Tänä
vuonna esityksiä on yhteensä yhdeksän. Tästä saatiin alkukesästä säikäyttävä muistutus Jäppärän Jokimet-jalkapallokoulussa, kun yksi koululainen jouduttiin viemään harjoituksista
nestehukan vuoksi terveyskeskukseen
tiputukseen. Nyt haetaan tarkkoja reittejä, minne kaapelit kaivetaan,
mille puolille teitä ja minne muuntajakopit sijoitetaan, suunnittelupäällikkö Jukka Ihamäki kertoo hankkeen etenemisestä.
. Tänä keväänä
neljä hausjärveläistä sai peruskoulun päättötodistuksen Työmyllyn ja Hyvinkään
aikuislukion yhdessä järjestämässä opintopiirissä opiskeltuaan.
. Sivu 9
Fortum on aloittanut Oitissa merkittävän sähköverkon parannustyön, jonka puitteissa vanhaa sähköverkkoa puretaan ja tilalle
rakennetaan uutta keskijänniteverkkoa maan alle.
Työ on osa maanlaajuista VahvaVerkko-hanketta, jolla Fortum
lisää sähkönjakelun luotettavuutta ja kasvattaa alueen sähköjakelukapasiteettia. Hän on saattanut
joutua koulussa kiusatuksi tai sitten perhetilanne kotona ei ole omiaan edistämään
opiskeluun paneutumista.
. Niistä voi puhua sitten
vanhemmille.
. Juhlavuoden
kunniaksi Nuorisoseura Sarastus on tuottanut Huovilan puistoon,
museon pihamaalle Huovilan taru -näytelmän.
Edellisen kerran näytelmä nähtiin vuonna 2009, jolloin esitys
saavutti niin suuren suosion, että liput loppuivat kesken. Kuva: Leena Nyysti
Säännöllinen
ruokarytmi on tärkeä
Kärkölä
Leena Nyysti
Juominen ja tankkaaminen ovat tärkeä osa
liikuntaharrastusta. Tuolloin ilma oli helteinen,
mutta energiaa ja nesteytystä tarvittiin yhtä
lailla koulun viimeisissä sateisissa harjoituksissa viime perjantaina.
Koulun vetäjä Jarmo Vesterinen on huomannut eroja lasten energiatasoissa kesän ja
talven välillä. Sivu 6
Carl Constantin (Veijo Hassinen) kuulee tarinan isänsä
Carl Johanin (Mikko Kulkas) ensimmäisestä avioliitosta.
Kuva: Susanna Mattila. Keskiviikko 19.6.2013 n:ro 25
Irtonumero 1,50 euroa
Hausjärven ja Kärkölän paikallislehti
VahvaVerkko Oittiin
Hausjärvi
Leena Nyysti
Jäppärän Jokimet-jalkapallokoulussa kirmasivat perjantaina 5?7-vuotiaat, joten vinkit ravitsemuksesta menevät vielä suoraan vanhemmille. Katsomoa on kasvatettu
niin, että sinne mahtuu 300 katsojaa. Nuorilla on vaikeuksien jälkeen
yleensä hirveästi motivaatiota saada todistus, etsivän nuorisotyön ohjaaja Hanna
Juutikka sanoo.
. Kuva: Anu Ylimäki
Työ- ja harjoittelupaikkojen saannin lisäksi
Työmyllystä on ollut hyötyä myös niille
nuorille, joille on tuottanut vaikeuksia suorittaa peruskoulu loppuun. Hanke on jo alkanut Oitissa maastosuunnittelulla.
. Hän epäilee, että erot liittyvät
kesän herkutteluihin, aikatauluttomuuteen
ja ruokailurytmin epäsäännöllistymiseen.
Perjantaina jalkapallokoulussa kirmasivat 5?7-vuotiaat, joille Vesterinen ei juurikaan tankkauksesta luennoi. Tehtäviä tehdään sekä pajalla, että
kotona, Laura Heikkilä kertoo.
Usein ongelmat peruskoulun suorittamisessa ovat seurausta nuoresta itsestään
riippumattomista syistä. Sivu 8
Työmyllyn avulla todistus
Hausjärvi
Anu Ylimäki
Yksilöohjaaja Laura Heikkilä hoitelee Anu Laaksosen kanssa paperityöt ja etsivän
nuorisotyön ohjaaja Hanna Juutikka seurailee tilannetta taustalta. Sivu 3
Huovilan tarun encore
yleisön pyynnöstä
Kärkölä
Susanna Mattila
Huovilan puiston perustajan Carl Constantin Collinin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Vinkit menevät
suoraan vanhemmille.
? Hiilihydraateista ja proteiineista
puhuminen voi mennä vähän yli hilseen
tuon ikäisillä. Ensi-illassa katsojia ei
kuitenkaan riittänyt ihan jokaiselle penkkiriville.
Paremmin meihin tutustuttuaan hän
on löytänyt uusia, hämmästyttäviä piirteitä.
. Suuret miesvaltaisten alojen liitot eivät tätä halua,
koska ne pääsevät nykyisellä
systeemillä kuin koirat veräjästä. Brasilialaiseen systeemiin verrattuna Gustavo kokee
opiskelijoiden saavan valita
vapaammin opintojensa sisällön ja ajankohdan.
Alussa hän tunsi luonnollisesti olevansa koulussa täysin
hukassa mutta tilanne helpottui parin kuukauden kuluessa,
kun hän oppi suomen kielen
perusteet.
Jatko-opintojen kannalta
uuden kielen oppiminen on
hyväksi, sillä hän aikoo palattuaan pyrkiä opiskelemaan kansainvälistä liiketoimintaa.
Gustavon mieleenpainuvimmat muistot vuoden varrelta olivat lumi ja revontulet. Suuri
osa työkykyisistä ja työhaluisistakaan kun ei löydä töitä.
Nytkin hallitus puhuu työpaikkojen lisäämisestä, mutta
voidaan kysyä kuinka he niitä
lisäisivät. Matalan irtisanomissuojan maissa kuten Tanskassa
on paras työllisyys.
Nuorten naisten palkkaaminen on myös suuri riski
nykyään. Lumilautailua, laskettelua, poroja ja huskyjä, Gustavo
huokailee.
Tallinnassa hän viehättyi
keskiaikaisesta tunnelmasta
mutta pitää hän suomalaisistakin kaupungeista.
. Lukijan mielipide
Etelä-Hämeen Lehden Lukijan mielipide -palstalla julkaistaan päasiassa levikkialuettamme koskevia ajankohtaisia kirjoituksia. Minun oli pakko riisua
paita pois ja mennä kierimään
lumeen, että sain kokea miltä
lumi tuntuu, hän kertoo.
Suomalaiset vaikuttivät
hänestä ensin ujoilta. Tämä olisi perusteltua, sillä
työntekijälle ei kerry sairasajalta esimerkiksi matkakuluja
työpaikalle.
Pienyrittäjä
Gustavo haluaa oppia leipomaan pullaa
Hausjärvi, Riihimäki
Anu Ylimäki
. Yrityksille
on hankalaa ja kallista käydä
kaiken maailman YT-neuvotteluja, tai pitää ylimääräistä
henkilökuntaa enemmän kun
tarvitaan. Kirjoittajan yhteystietojen on aina oltava toimituksen tiedossa silloinkin, kun kirjoitus julkaistaan nimimerkillä.
Lukijapalstalle tarkoitetun tekstin voi lähettää sähköpostilla toimitus@ehl.fi tai postitse osoitteella Etelä-Hämeen Lehti, Keskustie 1, 12101 Oitti. Toisaalta
irtisanomissuojasta ei ole hyötyä työntekijällekään, koska
mikään yritys ei huvikseen anna
potkuja työntekijälle, joka hoitaa työnsä silloin kun töitä on.
Jos taas yrityksellä ei ole tilauksia työ loppuu joka tapauksessa.
Irtisanomissuojan vaikutuksesta
saa hyvän kuvan, kun katsoo eri
maiden työttömyyslukuja; mitä
parempi irtisanomissuoja, sitä
korkeampi työttömyys. Täällä on niin väljää ja on
niin paljon vihreää, Gustavo
kehuu.
Eräät maailman suurimmista
miljoonakaupungeista sijaitsevat Brasiliassa mutta Gustavo
tulee heikäläisittäin pienestä,
60.000 asukkaan Andradinasta, joka sijaitsee São Paulon
osavaltiossa.
Takaisin kotiin hän lähtee
kesäkuun viimeisenä päivänä.
Mutta sitä ennen on vielä opeteltava yksi asia.
. Jos nainen jää
äitiyslomalle maksaa työnantaja yksin kaiken. Haluan oppia leipomaan
pullaa! Se on todella hyvää,
samoin munkit, lihapullat
ja karjalanpiirakat, Gustavo
kehuu.. Kirjoitusten suositeltava enimmäismitta on 3 000 merkkiä. Mutta sitten tajusin, että
syönhän itsekin kotona joka
päivä riisiä ja papuja.
Gustavo on viettänyt miltei
vuoden Rotary-järjestön vaihto-oppilaana Suomessa, ensin
Riihimäellä ja sitten Hausjärvellä, jossa hän on asunut
Oitissa Kirsi ja Antti Haaviston perheessä.
Suomeen Gustavo halusi
kokeakseen jotain todella
erilaista, eikä ole pettynyt
valintaansa.
Mieleenjäävimpinä yksittäisinä asioina hän muistaa Suomen-vuotensa varrelta ensimmäiset kokemuksensa lumesta
ja revontulet.
. Ruotsissa tämä asia on
hoidettu jo kymmeniä vuosia
tasaamalla vanhemmuuden
kulut verovaroin.
Myös sairauslomat voivat
pelottaa pienyrityksiä, koska
nekin tulevat kalliiksi yrittäjille.
Myös tämä asia voitaisiin hoitaa yhteisellä kassalla, ja sairasajan palkka voisi olla esimerkiksi 80 prosenttia alempi,
niin kuin Ruotsissa nykyään
on. 2???Keskiviikko
19.6.2013
Lukijat
. Jotkut perustelevat vaihtoon lähtemättömyyttään sillä,
etteivät halua menettää vuotta
elämästään. Uusia työpaikkoja
syntyy ainoastaan, jos yritykset
tarvitsevat lisää työntekijöitä
töihin, joita kannattaa teettää.
Jos työpaikkoja yritetään luoda
valtion tuilla yrityksille, on se
kuin kannettu vesi kaivossa; jos
jokin yritys saa tukia ja lisää
työpaikkoja, kilpaileva yritys
kärsii ja vähentää työpaikkoja. Kahden ja puolen viikon
aikana joukko matkasi halki
yhdeksän maan, alkaen Ruotsista ja päätyen Saksaan.
Perheidensä kanssa Gustavo
on käynyt lisäksi Virossa, sekä
kahdesti Suomen Lapissa.
. Minä ajattelen
asian toisin, olen saanut ylimääräisen vuoden, Gustavo
hymyilee.
Kauniit kaupungit
Gustavo on myös käynyt
yhdessä muiden Rotary-vaihtareiden kanssa Euroopan-matkalla. Hyvät
esimerkit tästä ovat Espanja ja
Kreikka. . Suomalaiset syövät todella
paljon perunaa, brasilialainen
Sérgio Gustavo Rossi kertoo
aluksi hämmästelleensä.
. Amazing! Kun suomalaiselle antaa pikkusormen, tämä
antaa takaisin koko käden,
Gustavo kuvaa kokemaansa
ystävällisyyttä
Ylimääräinen vuosi
Vaihtovuotensa ajan Gustavo
on opiskellut Riihimäen lukiossa. Pääsääntönä kirjoituksissa on se, että
kirjoittaja esiintyy omalla nimellään. Tämän asian
voisi helposti hoitaa siten, että
rahat kerättäisiin kaikilta työnantajilta, silloin kaikki yritykset tietäisivät etukäteen maksun
suuruuden. Pidän bisneksestä, ihmisten
kanssa työskentelystä ja puhumisesta, kenkäkauppias-vanhempien kuopus kertoo.
Gustavo täytti Suomessa
ollessaan 18 vuotta.
Hän kertoo olleensa asiasta
muuten onnellinen mutta
surullinen siksi, että ajokortin
saamista pitää odottaa kotiinpääsyyn asti.
Molempien isäntäperheidensä hän kokee tulleen
oikeiksi, omiksi uusiksi perheiksi, joita hän varmasti vielä
tulee katsomaan.
Vuoden mittaan on luonnollisesti ollut hetkiä, jolloin hän on
kaivannut kotiin mutta erityisen
ikävissään hän ei ole ollut.
