Mies oli
varustautunut puukolla, jolla hän uhkaili myyjää ja vaati rahaa.
Mies sai vähäisen määrän rahaa ja poistui nopsaan paikalta. Mies on ensimmäisissä kuulusteluissa myöntänyt ryöstön. Ehti kulua pari tuntia ryöstöstä, kun poliisi saapui
oikeaan pihaan ja nappasi miehen kiinni. Rahat ja puukon mies oli
ehtinyt piilottaa. Etelä-Hämeen Lehti
Hausjärven ja Kärkölän paikallislehti
Torstaina 15.11.2012 N:o 46
JARKKO TAPOLA
Irtonumero 1,50 euroa
Haloo Päijät-Häme on
mainioin maaseutuoivallus
EHL?TAMPERE, KÄRKÖLÄ: Kärkölässäkin toiminut Haloo
Päijät-Häme -hanke on palkittu sarjansa parhaana Maaseutuverkoston Parhaat käytännöt 2012 -kilpailussa. Haloo Päijät-Häme tarjoaa
vertaistukea puhelimitse maaseudun ikääntyville. Vähän yli kolmekymppistä oittilaismiestä esitetään
vangittavaksi törkeästä ryöstöstä epäiltynä. Hanke toteutetaan vuosina 2011?2013 Leader-rahoituksella. Kilpailun voittajat palkittiin viime viikolla Maaseutugaalassa Tampereella.
R-kioskin ryöstöstä
kaivataan havaintoja
Kärkölän kanttorin tytär Terhi Kaakisen taidoilla puusta syntyy vaikkapa Kiukkuinen perhe.
Puu taipuu hauskoiksi hahmoiksi
Joulumarkkinat
-teema 29.11.
Varaa
paikkasi
nyt!
Ilmoitusvaraukset:
Sari Tanskanen
p. Miehellä saattoi olla
tekokumppani odottelemassa kioskin lähistöllä, joten havaintoja
voi soittaa Kanta-Hämeen poliisille numeroon 071 8737796.
Uutisia joita
muut eivät kerro
R-KIOSKI, JÄRVELÄ
Hähkäniementie 3
16600 Järvelä
ark 9.00?21.00 | la 9.00?21.00 | su 10.00?21.00. 050-5341070
ilmoitukset@ehl.fi
Etelä-Hämeen Lehti
www.autoilves.fi
Volvo V70 D3 KINETIC Aut -11
125tkm ESP, 1-om., TC,
webasto, erik.vant., aut.ilm.,
ilmast., h-kirja, vak.nop.s.,
2xrenk.
Kerro
juttuvinkki!
Renault Laguna Sport Tourer 2,0 16V dCi 175hv
6AT Dynamique -11
45tkm takuu, ESP, poiskytkettävä airbag, xenon,
sadetunn., 1-om., navi, erik.
vant., ilmast., h-kirja, vak.nop.s.,
MP3, alv-väh., 2xrenk.
26.900?
32.900?
Volvo V50 2.0D SUMMUM -08
Volvo S60 2.4D KINETIC Aut -07
85tkm ESP, xenon, sadetunn., TC, STC, webasto,
met.väri, aut.ilm., ilmast., vak.
nop.s., 2xrenk.
sivu 8
184tkm ESP, TC, webasto, aut.
ilm., ilmast., h-kirja, vak.nop.s.,
2xrenk.
Tapahtuiko
Hausjärvellä
Hyundai Sonata FL 2.0 CRDI -09
Volvo V70 2,4 140hv Momentum BUSINESS -05
tai Kärkölässä
jotain merkittävää.
15.900?
15.900?
Tunnetko oman
Renault Megane Break 1,6 16V Confort 5d -06
Peugeot 407 SW OLYMPIA 1.8 -06 www.autoilves.fi
alansa taitajan.
1,5 as
dCi ta
Volvo Xc70 2.5 T AWD KINETIC -05
Toyota Avensis 2,2 D-4D 177 Clean Power Linea Sol Renault Laguna Sport Tourer Expression
Tiedätkö tulev
-08
Technical Wagon
-07
Tervetuloa laadukkaiden
tapahtumasta.
16.900?
20.900?
90tkm takuu, ESP,
nahkaverh., 1-om., met.
väri, ilmast., vak.nop.s., CD,
2xrenk., vetok.
185tkm ESP, nahkaverh., sadetunn., luist.esto, TC, STC, met.
väri, aut.ilm., ilmast., sivuairb.,
lohkol., vak.nop.s., 2xrenk.,
sisäp., vetok.
42tkm ESP, luist.esto, CSV,
ASR, met.väri, ilmast.,
sivuairb., h-kirja, lohkol.,
2xrenk.
91tkm ESP, poiskytkettävä
airbag, luist.esto, ASR, ilmast.,
sivuairb., h-kirja, CD, 2xrenk.
10.900?
108 tkm, ESP, TC, erik.
vant., met.väri, aut.ilm.,
ilmast., sivuairb., hkirja, lohkol., vak.nop.s.,
2xrenk., sisäp.
91 tkm, ESP, ASR, erik.
vant., met.väri, ilmast.,
sivuairb., h-kirja, lohkol.,
2xrenk., sisäp.
132 tkm, ESP, VSC, navi,
webasto, erik.vant.,
ilmast., sivuairb., h-kirja,
vak.nop.s., CD, 2xrenk.
9.900?
autojen maailmaan!
26.900 e
2,95%
Volvo S60 2.4 KINETIC MAN -07
RAHOITUSTARjOUS
kAIkkIIn
AUTOIHIn
ei muita kuluja
102 tkm, ESP, TC, aut.
ilm., ilmast., h-kirja, vak.
nop.s., 2xrenk.
16.900 e
Volvo V50 1,8 Momentum -06
224 tkm, ESP, sadetunn.,
1-om., luist.esto, TC, STC,
erik.vant., aut.ilm., ilmast.,
sivuairb., h-kirja, lohkol.,
vak.nop.s., 2xrenk., sisäp.
Tarjous koskee uusia asiakastilauksia ja
on voimassa 17.11.2012
11.900 e saakka.
Hyundai I30 1.6DI COMFORT
vm. Poliisi sai nopeasti tietoa tekijästä ja etsiskeli Oitissa sopivista asunnoista miestä. Hanke oli voittoisa
sarjassa Mainio maaseutuoivallus. Näytämme myös ravit
suorina lähetyksinä kioskin tv:ltä.
Maistuvat Avajaistarjouksemme
voimassa pe-su 16.?18.11.2012, mm:
Mars ja Snickers 2pack 69-75 g 1,50/2 kpl ja
Jaffat ja Pepsi Maxi 0,5 l 3,50/2 kpl
ma
voita o
käpeli!
lät
Arvomme
perjantaina 16.11.2012
tasatunnein klo 10-18
Jääkiekkolautapelin,
tule ja osallistu
arvontaan!
8.900 e
Etelä-Hämeen Lehti
· puh.
03-6156770
...Teitä
varten.
15.800?
oma ÄrrÄsi on lÄhiasemasi,
laTauspisTeesi, lippuToimiTTajasi,
pelipisTeesi sekÄ lahja-asemasi.
50 tkm, 1-o m., ilmast.,
h-kirja, 2xrenk.
Ruununmyllyntie 12,
Automyynti 036156770
13210 Hämeenlinna
Huolto
036156780
www.autoilves.fi
Osat
036156760
Automyyntimme palvelee ma?pe 9?18, la 10?14
Tekninen palvelu ma?pe 8?17
Avoinna arkisin 9-18, la 10-14
16.900?
järvelään avataan uusi
täyden palvelun r-kioski!
Mitsubishi Lancer 1.6 STW INVIT -07
47 tkm, 1-om., erik.vant.,
met.väri, aut.ilm., h-kirja,
lohkol., 2xrenk.
Ruununmyllyntie 12, Hämeenlinna
EHL?HAUSJÄRVI: Hausjärven Oitissa käveli hupulla naamioitunut mies R-kioskiin torstaina iltapäivällä kello 13.36. 2003
114 tkm
12.900 e
TerveTuloa
avajaisiin!
avajaiskahvit pullan kera
perjantaina 16.11.2012.
pannu kuumana klo 10-18!
Yhdellä käynnillä hoidat Veikkauksen ja Toto pelit,
maksat laskut, noudat paketit postista ja juot
kupposen kuumaa kahvia. 050 573 9900
Tarjous koskee uusia asiakastilauksia ja
15.900 e
48 tkm, 1-om., met.väri,
ilmast., sivuairb., h-kirja,
2xrenk.
on voimassa
17.11.2012 saakka.
9.900 e
Volvo V70 2,5T
vm. 2010
58 tkm
19.900 e
18.900 e
Ford Fiesta 1,4 TDCi 68 hv Titanium M5
3-ovinen
-09
If Huippukasko
0?
81 tkm, 1-om., met.väri,
ilmast., sivuairb., h-kirja,
lohkol., 2xrenk., sisäp.
Kerro juttuvinkki
toimituksellemme:
Renault Twingo Dynamique 1,2 16V -09
Kia Cerato 1.6 LX -06
toimitus@ehl.fi tai
edellyttää IF-liikenne-vakuutusta
puh
päiväksi kuulemaan uusista linjauksista,
mutta Terävän mukaan tilaisuus onkin siirretty tammikuulle.
. Pimeä päättyy klo 7.33, pimeä
alkaa 16.36.
Kastettu: Henni Beda Sofia Tikka
Kuollut: Ilmi Josefina Oksa 90 v
. VIIKON AJATELMA
Voitte hoivata lapsianne, vaan ette heidän sielujaan.
Sillä heidän sielunsa asuvat huomenkoiton asunnoissa,
minne te ette voi mennä, edes unelmissanne.
Kahlil Kibran. HORISONTTI . ja 22.11. To 22.11.
klo 13 Ryttylän diakoniapiiri
Ryttylän kirkolla. ja 22.11. klo 18-20 Donkkis
Big Night- lasten toimintailta
Ryttylän alakoululla, ohjelmasta vastaa Hämeen Kansanlähetys.
Nuorisotyö:
Ke 21.11. Tähän
vaikuttaa sairaanhoitopiirin
uiminen syvällä tappioiden
kierteessä, sairaankuljetuksen
kustannusten nousu ja perus-
terveydenhuollon päivystyskulujen nousu.
Erikoissairaanhoidossa lisääntyvät kustannukset eivät
Terävän mukaan edes tiedä
mitään merkittävää tason
nousua, sen sijaan sairaankuljetuksessa ambulanssin lähtövalmius erityisesti Oitissa
on nyt viiveetön, kun järjes-
tämisvastuu siirtyi pelastuslaitokselle. klo 17 nuortenilta
Oitin srk-talossa. Pe 23.11. To 15.11. KOULURUOKAILU VK 47
Perjantaina
+5°
. klo 17 Siionin Kanteleen lauluilta Oitin srk-talossa. Toivoisin, että uudistuksista joko päätettäisiin reilusti
tai todettaisiin, että tästä ei
nyt tullut mitään. ja
22.11. Itsestä tuntuu, että uudistus on yhtä pitkää kuin leveää
ja enemmän syntyy porua kuin
villoja, Terävä kommentoi.
. Ma 19.11. Tilanne on
viheliäinen erityisesti sotepalvelujen osalta, hän jatkoi.
Terävä muistutti, että kuntauudistuksen pohjana olleen
Paras-lainsäädännön voimassaolo loppuu tähän vuoteen.
Kunnanjohtaja valotti
myös kunnanhallituksen esitystä tuloveron ja joidenkin
kiinteistöverojen nostosta.
Tuloveron
korottaminen 0,5 prosenttiyksiköllä
Kunnanjohtaja Päivi Terävä kertoi muun muassa kuntauudistuksen viivästyksistä Hausjärven yrittäjien aamukahveilla.
20,5:een ei Terävän mukaan
vielä kata edes terveydenhuollon kustannusten nousua.
Terveyskuluihin ennakoidaan ensi vuodelle jopa mil-
joonan euron korotusta. klo 18.30
Kirkkokuoron harjoitus Hausjärven kirkossa. Alkuperäinen suunnitelma oli, että vanhat valtuustot
pääsevät lausumaan sote-uudistuksesta ja kuntarakennelaista. Kesäinen kannanotto
siitä, että sairaanhoitopiirit
lakkaavat, ei tarkoita sinänsä
vielä mitään.
Hallituksen aikataulu uudistamisessa on pettänyt kerta
kerran jälkeen.
Nyt maan kunnanjohtajat
oli jo ehditty kutsua koolle
marraskuun 16. klo 18.30 Puujaan
diakoniapiiri, Mertta Kurkela/
Hongistontie 100.
HUOM!! Pe 16.11. Klo 13 messu Mommilan kirkossa, liturgi ja saarna
Grönholm, Saraneva.
Varhaisnuorisotyö:
To 15.11. To 22.11.
klo 13 Hikiän avoimet ovet
Hikiän toimitilassa. Klo 10 messu
Hausjärven kirkossa, liturgi
ja saarna Pirjetä, Reelo.
