus/
tarvittaessa vaihto!!
T:mi Jukka Mäkeläinen
Vaahteratie 12, Oitti, puh. Hinta 10 e.
Yhteiskyydit Hausjärveltä. klo 18.30 Hausjärven
kirkossa.
Kädentöitä lähetyksen hyväksi:
Kirkkoherranvirastossa on
myytävänä kädentöitä lähetyksen hyväksi. Ma 28.4.2014
omaishoitajien virkistyspäivä
Rantalahden leirikeskuksessa Janakkalassa. Hinta 10 e. Yläasteella ja kunnantalolla
on kuulemma eniten roskia,
mutta siivoamme matkanvarren
kadut samalla, yhdistyksen tiedottaja Anna Pienimäki kertoi.
Kaikki kolme koiraa oli valjastettu vetämään roskarattaita.
Päivi Mäen Aku-koira keräsi
katseita vaaleanpunainen roskis
rattaissaan.
Hissu Toivosen koirat,
Jaakko ja Carmen, ovat tottuneet aisoihin.
. mennessä: Virpi Juppala p. Ma 14.4. Koko kesän
kattava kausikortti maksaa
66 euroa.
Kisa-Veikkojen iltarasteilla
käytetään leimaustapana emitjärjestelmää ja tätä varten on
seuralla muutamia lainakortteja,
joita saa lainata ilmaiseksi päästäkseen suunnistamaan. klo
13Turkhaudan srk-piiri Eeva
ja Eero Partasella, Heinäjoentie 490. Takaikkuna
12
Torstaina 10.4.2014
. Katupölyn
siivous kuuluu kunnalle, mutta
kadunvarret kaikille, Pienimäki
totesi.
Vaikka kyseinen tempaus
olikin ensimmäinen, tekee
eläinsuojeluyhdistys paljon
muutakin.
Kollitempauksessa leikataan kollikissoja. Ohjelmassa
mm. klo 18.30
Puujaan diakoniapiiri Hilkka
Jussilalla, Puujaanlenkki 85.
Ma 28.4.2014 omaishoitajien
virkistyspäivä Rantalahden
leirikeskuksessa Janakkalassa.
Ohjelmassa mm. Lisätiedot ja
ilmoittautumiset 10.4. Päivä on tarkoitettu koko Janakkalan rovastikunnan
omaishoitajille. klo 13 Ryttylän avoimet ovet Ryttylän
kirkolla/asunto. Lisäksi meillä on sirutuskampanja. Lisää
käsitöitä ja puutöitä sekä pieniä korjaustöitä tilauksesta:
lähetyssihteeri Virpi Juppala p