. Sen vuoksi vältetään
mahdollisemman kauan lisäväen palkkaamista. Olisikin parempi kysyä
lisätyövoimaa tarvitsevilta
yrittäjiltä, mikä niillä eniten
rajoittaa uusien työtekijöiden
rekrytointia.
Itsekin pienyrittäjänä voisin
sanoa muutaman asian. Pahin
este työpaikkojen lisäämiselle
on ehkä liiallinen byrokratia,
kuten liian vaikea työvoiman
vähentäminen, silloin kun
työt vähenevät. Kuva: Anu Ylimäki
. Lukijanpalstalle kirjoittaminen ei maksa mitään, muttaa toisaalta siitä ei myöskään makseta palkkiota.
Työllistämisen riskit paisutettu mahdottomiksi
Suomessa ja muuallakin Euroopassa on paljon työttömiä,
mutta mistä se johtuu
Toki tehdään jälkityöt ja projektia
viedään eteenpäin niin, että ei avata
koko kuuden kilometrin matka heti,
vaan pieni pätkä kerrallaan. Keskipäivän
kirkkovenelähdöt ovat jo täyttyneet.
Kirkkoveneiden lisäksi 11 kilometrin
soutumatkaa on tämänhetkisen tiedon mukaan lähdössä taittamaan myös
muutamia pienveneitä. Päättäjien paatin lisäksi
Rauhamaa nähtäneen myös perinteikkäässä Maavehmaan Mahdin
joukkueessa.
Mommilanjärven soutelu tarjoaa
tänäkin vuonna paljon nähtävää soutelun lisäksi. Myös melojille
on oma reittinsä Kärkölän Lappilasta
Mommilanjärvelle.
. Maalaismarkkinoilta
voi ostaa muun muassa erilaisia
käsin tehtyjä tuotteita, perinnetorilla
tuoksutella tervan polttoa sekä seurata perinnetyönäytöksiä. Heinäkuun 20. Nyt haetaan tarkkoja reittejä,
minne kaapelit kaivetaan, mille
puolille teitä ja minne muuntajakopit sijoitetaan, suunnittelupäällikkö
Jukka Ihamäki kertoo hankkeen
etenemisestä.
Investointi on rahallisesti F o r t u mille merkittävä; Oitissa investoinnin
arvo on noin 850.000 euroa ja sen
piirissä on noin tuhat taloutta. päivän souteluihin on ilmoittautunut jo 51 kirkkovenejoukkuetta,
mikä on enemmän kuin koskaan ennen
tähän aikaan kesästä. Olavi Suutala (vas.) tarkistavat kaavan ja tonttien rajojen yhdenmukaisuutta Savilaukuntiellä Oitin eteläpuolella. EHL
Fortumin yhteistyöurakoitsija Eltel Networksin Pasi Koistinen ja ?mittamies. Kun uusi verkko on
saatu rakennettua maan alle puretaan
vanhat sähköpylväät pois.
. Kaatuvista puista ei ole haittaa
tälle verkolle, Ihamäki tarkentaa.
Vaikka sähköverkkoa käytetään
Ihamäen mukaan normaalisti sen
käyttöikänsä loppuun saakka, Oitissa
se uusitaan, vaikka vanhalla on vielä
pitoaikaa jäljellä.
Fortum perustelee investoinnin kannattavuutta keskeytyksen vähenemisellä ja asiakastyytyväisyydellä
Kuusi kilometriä kaapelia
Oitissa hanke on jaettu kahteen osaan.
Ensimmäinen osa käynnistyy suunnittelun valmistuttua elokuussa, jolloin Oitintien eteläpuolelle aletaan
kaivaa maahan keskijännitekaapelia.
Lisäksi eteläpuolelle rakennetaan
neljä kappaletta uusia puistomuuntamoita, jotka korvaavat kuusi vanhaa
pylväsmuuntamoa.
Toinen osa käynnistyy syys-lokakuussa, jolloin keskijänniteilmalinjat korvataan maakaapeleilla
Oitin keskustan alueelta Oitintien
pohjoispuolelta.
Kaikkiaan kaapelia kaivetaan Oittiin kuusi kilometriä ja lisäksi verkon varrelle rakennetaan yhdeksän
puistomuuntamoa.
. Hanke on jo alkanut Oitissa
maastosuunnittelulla.
. Koko Oitin keskusta-alue tulee
kaapeloitua tällä hankkeella, Ihamäki
kertoo ja lisää kaapelien metrimäärän
olevan todella merkittävä.
Oitin maastoa siis myllerretään
elokuusta alkaen huolella, mutta
kun hanke saadaan päätökseen lupaa
Ihamäki, että taajama tulee olemaan
entistä ehompi. turvallisesta
vesillä liikkumisesta.
Kärkölän kunnalla on käytettävissä
tälle vuodelle nuoriso-, kulttuurija liikunta-avustusmäärärahoja
kaikkiaan 24.000 euroa.
Kunnanhallitus päätti jakaa vuoden
ensimmäisessä jaossa yhteensä
10.300 euroa ja siten loppuvuodeksi
jaettavaa jäisi 13.700 euroa.
Nuorisoavustuksia hallitus
päätti jakaa ensimmäisessä erässä
Kärkölän Kärpät ry:lle 800 euroa
ja Lappilan Nuorisoseura ry:lle
1.500 euroa.
Liikunta-avustuksien hakijoita
oli enemmän ja hallitus päätti jakaa
ensimmäisessä erässä kaikkiaan
4.100 euroa seuraavasti: Eteläiset
kylät ry:lle 500 euroa, Järvelän
Jäppärä ry:lle 1.600 euroa,
Teuronjoen latu ry:lle 600 euroa,
Riemukaarelle 400 euroa ja
Lappilan Nousu ry:lle 1.000 euroa.
Kulttuuriavustuksia hallitus
päätti jakaa kaikkiaan 3.900 euroa
seuraavasti: Eläkeliiton Kärkölän
yhdistykselle 500 euroa, Eteläiset
kylät ry:lle 500 euroa, Kärkölän
kansalliset seniorit ry:lle 400 euroa,
Kärkölän Pelimanneille 500 euroa,
Lappilan Nuorisoseura ry:lle
500 euroa, Lappilan kyläyhdistys
ry:lle 500 euroa ja Mannerheimin
Lastensuojeluliiton Kärkölän
paikallisyhdistys ry:lle 500 euroa.
Lisäksi kunnanjohtaja muutti
päätösesitystään siten, että myös
Lappilan eläkkeensaajat ry:lle
myönnettiin 500 euroa.
Valmistuneita
JAKK, Maaseudun kehittäjän erikoisammattitutkinnon on suorittanut Päivi Kokki, Hausjärvi ja Anneli
Vähätalo Loppi.
Oikaisu
Elina Korhonen ei valmistunut
hotelli- ja ravintola-alan koulutusohjelmasta AMK tasoisesti, vaan
Palveluliiketoiminnan koulutusohjelmasta suorittaen Matkailu- ja
ravitsemisalan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon valmistuen
restonomiksi.. Vesi
on yhteinen asia. Paper-liiketoiminnan
tuotantojohtajana sekä Pulp Chemicals -liiketoiminnan johtajana.
Kärkölä jakaa
avustuksina
kymppitonnin
Kärkölä . Hierojan palvelut ovat
käytettävissä, shiatsu-hoitoa pääsee
myös kokeilemaan.
Lapsille on oma puuhapaikkansa.
Koko perhe voi osallistua pieneen retkeen lähistöllä sijaitsevalle maatilalle,
jolla pääsee tutustumaan kotieläimiin
ja maaseudun arkeen. Teemalla halutaan
korostaa vesistöjen monipuolista merkitystä suomalaisille: Toisen mökkijärvi on toisen kalastuspaikka ja kolmannen viljelysalueen raja. Kaikki
vesistönkäyttäjät voivat yhdessä tehdä
paljon lähiympäristönsä hyväksi.
Maanviljelijät saavat tänä vuonna
edustajansa pääsoutelijan paikalle,
sillä tähän kunniatehtävään on kutsuttu
viljelijä ja Valio-konsernin hallituksen puheenjohtaja Antti Rauhamaa
Kärkölästä. Kanta-Hämeen
pelastuslaitos, Vapepa ja SPR esittäytyvät ja jakavat tietoa mm. Tilaa uusille joukkueille ja melojille on vielä, mutta kannattaa toimia
nopeasti, jos haluaa varmistaa paikkansa, patistelee Mommilanjärven
soutelu ry:n puheenjohtaja Markku
Juhola.
Ilmoittautujia palvelee soutelutoimisto, jonka kipparina eli soutelusihteerinä toimii tänä kesänä Iida
Heikkilä.
Mommilanjärven soutelun erityisteemana on tänä vuonna Soutelua Mommilanjärven hyväksi . EHL
Mommilanjärven soutelujen valmistelut ovat täydessä käynnissä. Toteutus hoidetaan niin, että työt haittaisivat ihmisiä mahdollisimman vähän.
Yleensä maisema muuttuu töiden
jälkeen huomattavasti siistimmäksi,
Ihamäki lupailee.
Jo 51 kirkkovenejoukkuetta ilmoittautunut
Hausjärvi . Uutisikkuna
Keskiviikko 19.6.2013?
3
Jani Lösönen
Ekokemin
Suomen
maajohtajaksi
Riihimäki . Koska
kaapelit kaivetaan maan alle tulee sähköverkosta niin sanotusti säävarma.
. Käsitöistä
kiinnostuneet voivat tulla seuraamaan
eri tekniikoiden taitajien työtä ja halutessaan osallistua myös itse käsitöiden
tekemiseen. EHL
DI Jani Lösönen on nimitetty
Ekokemin Suomen toimintojen
maajohtajaksi 19.8.2013 alkaen.
Tehtävässään hän vastaa sekä
maaorganisaation tuloksesta, prosesseista ja resursseista että turvallisuus- ja ympäristöasioista.
Lösönen on tehnyt aiemman
työuransa Kemirassa, jossa hän on
toiminut mm. Kuva: Sara Seppälä
Fortum rakentaa
Oittiin vahvan verkon
Hausjärvi
Leena Nyysti
Fortum on aloittanut Oitissa merkittävän sähköverkon parannustyön,
jonka puitteissa vanhaa sähköverkkoa
puretaan ja tilalle rakennetaan uutta
keskijänniteverkkoa maan alle.
Työ on osa maanlaajuista VahvaVerkko-hanketta, jolla Fortum lisää
sähkönjakelun luotettavuutta ja kasvattaa alueen sähköjakelukapasiteettia. Ihmiset tykkää, että taajamissa
on siistimmän näköistä kun vanhat
pylväät poistetaan.
Tämä tulee todennäköisesti tapahtumaan vasta ensi vuoden puolella talvella ja vanhan verkon poistaminen
on hankkeen toiseksi viimeinen työ.
Viimeisenä taajaman ulkonäkö
pyritään palauttamaan ennalleen, eli
poistettujen asvalttien tilalle valetaan
uutta ja jos nurmikkoa on otettu pois,
uutta kylvetään tilalle.
Jääpaloissa on bakteereja! Bakteereja löytyy monesta muustakin paikasta,
kuten ihmisen iholta. Se
oli sellainen korvaus mitä
haettiinkin, muistaakseni
noin 13.000 euroa. Onko tämä suomalaisen painajainen. Tehtaan läheiseen
rinteeseen istutettiin tuolloin
koivua, Heikkilä kertoo.
Toipuuko Oitin luonto
ennalleen?
. VIIKON KUVA
Hyttysten hätistämiseksi on tarjottu aivan
järkevää ratkaisua. Oittilaisten osalta ei ole tullut mitään epäilyjä eikä yhteydenottoja meille. Mikäli
ilmoitus on ehditty valmistaa, peritään sen hinnasta 50 %. 53 ?/12 kk maksujakso ja 29 ?/6 kk
maksujakso.
Mainosilmoitukset on jätettävä konttoriin tiistaina klo 12 mennessä.
Mahdolliset peruutukset on tehtävä sisäänjättöaikojen mukaisesti. Jonottamisesta nauttivien kannattaa nyt suunnata Alkoon.
Kun ihmiset suuntaavat veden äärelle
yöttömän yön
viettoon, suuntasi
tämä harmaalokin
näköinen lintu keskelle Hämettä. Silloin ei enää
löytynyt kohonneita pitoisuuksia, eikä asia ole enää seurannassa, kertoo terveysvalvonnan
johtaja Pirkko Sukula.
. Valmiit pdfmuotoiset ilmoitukset keskiviikkona klo 10.00 mennessä. LÄHIPÄIVINÄ LUVASSA
Toimitusjohtaja Esa Joensuu
puh. . . Langanlaihoille teinitytöille riittää farkunlahkeissa pituutta. 050 371 0790
puh. Ainoastaan
oikeudenkäyntiä varten toimitettiin jotain materiaalia vuoden
Kaksi vuotta sitten Makroflexin Oitin tehtaan pihakuuset kärvistelivät kohtaloaan.