Su 25.11. KÄRKÖLÄN SEURAKUNTA
Järvelä
HAUSJÄRVI:
Maanantaina: Nakkikastike, perunasose, kaaliananassalaatti
Tiistaina: Jauhelihapihvit, perunat, ruskea kastike, porkkanaraaste Keskiviikkona: Chili con carne, täysjyväriisi, kiinankaalisalaatti Torstaina: Kinkkukiusaus, hedelmäinen salaatti
Perjantaina: Lihakeitto, viipaleleipä
KÄRKÖLÄ
Maanantaina: Broilerikastike, riisi/ohrahelmi, tuoresalaatti
Tiistaina: Jauhemaksapihvit, perunat, vihersalaatti, puolukkahilloke, jälkiruoka Keskiviikkona: Pyttipannu, kasvikset,
raastesalaatti Torstaina: Kalakeitto, pehmyt leipä, leikkele,
tuorepala Perjantaina: Lihamakaronilaatikko, maustekurkku,
vihersalaatti
. Pe 23.11.
. NIMIPÄIVÄT
Tänään: Janina, Janika, Janita, Janette Perjantaina: Aarne,
Aarno, Aarni Lauantaina: Eino, Einari Sunnuntaina: Tenho,
Max, Jousia Maanantaina: Liisa, Elisabet, Elise Tiistaina: Jari,
Jalmari Keskiviikkona: Hilma
+4°
+4°
Ryttylä
Oitti
Hikiä
+4°
Palvelevan meteorologin puhelinnumero 0600 1 0600 (3,98 / min + pvm)
Aurinko nousi tänään Hausjärvellä ja Kärkölässä kello
8.24 ja laskee kello 15.45. Klo 10 messu
Hausjärven kirkossa, liturgi
ja saarna Kauranne, avustava
työntekijä Grönholm, Saraneva. klo
19 Karhin srk-piiri, Maija-Liisa
ja Esko Alakangas/Peltokuja
1 A 21, Riihimäki. kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto on suljettu henkilökunnan suunnittelupäivän
vuoksi.
. HAUSJÄRVEN SEURAKUNTA
Kastetut: Hilma Vappu Vilhelmiina Suihkonen
Jumalanpalvelukset:
Su 18.11. Etelä-Hämeen Lehti
2
Torstaina 15.11.2012
Enemmän porua kuin villoja
EHL / JUHA REINIKAINEN
EHL?Juha Reinikainen
HAUSJÄRVI
Kunnanjohtaja Päivi Terävä
joutui lähinnä toistelemaan
vanhaa kertoessaan kuntauudistuksen etenemisestä Hausjärven yrittäjien aamukahveilla.
. klo 18 Laulupuro-kuoron harjoitus Kansanlähetysopiston Kappelin luokassa. klo 17
kokkikerho Oitin srk-talossa.
Ke 14.11. VIIKONLOPUN SÄÄ
Torstaina
+4°
Ryttylä
Oitti
Järvelä
Ryttylä
Hikiä
+5°
Lauantaina
+4°
+4°
Oitti
Hikiä
Järvelä
+6°
+6°
Ryttylä
Oitti
Hikiä
+4°
Sunnuntaina
+7°
Järvelä
Maanantaina
+4°
+4°
Ryttylä
Oitti
Järvelä
Hikiä
+4°
. Su 25.11.
klo 18 Sanan ja Rukouksen
ilta Ryttylän kirkossa, Japanilainen ilta, Jorma ja Lea
Pihkala järjestää, illassa asiaa
Japanista, laulua, ylistystä ja
esirukouspalvelua.
Musiikki:
To 15.11. klo 13 avoimet ovet Oitin srk-talossa.
Ma 19.11. Samoin perusterveydenhuollon päivystykseen
Riihimäelle on palkattu lisää
tekijöitä.
klo 18 nuortenilta Oitin srktalossa.
Aikuiset:
Su 18.11
Mukana on myös soittajia. Marja-Liisa Ylitalo
teki lisäksi oman aloitteensa
lähidemokratian keinojen kehittämisestä.
Hausjärvi korotti veroprosentteja ja vesimaksuja
EHL?Juha Reinikainen
HAUSJÄRVI
Hausjärven kunnanvaltuusto
päätti tiistaina korottaa kunnan tuloveroprosenttia 20:stä
20,5:een. Kenenkään virka
ei ole täysipäiväinen nettipoliisin toimi eikä nettitoimintaa
varten ole luotu uusia virkoja.
. Korotukset tulevat voimaan vuoden 2013 alusta, samoin kuin veden ja jäteveden
perusmaksun yhdistäminen.
Maksua myös korotetaan nykyisestä 14 eurolla vuodessa.
Maksujen korotuksia perustellaan yleisellä kustannustason
nousulla ja varautumisella tuleviin investointeihin.
Kuvassa Kärkölän kirkkokuoro kuoroleirillä Kalliopirtillä 27.10.2012.
Historiatietoa Kärkölän
kirkkokuorosta
Seurakunnan perustamisen jälkeen 1867 siirryttiin eri vaiheiden ja koettelemusten kautta kohti 1900-lukua. 1950-ja 1960-luvuilla toiminta oli nousevaa ja laskevaa.
Seurakunnan 250-vuotisjuhlat vuonna 1962 ja kirkon uusien urkujen vihkiäiset 1967 olivat kuoron juhlavia hetkiä.
Kanttori Tauno Äikää ja laulusolistit Sulo Saarits ja AnnaLiisa Jussila juhlistivat kuoron ohella tilaisuutta. Kirkkoherra
Martti Lepolan vaimo rouva Ritva Lepola johti kuoroa ennenkuin 1972 saimme kanttoriksi Juha Pirkkasen. Konsertin jälkeen juodaan juhlakahvit seurakuntakeskuksessa Järvelässä.
VILLE VILJAKAINEN
Valtuutettu Jari Rantala (sd.) odotteli kokouksen alkua keskittyneenä.
Valtuusto piti veroprosentit ennallaan Kärkölässä
EHL?Juha Reinikainen
KÄRKÖLÄ
Kärkölän kunnanvaltuusto
päätti maanantaina pitää kunnan tuloveroprosentin ennallaan 20,75:ssä vuodelle 2013.
Myös kiinteistöverot pysyvät
ennallaan. Kuoroa
oli johtanut opettaja Karlo Heikkilä. marraskuuta. Hänen kautensa
kesti pitkään 2000-luvulle asti. Muistamme hartaudella ja kunnoituksella entisiä
johtajia ja laulajia pyytäen Taivaan Isän siunausta työllemme.
Matti Honkasalo
Facebookista lisäväline
poliisille kommunikointiin
EHL: Kanta-Hämeen poliisilaitokselle Hämeenlinnaan on tullut kaksi ?Facebook-poliisia. Seurakunnan
kanttorina toimi Kärkölässä Fredrik Hellen 1874?1924, mutta
hän ei ollut laulutaitoinen, joten hänen sisarenpoikansa Emil
Siren lauloi kirkossa ja muissa tilaisuuksissa.
Vapaussodan 1918 tapausten jälkeen kirkkoherra, rovasti
Vihtori Pusan, joka oli valittu virkaan 1911, aikana Lappilassa koottiin Hoosianna-kuoroa laulamaan kirkkoon. Kunnanvaltuuston seuraavassa kokouksessa
käsiteltävä talousarvioesitys
vuodelle 2013 on 1,27 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Isot valtuustoryhmät pitivät
prosentin säilyttämistä ennallaan silti järkevänä.
Liisa Korpela (kesk.)
muistutti muun muassa yritysten jo valmiiksi hankalasta
tilanteesta. Jaana
Kaartti (kok.) jätti aloitteet
hyppyrimäen kunnostuksesta, koirapuiston tienviitasta ja
ulkovalaistuksesta sekä ampumaradan tienviitan uudelleen
sijoittamisesta havaittavammalle paikalle.
Leena Reiman (kesk.)
jätti valtuustoryhmänsä aloitteen lähidemokratian kehittämisestä. Konsertissa kuullaan kuoromusiikin helmiä kirkkovuoden varrelta. Vakituisten asuinrakennusten prosentti 0,43, voimalaitosrakennusten 1,10 ja yleishyödyllisten yhteisöjen 0,30 ovat samat
kuin vuonna 2012.
Valtuusto hyväksyi myös
puhtaan veden käyttömaksutaksan korotuksen 3 sentillä
kuutiometriä kohden ja jäteveden käyttömaksutaksan korotuksen 5 sentillä kuutiometriltä. Konsertissa on mahdollisuus
kartuttaa vapaaehtoisella ohjelmamaksulla seurakunnan soitinrahastoa. Sipi Vakkilaisen, Kalevi Lahtisen, Taito
Kanervan ja Mauno Hilanderin muistavat vielä monet ja heidän innostuksensa ja aikaansaannoksensa. vuosikerta
Kärkölän kirkkokuorolla
juhlakonsertti
EHL?KÄRKÖLÄ: Kärkölässä juhlitaan 90-vuotiasta kirkkokuoroa sunnuntaina 18. Juhlamessu Kärkölän
kirkossa alkaa kello 10 ja kello 18 on vuorossa juhlakonsertti
niin ikään Kärkölän kirkossa. Juha Pirkkasen jäätyä eläkkeelle saimme naisenergiaa kuoron johtoon Anna Heleniuksen
tullessa Kärkölään. Forssan seudulla on vuoden
ajan asiaa pilotoinut rikosylikonstaapeli Outi Leppäjoki. Tuo vuosi oli 1922 ja
uusgoottilainen, jykevä tiilikirkkomme oli silloiselle kirkkokansalle ja eritoten kuorolle juhlava ja tunnelmallinen paikka
ilmaista musiikillisia tuntoja.
Kuoron ensimmäinen puheenjohtaja oli Hjalmar Harjula
ja laulajat olivat etupäässä Lappilasta. Tämä on yksi keino lisää luoda yhteyksiä, mutta viralliset asiat hoidetaan edelleen virkapostin kautta, Reunanen
korostaa.. Hän suostui ja laulajia liittyi
mukaan kirkonkylästä ja muista kylistä.
Vuonna 1947 päätettiin kuoro rekisteröidä ja käsittämään
koko pitäjän aluetta. Markku Sallila
(kok.) vertaili esitettyä prosenttia naapurikuntiin ja totesi, että prosentti on niihin
nähden kilpailukykyinen.
Sallila myös mainitsi mahdolliset kuntarakenneuudistukset
perusteena välttää veronkorotuksia.
. Kuoroa johtavat kanttorit
Kirsi Skantz-Viljakainen, Anna Helenius ja Juha Pirkkanen. Nykyisen kanttorin, Kirsi Skantz-Viljakaisen johdolla valmistaudumme 90-vuotisjuhlaan yli 20 laulajan voimin. Kuten talousarvioseminaarissa todettiin, korotustarvetta Kärkölällä olisi pari prosenttia, se vain pitää tiedostaa,
hän totesi.
Martti Aslamaa (sd.) oli
samaa mieltä veroprosentista
ja totesi, että korotus hankaloittaisi pienituloisten asemaa.
Kärkölän kiinteistöveroprosentit vuodelle 2013 ovat
seuraavat: yleinen kiinteistöveroprosentti 1,25, vakituisten
asuntojen veroprosentti 0,50,
muiden asuinrakennusten
veroprosentti 1,10, rakentamaton rakennuspaikka 3,00.
Yleishyödyllisiltä yhteisöiltä
kiinteistöveroa ei edelleenkään peritä Kärkölässä.
Kokouksen lopuksi jätettiin useita aloitteita. lisää ja myös poliisilaitos on
saanut oman Facebook-sivunsa. Vuonna 1924 Järvelän
nuorisoseuran kokouksessa laulun harrastajat esittivät toivomuksen, jotta pyydettäisiin kanttorinapulaista Jalo Mikkolaa
ryhtymään kanttoriksi Kärkölään. Etelä-Hämeen Lehti
Torstaina 15.11.2012 N:o 46
Hausjärven ja Kärkölän paikallislehti
EHL / JUHA REINIKAINEN
8. Kiinteistöveroista
nousivat yleinen kiinteistöveroprosentti 0,15:llä 1,00
prosenttiin, muiden asuinrakennusten prosentti niin
ikään 0,15:llä 1,00 prosenttiin
ja lisäksi rakentamattomille
rakennuspaikoille määrättiin
Liikemies ja
taidemesenaatti sekä
kunnanvaltuutettu Ilkka
Brotherus
(kok.) nousi
kokouksen
lopuksi lahjoittamaan
kunnalle
edustuslahjoiksi Olli
Mustosen
säveltämän
Erkyläläisen
konserton
levytyksiä.
veroprosentiksi 3,00, kun veroa ei aiemmin ole määritelty
erikseen vaan noudatettu lain
alarajaa 1,00 prosenttia. Nyt
omat poliisiprofiilinsa ovat luoneet myös vanhemmat konstaapelit Jussi Reunanen ja Pekka Laitinen
Huonompaa mainetta kuitenkin toisi
eläminen yli varojen ja koko järjestön talouden saattaminen
vaakalaudalle.
Yrittäjäjuhlissa näkyy usein pienoiskuva kunnan yrittäjyydestä, normaalit järjestötoiminnan lainalaisuudet huomioiden. Kymmenen sentin ruisleipään kiteytyy se tosiasia, että
elinkeinoelämän pelisäännöt ovat kaikkea muuta kuin valmiit.
Etujärjestövaikuttamista tarvitaan.