Kuva:
EHL-arkisto
korvauksia kasvien tuhoutumisesta ja Hausjärven kunta
oli yksi hakijoista. Hikisenä kesäpäivänä
tungoksessa sovituskoppiin
jonottaminen on painajaista.
Jos vaatteet edes sopisivat, mutta kun harva
meistä on suunnittelijan ja
valmistajan mielestä oikean
mallinen. Ei vika voi aina olla ompelijassa, joka on sotkenut osat.
Osalla poppoosta taas kaikki hihat ja lahkeet ovat liian
pitkät. 050 360 1170
asiakaspalvelu@keski-hame.fi
toimitus@ehl.fi
Myyntikonsultti Sari Tanskanen
puh. . ja 21.6.2010 tehtaan alasajon yhteydessä.
Mikä tilanne Oitin luonnon
ja puutarhojen kannalta on
nyt?
? Me otettiin näytteet (Riihimäen seudun terveyskeskuksen
kuntayhtymässä) syötävistä ja
juotavista asioista viimeisen
kerran muistaakseni kesän
lopulla 2011. VIIKON VÄLÄYKSET
1
2
3
. Eiköhän se
ollut tällainen ohimenevä juttu,
että toipuu, Kölli toteaa.
Sari Mustjoki
. Tällä hetkellä ei ole enää
merkkejä päästöstä. Mun aikana ei tämän asian
ympärillä tehty mitään eli
tilanne on rauhoittunut, lokakuussa 2011 kunnan ympäristösihteerinä aloittanut Lotta
Kölli kertoo.
Onko kyläläisiltä tullut enää huolestuneita
yhteydenottoja?
. . . TOIMITUKSELTA
. 050 588 3876
asiakaspalvelu@ehl.fi
TILAUSHINNAT: Kotimaahan ja Pohjoismaihin kestotilauksena
1.1.2013 alk. Kuva:
Etelä-Hämeen Lehti
Hausjärven ja Kärkölän puolueeton paikallislehti
Osoite: Keskustie 1, 12100 Oitti
Konttori avoinna: ma-ti 8.30?17, ke-to 8.30?16, pe 8.30?15
Internet: www.ehl.fi
Fax: 019-734 801
ISSN 2243-2493
Päätoimittaja: Juha Reinikainen puh. Vaatevalmistajien tapa tienata on tehdä
vaatteita, joita ihmiset haluavat ostaa.
Hausjärvi
Leena Nyysti
Kolme vuotta sitten juhannuksen tietämillä Oitissa tapahtui myrkyllinen kaasupäästö
Henkel Makroflexin tehtaalla.
Ilmaan vapautui muun muassa
fluorivetyä 18. Vikahan ei tietenkään ole vaatteessa vaan
sovittajassa.
Onkohan kukaan muu
ihmetellyt, miksi ihmisen pitäisi kutistua pituussuunnassa
kun hän kasvaa leveyssuunnassa. 4???Keskiviikko
19.6.2013
Ajankohta
. Oliko
kunta tyytyväinen saamiinsa
korvauksiin?
? Ollaan tyytyväisiä. Osalla on niin kapea vyötärö, että peffan
päälle jää pussi ja osalla ei ole vyötäröä lainkaan.
Luulen, että olisi hyvä liikeidea tehdä vaatteita erikseen
pitkäkinttuisille, pitkäselkäisille, rintaville, pienirintaisille
ja niin edelleen. 050 573 9900 paatoimittaja@ehl.fi
Palvelupäällikkö Pirjo Iivonen
Toimittaja Leena Nyysti
puh. Lehden suurin
vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen
hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo.
Perustettu: 2004 (8. Tiedän, olin sellainen.
Pituuteni ei ole lyhentynyt, mutta kun painoa on lähes tuplasti nuoruusvuosien verran, kaikkien housujen lahkeet
ovat liian lyhyet.
Tai mikä vika on valmistajien mitoissa, jos 44 numeron
jakussa hihat ovat kokoa 36 eli ison ihmisen kädet eivät
mahdu läpi. Yleensä innostus kestää noin kaksi kauppaa. Tieto siitä, että jossain kaupassa tai jollain
valmistajalla on sopivia vaatteita kiirisi aika helposti.
Miksiköhän vaatteet suunnitellaan langanlaihoille malleille tilanteessa, jossa suuri osa teollisuusmaiden ihmisistä
on ylipainoisia. vuosikerta)
Levikki 1.568 kpl 2012 (Levikintarkastus Oy 2012)
Julkaisija: Hämeen Paikallismedia Oy
Painopaikka: Satakunnan Painotuote Oy
Keskiviikkona
Torstaina
20°
20°
Ryttylä
Oitti
Hikiä
20°
Järvelä
Perjantaina
21°
21°
Ryttylä
Oitti
Hikiä
Järvelä
21°
23°
Ryttylä
Oitti
Hikiä
21°
Lauantaina
23°
Järvelä
Sunnuntaina
21°
21°
Ryttylä
Oitti
Järvelä
Hikiä
21°
Palvelevan meteorologin puhelinnumero 0600 1 0600 (3,98 / min + pvm)
25°
25°
Ryttylä
Oitti
Hikiä
25°
Järvelä. 050 534 1070
ilmoitukset@ehl.fi
Leena Nyysti
. TÄNÄÄN KYSYMME
Apua, ale alkaa taas
Onko Oitti toipunut kaasupäästöstä?
K
esäalen alkaessa iskee
aina ajatus, että nyt
niitä vaatteita kannattaisi hankkia. sis. Osalla on pitkä selkä, joten vyötärö on heti rinnan alla
ja paidat lyhyitä. Se kattoi
2012 puolella, ellei aiemminkin, Sukula kertoo.
. Kuntaan ei
tämän asian puitteissa ei ole
oltu enää yhteydessä, teknisen
toimialan aluemestari Jukka
Heikkilä kertoo.
Makroflex
maksoi
korjaustyöt. 10% alv. Voi kamalaa.
Toinen varoituksen aihe on juoma itse, tai
oikeastaan sen loppuminen. Tilanne on rauhoittunut
meidän puolesta. Asenna pihapuihisi linnunpönttöjä! Juhannukseksi tästä ei taida olla
enää apua, mutta ensi vuotta voisi ennakoida?
Juhannusjuomaansa viileyttä haaveilevia
varoitellaan. 0500 237 382
toimitusjohtaja@keski-hame.fi
Media-assistentti Jessica Tuominen
puh
Olen ittekin historiaa,
Suomi naurahtaa.
Insinöörin rakennuttamia
rakennuksia on jäljellä muutamia. Vain linnan kivijalka
on tehty.
. On perheväkivaltaa, päihdeongelmia ja muita haitallisia
riippuvuuksia. Suhdetta ei hakemalla
haeta, ellei se ota alkaakseen omia aikojaan.
Koetaanko kumppaniton elämä selkeämmäksi järjestää vai eikö varteenotettavia puolisoehdokkaita ole ilmaantunut. Kumppani on
löydetty tunteella jo sadan vuoden ajan, kun
sukujen järjestämistä avioliitoista on luovuttu.
Haa, siinäpä idea! Kun kerran retro, vintage
ja muu menneen haikailu on niin kovin muodikasta, niin mikseipä kokeiltaisi myös järjestettyjä järkiavioliittoja. Ongelma oli muun muassa se, että
keväällä kun lumi sulaa, nousee vesi alaville pelloille. . Mieheni olisi ymmärtänyt,
eikä olisi ollut mustasukkainen,
Suomi nauraa.
Hän jatkaa, että hän tykkää
koko puistosta, ei vain insinöörin tarinasta.
Collinin syntymästä on tänä
vuonna kulunut 150 vuotta.
Hän kuoli vuonna 1941, joten
Suomi kuulee silloin tällöin
tarinoita insinööristä ihmisiltä,
jotka ovat hänet nähneet.
Suomi itse muutti Kärkölään
vasta vuonna 1966.
. Linnan rakentaminen jäi
kesken vuonna 1912. Päärakennus on jäänyt
kesken. Matkaan
osallistuivat kunnanvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Pentti Kala, kunnan liikuntasihteeri Jari Kovanen,
Hausjärven lukion oppilaat Teemu Nieminen ja Anna Kerola
sekä tulkkina hausjärveläinen Vuokko Rämä.
Suomella on huikea määrä
tarinoita insinööristä. Viikon kolumni
Ylymäki
Lupiinilla näkyvät luonneviat ja luottotiedot
J
os ei heilaa helluntaina, niin tuskin muitakaan ongelmia ilmaantuu. Collin vietti kesät Huovilassa ja talvet Nizzassa.
Insinöörin tarina vilisee
julkkiksia. Ystävänkeidas, Keskustie 5, Oitti, klo 16. Ty k k ä ä n i n s i n ö ö ristä, Suomi toteaa pilke
silmäkulmassa.
Suomi on ollut leskenä parisenkymmentä vuotta, joten
insinööri ei ole vaarantanut
Suomen avioliittoa.
. Narsistit tuntuvat vaanivan joka nurkan takana. Miete kiersi
sosiaalisessa mediassa kyseisen pyhäpäivän tienoilla. VIIKON RUOKALISTAT
Kärkölä
Maanantai: jauhelihapihvit, kastike, perunat, kasvikset,
vihersalaatti. . Hän muun muassa
opiskeli Pariisissa Eiffelin tornin suunnittelijan kanssa, ja
Helsingissä hän opiskeli yhtä
aikaa Akseli Gallen-Kallelan
kanssa.
Suomen suhde Huovilan
puistoon alkoi 1980-luvun puolivälissä, kun hän oli kunnan
nuoriso- ja kulttuurisihteerinä.
Puiston oppaana hän on ollut
vuodesta 2003 lähtien.
. Omasta mielestäni höösään
näitä asioita talvellakin.
?
Olen ittekin
historiaa.
Teuron- ja Puujoen
perkausta suunniteltiin
Etelä-Hämeen Lehti kertoi 21.6.2006 Teuron- ja Puujoen perkaussuunnitelmista, jotka koskivat Hämeenkoskea, Lammia,
Hausjärveä ja Kärkölää. . . Tiistai: kesäkeitto, juusto, ruisleipä, tuorepala.
Keskiviikko: broileri-porkkanakastike, riisi, tuoresalaatti. Moni yksinhuoltaja voi tässä kohtaa tuhahtaa . Nauroimme sille naisissa, ikään ja siviilisäätyyn katsomatta.
Juhannuksen alla parisuhdepaineet kasvavat
taas: ne kenellä ei ole, haikailevat sen perään, ne
kenellä on, toivoisivat olevansa iloisia sinkkuja.
Yleistyshän tuo on, joten älä ota nokkiisi.
Olen ollut tekevinäni sellaisen havainnon,
että yllättävän monet fiksut ja nätit sinkkunaiset, varsinkin yksinhuoltajat, tuntuvat viihtyvän
hyvin ilman kumppania. Partiomaja, Kolmilammentie,
Ryttylä, Hausjärven seurakunta ja Hämeen Kansanlähetys,
maksuton.
SU 23.6. Nykynaisten on otettava
käyttöön järeämmät keinot, koska utuisen
ja romanttisen kuvajaisen lisäksi on nähtävä
miehen luottotiedot ja luonneviat. Nimestään huolimatta
osuuskunnan myymälä Vaahteratiellä toimii edelleen käsityöntekijöiden myyntikanavana ympäri vuoden. Teuron- ja Puujoen
perkausyhtymän päätoimittaja Timo Rautanen kertoi, että
tulvat olivat lisääntyneet viime aikoina. Ajankohta
Keskiviikko 19.6.2013?
. Tuskin ne avioerotilastoja
tästä enää rumentaisivat.
Kaikesta huolimatta . ja ehkä juuri siksi ?
hyvää juhannusta kaikille tasapuolisesti.
Anu Ylimäki
Kirjoittaja on hausjärveläinen vapaa
toimittaja.
Tänään: Siiri
Torstaina: Into
Perjantaina: Ahti, Ahto
Lauantaina: Paula, Pauliina, Liina
Sunnuntaina: Aatu, Aatto, Aadolf
Maanantaina: Johannes, Juhani, Juha, Jukka, Janne, Juho,
Jani, Jussi, Juhana.
Tiistaina: Uuno
Keskiviikkona: Jorma, Jarmo, Jarkko, Jarno, Jere, Jeremias
Torstaina: Elviira, Elvi
. NIMIPÄIVÄÄNSÄ VIETTÄVÄT
perustaksi.
Tosin faktat ovat parinmuodostuksen tiimellyksessä viimeisenä mielessä. . . Kuva: Ulla Jäske
mukaan insinöörin mielenkiinto
Huovilaan loppui, kolmannen
mukaan insinööri havitteli
kuvernöörin tytärtä, mutta
koska siitä ei tullut mitään, hän
keskeytti linnan rakentamisen.
Samoihin aikoihin, kun
rakentaminen keskeytyi, valmistui Collinin linna Nizzaan.
. Tavalliset tyhjätaskut ovat vaihtuneet ylivelkaantuneiksi, erehdysluonteisesti
vierasta vilkaisseet ovat muuttuneet suunnitelmallisiksi sarjapettäjiksi.
Surkeasta valikoimasta on paha tehdä loistavia valintoja.
Takavuosien ihanat immet haalivat juhannusyönä kukkia tyynynsä alle nähdäkseen unessa
tulevan puolisonsa. Järvipinta-ala on jokiin nähden liian pieni. Juhannusjuhla klo 19. Kesäkasvo
. TAPAHTUMAKALENTERI
Hausjärvi
PE 21.6. niinkuin hän
ikinä pääsisi minnekään, missä tapaa ihmisiä.
Mediasta (poislukien tietysti Etelä-Hämeen
Lehti) voi kyllä saada sellaisen käsityksen, ettei
suhteisiin tosiaan kannata ryhtyä. Hennot kissankellot, päivänkakkarat ja niittynätkelmät
kannattaa vaihtaa ronskeihin vieraslajeihin
lupiiniin, jättiputkeen ja kurtturuusuun. 7 vuotta sitten
Insinööri sai Suomen pauloihinsa
Kärkölä
Ulla Jäske
Huovilan puiston opas Anja
Suomi tietää insinööri Carl
Constantin Collinista lähes
kaiken. Teen tätä työtä sydämelläni, koska insinöörin elämä
oli niin kiehtovaa, Suomi
selventää.
. Sitä, miksi työ keskeytettiin ei tiedetä. Hän on
yrittänyt siirtää tietoa vihkoihin, jotta ne säilyisivät tuleville
polvillekin.
. Tai ainakin paljon.
Insinööri oli Huovilan puiston perustaja.
. Niillä
irtoaa kylmiä tosiasioita nykyneidon arkionnen
. Mommilanjärvellä
oli ollut paha tulva vuonna 2004, jolloin Vuolteenkosken
padon alapuolella vedenpinnan korkeus nousi yli kaksi metriä
vuorokaudessa.
Säännöstelyohjeita Mommilanjärvellä oli tarve muuttaa, jotta vedenpinnan vaihtelut saataisiin vähentymään.
Mommilanjärven Teuronjoen suistokohtaan oli suunnitteilla
ruoppaus.
Lehdessä kerrottiin myös JouluPuodista, joka oli toiminut
Oitissa edellisestä joulusta lähtien. Syksyllä
myymälän kerrottiin muuttavan uusiin tiloihin lähemmäs
kylän keskustaa, idylliseen hirsitaloon, jonka remontointi
on parhaillaan menossa.
Hausjärven kunta oli toukokuussa järjestänyt vierailumatkan Hausjärven ystävyyskuntaan Naieen Japaniin. Torstai: kalaleike, perunasose, punajuuri, vihersalaatti. Perjantai:
Lasagne, maustekurkku, porkkanasalaatti.. Siitä on monta
eri versiota: yhden mukaan
rahat loppuivat kesken, toisen
5
Anja Suomen lempipaikka Huovilan puistossa on linnan kivijalka. Hyvä Sanoma -tilaisuus, mukana Salme ja Sanna ystävineen, maksuton.
auto, joka on omaa luokkaansa.
?KODA
Octavia
alk.
22
366,33
?KODA
Octavia
366,33??
?
?KODA
Octavia
alk.alk.
2222
366,33
?KODA Octavia toimituskuluineen
alk.
22 366,33 ?, autoveroton
suositushinta
alk.?17+865
. Aina
he eivät sitä ääneen sano mutta
kyllä se heille selvästi merkkaa paljon, etsivän nuorisotyön
RGB-logo sähköiseen käyttöön
(esim. Takana on
jo kotitalouslinja Lahdessa ja
paperit ovat vetämässä nyt Salpaukseen elintarvikealalle.
. Nuorilla on vaikeuksien
jälkeen yleensä hirveästi motivaatiota saada todistus. (019) 45 851
3
3
3
Avoinna: arkisin 9-18, kesälauantait suljettu www.sveitsinportti.fi
Anu Laaksonen tuli kesäksi Työmyllyyn saadakseen päiviksi järkevää tekemistä. 2-värikäyttöön
Mustavalkoinen logo mv-töihin
Huoltoasema
M. auto,
auto, joka
joka on
taloudellisuutta.
Octavia
on omaa
omaa luokkaansa.
luokkaansa.
taloudellisuutta. CO
?KODAOctavia
Octaviatoimituskuluineen
toimituskuluineen
alk. Yksi on päässyt töihin,
yksi on työkokeilussa yrityksessä, yksi on pajalla edelleen
ja yksi on ollut töissä ja menee
nyt pian armeijaan, Heikkilä
luettelee.
Osa on myös hakenut jatko-opintoihin ja käynyt jo
haastatteluissa.
. Myös nuoret itse, yritykset ja kuntalaiset
ovat jo mukavasti löytäneet
Työmyllyn.
. Tehtäviä tehdään sekä
pajalla, että kotona. Tosi hyvää porukkaa ovat,
voisi kuvitella että kouluun
kyllä päästään, Juutikka sanoo.
Hyvinkään-Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiön
ylläpitämä nuorten työpaja
eli Työmylly toimii kiinteässä
yhteistyössä kunnan kanssa,
varsinkin nuoriso- ja sosiaalitoimi ovat aktiivisia. +arvioitu
arvioitu
autovero
901,33
CO
2
ja 99?141
g/km.
päästöllä 114kulutus
g/km, yhdistetty
kulutus
4,9 l/100 km.
Mallistonkulutus
yhdistetty
ja CO2-päästöt:
3,8?6,13,8?6,1
l/100 l/100
km jakm99?141
g/km.
päästöllä114
114g/km,
g/km,yhdistetty
yhdistetty
4,9 l/100
l/100
km. Vastaavasti puutarhatyötä
miettivät voivat mennä tutustumaan niihin Lopelle, Heikkilä
sanoo.
Työmyllyyn voi myös olla
yhteydessä suoraan, mitään
välittävää viranomaistahoa ei
tarvita. Ei tarvitse jäädä kotiin tylsistymään, on jotain tekemistä
päivisin, Laaksonen perustelee
työpajalle tuloa.
Lisämotivaatiota vasta 23
vuotta täyttänyt neito saa työmarkkinatuesta ja päivittäisestä
osallistumiskorvauksesta. Näin toimi esimerkiksi
mommilalainen Anu Laaksonen, joka otti pajalle yhteyttä
jo maaliskuussa tietäessään
tarvitsevansa tekemistä kesäksi.
. Kerrasta
kahteen kertaa viikossa käydään Hyvinkäällä opiskelemassa, yksilöohjaaja Laura
Heikkilä kertoo.
Usein ongelmat peruskoulun
suorittamisessa ovat seurausta
nuoresta itsestään riippumattomista syistä. Kaikkien neljän nuoren elämä onkin
tällä hetkellä ihan mukavalla
mallilla.
. Kahvilatyöstä kiinnostunut
hausjärveläinen voi siis päästä
harjoittelemaan Riihimäen ja
Hyvinkään uimaloiden kahvioihin. Koulun kanssa tehdään
myös enenevässä määrin
yhteistyötä. 050 529 3753
ilmoitukset@ehl.fi
Nuorilla on vaikeuksien jälkeen motivaatiota saada todistus
www.ehl.fi
Hausjärvi
Anu Ylimäki
Biolan
MUSTAMULTA
45 litraa
Muheva
puutarhamulta
50 litraa
4,50. Niitä ei saa uudelleen piirtää, asetella eikä muuttaa millään
tavalla.
Tunnus ja käyttömuodot
SEO . Tunnuksen kirjaimien suhteet on
suunniteltu huolellisesti. Uusi Octavia on nyt enemmän . Pullinen & Kni Ky
Negatiivinen logo mallitettu
siniselle pohjalle
Negatiivinen logo mallitettu
mustalle pohjalle
Keskustie 25, 12100 OITTI (019) 782 145
1 VIESTINNÄN
OHJEISTUS
ohjaaja Hanna Juutikka
sanoo.
Hyviä jatkopolkuja
Aikuislukion kautta peruskoulun suorittaminen merkitsee
sitä, että nämä nuoret ovat jo
oppivelvollisuusiän ohittaneita.
Neljästä hausjärveläisnuoresta
kolme oli 17-vuotiaita, yksi
19-vuotias.
Heidän saamansa arvosanat ovat mukautettuja mutta
yhdessä työpajatoiminnasta
saatujen lisäpisteiden kanssa
niillä pärjää yhteishaussa. Laaksosta kiinnostaa kahvilatyö, josta hän tulee saamaan
pajalla kokemusta. Hän on saattanut
joutua koulussa kiusatuksi tai
sitten perhetilanne kotona ei ole
omiaan edistämään opiskeluun
paneutumista.
. Matkakorvaukseenkin olisi mahdollisuuksia, mutta ainakin alkuun
matka on taittunut polkupyörällä. 22
22 366,33
366,33 ?,
?, autoveroton
autoveroton
suositushinta
alk.
autovero
33901,33
??CO
2- 2-?KODA
alk.
suositushinta
alk.17
17865
865
. PowerPoint, Word, www)
Meiltä myös
grillikaasut ja kaasupullot!
PMS-logo 1 . 15?
/säkki
/4 säkkiä
Avoinna Juhannusaattona klo 8.00-13.00
CMYK-logo 4-värikäyttöön
Työ- ja harjoittelupaikkojen
saannin lisäksi Työmyllystä
on ollut hyötyä myös niille
nuorille, joille on tuottanut vaikeuksia suorittaa peruskoulu
loppuun.
Tänä keväänä neljä hausjärveläistä sai peruskoulun
päättötodistuksen Työmyllyn
ja Hyvinkään aikuislukion
yhdessä järjestämässä opintopiirissä opiskeltuaan.
. Kuva: Anu Ylimäki. GRAAFINEN OHJEISTO 2/2009
3
Uusi
Uusi ?KODA
?KODA Octavia
Omaa
Omaa luokkaansa
luokkaansa
Uusi ?KODA Octavia
Omaa luokkaansa
Uusi ?KODA
?KODA Octavia
Octavia tuo
tuo avaruuden
avaruuden ympärillesi
ympärillesi yhdistäen
yhdistäen ainutlaatuisella
Uusi
ainutlaatuisella tavalla
tavalla tilaa,
tilaa, tyyliä,
tyyliä, turvallisuutta,
turvallisuutta,tehokkuutta
tehokkuuttajaja
Uusi ?KODA Octavia tuo avaruuden ympärillesi yhdistäen ainutlaatuisella tavalla tilaa, tyyliä, turvallisuutta, tehokkuutta ja
taloudellisuutta.Uusi
Uusi
Octaviaon
on nyt
nyt enemmän
enemmän ?. 4,9
Kuvan
autokm.
erikoisvarustein.yhdistetty kulutus ja CO2-päästöt: 3,8?6,1 l/100 km ja 99?141 g/km.
Toimituskulut600
600?.
?.Kuvan
Kuvanauto
auto erikoisvarustein.
erikoisvarustein.
Toimituskulut
Maahantuonti: HELKAMA Vuokraus: AVIS
Maahantuonti:HELKAMA
HELKAMAVuokraus:
Vuokraus:AVIS
AVIS
Maahantuonti:
Tykkää meistä
facebook.com/SkodaSuomi
Tutustu uuteen Octaviaan tarkemmin: skoda.fi
Tykkää
Tykkäämeistä
meistä
facebook.com/SkodaSuomi
facebook.com/SkodaSuomi
utustu uuteen
uuteen Octaviaan
Octaviaan tarkemmin:
TTutustu
tarkemmin: skoda.fi
skoda.fi
Helletorpankatu 1, Hyvinkää, puh. Malliston
Malliston
yhdistetty
jakulutus
CO2-päästöt:
päästöllä
kulutus
Toimituskulut
600 ?. Se on hieno asia,
koska nuorten ongelmiin pitäisi
pystyä tarttumaan jo silloin kun
he ovat 16?17-vuotiaita, Juutikka sanoo.