Juha Reinikainen
Marja-Liisa Ylitalo
Kirjoittaja on kärköläläinen kunnanvaltuutettu (sit.)
Päijät-Hämeen maakuntakaavaluonnoksesta on annettu kymmeniä lausuntoja ja mielipiteenilmaisuja, eniten
Hennan lentokenttähankkeesta. Ilmavoimien -ja
Länsi-Suomen
Sotilasläänin esikunnat sanovat lausunnossaan haluavansa olla mukana
mahdollisten uusien kenttien suunnittelussa. Kenties merkittävin lausunto on valtion
omistamia kenttiä hallinnoivan Finavian. myönnettäköön
? melko yksipuolisesti juuri yrittäjäjärjestöjen tilaisuuksissa,
sekä Elinkeinoelämän keskusliiton että Suomen Yrittäjien
luennoilla ja iltamissa.
EK:ssa aluetoimistot lakkautetaan ja väkeä irtisanotaan.
Tuskin mikään voisi olla edunvalvontajärjestölle huonompaa
pr:ää, voi moni sanoa. Toki mukaan mahtuu niitäkin muistelijoita, jotka kaipaavat takavuosikymmenten vilkkaampaa yhteistoimintaa.
Siinä missä EK:n tai Suomen Yrittäjien tapaiset järjestöt
usein ?jyrähtävät. Hämeen ympäristökeskus oli alusta asti sitä mieltä, että
luvan myöntämisen edellytykset eivät täyttyneet.
Etelä-Hämeen Lehti
Hausjärven ja Kärkölän puolueeton paikallislehti
Ilmestyy torstaisin. Juhlan ateria oli
valmistettu kekri-, eli köyryperinteitä noudattaen ja tarjolla oli
niin sanottua tappajaiskeittoa ja jälkiruuaksi hausjärveläistä
perinneruokaa, ohrasta tehdyn pannukakun tapaista kuuteloa. Turvetuotantoalue olisi sijainnut
Kärkölän kunnan keskustaajaman läheisyydessä. 9% alv. Hausjärven joukkueessa kilpailivat
Elina Tamminen, Tomi Kanninen ja Harri Kuoppamäki.
Alkukarsinnassa joukkueet kilpailivat munanvalkuaisen
vaahdotuksessa, paperipaukuttimen teossa ja erikokoisten
naulojen iskemisessä pöllin päähän. Hennan lentokenttävarauksella
ei ole toiminnallista, eikä taloudellista perustetta, sanotaan Finavian lausunnossa. Vapo Oy oli
hakenut lupaa 159,6 hehtaarin suuruiselle turvetuotantoalueelle. 8. PÄÄKIRJOITUS
. Lausunnon mukaan
Finavia on investoinut HkiVantaan lentoaseman kehittämiseen vuosina 2002?2011 noin 600
miljoonaa euroa, joten siellä kyetään
tarjoamaan laadukkaat palvelut myös
mannertenvälisille, konetta vaihtaville
matkustajille. Yrittäjyys on kunnassa ilmeisen arvossaan, sillä
kunnan korkein johto huomioi tapahtuman . Lausunnossa
kuitenkin sanotaan, että lentokenttä
muodostaa selkeän haitan rataan tukeutuvalle ekotehokkaalle asuinalueelle.
Valtaosa lausunnoista ja muistutuksista on kriittisiä tai kielteisiä hanketta
kohtaan. sis. olivatpa jotkut
keskeiset päättäjät mukana jopa ottamassa yhteistuumin kiinni talolle eksynyttä hirvikoiraa. havaitsemistaan yhteiskunnallisista epäkohdista, tekevät paikallisyhdistykset paljon muun muassa
jäsentensä osaamisen ja jaksamisen eteen.
Maataloustuottajat myivät eilen kymmenessä kaupungissa elintarvikkeita siihen hintaan, mitä itse raaka-aineestaan
saavat. Etelä-Hämeen Lehti
4
Torstaina 15.11.2012
. Joukkueen jäsenten
mukaan ratkaisevaa kilpailussa olivat rauhallisuus, harkinta
ja hyvä yhteistyö.
Korkein hallinto-oikeus oli ratkaissut Vapo Oy:n valituksen
ja päätynyt samalle kannalle Vaasan hallinto-oikeuden kanssa
siitä, että Vapo Oy:n ympäristölupahakemus turvetuotannolle
Järvelänsuolla oli hylättävä. Satojen miljoonien eurojen
investointikustannusten sekä uuden
lentoaseman toimintakulujen kattamiseksi tulee esittää uskottavat vaihtoehdot ennen kaavallisen valmistelun jatkamista. Omassa työssäni olen vieraillut . Hennan alueelle sijoitettava lentokenttä olisi etäällä
pääkaupunkiseudusta, eikä palvelisi
Suomen sisäisiä lentoyhteyksiä, sanotaan lausunnossa. Toisin sanoen hallitus päätti,
että lentokenttäasia jätetään pois tästä
kaavatyöstä, sillä tässä vaiheessa siihen
ei ole esitetty riittäviä perusteluita tai
tehty tarvittavia selvityksiä. Enemmän tai
vähemmän kriittisesti suhtautuvia,
mutta valtakunnallisen lentoliikennestrategian valmistumista odottavia
ovat Uudenmaan liitto, Kärkölän kunta,
Hollolan kunta ja Heinolan kaupunki ja
Hämeen Ely-keskuksen ympäristökeskus. Hausjärven joukkue
selvisi karsinnasta suoraan semifinaaliin, jossa tarjoiltiin, taivuteltiin sähköjohtoja ja tasapainoteltiin luotilangan avulla.
Finaalissa, jonka hausjärveläiset voittivat selvästi, piti joukkueiden selvitä hajulukon ja rissan teosta. 7 VUOTTA SITTEN
Köyry-perinnettä
vaalittiin Ahjolassa
Vastaus: Koskentie,
Kärkölä, lähellä
Hämeenkosken
rajaa.
Torstaina 17.11.2005 kerrottiin Etelä-Hämeen Lehdessä Hausjärven Ahjolassa järjestetystä Köyry-juhlasta. Valmisaineistot ja pikkuilmoitukset
tiistaina klo 12 mennessä.
Tilaushinta: Kotimaahan ja Pohjoismaihin kestotilauksena
1.1.2012 alk. Tästä on
seurannut mannertenvälisten reittiyhteyksien syntyminen, mikä taas on
vaihtoyhteyksien avulla mahdollistanut kattavat suorat vaihtoyhteydet
Suomesta Euroopan lentoasemille.
Ilman keskittymistä taloudellisuus kärsisi ja lentovuorot vähenisivät merkittävästi. Lausunnossa tyrmätään kaikki Henna-hankkeen puuhamiesten puheet
Hki-Vantaan kentän tukkoisuudesta
ja tulevasta kapasiteetin puutteesta.
Hki-Vantaasta todetaan, että lentoliikenteen keskittyminen Hki-Vantaalle
johtuu kannattavuuden volyymivaatimuksesta ja volyymin mahdollistavan
lentoliikenteen solmukohdan syntymisestä Helsinki-Vantaalle. Hitsautuiko siinä kiinni myös
yhtä köyttä vetävä kunnallispolitiikka ensi valtuustokaudeksi,
jää nähtäväksi.
Edunvalvontajärjestötkään eivät elä pelkästään ruusuista aikaa. 4H:n ?piikalikat. Kolmihenkisin joukkuein käydyssä kilpailussa mitattiin ysiluokkalaisten kädentaitoja. Selvityksen jatkamista maakuntakaavatyössä kannattavat Hartolan
kunta, Päijät-Hämeen yrittäjät, Lakes
ja Hämeen kauppakamari, joka ei tekisi aluevarausta kuitenkaan kuin vasta
lentoliikennestrategian valmistuttua.
Lahden kaupungin lausunto on samansuuntainen. Asukkaiden, maanomistajien, kesäasukkaiden ja kyläyhdistysten
lisäksi Ei lentokenttää Hennaan-yhdistys, Suomen metsäkeskus, Orimattilan kaupunki, Metsänomistajien ja
Maanomistajain liitot, MTK-Häme ja
Kärkölä, alueen luonnonsuojelujärjestöt ja Museovirasto haluavat lopettaa
ehdottomasti kaikki kaavoitukseen
tähtäävät selvitykset. KUVAKULMA
EHL /LEENA NYYSTI
Missä ollaan?
Vastauksen löydät
alhaalta.
. vuosikerta.
Käyntiosoite: Keskustie 1, 12100 OITTI
Fax: 019-734 801
Internet: www.ehl.fi
ISSN 2243-2493
Sivunvalmistus: Etelä-Hämeen Lehti
Julkaisija: Hämeen Paikallismedia Oy
Painopaikka: Satakunnan Painotuote Oy
Levikki: Tarkastettu levikki 1.531 kpl vuonna 2010 (Levikintarkastus Oy 2011)
Ilmoitusten jättöaika: Valmistettavat ilmoitukset viimeistään
maanantaina klo 16 mennessä. hoitivat tarjoilunkin juhlan henkeen
pukeutuneina.
Hausjärven 9-luokkalaisista koostunut joukkue voiti Taitaja9
-kilpailun paikalliskarsinnan Riihimäen ammattioppilaitoksella. Päijät-Hämeen maakuntahallitus päätti 12.11. Lausunnossa todetaan,
että Hki-Vantaan lentoaseman kapasi-
teetti on kasvatettavissa merkittävästi
nykyistä suuremman kysynnän tarpeisiin. Kriittisyyttä joissakin
asioissa esiintyy myös Päijät-Hämeen
lentokenttäsäätiön ja Päijät-Hämeen
soteyhtymän ympäristönsuojelun sekä
Trafin lausunnoissa. Finavian näkemyksen
mukaan Etelä-Suomeen ei ole tarpeen
varautua rakentamaan pitkälläkään aikavälillä uutta kaupallista lentoasemaa,
on lausunnossa sanasta sanaan kirjattu,
vieläpä alleviivattu.
Liikenne-ja viestintäministeriö ei tässä vaiheessa ota lausunnossaan kantaa
kenttävarauksen tarpeellisuuteen, sillä
se valmistelee lentoliikennestrategiaa,
jossa pohditaan myös tulevaisuuden
lentokenttäverkostoa. 48 ?/12 kk maksujakso ja 26 ?/6 kk maksujakso.
Päätoimittaja
Juha Reinikainen
050 573 9900
paatoimittaja@ehl.fi
Toimittaja
Leena Nyysti
050 3601 170
toimitus@ehl.fi
Media-assistentti
Jessica Tuominen
050 5883 876
asiakaspalvelu@ehl.fi
Myyntikonsultti
Sari Tanskanen
050 5341 070
ilmoitukset@ehl.fi
Palvelupäällikkö
Pirjo Iivonen
050 371 0790
asiakaspalvelu@
keski-hame.fi
Toimitusjohtaja
Esa Joensuu
050 0237 382
toimitusjohtaja@
keski-hame.fi. Hki-Vantaa on myös sisäisen
liikenteen solmukohta. esittää joulukuun alussa kokoontuvalle maakuntavaltuustolle, että varaudutaan käynnistämään
vaihemaakuntatyö, mikäli lentoliikennestrategiasta tai muusta syystä tarve
ilmenee. Taustalla
on myös lentoliikennestrategian valmistuminen vuoden 2014 loppuun
mennessä.
. VIERASKYNÄ
Kymmenen sentin
ruisleipää
Finavialta murskaava lausunto
Hausjärven yrittäjäjuhlaa vietettiin viime lauantaina Kurun
Maisalassa
Ihmiset ovat siellä niin
sydämellisiä. Raatteentien maisemissa
sijaitseva rantapaikka on ollut
Mäkisille uusi kokemus. Vakituisia yhteistyökumppaneita on kaksi. Oman liikkeen terminaalin lisäksi hallissa on vuokralaisia.
Puolisot työskentelevät
kuljetusliikkeessä yhdessä,
Raija ajaa pakettiautoa ja
Jouni kuorma-autoa. Ihmekös
tuo, sillä pikkupoikana hän
tottui autoihin Oitissa Sirolan
pihassa ja kun kortti ilmaantui
lompakkoon, hän alkoi ajaa
taksia enon leivissä sivutoimisesti. Toivomme, että
saamme joskus viettää mökillä pitemmän jakson, Raija
Mäkinen sanoo.
Jouni elää vaimonsa mukaan koko ajan enemmän
yrittäjän elämää, kun taas
Raijalla itsellään on työn vastapainona puutarhan hoito.
Hänen unelmien puutarha on
englantilainen ja haaveena
on joskus päästä saarivaltakuntaan kuuluisia puutarhoja
kiertelemään.
. Kotipihassa puutarhaa on
hehtaarin verran.. Vakiintunut asiakaspiiri työllistää ja puskaradio tuottaa pian uuden esimerkiksi eläköityvän asiakkaan
tilalle. Ne
eivät liity kuljetusalaan vaan
koskevat yhtälailla metallipajan tai traktoreiden huoltomiehen kuorma-autojen kuljettajia.
Kainuussa
rentoudutaan
Kuljetusliike Jouni Mäkinen
ei työllistä ulkopuolisia. Junaradan ja moottoritien äänten
tuntumassa asuville Kainuun
hiljaisuus on ihmeellistä.
. Ei me samassa autossa
olla ja kummallakin on aika
lailla omat hommansa, Jouni
Mäkinen toteaa.
Mäkisen yrittäjäpariskunta
rentoutuu saunomalla ja viettämällä aikaa Suomussalmen
Jouni ja Raija Mäkinen palkittiin Hausjärven yrittäjäjuhlassa Kurun Maisalassa.
Juntusrannalta hankitulla mökillä. Mäkisten mielestä verkostoituminen
on pienyrittäjälle tärkeää.
. Siinä selviää helpommalla. Niitä saa jonkin
verran myös valtiovallan suhtautumisesta pienyrittäjiin.
. Autot täyttivät pihan
huolella, sillä myös isä ja veli
ajoivat taksia jonkin aikaa.
Ensimmäisen oman taksin
Mäkinen hankki 1988, mutta
luopui siitä kymmenen vuotta
myöhemmin ja keskittyi tavaraliikenteeseen.
. Se tulee
Jouni Mäkisen mukaan aiheuttamaan työvoimapulaa ja
hämmennystä monenlaisten
yrittäjien toiminnassa.
. Etelä-Hämeen Lehti
Torstaina 15.11.2012
5
Vuoden yrittäjä laajentaa
kuljetuksista vuokraukseen
ANU YLIMÄKI
Anu Ylimäki
HAUSJÄRVI
. Liian monessa asiassa
pienyrittäjä rinnastetaan isoihin yrityksiin.
Moni ihmettelee avioparin yhdessä yrittämistä, mutta
siinä ei kummankaan mukaan
ole mitään hankaluutta.
. Puumiehet ovat ihmeissään huonon neuvotteluasetelmansa takia, tukkiautolla
ei muuta tavaraa ajeta.
Säiliöautokuljetukset ovat
puolestaan vahvasti keskittyneet muutamille toimijoille.
Alaa eniten ravisteleva uudistus on ensi vuoden jälkeen
Hausjärven Vuoden Yrittäjäksi valittu Jouni Mäkinen pyörittää kappaletavaraan erikoistunutta kuljetusliikettä yhdessä vaimonsa Raijan kanssa.
Mäkisten terminaalihalli sijaitsee Riihimäellä.
EHL / JUHA REINIKAINEN
voimaan astuva direktiivikoulutusten pakollisuus. Jos meistä toinen sairastuu, niin silloin ei auto liiku
mihinkään, Mäkinen toteaa.
Alan kuulumiset ja toiset
yrittäjät ovat tulleet tutuksi
järjestöissä, sillä Jouni Mäkinen toimii Hausjärven Kuorma-autoilijoiden puheenjohtajana ja Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry:n hallituksessa.
Kuljetusalan kuulumiset vaihtelevat suoritealan mukaan.
. Kyydissä kulkee kappaletavaraa laidasta laitaan.
Jouni Mäkisen autoilijan
ura alkoi taksista. Jouni ei varmaan jää ikinä
eläkkeelle, minä voin jossain
vaiheessa jäädäkin, Raija Mäkinen arvelee.
Istutaan Arolammintie
seiskassa Riihimäellä, Mäkisten hallikiinteistön yläkerrassa.
Illalla kuljetusyrittäjä
Jouni Mäkinen on pokkaava
Hausjärven Vuoden Yrittäjä -tittelin Kurun Maisalassa
mutta nyt aamupäivällä hän
häärää vielä työvaatteet päällä hallin laajennustyömaalla.
Laajennuksen myötä 1.100
neliöön kasvava halli on yrittäjien eläketurva. Vierasta työvoimaa on aiemmin
ollut mutta siitä ei Jouni Mäkisen mukaan jäänyt kuin harmaita hiuksia. Direktiivikoulutukset
pitää olla käytynä, ajoi sitten
mitä kuorma-autoa vaan. Taksiyrittäjä on töissä
24 tuntia vuorokaudessa ja 7
päivää viikossa, kaikkina juhlapyhinäkin, hän sanoo.
Vahva
järjestövaikuttaja
Kuljetusliike Jouni Mäkisen
suurin asiakas on Schenker
Gargo Oy
Sanojen takana on
Jeesus.
. Etelä-Hämeen Lehti
6
Torstaina 15.11.2012
Oopperakohtauksia tarjoaa
musiikin herkkupaloja
SUSANNA RUUTTUNEN
Anu Ylimäki
HAUSJÄRVI
Vaikka Ryttylän Renessanssi
-tapahtuma jääkin tältä syksyltä väliin, ei oopperaa kaipaavien tarvitse jäädä Hausjärvellä aivan tyhjin korvin.
Ensi viikon sunnuntaina
25.11. lukee omassa
tekstissäni. Kaikki antavat, eivätkä
summat ole pelkkiä kolikoita.
Piirin tuotolla tuetaan tällä
hetkellä Israelin Haifassa sijaitsevaa Ebeneser-vanhainkotia.
Mieluusti kieräytän minäkin kaksi euroa lasikuppiin,
kun kuulen tarkemmin, mistä
30-paikkaisessa vanhainkodissa on kyse.
Lähetysseuran
kummikohde
Vähän alle 20.000 Israelin
6-miljoonaisesta juutalaisväestöstä on niin sanottuja messiaanisia juutalaisia. Oopperaan syvemmin
vihkiytymättömänkään ei
tarvitse säikähtää, sillä yksi
kohtaus kestää vain muutaman minuutin. Hänen päätyönsä on tällä
hetkellä Ryttylän kansanlähetysopistolla musiikkilinjan
opettajana.
. Tämä
joukko on siitä erikoinen, että
se pitää Jeesusta messiaana.
Vanhusten tukalasta asemasta Suomessa puhutaan
paljon mutta veikkaan, että
aika tukalaa on myös messiaanisella ikäihmisellä Israelissa.
Diakoni-lähetyssihteeri Virpi
Juppala vahvistaa tämän ajatuksen.
. Jumala voi puhua meille
monella tavalla, Hän tuntee
meidät henkilökohtaisesti,
Virpi Juppala sanoo.
Tekstien lukemisen päätteeksi hiljennymme hetkeksi.
Rukouksen jälkeen Juppala
nostaa bostonkakun pöytään
ja ryhtyy pumppaamaan termoskannusta meille kahvia.
Kahviraha on vapaaehtoinen. Lä-
hetyspiirin laittoi alulle edellinen diakoni-lähetyssihteeri
Riikka Näätänen.
Aino Ukkola on ollut mu-
kana toiminnassa alusta asti.
. diakoni-lähetyssihteeri
Virpi Juppala levittää pöydälle erilaisia kuvia ja kehottaa jokaista valitsemaan itselleen sellaisen, joka puhuttelee
juuri nyt.
Tuotto Ebeneser
-vanhainkotiin
Kierrän pöytää ja valitsen lopulta kuvan marjapiirakasta.
Onhan näkyvissä jo pumpputermos ja kupit.
Käännämme valitsemamme kuvat ympäri ja luemme
niiden takana olevan tekstin.
?Minä olen elämän leipä. Äärimielisten ortodoksijuutalaisten mielestä juutalainen ei voi uskoa Jeesukseen.
Messiaaniset ovat kokeneet
Israelissa monenlaista kaltoinkohtelua työpaikan menetyksistä fyysiseen vainoon,
hän kertoo.
Messiaanisten juutalaisten
ja kristittyjen arabien Ebeneser-vanhainkoti on Suomen
Lähetysseuran kummikohde
ja lähetyspiirin tuotto kanavoidaan vanhainkodille Lähetysseuran kautta.
Lähetysseuralla ei ole Israelissa omaa yhteistyökirkkoa,
vaan yhteistyökumppaneina
toimivat siellä messiaanisten
juutalaisten seurakuntien lisäksi ihmisoikeuskysymyksiin erikoistuneet kansalais-
ANU YLIMÄKI
Hillevi Ruokosuo (vas.) ja Eila Karjalainen (oik.) kuuntelevat kun vs. kello 15 pidetään Oitin
alakoulussa konsertti, jossa
esitetään kohtauksia kuuluisista oopperoista.
Konsertti liittyy Hausjärven kansalaisopistossa järjestettyyn Oopperakohtauksiakurssiin. Harjoittelussa on
tehty yhteistyötä Hyvinkään
opiston kanssa.
Hausjärven kurssin ohjaajana on sipoolainen Antti
Sevanto, joka on opiskellut
suomalaisen musiikkiteatteritutkinnon lisäksi alan kaksivuotisen tutkinnon Lontoossa. Kohtaukset esitetään ohjattuna, puvustettuna,
lavastettuna ja valaistuna.
. Kiva yhteishenki, Ukkola perustelee piirissä käymistään.. Välillä juontaja selvittää, mitä kohtauksissa
tapahtuu, Ruuttunen kuvaa
esityksen kulkua.
Konsertissa esitetään kohtauksia Mozartin, Verdin, Donizettin sekä Delibesin oopperoista.
La Traviatan riipivästä
kaiken menettämisestä siirrytään Don Giovanni -oopperan
koomiseen sekstettoon, jossa
Leporello-raukkaa luullaan
tämän isännäksi.
Konsertin pianistina toimii
Eveliina Jurkka ja sen juontaa
Sinikka Teikari.
Lapset pääsevät konserttiin ilmaiseksi, aikuisten lippu maksaa kuusi euroa. diakoni-lähetyssihteeri Virpi Juppala kertoo 11 vuoden asumiskokemuksella elämästä Israelissa.
järjestöt.
Oitin avoin lähetyspiiri ei
ole vanha keksintö, sillä tämä
on vasta sen toinen talvi. Konsertissa on väliaika ja silloin
yleisöä palvelee buffet.
Syyskuusta saakka Oopperakohtauksia harjoitelleet kurssilaiset pääsevät yleisön eteen Oitissa viikon päästä sunnuntaina.
Oitin lähetyspiiri tukee
israelilaista vanhainkotia
Anu Ylimäki
HAUSJÄRVI
Meitä on Oitin avoimen lähetyspiirin kokoontumisessa
paikalla seitsemän naista.
Huonosta kelistä huolimatta
se on hyvä saldo, vaikka joskus osallistujia on ollutkin jopa kymmenen.
Vs. Joka
tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan
ole janoinen. Kurssin tehtävät on hiottu musiikillisesti Hyvinkään
opistossa kapellimestari Pekka Haapasalon sekä oopperalaulaja Inari Gebhardin
ohjauksessa, Hausjärven kan-
salaisopiston musiikinopettaja
Jussi Ruuttunen kertoo.
Ruuttusen mukaan kurssilla mukana olleet kolmetoista
laulunopiskelijaa ovat innoissaan päästessään tekemään
oopperaa
Kuntapuoli
on kuitenkin antanut pitkän,
vaikkakin kapean leivän perheelle, jonka huolto oli kotiäitinä olevan vaimon varassa.
Joka tapauksessa kuntapuoli
on tarjonnut värikkäät ja haasteelliset tehtävät eri puolella
Suomea. Vakinaisissa viroissa olin ensimmäisen
korkeakoulututkintoni jälkeen
Alavudella, Pielavedellä ja
Pieksämäen mlk:ssa.
Toisen korkeakoulututkintoni suoritin työn ohessa
opiskelemalla mm kesälomien
aikana kesäyliopistoissa. Ostajat olivat
ilmoittaneet jo aikaisemmin,
että käsirahan maksamisen
jälkeen loppuosan maksaminen on ?iltarukouksien varassa?. Koulukodin kiinteistöt myytiin Kansanlähetykselle ja lasitehtaan
alueelle rakennettiin kunnan
toimesta muovitehtaan tuotantotilat sen siirtyessä nykyisen
Lasimuseon rakennuksesta
Riihimäeltä. Kun
muutimme Hausjärvelle helmikuussa 1962, ensimmäisiesi
tehtäväkseni annettiin mm tyhjiksi jääneiden Riihimäen Lasi
Oy:n hallin ja Ryttylän entisen
koulukodin tilojen markkinointi sekä erään konkurssin
tehneen paikallisen yrityksen
uudelleen käyntiin saattaminen. Tunnelma
oli vakava ja harras. Liittämällä kahden vuoden vuosilomat yhteen putkeen ja silloisen työnantajan suosiollisella
myötävaikutuksella saatoin
(melkein) yhden lukukauden
ajan opiskella päätoimisesti
Tampereella. Tällöin
oli tukeuduttava mahdollisiin
yritystutkimuksen tapaisiin
selvityksiin sekä kunnanhallituksen puheenjohtajana tai
keskeisissä luottamustoimissa
oleviin yrittäjiin. edustajilla ovat muodostaneet niin
sanotun koaliition, jolla on
enemmistö valtuutetuista.?
Olisikohan nyt aikaa tunnus-
taa vaalien tulos, äänestäjien
tahto ja ottaa kaikki puolueet
suuruusjärjestyksessä mukaan
yhteistoimintaan. Perhe oli mukana ja asuimme Domuksen
soluasunnossa, jonka saimme
ehkä siitä syystä, että olin ensimmäisen opiskelujaksoni
aikana toiminut hallituksen
varapuheenjohtajana ylioppilaskunnassa. Samassa promootiossa
kunniatohtorin hatun sai mm
kirjailija Väinö Linna. Erona oli vain
se, että palkka ei ollut sidottu
tulokseen eli ei tunnettu rahabonuksia tms kannustimia.