Työpajatoiminnan kuntasopimukset ovat voimassa vuoden
2015 loppuun mutta etsivän
nuorisotyön jatkorahoitus selviää jo tämän kuun loppuun
mennessä.
. 6???Keskiviikko
19.6.2013
Uutiset
VIIALAN LEIPOMO
JUHANNUSVIIKOLLA POIKKEUKSELLISESTI TO 20.6.
Pienikin ilmoitus
paikallislehdessä
toimii!
Oitti 8.30?11, Lappilan Kylätuvan luona klo 11.15?11.45, Järvelä klo 12?13
Kesäkiekko 5,50?
Onnen pullat 4?/5kpl
Juhannussalko 18?
Työmylly auttanut peruskoulun
loppuun suorittamisessa
Ilmoitusvaraukset
ja tiedustelut:
puh. + arvioitu
autovero
3 901,33
. Opintopiiritoiminta jatkuu
taas ensi syksynä, Heikkilä
vakuuttaa.
Kokemusta kahvilatyöstä
Työmyllyn väki muistuttaa toiminnasta kiinnostuneita siitä,
että säätiö toimii neljän kunnan
alueella, joten hausjärveläisten
käytössä ovat myös Riihimäen,
Hyvinkään ja Lopen toimipisteiden palvelut.
. Käsillä tekeminen on kivaa
ja täällä pajalla saa tehdä monipuolisesti kaikkea.
Tunnus muodostuu Seo-tekstityypistä ja pisteestä
Kuva: Marko Kallionpää
Hieman järeämpi
kauppakassi
(ei rekisteröintiä)
Yrittäjät toivottavat
Sinut tervetulleeksi
????
?????????
????
???
??
??
???
?
??
?
??
????????????
Tommi
????????????
Jouni
???
Kuva: Marko Kallionpää
Avoinna ma-to 8-17, pe 8-16,, la
la9-13
9-13
???
Dodgen sisätiloissa painotettiin laadukasta viimeistelyä.
KATSASTUSLINJA
???
Kun nuori mies hurahtaa autoihin, hän ostaa unelmakärryynsä
varaosia jo etukäteen ja käyttää
kaikki säästönsä haaveeseensa
ennen ajokortin hankkimista.
Näin kävi 21 vuotta sitten Tero
Vaaralle, joka kävi 17-vuotiaana poikasena hieromassa vantaalaisopettajan kanssa kaupat
vuosimallin 1970 Dodge Dart
Swingeristä. vAKUUTUKSeT
Teollisuuskatu
Riihimäki,
Teollisuuskatu
22 B, Riihimäki 22 B,
Muottikatu
5, Hyvinkää
puh. 7 sekuntia
. iskutilavuus: 5563 cm³
. Keskiviikko 19.6.2013
7
Kulmilla
Etelä-Hämeen Lehti palvelee
heinäkuussa seuraavasti
Toimisto suljettuna
18.6.?22.7.2013
Ilmoitusasioissa Teitä palvelee
palvelupäällikkö Pirjo Iivonen,
p. Auton nykyinen
ei sis. Auto ei ole silti kaupan,
vaikka tarjouksia tulisikin.
. Erityisen
ylpeä olen siitä, että autossa on
alkuperäiset kilvet, eikä sitä ole
koskaan poistettu rekisteristä.
Tero Vaara on vasta auton
neljäs omistaja ja Dodge
museokatsastettiin viisi vuotta
sitten.
. 020puh.
719 9655
puh.
020
719
020 719 9655 9650
katsastuslinja.fi aikavaraus 24 h
LAADUKKAAT
PUUTARHAKONEET
RUOHONLEIKKURIT
PUUTARHAJYRSIMET
PENSASAITALEIKKURIT
MOOTTORISAHAT
TRIMMERIT
YMS.
KODINKONEHUOLTO JA -MYYNTI
T:mi Jukka Mäkeläinen
Vaahteratie 12, Oitti
puh. Kun nuorena
miehenä ajelin tällä päivittäin,
saattoi mennä satakin markkaa
päivässä pelkkään bensaan.
Eipä siinä huoltoaseman apulaisella sitten muuhun rahaa
jäänytkään, Vaara muistelee.
Paitsi tunnearvoa, Teron silmäterällä on myös rahallista
arvoa. 050-3601170, toimitus@ehl.fi
43Z
Paikallinen suomalainen.
41
TARJOUS
Määräaikaiskatsastus
Dodge Dart Swinger ja labradorinnoutaja Lore ovat monnilaisen Tero Vaaran silmäteriä. Yhdessä Dodgen
kanssa vanhentunut automies
on silmäterästään syystäkin
ylpeä.
Synnyinmaassaan Yhdysvalloissa Dodge Dart Swingeriä
pidettiin arkisena perheautona,
mutta V8-moottorilla varustettu
muskeliauto nousi Suomessa
edustusluokkaan. 8-sylinterinen V-moottori edessä pitkittäin
. 050-3710790, ilmoitukset@ehl.fi
Tilausasioissa Teitä palvelee
p. päästöjä
???
Hausjärvi
Marko Kallionpää
(ha ja pa)
Antti
. 1970
. No miten sen nyt ottaa,
olin silloin jo nykyisen vaimoni kanssa, Vaara myhäilee
ja peruuttaa vihreän kultakimpaleensa takaisin autotalliin.
. Vaikka viisikymmentä
tonnia tarjoaisit kouraan, en
myisi! Enhän minä löytäisi mistään samanlaista tilalle, Vaara
huudahtaa.
Tytöt varmaan aikanaan tykkäsivät nuoren miehen autosta?
. 050-588 3876, asiakaspalvelu@ehl.fi
Toimituksemme palvelee
koko kesän ajan normaalisti.
p. kulutus: noin 20 litraa/100 km
omistaja tietää autonsa arvon.
. ReKISTeRöINTI . Samainen Amerikan herkku seisoo yhä Vaaran
Monnissa sijaitsevan omakotitalon pihalla. KATSASTUS . 019-783 390, 0400-686 253. Maltilliset 20 litraa kuluu
sadalla kilometrillä, mutta
eihän tällä tietysti kauheita
määriä tule ajeltua, vähän
vappu- ja hääajoa. Tämä on osapuilleen alkuperäisessä kunnossaan, vaikka
jotain piristeitä on tietysti
lisätty, Vaara kertoo. Maahan
tuotiin aikanaan kymmenen
Swingeriä, joista Vaaran yksilö
lienee uniikki yksilö kuntonsa
puolesta ja mahdollisesti jopa
ainoa, joka on yhä rekisterissä.
Auto maksoi uutena 1970luvun alussa liki 50 000 markkaa, jolla olisi tuohon aikaan
saanut kolme tavanomaisempaa
perheautoa. . kiihtyvyys 0-100 km/h: n. DODGE
Dodge Dart Swinger 340, vm. Nyt sitä ei tarvitse katsastaa kuin joka toinen vuosi, eikä
mitään käyttömaksujakaan tule,
Vaara valistaa.
Mitään viherpipertäjien
hommaa ei tämän tyyppisen auton omistaminen ole ja
Vaaraa vähän naurattaa utelut
kulutuslukemista.
. teho: noin 300 hv
. huippunopeus: noin 200 km/h
Hevoset Pilvi ja Helmi
Heikki Nousjoen tallista.
kiistaton. Kajastus. Tänä vuonna esityksiä
on yhteensä yhdeksän. 8???Keskiviikko
19.6.2013
Kulttuuri
?Suurimmassa onnessa
on aina ripaus murhetta?
Kärkölä
Susanna Mattila
Huovilan puiston perustajan Carl Constantin Collinin
syntymästä tulee tänä vuonna
kuluneeksi 150 vuotta. Lavastus: Arto Vuorinen ja Ns. Ohjaus ja dramatisointi: Väinö Weckström. Historialliset
henkilöt ovat eläneet ja tunteneet, sen Huovilan taru todistaa.
Ele muistuttaa myös siitä,
miten lopulta jokainen olemme
sisimmässämme aina se sama
nuori, tunteva ihminen, vaikka
ulkokuori vanheneekin.
Juohevaa kerrontaa
Tarina kulkee juohevasti eteenpäin, kerronnallista apua antaa
muun muassa lapsiryhmä,
jonka kirmailu kirkuen toimii
hyvänä johdantona tapahtumiin
ja taukoon.
Kaiken yllä lepää hienon
musiikin siivittämä sanoma:
ei niin suurta onnea, ettei
siinä olisi mukana ripaus
murhettakin.
Näytelmän koomisesta
annista vastaa paljolti hulvaton kunnallislautakunta, jossa
kunnianarvoisa kauppias ja
talolliset todistavat miesten
pysyvän ikuisina pikkupoikina,
niin ennen kuin nytkin.
Huovilan käänteet tulevat
esiteltyä niin puiston rakentamisesta, savisen karjaväen
Näytelmään on saatu mukaan komiikkaa pienillä sivujuonteilla. Käsikirjoitus: Antti
Mattila. Kunnallislautakunnan
jäsenet haluavat jokainen istuutua tarjottuun tuoliin. Näytelmässä on paljon sanoja, ja kuiskaajan tarpeellisuus oli vielä ensi-illassa
. Tuotanto:
Nuorisoseura Kajastus. Oman
erikoisen lisänsä näytelmän
seuraamiselle antaa juuri se
tieto, että ihan oikeasti tuolla
hautausmaalla on se hautakivi, josta nämä henkilöt tässä
puhuvat.
Historia herää eloon
Huovilan taru onnistuu välttämään puisevan historian luennoinnin. Kylän lapsia:
Jenna Reiman, Oona Penttinen, Janita Hyppölä, Emmi Kortesaari, Topi Tenhunen, Topias Markkola. Juhlavuoden kunniaksi Nuorisoseura
Sarastus on tuottanut Huovilan
puistoon, museon pihamaalle
Huovilan taru -näytelmän.
Edellisen kerran näytelmä
nähtiin vuonna 2009, jolloin
esitys saavutti niin suuren
suosion, että liput loppuivat
kesken. Kuva: Susanna Mattila. Kuva: Susanna Mattila
näytelmän tunteikkaammaksi
hetkeksi.
Eleen toistaminen ei edes vie
siltä tehoa, vaan silmänurkat
ovat taatusti kovilla molemmilla kerroilla. Varmasti tarve vähenee esitysten lisääntyessä.
Näytelmän valmistaminen
Collinin juhlavuonna on kulttuuriteko, jolle toivon lämpimästi suurta yleisöä.
Kunnallislautakunta kokoontuu käsittelemään koskelaisten senaatille tekemää valitusta
Collinin maantieveturista, jota hevoset pelkäävät. Dramatisointi tuo
käsikirjoitukseen onnistunutta
komiikkaa, nuoren lemmen ihanuutta ja sen menettämisestä
seuraavan suuren surun.
Eli sitä kaikkea, mitä onnistuneelta kesäteatteriesitykseltä
odotetaan.
Nuori Carl Johan (Perttu
Mäkinen) kauniin Rosalinen (Anne Backman) ohella
onnistuvat tuomaan näytelmään
nuoruuden iloa ja tunteiden
ehdottomuutta.
Emäntä Anderssinin (Päivi
Jauhiainen) epäluulo vaihtuu
luontevaksi hyväksynnäksi ja
viimein myötätunnoksi puolisonsa menettänyttä Carl Johania kohtaan.
Yllättäen kahden aikatason
kohtaaminen näyttämöllä, kun
vanha Carl Johan (Mikko Kulkas) lohduttaa nuorta itseään
(Perttu Mäkinen), muodostuu
Kun Rosaline vastaa myöntävästi, saa Carl Johanin riemu näkyä koko Kärkölälle. Rooleissa: Veijo Hassinen, Mikko Kulkas, Perttu Mäkinen,
Anne Backman, Päivi Jauhiainen, Siiri Helenius, Ari Behm, Jarmo Raikamaa, Matti Torkkel, Juhani Sola, Irmeli Pöllänen, Virpi
Siltala, Moona Teppinen, Timo Orre, Juho Torkkel. . Katsomoa on kasvatettu niin, että
sinne mahtuu 300 katsojaa.
Ensi-illassa katsojia ei kuitenkaan riittänyt ihan jokaiselle
penkkiriville.
Se oli sääli, sillä historialliset näytelmät ovat kesäteatterikesän parhainta antia. Kuva: Susanna Mattila
rakennukseen kuin Peerlessiin eli perskeleeksi vääntyvään höyrykäyttöiseen
maataloustraktoriin.
Lopulta valotetaan myös
Collinin onnetonta rakkausjuttua ja sitä kautta myös naimattomaksi jäämistä.
Ja kuten Collin lopussa tiivistää, maansa ja omaisuutensa
myynyt mies, ei niin suurta
murhetta, ettei siinä olisi pieni
ripaus onnea.
Näyttelijät suoriutuvat 1800luvun korukielestä kiitettävään
malliin. Huovilan taru
Huovilan taru Kärkölän Huovilan puistossa
Riippuu myös siitä kuinka
pitkä ajomatka on harjoituksiin, mutta yhden tunnin takia
ei eväitä tarvita. Erot ovat aika suuriakin.
Kesällä lapsille maistuu jäätelö ja muut herkut, mitkä eivät
ole niin optimaalista ravintoa
urheilun kannalta. Mieluummin niitä voisi
syödä pelien ja harjoitusten
jälkeen, vaikkei se palautuksen kannalta olekaan parasta
mahdollista ravintoa. Lapset eivät aina jaksa
kuunnella ohjeita, Vesterinen
huokaisee.
Jarmo Vesterinen täytti lasten palloja ennen lämmittelyä.
Jonossa palloineen ovat Rianna, Mico ja Joona. Säännöllinen ruokailu on tärkeää, että verensokeritaso pysyy tasaisena. Hedelmät on
hyviä ja ne säilyvätkin laukussa. Kuva: Leena Nyysti
tai päivällinen, hyviä hiilareita
voi tankata esimerkiksi banaanista tai tavallisesta kotiruoasta,
jota Vesterinen pitää tankkauksen peruspilarina.
? Ei sen tarvitse olla mitään
hokkuspokkus-ruokaa. Tässäkin asiassa juomisen tärkeyttä painotetaan myös
paikalla oleville vanhemmille.
. Juomapullon nuori oppilas sai jalkapallokoulusta. Se pätee niin
lapsilla kuin aikuisillakin.
Välipalaa jalkapallokouluun tarvitsee ottaa mukaan
vasta sitten, jos lapsi ei mene
sen jälkeen suoraan kotiin tai
edellisestä ruokailusta on pitkä
aika.
. Kuva: Leena Nyysti
että jäätelö voisi olla ikään
kuin palkinto hyvin sujuneista
harjoituksista.
. Voileipä on myös hyvä
välipala, mutta jos lämpöä on
yli 25 astetta, niin eihän se
säily.
Nestetasapainon ylläpysymisestä jalkapallokoulussa
huolehditaan juomatauoilla,
joita pidetään vartin välein.
Urheilujuomana toimii vesi,
jota koululaiset hörppivät koulusta saaduista juomapulloistaan. Harjoitusten päälle jonkun kotona tarjoiltiin pizzaa. Tärkeää
kuitenkin on, että lapset syövät
jotain.
Säännöllinen
ruokailu tärkeää
Vain
tunnin
kestävään
harjoitukseen ei välipalaa tai
urheilujuomaa tarvita, mutta
sen jälkeen optimaalista olisi
korvata energiavajetta hyvillä,
hitaasti energiaa vapauttavilla
hiilihydraateilla.
Oli sitten vuorossa välipala
Jokimet-jalkapallokoululaisista osa kirmasi viime perjantaina sateessa välipalajogurtin voimalla. Hyvä
ruokailurytmi saadaan, kun
päivään mahduttaa aamupalan,
lounaan, päivällisen ja yhden tai
kaksi välipalaa. Niistä voi puhua sitten
vanhemmille.
Jäätelöä Vesterinen ei suinkaan kokonaan lähde kieltämään, saatikka puutu sen
syömiseen, jos hän jollain
harrastajalla näkee sellaisen
kädessä ennen harjoituksia.
Vesterinen kuitenkin ehdottaa,
5-vuotias Mico Vertanen tietää jo, että vesi on paras janojuoma urheilunkin tiimellyksessä. Vinkit
menevät suoraan vanhemmille.
? Hiilihydraateista ja proteiineista puhuminen voi
mennä vähän yli hilseen tuon
ikäisillä. Kuva: Leena Nyysti. Hän epäilee, että erot liittyvät kesän
herkutteluihin, aikatauluttomuuteen ja ruokailurytmin
epäsäännöllistymiseen.
. Perus
kotiruoka on hyvää, kuten spagetti, jauheliha, kana, Vesterin
luettelee.
Vesterisen mukaan lasten
olisi hyvä syödä jotain parin
tunnin välein. Tuolloin
ilma oli helteinen, mutta energiaa ja nesteytystä tarvittiin
yhtä lailla koulun viimeisissä
sateisissa harjoituksissa viime
perjantaina.
Koulun vetäjä Jarmo Vesterinen on huomannut eroja
lasten energiatasoissa kesän
ja talven välillä. Urheilu
Keskiviikko 19.6.2013?
9
Tyly tuomio jäätelölle: ei sovi
tankkaukseen kesälläkään
Kärkölä
Leena Nyysti
Juominen ja tankkaaminen ovat
tärkeä osa liikuntaharrastusta.
Tästä saatiin alkukesästä säikäyttävä muistutus Jäppärän
Jokimet-jalkapallokoulussa,
kun yksi koululainen jouduttiin viemään harjoituksista
nestehukan vuoksi terveyskeskukseen tiputukseen. Ne nostavat
energiatason hetkellisesti, mutta
pelin loppupuolella keskittyminen herpaantuu, Vesterinen
kertoo huomioistaan.
Perjantaina jalkapallokoulussa kirmasivat 5?7-vuotiaat,
joille Vesterinen ei juurikaan
tankkauksesta luennoi
Mölkkyä
pelataan yläkoulun kentällä
Oitissa tiistaisin klo 18.
Hausjärven karjalaseura ry:
Vietämme iltapäivää to 27.6.
Valkjärven leirikeskuksessa.
Kutsu myös naapuriseurojen
jäsenille. Saman viikon lehteen ehtivät tiedotteet, jotka ovat toimituksessa viimeistään maanantaina kello 17. Ohjelmaan liittyy myös osallistuminen klo 17. Kesällä myös omia tsemppiYU
kisojakin Hikiässä ja Oitissa.
Tervetuloa mukaan uudet ja
vanhat liikkujat.
Hyötykasviyhdistys: Vanhan
ajan ompeluseura ke klo 17.
Joulu-Puodissa. Ilmoittautumiset Merjalle puh. klo 11.15 ?11.40. mennessä, p. Laki velvoittaa tarkastamaan lemmikin kunnon kerran
päivässä, vaikka ruoan ja juoman riittävyydestä pidemmäksi
aikaa olisikin huolehdittu, Mäki
huomauttaa.
Lemmikki voi yksin ollessaan sairastua tai joutua onnettomuuteen ja tarvita hoitajan tai
eläinlääkärin apua.
Terveydellisten ongelmien
lisäksi yksin jäävää lemmikkiä
uhkaa tylsistyminen. Käteismaksu. tytöt ja pojat) ti klo 18?19
Seikkailijat (10?12 v. Aikuisten kuntojumppa alkaa myös toukokuussa.
Lisätietoa seuran nettisivuilta,
www.hausjarvenurheilijat.
com ja p. Tällöin liikuntatoimi
järjestää uimataidottomille
tai alle 10 metriä uiville lapsille uinnin opetusta Oitissa
ja Ryttylässä. 019 758 6623
Rakennusvalvonta
- katselmukset p. 050-5949321.
Kärkölän Kisa-Veikot: Iltarastit 20.6. Ilmoittaudu Teijalle jos voit leipoa
markkinoille tai tulla myymään sinne!
Teuronjoen Latu: Iltamelonnat keskiviikkoisin kesän ajan.
Kokoontuminen iltamelontoihin Ullan ja Leksan luona
Juholanmäent. Nassikkatreenit
ovat ti klo 17.30?18.30 pikkunassikat 4?5 v. 19.00, to-pe klo 12.00 . Eila Mechelin
p. mennessä puh.
040-740527. Merkkisuoritukset tehdään 3.-5.7.
Lisätietoja: Jari Kovanen, 040 330 6780 tai
jari.kovanen@hausjarvi.fi
HAUSJÄRVEN KUNTA TIEDOTTAA
HAUSJÄRVEN KUNNANVIRASTON PALVELUT
KESÄAIKANA
Kunnanvirasto pidetään suljettuna 01. menemme Riihimäen teatteriin katsomaan
komediaa ?Kaksi Vihtoria ja
Klaara?. 019 758 6860.
HAUSJÄRVEN KUNTA
HAUSJÄRVEN UIMAKOULUT
Alkeisryhmä (5-10 v. Alkeisryhmän
uimakoulu kestää kaksi viikkoa
ja sen aikana perehdytään eri
uimatyyleihin, sukeltamiseen,
hyppäämiseen, kelluntoihin
ja liukuihin. 040-5737145.
Riihimäen Seudun Invalidit ry: Ryttylässä Inra-majalla 20.6. Liitä tiedotteen mukaan yhteystietosi.
Muuten tiedotetta ei voida julkaista. Jo lyhyt odotus kuumassa
autossa voi aiheuttaa lemmikille lämpöhalvauksen, Mäki
muistuttaa.
Lomailu sujuukin rennommin, kun turhia riskejä ei oteta
yhdenkään lomailijan - ihmisen
tai eläimen - kohdalla.
. 13 Lappila.
Tied. Osallistumismaksu on
15 euroa ja se pitää sisällään
uintiaapisen, todistuksen sekä
mahdolliset suoritusmerkit.
Ilmoittautumiset tehdään rannoilla. Ma suljettu, tito 11?15. 019 758 6866
Tarvittaessa Kelan palvelut Riihimäen toimistosta,
Temppelikatu 9 A, Riihimäki
Hyvää kesää!
Hausjärvellä 17.06.2013
Paikallislehdestä
pienikin ilmoitus luetaan!
Ilmoitusvaraukset:
ilmoitukset@ehl.fi
Etelä-Hämeen Lehti. 15.00
p. Kirkasoja tie 295
Järvelä - Levanto.
Kärkölän Kärpät Ry: Ryhmät
kokoontuvat seurakuntakeskuksella seuraavasti: ma klo
17.45?19.15 Tarpojat (12?15
v. uimataidottomat ja
alle 10 m. Pesistä urheilukentällä ti klo 18?20 ja su
klo 16?18. Leksa p. Lehdellä on oikeus tarvittaessa lyhentää ja muokata tekstejä.
Eläkeliiton Hausjärven yhdistys: Päivämatka Ikaalisiin
to 4.7. Ilm.
Simo Mattilalle 18.6. tytöt ja
pojat) ke klo 18?19 Sudenpennut (7?9 v. Lisätietoja saa liikuntatoimistosta, 040 330 6780
tai jari.kovanen@hausjarvi.fi
. Siiriltä 044-5795076.
Lappilan Eläkkeensaajat ry:
Bocciaa tiistaisin klo 12?14
Järvelän tenniskentällä.
Lappilan kyläyhdistys ry:
Lappilan kylätupa on avoinna viikolla 25. 040-5481270. Naapureille varataan mahdollisuus tehdä muistutus hakemuksen
johdosta 3.7.2013 mennessä osoitteella Hausjärven kunta /
rakennustarkastaja, Keskustie 2-4, 12100 Oitti.
Asiakirjat nähtävillä Hausjärven kunnanvirastolla 19.26.6.2013 os. . KUNTIEN ILMOITUKSET
HAUSJÄRVEN KUNTA KUULUTTAA
PÄÄTÖKSIÄ KAAVA-ASIOISSA
Lemmikki ei viihdy kesäleskenä
Hausjärvi . 21.6.
Juhannusjuhla Inra-majalla
alkaa klo 18. kesäkuuta. uivat) 24.6. EHL
Hausjärvellä kesän uimakoulut
käynnistyvät heti juhannuksen
jälkeen maanantaina 24. Keskustie 2-4, 12100 Oitti.
Lisätietoja rakennustarkastaja Matti Riihelä p. tytöt ja pojat)
Lisät. Tied. Tied. 16.00
Kunnan vesihuoltolaitos sekä kiinteistöjen vikahälytysnumero 044 554 5600 päivystää arkisin klo 16.00
. Museon näyttelyissä esitellään
vanhoja pitsejä sekä vanhaa
perinnettä kunnioittaen kudottuja uusia ja vähän vanhempiakin villasukkia. 16.00, pe 08.00 . Lisätietoja www.
ryttylankiri.net
Ryttylän Martat: La 27.7.
osallistumme Miinan Markkinoille myyden leivonnaisia
ja pyörittäen Onnenpyörää.
Vapputapahtumassa onnenpyörän voitot menivät kaikki,
joten taas on huutava tarve
voitoille! Voit toimittaa niitä
joko Teijalle tai Anulle. Yleisötapahtumien ilmoituksia, virallisia kokouskutsuja tai hintatietoja ei julkaista. 03-765 4570
. Ennakkoilmoittautumiset Hilkalle p. klo 20?02
Soittaa TEUVO HOLMAN yhtye.