Elinkeinoelämän alkuperäiset
haasteina olleiden Ryttylän
koulukodin ja Lasin hallien
käyttöön saaminen tulivat aikanaan ratkaisuun. Hausjärvellä tutustuin
myös aktiivisen Martti Pullisen ollessa puheenjohtajana
yrittäjäjärjestöön, jonka kanssa kunnalla on aina ollut hyvä yhteistyö. Kursseille haettiin opiskelijoita mm
alueilta, joissa olin yli 10 vuotta työskennellyt työttömyyttä
vastaan. Tietysti toimin myös isännöitsijänä siinä
asunto-oy:ssä, jossa asuimme,
sekä tuntiopettajana kauppaoppilaitoksessa. Puheenjohtajana
toimi Jussi Linnamo, myöhemmin ministeri, ja isäntänä
Erkki Pystynen, josta sittemmin tuli kunnallispolitiikan
professori, kansanedustaja,
eduskunnan puhemies jne.
Saamamme asunto oli tosin
tarkoitettu oikeastaan perheettömille opiskelijoille. VEIKKO LEHIKOINEN MUISTELEE, 2?3/4
Joskus olen miettinyt, mikä
olisi ollut ura VR:lla. Koiran haukkua
ajossa arvostellaan myös.
Mäntsälän ja Oitin seurojen
välisiä ajokoekilpailuja on
järjestetty jo 1950-luvulta lähtien. Sain olla mukana perustamassa Hausjärven Talo
Oy:tä yhdessä kunnan ja paikallisen rahalaitoksen kanssa
ja toimia myös yhtiön sivutoimisena toimitusjohtajana.
Kunnanjohtajana jouduin
yrittäjien kanssa neuvotteluissa arvioimaan sopimuskumppanin mahdollisuuksia
taloudellisesti selviytyä niistä
velvoitteista, joihin yrittäjä sopimuksessa tulee sitoutumaan.
Käytettävissä oli tilinpäätöstietoja ja niistä laskettuja tunnuslukuja, joiden taustoista
ei tarkalleen päässyt selville
omalla koulupohjalla tai käytännön kokemuksella. Todelliset kohokohdat esittelijänä toimineena
kunnanjohtajalle tulivat mm
hetkistä, jolloin kauppakirjat
ja sopimukset allekirjoitettiin
ja nimet pantiin papereihin
monien viikkojen ja kuukausien neuvotteluiden jälkeen.
Kansanlähetyksen osalta allekirjoitustilaisuus kunnantoimistolla, joka silloin oli Kirkonkylässä vanhassa ?Kitulassa?, oli vaatimaton. maalämpökaivot & lämpöpumput
SOITA 0500-617626
SUOMEN PORAKAIVO
Viilaajankatu 1, Lahti www.suomenporakaivo.fi
Helmihetki
Hausjärven yläaste
Vartiomäentie 2
Su 18.11.2012 klo 13.30-17.00
Ohjelmassa Hausjärveläisten
kädentaitajien tuotteita ja
palveluja,
muotinäytös, musiikkia
pal
ja lapsille ohjelmaa.
Liput 7 . Olisiko
se päättynyt Oitissa asemapäällikkönä, jota olisi pidetty
uran huippuna. Kuuntelin yhtenä syksynä kaikki
pakolliset luennot ?putkeen?
ja tein pro graduni myöhemmin sunnuntai- ja yötöinä,
lauantaihan oli silloin vielä
työpäivä. Inka sai 90,63 pistettä, oittilaisen Jyrki Kotipuron Eetu 63,08 pistettä,
oittilaisten Johan Tuomisen
ja Martti Eerikäisen Metsähuuman Juri 36,46 pistettä
ja olen usein sanonut olevani
jo silloin yrittäjä, joka kantoi
vastuun omasta toiminnastaan ja vastuuta koko kunnan
toiminnasta. Toisaalta
se oli ?maallinen?, sillä puhuttiin rahasta ja kauppahinnan
maksuaika oli pitkähkö sen aikaisissa oloissa. porakaivot & porakaivopumput
. Kirjoittajan yhteystietojen on aina oltava toimituksen tiedossa silloinkin,
kun kirjoitus julkaistaan nimimerkillä.
Lukijapalstalle tarkoitetun tekstin voi lähettää sähköpostilla toimitus@ehl.fi tai postitse osoitteella Etelä-Hämeen Lehti, Keskustie 1, 12100 Oitti.
Lukijanpalstalle kirjoittaminen ei maksa mitään, muttaa toisaalta siitä ei myöskään makseta palkkiota.
Kari Masalinille
Kirjoititte vieraskynäpalstalla viime viikolla: ?on ollut
jo vuosikymmeniä käytäntö,
jossa kaksi riittävän suurta
puoluetta, mahdollisesti tuet-
tuna ?pienpuolueen. Auktorisoidun tilintarkastajan todistuksen eli HTM-tarkastajan
?lupakirjan. Silloin oli myös työvoimasta pula ja sitä piti paikata
mm kunnan käynnistämien
ammattikurssien avulla. Lisäksi olin vuodesta 1962 lähtien paikallisen
rahalaitoksen tilintarkastajana
ja sain silmäillä laina-asiakkaiden tilinpäätöstietoja ja
tunnuslukuja. Oitin metsästysseuran
ja Mäntsälän kennel- ja metsästysseuran välisen seuraottelun voitti kuitenkin Oitti.
Kisassa oli mukana neljä
koiraa, kaksi kummastakin
seurasta. Etelä-Hämeen Lehti
Torstaina 15.11.2012
. Ylituomarina toimi tällä
kertaa Pekka Niinikoski.
TORIHERKKUJA PERJANTAISIN
Oitti 8.30?11, Lappilan Kylätuvan luona
klo 11.15?11.45, Järvelä klo 12?13
VIIALAN LEIPOMO LIHAJALOSTE KORPELA
- Saunapalvi
runsaat valikoimat
limpusta kakkuihin. 046-8475955
siellä kohotettu laseja niin
kuin ei muissakaan lasitehtaan
edustajien kanssa käydyissä
neuvotteluissa tai tilaisuuksissa. Mainituissa niin
kuin monissa muissakin elinkeinopoliittisissa ratkaisuissa
kunnan luottamushenkilöiden
panos ja rohkeus olivat ratkaisevat tekijät. Kirjoitusten suositeltava
enimmäismitta on 3 000 merkkiä.
Pääsääntönä kirjoituksissa on se, että kirjoittaja esiintyy omalla nimellään. Uurastus, joka kesti
noin 5 vuotta, palkittiin vuonna 1965 maisterin promootiossa. LUKIJAN MIELIPIDE
Etelä-Hämeen Lehden Lukijan mielipide -palstalla julkaistaan päasiassa levikkialuettamme koskevia ajankohtaisia kirjoituksia. 050-5341070
ilmoitukset@ehl.fi
Etelä-Hämeen Lehti. (perhelippu)
Järjestää
LC Hausjärvi / Helmi
Joulumarkkinat
-teema 29.11.
Varaa
paikkasi nyt!
Ilmoitusvaraukset:
Sari Tanskanen
p. Vuosien varrella jo
opiskeluaikana joulu- ja kesälomilla olen ollut harjoittelijana/kesätyöntekijänä mm Mouhijärvellä, Kankaanpäässä ja
Saarijärvellä. Perheen
7
Keskustie 7, Oitti · puh. Hakeuduin
ensin pankin luottamushenkilöinä toimivien tilintarkastajien kursseille, jonka johtajana toimi KHT Eero Prepula.
Hän suositteli jatko-opintoja,
joita sitten silloisten kauppaoppilaitosten iltakursseilla ja
HTM-yhdistyksen järjestämillä viikonloppuseminaareilla ryhdyin määrätietoisesti
ja järjestelmällisesti suorittamaan. Lasin hallin ykkösvaiheen rakentamissopimuksen
allekirjoitus oli yhtä vakava,
vaikka se tapahtui Helsingissä.
Sitä edelsi puhelinkeskustelu,
jossa Riihimäen Lasi Oy:n
perusteellisen tarkka toimitusjohtaja Antti Kolehmainen
kysyi: ?voisitko tulla tarpeelliseksi katsomasi luottamushenkilöjohdon kanssa Helsinkiin
Katajanokan kasinolle, niin
allekirjoittaisimme sopimuksen?. Yhteen hiileen puhaltamalla päästään
parhaaseen mahdolliseen tulokseen.
Ei facebookia tai tietokonetta omistava äänestäjä
tuki pitkäaikaisessa opiskelussa oli ensiarvoisen tärkeä eli
ilman sitä koko hankkeesta ei
olisi tullut mitään. Työharjoittelu,
opiskelu ja työ loma-aikoina
vuorottelivat ja sitä voi pitää
näin jälkeen päin ajateltuna
hyvänä ratkaisuna ainakin sen
aikaisissa oloissa. Oman kannustuksen
ja opin sain sittemmin vielä
HTM Reino Kokilta, HTM
Raimo Sormuselta ja KHT
Yrjö Tuokolta, joiden kanssa
oli yhteisiä tarkastustehtäviä.
Heille ja monille muille tahoille olen kiitollinen avusta
ja kannustuksesta. Olin siellä myös
mukana perustamassa Nuorkauppakamaria ja Kauppakamariosastoa, joissa paikalliset
yrittäjät tulivat tutuksi. sain Kauppakamarilta 21.3.1990.
tä liikkeellä. 050 529 3753
KAIVONPORAUSTA
. Myöhemmin pääsin
osallistumaan sopimusneuvotteluihin mm Makrotalo Oy:n
hallin ja Leca-harkkotehtaan
tonttijärjestelyihin ja rakentamiseen. Kiinnostukseni yritysmaailmaan ja yrittäjyyteen tuli jo aikaisemmassa
virkapaikassani Pieksämäellä,
jossa oleellisena osana ensimmäisen kunnanjohtajan
työhön kuului yhteistyö elinkeinoelämän kanssa. / 20 . Olin myös
kunnan- ja valtion asiamies
verotuksessa ja pääsin tutustumaan monien yritysten taloudelliseen tilaan papereiden
perusteella. Toimin
myös kunnan, kalkkitehtaan
ja meijerin perustaman vesihuoltoyhtiön sivutoimisena
toimitusjohtajana, joka oli
ensimmäinen kokemukseni
yritysmaailmassa. - Maalaishyytelö
- Savujuusto
puh. Paikka johtui siitä, että
Antti Kolehmainen oli kiireinen henkilö ja hän oli silloin
Reserviupseeriliiton puheenjohtajana siellä kokouksessa.
Tilaisuus oli vaatimaton eikä
ja mäntsälälaisen Eero Hämäläisen Äijälän Viljami 3,0
pistettä.
Ajokokeessa pisteytykseen
vaikuttaa muun muassa montako jänistä ja kuinka nopeasti
koira kilpailualueeltaan löytää
ja miten pitkään se pitää jänis-
Kiitokset
äänestäjilleni
Heikki Myyrä
Piristystä syksyyn
kiharakäsittelyt ja
ripsien pidennykset
-10%
Oitin Hiuspalvelu
. Oman kokemukseni ja käsityskykyni
lisäämiseksi virassani ja tilintarkastuksessa aloin pohtia
lisäkouluttautumista talousasioihin, mihin kannustusta
antoivat myös paikalliset rahalaitosten johtajat. Pääsin mukaan
myös Riihimäen-Hyvinkään
kauppakamarin toimintaan
ja tietysti perustamaan omaa
Nuorkauppakamaria, joka
alun perin oli yhteinen Kärkölän kanssa.
Työ kunnassa oli hyvin
yrittäjä- ja työpainotteinen
Inka ajoi parhaiten
EHL?MÄNTSÄLÄ: Paavo
Romppasen suomenajokoira Inka oli paras ajokokeessa
Mäntsälässä marraskuun 3.
päivä
Lahden asema
kulttuurikaupunkina on vaakalaudalla monien muidenkin
mielestä.
Dude ja Harmitus ovat juuri kotiutuneet Hämeenlinnasta Galleria Koneesta ja ovat seuraavaksi lähdössä Hyvinkään taidemuseoon Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton vuosinäyttelyyn. Mallina hänellä on
valokuvia hahmoista eri kuvakulmista.
Teoksen ollessa lähes valmis hänen on entistä vaikeampi kolautella taltalla ja nuijalla
päähän.
. Ahmija -teos on puolestaan saanut paljon positiivista palautetta Lahden kirjastossa.. Kuvataiteelta viedään
pohjaa pois, kun juuri taideinstituutti lakkautetaan. Akatemia
sijaitsee mahtavassa kulttuurihistoriallisessa miljöössä Jean
Sibeliuksen Ainolan ja Pekka
Halosen Halosenniemen naapurissa Tuusulassa.
Tuusulassa vietettyjen vuosien jälkeen Terhi haki uudestaan Lahdessa sijaitsevaan
Taideinstituuttiin kuvataiteilijalinjalle ja pääsi. Poppeli ja koivu
ovat hänelle mieluisimmat
raaka-aineet. Ensin hän
teki maalauksia ja piirroksia,
mutta Lahdessa Tapani Kokko innoitti Terhin puuveistosten pariin.
. Etelä-Hämeen Lehti
8
Torstaina 15.11.2012
Veistossa saa irrotella ja
pitää hauskaa
JARKKO TAPOLA
Jarkko Tapola
LAHTI
Kärkölän kanttorin tytär Terhi Kaakinen piirsi ja väritti
lapsena aina kun se oli mahdollista.
Hän harrasti oboen soittamista 12 vuotta ja soitti 8
vuotta Päijät-Hämeen Konservatorion A-puhallinorkesterissa, mutta lukioikäisenä
hän teki valinnan kuvataiteen
puolelle.
Lukion jälkeen hän haki
Pekka Halosen Akatemiaan
kuvataidelinjalle. Nuorin, viiden kuukauden ikäinen Pinja, ei vielä
ole ollut äitinsä mallina, mutta
suunnitelmissa on jo jotain.
Väärä tapa säästää
Maineikas ja tunnustettu,
40-vuotias Lahden ammattikorkeakoulun Taideinstituutti
on päätetty lopettaa.
Wellamo-opistossa muutaman tunnin viikossa kuva-
taideopintoja opettava Terhi
tunnustaa olevansa äärimmäisen pahoillaan ja surullinen
viimekeväisestä lopetuspäätöksestä.
. . Toki on hetkiä, kun pöllin
äärellä on kysymysmerkkejä
eikä homma toimi ja ahdistaa,
mutta pääsääntöisesti pystyn
työstämään rauhassa pölliä
haluttuun muotoon, Terhi
Kaakinen toteaa.
Perhe on ollut Terhin suurimpia innoittajia ja aviomiehen, Risto Kaakisen apu on
korvaamaton lastenhoitajana
ja toisinaan työkalujen huoltajana.
. Se alkaa tuntua vähän väkivaltaiselta, virnuilee Terhi.
Perhe kannustaa
Luomistyön kanssa ei Terhillä
ole juurikaan vaikeuksia.
. Onneksi minulla on myös varastossa pieni työhuone minne pääsen sisätiloihin tekemään töitä, hän lisää.
innokkaasti veistotöihin, tosin nyt on vaihe, jolloin minun
päätyöni on kuitenkin lastenhoito, kertoo Terhi.
Lapset, Petra, 9, ja Elmo,
5, ovat tottuneet olemaan
malleina. Työstössä
pitää yrittää huomioida puun
syyt ja tapittaa kohtia, joiden
arvelee muuten katkeavan.
Kuivuessaan halkeamat voivat aiheuttaa isojakin rakoja.
Hahmot heräävät eloon
Hennon naisen käsissä syntyy hauskan näköisiä teoksia,
jotka heräävät henkiin saadessaan väriä pintaan.
Aloittaessaan työtä hänellä
on jo ajatus mitä lähtee tavoittelemaan. Risto kannustaa minua
Terhi Kaakinen työstää isoja puupöllejä pitkälle syksyyn pihalla. Ne ovat kiitollisia työstää ja niissä on jo hyvä väritys valmiina. Siinä saa irrotella ja olla
spontaani hauskalla tavalla,
Terhi kertoo.
Hän tunnustaa, että jo alaasteella hän haki kaverinsa
kanssa veistotunneille tekstiilikäsityötuntien sijaan.
Opettajan soitettua kotiin
asiasta, hän ei ujona tyttönä
kuitenkaan uskaltanut tehdä
lopullista valintaa veistoon.
Sähkösaha, taltta, puukko ja nuija välineinään Terhi
aloittaa ison puupöllin muo-
vaamisen. Se
on väärä tapa säästää, pohtii
Terhi Kaakinen harmissaan.
Helsingin kuvataideakatemian ohella Lahden Taideinstituutti on valtakunnallisesti
merkittävä kuvataiteen opiskelupaikka. Säät vaikuttavat oleellisesti motivaatioon, hän
kertoo
Retkeilijät ajavat
ladun Suonummen majalle ja
Vantaan Omalle Kodille. Tällaisenaan se tulee ole-
Myös Ryttylässä päästään talvella luistelemaan, vaikka paikka siirtyykin parinsadan
metrin päähän. Hiihtokaudella maja on auki viikonloppuisin kymmenestä kolmeen,
Leppäniemi vinkkaa.
Samoin kuin Oittiin, myös
Riihimäelle on pitkään toivottu isoa latukonetta.
. Meillä on kahden ja kolmen kilometrin kilpaladut majan läheisyydessä. Pikkulapsia
ajatellen Hikiässä onkin tehty
tulevaksi talveksi pieni, uusi
lenkki, joka kiertää urheilukentän ympäri.
. Retkeilijäiden majalta on myös
yhteys Hikiään Salpausselän
harjulle vedenottamolle, jolta
Hausjärven kunta ajaa ladun
Hikiälle, josta se jatkuu Kallen latuna Oittiin asti.
. Viime talvena ladulla sattui onnettomuuksia, koska se oli niin jäinen,
Heikkilä pahoittelee.
Ryttylän laduista huolehtii
kokonaisuudessaan Ryttylän
Kiri. Luistimien vaihtoa varten
paikalle tuodaan yksi tai kaksi
merikonttia, joissa ei valitettavasti ole lämmitystä, Heikkilä manailee entisen, hiljan
uusitun pukukopin menetystä
päiväkodin rakentajille.
Merikontit
pukukopeiksi
Luistelun suhteen suurimmat
muutokset tapahtuvat tänä
talvena Ryttylässä, jossa päiväkodin rakennustyömaa on
valloittanut kaukalon ja luistelualueen vanhat paikat.
Kaukalo tullaan pystyttämään ja luistelualue jäädyttämään Koulutien ja Pajatien
kulmaukseen, jossa ennen
rakennustyön aloittamista sijaitsi koivikko.
Alueelle tullaan lähiviikkoina suorittamaan mittava
massanvaihto, jotta pohja
saadaan routimattomaksi.
Koulukeskuksen valmistuttua
hiekka-alue tulee edelleen palvelemaan liikuntaa.
. Välillä risteilevät yhdysladut ja majojen ympäristössä
eri mittaiset, valaistut kuntoja kilpaladut.
Erkylän majaa isännöivästä Hyvinkään Hiihtäjät ry:stä
kerrotaan, että majan ympäristöön avataan uusi Hyvinkään
kaupungin hoitama kahden
kilometrin valaistu kilpalatu
heti, kun lumet tulevat.
. Vanhaa tuttua yhdyslatua
lentokentän ympäristön ladulta Erkylän majalle hoidetaan
nyt myös koneellisesti koko
talven, joten majan kanttiiniin
pääsee aikaisempaa paremmin
piipahtamaan tauolle, puheenjohtaja Patrik Lindfors kertoo.
Riihimäen Kiista-Veikkojen Pekka Leppäniemen
mukaan latuasiat tulevat menemään Riihimäellä kuten ai-
kaisempinakin talvina.
Vahteriston valaistu ulkoilureitti Uhkolan kioskilta
Hausjärven puolella sijaitsevalle Suonummen hiihtomajalle on Riihimäen kaupungin
kunnossa pitämä.
. Etelä-Hämeen Lehti
Torstaina 15.11.2012
9
Latu pienille ja luistelukenttä uudelle paikalle
EHL-ARKISTO/ANU YLIMÄKI
Anu Ylimäki
HAUSJÄRVI
Talvi otti takapakkia, joten
hiihtoon hurahtaneiden täytyy
toistaiseksi tyytyä vain suunnittelemaan harrastustaan.
Hyvä uutinen suksittelijoille
on, että säiden salliessa Hausjärvellä on hiihtoon erinomaiset mahdollisuudet.
Kolmesta isoimmasta taajamasta löytyy valaistu, pururadalle tehty latu. Latuasioissa tullaan menemään hyvin pitkälti viime
vuoden malliin, aluemestari
Jukka Heikkilä Hausjärven
kunnasta toteaa.
Ainut takapakki on se, että
Oitissa Hausjärven Urheilijat
ei enää jatka ladun ylläpitoa
yhteistyössä kunnan kanssa.
Vapaaehtoisten motivaatiota
on laskenut se, että käytettävissä oleva latukone ei ole
kunnollinen.
. Lisäksi Oitti
ja Hikiä yhdistyvät toisiinsa
Kallen ladulla.
. Hiihtoväki toivoo uuden
valtuuston ottavan tähän asiaan myönteisen kannan mahdollisimman nopeasti, Leppäniemi sanoo.
Riihimäen Kiista-Veikot
kunnostaa oman osuutensa
myös Neljän majan lenkistä.
Hyvinkään urheiluseurat
pitävät ladut kunnossa neljän
majan risteyksestä Erkylän
majalle ja Hyvinkään Hiihtoseuran Monnissa sijaitsevalle
Paukunharjun majalle.
Riihimäen retkeilijöiden
Heiskan maja sijaitsee Selänojalla Erkylänharjun läheisyydessä. Ryttylässä kauden aloitus
saattaa viivästyä jonkin verran
muuhun kuntaan verrattuna,
koska vesipostia ja valaistusta
päästään rakentamaan vasta
massanvaihdon jälkeen.
. Kuva ei ole Ryttylästä vaan Järvelän Jäppärän juhlaottelusta viime
talvelta.. Hikiässä ladut hoitaa
Hausjärven Urheilijoiden
piikkiin Jarmo Kuumola,
jonka panokseen kunnassa
ollaan enemmän kuin tyytyväisiä.
Yhteys
lähikaupunkeihin
Ryttylän latuja hoitaa kylän urheiluseura Kiri. Samalla tehtiin massojen
ja koulun aidan siirrolla pulkkamäki koululaisille, Heikkilä
kertoo.
Hausjärveläisen hiihtäjän
onni on täydellinen, sillä Hikiän, Riihimäen ja Hyvinkään
välinen kolmio on piukassa
hiihto- ja urheiluseurojen majoja. Koneella ei pysty pehmentämään latua. Näin muodostuu hyvä,
pitkä hiihtoreitti HausjärviRiihimäki-Hyvinkää, Leppäniemi selittää.
Havainnollinen latukartta
kolme kuntaa yhdistävästä
verkostosta löytyy Riihimäen Retkeilijöiden kotisivulta
osoitteesta http://www.elisanet.fi/ossi.jokela/index.htm.
maan väliaikainen, mutta rakennustyön vuoksi se saattaa
olla käytössä silti jopa vuoteen
2017, Heikkilä sanoo.
Kenttiä ja kaukaloita on
yleensä päästy Hausjärvellä
jäädyttämään joulun ja tam-
mikuun puolenvälin paikkeilla. Reilun 3 kilometrin ladulla voi sujutella sekä perinteisellä, että luistelutyylillä.
Hikiän ladulle antavat leimansa isot mäet
numeroista.
Hausjärven sydänyhdistys:
Tervetuloa viettämään pikkujoulua pe 16.11. Lasten ryhmät
monipuolista perusliikuntaa.
Nuorten ja aikuisten ryhmät
ovat peliryhmiä, sählyä pääasiassa. Tervetuloa! Uintipaikka on Oriharojärven
rannalla sijaitseva seurakunnan leirikeskus Kalliopirtti.
Os. Koristelu- ja
järjestelytalkoot metsästysmajalla torstaina 15.11. Etelä-Hämeen Lehti
10
. OSTETAAN
Ostetaan
Metalliromua ja
romuakkuja
p. nassikoilla ja
70 . Tiedotteet lähetetään sähköpostilla seurapalsta@ehl.fi tai postitse osoitteella Etelä-Hämeen Lehti,
Keskustie 1, 12101 OITTI. Hämeenkosken retki. Pikkujoulun suunnitelmien merkeissä. Tervetuloa.
Maanantaisin avantouinti.
Kärkölän talviuinti paikka
käytössänne saunan kera.
Muina päivinä ilman saunaa,
ellei pirtillä ole mitään tapahtumaa. tytöt ja pojat)
Lisät. Raino
Rauhala esittää meille joulumusiikkia sekä laulamme
joululauluja hänen säestyksellään, tarjolla pitokartanon
maittava jouluateria. klo 18-19.30 koululaisten kokkikerho ja klo
18.45-20 itämainen tanssi.
Seuraavalla viikolla pienoismallikerho. Bussikuljetus järjestetään. Kertamaksu
3 ?/ saunoja. Pikkujoululounas Vanhassa Trokarissa su
9.12. klo 18. 21.11. Lisätied. viim. Pikkupaketti
mukaan.
Hyötykasviyhdistys: Vanhan ajan ompeluseura ke klo
17 Joulu?Puodissa. Teatteriretki Hollolan Näyttämölle
siirtyy viikolla eteenpäin su
25.11. Ilmoittautuminen Ritvalle puh.
040?8318601. JÄRJESTÖPALSTA
Torstaina 15.11.2012
. Leksa puh.
0400?840166. Kärkölän retki Huovilanpuistossa. Myyjiä tarvitaan
myös silloin. Suivalan
kartanoon Kärkölään klo 18
alk. Suonummen
majalla. Hikiä, Eskon
koulun sali. Jari
Rantala, 040?5112353 tai jari.
rantala@sak.fi.
MTK Hausjärvi/ maaseutunuoret: Lentopallovuoro pe
klo 19?21 Oitin yläkoululla.
Mommilan seurat: 8.12.
pidettävien pikkujoulujen
suunnittelupalaveri seurojentalolla ti 20.11. klo 13.