Liput 10?. 28.07.2013
henkilökunnan vuosilomien keskittämisen vuoksi.
Puhelinvaihde palvelee ma-to 08.00 . pallon
kanssa, hipat, suunnistus ja
joukkuekisat. Ohjelmassa mm. 019 758 6500
Kunnan viralliset ilmoitukset ovat nähtävillä kunnanviraston pääoven vieressä.
Ympäristölupa-, suunnittelutarveratkaisu-, poikkeamis- ja
rakennuslupapäätökset nähtävillä Oitin pääkirjastossa
avoinna ma-ke klo 12.00 . Lähtö klo 9-10.
Aikataulu ja ajoreitti tarkentuvat myöhemmin.
Hausjärven kunnanvaltuuston 23.4.2013 § 63 hyväksymä Lavinnon ja Karhin kylien kortteleiden 600-603 sekä
niihin liittyvien katu- ja suojaviheralueiden Kuulojan läntisen
teollisuusalueen II asemakaavan muutos ja laajennus on
saanut lainvoiman.
17.6.2013
HAUSJÄRVEN KUNNANHALLITUS
HAUSJÄRVEN KUNTA KUULUTTAA
KUULUTUS
Naapurien kuuleminen rakennuslupahakemuksen johdosta MRA 65§ mukaisesti. 040-8278843.
Hausjärvi-Seura: Kotiseutumuseo ja Kotiseututalo Koskela avoinna klo 11?15. Ilm.
Antti 040-5896387. Lealle viimeistään 7.7. Lisätietoja
kotisivuiltamme karkola.senioriyhdistys.fi tai sihteeri Kaija
Teppola p. Tiedotteet lähetetään sähköpostilla seurapalsta@ehl.fi tai postitse osoitteella Etelä-Hämeen Lehti, PL 6, 12101
OITTI. - 5.7.
- Oitti, Puujoki 11.00-13.00
(jako ryhmiin ma 24.6.)
- Ryttylä, Kolmilammi 13.45-15.15
(jako ryhmiin ma 24.6.)
Jatkoryhmä (8-12 v. JÄRJESTÖPALSTA
Järjestöpalstalla julkaistaan veloituksetta järjestöjen omille jäsenille tarkoitettuja lyhyitä tiedotteita. Lisätied.
www.mtk.fi/hausjarvi.
MTK Hausjärvi/ maaseutunuoret: Lentopallovuoro pe
klo 19?21 Oitin yläkoululla.
Pursijärven kyläyhdistys:
Lentopalloa Pursijärven uimarannalla torstaisin klo 18.
Riihimäen seudun hengitysyhdistys: Kesäjuhlat järjestetään Pääskylässä 3.8.
arpajaisten sekä mukavan
yhdessäolon merkeissä. ja klo 18.45?
19.45 isot nassikat 7?16 v.
Kuntopainitreenit ovat to klo
18?19.30. Napialan
Kesäteatterin esitykseen Eila,
Rampe ja huonot keenit. Lukuisat pikkujyrsijät
viettävät osan tästäkin kesästä
ilman muita sosiaalisia kontakteja kuin satunnainen ruokkija, joka vierailee täyttämässä
kupin muutaman kerran viikossa, Mäki huokaa.
Vaikka lemmikillä olisi seuranaan lajitoveri, ei se lievennä
lain velvoitetta. ?SataHäme soi. Uimataitoisten
uimakoulut eli niin sanotut
suoritusryhmät alkavat heinäkuun 1. yli 10 m. Parittoman viikon
la avoinna 11?14. Perhekahvila ke klo 10?12. lipunnostolla.
Kokko poltetaan noin klo 20.
myös sauna lämpiää halukkaille.
Ryttylän Eläkkeensaajat ry:
Syksyllä 24.10. TAPAHTUMIA
Vesan lomakylä
Juhannusaattona
Kärkölässä, Oriharossa
Lavatanssit 21.6. uivat) 1.7. Vaahteratie
10, Oitti.
Kärkölän
Kansalliset Seniorit ry: Paikkoja vielä kesäretkellemme
17?18.7. Pulaan joutunut lemmikki tarvitsee aina
ihmisapua.
Mukaan suunnitelmiin
Päivi Mäen mukaan lomamatkailu voidaan toteuttaa
lemmikkiystävällisesti, kunhan lemmikki otetaan huomioon jo matkaa varattaessa
ja valmisteltaessa.
. Kuuleminen koskee tilaa Heinilä
RN:o 12:21, osoitteessa Kukkerinkalliontie 114, Hikiä. Bomban karjalais-
kylään ja Paateriin Eva Ryynäsen ateljeehen. 10.00 p. Kaikkiin
lomakohteisiin ei lemmikkiä
voi viedä, eivätkä monet lemmikit kestä matkustusta kotikaupunkia kauemmas.
Useimmat lemmikkihoitolat täyttyvät jo varhain suosituimpien lomaviikkojen osalta,
ja tuttu sijaishoitaja saattaa
lomailla juuri samaan aikaan.
Vaikka sopivan hoitajan tai hoitopaikan löytäminen olisikin
haasteellista, ei lemmikkiä voi
jättää kesäleskeksi - edes täyden ruokakupin kanssa.
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton vapaaehtoinen eläinsuojeluvalvoja Päivi
Mäki muistuttaa, että lemmikin jättäminen yksin yli vuorokauden mittaiseksi ajaksi on
kiellettyä.
. Toriautot,
myös liha-auto, seur.kerran
pe 28.6. Sunnuntait ja pyhät suljettu. Opastus teiltä 54 ja 12.
www.vesanlomakyla.fi
p. Osallistujien kannattaa
varata mukaan pientä evästä,
juotavaa sekä sopivat asusteet
sään mukaan. - 5.7.
- Oitti, Puujoki 11.00-13.00 (jako ryhmiin 1.7.)
- Ryttylä, Kolmilammi 13.45-15.15 (jako ryhmiin 1.7.)
Ilmoittautumiset uimarannoilla. Lomamatkan ajankohta
pitäisi suunnitella sellaiseksi,
että lemmikille saadaan varmistettua sen hyvinvoinnin
turvaava hoito, Mäki toteaa.
Hoitopaikan tai hoitajan
varaamisen jättäminen myöhemmälle ajankohdalle aiheuttaa turhaa stressiä niin lemmikille kuin omistajallekin.
Myös mukana matkailevien
lemmikkien hyvinvointiin on
kiinnitettävä huomiota matkaa
suunniteltaessa.
. päivänä ja kestävät
viikon. Jari Rantala p.
040-5112353 tai jari.rantala@
sak.fi.
Mommilan erämiehet: Haulikon harjoitusammunnat jatkuvat Mommilan erämiesten
radalla torstaisin klo 17.30.
MTK-Hausjärvi: Kesäretki Turun saaristoon 22.?23.7. 0400-840166.
Tiirismaan Sydänyhdistys
ry: Tampereen kesäteatteri ke 7.8. sauna ei lämpiä. Osallistumismaksu on 15
euroa/kesä (sis: uintiaapisen, mahdolliset suoritusmerkit ja
juomapullon. 040-8366503. 040- 8379420.
Ryttylän Kiri: Lasten yleisurheilukerho jatkuu kesä-heinäkuun ke klo 18.30?19.30
Ryttylän Urheilukentällä aikuisten puistojumpan aikana.
Kesäleirille ilmoittautuminen
nuorisojaoston vastaavalle juhannukseen mennessä.
?Perheen kanssa yhdessä?
liikutaan Kisalan pihapiirissä. Niissä keskitytään
uintitekniikan parantamiseen
ja merkkisuorituksiin.
Oitissa uimakoulu pidetään
Puujoen rannalla maanantaista
perjantaihin kello 11.-13.00
ja Ryttylässä Kolmilammin
uimapaikalla kello 13.4515.15. Urheilu
10
Keskiviikko 19.6.2013
Rantauimakoulut alkavat Hausjärvellä
Hausjärvi . Pe juhannusaattona ja la juhannuspäivänä suljettu. Katso
www.lappila.fi tai käy Tuvalla!
Lappilan Nousu: Painitreenit
Väre-Vintillä, Kauppatie 7?9,
Järvelässä. Kesäleskeksi jäänyt lemmikki saattaa
purkaa yksinäisyyttään tuhoamalla kodin sisustusta ja olemalla häiriöksi naapurustolle.
Eräs tyypillisimmistä
kesäleskistä ei kuitenkaan näy
tai kuulu asunnosta ulospäin.
. EHL
Kesälomien koittaessa monessa
perheessä herätään pohtimaan,
miten lemmikin hoito järjestetään loman aikana. Ilm. Tule
mukaan ideoimaan Hausjärven pitäjänsukkaa.
Hausjärven Urheilijat: Lasten ryhmät liikkuvat ke ja to
iltaisin. 07.00 ja viikonloppuisin perjantaista klo 15.00 maanantaihin klo 07.00.
Seuraavilla toimialoilla puhelinpäivystys virka-aikana:
Perusturva
Päivystysnumero ma-pe klo 9.00
krs
11100 Riihimäki
puh. 050 - 435 6380
OSTO- JA MYYNTILIIKKEITÄ
VASTAANOTTO APTEEKIN TALOSSA
010 2715 100
050 5533 050
Toistolla tehoa!
Lahti-Riihimäki -tien
varrella Järvelässä
p. 0400-713 370, 050-461 7304
Keskustie 6 C, Oitti | Puh. 722 989, 724 529
Likakaivojen
tyhjennykset
- viemäreiden
huuhtelu ja aukaisu
puh. 040 500 5727
Karoliinankatu 9, 11100 Riihimäki
HAUTAUSTOIMISTOJA
PANKKIPALVELUJA
Kukkahaus
ja Hautaus Oy
TILIPALVELUJA
Täyden palvelun
hautaustoimisto
ja kukkakauppa
p. 010 219 0950 · www.doredent.fi
Tarjoamme kattavasti
yksilölliset hammaslääkäri
ja suuhygienisti palvelut
uusissa viihtyisissä tiloissa.
KIINTEISTÖPALVELUJA
HAUSJÄRVEN
JÄTEHUOLTO
Jäte- ja lokakuljetukset
puh. Putkityöt
TOISTOLLA
TEHOA!
PALVELUHAKEMISTO
- ALANSA AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI
TOISTOLLA TEHOA MAINONTAAN!
ILMOITUSVARAUKSET: 050 534 1070. Lahjakortti
Vaahteratie 13, OITTI, puh. 03-687 6425
gsm 050-540 1127
Riihimäen hammaspalvelu
Temppelikatu 10 A 6
11100 RIIHIMÄKI
(019) 779 080
www.riihilinna.com
OSSI VALLEMAA
3 kk:n mainospaikat
jaossa nyt!
PALVAAMOITA
SÄHKÖURAKOINTEJA
Kanta-Hämeen
Isännöinti
ja Tilipalvelu Ky
PL 22
(kauppatie 4)
16600 Järvelä
puh. Fysikaaliset hoidot . /
www.lanteenkorpi.fi
Talonmiespalvelut
Lvi- ja remontointityöt
Metallin koneistukset
044-5954579
Oitti
TILAUSAJOA
perunkirjoitukset, pesänselvitykset,
perinnönjaot, ositukset, kauppakirjat,
kaupanvahvistukset, sopimukset
velkajärjestelyhakemukset, rikosasiat
Lakiasiaintoimisto
M. 040 170 6173
010 666 7910
010 666 7910
. (03) 7651530, 040 5022749
www.perinnepalvi.fi
H AUSJ Ä RVEN
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
ON
MAKSUTAJANVARAUS
Avoinna: ti 10-18 ja ke 10-16.30
www.säästöpankki.fi/lamminsp
Täysin ilman lisäaineita valmistetut
palvituotteet ja lihasäilykkeet
HAMMASTEKNIKOITA
(Vaahteratie 13, Oitti)
UNNITTELU
TARKASTUS JA SU
Kalliontie 758, 12240 Hikiä
p. 041 507 5881
www.jalkahoitola.com
ASEET JA ATK
ATK-laitteet ja tarvikkeet
Posti ja Matkahuolto
KIINTEISTÖPALVELUJA
HAUSJÄRVEN
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
. (019) 768 131
Hikiäntie 40, Hausjärvi kk
HAMMASLÄÄKÄREITÄ
KAIKKI HAMMASHOIDON PALVELUT
Riihimäen
Hammaslääkäriasema
Hämeenkatu 24-26, 3. 0400 101 185
MARTTI PYHÄLÄ
HOITOA JA HOIVAA
JALKOJEN HOITO
LEHTIMAJAT/KOTIKÄYNTI
TMI Auli Kuusinen
OITTI, puh. Hieronnat . (019) 784 583, 782 307
ELÄINLÄÄKÄREITÄ
ELÄINLÄÄKÄRI
PIRJO PIRJOLA
Tuotantoeläinten, hevosten
ja lemmikkieläinten hoitoa.
Asemantaustantie 121, 12100 OITTI
0400-306 005
Ajanvaraus varmimmin
klo 8.15-9.00
LAKIPALVELUJA
OITIN
LVI-ASENNUS OY
LAKIASIAINTOIMISTO
Jyrki Miettunen ay (OTK)
Koirakoski, 12100 Oitti
0500-695 985
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
20 vuoden kokemuksella
KESKUSKATU 8, 15870 HOLLOLA
Puh. Etelä-Hämeen Lehti
08.01.2009
KeskiviikkoTorstaina
19.6.2013?
11
PALVELUHAKEMISTO - ALANSA AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI - PALVELUHAKEMISTO
ANTENNIASENNUSTA
HAMMASTEKNIKOITA
Antenniasennus
Jouko Vesanen Oy
Hausjärvi
0400 481 819
AUTOKOULUJA
OITIN AUTOKOULU OY
Vaahteratie 13, Oitti
Riihimäen Ajo-Opetus
Laatusertifioitua ajo-opetusta
Keskuskatu 15 A, Riihimäki
019-725 646 www.ajo-opetus.fi
Lasercoat Oy
Aseliike Matti Kauppi
Aseet ja ampumatarvikkeet
Keskustie 23, Oitti
P. 050-5167 329
Keskustie 11
12100 OITTI
puh. 050 582 56 39
www.elisanet.fi/hausfysio
SELKÄPRAKTIKKO® D.C.B.P. 040-529 1820
www.lakiarola.fi
TOISTOLLA TEHOA!
TOISTOLLA
TEHOA!
koulutettu hieroja
Satu Laine
3 kk:n mainospaikat
jaossa nyt!
LASIPALVELUJA
Hoitoa tuki- ja liikuntaelimistöjen vaivoihin.
Kuusitie 15 A 3, 12100 OITTI
puh. Arola Oy
Lakiasiat nopeasti ja
edullisesti.
Tapaamiset ja kotikäynnit
joustavasti.
Soita ja sovi tapaaminen
puh. Verenpainemittaus
Isoja virheitä
ei tullut ja omaan kuntotasoon
nähden juoksukin kulki. Teltoilta oli liian pitkä
matka esimerkiksi pesupaikalle,
mutta tulipahan ainakin käveltyä parin päivän aikana, toteaa
Virolainen kääntäen tämänkin
miinuksen positiivisemmaksi.
. Joukkueiden määrä on viime vuosina
lisääntynyt huimasti ja mukaan
oli ilmoittautunut 1235 nelikkoa. Rastiradalla pääsee
testaamaan tietoja ja taitoja.
. Klo 10 messu Hausjärven kirkossa, liturgi ja saarna
Grönholm, avustava työntekijä
Saastamoinen, Reelo.
Su 23.6. Vauhti tosin oli välillä liian
kovaa ja se kostautui viimeisten
kahden kilometrin aikana. Matkat ovat sen
verran pitkiä kuntoilijoille, että
yöllä uudestaan juokseminen
vaatisi hieman parempaa valmistautumista. Ilmeisesti mehulle oli niin
kiire, että tuli juostua rastin ohi.
No tulipahan sekin rasti haettua
ja samalla päästyä telkkariin,
naurahtaa Pekkala.
Myös seuraavien osuuksien
miehet Osmo Korvenranta,
Leo Virolainen ja Timo Järvinen olivat tyytyväisiä omiin
suorituksiinsa. sija. Sain suunnistaa
alun rauhassa, kunnes ankkureiden yhteislähdön höyrypäät
hyökkäsivät kimppuun. Alkuviikosta kipeytynyt alaselkä teki matkanteosta
melkein mahdotonta ja hän joutuikin rauhoittelemaan kramppaavaa selkää useaan otteeseen
seisoskellen.
. Nuotiopaikoilla on lätyn- ja makkaranpaistoa. Tuli
aika täydellinen sammuminen
ja menetin lopussa parikymmentä sijaa, toteaa Korvenranta.
. Ja voittajathan olivat
tanskalainen OK Pan Århus ja
joensuulainen Kalevan Rasti.
. Olihan se välillä aika letkajenkkaa, eikä tiheiköissä viitsinyt yrittää letkan ohi vaikka
olisi jaksanut mennä kovempaa.
Ehkä hyvä niin, pääsin hyvävoimaisena maaliin asti.
Jämsästä jäi hyvä maku
Jukolan yleiseen fiilikseen
vaikuttavat monet muutkin
asiat kuin itse kilpailu. 1-joukkueessa
juoksivat Eija Kutinlahti,
Anu Markkola, Outi Örn
ja Tuija Jokiniemi ja kakkosessa Hilkka Liikonen, Emmi
Järvelä, Hilkka Vuorinen ja
Tuula Suni. Jämsän Jukolasta jäi kaikin puolin hyvä maku, päättää
puolestaan Lahdelma.
Vaikka kuntoilijoille tärkeintä Jukolassa on itse tapahtuma ja hyvä meininki, on
kyseessä kilpailu. klo 19 Juhannusjuhlan
järjestävät Hausjärven seurakunta ja Hämeen Kansanlähetys Ryttylän Partiomajalla
Kolmilammentien varrella.
Paikalle on opastus Ohikulkutieltä. tai jopa molemmat
viestit.
Kisa-Veikkojen venloille
riitti yksi kisa. Jämsä-Jukolassa sää suosi, vessoja
oli riittävästi ja ruokaa riitti.
Viikonloppu, tai oikeastaan
vuorokausi on itsessään kuitenkin rankka. . Henkilökohtainen kilpailu olisi
varmasti jäänyt kesken, mutta
joukkuekamujen viestiä ei
Aloittajia
Hannu Nurmista (vas.)
ja Perttu
Mäkistä naurattaa vielä
tuntia ennen
starttia.
Nurmiselle
tuli loppujen lopuksi
tuskien taival,
Mäkisellä
meni paremmin. Niitä
väistellessä sai olla tarkkana
suunnistuksen kanssa. Seurahenki tulee
toden teolla esiin juuri Jukolassa. Kaikilla oli oman
juoksun jälkeen kuitenkin hyvä
fiilis, joten kisa oli onnistunut.
?sitten miehet
Monelle Jukolan kohokohta on
miesten viestin lähtö. Ja koska
kilpailuista tulee tuloksia, saivat
niitä myös kisa-veikkolaiset.
Venlojen 1-joukkueen loppusijoitus oli 298. 2-joukkueen sijoitus oli
1209. Kun maaliin on yhtä pitkä
matka oikoreittiä keskeyttäen
kuin rastien kauttakin, oli kohtalaisen helppo päätös tuoda
viesti vaihtoon vaikka ajan
kanssa.
Nurmisen tapaus kuvastaa
hyvin viestin luonnetta. Jukola. Ehdinkin juuri ja juuri
kartoille ajoissa, kertoo puolestaan Järvinen.
Lasse Lahdelma olikin tyytyväinen päästessään rauhassa
maastoon.
. ja kakkosen
1035. Naiset olivat
tyytyväisiä suorituksiinsa,
vaikka pieniä virheitä tulikin
ja nopeassa maastossa olisi kaivannut juoksuvauhtia hieman
enemmän. Viimeiselle rasteille tullessani kuulutus kertoi, että
vaihto sulkeutuu 2,5 minuutin
kuluttua. Maastoa pidettiin sopivana kuntoilijalle, koska siellä ei ollut kivikkoja hankaloittamassa menoa
eikä isoja mäkiä koko aikaa.
Yksin ei tarvinnut suunnistaa
ja letkoistakin oli apua.
. Jukolan 1-joukkue
juoksi sijalle 426 kokoonpanolla Perttu Mäkinen, JuhaMatti Laiho, Kari Rauhamaa, Mikko Lamminpää,
Veli-Matti Aaltonen, Markus
Aaltonen ja Antti Lamminpää. Klo 10 messu Mommilan kirkossa, liturgi ja saarna
Grönholm, Reelo.
Su 30.6. Jälkipelinä
koittaa reppujen tyhjennys,
pyykinpesu, tulosten tutkiminen, virheiden spekulointi ja
monella myös armoton väsymys ja univelka.
Kärkölän Kisa-Veikot osallistuivat suunnistuksen huipputapahtumaan kahdella Venla- ja
kahdella Jukola-joukkueella.
Tunnelmat olivat seuran väellä
hyvät viestien alkaessa, eikä
valittamista ollut niiden päätyttyäkään. 12???Keskiviikko
19.6.2013
Takaikkuna
Hyviä fiiliksiä Jämsä-Jukolasta
Jämsä, Kärkölä
Outi Örn
Niin pitkään sitä odotetaan ja
ennen kuin huomaatkaan, se
on jo ohi . Klo 10 messu Hausjärven kirkossa, liturgi ja saarna
Grönholm, avustava työntekijä
Saastamoinen, Reelo.
Aikuistyö:
Pe 21.6. Jukolan
suola.
. Matkalle
sattui vain yksi noin minuutin
koukku ja suunnistusvaatteetkin
säilyivät täysin puhtaina, tarinoi
Lahdelma
Myös Kalervo Kettunen
oli tyytyväinen aamun pitkään
ankkuriosuuteen.
. Noin tunnin ohjelman jälkeen sytytetään kokko, jos sää
sallii, ja nautitaan tarjoilusta ja
seurustelusta kesäillassa. hausjärven seurakunta
Kastetut: Maija-Kaisa Elisabeth Sartesuo, Miska Jiri
Johannes Virtanen
Avioliittoon kuulutetaan:
Martti Heikinpoika Pahlman
(Pirkkala) ja Marika Sari Hannele Palkkimäki (Hausjärvi)
Jumalanpalvelukset:
La 22.6. Kun illan
hämärtyessä otsalamput syttyvät ja yli 1600 miestä päästetään irti, voidaan oikeasti todeta
tantereen tömisevän. Tulipahan nähtyä maailman ykkössuunnistaja noin
metrin päästä, kun hän ampaisi
ankkuriosuudelle, naurahtaa
Virolainen.
Samassa kisassa siis sulassa
sovussa thierryguergiout ja leovirolaiset. KÄRKÖLÄN seurakunta
Kuollut: Vilma Mäkelä 89v, Veikko Olavi Tikkanen 88v, Tomi
Jouni Olavi Kanerva 30v.. Jouduin vielä lopuksi
laittamaan kirivaihteen päälle,
jotta Lasse ei joutuisi yhteislähtöön. Siinäpä se . Kuva:
Outi Örn
haluta pilata . . Oli sovittu poikain kanssa,
etten joudu yhteislähtöön ja
niin kävikin. Ilmapiiri on kannustava
ja kaikkien juoksijoiden suorituksista ollaan kiinnostuneita.
Naiset ensin?
Lauantaina iltapäivällä päästettiin Venlat vauhtiin. edes oman terveyden kustannuksella.
. Mukana Pepi
Sihvonen, Hans Grönholm,
nukketeatteri Ruut ja Saku,
musiikkiesityksiä ja yhteislaulua. Tapahtuman
kasvaminen on saanut aikaan
sen, että kilpailukeskus on laaja
ja kävelymatkat palveluiden
välillä pitkiä.
. Naiset ovat myös erikoisasemassa, koska he saavat
nykyään osallistua ihan virallisesti myös miesten viestiin.
Monet haluavatkin kokea Jukolan yön . Kuva: Outi Örn
edessä kuitenkin 12 kilometrin
taival.
Seurantajoukkueemme,
Kisa-Veikkojen kakkosen,
aloittajalle Hannu Nurmiselle
matka oli tällä kertaa tuskien
taival. Partiomajan pihassa
Puujoen rannassa nostetaan
aattoiltana lippu salkoon
juhannuksen kunniaksi.
Ohjelmaa ja toimintaa on
kaikenikäisille. Kaikilla ei
toki ole kiire metsään, onhan
Miesten viestiin saavat osallistua myös naiset, eivätkä he ole harvinainen näky pitkillä osuuksillakaan. 13 kilometriä kahteen tuntiin täysin pimeässä metsässä
tuntuu hyvältä.
Harmittava pummi tuli osuuden loppupuolella olleella juomarastilla, kun itse rastin leimaaminen jäi väliin.
. Jukola on kauden kliimaksi, toteaa Nurminen.
Jos ei Nurmisella ollut tällä
kertaa hauskaa, Olli Pekkalalla
oli.