ILMOITUS PÄÄTÖKSEN
ANTAMISESTA
Eläkeliiton Hausjärven
yhdistys: Iltapäiväkerho ke
21.11. Linja-auto lähtee
Hikiän entiseltä Osuuspankilta klo 12. mahdollinen.
045-8838708.
. Bussi lähtee
Hikiän vanhan op:n pihasta
klo 17 ja Oitista R-kioskin pysäkiltä klo 17.15. Lasten liikuntakerho 6?12
?vuotiaille ma 18.30?19.15
kausimaksu 5 ?/ lapsi, miesten sähly ti klo 18.30?20 ja
to 17.30?19 kausimaksu 5
?/ hlö, perhesähly la klo 1214, kausimaksu 5 ?/ perhe.
Maksut suoritetaan paikan
päällä. Siiriltä 044?5795076.
Lappilan Eläkkeensaajat
ry: Kerho ke 21.11. Oh-
jelmaa, arpajaiset. jouluateriasta nauttien.
Ilm. Tied. Valitusajan ensimmäinen päivä
on antopäivää seuraava päivä. KUULUTUKSIA . Ei tarvita ennakkoilmoittautumista. Marskin
Majalla. Kalliopirtintie 20. viim. klo 15. Alustavat
ilmoittautumiset tarjoilun ja
kyytijärjestelyiden vuoksi p.
044?590 8748. Perinteinen
pikkujoulu Haminankylän
Kotipirtissä pe 30.11. kuntopainissa. Tervetuloa! Perinteinen pikkujoulujuhla Kahvila Tähkässä Kirkonkylällä I
adventtina 2.12. laulamme joululauluja. 029 501 6429
Käsitellään syyskokoukselle
kuuluvat asiat.
Tervetuloa. Ryhmät lapsille, nuorille ja aikuisille. pikaisesti Antti
040-5896387 tai Sirkka-Liisa
040-7341559.
Erkylän Martat: Marttailta
to 15.11. klo
14. Lisätiedot: www.
phkylat.fi/kekry.
Kärkölän Kansalliset Seniorit ry: Pikkujoulua vietämme
tiistaina 04.12. seuran sivuilta www.hausjarvenurheilijat.com. Tervetuloa mukaan
uudet ja vanhat liikkujat!
Hausjärven 4H-yhdistys:
4H?kerhot aloittaneet toimintansa: Hikiän 4H?kerho
to klo 17?18.30, Oitin liikuntakerho to klo 17?18.30 ja
Mommilan asemanseudun
4H?kerho pe klo 17.30?19.
Monnin 4H-kerhon aloitus
samalla viikolla, paikka ja
aika vahvistuu myöhemmin.
Lisätied. Tervetuloa. Parittoman viikon
la klo 11?15. Lehdellä on oikeus tarvittaessa lyhentää ja muokata tekstejä.
Oitin eläkkeensaajat
Syyskokous 27.11. Päätöksen
katsotaan tulleen asianomaisen tietoon silloin kun se on
annettu.
Päätösasiakirjat ovat nähtävillä Hausjärven kunnanvirastolla, Keskustie 2-4, 12100 Oitti, viraston aukioloaikoina
13.11.?13.12.2012 välisenä aikana.
Päätökseen haetaan muutosta valittamalla Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, Raatihuoneenkatu 1, 13100
Hämeenlinna. Avantouinnit alkavat
Ykslammella torstaisin 4.10.
alk. Teijalle.
Teuronjoen Latu: Ma 19.11.
Lasten taskulamppuretki. 22.11. Ti
20.11. KUNTIEN ILMOITUKSET
Hausjärven kunnassa on 30.11.2012 klo 12
mennessä haettavana lastentarhanopettajan
työsuhde 2.1.2013 alkaen sijoituspaikkana Hikiän
päiväkoti.
Koko Ilmoitus on nähtävänä: www.kuntarekry.fi ja
www.hausjarvi.fi/ avoimet työpaikat
Hausjärvellä 9.11.2012
ILMOITUS MAA-AINESTEN OTTOLUVAN
MYÖNTÄMISESTÄ
Hausjärven kunnanhallitus on kokouksessaan
6.11.2012 § 316 myöntänyt Fescon Oy:lle maaainesten ottoluvan Hausjärven Kurun kylän tilalle Eskola
RN:o 3:66. Vaahteratie 10, Oitti.
Kanta-Hämeen Meniereyhdistys ry: Kuukausitapaaminen ti 20.11. klo
17.30.
Riihimäen seudun invalidit: 24.11. Puheenjohtaja Susanna
Kivisen aiheena on infoa ja
kokemuksia Kuulonhuoltoliiton Valkean Talon Meniere?kursseista. Leksa p.
0400?840166.
Päätös nro 184/2012/1
Antopäivä 12.11.2012
Hakija
Juha-Matti Laiho
Asia
Eläinsuojan laajentamista koskeva
ympäristölupahakemus
Päätös on nähtävänä 12.11. Tervetuloa!
Kärkölän Kärpät Ry: Koukussa partioon! Ryhmät kokoontuvat seurakuntakeskuksella seuraavasti: ma klo
17.45?19.15 Tarpojat (12?15
v. ?
12.12.2012 Kärkölän kunnassa.
Päätös on lisäksi luettavissa
osoitteessa www.avi.fi/etela
Päätökseen saa hakea valittamalla
muutosta valitusosoituksen mukaisesti Vaasan hallinto-oikeudelta.
Valitusaika päättyy 12.12.2012.
Käyntiosoite
Postiosoite
Ratapihantie 9,
00520 Helsinki
PL 110,
00521 Helsinki
029 501 6000
Puhelin
Sähköposti ymparistoluvat.etela@avi.fi
Kirjaamon aukioloaika
klo 8.00?16.15
Lisätietoja antaa
Ympäristötarkastaja Tuula Räsänen, puh. Yleisötapahtumien ilmoituksia, virallisia
kokouskutsuja tai hintatietoja ei julkaista. 040?8379420. klo 14. Ke 21.11. Mommilanjärven soutelustadion Haminankylässä. 040?7382522 tai Sinik-
ka Hutri puh. klo 14. klo 19.
kesto n. KOKOUKSIA
Järjestöpalstalla julkaistaan veloituksetta järjestöjen omille jäsenille tarkoitettuja lyhyitä tiedotteita. Mukaan juotavaa sekä omat makkarat. Keskustellaan tulevasta
toiminnasta. Lisäksi valitusoikeus on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
ja hankkeen tarkoittamalla alueella toimivalla sellaisella
rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun
taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen.
Valitusaika on 30 päivää. Tervetuloa
pikkujouluumme yksin tai
ystävän kanssa. Liitä tiedotteen mukaan
yhteystietosi. ja paluu esityksen jälkeen.
Matkan hinta 25 . 2 h. klo 14. Lisätiedot
Päivi Kokki 050?5726082.
Puujaan puuhanaiset: Tervetuloa puujaalaisten omiin
pikkujouluihin metsästysmajalle lauantaina 17.11. klo 13. Linja?auton aikataulu: klo 11.30
Terv.kesk.pys., linja?autoas.
Tervakoski, 11.35 ohikulkutie,
11.40 Makkaramäki, Viskarin
pysäk., 11.45 ?Iisakin baari?, 11.55 Salen pysäkki, klo
12. Lasten
ryhmiin ennakkoilmoittautuminen on alkanut. Huovilanpuiston
parkkipaikalla. Lisätietoa
myös kotisivullamme.
Ryttylän Kiri ry: Ryttylän
Kirin järjestämät kerhot Ryttylän koululla: Naisten stepaerobic ma klo 19.30-20.45,
hinta jäseniltä 25 ?, muut 50
?. HALUTAAN
VUOKRATA
VUOKRATA HALUTAAN
Kesäpuoti/Kauppamuseo etsii
toimitilaa Hausjärvi-RiihimäkiHyvinkää lähialueelta.
Kaikki huomioidaan ulkovarastoista, kyläkauppatiloihin ja pihamökkeihin.
Myös osto myöh. Oitin yläkoululle tai etukäteen Ritvalle.
Pikkujoulut 25.11. Apteekin pysäkki, 12.05
Lasitehtaantie - Riihiviidantie, 12.25 TEKU Riihimäki, n.
12.40 Loppi huoltoas. klo 17?20. Syyskauden
maksu on 50 . Kokoontuminen klo 19. Vieraana Marja?Liisa
Vilkko kertomassa karjalaisen
ja hämäläisen suku. Arpaiset joihin toivotaan palkintoja lahjoituksena. klo 18.30.
Nuorisoseura Sarastus:
Perinteiset Sarastuksen lauantaitanssit pidetään Hausjärven Ahjolassa la 17.11. Mukaan omat juotavat
ja makkarat. klo 17.
Jouluisen tarjottavan lisäksi
ohjelmaa, yhteislaulua ja arpajaiset (palkintoja otetaan
vastaan) sekä yllätysvieras.
Tervetuloa! ps. Pikkujoulu 1.12. Valitusoikeuden ja muutoksenhaun osalta
noudatetaan, mitä kuntalaissa säädetään. pikkujoulupuuro Vanhassa Pappilassa. Alustava ilm. klo 17.30 alk. ja paluumatkalle
lähdemme klo 16. 2h. Linja-auto kuljetus
Järvelän matkahuollolta klo
14. Kyytejä kumpaankiin tilaisuuteen voit kysellä em. Retken kesto
n. klo 18?20
Näkövammaisten tiloissa,
Parolantie 22, Hämeenlinna
(käynti Brahenkadun puolelta). Ilosta yhdessäoloa.
30.11. Tied. klo 13.
kunnantalolla Järvelässä (Virkatie 1). Suivalan Pitokartanossa. Timolle p.
0400?713370 tai Ollille p.
050?5539404. Ilm. Sauna
avoinna 16?20. Oitissa, seurakuntatalolla. Bocciaa Vuokkoharjun koulun salilla lauantaisin
klo 10?12 (maksullinen).
Lappilan kylätupa: avoinna:
ma suljettu, ti klo 11?15, ke
klo 10?15, to klo to klo 11?15,
pe 11?15. Ottakaa mukaan
pikkupaketteja arpajaisvoitoiksi.
Hausjärven Tennisseura:
Juniorien tennisvalmennusta Oitin yläasteen salissa ti
klo 17.30.
Hausjärven Urheilijat: Sisäryhmät aloittaneet toimintansa. ja perheperinteen tavoista ja eroista.
Arpajaiset. 041?
5075881.
Hausjärven Sotaveteraanit
nais- ja tukijaostoineen:
Vietämme iltapäivää naisjaoston 40?vuotisen taipaleen
ja sota?ajan naisten muistojen sekä kahvinjuonnin
merkeissä kunnanviraston
valtuustosalissa ma 19.11.
klo 14. Sit. sihteeri
Kaija Teppolalle puh: 050?
5949321
Kärkölän Karjala?seura ry:
Tarinatuokio su 18.11. Ilmoittakaa
jos tulette kyytiin matkan
varrelta. sis.teatterilipun, matkan ja väliaikakahvin leivoksen kanssa.
Ilm. Päivä Paloasemalla Ryttylässä la 24.11.
Myymme leivonnaisia ja
pyöritämme Onnenpyörää.
Kaikenlaisia arpavoittoja otetaan vastaan! Toimita Anulle.
Mietithän jo etukäteen, mitä
voisit leipoa. Merja Pokkinen
puh. klo
18.30, Haukantie 260. juhlapaikkana
Hämeen härkätien varrella
oleva Härkälänkartano. Lisätietoja
ja ilmoittautumiset 14.11.
mennessä Leena Tantarimäki
puh. Johtokunta
. Sunnuntait,
pyhät ja välipäivät suljettu.
Toriautot pe klo 11.15?11.45.
Perhekahvila Ke klo 10?12.
Katso www.lappila.fi tai käy
Tuvalla!
Lappilan Nousu: Painitreenit alkavat jälleen ensi viikolla
Väre?Vintillä, Kauppatie 7?9,
Järvelässä. Päivi Kokki 050?
5726082.
Hikiän Martat: Leivonnaisia
ja käsitöitä voi tuoda Helmimessuille 18.11. Esitys on Edwart Taylorin ?Kolmen naisen
koukussa?. Ei pelaa sarjaa. 1. Ke lasten
ryhmä on liikuntatoimen jär-
jestämä. Valitusaika päättyy
13.12.2012.
Hausjärvellä 12.11.2012
Hausjärven kunnanhallitus
ILMOITA TAPAHTUMASTA!
Paikallislehdestä pienikin
ilmoitus luetaan!
Ilmoitusvaraukset
ilmoitukset@ehl.fi
Etelä-Hämeen Lehti. 040-6753165
. Pikkujoulua vietämme pe 30.11.
klo 13. Muuten tiedotetta ei voida julkaista. Muistathan
ilmoittautua viim. ilm.
viim. Yhdistys maksaa
osan. klo
19?23.30. Lisätietoja toiminnasta www.
ryttylankiri.net ja www.facebook.com/ryttylankiri.
Ryttylän Martat: Kerkiätkö
auttelemaan pariksi tunniksi
Helmihetkeen Oitissa 18.11.
klo 12 ja 17 välillä. klo 13. Tiedustelut sekä ilm.
8.11 mennessä Liisalle puh.
050?5110843.
Hausjärven sydänkerho:
Pikkujoulu 16.11. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
Kärkölän eteläiset kylät:
Marttilan Majakalla torstaisin
klo 17-18 koululaisten sähly.
To 15.11. Yhdistys
maksaa puolet. Tervetuloa!
Hausjärven Demarit ry.
Naisjaosto: Terapiailta Sylvillä (Jorinpolku 2) ke 21.11.
klo 18. klo 14.
Kunnantalon kahviossa Järvelässä. Mukaan juotavaa ja
omat makkarat. klo
12 Oitin Pihlajassa. Tied. Musiikista vastaa
Raimo Turtiainen ja Tanssiorkesteri Pojat.
4H-kerhot: Monnin 4Hkerho: 7?12?vuotiaille ti 17?
18.30 Paukunharjun majalla,
Hikiän 4H-kerho 7?12?vuotiaille to 17?18.30 M?kaupan
takana alakerrassa, Oitin
liikuntakerho 6?10?vuotiaille to 17?18.30 alakoulun
liikuntasalissa ja Mommilan
asemanseudun 4H-kerho
6?12?vuotiaille pe 17.30?19.
Rantatie 50 as. Retki alk. Maa-aineslupapäätös sisältää MaL 21 §:n
mukaisen määräyksen, jonka mukaan toiminta voidaan
aloittaa lupapäätöstä noudattaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
Päätöksen antopäivä on 13.11.2012. 040?5926764.
Myös Ilmoittakaa tarvitsetteko kyydin.
Ryttylän Eläkkensaajat:
Vietämme pikkujoulua 29.11.
alk. Kokoontuminen Valkjärven uimarannalla klo 19. Tervetuloa!
Hausjärven Karjalaseura:
23.11. tytöt ja
pojat) ke klo 18?19 Sudenpennut (7?9 v. klo 18 karjalan muistomerkillä sytytämme kynttilät.
Hausjärven Martat: Marttailta Auli Koivistolla 26.11. Mukaan pikkupaketti max 5 ?. Pikkujoulu Oitin
srk-talo sykärintori 4 Oitti
klo 18-21. 22.11.
mennessä sihteerille p. Perinteinen taskulamppuretki
Hausjärvellä. Retken kesto n.
2 h. Nassikkatreenit
ovat ti klo 17.30?18.30 pikkunassikat 4?5v ja klo 18.45?
19.45 isot nassikat 7?16v.
Kuntopainitreenit ovat to
klo 18?19.30. Tupperikutsut. su 11.11. tytöt ja pojat) ti klo 18?19
Seikkailijat (10?12 v. Saman viikon lehteen ehtivät tiedotteet, jotka ovat toimituksessa viimeistään maanantaina kello 17. Sairaanhoitaja
Marianne Hymylä kertoo
muistisairauksista. Lopella, Timjamissa.
Herkullista jouluruokaa ym.
Bussikuljetus, aikataulut ensi
viikolla
/
®
ELÄINLÄÄKÄREITÄ
ELÄINLÄÄKÄRI
PIRJO PIRJOLA
Tuotantoeläinten, hevosten
ja lemmikkieläinten hoitoa.
Ajanvaraus
mieluiten ma-pe klo 8.15?9
Asemantaustantie 121, 12100 OITTI
0400-306 005
koulutettu hieroja
Satu Laine
Hoitoa tuki- ja liikuntaelimistöjen vaivoihin.
Kuusitie 15 A 3, 12100 OITTI
puh. 041 507 5881
www.jalkahoitola.com
ASEET JA ATK
Lasercoat Oy
ATK-laitteet ja tarvikkeet
Posti ja Matkahuolto
Aseliike Matti Kauppi
Aseet ja ampumatarvikkeet
Keskustie 23, Oitti
P. krs
11100 Riihimäki
puh. 050-5167 329
HOITOA JA HOIVAA
JALKOJEN HOITO
LEHTIMAJAT/KOTIKÄYNTI
TMI Auli Kuusinen
OITTI, puh. pienyritysten siivoukset
Seija Kuussaari
puh. 040 500 5727
Täyden palvelun
hautaustoimisto
ja kukkakauppa
p. (019) 784 583, 782 307
HAUSJÄRVEN
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
. Arola Oy
Lakiasiat nopeasti ja
edullisesti.
Tapaamiset ja kotikäynnit
joustavasti.
Soita ja sovi tapaaminen
puh. 040 5817 147
Likakaivojen
tyhjennykset
H AUSJÄRVEN
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
- viemäreiden
huuhtelu ja aukaisu
VASTAANOTTO APTEEKIN TALOSSA
puh. 050 582 56 39
www.elisanet.fi/hausfysio
SELKÄPRAKTIKKO D.C.B.P. 010 219 0950 · www.doredent.fi
Oitti, Keskustie 6 | Puh. 722 989, 724 529
TOISTOLLA TEHOA!
LAKIPALVELUJA
Lakiasiaintoimisto
M. Lahjakortti
Vaahteratie 13, OITTI, puh. 040 170 6173
Avoinna: ti-ke 10-16
www.säästöpankki.fi/lamminsp
Tarjoamme kattavasti
yksilölliset hammaslääkäri
ja suuhygienisti palvelut
uusissa viihtyisissä tiloissa.
Riihimäen hammaspalvelu
Temppelikatu 10 A 6
11100 RIIHIMÄKI
(019) 779 080
www.riihilinna.com
HAMMASTEKNIKOITA
. Verenpainemittaus
. kotisiivoukset . (019) 768 131
Hikiäntie 40, Hausjärvi kk
HAMMASLÄÄKÄREITÄ
KAIKKI HAMMASHOIDON PALVELUT
Toistolla tehoa!
3 kk:n
mainospaikat
jaossa nyt!
OY
. Etelä-Hämeen
Etelä-HämeenLehti
Lehti
Torstaina 08.01.2009
Torstaina 7.6.2012
PALVELUHAKEMISTO - ALANSA AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI - PALVELUHAKEMISTO
ANTENNIASENNUSTA
HAMMASTEKNIKOITA
Hausjärvi
AUTOKOULUJA
OITIN AUTOKOULU OY
Vaahteratie 13, Oitti
Riihimäen Ajo-Opetus
Laatusertifioitua ajo-opetusta
Keskuskatu 15 A, Riihimäki
019-725 646 www.ajo-opetus.fi
www.instomantylannik-kari.com
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
MARTTI PYHÄLÄ
KESKUSKATU 8, 15870 HOLLOLA
Puh. 0400 101 185
TILAUSAJOA
010 666 7910
010 666 7910
? Putkityöt
HAUSJÄRVEN
JÄTEHUOLTO
Jäte- ja lokakuljetukset
puh. 040-529 1820
www.lakiarola.fi
LAKIASIAINTOIMISTO
Jyrki Miettunen ay (OTK)
Koirakoski, 12100 Oitti
0500-695 985
3 kk:n mainospaikat
jaossa nyt!
perunkirjoitukset, pesänselvitykset,
perinnönjaot, ositukset, kauppakirjat,
kaupanvahvistukset, sopimukset
velkajärjestelyhakemukset, rikosasiat
LASIPALVELUJA
HAUTAUSTOIMISTOJA
Kukkahaus
ja Hautaus Oy
SÄHKÖURAKOINTEJA
Remonttia ja Asiaa Mäntylän
Antenniasennus
Jouko Vesanen Oy
0400 481 819
KIINTEISTÖPALVELUJA
TILIPALVELUJA
TOISTOLLA
TEHOA!
Varaa
3 kk:n
mainospaikka
nyt!
Karoliinankatu 9, 11100 Riihimäki
PANKKIPALVELUJA
Riihimäen
Hammaslääkäriasema
Hämeenkatu 24-26, 3. 03-687 6425
gsm 050-540 1127
OSSI VALLEMAA
(Vaahteratie 13, Oitti)
UNNITTELU
TARKASTUS JA SU
Kanta-Hämeen
Isännöinti
ja Tilipalvelu Ky
KIINTEISTÖPALVELUJA
SK Saneeraus ja siivous Oy
Toistolla tehoa!
3 kk:n
mainospaikat
jaossa nyt!
11
15
PESULOITA
PL 22
(kauppatie 4)
16600 Järvelä
puh. Fysikaaliset hoidot . 050 - 435 6380
OSTO- JA MYYNTILIIKKEITÄ
ON
MAKSUT
AJANVARAUS
010 2715 100
050 5533 050
PALVELUHAKEMISTO
- ALANSA AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI
TOISTOLLA TEHOA MAINONTAAN!
ILMOITUSVARAUKSET: 050 534 1070. Hieronnat . ikkunanpesut
. Asiantuntevaa rakentamista yli 20-vuoden kokemuksella!
Kari 0400 823 317 kari.isolehto@instomantylannik-kari.com
Anne 040 831 2866 anne-marie.mantyla@instomantylannik-kari.com
OITIN
LVI-ASENNUS OY
20 vuoden kokemuksella
Keskustie 11
12100 OITTI
puh
Kahvipöydän kynttilänpidikkeet ja serviisit olivat
niin ikään hirviaiheisia.
Metsästysseuran puheenjohtaja Antti Rauhamaa toivotti väen tervetulleeksi kertoen samalla, että tänä vuonna
hirviä on näkynyt seudulla
runsaasti, enemmän kuin edellisinä vuosina.
Varsinaista ohjelmaa ei
juhlissa ollut muuten kuin juuri ennen ruokailua yllätyksenä esiintynyt kolmen miehen
ryhmä, joka esitti muutaman
tutun sävelmän. Sitä mikä
riistanhoidollisesti sopiva
määrä eläimiä olisi alueella,
on vaikea määritellä tarkasti.
Eläinkanta vaihtelee vuosittain, Rauhamaa mietiskeli.
Hirvijahdissa passimiehenä toiminut Jorma Jokinen
kertoi seuranneensa passipaikaltaan samanaikaisesti tapahtuvaa viereisen metsän kaatoa.
Metsänkaadon tuottamasta
häiriöstä huolimatta seura sai
kaadettua kaksi vasaa ja kaksi
isompaa hirveä, joten lupakiintiöt täyttyivät.
Lounasyleisöä oli saapunut Kankahaispirtille salin täydeltä.
Hintakatto
HOT
MONITE
Vasemmalla seuran pj. Hirviä
näin jahdissa ollessani peräti
toistakymmentä eläintä samana päivänä.
. Huuliharppua hyväili Heikki Paajanen,
kitaraa itketti Jussi Seppälä ja
kontrabassoa paukutteli Janne
Seppälä.
Hirvipaisti teki kauppansa
ja moni haki uuden annoksen
nautittavakseen. Nä ön tar
. Hu ipp ula ad uk ka
s
stu
ka
. Lik aa hy lki vä pin
et
ks
. 9.30-17, la 10-14
riihimaki@taste.fi. Mi kr ok uit uli ina
www.taste.fi
Kynttilätelineet hirvipaistin vierellä olivat teeman
mukaiset.
Hämeenkatu 6, 05800 Hyvinkää
Puh: 050 330 2399
Avoinna ark. Ilveskannan lisääntymisessä on sekä hyviä että
huonoja puolia. Oh en nu
. Ke hy ks et ko ko
at lin ss it
. Ko va pin ta
top int a
. Antti Rauhamaa syventyi keskusteluun Ville Salmisen kanssa.
MAX:
390 ?
t
erkuilla:
Kaikilla hma
llis tos tam me
. 12
Etelä-Hämeen Lehti
Torstaina 15.11.2012
Hirvipaisti maistui
Kankahaispirtillä
RITVA KYYRIÄINEN
Ritva Kyyriäinen
KÄRKÖLÄ
Pohjois-Kärkölän Eräveikkojen hirvikiintiö on tältä vuodelta täysi ja niinpä perinteisiksi muodostuneet hirvijuhlat
voitiin viettää tutulla paikalla
Kärkölän Kankahaispirtillä.
Kymmenittäin maanomistajia ja yhteistyökumppaneita
oli saapunut perheineen nauttimaan makoisasta hirvilounaasta. He ija stu ks en es
ta
. Pr ism ak or jau s
. Hirvien lisäksi myös ilvekset ovat lisääntyneet runsaasti tällä seudulla. Tarjottavan ruoan oli
valmistanut Kahvila Tähkän
Lounaspalvelu.
Päälle nautittiin vielä ajankohtaan sopiva kermainen
mustikkatäytekakku kahvin
kera.
Hirvenliha maistuu erilaiselta kuin muiden eläinten
liha, joten kokista riippuen siihen käytetään erilaisia mausteversioita makua antamaan.
Hirvipaisti ja kastike oli tällä
kerralla maustettu kokin kertoman mukaan, aivan tavallisilla lihamausteilla.
Pirtin seinustoja komistivat hirvien ja peurojen päät
ja valkoliinaisilla pöydillä oli
kanervankukkia pirteinä koristeina. Hi on na t
. 10-18.00, la 10-14
hyvinkaa@taste.fi
Yksiteho
190 ?
MAX:
www.taste.fi
www.taste.fi
Hämeenkatu 21, 11100 Riihimäki
Puh: 050 330 2339
Avoinna ark. Ruokaillessaan Rauhamaa ja Mommilajärven souteluista tuttu Ville
Salminen pohtivat muun pöytäseurueensa kanssa Kärkölän
tämänhetkistä riistaeläinkantaa.